9
Mutta Jumala osoittaa rakkau- tensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syn- tisiä, kuoli meidän edestämme. –Roomalaisille 5:8 Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakas- tanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta lop- puun asti. –Johannes 13:1 Kaukaa ilmestyy minulle Herra: “Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.” –Jeremia 31:3 JUMALAN RAKKAUS 1 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. –Johannes 15:13 Ja Jeesukselta Kristukselta, us- kolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on pääs- tänyt meidät synneistämme ve- rellänsä. –Ilmestyskirja 1:5 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi aino- kaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. –Johannes 3:16 2 JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALUUS Ja tunnustetusti suuri on jumali- suuden salaisuus: Hän, joka on il- mestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen. –1 Timoteus 3:16 Alussa oli Sana, ja Sana oli Ju- malan tykönä, ja Sana oli Jumala. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hä- nen kirkkauttansa, senkaltaista kirk- kautta, kuin ainokaisella Pojalla on on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. –Johannes 1:1, 14 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on pu- hunut profeetan kautta, joka sa- noo: “Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on an- nettava nimi Immanuel”, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. –Matteus 1:22, 23 Jeesus sanoi hänelle: “Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kans- sanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.” –Johannes 14:9, 10 JEESUS, JUMALAN POIKA 3 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. –1 Johannes 4:15 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: “Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.” –Luukas 1:35 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimel- la ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuo- miolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin ki- ivaus on sen tekevä. –Jesaja 9:6 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: “Tämä on minun rakas Poi- kani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä”. –Matteus 17:5 Hän vastasi ja sanoi: “Herra, kuka hän on, että minä häneen us- koisin?” Jeesus sanoi hänelle: “Sinä olet hänet nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu”. –Johannes 9:36, 37 Sillä hänessä [Kristuksessa Jeesuk- sessa] asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. –Kolossalaisille 2:9 APUA YLHÄÄLTÄ Koonnut: Watson Goodman ILMAINEN – EI MYYTÄVÄKSI APUA YLHÄÄLTÄ “APUA YLHÄÄLTÄ” on kokoelma Raamatun jakeita eri aiheista. Uskon, että Raamattu itse on paras kirjoituksien selittäjä. Jumalan Sana tulee “ylhäältä” ja todella on hyödyksi niille sydämille, jotka etsivät nälkäisinä ja janoisina vanhurskautta. Kun ihminen katuu ja hylkää synnin, kutsuu Jeesuksen Kristuksen sydä- mensä Herraksi ja uskoo Jeesukseen Kristukseen Pelastajanaan kaikesta sydämestään, Herra ilmoittaa itsensä hänelle ja antaa Hänestä lähtevän ilon ja rauhan uskovan sydämeen. Koin tämän itse vuonna 1937 ja olen siitä lähtien nauttinut tästä ihmeellisestä yhtey- denpidosta Herran kanssa. Kehoitan sinua antamaan elämäsi Hänelle Herranasi ja Pelastajanasi NYT, ellet ole jo tehnyt sitä. –Watson Goodman (1920-2002)

Help from above finnish

Embed Size (px)

DESCRIPTION

 

Citation preview

Page 1: Help from above finnish

Mutta Jumala osoittaa rakkau-tensa meitä kohtaan siinä, ettäKristus, kun me vielä olimme syn-tisiä, kuoli meidän edestämme.

–Roomalaisille 5:8Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun

Jeesus tiesi hetkensä tulleen, ettähän oli siirtyvä tästä maailmastaIsän tykö, niin hän, joka oli rakas-tanut omiansa, jotka maailmassaolivat, osoitti heille rakkautta lop-puun asti. –Johannes 13:1

Kaukaa ilmestyy minulle Herra:“Iankaikkisella rakkaudella minäolen sinua rakastanut, sentähdenminä olen vetänyt sinua puoleeniarmosta.” –Jeremia 31:3

JUMALAN RAKKAUS 1Sen suurempaa rakkautta ei ole

kenelläkään, kuin että hän antaahenkensä ystäväinsä edestä.

–Johannes 15:13Ja Jeesukselta Kristukselta, us-

kolliselta todistajalta, häneltä, jokaon kuolleitten esikoinen ja maankuningasten hallitsija! Hänelle,joka meitä rakastaa ja on pääs-tänyt meidät synneistämme ve-rellänsä. –Ilmestyskirja 1:5

Sillä niin on Jumala maailmaarakastanut, että hän antoi aino-kaisen Poikansa, ettei yksikään,joka häneen uskoo, hukkuisi, vaanhänellä olisi iankaikkinen elämä.

–Johannes 3:16

2 JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALUUS Ja tunnustetusti suuri on jumali-

suuden salaisuus: Hän, joka on il-mestynyt lihassa, vanhurskautunutHengessä, näyttäytynyt enkeleille,saarnattu pakanain keskuudessa,uskottu maailmassa, otettu ylöskirkkauteen. –1 Timoteus 3:16

Alussa oli Sana, ja Sana oli Ju-malan tykönä, ja Sana oli Jumala.Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidänkeskellämme, ja me katselimme hä-nen kirkkauttansa, senkaltaista kirk-kautta, kuin ainokaisella Pojalla onon Isältä; ja hän oli täynnä armoaja totuutta. –Johannes 1:1, 14

Tämä kaikki on tapahtunut, ettäkävisi toteen, minkä Herra on pu-

hunut profeetan kautta, joka sa-noo: “Katso, neitsyt tulee raskaaksija synnyttää pojan, ja tälle on an-nettava nimi Immanuel”, mikäkäännettynä on: Jumala meidänkanssamme. –Matteus 1:22, 23

Jeesus sanoi hänelle: “Niin kauanaikaa minä olen ollut teidän kans-sanne, etkä sinä tunne minua,Filippus! Joka on nähnyt minut, onnähnyt Isän; kuinka sinä sittensanot: ’Näytä meille Isä’? Etköusko, että minä olen Isässä, ja ettäIsä on minussa? Niitä sanoja, jotkaminä teille puhun, minä en puhuitsestäni; ja Isä, joka minussa asuu,tekee teot, jotka ovat hänen.”

–Johannes 14:9, 10

JEESUS, JUMALAN POIKA 3Joka tunnustaa, että Jeesus on

Jumalan Poika, hänessä Jumalapysyy, ja hän Jumalassa.

–1 Johannes 4:15Enkeli vastasi ja sanoi hänelle:

“Pyhä Henki tulee sinun päällesi,ja Korkeimman voima varjoaasinut; sentähden myös se pyhä,mikä syntyy, pitää kutsuttamanJumalan Pojaksi.” –Luukas 1:35

Herraus on oleva suuri ja rauhaloppumaton Daavidin valtaistuimel-la ja hänen valtakunnallansa; seperustetaan ja vahvistetaan tuo-miolla ja vanhurskaudella nyt jaiankaikkisesti. Herran Sebaotin ki-ivaus on sen tekevä. –Jesaja 9:6

Hänen vielä puhuessaan, katso,heidät varjosi valoisa pilvi; jakatso, pilvestä kuului ääni, jokasanoi: “Tämä on minun rakas Poi-kani, johon minä olen mielistynyt;kuulkaa häntä”. –Matteus 17:5

Hän vastasi ja sanoi: “Herra,kuka hän on, että minä häneen us-koisin?” Jeesus sanoi hänelle:“Sinä olet hänet nähnyt, ja hän onse, joka sinun kanssasi puhuu”.

–Johannes 9:36, 37Sillä hänessä [Kristuksessa Jeesuk-

sessa] asuu jumaluuden kokotäyteys ruumiillisesti.

–Kolossalaisille 2:9

APUAYLHÄÄLTÄ

Koonnut: Watson Goodman

ILMAINEN – EI MYYTÄVÄKSI

APUA YLHÄÄLTÄ“APUA YLHÄÄLTÄ” on kokoelma Raamatun jakeita eri aiheista.

Uskon, että Raamattu itse on paras kirjoituksien selittäjä.Jumalan Sana tulee “ylhäältä” ja todella on hyödyksi niille

sydämille, jotka etsivät nälkäisinä ja janoisina vanhurskautta. Kunihminen katuu ja hylkää synnin, kutsuu Jeesuksen Kristuksen sydä-mensä Herraksi ja uskoo Jeesukseen Kristukseen Pelastajanaankaikesta sydämestään, Herra ilmoittaa itsensä hänelle ja antaaHänestä lähtevän ilon ja rauhan uskovan sydämeen. Koin tämän itsevuonna 1937 ja olen siitä lähtien nauttinut tästä ihmeellisestä yhtey-denpidosta Herran kanssa. Kehoitan sinua antamaan elämäsiHänelle Herranasi ja Pelastajanasi NYT, ellet ole jo tehnyt sitä.

–Watson Goodman (1920-2002)

Page 2: Help from above finnish

MUUTAMA JEESUKSEN TEKEMÄ IHME 5Ja hän käski kansan asettua ruo-

hikkoon, otti ne viisi leipää ja kaksikalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siu-nasi, mursi ja antoi leivät opetus-lapsillensa, ja opetuslapset antoivatkansalle. Ja kaikki söivät ja tulivatravituiksi. Sitten he keräsivät jää-neet palaset, kaksitoista täyttä va-kallista. Ja niitä, jotka aterioivat,oli noin viisituhatta miestä, paitsinaisia ja lapsia. –Matteus 14:19-21

Niin Simon vastasi ja sanoi hä-nelle: “Mestari, koko yön me ole-mme tehneet työtä emmekä olemitään saaneet; mutta sinun käs-kystäsi minä heitän verkot”. Ja sen

tehtyään he saivat kierretyksi suu-ren joukon kaloja, ja heidän verk-konsa repeilivät. –Luukas 5:5, 6

Ja katso, kaksi sokeaa istui tienvieressä; ja kun he kuulivat, ettäJeesus kulki ohitse, huusivat he sa-noen: “Herra, Daavidin poika, ar-mahda meitä”. Silloin Jeesus . . .sanoi: “Mitä tahdotte, että minäteille tekisin?” He sanoivat hän-elle: “Herra, että meidän silmäm-me aukenisivat”. Niin Jeesuksentuli heitä sääli, ja hän kosketti hei-dän silmiänsä, ja kohta he saivatnäkönsä ja seurasivat häntä.

