Rajala, Panu: Intoilija (WSOY)

  • View
    233

  • Download
    11

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Elävänä välkehtivä romaani miehestä, joka jäi kultakauden taiteilijoiden varjoon.

Text of Rajala, Panu: Intoilija (WSOY)

  • INTOIL I JA

    INTO

    ILIJAp a n u r a j a l a

    foto-grafin

    muistikuvat

    wsoy

    panu rajala (s. 1945) on filosofian tohtori, kirjailija ja draaman

    tutkimuksen professori emeritus. Hn on kirjoittanut kaunokirjallisten

    teosten lisksi useita elvsti ja etevsti kohdettaan valaisevia

    elmkertoja, kuten Mika Waltarista kertovan palkitun Unio Mystican.

    ve

    ikko

    som

    erpu

    ro

    *9789510413234*84.2 ISBN 978-951-0-41323-4

    Elvn vlkehtiv romaani miehest, joka ji kultakauden

    taiteilijoiden varjoon Romaanissaan Panu Rajala valaisee innoittuneesti valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, kntj, keksij Into Konrad Inhan elm hnen taiteellista tytn, rakkauksiaan ja matkojaan.

    Suomalaisen taiteen monitaituri kokee romahduksia, nyryytyksi mutta mys hikisevi voittoja. Inhasta paljastuu eptoivoinen kosiomies, joka ei koskaan pse naimisiin. Hn kuolee yksinisen ja hylttyn.

    Intoilija on klassinen taiteilijatarina ja perin juurin suomalainen. Inhan syntymst tuli marraskuussa 2015 kuluneeksi 150 vuotta.

    Se oli suurin toivoni ja voittoni ja iloni elmss. Saada kuva kerran nhdyst ja eletyst, pysytthetki ikuiseksi.

    pllyksen kuvat I. K. Inha / wsoy:n kuva-arkisto pllys Martti Ruokonen

    panu rajala

  • panu rajala

    fotografin muistikuvatRomaani

    werner sderstrm osakeyhtihelsinki

    Intoilija

  • s. 5 Otettu luultavasti v. 1925, jolloin I. K. Inha tytti 60 vuotta.

    I. K. Inha / WSOY:n kuva-arkisto

    s. 122123Sodankyl. Ypynein Tennill. Leiri Tennin rannalla.

    Valokuva otettu ysydnn.I. K. Inha / WSOY:n kuva-arkisto

    s. 132133Kuusamo. Paanajrvi. Mntyniemi vastarannalta katsottuna.

    I. K. Inha / WSOY:n kuva-arkisto

    s. 194195Nkym Vienan Kemist 1894, Vienan Karjala.

    I. K. Inha / Museovirasto

    s. 417Padasjoki, Tyll. Edess kuvaajan varjo.

    I. K. Inha / WSOY:n kuva-arkisto

    panu rajala ja WSOY 2015ISBN 978-951-0-41323-4

    painettu eu:ssa

  • ensimminen osa

  • 91

    Pysyk poissa! En halua tavata en ketn. Ihmi-nen kaikessa narriudessaan inhottaa minua. En sied itsenikn. Ymmrrn hyvin miksi minut on hyljtty. Olen samaa sukua, kelvoton kerrassaan.

    Vain yhdest kiitn itseni. Ett tmn koijan ra-kensin, viimeisen turvapaikan. Tll eln kuin orava oksallaan. Varuillani olen, harvoin nukun, joka kra-vausta kavahdan, tuulen huminaa rakastan. Pidn her-kemtt vahtia, en pst niit lhimailleni, varkaita, vahingontekijit, maineeni hpisijit.

    Tm parin aarin palsta on viimeinen rauhoitettu paikka maailmassa. Valkokuoren koivun kanssa kes-kustelen, paarmalinnun kanssa pakisen, joka korren maassa tunnen. Vaalin puutarhaani, silpoherneit, kir-peit retiisej, sipulia, muuta en tarvitse. Mit houkka horisen! Haluanhan joskus hullutella, tilaan ylelli-syyksi, sokeria ja teet ja viikunoita! Jauhoakin ti-laan Mikon kadun Talous-Osakekaupasta. Kuilumai-nen Mikonkatu, asuin sen varrella viisi vuotta. On-nettomia kivikyln vuosia! Hornan kattila on Helsinki. Luoja salli minun palata maan juureen, omaan olooni, ruohon kasvua kuulemaan.

