Upload
others
View
2
Download
0
Embed Size (px)
Citation preview
1
Abstraktit työryhmittäin Dialogiringissä pehmeät taidot................................................................................................................ 4
Imran Chohan: Working Title: Facilitating Employability in the Arctic using soft skills training .... 4
Tuovi Leppänen: Yhteisövoimaisen oppimisprosessin rakentuminen ryhmässä ................................ 5
Sanna Ruhalahti, Daniela Safelice, Tien Ho Thi Hanh: Aikuiskouluttajien pehmeät taidot — mikä
yhdistää kolmea mannerta? ................................................................................................................. 6
Satu-Maarit Frangou, Imran Chohan & Pigga Keskitalo: Reflection and soft skills in digital
education ............................................................................................................................................. 7
Minna Körkkö: How to support student teachers’ professional development through holistic
approach to teacher learning? ............................................................................................................. 8
Petri Kuhmonen: Dialoginen tila näkökulmana opetuskulttuurin muutoksen .................................... 9
Ikäihmisten koulutus, ohjaus ja tuki mediayhteiskunnassa ................................................................... 10
Päivi Rasi, Jens Lindberg & Ella Airola: Tapaustutkimus ikäihmisistä eTerveyspalveluiden käytön
oppijoina Suomen ja Ruotsin Lapissa ............................................................................................... 10
Timo Cornér ja Heikki Kynäslahti: Miten suunnitella ja toteuttaa ikäihmisille suunnattua
mediakasvatusta – Ikäihmisten mediakasvatus –opintokokonaisuus opettajaksi opiskeleville ........ 11
Susanna Paloniemi, Tage Orenius, Anne Railo-Granfelt & Leena Ristolainen: Älyrollaattorilla
tukea iäkkäiden aikuisten arkeen? ..................................................................................................... 12
Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Eija Kärnä & Kaisa Pihlainen: Ikäihmisten tunteet ja oppiminen
digituen vertaisopastustilanteissa ...................................................................................................... 13
Kaisa Pihlainen ja Eija Kärnä: Apua ja ajan tasalla pysymistä – Vertaisopastajien ja –opastettavien
syyt hakeutua digitaitojen vertaisopastustilanteisiin ......................................................................... 14
Outi Laiti: Huolipuhe ikääntyneiden digiloikan hidasteena .............................................................. 15
Kaisa Pihlainen: Kartoitus ikäihmisten oppimiseen liittyvästä tutkimuksesta .................................. 16
Kestävyys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus .............................................................................................. 17
Päivi Naskali: Intersektionaalisuus aikuiskasvatuksessa .................................................................. 17
Virpi Vaattovaara: Median kutsu identiteettipäivityksiin ................................................................. 18
Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Millä tavoin asiakkaan osallisuus näyttäytyy
monialaisessa ohjauspalvelussa? ....................................................................................................... 19
Maarit Virolainen, Juhani Rautopuro, Raija Hämäläinen ja Hanna Nygren: Sosiaalisen
osallistumisen tarkastelua PIAAC -aineistoa hyödyntäen ................................................................ 20
Johanna Kallio & Jani Pulkki: Omavaraisuusaate konsumerismikriittisenä itsekasvatuksena ......... 21
Ilkka Ratinen: Ilmastokasvatus tarvitsee myös aikuiskasvatusta ...................................................... 23
Jenni Nuorala: Mies ja työ: miesten sukupuoleen liittämät merkitykset miesvaltaisilla tekniikan alan
työpaikoilla ....................................................................................................................................... 24
Korkeakoulupedagogiikka .................................................................................................................... 25
Tommi Haapaniemi: Pedagoginen johtaminen yliopistossa – näkymättömästä näkyväksi
kehittävällä työntutkimuksella .......................................................................................................... 25
2
Hanna-Kaisa Sulonen: Verkkotutkintoa ammattikorkeakoulussa opiskelevien formaalit ja
informaalit viestintävälineet .............................................................................................................. 27
Raija Erkkilä & Sirpa Perunka: Ammatilliset opettajaopiskelijat tiimiopettajina opetusharjoittelussa
.......................................................................................................................................................... 28
Inkeri Ruokonen, Lenita Hietanen, Vesa Tuisku ym.: Yliopistojen opetushenkilökunnan
ammatillinen kehittäminen toimintatutkimuksella: viisi vuotta soitonopetuksen kehittämiskokeiluja
.......................................................................................................................................................... 29
Tarja Liinamaa ja Terhi Ek: Varhaiskasvatuksen työyhteisö aikuisen oppimisen ympäristönä -
Opiskelija työyhteisössä jatkuvan oppimisen aktivoijana ................................................................. 31
Orvokki Joki-Pesola, Ulla Nuutinen ja Virva-Liisa Pekkarinen: Ammatillinen opettajankouluttaja
vuorovaikutusosaamistaan kehittämässä ........................................................................................... 32
Hanna Vuojärvi, Ella Airola, Sari Melamies ja Heidi Jaakola: Kohti tulevaisuuden
harjoitteluympäristöjä terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa ..................................................... 33
Hanna Vuojärvi & Sirpa Purtilo-Nieminen: Opettajaopiskelijoiden käsityksiä ikäihmisten
oppimisesta ja mediakasvatuksesta ................................................................................................... 35
Pigga Keskitalo & Satu-Maarit Frangou: Reindeer herding studies in digital learning environments
.......................................................................................................................................................... 36
Sirpa Perunka & Iiris Happo: Ammatillisten opettajaopiskelijoiden käsityksiä ohjauksesta
osaamisperustaisessa opettajankoulutuksessa ................................................................................... 37
Korkeakoulut & korkeakoulutus murroksessa ...................................................................................... 38
Inka Hirvonen: Siirtymä narratiivis-diskursiivisesti luettuna ........................................................... 38
Kristiina Ojala & Ulpukka Isopahkala-Bouret: ”Ura on jonkinlainen menestyksen mitta”: YAMK-
tutkinnon suorittaneiden toiveet ja toteutuneet urapolut ................................................................... 39
Harri Kukkonen & Hannu L.T. Heikkinen: Miten ammattikorkeakoulut kantavat vastuunsa elämän
sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä? ..................................................................................... 40
Maija Korhonen, Heli Mutanen, Katri Komulainen, Päivi Siivonen & Ulpukka Isopahkala-Bouret:
Korkeasti koulutetut nuoret aikuiset ja itsen rakentaminen arvokkaaksi työntekijäsubjektiksi ........ 41
Ulpukka Isopahkala-Bouret, Päivi Siivonen, Nina Haltia & Hanna Nori: Aikuisten
korkeakoulututkinnon suorittajien neuvottelua iästä ja työllistettävyydestä ..................................... 42
Karin Filander: Yliopistojen uusi normaali ja uudenlaiset kunnian ja häpeän kentät ....................... 43
Maarit Virolainen, Anne Virtanen, Päivi Tynjälä, Hannu L.T. Heikkinen, Sirpa Laitinen-Väänänen
& Anssi Mattila: Ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyö ja työkokemuksesta oppimisen
järjestelyt – ammattikorkeakouluopettajien näkökulma ................................................................... 44
Metodologia & metodit ......................................................................................................................... 46
Elina Hakoniemi: Sivistys keinona pysyä kehityksen kärryillä: työväen sivistystyön kokemukset ja
odotukset muutoksesta 1940–1960 ................................................................................................... 46
Miira Häkkinen: Kahden kentän fenomenografiaa: Opettajien käsitysten analyysiä Suomen ja
Saksan aineistoista ............................................................................................................................ 48
Heli Karjalainen: Miten tutkia uskonnollista muutosta ja uskollisesta yhteisöstä irtaantumista
elämäkerrallisesti? ............................................................................................................................. 49
Ikonen, Risto & Nenonen, Marja: Kieli, elämismaailma ja jaetut horisontit. Todellisuuden
rakentumisesta lehtiteksteissä ........................................................................................................... 50
3
Työelämäryhmä .................................................................................................................................... 51
Outi Ylitapio-Mäntylä, Minna Rossi-Salow, Minna Uitto, Virve Keränen & Maija Lanas:
Toteutuuko säännöt, toimiiko tiimit? Moniammatillisen yhteisen työn rakentuminen
monitoimitaloissa .............................................................................................................................. 51
Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Työelämän muutokset: monialainen palvelu ja
uraohjaus ........................................................................................................................................... 52
Heini Ikävalko, Päivi Hökkä, Susanna Paloniemi, Katja Vähäsantanen: Työelämän tunneosaamisen
kehittyminen työyhteisöön kohdistuvan tunneintervention aikana ................................................... 53
Seija Koskela, Auli Sesay & Seija Mäkinen: BASIC-malli aikuisten uraohjauksen välineenä ........ 54
Hanna-Leena Nygren: Aikuisten käsityksiä teknologiasta ............................................................... 56
Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Susanna Paloniemi ja Eija Räikkönen: Tunnetoimijuus työelämän
inhimillistäjänä .................................................................................................................................. 57
Susanna Paloniemi, Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Katja Vähäsantanen ja Aku Nordling:
Tunneinterventio henkilöstön tunnetoimijuuden vahvistajana ......................................................... 58
Sari Niukkanen: Varhaiskasvatuksen ammattilaisten käsitykset lapsen edusta varhaiskasvatuksen
kontekstissa ....................................................................................................................................... 59
4
Dialogiringissä pehmeät taidot
Imran Chohan: Working Title: Facilitating Employability in the Arctic using
soft skills training
We see constant development of pedagogical approaches in order to enhance the learning at all
levels of learning and thereby the learning outcomes in the classrooms. One dimension of the
learning process where we have seen less development, is soft skills that are significant not
only for the learning process, but also in working life. Now-a-days employers seek employees
who have these competencies. Soft skills, such as communication, motivation, initiative, and
leadership are mostly considered worthy skills to have in today’s working life.
Research by an Australian university call the aforementioned soft skills super skills due to their
significance in employability. However, a research conducted in 2017-18 by Aarresaari, career
services network of Finnish universities, revealed that master’s degree students that graduated
in 2013 did not reach the minimum requirements in soft skill categories set by employers.
Consequently, a course was developed in order to enhance the graduate students’ soft skills in
groups. The participants, students of University of Lapland master’s degree programs in
education and arts, also practiced doing reflections as well as giving and receiving constructive
feedback.
Initial data shows that students were lacking in soft skills as many were afraid to take the role
of a leader, to communicate or take initiatives in their group work, based on fear of conflicts.
However, as the outcome of the course, students overall understood group dynamics, adopted
to difficult situations, and made decisions together as a team. This article will showcase the
importance of organizing more workshop-based courses so that graduate students get to
practice the skills they need in their future working life, regardless of their chosen field of
profession. Moreover, these soft skills are not only important for graduate’s employability, but
they are equally important for lifelong learning.
Keywords: Employability, Soft Skills, Life-Long-Learning
5
Tuovi Leppänen: Yhteisövoimaisen oppimisprosessin rakentuminen ryhmässä
Erilaisista pedagogista ja teknisistä ratkaisuista huolimatta oppiminen perustuu edelleenkin
erilaisissa ryhmässä oppimiseen. Yhä monimuotoisemmat pedagogiset käytänteet ovat
laajentaneet ryhmäoppimisen muotoja, mutta silti ryhmä on säilynyt oppimisen
perusyksikkönä. Ryhmän muodot ja koko vaihtelevat, mutta ryhmämuotoisuus säilyy. Siksi on
edelleenkin relevanttia kysyä myös aikuisten oppimisryhmien kohdalla: mitä ryhmässä
tapahtuu, minkälainen ilmiö aikuisten oppijoiden ryhmä on ja miten sitä tulisi ohjata.
Väitöstutkimuksessani aikuisten ryhmäoppimisesta kehkeytyi yhteisövoimaisen
oppimisprosessin teoria. Prosessin vaiheita ovat osallisuuden rakentuminen, yhteisöllisyyden
keittyminen ja ryhmän uutta oppimista synnyttävä luova oppimisen tila. Ohjaajan oppimista
rakentava tuki ja turvallisuuden luominen ryhmäläisten välille ovat edellytyksenä
yhteisövoiman rakentumiselle. Tutkimuskonteksti sijoittuu kansainväliseen
opettajankoulutusryhmään. Yhteisövoiman kehittymisen myötä voitiin todeta, että ryhmässä
rakentui myös uudenlainen sosiaalinen todellisuus, joka antoi mahdollisuuden eri kulttuurien
ja oppimispolkujen dialogiseen läsnäoloon.
Oppimisryhmä on yhteisövoimaisen prosessin keskiössä. Siinä ihmisen potentiaali saa tulla
esille ja toimii oppimisen lähtökohtana. Oppijalähtöisyydessä kasvu tapahtuu ihminen
huomioonottavasti ja yhteisölähtöisesti. Tutkimus yhteisövoimasta vahvistaa oletusta siitä, että
ihmisellä on tarve kuulua ryhmään ja tulla ryhmässä kohdatuksi omine tarpeineen ja
odotuksineen. Yhteisöllinen ja luova oppimisprosessi, joka perustuu inhimilliselle
pedagogiikalle, on tunnustettu arvo aikuisoppimisen kehittämisessä, eikä sitä tule alistaa
teknologisten päämäärien käyttöön (Lindeman 1926, Rauhala 1999).
Tässä sessiossa esittelen havainnollisesti väitöstutkimukseni tuloksena kehkeytyneen
yhteisövoimaisen oppimisprosessin. Tilaisuus sisältää itsessään dialogisen prosessin, jonka
avulla osallistujat voivat kokemuksellisesti tutustua yhteisövoiman kehittymiseen. Toimintaa
ja kokemuksia jaetaan ja analysoidaan yhdessä ryhmän kanssa dialogisessa
vuorovaikutuksessa. Sessio soveltuu kaikille kouluttajille ja tutkijoille, jotka työskentelevät
aikuisryhmien parissa. Yhteisövoiman teema avaa heille mahdollisuuden nähdä ryhmä uudessa
valossa ja herättää lisäkysymyksiä oman ohjaajuuden kehittymisestä. Sessio on mahdollista
toteuttaa suomeksi tai englanniksi.
Yhteisövoima, osallisuus, yhteisöllisyys, luovuus, ohjaajuus, andragogiikka, aikuisten
ryhmäoppiminen
6
Sanna Ruhalahti, Daniela Safelice, Tien Ho Thi Hanh: Aikuiskouluttajien
pehmeät taidot — mikä yhdistää kolmea mannerta?
Kansainvälisten tutkimusten valossa olemme siirtymässä yksilöllisestä suorittamisesta uutta
ajattelua luovaan ja yhteisöllisyyttä tukevaan oppimiskulttuuriin. Työskennellessämme yhä
enemmän mobiilin internetin äärellä on aika ottaa keskiöön digiajan pehmeiden taitojen (eng.
soft skills) yhteisöllistä työskentelyä tukevia osaamisvaateita. Miten siis tukea niin opettajien
kuin opiskelijoiden itsetuntemusta, läsnäolevaa vuorovaikutusta, toisen ajattelun arvostamista,
yhdessä oppimisen ja ajattelun vastuuta?
Pehmeiden taitojen ja varsinkin opettajien pehmeiden taitojen määrittelyyn ei ole yhtä selkeää
kuvausta (kts. esim. Cinque, 2016). Eri mantereilla pehmeät taidot (generic skills,
employability skills, key skills, core skills, essential skills, transversal competencies jne.)
määritellään eri tulokulmista ja tutkimusta opettajien taidoista on vähän. Myös taitojen
luokitteluun ja ryhmittelyyn on erilaisia tapoja.
Esitys pohjautuu meneillään olevaan tutkimukseen kolmen mantereen aikuiskouluttajien
pehmeistä taidoista. Vertaileva analyysi selvittää brasilialaisten (n= 115), vietnamilaisten
(n=111) ja suomalaisten (n= 115 ) aikuiskoulutustoimijoiden näkemyksiä pehmeiden taitojen
tärkeydestä. Kyselytutkimuksen pohjalla hyödynnettiin SOSTRA-hankkeen (Erasmus+)
teoreettista viitekehystä jakamalla pehmeät taidot kolmeen osa-alueeseen eli intra- ja
interpersoonalliset sekä sosio-emotionaaliset taidot. Tulosten analysointi on parhaillaan
meneillään ja alustavasti voidaan todeta, että tärkeimmiksi koettujen taitojen osalta on
suuriakin eroja.
Tutkimus tuo osaltaan tietoa opettajankoulutuksen kehittämiskenttään, jossa on huolehdittava
siitä, että myös tekoälyn ja robotiikan ulottumattomissa olevien pehmeiden taitojen
valmentamisesta pidetään huolta. Näillä taidoilla ja yhdessä määritellen olemme valmiimpia
luomaan uutta opettajuutta ja kohtaamaan tulevaisuuden osaamistarpeiden vaateet.
Avainsanat: pehmeät taidot, aikuiskouluttaja, intrapersoonalliset taidot, interpersoonalliset
taidot, sosio-emotionaaliset taidot
7
Satu-Maarit Frangou, Imran Chohan & Pigga Keskitalo: Reflection and soft
skills in digital education
In this presentation, we discuss the experiences of reflective and collaborative workshops that
have been conducted as a part of supplementary training funded by several development
projects in digital education. The workshops have been organised in the northernmost areas of
Finnish and Norwegian Lapland in multicultural context with Sámi people. In these areas,
distance learning is widely used due to long distances between homes, schools and work. We
believe that the development of group dynamics and soft skills are all the more important in
distance learning, so that positive class atmosphere is created, and learning becomes
collaborative and motivating for the participants.
We organised group dynamics workshops together with feedback and reflection sessions with
the students, in conjunction with collaborative exercises for developing websites as digital
personal learning environments for each student. In the websites, the students can demonstrate
their learning with photographs, videos and text, as well as reflect on their learning. The
students can then give and receive feedback among peers and teachers throughout the learning
process. The students encapsulated their thoughts at the end of one workshop day and expressed
how they had discovered the significance of collaboration, sharing and reflection. The findings
guided the further refinement of the reflective model of vocational Sámi pedagogy which leans
on the indigenous Sámi pedagogy taking into account the sociocultural background of the
students as well as the ecocultural learning environment.
Keywords: Soft skills, reindeer herding students, reflection, feedback, group dynamic
8
Minna Körkkö: How to support student teachers’ professional development
through holistic approach to teacher learning?
Teacher education programmes have widely adopted a reflective approach, aiming to educate
teachers who are able to integrate theoretical knowledge into their practice and critically
examine their experiences and actions. Besides theoretical knowledge, factors that may remain
subconsciously experienced, such as emotions and motivation, determine teacher behaviour.
