Toimeentulotuki kelasta, tilaisuus kumppaneille 7.11.2016

Preview:

Citation preview

Toimeentulotuki Kelasta 2017 –infotilaisuus kumppaneille             Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?Hankepäällikkö Heli Kauhanen      Perustoimeentulotuen Kela-siirto muuttaa asiakasprosessia  Etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen

2

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?7.11.2016HankepäällikköHeli Kauhanen

3

Laki muuttuu 1.1.2017

• Kela vastaa perustoimeentulotukeen liittyvistä toimeenpanoon, neuvontaan ja harkintavaltaan liittyvistä tehtävistä.

• Kunta on järjestämisvastuussa täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä sekä perusosan alentamisen yhteydessä tehtävästä suunnitelmasta.

• Lakimuutoksen tavoitteena ei ole muuttaa toimeentulotuen tasoa eikä tuen myöntämisperusteita.

• Toimeentulotuen rahoitusvastuu säilyy ennallaan: perustoimeentulotuen osalta kunnat 50%, valtio 50%.

• Kuntien rahoitusosuus otetaan huomioon vähentämällä se kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (Kela ei laskuta kuntia).

4

Laki muuttuu 1.1.2017

• Kunnat voivat tehdä vuoden 2016 vuoden puolella jätetyn hakemuksen perusteella päätöksen perustoimeentulotuesta 31.3.2017 saakka.

• Kunnalle maksetaan 50 prosentin valtionosuus vuoden 2017 puolelle tehtyjen päätösten perusteella aiheutuvista perustoimeentulotuen menoista.

• Valtionosuuden maksamista varten kunnan on viimeistään 31.5.2017 ilmoitettava aluehallintovirastolle tiedot kunnalle vuonna 2017 aiheutuneista perustoimeentulotuen menoista.

• Aluehallintoviraston on tehtävä kunnan antaman selvityksen perusteella päätös toimeentulotuen kustannuksiin suoritettavasta valtionosuudesta ja suoritettava valtionosuus viimeistään kolmen kuukauden kuluessa selvityksen saapumisesta

5

Tuen hakeminen ja hakemusten käsittely Kelassa

• Toimeentulotukihakemus tehdään Kelalle, jonka tulee tehdä hakemuksen perusteella päätös perustoimeentulotuesta.

• Hakemus on käsiteltävä Kelassa viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta, ellei hakemusta katsota kiireelliseksi (käsittelyaika 0-1 arkipäivää).

• Tuen hakemiseen lisäselvityspyyntö tehdään viimeistään 7 arkipäivän kuluessa hakemuksen saapumisesta. Lisäselvitykset pyydetään ensisijaisesti puhelimitse.

• Uudessa hakemuksessa tarvitaan tiliotteet säännönmukaisesti kahdelta kuukaudelta. Olosuhteiden muuttuminen tai asiakkaaseen liittyvä uusi tieto voi olla perusteena uuden tiliotteen pyytämiselle useammin.

• Ensimmäinen päätös tehdään yleensä 1-2 kuukauden ajalle. • Pitkän (3-6 kk) päätöksen edellytys on, että tulot todennäköisesti ovat

samansuuruiset koko myöntöajalla (esim. pitkäaikaistyötön).

6

Hakemuksen siirtäminen Kelasta kuntaan

• Asiakas voi perustoimeentulotukihakemuksen yhteydessä esittää menoja, jotka eivät kuulu perusosaan tai muihin perusmenoihin.

• Kelan on hakijan pyynnöstä toimitettava tällainen hakemus viipymättä kuntaan sen jälkeen kun on tehnyt hakemuksen perusteella päätöksen perustoimeentulotuesta.

• Hakemus siirretään yleensä perheen vakinaiseen oleskelukuntaan, (on se kunta, jossa hakijalla tai perheellä on vakinainen asunto).

• Kunta ratkaisee täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotukihakemuksen sen jälkeen kun Kela on tehnyt päätöksen perustoimeentulotuesta (Kelan päätös on nähtävissä kokonaisuudessaan Kelan etuustietopalvelu Kelmussa).

• Kunnan on käsiteltävä hakemus viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta.

