1

4/2010VÄKIUuden sirkuksen taikaa

Arkipäivän sirkustaTyöharjoittelu Afrikassa

Suufilaista mystiikkaa

2 VÄKI 4/2010

PääkirjoitusMinna Kulmala

Sirkuksen uudet tuuletSanna Vellava

Tuolla menee ”mzungu”!Mirkka Jäntti

Kansainvälinen sirkusEmma Rimpiläinen

Kummia Ummia Minna Kulmala

2

SISÄLLYS

Ulkoasu ja taittoKaisa Naskali

Julkaisija: Mana ryPainos: 100 kplPainopaikka: Picaset OyPäätoimittajat:Minna KulmalaEmma RimpiläinenHeini Mynttinen

ToimituskuntaMinna KulmalaEmma RimpiläinenMirkka JänttiSanna Vellava

4

6

12

14

18

333

Väki

Ihmiset joukkona tai jonkin yhteisön jäseninä; palvelusväki; työväki; haltijaolento; voima; myyttinen johonkin liittyväksi kuviteltu persoo-naton voima, -Mana(Kansanperinteen sanakirja, Toivo Vuorela 1977)

4 VÄKI 4/2010

PÄÄKIRJOITUS

Antropologian opiskelijat tottuvat kohtaa-maan yllättäviä ja valtavirrasta poikkeavia asioita ja näkemyksiä. Toisenlaisten kulttuuris-ten esitysten taustalla vaikuttavien motiivien ja maailmankuvien ymmärtäminen on palkit-sevaa ja vapauttavaa, hauskaakin. Kun kerran alkaa kyseenalaistaa, on vaikea palata yksivii-vaisten totuuksien maailmaan. Oman koke-mukseni mukaan suhteellisten ja universaalien ”totuuksien” välillä pendelöinti voi toisaalta olla myös ahdistavaa. Neuroottisuuteen tai-puvainen mieleni kyselee lakkaamatta kysy-myksiä, joihin on äärimmäisen vaikeaa vastata: mikä on totta? Mihin voi luottaa? Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella ja päätellä?

Vuoden vaihtuessa vaihtuu – tai tässä tapa-uksessa vähenee – Väen päätoimituksen väki. Tästä eteenpäin lehteä luotsaa Emma. Vii-meisessä yhteisessä numerossamme päätimme tarjota teille annoksen sirkushuveja.

5

Kääntämisen ja kyseenalaistamisen logiikka toimii myös erilaisten sirkusten voimana. Perinteisesti sirkus on ymmärretty viihteenä, joka saa ihmiset unohtamaan muut asiat. Mutta mitä tapahtuu, kun sirkus kyseenalais-taa itse itsensä ja toimintatapansa, ja jopa haluaa saada ihmiset ajattelemaan? Entä kun tavallisista, vakavistakin, tilanteista syntyy sirkus? Millaista purtavaa suufianarkistit tarjoi-livat aikoinaan muslimisisarilleen ja -veljilleen?

Toivottavasti nautitte ”esityksistä” ja olette mukana jatkossakin kirjoittamassa sekä luke-massa lehteä! Ja muistakaa, että vakaviinkin asioihin kätkeytyy usein huumoria ja että ilosta saa itkeä. Minna kulMala

6 VÄKI 4/20106

Sirkus luo vahvoja mielikuvia vankkuri-karavaaneissa matkustavista ilveilijöistä,

eläintenkesyttäjistä, voimamiehistä ja teltan hämärissä kuolemaa uhmaavista trapetsi-taitureista. Mutta onko siinä kaikki? Tässä

artikkelissa valoitetaan sirkuksen moni-naisuutta ja annetaan kyytiä pölyttyneille

käsityksille.

SIRKUKSEN UUDET

TUULET

VÄKI4/20106

Sanna VellaVa

77luiS Sartori do Vale

kuVa: andré BauMecker

8 VÄKI 4/2010

Vaaroja, jännitystä, huikeita temppuja, hassuja, pellenenäisiä hah-moja… Monille sirkus on nostalginen paikka, lapsuudesta tuttu ilon ja värin täyttämä maailma, jonne kerran kesässä mentiin ihailemaan hevosia ja norsuja, ja sisällä teltassa popcornia mutustaen kiljuttiin riemusta, kun hassunhauskat klovnit ja huimapäiset akrobaatit viih-dyttivät yleisöään. Tällaisena sirkus on totuttu näkemään ja perinne elää yhä. Sirkus Finlandia ja muutama muu pienempi sirkus kiertävät edelleen Suomea ja paikkakunta paikkakunnan jälkeen pystyttävät telttansa ja karavaaninsa hiekkakentille. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus sirkuksesta. Samalla tavoin kuin tanssi, teatteri, musiikki ja kuvataide ovat kokeneet muodonmuutoksensa, uudistuneet ja kurottaneet uusiin suuntiin, on myös sirkus alkanut kyseenalaistaa vuosisataista traditiotaan.

