www.wildblood.fi

Wild Blood on suomalainen tatuointi-, moottoripyöräily-, musiikki- ja kulttuurilehti.

Wild Blood on laadukasta lifes-tyleä ihmisille, joiden veressä virtaa kiinnostus vaihtoehtokult-tuuriin ja sen muotoihin. Lehti si-sältää kiinnostavia henkilöhaas-tatteluja sekä alan harrastajista, että julkisuuden henkilöistä, extremen esittelyä, tatuointe-ja mustetta syvemmältä – niin tekijöiden kuin kuvien kantajien kertomana. Wild Blood on myös tarinoita kustomoiduista moot-toripyöristä, autoista sekä niiden tekijöistä.

Toimitus:

PäätoimittajaAki Häkkinenaki@wildblood.fi

Art DirectorVesa Röntyvesa@wildblood.fi

InternetsivustoTuomas M. Mäkeläinfo@tumma.fi

Roberto BorsiToni KorpelaToni PeltolaHannu HämäläinenTony RaitaSande ParkkonenMaija Rasmus

Etukannen kuva: Vesa Rönty Takakannen kuva: Vesa Rönty

IRTI ARJEN KAHLEISTA

Kesä alkaa olla kääntynyt ehtoopuolelle ja on hyvä hetki py-sähtyä tarkastelemaan meininkiä. Ihmiset usein unohtavat arkielämän paineiden ja kiireen lomassa sen tosiasian, että viimeinen kellonlyömä voi tapahtua koska vain.

Liian usein tänäkin kesänä sai lehdistä lukea motoristin me-nehtyneen tai loukkaantuneen pahasti autoilijan tekemän virheen vuoksi. Itsekin jouduin kokemaan tismalleen saman kohtalon lähtiessäni koittamaan uutta H-D Breakout mallia, jonka oli määrä päätyä osastollemme Qstock -festivaaleille. Minulla on ollut pari kesää erittäin suuria hankaluuksia ajaa moottoripyörää, koska ranteeni on leikattu kolmeen kertaan ja hyvää siitä ei ole saatu vielä tekemälläkään. Tästä syystä nämä muutamat harvinaiset hetket kaksipyöräisen päällä ovat olleet mieleenpainuvia ja kovasti odotettuja. Break- outin kyydistä en kuitenkaan saanut nauttia kuin muutaman sadan metrin verran, kun autolla vastaantuleva nuori sälli päätti yhtäkkiä kääntyä suoraan eteeni ilman suuntamerk-kiä tai varoitusta.

Muistakaa, että vaikka olette kaksipyöräisellä kuinka oi-keassa liikennesääntöjen kanssa, niin aina auton kanssa on hopeaa jaossa. Tässä tapauksessa nuori auton kuljettaja oli keskittynyt seuraamaan älypuhelimensa navigaattoria ja sitä minne se ohjasi ajamaan. Minusta tuli alle sekunnissa kuskista matkustaja. Osuin suoraan auton kylkeen ehtimät-tä reagoida tilanteeseen muuten kuin, että nyt mennään.

Olen yksi niistä harvoista, jotka kävelevät vastaavasta kolarista omin jaloin pois. Ihmeen lailla myös selvisin naar-muitta, vaikka lensin auton yli komeassa kaaressa asfalttiin ja päälläni oli vain farkut ja t-paita. Sanotaan, että kypärä on motoristin tärkein ajovaruste ja tästä sain jo toistami-seen vahvistuksen. Löin pääni asfalttiin todella lujaa, mutta umpikypärä otti iskun takaraivoon vastaan todella sulavasti ja sain ainoastaan lievän aivotärähdyksen. Muutamia vuosia sitten koin vastaavan kolarin, kun auto tuli eteeni kolmion takaa ja tuolloinkin umpikypärä pelasti henkeni. Suositte-lenkin omien kokemusteni perusteella satsaamaan ajovarus-teisiin ja kunnon kypärään!

Palataan kuitenkin siihen, että koskaan ei tiedä milloin lähtö tulee, joten eläkää nauttien tästä villistä kyydistä jota elämäksikin kutsutaan ja laittakaa niitä menopelejä mihin kynnet kykenee niin ei myöhemmin tarvi miettiä että olis pitäny.

Nykymenolla muutenkin kannattaa toimia nyt, koska huomenna voi olla joku uusi laki joka kieltää sen. Tuntuu, että meno menee hullummaksi lakien ja sääntöjen kanssa. Kai niitä joku keksii jo ihan keksimisen vuoksi, koska moniinkaan ei ole mitään järjellistä seli-tystä oikeasti. Moottoripyörien pakkokatsas-tukset ovat olleet tapetilla. Autojen automaat-tiset satelliittiseurantalaitteet, joilla vauhtia voidaan automaattisesti rajoittaa kuljettajasta riippumatta. Kilometriperusteiset veromaksut kulkuneuvoille. Tupakat piiloon ja alkoholi-lakia kireämmäksi jos ei kohta saada uutta kieltolakia aikaiseksi. Yritetään säätää lakia, jolla voidaan rajoittaa ihmisten pukeutumis- ja kokoontumisvapauksia. Moottoripyöräkerho-laisiin kohdistetaan miljoonien eurojen perus-teettomia ajojahteja - tosin tuloksena saatiin tietoa siitä, että ehkä maamme on kuitenkin vielä oikeusvaltio, vaikka kovasti poliisivaltiota monet ovat rakentamassa! Onhan se nyt kum-

mallista, että poliisit voivat sanella, ketkä ovat mielestään rikollisia, vaikka puhutaan nuhteet-tomista kansalaisista samalla, kun poliisien tekemistä rikoksista ja niiden tehokkaasta pois pyyhkimisestä vaietaan. Onhan sanomattakin selvää, että vuosien erittäin tarkan tutkinnan alla olevat ihmiset olisivat vankilassa, mikäli rikoksia järjestelmällisesti tapahtuisi, eikö? Tuntuu, että perus maalaisjärki on pakene-massa maastamme, mutta sillä ei vielä taida saada suomalainen pakolaisstatusta muualta, paremmasta maailmasta. Kaikkea ei kannata niellä purematta, sillä koneisto on taitava mas-sa-aivopesuun! WIld Blood Magazine jatkaa rehellisenä vaihtoehtokulttuurin sanansaat-tajana ja jatkossakin tuo näitä elämän pieniä iloja luettavaksi ja ihailtavaksi.

Kiitokset kaikille yli 15000 lukijallemme! Keep em banging loud!

H-D Breakout eiehtinyt pitkälle tällä kertaa.

Sisällys:

Wild Girl Esittelyssä aikuisviihteen ammattilainen,showtanssija Safyra.

EastRock BikeMeet Wild Blood vieraili Itä-Suomessa EastRock Bike-Meetissä.

Etelä-Karjalan PerunankukkaQ-stock festivaalien tuiskeessa haastattelussa trashmetal -yhtye Mokoman rumpali Janne.

Tuntematon sotilas: V8 Big Block BikeIronbar MC:n Vekulla on moottoritiellä allaan taideteos: V8 BossHoss joka on koristeltu Väinö Linnan tuntemattoman sotilaan tyyliin.

Roberto Borsin BlogiItalialainen Roberto Borsi kertoo blogissaanjapanilaisesta tatuointikulttuurista.

Ironbar MC - 0,05%Esittelyssä moottoripyöräkerho Ironbar MC

Iivon kädenjälkiIivo Ivonius on rakentanut itselleen mieluisia moottoripyöriä jo kolmella vuosikymmenellä.

Wild Blood jututti miestä ja kuvasi uusimmat.

Freefall SuspensionMikael Saarnisto etsii omia rajojaan. B.A.S.E. hyppäämistä ja tulensyöksentää harrasta-va miekkonen kävi kokemassa Itänaapurissa suspension muodon joka nostaa kylmän hien jo pelkällä ajatuksen voimalla

Mokoman rumpalia koristaa perunankukka

Tuntematon Sotilas: V8 Big Block Bike

5

12

22

31

38

54

64

80

Tunnelmia Qstock festivaaleilta

Villi Persoona: Safyra

Safyra Black on pitkän-linjan aikuisviihdetähti, jonka Wild Blood otti jututtaakseen Polvijärvellä EastRock Bike-Meetissä.

Safyra avautui työstään aikuisviihteen parissa sekä suhteestaan tatuointeihin ja moottoripyöriin.

Teksti: Aki Häkkinen, Vesa RöntyKuvat: Vesa Rönty

Umpikiero oikeista kohdista

EastRock BikeMeetissä Safyra on ollut aiemminkin, sillä oikeista kohdista umpikierona savolaise-na Itä-Suomen maisemat ovat tuttuja. Moottoripyöristä, tatu-oinneista, tisseistä, perseistä ja Rock ´n´Rollista pitävä Safyra nauraa ja sanoo nauttivansa festi-vaalien annista. ”Täällä on kaikkea mistä mä tykkään, kaikkea mitä mulla jo on.”

Tällä kertaa Safyra on ensimmäis-tä kertaa festivaaleilla töissä, aiemmin hän on saanut nauttia festivaaleista erilailla. Nyt on vuorossa uusi näkökulma: Safyra esiintyy työkaverinsa Susannean kanssa eroottisessa showssa. Omien sanojensa mukaan luvassa on ”Paljastamista, riisumista ja rakastamista”.

Safyra kertoo nauttivansa työnsä tekemisestä, varsinkin kun sitä saa tehdä hyvien tyyppien kanssa. Hän listaakin, että Suomessa tällä alalla on viisi naista, joihin hän voi luottaa. Susannean kanssa

hänellä on show, jonka he esittä-vät EastRock BikeMeetin lisäksi myöhemmin tänä vuonna Turun erotiikkamessujen päälavalla.

On tärkeää, että showsta nauttivat sekä naiset, että miehet

Ennakkoluuloista puhuttaessa käy ilmi, että kyllähän aikuisviihde-ammatti on erilainen kuin vaikka Siwan kassa. Ihmiset ja varsinkin toiset naiset ovat ihmeissään ammatinvalinnasta. Safyra itse kertoo olleensa nuorisovaateliik-keen myymäläpäälikkö ennen hommaan ryhtymistä ja ei kadu alan vaihtoa.

Työ sisältää pääsääntöisesti ra-vintolakeikkoja ympäri Suomea ja silloin tällöin isompia tapahtumia, kuten erotiikkamessuja ja festi-vaaleja. Safyra tekee pääsään-töisesti eroottisia esiintymisiä ja kuvasarjoja aikuisviihdelehtiin. Videoita ja ”päiväpriva”-keikkoja hän ei tee.

”On tärkeää, että showsta naut-tivat sekä naiset että miehet”. Monesti naiset antavat parhaan palautteen ja miehiltä saa tyytyä kuulemaan ”hyvä perse” ja ”hyvät tissit” tyylisiä lausahduksia. Silloin kun nainen kehuu showta, tietää, että on tehyt jotain oikein.

Treffi- ja muita asiattomia eh-dotuksia tulee nykyään vähän. ”Pääsääntöisesti yleisö on hyvin käyttäytyvää. Varsinkin miehet, joita otan lavalle, käyttäytyvät oikein mallikkaasti.”

Kilpailu aikuisviihdealalla on vaih-televaa. Naisia on huomattavasti enemmän kuin miehiä. Safyra pystyy laskemaan yhden käden sormin suomalaiset laadukkaat miesstripparit, ja he ovat tehneet hommaa jo hieman pidempään.Naisilla taas vaihtuvuus alalla on suurempaa. Ovi käy niin sanotusti tiuhaan: uusia tulijoita on paljon, mutta myös menijöitä riittää.

Safyran genressä - ”tatuoidut, isotissiset, rockstripparit” - kilpai-lu ei ole niin kovaa, ja siinä Safyra on saanut jo luotua itselleen vahvan jalansijan.

Patenttia siihen miten rintaliivit riisutaan ei ole ja isot tissit saa rahalla. Safyran showssa pitää olla hauskaa. Siellä ei lennä lokkeja toosasta, mutta siellä nautitaan ja pidetään hauskaa! Hän pitää itseään naispuolise-na Mr.New Yorkkina: jos lavalla sattuu jotain mitä ei pitäisi sattua, niin se otetaan ilon kautta ja homma jatkuu.

Tatuoitu taiteilija

Safyran kroppaa kaunistaa useampikin tatuointi. Löytyy mustaharmaata kuvaa, tekstiä, kukkia ja tribalia.

Tribalit hän otti silloin kun ne olivat parasta mitä sai. Safyran mielestä yhtään kuvaa ei ole syytä hävetä, mutta jos olisi mahdollista, niin hän vaihtaisi isot tribaalit nykyajan tekniikalla ja taidoilla tehtyihin näyttäviin kuviin.

Fiftarikäsi olisi haaveena. Käsi josta löytyisi nyrkkirautaa, pinup-beibeä ja amerikan rautaa.

Safyran motoristin ura päättyi siihen, kun hän kahden ajotunnin jälkeen kaatoi 750 kuutioisen pyörän itsensä päälle

Hovitatuoijaa Safyralla ei ole, mutta uusiin kuviin luvan saa tällä hetkellä vain Joensuun Inkku ja His Masters Tattoon Pena. Haa-veena voidaan pitää, että Helsink sarjasta tuttu (ja tässä lehdessä-kin haastateltu) Tony Raita tekisi Safyralle jotain isoa kuvaa.

Isot pyörät ja niiden kuskit

Myös moottoripyörät ovat rakkaita Safyralle. Poikaystävän Street gliden kyydissä on tullut oltua aiemmin enemmänkin, mutta nykyään pyörä on raken-neltu niin, ettei 200km pidempää matkaa voi kutsua enään nau-tinnoksi. ”Jos sataa, niin vittu mä meen autolla”

Safyran ura motoristina päättyi siihen, kun hän kahden ajotun-nin jälkeen kaatoi 750 kuutioisen pyörän itsensä päälle ja päätti, että jatkossa riittää elämä kyyti-läisenä.