  • 10

    Koija on kaksi harppausta kanttiinsa, hyltyist laudankappaleista kyhtty. Laveri on ja pyt, palli ja ljy tuikku. Laudalla kasa kirjoja. Sukkajaloin hiivin, uudinta raotan, valvon ettei kukaan haksahda maal-leni. Sen erehdyksen teki kaksi onnetonta kulkijaa, oli ylioppilaslakit ja selkreput, retkell mukamas, kan-saan tutustumassa, pyysivt vett juodakseen. Olinko torkahtanut? Psivt sislle saakka. Sieppasin lan-kulta kirjan, ensimmisen mik sattui kteeni, somasti sattuikin: Eddaa luin heille neen, laulun toisensa jl-keen. Arvelin ett nukkuvat tai kaikkoavat, jlkimmi-sen valitsivat yhdeksn laulun jlkeen. Musertavia s-keit! Sit siet toistekin kokeilla, jos tunkeilijoita tu-paani tuppaa.

    Sivistyivt silti, pyytmtt, siitkin kiitn itseni. Muita sanoja en tarvinnut, omiani en ollenkaan. Sen jlkeen olen saanut olla rauhassa, eivt tynn nok-kaansa, tietvt kuinka ky. Ktt pitemp en tarvitse, puukko sentn on vaikka tyls terstn, kalso kir-veskin. Liika jylh kalu karkotukseen? Pysykt ilman poissa kaikki!

    Joskin juuri nyt! Jotakin liikkuu tontin alalaidassaKuin kumarassa kulkisi pieni olento, kauris vaiko

    nainen Pysy aloillasi. Puhalla tuikku sammuksiin. Kurkista varovasti, l hengit.

    Joku liikkuu hitaasti, palstan itlaidan suunnassa, ei nouse koijaan pin. Ilmiselv ihminen, mutta mill asialla? Kumpaa hamuan, puukkoa vai Eddaa? Laskee jotakin ksistn heinikkoon, sitten kntyy ja kipitt

  • 11

    verjlle, polkua tielle pin. Letti liehuu, nuori tytt se onkin

    Min tolvana! Olinhan unohtanut, halusin taas her-kutella kerran, talosta tilasin korillisen kananmunia. Annoin mryksen: laskettava palstan itkrkeen, tulijasta oikealle. Lhemms ei saa tuoda, siit haen. Laittoivat tytn asialle, toimivat kskyni mukaan, ai-van kuten sovittiin.

    Min tss alan pehmet, unohdan omat munani. Kori on haettava hmrn laskiessa, en tahdo nki-jit. Tll on asiamiehi, jatkavat vainoamista. Ot-tavat selv liikkeistni, iskevt kun vhiten aavistan. Myrkyll voivat yritt. Minun on tarkastettava kaikki ruokavarat, maistettava, tunnusteltava vaikutus. Ka-nanmunista katsottava onko kuori ehj. Kaupan tava-roista onko avattu matkalla. Siell ne lymyvt, tietvt koska lhetys lhtee minulle. Salanime kytn, mutta kkik sen selvittvt. En ole en Inha, olen maan-mittari Uusivirta. Sen taiteilin tuohelle ja pistin riuun nenn portin pieleen.

    Kvin ktkpaikalla, koko korillinen hehkeit ka-nanmunia, lmpisi viel! Mitk juhlat tst koituvat Kapernaumiin. Sallin hemmotella itseni, kovilla olen ollut, laihtunut niin etteivt housut pysy yll. Varaa olikin Helsingin herrastelun jljilt, tulihan istuttua Kmpit ja Centralit. Sinne jivt kelpo toverit ja pa-hat vaino miehet, tyni tuhoajat, elmni pilaajat. Ka-tosin heidn keskestn kuin saippuakupla helvetin-koluun. En ole en kukaan. Lakkasin olemasta. Ole-

  • 12

    mattomana on parasta olla. Kukaan ei lyd, kukaan ei vaivaa eik vainoa.

    Miten ntisti se tytt oli laskenut korin. Heint niia-sivat laitoihin. Jospa kohtaankin hnet hnet sallin, en muita. Uskallanko? Srjen kaksi munaa ja laitan tu-len piisiin. Vai imaisenko yhdest sisuksen heti kurk-kuuni? On illallisen aika, katettu itselleni, entiselle her-ralle, kaiken harrastelijalle, joka lakkasi.

  • 13

    2

    Isn parta kuin naavainen mets. Kyhmyinen mn-nynrunko. Rohisee, roiskii puhuessaan mlli, sika-rinpurua, puhuu ruotsinperist. Turvallinen vuori, kolme kertaa minua isompi, plaki hipoo taivasta.

