18
Korjaussarja hyvinvointivaltiolle SDP:n puoluetoimiston arvio hallituksen rakenneohjelmasta 30.11.2013

Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

  • Upload
    sdp

  • View
    15.206

  • Download
    3

Embed Size (px)

DESCRIPTION

 

Citation preview

Page 1: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Korjaussarja hyvinvointivaltiolleSDP:n puoluetoimiston arvio hallituksen rakenneohjelmasta30.11.2013

Page 2: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Hyvinvointivaltio vaakalaudalla

• Suomessa tuotetaan tavaroita ja palveluita entistä vähemmän. Kokonaistuotanto jää tänä vuonna karkeasti 5 % matalammaksi kuin vuonna 2007. Työtä tarjotaan ja verotuloja kertyy entistä vähemmän.• Taustalla ovat maailmantalouden ja euroalueen ongelmat, teollisuuden rakennemuutos ja heikko kilpailukyky.• Jo ennen talouskasvun heikentymistä Suomen julkisessa taloudessa oli kestävyysvaje. Kun väestö ikääntyy, meillä on entistä enemmän palveluita tarvitsevia vanhuksia, mutta suhteessa vähemmän työntekijöitä.• Jokaisella ihmisellä on oikeus ikääntyä arvokkaasti. Mutta poikkeuksellisen suuri määrä ikääntyneitä tarkoittaa hyvinvointivaltion rahoituksen kannalta vaikeuksia.

Page 3: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

6.8.2013: ”Hallituksen aikaistettava rakenteellisia

toimenpiteitä”

10.04.23

• Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen käynnisti rakenneohjelman valmistelun elokuussa. Rakenneohjelma täsmentyi 29.11.• Rakennepoliittisen ohjelman tarkoituksena on korjata kestävyysvajetta ja siten turvata mahdollisuus viedä hyvinvointivaltio tuleville vuosikymmenille. • Edellytykset talouden kasvulle vahvistuvat. • Uskottavasta rakennepaketista päättäminen antaa aikaa budjettivajeen hallittuun poistamiseen.• Hallintoa uudistamalla ja osaamisen paremmalla hyödyntämisellä palveluiden tuotantoa vahvistetaan.

Page 4: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Ohjelman odotetut vaikutukset

10.04.23

Mahdollinen kestävyysvajevaikutus, %-yks.Kuntien taloudenpito -1,0Palvelutuotannon tuottavuus

-1,4

Työurat ja työn tarjonta -1,4Rakenteellinen työttömyys -0,3Talouden tuotantopotentiaali

-0,6

Yhteensä -4,7

Lähde: Valtioneuvosto

Page 5: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

SDP:lle keskeisiä tavoitteita

10.04.23

• Nostetaan oppivelvollisuusikää• Luodaan työmahdollisuuksia• Puretaan kannustinloukkuja• Edistetään sosiaaliturvan uudistustyötä• Tehostetaan harmaan talouden kitkemistä• Parannetaan kuntien mahdollisuuksia järjestää palveluita vähentämällä velvoitteita• Edistetään metropolihallintoa

Tarkoituksena mahdollistaa se, että hyvinvointivaltio viedään tuleville vuosikymmenille.

Page 6: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Työ ja työllisyys

10.04.23

• Työmarkkinoilla heikossa asemassa olevien asemaa helpotetaan. Esitys työttömyysturvalain muuttamisesta annetaan 2014.• Vuorotteluvapaata uudistetaan kolmikantaisen esityksen ja hallituksen linjauksen pohjalta. Tämän työllisyysvaikutukseksi arvioidaan 2 100 henkilöä.• Terveen kilpailun ohjelma laitetaan toimeen.• Työ harmaan talouden kitkemiseksi jatkuu.• Palkkatuen sähköinen maksatushakemus otetaan käyttöön tammikuussa 2014.

Page 7: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Kunnat

10.04.23

Page 8: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Yleistä

10.04.23

• Ammatillisia kelpoisuusvaatimuksia muutetaan. Ministeriöt uudistavat toimialoillaan kelpoisuusvaatimuksia siten, että kelpoisuuden saavuttaminen opinnoilla joustavoituu.• Kuntien rakennusvalvonnat yhdistetään yksikkökokoa suurentamalla.• Kuntarakenneuudistus:• Hallituksen esitys annetaan kevättalvella 2014.• Laki tulee voimaan kesällä 2014.• Mahdolliset kuntaliitokset voivat tulla toimeen 2017 alkaen.

Page 9: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Kuntatalouden ohjausjärjestelmä

10.04.23

Kuntatalouden tasapainon turvaamiseksi otetaan käyttöön uusi kuntatalouden ohjausjärjestelmä.• Uuden järjestelmän mukainen kuntatalousohjelma sovittaa yhteen kuntien tehtävät ja velvoitteet sekä niiden rahoituksen.• Ohjelma korvaa nykyisen peruspalveluohjelman. Kuntatalousohjelma määrittää kuntatalouden tasapainotavoitteen.• Samoin se täsmentää ne valtionosuuksia, kuntien veropohjaa sekä kuntien tehtäviä ja velvoitteita koskevat valtion toimet, joilla turvataan kuntatalouden tasapaino.• Kuntien ja valtion välisessä kustannustenjaon tarkistuksessa siirrytään vuosittaiseen menettelyyn.

