Teollinen hamppu (Cannabis sativa L.) ja sen käyttökohteet · 2019-02-18 · Sorsa J.M., 2016. Teollinen hamppu ja sen käyttökohteet. 5 1. Johdanto Hamppu (Cannabis sativa L.)

Teollinen hamppu (Cannabis sativa L.)

ja sen käyttökohteet

Juha M. Sorsa

LuK -tutkielma

Ympäristötiede

Itä-Suomen yliopisto

Ympäristö- ja biotieteiden laitos

Toukokuu 2016

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Ympäristötiede

Juha Sorsa: Teollinen hamppu (Cannabis sativa L.) ja sen käyttökohteet

LuK –tutkielma, 57 sivua, 1 liite

Tutkielman ohjaajat: Jouni Sorvari ja Elina Häikiö

Toukokuu 2016

___________________________________________________________________________

avainsanat: kuituhamppu, öljyhamppu, hamppukuitu, hampunsiemen, hampunsiemenöljy

Tiivistelmä

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää potentiaalisimmat käyttökohteet teolliselle hampulle ja edistää

tämän monikäyttöisen kasvin hyödyntämistä. Hampun käyttöä pyrittiin tarkastelemaan eri

sovelluksissa mahdollisimman monipuolisesti. Käyttökohteissa joissa hamppu ei näyttänyt kuuluvan

suositelluimpiin raaka-materiaaleihin, tuotiin esille parempia vaihtoehtoja. Työn kirjallisena lähteenä

on toiminut yli 240 tieteellistä artikkelia ja kirjaa.

Teollisen hampun käytön edistämiseksi ja tehostamiseksi tarvitaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

Tuotannon ekonomisuuden ja ekologisuuden parantamiseksi on tärkeää hyödyntää sato

monipuolisesti. Teollisuuden sivutuotteet voivat olla edullinen raaka-materiaalin lähde. Maanviljelyn

aiheuttamien ympäristövaikutuksen kuten happamoitumisen ja rehevöitymisen minimoimiseksi

luonnonmukaisen ajattelutavan edistäminen on tärkeää.

Lupaavimmiksi sovelluksiksi kuituhampulle osoittautuivat tekstiili-, biokomposiitti- ja

rakennusteollisuus. Hamppukuidun käyttö voi tuoda näille aloille lisäarvoa ja ekologista kestävyyttä.

Hampunsiemen on hyvin sulavan kasviproteiinin lähde ja se sisältää kaikki ihmiselle välttämättömät

amino- ja rasvahapot. Hampunsiemenöljyn erityislaatuisen rasvahappokoostumuksen ansiosta se voi

toimia ruokavaliossa terveyttä ylläpitävänä tekijänä.

Sisällysluettelo

Tiivistelmä

1. Johdanto ....................................................................................................................... 5

2. Kirjallisuuskatsaus ......................................................................................................... 5 2.1 Historia ............................................................................................................................... 5

2.1.1 Tieteellinen historia .................................................................................................................5

2.1.2 Hampun historia ......................................................................................................................6

2.1.3 Rituaalinen ja uskonnollinen käyttö .......................................................................................6

2.1.4 Hamppu Suomessa .................................................................................................................6

2.1.5 Hampun kielitieteellinen historia Suomessa ..........................................................................6

2.1.6 Hamppu Kalevalassa ja Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa ................................................7

2.1.7 Neoliittiseltä kivikaudelta viikinkiajalle ..................................................................................8

2.1.8 Keskiajalta teolliselle aikakaudelle ...................................................................................... 10

2.1.9 Viljely-, jalostus- ja käyttötavat ........................................................................................... 11

2.1.10 Hamppu Skandinaviassa .................................................................................................... 15

2.1.11 Hamppu Euroopassa .......................................................................................................... 15

2.1.12 Hamppu maailmalla ........................................................................................................... 15

2.1.13 Hamppu palaa Suomeen ................................................................................................... 16

2.2 Kasvianatomia ja taksonomia ............................................................................................. 16

2.2.1 Taksonomia .......................................................................................................................... 17

2.2.2 Morfologia ............................................................................................................................ 18

2.2.3 Kukinta ja risteytyminen ...................................................................................................... 19

2.3 Viljely ja jalostus ................................................................................................................ 20

2.3.1 Hamppu-agronomia ............................................................................................................ 22

2.3.2 Satomäärät .......................................................................................................................... 23

2.3.3 Tutkimus .............................................................................................................................. 24

2.3.4 Taudit ja tuholaiset .............................................................................................................. 25

2.3.5 Hampun risteyttäminen ...................................................................................................... 25

2.4 Käyttökohteet .................................................................................................................... 26

2.5 Ruoka ja elintarviketeollisuus ............................................................................................ 27

2.6 Tekstiiliteollisuus ............................................................................................................... 29

2.7 Paperi- ja selluloosateollisuus............................................................................................. 30

2.8 Rakennusteollisuus ............................................................................................................ 32

2.9 Bioenergia – lämpöä, sähköä ja polttoainetta biomassasta ................................................. 33

2.9.1 Hamppu bioenergiakasvina ................................................................................................. 33

2.9.2 Termokemiallinen tuotanto ................................................................................................ 34

2.9.3 Biokaasu ............................................................................................................................... 34

2.9.4 Bioetanoli ............................................................................................................................. 34

2.9.5 Yhteistuotanto ..................................................................................................................... 35

2.9.6 Biodiesel .............................................................................................................................. 35

2.10 Biomuovi ja -komposiitit .................................................................................................. 36

2.11 Kosmetiikka-, hygienia- ja kehonhoitotuotteet ................................................................. 37

2.12 Eläinten ruokana .............................................................................................................. 37

2.13 Kuivikkeena ..................................................................................................................... 38

2.14 Maan ja veden puhdistus ................................................................................................. 38

2.14.1 Maaperän puhdistus .......................................................................................................... 38

2.14.2 Veden puhdistus ................................................................................................................ 39

2.15 Hampun yhdisteiden käyttö kasvinsuojelussa ................................................................... 39

2.16 Muut käyttökohteet ......................................................................................................... 39

3. Johtopäätökset ............................................................................................................ 40

Lähdeluettelo .................................................................................................................. 42

Liitteet

Sorsa J.M., 2016. Teollinen hamppu ja sen käyttökohteet.

5

1. Johdanto

Hamppu (Cannabis sativa L.) voidaan jakaa kahteen luokkaan riippuen sen käyttötarkoituksesta ja

kemiallisesta koostumuksesta; lääke- ja vapaa-ajankäyttöön on omat lajikkeensa, maatalouden ja

teollisuuden käyttöön omansa. Tässä tutkielmassa keskitymme kuituja öljyhamppuun eli lajikkeisiin

jotka on jalostettu sisältämään alle 0,2 % päihdyttävää kannabinoidia, THC:ta. Voimme kutsua

tällaisia lajikkeita teolliseksi hampuksi tai hyötyhampuksi.

Teollisen hampun viljely, jalostus ja tutkimus on saatu jo monissa maissa hyvään alkuun. Suomessa

toimii sertifioitua öljyhampun kylvösiementä tuottava ja myyvä Finola Oy ja kuituhampun viljelyttäjä

ja jalostaja HempRefine Oy. Lisäksi monet yritykset tuottavat öljyhampusta ruoka- ja eläintuotteita,

joista kaksi suurinta ovat Murtolan HamppuFarmi ja Impolan kasvitila. Hampun käyttöä on edistetty

mm. EU:n rahoittaman Hyötyhamppu –hankkeen avulla. James Callawayn, Anita Hemmilän ja Ulla

Kolehmaisen perustama Hankasalmen Hamppuprojekti kokosi 20-vuotisjuhlassa lokakuussa 2015

viljelijöitä ja tuotteistajia jakamaan tietoa hampun viljelystä.

Lisäksi hampun käyttökohteita kartoitetaan kahdessa hankkeessa. Turun ammattikorkeakoululle

myönnettiin 70 000 euron apuraha hampun käytön edistämiseen rakennusalalla. Itä-Suomen

yliopiston ja Juankosken kaupungin yhteisessä hankkeessa pyritään monipuolistamaan kotimaisen

kuituhampun käyttöä. Hankkeelle on myönnetty rahoitusta 469 000 euroa.

Maailmanlaajuisesti Kiina on kuituhampun tuotannossa ja jalostuksessa edelläkävijä.

Hamppuvaatteet ja –tekstiilit ovat kuidun tärkein käyttökohde. Öljyhampun tuotannossa pohjoisilla

alueilla on laadullinen kilpailuetu (kts. kappale 2.5). Hampun siemen sisältää kaikki välttämättömät

rasva- ja aminohapot, joten sen käyttö ravinnonlähteenä on mielenkiintoinen aihe.

Hampun laajoista käyttömahdollisuuksista ja korkealuokkaisista ominaisuuksista on tullut viime

aikoina paljon uutta tietoa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää tämänhetkisen tieteellisen

tiedon perusteella hampun soveltuvuus eri teollisuuden aloille.

2. Kirjallisuuskatsaus

2.1 Historia

2.1.1 Tieteellinen historia

Hampun tieteellinen tutkimus ei ole uusi asia. Hampunsiemenöljyn pääkomponentti linolihappo (LA) ja öljyn rasvahappokoostumus pääpiirteissään oli selvitetty jo 1800-luvun lopulla (Von Hazura, 1887). Tosin yksi tärkeä komponentti, stearidonihappo (SDA), löydettiin hampunsiemenöljystä vasta sata vuotta myöhemmin Suomessa, Kuopion yliopistossa, FT J.C. Callawayn tutkimuksissa (Callaway ym., 1997). Yhdysvalloissa teollisen hampun tutkimus aloitettiin 1910-luvulla. Saksassa ja Unkarissa tutkimus alkoi 1920-luvulla ja Venäjällä 20 ja 30-lukujen vaihteessa (Ranalli, 2004). Bolognan yliopistossa Italiassa on tutkittu teollista hamppua 1930-luvulta lähtien. Tutkimus on keskittynyt agronomisen puolen ja hamppukuidun kehittämiseen (Zatta ym., 2012). Kiinassa hamppukuidun tutkimus aloitettiin vuonna 1986 (Zhang ja Zhang, 2010).


6

2.1.2 Hampun historia

Hampun uskotaan olevan lähtöisin Keski-Aasiasta. Vanhimmat siitepölylöydöt ovat Venäjän Baikal-järveltä ja Mongolian eteläisiltä Altai-vuorilta, jotka on radiohiiliajoitettu 100 000 – 150 000 vuotta vanhoiksi. Vanhimmat siementen makrofossiilit ovat löytyneet saviastioiden yhteydestä: Japani 8050 eaa., Moldova 5050 – 4050 eaa. ja Kiina 3550 – 2550 eaa. Hamppu kuuluu ensimmäisiin viljeltyihin kasveihin. Ennen viljelyn aloittamista villeistä kasveista saatuja kuituja on todennäköisesti käytetty köysien ja verkkojen valmistukseen. Japanista on löydetty 7000 vuotta ja Kiinasta 5500 vuotta vanhaa hamppukangasta. Hamppuköyttä on löydetty mm. Egyptin faaraon Akhenatenin haudasta (Clarke ja Merlin, 2013). Nykyisen Iranin ja Irakin alueelta on löydetty muinaisen Mesopotamian aikainen hamppuvaate, joka on valmistettu 8000 eaa. (Zatta ym., 2012). Nepalissa hampusta käsin valmistettujen tekstiilien, bhangara, perinne on jatkunut jo ainakin n. 2000 vuoden ajan (Clarke, 2007). Mahdollisesti hampun viljely on alkanut samoihin aikoihin Lähi-Idässä ja Itä-Aasiassa ja levinnyt näistä paikoista myöhemmin ympäri maailmaa. 2.1.3 Rituaalinen ja uskonnollinen käyttö

Hampun ei-psykoaktiivinen rituaalinen ja uskonnollinen käyttö on ollut laajalle levinnyttä Euraasiassa. Raamatussa Jumala käskee Mooseksen tehdä pyhää öljyä, jonka yhtenä raaka-aineena on hamppu. Muinaisten heprealaisten uskonnollinen vakaumus vaati että heidät haudataan hamppupaidoissa (Clarke ja Merlin, 2013). Intiassa Buddhan sanotaan syöneen pelkästään hampunsiemeniä ennen valaistumistaan (Shah, 2004). Japanin shintolaisuudessa hamppu on keskeinen kasvi symboloiden puhtautta ja hedelmällisyyttä (Olson, 1997). Hamppukuitua käytetään mm. erilaisissa rituaaleissa ja korkea-arvoisten sumopainijoiden vöissä (Clarke ja Merlin, 2013). 2.1.4 Hamppu Suomessa

Hamppu on kuulunut myös Suomessa ensimmäisiin viljelykasveihin. Hampun viljelystä on tullut yleisempää maanviljelyn ensimmäisen aallon aikoihin 500-800 jaa. Suosio kasvoi maanviljelyn toisen aallon aikana 1400-1500-luvuilla. Hampun viljely on todennäköisesti levinnyt Suomeen ensimmäiseksi Kiinasta varhaisella neoliittisellä kivikaudella 5200-4200 eaa. Ajanlaskun ajan jälkeen Lounais-Suomeen on voinut tulla hampun viljelyosaamista Keski-Euroopasta, Baltiasta tai Skandinaviasta. Itä-Suomeen vaikutteita on voinut tulla Venäjän Karjalan kautta (Laitinen, 1996; Callaway, 2004b; Alenius ja Mökkönen, 2012). Suomen hamppuosaaminen on kehittynyt pitkän ajan kuluessa saaden vaikutteita monesta eri kulttuurista. Erikoistuneet viljelytaidot ja jalostuslaitteet kertovat suomalaisten olleen hampun käsittelyssä kekseliäitä ja osaavia. 2.1.5 Hampun kielitieteellinen historia Suomessa

Kasvin nimi on ollut läntisessä Suomessa myöhään Ruotsista lainasanana tullut hamppu. Keski-

Suomessa, Savossa ja Karjalassa (kuten myös mm. vepsän kielessä) kasvia on kutsuttu nimellä liina.

Emikasvin nimi on ollut emäliina tai liina ja hedekasvin koiras eli koirasliina (Kaukonen, 1946).

Hampun siemenelle on ollut useita murteellisia nimityksiä kuten pöyryt, kulmut, kumut, suulat,

kouhlot ja liinanpäät (Kaukonen, 1946).


7

Hamppu-alkuisia paikannimiä on Suomessa satoja laajalti koko maassa. Juvalta löytyy Hampunjoki,

Heinävedeltä Hampunsaari, Kittilästä Hamppujärvi. Hamppuloita on Länsi-, Lounais- ja Keski-

Suomessa. Hamppulampia on 100 ympäri maata. Hämeenkyrössä sijaitsee Hamppulähde (Anon.,

2016a).

Kielitieteellisten tutkimusten perusteella Pohjois-Euraasian uralilaiset kansat ovat viljelleet hamppua jo hyvin varhaisina aikoina. Hampun kuitua on todennäköisesti käytetty jousen jänteissä. Suomalaiset jousen jänteeseen viittaavat sanat jänti, jännet ja jänner tarkoittivat myös hamppua. Kangas-sanan etymologinen alkuperä saattaa olla hamppua tarkoittavissa indoiranilaisissa sanoissa (Ahokas, 2002). Mustanmeren pohjoispuolelle n. 700 eaa. saapuneet iranilaiset skyytit kävivät kauppaa hamppuvaatteilla ja olivat yhteydessä mm. kiinalaisiin ja uralilaisiin kansoihin (Ahokas, 2002; Allegret, 2013). Cannabis –sanan alkuperä saattaa olla suomalais-ugrilaisissa kielissä (Clarke, 2002). 2.1.6 Hamppu Kalevalassa ja Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa

Alkuperäisissä Tulen synty –runoissa mainitaan hamppu eli liina verkon valmistusaineena. Lönnrot ei kuitenkaan ottanut Kalevalaan hamppu-sanaa. Vanhoissa Kalevalan selitysteoksissa liinan kerrotaan tarkoittavan hamppua (Niemi, 1910). Itämurteissa hampun toisena nimenä on käytetty liina-sanaa, mutta läntisemmässä Suomessa sillä ollaan viitattu pellavaan (Kulonen, 1995). Monissa uusissa Kalevalan käännöksissä saatetaan antaa ymmärtää että runossa puhutaan vain pellavasta (Kaski, 2015). Lisäksi saatetaan puhua koiraspellavista (Lehmonen, 1999), joita ei ole olemassa, sillä pellavan kukat ovat hermafrodiitteja (Griga ja Bjelková, 2013). Runojen koiriminen eli koiraskasvien korjaaminen ennen naaraskasveja viittaa nimenomaan hamppuun (Niemi, 1910; Kaukonen, 1946). Tässä pala yhtä alkuperäistä runoa: ”Itte vanha Väinämöinen, Iski tulta tuikutteli, Rautasen rahin nenäsä, Petäjäisen pielan pääsä. Sitäpä säjet suiskahti, Alimaiseen Aluan merhen. Tehtiin nuotta kanervoista, Eipä se pitänytkähän. Tehtihinpä hampun luista, Heitettihin Aluan merehen. Saatihin haleva hauki, Löyttihin sälevä sijka, Saatihin sälevä särki, Löytihin kerä punanen.” (Fellman, 1846). Hamppua kuvataan kauniiksi: ”Ompa poi’at Päivölässä, Päivölässä, Kuutolassa: Tukela tuletta olla, Vaiva suuri valkiatta. Löyettih maan matonen, Maan matonen, tuonen toukka; Tuo tuletta hierottih, Kypeniä kylvettih. Tuostapa kasvo kaunis hamppu, Yleni lihava liina, Pellavas perätön nousi, Kypenistä maan matosen. Saipa liinat valmihiksi, Per’atuksi pellavahat...” (Europaeus, 1846). ”Ei tuli syvästä synny, Eikä kasva kauhiasta; Tuli on tullut Luojan suusta, Poskista pyhän Jumalan. Kaari kaukoa näkyvi, Itää iältä pilvi, Syrjin yhtehen sysäsi, Lomatusten lonkahutti. Tarsilainen poltettihin, Sen kypenet kylvettihin. Maahan manterettomahan, Peltoon perittömähän; Tuosta kasvo kaunis hamppu, Pensi pellävas yleni. Verkot on veljesten kutomat, Sisaristen syhreämät, Kälysten käpyilemät. Yhtenä kesässä yönä. Ite vanha Väinämöinen, Veellynä verkojahan!” (Castrén, 1839). Lisäksi monesti mainitaan että hamppu kylvettiin yöllä: ”Ei tuli syvästä synny, Eikä kasva kauhesta, Tulen synty on taivasta…Iski tulta Ilmarinen, Väläytti Väinämöinen…Yöllä hamppu kylvettin, Päivällä kasvatettin, Rigenelle revittin, Pian vietin veten…” (Arwidsson, 1820).


8

Kuva 1. Suomen Kansan Vanhat Runot.

”Tulen synty taivahasta, Vuoresta vein sikiö, Vasken kanta kalliosta…Karhi suolle kannettih, Tuo tulella poltettih, Kypenet maalle kylvettih. Tuohon kasvo hampun taimi, Liina siemenet sikisi. Yöllä Liiko liinan kylvi, Kauko päivän kasvatteli, Kuutamella koirittih, Yöllä vietih veteh, Lotovasti loukutettih, Lipevästi lipsuttih, Vikevästi viottih, Hapeasti harjattih, Kepeästi keträttih.” (Lönnrot, 1837). Hampusta puhutaan lisäksi mm. Raudan synty –runossa (Lönnrot, 1834). Hamppu on ollut mukana myös laskiaishuudoissa. Laskiaisena on toivotettu hyvää pellava-, hamppu-

ja naurisvuotta hoilaamalla mäkeä laskiessa: ”Pellavat kuin silkkiä, Hamput kuin halkoja, Ja nauriit

kuin nurkan päitä.” (Okkola, 1928).

2.1.7 Neoliittiseltä kivikaudelta viikinkiajalle

Alenius ym. (2013) tekemien tutkimusten perusteella maanviljely alkoi Suomessa jo varhaisella neoliittisellä kivikaudella 5300-4200 eaa., eli samoihin aikoihin kuin Keski-Euroopassa. Tuolle aikakaudelle ajoitetun tattarisiitepölyn perusteella maanviljely levisi tänne Kiinasta. Kouvolan kunnan Huhdasjärvellä tehtyjen tutkimusten perusteella ensimmäiset viljelykasvit olivat tattari 5300 eaa. (Fagopyrum esculentum), hamppu 4800 eaa. ja ohra 4300 eaa. (Hordeum vulgare). Näiden siitepölylöytöjen yhteyteen ajoittuu myös alueen ensimmäiset metsänraivausvaiheet. Hampun siitepölyä ajoitettiin myös aikakausiin 3600 ja 2500 eaa. Arkeologisten tutkimusten perusteella Huhdasjärvellä on asunut yhteisö, joka on pitänyt Pukkisaarella kalmistoa 600-1100 jaa. Pukkisaarelta on myös löydetty mm. Pöljän keramiikkaa (3500-2500 eaa.) ja palaneita nisäkkäiden (Mammalia) ja hauen (Esox lucius) luita, jotka on ajoitettu ajalle 2800 eaa. Huhdasjärveltä 8 km kaakkoon, Nuumanniemessä on tehty keramiikkalöytöjä, jotka on ajoitettu varhaiseen kampakeraamiseen kulttuuriin (5200-4200 eaa.). Alenius ym. (2013) arvioivat että varhaisten Huhdasjärven peltotilkkujen viljelijöiden leiri on sijainnut jonkin matkan päässä itse järvestä.


9

Todennäköisesti hamppu on tullut Suomeen viljelykasviksi yhdessä tattarin kanssa Kiinasta, jonka suunnalta omaksuttiin myös saviastioiden valmistustaito samoihin aikoihin (Alenius ym., 2013). Aluksi maanviljely on ollut todennäköisesti pienimuotoista toimintaa metsästäjä-keräilijäkulttuurin rinnalla (Vanhanen ja Pesonen, 2015) ja kuitukasveina ovat mahdollisesti toimineet enimmäkseen villeinä kasvaneet humala ja nokkonen (Kaukonen, 1946; Alenius ym., 2013). Alenius ym. (2013) tutkimusten perusteella hampun viljely olisi tullut yleisemmäksi myöhäisellä rautakaudella, viikinkiajalla 800 jaa. jälkeen. Myös Mikkelin Orijärvellä tehdyt tutkimukset tukevat tätä väitettä (Alenius ym., 2008). Orijärveltä on löydetty siitepölyn lisäksi myös hampunsiemenen makrofossiili, joka on radiohiiliajoitettu aikakaudelle 830-1300 jaa. (Vanhanen, 2012). Tolosen (1978) Hämeenkosken Ahvenaisen järven sedimentistä löytämät hampun siitepölyt ajoittuvat n. vuodesta 500 eaa. konsentroituen kohti keskiaikaa. Keski-Suomen Hankasalmen Säkinlammesta löydettyä Cannabaceae –siitepölyä on ajoitettu vuoden 4000 eaa. molemmin puolin. Vanhin näyte ajoittui varhaisemmaksi kuin 5000 eaa. Vuorelan (1995) analyysin perusteella kyseiset siitepölyt edustavat todennäköisesti alueen alkuperäistä luonnontilaista kasvillisuutta. Näitä siitepölynäytteitä ei ole eroteltu humalan siitepölystä (Vuorela, 1995). Vuorela arvioi näytteiden olleen peräisin villihumalasta (Laitinen, 1996).