–Matteus 20:30, 32b-34

6 JEESUS KRISTUS ON LUOJA JA HERRASillä hänessä luotiin kaikki, mikä

taivaissa ja mikä maan päällä on,näkyväiset ja näkymättömät, olkootne valtaistuimia tai herrauksia,hallituksia tai valtoja, kaikki on luo-tu hänen kauttansa ja häneen.

–Kolossalaisille 1:16Ja jokaisen kielen pitää tunnusta-

man Isän Jumalan kunniaksi, ettäJeesus Kristus on Herra.

–Filippiläisille 2:11“Varmasti tietäköön siis koko

Israelin huone, että Jumala on hä-net Herraksi ja Kristukseksi teh-nyt, tämän Jeesuksen, jonka te ris-tiinnaulitsitte.” –Apostolien teot 2:36

. . . Jumala . . . on hän näinä viimei-sinä päivinä puhunut meille Pojankautta, jonka hän on pannut kai-ken perilliseksi, jonka kautta hänmyös on maailman luonut.

–Hebrealaisille 1:1, 2

Sillä sitä varten Kristus kuoli jaheräsi eloon, että hän olisi sekäkuolleitten että elävien Herra.

–Roomalaisille 14:9Jumala on uskollinen, hän, jonka

kautta te olette kutsutut hänenPoikansa Jeesuksen Kristuksen,meidän Herramme, yhteyteen.

–1 Korinttolaisille 1:9

JEESUS KRISTUS ON KAIKKIEN TUOMARI 7Mutta sinä, minkätähden sinä

tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toi-nen, minkätähden sinä halveksitveljeäsi? Sillä kaikki meidät asete-taan Jumalan [Kristuksen] tuomio-istuimen eteen. –Roomalaisille 14:10

Minä vannotan sinua Jumalan jaKristuksen Jeesuksen edessä, jokaon tuomitseva eläviä ja kuolleita,sekä hänen ilmestymisensä ettähänen valtakuntansa kautta.

–2 Timoteus 4:1“Mutta kun Ihmisen Poika tulee

kirkkaudessaan ja kaikki enkelithänen kanssaan, silloin hän istuukirkkautensa valtaistuimelle. Jahänen eteensä kootaan kaikki kan-

sat, ja hän erottaa toiset toisista,niinkuin paimen erottaa lampaatvuohista.” –Matteus 25:31, 32

“Sillä Isä ei myöskään tuomitseketään, vaan hän on antanutkaiken tuomion Pojalle.”

–Johannes 5:22Sinä päivänä, jona Jumala on

tuomitseva ihmisten salaisuudetKristuksen Jeesuksen kautta, mi-nun evankeliumini mukaan.

–Roomalaisille 2:16“Ja hän käski meidän saarnata

kansalle ja todistaa, että hän on se,jonka Jumala on asettanut elävienja kuolleitten tuomariksi.”

–Apostolien teot 10:42

8 PELASTUS VAIN KRISTUKSEN KAUTTA“Sentähden minä sanoin teille,

että te kuolette synteihinne; silläellette usko minua siksi, joka minäolen, niin te kuolette synteihinne.”“Minä olen ovi; jos joku minunkauttani menee sisälle, niin hänpelastuu, ja hän on käyvä sisälle jakäyvä ulos ja löytävä laitumen.”

–Johannes 8:24; 10:9“Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen

tie ja totuus ja elämä; ei kukaantule Isän tykö muutoin kuin minunkauttani.” –Johannes 14:6

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet jaovat Jumalan kirkkautta vailla jasaavat lahjaksi vanhurskaudenhänen armostaan sen lunastuksen

kautta, joka on Kristuksessa Jee-suksessa. –Roomalaisille 3:23, 24

Ja kun oli täydelliseksi tullut, tulihän iankaikkisen autuuden ai-kaansaajaksi kaikille, jotka ovathänelle kuuliaiset.

–Hebrealaisille 5:9“Eikä ole pelastusta yhdessäkään

toisessa; sillä ei ole taivaan allamuuta nimeä ihmisille annettu,jossa meidän pitäisi pelastuman.”

–Apostolien teot 4:12Sillä ei Jumala ole määrännyt

meitä vihaan, vaan saamaanpelastuksen Herramme JeesuksenKristuksen kautta.

–1 Tessalonikalaisille 5:9

9 LUNASTUS VAIN KRISTUKSEN KAUTTAMuttä hänestä on teidän olemi-

senne Kristukseesa Jeesuksessa,joka on tullut meille viisaudeksiJumalalta ja vanhurskaudeksi japyhitykseksi ja lunastukseksi.

–1 Korinttolaisille 1:30Hänen, joka antoi itsensä meidän

edestämme lunastaakseen meidätkaikesta laittomuudesta ja puhdis-taakseen itselleen omaisuudeksikansan, joka hyviä tekojaahkeroitsee. –Tiitukselle 2:14

Kiittäen Isää, joka on tehnyt tei-dät soveliaiksi olemaan osallisetsiitä perinnöstä, mikä pyhillä onvalkeudessa, häntä, joka on pelas-tanut meidät pimeyden vallasta ja

siirtänyt meidät rakkaan Poikansavaltakuntaan. Hänessä meillä onlunastus, syntien anteeksisaaminen.

–Kolossalaisille 1:12-14Ja he veisasivat uutta virttä,

sanoen: “Sinä olet arvollinen otta-maan kirjan ja avaamaan sen si-netit, sillä sinä olet tullut teuraste-tuksi ja olet verelläsi ostanut Juma-lalle ihmiset kaikista sukukunnistaja kielistä ja kansoista ja kansan-heimoista”. –Ilmestyskirja 5:9

Ja vaeltakaa rakkaudessa, niin-kuin Kristuskin rakasti teitä jaantoi itsensä meidän edestämmelahjaksi ja uhriksi, Jumalalle“suloiseksi tuoksuksi”.

–Efesolaisille 5:2

4 JEESUS KERTOO MEILLE, KUKA HÄN ONJa hän sanoi heille; “Te olette al-

haalta, minä olen ylhäältä; te olettetästä maailmasta, minä en ole tästämaailmasta.” Jeesus sanoi heille:“Totisesti, totisesti minä sanon teil-le: ennenkuin Aabraham syntyi,olen minä ollut.” –Johannes 8:23, 58

Nainen sanoi hänelle: “Minä tie-dän, että Messias on tuleva, hän,jota sanotaan Kristukseksi; kunhän tulee, ilmoittaa hän meillekaikki”. Jeesus sanoi hänelle:“Minä olen se, minä, joka puhunsinun kanssasi.” –Johannes 4:25, 26

Jeesus sanoi heille: “Minä olenelämän leipä; joka tulee minuntyköni, se ei koskaan isoa, ja joka

uskoo minuun, se ei koskaanjanoa.” –Johannes 6:35

“Niin kauan kuin minä maailmas-sa olen, olen minä maailman val-keus.” –Johannes 9:5

Niin Jeesus vielä sanoi heille: “To-tisesti, totisesti minä sanon teille:minä olen lammasten ovi.”

–Johannes 10:7Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen

ylösnousemus ja elämä; joka uskoominuun, se elää, vaikka olisi kuol-lut.” –Johannes 11:25

Jeesus sanoi hänelle: “Minä olentie ja totuus ja elämä; ei kukaantule Isän tykö muutoin kuin minunkauttani.” –Johannes 14:6

Page 3: Help from above finnish

PELASTUS USKON KAUTTA KRISTUKSESSA 11Sillä armosta te olette pelastetut

uskon kautta, ette itsenne kautta— se on Jumalan lahja — ettetekojen kautta, ettei kukaan ker-skaisi. –Efesolaisille 2:8, 9

Koska me siis olemme uskostavanhurskaiksi tulleet, niin meilläon rauha Jumalan kanssa meidänHerramme Jeesuksen Kristuksenkautta. –Roomalaisille 5:1

Sillä Kristuksessa Jeesuksessa eiauta ympärileikkaus eikä ympä-rileikkaamattomuus, vaan rakkau-den kautta vaikuttava usko.

–Galatalaisille 5:6Sillä kaikki, mikä on syntynyt

Jumalasta, voittaa maailman; ja

tämä on se voitto, joka on maail-man voittanut, meidän uskomme.

–1 Johannes 5:4“Usko Herraan Jeesukseen, niin

sinä pelastut . . . . ”–Apostolien teot 16:31b

“Mitä meidän pitää tekemän, ettäme Jumalan tekoja tekisimme?”Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Seon Jumalan teko, että to uskottehäneen, jonka Jumala on lähet-tänyt”. –Johannes 6:28b, 29

Mutta nämä ovat kirjoitetut, ettäte uskoisitte, että Jeesus on Kris-tus, Jumalan Poika, ja että teilläuskon kautta olisi elämä hänennimessänsä. –Johannes 20:31

12 JUMALAN ARMOKiitetty olkoon meidän Herram-

me Jeesuksen Kristuksen Jumalaja Isä, laupeuden Isä ja kaikenlohdutuksen Jumala.