Many researcers argue that to find a deeper meaning in their experiences, teachers need to
reflect carefully on emotional and motivational dimensions and their selfidentity. There is a
call for a broader approach that considers the multidimensionality of teacher learning. During
teacher education programme, student teachers are guided to reflect on their teaching on many
levels and consider also those aspects of teaching that may remain hidden. However, for
instance in the context of practicum periods, the focus tend to be narrowed to analysis of actual
teaching situations instead of deeper discussion of the meaning of those events. Student
teachers’ emotions and concerns should be taken under closer examination and their personal
development should be supported more intensely. This can be done by using reflection
frameworks that apply holistic approach to teacher learning. In my research, I have developed
this kind of framework, holistic model of learning and guiding reflection, that aims to support
learning comprehensively by touching multidimensionality of teaching and including concepts
of persona, emotions, motivation, self-efficacy and learning. The model takes account the
influences of environment and social, cultural and ethical issues of schooling. Moeover, the
model considers the interplay between theory and practice. In my presentation, I will tell more
about this model and how it can be used as part of reflective practice.
Keywords: teacher education; reflective practice; holistic approach
9
Petri Kuhmonen: Dialoginen tila näkökulmana opetuskulttuurin muutoksen
Dialogilla opetusmenetelmänä on tunnetusti useita sovellutuksia. Erilaisia ajattelutapoja ja
opetuskäytäntöjä yhdistää kuitenkin pyrkimys luoda moniäänisyyttä ja avata erilaisia
perspektiivejä opiskeltavan asian ympärille. Lähtökohtana on, että oppiminen tapahtuu toisten
kautta ja kanssa ilmaisemalla omia kokemuksia, käsityksiä ja tulkintoja tutkittavasta asiasta ja
kuuntelemalla toisten erilaisia kuvauksia. Tältä pohjalta dialogipedagogiikka on nähty
vaihtoehdoksi perinteiselle opettaja- ja sisältölähtöiselle opetukselle. Samalla on korostettu
dialogisten menetelmien myötä kehittyvien oppimisen metataitojen merkitystä. Nykyisessä
opetuskulttuurin muutoksessa dialogin merkitystä ja samalla sen mahdollisuuden ehtoja on
kuitenkin tarpeellista kysyä myös suhteessa uudentyyppisiin opetuskäytäntöihin. Miten
dialogia luodaan verkkopedagogiikan teknisillä alustoilla, jotka näyttävät muuttavan
vuorovaikutuksen luonnetta ja vaikuttavat myös sen edellyttämiin ja luomiin metataitoihin.
Tässä esityksessä näitä kysymyksiä lähestytään tulkitsemalla dialogisen kasvatusajattelun
lähtökohtia erityisesti dialogisen tilan rakentumisen analyysin kautta.
Dialogisen filosofian keskeinen taustahahmo Martin Buber määritteli dialogin tilaksi, jossa
”kohtaaminen” on välitöntä ja persoonallista. Buberille dialoginen tila Minän ja Sinän välille
syntyy kielen myötä, puhumisessa toiselle ja toisen keskittyneessä kuuntelemisessa, jotka ovat
aidon kohtaamisen peruselementtejä. Lähestymistapa on sekä ontologinen että eettinen.
Vastaavasti Buberin mukaan modernin elämänmuodon institutionaaliset rakenteet ovat
lähtökohtaisesti välineellistäviä ja altistavat objektivoimaan monin tavoin haavoittuvaisia
dialogisia suhteita.
Fenomenologisessa ajattelutavassa (erityisesti Merleau-Ponty) dialoginen tila rakentuu
kokemuksellisesti. Näin myös käsitys kielellisyydestä laajenee ja sidotaan kehollisten
ilmausten piiriin. Niiden kautta tila rakentuu ”kehojenvälisyyydessä” (intercorporeality)
elettynä intersubjektiivisena tilana. Dialogisen tilan merkitysluonnetta ja sen vaihteluja on
kuvattu atmosfäärin käsitteellä. Dialogipedagogiikan käytäntöjen suhteen olennainen roolin
saavat luottamuksen, kunnioituksen ja huolehtimisen kokemushorisontit. Ne ovat perustavia
myös dialogia määrittävien periaatteiden ja sääntöjen sopimiselle.
Tilan fenomenologinen analyysi tarjoaa merkityslähtöisiä näkökulmia ns. verkkovälitteiseen
opetukseen liittyvien tilakokemusten tutkimiseen. Samalla fenomenologinen tilan analyysi
nostaa yleisemmin esille kysymyksen oppimisen kehollistuvista `alkuperistä´, ja myös siitä,
miten erilaisia oppimisen ja opettamisen tiloja rakennetaan.
Avainsanoja: dialogi, eletty tila, atmosfääri, kehollisuus
10
Ikäihmisten koulutus, ohjaus ja tuki mediayhteiskunnassa
Päivi Rasi, Jens Lindberg & Ella Airola: Tapaustutkimus ikäihmisistä
eTerveyspalveluiden käytön oppijoina Suomen ja Ruotsin Lapissa
Digitaalinen osaaminen on kansalaistaito, jonka myötä ikäihmiset pääsevät osalliseksi sekä
julkisista että yksityisistä sosiaali- ja terveyspalveluista. Palveluiden digitalisaatio kuitenkin
haastaa ikäihmiset, heidän läheisensä sekä palveluita tuottavat ammattilaiset. Haasteita on
palveluiden suunnittelussa, niiden käytön oppimisessa sekä riittävän oh-jauksen ja tuen
tarjoamisessa palveluiden käyttäjille. Tutkimusta tarvitaan siitä, miten ikäihmiset oppivat
käyttämään heille tarjottuja palveluita ja miten ne vastaavat ikäih-misten tarpeita.
Esityksessä kuvaillaan käynnissä olevaa tutkimusta, jossa tarkastellaan Suomen ja Ruotsin
Lapissa asuville ikäihmisille tarjottavia digitaalisia terveyspalveluita: lääkean-nostelurobottia
hyödyntävää lääkeannostelupalvelua, videoneuvottelujärjestelmää, ter-veysranneketta sekä
eTerveyspalveluita tarjoavaa yhteiskäyttöistä tilaa. Tutkimuksessa kysytään: Millä tavoin
digitaalisten palveluiden käytön oppiminen on sosiaalista ja yh-teisöllistä? Millainen
emotionaalinen prosessi palveluiden käytön oppiminen on? Miten ikäihmisten
oppimiskokemukset ilmaisevat heidän identiteettejään, elämänhistorioi-taan ja kulttuureitaan?
Tutkimuksen keskeisenä teoreettisena lähtökohtana on näkemys ikäihmisten oppimi-sesta ja
digitaalisesta osaamisesta paikallisena ja yhteisöllisenä prosessina, jolloin huo-mio
kiinnitetään siihen millaisissa sosiaalisissa ja kulttuurisissa käytännöissä ikäihmis-ten
oppiminen tapahtuu. Tutkimusaineistot on kerätty haastattelemalla edellä mainittu-jen
palveluiden käyttäjiä. Aineisto analysoidaan teemoittelemalla ja esityksessä esitel-lään
tutkimuksen alustavia tuloksia.
Tutkimus on osa Euroopan Unionin tutkimuksen ja innovaatiopolitiikan Horisontti 2020 -
ohjelman sekä Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusta (2018-2021), jossa tarkastellaan
ikäihmisille tarjottavien digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käyt-töä Ruotsin, Suomen
ja Italian maaseuduilla. Tutkimushankkeen nimi on HARVEST – eHealth and Ageing in Rural
Areas: Transforming Everyday Life, Digital Compe-tences, and Technology. Hanke on osa
Euroopan Unionin Yhteisen ohjelmasuunnitte-lun (The Joint Programming Initiative JPI
“More Years, Better Lives – The Potential and Challenges of Demographic Change”) mukaista
toimintaa.
11
Timo Cornér ja Heikki Kynäslahti: Miten suunnitella ja toteuttaa ikäihmisille
suunnattua mediakasvatusta – Ikäihmisten mediakasvatus –opintokokonaisuus
opettajaksi opiskeleville
Aineenopettajan pedagogisia opintoja, jotka suuntautuvat nimenomaan aikuisopetukseen, on
Helsingin yliopistossa järjestetty 25 vuoden ajan. Lähtökohtana oli vapaan sivistystyön
opetusharjoittelun kehittäminen linjakkaammaksi tuolloisesta hieman sekavasta ja
päällekkäisesti tilanteesta sekä saattaa tämä opettajankoulutusmuoto muun, yliopistollisen
koulutuksen pariin.
Aikuisopetukseen suuntautuneiden opettajan pedagogisten opintojen piirissä on jo pitkään
esitetty ajatusta iäkkäiden ihmisten opettamista huomioivaan kurssiin. Osa opiskelijoista toimii
ikäihmisten koulutusta antavissa instituutiossa ja osa on suuntautumassa esim. työväen- ja
kansalaisopistojen opettajiksi.
Lapin yliopiston tutkimus ja asiantuntijuus yhdistettiin Helsingin yliopiston em. koulutuksen
kehittämiseen. Kummastakin yliopistosta löytyi nimenomaan mediakasvatuksen
asiantuntemusta. Helsingin yliopistossa yhtenä vaihtoehtona aineenopettajankoulutuksen
opetusharjoittelussa ja sen osana kehitettiin Ikäihmisten mediakasvatus –niminen opintojakso.
Tässä esityksessä käymme läpi sen suunnittelun periaatteita, sisältöjä ja tähänastisia
kokemuksia. Opintokokonaisuus toteutettiin kokonaan verkkokurssina. Ratkaisun perusteena
oli kurssin asema osana laajempaa opetusharjoittelun kokonaisuutta, jossa etä- ja verkko-
opetus muodostaa yhden osan. Opintokokonaisuuden keskiössä on sen tutkimusperustaisuus;
varsinkin Helsingin ja Lapin yliopistoissa tehty mediakasvatuksen tutkimus. Viimeksi mainittu
tarjosi hyvän lähtökohdan orientoivalle osalle. Helsingin tutkimuksen erityiskysymys,
iäkkäiden ihmisten omaamat mahdolliset viisauden piirteet mediasuhteessa, tuotti raikkaan
tarkastelukulman iäkkäiden ihmisten mediakasvatukseen. Katsottiin myös olennaiseksi, että
suunnittelun tueksi tarjotaan ikäihmisten ja tekniikan suhteeseen liittyviä sekä pedagogisia
ohjeita.
Tätä kirjoitettaessa kurssi on loppupuolellaan. Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivien aikaan
olemme jo keränneet palautetta ja kokemuksia opintojakson onnistuneisuudesta.
Asiasanat: mediakasvatus, ikäihmiset, opettajankoulutus, opetusharjoittelu
12
Susanna Paloniemi, Tage Orenius, Anne Railo-Granfelt & Leena Ristolainen:
Älyrollaattorilla tukea iäkkäiden aikuisten arkeen?
Iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitäminen ja elämänlaadun kohentamisen edellytysten tuki on
kasvava haaste paitsi yksilöiden myös yhteiskunnan näkökulmasta. Erilaisten älykästä
teknologiaa hyödyntävien ratkaisujen kehittäminen iäkkäille on kasvavan tutkimus- ja
kehitystyön kohteena. Esimerkiksi itsenäisen kotona-asumisen ja liikkumisen tukemisessa
voidaan älyteknologian avulla saavuttaa niin toiminnallisia kuin taloudellisia hyötyjä. Samaan
aikaan tutkimukset kuitenkin nostavat esille merkittäviä haasteita (esim. helppokäyttöisyys,
halukkuus käyttää älyteknologiaa), joita iäkkäiden älyteknologian käyttöön tässä ajassa
edelleen liittyy. Toistaiseksi teknologian käyttöön liittyvä oppimisen tuki näyttää useissa
hankkeissa jääneen vähemmälle huomiolle.
MoveRoll-pilottihankkeessa kehitettiin älyrollaattori ja testattiin sen käyttöä. Hankkeessa
keskityttiin älyrollaattoriin erityisesti iäkkäiden liikkumismotivaation ja liikkumisen
tukemisessa. Rollaattoriin kehitettiin integroitu anturi, jonka avulla kerättiin reaaliaikaista
tietoa kuljetusta matkasta ja askelten määrästä. Kaikkiaan 18 henkilöä osallistui noin neljän
kuukauden ajan hankkeeseen vuosien 2018-2019 aikana. Osana hanketta kymmenen
älyrollaattorin käyttäjää osallistui yksilöhaastatteluihin. Iältään haastateltavat olivat 72–91-
vuotiaita (keski-ikä 83 vuotta) ja enemmistö heistä oli naisia. Jokainen haastateltiin kolmesti:
älyrollaattorin käyttöönottovaiheessa sekä kahden ja neljän kuukauden käytön jälkeen. Tässä
esityksessä haastatteluaineiston avulla vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Millaisia
merkityksiä älyrollaattori saa iäkkään arjessa? 2) Millaisia oppimisprosesseja älyrollaattori
arjessa saa aikaan? Ja 3) Millaisia älyrollaattorin käyttäjätyyppejä haastatteluaineistosta
voidaan tunnistaa? Laadullinen haastatteluaineisto analysoitiin temaattisen analyysin sekä
narratiivisen analyysin keinoin.
Tulokset osoittavat, että älyrollaattorilla on iäkkäiden arjessa monia merkityksiä. Sen lisäksi,
että se toimii keskeisenä arjen ja (ulkona) liikkumisen apuvälineenä, älyrollaattori on
olennainen ikäidentiteetin ja toimijuuden rakentaja sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen
osapuoli. Suhde älyrollaattoriin oli iäkkäillä käyttäjillä hyvin tunnepitoinen ja se myös muuttui
käytön aikana. Aineistosta paikannettiin kolme erilaista käyttäjätyyppiä: innostuneet, neutraalit
ja pettyneet käyttäjät. Käyttäjien yksilölliset kokemukset heijastuivat tyyppien välisessä
vertailussa erityisesti suhteessa älyteknologian käyttökokemukseen sekä rollaattorin rooliin
osana omaa arkea ja elämänvaihetta. Älyteknologia haastoi iäkkäiden teknologista osaamista,
tuotti runsaasti erilaisia tunteita ja jäsensi omaa arkea sekä osin liikkumista. Tutkimuksen
tulokset nostavat esille iäkkäiden oppimisen tukemisen merkityksen muuttuneessa
elämäntilanteessa sekä älyteknologian käytössä ja hyödyntämisessä.
13
Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Eija Kärnä & Kaisa Pihlainen: Ikäihmisten
tunteet ja oppiminen digituen vertaisopastustilanteissa
Esitelmässämme tarkastellaan digitalisaation, digitaalisten laitteiden ja palvelujen käytön
herättämiä tunteita yli 65-vuotiaille henkilöille suunnatuissa digitaitojen vertausohjauksen
tilanteissa.
Tunteilla ja tunnekokemuksilla on biologiset ja neurologiset ilmentymismuotonsa, mutta tässä
esitelmässä tarkastelemme tunteita yhtäältä yksilöllisinä kokemuksina ja toisaalta
kontekstuaalisina, yhteisöllisinä ja kulttuurisesti välittyneitä ja jaettuina. Tällöin tunteita
voidaan pitää ihmisiä toisiinsa sitovana liimana, joka samalla kiinnittää heitä laajempiin
sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Tunnekokemukset ovat monitahoisia prosesseja, joiden
kautta ihminen asennoituu ympäristöönsä, elää ja kokee arkeaan. Tunteet on mahdollista nähdä
myös eräänlaisina hankauskohtina, jotka ilmaisevat yhteiskunnallisesti tärkeitä kipupisteitä.
Näin ollen tunteiden tarkastelu on keskeistä, mikäli haluamme selvittää miksi esimerkiksi
muutokset koetaan hankalina. Tunteiden tarkastelu voi myös auttaa meitä ymmärtämään
prosesseja, joiden kautta muutokset mahdollistuvat.
Esitelmämme perustuu Itä-Suomen yliopistossa meneillään olevassa ACCESS-hankkeessa
etnografisella otteella kerättyyn haastattelu- ja havainnointiaineistoon. Opastustilanteiden
havainnointeja tehtiin keväällä 2019 kuudella eri paikkakunnalla sekä kaupungeissa että
maaseudulla ja niihin osallistui yhteensä 39 vertaisohjaajaa ja 90 opastettavaa. Tilanteet
vaihtelivat kerho- ja luentomuotoisesta opastuksesta kahdenvälisiin ohjaustilanteisiin.
Haastatteluja tehtiin 24, joista opastajia oli seitsemäntoista ja opastettavia seitsemän. Tätä
aineistoa tukee vuonna 2018 kerätty laaja kyselyaineisto. Alustavien tutkimustulosten mukaan
ohjaustilanteisiin kietoutuu monenlaisia tunteita, joilla on merkitystä myös digitaitojen
oppimisen tilanteiden kannalta. Ohjaustilanteissa koetut positiiviset tunteet innostavat
oppimiseen, mutta digitalisaatiota, laitteita ja palveluita kohtaan ilmenevät negatiiviset tunteet
saattavat estää tai hidastaa oppimista suuntaamalla oppijan voimavaroja omiin kielteisiin
tuntemuksiin opeteltavan asiasisällön sijaan. Opastettavien tunteiden empaattinen kuuntelu on
tärkeää myös ohjaustilanteen ilmapiirin kannalta. Kun opastettavalle syntyy tunne, että häntä
kuunnellaan, syntyy luottamuksellinen, oppimiselle suotuisa ilmapiiri.
14
Kaisa Pihlainen ja Eija Kärnä: Apua ja ajan tasalla pysymistä –
Vertaisopastajien ja –opastettavien syyt hakeutua digitaitojen
vertaisopastustilanteisiin
Ikäihmisille on kansallisella tasolla tarjolla monenlaista tukea digitaitojen kehittämiseen. Yksi
käytetyimmistä digituen muodoista on vertaisopastus, joka tutkimusten mukaan on ikäihmisille
mieluisa ja toimiva digituen muoto. Vapaaehtoisten tarjoama digituki laajenee jatkuvasti
tavoittaen näin yhä enemmän henkilöitä, jotka tarvitsevat apua digilaitteiden ja –palveluiden
käyttöön.
Tässä esityksessä paneudumme niihin syihin, jotka ohjaavat vertaisopastajia sekä
vertaisopastettavia hakeutumaan digituen tilanteisiin. Aineistona on käytetty paperi- ja
selainpohjaista kyselylomaketta, johon vastasi 139 vertaisopastajaa ja 57 vertaisopastettavaa
sekä 17:n vertaisopastajan ja seitsemän vertaisopastettavan haastattelua. Tutkimusaineisto on
kerätty osana kansainvälistä ja monitieteistä ACCESS-hanketta, joka sai myönteisen
rahoituspäätöksen EU:n Joint Programming Initiative (JPI) More Years, Better Lives – The
Potential and Challenges of Demographic Change –haussa vuonna 2018 ja jonka Suomen
osuutta hankkeessa rahoittaa Suomen Akatemia.