Kuva 2. Hampunsiemenen hiiltynyt makrofossiili. Löydetty Ahvenanmaan Kastelhol- man Kungsgårdenin tutkimuksissa. Kuvaaja Terttu Lempiäinen (Nuñez ym., 1991).

Ahvenanmaan Kastelholman Kungsgårdenista on löydetty myöhäiselle rautakaudelle ajoitettuja hampunsiemenen makrofossiileja (Nuñez ja Lempiäinen, 1991). Tieteellisissä artikkeleissa julkaistuja fossiloituneita hampunsiemeniä oli löydetty vuoteen 2007 mennessä 13 kpl ja ne on ajoitettu ajalle 1000-1700 jaa. Vanhimmat näistä ovat Hämeenlinnasta ja Venäjään kuuluvalta Valamon saarelta löytyneet humalan ja hampunsiemenet, jotka on ajoitettu 1000-luvulle (Lempiäinen, 2007).


10

2.1.8 Keskiajalta teolliselle aikakaudelle

Hampun viljelystä tuli Suomessa yleistä 1400- ja 1500-luvuilla ja se saavutti huippunsa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa, jolloin sitä viljeltiin miltei koko maan alueella. Hamppua viljeltiin laajalti Savossa ja Karjalassa, mistä sitä myytiin esimerkiksi Pohjanmaalle. Hämeessä hamppua viljeltiin erityisesti kuiduksi yhdessä pellavan kanssa ja myynti kohdistui Lounais- ja Länsi-Suomeen (Laitinen, 1996).

Kuva 3. Nainen hamppumaalla. Kuvaaja Heikki Aho. Suomen maatalousmuseo Sarka.

Ruotsin vallan aikana Suomessa maksettiin papistolle kymmenyksiä mm. pellavista ja hampuista. Uppsalan arkkipiispa Birger määräsi tarkastusmatkallaan Turussa vuonna 1369 kymmenykset edelleen maksettaviksi. Hampun myynti oli vuosisatoja tärkeä tekijä Hämeen talouden kohottajana. Hamppu on kuulunut Etelä-Suomen tärkeimpiin erikoistuotteisiin 1600- ja 1700-luvuilla. Pohjois-Karjalaiset möivät verrattain paljon hamppua ja pellavaa kaupunkeihin vielä 1700-luvulla. Pohjois-Savosta hamppua vietiin myytäväksi markkinoille mm. suolanhakumatkoilla Ouluun. Hampun viljely oli laajalti pellavaa yleisempää ja sitä on ilmeisesti viljelty myös kaskissa. Ruotsi-Suomessa määrättiin 1700-luvulla ettei valtion varoilla saatu tukea muiden tekstiiliraaka-aineiden kuin pellavan jalostamista, mutta julkaistiin myös ensimmäinen suomenkielinen kuitukasvien viljelyohje koskien hamppua. Suomen Talousseura edisti pellavan ja hampun viljelyä vuoteen 1860 asti (Kaukonen, 1946). Suomen kyky hampun viljelyssä ja jalostuksessa huomioitiin isäntämaissa Ruotsin ja Venäjän vallan aikana (Kaukonen, 1946; Callaway, 2004b).


11

Kuva 4. Helsingin yliopiston maanviljelystieteen professori (1949-1973) ja maatalousministeri (1953-54 ja 1970) Nils Westermarck hamppupellolla. Kuvaaja Nils Westermarck. Suomen maatalousmuseo Sarka.

Vuosina 1887-1889 oli Suomen hamppusato vuodessa yli 1000 tonnia. Vuonna 1907 maan hamppusato oli enää alle 350 tonnia (Ihalainen, 1993). Hampun viljelyn jo ollessa jyrkässä laskussa 1900-luvun alussa viljelypinta-ala kohdistui Keski- ja Itä-Suomeen. Pellava ohitti hampun käytön 1800-luvun lopulla ja myöhemmin maahantuodut halvat puuvillatuotteet syrjäyttivät kotoisten kasvien käytön. Hampun viljely loppui Suomessa käytännössä 1950-luvulla. Vain joillain yksityistiloilla harjoitettiin hampun viljelyä omaan käyttöön 1960-luvun alussa (Laitinen, 1996). 2.1.9 Viljely-, jalostus- ja käyttötavat

Savossa ja Karjalassa hamppusato koirittiin, eli koiraskasvit korjattiin niiden tuleentuessa ennen emikasveja. Koiraskasvien kuitu on hienojakoisempaa ja sitä käytettiin pellavakuidun tilalla pehmeämpien kankaiden valmistukseen (Laitinen, 1996). Järvien läheisyys on ollut suuri etu, sillä kuidun käsittelemiseksi varret täytyy ensin liottaa vedessä. Kylvösiemeniä saatiin Venäjän kautta lähinnä Ukrainasta. Suomessa saatiin satunnaisesti tuotettua tuleentunutta siementä lämpimien syksyjen aikana (Callaway, 2004b).


12

Kuva 5. Hamppuverkon valmistusta. Kuvaaja Eino Lepistö. Museovirasto.

Kuva 6. Hamppuverkon valmistusta. Kuvaaja Eino Lepistö. Museovirasto.


13

Siementen erottelussa käytettiin hampun riipimispönttöjä. Vanhimmat pykäläreunaiset liinanriipimäpöntöt koverrettiin hongan rungosta. Ennen hamppujen muokkausta ne kuivattiin hamppusaunassa tai -riihessä. Loukuttamisen lisäksi varsien puuosia rikottiin myös hampunsurvomishuhmareessa Pohjois-Savon Kaavilla ja Pohjois-Karjalan Juuassa. Kaavilla on lihtaamisen ja vitomisen sijasta hamppujen kuitua pehmitetty vesivoimalla käyvässä sarkatampissa (Kaukonen, 1946).

Kuva 7. Juho ja Hilda Poikonen hamppupellon laidalla Ilomantsin Möhkössä vuonna 1938. Ilomantsin Museosäätiö.

Itäsuomalaiset käyttivät pääasiassa hamppuvaatteita 1800-luvulle saakka. Hampusta valmistettiin lakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä, pöytäliinoja ja työasuja. Hamppunuorasta valmistettiin kalastusverkkoja, säkkejä ja purjekankaita (Laitinen, 1996). Hamppuköyttä on käytetty villipeurojen kiinniottamiseen (Ahokas, 2002). Hamppu säilyi köysien raaka-aineena toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Hamppuköysiä valmistettiin käsin ja myöhemmin myös kehruukoneita käyttäen (Laitinen, 1996). Paperin valmistus lumpuista alkoi 1600-luvun puolivälissä. Käytetyt hamppu- ja pellavavaatteet työstettiin ensin käsityönä veden seassa massaksi, josta saatiin ohuita kuitulevyjä. Kuitulevyt kuivattiin ja painettiin paperiksi. Suomen ensimmäinen paperitehdas aloitti Tervakoskella vuonna 1818. Tervakosken tehtaalla valmistettiin pääasiassa lumppupaperia vielä 1860-luvun jälkeenkin kun puu tuli raaka-aineeksi muissa Suomen paperitehtaissa. Tervakoskella puu otettiin lisäraaka-aineeksi vasta 1940-luvun jälkeen. Suurin osa lumpusta tuli Venäjältä, joka oli tuolloin maailman suurin hampun tuottaja. Lumppupaperi on erityisen ohutta ja vahvaa ja se toimi Suomen setelien raaka-aineena (Laitinen, 1996).


14

Kuva 8. Hamppuköyden valmistusta. Kuvaaja Eino Nikkilä. Museovirasto.

Kuva 9. Hamppuköyden valmistusta. Kuvaaja Eino Nikkilä. Museovirasto.


15

Keski-Suomen Suojoella tervattua hamppua on käytetty 1200-luvulla veneen tiivistämisessä. Hampunsiemenöljyä käytettiin mm. lamppuöljynä sekä saippuan ja lakan valmistukseen (Laitinen, 1996). Varhaisimmat valaisimet ovat olleet naurislamppuja, joissa koverrettu nauris on täytetty hamppuöljyllä ja sydämenä on toiminut pellavapunos. Kuhmoniemellä hampun siemenistä on keitetty voidetta jalkineitten ja pyssyjen voitelemiseksi (Kaukonen, 1946). Hampusta on tehty myös leipää (Ahokas, 2002). Savossa ja Keski-Suomessa hampun siemenistä on tehty hoivajauhoja eli apposia. Siemenet on paahdettu padassa ja sitten jauhettu huhmareessa tai kahvimyllyssä. Sekaan on lisätty suolaa ja tattari- tai ruisjauhoja. Apposkupissa on kastettu nauris- lanttu- tai perunakeitikkäitä (Kaukonen, 1946). 2.1.10 Hamppu Skandinaviassa

Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet että hamppukuitua on käytetty Skandinaviassa viikinkiajalla

ja varhaisella keskiajalla karkeiden tekstiilien kuten köysien ja purjeiden valmistuksen lisäksi myös

hienojen kankaiden valmistukseen. Hamppukuitua on löydetty kuuluisista ruotsalaisista Överhogdalin

viikinki-seinäkankaista ja norjalaisesta Lomenin peitosta (Skoglund ym., 2013).

Norjalaisessa kansanperinteessä hamppuvaate symboloi alkua ja loppua. Tähän maailmaan syntyneet

ja täältä lähtevät puettiin hamppuvaatteisiin. Lounais-Norjasta on löydetty haudoista

hampputekstiilejä, jotka on ajoitettu aikakauteen 1000 jaa. Viikingeille hamppukuitu oli tärkeää, sillä

siitä valmistettiin laivojen köydet.

Vestfoldin läänin kuuluisaan Osebergin laivaan oli haudattu vuoden 850 jaa. tietämillä kaksi naista.

Laivan kaivauksissa löydettiin lisäksi hampusta valmistettua materiaalia ja neljä hampunsiementä,

joista yksi löytyi pienestä nahkapussukasta. Naisista nuoremman, ”Osebergin Kuningattaren”,

uskotaan olleen norjalaisen jumalattaren, Freijan papitar (Clarke, 2002).

2.1.11 Hamppu Euroopassa

Viron varhaisimmat todisteet maanviljelystä ajoittuvat ajalle 5600 eaa., eli myöhäiselle mesoliittiselle kivikaudelle. Itä-Viron Akalin saarten alueella tehdyt varhaisimmat siitepölylöydöt koskevat vehnää ja hamppua (Poska ja Saarse, 2006). Pohjois-Italiasta löytyneet hampun siitepölyt on ajoitettu vuoteen 3450 eaa. Saksasta, Englannista, Ranskasta ja Skandinaviasta löytyneet hampun siitepölyt on ajoitettu välille 2900 – 1700 eaa. (Allegret, 2013). 2.1.12 Hamppu maailmalla

Hamppu ja pellava olivat tärkeimmät kuiduksi viljellyt kasvit 1500-luvulta 1700-luvulle Venäjällä, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kuiduista valmistettiin vaatteita ja käytetyistä vaatteista valmistettiin edelleen paperia (Van der Werf ym., 1996). Hamppu oli raaka-aineena esimerkiksi denim-kankaassa, josta valmistettiin farkkuja. Keskikokoisen laivan purjeisiin ja köysiin kului 70 – 90 tonnia hamppua (Allegret, 2013). Yhdysvaltojen Keskilännessä 1920-luvulla 25 % myydystä polttoaineesta oli hamppuetanolia (Agbor ym., 2014). Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti George Washington viljeli hamppua ja kehotti kirjeessään vuonna 1794 kylvämään hampun siementä kaikkialle. Puuvillan, juutin ja muiden trooppisten kuitukasvien laajamittainen viljely ja uusi teknologia paperin valmistamiseksi puusta saivat aikaan hampun ja pellavan viljelypinta-alojen maailmanlaajuisen romahtamisen 1800-luvulla. Teollistuminen myötä kauppoihin alkoi tulla myyntiin edullisia tuotteita


16

ja hampun työlästä viljelyä ja jalostamista ei enää pidetty kannattavana. Synteettisten kuitujen kehittäminen 1900-luvulla vähensi edelleen hampun ja pellavan viljelyä (Van der Werf ym., 1996). Lopulta Yhdysvalloissa 1930-luvulla alkunsa saanut kannabisfobia (Callaway, 2002) ja teollisen hampun yhdistäminen myöhemmin laittomiksi luokiteltuihin psykoaktiivisiin lajikkeisiin lopetti hampun tieteellisen tutkimuksen ja viljelyn monissa maissa kokonaan (Van der Werf ym., 1996). Tuohon aikaan elettiin teollista murrosvaihetta, jolloin hampun jalostukseen oltiin patentoimassa George Schlichtenin kehittämää ensimmäistä konetta, jolla pystyttiin huomattavasti helpottamaan hampun työlästä jalostamista. Henry Ford rakensi hamppuetanolilla kulkevan auton käyttäen yhtenä raaka-aineena hamppukuituja ja Rudolf Diesel kehitti dieselmoottorin käymään kasviöljyillä kuten hampunsiemenöljyllä. Hampun jalostuskonetta mainostettiin lehdissä laitteena joka tekisi hampusta miljardin dollarin kasvin ja Ford sanoi New York Timesin haastattelussa tulevaisuuden polttoaineen tulevan kasveista. Hampun kitkentäkampanja on nähty kamppailuna nousevan kemian- ja öljyteollisuuden ja perinteisen hampputeollisuuden välillä Yhdysvalloissa. Kampanjassa olivat mukana mm. suuren osan North American -metsäyhtiötä omistaneen William Hearstin keltainen lehdistö ja synteettisten kuitujen kehittäjä, petrokemiallisen alan suuryritys Du Pont. Kampanjassa toimi aktiivisesti myös Yhdysvaltain valtiovarainministeri Andrew Mellon, joka oli lisäksi Gulf Oil –öljy-yhtiön pankkiiri ja omistaja (Allegret, 2013). Toisen maailmansodan jälkeen kuituhamppua viljeltiin pääasiassa Neuvostoliitossa, Itä-Euroopassa ja Kiinassa, mutta tuotanto hiljeni suurimmaksi osaksi 1980-luvulle saakka (Van der Werf ym., 1996). Uusi tutkimustieto ja kansalaisaktivismi [mm. Jack Herer (1985), Keisarilla ei ole vaatteita] synnytti kiinnostuksen uudelleen teollista hamppua kohtaan 1980-luvulla (Van der Werf, 1998). Hollannissa aloitettiin tutkimus hampun kasvattamiseksi paperi- ja selluloosateollisuuden raaka-aineeksi (Van der Werf ym., 1996). 2.1.13 Hamppu palaa Suomeen

Suomeen hamppu tuotiin takaisin vuonna 1995. Pietarin Vavilov Tutkimusinstituutista (Vavilov Research Institute of Plant Industry, VIR) saatiin Kansainvälisen Hamppuyhdistyksen (International Hemp Association) avustuksella kahden aikaisin kukkivan lajikkeen (VIR-313 ja VIR-315) siemenseos, josta luotiin pohjoisessa ilmastossa tuleentuva öljyhamppulajike FIN-314, eli FINOLA, Jace Callawayn ja Anita Hemmilän toimesta (Callaway ja Laakkonen, 1996; Anon., 2015). Kuituhampun tutkimus aloitettiin Suomessa myös 1990-luvulla Hankasalmen hamppuprojektin yhteydessä (Callaway ja Hemmilä, 1996) ja Maatalouden tutkimuskeskuksella Jokioisilla (Sankari ja Mela, 1998; Sankari, 2000). Kevätkorjuu-menetelmä havaittiin eduksi pohjoisessa ilmastossa (Pasila, 2004).

2.2 Kasvianatomia ja taksonomia

Hamppu on tuulipölytteinen, kaksisirkkainen ja koppisiemeninen C3-kasvi, joka kuuluu hamppujen

sukuun (Cannabis) ja hamppukasvien heimoon (Cannabaceae). Hamppu on yksivuotinen,

ruohovartinen viljelykasvi, joka kasvaa luonnossa myös villinä. Hampun uskotaan olevan lähtöisin

Keski-Aasiasta. Yleisesti tunnetaan kolme lajia tai alalajia; Cannabis sativa, Cannabis indica ja

Cannabis ruderalis. C. sativaa kuvaillaan pitkäksi ja ohutlehtiseksi, paljon kuitua sisältäväksi. C. indica

on lyhyempi ja leveälehtinen. C. ruderalis on pienikokoinen, heinämäinen ja pitää sisällään venäläisiä

maatiaislajikkeita (Clarke ja Merlin, 2013).


17

Kuva 10. Öljyhamppupelto Janakkalan Turengissa. Pelto-Paturi Oy.

2.2.1 Taksonomia

Hamppujen taksonomia on ollut kiistanalainen aihe jo 1700-luvulta lähtien. Hamppujen sukua on

luokiteltu yksilajiseksi useampia alalajeja sisältäväksi taksonomiksi sekä monilajiseksi suvuksi mm.

morfologisten ja poliittisten syiden ja jalostusasteen perusteella (Clarke, 1999; Emboden, 1974).

Carl Linnaeus (Carl von Linné) luokitteli ensimmäisenä hamput yksilajiseksi (Cannabis sativa L.)

suvuksi vuonna 1753. Hamppujen suku (Cannabis) on luokiteltu kuuluvaksi mm. mulperikasveihin

(Moraceae) ja nokkoskasveihin (Urticaceae), kunnes lopulta ne saivat oman heimonsa, hamppukasvit

(Cannabaceae), johon kuuluvat myös mm. humalat (Humulus), nokipuut (Trema) ja keltikset (Celtis).

Luokittelut voivat elää edelleen kun uusia DNA-pohjaisia työkaluja otetaan käyttöön (Allegret, 2013;

Emboden, 1974).

Jean-Baptiste Lamarck (Jean-Baptiste Pierre Antoine de Monet, Chevalier de Lamarck) aloitti

hamppujen suvun lajittelun vuonna 1783, kun hän julkaisi teoksessaan Encyclopoedia (Volume I)

Cannabis indican omana lajinaan. Kolmas laji, Cannabis ruderalis määriteltiin venäläisen botanistin

D.E. Janishewskyn toimesta vuonna 1924 (Emboden, 1974). Venäjän Vavilov Instituutissa Vavilov ja

Buckinich jaottelivat hamppujen suvun lajeihin C. sativa ja C. indica 1920-luvulla (Clarke, 1999).

Myöhemmin Yhdysvalloissa Richard Evans Schultes ym. (1974) ehdottivat laajojen kokeellisten

tutkimustensa perusteella kolmen lajin määrittelyä; Cannabis sativa L., Cannabis indica Lam. ja

Cannabis ruderalis Janischevsky (Emboden, 1974).


18

Small ja Cronquist (1976) tutkimusten mukaan Cannabis koostuu yhdestä erittäin monimuotoisesta

lajista. He ehdottivat lajin jakamista alalajeihin indica ja sativa ja muunnoksiin, joista yksi varattaisiin

teolliselle hampulle.

Hillig ja Mahlberg (2004) tutkivat 157 Cannabis-suvun näytteen kemiallista koostumusta ja

havaitsivat että C. sativa ja C. indica –näytteet eroavat toisistaan kannabinoidikoostumustensa

perusteella. Karl Hillig (2005) tutki myös näiden eri maantieteellisistä sijainneista tulleiden näytteiden

genetiikkaa ja havaitsi että C. sativa ja C. indica –näytteet tulevat kahdesta suuresta geenipoolista,

todistaen suvun lajiutumisen. Hillig havaitsi lisäksi kolmannen epävarmemman C. ruderalikselle

kuuluvan geenipoolin. Hillig ehdotti kolmen lajin määrittelyä ja lisäksi seitsemää alalajia ja

muunnosta, joihin lukeutui myös R-A. Delilen vuonna 1849 määrittämä C. chinensis.

Ernest Small (2015) ehdotti että Cannabis sativa pidettäisiin yksilajisena ja se jaettaisiin alalajeihin ja

muunnoksiin käyttötapojen ja jalostuksen mukaan. Smallin mukaan luokittelu on tärkeää, koska juuri

sen avulla tieto kasvia kohtaan kasvaa ja käyttö ja kontrollointi helpottuvat. Small ehdottaa teolliseen

käyttöön jalostetuille lajikkeille omaa alalajiaan.

2.2.2 Morfologia

Teolliset hamppulajikkeet muistuttavat ulkonäöltään muita lajikkeita, mutta niiden alhainen THC-

pitoisuus ja kasvatustapa, tiheä peltoviljely, erottavat ne päihdyttävistä lajikkeista. Hampun juuret

ovat keskimäärin 8-9 % koko kasvin biomassasta. Pääjuuri voi ulottua 2 m syvyyteen ja

sekundaarijuuret ovat 10 – 60 cm pitkiä. Lehti koostuu lehtikannasta, josta kasvaa 7-10

suikeanmuotoista erikokoista lehdykkää. Hampun hedekukinnot muodostavat väljiä

rypälekeskittymiä ja emikukinnot yhtenäisiä kukkaterttuja, joista kasvaa myös pieniä verholehtiä.

Hampun hedelmä on pähkylä, joka on käytännössä siemen. Hampun siemenet ovat 3-5 mm pitkiä,

pyöreänmuotoisia, toisesta päästään suipompia, mustaruskeita ja maastokuvioituja. Naaraskasvien

varret ovat leveämpiä ja urokset kasvavat 10-15 % korkeammiksi (Chabbert, 2013).

Hamppu kasvaa lajikkeesta riippuen yleensä 2-4 metriä pitkäksi, mutta poikkeuksiakin on.

Yhdysvaltain Maatalouslaitoksella (USDA) työskennellyt Lyster Dewey havainnoi 1900-luvun

alkupuolella että japanilaiset lajikkeet olivat kiinalaisiin ja eurooppalaisiin lajikkeisiin verrattuna

omassa luokassaan. Ennätyskasvin korkeus oli 5.8 metriä (Olson, 1997).

Hampun varresta on primaari- ja sekundaarikuituja 25 % ja puumaista ydinosaa, päistärettä 75 % (Burczyk ym., 2008). Hampun kuitu koostuu pääasiassa selluloosasta (n. 70 %). Kuitu sisältää lisäksi hemiselluloosaa, ligniiniä, pektiiniä ja vahaa (Wang ym., 2003; Hajiha ym., 2014). Puuytimessä selluloosan osuus on pienempi ja ligniinin osuus suurempi (Angelini ym., 2016). Hamppukuitu kuuluu maailman vahvimpiin luonnonkuituihin. Varren niinikuidut ovat 10-100 mm pitkiä ja puuytimen kuidut alle 0.5 mm (Hall ym., 2012). Sekundaarikuidut ovat primaarikuituja lyhempiä. Primaarikuidut ovat haluttuja niiden fyysisten, morfologisten ja kemiallisten ominaisuuksien takia (Chabbert, 2013). Hampun siemen sisältää 25-35 % öljyä, 20-25 % proteiineja ja 20-30 % hiilihydraatteja, joista 10-15 % on kuitua. Siemen sisältää lisäksi sekundaarimetaboliatuotteita kuten terpiinejä, steroleja, tokoferoleja ja mineraaleja. Proteiineista 60 % on edestiiniä ja 30 % albumiinia. Hampun siemenessä on kaikki ihmisen tarvitsemat aminohapot, mukaan lukien 9 välttämätöntä aminohappoa (Kurek, 2013). Välttämättömiä rasvahappoja on ihmiselle optimaalisessa suhteessa ja korkeina pitoisuuksina. Monityydyttymättömien rasvahappojen pitoisuus on jopa 84 % (Callaway, 2004a).


19

Kuva 11. Hampun lehti. Pelto-Paturi Oy.

