Kymenlaakson Opiston sarjakuvalinjan julkaisu

2

M A U S

3

MEIN KAMPFISTA MAUSSIIN SElvIyTyjäN SElvIyTyjäN TArINA

Yhdysvaltalaisen Art Spiegelmanin ensimmäinen osa Mausista julkaistiin vuonna 1986,

ja toinen osa vuonna 1991. Maus on Spiegelmanin tunnetuin teos, mutta ei viimeisin.

Vuonna 2004 hän julkaisi teoksen In the Shadow of no towers, joka käsitteli syyskuun 11

päivän terroristi iskun psykologisia vaikutuksia itse kirjailijaan. Mausista Spiegelman

sai Pulizerin erikoispalkinnon vuonna 1992, hänet valittiin sadan vaikutusvaltaisimman

henkilön joukkoon Time- lehden toimesta vuonna 2005 ja Ranskassa Angoulemein

sarjakuvafestivaaleilla 2011 hänelle myönnettiin pääpalkinto.

M A U S

4

Jari Ollikainen (SAKU) 15.10.2012Kirja Maus osa 1, Seviytyjän tarina/ osa 2, Ja täällä vaikeudet alkoivat.Tekijä Art SpiegelmanKustantaja WsoyVäri MustavalkoinenSivumäärä 295

Spiegelman syntyi, kun hänen van-hempansa olivat pakolaisia Ruot-sissa vuonna 1948. Isänsä ja äitinsä Vladek ja Anja Spiegelman olivat

holokaustista selviytyneitä puolanjuutalaisia ja entisiä Auschwitzin vankeja. Anja Spiegel-man teki kuitenkin itsemurhan vuonna 1968, johtuen kokemuksistaan keskitysleirissä. Tästä traumaattisesta kokemuksesta Art Spiegelman teki sarjakuvan nimeltä Vankina helvetin pla-neetalla (1973), jonka hän liitti myöhemmin osaksi sarjakuvaromaania Maus. Maus taas pohjautui Spiegelmanin isän Vladekin kerto-miin muistelmiin.

Art Spiegelman oli keskeinen hahmo 1960- ja 1970-luvun underground sarjakuvalehdissä Real Pulp, Young lust ja Bizarre Sex. Töi-tään hän teki monilla eri nimillä kuten Skee-ter Grant, Joe Cutrate ja Al Flooglebuckle. 1980-luvulla Spiegelman perusti vaimonsa kanssa RAW- lehden, joka keskittyi kokeile-vaan avantgarde-sarjakuvaan.

Tarina Mouse kertoo Art Spiegelmanin ja hänen isänsä Vladekin kanssakäymisestä, aina hankaliin eläkevuosiin. Pääosassa on Vladekin kertoma tarina hänen nuoruusvuosista Puolassa ennen ja jälkeen natsien valtaan nousua. Kaikki alkaa siitä, kuinka Vladek tapasi Artin äidin Anjan. He elävät tavallista elämää Puolassa, kunnes natsit nousevat valtaan Saksassa. Vladek joutuu värvätyksi Puolan ja Saksan väliseen sotaan,

5

jonka tietenkin Puola häviää, kuten historiasta tiedämme. Vladek joutuu sotavangiksi. Vladek onnistuu pakenemaan takaisin perheensä luo, mutta puolanjuutalaisilla tilanne miehitetyssä Puolassa alkoi käydä tukalaksi. Juutalaisia vai-notaan ja murhataan väkivaltaisesti, merkitään Daavidin tähdillä ja siiretään Ghettoihin. Vla-dek ja Anja onnistuvat pakenemaan, kun juu-talaisia aletaan siirtämään keskitysleireihin. Pakomatka kuitenkin epäonnistuu ja Vladek ja Anja joutuvat pahamaineeseen Auswitzchiin, jossa elämän muuttuu selviytymiseksi helve-tissä maan päällä.

Art Spiegelman yrittää kertoa tällä totuu-den natsien harjoittamasta juutalaisvainosta miehitetyssä Puolassa ja keskitysleiri Ausch-witzchin kauhuista. Ymmärrän miksi juutalai-set on esitetty hiirinä, koska ovat tuhoeläimiä ja ovat siksi uhka ihmiskunnalle. Kissa natsit ovat luonnollisia vihollisia, vaikka itse holokaustissa ei ollut mitään luonnollista. Eri kansalaisuudet on esitetty eri eläimillä. Juutalaiset ovat hiiriä, natsit ja muut saksalaiset ovat kissoja, puolalai-set ovat sikoja, ruotsalaiset ovat poroja, ranska-laiset ovat sammakkoja ja amerikkalaiset ovat esitetty koirina. Eläinhahmot auttavat osaltaan tämän aika väkivaltaisen ja synkän tarinan välittämisessä lukijalle, koska teoksessa esiin-tyy aika ajoin todella brutaalisia kohtauksia, jotka saattaisivat järkyttää herkempää lukijaa, jos tämä tarina esitettäisiin ihmisillä.

On helpompi tekijänkin kannalta käsitellä tätä vaikeata aihetta eläimillä. Lukija pysyy

objektiivisena lukemaan sarjakuvan läpi ja kes-kittyä tarinaan ilman, että huomion varastaisi aika ajoin toistuvat raakuudet, joita todiste-taan. Maus on dokumentti, joka on toteutettu kekseliäästi sarjakuvan muodossa.

Spigelmanin itsensä mukaan, hän halusi tehdä Mausin, koska aika oli kypsä sellaiselle ja aihealuetta ei ollut ennen kunnolla kerrottu. Teoksen johon tarvitsee kirjamerkin, jota ei lueta 20 minuutissa ja se sitten unohdetaan, on yhä uudelleen luettavissa tulevienkin. Taus-talla ei ollut mitään sormilla heristelyä: että älkää tehkö näin enää koskaan tai tehdä maail-masta parempaa paikkaa tai oikeuttaa Israelin olemassaoloa.

Sijainti, sijainti ja sijainti Pääosin tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin ja Puo-laan. Yhdysvalloissa Vladek Spiegelman ker-too tarinaa pojalleen Artille ja muutakin arjen aherrusta tapahtuu siinä välissä. Puolassa Vla-dek ja edesmennyt vaimo Anja yrittää selviytyä Puolassa. Miksi näissä paikoissa? Koska Vla-dek ja Anja olivat alun perin puolanjuutalaisia ja Auschwitzc sijaitsi Puolassa. Spiegelmanit joutuivat amerikkaan Ruotsin kautta sotapa-kolaisina. Oli ymmärrettävää miksi he eivät haluneet jäädä Puolaan, kun jopa puolalaiset liittyivät juutalaisvainoihin ja kansalaisuudella ei ollut mitään väliä.

Puola Vladekin tarinassa on normaali ja rau-hallinen ennen sotaa. Suurin huoleaihe tuntui olevan kommunismi ja kolmiodraaman hoi-

Vankina helvetin planeetalla (1973)Spiegelman käsittelee äitinsä itsemurhaa.

Kolmen sivun sarjakuva (1972)Spiegelmanin ensimmäinen lyhyt tarina isänsä kokemuksista.

Maus: Selviytyjän tarina (1986) Spiegelmanin ensimmäinen osa Mausia. Koottu Raw-lehden liitteistä.

6

taminen Lucian, Anjan ja Vladekin välillä. Natsismi ja sota leviää Puo-laan ja kaikki tuntuu muuttuvan. Ainainen pelko ja selviytyminen vai-kuttaa sodan jälkeenkin Vladekiin ja Anjaan. Anja ei pysty pääsemään yli siitä mitä hän todisti Auschwit-zissa ja tekee itsemurhan vuonna 1968. Art Spiegelman oli tuolloin 20-vuotias ja se vaikutti häneen syvästi. Hän teki siitä sarjakuvan Vankina helvetin planeetalla, jonka hän myöhemmin liitti Maus julkai-suun. Vladek on toisessa tarinassa ennakkoluuloinen kaikkia kohtaan, jopa toista vaimoaan Malaa koh-taan ja haastaa riitaa poikansa aika ajoin, mikä ajaa Artieta omin sanoin hulluksi.

Puhuvia päitäMausissa on paljon puhetta jolloin ei huomaa minimiin jätettyjä taustoja ja arkkiteh-tuuria. Välillä näkyy tiiliseinää, välillä tapetti-seinää, välillä ikkunaa yksinkertaisuudessaan ja karikatyyristä taloa. Sarjakuva on aika henki-lökuvakeskeinen. En sano, että koko sarjakuva on vain puhuvia päitä, mutta ympäristö on pienessä roolissa johtuen varmaan tarinan suuruudesta. Ilmakuvaa keski-tysleiristä, kartat ja kaaviot välillä näyttää missä mennään.

Eräs aika historiassamme Vladekin kertoma tarina sijoittuu vuosiin 1935-1945. Vladekin ja pojan välinen aika Yhdysvalloissa tapahtuu 1978-79. Vlade-kin koko tarina on yhtä takaumaa, joka keskeytyy aina välillä Vladekin ja hänen poikansa Artin väliseen kanssakäymi-seen tai Artin ja hänen tyttöystävänsä/ vaimonsa. Tarinan rytmi on tasaisen vaihtelevaa. Aloitetaan siitä, kun Artin isä Vladek alkaa kertoa tarinaa ja sitten vähän aikaa seurataan sitä, kunnes keskeytyy vähän väliä asiasta tai toisesta. Ruutukoot tai tyyli ei vaihdu muualla kuin lyhyessä tarinassaVan-kina helvetin planeetalla, jossa eläinhahmojen sijaan nähdään ihmisiä.

Ajan kulku kerrotaan Vladekin tarinan kautta. Hän kertoo vuoden, kuukauden ja päi-vän tarkkuudella mitä missäkin tapahtui. Muis-telmat kerrotaan kronologisessa järjestyksessä alusta loppuun. On vain yksi poikkeus, kun Vla-dek loikkaa yhdessä kohtaa edelle tarinassa ja poika korjaa tätä.

Teemoja ja metaforeja

Spiegelmanin teos käsittelee muis-toja ja muistamista. Art Spiegelman piti sitä ongelmallisena, että hän teki tarinaa muistojen pohjalta, jotka ei ollut hänen. Nämä ilmeni työsken-telyssä siinä, että hän ei ollut varma miten hän kuvailisi tiettyjä tapahtu-mia, niin että yksityiskohdat olisivat kohdillaan, koska hän ei ollut todis-tamassa tapahtumia, kuten hänen isänsä. Hyvänä esimerkkinä toimii sarjakuvassakin esiintyvä osio, jossa itse Spiegelman on psykiatrin vas-taanotolla puhumassa Mausesta ja tuskailee isänsä vaihetta leirissä tämän työskennellessä metallipa-jassa. Mitään dokumentteja ei ollut olemassa, eikä Art Spiegelmanilla ollut aavistustakaan mitä työkaluja ja tarvikkeita tarvittaisiin. Psykiatri

oli Tsekinjuutalainen ja myös holokaustista selviytyjä, joka pystyi auttamaan Spiegelmania. Maus käsittelee selviytyjien lapsien suhdetta selviytyjiin. Esimerkiksi vanhempien muisto-jen jakaminen lasten kanssa, voi vaikuttaa niin

voimakkaasti, että vanhempien muistot tulevat osaksi lasten muistoja.

Art yritti pitää isänsä tarinan kronologi-sena. Tarina alkaa alusta ja etenee tapah-tumien kautta siinä järjestyksessä kuin ne avautuvat päähenkilölle. Hänen äitinsä Anjan muistelmat puuttuvat kokoaan tari-nasta, johtuen hänen itsemurhasta ja siitä kun hänen isänsä Vladek poltti vaimonsa päiväkirjat. Art yrittää Mausilla rekun-stroida myös Anjan muistot tapahtuneesta.

Spiegelmanin käynti psykiatrilla kosketti yhtä toista teemaa ja se on syyllisyys. Hän kärsii sitä monella tapaa. Esimerkiksi Mau-sessa hän istuu ensimmäisen osan menes-tyksestä johtuen, ruumispinon päällä. Pino

symboloi kuuden miljoonan juutalaisen ruu-miita, joiden päälle Mausen menestys pohjau-tuu. Art tuntee syyllisyyttä, koska hän luulee rahastavansa heidän kärsimyksellä. Hän potee syyllisyyttä siitä, että hän ei ikinä pystyisi ole-maan holokaustissa menehtyneen veljensä arvoinen tai ettei olisi oikea henkilö kuvaamaan holokaustia. Koska ei ollut itse todistamassa sitä. Artin isä Vladek taas potee syyllisyyttä siitä, että selviytyi ja hänen ensimmäinen poi-kansa ei.

Ilmakuvaa keskityslei-

ristä, kartat ja kaaviot

välillä näyttää missä

mennään.

Saksalaiset ovat

kuvattu kissoina

7

Rasismi ja antisemitismi ovat sitäkin suurempia teemoja, jotka esiintyvät molem-missa tarinoissa. Vladekin oma rasismi ilmenee suuttumisena, kun Artin vaimo Francoise ottaa kyytiin mustan liftarin. Art ja Francoise nuhtelee antisemitismin uhria Vladekia, hänen ollessa törkeä mustaa lifta-ria kohtaan. Vladek vastaa syytöksiin, että ” Ettei shvartsereita ja juutalaisia voi ver-rata.” (Vladek kutsui mustia shvartsereiksi). Saksalaiset ovat kuvattu Vladekin tarinassa melkein samanlaisina juutalaisten vihaajina ja kissoina, mutta tarinaa hallitsevat puo-lalaiset ja juutalaiset vaihtelevat laidasta laitaan. Joskus nähdään juutalaisen tai juuta-laisten valtuuston olevan yhteistyössä natsien kanssa. Toiset ilmiantoivat juutalaisia ja toiset toimivat poliiseina natseille.

Puolalaiset, jotka esitettiin sikoina, olivat useimmiten antisemitistejä ja yhteistyössä natsien kanssa. Muutamia poikkeuksia kuiten-kin oli, jotka auttoivat oman henkensä riskillä juutalaisia. Kapot, jotka aut-toivat pyörittämään keskitysleirejä, olivat puolalaisia. Sodan jälkeenkin Puolaan palaavia juutalaisia ajettiin pois ja jopa tapettiin.

Art Spiegelmainilta on usein kysytty, miksi hän kuvaa Mausin hen-kilöt eläiminä. Artin itsensä mukaan, siihen vaikutti Hitler ja hänen isänsä. Perusajatus oli, että natsien tarkoi-tus oli tuhota ja hävittää juutalaiset, ei murhata. Meidän oli helpompi samaistua siihen, että sama tehdään hiirille tai tuhoeläimille. Hän hyö-dynsi natsien propagandafilmejä, jotka kuvailivat juutalaiset rottina ja tuhoeläiminä. Tärkeintä on, että eläin-hahmot eivät esitä ihmisiä vaan ihmi-siä, jotka ovat eläinnaamion takana. Tämä auttoi hahmoja olemaan ano-nyymejä ja paradoksaalisella tavalla auttoi lukijaa samaistumaan hahmoi-hin ihmisinä. Samalla estäen näke-mästä kliseisiä rotupiirteitä kasvoissa.