–2 Korinttolaisille 1:3Kuka on Jumala, niinkuin sinä

olet, joka annat pahat teot anteeksija käyt ohitse perintösi jäännöksenrikosten? Ei hän pidä vihaa iäti,sillä hänellä on halu laupeuteen.

–Miika 7:18Herra, sinua minä kiitän kansojen

joukossa ja veisaan sinun kiitostasikansakuntien keskellä.

–Psalmi 108:4Herran, armoa on, ettemme ole

aivan hävinneet, sillä hänen lau-

peutensa ei ole loppunut: se on jokaaamu uusi, ja suuri on hänen uskol-lisuutensa. –Valitusvirret 3:22, 23

Sillä niin korkealla kuin taivas onmaasta, niin voimallinen on hänenarmonsa niitä kohtaan, jotkahäntä pelkäävät. Mutta Herranarmo pysyy iankaikkisesta ianka-ikkiseen niille, jotka häntä pelkä-ävät, ja hänen vanhurskautensalasten lapsille. –Psalmi 103:11, 17

Pelasti hän meidät, ei vanhurska-udessa tekemiemme tekojen ansio-sta, vaan laupeutensa mukaan uu-destisyntymisen peson ja Pyhän He-ngen uudistuksen kautta.

–Tiitukselle 3:5

JUMALA KUTSUU MEITÄ LUOKSEEN 13Niin tulkaa, käykäämme oikeutta

keskenämme, sanoo Herra. Vaikkateidän syntinne ovat veriruskeat,tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka neovat purppuranpunaiset, tulevatne villanvalkoisiksi. –Jesaja 1:18

Ja Henki ja morsian sanovat:“Tule!” Ja joka kuulee, sanokoon:“Tule!” Ja joka janoaa, tulkoon, jajoka tahtoo, ottakoon elämän vettälahjaksi. –Ilmestyskirja 22:17

Mutta juhlan viimeisenä, suurenapäivänä Jeesus seisoi ja huusi jasanoi: “Jos joku janoaa, niin tul-koon minun tyköni ja juokoon.”

–Johannes 7:37

Kuulkaa, kaikki janoavaiset,tulkaa veden ääreen. Tekin, joillaei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syö-kää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta,ilman hinnatta viiniä ja maitoa.

–Jesaja 55:1Mutta kun Jeesus sen näki, när-

kästyi hän ja sanoi heille: “Sallikaalasten tulla minun tyköni, älkääkäestäkö heitä, sillä senkaltaisten onJumalan valtakunta.”

–Markus 10:14“Tulkaa minun tyköni, kaikki

työtätekeväiset ja raskautetut,niin minä annan teille levon.”

–Matteus 11:28

14 KAIKKI EIVÄT OLE JUMALAN LAPSIASiitä käy ilmi, ketkä ovat Ju-

malan lapsia ja ketkä perkeleenlapsia. Kuka ikinä ei tee van-hurskautta, hän ei ole Jumalasta,ei myöskään se, joka ei veljeänsärakasta. –1 Johannes 3:10

Sillä kaikki, joita Jumalan Henkikuljettaa, ovat Jumalan lapsia.Sillä te ette ole saaneet orjuudenhenkeä ollaksenne jälleen pelossa,vaan te olette saaneet lapseudenhengen, jossa me huudamme:“Abba! Isä!”

–Roomalaisille 8:14, 15

Että olisitte moitteettomat ja puh-taat, olisitte tahrattomat Jumalan

lapset kieron ja nurjan sukukun-nan keskellä, joiden joukossa teloistatte niinkuin tähdet maailmas-sa. –Filippiläisille 2:15

Sentähen: “Lähtekää pois heidänkeskeltänsä ja erotkaa heistä, sanooHerra, älkääkä saastaiseen kos-keko; niin minä otan teidät huos-taani ja olen teidän Isänne, ja tetulette minun pojikseni ja tyttärik-seni, sanoo Herra, Kaikkivaltias”.

–2 Korinttolaisille 6:17, 18Mutta kaikille, jotka ottivat hänet

vastaan, hän antoi voiman tulla Ju-malan lapsiksi, niille, jotka usko-vat hänen nimeensä.

–Johannes 1:12

MITÄ JUMALA SANOO ALKOHOLISTA 15Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja

ne ovat: haureus, saastaisuus, irs-taus, epäjumalanpalvelus, noituus,vihamielisyys, riita, kateellisuus, vi-hat, juonet, eriseurat, lahkot, ka-teus, juomingit, mässäykset jamuut senkaltaiset, joista teille edel-täpäin sanon, niinkuin jo ennenkinolen sanonut, että ne, jotka sem-moista harjoittavat, eivät periJumalan valtakuntaa.

–Galatalaisille 5:19-21

Vaeltakaamme säädyllisesti, niin-kuin päivällä, ei mässäyksissä jajuomingeissa, ei haureudessa jairstaudessa, ei riidassa ja kateu-dessa, vaan pukekaa päällenne

Herra Jeesus Kristus, älkääkä niinpitäkö lihastanne huolta, että hi-mot heräävät.

–Roomalaisille 13:13, 14Voi niitä, jotka aamuvarhaisesta

väkijuoman jäljessä juoksevat jailtamyöhään viipyvät viinistä heh-kuvina! –Jesaja 5:11

Viini on pilkkaaja, väkijuomaremunpitäjä; eikä ole viisas kenkä-än, joka siitä hoipertelee. Älä kat-sele viiniä, kuinka se punoittaa,kuinka se maljassa hohtaa ja hel-posti valahtaa alas. Lopulta sepuree kuin käärme ja pistää kuinmyrkkylisko.

–Sananlaskut 20:1; 23:31, 32

10 SOVITUS KRISTUKSEN VERESSÄPaljoa ennemmin me siis nyt, kun

olemme vanhurskautetut hänenveressään, pelastumme hänen kaut-tansa vihasta. –Roomalaisille 5:9

Jossa meillä on lunastus hänenverensä kautta, rikkomusten an-teeksisaaminen, hänen armonsarikkauden mukaan. –Efesolaisille 1:7

Tietäen, ettette ole millään kato-avaisella, ette hopealla ettekä kul-lalla, lunastetut turhasta, isiltä,peritystä vaelluksestanne, vaanKristuksen kalliilla verellä, niin-kuin virheettömän ja tahrattomankaritsan. –1 Pietari 1:18, 19

Mutta jos me valkeudessa vael-lamme, niinkuin hän on valkeudes-

sa, niin meillä on yhteys keske-nämme, ja Jeesuksen Kristuksen,hänen Poikansa, veri puhdistaameidät kaikesta synnistä.

–1 Johannes 1:7Kuinka paljoa enemmän on Kris-

tuksen veri, hänen, joka iankaik-kisen Hengen kautta uhrasi itsensäviattomana Jumalalle, puhdista-va meidän omantuntomme kuol-leista teoista palvelemaan elävääJumalaa! –Hebrealaisille 9:14

Jumala meidän kerskauksemmemeidän Herramme Jeesuksen Kris-tuksen kautta, jonka kautta me nytolemme sovituksen saaneet.

–Roomalaisille 5:11b

Page 4: Help from above finnish

ÄLÄ OLE PETETTY 17Älkää eksykö, Jumala ei salli

itseänsä pilkata; sillä mitä ihminenkylvää, sitä hän myös niittää.

–Galatalaisille 6:7Lapsukaiset, älköön kukaan saa-

ko teitä eksyttää. Se, joka van-hurskauden tekee, on vanhurskas,niinkuin hän on vanhurskas. Jokasyntiä tekee, se on perkeleestä, silläperkele on tehnyt syntiä alustaasti. –1 Johannes 3:7, 8a

Vai ettekö tiedä, etteivät väärätsaa periä Jumalan valtakuntaa?Älkää eksykö. Eivät huorintekijät,ei epäjumalanpalvelijat, ei avion-rikkojat, ei hekumoitsijat eikä mie-

himykset, eivät varkaat, ei ahneet,ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkäanastajat saa periä Jumalan val-takuntaa. –1 Korinttolaisille 6:9, 10

Älköön kukaan pettäkö teitä tyh-jillä puheilla, sillä semmoisten täh-den kohtaa Jumalan viha tottele-mattomuuden lapsia.

–Efesolaisille 5:6Sillä jos joku luulee jotakin ole-

vansa, vaikka ei ole mitään, niinhän pettää itsensä.

–Galatalaisille 6:3“Sillä monta tulee minun nimes-

säni sanoen: ’Minä olen Kristus’,ja he eksyttävät monta.”

–Matteus 24:5

18 SYNTI JOHTAA KUOLEMAANSentähden, niinkuin yhden ihmi-

sen kautta synti tuli maailmaan, jasynnin kautta kuolema, niin kuole-ma on tullut kaikkien ihmistenosaksi, koska kaikki ovat syntiätehneet. –Roomalasille 5:12

Kun sitten himo on tullut raskaak-si, synnyttää se synnin, mutta kunsynti on täytetty, synnyttää sekuoleman. –Jaakob 1:15

Sillä lihan mieli on kuolema,mutta hengen mieli on elämä jarauha; sentähden että lihan mielion vihollisuus Jumalaa vastaan,sillä se ei alistu Jumalan lain alle,eikä se voikaan.