Kyytiläisenä on tullut oltua niin kyykkypyörien kuin harrikoiden-kin kyydissä, mutta isoimman liekin Safyraan saavat isot miehet ja pyörät, joista lähtee iso ääni.

Tervetuloa alalle!

Safyra myöntää, että nauttii tämän hetken ammatistaan. Hän sanoo, että alalle on paljon tulijoita, mutta muistuttaa, ettei heti kannata jättää päivätyötän-sä. Ura aikuisviihdetaiteilijana ei välttämättä ole juuri sitä miltä se hetken mielijohteesta tuntuu. Työllä kyllä elättää itsensä, kun tekee sen hyvin ja nauttii siitä.

Lukijoille Safyra sanoo terveiseksi:

Life sucks, but everybody fucks!

WildBlood kävi tarkastamassa Safyran ja Susannean shown.

Show pidettiin pienessä ja hämäräs-sä, vain kynttilöin valaistussa hirsi-mökissä. Tunnelma oli jännittynyt, tupa täynnä ukkoja ja olipa yleisös-sä yksi nainenkin. Tuvan keskellä oli tyhjä penkki artisteja varten ja penkit puolikaaressa yleisölle. Ilmoil-la oli naurahduksia ja hämmennystä: mitähän sitä on luvassa?

Hetken odottelun jälken takahuo-neesta tulee mies, joka kävelee ghettoblasterin luo ja laittaa musii-kin soimaan.

Sisään kävelee Safyra poliisin unifor-mussa ja Susannea vangin roolissa, molemmat hyvin niukkaan unifor-muun pukeutuneena.

Viekkaan ja yleisöä kosiskelevan liikehdinnän aikana vaatteet vähe-nevät yksi kerrallaan. Huomaamatta vangilla on käsiraudat käsissään ja viimeisimmätkin vaatteet on riisuttu.

Yleisö selvästi pitää näkemästään ja on jännittyneen hiljaisena. Eturi-viin uskaltautuneet katsojat saavat osakseen pienimuotoista sylitanssia ja siitä esiintyjät palautteeksi vihel-lykset ja aplodeja.

Safyra ja Susannea leikittelevät tois-tensa kanssa ja heistä näkee, että he nauttivat tekemästään. Show ei ole väkinäistä.

Hetken kuluttua show loppuu ja yleisö näyttää siltä, kuin he olisivat juuri olleet huvipuiston vuoristora-dassa: kaikki näyttävät nauttineen.

Wild Blood suosittelee asiasta kiinnostuneita tsekkaamaan shown esimerkiksi Turun erotiikkamessuilla. Ja ketäpä ei erotiikka kiinnosta?

WildBlood vieraili Huhmarissa Polvijärvellä järjestetyissä EastRock BikeMeet festivaaleilla. Loppusyksyn sadesäästä huolimatta paikalle oli kerääntynyt iso jouk-ko amerikanraudoista ja moottoripyöristä kiinnostuneita karvanaamoja ja kaunot-taria.

Festivaalien yhteydessä järjestettiin pienimuotoiset tatuointimessut, missä fes-tivaalivieraat kävivät koristamassa itseään ja tutustumassa eri tatuointiartistien tyyleihin. Molempina festivaali-iltoina arvovaltainen (ja lähes selväpäinen) tuoma-risto valitsi päivän parhaan tatuoinnin. Lauantaina järjestetyssä moottoripyörä-näyttelyssä festivaalikansa valitsi komeimman moottoripyörän, jonka rakentaja sai asiaankuuluvan palkinnon festivaalia ilahduttaneilta pin-up tytöiltä.

Teksti: Vesa RöntyKuvat: Vesa Rönty

Perjantaina yleisölle tarjottiin hupia pre-event tyyliin. Tatuointi- koneet lauloivat iloisesti pitkin päivää, ja illalla sisätiloissa mu-siikkitarjonnan aloitti rock’n’rollia tarjoillut Mineral water. Puolen yön jälkeen lauteille asteli tiukkaa hardcorea soittava Ham-merhed. Pena Penttisen luotsaa-ma bändi ravisteli yleisön hereille festivaalitunnelmaan ja eturivi

täyttyi pikkuhiljaa isoista, karvai-sista motoristeista.

Keikan jälkeen lavan edustalle kerääntyi päivän tatuoinneista kilpailevat teokset. Loppusuoralle nousivat tummanpuhuva perho-nen, lapsen kädenjälki ja häm-mästyttävän fotorealistinen Dia de los muertos -tyylisen kallon ja naisen figuurin yhdistelmä.

Voiton vei yksimielisesti tämä reiteen tatuoitu Hexed Inkin luomus Mexikolaisesta pääkallos-ta. Artistin käden jälki jätti tuo-mariston kunnioittavan vaisuiksi ja todella hämmästyneiksi.

Lauantaina tatuointikoneet jatkoivat laulamistaan. Varsi-naisen festivaalialueen portit aukenivat yleisölle, ja ensim-mäisenä bändinä nähtiin Quake the Earthin laulajan vahvistama Hammerhed. Quake the Earthin kitaristi joutui viimehetkellä perumaan keikan sairaalahoitoa vaatineen vammansa takia ja ys-tävällisesti Hammerhed lupautui tuuraamaan.

Pian taivasta alkoi pimentämään sadepilvet, jotka kiiruhtivat län-nestä kohti Itä-Suomea. Toisena soittaneen Joffel Projectin aloitel-lessa taivaalta tihkui jo vettä.

Onneksi motoristikansa on tot-tunut siihen, että jos sataa vettä, niin silloin sataa vettä. Turhaa sadetta ei nirsoiltu, vaan paikalla oleva kansa katsoi bändin toisen-sa jälkeen ja illan pääesiintyjän 69

Eyesin aikana lavan edessä oli jo pienimuotoista ruuhkaa.

Perjantai-illan tapaan myös lauantaina palkittiin upein tatu-ointi. Tällä kertaa voitto lankesi Uuno Turhapuron potretin otta-neelle ja tikanneelle sankarille.

Päivällä myös äänestettiin päivän komein prätkä, jonka voittaja sai käydä pokkaamassa

palkintonsa festivaalialuetta kaunistaneilta Pin-Up tytöiltä.

Pin-Up tyttöjen seurassa tiiviisti viihtynyt illan juontaja Wallu Valpio piristi olemuksellaan festivaaleja ja piti yleisön he-reillä sekä lämpimänä, pienestä sateesta piittaamatta.

Detailina WildBlood ei voi olla mainitsematta festivaalien BackStagen anniskeluita. Pai-kalle oli tullut paikallinen piz-zayrittäjä pizzauuninsa kanssa, ja sieltä sai artistit hakea mielui-sia pitsojaan. Eikä niitä tarvinut kuivin suin syödä!

Lauantai-illan päätti isännän elkein The 69 Eyes.

Vettä satoi taivaan täydeltä, mutta Helsinkiläisbändi soitti, niin kuin se olisi kuulunut keikan erikoistehosteisiin. Yleisö kan-soitti lavan edustan ruuhkaan asti ja nautti koko keikan tunnelman

alusta loppuun. Setti kesti reilun tunnin.

Sade aiheutti hieman teknisiä ongelmia äänentoistoon, mutta muuten EastRock tarjosi erittäin näyttävän show:n, niin bändien kuin, lavatekniikan osalta.

EASTROCK BIKESHOW 2013esiintyjät:

Mineral WaterHammerhedJoffel ProjectBlack Light DisciplineGotham O.D.The 69 EYES

QSTOCK FESTIVAALIT, Amorphis pauhaamassa lauteilla näköyhteyden päässä polttavan kuumassa auringonpaisteessa - ei pöllömpi combo istua alas Mokoma- orkesterin rumpalin Jannen kanssa. Hieman ehkä vaivautuneenkin oloinen rokkari myöntää heti kärkeen jutusteluaiheen olevan hänelle uusi ja aiemmin tatuointei-hinsa ei ole kukaan muu kuin hän itse perehtynyt. Koitinkin hieman pehmittää uutta tilannetta sopivallafestivaalivirvokkeella, joka hieman toikin hymyä kasvoille.

Luonnollisestikin liikkeelle läh-detään siitä miten ja milloin tatu-oinnit ovat tulleet osaksi Jannen elämää. Mies tuumaakin, että klassisesti kaikki alkoi 90-luvun puolessa välissä perinteisillä tri-bal-hommilla. ”YhtäkkiäLappeenrannassa oli kolme tuttua kaveria, jotka tekivät tatuointejakotonaan. Muun muassa Kotiteolli-suus orkesterin Sinkkonen oli sillointehnyt kuvia jo vähän aikaa. Sink-kosella oli siihen aikaan paljon kuvia ja jotenkin se homma alkoi viehättää.”

Teksti: Aki HäkkinenKuvat: Vesa Rönty

”Alkoi tuntua, että tatuoinnit kuu-luivat tähän soittohommaan jakuvia oli tosi helppoa ottaa, koska tutut jätkät niitä tekivät. Silloinhan se oli ihan oravannah-kakauppaa. Mie maksoin ensim-mäiset tatuoinnit kopioimalla vhs:lle jotain kauhuleffoja tyylin Evil Dead ykkönen & kakkonen ja vaihdossa tuli tribaali hihaan.”

Jonkin ajan kuluttua tatuoin-tihommat kuitenkin Jannella unohtuivat aika pitkäksikin aikaa. ”Olin ottanut käsiin ja jalkoihin muutaman kuvan ja ajattelin että se oli sitten siinä, tulipahan tehtyä.” Ensimmäinen tatuointi oli tavallaan musiikkiaiheinen: ol-kapäähän tärähti tuolloin tribaali, jossa pienenä osana oli Biohazard orkesterin logo. Kyseinen yhtye on tuolloin varmastipyörinyt aika monenkin levylauta-sella - myös allekirjoittaneen.

”Otin käsiin ja jalkoihin muutaman kuvan ja ne niinku oli siinä”

Tatuointimeiningit heräsivät uu-delleen pintaan Jannella noin viisivuotta sitten, kun uusi nuori tatuointisukupolvi alkoi olemaan näkyvästi esillä.

Mies arvioi, että häntä ehkä alkoi ”ärsyttää” nuoret, jotka yhtäkkiäteettivät itselleen täydet hihata-tuoinnit tai niin kuin herra itsekauniisti muotoilee: ”Se mikä kävi vituttamaan oli se, kun otetaan ensimmäinen tatuointi, niin otetaan se heti kaulaan taikämmenselkään - ei niin voi tehä! Kuvio pitäisi rakentaa silleen old school -hengessä, että sie otat ekaksi olkapäät eli ne kuvat, jotka voi peittää t-paidalla ja siitä sitten laajentamaan. Ei voi oikasta!”

Toinen herättäjä ja löytö Jannelle oli Helsingissä toimiva Zombie Tattoo sekä artisti Matzon, joka toimii aikalailla Jannen hovitatu-oijana.

Vuonna 2007 Japanissa turistina seikkailleen miehen silmätavautuivat ja inspiraatiota on haettu ruumiin taiteeseen siltä suunnalta yhdistelemällä idän ele-menttejä kotimaiseen meininkiin. ”Miehän oon etelä-karjalainen ukko. Pitää ottaa sieltä (Japanis-ta) jotain, mut ei voiunohtaa myöskään juuriaan. Ehämie oo missään yakuzassa, mutta voin poimia siitä kuvas-tosta itselle mieluisia teemoja ja aiheita, ja sitten lisäillä siihen jotain kotiseutua, niinku vaikka perunankukan.” Jannelta löytyy-kin kädestään upea kombinaatioJapanilaista sulavaa linjaa yhdis-tettynä nimenomaan peruna-kukkaan, mikä kieltämättä toimii hienon näköisesti ja originellisti.

Matzonin kanssa tehdyt suunni-telmat tehtiin siten, että mitään vanhaa ei lähdetä peittämään vaan niitä käytetään osana uusia kuvioita. ”Se ois vähän fuula - lähteä peittään niitä - se oli sitä aikaa! Ja eihän sitä tiedä kun näätrendit pyörivät, että tribalit onkin kohta taas se kova juttu” Janne naureskelee.

Keskustelussa nousee esille myös ”mustaharmaa vai värikuva”-mie-lipideosio. Janne kertookin monen muun tavoin lähteneensä liikkeelle ihan mustaharmaa-linjoilla, mutta viime vuosina meininki on hieman muuttunut 90-luvun puolivälin ajattelusta. ”Silmät ovat avautunut noille vä-reille ihan eri tavalla. Onhan toki värit ja tekijät kehittyneet ajansaattossa ihan eri tasolle. Värejä voin ottaa, kunhan ne eivät oleliian räikeitä” Janne ynnää.

Tatuointikirjallisuutta löytyy myös kotoa jonkin verran ja syventymistä tatuointikulttuuriin on tapahtunut sitäkin kautta. Ihastuminen idän styleen on innoittanut ottamaan selvää siitä, mitä mikäkin kuva tarkoittaa.Jannelta löytyy esimerkiksi karp-pitatuointi jalasta, ja aihepiiriinperehtymällä tietää itse mistä siinä suurinpiirtein on kysymys. Simppelisti sitaaraten: ”Upeen näköstä taidetta.” Tatuointiohjel-miakin tuppaa ulos televisiosta nykyään useampia, ja Janne tun-nustaakin katsovansa niitä jonkin verran: ”Hyvää viihdettä, kuten Viidakon tähtöset mutta erisyistä!”