Tutkimustulosten mukaan sekä vertaisopastajien että -ohjattavien syyt digitukitilanteisiin
hakeutumiselle olivat samansuuntaiset. Vertaisohjattavien ensisijainen syy vertaisopastukseen
hakeutumiseen pohjautui avun tarpeeseen digilaitteen käytössä. Samanaikaisesti auttamisen
halu oli vertaisopastajien keskeisin syy hakeutua digilaitteiden käytön parissa tapahtuvaan
vapaaehtoistoimintaan. Näiden lisäksi sekä vertaisopastajat että -opastettavat kertoivat
halustaan pysyä ajan tasalla, jolloin digilaitteiden käytön opastus ja opettelu tarjosivat
mielekästä tekemistä sekä laajempaa hyötyä kaikille digituen vertaisopastukseen osallistuneille
ikäihmisille. Tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia vapaaehtoistoiminnan
altruistisista motiiveista sekä vertaisopastuksen hyödyllisyydestä ikäihmisille. Tämän takia
digitaitojen vertaisopastusta tulee tukea yhtenä ikäihmisille suunnattuna digituen muotona.
Lisäksi ikäihmisille tulisi tarjota monipuolisia mahdollisuuksia mielekkääseen tekemiseen ja
oppimiseen digilaitteiden parissa.
15
Outi Laiti: Huolipuhe ikääntyneiden digiloikan hidasteena
Ikääntyneiden digitaalisista valmiuksista sekä mediataidoista ollaan yleisesti huolissaan.
Teknologisoituva mediayhteiskuntamme vaatii uusia arjen kansalaistaitoja, ja esimerkiksi
ikääntyneiden osallisuuden sekä toimijuuden tukeminen on noussut myös yhteiskunnalliseen
keskusteluun eri medioissa esiintyvän toistuvan huolipuheen kautta. Yhtäältä huolipuhe on
varsin aiheellista, esimerkiksi yli 75-vuotiaista vain 40% on käyttänyt internetiä ja 24% omistaa
älypuhelimen (Tilastokeskus 2018). Toisaalta huolipuheen ja riskiyhteiskunnan (Beck 1990)
korostuminen mediakeskustelussa voi osaltaan hidastaa ikääntyneiden mediataitojen
kehittymistä, luoda mielikuvia digitalisaatiosta syrjäyttävänä ja eriarvoistavana sekä esittää
teknologisen arjen vastenmielisenä.
Esityksessäni pohdin erityisesti mediakasvatusasiantuntijoiden huolipuheen vaikutusta
ikääntyneiden mediataitojen kehitykseen. Huolipuheeksi kutsumme tässä yhteydessä sekä
yleistä ikääntyvien mediataitojen puutteeseen viittaavaa keskustelua, että mediamaailman
uhkien korostamista.
Netikäs-projekti on aiemmin havainnut, että ikääntyneiden kuva mediassa on vääristynyt
(Eläkeliitto 2018). Eliniän pidentymisen myötä ihmisten elämänote ei vastaa mediassa
esitettyä. Ikääntyneet haluaisivatkin, että heidät esitettäisiin aktiivisina oman elämänsä
toimijoina (Eläkeliitto 2018). Mediakuva muuttuu, kun ikääntyneet alkavat tuoda arkeaan
näkyväksi uusilla media-alustoilla. Havaintojemme perusteella aikuisten
mediakasvatustoiminnan ydinviestissä on nähtävissä toisinaan ristiriitaa: halutaan kyllä
ikääntyneet internetin käyttäjiksi, mutta varoitellaan jatkuvasti toimimasta internetissä.
Erilaisten teemapäivien yhteydessä ikääntyneille saatetaan kohdentaa ostoshuijausviestintää tai
varoitella seuranhaku- tai pankkihuijauksista. Huolinarratiivi voi täten hidastaa uusien arjen
toimintojen käyttöönottoa, sillä pelko estää niihin tutustumisen.
Ikääntyneillä on lisäksi havaittu maailmankuvaa, jossa he uskovat internetin olevan ilmiö, joka
menee ohi (Eläkeliitto 2018). Moni ikääntynyt on siis odottavalla kannalla. Huolipuhe voi
tukea heidän maailmankuvaansa, jolloin he eivät rohkaistu tutustumaan uuteen
mediamaailmaan. Mediakasvatuskentän pirstaleisuus myös saattaa osaltaan lisätä huolipuhetta,
sillä esimerkiksi hankerahoitteinen mediakasvatus herättää parhaiten julkista keskustelua
huolipuheen kautta.
Aikuisten on varsin luonnollista tarkastella maailmaa riskien ja uhkien valossa. Mielestäni
kuitenkin aikuisten mediataitopuheen keskiössä tulisi olla ratkaisut, eivät ongelmat.
Huolipuheella näkyminen voi edistää esimerkiksi hankkeen toimenpiteitä, mutta millä
kustannuksella? Ihmisen arjen toimijuutta tukee itsevarmuus, myös digitalisaatiossa.
Mediataitojen kehittymisen kannalta on tärkeää, että mediakasvatusammattilaisetkin osoittavat
uskoa ihmisten omiin kykyihin.
Avainsanat: mediataidot; mediakasvatus; digitalisaatio
16
Kaisa Pihlainen: Kartoitus ikäihmisten oppimiseen liittyvästä tutkimuksesta
Ikäihmisten oppiminen ei ole teemana uusi. Sen tutkimus on kuitenkin lisääntynyt viime
vuosina ikäihmisten määrän lisääntyessä sekä yhteiskunnallisten muutosten paineessa, joka
lisää tarvetta opetella uusia taitoja, esimerkiksi digilaitteiden ja -palveluiden käyttöä. Vaikka
ikäihmisten oppimisesta tiedetään jo paljon, kokonaiskuvan hahmottaminen on hankalaa
monitieteiseltä ja laajalta tutkimuskentältä. Tässä esityksessä tarkastelen vuosina 2015-2019
julkaistuja tutkimusartikkeleita, joissa käsitellään ikäihmisten oppimista. Artikkelit on
julkaistu kasvatustieteellisissä, lääketieteellisissä ja niiden lähitieteiden viitetietokannoissa.
Alustavassa aineistonanalyysissa tarkastellaan 504 artikkelin pohjalta tulkittua ikäihmisten
oppimisen teemaa. Alustavien tulosten mukaan suurin osa ikäihmisten oppimiseen liittyvästä
tutkimuksessa keskittyy ikäihmisten muistitaitojen tutkimiseen. Myös muut kognitiiviset
taidot, kuten tarkkaavaisuus, toiminnanohjaus, havainnointikyky ja kielelliset taidot ovat
keskeisiä ikäihmisten oppimisen tutkimuksessa. Taitojen karttumisen lisäksi oppimisen
tutkimus keskittyi ikäihmisten tiedon määrän lisääntymiseen sekä muutoksiin asenteissa,
motivaatiossa ja osallistumisessa. Tutkimustulokset heijastelevat ikäihmisten oppimisen
vahvaa lääketieteellisen tutkimuksen taustaa. Tämän rinnalla kasvatustieteellisellä
tutkimuksella olisi annettavaa erityisesti oppimisympäristöjen ja opetus- ja oppimistapojen
tutkimuksessa, joiden merkitys tulee entisestään vahvistumaan yhteiskunnallisten muutosten
paineessa.
17
Kestävyys, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
Päivi Naskali: Intersektionaalisuus aikuiskasvatuksessa
Tarkastelen esityksessäni, miten intersektionaalisuus eli toisiaan leikkaavat erot näkyvät
suomalaisessa aikuiskasvatuksessa Aikuiskasvatus-lehden artikkeleiden perusteella. Esitelmä
perustuu vuonna 2018 Seija Keskitalo-Foleyn kanssa julkaisemaamme artikkeliin The
European Journal for Research on the Education and Learning of Adults (RELA) -lehden
teemanumerossa. Itse määrittelimme intersektionaalisuuden performatiivisen teorian avulla
(Karkulehto ym. 2012) kulttuurisesti rakentuvina eroina, ei yksilöllisinä, pysyvinä ja etukäteen
määritettyinä ominaisuuksina. Lehteen haettiin nimenomaan tähän teemaan liittyviä tekstejä,
mutta numeron muut artikkelit käsittelivät inkluusiota, ei intersektionaalisuutta.
Intersektionaalisen lähestymistavan vähäisyys näkyi myös vuosien 2010-2016 Aikuiskasvatus-
lehdissä: kahdessa referoidussa ja kahdessa survey-artikkelissa käsite esiintyi eksplisiittisesti
ja sitä oli pyritty myös soveltamaan. Monipuolisemman kuvan saamiseksi sovelsimme Nina
Lykken (2005) jakoa implisiittiseen ja eksplisiittiseen intersektionaalisuuteen. Edellisen sisällä
jaoimme artikkelit Leslie McCallia (2005) mukaillen kategorioiden välisiä, additiivisia,
kategorioiden sisäisiä ja kategoriattomia eroja ilmentäviin lähestymistapoihin.
18
Virpi Vaattovaara: Median kutsu identiteettipäivityksiin
Mediassa on määritelty eri aikakausina naiseuden ja mieheyden kuvaa, samoin kuin on toistettu
käsityksiä siitä, millaisia meidän pitäisi olla ja miltä pitäisi näyttää. Otsikoiden, kuvien ja
kerronnan on tarkoitus viestittää, että niillä on faktaperusta. Median avulla vahvistetaan
stereotypioita, tuotetaan sukupuolirepresentaatioita ja hyödynnetään niitä esimerkiksi
mainosvideoissa ja muissa mediaesityksissä. Usein puhutaan lisäksi aitouden katoamisesta:
millä tavalla mediaesityksiin voi luottaa, kun erilaisia minuuden representaatioita tuotetaan yhä
enemmän välittyneesti mediateknologioiden avulla. Kytkeytyminen sosiaalisiin verkostoihin
ja mediaan ei ole viatonta, sillä mediaesitysten laaja tarjonta muovaa arjen valintoja sekä
identiteettejä rakentamalla vaihtuvaa kuvaa mahdollisista ja tavoiteltavista todellisuuksista.
Olen tarkastellut tutkimuksessani yliopisto-opiskelijoiden mediasuhteen rakentumista:
millaisista valinnoista median merkityksellisyys rakentuu ja millaisiin diskursseihin
mediavalinnat kiinnittyvät. Diskursiivisesti ajateltuna representaatiot ovat osa inhimillistä
kulttuuria ja yhteisesti jaettuja, vaikka tulkinta tapahtuu subjektiivisesti eri tavoin esityksiä
katsomalla tai havainnoimalla. Esityksessäni kysyn, ovatko opiskelijat jäämässä
medioituneeseen välitilaan, jossa kamppaillaan läsnäolon ja poissaolon tiloista keräämällä
identiteetin aineksia toisten tykkäyksistä ja päivityksistä? Entä millä tavoin
identiteettipäivitykset ja stereotypioiden voima osuvat tunteisiin?
19
Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Millä tavoin asiakkaan osallisuus
näyttäytyy monialaisessa ohjauspalvelussa?
Monialaisilla palveluilla on ohjauksen palvelukentässä merkittävä rooli, ja monialaisuuden
sanotaan parantavan asiakkaan asemaa asiakaslähtöisyyden kautta. Toistaiseksi ei kuitenkaan
juurikaan tiedetä, miten asiakasosallisuus todellisuudessa ilmenee monialaisessa palvelussa ja
ohjaustilanteen vuorovaikutuksessa. Asiakasosallisuus on käsitteenä moniselitteinen ja sitä on
tutkittu useista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa asiakasosallisuutta lähestytään sosiaalisen
konstruktionismin näkökulmasta ja tarkastellaan asiakkaan ja monialaisen palvelun työntekijän
välistä vuorovaikutusta asiakasosallisuuden rakentajana. Lähestymistapamme on
monitieteinen: kasvatustieteen ja sosiologian viitekehystä yhdistävä. Tutkimuksen tavoitteena
on ymmärtää asiakasosallisuuden ilmenemistä monialaisessa palvelussa. Millaisena
asiakasosallisuus näyttäytyy vuorovaikutustilanteessa asiakkaan ja monialaisen palvelun
työntekijän yhdessä rakentamana? Tutkimusote on empiirinen ja aineistona 110 havainnoitua
asiakastilannetta neljästä eri Ohjaamossa. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisenä, laadullisena
sisällönanalyysina. Asiakasosallisuutta kuvaavat vuorovaikutustilanteet jäsentyivät kolmeen
pääkategoriaan: aktiivinen toimija, vuorovaikutustaidot ja kohtaaminen. Tulokset auttavat
hahmottamaan asiakasosallisuuden luonnetta ja sen moninaista ilmenemistä monialaisissa
palveluissa.
20
Maarit Virolainen, Juhani Rautopuro, Raija Hämäläinen ja Hanna Nygren:
Sosiaalisen osallistumisen tarkastelua PIAAC -aineistoa hyödyntäen
Arviot siitä, miten yhteiskuntaa muokkaavat keskeiset trendit, kuten teknologian murros,
automatisaatio, robotisaatio, digitalisaatio, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja
globalisaatio vaikuttavat työllisyyteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen vaihtelevat.
Oppimista pidetään keskeisenä keinona sopeutua teknologian murroksen yhteiskuntaan
tuomiin muutoksiin. Samalla koulutukseen osallistumishalukkuus vaihtelee aiemman
koulutustaustan mukaan ja koulutukseen osallistumisen on havaittu usein kasautuvan siten, että
korkeakoulutetut osallistuvat myös jatkokoulutukseen muita aktiivisemmin. Aikuisten
koulutukseen osallistumisen tekijöitä tulisi ymmärtää entistä paremmin, jotta voitaisiin luoda
paremmin edellytyksiä myös vähemmän koulutettujen oppimiselle.
Yleisesti aktiivisen, rakentavan, yhteiskunnallisen, sosiaalisen osallistumisen mahdollistamista
on pidetty koulutuksen tavoitteena. Sosiaalisen osallistumisen on katsottu edistävän
luottamusta yhteiskunnallisissa suhteissa. Sosiaalisen osallistumisen indikaattoreita ovat
esimerkiksi työllisyys, tulotaso, ystävyys-, perhe- ja muut sosiaaliset suhteet, sekä jäsenyydet
erilaisissa yhdistyksissä. Pohjoismaat ovat onnistuneet yhteiskunnallisen luottamuksen
edistämisessä verrattain hyvin, sillä ne kuuluvat tavanomaisesti maiden välisiä
onnellisuusvertailuissa kymmenen parhaan maan joukkoon. Siksi tässä esityksessä
tarkastellaan kansainvälisen aikuistutkimuksen PIAAC- aineiston pohjalta, miten
koulutustausta (peruskoulutus, yleissivistävä vs. ammatillinen koulutus tai korkeakoulutus) on
yhteydessä sosiaaliseen osallistumisen aktiivisuuteen eri Pohjoismaissa.
Kansainvälisen aikuistutkimuksen ´The programme for the International Assesment of Adult
Competencies´ (PIAAC) 2011 aineistossa on Pohjoismaista mukana yhteensä 22 389 aikuista.
Ruotsista mukana on 16-65 –vuotiaita vastaajia yhteensä n= 4469, Tanskasta n=7328, Norjasta
n=5128 ja Suomesta n= 5464. PIAAC –aineisto muodostuu luku-, numeeristen taitojen ja
teknologisen ongelmanratkaisutaidon kokeesta sekä laajasta taustakyselystä. PIAAC -aineiston
laaja taustakysely mahdollistaa sosiaalisen osallisuuden indikaattoreiden tarkastelun ja sen
tutkimisen, miten osallistumisen aktiivisuus on yhteydessä koulutukseen ja luku-, numeerisiin-
ja ongelmanratkaisutaitoihin. Tässä esityksessä keskitymme siihen, miten erilaisen
koulutustaustan omaavat aikuiset eroavat kulttuuriselta aktiivisuudeltaan, käsityksissään
poliittisista vaikutusmahdollisuuksista, sekä kokemuksissaan luottamuksesta ja terveydestä.
Lisäksi tarkastelemme sosiaalisen osallisuuden ja työsuhteiden ja palkan välisiä yhteyksiä.
Avainsanat: kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC, sosiaalinen osallistuminen
21
Johanna Kallio & Jani Pulkki: Omavaraisuusaate konsumerismikriittisenä
itsekasvatuksena
Muotoilemme omavaraisuusaatteen avulla konsumerismikriittisen itsekasvatuksen ideaa.
Määrittelemme itsekasvatuksen suomalaisen itsekasvatuksen perinteen mukaisesti sellaiseksi
omaehtoiseksi, itseen kohdistuvaksi kasvatustyöksi, joka tähtää yksilön kehittymiseen
epäitsekkääksi subjektiksi. Tutkimuksen keskiössä on tarttua aikuiskasvatuksen filosofiaan
kehittämällä kuluttajasubjektin ekologisten lähtökohtien ongelmakenttää: miksi teemme
kuluttajina ekologisesti kestämättömiä valintoja, vaikka tiedämme niiden vaikutukset?
Lähdemme tarkastelemaan edellä kuvattua ihmisen sisäistä arvoristiriitaongelmaa tunteiden ja
arvojen tason itsekasvatuksellisena haasteena.
Tutkimuksessa konsumerismikriittisen itsekasvatuksen pohjana hyödynnetään Martha C.
Nussbaumin uus-stoalaista tunteiden teoriaa sekä Nussbaumin mukaista stoalaista
itsekasvatusaatetta. Nussbaumin tunteiden teorian pohjalta kumpuava itsekasvatus alkaa
tunteiden rakenteellisten ominaisuuksien tunnistamisesta. Tunteiden ymmärretään olevan
heijastumia yksilön osin tiedostamattomista arvoista ja uskomuksista. Tunnistuksen ja
nimeämisen jälkeen näitä arvoja ja uskomuksia voidaan kehittää erityisten terapeuttisten
argumenttien avulla.
Analysoimme vallitsevaan ylikulutuskulttuuriin kiinnittyvää kuluttaja-ajattelua
fossiilimoderniteetin aikakauden ilmiönä. Fossiilimoderniteetti viittaa tässä fossiilisten
polttoaineiden laajamittaisen käytön hämärryttämään kokemukseen käytettävissä olevien
materiaalisten ja energeettisten ehtojen rajallisuudesta. Fossiilimoderniteetin hämärryttävän
energeettisen kapasiteetin vastavoimana hyödynnämme omavaraisuusaatteesta ammentavia
käytäntöjä ja itsekasvatuksen tapoja konsumerismikriittisestä ajattelusta vapautumiseen.
Hyödynnämme omavaraisuuden itsekasvatuksellisen kapasiteetin analyysissa erityisesti
Valtion Rasimäelle perusteilla olevan Omavaraopiston omavaraisuusaatetta.