Cirque Nouveau (suomeksi uusi sirkus) sai alkunsa 1960–70 -lukujen taitteessa Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. 1900-luvulla muut esittävän taiteen muodot olivat käyneet uudistumistaistelunsa 60-luvulle tultaessa, mutta sirkus oli pysynyt samanlaisena sitten 1700–1800 -lukujen, jolloin syntyi nykyaikainen sirkus pyöreine maneeseineen. Yhteiskunnassa 1900-luvulla tapahtuneet suuret kulttuuriset muutokset vaikuttivat myös sirkukseen esittävän taiteen muotona. Selviytyäkseen sen oli lopulta uudistuttava ja vastattava muuttuneen maailman vaatimuksiin.

luiS Sartori do Vale

kuVa: andré BauMecker

9

Uuden sirkuksen syntyminen liittyy läheisesti teatteriin ja tanssiin. Näiden taidemuotojen uudistuminen ja kehittyminen auttoi myös uutta sirkusta löytämään tuoreita väyliä ilmaisuunsa. Aikaisemmin sirkus oli nähty vain viihteenä ilman tarvetta syvemmille tulkinnoille tai merkityksille. Sirkusesiintyjä oli esittävän taiteen käsityöläinen eikä niinkään taiteilija, joka luo uutta.

Sirkustaidot olivat perinteisesti kulkeneet perheissä ja suvuissa mestari—oppipoika-periaatteella; numerot ja temput siirtyivät suku-polvelta toiselle sellaisenaan. Esiintyjä saattoi toistaa koko elämänsä samaa tai muutamaa numeroa. Taiteellisesti kehitystä ei tapahtunut, ainoastaan temppujen tekninen taso saattoi parantua. Taiteellisessa mielessä perinteisessä sirkuksessa ei ole tapahtunut tähän päivään-kään asti paljoa. Esitysten sisältö kietoutuu edelleen viihteeseen ja esiintyjien fyysisten rajojen koetteluun, ja yleisö saa täsmälleen sen, mitä se näkee: jännitystä, ihastusta ja iloa.

Sirkus alkoi 1970-luvulla kuitenkin etsiä myös uusia esittämisen tapoja ja ottaa vaikutteita kirjallisuudesta ja kuvataiteista. Enää ei riittänyt vain täydellisyyteen asti hiotun tempun esittäminen, aplodit ja kunnianosoitukset. Sirkustaiteilijat – kuten heitä aikai-semmin tanssijat – halusivat rikkoa siihen asti vallinneet jäykät ja muuttumattomat perinteet ja esittämisen tavat. Tarinankerronta, totuudellisuuden etsintä ja inhimillisten kokemusten ilmentäminen fyysisyyden kautta saivat alkunsa myös sirkuksessa. Seuraavat vuosikymmenet olivat uudistumisen aikaa. Sirkus institutionalisoitui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa koulutuksen järjestämisen myötä, ja sirkustaide tunnustettiin omaksi taiteenalak-seen. Suomessa vastaava kehitys tapahtui hieman myöhemmin, tosin sirkuskerhoja perustettiin täälläkin jo 1970-luvulla. Nykyään sirkus-kerhoja on Suomessa kymmeniä, ja ammatillisia koulutusohjelmia on tällä hetkellä kaksi: yksi Turun ammattikorkeakoulussa ja toinen Lahdessa Koulutuskeskus Salpauksessa. Suomessa ei kuitenkaan ole toistaiseksi mahdollista opiskella yliopistotasolla sirkustaidetta, kun taas Belgiassa, Ranskassa ja Kanadassa tällaisia kouluja on ollut olemassa vuosikymmeniä.

10 VÄKI 4/2010VÄKI

Nykyään uudesta sirkuksesta puhuttaessa viitataan nimenomaan muutama vuosikymmen sitten syntyneeseen sirkuksen uuteen aaltoon ja tapaan murtaa siihen asti vallinneita tapoja ja konventioita. Toisaal-ta uusi sirkus oli tuolloin vielä vahvasti kiinni perinteisen sirkuksen estetiikassa ja muodossa, samoin kuin moderni tanssi käytti klassisen baletin tekniikkaa pohjanaan 1900-luvun alussa. Hyvä esimerkki uudesta sirkuksesta ja sen tyylistä on kanadalainen ryhmä Cirque du Soleil, jonka esityksiä monet ovat varmasti seuranneet jouluisin myös televisiosta. Soleilin esityksistä näkyy edelleen hyvin uudelle sirkukselle tyypillinen viihteellisyys, visuaalinen loistokkuus, esityksen rakentuminen erillisistä numeroista sekä temppujen ja tekniikan keskeisyys esityksen sisällössä.

Uusi sirkus ei kuitenkaan ole sama asia kuin nykysirkus, joka syntyi 1990-luvulla. Nykysirkus on laaja käsite, jolla ei ole yhtä määritel-mää. Se ottaa vaikutteensa muista taiteenlajeista, kuten teatterista ja tanssista, mutta myös elokuvista, kirjallisuudesta ja kuvataiteesta. Se on kiinni tässä ajassa ja pyrkii muuttumaan yhteiskunnan mukana, tehden oman osansa nykyihmisen kuvan piirtämisessä.