Tulevista tatuointisuunnitelmista kysyttäessä ensimmäinen totea-mus on, että niitä ei ole koskaan tarpeeksi. Muutamia ideoita kuitenkin on rakenteilla. Ideat pysyvät varmasti originellina ja

Janne kertookin, että: ”Cocco Bill, sitä ei kukaan tiiä. Sellanen italialainen sarjakuvasankarilän-kkäri - hassu hahmo. Rumpalina Muppet Shown Animal pitäs ehkä kans saada. Niin! Ja Spurgugram-mi! Rytmihäiriön Spurgugrammi on kans ollu suunnitteilla. Siihen liittyy se, että Rytmihäiriö levyt-tää meijän levy-yhtiölle (Sakara Records) ja mie oon Rytmihäiri-ön A&R.” Japanissa otettu kuva myös kuulosti siintävän miehen ajatuksissa ja jonain päivänä sekin on tarkoitus toteuttaa.

”Oon tosi ylpeä siitä mitä oon tehny ja nää on niinku ikuistanu jotain hetkiä matkan varrelta kroppaan”

Monilla tiiviisti toimivilla bän-deillä saattaa olla jotain yhteisiä tatuointeja tai ryhmään liittyviä juttuja. Mokoma on ehkä siinä mielessä erikoinen nykypäivän bändi, että kitaristeilta ei löydy ainuttakaan kuvaa.

Janne kertoo, että laulaja Marko on ottanut kuvansa noin 20-vuotta sitten. Monikaan ei varmasti tiedä, että Annalalta löytyy päästä tatuointi, joka on varmasti ollut 90-luvulla ennen-kuulumaton juttu Suomessa! Basisti-Santulla on muutama tatuointi, mutta mitään yhteistäbänditatuointia Mokomalta ei löydy ja oikein hyvin pärjää kuulemma ilmankin. Jannelta kuitenkin löytyy Mokomaan liittyen kaksi tatuointia. Tämän maailman ruhtinaan hovi -gar-goili ja Punainen kukko ovat ikuistettuna iholle. ”Oon ylpeä siitä mitä oon tehny bändin kanssa ja varmaan siksi ikuis-tanut jotain juttuja kroppaan. Mokoma on kuitenkin isoin asia perheen jälkeen, että jos sitä ei voi hakata nahkaan niin sitten ei kai voi hakata mitään.”

Oli pakko kysyä Jannen mielipi-dettä: kuuluuko tatuoinnit osaksiesiintyvän artistin lavapersoonaa ja show meininkiä vai onko ne sittenkin pelkästään henkilökoh-taisia juttuja? ”Kitaristit vetävät hihattomissa paidoissa ihan lesoina vaikka niillä ei oo tatuoin-teja. Kun niitä kuvia itsellä on,niin ennemmin lähden keikalla

hihattomassa paidassa ku pitkä-hihasessa. En mie lähe kuiten-kaan tatuointeja varta vasten esittelemään, mut ei se haittaa jos ne näkyy. Omiin kuviin tottuu aika äkkiä, eikä se oo enää mikään juttu.”

Mokoman lähiaikojen kohokoh-tiin kuuluu keikkareissu Japaniin Loud Park -festareille lokakuussa ja keikkakavereina siellä toimiivaatimattomasti mm. King Diamond ja Stone Temple Pilots. Ei yhtään huonosti suomenkieli-seltä metallibändiltä!

Janne toteaakin, että reissu antaa bändille hurjan piristys-ruiskeen, kun pääsee ihan uusiin ympyröihin soittamaan. ”Rankalla työasenteella lähde-tään painamaan hommia!”

Loppuun vielä Jannen terkut teille lukijoille:

”Tatuointeja kannattaa tietty ottaa, mutta älkää ottako sen takia, että niitä muka pitäisi ottaa tai kun kaveri on ottanu. Motiiveja kannattaa miettiä ja sitten vasta se eka kuva. Varo-vasti liikkeelle, hiljaa hyvä tulee!”

Kaneliviskin sponssanneelle taholle lähti kans terkut: ”Kyl tää futaa!”

http://www.redandwhiteink.com

Teksti: Aki HäkkinenKuvat: Vesa Rönty

Mikäs peli herralla oikeastaan onkaan allaan?

“502cui Boss Hoss vuosimallia 2005. Suurin koskaan valmistettu moottoripyörä.”

Kyseistä jättiä on valmistettu ainoastaan vuosina 2005-2007. Tehoja tehdas lupaa aika kunnioi-tettavat 502hp ja 778nm. Kaksi vaihdetta eteen ja yksi taakse. Mies myhäileekin, että näistä pe-leistä on monesti penkitetty noin

550 hevosvoiman tehoja. “Kakkos-vaihdetta suositellaan käytettä-väksi vasta yli 55mph:n vauhdeissa niin pysyy voitelu parempana”.

Tätä asfaltinrunnojaa ennen Vekulla oli ajossa Boss Hossin pik-kulohko kolmisen vuotta, josta oli haaveiltu aiemmin jo noin kym-menen vuoden ajan. Boss Hosseja ennen läpi käytiin neljä erilaista H-D mallia Shovel, Dyna super glide, Dyna Wide Glide ja Electra.

Aiemmassa kerhossa touhutes-saan 90-luvulla kerhokaveri oli ottanu Boss Hossin puheeksi, että laittaisi sellaisen jos rahaa löytyisi tarpeeksi. Veku olikin heti mennyt nettiin selailemaan millaisesta laitteesta oikein puhutaan, ja koki melkoisen prätkämiehen valaistu-misen. Siitä asti Boss Hossit olivat kaukaisia haaveita, koska rahati-lanne ei sallinut sellaisen laittoa ennen unelman toteutumista pitkästi 2000-luvun loppupuolella.

Miksi Boss Hoss?

“Se on semmonen poikien juttu - siinä on munaa! Boss Hoss on oma juttunsa ja se ei oo taloudellinen eikä ketterä. Tehoa ei oo koskaan riittävästi!”

Molemmat unelmat on ostettu ilman koeajoa, koska sellainen pyörä oli vain saatava. Ensin haaveiltiin pikkulohkosta ja sen saatua isolohkohan se oli saatava.

“Jenkkeihin olin jo kolmesta eri pyörästä kirjeenvaihdossa, mut sit tuli Suomeen pyörä myyntiin ja se oli sit saatava.”

Ujojen ihmisten pyörästä ei ole kyse, sillä ihmisten kanssa siitä saa jutella joka paikassa, minne sillä pysähtyykään. Yksi parhaiten mieleen jäänyt Boss Hoss fani oli, kun pyörän pysähdyttyä eräälle bensa-asemalle alkoi kauempana rullatuolissa ollut mieshenkilö

hullun lailla vislailemaann ja huitomaan. Ei mennyt juuri aikaakaan, kun rullatuolissa ollut kaveri singahti omilla rattaillaan pyörää ihastelemaan ja totesi, että oli aina halunnut elävänä moisen nähdä!

”Tehoa ei oo koskaan riittävästi!”

Millainen se on ajaa?

Vekun kokemuksien mukaan voimaa on mukavasti ja liikkeelle lähdöt onnistuvatkin varsin mai-niosti. Jarrupuoli kaipaisi kuiten-kin hieman lisätehoa ja reilun 600 kilon + kuskin massa ei pysähdy-kään ihan niin ripeästi - tämä on huomioitava ennakoivana ajona.

Veku kertoo ajavansa letka-ajois-sa mieluiten letkan hännillä, jotta välttää nopeat jarrutustilanteet. Samaten jätti vaatii kaistalla hieman normaalia enemmän tilaa ympärilleen, joten rinnakkain ajoon se ei ole paras mahdollinen laite.

Pakki jeesaa hyvin parkkipaikoilla ja pyörää siirrettäessä. Voikin vain kuvitella, että jos sitä tarvitsisi joka paikassa aina työntää eteen ja taakse, niin melkoiset pikaluis-

telijan jalat se kyllä kaipaisi! Veku kertoo tykänneensä pyörästään niin paljon, että ei aio hävittää sitä ellei jostain syystä terveys pettäisi ettei ajamaan pysty tai talous romahtaisi jotenkin täydel-lisesti. Järkäleen kaveriksi tosin on suunnitelmana hommata joskus H-D:n Electra Classic niin on mamman kans mukavempi kruisailla.

Customoitu mammutti

Tämä peli ei ole ihan tehdas-kuoseissa ja Vekun käsityksen mukaan edellinen omistaja on rakennuttanut sen maahantuojan pajalla rahaa säästämättä. Perä on levitetty 300 sarjan kumille sopivaksi ja kyytejä tasoittamaan on asennettu kompressorisäätöi-set ilmaiskarit. Takalokari on toki

hipistelty hieman sulavampilinjai-seksi.

Maalauksista on tietojen mukaan vastannut joku Parkanosta ko-toisin olevan erikoismaalari, joka kieltämättä on onnistunut hom-massaan erinomaisesti. Teema on varastettu edellisen omista-jan velipojalta ameriikasta, jolla on siellä siis saman teemainen pyörä. Kannattaa käydä lähem-pää ihmettelemässä peliä, jos joskus kohdalle sattuu!

Vekun terveiset Boss Hossista haaveileville?

“Ei muuta ku kiinni vaan...hoodeet tuntuu tän jäkeen leikkimopoille!”

Boss Hoss faktaa:

Boss Hoss on yhdysvaltalainen moottoripyörävalmistaja, jonka koko nimi on Boss Hoss Cycles Incorporated.

Yhtiö on perustettu vuonna 1990, jolloin sen pani alulle Monte Warne niminen ilmailualan teknikko.

Boss Hoss valmistaaa cus-tom-tyylisiä moottoripyöriä, jossa käytetään kaksipyöräisille epätavallista V8-sylinteriratkai-sua.

Moottoripyöräkäyttöön piti V8 koneelle keksiä lyhyt vaihteis-toratkaisu, jotta se saatiin so-vitettua moottoripyörämittaan soveltuvaksi.

Monte kehittikin kulmavaihteella toimivan pitkävälitteisen yhden vaihteen laatikon, jolla Chevyn V8 saatiin onnistuneesti valjastettua moottoripyörä käyttöön.

Sittemmin kehitystyötä on tehty enemmänkin ja vaihteitakin on tullut lisää, eikä pakkikaan aina puutu.

Tammikuussa 2006 Boss Hoss sai myös Euroopan Komission EC tyyppihyväksynnän, joka mahdollisti pyörän rekisteröinnin myös euroopan teille ensimmäis-tä kertaa.

Boss Hosseja on saatavilla kah-della eri moottorivaihtoehdolla: pikkulohko ja isolohko, joista on olemassa useita iskutilavuuksia.

Chevroletin isolohkoa käyttäväs-sä mallissa on 8200-kuutioinen (502 kuutiotuumainen) V8, joka lanseerattiin käyttöön vuonna 2000. Boss Hosseista on tuotan-nossa myös kolmipyöräinen trike malli.

Ukyioe Art as Reference

Traditional Japanese artist must find their inspiration from the ancient images of Ukyioe.

Those artists were for centuries the only witnesses of everyday life andtheir images still stunn the world. Many Ukyioe artist were also involved in painting various legendary stories. (see pictures) These images are still running as bright references. The different style of each artist bring the same subject various ways to be presented. So every tattoo artist naturally can follow his own inspi-ration still using the traditional art as a baseline.

When a customers approaches an certain artist, he must discuss also about their references in life. The tattoo artist must be able to transform the given references with his own talent into each ukyioe image using his personal view and style.

In modern times we have a great instru-ment of internet and all the other techno media to find art and picutres. Remem-ber that this is also a double edged weapon. Too many customers watching and finding images from it are asking reproduction of them. Because of this re-production the talent of the tattoo artist is hardly ever used to create original art. In traditional japanese tattooing the use of classic references and building new images from them is very important. Ot-herwise every artists work will be a look alike of somebody elses work.

Teksti: Roberto BorsiKuvat: Roberto Borsi

Teksti: Roberto BorsiKuvat: Roberto Borsi

Ukyioe Taide Referenssinä

Perinteinen japanilainen artisti hakee inspiraationsa ikiaikaisista Ukyioe kuvista.

Nuo taiteilijat olivat vuosisatoja ainoat to-distajat, jotka taltioivat sen ajan jokapäi-väistä elämää. Edelleen heidän teoksensa sävähdyttävät ihmisiä.

Ukyioe artistit maalasivat arjen lisäksi myös legendaarisia tarinoita. Näiden tarinoiden kuvat ovat edelleen kirkkaita referenssejä nykyajan tatuointiartisteille. Jokainen tatuointiartisti ylläpitää omaa tyyliään ja inspiraatiota, mutta tyylin poh-jalla on usein perinteinen taide.

Kun tatuointiasiakas ottaa yhteyttä artistiin, niin hänen tulisi jutella elämän-sä referensseistä. Tatuointiartistin tulisi kyetä yhdistämään elämän referenssit, Ukyioe taide ja oma persoonallinen tyylin-sä kuvaksi asiakkaan iholle.

Nykyään meillä on hienot pelit ja vehkeet kuvamateriaalin löytämiseen: Internet ja sen kaikki kuvapalvelut. Tulisi kuitenkin muistaa, että tämä helppous on kaksite-räinen miekka. Useat asiakkaat katsovat kuvia ja haluavat tarkkoja jäljennöksiä jo tehdyistä kuvista. Kun pyyntönä on jäljennös jo olemassa olevasta taiteesta, niin tatuointiartistin taito ja tyyli jää käyt-tämättä.

Japanilaista tatuointia otettaessa on erittäin tärkeää ymmärtää, että vanhaa kuvastoa tulisi käyttää vain referenssinä ja luoda originaalia uutta taidetta tatuoin-tiartistin tyylin mukaan. Jos kaikki tilaavat vain kopioita perinteisistä kuvista, niin jokainen tatuointi artistista huolimatta näyttäisi samanlaiselta.

Roberto Borsin Blogi

Roberto Borsi on pitkän linjan tatuointiartisti Milanosta, Italiasta.

Nykyään Roberto opiskelee japanilaista tatuointia ja on legendaarisen tatuoin-tiartisti Sensei Horitoshi I:n oppilas.

