1

Kajahdus. 42013

nro

2

PÄÄTOIMITTAJA

Iiris Annala

KIRJOITTAJATIiris AnnalaAapo HiilamoHeikki HiilamoNanne IsokuorttiEeva JärviTerhi KorkialaIiro LeinoJyri LiukkoPetra MalinKatariina PeltonenTeemu Salmela

KUVATAnastasia AsikainenGaudeamusImagePark.pizNanne IsokuorttiEeva JärviLittle Brown & CompanyJulia SandKukka SuonioStigmaYhteiskuntapolitiikan alumni-yhdistys

kajahdus@gmail.comhttp://issuu.com/kajahdus http://blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti/ http://twitter.com/kajahdus

ULKOASU

Anastasia Asikainen

TAITTO Iiris Annala

PAINOPicaset, Helsinki Painos 150 kpl

JulkaisijaStigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITEStigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto

Kajahdus vastaanottaa HYY:n järjestölehtitukea.

3

38

AlumnipalstaHaastateltavana yhteiskuntapolitiikan alumni Ida Mielityinen

Yhteiskuntapolitiikan alumniyhdistys Katariina Peltonen

Enemmän ei ole aina parempi Aapo Hiilamo

Asunnottomien yö Eeva Järvi

Gallup: mikä on parasta pimeydessä?Anastasia Asikainen & Iiris Annala

Ahneus on ongelma myös kustannusalalla Teemu Salmela

Hey ya'all! Nanne Isokuortti

Heikki Hiilamo Kajahduksen haastattelussa

Uustietämättömyyden aikaIiro Leino

Varokaa pimeää!Jyri Liukko

6 7 9 11 13 18 20 22 23 26

4

Sälekaihdinten takana on mustaa. Kunta-talon valaistu lippu näkyy, totta puhuen myös Mannerheimintietä reunustavat ka-

tuvalot ja Scandic-hotellin valokyltti. Ei Hel-singissä pääse valoja pakoon. Helsingin pime-ys ei ole musta, se on harmaa. Olin ehtinyt pari-kymppiseksi asti, kun näin tähtitaivaan kunnol-la ensimmäisen kerran. Seisoin laiturilla tyynen lammen päällä lokakuuyönä ja katsoin taivasta. Se oli niin kirkas ja syvä, että hengästytti.

Kun tämä kiire tästä hellittää, menen jona-kin iltana keskuspuistoon katsomaan läpitun-kematonta pimeyttä. Kävely pimeässä maastos-sa rauhoittaa. Ajatus ei karkaa vastaamattomiin sähköpostiviesteihin tai siihen, kuinka mon-ta sivua on vielä lukematta tenttiin. Toisaalta pimeässä myös aavistuksen jännittää – ei sik-si, että sitä pelkäisi jonkun hyökkäävän puskis-ta, vaan siksi, että täydessä pimeydessä olemi-nen on urbaanille ihmiselle erikoinen kokemus. Samoin on hiljaisuus. Kokeile joskus olla täyt-tämättä hiljaista huonetta musiikilla tai televi-siolla. Kuullakseen hiljaisuuden maastossa pi-täisi matkustaa kauas. Ei kuuluisi moottoritien huminaa eikä lentokoneita, korkeintaan puiden suhinaa.

Pää voi kuitenkin täyttyä papatuksesta myös pimeässä hiljaisuudessa. Meillä on lukuisia so-siaalisia sidoksia, jotka vaativat ajastamme osansa. Kilpailun kiristyessä paineet itsensä ke-hittämiseen leviävät koulunpenkiltä ja työelä-mästä muille elämänaloille. On vaikea rentou-tua, kun informaatiota ja muita reagointia vaa-tivia asioita tulvii ovista ja ikkunoista.

Elämä kaupungissa on niin hektistä, että mi-ten ihmiset edes ehtivät panna merkille, että nyt on vähän hämärää? Okei, kaamosväsymys on tieteellinen tosiasia, ja monet kärsivät siitä val-tavasti. Itseäni rasittaa enemmän kesä, jolloin nukkumaanmenoaikaan on vielä valoisaa kuin päivällä. Onneksi päivä ei ala pidetä vielä muu-

tamaan viikkoon. Vielä on aikaa ihan vain ol-la pimeässä. Onneksi se päänsisäinen papa-tuskin joulutauon myötä vähän vaimenee.

Pimeys on lyriikoissa suosittu metafora ja toimiva kuvauksellinen keino. Kaunis lau-lu pimeydestä on Tove Janssonin sanoittama Höstvisa. ’’Jag märke aldrig förut att mörkret är så stort…’’. Jansson ammensi pimeydestä paljon tuotantoonsa. Hän hyödynsi pimeyt-tä ja mustuutta kerronnassaan hyvin taitavas-ti. Pimeys on erityisen suuressa roolissa Muu-milaakson marraskuussa (Sent i November, 1971). Kirja kertoo toisilleen vieraista henki-löistä, jotka päätyvät asuttamaan muumita-loa sinä aikana, kun perhe on poissa. Henki-löt eivät osaa kommunikoida toistensa kanssa luontevasti. Pimeys on talon ympärillä tiheää ja hiljaisuus käsin kosketeltavaa.

Vuoden pimeimmän ajan Kajahduksessa käsitellään synkkää ilmiötä, asunnottomuut-ta. Eeva Järvi kertoo lokakuussa järjestetystä asunnottomien yöstä, ja Nanne Isokuortti ku-vaa asunnottomuutta Yhdysvalloissa. Teemu Salmela käsittelee kirjojen kustannusbisnes-tä, joka on kirjailijoiden näkökulmasta ihan pimeää toimintaa. Iiro Leino osoittaa, miten faktan ja fiktion raja on joillekin journalisteil-le hämärän peitossa. Lisäksi Jyri Liukko, tutki-ja yhteiskuntapolitiikan oppiaineesta, tarkas-telee vakuutuksia keinoina hallita pimeää.

Kajahdus on ollut paras juttu, mitä olen opiskelijatoiminnassa tehnyt. Kiitos kulu-neesta vuodesta kaikille. Nyt lähden katso-maan pimeyttä ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Sen vielä halusin sanoa, että ota hyvä ihmi-nen ne jouluvalot pois! Ne on ihan jenkkien juttu ja vievät sitä paitsi sähköä.

Pääkirjoitus

TEKSTI: Iiris Annala KUVA: Kukka Suonio

Valot pois!

5

Sosiaalitieteiden mustat pisteet

Sosiaalitieteissä käsitteet ovat tiukasti sidok-sissa sosiaaliseen todellisuuteen. Ne vanhene-vat sitä mukaa, kun sosiaalinen todellisuus muuttuu.

Ian Hacking puhuu kehävaikutuksesta vii-tatessaan siihen, kuinka yksilö tullessaan tie-toiseksi itseensä kohdistuvasta luokituksesta päätyy muuttamaan käytöstään; kun vaikka-pa naispakolainen tulee tietoiseksi tästä luo-kittelusta, hän voi muuttaa käytöstään taval-la, jonka jälkeen on tarkistettava, keihin nais-pakolaisilla viitataan. Parempi, ajan hermolla oleva esimerkki voisi olla syrjäytynyt.

Yhteiskuntatieteiden suurin musta piste on kenties itse yhteiskunnan käsite. Sen selitys-voima on aikojen saatossa heikentynyt. Sosio-logiassa ja yhteiskuntafilosofiassa on iät päi-vät kiistelty siitä, mikä on yhteiskuntaa koos-sa pitävä voima, integraatiota ylläpitävä teki-jä. Kompleksisten yksilöiden ja pluraalien yh-teisöjen maailmassa mikään integraation vä-line, kuten työnjako, arvot ja normit tai kan-sallisvaltio, ei yksinään pysty määrittelemään yhteiskuntaa. Jotkut yhteiskuntafilosofit ovat-kin ehdottaneet yhteiskunnan kaltaisten mak-rokäsitteiden hylkäämistä, sillä nämä asettavat ylitsepääsemättömiä esteitä tutkimukselle.

Opiskellessani edellä mainittuja asioita marraskuun tiedekuntatentiin koin ajatteluni kehittyneen. Score, yliopisto.

TEKSTI: Iiris Annala

6

Alumnipalsta

Tällä kertaa alumnipalsta antaa äänensä sosiaalipolitiikasta valmistuneelle Ida Mielityiselle, joka työskentelee

Akavassa koulutuspoliittisena asiantuntijana.

Millainen Akava on työpaikkana ja mitä työn-kuvaasi kuuluu?

Akava yksi kolmesta palkansaajakeskusjärjes-töstä ja edustaa korkeakoulutettuja. Toimin asiantuntijana, ja vastuualueeni on koulutus-politiikka. Vastaan myös muutamista työvoi-mapolitiikan osa-alueista. Työpaikkana Akava tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kur-kistaa yhteiskunnan keskeiseen päätöksente-koon, ja osallistua siihen myös itse. Olen esi-merkiksi neuvotellut osia keskitetyistä palk-karatkaisuista. Työni on edunvalvontaa ja käytännössä se koostuu hyvin monenlaises-ta työstä: on ministeriöiden työryhmiä, vir-kamiesten ja poliitikkojen tapaamisia, yhteis-työtä sidosryhmien kanssa sekä monenlaista valmistelutyötä Akavan näkemysten kokoa-miseksi.

Millaisissa työtehtävissä olet aiemmin työsken-nellyt? Onko valmistumisen jälkeinen työnha-ku ollut haastavaa?

Itse asiassa nykyinen työni on jatkumoa HYY:n luottamustoimesta hallituksessa. Pää-dyin silloin vastaamaan koulutuspolitiikas-ta sattumalta neuvottelujen tuloksena ja HYY:ssä karttuneen osaamisen kautta sain myöhemmin työpaikan myös SYL:ssä koulu-tuspoliittisena sihteerinä.

