11
MONOKAS RY 20V -20 vuotta tanssin iloa- Vietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti 2019 - kisan yhteydessä. Somerolla on saatu elää mahtava tanssikesä 2019 -Teeriharju, Esakallio ja Ämyri ovat hyvin pitäneet pintansa. Tanssi on havaittu oivalliseksi liikuntamuodoksi, kursseilla saa haastetta kehittää omia taitojaan. Kaiken kaikkiaan tanssi voi Somerolla hyvin. Ämyrin naistentanssit torstaisin olivat jopa tupaten täynnä. Esakallion keskiviikkotanssit olivat tanssikansan suosiossa - useaan otteeseen tupa täynnä ja perjantaitanssien erityismerkitys tuli mainioista tanssikursseista ennen tansseja. Elämme Monokkaan 20v-juhlavuotta – paikallaan on katse menneeseen. Monokaan 10v-juhlassa Susel, Esakallio, Teeriharju ja eri tahot muistivat paikallista tanssiseuraa. Monokkaan alkutaival Vuoden 1998 puolella Hannu Nyyssönen ja Veli Kainu saivat idean paikallisen tanssiseuran perustamisesta Somerolle. Unto Monosen muistokisat oli se syy – alkuunpanijat ehdottivat kaupungin johdolle, että paikallinen tanssiporukka voisi ottaa hoitaakseen kisan järjestelyt. Someron kaupunginjohtaja Leo Haltsonen ja kulttuurisihteeri Ari Piispanen suhtautuivat asiaan myönteisesti ja näin heidän myötävaikutuksellaan sai alkunsa tanssiseura Monokas. Unto Monosen haettiin mallia muualta Euroopasta. Ranskan Toulousessa pidetään vuosittain laulajalegenda Carlos Cardelin muistotanssit, jotka on omistettu Argentiinassa syntyneelle, mutta Toulousessa mittavan uransa

arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

  • Upload
    others

  • View
    22

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

MONOKAS RY 20V

-20 vuotta tanssin iloa-

Vietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti 2019 -kisan yhteydessä.

Somerolla on saatu elää mahtava tanssikesä 2019 -Teeriharju, Esakallio ja Ämyri ovat hyvin pitäneet pintansa. Tanssi on havaittu oivalliseksi liikuntamuodoksi, kursseilla saa haastetta kehittää omia taitojaan. Kaiken kaikkiaan tanssi voi Somerolla hyvin. Ämyrin naistentanssit torstaisin olivat jopa tupaten täynnä. Esakallion keskiviikkotanssit olivat tanssikansan suosiossa - useaan otteeseen tupa täynnä ja perjantaitanssien erityismerkitys tuli mainioista tanssikursseista ennen tansseja.

Elämme Monokkaan 20v-juhlavuotta – paikallaan on katse menneeseen. Monokaan 10v-juhlassa Susel, Esakallio, Teeriharju ja eri tahot muistivat paikallista tanssiseuraa.

Monokkaan alkutaival

Vuoden 1998 puolella Hannu Nyyssönen ja Veli Kainu saivat idean paikallisen tanssiseuran perustamisesta Somerolle. Unto Monosen muistokisat oli se syy – alkuunpanijat ehdottivat kaupungin johdolle, että paikallinen tanssiporukka voisi ottaa hoitaakseen kisan järjestelyt. Someron kaupunginjohtaja Leo Haltsonen ja kulttuurisihteeri Ari Piispanen suhtautuivat asiaan myönteisesti ja näin heidän myötävaikutuksellaan sai alkunsa tanssiseura Monokas.

Unto Monosen haettiin mallia muualta Euroopasta. Ranskan Toulousessa pidetään vuosittain laulajalegenda Carlos Cardelin muistotanssit, jotka on omistettu Argentiinassa syntyneelle, mutta Toulousessa mittavan uransa tehneelle tangolaulajalle.- Samalla tavoin Unto Mononen teki pääosan elämäntyöstään Somerolla, joten on tärkeää, että hänen muistokisansa pidetään juuri siellä. Tanssiseura Monokas sai somerolaisten parissa innostuneen vastaanoton. Yhdistys perustettiin vuoden 1999 tammikuussa ja saman vuoden syksyllä siinä on jo yli 120 jäsentä. Muistokisoja järjestävää, yli satapäistä talkoolaisjoukkoa, vetivät tuolloin Monokkaan puheenjohtaja Kauko Järvenpää ja sihteeri Kirsi Viitanen. Muistokisat jatkuvat edelleen ja niitä hoitamaan on perustettu oma yhdistys, Suomen Lavatanssi Yhdistys ry, jota Kirsi Viitanen johtaa. Monokas keskittyi pitämään lavatanssikursseja mm. Esakalliolla ja Pappisten lavalla ja useat tanssileiritkin on pidetty Esakalliolla. Pikkuhiljaa mukaan astui myös tanssillisia esiintymisiä. Myös koululaisille on järjestetty tanssikursseja.