Roberto toimii WildBloodin kirjeen-vaihtajana ja jakaa ajatuksiaan toiselta puolelta maailmaa - tai missä milloinkin sattuu olemaan.

Roberto on toimittanut kirjan ja doku-mentin Japanilaisesta tatuoinnista ”Ho-ritoshi I - Story of Irezumi” . Voit tutustua kirjaan osoitteessa:

http://chopstickproduction.it/inglese

Teksti: Aki HäkkinenKuvat: Vesa Rönty

- Olet pitkän linjan tatuointiartisti (ensimmäisiä virallisia liikkeitä Suomessa) ja tatuointiliiton pu-heenjohtaja, mistä kaikki lähti ja miksi uravalinnaksi tatuoinnit?

- Ensimmäisten 15 liikkeen joukos-sa kyllä. Oma kiinnostus tatuoin-teja kohtaan kasvoi sitä mukaan, kun ensin otin kuvia itselleni. Sieltä kipinä kasvoi niin paljon, että aloin harjoittelemaan tekemistä itse. En ajatellut ikinä aloitettuani har-joittelun, että tekisin tatuointeja ammatikseni. Tatuoinneista vain tuli elämäni.

- Millaiset kuvat ovat mielui-sampia ja mitä et tee missään nimessä?

-Teen mielelläni kaikkia erilaisia tatuointeja ja minulla ei ole mitään ehdotonta kuvaa tai aihetta jota en suostuisi tekemään. Minulle kyllä joutuu perustelemaan aina

kuvan ottamisen ja jos perustelut eivät vakuuta minua en kuvaa tee.

- Mieleenpainuvimpia tatuointi-projekteja?

- Mieleenpainuvimpia projekte-ja ovat aina muistotatuoinnit ja niiden tarkoitus.

- Olet mukana HelsInk tv sarjassa, joka tuo tatuoinnit ensimmäistä kertaa Suomessa kotisohville. Millainen kokemus homma on ollut nyt, kun toinenkin tuotanto-kausi pärähtää pian ruutuihin?

- HelsInk on ollut jonkinlainen pro-jekti, johon lähdin mukaan aluksi vain sen vuoksi, että olin huolis-sani miten tatuoinnit ohjelmassa näytetään. Kyllä koko projekti on ollut kaikenkaikkiaan mieleenpai-nuva. Toivottavasti olen pystynyt edes jonkin verran tätä kautta vai-kuttamaan positiivisesti ihmisten

ajetteluun tatuointeja kohtaan.

- Kuka tekee sinun tatskasi / löytyykö joku hovi artisti ja mitä tatuoinnit merkkaavat sinulle henkilökohtaisesti?

- Olen ottanut tatuointeja monelta artistilta ja yleensä ne ovat tulleet niin, että olen ystävystynnyt jonkun kanssa ja antanut vapaat kädet luoda heidän kädenjälkeä muistoksi. Nykyään olen ottanut enemmän itselleni tärkeitä asioita nahkaani. Tatuoinnit ovat perheeni lisäksi koko elämäni. Tatuoiminen on ehkäpä jopa pelastanut minun elämäni ja antanut paljon hyviä ystäviä ympäri maailmaa.

”Minulle kyllä joutuu perustelemaan aina kuvan ottamisen”

- Millaisia prätkiä tykkäät raken-nella ja miksi?

- Moottoripyörät ovat myös iso osa minua mutta kuitenkin enemmän-kin vastapainoa muulle arjelle. Stunttailu on ollut hyvä tapa haastaa itsensä ja selvittää omat pelot yrittäen voittaa ne. Samalla olen aina pitänyt ruuvaamisesta, joten olen rakennellut prätkiä ja autoja. Rakentelen mieluusti bob-bereita ja niistä eniten miellyttää niin kutsuttu Frisco style. Pidän bobbereiden yksinkertaisuudesta ja siitä, että ne ovat alunperinkin haluttu rakentaa mahdollisimman nopeiksi ajaa ja helpoiksi hallita.

- Mistä innostus rodeihin?

- Innostukseni rodeihin on suurin-pirtein sama kuin bobbereissa eli mahdollisimman yksinkertaisia autoja, joita voi edelleen korjata ja virittää itse - ilman, että tarvitsee

tietokonetta. Rodit ovat minulle kuin jäykkärunkoiset prätkät. Ainoana erona on, että niissä on kahden renkaan sijasta neljä.

- Vieläkö sinut nähdään stuntti hommissa esiintymässä?

- Olen vuosien varrella prätkän kanssa painiessa loukkaantunut monesti sen verran pahasti, että tällä iällä vammat ovat alkaneet haitata jopa normaalia elämää. Olen joutunut vähentämään ajamistani, mutta itse pää ei ole varmasti vielä saanut sitä kunnon tälliä, kun en ainakaan vielä ole pystynyt kokonaan lopettamaan. Kyllähän kunnon show on aina mukavaa elikkä koskaan ei tiedä vieläkö sitä jopa ajaisi muutaman keikan.

- Jotain toteuttamattomia haa-veita / projekteja mitkä mielessä?

- Olen pitkään haaveillut, että saisin kaikki tekemiseni jotenkin harmoniaan ja pystyisin viettä-mään enemmän aikaa perheeni ja ystävieni kanssa.

- Mikä musa soi, kun Tony valit-see levyt?

- Kuuntelen paljon raskasta esim. Pantera, Slipknot tai vastaavasti oldskool räpäytystä.

-Terveisiä Wild Bloodin lukijoille?

- Toivottavasti ette yritä mitään näistä kotona tai jos yritätte niin, ALL IN !!!

Tonyn täysin omavalmiste Bobber. Rakenettu 3,5 viikkoa. Kone ja vaihteisto 1996 Evolaisesta ja runko rakennettu Starkjohanin putkinipusta. Old School Stuukin maalauksesta vastasi Jude.

Teksti: Aki HäkkinenKuvat: Vesa Rönty, Jukka Sepponen

WildBloodin Villi Kyyti

Toni tarjosi villit kyydit 1931 vuosimallisella Ford Coupellaan. Nokalle on asennettu -56 Nailhead moottori, jolla aika pikaisesti nykykuosissaan saavuttaa 200km/h merkin.

Muita detaileja m-21 manuaalilaatikko, 9”perä ja 40-luvun tehostamat-tomat rumpujarrut. Runko on Boksattu, hyttiä chaneloitu 4” ja chopattu muutama tuuma.

Uskomaton soundi ja fiilis olla tällaisella tienpäällä!

Joustavahkot kuppipenkit, ei turvavöitä ja puuta suojana ympärillä. GOTTA HAVE ONE OF THESE!

Ironbar MC:n Espoon chap-terin piha on täynnä rakenneltuja moottoripyöriä, kun WildBloodin toimitus kurvaa paikalle teke-mään juttua kyseisestä moottori-pyöräkerhosta.

Ensin syödään hevosen elimen kokoiset bratwurstit ja sen jälkeen siirrytään asiaan, eli jutte-lemaan siitä mistä Irobar MC:ssä on kyse.

Teksti: Aki Häkkinen, Vesa RöntyKuvat: Vesa Rönty

Iron bar MC on perustettu neljän henkilön toimesta Espoon Laa-jalahdessa vuonna 1997. Kerhon jäsenmäärä on kasvanut reilussa viidessätoista vuodessa nykyi-seen määräänsä, joka kerhon mukaan on riittävä. Chaptereita on kolme: Helsinki, Espoo ja Nomad.

Kerhon liiveissä näkyy neljä kotkaa, joista yksi kannattelee jalkarautaa eli Iron baria. Liiveissä esiintyy myös viiden promillen merkki. Symboliikkaan liittyy pidempi tarina, mutta se jaetaan vain kerholaisten kesken. Mikään elementti ei ole liiveissä turhan tähden.

Kerhoelämä on Iron barin po-rukalle yhdessä oloa ja yhdessä ajoa. Vuosittain pyritään järjes-tämään vähintään yksi pidempi reissu, minne kaikki jäsenet lähtevät mukaan, ja useana iltana kerhon grilli lämpenee illanis-tujaisten merkeissä. Tapaan on kuulunut myös käydä muiden jär-jestämissä tapahtumissa, kuten Superrallyssa ja Biker meetissä.

Vuosittain Iron bar järjestää King Road Run -tapahtuman, jossa on tarkoitus ottaa irtiotto arjesta ja keskittyä olennaiseen. Tapahtu-ma järjestetään yleensä jonain torstaina, jolloin jätetään kaikki politikointi ja työasiat sivuun ja nautitaan ajamisesta ja yhdessä olosta. Ajetaan porukalla lenkki ja laitetaan grilli kuumaksi iltaa varten.

Iron Barin filosofia on olla si-toutumaton oman tien kulkija. ”16 vuotta ollaan tallattu omia polkuja ja tarkoitus on että tule-vaisuudessakin voidaan juhlissa istua mihin pöytään halutaan.”

”Jos kotona on ongel-mia, niin se heijastuu suoraan kerhoon”

Perhe, työt ja kerho pitää olla balanssissa. Jos jossain niissä on ongelmia, niin asia heijas-tuu helposti myös kerholle. Iron barilla on tapana järjestää myös tapahtumia, mihin perhe ja lapset voivat tulla mukaan. Mm. laskiais-rieha on yksi Iron barin tapa pitää yhdessä hauskaa. Muuten talvi kuluu pyöriä rakennettaessa ja hauskaa pitäen.

Pyöränrakentajia löytyykin useampi kappale kerhon sisältä. Oikeastaan kaikki ajaa jollain tavalla laitetulla pyörällä.

Pääsääntöisesti pyörät ovat Triumpheja tai Harrikoita. Mukaan mahtuu myös yksi V8 BossHoss, sillä pyörän kuski on niin iso, että Harrikka näyttäisi tossumopolta hänen allaan!

Iron bar Mc haluaa lähettää terveisiä WildBloodin lukijoille:

”Pitäkää Suomen lippu korkealla!”

http://www.baggerland.com

Iivo Ivonius on erittäin pitkän linjan prätkärakentaja ja vuosia askartelun parissa on kertynyt jo yli 20 vuotta. Ensim-mäinen harrikka oli 1992 vuonna hankittu panhead. Siitä näytte-lytasoisten pyörien tekeminen alkoi. Mies kertookin tekevänsä 1-3 showpyörää talvessa, mikä on vähintäänkin kohtuullinen tahti ottaen huomioon, että herra tekee kaiken itse.

Aiemmin tunnettavuutta tuli näyttävillä choppereilla, joista tehtiin aina vaan pidempiä. Nyt kuitenkin kohteina ovat bag-gerit, joita saimme heti esiteltä-väksi kaksi kappaletta.

Iivo kertoo, että choppereiden kanssa alkoi jo hieman pala-maan loppuun ja uusien ideoi-den löytäminen kävi hankalam-maksi.

“Aina mä vihasin näitä saip-pualaatikoita enkä pitänyt niitä edes pyörinä ja tää oli halvek-sutuinta kastia mitä voi olla. Vantaan alienssin Jussi heitti täkynä mulle, että katteles tuosta bagger magaziinii jos sustaki saatais sellanen. Sanoin, et vie helvettiin se lehti! Sit ves-sassa selaisin sitä ja pikku hiljaa se tuli sänkyyn mukaan. Kat-telin sitä sit illalla ja PERKELE! Täähän on mieletön juttu ja avaa uusia uusia ovia taas luoda,

tehdä ja toteuttaa laajemmassa skaalassa, koska nyt voidaan lisätä osia eikä aina vähentää!” Nyt Iivolla onkin neljäs baggeri menossa ja toinen kesä, eli ilmeisen hyvin inspiraatiota on saatu ammennettua tuosta alkukipinästä.

Seuraava bagger on jo mie-lessä ja siihen on luvassa mm. Suomen ensimmäinen ilma-keula, eli keulaa saa laskettua ja nostettua kompressoriavustei-sesti nappia painamalla. Jalus-tintakaan siinä pelissä ei tulla tarvitsemaan, sillä sen täytyy laskeutua runkonsa varaan maahan.

Teksti: Aki HäkkinenKuvat: Vesa Rönty

Ajokilometrejäkin on kertynyt siirryttäessä matkapyörämallei-hin huomattavasti chopperivuo-sia runsaammin. Iivo kertoo, että kaksi ja puolimetrisellä etuloka-rittomalla chopperilla kun ajelee Suomen sateisessa kesässä niin kilometrit tahtoivat jäädä sinne 2500 nurkille, mutta nyt haastat-telua tehtäessä (elokuun puoli-väli) oli molemmissa baggereissä jo yli 6000 kilometriä ajettuna ja ajaessa ei kastu laisinkaan.

Miehen harrastuspaja on varus-tautunut vuosien varrella katta-vaksi ja ilman ulkopolista apua pystyy tekemään kotona kaiken. Löytyy maalaamo, sorvi, jyrsin, runkojigi ja muu kalusto mitä pyörän rakentamiseen vaaditaan. Maalaustakin on treenattu jo yli 20 vuotta. Pelti taipuu, eivätkä la-sikuituhommatkaan ole vieraita. “Pelti on jotenkin täyteläisempi, raskaampi ja istuvampi materiaa-li. Vaikka muovi ois kuinka maa-lattu se näyttää aina muovilta.” Yhteenääneen todetaan kuiten-

kin, että pellin työstämisessä on kuitenkin todella kova työ.

Moottoritkin saavat aina hieman piristystä ja käsittelyä. Muun muassa kannet käyvät läpi oman käsittelynsä porttauksen kautta ja nämäkin siis tehdään itse. Osia myös sovitellaan muualta ja näissä baggereissä on käytetty BMW e30 mallin angel eyeseillä varustettuja valoja. Pyörät myös muutoskatsastetaan asiaan kuu-luvalla tavalla.

Pyörät ovat myös erottuvia värik-kyydeltään - mistä ideat?