Valaistus, musiikki ja lavastus muodostavat kokonaisuuden yhdessä esiintyjän ja liikkeen kanssa. Esitys itsessään ei ole kokoelma erillisiä ja irrallisia sirkusnumeroita, vaan se muodostaa teemallisen tai juo-nellisen kaaren, joka vertautuu nimenomaan enemmän teatteriin tai tanssiin kuin perinteiseen sirkukseen. Esityksen tavoitteena ei ole vain esitellä taiteilijoiden taitoja, vaan kuten taiteilijan toimenkuvaan kuu-luu, kyseessä on aina luomisprosessi, jonka tuloksena taiteilija pyrkii ilmaisemaan tunnetta tai ajatusta omalla kehollaan ja sen liikkeellä. Nykysirkuksen ja nykytanssin voidaan nähdä olevan hyvin lähellä toisiaan. Esiintymistilana toimii usein teatterin lava, eikä eläimiä nykysirkuksessa nähdä, paitsi viitteenomaisesti. Nykysirkusesityksissä saatetaan myös käyttää teatteriohjaajaa tai koreografia esityksen luomisessa, ja vastavuoroisesti sirkustaiteilijoita käytetään usein teatteri- ja tanssiesityksissä tuomassa uudenlaisia elementtejä tarinan-kerrontaan. Eri sirkuslajit ovat alkaneet myös syventyä oman erityis-laatunsa tutkimiseen, ja onkin mahdollista nähdä kokonaisia esityksiä perustuen vain yhteen lajiin, kuten nuorallatanssiin tai trapetsiin. Sirkustaiteilija ei enää vain kopioi aikaisemmin tehtyä, vaan pyrkii luomaan uusia tapoja ilmaista itseään taiteilijana niin fyysisesti kuin henkisesti. Esiintyjä ei enää yritäkään olla yleisön edessä yli-ihminen, täydellisyyteen asti hiottu ikihymyilijä, vaan myös virheet voivat olla osa esityksen dramaturgiaa.

4/201010

11

Circo Aereo, Suomen ensimmäinen nykysirkusryhmä, joka perus-tettiin jo vuonna 1996, on kehittänyt suomalaista nykysirkusta aktiivisesti 15 vuoden ajan. Sen teoksissa yhdistyvät perinteinen sirkusilmaisu, esineteatteri, nykytanssi, välillä minimalismi ja absurdi huumori. Musiikki on monissa teoksissa keskeinen osa sisältöä kietoutuen osaksi liikettä. Teokset tarjoavat maailman, jossa saa olla iloinen, mutta myös melankolinen, vihainen tai muuten vain hukassa. Huumori syntyy pienistä hetkistä, inhimillisyydestä ja absurdeista ti-lanteista. Sirkustekniikat ovat väline kertoa jotain meistä itsestämme. Tekniikka ei ole pääasia, vaikka taituruus onkin ilmeistä. Ihastuksen ja jännityksen tunne on edelleen läsnä, mutta se ei ole ainoa sisältö.

2000-luvulla on kasvanut myös uusi sukupolvi, joka on seurannut Aereon jalanjälkiä etsiessään inspiraatiota ympäröivästä kulttuurista kiinnittyen vahvasti nykyhetkeen historian toistamisen sijaan. Viime vuonna ensi-iltansa sai Race Horse Companyn esitys ”Petit Mal”, jon-ka on ohjannut Circo Aereon perustajiin kuuluva Maksim Komaro. Esitys nojaa sirkusperinteeseen vahvan teknisen osaamisensa osalta, mutta samaan aikaan sen estetiikka autonrenkaineen ja resuisine äijineen on kaikkea muuta kuin loistokasta kiiltokuvaa ja täydelli-syyden tavoittelua. Loppukuvan piirtyessä lavalle on kokemus yhtä koskettava ja voimakas kuin mikä tahansa taide-elämys, jossa tuntee todellakin olevansa perimmäisten kysymysten äärellä.

Nykysirkus on nuori taiteenala, joka vasta etsii identiteettiään. Se on vahvasti sidoksissa muihin taiteisiin ammentaen niistä inspiraatiota. Sirkus on tullut myös tietoiseksi omasta historiastaan. Taidemaail-massa on kauan puhuttu taiteen viihteellistymisestä ja korkeakult-tuurin katoamisesta. Sirkus, joka on perinteisesti nähty vain kevyenä viihteenä, on vasta löytämässä paikkansa teatterin ja tanssin rinnalla, vakavasti otettavana taidemuotona. Se on viime vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen nousemassa suuren yleisön tietoisuuteen uudelleen monimuotoisempana kuin koskaan. Tällä kertaa yleisön joukkoon mahtuvat nauravien lasten lisäksi myös vanhemmat.

Lähteet: Tomi Purovaara, 2005. Nykysirkus – aarteita, avaimia ja arvoituksia. www.circoaereo.net

12 VÄKI 4/2010

Maija Lanteri laittaa kuvasarjan pyö-rimään Aleksanterinkadun kahvilassa. Ulkona tupruttaa lunta, mutta Maijan koneella vaihtuvat kuvat ovat täynnä valoa, hikisiä kasvoja ja paljaita varpaita. Tuntuu absurdilta, että muutama päivä sitten Maijakin eleli vielä tansanialaises-sa rannikkokaupungissa ja oli osa tätä trooppista maisemaa. Valokuvissa näkyy paljon tummaihoisia, kangoihin kää-riytyneitä naisia, ja resuisissa koulupu-vuissa juoksentelevia lapsia, jotka ovat kerääntyneet vaaleahiuksisen eloveenan ympärille. Kontrasti on suuri ja näky eksoottinen. Miten tähän päädyttiin?

