väki 1

VÄKI 2/14

Virtuaali-antropologitNuo oman elämänsä

Lara Croftit

Mana marokossa

westermarckin jalanjäljillä

jäähyväiset kaartiselle

VÄKI2

VÄKI 2 / 2014

Väki on Helsingin yliopiston antropologian opiskelijoiden lehti.

Julkaisija: Mana ry

Painos: 100 kpl

Painopaikka: Picaset oy

Väki on saanut HYY:n järjestö- lehtitukea vuodelle 2014.

Väki 2/2014

Päätoimitus & taitto:Sanna Rauhala, Ninnu Koskenalho

Tämän numeron toimituskunta: Birgitta Enjeti, Suvi Jaakkola, Sara Kettunen, Olli Lindholm, Maria Mölsä, Timo Tahkola, Anna Tervahartiala

Kannen kuva:Cate397.deviantart.com

3 Pääkirjoitus 4 Westermarckin jalanjäljillä Mana matkailee Marokossa7 Hallitusesittely Hallituksen kahdet kasvot10 Virtuaalista antropologiaa Onko internetissä elämää? 12 Visuaalista ja media-antropologiaa Mitä vaikutelmia kuvilla luodaan?

14 Psykologista antropologiaa Päänsisäistä etnografiaa17 Lääketiedettä ja antropologiaa Kansojen kipukohtien ytimessä19 Mies utuisten silmien takana Näkemiin, Timo Kaartinen!21 Manan vuosijuhlat Vuoden seurapiiritapahtuma23 Anonyymi antropologi Elämän makua raitiovaunussa

väki 3

Pääkirjoitus

Sanna ja

Ninnu

Tämä lehti on omistettu teil-le, syksyn 2014 uudet antropolo-gian opiskelijat! Kevään toinen Väki-lehti lähetetään vuosittain uusille opiskelijoille hyväksymis-kirjeen mukana. Lukukokemus kannattaa ottaa teoreettisena poh-jatyönä, jota tulevan etnografin on hyvä tehdä ennen uudelle kentäl-le syöksymistä. Tässä numerossa esittelemme erityisesti uusia opis-kelijoita silmällä pitäen muutamia antropologisen tutkimuksen kiin-nostavia suuntauksia; erään jou-koistamme toistaiseksi poistuvan merkkihenkilön; Marokon maa-kuntamatkailua; sekä tietenkin itsemme, juhlapuvuissa ja ilman. Kevään puhuttavimpia aiheita lai-toksellamme on eittämättä tuleva kandiuudistus. Tämä koskettaa erityisesti syksyllä aloittavia uusia opiskelijoita, joiden perusopinnot muuttuvat antropologiassa kah-laamisesta yleisempään yhteis-kuntatieteelliseen suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, että omien johdan-tokurssien ohella opiskellaan jat-kossa vaikkapa globaaleja ilmiöitä kaikkien valtsikalaisten kesken. Uudistuksen mielekkyydestä voi

olla montaa mieltä. Joitakin se harmittaa, jotkut pitävät laajem-paa kosketusta yhteiskuntatietei-siin positiivisena asiana. Monet vanhemmat opiskelijat tulevat luultavasti silti kamppailemaan korvaavuustaulukoiden kanssa vielä pitkään. Uusien kurssien var-sinainen sisältö julkistetaan vasta kesäkuussa.Kesäloman aikana ilmeneviä ant-ropologianitkuja voi hoidattaa muun muassa Manan perinteisel-lä Nuuksion-retkellä toukokuun lopulla ja EASAn (European As-sociation of Social Anthropology) konferenssissa, joka järjestetään heinä-elokuun vaihteessa Tal-linnassa. Luvassa on paljon kiin-nostavia paneeleita ja suhteiden luomista virolaisiin akateemisiin kumppaneihimme. Tapahtumaan voi pestautua vapaaehtoiseksi duunariksi, jos opiskelijabudjetti ei veny konferenssimaksuihin.

Kirkkaan kuplivaista kevättä kai-kille ja onnea hyvästä valinnasta uusille opiskelijoille!

VÄKI4

Westermarkin jalanjäljissä

Mana matkaili Marokossa 27.2.-6.3.2014. Antrofuksi Timo Tahkola tarttuu ur-heasti haasteeseen ja tuottaa haltioivaa kerrontaa maisemista, joissa suomalaisen antropologian kummisetä taivalsi viiksissään ja silmälaseissaan!

Helmikuun lopulla nousi aa-muvarhaisella Helsinki-Van-taalta kone, joka aloitti 17 ant-ropologian opiskelijan matkan kohti Marrakechiä. Viime vuo-sisadan alussa Marokossakin seikkailleen suomalaisen etno-grafin kunniaksi opintoretkelle annettiin nimeksi Westermar-kin jalanjäljillä. Matkan järjes-täjinä toimi Mana Ry ja matkaa sponsoroi Helsingin Yliopisto.

Siirtymä Suomen pimeydestä Ma-rokon häikäisevään auringonva-loon oli valtava ja saikin ryhmäm-me pysähtymään heti terminaalin ulkopuolelle palvomaan loimotta-vaa aurinkoa. Löysimme kentältä

pienen tinkaamisen jälkeen tak-sin hostelli WakaWakaan, johon ennakkovaraus oli tehty. Aasien, riksojen, mopojen ja autojen kir-jo oli valtava. Tienlaidassa kas-vavat appelsiinipuut ihastuttivat. Huomion kiinnitti myös palmun mallisiksi muotoillut radiomastot, joissa antennit piiloutuivat sula-vasti sen lehmustoon. Afrikan pu-nainen multa hehkui tienlaidoilta.

Illalla keräännyimme keskustan Djemaa el-Fna- nimiselle toril-le syömään. Ruokaa sulatellessa kiertelimme keskusaukiolla, jos-sa on opaskirjan mukaan ollut 1800-luvun alusta saakka käyn-nissä erilaisia esityksiä. Eri puo-

lilta aukiota löytyy myös lukuisia ruokapaikkoja. Marokkolaisia erikoisuuksia on minttuisen ja hieman makean yrttiteen lisäk-si ehdottomasti Taginit, eli ke-raamisissa ruukuissa haudutetut liha- ja kasvisruoat. Rosvonpais-tin lailla pitkään kypsytetty liha on todella mureaa ja kielelle su-lavaa. Erilaiset paikalliset maus-teseokset kruunaavat aterian.

Muutakin kuhinaa torilla tosiaan oli! Näimme niin käärmeenlu-moajia ja tanssivia kääpiötä kuin lantiotansseja huntuihin ja he-listimiin pukeutuneilta miehiltä. Torilla myytiin kaikenlaisia ruo-kia kymmenissä numeroiduissa

väki 5

Maustesäkkejä myynnissä torilla.

kojuissa, vankkureista kaupattiin appelsiinimehua ja simpukoita. Kaikkea tungosta rytmitti joukko kiertäviä leivoskauppiaita. Aukiolla oli myös dramaattista arabian ja ranskankielistä tari-nankerrontaa yhditettynä musiik-kiesityksiin, sekä loputon määrä muita pieniä tai isoja toimijoita.

Jokaisen Marokossa herättyyn aamuun kuului erottamatto-masti  muezzien  mineraateista laulamat ruokoushuudot; ”Al-laah akbaaar, aalalalalal…”. Suuri toiveemme moskeija-vierailusta kuitenkin kaatui, kun paljastui että moskeijat ovat suljettuina kaikilta ei-muslimeilta. Tämä oli mielestäni hieman yllättä-vää, kun ainakin Istanbulissa ja Ugandan Kampalassa isoimmat-kin käytössä olevat moskeijat ovat avoimia kaikille. Sen sijaan pystyimme ihailemaan labyrint-timäistä vanhaa kaupunkia (Me-dinaa) ja sen tunnetuinta maa-merkkiä, Koutoubijan Moskeijaa.

