Timo Harjuniemi - Ordoliberalismi, euro ja eurokriisi

Impulsseja Marraskuu 2015

Timo Harjuniemi

Ordoliberalismi, euro

ja eurokriisi

• Hintavakautta priorisoivaa rahapolitiikkaa, sääntöpoh-

jaista ja kurinalaista finanssipolitiikkaa sekä kilpailullis-

ten edellytysten luomista talouteen korostavalla ordo-

liberaalilla perinteellä on poikkeuksellisen vaikutusval-

tainen rooli saksalaisessa talousajattelun perinteessä.

• Ordoliberalismilla on ollut myös silmiinpistävä vaiku-

tus eurojärjestelmän perusrakenteisiin. Euroopan kas-

vu- ja vakaussopimus päätettiin 1980-luvun lopulla ja

1990-luvun alussa rakentaa finanssipolitiikan sääntö-

jen varaan, eikä euroalueelle luotu yhteistä budjettia

ja laajempaa talouspolitiikan koordinaatiota.

• Myös eurokriisin hoidon voi katsoa olevan saksalaisen

talouspoliittisen perinnön ja ordoliberalismin läpitun-

kemaa. Eurokriisi on eurooppalaisessa julkisessa kes-

kustelussa tulkittu kriisimaiden löyhän julkisen talou-

denpidon ja heikon kilpailukyvyn kriisiksi eikä eurokrii-

siä ole osattu ymmärtää euroalueen rakenteellisten

valuvikojen kautta.

HARJUNIEMI| ORDOLIBERALISMI, EURO JA EUROKRIISI

2

Johdanto

Viimeistään vuonna 2010 globaalista finanssikriisistä Euroopan talouden velkakriisiksi

ja eurokriisiksi muuttunut talousahdinko on herättänyt vilkasta keskustelua sekä krii-

sin aikaisesta talouspolitiikasta että Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n rakenteista.

Moni huomattava taloustieteilijä1 on arvostellut julkisuudessa ankarasti niin sanotun

”troikan” eli Euroopan komission, Euroopan keskuspankin (EKP) ja Kansainvälisen

valuuttarahaston IMF:n kriisinhoitopolitiikkaa.

Troikan politiikka on perustunut maksuvaikeuksiin ajautuneiden kriisimaiden lainoit-

tamiseen. Näiden apupakettien ehdoiksi on pantu julkisen sektorin menoleikkaukset

ja talouksien niin sanotut rakenneuudistukset, joilla tarkoitetaan usein muun muassa

työmarkkinasääntelyn purkua.

Kriisi on herättänyt vilkasta keskustelua euroalueen tulevaisuudesta. Kriisissä on käy-

nyt selväksi, että nykymuotoinen rahaliitto on savisella pohjalla.2 Jäsenvaltiot ovat

luopuneet merkittävistä talouspoliittisista instrumenteista – kansallisista valuutoista

ja keskuspankeista –, eikä tilalle ole rakennettu esimerkiksi euroalueen sisäistä työt-

tömyysvakuutusjärjestelmää tai euroalueen yhteistä budjettia, joilla suhdannevaihte-

luita ja eritahtista talouskehitystä voitaisiin tasata.

Keskustelua rahaliiton tulevaisuudesta on käyty niin Suomessa kuin Euroopassa laa-

jemmin. Talouspolitiikan perinteinen voimatekijä valtiovarainministeriö (VM) on jul-

kaissut arvioitaan EMU:n kehittämisen tarpeesta.3 EU-tasolla puolestaan julkaistiin

hiljan niin sanottu viiden presidentin raportti, jossa hahmotellaan euroalueen integ-

raation merkittävää syventämistä.4

Kriisin pitkittyessä on lisäksi käynyt ilmeiseksi, että Saksan rooli kriisin keskeisenä

pelaajana on elimellinen. Euroalueen suurimpana kansantaloutena ja eurokriisin suu-

rimpana velkojamaana Saksalla on ratkaiseva rooli kriisipolitiikan ajurina.5

Kriisin keskellä Saksa on liputtanut voimakkaasti kriisimaiden menoleikkausten, työ-

markkinoiden rakenneuudistusten ja talouspoliittista liikkumavaraa kaventavien yh-

teiseurooppalaisten sääntöjen vahvistamisen puolesta.

Samalla Saksa on kritisoinut voimakkaasti muun muassa Euroopan keskuspankin

määrällisen keventämisen (Quantitative easing) ohjelmaa, jolla keskuspankki on pyr-

kinyt elvyttämään euroalueen taloutta.6 Vaikka Saksa on myös joutunut taipumaan

kompromisseihin kriisinhoidon aikana – kuten esimerkiksi EKP:n päätös aloittaa mää-

rällisen keventämisen ohjelma kertoo –, on maa pystynyt määrittämään eurokriisin-

hoidon suuret linjat julkisen talouden vyönkiristyksistä ylikansallisen budjettikontrol-

lin kiristämiseen.

Saksa on toiminut näin siitäkin huolimatta, että useat näkyvät ekonomistit ja poliiti-

kot ovat huomauttaneet, että erityisesti keskellä talouden taantumaa tehtävät julki-

sen talouden menoleikkaukset kuristavat taloutta entisestään. Velkataakat kasvavat

ja niiden hoitaminen vaikeutuu, kun talouskasvua ei ole.

1 Esim. Krugman, 2013; Wren-Lewis, 2015.

2 EMU:n toimivuudesta esitetyt huolet eivät tietenkään ole millään muotoa uusia. Taloustieteilijät ovat

herättäneet keskustelua rahaliiton ongelmista pitkin integraatioprosessia (esim. Bayoumi & Eicheng-

reen, 1992; Godley, 1992). 3 Ks. Valtiovarainministeriö 2015.

4 Ks. Euroopan komissio, 2015.

5 Esim. Hennessy, 2013; Krampf 2014.

6 ks. Randow & Black 2015.