2.2.3 Kukinta ja risteytyminen

Hampun hedekasvit kukkivat aiemmin kuin emikasvit. Hamppu on fotoperiodinen kasvi, joka vaatii

kukkiakseen lyhyen päiväjakson (Zatta ym., 2012). Tästä tekee poikkeuksen Cannabis ruderalis, jonka

lajikkeet kukkivat valojaksosta riippumatta, eli ne kukkivat myös pohjoisen kesän pitkässä päivässä.

Jalostajat ovat saaneet tämän ominaisuuden siirtymään edelleen uusiin lajikkeisiin käyttämällä

risteytyksissä Venäjältä saatuja C. ruderalis –maatiaislajikkeita.

Hamppu on luontaisesti kaksikotinen eli hede- ja emikukinnot ovat eri kasveissa. Hampun kukat ovat

yksineuvoisia eli yhdessä kukassa on vain heteitä tai emejä. Satunnaisesti esiintyy yksikotisuutta ja

kaksineuvoisuutta (Hall ym., 2012).

Yksikotisia lajikkeita on luotu ottamalla risteytyksiin populaatioissa satunnaisesti esiintyviä yksikotisia

ja kaksineuvoisia yksilöitä (Moliterni ym., 2004). Yksikotisuus voi olla haluttu piirre esimerkiksi

tehokkaan itsepölyttämisen ja suuren tasalaatuisen sadon takaamiseksi (Faux ym., 2013).

Yksikotisissa lajikkeissa satotasot voivat kuitenkin myös laskea itsepölytyksestä ja sisäsiitoksesta

johtuen. Stabiileja yksikotisia lajikkeita on vähän. Epästabiilit yksikotiset lajikkeet palautuvat

muutaman sukupolven jälkeen kaksikotisiksi (Amaducci ym., 2008; Angelini ym., 2016).

Yksikotisuuden ja kaksineuvoisuuden resessiivisyyden vuoksi ominaisuuksien säilyttäminen

lajikkeessa vaatii populaation suvunjatkajien huolellista valintaa (Moliterni ym., 2004).

Hampun yksineuvoisuus ja yleinen kaksikotisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että yleensä

uroskasveissa on vain urospuolisia lisääntymiselimiä ja naaraskasveissa naaraspuolisia. Tämä yhdessä

nopean lisääntymisen kanssa on todennäköisesti vaikuttanut paljon siihen, että hamppu on

geneettisen muuntelun avulla pystynyt mukautumaan nopeasti uusiin ympäristöolosuhteisiin.


20

Kuva 12. Hede- ja emikasveja. Pelto-Paturi Oy.

Hamppu pystyy myös muuntautumaan hermafrodiitiksi kasvukautensa aikana. Tällä tarkoitetaan sitä

kun naaraskasvi alkaa kasvattaa myös heteitä tai koiraskasvi emejä (Hall ym., 2012). Tämän ilmiön

taustalla voi olla sopeutuminen kasville haastaviin olosuhteisiin ja suvun jatkamisen turvaaminen.

Mahdollisesti tällaisen spontaanin hermafroditismin sekä eri ilmastoihin ja valojaksoihin

mukautumisen ansiosta hamppu leviää helposti luonnossa ja selviää siellä ilman ihmisen apua.

Tärkeä rooli on varmasti myös hampun siemenen korkeilla ravintoarvoilla. Hampunsiemenen

laadukas proteiini- ja rasvahappokoostumus tekee siitä tärkeää ravintoa siementen levittäjille.

2.3 Viljely ja jalostus

Teollisen hampun kasvattaminen vaatii verraten pieniä panoksia typen ja kasvinsuojeluaineiden

suhteen. Sopeutuminen erilaisiin ilmastoihin, hyvä kuivuuden kestävyys ja positiiviset vaikutukset

viljelykierrossa tekevät hampusta globaalisti mielenkiintoisen viljelykasvin (Zatta ym., 2012).

Hampulla voidaan viljelykiertokasvina parantaa maaperän rakennetta ja hävittää rikkaruohoja sekä

parantaa seuraavan kasvin satoa. Hampun viljelyssä tarvitaan harvoin kasvinsuojeluaineita sen

elinvoimaisen kasvun, varjostuskyvyn ja tautien vastustuskyvyn ansiosta. Tästä johtuen myös


21

hampun luonnonmukainen viljely on mahdollista. Hampun lannoitustarve on vähäisempi kuin

useimmilla käytetyimmillä viljelykasveilla kuten vehnällä ja maissilla (Piotrowski ja Carus, 2011).

Kuva 13. Ruskettuneet hedekasvit ovat luovuttaneet siitepölyn. Finola Oy.

Öljy- ja kuituhamppu ovat sijoittuneet hyvin viljelykasvien biodiversiteetti- ja ympäristövaikutusten

vertailuissa. Korvaamalla tuotteiden fossiilisia raaka-aineita hampulla voidaan vähentää syntyvien

kasvihuonekaasujen määrää (Piotrowski ja Carus, 2011). Hehtaariin hampun biomassaa sitoutuu noin

2.5 tonnia hiilidioksidia (Alaru ym., 2011). Hampun kasvattamiseen tarvittava energiamäärä on

huomattavasti alhaisempi verrattuna muihin viljelykasveihin kuten vehnään, sokerijuurikkaaseen ja

perunaan. Lisäksi hampun ympäristövaikutukset ovat selvästi alhaisimmat koskien rehevöitymistä,

happamoitumista, maaperän ekotoksisuutta ja ilmastonmuutosta (Van der Werf 2004). Hampun eri

viljely- ja jalostusmenetelmien kannattavuudesta ja ympäristövaikutuksista on tehty vertailevaa

tutkimusta (Turunen ja Van der Werf, 2007).

Kehitettäviä puolia ovat mm. hampun viljelyn aiheuttaman rehevöitymisen ja happamoitumisen

minimoiminen sekä energiankäytön vähentäminen jalostusvaiheissa (Van der Werf 2004; Van der

Werf ja Turunen, 2008; González-García ym., 2012).


22

2.3.1 Hamppu-agronomia

Hampun viljely ja jalostus monine vaiheineen on vaatinut ennen teollista vallankumousta suurta

työpanosta (Clarke 2010a; Clarke 2010b). Uuden teknologian ansiosta ihmiset on vapautettu monista

työläistä viljely- ja jalostusvaiheista. Esimerkiksi kuitujen ja päistäreen irrottaminen varresta vaati

käsityönä useita vaiheita ja lukemattomia työtunteja (liotus, kuivatus, loukutus, lihtaaminen,

vitominen, häkilöinti, harjaaminen) ennen kuin kuiduista päästiin kehräämään lankaa (Kaukonen,

1946). Hamppukuidun jalostuskoneet ovat nykyään pitkälle kehitettyjä ja kuidun kysyntä kasvaa

erityisesti tekstiilikäyttöön. Kiinassa hampun viljelypinta-ala aiotaan nostaa 20 000 hehtaarista 670

000 hehtaariin vuoteen 2020 mennessä (Yang ym., 2012).

Hampun satopotentiaalin tavoittamiseksi viljelyyn tarvitaan terve multaisa maa. Maaperän pH:n

tulee olla välillä 6 ja 8. Kasvuvaiheelle optimaalinen ilman lämpötila on 19 – 25°C. Veden ja

lannoitteen tarve on kohtuullinen (Desanlis ym., 2013). Kuituhamppulajikkeet voivat kasvaa

nelimetrisiksi ja tarvitsevat tuleentuakseen 150 kasvupäivää. Öljyhamppulajikkeet kasvavat yleensä

alle kaksi metriä korkeiksi ja tarvitsevat tuleentuakseen 110-150 kasvupäivää (Callaway ja Pate,

2009). Parhaiten soveltuvat viljelymenetelmät vaihtelevat sen mukaan, mitä kasvinosaa kerätään

sadoksi ja mihin käyttötarkoitukseen sitä käytetään (Burczyk ym., 2009). Lisätietoa viljelystä ja

jalostuksesta teoksissa Bócsa ja Karus (1998) ”The Cultivation of Hemp: Botany, Varieties, Cultivation

and Harvesting” ja Bouloc (2013) ”Hemp: Industrial Production and Uses”.

Kuva 14. Kuituhamppupelto. HempRefine Oy.


23

2.3.2 Satomäärät

Kuituhamppu tuottaa noin 10-15 tonnia kuivabiomassaa hehtaarilta (Alaru ym., 2011). Italiasta,

Hollannista ja Iso-Britanniasta on raportoitu jopa 20 tonnin kuiva-ainesatoja hehtaarilta (Kreuger ym.,

2011b).

Tanskassa keskimääräinen kuiva-ainesato oli 13 t/ha ja kuitusato 2.9 t/ha (Deleuran ja Flengmark,

2006). Ruotsissa paras sato oli 14.5 t/ha kuiva-ainetta, josta kuitua oli 3.3 t/ha (Svennerstedt ja

Sevenson, 2006). Päistäresatoa ei laskettu näissä tutkimuksissa. Italiassa keskimääräinen kuiva-

ainesato oli 22.8 t/ha, josta päistärettä oli 12.9 t/ha ja niinikuitua 4.0 t/ha (Angelini ym., 2016).

Kanadan tutkimuksissa öljyhampun siemensadoiksi on saatu 600-1100 kg/ha (Vera ym., 2004; Vera

ym., 2010). Kanadan Finola-öljyhampun keskimääräiset sadot ovat olleet 2000 kg/ha ja ennätyssato

3000 kg/ha. Suomessa Finolan keskimääräinen siemensato on 800 kg/ha ja ennätyssato 1600 kg/ha

(Anon., 2016b). Uudessa-Seelannissa keskimääräiset siemensadot ovat olleet 950-1800 kg/ha.

Ennätyssato on 2800 kg/ha (McPartland ym., 2004; Townshend ja Boleyn, 2008). Hampunsiemenen

öljypitoisuus on korkea, n. 30-35 % (Bócsa ym., 2005).

Kuva 15. Kevätkorjuuta odottava kuituhamppupelto. HempRefine Oy.


24

2.3.3 Tutkimus

Pohjoisessa ilmastossa kuituhamppu voidaan jättää talveksi peltoon pystyyn. Kun korjuu tehdään

vasta maalis-toukokuussa kevätkorjuuna, sato on kuivunut kevään matalassa ilmankosteudessa eikä

erillistä energiaa kuluttavaa kuivausta tarvita. Syksyn kosteus ja talvenaikainen jäätyminen

aiheuttavat varren kuituja huokosrakenteiden avautumista, jonka ansiosta kuidun irrotus on

helpompaa korjuun jälkeen. Kevätkorjuun ansiosta myös kuitusato kasvaa kuitupinta-alan laajetessa,

mutta kuidun laatu huononee tekstiilikäyttöä ajatellen (Pasila, 2004). Tekstiilikäyttöön tulevan

kuidun irrotus liotuksessa ja pektiinin ja ligniinin poistaminen onkin ollut epäekonomisuudessaan ja

epäekologisuudessaan suuri haaste tutkijoille (Tamburini ym., 2004) 2010-luvun alkupuolelle saakka

(Muzyczek ja Kozlowski, 2012).

Hampun talvikorjuuta on tutkittu Saksassa (Hoffmann ym., 2013). Kylvöajankohdan ja –tiheyden

vaikutusta hampun solumorfologiaan on tutkittu (Schäfer ja Honermeier, 2006). Eri lajikkeiden

biomassan tuotantopotentiaalia on tutkittu Suomessa (Sankari, 2000) Liettuassa (Jankauskiene ja

Gruzdeviene, 2015) ja Italiassa (Angelini ym., 2016). Kylvötiheyden ja korjuuajankohdan vaikutusta

sadon määrään on tutkittu (Burczyk ym., 2009). Viljelytekniikoiden ja viljely- ja jalostuskoneiden

vaikutusta tekstiilikäyttöön tulevan hampun kvalitatiivisiin ja kvantitatiivisiin ominaisuuksiin on

tutkittu (Venturi ym., 2007). Australiassa on tutkittu optimaalista kylvöajankohtaa ja päivänpituuden

merkitystä sadonmäärään päiväntasaajan eteläpuolella subtrooppisessa ilmastossa kasvatettavalle

hampulle (Hall ym., 2013; Hall ym., 2014).

Kuva 16. Helsingin yliopiston tutkimuspelto Viikissä. Kuvaaja F.L. Stoddard.


25

Hampun viljelyyn on kehitetty simulaatiomalli, jolla voidaan ennustaa viljelytoimenpiteiden,

genotyypin, maaperän ja ilmaston vaikutukset kasvien kasvu- ja kehitysvaiheisiin ja satoon (Lisson

ym., 2000a-d). Myös hampun varren kuitujen kemiallisen koostumuksen ennustamiseksi näytteestä

on kehitetty malleja (Toonen ym., 2004).

Mihoc ym. (2012) tutkimusten perusteella hamppua ei suositella kasvatettavan ruokakäyttöön

kadmiumpitoisilla mailla, sillä silloin hampun siemeneen voi kertyä kadmiumia mahdollisesti

haitallisina pitoisuuksina. Tällaisilla mailla voidaan käyttää lajikkeita jotka keräävät vähemmän

kadmiumia tai kasvattaa hamppua esimerkiksi biodieselin raaka-aineeksi (Shi ym., 2012). Linger et al.

(2002) tutkimuksissa kadmiumia kertyi siemeniin vain pieniä määriä, n. 1 % maaperän

kadmiumpitoisuudesta. Ruokakäyttöön tulevien öljyhampunsiementen raskasmetallipitoisuuksia

voisi olla silti hyvä selvittää aika ajoin. Todistukset voisivat olla myös hyvä keino edistää myyntiä.

2.3.4 Taudit ja tuholaiset

Hamppu on melko vastustuskykyinen tauteja ja tuholaisia vastaan. Sen alkaloidien on havaittu

toimivan kasvin omina suojeluaineina hyönteisiä, sienitauteja ja kilpailevia kasveja vastaan

(Sirikantaramas ym., 2005; Russo, 2011). Kasvuunlähdön jälkeen hampun suuri lehtipinta-ala

varjostaa alleen rikkaruohot (Piotrowski ja Carus, 2011). Hamppu vaikuttaa lähikasveihin myös

allelopaattisesti. Sen erittämät allelokemikaalit vähentävät muiden kasvien itävyyttä ja heikentävät

kilpailevien lajien kasvua (Pudelko ym., 2014).

Kasvuvaiheessa voi ilmaantua kuolleita yksilöitä juuritautien kuten Botrytis cinerea, Sclerotinia

sclerotinium ja Rhynchosporium secalis aiheuttamana. Botrytis cinerean aiheuttama harmaahome voi

tehdä tuhoa sadolle viileässä lämpötilassa ja korkeassa ilmankosteudessa. Hyönteiset aiheuttavat

harvemmin hamppukasvustolle suurempaa haittaa (Desanlis ym., 2013). Ranskassa suoritetaan

kasvinsuojelua Psylliodes attenuates –kovakuoriaista (engl. hemp flea beetle) vastaan 8 vuoden

välein (Piotrowski ja Carus, 2011).

Hampunsahapistiäinen (Trichiocampus cannabis Xiao et Huang) (Xiao ym., 1986) on ollut yksi

päätuholaisista Kiinassa Anhuin maakunnassa, Liu-anin hampunkasvatusalueella. Toukat ovat

yksiruokaisia eli ne syövät pelkästään yhden kasvin, hampun lehtiä, ja voivat pahimmillaan

vahingoittaa satoa merkittävästi. Hampunsahapistiäisen torjuntaa on tutkittu (Wang ym., 1987).

Tuholainen on havaittu myös lähellä Eurooppaa Venäjän Uljanovskin alueella Volgan seudulla

(Vikberg, 2013). Myös Thyestilla gebleri –kovakuoriaisen (engl. hemp longhorn beetle) ja

Botryosphaeria marconii –sienen yhteisleviäminen voi olla uhka hamppusadoille (McPartland ja Hillig,

2007). Lisäksi mm. etanat, linnut ja jänikset voivat aiheuttaa satovahinkoja (McPartland ja Rhode,

2005).

2.3.5 Hampun risteyttäminen

Hampun maatiaislajikkeet ovat muovautuneet maanviljelijöiden tekemän valinnan kautta

vuosisatojen aikana. Lyster Deweytä pidetään ensimmäisenä teollisen hampun jalostajana. Hän

aloitti aktiivisen risteyttämisen maatiaislajikkeista vuonna 1912 Yhdysvalloissa. Dewey käytti

risteytyksissään maatiaislajikkeita Kiinasta ja Italiasta. Valitettavasti kaikki hänen jalostamansa

lajikkeet menetettiin myöhemmin kieltolain seurauksena. Saksassa Gustav Bredemann käytti

menetelmää, jossa määritellään uroskasvien kuitupitoisuus ja otetaan pölyttäjiksi vain yksilöt, joiden

kuitupitoisuus on suuri. Bredemann saavutti huomattavan kuitusadon lisäyksen 20-luvulta 50-luvulle


26

ulottuneella jalostustyöllään. Tämän työn pohjalta unkarilainen hampunjalostaja Ivan Bócsa kehitti

Bredemannin jalostusmenetelmän (Ranalli, 2004; Anon., 1994).

Italiassa tutkimus on jatkunut 1930-luvulta saakka. Vanhinta maatiaislajiketta Carmagnolaa

kehitettiin massavalintajalostuksella ja se tuotiin myös muihin Euroopan maihin viljelyyn ja

jalostusohjelmiin. Unkarissa Rudolf Fleischmann aloitti työskentelyn hampun parissa 1920-luvulla ja

hänen jalostamiaan lajikkeita otettiin viljeltäviksi myös naapurimaissa. Fleischmannin seuraaja Ivan

Bócsa kehitti tunnettuja hybridilajikkeita lähes 60-vuotisen uransa aikana. Uusia lajikkeita kehitettiin

myös Venäjällä. Jace Callawayn ja Anita Hemmilän Suomessa kehittämä Finola oli ensimmäinen

siementuotantoa varten jalostettu lajike (Ranalli, 2004; Anon., 2015).

Nykyään risteyttäjien apuna on uusi teknologia ja jalostamisessa voidaan käyttää valinnan apuna

geenimerkkejä, joilla voidaan etsiä kasvien genotyypistä haluttuja ominaisuuksia (Mandolino ja

Carboni, 2004).

Teollisen hampun laajin geneettinen kokoelma on Pietarin Vavilov Instituutissa, josta löytyy yli 500

siemennäytettä ympäri maailmaa (Hillig, 2004). Kokoelmaa pidetään yllä tuottamalla eristetyillä

alueilla säännöllisesti uusia siemeniä, jossa apuna on toiminut myös Kansainvälinen Hamppuyhdistys

(International Hemp Association, IHA) (Clarke, 1998). Huomattavia hampun geenipankkeja löytyy

myös Yhdysvalloista, Kanadasta, Hollannista, Ukrainasta ja Unkarista. Siemenpankkien

lajikekokoelmat palvelevat risteyttäjiä ja tutkijoita (Ranalli, 2004). Laaja katsaus teollisen hampun

genetiikkaan ja risteyttämiseen löytyy Berenji ym. (2013) artikkelista ”Genetics and Selection of

Hemp”, Boulocin kirjassa “Hemp: Industrial Production and Uses”.

Tutkimustiedon perusteella hampun siementen itävyys voidaan säilyttää ainakin 6 vuotta kun niiden

kosteuspitoisuus pidetään 5 – 8 %:ssa. Siemenet säilyttävät itävyytensä alle 18 kuukautta kun niiden

kosteuspitoisuus on 11 % ja säilytyslämpötila 20°C. Siementen elinvoimaisuutta voidaan pidentää

huomattavasti laskemalla siementen kosteuspitoisuus vähintään 6 % tai laskemalla lämpötila

vähintään 5°C. Lämpötilan laskemisella edelleen on havaittu pieni positiivinen vaikutus.

Hapettomasta säilytyksestä ei ole havaittu olevan hyötyä siementen elinvoimaisuuden

pidentämisessä. Kuivausaineen kanssa säilytettyjä 19 vuotta vanhoja hampunsiemeniä on saatu

itämään (Small ja Brookes, 2012).

2.4 Käyttökohteet

Teollisen hampun käyttömahdollisuudet ovat erittäin laajat. Kasvi voidaan hyödyntää kokonaisena tai

siitä voidaan ottaa jalostukseen vain tietty osa. Kokonaista kasvia voidaan käyttää polttoaineena tai

pyrolyysin raaka-aineena ja solunesteitä voidaan hyödyntää kemikaalien valmistuksessa (Venturi ym.,

2007).

Varren kuiduista voidaan valmistaa kuluttajatekstiilejä kuten vaatteita ja vaippoja sekä teollisia

tekstiilejä kuten köysiä ja verkkoja sekä geotekstiilejä. Varren kuiduista ja puuytimestä voidaan

valmistaa myös paperituotteita ja rakennusmateriaaleja kuten hamppubetonia. Puuydintä voidaan

käyttää myös esimerkiksi biokomposiittien valmistuksessa (Venturi ym., 2007).

Hampunsiemenestä saadaan kylmäpuristamalla erittäin terveellistä ja laadukasta

hampunsiemenöljyä. Öljyä voidaan käyttää sinällään ruoissa sekä elintarvikkeiden valmistuksessa.

Hamppuöljystä voidaan valmistaa myös erilaisia teollisia tuotteita kuten öljyvärejä ja tulostinmusteita


27

sekä henkilökohtaisen hygienian tuotteita kuten peseytymis- ja kosmetiikkatuotteita (Venturi ym.,

2007).

2.5 Ruoka ja elintarviketeollisuus

Hamppukasvin yleisimmin käytetty osa ruoanlaitossa on hampunsiemen, jota voidaan käyttää

kokonaisena, kuorittuna, jauhettuna, rouheena tai öljynä. Siemenestä voidaan valmistaa

yksinkertaisilla menetelmillä esimerkiksi hampputofua eli hefua, hamppumaitoa ja hamppukermaa.

Hamppujauhoilla voidaan korvata viljajauhoja elintarvikkeiden valmistuksessa.

Hyvinvarustelluista elintarvikekaupoista voi löytää esimerkiksi kotimaisia hamppusnacksejä, -suklaata

ja -proteiinituotteita. Ulkomailla kaupan hyllyiltä on voinut löytää esimerkiksi hampusta valmistettua

juustoa (Vogl ym., 2004), pastaa, leipää, voita, muroja, patukoita, keksejä, sipsejä ja jäätelöä (Leson,

2013). Öljyn kylmäpuristuksessa ylijäävää siemenkakkua voidaan käyttää eläinten ravintona tai siitä

voidaan valmistaa esimerkiksi hamppuolutta. Intiassa tunnetaan mm. hampunsiemencurry ja

hamppupakora eli hamppunugetit (Shah, 2004).

Hampunsiemen sisältää tyypillisesti yli 30% öljyä ja 25 % proteiinia sekä runsaasti kuitua, vitamiineja

ja mineraaleja. Siemenen pääproteiinit albumiini ja edestiini ovat hyvin sulavia ja ne sisältävät

ravinnollisesti merkittävän määrän kaikkia ihmisille välttämättömiä aminohappoja.

Hampunsiemenen proteiini on verrattavissa soijan ja kananmunan valkuaisen korkealaatuisiin

proteiineihin (Callaway, 2004a).

