1

KAJAHDUS

2

PÄÄTOIMITTAJAIiro Leino

TOIMITUSSIHTEERITeemu Salmela

KIRJOITTAJATIiris AnnalaRisto EräsaariJenna HirvonenElsa HokkanenLari HokkanenTiia-Jessica PekkonenStella QinLotta Virrankari

KUVATMikko AirikkalaJesse KelomäkiIiro LeinoIris PykäläinenAtte Rytkönen

ULKOASU Iiro Leino

KANSIEN KUVAT Jesse Kelomäki @ havaintoja.tumblr.com

TAITTO Iiro Leino Teemu Salmela

PAINOAikataos, Kirkkonummi Painos 100 kpl

JULKAISIJAStigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITEStigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto

Kajahdus saa HYY:n ainejärjestölehtitukea

3

Numero 1/1411.5.2014Pääkirjoitus

UUSI KAJAHDUSJarkko MartikainenMuusikon sosiaaliturva, onko sitä?

EU-spesiaali Vapaakauppasopimus ahdistaa ja Unioni on kadottanut legitimiteettinsä

Harvinainen herkkuRisto Eräsaaren päräyttävä jäähyväisteksti

Kohtuullinen elämäntapaPelastaako degrowth meidät katastrofilta?

Vaateteollisuuden madonluvutLiikaa liian halvalla

Monocle, elitismi ja kestävä kehitysLifestyle-lehdistä ja kulutuskulttuurista

Saunajoogaa ja saunasotureitaHikoilua Unisportin lauteilla

PALSTATPJ:n palsta

Kolumni

YKP-Looks

Vaihtaripalsta

Kirja-arvio

Musiikki

Hallitusesittelyt

Jälkisanat

Pitelet käsissäsi uudistetun Kajahduksen ensim-mäistä numeroa. Aiemmin neljä kertaa vuodessa ilmestynyt lehti on nyt downshiftannut ja ilmes-tyy vastaisuudessa kaksi kertaa vuodessa – tai no, ainakin tämän vuoden ajan. Julkaisutahdin vaihtuminen puolivuosittaiseksi oli rajallisten ai-karesurssien pakon aiheuttamaa, mutta uskomme että muutos palvelee myös lukijakuntaa. Saimme muun muassa tilaisuuden uudistaa lehden ulko-asua. Numeron ohjenuorana toimi ajatus lifes-tylestä, elämäntyylistä tai elämäntavasta. Sosio-logi Erik Allardtin kolmijaottelun mukaan puhe on siis olemisesta (being), johon sisältyvät itsensä toteuttaminen ja vaikuttamismahdollisuudet. Pu-he omistamisesta (having) jäi tässä numerossa pu-heeksi muusikon sosiaaliturvasta ja kulutuskult-tuurin uhista. Rakastaminen (loving) ei lehteen mahtunut, joten rakastakaa ainakin toisianne.

Lehdestä löytyy tekstejä moneen makuun, tohto-rikoulutettava Hirvilammen degrowth-pohdin-noista aina toimitusryhmämme Saunajooga-ex-cuun. Toiseksi keskeiseksi sisällöksi muodostui pohdinta EU:sta eurovaalien alla. Kajahdus on uudistunut, mutta vielä suuremman muutosvai-heen keskellä tuntuu olevan yhteiskuntapolitii-kan oppiaine. Tutkintouudistus muuttaa syksyllä opintojen rakennetta merkittävästi ja professorien vaihtuminen vaikuttaa varmasti myös oppiaineen sisältöihin. J.P Roos ja Risto Eräsaari ovat eläköi-tyneet ja jäämme odottamaan mielenkiinnolla, mihin suuntaan yhteiskuntapolitiikan tutkinto ke-hittyy. Suunnasta saamme ehkä osviittaa uudesta pääsykoekirjasta, jonka Lari Hokkanen katsastaa läpi kirja-arviossaan. Sosiaalityön puolelta saam-me mielenkiintoisen raportin Berkeleyn yliopis-tosta asti.

Hyvää kesää!

ARTIKKELIT6

10

14

24

28

30

34

4

5

18

32

36

37

38

42

4

Vuosi on mennyt vauhdilla ja kevät alkaa pian olla jo takana. Paljon on tapahtunut eikä pää mei-naa pysyä perässä. Tuntuu, että itse olen viettänyt aikaa vain kokouksissa ja kirjastossa lukemassa sähköpostia, mutta jotain ollaan saatu aikaiseksi-kin. Ja myös muiden ainejärjestöjen kanssa, joka on hienoa!

Se hyvä puoli fuksivoittoisessa hallituksessa on, että uutta toimintaa suunnitellaan ennakko-luulottomasti eikä takerruta vain perinteisiin. Ku-ten fuksipalautteesta ilmeni, Stigman toimintaan tuntuu olevan liian suuri kynnys osallistua. Ja tä-hän ongelmaan ollaan yritetty puuttua. Esimerkik-si viime vuonna hallituksen vaihtajaisten jatkoilla Sivistyksellä oli paikalla vain muutama hallituk-sien ulkopuolinen, jonka takia tulimme siihen tu-lokseen, että ehkä tämä ei ole paras tapa aloittaa vuotta. Sen sijaan vuosi aloitettiin kauden avajai-silla Kuppalassa, joka osoittautui menestykseksi.

Stigma on ottanut ison harppauksen eteenpäin toiminnan laajentamisessa hallituksen ulkopuo-lisiin. Jo syksyllä edellinen hallitus heitti idean vapaaehtoisten toimijoiden aktivoinnista ja uusi hallitus otti siitä kopin. Hallitus päätti, että Iris ja Meeri ottaa vastuulleen Puuhakerhon kasaami-sen ja nyt ollaan tilanteessa, jossa ryhmässä on 15 jäsentä ja ensimmäinen peli-ilta on jo pidetty. Vain kolme iltaan osallistuneista oli hallituksen nykyisiä jäseniä eli toiminta ei todellakaan ole mikään hallituksen oma puuhailukerho. Syksyä kohden mietitään yhdessä tuutoreiden kanssa mi-ten myös uudet fuksit saataisiin mukaan kerhon toimintaan.

Katotaan mitä syksy tuo tullessaan, mutta ai-nakin tällä hetkellä olen suunnattoman ylpeä hal-lituksesta ja Stigmasta! Enkä usko, että tunne tu-lee mihinkään muuttumaan syksyn aikanakaan. Niin paljon kaikkea huikeeta tiedossa! Muistakaa seurata Stigman Facebook-sivua. Siellä tiedote-taan kesäpiknikeistä yms. Lisäksi Stigman Insta-gram-tili aktivoituu koko ajan entistä enemmän. Myöskään hallitusta ei saa pelätä! Koska vaan meihin voi ottaa yhteyttä oli asia mikä tahansa, teitä varten me ollaan.

Hyvää lähestyvää kesälomaa kaikille, toivottavasti nähdään piknikeillä!

Noora Järvi

Stigman PJ

(STIGMAN)

5

Ylioppilastutkinnon suorittaminen; viisikym-mentäviisi opintopistettä vuodessa; kurssien suo-ritustavat; Weboodin suoritusote; urheilusuori-tukset ja työsuoritukset.

Yliopisto-opiskelijan elämä on usein pelkkää suorittamista. Elämäntapavalmentajat ja ammatti-auttajat yrittävät auttaa ihmisiä ulos suorittamisen kehästä. Meillä köyhillä opiskelijoilla ei tällaiseen ole varaa. Siksi vertaistuki Kajahduksen kolum-nissa on parasta apua, mitä on saatavilla.

Opintojen aikana olen huomannut, että monet suhtautuvat elämäänsä todella suorituskeskeisesti. Olen vuosien ajan miettinyt, miksi jotkut koke-vat tarvetta suorittaa ja suoriutua, ja mieluummin paremmin kuin huonommin. Onko niin, että jot-kut ihmiset vain tarvitsevat suorituksia tullakseen onnellisiksi?

Olen itse yrittänyt päästä ulos suorittamisen kehästä kauan. Olen kokenut tuskaa ja epäonnis-tumista siitä, että en pysty jättämään asioita puoli-tiehen ja suhtautua asioihin helpon huolettomasti. Kaikki muuthan ympärilläni näyttävät pystyvän siihen.

Eräänä päivänä tajusin sen. Kaisaniemen rulla-portaissa vastaani juoksi boheemi nuori mies, ki-harat, pitkät hiukset hulmuten, kirjat putoamaisil-laan kainalosta. Aloin hymyillä ja huomasin ajat-televani, kuinka erilaisia elämiemme täytyykään olla. Ensimmäisen kerran tunnuin rehellisesti hy-väksyvän ajatuksen siitä, että en välttämättä pysty elämään elämääni niin huolettoman itsevarmasti kuin jotkut muut. Ensimmäisen kerran koin, ettei siihen ole välttämättä tarvetta.

OPISKELIJAN OIVALLUS

Ehkä suorittamisen tarpeesta on myös hyötyä. Onko sittenkin niin, että yhteiskunta tarvitsee myös suorittajia? Ilman suorittajia moni asia jäisi puoli-tiehen. Ei olisi kenenkään etu, jos lääkäri suhtautuisi työhönsä huolettomasti tai palomies päättäisi ”hidastaa”. Eikä yliopisto saisi kipeästi tarvitsemaansa rahoitusta, jos kaikki tekisivät graduaan viisi vuotta.

Suorittaminen ei ole itsetarkoitus, mutta tarve suorittaa ja saada asiat te-hokkaasti valmiiksi puskee joitakin yksilöitä eteenpäin ja yhteiskuntaa siinä sivussa. Ehkä on siis hyvä, että meissä kaikissa on hieman suorittajan vikaa, joissain enemmän kuin toisissa. Täten kehotan kaikkia suorittamaan 55 opin-topistettä vuodessa. Ja kun suoritus on paketissa, ottakaamme rennosti kesäl-lä: keskittykäämme suorittamaan myös rentoutumista ja tyhjäntoimittamista!

TIIKKU PEKKONEN

6

MUUSIKON SIUNAUS JA KIROUS

Vuoden alussa Koirien taivas

-levyn julkaissut Jarkko Marti-

kainen avautuu Kajahdukselle

työstään, toimeentulostaan ja

musiikistaan

teksti ja kuvat: Teemu Salmela

7

Uusi levy meni ensimmäisellä viikollaan listaka-koseksi. Paraneeko toimeentulo?

Jos se on listan sijalla neljäkymmentä ensimmäi-sellä viikolla tai listan sijalla kaksi niin kyllä siinä ero on, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.

On aina yritettävä tehdä hyvää levyä, mutta myykö se, se riippuu osittain siitäkin, ovatko täh-det oikeassa asennossa, mikä on muodissa, ja on-ko Cheek ykkösenä vai ei. Seuraava levy tehdään uudella liveporukalla, se on ihan selvä jo.

Mitkä ovat olleet huippuvuosiasi ammatillisesti?

Nyt on todella hieno kausi meneillään, olen ollut todella innostunut viimeisen vuoden ajan. Riip-puukin siitä, millä sitä mittaa. Osaan perusteet nyt, eikä tarvitse koko ajan pelätä, että onkohan minulla homma hanskassa. Tiedän, mitä teen ja asiat tuntuvat hyvällä ta-valla uusilta. Perusvire on innostunut.

Toisaalta, jos ajattelee näkyvyyttä ja hulppeata suosiota, niin se oli jossain yhdeksänkymmentäluvun kaksituhattaluvun taitteen aikoina. Kaikenlaisia ovia aukesi ja tulonsaanti yht-äkkiä kaksin- tai jopa kol-minkertaistui. Sellaista tu-len tuskin näkemään enää uudestaan. Mutta sehän on vain yksi tapa mita-ta huippuvuosia, ja se on vähän vahingollistakin käyttää mittarina pelkkää rahaa. Ihminenhän voi olla pettynyt duuneihinsa vaikka tienaisikin kivasti.

Kiroukseni ja siunaukseni ovatkin ihan sa-moissa asioissa. Levottomuuden iskiessä ja jo seuraavalle levylle kappaleita tehdessä on välillä vaikeaa koska projekti on kesken. Epäusko on se huono puoli. En kuitenkaan keksi mitään, mikä olisi puoliksikaan näin kiinnostavaa, palkitsevaa

ja hyvää kuin minun hommani ovat usein olleet. Menen tällä loppuun asti.

Missä vaiheessa tajusit ensimmäisen kerran että vapaa taiteilijuus voisi olla ammatti?

Melkein saman tien kun jättäydyin siihen hom-maan, yhdeksänkymmentäkuusi.

Millainen hetki se oli?

Sain veroehdotuksen kotiini, ja kun katsoin vuo-siansiosummaa, tajusin, että olen itse asiassa töis-sä. Ymmärsin olleeni kiireinen. Olin koulussa silloin, ja kaikki vapaa-aika ja usein moni koulu-päiväkin meni milloin keikkareissulla ja milloin studiossa. Ymmärsin, että kyllähän tällä pärjäisi, jos sama summa tulisi tulevinakin vuosina. Rikas-tumisesta ei olisi pelkoa, mutta pärjäisin. Aloin miettiä, haluanko sittenkään olla medianomi. Vein koulut loppuun, mutta sen jälkeen laitoin koko jutun hyllylle ja jäin musiikkihommiin.

Minkälainen on muusikon sosiaaliturva?

Kaikki on hoidettava itse. Mitään järkevää ja kunnollista turvaverkkoa ei ole rakennettu, koska meitä on niin vähän. Totta kai on Muusikoiden

liitot ja muut, mutta ne eivät ole pystyneet vastaamaan mi-nun kaltaisteni ihmisten tar-peisiin. Ei näissä hommissa voi luottaa kuin itseensä.

Kaikkein boheemein tol-loilu, missä pistetään kaikki haisemaan heti kun vähän-kään käsiin saadaan rahoja, on hauskaa, mutta siinä vai-heessa, kun jotain osuu tuu-lettimeen, joutuu olemaan yksin peilikuvansa kanssa

ja sanomaan, että koitahan pärjätä. Ennemmin tai myöhemmin on liian vanha tai nuori tai pois muodista. Silloinkin on pärjättävä.

Olen aikoinaan ollut vähän varovainen ja päät-tänyt, että heti kun on varaa, maksan asuntovelan pois. Haluan olla omassa lieassani korkeintaan, mutta en pankin lieassa. Olen täysin velaton mies, en ole kellekään tilivelvollinen paitsi kotiväelle. Ja niin ollen niin en tipu enää kovin korkealta.

Haastattelupäivää edeltävänä viikkona uuden esiintymiskokoonpanon kiertue on alkanut hienosti ja ainakin allekirjoittanut on vaikut-tunut kuulemastaan. Martikaisen vapautuessa edeltävästä haastattelusta ja huomatessa että seuraava haastattelija kantaa kitaraa mukanaan huudahtaa hän spontaanisti: ”kato soittaja, hieno homma!” Jää on murrettu.

