Taimi - COnnecting REpositoriesToimittaja Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen yksikkö [email protected] Julkaisija Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen yksikkö ISSN 1455-7738,

Tai

mi u

uti

set

4/2009

M e t s ä n t u t k i m u s l a i t o s

Toimittaja Marja Poteri MetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikkö[email protected]

JulkaisijaMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikkö

ISSN 1455-7738, 2009Hansaprint Direct Oy, Vantaa

TilauksetTilaushinta vuodeksi 2010 on35 euroa. Taimiuutiset ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Tilaukset toimittajalta tai verkkolomak-keella http://www.metla.fi/metinfo/taimitieto/index.htm.

Yhteistyössä mukana

Fin Forelia OyHermannin aukio 3EPL 105870100 Kuopio

Ab Mellanå Plant OyMellanåvägen 3364320 Dagsmark

Pohjan Taimi OyKaarreniementie 1688610 Vuokatti

Taimi-Tapio OyNäsinlinnankatu 48 DPL 9733101 Tampere

UPM Metsä Joroisten taimitarhaKotkatlahdentie 12179600 Joroinen

Taimitarhojen tietopalvelu toimittaa Taimiuutiset-lehteä, järjestää alan kursseja sekä julkaisee oppaita.

TaittoEija Lappalainen

Kansikuva Lapissa mäntypuuston osuutta on pyritty lisäämään viljellen (kuva Metla/Erkki Oksanen).

Anssi AhtikoskiMetsäntutkimuslaitosRovaniemen tutkimusyksikkö PL 1696301 [email protected]

Heikki HenttonenMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 1801301 [email protected]

Katri HimanenMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikköJuntintie 15477600 [email protected]

Otso HuituMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikköJuntintie 15477600 [email protected]

Mikko HyppönenMetsäntutkimuslaitosRovaniemen tutkimusyksikkö PL 1696301 [email protected]

Juha KaiteraMetsäntutkimuslaitosMuhoksen tutkimusyksikköKirkkosaarentie91500 [email protected]

Anneli KauppiOulun yliopistoBiologian laitos PL 8000 90014 Oulun yliopisto

Kari Mäkitalo MetsäntutkimuslaitosRovaniemen tutkimusyksikköPL 16 96301 [email protected]

Marja PoteriMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikköJuntintie 15477600 [email protected]

Eila Tillman-SutelaMetsäntutkimuslaitosMuhoksen tutkimusyksikköKirkkosaarentie91500 [email protected]

Kirjoittajat

Mikko Hyppönen

Metsänhoitosuositusten mukaan metsänuudistamisen tavoitteena on saada uudistusalalle nopeasti ja mahdollisimman pienin kustannuk-sin täystiheä, tasainen, laadukas ja terve kasvupaikalle sopivien puula-jien muodostama taimikko. Uudis-tamismenetelmä pyritään sopeutta-maan kulloisiinkin ilmasto- ja kas-vupaikkaolosuhteisiin niin, että ta-voite saavutetaan sekä biologisesti että taloudellisesti.

Ankarat luonnonolosuhteet vaikuttavat uudistamis- menetelmiin

Metsätalouden ja metsänuudistami-sen olosuhteet poikkeavat pohjoi-sessa monella tavalla Etelä-Suomen olosuhteista. Pohjoisessa ilmasto-oloja luonnehtii äärevyys, kylmyys, valoisuus ja humidisuus. Erityisen ankarat olosuhteet ovat pohjoisella metsänrajaseudulla ja korkeilla vaa-ra-alueilla. Ankarat luonnonolosuh-teet asettavat omat vaatimuksensa metsänuudistamiselle.

Olosuhteet maan eri osien välil-lä poikkeavat runsaasti myös talou-dellisesti, sillä pohjoisessa metsien kasvu, tuotos ja tuotto ovat vähäisiä ja kiertoaika on pitkä etelään verrat-tuna. Nämä tekijät vaikuttavat suo-raan metsätalouden ja myös met-sän uudistamisen kannattavuuteen. Mainituista ja eräistä muiden käyt-tömuotojen huomioon ottamisen ai-heuttamista syistä johtuu, että samat metsänuudistamisen menetelmät ei-vät sellaisinaan sovellu pohjoiseen ja etelään.

Pohjoisessa metsän uudistaminen perustuu enemmän luontaiseen uu-distamiseen, kylvöön ja muihin eks-tensiivisiin viljelymenetelmiin kuin

Kuulumisia pohjoisesta

etelässä. Näin pitää ollakin, koska pohjoisen ankarissa luonnonolosuh-teissa tulee käyttää menetelmiä, joi-den kustannukset ovat sopusoinnus-sa uudistetun metsikön tuotto-odo-tusten kanssa. Erityisesti pohjoiseen soveltuvia uudistamismenetelmiä ovat esimerkiksi mänty- ja kuusia-likasvosten hyödyntäminen, luon-tainen uudistaminen, kasvupaikal-le sopivien eikä liian voimakkaiden ja kalliiden muokkausmenetelmien käyttö, koneellinen kylvö ja mini-paakkutaimien käyttö istutuksessa. Erityisen hankalissa olosuhteissa ja tapauksissa kaikkein voimaperäi-simpien ja kalleimpien menetelmi-en käyttö voi uudistamisen takaami-seksi olla kuitenkin tarpeen vastoin kannattavuusnäkökohtia.

Uusia menetelmiäkehitetään ja tutkitaan

Metlan Rovaniemen yksikön hank-keen ’Metsän uudistaminen poh-joisen erityisolosuhteissa’ tarkoi-tuksena on tuottaa tietoa pohjoisen kylmiin ja humidisiin olosuhteisiin sopivasta, kustannustehokkaasta ja kannattavasta metsien uudistami-sesta. Eräänä tutkimuskohteena on ollut männyn syyskylvö. Suurin osa männyn kylvöistä tehdään nykyisin kustannustehokkaasti koneellisesti maanmuokkauksen yhteydessä. Ke-vät ja alkukesä on todettu parhaaksi kylvöajaksi. Koneelliselle kylvölle sovelias aika on tätä huomattavas-ti lyhyempi, sillä muokkauskoneet pääsevät maastoon vasta roudan su-lamisen ja maan kuivumisen jälkeen maaston kantavuuden parannuttua. Kylvöaika keväällä on siis varsin lyhyt, eikä kaikkia kylvöjä ehditä silloin koneellisesti tehdä.

Kylvöajan pidentämiseksi on harkittu erilaisia vaihtoehtoja. Yk-si näistä on männyn syyskylvö. La-

pissa Metsähallitus on jonkin verran harjoittanut syyskylvöä noin vuosi-kymmenen ajan, vaikka kokemuk-set syyskylvöstä ja sitä käsittelevät tutkimukset eivät ole olleet kovin-kaan rohkaisevia. Metla on nyt sel-vittänyt, miten nämä aikaisintaan lokakuussa tehdyt kylvöt ovat on-nistuneet.

Männyn syyskylvö näyttää sopivan Lappiin

Alustavien tulosten perusteella syyskylvö näyttää – vastoin ennak-kokäsityksiä – soveltuvan Lappiin. Kasvukausi on myöhään syksyllä ohi, eikä maahan kylvetty siemen enää idä eikä myöskään jäädy ja sula edestakaisin ennen seuraavaa kasvukautta, vaan säilyy maassa hangen alla kevääseen asti. Kevääl-lä siemen on heti valmis itämään ja aloittamaan kasvun sirkkataimeksi. Tämä mahdollistaa kylvösesongin pidentämisen niin, että toinen kyl-vöjakso ajoittuu myöhäissyksyyn, aikaan juuri ennen lumentuloa.

Ankarista luonnonolosuhteista huolimatta metsän uudistaminen onnistuu Pohjois-Suomessa tätä nykyä suhteellisen hyvin kaikilla käytössä olevilla päämenetelmillä ja -uudistamisketjuilla. Uusia me-netelmiä tulee kuitenkin jatkuvasti kehittää ja tutkia, ja vanhoja mene-telmiä hienosäätää ja edelleen ke-hittää. Näin metsän uudistamisen onnistumista, kustannustehokkuutta ja kannattavuutta voidaan edelleen parantaa.

Erikoistutkija Mikko Hyppönen työskentelee Metsäntutkimuslai-toksen Rovaniemen yksikössä tut-kimusalanaan mm. Pohjois-Suomen metsänuudistamiskysymykset.

3Taimiuutiset 4/2009

Kari Mäkitalo

Lapin metsiä on uudistettu laajamit-taisesti avohakkuuta ja metsänvilje-lyä käyttäen 1950-luvulta lähtien. Metsänviljely oli aina 1990-luvulle asti lähes yksinomaan männyn vil-jelyä, ensin kylvöä ja sittemmin tai-mituotannon menetelmien kehityt-tyä enimmäkseen istutusta.

Mäntyä kasvaneiden kasvupaik-kojen ohella myös puustoltaan kuu-sivaltaiset kasvupaikat on viljellen pyritty uudistamaan männiköiksi. Mäntyvaltaisten metsien osuus nou-sikin 1950-luvun 60 %:sta 75 %:iin neljän vuosikymmenen aikana, ja puustoltaan kuusivaltaisten metsi-en osuus laski vastaavasti 31 %:sta 17 %:iin. Puulajin vaihtoa perus-teltiin tutkimustuloksilla männyn

Voidaanko maan vesipitoisuutta mittaamalla tunnistaa männyn-viljelylle sopivat kasvupaikat?

kuusta paremmasta tuotoksesta pak-susammaltyypin tuoreilla kankailla ja männynviljelyn onnistumisella 1930-luvun viljelykokeissa kuusi-valtaisilla kasvupaikoilla.

Metsänviljely ei ole ollut Lapis-sa kuitenkaan ongelmatonta, vaan männyn viljelyaloilla on ajoittain esiintynyt laajamittaisiakin tuho-ja – ja eniten juuri aiemmin kuusta kasvaneilla kuvioilla. On keskus-teltu jopa käsitteestä ”absoluutti-nen kuusimaa”, jolla tarkoitettiin kasvupaikkaa, jolla männynviljely ei onnistu millään keinolla.

Maaperän epäedullisia fysikaali-sia ominaisuuksia pidettiin 1960-luvun taimituhojen tärkeimpänä syynä. Pääteltiin, että taimien juu-ret kärsivät ajoittain korkeasta ve-sipitoisuudesta ja alhaisesta ilmati-lasta maassa. Siihen asti yleisimmin

käytettyjen maanpinnan käsittely-menetelmien, kulotuksen ja laiku-tuksen, arveltiin olevan riittämättö-miä etenkin kosteilla entisillä kuusi-mailla. Auraus syrjäyttikin 1960-lu-vun lopulla laikutuksen ja siitä tuli vähitellen yleismenetelmä. Tuhoja on sittemmin havaittu auratuilla-kin aloilla. Taimien juuret kasvavat ajan myötä ilmavasta palteesta väli-alueeseen ja jopa vakojen maahan, joiden vesipitoisuuteen aurauksen ei ole todettu vaikuttavan.

Maan dielektrisyys ja vesipitoisuus kasvu-paikkojen luokittelussa

Etelä- ja Keski-Lapin metsämaista on VMI:n mukaan noin 49 % tuo-reita kankaita ja 43 % kuivahkoja kankaita. Kuivien kankaiden osuus on noin 5 %. Noin 85 % tuoreiden ja kuivahkojen kankaiden kasvupai-koista Etelä- ja Keski-Lapissa on VMI:n mukaan moreenimailla.

Metsätyypin ja maalajin välillä ei ole todettu olevan yksiselitteistä riippuvuutta, mutta kuivat kankaat ja karukkokankaat esiintyvät kui-tenkin keskimäärin karkeajakoi-semmilla mailla kuin tuoreet kan-kaat. Vastaavasti luontaiset kuusi-kot kasvavat keskimäärin hienoja-koisemmilla mailla kuin männiköt, ja kivennäismaan vesipitoisuus on kuusikoissa suurempi kuin männi-köissä.