Taulukko 1. Hampunsiemenen●• tyypilliset ravintoarvot vitamiineille ja mineraaleille (Callaway,

2004a)

Vitamiinit ja mineraalit Ravinnolliset arvot (mg/100g)

Vitamiini E (yhteensä) 90

alpha-tokoferoli 5

gamma-tokoferoli 85

Tiamiini (B1) 0.4

Riboflaviini (B2) 0.1

Fosfori (P) 1.160

Kalium (K) 859

Magnesium (Mg) 483

Kalsium (Ca) 145

Rauta (Fe) 14

Natrium (Na) 12

Mangaani (Mn) 7

Sinkki (Zn) 7

Kupari (Cu) 2 ●• Finola-lajike

Hampunsiemenöljyn rasvahapoista 75-85 % on monityydyttymättömiä. Ihmisille välttämättömän

linolihapon (LA, omega-6) osuus on n. 55 % ja linoleenihapon (ALA, omega-3) n. 20 %. Lisäksi

hampunsiemenöljy sisältää gammalinoleenihappoa (GLA, omega-6), stearidonihappoa (SDA, omega-

3) ja oleiinihappoa (omega-9). GLA:ta ja SDA:ta löytyy korkeimmat pitoisuudet lajikkeista, joita


28

viljellään pohjoisilla leveysasteilla. Tämän on arveltu johtuvan kasvin siemenen sopeutumisesta

talven kylmiin olosuhteisiin (Callaway ja Pate, 2009).

Hampunsiemenöljy sisältää omega-6- ja omega-3-rasvahappoja suhteessa 2.5, jonka ansiosta niiden

yhtäaikainen metabolia on mahdollisimman tehokasta (Callaway ja Pate, 2009). Optimaaliseksi

omega-6 ja omega-3 suhteeksi suositellaan väliä 2:1 – 3:1 (Deferne ja Pate, 1996; Simopoulos ym.,

2000) ja 2:1 – 4:1 (Leson, 2013). Korkean omega-6:n ja omega-3:n –suhteen on todettu aiheuttavan

muun muassa sydän- ja verisuonisairauksia, syöpää, tulehdusperäisiä sairauksia ja

autoimmuunisairauksia (Simopoulos, 2002; Simopoulos, 2006). Länsimaisessa ruokavaliossa

suhdeluku voi olla jopa 16:1, jolloin omega-6-rasvahappoja saadaan huomattavasti liikaa suhteessa

omega-3-rasvahappoihin (Simopoulos, 2006).

Kuva 17. Hampunsiemenöljyä. Kuvaaja LuK J.M. Sorsa.

Hampunsiemenöljyn antioksidatiivisia ominaisuuksia on tutkittu ja se osoittautui pellavaöljyä ja

oliiviöljyä tehokkaammaksi vapaiden radikaalien estämisessä (Yu ym., 2005; Ramadan ja Moersel,

2006). Säännöllisen hampunsiemenöljyn käytön on todettu parantavan veren kolesterolitasoja

laskemalla kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhdetta (Schwab ym., 2006; Callaway ja Pate,

2009). Ravitsemuksellisella hampunsiemenellä saattaa olla potentiaalia sydän- ja

verisuonisairauksien hoidossa (Rodriguez-Leyva ja Pierce, 2010). Hampunsiemenöljystä on myös

todettu olevan apua atooppiseen ihottumaan (Callaway ym., 2005) ja nivelreumaan (Jeong ym.,

2014).

Mustaherukkasiemenöljyllä on samankaltainen rasvahappokoostumus kuin hampunsiemenöljyllä.

Hampunsiemenöljyä vastaavaa rasvahappokoostumusta ei löydy muista teollisista kasviöljyistä (kts.

Liite 1). Sitä ei kuitenkaan suositella käytettävän paistamiseen, sillä korkeissa lämpötiloissa

monityydyttömättömät rasvahapot muuttuvat elimistölle epäedullisiksi transrasvahapoiksi. Öljyn

lämpötilan ei tulisi nousta yli 100°C. Kuitenkin esimerkiksi leivänpaistossa leivänsisäinen kriittinen

lämpötila ei ylity (Callaway ja Pate, 2009).


29

Kuva 18. Kuorittua ja kokonaista hampunsiementä. Finola Oy.

Hampunsiemen ei sisällä gluteiinia eikä laktoosia. Hampunsiemen on kuitenkin käytännössä pähkinä

ja se sisältää proteiini albumiinia, jonka takia pähkinä- ja kananmuna-allergikkojen kannattaa kokeilla

hampunsiemenruokia varovaisesti. Allergisia reaktioita ei kuitenkaan ole juurikaan raportoitu

(Callaway ja Pate, 2009).

Lisätietoa hampunsiemenöljystä löytyy artikkelista Callaway ja Pate (2009) ”Hempseed Oil” teoksessa

”Gourmet and Health-Promoting Specialty Oils”.

2.6 Tekstiiliteollisuus

Puuvillan ja synteettisten tekstiilien valmistukseen liittyy paljon ongelmia. Tavanomainen

puuvillantuotanto vaatii suuria määriä vettä, lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita. Synteettisten

tekstiilien raaka-aineisiin puolestaan kuuluu uusiutumattomia fossiilisia polttoaineita.

Tekstiiliteollisuuden ekologisen kestävyyden kannalta ympäristöystävälliset luonnonkuidut ovat

avainasemassa (Van der Werf ja Turunen, 2008).

Pitämillämme vaatteilla voi olla terveyteemme laajalle ulottuvia vaikutuksia. Luonnonkuiduissa ei ole

terveydelle haitallisia yhdisteitä eivätkä ne aiheuta allergioita (Kozlowski ym., 2013).

Luonnonkuiduista valmistetuilla vaatteilla on osoitettu olevan positiivisia vaikutuksia käyttäjän

terveyteen, kuten immunoglobuliini A:n tasoon, histamiinin ja talirauhasen aktiivisuuteen sekä

lihasjännitykseen (Zimniewska ja Kozlowski, 2004).

Hampun varresta saatavaa niinikuitua voidaan käyttää laadukkaiden ja ekologisten vaatteiden

valmistukseen. Oikeilla jalostus- ja prosessointimenetelmillä hamppukankaasta saadaan miellyttävän


30

pehmeää (Muzyczek ym., 2012; Li ym., 2013). Hamppukuidusta voidaan valmistaa monen tyyppisiä

kankaita kuten denimiä, muslinia ja silkkiä. Hamppukuidun seassa näkee monesti luomupuuvillaa,

mutta kangasseoksessa voidaan käyttää myös pohjoisemmilla leveysasteilla kasvavia kasveja kuten

pellavaa tai nokkosta. Hamppukuiduista tehtävät vaatteet ovat kestäviä ja hamppukankaassa on

paljon hyviä ominaisuuksia kuten hyvä kosteuden imukyky, hengittävyys, antistaattisuus ja

antibakteerisuus (Mustata, 2010; Liu ym., 2011; Li ym., 2013). Korkean lämmön absorbointikyvyn

ansiosta hamppuvaatteet mukautuvat hyvin erilaisiin olosuhteisiin (Muzyczek ym., 2012). Lisäksi

hamppukangas voi antaa yli 95 % suojan auringon ultraviolettisäteilyä vastaan (Li ym., 2013).

Luonnolliset väriaineet nostavat merkittävästi hamppukankaan UV-suojaa (Grifoni ym., 2008).

Palonsuojaominaisuudet, hidas nukkaantuminen ja joustavuus tekevät hamppukankaista erittäin

sopivia myös esimerkiksi kodintekstiileihin kuten verhoihin ja sohvakankaisiin (Lou ym., 2010).

Terveyttä edistäviltä vaikutuksiltaan hamppukuitu sopii hyvin myös petivaatteisiin. Luonnonkuidut

voivat petivaatteissa parantaa unenlaatua ja vahvistaa immuunijärjestelmää (Zimniewska ja

Kozlowski, 2004).

Kiinnostus hampputekstiilejä kohtaan on suurta ja esimerkiksi Euroopan Unioni on rahoittanut

tutkimusta, jonka tavoitteena on kehittää hamppupohjaisten tekstiilien tuotantoketjua (Amaducci

ym., 2007). Hamppuselluloosan jalostamista edullisemman ja ympäristöystävällisemmän viskoosin

raaka-aineeksi on tutkittu (Ibarra ym., 2009; Ibarra ym., 2010). Tekstiilikäyttöön tulevan

hamppukuidun laatuun voidaan vaikuttaa viljelymenetelmillä (Hernandez ym., 2007). Kuidun

laadunmäärittämiseksi on tehty tutkimusta (Bonatti ym., 2004). Kehitettäviä alueita jalostuksessa

ovat mm. ligniinin ja pektiinin poistaminen vahingoittamatta kuidun selluloosaa, jäykkyyden

vähentäminen ja kehräysominaisuuksien parantaminen (Wang ym., 2003; Riddlestone ym., 2006;

Zhang ja Zhang, 2010). Nämä pullonkauloina pidetyt vaiheet korkealaatuisen hamppukankaan

tuotannossa ovat pitäneet hampputekstiilit poissa suuremmilta markkinoilta (Zatta ym., 2012).

Edistysaskelia asian suhteen on kuitenkin otettu. Kiinassa on onnistuttu vähentämään hamppukuidun

ligniinipitoisuus 0.2%:iin, jonka ansiosta kuitu saadaan jalostettua hienoksi ja pehmeäksi. Yunnanin

maakunnassa sijaitseva ensimmäinen kaupallisen tason hampunjalostustehdas pystyy käsittelemään

50 000 tonnia hamppukuitua vuodessa (Muzyczek ym., 2012).

Kuluttajalle on tärkeää että vaate tuntuu hyvältä päällä. Lisäksi tärkeimpinä vaatteiden

ominaisuuksina pidetään istuvuutta, vaatemallia ja laatua (Zimniewska ja Kozlowski, 2004).

Hamppuvaatteilla pystytään vastaamaan näihin kuluttajien toiveisiin, mistä johtuen

hamppuvaateteollisuus on vahvassa nosteessa (Yang ym., 2012).

2.7 Paperi- ja selluloosateollisuus

Paperi valmistettiin 1850-luvulle saakka lumpusta eli käytetyistä hampusta, pellavasta ja puuvillasta

valmistetuista vaatteista ja tekstiileistä. Paperin kysynnän kasvaessa siirryttiin käyttämään raaka-

aineena puuta, jota oli paljon, helposti saatavilla. Modernin puuraaka-aineeseen perustuvan

tuotannon myötä paperin ominaisuudet ovat heikentyneet (Manso ja Carvalho, 2009).

Paperimassan tuotanto on suurin kasvibiomassan teollinen käyttökohde ruokakäytön jälkeen

(González-García ym., 2010a). Paperi- ja selluloosateollisuuden tarve muille kuin puukuiduille on

kasvussa (Barberà ym., 2011; González-García ym., 2010a; González-García ym., 2010b; Lisson ym.,

2000; Gutiérrez ym., 2006; Dutt ym., 2008; Harris ym., 2008; Ibarra ym., 2010). Hamppu ja muut


31

nopeasti uusiutuvat kuitukasvit paperi- ja selluteollisuuden lisäraaka-aineena voisivat vähentää

näiden teollisuuden alojen metsiin kohdistamaa painetta.

Hampun kuidusta on perinteisesti valmistettu erikoispapereita kuten savukepapereita, raamattuja ja

seteleitä (Gutiérrez ym., 2006; González-García ym., 2010b). Nykyään hamppukuitujen käyttö

erikoispapereissa on laajentunut esimerkiksi pakkauspapereihin (Dutt ym., 2004; He ym., 2008),

kondensaattoripapereihin sekä teepusseihin ja kahvinsuodattimiin (Barberà ym., 2011). Hampusta

valmistettuja suodatinpapereita käytetään ilman, polttoaineen ja öljyn suodattamiseen mm.

lentokoneissa, junissa ja maatalouskoneissa (Dutt ym., 2004). Hamppukuidun soveltumista

sähköneristepaperiksi sähkö- ja elektroniikkateollisuuteen on tutkittu (Dutt ym., 2003). Qiu ym.

(2011) mukaan hampun käyttö savukepaperissa puun sijaan vähentää tupakoinnista aiheutuvia

haitallisia yhdisteitä. Australiassa on tutkittu hamppu- ja pellavakuidun soveltumista

sanomalehtipaperituotantoon (Lisson ym., 2001).

Correia ym. (2003) havaitsivat että yhdessä haavan kanssa hamppu voi parantaa paperin

kestävyysominaisuuksia. Kamat ym. (2002) mukaan paperiteollisuuteen tulevan hampun

optimaalinen sadonkorjuu aika on 60-90 päivän ikäisenä, jolloin saavutetaan korkein biomassa.

Tämän ansiosta yhden kasvukauden aikana olisi mahdollista kasvattaa kaksi satoa paperiteollisuutta

varten. Verrattuna muihin paperiteollisuuden käyttämiin raakamateriaaleihin hampun varren

ligniinipitoisuus on matala, jonka ansiosta se sopii hyvin raaka-aineeksi paperin valmistukseen (Kamat

ym., 2002). Hamppukuidun tarkempaa kemiallista tutkimusta on tehty korkealaatuisen paperimassan

tuottamiseksi (Gutiérrez ym., 2006).

Tuotantoprosesseja täytyy kehittää, jotta hamppuselluloosaa pystytään tuottamaan kilpailukykyisillä

hinnoilla. Edullisempia ja ekologisempia tuotantomenetelmiä on tutkittu (Harris ym., 2008; Barberà

ym., 2011). Käyttäen tehokkaita tuotantomenetelmiä ja toimintatapoja hamppukuidut voi olla

mahdollista tuoda toimistopaperimarkkinoille (Barberà ym., 2011). Nopeasti uusiutuvia kasvikuituja

tarvitaan myös lisääntyvissä määrin pahvituotteiden valmistukseen (Ates ym., 2015).

González-García ym. (2010a ja 2010b) tutkivat hampun ja pellavan selluloosatuotannon

ympäristövaikutuksia koko tuotantolinjan osuudelta maanviljelystä tehtaalle ja esittävät tärkeimmät

kehityksen kohteet tuotannon kestävyyden parantamiseksi. Suurimmat ympäristövaikutukset tulivat

maanviljelyvaiheesta, jonka yksi suuri syy oli alhainen kuitusato, hampulla 1 tonni hehtaarilta ja

pellavalla 1.5 tonnia hehtaarilta. Ympäristövaikutuksia voitaisiin siis vähentää suuremmalla

kuitusadolla, joka voi hampulla olla jopa 2.5 – 3.5 tonnia hehtaarilta (Deleuran ja Flengmark, 2006).

González-García ym. (2010a ja 2010b) mukaan huomiota tulisi kiinnittää lisäksi mm. energian ja

lannoitteiden käyttöön ja tutkimusta kannattaisi kohdistaa myös mahdollisesti vielä suurempi

satoisiin viljelykasveihin kuten Intiasta lähtöisin olevaan juuttiin (Corchorus capsularis ja Corchorus

olitorius) ja eteläaasialaiseen Hibiscus cannabinukseen. Intiassa on tutkittu mm. hampun ja

päivänsinen (Ipomea carnea) käyttämistä paperin raaka-aineena (Dutt ym., 2004a; Dutt ym., 2004b;

Dutt ym., 2008).

Da Silva Vieira ym. (2010) vertailivat kuituhampusta ja eukalyptuspuusta valmistettujen tulostus- ja

kirjoituspapereiden ympäristövaikutuksia. Hamppupaperin tuotannon ympäristövaikutukset olivat

korkeammat kaikilla vertailluilla alueilla. Tämä johtuu siitä että kuituhampun viljelyyn tarvitaan

enemmän koneellista työtä ja lannoitteita kuin eukalyptuspuun viljelyyn. Lisäksi hamppupaperin

valmistuksessa käytetään enemmän kemikaaleja. Hamppupaperituotannon ympäristövaikutuksia

voitaisiin vähentää esimerkiksi luonnonmukaisella viljelyllä, vähentämällä koneellisen työn määrää

viljelyssä sekä käyttämällä biologisia ja vähemmän kemikaaleja vaativia paperintuotantomenetelmiä

(da Silva Vieira ym., 2010).


32

Koko paperi- ja selluloosateollisuuden kestävyyttä voidaan parantaa nopeasti uusiutuvien

kuitukasvien käytön lisäksi maataloustähteiden ja kierrätyspaperin käytöllä (Harris ym., 2008).

2.8 Rakennusteollisuus

Rakennussektori tuottaa suuren osan maailman hiilidioksidipäästöistä. Iso-Britanniassa vuonna 2008

rakennusalan osuus kokonaishiilidioksidipäästöistä oli n. 56 %, josta rakennusten lämmityksen,

valaistuksen ja ilmastoinnin osuus oli n. 47 % ja rakentamisen n. 9 % (Shea ym., 2012). Rakennusalan

täytyy löytää ratkaisuja vähentääkseen kasvihuonekaasupäästöjen määrää, johon hiilidioksidia

sitovat nopeasti uusiutuvat luonnonkuidut toimivat yhtenä vastauksena (Maalouf ym., 2014;

Schwarzova ym., 2014).

Hamppua voidaan käyttää rakentamisessa laaja-alaisesti (Benfratello ym., 2013) eristeenä (Koivula

ym., 2005; Kymäläinen ja Sjöberg, 2008), komposiittipaneeleissa (Sassoni ym., 2014; Cigasova ym.,

2015) tai siitä voidaan valmistaa yhdessä kalkin ja sementin kanssa hamppubetonia (Arizzi ym.,

2015). Hamppukuitu näyttäisi sopivan myös sementin raaka-aineeksi (Jarabo ym., 2012a; Jarabo ym.,

2012b).

Hamppubetoniin käytetään varren puuydintä. Hamppubetoni on hengittävää materiaalia

(Schwarzova ym., 2014), joka ei homehdu tavallisissa olosuhteissa sen sisältämän emäksisen kalkin

ansiosta (de Bruijn, 2008). Tällä hetkellä hamppubetonia ei voida kuitenkaan sinällään käyttää

kantavissa rakenteissa, vaan yleensä materiaali tulee kantavan puisen kehikon sisään (de Bruijn,

2008). Hamppubetonirakenteissa on negatiivinen hiilijalanjälki (Shea ym., 2012), eli niiden

valmistamisessa Maan ilmakehästä poistuu hiilidioksidia.

Hamppubetonilla voidaan taata hyvä sisäilman laatu ja vähentää sisäilman kosteuden vaihteluita.

Hamppubetonilla voidaan saavuttaa 45 % vähennys rakennuksen energiankulutuksessa verrattuna

kevytbetoniin (Tran Le ym., 2010). Oikeanlaisilla päällystysmenetelmillä voidaan vaikuttaa

merkittävästi kosteuden puskurointikykyyn (Bart ym., 2014). Hamppu-kalkkiseoksella on

antibakteerisia, anti-insektisidisiä ja palonesto-ominaisuuksia (Benfratello ym., 2013; Cigasova ym.,

2014). Hamppubetoni toimii hyvänä lämpö- ja äänieristeenä (de Bruijn, 2008) ja soveltuu hyvin

kylmään (Dick ja Pinkos, 2014) ja lämpimään ilmastoon (Shea ym., 2012). Hamppu-kalkkiseoksen

lämpöenergian siirtotaso ympäristöön on matala ja tästä syystä hyvin lämpimissä ilmanaloissa

hamppu-kalkkiseokseen voi olla järkevää lisätä jotain korkeamman lämmönsiirtokyvyn omaavaa

materiaalia, jotta sisälämpötilat pysyvät miellyttävinä (Maalouf ym., 2014). Kuidun desinfioiminen voi

olla tarpeellista mikrobien kasvun estämiseksi. Jos kosteutta pääsee kertymään pidentyneellä

aikajaksolla hamppukuituun, rakennusmateriaalissa voi alkaa biohajoaminen (Arizzi ym., 2015).

Lisätutkimuksen valossa hamppubetoni näyttäisi kuitenkin kestävän hyvin erilaisia

ympäristöolosuhteita (Arizzi ym., 2016).

Hamppubetonin asettumis- ja kuivumisaika on pitkä, yleensä useita kuukausia. Teollisen kaavan

rakentamiseen kuivumisajan täytyy olla alle yksi kuukausi. Lisäksi perinteisellä valumenetelmällä

hamppu-kalkki-tiilistä voi tulla liian huokoisia. Näiden ongelmien ratkaisemiseen on kehitetty uutta

valamistekniikkaa, jossa letkussa kulkevaan hamppu-kalkkiseokseen lisätään vesi pulverisoituna juuri

ennen ruiskun suuaukkoa. Tällä menetelmällä hamppu ei ime liikaa vettä itseensä, jonka ansiosta

hamppubetoni kuivuu alle yhdessä kuukaudessa ja siitä tulee tarvittavan tiheää (Elfordy ym., 2008).

Hamppubetonin tuomista laajempaan käyttöön on tutkittu (Sinka ym., 2015).


33

2.9 Bioenergia - lämpöä, sähköä ja polttoainetta biomassasta

Uusiutuvat energianlähteet tulevat olemaan yhä tärkeämmässä asemassa energiantuotannossa kun

fossiiliset energianlähdevarannot vähenevät ja niiden hankinta ja käyttö tulee poliittisesti ja

ekologisesti yhä arveluttavammaksi (Rice, 2008; Ahmad ym., 2011; Alaru ym., 2011; Gill ym., 2011;

Kreuger ym., 2011a; Kreuger ym., 2011b; Pakarinen ym., 2011; González-García ym., 2012; Finnan ja

Styles, 2013; Rehman ym., 2013; Agbor ym., 2014; Patel ym., 2014). Käyttämällä kasvien biomassaa

energiantuotannossa voidaan osaltaan vaikuttaa syntyvien kasvihuonekaasujen määrään ja nouseviin

energianhintoihin (Finnan ja Styles, 2013). Parhaita keinoja tuottaa uusiutuvaa energiaa biomassalla

on viljellä energiakasveja ja käyttää jätteitä kuten maa- ja metsätaloudessa syntyviä kasvitähteitä

(Alaru ym., 2013).

Bioenergian tuotannossa kasvi voidaan hyödyntää kokonaisena. Hampun kohdalla bioenergian

tuotantoon riittää myös varren puuydin (Burczyk ym., 2008). Sadosta voidaan valmistaa brikettejä tai

pienempikokoisia pellettejä, jotka soveltuvat esimerkiksi talojen lämmitykseen puun sijasta (Gilbe

ym., 2008; Rice, 2008; Alaru ym., 2013; Kolarikova ym., 2014). Sähkön- ja

lämmöntuotantovoimaloissa voidaan polttaa paalattua kasvustoa (Prade ym., 2011; Prade ym.,

2012).

Biomassasta voidaan myös valmistaa polttoaineita; biometaania ja -vetyä anaerobisen mädättämisen

avulla (Rehman ym., 2013) ja bioetanolia fermentaation eli kemiallisen käymisen avulla (Prade ym.,

2011; Prade ym., 2012). Lisäksi kasvin siemenen öljy voidaan muuntaa biodieseliksi (Gill ym., 2011).

Energiakasvien tuotantoon näyttäisi sopivan lannoitteeksi yhdyskuntien puhdistamoliete (Seleiman

ym., 2013; Alaru ym., 2013). Energiakasveja on ehdotettu kasvatettavaksi hylätyillä alueilla (Alaru

ym., 2011; Alaru ym., 2013) ja viljelykierrossa ruokakasvien kanssa (Finnan ja Styles, 2013), jotta

vältettäisiin kilpailu ruoantuotannon kanssa. Lisäksi suositellaan käytettäväksi muita kuin

ruokakasveja (Ahmad ym., 2011), ruoantuotannon tähdekasvimateriaalia (Pakarinen ym., 2011) ja

kasveja joista voidaan hyödyntää koko biomassa pelkän siemenen sijaan (Prade ym., 2011; Rehman

ym., 2013). Bioenergian tuotantoon hyvin sopivia energiakasveja näyttäisi olevan mm. kuituhamppu,

auringonkukka, maissi ja härkäpapu (Pakarinen ym., 2011; Seleiman ym., 2013; Alaru ym., 2011;

Alaru ym., 2013) sekä useat monivuotiset viljelykasvit kuten pajut ja ruokohelpi (Rice, 2008; Prade

ym., 2012; Finnan ja Styles, 2013).