Piirtäen yhden kansakunnan kaikki ihmi-set näyttämään samalta, Spiegelman toivoi, että näyttäisi sen mielettömyyden erotella ja luokitella ihmisiä. Spiegelman eräässä haas-tattelussa kertoi, että nämä eläinmetaforat ovat tarkoitus itsetuhoutua ja todennäköisesti ne tuhoutuvat. Tästä toimii hyvinä esimerk-keinä, kun eräs saksalaisjuutalainen on van-kina Auschwitzissa. Spiegelman ei osaa päättää onko tämä juutalainen hiiri vai saksalainen kissa. Huvittuneisuutta aiheuttaa, kun Vladek

ja Anja olivat kellarikomerossa piilossa ja Anja säikkyi rottia. Vladek rauhoitti häntä sanomalla, että ne ovat vain hiiriä, vaikka todellisuudessa ne olivat rottia. Vladekin ja Anjan juutalaisvainoja pakenemisessa oli jännä yksityiskohta, kun he yrittivät esittäy-tyä tavallisesta puolalaisesta, he käyttivät siannaamiota. Se meni läpi, kunnes jäivät kiinni. Gestapon mies otti sikanaamion irti, jonka voi tulkita metaforaksi sille, että he paljastuivat.

Eläinmetafora jopa kehittyy kaksiosaisen Mausen jälkimmäisessä osassa. Art Spiegel-man irrottaa itsensä molemmista tarinoista

ja itse Mausen tekemisestä päästäkseen itse-tutkisteluun ja taustoittamiseen. Hän esittää itsensä ihmisenä, mutta kasvonsa hän on peit-tänyt hiirinaamiolla ja muut ihmiset kansalai-suutensa mukaisilla eläinnaamioilla. Vladekin tarinassa juutalaiset hiiret pakotetaan suih-kuun ja heidän paperit ja vaatteet otetaan pois

ja karvoitus ajetaan. Näemme hei-dän ihmisen sukuelimet, mutta naama on edelleen kuin hiirellä.

Genre ja sen historia Maus on sarjakuvaromaani ja omanelämänkerrallinen tarina. Vastaavia tunnettuja teoksia ovat Persepolis, Hiroshiman poika, Palestiina ja Artin toinen teos In the shadow of two towers. Tämä genre tuli tunnetuksi ensimmäi-seksi underground-sarjakuvien piirissä, josta se on myöhemmin levinnyt laajemmin. Nykyisin se on suosituinta Kanadassa, Ame-rikassa ja Ranskassa.

Omaelämänkerrallisten ja dokumenttaaristen sarjakuvien juuret alkavat 1960- luvun alku-puolelta. Japanilainen Shinji Nagashima julkaisi The hars story of a manga artist, vapaasti suomennettuna Manga-taiteilijan

ankara tarina, joka kertoi sen ajan todellisuu-den manga teollisuuden takana ja teki Nagashi-masta edelläkävijän siinä teollisuudessa.

1970- luvulla on kuitenkin toinen, joka oli yleisesti tiedostettu pioneeri kyseisessä gen-ressä, ainakin englanninkielisessä sarjaku-vassa ja se oli amerikkalainen Justin Green. Green julkaisi vuonna 1972 44- sivuisen oma-elämänkerrallisen sarjakuvalehden nimeltä Binky Brown kohtaa pyhä neitsyt Marian. Se oli ensimmäinen pitkä omaelämänkerrallinen tarina, joka ilmestyi underground piireihin.

Gestapon mies otti

sikanaamion irti,

jonka voi tulkita

metaforaksi sille,

että he paljastuivat.

Puolalaiset, jotka

esitettiin sikoina,

olivat useimmiten

antisemitistejä ja

yhteistyössä natsien

kanssa.

8

Teos oli äärimmäisen henkilökohtainen ja se kuvaili Greenin lapsuuden kamp-pailua keskittymishäiriön kanssa.

Binky Brown kohtaa pyhä neitsyt Marialla oli pitkäikäinen vaikutus ja teki Greenistä yhden merkittävistä under-ground-sarjakuvien tekijöistä. Sarjaku-vateos innoitti monet muutkin Greenin sukupolven sarjakuvataiteilijat tutkiske-lemaan omaa henkilökohtaista historiaa ja myös innoitti tulevaisuuden taiteili-joita. Art Spiegelmanin mukaan, Binky Brown mahdollisti hänen sarjakuvaro-maaninsa Mausin tekemisen.

Tästä päästäänkin 1980-luvun hittiin Mausiin, jossa Art Spiegelman yhdisti elämänkerran ja omaelämänkerran. Pulizer voitto ja suuri kansainvälinen huomio yllätti jopa itse taiteilijan. Maus vaikutti suuresti antamalla jalansijaa sarjakuville valtavirran kirjallisuudessa ja herättäen potenttiaalia muillekkin sar-jakuvatarinoille, kuin tyypilliselle fanta-sia seikkailulle.

2000-luvulle mentäessä, tämä omaelämänkerrallinen ja dokumentti sarjakuva on päässyt alakulttuurista valtavirtaan ja omaksi tunnustettavaksi genreksi, joka haastaa jopa Amerikkaa hallitsevan supersankari genren. Oma-elämänkerralliset sarjakuvat kertovat aiheita laidasta laitaan, kuten sodasta, seksistä, huumeista, aina masturbointiin ja nenän kaivamiseen, yhdistellen fanta-siaa ja todellisuutta mitä mielikuvituk-sellisen tavoin.

Pitkä ja kivinen tie julkaisuunMausin pitkän version tekeminen ja jul-kaiseminen ei ollut mikään yksinkertai-nen prosessi. Kun Art aloitti haastattelut isänsä Vladekin kanssa vuonna 1972, niin ei hänellä ollut innostusta tehdä kuin kolmen sivun mittaisen tarinan, kunnes hän kuunnellutti nauhoitettua haastattelua muutamalle ystävälleen. Art hämmästyi miten ystävänsä reagoi nauhoituksen tarinaan liikuttuneesti ja kyynelehtien. Hän päätti muistaa tämän, koska se oli hänen lisäksi liikuttanut toi-sia. Tämä istutti siemenen mieleen, että hänellä oli käsissään jotain suurta, johon hänen on joskus palattava. Muuttaes-saan pitkin poikin Amerikkaa, Art yritti löytää keinon olla jatkuvassa yhteydessä isänsä Vladekin kanssa, joka osaltaan

tuki päätöstä tehdä hänen tarinastaan pidemmän.

Art panosti kovasti taustatutkimuk-seen, jotta hän pystyisi ymmärtämään isänsä tarinaa paremmin ja luomaan uskottavat ympäristöt Maussiin. Art kävi jopa vierailemassa Auschwitzissa. Art alkoi sitten julkaisemaan Mausin jatkosarjaa hänen ja vaimonsa Fran-coisen kustantamassa Raw- lehdessä (1980-1991). Maus julkaistiin vuo-sittain pieninä lehtisinä Raw- lehden välissä. Erään agentuurin edustaja kiinitti huomionsa Mausin lehtisiin ja ehdotti niiden tarjoamista Yhdys-valtojen kustantajille, jotta niistä teh-täisiin kirja. Useita kieltäytymisiä tuli pieniltä, että suurilta kustantamoilta, kunnes Pantheon books niminen kustantaja suostui julkaisemaan sen ja maksoi pienen ennakon. Artin piti vielä tehdä Mausin tarina loppuun.

Syy, miksi Maus julkaistiin kah-dessa osassa, oli itseasiassa kunnia kysymys. Oli vuosi 1985 ja joku näytti Artille Steven Spielbergin haastat-telun, jossa hän vihjasi tuottavansa kokoillan animaatiota venäläisjuu-talaisista hiiristä, jotka pakenevat antisemitismiä Amerikkaan. Kom-munistit kuvattaisiin kissoina. Tämä herätti Art Spiegelmanissa paniikkia ja päätteli, että ohjaaja oli nähnyt muutamia Maus lehtisiä Rawissa ja ottanut elokuvan idean sieltä. Art oli kauhuissaan etenkin siitä, että animaatio tulisi julki ennen Mausin valmistumista, koska joku voi nähdä tämän niin, että Maus on kierätetty ja kopioitu tulkinta Spielbergin tuo-tannosta. Asiaa ei auttanut, että Artin ystävän äiti oli ylistänyt Art ”Spiel-bergiä” lahjakkaaksi pojaksi, joka oli Mausin lisäksi tehnyt myös E.T:n.

Artin ystävä kehotti, että hän jul-kaisisi ensimmäisen osan Mausia välittömästi, mutta Pantheon ei ollut kiinnostunut sellaisesta, ennen kuin jotain odottamatonta tapahtuisi ja se odottamaton tapahtui. The New York timesin kirja-arvostelu oli yllättäen arvotellut pienet lehtiset Mausista ja luokitellut Mausin, ehkä sukupol-vemme merkittävimmäksi mestari-teokseksi. Pantheon booksiin alkoi tulvimaan kirjeitä siitä, että milloin kirja tulisi ulos. Pantheon lopulta

9

antoi periksi ja julkaisi ensimmäiset kuusi lukua Mausista kirjana vuonna 1986. Sille annettiin nimeksi Maus: Selviytyjän tarina ja vaikka oli Art Spiegelmanin mukaan vielä kes-keneräinen, niin se hänen onnekseen tuli juuri ennen Spielbergin tuottamaa animaatiota Fie-vel matkalla Amerikkaan (An American tail).

Ensimmäisen osan menestys yllätti sarjaku-vataiteilija Art Spiegelmanin. Hän aina ajatteli, että Mausia arvostettaisiin vasta parikym-mentä vuotta sen jälkeen, kun hän on kuollut. Maus antoi taloudellista turvallisuutta, tun-nustusta, avasi enemmän ovia, kuin mitä hän

ehtisi kulkea. Vuonna 1991 tuli ulos Mausin toinen kirja, nimeltään Maus: Ja täällä vai-keudet alkoivat. Samana vuonna tuli Pulizer palkinto. Maus liitettiin 80-luvun sarjakuvien isoon kolmeen merkittävään teokseen, joista kaksi oli Vartijat (Watchmen) ja Yön ritarin paluu (Dark knight returns). Nämä toi suuren yleisön tietoisuuteen termin (graphic novel) sarjakuvaromaanin. Se auttoi ihmisiä näke-mään mitä muuta sarjakuvat voivat olla. Eten-kin Maus osoitti englantia puhuville maille, että sarjakuva voi olla muutakin, kuin lap-sille tarkoitettuja tai supersankari-sarjakuvia. Vuonna 2011 julkaistiin MetaMaus, joka oli dokumentti Mausin tekemisestä ja taustoista.

Fievel matkalla Amerikkaan (An American

Tail. 1986) Ohjannut: Don Blunth, tuottanut:

Amblin entertainment, Sullivan Bluth studios

ja Universal pictures.

Spiegelman on torjunut lukuisia tarjouksia kääntää Maus elokuvaksi tai televisioon, aina ensimmäisestä kirjasta lähtien. Art ei halua, että siitä tehdään sellaista, mutta pahassa raha-pulassa, hän voisi ehkä myydä oikeudet siihen. Artin mukaan, seuraava suurin saavutus Mau-sin jälkeen on ehkä, että Mausista ei tule kos-kaan elokuvaa.

Sarjakuva vakavana taidemuotona Art Spiegelman lähti tekemään Mausia, koska halusi kertoa tarinan, joka piti kertoa. Vuo-sia Art on ollut vaihtoehtoisten sarjakuvien puolustaja ja sen vakavana taidemuotona ottamisen puolestapuhuja hänen ja vaimonsa Raw-lehden avulla, joka oli taiteellisesti kor-keatasoisen sarjakuvan edelläkävijä. Etenkin Amerikassa Raw-lehden avulla moni ei niin suuri, sarjakuvataiteilija sai nimensä ja työnsä julkisuuteen. Myös ympärin maailmaa tuli sar-jakuvia Rawin täytteeksi. Art toivoi, että tämä vaihtelevuus ja Raw-antalogian laadukas graa-finen suunnittelu voisi lähestyä uusia lukijoita pääsemällä ohi heidän ennakkoluulon sarjaku-via kohtaan ja pakottaa heidät näkemään sarja-kuvat uusin silmin. Kuka olisi osannut odottaa, että pienet Maus-lehtiset Rawin välissä olivat se muutosvoima, joka tekee oman merkkipaa-lunsa sarjakuvien historiaan.

Maus ylitti kaikki odotukset, jopa taiteilijan itsensä. Maus osoitti monille, että sarjakuva voi olla vakavana taidemuoto. Tästä merkittävänä osoituksena on, että akateemiset oppilaitok-set ovat ottaneet Mausin opetusmateriaaliksi. Sitä käytetään jatkuvasti kurssimateriaalina koulun monilla kursseilla, kuten historiassa, perhekriisin psykologiassa, kielitieteessä ja sosiaalialalla. Mausia on käytetty opetuksessa, enemmän kuin mitään muuta sarjakuvaa.

Kritiikkikin Mausia vastaan on yllättävän äänekästä. Jotkut holokausti selviytyjät vas-tustivat Mausin tekemistä. Kirjallisuuskrii-tikot taas osoittavat, että eläinmetafora vain tuplasti epäinhimillistää holokaustin uhreja ja vahvistaa käsitystä siitä, että natsien hirmu-teot tehtiin toista rotua kohtaan, vaikka kyse oli ihmisen väkivallasta toista ihmistä vastaan. Eläinhahmot, jopa joidenkin mukaan vahvis-tavat stereotyyppejä. Jopa Artin suhde isäänsä sai negatiivista palautetta siitä, kuinka huo-nossa valossa hän kuvasi isänsä ja esitti itsensä tekopyhästi.

Suurin loukkaus kuitenkin oli puolalaisten esittäminen sikoina, joka oli suuri loukkaus Puolalaisessa kulttuurissa. Puolalaiset jopa protestoivat suurella mielenilmauksella kustan-nustaloa kohtaan, joka aikoi julkaista Mausen

Art oli kauhuissaan

etenkin siitä, että

animaatio tulisi julki

ennen Mausin val-

mistumista, koska

joku voi nähdä tämän

niin, että Maus on

kierätetty ja kopioitu

tulkinta Spielbergin

tuotannosta.

10

vuonna 2001. Päätoimittajan toimiston edessä jopa poltettiin Mausin kopioita. Päätoimitta-jan ainoa vastaus siihen oli pitää sikanaamiota ja vilkuttaa toimiston ikkunoista protestoijille. Tästä huolimatta, vuoteen 2011 mennessä Maus oli käännetty melkein 30 kielelle.

Näemme tästä ja kaikesta, että Maus on vakava taidemuoto, joka käsittelee vakavaa aihetta. Se herättää voimakasta närästystä, surua ja oppimisen riemua. Kaikki julkisuus on kuitenkin positiivista julkisuutta, kuten melkein kaikessa. Ihmisten kaikki reagointi ja kaikenlai-nen julkisuus osaltaan herättää uteliaisuutta sar-jakuvaa kohtaan ja auttaa Mausen levikkiä. Siinä sivussa jopa muitakin vakavahenkisiä sarjakuvan merkkiteoksia.