”Olen kerran hakenut sosiaalitoimistosta apua

kahdeksankymmentäluvulla. En saanut mitään.”

8

Millaisiin ammattiliittoihin kuulut?

Kuulun kaikkiin mahdollisiin liittoihin Elviksestä (Elävän musiikin säveltäjät ja sanoittajat) alkaen, ja olen ollut Teoston (säveltäjät, sanoittajat, sovit-tajat ja kustantajat) toiminnassa mukana jo kauan. Olen myös Gramexissa (äänilevyillä esiintyvät muusikot), Muusikoiden liitossa ja osuuskunta Lilithissä (yli satajäseninen taiteilijaosuuskunta), joka on minulle kaikkein tärkein liitto tai liitty-mä. Gramexin, Teoston ja osuuskunnan kohdalla se on silti niin, että ilman minun työtäni ei tule minkäänlaista tulovirtaa, jonka he voisivat kerätä ja minulle tilittää.

Olen kerran hakenut sosiaalitoimistosta apua kahdeksankymmentäluvulla. En saanut mitään, ja sydämistyin siitä niin, etten ikinä enää astu sinne, ellei ole ihan eh-dotonta pakkotilannet-ta. Eikä ole tarvinnut, se on tavallaan kunnia-nikin – tietysti typerää kunniaa – mutta se on ollut minulle tärkeää, että itse teen töitä, saan siitä palkkaa ja siinä kaikki. Järjestöt ovat siinä mielessä tietysti tärkeitä, että niissä on kollegoita – viesti kul-kee – tulee tietoa siitä, mikä on suunta vastai-suudessa. Ja ylipään-sä muut ihmiset ovat tärkeitä, miksi täällä roikkua ilman muita ihmisiä?

Kuinka vahva on muusikoiden välinen solidaarisuus?

Hyvin vahva ainakin kaikki niiden kohdalla, joi-ta minä tunnen. Olen heitä aina yrittänyt aut-taa, jos vain pystyn. Jos pistän kymmenen hyvää asiaa kiertoon, voin saada niistä takaisin ehkä yhden tai kaksi. Jos pistän kymmenen huonoa asiaa kiertoon, saan taatusti kymmenen huonoa asiaa takaisin, ellen vielä enemmän. Huono vies-ti on todella äkkiä perillä, hyvä viesti unohtuu yhdeksän kertaa kymmenestä.

Yhteen aikaan teit paljon tuottajan töitä.

Ajauduin siihen, ja yhtäkkiä minua pyydettiin siihen hommaan koko ajan. Kieltäydyin osasta, mutta silti päädyin tekemään aika monta tuo-tantoa. Trio Niskalaukauksen Rajaportti onnis-tui mielestäni hyvin, ja niin myös sekä Timon (Rautiaisen) että Samulin (Putron) ensimmäiset soololevyt. Ne kaikki onnistuvat hyvin ihan eri syistä, eri perusteista ja erilaisin metodein.

Itsekin opin siinä. Kun menimme duokeikal-le Timon kanssa joskus aikoinaan, hän kysyi vä-hän rasittuneestikin, että soitetaanko (YUP:n) Rakkaus on pesti hulluuteen. Sanoin, että soite-taan vaan. Kun meidän sitten piti mennä tree-naamaan, Timo oli melkein vihainen siitä, miten

paljon kappaleessa oli sointuja. Timo sanoi, että ei me voida sitä soittaa, koska ei hän tämmöistä opi. Hän kyseli miksi siinä ei ole vähempää soin-tuja - tee vähemmän sointuja näihin kappaleisiisi. Se oli hirveän hauskaa. Rupesin miettimään, että niin se kyllä on, että Timon biiseissä on ehkä yk-si kolmannes tai yksi viidesosa niistä soinnuista, mitä minä käytän normaalisti. Se oli hyvä kysy-mys, eihän kaikissa biiseissä tarvitse olla niin pal-jon sointuja.

Juuri tällaiset asiat ovat parhaimmillaan tar-koittaneet, että olen saanut tuotannoista enem-män kuin mitä olen niihin joutunut antamaan. Ne ovat täyttäneet siinä mielessä hyvän kans-

9

sakäymisen puitteet, että lähtiessään tilanteesta pois, kokee olevansa vähän täydempi. Eikä niin, että on imetty tyhjiin.

Nyt menee huonosti vähän yhdellä jos toisella alalla. Miltä musiikkialan tulevaisuus näyttää?

Kyllähän me jossain murroksessa olemme taatus-ti, jos ajattelee vaikka kauppaa ja urheiluliikkeen hiihtorelemyyjää – myy suksia nyt suomalaisille sitten. Kaikki on niin suhdanneherkkää ja niin pienestä kiinni niin monella muullakin. Ei tämä musahomma ole mikään erityinen saareke, me olemme vain yksi esimerkki muutoksesta. Onhan se ihan selviö, että nyt tulee joku uusjako.

Olen nähnyt teinipoikana lähietäisyydeltä suo-malaisen laman. Siitähän noustiin todella kors-keasti ja komeasti esiin, vaikka se oli hirvittävä, ja siinä oli kova hinta maksettavana. Sekin oli elä-mää, ja siitä tultiin helpompaan ja hyvään aikaan. Kaikki on vaihtuvaista, niin onni kuin tulonsaan-tikin. Eivätkä ne onneksi välttämättä ole suora-naisesti sidoksissa toisiinsa. Olen ollut onneton silloin kun rahallisesti on pyyhkinyt tosi hienosti. Ja olen ollut hyvin onnellinen hetkittäin silloin, kun on ollut tulonsaannillisesti vaikeampaa.

Jossain vaiheessa opin ajattelemaan avaram-min. Kun kerran kirjoitan näin paljon kolumneja ja materiaalia jää syrjään, niin voisiko niistä tehdä novelleja esimerkiksi? Usein ihmiset urautuvat ja jäävät polkemaan tietylle paikalle. Ihminen pys-tyy kuitenkin vaikka mihin lopulta, jos ei mitään kovin suuria henkisiä tai fyysisiä rajoitteita ole.

Yritin esimerkiksi saada seurakuntayhtymiltä kuvaa vaivaisukosta Uskon (neljäs soololevy) kan-teen siinä onnistumatta. Sisuunnuin ja kivahdin kansien taittajalle puhelimessa, että teen itse sem-moisen, kun ei kerran lupia heru. Ymmärsin uk-koa tehdessäni, että kyllähän minä osaan. Yllätin itseni aikuisiällä, olin luullut, että en osaa tuollais-ta. Osa elämän ahtaudesta johtuu varmasti myös oman ajattelumme ahtaudesta.

Onko ihmisillä nykyään enää kykyä keskittyä?

Ei tietenkään ole, ja se onkin nimenomaan ainoa asia, mikä nykyään on erityisen häiritsevä. Sain puolitutulta Toivo-levystä palautetta, että levy on vaikea. Vähän ihmettelin, että miten se nyt on vai-kea. No kun sitä pitää kuunnella.

Se on äänilevy. Äänilevyä kuunnellaan, siinä on ääniä. Ja sitä pitääkin kuunnella, se ei ole imu-

roinnin taustamusiikkia. Tästä lähtökohdasta on tietysti hankalaa teh-

dä levyjä, mutta en lannistu. Olen saanut paljon toisenlaistakin palautetta. Yksi kaveri tuli vast-ikään sanomaan, että Toivo (kolmas soololevy) on hänelle erityinen levy ja että hän kokee sen hyvin tärkeäksi itselleen.

Ovatko laulut enää pelkkää viihdettä?

Onneksi eivät. Olen saanut niin paljon palautetta pelkästään Koirien taivaasta esimerkiksi. Kaik-kein paras oli, kun olimme Tampereen Klubilla keikalla. Kuulijalla oli lapsi, taisi olla kolmen-toista. Skitsofreenikko, joka oli taas joutunut palaamaan laitokseen. Kaveri oli keikan aikana itkenyt vuolaasti ja käynyt lähtiessään sanomas-sa miksaajalle, että keikka oli ollut voimakkain konserttikokemus hänelle. Tietenkin on selvää, että liikuttuneisuuden tila irtoaa varmaan vähän turhankin herkästi, jos ihminen on niin verek-sellä ja elämä on niin vaikeassa vaiheessa. Mutta musiikki, mitä sinä iltana soitimme, jollain ta-valla auttoi häntä. Hän sai jonkinlaista viiden pennin psykiatrista apua välillisesti ilman, että edes tarkoitin sitä.

Jarkko Martikainen

”Muut ihmiset ovat tärkeitä, miksi täällä roikkua ilman

muita ihmisiä?”

- sooloartistina vuodesta 2004 lähtien tehden viisi studi-oalbumia ja yhden livelevyn- vuosina 1988–2008 toimineen ja kolmetoista albumia julkaisseen YUP-yhtyeen perustajajäsen- julkaissut kaksi kaunokirjallista teosta- uudessa Luotetut miehet -kokoonpanossa soittavat Martikaisen lisäksi Luis Herrero (basso ja haitari), Ema Hurskainen (rummut ja basso) ja Anssi Salminen (kitara ja viulu)- Tuottajana ja sanoittajana muun muassa Trio Niskalau-kauksen useilla menestyslevyillä

10

EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopi-mus tietää jännittäviä aikoja vapaalle markkinata-loudelle. Euroopan taloudellinen integraatio ei ole edennyt talous- ja rahaliiton odotusten mukaisesti koko Emun olemassaolon aikana, ja nyt soppaan heitetään uusi ainesosa kokonaisuutta sekoitta-maan. Mitä vapaakauppasopimus tekee Euroopan sisäisille eroille? Kuten Alexander Stubb on sano-nut, vapaakauppasopimuksesta saadaan vielä hie-not sopat keitettyä.

EU ja Yhdysvallat käyvät parhaillaan neuvotteluja vapaakauppasopimuksesta, jonka tarkoitus on lisätä näiden maanosien välistä kauppaa ja yhdenmukais-taa kaupan sääntöjä. Edellisen kerran EU vapautti kauppaa ja laajensi talousaluetta yhtä reippaalla kä-dellä ottamalla käyttöön yhteisen valuutan ja raha-politiikan. Nyt käynnissä olevat neuvottelut tunne-taan nimellä TTIP, joka on lyhenne sanoista Tran-satlantic Trade and Investment Partnership. Kun nyt kerran on päätetty yhtenäistää näiden kahden maanosan taloudet, se voisi käydä jouhevammin, mikäli Euroopan taloudet olisivat edes keskenään yhdenmukaisempia kuin ne nyt ovat.

Yleisesti ottaen TTIP on masentava hanke. Euroo-pan komission suureksi harmiksi kansalaiskeskuste-lua vapaakauppasopimuksesta syntyi, kun julkisuu-teen sattui tihkumaan yksityiskohtia sopimuksen sisällöstä Wikileaksin vuotamien asiakirjojen tai

jonkun muun kömmähdyksen ansiosta. Investoin-tisuoja jyrää kansallisen demokratian ohi, ja riita-tilanteet käsitellään Maailmanpankin perustamassa investointiriitoja käsittelevässä tuomioistuinmenet-telyssä, jossa lakimiehinä toimivat huimia asianajaja-palkkioita valtioilta laskuttavat syytteitä nostaneiden firmojen konsultit.

Sopimuksen myötä Euroopan ruokamarkkinoille pääsee amerikkalaisia maataloustuotteita, joiden geenimanipulaatiota ja kasvimyrkkyjen käyttöä kos-kevat säädökset ovat höllempiä kuin Euroopassa. Komissio toppuuttelee, että Euroopassa elintarvike valvonta tulee pelaamaan niin kuin ennenkin, mutta hevoslihakohun jälkeen ei kannata olla niin varma siitä valvonnasta. Viimeksi Obama vakuutti, että he siellä tekevät kovasti työtä, jotta sopimus ei olisi hai-taksi ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnille. Siinä riittääkin työtä.

Euroopan talouskriisi kehystää neuvotteluja. Ei ole mikään salaisuus, vaan ihan rehellisesti ääneen lau-suttu tosiasia, että uudistukset on helpointa toteuttaa vaikeina aikoina. Kanadalaiskirjailija Naomi Klein on kirjoittanut tästä ilmiöstä mielenkiintoisesti kir-jassaan The Shock Doctrine. Yhdysvaltojen asunto-markkinoilla liikkuneiden subprime -luottojen ai-heuttama paniikki muuttui Euroopassa velkakriisik-si, jonka seurauksia saimme katsella kevään kehys-riihessä. Talouskasvu on viime vuosina ollut monille

Pari sanaa vapaakauppasopimuksesta

11

maille vain haave, ja siksi vapaakauppasopimukseen on ladattu korkeat odotukset.Se että kaikkia unionin jäsenmaita koskevia neu-votteluja käydään talouskriisin aikana, on toisaalta vaarallista, koska Eurooppa on kriisin jäljiltä sisäi-sesti varsin hajanainen. Sosioekonomiset erot olivat suuria jo ennen talouskriisiä, mutta kriisi on syven-tänyt niitä. TTIP voi vaikeuttaa entisestään Emun talousintegraatio-projektin etenemistä.

Jotta rahaunioni toimisi, tulisi kaikkien jäsenmai-den kansantalouksien olla mahdollisimman yh-denmukaisia. Taloudellisen yhdentymisen tiellä on kuitenkin ollut monia hankaluuksia. Tähdellistä on se, että Emu ei missään vaiheessa ole ollut optimaa-linen alue yhdelle valuutalle. Tämä oli taloustietei-lijöiden tiedossa, mutta euro olikin ennen kaikkea poliittinen projekti. Paul Krugman esitti ennen eu-ron käyttöönottoa, että suurempi talousalue johtaa epäsymmetriaan tuotannon maakohtaisen erikois-tumisen myötä. Euroopan taloudet olivat ja ovat yhä erilaisia myös taloussykleiltään. Jos jonnekin tulee taantuma eri aikaan kuin muihin maihin, kilpailu-kyky tuossa maassa heikkenee merkittävästi muihin valuutta-alueen maihin nähden. Lisäksi erilaiset in-flaatiokehitykset synnyttävät eroja kilpailukyvyssä ja häiritsevät hintavakautta. Niin ikään bruttokansan-tuote, instituutiot ja lait sekä työmarkkinat ovat eri maissa erilaisia. On mielenkiintoista nähdä, miten TTIP istuu tähän kuvioon.