2.9.1 Hamppu bioenergiakasvina

Hampun arvo bioenergiakasvina perustuu paljolti sen soveltuvuuteen eri ilmastoihin,

ympäristöystävällisiin arvoihin ja hyviin ominaisuuksiin viljelykiertokasvina. Lisäksi hamppu sopii

ominaisuuksiltaan kuten nopeakasvuisuudeltaan ja korkeasatoisuudeltaan hyvin energiantuotantoon

(Kreuger, 2012; Rehman ym., 2013; Agbor ym., 2014; Patel ym., 2014). Hampun biomassasta voidaan

saada hehtaarilta bioetanolia 413 kg, biokaasua 185 GJ tai kiinteää polttoainetta 105 GJ (Rehman

ym., 2013).

Prade ym. (2012) vertailivat hampun energiataseita termokemiallisessa bioenergian tuotannossa ja

biokaasun tuotannossa. Hampun energiatase näyttäisi olevan parempi termokemialliseen

tuotantoon. Biokaasun tuottamiseksi tarvitaan suurempia energiamääriä ja

energianmuuntotehokkuus on alhaisempi (Prade ym., 2012).


34

Finnan ja Styles (2013) mukaan EU:n alueella, korvaamalla 25 % bioenergiaksi kasvatettavan rapsin ja

sokerijuurikkaan tuotannosta lämmöksi ja sähköksi kasvatettavalla hampulla, voitaisiin vähentää

syntyvien kasvihuonekaasujen määrää 21 Mt/CO2-ekv./vuosi.

2.9.2 Termokemiallinen tuotanto

Ricen (2008) mukaan hampun korkea tuhkapitoisuus saattaa rajoittaa sen käyttöä urbaanien

kotitalouksien pellettilämmityksessä. Korkean tuhkapitoisuuden takia lämmityskattilaa täytyy huoltaa

enemmän ja tuhkan hävittämisestä saattaa muodostua ongelmia. Tuhkapitoisuutta voidaan vähentää

myöhentämällä sadonkorjuun ajankohtaa (Alaru ym., 2011) tai karsimalla sadonkorjuussa varsien

lehtien määrää (Rice, 2008). Termokemiallista tuotantolaitteistoa vahingoittavien alkuaineiden

pitoisuutta voidaan alentaa kevätkorjuulla ja jättämällä peltoon pitempi sänki (Santanen ym., 2010).

Hampun biomassa näyttäisi sopivan ominaisuuksiltaan hyvin poltettavaksi yhdessä turpeen kanssa

lämmön ja sähkön tuotannossa suuremmissa voimaloissa. Ricen (2008) mukaan tuotanto voi olla

kannattavaa jos viljelijä saa energiasadosta vähintään 6€/GJ.

Ruotsissa lämmitykseen käytettävien pellettien kysyntä on kasvanut, jonka ansiosta raaka-aineille,

sahajauholle ja puulastuille on tullut toimitusvaikeuksia. Nilsson ym. (2010) tutkivat mitkä

maatalouden raaka-aineet sopisivat parhaiten nykyisiin pelletintuotantolaitoksiin. Hampulla korkea

raakamateriaalihinta vähentää sen kaupallista kiinnostavuutta energiantuotannossa. Hamppua

kalliimpaa oli vain rapsi. Hampun hinta oli n. 140 € / tonni kuiva-ainetta kun pajun ja ruokohelven

hinta oli n. 80 € / tonni kuiva-ainetta. Poltto-ominaisuudet ja hinta huomioituna parhaita

materiaaleja pelletin kaupalliseen tuotantoon yhdessä sahajauhon kanssa olisivat pajut (Salix) ja

ruokohelpi (Phalaris arundinacea).

Pohjoisen ilmastossa parhaaksi sadonkorjuun ajankohdaksi kiinteäksi polttoaineeksi tuotettavalle

hampulle osoittautui kevättalvi. Helmi-huhtikuussa korjatun hampun biomassan energiasaanto oli

samansuuntainen kuin ruokohelvellä eli 9.9 Mg / ha ja 246 GJ / ha (Prade ym., 2011).

2.9.3 Biokaasu

Optimaalista sadonkorjuun ajankohtaa on tutkittu biokaasuksi tuotettavalle hampulle (Kreuger ym.,

2008; Kreuger ym., 2011a; Prade ym., 2011). Ruotsissa syys-lokakuussa korjatun hampun

energiasaanto oli samansuuntainen kuin maissilla ja sokerijuurikkaalla, 14.4 Mg / ha ja 296 GJ / ha.

Kreuger ym. (2011a) saivat samaan aikaan korjatun hampun metaanin energiasaannoksi 136 ± 24 GJ

/ha. Hamppubiomassan esikäsittelyä biokaasun tuotantoa varten on tutkittu (Kreuger ym., 2011b;

Kreuger ym., 2011c; Pakarinen ym., 2011; Pakarinen ym., 2012a). Pakarinen ym. (2011 ja 2012a)

havaitsivat mm. että metaanisaanto voi nousta 23–50 % jos hampun tuore biomassa säilötään

siilossa. Kreuger ym. (2011c) tutkimusten mukaan siilossa säilyttäminen ei nosta metaanisaantoa.

2.9.4 Bioetanoli

Bioetanolin tuotantoon on perinteisesti käytetty kasvien sokereita kuten sokeriruo’on sukroosia ja

helposti hajoavia hiilihydraatteja kuten maissin ja viljojen tärkkelystä. Ligniini- ja selluloosapitoisen

biomassan käyttö vaatii esikäsittelyä, jotta bioetanolin tuotannossa käytettävät mikrobit pystyvät

hajottamaan lignoselluloosan (Barta ym., 2010; Sipos ym., 2010; Kreuger ym., 2011b; Pakarinen ym.,


35

2012b; Kuglarz ym., 2014). Höyryesikäsittely 210 °C näyttäisi olevan optimaalinen etanolin tuotannon

kannalta. Tällöin etanolia saatiin 141 g / kg kuivaa puuydintä (Barta ym., 2010) ja 171 g / kg kuivaa

vartta (Sipos ym., 2010).

González-García ym. (2012) tekivät hampusta valmistetulle bioetanolille elinkaariarviointia ja

vertailivat kahta bioetanolilaatua E10 ja E85. Tulosten perusteella bioetanolipohjaiset polttoaineet

ovat fossiilisia polttoaineita parempi vaihtoehto ilmastonlämpenemisen suhteen. Bioetanolin

tuottamisen haittapuolia ja kehityksen kohteita ovat mm. maanviljelyn aiheuttama

happamoituminen ja rehevöityminen (González-García ym., 2012).

2.9.5 Yhteistuotanto

Hamppubiomassasta on mahdollista tuottaa bioetanolia ja –vetyä yksivaiheisella

fermentointimenetelmällä (Consolidated bioprocessing, CBP) käyttäen Clostridium thermocellum -

bakteereita. Bakteerit toimivat prosessissa hajottamalla selluloosaa ja näin lisäävät saantoa. Tätä

bioprosessointitekniikkaa käyttämällä on mahdollista vähentää bioetanolin tuotantokuluja 41 %

(Agbor ym., 2014).

Hampusta valmistetun etanolin ja metaanin yhteistuotannossa saanto nousee yli kaksinkertaiseksi

verrattuna pelkän etanolin valmistukseen. Höyryesikäsitellystä hamppubiomassasta voidaan saada

2600 – 3000 l etanolia ja 2800 – 2900 m3 metaania eli yhteensä 171 – 180 GJ hehtaarilta, kun sato on

pohjoisen ilmaston 16 Mg kuiva-ainetta hehtaarilta (Kreuger ym., 2011b).

Ruotsissa on tutkittu teollisesta hampusta valmistetun yhdistetyn biokaasun, etanolin, lämmön- ja

sähköntuotannon energiatehokkuutta (Barta ym., 2013). Tutkittujen tuotantomallien biokaasun

energian vähimmäismyyntihinta oli huomattavasti korkeampi kuin nykyinen biokaasun

markkinahinta. Tämä johtui erityisesti hampun biomassan korkeasta hinnasta. Verrokkina olleen

biokaasun raaka-aine oli kuusi. Etanoli oli kalliimpaa tuottaa kuin biokaasu, mutta sen

jälleenmyyntihinta on myös korkeampi. Tuotantoa voitaisiin saada edullisemmaksi tehostamalla

tuotantoprosesseja. Barta ym. (2013) suosittelevat lisäksi käytettävän hamppua edullisempia raaka-

aineita.

2.9.6 Biodiesel

Biodieseliä on valmistettu kaupallisesti soijapavun öljystä Yhdysvalloissa, rapsiöljystä Euroopassa ja

palmuöljystä Kaakkois-Aasiassa (Li ym., 2010). Hampunsiemenöljyn korkea monityydyttymättömien

rasvahappojen pitoisuus tekee siitä hyvän raaka-aineen biodieselin tuotantoon (Patel ym., 2014).

Hampunsiemenöljystä voidaan valmistaa biodieseliä kemiallisessa vaihtoesteröintireaktiossa yhdessä

metanolin kanssa (Li ym., 2010; Ahmad ym., 2011; Gill ym., 2011). Hamppudieselin muunto- ja

saantoprosentit ovat olleet lupaavia (Li ym., 2010; Ahmad ym., 2011; Ullah ym., 2014). Biodieselin

happipitoisuus ja siitä puuttuva rikki tekevät siitä paremmin palavaa ja vähemmän saastuttavaa kuin

fossiilisista energianlähteistä tuotettu diesel. Biodieselin sopivuutta normaaliin dieselmoottoriin

voidaan parantaa mm. esilämmityksellä ja vaihtoesteröinnillä. Hamppudiesel näyttäisi toimivan

tavanomaista dieseliä paremmin lämpötehon suhteen. Hamppudieselillä voidaan myös saavuttaa

mm. matalampi polttoaineen kulutus ja matalammat CO ja CO2 –päästöt verrattuna tavanomaiseen

dieseliin. NOx –päästöt olivat hamppudieselillä korkeammat (Gill ym., 2011). Toisessa tutkimuksessa

NOx –päästöt olivat matalammat (Ragit ym., 2011). Hamppudiesel näyttäisi sopivan

ominaisuuksiltaan myös kylmiin olosuhteisiin (Li ym., 2010). Erilaisten katalyyttien käyttöä


36

hamppudieselin tuotannossa on tutkittu (Su ym., 2013; Ullah ym., 2014). Magneettisen katalyytin

etuina on edullisempi ja tehostunut tuotanto sekä myrkyttömyys (Ullah ym., 2014).

Biodieseliä voidaan tuottaa myös mikrobien avulla. Patel ym. (2014) valmistivat

hampunsiemenuutteesta Himalajalta eristetyn Rhodosporidium kratochvilovae –hiivan avulla

biodieseliä. Mikrobeilla tuotetun polttoaineen hyvinä puolina on mm. tuotannon helppous

kontrolloiduissa olosuhteissa sekä korkea tuotantokyky. Lisäksi tällainen tuotanto ei kilpaile eettisesti

tai ekonomisesti ruoantuotannon kanssa (Patel ym., 2014).

2.10 Biomuovi ja -komposiitit

Meriin ajautuva muovijäte kuuluu teollisen aikakauden suurimpiin ympäristöongelmiin. Erittäin

hitaasti uusiutuvan fossiilisen maaöljyn käyttäminen muovin raaka-aineena lisää tuotannon

ympäristövaikutuksia kuten hiilidioksidipäästöjä (Mohanty ym., 2005; Lee ym., 2009; Francucci ym.,

2014). Vuonna 2008 maailman muovintuotanto oli 245 miljoonaa tonnia (Kirilovs ym., 2011).

Luonnonkuituja käyttämällä voidaan osaltaan parantaa muovi- ja komposiittiteollisuuden ekologista

kestävyyttä (Francucci ym., 2014; Wibowo ym., 2004; Mohanty ym., 2005; Mehta ym., 2006; Ouajai

ja Shanks, 2009a; Wretfors ym., 2009; Kirilovs ym., 2011; Ochi, 2011).

Biokomposiitit ovat polymeerejä, joihin on lisätty luonnonkuituja. Luonnonkuitujen selluloosa tuo

mukanaan biokomposiittiin monia positiivisia arvoja koska selluloosa on uusiutuva luonnonvara.

Kasvikuituja käyttämällä voidaan pienentää tuotteiden hiilijalanjälkeä (Manthey ym., 2013) ja

vähentää valmistuksessa syntyvien kasvihuonekaasujen määrää (Pernevan ym., 2013b).

Luonnonkuitujen ansiosta biokomposiiteista saadaan vahvempia mutta vähemmän tiheitä,

kevyempiä, biohajoavia ja kierrätettäviä. Lisäksi luonnonkuidut ovat edullisempia kuin tavanomaiset

synteettiset kuidut (Wibowo ym., 2004; Baltazar-y-Jimenez ym., 2012; Hajiha ym., 2014).

Biokomposiiteista onkin tullut tärkeitä erityisesti auto-, ilmailu- ja avaruusteollisuudelle (Baltazar-y-

Jimenez ym., 2012; Hajiha ym., 2014; Karus ja Kaup, 2002; Wibowo ym., 2004; Pervaiz ym., 2006;

Scutaru ja Baba, 2014; Boruvka ym., 2015), sekä rakennus- ja huonekaluteollisuudelle (Kirilovs ym.,

2011). Biokomposiitteja hyödynnetään surffi- ja lumilaudoissa ja Boeing tutkii luonnonkuitujen

käyttämistä lentokoneissaan (Kozlowski ym., 2013).

Hamppu, pellava ja Hibiscus cannabinus (engl. kenaf) näyttäisivät sopivan erityisen hyvin

ominaisuuksiltaan biokomposiittien raaka-aineiksi (Pervaiz ym., 2006; Pernevan ym., 2013a).

Hampusta voidaan käyttää biokomposiittien valmistukseen varren primaari- ja sekundaarikuituja

(Thygesen ym., 2006) ja puuydintä (Pernevan ym., 2013a) sekä siemenen öljyä (Manthey ym., 2013;

Manthey ym., 2014; Francucci ym., 2014).

Monet biokomposiitit ovat maaöljypohjaisia tai sisältävät synteettisiä kuituja, mutta myös kokonaan

biohajoavista materiaaleista ja uusiutuvista luonnonvaroista koostuvien hamppumuovien ja -

komposiittien valmistusta on tutkittu (Lee ym., 2009; Ouajai ja Shanks, 2009a; Ouajai ja Shanks,

2009b; Wretfors ym., 2009; Manthey ym., 2013; Manthey ym., 2014; Francucci ym., 2014). Hampun

ja pellavan kuidut näyttäisivät olevan kilpailukykyisiä lasikuidun mekaanisten ominaisuuksien kanssa

(Kirilovs ym., 2011).

Luonnonkuitujen kehityksen alaisia puolia biokomposiiteissa ovat mm. korkea kosteuden imevyys ja

kuidun ominaisuuksien epäsäännöllisyydet. Kosteuden imukyvyn ansiosta selluloosa voi turvota

kosteissa olosuhteissa, mikä tekee siitä epävakaata. Lisäksi polaarinen ja hydrofiilinen luonnonkuitu

tarttuu käsittelemättömänä heikosti hydrofobiseen polymeerimatriksiin (Hajiha ym., 2014).


37

Tutkimusta on tehty hamppukuitujen laadun parantamiseksi ja parhaiden valmistusmenetelmien

löytämiseksi muovi- ja komposiittiteollisuuteen (Wibowo ym., 2004; Mehta ym., 2006; Pervaiz ym.,

2006; Thygesen ym., 2006; Baghaei ym., 2014; Hajiha ym., 2014; Scutaru ja Baba, 2014; Boruvka ym.,

2015; Etaati ym., 2015). Hamppukuidut näyttäisivät parantavan biomuovin mekaanisia ominaisuuksia

kuten iskun- ja lämmönkestävyyttä (Mohanty ym., 2005). Hamppumuovin mekaanisten

ominaisuuksien optimoimista on tutkittu (Sawpan ym., 2010). Erilaisten hamppukomposiittien

iskunkestävyydestä on tehty vertailua (Pernevan ym., 2013a). Biokomposiittien vertailussa

hamppukomposiitilla oli parhaat termiset ominaisuudet (Chen ym., 2007).

2.11 Kosmetiikka-, hygienia- ja kehonhoitotuotteet

Hampunsiemenöljy sopii hyvin lisäaineena kosmetiikka-, hygienia-, aromaterapia- ja kehonhoitotuotteisiin kuten saippuoihin, shampoisiin, voiteisiin ja huulirasvoihin sen korkeapitoisen välttämättömien rasvahappojen koostumuksen ansiosta (Callaway ja Pate, 2009; Kowalska ym., 2015). Ihonhoitotuotteissa erityisesti hampunsiemenöljyn gammalinoleenihappo ja stearidonihappo voivat toimia parantaen kuivunutta tai rikkoontunutta ihoa. Tämän vaikutuksen saavuttaakseen rasvahappojen täytyy olla tuotteessa hapettumattomina. Tyydyttymättömät rasvahapot voivat hapettuneina lisäksi jättää iholle rasvaisen tunteen (Callaway ja Pate, 2009). HS-öljyllä on todettu antioksidatiivisia ominaisuuksia (Yu ym., 2005; Ramadan ja Moersel, 2006). Hampunsiemenöljyn eteerisillä öljyillä, terpeeneillä on todettu olevan merkittäviä antimikrobisia ominaisuuksia mm. ruoansulatusjärjestelmän taudinaiheuttajia vastaan. Hampun terpeeneillä voi olla mahdollisuus laajempaan käyttöön antiseptisissä tuotteissa ja vaihtoehtoisina antibiootteina erityisesti vastustuskykyisiä bakteereita vastaan (Nissen ym., 2010). Luonnonmukaisesti viljellyn hampun siemenen rasvahappokoostumuksen vertailua on tehty lajikkeiden ja korjuuaikojen vaikutusten osalta (Vogl ym., 2004). Öljyn uuttamista siemenestä superkriittisen hiilidioksidin avulla on tutkittu (da Porto ym., 2012). Myös optimaalisen emulsiokoostumuksen löytämiseksi on tehty tutkimusta (Kowalska ym., 2015).

2.12 Eläinten ruokana

Hampunsiemenen kylmäpuristuksessa syntyy öljyn sivutuotteena siemenkakuksi kutsuttua

siemenmurskaa. Siemenkakku on hyvä proteiinin, tyydyttymättömien rasvahappojen, mineraalien ja

vitamiinien lähde (Callaway, 2004a) ja tästä syystä sitä voidaan käyttää eläinten ruokana esimerkiksi

soijan ja rapsin tilalla (Russo ja Reggiani, 2014). Euroopassa hampunsiemenen tärkeimmät markkinat

ovat olleet lintujen ruokana ja kalojen syötteinä (Karus ja Vogt, 2004). Suomessa Martan Hamppu

viljelee ja jalostaa öljyhamppua hevosten lisäravinteeksi.

Hampunsiemenkakku näyttäisi soveltuvan hyvin viljelykalojen ravinnoksi (Webster ym., 2000),

porsaiden lisäproteiinin lähteeksi (Presto ym., 2011) ja lampaille rapsikakun tilalla (Mustafa ym.,

1999). Naudoilla HSK sopii vaihtoehdoksi soijalle. Hampunsiemenkakku näyttäisi parantavan

nautakarjan syöntiä ja ruoansulatusjärjestelmän toimintaa verrattuna soijaan (Eriksson, 2007; Hessle

ym., 2008). HS-kakun syöttäminen lypsylehmille näyttäisi parantavan maidontuotantoa ja nostavan

maidon proteiinipitoisuutta (Karlsson ym., 2010). Kanoille hampunsiemen ja siemenöljy näyttäisi

sopivan ravinnoksi (Neijat ym., 2014). Kanoilla hampunsiemenen ja siemenöljyn syöttäminen lisäsi

munien omega-3-pitoisuutta ja voimisti keltuaisen väriä (Goldberg ym., 2012; Neijat ym., 2015).


38

2.13 Kuivikkeena

Euroopassa suurin osa tuotetun hampun päistäreestä on mennyt eläinten, lähinnä hevosten

kuivikkeeksi (Karus ja Vogt, 2004). Hevoset voivat viettää tallissaan suuren osan elämästään, minkä

takia kuivikkeen laadulla on paljon merkitystä hevosten terveyteen ja hyvinvointiin (Fleming ym.,

2008a; Fleming ym., 2008b).

Hevosten kuivikemateriaalien vertailututkimuksessa olkipelleteistä erittyi ilmaan selvästi vähiten

ammoniakkia. Olkipellettien korkea lämpötila kuitenkin voi mahdollistaa terveydelle haitallisten

mikrobien kasvun kuivikkeessa. Hamppupäistäreestä haihtuvan ammoniakin määrä oli

samansuuntainen vehnän korsien, puulastujen, pellavapäistäreen ja paperisilpun kanssa.

Olkipelleteillä oli myös paras nesteensitomiskyky (Fleming ym., 2008a). Hamppu- ja

pellavapäistäreestä erittyi ilmaan eniten pienpartikkeleita ja olkipelleteistä vähiten (Fleming ym.,

2008b).

2.14 Maan ja veden puhdistus

Antropogeeninen ympäristönsaastuminen on yksi maailman suurimpia ongelmia. Maaperään ja

vesistöihin kertyvät saasteet ovat vaaraksi eläimien ja ihmisten terveydelle. Kasveja on mahdollista

käyttää pilaantuneen maan ja veden biologiseen puhdistamiseen esimerkiksi käyttökelvottomiksi

saastuneilla maanviljelysmailla ja jätevesissä (Arru ym., 2004; Ahmad ym., 2016; Pejic ym., 2011;

Vukcevic ym., 2014).

2.14.1 Maaperän puhdistus

Hamppu soveltuu maaperän puhdistukseen sen syvälle ulottuvien juurten, suuren biomassan ja

nopeakasvuisuuden ansiosta (Ahmad ym., 2016). Hamppu sietää hyvin raskasmetalleja (Citterio ym.,

2003), mutta sillä saattaa olla joitain rajoituksia maaperän puhdistuksessa. Suurin osa

raskasmetalleista näyttäisi kerääntyvän hampun juuriin (Shi ym., 2012; Ahmad ym., 2015; Ahmad

ym., 2016) ja lisäksi hampun kyky absorboida raskasmetalleja näyttäisi olevan vain kohtalainen

(Linger ym., 2002; Citterio ym., 2003; Shi ym., 2012). Tästä johtuen hamppu soveltuisi parhaiten vain

vähän saastuneiden maaperien puhdistukseen (Linger ym., 2002).

Löser ym. (2002) tutkimusten perusteella kadmium ja sinkki näyttäisi kerääntyvän suurimmaksi

osaksi hampun maanpäällisiin osiin. Hampulla raskasmetalleista ainakin nikkeli, lyijy ja kadmium

näyttäisivät kerääntyvän suurimpina konsentraatioina maanpäällisissä osissa lehtiin (Linger ym.,

2002). Hampun kuitu ei näyttäisi kärsivän raskasmetallien absorboimisesta (Linger ym., 2002).