Moraalin katkuinen yhteenveto Mausista Olin kuullut Mausesta ensimmäisen kerran lap-sena ja en tiennyt silloin kyllä holokaustista, enkä edes talvisodasta tai paljon muutakaan his-toriasta. En tiennyt mistä Maus kertoi ja en pitä-nyt sitä silloin mitenkään merkittävänä, kuten pidin Aku Ankkaa. Unohdin Mausin pian ja meni vielä todella monta vuotta, että törmäisin siihen uudestaan. Jos olisin koskaan nähnyt kirjastossa kyseisen sarjakuvaromaanin, niin olisin tietysti lukaissut. Myöhemmin nuorena miehenä, kun aloin kiinnostua yhä enemmän sarjakuvasta, satuin törmäämään televisiosta tulleeseen dokumenttiin. En muista mikä sen nimi oli ja yritin etsiä sen tähän artikkeliin, mutta en löytänyt. Se kertoi monesta samantyyppisistä omaelämänkerrallisista sarjakuvista, joista Maus nousi esiin.

Ajattelin, että olisi kyllä aika lukea tämä Maus ja tietenkin odotukset oli todella korkealla, mutta kirja ei vain tullut eteen. Viimein sain tätä jut-tua tehdessäni mahdollisuuden lukea tämän modernin klassikon alusta lop-puun. Ensimmäinen vaikutelma oli jär-kytys, siihen mitä natsit tekivät lapsille tai juutalaiset omille lapsilleen, jotta eivät joutuisi kaasukammioon. Samalla pidin nerokkaana, kuinka eläinmetaforaa käytet-tiin tuomaan lisää sisältöä Vladekin tarinaan. Eräänlaista mustaa huumoria pystyi havaitse-maan tahattomasti. Tästä hyvänä esimerkkinä oli, kun puolalaiset lapset melkein paljastivat naamioidun Vladekin väittämällä vanhemmil-leen keskellä päivää, että Vladek oli juutalainen ja Vladek yritti esittää tavallista puolalaista pitämällä sikanaamiota, sillä sarjakuvassa puolalaiset esitettiin sikoina. Sen sijaan,

että Vladek olisi sännännyt karkuun, hän lähestyi lapsia ja vanhempia ja onnistui vakuuttamaan, ettei hän ole juutalainen. Vladek lapsien lisäksi onnistui huijaamaan aikuisia. Tämä oli jostain syystä, minulle mieleenpainuvin kokemus.

Ajattelin, että tästä Mausista saisi elokuvan sijaan hyvän pelin (PC tai konsolipelin), jossa idea olisi selvitä. Sen pystyisi nykyään helposti tekemään mustavalkeana ja piirrosjälkiä mukail-len olemaan uskollinen Mausille. Pelattavan hahmona olisi Vladek ja hän suorittaisi erilaisia tehtäviä, joiden tavoite on pysyä poissa natsien kynsistä ja päästä pois Puolasta, niin kuin sar-jakuvaromaanissa. Pystyisit naamioitumaan kissaksi tai possuksi, käymään interaktiivisia kirjasta tuttuja keskusteluja muiden pelimaail-manhahmojen kanssa. Kuten elämässä ja pelissä, panokset kovenevat mitä pidemmälle mennään. Aushwitzissa Vladekin piti olla todella neuvo-kas, jotta hän välttäisi kaasukammiot ja uunit.

Tästä aiheesta löytyisi paljon materiaalia mitä pystyisi kääntämään pelilliseen

muotoon.Toisaalta tulee moraaliset esteet

eteen. Onko se moraalisesti oikein tehdä juutalaisten kärsimyksestä peli? Olisiko se sama kuin tekisi nyt pelin, jossa toimit palomiehenä pala-vien kaksoistornien alla ja tavoit-teena on pelastaa niin monta ihmistä kuin pystyt? Tuhansien ihmisten

oikea kuolema kummittelisi kuiten-kin mielessä. Heti sanoisin että ei, mutta tarkemmin ajateltuna olemme tehneet satoja pelejä toisen maailmansodan tapah-tumista, joissa teurastetaan toisaalta nat-seja ja toisaalta liittoutuneita, ja niissä kuoli enemmän ihmisiä kuin kaksoistorneissa ja holokaustissa yhteensä. Vaikea sanoa.

Pidin nerokkaana ja kiehtovana, vaikka meni hetki tajuta, että amerikkalaiset olivat

koiria, josta päättelin sen yleisen hiirtä jahtaa kissa ja koira taas jahtaa kissaa. Muut vieraile-vat kansalaisuudet olivat minun vaikea tajuta

11

ja miten Art on päätellyt, että tämä kyseinen laji kuuluisi edustaa tätä kansalaisuutta, kuten porot edustivat ruotsalaisia ja ranskalaiset oli-vat sammakoita. En ymmärtänyt miksi venä-läisiä ei näytetty ollenkaan, vaikka he olivat suurin syy leirien vapautumiselle itä-rinta-malla. Suurin syy varmaan oli, että Vladek ei törmännyt yhteenkään venäläiseen tai venä-läisjuutalaiseen. Juutalaisethan olisi esitetty hiirinä teoksessa.

Olisin voinut kuvitella, että kommunistit olisi kuvattu karhuina, kun suomalaiset kari-katyyristit kuvasivat Venäjän keisarikuntaa pilakuvissaan karhulla, Venäjän vallan aikaan ja jälkeenkin. Pääsemmekin tästä suurimpaan kysymykseen. Miten Art olisi kuvannut suoma-laiset? Sehän olisi ilmiselvästi leijona, jos Art ottaisi jääkiekon huomioon ja Suomen vaaku-nan, mutta toisaalta toimisiko se Mausin maa-ilmassa. Olisivatko karhut ja porot pystyneet sortamaan vuosisatojen ajan Suomen kansaa, jos olisimme leijonia. Emme hiiriäkään ole. Siinä on vasta jännä ajatus.

Ainoa miinus tulee siitä mitä Mausessa ei ole ja sehän on kissa Hitler. Me näemme kyllä hänet siinä ikonisen hakaristin päällä kan-nessa, mutta itse tarinassa emme näe häntä missään. Olisi ollut kiva nähdä kissa Hitler vierailemassa tarinassa, koska tietäisin missä kohdin metafora hajoaa ja se on Hitlerin lem-mikkikoirassa Blondissa. Kissa Eva Braun ja kissa Hitler ulkoiluttamassa Blondia, se vasta olisi huvittava näky. Valitettavasti Artin itsensä mukaan emme näe Maus 3:ta, sillä sota on ohi, tarina on ohi ja isä oli kuollut. Ei ollut mistä jatkaa. Mielestäni olisi kiva nähdä prequel, eli esiosa Mausista, joka olisi Hitlerin valtaannou-susta. Tuskin Art koskaan innostu sellaisesta, mutta olisi kiva nähdä sellainen.

Itse taustatutkimuskin paljasti Artin maa-ilmankatsomuksesta mielenkiintoisia asioita, kuten hänen kyvyttömyys tehdä fiktiivisiä tari-noita, koska häntä lainaten ”Se on kuin pelaisi tennistä ilman verkkoa” ja siten on liian mie-livaltaista hänen mieleensä. Hän pitää, että työnsä perustuu jollain asteella todellisuuteen. Pidin myös huvittavana yksityiskohtana hänen kilpajuoksuaan Fievel matkalla amerikkaan animaatiota vastaan; Saada sarjakuva ulos ennen kuin joutuisi verratuksi Steven Spiel-bergiin. Minä vielä pidin Fieveliä lapsuuteni parhaana animaatioelokuvana, sen lisäksi Maa aikojen alussa oli aika rautaa.

Suosittelisin kaikkia lukemaan Maussia, jos holokausti-kirjallisuus ja elokuvat ovat jääneet vähälle huomiolle. Kerta lukeminen Maussia paikkaa aika kivasti tätä kulttuuriaukkoa.

2

Hymyilevän anarkistin

naamion takana

Amanda Liimatainen

3

V for Vendetta eli V niin kuin verikosto -sarjakuvan on käsikirjoittanut Alan Moore

ja kuvittanut David Lloyd. Sitä julkaistiin marraskuusta 1982 toukokuuhun 1989

alun perin jatkokertomuksena englantilaisessa Warrior-lehdessä. Myöhemmin osat

on koottu yhteen 286-sivuiseksi sarjakuvaromaaniksi. Ensimmäiset osat julkaistiin

mustavalkoisina 1981–1985 Warriorissa. Warriorin julkaisu kuitenkin lopetettiin 1985,

mikä tietenkin vaikutti V:n julkaisuun. 1988 DC comics alkoi julkaista sarjaa värillisenä

ja sarja saatiin julkaistua loppuun. Sarjakuva on erittäin arvostettu ja siitä on myös

tehty Hollywood-elokuva, joka toi sarjakuvalle lisää näkyvyyttä. V:n käyttämästä

David Lloydin tyylittelemästä Guy Fawkes -maskista on tullut poliittisten aktivistien

suosima symboli.

V:n syntyminenAlan Moore on arvostetuimpia sarjakuvan käsikirjoittajia. Hän aloitti uransa 1970-luvulla, aluksi myös piirtäen sarjakuvia. 80-luvulle tultaessa hän päätti kuitenkin keskittyä käsikirjoittamiseen. Hänen tunnetuimpia töitään on V:n lisäksi suomek-sikin ilmestyneet Vartijat (Watchmen), Helvetistä (From Hell) ja Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga (The League of Extraordinary Gentlemen). Näistä kaikista on olemassa myös elokuvaversiot.

David Lloyd puolestaan on brittiläinen sarjakuva-artisti, joka aloitti työskentelyn 1970-luvulla. Hänen tunnetuimpia töi-tään on V:n lisäksi Marvelin Night Raven sar-jan kuvittaminen. Lloyd keksi idean käyttää Guy Fawkes -maskia päähenkilön identitee-tin naamioimisessa. Hänen ehdotuksensa oli myös, ettei sarjakuvassa käytetä ajatuskuplia tai äänitehosteita.

1980-luvulla Lloydilta tilattiin Warrior-lehteen 30-luvulle sijoittuva mysteerisarja. Hänellä oli siihen paljon visuaalisia ideoita, mutta halusi jonkun muun tekevän siihen juonen. Hän ja Moore olivat aiemmin työsken-nelleet Doctor Who:n parissa, ja hän ehdotti Moorea käsikirjoittajaksi. He yhdistelivät Mooren aiemmin suunnittelemaa sarjaku-vasankaria, vaihtoivat tapahtuma-ajan lähi-tulevaisuudeksi ja pian konsepti V:stä alkoi syntyä.

Kuin elokuvaa katsoisiAlun perin sarjakuvaa julkaistiin kustannus-syistä mustavalkoisena, siksi siinä on synkkiä kontrasteja. Piirrosjälki on melko realistista ja hyvin tarkkaa. Myöhemmin lisätyt pastel-livärit tekevät kuvista kevyempiä lukea. Teki-jät päättivät olla käyttämättä äänitehosteita ja ajatuskuplia. Vauhtia kuvaavia viivoja ja muita tehokeinoja ei ole käytetty, vaan ruudut on jätetty elokuvamaisemmiksi. Kuvakulmia on käytetty monipuolisesti, hahmojen naa-moja kuvataan hyvin läheltäkin. Tekstaus on selkeää.

4

Anarchy in the U.K.Ydinsodan jäljiltä suuri osa maailmaa on tuhoutunut. Fasistisessa Britanniassa naami-oitunut anarkisti nimeltä ”V” taistelee maan fasistista hallitusta vastaan tavoitteenaan kaa-taa hallitus ja saada ihmiset ottamaan vastuun omasta elämästään. Lisäksi taustalla kulkee kostamistarina, joka paljastaa V:n identitee-tin syntymisen ja maailman muovautumisen nykytilaansa. Tarinassa seurataan myös lukui-sien sivuhenkilöiden elämää, mikä luo juoneen lisää ulottuvuutta.

Tulevaisuuden Britannia on vahvasti kont-rolloitu yhteiskunta. Vallassa oleva Norsefire-puolueella on useita osastoja, jotka keskittyvät urkintaan ja partioimiseen. ”Nenä” on uusi Scotland Yard, joka etsii rikollisia. ”Silmät” puolestaan tarkkailevat kaikkialle asennettujen videokameroiden avulla, mitä valtakunnassa tapahtuu. ”Korvat” partioivat ympäri kaupun-kia salakuunnellen asukkaita.

Tarina sijoittuu Lontooseen ja paikalla on keskeinen vaikutus tarinaan. Esimerkiksi Big Ben, parlamenttitalo, BT Tower, Jordan tower ja Victorian metroasema saavat näkyvät osat tarinassa.

Miljöön vaikutus henkilöihin on raju, eten-kin naishahmoille. 16-vuotias tyttö yrittää myydä itseään, jotta rahat riittäisivät elämi-seen. Tärkeässä asemassa olleen miehen leski joutuu ryhtymään show-tytöksi elättääkseen itseään. Kaikki johtavissa asemissa työskente-levät ovat luonnollisesti miehiä, naiset vaikut-tavat korkeintaan kulisseissa yrittäen saada aviomiehensä parempiin asemiin. Naiset ovat kokonaan maskuliinisen yhteiskunnan armoilla. Kukaan ei tunnu välittävän muuta kuin omasta asemastaan ja hyvinvoinnistaan, kovien arvojen vallitessa lähimmäisen rakkaus on hyvin tuntematon käsite.

Tarinan tunnelma on hyvin synkkä, siinä on paljon väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta.

”Remember, remember, the fifth of November…”Tarina alkaa Marraskuun viidennestä päivästä vuonna 1997 ja päättyy vuotta myöhemmin. Lisäksi tarinaan sisältyy Evey Hammondin muistoja 1980- ja 1990-luvuilta, ote Delia Sur-ridgen päiväkirjasta 90-luvulta ja takaumia vuonna 1957 syntyneen Valerie Pagen elä-mästä vuoteen 1992 asti.

Tarina on vahvasti taustoitettu, takaumat kertovat miten Britanniasta tuli sellainen kuin se on, miksi päähenkilö V:stä tuli sellainen kuin hän on ja kenelle ja miksi hän hautoo kos-toa. Ajan kulu käy ilmi sekä ihmisten puheista että vasemman yläruudun laatikoista. Tari-nan seuraaminen vaatii keskittymistä, sillä tapahtumat eivät aina etene kronologisesti ja välillä takaumiin hypätään hyvinkin yllättä-västi. Myös jotkin kuukaudet jäävät kokonaan väliin, mikä saattaa saada huolimattoman lukijan tippumaan matkasta.

5

”Tee mitä haluat”Sarjakuvan keskeisimpiä tee-moja on väkivallan oikeutus. Onko oikein käyttää väkivaltaa taistellessa vapauden puolesta? Sarjakuvassa on muitakin poliittisia teemoja. Anarkiaa pohditaan paljon. V tekee Eveylle selväksi, että anarkian opetus ”tee mitä haluat” ei ole sama asia kuin kaaosmainen ”ota mitä haluat”.