Syyskuun lopulla Maija jätti pime-nevän Helsingin taakseen ja suuntasi kohti Afrikan manteretta. Hän oli järjestänyt itselleen yliopiston tukeman työharjoittelupaikan Etelä-Tansaniasta, Mtwaran läänistä, joka on samalla myös alueen pääkaupunki. Harjoittelu oli kolmen kuukauden mittainen, ja sen aikana Maija kiersi Mosambikin rajalla sijaitsevaa Mtwaraa ympäri tehtävänään haastatella paikallisia jalkapalloilijoita. Maijan työnantaja oli suomalainen kansalaisjärjestö LiiKe ry, joka motivoi kehitysmaiden lapsia koulunkäyntiin liikunnan avulla. LiiKe ry:n toimintape-riaatteisiin kuuluu, että liikuntatunnille osallistumisen ehtona on läsnäolo myös

koulun muilla oppitunneilla. Kansa-laisjärjestön kotisivuilla kerrotaan, että esimerkiksi jalkapallojoukkueen kokoa-minen houkuttelee paikalliselle koululle lapsia, jotka innostuvat liikunnan kautta myös koulunkäymisestä. Toimintaperi-aate on siis yksinkertainen – ja toimiva.

Maija työskenteli Tansaniassa LiiKeen FC Vito -projektin parissa. FC Vito on mtwaralaisten koulujen nuorista oppilaista koottu jalkapallojoukkue, josta osa lennätetään kesäisin Suomeen pelaaman Helsinki Cupia. Maijan tehtävänä oli tutkia, minkälainen vaikutus FC Vito -projektilla on ollut siihen osallistuneiden nuorten koulun-käyntiin. Hän haastatteli pelaajia, jotka olivat osallistuneet jalkapalloprojektiin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja tapasi joissain tapauksissa myös näiden vanhempia. Swahiliksi käännettyjen kyselylomakkeiden jakamisen ohella Maija jutteli oman gradunsa tiimoilta jalkapalloa pelaavien tyttöjen kanssa. Akateemiseen tutkimuksen lisäksi Maija ohjasi liikuntahetkiä paikallisille äideille. Afrotanssitunnit, joiden yhteydessä naisille opetettiin myös terveyskasvatus-ta, olivat osa LiiKe ry:n äidit & tyttäret -projektia.

Työharjoittelu, jossa yhdistyi kulttuuri-en tuntemus ja urheilu sopi loistavasti 25-vuotiaalle Maijalle. Nuori nainen opiskelee kulttuurien välistä vuorovai-kutusta Helsingin yliopiston maiste-

TUOLLA MENEE

”MZUNGU”!Mirkka Jäntti

13

riohjelmassa ja ohjaa ryhmäliikunta-tunteja pääkaupungin saleilla. Kun häneltä kysyy päällimmäisiä muistoja työharjoittelusta ja elämästä Afrikassa, saa ensimmäisenä kuulla paikallisten ihmisten sydämellisyydestä ja rennosta elämänasenteesta. ”Vaikka köyhyyttä on kaikkialla ja nuoret kärsivät mahdolli-suuksien puutteesta, olivat tapaamani tansanialaiset iloisia, huolettomia ja onnellisen oloisia. Turhasta ei valitettu”, Maija kertoo ja jatkaa heti perään: ”Vapaa-aikani kului loistavasti uusien, paikallisten ystävieni parissa. Vietimme iltoja paikallisessa rantabaarissa tai erilaisia pelejä pelaten. Elokuvateatterei-ta, ostoskeskuksia tai muita länsimaisia viihdykkeitä Mtwarissa ei ollut.”

Maija viihtyi tansanialaisten ihmis-ten seurassa ja jakoi myös asunnon kahden paikallisen kanssa – Chigo ja Limu olivat Maijan kämppäkavereita ja kollegoita. Miehet asuivat Maijan seurana viikot, mutta viikonloppuisin he matkasivat perheidensä luokse kaupungin ulkopuolelle. Maijan lisäksi länsimaalaisia työntekijöitä Mtwarassa oli vain kourallinen, joten arvata saattaa, että vaaleaverikkö sai joka puolella paljon huomiota osakseen. Maija kertoo nauraen, että erityisesti lapset huutelivat hänen peräänsä ”Mzungu! Mzungu!“, joka tarkoittaa valkoihoista, eurooppa-laista. Avoimen kiinnostuneista katseista huolimatta hän tunsi olonsa Tansaniassa kotoisaksi: ”Elämäni Mtwarissa oli todella erilaista kuin kotona Helsingissä. Säästyin kuitenkin kulttuurisokilta, sillä olin vieraillut maassa jo aiemmin maailmanympärimatkani yhteydessä. Jo