Westermarkin ajan, eli 1900-lu-vun taitteen mustavalkoista

valokuvataidetta pääsi ihaile-maan Le maison De La Photo-graphyssä. Osa valokuvista oli tehty lasinegatiiveilta. Ainakaan silmämääräisesti eivät Marra-kechin vanhan kaupungin kes-keiset rakennukset juuri olleet sadassa vuodessa muuttuneet.Keskiaikaista lumoa taas löytyi kuninkaallisen palatsin raunioista. El Badi niminen palatsi oli toi-minut myöhäiseltä 1500-luvulta sulttaani Ahmad El-Mansurin hovin kotipaikkana. ”El-Man-sour” eli voittoisa on yksi Maro-kon historian merkittäivimmistä hallitsijoista ja palatsin viileät vankityrmät ovat olleet käytössä vielä 1900-luvullakin. Raunioi-hin oli nyt lisätty paikallisten taiteiljoiden toimesta erilaisia taideinstallaatioita. Mielenkiin-toisin oli puusta rakennettu sok-kelikko, jonka osia koskettele-malla pystyi tuottamaan erilaisia vahvistettuja elektronisia ääniä.

Reissun puolivälissä ryhmä ha-jaantui, ja suurinosa ryhmästä läh-ti kohti suosittua Essaouiran kau-punkia, jonka medina on Unescon maailmanperintökohde. Kaupun-ki on hieman kuin Kreikan saa-risto sinivalkoisine rakennuksi-neen. Essaouirasta matka jatkui Casablancaan, jossa on Marokon ainut turisteille auki oleva mos-keija. Näin siksi, että se on varta vasten turisteja varten rakennet-tu, ja vain nimellisesti moskeija.

Eräs Afrikan vilkkaimmista ba-saareista sijaitsee Marrakechis-sa. Noilta loputtomilta tavaran täyteisiltä kujilta löysimme sat-tumalta ruokapaikan, jonka pitä-jän serkku Mohammed, eli alias Simo, tarjoitui järjestämään meil-le kahden päivän retken aavikolle.Oppaiden avulla vuokrasimme ryhmälle minibussin ja lähdim-me matkalle Atlas-vuorten yli

”Aasien, riksojen,

mopojen ja autojen kirjo oli

valtava. Tienlaidassa

kasvavat appelsiinipuut ihastuttivat.

VÄKI6

aavikkoa kohden. Vuoristotie kul-ki paikoin yli kahden kilomet-rin korkeudessa, ja sieltä täältä murtuneet tienvarsimuurit olivat muistutuksena äkillisesti päätty-neistä matkoista. Vuorten huiput olivat vielä osittain lumen pei-tossa, mutta alhaalla laakossa oli vehreää ja värikästä. Raikas vuo-ristomaisema vaihtui pikkuhil-jaa tuulen pyöristämiin kivisiin, dyynimäisiin kalliomuotoihin ja lämpötila nousi samaan tahtiin kun ilmankosteus häipyi. Noin muutama tunti ennen auringon-laskua saavuimme aavikon lai-taan, jossa parikymmentä kamelia odotteli suomalaisia selkäänsä. Ratsastimme kameleilla aavi-kon punaiseen auringonlaskuun..

Illalla nautimme paimentolaistel-tassa hyvän keiton ja lihapadan, jonka jälkeen vietimme pienen musisointihetken teltan ulko-puolella olevilla isoilla matoilla. Instrumentteina oli pienet peru-laiset bongo-rummut, paikallinen

kolmikielinen bassosoitin, metal-liset castanetsit, sekä hieman suu-rempi bassorumpu. Ilta huipentui dyynillä vietettyyn pitkään, hil-jaiseen tähtien katseluhetkeen.

Ennen enemmistön poistumis-ta Marokosta oli Marrakechis-sä vielä aikaa viettää yksi koko-nainen shoppailupäivä. Vanhan kaupungin kapeat kujat olivat loputtoman pullollaan tavaroita ja kauppiaita. Myynnissä oli kaik-kea rukouskaavuista, vesipiippu-jen kautta länsi-Afrikkalaisiin muinais-naamioihin. Ostettua sai myös Gekko-liskoja, puisia shakkilautoja, lukuisia mausteita, värikkäitä mattoja, monenväri-siä nahkalaukkuja, suitsukkeita, hedelmiä, kenkiä, tuhansia eri-laisia kaulakoruja, hopealamp-puja jne. Hinnat alkoivat pilvis-tä ja päätyivät pitkän väittelyn jälkeen kohtalaisen halvoiksi. Suomalaisia tämä tavaroiden määrittämätön, ikusesti elävä arvo meinasi hieman rasittaa.     

Kauppiaat saattoivat olla päälle-käyviä ja ilmassa vedätyksen tun-tua. Lisämomentin pienten kujien hektisyyteen toi silloin tällöin ohi vilahtavat moottoripyörät, rik-sat, aasivankkurit tai polkupyörät.

Viikon jälkeen suurin osa lähti pa-luulennolle. Jäljelle jääneet suun-nistivat kohti lupausta pienestä rannikkokylästä Atlantin laidalla.

”Ilta huipentui dyynillä vietettyyn pitkään, hiljaiseen

tähtien katselu-hetkeen.”

Kuvat: manalaisilta

väki 7

Manan hallitus 2014piirsi omakuvansa tulevien fuksien iloksi

Puheenjohtaja Annika Lepistö

Mitä puheenjohtaja oikeastaan tekee?

Nillittää. Ja tekee kaiken mitä kukaan muu ei tee. Käyttää Facebookia joka päivä. Ylittää tulostuskiintiöt. Tekee komp-romisseja. Juo bisseä. Kantaa bisseä. Vastailee Väen haastatte-luihin...

Missä asioissa sinua kannattaa lähestyä?

Manaan liittyvissä asioissa; jos on esimerkiksi huippuideoita joihin tarvitsee jonkun mukaan toteuttamaan. Ja silloin kun on huolia ja murheita. Aina kun ei tiedä ketä pitäisi lähestyä, niin mä oon se tyyppi.

Terveisiä syksyn fukseille?

ONNEA! Ja tervetuloa Manaan! Varatkaa syksylle tyhjä kalente-ri, sillä se täyttyy kohta.

Työelämä, alumni- ja urheiluvastaava Essi Kemppainen

Mikä on ollut suosikkisi järjes-tämistäsi ekskursioista?

Suosikkini urheiluexcuista on ollut keväinen Nuuksion retki, eräilyssä vaan on jotain niin pä-räyttävää.

Mitä kaikkea haaveilisit voivasi syksyllä järjestää?

Syksyksi haaveilen alumniyh-teistyön kehittämisestä ja työ-elämän monipuolisuutta esiin-tuovista työelämäexcuista, ja tietty muutamasta erikoisesta urheiluexcusta. Voitais vaikka lähteä ampumaradalle PUM!

Terveisiä syksyn fukseille?

Fuksina kannattaa lähteä heti alusta asti rohkeasti mukaan kaikenlaisiin tapahtumiin ja toimintaan. Opiskelijaelämäs-tä voi tehdä just niin aktiivista kuin itse haluaa, ja moni asia jää oppimatta jos vain istuu luen-noilla. Plus verkostoituminen kannattaa aina!

Talous- ja tilavastaava

Bruno Gronow

Mikä taloudenhoitajan pes-tissä on aiheuttanut eniten harmaita hiuksia?

Hallituksen hilpeän holtiton rahankäyttö.

Antropologian opiskelu vai-kuttaa aika akkavaltaiselta. Selviytymisvinkkejä uusille opiskelijoille?

Jos vastaan tähän, saan akka-vallalta sanoinkuvaamatto-man koulutuksen. Siinä tär-kein opetus!

Terveisiä syksyn fukseille?

Ottakaa yliopistosta kaikki irti! Täältä löytyy paikkoja, ih-misiä ja tapahtumia. Kolutkaa kaikki läpi, kunnes muistatte, että pitäisi vähän opiskellakin, jonka jälkeen voitte avata jo kirjan tai kaksi.

Koonnut: Sanna Rauhala

VÄKI8

Varapuheenjohtaja ja

fuksivastaava

Lotta Liimatainen

Olet hallituksen toinen fuksi-vastaava sekä jo toista vuotta tutorina. Mikä niissä fukseissa viehättää?

Vuoden 2013 fuksit viehättää monestakin syystä. Tuutorin homma tehtiin helpoksi ja fuk-sit todella yllätti rentoudellaan ja hyvällä yhteishengellä. Täl-lä vuosikerralla tuntuu olevan kiinnostusta tapahtumien järk-käilyyn, juhlimiseen ja yleiseen hörhöilyyn erityisen paljon. Fuksitapahtumat on myös vuo-den parhaita (vapun ja approi-lun jälkeen) ja niitä oli ihanaa ideoida ja toteuttaa. Vuoden 2013 fuksit toi mukanaan uu-denlaisen tekemisen meiningin ja sai monet meistä vanhem-mistakin opiskelijoista tajua-maan Manan potentiaalin ja sen miten hyviä tyyppejä me ollaan! Fukseissa on siis valtsikan ja ai-nejärjestöjen toivo, miksei siis panostaa siihen ja samalla pääs-tä hengailemaan hyvien tyyp-pien kanssa.