WWW.SORSAFOUNDATION.FI

3

Samanlaisella penseydellä saksalainen poliittinen eliitti on suhtautunut kritiikkiin,

jossa Saksan mittavat vaihtotaseen ylijäämät on nähty merkittäväksi syyksi euroalu-

een taloudelliseen epätasapainoon.7

Brigitte Young esittää, että saksalaisen poliittisen eliitin reagointia kriisiin voi selittää

saksalaisen talousajattelun historian kautta. Hän nostaa esille ordoliberalismin perin-

teen. Ordoliberalismin syntysijaksi paikallistetaan 1930-luvun Saksa ja Weimarin ta-

savallan taloudellinen ja poliittinen kuohunta.8

Ordoliberaalilla talousajattelulla - jonka ytimessä ovat itsenäinen keskuspankki, luot-

tamus sääntöperusteiseen finanssipolitiikkaan ja vahva valtio kilpailullisten markki-

noiden takaajana - on liki myyttinen asema saksalaisessa historiankirjoituksessa.9

Kertomus Saksan toisen maailmansodan jälkeisestä talousihmeestä (Wirtschaftwun-

der) ja Saksan markkinatalousmallista nimenomaan ordoliberaalina menestystarinana

elää vahvana saksalaisessa julkisessa keskustelussa.10

Eurokriisi on nostanut ordoliberalismin eurooppalaisen tieteellisen ja populaarin kes-

kustelun agendalle.11

Ordoliberalismin perintöä tarkastelemalla on pyritty ymmärtä-

mään Saksan tiukkoja kantoja tilanteessa, jossa euroalueen ja Euroopan talouden

elvytystä julkisin investoinnein voisi pitää perinteisten talousoppien mukaisena suh-

dannepolitiikkana.

Moni tutkija on löytänyt troikan politiikkakuurista – menoleikkauksista, talouskuri-

sääntöjen vahvistamisesta ja rakenneuudistuksista – ordoliberaaleja piirteitä.12

Ordo-

liberalismi on noussut esille myös EMU:n rakenneongelmista keskusteltaessa: Tutki-

jat ovat jäljittäneet talous- ja rahaliiton rakenteet ordoliberaaleihin periaatteisiin,

kuten EKP:n rajoitettuun rooliin ja talouspolitikan tilaa rajoittaviin budjettisääntöi-

hin.13

Yhdysvallat on toipunut globaalista taantumasta huomattavasti Eurooppaa

paremmin, mikä on osin laskettu juuri joustavimpien talouspolitiikan instituutioiden

ansioksi.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen ordoliberalismin roolia Euroopan talouskriisissä ja -

politiikassa. Käyn läpi ordoliberalismin historiaa ja sen peruspiirteitä ja pohdin sitä,

millä tavoin nykyinen Euroopan talous- ja rahaliitto noudattelee ordoliberaaleja peri-

aatteita. Entä miten kriisissä valittu politiikka on mukaillut ordoliberaaleja oppeja?

Tarkoituksena ei ole yksioikoisesti esittää, että Saksan tai euroalueen päätöksenteko

olisi suoraan juonnettavissa ordoliberaaleihin teorioihin tai ajattelijoihin. Poliittisiin

päätöksiin vaikuttavat muutkin tekijät kuin ideologiset lähtökohdat – muun muassa

poliittisten voimasuhteiden ja koalitioiden suoma liikkumatila, talouspolitiikan kulloi-

setkin institutionaaliset puitteet samoin kuin äänestäjäkuntien luomat paineet ja

julkiset odotukset. Politiikka koostuu usein sotkuisista kompromisseista

Eurokriisin kaltaisissa kysymyksissä asioita monimutkaistaa vielä se, että yhteen on

soviteltava erilaisia kansallisia näkökulmia ja intressejä.

Talouspoliittisten ideologioiden ja ajatusten merkitystä ei kuitenkaan tule ylenkatsoa.

Peter Hall on osoittanut, miten Ranskan ja Saksan väliset ideologiset erot ovat näky-

neet eurokriisin hoidossa, kun Ranskan talouspoliittinen traditio on huomattavasti

7 Ks. Torry & Talley 2013.

8 Young 2014.

9 Ks. Young, 2014; Berghahn & Young 2013.

10 Ks. Hien, 2013; Legrain, 2015.

11 Esim. The Economist 2015; Münchau 2014.

12 Esim. Biebricher 2014.

13 Blyth 2013.


4

saksalaista keynesiläisempi.14

Voi ajatella, että valtioilla on omat vakiintuneet talous-

poliittiset traditionsa tai mallinsa, jotka näkyvät tehdyssä talouspolitiikassa ja sen

oikeuttamisessa.15

Lisäksi on otettava huomioon talouspolitiikan ja julkisuuden rooli. Poliitikkojen voi

olla vaikea harjoittaa esimerkiksi keynesiläistä suhdannepolitiikkaa maassa, jonka

julkisessa keskustelussa korostetaan esimerkiksi menoleikkausten hyveellisyyttä tai

verrataan kansantaloutta kotitalouteen. Näin talouspoliittiset ideologiat ja myytit

sekä niihin vetoaminen toimivat usein politiikan julkisen oikeuttamisen välineinä:

Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel puhuu mielellään kansantalouksista

kotitalouksien kaltaisina yksikköinä, joiden toimintaa sääntelevät samat lainalaisuu-

det kuin kotitalouksia.16

Kuten keynesiläisten talouspoliittisten ideoiden levinneisyyttä eri puolilla maailmaa

tutkinut Peter Hall kirjoitti jo yli 20 vuotta sitten, ideoiden ylenkatsominen poliittisen

talouden tutkimuksessa merkitsisi samalla merkittävän vaikuttimen ohittamista.17

Hall korostaa, että nimenomaan ideat – jotka sitten konkretisoituvat tehtävässä talo-

uspolitiikassa – tarjoavat poliittisille päättäjille reitin navigoida kriisien keskellä.

Ordoliberalismin juuret

Ordoliberalismi on saksalainen innovaatio. Sen juuret ovat 1930-luvulla ja Weimarin

tasavallan poliittisessa ja taloudellisessa kuohunnassa. Ordoliberalismin – tai saksa-

laisen uusliberalismin – synty tavataan paikantaa Freiburgin yliopistoon, ja ajatus-

suunnan kantahahmoiksi nimetään usein ekonomisti Walter Eucken (1891–1950)

sekä juristit Franz Böhm (1895–1977) ja Hans Grossmann-Doerth (1894–1944).18

Freiburgin ordoliberaaleille Weimarin tasavallan kriisi oli seurasta siitä, että omia

etujaan ajavat taloudelliset ja poliittiset eturyhmät ovat valjastaneet valtion käyt-

töönsä. Valtiosta oli tullut eturyhmien käsikassara. Kansallissosialistien valtaannousu

ja totalitaarinen hallintokoneisto olivat ordoliberaaleille viime kädessä varoittavia

esimerkkejä liian aktiivisen talouspolitiikan vaaroista.19

Ainut terve tie olisi vapaan

taloudellisen kilpailun palauttaminen yhteiskuntajärjestyksen ytimeen.20

Toisin kuin klassisille liberaaleille, ordoliberaaleille vahva valtio ei ollut vapaan kilpai-

lun este tai jotain, josta tulisi hankkiutua eroon. Ordoliberaaleille vahva, intressiryh-

mistä riippumaton valtio oli päinvastoin toimivien markkinoiden ehdoton edellytys.21

Vahva valtio on immuuni eturyhmien vaatimuksille ja pystyy tarvittaessa murtamaan

epäterveitä valtakeskittymiä. Valtiota tarvitaan järjestämään yhteiskuntien kilpailulli-

suuden sääntöperusteinen ja juridinen kehikko ja valvomaan sitä valppaasti. Samalla

valtion tulee kuitenkin tarkasti pidättäytyä puuttumasta varsinaiseen taloudelliseen

toimintaan ja sen lopputuloksiin.