HYY:n ja SYL:n tehtävien välillä ehdin työskennellä muutaman vuoden enemmän opiskelualallani eli tutkijana kriminologian parissa oikeuspoliittisessa tutkimuslaitokses-sa. Sen jälkeen olen työskennellyt yliopistol-la hallinnossa opetuksen kehittämisen ja laa-tujärjestelmän parissa sekä Tekniikan Aka-teemisissa koulutuspoliittisena asianmiehenä ja yksikönjohtajana. Tutkijatyöpätkää lukuun ottamatta kaikki työt ovat tavalla tai toisella

liittyneet koulutuspolitiikkaan. Aloitin koulu-tusta vastaavat työt täysipäiväisesti jo opiske-luaikana. Tosin vanhempainvapaalta paluun jälkeen olen todenteolla joutunut hakemaan töitä.

Kerro omista opiskeluajoistasi. Osallistuitko esimerkiksi järjestötoimintaan?

Aloitin opiskelut yhden välivuoden jälkeen, ensin sosiaalityön puolella. Vaihdoin sosiaa-lipolitiikan puolelle, kun en ollut enää vuo-den jälkeen lainkaan varma, haluanko sosiaa-lityöntekijäksi. Myöhemmin olen vähän katu-nut päätöstä, sillä sosiaalityöntekijän kelpoi-suus olisi ollut hyvä lisä työmarkkinoille, mut-ta ei olisi ollut tutkinnon tuomista yleisistä valmiuksista millään tavalla pois. En opiske-luaikana lainkaan tiennyt, mihin työelämäs-sä suuntautuisin, joten luin sitä mikä tuntui kiinnostavalta.

''Ottakaa opiskelu tosissaan ja eri-tyisesti metodiopinnoista kaikki mahdollinen irti. Vaatikaa hyvää opetusta ja palkitkaa se näkemäl-lä vaivaa opintojen eteen. Toden-näköisesti koskaan elämässä ei tule enää vaihetta, jolloin opintoi-hin voi päätoimisesti ja niin huo-lettomasti keskittyä.

Olin Stigman puheenjohtajana ja sitä ennen toimin jossain muussa tehtävässä hallitukses-sa, samoin olin silloisessa laitosjohtoryhmäs-sä. Stigma tarjosi hyvän väylän yrittää vaikut-taa laitoksen asioihin, ja järjestimmekin esi-merkiksi ekskursioita työpaikoille, joihin oli työllistynyt sosiaalipolitiikan alumneja. Olin

HAASTATTELIJA: Terhi Korkiala

7

Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikasta valmis-tuneet opiskelijat perustivat kesäkuussa 2013 yhteiskuntapolitiikan alumniyhdistyksen. Yhdistys on rekisteröity Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan alumnit ry:ksi, mutta toivottavasti myöhemmin yhdistykselle va-kiintuu hieman napakampi lempinimi.

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yh-dyssiteenä sosiaali-/yhteiskuntapolitiikan alumnien, opiskelijoiden ja oppiaineen välil-lä. Tavoitteena on, että nämä ryhmät hyöty-vät alumniyhdistyksestä yhdessä ja erikseen siten, että eri ryhmien toiveet ja tarpeet tu-lisivat huomioiduksi. Alumniyhdistyksen en-simmäisenä puheenjohtajana toivon, että yh-distys näyttäytyy opiskelijoille ja oppiaineelle hyödyllisenä resurssina ja kontaktina jo val-mistuneisiin entisiin opiskelijoihin. Yhdistys järjestää jäsenilleen työelämävierailuja, illan-viettoja, keskustelutilaisuuksia ja muuta va-paa-ajan toimintaa. Alumnitoiminta on erin-omainen väylä ylläpitää kontakteja vanhoihin opiskelutovereihin.

Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Yhdistyksen toiminta ei ole yhtä aktiivista kuin opiskelijajärjestöissä, sillä yleensä jo työelämään siirtyneiden alumnien mahdollisuus panostaa aja l l isest i jär jestötoimintaan on rajallinen. Tavoitteena kuitenkin on, että yhdistyksen järjestämät tapahtumat olisivat kiinnostavia ja yhteiskuntapoliittisesti kohdennettuja. Toivotan myös opiskelijat tervetulleiksi ideoimaan ja osallistumaan alumniyhdistyksen toiminnan suunnitteluun!

Alumniyhdistyksen jäseneksi liittyminen on maksutonta. Yhdistyksen jäseneksi liittyminen ei edellytä valmistumista, vaan jäseneksi voivat liittyä myös tutkintoon tähtääviä sosiaali-/yhteiskuntapolitiikan opintoja suorittaneet. Yhdistyksen toimintaan osallistuminen ei myöskään edellytä jäseneksi

opiskeluaikana myös HYY:n edustajistossa se-kä HYY:n hallituksessa.

Nyt kun sinulla on jo monipuolista kokemus-ta työelämästä, mitä olisit toivonut sosiaalipo-litiikan opintoihin lisää?

Erityisesti nyt kun työura on tuonut itselle paljon tietoa oppimisesta ja korkeakoulutuk-sen laadusta, niin suhtaudun hyvin kriittises-ti opintoihini. Opinnot koostuivat lähes täy-sin massaluennoista ja tenteistä. Tiedän täysin rajalliset resurssit, mutta suurin este kehittä-mistyölle olivat välinpitämättömät asenteet ja täydellinen tietämättömyys oppimisesta. Oli-sin kaivannut opintoihin enemmän työelä-mäyhteyksiä ja opetusmenetelmiä, jotka aut-tavat soveltamaan tietoa ja samalla näkemään työelämää. Nyt tiedän, että tällaisia menetel-miä on ja niitä käytetään suurissakin oppilas-ryhmissä. Yliopistoissa suurin este opetuksen kehittämiselle ovat asenteet sekä tietämättö-myys.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää tulevaa työuraansa pohtiville opiskelijoille?

Työuralla suuntaa voi vielä vaihtaa, eikä opis-keluaikana tarvitse tietää, mitä haluaa "isona" tehdä. Ottakaa opiskelu tosissaan ja erityises-ti metodiopinnoista kaikki mahdollinen irti. Vaatikaa hyvää opetusta ja palkitkaa se näke-mällä vaivaa opintojen eteen. Todennäköisesti koskaan elämässä ei tule enää vaihetta, jolloin opintoihin voi päätoimisesti ja niin huoletto-masti keskittyä.

TEKSTI: Katariina Peltonen

Yhteiskuntapolitiikan alumniyhdistys

8

liittymistä, vaan kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita eri tapahtumiin.

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus. Seuraavan kerran hallitus valitaan ensi keväänä. Yhdistyksen hallituksessa ovat tällä hetkellä Katariina Peltonen (puheenjohtaja), Henna Hiilamo (varapuheenjohtaja), Laura Kyntölä (sihteeri), Elina Nevalainen (taloudenhoiitaja), Liisa Mäkinen, Maria Heiskanen, Nina Kahma, Janne Lardot, Jenni Henriksson, Julia Lauren ja Anna Huttunen.

Lisätietoa yhdistyksestä löytyy osoittees-ta yhpoalumnit.wordpress.com. Löydät mei-dät myös Facebookista. Yhdistyksen halli-tuksen tavoittaa osoitteesta yhpo.alumni@gmail.com. Toivotan lämpimästi kaikki ter-vetulleiksi mukaan yhdistyksen toimintaan!

Alumniyhdistyksen hallituksen puolesta, Katariina Peltonen

Kuvassa vasemmalta oikealle:Henna Hiilamo, Jenni Henriksson,Laura Kyntölä, Maria Heiskanen,Julia Lauren, Katariina Peltonen,Janne Lardot.

9

Kirja-arvostelu

''Hän valehteli tietävänsä kaiken optioista. Miehelle jäi viikko aikaa lukea optioiden perusoppikirja. Myöhemmin

tämä mies on tullut tunnetuksi investointipankki Goldman Sachsin toimitusjohtajana.

Meillä on vahva käsitys siitä, mitä tarkoittaa olla etuoikeutettu ja mitä ei. Uskomme, että pieni luokkakoko on tae oppimismenestyk-selle, ja että rikkaat vanhemmat takaavat hy-vän lapsuuden. Emme usko lukihäiriön tai vanhemman kuoleman lupaavan hyvää lap-sen myöhemmälle elämälle. The New Yorker

-lehden toimittaja ja tunnettu tietokirjailija Malcolm Gladwell auttaa pohtimaan ”altavas-taajana” olemista ja ”etuoikeutta” uudesta nä-kökulmasta kirjassaan David & Goliath.

Gladwell aloittaa kertaamalla Raamatun tutun tarinan Davidista ja Goljatista. Paimen Daavid päättää haastaa jättiläiskokoisen Gol-jatin kaksinkamppailuun, ja tyrmää tämän kivilingolla. Päältä katsoen siis aivan tavalli-nen sankaritarina.

Tarina on esimerkkinä monelle, joka pon-nistaa heikommista lähtökohdista. Miksi Daavid lähti taisteluun, jonka voittajan piti olla jo selvä? Daavid uskoi itse mahdollisuu-teen voittaa; hän oivalsi niin kutsutun Davi-din mahdollisuuden. Hänellä ei ollut mitään hävittävää – hän oli mitätön paimen. Taiste-lun voittajana hän olisi koko kansan sankari.

Daavid ymmärsi myös, ettei hänellä olisi mahdollisuuksia, jos taistelu käytäisiin jätti-läisen ehdoilla, toisin sanoen lähitaisteluna. Isompaa ei ole mahdollista voittaa isomman ehdoilla. Davidin etuna oli se, että hän kat-soi tilannetta ulkopuolelta. Kukaan taisteli-ja ei olisi uskaltanut kokeilla uutta strategiaa tyrmäämiseen. Monien tosielämän altavas-taajien menestyksessä nousee samat elemen-tit kuin tarinassa: riskinotto ja ulkopuolisuus.

