1

Tiedonhankintatutkimuksen lähtökohtia

Reijo Savolainen

Johdanto

Merkittävä osa ihmisen päivittäisestä toiminnasta liittyy tavalla tai toisella tiedonhankintaan.

Väljästi määritellen tiedonhankintaa on kaikki havainnointi, joka pohjautuu eri aistien käyttöön.

Näin määritellystä tiedonhankinnasta on helppo löytää esimerkkejä. Sanomalehden lukeminen

perustuu näköaistin käyttöön, kun taas neuvon kysyminen työtoverilta hyödyntää erityisesti

kuuloaistia. Makuaistia tarvitaan ruuan suolapitoisuuden testaamisessa, ja hajuaistia voi hyödyntää,

jos asunnon ostaja alkaa epäillä, että myytävänä olevan talon kylpyhuoneessa on homeongelmia.

Tuntoaistin välityksellä voi hankkia hyödyllistä tietoa esimerkiksi siitä, onko jäinen jalkakäytävä

hiekoitettu riittävän hyvin.

Informaatiotutkimus ei kuitenkaan ole kiinnostunut näin laveasti määritellystä tiedonhankinnasta,

vaan keskeisin huomio kohdentuu näkö- ja kuuloaistia hyödyntävään toimintaan, jossa valitaan ja

käytetään erilaisia tiedonlähteitä. Erityisen keskeisiä ovat dokumentoidut tiedonlähteet, jotka voivat

olla painettuja tai elektronisia. Tämäntyyppiset voivat sisältää tekstiä, kuvaa ja ääntä. Esimerkkeinä

dokumentoiduista lähteista voidaan mainita painetut kirjat ja elektroniset aikakauslehdet.

Tiedonhankinnassa voidaan hyödyntää myös henkilölähteitä kysymällä neuvoa esim. työtoverilta.

Nämä tiedonlähteet ovat dokumentoimattomia, koska tiedon voi saada käyttöön ainoastaan

keskustelemalla henkilölähteen kanssa. Tietoa tarvitseva yksilö tai ryhmä voi hyödyntää myös

erilaisia tiedonhankinnan kanavia, jotka tarjoavat pääsyn (access) eri tiedonlähteille tai sisältävät eri

tiedonlähteitä. Tyypillisiä tiedonhankinnan kanavia ovat esim. kirjasto ja Internet. Myös

henkilölähde, esimerkiksi koulun terveydenhoitaja voi toimia kanavana, jos hän neuvoo asiakastaan

kääntymään toisen lähteen, esimerkiksi silmälääkärin puoleen.

Tiedonhankintatutkimus on kiinnostunut ensisijaisesti siitä, millä tavoin yksilöt tai ryhmät

tunnistavat, valitsevat ja hyödyntävät erilaisia tiedonlähteitä ja tiedonhankinnan kanavia. Usein

selvitetään myös eri lähteiden ja kanavien hyödyntämisen useutta ja säännöllisyyttä. Tutkimus voi

kohdentua myös lähteiden ja kanavien käytön ongelmiin ja esteisiin. On myös kiiinnostavaa kysyä,

miten eri lähteistä ja kanavista saatua tietoa hyödynnetään ja miten hankittu tieto pystyy

tyydyttämään tiedontarpeita? Edellä sanottu voidaan tiivistää toteamukseen, että

tiedonhankintatutkimus keskittyy kolmeen toisiinsa läheisesti liiittyvään ilmiöön, jotka ovat

tiedontarve, tiedonhankinta ja tiedonkäyttö. Tässä artikkelissa tarkastellaan johdannonomaisesti1,

miten informaatiotutkijat ovat jäsentäneet näitä ilmiöitä. Tiedonhankintatutkimuksen asettamiseksi

laajempaan kontekstiin luonnehditaan sitä ennen lähikäsitteitä, joita ovat mm. tiedonhaku ja

oppiminen.

Tiedonhankintatutkimuksen paikantaminen

1 Tiedonhankintatutkimuksen lähtökohdista saa yksityiskohtaisemman kuvan Donald O. Casen

teoksesta Looking for information: A survey of research on information seeking, needs and

behavior (Case, 2012). Aihepiiriä ovat tarkastelleet myös Ari Haasio ja Reijo Savolainen

oppikirjassaan Tiedonhankintatutkimuksen perusteet (Haasio & Savolainen, 2004). Käsilläolevaa

artikkelia kirjoittaessa olen hyödyntänyt viimeksimainitun teoksen jäsennyksiä ja Tiedon tie -kirjan

ensimmäiseen painokseen kirjoittamaani tekstiä (Savolainen, 1999).

2

Tiedonhankintatutkimusta on tehty 1950-luvulta lähtien, joten kyseessä on verrattain nuori

tutkimusalue. Se on kuitenkin pystynyt vakiinnuttamaan paikkansa yhtenä informaatiotutkimuksen

ydinalueista Suomessa ja monissa muissa maissa. Voidaankin väittää, että monet

informaatiotutkimuksen kysymykset kiertyvät viime kädessä tiedonhankinnallisten ilmiöiden

ympärille. Tässä kohtaa törmätään tosin siihen näkökohtaan, että tiedonhankinnan (information

seeking) kysymykset ovat tärkeitä myös tiedonhaun (information retrieval) tutkimukselle, jota

voidaan pitää informaatiotutkimuksen ydinalueena.

Tiedonhakututkimuksen ja tiedonhankintatutkimuksen välille on vaikeaa määrittää yksiselitteistä

rajaa. Tiedonhaku ja tiedonhankinta ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, vaikka termit kuullostavatkin

aluksi samansisältöisiltä ja niitä käytetään usein arkikielessä synonyymeinä. Gary Marchionini

(1995, 8) on kiteyttänyt näiden tutkimusalojen väliset eroavaisuudet seuraavasti. Tiedonhaun

(information retrieval) tutkimus on osa tiedonhankinnan (information seeking) tutkimusta.

Tiedonhankintatutkimusta voidaan pitää makrotason tutkimuksena, kun taas tiedonhaun tutkimus

keskittyy mikrotason ilmiöihin. Marchioninin mukaan tiedonhaku on se osa tiedonhankintaa, joka

toteutetaan etupäässä tietokoneen2 avulla.

Tiedonhaulle on tyypillistä, että se kohdistuu esimerkiksi tietokantaan, johon syötetty tieto haetaan

(tai sananmukaisesti ”jälleenhaetaan”, retrieve) tarvitsijan ulottuville. Tietokantaan tallennettu tieto

voi olla hyvinkin erilaista: tekstiä, viitteitä, tilastoja, kuvia jne. Jotta tiedonhauku onnistuisi, tiedon

tarvitsijan on muotoiltava asianmukainen hakulauseke, jotta tarvittava informaatio saadaan

tietokannasta. Onnistunut tiedonhaku edellyttää myös oikean hakustrategian valintaa ja

hakulausekkeen asianmukaista muotoilua. Tiedonhankintatutkimus on puolestaan kiinnostunut

makrotason ongelmista, kuten tiedonlähteiden ja kanavien valintakriteereistä sekä kanavien ja

lähteiden hyödyntämisestä eri tarkoituksiin. Tiedonhankintatutkimuksessa otetaan huomioon koko

lähteiden ja kanavien kirjo painetuista kirjoista henkilölähteisiin, ei yksinomaan tietokantoja.

Eroavaisuuksista huolimatta tiedonhaun tutkimuksella ja tiedonhankintatutkimuksella on myös

runsaasti yhtäläisyyksiä. Viime vuosina onkin alettu kiinnittää huomiota näiden tutkimusalojen

tiiviimmän integroimisen tarpeisiin ja mahdollisuuksiin (Ingwersen & Järvelin, 2005). Internetin

kasvava merkitys tiedonhankinnan kanavana on lisännyt tiedonhaku- ja tiedonhankintatutkimuksen

yhteisen mielenkiinnon kohteita. Kumpikin tutkimusalue on myös kiinnostunut esimerkiksi tiedon

relevanssin arvioimisesta. Tiedon relevanssi on monitahoinen käsite, jolla on kaksi keskeistä

aspektia. Yhtäältä on kyse aiherelevanssista (topical relevance). Se ilmaisee, missä määrin jokin

tiedonlähde käsittelee kiinnostuksen kohteena olevaa aihepiiriä, esimerkiksi ilmastonmuutoksen

vaikutuksia kesän sademääriin Suomessa. Toisena aspektina on käyttäjärelevanssi (user relevance).

Se ilmaisee, miten hyödyllisenä tai käyttökelpoisena tiedonhakija pitää tiettyä lähdettä, esimerkiksi

aikakauslehtiartikkelia. Lähteen käyttökelpoisuutta voidaan arvioida eri kriteerein. Niitä ovat

esimerkiksi lähteen ajantasaisuus, luotettavuus, ymmärrettävyys ja yksityiskohtaisuuden taso.

Tiedonhankintaa tutkitaan muillakin tieteenaloilla. Vaikka ne painottavatkin eri asioita kuin

informaatiotutkimus, muiden alojen tutkimustulokset ovat relevantteja myös informaatiotutkijoille.

Esimerkiksi viestintätutkimuksessa selvitetään, mitkä tekijät motivoivat sanoma- ja aikakauslehtien

2 Marchionini (1995, 6; 8) havainnollistaa tätä eroa toteamalla, että “seeking spiritual enlightenment

makes sense, but retrieving enlightenment does not”. Hän huomauttaa myös, että “machines cannot

seek information but they can retrieve information”.

3

lukemiseen, televisio-ohjelmien katseluun ja radion kuunteluun (ks. esim. McQuail, 1997).

Kasvatustieteilijät ja pysykologit nostavat esille tiedonhankinnan ja tiedonkäytön kannalta keskeisiä

tekijöitä pohtiessaan oppimisen luonnetta (Ford, 2004; Portimojärvi, Kärnä & Vuoskoski, 2008).

Marchioninin (1995, 6-7) mukaan oppiminen ja ongelmanratkaisu liittyvät läheisesti

tiedonhankintaan. Oppiminen on tiedonhankinnan tyyppistä toimintaa, mutta toisaalta

tiedonhankintaa voidaan pitää oppimisen tyyppinä, koska molempien perimmäisenä tavoitteena on

muuttaa yksilön aiempia käsityksiä jostakin asiasta.

Keskeisenä erona on kuitenkin se, että oppimisessa tieto tallennetaan pitkäkestoiseen muistiin ja se

voidaan palauttaa tarvittaessa mieleen. Tiedonhankinta on luonteeltaan välillisempää: tietoa etsitään

jonkin ongelman ratkaisemiseksi tai tietyn tehtävän suorittamiseksi. Kun tehtävä on hoidettu tai

ongelma ratkaistu, käyttöön hankittu tieto, esimerkiksi tietokoneen käyttöjärjestelmän päivitysohje

voidaan unohtaa. Ongelmanratkaisusta voi tietenkin jäädä muistijälkiä, joten kyse on myös

oppimisesta. Tuloksekas ongelmanratkaisu voidaan palauttaa mieleen vastaavantyyppisessä

ongelmatilanteessa ja hyödyntää aiemmin käytettyjä keinoja tekemällä esimerkiksi

analogiapäätelmiä. Tähän vaikuttaa myös se, että ihminen ei voi ”tyhjentää” valikoivasti muistiaan

samaan tapaan kuin tietokoneen muistitikkua. Yksilön muistiin saattaakin jäädä sellaista tietoa, jolla

ei ole myöhempää käyttöä. Hyödyllisten kokemusten mieleenpalauttaminen ja oman muistin

konsultointi (”check your head first”) voi osoittautua hyvinkin tehokkaaksi tiedonhankinnan

keinoksi esimerkiksi ongelmanratkaisussa. Informaatiotutkijat eivät kuitenkaan ole erityisen

kiinnostuneita muistinvaraisen tiedonhankinnan kysymyksistä, vaan keskittyvät tiedonhankintaan,

joka pohjautuu oman itsen ulkopuolisten tiedonlähteiden valintaan ja hyödyntämiseen.