Maan raekokojakauma ja etenkin hienojen maalajitteiden osuus vai-kuttaa maan vedenpidätyskykyyn ja siten myös maan vesipitoisuu-

Noin 20-vuotiasta palteisiin istutettua männyntaimikkoa Rovaniemellä. Alkueräinen metsikkö tuoreen kankaan kuusi-mänty-sekametsä, karkea moreeni. (valokuva Kari Mäkitalo)

4 Taimiuutiset 4/2009

teen. Maan vesipitoisuuteen ja sen vaihteluun vaikuttaa lukuisa jouk-ko muitakin tekijöitä kuten esim. topografia, maakerroksen paksuus, pohjavesipinnan korkeus, maan ve-denjohtavuus, haihduttavan kasvil-lisuuden ja puuston määrä ja laatu, latvuspidäntä sekä sadanta ja läm-pötila.

1990-luvun alkupuolelta lähtien on jälleen tutkittu maan fysikaalis-ten ominaisuus- ja olosuhdetekijöi-den vaikutusta Lapin taimituhoihin. Maan dielekrisyydelle on eri julkai-suissa esitetty ylärajoja, joita suu-remmilla arvoilla mäntyä ei Lapissa luontaisesti kasvupaikalla esiintyisi ja männynviljely vastaavasti epäon-nistuisi.

Dielektrisyys on sähköopillinen suure, jota mitataan maan tilavuus-vesipitoisuuden (til.%) määrittämi-seksi. Siihen vaikuttaa eniten maas-sa olevan vapaan veden määrä. Vii-meisin ehdotus dielektrisyysrajaksi on 15, mikä vastaa noin 27 til.% ve-sipitoisuutta.

Keski-Lapissa tehdyn tutkimuk-sen mukaan raja-arvoa kosteam-milla mailla, jotka oli aurattu ja viljelty männylle, oli männyntaimi-en elossaolon todennäköisyys alle 50 % 12–16 vuoden jälkeen viljelys-tä. Raja-arvon pohjalta on metsän-uudis tamisen suunnittelun apuväli-neeksi kehitelty menetelmää, jossa maastossa sähköisillä mittalaitteil-la mitatun maan dielektrisyyden avulla, yhdistettynä matalalento-mittauksiin ja luonnon gamma-sä-teilyyn perustuvaan maan kosteus-kartoitukseen, voitaisiin määritellä männylle maan kosteudeltaan sopi-vat ja sopimattomat kasvupaikat.

Voidaanko maan dielektrisyys/ve-sipitoisuusmittauksia sitten käyttää ongelmattomasti metsämaiden luo-kitteluun? Edellä esitetty dielektri-syyden raja-arvo männynviljelylle perustuu yhtenä kesänä syyskuussa tehtyyn kertamittaukseen kuudella, hakkuuta edeltävältä puustoltaan kuusivaltaisella metsikkökuviolla, jotka oli aurattu ennen männynvilje-lyä. Kasvukausien välillä on tunne-tusti vaihtelua maan kosteudessa, on

kuivia ja märkiä kesiä. Alkukesästä lumen sulamisen jälkeen maat ovat yleensä kosteampia kuin loppuke-sästä. On kuivia ja sateisia sääjak-soja. Olisiko raja-arvo voinut olla erilainen alkukesästä? Miten suuri on riski luokitella kasvupaikat ”vää-rään” luokkaan kosteusoloiltaan eri-laisina kasvukausina? Olisiko raja-arvo voinut olla erilainen erilaisia maankäsittelyjä käytettäessä? Entä toimiiko raja-arvo myös mäntyval-taisissa metsiköissä?

Vesipitoisuuden käyttöä luokittelussa tutkittiin laajassa viljelykokeessa

Edellä esitettyä dielektrisyys-hy-poteesia testattiin aineistolla, jo-ka kerättiin kahdeksalta Etelä- ja Keski-Lapissa sijaitsevalta män-nynviljelyn koekentältä. Neljä koe-kentistä oli hakkuuta edeltävältä puustoltaan mäntyvaltaisia ja neljä kuusivaltaisia. Koekentille viljeltiin mäntyä vuosina 1975–1977 neljäl-lä eri maankäsittelymenetelmällä (kulotus, laikutus, äestys ja auraus) käsitellyille aloille. Viljelytiheys oli 2500 tainta hehtaarilla. Tässä tutki-muksessa tarkasteltiin vain paak-kutaimia (FH-408 paperikennoja), joiden elossaolo inventoitiin syys-

kesällä 2001, jolloin viljelystä oli kulunut 25–27 kasvukautta.

Vuosina 1995–1996 koekentil-tä kerättiin näytteet raekokojakau-man, huokostilan ja vedenpidätys-kyvyn määrittämiseksi kaikkiaan 96 koealalta. Samoina kesinä kesä-syyskuussa mitattiin em. koealoilta maan vesipitoisuus (dielektrisyys) kivennäismaan 0–15 cm:n pintaker-roksesta TDR-menetelmällä pysy-viä antureita käyttäen (viisi anturia/koeala), kolme kertaa ensimmäise-nä ja viisi kertaa toisena kesänä.

Näytteenotto ja mittaukset teh-tiin koealojen muokkausjälkien ul-kopuolelta käsittelemättömistä vä-lialueista sekä auratuilla koealoilla myös aurauspalteista. Tässä tutki-muksessa käytettiin vain välialuei-den aineistoa. Dielektrisyyden si-jasta tuloksia tarkasteltiin vesipitoi-suuden avulla, koska sitä pidettiin edellistä informatiivisempana. Ve-sipitoisuuden avulla saadaan myös likimääräinen käsitys maan ilmati-lasta.

Jokaiselle koealalle laskettiin kahdeksan vesipitoisuusmittauksen keskiarvo, keskivesipitoisuus, jota pidettiin koealojen kosteusluoki-tuksen perustana. Sitten keskivesi-pitoisuudet luokiteltiin yhden pro-senttiyksikön luokkiin. Jos tämä keskivesipitoisuus oli

luokiteltiin koeala männylle sopi-vaksi ja jos se taas oli > 27 til.%, luokiteltiin koeala männylle liian kosteaksi kasvupaikaksi. Sademää-rä kesä-syyskuussa oli Sodankyläs-sä 211 mm vuonna 1995 ja 223 mm vuonna 1996.

Kosteusluokan luokitusvirheiden arvioimiseksi laskettiin jokaiselle keskivesipitoisuusluokalle niiden yksittäisten vuosina 1995–1996 tehtyjen mittausten osuus, joiden perusteella kasvupaikka olisi tul-lut luokitetuksi eri kosteusluokkaan (männylle sopivat ja männylle lii-an kosteat) kuin koealan keskivesi-pitoisuusluokka edellyttäisi. Tämä osuus ilmaistiin käsitteenä ”riski luokittaa väärin”.

Lisäksi käytettiin CoupModel- maamallia, jolla voidaan mallintaa veden ja lämmön liikkeitä yksi-

ulotteisessa maaprofiilissa käyttäen syöttötietoina säätietoja (ilman läm-pötila, sadanta, suhteellinen koste-us, säteily, tuulen nopeus). Tällä ruotsalaistutkijoiden kehittämällä matemaattisella mallilla mallitettiin vesipitoisuuden päivittäinen vaihte-lu kesä-syyskuussa mineraalimaan 0–15 cm:n kerroksessa 30 vuoden ajalta 32 maaprofiilissa (paksuus 1 m) käyttäen Sodankylän observa-torion säätietoja. Jokaiselle maapro-fiilille laskettiin 30 vuoden keskive-sipitoisuus, jonka mukaan profiilit luokiteltiin männylle kosteudeltaan sopiviksi ja sopimattomiksi samal-la tavalla kuin edellä on aiemmin esitetty. Väärin luokittamisen ris-kiä tarkasteltiin sateisena kesänä 1992 (sademäärä kesä-syyskuussa 480 mm) ja kuivana kesänä 1994 (143 mm). Nyt kuitenkin riskiä tar-

kasteltiin ”mitattujen” eli mallilla laskettujen päivittäisten vesipitoi-suuksien funktiona. Riski-% kertoo tällöin, kuinka suuri riski on luoki-tella tietyllä yhtenä päivänä mitatul-la vesipitoisuusarvolla kasvupaikka väärään kosteusluokkaan.

Luokittelu ei toimi kaikilla kasvupaikoilla

Tutkimuksen tulokset tukivat ai-emmin esitettyjä tuloksia siinä, et-tä maan vesipitoisuus selitti tilas-tollisesti merkitsevästi viljeltyjen männyntaimien elossaoloa kasvu-paikoilla, jotka olivat olleet ennen hakkuuta puustoltaan kuusivaltaisia. Elossaolo oli sitä alhaisempi, mitä korkeampi oli maan vesipitoisuus kivennäismaan pintakerroksessa. Samansuuntainen riippuvuus (kuva 1) havaittiin käytettäessä elossaolon selittäjänä sekä keskivesipitoisuut-ta että kahdeksaa erillistä vesipitoi-suuden mittauskertaa.

Auratuilla koealoilla 50 % elos-saolo saavutettiin noin 25 til.% kes-kivesipitoisuudessa, mikä on melko lähellä aiemmin kertamittauksilla saatua 27 til.% raja-arvoa. Maankä-sittelymenetelmien välillä havaittiin tässä tutkimuksessa kuitenkin eroja. Kulotetuilla koealoilla 50 % elossa-olo saavutettiin 17 til.%, laikutetuil-la 19 til.% ja äestetyillä jo 13 til.% keskivesipitoisuudessa. Eri mittaus-kerroilla saatiin tässä tutkimuksessa erilaisia vesipitoisuuden raja-arvoja 50 % elossaololle. Kesäkuussa 1996 mitatuilla vesipitoisuuksilla raja-ar-vo asettui auratuilla koealoilla noin 31 til.% kohdalle, kun taas samana vuonna ja samoilla koealoilla syys-kuussa tehdyt mittaukset tuottivat malleissa 19 til.% raja-arvon (ku-va 1).

Kun malleilla tarkasteltiin ko-ko kahdeksan koekentän aineistoa, ei riippuvuutta vesipitoisuuden ja männyn elossaolon välillä havait-tu. Tähän oli syynä se, että män-tyvaltaisilla koaloilla elossaolo oli tilastollisesti merkitsevästi sitä kor-keampi mitä korkeampi oli vesi-

Kuva 1. Viljeltyjen männyn paakkutaimien elossaolon (%) riippuvuus mineraalimaan pintakerroksesta kesä-kuussa 1996 (a) ja syyskuussa 1996 (b) mitatusta ti-lavuusvesipitoisuudesta (til.%) eri maankäsittelymene-telmillä käsitellyillä kuusivaltaisilla koealoilla 25–27 vuoden kulutta viljelystä.


pitoisuus. Eli riippuvuus oli män-tyvaltaisilla aloilla päinvastainen kuusivaltaisiin verrattuna. Sama il-miö näkyi myös, kun verrattiin tai-mien elossaoloa männylle sopiviksi ja liian kosteiksi luokitelluilla koe-aloilla. Koko aineistoa tarkastelta-essa ei tilastollisesti merkitseviä eroja havaittu (kuva 2). Sen sijaan neljällä koekentällä, jotka olivat ol-leet ennen hakkuuta kuusivaltaisia, oli männyntaimien keskimääräinen elossaolo tilastollisesti merkitse-västi korkeampi männylle sopiviksi luokitelluilla koealoilla kuin män-nylle liian kosteiksi luokitelluilla. Neljällä mäntyvaltaisella koekentäl-lä analyysin tulos oli taas päinvas-tainen – taimet olivat menestyneet parhaiten koealoilla, jotka oli luoki-teltu maan liiallisen kosteuden takia sopimattomiksi männynviljelylle.

Kertamittausten käyttöongelmallista

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, miten usein yksittäisellä vesipi-toisuuden kertamittauksella päädy-tään virheelliseen kosteusluokitus-tulokseen, kun koealan keskimää-

räinen vesipitoisuus ja kosteusluok-ka tunnetaan. Maan vesipitoisuuden raja-arvona käytettiin siis edellä esi-tettyä 27 til.%. Vuosina 1995–1996 mitatussa aineistossa väärin luokit-tamisen riski oli em. kesinä yli 5 % silloin, kun maan keskivesipitoisuus oli välillä 20–37 til.%. Tähän väliin sijoittui yli puolet koealoista. Riski oli yli 25 % eli ainakin joka neljäs luokitus meni väärin kertamittauk-sen perusteella, kun koealan keski-vesipitoisuus oli välillä 25–32 til.%. Noin kolmannes koealoista kuului tähän ryhmään.