Työttömyys on Euroopan yhteinen ongelma, mut-ta toisissa maissa tilanne on paljon pahempi kuin toisissa. Vapaakauppasopimuksen uskotaan tuovan Eurooppaan satoja tuhansia työpaikkoja. Vaikka sopimus ei sisältäne suoria ohjeita työmarkkinoi-den joustavoittamiseksi, sen se kuitenkin välillises-ti tekee tuotemarkkinoiden vapauttamisen myötä. Vapaammat tavaramarkkinat, joita TTIP tavoittelee tietävät myös heikompaa irtisanomissuojaa. Siten TTIP aiheuttaa myös työttömyyttä, jonka kuitenkin uskotaan olevan väliaikaista. Mutta tuotannon olles-sa alueellisesti hajautunutta yhä useamman on muu-tettava toiseen valtioon työllistyäkseen uudelleen. Kaikki työttömät eivät kuitenkaan välttämättä lähde työn perässä ulkomaille, sillä ihmisten liikkuvuuteen vaikuttavat muutkin kuin taloudelliset seikat. Siten on syytä olettaa, että jatkossakin työllisyys on toisis-sa maissa paljon huonompi kuin toisissa.Yhä suurempi osuus työpaikoista syntyy niin sa-notuille sekundäärisille työmarkkinoille, jossa sopimukset ovat väliaikaisia ja työehdoiltaan hei-

kompia kuin primaarisilla työmarkkinoilla. Näin ollen on syytä olettaa, että TTIP tulee kasvattamaan prekaarin työvoiman määrää. Emu on osaltaan jo auttanut purkamaan työmarkkinasääntelyä, mutta joustavuutta ei ekonomistien mukaan vieläkään ole tarpeeksi. ’’Ongelma’’ on jäsenmaiden erilaiset työ-suojelulait. Erot sosiaaliturvassa ja työvoiman järjes-täytyneisyydessä voivat tehdä sen, että toiset Euroo-pan maat sopeutuvat työmarkkinoiden muutokseen paremmin kuin toiset.

EU:n maataloustuet ovat pitäneet huolen siitä, että Keski- ja Itä-Euroopan syrjäseuduilla menee paljon heikommin kuin Länsi-Euroopan maaseudulla. Kun amerikkalaiset maataloustuotteet pääsevät Euroo-pan markkinoille ja kun samalla EU:n maataloustuet tekevät vain isot tilat kannattaviksi, Keski- ja Itä-Eu-roopan pienviljelijät voivat panna lapun luukulle. EU:n taloudellinen tuki syrjäseutujen talouksien kehittämiseksi on ollut riittämätöntä, eikä näillä syr-jäseuduilla siten ole paljon eväitä pitää talouksiaan elinvoimaisina. Eurooppa 2020 -kasvustrategia pyr-kii edistämään sosiaalista yhdenmukaisuutta. Saa nähdä miten käy – kun talous yhdentyy, sosiaalinen eriytyy.

Mitä vapaampi talous on, sitä enemmän pääomat kasautuvat. On kaikki syyt olettaa, että myös TTIP lisää pääomien keskittymistä. Laajeneva talousalue lisää myös sitä räjähdysherkkyyttä, joka syntyy ka-sinotalouden puhaltamista kuplista. Seuraavan kerran kun finanssikapitalistien bingoilta päättyy ikävästi, kahden maanosan taloudet kaatuvat kuin dominot. Jos sosiaaliset erot ovat siinä vaiheessa jo niin syvät, ettei niiden uuden kriisin jälkeen ole enää mahdollista kasvaa, niin mitä tapahtuu? Kuten euro, myös TTIP on ennen kaikkea poliittinen projekti, jonka taloudelliset hyödyt ovat epävarmoja.

TTIP synnyttää jotain, joka muistuttaa improvisaa-tion tuloksena syntynyttä koulunäytelmää. Ohjaaja on halunnut antaa oppilaille vapaat kädet, ja tulok-sena on syntynyt joukko epämääräisiä kohtauksia, jossa kovaäänisimmät sooloilevat lavalla mitä halua-vat ja ujommat esittävät suosiolla puuta, kun ei heille muutakaan roolia ole annettu. Yleisö ei tajua mitään muuta kuin sen, millainen on kunkin näyttelijän so-siaalinen status kyseisessä ryhmässä.

Iiris Annala

12

Suomi sijoittuu äänestysprosentillaan samaan kastiin Euroopan unionin muiden maiden kans-sa, joten legitimiteettikriisi vaivaa koko Euroop-paa. Kansaa ei näytä kiinnostavan äänestäminen, mutta se on silti ärhäkäs valittamaan päätösvallan karkaamisesta Brysseliin.

’’Vain äänestämällä voit vaikuttaa!’’ – hokema ei näytä auttavan, joten syyt EU:n legitimiteetti-kriisissä ovat syvemmällä. Koko EU-järjestelmä on niin monimutkainen lukuisine toimielimi-neen ja laajoine lobbauskanavineen, että se vain karkottaa kansaa entisestään tuosta byrokraatti-sesta instituutiosta. Parlamenttivaaleissa äänes-tetään EU:lle uutta parlamenttia, jonka tosiasi-allinen valta jää aika pieneksi. Parlamentilla on lainsäädäntövalta, mutta lakialoitteiden tekijällä komissiolla on oikeus vetää lakialoitteensa takai-sin. Media ei ole keskittynyt valottamaan kansalle parlamentin säätämiä lakeja, joskin julkisuuteen päässeet kurkkudirektiivin kaltaiset hieman koo-miset direktiivit ovat huvittaneet ihmisiä. Parla-mentin uskottavuutta vie myös sen toiminnan ja-kautuminen kahdelle paikkakunnalle, Brysseliin ja Strasbourgiin. Valtavien paperipinojen ja vir-kamiesten edestakainen kuljettaminen on varsin

tehoton ja kallis järjestely, minkä lisäksi kustan-nuksia nostavat myös europarlamentaarikoiden matkakorvaukset.

Usein kuulee puhuttavan siitä, että Euroopas-sa todellinen valta on lobbareilla. Suurten yritys-ten kyky lobata siirtää todellista päätöksenteko-valtaa pois kansalaisilta, ja tähän ei äänestämällä parlamenttivaaleissa oikein voi vaikuttaa. Periaat-teessa lobbaus on hyvä juttu, sillä erilaisten etu-järjestöjen mielipiteet ovat tärkeitä lakiehdotuk-sia tehtäessä ja lopullisia lakeja säätäessä. Ongel-man EU-lobbauksesta tekee sen salamyhkäisyys ja piilottelu. Rahalla on myös valtaa, joten yritys- ja talouselämän etujärjestöillä on rahan vuoksi pa-remmat edellytykset saada viestinsä kuuluviin. Rahan vallan näyttäessä voittavan demokratian on aiheellista miettiä, onko EU:lla ja parlament-tivaaleilla kansan tukea ja legitimiteettiä. EU on tiedostanut lobbauksen aiheuttaman problema-tiikan ja pyrkii muuttamaan lobbauskäytäntöjään avoimemmiksi, mikä on tervetullutta.

Moni suomalainen näkee EU:n instituutiona, joka laajenee pikku hiljaa lopulta niellen jäsen-maidensa kansallisen vallan. Media lietsoo yleis-tä levottomuutta ja huolta Suomen itsenäisestä ja

EU:n legitimiteetistä kiistellään paljon, ja syystäkin. Kaksissa edellisissä Euroopan par-

lamenttivaaleissa äänestysprosentti on jäänyt Suomessa vain liki neljäänkymmeneen

prosenttiin, joten suomalaiset europarlamentaarikot eivät näiden lukujen valossa voi

kokea toteuttavansa edustuksellista demokratiaa.

EUROOPAN

UNIONIN

LEGITIMITEETTI

HUKASSA

13

demokraattisesta tulevaisuudesta nostamalla esiin EU:n ykkösvallankäyttäjien antamia kommentteja EU:n syventymisen tarpeesta. Liittovaltiokeskus-telussa kovin ääni on niillä, joiden mukaan tällai-nen kehitys vain vääjäämättä tapahtuu. Oikeasti-han matka täydelliseen federalisaatioon on liian pitkä ja jopa mahdoton, sillä se vaatisi muutoksia kansallisten parlamenttien hyväksymissä perusso-pimuksissa. Tosin viimeaikaisia tapahtumia kat-soessa liittovaltioon voidaan joskus päästä legiti-miteetin kustannuksella.

EU:n laajenemiskeskustelussa käytetään usein termiä ’’spill-over’’ kuvaamaan tilannetta, jossa EU:n toimielimille valuu pikku hiljaa enemmän valtaa kansallisen vallan heikentyessä samaan ai-kaan. Tätä vallan läikkymistä on tapahtunut var-sinkin viime aikoina, sillä talouskriisin kaltaisten kriisien aikana on helppoa ja osittain myös vält-tämätöntäkin kyetä nopeisiin päätöksiin. Onko silti oikein, että periaatteessa kaikkien jäsenmai-den hyväksynnän edellyttämiä muutoksia teh-dään ohittamalla varsinainen hyväksymisvaihe kriisitilanteissa? Äskettäin Saksa vei perustuslaki-tuomioistuimeensa tutkittavaksi tapauksen, jossa EKP:n velkakirjaosto-ohjelmat tulivat voimaan ilman Saksan parlamentin lupaa. EU:n huippuko-kouksissa ja ministerineuvostoissa päättäjinä ovat toki edustuksellisen demokratian kautta valitut valtion ylimmät johtajat, mutta on silti uhkaroh-keaa ja osittain demokratian vastaista jättää isot asiat yhden ihmisen edistettäväksi ja päätettäväk-si. Mainitsemani liittovaltiokehityksen mahdotto-muus voi muuttua mahdolliseksi, jos raja-aitoja ylitetään kerta toisensa jälkeen.

Mikäli EU haluaisi kasvattaa legitimiteettiään, pitäisi EU:n positiiviset asiat saada laajempaan tietoisuuteen. Parlamentin valiokuntien työsken-tely olisi hyvä tehdä julkiseksi, jolloin EU-lainsää-däntöön voisi perehtyä paremmin. Yksinkertais-tettua Eurooppa-tiedotusta tarvittaisiin myös li-sää, jotta mahdollisimman moni ymmärtäisi edes jotain Unionin monimutkaisesta rakenteesta. Täl-lä hetkellä suomalaisten tietotaso EU:sta on vaih-televasti jakautunut, mikä osaltaan myös kärjistää kantoja Unioniin. On aiheellista esittää kritiikkiä EU:sta ja sen legitimiteetistä, mutta silti on hyvä nähdä tämän instituution välttämättömyys Suo-men kaltaiselle maalle.

Lotta Virrankari

Eurovaalit – mistä nyt äänestetään?

Tilanne on nyt erilainen kuin 1990-luvun tai 2000-luvun alun Suomessa. Viime vaalien jäl-keen Euroopan Unionia ovat ravistelleet muu-tosten tuulet sekä sisältä että ulkoa. Pitkällinen toipuminen eurokriisistä pakottaa jäsenmaat tekemään edelleen raskaita ja kauaskantoisia päätöksiä, jotka syövät poliitikoilta uskotta-vuutta ja voimavaroja sekä hyvinvointia kansa-laisilta. Lisäksi Ukraina on nyt kaikkien huulil-la. Ympäri maailmaa järkyttäneet tapahtumat tulevat eri tavoin vaikuttamaan myös muualla kuin kriisipesäkkeissä.

Euroopan unionin näkökulmasta Ukrainan kriisin vaikutus globaaliin talouteen on aina-kin yksi laajaa pohdintaa ja analysointia kai-paava kysymys – Suomikin on voimakkaasti riippuvainen Venäjästä. Venäjällä pääoman ulosvirtaus kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana hipoo jo seitsemääkym-mentä miljardia ja saattaa joidenkin arvioiden mukaan yltää vuoden aikana jopa sataanvii-teenkymmeneen miljardiin. Lama itänaapu-rissa merkitsisi kovaa iskua Suomen ja EU:n talouskehitykselle. Ukrainan kriisi on myös vaikuttanut syvästi eurooppalaisten käsityk-siin rauhasta ja turvallisuudesta unionissa ja sen lähialueilla.

Ulkopolitiikan lisäksi merkittäväksi on arvioitu eri ryhmien, mm. EU-skeptikoiden ja EU-myönteisten ryhmien välinen voima-suhde. Kevään 2014 parlamenttivaalit on-kin ehditty jo julistaa historian tärkeimmiksi eurovaaleiksi.

Vaalipäivä: 25.5.2014Ennakkoäänestys: 14. – 20.5.2014 (ulkomailla 14. – 17.5.)Lisää tietoa: vaalit.fi

Stella Qin

14

15

Se ei ole nyt kaviaari vaan kritiikki. Eikä vain kritiikki totuudenkaipuuna tai asioiden syvän si-sällön selostuksena, vaan tietoisuutena siitä mitä itse kriikki, arvostelma ja arvostelukyky on ja mi-kä on sen paikka. Tämä ei ole helppoa. Kritiikillä itsellään ei tunnu olevan mitään mittaa. Ymmär-ryksen ja järjen kanssa päällekkäisen arvosteluky-vyn kritiikistä puhumattakaan. Tuntuu kuin sitä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mutta miten sitä voisi olla kun kritiikin kentillä on monenlaisia toimijoita, kaikki eivät odota kritii-kiltä samaa; sen yleisö ei puhu, vaan lähettää vain signaaleja ja sille tuiki tärkeät enneakko-oletta-mukset, arvelut, uusia avauksia tuovat kiistat jäävät hämärään. Parisataa vuotta sitten oli selviä jaettuja käsityksiä siitä miten asioiden arvoa on tutkittava, mitä on ylistettävä ja mihin ideaaleihin on hyvä tukeutua. Kritiikki muistutti kasvatusta. Siitä tuli asioiden perusoikeutus. Siksi itsekritii-killä, jatkuvalla uudelleenarvioinnilla, etenkin niin sanotulla ateljeekri-tiikillä on edelleen hyvä maine: joku arvioi itse mitä tutkii tai mitä esittää eikä salli sen korvaamista sekä tieteen että taiteen kentille levinneellä insti-tutionaalisella ”kehittä-misellä” ja ”arvioinnilla”.

Jääkö kritiikki siis kah-den perspektiivin – asiansa kanssa kamppailevan kirjoittajan ja etuoikeutetusta asemastaan kom-mentoivan arvostelijan – väliseksi tuoteselosteeksi kutsutuksi heiluriliikkeeksi? Matti Mäkelä tiivisti tieteistosikkona tunnetun vankilapsykiatri Han-nu Lauerman ”Hyvän kääntöpuolen” arvostelun kysymykseen ”eikö uuden totuuden aineksia voisi edes satunnaisesti ja ripauksin esiintyä ammat-tikuntalaitoksen ulkopuolellakin” ja arveli Esko Valtaojaan viitaten, että ehkä ”kyseessä onkin uusi oppi, Turun totuus, huuhaavapaa vyöhyke”.

Kritiikittömyys on todellakin paha juttu, sillä se pilaa alan maineen ja saavuttaa voittoja vain kon-sulttien kalvoilla, mutta väärä kritiikki on myös ikävää – se tuomitaan asennevammaisuudeksi. Mitkä ne ainekset ovat? Pari vihjettä, Matti?