    Min saan kvell isn kanssa kahden, kukaan ei seuraa meit. Ymprill korkea luonto. Ymmrsink sellaista sanaa? Mist tulee luonto? Puut nen ja kivet ja ruohonkorret. Nimenkin tiedn: sembramnty, isn istuttama. Ne ovat viel silmn korkeudella, kohoo-vat mittaamattomiin. Min tarkastelen p kallella sa-malla tavalla kuin isll. Mnty on kuningas, niit on jo monta. Ne eivt kilpaile, antavat toistensa kasvaa rau-hassa. Niiden arvokkuus humisee pss.

    Du frstr, de ro ewiga.Ei ole mitn suurempaa. Puita on niin lukematto-

    mia. En pse edes alkuun, vaikka osaan laskea. itini antaa opetusta, hn on kaunein nainen maailmassa, ni-mens soi kuin klaveerin soitto: Clara Charlotta. Ky-lll sanotaan: Den dr vackra Nystrmsk. Is on h-net Kemin kartanosta tuonut nimismiehen ollessaan. Hn on nyt Kuortaneen kihlakunnan henkikirjoittaja, alue on valtaisan laaja ja hn matkustaa hevoskyydill sen laidalta toiselle. Ei iti ehdi usein istua klaveerin

  • 14

    reen, hnell on kaksitoista lasta. Inha Lucina kuo-lee kuusivuotiaana, mutta min olen elnyt jo yhdek-sn vuotta. Olen sisaruksista yhdeksnneksi vanhin.

    Juuri silloin iti kuolee. Hn ei jaksa synnytt en kolmattatoista kertaa. Hn menehtyy myhemmn tiedon mukaan isorokkoon. Hnt ei itket, ei sanota mitn. Hn on tyhj kohta rinnassa, pusertava kohta, joka ei tyty.

    Me muutamme pois Valkeajrven talosta, tlt Virtain pitjn Jhdyspohjan kylst. Mit jkn taakse. Kuinka isoa siell oli mets, kuinka monen-laisia ja kuinka marjaisia ahot ja kulot, joita paloi laa-jemmalti kuin kaskia olikaan Syvimmlle painui mieleeni mustikkamets sydnkesn siniautereisilla helteill, marjain mrtn paljous ja nokiset, har-maantuneet kuivat puut Min menetn koko valta-kunnan, tiesin silloin, kaikki retket Toriseva-jrvelle, Helvetinjrven menetn, sen hirmuisen aarniometsn ja louhikon, peninkulmaiset nkalat yli aavojen salo-jen. Rattailta nin kotipihan, koko sinivihren kirjon: jrveen putoavia kalliojyrknteit, suhisevia kaislaran-toja, mki ja koivikoita. Niiden heleytt entisill kas-kimailla, lehtoja ja kukkaniittyj, aina kaukomaitten si-nisille maanselnteille min nin ja niin uhkean jreit metsi, ettei niit ollut missn muualla, ennen kuin aikamiehen psin Kauko-Karjalan maille, mutta sii-hen meni vuosikymmen ja toinenkin.

    Nin kaiken jo kokonaisena. Halusin omistaa maat ja salot ja niitynkumpareet, en voinut jtt niit

  • 15

    omaan oloonsa. Rintani pakahtui menetyksest. Ne oli minun saatava talteen kaikki, omaksi, mukaan kulje-tettavaksi. Koko kotoinen maailma. Mill konstilla sen voisin tehd, sit en viel aavistanut.

    Isll oli yksi ihmeellinen taika. Sen tuttavaksi tulin retkell kerran. Se oli valtava laatikko, jonka nostami-seen tarvittiin vanhemmat veljet Vin ja Onni ja Usko. Minkin autoin mink ulotuin. Se vietiin miehiss kot-tikrryill lheiselle harjanteelle, josta Karsajrvi n-kyy kaukometsineen. Kaikki tynsimme ja puusku-timme ja vedimme rinnett yls, ja harjanteen laella se nostettiin kolmijalkaisen jalustan plle uhkaavasti vaappuen ja is hukuttautui mustan kangasvaipan alle ja kiroili satans fan puoleen neen, ettem me kuulisi. Siin oli monta pulmaa kuinka sit piti kytt, niin me ymmrsimme. Kesti kauan ja monta yrityst. Me emme saaneet menn lhelle, is puhisi ja hkyi. Vii-mein hnen toinen ktens kohosi