Hyödynnämme Nussbaumin teoriaa hahmottelemaan omavaraisuusaatteesta ammentavan
itsekasvatusprojektin käytännöllistä toteutusta dialogisena, demokraattisena ja lempeänä
itsekasvatuksen muotona. Muotoilemme konsumerismikriittisten, terapeuttisten argumenttien
ehtoja fossiilimodernin kuluttajan kokemusmaailman lähtökohdista käsin. Argumentoimme
omavaraisuusaatteesta ammentavan itsekasvatuksen olevan relevantti vaihtoehto
konsumerismikeskeiselle elämäntavalle ja elämän energeettisistä ja kokemuksellisista
perusteista vieraantumiselle. Tulkitsemme omavaraisuuden tarjoavan mahdollisuuden
konsumerismin passivoivista vaikutuksista irrottautumiseen, aktiiviseen tekemiseen ja
hyvinvoinnin omaehtoiseen kasvattamiseen. Näemme Omavaraopiston omavaraisuusaatteen
tarjoavan konsumerismille eettisesti perustellun ja eksistentiaalisesti mielekkään vaihtoehdon,
jossa piilee merkittävä itsekasvatuksellinen toisin ajattelun mahdollisuus.
Tulkitsemme tutkimuksemme pohjalta itsekasvattajan elämää ylläpitävien ehtojen haltuun
ottamisen lempeänä vaihtoehtona kulutuskulttuurista irrottautumiseen. Perustelemme
omavaraisuusaatteen kehittäjän Lasse Nordlundin lähestymistavan olevan ympäristöfilosofi
Pentti Linkolan kehittämää syväekologiaa lempeämpi ja pedagogisesti taidokkaampi
22
itsekasvatusstrategia vallitsevasta ekologisesti kestämättömästä kulutuskulttuurista
irrottautumiseen.
Asiasanat: itsekasvatus, konsumerismi, omavaraisuus, fossiilimoderniteetti, Martha C.
Nussbaum
23
Ilkka Ratinen: Ilmastokasvatus tarvitsee myös aikuiskasvatusta
Vuoden 2019 aikana tulleet viestit maapallon tilaa ravistavista tekijöistä, kuten
ilmastonmuutoksesta ovat sisältäneet vakavan viestin. Ihmisen toiminnasta joutuvat muutokset
ovat alati kiihtymässä ja suunnan muuttamiseksi tulisi tehdä pikaisia päätöksiä. On arvioitu,
että meillä on noin kymmenen vuotta aikaa merkittävällä tavalla vähentää ilmastopäästöjä, jotta
keskilämpötilan nousu kyettäisiin rajoittamaan turvallisena pidettyyn 1,5 asteen. Koska
ilmastotoimien täytäntöönpanolla on todellinen kiire, pelkästään yleissivistävässä koulussa
annettu ilmastokasvatus ei enää riitä.
Pohdin tässä puheenvuorossa, millaisia näkökulmia tulisi ottaa huomioon aikuisille
suunnatussa ilmastokasvatuksessa. Käyn läpi kasvatukseen vaikuttavia tekijöitä
transformatiiviseen oppimiseen perustuvan ilmastokasvatuksen prosessimallin avulla. Mallissa
keskiössä on ilmastokasvatuksen toteutuminen jossakin valitussa järjestelmässä, kuten
yrityksessä. Mallin mukaisessa oppimisessa opitaan asettamaan ilmastonmuutoksen
hillintätavoitteita ja peilaamaan niitä ilmastonkasvatuksen ikkunoiden kautta. Näissä
ikkunoissa keskeistä on ihmiset tiedot, taidot ja tunteet, joita pohditaan monitieteisen ja
tutkivan oppimisen avulla.
Avainsanat: ilmastokasvatus, aikuiskasvatus, ilmastokasvatuksen prosessimalli
24
Jenni Nuorala: Mies ja työ: miesten sukupuoleen liittämät merkitykset
miesvaltaisilla tekniikan alan työpaikoilla
Suomalaisen työn ja johtamisen muutoksesta puhutaan paljon. Osana laajempaa
yhteiskunnallista kehityskulkua miehenä olon muodot, tai ainakin käsitykset miehistä ja
maskuliinisuuksista, ovat moninaistuneet. Uusi työ ja työn feminisoituminen ovat muuttaneet
työelämän yksilölle asettamia vaatimuksia. Kysyn kriittisessä miestutkimuksessani, miten
ympäristössä tapahtuneet muutokset näkyvät miesvaltaisilla tekniikan alan työpaikoilla
miesten näkökulmasta tänä päivänä?
Suomalainen työ on poikkeuksellisen eriytynyttä. Segregaation myötä työpaikoille syntyneet
tilat ylläpitävät toimialojen ja työpaikkojen omaa suljettua kulttuuria. Työhön liitetään paljon
käsityksiä feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta ja sukupuolta tuotetaan ja muokataan
toiminnan ja vuorovaikutuksen kautta kulloinkin hyväksytyllä tavalla. Tarkastelen
tutkielmassani miten miehet tuottavat sukupuolta ja minkälaisia merkityksiä he liittävät
sukupuoleen työn kontekstissa.
Laadullisen fenomenologis-hermeneuttisen tutkimukseni tavoitteena on lisätä ymmärrystä
ilmiöstä ja moneudesta. Aineistoni koostuu kuudesta miehen teemahaastattelusta sekä
ympäristön havainnoimisesta. Aineistoa tarkastelen sisällönanalyysin avulla
aineistolähtöisesti.
Tutkimuksessa ilmenee, että miehet tuottavat, toistavat ja uusintavat sukupuolta työssä eri
tavoin, usein tiedostamatta. Miehet toivovat esimerkiksi aloille naisia tasapainoittamaan
työyhteisöjä, mutta eivät havaitse segregaation uusintamista omassa toiminnassaan. Miesten
moneus näyttäytyy työpaikkojen kulttuurissa ristiriitaisesti. Muutoksia voi nähdä
johtamiskäytännöissä ja sukupolvien johtamisessa.
Avainsanat: työelämän sukupuolistavat käytännöt, kriittinen miestutkimus, maskuliinisuus,
moneus, johtaminen, uusi työ
25
Korkeakoulupedagogiikka
Tommi Haapaniemi: Pedagoginen johtaminen yliopistossa – näkymättömästä
näkyväksi kehittävällä työntutkimuksella
Yliopistot ovat viime vuosina panostaneet voimakkaasti sekä fyysisten että digitaalisten
oppimisympäristöjen kehittämiseen. Oppimisympäristöillä tarkoitetaan paikkoja, tiloja,
yhteisöjä ja käytäntöjä, jotka edistävät oppimista (Manninen et al., 2007).
Oppimisympäristöjen kehittäminen opiskelijan kasvua ja oppimista kokonaisvaltaisesti
tukeviksi edellyttää myös kokonaisvaltaista johtamista: organisatorista kehittämistä, autenttista
johtajuutta sekä opetuksen pedagogista johtamista (Quinlan, 2014).
Yliopistossa pedagogisella johtamisella on tarkoitettu tulevaisuuteen suuntautuvaa - usein
jaettua - opetuksen johtamista, joka kohdistuu opetussuunnitelmiin ja niiden kehittämiseen,
opetushenkilöstön pedagogisen osaamisen kehittämiseen, opetus- ja oppimateriaalien
turvaamiseen sekä opiskelijoiden oppimisen edistämiseen (Nevgi & Korhonen, 2016).
Pedagoginen johtaminen voi kuitenkin olla yliopistossa heikosti näkyvää ja toimijoilla voi olla
epätietoisuutta siitä, mitä se tarkoittaa toimintana.
Useisiin muihin koulutusorganisaatioihin verrattuna yliopisto-opetukseen ja sen pedagogiseen
johtamiseen liittyy erityispiirteitä: yliopistossa akateemiset johtamistehtävät ovat
määräaikaisia, yliopistolla on opetuksen lisäksi muita perustehtäviä, yliopisto-opiskelijoilla on
vahva rooli opetusta koskevassa päätöksenteossa, yliopiston opetushenkilöstöltä ei
suurimmaksi osaksi edellytetä muodollista tai yhtenäistä pedagogista osaamista, koulutusta tai
kelpoisuutta ja eri tieteenalojen episteemiset kulttuurit näkyvät vahvasti sen toiminnassa.
Väitöskirjatutkimukseni tarkoituksena on kuvata ja analysoida oppimisympäristöjen
kehittämisen pedagogista johtamista sekä siinä ilmeneviä ristiriitoja ja niistä nousevia
kehittämismahdollisuuksia. Toteutan analyysin ja toiminnan kuvaamisen kehittävän
työntutkimuksen teoreettisilla työvälineillä ja menetelmillä, pedagogisen johtamisen
toimintajärjestelmän aktuaaliempiirisen sekä teoria- ja kohdehistoriallisen analyysin avulla ja
hyödyntämällä ekspansiivisen oppimisen teoriaa (Engeström, 1987; Engeström, 1995;
Engeström, 2004).
Toteutan tutkimuksen Itä-Suomen yliopistossa, joka on asettanut oppimisympäristöjen
kehittämisen strategiseksi tavoitteekseen tarjoten siten sopivan ympäristön tutkimukselle.
Tutkimusaineisto muodostuu dokumentaatiosta sekä havainnointi- ja haastatteluaineistoista.
Tutkimuksen aineistonkeruu on parhaillaan käynnissä. Esityksessäni kuvailen
tutkimusasetelmaa ja tutkimuksen vaihetta sekä pohdin kehittävän työtutkimuksen
metodologiaan liittyviä kysymyksiä yliopiston oppimisympäristöjen kehittämisen pedagogisen
johtamisen tutkimuksessa.
26
AVAINSANAT: pedagoginen johtaminen, korkeakouluopetus, yliopistopedagogiikka,
kehittävä työntutkimus, oppimisympäristö
27
Hanna-Kaisa Sulonen: Verkkotutkintoa ammattikorkeakoulussa opiskelevien
formaalit ja informaalit viestintävälineet
Verkko-opiskeluna suoritettavien korkeakoulututkintojen suosio on suuri, ja opiskeluun
kuuluu hyvin tiiviisti ryhmätöiden tekeminen. Mikäli tiedettäisiin, mitä välineitä opiskelijat
ryhmätyöskentelyn yhteydessä tapahtuvaan verkkoviestintäänsä käyttävät, olisi opettajien
mahdollista parantaa verkkoläsnäoloaan niin, että opiskelijoiden oppimista pystyttäisiin
tukemaan paremmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä
verkkoviestintävälineitä opiskelijat keskinäiseen formaaliin ja informaaliin viestintäänsä
käyttävät ja mikä merkitys on sellaisella opiskelijoiden keskinäisviestinnällä, johon opettajat
eivät pääse osallisiksi. Tutkimus kohdistui Hämeen ammattikorkeakoulun liiketalouden
monimuoto-opiskelijoihin, jotka opiskelevat koko korkeakoulututkintonsa verkossa. Tutkimus
tehtiin laatimalla strukturoitu kysely. Kyselyssä oli yksi avoin kysymys, ja vastausprosentti oli
55. Aineisto (n=107) analysoitiin hyödyntämällä kuvailevaa analyysiä, ristiintaulukointia ja
kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Tuloksista kävi ilmi, että kun viestintä eroteltiin viralliseen ja
epäviralliseen, opiskelijat hyödynsivät opiskeluun liittyvään, viralliseen viestintään pääasiassa
oppilaitoksen virallisia viestintävälineitä (sähköposti, Moodle, Microsoft Teams, Skype),
mutta myös Facebook oli hyvin suosittu. Epävirallisessa viestinnässä ylivoimaisesti suosituin
kanava oli Facebook ja toiseksi suosituin WhatsApp. Avoimesta kysymyksestä tehdyn
sisällönanalyysin perusteella 39 prosenttia vastaajista koki, että ryhmätyöt sujuvat paremmin
ja tehokkaammin ilman opettajaa. Muita yleisimpiä syitä sille, miksi opettajia ei haluta
olemaan läsnä keskusteluissa, olivat informaali keskinäisviestintä ja vertaistuki. Tuloksista
voidaan päätellä, että opiskelijat käyttävät eri vuorovaikutusvälineitä sillä perusteella, onko
kyseessä opiskelutehtävään liittyvä formaali vai muuhun kuin opiskeluun liittyvä informaali
keskinäisviestintä. Lisäksi opiskelijoille on tärkeää, että opettaja ei ole läsnä heidän
keskinäisessä viestinnässään, sillä sisällönanalyysin perusteella ryhmätöihin liittyvän
opettajien läsnäolon ei koeta tuovan oppimiseen mitään lisäarvoa. Voidaankin pohtia, tulisiko
verkko-opiskelun olla täysin itsenäistä tai toisaalta sitä, mikä opettajan roolin verkko-
opetuksessa tulisi olla.
Avainsanat: verkko-opiskelu, korkeakouluopiskelu, verkkoviestintä, keskinäisviestintä
28
Raija Erkkilä & Sirpa Perunka: Ammatilliset opettajaopiskelijat tiimiopettajina
opetusharjoittelussa
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, mikä heijastuu ammatilliseen koulutukseen ja
korkeakoulutukseen sekä ammatilliseen opettajuuteen. Muutoksen myötä yhteistyö
ammatillisen opettajan/ammattikorkeakoulun opettajan ja työelämän välillä on yhä
merkityksellisempi opiskelijan ammatillisen kasvun ohjaamisessa. Oulun ammatillisessa
opettajakorkeakoulussa on kehitetty korkeakoulu- ja ammattipedagogiikkaa edellä mainitut
haasteet huomioon ottaen. Toimiminen monissa sisäisissä ja ulkoisissa verkostoissa edellyttää
ammatilliselta opettajalta hyviä vuorovaikutus- ja tiimitaitoja erilaisissa ammatillisissa
kohtaamisissa. Näihin taitoihin hankitaan osaamista ammatillisissa opettajaopinnoissa eri
tavoin. Yksi keskeinen mahdollisuus kehittää vuorovaikutus- ja tiimitaitoja on
opetusharjoittelu.
Tässä esityksessämme tarkastelemme ammatillisiksi opettajiksi opiskelevien kokemuksia
opetusharjoittelun aikaisesta tiimiopettajuudesta. Osa opettajaopiskelijoista on toteuttanut
opetusharjoittelunsa tiimiopettajaparina toimien. Tätä tutkimusta varten, olemme haastatelleet
neljää opettajaopiskelijaa. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten opettajaopiskelijat kokivat
tiimiopettajuuden. Esityksessämme tarkastelemme opettajaopiskelijoiden esille nostamia
ajatuksia tiimiopettajuudesta, sen kriittisiä kohtia, haasteita ja voimavaroja. Pohdimme, mitä
tiimiopettajuus merkitsee kehittymisessä ammatilliseksi opettajaksi.
Aiemmassa tutkimuksessamme olemme tarkastelleet opettajankouluttajien kokemuksia
tiimiopettajuudesta. Tutkimuksemme tuloksena tuli esille neljä toimivan tiimiopettajuuden
avaintekijää. Keskeisiksi avaintekijöiksi hahmotimme aktiivisen osallisuuden, jaetun
asiantuntijuuden, avoimuuden sekä itsetuntemuksen ja siihen liittyen itsesäätelytaidot.
Esityksemme lopussa tarkastelemme opettajaopiskelijoiden kokemuksia suhteessa edellä
mainittuun tutkimukseemme tiimiopettajuuden avaintekijöistä.
29
Inkeri Ruokonen, Lenita Hietanen, Vesa Tuisku ym.: Yliopistojen
opetushenkilökunnan ammatillinen kehittäminen toimintatutkimuksella: viisi
vuotta soitonopetuksen kehittämiskokeiluja
Lapin ja Helsingin yliopistojen luokanopettajakoulutuksen musiikkikasvatusta, erityisesti
soitonopetusta on kehitetty yhteistyössä vuodesta 2015 lähtien. Kehittämiskokeiluissa on
monella tavalla hyödynnetty muun muassa erilaisia blended learning -ratkaisuja, etä-
yhteisopettajuutta ja yleensäkin digitalisaation mahdollisuuksia, esimerkiksi tallentamista
opiskelijoiden omilla mobiililaitteilla. Kokeiluissa sekä niihin liittyvissä tutkimuksissa on
yhtenä tavoitteena ollut kontaktiopetustilanteiden ja opiskelijoiden autonomisten
työskentelyperiodien vuorottelun tarkoituksenmukainen organisointi ja ohjeistaminen.
Tutkimuksella on myös selvitetty, mitä ovat ne soitonopiskeluun ja yleisemminkin musiikin
opiskeluun sekä opettamiseen liittyvät kysymykset, joihin opiskelijat eivät pysty yksilöllisesti
tai yhteisöllisesti itsenäisesti työskennellessään vastaamaan.
Tämän tutkimuksen kohteena on yliopiston opetushenkilökunnan ammatillinen kehittyminen
tutkimus- ja kehittämistoimintaa hyödyntäen. Tutkittavana tapauksena on viisi vuotta kestänyt
toimintatutkimus, joka käsittää Lapin ja Helsingin yliopistojen musiikkikasvatuksen
henkilöstön kehittämiskokeilut tutkimuksineen. Tässä toimintatutkimuksessa on
todennettavissa noin 15 eri sykliä. Sykleistä osa on ajallisesti päällekkäisiä, mutta niistä
muodostuu myös rinnakkaisia syklisiä kehittämiskokeiluja, esimerkiksi blended learning-
kokeilut, vertaisopiskelun kokeilut, video-opiskelun kokeilut sekä kyvykkyyden tutkimus.
Toteutettujen kehittämistoimien ja niihin liitettyjen tutkimusten tulosten perusteella tässä
tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin opetushenkilökunnan ammatillisesta
kehittymisestä Guskeyn (2002) mukaan: Millaisia muutoksia opettajat ovat tehneet käytännön
opetustyöhönsä? Miten opettajien asenteet ja uskomukset ovat muuttuneet? Miten
kehittämiskokeilut tutkimuksineen ovat vaikuttaneet opiskelijoiden oppimistuloksiin?
Tutkimusaineistona ovat kehittämiskokeiluihin liittyvät vertaisarvioidut julkaisut (noin 15
artikkelia), joihin puolestaan aineistoa ovat tuottaneet sekä opettajat että opiskelijat.
Julkaisuissa kuvatut tutkimustulokset analysoidaan sisällönanalyysillä hyödyntäen Guskeyn
(2002) tutkimusta.