14

Hall 2012. 15

Ks. esim. Pekkarinen 1989. 16

Ks. Kollewe 2012. 17

Hall, 1989, 361. 18

Ks. Vanberg, 2011, 1. 19

Ks. Foucault, 2008, 114–115. 20

Hien, 2013, 350–351. 21

Biebricher 2014, 4.


5

Tästä periaatteesta kumpuavat myös ordoliberaalit talouspoliittiset22

suositukset.

Freiburgin ordoliberaaleille talouspolitiikka oli ensi sijassa talouden instituutioihin ja

rakenteisiin puuttumista. Talouspolitiikka voi pyrkiä vaikuttamaan talouden lopputu-

loksiin epäsuorasti – kehittämällä ja parantamalla ”pelin sääntöjä” pidättäytyen kui-

tenkin visusti puuttumasta itse taloudelliseen prosessiin esimerkiksi valtiollisten vä-

liintulojen kautta.23

Ordoliberalismi hylkää jaottelun markkinoiden ja valtion välillä ja katsoo, että vain

vahva valtio pystyy luomaan olosuhteet kilpailulliselle talousjärjestykselle.24

Kilpailul-

lisissa markkinoissa ei näin ollen ole mitään ”luonnollista”, vaan markkinat ja kilpailu

on luotava tietoisilla päätöksillä. Vahva valtio luo kilpailun edellytykset ja markkinoi-

den järjestyksen, ordnungin, ordon.

Yksi ordoliberalismin kantaisistä, Walter Eucken, uskoi muiden muassa John Maynard

Keynesin tavoin, että ilman vahvaa kehikkoa toimivat taloudelliset voimat eivät johda

ihmisten maksimaaliseen hyvinvointiin, vaan lähinnä hyvinvoinnin kasautumiseen

yhteiskuntien vahvimmille. Rajoittamaton laissez-faire johtaa monopoleihin, karteil-

leihin ja oligopoleihin, mikä uhkaa paitsi kilpailua ja vapautta, mutta myös taloudellis-

ten resurssien tehokasta jakautumista.25

Erona on toki se, että toisin kuin Keynes,

Eucken ei nähnyt kapitalismin perusongelman olevan kysynnän vaan kilpailun puute.

Ordoliberalismi Saksassa

Michel Foucault’n mukaan ordoliberalismilla oli merkittävä rooli toisen maailmanso-

dan jälkeisen Saksan valtiojärjestyksen rakentamisessa.26

Fasismin valtakausi näyttäy-

tyi nimenomaan talouspoliittisesti aktiivisen valtion epäonnistumisena – valtiokoneis-

tosta oli tullut kansallissosialistisen puolueen jatke.

Ordoliberalismi tarjosi mahdollisuuden rakentaa teknokraattinen valtio, joka huoleh-

tisi siitä, että luisu totalitarismiin ei toistuisi. Lisäksi kyseisen valtion oikeutus raken-

tuisi sen ylle, että valtio olisi vapaan taloudellisen kilpailun ja vallan hajauttamisen

takaajana.

Keskeiseksi osaksi Saksan toisen maailmansodan jälkeisessä taloudellisessa ja poliitti-

sessa järjestelmässä nousikin talouspoliittisen vallan ja hallinnoinnin hajauttaminen.27

Rahapolitiikka sälytettiin poliittisesta ohjauksesta irrotetun keskuspankin kontolle, ja

sen ainoaksi tehtäväksi määrättiin hintavakauden ylläpito.

Finanssipolitiikka jäi hallituksen vastuulle, ja ohjenuoraksi tuli tasapainoisessa budje-

tissa pysyminen. Työmarkkinajärjestöjen rooliksi jäi kilpailukykyä tukevan, maltillisen

palkkapolitiikan harjoittaminen.28

Ordoliberaalissa finanssipolitiikassa korostuu sään-

tövetoisuus: Finanssipolitiikan mahdollisuuksia pyritään rajoittamaan velkajarrujen

kaltaisilla säännöillä, ja aktiivista finanssipolitiikkaa taantumien selättämiseksi karte-

taan.

22

On syytä mainita, että ordoliberalismi ei ole pelkkää talouspolitiikkaa, vaan laajemminkin sosiaali- ja

yhteiskuntapolitiikkaa. Tässä kirjoituksessa keskitytään kuitenkin ordoliberalismin talouspoliittiseen

puoleen. Ordoliberalismista laajemmassa yhteiskuntapoliittisessa mielessä, ks. esim. Karsten, 1985. 23

Vanberg, 2011, 7. 24

Young, 2014, 280. 25

Karsten, 1985, 172. 26

Foucault 2008. 27

Maes, 2004, 25. 28

Holappa 2014, 166–167.


