Karjalaisevakkojen matkassa

© Karjalan Liitto ry.8 apr 2023 1

Karjalaisevakkojen matkassa 1939–1945

© Karjalan Liitto ry.

Karjalaisevakkojen matkassa vuosina 1939-1945

Toimittaneet Silvo Hietanen & Anna Rauhala

Graafinen suunnittelu ja toteutus: Heikki Nuutinen & Garidesign

Kuvalähteet: Puolustusvoimien kuvakeskus ja Museovirasto

Copyright © Karjalan Liitto ry

Karjalaisevakkojen matkassa vuosina 1939-1945 –dvd, 2010

ISBN 978-952-5248-23-4 (verkkonäyttely, 2014)8 apr 2023 2


Karjalan Liitto on tuottanut 70–vuotispäivänsä kunniaksi juhla-dvd:n ”Karjalaisevakkojen matkassa vuosina 1939–1945”. Kuvakertomuksella on haluttu palauttaa nykyihmisten mieliin Karjalan heimon syvän surun ja toiveikkaan ilon sävyttämä matka halki Suomen sotavuosien arjen. Suomalaisista kotinsa kahteen kertaan menettäneet evakot olivat vuosina 1939–1945 raskaimman taakan kantajia, sillä monen taakka evakkoarjessa kuormitti usein myös taistelu rintamamiehenä Rokan Antin tavoin, elämä sotainvalidinä, -leskenä, -orpona tai –lapsena ja jopa siviilisotavankina.

Kuvakertomus on rakennettu evakkomatkan erivaiheiden mukaisesti niin, että siinä lomittuvat sekä asiallinen tieto että karjalaisuuteen kiinteästi liittyvä herkkä tunne.

Kuvat on valittu Puolustusvoimien kuvakeskuksen erinomaisesta arkistosta – myös evakkokuvien – ja Museoviraston kuva-arkistosta. Kuvakertomuksen ovat koostaneet dosentti Silvo Hietanen ja FM Anna Rauhala.


Neuvostoliitto esitti Suomelle neuvottelukutsun Moskovaan lokakuun alussa1939. Suomi mobilisoi ylimääräisiin harjoituksiin noin 300 000 miestä - pääasiassa Karjalan kannakselle. Samalla alkoivat rajaseutujen ja suurten kaupunkien evakuoinnit. Noin 100 000 siviiliä siirtyi pois kotoaan. Heistä suuri osa palasi marraskuun lopulla juuri ennen puna-armeijan hyökkäystä. Monille Kannaksen rajakuntien evakoille lokakuun lähtö jäi kuitenkin lopulliseksi, sillä he eivät päässeet takaisin kotiseuduilleen jatkosodan vuosinaankaan 1941-1944.


Ensimmäiset evakot YH:n varjossa




Neuvostoliiton hyökkäys 30. marraskuussa 1939 maalla, ilmassa ja merellä salamasodan opein muutti YH:n ajan evakuoinnit harjoittelusta kylmäksi todellisuudeksi. Rajaseutujen ja kaupun-kien evakkoja ei vieläkään eroteltu toisistaan. Yli 300 000 suomalaista eli talvisodan kuukaudet yhteisine ongelmineen tilapäismajoituksessa.


Harjoituksesta talvisodan sotapakolaisiksi



Moskovan rauha 13. maaliskuuta 1940 päästi suurten kaupunkien pommituksia paossa olleet evakot takaisin koteihinsa, mutta rauhansopimuksessa luovutettujen alueiden tilapäisistä sota-pakolaisista tuli pysyvää siirtoväkeä. Yli 400 000 kodittomaksi jääneelle ihmiselle oli järjestettävä uusi koti ja turvattava heille taloudellinen tulevaisuus. Sodan päättyessä vielä noin 100 000 henkeä asui uuden rajan väärällä puolella. Ensimmäinen tehtävä oli evakuoida heidät ja mahdollisimman suuri osa heidän omai-suudestaan. Ihmisten siirto onnistui hyvin annetussa 10 vuoro-kauden määräajassa. Sen sijaan irtaimistoa jäi varsin runsaasti uusien isäntien haltuun. Uuden rajan yli ajettua karjaa jouduttiin teurastamaan talven ankeissa olosuhteissa; tosin usein myös pakasteeksi ja hyötykäyttöön.