Peruskäsitteistä ja terminologiasta

Tiedontarpeita, tiedonhankintaa ja hankitun tiedon käyttöä voidaan analysoida monissa eri

yhteyksissä. Ehkä keskeisimpänä jakoperusteena on se, missä määrin nämä ilmiöt liittyvät

päivittäisiin työtehtäviin ja päätoimiseen opiskeluun tai työn ulkopuolisiin toimintoihin, esim.

harrastuksiin. Jos keskeisenä kontekstina on työtehtävien suorittaminen tai päätoiminen opiskelu,

kyseessä on ammatillisen tiedon tarpeista, hankinnasta ja käytöstä. Tämä alue on

tiedonhankintatutkimuksen laajin. Sille ominaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, millaisia

tiedonlähteitä ja kanavia eri ammateissa toimivat henkilöt suosivat eri työtehtävien yhteydessä ja

miten eri lähteitä hyödynnetään esimerkiksi ongelmanratkaisussa. Tästä näkökulmasta voidaan

puhua esimerkiksi insinöörien, maanviljelijöiden ja sairaanhoitajien tiedontarpeista,

tiedonhankinnasta ja tiedonkäytöstä. Jos ammatillisen tiedon hankinnan yhteydessä kiinnitetään

erityistä huomiota työtehtävien luonteeseen, on mahdollista puhua tehtävälähtöisen tiedon

tarpeista, hankinnasta ja käytöstä (Byström & Hansen, 2005; Serola, 2009). Tehtävälähtöisen

tiedonhankinnan (task-based information seeking) tutkimus on laajentunut merkittävästi 1990-

luvulta lähtien. Tämä tutkimusalue toimii siltana tiedonhaun tutkimukseen, esimerkiksi

analyyseihin, joissa tarkastellaan tietokantojen hyödyntämistä erityyppisten työtehtävien tarpeisiin

(Kumpulainen, 2013; Vakkari, 2003).

Koska kaikki tiedonhankinta ei tapahdu työtehtävien tai päätoimisen opiskelun yhteydessä, on

tarpeen analysoida myös arkielämän ei-ammatillisen tiedon tarpeita, hankintaa ja käyttöä

(Savolainen, 1993). Lyhyemmin sanoen kyse on arkielämän tiedonhankinnan (everyday life

information seeking) tutkimuksesta. Tämäntyyppinen tiedonhankinta liittyy työn ulkopuolisten

ongelmien ratkaisemiseen, tavaroiden ja palvelujen hankintaan sekä vapaa-ajan harrastuksiin

(Niemelä, 2006). Ei-ammatilllisen tiedon tarpeita voivat tuottaa mm. muutto toiselle

4

paikkakunnalle, työttömäksi joutuminen ja vieraan kielen harrastusluontoinen opiskelu.

Tämäntyyppisten tarpeiden taustalla saattavat olla myös terveysongelmat (ks. esim. Johnson &

Case, 2012; Tuominen, 2001). Arkielämän tiedontarpeet, -hankinta ja -käyttö eivät kuitenkaan

muodosta omaa saarekettaan, vaan ne saattavat esiintyä osittain päällekkäisinä ammatillisen tiedon

tarpeiden, hankinnan ja käytön kanssa. Esimerkiksi tietoteknisten taitojen kehittämiseen voi liittyä

tiedonhankintaa, joka palvelee sekä ammatillisia työtehtäviä että vapaa-ajan harrastuksia.

Tiedontarpeita ja tiedonhankintaa voidaan tyypitellä myös kiinnittämällä huomiota niiden

kohdentuneisuuteen. Ongelmalähtöisen tai praktisen tiedon tarpeet, hankinta ja käyttö fokusoituvat

yksittäisen tehtävän suorittamiseen tai tietyn ongelman ratkaisemiseen. Tämäntyyppisen tiedon

tarpeita, hankintaa ja käyttöä esiintyy sekä ammatillisen että ei-ammatillisen tiedon hankinnan

alueella. Sanomalehden toimittaja tarvitsee faktatietoja tarkistaakseen, millä tavoin yritysjohtajille

suunnattujen optioiden euromääräinen summa on muuttunut kolmen viime vuoden aikana. Asunnon

ostoa suunnitteleva perhe joutuu etsimään tietoa moniin käytännön kysymyksiin, jotka koskevat

esimerkiksi asuntolainan korkotasoa eri pankeissa ja lasten päivähoitopaikkojen saatavuutta

(Savolainen, 2009). Ongelmalähtöisen tiedon hankinnan ei tarvitse jäädä muutamassa minuutissa

tapahtuvaan faktojen tarkistamiseen Google-haulla, vaan laajimmillaan saattaa olla kyse useiden

kuukausien, jopa vuosien työstä esimerkiksi etsittäessä aineistoa väitöskirjan tarpeisiin.

Jos tietoa hankitaan yleisen mielenkiinnon vuoksi mm. seurattaessa päivittäisiä tapahtumia

television uutislähetyksistä tai luettaessa työhön liittyvää kirjallisuutta ammattitaidon

ylläpitämiseksi, kyseessä on orientoivan tiedon tarpeet, hankinta ja käyttö. Se palvelee pitemmän

aikavälin tarpeita ja voi liittyä myös harrastuksiin. Osa tämäntyyppisestä tiedonhankinnasta saattaa

olla totunnaistunutta, esim. sanomalehden lukeminen ennen töihin lähtöä tai television iltauutisten

katsominen. Toisaalta orientoivan tiedon hankinnan sisältö ja intensiivisyys saattavat vaihdella

merkittävästi sen mukaan, mitkä asiat koetaan kulloinkin kiinnostavimmiksi.

Kuten muillakin informaatiotutkimuksen alueilla, myös tiedonhankintatutkimuksessa on

havaittavissa tutkijakohtaisia eroja terminologian käytössä. Ne johtuvat osaksi ilmausten tarpeesta,

informaatio ja tieto väljästä, joskus jopa synonyymisesta käytöstä. Jotkut puhuvat informaation

informaation hankinnasta ja informaation käytöstä, toiset taas tiedontarpeista, tiedonhankinnasta ja

tiedonkäytöstä. Viime vuosina yhdyssanat tiedontarve, tiedonhankinta ja tiedonkäyttö ovat

vakiintuneet, ja näiden ilmausten soisi vakiintuvan suomen kieleen.

Englannin kielellä kirjoittavilla tutkijoilla ei ole yhtä hankalia terminologisia ongelmia, mutta

ilmaukset eivät ole yksiselitteisiä tälläkään kielialueella. Tiedontarve on englanniksi information

need (ei ”knowledge need”) ja tiedonhankinta information seeking (ei ”knowledge seeking”; joskus

tosin käytetään ilmausta information acquisition). Tiedonhankinnan yleistyttyä verkkolähteistä

tähän toimintaan on alettu viitata sanalla information search tai information searching. Käsitteiden

erona on se, että information seeking on alueeltaan laajempi, ja se käsittää myös ilman teknisiä

apuvälineitä tapahtuvan tiedonhankinnan esimerkiksi kasvokkaisen keskustelun kautta. Information

search –tyyppinen tiedonhankinta kohdistuu erityisesti verkkolähteiden hyödyntämiseen (Wilson,

2000). Tässä yhteydessä voidaan käyttää myös täsmällisempiä ilmauksia, esimerkiksi Web

searching silloin kun tiedonhankinnan kanavana on Word Wide Web (WWW). Tiedonkäyttö on

englanniksi information use, mutta joskus näkee käytettävän myös ilmauksia knowledge use ja

knowledge utilization. Viime vuosina on yleistynyt ilmaus informaatiokäyttäytyminen (information

behaviour) (ks. esim. Ford, 2015). Kyseessä on kattotermi, joka viittaa tiedonhankinnan,

tiedonkäytön ja tiedon jakamisen muodostamaan kokonaisuuteen (Savolainen, 2007). Joskus

5

käytetään myös täsmällisempiä ilmauksia kuten ”tiedonhankintakäyttäytyminen” (information-

seeking behaviour) (Wilson, 2000). Koska käsitteiden informaatiokäyttäytyminen3 ja

tiedonhankintakäyttäytyminen sisältö on edelleenkin monitulkintainen, tässä artikkelissa puhutaan

selvyyden vuoksi käsitteestä tiedonhankinta, liittämättä siihen määrettä ”käyttäytyminen”.

Yksinkertaisimmin luonnehdittuna tiedonhankintatutkimus keskittyy ketjun tiedontarve ->

tiedonhankinta -> tiedonkäytttö analysoimiseen. Lähtökohtana on oletus siitä, että tiedontarpeiksi

kutsuttavat ilmiöt virittävät tiedonhankinnan prosessin, joka johtaa tiedonkäyttöön. Seuraavassa

luvuissa tarkastellaan lähemmin tapoja, joilla informaatiotutkijat ovat jäsentäneet tiedontarpeen ja

tiedonhankinnan ilmiöitä. Etenkin tiedonhankinnan jäsennysten ja mallien esittely joudutaan

tekemään valikoivasti. Tiedonhankintaa on kuvattu 1960-luvulta lähtien kymmenillä eri malleilla ja

uusia kehitetään koko ajan (Bates, 2005; Case, 2012; Robson & Robinson, 2013).

Millainen tarve on tiedontarve?

Tiedontarpeisiin, kuten (inhimillisiin) tarpeisiin yleensäkin liittyvä problematiikka on käsitteellisesti

hankalaa. Informaatiotutkimuksessa onkin esitetty toisistaan poikkeavia näkemyksiä tiedontarpeen

luonteesta (ks. esim. Case, 2012). Yhtenä hankaluutena on se, että tarpeen käsitettä tutkittaessa

nousevat esille monitulkintaiset sukulaistermit kuten esim. halu (want), intressi (interest), motiivi

(motive), ja uskomukset (beliefs), joita on tutkittu lähinnä psykologian piirissä. Ne viittaavat

toimintaa virittäviin tai liikkeelle saaviin tekijöihin, mutta on vaikea osoittaa yksityiskohtaisemmin,

miten ne suuntaavat myös tiedonhankintaa.

Yleisen tason tarveteoriat, esimerkiksi Maslow´n (1970) tunnettu tarvehierarkia nostavat esille

tekijöitä, jotka ovat kiinnostavia myös tiedontarpeiden näkökulmasta. Maslow jäsentää tarpeet

”alhaalta ylös” nousevaksi hierarkiaksi ottaen lähtökohdaksi niiden tyydyttämisjärjestyksen:

- itsensä toteuttamisen (henkiset) tarpeet

- arvonannon tarpeet (sosiaalinen hyväksyntä)

- yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet

- turvallisuuden tarpeet (esim. asunto)

- perustarpeet (ruoka ja juoma)

Ihmisen on huolehdittava ensiksi perustarpeiden ja turvallisuuden tarpeiden tyydyttämisesta. Vasta

tämän jälkeen voidaan kiinnittää huomiota hierarkiassa ylempänä olevien tarpeiden tyydyttämiseen.

Hierarkia on kuitenkin liian karkeapiirteinen, jotta sitä voisi hyödyntää empiirisessä

tiedontarvetutkimuksessa. Voidaan toki sanoa esim. että henkisten tarpeiden tyydyttäminen (esim.

harrasteluontoinen opiskelu) herättää tiedontarpeita, mutta tämä lähtökohta on kovin

yleisluontoinen. Henkiset tai itsensä toteuttamisen tarpeet voivat vaihdella suuresti ja on ilmeisen

vaikea osoittaa, millä erityisellä tavalla ne virittävät tai suuntaavat tiedonhankintaa. Ongelman voi

kiertää sanomalla että hierarkiassa nimetyt tarpeet eivät itsessään määritä tiedonhankintaa vaan

näiden tarpeiden tyydyttämiseen saattaa liittyä tiedonhankintaa: nälkäinen ihminen lähtee kaiketikin

3 Kattokäsitteen informaatiokäyttäytyminen vaihtoehdoksi on noussut 2000-luvulla ilmaus

tietokäytäntö (information practice). Se korostaa tiedonhankinnan sosio-kulttuurista ja yhteisöllistä

määrittyneisyyttä ja kritisoi psykologisoivaa ilmausta ”informaatiokäyttäytyminen” (McKenzie,

2003; Savolainen, 2008).

6

ottamaan selvää, mistä löytyy lähin ravintola tai elintarvikeliike (vrt. Wilson, 1981). Tämä ratkaisu

johtaa tosin siihen, että tiedontarpeen kategoria käy tarpeettomaksi, koska tiedonhankintaa virittävät

tekijät löytyvät suoraan perustarpeista. Lisäksi joudutaan käsitteellisesti hankalaan keskusteluun

siitä millä kriteereillä on ylipäänsä mahdollista nimetä perustarpeita ja miten universaaleja ne ovat.

Psykologian näkökulmasta voidaan kuitenkin esittää kysymys siitä kuinka järkevää on nimittää

tiedonhankintaa virittäviä tekijöitä nimenomaan tiedontarpeiksi? On perusteltua sanoa, että

ihmisellä on sisäsyntyinen tarve ottaa vastaan esim. näkö-, kuulo- ja tuntoärsykkeitä, jotta hänen

aistinsa saisivat prosessoitavaa. Ns. sensorisen deprivaation kokeissa on näet osoitettu, että

joutuminen luonnollisia ärsykkeitä vailla oleviin olosuhteisiin, esim. pimeään ja äänieristettyyn

huoneeseen käy ajan oloon hyvin stressaavaksi ja että koehenkilö alkaa itse tuottaa aistiärsykkeitä

mm. viheltelemällä (Eskola 1984, 76).