CoupModel-mallin tuottaman tie-don avulla voitiin tarkastella, kuin-ka suuri mahdollisuus on, että yh-tenä päivänä mitattu vesipitoisuus johtaa väärään luokkaan verrattu-na pitkäaikaiseen keskiarvoon sa-demääriltään erilaisina kesinä. Sa-teisena kesänä 1992 oli suuri riski luokittaa männyn viljelylle sopivat kasvupaikat männylle sopimatto-miksi. Esimerkiksi jos yhtenä päi-vänä tehdystä mittauksesta saatiin vesipitoisuus 30 til.%, eli kasvu-paikka oli luokituksen mukaan lii-an kostea männylle, mitattiin 30 % tällaisista havainnoista koealoilta, jotka 30 vuoden keskiarvon mu-

kaan olivatkin männylle sopivia eli tällöin riski luokittaa väärin oli 30 % (kuva 3). Vastaavasti kuivana ke-sänä 1994 riski luokittaa kasvupai-kat väärin männylle sopiviksi kas-voi nopeasti, kun päivittäiset vesi-pitoisuudet olivat >20 til.%.

Johtopäätöksiä

Tämän tutkimuksen tulokset eivät tukeneet aiemmissa tutkimuksis-sa esitetyn maan dielektrisyysrajan (dielektrisyys 15 eli vesipitoisuus 27 til.%) käyttöä kasvupaikkojen luo-kittelussa männynviljelylle sopiviin ja liian kosteisiin. Luokittelu ei toi-minut lainkaan aineistossa, jossa oli sekä mänty- että kuusivaltaisia kas-vupaikkoja. Vaikka hakkuuta edel-tävältä puustoltaan kuusivaltaisilla kasvupaikoilla luokittelu näyttikin toimivan johdonmukaisesti, johti se toisaalta mäntyvaltaisilla kasvu-paikoilla aivan päinvastaisiin tulok-siin. Lisäksi taimien 50 % elossa-oloa vastaava maan vesipitoisuuden raja-arvo vaihteli mittausajankoh-dan mukaan ja se oli riippuvainen maankäsittelymenetelmästä.

Käytännön metsänuudistamistoi-minnassa ei ole aikaa uudistamis-kohteiden maan kosteuden pitkäai-kaiseen seurantaan, vaan vesipitoi-suuden mahdollinen käyttö luokit-telussa ja päätöksenteko täytynee perustua kertamittauksiin. Kauko-kartoituksen avulla tehdyt kosteus-kartatkaan eivät välttämättä ratkaise ongelmaa, ainakaan silloin, jos ne-kin perustuvat yhteen mittaukseen, joka on vieläpä saatettu tehdä eri vuosina ja/tai eri aikaan kasvukau-desta eri alueilla.

Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että vaikka löydettäisiin-kin jokin luotettava raja-arvo maan kosteusluokituksen perustaksi, liit-tyy kertamittauksiin huomattavan suuri riski luokittaa kasvupaik-ka väärään kosteusluokkaan. Kai-ken lisäksi riski ja virheratkaisujen suunta näyttävät olevan erilaiset sa-demäärältään poikkeavina kasvu-kausina.

Kuva 2. Viljeltyjen männyn kennotaimien elossaolo (%) männylle sopiviksi (maan keskivesipitoisuus 27 til.%) luokitelluilla koea-loilla mänty- ja kuusivaltaisilla kasvupaikoilla sekä koko aineistossa 25–27 vuoden kulutta viljelystä.


Maan kosteudella on Lapissa kui-tenkin yhteys männynviljelyn on-gelmiin. Sen tämän tutkimuksen tu-lokset osoittivat, tarkasteltiin sitten maan vesitalouteen liittyvien omi-naisuuksien, kuten vedenpidätysky-vyn tai olosuhteista riippuvien teki-jöiden, kuten maan vesipitoisuuden vaikutusta männyntaimien elossa-oloon. Nämä havainnot tukevat ai-emmin esitettyjä tutkimustuloksia. Voimakkaallakaan maankäsittelyl-lä ei kaikkein märimmillä kuusival-taisilla kasvupaikoilla pystytty tur-vaamaan männyntaimien elossapy-symistä.

Vesipitoisuusmittausten käyttö-mahdollisuuksia kasvupaikkaluo-kituksessa pitäisikin edelleen sel-vitellä. Voisiko esim. maan matrii-sipotentiaalin mittaaminen yhdessä vesipitoisuuden kanssa tarkentaa tuloksia? Vesipitoisuuden mittaus-anturiin yhdistetyllä tai erillisellä, maan kosteustilaan nopeasti rea-goivalla minitensiometrillä tehty-jen mittausten avulla voitaisiin ar-vioida, onko maa ”kuivassa” vai ”märässä” tilassa, mikä vähentäisi virheiden mahdollisuutta vesipitoi-suuteen perustuvassa maiden luo-kittelussa.

Artikkeli perustuu pääosin maa-liskuussa 2009 julkaistuun väitös-kirjaan: Mäkitalo, Kari. 2009. Soil hydrological properties and condi-tions, site preparation, and the long-term performance of planted Scots pine (Pinus sylvestris L.) on upland forest sites in Finnish Lapland. Dis-sertationes Forestales 80. 71 p.

Kuva 3. Riski luokittaa kasvupaikka väärin (%) männyl-le sopivaksi (30 vuoden keskivesipitoisuus 27 til.%) yhtenä päivänä mi-tatun maan vesipitoisuuden (til.%) perusteella sateisena (1992) ja kuivana (1994) kesänä, tarkasteltuna Coup-Model-mallilla lasketun aineiston pohjalta.


Ahtikoski, Anssi, Alenius, Virpi ja Mäkitalo, Kari. 2010. Scots pine stand establishment with special emphasis on uncertainty and cost-effectiveness, the case of northern Finland. New Forests on -line DOI 10.1007/s11056-009-9183-2.

Metsänuudistamisessa on valitta-vana useita vaihtoehtoisia uudis-tamisketjuja. Näiden keskinäisen edullisuuden tarkastelussa on otet-tava huomioon, millä varmuudella uudistusala saadaan taimettumaan. Kokemusten mukaan halvimman uudistamisketjun valinta johtaa usein 5 –15 vuoden kuluttua tehtä-vään uudelleen tai täydennysvilje-lyyn.

Tässä tutkimuksessa verrattiin 1970-luvulla Pohjois-Suomessa männyn uudistamisessa käytetty-jen uudistamisketjujen kustannus-tehokkuutta. Metsänviljelyn run-kotutkimuksen koealoilla tehtyjen inventointien perusteella oli hyvin tiedossa taimettumistulos kullakin vaihtoehtoisella käsittelytavalla. Tavoitteena oli tutkia, millaiseksi muodostuu kustannuksiltaan eri-laisten uudistamisketjujen järjes-tys, jos tarkasteluun otetaan mu-kaan epävarmuustekijä, joka kuvaa taimettumisen todennäköisyyttä kahdella eri kynnysarvolla (500 tai 1100 elävää viljelytainta/hehtaari). Selvitystä varten määritettiin täl-lä epävarmuustekijällä painotettu kustannus, jota verrattiin sekä uu-

Vaihtoehtoisten metsänuudista-misketjujen kustannustehokkuus Pohjois-Suomessa

distamisen yksikkökustannuksiin (/elävä taimi) että koko uudistus-alan kustannuksiin (/ha). Lisäksi haluttiin tutkia, vaikuttaako uudis-tettavan metsikön vallitseva puula-ji uudistamistulokseen riippumatta valitusta uudistamisketjusta.

Tutkituista männynviljelyn koe-kentistä neljällä oli aikaisemmin kasvanut kuusivaltaista puustoa ja neljällä oli ollut mäntyvaltaista metsää. Kullakin 4,8 ha koekentäl-lä tehtiin neljä eri maankäsittelyä: kulotus, laikutus, äestys ja auraus. Näihin käsittelyihin kohdistettiin vielä kolme eri viljelytapaa: kyl-vö, paakkutaimilla istutus ja istutus paljasjuurisilla taimilla. Koealoille toteutettiin kyseiset uudistamisket-jut kolmena peräkkäisenä vuonna: 1975, 1976 ja 1977. Viimeisessä in-ventoinnissa vuonna 1999 mitattiin puiden eloonjääminen, pituus ja lat-vakasvaimen pituus.

Eri uudistamisketjujen kustannuk-set (ml. työvoima-, kone- ja materi-aalikustannukset) koottiin männyn uudistamistutkimuksissa julkaistu-jen tietojen ja metsäkeskusten suo-situsten perusteella. Luontaisen täy-dentävän taimiaineksen osuudeksi arvioitiin 700–1600 tainta/ha vii-meaikaisten samoissa ilmasto-olo-suhteissa tehtyjen selvitysten perus-teella. Luontaisen taimiaineksen ja viljelyn kautta syntyneen taimettu-misen katsottiin yhdessä muodos-tavan riittävän ja kehityskelpoisen taimikon.

Päätulokset

• Eri uudistamisketjujen edullisuus-järjestys (kustannustehokkuus) vaihteli ratkaisevasti sen mukaan, tarkasteltiinko epävarmuuste-kijällä painotettua kustannusta, pelkkiä yksikkökustannuksia vai hehtaarikohtaista kokonaiskus-tannusta.

• Varmin ja samalla myös kus-tannustehokkain männyn uudis-tamisketju oli auraus ja istutus paakkutaimilla, jos rajana pidet-tiin 1100 elävää tainta/ha. Jos raja alennettiin 500 elävää tainta/ha, oli paras menetelmä molemmilla kasvupaikoilla (entiset mänty- ja kuusivaltaiset metsiköt) auraus ja kylvö.

• Heikoin kustannustehokkuus kuusivaltaisen metsikön uudista-misessa männylle saatiin kulotuk-sella ja laikutuksella.

• Kustannustehokkuusvertailut ra-joittuivat pelkästään uudistamis-ketjujen vertailuun eivätkä ne sisältäneet metsikön tuoton odo-tusarvon tarkastelua (mikä oli-si edellyttänyt koko kiertoajalle laadittavia kasvuennusteita).

• Jatkossa vastaaviin eri uudista-misketjujen kustannusvertailuihin tulisi myös liittää tarkempaa tie-toa kasvupaikan ominaisuuksista kuten maaperästä.

Anssi Ahtikoski


Kaitera Juha, Tillman-Sutela Eila ja Kauppi Anneli

Taustaa tutkimukselle

Kotimaisen kuusen viljelyn osuus on kaksinkertaistunut parissa vuosi-kymmenessä. Etelä-Suomessa kuu-sen taimituotantoon käytetään sie-menviljelyssiementä, mutta Pohjois-Suomessa on hyödynnettävä myös metsikkökeräyssiementä. Taudin-aiheuttajat verottavat merkittävästi kuusen käpy- ja siemensatoja sekä viljelyksillä että metsissä.

Taimituotannon tutkimustarpei-den arvioinnissa onkin metsänvilje-lyaineiston geneettisen laadun pa-rantamisen ohella pidetty tärkeänä hyönteis- ja sienituhojen torjunnan kehittämistä siemenviljelyksillä, tiedon lisäämistä siemenperäisistä taudeista sekä kuusen siemensadon määrän ja laadun parantamista ny-kyisillä siemenviljelyksillä.

Käpy- ja siemenpatogeenien ylei-syys, vuosittainen vaihtelu ja levin-neisyys tunnetaan huonosti, mikä vaikeuttaa niiden torjuntaa. Vaikka käpyruosteista on olemassa vain sa-tunnaista tutkimustietoa, käpyruos-te-epidemioita on tilastoitu yleisellä tasolla säännöllisesti aina 1900-lu-vun alusta lähtien. Viimeisin ruos-te-epidemia esiintyi vuonna 2000 ennen tämän tutkimuksen aloitta-mista.

Tutkimuksemme tavoitteena on luoda kuusen siemenviljelyksille sopivia integroidun torjunnan me-netelmiä eli kasvinsuojelullisten menettelytapojen yhdistelmiä tau-dinaiheuttajia vastaan ja edesauttaa tuhojen ennakoimista. Integroidun

Kuusen käpyruosteidenkasvukaudenaikainen itiöinti

torjunnan tulisi parantaa kuusen sie-mensadon määrää ja laatua nykyi-sillä ja uusilla siemenviljelyksillä.