silloin päätin, että tähän maahan haluan tulla uudestaan”, Maija kertoo pieni ripaus haikeutta äänessään. Pitkän kuvasarjan päättyessä ulkona tupruttaa edelleen. Maija katsoo val-koisen peitteen saanutta katua ja kietoo kaulahuivia yhä tiukemmalle. Miten tästä eteenpäin? Hetken miettimistauon jälkeen Maija sanoo, että Tansaniaan palaaminen ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto. ”Tansaniassa on hyvä olla. On helppo tajuta elämän oleelliset asiat, kun ylenpalttinen materia ja suoritta-mistarve puuttuvat ympäriltä. Suomeen palaaminen tuntui alkuun siltä, kun hyppäisi takaisin oravanpyörään”, hän kertoo, ja puolet ruskettuneista kas-voista katoaa takin korkean kauluksen taakse. Kun astumme ulos kahvilasta, hyinen pakkasilma pureutuu iholle hyvästä talvivarustuksesta huolimatta. Mieleeni hiipii väkisinkin ajatus: Pitäisiköhän sitä itsekin suunnata Maijan tavoin talveksi tropiikin lämpöön?

Lisätietoja LiiKe ry:stä: www.liike.fi

14 VÄKI 4/2010

Sirkuksen ystäville on tarjolla monenlaisia paikallisia variantteja. Väki kehottaa tutustumaan ennakkoluulot-tomasti niin ulko- kuin kotimaisiinkin nykysirkuksen haaroihin.

tekSti Ja kuVat eMMa riMpiläinen

KANSAINVÄLINEN

SIRKUS

Lumisirkus: kotimaista hupia koko perheelle. Ohjel-massa muun muassa katolta putoavien jääkökkäreiden väistelyä, parkkeeraamista ratikkakiskoille, katoilta putoilua ja jään hidastamien junien odottelua. Lisäksi halukkaat pääsevät leveile-mään ulkomaisille TV-kana-ville suomalaisen lumisodan torjuntavoitoista. Lisäpotkua kokemukseen tuo varoitus-kylttien huomiotta jättämi-nen ja katolla hilluminen ilman turvavälineitä.

15

Tullisirkus, toiselta nimeltään ihmisflipper: paikallisia versioita varmasti kautta maailman, mutta aidoimmillaan Venäjällä. Tästä kokonaisvaltaisesta elämyksestä pääsee nauttimaan jokainen maas-sa asuva, joka erehtyy tilaamaan ulkomailta jotain mahdollisesti tullia kiinnostavaa. Kun tavara saapuu postiin, postin veikeä hen-kilökunta lähettää siitä ilmoituk-sen tulliin. Tämä laittaa liikkeelle flipperin: tulli lähettää ohjeet postiin -> posti lähettää noutola-pun vastaanottajalle -> vastaan-ottaja menee postiin kyselemään lähetystään -> postista lykätään

kasa papereita täytettäväksi (maun mukaan) ja ohjataan asiakas tulliin -> jos vastaanottaja löytää tulliin, hän saa lisää papereita täytettäväkseen ja mukaansa yrmeän tullimiehen, jonka taksimatkan asiakas luonnollisesti maksaa -> mennään postiin avaamaan lähetys ja otetaan siitä kuvia -> takai-sin tulliin, jossa vastaanottaja täyttää ilmoituksen ja parit paperit lisää -> vastaanottaja pääsee vihdoin hake-maan tavaransa postista. Ihmisflipperi on hyvin katarttinen kokemus: se

poistaa täysin tarpeen kokea vastaavaa hupia enää koskaan.

16 VÄKI 4/2010

Läskisirkus/kinkkusirkus: länsimainen viihdemuoto. Syklisesti toistuva, usein jokavuotinen ohjelma, josta ilmoitetaan yleisölle mediasirkuksen (ks. yllä) suvanto-vaiheissa. Joulun jälkeen kehotetaan ”kinkkujumppaan”, keväällä ” hankkiutumaan kesäksi bikinikuntoon” ja syksyllä ”sulattamaan grillimakkarat ja oluet vyötäröltä”. Pääsymaksuna on lupaus ennen kaikkea itselle lisätä liikuntaa ja vähentää herkuttelua. Mielenkiintoinen piirre tässä sirkuksessa on yleisön krooninen amnesia, joka mah-dollistaa ohjelman pitämisen täysin samanlaisena vuodesta toiseen.

17

Mediasirkus: globaali, etenkin toimittajien suosima hurvittelumuoto. Tämän ns. tikusta asiaa –karusellin laittaa pyörimään jokin melko vähäpätöinen uutinen, joka syystä tai toisesta kiinnittää mediakonsernien huomion. Karusel-lin pyöriminen kiihtyy joka kierroksella, kun jutun puimi-nen eri medioissa ruokkii muiden julkaisutalojen käsitystä jutun tärkeydestä. Mediasirkuksen ohjelmisto vaihtuu tiuhaan.

Lentosirkus: suosittua viihdettä etenkin Brittein saarilla tänä talvena. Järjestetään sään salliessa, otollisia sääoloja ovat esimerkiksi lumimyrskyt ja tulivuorenpurkaukset. Osallistuakseen yleisön tulee varata lentoliput mille tahan-sa lennolle, mielellään koko perheen kanssa joulun alle, jotta kaikki voivat nauttia huonosta tiedottamisesta ja len-tokenttähuollosta täysin palkein parhaaseen loma-aikaan. Suosittuja ohjelmanumeroita ovat vuorokausien jumitta-minen lentokentällä, lentoyhtiöiden puhelinpalveluihin soittelu ja ylimääräisten kulujen takaisinvaatiminen.