On myös ilmeistä, että useimmilla ihmisillä on tarve seurata jokapäiväisiä tapahtumia esimerkiksi

tiedotusvälineiden kautta. Mutta onko yhtä perusteltua väittää, että heillä on myös esimerkiksi

television iltauutisten katselemisen tarve tai vielä spesifisemmin: urheilutapahtumien seurannan

tarve television iltauutisista, tietyn jalkapallojoukkueen otteluista kertovien uutisten tarve, jne.?

Mitä täsmällisemmin tämäntyyppinen tarve rajataan, sitä vaikeammalta tuntuu sen järkevä

perusteleminen sisäsyntyisenä tai jopa lajityypillisenä tiedontarpeena.

Tässä valossa psykologisten tarveteorioiden ongelmana on se, että useimmissa tapauksissa tarpeita

eivät yksinomaan määritä yksilön sisäiset tekijät, vaan tarpeiden syntyyn ja ilmenemiseen

vaikuttavat myös sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät (Ilmonen, 1993). Ensinnäkin arvot vaikuttavat

tarvekokemuksiin. Arvot ovat ihmisten ajattelussa ja yhteiskunnan kulttuurissa vallitsevia

käsityksiä yksilöiden, yhteiskunnan ja ihmiskunnan keskeisistä päämääristä (Suhonen 1988, 31).

Arvot ovat verrattain pysyviä valintataipumuksia, jotka koskevat laajoja toimintakokonaisuuksia.

Mitä ylemmäksi esimerkiksi Maslow´n (1970) tarvehierarkiassa noustaan, sitä vähemmän tarpeet

voidaan sisältöjensä puolesta käsittää kaikille samanlaisiksi, ihmisten omaksumista arvoista ja

kulttuurisesta kontekstista riippumattomiksi ”objektiivisiksi” perustarpeiksi (kuten esim. ravinnon

tarve). Tarpeet voidaankin ymmärtää arvojen välittämiksi käsityksiksi siitä, mikä on ihmiselle

hyväksi jossakin tilanteessa (Suhonen 1988, 28-29).

Normeilla on usein keskeinen asema tarpeiden ja myös tiedontarpeiden muodostumisessa. Arvot ja

normit voidaan ymmärtää päämäärä - keinot -hierarkian avulla. Arvot viittaavat päämääriin ja

normit yhteisön hyväksymiin keinoihin päämäärien tavoittelemiseksi (Suhonen 1988, 29-30).

Normit voidaan ymmärtää yhteisössä vallitseviksi säännöiksi siitä, mikä käyttäytyminen on

sallittua, kiellettyä, toivottavaa tai käskettyä. Normien sitovuutta tai ohjaavuutta koskeviin

kysymyksiin on hankala löytää yleispäteviä vastauksia. Näihin kysymyksiin kuuluu esim. se, voiko

yhteiskunta asettaa jäsenilleen jonkin tiedollisen osaamisen minimitason? On kuitenkin vaikea

määritellä tarkemmin, mitä jokaisen kansalaisen tulisi vähintäänkin tietää, jotta voisi pärjätä

nykyisessä yhteiskunnassa. Normien merkitys tulee selvemmin esille ammatillisen tiedon tarpeiden

yhteydessä. Esimerkiksi yliopistotutkijoilla voi olla hyvinkin vahvoja normatiivisia käsityksiä siitä,

minkä tyyppiset aikakauslehdet ovat laadukkaita tiedonlähteitä kirjoitettaessa tieteellisiä artikkeleita

ja millaisia aikakauslehtiä kannattaa välttää.

Rooleihin liittyvät odotukset vaikuttavat osaltaan tarvekäsityksiin. On tavallista, että esimerkiksi

henkilöstökokouksen puheenjohtajalta edellytetään yksityiskohtaisempaa perehtymistä käsiteltävien

asioiden taustoihin kuin muilta kokoukseen osallistuvilta. Asenteet ovat arvoja pinnallisempia,

7

helpommin muuttuvia taipumuksia reagoida hyväksyvästi tai hylkäävästi esimerkiksi tiettyyn

henkilöön, asiaintilaan tai tiedonlähteeseen (vrt. Allardt 1983, 55). Asenteiden merkitys nousee

esille harkittaessa, onko esimerkiksi Facebook tai blogi riittävän luotettava tiedonlähde ja voiko

tämäntyyppisiin lähteisiin liittyä vakavasti otettavia tiedontarpeita. Yksilötasolla tulevat lisäksi

mukaan tilannekohtaiset tai pitempiaikaiset intressit: mistä asioista ollaan (henkilökohtaisesti)

erityisen kiinnostuneita. Kiinnostaviksi koetut asiat koetaan usein myös tarpeellisina.

Tiedontarpeen käsitettä on analysoitu varsin vähän informaatiotutkimuksessa (Cole, 2012;

Savolainen, 2012). Ongelmana on sekin, että tiedontarpeiden luonteeseen kohdentuvaa empiiristä

tutkimusta on niukasti. Useimmat tiedontarvejäsennykset pohjautuvatkin yleispiirteisiin

tyypittelyihin. Wilsonin (1997) mukaan tiedonhankintaa saattaa virittää mm. tarve jäsentää,

selkeyttää tai vahvistaa hallussa olevaa tietoa tai uskomuksia, tarve selvittää, mitä on tapahtumassa

tai saada selville, onko toiminta edelleenkin "oikeilla raiteilla". Allen (1997) jäsentää tiedontarpeen

tilannelähtöiseksi ilmiöksi: esimerkiksi ongelmalliset työtilanteet tuottavat tiedontarpeita.

Tiedontarve muodostuu valintatilanteissa, jotka ovat monitulkintaisia. Jos ongelman ratkaisemiseksi

on tarjolla vain yksi menettelytapa, tiedontarvettakaan ei muodostu sanan varsinaisessa

merkityksessä. Ongelmallisille valintatilanteille on ominaista vaikeudet hahmottaa, mitä eri

välineitä tai menettelytapoja on tarjolla, miten ne eroavat toisistaan (esim. mikä on tehokkain tai

taloudellisesti edullisin menettelytapa), mikä vaihtoehto johtaa parhaaseen lopputulokseen ja mitkä

ovat toiminnan seuraukset.

Derrin (1983) mukaan tiedontarpeesta voidaan puhua aidossa mielessä vain jos tiedontarpeeseen

liitettävä tieto on merkityksellistä toimijalle ja jos tieto on jossakin mielessä tarkoituksenmukaista.

Mikäli vain toinen näistä ehdoista täyttyy, kyseessä on “tiedonhalu”. Jos ns. tavallinen ihminen on

kiinnostunut siitä, montako euroa yritysjohtaja maksoi viime vuonna optiotuloistaan veroa,

kyseessä on tiedonhalu. Kiinnostus on tulkittavissa lähinnä uteliaisuudeksi. Se voi olla hyvinkin

merkityksellistä asiasta kiinnostuneelle henkilölle, mutta kiinnostus ei vielä itsessään viittaa

mihinkään laajempaan yhteyteen, jossa optiotulojen verotusta tarkastellaan. Jos samaan asiaan

kiinnittää huomionsa myös veroviranomainen, hänen kiinnostuksensa on tulkittavissa aidoksi

tiedontarpeeksi, koska myös tiedon tarkoituksenmukaisuuden ehto täyttyy, ts. kysymys siitä onko

kyseinen henkilö maksanut optiotuloistaan lainmukaiset verot. Tiedontarve viittaa näin määriteltynä

tiedon ja yksilön tiedollisten päämäärien väliseen suhteeseen. Tiedontarpeeseen – toisin kuin

tiedonhaluun - voidaan Derrin mukaan liittää tietynlaisia objektiivisuuden piirteitä, sillä

veroviranomaisella on ilmeisen painavia ammatillisia perusteita kiinnostukselleen.

Myös Greenin (1990) mukaan on vaikea kiistää, etteikö ihmisillä olisi subjektiivista tiedonhalua.

Toisaalta ihmiset eivät välttämättä tietoisia objektiivisluontoisista tiedontarpeistaan.

Nautintohakuisen elämäntavan omaksunut ylipainoinen henkilö voi tarvita oikeasti tietoa

ravintotottumusten muuttamisesta välttyäkseen sairastumasta esimerkiksi kakkostyypin

diabetekseen. On myös huomattava, että tiedontarpeet eivät välttämättä ole “valmiita”, vaan ne

muotoutuvat ongelmanratkaisun ja sitä palvelevan tiedonhankintaprosessin edetessä. Jos

ylipainoinen henkilö ryhtyy dieetille, esimerkiksi eri luontaistuotteiden tehoavuuteen kohdistuvat

tiedontarpeet saattavat tarkentua laihdutusprojektin aikana.

Edellä tarkastellut esimerkit viittaavat siihen, että tiedontarpeissa ei ole kyse yksinomaan

kognitiivisista tekijöistä, vaan niihin liittyy myös affektiivisia (tunnelähtöisiä) ja tilannesidonnaisia

elementtejä (Choo, 2006). Tiedontarpeiden kognitiivista puolta kuvaa hyvin Belkinin (1984) käsite

anomalinen tiedontila (anomalous state of knowledge/ ASK). Se viittaa jotakin asiaa koskevan

8

käsityksen puutteellisuuteen tai asiaintiloja koskevaan epävarmuuteen, ts. tietorakenteessa olevaan

"aukkoon". Brenda Dervinin Sense-Making -teoriassa tiedontarpeeseen viitataan käsitteellä kuilu

(gap), joka estää toiminnan merkityksellistämisen aiemmin totutulla tavalla ja pysäyttää toimijan

pohtimaan uusia merkityksellistämisen tapoja (Sense-Making -teoriaa tarkastellaan lähemmin

tämän artikkelin loppupuolella).

Tiedontarpeella on myös affektiiviset ulottuvuutensa. Kuhlthaun (1993) mukaan jotakin asiaa

koskevan ymmärryksen puute luo epävarmuutta (uncertainty). Tähän kognitiiviseen piirteeseen

liittyy affektiivisia oireita, esimerkiksi ahdistuneisuutta, turhautuneisuutta ja itseluottamuksen

vähentymistä erityisesti tiedonhankintaprosessin alkuvaiheessa. Tiedontarvetta määrittävät myös

tilannelähtöiset tekijät. Ne voivat johtua esimerkiksi työtehtävän suorittamista hankaloittavasta

aikapulasta: työntekijällä ei ole tarpeeksi aikaa toiminnan eri vaihtoehtojen pohtimiseen.

Tiedontarpeita voi määrittää myös käsilläolevan työtehtävän kiireellisyys ja kompleksisuus

(Byström, 1999). Mitä useampia vaiheita vaaditaan työtehtävän loppuunsaattamiseen, sitä

vaikeampi on eritellä, millaista tietoa eri lähteistä tarvitaan työprosessin edetessä.

Tiedontarpeen artikuloitavuus vaihtelee henkilöittäin ja tapauksittain. Tiedontarve voi olla

epämääräinen tuntemus siitä, että jotakin ongelmallisiksi koettua asiaa ei ymmärretä riittävän

selkeästi. Toisissa tapauksissa tiedontarve voidaan kuvata hyvinkin yksityiskohtaisesti. On myös

mahdollista, että tiedontarve selkeytyy asteittain kun ongelmallisesta asiasta keskustellaan

esimerkiksi kirjastonhoitajan kanssa.

Robert S. Taylor (1968) on esittänyt klassisen jäsennyksen, joka kuvaa tiedontarpeen

artikuloitavuuden eri tasoja. Taylor tarkastelee tiedontarvetta lähinnä kirjaston neuvontapalvelun

yhteydessä. Kaikkein epämääräisin tiedontarpeen ilmentymä on ns. ydintarve tai olennainen tarve

(visceral need). Tuossa tapauksessa kirjaston asiakkaan mielessä on vain epämääräinen tuntemus

siitä, että häneltä puuttuu jotakin sellaista, mistä pitäisi olla perillä. Tämä tuntemus voi ilmetä

yleisenä tyytymättömyytenä, jota ei useinkaan voida pukea sanoiksi sen tarkemmin. Asiakasta

saattaa esimerkiksi vaivata epäilys siitä, onko hänen valinnoillaan ns. tavallisena kuluttajana

lopultakaan käytännön vaikutusta globaaliin ilmaston lämpenemiseen. Näin ilmenevän

“ydintarpeen” tuntemusta voidaan selkeyttää jossakin määrin tietoisen tarpeen (conscious need)

tasolla. Tarpeesta ollaan jo selvemmin tietoisia ja se pystyään pukemaan jossakin määrin sanoiksi,

vaikka tämä tajunnantila voikin olla ristiriitainen. Tärkeintä tälle artikulointitasolle on kuitenkin se,

että yksilö tiedostaa tarpeensa olemassaolon.