Sotapakolaisista pysyväksi siirtoväeksi












Laatokan–Karjalan ja Kainuun rajakylien siviiliväestöä ei riittävän ajoissa evakuoitu ennen Neuvostoliiton hyökkäystä, vaan he jäivät venäläisten vangeiksi. Suojärven Hyrsylän kylän siviiliväestö pääsi palaamaan vankileiriltä toukokuussa 1940 Helsinkiin.


Kuva 16


Karjalaisen siirtoväen enemmistö – 220 000 henkeä – oli maatalousväestöä. Heidän asuttamiseksi säädettiin kesäkuussa 1940 pika-asutuslaki, joka perustui välittömästi talvisodan jälkeen professori T.M. Kivimäen laatimaan suunnitelmaan. Omaksi etujärjestökseen huhtikuussa Karjalan Liiton perustanut siirtoväki oli pääpiirteissään tyytyväinen Kivimäen suunnitelmaan. Lain suunnittelussa ja toimeenpanossa karjalaiset olivat tärkeillä avainpaikoilla. Siirtoväen maansaanti lykkääntyi Kivimäen optimistisista lupauksista huolimatta luonnollisista syistä eli talvesta johtuen. Kesällä 1941 suurin osa maataloussiirtoväestä olisi kuitenkin saanut oman tilan. Jatkosota kesällä 1941 johti lain toimeenpanon raukeamiseen, kun evakot alkoivat odottaa paluuta Karjalaan.


Kuva 17 Karjalan Liiton perustamisvaiheista


Alkukesällä 1941 evakuoitiin lähes 100 000 uuden itärajan asukasta turvaan sodanuhan alta. Vaikka tämä evakkomatka vei monet rajan ihmiset syvälle sisämaahan, jäi heidän vierailunsa lännessä lyhyeksi, sillä Suomen armeijan salamasodan vauhdilla kesällä edennyt hyökkäys yli vanhan rajan takasi pikaisen paluun kotiseuduille.


Väliaikainen evakuointi pois hyökkäyksen jaloista




Sotatoimet Neuvostoliiton ja Suomen välillä alkoivat 25.6 1941 ja Karjalan Armeija aloitti hyökkäyksensä 10.7. Laatokan–Karjalassa. Syyskuun alkuun mennessä suomalaiset olivat vallannet takaisin koko Moskovan rauhassa luovutetun alueen Suomenlahden ulappa-saaria lukuun ottamatta.


Hyvitys Karjalassa









Kesän 1941 sotamenestyksen siivittämänä siirtoväki alkoi odotella syksyllä 1941 pikaista paluuta takaisin Karjalaan. Evakoiden optimistisista odotuksista huolimatta paluumahdollisuudet olivat syksyllä heikot, sillä suurin osa Moskovan rauhassa luovutettua aluetta oli raunioina kolme kertaa ylipyyhkineiden taisteluiden jäljiltä. Syksyn 1941 aikana vain noin 70 000 työkuntoisinta evakkoa sai luvan palata siivoamaan ja suorittamaan kiireisimpiä korjaustehtäviä. Tasavallan presidentti Risto Rytin julistuksella luovutetut alueet liitettiin takaisin valtakuntaan 6.12.1941.


Syksyn 1941 tarkoin varjeltu kotiinpaluu







Siirtoväen joukkopaluun aikaa oli kevät ja alkukesä 1942. Koko talven kestäneen malttamattoman odotuksen jälkeen maataloussiirtoväen pääosa voitiin päästää takaisin jälleen-rakentamaan tuhoutuneita kotejaan. Karjalaisen maatalous-siirtoväen panosta tarvittiin kipeästi helpottamaan kevään 1942 nälkäkriisiä, joka oli sotavuosien pahin. Vuoden 1942 lopussa asui Karjalassa jo yli 250 000 entistä evakkoa. Kaikkiaan Karjalaan palasi ennen kesää 1944 lähes 300 000 henkeä. Paluuluvuissa eivät ole mukana rintamalla olleet karjalaismiehet.