Gladwell kertoo lukihäiriöisestä miehestä, joka sai ensimmäisen alansa työpaikan hui-jaamalla itsensä ensin samaan taksiin työn-antajan kanssa. Sen jälkeen hän valehteli tie-tävänsä kaiken optioista. Miehelle jäi viikko aikaa lukea optioiden perusoppikirja (hänen lukutahtinsa oli 20 sivua 6 tunnissa). Myö-

E N E M M Ä N E I O L E A I N A PA R E M P I

hemmin tämä mies on tullut tunnetuksi in-vestointipankki Goldman Sachsin toimitus-johtajana.

Sama kuvio toistui nykyään tunnetun elo-kuvaohjaajan Brian Grazerin nuoruudessa (elokuvia muun muassa Kaunis mieli). Hän suoritti koulun valittamalla jok’ikisestä arvo-

TEKSTI: Aapo HiilamoKUVA: Little, Brown & Company

10

sanasta. Väittely arvosanoista opettajien kans-sa kehittivät neuvottelutaitoja, joista oli myö-hemmin paljon hyötyä. Kyse ei vain muuta-mista kertomuksesta. On arvioitu, että joka kolmas menestynyt yrittäjä on kärsinyt luki-häiriöstä.

Psykologit Robert Bjork ja Elizabeth Bjork ovat selittäneet altavastaajien menestystä ter-millä ”desirable difficulties”. Bjorkit väittävät, että joskus on hyötyä olla esimerkiksi luki-häiriöinen, jos tuo häiriö auttaa kehittämään muita korvaavia ominaisuuksia. Lukihäiriöis-tä kärsivät ovat usein muita parempia kuun-telijoita (lukemisen sijaan keskitytään kuun-telemiseen) tai esiintyjiä (pellen rooliin otta-minen luokassa). Toisaalta lukihäiriö tuottaa monelle itsetunto-ongelmia. Moni häiriöstä kärsivä päätyy vankilaan.

Kaikissa Gladwellin anekdooteissa nousee esiin ulkopuolisuus, riskinottokyky sekä suo-ranainen hävyttömyys. Gladwell korostaa ul-kopuolisuutta ennen kaikkea etuna.

Vivek Ranadive päättää alkaa valmenta-maan 12-vuotiaan tyttärensä surkeasti menes-tynyttä koripallojoukkuetta. Tytöt olivat sar-jan lyhyimpiä ja huonoimpia pallon käsitte-lijöitä. Ranadive ei ollut ikinä pelannut kori-palloa. Hänellä oli kokemusta vain kriketis-tä ja jalkapallosta – hän oli syntyperältään in-tialainen. Hän päätti noudattaa kahta periaa-tetta. Ensinnäkin hän päätti valmentaa tyttöjä samalla tavalla kuin hän johti omaa ohjelmis-to yritystä – huutamatta. Toinen periaate oli noudattaa jalkapallosta lainattua ”full court press”- taktiikkaa. Joka pelissä, koko ajan. Joukkue myöhemmin voitti sarjan ja Ranadi-ve on nykyään suuri vaikuttaja nba-sarjassa.

Gladwell ei tyydy vain tarkastelemaan me-kanismeja, joilla altavastaajat yllättävät. Hän tarkastelee myös tekijöitä, jotka kaatavat jätti-läisiä. Jättiläisillä Gladwell ei viittaa vain Gol-jat hahmoon, vaan ennen kaikkea niihin, jot-ka uskovat määrän voimaan. Uskomme usein, että enemmän on parempi. Tämä on väärin.

Luokkakoon luulisi olevan suorassa yhtey-dessä oppimistuloksiin. Mitä pienempi luok-ka, sitä enemmän opettajalla on aikaa yksittäi-selle lapselle. Näin ei kuitenkaan ole. Kansain-välisten tutkimusten mukaan yhteys oppimis-tuloksien ja luokkakoon väliltä katoaa noin 20 opillaan kohdalla. Jos oppilaita on vähem-män kuin 20, opettaja alkaa laiskistua. Sen si-

jaan, että hän keskittyisi yksittäisiin oppilai-siin, hän antaakin oppilailleen saman verran huomiota kuin suuremmissa luokissa.

Kysymys on myös ryhmädynamiikasta. Tarvitsemme ympärillemme tietyn määrän samanlaisia oppijia kuin itse olemme. Kuin-ka hirveätä onkaan olla ainoa ’nörtti’ luokalla

– tai toisaalla ainoa, jonka tarvitsee kysyä sel-vennystä opettajalta!

Entä vanhempien tulot? Luulisi, että vanhem-pien tulot olisivat suorassa yhteydessä lapsen hyvinvointiin. Ongelmia tulee kuitenkin, kun lapsi alkaa pyytää erilaisia asioita. Suurituloi-silta puuttuu mahdollisuus kieltäytyä lapsen hemmotellusta vetoamalla rahatilanteeseen. Lapselle on asetettava rajoja. Näiden rajojen vetämiseen on joskus liiallinen yltäkylläisyys haitaksi.

Vanhempien tulot, luokkakoko ja mo-ni muu asia noudattaa niin kutsuttua u-käy-rää. U-käyrä on tuttu esimerkiksi alkoholin ja terveyden yhteydestä. Kohtuudessa määrin nautittuna alkoholilla on terveyteen positiivi-nen vaikutus. Käytön lisääntyessä terveysvai-kutukset muuttuvat negatiivisiksi siirryttäes-sä u-käyrällä oikealle. U-käyrä tarkoittaa siis eräänlaisen optimin olemassaoloa. U-käyrän olemassaolon sivuuttaminen on monien jät-tiläisten ongelma. Goljat oli liian iso, mikä muuttui hitaudeksi. Enemmän ei ole aina pa-rempi.

Malcolm Gladwellin Jani Kaaron kolum-neja muistuttava tyyli on vertaansa vaille. Ta-rinoiden yhdistäminen psykologiseen, sosio-logiseen sekä muuhun tieteelliseen tutkimuk-seen saa lukijan uskomaan tieteen kauneu-teen. Gladwellin selittää yksilöiden elämän-kulun ja ratkaisut enemmän eksogeenisina, ulkoisten tekijöiden muokkaamana, kuin en-dogeenisilla eli ”lahjakkuuteen” ja ahkeruu-teen viittaavilla tekijöillä. Kirja auttaa murta-maan virheellisiä arkikäsityksiä ihmiseen elä-mänkulkuun vaikuttavista tekijöistä. Gladwel-lin kirjan sanoman voi vetää yhteen: kysymys on ennen kaikkea siitä kuinka käytämme jo valmiiksi annetut kortit.

David and Goliath: Underdogs, Misfits, and the Art of Battling Giants. Malcolm Gladwell. Little, Brown & Company. 305 s.

11

Asunnottomien yötä vietettiin jälleen 17. lo-kakuuta. Tällä kertaa Helsingissä oli si-

jaintina Hakaniemen torin sijaan Vaasanau-kio Sörnäisten metroaseman kupeessa eli tuttavallisemmin piritori. Sateisesta ilmas-ta huolimatta tunnelma torilla oli rauhallisen tyytyväinen. Suomen suurinta sosiaalialan mielenilmausta, kuten tapahtuma itseään ku-vaa, oli saapunut tukemaan useita järjestöjä ja kansalaisia. Tapahtumaa järjestää Asunnotto-mien yön kansalaisliike ja sen koordinointi-vastuu on Vailla vakinaista asuntoa ry:llä.

Tänä vuonna yön teemoina nostettiin esiin erityisesti asunnottomuudesta kärsivien per-heiden ja nuorten tilanne. Asunnottomia per-heitä on pelkästään Helsingissä 300, mikä on 35 % enemmän kuin viime vuonna. Asunnot-tomista perheistä yli puolet on maahanmuut-tajaperheitä. Asunnottomia nuoria taas on Helsingissä 1100, mikä on melkein tuplasti enemmän kuin vuosi sitten.

Asunnottomien yön tulet syttyivät taas kerran hämärtyvään yöhön, tänä vuonna sytyttäjä-nä toimi sosiaalineuvos Antti Honkonen. Pe-rinteistä vuodesta 2007 jaettua Hiertävä kivi – tunnustusta ei tässä tapahtumassa tällä kertaa jaettu, mutta ei kiveä ole unohdettukaan; tar-koitus on jakaa tunnustus myöhemmin. Ky-seessähän on päättäjien keskuudessa kiertävä ja hiertävä kivi, jonka on tarkoitus muistuttaa asunnottomuusasioista. Asunnottomien yö

-kansalaisliikkeen toiveissa olisi palauttaa kivi aikanaan takaisin luontoon tarpeettomana.

Teeman mukaista ohjelmaa oli järjestetty asiasta ja asian vierestä, erityisenä iloisena li-sänä tapahtuma-alueella seikkaili lapsia ja lap-senmielisiä viihdyttävä taikuri. Asiantuntija-haastatteluja oli tarjolla niin järjestöiltä kuin kunnalliseltakin puolelta. Tänä vuonna oli pa-nostettu erityisesti nuorten ohjelmaan muun muassa sarjakuvatyöpajalla ja illan päättäneel-lä Mercedes Bentson konsertilla.

Tapahtuman tunnusmerkkinä on perintei-sesti ollut hyvin avoin lavapolitiikka. Osa esi-

TEKSTI & KUVAT:Eeva Järvi

ASUNNOTTOMIEN YÖ

12

tyksistä ja puheista saattaa venähtää, jolloin järjestäjien on pakko keskeyttää esitys, jot-ta ohjelma ei jäisi jälkeen. Lavalle voi nous-ta myös ex tempore-puhujia ja -esiintyjiä. Tä-mä perinne ei rikkoontunut tänäkään vuonna, sillä mielipiteitä jaettiin erityisesti päättäjien suuntaan, ja ensimmäinen puhujaa hoputtava järjestyksenvalvoja nähtiin lavalla vasta vartti tapahtuman avauksen jälkeen.

''Asunnottomia perheitä on pelkästään Helsingissä 300, mi-

kä on 35 % enemmän kuin viime vuonna. Asunnottomista perheis-tä yli puolet on maahanmuutta-

japerheitä. Asunnottomia nuoria taas on Helsingissä 1100, mikä on melkein tuplasti enemmän kuin

vuosi sitten.

Sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjes-tö on ollut perustamisensa jälkeen joka vuo-si mukana Helsingin tapahtumassa. Myös tä-nä vuonna olimme avustamassa mitä erilai-simmissa tehtävissä. Perinteistä kahvilaa ei tänä vuonna ollut, joten emme päässeet pe-lastamaan myöhässä olevaa kahvinkeittoa tai kantamaan litrakaupalla vettä pitkin toria. Sa-

moin asunnottomien asiantuntijalausuntoja asunnottomuudesta ei koottu tänä vuonna, jo-ten emme saaneet samanlaista lähikosketusta asunnottomiin kuin viime vuosina.

Sen sijaan pääsimme seuraamaan erittäin hienoja dokumentteja ja dokudraamoja asun-nottomuudesta, ihmettelemään katoksen alla, missä kaikki poliitikot – joiden odotettiin il-mestyvän paikalle – mahtavat olla sekä nautti-maan maittavasta ilmaisesta pasta-ateriasta ja omenapiirakasta. Itselleni tapahtumasta jäi kä-teen lapaset, sillä illan kylmetessä alkoivat opis-kelijankin sormet palella, joten oli haettava ta-pahtuman vaatteidenjakopisteeltä tumput.

Tapahtuma on yllättävänkin lämminhenki-nen ja rauhallinen, vaikka päihteiden ongelma-käyttö kuuluu ja joskus myös näkyy tapahtu-massa. Tunteet kuumenevat katon puuttuessa pään päältä. Hieman surullisena jouduin kat-selemaan monen paikallisen ja ohikulkijan kii-rehtivän aukion ohi, kun nämä havaitsivat ta-pahtuman käsittelevän asunnottomuutta. Us-kon kuitenkin, että paikalle löysi myös niitä ih-misiä, jotka eivät aiemmin juurikaan ole kiin-nittäneet huomiotaan asunnottomuuteen ja jotka eivät juosseet heti paikalla pakoon tapah-tuma-alueelta.

Eräs asia mietitytti osaanottajia:

Missä kaikki poliitikot mahtavat olla?

13

Vaihtaripalsta

Hey ya’all! Vaihtariterveiset Yhdysvaltojen syvästä etelästä, Atlantasta.

TEKSTI & KUVAT:Nanne Isokuortti ''Yhdysvalloissa on pelottavan

helppoa päätyä asunnottomaksi.

''Sosiaalityössä on lukuisia universaaleja piirteitä.

Saavuin kuumankosteaan Atlantaan, pai-kallisten lempi-ilmaisun mukaan Hotlan-

taan, elokuun lopulla. Atlanta sijaitsee Ge-orgian osavaltiossa ja on nimetty etelän pää-kaupungiksi. Kuullessani keväällä sijoittunee-ni etelävaltioissa sijaitsevaan yksityiseen nais-ten collegeen, mieleeni välähti uhkakuvia ta-kapajuisesta, kiihkokristillisestä, äärikon-servatiivisesta opinahjosta. Kuitenkin saa-vuttuani paikan päälle, Agnes Scott College osoittautui hyvin pian jopa poikkeuksellisen progressiiviseksi ja avarakatseiseksi collegek-si. Ennen tänne tuloani en ollut myöskään juuri koskaan törmännyt naisten yliopistoi-hin historiankirjoja lukuun ottamatta. Ajatus naisyhteisöstä herätti hilpeyttä meidän kaik-kien vaihto-opiskelijoiden keskuudessa, mut-ta yllättävän nopeasti tähänkin piirteeseen olemme tottuneet ja viihtyneet oikein hyvin.

Yleisesti ottaen, etelä on kaikessa ristirii-taisuudessaan ollut hyvin kiinnostava vaih-tokohde. Kokemukseni collegesta kuvastaa mielestäni hyvin Atlantaa itsessään: kaupun-ki on konservatiivisen etelän liberaali ja muu-tosorientoinut keskus, jonne useat vapaamie-liset ja useiden vähemmistöjen edustajat ha-keutuvat. Etelä on ollut niin Martin Lut-her Kingin ja kansalaisoikeusliikkeen, mutta myös Ku Klux Klanin ja teekutsuliikkeen kes-keisiä toiminta-alueita. Alue on myös kuului-sa korkeasta köyhyysprosentistaan, mutta sa-moin haluttomuudestaan toteuttaa muutok-sia sosiaali– ja terveyspolitiikassa. Parhail-laan, Georgian republikaaninen kuvernööri on esimerkiksi yksi Obaman terveysuudis-tuksen voimakkaimpia vastustajia.

Myös Georgian ja Atlantan väestökeskitty-mät ovat kuvaavia. Amerikkalainen kämppik-seni totesi heti alkuun, että “Georgia on val-koinen osavaltio, mutta Atlanta on musta kau-punki”. Atlantan väestöstä on mustia tai afri-kanamerikkalaisia 61.4 %, kun taas valkoihoi-sia 33.2 % (U.S Cencus Bureau, 2000). Valitet-tavasti paikalliset ovat kuitenkin tuoneet esiin, että kansalaisoikeusliikkeen työ täällä on vie-lä kesken. Rotuerottelusta ja Jim Crow-laeis-ta ei ole kulunut vielä kauan aikaa, ja pala tä-tä surullista historiaa elää vielä etelän arjessa. Mustat ja afrikanamerikkalaiset joutuvat tör-määvään rasismiin hyvin usein. Toissaviikol-la kämppikseni oli ystävänsä kanssa syömäs-

sä ravintolassa, ja lopetettuaan ruokailunsa vie-reisen pöydän valkoihoinen asiakas siirsi likai-set astiansa heidän pöytäänsä. Lisäksi väestö-ryhmien sosioekonominen epätasa-arvo on hälyttävää. Tämä näkyy myös katukuvassa, ja Atlantassa on esimerkiksi harvinaista nähdä paikallisia valkoihoisia metrossa. Myös asuin-alueet ovat ensi varsin jakautuneet. Syksyn ai-kana opintojeni ohella olen suorittanut harjoit-telua asunnottomien naisten ja lasten yösuojas-sa & tukikeskuksessa. Syyskuusta lähtien per-heet ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin, mutta en ole tavannut ainuttakaan valkoihoista asiakas-ta.

14

Harjoitteluaikani on ollut jännittävää, ja haluan jakaa kuulumisiani etenkin tältä osal-ta. Yleisesti ottaen, koska julkisia sosiaalipal-veluita on Suomeen verrattuna merkittäväs-ti vähemmän tarjolla, useilla yksityisillä jär-jestöillä ja toimijoilla sekä kirkoilla on tärkeä rooli sosiaalityön toteuttamisessa. Yösuoja toimii pienen kristillistaustaisen kansalaisjär-jestön alla. Rahoituksesta johtuen, yösuojan toimintaa pidetään pääasiassa yllä vapaaeh-toisvoimin. Ruoka, kodin tarvikkeet ja kaik-ki irtaimisto ovat lahjoitettuja. Joka ilta vapaa-ehtoisryhmä tulee kokkaamaan illallisen per-heille. Yösuojassa on kaksi vakituista työnteki-jää, johtaja ja “night host”, joka hoitaa monen-laisia tehtäviä siivouksesta asiakastyöhön, las-tenhoidosta vartiointiin. Yösuojan johtaja on koulutukseltaan teologi, mutta tehnyt uran-sa sosiaalityön kentällä. Asiakkaat ovat pää-asiassa yksinhuoltajaäitejä, ja heillä on tavalli-sesti 3-5 lasta. Yösuoja on auki iltaviidestä aa-mukahdeksaan, ja tarjoaa keskimäärin viidel-le perheelle yöpaikan, aamiaisen ja illallisen sekä mahdollisuuden pyykinpesuun. Vapaa-ehtoisten määrästä riippuen tarjolla on las-tenhoitoapua. Lisäksi yösuoja tarjoaa ohjaus-

ta ja neuvontaa, ja tukee asiakkaita esimerkik-si työn- ja asunnonhaussa. Vähäisen henkilö-kunnan vuoksi järjestöllä on kuitenkin rajalli-nen määrä resursseja, eli pääasiassa ohjaus ja neuvonta ovat johtajan vastuulla. Omin sano-jensa mukaan hän on samanaikaisesti ”johta-ja, auktoriteetti, hengellinen neuvoja, sosiaali-työntekijä ja äitihahmo”. Sosiaalityön opiskeli-joista on tavallisesti ollut ohjaustyön suhteen apua, mutta esimerkiksi tänä syksynä minun lisäkseni yösuojassa toimii vain yksi alan har-joittelija kerran kahdessa viikossa.

Aukioloaikojen ulkopuolella, lasten ja nuorten odotetaan menevän päiväkotiin tai kouluun, kun taas äitien työskentelevän tai etsivän aktiivisesti työpaikkaa. Osa äideistä osallistuu erilaisiin työkoulutuksiin. Yösuojan tarkoituksena on taata perheille turvallinen asumispaikka, joka tarjoaa mahdollisuuden äideille etsiä töitä ja siten siirtyä itsenäisem-pään elämiseen. Tällä on kokemukseni mu-kaan valtava painopiste lähes kaikessa paikal-lisessa sosiaalityön toiminnassa. Perheet voi-vat viipyä yösuojassa kuukaudesta noin kol-meen kuukauteen, jonka jälkeen heidän on muutettava pois, oli asuntoa löytynyt tai ei.

15

''Viimeisten kuukausien aikana olen nähnyt kahden

nelilapsisen perheen joutuvan kadulle, koska perheen äiti ei ole löytänyt töitä määrätyssä ajassa.

Olen jonottanut asiakkaan kanssa sosiaalityöntekijän

luukulle vartijan ojentaessa minua seisomaan oikealla

paikalla jonossa.