Kolmannella, muotoillun tarpeen (formalized need) tasolla yksilö kykenee jo jäsentämään

tiedontarpeensa esim. kysymyslauseeksi tai hakusanoiksi. Asiakas voi kysyä kirjastonhoitajalta,

onko ilmaston lämpenemisestä saatavissa puolueettomia ja faktoihin perustuvia suomenkielisiä

kirjoja. Neljäs, kompromissitarve (compromized need) edustaa jäsentyneintä tiedontarpeen

ilmausta. Yksilö osaa suhteuttaa tarpeensa kirjaston tietovarantoihin ja esittää kysymyksensä siten

muotoiltuna että tiedon voi odottaa löytyvän kirjaston kokoelmista. Asiakkaan kysymys saattaa

esimerkiksi kohdistua äskettäin ilmestyneeseen teokseen ”Ilmaston muutos ja kuluttajan valinnat”,

johon on viitattu hänen lukemassaan sanomalehtiartikkelissa.

Yhteenvetona: tiedontarpeen käsite on vaikea määritellä täsmällisesti eivätkä tutkijat ole päässeet

yksimielisyyteen sen luonteesta. Tiedontarpeen käsitettä on tutkittu riittämättömästi ja tiedontarpeen

tyypittelyt ovat jääneet varsin yleispiirteisiksi. Tiedontarpeen käsite voidaan toisaalta kiertää siten

että tiedonhankintaa ensisijaisesti virittäväksi tekijäksi määritellään käsillä oleva ongelma tai

9

suoritettavana oleva työtehtävä. Koska niiden asettamat vaatimukset näyttäisivät motivoivan

tiedonhankintaa, koko tiedontarpeen käsite kävisi oikeastaan tarpeettomaksi.

Vaikka tiedontarpeen käsitteestä ei luovuttaisikaan, on ilmeistä, että tiedontarpeista on järkevää

puhua vain ongelmien ja niiden ratkaisemisen tai toiminnan merkityksellistämisen yhteydessä, ei

abstraktissa mielessä ja tiedontarpeina sinänsä. Toisena vaihtoehtona on puhua tietorakenteiden

“aukoista” (gaps) tai inhimilliseen toimintaan liittyvästä epävarmuudesta ja hahmottaa

tiedonhankintaa käynnistäviä tekijöitä sitä kautta. Määrittelyvaikeuksista huolimatta useimmat

tutkijat käyttävät kuitenkin tiedontarpeen käsitettä ja suhtautuvat siihen pragmaattisesti. Myös tässä

artikkelissa otetaan tämä kanta. Vaikka tiedontarvetta ei voikaan määrittää täsmällisesti, se on

hyödyllinen apukäsite viitattaessa kokoavasti kognitiivisiin, affektiivisiin ja tilannelähtöisiin

tekijöihin, jotka saavat yksilön tai ryhmän ryhtymään toimiin tiedon hankkimiseksi.

Tiedonhankinnan jäsentäminen

Myöskään tiedonhankinnan käsitteen tulkitseminen ei ole yksiselitteistä, joskin informaatiotutkijat

ovat päässeet paremmin yhteisymmärrykseen siitä mitä ilmiöitä ja prosesseja tiedonhankintaan

liittyy. Yhtenä ongelmana tässä on tosin on se, mitä yhdysssanan alkuosalla ”tieto” tarkoitetaan

hankintaan tai etsintään viittaavan toiminnan yhteydessä. Platonilta peräisin olevan tiedon klassisen

määritelmän mukaan tieto on ”hyvinperusteltu tosi uskomus” (Niiniluoto 1989, 57-58). Tämä

määritelmä on kuitenkin liian ahdas tiedonhankintatutkimuksen tarpeisiin. Vain pieni osa päivittäin

hankitusta ja käytetystä ”tiedollisesta aineksesta” tai informaatiosta rakentuu väitelauseista, jotka

ovat pysyvästi tosia. Etenkin empiirisessä tiedonhankintatutkimuksessa on tarpeen hyödyntää

väljempiä kriteereitä. Tässä yhteydessä ”tieto” ei välttämättä ole ”hyvinperusteltu tosi uskomus”,

vaan pikemminkin yksilön konstruoimien merkitysten kokonaisuus, jonka avulla on mahdollista

toimia mielekkäästi niin työssä kuin vapaa-aikanakin.

Tiedonhankinnalla voidaan yleisesti ottaen ymmärtää tiedontarpeesta nousevaa toimintaa. Sen

tarkoituksena on tunnistaa relevantteja tiedonlähteitä ja kanavia, valita niistä lupaavimmat ja tämän

jälkeen hakeutua näille lähteille ja kanaville, jotta niitä voitaisiin hyödyntää tiedontarpeen

tyydyttämiseksi. Tiedonhankinta ei ole itseisarvoinen prosessi, vaan se saa merkityksensä

palvellessaan jotakin päämäärätoimintaa, esim. opiskelua, suunnittelua, ongelmien ratkaisemista tai

vapaa-ajan harrastuksia.

Tiedonhankinnan käsite voidaan määritellä suppeasti tai laajasti. Suppeassa merkityksessä

tiedonhankinta viittaa eri lähteille ja kanaville hakeutumiseen ja dokumenttien hankkimiseen

lähempää tutustumista varten. Faktojen etsintä hyödyntämällä Internetin hakukoneita, esimerkiksi

Googlea on tästä esimerkkinä. Laajemmassa merkityksessä tiedonhankinta kattaa myös käsiin

saatujen tiedonlähteiden relevanssin arvioinnin. Tässä tapauksessa tiedonhankinta ja hankitun

tiedon käyttö menevät osittain päällekkäin. Kuvio 1 havainnollistaa tätä asetelmaa.

10

Kuvio 1. Tiedonhankintaprosessi.

Tiedonhankinnan lähtökohtana on jonkin ongelman tai tehtävän tuottaman tiedontarpeen

aktualisoiminen ja tarpeen tunnistaminen. Tiedontarpeesta viriää erilaisia toimintoja tiedontarpeen

tyydyttämiseksi. Tiedonhankintaprosessin vaiheita ovat aiempiin käyttökokemuksiin pohjautuva

tiedonlähteiden ja kanavien valinta sekä hakeutuminen niille. Prosessin seuraavat vaiheet, ts. käsiin

saadun aineiston relevanssin punnitseminen ja relevantiksi arvioidun aineiston omaksuminen tai

henkinen haltuunottaminen kuuluvat jo tiedonkäytön alueelle. Tiedonkäytöstä saadut kokemukset

saattavat johtaa työtehtävän tai ongelman uudelleenarviointiin. Se voi tuottaa uusia tiedontarpeita ja

motivoida hakeutumaan uusille tiedonlähteille, joten tiedonhankinnan sykli jatkuu. Kuten kuviosta

1 ilmenee, laajasti ymmärretty tiedonhankinta lomittuu siinä määrin tiedonkäyttöön, että ne voidaan

erottaa vain analyyttisesti.

Kaikkea tietoa ei kuitenkaan hankita suunnitelmallisesti, vaan osa siitä saadaan sattumalta

tilanteisssa, joita ei osata ennalta aavistaa. Englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa esiintyykin

ilmaus sattumanvarainen tiedonhankinta (accidental information seeking tai incidental information

seeking) (Erdelez, 1997). Se voidaan kääntää myös ilmauksella sattumanvarainen tiedon saaminen,

koska kyse on pikemminkin tiedon vastaanottamisesta kuin sen tavoitteellisesta hankinnasta.

Esimerkiksi bussissa ohimennen kuultu keskustelunpätkä tai parturissa sattumoisin luettu

aikakauslehden artikkeli kuuluvat tämäntyyppisen tiedonsaannin lähteisiin.

Vaikka tiedonhankintaa ei luonnehdittaisikaan suppean instrumentalistisesti, se on joka tapauksessa

luontevinta ymmärtää jossakin laajemmassa toimintakontekstissa määrittyväksi, sisällöllistä

(päämäärä)toimintaa palvelevaksi tai tukevaksi toiminnaksi. Tiedonhankinta ei ole itseisarvo, vaan

väline muiden asioiden, esim. työtehtävien suorittamiseksi. Tiedonhankinta ei myöskään lähde

liikkeelle tabula rasa-asetelmasta: tiedon etsijällä on aina jollakin tavoin jäsentynyt käsitys tai

esiymmärrys asioista tai ongelmista, joihin tiedonhankinta tulee kohdistumaan. Ilman näitä

hahmotuksia olisi mahdotonta arvioida, missä määrin yksilön entuudestaan omaama tieto riittää

ongelman ratkaisemiseksi, mitä tietoa tarvitaan lisää ja mistä lähteissä puuttuvaa tietoa kannattaa

lähteä etsimään. Tiedonhankinnan kohteiksi tulevat näin ollen ne aineistot, dokumentit ja

Ongelma/

tehtävä Tiedontarve

Tiedonhankinta Tiedonkäyttö

Tiedon-

lähteiden

ja

kanavien

tunnista-

minen ja

valinta

Aiemmat

käyttö-

kokemukset

Hakeutu-

minen

lähteille ja

kanaville

Löydettyjen

lähteiden

relevanssin

arviointi

Aineiston

omak-

suminen

11

tietosisällöt, joita yksilö ei vielä ole löytänyt tai saanut haltuunsa pyrkiessään tyydyttämään

tiedontarpeitaan.

Samaan tapaan kuin tiedontarpeisiin, myös tiedonhankintaan liittyy kognitiivisia, affektiivisia ja

tilannelähtöisiä tekijöitä (Choo, 2006). Ne ovat tärkeitä koko tiedonhankintaprosessin ajan.

Hankintaprosessin käynnistyessä on ensinnäkin tärkeää, millainen käsitys tiedonhankkijalla on

"lähdemaisemasta", ts. mitä eri lähteitä ja kanavia koetaan ylipäänsä olevan käytettävissä.

Vaihtoehtoisesti voidaan puhua yksilön tiedonlähdehorisontista, joka kuvaa yksilön käsitystä siitä,

millaiseen tärkeysjärjestykseen eri lähteet ja kanavat voidaan asettaa ja mikä niistä kannattaa valita

ensimmäiseksi (Savolainen & Kari, 2004). Tässä yhteydessä tehdään arvioita eri lähteiden ja

kanavien luonteesta, mm. niiden sisällöstä, kattavuudesta, ajankohtaisuudesta ja tavoitettavuudesta

(accessibility). Tältä osin ovat tärkeitä käsitykset ja kokemukset ponnistuksista, joita vaaditaan

lähteille ja kanaville pääsemiseksi. Fyysinen välimatka voi olla merkittävä tiedon tavoitettavuuden

kannalta. Jos esimerkiksi lähimpään kirjastoon on matkaa 20 kilometriä, tämä voi johtaa

luopumiseen tiedonhankinnasta tai ainakin sen lykkäämiseen. Kirjastomatkan vaatima aika ja raha

käytetään tässä tapauksessa muihin tarkoituksiin. Jos tarvittavat lähteet on saatavissa tietoverkosta,

fyysisen tavoitettavuuden merkitys on vähäisempi.

Lähteiden tavoitettavuutta koskeviin käsityksiin vaikuttavat myös tiedonhankkijan motivaatiotaso

(viitseliäisyys), kielitaito ja tiedonhankintataidot. Jos esimerkiksi kirjaston luettelon käyttö koetaan

vaikeaksi, kirjasto saattaa karsiutua ensimmäisenä mahdollisten kanavien joukosta. Myös

affektiiviset tekijät vaikuttavat lähdevalintoihin. Jos kollega koetaan henkilönä hankalasti

lähestyttäväksi, kynnys neuvojen kysymiseksi kasvaa, vaikka hän olisikin työpaikan paras

asiantuntija tietyissä kysymyksissä. Tilannetekijöillä, mm. aikapulalla on usein huomattava

merkitys harkittaessa lähteiden tai kanavien käyttöä. Myös tehtävän kiireisyys ja tärkeys vaikuttavat

lähdevalintoihin. Jos aikaa on vähän ja käsillä oleva tehtävä on rutiininomainen, voidaan hyödyntää

yhtä ainoaa lähdettä, esimerkiksi englanninkielen sanakirjaa, joka on käden ulottuvilla työhuoneen

kirjahyllyssä. Jos ratkaistavana oleva ongelma on tärkeä ja päätöksillä on pitkäaikaisia

seuraamuksia, tietoa on tarpeen hankkia monista eri lähteistä mahdollisimman monipuolisen kuvan

saamiseksi päätöksenteon tueksi.