Kohu!Juoru!

Skandaali!

Katsokuvat!

18 VÄKI 4/201018

Suufilaisuus on merkittävä mutta usein vaiettu islamin suuntaus. Kuitenkin jo 700-luvulta alkaen suufiaskeetikot ja -mystikot ovat kyseenalaistaneet valtavirran islamia vaihtoeh-toisilla tavoilla harjoittaa ja tulkita sitä. Suufien mystiikka, runous, yhteiskuntakritiikki ja huumori ovat omiaan venyt-tämään nykyäänkin usein mustavalkeita ja joustamattomia islam-kuvia.

Suufilaisuus juontaa juurensa 700-luvun askeettiseen liikehdintään, joka syntyi vastustamaan maallistumista. Halu tuoda henkilökoh-taiseen elämään hengellisyyttä pyrki korvaamaan ylilyöntejä, joihin islamilaisessa kulttuurissa oli sorruttu sen menestyksen myötä. Painopiste siirtyi ajan myötä mystiikkaan ja myöhemmin mysti-seen filosofiaan. Suufilaisuuden piirissä toimii sunneja, shiioja sekä niitä, jotka haluavat omaksua suufilaisuuden yleispiirteet, mutteivät islamia.

Suufilaisuudella on ollut merkittävä rooli etenkin aasialaisessa islamissa ja se on ollut osaltaan edesauttamassa islamin uusia alue-valtauksia: monien kansanomaisten uskomusten on ollut helpompi sulautua siihen kuin jäykempiin islam-tulkintoihin. Myös pyhimys-kultti, jota virallinen islam ei hyväksy, sekä tietty newagemainen esoteerisyys ovat houkutelleet ihmisiä suufilaisuuden pariin.Suufilaisuus ymmärretään usein tienä tai matkana. Suufit korostavat toisaalta Jumalan kunnioitusta herättävää mahtavuutta, toisaalta kutsuvaa rakkautta. Suufin tavoitteena on elää joka hetki Juma-lan yhteydessä koko olemuksellaan niin, että lopulta hänen omat attribuuttinsa voisivat kadota ja korvautua Jumalan täydellisillä attribuuteilla. Tyypillisiä keinoja lähestyä Jumalaa ovat hänen ni-

KUMMIA UMMIA

Minna kulMala

19

mensä toisteleminen yhdessä muiden kanssa sekä runous ja musiikki. Mystiset kokemukset ja transsitilat voivat auttaa suufia ymmärtämään käsittämätöntä – mainittakoon, että erilaiset paradoksit kuuluvat suufilaisuuden luonteeseen.

Jumala on suufien mukaan läsnä kaikessa – mikään ei elä ja mitään ei tapahdu ilman Jumalaa. Tätä kokemusta monet suufimystikot ovat tuoneet esille runoissaan, ekstaattisissa lausahduksissaan ja kirjoituk-sissaan. Esimerkiksi radikaalisti suufilaisuuden kehittymiseen vai-kuttanut al-Hallaj (k. 922) tunnetaan lausahduksestaan ”Minä olen Jumala”, jonka hän lausui ekstaasin aikana tuntiessaan sulautuvansa Jumalaan (ts. katselevansa maailmaa Jumalan silmin). ”Oikeaoppiset” valtavirran muslimit ovat usein kritisoineet ja jopa vainonneet suufeja: Jumalan ja ihmisen välisen eron ja dualismien kieltäminen on heidän mukaansa mukaan mitä julkeinta harhaoppia. Suufit ovat kuitenkin korostaneet, ettei ekstaattisia huudahduksia ole tarkoitettu kirjai-mellisesti tulkittaviksi, vaan kyse on symbolikielestä, joka avautuu sydämelle.

Kritiikki ei ole ollut yksipuolista: monet suufit vastustavat lakipykäli-en syynäämistä ja korostavat sisäistä uskoa. Henkilökohtaista Jumala-suhdetta painottavaan suufilaisuuteen on toisaalta jo sen syntyajoista asti sisällytetty yhteiskunnallista kritiikkiä. Se on ilmennyt eri aikoina eri tavoin: toisaalta yhteiskunnasta vetäytymisenä, toisaalta yhteis-kunnallisena aktiivisuutena, anarkiana sekä suostumattomuutena alistua kenenkään muun kuin Jumalan alaisuuteen. Niin yksittäiset suufit kuin suufiryhmittymätkin ovat esittäneet omia tulkintojaan islamista ja ilmaisseet kokemuksiaan rohkein sanoin. Alla tutustumme joihinkin heistä.

SelViä Ja Juopuneita

Rabi´a (k. 801) oli islamilainen naismystikko ja yksi tärkeimmistä is-lamin historiaan koskaan vaikuttaneista naisista. Hänen esikuvansa on innoittanut niin maallikoita, askeetikkoja kuin mystikoitakin. Hän oli entinen orja, joka vapauduttuaan rikkoi sanattomia sääntöjä pysyen naimattomana ja keskittyen täysin Jumalan kanssa keskustelemiseen. Rabi´an kerrotaan olleen ensimmäinen suufi, joka julisti puhtaan ja pyyteettömän Jumala-rakkauden käsitettä: hänen mukaansa oli väärin rakastaa Jumalaa taivaan toivossa tai helvetin pelossa. Lukuisten le-gendojen naiselta on jäänyt perinnöksi paljon rukouksia ja sanontoja.