Vuoden 2014 hallitus koostuu sinun lisäksesi fukseista. Miten kuluva hallituskausi on eron-nut edellisestä?

Jokainen hallitus on sen jäse-niensä näköinen ja siten tosi erilainen, vaikka samoja juttu-

ja tehtäisiinkin. Tällä kaudella ollaan kuitenkin menty ihan eri ulottuvuuksiin Manan imagon kanssa. Hallitus on ollut alusta asti intoa täynnä ja ideoinut uusia juttuja vauhdilla. Fuksiporukka oli keskenään myös jo valmiiksi niin tiivis ryhmä, että ryhmäyty-miseen ei ole tarvinnut käyttää ai-kaa. Manan mediaseksikkyys on otettu agendaksi hashtagtalkoissa ja Instagramissa. Vuosijuhlien järkkäily oli hyvä aloitus vuodel-le ja erotti heti hallitustoiminnan viime kaudesta. On ollut helppoa ja älyttömän hauskaa tehdä hom-mia ainoana vanhempana näin mageen porukan kanssa.

Terveisiä syksyn fukseille?

Fuksisyksy on ehkä paras juttu ikinä, joten olkaa valmiina tyh-jin kalenterein ja avoimin mielin. Mana odottaa teitä innolla, näh-dään kohta!

Opintovastaava

Sanna Rauhala

Terveisiä syksyn fukseille?

Lyhyestä virsi kaunis, koska leh-destä loppuu tila: uskokaa muita hallituslaisia, verkostoituminen ja kaikenlaiseen puuhaan osallis-tuminen kannattaa. Samoin hal-litustoiminta! Ei ole myöskään mikään mahdottomuus yhdis-tää elämää tenttikirjojen ulko-puolella ja sitä paljon puhuttua 55op vuositavoitetta. Nykäistää hihasta, jos bilettämisen ohessa opinnot alkavat huolettaa! Ja kir-joittakaa juttuja ihanaan Väkeen, badabum!

Suhde- ja virkistysvastaava

Maria MölsäMitä toimenkuvaasi kuuluu?

Virallisesti: ylläpidän suhteita mui-hin ainejärjestöihin ja tiedekun-tiin, järjestän tapahtumia, juhlia, illanistujaisia sun muuta... Epävi-rallisesti: juoksen ympäri kampus-ta, soittelen kuumotuspuheluita, räpellän e-lomakkeita, kilpailutan firmoja ja ostelen suihkulähteitä.

Olet yksi syksyn 2014 tutoreista. Mikä sai sinut hakemaan?

Hetken mielijohde. Tosin omilla su-pertuutoreillani oli varmasti vaikutusta asiaan.

Atk-vastaava

Tapio Kumpula

Terveisiä syksyn fukseille?

TJÄNARE!

väki 9

Kulttuurivastaava

Sara Kettunen

Mitä kaikkea kulttuurivastaava on jo ehtinyt järjestää?

Toistaiseksi vasta ekskursion Valtsikan Speksiä katsomaan ja poikkitieteellisen dokkari-illan!

Mihin opiskelijajärjestöihin fuksin kannattaisi tutustua?

Kannattaa pitää itsensä kiireisenä joka puolella, toivottaa Helsingin yliopiston teknokulttuurin ystä-vien eli Hytkyn rahastonhoitaja.

Terveisiä uusille fukseille?

Herzlich willkommen!

Tiedottaja

Heidi SaarinenTerveisiä syksyn fukseille?

Teillä on edessänne rankka mut-ta hauska vuosi! Kannattaa ottaa rennosti vaikka joskus dedikset painaisivat päälle, kyllä niille kou-luhommille löytyy silti aina aikaa jostakin.

Fuksivastaava, suhde- ja virkistysvastaava

Anni Huttunen

Sihteeri, tasa-arvo-, kan-sainvälisyys-, ympäristö- ja kehitysyhteistövastaava

Olli LindholmMysteerimies on niin kiireinen tehtäviensä kanssa, ettei häntä tavoitettu kommentoimaan.

Terveisiä syksyn fukseille?

Kalapuikoille äänioikeus.

VÄKI10

Virtuaalinen antropologia Kenttänä bittitodellisuus

Antropologisen kentän käsite kasvoi ja sirpaloitui 1800-luvun lopulla. Ei ole ihme, että ”kentän” määrittele-minen oli syksyllä 2013 myös osa sosiaali- ja kulttuuriant-ropologian johdantokurssin koetta; se kun ei todella enää ole niin selvärajainen ja yksise-litteinen kuin joskus aiemmin. Metodit muuttuvat ja tutki-muskysymykset joudutaan rajaamaan entistä tiukemmin. Antropologia on kohtuulli-sen lyhyessä ajassa siirtynyt viidakosta bittiavaruuteen. Osallistuva havainnointi saa aivan uusia merkityksiä kun tutkittava ympäristönä toi-mii virtuaalinen todellisuus. Vielä on kuitenkin hiukan kiistanalaista, muodostaako elektroninen todellisuus täy-

sin oman maailmansa itse-näisenä kulttuuri-ilmiönä, vai pitäisikö sitä tutkia eräänlai-sena reaalielämän jatkeena.Virtuaalinen antropologia tutkiikin ihmisyhteisöjä ja niiden sosiaalista toimintaa eli sosiaalisia ja kulttuurisia normeja sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä virtuaalimaa-ilmassa. Tutkimuskohteita ovat erilaiset online-yhteisöt ja sosiaalisen kanssakäymi-sen merkitys- ja vuorovaiku-tusjärjestelmät elektronisessa todellisuudessa. Virtuaalinen antropologia on suuntauksena suhteellisen nuori, minkä takia tutkimuksia aiheesta joutuu vielä jonkin verran hakemaan. Kansainvälisesti virtuaaliant-ropologisia tutkimuksia alkoi ilmestyä 1990-luvun alussa,

kun taas Suomessa ensim-mäiset tutkimukset ovat vasta 2000-luvulta. Koska antro-pologian tutkimuskohteena on kuitenkin ihminen sosiaa-lisena olentona ja sitä kautta tämän toiminta kaikissa sosi-aalisissa yhteisöissä, on virtu-aaliantropologialla jatkuvasti suurempi merkitys yhä enem-män ja nopeammin verk-koon siirtyvässä maailmassa.Kanssakäymisen siirtyes-sä verkkoon vuorovaikutus ja kommunikaation normit muuttuvat. Internetissä sosi-aaliselle elämälle ja käyttäy-tymiselle on omat sääntönsä, joita tottunut internetin käyt-täjä ei joudu erikseen mietti-mään, mutta joiden konven-tioiden lähempi tutkiminen voi osoittautua äärimmäisen

Teksti: Maria MölsäKuvat: Wikimedia commons

väki 11

mielenkiintoiseksi. Kenttänä bittitodellisuus on samaan ai-kaan haastava ja kiehtova. Ka-lifornian yliopiston antropo-logian professori Tom Boells-torff tietää minkälaista on tehdä kenttätyötä internetissä.Boellstorff julkaisi vuonna 2008 teoksen Coming of Age in Second Life, tehtyään yli kak-si vuotta kenttätyötä Second Life-nimisessä, noin neljän-toista miljoonan käyttäjän virtuaalimaailmassa. Teos on ensimmäinen kyseisen todel-lisuuden tutkimus ja se saikin saman tien suuren suosion luodessaan uusia tuulia ant-ropologiseen tutkimukseen. Second Lifessa käyttäjä voi luoda itselleen hahmon, ava-tarin, jonka ympärille hän voi rakentaa kokonaisen elämän. Pelissä voi luoda ystävyys-suhteita, perustaa yrityksen, matkustaa, rakastua, tai men-nä vaikka naimisiin. Mah-dollisuuksia on rajattomasti – aivan kuten oikeassakin elä-mässä – ja totaalinen koukut-tuminen on enemmän kuin helppoa. Second Life onkin