Page 2: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

Iltamat Esakalliolla

Esakallion Iltamat ovat ihastuttaneet somerolaisia 10 vuotta – vuodesta 2005 vuoteen 2014.

Kun rakkaus, tanssi ja laulu nivoutuvat yhteen musiikin avulla, ollaan somerolaisissa Iltamissa. Tarvitaan vähän paikallista, vähän nykyaikaa, mutta myös ripaus kotiseuturakkautta. Katsotaan ja kuunnellaan mitä kenelläkin on pöytälaatikossa. Unelmista ei saa luopua, tarvitaan glamouria – tanssia ja rakkautta. Huolet huomisen saa jättää unholaan – saamme hetken viivähtää intohimon, rakkauden, musiikin ja laulun maailmassa.

Juhlatanssit 26.8.2005

Perjantaina 26.8, Monokaan viidennen tanssileirin ekan päivän päätteeksi, vietettiin Esakalliolla Unto Monosen 75. v. juhlatansseja. Viihdyttäjinä Reijo Taipale & Erkki Friman, Charles Plogman & Tommys, Juha Mäkinen & Taifun. Tuo ilta oli alkusykäys iltamaprojektillemme. Hilkka ja Unto Rautelan lavalla, n. puolituntinen esitys oli musiikin osalta Pertti Riikosen haitarin varassa ja alkusoitto Monokkaan iltamaperinteelle. Monokkaan esitys ennen tansseja rakentui Rautelan lavan tapahtumiin. Rautelan tanssipaikka oli käytössä toistakymmentä vuotta.

Tuona iltana muisteltiin siis Esakallion tanssilavan edeltäjän, Rautelan lavan, tapahtumia – olihan Unto Mononen usean esiintymässä juuri tuolla lavalla. Rautelan lava oli Unton asunnon lähellä, järven toisella puolella. Tuo lava eli kukoistuskauttaan 1952 -1964. Kaikkein suurin kuvio sai alkunsa, kun tutustuimme Esakallion lavaisännän, Oksasen Matin, kanssa Rautelan lavan historiaan. Käytiinpä siinä oikein paikan päällä – ja siitä se sai alkunsa Esakallion 10-vuotinen Iltamaperinne. 10 vuoden aikana hiottiin kesän esitys lavalla esitettävään kuntoon. Ratkiriemukkaita ja joskus kovasti hikisiä ovat tunnelmat olleet lavalla ja kaiketi myös katsomossa, sillä usein lämpötila nousi suuriinkin lukemiin ja kun väkeä riitti, niin kuuma tuli.

Juhlatanssien yksi erikoisuus oli se, että kun Ahti Kukkonen esitti playbackina ”Sateen tangon”, kuunteli Reijo Taipale takahuoneessa varmaan jonkin verran huvittuneena esityksen kulkua. Hanuritaiteilija Pertti Riikonen esitti livenä Satumaan ja Kaukomerten Laulun. Aloituskokoontuminen tapahtui kappaleen ”Viimeisestä Illasta” aikana. Tässä ikimuistoisessa tilaisuudessa oli tangoa ja rokkia. Tapahtuipa siinä vielä aikamoinen kommelluskin: Tilaisuuden videoija unohti painaa rec-nappulaa – onneksi Anja Sandell kuvasi kännykällään myös, joten jäipä siitä tilaisuudesta sittenkin dokumentti.

Tuona perjantaina oli myös Monokkaan Suurtanssileiri Esakalliolla, jossa opettajina olivat Antti Palkén ja Anne Jänkälä, Jarmo Piepponen ja Raija Johansson sekä Fabricio Herdandez parinaan Dora Rondan (Perusta).