7

Muutoksenhaun menettelyt muuttuvat

• Jos asiakas on tyytymätön saamaansa perustoimeentulotukea koskevaan päätökseen, hänen tulee tehdä oikaisuvaatimus Kelan toimeentulotuen oikaisuvaatimuskeskukselle.

• Kela voi korjata ilmiselvän virheen poistamalla virheellisen päätöksen ja ratkaisemalla asian uudelleen, mutta muissa tapauksissa asiakkaan tekemän oikaisuvaatimuksen käsittelee oikaisuvaatimuskeskus.

• Oikaisuvaatikuskeskuksen päätöksestä voi valittaa edelleen hallinto-oikeuteen ja joissain tapauksissa korkeimpaan hallinto-oikeuteen

• Kunnan tekemään täydentävän tai ehkäisevän tuen päätökseen tyytymätön voi vaatia siihen oikaisua kunnan sosiaalilautakunnalta.

• Lautakunnan päätöksestä voi valittaa edelleen hallinto-oikeuteen ja joissain tapauksissa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

8

Toimeentulotuki 2017

• Arviolta 320 000 kotitaloutta, 495 000 saajaa.• 833,6 miljoonaa euroa. • Toimeentulotuen menoarvioon vuodesta 2017 alkaen sisältyy arvio

alikäytön vähenemisestä (75 milj. euroa), sekä arvio nykyisten täydentävän toimeentulotuen osien siirtymisestä perustoimeentulotueksi (16 milj. euroa).

• Perustoimeentulotuen saajien määrän arvioidaan kasvavan noin 65 000:lla vuodesta 2014 vuoteen 2017.

• 2016 toimeentulotukea saa 2 500 uutta turvapaikan saanutta kotitaloutta ja vuonna 2017 uusia saajia tulee 5 500 kappaletta.

• Etuuksien indeksileikkaukset tai -jäädytykset ensi vuoden vaihteessa eivät koske toimeentulotukea. Toimeentulotuen perusosaa korotetaan 2017.

9

Toimeentulotuen tehtäviin on rekrytoitu satoja työntekijöitä

• Rekrytoinnit kohderyhmittäin • Sisäinen haku Kelan henkilöstölle (helmi-maaliskuu).• Kuntahaku kuntien toimeentulotukitehtävissä työskenteleville (huhtikuu).• Avoin julkinen haku (elokuu).

• Hakemukset ja valinnat • Yli 6 700 hakemusta, yli 1 800 videohaastattelua, noin 950 henkilökohtaista

haastattelua.• 525 valittua (tilanne 14.10.).• Kunnista 190, Kelasta 170, julkisesta 165.

• Rekrytointeja useilla paikkakunnilla: Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kajaani, Kemijärvi, Kotka, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Nastola, Pori, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vantaa

• Uudet toimihenkilöt aloittavat Kelassa pääosin 14.11.

10

Vuodenvaihteeseen varautuminen Kelassa

• Kelan historian suurin koulutusurakka on käynnissä.• Noin 1500 kelalaista saa koulutuksen toimeentulotuesta.• Koulutukset käynnistyivät 29.8. ja jatkuvat joulukuun alkuun saakka. • Koulutukset tapahtuvat Skypellä. • Vuodenvaihteen työmäärään on varauduttu kouluttamalla lisähenkilökuntaa, lomasuunnittelulla ja ylitöillä.• Häiriötilanteisiin ja ruuhkiin on varauduttu sekä toiminnallisesti että viestinnällisesti.• Kunnilla on järjestämisvastuu vuoden 2016 loppuun saakka!

Perustoimeentulotuesta toteutettavat tilastokokonaisuudet

• Toimeentulotuen saajista, hakemuksista, ratkaisuista, menoista, käsittelyajoista saadaan ajantasaista tietoa kuntien päätöksenteon, viestinnän, tutkimuksen ym. käyttöön.