Kuusen tuomiruoste jatalvikkiruoste käpytuhojen aiheuttajina

Käpy- ja siemenpatogeenit alen-tavat siemensadon määrää ja laa-tua etenkin hyvinä käpyvuosina. Ruostesienet aiheuttavat kävyissä epämuodostumia, käpyjen ennenai-kaista varisemista ja käpysuomujen vääntymistä. Ne myös lisäävät sie-menten leviämistä estävää pihkan eritystä, lisäävät epämuodostunei-den siementen määrää ja alentavat siementen itävyyttä.

Kuusentalvikkiruoste (Chrysomy-xa pirolata) ja kuusentuomiruoste (Thekopsora areolata) aiheuttavat

säännöllisesti merkittävää tuhoa sekä kuusen siemenviljelmillä että siemenkeruumetsiköissä. Molem-milla ruostesienillä on kuusen lisäk-si toinen isäntäkasvi: kuusentalvik-kiruosteella talvikkilajit ja kuusen-tuomiruosteella tuomi.

Tietoa ruostesientenelinkierrosta torjunnan ajoittamiseen

Kuusen siemenviljelmillä Virroil-la (Metsä-Ihala, sv. 176 , 62°12’N, 24°07’E) ja Kangasniemellä (sv. 109-113, 61°54-56’N, 26°40-41-’E) sekä luonnonkuusikossa Mu-hoksella (64°48’N, 26°00’E) tut-kittiin, milloin itiölevintä tapahtuu väli-isänniltä emikukkiin ja edel-leen kävyistä väli-isäntiin. Lisäksi selvitettiin, minä ajankohtana itiö-

Kuva 1. Kuusentuomiruosteen tuhoamia kuusen käpyjä, joissa käpysuomujen pinnalla runsaasti itiöiviä punertavan-ruskehtavia helmi-itiöpesäkkeitä (eekioi-ta) vuosi tartunnasta. (valokuva Kaitera,Tillman-Sutela ja Kauppi)


emät kehittyvät kävyissä ja miten pesäkkeiden kehitys etenee kasvu-kauden aikana.

Vuosina 2006–2008 huhti-loka-kuun välillä Metsä-Ihalasta ja Mu-hokselta eri ajankohtina kerätyistä emikukista ja kävyistä tarkastettiin ruostesienten itiöemien (pikkuku-romapullot, helmi-itiöpesäkkeet) eri kehitysasteiden yleisyys (osuus emikukista tai kävyistä tautisia), frekvenssit (pesäkkeellisten käpy-suomujen määrä/käpy) ja sijainti per käpy sekä itiöinnin aste ja pe-säkkeiden hajoamisaste.

Lisäksi huhti-lokakuussa vuo-sina 2007–2008 tutkittiin kaikil-la kolmella kohteella käpyruostei-den itiöpesäkkeiden muodostusta ja itiöintiä talvikin ja tuomen nuoril-la sekä talvehtineilla lehdillä. Väli-isäntäkasvien lehdiltä arvioitiin eri itiöasteiden (erilaistumattomat pe-säkkeet, kesä-, talvi- ja kantaitiöitä muodostavat rakenteet/pesäkkeet) suhteellinen peittävyys lehdellä, itiöinnin aste ja pesäkkeiden hajoa-misaste ja osuus.

Itiöinnin vaihtelua kasvukauden aikana verrattiin koemetsiköiden säätekijöihin (lähinnä sademäärät) epidemiavaihteluiden selvittämi-seksi vuosina 2006–2008.

Mikroskooppinen tarkastelu eri keruuajankohtien sieninäytteistä tehtiin pääasiassa stereo- ja valo-mikroskoopeilla. Kuitenkin jokai-sena keruuajankohtana poimittiin tyypillisistä itiöasteista näyttei-tä pyyhkäisyelektronimikroskopi-aa (FESEM) varten. Eri itiöastei-den rakenteita käsitellään tarkem-min myöhemmässä artikkelissa.

Kuusentuomiruosteen itiöinti kävyissä vaihteli eri vuosina ja eri paikoilla

Nuorissa kävyissä ei esiintynyt kas-vukauden aikana kuusentuomiruos-teen pikkukuromapulloja Metsä-Ihalassa eikä Muhoksella.

Metsä-Ihalassa 2–5 -%:ssa nuo-rista kävyistä esiintyi kuusentuomi-ruosteen helmi-itiöpesäkkeitä kesä-kuun lopun ja elokuun alun välise-nä aikana. Itiöpesäkkeet olivat aluk-si vaaleita ja kypsymättömiä, mutta muuttuivat vaaleanruskeista edel-leen tummanruskeiksi loppusyksyä kohti (kuva 1). Helmi-itiöpesäkkeet eivät itiöineet kasvukauden aikana.

Muhokselta kerätyissä nuorissa kävyissä ei esiintynyt kuusentuo-miruostetta touko-elokuussa kerä-tyissä näytteissä. Sitä vastoin loka-

kuun alussa 40 %:ssa kerätyistä kä-vyistä oli kuusentuomiruosteen hel-mi-itiöpesäkkeitä, joista pieni osa (17 %) oli jo aloittanut itiöinnin. Helmi-itiöpesäkkeitä esiintyi sekä käpysuomujen ylä- että alapinnalla, mutta ne olivat runsaslukuisempia käpysuomujen alapinnalla. Tartun-nan saaneissa kävyissä lähes kaikki käpysuomut sisälsivät sienen pesäk-keitä.

Metsä-Ihalassa vanhoista vuonna 2006 syntyneistä kävyistä 35 %:ssa oli helmi-itiöpesäkkeitä toukokuun lopussa, kun taas kesäkuun puolivä-lin ja lokakuun alun välisenä aikana kerätyissä näytteissä niitä esiintyi 22–45 %:ssa käpyjä. Lähes kaikki pesäkkeet itiöivät.

Muhoksella lokakuussa 2006 ke-rätyistä kävyistä 90 %:ssa oli hel-mi-itiöpesäkkeitä, jotka eivät kui-tenkaan itiöineet. Huhti-lokakuussa 2007 kerätyistä kävyistä 89–96 % sisälsi helmi-itiöpesäkkeitä. Pesäk-keet eivät itiöineet vielä huhtikuus-sa, mutta toukokuun lopun ja loka-kuun alun välisenä aikana kerätyis-sä sairaissa kävyissä 11–23 %:ssa esiintyi itiöintiä.

Helmi-itiöpesäkkeiden pääasial-linen itiöinti alkoi alkukesällä vuo-si emikukkien tartunnan jälkeen ja jatkui koko kasvukauden ajan. Jois-sakin kävyissä itiöinti oli edelleen vähäistä kasvukauden lopussa vuosi sienitartunnan jälkeen.

Kuusentuomiruosteen itiöinti tuomen lehdillä

Talvehtineissa vuosina 2006–2007 syntyneissä tuomen lehdissä ei ta-vattu ulkoisia itiökantoja talvi-itiö-pesäkkeissä missään tutkimusmet-sikössä. Itse talvi-itiöpesäkkeet oli-vat kuitenkin yleisiä ja runsaslukui-sia talvehtineissa tuomen lehdissä (kuva 2).

Nuorissa tuomen lehdissä ensim-mäiset sienen kesäitiöpesäkkeet (kuva 3) ilmestyivät toukokuun lo-pulla lehdille yleistyen kesäkuun ai-kana. Niitä tavattiin tuomen lehtien alapinnalla koko kasvukauden ajan.

Kuva 2. Tartunnan saaneita nuoria tuomen lehtiä, joissa punertavia (myö-hemmin ruskeita) laikkuja, joihin talvi-itiöpesäkkeet (telia) kehittyvät. (Kaitera,Tillman-Sutela ja Kauppi)


Itiöemät itiöivät pian ilmestymisen-sä jälkeen kesäkuun alussa, jonka jälkeen itiöinti väheni heinäkuun alusta alkaen ja jatkui koko kasvu-kauden ajan.

Kesäitiöpesäkkeiden hajoaminen alkoi heinäkuun alussa. Talvi-itiö-pesäkkeitä ilmestyi kesäkuun lo-pulla ja ne yleistyivät heinäkuusta alkaen. Pesäkkeet erottuivat puner-tavina, myöhemmin ruskehtavina mosaiikkimaisina kuvioina lehden pinnalla. Itiökantoja ei havaittu tal-vi-itiöpesäkkeissä nuorilla tuomen lehdillä kasvukauden aikana.

Kuusentuomiruosteen elinkierto on esitetty kaaviossa 1.

Kuusentalvikkiruoste itiöi käpysuomujen ulkopinnalla

Muhoksella kerätyissä nuorissa kä-vyissä ei tavattu kuusentalvikki-ruosteen itiöemiä touko-elokuussa vuonna 2007. Sen sijaan Metsä-Iha-lassa 2 % kävyistä sisälsi kesäkuun lopussa kuusentalvikkiruosteen pik-kukuromapulloja, jotka itiöivät heti. Ne esiintyivät käpysuomujen ulko-pinnalla laajoina kellertävän limai-sina ja voimakastuoksuisina pesäk-keinä. Elokuun alussa vuonna 2007 Metsä-Ihalassa kerätyistä nuorista kävyistä 7 % sisälsi yksittäisiä laa-joja helmi-itiöpesäkkeitä käpysuo-mujen ulkopinnalla, joista suurin osa (79 %) itiöi (kuva 4). Lokakuun alussa 2 % Metsä-Ihalassa ja 7 % Muhoksella kerätyistä kävyistä si-sälsi helmi-itiöpesäkkeitä. Sienen itiöinti oli molemmilla alueilla tuol-loin jo loppunut ja kaikki pesäkkeet olivat hajonneet.

Vuonna 2006 muodostuneissa kävyissä ei tavattu kuusentalvikki-ruosteen itiöemiä Metsä-Ihalassa. Sen sijaan Muhoksella lokakuussa 2006 kerätyistä kävyistä 10 % ja huhti-lokakuussa kerätyistä kävyis-tä 2–19 % sisälsi sienen helmi-itiö-pesäkkeitä. Kaikki pesäkkeet olivat jo keruuajankohtana itiöineet ja ha-jonneet.

Kuusentalvikkiruosteen itiöinti talvikkien lehdillä

Talvehtineiden talvikin lehtien pin-nalla ei maaliskuussa esiintynyt sienen pesäkkeitä, mutta huhtikuun lopulla ensimmäiset sienen itiöemät havaittiin lehden alapinnan sisäpuo-lella. Sienen erilaistumattomat pe-säkkeet ilmestyivät lehden pinnalle toukokuussa. Niitä esiintyi suhteel-lisesti eniten toukokuun puolivälistä

toukokuun loppuun Kangasniemellä ja Muhoksella, kun taas Metsä-Iha-lassa pesäkkeet kehittyivät hieman myöhemmin kesäkuussa. Erilaistu-mattomia pesäkkeitä esiintyi kui-tenkin läpi kasvukauden vähäisessä määrin kaikilla tutkimusalueilla.

Kesäitiöpesäkkeet (kuva 5) ke-hittyivät toukokuun puolivälissä ja niitä esiintyi eniten toukokuun puo-livälistä heinäkuun alkuun. Yksittäi-siä itiöemiä tavattiin silti elokuulle

Kuva 3. Kuusentuomiruosteen vaaleita kesäitiöpesäkkeitä (urediot) nuorten tuomen lehtien alapinnalla. (valokuva Kaitera,Tillman-Sutela ja Kauppi)

Kuva 4. Kuusentalvikkiruosteen itiöiviä kellertäviä helmi-itiöpesäkkeitä nuo-rissa kävyissä. (valokuva Kaitera,Tillman-Sutela ja Kauppi)


saakka, ja ne itiöivät heti ilmestymi-sensä jälkeen. Niitä esiintyi niukasti vuonna 2007 kaikilla tutkimusalu-eilla, mutta ne olivat yleisimpiä pe-säkkeitä Muhoksella vuonna 2008. Yksittäisiä kellertäviä pesäkkeitä oli havaittavissa nuorten lehtien pinnan alla jo samana syksynä lehtien syn-tymisen jälkeen.