–Roomalasille 8:6, 7

Poika ei kanna isän syntivelkaa,eikä isä kanna pojan syntivelkaa.Vanhurskaan ylitse on tuleva hä-nen vanhurskautensa, ja jumalat-toman ylitse on tuleva hänen ju-malattomuutensa. –Hesekiel 18:20

“ ’Mutta pitihän nyt riemuita jailoita, sillä tämä sinun veljesi olikuollut ja virkosi eloon, hän oli ka-donnut ja on jälleen löytynyt.’ ”

–Luukas 15:32Joka on vakaa vanhurskaudessa,

saa elämän; mutta joka pahaatavoittaa, saa kuoleman.

–Sananlaskut 11:19Sillä synnin palkka on kuolema.

–Roomalasille 6:23a

20 JUMALAN KÄSKYT “ ’Älä pidä muita jumalia minun

rinnallani. Älä tee itsellesi juma-lankuvaa, älä mitään kuvaa, äläniistä, jotka ovat ylhäällä taivaas-sa, älä niistä, jotka ovat alhaallamaan päällä, äläkä niistä, jotkaovat ve-sissä maan alla. Äläkumarra niitä äläkä palveleniitä . . . .

Älä turhaan lausu Herran, sinunJumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätärankaisematta sitä, joka hänen ni-mensä turhaan lausuu.

Ota vaari lepopäivästä, niin ettäsen pyhität niinkuin Herra, sinunJumalasi, on sinua käskenyt. Kuusipäivää tee työtä ja toimita kaikki

askareesi; mutta seitsemäs päivä onHerran, sinun Jumalasi, sapatti . . . .

Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin-kuin Herra, sinun Jumalasi onsinua käskenyt . . . .

Älä tapa.Älä tee huorin.Älä varasta.Älä sano väärää todistusta lähim-

mäisestäsi.Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa.Älä halaja lähimmäisesi huonet-

ta, älä hänen peltoansa, älä hänenpalvelijaansa, palvelijatartansa,härkäänsä, aasiansa äläkä mitään,mikä on lähimmäisesi omaa.’ ”

–5 Mooses 5:7-21

ET VOI PIILOUTUA JUMALATA 21“Sillä hänen silmänsä valvovat

ihmisen teitä, ja hän näkee kaikkihänen askeleensa. Ei ole pimeyttä,ei pilkkopimeää, johon voisivatpiiloutua väärintekijät.”

–Job 34:21, 22“Saattaako joku niin piiloon

piiloutua, etten minä häntä näe?sanoo Herra. Enkö minä täytätaivasta ja maata? sanoo Herra.”

–Jeremia 23:24Minne minä voisin mennä, kussa

ei sinun Henkesi olisi, minne paetasinun kasvojesi edestä? Jos minätaivaaseen nousisin, niin sinä oletsiellä; jos minä tuonelaan vuoteenitekisin, niin katso, sinä olet siellä.

Niin ei pimeyskään olisi sinullepimeä: yö valaisisi niinkuin päivä,pimeys olisi niinkuin valkeus.

–Psalmi 139:7, 8, 12Herran silmät ovat joka paikas-

sa; ne vartioitsevat hyviä ja paho-ja. –Sananlaskut 15:3

Eikä mikään luotu ole hänellenäkymätön, vaan kaikki on alas-tonta ja paljastettua hänen sil-mäinsä edessä, jolle meidän ontehtävä tili. –Hebrealaisille 4:13

“Sillä ei ole mitään salattua,mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä,mikä ei tule tunnetuksi ja joudupäivän valoon.” –Luukas 8:17

16 VILPITTÖMYYS EI RIITÄNiin Jeesus sanoi hänelle: “ ’Ra-

kasta Herraa, sinun Jumalaasi,kaikesta sydämestäsi ja kaikestasielustasi ja kaikesta mielestäsi’.Tämä on suurin ja ensimmäinenkäsky.” –Matteus 22:37, 38

Ja hänen sieltä tielle mennessäänjuoksi muuan hänen luoksensa, pol-vistui hänen eteensä ja kysyi hä-neltä: “Hyvä opettaja, mitä minunpitää tekemän, että minä ian-kaikkisen elämän perisin?” MuttaJeesus sanoi hänelle: “Miksi sanotminua hyväksi? Ei kukaan ole hyväpaitsi Jumala yksin. Käskyt sinätiedät: ’Älä tapa’, ’Älä tee huorin’,’Älä varasta’, ’Älä sano vääräätodistusta’, ’Älä toiselta anasta’,

’Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Muttahän sanoi hänelle: “Opettaja, niitäkaikkia minä olen noudattanut nuo-ruudestani asti”. Niin Jeesus katsoihäneen ja rakasti häntä ja sanoihänelle: “Yksi sinulta puuttuu:mene, myy kaikki, mitä sinulla on,ja anna köyhille, niin sinulla onoleva aarre taivaassa; ja tule jaseuraa minua”. Mutta hän synkis-tyi siitä puheesta ja meni poismurheellisena, sillä hänellä olipaljon omaisuutta.

–Markus 10:17-22

Miehen mielestä on oikea mo-nikin tie, joka lopulta on kuolemantie. –Sananlaskut 16:25

KRISTUS KUKISTI KUOLEMAN 19Ja pyhyyden hengen puolesta

kuolleistanousemisen kautta ase-tettu Jumalan Pojaksi voimassa —Jeesuksesta Kristuksesta, meidänHerrastamme. –Roomalaisille 1:4

Ja sen sanottuansa hän huusisuurella äänellä: “Lasarus, tuleulos!” Ja kuollut tuli ulos, jalat jakädet siteisiin käärittyinä, ja hänenkasvojensa ympärille oli käärittyhikiliina. Jeesus sanoi heille: “Pääs-täkää hänet ja antakaa hänenmennä”. –Johannes 11:43, 44

“Sentähden Isä minua rakastaa,koska minä annan henkeni, ettäminä sen jälleen ottaisin. Ei

kukaan sitä minulta ota, vaanminä annan sen itsestäni. Minullaon valta antaa se, ja minulla onvalta ottaa se jälleen; sen käskynminä olen saanut Isältäni.”

–Johannes 10:17, 18Ja hän meni ja kosketti paareja;

niin kantajat seisahtuivat. Ja hänsanoi: “Nuorukainen, minä sanonsinulle: nouse.” Niin kuollut nousiistualleen ja rupesi puhumaan.

–Luukas 7:14, 15aJa minä elän; ja minä olin kuol-

lut, ja katso, minä elän aina jaiankaikkisesti, ja minulla on kuo-leman ja tuonelan avaimet.

–Ilmestyskirja 1:18

Page 5: Help from above finnish

TUOMIO EDESSÄ 23“Sillä hän on säätänyt päivän,

jona hän on tuomitseva maanpiirinvanhurskaudessa sen miehen ka-utta, jonka hän siihen on määrän-nyt; ja hän on antanut kaikille sii-tä vakuuden, herättämällä hänetkuolleista.” –Apostolien teot 17:31

Näin Herra tietää pelastaa juma-liset kiusauksesta, mutta tuomionpäivään säilyttää rangaistuksenalaisina väärät. –2 Pietari 2:9

Sillä kaikkien meidän pitää ilmes-tymän Kristuksen tuomioistuimeneteen, että kukin saisi sen mukaan,kuin hän ruumiissa ollessaan ontehnyt, joko hyvää tai pahaa.

–2 Korinttolaisille 5:10

Näin on rakkaus tullut täydel-liseksi meissä, että meillä olisiturva tuomiopäivänä; sillä sel-lainen kuin hän on, sellaisiamekin olemme tässä maailmassa.

–1 Johannes 4:17Ja samoinkuin ihmisille on mää-

rätty, että heidän kerran on kuo-leminen, mutta senjälkeen tuleetuomio. –Hebrealaisille 9:27

Ja minä näin kuolleet, suuret japienet, seisomassa valtaistuimenedessä, ja kirjat avattiin; ja avat-tiin toinen kirja, joka on elämänkirja; ja kuolleet tuomittiin senperusteella. –Ilmestyskirja 20:12a

24 JEESUKSEN KRISTUKSEN ARMOMutta armolahjan laita ei ole

sama kuin lankeemuksen; silläjoskin yhden lankeemuksesta mo-net ovat kuolleet, niin paljoaenemmän on Jumalan armo jalahja yhden ihmisen, JessuksenKristuksen, armon kautta ylen-palttisesti tullut monien osaksi.

–Roomalaisille 5:15Niin se ei siis ole sen vallassa,

joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee,vaan Jumalan, joka on armollinen.

–Roomalaisille 9:16

Sillä te tunnette meidän Her-ramme Jeesuksen Kristuksen ar-mon, että hän, vaikka oli rikas, tuli

teidän tähtenne köyhäksi, että tehänen köyhyydestään rikastuisitte.

–2 Korinttolaisille 8:9

Mutta missä synti on suureksitullut, siinä armo on tullut ylen-palttiseksi, että niinkuin synti onhallinnut kuolemassa, samoin ar-mokin hallitsisi vanhurskaudenkautta iankaikkiseksi elämäksi Jee-suksen Kristuksen, meidän Her-ramme, kautta.

–Roomalaisille 5:20b, 21Ja apostolit todistivat suurella

voimalla Herran Jeesuksen ylös-nousemuksesta, ja suuri armo oliheillä kaikilla. –Apostolien teot 4:33

SYNTIEN KATUMINEN 25“Noita tietämättömyyden aikoja

Jumala on kärsinyt, mutta nyt häntekee tiettäväksi, että kaikkien ih-misten kaikkialla on tehtävä paran-nus.” –Apostolien teot 17:30

“Eivät olleet, sanon minä teille,mutta ellette tee parannusta, niinsamoin te kaikki hukutte.”