Useimmissa tapauksissa päätökset lähteiden preferoimiseksi tai välttämiseksi tehdään nopeasti,

vertailematta sen yksityiskohtaisemmin tiedonhankinnan kustannuksia ja hyötyjä. Lähdevalintoihin

vaikuttavat merkittävästi aiemmat käyttökokemukset. Lähteitä ja kanavia, jotka on joskus havaittu

helppokäyttöisiksi ja hyödyllisiksi, ollaan taipuvaisia käyttämään yhä uudelleen. Tiedonhankinnan

käytännöt saattavat olla tämän vuoksi varsin urautuneita ja samoissa tiedonhankinnan rutiineissa

pysytään mielellään jos ne tuottavat riittävän hyviä (good enough) tuloksia (Berryman, 2006). Jos

tiedonhankinta pohjautuu kaikkein helpoimmin tavoitettavien lähteiden rutiininomaiseen käyttöön,

voidaan väittää, että tiedonhankintaa ohjaa "vähimmän vaivan laki" (Zipf, 1949).

Tiedonhankinnan malleja

Tiedonhankintatutkimuksen historia on verrattain lyhyt. Alan tutkimus lähti liikkeelle

Yhdysvalloissa 1950-luvulla ja se kohdistui ensi vaiheessa luonnontieteilijöiden ja insinöörien

tiedonhankintaan. Tutkimus alkoi laajeta merkittävästi 1960-luvulla, jolloin alettiin selvittää myös

muiden ryhmien, mm. psykologien tiedontarpeita ja tiedonhankinnan tapoja. Tiedonhankinnan

ensimmäiset mallit kehitettiin 1960-luvun loppupuolella ja niissä jäsennettiin etupäässä

luonnontieteilijöiden ja insinöörien tiedonhankintaa. 1970-luvulla otettiin tutkittavaksi uusia

12

ammattiryhmiä, mm. sosiaalialan työntekijöitä. Tällä vuosikymmenellä käynnistyi myös arkielämän

tiedonhankintatutkimus, kun alettiin kartoittaa ns. tavallisten kansalaisten tiedontarpeita ja heidän

hyödyntämiään tiedonlähteitä (tiedonhankintatutkimuksen alkuvaiheita kuvaavat

yksityiskohtaisemmin Haasio & Savolainen 2004, 47-55).

1980-luvun ehkä merkittävimmäksi tiedonhankinnan tutkijaksi nousivat Tom D. Wilson ja David

Ellis. Viimeksimainittu keskittyi tutkijoiden tiedonhankintaan. Ellis (1989) tunnisti heille ominaisia

tiedonhankinnan komponentteja, joita ovat esimerkiksi aikakauslehtien selailu (browsing) ja uusien

lähdeviitteiden hankinta tutkimalla samaa aihetta koskevien teosten lähdeluetteloita. Ellis käytti

tästä tiedonhankinnan tavasta nimitystä ”ketjuttaminen” (chaining).

Wilson (1981) kehitti ammatillisen tiedon hankinnan mallin, joka pohjautui monivuotiseen

empiiriseen tutkimukseen brittiläisissä sosiaalivirastoissa. Wilsonin mukaan ammatillisen tiedon

hankintaa määrittävät sekä yksilölliset että sosio-kulttuuriset tekijät. Yksilölliset tekijät viittaavat

ennen muuta kognitiivisiin ja affektiivisiin tarpeisiin, joiden tyydyttämiseen liittyy tiedonhankintaa.

Kognitiiviset tarpeet voivat ilmetä esim. tarpeena suunnitella uusia asioita, kun taas affektiiviset

tarpeet liittyvät työntekijöiden tarpeeseen tulla hyväksytyksi työyhteisössä. Yhteisöllisistä tekijöistä

ovat tärkeimpiä työympäristön luonne ja henkilön rooli työelämässä. Tiedonhankintaan vaikuttavat

välillisesti myös sosio-kulttuurinen ja poliittis-taloudellinen ympäristö. Wilson kiinnitti huomiota

myös tiedonhankinnan esteisiin. Ne voivat tunnelähtöisiä, sillä neuvon kysyminen työtoverilta

voidaan kokea oman “tietämättömyyden” tunnustamisena. Tiedonhankintaa saattaa estää myös se,

että työtoveri on henkilönä vaikeasti lähestyttävä etenkin kiireisissä työtilanteissa. Esteet voivat olla

myös taloudellisia, jos esim. työpaikan kirjastoon ei ole varaa tilata tiettyjä aikakauslehtiä. Esteet

voivat johtua myös tiedonhankkijan puutteellisesta kielitaidosta. Myös aikapula voi rajoittaa

tiedonhankintaa.

Wilson kehitti jäsennystään yleisempään suuntaan ja esitti 1990-luvun puolivälissä

tietokäyttäytymisen (information behaviour) yleisen mallin (Wilson, 1997) (ks. kuvio 2).

13

Tiedontarpeen Aktivoiva Väliintulevat Aktivoiva Tiedon-

konteksti mekanismi muuttujat mekanismi hankinta-

käyttäy-

tyminen

Henkilö Stressin- Riski/

konteks- hallinta- Psykologi- palkkio- Passii-

tissaan teoria logiset teoria vinen

tark-

kailu

Demo-

grafiset

Passii-

vinen

Rooli haku

tai

henkilöt

Ympäris- Sosiaalisen Aktii-

tölliset oppimisen vinen

teoria haku

Tiedon- Jat-

lähteiden Pysty- kuva

ominai- vyys- haku

suudet käsi-

tykset

Tiedon

prosessointi

ja käyttö

Kuvio 2. Tietokäyttäytymisen yleinen malli (Wilson 1997, 47).

Tarkastelun lähtökohtana on tietoa tarvitseva henkilö tietyssä kontekstissa. Kyseessä voi olla myös

työtehtävien ulkopuolinen tilanne. Tiedontarpeen kokemus ei kuitenkaan välttämättä ja

automaattisesti johda tiedonhankintaan, vaan sen todennäköisyyttä ja intensiivisyyttä selittävät

monet aktivoivat tekijät, esimerkiksi yksilölle ominainen stressinhallinnan tapa. Wilson viittaa

tähän komponenttiin ilmauksella ”stressinhallinnan teoria” (stress/coping theory) korostaakseen

sitä, että tämäntyyppisiä muuttujia voidaan tarkastella monista eri näkökulmista. Esimerkiksi

14

ongelmakeskeiselle stressinhallinnalle on ominaista se, että ongelmia aiheuttavasta kohteesta tai

prosessista pyritään hankkimaan aktiivisesti tietoa ja ongelmatilannetta koetetaan muuttaa hankitun

tiedon avulla itselle edullisemmaksi. Vastakohtana on tunnekeskeinen stressinhallinta, joka korostaa

sopeutumista (ja pahimmillaan alistumista) ongelmatilanteisiin. Tiedonhankinnalla on vähemmän

merkitystä, koska yksilö pyrkii pikemminkin sopeuttamaan omia asenteitaan ja

käyttäytymismallejaan kuin muuttamaan ongelmalliseksi koettuja asioita.

Tiedonhankintaa voivat määrittää myös muut tekijät, joita Wilson kutsuu nimellä ”väliintulevat

muuttujat” (intervenining variables). Nämä tekijät voivat olla psykologisia (esimerkiksi

tiedonhankkijan vireystila tai motivoituneisuus), demografisia (esimerkiksi ikä ja koulutustaso),

rooliin tai henkilöön liittyviä (esimerkiksi yrityksen toimitusjohtajalla on todennäköisesti laajempi

kontaktiverkosto kuin ns. rivityöntekijällä) ja ympäristöllisiä (esimerkiksi välimatka lähimpään

kirjastoon). Myös tiedonlähteen ominaisuudet voivat suunnata tiedonhankintaa. Jos jokin

tiedonlähde koetaan helposti tavoitettavaksi ja luotettavaksi aiempien käyttökokemusten

perusteella, tuo lähteen valitseminen on hyvin todennäköistä. Lähteiden valintaan liittyy usein

arviointi niiden hyödystä verrattuna tiedonhankinnan vaatimiin ponnistuksiin. Wilson viittaa tähän

tekijään ilmauksella ”riski/palkkioteoria” (risk/reward theory). Jos tiedonlähteestä saatavan hyödyn

uskotaan selvästi ylittävän tiedonhankintaponnistukset, lähdettä käytetään paljon todennäköisemmin

kuin jos tiedonhankinnan koetaan vaativan paljon vaivannäköä eikä kuitenkaan ole varmaa,

johtaako yritys riittävän hyvään tulokseen. Tiedonhankintaa voi määrittää myös sosiaalinen

oppiminen, esimerkiksi työtovereilta saadut vinkit tietojärjestelmien käytöstä. Sosiaaliseen

oppimiseen liittyy läheisesti ns. pystyvyyskäsitykset (self-efficacy). Pystyvyyskäsitys kuvaa sitä

missä määrin yksilö uskoo voivansa hankkia tarvitsemansa tiedon havaitsemistaan esteistä

huolimatta. Jos tiedonhankkija ei luota riittävästi tiedonhankinnan kykyihinsä esimerkiksi sen

vuoksi että tietokantojen käyttötaidot ovat puutteellisia, tiedonhankinnasta luovutaan helposti.

Pystyvyyskäsitykset ovat sosio-kulttuurisesti ehdollisia, sillä niiden muodostumiseen vaikuttaa se,

millaisina yksilö pitää omia kykyjään verrattuna yhteisön muiden jäsenten valmiuksiin.

Wilsonin (1997) mukaan tiedonhankinta voi ilmentyä neljällä eri tavalla. Passiivisessa tarkkailussa

(passive attention) on kyse tiedon vastaanottamisesta tilanteissa, joissa sitä on sattumoisin tarjolla,

esim. seurattaessa television iltauutisia. Passiivinen haku (passive search) on kyseessä siinä

tapauksessa, että etsittäessä tietoa aiheesta A saadaan samalla tietoa myös aiheesta B, joka koetaan

kiinnostavaksi muiden asioiden yhteydessä. Aktiivinen haku (active search) viittaa

suunnitelmalliseen hakeutumiseen eri tiedonlähteille ja niiden systemaattiseen hyödyntämiseen.

Jatkuva haku (ongoing search) tarkoittaa toimintaympäristön jokapäiväistä seurantaa; tältä osin

tullaan lähelle orientoivan tiedon hankinnan käsitettä. Eri tavoin saatu tai hankittu tieto

hyödynnetään ja käyttökokemukset saattavat tuottaa uusia tiedontarpeita, jolloin tiedonhankinnan

sykli jatkuu. Rutiininomaisessa tiedonhankinnassa, esimerkiksi yksittäisten faktojen haussa ei

yleensä tarvita kuin yksi tiedonhankinnan sykli ja tiedonhankintaa määrittävien valiintulevien

muuttujien merkitys on vähäisempi.

Ammatillisen tiedon hankinnan yleismalli (Leckie & Pettigrew)

Ammatillisen tiedon hankinnan riippuvuus työtehtävistä ja tiedonhankinnan syklisyys tulee

näkyvästi esille myös Gloria Leckien ja Karen Pettigrew´n (1997) kehittämässä mallissa. Se

pohjautuu empiirisiin tutkimukseen, koska ovat kohdistuneet mm. sairaanhoitajien

tiedonhankintakäytäntöihin. Leckie ja Pettigrew tarkastelevat tiedonhankintaa yleisellä tasolla, jotta

mallia voisi hyödyntää eri ammateissa toimivien tiedonhankinnan analyysissa (ks. kuvio 3).

15

Työroolit

Tehtävät

Tiedontarpeiden

luonne

Tiedon-

hankinta

Palaute Palaute

Tulokset

Kuvio 3. Ammatillisen tiedon hankinnan malli (Leckie & Pettigrew 1997, 100).

Mallin keskeisenä oletuksena on se, että tiedonhankintaa virittävät tiedontarpeet määrittyvät yksilön

työtehtävistä. Työtehtävien luonne ja monessa tapauksessa myös sisältö määrittyy yksilön työroolin

perusteella. Esim. toimitusjohtajan rooli edellyttää erilaisten työtehtävien suorittamista kuin

toimistosihteerin. Tiedontarpeiden luonteeseen vakuttavat muutkin tekijöitä, joita ei ole merkitty

malliin: niitä ovat esimerkiksi ikä, ammattiryhmä ja työkokemuksen pituus. Merkitystä on myös

sillä, onko kyseessä ensikertainen tiedontarve vai aiemman tiedontarpeen variaatio tai onko

tiedontarpeen tuottaneen työtehtävän antanut toinen henkilö vai onko tehtävä valittu itse. Yhtenä

tekijänä on tietoisuus tiedonlähteistä: tiedonhankintää suuntaa myös se, miten laajasti

tiedontarvitsijan on perillä tarjollaolevista lähteistä ja kanavista. Tässä mielessä ovat tärkeitä

lähteiden tuttuus, eri lähteiden tavoitettavuudesta ja käytön onnistuneisuudesta saadut kokemukset

sekä käsitykset lähteiden ajankohtaisuudesta.