Pääasiassa perheillä ei ole juuri muita kuin ta-loudellisia vaikeuksia, mikä on lopulta joh-tanut asunnon menettämiseen. Tämä oli mi-nulle suurimpia yllätyksiä aloittaessani har-

joittelun. Yhdysvalloissa on pelottavan help-poa päätyä asunnottomaksi. Naisten tarinois-sa toistuvat samanlaiset, elämässä kuitenkin tavalliset vastoinkäymiset: työttömyys, ja si-tä kautta terveysvakuutuksen menettäminen, avioero ja haasteet perhesuhteissa. Avioliitto on Yhdysvalloissa edelleen suhteellisen mer-kittävä instituutio taloudellisen turvan kan-

nalta. Useilla asiakkailla on melko vähäinen koulutustausta, mutta esimerkiksi tällä het-kellä viidestä kahdella naisella on college-tut-kinto.

Työskentelen yösuojassa kahtena iltana vii-kossa. Olen ollut onnekas, sillä perehdyttämi-sen jälkeen olen saanut osallistua hyvin mo-nipuolisesti yösuojan toimintaan. Osana har-joitteluani minulla on ollut myös mahdolli-suus toteuttaa käytäntötutkimukseni, jossa keskityn asiakkaiden näkemyksiin sosiaalisis-ta verkostoista ja teemaan liittyen yösuojas-sa pitämästämme ryhmätoiminnasta. Kaiken kaikkeaan suomalaiselle sosiaalityön opiskeli-jalle harjoittelu on ollut unohtumaton koke-mus. Välillä on ollut päiviä, jolloin olen joutu-nut haukkomaan henkeä törmättyäni eroavai-suuksiin, joihin ei pohjoismaisessa hyvinvoin-tivaltiossa juuri usein törmää. Toisinaan on ollut vaikeaa muistaa, että oleskelen parhail-laan yhdessä maailman rikkaimmassa maas-sa. Viimeisten kuukausien aikana olen nähnyt kahden nelilapsisen perheen joutuvan kadulle, koska perheen äiti ei ole löytänyt töitä määrä-tyssä ajassa. Olen jonottanut asiakkaan kanssa täpötäydessä sosiaalitoimistossa (kirjaimelli-

16

sesti) sosiaalityöntekijän luukulle hakeaksem-me “väliaikaista avustusta tarvitseville per-heille” vartijan ojentaessa minua seisomaan oikealla paikalla jonossa. Olen hakenut lapsia kirjaston pihalta kun työntekijät ovat heittä-neet heidät ulos lasten vietettyä “liian kauan aikaa” kirjastossa julkisten koulujen ollessa lo-man aikana kiinni. Olen lounastanut, rukoil-lut ja pohtinut keinoja auttaa asunnottomia paikallisten pastoreiden kanssa (kyllä – voitte vain kuvitella) ja pyrkinyt ymmärtämään, et-tei kaikilla hoitoa tarvitsevilla ole mahdolli-suutta terveydenhoitoon.

Toisaalta sosiaalityössä on lukuisia univer-

saaleja piirteitä, ja useat tehtävät ovat olleet mi-nulle entuudestaan tuttuja. Olen kuunnellut ja tukenut, avustanut työnhakuun ja asumiseen liittyvissä kysymyksissä, lastenhoitopaikan et-simisessä kuin myös etuuksien hakemisessa. Amerikkalaisen sosiaaliturvajärjestelmän opet-teluun ei mennyt kovinkaan kauan aikaa; yllä-mainitun vähävaraisten perheiden tuen lisäk-si asiakkaiden on pääasiassa mahdollista ha-kea kansankielellä ruokatarroja (Foodstamps - Supplemental Nutrition Assistance Program) ja vähävaraisille perheille suunnattua terveys-vakuutusta (Medicaid). Muutamissa tapauk-sissa asiakkailla on ollut oikeus hakea työttö-myyskorvausta tai veteraaneille suunnattua tukea. Yhteen vetäen, vaihtariaikani Yhdys-valloissa on ollut ravistuttava kokemus. Vaik-ka olin tietoinen sekä perehtynyt amerikkalai-seen sosiaaliturvajärjestelmään ja sosiaalityö-hön jo ennen matkaani, etenkin harjoittelun tekeminen on auttanut minua ymmärtämään mitä nämä asiat todella merkitsevät amerikka-laisille ihmisille – erityisesti heille, joille maa ei ole riittävissä määrin tarjonnut vapautta ja

''Olin tietoinen sekä perehty-nyt amerikkalaiseen sosiaalitur-vajärjestelmään ja sosiaalityöhön jo ennen matkaani, etenkin har-joittelun tekeminen on auttanut minua ymmärtämään mitä nä-mä asiat todella merkitsevät ame-rikkalaisille ihmisille – erityisesti heille, joille maa ei ole riittävissä määrin tarjonnut vapautta ja mah-dollisuuksia.

mahdollisuuksia. Ei ole varmaan tarpeellista erikseen mainita, että kokemukset ovat saa-neet minut kaipaamaan pohjoismaista hyvin-vointivaltiota. Olisi kuitenkin epäreilua väit-tää, että amerikkalaiset yleisesti olisivat halut-tomia näkemään näitä yhteiskunnan aukkoja tai muuttamaan tilannetta. Jos jotain olen op-pinut kursseiltani, niin muutosten läpisaami-nen maassa on erityisen hankalaa monimut-kaisista historiallisista ja kulttuurisista syis-tä, mutta myös itse poliittisesta järjestelmästä johtuen. Hyvä esimerkki tästä ovat miljoonat vuonna 2008 muutoksen toivossa äänestäneet amerikkalaiset, joista useat ovat nyt joutuneet pettymään, kun asiat eivät muuttuneetkaan odotusten mukaisesti.

Nyt marraskuun lopulla minulla on enää muutama viikko harjoitteluani jäljellä. Tä-män jälkeen jätän etelän taakseni ja matkus-tan toiselle rannikolle, jossa aloitan tammi-kuussa uuden, nyt kokopäiväisen harjoittelun. Olen vakuuttunut, että lähden San Francis-coon monta kokemusta rikkaampana naise-na, ja iloinen, että sain palan niistä kuuluisis-ta mahdollisuuksista ja tilaisuuden hyödyntää näitä kokemuksiani.

17

18

GA

LL

UP

GA

LL

UP

GALLUP G

ALLUP G

ALLUP

HAASTATTELIJAT: Anastasia Asikainen ja Iiris AnnalaKUVAT: Anastasia Asikainen

Yumin Wang,Finnish language''More time to spend at homeimproving oneself."

Pekka Tapaninen,psykologia

"Kynttilät."

Viivi,viestintä

"Siihen voi piiloutua.''

Noora Rajakangas, elintarvike-ekonomia

"Tunnelma, joka syntyy joulu-valoista ja kynttilöistä."

Lähestyimme pimeyttä positiivisesta näkökulmasta.

Mikä on parasta pimeydessä?

19

GALLUP G

ALLUP G

ALLUP G

AL

LUP G

AL

LUP

Tuukka Ryyppö,baltilainen filologia

"Kovaa vauhtia pyöräily katuvalojen loistaessa pimeässä kaupungissa.''

Di Zhau,Finnish language

"Christmas lights in windowsduring the Christmas time."

Laura Sillanpää,sosiologia

"Valot näkyvät paremminpimeässä."

Mikä on parasta pimeydessä?

Kaarina Sorvali,italialainen filologia

"Ei näe ympärilleen."

20

Kolumni

TEKSTI: Teemu SalmelaKUVA: ImagePark.piz

A H N E U S O N O N G E L M A M Y Ö S K U S T A N N U S A L A L L AJoku tienaa ja mukavasti! Se ei kuitenkaan ole kirjakauppias tai kirjailija.

Kulttuurialasta sanotaan, että sillä ei juu-ri herroiksi elellä. Kun vapaa-aikaa on

enemmän kuin koskaan, tarjonta ja sitä kaut-ta kilpailu ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet, ja digitalisoituminen valtaa aloja. Lisänsä tä-hän tuo talouden heikko suhdanne. On kui-tenkin yksi ala, jonka omat käytänteet luovat suuria voittoja hittien osuessa kohdalle: kus-tannusala.

Tarkastellaan ensin kulupuolta. Millaisia kuluja kustantajalle koituu teoksen saatta-misesta markkinoille? Kun kirjailija on saa-nut työnsä kustannustoimittajan avustuksel-la valmiiksi, teos täytyy ensin painaa. Ei ole salaisuus, että sen voi tehdä nykyisin etelä-naapurissamme edullisesti. Ei painaminen Suomessakaan kovin kallista ole. Hintahai-tari liikkuu kirjaa kohden kaiketi 2–4 euron välillä. Painamisen jälkeen täytyy hoitaa lo-gistiikka, joka ottaa oman pienen prosentu-aalisen osuutensa. Lisäksi tulee markkinoin-ti. Kirjailijoiden tekijänpalkkiot eivät ole pää-tä huimaavia.

Olennaista edellä mainitussa on se, et-tä kustantamo ei yksittäistä teosta julkaistes-saan ota minkäänlaista riskiä. Ainoat juokse-vat kulut ovat vuokrat, työntekijöiden palkat ja varaston ylläpito. Eipä kai tiloistakaan tar-vitse tinkiä. Katsokaa vaikka kustantajien pa-latseja Bulevardin ympäristössä. Kuitenkin uusien kirjojen keskimääräinen tukkuhinta huitelee usein noin kahdenkymmenen euron

paikkeilla. Joku tienaa ja mukavasti! Se ei kuiten-kaan ole kirjakauppias tai kirjailija.

Asiakkaalle näkyvä lopputulos on, että kirjat ovat todella kalliita, vaikka kirja-alaa suositaan kymmenen prosentin alennetulla arvonlisäverol-la. Kyseessä on seikka, josta esimerkiksi myytävät äänitteet tai elokuvat ovat jääneet paitsi. Lopputu-los on se, että kirjojen ostajat karkaavat hintojen perässä Internetiin. Nettikaupan tuloksena kirja-myynti karkaa suurien kansainvälisten yritysten käsiin. Ruohonjuuritasolta lähtevä paikallinen kulttuurielämä kuolee. Kirjojen näkyvyys laskee. Kuka ostaa omakustanteita netistä?