Erilainen supersankari-tarinaSarjakuvien ajateltiin pitkään olevan lähinnä lapsille suun-tautuneita lyhyitä tarinoita, jotka keskittyivät supersanka-reihin. Kahdeksankymmen-täluvulla kuitenkin alkoi tulla uusia synkkiä, aikuisille suun-nattuja sarjakuvaromaaneja, kuten V niin kuin Verikosto. Vaikka V julkaistiinkin osissa, eikä yhtenä kokonaisuutena, sitä voidaan pitää sarjakuva-romaanina sen yhtenäisen juo-nen takia.

Vaikka V eroaa suuresti perinteisistä pahaa vastaan taistelevista supersanka-reista, on tämäkin tavallaan eräs heistä. Supersankari-genren lisäksi V kuuluu toi-sen maailmansodan jälkeen yleistyneeseen Post-apoca-lypse-tyylilajiin. Lisäksi sarja-kuvassa on dekkarin piirteitä Finchin ja muiden yrittäessä ottaa V kiinni.

”Tavallisilta näyttävien hahmojen joukossa teatraaliseen asuun ja maskiin pukeutuva V on erittäin vaikuttava, häntä katselee mielellään.”

6

Hyviksiä, pahiksia ja siltä väliltä: tarinan tärkeimmät henkilöt

V. Tarinan päähenkilö on aktivistinen anarkisti, jota kutsuu itseään V:ksi. Hänen henkilöllisyytensä ei käy tarinassa ilmi, sillä hän käyttää koko ajan Guy Fawkes* -maskia ja teatraalista asua. V:llä on laaja yleis-sivistys ja vahva ideologia, jonka toteuttamista sarjakuvassa seurataan.

Evey Hammond. Evey on 16-vuotias tyttö, jonka V pelastaa tarinan alussa vaarasta tulla raiskatuksi ja murhatuksi. Vaikka Evey ei hyväksykään V:n aiheuttamaa väkivaltaa, Eveysta tulee V:n uskottu ja lopulta tämän seuraaja.

Adam Susan. Norsefire-puolueen johtaja, joka välittää enemmän tietokoneestaan kuin kansasta. Hän kannattaa yksilön oikeuden rajoit-tamista ja uskoo rodulliseen puhtauteen, minkä vuoksi vääränlaisia ihmisiä ei hänen yhteiskunnassaan saa elää.

Eric Finch. Nenän päällikkö, jota ei ohjaa ahneus tai itsekkyys. Hän ei ole täysin vakuuttunut Norsefire-puolueen opeista ja teoista, mutta työskentelee kuitenkin rikospoliisina sen alaisuudessa. Sarjan kuluessa Finchille kehittyy pakkomielle V:n nappaamisesta.

*= Guy Fawkes oli jäsenenä katolisten ruu-tisalaliitossa, joka yritti surmata Englannin kuninkaan Jaakko I:n ja kaikki kansanedus-tajat parlamentin avajaisissa 1605. Salaliitto kuitenkin paljastettiin ajoissa ja ruutitynny-rit tuhottiin, eikä vahinkoa ehtinyt tapahtua. (-Wikipedia)

Valerie Page. Esiintyy tarinassa takaumien kautta. Hänen tarinansa vaikutti vah-vasti siihen, että V alkoi taistella Norsefire-puoluetta vastaan. Valerien kohtalo saa myös Eveyn ymmärtämään paremmin V:n kostamisvimmaa.

Tapahtumia kuvataan kaikkien sarjan kes-keisimpien henkilöiden kautta. Eniten näemme V:n ja Eveyn näkökulmia asioista, mutta myös Finchin ja rouva Almondin silmin katsellaan useita tapahtumia. Joitakin tapahtumia tarkas-tellaan yleisluontoisesti ilman varsinaista ker-tojaa, kun taas toisissa tapahtumissa astutaan jonkin yksittäisen henkilön sielunmaailmaan. Vaikka tapahtumat kerrotaan usein ikään kuin V:n näkökulmasta, tämän ajatuksia lukija ei kuitenkaan saa kertaakaan tietää.

7

V & minäSarjakuvaa lukiessani huomioni kiinnittyi ensimmäisenä värien käyttöön. Ne olivat juuri sellaiset kuin haluaisin itsekin käyttää sarjakuvia tehdessä. V:n ulkomuodon suunnittelu oli aiheuttanut tekijöilleen päänvaivaa, mutta lopputulos palkitsee sen. Tavallisilta näyttävien hahmo-jen joukossa teatraaliseen asuun ja maskiin pukeutuva V on erittäin vaikuttava, häntä katselee mielellään.

Muut mieshahmot ovatkin tarinan heikoimpia osia. Heistä monet näyttävät keskenään hyvin samanlaisilta ja kun heitä vielä on niin monta, minulle tuotti usein vaike-uksia erottaa heitä toisistaan. Vaikka olen lukenut sarja-kuvan pari kertaa, en vieläkään osaa aina yhdistää oikeaa nimeä ja ulkonäköä toisiinsa.

Itse tarina on hyvin vaikuttava ja pistää ajattelemaan, mistä pidän. Henkilöhahmot ovat hyvin kirjoitettuja ja kiinnostavia.

Mielestäni olisi hyvä, jos tämä sarjakuva olisi pakol-lisena luettavana yläkoulussa tai lukiossa. Se herättäisi varmasti keskustelua ja havainnollistaisi hyvin, millaista tuhoa fasismi voi aiheuttaa. Se, että kyseessä on sarja-kuva, ei alenna teoksen arvoa, vaikka monet äidinkielen opettajat tuntuvatkin ajattelevan näin. Päinvastoin, sarja-kuva on tärkeä kirjallisuuden laji ja sen lukemiseen pitäisi olla kouluissa kannustavampi ilmapiiri.

Hugo Weaving tekee uskottavan roolisuorituksen elokuvan päähenkilönä

Sarjakuva vs. elokuvaSarjakuvassa ja elokuvassa on samat peruselementit ja tapahtumat, mutta ne ovat keskenään silti hyvin erilai-sia. Tunnelma säilyy synkkänä ja V:tä näyttelevä Hugo Weaving on roolissaan vakuuttava. Eveyn hahmosta (näyttelijänä Natalie Portman) on rakennettu melko lailla erilainen kuin sarjakuvassa, tämä ei ole niin kiinnostunut V:n ideologiasta, kuin miehestä itsestään. Eveystä ei siis tule V:n seuraajaa, vaan tämä melkeinpä jarruttaa V:tä. Evey on elokuvassa myös vanhempi, tällä on työpaikka, eikä hän ole muista niin riippuvainen kuin kirjassa.

Myös johtaja Susania on muutettu paljon. Kirjassa hän on tunnekylmä, melko passiivinen johtaja, kun taas elo-kuvassa Englannin johtaja on aggressiivinen ja kontrolloi kaikkea. Jopa hahmon nimi on muutettu Sutleriksi. Uusi vähemmän pehmeä nimi on osuva, niin erilaisia hahmot keskenään ovat. Sutler on uusi Hitler, jolle ei ole juuri kehitelty luonnetta, hän vain huutaa käskyjä.

Elokuva ja sarjakuva loppuvat hieman eri tavalla, minkä vuoksi myös niiden sanoma muuttuu. Kun sarja-kuvan sanoma on, että kuka tahansa voi olla ”V”, niin elo-kuva viestittää, että meissä kaikissa on ”V”.

Elokuva toimii hyvin itsenäisenä teoksena ja avautuu hyvin sarjakuvaan perehtymättömälle katsojalle. Itsekin näin ensiksi elokuvan ja luin teoksen vasta parin vuoden päästä. Pidin elokuvasta vähemmän luettuani sarjakuvan, sillä en pitänyt joistakin elokuvaan tehdyistä muutoksista, kuten uudesta Eveystä ja pienestä romanssista, jonka koin turhaksi. Alan Moore tyrmäsi elokuvan kokonaan. David Lloyd puolestaan piti sitä hyvänä ja itse olen samaa mieltä, vaikkei se ihan sarjakuvan tasolle yltäisikään. Kui-tenkin suosittelisin myös sen katsomista.

2

3

Rakkautta rakkaudesta aikakauteen

Anni Pötrönen

4

jatkon teki studio Ajia-do Animation Works. Kummatkin ohjasi Tsuneo Kobayashi.

Emma ilmestyi nuorille miehille suunna-tussa lehdessä ja on genreltään draama. Emma on tarina siitä että rakkaus ei ole looginen päätös.

TarinaTarinan päähenkilö on Emma, entisen kotiopet-tajattaren Kelly Stownerin palvelija. Hänellä on monia kosiskelijoita. Emma ei osoita minkään-

laista kiinnostusta avioitumiseen ennen kuin tapaa William Jonesin, rikkaan perheen

pojan, tämän tullessa tapaamaan entistä kotiopettajatartaan. William kiinnostuu myös Emmasta ja alkaa kosiskella tätä. Williamin isä ei hyväksy poikansa ja pal-velijan välistä suhdetta ja tekee sen sel-väksi. Nuorten tunteet eivät silti viilene.

Mutta ero tulee kun Emma muuttaa pois Lontoosta työnantajansa kuoleman

jälkeen. Tarina seuraa suurimmaksi

osaksi Emmaa. Tämä on ensin Lontoossa, jossa hän on pal-

velijana ja elää todella eristyneenä ja sisään sul-

keutuneena suurkaupungissa. Hänen ainoat ihmissuhteensa siellä

ovat hänen työnantajansa ja muut ihmiset ketkä hän tapaa työtään tehdessään, sekä poik-keuksena William, joka saa Emman kanssaan kävelylle ja näyttelyyn.

Lontoosta Emma menee maaseudulle kar-tanoon töihin, jossa hänen suhteensa kollegoi-hin ja työnantajiin on tiiviimpi kuin suurin osa hänen suhteistaan Lontoossa. Sieltä hänet kid-napataan ja kuljetetaan Amerikkaan rannikolla olevaan kylään, jossa hänen täytyy elää sur-keissa oloissa yksin. Takautumassa näemme Emman kotikylän olleen samanlainen pahai-nen rannikkokylä.

YhteiskuntaEnsimmäisessä luvussa selitetään meidän olevan 1800-luvussa ja kuvaillaan sen ajan intoa vaalia perinteitä mullistuksien tapahtu-essa joka taholla. Mutta pelkästään kuvista-kin näkee ja voi päätellä mihin aikaan tarina sijoittuu, ruutujen kuvatessa hyvin sen ajan Lontoon arkea. On tärkeää että aikakausi esi-tellään alussa, sillä aikakauden järkkymättö-myys perinteistä ja luokkayhteiskunnasta saa koko tarinan ristiriidan aikaiseksi.

K aoru Morin (s.1978) julkaistuja sarjoja jotka hän on kuvittanut ja kirjoittanut on 3: Emma, Shirley ja Otoyomegatari (Morsiamen

kertomus). Hän on myös kuvittanut julkaistun sarjakuvan Sumire no Hana (Violetti kukka).

Morista ei ole julkaistu yhtään kuvaa kasvoista. Mutta hän on piirtänyt itsensä monesti, yleensä pelkistettynä ukkona mus-tilla epäsiisteillä hiuksilla sarjakuvakirjojen jälkikirjoituksiin.

EmmaEmman julkaisija on Enterbrain ja se ilmestyi Comic Beam-lehdessä 2002 tammikuusta 2006 toukokuuhun. Lehdessä ilmestyneistä luvuista on koottu 7 kirjaa. Sarjalle tuli 3 kirjaa jatkoa tarinoita, jotka sijoittuvat Emman maailmaan.

Sarjan alkuperäiskieli on japani ja sitä on käännetty, esimerkiksi suomeksi ja englanniksi. Sarjakuvasta on tehnyt animaatio adaptaation Studio Pierrot. Sen nimi on Emma: A Victorian Romance ja se oli 12 jaksoa. Sille 12-jaksoisen

5

William Jones on niitä harvoja hahmoja kenellä heidän oma asemansa ei vaikuta miten-kään siihen miten he näkevät Emman. Toinen tällainen hahmo on Kelly Stowner. Hän on tietoinen Emman alhaisesta asemasta orpona tyttönä, mutta ei anna sen vaikuttaa hänen mielipiteeseensä ihmisestä.

Muut palvelijat mielellään ovat Emman kanssa, vaikka tämä olisikin vaisu tai erilai-nen, koska he jakavat työpaikan. Kollegat ovat heille tärkeä elinpiiri. Rikkaat ja aateliset kat-sovat Emmaa pitkin nenänvarttaan tai eivät edes huomioi tätä. Näin tekee William Jonesin perhe. Emman tavatessaan Arthur, Williamin veli, oli hyvin kiusaantunut, koska hänen täytyi huomioida toinen ihminen.

TaideSarjakuva on mustavalkoinen. Siinä on käy-tetty rastereita runsaasti sekä hahmoissa että taustoissa. Taustat ovat tarkasti hahmotetut ja yksityiskohtaiset. Rastereilla tulee hyvin sel-västi ero elintiloissa alemman ja ylemmän luo-kan välillä, tietyillä rastereilla pinnat tuntuvat likaisemmilta, vähemmän kiiltäviltä. Hahmo-jen vaatteissa näkyy samalla tavalla rasterien ja yksityiskohtien kautta hahmojen asema.

Taustoissa ja hahmoissa tavoitellaan paljon realistisuutta. Hahmojen anatomia on kohdal-laan ja rypytykset toimivia.

Poikkeus kaikessa ovat hahmojen kasvot, jotka ovat hurjasti stylisoidut ja pelkistetyt. Nenät ovat kapeat ja pienet, kasvot pyöreät ja rypyt ovat vähissä. Yksityiskohtaisimmat ja isoimmat kasvoissa ovat silmät. Silmistä on paljon lähikuvia sarjassa ja niillä kerrotaan paljon tunteita.

Oma arvioniItse rakastan sarjakuvaa suuresti. Erityisesti hah-mot ovat rakkauteni, niin monesta sivuhahmosta saisi varmaan kerrottua omat tarinansa ja niihin viitataan juuri tarpeeksi

Oma arvioni

Oma arvioni

Itse rakastan sarjakuvaa suuresti. Erityisesti hahmot ovat rakkauteni, niin monesta sivuhahmosta saisi varmaan kerrottua omat tarinansa ja niihin viitataan juuri tarpeeksi sarjassa. Ainoa asia, josta en pitänyt sarjassa, oli varjostuk-set hahmojen kasvoilla. Ne vaihtoivat paikkaa ilman mitään johdonmukaisuutta eivätkä aina lisänneet mitään tunnel-maan tai selkeyteen. Mutta ei sekään manerismi pilaa nautin-toani sarjan taiteen suhteen.

Emma ja Will tapaavat uudestaan Emman Lon-toosta lähtemisen jälkeen.