Hampulla voidaan kerätä maaperästä raskasmetalleja kuten kuparia, kadmiumia, nikkeliä, lyijyä,

sinkkiä, rautaa ja kromia (Ahmad ym., 2016; Linger ym., 2002; Arru ym., 2004; Mihoc ym., 2012).

Campbell ym. (2002) mukaan hamppu näyttäisi sietävän hyvin maaperässä olevia PAH-yhdisteitä.

Hoseini ym. (2012) tutkimusten perusteella hamppu sietää maaperässä radioaktiivista cesiumia ja

pystyy keräämään radioaktiivista strontiumia.

Ahmad A. ym. (2015) tutkivat mahdollisuutta parantaa hampun raskasmetallien absorboimiskykyä

mm. kasvuhormoneilla ja Citterio ym. (2005) havaitsivat että mykorritsasienen avulla on mahdollista


39

saada suurempi osa raskasmetalleista siirtymään hampun juurista sen maanpäällisiin osiin. Ahmad R.

ym. (2016) tutkivat hampun geenejä, jotka liittyvät kykyyn sietää ja kerätä raskasmetalleja.

Löser ym. (2002) tutkimusten perusteella hamppu ei sovellu raskasmetalleista saastuneen vesistön

sedimentin puhdistamiseen. Hamppua kasvatettiin joen pohjasta nostetussa sedimentissä. Ruopatun

sedimentin matala pH (4.8–5.6) ja liukoiset raskasmetallit rajoittivat selvästi hampun kasvua ja 95 %

kasveista kuoli.

2.14.2 Veden puhdistus

Pejic ym. (2011) ja Vukcevic ym. (2014) tutkimusten perusteella kemiallisesti muokattua ja

karbonoitua hamppukuitua voidaan käyttää raskasmetallien poistamiseen pilaantuneesta vedestä.

Sovellusta voitaisiin käyttää esimerkiksi jätevesien puhdistamiseen ennen kuin ne lasketaan takaisin

luontoon. Teollisuuden sivutuotteena ostettu käsitelty hamppukuitu voi toimia edullisena

vaihtoehtona kaupalliselle aktiivihiilelle.

Karbonoitua ja aktivoitua hamppukuitua voidaan käyttää myös kasvinsuojeluaineiden

määrittämisessä vesinäytteistä. Hamppukuidun käyttäminen analyysissä näyttäisi tuovan jopa

parempia tuloksia kuin kaupalliset valmisteet (Vukcevic ym., 2012). Hamppukuidusta valmistettu

aktiivihiili näyttäisi toimivan myös veden puhdistamisessa kasvinsuojeluaineista (Vukcevic ym., 2015).

Zou ym. (2012) tutkimusten mukaan zeoliitti-hamppukomposiitti näyttäisi soveltuvan erittäin hyvin

jätevesien biopuhdistamiseen myrkyllisistä aromaattisista orgaanisista yhdisteistä. Zeoliitti-

hamppukomposiitilla onnistuttiin poistamaan vedestä yli 80 % bentseenistä, tolueenista ja

klooribentseenistä.

2.15 Hampun yhdisteiden käyttö kasvinsuojelussa

Hampun ei-psykoaktiivisten kannabinoidien THCA:n ja CBGA:n on osoitettu toimivan kasvin omina

suojeluaineina hyönteisiä vastaan (Sirikantaramas ym., 2005). Kannabigeroli (CBG) ja

kannabikromeeni (CBC) toimivat jossain määrin sienitautien torjunnassa.

Tetrahydrokannabinolihappo (THCA), kannabikromeenihappo (CBCA), kannabidiolihappo (CBDA) ja

kannabigerolihappo (CBGA) aiheuttavat solukuolemia kasveissa (Russo, 2011). Näillä yhdisteillä voi

olla käyttöä biologisten kasvinsuojeluaineiden kehittämisessä. Hampun käyttäminen muiden

viljelykasvien kanssa riviviljelyssä voisi myös mahdollisesti toimia tehostettuna luonnonmukaisena

kasvinsuojelutoimenpiteenä.

Hampun allelokemikaalit saattavat olla mielenkiintoinen tutkimuskohde rikkakasvien torjunnassa

(Pudelko ym., 2014).

2.16 Muut käyttökohteet

Hampunsiemenöljyn korkea monityydyttymättömien rasvahappojen pitoisuus tekee siitä sopivan

raaka-aineen esimerkiksi maalien, lakkojen ja liimojen valmistukseen (Callaway ja Pate, 2009).

Hampunsiemenöljyä on mahdollista käyttää esimerkiksi öljyväreissä ja tulostinmusteissa (Venturi

ym., 2007). Hampun siemen voi olla sivutuote esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa, jolloin sitä voi olla

perusteltua hyödyntää muutoinkin kuin ruokakäytössä (Yang ym., 2012).


40

Hampun varren hemiselluloosasta on valmistettu aktiivihiilikuulia, joita voidaan käyttää useissa

sovelluksissa kuten veren puhdistamisessa, kaasun säilytyksessä ja superkondensaattoreiden

elektrodeina. Hampusta valmistetuilla aktiivihiilikuulilla havaittiin erinomaiset hiilidioksidin ja

metaanin adsorbointiominaisuudet sekä erinomaiset elektrokemialliset ominaisuudet (Wang ym.,

2015). Hampun varresta valmistettu superaktiivihiili näyttäisi soveltuvan vedyn varastointiin (Yang

ym., 2012).

Hampun varren kuiduista on valmistettu myös 10-30 nm paksuisia hiilinanolevyjä, joilla mitattiin

ylivertaiset elektrokemialliset varastointiominaisuudet verrattuna markkinoilla oleviin valmisteisiin.

Nanolevyjä käytetään superkondensaattoreissa, jotka ovat nopeita ja tehokkaita energian

varastointilaitteita. Superkondensaattoreita voidaan hyödyntää mm. kannettavissa

elektroniikkalaitteissa, UPS-virransyöttöjärjestelmissä, lääketieteellisissä laitteissa ja hybridi-

sähkökulkuvälineissä (Wang ym., 2013).

Tällaiset sovellukset voivat toimia ekonomisina ja tarkoituksenmukaisina käyttökohteina

maatalouden ja teollisuuden hampputähteille. Uusiutuvista lähteistä valmistetuille aktiivihiilille on

kasvavaa kysyntää elintarvike-, ympäristö-, energia- ja kemian alalla (Yang ym., 2012; Wang ym.,

2015).

3. Johtopäätökset

Hampun käyttö teollisuudessa fossiilisten raaka-aineiden sijaan voi vähentää tuotannon kasvihuonekaasupäästöjä, mutta lisätä joitain ympäristövaikutuksia kuten maanviljelyn aiheuttamaa happamoitumista ja vesistöjen rehevöitymistä. Hampputuotannon ekologista kestävyyttä voidaan parantaa hyödyntämällä mahdollisimman suuri osuus sadosta; primaari- ja sekundaarikuidut, puuydin, siemenet. Lisäksi eri jalostusvaiheiden energiankulutukseen on syytä kiinnittää huomiota. Maatalouden tähteet ja teollisuuden sivutuotteet voivat toimia edullisena hamppuraakamateriaalin lähteenä. Tuotannon tehostamiseksi ja edistämiseksi tarvitaan eri alojen ja toimijoiden välistä yhteistyötä. Hamppu on eri ilmastoihin sopeutuva, kohtuullisesti panoksia vaativa ja tuholaisille vastustuskykyinen kasvi. Hampunviljelyllä ja -jalostuksella voidaan tuoda markkinoille laadukkaita luonnonkuiduista valmistettuja tuotteita ja ravinteikasta lähiruokaa. Hamppu soveltuu luomuviljelyyn, jonka kehittäminen vaatii lisätutkimusta. Luonnonmukaisen viljelyn avulla voidaan parantaa tuotannon ekologisuutta ja saada tuotteisiin lisäarvoa. Hampun kuitu näyttäisi soveltuvan erityisen hyvin ekologiseksi rakennusmateriaaliksi sekä biokomposiittien ja tekstiiliteollisuuden raaka-aineeksi. Hamppurakentamisella on mahdollista sitoa ilmakehästä hiilidioksidia ja näin osaltaan vähentää rakennusalan suurta ympäristökuormittavuutta. Hamppubetonilla voidaan lisäksi saavuttaa huomattava vähennys rakennuksen energiankulutuksessa verrattuna kevytbetoniin. Biokomposiiteissa hampun ja muiden luonnonmateriaalien käyttö voi parantaa tuotteiden biohajoavuutta ja kierrätettävyyttä. Hamppukuitu lisää komposiittimateriaalien kestävyyttä ja tekee niistä kevyempiä. Moottorikäyttöisissä kulkuvälineissä tämä voi tarkoittaa turvallisuuden paranemista ja polttoainekulutuksen vähenemistä. Hamppukomposiitit kiinnostavat mm. ilmailu- ja avaruusalaa ja ne ovat jo käytössä joissain automalleissa. Tekstiiliteollisuudessa tavanomainen puuvillantuotanto kuormittaa ympäristöä ja viskoosikuidut kuluttavat fossiilisia raaka-aineita. Tälle teollisuuden alalle tarvitaan ympäristöystävällisiä


41

luonnonkuituja, joina voi toimia esimerkiksi hamppu, pellava ja nokkonen. Luonnonmukaisilla hamppuvaatteilla voi käyttömukavuuden parantamisen lisäksi olla terveydellemme positiivisia vaikutuksia. Globaalilla tasolla väestömäärän kasvu luo paineita löytää uusia ekologisesti kestäviä ravintolähteitä, jossa kasvien proteiinin hyödyntäminen on tärkeässä asemassa. Hampunsiemen on hyvin sulavan proteiinin lähde ja se sisältää kaikki ihmiselle välttämättömät aminohapot ja rasvahapot. Hampunsiemenöljyn rasvahappokoostumus on ihmisen terveyden kannalta optimaalisessa suhteessa. Hampunsiemen voi toimia terveyttä ylläpitävänä ravinnonlähteenä. Sen eri muodoista valmistettuja elintarvikkeita toivoisi näkevän kaupan hyllyillä lisääntyvissä määrin.


42

Lähdeluettelo Agbor V., Zurzolo F., Blunt W., Dartiailh C., Cicek N., Sparling R. ja Levin D.B., 2014. Single-step fermentation of agricultural hemp residues for hydrogen and ethanol production. Biomass and Bioenergy 64: 62-69.

Ahmad M., Ullah K., Khan M.A., Zafar M., Tariq M., Ali S. ja Sultana S., 2011. Physicochemical Analysis of Hemp Oil Biodiesel: A Promising Non Edible New Source for Bioenergy. Energy Sources, Part A: Recovery, Utilization and Environmental Effects 33(14): 1365-1374.

Ahmad A., Hadi F. ja Ali N., 2015. Effective Phytoextraction of Cadmium (Cd) with Increasing Concentration of Total Phenolics and Free Proline in Cannabis sativa (L) Plant Under Various Treatments of Fertilizers, Plant Growth Regulators and Sodium Salt. International Journal of Phytoremediation 17(1): 56-65.

Ahmad R., Tehsin Z., Malik S.T., Asad S.A., Shahzad M., Bilal M., Shah M.M. ja Khan S.A., 2016. Phytoremediation Potential of Hemp (Cannabis sativa L.): Identification and Characterization of Heavy Metals Responsive Genes. Clean Soil Air Water 44(2): 107-218.

Ahokas H., 2002. Cultivation of Brassica species and Cannabis by ancient Finnic peoples, traced by linguistic, historical and ethnological data; revision of Brassica napus as B. rapice –rapi. Acta Botanica Fennica 172: 1-32.

Alaru M., Kukk L., Olt J., Menind A., Lauk R., Vollmer E. ja Astover A., 2011. Lignin content and briquette quality of different fibre hemp plant types and energy sunflower. Field Crops Research 124(3): 332-339.

Alaru M., Kukk L., Astover A., Lauk R., Shanskiy M. ja Loit E., 2013. An agro-economic analysis of briquette production from fibre hemp and energy sunflower. Industrial Crops and Products 51: 186-193.

Alenius T., Mikkola E. ja Ojala A.E.K., 2008. History of agriculture in Mikkeli Orijärvi, Eastern Finland as reflected by palynological and archaeological data. Vegetation History and Archaeobotany 17(2): 171-183.

Alenius T., Mökkönen T. ja Lahelma A., 2013. Early Farming in the Northern Boreal Zone: Reassessing the History of Land Use in Southeastern Finland through High-Resolution Pollen Analysis. Geoarchaeology: An International Journal 28(1): 1-24.

Allegret S., 2013. The History of Hemp. Teoksessa Bouloc P. Hemp: Industrial Production and Uses, s. 4-26. CABI, Iso-Britannia.

Amaducci S., Müssig J., Zatta A., Pelatti F., 2007. HEMP SYS: Design, development and up-scaling of a sustainable production system for HEMP textiles: An integrated quality systems approach. How to affect hemp fiber quality? Teoksessa Anandjiwala R., Hunter L., Kozlowski R. ja Zaikov G. Textiles for Sustainable Development, s. 73-80. Nova Science Publishers Inc. New York, NY.

Amaducci S., Colauzzi M., Zatta A. ja Venturi G., 2008. Flowering Dynamics in Monoecious and Dioecious Hemp Genotypes. Journal of Industrial Hemp 13(1): 5-19.

Angelini L.G., Tavarini S. ja Di Candilo M., 2016. Performance of New and Traditional Fiber Hemp (Cannabis sativa L.) Cultivars for Novel Applications: Stem, Bark and Core Yield and Chemical Composition. Journal of Natural Fibers 13(2): 238-252.


43

Anonyymi, 1994. Interview – Professor Dr. Iván Bócsa, the Breeder of Kompolti Hemp. Journal of the International Hemp Association 1(2): 61-62. http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/iha01215.html

Anonyymi, 2015. Jace Callawayn ja Anita Hemmilän haastattelu.

Anonyymi, 2016b. Jace Callawayn ja Anita Hemmilän haastattelu.

Anonyymi, 2016a. Kansalaisen karttapaikka. Haku paikannimellä. http://kansalaisen.karttapaikka.fi

Arizzi A., Brümmer M., Martín-Sanchez I., Cultrone G. ja Viles H., 2015. The Influence of the Type of Lime on the Hygric Behaviour and Bio-Receptivity in Sustainable New Construction and Repair Works. PLoS ONE 10(5): e0125520.

Arizzi A., Viles H., Martín-Sanchez I. ja Cultrone G., 2016. Predicting the long-term durability of hemp-lime renders in inland and coastal areas using Mediterranean, Tropical and Semi-arid climatic simulations. Science of The Total Environment 542(Pt A): 757-770.

Arru L., Rognoni S., Baroncini M., Bonatti P.M. ja Perata P., 2004. Copper localization in Cannabis sativa L. grown in a copper-rich solution. Euphytica 140: 33-38.

Arwidsson A.I., 1820. Tulen synty. Suomen Kansan Vanhat Runot. Osa SKVR VI1, numero 3218. Paikkakunta Iisalmi. Signum 371: 10, n. 38. http://skvr.fi

Ates S., Kirci H., Atik C. ja Okan O.T., 2015. Comparison of pulping and bleaching behaviours of some agricultural residues. Turkish Journal of Agriculture & Forestry 39(1): 144-153.

Baghaei B., Skrifvars M., Salehi M., Bashir T., Rissanen M. ja Nousiainen P., 2014. Novel aligned hemp fibre reinforcement for structural biocomposites: Porosity, water absorption, mechanical performances and viscoelastic behaviour. Composites: Part A 61: 1-12.

Baltazar-Y-Jimenez A. ja Sain M., 2012. Natural fibres for automotive applications. Teoksessa Kozlowski R.M. Handbook of Natural Fibres: Processing and Applications, Volume 2, s. 219-253. Woodhead Publishing Limited, Iso-Britannia.

Barberà L., Pèlach M.A., Pérez I., Puig J. ja Mutjé P., 2011. Upgrading of hemp core for papermaking purposes by means of organosolv process. Industrial Crops and Products 34(1): 865-872.

Bart M., Moissette S., Oumeziane Y.A. ja Lanos C., 2014. Transient hygrothermal modelling of coated hemp-concrete walls. European Journal of Environmental and Civil Engineering 18(8): 927-944.

Barta Z., Oliva J.M., Ballesteros I., Dienes D., Ballesteros M. ja Réczey K., 2010. Refining Hemp Hurds into Fermentable Sugars or Ethanol. Chemical and Biochemical Engineering Quaterly 24(3): 331-339.

Barta Z., Kreuger E. ja Björnsson L., 2013. Effects of steam pretreatment and co-production with ethanol on the energy efficiency and process economics of combined biogas, heat and electricity production from industrial hemp. Biotechnology for Biofuels 6(1): p1-16.

Benfratello S., Capitano C., Peri G., Rizzo G., Scaccianoce G. ja Sorrentino G., 2013. Thermal and structural properties of a hemp-lime biocomposite. Construction and Building Materials 48: 745-754.

Berenji J., Sikora V., Fournier G. ja Beherec O., 2013. Genetics and Selection of Hemp. Teoksessa Bouloc P. Hemp: Industrial Production and Uses, s. 48-71. CABI, Iso-Britannia.

Bócsa I. ja Karus M., 1998. The Cultivation of Hemp: Botany, Varieties, Cultivation and Harvesting. Hemptech, Kalifornia.

Bócsa I., Finta-Korpelová Z. ja Máthé P., 2005. Preliminary Results of Selection for Seed Oil Content in Hemp (Cannabis sativa L.). Journal of Industrial Hemp 10(1): 5-15.

http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/iha01215.html

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/

http://skvr.fi/


44

Bonatti P.M., Ferrari C., Focher B., Grippo C., Torri G. ja Cosentino C., 2004. Histochemical and supramolecular studies in determining quality of hemp fibres for textile applications. Euphytica 140: 55-64.

Boruvka M., Lenfeld P., Brdlik P. ja Behalek L., 2015. Effect of compatibilizing agents on the interface and mechanical behaviour of polypropylene/hemp bast fiber biocomposites. IOP Conference Series: Materials Science and Engineering 87(1): p.012085.

Bouloc P., 2013. Hemp: A Plant with a Worldwide Distribution. Teoksessa Bouloc P. Hemp: Industrial Production and Uses, s. 1-3. CABI, Iso-Britannia.

de Bruijn P., 2008. Hemp Concretes, Mechanical Properties using both Shives and Fibres. Lisensiaatin tutkielma, Ruotsin maatalousyliopisto.

Burczyk H., Grabowska L., Kolodziej J. ja Strybe M., 2008. Industrial Hemp as a Raw Material for Energy Production. Journal of Industrial Hemp 13(1): 37-48.

Burczyk H., Grabowska L., Strybe M. ja Konczewicz W., 2009. Effects of Sowing Density and Date of Harvest on Yields of Industrial Hemp. Journal of Natural Fibers 6(2): 204-218.

Callaway J.C. ja Hemmilä A.M., 1996. Cultivation of Cannabis fiber varieties in central Finland. Journal of the Industrial Hemp Association 3(1): 29-31. http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/iha03113.html

Callaway J.C. ja Laakkonen T.T., 1996. Cultivation of Cannabis oil seed varieties in Finland. Journal of the International Hemp Association 3(1): 32-34. http://www.druglibrary.org/olsen/hemp/iha/iha03114.html

Callaway J.C., Tennilä T. ja Pate D.W., 1997. Occurrence of “omega-3” stearidonic acid (cis-6,9,12,15-octadecatetraenoic acid) in hemp (Cannabis sativa L.) seed. Journal of the International Hemp Association 3(2): 61-63. http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/iha03208.html

Callaway J.C., 2002. Hemp as Food at High Latitudes. Journal of Industrial Hemp 7(1): 105-117.

Callaway J.C., 2004a. Hempseed as a nutritional resource: An overview. Euphytica 140: 65-72.

Callaway J.C., 2004b. Hemp Seed Production in Finland. Journal of Industrial Hemp 9(1): 97-103.

Callaway J.C., Schwab U., Harvima I., Halonen P., Mykkänen O., Hyvönen P. ja Järvinen T., 2005. Efficacy of dietary hempseed oil in patients with atopic dermatitis. Journal of Dermatological Treatment 16: 87-94.

Callaway J.C. ja Pate D.W., 2009. Hempseed Oil. Teoksessa Moreau R.A. ja Kamal-Eldin A. Gourmet and Health-Promoting Specialty Oils, s. 185-214. AOCS Press, Urbana, IL.

Campbell S., Paquin D., Awaya J.D. ja Li Q.X., 2002. Remediation of Benzo[a]pyrene and Chrysene Contaminated Soil with Industrial Hemp (Cannabis sativa). International Journal of Phytoremediation 4(2): 157-168.

Castrén M.A., 1839. Tulen synty. Suomen Kansan Vanhat Runot. Osa SKVR I4, numero 240. Paikkakunta Kiimaisjärvi. Signum n. 1. http://skvr.fi

Chabbert B., 2013. Physiology and Botany of Industrial Hemp. Part I: Anatomy and Botany. Teoksessa Bouloc P. Hemp: Industrial Production and Uses, s. 27-33. CABI, Iso-Britannia.

Chen Y., Sun L., Negulescu I., Wu Q. ja Henderson G., 2007. Comparative Study of Hemp Fiber for Nonwoven Composites. Journal of Industrial Hemp 12(1): 27-45.


http://www.druglibrary.org/olsen/hemp/iha/iha03114.html


http://skvr.fi/


45

Cigasova J., Stevulova N., Schwarzova I. ja Junak J., 2014. Innovative Use of Biomass Based on Technical Hemp in Building Industry. ICONBM: International Conference on Biomass, Pts 1 and 2, 37: 685-690.

Cigasova J., Stevulova N., Schwarzova I., Sicakova A. ja Junak J., 2015. Application of Hemp Hurds in the Preparation of Biocomposites. IOP Conference Series: Materials Science and Engineering 96(1): p.012023.

Citterio S., Santagostino A., Fumagalli P., Prato N., Ranalli P. ja Sgorbati S., 2003. Heavy metal tolerance and accumulation of Cd, Cr, and Ni by Cannabis sativa L. Plant and Soil 256(2): 243-252.

Citterio S., Prato N., Fumagalli P., Aina R., Massa N., Santagostino A., Sgorbati S. ja Berta G., 2005. The arbuscular mycorrhizal fungus Glomus mosseae induces growth and metal accumulation changes in Cannabis sativa L. Chemosphere 59(1): 21-29.

Clarke R.C., 1998. Maintenance of Cannabis germplasm in the Vavilov Research Institute gene bank – Five year report. Journal of the International Hemp Association 5(2): 75-79.

Clarke R.C., 1999. Botany of the Genus Cannabis. Teoksessa Ranalli P. Advances in Hemp Research, s. 1-19. The Haworth Press, New York.

Clarke R.C., 2002. The History of Hemp in Norway. Journal of Industrial Hemp 7(1): 89-103.

Clarke R.C., 2007. Traditional Nepali Hemp Textiles. Journal of Industrial Hemp 12(2): 97-113.

Clarke R.C., 2010a. Traditional Fiber Hemp (Cannabis) Production, Processing, Yarn Making and Weaving Strategies – Functional Constraints and Regional Responses. Part 1. Journal of Natural Fibers 7(2): 118-153.

Clarke R.C., 2010b. Traditional Fiber Hemp (Cannabis) Production, Processing, Yarn Making and Weaving Strategies – Functional Constraints and Regional Responses. Part 2. Journal of Natural Fibers 7(3): 229-250.

Clarke R.C. ja Merlin M.D., 2013. Cannabis Evolution and Ethnobotany. University of California Press.