Ensimmäiset talvi-itiöpesäkkeet (kuva 6) ja niissä välittömästi ke-hittyneet kantaitiöt ilmestyivät tou-kokuun lopulla, mutta niiden esiin-tyminen oli yleisintä kesäkuun puoliväliin saakka. Metsä-Ihalassa talvi-itiöpesäkkeet kehittyivät hie-man myöhemmin kesäkuun lopul-la. Talvi-itiöpesäkkeet itiökantoi-neen hajosivat kasvukauden lopul-la heinäkuulta alkaen. Niitä esiin-tyi runsaasti vuonna 2007 kaikilla tutkimusalueilla, mutta Muhoksella vuonna 2008 erittäin vähän.

Talvikkiruosteen elinkierto on esitetty kaaviossa 2.

Käpyruosteiden torjunta – johtopäätöksiä tutkimus-tuloksista

Kuusentuomiruoste yleisinkäpyruoste vuonna 2006

Kuusentuomiruoste oli hyvin ylei-nen vuonna 2006 muodostuneissa kävyissä, mutta vähäinen vuonna 2007 syntyneissä kävyissä. Siten kuusentuomiruoste aiheutti mer-kittävimmät sienituhot kävyissä vuonna 2006, jolloin käpysatokin oli erittäin runsas. Sienen pikkuku-romapulloja ei havaittu kävyissä, mikä voi olla osoitus sienen kyvys-tä levitä ilman väli-isäntäkasveja helmi-itiöiden avulla. Samaan viit-taa myös itiökantojen puuttuminen talvehtineilta tuomen lehdiltä.

Kuusentuomiruosteen helmi-iti-öitä kypsyi ja vapautui useita vuo-sia tartunnan jälkeen, minkä vuoksi vanhat, ylivuotiset tartunnan saa-neet kävyt muodostivat voimakkaan leviämislähteen uusille ruostesieni-tartunnoille. Sienen leviäminen kä-vyissä osoitti myös sienen voimak-

kaan patogeenisuuden ja merkityk-sen esteenä siementen normaalille kehitykselle.

Kuusentuomiruosteen torjunta on hankalaa

Kuusentuomiruosteen torjunta mo-nimutkaistuu sen mahdollisesta uu-desta leviämisbiologiasta johtuen eli siitä, että ruoste ei tarvitsisikaan väli-isännäksi tuomea. Sen vuoksi

tuomesta kantaitiöiden avulla le-viävän tuomiruosteen torjunta tu-lisi ajoittaa heti lumien sulamisen jälkeen ennen ja jälkeen kuusen ku-kintaa. Torjunta voitaisiin teoriassa suorittaa ruiskutuksin kuusen ver-soihin, joihin emikukat kehittyvät, mutta tällä hetkellä siihen sopivia torjunta-aineita ei ole kauppaval-misteina.

Poistamalla tuomet satojen met-rien etäisyydeltä kuusista sienen

Kuva 5. Kuusentalvikkiruosteen itiöiviä kellertäviä kesäitiöpesäkkeitä tal-vehtineiden talvikin lehtien alapinnalla keväällä vuosi tartunnasta. (valokuva Kaitera,Tillman-Sutela ja Kauppi)

Kuva 6. Kuusentalvikkiruosteen itiöiviä vaaleita talvi-itiöpesäkkeitä ja itiökan-toja (basidiot) talvehtineiden talvikin lehtien alapinnalla keväällä vuosi niiden tartunnasta. (valokuva Kaitera,Tillman-Sutela ja Kauppi)


lähileviämistä voidaan vähentää merkittävästi tuomista emikukkiin. Helmi-itiötartunnan estäminen on sen sijaan vaikeaa, koska itiöt voi-vat levitä tuulen mukana tuhansia kilometrejä.

Vanhat kävyt merkittäviäkuusentuomiruosteen levittäjinä

Poistamalla tautiset ruostekävyt sie-menviljelmiltä ja niiden lähimetsi-köiden puista luultavasti voitaisiin vähentää kuitenkin tuomiruoste-epidemioita. Helmi-itiötartunta saattaa silti tapahtua emikukkien lisäksi nuoriin pehmeisiin käpyihin esim. hyönteisvioituksien tai mui-den haavojen kautta, jolloin käpy-jen tartunta-aika pitenee ja sienen torjunta hankaloituu.

Kuusentuomiruoste-epidemioi-den kehittyminen vanhojen sairai-den käpyjen itiölevinnästä selittää osittain voimakkaiden ruostesieni-epidemioiden syntymisen myös Etelä-Suomen siemenviljelmillä, joilta kaikki tuomet on poistettu tai Pohjois-Suomessa, jossa tuomet puuttuvat laajoilta alueilta.

Kuusentalvikkiruoste kuusen-tuomiruostetta vähäisempivuonna 2006

Kuusentalvikkiruoste oli suhteel-lisen yleinen Muhoksella vuon-na 2006 muodostuneissa kävyissä, mutta vähäinen vuonna 2007. Sen sijaan Metsä-Ihalassa tauti oli vä-häistä sekä vuonna 2006 että 2007. Metsä-Ihalassa on havaittu jo aiem-min merkittäviä ruostesienituhoja mm. edellisenä hyvänä käpysato-vuonna 2000. Siten alueella olisi odottanut esiintyvän enemmän kuu-sentalvikkiruostetuhoja varsinkin vuoden 2006 kävyissä. Ilmeises-ti talvikkipopulaation määrällinen kehitys ei osunut yksiin suotuis-ten itiöintiolosuhteiden ja kuusen kukinnan kanssa. Alueella kasvoi vuonna 2007 vain vähän talvikkeja, mikä tukee em. selitystä.

Alkukesän kosteusolosuhteettärkeä tekijä sienen levinnässä

Sienen elinkierto oli kuitenkin tyy-pillinen väli-isäntäkasvia vaihtaval-le ruostesienelle niin kävyissä kuin väli-isännillä, joten torjunnan ajoi-tus voidaan kohdistaa emikukkien pölytys- ja alkukehitysvaiheeseen toukokuussa. Etenkin toukokuun korkea sademäärä tai pitkät sade-jaksot edesauttavat kantaitiöiden syntymistä ja itämistä talvehtineilla talvikeilla, ja lisäävät edelleen kuu-sen tartuntaa.

Pitkät kuivat jaksot pölytyksen aikana voivat kuitenkin estää kuu-sen käpyjen tartunnan tehokkaasti, kuten tapahtui ilmeisesti Muhok-sella vuonna 2008. Siten sääolo-suhteiden tarkka seuraaminen pö-lytyksen aikana on erittäin tärkeää. Vaikka kuivuus estäisikin emikuk-kien tartunnan, sienen erilaistumat-tomat pesäkkeet talvehtineilla tal-vikin lehdillä kehittyvät kesäitiöpe-säkkeiksi, joiden avulla sieni leviää edelleen talvikkikasvustoissa. Se taas lisää kasvustossa tautia seuraa-vana keväänä.

Kuusentalvikkiruoste ei leviä vanhoista ruostetartunnansaaneista kävyistä

Entuudestaan tiedetään, että lisään-tynyt kosteus vaikuttaa sienen eri-laistumattomien pesäkkeiden kehit-tymiseen talvi-itiöpesäkkeiksi ke-säitiöpesäkkeiden sijasta. Tämä tu-lee huomioida sienen epidemiajak-soja tarkasteltaessa. Optimaalisin ajankohta kuusentalvikkiruosteen kemiallisen torjunnan aloittamisel-le olisi siten juuri ennen pölytystä toukokuun alkupuolella ja sen tuli-si kestää aina kesäkuun puoliväliin saakka emikukkavaiheen jälkeen. Sienen itiölevintä tapahtuu pelkäs-tään saman vuoden kävyistä, joten vanhoja tartunnan saaneita käpyjä ei tarvitse poistaa tulevien epidemi-oiden hillitsemiseksi.

Sateinen toukokuu edesauttoi ruoste-epidemian syntymistä vuonna 2006

Ruostesieniepidemioita vahvisti kaikilla alueilla sateinen toukokuu vuonna 2006, joka edesauttoi mo-lempien ruostesienten leviämistä ja tartuntaa emikukkien pölytyksen aikaan alkukesästä. Loppukesän sääolosuhteilla oli sitä vastoin hy-vin vähän vaikutusta epidemioihin. Vuonna 2008 kuiva touko-kesäkuu luultavasti esti lähes kokonaan kan-taitiötartunnan emikukkiin. Epide-mian aikana etenkin talvi-itiöpesäk-keelliset talvikin lehdet kuivuvat ja kuolevat nopeasti toisin kuin kesäi-tiöpesäkkeelliset lehdet. Tämä vä-hentää siten epidemian jälkeisenä keväänä tartunnan saaneiden lehti-en määrää ja edelleen uutta ruoste-sienitartuntaa.

Viitteet

Kaitera, J., Tillman-Sutela, E. & Kauppi, A. 2009. Cone bagging hinders cone and rust development of Picea abies. Baltic Forestry 15(1): 28–32.

Kaitera, J., Tillman-Sutela, E. & Kauppi, A. 2009. Seasonal fruiting and sporulation of Thekopsora and Chrysomyxa cone rusts in Norway spruce cones and alternate hosts in Finland. Canadian Journal of Fo-rest Research 39(9): 1630–1646.


Marja Poteri

Parina viime kesänä on eri puolil-la maata havaittu kuusen taimien ja nuorien puiden latvakasvaimis-sa ja myös oksien kärjissä tavallista enemmän käyristymistä, kuivumis-ta ja haaroittumista. Oireet viittaa-vat pakkas- ja hallatuhojen lisäksi sekä kuusen ravinneperäiseen kas-vuhäiriöön että kuusentuomiruos-teen vioitukseen. Männyn tautina tunnettu versosurma voi myös kui-vattaa kuusen latvoja hyväkasvui-silla viljelmillä.

Voimakkaimmissa kasvuhäiriös-sä on usein kyseessä boorin puutos. Kartoitusten perusteella tiedetään, että maan keski- ja itäosat ovat kaik-kien altteimpia boorin puutoksesta johtuvalle kasvuhäiriölle. Syynä tä-hän on pidetty maaperän luontaises-ti alhaisen booripitoisuuden ohella sitä, että näissä osissa maata sade-veden booripitoisuus on alhaisempi kuin rannikon tuntumassa. Kasvu-häiriöoireet tulevat lisäksi esiin vil-javilla kaskialueilla, missä alhainen booritaso yhdistyy maan korkeaan ravinnepitoisuuteen (korkea typpi-pitoisuus). Kivennäismaiden kas-vuhäiriön yleisyyttä on selvitetty hankkeessa, jonka loppuraportti il-mestyi vuonna 2004.

Kuusen kasvuhäiriö alkaa silmun kehityshäiriöstä, mikä johtaa taval-lisesti latvasilmun kuolemaan. Tä-män seurauksena kuusi tekee ke-väällä uusista leposilmuista uuden latvan tai useampia haaroja. Kun il-miö toistuu vuodesta toiseen, pen-soittuu latva ja puun kasvu voi jopa kokonaan tyrehtyä.

Mikä vaivaa kuusen latvakasvaimia?

Boorin puutos todettavissa neulasnäytteestä

Boorin puutos pystytään luotetta-vasti toteamaan neulasnäytteestä, joka suositellaan otettavaksi talvel-la viimeisimmästä neulaskerrasta. Mikäli arvot ovat alle puutosrajan, on mahdollista tehdä terveyslannoi-tus. Terveyslannoituksista ja ravin-neanalyysien tekemisessä saa neu-voa esim. paikallisilta metsäkeskuk-silta.

Viimeaikaisissa havainnoissa on ollut tyypillistä se, että latvan me-nettäneissä kuusissa ei ole ollut ra-vinneanalyysin perusteella kyse boorin puutteesta tai ravinteidene-pätasapainosta. Osa tuhoilmoite-tuista kuusista on istutettu pelto-maalle.

Kuusentuomiruoste voi olla oi-reeltaan hyvin samankaltainen kuin boorin puute. Taudin seuraukse-na uusin kuusen kasvain infektoi-tuu kasvukauden alussa ruosteen itiöillä, jotka ovat peräisin tuomen maassa talvehtineista edelliskesän lehdistä. Sama sieni aiheuttaa myös

kävyissä esiintyvää kuusentuomi-ruostetta (ks. s. 10).