Kehittämiskokeilut aloitettiin keväällä 2015. Kehittämis- ja tutkimustyöhön on viiden vuoden
aikana osallistunut Lapin ja Helsingin yliopistoista kaikkiaan kolme yliopistonlehtoria, kaksi
yliopistonopettajaa, yksi tutkija, kaksi tutkimusapulaista, professori sekä satoja
luokanopettajaopiskelijoita. Tämän tutkimuksen kehittämis- ja tutkimuskokeiluista ja
aineistona olevista julkaisuista osa on toteutettu Lapin yliopiston koordinoimassa, Opetus- ja
kulttuuriministeriön vuosina 2017-2020 rahoittamassa ArkTOP-hankkeessa, joka on yksi
Hallituksen kärkihankkeista. Hankkeessa Lapin ja Helsingin yliopistojen yhteinen
musiikkikasvatuksen tutkimus on kohdentunut muun muassa opettajan uranpituiseen
ammatilliseen kehittymiseen, asiantuntijuuden jakamiseen sekä etäopetuksen ja -opiskelun
mahdollistamiseen. Tämän tutkimuksen tulokset julkaistaan ArkTOP-hankkeen raportoinnissa
30
yhtenä mallina yliopiston opetushenkilökunnan tutkimusperustaisesta ammatillisesta
kehittämisestä.
31
Tarja Liinamaa ja Terhi Ek: Varhaiskasvatuksen työyhteisö aikuisen oppimisen
ympäristönä - Opiskelija työyhteisössä jatkuvan oppimisen aktivoijana
Yhteiskunnalliset muutokset edellyttävät varhaiskasvatusalan henkilöstöltä jatkuvan oppimi-
sen valmiuksia ja ammatillisen kehittymisen prosesseja. Tässä tutkimuksessa olemme kiinnos-
tuneita selvittämään, miten jatkuvan oppimisen prosesseja voidaan tukea koulutusvaiheessa
olevien opiskelijoiden ja työelämässä toimivien opettajien ja kasvattajatiimien yhteistyössä.
Varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksessa ohjattu harjoittelu on ymmärrettävissä keskei-senä
koulutuksen oppimisympäristönä, joka mahdollistaa laaja-alaisen oppimisen ja varhais-
kasvatusalan asiantuntijuuden kehittymisen (Liinamaa 2014). Ohjattua harjoittelua voidaan-
kin käsitellä yhtenä työssäoppimisen muotona ja prosessina (mm. Nummenmaa & Virtanen
2002; Tynjälä & Collin 2000). Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen ohjatun harjoittelun
tavoitteena on kytkeä teoria ja käytäntö vastavuoroiseen prosessiin (Liinamaa 2014, 17).
Ohjattu harjoittelu työssäoppimisen prosessina ja ohjaus työssäoppimisen ohjaamisena edel-
lyttävät toimintamalleja, joissa oppiminen nähdään kokonaisvaltaisena, ja siinä huomioidaan
sen konteksti- ja tilannesidonnaisuus sekä sosiaalinen ulottuvuus (mm. Ukkonen-Mikkola &
Turtiainen 2019; Nummenmaa ym. 2002, 91).
Meneillään olevan Yhdessä! Varhaiskasvatuksen harjoittelupäiväkotitoiminnan kehittämis-
hankkeen tarkoituksena on vahvistaa varhaiskasvatusalan ammatillista osaamista ja asiantun-
tijuutta yliopiston, opiskelijoiden, varhaiskasvatuksen työelämän sekä yhteistyöverkostojen
kanssa.
Yhteistyökumppaneina toimivien kehittäjäpäiväkotien kanssa kehitetään harjoitteluohjauk-sen
käytänteitä ja harjoittelun oppimisympäristöjä. Vastuuohjaajien ja kasvattajatiimien oh-
jauskoulutus sekä vertaisoppimisen mahdollistaminen vahvistavat myös opiskelijoiden ja työ-
elämässä olevien opettajien työhön ja alalle sitoutumista.
Tutkimusperustaisen kehittämistyön seuraavassa vaiheessa tarkastelemme työyhteisöjä sekä
opiskelijoiden että varhaiskasvatuksen henkilöstön jatkuvan oppimisen ympäristöinä.
Tutkimuskysymyksiksi ovat hahmottumassa seuraavat aiheet: Mitkä tekijät ja elementit tuke-
vat toimintaympäristössä opiskelijan oppimista? Mitkä tekijät mahdollistavat vaikuttavan ja
vastavuoroisen oppimisen varhaiskasvatuksen ohjatun harjoittelun yhteydessä?
Näiden kysymysten äärelle toivomme työryhmässä keskustelua.
Asiasanat: varhaiskasvatus, aikuisen oppiminen, työssäoppiminen, jatkuva oppiminen,
oppimisympäristöt
32
Orvokki Joki-Pesola, Ulla Nuutinen ja Virva-Liisa Pekkarinen: Ammatillinen
opettajankouluttaja vuorovaikutusosaamistaan kehittämässä
Syksyllä 2017 käynnistyi Opetus- ja kulttuuriministeriön opettajankoulutuksen
kehittämishanke OPEKE – Ammatillisen opettajankoulutuksen uudistaminen. Hanketta
koordinoi HAMK (Hämeen ammattikorkeakoulu) Ammatillinen opettajakorkeakoulu ja
hankkeessa ovat mukana myös neljä muuta ammatillista opettajakorkeakoulua sekä
Taideyliopisto. Hankkeen tavoitteena on uudistaa ammatillisen opettajankoulutuksen koko
jatkumoa: valintaprosessia, oppimista ja ohjausta, työelämäyhteyksiä sekä varmistaa
opettajankouluttajien osaamisen ajantasaisuus.
OPEKE:ssa on viisi erillistä osiota, joista A3-osion tavoitteena on ammatillisen
opettajankouluttajan osaamisen kehittäminen. Tämä artikkeli käsittelee ammatillisen
opettajankouluttajan monimuotoistuvan vuorovaikutuksen -kehittämismoduulia.
Monimuotoistuva vuorovaikutus -moduuliin ilmoittautui 11 opettajankouluttajaa eri
ammatillisista opettajakorkeakouluista. Kokemuksia ja mielipiteitä moduulityöskentelystä
kerättiin sekä Webropol-kyselyllä että kick out -tilaisuudessa toteutetun palautekeskustelun
avulla.
Kerätty materiaali on käsitelty käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teoreettisena
apuvälineenä analyysissä on lisäksi hyödynnetty ammatillisen opettajankouluttajan
asiantuntijuuden arviointi -työkalua.
Kokonaisuudessaan voitiin havaita, että opettajankouluttajilla on todella paljon
vuorovaikutustahoja, joista opettajaopiskelijat ovat vain yksi. Verkostoyhteistyötä tehdään
laajasti ja hyvin monenlaisten kumppanien kanssa.
Opettajankouluttajat kokivat oman vuorovaikutusosaamisensa jatkuvan kehittämisen
tärkeäksi. Moduuliin osallistuminen antoi uusia näkökulmia monikulttuurisuus- ja
verkkovuorovaikutustilanteisiin sekä erilaisiin, muuten haastaviin, vuorovaikutustilanteisiin.
Vuorovaikutusosaaminen vahvistui myös tavallisissa kasvokkain tapahtuvissa tilanteissa.
Osallistujat kokivat saaneensa sekä työkaluja että lisää rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja
opetuksessa ja ohjauksessa.
Työskentely vertaismentorin kanssa koettiin hyödylliseksi. Samoin yhteistyö eri
opettajakorkeakoulujen opettajankouluttajien kanssa mahdollisti kokemusten vaihdon ja
vertaisoppimisen.
Avainsanat: ammatillinen opettajankoulutus, ammatillinen opettajankouluttaja, osaamisen
kehittäminen, monimuotoistuva vuorovaikutus
33
Hanna Vuojärvi, Ella Airola, Sari Melamies ja Heidi Jaakola: Kohti
tulevaisuuden harjoitteluympäristöjä terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa
Terveysalan palvelujärjestelmä on muuttumassa rakenteellisesti tieteen ja digitaalisen
teknologian kehittymisen myötä. Alalla etsitään parhaita käytäntöjä esimerkiksi
moniammatillisen palvelutuotannon, liikkuvien terveyspalveluiden ja etäterveyspalveluiden
tuottamiseen potilasturvallisuuden vaarantumatta. Alaa leimaa myös voimakas
yksityistäminen.
Terveysalan ammattipätevyyksiä säännellään osaamisvaatimuksilla ja alan ammattien
harjoittamista valvotaan terveysalan erityisluonteen, yhteiskunnallisen merkityksen ja
potilasturvallisuuden vuoksi. Terveysalan muutokset edellyttävät myös terveysalan
ammatilliseen korkeakoulutuksen kehittämistä. Yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi ovat
muodostuneet harjoittelut ja erilaiset mahdollisuudet toteuttaa harjoitteluja. Harjoittelu
autenttisessa potilastyössä on pakollinen osa opiskelua ja sen ajankohtaiset kehittämisteemat
liittyvät esimerkiksi opinnollistamiseen, moniammatillisuuteen ja digitaalisen teknologian
käyttöön. Harjoittelujen järjestämiseen liittyviä jo tunnistettuja käytännön haasteita ovat
esimerkiksi puute harjoittelupaikoista sekä harjoittelujaksojen pirstaleisuus, jolloin opiskelija
ei saa tarvitsemaansa osaamista sen aikana. Harjoittelupaikat eivät myöskään aina voi tarjota
tavoitteita vastaavia oppimiskokemuksia, eikä niissä välttämättä pääse harjoittelemaan
tulevaisuuden terveyspalveluiden toimintatapoja.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata, millainen on terveysalan
ammattikorkeakoulutuksen harjoittelujen nykyinen tilanne harjoittelusta vastaavien
näkökulmasta. Tavoitteena on kuvata myös se, millaisia tulevaisuuden kehittämishaasteita
terveysalan korkeakoulusta tarjoavissa oppilaitoksissa on tunnistettu. Tarkastelun kohteena
ovat käytössä olevat erilaiset harjoitteluympäristöt, harjoitteluun liittyvät digitaaliset
teknologiat, sekä meneillään tai suunnitteilla olevat kehittämishaasteet
harjoitteluympäristöihin tai harjoittelun ohjaukseen liittyen. Tutkimus on osa HARKKA-
hankkeen toimintaa. Hankkeen tavoitteena on kehittää terveysalan korkeakoulututkintoon
johtavan koulutuksen harjoittelukäytänteitä, harjoitteluympäristöjä ja harjoittelun ohjausta
varmistamaan opiskelijoiden sujuva siirtyminen työelämään.
Tutkimuksen aineisto kerättiin verkkokyselynä Webropol-ohjelmistolla touko-kesäkuussa
2019. Kysely jaettiin sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneusalan (SOTELIKA) -verkoston
sähköpostilistan kautta kaikkiin terveysalan ammattikorkeakoulutusta järjestäviin
oppilaitoksiin. Kyselyyn vastasi 61 vastaajaa eri koulutusohjelmista. Tutkimuksen
havaintoyksikköjoukko on näyte harjoittelujen koordinaattoreista. Koordinaattoreista ei ole
olemassa valtakunnallista listaa, jonka kautta kaikki koordinaattorit olisi mahdollista tavoittaa,
eikä perusjoukon koosta myöskään ole tarkkaa tietoa. Kyselyn tavoitteena ei kuitenkaan ollut
tilastollisesti yleistettävien tulosten saaminen, vaan kartoittaa työharjoittelun nykytilaa
terveysalan ammattikorkeakoulutuksessa. Kysely toteutettiin hankkeen alkuvaiheessa ja
tavoitteena oli tuottaa tietoa seuraavien kehittämistehtävien määrittelyyn.
34
Tutkimuksen aineisto koostuu kyselylomakkeen avointen kysymysten vastauksista. Aineisto
analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin ja alustavat tulokset esitetään
konferenssissa.
35
Hanna Vuojärvi & Sirpa Purtilo-Nieminen: Opettajaopiskelijoiden käsityksiä
ikäihmisten oppimisesta ja mediakasvatuksesta
Medialukutaidolla tarkoitetaan kykyä käyttää, ymmärtää, arvioida ja tuottaa erilaisia
mediasisältöjä ja sitä pidetään yhtenä keskeisistä kansalaistaidoista kaikissa ikäryhmissä.
Ikäihmisten medialukutaitoihin liittyvät sisällöt ovat kuitenkin toistaiseksi puuttuneet
aikuisopetukseen ja -koulutukseen suuntautuvista opettajan pedagogisista opinnoista. Lisäksi
on tunnistettu tarve kehittää ikäihmisille suunnatun, mediataitojen edistämiseen tähtäävän
koulutuksen pedagogiikkaa.
IkäihMe-kehittämishankkeessa tuotetaan ja testataan erillisten opettajan pedagogisten
opintojen opiskelijoille suunnattu tutkimusperustainen opintojakso ikäihmisten
mediakasvatukseen liittyen. Kehittämistyötä tehdään design-perustaisen tutkimuksen
periaatteiden mukaisesti sykleissä, jota koostuvat suunnittelu-, toteutus- ja analyysivaiheista.
Suunnitteluvaiheessa on toteutettu systemaattinen kirjallisuuskatsaus aiemmin toteutetuista ja
tutkimusartikkeleissa raportoiduista ikäihmisten medialukutaidon koulutuksista.
Kirjallisuuskatsauksen tuloksista käy ilmi, että suurin osa koulutuksista kohdistui digitaalisten
laitteiden, teknologioiden ja medioiden käyttöön. Huomattavasti harvemmin
koulutuskokeiluilla pyrittiin tukemaan ikäihmisten taitoja ymmärtää ja tuottaa mediasisältöjä.
Pedagogisten ratkaisujen kannalta keskeisinä aiemmissa tutkimuksissa pidettiin esimerkiksi
tarvelähtöisyyttä, oppimisprosessin sosiaalista tukea, pienryhmissä tapahtuvaa koulutusta ja
tavoitteellisuutta. Hyviä kokemuksia on saatu myös vertaisoppimisesta sekä sukupolvien
välisestä oppimisesta. Suunnitteluvaiheessa on järjestetty myös ikäihmisten medialukutaitojen
työpajoja, joiden tulosten kautta myös ikäihmiset itse saavat äänensä kuuluviin heille
suunnatun koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Opintojakson pilotointivaihe on käynnistymässä joulukuussa 2019. Ennen opintojakson alkua
ja ikäihmisten mediakasvatuksen sisältöihin ja menetelmiin perehtymistä opettajaopiskelijoita
pyydettiin kirjoittamaan ennakkotehtävänä kuvaus omista käsityksistään ikäihmisten
mediakasvatukseen ja oppimisen ohjaukseen liittyen. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on,
millaisia sisältöjä, opetus- ja ohjausmenetelmiä opiskelijat pitävät tärkeänä ennen
opintojaksolle osallistumista. Kysymme myös, minkälaisia sisältöjä ja ohjausta
opettajaopiskelijat itse toivovat aiheeseen liittyen. Ennakkokäsitysten sekä sisältö- ja
menetelmätoiveiden kuvaamisen kautta opettajaopiskelijat osallistetaan mukaan kurssin
suunnitteluun design-perustaisen tutkimuksen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimuksen aineisto koostuu 20 erillisissä opettajan pedagogisissa opinnoissa opiskelevan
opiskelijan kirjoitelmasta. Tekstiaineisto on analysoitu fenomenografisen analyysin
menetelmin ja esityksessämme tarkastelemme analyysin alustavia tuloksia.
36
Pigga Keskitalo & Satu-Maarit Frangou: Reindeer herding studies in digital
learning environments
The legislative reform of vocational education has necessitated the renewing of several study
programmes, reindeer herding study programme being one of them. We present the second
cycle of design-based research that seeks to develop a vocational reindeer herding study
program in Lapland, Finland. The research is part of Arctic Pedagogy II - the Sámi Education
Digital Network Project, in collaboration with the University of Lapland and Sámi Vocational
School. The objective of the project is to find meaningful and motivating ways of using digital
tools in the reindeer herding study program, in which practical training in authentic
environment plays a significant role. Therefore, we lean on Sámi pedagogical approach that
highlights the consideration of diverse sociocultural background of the students, as well as the
ecocultural learning environment.
We held collaborative workshops for the reindeer herding students in order to construct a
digital personal learning environment for each student in a form of a website in which the
student can demonstrate his/her learning and competencies with photographs, reflections and
learning diaries. The Triple E Framework was used to reflect on the participants’ views on the
workshops and their content, which were collected with a questionnaire and verbal group
reflection at the end of the workshop. The findings guided the further refinement of the
reflective model of vocational Sámi pedagogy.
Keywords: reindeer herding studies, educational design research, Sámi pedagogy, Triple E
Framework, reflective model of vocational Sámi pedagogy
37
Sirpa Perunka & Iiris Happo: Ammatillisten opettajaopiskelijoiden käsityksiä
ohjauksesta osaamisperustaisessa opettajankoulutuksessa
Oulun Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa on toteutettu osaamisperustaista koulutusta
vuodesta 2016 lähtien kaikkien opiskelijoiden opinnoissa. Opinnot toteutuvat opiskelijan
osaamistarpeesta lähtevänä henkilökohtaisena osaamisen kehittymisen prosessina.
Koulutuksen osaamisperustainen toteutus edistää opiskelijan ohjauksen yksilöllisyyttä ja
vahvistaa ohjausprosessin dynaamista luonnetta. Siksi yhtä ainoaa, jokaiseen tilanteeseen
sopivaa ratkaisumallia ei ole, vaan ohjaustilanteet vaihtelevat koko ajan. Ohjauksen tavoite on
tukea opiskelijaa saavuttamaan vaadittava osaaminen ja kehittymään autonomiseksi toimijaksi.
Ohjaus edellyttää myös sekä korkeakoulupedagogisen että ammattipedagogisen näkökulman
huomioimista.
Yksi keskeinen kulmakivi ammatillisen opettajakorkeakoulun osaamisperustaisessa
koulutuksessa on opiskelijoiden osallisuus omien opintojensa suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija voi aidosti vaikuttaa siihen, miten, missä ja milloin hän
hankkii osaamista ja osoittaa saavutetun osaamisensa. Se, miten paljon osallisuutta
mahdollistetaan, tuo näkyväksi myös sen, miten korkeakoulu ymmärtää
osaamisperustaisuuden ja toimeenpanee koulutuksen. Osaamisperustaisuus voi ilmetä
pelkästään osaamiskirjoituksena ja osaamispuheena, mikä tulee näkyväksi kirjoitetussa
opetussuunnitelmassa ja opettajien kertomuksissa ja puheissa. Toisessa ääripäässä se on
opiskelijoiden osallisuutta edistävä ja henkilökohtaistamiseen perustuva osaamisperustainen
koulutus, mikä tulee näkyväksi osaamislähtöisinä opetus-, ohjaus- ja oppimistekoina.