Kevään 1942 joukkopaluu





Karjalan jälleenrakentamisen painopiste oli paluun vuosina 1941-1944 maaseudulla ja maataloudessa. Syksystä 1941 lähtien Karjalan kesannolla olleet pellot odottivat kyntäjäänsä ja kylväjäänsä. Paras ahertaja vainioille oli karjalainen maamies, joka eli pika-asutuslain raukeamisen jälkeen turhauttavassa epävarmuudessa. Vetreimmät miehet vei mukanaan sota Rokan Antin tavoin, niinpä kotien ja maatalouden jälleenrakennusurakka jäi suurimmaksi osaksi kotijoukoille – naisille, lapsille ja vanhoille miehille. Maatalouden jälleenrakentamista johtivat Maatalous-seurojen Keskusliiton johtamat paikalliset maanviljelysseurat. Jo kesällä 1943 Karjalan maatalous oli omavarainen päätuot-teina peruna ja vilja. Ennen sotaa kukoistaneen karjatalouden elvyttämiseen paluun vuodet olivat liian lyhyet.


Karjalan pellot odottavat kyntäjäänsä ja kylväjäänsä











Karjalaan palanneen siirtoväen asuntotilanne oli kesällä 1942 erittäin heikko. Ilman uusia asuntoja osa palaajista olisi joutunut muuttamaan takaisin sisä-Suomeen talveksi 1942-1943. Aseveliliiton, Suurtalkoiden ja sotatoimiyhtymien yhteistyön tuloksena valmistui vuoden 1942 aikana Kannaksen Ryhmän miesten talkootyönä yli 800 hirsikehikkoa. Monista uusien talojen tupaantuliaisista tuli arvovieraiden läsnäolollaan kunnioittamia juhlia.


Taloja asevelihengessä




Alunperin väliaikaiseksi uskottu sotilashallinto jäi voimaan vuosien 1941-1944 ajaksi; tosin merkittävä osa sen tehtävistä siirtyi vähitellen siviiliviranomaisille. Kunnallisvaltuustot alkoivat toimia vuodesta 1943 alkaen. Kaupunkien jälleenrakentamiseen ei voitu tarttua samalla tarmolla kuin maaseudun tuotantokuntoon saamiseen. Kaupunkien piti odotella vuoroaan voitollisen sodan jälkeiseen aikaan. Jälleenrakentamisen jarruna olivat materiaali- ja työvoimapula. Suurin osa rakentamisen perusmateriaaleista käytettiin linnoitustöihin ensin Itä-Karjalassa ja keväästä 1944 lähtien Kannaksella. Viipurin asukasluku vuosina 1941-1944 oli vain 40 prosenttia vuoden 1938 luvusta.


Kaupunkien odotettava vuoroaan voitollisen sodan jälkeen









Karjalan puoliviralliseen juhlaperinteeseen syntyi vuodesta 1942 lähtien uusia vakavahenkisiä tapahtumia. Takaisinvaltauksen vuosipäivää alettiin juhlia näyttävästi. Myös kaatuneiden muisto-päivä toukokuun kolmantena sunnuntaina herkisti entiset evakot sankarihautojen äärille.


Vakavailmeiset uudet juhlat








Suurin osa Karjalan kirkoista tuhoutui tai vaurioitui pahasti talvisodassa tai jatkosodan alussa. Jälleenrakentamis-mahdollisuudet olivat hyvin rajalliset materiaali- ja työvoima-pulassa. Karjalan kirkkojen jälleenrakentamiseksi julistettiin kuitenkin suunnittelukilpailu, jonka tulokset ovat hautautuneet arkistojen kätköihin. Myös ortodoksinen kirkko järjesti oman keräyksen temppelien ja tsasounien jälleenrakentamisen rahoittamiseksi. Suuren huomion kohteena olivat Kurkijoen korjatun kirkon vihkiäiset talvella 1944 ja kenraali Aaro Pajarin rintamamiesten talkoilla rakentaman sotakirkon avajaiset Kivennavalla.


Ensimmäiset kirkot nousevat raunioille






Eniten sotalapsia Ruotsiin lähti Viipurin läänin evakkoperheistä. Yli puolet noin 70 000 sotalapsesta oli kotoisin joko Karjalasta tai Uudeltamaalta. Lähtö Ruotsiin painottui puutteen ja nälän kevääseen 1942 ja pommitusten talveen 1944. Kesän 1944 ensimmäiset evakot Karjalasta olivat vappuna Ruotsiin Viipurista lähteneet 500 lasta.