Kuusen versolla ruosteinfekti-on seurauksena syntyy ensin pih-kavuotoisia kohtia (kuva 1), johon hieman myöhemmin syntyy taval-lisesti mutka. Käyristyneen kohdan sisäpuolelle sieni muodostaa hel-

Kuva 1. Kuusentuomiruosteen tuo-reita pihkavuotoisia iskeymäkohtia kuusen uudessa kasvaimessa. (valo-kuva Martti Vuorinen)

Kuva 2. Kuusentuomiruosteen käyristämä verso. (valokuva Erkki Oksanen)


mi-itiöitä tuottavan pesäkkeen (ku-va 2). Pesäkkeen kohdalta kasvain myös tummuu (kuva 3). Iskeyty-miskohdan yläpuolinen osa versoa kuivettuu myöhemmin kokonaan. On myös mahdollista, että kasvain ei käyristy eikä helmi-itiöitä tuot-tavaa pesäkettä synny. Tällöin jää infektiosta vain kuivettunut suora kasvaimen kärki (kuva 4). Kuol-leen kasvaimen tyviosassa voi olla vihreitä neulasia vielä vuosi tartun-nan jälkeen.

Kuusentuomiruoste elää kasvaimessa vain yhdenkesän

Sieni tuottaa kuusen versoissa hel-mi-itiöitä vain yhden kesän ajan. Helmi-itiöt kulkeutuvat takaisin tuomeen, joka on sienen väli-isäntä-kasvi. Tuomen lehdissä sieni muo-dostaa uudestaan pesäkkeitä, jot-ka näkyvät punaisina kulmikkaina laikkuina (ks. kuva s. 11).

Kuusessa infektoitunut verso, tai vain sen kärkiosa, kuolee ja kuivuu ja sen mukana myös ruostesieni. Reheväkasvuisissa kuusikoissa kui-vettuneet vuosikasvaimet korvautu-vat uusilla kasvaimilla (kuva 5) ja entinen kuollut latva jää piiloon. Kuolleen latvakasvaimen korvautu-mista uudella tapahtuu myös silloin, kun versosurma on kuivattanut kuu-sen taimien kasvaimia. Samoin boo-ripuutostutkimuksissa havaittiin, et-tä puutos voi aiheuttaa nopeita use-amman vuosikerran kuivumisia. Tällöin tuho näytti joko iskeneen edellisen vuoden kasvaimeen tai kuivuminen oli mahdollisesti eden-nyt uusimmasta kasvaimesta edel-lisvuoden kasvaimeen.

Taimien kasvurytmi vaikuttaa taudinherkkyyteen. Kuusen pisto- kaskloonikokeiden seurannassa Metlan Haapastensyrjän jalostus-asemalla on havaittu, että varhain kasvuun lähtevät kloonit ovat her-kempiä saamaan tuomiruostetta kuin hitaammin kasvuun lähtevät kloonit. Joinakin seurantavuosina puolella kaikkein aikaisimmin sil-

Kuva 3. Kuusen kasvain tummuu tuo-miruosteen iskeymäkohdasta, johon usein muodostuu helmi-itiöpesäke. (valokuva Erkki Oksanen)

Kuva 4. Kuivettunut kasvaimen kärki, jossa kuusentuomiruosteen iskeymä. (valokuva Martti Vuorinen)

Kuva 5. Kuusentuomiruosteen tappama pääverso on korvautu-nut uudella latvalla. (valokuva Marja Poteri)


munsa puhkaisseilla kuusierillä on ollut ruostevioituksia versoissa, kun taas kaikkein myöhemmin kasvuun lähteneillä osuus on jäänyt alle 10 %:n (Marja-Leena Napola suull. 2009). Huomattavasti pohjoisem-paa tulevien kuusialkuperien käyttö voisi näin ollen lisätä riskiä tuomi-ruostevioituksista.

Sää merkittävä tekijä

Säätekijät vaikuttavat voimakkaas-ti ruostesienien aiheuttamien epi-demioiden syntymiseen. Kostea ja viileä alkukesä suosii sekä ruosteen itiötuotantoa että itiöiden kykyä itää ja infektoida kuusen nuoria versoja. Rehevillä mailla pintakasvillisuus

ja lehtipuuvesakko muodostavat li-säksi sienitartunnalle otollisen pien-ilmaston, joka voi vielä lisätä nuo-ren taimikon tuhoherkkyyttä.

Nykykäsityksen mukaan kuusen kasvaimet saavat tartunnan tuo-men lehdistä vapautuvista itiöistä. Käpyruostetutkimusten ohessa on pohdittu tuomen roolia taudin siir-täjänä, sillä kävyissä kuusentuomi-ruostetta esiintyy joinain vuosina hyvinkin runsaasti alueilla, joilla ei tuomi luontaisesti kasva tai se on mekaanisesti poistettu.

Kuusentuomiruostetta esiintyi kuusen taimikoissa erityisesti vuo-den 2008 kasvaimissa Itä-Suomessa ja osissa Hämettä. Kyseinen vuosi oli keskimääräistä viileämpi alku-kesästä ja kesäkuu oli keskimääräis-

tä sateisempi. Lisäksi näillä alueil-la tuomi on hyvin yleinen, joskaan kaikissa tuhokohteissa ei tuomia ol-lut havaittavissa taimikon läheisyy-dessä.

Tuhoalueilla paikoin lähes kaikki kuusen taimet ovat vaihtaneet latvaa tuomiruostevioituksen vuoksi ja pa-himmissa tapauksissa tulee synty-mään laatutappioita kasvun mene-tyksien ohella.

Rikala, R. (toim.) 2004. Puiden kasvuhäiriöt viljavilla kivennäis-mailla. ”Kaskialueen kuusikoiden kasvuhäiriöt” -hankkeen loppura-portti. Metsäntutkimuslaitoksen tie-donantoja 934. 68 s.

Katri Himanen

Pohjoismainen siemen- ja taimineu-vosto NordGen Metsä järjestää vuo-sittain konferenssin ajankohtaisesta metsäaiheesta. Tänä vuonna tapaa-minen järjestettiin Norjassa Berge-nissä 28.–30. syyskuuta. Konferens-sissa perehdyttiin viiden Pohjois-maan voimin ilmastonmuutokseen varautumiseen metsänuudistami-sessa sekä norjalaisten, islantilais-ten ja tanskalaisten suhtautumiseen metsiin ja puuttomien alueiden met-sittämiseen. Kolmen päivän aikana kuultiin kuusitoista asiantuntijaesi-tystä. Lisäksi vierailtiin Unescon maailmanperintölistalla olevassa

Pohjoismaissa erilaiset lähtökoh-dat ja asenteet metsänviljelyyn

Bryggenin puukaupunginosassa ja bergeniläisten ”keskuspuistossa” Fløyenissä.

Myös metsittämistä voidaan vastustaa

Alun perin metsäiset Islanti ja Nor-jan rannikkoalueet ovat vuosisatoja olleet puuttomina, ja metsityspro-jektit ovat käynnistyneet hitaasti. Is-lannin metsähallituksen (Skógrækt ríkisins) Thröstur Eysteinsson ker-toi ensimmäisten Islannin metsittä-missuunnitelmien syntyneen reilut sata vuotta sitten, mutta metsittämi-selle on ollut monia esteitä, yhtenä islantilaisten epäileväinen tai kiel-

teinen asenne istutuksiin. Koska metsää ei ole ollut, sitä ei ole koettu tarpeelliseksi eikä metsitysten on-nistumiseen ole aina uskottu. Mui-ta ongelmia ovat olleet käytännön taitojen ja tiedon riittämättömyys muun muassa taimituotannossa ja maanmuokkauksessa sekä viljely-materiaalin valinnan ja hankinnan vaikeudet.

Biologiset edellytykset metsän kasvulle Islannissa ovat kuitenkin olemassa, ja eroosion torjunnassa puusto on hyödyksi. Asenteet met-sitystä kohtaan ovat muuttuneet ja ovat nykyään enimmäkseen positii-visia: neljä viidesosaa islantilaisis-ta toivoisi metsiä olevan nykyistä enemmän. Metsitysten eteneminen


vaatii kuitenkin valtiolta merkittä-viä panoksia. Ilmaisten taimien li-säksi myös maanmuokkaus- ja istu-tustyö korvataan yksityisille maan-omistajille.

Bernt-Håvard Øyen (Skog og landskap) kertoi Norjan metsän-käytön historiasta ja tulevaisuuden näkymistä. Puuta tarvittiin Norjas-sa rakentamiseen ja varhaisen teol-lisuuden tarpeisiin paljon. Norjan rannikkoalueilla ensimmäinen voi-makkaiden hakkuiden kausi alkoi 1550-luvulla. Jo 1700-luvulla huo-lestuttiin paikallisesti liian suuris-ta hakkuista, mutta puuttomaksi hakattujen alueiden metsittäminen käynnistyi laajamittaisesti Länsi-Norjassa vasta 1950- ja Pohjois-Norjassa 1960-luvulla. Osa näistä metsiköistä on nyt tullut päätehak-kuuikään ja niiden uudistaminen on ajankohtaista. Kysymyksinä ovat muun muassa, mille puulajille nä-mä alat uudistetaan muuttuvassa il-mastossa ja kuinka metsittäminen ja puulajin valinta vaikuttavat bio-diversiteettiin ja maisemaan.

Vegard S. Gundersenin (Norsk in-stitutt for naturforskning) esitykses-sä käytiin läpi tekijöitä, jotka vai-kuttavat maiseman ja metsän miel-lyttävyyden kokemiseen. Koska muun muassa tottumukset, valmiit mielikuvat ja koulutus vaikuttavat maiseman kauneuden ja miellyttä-vyyden kokemukseen, puuttoman ja avoimen maiseman muuttuminen ”synkäksi” kuusikoksi voi herättää vastustusta.

Tanskassa virkistys- ja ekologiset arvot ohittavat kirkkaasti taloudel-liset tavoitteet metsien käsittelyssä. Yksityisten metsänomistajien tulois-ta puun myynti muodostaa yleensä pienen osan. Gunnar F. Proschows-ky (Skov og naturstyrelsen) kertoi Tanskassa käytävästä metsäkeskus-telusta ja metsäpolitiikan suunnasta, jossa valtion tukien määrää metsien käsittelyyn ja kehitystyöhön on py-ritty vähentämään. Valtio on tuke-nut metsittämishankkeita, neuvon-tapalveluita, metsien monikäyttöä painottavaa metsätaloutta ja jalojen

lehtipuiden istutusta noin 17 mil-joonalla eurolla vuosittain.

Idän ja lännen erotasenteissa

Suomessa uudistamiseen valittavi-en puulajien joukko on pieni, mutta Norjan etelä- ja länsiosissa, Skoo-nessa ja erityisesti Tanskassa kas-vamaan pystyvät monet vieraatkin lajit. Islannissa ainoa alkuperäinen puulaji on tunturikoivu, joten kaik-ki muut vaihtoehdot tulevat ulko-mailta. Norjassa esimerkiksi Sit-

kan kuusta on istutettu huomattavia määriä jo vuosikymmeniä sitten. Mitä voimakkaammin ihmisvaikut-teista ympäristö on ja mitä vieraam-malta metsä tuntuu, sitä halukkaam-pia ollaan tarttumaan myös vierai-siin lajeihin.

Suomessa ja Ruotsissa puun tuo-tanto on keskeinen metsäpolitiikan tavoite, kun taas erityisesti Norjassa ja Tanskassa metsien merkitys kan-santaloudelle on vähäinen. Metsien virkistyskäyttö on tärkeää Suomen lisäksi erityisesti Tanskassa, kun taas Norjassa ja Islannissa metsät voidaan kokea jopa uhaksi perinne-maisemalle.

Kuva 1. Bergen Fløyenistä nähtynä. (valokuvat Katri Himanen)

Kuva 2. Bergenin vanhin osa on Unescon maailmaperintölistalla oleva Bryg-genin puukaupunginosa. Nykyiset rakennukset ovat 1700-luvulta. Rakentami-seen on käytetty Norjan länsirannikon mäntyä.


Mitä tehdään, kun ilmasto muuttuu?

Huolimatta metsän taloudellisen merkityksen ja metsien käytön kult-tuurin eroista, kaikkia Pohjoismaita yhdistää ilmastonmuutoksen asetta-mat haasteet muun muassa kasvatet-tavien puulajien ja viljelymateriaa-lin alkuperän valinnalle. Myös uusi-en taudinaiheuttajien leviäminen ja vanhojen tautien paheneminen huo-lettavat ilmaston lämmetessä.