ennen kaikkea sosiaalinen ka-nava, josta puuttuvat traditi-onaaliset pelilliset tavoitteet. Kahden vuoden ajan Boells-torff eli kahta elämää, joista toisessa seikkaili virtuaalinen Tom Bukowski. Mielenkiin-toista kyllä, Boellstorff hyö-dynsi antropologian klassi-simpia menetelmiä tutkies-saan mm. sukupuoleen liit-tyviä kysymyksiä, konflikteja, seksiä ja antisosiaalista käytös-tä kentällä joka oli jokin aivan muu kuin perinteinen kaukai-nen ei-teollinen pienyhtei-sö. Osallistuva havainnointi elektronisessa maailmassa on-kin aivan yhtä osallistuvaa ja aivan yhtä havainnoivaa kuin reaalimaailmassa, vaikka sen osapuolet voivat todellisuu-dessa istua fyysisesti aivan eri mantereilla, ja vaikka se tie-tysti muuten kietoutuu aivan uudenlaiseen tutkimustapaan. Virtuaalitodellisuudessa ai-dot tunteet ja todellinen henkilöllisyys ovat ainaisia kysymysmerkkejä ja valeh-teleminen helpompaa kuin

missään. Todellisen itsensä voi piilottaa totaalisesti ja verhota minkälaiseen muotoon tahan-sa. Koskaan ei voi olla varma kuka ruudun toisella puolel-la oikeasti istuu, mutta käy-töksestä voi päätellä paljon. Princeton University Press toteaa sivuillaan seuraavasti:

“Bringing anthropology into territory never

before studied, this book demonstrates that in

some ways humans have always been virtual,

and that virtual worlds in all their rich comple-

xity build upon a human capacity for culture that

is as old as humanity itself.”

VÄKI12

visuaalinen antropologiatulkintoja ikuistamassa

Teksti: Timo TahkolaKuva: Wikimedia commons

Etnografinen valo- ja elo-kuvaus on juuriltaan liki yhtä vanhaa kuin fiktiiviset elo-kuvat ja dokumentitkin. Ku-vausmetodeissa on kuitenkin ollut erilaisia antropologial-le ominaisia lähestymista-poja ja trendejä menneiden vuosikymmenien varrella. Alkuaikoina, 1900-luvun tait-teen molemmin puolin, et-nografit valikoivat hyvinkin tarkasti, mikä osa tutkitusta yhteisöstä ja sen toimista pääsi näkyviin. Kuvaus pyrki positi-vistiseen unelmaan, havaitta-van objektiivisen todellisuuden kokonaisvaltaiseen kuvauk-seen. Näin tehtäessä saatettiin ”autenttista elämää” kuvattaes-sa rajata modernit yksityiskoh-dat piiloon. Lisäksi ”normaalia elämää” lavastettiin filmille. Visuaalinen antropologia poh-jaa ajatukseen, että kulttuuria ilmennetään erilaisten näky-vien symbolien kautta. Näitä symboleita löytyy mm. eleistä ja rituaaleista sekä erilaisis-ta asioista niin luonnollisessa kuin rakennetussakin ympä-ristössä. Kaikkea tätä voidaan dokumetoida monin tavoin. Kuvan rajaaminen sisältää kuitenkin aina myös tulkin-toja ja korostuksia. Positivis-tisten teorioiden jälkeen syn-tyneet modernimmat teoriat korostavatkin kulttuurisen todellisuuden sosiaalisesti ra-kennettua luonnetta ja kaiken kulttuurisen tietämyksem-me kyseenalaistettavuutta.

Uusia kokeiluja alkoi syntyä 1900-luvun puolivälissä. Tuol-loin paikallisia otettiin mukaan filmin tekoon, eikä lavastusta enää käytetty. Usein mykkä-filmeille oli kuitenkin laitettu tapahtumia selostava tutkijan puhe. Näitä metodeja oli luo-massa mm. etnografisen filmin isäksikin kutsuttu Jean Rouch.

Myös toisenlaisia metodeja on kokeiltu. Esimerkiksi vuonna 1966 Sol Worth opetti kolle-gansa kanssa Navajoja käyt-tämään 16mm-videokameraa oppiakseen heidän kuvaami-sessa käyttämiensä taiteellisten valintojen avulla ymmärtämään paremmin navajojen alituista tapaa havannoida maailmaa.Holistisuuden kannalta erit-täin merkityksellistä onkin myös se, mitä kuva itsessään ei kerro. Kuka kuvan on ottanut? Millä perusteilla ja missä olo-suhteissa se on otettu? Samoin kuin etnografiat kertovat jos-kus enemmän ennakkoluuloi-sesta tutkijasta itsestään kuin tutkittavasta kohteesta, voi va-lokuvan tai videon rajaus kertoa enemmän kamerankäyttäjästä kuin kuvattavasta kohteesta. Visuaalinen etnografia ei tar-joakaan ainoastaan näkökul-mia siihen, miten valokuvaa, elokuvaa, videota, digitaali-sen median sisältöjä tai piir-roksia voidaan hyödyntää yhteiskunnan tai kulttuurin tutkimuksessa. Se suuntau-tuu myös katsomisen ja ha-vaitsemisen lainalaisuuksiin ja kulttuurisidonnaisuuteen.

väki 13

Teksti: Anna Tervahartiala Kuva: Wikimedia commons

Kuvatoimitus valitsee artik-kelille kuvituskuvaa. Artikke-li käsittelee pakolaisuutta ja kansainvälistä pakolaispäivää ja tarjolla ovat kuvat mosam-bikilaisesta ja zimbabwelai-sesta pakolaistelttaleiristä. Artikkelin kuvaksi ehdote-taan myös kuvia Libanonissa sijaitsevista palestiinalaispa-kolasten asuttamista alueista. Nämä alueet ovat pitkittyneen konfliktin ansiosta vakiintu-neet kiinteiksi asumuksiksi. Kuvatoimitus valitsee kuvi-tukseksi valokuvan afrikka-laisesta pakolaisleiristä. Kuva ilmentää pakolaisuuteen lii-tettyä visuaalista logiikkaa ja pakolaisuuden yleisesti ym-märrettyä määritelmää väliai-kaisena, ohimenevänä ja toi-sen avustamana tilana. Vaik-ka palestiinalaispakolaisia on määrällisesti mosambikilai-sia enemmän, he eivät enää edusta uutiskuvien toistamaa pakolaisuuden käsitettä. Ur-baanit, kiinteät asumukset ja vakiintunut arki eivät kuu-lu pakolaisuuden kuvas-toon tavalla, jolla yleisö on sen tottunut ymmärtämään.Uutismaailma maailman- kuvanaUutiskuvan valinta avaa ik-kunan yhtäälle, mutta sul-kee samalla toisen näkymän katseen kantamattomiin. Kuvavalinnat ovat totuus-väittämiä, joiden tarjoamat näkymät ovat medioidun to-

dellisuuden rakennuspalasia. Uutiskuvat ylläpitävät tapaa, jolla maailma ymmärretään.Esimerkki on antropologi Zeynep Devrim Gürselin ku-vatoimisto AFP:llä vuonna 2004 suorittamasta kenttä-työstä. Gürsel on tutkimuksis-saan tarkastellut muun muas-sa uutistuotantoa ja tapoja, joilla media luo ymmärrys-tä ja mielikuvia maailmasta. Gürsel kutsuu median raken-tamia todellisuuksia nimellä constructed reality, rakennet-tu todellisuus. Todellisuuden rakentajia ovat mediatalot, uutishuoneet, toimittajat, ku-vatoimittajat, valokuvaajat ja taittajat. Yhdessä he muodos-tavat huomiosta kilpailevia representaatioinstituutioita.Media-antropologian katseMedia-antropologia on ant-ropologian suuntaus, joka kääntää katseen tapaan, jolla todellisuus välitetään. Vaik-ka median katse on kapea, media-antropologian tut-kimussuuntaukset ovat laa-jat. Media-antropologi voi tutkia esimerkiksi radion ja yhteisön suhdetta, mediari-tuaalien merkityksiä tai yk-sittäisen tapahtuman uuti-soinnin synnyttämiä ilmiöitä. Media-antropologia tarkas-telee tapaa, joilla katsomme toisiamme ja kerromme toi-sistamme. Uutiset ja medi-assa kiertävät tarinat ovat

vallan ilmentymiä ja voi-vat sana- ja kuvavalinnoil-laan joko rakentaa yhteis-tä ymmärrystä tai syventää ymmärrysten välistä kuilua.Sekä mosambikilaisessa että libanonilaisessa leirissä elää ihmisiä, jotka ovat paen-neet kodistaan uhan alta. Molemmat ovat pakolais-ten asuttamia. Vain toinen saa kuitenkin edustaa pako-laisuutta. Antamalla äänen yhdelle jää toinen kuule-matta. Media-antropologi-an tarkoitus on kysyä, miksi.