2

Mari Luoma SaKu 2012

TEKIJÄT Tomo TakabayashiTemari Matsumoto

JULKAISUN ALOITUSvuonna 2005

KUSTANTAJA JAPANISSA Kadokawa Shoten

KUSTANTAJA ENGLANNIKSITokyoPop (7 kirjaa, hyllytetty)

POKKAREITA ILMESTYNYT14

Kyo Kara Maoh! on kevyt fantasi-aseikkailu, jonka päähenkilö Yuuri

Shibuya on tavanmukaisesti aluksi aivan tavallinen nuorimies, joka joutuu jo tari-nan alkumetreillä yllättäviin tilanteisiin.

Tarinan alussa Yuuri pysähtyy puo-lustamaan luokkatoveriaan kiusaajia vastaan. Sattumien kautta hän lipsahtaa kiusaajien käsistä fantasiamaailmaan, jossa Yuuri on odotettu demoniku-ningas. Hän saa heti tuekseen ystäviä, mutta myös vastaansa vihollisia. Ja niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi, rikkoo tuore kuningas heti alkuunsa maansa lakeja ja kihlaa itsensä vahingossa paikalliseen kaunispoikaan. Ja kaikki tämä on vasta alkua Yuurin nyt niin monivaihteisessa elämässä..!

3

Magian maailma

Kyo Kara Maoh!:in tapahtumat keskittyvät pääasiassa keskiaikaiseen demonien ja ihmis-ten asuttamaan fantasiamaailmaan, jonka kuninkaaksi Yuuri tarinan alussa päätyy. Maa-ilmasta löytyy erikoisempien elementtien lisäksi myös kaikki perinteinen fantasiavaikute; korkeat tornit, pienet kylät, lohikäärmeet ja tai-kamiekat. Ongelmat siellä ovat samankaltaisia kuin meidänkin tuntemassamme maailmassa; on köyhyyttä ja sotaa. Ihmiset ja demonit tais-televat keskenään, ja Yuuri joka kotonaan Japanissa edustaa ihmisrotua, fantasiamaail-massa taas demonikuningasta on pahan ristirii-dan edessä valitessaan puoltaan. Siksi hän päättää tuoda rauhan maahansa ja lakkauttaa sodat osapuolten välillä. Helppoa se ei kuiten-kaan tule olemaan, sillä vuoroin ihmiset että demonit osoittautuvat Yuurin ystäviksi tai vihollisiksi, ja nuoren miehen aika kuluu vakuutellessa kansalaisilleen kelpoisuuttaan uutena kuninkaana.

Käsikirjoittaja Tomo Takabayashi on luo-nut mielenkiintoisen rinnakkaistodellisuu-den hahmoilleen. Nykypäivän Japanista matkataan vesipyörteitten kautta mutkatto-masti saksalaisvaikutteiseen fantasiaelämään. Saksalaistunnelmaa pitävät yllä eurooppalaista arkkitehtuuria esittelevät linnat, länsimaalaiset taruolennot ja fantasiahahmojen saksalaiset etu- ja sukunimet.

Lentelevät Kohi-luurangot ovat taivaalla yhtä tuttu näky kuin lokkiparvi

Vaikka sarjakuvan yksi pääideoista onkin näyttää miten samanlaisia Yuurin johtama fantasiamaailma ja meidän maailmamme ovat, mahdollistaa fantasiamaailman käyttö aina muutaman mielikuvituksellisen tavan tai lain lisäämisen. Tätä mahdollisuutta Takabayashi on hyödyntänyt lähinnä huumorin lähteenä. Hyviä esimerkkejä ovat alun tapahtumat, joissa Yuuri suutuspäissään läimäyttää suurisuista henkivartijaansa Wolframia poskelle, mutta tämä ele on hänen tietämättään kihlauksen merkki. Tämän jälkeen hän nostaa suivaantu-neen Wolframin lattialle heittämät aterimet, joka tarkoittaa kaksintaisteluun osallistumista. Nämä tapaukset sekä hauskuuttavat, että lii-kuttavat juonta eteenpäin.

Nykypäivän Japanista

matkataan vesipyörteitten kautta mut-

kattomasti saksalaisvaikutteiseen

fantasiaelämään

4

Huumoriksi luokiteltu Kyo Kara Maoh! ei kuitenkaan aiheuta pelkkiä nau-runpuuskia, sillä sarjakuvan onnis-tuu käsitellä myös vakavaa aihetta. Melko alussa Yuurille selviää ihmisten ja demonien välinen eripura, jonka hän vielä jotenkin ymmärtää; toki kaksi eri rotua kamppailee paremmuudestaan. Tämän jälkeen hän eksyy keskelle ihmisten keski-näisiä sotia, eikä voi käsittää miksi ihmi-set vielä kaikenkukkuraksi taistelevat keskenään. Lukijaa hämmentää sama asia, kunnes muistamme miten meidänkin maa-pallollamme ihmiset nimenomaan taistele-vat juuri oman rotunsa edustajia vastaan. Sarjakuva luo onnistuneesti tämän oivalluk-sen jälkeen lukijalle hieman filosofisen olon. On kuin fantasiamaailma peilaisi meidän todellisuuttamme, ja voimme tarkastella ongelmiamme jonkun toisen silmin.

Muistoja ja maailmanrauhaa

Sarjakuva seuraa pääasiassa tiukasti Yuurin arkea demonikuninkaana, mutta huomattavan usein lukija pääsee tarkastelemaan hahmojen takaumien kautta aikaa ennen Yuurin syntymää. Muutaman keskeisen hahmon menneisyys valottuu näiden muistelmien kautta, ja samalla selviää syy siihen miksi aluksi niin normaalilta vaikuttava päähen-kilömme syntyikin demonien hallitsijana. Takaumista myös huo-maamme, miten sarjan keskushahmot ovat vuosien varrella kasvaneet ja ymmärrämme heidän motiivejaan paremmin. Paras esimerkki tästä on Yuurin uskollisin henkivartija ja ystävä Conrad, jonka elämäntarina selkenee parhaiten juuri satunnaisten flashbackien kautta.

Sarjakuvassa takaumat on sijoitettu aina sopiviin juonenkohtiin, sillä ne eivät hidasta muuten melko nopeaa tarinankulkua ja lukurytmiä. Koska Kyo Kara Maoh! luo alkuasetelmansa nopeasti, pääsemme pian itse asiaan, eli Yuurin yritykseen luoda rauha fantasiatodellisuuteen. Rasismin ja syrjinnän vastustaminen tuntuu nousevan koko sarjaku-van pääteemaksi, sillä nämä epäoikeudenmukaisuudet lietsovat eniten epäsopua magian maailmassa.

5

Mutta miten yksi ihminen voi lakkauttaa tuhan-sia vuosia jatkuneen vihanpidon? Yuuri itsekin tiedostaa tehtävänsä vaikeaksi, muttei mahdot-tomaksi. Hän yrittää aina viimeiseen asti eikä suostu hylkäämään ystäviään, eikä halua jättää edes vihamiehiään pulaan. Ja vaikka Yuurin onkin alussa vaikea saada skeptisiä alamaisiaan mukaansa rauhanrakentamiseen, oppii kirjava hahmokaarti lopulta luottamaan tuoreeseen kuninkaaseensa, jonka naiivius ja optimisti-suus antavat uskoa sodan runtelemassa maa-ilmassa. Kyo Kara Maoh!:in pyrkimyksen voisi kai tiivistää lyhyesti mottoon:”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!”.

Maailma uusin silmin

Kyo Kara Maoh! on ensimmäisestä luvustaan lähtien vauhdikasta luettavaa, joten on ollut järkevä ratkaisu tarkastella uusia tilanteita vain yhden hahmon näkökulmasta. Sarjan alussa lukija on aivan yhtä pihalla kuin Yuuri, ja oppii fantasiamaailman tavoille yhdessä hänen kans-saan. Välillä lukijan annetaan myös itse oivaltaa tilanteita, sillä toisinaan Yuuri kai ihan tarkoi-tuksen mukaisesti käyttäytyy hieman yksinker-taisemmin kuin normaalisti. Yuurin naiivius on kuitenkin hyvästä, sillä lukija oppii tuntemaan hänet lähes kauttaaltaan ensimmäisten sivujen aikana, eikä tarvitse pohtia millaisia salaisuuk-sia hahmo mukanaan kantaa. Toisin on taas muiden hahmojen laita, joihin lukija saa rau-hassa Yuurin kanssa tutusta.

Myös muiden hahmojen suhtautuminen Yuuriin on samaistuttavaa, sillä mielipiteet Yuurista vaihtelevat räväkästi sarjan eri hen-kilöiden välillä ja muuttavat vähintään yhtä rajusti sarjan kuluessa. Näin on varmasti myös lukijallakin, yksinkertainen, pasifistinen mutta temperamenttinen päähenkilö jakaa mielipi-teitä. Puolidemoni ja puoli-ihminen Conrad on alusta lähtien Yuurin tukena ja lukijakin luot-taa häneen täysin. Conradin vanhempi veli, myös Yuurin henkivartija, Gwendal taas epäröi nuoren kuninkaan taitoja ja veljeksistä nuorin Wolfram taas vihaa ihmisrodun edustajia yli kaiken, mukaan lukien siis ihmisten keskellä kasvanutta Yuuria. Neuvonantaja Günter puo-lestaan ylijumaloi uutta hallitsijaa, kun fan-tasiatodellisuuden ihmiset leimaavat uuden demonikuninkaan pahamaiseksi murhaajaksi.

Yuuri Shibuya on tarinamme päähenkilö ja Demonien odotettu kuningas

”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!”

6

Velipuolet Conrad Weller, Gwendal von Voltaire ja Wolfram von Bielefeld ovat Yuurin henkivartioita ja ystäviä

Kirjan sivut kuitenkin vierivät eteenpäin, ja lopulta huomaamme miten rauhallisesta Conradista paljastuu uusia puolia, miten Gwendal hyväk-syy lopulta lapsellisen kuninkaansa määräykset, kuinka Wolfram oppii hyväksymään Yuurin ja ihmisrodun ja miten ihmistenkin käsitykset alka-vat pala palalta muuttua demoneista. Ja myös toki Yuuri kasvaa tarinan aikana, muttei missään vai-heessa menetä uskoaan parempaan maailmaan. Tämä muutos on kaikissa hahmoissa loppupäät-teeksi selkeää, mutta hahmokehitys on onnistuttu liu’uttamaan tarinoiden sisälle huomaamattomalla tavalla.

Günter von Christ on Yuurin neuvonantaja ja sarjan hurmuriSarjaan mahtuu liuta muitakin hahmoja

Kaunista katsottavaa

Kyo Kara Maoh! on piirustustyylillisesti luo-kiteltavissa japanilaiseksi mangaksi. Temari Matsumoton kynänjälki on persoonallinen ja tunnistettavissa enemmän mangaa lukeneiden henkilöiden silmille, mutta aasialaiseen sarja-kuvaan tottumaton lukija tuskin osaa kertoa hänen kuvituksiaan erilleen massasta. Kyo Kara Maoh! nimittäin sisältää kaikki mangan stereotyppiset elementit; kuvankauniita ja isosilmäisiä hahmoja, suloiset pikkueläimet

7

Kirjan sivut kuitenkin vierivät eteenpäin, ja lopulta huomaamme miten rauhallisesta Conradista paljastuu uusia puolia, miten Gwendal hyväk-syy lopulta lapsellisen kuninkaansa määräykset, kuinka Wolfram oppii hyväksymään Yuurin ja ihmisrodun ja miten ihmistenkin käsitykset alka-vat pala palalta muuttua demoneista. Ja myös toki Yuuri kasvaa tarinan aikana, muttei missään vai-heessa menetä uskoaan parempaan maailmaan. Tämä muutos on kaikissa hahmoissa loppupäät-teeksi selkeää, mutta hahmokehitys on onnistuttu liu’uttamaan tarinoiden sisälle huomaamattomalla tavalla.

Günter von Christ on Yuurin neuvonantaja ja sarjan hurmuriSarjaan mahtuu liuta muitakin hahmoja

ja harmaalla rasteroidut sarjakuvasivut. Taustoihin on kulutettu aikaa ja yksityiskohtia on paljon. Myös käsinväritetyt kansikuvat ovat upeaa katseltavaa.

Tarinan takaa ja sen jälkeen

Sarjan kuvittaja Temari Matsumoto tunnetaan mangaharrastajien pii-reissä eritoten kaunispojistaan ja poikarakkaussarjoista. Sen sijaan käsikirjoittaja Takabayashi Tomo on tuntematon suurimmalle osalle luki-joista, sillä hänen ainoa työnsä näkyy olevan Kyo Kara Maoh! manga ja sitä edeltäneiden novellikirjojen käsikirjoitus. Nämä novellikirjat kerto-vat suurin piirtein saman tarinan kuin mangakin, ja Matsumoto on myös vastannut niiden kuvittamisesta. Novellien suosiota ei voi kuitenkaan verrata mangaan, tai siitä poikineeseen animeen jota Studio Deen teki kaiken kaikkiaan 117 jaksoa vuosina 2004 – 2009. Tässä välissä samai-nen studio teki myös novellien pohjalta 5 ekstra jaksoa, joissa on mukana

muutama vain novelleista tuttu hahmo. Myös näiden viiden jakson juoni on hieman irrallaan alkuperäisen animen juonikaaresta.

Tavallisimpien oheistuotteiden lisäksi Kyo Kara Maoh! sai myös muutamia PlayStation 2 pelisovituksia, joita ei kuitenkaan voi vielä eng-lanniksi pelata.

Kyo Kara Maoh! tunnetaan kai edelleen parhai-ten Japanissa, sillä länsimaalaisilla on ollut tähän mennessä heikot mahdollisuudet sarjaan tutus-tua. Amerikkalainen kustannusyhtiö Tokyopop joutui lopettamaan sarjan kääntämisen seitse-mänteen pokkariin yhtiön ajautuessa konkurssiin ja tähän mennessä ei mikään muu kustannusyh-tiö ole alkanut sarjaa kääntämään.Sarjan pituu-teen nähden sen fanikanta ei ole suuren suuri, mutta sitäkin äänekkäämpi ja uskollinen.

8

Jotain erilaista ja viehättävää

Tekstini positiivisesta sävystä on kai jo pääteltävissä että itse pidän Kyo Kara Maoh!:sta melko paljonkin. Se ei ole vielä ilmestynyt kotimaassaan Japanissa viimeiseen lukuun asti, mutta uskon sarjan lopun kuitenkin olevan itseäni miellyttävä.

Tämä sarjakuva oli minulle jotain erilaista ja viehättävää. Yuurin posi-tiivisuus vaikeissakin tilanteissa on minusta ihailtavaa ja moni kyynikko voisi oppia sarjasta paljon. On tosin valitettavaa, että Kyo Kara Maoh! jää monelta kokeneemmaltakin sarjakuvanlukijalta kaupanhyllylle sen hämäävän ulkoasun takia; päällepäin se näyttää perinteiseltä tyttöjen rakkausdraama mangalta, ja jos selaa vain ensimmäisen kappaleen läpi pitää teosta taatusti sekavana ja epäuskottavana. Sarjakuvan sanoma on kuitenkin tärkeä ja hahmojen eri arvot haastavat lukijan miettimään omaa käsitystään maailmanparantamisesta.