6

Ordoliberaalien ajatusten sanotaan muodostaneen Saksan toisen maailmansodan

jälkeisen ”sosiaalisen markkinatalouden” ytimen.29

Saksan menestys toisen maail-

mansodan linkitetään usein ordoliberaalin doktriinin noudattamiseen, vaikka tosiasi-

assa Saksan toisen maailmansodan jälkeinen talouspolitiikka on ollut varsin prag-

maattista ja monisyistä. Saksalaisten poliitikkojen keskuudessa ordoliberaaleja dokt-

riineja kuitenkin romantisoidaan, ja saksalaiset poliittiset eliitit tarjoavat mielellään

ordoliberalismia ratkaisuksi Euroopan kriisimaille.30

Ordoliberaaleilla näkemyksillä talouspolitiikan järjestämisestä oli yhtä kaikki merkit-

tävä asema toisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa. Sodanjälkeisen Saksan en-

simmäinen talousministeri Ludwig Erhard, taloustieteiden professori itsekin, oli ordo-

liberaalin talouspolitiikan vakaa kannattaja. Ordoliberalismilla oli suuri vaikutus nii-

hin reformeihin, joilla Saksan talouspoliittiset instituutiot ja markkinatalouden perus-

ta rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen.31

Ordoliberalismilla saksalaisen menetyksen luomismyyttinä on tukeva jalansija niin

saksalaisessa julkisessa keskustelussa kuin poliitikkojen ja useiden talouden asiantun-

tijoiden mielissä.32

Vaikka ordoliberalismi ei ole enää vuosikymmeniin edustanut sak-

salaista taloustieteellistä valtavirtaa, elää ordoliberaali perinne vahvana.33

Kiinnostus ordoliberalismia kohtaan on kasvanut. Vielä 2000-luvun puolivälissä hei-

kosta talouskasvusta ja korkeasta työttömyydestä kärsineen Saksan työmarkkinare-

formit on markkinoitu ordoliberaalina menestystarinana.34

Saksaa pidetään joustavi-

en työmarkkinoiden mallimaana, ja eurokriisin runtelemien maiden on toivottu otta-

van oppia Saksan reformeista, joilla on heikennetty työttömyysturvaa ja laajennettu

matalapalkkasektoria. Saksasta on siis kriisin ansiosta tullut eräänlainen talouspoliit-

tinen esikuva kriisimaille.

Toiseksi ordoliberalismin traditio on noussut esille eurokriisin ja sen hoidon myötä.

Moni tutkija on löytänyt kriisinhoidosta vahvasti ordoliberaaleja piirteitä: Kriisimai-

den hätälainoitus on sidottu talouden rakenneuudistuksiin, markkinoiden avaami-

seen ja tiukkaan finanssipolitiikkaan. Samalla EU:n ja euromaiden tasolla on lisätty

jäsenmaiden finanssipolitiikan valvontaa ja kavennettu näin talouspolitiikan liikkuma-

tilaa entisestään.35

Kolmanneksi ordoliberaalin tradition tarkastelu on ajankohtaista EMU:n niin sanot-

tuihin valuvikoihin liittyvän keskustelun ansiosta. Eurokriisin myötä talous- ja rahalii-

ton rakenteelliset ongelmat ovat käyneet ilmeiseksi. Euron jäsenvaltiot luopuivat

omista valuutoistaan ja viimekätisenä lainaajana toimivasta kansallisesta keskuspan-

kistaan liittyäkseen talous- ja rahaliittoon, josta puuttuvat muun muassa instrumentit

euroalueen epätasapainoisen talouskehityksen hallintaan tai euromaiden välisten yli-

ja alijäämien erojen tasoittamiseen.36

EMU:n rakenteelliset ongelmat ovat talous- ja rahaliiton arkkitehtuurista käytyjen

kamppailujen tulos.37

Rahaliiton muotoon ovat erityisen syvästi vaikuttaneet talous-

poliittiset ja ideologiset erot Saksan ja Ranskan välillä. Tarkastelen seuraavasti sitä,

29

Esim. Vanberg 2011,1 30

Hien, 2013. 31

Maes, 2004, 25. 32

Ks. Berghahn & Young, 2013, 775. 33

Ks. Dullien & Guerót 2012. 34

Hien, 2013, 355. 35

Biebricher, 2014. 36

EMU:n valuvioista laajalti esim. Holappa 2014. 37

Holappa 2014.


7

minkä vuoksi EMU-järjestelmästä synnytettiin nykyisen kaltainen ja miksi Saksan

ordoliberaali talouspoliittinen perintö elää vahvana EMU-järjestelmässä

Ordoliberalismi ja euro

Talous- ja rahaliiton perustaminen nousi Euroopassa poliittiselle agendalle jo 1960-

luvun lopulla.

Talous- ja rahaliittoon johtaneen prosessin takaa voi paikantaa kaksi tekijää: Ensinnä-

kin Bretton Woods -järjestelmän kestävyyttä alettiin tosissaan epäillä 1960-luvun

lopulla, ja toisaalta Saksa näki Euroopan talous- ja rahapoliittisen integraation syven-

tämisen tilaisuutena kiinnittyä läntisten maiden koalitioon.38

Neuvotteluasetelmat olivat alusta lähtien mutkikkaat, kun vastakkain olivat eritoten

saksalainen ja ranskalainen näkemys talouspolitiikan suunnasta sekä talouspolitiikan

instrumenttien luonteesta ja rakenteesta. Ranskan toisen maailmansodan jälkeinen

talouskehitys ja -kasvu olivat perustuneet keynesiläiseen, valtion aktiivista roolia

korostaneeseen talouspolitiikkaan. Ranska katsoi, että integraation tavoitteena oli

luoda järjestely, joka myös globaalin kilpailun oloissa tarjoaisi mahdollisuudet aktiivi-

seen finanssipolitiikkaan ja samalla valuutan vakauden turvaamiseen. Vahvan vienti-

maan Saksan integraatiohalut olivat pikemminkin ulko- kuin talouspoliittisia. Lisäksi

Saksaa huoletti se, että talous- ja rahaliitossa se joutuisi mahdollisesti rahoittamaan

Euroopan alijäämämaita.

Euroopan raha- ja valuuttaintegraatio törmäilikin 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla eriä-

viin näkemyksiin ja toiveisiin integraation luonteesta.

1980-luvulle tultaessa ajat EMU-sopimuksen rakentamiseksi olivat kuitenkin entistä

otollisemmat. Länsi-Saksan johdossa olivat integraatioon suopeasti suhtautuvat liit-

tokansleri Helmut Kohl ja ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher. Samaan aikaan Rans-

kan talouspoliittinen ajattelu siirtyi keynesiläisyydestä lähemmäs aikansa talouspoliit-

tista valtavirtaa eli monetarismia ja entistä tiukempaa finanssipolitiikkaa.