• Tilastot luettavissa helmikuusta 2017 alkaen Kelan verkkosivuiltahttp://www.kela.fi/tilastot-aiheittain

11

13

Soveltamisohjeet

• Perustoimeentulotuen soveltamisohjeet ovat valmistumassa, ja ohjekokonaisuus julkaistaan Kela.fi:ssä. http://www.kela.fi/kelan-etuusohjeet_ohjeet-etuuksittain

14

Haastavia kohtia

Asumiskustannukset• Perustoimeentulotuessa tarpeellisena pidettävien asumiskustannusten määrä

määräytyy yleensä perheen henkilömäärän mukaan. Asumismenojen tarpeellista suuruutta arvioitaessa on tilannetta tarkasteltava kuitenkin hakija- tai perhekohtaisesti. Erityisillä perusteilla voidaan hyväksyä asumismenoja yli määrän, jota yleensä voidaan pitää tarpeellisen suuruisena.

• Kunnan sosiaalialan ammattilaisen kanssa tehdään tarvittaessa yhteistyötä sen selvittämiseksi, onko perusteltua hyväksyä normia suuremmat kustannukset.

• Kun asiakas siirtyy kunnasta Kelan asiakkaaksi ja kunnan maksamat asumiskustannukset ylittävät Kelan tarpeellisina pidettyjen kustannusten normit, perusteet korkeammille kustannuksille tarkistetaan kunnasta tai esimerkiksi asiakkaan viimeiseen päätökseen merkityistä lisätiedoista.

• Jos kunta on hyväksynyt asiakkaan kohdalta Kelan normia suuremmat kustannukset, on se painava peruste sille, että myös Kela voi hyväksyä kustannukset.

15

Miten muutos koskettaa vuokranantajia?

• Kela järjesti vuokranantajille infotilaisuuden 29.9. Tilaisuudessa käytiin läpi pääkohdat muutoksesta sekä toimeentulotuen maksamiseen ja vuokravakuuksiin liittyviä asioita.

• Tallenteisiin ja esityksiin voi tutustuahttp://www.kela.fi/toimeentulotuen-infotilaisuus-vuokranantajille

Toimeentulotuki Kelasta 2017- infotilaisuus kumppaneille

Perustoimeentulotuen Kela-siirto muuttaa asiakasprosessia

Marja-Leena ValkonenEtuuspäällikkö, Kela etuuspalvelujen lakiyksikkö7.11.2016

 

17

Asiakaspalvelua Kelan kaikista palvelukanavista

Kela haluaa palvella asiakkaitaan helposti, läheltä ja monikanavaisesti. Asiakkaiden käytössä on kuusi palvelukanavaa: verkkopalvelu, puhelinpalvelu,

toimistopalvelu, yhteispalvelu, postiasiointi ja suorakorvaus Myös toimeentulotuessa panostamme sähköiseen asiointiin.

70 % työttömyysturvan ja yleisen asumistuen hakemuksista tehdään verkossa. Kun asiakkaan elämäntilanne vaatii laajempaa perehtymistä, hän voi varata puhelin-

tai toimistoajanvarausajan.

Asiakaspalvelua 182 toimistossa ja 139 yhteispalvelu- tai 5 asiointipisteessä. Yhteispalvelu- ja asiointipisteissä: Otetaan vastaan Kelan etuushakemuksia Avustetaan verkkoasioinnissa Avustetaan kela.fi –tasolla Kelan palveluneuvoja on paikalla tiettyinä aikoina viikosta tai ajanvarauksella.

18

19

Asiakaspalvelua Kelan kaikista palvelukanavista

Palvelukanavan valinta on aina asiakkaan. Asiakkaasta riippuen paras palvelukanava voi vaihdella. Tunnistamalla asiakkaan tilanne, voidaan suositella hänelle sopivinta

palvelukanavaa.

20

Miksi asioida verkossa

Verkkoasiointi (www.kela.fi/asiointi) Toimeentulotukiasiakkaan kannattaa hakea etuutta ensisijaisesti verkossa. Kela-kanavalla (Youtube) on pikavideoita mm. verkkoasioinnista ja liitteiden lähettämisestä.

Kun asiakas hakee etuuden ja lähettää liitteet verkossa, hänen hakemuksensa käsittely nopeutuu ja hän saa päätöksen nopeammin.

Hakemuksessa on valmiiksi osa tiedoista, joten asiakkaan ei tarvitse täyttää kaikkia kohtia.