Pojillekin sarjakuva olisi taatusti mielenkiintoista luettavaa, vaikka hahmokaartin kauniit miehet ja päähenkilön kihlautuminen toiselle nuo-rukaiselle ovat selviä viitteitä siitä, että lukijoiksi kosiskellaan

tyttöjä. Myös sarjakuvan fanipalvelu perustuu lähes kokonaan tyttöjen silmää miellyttäväksi. Sarjakuva myös hukkaa välillä tärkeän sano-mansa melko typerien vitsien ja vessahuumorin varjoon. Huumori siinä on onnistuneinta juuri silloin, kun saamme nauraa arkisille sattumille.

Ehkä jos Takabayashi olisi antanut käsikirjoituksessaan enemmän tilaa vahvoille naispääosille, ja jos Matsumoto olisi tehnyt muutamasta hahmosta karkeamman näköisiä, olisi sarjakuvan suosio ja lukijakunta paljon laajempi.

Näkymättömät kädet -kansi on Tietäväisen i tse kuvi t tama.

Näkymättömät

kädet – ei vain ruutuja

ja puhekuplia

Ville Tietäväinen on suomalainen sarjakuvataitei l i ja, kuvittaja ja graafinen suunnittel i ja, koulutukseltaan hän on arkkitehti , mikä näyttäisikin näkyvän hänen sarjakuvissaan esi intyvistä realist isista rakennuksista.

Ville-Matti Tenovirta

H ä n e n a i e m p i a l b u m i n s a L i n n u t j a m e r e t , e n n e n N ä k y m ä t t ö m ä t k ä d e t –

t e o s t a , i l m e s t y i v u o n n a 2 0 0 3 . N ä k y m ä t t ö m ä t k ä d e t s e n s i j a a n i lmestyi vasta vuonna 2011. Teos sai er i t täin posit i iv isen vastaanoton ja teki jä l le s i i tä myönnett i in Suomen Kult tuur irahaston palk into ja Sar-j a k u v a - F i n l a n d i a . Y l e i s e s t i o t t a e n t e o s t a k u v a i l l a a n m u u n m u a s s a kauniiksi ja ajatuksia herätteleväksi kokonaisuudeksi . Myös u lkomai l ta o n t u l l u t p o s i t i i v i s t a p a l a u t e t t a . Albumin teko e i o l lut Tietäväise l le v a i n r u u t u j a j a p u h e k u p l i a . K o k o projekt i in , e l i a iheen tutk imiseen, k ä s i k i r j o i t u k s e e n j a p i i r t ä m i -seen menikin yhteensä v i is i vuotta . Tietäväinen toteutti hankkeen Suomen Kulttuu-r i rahaston myöntämäl lä apurahal la . A lbumin ol lessa vihdoin valmis sen julkaisi WSOY.

Uskottavaa kerrontaaN ä k y m ä t t ö m ä t k ä d e t k u v a a E u r o o p a s t a u u t t a e l ä m ä ä h a k e v i e n m a r o k k o l a i s t e n e lämää, pääas iassa tar inan päähenki lön Ras -hid in näkökulmasta . Hetke l l i s ten kohtausten l i säks i nähdään väl i l lä Rashidin omia unia ja ajatusmaailmaa, jotka aiheuttavat lukijal le r is-t ir i i taisia ajatuksia. Kerronnassa ovat vahvasti läsnä vankka usko ja äär iköyhyys , mutta s i l t i epätoivon keskel lä es i l le nousee to ivo parem-masta elämästä ja tulevaisuudesta. Karun arjen todel l i suuden keskel lä löydetään myös valon-pi lkahduks ia . Tar ina T ie tävä isen kerronnal la o n u s k o t t a v a a , j a s e k o s k e t t a a j a p u h u t t e l e e lukijaa. ”Toivon että lukija voi päähenkilöiden kuvauksen kautta ymmärtää, mil tä heistä tun-tuu, miten he päätyvät ratkaisuihinsa ja miksi he antautuvat suuriin vaaroihin.” , sanoo Tietä-väinen Suomen kuvalehden artikkelissa.

Rashid Euroopan armoi l la.

”Ei kuk aan huvikseen lähde” Tarinassa keskeiset tapahtumapaikat ovat Ras-hidin kot ikaupunki Marokko ja Espanja hänen p ä ä s t y ä ä n s i n n e . M a r o k k o k u v a t a a n k ö y h ä n ä e p ä t o i v o n k e s k u k s e n a , i k ä ä n k u i n v a n k i l a n a , josta on päästävä pois. Rashid ei olekaan pako-ratkaisussaan ainoa, vaan monet muutkin ovat kuulleet mahdoll isuudesta parempaan elämään Välimeren toisel la puolel la ja ottavat uhkaroh-keasti t i laisuuden lähtöön vastaan. Hyveell inen Rashid e i kui tenkaan halua parempaa e lämää va in i t se l leen , vaan ha luaa matka l laan tuoda s i t ä m y ö s p e r h e e l l e e n , v a i m o l l e e n A m i n a l l e , ty t täre l leen Amal i l l e ja i sä l leen. ”Ei s i l lä o le merkitystä, minkä takia lähtee kotoaan - aina ei tarvitse olla sotaa, heinäsirkkoja tai nälänhätää. Ei kukaan huvikseen lähde. Kyse on aina omasta ja läheisten elämästä.” , pohti i Tietäväinen Suo-men kuvalehden artikkelissa.

Kurjuudesta kurjuuteenEspanjassa ol lessaan Rashid tapaa useita uusia ihmis iä , n i in kr is t i t ty jä kuin radikaale ja i s la-m i s t e j a k i n u s e i d e n v u o s i e n k u l u e s s a . H ä n e n h y v ä k s i o n n e k s e e n h ä n t ä a u t e t a a n m a t k a n aikana. Siirtolaisen elämä Euroopassa koettelee hänen uskoa, terveyt tä ja moraal ia , muuttaen häntä kokemuksien kolhuil la. Verrattuna Maro-kon s lummimais i in a lueis i in Espanjan köyhät alueet ja vihannes- ja hedelmätarhat ovat vähin-t ä ä n k i n y h t ä k a r u j a , e i k ä u u d e n p a r e m m a n elämän etsiminen vieraasta kulttuurista olekaan lainkaan helppoa. Väli l lä Rashid tuntuukin vain p ä ä t y n e e n k u r j u u d e s t a k u r j u u t e e n . K ä ä n t e e t pitävätkin lukijan tiukasti kiinni juonenkulussa Rashidin kuitenkin jatkaessa päättäväisesti pää-määränsä tavoittelua.

Persoonal l inen t y yl iVisuaalisesti näyttävässä albumissa ajankohtai-nen teema ja suomalais i l lekin tuntemattomat olosuhteet näkyvät hämmästyttävän realistisella tavalla – olihan Tietäväinen itsekin paikan päällä tekemässä tutkimusta tosiasioista, mikä lisääkin teoksen vakuuttavuutta merkittävästi. Siirtolai-suuden aiheeseen kitkeytyvät myös monet muut s i ihen usein l i i tettävät teemat, kuten uskonto, rasismi, politiikka, raha, ahneus ja solidaarisuus jne. Tietäväisen persoonallinen piirustustyyli ja värinkäyttö on tarkkaa, mutta ei l i ian hil l ittyä, ja se välittää lukijal le erinomaisesti käsityksen ti lasta ja tunnelmasta jokaisessa kohtauksessa. Näkymättömät kädet e i o le tyypi l l inen per in-t e i n e n s a r j a k u v a , v a a n s u u r i k o v a k a n t i n e n kantaaottava taiteellinen kokonaisuus.

Ville Tietäväinen

Kuva: Pertti Nisonen

1

Parasyte- Muodonmuuttaja ihmisyöjä loisia!

2

Parasyte on lähimenneisyyden Tokioon sijoittuva manga, jossa yhdistyy kauhu, sci-fi ja huumori. Se kertoo ihmissyöjä-loisista, jotka eräänä päivänä satavat taivaalta, mukanaan vain vaisto-mainen halu vahingoittaa ihmisiä. Ne kaivautuvat huono-onnis-

ten uhriensa aivoihin, syövät ne ja ottavat näin ihmiskehot valtaansa. Ne ovat älykkäitä ja hyvin sopeutumiskykyisiä ja lisäksi ne osaavat muovata muotoaan. Vallattuaan itselleen ihmiskehot ne rupeavat sitten metsästä-mään ja syömään ihmisiä. Kiinnijäämistä ne voivat välttää muuttamalla kasvonpiirteitään, tai tappamalla kaikki silminnäkijät vääntämällä kehoistaan teräviä aseita.

Loistartunta ei ole kivaaHuonosti meinasi käydä myös päähenkilöl-lemme, lukioikäiselle Shinichi Izumille. Para-siitti epäonnistui valtaamaan hänen aivonsa, mutta onnistui viemäänkin Shinichin oikean käden. Alun hämmennyksen jälkeen he pää-tyvät elämään symbioosissa. Tiedonjanoinen ja utelias loinen nimeää itsensä Migiksi, sillä japaniksi se tarkoittaa oikeaa. Outo yhteiselo ei kuitenkaan suju pitkään rauhallisesti, sillä pian muut parasiitit alkavat aiheuttamaan kak-sikolle ongelmia. Loisilla on lähes telepaatti-nen kyky havaita toistensa läsnäolo, eivätkä ne yhtään pidä Shinichin ja Migin symbioottisesta elämäntavasta. Kaksikon on siis taisteltava aggressiivisia parasiittejä vastaan, sekä salat-tava luontonsa ihmisiltä, jotta eivät joutuisi laboratorioon koe-eläimiksi.

Shinichi joutuu nyt elämään kaksois-elämää. Toisaalla on hänen ihmiselämänsä, koulunkäynti, ihmissuhteet ja lounasrahoja ryöstelevät naapurikoulun jengiläiset. Toi-saalla taas taistelu sekä parasiittejä että omia pelkojaan vastaan. Kaikki parasiitit, jopa Migi, ovat täysin tunteettomia ja vailla min-käänlaista kykyä empatiaan. Shinichi pelkää itsekin muuttuvan sellaiseksi Migin vaiku-tuksesta. Kun ennen niin huoleton ja hömelö päähenkilömme muuttuu tarinan kuluessa kylmemmäksi ja pohdiskelevammaksi, alkavat hänen läheisensäkin huomata jonkin olevan vialla. Asian mainitseminen on kuitenkin suuri järkytys Shinichille, ja tämä yleensä väistelee-kin siihen viittaavaa keskustelua.

Tokion lukuisat ruokapaikatTapahtumat keskittyvät Tokioon, joka onkin loisille sopiva ympäristö. Siellä on paljon ihmi-siä syötäväksi ja piilopaikkoja, joissa voi syödä rauhassa. Eikä kukaan ihmettele uusia kasvoja naapurustossa siinä tapauksessa, jos loinen haluaakin muuttaa ulkonäköään. Pian kuiten-kin useiden kymmenien raadeltujen ruumiiden jäännökset herättävät median huomion, alkaa syntyä huhuja sarjamurhaajista ja jättisuisista hirviöistä. Kellään muulla kuin Shinichillä ei

Hitoshi Iwaaki (syntynyt 1960) piirsi Parasyten (寄生獣 Kiseijū) vuosina 1990–95.

Alun perin se ilmestyi viikoittain ilmestyvässä seinen -lajityyppiin keskittyvässä

Weekly Morning -lehdessä, mutta siirtyi pian kuukausittain ilmestyvään

Afternoon -lehteen. Myöhemmin se julkaistiin myös kymmenenä tankōbon

-kirjana. Englanninkielisiä versioita on julkaissut Tokyopop ja Del Rey Manga.

3

tunnu olevan hajuakaan, mitä on tekeillä. Hän ottaakin asi-akseen suojella ihmisiä para-siiteiltä. Migi on kuitenkin tätä vastaan, sillä sitä kiinnos-taa vain oma selviytymisensä.

Loiset ovat poliittisesti vihreitäYhdeksi sarjakuvan teemoista nousee ihmisen suhde luon-toon. Ihmiset teurastavat eläi-miä ruoakseen, joten miksi parasiitit eivät saisi lahdata ihmisiä? Loiset eivät voi sie-tää ihmisten tekopyhyyttä. Kun parasiitit ovat tarpeeksi sopeutuneet ihmisten tapoi-hin ja alkaneet ymmärtää yhteiskuntarakenteita, päät-tävät ne järjestäytyä ja liittyä politiikkaan. Vaalipuheissa kaikuvat tietysti vihreät arvot.

Dramaattinen viivapiirustusSarjakuvan toteutus on mangatyyliin mustavalkoinen. Rasteria on käy-tetty säästeliäästi, enimmäkseen kuvaamaan paitojen kuvioita ja muita suuria pintoja. Varjostuksia luodaan viivoittamalla, usein myös hyvin dramaattisilla kokomustilla pinnoilla. Viivoittimen tarkoilla taus-toilla seikkailevat tyylitellyt hahmot. Omaa tunnelmaansa tietysti luovat surrealistiset, jopa groteskit, parasiitit. Parasyte on voittanut Kodansha Manga – palkinnon 1993 ja Seiun – palkinnon 1996. Hitoshi Iwaakin muita töitä on muun muassa historiallinen manga Historie (ヒスト

リエ), joka kertoo erään Aleksanteri Suuren kenraalin, Eumeneen, elämäntarinan.

Itse pidin Parasytestä, koska siinä oli mielenkiintoinen tarina ja hieno piir-rosjälki. Se oli syvällisempi kuin muut mangat, mitä olin tottunut lukemaan kui-tenkaan olematta tylsä. Siinä oli sopivasti huumoria, jännitystä ja pohdiskelua. Eikä se

aliarvioinut lukijaa yrittämällä selittää kaikkea. Ei haittaa yhtään, vaikka minulla ei ole hajua-kaan, mistä ne loiset oikein putkahtivat. Puolet

huvista on sen miettiminen. Suosittelen kaikille, jotka eivät säikähdä pientä

verellä ja suolenpätkillä mässäi-lyä, vaan näkevät niiden alta

syvällisempiä merkityksiä.

Laura MetsiSaKu 2012-13

Kuten ihmisillä, on loisillakin erilaisia

luonteenpiirteitä. Reiko-nimellä

esiintyvä parasiitti on hyvin älykäs ja

kylmän laskelmoiva.

Loisilla on uskomaton kyky muuttaa mikä tahansa

kehonsa osa salamannopeaksi teräaseeksi, jolla on

helppo leikellä esimerkiksi ihmisiltä päitä poikki.