Musiikkialan kulupuoli on aivan erilainen. Soittajat, tuottajat ja äänittäjät muodostavat jo melkoisen kulujoukon. Lisäksi studioaika on kal-lista. Budjetti on keskimäärin kymmenentuhan-nen euron paikkeilla. Tosin musiikkialan viimei-sen kymmenen vuoden alamäessä budjeteista on säästetty. Oletus on kuitenkin useimmiten se, että tappiota tehdään. Vain joka kymmenes äänite te-kee voittoa.

Ennen kuin äänite on ehtinyt kauppoihin, on siihen investoitu huimia summia rahaa. Jostain syystä takavuosina äänitteitä pidettiin erityisen kalliina. Nykyisin ainoastaan kirjoja pidetään kal-liina, ja syystä. Äänitealan entiset pomot ovat ny-kyisiä kustannusalan pomoja. Hintoja nostetaan joka vuosi riippumatta menekistä.

Ääniteala on jo käynyt läpi sen rakennemuu-toksen, joka kustannusalalla on väistämättä edes-sään. Äänitteiden hinnat ovat vuosikausia pysy-neet samoina (eli käytännössä laskeneet inflaati-

21

on kautta) piratismin paineen ja digitalisoitu-misen myötä. Äänitealan pomot myös taiste-livat vuosikausia yksisilmäisesti digitalisoitu-mista vastaan ennen kuin tajusivat, että maa-ilma on muuttunut.

''Hintoja nostetaan joka vuosi riippumatta menekistä.

Kirjailija Sofi Oksanen on puhunut kirjai-lijoiden suoranaisesta hyväksikäytöstä. Kos-ka asioista ei puhuta, kirjailijat on helppo saa-da suostumaan alan yhä röyhkeämmäksi käy-viin käytänteisiin, kuten sopimusshoppailuun, jolla ostetaan nuorten lupaavien kirjailijoi-den koko tuotanto. Kyseessä on käytäntö, jo-ta aiemmin käytettiin musiikkialalla erittäin laajasti. Musiikkialalla on tavattu jopa kym-menen levyn sopimuksia. Musiikkibisneksen kuuluisimmat hyväksikäyttötarinat löytyvät-kin 1970- ja 1980-luvuilta. Nykyisin valveu-tunutta ja kevyen musiikin historian tunte-vaa artistia on hyvin vaikeaa huijata surkeilla rojalteilla, ja ainoat huijattavat löytyvät Idols

-kilpailuista.Äänitteen hinta on kahdenkymmenen eu-

ron molemmin puolin ja nimikkeitä ekspo-nentiaalisesti enemmän saatavilla. On selvää, että kukaan ei pääse tienaamaan, ennen kuin myynti on korkealla. Suurten levy-yhtiöiden

”loserlinena” pitämää kuuden tuhannen kap-

paleen myyntimäärää harva ylittää. Suoma-laista musiikkialaa leimaakin genrestä riippu-matta vahva omaehtoisuus sekä vahva eetos itse tekemisen tärkeydestä. Tämä näkyy myös tutkimuksissa, joiden mukaan kuuntelijat ar-vostavat muusikoiden tekijänoikeuksia. Kuka-pa ei tukisi itsenäistä ahertajaa?

Lopputulos on selvä: musiikkialalta alkaa kuulua jatkossa yhä enemmän hyviä uutisia, kun taas kirja-ala tulee taantumaan kustanta-jien ahneuden vuoksi.

22

HELSINGIN YLIOPISTON YHTEISKUNTAPOLITIIKAN TUORE PROFESSORI HEIKKI HIILAMO KAJAHDUKSEN HAASTATTELUSSAHAASTATTELIJA: Iiris Annala

Sosiaalitieteiden laitos sai julkisuutta, kun He-sarin talouden ja politiikan toimituksen esi-mies Marko Junkkari huhuili 2000-luvun Pek-ka Kuusen perään ja ihmetteli, miksei tällaista ole kuulunut sosiaalitieteiden laitokselta. Vas-tasitte Keijo Rahkosen kanssa, että Kansallis-valtioiden ''suurten ajattelijoiden'' aika on ohi ja että näin ollen uudesta Pekka Kuusesta ei kuulla jatkossakaan, mutta toivoisitte sosiaali-tieteilijöille enemmän sananvaltaa yhteiskun-tapoliittisessa päätöksenteossa.

Miten me sosiaalitieteilijät saisimme jalan paremmin niiden ovien väliin, joiden takana päätöksiä tehdään?

On tärkeää tutkia ja opiskella niitä kysymyk-siä, jotka ovat kulloinkin esillä yhteiskunta-poliittisessa päätöksenteossa. Päätöksenteki-jät voivat toki vieroksua tutkimuksemme tu-loksia siksi, etteivät pidä niistä. Tutkimus voi osoittaa, miten oikeudenmukaisuuden ja ylei-sen edun nimissä toteutettu politiikkaa suosii-kin vain pientä eliittiä, kun muut kärsivät. Esi-merkiksi käy väittely tuloerojen hyvinvointi-vaikutuksista.

Emme voi sanoa mitään relevanttia emme-kä yleistä tutkimistamme ilmiöistä, jos emme kykene havaitsemaan ja teoretisoimaan niis-sä tapahtuvia muutoksia. Tämä edellyttää yli ajan havaintoja samasta tutkimuskohteesta – olipa se jonkun maan hyvinvointivaltio tai ra-kennemuutoksen kourissa kamppaileva kau-punki, arvioitavana oleva kehittämishanke tai politiikkareformi, pitkäaikaistyötön tai huos-taan otettu lapsi.

Yhteiskuntapolitiikan tutkimuksessa tun-nistetaan nykyisin myös se, että julkiset palve-lut ja tulonsiirrot eivät ole vain kustannuksia, vaan myös investointeja. Mutta investointien

tuoton laskeminen on vaikea tehtävä.Paneeliaineistot ja niiden analysointime-

netelmät ovat onneksi yleistymässä yhteis-kuntapolitiikassa. Näillä taloustieteiltä ja epi-demiologialta lainaamillaan välineillä yhteis-kuntapolitiikka ottaa tulevaisuuden harppa-uksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön alaisten tutki-muslaitosten valtionrahoituksesta leikattiin hallituksen kevään kehysriihessä 30 miljoonaa euroa. Tämä ei ainakaan lisää sosiaalitieteelli-sen tutkimuksen vaikuttavuutta. Oletko huolis-sasi näistä säästöistä?

Olen todella huolissani. Tutkimusrahaa on to-sin käytössä Valtioneuvoston kansliassa. Hi-mas-prosessi ei tosin anna kovin hyvää kuvaa Valtioneuvoston kyvystä tehdä ero sen välillä, mikä on tiedettä ja mikä on jotain muuta. Tä-mä voi todella muodostua ongelmaksi.

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä tärkein yhteis-kuntapoliittinen kysymys, johon sosiaalitietei-lijöiden tulisi tarttua?

Yksinkertaisesti kyse on kolmen kestä-vyyshaasteen yhteensovittamisesta Suomessa ja globaalisti: taloudellisesta, sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä.

Jos sinulla olisi valtaa ajaa läpi yksi sosiaalipo-liittinen uudistus, mikä se olisi?

Tällä hetkellä keskeisin uudistus olisi tuoda kaikki kansalaiset samaan avoterveydenhuol-lon järjestelmään.

23

Olet ehdottanut, että päivähoitomaksut tuli-si sitoa päivittäiseen hoitoaikaan, ja että lyhy-empi hoitoaika maksettaisiin perheelle koro-tettuna kotihoidontukena. Tämä voisi helpot-taa pienten lasten vanhempien osa-aikatyön te-kemistä. Miltä mielestäsi kuulostavat hallituk-sen suunnitelmat patistaa kotivanhempia töi-hin sillä, että lapsen kanssa saisi olla kotona niin kauan, että lapsi on kolme vuotta vain, jos vanhemmat jakavat tämän kotihoidontukeen oikeutetun ajan tasan? Saadaanko tällä enem-män äitejä töihin ja enemmän isiä hoitamaan lapsiaan kotona?

Itse asiassa ehdotin itse tuota hallituksen teke-mää uudistusta viime tammikuussa (HS sun-nuntaikynä 20.1.13: Kotihoidon tuki on tulp-pa). Isien osallistuminen lasten hoitoon li-sääntyy koko ajan. Uudistus tukisi tätä kehi-tystä. Uudistus voisi edistää myös laajemmin palkatun ja palkattoman hoivatyön jakamista puolisoiden kesken.

Kysyisin vielä pari kysymystä liittyen tutkin-toon. Kumpi on parempi, valmistua nopeasti ja ryhtyä tämän jälkeen työuria pidentämään vai opiskella laaja-alaisesti eri aineita?

Oman kokemukseni perusteella suosittelisin nopeaa valmistumista. Laaja-ajaiset ja sup-peat yliopistosta hankitut tiedot vanhenevat yhtä lailla. Yliopistotutkinnon tärkein tehtä-vä oppimisyhteiskunnassa on antaa valmiuk-sia opiskelun ja opettelun jatkamiselle tutkin-non jälkeen.

Jos saisit lisätä yhteiskuntapolitiikan ja sosiaa-lityön tutkintoihin yhden pakollisen kurssin, mikä se olisi?

Johdatus köyhyystutkimukseen.

U U S T I E T Ä M Ä T T Ö M Y Y D E N A I K A

Toimittajien tulisi käyttää journalistista ammattitaitoa erityisesti lähdekritiikin suhteen. Tämä tuntuu olevan täysin hukassa.

