HAJUTUNNISTERATA & ID-JÄLKI OSA 2/2 Olemme ajaneet treenipaikalle, jossa kaveri on tehnyt valmiiksi jäljen. Otan Pepin autosta ja huo-maan että minulla ei ole jäljentekijän lähtöhajua ja hänen autonsa ovet ovat lukossa. Nyt iski pa-niikki, miten kerron koiralle mitä hajua sen pitää etsiä. Onneksi Jussi keksi: ”anna sen haistaa tota auton ovenkahvaa”. Sanoin Pepille ”haisee” ja näytin ovenkahvaa. Peppi imppasi hajua niin lujaa että kuului oikein kunnon tuhina. Palkkasin sen pari kertaa ja sitten vein sen hiukan sivummalle, ettei se lähde heti autolta jäljen päähän jonne jäljentekijä oli juuri mennyt. Annoin käskyn etsiä ja Peppi kulki risteysalueen läpi intoa puhkuen. Se tarkisti muutaman roskapaperin ja jatkoi heti mat-kaa. Olin tehnyt suunnitelman jossa Peppi joutui tutkimaan risteysalueen ja sieltä myös jalkakäytä-vän. En itsekään tiennyt tarkkaa kohtaa mistä jälki meni jalkakäytävältä metsään enkä edes tiennyt miten paljon jalkakäytävällä oli kulkijoita ollut. Yhtäkkiä Peppi teki nopean pään liikkeen, nuuskai-si asvalttia ja lähti siitä parin metrin jälkeen metsään. Minä perässä onnesta soikeana – ei voi olla totta, Peppi piti autonkahvasta otetun hajun mielessä koko 300m matkan!

ID-jälkikoira eroaa tavallisesta jälkikoirasta siten, että ID-jälkikoira erottelee ja nostaa annetun hajutunnisteen perusteella tietynha-juisen jäljen muiden jälkien joukosta, mutta tavallinen jälkikoira nostaa minkä tahansa jäljen jonka se ensimmäisenä löytää. Haluan korostaa tätä asiaa – tietyn jäljen etsintää,

koska moni ohjaaja rotuun katsomatta miel-tää, että tavallinen jälkikoira joka vähän mat-kaa ajettuaan löytämänsä jäljen ja leimaudut-tuaan siihen jälkeen onkin kesken kaiken id-jälkikoira. On totta että koiralle voi antaa kes-ken pidemmän jäljenajon löytämästään esi-neestä hajun, ja koira saa uutta intoa etsiä

jälkeä, mutta se ei ole edelleenkään ID-jälkikoira.

Edellisessä lehdessä oli juttu hajutunnisteen opettamisesta hajutunnisteradalla lyhyesti. Sitä voi käyttää apuna opettaessa ID-jälkikoiraa, mutta se ei suinkaan ole välttämä-töntä. Ilman hajutunnisterataa koira opetetaan ensin haistamaan näytehajua ja etsimään sen hajuinen esine maasta ja myöhemmin siitä lähtee jälki. Hyvin pian esine jätetään pois jäljen alusta ja koira joutuu etsimään tietyn hajuisen jäljen, edellyttäen että se on ymmär-tänyt yhdistää näytehajun etsittävään jälkeen. Erotettava jälki pitää olla aluksi helppo, jotta koira onnistuu tehtävässään. Metsässä koira etsii coktailhajussa – jäljente-kijän haju, varpujen hajua, maan hajua, vil-lieläinten hajuja, marjastajien hajuja jne. As-valtille tehty ID-jälki on puhtaampi, puuttuu-han sieltä metsän elementtihajut ja koira jou-tuu olemaan tosi tarkka ja pitämään kuononsa ihan alhaalla jotta haju erottuu. Tämän vuoksi asvaltilla on hyvä alkaa opettamaan ensim-mäisiä id-jälkiä, onhan siellä kuitenkin mui-den kävelijöiden jälkiä, mutta metsän hajut eivät ole sotkemassa. Asvaltilla tuuliolosuh-teet tuovat myös oman haasteensa. Kun ky-seessä on leonbergi, pitää ottaa huomioon jälleen kerran, minkälainen sen rakenne on; minkä verran toistoja koira kestää ja miten sen niska ja etupää kestävät tiivistä kuono maassa jäljestystä. Asvaltilla pitää huomioida myös kesähelteet – liian kuuma asvaltti polttaa nenää. Kokeile kädellä asvaltin pintaa, ennen kuin teet jäljen ja laitat koiran jäljestämään. Vesisateella jälki

puolestaan leviää joka puolelle, joten vesisa-teella en jälkeä asvaltille tee. Kun opetin Pepille hajuradalla työskentelyn, liitin sen myöhemmin ID-jäljestykseen. Pepil-le sopi parhaiten ensin hajuerottelu radalla ja sitten sen liittäminen jälkeen. Lyylin kanssa puolestaan tekisin toisin jos sille lähtisin ID-jälkeä opettamaan – suoraan ID-esine-etsintä ilman hajutunnisterataa.