Tässä esityksessä tarkastelemme ammatillisiksi opettajiksi opiskelevien käsityksiä
osaamisperustaisen opettajankoulutuksen ohjauksesta. Aineisto on kerätty haastattelemalla
ammatillisia opettajaopiskelijoita vuosien 2017-2019 välisenä aikana. Keskeinen
tutkimuskysymys haastatteluissa oli, millaisia käsityksiä opettajaopiskelijoilla on
osaamisperustaisen opettajankoulutuksen ohjauksesta. Tarkastelemme esityksessämme
opettajaopiskelijoiden esille nostamia ajatuksia osaamisperustaisista opinnoista ja ohjauksesta.
Pohdimme myös, miten ohjauksessa siirrytään osaamispuheesta kohti opiskelijan
osaamistarpeesta rakentuvaa henkilökohtaista kehittymisen prosessia.
Avainsanat: osaamisperustaisuus, osaaminen, ohjaus, henkilökohtaistaminen, ammatillinen
opettajankoulutus, osallisuus
38
Korkeakoulut & korkeakoulutus murroksessa
Inka Hirvonen: Siirtymä narratiivis-diskursiivisesti luettuna
Kriittisessä väitöstutkimuksessa tarkastellaan laadullisen seuranta-aineiston avulla eri aloja ja
eri opintojen vaiheita edustavien yliopisto-opiskelijoiden työllistettävyyttä ja siirtymien kautta
rakentuvia koulutus- ja työelämäpolkuja sekä asemoitumista työmarkkinoille. Alkuhaastattelut
(N=30) toteutettiin keväällä 2017 ja seurantahaastattelut (n=20) keväällä 2019. Haastatteluiden
teemat liittyivät muun muassa opiskeluun, valmistumiseen, perhetaustaan ja työkokemukseen.
Sekä alku- että seurantahaastattelut olivat kestoltaan 1,5-4 tuntia.
Kasvatustieteissä koulutuksesta työelämään siirtymä on ollut keskeinen tutkimuksen kohde,
mutta siirtymää on usein tarkasteltu normatiivisina elämänkulun siirtyminä. Esityksessä
alustavan analyysin pohjalta siirtymää lähestytään pienissä kertomuksissa rakentuvana
moniulotteisena prosessina. Siirtymä voi viitata konkreettiseen siirtymään koulutuksesta
työelämään tai työpaikasta toiseen, mutta myös liikettä tai muutosta, joka heijastuu
asemoitumisessa työllistettävyyteen. Haastatteluaineiston avulla illustroidaan, kuinka
siirtymää merkityksellistetään suhteessa työllistettävyyteen haastattelupuheessa
vuorovaikutuksen näkökulmasta.
Avainsanat: siirtymä, työelämä, työelämäpolku
39
Kristiina Ojala & Ulpukka Isopahkala-Bouret: ”Ura on jonkinlainen
menestyksen mitta”: YAMK-tutkinnon suorittaneiden toiveet ja toteutuneet
urapolut
Tänä päivänä työurat ovat yhä henkilökohtaisempia projekteja, joita rakennetaan monista eri
elementeistä ja erilaisia etenemisen reittejä tunnustellen. Samalla muutoksessa oleva työelämä
edellyttää työntekijöiltä korkeaa osaamista ja sen jatkuvaa kehittämistä.
Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden, työelämässä mukana olevien ammattilaisten on
mahdollista kehittää osaamistaan ja työuraansa opiskelemalla maisteritasoinen ylempi
ammattikorkeakoulututkinto (YAMK-tutkinto). Korkeasti koulutettuina tutkinnon suorittaneet
odottavat saavansa uusia taloudellisia, ammatillisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia
työmarkkinoilla. Heidän työuransa saavat uudenlaisia merkityksiä valmistumisen jälkeen.
Aikaisemmin olemme analysoineet minkälaisilla urilla YAMK-tutkinnon suorittaneet
valmistumisensa jälkeen jatkavat (Ojala, Isopahkala-Bouret & Varhelahti, arvioitavana).
Tutkimuksemme mukaan valmistumisen jälkeen tyypillisimmät urapolut ovat: nousujohteinen
työura, uudistuva työura, yrittäjyystyöura, jatkuva työura ja epävakaa työura. Emme
kuitenkaan tiedä paljoakaan siitä, miksi joku valitsee tietyn tyyppisen polun valmistumisen
jälkeen.
Tässä esityksessämme tarkastelemme erityisesti liiketalouden alalta tradenomi (YAMK)
tutkinnon suorittaneiden urapolkuja sekä niihin liittyviä toiveita ja valintoja. Syvennämme
aiempaa urapolkumalliamme tuoreen, vuonna 2019 kerätyn haastatteluaineiston (N = 10)
avulla. Millaisena tutkinnon suorittaneet mieltävät valmistumisen jälkeisen uransa ja
uratavoitteensa? Mitä ura heille ylipäätään merkitsee? Laadullista aineistoa analysoidaan
teoriaohjaavasti uratyypittelyä hyödyntäen. Tutkimus antaa uudenlaista näkökulmaa tutkinnon
suorittaneiden mahdollisuuksista työmarkkinoilla ja erityisesti opintojen merkityksestä
tradenomi (YAMK) –tutkinnon suorittaneiden myöhemmälle työuralle.
Tutkimus liittyy hankkeeseen Korkeakoulusta valmistuneiden työllistettävyys ja sosiaalinen
positioituminen työmarkkinoille (HighEmploy; https://www.uef.fi/web/highemploy/home).
Avainsanat: urapolut, työurat, työmarkkinat, ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot,
tradenomit (YAMK)
40
Harri Kukkonen & Hannu L.T. Heikkinen: Miten ammattikorkeakoulut kantavat
vastuunsa elämän sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä?
Esitelmässä pohditaan ammattikorkeakoulujen näkökulmasta Aikuiskasvatuksen
tutkimuspäivien keskeistä kysymystä: mitä on ’elämän kestävä vastuu’? Esitys perustuu
Aikuiskasvatus-lehden 4/2019 artikkeliin (Heikkinen & Kukkonen 2019), jossa pohditaan
ammattikorkeakoulujen roolia korkeakoulukentässä.
Lain mukaan ammattikorkeakoulun tehtävä on tuottaa elinkeino- ja muun työelämän
tarvitsemia osaajia työmarkkinoille. Siksi niistä käytetään myös nimitystä
työelämäkorkeakoulu. Ammattikorkeakoulun tehtävä on tulkittu lain pohjalta usein varsin
välineellisestä näkökulmasta. Mitä seuraa, jos jätetään vähälle huomiolle hyvinvointiin,
ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja ekologiaan liittyvät ilmiöt, joita kohtaamme sekä työssä että
arkielämässä? Jos koulutus rajautuu työtehtävien osaamiseen, se ei anna valmiuksia ymmärtää
laajempia työelämää, yhteiskuntaa ja maailmaa koskevia kysymyksiä. Koulutuksen
kapeneminen saattaa välillisesti lisätä myös asenteiden kärjistymistä, vihapuhetta ja
populististen poliittisten liikkeiden suosiota.
Kasvava huoli elämänmuotomme kestävyydestä edellyttää laajaa näkemystä
ammattikorkeakoulusta. Tässä esitelmässä käytämme perustana Aristoteleen klassista erottelua
tiedon muodoista sekä Jürgen Habermasin teoriaa tiedon yhteiskunnallisista intresseistä, kun
tarkastelemme ammattikorkeakoulun tehtävää, yhteiskuntavastuuta ja maailmasuhdetta.
Näihin perustuen esittelemme kaksi lähestymistapaa ammattikorkeakouluun: rajatun ja laajan.
Rajatussa näkemyksessä korostuu käytännöllinen tieto, välittömiä käytännön sovelluksia
tuottava tutkimus sekä tekninen ja osin praktinen tiedonintressi. Tällöin ammattikorkeakoulun
toiminnassa korostuu lokaali kontekstuaalisuus eli lähialueen talouden ja työelämän kontekstit.
Laaja näkemys puolestaan perustuu globaaliin kontekstuaalisuuteen: toiminnassa huomioidaan
myös yhteiskunnalliset haasteet ja tulevien sukupolvien hyvinvointi. Viime aikoina ovat
korostuneet myös kysymykset ympäristöstä ja maapallon ekologisesta tulevaisuudesta.. Laajaa
näkemystä ammattikorkeakoulusta kuvaamme myös ekososiaalisen sivistyksen käsitteen
avulla (Värri 2018; Salonen & Bardy 2015).
Lähteet:
Heikkinen, H. & Kukkonen, H. 2019. Ammattikorkeakoulu toisin ajateltuna. Aikuiskasvatus
39 (4), 264-275.
Salonen, A. O. & Bardy, M. (2015). Ekososiaalinen sivistys herättää
luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus 35(1), 4–15.
Värri, V-M. (2018). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.
41
Maija Korhonen, Heli Mutanen, Katri Komulainen, Päivi Siivonen & Ulpukka
Isopahkala-Bouret: Korkeasti koulutetut nuoret aikuiset ja itsen rakentaminen
arvokkaaksi työntekijäsubjektiksi
Esityksessä tarkastelemme, miten korkeasti koulutetut nuoret aikuiset rakentavat itsestään
työntekijäsubjektia (Farrugia 2019), jolla on arvoa työmarkkinoilla, ja millaista käsitystä
työelämästä he samalla luovat. Erittelemme tulkintoja suhteessa post-fordistiseen työvoiman
tuottamiseen ja hallintaan, johon liittyy ”työllistettävyyden” eli yrittäjämäisyyden ja
joustavuuden vaade sekä ideaali ”tulla joksikin” työn kautta. Tutkimus on osa laajempaa,
kaupallisen alan korkeasti koulutettujen koulutus- ja työpolkuja käsittelevää HighEmploy -
tutkimushanketta (2018-2022), jossa on haastateltu noin 60 yliopistosta ja
ammattikorkeakoulutusta eri tutkinnoilla valmistunutta/valmistumassa olevaa henkilöä.
Keskitymme parikymppisten nuorten aikuisten haastatteluihin, joita analysoimme
narratiivisesti eritellen haastateltavien kerronnallisia tapoja jäsentää itseään ja työelämää.
Työelämä näyttäytyy haastateltaville areenana, jossa menestyminen on ”itsestä kiinni”.
Valtaosa jäsentää itseään työntekijöinä prekaarin työelämän tulkintakehyksessä ja mieltää
työelämän ”huokoisen” prekaarin (Jokinen 2019) tulkinnan mukaisesti mahdollisuuksien
kenttänä – tilaisuuksina itsen kehittämiseen, uusiin haasteisiin ja kyllästymisen torjumiseen.
Haasteltavien tulkinnoissa työn pitää olla innostavaa, ”oman näköistä”, joustavaa ja rentoa.
Ajatus perinteisestä ”urasta” näyttäytyy vieraana. Osa haastateltavista sanoittaa prekaariin
liitetyn epävarmuuden ja huolen liittyen esimerkiksi nuorena ja kokemattomana
työllistymiseen, mutta tällöinkin itse useimmiten asemoidaan menestyjäksi.
Tulkinnoissa korostuu minän muokkaaminen työelämän tarpeisiin. Itsen brändääminen ja
markkinointi näyttäytyvät minän muokkaamisen käytäntöinä ja itsehallinnan hyveinä. Osa
haastateltavista kuitenkin kritisoi näitä käytäntöjä neuvotellessaan siitä, eikö tutkinto ja
työkokemus riitä. Jotkut kultivoivat työntekijäpersoonaansa vapaa-ajan kiinnostusten ja
”projektien” kautta, mikä ilmentää post-fordistiselle työeetokselle ominaista koko elämä töihin
-ajattelua. Haastateltavat punnitsevat omaa työmarkkina-arvoaan myös vertaamalla itseään
opiskelutovereihin, kollegoihin ja toisenlaisen (korkeakoulu)tutkinnon suorittaneisiin, jolloin
rakentuu ikää ja tutkintoja koskevia hierarkioita.
42
Ulpukka Isopahkala-Bouret, Päivi Siivonen, Nina Haltia & Hanna Nori:
Aikuisten korkeakoulututkinnon suorittajien neuvottelua iästä ja
työllistettävyydestä
Esityksessä tarkastelemme kuinka aikuisena yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa ylemmän
korkeakoulututkinnon suorittaneet asemoivat itseään suhteessa ikä- ja
työllistettävyysdiskursseihin. Aikuisten tutkintotavoitteista korkeakouluopiskelua kehystää
vahvasti työelämän odotukset ja kulttuuriset käytännöt, joiden mukaan asemaa ja arvostusta
työelämän hierarkioissa määrittää koulutustausta. Iän ja työllistettävyyden suhde on
monimutkainen ja moniulotteinen ilmiö. Erityisesti naiset kohtaavat ikään liittyviä
ennakkoluuloja. Aikuisena suoritettu tutkinto voi kuitenkin toimia resurssina iästä ja
työmarkkina-asemasta käytävissä neuvotteluissa. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa, kuinka
aikuisena tutkinnon suorittaneet positioivat itseään yhtäältä suhteessa nuorempiin
opiskelijoihin ja toisaalta saman ikäisiin, työelämässä toimiviin ammattilaisiin, jotka ovat
hankkineet koulutuksensa jo nuorena eivätkä ole lähteneet opiskelemaan uutta tutkintoa.
Tutkimuksemme teoreettinen viitekehys ammentaa iän sosiologiasta ja
kulttuurintutkimuksesta. Tällöin ikää ei lähestytä vain kronologisten vuosien summana, vaan
paljon monimuotoisempana ja monimerkityksellisempänä asiana. Ikämäärittelyjä ei myöskään
pidetä neutraaleina ja harmittomina, vaan pyritään tuomaan esiin, kuinka sosiaaliset normit
asettavat eri-ikäiset toimijat erilaisiin arvolatautuneisuuteen asemiin – niin yhteiskunnassa
yleisesti kuin myös työelämän erityisissä käytännöissä. Kategoriat ”nuori” ja ”vanha”
assosioituvat erilaisiin asioihin ja arvottavat ihmisiä eri tavoin, eri tilanteissa. Yleensä nämä
ikänormit ovat niin itsestään selviä ja luonnollistuneita, että niihin ei arjessa kiinnitetä
huomiota. Mutta jos joskus joutuu tilanteeseen, jossa kokee olevansa jollain tavalla ”väärän
ikäinen” eli poikkeaa totutusta ikänormista, se synnyttää usein tarpeen pohtia omaa ikäänsä ja
sen merkitystä.
Tämä tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Itä-Suomen ja Turun yliopiston
Korkeakoulusta valmistuneiden työllistettävyys ja sosiaalinen positioituminen työmarkkinoille
konsortiohanketta (2018-2022, https://www.uef.fi/web/highemploy)
43
Karin Filander: Yliopistojen uusi normaali ja uudenlaiset kunnian ja häpeän
kentät
Appreciative leadership and managemewnt (ALM) (Bjerg & Staunaes 2011) eli arvostava ja
palkitsevan johtamisen periaate perustuu johtamiseen tunteiden kautta. Kysymys on
mielentilojen ja halujen hallinnasta ja tietoisesta tuottamisesta työorganisaatioissa, jossa
pyritään äärimmäiseen tehokkuuteen sekä työntekijöiden koko persoonan potentiaalien
hyödyntämiseen. Affekteihin vetoavan johtamisen odotetaan ohjaavan tutkijoita ja opettajia
tavalla, joka saa heidät ponnistelemaan äärimmilleen kaikki potentiaalinsa työhön sitouttaen
juuri johdon haluamaan suuntaan. Nykyisen johtajakeskeisyyden tuloksena yliopistoissa on
rakentunut tunteisiin vetoava affektiivisuuden ja syvenevän byrokratisoitumisen elementtejä
yhdistävä yliopistojohtamisen kulttuuri, joka kannustaa ja houkuttelee mutta samalla myös
konkreettisesti pakottaa yhä kärjistyneempään kilpailullisuuteen. Tässä paperissa tuodaan
esille siirtymiä, joka johtaa omaksi koetusta autonomisesti ohjautuvasta yliopistotyöstä yhä
selvemmin ulkoisesti ohjautuvaan ja työnjohdollisesti johdettuun tutkijan ja opettajan työhön,
jossa tutkijasta on tehty yhä selvemmin hallinnon ja johdon henkilöstöresurssi ja pelkkä
työvoima, joka on menettänyt työn autonomista tilaansa ja edellytyksiä työn sisällölliselle
mielekkyydelle ja henkiselle koherenssille. Aineistona käytetään tapausaineistoja, jotka on
koottu eräänlaisella kauhukokemusten jakamisen metodilla eri yliopistoista vuosien 2012-2019
aikana.
44
Maarit Virolainen, Anne Virtanen, Päivi Tynjälä, Hannu L.T. Heikkinen, Sirpa
Laitinen-Väänänen & Anssi Mattila: Ammattikorkeakoulujen
työelämäyhteistyö ja työkokemuksesta oppimisen järjestelyt –
ammattikorkeakouluopettajien näkökulma
Korkeakoulujen ja työelämän yhteistyön merkitys on viime vuosina korostunut. Yhteistyö
nähdään korkeakouluille keinona työelämän muutosten mukana pysymiseen ja
yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, sekä työelämän innovatiiviseen kehittämiseen. Yhteistyö
työelämän kanssa mahdollistaa korkeakouluille ajantasaisen tiedon työtehtävistä, -
menetelmistä ja osaamisvaatimuksista. Opiskelijoille kehittämishankkeet, projektit,
harjoittelut ja opinnäytetyöt antavat väylän työkokemuksesta oppimiseen ja edistävät
työllistymistä.
Työkokemuksesta oppimisen merkitys tutkimuskohteena on kasvanut erityisesti 1990-luvulta
alkaen. Tutkimuksellisesti työelämäjaksoilla oppimista osana korkeakouluopintoja on
jäsennetty monilla malleilla. Esimerkiksi (Tynjälän) integratiivisen pedagogiikan malli (IP -
malli) korostaa asiantuntijatiedon eri muotojen yhdistämistä työssäoppimisjaksoilla, ja kuinka
työkokemuksesta oppimisen yhteydessä voidaan reflektoida ja eksplikoida käsitteellistä,
kokemuksellista, itsesäätelytietoa sekä sosio-kulttuurista tietoa. Vastaavasti (Tynjälän) työssä
oppimisen kokonaismalli puolestaan nostaa esille työssäoppimisen prosessiluonteen ja
oppimistulosten riippuvuuden opiskelijan ja työyhteisön ominaisuuksista. Tiedon tulkinnallista
rakentelua sen soveltamissyhteyksissä korostava (Evansin) malli puolestaan painottaa
korkeakouluopettajien asiantuntijayhteisöjen merkitystä tiedon ja oppimismenetelmien
valikoinnille, tulkinnalle ja reflektoinnille sekä oppimisen laadulle.