“Mun mielestä musta pyörä ei koskaan voi voittaa. Maailma on täynnä mustii pyörii. Värei pitää käyttää rohkeesti ja pelkurimais-ta piiloutuu mustan värin taakse. Aina ollu kaikki pyörät värikkäästi maalattuja. Kirkkaita väriyhdis-telmii ja lehtikultaa. Saa vähän niinku iloo enemmän maail-maan.”

Huoltoasemapysähdyksillä-kin pelit saavat aina huomiota osakseen vauvasta vaariin, ja joka kerta tankilla 3-15 ihmistä kerääntyykin pyörien ympärille pelejä ihmettelemään.

Iivo on ollut kimpassa puolisonsa kanssa yli 20-vuotta ja moottori-pyöräily on molempien harrastus. Yhtenä tekijänä matkamalleihin siirtymisessä oli myös 7- ja 9-vuo-tiaat lapset, joiden kyydittäminen nykyisillä ajokeilla käy huomat-tavasti helpommin kuin esimer-kiksi choppereilla. Perheestä löytyy tällä hetkellä viisi pyörää: chopper, raju dyna, rakentelun alla oleva road king ja kuvien kaksikko. Kaikkiaan 20 vuoden aikana perheessä on käynyt ne-lisenkymmentä pyörää mikä on kieltämättä aikas kunnioitettava määrä, kun toisena ääripäänä on se, että pidetään samaa prätkää alusta loppuun saakka.

Iivon kavereihin ei vielä ole tarttunut baggerikuume, mutta epäilys salaisesta ihailusta on ilmoilla kuitenkin, kun kuolaa silloin tällöin pyörien päältä pitää pyyhkiä pois. Suomessa ei vielä näyttelyissä saavuta suuria menestyksiä baggereillä, vaikka Jenkeissä ne ovat pääosissa nykyisin. Choppereilla pokattuja pokaaleja mieheltä löytyy varmasti kuitenkin hyl-lymetreittäin. Iivo toteaakin lopuksi, ettei näitä näyttelyitä varten tehdäkään, mutta ne ovat kiva lisä harrastukseen.

“Seuratkaa omaa mieltä, älkää valta-virtoja.”

Iivon terveiset teille lukijoille ja rakentelijan aluille: “Seurat-kaa omaa mieltä, älkää valtavirtoja. Tehkää ittenne näköisiä pyöriä ja autoja. Rohkeasti kokeilemaan vaan!”

L E T ’ S R I D E

THE WORLD L I K E W E ’ V E N E V E R R I D D E N I T B E F O R E

After thousands of hours of consultation, countless road tests and endless miles of riding alongside our customers, we arrived at a myriad of improvements, refinements and innovations to our Touring range, all of which are now ready for you to experience. Be very proud, you did a great job.

WANT TO TRY ONE? CONTACT US NOW TO BOOK YOUR FREE TEST RIDE!

Harley-Davidson® Dealership Address line 1, Address line 2Tel: 0123 456 789 | Email: info.harleydealer.com www.harleydealer.com

U N I T E D B Y I N D E P E N D E N T S© H-D 2013. Harley, Harley-Davidson and the Bar & Shield logo are among the trademarks of H-D U.S.A., LLC.

2014 Mallit saapuneet myymäläämmeTervetuloa tutustumaan!

Jääsalontie 18, 90400 Oulu www.motoman.fi

Qstock -festivaalit järjestet-tiin Oulussa jo yhdennentoista kerran. Loppuunmyydyt liput ja valtava yleisömeri todistivat jälleen kerran, että Oulun alueella on kysyntää rockfestivaaleille. WildBlood kutsuttiin festivaaleille kuvaamaan villiä festarikansaa.

Varhain perjantaiaamuna villi-verinen ryhmämme parkkeerasi Skyvan-matkailuauton ja puo-lenkymmentä moottoripyörää festivaalialueen uloskäynnin lähettyville ja pystytti screenin auton katolle. Tarkoitus oli kuvata tatuoituja ihmisiä festivaalikan-san joukosta.

Tatuointeja löytyikin yllättävän paljon! Oulu on tunnettu muual-lakin Suomessa tatuoitujen ih-misten suuresta määrästä, mutta festivaalialueella sen todella pystyi näkemään. Kameran muis-tikortille tarttui toinen toistaan näyttävämpiä fullsleeve-tatuoin-teja, niin mustaharmaita kuin

värillisiäkin. Tämän päivän trendit oli nähtävissä tuoreissa tatuoin-neissa: oli paljon muotokuvia sekä meksikolaisaiheisia cavalera -tatuointeja.

Wild Bloodin kojulla kävi itsensä kuvauttamassa noin 200 ihmistä, ja samana iltana kuvat oli ladatta-

vissa netistä. Kiitettävän tiuhaan tahtiin niitä sieltä latailtiinki! Edellisellä sivulla on kollaasi koo-tuista valokuvista.

Kaikesta hyvästä palautteesta päätellen WildBloodin kojua on syytä odottaa myös ensi kesän Qstock-festivaaleilla.

Oulun nuoriso on todistanut, että Oulussa tarvitaan kunnon Rock-Festarit. Kiitos Mikko Forstenille ja kumppaneille, että ovat sellaisen järjestäneet viimeiset 11 vuotta!

Katuliikenteessä ja varsinkin näyttelyissä nähdään nykyisin yhä enemmän todella matalia autoja, mitkä varsinkin parkissa ollessaan pistävät hyvällä tavalla silmään. Perusmallinen arkiauto-kin muuttuu täysin erinäköiseksi eri alustalla maatessaan, ja Wild Blood päätti ottaa selvää hieman pintaa syvemmältä mistä hom-massa on kyse ja mitä se maksaa.

Lowtoys on autojen varusteluun ja customointiin keskittynyt yritys, joka on perustettu vuonna 2000. Keskeisin toiminta on ilmajousituskomponenttien maa-hantuonti, myynti ja asennukset. Liikkeessä on vuosien varrella rakennettu lukuisia autoja, ja pro-jekteja on ollut laidasta laitaan merkistä riippumatta. Tuotevali-komiin kuuluu alusta- ja madal-

lussarjoja, ilmajousitus komponentteja ja ilmajousisarjo-ja. Korinosista löytyy lokasuojan-levikkeitä, maskeja, puskureita, ja facelift paketteja. Tällä hetkellä työn alla on muutamia ilmajousi-tus asennuksia sekä pidempi projekti Dodge Challenger vuo-delta 1972.

- Ovatko ”pussitetut” autot leluja vai millaisia ne ovat oikeassa tieliikennekäytössä?

Lähtökohtana asiakkaiden autoissa on, että tehtävät muutokset ovat laillisia ja täysin katsastuksessa hyväksyttäviä. Poikkeuksena ovat niinsanotut näyttelyautot joissa on usein ratkaisuja, jotka eivät välttä-mättä ole Suomen tieliikennelakien

mukaisia. Osat ovat laadukkaita ja esimerkiksi automaattisäätöjär-jestelmän avulla auton korkeutta voidaan säädellä nappia painamal-la tai nykyisin jopa älypuhelimen avulla.

- Miten ilmajouset kestävät suh-teessa perinteisiin jousiin?

Ilmajousitusta pitää huoltaa, jotta järjestelmä pysyy kunnossa. Ilmajouset siis kestävät oikeassa käytössä yhtä kauan kuin perintei-nen jousitus. Ilmajousien vahvuus on juuri säädeltävyys, jolloin autoa voidaan ajaa hyvin matalla ja nostaa helposti korkeammalle sen sitä vaatiessa.

Teksti: Aki HäkkinenKuvat: Hannu Hämäläinen

- Millaisiin autoihin muutokset eivät onnistu?

Kaikkiin uusiin autoihin, joihin ei toistaiseksi ole TUV-hyväksyttyä sarjaa, ei ilmajousitus sovellu. Van-hemmissa 1996 ja aikaisemmin rekisteröidyissä, joissa TUV-hyväk-syntää ei tarvita, voidaan ilmajou-situs asentaa joko osista raken-tamalla tai käyttämällä valmista sarjaa. Suunnittelemme aina auto/projektikohtaisesti minkälainen alustaratkaisu soveltuu parhaiten. Kaikkiin autoihin ilmajouset eivät sovellu, jolloin suosittelemme muuta ratkaisua alustan suhteen.

- Millaista hintahaarukkaa voi ajatella autolle jos haluaa ba-gityksen ja kuinka kauan joutuu autoa odottelemaan valmistu-vaksi?

Hinnoittelu riippuu monesta asiasta, mutta valmis ilmajousipa-ketti (TUV-hyväksynnällä) kus-tantaa n.2900-3400e. Asennukset alkaen 1600e. Rakennettujen sarjojen hinnat vaihtelee todella reilusti n. 1600 eur -- 8000 eur ja asennukset n. 2000 eur ylöspäin. Asennusaika vaihtelee noin viikos-ta kuukauteen.

- Mielenkiintoisin rakennuspro-jekti vaihe vaiheelta?

Chevy 454 SS -90 ”wannabe caddy”. Auto on muodostunut Lowtoysin keulakuvaksi ja kiertä-nyt monia näyttelyitä. Kyseessä on alkuperäinen 454ss vuosimallia 1990. Muutoksina mm. Ilmajou-situs (madallettu n. 1/2 metriä) edessä putkitukivarret, takana 4-linkki, alusta/runko pulverimaa-lattu. Lowtoys Cadillac Escalade style keula konversio, ovenkahvat ja tankin luukku poistettu. Taka-luukun alaosaa jatkettu ja avaus-kahva poistettu ja lisätty Cadillac DeVillen takavalot. Sisusta on otettu BMW e39:stä (500-sarja) ja verhoiltu nahalla / alcantaral-la. Pitoa haettu 22” vanteilla ja 265/35-22 rengastuksella. Ulkoa auto on maalattu kiiltävän mus-taksi. Moottori on täysin läpikäy-ty ja tasapainotettu 454 (7,4L) maustettuna Edelbrock monipis-teruiskulla, pakosarjoilla ja nok-ka-akselilla.

Ihan ilmaista ilmajousituksen hankkiminen ja asennuttaminen ei siis ole, mutta kysyntä on kas-vanut niin suureksi, että Lowtoys tekee nykyisin alustoja niin

monta kuin vain suinkin ehtivät. Homma kannattaakin antaa ammattilaisten tehtäväksi, sillä muuten voi tulla ongelmia niin katsastusten kuin myös ajo-omi-naisuuksien kanssa, mikäli sitä ei tehdä oikein. Kaikki harrastuk-set maksaa, mutta tyyli ennen kaikkea!

Wild Blood Magazine peukuttaa!

(Kysymyksiin vastasi Low Toys liikkeen edustaja Tomi Ollila)

Mikael Saarnisto on kol-mekymppinen kaveri, joka työs-kentelee tuoteryhmäpäälikkönä suomalaisessa maahantuon-tiyrityksessä ja harrastuksenaan liikkuu luonnossa metsästäen ja sieniä keräillen.

Päällisin puolin suhteellisen normaalista suomalaisesta on siis kyse, mutta vuonna 2005 Mikae-lin elämä sai täyskäännöksen. Kahdeksan kuukauden harjoitte-lujakso Bangkokissa kansainvä-listä markkinointia opiskellen sai hänet tajuamaan, että hän halusi elämältään paljon enemmän, kuin mitä sen hetkinen elämä tarjosi.

Mikael aloitti laskuvarjohyppää-misen muutettuaan opiskelujen jälkeen Tampereelle, ja laji veikin miehen mukanaan. Alkuun lasku-varjohyppääminen tarjosi pelon tunnetta ja adrenaliiniryöppyjä, mutta lajin tultua tutuksi adrena-liiniryöpyt tasoittuivat.

Mikael aloitti B.A.S.E. hyppy-harrastuksen, jossa pelko ei hävinnyt, vaan jokainen hyppy vuorelta, talosta tai antennista toi saatanallisen pelon. Ja mitä

suurempi pelko ennen hyppyä, sitä suuremmat sävärit oli odo-tettavissa hypyn jälkeen.

Vuonna 2009 Mikael otti yhteyttä Jussi Paradiseen, sillä häntä oli jo pitkään kiinnostanut kokeilla sus-pensiota. Ensimmäinen kokemus suspensiosta oli uniikki. Jännitys oli uskomaton, sillä yksikään tuttava ei ollut tehnyt suspensio-ta aiemmin ja näin ei ollut mitään käsitystä siitä, miltä se tuntuu ja miten homma etenee.

Mikael lumoutui suspensiosta sen verran, että takaisin koukkuihin on pitänyt päästä useampaankin otteeseen. Tällä hetkellä kokeil-tuna on Suicider, Polvet, Sääret (Calf), Kooma, Ressurrection ja Lotus. Kooma oli lävistysosuu-dessa mieleenpainuvin, kun neljä ukkoa laittoi kahdessa setissä koukkuja läpi. ”Se kun neljä koukkua samaan aikaan menee ihosta läpi, niin se nostaa sellai-sen kipuaallon koko kroppaan, että endorfiini ja adrenaliini eritys on melkoinen”

FreeFall Suspension

Suspension harrastukseksi ot-taneen Mikaelin kaveri postasi hänen facebooksivulleen kuvan miehestä, joka hyppäsi hylättyyn ydinvoimalan lauhduttimeen kiinnitettynä pelkillä koukuilla selkänahasta. Kuvan yhteydes-sä oli läppänä teksti, tyyliin: ”olisko tässä sun laji?” Kuva oli niin absurdi, että hänen oli pakko lähteä kaivelemaan kuvan tyyppiä internetistä - ja niinhän se löytyikin.

Kuvassa oli venäläinen Stanislav Aksenov joka on keksinyt lajin nimeltä Freefall suspension ja suorittanut sen maailman ensim-mäisenä.

Mikael lähetti hänelle sähköpos-tia missä kysyi lisätietoja, että missä tuota järjestetään ja onko mahdollisuutta päästä mukaan.