”1985”

Käs. Mark MillarKuv. Tommy Lee EdwardsMarvel Publishing Inc., 2009

“Marvel 1985 #1-6” kokoelma-albumi(englanninkielinen painos, 176 sivua)

kirjoittanut Tiariia Tamminen

V uosi 1985. Toby Goodman elää eskapistisen nuoren pojan elämää, yrittäen

toipua vanhempiensa erosta keskellä omaa murrosikäänsä ja vwaikeita kouluolosuhteita. Hän välttelee äitiään ja isäpuoltaan, ja koettaa pitää yllä yhteyksiä saamwwattomaan mutta hyväntahtoiseen biologiseen isäänsä. Alle keskivertomenestyksellä suoritetusta koulunkäynnistä yli jäävä aika, sekä ylijäävät taskurahat, kuluvat Marvel-yhtiön sarjakuvien keräilyyn ja niiden lukemiseen.

Tobyn elämä kokee kuitenkin yllättävän käänteen, kun isänsä kanssa kävelyllä ollessaan hän näkee vilauksen sarjakuvien tunnetusta superrikollisesta katsomassa ulos Wynchamien hylätyn talon ikkunasta. Aluksi edes Toby ei suostu uskomaan näkemäänsä, muista kaupungin asukkaista puhumattakaan. Kun ruumiita alkaa kasaantua, jää jäljelle hyvin vähän mitään, mitä katsoa sormien läpi. Tunnetut superrikolliset saapuvat suoraan sarjakuvalehtien sivuilta todellisuuteen, ja yksi toisensa jälkeen aiheuttaa kaaosta minkä ehtii. Jää ratkaistavaksi kykenevätkö Toby ja hänen epämotivoitunut isänsä pysäyttämään katastrofin etenemisen.

Sarjakuvien kasvattamat

”1985” on painettu kokoelmaksi alun perin kuudessa osassa (lehdessä) ilmestyneestä tarinasta. Kovakantinen albumi pitää sisällään lehtien tarinoiden lisäksi myös konseptitai-detta, luonnoksia, esittelytekstejä ja vaihtoehtoisia kansi-kuvituksia. Albumia työstivät toisiaan hienosti täydentävä käsikirjoittaja-piirtäjäpari, joka on haastatteluista ja esitte-lyteksteistä päätellen tehnyt töitä suurella sydämellä.

Mark Millar on toiminut pitkään Marvelin tarinoiden vaikutusvaltaisena käsikirjoittajana (mm. sarjoissa Civil War, Wolverine, Ultimates, Fantastic Four). Hänen ylei-nen tyylinsä on kirjoittaa pitkiä tarinoita. Kuten päähen-kilö Toby, vuonna 1985 Mark Millarkin kasvoi sarjakuvien parissa. Ero päähenkilöön on se, ettei hän ollut introvertti vaan innosti koulukaverinsakin (myöhemmin myös tyttöys-tävänsä, vähemmän onnistuneesti) pitämään samoista sar-jakuvista kuin hän itse.

Idea supersankareista vierailijoina meidän todellisuu-dessamme oli jo vuosia vellonut Millarin päässä ennen 1985 -albumin konkreettista alullepanoa. Valmiiksi luo-tujen, tunnettujen sankareiden käyttö uudessa muodossa on ollut harkittu riski; Millarin omien sanojen mukaan tuhansien (jopa miljoonien) lukijoiden tulevat lapsuuden-muistot saattavat riippua siitä kuinka hän hahmot esittää.

Luultavasti originaalihahmojen käyttö 1985:ssa ja valmiiden sankarien tyypillinen kuvaaminen vain het-ken aikaa ja melko pinnallisesti oli hänelle vapauttava kokemus.

Ilmeisesti yksi Millarin motiiveista toteuttaa ko. sarja-kuva oli tuoda esille näkökulma siitä miten sarjakuvissa superrikollisten pikkurötöksiltä vaikuttavat tempaukset ovatkin todellisuudessa painavampia. He voivat räjäyt-tää taloja taivaan tuuliin, hukuttaa massoittain ihmisiä pelkällä telepaattisella hallinnalla, ja teurastaa ihmisiä raa’asti ilman, että heille tulee vertaistansa vastarintaa supersankareilta.

Viestintää värein

”Large as life and twice as frightening. Doing what they were told to do and hurting people.”

Tommy Lee Edwardsin tapa piirtää hahmot tuo juuri oikean vies-tin esille; näille pahiksille virnuilet vain kun he ovat turvallisesti sarja-kuvalehtien sivuilla.

Edwards on toiminut noin kaksi-kymmentä vuotta kuvittajana mm. Star Warsin parissa, sekä työstänyt sarjakuvia Bullet Points ja The Ques-tion. Hänen nuoruusvuotensa 1985 oli samantyyppinen kuin Millarilla. Hänen eskapismiaan ajoi koulu-kiusaaminen ja vaikeat välit van-hempiin, kuten päähenkilö Tobylla. Edwards otti työnannon vastaan omien sanojensa mukaan innois-saan ja henkilökohtaisella otteella.

Hänellä meni vuosia teoksen piirtämiseen, ja kaikki visuaalinen anti tekstausta lukuun ottamatta on hänen käsialaansa. Edwardsin täytyi tehdä melkoisesti taustatutki-musta, jotta ajankuva saatiin esille visuaalisesti. Tämä näkyy mm. sarjakuvaliikkeen hyllyillä olevista sarjakuvajulkaisuista.

Sarjakuvassa käytetty piirrostyyli on fotorealismiin nojaavaa, sarjaku-vamaisin vaikuttein. Paksua viivaa ja viivapiirustusta riittää ja detaljia löytyy. Väritys on tehty kauttaaltaan tietokoneella.

Värimaailma muuttuu aina todel-lisuuden tai takauman mukaan, ja sarjakuvassa on vahva visuaalinen ilme joka auttaa lukijaa ymmär-tämään missä mennään. Värit ”oikeassa maailmassa” ovat tum-mempia, synkempiä ja murrettuja, kun taas Marvel-todellisuudessa värimaailma vaihtuu hyvin vivah-teikkaaksi, vaaleaksi, ja melkein surrealistiseksi.

Taustoissa on nähty paljon vai-vaa. Välillä ruutujen tausta on

pelkkä yhtenäinen väri johon on heitetty mukaan eri sävyinen läikkä, mutta noissa ruuduissa pääpaino on yleensä repliikillä tai tärkeällä liikkeellä. Muutoin lukija pidetään hyvin kartalla siitä, missä ollaan ja millainen ympäristö on kyseessä, ja yksityiskohtia sekä erilaisia perspektiivejä riittää.

Toimintaefektien käyttö jää varsin vähälle. Perinteisiä rastereita, toimintaefektejä tai äänie-fektihavainnollistuksia ei varsinaisesti ole, vaan supersankareiden, superrikollisten, ja siviilien toi-minta tulee ilmi dynaamisesta piirrostyylistä ja toimintojen korostamisesta ko. ruutujen taustaa yksinkertaistamalla.

1985-konseptin ollessa 2000-luvun alkupuolella suunnitteilla, visuaalinen toteutus aiottiin tehdä piirtämisen sijaan valokuvauksella. Myöhemmin päädyttiin kuitenkin järkevämpään ratkaisuun, eli visuaalisen tyylin valtuuksien antamiseen Tommy Lee Edwardsille. Syynä oli luultavasti valokuvauk-sen haastavuus; toteutukseen oltaisi tarvittu lähes samankokoinen työryhmä kuin elokuvaa kuvatessa.

Ristiriitaisesti retroa

Albumin nimi kertoo tarinan ajankohdan. Se mainitaan myös muutamaan otteeseen kertojan toimesta, mutta muuten siihen viitataan melkein olemattomasti. Com-modore 64 -pelit mainitaan sivulauseessa, ja sarjaku-valiikkeessä asioidessaan päähenkilö Toby keskustelee myyjien kanssa tuona vuonna ilmestyneistä numeroista. Mark Millar on maininnut jättäneensä populäärikult-tuurireferenssit ja poliittiset viitteet pois koko tari-nasta aiheeuttaakseen ajattoman tunnelman. Tommy Lee Edwards taas ilmeisesti pyrki tuomaan ajankuvaa esille vahvasti kuvituksensa kautta. Sekoitus on lukijalle toimiva.

Marvelilla on tapana muuttaa hahmojensa ulkonä-köä eri aikakausien mukaan – hahmot suunnittelevat itselleen uusia pukuja, vaihtavat kampauksia, ja tieten-kin vanhenevat. Kaikki tarinassa esiintyvät Marvelin sarjakuvahahmot noudattavat kuitenkin vuonna 1985 ajankohtaisia ulkoasujaan. Marvel-kronologian mukaan hahmojen suhteet ja asenteet ovat suora jatkumo Mar-velin Secret Wars -sarjasta.

Ajankulun esitys on sarjakuvassa selkeää ja tapah-tumat etenevät sopivalla tempolla. Aina kun tarinassa siirrytään olennaisesti päiviä eteenpäin, tai hetkellisesti vuosia taaksepäin, se ilmaistaan sanallisesti lukijalle. Eteneminen esim. saman päivän aamusta suoraan iltaan tehdään myös selkeästi.

Koko tarina tapahtuu muutaman päivän sisällä (konkreettisesti alle 176 sivun aikana), joten lukija ei ehdi kyllästyä eikä myöskään putoa kärryiltä. Vain olen-naiset asiat esitetään.

Lukunopeus ja rytmi ovat tarinan alussa ja keski-vaiheilla loppuun asti mietityn oloisia. Asiat avautuvat

pikkuhiljaa, ja ne näytetään pelkän kertomisen sijaan. Luke-minen on helppoa, vaikka joskus tuleekin ensisilmäyksellä hämmennystä siitä, keille puhekupla x ja y kuuluvat.

Loppua kohden (varsinkin ensimmäisen ”yllätyksen” jäl-keen), kerronta ottaa yhtäkkiä kovan spurtin. Lukija saa muutamia paneeleita, joissa näkyy koottua toimintaa, ja isoja ruutuja joissa tapahtuu paljon samaan aikaan. Tässä vaiheessa näyttämisen sijaan meille yhtäkkiä kerrotaan vain muutamalla lauseella kerrontalaatikoissa, mitä kohtauksessa tapahtuu. Tämä jättää lukijan vaille sitä lopputulosta, mitä pitkäjänteinen pohjustaminen lupaili. Toisaalta rytmin muu-tos korostaa loppuratkaisua, ja antaa lukijalle mahdollisuu-den nähdä tilanne Tobyn silmin, hänen kertomanaan.

Konseptin ollessa 2000-luvun alkupuolella suunnitteilla, visuaalinen toteutus aiottiin tehdä piirtämisen sijaan valokuvauksella.

Yllättävä ympäristö ja harkittu hahmogalleria

Sen sijaan, että tapahtumat sijoittuisivat New Yorkiin, Man-hattanille, kuten Marvelin supersankaritarinoissa yleensä, paikaksi on valittu fiktiivinen pieni kylä, jossa ei odottaisi tapahtuvan mitään mullistavaa. Pahuuden juuret ovat arkisen asetelman keskellä hylätyn rakennuksen kellarissa.

Päähenkilö on muiden ärsykkeid n puuttuessa ja sosiaa-listen suhteiden vaikeuden keskellä syventynyt sarjakuva-maailmoihin. Kylän sosiaalinen stigma on tosiasia ja kaikki pienimmätkin tapahtumat saavat huomiota ja huhut leviävät yhteisön jäsenten välillä nopeasti. Paikka ja sen asukkaat toi-mivat vahvana kontrastina tarinan värikkäille ja radikaaleille tapahtumille. Hahmogalleria on tasapainoinen ja jokaisella hahmolla on selkeä tehtävä. Päähenkilöön pystyvät samais-tumaan parhaiten sarjakuvien kanssa lapsuuttaan viettäneet aikuiset, ja nykyään samanikäiset nuoret.

Toby Goodman, tarinan päähenkilö, on 13-vuotias sarja-kuvafani, jonka kautta elämme tarinan ja johon samaistumme. Hänen vanhempansa ovat eronneet, ja hän tuntee enemmän yhteyttä biologiseen isäänsä kuin kumpaankaan niistä aikui-sista, joiden kanssa hän joutuu asumaan. Hänen epätäydel-lisyytensä tekee hänestä uskottavan hahmon, ja hänen ensin ristiriitaiset ajatuksensa esille nousseen tilanteen takia kuvasta-vat realistista ajatusprosessia. Hänen tavoitteensa ajaa tarinaa eteenpäin, mutta isältä opitut laiskanpuoleiset tavat jarrutta-vat häntä aluksi. Hänen täytyy oppia elämään todellisuudessa sarjakuvien sijaan; ottamaan vastuuta kun hänen läheisensä ovat vaarassa. Hän on ehdottomasti dynaaminen hahmo, joka kokee suuren elämänmuutoksen tarinan aikana. Suurin osa informaatiosta tulee Tobyn itsensä suusta, mutta myös hänen käytöksensä ja tekemisensä puhuvat hänen puolestaan.

Verbaalinen tarinankerronta (ns. kerrontalaatikoissa) tapahtuu ikääntyneemmän Toby-version näkökulmasta. Hän on tavallaan kaikkitietävä, sillä hän on kokenut ja/tai kuullut jo kaikki tarinan tapahtumat ja kertoo niistä meille jälkikäteen.

Koemme tarinan samaa tahtia kuin 13-vuotias Toby, ja tie-dämme asioista saman verran kuin hän ainakin siihen pistee-seen asti, että tapahtumien alla vellovia syitä aletaan setviä pikkuhiljaa ”vanhemman” Tobyn toimesta.

Tobyn interaktio muiden hahmojen, yhteisön ja hänen itsensäkin kanssa toteuttaa tarinan. Tavallaan tarinan ris-tiriita on monimuotoinen. Toby on syrjäytymässä kovaa vauhtia, ja yhteiskunnan arvot eivät kiinnosta häntä juuri yhtään, ts. hän on passiivisesti vastarinnassa yhteiskun-nan kanssa. Kun hän alkaa nähdä superrikollisia, on hän hetken kamppailussa itsensäkin kanssa, sillä hän ei ole varma ovatko ne jonkinlaisen versovan skitsofrenian tuo-tetta. Toisaalta tarina seuraa perus-supersankarisarjaku-van kaavaa kun lopullinen taistelu on seuraus siitä, että supersankarit taistelevat superrikollisia vastaan.

Jerry Goodman (Tobyn biologinen isä) on Tobyn läheisin hahmo ja tarinan sankari, joka tukee Tobya ja uskoo ensimmäisten joukossa (alun negatiivisen kan-tansa jälkeen) kun Toby kertoo nähneensä superrikolli-sia. Saamme Jerrystä tietoa kertojalta, sekä Tobyn äidiltä Julielta, ja muutamasta takaumasta jotka kuvaavat Jer-ryn ja Clyden (lapsuudenystävä) menneisyyttä. Käynnit Clyden luona ja muistot heidän yhdessäolostaan ennen Clyden aivovammaa koetaan Jerryn kautta. Hän on ris-tiriitainen hahmo; saamaton isä (taitava mutta vailla suuntaa, fiksu mutta vailla virallista koulutusta) kokee tarinan aikana muutoksen epämotivoituneesta ja paik-kansa hukanneesta rassukasta ihmiseksi, joka on (konk-reettisesti) löytänyt paikkansa uudessa maailmassaan.