Konferenssin kovempi tieteel-linen anti painottuikin ilmaston-muutosennusteisiin ja muutokseen varautumiseen muun muassa jalos-tuksen keinoin. Koska on epäselvää, kuinka paljon ja kuinka nopeasti esimerkiksi kesä- ja talvilämpötilat ja sademäärät tulevat muuttumaan, tulee viljelymateriaalin perimän ol-la monimuotoista.

Tore Skrøppa (Norsk genresurs-senter) käsitteli esityksessään tal-vien leudontumisen ja kevään ai-kaistumisen vaikutusta taimien

Kuva 3. 1930-luvulla istutettu Sitkan kuusi metsikkö Fløeynin ulkoilu-alueella Bergenissä. Puuta metsikössä on yli 1000 m3/ha.

hallatuhoihin. Silmujen puhkeami-sen ajankohtaan vaikuttavat valon lisääntyminen, kevään lämpötilat sekä taimien perimä. Ilmastonmuu-tos ei muuta valon määrää, mutta silmujen puhkeamiseen tarvittava lämpösumma tulee keväisin täyt-tymään nykyistä aiemmin. Leutoja jaksoja seuraavat pakkaset aiheut-tavat uusien kasvujen paleltumisen. Niinpä viljelymateriaalin valinnassa tulisi suosia alkuperiä, joiden kas-vu käynnistyy keväällä myöhään ja materiaalia, joka kestää äärimmäi-siä sääilmiöitä hyvin. Paikallinen alkuperä ei välttämättä ole muuttu-vissa olosuhteissa paras mahdolli-nen valinta.

Matti Haapanen (Metla) kertoi ja-lostuksen periaatteista ja keinoista varautua ilmastonmuutokseen. Øy-estein Johnsenin (Skog og landskap) esityksessä käsiteltiin puolestaan siemenviljelysten sijainnin merki-tystä kuusen taimien ominaisuuk-siin, erityisesti silmujen muodostu-misen ajankohtaan syksyllä ja puh-

keamiseen keväällä. Tunnettua on, että siemenviljelykset tulee perustaa lähelle niiden käyttöaluetta siemen-viljelystä ympäröivien puiden taus-tapölytyksen vuoksi. Tutkimuksissa on selvinnyt, että taustapölytyksen lisäksi viljelyksen sijainti vaikuttaa siemenestä kasvavan taimen omi-naisuuksiin siemenen syntyvuoden lämpöolojen kautta. Mikäli viljelys on ”vanhempien” lähtöaluetta ete-lämpänä, siemen ei välttämättä so-vellu suunnitellulle, pohjoisemmal-le alueelle käytettäväksi. Siemenet vaikuttavat muistavan syntyolosuh-teensa ja niinpä kasvavan taimen ominaisuudet eivät näytä riippuvan pelkästään perimästä. Molempi-en esitysten sanoma kuitenkin oli, että puiden kyky mukautua ilmas-tonmuutokseen on suuri ja nykyisin käytetty viljelymateriaali on peri-mältään monimuotoista.

Ilmastonmuutos muuttaa puiden kasvuedellytyksiä ja ympäristön ai-heuttamaa stressin määrää, mutta myös olosuhteita taudinaiheuttaji-en kannalta. Isabella Børja (Skog og landskap) kertoi lämpötilan nousun suosivan nykyistä useampien mikro-bilajien esiintymistä Pohjoismaissa. Kotimaiset puulajit ja taudinaiheut-tajat ovat sopeutuneet toisiinsa, ja ilmaston muuttuessakaan tautiriski ei merkittävästi kasva. Vieraat tau-dinaiheuttajat ja kotimaiset puulajit sekä vieraat puulajit ja taudinaihe-uttajat ovat kuitenkin yhdistelmiä, jotka voivat johtaa pahoihinkin tau-tiongelmiin ja metsätuhoihin. Niin-pä vieraiden puulajien käytössä tuli-si noudattaa erityistä varovaisuutta.

Erilaisista lähtökohdista huoli-matta Pohjoismaissa ollaan myös yhteisten haasteiden äärellä. Erityi-sesti ilmastonmuutokseen varautu-minen edellyttää tietojen jakamista yli rajojen. Syksyllä 2010 vastaava konferenssi järjestetään Ruotsissa.

Konferenssin esitykset löytyvät osoitteesta http://www.nordgen.org/index.php/en/content/view/full/435/


Bernhold, Andreas, Fjellberg, Åsa, Löfstrand, Maja, Kassfeldt, Emma & Hansson, Per. 2009. Aspsly sprider mer knäckesjuka än storea naturvårsdsaspar – och hybridasp är mindre infekterad än inhemsk asp. Fakta Skog nr 21–4, 2009.

Männynversoruoste pilaa mäntytai-mikoita infektoimalla taimien uusia vuosikasvaimia. Tartunnan seurauk-sena taimiin kehittyy voimakkai-ta mutkia, poikaoksia tai monilat-vaisuutta. Yksivuotiailla istutuske-sän taimilla uusi kehittyvä kasvain kuolee kokonaan, mistä seuraa voi-makas pensastuminen tai taimi voi kuolla kokonaan.

Ruostesieni ei jää pysyvästi vai-vaamaan tartunnan saanutta mäntyä, vaan sieni siirtyy jo tartuntakesänä männystä väli-isäntäkasviin haa-paan. Seuraavana keväänä sieni on taas valmis siirtymään maassa tal-vehtineista haavan lehdistä takaisin nuoriin vastakehittyneisiin männyn kasvaimiin.

Männynversoruosteen leviämi-nen voidaan pysäyttää ja siten sääs-tää männyt lisätuhoilta, jos uudis-tusalalta poistetaan väli-isäntäkasvi haapa. Säätekijät vaikuttavat myös taudin esiintymiseen, minkä vuoksi taudin määrässä on usein myös voi-makasta vuosien välistä vaihtelua.

Haapavesakon poistaminen män-tytaimikosta on ollut käyttökelpoi-nen keino välttää versoruostetuho-ja. Nykyiset metsänkäsittelyohjeet edellyttävät säästöpuiden jättämis-tä uudistusalalle ja etenkin haapo-

jen jättämistä suositellaan niiden tarjoamien monimuotoisuusarvojen vuoksi. Samalla on käytännön ky-symykseksi noussut, muodostaako tämä riskin mäntytaimikoiden ke-hitykselle, mikäli säästöhaavat yl-läpitävät ja siirtävät versoruostetta mäntyihin.

Ruotsalaistutkimukset säästöhaa-pojen ja hybridihaavan merkityk-sestä männynversoruosteen levit-täjinä tehtiin vuosina 2005–2008, jolloin kartoitettiin 20 mäntytai-mikkoa (5–15-vuotiaita) sekä 12 hybridihaapataimikkoa.

Päätulokset

•Versoruostetta esiintyi useammin ja runsaammin haapavesakon lehdissä kuin isojen säästöpuiden lehdissä.

•Versoruosteen vaivaamissa män-tytaimikoissa arvioitiin haapave-sakon lehdistä 85 % olevan ruos-teisia, kun taas säästöpuiksi jätet-tyjen haapojen lehdistä vain 26 % kantoi ruostetta.

•Versoruosteen vioittamien mänty-jen osuus istutusalalla oli sitä suu-rempi, mitä enemmän alalla kas-voi haapavesakkoa. Säästöhaapo-jen määrällä ei ollut vaikutusta taudin määrään männyissä.

•Säästöpuiksi jätetyt isot haavat ei-vät muodosta isoa riskiä taudille.

• Ruosteen infektoimien lehtien osuus oli säästöhaapojen latvuk-sissa käytännössä sama riippu-matta latvuksen tarkastelukorkeu-desta (4–28 m).

• Säästöhaapoihin liittyy riski lä-hinnä siitä, että ne saattavat lisätä tautia kasvattamiensa juuriveso-jen kautta.

•Versoruostetuhot lisääntyvät sitä enemmän mitä rehevimmillä ja hienojakoisemmilla mailla män-nyt kasvavat ja mitä pidempiä vuosikasvaimia taimiin kehittyy.

• Hybridihaapa on selvästi kestä-vämpi versoruosteelle verrattuna tavalliseen metsämäntyyn.

•Vertailtaessa hybridihaapataimi-kossa ruosteisten lehtien määrää viereisiin luontaisiin haapoihin, oli hybrihaavoista vain 1 %:lla ruosteisia lehtiä, kun metsähaa-voista 35 % oli ruosteen tartutta-mia.

•Luontaisesti syntyneen haapave-sakon lehdet tuottivat 24 kertaa enemmän versoruosteen kesäiti-öitä verrattuna kesäitiömääriin, joita mitattiin istutettujen hybri-dihaavan taimien lehdistä.

Marja Poteri

Säästöhaapojen ja hybridihaavan merkitys männynversoruosteen levittäjinä pieni


Metsäpuiden sienitauditpäivitetty uudessa oppikirjassa

Kasanen, Risto. 2009. Metsäpui-den sienitaudit. Metsäkustannus Oy. 221 s.

Syksyllä ilmestyneen metsäpui-den tauteja käsittelevän kirjan tar-koituksena on toimia johdatuksena metsäpatologian oppialaan. Suo-menkielistä metsätauteja käsitte-levää kirjallisuutta on vähän, joten todennäköisesti tämä kirja tulee jatkossa sisältymään eri oppilaitos-ten opetusohjelmiin. Metsäkustan-nuksen markkinointikanavat myös mahdollistavat kirjan tunnettuuden muissa alan organisaatioissa. Kir-jan kirjoittaja, Helsingin yliopiston metsäpatologian lehtori ja Metsän-tutkimuslaitoksen tutkija, on vetä-nyt opiskelijoille metsäpatologian kenttäkursseja kuin myös työsken-nellyt laboratoriossa omien tutki-musaiheidensa parissa.

Vajaa puolet kirjasta käsittelee sienitauteja yleisesti, kuten tautien epidemiologiaa ja puiden taudin-kestävyyden mekanismeja sienitau-teja vastaan. Metsäpatologian näkö-kulmasta tarkastellaan 1990-luvun lopulla esiin nousseita aiheita, ku-ten biodiversiteettikysymystä ja il-mastomuutoksen vaikutusta met-sätuhoihin. Biodiversiteettiosaan on lisäksi sisällytetty lyhyt kuvaus sienien tunnistamisessa käytettä-vistä molekyylibiologisista mene-telmistä. Erillinen sienten ekologi-alle omistettu luku antaa käsityksen sienien moninaisista rooleista met-säekosysteemissä.

Epidemiologiaosassa käsitellään suhteellisen laajasti kolmen ulko-maisen tautiepidemian kulkua. Ko-timaisiakin esimerkkejä epidemiois-ta olisi ollut, mutta niitä esitellään

vasta kyseisten tautien kuvausten yhteydessä. Metsien terveydentilan seurannalle on oma lukunsa, jossa kerrotaan tieteellisestä kansainväli-sestä ja kotimaisesta metsien kun-non seurannasta ja raportoinnista

Kirjassa on keskitetty pelkästään sienitauteihin, jolloin abioottisis-ta eli elottomista tekijöistä on vain muutama esimerkki. Perinteisesti abioottiset tuhot on laskettu kuulu-van metsäpatologian alaan. Kuten kirjoittaja alkusanoissakin toteaa, abioottiset tekijät ovat usein kes-keisesti mukana myös taudinkulus-sa. Nyt abioottisia tekijöitä sivutaan lyhyesti ilmastonmuutosta käsitte-levässä kappaleessa. Tämä aihepiiri on kuitenkin tärkeä, varsinkin kun ilmastomuutostutkimusten edetessä abioottisten tekijöiden vaikutukset puihin samoin kuin niiden yhdys-vaikutukset tauteihin nousevat yhä voimakkaammin esiin.

Reilu puolet kirjasta on omistettu yksityiskohtaisille sienitautien ku-

vauksille. Mukaan on otettu noin 10 uutta taudinaiheuttajaa, jotka puut-tuvat aikaisemmista alan suomen-kielisistä kirjoista. Myös ilmaston-muutososassa kuvataan eräitä vie-raslajeja ja potentiaalisten taudinai-heuttajien aiheuttamia uhkia.