Vastaus tuli: kesällä 2013 hypä-tään Moskovassa ja Pietarissa, mukaan vaan. BASE-hyppyjä kokeneille homma oli lisäksi ilmainen, sillä he tarvitsivat BASE-hyppäävien näkemystä touhua kehittäessään.

Teksti: Vesa RöntyKuvat: Nina Lapinlampi, Xenia Balsara

Teksti: Vesa RöntyKuvat: Nina Lapinlampi, Xenia Balsara

Koska mieltymykenä oli vapaapu-dotus ja suspensio, niin tämä oli täydellinen yhdistelmä. Pisteitä nosti myös ajatus olla ensimmäi-nen ja ainoa suomalainen moisen hypyn tehnyt.

Mikael lähti Venäjälle viikonlo-puksi ja sopi Stanislavin kanssa, että hänen ystävänsä tulevat hakemaan hänet Moskovan lentokentältä. Sieltä matka jatkui autolla Konakovoon n.120km pohjoiseen Moskovasta. Kaupas-ta haettiin ruuat viikonlopuksi, sillä tarkoitus oli leiriytyä maston juurelle. Venekyyti vei mää-ränpäähän Volga-joen toiselle puolelle missä sijaitsi aktiivinen korkeajännitteisen sähköverkon masto.

Perjantai iltana asetettiin köydet paikalleen kahden maston väliin ja tehtiin valjailla koehyppy todeten, että kaikki toimii. Lau-antaina aloitettiin varsinaiset sus-pensio-hypyt. Selkä lävistettiin neljällä erikoisen vahvalla ”kou-kulla” jotka kiinnitettiin rig:iin. Jalkaan puettiin kiipeilyvaljaat ja niihin kiinnitettiin varmistusköy-si rig:iin myös ihan varmuuden vuoksi, jos iho sattuisi repeä-mään. Varmistusköysi oli kuiten-kin sen verran löysä, että se ei poistanut voimaa mikä kohdistui hypyllä koukkuihin. Masto oli 73m korkea ja sinne kiivettiin tikkaita pitkin ylös. Sitten hypätään ja katotaan mitä tapahtuu.

Kyseessä siis ei ollut benji-hyppy, vaan keinumaisesti hidastettu vapaapudotus. Itse hyppäämi-nen ei kivun puolesta ollut paljon pahempi kuin normaali suspen-sio. Vapaapudotus mastosta oli hieno kokemus yhdistettynä sus-pensioon. Freefall suspensiosta syntynyt jälkitila oli mahtava!

”En muista koskaan saaneeni niin paljon boosteja kroppaan mistään muusta. Kädet ja jalat tärisi ainaki tunnin vielä hypyn jälkeen, kalja maistui uskomattoman hyvältä heti hypyn jälkeen.”

Selkä oli hieman turvoksissa pari päivää niistä kohdista missä koukut oli. Arvet on mitättömät pisteet selässä niissä kohdin, mistä koukut on lävistetty.

Seuraavia suunnitelmia mietit-täessä Mikael kertoo, että mieles-sä on käynyt hypätä basehyppy ilman valjaita niin, että pelkkä kupu on kiinnitettynä ihoon. Tämän toteuttikin yksi venäläi-nen syyskuun alussa 2013. Tämän talven suunnitelmissa on myös yhdistää suspensio ja avanto:tarkoituksena olisi roikkua kou-kuissa samalla, kun hänet laske-taan avantoon.

”Ehdottomasti olen menossa ensi kesänä uudestaan hyppää-mään suspension Venäjälle! Tänä talvena aion myös harjoitella play-piercingiä itseeni, jotta opin

tekniikan paremmin, eli siis piste-len injektioneuloja ihon läpi ja teen niistä kuvioita.”

Terveiset Wild Bloodin lukijoille

Mahtavaa että WildBloodin ensijulkaisulla oli niinkin paljon lukijoita. Hienoa nähdä, että Suomessa löytyy kiinnostusta vaihtoehtoiselle elämäntyylille, joko lukijana tai toteuttajana. Tavallisuus on tylsää eikä se ainakaan minun silmissäni herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Jokainen oudompi ja erikoisempi persoona tekee tästä maailmasta huomattavasti mielenkiintoisem-man paikan olla ja kokea asioita.

Toivottavasti joku muukin suo-malainen uskaltaisi lähteä hyp-päämään free fall suspension ensi kesänä ja jos ei, niin nynnyilkää sit keskenänne, saatana!

Videon Mikaelin free fall suspen-siosta voi katsoa osoitteesta:

http://vimeo.com/75114535

Video ei sovellu herkille, mutta tuskimpa sellaiset silmät tätä juttua muutenkaan pureskelee.

Mikael valmistautumassa hyppäämään

Hyppy kohti uutta kokemusta

Suspensio rig hypyn jälkeen

”En löydä tuosta harrastuksesta mitään nega- tiivista. Miksi tämä ajaa minut aina uudestaan roikkumaan on lähinnä se, että kyseessä ei ole kollektiivinen laji vaan kaikki tehdään vain ja ainoastaan itsesi takia. Se henkinen latautumi- nen lävistyksiä varten on itselleni hyvää terapiaa. Koen sen myös oman mieleni hallinnaksi ja ettei paniikki tai kivun pelko ottaisi valtaa. Itse roikku-misessa on sitten jotain aivan muuta, lävistysvaihe on nopeita kivun vihlaisuja kun koukku lyödään ihosta läpi. Roikkuminen taas on pitkää kipua missä sen hallinta ja painottomuuden tunne toimii lähes meditointina. Menen uudestaan siksi että se toimii itselleni jonkinlaisena terapiana ja mielenhallintametodina.”

THE BRAINS

Kun lähtee miettimään psycho-billyä genrenä, niin onhan se lähestulkoon täydellistä.

Kauhuelokuvamainen kuvasto ja sanasto, vahva tatuointikulttuuri, hemmetin hyvä ja ennenkaikkea aidontuntuinen meininki. Näihin edellämainittuihin kehuihin on helppo samaistaa myös kana-dalainen The Brains, joka kävi juuri näillä kotomaamme nurkilla kevyellä minirundilla.

Olin myymässä yhtyeen oheis-tuotteita bändin soittaessa Jyväskylässä Lutakko liekeissä -festivaaleilla. Itse keikan mis-sasin valitettavasti, joten ei siitä sen enempää. Yhtyeen jannut olivat kuitenkin mitä mukavimpia herrasmiehiä ja antoivat lahjaksi uusimman albuminsa vinyylimuo-dossa. Levy kantaa nimeä The Monster Within ja sen kannessa

komeilee itsensä Cthulhu. Pel-kästään tämän perusteella voisi sanoa, että näillä nappuloilla pääsee vielä pitkäle.

Tyyllisesti The Monster Within on hyvin perinnetietoista psycho-billyä, missä läskibasso kolisee ja rautalankamaiset sävelet luovat mielikuvia usvaisista hautaus-maista ja niiden salaisista luuran-kobileistä.

The Brains on samalla myös genrensä melodisemmasta ja tarttuvammasta päästä. Kertosä-keisiin hypätään mutkattomasti ja kappaleet ovat ytimekkäitä. Itseasiassa yksikään biiseistä ei ylitä sitä maagista kolmen mi-nuutin rajaa, minkä on mukavan positiivinen asia. Eipähän leper-rellä turhia. Kappalemateriaali on tasaisen loistavaa, mutta maint-takoon erityisesti alkupään Give It All, jossa on selkeää hittiainesta, sekä mukavan omaperäinen ja

instrumentaalinen Cucaracha in Leather.

The Brains vie kuulijansa maail-maan mikä on täynnä stencileitä, eläviä kuolleita, kauniita naisia, mustaa nahkaa ja loputtomas-ti rommia, suuria muinaisia unohtamatta. Kaikuja luodaan vuosikymmenten taakse, musta-valkoisiin aikoihin, modernilla ja elokuvamaisen pitävällä otteella. Bändi on kuin muinaisen The Vampira Show’n jakso, missä se esitellään savuisten maisemisen ja hämähäkinseittien saatta-lemana ja saatetaan genrensä kärkipaikoille. Demonisen naurun saattelemana.

Teksti: Toni PeltonenKuvat: THE BRAINS

Teksti: Sande Parkkonen

KERHOHYSTERIAA JO 60-VUOTTA!

Osa 1: Kerhohysterian yleishis-toria

Kun nyt saamme taas kerran kuulla sekä mediasta että poliisin suusta, millainen uhka motoristikerhot yhteiskun-nalle ovat, on syytä palaut-taa mieliin, ettei mikään ole muuttunut viimeisten kuuden vuosikymmenen aikana. Vaikka Suomessa kerhohysteria luotiin vasta 1990-luvulla, se ei syn-tynyt tyhjästä tai tarpeeseen, tai edes kerhojen toiminnan seurauksena. Sillä oli olemas-sa kansainvälinen traditio,

perinne, jota suomalaiset viran-omaiset ryhtyivät riemumielin luomaan myös meille, osittain omatoimisesti, osittain ame-rikkalaiskollegoittensa ohjei-den ja opastuksen mukaisesti. Viranomaiset toimivat edelleen saman kaavan mukaan ja mikä hämmästyttävintä, väitteet ja argumentit ovat edelleen täysin samanlaisia kuin Yhdysvalloissa jo 1940-luvun lopulla ja 50-luvun alussa!

Hollisterin ja Riversiden ko-koontumisajojen jälkeen kansakunnan vaikutusvaltai-sin aikakauslehti Life julkaisi kuvareportaasin tapahtumista. Kuvat olivat lavastettuja, mutta ne sytyttivät roihun, joka palaa edelleen. Yhdysvaltain moot-toripyöräyhdistyksen johtaja kommentoi kahden tapahtu-man herättämää kohua sano-malla, että vain 1% motoristeis-ta on kaljaa juovia huligaaneja. Riversiden kokoontumisajon järjestäneen ja sitä isännöineen paikallisen sheriffin tiedonanto hukkui yleiseen älämölöön.Sheriffi toi esille sen tosiasian, ettei paikalla ollut mellak-kaa, ei osavaltion poliiseja, ei

kuolonuhreja, ei tappeluita, ja putkaan joutuneistakin valta-osa oli muita kuin motoristeja. Viikonlopun ainoa kuolonuhri menehtyi piirikunnan toisella laidalla liikenneonnettomuu-dessa kymmenien kilometrien päässä itse tapahtumapaikasta. Hollisterissa kokoontumisajo oli sujunut jokseenkin samanlai-sissa merkeissä, eikä sielläkään ollut mitään mellakkaa. Mitään joukkopidätyksiä ei tehty, jouk-kotappeluita ei käyty, kapakoi-hin ei ajettu moottoripyörillä ilman lupaa, itseasiassa jotkut kapakoitsijat pyysivät moto-risteja pysäköimään ajopelinsä kapakan tiloihin talteen, kun kuskit siirtyivät laillisten virkis-tysjuomien pariin.

Pian tämän jälkeen skandaali-lehdistössä julkaistiin mielikuvi-tuksellisia juttuja motoristeista ja heidän naisistaan. Nykyi-seen tyyliin motoristien naiset olivat pahalle haisevia huoria ja narkomaaneja, joita moto-ristit raiskasivat kilvan ja ennen kaikkea yhtäaikaa.

Ennen kaikkea he olivat tah-dottomia ja avuttomia valkoi-sen orjakaupan uhreja, jotka, kuten kaikki valkoiset nuoret naiset, olivat noiden mootto-ripyörillä liikkuvien saalistajien kidnappaamia ja vangitsemia poloja. Todellisuudessa jo 1940-luvun lopulla teillä paineli ensimmäisiä naismotoristeja aivan miesten tapaan. Skan-daalilehdistö oli jo aikaisemmin luonut omaa mytologiaansa suurkaupunkien nuorisojen-geistä, nahkatakkipojista ja heidän salaisista rituaaleistaan ja menoistaan, marihuanan tu-hoisasta vaikutuksesta nuorison moraaliin ja sukupuolikuriin, ja nyt nuo jo aikaisemmin luodut kertomukset ujutettiin sujuvasti myös motoristeja koskevaan kirjoitteluun, kommunismisyy-töksiä myöten. Syntyi termi moottoripyöräjengi, sillä eihän moottoripyöräkerho ollut niin seksikäs kuin Jengi.

Jengi-sana toi jokaisen mieleen pahoja tekevän sekalaisen sakin, kun taas kerho-sanassa oli ja on edelleen häivähdys normaalia, kunnollista. Siksi meillä yhä edelleen poliisi puhuu moottoripyöräjengeistä, eikä kerhoista. Jengi sana on kuumottavampi, se saa nännit jäykistymään, kun kerho taas tuo mieleen balsapuisia len-nokkeja kokoavan seurakunnan lapsiryhmän.

Aikakauslehdissä julkaistiin sa-tumaisia tarinoita motoristijen-gien hyökkäyksistä pikkukau-punkeihin ja riippuen lehdestä ja kirjoittajasta jengi oli aina erilainen. Toisissa tarinoissa se oli sotilaallisesti organisoitu yksikkö, täysin armeijan mallin mukainen, käskysuhteineen kaikkineen. Toisissa tarinoissa jengi oli rikollisista huumehul-luista koostuva kuohasuisten rakkien lauma,

joka vainosi järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja sen neitsyitä. Nämä kaksi kirjoittajien mieli-kuvituksen tuotetta synnyttivät jo tuolloin yhä elävän mieliku-van siitä, mitä moottoripyörä-kerhot ovat. Viranomaisten ja median puheissa kerhot ovat rikollisjoukkioita, huumerikol-lisia ja täysin arvaamattomia, suoranainen uhka koko kan-sakunnalle, mutta samalla ne ovat tiukasti järjestäytyneitä ja johdettuja organisaatioita. Jokainen käsittää, että arvaa-mattoman huumesakin tiukka johtaminen ja organisointi ei onnistu, mutta silti tämäkin kuusikymmentä vuotta sitten syntynyt myytti elää edelleen myös Suomessa.