Minna Lindgrenin teosta ”Kuolema ehtooleh-dossa” on arvosteltu päättämättömyydestä: se on ”epävakaa yhdistelmä jännäriä, dystopiaa, epä-suoraa mielipidekirjoituista ja ehtaa kesäteatteria” Lukija hukkuu monien tarkoitusperien viidak-koon, hän – toisin sanoen kriitikko nimeltä Timo Pankakoski – ei ymmärrä mikä on hyvis ja mikä pahis, ts. ”miten sympatia ja kriikki jakautuvat ja kehen naurun pitäisi kohdistua”. Kriikikko hakee yhtä kunnon iskua bisnekseksi muodostuneita palvelukoteja vastaan. Häntä kiusaa kirjoittajan sivistysihanteet, mummopuhunnan oppitunnit ja ”kulttuurikeski-ikäinen” tyyli. Jaa että päättä-mättömyys? Minkä tai mitä koskeva päättämät-

tömyys? Paul Austerin ja J.M.Coetzen teosta ”Tässä ja nyt. Kirjeitä’ ystävyy-destä” taas on arvosteltu laskelmoivasta suunnitel-mallisuudesta. Päättämät-tömyyden ja päättäväisyy-den vaiko sarkastisen mo-niselitteisyyden ja puhtaan bisneksen välinen heiluri-liike?

Petteri Pietikäisen ”Hulluuden historiaa” on arvosteltu näköalattomuudesta. Entuudestaanhan ”kaikki tietävät, että hulluuden historia on epärei-luuden historiaa”, siksi kirjaa ”lukiessa ei tule hul-lua hurskaammaksi”, Herman Raivio viisastelee. Juhani Sarsilan teosta ”´Melancholica: Poleemisia esseitä” on arvosteltu avainkäsitteen kapeudesta, melankolian kriittisen aliarvioinnista, siitä että sil-lä on substanssinsa, kun taas Karin Johannisonin teosta ”Melankolian huoneet: alakulo, ahdistus ja

HARVINAINEN HERKKU

”Fiksuus ilman kunnon äreilyä tuskin ilahduttaa

ketään, keskivertolukijakin on kauan sitten kuollut.”

16

apatia sisällämme” on ylistettu vivahteikkaaksi ja voimaannuttavaksi: pessimismiin vetäytymisestä erossa pysyäkseen melankolian on ”kehitettävä uusia muotoja, jotta se ei kadottaisia poikkeus-luonnettaan”, toteaa Sanna Nyqvist. Näkökulmil-taan heiluriliike jää epäselväksi sen kirjoittajan ja itseensä pääsemättömän arvostelijan välillä?

Miten ja milloin teos (jos matkakirjat jätetaan nyt ulkopuolelle) on niin ainutlaatuinen että se tekee ”minusta” lukijana ainutlaatuisen? Ainakin silloin kun vaikkapa Hans Magnus Enzensberger, Imre Kertész tai Max Sebald taidokkaammillan kykenvät antamaan dokumenttien puhua ryhty-mättä niiden kertovaksi edustajaksi. Myös silloin kun lukijana löytää, ei etsi, siis silloin kun kyse ei ole tietoviisaan käsikirjan tavoittelusta, ja kun yli-päänsä irrottaudutaan terapiasta, opettajasta, tul-kintasäännöistä ja ryhmämotivaattorista.

Kirjoittajan ja kriitikon erottelu menettää mer-kityksensä: henkilökohtainen lukeminen on jo-tain sellaista josta ei haluta julkisesti kertoa, joka myönnetään naiiviksi ja jossa salaisesti toivotaan, että tällä kertaa tämä teos osoittautuisi siksi teok-seksi, ehkä aavistellen, että sellaista kirjaa ei kos-kaan tule vastaan eikä ehkä ole olemassakaaaan, jolloin jokin tässä kirjassa, ehkä vain jokin lause riittää.

Ehkä ainutlaatuisuus saavutetaan myös silloin, kun esimerkiksi Thomas Bernhardia lukiessa ”tu-lee niin kotoinen olo” (kuten eräs kriitikko hiljat-tain totesi), että tunteen säilyttämiseksi kirjoittaja on ”pidettävä itsellä” ja vain ikävään kulttuuriby-rokraattisuuteen pystyvät kriitikot ja kääntäjät on pidettävä loitolla.

Kritiikittömyys, päättämättömyys, näköalatto-muus merkitsevät taatusti kirjoittajan omiin läh-tökohtiin paneutumisen vastakohtaa tarkoitta-vaa ulkoista kritiikkiä, josta vain kysyä kuka sitä lukee, ketä se palvelee, mitä varten se on ja mitä journalistista sisältöä sillä on. Fiksuus ilman kun-non äreilyä tuskin ilahduttaa ketään, keskiverto-lukijakin on kauan sitten kuollut. Jättisanomaleh-det valittelevat, ettei ole resursseja ”journalistis-ten sisältöjen” ja kirjakustantajat, ettei ole varaa ”tieteellisten sisältöjen” tuottamiseen. On tainnut höyryt päästä pannusta eikä mikään enää pyöri. -Risto Eräsaari

ERÄSAARI-GURU1. Milloin Risto Eräsaari on syntynyt?Saat moniselitteisen ja epämääräisen lisäpisteen, jos osaat kertoa missä.

2. Minkä puolesta Risto Eräsaari allekirjoitti adressin vuonna 2012?a.Yliopiston lisärahoituksenb.Saksalaisten akateemisten julkaisujen käännöstyönc.Suomen ja Israelin välisen asekaupan kieltämisen

3. Missä seuraavista korkeakouluista Risto Eräsaari ei ole luennoinut?a. Copenhagen Business School Libraryb. Peking Universityc. University of British Colombia

4. Mikä oli Risto Eräsaaren väitöskirjan nimi?a. Sosiaalivaltio ja sosiaalipolitiikan itseymmärrysb. Kontekstuaalinen sosiaalipolitiikka muuttuvissa oloissac. Sosiaalipolitiikka ja traditionaalinen politiikka- syn-tetisaatio ja integraatioSaat moniselitteisen ja epämääräisen lisäpisteen, jos osaat kertoa ilmestymisvuoden.

5. Kuka on Risto Eräsaaren ex-vaimo?a. Pirkko Eräsaarib. Kerttu Eräsaaric. Leena Eräsaari

6. Miksi Risto Eräsaari nimittää asiantuntijaa, jota ”evidenssiä, korrespondenssia ja representaatiota koskevat perinteiset tiedon ja totuuden säännöt eivät enää sellaisenaan ohjaa eivätkä sido”?a. Takaa töytäisty asiatuntijab. Eteen työnnetty asiantuntijac. Hatusta vedetty asiantuntija

7. Mitä Eräsaari tapaa kysyä luentojen loppupuolella?a. Onko teillä muita hyviä kysymyksiä?b. Mikäs se kysymys oli, johon tämän luennon piti vastata?c. Mitäs tekemistä tällä on evoluution kanssa?

8. Saitteko kiinni?a. Kylläb. Takaviitteistä ainakinc. ”Silmäilin” Vastaukset sivulla 43!

17

18

”To me style is just the outside of content, and content the inside of style, like the outside and the inside of the human body — both go together, they can’t be separated.”Jean-Luc Godard

19

Arho, lehtori”Pukeutumistyylini on saa-nut netin kautta lähinnä vaikutteita yhdysvaltalai-sista ivy-tyyleistä, vaikka Purhonen minua hipsteriksi syyttääkin.”

20

Iris, toisen vuoden opiskelija”En mitenkään erityisesti seuraa muotia, mutta otan tämän het-ken villityksistä ideoita ja muok-kaan ne omaan tyyliin sopivaksi. Tykkään yksinkertaisista vaatteista joissa on jokin yksityiskohta ja ku-viollisista tai värikkäistä huiveista, joilla saa vähän elämää asuun.”

21

Pekka, toisen vuoden opiskelija”Pyrin näyttämään rikolliselta. En kuiten-kaan niin paljoa, että joku tajuaisi että olen oikeasti rikollinen. Pienillä yksityis-kohdilla, kuten koruilla, kelloilla ja ken-gillä pyrin kuitenkin viestimään muille varallisuudestani. Pierre Bourdieun aja-tuksia mukaillen pyrin habitukseni avulla systemaattisesti syrjimään sosiaalisessa hierarkiassa minua alempana olevia se-kä alleviivaamaan omaa menestystäni.”

22

Semi, dosentti”Tyylivalinnat ovat minun ta-pauksessani pitkälti tiedosta-mattomia. Marimekkopaita on anopilta saatu joululahja, ehkä häneltä pitäisi kysyä?”

23

Sofia, fuksi”Rakastan koruja ja asus-teita, eikä niitä mun mie-lestä voi olla liikaa. Jos mun tyyliä pitäis kuvailla yhdellä sanalla niin se olis joulukuusi. More is more. Piste.”

24

25

”Kohtuus kaikessa” on tunnettu hyvän elämän ohje. Aristoteleen mukaan kohtuullisuus on yksi niistä luonteen hyveistä, joiden mukaan toimimalla ihminen voi elää onnellisena. Hyveellistä on pysytel-lä kahden paheen keskivälissä, joista toinen perustuu liiallisuuteen ja toinen puutteeseen. Liitän kohtuu-den hyveen laajemmin elämäntapaan ja esitän, että kohtuus on tällöin riittävän ja oikeudenmukaisen kulutustason hakemista.

Kohtuuton elämäntapa kasvattaa velkaa sekä suhteessa rahavaroihin että luonnonvaroihin. Suo-messa yksityisten kotitalouksien velkaantuminen on lisääntynyt niin, että kotitalouksien yhteenlaskettu velka ylittää yhä useammin kotitalouden vuositulot – tosin pitkälti suurten asuntolainojen seurauksena. Myös julkisyhteisöjen bruttovelka suhteessa brutto-kansantuotteeseen on jo yli 50 prosenttia. Elämme siis yli taloudellisten varojen. Globaalin talouden instituutioiden liikkeelle laskeman rahan määrä on kuitenkin suhteellista ja erilaiset talousteoriat osoit-tavat, että velkaantumiseen voisi suhtautua myös vähemmän vakavana ongelmana kuin taloudellisen kestävyysvajeen huolesta voisi päätellä. Raha on ih-misen luoma instituutio, toisin kuin luonnonvarat. Kulutusyhteiskunnan oleellisin kestävyysvaje aiheu-tuukin jatkuvasti kasvavasta ekologisesta velasta.

Ekologinen velka merkitsee, että nykyiset suku-polvet jättävät oman elämäntapansa ulkoisvaikutuk-set tulevien sukupolvien maksettavaksi. Ekologista

velkaa kasvattaa erityisesti ilmakehään päästetyt kas-vihuonekaasut. Koko ihmiskunnan ekologinen ja-lanjälki ylitti maapallon biokapasiteetin jo 1970-lu-vulla ja on sen jälkeen kasvanut tasaisesti. Suoma-laisten jalanjälki on raskas, sillä se komeilee kymme-nen kärjen tuntumassa maailman maiden joukossa. Maailmanlaajuisesti vauraiden maiden ekologinen jalanjälki on viisi kertaa suurempi kuin köyhempien maiden, kuten ”Living Planet Report 2012” toi esiin. Myös kotitalouksien ympäristövaikutukset kasvavat tulojen myötä. Korostankin, että nykyinen yliku-luttavien ihmisten kohtuuton elämäntapa perustuu luonnonvarojen ryöstötalouteen köyhempien ihmis-ten kustannuksella.

Ylikulutuksen keskellä kaivataan kuitenkin jo kohtuutta. Asenne- ja arvotutkimukset viittaavat siihen, että kulutuskeskeisen elämäntavan glitterin ja hurlumhein ”onnea tuottavaan” vaikutukseen ale-taan suhtautua yhä kriittisemmin myös Suomessa. Väsyminen, kiire, stressi sekä elämäntapasairaudet sysäävät ihmisiä hyppäämään ulos oravanpyörästä. Kun ihmiset pyrkivät hillitsemään elämäntavan ku-luttavuutta vähentämällä pakkotahtista palkkatyötä ja kulutusta, voidaan puhua downshiftaamisesta, oman elämäntavan kohtuullistamisesta. Toisaalta eurooppalaisten maiden hidas talouskasvu, työttö-myys ja irtisanomiset syrjäyttävät ihmisiä ylikulut-tavasta elämäntavasta vastentahtoisesti. Jos köyhyys

KOHTUULLINEN ELÄMÄNTAPA

Kasvun rajat ovat tulleet vastaan ja elämme

yli varojemme. Voisiko Degrowth pelastaa?

Tuuli Hirvilammi

26

laajemmalle käsitykselle siitä, mikä katsotaan työksi.

Toimeentulotapa ja – taso. Yleinen ansiotason alentaminen on luonnollinen seuraus työajan lyhen-tämisestä. Pienemmillä tuloilla on mahdollista tul-la toimeen, kun kulutustarpeet ovat vähäisemmät. Hintataso on sopeutunut talouden volyymin supis-tumiseen. Myös erilaiset vaihtotalouden ja omava-raisuuden muodot kompensoivat tulonmenetyksiä. Toimeentulominimin rinnalla tunnistetaan mak-simitulo ja pyritään näiden välillä olevaan kohtuu-teen. Perustulo tai velvoitteisiin sidottu kansalais-palkka korvaa perusturvaetuudet ja tukee kaikkien yhteiskunnan jäsenten osallisuutta. Kansalaispalkka on väline, jonka avulla voidaan järjestää uudelleen yhteiskunnallisesti merkittäviä työtehtäviä. Perus-oikeuksien toteutumiseksi säilytetään julkinen so-siaaliturva. Hyvinvoinnin uudelleenjakaminen on organisoitu niin, että erilaisten sosiaalisten riskien varalle voidaan turvata sosiaalietuudet ja tarvit-tavat palvelut myös supistuvassa taloudessa. Uusi hyvinvointimalli on yhteydessä paikallistalouksien ja yhteisöjen vahvistamiseen niin, että vastuunjako yksityisen, yhteisöjen ja julkisen välillä perustuu ny-kyistä joustavampiin sopimuksiin.

Siviilisääty ja asuminen; perhe-elämän puitteet. Palkkatyön ja kuluttamisen kohtuullis-taminen va-pauttaa aikaa tärkeille ihmisille ja läheisten kanssa vietetylle ajalle. Perheen, suvun ja ystävien kanssa vietetyssä ajassa painottuu kulutuselämysten sijaan toiminta ja tuotantoon osallistuminen. Tällöin käy-tetään aikaa esimerkiksi ruuanlaittoon, tavaroiden huoltamiseen ja korjaamiseen, talkootyöhön ja yh-dessä olosta nauttimiseen. Energiansäästötavoitteet ohjaavat yhteisöllisempään asuntopolitiikkaan. Yh-teisöllinen asuminen ja perheiden avautuminen tar-koittaa, että arkielämän vaikeudet koetaan yhteisinä haasteina. Velvollisuutta arjen askareista huolehti-misesta jaetaan yhteisön kesken.

syvenee, ekologisen jalanjäljen pienentyminen ei ole sosiaalisesti kestävää. Kohtuullisen elämäntavan pi-täisi yhdistää ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoitteet.