–Luukas 13:3Ja sanoi: “Tehkää parannus, sillä

taivasten valtakunta on tullut lä-helle”. –Matteus 3:2

Niin Pietari sanoi heille: “Tehkääparannus ja ottakoon kukin teistäkasteen Jeesuksen Kristuksen ni-meen syntienne anteeksisaamiseksi,niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Tehkää siis parannus ja kään-tykää, että teidän syntinne pyyhit-täisiin pois.”

–Apostolien teot 2:38; 3:19“Heittäkää pois päältänne kaikki

syntinne, joilla te olette rikkoneet. . . ? ” –Hesekiel 18:31a

Joka rikkomuksensa salaa, se eimenesty; mutta joka ne tunnustaaja hylkää, se saa armon.

–Sananlaskut 28:13Sillä Jumalan mielen mukainen

murhe saa aikaan parannuksen,joka koituu pelastukseksi ja jota eikukaan kadu; mutta maailmanmurhe tuottaa kuoleman.

–2 Korinttolaisille 7:10

26 SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI“Ja jos jumalaton kääntyy pois

kaikesta synnistänsä, mitä hän ontehnyt, ja noudattaa kaikkia minunkäskyjäni ja tekee oikeuden ja van-hurskauden, hän totisesti saa elää;ei hänen ole kuoltava.” –Hesekiel 18:21

Jumalaton hyljätköön tiensä javäärintekijä ajatuksensa ja palat-koon Herran tykö, niin hän armah-taa häntä, ja meidän Jumalammetykö, sillä hänellä on paljon anteek-siantamusta. –Jesaja 55:7

“Sillä jos te annatte anteeksiihmisille heidän rikkomuksensa,niin teidän taivaallinen Isännemyös antaa teille anteeksi.”

–Matteus 6:14

Hänet [Jeesus] on Jumala oikeal-la kädellänsä korottanut Päämie-heksi ja Vapahtajaksi, antamaanIsraelille parannusta ja syntienanteeksiantamusta.”

–Apostolien teot 5:31Katso, minä seison ovella ja kol-

kutan; jos joku kuulee minun ääne-ni ja avaa oven, niin minä käynhänen tykönsä sisälle ja aterioitsenhänen kanssaan, ja hän minunkanssani.” –Ilmestyskirja 3:20

“Ja että parannusta syntien an-teeksisaamiseksi on saarnattavahänen nimessänsä kaikille kan-soille, alkaen Jerusalemista.”

–Luukas 24:47

ERO MAAILMALLISUUDESTA 27Sillä Jumalan armo on ilmestynyt

pelastukseksi kaikille ihmisille jakasvattaa meitä, että me, hyljätenjumalattomuuden ja maailmallisethimot, eläisimme siveästi ja van-hurskaasti ja jumalisesti nykyises-sä maailmanajassa.

–Tiitukselle 2:11, 12

Olkoon mielenne siihen, mikä yl-häällä on, älköön siihen, mikä onmaan päällä. –Kolossalaisille 3:2

Älkää rakastako maailmaa älkä-äkä sitä, mikä maailmassa on. Josjoku maailmaa rakastaa, niin Isänrakkaus ei ole hänessä. Sillä kaik-ki, mikä maailmassa on, lihan

himo, silmän pyyntö ja elämänkorskeus, se ei ole Isästä, vaanmaailmasta. –1 Johannes 2:15, 16

Älköönkä teillä olko mitään osal-lisuutta pimeyden hedelmättömiintekoihin, vaan päinvastoin nuhdel-kaakin niistä. –Efesolaisille 5:11

Te avionrikkojat, ettekö tiedä,että maailman ystävyys on vihol-lisuutta Jumalaa vastaan? Jokasiis tahtoo olla maailman ystävä,siitä tulee Jumalan vihollinen.

–Jaakob 4:4“Peseytykää, puhdistautukaa; pan-

kaa pois pahat tekonne minun sil-mäni edestä, lakatkaa pahaa teke-mästä.” –Jesaja 1:16

22 JUMALATTOMIEN IANKAIKKINEN RANGAISTUS“Ihmisen Poika lähettää enkelin-

sä, ja he kokoavat hänen valtakun-nastaan kaikki, jotka ovat pahen-nukseksi ja jotka tekevät laitto-muutta, ja heittävät heidät tuliseenpätsiin; siellä on oleva itku ja ham-masten kiristys.” –Matteus 13:41, 42

Jumalattomat peräytyvät tuone-laan, kaikki pakanat, jotka unhot-tavat Jumalan. –Psalmi 9:18

“Mutta jos sinun kätesi tai jalkasiviettelee sinua, hakkaa se poikki jaheitä luotasi; parempi on sinulle,että käsipuolena tai jalkapuolenapääset elämään sisälle, kuin ettäsinut, molemmat kädet tai molem-

mat jalat tallella, heitetään ian-kaikkiseen tuleen.” –Matteus 18:8

Mutta nykyiset taivaat ja maaovat samalla sanalla talletetut tu-lelle, säästetyt jumalattomain ih-misten tuomion ja kadotuksen päi-vään. –2 Pietari 3:7

Heitä kohtaa silloin rangaistuk-seksi iankaikkinen kadotus Herrankasvoista ja hänen voimansa kirk-kaudesta. –2 Tessalonikalaisille 1:9

Ja nämä menevät pois iankaik-kiseen rangaistukseen, mutta va-nhurskaat iankaikkiseen elämään.”

–Matteus 25:46

Page 6: Help from above finnish

KUOLLUT SYNNILLE — YLÖSNOUSSUT 29KRISTUKSESSA

Ja Jumala on eläviksi tehnyt tei-dät, jotka olitte kuolleet rikoksiinneja synteihinne, ja yhdessä hänenkanssaan herättänyt ja yhdessä hä-nen kanssaan asettanut meidät tai-vaallisiin Kristuksessa Jessuksessa.

–Efesolaisille 2:1, 6Joka “itse kantoi meidän syn-

timme” ruumiissansa ristinpuuhun,että me, synneistä pois kuolleina,eläisimme vanhurskaudelle; ja hä-nen “haavainsa kautta te oletteparatut”. –1 Pietari 2:24

Jos te siis olette herätetyt Kris-tuksen kanssa, niin etsikää sitä,mikä on ylhäällä, jossa Kristus on

istuen Jumalan oikealla puolella.Olkoon mielenne siihen, mikäylhäällä on, älköön siihen, mikä onmaan päällä. Sillä te olette kuol-leet, ja teidän elämänne on kät-kettynä Kristuksen kanssa Juma-lassa; kun Kristus, meidän elä-mämme, ilmestyy, silloin tekinhänen kanssaan ilmestytte kirk-kaudessa. –Kolossalaisille 3:1-4

Pois se! Me, jotka olemme kuol-leet pois synnistä, kuinka me vieläeläisimme siinä? Niin tekin pitä-kää itsenne synnille kuolleina, mut-ta Jumalalle elävinä KristuksessaJeesuksessa. –Roomalaisille 6:2, 11

30 IANKAIKKINEN ELÄMÄJoks lihaansa kylvää, se lihasta

turmeluksen niittää; mutta jokaHenkeen kylvää, se Hengestä ian-kaikkisen elämän niittää.

–Galatalaisille 6:8“Ja niinkuin Mooses ylensi käär-

meen erämaassa, niin pitää lhmisenPoika ylennettämän, että jokaisella,joka häneen uskoo, olisi iankaikki-nen elämä.” –Johannes 3:14, 15

Totisesti, totisesti minä sanonteille: joka kuulee minun sanani jauskoo häneen, joka on minut lä-hettänyt, sillä on iankaikkinenelämä, eikä hän joudu tuomit-tavaksi, vaan on siirtynyt kuole-masta elämään.” –Johannes 5:24

“Mutta tämä on iankaikkinenelämä, että he tuntevat sinut, jokayksin olet totinen Jumala, jahänet, jonka sinä olet lähettänyt,Jeesuksen Kristuksen.”

–Johannes 17:3“Joka uskoo Poikaan, sillä on

iankaikkinen elämä; mutta joka eiole kuuliainen Pojalle, se ei oleelämää näkevä, vaan Jumalanviha pysyy hänen päällänsä.”

–Johannes 3:36Jumalan armolahja on ian-

kaikkinen elämä KristuksessaJeesuksessa, meidän Herrassam-me. –Roomalaisille 6:23b

PELASTUSVARMUUS 31Henki itse todistaa meidän hen-

kemme kanssa, että me olemme Ju-malan lapsia. –Roomalaisille 8:16

Ja tämä on se todistus: Jumala onantanut meille iankaikkisen elämän,ja tämä elämä on hänen Pojassansa.Jolla Poika on, sillä on elämä; jollaJumalan Poikaa ei ole, sillä ei oleelämää. Tämän minä olen kirjoit-tanut teille, jotka uskotte JumalanPojan nimeen, tietääksenne, ettäteillä on iankaikkinen elämä.

–1 Johannes 5:11-13“Jolla on minun käskyni ja joka

ne pitää, hän on se, joka minuarakastaa; mutta joka minua rakas-taa, häntä minun Isäni rakastaa, ja

minä rakastan häntä ja ilmoitanitseni hänelle.” –Johannes 14:21

Ja koska te olette lapsia, on Ju-mala lähettänyt meidän sydämeem-me Poikansa Hengen, joka huutaa:“Abba! Isä!” –Galatalaisille 4:6

Silloin vanhurskauden hedelmäon rauha, vanhurskauden vaikutuslepo ja turvallisuus iankaikkisesti.