Palvelu opastaa hakemuksen täytössä. Asiakas saat lopuksi yhteenvedon tarvittavista liitteistä. Liitteitä voi lisätä hakemukseen myös jälkikäteen. Puhelimella otettu kuva kelpaa

liitteeksi. Asiointipalvelusta asiakas näkee mm. milloin asia on ratkaistu, päätöksen ja milloin

etuus maksetaan. Palvelu on avoinna 24 h/vrk. Verkkoasiointi avataan 12.12.

21

Viestipalvelu

22

Palvelua ajanvarauksella

Ajanvarauspalvelua (www.kela.fi/ajanvaraus) suunnataan erityisesti asiakkaille, joiden tilanteen hoitamiseen tarvitaan laajempaa osaamista ja enemmän aikaa. Myös toisen viranomaisen työntekijä voit auttaa asiakasta ajanvarauksen tekemisessä. Puhelinajanvaraus on asiakkaalle vaivaton ja hyvin saatavilla. Puhelinajanvarauksen voi tehdä valmiiksi myös samalle ajankohdalle, kun asiakkaalla on

tapaaminen esim. kunnassa, jos tapaamisessa on tarkoitus käsitellä asiakkaan Kela-asioita ja ajanvaraus edistää asiakkaan asian hoitamista.

Kun Kelan palveluun ohjattava asiakas tarvitsee kielitulkkausta, asiakas voi ottaa yhteyttä Kelaan tai asia voidaan hoitaa esim. sosiaalitoimen kanssa yhdessä. Asiakas voi soittaa Kelan puhelinpalveluun tai asioida missä tahansa Kelan

toimistossa. Palveluneuvojamme varaa tarvittaessa asiakkaalle käyntiajan ja tarvittavan tulkin asiointia varten.

Puhelin- ja toimistopalvelussa on mahdollista ottaa vastaan hakemuksia myös suullisesti tarpeen mukaan (esim. kiireellinen toimeentulotuki).

23

Kenelle maksetaan

Hakija

Laskuttaja

EdunvalvojaVuokranantaja

Sosiaalitoimen välitystili

24

Miten maksetaan

Pääsääntöisesti yhdessä

erässä1. päivä

Kahdessa tai neljäss

ä erässä

Vain asiakkaan suostumuk

sella

1. päivä 9. päivä 16. päivä 23. päivä

25

Asiakkaan asiointi Kelassa

Asiakas voi perustoimeentulotukihakemuksen yhteydessä esittää täydentävään tai ehkäisevään toimeentulotukeen kuuluvia menoja. Kela välittää hakemuksen tiedot liitteineen sähköisesti asiakkaan pyynnöstä kuntaan. Asiakas voi myös suoraan hakea täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea kunnasta.

Kelassa jo olevat tiedot käytetään hyväksi hakemusten käsittelyssä. Asiakkaan ei tarvitse toimittaa liitteitä Kelan maksamista etuuksista. Ei myöskään tarvitse toimittaa liitteitä, jotka asiakas on jo aiemmin toimittanut Kelaan toista

etuutta varten esim. vuokrasopimus. Ensisijaisten etuuksien priorisointi käsittelyssä.

Erityisesti työttömyysturva ja asumistuki. Sähköinen maksusitoumus apteekkeihin. Apteekkien tilitystiedot Kelaan

sähköisesti. Tiedot osalta vuokranantajia Kela saa sähköisesti.

26

Siirtymävaihe

Toimeentulotuen siirto on iso muutos ja volyymit valtavia. Häiriöt käsittelyjärjestelmissä voivat olla aluksi mahdollisia. Toimeentulotuesta tulee Kelan hakemusmäärältään isoin etuus. Pelkästään

joulukuussa odotetaan 150 000 hakemusta. Kaikki vuotta 2016 koskevat toimeentulotuet maksetaan kunnasta,

myös takautuvasti myönnettävät. Esim. asiakas jättää joulukuussa erääntyneen sähkölaskun tammikuussa, lasku

siirretään kuntaan. Kunnat voivat tehdä vuoden 2016 vuoden puolella jätetyn hakemuksen

perusteella maaliskuun loppuun 2017 voimassa olevan päätöksen perustoimeentulotuesta.