Correia F., Roy D.N. ja Chute W., 2003. Hemp chemical pulp: A reinforcing fibre for hardwood kraft pulps. Pulp & Paper Canada 104(5): 51-54.

Deferne J.L. ja Pate D.W., 1996. Hemp seed oil: a source of valuable essential fatty acids. Journal of the International Hemp Association 3(1): 4-7. http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/iha03101.html

Deleuran L.C. ja Flengmark P.K., 2006. Yield Potential of Hemp (Cannabis sativa L.) Cultivars in Denmark. Journal of Industrial Hemp 10(2): 19-31.

Desanlis F., Cerruti N. ja Warner P., 2013. Hemp Agronomics and Cultivation. Teoksessa Bouloc P. Hemp: Industrial Production and Uses, s. 98-124. CABI, Iso-Britannia.

Dick K.J. ja Pinkos J., 2014. Thermal, Moisture and Energy Performance of a Hempcrete Test Structure in the Northern Prairie Climate of Manitoba, Canada. Teoksessa Ghavami K., Barbosa N.P., Bezerra U.T. ja Zhemchuzhnikov A. Non-Conventional Materials and Technologies for Sustainable Engineering, s. 475-482. Trans Tech Publications Ltd, Sveitsi.

Dutt D., Singh V., Ray A.K. ja Mukherjee S., 2003. Development of Specialty Papers is an Art: Electrical Insulation Paper from Indigenous Raw Materials – Part IX. Journal of Scientific & Industrial Research 62(12): 1145-1151.



46

Dutt D., Upadhyaya J.S., Tyagi C.H. ja Malik R.S., 2004a. Studies on pulp and paper – making characteristics of some Indian non-woody fibrous raw materials – Part I. Journal of Scientific & Industrial Research 63(1): 48-57.

Dutt D., Upadhyaya J.S., Tyagi C.H. ja Malik R.S., 2004b. Studies on pulp and paper – making characteristics of some Indian non-woody fibrous raw materials – Part II. Journal of Scientific & Industrial Research 63(1): 58-67.

Dutt D., Upadhyaya J.S., Tyagi C.H., Kumar A. ja Lal M., 2008. Studies on Ipomea carnea and Cannabis sativa as an alternative pulp blend for softwood: An optimization of kraft delignification process. Industrial Crops and Products 28(2): 128-136.

Elfordy S., Lucas F., Tancret F., Scudeller Y. ja Goudet L., 2008. Mechanical and thermal properties of lime and hemp concrete (”hempcrete”) manufactured by a projection process. Construction and Building Materials 22(10): 2116-2123.

Emboden W.A., 1974. Cannabis – A Polytypic Genus. Economic Botany 28(3): 304-310.

Eriksson M., 2007. Hempseed cake as a protein feed for growing cattle. Pro gradu -tutkielma. Ruotsin maatalousyliopisto.

Etaati A., Pather S., Rahman M. ja Wang H., 2015. Ground Hemp Fibers as Filler/Reinforcement for Thermoplastic Biocomposites. Advances in Materials Science & Engineering 2015: article id 513590.

Europaeus D.E.D., 1846. Tulen synty. Suomen Kansan Vanhat Runot. Osa SKVR II, numero 694. Paikkakunta Repola. Signum G, n. 9. http://skvr.fi

Faux A-M., Berhin A., Dauguet N. ja Bertin P., 2013. Sex chromosomes and quantitative sex expression in monoecious hemp (Cannabis sativa L.). Euphytica 196(2): 183-197.

Fellman J., 1846. Tulen synty. Suomen Kansan Vanhat Runot. Osa SKVR XI, numero 1813. Paikkakunta Lappajärvi. Signum n. 78. http://skvr.fi

Finnan J. ja Styles D., 2013. Hemp: A more sustainable annual energy crop for climate and energy policy. Energy Policy 58: 152-162.

Fleming K., Hessel E.F. ja Van den Weghe H.F.A., 2008a. Evaluation of Factors Influencing the Generation of Ammonia in Different Bedding Materials Used for Horse Keeping. Journal of Equine Veterinary Science 28(4): 223-231.

Fleming K., Hessel E.F. ja Van den Weghe H.F.A., 2008b. Generation of Airborne Particles from Different Bedding Materials Used for Horse Keeping. Journal of Equine Veterinary Science 28(7): 408-418.

Francucci G., Manthey N.W., Cardona F. ja Aravinthan T., 2014. Processing and characterization of 100% hemp-based biocomposites obtained by vacuum infusion. Journal of Composite Materials 48(11): 1323-1335.

Gilbe C., Öhman M., Lindström E., Boström D., Backman R., Samuelsson R. ja Burvall J., 2008. Slagging Charasteristics during Residential Combustion of Biomass Pellets. Energy & Fuels 22: 3536-3543.

Gill P., Soni S.K. ja Kundu K., 2011. Comparative study of Hemp and Jatropha oil blends used as an alternative fuel in diesel engine. Agricultural Engineering International. CIGR Journal 13(3): 71-77.

Goldberg E.M., Gakhar N., Ryland D., Aliani M., Gibson R.A. ja House J.D., 2012. Fatty Acid Profile and Sensory Characteristics of Table Eggs from Laying Hens Fed Hempseed and Hempseed Oil. Journal of Food Science 77(4): 153-160.

http://skvr.fi/

http://skvr.fi/


47

González-García S., Hospido A., Feijoo G. ja Moreira M.T., 2010a. Life cycle assessment of raw materials for non-wood pulp mills: Hemp and flax. Resources, Conservation and Recycling 54(11): 923-930.

González-García S., Moreira M.T., Artal G., Maldonado L. ja Feijoo G., 2010b. Environmental impact assessment of non-wood based pulp production by soda-anthraquinone pulping process. Journal of Cleaner Production 18(2): 137-145.

González-García S., Luo L., Moreira M.T., Feijoo G. ja Huppes G., 2012. Life cycle assessment of hemp hurds use in second generation ethanol production. Biomass and Bioenergy 36: 268-279.

Griga M. ja Bjelková M., 2013. Flax/Linseed (Linum usitatissimum L.): Botanical Characterisation and Economical Uses. Teoksessa Gupta D.K. Plant-Based Remediation Processes, s. 201-203. Springer.

Gutiérrez A., Rodríguez I.M. ja del Río J.C., 2006. Chemical Characterization of Lignin and Lipid Fractions in Industrial Hemp Bast Fibers Used for Manufacturing High-Quality Paper Pulps. Journal of Agricultural and Food Chemistry 54(6): 2138-2144.

Grifoni D., Bacci L., Zipoli G., Carreras G., Baronti S. ja Sabatini F., 2008. Laboratory and Outdoor Assessment of UV Protection Offered by Flax and Hemp Fabrics Dyed with Natural Dyes. Photochemistry and Photobiology 85(1): 313-320.

Hajiha H., Sain M. ja Mei L.H., 2014. Modification and Characterization of Hemp and Sisal Fibers. Journal of Natural Fibers 11(2): 144-168.

Hall J., Bhattarai S.P. ja Midmore D.J., 2012. Review of Flowering Control in Industrial Hemp. Journal of Natural Fibres 9(1): 23-36.

Hall J., Bhattarai S.P. ja Midmore D.J., 2013. The Effects of Different Sowing Times on Maturity Rates, Biomass and Plant Growth of Industrial Fiber Hemp. Journal of Natural Fibres 10(1): 40-50.

Hall J., Bhattarai S.P. ja Midmore D.J., 2014. The Effects of Photoperiod on Phenological Development and Yields of Industrial Hemp. Journal of Natural Fibres 11(1): 87-106.

Harris A.T., Riddlestone S., Bell Z. ja Hartwell P.R., 2008. Towards zero emission pulp and paper production: the BioRegional MiniMill. Journal of Cleaner Production 16(18): 1971-1979.

He J., Liu Z. ja Sun Q.J., 2008. Study on making food packaging paper from woody core of hemp. Teoksessa Wang L., Ni Y., Hou Q. ja Liu Z. Second International Papermaking and Environment Conference, Proceeding, Books A and B, s. 1031-1034. China Light Industry Press, Kiina.

Hernandez A., Westerhuis W. ja van Dam J.E.G., 2007. Microscopic Study on Hemp Bast Fibre Formation. Journal of Natural Fibres 3(4): 1-12.

Hessle A., Eriksson M., Nadeau E., Turner T. ja Johansson B., 2008. Cold-pressed hempseed cake as a protein feed for growing cattle. Acta Agriculturae Scandinavica, Section A – Animal Science 58(3): 136-145.

Hillig K.W., 2004. A Multivariate Analysis of Allozyme Variation in 93 Cannabis Accessions from the VIR Germplasm Collection. Journal of Industrial Hemp 9(2): 5-22.

Hillig K.W. ja Mahlberg P.G., 2004. A Chemotaxonomic Analysis of Cannabinoid Variation in Cannabis (Cannabaceae). American Journal of Botany 91(6): 966-975.

Hillig K.W., 2005. Genetic evidence for speciation in Cannabis (Cannabaceae). Genetic Resources and Crop Evolution 52(2): 161-180.


48

Hoffmann T., Pecenka R., Schemel H. ja Gusovius H-J., 2013. Process-Technological Evaluation of Harvesting Hemp in Winter. Journal of Natural Fibres 10(2): 159-175.

Hoseini P.S., Poursafa P., Moattar F., Amin M.M. ja Rezaei A.H., 2012. Ability of phytoremediation for absorption of strontium and cesium from soils using Cannabis sativa. International Journal of Environmental Health Engineering 1(2): 17.

Ibarra D., Köpcke V. ja Ek M., 2009. Exploring enzymatic treatments for the production of dissolving grade pulp from different wood and non-wood paper grade pulps. 10th EWLP, Stockholm, Sweden, August 25-28, 2008. Holzforschung: International Journal of the Biology, Chemistry, Physics, & Technology of Wood 63(6): 721-730.

Ibarra D., Köpcke V., Larsson P.T., Jääskeläinen A-S. ja Ek M., 2010. Combination of alkaline and enzymatic treatments as a process for upgrading sisal paper-grade pulp to dissolving-grade pulp. Bioresource Technology 101(19): 7416-7423.

Ihalainen J.K., 1993. Hamppu Suomessa. Katsaus kuituhampun viljelyyn ja valmistukseen Suomessa. Palladium Kirjat.

Jankauskiene Z. ja Gruzdeviene E., 2015. Screening of Industrial Hemp (Cannabis sativa L.) Cultivars for Biomass Yielding Capacities in Lithuania. Journal of Natural Fibres 12(4): 368-377.

Jarabo R., Fuente E., Monte M.C., Savastano Jr. H., Mutjé P. ja Negro C., 2012a. Use of cellulose fibers from hemp core in fiber-cement production. Effect on flocculation, retention, drainage and product properties. Industrial Crops and Products 39: 89-96.

Jarabo R., Concepción Monte M., Blanco A., Negro C. ja Tijero J., 2012b. Characterisation of agricultural residues used as a source of fibres for fibre-cement production. Industrial Crops and Products 36(1): 14-21.

Jeong M., Cho J., Shin J-I., Jeon Y-J., Kim J-H., Lee S-J., Kim E-S. ja Lee K., 2014. Hempseed oil induces reactive oxygen species- and C/EBP homologous protein-mediated apoptosis in MH7A human rheumatoid arthritis fibroblast-like synovial cells. Journal of Ethnopharmacology 154(3): 745-752.

Kamat J., Roy D.N. ja Goel K., 2002. Effect of harvesting age on the chemical properties of hemp plants. Journal of Wood Chemistry and Technology 22(4): 285-293.

Karlsson L., Finell M. ja Martinsson K., 2010. Effects of increasing amounts of hempseed cake in the diet of dairy cows on the production and composition of milk. Animal 4(11): 1854-1860.

Karus M. ja Kaup M., 2002. Natural Fibres in the European Automotive Industry. Journal of Industrial Hemp 7(1): 119-131.

Karus M. ja Vogt D., 2004. European hemp industry: Cultivation, processing and product lines. Euphytica 140: 7-12.

Kaski L., 2015. Kalevala ja opas sen lukemiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kaukonen T-I., 1946. Pellavan ja hampun viljely ja muokkaus Suomessa, Kansatieteellinen tutkimus, Kansatieteellinen arkisto VII. Toimittanut T.I. Itkonen ja Kustaa Vilkuna. Kirjapaino-Osakeyhtiö Sana, Helsinki.

Kirilovs E., Soliženko R. ja Kukle S., 2011. Specific of Hemp Fiber’s Plastic Composite Projection. Environment, Technology, Resources 1: 310-317. Koivula M., Kymäläinen H-R., Virta J., Hakkarainen H., Hussein T., Komulainen J., Koponen H., Hautala M., Hämeri K., Kanerva P., Pehkonen A. ja Sjöberg A-M., 2005. Emissions from thermal insulations –


49

part 2: evaluation of emissions from organic and inorganic insulations. Building and Environment 40(6): 803-814. Kolarikova M., Ivanova T., Havrland B. ja Amonov K., 2014. Evaluation of sustainability aspect – energy balance of briquettes made of hemp biomass cultivated in Moldova. Agronomy Research 12(2): 519-526.

Kowalska M., Ziomek M. ja Zbikowska A., 2015. Stability of cosmetic emulsion containing different amount of hemp oil. International Journal of Cosmetic Science 37(4): 408-416.

Kozlowski R.M., Muzyczek M. ja Mackiewicz-Talarczyk M., 2013. The Coexistence and Competition of Natural Fibres with Man-Made Fibres and Future Prospects. Teoksessa Sombatsompop N., Bhattacharyya D. ja Cheung K.H-Y. Advanced Materials Research Vol. 747, s. 3-7. Trans Tech Publications, Sveitsi.

Kreuger E., Escobar F., Svensson S-E. ja Björnsson L., 2008. Biogas production from hemp – evaluation of the effect of harvest time on methane yield.

Kreuger E., Prade T., Escobar F., Svensson S-E., Englund J-E. ja Björnsson L., 2011a. Anaerobic digestion of industrial hemp – Effect of harvest time on methane energy yield per hectare. Biomass and Bioenergy 35(2): 893-900.

Kreuger E., Sipos B., Zacchi G., Svensson S-E. ja Björnsson L., 2011b. Bioconversion of industrial hemp to ethanol and methane: The benefits of steam pretreatment and co-production. Bioresource Technology 102(3): 3457-3465.

Kreuger E., Nges I.A. ja Björnsson L., 2011c. Ensiling of crops for biogas production: effects on methane yield and total solids determination. Biotechnology for Biofuels 4(1): 44-51.

Kreuger E., 2012. The Potential of Industrial Hemp (Cannabis sativa L.) for Biogas Production. Väitöskirja, Lundin yliopisto.

Kuglarz M., Gunnarsson I.B., Svensson S-E., Prade T., Johansson E. ja Angelidaki I., 2014. Ethanol production from industrial hemp: Effect of combined dilute acid/steam pretreatment and economic aspects. Bioresource Technology 163: 236-243.

Kulonen, U-M., 1995. Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja. 2, L-P. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Gummerus Kirjapaino.

Kurek B., 2013. Physiology and Botany of Industrial Hemp. Part II: Constituents and Chemical Composition. Teoksessa Bouloc P. Hemp: Industrial Production and Uses, s. 33-44. CABI, Iso-Britannia.

Kymäläinen H-R. ja Sjöberg A-M., 2008. Flax and hemp fibres as raw materials for thermal insulations. Building and Environment 43(7): 1261-1269.

Laitinen E., 1996. History of hemp in Finland. Journal of the International Hemp Association 3(1): 34-37. http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/iha03115.html

Lee N., Kwon O-J., Chun B.C., Cho J.W. ja Park J-S., 2009. Characterization of Castor Oil/Polycaprolactone Polyurethane Biocomposites Reinforced with Hemp Fibers. Fibers and Polymers 10(2): 154-160.

Lehmonen M., 1999. Kalevala savon kielellä. Atena Kustannus.



50

Lempiäinen, T., 2007. Archaeobotanical evidence of plants from the medieval period to early modern times in Finland. Teoksessa Karg S. Medieval Food Traditions in Northern Europe, s. 97-118. Publications from the National Museum, Tanska.

Leson G., 2013. Hemp Seeds for Nutrition. Teoksessa Bouloc P., Allegret S., Arnaud L. ja West D.P. Hemp: Industrial Production and Uses, s. 229-238. CABI, Iso-Britannia.

Li S-Y., Stuart J.D., Li Y. ja Parnas R.S., 2010. The feasibility of converting Cannabis sativa L. oil into biodiesel. Bioresource Technology 101(21): 8457-8460.

Li Y., Ma D., Tang X., Zhong W., Zhuang D., Li C. ja Liu Y., 2013. Green Regeneration of Hemp Fiber. Teoksessa Tang X., Zhong W., Zhuang D., Li C. ja Liu Y. Applied Mechanics and Materials Vols. 295-298, s. 403-407. Trans Tech Publications Ltd, Sveitsi.

Linger P., Müssig J., Fischer H. ja Kobert J., 2002. Industrial hemp (Cannabis sativa L.) growing on heavy metal contaminated soil: fibre quality and phytoremediation potential. Industrial Crops and Products 16(1): 33-42.

Lisson S.N., Mendham N.J. ja Carberry P.S., 2000a. Development of a hemp (Cannabis sativa L.) simulation model 1. General introduction and the effect of temperature on the pre-emergent development of hemp. Australian Journal of Experimental Agriculture 40(3): 405-411.

Lisson S.N., Mendham N.J. ja Carberry P.S., 2000b. Development of a hemp (Cannabis sativa L.) simulation model 2. The flowering response of two hemp cultivars to photoperiod. Australian Journal of Experimental Agriculture 40(3): 413-417.

Lisson S.N., Mendham N.J. ja Carberry P.S., 2000c. Development of a hemp (Cannabis sativa L.) simulation model 3. The effect of plant density on leaf appearance, expansion and senescence. Australian Journal of Experimental Agriculture 40(3): 419-423.

Lisson S.N., Mendham N.J. ja Carberry P.S., 2000d. Development of a hemp (Cannabis sativa L.) simulation model 4. Model description and validation. Australian Journal of Experimental Agriculture 40(3): 425-432.

Lisson S.N., Banham P.W. ja Mendham N.J., 2001. Studies of fibre hemp and flax pulps as a feedstock for Australian newsprint production. Appita Journal 54(5): 449-456.

Liu Y., Xu R-C. ja Zhang Y-P., 2011. Development of Fabric Knitted by Hemp/Cotton Yarn. Teoksessa Qian X. ja Liu H. Advanced Textile Materials, Pts 1-3, Vols. 332-334, s. 667-671. Trans Tech Publications Ltd, Sveitsi.

Lou L., Zhu X.H., Xu H.Y., Wang J.F., Pei X.H. ja Li J.L., 2010. Functional Properties of Hemp Union Fabrics for Home Textiles. Teoksessa Zhu X.H. Proceedings of the Second International Conference on Advanced Textile Materials & Manufacturing Technology, s. 293-297. Zhejiang Univ Press, Kiina.

Lönnrot E., 1834. Raudan synty. Suomen Kansan Vanhat Runot. Osa SKVR I4, numero 198. Paikkakunta Vuokkiniemi. Signum A II 5, n. 35. http://skvr.fi

Lönnrot E., 1837. Tulen synty. Vuoresta veden synty. Suomen Kansan Vanhat Runot. Osa SKVR VII3 loitsut, numero 711. Paikkakunta Tohmajärvi. Signum R, n. 712. http://skvr.fi

Löser C., Zehnsdorf A., Fussy M. ja Stärk H-J., 2002. Conditioning of Heavy Metal-Polluted River Sediment by Cannabis sativa L. International Journal of Phytoremediation 4(1): 27-45.

Maalouf C., Tran Le A.D., Umurigirwa S.B., Lachi M. ja Douzane O., 2014. Study of hygrothermal behavior of a hemp concrete building envelope under summer conditions in France. Energy and Buildings 77: 48-57.

http://skvr.fi/

http://skvr.fi/


51

Mandolino G. ja Carboni A., 2004. Potential of marker-assisted selection in hemp genetic improvement. Euphytica 140: 107-120.

Manso M. ja Carvalho M.L., 2009. Application of spectroscopic techniques for the study of paper documents: A survey. Spectrochimica Acta Part B 64(6): 482-490.

Manthey N.W., Cardona F., Francucci G. ja Aravinthan T., 2013. Thermo-mechanical properties of epoxidized hemp oil-based bioresins and biocomposites. Journal of Reinforced Plastics & Composites 32(19): 1444-1456.

Manthey N.W., Cardona F., Francucci G. ja Aravinthan T., 2014. Thermo-mechanical properties of acrylated epoxidized hemp oil based biocomposites. Journal of Composite Materials 48(13): 1611-1622.

McPartland J.M., Cutler S. ja McIntosh D.J., 2004. Hemp Production in Aotearoa. Journal of Industrial Hemp 9(1): 105-115.

McPartland J.M. ja Rhode B., 2005. New Hemp Diseases and Pests in New Zealand. Journal of Industrial Hemp 10(1): 99-108.

McPartland J.M. ja Hillig K.W., 2007. Longhorn Beetles and Botryosphaeria. Journal of Industrial Hemp 12(2): 123-133.

Mehta G., Drzal L.T., Mohanty A.K. ja Misra M., 2006. Effect of Fiber Surface Treatment on the Properties of Biocomposites from Nonwoven Industrial Hemp Fiber Mats and Unsaturated Polyester Resin. Journal of Applied Polymer Science 99(3): 1055-1068.

Mihoc M., Pop G., Alexa E. ja Radulov I., 2012. Nutritive quality of romanian hemp varieties (Cannabis sativa L.) with special focus on oil and metal contents of seeds. Chemistry Central Journal 6(1): 122.

Mohanty A.K., Tummala P., Liu W., Misra M., Mulukutla P.V. ja Drzal L.T., 2005. Injection Molded Biocomposites from Soy Protein Based Bioplastic and Short Industrial Hemp Fiber. Journal of Polymers and the Environment 13(3): 279-285.

Moliterni V.M.C., Cattivelli L., Ranalli P. ja Mandolino G., 2004. The sexual differentiation of Cannabis sativa L.: A morphological and molecular study. Euphytica 140(1-2): 95-106.

Mustafa A.F., McKinnon J.J. ja Christensen D.A., 1999. The nutritive value of hemp meal for ruminants. Canadian Journal of Animal Science 79(1): 91-95.

Mustata A., 2010. Mechanical Behaviour in the Wet and Dry Stage of Romanian Yarns Made from Flax and Hemp. Fibres & Textiles in Eastern Europe 18(3): 7-12.

Muzyczek M. ja Kozlowski R.M., 2012. The use of flax and hemp for textile applications. Teoksessa Handbook of natural fibres, vol 2: Processing and applications, s. 312-328. Woodhead Publishing Ltd, Cambridge, England.

Neijat M., Gakhar N., Neufeld J. ja House J.D., 2014. Performance, egg quality and blood plasma chemistry of laying hens fed hempseed and hempseed oil. Poultry Science 93(11): 2827-2840.

Neijat M., Suh M., Neufeld J. ja House J.D., 2015. Hempseed Products Fed to Hens Effectively Increased n-3 Polyunsaturated Fatty Acids in Total Lipids, Triacylglycerol and Phospholipid of Egg Yolk. Lipids 29. lokakuuta 2015.

Niemi A.R., 1910. Kalevalan selityksiä eri tutkijain avustamana. Suomen Kirjallisuuden Seura.

Nilsson D., Bernesson S. ja Hansson P-A., 2011. Pellet production from agricultural raw materials – A systems study. Biomass and Bioenergy 35(1): 679-689.