Maulana Rumin (k. 1273) mystiset rakkausrunot ovat pitkälti ekstaattisen tanssin aikana sepitettyjä. Rumia pidetään islamilaisen maailman tärkeimpänä rakkausmystikkona, jonka runoissa rakkaus ylittää kaiken muun. Runoissa Jumala kuvataan ihmisen kaltaise-na, mikä oli teologeille ongelma, mutta suufeille välttämättömyys:

20 VÄKI 4/2010

ihminen käyttää ihmisen kieltä eikä se koskaan voi tavoittaa Jumalan salattua olemusta. Jumalan luo vie vain sydämen ja rakkauden, ei jär-jen, tie. Myöhemmin Rumi perusti mevlevi-järjestön, joka tunnetaan pyörivistä dervisseistään. Tanssi ilmaisee kaipuuta Jumalan luokse. Rumi muistetaan niin ikään neljä sokeaa miestä ja norsu -vertaukses-taan, jota lienee monille tuttu uskonnon tai elämänkatsomustiedon tunneilta.

Suufien tapa sanoittaa uskoaan ja toimia islamin sisällä kuvataan usein joko juopuneeksi tai selväksi. Juopuneilla suufeilla viitataan mystikoihin, jotka lähestyivät Jumalaa etenkin ekstaasiin ja transsiti-loihin pyrkien. Hurmoksen aikana saadut oivallukset ja näyt toimivat inspiraation lähteinä. Monet juopuneet suufit lausuivat lauseita, jotka sisältävät paradokseja. Niiden näennäinen itsekorostus on osoitus nöyryydestä, sillä transsitilaan liittyy usein ajatus oman egon kadotta-misesta ja Jumalaan sulautumisesta, jolloin lauseiden todellinen ääni onkin Jumalan puhetta. Näin esimerkiksi edellä mainittu ”Minä olen Jumala” -lause kertoo äärimmäisen monoteismin vaatimuksesta.

Selvät suufit puolestaan olivat huolestuneita suufien maineesta ja yrit-tivät selittää suufilaisuutta siten, että se olisi valtavirran islamin kanssa sopusoinnussa. Al-Ghazali (k. 1111) oli intellektuelli uskonoppinut, joka pyrki siirtämään mystiikkaa osaksi islamin hyväksyttyä perinnet-tä tietoon ja käytäntöön vedoten. Hänen mukaansa tie suufilaisuuteen kulki muiden suuntausten kautta: Koraanin ilmeinen merkitys sai suufilaisuudessa sisäisen ja syvemmän merkitystason ilman että merki-tystasot olisivat keskenään ristiriitaisia.

SuufianarkiSMia qalandarien tapaan

1100–1200 -luvuilla syntyi useita toisistaan riippumattomia suufijär-jestöjä, jotka tavalla tai toisella tietoisesti rikkoivat islamin säädöksiä. Siinä missä suufit olivat ennen lähinnä pyrkineet vetäytymään yhteiskunnasta, halusivat qalandareiksi kutsutut alaliikkeet herättää yhteiskunnallista keskustelua – eivätkä suinkaan hillitysti! Qalandareja voidaan luonnehtia anarkisteiksi, jotka shokeerasivat aikalaisiaan tavoilla, jotka varmimmin herättivät pahennusta: he pukeutuivat pelkkiin taljoihin tai kulkivat julkisesti alastomina, ajelivat ihokar-vansa (erityisesti parran ajeleminen rikkoi profeetan sunnaa vastaan), ottivat tatuointeja ja lävistyksiä, tanssivat ja rummuttivat äänekkäästi, käyttivät alkoholia ja huumeita sekä joidenkin lähteiden mukaan harjoittivat myös eläimiin sekaantumista ja homoseksuaalisia suhteita. Ulkokultaisuus sai qalandareilta kyytiä. Qalandar-liikkeitä esiintyi etenkin ei-arabiankielisessä maailmassa.

21

Qalandarien ajatuksena oli välttää ylpistyminen ihmisten paheksun-nan avulla. Heidän mukaansa ulkoiset asiat ovat sekundaarisia ja näin ollen ”alemman sielunsa” kuolettaneet qalandarit eivät enää todel-lisuudessa voineet syyllistyä pahoihin tekoihin, sillä kaikki himo ja halu oli menettänyt heille merkityksensä. Muiden heihin kohdistama moraalinen paheksunta oli tae siitä, että sielu pysyisi puhtaana. Eräs tunnetuimpia qalandar-liikkeitä oli Malamatiyya, jonka jäsenet har-joittivat jatkuvaa itsetarkkailua ja kirjoittivat muistiin pienimmätkin rikkeensä. Sana malama on arabiaa ja tarkoittaa syyttämistä.