Minkälainen voisi olla kohtuullinen elämänta-pa? Vastauksessa voitaisiin päästä helpolla ja todeta, että kohtuullisuus on yksilöllistä, suhteellista ja eri ikäkausien mukaan vaihtelevaa. Erityisesti ekologi-sen kestävyyden tavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin hahmottelemaan yhteistä näkemystä koh-tuudesta. Ilmastonmuutoksen kiihtymisen hidasta-minen edellyttää kulttuurisen elämäntavan muutos-ta, kuten uusi IPCC:n raporttikin korostaa.

Kohtuullisen elämäntavan peruslähtökohtana on ajatus talouskasvusta luopumisesta. Yhä useammat tutkijat ja aktivistit puhuvat tietoisen kasvun pur-kamisen, degrowthin puolesta. Ideana on vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia talouskasvua alen-tamalla ja suunnata kohti taloudellista tasapainoa. Tällaisessa ”kohtuutaloudessa” korostuisi määrän sijaan laatu ja kilpailun sijaan yhteistyö.

Degrowth-kirjallisuudessa esitetään erilaisia yh-teiskuntapoliittisia muutoksia ja elämäntavan muu-tosta koskevia ratkaisuja. Näihin perustuen ide-oin seuraavaksi kohtuullisen elämäntavan sisältöä, eräänlaisena ehkä utopistiseltakin tuntuvana aja-tuskokeena. Elämäntavan ulottuvuuksia kuvaavan jäsennyksen olen lainannut Pirkkoliisa Ahposen ja Marja Järvelän vuonna 1983 ilmestyneestä tutki-muksesta ”Maalta kaupunkiin, pientilalta tehtaa-seen: tehdastyöläisten elämäntavan muutos”.

Elämäntavan puitteet – rakenteelliset tekijätTyön muoto – työvoiman käyttö. Työajan lyhen-täminen ja työn jakaminen on mahdollista, kun työmarkkinoita muutetaan joustavammiksi. Yhteis-kuntapolitiikassa määritellään tuottavan työn tarve ja sen sisältö yhdistetään kestävän tulevaisuuden näkökulmaan: mikä työ on ihmisten hyvinvoinnil-le tarpeellista ja ympäristöä säilyttävää? Palkkatyön pienempi rooli ja kulutuksen vähentyminen vapaut-taa aikaa uusintamiseen, huolehtimiseen ja säilyt-tämiseen, ihmisten perustarpeiden ylläpitämiseen. Voimavaroja suunnataan lasten, sairaiden ja vanhus-ten hoivatarpeisiin. Elämäntapaan liittyy pienimuo-toinen ruuantuotanto, esimerkiksi kaupunkiviljely tai syksyn sadon säilöminen. Paikalliset taloudet toi-mivat, kun erilaiset vaihtopiirit ja aikapankit yleis-tyvät. Niissä toimiminen raivaa tilaa myös entistä

”Ihmisarvo ei ole sidok-sissa näennäiseen te-hokkuuteen ja aikaan saatuihin asioihin.”

27

Terveydentila ja terveydenhoito. Kun yleinen elä-mäntapa ei ole stressaava eikä kuluttava, väestön terveydentila kohenee. Tupakoinnin vähentyminen ja ruuan kulutuksen laadullinen muutos vähentää terveysongelmia. Ruoka tuotetaan lähellä ja tehdään puhtaasti tuotetuista raaka-aineista. Oikeus tervey-denhoitoon on yksi julkisesti turvatuista palveluista. Terveydenhoito perustuu kokonaisvaltaiseen ihmis-kuvaan, jolloin käytössä on monipuolisia hoitome-netelmiä. Lääketutkimusta tehdään hyvin maltilli-sesti, ihmisten tarpeiden ehdoilla. Yhteiskunnassa käydään julkista keskustelua erilaisten sairauksien hoitamisesta ja ihmiselämän ylläpitämisen arvosta suhteessa muiden eliölajien oikeuksiin.

Ajankäyttö – arkielämän jäsentyminen

Työ ja vapaa-aika. Ihmisten arkea leimaa työn ja vapaa-ajan tasapaino niin, että palkkatyössä olevilla on riittävästi vapaa-aikaa ja työelämän ulkopuolella olevilla on riittävästi osallistumismahdollisuuksia. Useissa ammateissa työ ja vapaa-aika lomittuvat toi-siinsa joustavasti ja työntekijän tarpeita huomioiden.

Ajankäytön tiheys. Joustavuus, leppoisuus, jouti-laisuus ja hitaus kuvaavat kohtuullisen elämäntavan ajankäyttöä. Ihmisarvo ei ole sidoksissa näennäiseen tehokkuuteen ja aikaan saatuihin asioihin.

Sidottu ja valinnainen ajankäyttö. Elämäntapaa kuvastaa itsensä toteuttamisen (mitä haluan tehdä?) ja sosiaalisten velvollisuuksien (mitä pitää tehdä?) tasapaino. Yksilöt tunnistavat vapauksien rajat ja velvollisuuksien määrät mutta yhteisö sallii myös yksilölliset toiveet.

Elämäntavan perspektiivit – merkityste-kijätKulutussisältöjen muutos. Ostaminen on vain yksi tapa hankkia uusia kulutushyödykkeitä. Muita ta-poja on vaihtaminen, kierrättäminen ja vanhojen tuunaaminen. Kun uusia asioita hankitaan harvoin, tavoitteena on hankkia kestävää. Uudenlaisia tava-rataloja ovat ilmaismarkkinat, joissa penkomalla voi ”viehättyä uudesta ja tehdä löytöjä”. Julkisen kulu-tuksen osuus kasvaa, kun pyritään saamaan enem-män hyötyä luonnonvaroista. Esimerkiksi kirjastot, yhteiset kulttuurituotteet ja liikuntapalvelut kukois-tavat.

Koulutus, työn sisältö ja kulttuuri. Itsensä toteut-taminen ja kehittäminen on osa hyvän elämän ta-voittelua. Tiedollisten oppien lisäksi koulutuksessa korostuvat erilaiset kädentai-dot ja elämän keskeiset ”selviytymiskeinot”. Peruskoulutuksen oppisisällöt vastaavat kestä-vän tulevaisuuden periaatteita. Op-pisisällöissä hahmotetaan kokonaisuuksia irrallisten tietojen sijaan. Kulttuuri turvaa sananvapautta ja kuvastaa mielipiteiden rikkautta. Opiskelijoita so-siaalistetaan vastuuseen ja koulutuksen sisällöissä pohditaan vapauksien ja velvollisuuksien tasapai-noa. Koulutus on osa yhteisökasvatusta, jossa harjoi-tellaan toimimaan ihmisyhteisöissä ja huomioimaan muiden lajien oikeudet.

Suhde luontoon. Symbioottinen luontosuhde tarkoittaa, että ihmiset ymmärtävät olevansa osa luontoa ja, että ihmisen hyvinvointi on riippuvaista luonnon tilasta. Yhteiskunnalliset instituutiot jär-jestetään niin, että lähtökohtana on luonnon kun-nioittaminen, ympäristövaikutusten minimoiminen ja tätä kautta ihmisten elinehtojen säilyttäminen. Luonnon hyvinvointia lisäävä merkitys tunnistetaan yleisesti, minkä vuoksi myös kaupunkien lähimetsät ja puistot koetaan tarpeellisiksi.

Sosiaaliset yhteisöt, ihmissuhteet, yhteiskun-ta- ja maailmankuvat. Yhteiskunnalliset liikkeet ja yksittäisiin asioihin keskittyvät ryhmät täyttävät ”kulutustyhjiötä” ja vahvistavat yhteenkuuluvuutta. Verkossa verkostoituminen vahvistuu ja sosiaalinen media säilyttää merkityksensä. Maailmanlaajuiset ongelmat ja toisaalta maailmanlaajuiset yhteisöt vah-vistavat maailmankansalaisuutta, vaikka varsinainen maailmanmatkailu vähenee halvan öljyn loputtua.

Esittämääni hahmotelmaan voi suhtautua eräänä mahdollisena tulevaisuuden kuvana, joka voi vai-kuttaa lukijasta riippuen joko houkuttelevalta tai luotaantyöntävältä. Joillekin ehdottamani muutok-sen laajuus voi tuntua kohtuuttomalta. Kohtuullisen elämäntavan saavuttamiseksi pitäisikin pohtia myös sitä, mikä on kohtuullinen elämäntavan muutos:

Mihin olemme valmiita?

kuva: Iiro Leino

28

Suomessa nuukuutta pidetään jonkinlaisena hy-veenä. Rahaa sopii investoida autoon, kesämök-kiin tai hifilaitteisiin, kaikki muu onkin sitten jo aika tuomittavaa elostelua. Mitä halvemmalla voi jotain saada, sen parempi. Olemme yhteiskuntana täysin vieraantuneita tuotteiden kustannuksista. Tämä pätee aika moniin kulutustavaroihin, mut-ta erityisesti vaatteisiimme. Ostamme jatkuvasti vaatteita ja asusteita, joiden pitäisi olla kalliimpia. Saamme ostettua kaupasta kahdenkymmenen eu-ron kauluspaidan vain, koska sen valmistusketju on toiminut riistäjänä tuotteen elinkaaren alku-päässä.

Emme tietysti ole ainoita, sillä kan-sainvälisesti halpojen vaatteiden ky-syntä on räjähtänyt käsiin. Wall Street Journalin mukaan ame-rikkalaiset ovat valmiit mak-samaan koko ajan vähem-män ja vähemmän vaatteista. Viime vuonna yhdysvaltalai-set taloudet käyttivät 3% tu-loistaan vaatteisiin ja kenkiin – vastaava luku oli 7% vuon-na 1970 ja 13% vuonna 1945. Kapitalismin logiikka toimii, eli ihmiset ovat ostaneet halvemmalla enemmän.

Halvempien hintojen takaa löytyy kui-tenkin tragedioita. Kun Bangladeshilaisen Rana Plazan vaatetehtaan romahdus viime vuonna ai-heutti yli tuhannen tekstiilityöntekijän kuoleman, jaksettiin halpojen vaatteiden eettisyydestä puhua hetkisen. Raha kuitenkin ratkaisi, eikä suurim-man kohun laskeuduttua merkittäviä parannuk-sia työturvallisuuteen tai työoloihin tehty. Niinpä

kun nyt vuotta myöhemmin Ylen MOT-ohjelma teki raportin bangladeshilaisesta vaatetehtaasta, joka valmistaa vaatteita suomalaiselle Reima-vau-vanvaatemerkille, nousi vaateteollisuuden riisto taas hetkeksi otsikoihin. MOT:n ohjelman myö-tä ihmiset uhkasivat suomalaista Reima-vaateyh-tiötä boikotilla. Tämä on melkoista tekopyhyyt-tä, sillä ongelma on systeeminen. Bisnesmalli jo-ka perustuu liian halpojen vaatteiden valmistuk-seen voi toimia vain niin kauan kuin työntekijöille maksetaan liian vähän palkkaa.

Vaatetyöntekijät edustavat useimmiten kaik-kein heikoimmassa asemassa olevaa väestönosaa,

joita on helpointa riistää. Kambodzassa tukahdutettiin tammikuussa väki-

valtaisesti vaatetyöläisten lakko, kun poliisi avasi tulen mielen-

osoittajia kohtaan. Neljä lak-koilijaa kuoli ja tusinoittain haavoittui välikohtauksessa, jonka jälkeen poliisi pidätti joukon lakkoilijoita ja heidän kannattajiaan. Wall Street

Journalin artikkelissa haas-tatellun työväenliiton edusta-

jan mukaan Kambodzan elinta-soon suhteutetun palkan tulisi ol-

la noin 280 dollaria kuussa, kun taas hallituksen asettama minimipalkka jää 95

dollariin. Vakivaltaiset sortotoimet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, eivätkä ammattiliitot uskalla järjestää enää uusia lakkoja. Vaateteollisuus muo-dostaa suurimman osan Kambodzan teollisuuden viennistä, joten hallitus pitää huolta ensisijaisesti sen toiminnan edellytyksistä – työntekijöiden oi-keudet ovat toissijaisia.

V A A T E T E O L L I S U U D E N M A D O N L U V U T

teksti: iiro leino

”buy less, buy better”

29

Työntekijöiden riisto on pinttynyt tahra globaa-lin vaateteollisuuden menestystarinassa, muttei suinkaan ainoa sellainen. Halpavaatteita suosi-va kulutuskulttuuri tekee monenlaista vahinkoa. Vaikka vaatteisiin käytetään rahaa entistä vä-hemmän, hankitaan niitä määrällisesti enemmän kuin koskaan ja heitetään pois nopeassa tahdissa. Ekologinen haitta on huomattava. Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA:n mukaan yhdysvalloissa heitetään vuosittain pois 13.1 miljoonaa tonnia tekstiilejä, joista vain 2 miljoonaa päätyy kierrä-tykseen. Vaateteollisuus on tietysti vain jäävuoren huippu, esimerkiksi vanhentunutta ja rikkinäistä elektroniikkaa heitetään pois vuosittain maail-manlaajuisesti 50 miljoonaa tonnia.

Nämä luvut on helppo johtaa valtavasta, ku-lutuskulttuurin systemaattisesta perversiosta jos-sa määrä ja nopeus ovat korvanneet laadun. Suuri osa Suomessakin suosituimmista vaatemerkeis-tä perustaa liiketoimintansa vaatteiden nopeaan kiertoon. ADHD-kuluttajille tarjotaan jatkuvasti uutta jatkuvasti tihenevällä tahdilla. Vaatemerk-ki Gina Tricot’n kilpailuvalttina on jatkuvasti päi-vittyvä mallisto, pahimmillaan uutta tavaraa tulee hyllyille päivittäin. Tälläistä kulutuskulttuuria ei maapallon kantokyky kauaa kestää.

Ongelmaan ei ole tietystikään yhtä ainoaa

SINÄ OLET VAIKUTTAJA.Mutta millainen? Tee testi osoitteessa www.sinaoletvaikuttaja.fi.

”Tiesin koulutuksen

antavan valmiudet

monenlaisiin töihin.

AnuOSASTONJOHTAJA

YKSITYISSEKTORILLA VTM

”Unelmani vaikuttamisesta on toteutunut.