Saksan vahvat talouspoliittiset instituutiot, kuten keskuspankki Bundesbank, olivat

suhtautuneet alusta lähtien kriittisesti integraation syventämiseen. Näin ollen Saksa

ajoi hyvin tiukkaa linjaa niin sanotussa Delors’n komiteassa, jonka linjausten ylle ra-

kentuivat EMU-sopimus ja lopulta vuonna 1992 allekirjoitettu Maastrichtin sopi-

mus.39

Lopulta Ranska taipuikin Saksan vaatimuksiin liki täydellisesti, ja EMU-rakenteesta tuli

tiukkojen saksalaisvaatimusten mukainen: Euroopan keskuspankki (EKP) irrotettiin

kaikesta poliittisesta ohjauksesta, ja keskuspankin ainoaksi tavoitteeksi asetettiin

hintavakauden ylläpito. Samalla keskuspankilta kiellettiin jäsenvaltioiden suora ra-

hoittaminen. Jäsenvaltioiden vuotuiset budjettialijäämät saisivat olla enintään kolme

prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkista velkaa puolestaan saisi puolestaan olla

enintään 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Holapan mukaan tiukkojen kriteerien tavoitteena oli varmistaa Saksan vientivetoisen

mallin jatkuvuus euro-olosuhteissa.40

Kaikkien euromaiden on kuitenkin liki mahdo-

tonta perustaa talouskasvuaan yksinomaan viennin ja vaihtotaseiden ylijäämien va-

38

Holappa, 2014, 168–169. 39

Holappa 2014. 40

Holappa 2014.


8

raan, ja vaihtotaseiden kehityksestä tulisi väistämättä epäsymmetristä. EMU-

järjestelmään ei kuitenkaan rakennettu mekanismeja, joilla puuttua valtioiden velka-

kestävyyteen tai yli- ja alijäämien epäsymmetrioihin.

Saksalaiset eliitit saatiin EMU:n kannalle siirtämällä saksalainen talouspolitiikan malli

EMU:n instituutioiden sydämeen: Talous- ja rahaliiton liittymiskriteereihin ja myö-

hemmin EMU:n vakaus- ja kasvusopimukseen (Stability and Growth Pack, SGP).41

Howarth ja Rommerskirchen esittävät, että saksalaiset, jotka suhtautuivat hyvin

skeptisesti Saksan markasta ja itsenäisestä rahapolitiikasta luopumiseen, saatiin tai-

vuteltua EMU:n kannalle vakuuttamalla, että yhteinen valuutta ja rahapolitiikka toisi-

vat euroalueelle saksalaisen ”vakauden kulttuurin” eli matalan inflaation ja tiukan

rahapolitiikan.42

Moni tutkija on esittänyt huomion EMU:n perusrakenteiden ordoliberaalista luon-

teesta. Esimerkiksi Mark Blyth on muistuttanut tästä: Euroopan keskuspankki operoi

kapealla hintavakausmandaatilla, ja jäsenvaltioiden velkaantumista pyritään säänte-

lemään finanssipolitiikan sääntöperusteisuudella.43

Vuonna 1997 sovitulla vakaus- ja kasvusopimuksella (SGP) haluttiin puolestaan var-

mistaa kurinalaisen finanssipolitiikan jatkuvuus myös euron oloissa. Sopimuksen ta-

kana vaikutti eritoten vuonna 1992 julkaistu, Saksan hallituksen taloudellisten neu-

vonantajien laatima raportti.44

Bulmerin mukaan vakaus- ja kasvusopimuksessa oli

kyse saksalaisen talouspolitiikan mallin pulttaamisesta EU-tason talouspolitiikan kes-

kiöön.

Eurokriisin pitkittyessä EU:n ja EMU-alueen taloushallintoa on tiivistetty ja vakaus- ja

kasvusopimusta vahvistettu.45

Vuonna 2013 voimaan tuli niin sanottu six pack- ja

vuonna 2014 two pack -lainsäädäntö, joilla vahvistettiin sopimuksen olemassa olevaa

kehikkoa ja Euroopan komission asemaa jäsenmaiden budjettien sekä talous- ja yh-

teiskuntapolitiikan tarkkailussa. Lisäksi vuonna 2012 hyväksyttiin lisäksi niin sanottu

Fiscal Compact -lainsäädäntö46

, jonka myötä euroalueen jäsenvaltiot sitoutuvat kir-

jaamaan tasapainoisen budjetin tavoitteen kansalliseen lainsäädäntöön.

Thomas Biebricher väittää provokatiivisesti, että Euroopan talouskriisin ja sen hoidon

ansiosta saamme todistaa Euroopan ”ordoliberalisaatiota”.47

Eurokriisi on vahvista-

nut Saksan asemaa Euroopassa niin taloudellisesti kuin poliittisesti. Euroopan suu-

rimpana kansantaloutena ja kriisimaiden merkittävimpänä velkojana Saksa on ollut

määräävässä asemassa, kun Eurooppa on luovinut keskellä kroonista talouskriisiä.

Saksan asemaa on samalla vahvistanut Euroopan integraation perinteisen valtatan-

demin eli Saksan ja Ranskan heikkous, kun Ranskan talous- ja työllisyystilanne on

kehittynyt Saksaa heikommin.

Biebricher viittaa niihin institutionaalisiin uudistuksiin, joita kriisin hoidon varrella on

tehty. Ensinnäkin hän viittaa ylempänä esiteltyyn Euroopan finanssipolitiikan sään-

nöstön vahvistamiseen. Toisaalta eurooppalainen talouspolitiikka epäpolitisoituu,

kun talouspolitiikan ytimeen nousevat teknokraattiset instituutiot ja poliittisten vaih-

toehtojen toteuttaminen euroalueella käy entistä vaikeammaksi, ellei jopa mahdot-

tomaksi. Kreikan Syriza-puolueen taipuminen maan lainoittajien tahtoon toimii tässä

41

Bulmer 2014. Ks. http://eur-lex.europa.eu/legal-

content/EN/TXT/?qid=1412156825485&uri=URISERV:l25021. 42

Howarth ja Rommerskirchen 2013. 43

Blyth 2013. 44

Bulmer, 2014, 1247. 45

ks. http://ec.europa.eu/economy_finance/economic_governance/sgp/index_en.htm. 46

ks. http://ec.europa.eu/economy_finance/economic_governance/timeline/index_en.htm. 47

Biebricher 2013.


9

hyvänä esimerkkinä: Kun Euroopan keskuspankki oli lopettaa maan pankkijärjestel-

män rahoittamisen, ei Kreikan hallituksella – joka oli sitoutunut pysymään eurossa –

ollut muuta vaihtoehtoa kuin sitoutua uuteen tukipakettiin ja troikan ehtoihin.

Ordoliberalismin näkökulmasta on lisäksi mielenkiintoista pohtia EMU-alueen tule-

vaisuutta kartoittavan ”viiden presidentin” raportin ehdotusta euroalueen kansallisis-

ta ”kilpailukykyviranomaisista”, jotka arvioisivat muun muassa sitä, noudatteleeko

jäsenmaan palkkakehitys tuottavuuden kehitystä.48

Eurooppa ja ordoliberaali hegemonia?