Huolimatta siitä, että korkeakoulujen työelämäyhteistyö on yleistynyt, on yhteistyön opettajien
työhön tuomista muutoksista ja korkeakouluopettajien työelämäyhteistyön luonteesta niukasti
tutkimustietoa. Kuitenkin ymmärrys siitä, miten työelämäyhteistyö jäsentyy osaksi opettajien
työtehtäviä on edellytys työelämäyhteistyön järjestelyjen edelleen kehittämiselle ja yhteistyön
syventämiselle. Tämän esityksen tutkimuskysymyksiä ovat: (1) millainen osa
ammattikorkeakouluopettajien työtä työelämäyhteistyö on, (2) miten työkokemuksesta
oppiminen on pedagogisesti järjestetty, ja (3) miten yhteistyö on korkeakouluorganisaatiossa
toteutettu. Tutkimusaineisto on kerätty touko-lokakuussa 2019 webpropol-kyselynä
Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n jäseniltä, (ammattikorkeakouluopettajilta) osana eAMK- ja
Toteemi-hankkeiden aineistonkeruuta. Toteemi- ja eAMK -hankkeet ovat Opetus- ja
kulttuuriministeriön vuosina 2017-2020 erityisavustuksella rahoittamia laajoja korkeakoulujen
kehittämisen verkostohankkeita.
Kyselyyn vastasi yhteensä yli neljäsataa ammattikorkeakouluopettajaa (N=1995, n=444; eli
vastaajia oli 22,3%). Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä 2020 esitetään alustavia tuloksia
ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyötä tekevien opettajien kokemuksista tähän laajaan
kyselyaineistoon perustuen. Tulokset kertovat yhteistyön yleisyydestä, laajuudesta, luonteesta
ja harjoittelujen pedagogisista ratkaisuista, sekä yhteistyön organisoinnista osaksi
45
ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallisesti määriteltyjä tehtäviä. Näitä tehtäviä ovat yhtäältä
opetus asiantuntijatehtäviin ja alueellista kehittämistä edistävä TKI-toiminta.
Asiasanat: Työelämäpedagogiikka, työkokemuksesta oppiminen, ammattikorkeakoulut
46
Metodologia & metodit
Elina Hakoniemi: Sivistys keinona pysyä kehityksen kärryillä: työväen
sivistystyön kokemukset ja odotukset muutoksesta 1940–1960
Ehdotetussa paperissa Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivien teemaa lähestytään
historiantutkimuksen näkökulmasta. Esitelmä keskittyy sosiaalidemokraattisen työväen
sivistysliikkeen, erityisesti Työväen Sivistysliiton (TSL) sekä Sosiaalidemokraattisen
Puolueen (SDP) piirissä käytyyn keskusteluun tapahtumassa olevasta muutoksesta sekä
sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä tämän muutoksen hallinnassa ajanjaksolla 1940–
1960.
Työväen sivistysliikkeen näkemys sivistyksestä pohjautui pohjoismaisen kansansivistyksen ja
valistuksen perinteeseen, jossa sivistys nähtiin keskeisenä osana yhteiskuntakehitystä.
Analysoin työväen sivistysliikkeen sivistyskäsityksen kehitystä ja muutosta 1940-luvulta
1960-luvulle. Ajanjakso on keskeinen, sillä se oli aktiivisen koulutuskeskustelun ja
koulutusjärjestelmän uudistamisen aikaa.
Sivistyskäsitystä analysoidaan soveltamalla käsitehistorian menetelmiä, erityisesti saksalaisen
käsitehistorioitsija Reinhart Koselleckin temporalisaatioteoriaa ja näkemystä historiallisesta
ajasta. Historiallinen aika koostuu kerroksista. Sen keskeisiä ulottuvuuksia ovat
kokemusavaruus ja odotushorisontti. Kokemusavaruus muodostuu kokemuksista menneestä:
menneisyys ja sen tulkinnat ovat läsnä nykyhetkessä ja ohjaavat toimintaa. Odotukset
tulevaisuudesta puolestaan muodostavat odotushorisontin, joka on toiminnan referenssi.
Koselleckin mukaan käsitteet ovat odotusten ja kokemusten keskiössä.
Sivistysliikkeen koulutuskeskustelun kokemusavaruudessa painottuu muutos, jonka suuntaa
aikalaisten on ollut hankala hahmottaa. Muutoskokemukseen kytkeytyi teknologinen kehitys
ja sen tuoma voimakas muutos sekä työelämässä että vapaa-ajalla, yhteiskuntasuhteiden ja
elämänpiirin muutos, kaupungistumiskehitys – toisin sanoen monet samanaikaiset muutokset,
joiden nähtiin mullistavan yksilöiden elämää.
Keskustelussa keskeiseksi keinoksi hallita muutosta ja pysyä siinä mukana nostettiin sivistys
ja koulutus. Maailma muuttui niin nopeasti, että muutoksessa mukana pysymisen nähtiin
vaativan aiempaa merkittävästi korkeampaa sivistys- ja koulutustasoa kaikilta kansalaisilta,
mutta erityisesti työväestöltä, jonka jo valmiiksi koettiin olevan marginaalinen ryhmä
yhteiskunnassa. Työväen nähtiin erityisesti kaipaavan lisää koulutusta, jotta se ei tippuisi pois
kehityksen kärryiltä kokonaan. Sivistystä ja koulutusta tuli tarjota sekä vapaan
kansansivistyksen että julkisen koulutusjärjestelmän, kuten oppivelvollisuuskoulun ja
ammattikoulutuksen piirissä. Sivistyksestä ja koulutuksesta tuli päivänpolttava aihe,
sosiaalidemokraattinen liike aktivoitui koulutuspolitiikassa, ja näkemys sivistyksen
keskeisyydestä yhteiskunnan kehityksestä heijastui osittain toteutuneeseen koulutusreformiin
1960-luvulla.
47
Kehityksessä on paljon yhtymäkohtia nykytilanteeseen: muutosta tapahtuu, ja se tuntuu osin
hallitsemattomalta ja marginaaleja tuottavalta. Eikö myös nykypäivänä tulisi keskustella
sivistyksen ja koulutuksen merkityksestä muutoksen hallinnassa?
Avainsanat: käsitehistoria, työväen sivistystyö, vapaa kansansivistys, koulutuksen historia,
Reinhart Koselleck
48
Miira Häkkinen: Kahden kentän fenomenografiaa: Opettajien käsitysten
analyysiä Suomen ja Saksan aineistoista
Väitöskirjahankkeessani tutkin Työikäisten maahanmuuttajien kielikoulutusta Suomessa ja
Saksassa. Tällä hetkellä työstän osatutkimusta (Häkkinen & Mikkilä-Erdmann), jossa
paneudun kotoutumiskoulutuksen kielenopetuksen tavoitteisiin ja haasteisiin opettajien
näkökulmasta. Aineistoni koostuu yhteensä 13 opettajan teemahaastattelusta, jotka olen
toteuttanut kenttätutkimuksina opettajien omissa työympäristöissä Suomessa ja Saksassa
heidän työkielellään suomeksi tai saksaksi.
Fenomenografinen tutkimusote tarjoaa tavan lähestyä tiettyä ilmiötä eri käsitysten kautta
sisältövetoisesti, etäännyttäen (analyysissä) kokemukset niiden kokijoista.
Fenomenografisessa lähestymistavassa kiinnostavaa on lisäksi kontekstin merkitys. Millaisen
ajan ja paikan aineistosta muodostetut käsityskategoriat ilmiöstä tuottavat?
Tutkimusasetelmassani konteksti näyttäytyy kahdella eri tavalla. Haastatteluaineiston
analyysistä johdetut kuvauskategoriat hahmottavat kontekstia aikuisten maahanmuuttajien
kielenopetuksen käsityksistä. Näitä analysoidaan yhteisesti sekä suomalaisten että saksalaisten
opettajien haastattelujen kokonaisuutena. Koska aineisto on kerätty kahdesta eri maasta ja
muodostaa vertailuasetelman, on myös kiinnostavaa pohtia, millainen rooli aineiston
konkreettiselle lähtökontekstille muodostuu.
Työskentelyni myötä syntyneet kysymykset kuuluvat: Miten kahden eri kentän opettajien
yhteisesti analysoidut käsitykset ’palautuvat’ omiin taloudellis-poliittisiin ympäristöihinsä?
Miten fenomenografisen analyysin muodostama konteksti suhteutuu kansainvälisen
tutkimusasetelmani konkreettiseen aineistonkeruun kontekstiin; ”maailmaan, kuten se todella
on” (Marton 1986)? Entä millainen painoarvo tälle keskustelulle annetaan fenomenografisesti
orientoituneessa tutkimuksessa, jonka tavoite on kokemusten laadullinen ryhmittely
tietoisuuden avartamiseksi, eikä niinkään yksilöllisten kokemusten taustakonkretiat (esim.
Marton & Booth 1997, ks. myös Åkerlind 2018)?
Näistä vertailevan asetelman mukanaan tuomista ulottuvuuksista fenomenografiseen
tutkimusotteeseen keskustelisin mielelläni empiirisin esimerkein Aikuiskasvatuksen
tutkimuspäivillä 2020 työryhmässä Metodologia ja metodit.
Avainsanat: fenomenografia, kansainvälinen vertaileva tutkimus, teemahaastattelu
49
Heli Karjalainen: Miten tutkia uskonnollista muutosta ja uskollisesta yhteisöstä
irtaantumista elämäkerrallisesti?
Esitykseni liittyy elämäkertatutkimuksen metodologisiin kysymyksiin: pohdin, miten
uskonnollista muutosta ja uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumista voi tarkastella
elämäkerrallisesta näkökulmasta.
Valmisteilla olevassa tutkimuksessani kysyn, millä tavalla uskonnollisesta yhteisöstä
irtaantumisen kokemus kietoutuu elämänkulkuun: millaisia elämäntapahtumia ja -vaiheita
irtaantumisen taustalta voidaan paikantaa, millaisia muutoksia ja miksi uskontosuhteessa
tapahtuu ja miten uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen kokemus asettuu osaksi
uskonnollista elämäkulkua. Esitän, että uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneen uskontosuhde
ja sen muutos näyttäytyvät osana yksilön jatkuvasti kehittyvää narratiivista identiteettiä,
ihmisen sisäistämää ja jatkuvasti kehittyvää uskonnollista elämäntarinaa, jolla luodaan
merkitystä ja tarkoitusta elämälle.
Tutkimukseni on narratiivis-elämäkerrallista tutkimusta. Pyrin ymmärtämään uskonnollisesta
yhteisöstä irtaantuneen yksilöllistä ja muuttuvaa näkökulmaa omaan uskontosuhteeseensa.
Ymmärrän narratiivisen ja elämäkerrallisen tutkimuksen painottavan erityisesti yksilöllisen
kokemusmaailman ymmärtämistä ja kuvaamista. Kyse on siis psykologisesta
elämäkertatutkimuksesta. Psykologisessa elämäkertatutkimuksessa tutkija pyrkii
rekonstruoimaan elämänkerran taustalla oletetun elämäntarinan tutkittavan kuvauksen ja
mielentoimintaa kuvaavan psykologisen tulkintateorian avulla. Tuloksena pitäisi olla tutkijan
tulkitsema ja teoreettisesti perusteltu kuvaus yksilön elämäntarinasta. (Latomaa 2014, 141-
142.)
Tutkimukseni aineisto muodostuu 32 uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneen kirjoitetusta
uskonnollisesta elämänkerrasta. Teoreettisessa viitekehyksessäni hahmotan uskontosuhteen
muotoutumista ja muuttumista Dan McAdamsin (1988, 1991) narratiivisen identiteetin teorian
pohjalta. McAdams esittää elämänkerran pitävän sisällään neljä keskeistä komponentti:
ydintapahtumat (nuclear episodes), ideologiset perustat (ideological settings), imagot
(imagoes) ja generatiivisen käsikirjoituksen (generativity script). Esityksessäni pohdin,
millaisen analyysi- ja tulkintakehikon McAdamsin teorian pohjalta voi luoda, ja miten
uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneiden uskonnollisia elämänkertoja voi tarkastella
McAdamsin tarjoaman viitekehyksen avulla. Lähestymistapani avaa uudenlaisen suunnan
uskonnollisen muutoksen ja uskonnollisesta yhteisöstä irtaantumisen tutkimukseen.
50
Ikonen, Risto & Nenonen, Marja: Kieli, elämismaailma ja jaetut horisontit.
Todellisuuden rakentumisesta lehtiteksteissä
Kielen avulla ihminen tulee osalliseksi ei vain aikalaistensa vaan myös aiempien sukupolvien
kokemuksista. Kieleen tallentuneena yksittäisten ihmisten kokemukset muuttuvat kieliyhteisön
kokemuksiksi. Näin kehkeytyy kieliyhteisön jakama tulkintakehys, luonnollinen asenne, jossa
eri elämäntilanteissa kohdatut ilmiöt ja asiantilat näyttäytyvät itsestään selvyyksinä.
Kieleen kiinnittynyt luonnollinen asenne saa ajan myötä uusia muotoja ja sitä voidaan myös
tietoisesti muokata. Selkeimmin tämä itsestään selvyyksiä tuottava ja maailmaa luonnollistava
kielen toiminto ilmenee tavassa, jolla jonkin todetaan olevan ”luonnollisesti” niin-ja-niin.
Mutta mikä on ”luonnollisen” viimekätinen merkitys? Vastausta hahmottelemme Edmund
Husserlin esittämän elämismaailman käsitteen avulla. Luonnollista asennetta vahvistavien
kielellisten ilmaisujen tarkastelu auttaa myös hahmottamaan muilta oppimisen ehtoja ja rajoja.
Asiasanat: Luonnollinen asenne, luonnollistaminen, Husserl
51
Työelämäryhmä
Outi Ylitapio-Mäntylä, Minna Rossi-Salow, Minna Uitto, Virve Keränen &
Maija Lanas: Toteutuuko säännöt, toimiiko tiimit? Moniammatillisen yhteisen
työn rakentuminen monitoimitaloissa
Esityksessämme tarkastelemme monitoimitaloissa toimivien moniammatillisten työyhteisöjen
yhteisöllisen työkulttuurin rakentumista. Tutkimuksemme pohjautuu työyhteisöjen
kertomuksiin, jotka on tuotettu monitoimitalojen vertaismentorointiryhmien tapaamisissa.
Monitoimitalojen työyhteisöissä kohtaavat opettajat, lastenhoitajat, nuorisotyöntekijät,
ohjaajat sekä terveydenhuollon, hallinnon, ruoka- ja siivoushuollon työntekijät.
Esityksessämme kysymme, miten moniammatillisen vertaismentorointiryhmän osallistujat
kertovat yhteisöllisen työkulttuurin rakentumisesta. Pohdimme miten ryhmien jäsenet kertovat
työyhteisön säännöistä ja tiimityöskentelystä yhteisöllisenä työkulttuurin rakentajana.
Aineisto koostuu kolmen moniammatillisen vertaismentorointiryhmän keskusteluista, joissa
osallistujien määrä vaihteli 5−9 välillä. Jokaisessa ryhmässä oli mukana kaksi mentoria.
Ryhmät tapasivat yhteensä 5−6 kertaa yhden työvuoden aikana, ja jokaisesta ryhmästä on 2−4
tuntia videoaineistoa, josta kertynyttä litteroitua aineistoa yhteensä 10 tuntia. Luemme
aineistoa kerronnallisena - ryhmän tuottamana yhteisenä kertomuksena.
Alustavien tulosten perusteella moniammatillisen työyhteisön yhteiset säännöt ovat jatkuvasti
kertomuksissa toistuva ajatus, jolla yhteistä työkulttuuria yritetään rakentaa. Kuitenkin säännöt
tulevat koko ajan haastetuiksi. Neuvottelu säännöistä tapahtuu usein toimintakauden alussa
osittain virallisesti, mutta myös epävirallisesti arjen tilanteellisissa käytännöissä.
Tiimityöllä pyritään rakentamaan yhteistä työkulttuuria ja yhteisön yhteistä ymmärrystä
moniammatillisesta työstä. Kertomuksissa tulee ilmi erilaiset tiimit annettuina rakenteina,
joiden tarkoituksena on kehittää työyhteisöä. Tiimityöskentely näyttäytyy paradoksina;
toisaalta tiimit on luotu parantamaan yhteisen työn tekemistä ja arjen sujuvuutta. Toisaalta ne
näyttäytyvät arjen kulttuurisena kontrollina ja murentavat yhteistä työtä jääden näin
näennäiseksi yhteistyöksi.
Avainsanat: Säännöt, tiimi, moniammatillisuus, monitoimitalo, kerronnallisuus
52
Taru Lilja, Päivi Pukkila & Jaakko Helander: Työelämän muutokset:
monialainen palvelu ja uraohjaus
Monialaisuus on nähty ratkaisuna palvelurakenteen pirstaleisuuden ongelmiin
työllisyydenhoidossa. Esimerkkinä uudenlaisesta palvelusta on valtakunnallinen, monialainen
Ohjaamo, joka on suunnattu alle 30-vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten työllisyyden
edistämiseksi. Toiminta on koettu merkitykselliseksi, sillä hallitus on sitoutunut vahvistamaan
Ohjaamopalveluja edelleen, ja nyt myös aikuisten Ohjaamokokeiluja on syntynyt ympäri
maata. Työnhakijan urasuunnittelutaitojen kehittymistä, toimijuuden tukemista ja osaamisen
tunnistamisen vahvistamista painotetaan nykyisessä työllisyyskeskustelussa ja myös
Ohjaamoissa tulee olla osaamista tukea asiakasta näissä. Käytännössä asiakkaan uraohjaukseen
osallistuvat Ohjaamoissa kaikki työntekijät, riippumatta taustaorganisaatiosta. Toimiva
monialainen yhteistyö vaatii kuitenkin enemmän kuin palveluiden keräämistä saman katon alle
eikä aito monialaisuus paikoin toteudu Ohjaamoissa. Laatusuosituksia Ohjaamojen
uraohjaukselle ei ole luotu. Lisäksi aiemmat tutkimukset osoittavat, että urasuunnittelutaitojen
tukeminen ei näy Ohjaamotyöntekijöiden käsityksissä uraohjauksesta. Odotukset
ohjauspalvelun asiakkaan toimijuutta kohtaan ovat siis korkealla, mutta ohjauspalveluista saatu
tuki vaihtelee. Esitelmässämme kysymme, miten taustaorganisaatio vaikuttaa monialaisesti
toimivan palvelun työntekijöiden käsityksiin uraohjauksesta ja kuinka yhdenmukaisia
käsitykset ovat. Tarkastelemme kysymystä monialaisen palvelun toimivuuden ja laadun
näkökulmasta. Tutkimuksen tulokset voivat auttaa hahmottamaan kysymyksiä, joita on hyvä
ottaa huomioon aikuisten monialaisia palveluja suunniteltaessa ja kehitettäessä, erityisesti
työllisyydenhoidon näkökulmasta.