”Toiseinlaisia totuuksi ja näkökulmia valtamediasta poiketen” nostaa esiin kirjoi-tuksia järjestäytyneen media-kentän ulkopuoleltaja antaa suunvuoron ihmisille joilla on painavaa asiaa

Tälläkertaa vuorossa on Sande Parkkonen, poliittisesti epäkorrekti bloggari joka pitää blogiaan osoitteessa rayhablogi.blogspot.fi

Sanden blogissa rähistään ja meuhkataan estottomasti yhteiskunnallisista asioista soveliaisuussääntöjä miettimättä.

1960-luvun kulttuurikumous länsimaissa ja siihen liitty-nyt huumekulttuuri toivat motoristien mytologiaan lopullisesti yhden olennaisen osan: huumeet. Kuten muukin nuoriso ja muut vastakulttuu-ripiirit, myös motoristit olivat mukana hippikauden huu-mesekoiluissa, mutta vaikka 1960-lopussa suurin narkomaa-niryhmä Yhdysvalloissa olivat piristäviä ja rauhoittavia popsi-vat kotiäidit, laiton huumekoh-kaus ryöväsi otsikot. Koska mo-toristit olivat jo valmiiksi pahoja poikia, hanakoita tappelemaan ja rellestämään, huumeiden yhdistäminen heihin toi medi-alle ja virkavallalle kosolti uutta polttoainetta hysterian lietso-miseen. Huumepäisten prätkä-laumojen kerrottiin raiskailevan vastaantulevia naisia, hakkaa-van täysin sivullisia, ryöstelevän ja lopulta myös myyvän huu-meita. Vaikka huumeet oli yh-distetty motoristeihin jo edel-lisellä vuosikymmenellä, nyt ne tulivat erottamattomaksi osaksi mytologiaa. Sillä ei ollut väliä, että kerhoissa oli ja on edelleen jäseniä, jotka eivät ole

huumeita edes kokeilleet. Nyt heistä kaikista leivottiin narko-maaneja, huumekauppiaita ja totaalisesti kaiken normaalin ulkopuolella olevia sekopäitä. Kun joukossa vielä oli sellaisia todistettavasti, asia oli median, viranomaisten ja suuren yleisön silmissä selvä: kaikki kerholai-set ovat yötä päivää huumeissa, tukasta varpaisiin.

Seuraavan vuosikymmenen aikana motoristihysteria sai jälleen uuden lisämausteen, tai oikeammin sanottuna muuttui nykyiseen suuntaan. Kun vielä 60-luvun lopussa oli puhuttu jengeistä, nyt puheet muuttui-vat pykälää kovemmiksi. Kyse ei enää ollutkaan sekopäisten narkomaanien jengeistä ja sekoiluista, vaan järjestäyty-neestä rikollisuudesta. Syntyi nykyinen viranomaisversio motoristikerhoista. Todistetta-vasti jotkut motoristit myivät huumeita, se ei ole mikään salaisuus, mutta viranomaiset leipoivat asiasta todellisen jätti-pullan. FBI oli jo alkanut siirtää tähtäintään mafian suuntaan, mutta hiljattain luotu huume-virasto DEA ja ATF, tupakan, aseiden ja alkoholin salakaup-paa ja salakuljetusta tutkiva virasto, eli entiset kieltolain-valvojat jotka olivat jotenkin jääneet roikkumaan valtioko-neistoon kieltolain ja tehtävän-sä päätyttyä jo vuosikymmeniä aikaisemmin, tarvitsivat itsel-leen sopivan vihollisen. DEA, Yhdysvaltain huumevirasto, otti moottoripyöräkerhot osaksi kohteitaan, mutta varsin pian sai itselleen mieluisamman vihollisen kolumbialaisista ja kuubalaisista kokaiinikartel-

leista. Vaikka DEA edelleen tutki myös motoristien huu-mejuttuja, eteläisen Flordian kokaiinicowboyt ja huumesodat veivät sen päähuomion. Se sai niiden toiminnasta oikeutuk-sen olemassa ololleen. ATF oli sen sijaan viranomaiskoneis-ton äpärä, jota muuta virastot vaativat lakkautettavaksi. Kuin luojan lykkynä moottoripyö-räkerhot ja niiden kohellukset ja rikokset antoivat sille uuden roolin. Asehullujen motoris-tien pyssypuuhat ja joidenkin motoristien pimeät bisnekset paalutettiin nopeasti järjestäy-tyneeksi rikollisuudeksi ja ATF:n omimmaksi toimialaksi. Se, mitä harva ymmärsi tuolloin tai ymmärtää vieläkään, oli Mario Puzon menestysromaanista tehdyn elokuvan Kummisetä merkityksen. Hittileffa toi ylei-seen tietoisuuteen järjestäyty-neen rikollisuuden ja ajatukses-ta tuli sen menestyksen myötä olennainen osa kaikkea tarkas-telua. Vaikka moottoripyörä-kerhojen jäsenten rikollisuus oli ja on mitä suurimmassa määrin epäjärjestäytynyttä rikollisuut-ta jo eläkkeellä olevan ame-rikkalaisen poliisijohtajankin mukaan, Puzon ja Hollywoodin mafiamalli tarttui kuin puru-kumi takamukseen jokaiseen ryhmään, johon viranomaiset viitsivät vain viitata.

Moottoripyöräkerhot oli siis leimattu järjestäytyneeksi rikol-lisuudeksi ja kun sekä DEA että FBI 80-luvulla alkoivat nekin kiinnittää taas huomiotaan ker-hoihin, tuosta viranomaisväit-teestä tuli kiinteä osa kerhomy-tologiaa. Kerhot vertautuivat agenttien puheissa mafiaan, vaikkei niillä mitään yhteistä ol-lutkaan. Kerhojen virkailijoiden titteleistä tuli salamyhkäisiä arvonimiä, joiden taustalla oli ties mitä mystistä. Kerhon presidentistä, jäsenten keskuu-destaan valitsemasta puheen-johtajasta, leivottiin mediassa ja viranomaispuheessa diktaat-torimainen hirmuvaltias, Attila, Hitler ja keisari Nero samassa paketissa. Varapresidentistä muokattiin diktaattorin vasen käsi ja tukimies, jonkinlainen pääministeri tai superkurittaja. Sihteeristä tuli salamyhkäinen salaisten raporttien ja sala-viestien laatija, kansainvälisen rikollistoiminnan mystinen link-kimies, ja kerhojen rahaston-hoitajista tuli salaisten bisnes-ten ja pimeän rikollisen rahan supertaikuri, joka pystyi tai-komaan kadoksiin kerhojen ri-koksilla hankkimat rahat, joista viranomaiset eivät koskaan löytäneet jälkeäkään, vaikka laskujen mukaan tuota rahaa pitikin olla miljoonia. Kaikkien hysteerisimmän tulkinnan sai osakseen kerhon järjestysmies. Vaikka kaikissa amerikkalaisis-sa yhdistyksissä ja järjestöissä on samainen titteli ja sama virka, sergeant of arms, moottoripyörä-kerhois-

sa kyseinen herra olikin jotakin aivan muuta. Kukaan ei uskoisi, jos kalifornialaisen viinikerhon järjestysmiestä kutsuttaisiin sotapäälliköksi, mutta kun viranomaiset sanoivat näin moottoripyöräkerhon järjes-tysmiehestä ja väittivät hänen olevan kerhon murhanhimoi-sin asemestari, pyssymies ja pyöveli, media pissi housuunsa ja kertasi väitettä innokkaas-ti. Suomalaisessa mediassa järjestysmiehestä tuli 90-luvulla sukkelasti ”asepäällikkö”.

1990-luvun alkuun mennessä Yhdysvalloissa oli siis luotu moottoripyöräkerhomytologia, kokonainen satumaailma, jota viranomaiset markkinoivat ah-kerasti kaikissa yhteyksissä. He myös perustivat moottoripyö-räkerhoja tutkivien viranomais-ten kansainvälisen yhdistyksen koordinoimaan toimintaa ympäri maailmaa. Samalla amerikkalaiset viranomaiset halusivat varmistaa, että viesti on ympäri maailmaa sama, että kaikki viranomaiset kaikissa maissa laulavat samaa laulua ja puhuvat samalla äänellä, samaan tahtiin, ja vaativat samoja oikeuksia ja lakeja. Näin on myös tapahtunut ja tapah-tuu edelleen. Kun viranomaiset antavat moottoripyöräkerhoja koskevia lausuntojaan Aust-raliassa tai Norjassa, väitteet ovat täysin samoja ja aiheet ovat samoja, syytökset ovat samoja ja teesit samoja, ja

kaikki peräisin amerikkalaisten viranomaisten opetuksista ja legendoista, mytologiasta, joka kerhojen ympärille luotiin. Näin tapahtui ja tapahtuu edelleen myös Suomessa.

Osa 2: Hysteriaa Suomessa jo 20-vuotta!

Tämän päivän nuoremmille poliiseille, toimittajille ja moto-risteillekin saattaa olla yllätys, että puheenaiheet ja puheta-pa, joilla kerhoja julkisuudessa käsitellään, ei ole miltään osin uutta. Viimeisten parin, kolmen vuoden ajan viranomaiset, lähinnä KRP, ovat käyneet erit-täin voimakasta kampanjaansa kerhoja vastaan. Argumentit, väitteet ja syytökset ovat lähes sanasta sanaan samoja, joita vi-ranomaiset käyttivät jo vuonna 1993. Jotta asia tulisi selväksi, seuraavassa tarjoillaan mais-tiaisia parin vuosikymmenen takaa ja huomatkaapa kuinka samanlaista hysteriaa lietsottiin jo tuolloin. Kaikki seuraavat esimerkit ovat aikalaisjulkai-suista, ne ovat kaikki 90-luvun toimittajien tekstiä ja median julkaisemia. Kaikki ovat peräisin parin vuosikymmenen takaa. Verratkaapa niitä viimevuosien kerhokirjoitteluun ja pelon lietsontaan.

Yhtäläisyydet ovat hämmäs-tyttävät. Sinänsä tämä ei ole yllätys. Suomalaisten viran-omaisten ”opaskirja” on ame-rikkalaisten käsialaa, heitä on koulutettu ja perehdytetty aiheeseen amerikkalaisten toimesta, jutut, väitteet ja pelotteet ovat nekin amerikka-laisten keksimiä. Niitä toistel-laan, koska muutakaan ei ole keksitty. Niitä toistellaan, koska moni poliisi nousi virkaportaissa juuri 90-luvun motoristihyste-rian siivellä ja jos kaikki paljas-tuisi kuplaksi, uran ylle lankeaisi ikävä, mutta ansaittu varjo. Niinpä samoja satuja kertaillaan edelleen totuuksina.

”Poliisi sanoo suoraan, että viranomaisten tarkoituksena on estää Kerhon toiminta Suomes-sa, sillä kerholaiset ovat sotkeu-tuneet huume- ja asekauppaan, prostituutioon ja suojelura-han keräämiseen eripuolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. - Kerho on mafiaan verrattava rikollisjärjestö. Sillä on selkeä organisaatio ja sen toiminta on järjestelmällistä, sanoo (rikos-komisario) Peltola.” Iltalehti 4.3. 1993. Poliisi siis väitti jo heti

alussa, että kerho on rikollis-järjestö ja käytti samanlaisia perusteita kuin nytkin, paria vuosikymmentä myöhemmin.

”Kerho on USA:n suurimpia or-ganisoituja rikollisjengejä”. Ilta-lehti 4.3. 1993. Samassa jutussa todetaan myös, että ”kerho-laiset tekevät kauppaa mafian ja Kolumbian huumekartellien kanssa”. Eli jo 1993 suomalai-nen media rinnasti kerhot maa-ilmanluokan järjestäytyneeseen rikollisuuteen, vaikka totuus oli täysin toisenlainen.

Edelleen sama lehtijuttu julis-taa, että ”Kerho on rikollinen jengi, joka tunnetaan väkival-lasta, huumeista ja murhista”. Sen kerrotaan käyvän kauppaa jopa uusnatsien kanssa! ”Jär-jestö pyörittää miljardin dolla-rin rikollista bisnestä, joka on sotkeutunut kaikkeen mahdol-liseen prostituutiosta murhiin.” Suomalaiseen valtamediaan kuuluva lehti siis väitti aivan pokkana, että kerho pyörit-ti miljardin dollarin rikollista bisnestä, mutta eipä tässä vielä kaikki. ”Enkelien kätköistä on löytynyt myös vaarallista C-4 räjähdettä, jotka FBI:n mukaan saattavat piillä World Trade Centerin terrori-iskun takana.” Kyllä, New Yorkin World Trade Centeriin tehtiin terroristi-isku jo 90-luvulla, mutta suomalai-sen iltapäivälehden mukaan iskun takana olivat mahdolli-sesti moottoripyöräkerholai-set! Totuushan oli taas hiukan toinen. Asialla olivat olleet jo tuolloin ne samat veijarit, jotka sitten 2001 onnistuivat aikeis-saan.

”Karhukopla iski jengin ase-varastoon armeijan Pasilla!” Iltasanomat 4.3.1993. Kysehän oli siis kerhotilasta, eikä aseva-rastosta. ”Asevarastoa vartioi-neet viisi miestä eivät ehtineet tehdä vastarintaa. Tulitaiste-lun varalle paikalle oli varattu ambulanssi ja paloauto.” Minkä tulitaistelun? Mitä vastarin-taa? Sellaista ei koskaan oltu suunniteltu, eikä aiottu, eikä edes yritetty ja miksi olisikaan? Uutisen mukaan poliiseja oli paikalla puolen sataa, mukaan lukien poliisin antiterrorismi-valmiusyksikkö Karhu, joka sai ammutuksi nukkuvan koiran. Tiloista poliisin mukaan löy-dettyä käärmettä ei ammuttu. ”Pidätetyt ovat poliisin vanhoja tuttuja. Entuudestaan heillä on tilillään väkivalta- ja törkeitä huumausainerikoksia.” Paitsi ettei heillä ollut ollenkaan tuomioita törkeistä huumausai-nerikoksista tai väkivaltarikok-sista.