Olen yllä yrittänyt selvittää saksalaisen ordoliberalismin vaikutusta saksalaiseen ja

laajemminkin eurooppalaiseen talouspolitiikkaan. Olen esittänyt, että eurokriisi ja

sen hoito on jälleen nostanut saksalaisen ordoliberalismin eurooppalaisen talouspoli-

tiikan ja -keskustelun ytimeen.

Esitän, että niin sanottuun Euroopan ”ordoliberalisaatioon” vaikuttaa ainakin neljä

elementtiä.

Ensinnäkin Euroopan talous- ja rahaliiton rakenteissa on ordoliberaaleja piirteitä.

Euroopan keskuspankin pääasiallinen tehtävä on kapeasti inflaation torjunta, ja fi-

nanssipolitiikassa eurooppalainen säännöstö pyrkii jäsenmaiden velkaantumisen

jarruttamiseen ja budjettialijäämien ehkäisyyn. Kriisin Euroopan taloussäännöstöä on

vahvistettu ja kiristetty. Euroopan komissiolle on myös suotu uusia keinoa valvoa

jäsenmaiden talouspolitiikkaa ja puuttua siihen.49

Toiseksi Euroopan talouskriisi on nostanut Saksan hallitsevaksi ja – joidenkin arvioi-

den mukaan – miltei hegemoniseksi toimijaksi Euroopassa. Euroopan suurimpana

kansantaloutena ja velkojamaana Saksan asema eurooppalaisessa päätöksenteossa

on vahvistunut. Saksan asemaa on korostanut entisestään se, että Saksan perinteisen

integraatiokumppanin Ranskan asema on heikentynyt. Saksasta on tullut eurooppa-

laisen talouspolitiikan voimakkain tekijä.

Kolmanneksi ordoliberalismi tuntuisi sopivan hyvin vallitseviin talouspoliittisiin aja-

tuksiin ja käsitykseen muun muassa valtion toivotusta roolista talouspolitiikasta. Key-

nesiläisyyden kriisi 1970-luvulla teki läntisissä maissa tilaa monetaristiselle talousajat-

telulle: Rahapolitiikan korostumiselle finanssipolitiikan kustannuksella. Tämän ideo-

logisen käänteen on sanottu näkyneen myös EMU-järjestelmän suunnittelussa, jossa

aktiivisen finanssipolitiikan rooli sysättiin syrjään.

Keynesiläisen kysynnänsääntelypolitiikan tappio muutti käsitystä valtion roolista ta-

louspoliittisena toimijana. Jos keynesiläisyyden kultakaudella – toisen maailmanso-

dan jälkeisinä vuosikymmeniä – valtio miellettiin aktiiviseksi toimijaksi, jolla on aktii-

visella kysynnänsääntelyllä ja investointipolitiikalla mahdollisuus ylläpitää esimerkiksi

täystyöllisyyttä, on ajatus valtion roolista sittemmin muuttunut.

Muiden muassa Bob Jessop on dokumentoinut, miten valtion tehtäväksi on tullut

kapeammin kansainvälisen kilpailukyvyn tavoittelu ja työmarkkinauudistusten toteut-

taminen.50

Teknokraattinen ordoliberalismi istuu hyvin kilpailuvaltioajatteluun, jossa

48

Euroopan komissio, 2015, 7–8. 49

EU:n finanssipolitiikan säännöistä laajalti, esim. Kajaste ja Henriksson 2013. 50

Jessop 2002.


10

valtio ymmärretään pikemminkin kilpailukyvyn kehittäjäksi kuin aktiiviseksi talouspo-

liittiseksi toimijaksi.

Wolfgang Streeck näkee eurooppalaisen ordoliberalismin osana kehitystä, jossa eu-

rooppalainen kapitalismi epäpolitisoituu ja teknokratisoituu.51

Streeck liittää euroop-

palaisten instituutioiden vahvistumisen osaksi kehitystä, jossa talouspoliittinen pää-

töksenteko siirtyy kansalliselta tasolta ylikansallisten instituutioiden, kuten parlamen-

taarisen kontrollin ulkopuolella olevan Euroopan keskuspankin, kontolle.

Neljänneksi ordoliberaalit periaatteet tuntuvat sopivan hyvin Eurooppaan mantereen

poliittisen umpisolmun vuoksi. Eurokriisin velkojamaiden hallituspuolueet ovat olleet

hyvin haluttomia esittelemään äänestäjäkunnilleen muita ratkaisua eurokriisiin kuin

vaatimuksia kriisimaiden vyönkiristyksistä. Ordoliberaaleista periaatteista poikkeavil-

la ratkaisuilla on siis nyky-Euroopassa heikosti poliittista kannatusta. Eurooppaa me-

nee eteenpäin jonkinlaisella ordoliberaalilla automaattiohjauksella.

Vai paljon melua tyhjästä?

Olen ylempänä yrittänyt tulkita Euroopan talous- ja rahaliiton historiaa ja kehitystä

samoin kuin eurokriisin politiikkaa saksalaisen ordoliberalismin tradition valossa.

Olen väittänyt, että ordoliberalismi on huomattavassa roolissa paitsi Euroopan talo-

uspoliittisessa arkkitehtuurissa myös kriisinhoitopolitiikassa.

Kuva ei tietenkään ole näin yksinkertainen, eikä euroa tai eurooppalaista talouspoli-

tiikkaa voi johtaa suoraviivaisesti ordoliberaalista traditiosta. Politiikka on usein se-

koitus erilaisia ideologioita, voimasuhteita, käytännön kompromisseja sekä käytän-

nön rajoituksista kumpuavia ratkaisuja. Paitsi, että Saksa on ollut eurokriisin hoidon

dominantti peluri, on se myös joutunut taipumaan ratkaisuihin, joita se on kiivaasti

vastustanut.

On esitetty myös perusteltuja väitteitä, joiden mukaan EMU:n alkuperäinen finanssi-

poliittinen sääntökehikko ei ollut niin tiukka kuin tiukimmissa saksalaisvaatimuksissa

esitettiin.52

On lisäksi huomattava, että Saksa oli ensimmäisiä euromaita, jotka rikkoi-

vat vakaus- ja kasvusopimuksen velkaantumisrajoja. Toisaalta eurokriisin aikana

säännöstöä on kehitetty entistä sitovampaan suuntaan ja komissiolle on annettu

uusia työkaluja valvoa jäsenmaiden budjettipolitiikkaa. Näin voi siis arvioida ordolibe-

ralismin vahvistuneen talouskriisin myötä, kun talouspoliittiseen säännöstöön on

saatu kiristyksiä.