52

Nissen L., Zatta A., Stefanini I., Grandi S., Sgorbati B., Biavati B. ja Monti A., 2010. Characterization and antimicrobial activity of essential oils of industrial hemp varieties (Cannabis sativa L.). Fitoterapia 81(5): 413-419.

Nuñez M. ja Lempiäinen T., 1991. A Late Iron Age Farming Complex from Kastelholms Kungsgård, Sund, Åland Islands. Teoksessa Hackens T., Jungner H. ja Carpelan C. Time and Environment – A Pact Seminar, September 25-28., 1990, Helsinki, Finland, s. 125-142. PACT 36. Council of Europe, Pact Belgium, Rixensart, Belgia.

Ochi S., 2011. Durability of Starch Based Biodegradable Plastics Reinforced with Manila Hemp Fibers. Materials 4(3): 457-468.

Okkola T.E., 1928. Laskiaishuuto. Suomen Kansan Vanhat Runot. Osa X2, numero 5565. Paikkakunta Kiukainen. Signum s. 486. Kaisa Rauha. http://skvr.fi

Olson D., 1997. Hemp Culture in Japan. Journal of the International Hemp Association 4(1): 40-50. http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/jiha4114.html

Ouajai S. ja Shanks R.A., 2009a. Biocomposites of Cellulose Acetate Butyrate with Modified Hemp Cellulose Fibres. Macromolecular Materials and Engineering 294(3): 213-221.

Ouajai S. ja Shanks R.A., 2009b. Preparation, structure and mechanical properties of all-hemp cellulose biocomposites. Composites Science and Technology 69(13): 2119-2126.

Pakarinen A., Maijala P., Stoddard F.L., Santanen A., Tuomainen P., Kymäläinen M. ja Viikari L., 2011. Evaluation of annual bioenergy crops in the boreal zone for biogas and ethanol production. Biomass and Bioenergy 35(7): 3071-3078.

Pakarinen A., Kymäläinen M., Stoddard F.L. ja Viikari L., 2012a. Conversion of Carbohydrates in Herbaceous Crops during Anaerobic Digestion. Journal of Agricultural and Food Chemistry 60(32): 7934-7940.

Pakarinen A., Zhang J., Brock T., Maijala P. ja Viikari L., 2012b. Enzymatic accessibility of fiber hemp is enhanced by enzymatic or chemical removal of pectin. Bioresource Technology 107: 275-281.

Pasila A., 2004. The dry-line method in bast fibre production. Väitöskirja. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto.

Pejic B.M., Vukcevic M.M., Pajic-Lijakovic I.D., Lausevic M.D. ja Kostic M.M., 2011. Mathematical modeling of heavy metal ions (Cd2+, Zn2+and Pb2+) biosorption by chemically modified short hemp fibers. Chemical Engineering Journal 172(1): 354-360.

Pernevan M.S., Marşavina L., Radu D., Popa M. ja Sirghie C., 2013a. Considerations about the Impact Behaviour of Biocomposites Based on Polypropylene and Furan Resins Reinforced with Hemp Shives. Journal of Natural Fibres 10(2): 197-206.

Pernevan M.S., Marşavina L., Pernevan I., Sirghie C. ja Popescu M., 2013b. Experimental Research Regarding the Tensile Properties of Some Polypropylene Based Biocomposites Reinforced with Hemp Shives. Teoksessa Murariu A-C. Advanced Materials Research Vol. 814, s. 230-234. Trans Tech Publications, Sveitsi.

Pervaiz M., Sain M. ja Ghosh A., 2006. Evaluation of the Influence of Fibre Length and Concentration on Mechanical Performance of Hemp Fibre Reinforced Polypropylene Composite. Journal of Natural Fibers 2(4): 67-84.

Piotrowski S. ja Carus M., 2011. Ecological benefits of hemp and flax cultivation and products. Nova Institute: 2011-05.

http://skvr.fi/

http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/jiha4114.html


53

da Porto C., Decorti D. ja Tubaro F., 2012. Fatty acid composition and oxidation stability of hemp (Cannabis sativa L.) seed oil extracted by supercritical carbon dioxide. Industrial Crops and Products 36(1): 401-404.

Poska A. ja Saarse L., 2006. New evidence of possible crop introduction to North-Eastern Europe during the Stone Age. Cerealia pollen finds in connection with the Akali Neolithic settlement, East Estonia. Vegetation History and Archaeobotany 15: 169-179.

Prade T., Svensson S-E., Andersson A. ja Mattsson J.E., 2011. Biomass and energy yield of industrial hemp grown for biogas and solid fuel. Biomass and Bioenergy 35(7): 3040-3049.

Prade T., Svensson S-E. ja Mattsson J.E., 2012. Energy balances for biogas and solid biofuel production from industrial hemp. Biomass and Bioenergy 40: 36-52.

Presto M.H., Lyberg K. ja Lindberg J.E., 2011. Digestibility of amino acids in organically cultivated white-flowering faba bean and cake from cold-pressed rapeseed, linseed and hemp seed in growing pigs. Archives of Animal Nutrition 65(1): 21-33.

Pudelko K., Majchrzak L. ja Narozna D., 2014. Allelopathic effect of fibre hemp (Cannabis sativa L.) on monocot and dicot plant species. Industrial Crops and Products 56: 191-199.

Qiu Y., Wang J. ja Liu J., 2011. Study on Mainstream Smoke Characteristics and Their Risks of Low Ignite Propensity Cigarettes. Teoksessa Yarlagadda P., Kim Y-H., Ai Z. ja Zhang X. Advanced Materials Research, s. 779-784. Trans Tech Publications, Sveitsi.

Ragit S.S., Mohapatra S.K. ja Kundu K., 2011. Comparative study of engine performance and exhaust emission characteristics of a single cylinder 4-stroke CI engine operated on the esters of hemp oil and neem oil. Indian Journal of Engineering & Materials Sciences 18(3): 204-210.

Ramadan M.F. ja Moersel J-T., 2006. Screening of the antiradical action of vegetable oils. Journal of Food Composition and Analysis 19(8): 838-842.

Ranalli P., 2004. Current status and future scenarios of hemp breeding. Euphytica 140: 121-131.

Rehman M.S.U., Rashid N., Saif A., Mahmood T. ja Han J-I., 2013. Potential of bioenergy production from industrial hemp (Cannabis sativa): Pakistan perspective. Renewable and Sustainable Energy Reviews 18: 154-164.

Rice B., 2008. Hemp as a Feedstock for Biomass-to-Energy Conversion. Journal of Industrial Hemp 13(2): 145-156.

Riddlestone S., Stott E., Blackburn K. ja Brighton J., 2006. A Technical and Economic Feasibility Study of Green Decortication of Hemp Fibre for Textile Uses. Journal of Industrial Hemp 11(2): 25-55.

Rodriguez-Leyva D. ja Pierce G.N., 2010. The cardiac and haemostatic effect of dietary hempseed. Nutrition & Metabolism 7: 32.

Russo E.B., 2011. Taming THC: potential cannabis synergy and phytocannabinoid-terpenoid entourage effects. British Journal of Pharmacology 163(7): 1344-1364.

Russo R. ja Reggiani R., 2014. Evaluation of Protein Concentration, Amino Acid Profile and Antinutritional Compounds in Hempseed Meal from Dioecious and Monoecious Varieties. American Journal of Plant Sciences 6(1): 14-22.

Sankari H.S. ja Mela T.J.N., 1998. Plant Development and Stem Yield of Non-domestic Fibre Hemp (Cannabis sativa L.) Cultivars in Long-day Growth Conditions in Finland. Journal of Agronomy & Crop Science 181(3): 153-159.


54

Sankari H.S., 2000. Towards bast fibre production in Finland: stem and fibre yields and mechanical fibre properties of selected fibre hemp and linseed genotypes. Väitöskirja. Maatalouden tutkimuskeskus.

Santanen A., Kenedy E., Mäkelä P. ja Stoddard F., 2010. Kasvibiomassan laadullinen soveltuvuus bioenergian raaka-aineeksi. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja 26. https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/files/20674511/SMTS_2010_Santanen_092.pdf

Sassoni E., Manzi S., Motori A., Montecchi M ja Canti M., 2014. Novel sustainable hemp-based composites for application in the building industry: Physical, thermal and mechanical characterization. Energy and Buildings 77: 219-226.

Sawpan M.A., Pickering K.L. ja Fernyhough A., 2010. Improvement of mechanical performance of industrial hemp fibre reinforced polylactide biocomposites. Composites: Part A 42(3): 310-319.

Schultes R.E., Klein W.M., Plowman T. ja Lockwood T.E., 1974. Cannabis: an example of taxonomic neglect. Botanical Museum Leaflets Harvard University 23: 337-367.

Schwab U.S., Callaway J.C., Erkkilä A.T., Gynther J., Uusitupa M.I. ja Järvinen T., 2006. Effects of hempseed and flaxseed oils on the profile of serum lipids, serum total and lipoprotein lipid concentrations and haemostatic factors. Eur. J. Nutr 45(8): 470-477.

Schwarzova I., Stevulova N., Cigasova J. ja Junak J., 2014. Effect of the water storage of biocomposites based on chemically treated hemp hurds on their properties. Environmental Engineering. Proceedings of the International Conference on Environmental Engineering. ICEE, 2014, Vol.9, p.1.

Schäfer T. ja Honermeier B., 2006. Effect of sowing date and plant density on the cell morphology of hemp (Cannabis sativa L.). Industrial Crops and Products 23(1): 88-98.

Scutaru M.L. ja Baba M., 2014. Investigation of the Mechanical Properties of Hybrid Carbon-Hemp Laminated Composites Used as Thermal Insulation for Different Industrial Applications. Advances in Mechanical Engineering, 2014.

Seleiman M.F., Santanen A., Jaakkola S., Ekholm P., Hartikainen H., Stoddard F.L. ja Mäkelä P.S.A., 2013. Biomass yield and quality of bioenergy crops grown with synthetic and organic fertilizers. Biomass and Bioenergy 59: 477-485.

Shah N.C., 2004. Indigenous Uses and Ethnobotany of Cannabis sativa L. (Hemp) in Uttaranchal (India). Journal of Industrial Hemp 9(1): 69-77.

Shea A., Lawrence M. ja Walker P., 2012. Hygrothermal performance of an experimental hemp-lime building. Construction and Building Materials 36: 270-275.

Shi G., Liu C., Cui M., Ma Y. ja Cai Q., 2012. Cadmium Tolerance and Bioaccumulation of 18 Hemp Accessions. Applied Biochemistry and Biotechnology 168(1): 163-173.

da Silva Vieira R., Canaveira P., da Simões A. ja Domingos T., 2010. Industrial hemp or eucalyptus paper? An environmental comparison using life cycle assessment. International Journal of Life Cycle Assessment 15(4): 368-375.

Simopoulos A.P., Leaf A. ja Salem N., 2000. Workshop statement on the essentiality of and recommended dietary intakes from omega-6 and omega-3 fatty acids. Prostaglandins, Leukotrienes and Essential Fatty Acids 63(3): 119–121.

Simopoulos A.P., 2002. The importance of the omega-6/omega-3 essential fatty acids. Biomedicine and Pharmacotherapy 56(8): 365-379.

https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/files/20674511/SMTS_2010_Santanen_092.pdf


55

Simopoulos A.P., 2006. Evolutionary aspects of diet, the omega-6/omega-3 ratio and genetic variation: nutritional implications for chronic diseases. Biomedicine & Pharmacotherapy 60(9): 502-507.

Sinka M., Sahmenko G., Korjakins A., Radina L. ja Bajare D., 2015. Hemp Thermal Insulation Concrete with Alternative Binders, Analysis of their Thermal and Mechanical Properties. IOP Conference Series: Materials Science and Engineering 96: 012029.

Sipos B., Kreuger E., Svensson S-E., Réczey K., Björnsson L. ja Zacchi G., 2010. Steam pretreatment of dry and ensiled industrial hemp for ethanol production. Biomass and Bioenergy 34: 1721-1731.

Sirikantaramas S., Taura F., Tanaka Y., Ishikawa Y., Morimoto S. ja Shoyama Y., 2005. Tetrahydrocannabinolic Acid Synthase, the Enzyme Controlling Marijuana Psychoactivity, is Secreted into the Storage Cavity of the Glandular Trichomes. Plant & Cell Physiology 46(9): 1578-1582.

Skoglund G., Nockert M. ja Holst B., 2013. Viking and Early Middle Ages Northern Scandinavian Textiles Proven to be made with Hemp. Scientific Reports 3: article number 2686.

Small E. ja Cronquist A., 1976. A Practical and Natural Taxonomy for Cannabis. Taxon 25(4): 405-435.

Small E. ja Brookes B., 2012. Temperature and Moisture Content for Storage Maintenance of Germination Capacity of Seeds of Industrial Hemp, Marijuana and Ditchweed Forms of Cannabis sativa. Journal of Natural Fibres 9(4): 240-255.

Su M., Yang R. ja Li M., 2013. Biodiesel production from hempseed oil using alkaline earth metal oxides supporting copper oxide as bi-functional catalysts for transesterification and selective hydrogenation. Fuel 103: 398-407.

Svennerstedt B. ja Sevenson G., 2006. Hemp (Cannabis sativa L.) Trials in Southern Sweden 1999-2001. Journal of Industrial Hemp 11(1): 17-25.

Tamburini E., Leon A.G., Perito B., Di Candilo M. ja Mastromei G., 2004. Exploitation of bacterial pectinolytic strains for improvement of hemp water retting. Euphytica 140: 47-54.

Thygesen A., Daniel G., Thomsen H.L. ja Thomsen A.B., 2006. Hemp Fiber Microstructure and Use of Fungal Defibration to Obtain Fibers for Composite Materials. Journal of Natural Fibers 2(4): 19-37.

Tolonen M., 1978. Palaeoecology of annually laminated sediments in Lake Ahvenainen, S. Finland. I. Pollen and charcoal analyses and their relation to human impact. Annales Botanici Fennici 15(3): 177-208.

Toonen M.A.J., Maliepaard C., Reijmers T.H., Van der Voet H., Mastebroek D., Van den Broeck H.C., Ebskamp M.J.M., Kessler W. ja Kessler R.W., 2004. Predicting the chemical composition of fibre and core fraction of hemp (Cannabis sativa L.). Euphytica 140: 39-45.

Townshend J.M. ja Boleyn J.M., 2008. Plant density effect on oil seed yield and quality of industrial hemp cv. Fasamo in Canterbury. Agronomy Society of New Zealand Special Publication No. 13 / Grassland Research and Practice Series No. 14: 85-91.

Tran Le A.D., Maalouf C., Mai T.H., Wurtz E. ja Collet F., 2010. Transient hygrothermal behavior of a hemp concrete building envelope. Energy and Buildings 42(10): 1797-1806.

Turunen L. ja Van der Werf H.M.G., 2007. The Production Chain of Hemp and Flax Textile Yarn and Its Environmental Impacts. Journal of Industrial Hemp 12(2): 43-66.

Ullah K., Ahmad M., Sultana S., Teong L.K., Sharma V.K., Abdullah A.Z., Zafar M. ja Ullah Z., 2014. Experimental analysis of di-functional magnetic oxide catalyst and its performance in the hemp plant biodiesel production. Applied Energy 113: 660-669.


56

Vanhanen S., 2012. Archaeobotanical study of a late Iron Age agricultural complex at Orijärvi, Eastern Finland. Fennoscandia archaeologica 29: 55-72.

Vanhanen S. ja Pesonen P., 2015. Wild plant gathering in Stone Age Finland. Quaternary International: julkaistu 27. marraskuuta 2015.

Venturi P., Amaducci S., Amaducci M.T. ja Venturi G., 2007. Interaction Between Agronomic and Mechanical Factors for Fiber Crops Harvesting: Italian Results-Note II. Hemp. Journal of Natural Fibers 4(3): 83-97.

Vera C.L., Malhi S.S., Raney J.P. ja Wang Z.H., 2004. The effect of N and P fertilization on growth, seed yield and quality of industrial hemp in the Parkland region of Saskatchewan. Canadian Journal of Plant Science 84(4): 939-947.

Vera C.L., Malhi S.S., Phelps S.M., May W.E. ja Johnson E.N., 2010. N, P and S fertilization effects on industrial hemp in Saskatchewan. Canadian Journal of Plant Science 90(2): 179-184.

Vikberg V., 2013. Hemp sawfly found in European Russia (Hymenoptera: Tenthredinidae, Nematinae, Cladiini). Entomologica Fennica 24(3): 172-178.

Vogl C.R., Mölleken H., Lissek-Wolf G., Surböck A. ja Kobert J., 2004. Hemp (Cannabis sativa L.) as a Resource for Green Cosmetics. Journal of Industrial Hemp 9(1): 51-68.

Von Hazura K., 1887. Untersuchungen über die Hanfölsäure. Monatsh 8: 147-155.

Vukcevic M., Kalijadis A., Radisic M., Pejic B., Kostic M., Lausevic Z. ja Lausevic M., 2012. Application of carbonized hemp fibers as a new solid-phase extraction sorbent for analysis of pesticides in water samples. Chemical Engineering Journal 211-212: 224-232.

Vukcevic M., Pejic B., Kalijadis A., Pajic-Lijakovic I., Kostic M., Lausevic Z. ja Lausevic M., 2014. Carbon materials from waste short hemp fibers as a sorbent for heavy metal ions – Mathematical modeling of sorbent structure and ions transport. Chemical Engineering Journal 235: 284-292.

Vukcevic M., Kalijadis A., Vasiljevic T., Babic B., Lausevic Z. ja Lausevic M., 2015. Production of activated carbon derived from waste hemp (Cannabis sativa) fibers and its performance in pesticide adsorption. Microporous and Mesoporous Materials 214: 156-165.

Wang T-K., Cui L-S. ja Wan Z-J., 1987. A study on the hemp sawfly. Acta Entomologica Sinica 30(4): 407-413.

Wang H.M., Postle R., Kessler R.W. ja Kessler W., 2003. Removing pectin and lignin during chemical processing of hemp for textile applications. Textile Research Journal 73(8): 664-669.

Wang H., Xu Z., Kohandehghan A., Li Z., Cui K., Tan X., Stephenson T.J., King’ondu C.K., Holt C.M.B., Olsen B.C., Tak J.K., Harfield D., Anyia A.O. ja Mitlin D., 2013. Interconnected Carbon Nanosheets Derived from Hemp for Ultrafast Supercapacitors with High Energy. Acs Nano 7(6): 5131-5141.

Wang Y., Yang R., Li M. ja Zhao Z., 2015. Hydrothermal preparation of highly porous carbon spheres from hemp (Cannabis sativa L.) stem hemicellulose for use in energy-related applications. Industrial Crops and Products 65: 216-226.

Webster C.D., Thompson K.R., Morgan A.M., Grisby E.J. ja Gannam A.L., 2000. Use of hempseed meal, poultry by-product meal and canola meal in practical diets without fish meal for sunshine bass (Morone chrysops x M. saxatilis). Aquaculture 188(3-4): 299-309.

Van der Werf H.M.G., Mathijssen E.W.J.M. ja Haverkort A.J., 1996. The potential of hemp (Cannabis sativa L.) for sustainable fibre production: a crop physiological appraisal. Annals of Applied Biology 129(1): 109-123.


57

Van der Werf H.M.G., 1998. Interview – Michael Karus. Journal of the International Hemp Association 5(2): 94-95. http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/jiha5209.html

Van der Werf H.M.G., 2004. Life Cycle Analysis of field production of fibre hemp, the effect of production practices on environmental impacts. Euphytica 140: 13-23.

Van der Werf H.M.G. ja Turunen L., 2008. The environmental impacts of the production of hemp and flax textile yarn. Industrial crops and products 27(1): 1-10.

Wibowo A.C., Mohanty A.K., Misra M. ja Drzal L.T., 2004. Chopped Industrial Hemp Fiber Reinforced Cellulosic Plastic Biocomposites: Thermomechanical and Morphological Properties. Industrial and Engineering Chemistry Research 43(16): 4883-4888.

Wretfors C., Cho S-W., Hedenqvist M.S., Marttila S., Nimmermark S. ja Johansson E., 2009. Use of Industrial Hemp Fibers to Reinforce Wheat Gluten Plastics. Journal of Polymers and the Environment 17(4): 259-266.

Xiao G., Zhou S. ja Huang X., 1986. Two new species of sawflies from China (Hymenoptera: Pamphiliidae, Cephalcinae, Tenthredinidae, Nematinae). Scientia Silvae Sinicae 22(4): 356-359.

Yang R., Liu G., Li M., Zhang J. ja Hao X., 2012. Preparation and N2, CO2 and H2 adsorption of super activated carbon derived from biomass source hemp (Cannabis sativa L.) stem. Microporous and Mesoporous Materials 158: 108-116.

Yu L.L., Zhou K.K. ja Parry J., 2005. Antioxidant properties of cold-pressed black caraway, carrot, cranberry and hemp seed oils. Food Chemistry 91(4): 723-729.

Zatta A., Monti A. ja Venturi G., 2012. Eighty Years of Studies on Industrial Hemp in the Po Valley (1930-2010). Journal of Natural Fibers 9(3): 180-196.

Zhang J. ja Zhang J., 2010. Effect of Refined Processing on the Physical and Chemical Properties of Hemp Bast Fibers. Textile Research Journal 80(8): 744-753.

Zimniewska M. ja Kozlowski R., 2004. Natural and Man-Made Fibers and their Role in Creation of Physiological State of Human Body. Molecular Crystals and Liquid Crystals 418(1): 113-130.

Zou X., Fallah J.E., Goupil J-M., Zhu G., Valtchev V. ja Mintova S., 2012. Green removal of aromatic organic pollutants from aqueous solutions with a zeolite-hemp composite. RSC Advances 2(7): 3115-3122.

http://www.druglibrary.net/olsen/HEMP/IHA/jiha5209.html

Sorsa J.M., 2016. Teollinen hamppu ja sen käyttökohteet. 1(1)

Liite 1. Kasviöljyjen rasvahappokoostumusten vertailu (Callaway, 2004a).

●• Finola-lajike. n-6/n-3 –suhde tarkoittaa omega-6-rasvahappojen (LA ja GLA) suhdetta omega-3-rasvahappoihin (ALA ja SDA). Omega-9-

rasvahappoihin kuuluva oleiinihappo on kertatyydyttymätön rasvahappo. Palmitiini- ja steariinihappo ovat tyydyttyneitä rasvahappoja.

Siemen LA ALA GLA SDA n-6/n-3 -suhde

Monityydyttymättömät rasvahapot %

Oleiinihappo Palmitiinihappo Steariinihappo

Öljyhamppu●• 56 22 4 2 2.5 84 9 5 2

Kuituhamppu 55 21 1 <1 2.7 77 11 8 3

Mustaherukka 48 13 17 3 4.1 81 11 7 1

Pellava 15 61 0 0 0.2 76 15 6 3

Auringonkukka 63 <1 0 0 >100.0 63 22 5 11

Vehnänalkio 46 5 5 <1 10.2 56 24 3 17

Rapsi 23 13 0 0 1.8 36 60 4 <1

Soija 55 8 0 0 6.9 63 23 10 4

Maissi 60 1 0 0 60.0 60 25 12 2

Oliivi 8 <1 0 0 >100.0 8 76 15 0

Documents

Teollinen hamppu (Cannabis sativa L.) ja sen käyttökohteet · 2019-02-18 · Sorsa J.M., 2016. Teollinen hamppu ja sen käyttökohteet. 5 1. Johdanto Hamppu (Cannabis sativa L.)