Lyyli – tavallinen jälkikoira. Myös Lyylille on opetettu asvaltilla jäljestämistä. Peppi oivalsi yllättävän helposti, että sen piti erotella jälki. Peppi sai todella uutta intoa kun se sai näytteen mitä hajua sen pitää etsiä. Ai-kaisempina vuosina se aina ihmetteli janalla, mitä sen pitää etsiä. Silloin en tajunnut että se halusi jo janalla erotella jälkiä, olihan se op-pinut pennusta asti erottelemaan värejä sekä esineitä. Ihmettelin vain kun se oli niin outo – oman mokani takia meni pari vuotta ihan hukkaan. Jäljen alkualue saatettiin porukalla sotkea (ei kuitenkaan jäljentekijä mukana) 15 - 60 min aikaisemmin ennen kuin tehtiin ajettava jälki. Välillä janalla olevat häiriöjäljet ja ajettava jälki olivat yhtä vanhoja. Oli todella mielen-kiintoista nähdä miten Peppi nuuskutti maata ja etsi. Kun tuli näytehajun hajuinen jälki ne-nän eteen, niin epäröimättä Peppi lähti sitä ajamaan. Janalle saatettiin heittää myös häi-riöesine ennen jäljenajoa, mutta Peppi vain nuuskaisi sitä pikaisesti ja jatkoi matkaa kun-nes löysi oikean esineen tai jäljen. Vaikein harjoitus oli, kun puhtaassa maastossa kulki kaksi jälkeä vierekkäin. Peppi joutui niistä erottelemaan, kumpaa lähtee seuraamaan.

Näitä vaikeita kokeiluja teen todella harvoin, en halua polttaa koiraa loppuun. ID-jäljen opettamisessa hankalin puoli on se, että se tarvitsee ihmisiä jotka ovat halukkaita ajatuksen kanssa siinä auttaman. Joten kiitos parille treenikaverille joita silloin tällöin ta-paan. Marjastusaikana tätä ”ihmisongelmaa” ei ole, vaan ongelmaksi tulee jo liiankin sot-kettu jälki aloittelevalle ID-jälkikoiralle. Tein alussa ID-jälkiharjoituksia vain metsäs-sä, koska Peppi on tottunut jäljestämään pen-nusta asti vain metsässä. Tein siis toisinpäin kuin pitäisi - lähdin siis etenemään metsästä taajamaan, kun Lyylin kanssa on edetty taa-jamasta metsään. Monet ovat vahvasti myös sitä mieltä, että jokainen koira osaa jäljestää metsässä, joten vain asvaltilla ja taajamassa pitäisi harjoitella ja ehkä kerran pari vuodessa metsässä. Itse olen eri mieltä, enkä näe mitään syytä miksi ID-jälkeä pitäisi tehdä vain asval-tilla eikä koskaan metsässä tai päinvastoin.

Tänä kesänä tein Pepille ensimmäisen ID-asvalttijäljen. Asvaltille ja parkkipaikalle sik-si, että siellä on paljon muitakin jälkiä ja ih-misiä yleensä häiriönä, mutta sieltä puuttuu metsän coktailhajut ja varvut johon jäljenteki-jän haju jää paremmin kiinni. Koira joutuu asvaltilla olemaan tosi tarkka. Koiralle joka ei ole koskaan etsinyt taajamassa, vaan aina metsässä, saattaa tällainen asvalttiharjoitus/ kovalla pinnalla jäljestys olla jonkun aikaa vaikeaa. Peppi on tottunut etsimään hajunäyt-teen hajuista esinettä, mutta aina vain metsäs-sä tai pihalla – joten oletin että tämä olisi ollut todella vaikeaa, Peppi kun ei muutenkaan ole taajamakoiratyyppiä. Ensimmäinen treeni

meni, kuten arvasinkin, ihmetellessä. Hauta-usmaan parkkipaikalla kulki työntekijöitä ajettavan jäljen yli. Peppi olisi halunnut men-nä ihmisten joukosta etsimään hajunäyteihmi-sen. Aikani siinä odottelin ja lopulta Peppi kuitenkin laittoi nenän maahan ”oho tässä onkin se haju”. Sitten se lähti vähän epäröiden ja merkkasi esineen joka oli avain. Avain sik-si ettei se näkynyt asvaltin pinnalla ja siitä saa keittämällä kaikki muut hajut pois. Sitten piti taas hetki ihmetellä, jonka jälkeen se lähti nenä vaihtelevasti maassa ja ilmassa mene-mään jälkeä pitkin. Toisen esineen jälkeen nenä pysyikin paremmin maassa. Seuraava asvalttijälki tehtiin parin tunnin päästä ja se menikin jo tosi hyvin. Peppi oi-valsi, että asvaltillakin voi kulkea jälki jota pitää seurata ja erotella, eikä aina kannata yrittää mennä metsään, eikä ympärillä liikku-vista ihmisistä kannata välittää. Tämän tree-nin jälkeen pidettiin parin päivän tauko ja tehtiin uusi yritys. Koiralle pitää antaa aikaa työstää vasta oppimaansa. Parin ensimmäisen asvalttijäljen jälkeen käytän muita asvaltinvä-risiä esineitä ja kooltaan 1x2cm kuin avaimia – siksi että meillä ainakin koirat tylsistyy il-maisemaan pelkkiä avaimia koko ajan. Asvalttijälkeä voi alussa helpottaa sillä, että samalla suihkauttaa saippuatonta kasvon-pesuvettä (jäljentekijän ominaishaju) jäljelle muutaman metrin välein pari pisaraa kun jäl-keä kulkee. Pepin ensimmäisellä ID-asvalttijäljellä laitettiin vain sinne tänne haju-pisteitä ja odotin että vesipisteet kuivuivat näkymättömiin. Myöhemmin tämä omi-naishajuvesi jätetään pois. Talvella vettä ei käytetä lainkaan. Moni uskoo vieläkin, että talvella ei voi jäljestää ja että koira kulkee näön avulla. Hmm… Olen videoilla nähnyt miten poliisien ID- jälkikoirat ajavat talvella kauppakeskusten aukioloaikana ID-jälkeä – eivätkä suinkaan mene näön avulla, koska tuoreita jälkiä tulee koko ajan ajettavan jäljen päälle. Myös Lyyli on ajanut tavallisena jälki-koirana lumisella hiekkatiellä jälkeä, jossa oli kulkenut ihmisiä ja autoja, Se merkkasi esi-neen joka oli lumen alla. Eli jälkeä tai ID-