Se, että EMU-rakenteet tai eurokriisin hoito eivät edusta puhdasta, ristiriidoista puh-

distettua ordoliberaalia järjestystä, ei kuitenkaan mielestäni vähennä ordoliberaalin

tradition vaikutusta eurooppalaiseen talouspolitiikkaan. Ideologiat esiintyvät yhteis-

kunnissa ja politiikassa vain harvoin puhtaina, sillä politiikka on jo määritelmällisesti

ristiriitaista ja erilaisten ideologioiden yhteen sovittamista ja niiden välistä kamppai-

lua. Tätä ajatusta tukee esimerkiksi Nicolas Jabkon tulkinta Angela Merkelin toimin-

nasta keskellä eurokriisiä.53

Jabkon mukaan esimerkiksi tukipakettien tarjoaminen

kriisimaille on ollut kaikkea muuta kuin ordoliberaalia ja merkinnyt käytännön politii-

kan irrottamista ordoliberaaleista ideoista.

51

Streeck 2015. 52

Segers & Van Esch 2007. 53

Jabko 2013.


11

Väitän kuitenkin, että ordoliberaalin tradition ja EMU:n historian synnytystuskien

perkuu auttaa ymmärtämään paitsi euron viallisia rakenteita myös Euroopassa har-

joitetun talouspolitiikan taustoja. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen myös euromaat

– Saksa mukaan lukien – elvyttivät kansantalouksiaan aktiivisella finanssipolitikalla.

Elvytyslinjasta kuitenkin luovuttiin pian, ja Eurooppa siirtyi kiristävän finanssipolitii-

kan tielle. Kun vyönkiristyksistä ja ”rakenneuudistuksista” on tullut eurooppalaisen

talouspolitiikan status quo, vaikuttaisivat ordoliberaalit periaatteet saavuttaneen

hegemonisen aseman eurooppalaisten eliittien tavassa hahmottaa Euroopan tilan-

netta ja talouspolitiikan toivottavaa suuntaa.

Ordoliberalismin tulevaisuus Euroopassa

Ordoliberaalin tradition vaikutuksen tarkastelu voi auttaa meitä ymmärtämään

EMU:n rakenneongelmia ja keskellä kriisiä harjoitettua politiikkaa. Näin on siksi, että

ordoliberaalit periaatteet on – kuten ylempänä on argumentoitu - pultattu tukevasti

Euroopan talouspoliittiseen perustaan. Kriisi on vahvistanut Saksan asemaa euroop-

palaisen talouspoliittisen päätöksenteon keskiössä, ja saksalaisten poliittisten eliittien

keskuudessa ordoliberaalit ajatukset nauttivat edelleen laajaa suosiota.54

Lisäksi eu-

rokriisin hoito on noudattanut monin paikoin ordoliberaalia talouspolitiikan doktrii-

nia, mistä kertoo muun muassa euroalueen talouskurisääntöjen vahvistaminen. Or-

doliberaalit periaatteet istuvat myös vallitseviin käsityksiin valtion roolista talouspoli-

tiikassa: Ordoliberaali valtio ei ole aktiivinen talouspoliittinen toimija, joka tavoittelisi

esimerkiksi täystyöllisyyttä julkisin investoinnein, vaan pikemminkin muita maita

vastaan kamppaileva kilpailukyky-yksikkö.

Ordoliberaalit opit näyttävät tarjoavan myös eurooppalaiselle poliittisille eliitille ta-

van hahmottaa Euroopan taloushuolia. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald

Tusk viittasi taannoisessa Financial Timesin haastattelussaan ordoliberaaleihin ajatte-

lijoihin ja kertoi olevansa huolissaan siitä, että eurooppalainen radikaalivasemmisto

elättelee toiveita vaihtoehtoisesta eurooppalaisesta talouspolitiikasta.55

Niin ikään esimerkiksi Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb – lääkkeitä

Suomen talouskurimukseen listatessaan – asettui hyvin ordoliberalille linjalle koros-

taen rakenneuudistusten ja sääntöperusteisen finanssipolitiikan merkitystä.56

Kenties

ordoliberalismi tarjoaa mantereen poliittiselle eliitille yhteisen kieliopin ja tavan

hahmottaa Euroopan ja sen jäsenmaiden taloutta: Ordoliberaalin kehikon läpi tarkas-

teltuna Euroopan taloushuolet näyttäytyvät vain teknokraattisina, hallinnollisina

haasteina, eivät niinkään syvästi politisoituneina, ideologisina kysymyksinä.

Euroopassa ordoliberalismi näyttää siis voivan monella tapaa varsin paksusti – siitäkin

huolimatta, että Euroopassa tehty talouspolitiikka ei noudattelekaan ordoliberaalia

ideologia puhtaasti, vaan on ristiriitaista ja eri suuntiin vetävää, kuten politiikka

usein.

54

Esim. Stark 2008; Weidman, 2014. 55

Spiegel 2015. 56

Stubb 2015.


12

Lähteet

Bayoumi, Tamin & Eichengreen, Barry 1992. Shocking Aspects of European Monetary

Unification. NBER Working Paper No. 3949. http://www.nber.org/papers/w3949.

Biebricher, Thomas 2014. The return of ordoliberalism in Europe – Notes on a re-

search agenda. I-lex 21. http://www.i-lex.it/articles/volume9/issue21/biebricher.pdf.

Berghahn, Volker & Young, Brigitte 2013. Werner Bonefeld's ‘Freedom and the

Strong State: On German Ordoliberalism' and the Continuing Importance of the Ideas

of Ordoliberalism to Understand Germany's (Contested) Role in Resolving the Euro-

zone Crisis. New Political Economy 18 (5): 768-778.

Bulmer, Simon 2014. Germany and the Eurozone Crisis: Between Hegemony and

Domestic Politics. West European Politics 37 (6): 1244–1263.

Blyth, Mark 2013. Austerity: The History of a Dangerous Idea. New York: Oxford Uni-

versity Press.

Dullien, Sebastian & Guérot, Ulrike 2012. The Long Shadow of Ordoliberalism: Ger-

many’s Approach to the Euro Crisis. European Council of Foreign Relations Policy

Brief, February 2012.

Euroopan komissio 2015. Completing Europe’s Economic and Monetary Union.

http://ec.europa.eu/priorities/economic-monetary-union/docs/5-presidents-

report_en.pdf [viitattu 7.10.2015].