Leckie ja Pettigrew eivät kuvaa sen yksityiskohtaisemmin tiedonhankintaprosessin sisältöä, mutta

he toteavat, että sen kannalta on tärkeää arvio siitä, millaiseen tulokseen tiedonhankinnassa päästiin.

Jos tulos ei ole riittävän hyvä, tiedonhankintaa jatketaan lähteen käytöstä saadun palautteen pohjalta

Tietoisuus

tiedonlähteistä

Tiedon-

lähteet

lä

16

kääntymällä vaihtoehtoisten lähteiden puoleen. Tämä kokemus voi johtaa siihen, että puutteellisiksi

osoittautuneita lähteitä vältetään tulevaisuudessa. Jonkin lähteen vähemmän menestyksellinen

käyttö ei kuitenkaan aina merkitse vain ajanhukkaa, sillä saatua tietoa voi hyödyntää toisen tehtävän

yhteydessä.

Leckien ja Pettigrew´n malli antaa palautesilmukoineen dynaamisen kuvan

tiedonhankintaprosessista. Myös kontekstitekijöihin, esim. työtehtävän luonne ja tietoisuus

tiedonläheistä kiinnitetään huomiota. Malli on ilmeisen kattava ja se nimeää ammatillisen tiedon

hankinnan keskeiset tekijät. Koska malli on varsin pelkistetty, siihen on helppo ehdottaa lisää

komponentteja. Niihin kuuluu mm. organisaatiokulttuuri, joka määrittää, millaisina työroolit ja

tehtävät koetaan työyhteisössä. Myöskään tiedonhankinnan esteitä, esimerkiksi aikapulaa ei ole

nimetty. Tässä tullaan ongelmaan, joka koskee tiedonhankintamallien rakentamista yleisemminkin.

Mitä enemmän malliin lisätään tekijöitä, sitä vaikeampaa on hahmottaa, mitkä asiat ovat kaikkein

keskeisimpiä tarkasteltavien asioiden kannalta ja mitkä tekijät taustoittavat niitä.

Tiedonhankinnan prosesimalli (Kuhlthau)

Edellä esitetyt mallit identifioivat tiedonhankinnan keskeisiä tapoja ja niitä määrittäviä

kontekstitekijöitä, mutta eivät tematisoi tarkemmin tiedonhankintaprosessin vaiheita. Niiden

jäsentämisen kannalta on erityisen keskeinen Carol C. Kuhlthaun kehittämä Information Search

Process4 (ISP) -malli (Kuhlthau, 1993; ks. myös Kuhlthau, 2004). Tästä jäsennyksestä on tullut

1990-luvulta lähtien yksi tiedonhankintatutkimuksen suosituimmista malleista. Se pohjautuu

useisiin empiirisiin tutkimuksiin, joissa Kuhlthau tarkasteli opiskelijoiden tapoja hankkia ja

hyödyntää tietoa kirjallisten tehtävien, esimerkiksi esseen laatimisen tarpeisiin.

Kuhlthau käsitteellistää tiedonhankinnan prossiksi, joka lähtee liikkeelle epävarmuuden

kognitiivisesta tilasta. Se taas heijastuu affektiivisina oireina, mm. ahdistuneisuuden ja

epävarmuuden tuntemuksina. Kuhlthau (1993) kiteyttääkin mallinsa lähtökohdaksi “epävarmuuden

periaatteen” (uncertainty principle). Tiedonhankinta voidaan kuvata matkaksi, joka alkaa

epävarmuudesta. Matka päättyy parhaassa tapauksessa ongelmallisten asioiden ymmärtämiseen,

mutta joskus se saattaa johtaa vieläkin suurempaan epätietoisuuteen. Tiedonhankinnan prosessimalli

on kiteytetty kuviossa 4.

4 Kuhlthaun termi ”information search” vastaa itse asiassa ilmausta ”information seeking”, koska ISP-malli kattaa

erityyppisten lähteiden hyödyntämisen. Tiedonhankinta ei rajaudu esimerkiksi verkkolähteisiin, vaan tietoa voidaan

etsiä myös henkilölähteistä, mm. kysymällä neuvoa opettajalta.

17

Opti- mismi

Hämmennys, turhautuminen, epäilykset

Ajatukset

Toiminnot Relevantin tiedon hankinta - - - - - - - - - - - - - - - - - - - > Olennaisen tiedon hankinta

Aloitus Tunnustelu MuotoiluAiheen- valinta

Tunte- mukset

Epävar- muus

Selkey- tyminen

Päämäärä- tietoisuus, luottavai- suus

Tulosten esittäminen

Informaation keruu

Tyytyväisyys tai pettyneisyys

Moniselit- teisyys - - - - - - - - - - - - - - - - > spesifisyys

Kiinnostuksen lisääntyminen - - - - - - >

Kuvio 4. Tiedonhankintaprosessin vaiheet (Kuhlthau 1993, 343).

Tiedonhankinta kontekstoituu tietyn tehtävän suorittamiseen, esimerkiksi seminaariesitelmän

laatimiseen. Tiedonhankinnalla on siten ilmeisiä yhteyksiä myös oppimisprosessiin.

Tiedonhankinnan kutakin vaihetta analysoitaessa kiinnitetään huomiota kolmeen keskeiseen

tekijään, nimittäin yksilön ajatuksiin (thoughts), tuntemuksiin (feelings) ja toimintoihin (actions).

Prosessin aloitusvaiheessa (initiation) tehtävää tai ongelmaa koskevat ajatukset ovat

jäsentymättömiä, ja ongelmaa yritetään hahmottaa suhteuttamalla se aiempiin kokemuksiin. Myös

tuntemukset ovat enimmäkseen negatiivisia, koska edessä oleva tehtävä voi tuntua työläältä, jopa

kaoottiselta. Tämän vuoksi tiedonhankinta on ensi vaiheessa jäsentymätöntä ja tunnustelevaa, esim.

ongelman aihepiiriin liittyvää keskustelua opettajan kanssa tai kirjaston kokoelmien selailua.

Toisessa, aiheenvalinnan (selection) vaiheessa hahmotetaan yleissuunta, johon lähdetään etenemään

ongelman ratkaisemiseksi. Tämän valinnan myötä tiedonetsijän tuntemukset muuttuvat

optimistisemmiksi. Koska aihepiirin rajaamisen ansiosta on onnistuttu sulkemaan pois monia

vaihtoehtoja ja huomio voidaan keskittää yhteen temaattiseen suuntaan. Ajatuksia leimaa silti

moniselitteisyys, koska valittu aihe voidaan tulkita monella tavoin. Tässä vaiheessa voidaan

hyödyntää esimerkiksi hakuteoksia tai kysyä neuvoa kirjastonhoitajalta aihepiiriin liittyvien teosten

kartoittamiseksi.

Kolmannelle vaiheelle, aiheen tai teeman tunnustelulle (exploration) on ominaista

hämmentyneisyyden tuntemukset. Tehtävänä on saada lisätietoa aihepiiristä ja löytää siihen oma

näkökulma. Tiedonhankintaa vaikeuttaa kuitenkin se, että tematiikkaa koskevat ajatukset ovat vielä

moniselitteisiä: hakusanojen täsmentäminen tietokantahakuja varten voi tuottaa vaikeuksia.

Tiedonhankinnan neljäs vaihe, tehtävän tai teeman muotoilu (formulation) on ratkaisevan tärkeä

tiedonhankinnan onnistumiseksi. Jos siinä onnistutaan, esimerkiksi esseen aihe voidaan rajata

riittävän tiukasti ja tiedonhankinta on mahdollista suunnata relevantteihin lähteisiin. Myös

tiedonhaut esimerkiksi kirjaston tietokantoihin voidaan muotoilla nyt verrattain tarkasti.

Viides vaihe, informaation keruu (collection) kertoo itsessään, mistä tiedonhankinnassa on kyse.

Tiedonhankkijalla on nyt selvä suunta, mikä ilmenee päämäärätietoisuutena ja tuntemuksina siitä,

että prosessi voidaan viedä menestyksekkäästi loppuun. Tiedonhankkija kokoaa tässä vaiheessa yhä

tiheämpää seulaa käyttäen eri lähteistä kaikkein olennaisimman aineiston. Prosessi päättyy hankitun

tiedon yhdistämiseen synteesinomaiseksi kokonaisuudeksi. Jos tiedonhankinta johtaa

hyväksyttävänä pidettyyn tulokseen, positiiviset tuntemukset ovat päällimmäisinä ja motivaatio

tehtävän saattamiseksi loppuun voimistuu - muussa tapauksessa koetaan eriasteisia pettymyksen ja

18

turhautuneisuuden tuntemuksia. Tiedonhankinnan päätösvaihetta kuvaava ilmaus esittäminen

(presentation) viittaa itse asiassa siihen, että tiedonhankinnan tulokset voidaan viestiä myös muille

joko kirjallisesti tai suullisesti.

Kuhlthaun malli pohjautuu useisiin empiirisiin tutkimuksiin, joihin on osallistunut etupäässä

opiskelijoita. Näissä tutkimuksissa on selvitetty mm. sitä, kuinka lukiolaiset etsivät kirjastosta tietoa

laatiakseen esitelmiä tai muita kirjallisia töitä; samoja henkilöitä tutkittiin uudelleen heidän

opiskellessaan collegessa (Kuhlthau, 2004). Eri opiskelijaryhmien tiedonhankintaa vertailevat

analyysit vahvistivat oletuksia siitä, että tiedonhankinta etenee prosessimallin kuvaamalla tavalla.

ISP-mallia on testattu edelleen empiirisissä tutkimuksissa, jotka ovat kohdistuneet opiskelijoiden

tiedonhankintaan (Kuhlthau et al., 2008; Hyldegård, 2009; Cole et al., 2015). Niissä on ilmennyt,

että tiedonhankinta ei kaikissa tapauksissa etene ikään kuin yksittäisenä lineaarisena polkuna

“epävarmuudesta ymmärrykseen”. Tiedonhankinnassa saattaakin esiintyä myös syklisiä piirteitä.

Ymmärrykseen pääseminen voi vaatia useampia “kierroksia”. Joidenkin asioiden pohdinta voi

herättää lisäkysymyksiä esimerkiksi muotoiluvaiheessa ja tiedonhankintaprosessi siirtyy uudelleen

aloitusvaiheeseen. Tiedonhankintaprosessissa voidaan joutua palaamaan aiempaan vaiheeseen myös

silloin, jos informaation keruuseen eri lähteistä riennetään liian varhain, pohtimatta ensin riittävän

yksityiskohtaisesti, mihin lähteiden paljoutta loppujen lopuksi tarvitaan. Näin saattaa käydä

erityisesti silloin kun valtaosa lähteistä on vaivattomasti saatavissa Internetistä.

Sense-Making –teoria tiedonhankinnan jäsentäjänä (Dervin)

Tiedonhankintaa voidaan käsitteellistää myös kiinnittämällä huomiota tapoihin, joilla ihmiset

merkityksellistävät toimintaansa ja valintojaan arkipäivän vaihtelevissa tilanteissa. Brenda Dervinin

Sense-Making-teoria pohjautuu juuri näihin lähtökohtiin. Ilmaus sense-making tarkoittaa toiminnan

merkityksellistämistä, toisin sanoen toiminnan tekemistä mielekkääksi itselle. Tämä on tarpeen,

sillä ihmisen toiminnalle ja hänen toimintaympäristölleen on ominaista epäjatkuvuus ja katkokset

(discontinuity) (Dervin 1983; 1999; Dervin & Frenette, 2003).

Sense-Making-teorian keskeiset oletukset ovat metaforisia ja ne viittaavat liikkumiseen tai

askeltamiseen (step-taking). Myös tiedonhankinta vertautuu tämäntyyppiseen askeltamiseen.

Useimmiten se käy rutiinilla, ts. tarvittava tieto saadaan tutuista lähteistä ja erikseen

ponnistelematta. Silloin tällöin joudutaan kuitenkin ongelmalliseen tilanteeseen, jossa aiemmin

luodut merkitykset osoittautuvat puutteellisiksi ja niiden tilalle on luotava uusia. Tiedonhankinnan

lähtökohtana onkin tällainen tilanne (situation), jossa yksilö joutuu testaamaan aiempien

merkitysten toimivuutta. Tiedonhankinnan kokonaisuutta voidaan kuvata metaforisella “tilanne –

kuilu – käyttö” (situation – gap – use) –mallilla (ks. kuvio 5).

19

Kuvio 5. Sense-Making-teorian käsitys tiedonhankinnasta ja tiedonkäytöstä (Dervin 1992, 68).

Ongelmallisessa tilanteessa yksilö joutuu pysähtymään eräänlaisen kognitiivisen kuilun (gap) eteen.