–Jesaja 32:17Siitä me tiedämme pysyvämme

hänessä ja hänen pysyvän meissä,että hän on antanut meille Hen-keänsä. –1 Johannes 4:13

Ja sittä me tiedämme hänet tun-tevamme, että pidämme hänenkäskynsä. –1 Johannes 2:3

32 KRISTUS MEISSÄ ANTAA ILON“Mutta nyt minä tulen sinun

tykösi ja puhun tätä maailmassa,että heillä olisi minun iloni täydel-lisenä heissä itsessään.”

–Johannes 17:13“Minä olen taas näkevä teidät, ja

teidän sydämenne on iloitseva, eikäkukaan ota teiltä pois teidän iloan-ne.” –Johannes 16:22b

Sillä ei Jumalan valtakunta olesyömistä ja juomista, vaan vanhurs-kautta ja rauhaa ja iloa PyhässäHengessä. –Roomalaisille 14:17

“Ja minä elän, en enää minä, vaanKristus elää minussa; ja minkä nytelän lihassa, sen minä elän JumalanPojan uskossa, hänen, joka on ra-

kastanut minua ja antanut itsensäminun edestäni.” –Galatalaisille 2:20

Tämän minä olen teille puhunut,että minun iloni olisi teissä ja tei-dän ilonne tulisi täydelliseksi.”

–Johannes 15:11Sinä neuvot minulle elämän tien;

ylenpalttisesti on iloa sinun kasvo-jesi edessä, ihanuutta sinun oikeas-sa kädessäsi iankaikkisesti.

–Psalmi 16:11Häntä te rakastatte, vaikka ette

ole häntä nähneet, häneen te us-kotte, vaikka ette nyt häntä näe,ja riemuitsette sanomattomalla jakirkastuneella ilolla. –1 Pietari 1:8

KUULIAISUUS HERRALLE VÄLTTÄMÄTÖNTÄ 33“Mutta jollette kuule Herran

ääntä, vaan niskoittelette hänenkäskyjänsä vastaan, niin Herrankäsi on oleva teitä vastaan,niinkuin oli myös teidän isiännevastaan.” –1 Samuelin 12:15

Ettekö tiedä, että kenen palveli-joiksi, ketä tottelemaan, te antau-dutte, sen palvelijoita te olette, jotate tottelette, joko synnin palvelijoi-ta, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden,vanhurskaudeksi?

–Roomalaisille 6:16

Ja antaa teille, joita ahdistetaan,levon yhdessä meidän kanssamme,kun Herra Jeesus ilmestyy taivaas-

ta voimansa enkelien kanssa tulenliekissä ja kostaa niille, jotka eivättunne Jumalaa eivätkä ole kuuliai-sia meidän Herramme Jeesuksenevankeliumille. Heitä kohtaa sil-loin rangaistukseksi iankaikkinenkadotus Herran kasvoista ja hänenvoimansa kirkkaudesta.

–2 Tessalonikalaisille 1:7-9“Katso, minä asetan tänä päivänä

teidän eteenne siunauksen ja ki-rouksen: siunauksen, jos te tottelet-te Herran, teidän Jumalanne, käs-kyjä, jotka minä tänä päivänä teilleannan, mutta kirouksen, jos te ettetottele Herran, teidän Jumalanne.”

–5 Mooses 11:26-28a

28 UUDESTISYNTYMINEN“Ja minä annan teille uuden sydä-

men, ja uuden hengen minä annanteidän sisimpäänne. Minä poistanteidän ruumiistanne kivisydämenja annan teille lihasydämen.”

–Hesekiel 36:26Jos tiedätte, että hän on van-

hurskas, niin te ymmärrätte, ettämyös jokainen, joka vanhurskau-den tekee, on hänestä syntynyt. Metiedämme, ettei yksikään Juma-lasta syntynyt tee syntiä; vaanJumalasta syntynyt pitää itsestänsävaarin, eikä häneen ryhdy se paha.

–1 Johannes 2:29; 5:18Te olette pyhitetyt, te olette van-

hurskautetut meidän Herramme

Jeesuksen Kristuksen nimessä jameidän Jumalamme Hengessä.

–1 Korinttolaisille 6:11bJeesus vastasi ja sanoi hänelle:

“Totisesti, totisesti minä sanon si-nulle: joka ei synny uudesti, ylhääl-tä, se ei voi nähdä Jumalan val-takuntaa”. –Johannes 3:3

Siis, jos joku on Kristuksessa,niin hän on uusi luomus; se, mikäon vanhaa, on kadonnut, katso,uusi on sijaan tullut.

–2 Korinttolaisille 5:17Te, jotka olette uudestisyntyneet,

ette katoavasta, vaan katoamatto-masta siemenestä, Jumalan elävän japysyvän sanan kautta. –1 Pietari 1:23

Page 7: Help from above finnish

SAATANA — PÄÄVIHOLLISEMME 35Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän

vastustajanne, perkele, käy ympäriniinkuin kiljuva jalopeura, etsien,kenen hän saisi niellä. Vastustakaahäntä lujina uskossa.

–1 Pietari 5:8, 9aSitten Henki vei Jeesuksen ylös

erämaahan perkeleen kiusattavaksi.Silloin Jeesus sanoi hänelle: “Menepois, saatana; sillä kirjoitettu on:’Herraa, sinun Jumalaasi, pitää si-nun kumartaman ja häntä ainoatapalveleman’.” Silloin perkele jättihänet; ja katso, enkeleitä tulihänen tykönsä, ja he tekiväthänelle palvelusta.

–Matteus 4:1, 10, 11

Lopuksi, vahvistukaa Herrassaja hänen väkevyytensä voimassa.Pukekaa yllenne Jumalan kokosota-asu, voidaksenne kestää per-keleen kavalat juonet.

–Efesolaisille 6:10, 11Sillä meidän sota-aseemme eivät

ole lihalliset, vaan ne ovat voimal-liset Jumalan edessä hajottamaanmaahan linnoituksia.

–2 Korinttolaisille 10:4Hän on ollut murhaaja alusta

asti, ja totuudessa hän ei pysy,koska hänessä ei totuutta ole. Kunhän puhuu valhetta, niin hänpuhuu omaansa, sillä hän on val-hettelija ja sen isä. –Johannes 8:44b

36 VOITTO SAATANASTAKoska siis lapsilla on veri ja liha,

tuli hänkin niistä yhtäläisellätavalla osalliseksi, että hän kuole-man kautta kukistaisi sen, jolla olikuolema vallassaan, se on: per-keleen. –Hebrealaisille 2:14

Joka syntiä tekee, se on perke-leestä, sillä perkele on tehnyt syn-tiä alusta asti. Sitä varten JumalanPoika ilmestyi, että hän tekisi tyh-jäksi perkeleen teot. –1 Johannes 3:8

Kuka voi meidät erottaa Kris-tuksen rakkaudesta? Tuskako, vaiahdistus, vai vaino, vai nälkä, vaialastomuus, vai vaara, vai miek-ka? Mutta näissä kaikissa mesaamme jalon voiton hänen kaut-

tansa, joka meitä on rakastanut. –Roomalaisille 8:35, 37

“Avaamaan heidän silmänsä,että he kääntyisivät pimeydestävalkeuteen ja saatanan vallastaJumalan tykö ja saisivat uskomal-la minuun synnit anteeksi ja perin-töosan pyhitettyjen joukossa.”

–Apostolien teot 26:18Olkaa siis Jumalalle alamaiset;

mutta vastustakaa perkelettä, niinse teistä pakenee. –Jaakob 4:7

Nyt käy tuomio tämän maailmanylitse; nyt tämän maailman ruhti-nas pitää heitettämän ulos.

–Johannes 12:31

RAKKAUS, OPETUSLAPSEUDEN KOE 37Vaikka minä puhuisin ihmisten

ja enkelien kielillä, mutta minullaei olisi rakkautta, olisin minä vainhelisevä vaski tai kilisevä kul-kunen. –1 Korinttolaisille 13:1

Mutta Hengen hedelmä on rak-kaus, ilo, rauha, pitkämielisyys,ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus,sävyisyys, itsensähillitseminen. Sel-laista vastaan ei ole laki.

–Galatalaisille 5:22, 23a“Jos te minua rakastatte, niin te

pidätte minun käskyni.”–Johannes 14:15

Jos joku sanoo: “Minä rakastanJumalaa”, mutta vihaa veljeänsä,niin hän on valhettelija. Sillä joka

ei rakasta veljeänsä, jonka hän onnähnyt, se ei voi rakastaa Juma-laa, jota hän ei ole nähnyt.

–1 Johannes 4:20“Siitä kaikki tuntevat teidät

minun opetuslapsikseni, jos teilläon keskinäinen rakkaus.”

–Johannes 13:35Me tiedämme siirtyneemme kuo-

lemasta elämään, sillä me rakas-tamme veljiä. Joka ei rakasta, py-syy kuolemassa. –1 Johannes 3:14

Sillä rakkaus Jumalaan on se, et-tä pidämme hänen käskynsä. Jahänen käskynsä eivät ole raskaat.

–1 Johannes 5:3

38 JEESUKSEN KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUSMutta ylösnousemisensa jälkeen

hän varhain aamulla viikon ensim-mäisenä päivänä ilmestyi ensiksiMaria Magdaleenalle.