AnttonERITYISAVUSTAJA

VTM, M.A.

vastausta. Vaateteollisuutta on helppo haukkua, mutta ongelma tuntuu olevan vähintäänkin yhtä paljon kuluttajien päässä. Niin kauan kun kulut-taja vaatii paidan kymmenellä eurolla tai kengät kolmellakympillä, eettinen vaateteollisuus tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta. Laadukkaita vaat-teita voi tuottaa eettisesti, mutta ei peruskulutta-jan vaatimin hinnoin. Alihankkijoiden kannalta vaateteollisuudessa on erittäin pienet katteet ja voitto täytyy tehdä valtavilla kappalemäärillä.

Kuluttajan kannalta tilanne tuntuu kuitenkin vaikealta, sillä esimerkiksi köyhän tai opiskelijan tulotasolla ei ihan helpolla osteta eettisesti tuotet-tuja vaatteita. Kotimainen vaateteollisuus on ajet-tu alas jo aikoja sitten eivätkä alalle tulleet pien-yrittäjät kykene kilpailemaan hinnoilla.

Vastuullinen kuluttaja voi kuitenkin pohtia os-topäätöksiään. Säästää rahaa ja tutustua yritysten taustoihin. Miettiä tarvitseeko vaatetta oikeasti ja pohtia, tuleeko sitä käyttäneeksi kuukauden vai useamman vuoden. Yrityksiin kannattaa myös ol-la yhteydessä ja vaatia tietoja vaatteiden tuotan-toketjuista.

Tärkeää onkin osoittaa kiinnostusta eettisempään tuotantoon. Jos kuluttajakaan ei välitä vaatteensa alkuperästä, kuka sitten?

30

MONOCLE, ELITISMI JA EETTISYYS

Väitän, että nykymaailmaa ym-märtää helpommin, jos ajoit-tain selailee kaupassa Mo-noclea. Osa lukijoista ehkä nyökyttelee päätään ja loput

ihmettelevät, että mikä ihmeen Monocle? Ky-seessä on mediaguru Tyler Brûlen vuonna 2007 perustama lifestyle-raamattu. Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvä Monocle on suomalaisille tuttu erityisesti toistuvasta Suomen ja eritoten Helsingin ylistämisestä. Monoclen Suomi-hype on ajoittain saavuttanut absurdit mittasuhteet – se valitsi Helsinki-Vantaan maailman parhaak-si lentokentäksi vuonna 2011. Akateemisen ja Stockmannin lehtihyllyillä lehti onkin poikkeuk-setta asennettu paraatipaikoille. Aikana jolloin uutis- ja aikakausilehdet ovat hätää kärsimässä, on Monocle onnistunut laajenemaan ja kasva-maan vuosi vuoden jälkeen.

teksti: Iiro Leinokuva: Atte Rytkönen

31

Monoclen resepti menestykseen on yksinker-tainen. Se on erittäin kaunis, suorastaan hävyttö-män elegantti julkaisu joka tarjoaa hyvin kirjoi-tettuja globaaleja uutis-, kulttuuri- ja tyylijuttu-ja yhteiskuntamme kosmopoliiteille menestyjille tai sellaisiksi haluaville. Lehti myy elämäntyyliä paremmin kuin mikään sitä aiemmin. Monocle on lehti, joka sopii erityisen hyvin ajatushauto-mon kahvipöydälle tai kaupunkisuunnittelijan vessalukemistoksi.

Se ei ole poliittinen, paitsi käsityksissään me-nestyksestä itseisarvona. Monoclen maailmassa menestys ei kuitenkaan ole mautonta juppirehaa-mista, vaan eurooppalaisittain (tai japanilaisit-tain) sivistynyttä, tyylikästä ja ekologisesti kestä-vää elämää. Monocle-mies ei aja bemarilla, vaan arvostaa hyvin järjestettyä joukkoliikennettä, tyy-likkäitä lentokenttäloungeja, ekologisesti tuotet-tuja laatuvaatteita ja yhteisöllistä elämää idyllisis-sä kaupunginosissa kivijalkaliikkeineen ja pitkine aamiaisineen.

Kaksijakoisuudessaan lehti onnistuukin esittä-mään jälkimodernin yhteiskunnan absurdiutta paremmin kuin monet asiasta vuosikymmeniä kirjoittaneet sosiologit tai kaupunkitutkijat. Mo-noclessa voivat vierekkäin olla ylistys kööpen-haminalaisen talokompleksin pyrkimyksistä luonnonmukaiseen energiaomavaraisuuteen ja raportti Saudi-Arabialaisista aseteollisuuden me-gamessuista, jonka yhteyteen lehti on valinnut kolme lupaavinta ilmatorjuntajärjestelmää. Lehti on usein aggressiivisen neutraali, ottaen kantaa korkeintaan kaupunkisuunnitteluun, eikä eko-logisesta perspektiivistä voi oikein arvostaa sen pakkomiellettä lentomatkailuun. Lehden päätoi-mittaja, Tyler Brûle, on elitistinen dandy, jolle ajatus economy-luokasta on verrattavissa Danten helvettiin. Lehdelle onkin helppo nauraa, mutta pinnallisuuden vastapainoksi siinä on kuitenkin myös jotain mielenkiintoista.

Monocle on visionäärinen lehti erityisesti sii-nä, että sillä ylipäätään on oikeasti visio. Sillä tun-tuu olevan selkeä käsitys siitä, mihin suuntaan maailman pitäisi kehittyä. Väittäisin, että juuri tä-mä tekee lehdestä kiinnostavan, eikä sitä ei kan-nattaisi sivuuttaa pelkkänä hömppänä. Monocle kampanjoi äärimmäisen yläluokkaisten, joskaan ei konservatiivisten arvojen puolesta. Lehden vi-sio ihmiskasvoisesta kapitalismista ja tietynlaises-ta vastuullisesta hedonismista on suorastaan vie-koitteleva – laatu ennen kaikkea.

Vaikka se on lifestyle-julkaisu, joka elää pit-kälti mainostajistaan, näen Monoclen enemmän osana ratkaisua kuin osana ongelmaa. Laaja yh-teiskunnallinen muutos vaati sen, että muutos kestävämpään elämäntapaan tulee haluttavaksi ja trendikkääksi. ADHD-kulttuurista pitäisi siirtyä ajatusmaailmaan, jossa laatu nostettaisiin ensisi-jaiseksi, ei ainoastaan hyödykkeissä, vaan myös palveluissa.

Monocle tarjoaa tietynlaisen elitistisen ikkunan degrowth-ajatteluun, nostaen etualalle palvelui-den tason arvonlisäyksen välineenä ja esittää, että tuotteiden laadulla sekä alkuperällä on väliä. Täl-laiselle ajatusmaailmalle tuntuu olevan parhail-laan enemmänkin kysyntää. Helsingin Sanomat kirjoitti vastikään jutun keskiluokan muuttuneis-ta statussymboleista. Keskeisiksi nousivatkin kes-tävyyden ja laadun kaltaiset arvot. Tämä tuntuu heijastelevan hyvin Monoclen tapaisten elämän-tapajulkaisujen arvomaailmoja, sillä ne edustavat yläluokkalaista erottelutietoisuutta siitä, mikä oi-keasti edustaa hyvää makua.

Kyse on pohjimmiltaan bourdieulaisesta luok-ka-ajattelusta. Yläluokalla maku pohjautuu erot-telujen rakentamiseen ja itsenäiseen tietoon siitä, mikä edustaa hyvää makua. Yläluokka siis mää-rittelee pelisäännöt. Keskiluokalla kyse on tietyn-laisesta tavoitteellisuudesta, jossa pyritään imitoi-maan yläluokkaa ja toisaalta yleisesti noudatta-maan kulttuurisia normeja ja rakenteita.

Ei nosteta esiin kuukausittain vaihtuvia tren-dejä tai kohkata esimerkiksi muotiviikkojen uu-simmista ilmiöistä, vaan keskitytään pitkän linjan valmistajiin, joilla saattaa olla käsityöosaamista useammassa polvessa. Tuotteen ainoa ominaisuus ei olekaan välttämättä sen uutuusarvo, vaan esi-merkiksi se, miten tuote kestää aikaa ja muotou-tuu vuosien varrella. Käsityö, perinteet ja laaduk-kaat materiaalit nousevat muodikkuutta tärkeäm-miksi myyntivalteiksi.

Nykymaailmassa, jossa ihmisillä tuppaa ole-maan liikaa kaikkea, ihminen ei pysty enää erottu-maan toisista omistamalla valtavan paljon jotain. Degrowth ja eettisyys voivat osaltaan nousta Mo-noclen kaltaisten, sinällään vähän huvittavien ja pinnallistenkin lehtien kautta.

Ehkä yhteiskunnallinen muutos vaatisikin kansalaisilta myös pikkuriikkisen arkipäiväistä elitismiä - sitä, että olisimme valmiit vaatimaan enemmän ostamiltamme tuotteilta ja palveluilta ja maksamaan laadusta.

32

Sosiaalityön maisteriohjelmassa yhdistyvät sekä yhdysvaltalaisen sosiaalityön pragmaattinen pe-rinne että Berkeleyn yliopistolle ominainen pyr-kimys kokonaisvaltaiseen yhteiskunnan ja yksilön suhdetta tarkastelevaan lähestymistapaan. Kurssi-en teemat on jaettu neljään kategoriaan ”Diversi-ty”, Human behaviour & the Social Environment”, Policy” ja ”Practice”, joiden lisäksi tutkimuskurssit ja käytäntöopetus muodostavat omat osionsa.

Berkeleyn sosiaalityön opetuksessa käsitel-lään yhdysvaltalaiseen keskivertotasoon nähden enemmän yhteiskunnallisia kysymyksiä. Suoma-laiseen sosiaalityön opetukseen verrattuna lähes-tymistapa on kuitenkin havainnollisempi. Esi-merkiksi sosiaalityön teoreettisten kysymysten tai makrotason ilmiöiden laajoja kaaria esittele-vien opintojaksojen sijaan kurssit tavallisesti kä-sittelevät melko rajattuja aihepiirejä. Opiskelijoita myös rohkaistaan konkreettiseen yhteiskunnalli-seen vaikuttamiseen. Tämänhetkisessä kurssiva-likoimassa on tarjolla esimerkiksi seuraavanlaisia kursseja: ”Asunnottomuus Yhdysvalloissa”, ”Las-ten ja nuorten psyykkiset häiriöt” ja ”Sosiaalityö-tä latinalaisamerikkalaisen kanssa”.

Pragmaattiseen lähestymistapaan liittyen itse käytäntöopetusta tarjotaan runsaasti. Ensimmäi-senä lukuvuonna maisteriopiskelijat suorittavat noin 50 päivän (400 tuntia) ja toisena vuotena 90 päivän (720 tuntia) mittaisen työharjoittelun. Vaikutelmani mukaan harjoittelut muodostavat oleellisen osan sosiaalityön koulutusta, koska ne edesauttavat opiskelijoiden sijoittumista työelä-mään. Hyvistä paikoista myös kilpaillaan ja omis-ta harjoitteluista puhutaan paljon opiskelijayhtei-sössä. Kaiken kaikkiaan sosiaalityö alana on San Franciscon alueella hyvin suosittu, ja sosiaalityön kentällä työskennelleiden mukaan etenkin julki-sen sektorin lastensuojelun paikat ovat haluttuja.

Laitoksen tutkimuspainotteisen linjauksen mukaisesti opetushenkilökunnan työajasta suu-rin osa on varattu tutkimuksen tekoon. Näin ol-len opetusta on vain maanantaina ja tiistaina, ja

Olen tällä hetkellä Yhdysvalloissa University of California, Berkeleyn Social Welfare -laitoksella tekemässä tutkimusharjoittelua kevätlukukauden ajan. Tutkimuksen lisäksi olen saanut mahdolli-suuden osallistua kahdelle sosiaalityön maisteri-tason kurssille, joista ensimmäinen käsittelee las-tensuojelun rakenteita ja toinen ryhmissä tehtävää sosiaalityötä. Kokonaisuudessaan harjoittelu on antanut minulle oivan mahdollisuuden tutustua yhdysvaltalaiseen sosiaalityön opetukseen ja tut-kimukseen lähietäisyydeltä.

Berkeley on yksi maailman tunnetuimmista yliopistoista sekä huippututkimuksensa että po-liittisen aktivisminsa puolesta. Berkeleyn yhteen-sä 130 tutkimus- ja opetuslaitoksella työskentelee ennätysmäärä Nobelin palkinnon saaneita tutki-joita ja maailmankuuluja professoreita. Täältä al-koivat myös 1960-luvun opiskelijamellakat, joiden perintö näkyy kampuksella nykypäivänä lukuisten mielenilmausten ja kampanjoiden suosiossa.

Sosiaalityötä opetetaan Berkeleyssä vuonna 1944 perustetussa Social Welfare -laitoksessa. Lai-toksella työskentelee tällä hetkellä 16 alansa par-haimmistoa edustavaa opettajaa, joista kymme-nen on professoreita. Tämän lisäksi sosiaalityössä on erillinen käytäntöopetuksen (field education) yksikkö, jossa työskentelee kahdeksan opettajaa ja asiantuntijaa. Oppiaineessa voi suorittaa kandin-, maisterin-, ja tohtorintutkinnon sekä erilaisia yh-distelmätutkintoja. Maisteriohjelman sisällä opis-kelijat valitsevat tietyn erikoistumislinjan viidestä vaihtoehdosta, joista neljä painottuu asiakastyö-hön ja viides hallintoon ja johtamiseen. Yleisesti ottaen erikoistumisvalinnan jälkeen opiskelu on kuitenkin varsin strukturoitua ja vapaasti valitta-via opintoja on rajoitetusti.

”Opiskelijoita rohkaistaan konkreettiseen yhteiskunnalli-

seen vaikuttamiseen”

CALIFORNIA DREAMIN’- sosiaalityötä Berkeleyssä

33

loppuviikko on varattu opiskelijoiden työharjoit-telulle sekä henkilökunnan itsenäiselle työskente-lylle. Tutkimuksen laajuudesta kertoo, että Berke-ley Social Welfaren opetushenkilökunta on ran-kattu sosiaalityön tutkimuksen tuottavimmaksi yksiköksi. Opetushenkilökunnan ohella oppiai-neen tutkimus painottuu ”The Center for Social Services Research (CSSR) tutkimuskeskukseen. Osa alan tutkijoista on myös sijoittunut yliopiston poikkitieteellisiin tutkimuskeskuksiin. Keskuk-sen alaisuudessa toimii muutamia väliaikaisia tut-kimusprojekteja ja kymmenen pysyvää tutkimus-keskusta sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen tutkimuksen parissa.