53
Heini Ikävalko, Päivi Hökkä, Susanna Paloniemi, Katja Vähäsantanen:
Työelämän tunneosaamisen kehittyminen työyhteisöön kohdistuvan
tunneintervention aikana
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista tunneosaamista työyhteisöön
kohdistuvalla tunneinterventiolla voidaan kehittää. Tutkimus on osa Tunto-hanketta, jossa
tutkittiin tunnetaitointerventiota kahdessa suomalaisessa organisaatiossa. Aikaisempi
työelämän tunnetutkimus on tunnistanut tunteiden merkityksen organisaatioissa ja niiden
sosiaalisissa prosesseissa (Ashkanasy, 2003; Huy, 2011). Tässä tutkimuksessa työelämän
tunneosaamista tarkastellaan sosiokulttuurisen näkökulman kautta. Työelämän
tunneosaaminen nähdään siten kykyinä ja taitoina tunnistaa, ymmärtää ja käyttää tunteita
rakentavasti organisaatiokontekstissa ja organisaation käytännöissä.
Tutkimuksen kysymyksenä on: Millaista työhön liittyvää tunneosaamista tunneintervention
osallistujat kuvaavat tunneintervention aikana ja sen jälkeen? Tutkimuksen aineisto koostuu
yhdestätoista puolistrukturoidusta haastattelusta, havainnoinneista ja kahden kyselyn
avoimista vastauksista. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista temaattista analyysiä
(Braun & Clarke, 2007).
Tutkimuksessa tunnistetaan kolmentasoista tunneosaamista työssä. 1) Yksilötason
tunneosaamista ilmeni tunteisiin liittyvän tiedon ja tunnetietoisuuden lisääntymisenä sekä
uusien opittujen taitojen ja työkalujen muodossa. 2) Työelämän vuorovaikutuksen
tunneosaamista ilmeni asiakkaiden tai työkavereiden kohtaamisissa. Tämä osaaminen piti
sisällään kehittymistä siinä, kuinka vuorovaikutuksen toisen osapuolen tunteisiin kiinnitettiin
huomiota ja kuinka näitä tunteita tunnistettiin sekä opittiin paremmin ymmärtämään
huomioimaan toisen osapuolen todelliset tarpeet vuorovaikutustilanteessa. 3) Työpaikan
käytäntöihin kietoutunut tunneosaaminen sisälsi sen reflektoimista, miten tunteet näyttäytyvät
työpaikan rutiineissa ja käytännöissä.
Tutkimus lisää ymmärrystä tunteiden merkityksestä työpaikalla ja siitä, kuinka työelämän
tunneosaamista voidaan kehittää.
54
Seija Koskela, Auli Sesay & Seija Mäkinen: BASIC-malli aikuisten
uraohjauksen välineenä
Jatkuva oppiminen on ollut oppimiseen ja kouluttautumiseen liittyvän puheen keskiössä jo
vuosikymmeniä. Rinteen hallitus haluaa uudistaa jatkuvan oppimisen ja luoda kattavat
elinikäisen ohjauksen palvelut. Tavoitteena on, että kansalaisilla on oikeus uudistaa ja kehittää
omaa osaamistaan läpi koko elämän ja työuran.
Jatkuvan oppiminen työryhmä (2019) katsoo, että osaamisen kehittämisellä voidaan helpottaa
työvoiman saatavuutta ja kasvattaa työn tuottavuutta. Yksilötasolla parempi osaaminen lisää
työhyvinvointia, avaa uusia työllistymismahdollisuuksia ja mahdollisuuksia uralla
etenemiseen sekä ehkäisee virtaa työttömyyteen ja työvoiman ulkopuolelle.
Jatkuvan oppimisen kontekstit ovat moninaisia ja verkosta löytyviin mahdollisuuksiin voi
eksyä. Yhtenä toimenpide-ehdotuksena Jatkuvan oppimisen työryhmä (2019) esittää, että
palveluiden tulee olla helppokäyttöisiä, jotta mahdollisimman moni voisi käyttää niitä
itsenäisesti. Lisäksi tulee olla saatavilla henkilökohtaista ohjausta ja tukea monikanavaisuus-
periaatteen mukaisesti.
Ohjaamot, joita Suomessa on yli 70, on yksi mahdollisuus, jossa nuorten aikuisten on
mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta ja kehittää omia urasuunnittelutaitojaan.
JAMKissa kehitettiin ohjaamotyöhön soveltuvan ohjauksen BASIC-malli, joka perustuu
Sultanan (2013) määrittelyä mukailevaan uraohjausmääritelmään:
”Uraohjaus on tavoitteellinen prosessi, jossa nuoren urasuunnittelutaidot kehittyvät. Hän
vahvistaa itsetuntemustaan, oppii keräämään ja käsittelemään tietoa koulutus- ja
uramahdollisuuksistaan sekä tekemään niihin liittyviä ratkaisuja erilaisissa muuttuvissa
elämäntilanteissa. Uraohjauksessa myös vahvistetaan nuoren toimijuutta ja tuetaan nuoren
kykyä suunnitella ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan.”
Basic-mallissa on myös havaittavissa ohjauksen kentällä vallitseva Life Design –ajattelu. Sillä
viitataan mm. Savickasin (2005) ajatuksiin uramuuntuvuudesta tai –sopeutuvuudesta.
Tällaisessa ajattelussa korostuu yksilön oma toiminta. Ihminen näyttäytyy alati muuttuvana
yksikkönä ja onnistuminen työelämässä näyttäytyy omista ponnisteluista riippuvana (Autio
2019). Kriittinen näkökulma tällaista ajattelua kohtaan asettaa keskiöön sosiaalisen
oikeudenmukaisuuden kysymykset ja yhteisön merkityksen oppimiselle ja ohjaukselle.
Verkostot ja kuulumiset eri yhteisöihin vahvistavat myös toiminnan mahdollisuuksia ja alueita,
jotka osaltaan kytkeytyvät työllistymiseen, oppimiseen ja merkitykselliseen toimintaan (Autio
2019).
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsitteeseen liittyen olemme uudistaneet BASIC-mallia.
Ymmärrämme uran muuhunkin kuin palkkatyöhön viittaavana työnä ja elinikäisen oppimisen
muunakin kuin työssä tarvittavan osaamisen kehittämisenä. Ura tarkoittaa oppimista ja
merkityksellistä
55
työskentelemistä jonkin asian eteen, oli kyse sitten vapaa-ajasta, palkattomasta työstä tai
palkkatyöstä. BASIC-malliin on lisätty kriittistä reflektiota, joka auttaa tunnistamaan sekä
yksilölliset että rakenteelliset tekijät uran rakentamisessa.
Työpajassa esittelemme BASIC-mallin, joka sopii erinomaisesti aikuisten uraohjauksen
työkaluksi. Toivomme keskustelua siitä, millaisia elementtejä BASIC -malliin tulisi vielä
lisätä, jotta se palvelisi kaiken ikäisten eri puolella maata asuvien ja erilaisista elämäntilanteista
tulevien ihmisten elinikäistä oppimista, urasuunnittelutaitojen vahvistumista ja uran
rakentamista parhaalla mahdollisella tavalla.
56
Hanna-Leena Nygren: Aikuisten käsityksiä teknologiasta
Neljäs teollinen vallankumous tapahtuu kaikilla yhteiskunnan aloilla (Schwab 2016) ja johtaa
työelämän muutokseen: teknologia luo uusia työpaikkoja ja uusia työnimikkeitä (Acemoglu &
Restrepo 2018). Nopea teknologinen vallankumous asettaa vaatimuksia koulutukselle (Schwab
2016), koska teknologiataitoja pidetään työ- ja henkilökohtaisen elämän perustaitoina (van
Deursen & van Dijk 2011). Aikuisten käsityksiä teknologiasta tulisi tutkia ja tunnistaa, koska
käsityksillä on vaikutusta toimintatapaan ja oppimiseen (Cano & Cardelle-Elawar 2004).
Aikuisille, jotka pyrkivät sopeutumaan teknologian käyttöön, tulisi tarjota
suunnitteluperustaista oppimista (design-based learning) (Nygren ym. 2019). Tämän
tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa aikuisten teknologiakäsityksiä, jotta eriarvoistumista
niin työelämässä kuin ihmisten yksityiselämässä voitaisiin ehkäistä.
Haastattelimme 14 ammatillisesti koulutettua aikuista, jotka olivat päässeet
teknologiayrityksen tarjoamaan rekry- tai oppisopimuskoulutukseen. Haastatteluilla pyrimme
saamaan tietoa, 1) Kuinka aikuiset määrittelevät teknologia-käsitteen ja 2) Millaisia
uskomuksia aikuisilla on teknologian hyödyistä ja haitoista? Haastattelut analysoidaan
induktiivisella sisällönanalyysimenetelmällä. Ensisijaisten havaintojen perusteella on selvää,
että aikuisten käsitykset teknologiasta ovat hyvin erilaisia ja epäselviä. He olivat epävarmoja
siitä, miten teknologian käsite määritellään ja mitä teknologia on.
Tämän tutkimuksen toivotaan lisäävän tietoa aikuisten teknologiakäistyksistä. Tutkimusta
voidaan hyödyntää teknologiaosaamiseen tähtäävän koulutuksen suunnittelussa.
Avainsanat: neljäs teollinen vallankumous, työelämän muutos, teknologia, käsitykset
57
Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Susanna Paloniemi ja Eija Räikkönen:
Tunnetoimijuus työelämän inhimillistäjänä
Ammatillinen toimijuus on noussut keskeiseksi käsitteeksi tutkittaessa ja kehitettäessä
ammatillista oppimista ja tuettaessa organisaatioiden muutosta, samalla kun ammatillisen
toimijuuden empiirinen tutkimus on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina (esim. Goller &
Paloniemi, 2017). Lisääntyneestä kiinnostuksesta ja tutkimuksesta huolimatta ammatillinen
toimijuus määritellään usein pääosin intentionaaliseksi, rationaaliseksi ja
tavoitesuuntautuneeksi toiminnaksi, jossa tunteiden merkitystä ei ole otettu huomioon (Hökkä
ym., 2019). Tästä syystä on tullut tarpeelliseksi laajentaa ammatillisen toimijuuden määrittely
kattamaan myös työhön liittyvä emotionaalinen puoli. Tässä esityksessä pohdimme
ammatillisen toimijuuden ja tunteiden välistä yhteyttä a) tarkastelemalla teoreettisesti mitä on
tunnetoimijuus ja b) esittelemällä tunnetoimijuuden mittaamiseksi kehittämämme ja
validoimamme mittarin, joka soveltuu työelämän tunnetoimijuuden tutkimiseen. Empiirinen
aineisto (n=226) on kerätty verkkovälitteisellä kyselyllä terveydenhuollon ja rakennuttamis- ja
kiinteistönhuoltoalan organisaatioissa. Kyselylomakkeen muuttujat on kehitetty nojautuen
tunnetoimijuuden käsitteeseen, jossa sekä tunteet että toimijuus ymmärretään subjekti-
keskeisen sosiokulttuurisen teorian pohjalta (Eteläpelto ym., 2013). Tämä lähestymistapa
korostaa yksilöllisen ja sosiaalisen vastavuoroista suhdetta. Ensimmäisessä vaiheessa
tunnetoimijuuden rakenne analysoitiin eksploratiivisen faktorianalyysin avulla. Sen jälkeen
löydettyä rakennetta tarkasteltiin rakenneyhtälömallinnuksen (ESEM) avulla. Tulokset
osoittivat tunnetoimijuuden rakentuvan kahdesta eri dimensiosta; tunnetaidot työssä ja
tunteisiin vaikuttaminen työssä. Nämä dimensiot olivat erilliset mutta positiivisesti ja läheisesti
yhteydessä muihin työelämään ja emootioihin liittyviin ilmiöihin kuten työnimuun ja
tunneilmapiiriin. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan syventämään ja laajentamaan ammatillisen
toimijuuden teoriaa tarkastelemalla sen yhteyttä tunteisiin. Tunnetoimijuuden mittari tarjoaa
myös uuden työkalun tarkastella ammatillista oppimista ja muutosta organisaatioissa.
Avainsanat: ammatillinen toimijuus, tunteet, tunnetoimijuus, työelämä
58
Susanna Paloniemi, Päivi Hökkä, Heini Ikävalko, Katja Vähäsantanen ja Aku
Nordling: Tunneinterventio henkilöstön tunnetoimijuuden vahvistajana
Tässä TUNTO-hankkeen osatutkimuksessa tarkastellaan rakennus- ja kiinteistönhuollon
organisaation henkilöstön tunnetoimijuutta. Tunnetoimijuudella tarkoitetaan sekä omia
tunnetaitoja että tunteisiin vaikuttamista omassa työssä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään
organisaatiossa toteutetun tunneintervention vaikuttavuutta tunnetoimijuuteen sekä
mahdollisen vaikuttavuuden pysyvyyttä. Kuuden kuukauden aikana toteutettu tunneinterventio
pyrki vahvistamaan osallistujien tunteisiin ja työhön liittyvää osaamista.
Tutkimuskysymyksinä olivat: 1) Millaisena tunnetoimijuus näyttäytyy rakennus- ja
kiinteistönhuollon henkilöstön arvioimana ennen tunneinterventiota, välittömästi sen jälkeen
ja kuuden kuukauden kuluttua? 2) Miten tunnetoimijuuden arviot eroavat tunneinterventioon
osallistuneilla ja ei-osallistuneilla?
Tutkimuksen ensisijaisena aineistona käytettiin sähköistä kyselyaineistoa, joka kerättiin 1)
ennen tunneinterventiota, 2) välittömästi tunneintervention jälkeen ja 3) 6 kk tunneintervention
päättymisen jälkeen. Kyselyssä tunnetoimijuutta mitattiin 5-portaisilla Likert-asteikollisilla
väittämillä, joista rakenneyhtälömallinnuksella jäsentyi kaksi ulottuvuutta: Omat tunnetaidot
ja Tunteisiin vaikuttaminen työssä. Organisaation henkilöstöstä kaikkiaan 54 henkilöä vastasi
kaikkiin kolmeen kyselyyn. Heistä puolet osallistui toteutettuun tunneinterventioon.
Määrällinen aineisto analysoitiin parittaisten t-testien avulla. Lisäksi tutkimuksen aineistona
käytettiin avokysymysten vastauksia, joissa vastaajat (N=24) kuvasivat tunneintervention
merkitystä omassa työarjessaan. Vastaukset analysoitiin temaattisesti.
Vastaajat arvioivat Omat tunnetaitonsa ja Tunteisiin vaikuttamisen työssä varsin korkeiksi jo
ennen tunneinterventiota. Kaikkien vastaajien tunnetoimijuus oli matalimmillaan ennen
tunneinterventiota ja korkeimmillaan välittömästi tunneintervention jälkeen. Tunnetoimijuus
oli edelleen alkutilannetta korkeammalla tasolla puoli vuotta tunneintervention jälkeen.
Tunneinterventioon osallistuneilla Omat tunnetaidot ja Tunteisiin vaikuttaminen työssä
vahvistuivat tilastollisesti merkitsevästi. Tunteisiin vaikuttaminen työssä ulottuvuuden osalta
kasvu oli pysyvää tutkimusjakson aikana. Sen sijaan niillä, jotka eivät osallistuneet
interventioon tunnetoimijuuden arvioiden kasvu ei ollut tilastollisesti merkitsevää. Laadullisen
aineiston tulokset antoivat tukea ja ymmärrystä tunnetoimijuuden ilmenemisestä vastaajien
työarjessa.
Kokonaisuutena voidaan todeta vastaajien tunnetoimijuuden olleen melko vahvaa jo
lähtökohtaisesti ja vahvistuneen edelleen. Tunneinterventioon osallistuminen vahvisti
henkilöstön tunnetoimijuutta ja sen vaikuttavuus näytti mittausajankohtina olevan myös
pysyvää. Tutkimuksen tulosten perusteella tarkastellaan tunteiden merkitystä organisaation
kehittämisessä sekä erilaisten interventioiden mahdollisuuksia ja edellytyksiä näiden
prosessien tukemisessa.
59
Sari Niukkanen: Varhaiskasvatuksen ammattilaisten käsitykset lapsen edusta
varhaiskasvatuksen kontekstissa
Varhaiskasvatusjärjestelmämme on ollut monen hallinnollisen ja sisällöllisen kehittämisen
kohteena ja voimaantulleen varhaiskasvatuslain 1.9.2018 myötä varhaiskasvatus nähdään
vahvana osana suomalaista kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Tutkimukseni käsittelee
varhaiskasvatuksen ammattilaisten käsityksiä ja tulkintoja lapsen edusta varhaiskasvatuksen
kontekstissa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisilla tarkoitan tutkimuksessani
varhaiskasvatuksen opettajia, lastenhoitajia ja varhaiskasvatusyksiköiden johtajia sekä
varhaiserityiskasvatuksen konsultoivia opettajia. Varhaiskasvatuslakiin tehdyt muutokset ja
lapsen etu ovat tulkittavissa toimijasta riippuen eri tavoin ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten
käsitykset ja tulkinnat lapsen edusta vaihtelevat ammattiryhmittäin. Varhaiskasvatustyössä
kaiken keskiössä on lapsi ja lapsen etu, toimijasta riippumatta. Millainen käsitys ja tulkinta
varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on lapsen edusta, sen määritelmästä ja tulkinnasta?
Tutkimusaineistoni koostuu monipuolisista lähteistä, kirjallisuusaineistoista,
varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnatusta kyselystä ja haastatteluista. Tutkimuksen
tavoitteena on saada tietoa, miten lapsen edun käsite ja määritelmä tulkitaan
varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulmista. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana
on mixed method- eli monimenetelmätutkimus, joka yhdistää eri aineistot tuottamalla
mahdollisimman syvälle menevää ymmärrystä lapsen edun käsitteen ja tulkinnan
määritelmästä varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulmista. Monimenetelmätutkimus
mahdollistaa myös prosessimaisen etenemisen tutkimuksen edetessä. Tutkimustuloksista
saadaan tietoa lapsen edun käsitteestä ja määritelmän tulkinnasta varhaiskasvatuksen
ammattilaisten näkökulmista varhaiskasvatuksen kontekstissa. Lapsen etu tulkitaan
näkökulmasta riippuen erilaisin linjauksin ja tulkinnan pohjana on usein YK:n lapsen oikeudet
valtakunnallisella tasolla. Kuntien tulkinnat varhaiskasvatuslaista ja lapsen edun määritelmistä
näyttäytyvät taas erilaisina perheille tarjottavina varhaiskasvatuspalveluina. Mikä ja kuka
määrittää yksittäisen lapsen osalta parhaiten lapsen etua esimerkiksi uuden toimintakauden
alkaessa, aidosti lapsen etu vai suhdeluvut ja täyttö- ja käyttöaste kunnittain?