Page 3: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

Tanssikursseja ja leirejä pidettiin tasaiseen tahtiin myös Teeriharjulla, jonka maineikas lattia tunnetaan ympäri maata. Opettajina olivat mm. Maija Astikainen ja Janne Tulkki, blues-tanssityyliä harjoiteltiin Anne Poutasen ja Kari Lahtisen ohjaamana. Saimme opettajiksi myös Timo Arstilan, Eija Purasen ja Heidi Pohjolan. Sambaakin harjoiteltiin Miia Koskisen johdolla. Omia opettajiamme olivat tuohon aikaan Marika Rinne ja Teemu Leino sekä Markku Saari, joka edelleen pitää suurimman osan tanssikursseistamme.

Kyllähän sitä Ämyrillekin ehdittiin – muutaman vuoden ajan torstain naisten tanssien alussa on pidetty ohjausta perustansseihin Markku Saaren johdolla.

Ilta Ihanin 2006Ilta Ihanin –iltamat 2006, 9.7. ja 16.7, oli aivan huikea yleisömenestys.

Kuvia Ilta Ihanin -esityksestä 2006 (kuvaus Pekka Alitalo)

Kuva 1 Vasemmalta Pasi Herkkola, Hannu Karvia, Vesa Toukkari, Elisa Eskolin ja monokaslaisiaKuva 2 Kaija Härmälä, Elisa Eskolin, Elisa Pyykkö ja Niina AlitaloKuva 3 Hannu Karvia, Pertti Riikonen ja laulajiaKuva4 Harry Nurmi ja Monokaslaisia

Esakallion lavalla kuultiin muistojen musiikkia Somerolta, Monosta ja Baddingia - tangon tuskaa ja rokin riemua. Lavatanssien huuma syntyy tanssivista ihmisistä, elävästä musiikista ja kesäillan tunnelmasta. Tanssi-iltamat, ”Ilta ihanin”, syntyi paikallisin voimin. Mukana oli eri-ikäisiä lavatanssikulttuurin harrastajia, tekijöitä ja arvostajia. Unto Monosen ja Rauli Baddingin muistoa kunnioittavat tanssi-iltamat vanhaan malliin tarjosivat perinteiseen suviheinäviikkoon tanssillisen ja musiikillisen väriläiskän. Musiikista vastasi varta vasten koottu iltamabändi. Ilta ihanin oli lähes pari tuntia kestävä draamallinen esitys, joka sisälsi kuolemattomia lauluja sekä tanssilavojen omaleimaista tunnelmaa - ja lopuksi iltamien tapaan yleisöllä oli tietenkin mahdollisuus tanssia. Paikallisten suurmiesten muisto eli voimakkaana noina heinäkuun kuumina sunnuntai-iltoina. Paikallislehti Somerossa kirjoitti Markus Virtanen iltamista hyvin vahvasti:

”Tanssilavaa ei ensi arvaamalta osaisi pitää uskonnollisten tilaisuuksien tapahtumapaikkana. Näihin mittoihin kuitenkin lähes venyttiin Ilta ihanin – iltamien ensi-illassa Esakalliolla sunnuntaina, 9.7.2006. Esityksen päätteeksi täysi salillinen veisasi seisaaltaan Baddingin Paratiisin ja Monosen Satumaan ja tunnelma oli harras. Yhteislaulua edelsi vajaan kahden tunnin musiikki- ja tanssiesitys, joka kuljetti yleisöä Monosen ja Baddingin musiikin tahtiin 1950- ja 1970-luvun maisemissa. Kaija Parkon ohjaamassa ja käsikirjoittamassa showssa ei ole varsinaista juonta, mutta jonkinlainen henkinen punainen lanka sävelten ja liikkeen esitykseen kuitenkin sisältyy.”