Luettavaksi: Bird, Elizabeth S. (toim.) 2010. The Anthropology of News & Journalism: Global Perspectives. Bloomington: Indiana University Press.Chouliaraki, Lilie. 2006. The Spectatorship of Suffering. London: Sage Publications.Hannerz, Ulf. 2004. Foreign News: exploring the world of foreign cor-respondence. Chicago: The University of Chica-go Press.Sumiala, Johanna. 2010. Medin rituaalit: Johdatus media-antropologiaan. Tampere: Vastapaino.

Media-antropologia miksi näemme, miten näemme

VÄKI14

masennuksen antropologiaa

Masennus on viime vuosi-kymmeninä kasvanut moder-nien yhteiskuntien suureksi vitsaukseksi ja samanaikai-sesti yhdeksi psykologisen antropologian suosituimmis-ta aihepiireistä. Antropolo-git ovat lähestyneet sairautta tuttuun tapaan holistisesta perspektiivistä, kulttuuri-en välisiä vertailuja tehden. Kolleegamme ovat tutkineet mm. masennuksen koke-musta, käsitteitä, merkityk-siä, ilmaisua ja tietenkin syitä. Antropologisessa tutkimuk-sessa masennus on useim-miten nähty ennen kaikkea sosiokulttuurisena ilmiönä. Toisin kuin surullisuuden ja onnettomuuden tunteet, ei kliininen masennus useiden antropologien mukaan ole osa kaikkia yhteiskuntia, ja kult-tuurien välinen masennuslu-

kujen vaihtelu on noteerattu laajalti myös antropologian ulkopuolella. Vertailevaa ma-sennustutkimusta dominoi tällä hetkellä kolme tieteen-alaa; antropologia, psykiatria ja psykologia. Useimmat tä-män sekakentän tutkijoista uskovat biologisen aspektin olevan kliinisen masennuk-sen kannalta tärkeä, mutta jakavat myös näkemyksen, jonka mukaan biologisten tutkimusten erottaminen et-nografisista tutkimuksista ja sosiokulttuurisesta näkö-kulmasta ei tukisi parempaa ymmärrystä masennukses-ta. Monitieteellinen yhteis-työ edistää hiljalleen masen-nuksen kartoittamista kult-tuurisidonnaisena ilmiönä. Näkemys sairaudesta onkin muuttunut viime vuosikym-meninä vähitellen biologises-

ta sosiaalisempaan suuntaan.Olen opintojen alusta lähtien ollut kiinnostunut varsinkin psykologisen antropologi-an valtavasta sovelluspoten-tiaalista nyky-yhteiskunnan ongelmakohtiin, ja lopulta omaksi graduaiheeksi vali-koitui masennus. Aion lähes-tyä aihetta yhteisön ja yksilön suhteen kautta. Motivaatio tähän näkökulmaan syntyi lääketieteellisistä tutkimuk-sista, jotka ovat todenneet masennuksen olevan monin kerroin yleisempää sellaisten ihmisryhmien parissa, joiden asema yhteiskunnassa on li-minaalinen - esimerkiksi ko-dittomat ja pakolaiset. Tut-kielmassani liminaalisuus kä-sitetään statuksettomuuden ja irrallisuuden välitilaksi, jolloin henkilön sosiaalinen sitoutu-minen yhteisöön on ainakin hetkellisesti katkennut. Käy-

Matka pään sisälle

väki 15

tän liminaalisuuden käsitettä teoreettisena lähtökohtana, jonka kautta lähestyn masen-nusoireista kärsivien suhdetta ympäröivään sosiokulttuuri-seen rakenteeseen. Pohjim-maisin pyrkimykseni on sel-vitellä, onko masennusoireista kärsivien yksilöiden asemassa tai heidän suhteessaan yhtei-söön havaittavissa merkkejä jonkinlaisesta irrallisuudesta. Analyysini keskittynee ma-sentuneiden merkittävimpiin statuksiin, pyrkien selvittä-mään onko niissä jotakin pie-lessä. Lähden siis etsimään vastausta kysymykseen, mil-laisina masennusoireista kär-sivät kokevat tärkeimmät sta-tuksensa ja suhteensa niihin? Nähdäkseni ihmiset ovat kyt-köksissä toisiinsa ja siten laa-jempaan sosiaaliseen ryhmään pääasiassa juuri erilaisten sta-tuksien ja niihin sisältyvien oikeuksien ja velvollisuuksien kautta. Useat statukset yhdes-sä rakentavat ja määrittävät sosiaalisen persoonan. Siksi annan erityishuomiota yksi-löiden kokemille elämänmuu-toksille, jotka vaikuttavat niin statuksiin kuin asenteisiinkin. Etnografisen aineiston tulen keräämään pääkaupunkiseu-dulla kesän 2014 aikana. Nyt alustavan tutkimussuunnitel-man valmistuttua meneillään on kentän mahdollisuuksien tarkempi kartoitus ja kontak-tien luominen. Aiheen ja ken-tän luonteen vuoksi päärooli on haastatteluilla, mutta yritän myös päästä esimerkiksi vie-railijana seuraamaan jonkin-laisten tukiryhmien kokouk-sia tmv. toimintaa. Aion ke-rätä jonkin verran dataa myös internetin keskuspalstoilta.Kaiken kaikkiaan graduaihee-ni siis nivoutuu psykologisen antropologian keskusteluihin,

jotka liittyvät yhteisön mer-kitykseen yksilön psyykkisen eheyden kannalta. Antropo-logienkin arvostama sosiaa-lipsykologi G.H Mead (1934) on argumentoinut että olisi absurdia tarkastella mieltä ai-noastaan yksilöllisestä näkö-kulmasta, sillä mieli on poh-jimmiltaan sosiaalinen ilmiö ja jopa sen biologiset funktiot ovat pääosin sosiaalisia. Sosi-aalinen taas sekoittuu kulttuu-riseen, ja siten myös antropolo-gialla on paljon annettavaa niin psykologialle kuin psyykkisten sairauksien tutkimuksellekin.

Teksti: Suvi JaakkolaKuvat: Wikimedia commons Andi Jetaime (flickr)

VÄKI16

Antropologia ja lääketie-de samassa lauseessa. Mil-lainen mielikuva tästä yh-distelmästä syntyy? Jos en-simmäinen ajatuksesi sisälsi poppamiehiä, yrttejä, kan-sanparannuksia ja jauhettuja juuria, et varmasti ole yksin. Lääketieteellinen antropolo-gia tutkii sairauksia, epide-mioita, kuolemaa, elämää ja terveyttä niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla sekä per-inteisessä että modernissa maailmassa. Kuvaus saattaa kuulostaa masentavalta, mut-ta vaikka tutkimusala käsit-telee usein ikäviä asioita, on lääketieteellisen tutkimuk-sen pyrkimys kuitenkin ym-märtää paremmin sairauks-ien syitä ja juuria ja täten kenties luoda uutta toivoa ni-istä kärsiville. Antropologis-esta tutkimusnäkökulmasta ala tutkii sitä, miten terveys ja sairaus ymmärretään ja koetaan erilaisten sosiaalisten ja kulttuuristen kokemuks-ien kautta ympäri maailman. Lääketieteellisen antropo-logian alalajiksi mielletään usein myös psykiatrinen an-tropologia, joka keskittyy enemmän mielenterveydel-lisiin sairauksiin, addiktioi-hin ja näiden kehittymiseen sekä yksilötasolla että yhtei-skunnallisessa kontekstissa. Historiallinen puolensa lääketieteellisellä antropolo-giallakin toki on. Nykyisen muotonsa se sai 1960-luvun tienoilla, jolloin useat alan uranuurtajat saivat koulu-tuksensa sekä lääketieteel-lisissä että antropologisissa laitoksissa. Tämä yhdistelmä on yhä suhteellisen yleinen. Tuoreet tätä alaa käsittelevät väitöskirjat ja gradut tut-kivat muun muassa HIV:n leviämistä ja sen vaikutusta yksilöön ja tätä ympäröivään yhteiskuntaan, poliittisten ja

ekonomisten mullistusten ja hitaampien muutosten nä-kymistä yhteisöissä ja päi-hdyttävien aineiden, kuten tupakan, alkoholin ja huumeiden vaikutusta ihmiseen ja terveyteen. Esimerkkinä viitattakoon Susanne Ådah-lin väitöskirjaan ”Good lives, hidden miseries – An etnog-raphy of Uncertainty in a Finnish Village”, joka tutkii sosiaali- sen ja kulttuuris-en muutoksen vaikutusta

Kansojen kipukohtien ytimessä

suomalaisten viljelijöiden keskuudessa ja heidän selvi-ytymismekanismejaan sekä sitä, kuinka he kokevat näiden muutosten vaikut-tavan elämäänsä. Ådahl on tutkinut myös Suomessa tehtäviä elinsiirtoja antro-pologisesta näkökulmasta. Aiheesta yleisesti kiinnostu-neille tutustumisen arvoinen on Suomen Antropologi-lehden teemanumero 3/2012.