Clyde Wyncham (Jerryn lapsuudenystävä) on pää-henkilön riivaaja, eli vaikeuksien aiheuttaja. Clyden isä kuoli hänen ollessaan nuori, ja hänen äitinsä kuoli vähän sen jälkeen, kun Clyde sai aivovamman. Hän on vahvasti vastuussa siitä, mitä Tobylle ja muille kyläläisille tapah-tuu. Saamme kaiken tietomme hänestä Jerryn ja Tobyn (keskenään tai muiden kanssa) käymien dialogien kautta, kertojan suusta, ja takaumista. Hän on staattinen hahmo, joka kantaa kaunaa yhteiskuntaa kohtaan eikä oikeastaan muutu tarinan edetessä. Hän on kasvanut traumatisoitu-neeksi aikuiseksi vain kostaakseen.

Julie (Tobyn äiti) ja Hart (Tobyn isäpuoli) edusta-vat tarinan maailman normeja muuttumattomina hah-moina. Luemme heistä vanhemman Tobyn kertomana, ja koemme 13-vuotiaan Tobyn negatiivisen asenteen heitä kohtaan. Kompulsiivinen, lasta odottava Julie halu-aisi vain normaaliutta ja vakautta, mitä Jerry ei kyennyt

hänelle antamaan. Hartilla on työpaikka (ja tuleva ylen-nys), uusi auto, ja muutenkin selkeästi varaa ylläpitää vakaata perhe-elämää. Hän yrittää myös auttaa Jerryä pääsemään jaloilleen tarjoamalla mahdollisuutta työ-haastatteluun pomonsa kanssa, mutta Jerry kieltäytyy heti tarjouksesta.

Kaiken epäjärjestyksen keskellä normaaliutta edustavat hahmot ovat sarjakuvaliikkeen työntekijät, poliisit, televi-siossa haastateltavat ihmiset, leikkivät lapset, vanha naa-purustossa asuva pariskunta, ja Dolores (Clyden hoitaja). He ovat staattisia sivuhahmoja jotka opimme tuntemaan vain pinnallisesti ja joiden ainoa tehtävä on tuoda mukaan tavallisen tallaajan näkemys tapahtumista.

Superrikolliset tulevat sarjakuvassa esitettyyn todel-lisuuteen aiheuttamaan kaaosta eli laittamaan tarinan liik-keelle. He ovat staattisia hahmoja, jotka esitetään kuten alkuperäisissä sarjakuvissaan, eivätkä he muutu luont eiltaan tai ajatustavoiltaan. Saamme tietää heidän kutsu-manimensä Tobylta ja Jerryltä, mutta paljoakaan ei ker-rota heidän historiastaan. Lukijoiden oletetaan tietävän jotain valmiiksi, mutta lukunautinnon kannalta asialla ei ole väliä, sillä kaikki olennainen selitetään. Heidän pää-tarkoituksensa on aiheuttaa ristiriitatilanne eli aiheuttaa tuhoa ja joukkohysteriaa.

Tobyn idolit ovat tarinassakin esiintyviä supersan-kareita, kuten Captain America, Iron Man, Spiderman, Hawkeye, Johnny Storm, Mr Fantastic, Wolverine ja Thor. Sankarit edustavat puhtautta, jaloutta, rohkeutta, voimaa ja oikeudenmukaisuutta, ja Toby on lukenut heidän kaikki nimekkäimmät kamppailunsa sarjaku-vina. Toby haluaa elää heidän maailmassaan, olla kuin

supersankari-idolinsa ja ottaa itse selvää asioista, vaikkei hän pukeudukaan sankariesikuvikseen tai yritä matkia heitä suoraan.

Koko tarinan idea on ajatusleikki; miten kävisi jos superrikolliset saapuisivat maailmaamme ja supersan-karit seuraisivat. Superrikollisia kyllä riittää luku toisena jälkeen, mutta on harmi, että sankarit esiintyvät vain murto-osassa koko tarinan kaaresta. Saamme tämän sarjakuvan kautta tietää heistä vain pääpointit. Meille kerrotaan (näyttämisen sijaan) itse taistelutilanteessa kuinka he käyttävät voimiaan, mutta sen kummempaa emme heistä saa irti. Staattisia hahmoja hekin ovat 1985 -sarjakuvan puitteissa. Käsikirjoittaja Mark Millar halusi luultavasti keskittyä Tobyn elämän kuvaamiseen ja jättää mäiskinnän vähemmälle, sillä kertoohan tarina kuitenkin pojasta, joka tapaa idolinsa, eikä supersankareista, jotka tapaavat faninsa.

Ruuturakenteita

Tarinan kaava noudattaa normia ”arki kohtaa uuden asian”. Tobyn elämä on jatkunut samanlaisena pitkään, kunnes ris-tiriitana toimivat superrikolliset pääsevät hänen todellisuu-teensa ja muuttavat hänen elämänsä. Tobyn toiminta on ajaa superrikolliset pois heidän todellisuudestaan jollain keinolla.

Introna esitellään lyhyesti Marvel-yhtiön taustaa, minkä jälkeen hypätään sarjakuvaan jota Toby lukee. Saamme tietää Tobysta lisää hänen tekemistensä ja sanomistensa perusteella; elämäntilanteesta, iästä, ja suhteista muihin. Jerry ja Hart esitellään Tobyn silmin, ja Clyde Wyncham Jerryn silmin. Toby on ensimmäistä kertaa nokakkain ristiriidan, eli maailmaan vuotanei-den superrikollisten, kanssa. Tarinan konflikti saa alkunsa.

Lähtökohdan toiminnalle muodostaa se, kun muut ihmiset Tobyn ympärillä alkavat ajatella superrikollis-ten olevan oikeita, mutta päähenkilö pysyy yhä siinä uskossa, että he ovat vain pukeutuneita kahjoja. Pian Toby kuitenkin ottaa mallia idoleistaan (supersanka-reista) ja yrittää selvittää asioita itsenäisesti. Kun alkaa tapahtua, Toby suojautuu ja pakenee.

Hän käyttäytyy siis toisin kuin supervoimia omaa-vat idolinsa, mutta tämä ei tee Tobysta pelkuria, vaan inhimillisen ja uskottavan hahmon. Hän huomaa kaksi mysteeristä hahmoa, jotka puhelevat supersankareiden olemattomuudesta tässä todellisuudessa ja kuinka he voisivat hyötyä siitä. Toby ymmärtää, että jonkun täy-tyy toimia, ja ottaa vastuun kannettavakseen.

Toby sitoutuu toimintaan, eli superrikollisten kar-kottamiseen, tarinan keskivaiheessa. Toby ja Jerry menevät yhdessä katsomaan metsää ja tapahtumapaik-

koja. Toby alkaa epäröidä järkeään kun hänen isänsä alkaa kyseenalaistaa poikansa näkemiä ja kertomia asioita. Pienen tapahtumaketjun jälkeen Jer-rykin kokee valaistumisen ja ymmär-tää, että jotain on tehtävä. Heistä ei tule klassista seikkailusarjakuvan parivaljakkoa, vaan molemmilla on erilaiset suunnitelmat joita he toteut-tavat itsenäisesti samalla päämää-rällä. Toby saa huomata, että vaikka hän olisikin Marvel-todellisuudessa, ei supersankareiden puheille ole ihan helppoa päästä. Toby ei voi muuta asi-oiden hyväksi; hän on yrittänyt saada kontaktin apuvoimiin, minkä jäl-keen asiat jäävät muiden kuin hänen itsensä kontolle.

Vuorossa on tarinan kelluva vaihe. Toiminta taukoaa, kun väkijoukko jää tuijottamaan taivasta peittävää silu-ettia Jerryn huikean pelastusoperaa-tion jälkeen. On epätodennäköistä, että heitä autetaan maailmassa, jossa supersankareita ei ole.

Tarinan rakenteeseen on upotettu tietysti vielä pari yllätystä, ennen var-sin kornia loppuratkaisua. Molemmat dynaamiset hahmot kokevat muutok-sensa viimeisen vaiheen ja pääsevät loppukevennyksen merkeissä aloitta-maan uudet elämänsä tietyllä tavoin ainoissa paikoissa, joita he voivat myöhemmin luonnehtia todellisiksi kodeikseen.

On epätoden-näköistä, että

heitä autetaan maailmassa, jossa super-

sankareitaei ole.

Sankaruuden yksinkertaisuus

Sarjakuvan pääteemana toimii sankaruus. Pienempiä teemoja ovat rohkeus, perhe ja unelmat. Tarinan viesti, tai syvin olemus, lienee olla rakkauskirje sekä Marvelille, että yhtiön faneille. Se havainnollistaa fan-tasiamaisen tarinan kautta, ettei kaikkien tarvitse olla supersankareita auttaakseen. Kenenkään ei tarvitse yrittää pukeutua supersankariksi pelastaakseen päivän. Premissi voisi olla ”kaikki voivat olla san-kareita”. Päähenkilöön voi samaistua kuka tahansa sarjisfani, monella eri tasolla, mikä teke e päähenkilöstä ja hänen ratkaisuis-taan erityisen koskettavia.

Supersankarisarjakuvat syynissä

Supersankarisarjakuvat juontavat juurensa 1930-luvulle, Kipparikallen oltua ensim-mäisiä asuihin pukeutuvia ja erityisvoimia omaavia hahmoja. Supersankarit, joille ko. sarjakuvamme kumartaa ovat puhtaasti amerikkalaista perua, ja kaksi suurinta julkaisijaa sillä saralla ovat DC Comics ja Marvel.

Supersankareiksi voidaan kutsua ylei-sesti kostyymeihin pukeutuvia ja rikoksia vastaan taistelevia yksilöitä, vaikka näillä ei olisikaan yliluonnollisia voimia (ks. Batman ja Iron Man).

”Supervoimattomia” sankareita kut-suttiin sankareiden ns. kultakaudella ”mysteerimiehiksi”. Tällä erotettiin hei-dät yliluonnollisia voimia omaavista hahmoista. On yleistä, että sankarit tais-televat sekä arkipäivän konnia, että omia arkkivihollisiaankin (ja muita superri-kollisia) vastaan.

Kultakaudella Superman (v. 1938), Batman (1939), Captain Marvel, Won-der Woman (1941; huom. naispuolis-ten supersankarien ilmaantuminen!) ja Captain America ilmestyivät Amerikan talouskriisin jälkeen, toisen maailman-sodan aikoihin. Sota-aikaan ihmiset tar-vitsivat viihdettä ja idealistisia esikuvia, ja supersankareista tuli käytännössä supertähtiä.

Hopeakaudella (1950-luvulla) DC alkoi keskittyä uudistettuihin versioi-

Koko tarinan idea on ajatusleikki; miten kävisi jos superri-

kolliset saapuisi-vat maailmaamme

ja supersankarit seuraisivat.

hin aikaisemmista sankareistaan, ja tuomaan uusia hah-moja (Green Lantern, The Flash) markkinoille, muuttaen tyylisuuntaansa kohti realistista ja sci-fiä. Marvel hyppäsi mukaan uudistussuuntaukseen Spidermanilla, Iron Manilla, Fantastic Fourilla, Hulkilla, Thorilla ja X-Menillä, joilla oli uusina versioina vahvemmat persoo

Pronssikaudella (1980-luku) supersankari-sarjaku-vat saivat poliittisemman vivahteen. Antisankarit tulivat suosituksi sankarityypiksi, ja muista sankareista tuli yhä idealistisempia.

Modernilla kaudella (1990-luvulta eteenpäin) sanka-reista muokattiin synkempiä ja realistisempia, ja harvoja voitiin enää kutsua puhtaiksi sankareiksi, vaan jokaisesta löytyi jonkin verran antisankaruutta eli virheitä, henkilö-kohtaisia ongelmia, traumoja menneisyydestä jne. Vartijat ja Yön Ritari olivat suunnannäyttäjiä tämän uuden aikakau-den synkemmälle tyylille.

2000-luvulla sarjakuvasankareiden siirtyminen valko-kankaalle on pitänyt yllä heidän suosiotaan, ja myös sar-jakuvalevikkiä. Vanhojen sankarien tarinoita on jatkettu hahmouudistus-aallon jälkeen (Marvelin Ultimates-sarjat). Internetin avaamat mahdollisuudet fanien väliseen kom-munikaatioon ja supersankarihahmojen promootioon aut-tavat pitämään yllä supersankari-sarjakuvien levitystä ja uutisointia.

Tarkoituksellinen temmon muutos ja kiireiset kaapusankarit

Tarinaa työstettiin käsikirjoituksen ja piirrosten kanssa yhteensä vuosia, ja jälki on ruudusta ruutuun hiottua. Visuaalinen tyyli istuu hyvin, ja parhaan lukunautinnon saa juuri syventymällä taustoihin ja värimaailmoihin tarinan lisäksi. Tempo, ajankuvaus, ja asetelma toimi-vat hyvin yhdessä ja muodostavat mallikkaan koko-naisuuden – ainakin ensimmäiseen yllätykseen asti, jolloin tahti muuttuu hyvin hätiköidyksi. Tuntuu että pohjustusta oli liian paljon verrattuna toimintaosuu-teen; koko mielenkiintoinen osuus loppui ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Pohjustusta olisi voinut hieman karsia tai tiivistää, tai loppua yksinkertaisesti lihottaa. Toisin sanoen, mikäli koko tarinan idea on se, että fani tapaa idolinsa, niin idolit pyörivät ympyröissä harmitta-van vähän aikaa. Marvelin sarjakuvan ollessa kyseessä, lukija odottanee supersankareiden tai antisankareiden ilmaantumista kuvioihin eniten (ainakin allekirjoitta-nut). Sankarit kävivät vain pistäytymässä, ja ainoastaan Spidermanista (Peter Parker) sai hieman läheisemmän kuvan. Jos loppu olisi noudattanut samaa ”näytän, en kerro” -kaavaa, ja supersankareita painotettu enemmän pitkän pohjustuksen sijaan tai lisäksi, niin lopputulos olisi virheetön. Henkilökohtaisena mielipiteenä voisi mainita senkin, että supersankareiden puutteen lisäksi tunsin kärsiväni Marvel-todellisuuden puutteesta. Olisi ollut hienoa nähdä enemmänkin Tobyn seikkailuja sar-jakuvamaailmassa. Synkeää ja tummaa todellisuutta kuvattiin sen rinnalla roppakaupalla. Myös lopun siirap-pisuus oli päälle liimatun oloista, osittain muun tarina-osuuden synkkyyden takia.

Julkaisunsa aikaan ko. sarjakuvanumerot ja itse albumikin valitettavasti hukkuivat samoihin aikoi-hin julkaistujen ”suurempien” painosten alle. Tuotos ei siis varsinaisesti sykähdyttänyt Marvelin yleisöä suuntaan tai toiseen aikanaan.

Sarjakuvaa voisi suositella kaikille supersankari-sarjakuvista pitäville, mutta ei ehkä ihan sen lukupi-non päällimmäiseksi.

Tiariia Tamminen