Illan laulajat olivat paikallista solistikaartia. Kimmo Hovilan klassinen tenori on soinut Somerolla lukemattomat kerrat. Samoin kuin jo karismaattiseksi taiteilijaksi lukeutuva Harry Nurmi ja Badding-tulkitsija Pasi Herkkola olivat illan vahvat taustavoimat. Kaija Härmälän tulkinta Lapin tangosta toi mieleen Tamara Lundin omaisen vahvan tulkinnan. Näiden konkarien lisäksi mukana oli nousevaa nuorisoa: Niina Alitalo, Elisa Eskolin ja Elisa Pyykkö. Yleisö sai kuulla aivan upeita esityksiä ja tulkintoja, joissa ei esiintymisen riemua pidätelty. Musiikin tanssillisesta tulkinnasta vastasivat Monokkaan tanssijat. Iltamien teemana oli: muistojen musiikkia, tangon tuskaa ja rockin riemua. Tanssilavaa voidaan pitää suurten tunteiden, uskomattomien tyyppien ja arkipäivän komiikan näyttämönä. Iltamat esittelivät ajan henkeä ja musiikin luonnetta, parinmuodostus ja liikunnan ilo ovat tanssialavan keskeisiä elementtejä. Rokki soi, kaikki ryntäsivät rajusti pukeutuneina edestakaisin, huusivat kuin uutisia: Coca-Cola, jenkkipurukumi, Amerikan rauta, Tommy Steele, Paul Anka, naiset kirkuvat: Oooooh, pliis, stei bai miii, daiaaannnaaa!!!! yms., SILLÄ

”Niin. Elviksen, Marilynin, Beatlesien ja muiden rock´n rollin sankareiden jälkeen mikään ei enää ollut samaa kuin ennen. Rautalanka soi kaikkialla ja suomirokkikin alkaa löytää omaa ilmettään. Tälle

Page 4: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

areenalle ilmestyi Rauli Baddin´ Somerjoki. Rajusti liikehtivä somerolaispoika herätti aluksi sekä ihastusta että vihastusta, ja Paratiisin pojan elämä oli kaukana rokkistaran taivaasta. Huomiota Rauli tulkinnoillaan kuitenkin heti alussa herätti, eivätkä loistavasti suomennetut rokkibiisien tekstikään jättäneet ketään kylmäksi.”

Fiilaten ja höyläten, Pilvet karkaavat, Laivat ja sitten Sulamith - romantikkojen tapaan Baddingin musiikissa säihkyvät tähdet ja kuultavat pilvet, Paratiisi on sekä kaukana että lähellä ja lopuksi Valot sekä Tähdet tähdet. Kaikki huipentui yhteislauluun Paratiisi ja Satumaa. Saimme aistia palasen paikallista historiaa ja tarkkaavainen havainnoija huomasi, kuinka herkkä kyynel vierähti yhden, jos toisenkin poskelle.

Sydämessäin Rauli Badding 60v, 2007Vuonna 2007 vuorossa olivat Baddingin 60-vuotisjuhlat. Niistä Someron Lehti kirjoitti hyvin kauniisti Markus Virtasen kynäilemänä:

”Tanssiseura Monokkaan järjestämissä Rauli Badding Somerjoen 60-vuotisjuhlailtamissa ei kuultu kaupunginisien virallisia puheenvuoroja eikä jaettu kunniamerkkejä. Sitä Badding tuskin olisi itsekään halunnut. Näiden sijaan kuultiin lähes 50 esiintyjän ja täyden Esakallion salin vilpitön onnentoivotus Someron omalle pojalle. Kaija Parkon ohjaamassa juhlassa onnittelut esittivät ne, jotka sitä vilpittömästi tarkoittivat.”

Aavan meren tuolla puolen, 2008Synkkiä pilviä karkasi taivaalle, kun Kaija Parko jäi pois muiden kiireiden vuoksi. Kuitenkin vuonna 2008 uskaltauduttiin kaikesta huolimatta jatkamaan perinnettä.Jo aikojen alussa Ihminen istui rantakivellä - Katseli ulapalle ja ajatteli. Jossakin on maa. Oi, jos kerran sinne satumaahan käydä vois. Unelmoimme hetken vieraista maailmoista – vieraista kulttuureista. Intohimolla haistelimme tuulien tuoksuja ja kuuntelemme lintujen ääniä. Katselimme tähtiä ja otimme suuntaa niiden mukaan.Ja niinpä Matka Aavan meren tuolle puolen alkoi ja saimme Iltamaorkesterimme johtoon Katriina Jaatisen, bändinä Mika Raittilan ja Kimmo Lindegrenin orkesteri. Heidän kanssaan suunnistimme maailman ääriin musiikin ja tanssin siivittäminä. Huolet huomisen sai jäädä unholaan – saimme hetken viivähtää intohimon, rakkauden, musiikin ja laulun maailmassa. Markus Virtanen kirjoitti Somero-Lehdessä mm:

”Se, että tanssijat, laulajat ja orkesteri ovat saaneet saumattoman ja sujuvan kokonaisuuden aikaan ilman ohjaajan näkemystä, kertonee jotain työryhmän yhteishengestä. Aavan meren tuolla puolen -nimeä kantavaa esitystä on selvästi ollut mukava tehdä ja sama henki välittyy katsojiinkin. Siispä lisää vain. Kyllä kesä aina yhdet iltamat tarvitsevat jatkossakin.”