Työskentelen itse tutkimus- ja kehitysyhteistyö-tä sosiaalityön ammattilaisten, päättäjien ja yli-opiston välillä koordinoivan Mack-keskuksen kansalaisjärjestöjen ja julkisen sektorin johtami-seen ja hallinnointiin erikoistuneessa yksikössä. Mack-keskuksen yksi tämän hetken painopis-tealueista on käytäntötutkimus, johon myös oma harjoitteluni keskittyy. Tutkimuskeskuksen henki-lökunta näkee Pohjoismaat käytäntötutkimuksen suunnannäyttäjinä. Muun muassa suomalaisten tutkijasosiaalityöntekijöiden tekemä tutkimus sekä erityisesti suomalaisten ja norjalaisten yli-opistojen pyrkimykset edistää asiakkaiden osal-listumista ja yhteistutkijuutta kiinnostavat useita tutkijoita. Kaiken kaikkiaan on ollut ilahduttavaa havaita, kuinka tarkasti Berkeleyn yliopistossa seurataan Suomen ja muiden Pohjoismaiden so-siaalityön tutkimusta. Monelle opiskelijallekin voi tulla yllätyksenä, että minulta on myös usein tie-dusteltu Helsingissä tehdyistä käytäntötutkimuk-sista ja graduista.

Lisätietoa: http://socialwelfare.berkeley.edu http://mackcenter.berkeley.edu

NANNE ISOKUORTTI

34

Arkeen palaaminen tuntui joululoman jälkeen ylit-sepääsemättömän hanka-lalta, ja unirytmikin oli täysin hukassa. Stressiä ja

ahdistusta ei helpottanut myöskään tieto siitä, että olimme sopineet opiskelukave-reidemme kanssa suorittavamme ensim-mäisessä tiedekuntatentissä ihanan, kah-deksan opintopisteen laajuisen, Sosiaali-politiikka ja yhteiskunnan toimintajärjes-telmät – kurssin. Viimeinen lomaviikko kului Foucault’n parissa tuskaillessa ja tun-tui, että olimme lähellä loppuun palamista jo ennen kolmannen periodin alkua.

Kaipasimme selvästi jotakin rentoutta-vaa toimintaa Aleksandriassa ja kirjastossa kyyhöttämisen vastapainoksi. Olisi ihanaa, kun olisi yksinkertaisesti pakko olla teke-mättä tai ajattelematta mitään, edes vaikka puolen tunnin ajan.

Tällainen haavekuva mielessä alkoi toi-nen kirjoittajista selata tammikuussa alka-via Unisportin kursseja, ja löysi saunayo-

gan. Joogaa emme olleet koskaan kokeil-leet ja kurssin nimi kuulosti juuri niin höl-möltä, että sitä oli ehdotettava kaverille, aluksi tosin vain huumorilla. Saunayogan omilla internet-sivuilla vierailemisen jäl-keen kurssille oli kuitenkin pakko lopulta ilmoittautua, sillä sivuilla luvatut vaikutuk-set paremmista yöunista kehon jännitysti-lojen lieventymiseen kuulostivat liian hou-kuttelevilta tenttiahdistuksesta kärsivien opiskelijoiden korviin.

SAUNAJOOGAA

JA

SAUNA-

SOTU-

REITA

35

Odotukset olivat luonnollisesti korkealla, kun saavuimme ensi kertaa Porthanian miesten sau-naan. Ensimmäisillä tunneilla meitä osallistujia oli noin seitsemän, kaikki naisia – emme siis va-litettavasti päässeet tirkistelemään speedot päällä joogaavia uroksia. Yksi osallistujista oli saksalai-nen vaihto-opiskelija, joten kurssin ohjaaja ko-ki velvollisuudekseen pitää tunnin englanniksi. Tämä taas ei sujunut täysin ongelmitta muiden kurssilaisten joutuessa samanaikaisesti toimimaan myös tulkkina ohjaajan tuskastellessa englannin-kielisten ilmaisujen kanssa. Kurssin lähestyessä loppuaan harveni myös osallistujien määrä, ja kahdella viimeisellä tunnilla saimmekin nauttia yksityisopetuksesta, kun paikalla olimme vain me kaksi sekä kurssin vetäjä.

Saunayogan kaikki liikkeet ovat rauhallisia, ja ne suoritetaan noin 50 asteen lämmössä. Ne eivät ole kovin vaativia, joten niistä suoriutuu, vaikkei olisikaan aiempaa kokemusta esimerkiksi joogas-ta. Hikoilu oli kuitenkin varmaa jokaisella kerral-la, sillä monissa liikkeistä oltiin pitemmän aikaa samassa, joskus venymättömälle ihmiselle epämu-kavassakin, asennossa. Saunayogatunnit kestivät ainakin Unisportilla puoli tuntia, ja kurssiin kuu-lui viisi tapaamiskertaa. Liikkeet olivat jokaisella kerralla samoja, mikä ei haitannut, sillä muuta-malla ensimmäisellä kerralla niiden suorittamis-ta enemmän keskittymistä vei ohjeiden seuraami-nen. Viimeisillä tapaamiskerroilla tekeminen su-jui jo melkein ulkomuistista, mikä ainakin tuntui lisäävän liikkeistä saatavaa hyötyä.

Ensimmäisillä tunneilla oli hieman naurus-sa pitelemistä, kun kurssin ohjaaja kuvaili innos-ta piukeana liikkeitä, joiden nimet kuulostivat varsin komeilta: saunakotka, saunasoturi, ja niin edelleen. Tilanne tuntui aluksi lähinnä koomisel-ta, kun koetimme hien valuessa haudanvakavina vääntäytyä epäluonnollisilta tuntuviin asentoihin

saunan lauteilla. On myös vaikea käsittää, miten niinkin yksinkertainen elämän perusasia kuin hengittäminen voi tuntua niin haastavalta – aina-kin jos tarkoituksena on henkäisyjen laskeminen ja niiden yhteensovittaminen kulloinkin tehtäviin liikkeisiin. ”Ja kuinkas monta hengitystä tällä ker-taa otetaan?” -kysymys tuli myös kurssin aika-na niin tutuksi, ettei se enää viimeisillä kerroilla herättänyt samankaltaisia naurureaktioita kuin alkuvaiheessa.

Itse koimme, että miellyttävintä saunayogassa oli juurikin saunassa olemisen aspekti – jos sattuu venyvyydeltään muistuttamaan lähinnä jäykkää rautakankea, jolla on vaikeuksia saada kosketet-tua sormilla varpaitaan, auttaa saunan lämpö liik-keiden oikeaoppisessa suorittamisessa huomatta-vasti. Voisimme siis suositella saunayogaa monil-le. Jos olet stressaantunut, tai sinulla on keskitty-mis- tai univaikeuksia, on saunayoga hyvä tapa pakkorentoutua kerran viikossa. Mikäli lihaksesi ovat jumissa tai sinusta tuntuu, että venyt huonos-ti, on saunayoga hyvä tilaisuus tehdä asialle muu-tos. Saunayogatunnilla voi myös olla mahdollista bongata uimapukuun sonnustautuneita kanssa-opiskelijoita, vaikka meidän kurssillamme kaikki käyttivätkin normaaleja urheiluasuja. Nämä kaik-ki ovat hyviä syitä aloittaa saunayoga – tai sitten voit vain mennä saunaan, olla siellä puoli tuntia ajattelematta mitään ja tehdä ehkä muutaman ve-nytysliikkeen samalla.

teksti: Elsa Hokkanen & Jenna Hirvonenkuvat: Iris Pykäläinen

”Saunayogan jälkeen lihakset ovat elastiset. Selkäranka ja

nivelet tuntuvat siltä kuin ne olisi voideltu lämpimällä öljyllä. Harjoitus pysäyttää tehokkaasti

myös mielen oravanpyörän.”

36

Cambridgen yliopiston maineikas emeritusprofes-sori Görän Therborn on tarttunut ilmeisen kun-nianhimoiseen tehtävään. Sillä aikaa kun postmo-dernismiin hurahtaneet nuoret yhteiskuntatieteilijät tutkivat äitien kokemuksellista imettäjä-toimijuutta ja tankkaavat ranskalaisia kenttäteorioita, Therborn yrittää kirjallaan Maailma: aloittelijan opas selittää empiirisin todistein ihmiskuntamme menneisyyden, nykyajan ja tulevaisuuden.

Ihmiskuntaa ajavat Therbornin mukaan eteen-päin viisi perusvoimaa: elannon hankinta, populaa-tioekologia, arvostuksen ja kunnioituksen tavoittelu, kollektiivinen valta ja kulttuurinen toiminta. Kolme ensimmäistä ovat kaikille eläinlajeille yhteisiä, poli-tiikka ja kulttuuri vain ihmisille ominaista. Näiden viiden erilaisista yhdistelmistä muodostuu ihmis-kunnalle ominainen ja dynaaminen historia. Poike-ten monista yhteiskuntatietelijöistä hän käyttää pal-jon palstatilaa biologisten ja maantieteellisten reu-naehtojen selventämiseen – ne kun myös vaikuttavat vahvasti toimintaamme.

Myös eri sivilisaatioiden näkymä on tärkeä kir-jassa; ne ovat muotoutuneet jo kauan aikaa sitten ja vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme vieläkin. Näihin alati läsnäoleviin kulttuurimme muotoihim-me ovat vaikuttaneet lisäksi kuusi globalisaatioaal-toa. Hienon lisän tuo erilaisten elämänkulkujen ver-tailu ympäri maailmaa, missä yhdistyy yksilön ja yh-teiskunnan historiallisten prosessien suhde. Kuten Therborn kirjoittaa, kaikissa tilanteissa ”me yksilöt kannamme kuitenkin sisällämme myös maailman historiaa, globaalia geologiaa”. Kirja on siis hyvin monitahoinen, muttei silti monimutkainen.

Maailman tilan tiivistäminen 350 sivuun on luonnollisesti kiperä tehtävä. Kirjaa lukiessani välil-lä harmitti kirjan yksityiskohtainen prosenttilukujen tiputtelu; jatkuvat puolen sivun numerolitaniat kun

vieraannuttavat kokonaisuuden hahmottamisesta. Kuitenkin metodin ymmärtää: tiukalla empirialla tuodaan analyysille vahva pohja, josta voi sitten va-paammin tulkita. Ja sitä Therborn tekee analyyttises-ti, mutta välttäen epäselvät käsitteet ja turhan tieteel-lisen jargonin.

Viimeinen, vapaampi tulevaisuutta pohtiva kap-pale onkin kirjan paras osuus, vaikkakaan hän ei tee kovin radikaaleja päätelmiä. Therborn kertoo paljon kirjassaan myös ihmiskunnan ikävistä asioista, mut-ta silti hänen näkemyksensä tulevaisuudesta on op-timistinen. Hän pistää toivonsa erityisesti kriittiseen globaaliin kansalaisyhteiskuntaan, joka raivaa meille kaikille paremman tulevaisuuden päihittäen kasvot-toman kapitalismin ja valtioiden heikkouden pistää vastaan maailmanlaajuisille haasteille.

Therbornin tyyli on sinänsä neutraali, vaikka pai-notukset ja mielipiteet näkyvätkin. Marxilainen tausta paistaa säännöllisesti läpi, kuten Neuvostolii-ton hajoamisen negatiivisten sosiaalisten seurausten (sinänsä ymmärrettävässä) voivottelussa tai oivalta-vassa selityksessä siitä, kuinka maapallon ihmisistä vain 40% on pääoma-työläinen -suhteessa. Sosialis-min häviön ja kapitalismin voittokulun hän tunnus-taa, mutta näkee kuitenkin tarpeelliseksi ajoittain näpäytellä ensimmäisen hyvistä ja jälkimmäisen huonoista puolista.

Hän myös ihastuttavan epämuodikkaasti ohit-taa postmodernismin yhden sivun käsittelyllä. Sen sijaan rehdin vanhanaikainen Therborn pitää nyky-maailmaa yksinkertaisesti modernina. Modernissa maailmassa aikakäsitys on tulevaisuuteen suuntau-tunut, ja Therborn näkee tämän edelleen hallitseva-na ajattelumallina maailmassa.

Kirja ei tarjoa täydellistä selitystä Aivan Kaikes-ta, mutta sitä voi silti hyvin pitää empiirisen - tai käsityöläissosiologian, kuten hän omaa työtään ku-vaa - taidonnäytteenä. Kirjaa voi suositella kaikille: Yhtäältä laajalla pensselillä maalattu kirja antaa pal-jon spesifien aiheiden kimpussa hääräävälle yhteis-kuntatieteilijälle; toisaalta kirja on populaarilla ta-valla kirjoitettu, joten se on hyväksi kaikille, jotka haluavat sivistyä ja saada yleiskuvan maailmamme menosta 2010-luvulla. Juuri globaali, ei-eurooppa-lainen näkökulma on tuore ja toivottu.

Therbornille radikaalit nuoret ovat tämän maail-man toivo, ”sillä toisenlaista tulevaisuutta tarvitaan”. Kuuluvatko syksyllä saapuvat uudet yhteiskuntapo-liitikot tähän joukkoon?

Lari Hokkanen

Therborn Göran

MAAILMA

Aloittelijan opas

SuomentanutVilokkinen NatashaVastapaino, 2013395 s

KIRJA-ARVIO

37

Helmikuun lopulla Korjaamossa järjestetyn Muissa Maailmoissa –festivaalin lauantain pää-esiintyjä oli 16-vuotias ruotsalainen jääteestä, itkemisestä, pokemoneista, huumeista, transfor-merseista ja R.Kellystä räppäävä Yung Lean. Oli vaikea välttyä tunteelta, että nyt oltiin tietyllä ta-paa zeitgeistin ytimessä – spektaakkelin yhteis-kunnasta ahkeraan kirjoittanut Jean Baudrillard olisi luultavasti lauennut housuihinsa.

Nettiräpillä oli pitkään vähän huono mai-ne. Suomirap-skenen veteraaneille termi ”mik-seri-rap” aiheuttanee vieläkin vilunväristyksiä. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen al-kumetreillä nettirap oli usein kämäisen kuulois-ta myötähäpeää, jossa lähiöjonnet imitoivat gan-gstamaneereja tai huumorimusiikkia. Kontras-tina tälle skenelle oli ns. kasettirap, eli ”oikeiden UG-muusikoiden” julkaisemat c-kassut, joilta löy-tyi aito kama. Kymmenen vuotta myöhemmin nä-mä jaottelut tuntuvat sympaattisen antiikkisilta.

SADBOYS,

Rap-skenessä aitouteen hirttäytyneet konser-vatiivit ovat hämmentyneetkin Yung Leanin kal-taisten post-aitojen artistien esiinmarssista. Onko pokemoneista räppäävä tukholmalaisteini yhtään vähemmän uskottava rap-artisti kuin vaikkapa katujen sykkeestä noussut, rikosrekisteristään riimittelevä gangsteri Bronxista? Meemikuvat, tumblrit ja animoidut giffit ovat jo olennainen osa nykyajan rap-kulttuuria. Baudrillard puhui hypertodellisuudesta, jossa toden ja epätoden erottaminen muuttuu mahdottomaksi. Youtubea selatessaan on vaikea välttyä ajatukselta, ettemme jo eläisi hypertodellisuudessa.