Kesän 1944 ensimmäiset pienet karjalaisevakot




Vuoden 1944 evakuoinnit Karjalasta painottuvat kesä-heinäkuun pikaevakuointiin länteen vyöryvän rintaman alta ja välirauhan-sopimukseen jälkeiseen syyskuun evakuointiin. Syyskuussa evakuoitiin myös tyhjennettävän Porkkalan vuokra-alueen väestö omaisuuksineen ja Lapin asukkaat pois sodan jaloista. Kesä-evakuointi dramaattisissa olosuhteissa sujui väestön osalta lopultakin hyvin pienin tappioin, sen sijaan pääosa rajakuntien väestön omaisuudesta jäi evakuoimatta. Evakkojen kiireisintä alkumatkaa helpotti oma kulkuneuvo – hevonen kärryineen. Myös pilviset säät suojasivat Karjalan maanteillä vaeltavia matkaajia punahävittäjien hyökkäyksiltä. Karjan laiduntaminen evakkotaipaleen pientareilla turvasi välttämättömän ravinnon pitkällä marssilla länteen.


Jäähyväiset kukkiville syreeneille















Neuvostoilmavoimien hyökkäykset sotilas- ja evakkojunia vastaan jäivät yllättävän vähäiseksi. Suomen armeijan pääosa Itä-Karjalasta pystyttiin siirtämään tästä syystä Kannaksen torjuntataisteluihin pienin tappioin. Murhenäytelmäksi evakko-matka muuttui Simolan ja Elisenvaaran asemien pommituksissa kesäkuussa 1944. Elisenvaaran risteysasemalla kuoli lähes 140 pääasiassa Räisälän evakkoa.


Evakkomatkan murhenäytelmät





Syyskuun 1944 evakuointi tapahtui välirauhansopimuksen tiukasti määrittelemässä marssijärjestyksessä. Joukoilla oli päivittäinen aikataulu vetäytymisessä uudelleen vahvistetun Moskovan rauhan rajan taakse. Se määräsi myös siviiliväestön evakuoinnin nopeuden. Ihmisten siirtyminen pois luovutettavalta alueelta ei ollut ongelma. Yksityisomaisuuden siirrolle aikataulu oli kireä. Vaikeinta oli kuitenkin nälässä kärvistelevässä maassa saada Karjalassa kypsyvä sato siirretyksi yli rajan. Sadonkorjuuseen lähtenyt talkooväki teki ”toisen paluun” Karjalaan.


Paluuta ei enää ole. Syksyn 1944 loppuevakuointi







Elämä jatkuu


Pääosa vuosina 1941-1944 takaisin Karjalaan palanneista oli maatalousväestöä. Kaupunkilaissiirtoväen sijoittuminen ja sopeutuminen uusiin oloihin oli monen kohdalla alkanut jo jatkosodan aikana uuden työ- ja asuinpaikan myötä. Sen sijaan maataloussiirtoväen asuttaminen vaati uutta radikaalia asutuslakia. Maanhankintalaki siirtoväen ja rintamamiesten asuttamiseksi säädettiin huhtikuussa 1945. Esinäytöksenä sille oli ollut vuonna 1940 säädetty pika-asutuslaki. Siirtoväelle muodostettiin kaikkiaan lähes 40 000 uutta erilaista viljelmää. Tässä luvussa eivät ole kuitenkaan mukana rintamamiehinä maata saaneet karjalaisevakot. Sodanjälkeisen asutustoiminnan johtajana toimi ylijohtaja Veikko Vennamo.


Kuva 98 MV 5019:12


Kuva 99 MV 44729:690


Kuva 98 MV 4473:174


Kuvavalinta ja suunnittelu: Silvo Hietanen ja Anna RauhalaGraafinen suunnittelu: Heikki Nuutinen & Kari VähäsarjaKuvalähteet: Puolustusvoimien kuvakeskus ja museovirastoKustantaja: Karjalan Liitto ry.

Education

Karjalaisevakkojen matkassa