Teksti: Sanna RauhalaKuva: Unnamedpro @ deviantart

väki 17

Kun koulutusalat kohtaavat Sairaanhoitaja ja antropologi

Teksti: Birgitta Enjeti Kuva: Wikimedia commons

Valitsin lääketieteelliseen antropologiaan liittyvän gra-duaiheen, koska halusin ni-voa yhteen sairaanhoitajan koulutukseni ja antropologi-sen tutkimuksen. Aikoinaan katsomani maorielokuva Once Were Warriors ohjasi kiinnostustani alkuperäis-kansojen ja vähemmistöjen kysymyksien ääreen. Kult-tuurien, sosiaalisten roo-lien, eriarvoisuuden ja huo-no-osaisuuden vaikutukset minän ja kehon kuvaan sekä kokemuksiin terveydestä ja sairaudesta ovat minulle eri-tyisen kiinnostavia aiheita. Sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus voi johtaa ter-veyseroihin, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle. Alku-peräiskansojen ja vähem-mistöjen poliittisen liikeh-dinnän tavoitteena on ollut kohottaa itsetuntoa, torjua eriarvoisuutta ja sen negatii-visia seurauksia sekä edistää oikeuksia omaan kulttuuriin ja elämäntapaan. Poliittisen aktivismin lisäksi tavoittee-na on edistää vähemmistöjen henkistä ja fyysistä hyvin-vointia valtaväestön standar-

dien mukaan. Lisäksi halu-taan edesauttaa omia kult-tuurisia käsityksiä terveydes-tä ja hyvinvoinnista tavoilla, jotka huomioivat henkiset ja psyykkiset ulottuvuudet. Kenttäkohteeni tulee ole-maan todennäköisesti San Fransiscossa sijaitseva Nati-ve American Health Center, joka syntyi tarpeesta tuot-taa terveyspalveluita yhdelle Yhdysvaltojen suurimmista amerikan intiaanien väestöis-tä. NAHC nimeää missiok-seen tarjota kattavia terveys-palveluita kohdeväestölleen ja edistää amerikan intiaa-nien sekä muiden ympäristön asukkaiden terveyttä ja hy-vinvointia, kulttuurisia ja kie-lellisiä eroavaisuuksia kunni-oittaen. Tutkimuskysymykse-ni liittyvät Native American Health Centerin käyttäjien kulttuurisiin käsityksiin ter-veydestä ja sairaudesta: miten he kokevat tai ymmärtävät kehonsa näiden kautta. Ta-voitteeni on tarkastella ter-veyskäsitysten ruumiillistu-mia kolmella tasolla. Yksilön tasolla keho on elettyjen ko-kemusten väline; yhteisölli-

sellä tasolla kehoa tarkastel-laan luonnollisena symbolina jonka avulla ajatellaan luon-non, kulttuurin ja yhteisön välisiä suhteita; ja kolman-nella tasolla kehoa tarkas-tellaan sosiaalisen ja poliit-tisen kontrollin kohteena.

Luettavaksi:

Honkasalo, M.-L. 2008: Reikä sydämessä. Sairaus poh-joiskarjalaisessa maisemassa. (Vastapaino, Tampere)

Ådahl, Susanne 2013: When death enables life(Mortality Vol 18. Issue 2)

Honkasalo, M.-L. 1998:Space and embodied experience: Rethinking the body in pain(Body and society 4, 35-57)

Ådahl, Susanne 2012:The Freedom Machine: home bases dialysis and caring for the Self(Suomen Antropologi Vol 37, Issue 3, 24-41)

VÄKI18

mies usvaisten silmien takana haastattelu Timo Kaartisen kanssa

Timo Kaartinen on tullut tutuksi antropologian opis-kelijoille ennen kaikkea op-pihistorian ja johdantokurs-sin vetäjänä, miehenä, jonka ajatuksen juoksua on vaikea kuvailla millään suomen kie-len sanalla. Ensi kerran kun hänet tapasin, kävin puolen tunnin keskustelun Indone-sian vallankumouksesta. Vart-ti keskustelun jälkeen huoma-sin yllätyksekseni, etten ollut itse sanonut sanaakaan. Jo-kainen kerta, kun mieleeni oli tullut kysymys tai kommentti, Kaartinen tuntui lukevan aja-tukseni ja vastaavan näihin ajatuksiin, joita en ollut edes esittänyt ääneen. Lähdin erää-nä aurinkoisena kevätpäivänä selvittämään tämän yliopiston lehtorin salaperäisiä taustoja, ja tavoitin hänet vartin haas-tattelulle hänen toimistohuo-neestaan Unionin katu 37:ssa.K: Kauanko olette ollut täällä Helsingin yliopistolla?V: Minä yleensä lasken sitä vuodesta 2001, koska silloin minut nimitettiin tähän yli-

opiston lehtoriksi. Olen oike-astaan ollut tässä melko lailla siitä lähtien opetustehtävissä. Olen hoitanut näitä professuu-reja siitä lähtien ja pitänyt en-nen kaikkea näitä ensimmäisen vuoden kursseja, jonkun verran näitä menetelmä kursseja ja sitten minusta on ollut mukava pitää näitä omaan tutkimus-kenttään ja tutkimusaiheisiin liittyviä tutkimusseminaare-ja ja tällaisia teoreettisempia kursseja. Olin itse asiassa tääl-lä assistenttina vuoden verran 1999-2000. Silloin olin mu-kana suunnittelemassa meidän uutta tutkinto-ohjelmaa, kun saatiin sosiaaliantropologia omaksi oppiaineekseen. Ol-tiin aikaisemmin kulttuuriant-ropologian puolella jo oma oppiaine, mutta olin silloin mukana tekemässä näitä tut-kintovaatimuksia, jotka silloin tuli voimaan… Että voi sanoa että sellaiset viisitoista vuotta.K: Sanoitkin muutamia tär-keitä hetkiä, mutta mitkä asiat koet itsellesi merkityksellisim-miksi täällä sisällä ollessasi?

V: Tuota… Minähän olin tuossa muutamia vuosia ai-kaisemmin tutkijana silloin 1990-luvun loppupuolella ja oikeastaan Helsingin yliopisto oli minulle aina sellainen in-tellektuaalinen koti. Olin saa-nut aikaisemmin koulutukseni sosiologian piireissä ja tunsin paljon sosiologeja ja hahmotin antropologian aika lailla yh-teiskuntatieteenä ja sitten mi-nun omakohtaiseen kehityk-seeni vaikutti, että minulle tuli paljon kontakteja humanisti-sista piireistä. Olen ollut mu-kana monissa folkloristiikan seminaareissa ja kesäkouluissa ja kulttuuriantropologian ke-hityksen eri vaiheissa, mutta se oli suuri käännekohta, että me luotiin tänne sellainen yh-tenäinen antropologian kou-lutusohjelma, joka vastasi jon-kin verran kysymyksiin siitä, mitä antropologien pitää tie-tää. Nämä tuli ennen kaikkea meidän omista kokemuksista ulkomailta. Olin itse Chica-gon yliopistossa opiskelemassa 1990-luvulla ja valmistuttuani sieltä tunsin olevani valmis ant-