Vientiä on! 2009Vuonna 2009 Esakallion iltamat elivät kukoistusaikaansa, Vientiä on! -spektaakkeli oli aikamoinen saavutus: Markus Virtanen kirjoitti Somerossa: "Jo viidennen kerran Esakalliolla järjestetty iltamat on jälleen uusinut nahkansa. Musiikin ja tanssin lumo on kuitenkin tallessa". Nyt iskettiin täydeltä laidalta. Mukana oli jälleen Kaija Parko, laulajia oli runsaasti - vanhojen tuttujen lisäksi estradille nousivat tällä kertaa Pirkko Pelander ja parin vuoden takaa tutut Elisa Eskolin ja Mika Luoto. Mukana olivat myös Someron Laulumiehet ja Moranderin veljessarja. Laulut olivat huolella valitut ja somerolaiset osaajat saivat esittää hankeisäntänä toimivalle Harry Nurmelle osaamistaan laidasta laitaan - olimme tekemässä sellaista esitystä, jota kelpaa esitellä EU:sta aina Putiniin saakka, jotain kaunista - semmoista, missä karskikin mies herkistyy, missä voi nähdä aaltoilevan viljapellon ja aavistaa meren viileyden, tuntea hipiän tuoksun ja värisevän pyllyn kosketuksen käsissään … taivasta, tähtiä...kuutamo…veräjä, tyttö, poikaTodellisuus ja unelma -tajunnan tilasta kehkeytyi rakkaus yhteiseksi nimittäjäksi. Pohdittiin ihmisen suhdetta suureen maailmaan - oli glamouria, suuria tunteita ja musikaalimeininkiäkin.Lavatanssiseura Monokas ry:llä on Iltamissa ollut merkittävä osuus tanssien, puvustuksen, rekvisiitan ja mainonnan osalta. Lavalla on nähty mallikkaita esityksiä tangon, valssin, humpan tahdissa. Upean lisävärin esityksiin ovat tuoneet taidokkaat tanssit kuten cha cha cha, rumba, jenkka ja polkka. Lukuisat ovat olleet ne kerrat, jolloin Monokkaan joukko on kerääntynyt hiomaan tanssikuvioitaan esitystä varten. Vientiä on! -

Page 5: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

esityksessä mukana olivat seuraavat tanssijat.: Terttu Leino ja Veijo Auvinen, Eija Laine ja Hannu Nokka, Raisa ja Markku Saari, Merja Rintamaa-Lehtonen ja Hannu Lehtonen, Anja ja Ahti Kukkonen, Pirkko Pentti ja Matti Kultanen, Kirsi Jaukkari sekä Kirsti Lindström.

Kyläiltamaprojektikin tehtiin vuosina 2011 – 2012

Vuoden 2013 iltamia vietettiin Suomi-Filmin nostalgiassa, sodan jälkeisissä tunnelmissa. Iltamat saivat nimekseen ”Me tulemme taas”.

Katupoikien Hannu Helminen saa poliisin taholta tiukkaa käsittelyä:

Page 6: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

Iltamat 2014 oli juhlavuosi; Iltamat 10 vuotta 2005-2014

Iltamaperinne jatkui vuosikausia ja 10-vuotisjuhlaesitys oli 26.6. ja 6.7.2014. Juhlailtamissa muistelimme menneiden vuosien esityksiä. Rakkaus, tanssi ja laulu nivoutuvat yhteen niin elämässä kuin näissä Monokkaan iltamissakin. Vuosina 2006, 2007 ja 2011 kunnioitimme paikallisten suurmiesten Unto Monosen ja Rauli Bädding Somerjoen muistoa. Näissä 10-vuotisjuhlissakin muistimme Someron omia poikia muutaman kappaleen verran. Yksi kappaleista oli Toivo Kärjen salanimellä Esko Tuulimäki säveltämä jenkka Tähdenlento, jonka Rauli levytti vuonna 1982.10-vuotis juhlatunnelmaan pääsimme heti alkuun Svetlana Hyytiäisen laulaman Miljoona ruusua tahdissa."Muistojen polku" kappaleeseen meidät siivitti tanssillaan kilpatanssipari, Someron oma poika, Samu Rasila parinsa Ida Johanssonin kanssa.