”Jengin jäsenet ovat olleet tuomiolla huume- ja väkival-tarikoksista, muun muassa ryöstöstä”. Helsingin Sanomat 5.3. 1993. Paitsi etteivät olleet olleet

”Moottoripyörät pelkkää kulis-sia: Kerholaisten väkivaltainen huumemaailma”. Iltalehti 5.3. 1993. Koko sivun jutussa pyri-tään todistamaan se, että kerho on uhka koko yhteiskunnalle ja Suomelle toistamalla vanhoja väitteitä ja syytöksiä, joita ei ole koskaan todistettu missään oikeudenkäynnissä, tieten-kään. Mutta silti niitä toistel-tiin vuonna 1993 ja toistellaan edelleen.

”Sekä Harley että Kerho ovat liikeyrityksiä, jotka tuottavat miljardi dollaria vuodessa. Mutta kerhon yritys on voitol-lisempi. Se ei maksa veroja ja sen kustannukset ovat pienem-mät. Se operoi maanalaisessa taloudessa.” Vaikka jo tuolloin jokainen täyspäinen käsitti, ettei miljardin dollarin bisneksiä voi pyörittää maan alla, väite oli ja on olennainen. Viranomais-ten mukaan se, ettei mistään miljoonista tai miljardeista ole löydetty jälkeäkään paljastaa, että kyse on erittäin ovelista rikollisista, jotka piilottavat suunnattomat rahansa. Minne ja miten? Siihen kukaan ei ole osannut koskaan antaa vas-tausta. ”Organisaatiota johde-taan modernin liikkeenjohdon metodein, kun taasen bisnes-puuhissa sovelletaan viimeisin-tä high tech -välineistöä. Ny-kypäivän kerholaiset käyttävät faxeja, tietokoneita, eletronisia salakuuntelulaitteita ja salavi-deovälineistöä.” Hmm...

”Ne naiset, jotka viihtyvät ker-holaisten parissa, vanhentuvat nopeasti. Kun ”eukot” ikään-tyvät, he ajautuvat jäseneltä toiselle ja ajautuvat kadulle. Näin naisista puristetaan vii-meisetkin taalat. Ensin seksi-pääomana, sitten katuhuorina. Välivuosinaan useat naiset pahoinpidellään tunnistamatto-miksi.” Iltalehti 5.3. 1993. Tässä pätkässä tuodaan esille yksi median ja viranomaisten lem-piaihe: motoristien naiset. Viranomaisten ja median

silmissä kaikki naiset, joita kerholaisilla oli ja on, ovat vain huoria. Parhaimmillaankin he ovat hyväksikäytettyjä raukko-ja. Normaaleja ihmissuhteita ei ole olemassakaan. Tämä on ollut perushysteriaa jo 1950-luvulta saakka ja on sitä edel-leen.

”Avoimen yhteiskunnan oli vaikea puolustautua kerholaisil-ta, jotka mafian ja terroristien tavoin pelasivat epädemokraat-tisilla pelisäännöillä.” Iltalehti 5.3. 1993. Kerholaiset olivat siis terroristeja ja mafiosoja, ja epädemokraattisia. Toisin on tiukempaa valvontaa, kovem-pia rangaistuksia ja jatkuvaa kontrollia vaativien viranomais-ten laita, niinkö?

”Jäseneksi pyrkivän on syötävä esimerkiksi kuollutta koiraa.” Iltalehti 10.3. 1993. Tämän klassikko-otsikon muistavat varmasti kaikki vanhemman polven motoristit. Se edusti tuolloisen hysterian kliimaksia. Kansalle tarjottiin tosiasiana väitettä, että motoristit syövät koiriakin ”pääsykokeissaan”. Sellaista ei tiettävästi ollut tapahtunut kuin kerran 1960-luvulla humalaisen motoris-tin toimesta ja kyseessä oli maantieltä löydetty yliajetun koiran raato. Kyseinen moto-risti yritti valmistaa raadosta aterian, mutta sairastui va-kavasti. Muista tapauksista motoristien keskuudessa ei ole

tietoa. Sen sijaan korealaiset ja kiinalaiset syövät ja ovat aina syöneet koiria. Amerikan alkuperäisasukkaiden keskuu-dessa koirista tehty muhennos oli aikoinaan jopa jonkinlaista herkkuruokaa.

”Naiset, jotka eivät pääse jäse-niksi, luokitellaan joko ”sussuik-si” tai ”eukoiksi”. Sussujen pitää alistua seksuaalisesti kenelle jäsenelle tahansa. Eukot ovat vaimoja tai tyttöystäviä. Heidät pakotetaan usein työskentele-mään yläosattomina tanssijat-tarina tai prostituoituina.” Ilta-lehti 10.3. 1993. Väite, joka ei ole koskaan pitänyt paikkaansa Suomessa, mutta joka esitettiin totuutena jälleen kerran.

”Liituraitamiehiä nahkatakeis-saan”. Iltasanomat 13.3. 1993. ”Yhdysvalloissa kerholaiset ovat ottaneet suuren osan mafian vallasta. Liittovaltion poliisi FBI on sulkenut bordelle-ja, huumetehtaita ja laittomia perimistoimintoja ja muita, mutta seurauksena on ollut ai-noastaan se, että nämä toimin-not ovat siirtyneet nyt kerho-laisille.” Tämä koko kappale on roskaa. Se ei perustu mihinkään todellisuuteen, vaan on peräisin viranomaislausunnosta, jossa uskotellaan, että moottori-pyöräkerholaiset ovat tulleet mahtavammiksi kuin mafia.

”Mafia tilaa nykyisin tärkeim-mät palkkamurhansa kerho-laisilta, poliisiviranomainen sanoo”. Tämäkin väite oli ja on edelleen täyttä roskaa. Mootto-ripyöräkerholaisilla ja mafialla on ollut yhteyksiä hyvin vähän ja satunnaisesti, jos ollenkaan. Päinvastoin, Philadelphiassa oli 1980-luvulla lähellä, että pai-kallinen mafia ja moottoripyö-räkerho olisivat ajautuneet yh-teenottoon. Syynä ei suinkaan ollut tuolloinkaan valtataistelu vaan se, että humalainen mafioso oli ajanut kerholaisten pyörien päälle ja nämä olivat yrittäneet kostaa.

”Suomessakin voidaan ennus-taa, että organisoitu rikollisuus kasvaa, kun kerholaiset saavat jalansijaa. He perustavat mm. bordelleja, joissa työskentele-vät naiset joutuvat maksamaan suojelurahaa. Lisäksi huumeon-gelmat tulevat kasvamaan ja ennen pitkää ravintolat ja diskot joutuvat maksamaan, mikäli ne haluavat toimia ilman häiriöitä.” Iltasanomat 13.3. 1993. Näin siis ennustettiin viranomaisten toimesta vuonna 1993. Olemme nähneet kuinka paikaansa pitävä tämäkin viran-omaisväite on ollut. Mootto-ripyöräkerhot eivät ole perus-taneet bordelleja. Ne eivät

ole kiskoneet suojelurahaa prostituoiduilta. Ne eivät ole kiristäneet rahaa ravintoloilta ja diskoilta. Ja kuitenkin, edelleen poliisi väittää, että kerhot ovat järjestäytynyttä rikollisuutta.

”Kerholaiset harrastavat moottoripyörien ohessa myös kauhukulttuuriin ja kuolemaan liittyviä esineitä. Kerhon tiloista etsittiin mm. pääkalloja. Pihalta löytyi jostain kulkeutunut hautakivi.” Iltasanomat 20.3. 1993. Tämän mystisemmäk-si kerhotoiminta tuskin enää voisi mennäkään. Kuoleman ja kauhun kulttuuria, pääkalloja ja hautakiviä. Kyseinen pääkallo taisi olla todellisuudessa pää-kallotuhkakuppi, lisäksi ker-hotiloista löytyi Pilailupuodin kumikärmes ja jotakin muuta vastaavaa lelutarpeistoa, mutta todellisuus ei ollut tuolloinkaan niin makoisa kuin hysteerinen fiktio.

”Suomessa on tuhansia moot-toripyöräilijöitä, joista vain runsaat neljäkymmentä ter-rorisoi, tappelee ja herättää kauhua. Onko yhteiskunta voimaton heidän edessään?” Iltalehti 16.3. 1996. Kolmessa vuodessa väitteet kerhojen ri-kollisuudesta olivat muokkaan-tuneet siten, että alamaailman valtaa tavoittelevasta rikollisor-ganisaatiosta olikin tullut uhka koko yhteiskunnalle. Simpsala bim! ”Näiden kerhojen pää-määränä on saada itselleen valtaa. Ensin taistellaan vallasta kilpailevan kerhon kanssa. Myö-hemmin tulee kuvaan vallan tavoittelu myös yhteiskunnas-sa. Periaatteessa tälle ei ole ole-massa mitään ylärajaa.” Kerho-lainen presidentiksi? Hmm...

”Mistä tulevat heidän rahansa? Rikollisten moottoripyöräjen-giläisten verotiedot kertovat työttömyyskorvausten nos-tamisesta”. Iltasanomat 16.3. 1996. Laman kourissa kärvis-televän Suomen suurimpaan yhteiskunnalliseen uhkaan, motoristiin, lätkäistiin nyt uusi synkeä leima: prätkäjengiläinen oli rikollinen ja kaiken kuk-kuraksi myös sosiaalipummi. Vaikka jokunen kerholaisis-ta olikin työttömänä, kuten muutama satatuhatta muuta-kin suomalaista samaan aikaan, suurin osa eli pienyrittäjänä ja palkkatyöläisenä tuolloinkin, aivan kuten nytkin. Silti uuti-sointi oli tätä.

1990-luvun hysterian vuosina luotiin myös edelleen elävä mytologia kerholaisten hämä-ristä liiketoimista. ”Motoristi-jengit ovat käyttäneet muualla bisneksiensä peittona yritystoi-mintaa. Mm. tatuointi ja eri-laiset moottoripyöriin liittyvät liiketoimet ovat kerholaisjärjes-töille ominta yritystoimintaa. Yrittämisen alle haudataan var-sinaista toimintaa.” Iltasanomat 16.3. 1996. ”Poliisi sanoo, että jengin sydämeen kuuluminen on jo niin täyspäiväistä, että jengiläinen ei enää ennätä oi-keisiin töihin. Hän saa näkyvät rahansa yhteiskunnan turvaver-kosta.” Siis suurrikollinen elää sosiaalipummina. ”Viranomai-set uskovat, että jengit saavat rahaa tulonsiirtoina ulkomailta.

Kotimainen toiminta ei voi vielä olla tarpeeksi kannattavaa, vaikka huumebisneksen mah-dollisuudet ovat Suomessakin jättimäiset.”

Siis hetkinen, toiminta Suo-messa ei ole kannattavaa, joten kerhot saavat rahaa ulkomail-ta? WTF??? Näinkin tosissaan väitettiin.

”Rikolliseen moottoripyöräjen-giin, kuten yleensäkin järjes-täytyneeseen rikolliskoplaan liittyminen on salaseuraisuutta. Ryhmässä haetaan fallistista maksuliinisuutta, miesten kil-voittelua, valloittamista, alista-mista, kovuutta...” Iltasanomat 16.3. 1996. Lehdessä kriminaa-lipsykologi paljastaa osaltaan kuinka metsässä asiantuntijakin oli kerhojen suhteen. Osittain sama metsässä oleminen pätee edelleen. ”Jengissä oleminen antaa jäsenelleen narsistisen tyydytyksen ja kaikkivoipai-suuden kuvitelman. Järjestön piiriin kuuluminen sisältää hyvin vahvoja miestunteita.

Jengiin kuuluva ei tajua unifor-muhahmonsa pilakuvamaisuut-ta. Jengin jäsenyys vahvistaa heikon miehen epävarmuutta. Ylitöpäinen sitoutumisen ja liittymisen tarve kertovat myös persoonan kypsymättömyydes-tä.” Näin siis kriminaalipsykolo-gi Herran vuonna 1996. Ja kui-tenkin, kerhoihin liittyvät olivat eri viranomaisten mukaan paremmin koulutettuja, osaa-vampia, kielitaitoisempia, paremmin pärjääviä, älykkääm-piä, vanhempia ja itsevarmem-pia kuin muut suomalaiset ”rikolliset” keskimäärin. Ei siis ihme, että viranomaiset olivat teorioineen ja ”faktoineen” melkoisen sekaisin. Ja sama jatkuu edelleen.

Jotta yhtäläisyydet kahden vuosikymmenen takaisiin tapahtumiin tulisivat selväksi,

on syytä siteerata vielä yhtä lehtiartikkelia. ”Rikolliseen moottoripyöräjengiin kuulu-mista esitetään rangaistavak-si.” Helsingin Sanomat 5.3. 1996. ”Ehkä radikaalein keino, jota poliisijohto esittää, on saattaa rikolliseen järjestöön kuuluminen rangaistavaksi teoksi. Perusteena on se, että moottoripyöräjengit tekevät yhdessä päätöksiä rikollisesta toiminnasta.” Tuo ei pitänyt paikkaansa vuonna 1996, eikä se pidä paikkaansa vuonna 2013. Silti poliisin vaatimukset ja argumentit ovat pysyneet täysin samoina vuosikymmen-ten ajan. ”Joissakin maissa on kriminalisoitu fasististen tun-nusten käyttö.”

Niin, mikä sitä fasismia onkaan?