Teksti: Olli LindholmKuva: Wikimedia commons

väki 19

ropologi. Sitten meillä on ollut monia inspiroivia tilanteita, joissa johtavat ulkomaalaiset tutkijat ovat vierailleet Helsin-gissä ja osoittaneet meitä koh-taan kiinnostusta, ja me olem-me olleet niille yksi vakavasti otettava antropologian keskus maailmassa. Minusta sellainen työ, mitä on tehty näiden asioi-den vuoksi, on tuntunut kau-hean merkittävältä. Sitten yksi asia, joka on ollut tärkeä tässä Helsingin antropologiassa, on ollut tämä Suomen antropo-logian seura. Se on koonnut yhteen Suomen antropologeja ja alunperinhän seuran perusti henkilöt, jotka edustivat monia eri aloja kehitysmaatutkimuk-sesta uskontotieteeseen ja pe-rinteen tutkimukseen. Tällaiset lähitieteet kokivat tärkeäksi, että Suomeen pitää saada täl-laista antropologian tutkimus-ta ja nämä ihmiset ovat sit-temmin työskennelleet omien oppiaineidensa piirissä. Se, että me luotiin tällainen seura, joka pystyi pitämään yllä yhtenäis-tä keskustelua, järjestää kan-sainvälisiä konferensseja jne. se tuntui aika tärkeältä virstanpyl-väältä tässä kehityksessä. Meil-lä oli ensimmäisiä isoja kan-sainvälisiä tilaisuuksia jo tuossa 2000-luvun loppupuolella. Ti-laisuuksia, joihin ulkomaalaisia tutkijoita ilmoittautui omasta tahdostaan pitämään esitelmiä. Sitten Suomen antropologian lehti on ollut tärkeä keskustelu foorumi näissä asioissa. Tämä on ollut yksi sellainen saavu-tus, joka meidän pitäisi pitää mielessä ja Marshal Sahlins sanoi, että yksi meidän antro-pologien vahvuus on ollut se, että vaikka ollaan aika pieni ryhmä ihmisiä kansainvälisesti katsottuna, olemme pystyneet tekemään tutkimusta kaikilla eri mantereilla pitäen edelleen yllä yhtenäistä keskustelua ja-kautumatta eri alueille. Meillä on aidosti antropologisia tut-kimusintressejä keskenäm-me. Tämä on ollut kehitys, jossa olen saanut olla muka-na ja olen tästä hyvin ylpeä.

K: Nyt olitte siirtymässä kol-meksi vuodeksi pois täältä yli-opistolta. Minne olet menossa ja mikä on tähän siirtymiseen syy?V: Olen kauhean iloinen sii-tä, että on mahdollisuus vä-lillä keskittyä tutkimukseen. Minulla on nyt meneillään tutkimus johon liittyy kaksi jatko-opiskelijaa. Mahdollises-ti kolmas tulee mukaan tänä vuonna. Tarkastelemme luon-nonvaroihin liittyviä kysymyk-siä eripuolilla trooppista maa-ilmaa. Oma kenttä työni jat-kuu Indonesian Kalimantanil-la ja pyrin kirjoittamaan jotain kunnianhimoista sen pohjalta. Tällaisen tutkimusprojektin jos saa, niin sitten on siitä vastuus-sa, että siitä tulee jotakin. Oma aika on sitten miellyttävää, että pystyy keskittymään kirjoit-tamiseen. En aio kauas siirtyä opettajayhteisöstä, eli edelleen ohjaan opinnäytetöitä ja olen mukana laitosseminaareissa. Olen siis menossa tutkijakol-legiumiin, joka on Helsingin yliopiston yhteiskuntatieteel-listen ja humanistisien alojen tutkimuslaitos yhden korttelin päässä yliopistossa. Ajatukse-na siellä on, että tutkijoita va-litaan yhdestä kolmen vuoden ajaksi. Kollegeum antaa ihmi-sille vapauden toimia niiden kysymysten parissa, jotka hei-tä kiinnostaa ja kehittämään uusia ideoita. Siellä on myös hyvä tutkijaympäristö, joka on inspiroiva siinä suhteessa.K: Viimeisenä kysymyksenä ajatellen, että seuraavan kol-men vuoden fuksit eivät tule kokemaan sinun vetämänä johdantokurssia, tai oppi-historian kurssia, niin minkä neuvon tahtoisit antaa näille tuleville antropologian opis-kelijoille?V: Jos neuvoo uusia opiskelijoi-ta, ensimmäinen asia mikä täy-tyy sanoa, on, että hankkikaa mahdollisimman hyvä kou-lutus omalla alallanne. Meillä

puhutaan paljon monitieteel-lisyydestä, mutta jotta meil-lä olisi tähän jotain annetta-vaa, meidän täytyy osata oma alamme hyvin. Antropologian kohdalla meidän tulee tietää mitä etnografia on, mitä se tarjoaa ihmisille. Se ei ole pel-kästään tapa antaa esimerk-kejä teoreettisista käsitteistä, vaan me pyrimme etnografian kautta luomaan kysymyksiä inhimillisyydestä. Tämä on et-nografian anti. Kun opiskelijat valmistuvat, olisi tärkeää, että he pystyvät toimimaan antro-pologeina tässä mielessä. Toi-nen asia on, että antropolo-gien täytyy olla tietoisia näistä suuremmista keskusteluista, mitä yhteiskuntatieteissä ta-pahtuu. Toivottavasti yhteys muihin tieteenaloihin tulee säilymään tulevissa tutkin-to-ohjelmissa. Ennen vanhaa meillä oli tapana neuvoa opis-kelijoita menemään kaikille valtiotieteellisen tiedekunnan johdantokursseille, mitä tar-jotaan. Tässä on se vaara, että kiinnostuksen kohteet hajoaa, mutta kannattaa olla tietoinen mitä ympäröivillä tieteenaloil-la tapahtuu, ja millaiset asiat maailmassa ihmisiä kiinnos-taa, että voisimme suunnata omia intressejä ja tutkimuksia muillekin, kuin antropologeil-le, meidän täytyy osata sitä kieltä, mitä yhteiskuntatietei-lijät käyttää. Tässä on kaksi eri suuntiin menevää neuvoa. Kannattaa keskittyä omaan koulutukseen, mutta sivistää itseään ympäröivässä tieteen elämässä. Meidän koulutus-keskus tarjoaa kyllä mahdol-lisuudet kumpaankin. Sivis-tys ei ole kuollut ja kuopattu. Luulen, että tässä on sellainen asia joka huomataan, kun tut-kija on mukana suuremmissa piireissä. Pystyy osoittamaan olevansa innostunut niistä asioista, joista he ovat kiinnos-tuneita sen takia, että niillä on laajempi näkökulma tieteeseen ja kulttuurin. Tämä on yksi näkökulma, jota me haluam-me tarjota osana koulutusta.

VÄKI20

Malja neljännesvuosisadallemana täytti 25 vuotta. tapahtui paljon juhlimista ynnä ilakoitsentaa.

Rakas ainejärjestömme Mana täyttää tänä vuonna 25 vuot-ta. Sen kunniaksi aktiivinen fuksihallituksemme, jonka jä-senistä osa on Manaa itseään nuorempia, järjestivät huh-tikuun lopulla vuoden hulp-peimman seurapiiritilaisuuden kauniissa Suomenlinnassa. Juhlatamineissaan vakuutta-vaa seurapiiriaikuista uskot-tavasti larpanneita manalaisia hemmoteltiin juhlapäivänä kaikin tavoin. Aurinko pais-toi ensimmäistä kertaa tänä keväänä lämpimästi kuin ke-sällä, mekot olivat hienoja ja puvut istuvia, skumppa kim-melsi laseissa ja Suomenlinnan mukulakivet tarjosivat korko-kenkäväelle liikkumiseen mu-kavaa askellushaastetta. Mik-ko Virta poliittisen historian laitokselta toimi ystävällise-nä juhlakuvaajanamme. Ku-ten viralliseen juhlaan kuuluu, Manaan toverillisesti suhtau-

tuvien muiden ainejärjestöjen edustajia oli paikalla tervehti-mässä hallitustamme virallisin elein ja vähintään yhtä viralli-sin tuomisin. Kiitokset Stig-ma, Keho, Kannu, Kontakti jaTaso ylellisistä lahjuksistanne!