Esityksestä pari repliikkiä näistä iltamista:”No eihän somerolaiset ei niin kovin helpostat mittään tunteit ainakaan sillon 70-luvul viel näyttänny. Mut kun Badding laulo, ni kaikki kyl tiesti mistä se puhu.””Rakkaus vettää miehen ku miehen veteläx ja sitä näkkee ihan mitä itte tahtoo.”Iltamajoukkomme iltamien 10-vuotisjuhlavuonna oli tällainen.

Monokas Linnanjuhlissa 2015

Merkittävin asia Monokas ry:lle on ilman muuta mukanaolo Linnanjuhlissa. Marraskuun 2015 lopussa Monokkaan puheenjohtaja sai Tasavallan Presidentiltä yllättävän kutsun:

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ovat kutsuneet Monokkaan puheenjohtajan puolisoineen Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Linnaan su 6.12.2015.

Juhlavastaanotolla näkyi nykykulttuurin kirjo: kutsuttuina oli monipuolisesti eri kulttuurialojen ja vähemmistöjen kulttuurien edustajia. Myös moni ruohonjuuritasolla kulttuuriharrastusten parissa työtä tekevä sai kutsun vastaanotolle.– Meillä on valtavan hieno ja rikas kulttuuriperintö, joka muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa. Kulttuuri on monin tavoin läsnä jokapäiväisessä elämässämme, se kuuluu kaikille, presidentti Niinistö sanoi.

Lavatanssiseura Monokkaan jokavuotiseen toimintasuunnitelmaan on kirjattu: ”...jatkaa perustajiensa ajatusta: ylläpidetään, edistetään ja kehitetään lavatanssikulttuuria ja sen mukana maa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia” Monokkaalla on, jäsenmäärältään pieneksi yhdistykseksi, hyvin virkeä ja toimelias ydinjoukko mukana toiminnassa. Vuodesta 1999 toiminut yhdistys on vuosien saatossa ollut monessa mukana ja tarjonnut yleisölle myös erilaisia kulttuuritapahtumia tanssikurssien lisäksi. Otamme tämän suuren arvostuksen kiittäen vastaan. –Näin pohti Monokkaan silloinen puheenjohtaja Tonja Jalli.

Page 7: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

Yhteenveto Kyläiltamista

Lavatanssiseura Monokkaan tavoitteena oli elvyttää perinteiset iltamat. Suunnitelmissa oli pitää ohjelmalliset kyläiltamat kuudessa Someron kylässä, joista neljässä kylässä iltamat toteutuivat. Idea kyläiltamiin saatiin Esakallion lavalla kesäisin jo monena vuonna pidetyistä iltamista.Projekti aloitettiin kesän 2010 kynnyksellä suunnittelulla.

Ensimmäiset kyläiltamat otsikolla ”Myllyllä tapahtuu” pidettiin Pitkäjärvellä 19.3.2011. Suunnittelu aloitettiin syksyllä 2010. Kyläiltamissa oli yleisöä n. 150.

Toiset kyläiltamat otsikolla ”Herra Häntälän seikkailut” pidettiin Häntälässä 8.6.2011. Yleisöä Yli-Eskolan maaseutumiljöössä oli n. 300. Oman lisänsä järjestelyihin toi se, että tilaisuus pidettiin ulkona. Saimme kuitenkin kesän parhaimman ilman ja iltamat onnistuivat yli odotusten.

Kolmannet kyläiltamat otsikolla ”Kaskistosta kajahtaa” pidettiin Kaskistossa pyhäinpäivänä 5.11.2011. Yleisöä vanhalla alakoululla oli sali täynnä, n. 150.

Neljännet kyläiltamat otsikolla ”Kotiseutuni, oi” pidettiin Lehtilässä 17.3.2012. Yleisöä oli n. 250.

Kaiken kaikkiaan kyläiltamat liikuttivat n. 1000 henkeä mukaan lukien kaikkien kylien esityksissä ja muutenkin mukana olleet henkilöt.Monokas toivoo, että kylät jatkaisivat kyläiltamien perinnettä ja olemme mieluusti mukana mahdollisuuksiemme mukaan auttamassa tarvittaessa järjestelyissä ja suunnittelussa. Uskomme, että kylien aktiivit pystyvät järjestämään kyläiltamia jatkossakin myymällä tilaisuuteen lippuja kattamaan järjestelykulut.