Page 10: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Toimintavapautta

10.04.23

• Kun velvotteita vähennetään, annetaan kunnille mahdollisuus tehdä itsenäisesti päätöksiä siitä, mihin resursseja kohdistetaan.• Hallitus varmistaa, että kuntatalous vahvistuu 1 mrd. euroa vuoden 2017 tasolla. • Esimerkki: kuntien velvollisuus valvoa solariumien käyttöä poistuu.• Hallitus pidättäytyy uusien, kuntien menoja lisäävien tehtävien ja velvoitteiden antamisesta ilman, että se päättää vastaavansuuruisista tehtävien ja velvoitteiden karsimisesta tai uusien tehtävien rahoittamisesta valtion kassasta.

Page 11: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Metropolihallinto

10.04.23

• Valmistelua jatketaan ministeriöiden ehdotusten pohjalta. Valmistelun tuomia määrärahamuutoksia käsitellään budjettiriihen yhteydessä.

• Hallitus päättää uudistuksen sisällöstä syksyllä 2014. Kunnat päättävät liitoksista todennäköisesti vuonna 2014. • Mahdolliset liitokset tulevat todennäköisesti voimaan 2017 valtuustokauden alussa.

• Ministeriön esitystä täydennetään kaavoitus- ja asuntotavoitteiden osalta.

• Hallituksen esitys annetaan kevätistuntokauden 2016 alussa.• Lainsäädäntö tulee voimaan siten, että uusi hallintorakenne on otettavissa käyttöön 2017 alusta lähtien.

Page 12: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Opetus ja kulttuuri 1/2

10.04.23

• Kunnalla ei ole enää velvollisuutta tarjota päivähoitopaikkaa, jos toinen vanhemmista on kokopäiväisesti kotona (pl. työttömät). Päivähoitomaksuja tarkistetaan maltillisesti siten, että korotus kohdistuu suurituloisiin.• Vapaan sivistystyön rakenne- ja rahoitusjärjestelmää uudistetaan • Toisen asteen koulutus uudistetaan rakenteellisesti. Sääntely- ja rahoitusjärjestelmästä muodostetaan nykyistä yhtenäisempi ja selkeämpi kokonaisuus.• Paremmat edellytykset koulutuksen järjestämiselle• Kattava alueellinen saatavuus turvataan

Page 13: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Opetus ja kulttuuri 2/2

10.04.23

•Tutkintojen rahoitus tulee etusijalle: painotetaan rahoituksessa enemmän sellaista koulutusta, joka johtaa tutkintoon.•Opintotukiuudistus: työllisyysvaikutukseksi arvioidaan 6 000 henkilöä. Tämä pidentää työuria noin kuukaudella.• Ammatillisen koulutuksen tarjontaa lisätään. • Korkeakoulujen hakijasumaa puretaan • EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleville kohtuullinen hakijamaksu. Tämä kattaa hakemusten käsittelykustannukset ja vähentänee myös hyvin suurta epäpätevien hakijoiden määrää. • YO-tutkintoa paremmin hyödyntävä hakumenettely korkeakouluopintoihin otetaan käyttöön kesällä 2014.• Opintojen hyväksilukua ammatillisissa tutkinnoissa parannetaan.

Page 14: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Oppivelvollisuusikä

10.04.23

Päätöskirjaus:”Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti kriittisen nivelvaiheen koulutuksenjatkuvuuden turvaamiseksi, keskeyttämisen vähentämiseksi ja nuortentyöurien pidentämiseksi oppivelvollisuusikää nostetaan 17 vuoteen.Uudistus koskee koko ikäluokkaa ja valmistellaan siten, että sillä tavoitetaan erityisestinuoret, jotka eivät pääse koulutukseen perusopetuksen jälkeen. Uudistustoteutetaan perustuslain reunaehtojen sisällä. Lakiehdotus annetaan eduskunnallesyksyllä 2014.Hallituksen esitys annetaan budjettilakina 2014. Lainsäädäntö tulee voimaan1.1.2015.”

Page 15: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Sosiaali ja terveys

10.04.23

• Alkoholinkulutuksesta koituvia haittoja vähennetään. Siihen tähtäävä lainsäädäntö tulee voimaan 2015-2016. • Kotihoidontuen uudistus pidentää työuria noin 0,9 kuukaudella.• Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena ovat sote-huollon perus- ja erityistasot pitkälti yhdistävät, tehokkaasti hallinnoidut ja hyvin toimivat sote-alueet.

• Lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esitys annetaan eduskunnalle keväällä 2014. Laki tulee voimaan 1.1.2015. Uudet organisaatiot aloittavat toiminnan 1.1.2017.• Hallitus asettaa laajapohjaisen työryhmän selvittämään sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaisen rahoituksen purkamista.• Selvityksen tulee olla valmis alkuvuodesta 2015.

Page 16: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Katse eteenpäin

10.04.23

• Työ jatkuu. Rakennepaketin jälkeen tarvitaan edelleen työllisyyttä ja kasvua tukevia toimia.• Seuraava suuri etappi on ensi kevään kehysriihi. Tähän mennessä toimet tarkentuvat edelleen.• Hallitus varautuu päättämään kehysriihessä maaliskuussa 2014 tarvittavista lisäsopeutus- ja rakenteellisista toimista valtiontalouden alijäämän pienentämiseksi ja valtion velkasuhteen kasvun taittamiseksi.

Page 17: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Lisää tietoa

10.04.23

http://valtioneuvosto.fi/etusivu/rakenneuudistus395285/fi.jsp

Page 18: Rakenneohjelma sdp muistio_netti_301113

Kiitos!