jälkeä voi ajaa talvellakin, mutta ei liian ko-valla pakkasella.. Monissa koira-alan lehdissä on paljon juttua ID-jäljestyksestä. Siitä on tullut tänä päivänä tavallaan hitti. En kuitenkaan näe syytä, että jokainen koira pitäisi opettaa ID-jäljelle. En-nemmin omistan hyvän ja luotettavan ”nor-maalin” jälkikoiran, kuin epävarman ID-jälkikoiran. ID-jälkikoiran opettaminen vaatii omistajalta paljon kärsivällisyyttä, runsaasti aikaa, ym-märrystä, monipuolisuutta jne. Opetus ei ta-pahdu yhdessä yössä. Vie vähintään 2 vuotta, että pääset vasta alkuun. Koska kyseessä on leonbergi, sitä ei voi opettaa yhtä nopeassa tahdissa kuin palvelualtista palveluskoiraa. Me etenemme Pepin kanssa hitaasti, suuri kroppa ei kestä tiheää jäljestämistä ja siitepö-lyt vaivaavat – ottakaa tämä ison koiran omis-tajina huomioon jos innostuitte ID-jäljestä. Metsässä Peppi haluaa jäljestyksen aikana mennä tarkistamaan marjastajat ”onko tuolla näytehajun hajuinen ihminen”, kun tätäkin asiaa olen sille hiukan opettanut, mutta asval-tilla se ei välitä ympärillä olevista ihmisistä. Tämä tuo joskus haastavia tilanteita ohjaajalle – miten kerrot koiralle, että marjastajat eivät tykkää, jos menet nuuskimaan/tarkistamaan heitä. Olen tehnyt Pepin kanssa molempia jälkiä, tavallista ja ID-jälkeä. Olen nämä kaksi asiaa erottanut eri käskyllä ja tietenkin myös haju-tunnistenäyte antaa vinkin Pepille miten toi-mia. Jos opetat koiralle sekä tavallista että ID-jälkeä, mieti miten erotat nämä kaksi asiaa. Mieti myös missä vaiheessa koulutusta alat käyttämään sekä tavallista että ID-jälkeä. Olen kuullut muutaman koiran epäonnistuvan tavallisella jäljestyksellä, kun ovat alkaneet opettamaan ID-jälkeä. Olkaa siis tarkkoina, alkuinnostuksen jälkeen saattaa tulla esille yllättäviä vaikeuksia. Iloisin ID-jälkiterveisin Eila & Peppi

Kuvia Pepin ID-jäljestyksestä asvaltilla

Peppi löytää esineen ja pitää nenua siinä kiinni – tämä on Pepin ilmaisutyyli

Palkkaan Peppiä esineen löydöstä Alla olevat kuvat: Kauppa on mennyt juuri kiinni ja ihmisiä kulkee parkkipaikalla. Peppi ei niistä välitä

Peppi löytää esineen ja ilmaisee sen. Siitä annan palkkaa ruhtinaallisesti.

Matka jatkuu…

Aivan jäljen lopussa on palkkarasia, kärryjen jälkeen.

Alla olevat kuvat: Lyylille on opetettu asvalt-tijälkeä – tavallinen jälkikoira. Jälki kulkee nurmikolta asvaltille. Myöskään Lyyli ei väli-tä häiriöistä. Ammattikoulun pihalla kesä 2011

Alla olevat kuvat: syksy 2012 Lyyli kaupan edustalla. On perjantai-ilta ja tien toisella puolella remuaa nuorisojoukko, mutta Lyyli ei siitä välitä.

Lyyli löytää roskien joukosta jäljentekijän esineen ja ilmaisee sen maahan menolla

Toisenlaisessa häiriössä – jälki kulkee ihan kaupan edestä, jossa on paljon roskaa.

Loppupalkka löytyi.