27

Siirtymävaihe

Kunnat vastaavat myös vuoden 2017 puolelle tekemänsä päätöksen maksamisesta, tarkistamisesta, muutoksenhausta ja muusta toimeenpanosta, joka ei edellytä uuden hakemuksen tekemistä. Kunnat soveltavat tekemiensä päätösten osalta ns. vanhaa lainsäädäntöä.

Sääntelyllä tarkoitus turvata asiakkuuksien siirtyminen kunnilta Kelalle porrastetusti.

Ensimmäinen maksupäivä Kelan perustoimeentulotukien osalta on 2.1.2017.

Kela on ainoa toimivaltainen viranomainen vuonna 2017 vireille tulleiden hakemusten osalta, jotka koskevat vuotta 2017.

Kela soveltaa ns. uutta lainsäädäntöä.

28

Viestintä asiakkaille

Huhtikuusta 2016 alkaen kunnan tekemään toimeentulotukipäätökseen on voitu liittää siirrosta kertova info-lehtinen, jota on saatavilla kahdeksalla kielellä.

Elokuusta alkaen tietoa on lisätty Kelan verkkosivuille. Kela.fi -verkkosivut täydellä sisällöllä julkaistaan 29.11.

Toimeentulotuen hakemuslomake on tulostettavissa sivuostolta. Muutoksen pääkohdista kertovaa videota on levitetty sosiaalisessa

mediassa. Kela julkaisee marraskuussa uuden infolehtisen ja videon. Kysy Kelasta –palsta avataan toimeentulotukiasiakkaille 1.12.

Asiakas voi kysyä anonyyminä etuudesta yleisellä tasolla. Kelan palvelunumero toimeentulotukiasiakkaille 12.12. Verkkohakemuksen voi jättää 12.12. alkaen.

29

Viestintä yhteistyökumppaneille

Toimeentulotuki 2017 -info uutiskirje Toimeentulotuen siirron valmistelusta kertova Kelan uutiskirje. Asiasta kiinnostunut voi tilata uutiskirjeen osoitteesta

http://www.kela.fi/perustoimeentulotuki2017 Kelan hankesivut ja -tiedotteet kertovat siirtohankkeen etenemisestä.

Ilmestyneet hanketiedotteet löytyvät osoitteesta http://www.kela.fi/perustoimeentulotuki2017

30

Kunta- ym. viranomaisyhteistyö

Onnistunut toimeenpano ja laki edellyttävät Kelan ja kuntien välistä yhteistyötä ja toiminnan suunnittelua myös muuten kuin tietoja luovutettaessa.

Kuntayhteistyötä tehdään laajasti myös paikallisesti. Kuntaliiton ja kuntien kanssa tehdään yhteistyötä mm. prosessien

yhteensovittamisessa. Toimeentulotuen perusprosessi, siirtymävaiheenprosessi Kiireellisen toimeentulotuen myöntäminen Perusosan alentaminen, sosiaalihuoltolain mukainen ohjaaminen kuntaan Maahanmuuttajat ja kotoutumiseen liittyvä prosessi Asiakasmaksun alentaminen

Prosessit tallennetaan joulukuun aikana www.kela.fi\yhteistyökumppanit -sivustolle.

Myös viestintä on osin yhteistä. Yhteistyö jatkuu myös vuonna 2017.

31

Kunta- ym. viranomaisyhteistyö

Puhelinpalvelu yhteistyökumppaneille: Valtakunnallinen viranomaislinja 020 692 235 palvelee arkisin klo 9–16.

Numeroon voi soittaa yleisissä toimeentulotukeen liittyvissä asioissa. www.kela.fi\yhteistyökumppanit -sivustolle tulee vakuutuspiirikohtaiset

suorat numerot. Numerot tiedotetaan myös paikallisesti kuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden käyttöön. Numerot tulevat käyttöön 12.12. Numeroon voi soittaa mm. yksittäistä asiakasta koskevassa asiassa, kun

tilanne vaatii laajempaa selvittämistä ja edellyttää etuuden syvällisempää tuntemusta, myös kiireellisen toimeentulotuen tilanteet.

Opetusvideo Kelmun ja eTotun käytöstä julkaistaan marraskuussa http://www.kela.fi\kelmu-jaetotu-video.