Esakallion Iltamat 2012 kulki otsikolla ”Saanko luvan” ja tuo esitys oli koottu yhteen kyläiltamien pohjalta. Esityksessä oli pätkiä kaikista neljästä kyläiltamista Esakalliolle muokattuina.

Esiintymiset ovat Monokkaan perinteinen talkookuvio ja niitä on matkan varrella tullut monia ja monen muotoisia. ”Joukkue” kootaan kuhunkin esitykseen tapauskohtaisesti ja aktiivia esiintyjä on paljon tarjolla. Hauskaa meillä on ja talkoohenkeä löytyy. Esakallion 50v-juhat v. 2015 oli merkittävä tapahtuma – Lavan historiikkia käytiin läpi kuvina, tauluin ja näytelmänkin keinoin. Esakallion vaiheet tuotiin yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi.

Näytelmällisen näkökohdan on esityksiimme loihtinut Kaija Parko. Tämä äidinkielen lehtori on ottanut esityksemme sydämen asiaksi ja niinpä yhteistyömme on tuottanut upeita esityksiä – melkeinpä spektaakkeleita. Kaija Parko on ollut monessa esityksessämme mukana.

Samoin kuin Mika Raittilan orkesteri Kalle Salosella vahvistettuna. Kuvassa Mika Raittilan orkesteri ja Kalle Salonen, laulusolistina tällä kertaa Sakke Kotilainen

Page 8: arkisto.monokas.fiarkisto.monokas.fi/2019/Monokas20v/2019 MONOKAS_20v... · Web viewMonokas ry 20v -20 vuotta tanssin iloa-V ietämme 20v-juhlaa Teeriharjulla 26.10.2019 Someron TanssiTähti

Kavalkadi

Itsenäisyyden juhlavuosi 2017 toi aivan oivallisen haasteen Monokkaalle olla mukana juhlavuoden tapahtumissa. Kaija Parko on jo pohjustanut Itsenäisyysjuhlaa ja jo syksyllä aloitettiin sisällön työstäminen. Ohjelma esitettiin Monitoimihallilla marraskuussa. Tästä Someron Kulttuurin suurhankkeesta tuli kaikkien somerolaisten yhdistysten voimannäyte.

Anita Hallapelto on Muotiputiikki Helmen kanssa monessa Monokkaan projektissa ja tanssiseuran jäsenyys on ollut mainio alusta juttujen esilletuomiseen. On tanssillisia muotinäytöksiä, Rantatuvan Happy Days –tapahtumasta on jo tullut Someron Nostalgiaviikon vakiotapahtuma, jossa kevään tuloa juhlistetaan aitoon fifties-tyyliin rokin ja asujen kera. Rotarien tapahtumat syksyllä tasapainottavat tapahtumatarjontaa.

Someron Tanssi-Tähti –kisa

Someron ensimmäinen Tanssi-Tähti kisa pidettiin v. 2017. Tausta-ideana oli televisiossakin pyörivä ”Tanssii tähtien kanssa ” -ohjelma. Monokaan tanssijat lupasivat opettaa taitonsa somerolaisille rohkeille ja mieli avoinna tanssille oleville henkilöille, jotka ottivat tämän haasteen vastaan. Tanssikisa oli leikkimielinen, mutta täyttä totta. Voittoon tanssivat Mari Tuomola ja Markku Saari, toiseksi tanssivat Marjaana Hieta ja Hannu Nokka ja kolmanneksi Jani Kurvinen ja Terttu Leino. Vuoden 2017 kisa oli kaikin puolin onnistunut ja sekä kisaajat, että yleisö nauttivat, joten kisa sai jatkoa v. 2018. Tuolloin voittoon ylsivät Kairi Kirs ja Ahti Kukkonen, toiseksi Sadik Kizilyamac ja Eira Degener/Anita Hallapelto ja kolmanneksi Pihla Linnainmaa ja Antero Paatere. Kolmas tanssikisa pidetään 26.10.2019 Teeriharjulla Monokkaan 20 v. juhlassa.

Lopuksi.Kyllä Monokkaalla toimintaa piisaa – ollaanhan suomalaisen tangon sydänmailla. Tanssilavoja runsaasti ja väkeä riittää. 20 vuotta tanssin iloa …. ja ilo jatkuu….