Perusteellisin kuvaus annetaan luonnollisesti tärkeimmästä metsä-puiden taudinaiheuttajasta eli juu-rikäävästä, yli 10 sivua. Tämän ja männyntervasroson kohdalla on tekstissä käytetty väliotsikointia. Selkeä jaottelu olisi helpottanut myös muidenkin usealla sivulla esi-teltyjen tautien, kuten versosurman, lukemista.

Maasto- ja mikroskooppivaloku-vien lisäksi sieniä ja niiden elinkier-toja on havainnollistettu kirjoittajan omin piirroskuvin, mikä tukee hy-vin oppikirjakäyttöä.

Marja Poteri


Eteläisen Suomen myyräkannat ovat valtaosin niukat, mutta Savos-sa vielä paikoin kohtalaiset. Kannat ovat kuitenkin pienenemään päin ja odotettavissa on, että kannan lasku-vaihe jatkuu yli tulevan talven. Poh-jois-Suomessa myyräkannat ovat al-kaneet runsastua.

Metsäntutkimuslaitoksen myyrä-seurannoissa todettiin vuosi sitten syksyllä ennätyskorkeita myyräkan-toja monin paikoin Kainuun etelä-puoleisessa Suomessa. Odotusten mukaisesti kannat pääsääntöisesti romahtivat kesään 2009 mennessä.

Talviromahdusta tyypillisesti seu-raa kannan lasku vielä seuraavan kesänä, mutta tänä vuonna se jäi melko loivaksi ja joillain paikoilla kannat jopa hieman vahvistuivat ke-väästä syksyyn.

Yleisesti ottaen myyräkannat vii-me syksyn huippualueella ovat nyt laskuvaiheessa. Peltomyyriä tosin tavattiin tänä syksynä vielä run-saahkosti Etelä- ja Pohjois-Savos-sa, mutta metsämyyriä näillä alueil-la oli melko vähän. Muualla Etelä-Suomessa peltomyyrät ovat vähissä, ja metsämyyriäkin on niukasti. Kai-killa alueilla myyrien ikärakenne ja lisääntymistila ennakoivat laskuvai-heen jatkumista tulevan talven yli. Myyrien kannanvaihtelun aallon-pohja maan eteläpuoliskossa saa-vutettaneen näin keväällä 2010.

Pohjois-Karjalassa myyrä-tuhot vielä mahdollisia

Pohjois-Karjalan itäosissa esiintyy tällä hetkellä paikoin runsaahkosti sekä pelto- että metsämyyriä (kart-ta). On mahdollista, että näillä alu-

Eteläisen Suomen myyräkannat hiipumassa, pohjoisessa kasvua

eilla ilmenee ensi talvena taimitu-hoja, joten metsänomistajien kan-nattaa katsastaa taimikkonsa ja päi-vittää metsävakuutuksensa. Muualla eteläisessä Suomessa myyrätuhojen esiintymisen todennäköisyys talven 2009–2010 aikana on pieni.

Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaal-la ja Lapissa myyräkannat ovat al-kaneet runsastua parin vuoden hil-jaiselon jälkeen. Pohjois-Suomen myyrien kannanvaihtelun huippu ei ajoittune kuitenkaan vielä ensi vuo-delle, vaan vasta vuodelle 2011. Myös Pohjois-Suomessa myyrätu-hojen riski tulevana talvena on hy-vin pieni.

Metsämyyrät ja -hiiret tunkeutu-vat loppusyksyllä sisätiloihin. Met-sämyyrien levittämää, Puumala-vi-ruksen aiheuttamaa myyräkuumetta voi parhaiten torjua pyytämällä asu-muksiin tulleet jyrsijät hiirenlou-kuilla, jolloin ne eivät ehdi levittä-mään virusta ulosteissaan.

Lisätietoja

Metla, Varttunut tutkijaOtso Huitu,p. 050 391 4917,[email protected]

Metla, Metsäeläintieteen professoriHeikki Henttonen,p. 050 391 2430,[email protected]

Netissä julkaistaan vuosittain tie-dotteita Metlan myyräkantaseu-rannasta. Tämän syksyn tiedo-te Metlan sivulla: www.metla.fi/tiedotteet/2009/2009-11-05-myy-ratiedote.htm

Kuva. Etelä-Suomen vaaleanhar-maalla alueella myyriä esiintyy vä-hän tai kohtalaisesti ja kannat ovat laskemassa. Pohjois-Suomessa myy-riä esiintyy kohtalaisesti ja kannat ovat runsastumassa. Pohjois-Karjalan tummanharmaalla alueella tavataan paikka paikoin runsaasti myyriä.


Muutoksia koskien metsätalouden käyttöön hyväksyttyjä valmisteita:

Nissorun 26.8.2009

Laajennettu käyttöalue (Off-label –hyväksyntä**): Punkkien torjuntaan puuntaimista metsätaimitarhoilla.**Taustatietoa off-label -hyväksynnästä

Tarkoitetaan käytön laajentamista sellaisille käyttökohteille, joita ei ole virallisesti tarkastettu. Tällaisessa tapa-uksessa valmisteen tiedoista löytyy kaksi myyntipäällystä, joista toinen on virallisesti hyväksytyille käyttökohteille ja toinen laajennetun käyttöalueen kohteita varten.

Laajennetun käyttöalueen ohjeen taustalla ei ole vastaavan laajuisia tehokkuustestejä kuin varsinaisessa rekiste-röinnissä. Monet tekijät, kuten sää, kasvualusta, lajike, resistenssi, ruiskutustekniikka ja muu käyttötapa voi vai-kuttaa tuotteen tehoon tai vaikutuksiin kasvustossa.

Laajennetun käyttöalueen -rekisteröinnin haltija ei vastaa tuotteen väärästä tai käyttöohjeesta poikkeavasta käy-töstä. Laajennetun käyttöalueen -rekisteröinnin haltija ei myöskään vastaa käyttöön liittyvistä välittömistä tai vä-lillisistä vahingoista tai tulon-, ansion- tai muista vastaavista menetyksistä.

Huom! Käyttäjä on yksin vastuussa mahdollisista vahingoista valmisteen käytössä niissä käyttökohteissa, joita laajennetun käyttöalueen hyväksyntä koskee.

Basso 10.11.2009

Tarkennus myyntipäällyksen käyttöohjetekstiin:

Aikaisempi käyttötarkoitus: männynversosurman ja männyntalvihomeen torjunta männyn taimista.

Uusi etikettiteksti: Käyttötarkoitus: männynversosurman ja männyntalvihomeen torjuntaan havupuiden taimista.

Kasvinsuojeluaineiden päivitykset ovat nähtävillä Eviran sivuilla www.evira.fi>Kasvintuotanto ja rehut>Kasvin-suojeluaineet>Ajankohtaista (Kasvinsuojeluaineluettelon päivitykset 2009.pdf).

Kasvinsuojeluaineiden päivityksiä


METSÄTAIMITARHAPÄIVÄT VUONNA 2010

Alustava ohjelma Aika: 16.-18.2.2010 Paikka: Viking Line Gabriella -laiva HKI-STO-HKI risteilynä

Tiistai 16.2.2010

11-12 Lounas ( paikka avoin ) 12-12.30 Avaus; Petri Alava, Kekkilä Oy, Pasi Puttonen, Metla 12.30-13 VMI-10 uudistamistulokset, Kari T. Korhonen, Metla13-13.30 Metsänuudistamisen onnistumiseen vaikuttavat tekijät Pohjois-Suomessa, Kari Mäkitalo, Metla13.30-13.40 tauko13.40-14.10 Teollisuuden kotimaisen puuntarve, tarvitaanko taimia? Anders Portin, Metsäteollisuus ry14.10-14.40 Normien ja organisaatioiden uudistamisen nykytila, Marja Hilska-Aaltonen, MMM14.40-15 Uusia teknisiä ratkaisuja kasvihuoneisiin ja avomaan viljylykentille. Myyntipäällikkö Magnus Lindeman, Schetelig Oy Tutustuminen mininäyttelyyn tauoilla.15-15.40 Kahvi ja majoittuminen15.40-16.10 Logistiikka, Veli-Matti Tuure, TTS16.10-16.30 Koneellisen istutuksen logistiikka, Juho Rantala, Metla16.30-17 Ulkomaisten kuusialkuperien hyödyt ja riskit, Marja-Leena Napola, Metla17.00 Poistuttava laivasta, jos ei lähde risteilylle17-17.15 Tauko17.15 Tarhapuheenvuoro20.30 Food Garden, Kokousillallinen21.30 Illallispuhe, Heikki Smolander, Metla

Keskiviikko 17.2.2010

7.00 alkaen Meriaamiainen, Ruotsin aikaan 9.40 Laiva saapuu Tukholmaan11 Lounas12-13 Metsäturvelaadut ja muutokset, Teuvo Mäkitalo, Kekkilä Oy Uudet laatukriteerit ja valmiuksien seuranta turvetuotannossa, laatupäällikkö Marko Pätsi, Kekkilä Oy, Ajankohtaiset lannoiteasiat, Ilkka Väre, Kekkilä Oy13-13.30 Metsäturpeen ja kompostin seos kasvualustana: koetuloksia kuusen paakkutaimikasvatuksesta, Juha Heiskanen, Metla13.30-14.10 Myyrätuhot, Otso Huitu, Metla 14.10-14.30 Kahvi14.30-15 Tietovisa15-15.40 Kasvinsuojelun kuulumisia, Marja Poteri, Metla15.40-16 Voiko taimia suojata kylmältä talvivarastossa ulkokentällä, Risto Rikala, Metla 16-16.30 Taimihuoltoselvitys Etelä-Savossa, Timo Saksa, Metla 16.30-16.40 Tauko16.40-17.10 Kuusen silmujen kehitysvaiheet, Sirkka Sutinen, Metla 17.10-17.30 Kuusen taimien kasvurytmi, Risto Rikala, Metla17.30-18 Taimituotantotilastot 2009, Kari Leinonen, Evira20.00 Buffet-illallinen

Torstai 18.2.2010 8.00 alkaen Meriaamiainen, Suomen aikaan 9.55 Laiva saapuu satamaan

Tiedustelut Teuvo Mäkitalo, Kekkilä Oyj, p. 0400-595 164; [email protected] ja Marja Poteri, p. 050- 391 4853; [email protected]


SisällysTaimiuutiset 4/2009

Taimiuutiset-lehti vuonna 2010Aineistot toimitettava viimeistään / Ilmestyy: kevät 20.2. / 23.3.; kesä 30.4. / 1.6.; syksy 28.8. / 5.10.; talvi 27.11. / 28.12.

KIRJOITTAJAT . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2

KUULUMISIA POHJOISESTA. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3Mikko Hyppönen

VOIDAANKO MAAN VESIPITOISUUTTA MITTAAMALLA TUNNISTAAMäNNYNVILJELYLLE SOPIVAT KASVUPAIKAT? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4Kari Mäkitalo

VAIHTOEHTOISTEN METSäNUUDISTAMISKETJUJEN KUSTANNUSTEHOKKUUSPOHJOIS-SUOMESSA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9Anssi Ahtikoski

KUUSEN KäPYRUOSTEIDEN KASVUKAUDENAIKAINEN ITIöINTI. . . . . . . . . . . . . . . . . . 10Juha Kaitera, Eila Tillman-Sutela ja Anneli Kauppi

MIKä VAIVAA KUUSEN LATVAKASVAIMIA? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17Marja Poteri

POHJOISMAISSA ERILAISET LäHTöKOHDAT JA ASENTEET METSäNVILJELYYN . . . . . . . . 19Katri Himanen

SääSTöHAAPOJEN JA HYBRIDIHAAVAN MERKITYS MäNNYNVERSORUOSTEENLEVITTäJINä PIENI. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22Marja Poteri

METSäPUIDEN SIENITAUDIT PäIVITETTY UUDESSA OPPIKIRJASSA . . . . . . . . . . . . . . . . 23Marja Poteri

ETELäISEN SUOMEN MYYRäKANNAT HIIPUMASSA, POHJOISESSA KASVUA . . . . . . . . . . 24Otso Huitu ja Heikki Henttonen

KASVINSUOJELUAINEIDEN PäIVITYKSIä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25Marja poteri

METSäTAIMITARHAPäIVäT VUONNA 2010 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26

PUUPELTOCITY . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27

Documents

Taimi - COnnecting REpositoriesToimittaja Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen yksikkö [email protected] Julkaisija Metsäntutkimuslaitos Suonenjoen yksikkö ISSN 1455-7738,