Aikakauden hengen tavoittavia artisteja ovat-kin juuri nuoret jannut, jotka ovat kasvaneet natii-veiksi tähän yhteiskuntaan, tuntematta aikaa en-nen sosiaalista mediaa. Leanin musiikki flirttailee ysärinostalgialla ja geocities/myspace-estetiikalla, mutta muistuttaa samalla ajattomasti uuden suku-polven tarpeesta määritellä itsensä. Yung Leanin todellisuus ja mytologia ovat rakennettuja maail-maan, jossa menestys on viraalina leviävä meemi, ei välttämättä platinalevy.

eli pari sanaa rapin meemiytymisestä

Meemiräpin TOP-3 mixtapet

Lil B aka BASED GOD - God’s FatherYung Leanin yhtenä esikuvana toimineen Lil B:n tuotanto voi olla uudelle kuulijalle lannistava - mix-tapeja on yli 50. Kohuttu I’m Gay (I’m Happy) -albu-mi on hieno, mutta jos haluaa suoraan hypätä altaan syvään päähän, on tässä tarjolla 30 biisiä...

Yung Lean - Unknown Death 2001Leanin odotettu ensimmäinen mixtape ei pettänyt faneja. Epäilijätkin joutuivat myöntämään, että mix-tapen parhaat hetket, kuten Lightsaber/Savior sekä Friendzonen tuottama Solar Flare, toimivat ilman huumoriarvoakin.

Bones - CreepVHS-estetiikalla musiikkivideoissaan flirttaileva Bones suoltaa julkaisuja huikeaa vauhtia, mutta laa-tu on pysynyt yllättävän kovana. Tässä kuitenkin tähän astistista se kovin, huippuhetkenä Pixelated Tears-duetto Yung Leanin kanssa.

MUSIIKKI IIRO LEINO

38

STYDIRY

Ylärivi: Tiina Mäntyniemi (puheenjohtaja), Virpi Ropponen (tutor- ja fuksivastaava, suhdevastaava), Mona Tamminen (varajä-sen), Tuija Vidgren (tiedottaja ja sihteeri) Alarivi: Noora Siivonen (tasa-arvo- ja ympäristövastaava), Niina Aitero (praksis- ja työelämävastaava), Katarina Pursi (varapu-heenjohtaja, suhde- ja alumnivastaava), Johanna Lahdenperä (opinto- ja kv-vastaava), Emilia Salonen (tilavastaava) Kuvasta puuttuu: Hanna Skogström (rahastonhoitaja), Anniina Piiroinen (opinto- ja urheiluvastaava)

Sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö Stydi ry on perustettu vuonna 2009 ja tänä vuonna onkin aihetta suureen juhlaan, kun ainejär-jestölle tulee ikää 5 vuotta. Nuori ainejär-jestömme on pyrkinyt ajamaan aktiivisesti opiskelijoiden asiaa ja järjestämään haus-kaa tekemistä jäsenistölleen. Kevään aikana olemme ehtineet muun muassa käydä yhdes-sä katsomassa Valtsikan speksiä, järjestää opintokäynnin Setaan ja juhlineet yhteisbi-leissä tilastotieteilijöiden ja kemistien kanssa. Stydi järjestää myös oppiaineen henkilökun-nan kanssa keväisin ja syksyisin oppiainekah-vit, jolloin keskustellaan yhdessä opintoihin liittyvistä asioista. Oppiainekahvien lisäksi henkilökunnan kanssa järjestetään myös ke-vätjuhlat ja pikkujoulut, jolloin voi rennoissa

tunnelmissa juhlia yhdessä päättynyttä luku-kautta. Syksyn suurimpana tapahtumana on vuosijuhlat, joita tänä vuonna juhlitaankin isosti. Stydi on vielä suhteellisen pieni aine-järjestö, joten oma ääni on helppo saada kuuluviin. Stydin toimintaan on helppo tulla kaikkien mukaan ja ihmisiin tutustuu helposti. Stydin asioista päätetään hallituksen kokouk-sissa, joita pidetään noin joka toinen viikko. Kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille. Tä-nä vuonna hallituksessa on 10 jäsentä plus yksi varajäsen. Syksyisin pidetään kokous, jol-loin valitaan uudet hallitustoimijat ja kaikkien jäsenten on mahdollista asettua ehdolle. Stydi toivottaakin kaikki uudet ja vanhat opiskelijat tervetulleeksi mukaan toimintaan, nähdään tapahtumissa!

39

STIGMA RY

Ylärivi: Silja Uusikangas (kulttuurivastaava), Julia Noschis (suhdevastaava), Larissa Laamanen (tiedottaja), Shanti Karinen (emäntä), Sophia Lawson (sihteeri) Keskirivi: Iris Pykäläinen (yhdenvertaisuus- ja ympäristövastaava), Meeri Virtamo (alumni- ja työelämävastaava), Henna Pursiainen(opintovastaava), Lari Hokkanen (taloudenhoitaja) Alarivi: Noora Järvi (puheenjohtaja), Mikko Airikkala (varapuheenjohtaja) Kuvasta puuttuu: Krista Björkroth (urheiluvastaava)

Stigma ry on yhteiskuntapolitiikan (ent. so-siaalipolitiikan) opiskelijoiden ainejärjestö. Valtsikan vanhin ja ehdottomasti kaunein ai-nejärjestö on perustettu vuonna 1958, ja juh-limmekin viime vuonna kunnioitettavaa 55 vuoden ikää. Stigman tarkoitus on järjestää toimintaa jäsenilleen sekä ajaa opiskelijoiden etua esimerkiksi opintoasioissa. Lisäksi toi-mimme yhteistyössä niin oppiaineen henkilö-kunnan kuin muiden ainejärjestöjen kanssa. Tapahtumia on työelämävierailuista peli-iltoi-hin ja kaikkea siltä väliltä. Tänä vuonna Stigman hallituksessa istuu 12 jäsentä, mutta ainejärjestömme on kunnos-tautunut myös vapaaehtoisten toimijoiden aktivoinnissa. Kaikki halukkaat pääsevät mu-

kaan toimintaan Puuhakerhon kautta, joka järjestää omia tapahtumia sekä on halutes-saan mukana järjestämässä tapahtumia yh-dessä hallituksen kanssa. Esimerkiksi kesälle on suunnitteilla retki Nuuksioon! Haluamme tehdä toiminnastamme avoimempaa ja mah-dollistaa myös hallituksen ulkopuolisten osal-listumisen toiminnan suunnitteluun ja toteu-tukseen entistä paremmin.

40

suosikkiruumiinosani: takapuolenirentoudun mieluiten: lukemallasalainen paheeni on: juustonaksuttätä ilman en pärjää luennolla: juustonaksut, noei. Vesipullo

Parasta minussa: “toimijuus”Suosikkiruumiinosani: naamaRentoudun mieluiten: kivojen tyyp-pien kaaTätä ilman en pärjää luennolla: kahvi

Julia, suhdevastaava

Meeri, työelämä- ja alumnivastaava

suosikkiruumiinosani: varpaat (ne on niin minit)rentoudun mieluiten: aurinkoa ottaessasalainen paheeni: tajuton määrä SUKLAATA (en kyl tiiä kui salainen tää on :D)

parasta minussa: Määrätietoisuussuosikkiruumiinosani: Hymykuopatsalainen paheeni on: Tosi-tv–sarjat. Kyllä, osaan nimetä kaikki viidakon tähtöset...tätä ilman en pärjää luennolla: rakas Kelan kynä

Sophia, sihteeri

Krista, urheiluvastaava:

IHANAT NAISET STIGMASSA

41

parasta minussa: naurusuosikkiruumiinosani: ihorentoudun mieluiten: sunnuntaiaa-muna sohvalla lojuensalainen paheeni on: suomipopin

parasta minussa: uskon, että kaikki päättyy lopulta parhain pain suosikkiruumiinosani: säihkyvät säärenirentoudun mieluiten: mökin laiturilla jalat veteen upotettuinatätä ilman en pärjää luennolla: ihanat ystäväni <3 (ja huulirasva)

Iris, yhdenvertaisuus- ja ympäristövastaava

Silja, kulttuurivastaava:

suosikkiruumiinosani: suu, se mah-dollistaa monia asioitasalainen paheeni on: divaani-lehtien sommittelu tätä ilman en pärjää luennolla: perinteiset apuvälineet, kynä ja paperi, on pakko olla

Noora, puheenjohtaja

Henna, opintovastaava

parasta minussa: näppärät sormetsuosikkiruumiinosani: pienet korvatrentoudun mieluiten: tiistaisin 16:10 niska-selkä tunnilla portsussatätä ilman en pärjää luennolla: puhelin

haastattelut: Jenna Hirvonen & Elsa Hokkanen

taustan kuva: Jesse Kelomäki

42

Joskus yhteiskuntatieteilijöillä oli agenda ja kiinnostus muuttaa maailmaa. Haluttiin tutkia nii-tä tekijöitä, jotka vaikuttavat arkeemme; puhuttiin siitä, mitä on hyvinvointi tai köyhyys ja miten so-siaalisia ongelmia voidaan lieventää. Postmoder-nin käänteen jälkeen on ollut kivempaa tutkia sitä, mistä puhutaan, kun puhutaan hyvinvoinnista tai köyhyydestä. On sanomattakin selvää, kummalla on enemmän potentiaalia muuttaa maailmaa. Tä-mähän ei suinkaan sulje pois perustutkimuksen tärkeyden merkitystä. Täytyy vain keskittyä olen-naiseen, varsinkin yhteiskuntapolitiikassa, joka on olennaisesti soveltava yhteiskuntatiede.

Joskus (ihmis)tieteissä ajateltiin niin, että on olemassa selkeä subjekti-objekti -jako, missä tut-kija ikään kuin täysin ulkopuolelta tarkkailee kohdettaan vailla minkäänlaista yhteyttä. Tällöin voi mukavan objektiivisesti tutkailla yhteiskun-taa norsunluutornistaan puolueettomuuden ni-missä. Kuten nykyään ymmärretään, jako ei pidä paikkaansa: tutkija on täysin symbioosissa tutki-muskohteensa kanssa suuntaan ja toiseen. Tutki-muksen kohde syntyy samalla tasolla missä tutki-jakin ajatuksineen. Tämä tiivis suhde luo yhteis-kuntatieteilijälle moraalisen velvollisuuden tehdä muutakin kuin kuvailla ilmiötä ja sen syitä. Yh-teiskunnassa tapahtuvat asiat ovat pakosti eettisiä kysymyksiä. Mitään ei tapahdu ”luonnon pakot-tamana”, vaan enemmän tai vähemmän tietoisis-ta päätöksistä. Niitä pitää jatkuvasti kyseenalais-taa, kuten Tieteen yleviin periaatteisiin on aina kuulunut.

Kysymys arvovapaista ihmistieteistä on täs-sä kontekstissa mielestäni turha. Kyse ei ole siitä, onko tieteellisten tulosten takana jotain arvoja (ai-na on: ohjaahan tieteen tekemistäkin jo tiedolliset arvot), vaan siitä, että arvoista huolimatta otetaan kantaa. Siinä ei ole mitään väärää mikä ”pilaisi” tieteilijän maineen. Tiukkaa ja oikeaoppista tie-dettä voi muutenkin tehdä, vaikka olisi sitoutunut parantamaan maailmaa haluamaansa suuntaan.

Jos epäoikeudenmukaisuuden hetkellä on neut-raali, on valinnut alistajan puolen.

Lari Hokkanen

UUSKLASSINEN TALOUSTIEDE HAASTETTAVATaloustieteilijät ovat vallanneet julkisen poliit-tisen tilan. Hekin ovat yhteiskuntatieteilijöitä, mutta kauas on tultu Adam Smithin kaltaisten po-liittisten taloustieteilijöiden ajoista, jolloin talous ymmärrettiin osana yhteiskuntaa eettisine merki-tyksineen. Nyt taloustiede on lähinnä näennäisen objektiivista matemaattista mallinnusta. Talous-tieteilijät edustavat maailmaa, jossa (käyttäen Tommi Melenderin hienoa ilmausta) finanssika-pitalismi on totuus vailla merkitystä. Markkinoille ei voida mitään, sanoi muuan Juhana Vartiainen. Nykyisessä ilmapiirissä sitä kuunnellaan, joka jak-saa huutaa. Ekonomistit ovat tajunneet tämän.

Marxin ajatus filosofeista maailman muuttaji-na pelkän tutkimisen sijaan on ajankohtaisempi kuin ikinä: Maailma on entistä monimutkaisempi ja sitä kohtaavat vaikeat, globaalit ongelmat. Sitä tulkitsemaan tarvitaan asiasta tietäviä. Väitän, et-tä jos on ymmärrystä epäkohdista, on moraalinen velvollisuus olla muuttamassa niitä parempaan suuntaan – varsinkin jos on voimavaroja. Tieto on valtaa, mutta sen omistaminen ei riitä. Se pitää saada muidenkin tietoon vaikka väkisin.

Sosiaalitieteilijöiden moraalinen vastuu on olla sosiaalinen omatunto tilanteessa, jossa ihmisarvo on sidottu sen tuottamaan hyötyyn. On haastetta-va ilmapiiri, jossa ei ole vaihtoehtoja. Sosiaalitie-teilijän ei suinkaan tarvitse olla vasemmistolainen edustaakseen vastavoimaa talouspuheelle; riittää että häntä kiinnostavat muutkin arvot kuin tehok-kuus ja tuottavuus. Sosiaalitieteilijän ei myöskään tarvitse lähteä Marxin innoittamana barrikaadeil-le. Hän voi valita itselleen sopivan tien vaikuttaa, olkoon inspiraationa vaikka Pussikaljaromaanin Marskin metrossa pitämä päiväkännipuhe kau-pungin eriarvoistumisesta. Hienovaraisempiakin tapoja varmasti löytyy.

43

Tulokset

0-3 pistettä FUKSITietosi Risto Eräsaaresta ovat fuksin tasolla. Olet kyllä kuul-lut hänestä jossain… Mutta ei se mitään, jos tämä olisi ollut Eräsaaren tentti, menestyksesi olisi yhtä hyvää kuin keski-verto-opiskelijan.

4-6 pistettä JATKO-OPISKELIJAOlet selvästikin seurannut Eräsaaren menestyksekästä uraa ja värikästä elämää silmä kovana. Mahtavaa!

7-9 pistettä ERÄSAARI-GURUOlet Eräsaari-guru! Tietomääräsi Risto Eräsaaresta on häm-mästyttävä… Hieman jopa pelottava… Oletko varma, ettet salaa lue Kaisa-talon K4-kellarikerroksen hämärässä Eräsaa-ren varhaisimpia tekstejä?

Oikea vastausrivi:1. 2.2.1946 Hämeenlinnassa2.C3.B4.A5.C6.B7.B8.A-C

ERÄSAARI-GURU

44