”Ihan kiven sisältämät mineraalit on ne, jotka vaikuttaa ja sit kun maassa on magneettikent-tä niin se on sitten myös kivien kautta läsnä ja sitten myös jos se kivi on kasvanut jossakin tietyssä paikassa jossa on hyvin hoitava ener-gia niin sekin sitten tallentuu siihen kiveen ja kiveen muutenkin tallentuu tavallaan sen kas-vun aikana sellainen kiven muisti mitä on ta-pahtunut maapallossa ja sillä alueella sen kas-vun aikana. Kivethän voivat olla siellä maas-sa satoja, miljoonia tai jopa biljoonia vuosia niin kyllä sinne kaikenlaista tallentuu. Ja sit-ten kun ajatellaan niin me ihmiset, me ollaan värejä. Ihan jos ajatellaan sisäelimiä myöten, niin meissähän on tosi paljon värejä jotka on myös valon värähtelytaajuuksia, niin meillä on

TEKSTI: Iiro Leino

tämä sama resonanssi kivien kanssa ja mehän ollaan mineraaleja kanssa.”

Melko syvällistä teoriaa, eikö olekin? On-ko kyseessä ehkä Magneettimedian viimei-sin foliopipojuttu vai lainaus jostain Kosmis-ten Parapäivien juhlapuheenvuorosta? Ei, yl-lä oleva lainaus on ”kivihoitaja” Sari McGlin-nin haastattelusta Yle Puheen Liikuntatun-nin 20.11. ohjelmassa ”Kivet hoitavat taskussa, rintsikoissa tai vaikka takan päällä”. Ohjelma-kuvauksen mukaan sarja selvittelee, millaista apua vaikkapa enkelihoidoista, sielun kartoi-tuksesta tai kivihoidosta saa.

Käytännössä ohjelman sisältö rajoittuu sii-hen, mitä nämä enkeli- tai kivipuoskarit itse päästetään sanomaan. Kaikkein huikeimmin

24

''Hatara journalismi on näivettänyt suomalaismedioiden

uskottavuutta viime vuosina huolestuttavasti. Verovaroilla

kustannetun Ylen luulisi osaltaan noudattavan Julkisen

sanan neuvoston säätämiä Journalistin ohjeita.

''Ongelma on, että tässä asetetaan tiede ja järki

samalle viivalle hömpän ja taikuuden kanssa.

toimittajan harkinta oli pettänyt jutun esitte-lytekstin kirjoittamisessa, jossa jutun ilmes-tyttyä luki suoraan asiatekstinä kivihoitajan teorioita. Myöhemmin päivällä – mahdolli-sesti some-kritiikin myötä – oli tekstiin sen-tään muutettu väittämien lähteeksi kivihoita-ja McGlinn (jutussa ei myöhemmin ollut mai-nintaa siitä, että tekstiä oli editoitu). Annet-takoon kuitenkin hieman kunniaa haastatteli-jalle, joka ei kokonaan unohtanut journalistis-ta kritiikkiä. Jutun lopussa esitettiin tärkeä ky-symys: mistä kivihoitaja oli oppinsa hakenut?

”Kuule, mä olen jutellut kivien kanssa.”

Kuuntelijaa nau-rattaa, mutta valitet-tavasti tällainen hata-ra journalismi on näi-vettänyt suomalaisme-dioiden uskottavuutta viime vuosina huoles-tuttavasti. Verovaroilla kustannetun Ylen luu-lisi osaltaan noudat-tavan Julkisen sanan

neuvoston säätämiä Journalistin ohjeita, joi-

den mukaan "Yleisön on voitava erottaa tosi-asiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta, ja tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti.'' (Journalistin ohjeet 2011: kohdat 11 ja 12).

Kuitenkin kun elokuussa käsiteltiin sisä-ministeri Päivi Räsäsen ehdotusta rajoittaa us-komushoitojen käyttöä, antoi Yle 5. elokuu-ta puolustuspuheenvuoron Luonnonlääketie-teen keskusliitolle. Jutussa keskusliiton pu-heenjohtaja Anna Sofia Nevanlinnan mukaan tietämättömyys ja pelko ovat kieltohalun taus-talla. Näitä näkemyksiä ei missään vaiheessa

kyseenalaistettu.Huonoa journalis-

mia on puolusteltu sil-lä, että toisissa uutisis-sa on annettu puheen-vuoroja myös usko-mushoitojen ja puos-karointien vastustajille. Ongelma on kuiten-kin se, että tässä asetetaan tiede ja järki sa-malle viivalle hömpän ja taikuuden kanssa. Journalismissa on hyvä tuoda esille useam-pia näkökulmia, mutta näiden näkökulmien tulisi olla perusteltavia. Niin kauan kuin us-komushoitojen kannattajilla ei ole todistei-ta hoitojensa toimivuudesta, niitä tulisi koh-

della lähinnä sepitteellisenä aineistona. Ei voi-da nostaa käsiä ilmaan ja kysyä lukijalta, mi-tä hän uskoo. Journalistin pitäisi olla vastuus-sa lukijoilleen siitä, ettei hänen kauttaan levi-tetä satuja. Huono journalismi on antanut pe-lottavalla tavalla legitimiteettiä epämääräiselle puoskaroinnille.

Ongelma ei suinkaan rajoitu vain usko-mushoitoihin, sillä usein uskomushoitojen kannattajat vastustavat oikeaa lääketiedettä. Hanna Hyvärinen nosti esiin Journalisti-leh-den kirjoituksessaan kohdunkaulan HPV-ro-

Terveysjärjestöä, ei mitään virallista lääketie-teellistä tahoa.

Toimittajien tulisi käyttää journalistista ammattitaitoa erityisesti lähdekritiikin suh-teen. Tämä tuntuu olevan täysin hukassa, ja mieleen tulevat kaksi selitystä ovat molemmat aika hirveitä. Joko journalistit ovat ammatti-taidottomia, vailla kykyä kriittiseen ajatteluun tai sitten vain välinpitämättömiä ja antavat siksi mille tahansa hömpälle palstatilaa, kos-ka pyrkimys totuudelliseen kirjoittamiseen ei kiinnosta tarpeeksi.

Jälkimmäisestä vaihtoehdostakin on vali-tettavasti viime aikoi-na esimerkkejä. Tu-run Sanomat julkaisi 30. marraskuuta ko-hu-uutisen otsikol-la ”Lesbopari aikoo tehdä pojastaan ty-

tön”. Uutisen lähteenä oli oikeistolaisen Daily Mail -hömppälehden artikkeli, joka perustui alusta loppuun väärään tietoon. Oikeasti kyse oli tapauksesta, jossa lapsi oli 7-vuotiaasta as-ti uhkaillut satuttavansa itseään, ellei hän saa vaihtaa sukupuoltaan. Lapsen vanhemmat ei-vät olleet suostuneet tähän, koska pitivät las-taan liian nuorena tekemään tuollaista päätös-

kotteesta käydyn kes-kustelun. Iltalehti uutisoi 23. lokakuuta etusivullaan: ”Lääkä-ri: HPV-rokote hen-genvaarallinen”. Uu-tisoinnin lähteenä oli käytetty neurologi Nina Bjelogrlic-Laak-son kirjoitusta. Tä-mä neurologi edusti hömppähoitoja kan-nattavaa Suomen

25

''Juttu 1100 euron tuilla elelevästä sossupummista jäi elämään. Hutiloiden kirjoitettu juttu levisi nopeasti sosiaalisessa

mediassa ja kuten arvata saattoi, sitä käytettiin siekailematta

lähteenä muussa uutisoinnissa.

tä. Vanhemmat olivat kuitenkin suostuneet hormonihoitoon, jossa puberteettia viivästy-tetään, kunnes lapsi on tarpeeksi vanha teke-mään päätöksen itse. Oli kyseisestä hormoni-hoidosta mitä mieltä tahansa, on selvää, et-tä Daily Mailin ja Turun Sanomien otsikointi kertoo aivan päinvastaisesta tilanteesta.

Toisella tapaa oli lähdekritiikki hukassa, kun lokakuussa Metropolia AMK:n verkko-julkaisu Tuimassa esiteltiin 26-vuotias Tatu. Hän eleli mukavasti Helsingin keskustassa eri sosiaalituilla, käyt-ti tuet pleikkaripe-leihin ja otti rennos-ti, kun sossu maksoi kaiken. Alun perin jutussa Tatu sai 1100 euroa kuukaudessa toimeentulotukea ja vältteli tahallaan työ-tä ja työ- ja elinkei-notoimiston kursse-ja. Jutun pahimmat asiavirheet korjattiin. Eräs asiavirhe oli se, et-tä työllistymistä edistävät kurssit järjestäisi so-siaalitoimisto. Kuitenkin juttu 1100 euron tuil-la elelevästä sossupummista jäi elämään. Ju-tussa mainitaan, että Tatulle pitäisi vakituis-ten menojen jälkeen jäädä käteen 400 euroa kuussa. Aikamoinen talousvelho Tatu taitaa olla, jos 400 eurolla kustantaa ruoan, vaatteet, bussikortit ja silti jää reippaasti rahaa hank-kia pleikkaripelejä. Kuukaudelle jaettuna tuo tekee nimittäin alle 15 euroa päivässä. Huti-

loiden kirjoitettu juttu levisi nopeasti sosiaa-lisessa mediassa erinäisten (kokoomus)polii-tikkojen toimesta, ja kuten arvata saattoi, si-tä käytettiin siekailematta lähteenä muussa uutisoinnissa. Tatu pääsi lopulta eduskunnan käsittelyynkin, kun Ben Zyskowicz nosti hä-net esiin lisäbudjettikeskustelussa ja onnitte-li Paula Risikkoa ehdotuksesta sosiaaliturvan vastikkeellistamisesta.

Absurdeista kivihoidoista uutisointi ei var-masti ole kauhean vaarallista. Jos joku uskoo

Journalistin ohjeet

Journalistin ohjeet ovat Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksessä vahvistettu kokoelma ohjeita jotka toimivat joukkoviestinnän itsesääntelyn perustana. Niihin on kiteytetty journalistien ja julkaisijoiden näkemys siitä, millaisten eettisten periaattei-den mukaan he haluavat suomalaisen joukkoviestinnän toimivan.