Se viittaa tuossa tilanteessa heränneisiin kysymyksiin, jotka voidaan käsittää myös tiedontarpeiksi.

Kysymyksiin ehdotetut vastaukset merkitsevät yritystä rakentaa “informaatiosilta” tiedollisen

kuilun yli. Tiedonhankinta vertautuu tällaisen sillan rakentamiseen. Sen tarpeisiin yksilöllä voi olla

muistikuvia vastaavanlaisista ongelmatilanteista ja niiden ratkaisuyrityksistä: kuinka leveä tai syvä

kuilu oli kyseessä ja millaisin keinoin sen yli päästiin. Sillan rakentaminen on tehtävä, jota toinen

ihminen ei voi (ainakaan kokonaan) tehdä yksilön puolesta. Sillan rakentaja voi käyttää muilta

saamiaan välineitä ja aineksia, esimerkiksi ystävän antamia neuvoja tai aikakauslehdestä saatuja

ideoita. Tiedonhankkijan tehtävänä on harkita, mitkä näistä aineksista ovat käyttökelpoisia sillan

rakentamisessa tiedollisen kuilun yli.

Tieto ei siirry eri lähteistä sellaisenaan tiedonhankkijan käyttöön, vaan hän muokkaa tietoa tavalla,

joka on mielekäs kognitiivisen kuilun ylittämiseksi. Käyttö (uses/ helps/hurts) viittaa tapoihin, joilla

tiedollisia aineksia hyödynnetään siltaa rakennettaessa. Tuloksena voi olla vastausten saaminen

yksilöä askarruttaneisiin kysymyksiin. Tieto voi auttaa myös muilla tavoin: yksilö saa uusia ideoita,

laajentaa näkökulmaansa ongelmalliseen asiaan tai pääsee eroon hankalasta tilanteeesta. Tieto voi

myös haavoittaa vastaanottajaansa esimerkiksi silloin kun terveystarkastuksessa havaitaan jokin

krooninen sairaus. Näissäkin tapauksissa tiedonkäyttö voi johtaa myönteiseen lopputulokseen, jos

tieto saa yksilön muuttamaan elämäntapojaan terveellisempään suuntaan.

Tietokäytännöt (McKenzie)

Tilanne

(situation)

Vastatut kysymykset

Muodostetut ideat

Saadut resurssit

”Informaatiosilta”

(gap-bridged)

Kohdattu kuilu

(gap-faced)

Käyttö

(uses/

helps/hurts)

20

Tiedonhankinnan uusimpia malleja edustaa Pamela McKenzien (2003) "tietokäytäntöjen"

(information practices) jäsennys. Se pohjautuu Kanadassa tehtyihin haastatteluihin, joihin osallistui

kaksosia odottavia naisia. Vaikka malli sopii parhaiten arkielämän ei-ammatillisen tiedon

tarkasteluun, sitä voidaan hyödyntää myös ammatillisen tiedon hankinnan jäsentämiseeen.

McKenzien tavoitteena tunnistaa tiedonhankinnan monimuotoisuus ja sen kietoutuneisuus eri

kontekstitekijöihin. Tiedonhankinnasta pyritään saamaan kokonaisvaltainen kuva ja huomiota

kiinnitetään myös spontaaniin ja sattumanvaraiseen tiedonhankintaan (ks. kuvio 6).

Yksilö kontekstissaan

Tieto-

käytäntöjen

tapa vaihe Yhteyden ottaminen Vuorovaikutus

(mode) lähteisiin ja kanaviin lähteiden kanssa

Aktiivinen Aktiivinen hakeutuminen Ennaltasuunniteltujen

tiedonetsintä tunnistetuille lähteille kysymysten aktiivinen

spesifisessä informaatio- esittäminen esim.

maastossa (information muistilistoja käyttäen

ground)

Aktiivinen Lupaavien lähteiden Kysymysten esittämis-

seuranta tunnistaminen; informaatio- mahdollisuuksien tunnista-

(scanning) ympäristön seuranta minen. Aktiivinen

havainnointi tai kuunteleminen

Kohdentumaton Satunnainen "törmääminen" Havainnointi tai "toisella

toiminta- lähteisiin ennakoimat- korvalla" kuunteleminen

ympäristön tomissa tilanteissa ennakoimattomissa

seuranta tilanteissa

Tiedon saaminen Tuleminen tunnistetuksi Tiedon saaminen

toisen henkilön tiedonhankkijana; suullisesta lähteestä

hankkimana tiedon saaminen tiedon- (being told)

(by proxy) lähteestä toisen henkilön

kautta

Tietokäytännöt: voidaan hyödyntää

vaihtoehtoisesti törmättäessä viestinnän esteisiin

Kuvio 6. Tietokäytännöt (McKenzie 2003, 26).

21

McKenzien mallissa erotetaan tietokäytäntöjen tavat (modes) ja niiden vaiheet. Keskeisenä ideana

on se, että tietokäytäntöjen eri tapojen hyödyllisyys tai käyttökelpoisuus voi vaihdella tilanteittain.

Joskus on tehokkainta tiedonlähteiden aktiivinen etsintä, toisinaan taas lähteiden aktiivinen

seuranta. Joissakin tapauksissa voi saada hyödyllistä tietoa seuraamalla yleispiirteisesti

toimintaympäristöä, mutta tietoa on mahdollista saada myös ikään kuin lahjaksi, toisen henkilön

hankkimana. Tietokäytäntöjen vaiheet esiintyvät luontaisesti järjestyksessä 1) yhteydenotto

tiedonlähteeseen (connecting) ja 2) vuorovaikutus lähteen kanssa (interacting). Viimeksimainittu

vaihe liittyy läheisesti tiedonkäyttöön.

Tiedon aktiivinen etsintä (active seeking) tietokäytäntöjen suunnitelmallisin komponentti. Kyse on

siitä, että tiedontarvitsija hakeutuu tietyille lähteille vastauksen saamiseksi tarkasti rajattuun

kysymykseen (esimerkiksi faktojen hakeminen tutulta WWW-sivulta). Jäsentynyt käsitys tarjolla

olevista lähteistä on tärkeää, jotta aktiivinen etsintä johtaisi hyvään tulokseen. Kun lähde on

löytynyt, sille esitetään kysymyksiä. Kyse voi olla esim. lehtiartikkelin pohdiskelevasta lukemisesta

tai kysymysten esittämisestä lääkärille vastaanoton aikana. Tiedon aktiivisessa seurannassa (active

scanning) toiminta on vähemmän suunnitelmallista ja se kohdentuu väljemmin johonkin teemaan.

Tämä voi ilmetä esim. uusien lastenhoitokirjojen selailuna kirjakaupassa. Lähteistä ei välttämättä

haeta yksityiskohtaisempaa tietoa, vaan niitä selataan tulevien tarpeiden varalle. Kirjakaupasta

löydetyn uutuuskirjan X voi hankkia myöhemmin jos ilmenee kysymyksiä, joihin voisi saada

vastauksen juuri tuosta teoksesta. Tiedon aktiivisessa seurannassa on tärkeää osata kysyä

asiantuntijoilta, esimerkiksi lastenlääkäreiltä myös spontaanisti.

Kohdentumaton toimintaympäristön seuranta (non-directed monitoring) on kyseessä törmättäessä

tiedonlähteeseen ennakoimattomassa tilanteessa tai hyödyllisen lähteen tunnistaminen sattumalta

esimerkiksi juteltaessa ystävien kanssa tai luettaessa päivän sanomalehteä. Tässä tapauksessa

tiedontarve voitiin tunnistaa oikeastaan vasta sen jälkeen kun tiedonlähteeseen oli tutustuttu

(esimerkiksi huomattaessa, että "tämä teos olisi pitänyt panna merkille jo aiemmin"). Neljäs

tietokäytäntöjen tapa on tiedon saaminen toisen henkilön hankkimana (information seeking by

proxy). Tietoa hankitaan toiselle joko hänen pyynnöstään (toimeksiannosta) tai pyytämättä, toisen

henkilön tiedontarvetta ennakoiden. Ystävä voi tuoda kopion kiinnostavasta lehtiartikkelista, jonka

arvelee olevan relevantti toisen henkilön elämäntilanteen tai ratkaistavana olevan ongelman

kannalta. Kontaktiverkon laajuus ja monipuolisuus vaikuttaa luonnollisestikin tämäntyyppisen

tiedonsaannin luonteeseen.

Tietokäytäntöjen mallin avulla on mahdollista kuvata varsin yksityiskohtaisesti ja joustavasti

tiedonhankinnan tilannelähtöistä monimuotoisuutta. Malli osoittaa vakuuttavasti, että

suunnitelmallinen tiedonhankinta muodostaa vain osan tietokäytännöistä. Jos jokin tiedonhankinnan

tapa törmää esteisiin esimerkiksi huomattaessa, että tietty lähde ei ole saatavissa käsiin aktiivisen

etsinnän kautta, voidaan keksiä vaihtoehtoinen strategia ja turvautua muihin tietokäytännön

muotoihin, esimerkiksi koettaa saada kyseinen lähde käyttöön muiden henkilöiden välityksellä.

Yhteenvetoa: tiedonhankinnan monet kasvot

Tiedonhankinnan tutkimuksen historia on verrattain lyhyt, mutta sen aikana on saatu luoduksi

varsin monipuolinen kuva tavoista, joilla yksilöt hakeutuvat eri tiedonlähteille ja kanaville.

Useimmat tutkimukset ovat kohdentuneet ammatillisen tiedon hankintaan, mutta myös arkielämän

tiedonhankinnan tutkimuksessa on päästy hyvään alkuun. Tiedonhankintatutkimuksen keskeisiä

havaintoja voidaan kiteyttää seuraavasti:

22

- tiedonhankinnan tavat vaihtelevat yksilöittäin, tilanteittain ja tehtävätyypeittäin

- tiedonhankinta palvelee yhtäältä ongelmien ratkaisemista (praktisen tiedon hankinta) ja toisaalta

toimintaympäristön seurantaa tai ajan tasalla pysymistä (orientoivan tiedon hankinta)

- tiedonhankintaa määrittävät sekä yksilölliset (kognitiiviset ja affektiiviset) että yhteisölliset tekijät

(esim. työnjaon luonne organisaatiossa). Tiedonhankintaa suuntaavat myös tilannetekijät (esim.

aikapula)

- tiedonhankinnan tavoitteellisuus, systemaattisuus ja laajuus vaihtelevat. Ääripäitä edustavat tietyn

ongelman ratkaisemista palvelevan faktatiedon aktiivinen hankinta ja ajankohtaisten tapahtumien

passiivisluontoinen seuranta joukkotiedotusvälineistä.

- tiedonhankintaa määrittävät subjektiiviset arviot siitä, millaisin kustannuksin (aika, raha,

vaivannäkö) eri tiedonlähteitä voi saada käyttöönsä ja missä määrin tiedonhankinnasta saatavat

hyödyt vastaavat näitä kustannuksia

- tiedon vaivaton tavoitettavuus suuntaa usein tiedonhankintaa; informaatiotulvan kasvaessa

joudutaan kuitenkin kiinnittämään yhä enemmän huomiota tiedon laatuun eikä vain tiedon helppoon

löytyvyyteen tai tavoitettavuuteen. Tämä koskee erityisesti verkkolähteiden, kuten esimerkiksi

Googlen ja Wikipedian hyödyntämistä

- tiedonhankinta on usein totunnaistunutta ja tiedonhankinnan rutiineista ei luovuta, ellei jotakin

vaihtoehtoista käytäntöä koeta selvästi tehokkaammaksi tai kustannus/hyöty –suhteeltaan

edullisemmaksi

- koska tiedonhankinta ei ole itseisarvo, se tähtää riittävän hyvään (good enough) tulokseen; käsiin

ei pyritä saamaan kaikkia ongelmaa käsitteleviä lähteitä, vaan muutama relevantiksi havaittu

tiedonlähde riittää.

Lopuksi

Tiedonhankintatutkimukseen ensi kertaa tutustuvaa saattaa hämmentää se, että yksiselitteisten

teorioiden asemesta on tarjolla erilaisia malleja, jotka kuvaavat tiedonhankinnan ilmiöitä eri

näkökulmista. Tarjolla on myös runsaasti empiiristä tietoa siitä miten eri tiedonlähteitä ja

tiedonhankinnan kanavia hyödynnetään työtehtävien yhteydessä ja arkielämän ongelmia

ratkottaessa. Eri malleilla ja empiirisillä havainnoilla on yhteisiä piirteitä, mutta kuitenkaan niistä ei

näytä muodostuvan yhtenäistä kokonaisuutta.