–Markus 16:9aJoka on alttiiksi annettu meidän

rikostemme tähden ja kuolleista he-rätetty meidän vanhurskauttami-semme tähden. –Roomalaisille 4:25

Ja me olemme kaiken sen todista-jat, mitä hän teki juutalaistenmaassa ja Jerusalemissa; ja hänethe ripustivat puuhun ja tappoivat.Hänet Jumala herätti kolmantenapäivänä ja antoi hänen ilmestyä, eikaikelle kansalle, vaan Jumalanennen valitsemille todistajille, meille,

jotka söimme ja joimme hänenkanssaan sen jälkeen, kuin hän olikuolleista noussut.

–Apostlien teot 10:39-41Ja kahdeksan päivän perästä

hänen opetuslapsensa taas olivathuoneessa, ja Tuomas oli heidänkanssansa. Niin Jeesus tuli, ovienollessa lukittuina, ja seisoi heidänkeskellään ja sanoi: “Rauha teille!”Sitten hän sanoi Tuomaalle: “Ojen-na sormesi tänne ja katso minunkäsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä seminun kylkeeni, äläkä ole epäus-koinen, vaan uskovainen”. Tuomasvastasi ja sanoi hänelle: “MinunHerrani ja minun Jumalani!”

–Johannes 20:26-28

YLÖSNOUSEMUS, IHANA TOIVOMME 39Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki

tulee, jolloin kaikki, jotka haudois-sa ovat, kuulevat hänen äänensä jatulevat esiin, ne, jotka ovat hyväätehneet, elämän ylösnousemukseen,mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet,tuomion ylösnousemukseen.”

–Johannes 5:28, 29

Vai ettekö tiedä, että me kaikki,jotka olemme kastetut KristukseenJeesukseen, olemme hänen kuole-maansa kastetut? Niin olemme siisyhdessä hänen kanssaan haudatutkasteen kautta kuolemaan, ettäniinkuin Kristus herätettiin kuol-leista Isän kirkkauden kautta,samoin pitää meidänkin uudessa

elämässä vaeltaman. Sillä jos meolemme hänen kanssaan yhteenkas-vaneita yhtäläisessä kuolemassa,niin olemme samoin myös yhtäläi-sessä ylösnousemuksessa.

–Roomalaisille 6:3-5

Mutta jos Kristus on teissä, niinruumis tosin on kuollut synnin täh-den, mutta henki on elämä van-hurskauden tähden. Jos nyt hänenHenkensä, hänen, joka herättiJeesuksen kuolleista, asuu teissä,niin hän, joka herätti kuolleistaKristuksen Jeesuksen, on eläväk-sitekevä myös teidän kuolevaisetruumiinne Henkensä kautta, jokateissä asuu. –Roomalaisille 8:10, 11

34 KRISTUKSEN TUNNUSTAMINEN VÄLTTÄMATÖNTÄJa jokaisen kielen pitää tunnusta-

man Isän Jumalan kunniaksi, ettäJeesus Kristus on Herra.

–Filippiläsille 2:11“Sentähden, jokaisen, joka tun-

nustaa minut ihmisten edessä, mi-näkin tunnustan Isäni edessä, jokaon taivaissa. Mutta joka kieltääminut ihmisten edessä, sen minäkinkiellän Isäni edessä, joka on taivais-sa.” –Matteus 10:32, 33

Tästä te tunnette Jumalan Hen-gen: jokainen henki, joka tunnustaaJeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleek-si, on Jumalasta. –1 Johannes 4:2

Kuka ikinä kieltää Pojan, hänelläei ole Isääkään. –1 Johannes 2:23a

Joka tunnustaa, että Jeesus onJumalan Poika, hänessä Jumalapysyy, ja hän Jumalassa.

–1 Johannes 4:15

Sillä jos sinä tunnustat suullasiJeesuksen Herraksi ja uskot sydä-messäsi, että Jumala on hänet kuol-leista herättänyt, niin sinä pelastut;sillä sydämen uskolla tullaan van-hurskaaksi ja suun tunnustuksellapelastutaan. –Roomalaisille 10:9, 10

“Sillä joka häpeää minua ja mi-nun sanojani, sitä Ihmisen Poikaon häpeävä, kun hän tulee omassaja Isänsä ja pyhäin enkelienkirkkaudessa.” –Luukas 9:26

Page 8: Help from above finnish

PYHITYS HERRAA VARTEN 41Sentähden myös Jeesus, pyhit-

tääkseen omalla verellänsä kansan,kärsi portin ulkopuolella.

–Hebrealaisille 13:12Niinkuin hän ennen maailman

perustamista oli hänessä valinnutmeidät olemaan pyhät ja nuhteet-tomat hänen edessään, rakkau-dessa. Ja pukea päällenne uusiihminen, joka Jumalan mukaan onluotu totuuden vanhurskauteen japyhyyteen. –Efesolaisille 1:4; 4:24

Ja siellä on oleva valtatie, ja sennimi on “pyhä tie”: sitä ei kulje saas-tainen; se on heitä itseänsä varten.Joka sitä tietä kulkee, ei eksy —eivät hullutkaan. –Jesaja 35:8

Jos me tunnustamme syntimme,on hän uskollinen ja vanhurskas,niin että hän antaa meille synnitanteeksi ja puhdistaa meidät kai-kesta vääryydestä. –1 Johannes 1:9

Kun siis nämä kaikki näin hajoa-vat, millaisia tuleekaan teidän ollapyhässä vaelluksessa ja jumali-suudessa. –2 Pietari 3:11

Pyrkikää rauhaan kaikkien kaas-sa ja pyhitykseen, sillä ilman sitäei kukaan ole näkevä Herraa.

–Hebrealaisille 12:14Antakaa Herralle hänen nimensä

kunnia, kumartakaa Herraa pyhäs-sä kaunistuksessa. –Psalmi 29:2

42 PYHÄLLÄ HENGELLÄ TÄYTTYMINEN“Jos siis te, jotka olette pahoja,

osaatte antaa lapsillenne hyviä lah-joja, kuinka paljoa ennemmin tai-vaallinen Isä antaa Pyhän Hengenniille, jotka sitä häneltä anovat!”

–Luukas 11:13Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi

se paikka, jossa he olivat koolla, jahe tulivat kaikki Pyhällä Hengellätäytetyiksi ja puhuivat Jumalan sa-naa rohkeasti. –Apostolien teot 4:31

Ja opetuslapset tulivat täytetyiksiilolla ja Pyhällä Hengellä.

–Apostolien teot 13:52“Henkeni minä annan teidän

sisimpäänne ja vaikutan sen, että tevaellatte minun käskyjeni mukaan,

noudatatte minun oikeuksiani japidätte ne.” –Hesekiel 36:27

Mutta te ette ole lihan vallassa,vaan Hengen, jos kerran JumalanHenki teissä asuu. Mutta jolla eiole Kristuksen Henkeä, se ei olehänen omansa. –Roomalaisille 8:9

“Vaan, kun Pyhä Henki tulee tei-hin, niin to saatte voiman, ja tetulette olemaan minun todistajani.”

–Apostolien teot 1:8aSillä hän oli hyvä mies ja täynnä

Pyhää Henkeä ja uskoa. –Apostolien teot 11:24a

Älkääkä juopuko vinnistä silläsiitä tulee irstas meno, vaan täyt-tykää Hengellä. –Efesolaisille 5:18

IHMEELLISET LUPAUKSET KRISTITYILLE 43Vanhurskaat huutavat, ja Herra

kuulee ja vapahtaa heidät kaikistaheidän ahdistuksistansa.

–Psalmi 34:18“Minun käteni on kaikki nämä

tehnyt, ja niin ovat kaikki nämäsyntyneet, sanoo Herra. Muttaminä katson sen puoleen, joka onnöyrä, jolla on särjetty henki jaarka tunto minun sanani edessä.”

–Jesaja 66:2Niin Jeesus sanoi hänelle: “ ’Jos

voit!’ Kaikki on mahdollista sille,joka uskoo”. –Markus 9:23

Rakkaani, älkää oudoksuko sitähellettä, jossa olette ja joka on

teille koetukseksi, ikäänkuin teilletapahtuisi jotakin outoa, vaaniloitkaa, sitä myöten kuin oletteosallisia Kristuksen kärsimyksistä,että te myös hänen kirkkautensailmestymisessä saisitte iloita jariemuita. –1 Pietari 4:12, 13

“Ja hän on pyyhkivä pois kaikkikyyneleet heidän silmistänsä, eikäkuolemaa ole enää oleva, eikä mur-hetta eikä parkua eikä kipua oleenää oleva, sillä kaikki entinen onmennyt.” –Ilmestyskirja 21:4

Vaan etsikää ensin Jumalan val-takuntaa ja hänen vanhurskaut-tansa, niin myös kaikki tämä teilleannetaan.” –Matteus 6:33

44 LUPAUKSIA KIUSATUILLESillä sentähden, että hän itse on

kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hänkiusattuja auttaa. –Hebrealaisille 2:18

Ja rauhan Jumala on pian muser-tava saatanan teidän jalkojennealle. –Roomalaisille 16:20a

Jos vetten läpi kuljet, olen minäsinun kanssasi, jos virtojen läpi,eivät ne sinua upota; jos tulen läpikäyt, et sinä kärvenny, eikä liekkisinua polta. –Jesaja 43:2

Mutta me tiedämme, että kaikkiyhdessä vaikuttaa niiden parhaak-si, jotka Jumalaa rakastavat, nii-den, jotka hänen aivoituksensamukaan ovat kutsutut.

–Roomalaisille 8:28

Lähellä on Herra niitä, joilla onsärjetty sydän, ja hän pelastaa ne,joilla on murtunut mieli.