Ohjeissa on 35 kohtaa kattaen journalistien ammatillisen aseman, tietojen hankkimi-sen ja julkaisemisen, haastattelijan ja haastateltavan oikeudet, virheen korjaukset ja omat kannanotot sekä yksityiset ja julkiset asiat.

Ohjeet voi lukea journalistiliiton sivuilta http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/journalistinohjeet/

rintaliiveihin tunge-tun kiven parantavan vaikka sydänsuruja, ei se keneltäkään ole pois. Journalistien uskottavuuden kan-nalta tilanne on kui-tenkin huolestutta-vampi. Kuten usko-mushoitojen käyttö vakavien sairauksi-en hoidossa on poti-

laalle hengenvaarallista, on journalismille yh-tä vaarallista unohtaa asiallinen lähdekritiikki. Sen seurauksena maamme valtamedioissa jul-

26

Tasan kymmenen vuotta sitten kirjoitin Ka-jahduksen edeltäjään Stigmaan (4/2003) ju-tun vakuuttamisesta. Olin juuri sopinut tule-van ohjaajani Turo-Kimmo Lehtosen kanssa, että tekisin gradun vakuutustoimintaan liitty-vistä vastuukysymyksistä.

Aihe tuntui aluksi kuolettavan tylsältä. Mi-nua ei kuitenkaan tarvinnut kauan ylipuhua, sillä vakuutuksen mielikuvituksellinen maail-ma tempaisi nopeasti mukaansa. Mikä loista-va tutkimusaihe! Sen kautta pystyisi käsittele-mään lähes kaikkia sosiaali- ja yhteiskuntapo-litiikan ydinkysymyksiä. Juuri tässä oli myös sen sudenkuoppa. Loputon tutkimusaihe.

Henkilökohtainen ”vakuutustaisteluni” venyi vuosikymmenen mittaiseksi ja sai kor-keimman oikeusasteen päätöksen viime ke-väänä, kun puolustin vakuuttamisen yhteis-kunnallista muutosta käsittelevää väitöskir-jaani professori Jorma Sipilän teräviä kysy-myksiä ja vastaväitteitä pohdiskellen yliopis-ton päärakennuksen pienessä juhlasalissa.

Sipilän kommentit olivat tarkkanäköisiä ja inspiroivia. Yhden viisaan opetuksen nostan yli muiden, tuleville tutkielman tekijöille har-kittavaksi: koskaan ei voi perustella liikaa eikä

varsinkaan liian selkeästi omia tutkimukselli-sia valintojaan.

Solidaarisuuskone henkihieverissä

Vakuutus merkitsee pohjimmiltaan kollektii-vista riskien jakamista. Vakuutus on eräänlai-nen vastuunjakokone, jonka avulla taloudel-lista yhteisvastuuta voidaan organisoida. Kun otan henkivakuutuksen kuoleman varalta, on hyvin todennäköistä, että maksamani vakuu-tusmaksut päätyvät jonkun toisen hyväksi – jonkun minua epäonnekkaamman vakuutuk-senottajan lesken tai lasten toimeentulon tur-vaksi. Tämä on eräänlaista sattumasolidaari-suutta.

Toisaalta on myös sellaisia vakuutuksia, joissa ei käytännössä jaeta juuri mitään. Ei ris-kiä eikä varsinkaan tuloja. Tällaisia vakuutuk-sia ovat esimerkiksi yksilölliset eläke- tai si-joitusvakuutukset, joita yhä useammin verra-taan mihin tahansa henkilökohtaiseen säästä-miseen. Niiden tarkoitus voi riskin jakamisen ja toimeentuloturvan sijaan olla pikemminkin riskin hyväksikäyttö eli tuoton maksimointiin

Varokaa pimeää!Eli kuinka lakkasimme olemasta huolissamme ja opimme rakastamaan riskejä

TEKSTI: Jyri Liukko

KUVAT: Julia Sand, Gaudeamus (kirjan kansi)

27

pyrkivä sijoittaminen. Vakuuttamisen ja ve-donlyönnin raja on veteen piirretty.

Edes sosiaalivakuutusta ei aina mielletä riskin jakamiseksi sattumasolidaarisuuden hengessä. Tämä koskee etenkin työeläkeva-kuutusta. Lakisääteisten eläkevakuutusmak-sujen ajatellaan olevan vain jokaisen omaa tulevaisuuteen siirrettyä palkkaa, johon tuli-si myös sisältyä mahdollisimman vähän tu-lonjakovaikutuksia eli tulosolidaarisuutta. Tä-tä mielikuvaa vahvistaa se, että nykyään eläk-

’’On keskusteltu siitä, pitäisikö säännellä tiukemmin vakuutusyhtiöiden

oikeutta käyttää tietoa vakuutuksenottajien geeniperimästä tai

vammaisuudesta, kun yhtiöt määrittelevät asiakkaidensa

vakuutuskelpoisuutta.

keen suuruuteen vaikuttaa aiempaa enemmän koko oma työura ja maksetut vakuutusmak-sut 18-vuotiaasta lähtien.

Yksilöllisten riskierojen tasaamista eli ris-kisolidaarisuutta ei sentään ole sosiaalivakuu-tuksesta häivytetty. Kaikki maksavat sosiaali-vakuutusmaksuja yhtä paljon suhteessa palk-kaan riippumatta elintavoista, sairauksista tai geneettisistä alttiuksista. Samalla kiinnostavaa on se, että viime vuosina riskiluokittelua on alettu kyseenalaistaa siellä, missä sitä on pit-kään pidetty itsestäänselvyytenä eli vapaaeh-toisessa vakuuttamisessa. Esimerkiksi vuon-na 2011 Euroopan unionin tuomioistuin kiel-si tilastollisiin riskieroihin perustuvan nais-ten ja miesten erilaisen hinnoittelun kaikessa vakuutustoiminnassa. Toisin kuin vielä viime vuoteen asti, nykyään naiset ja miehet maksa-vat muun muassa henki- ja liikennevakuutuk-sistaan saman verran, vaikka miehet kuolevat keskimäärin huomattavasti nuorempina ja ai-heuttavat enemmän liikenneonnettomuuksia kuin naiset. Sukupuolen ohella on keskustel-tu myös siitä, pitäisikö säännellä tiukemmin vakuutusyhtiöiden oikeutta käyttää tietoa va-kuutuksenottajien geeniperimästä tai vam-

''Olipa kyse markkinaehtoisesta tai lakisääteisestä

toimeentuloturvasta, vakuutusteknologiasta

valmistettua solidaarisuuskonetta ei

koskaan ole viritetty niin, että sen solidaarisuusvaikutukset

olisivat mahdollisimman tasa-arvoisia ja sosiaalisesti

oikeudenmukaisia.

maisuudesta, kun yhtiöt määrittelevät asi-akkaidensa vakuutuskelpoisuutta.

Olipa kyse markkinaehtoisesta tai laki-sääteisestä toimeentuloturvasta, vakuutus-teknologiasta valmistettua solidaarisuus-konetta ei koskaan ole viritetty niin, että

28

sen solidaarisuusvaikutukset olisivat mahdol-lisimman tasa-arvoisia ja sosiaalisesti oikeu-denmukaisia. Viime aikoina kone on kuiten-kin joissakin tilanteissa alkanut yskiä entistä kuuluvammin. Oikeastaan vakuutusjärjestel-mä onkin ainoastaan potentiaalinen solidaa-risuuskone. Erilaisten vakuutuksien avulla on mahdollista toteuttaa yhteisvastuuta hyvinkin kattavasti ja uudelleenjakavasti, mutta viime kädessä tämän yhteisvastuun aste on poliitti-nen päätös.

Tunnelin päässä on pimeys

Vakuutus on tärkeä mutta vain yksi monista tulevaisuuteen varautumisen välineistä. Epä-varmuuden edessä vetoamme yhä useammin ennakoivaan varovaisuuteen: vakuuttami-sen eli taloudellisen riskin hajauttamisen si-jaan pitäisikin jättää jokin asia kokonaan te-kemättä tai tehdä se varovaisemmin. Epävar-muuden hallinta vakuutuksen avulla ei riitä, jos haittoja ei voi korvata rahalla. Ja kuten Jor-ma Sipilä huomautti väitöskirjastani kirjoit-tamassaan arviossa Januksessa, vakuutus voi vähentää varovaisuuden välttämättömyyttä

– ja siten jopa lisätä turvattomuutta. Vakuu-tus mahdollistaa suurten taloudellisten riski-en ottamisen, mutta samalla niiden toteutu-misen seuraukset voivat olla paljon laajempia kuin vain taloudellisia.

Hyvä esimerkki on ydinvoiman vakuutta-minen. Ydinvoimayhtiöiden ottamat vakuu-tukset vakavan onnettomuuden varalle ovat voimakkaasti alimitoitettuja. Käytännössä valtio – eli me kaikki yhdessä – toimii ydin-voimaloiden riskien lopullisena takaajana sen osalta mihin ydinvoimayhtiöiden vakuutukset ja omat varat eivät riitä. Antaessamme ydin-voimalalle toimiluvan, lupaamme epäsuoras-ti, että maksamme suurelta osin taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset seuraukset, jos kohta-lokas onnettomuus tapahtuisi.

Viime kädessä vakuutus on lupaus. Lupa-uksen lunastajia ovat kaikki vakuutuksenot-tajat yhdessä, sovitulla osuudella. Jos tämä ei riitä, lunnaiden maksu lankeaa niillekin, jotka kuvittelivat pysyttelevänsä yhteisvastuuringin ulkopuolella.

29

30

31

Arvaa kuka?

32

Kello neljältä aurinko on laskenut

ja ilta kestää aamuun.

Jos käy niin kuin pelkään,

tämä talvi kestää vuosia.

Jos niin kuin toivon,

voin sanoa:

en edes tajunnut kuinka pimeää oli

ennen kuin sytytimme valon.

Petra Malin