Tiedonhankinnassa ja tiedonkäytössä on toisaalta kyse siinä määrin monitahoisista ja -tulkintaisesta

ilmiöistä, ettei niitä voida vangita yhteen teoriaan tai malliin. Malleissa kuvattujen ongelma-

alueiden laajuus vaihtelee: on ns. yleismalleja, jotka kuvaavat laveasti tiedonhankintaa ja siihen

vaikuttavia tekijöitä (esim. Dervin, 1983; Ellis, 1989; Kuhlthau, 1993; Leckie & Pettigrew, 1997;

McKenzie, 2003, Robson & Robinson, 2013; Wilson, 1997). Toiset mallit (esim. Byström, 1999)

kohdentuvat ammatillisen tiedon hankinnan erityiskysymyksiin esimerkiksi siitä miten työtehtävien

kompleksisuus määrittää tiedonlähteiden valintaa. Jos tutkimuksessa tarkastellaan myös

tiedonkäytön kysymyksiä, nousee pohdittavaksi mm. se, miten tiedonlähteiden relevanssia

arvioidaan, kun työtehtävien luonne vaihtelee.

Tutkimusalueen kehittymisen kannalta on tärkeää vahvistaa sekä teoreettista että menetelmällistä

perustaa. Ensinnäkin on tarvetta syventää ja monipuolistaa tiedontarpeiden ja tiedonhankinnan

käsitteellisiä jäsennyksiä. Tämän onnistumiseksi on tarpeen hyödyntää myös muiden

tutkimusalojen lähestymistapoja ja tutkimustuloksia. Näitä aloja ovat mm. kognitiotutkimus,

psykologia, sosiologia ja viestintätutkimus. Toiseksi tarvitaan kohdeherkkää empiiristä empiiristä

tutkimusta, joka keskittyy tiedonhankintaan eri konteksteissa (työtehtävät, arkielämän

23

ongelmatilanteet, harrastukset, jne.) kehkeytyvänä prosessina. Empiirisen tutkimuksen ongelmana

on usein se, ettei tutkijan ole useinkaan mahdollista seurata riittävän pitkään ja tarpeeksi "läheltä"

tiedonhankintaprosessin eri ilmentymiä. Onkin ilmeistä, että tiedonhankinnan empiiriseen

tutkimukseen tarvitaan vahvempaa etnografisia otetta, joka hyödyntää haastatteluja, osallistuvaa

havainnointia ja tiedonhankintaprosessin kulkua kuvaavia päiväkirjoja. Tällä tavoin on mahdollista

saada sisällöllisesti rikkaampi kuva siitä, miten tietoa hankitaan ja miten hankitun tiedon avulla

ratkaistaan ongelmia tai merkityksellistetään jokapäiväistä elämää.

Lähteet

Allardt, Erik (1983). Sosiologia. Helsinki: WSOY.

Allen, Bryce (1997). Information needs: a person-in-situation approach. Teoksessa: Information

seeking in context. Proceedings of an International Conference on Research in Information Needs,

Seeking and Use in Different Contexts, 14-16 August 1996, Tampere, Finland. Ed. by Pertti

Vakkari, Reijo Savolainen & Brenda Dervin. London: Taylor Graham, s. 111-122.

Bates, Marcia J. (2005). An introduction to metatheories, theories and models. Teoksessa: Theories

of information behavior. Ed. by Karen E. Fisher & Sanda Erdelez & Lynne McKechnie. Medford,

N.J.: Information Today, s. 1-24.

Belkin, Nicholas J. (1984). Cognitive models and information transfer. Social Science Information

Studies 4(2-3), 11-29.

Berryman, Jennifer M (2006). What defines 'enough' information? How policy workers make

judgements and decisions during information seeking: preliminary results from an exploratory

study. Information Research 11(4). http://InformationR.net/ir/11-4/paper266.html

Byström, Katriina (1999). Task complexity, information types and information sources:

examination of relationships. Tampere: University of Tampere (Acta Universitatis Tamperensis;

688).

Byström, Katriina & Hansen, Preben (2005). Conceptual framework for tasks in information

studies. Journal of the American Society for Information Scienece and Technology 56(10), 1050-

1061.

Case, Donald O. (2012). Looking for Information. A survey of research on information seeking,

needs and behavior. 3rd ed. Bingley, UK: Emerald.

Choo, Chun Wei (2006). The knowing organization: how organizations use information to construct

meaning, create knowledge, and make decisions. 2nd ed. New York: Oxford University Press.

Cole, Charles (2012). Information need. A theory connecting information search to knowledge

formation. Medford, NJ: Information Today.

Cole, Charles, Behesthi, Jamshid, Abuhimed, Dhary & Lamoureux, Isabelle (2015). The end game

in Kuhlthau´s ISP model: knowledge construction for grade 8 students researching an inquiry-based

24

history project. Journal of the Association for Information Science and Technology 66(11), 2249-

2266.

Derr, Richard L (1983). A conceptual analysis of information need. Information Processing &

Management 19(5), 273-278.

Dervin, Brenda (1983). An overview of Sense-Making research: concepts, methods and results to

date. A paper presented at the International Communication Association Annual Meeting, Dallas,

May 1983. (Moniste)

Dervin, Brenda (1992). From the mind´s eye of the user: the sense-making qualitative-quantitative

methodology. Teoksessa: Qualitative research in information management. Ed. by Jack D. Glazier

& Ronald R. Powell. Englewood, Colorado: Libraries Unlimited, s. 61-84.

Dervin, Brenda (1999). On studying information seeking methodologically: The implications of

connecting metatheory to method. Information Processing & Management 35(6), 727-750.

Dervin, Brenda & Frenette, Micheline (2003). Sense-Making methodology: communicating

communicatively with campaign audiences. Teoksessa: Sense-Making Methodology reader:

Selected writings of Brenda Dervin. Ed. by Brenda Dervin & Lois Foreman-Wernet (with Eric

Lauterbach). Cresskill, NJ: Hampton Press, s. 233-249.

Ellis, David (1989). A behavioural model for information retrieval system. Journal of Information

Science 15(4-5), 237-247.

Erdelez, Sanda (1997). Information encountering: a conceptual framework for accidental

information discovery. Teoksessa Information seeking in context. Proceedings of an International

Conference on Research in Information Needs, Seeking and Use in Different Contexts, 14-16

August 1996, Tampere, Finland. Ed. by Pertti Vakkari, Reijo Savolainen & Brenda Dervin.

London: Taylor Graham, s. 412-421.

Eskola, Antti (1984). Sosiaalipsykologia. 8. p. Helsinki: Tammi.

Ford, Nigel (2004). Towards a model of learning for educational informatics. Journal of

Documentation 60(2), 183-225.

Ford, Nigel (2015). Introduction to information behaviour. London: Facet.

Green, Andrew (1990).What do we mean by user needs? British Journal of Academic Librarianship

5(2), 65-78.

Haasio, Ari & Savolainen, Reijo (2004). Tiedonhankintatutkimuksen perusteet. Helsinki: BTJ

Kirjastopalvelu Oy.

Hyldegård, Jette (2009). Beyond the search process - exploring group members´ information

behavior in context. Information Processing & Management 45(1), 142-158.

25

Ingwersen, Peter & Järvelin, Kalervo (2005). The turn: integration of information seeking and

retrieval in context. Dordrecht: Springer.

Johnson, J. David & Case, Donald O. (2012). Health information seeking. New York: Peter Lang.

Kuhlthau, Carol C. (1993). A principle of uncertainty for information seeking. Journal of

Documentation 49(4), 339-355.

Kuhlthau, Carol C. (2004). Seeking meaning. A process approach to library and information

services. 2nd ed. Norwood, NJ: Ablex.

Kuhlthau, Carol C., Heinström, Jannica & Todd, Ross J. (2008). The 'information search process'

revisited: is the model still useful? Information Research 13(4). http://InformationR.net/ir/13-

4/paper355.html

Kumpulainen, Sanna (2013). Task-based information access in molecular medicine. Task

performance, barriers, and searching within a heterogeneous information environment. Tampere:

Tampere University Press (Acta Universitatis Tamperensis; 1879).

Leckie, Gloria J. & Pettigrew, Karen E. (1997). A general model of the information seeking of

professionals: role theory through the back door? Teoksessa: Information seeking in context.

Proceedings of an International Conference on Research in Information Needs, Seeking and Use in

Different Contexts, 14-16 August 1996, Tampere, Finland. Ed. by Pertti Vakkari, Reijo Savolainen

& Brenda Dervin. London: Taylor Graham, s. 99-110.

Marchionini, Gary (1995). Information seeking in electronic environments. Cambridge: Cambridge

University Press.

Maslow, Abraham H. (1970). Motivation and personality. 3rd ed. New York: Harper & Row.

McKenzie, Pamela J. (2003). A model of information practices in accounts of everyday life

information seeking. Journal of Documentation 59(1), 19-40.

McQuail, Denis (1997). Audience analysis. Thousand Oaks: Sage.

Niemelä, Raimo (2006). Ikääntyneiden informaatiokäyttäytyminen. Laadullinen tutkimus

arkielämän informaatiokäytännöistä ja toimintaan aktivoitumisesta. Oulu: Oulun yliopisto. (Acta

Universitatis Ouluensis; B 74).

Niiniluoto, Ilkka (1997). Informaatio, tieto ja yhteiskunta. Filosofinen käsiteanalyysi. Helsinki:

Valtion painatuskeskus.

Portimojärvi, Timo, Kärnä, Maija & Vuoskoski, Pirjo (2008). Kohti yhteisöllistä tiedonhankintaa –

ongelmaperustainen oppiminen tiedonhankinnan ympäristönä. Teoksessa: Informaatio,

informaatiolukutaito ja oppiminen. Toim. Eero Sormunen & Esa Poikela. Tampere: Tampere

University Press, s. 103-133.

26

Robson, Andrew & Robinson, Lyn (2013). Building of models of information behaviour: linking

information seeking and communication. Journal of Documentation 69(2), 169-193.

Savolainen, Reijo (1993). Elämäntapa, elämänhallinta ja tiedonhankinta. Arkielämän ei-

ammatillisen tiedon hankinnan tutkimuksen viitekehyksen hahmottelua. Tampere: Tampereen

yliopisto. (Kirjastotieteen ja informatiikan laitos. Julkaisuja n:o 39).

Savolainen, Reijo (1999). Tiedontarpeet ja tiedonhankinta. Teoksessa: Tiedon tie. Johdatus

informaatiotutkimukseen. Toim. Ilkka Mäkinen. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, s. 73-109.

Savolainen, Reijo (2007). Information behavior and information practice: reviewing the umbrella

concepts of information-seeking studies. Library Quarterly 77(2), 109-132.

Savolainen, Reijo (2008). Everyday information practices. A social phenomenological perspective.

Lanham, Maryland: The Scarecrow Press.

Savolainen, Reijo (2009). The information needs of prospective homebuyers: an exploratory study

of apartment purchases in Finland. International Journal of Consumer Studies 33(5), 566-571.

Savolainen, Reijo (2012). Conceptualizing information need in context. Information Research

17(4). http://InformationR.net/ir/17-4/paper534.html

Savolainen, Reijo & Kari, Jarkko (2004). Placing the Internet in information source horizons. A

study of information seeking by Internet users in the context of self-development. Library &

Information Science Research 26(4), 415-433.

Serola, Sami (2009). Kaupunkisuunnittelijoiden työtehtävät, tiedontarpeet ja tiedonhankinta.

Tampere: Tampere University Press. (Acta Universitatis Tamperensis, vol.1384).

Suhonen, Pertti (1988). Suomalaisten arvot ja politiikka. Helsinki: WSOY.

Taylor, Robert S. (1968). Question-negotiation and information seeking in libraries. College &

Research Libraries 29(3), 178-194.

Tuominen, Kimmo (2001). Tiedon muodostus ja virtuaalikirjaston rakentaminen:

konstruktionistinen analyysi Espoo: CSC - Tieteellinen laskenta Oy. (Informaatiotutkimuksen

väitöskirja).

Vakkari, Pertti (2003). Task-based information searching. Teoksessa: Annual Review of

Information Science and Technology. Vol. 37. Medford, NJ: American Society for Information

Science and Technology, s. 413-464.

Wilson, Tom D. (1981). On user studies and information needs. Journal of Documentation 37(1), 3-

15.

Wilson. Tom D. (1997). Information behaviour: An interdisciplinary perspective. Teoksessa:

Information seeking in context. Proceedings of an International Conference on Research in

27

Information Needs, Seeking and Use in Different Contexts, 14-16 August 1996, Tampere, Finland.

Ed. by Pertti Vakkari, Reijo Savolainen & Brenda Dervin. London: Taylor Graham, s. 39-49.

Wilson, Tom D. (2000). Human information behaviour. Informing Science 3(2), 49-56.

http://www.inform.nu/Articles/Vol3/v3n2p49-56.pdf

Zipf, George K. (1949). Human behavior and the principle of least effort: an introduction to human

ecology. Cambridge, Mass.: Addison-Wesley Press.