Mulla naSreddin HodJa – ViiSaan narrin opetukSet

1200–1300 -lukujen vaihteessa saivat alkunsa suositut Nasreddin Hodja -kertomukset, joiden huumoria pidetään kuolemattomana. Alpay Kabacalin ”Nasreddin Hodja” -teoksen mukaan Hodja oli imaamin poika ja seurasi isänsä jälkiä ennen kuin ryhtyi dervissiksi. Hän toimi myös juristina ja yliopistonprofessorina. Toisen teorian mukaan hän on vain fiktiivinen hahmo, joka toimi kansantarinoiden keulakuvana. Fiktiivinen tai ei, Nasreddin Hodjan ympärille on joka tapauksessa kertynyt huomattava määrä erilaisia opettavaisia tarinoita. Kertomuksissa yhdistyy ihmisluonnon psykologian ja yhteiskun-nan tilan kuvaus sekä toisinaan myös uskonnon kritiikki. Hodja-tarinoiden huumori syntyy tosielämän tilanteista: ne ovat epäloogisia, mutta loogisia, hassuja mutta fiksuja, yksinkertaisia mutta syvällisiä, kummallisia mutta silti normaaleja.

Hodjalla toi kotiinsa kerran jos toisenkin lihaa vaimonsa laitettavaksi. Joko hänen vaimonsa söi lihan tai antoi sen vieraille – pöydässä sitä ei kuitenkaan näkynyt. ”Kissa varasti lihan, enkä saanut sitä kiinni”, vaimo sanoi. Silloin Hodja haki vaa´an ja punnitsi kissan: kaksi kiloa. Hodja kysyi: ”Jos liha on tässä, missä on kissa?”Hodja kipusi saarnatuoliin ja kysyi seurakunnaltaan: ”Tiedättekö, mistä aion tänään puhua?” ”Emme”, vastasivat seurakuntalaiset. ”Jos te ette tiedä, mitä minä voin teille kertoa?” kysyi Hodja ja käveli pois. Seuraavalla viikolla hän toisti kysymyksen, johon seurakunta vastasi: ”Kyllä tiedämme”. ”Jos kerran tiedätte, mitäpä minulla olisi teille enää kerrottavana?” totesi Hodja ja käveli tiehensä. Seurakun-talaiset päättelivät, että Hodja kysyisi joka viikko saman kysymyksen ja että seuraavalla kerralla puolet heistä vastaisi kieltävästi, puolet myöntävästi. Hodja kysyessä kysymyksensä seurakuntalaiset vastasivat suunnitelman mukaan. ”Siinä tapauksessa”, Hodja virkkoi, ”ne, jotka tietävät saavat tulla tänne kertomaan muillekin”. Sitten hän käveli jälleen pois.

22 VÄKI 4/2010

Eräänä päivänä Hodja meni myllylle. Odottaessaan vuoroaan hän otti kourallisen vehnää muista jauhosäkeistä laittaen jyvät omaan säkkiinsä. Kun mylläri huomasi Hodjan touhut, hän suuttui: ”Mitä kuvittelet tekeväsi?” Hodja vastasi huolettomasti: ”Olen idiootti. Teen, mitä päähäni pälkähtää.” ”Niinkö”, huusi mylläri, ”Mikset sitten ota jyviä omastasi ja laita niitä toisiin säkkeihin?” Hodja vastasi tyynenä: ”Mutta herra, minä olen vain tavallinen idiootti. Jos tekisin niin, minähän olisin aivan hullu.”

Hodja-tarinat ovat erityisen suosittuja Lähi-itää, Keski-Aasiaa, Pohjois-Afrikkaa ja joitakin Turkin-puoleisia Euroopan maita myöden. Joka heinäkuussa Turkin Aksehirissa järjestetään kansainvä-linen Nasreddin Hodja -festivaali, jossa taiteilijat esittelevät hahmon inspiroimaa tuotantoaan.

Lukuisista vainoista huolimatta suufilaisuus elää yhä ja on jopa kasvattanut suosiotaan. Esimerkiksi Maulana Rumin runot ovat uudessa nousussa ja ne ovat jo synnyttäneet Yhdysvalloissa varsinaisen suufibuumin. Suufilaisuuden vetovoima toimii hyvin hengellisillä markkinoilla, joilta monet nykyajan ihmiset etsivät uskontoa, joka jättää ihmisen omille ajatuksille ja tulkinnoille liikkumavaraa. Myös monet muut liikkeet ovat markkinoineet oppejaan suufilaisuuden välityksellä. Yhä edelleen suufilaisuus on haaste valtavirran oikeaop-piselle islamille, mutta ainakin tähän asti se on toiminut ”emouskon-tonsa” sisältä käsin.Minna Kulmala

läHteet:

Ninian Smart: Uskontojen maailma.

Jaakko Hämeen-Anttila:

a) Jumalasta juopuneet

b) Todellisuuden maailmat

c) Suufeissa on enemmän särmää (http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/1763/1605)

Jari Sinkari: Sufismista islamin New Age? Yliopisto-lehti (10/96)

23

ANTROPOLOGIAN OPISKELIJA, KIRJOITA VÄKEEN!

Seuraa Manan sähköpostilistaa, tule Väen kokouk-siin tai ole suoraan yhteydessä päätoimittajaan 2011 (emma.rimpilainen@helsinki.fi)!

Väki toivottaa lämpenevää kevään odotusta!

24 VÄKI 4/2010

Mana Ry

24 VÄKI 4/2010