Kysymyksiä ja vastauksia

32

33

Kysymyksiä ja vastauksia

• Kelan myöntäessä perustoimeentulotukea, maksaako Kela hakemuksen mukana olevia, laskelmassa menona huomioituja maksamattomia laskuja mm. vuokra, sähkö jne. suoraan laskuttajalle? Huolenamme on, että laskut jäävät maksamatta (asunnosta häätö, sähköt katkeavat jne.), jos vajaus maksetaan asiakkaan tilille.

• Pääsääntöisesti hakija maksaa muihin perusmenoihin kuuluvien menojen kuten esim. taloussähkön ja kotivakuutuksen laskut itse. Tarvittaessa hakijan toimittamia ja kokonaan hyväksyttäviä muiden perusmenojen laskuja voidaan maksaa asiakkaan pyynnöstä suoraan laskuttajalle. Jos asiakas laiminlyö sähkölaskun maksamisen (esim. laskussa näkyy muistutusmaksu), lasku voidaan maksaa suoraan laskuttajalle ilman tuensaajan suostumusta.

34

Kysymyksiä ja vastauksia

• Saako alkuperäisiä asiakirjoja lähettää Kelaan (esim. verotodistus, vuokrasopimus) ja postittaako Kela ne takaisin asiakkaalle, samalla tavoin kuten sosiaalitoimi on tähän mennessä tehnyt? Kela palauttaa alkuperäiset asiakirjat hakijalle.

• Kelpaako kännykkäkameralla otetut kuvat asiakirjoista, esim. vuokrasopimuksesta, ja niiden lähettäminen sähköisesti? Kelpaa kyllä.

• Saako etuuskäsittelijöille soittaa suoraan, vai onko viranomaisten käytössä vain yleinen palvelunumero toimeentulotukeen liittyen? Yhteistyökumppaneille tulevat vakuutuspiirikohtaiset puhelinnumerot, mutta myös viranomaislinja on käytössä 12.12. alkaen.

Kysymyksiä ja vastauksia

• Alaikäisenä yksintulleiden, pääasiassa perheryhmäkodeissa ja tukiasumisyksiköissä asuvien oleskeluluvan saaneiden toimeentulotuki.

• Kohdellaanko alaikäisenä ilman huoltajaa tulleita toimeentulotukipäätöksen teossa kuin muitakin? Vanhemmista erillään asuvalle alaikäiselle voidaan myöntää perustoimeentulotukea, jos hakemuksesta käy ilmi hänen olevan toimeentulotuen tarpeessa (ensisijaiset etuudet eivät riitä ja vanhempien taloudellinen apu ei ole riittävä toimeentulon turvaamiseksi).

35

Kysymyksiä ja vastauksia

• Alaikäisenä yksintulleiden, pääasiassa perheryhmäkodeissa ja tukiasumisyksiköissä asuvien oleskeluluvan saaneiden toimeentulotuki.

• Pitääkö olla päätös perustoimeentulotuesta ennen täydentävän/ennaltaehkäisevän toimeentulotuen hakemista? Estääkö kielteinen perustoimeentulotukipäätös täydentävän/ennaltaehkäisevän toimeentulotuen hakemisen? Kun henkilö on saanut oleskeluluvan turvapaikkahakemuksensa johdosta, hänen statuksensa muuttuu pakolaiseksi, oleskelun voidaan katsoa olevan vakinaista ja oikeus perustoimeentulotukeen on kuten muilla Suomessa vakinaisesti oleskelevilla henkilöillä. Kielteinen perustoimeentulotuki ei estä täydentävän tai ehkäisevän tuen hakemista.

36

Kysymyksiä ja vastauksia

• Miten KELA hoitaa maksut niille, joilla ei ole pankkitiliä? Maksetaanko raha käteisenä KELAlta? Miten toimitaan niillä paikkakunnilla, joissa ei ole KELAn toimipistettä, miten asiakkaat saavat rahansa? Jos joutuvat matkustamaan esim. 100 km matkan perustoimeentulotukea rahana hakemaan, niin huomioidaanko nuo matkat tt-tuki laskelmissa?