–Psalmi 34:19Teitä ei ole kohdannut muu kuin

inhimillinen kiusaus; ja Jumala onuskollinen, hän ei salli teitä kiusat-tavan yli voimienne, vaan sallies-saan kiusauksen hän valmistaamyös pääsyn siitä, niin että voittesen kestää. –1 Korinttolaisille 10:13

Sillä ei meillä oke sellainen ylim-mäinen pappi, joka ei voi sääliämeidän heikkouksiamme, vaan jo-ka on ollut kaikessa kiusattu sa-malla lailla kuin mekin, kuitenkinilman syntiä. –Hebrealaisille 4:15

LUPAUKSIA VOITTAJILLE 45“Joka voittaa, on tämän perivä, ja

minä olen oleva hänen Jumalansa,ja hän on oleva minun poikani.”

–Ilmestyskirja 21:7“Joka voittaa, sen minä teen

pylvääksi Jumalani temppeliin,eikä hän koskaan enää lähde sieltäulos, ja minä kirjoitan häneenJumalani nimen ja Jumalani kau-pungin nimen, sen uuden Jerusa-lemin, joka laskeutuu alas taivaas-ta minun Jumalani tyköä, ja omanuuden nimeni.” –Ilmestyskirja 3:12

“Joka voittaa, se näin puetaanvalkeihin vaatteisiin, enkä minäpyyhi pois hänen nimeänsä elämänkirjasta, ja minä olen tunnustava

hänen nimensä Isäni edessä jahänen enkeliensä edessä.”

–Ilmestyskirja 3:5Joka voittaa, sen minä annan

istua kanssani valtaistuimellani,niinkuin minäkin olen voittanut jaistunut Isäni kanssa hänen valtais-tuimellensa. ” –Ilmestyskirja 3:21

“Jolla on korva, se kuulkoon, mi-tä Henki seurakunnille sanoo.’Sen, joka voittaa, minä annansyödä elämän puusta, joka onJumalan paratiisissa.’ ”

–Ilmestyskirja 2:7“Ja joka voittaa ja loppuun asti

ottaa minun teoistani vaarin, silleminä annan vallan hallita pakanoi-ta.” –Ilmestyskirja 2:26

40 PYHITYS HERRAA VARTEN“Sillä hän on katsonut kansansa

puoleen ja valmistanut sille lunas-tuksen. Suodakseen meidän, vapah-dettuina vihollistemme kädestä,pelkäämättä palvella häntä pyhyy-dessä ja vanhurskaudessa hänenedessään kaikkina elinpäivinäm-me.” –Luukas 1:68b, 74, 75

Niin puhdistautukaamme kaikes-ta lihan ja hengen saastutuksesta,saattaen pyhityksemme täydel-liseksi Jumalan pelossa.

–2 Korinttolaisille 7:1bJa teille Herra antakoon yhä

enemmän ja runsaammin rakkaut-ta toisianne kohtaan ja kaikkiakohtaan, niinkuin meilläkin ontietä kohtaan, vahvistaaksensa tei-

dän sydämenne nuhteettomiksipyhyydessä meidän Jumalamme jaIsämme edessä, meidän HerrammeJeesuksen tulemuksessa, kun häntulee kaikkien pyhiensä kanssa.

–1 Tessalonikalaisille 3:12, 13Sillä ei Jumala ole kutsunut

meitä saastaisuuteen, vaan pyhityk-seen. –1 Tessalonikalaisille 4: 7

Vaan sen Pyhän mukaan, joka onteidät kutsunut, tulkaa tekin kai-kessa vaelluksessanne pyhiksi. ”

–1 Pietari 1:15Mutta nyt, kun olette synnistä

vapautetut ja Jumalan palvelijoik-si tulleet, on teidän hedelmännepyhitys, ja sen loppu on iankaikki-nen elämä. –Roomalaisille 6:22

Page 9: Help from above finnish

KRISTUKSEN TOINEN TULEMINEN 47“Ja vaikka minä menen valmista-

maan teille sijaa, tulen minä takai-sin ja otan teidät tyköni, että tekinolisitte siellä, missä minä olen.

–Johannes 14:3“Ja silloin Ihmisen Pojan merkki

näkyy taivaalla, ja silloin kaikkimaan sukukunnat parkuvat; ja henäkevät lhmisen Pojan tulevan tai-vaan pilvien päällä suurella voi-malla ja kirkkaudella.”

–Matteus 24:30“Sillä joka häpeää minua ja

minun sanojani tässä avionrikko-jassa ja syntisessä sukupolvessa,sitä myös lhmisen Poika on hä-peävä, kun hän tulee Isänsä kirk-

kaudessa pyhien enkelien kanssa.”–Markus 8:38

Rakkaani, nyt me olemme Ju-malan lapsia, eikä ole vielä käynytilmi, mitä meistä tulee. Me tie-dämme tulevamme hänen kaltai-sikseen, kun hän ilmestyy, sillä mesaamme nähdä hänet sellaisena,kuin hän on. Ja jokainen, jokapanee häneen tämän toivon, puh-distaa itsensä, niinkuin hän onpuhdas. –1 Johannes 3:2, 3

“Sillä Ihmisen Poika on tulevaIsänsä kirkkaudessa enkeliensäkanssa, ja silloin hän maksaa kul-lekin hänen tekojensa mukaan.”

–Matteus 16:27

48 JUMALAN SANA“Taivas ja maa katoavat, mutta

minun sanani eivät katoa.” –Luukas 21:33

Sillä ei koskaan ole mitään profe-tiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta,vaan Pyhän Hengen johtaminaihmiset ovat puhuneet sen, minkäsaivat Jumalalta. –2 Pietari 1:21

Jokainen kirjoitus, joka on syn-tynyt Jumalan Hengen vaikutuk-sesta, on myös hyödyllinen opetuk-seksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kas-vatukseksi vanhurskaudessa.

–2 Timoteus 3:16Sinun sanasi on minun jalkaini

lamppu ja valkeus minun tielläni. –Psalmi 119:105

“Rukoikaa siis te näin: Isä mei-dän, joka olet taivaissa! Pyhitettyolkoon sinun nimesi; tulkoon sinunvaltakuntasi; tapahtukoon sinuntahtosi myös maan päällä niinkuintaivaassa; anna meille tänä päi-vänä meidän jokapäiväinen leip-ämme; ja anna meille meidän velk-amme anteeksi, niinkuin mekinannamme anteeksi meidän velal-lisillemme; äläkä saata meitä kiu-saukseen; vaan päästä meidät pa-hasta, [sillä sinun on valtakunta javoima ja kunnia iankaikkisesti.Amen].” –Matteus 6:9-13

RUKOILE JAANTEEKSIANNA

46 JUMALA PUHUU MEILLE AVIOEROSTAMutta naimisissa oleville minä

julistan, en kuitenkaan minä, vaanHerra, ettei vaimo saa erota mie-hestään; mutta jos hän eroaa, niinpysyköön naimatonna tai sopikoonmiehensä kanssa; eikä mies saahyljätä vaimoansa. Vaimo onsidottu, niin kauan kuin hänenmiehensä elää, mutta jos mieskuolee, on hän vapaa menemäännaimisiin, kenen kanssa tahtoo,kunhan se vain tapahtuu Herrassa.

–1 Korinttolaisille 7:10, 11, 39Niinpä sitoo laki naidun vaimon

hänen elossa olevaan mieheensä;mutta jos mies kuolee, on vaimoirti tästä miehen laista. Sentähden

hän saa avionrikkojan nimen, josmiehensä eläessä antautuu toisellemiehelle; mutta jos mies kuolee,on hän vapaa siitä laista, niin etteihän ole avionrikkoja, jos meneetoiselle miehelle.

–Roomalaisille 7:2, 3“Jokainen, joka hylkää vaimon-

sa ja nai toisen, tekee huorin; jajoka nai miehensä hylkäämän,tekee huorin.” –Luukas 16:18

“Mutta minä sanon teille: jokai-nen, joka hylkää vaimonsa muunkuin huoruuden tähden, saattaahänet tekemään huorin, ja jokanai hyljätyn, tekee huorin.”

–Matteus 5:32

TIE JUMALAN LUOMinä tarvitsen Pelastajaa.

Sillä kaikki ovat syntiä tehneet jaovat Jumalan kirkkautta vailla.

–Roomalaisille 3:23. . . Teidän pahat tekonne erotta-

vat teidät Jumalastanne. –Jesaja 59:2a

Kristus kuoli puolestani.Sillä myös Kristus kärsi kerran

kuoleman syntien tähden, van-hurskas vääräin puolesta, johdat-taaksensa meidät Jumalan tykö.

–1 Pietari 3:18aMinun tulee katua syntejäni.

Joka rikkomuksensa salaa, se eimenesty; mutta joka ne tunnustaa

ja hylkää, se saa armon. –Sananlaskut 28:13

Minun täytyy uskoa Jeesukseen.Mutta kaikille, jotka ottivat hänet

vastaan, hän antoi voiman tullaJumalan lapsiksi, niille, jotka usko-vat hänen nimeensä. –Johannes 1:12

Voin olla varma pelastuksestani.Jolla Poika on, sillä on elämä.

–1 Johannes 5:12aJoka kuulee minun sanani ja

uskoo häneen, joka on minut lähet-tänyt, sillä on iankaikkinen elämä,eikä hän joudu tuomittavaksi, vaanon siirtynyt kuolemasta elämään.

–Johannes 5:24b

Published in numerous languages by World Missionary Press as God suppliesfunds in answer to prayer. Other booklets are also available. If you would likemore copies for careful distribution, please write in English to:

World Missionary Press, Inc.P.O. Box 120

New Paris, IN 46553-0120 USA

20 Finnish HFA