Tunnelmallisessa Myllysalissa oli tarjolla pöytäjuhlan mal-liin usean kattauksen runsas herkkuateria, viiniä ja juoma-lauluja sekä puheita. Fukseja edustaneen Anni Huttusen, hallituksen puheenjohtaja An-

Teksti: Ninnu Koskenalho Kuvat: Mikko Virta

väki 21

nika Lepistön ja vanhempien opiskelijoiden puolelta puhu-neen Juho Reinikaisen lisäksi juhlaamme ilahduttivat ant-ropologiaa itsekin opiskel-lut kirjailija Rosa Liksom ja maantieteilijä, tietokirjailija Markku Löytönen. Juhlapu-hujien läsnäolo toi tilaisuu-teen pikantin lisän viralli-suutta, ylväyttä ja asiallisuutta.

Laitoksen henkilökuntaa sen sijaan ei pukujuhlassa näky-nyt, kuten ei myöskään yh-tään vuoden 2009 vuosikertaa vanhempia opiskelijoita. Täs-sä olisikin Manalle seuraava haaste: antropologian opiske-lijoiden keskuudessa vallitsee niin hyvä henki, että myös jo valmistuneet tai muiden puu-hien pariin siirtyneet antropo-logit voisivat pienellä tuuppi-misella tuntea aktiivista hen-genheimolaisuutta yliopistolla luuhaavia akateemisia sisa-ruksiaan kohtaan. Lisää kaik-kien antropologien yhteis-toimintaa peräänkuuluttaen! Puhujien lisäksi juhlavä-keä viihdytti live-esiinty-misellään Susanna Kar-hin ja kumppaneiden mai-nio orkesteri Otherhood.

Näytä paperit!

Manan todellinen ikä on herättänyt kiivas-ta väittelyä paremmin tietävissä piireissä. Opiskelijajärjestö Mana täytti tänä vuonna 25 vuotta, vaikka yhdis-tysmuotoinen Mana ry

täytti vasta 23. Rekisteröityjä neljän-

nesvuosisatasia juhlitaan siis parin

vuoden päästä!

VÄKI22

Toiset lähtee Ghanaan ja toiset KuubaanMinä tutkin tuoppeja KallionRumpu tropikaalinen mieleni muuntaaAmbomaasta bongasin puolisonEn kouluun palaa koskaanMinä poppamies nyt oonGradunjämät heitin mä nuotioonRituaalin rytmi johdatti hurmioonTyytyväinen oon tähän kohtaloon

Kenttätyö teki musta natiivinTyttö katsoi kuistilta kuinka mustaaVäki oli Jaavalla jossakinKohde kysyi mitähän se meistä rustaaOnkohan tuo päästänsä sekaisin?Tyttö mietti hetken muistellakseenUtuista ohjetta KaartisenKuinka tämän tuntisi omaksi maakseenMikä universaali ihmisen?Ja se tyttö tutki Jaavaa,minä tutkin Afrikkaa,Vaikka rahoitusta en mistään saaEnhän vuoksi duunin oo täällä muutenkaanViidakossa ”natiivia” funtsaillaan

.

Alati laulavaisemmaksi käyvä juhlamme jatkui Suomenlin-nan maisemissa iltayhteentois-ta saakka, jolloin saavuimme lautalla takaisin Kauppatorille. Kun nyt oltiin päästy parempiin piireihin, oli meitä hyvän kaa-van mukaan satamassa odotta-massa bussikuljetus jatkopai-kalle Uuden Ylioppilastalon Alina-saliin. Matkan varrella täyspitkät iltapuvut muuttuivat tavanomaisemmaksi vaatetuk-seksi ja korkokengät vaihtuivat sellaisiin töppösiin, joilla kelpasi pistää jalalla koreaksi. Yleisen hulinan lisäksi Alinaan oli ni-mittäin varattu vielä yksi oh-jelmanumero: Valtsikan tämän vuoden ylistetty speksibändi veti komean keikan, jonka kiistaton huippukohta oli ensimmäinen ehdokas Manan uudeksi biisiksi. Seuraavia sitsejä tai muita laulu-juhlia odotellessa, tässä kappale jonka sävelen tarkkaavainen lu-kija varmasti heti osaakin pää-tellä. Lyriikoista ovat vastuussa Timo Tahkola ja Olli Lindholm.

väki 23

Odottelen kolmosta Eiran sairaalan pysäkillä, enää kaksi minuuttia sporan tuloon. Au-rinko alkaa pikkuhiljaa painua matalammalle. Vieressäni odottaa nuori äiti lastenrattaiden ja vii-sivuotiaan tenavan kanssa. Hän näyttää väsyneeltä, mutta vas-tailee kärsivällisesti taaperon ky-symyksiin. Kuullessaan, että he ovat menossa Arabiaan, esittää lapsi äänekkään vastalauseensa. Se ei mitenkään voi pitää paik-kaansa, koska niin pitkälle mat-kalle tarvittaisiin eväät mukaan.

Toisella puolellani seisoo van-hempi rouvashenkilö siistissä villakangastakissa ja turkiskau-luksessa. Hänen permanentattu harmaa tukkansa taittaa vaalean-punaiseen ja korvissa killuvat hel-mikorvakorut. Juuri raitiovaunun ilmaantuessa kolisten näköpiiri-in, saapuu pysäkille myös kaksi kovaäänistä miestä. Näen pa-heksuvan katseen vanhan rouvan silmissä, miehet ovat puheista päätellen tulossa Munkkisaaren-kadun neulanvaihtopisteestä ja meininki on kova. Nousemme raitiovaunuun. Miehet suunta-avat vaunun perälle, vanhempi rouva mahdollisimman kauas parivaljakosta, vaunun etuosaan.

Kuljen käytävää hieman taak-sepäin ja istahdan alas. Raitio-vaunu on melko täynnä, mutta tungosta ei ole. Sekavan oloisesta kaksikosta toinen selittää, kuinka muutamaa päivää aiemmin yritti mennä katkaisuhoitoon, mutta tulleensa toisiin ajatuksiin tunnin jonottamisen jälkeen. Oluttölk-ki suhahtaa auetessaan. Muista matkustajista kukaan ei näytä kiinnittävän huomiota miehi-in, suurin osa tuijottaa kiinteästi älypuhelimensa näyttöä osoit-tamatta minkään näköistä kiin-nostusta ulkomaailmaa kohtaan. Muutama nainen ja pukumi-es selaa sähköpostejaan take-away kuppi toisessa kädessään.

Punavuoresta kyytiin nousee joukko nuoria. Kilinästä päätellen laukuissa on juoma jos toinenkin, ja muistan, että tänään on perjan-tai. Raitiovaunu seisoo hetken, kun kymmenen hengen ryhmä japanilaisia turisteja ostaa liput kuljettajalta. Pari matkustajaa vilkuilee kärsimättömänä kel-loaan ja huokaa kuuluvasti. Rau-tatieasemalla kaksi miestä poistu-vat ja suuntaavat metroon. Ihmis-massaa valuu ensin ulos ja sitten sisään. Viereeni asettuu melko-isen päihtynyt seurue, ulkonäön

perusteella kuuluvat ammatti-laissarjaan. Yksi heistä huutelee kovaan ääneen jouluntoivotuksia, vaikka elämme pääsiäistä. Muut matkustajat katsovat päättäväises-ti joko ulos ikkunasta tai vaihtoeh-toisesti katon kiinnostavia kuvioi-ta. Tätä iloa kestää Hakaniemeen asti, jossa seurue onneksi poistuu raitiovaunusta. Siniasuisten tar-kastajien astuessa sisään tulee muutamalla muullakin matkusta-jalla kiire hypätä pois kyydistä.

Näyttävä tummaihoinen nain-en värikäs huivi päässään puhuu puhelimeen. Miehensä työntää lastenrattaita. Opiskelijoita haa-larit päällä, skumppapullo kouras-sa, jäävät Karhupuistossa pois. Deekujen riita kantautuu sporaan asti sen pysähtyessä Kaarlen-kadulla. Vanha pariskunta nousee kyytiin Urheilutalolta, lienevätkö käyneet uimassa. Hippejä jää kyy-distä Alppipuiston kohdalla. Joku nukkuu pää takakenossa. Niin paljon erilaisuutta, mutta tois-aalta samaa. Tavallisia pulliaisia yhteiskunnan kaikista lokeroista ihon väriin katsomatta. Sporan saavuttaessa eläintarhan pysäkin olen nähnyt heidät kaikki.

Anonyymi antropologi

Vanha kunnon kolmonen

VÄKI24