Pohjoismaat ja Baltia

Preview:

Citation preview

Pohjoismaat ja Baltia

Tekijät: Maija,Miro,

Matti ja Meri­Tuulia

Baltian maat       Baltian maihin kuuluu.

Viro

Latvia

Ja

Liettua.

 

Pohjoismaat.

Pohjoismaihin kuuluu:

Suomi

Ruotsi

Norja

Islanti

Ja

Tanska

Islanti

Yleistä

Islannin väkiluku on 306 694 ihmistä.

Islannin pinta-ala on 103 000 km²

Islannissa on valaita.

Sademäärä on 805 mm.

Islannin pääkaupunki on Reykjavik.

Islannin historia ja yhteiskunta

Islannin ensimmäisien asuttajien uskotaan olleen Irlantilaisia munkkeja, jotka olivat eksyneet merellä.

Islannin talous

Kalastus on Islannin selkäranka.

Maatiloja on yhä

n.4500. Pelloilla viljellään rehuviljoja, perunoita ja nauriita.

Islannissa 20% on laitumia lampaille, lehmille ja hevosille.

Pääosa väestöstä työskenteli 1900-luvulla.

Valtio omistaa suuren osankalastuslaivoista.

Pääosa väestöstä työskenteli 1900-luvun alkuun saakka lampaankasvatuksessa.

Islannin nähtävyydet Islannin merkittävimmät

nähtävyydet ovat sen karu, kuunomainen luonto ja erilaiset luonnonilmiöt.

Merkittävä nähtävyys on myös Sininen Laguuni,eli Blaa Lonio,joka on ehkä Islannin kuuluisin uimapaikka.Islannissa on myös kuuluisia Geysir,eli kuumalähde.

Norja

Norjan pääkaupunki on Oslo. Norjan lipun värit ovat valkoinen,sininen ja

punainen.

Virallinen kieli on Norja.

Raha. Norjan kruunu.

Väkiluku on 4 858 200

ihmistä.

Norjan pinnanmuodot

Norjan kallioperä, jonka peruskallio on graniittia, on rapautunut voimakkaasti useiden jääkausien

aikana. Norjassa on yli 160 000 järveä. Pohjoisempana maan keskiosassa, sijaitsee Norjan suurin vuoristo, Jotunheim, joka on

muinaisnorjalaisen jumalruton jättiläisten koti.

Norjan ilmasto

Napapiirin eteläpuolella Norja voidaan jakaa kahteen ilmastovyöhykkeeseen,joiden välilläon tunturijono. Lännessä Atlantin rannikolla sataa paljon vallitsevien, kosteiden länsituulten johdosta. Lämmin Pohjois-Atlantin merivirta tekee leudon meriilmaston, jossa kesät ovat viileitä ja talvet sateisia, Vaikka maa sijaitsee samoilla leveysasteilla Alaskan kanssa.

Norjan kasvillisuus ja eläimistö

Norjan kansalliseläin on hirvi. Norjan kansalliskukka on Kanerva.

Idän laaksossa kasvaa enimmäkseen kuusia ja mäntyjä. Marjoja tekeviä kasveja on paljon, kuten mustikoita, karpaloita ja puolukoita. Venäjän teollisuuspäästöjen aiheuttamat happamat sateet ovat viime vuosina vahingoittaneet pahasti suuria alueita

metsiä, jokia ja järviä.

Viro

Yleistä

Pinta-ala ala on 451 000 km².

Viron pääkaupunki on Tallinna.

Asukasluku on 1 340 021 (Vuonna 2010).

Ilmasto on kylmän lauhkea.

Viron kasvillisuus

Viron kansalliskukka on Ruiskaunokki. Viron pinta-alasta noin 40% on lehti ja sekametsää. Viides osa on suota, joka tekee Virosta toiseksi suurimman maan Suomen jälkeen.

Viron talous

Karjatalous on maatalouden tärkein toimintamuoto ja erityisesti liha ja maitokarja.

Virolainen koulutus

Virossa oppivelvollisuus alkaa 6-7 vuotiaana. Kouluvuosi kestää 175 päivää ja lomia on vuodessa neljä.

Oppivelvollisuus kestää 9 vuotta. Lisäksi alle kouluikäisille tarjotaan esikouluopetusta lastentarhassa.

Lähteet

• Viro – Eesti Vabariik

• Maailma tänään – IVY ja Baltian maat.

• Eurooppa

• Pohjola-Kirja

• Maailma tänään – Pohjoismaat

• www.classroomclipart.com

Recommended