• Kela ei maksa etuutta käteisellä. Käsittelijä voi antaa tilittömälle asiakkaalle maksuosoituksen, jolloin etuuden voi käydä lunastamassa Osuuspankista. Osuuspankki postittaa asiakkaalle maksuosoituksen saapumisilmoituksen. Ilmoituksen perusteella asiakas voi lunastaa etuutensa Osuuspankin konttorista, jossa on kassapalvelut. Asiakkaalla on oltava mukanaan henkilötodistus ja pankin saapumisilmoitus.

37

Kysymyksiä ja vastauksia

• Onko jatkossa niin, että oleskelulupien uusimiset ja muukalaispassien hakemiset haetaan perustoimeentulotukena? Korvataanko myös passinhakumatkakulut perustoimeentulotukena? Huomion arvoista on mm. se, että afgaanit joutuvat hakemaan passinsa Oslosta saakka.

• Ulkomaalaisilta, joilta edellytetään voimassa olevaa kotimaan passia, hyväksytään passinhakumatka sekä muut välttämättömät asiakirjan hankkimiskulut lähimpään konsulaattiin tai suurlähetystöön, mikäli passia ei ole mahdollista hankkia Suomesta. Matkojen maksamisessa käytetään yleensä maksusitoumusta, mutta jos hakija on jo tehnyt matkan ja maksanut matkakustannukset itse, toimeentulotuen menoksi hyväksytään matkakustannukset edullisimman kulkuneuvon mukaan. Ensimmäinen oleskelulupa kuuluu vastaanottokeskuksen vastuulle.

38

Kysymyksiä ja vastauksia

• Tekeekö Kela myös alaikäisten toimeentulotukipäätökset? (esim. Vantaalla lastensuojelun jälkihuolto-oikeutetut, itsenäisesti asuvat nuoret ovat saaneet toimeentulotukea)

• Jälkihuollossa olevalla on oikeus perustoimeentulotukeen tuen myöntämisen edellytysten täyttyessä. Poikkeuksena itsenäistymisvaroja tai muita lastensuojelulain 36 § mukaista taloudellista tukea ei huomioida tuloina. Jälkihuollossa olevan ei tarvitse nostaa opintolainaa.

• Tarvitaanko toimeentulotukihakemusten liitteenä tiliotteet ja verotustodistus? Uudessa hakemuksessa tarvitaan tiliotteet säännönmukaisesti kahdelta kuukaudelta. Olosuhteiden muuttuminen tai asiakkaaseen liittyvä uusi tieto voi olla perusteena uuden tiliotteen pyytämiselle useammin. Kela saa verotustiedot ja keskeneräisen verotuksen tiedot suoraan verottajalta.

39

Kysymyksiä ja vastauksia

• Miten perustoimeentulotuen siirto vaikuttaa välitystiliasiakkaiden toimeentulotukeen? Hehän eivät useinkaan itse pysty/ osaa hakea toimeentulotukea. Voinko hakea heidän puolestaan. Tarvitaanko valtakirja/ suostumus asiakkaalta itseltään. Säilyvätkö Kelan kunnan välitystiliasiakkaiden etuudet ennallaan, nehän on aikanaan anottu (asiakkaan suostumuksella) kunnalle?

• Sosiaalitoimelta tulee olla erillinen asiakirja, josta välitystiliasiakkuus selviää ja lisäksi asiakkaalta tulee olla suostumus tai valtakirja välitystilille maksamiseen. Jos asiakas hakemuksessaan ilmoittaa, että tuki maksetaan sosiaalitoimelle: Kelasta ollaan yhteydessä sosiaalitoimeen ja tarkistetaan, onko kysymyksessä välitystiliasiakas ja pyydetään maksuosoite.

40

41

Hyödynnä viestintämateriaaleja omassa työssäsi!

• Tutustu materiaaleihin osoitteessa www.kela.fi/toimeentulotuki-esitteet: lataa ja tulosta materiaalit käyttöösi!

• Materiaaleja voi myös tilata painettuna osoitteesta lomakevarasto@kela.fi.

• Lisäksi on tulossa video, jossa on esitteen keskiaukeamalla esitetty asiakkaan polku

• Toimeentulotuen verkkosivut julkaistaan 29.11. osoitteessa www.kela.fi/toimeentulotuki

Recommended