Foucault, Michel 2008. The Birth of Biopolitics: Lectures at the Collège de France

1978–1979. New York: Picador.

Godley, Wynne 1992. Maastricht and All That. London Review of Books 14 (19).

http://www.lrb.co.uk/v14/n19/wynne-godley/maastricht-and-all-that.

Hall, Peter 1989. Conclusion: The Politics of Keynesian ideas. Teoksessa Hall, Peter

(toim.) The Political Power of Economic Ideas: Keynesianism across nations. Prince-

ton: Princeton University Press.

Hall, Peter 2012. The Economics and Politics of the Euro Crisis. German Politics 21 (4):

355–371.

Hennessy, Alexandra 2013. “Informal Governance and the Eurozone Crisis.” Journal

of Contemporary European Studies 21 (3): 430–447.

Hien, Josef 2013. The Ordoliberalism That Never Was. Contemporary Political Theory

12 (4): 338-375.

Holappa, Lauri 2014. EMU, kamppailu talouspolitikan välineistä ja euron tulevaisuus.

Teoksessa Mykkänen, Juri & Paakkunainen, Kari (toim.) Johdatus Euroopan unionin

politiikkaan. Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen julkaisuja 2014:16. Helsingin

yliopisto.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/135785/Euroopan_unionin_politiik

ka.pdf?sequence=4.


13

Howart, David & Rommerskirchen, Charlotte 2013. A Panacea for all Times? The

German Stability Culture as Strategic Political Resource. West European Politics 36

(4): 750-770.

Jabko, Nicolas 2013. Re-problematizing neoliberalism. Contemporary Political Theory

12 (4): 359–364.

Jessop, Bob 2002. The future of the capitalist state. Polity Press, Cambridge.

Kajaste, Ilkka & Henriksson, Marketta 2013. Finanssipolitiikan säännöt, EU ja Suomi.

Kansantaloustieteellinen aikakauskirja 109 (4): 467–483.

Karsten, G Siegried 1985. Eucken’s Social Market Economy and Its Test in Post-War

Germany. American Journal of Economics and Sociology 44 (2): 169–183.

Kollewe, Julia 2012. Angela Merkel’s austerity postergirl, the thrifty Swabian house-

wife. The Guardian, 17.9.2012.

http://www.theguardian.com/world/2012/sep/17/angela-merkel-austerity-swabian-

housewives [viitattu 7.10.2015].

Krampf, Arie. 2014. “From the Maastricht Treaty to Post-crisis EMU: The ECB and

Germany as Drivers of Change.” Journal of Contemporary European Studies 22 (3):

303-317

Krugman, Paul 2013: Cockroaches at the European Commission.

http://krugman.blogs.nytimes.com/2013/03/04/cockroaches-at-the-european-

commission/?_r=0 [viitattu 7.10.2015].

Legrain, Philippe 2015. The Last Thing the Eurozone Needs Is an Ever Closer Union.

Foreign Policy, 31.7.2015. http://foreignpolicy.com/2015/07/31/france-plan-

eurozone-integration-is-a-bad-idea/

Maes, Ivo 2004. On the Origins of the Franco-German EMU Controversies. European

Journal of Law and Economics 17: 21–39.

Münchau, Wolfgang 2014. The wacky economics of Germany’s Parallel Universe.

Financial Times, 16.11.2014. http://www.ft.com/intl/cms/s/0/e257ed96-6b2c-11e4-

be68-00144feabdc0.html#axzz3ntJ8NFlk [viitattu 7.10.2015.]

Pekkarinen, Jukka 1989. Keynesianism and the Scandinavian Models of Economic

Policy. Teoksessa Hall, Peter A. (toim.) The Political Power of Economic Ideas. Prince-

ton University Press: Princeton.

Randow, Jana & Black, Jeff 2015. German official at ECB Led Opposition to Draghi’s

QE. Bloomberg.com, 22.1.2015. http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-01-

22/german-ecb-officials-said-to-have-showed-most-opposition-to-qe-i58efgzt [viitat-

tu 7.10.2015.]

Segers, Mathie & Van Esch, Femke 2007. Behind the Veil of Budgetary Discipline: The

Political Logic of the Budgetary Rules in EMU and the SGP. JCMS 45 (5): 1089–1109.

Spiegel, Peter 2015. Donald Tusk interview: the annotated transcript. The Financial

Times, 16,7.2015. http://blogs.ft.com/brusselsblog/2015/07/16/donald-tusk-

interview-the-annotated-transcript/.


14

Stark, Jürgen 2008. Monetary, fiscal and financial stability in Europe. Puhe Euroopan

keskuspankissa 18.11.2008.

https://www.ecb.europa.eu/press/key/date/2008/html/sp081118_1.en.html.

Streeck, Wolfgang 2015. Heller, Schmitt and the Euro. European Law Journal 21 (3);

361–370.

Stubb, Alexander 2015. Avoin keskustelu euron tulevaisuudesta tarpeen. Puhe suur-

lähettiläskokouksessa 24.8.2015. http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ministeri-

stubb-suurlahettilaskokouksessa.

Torry, Harriet & Talley Ian 2013. Berlin Dismisses U.S. Criticism of Economy. The Wall

Street Journal, 31.10.2013.

http://www.wsj.com/articles/SB10001424052702304073204579169454159735052.

The Economist 2015. Of Rules and Order. The Economist, 9.5.2015.

http://www.economist.com/news/europe/21650565-german-ordoliberalism-has-

had-big-influence-policy-during-euro-crisis-rules-and-order [viitattu 7.10.2015.].

Valtiovarainministeriö 2015. Arvio Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämistarpeista.

Valtiovarainministeriön julkaisuja 37a/2015.

http://vm.fi/documents/10623/1083563/Arvio+Euroopan+talous-

+ja+rahaliiton+kehitt%C3%A4mistarpeista/204d2935-c65b-4ec2-ba1c-2f5ee1da2123

[viitattu 7.10.2015].

Vanberg, J Viktor 2011. The Freiburg School: Walter Eucken and Ordoliberalism. Frei-

burg Discussionpapers on Constitutional Economics 4/11.

Weidmann, Jens 2014. Of dentists and economists - the importance of a consistent

economic policy framework. Puhe Karlsruhessa 11.2.2014.

http://www.bis.org/review/r140217c.htm.

Wren-Lewis, Simon 2015: Eurozone fiscal policy – still not getting it.

http://mainlymacro.blogspot.fi/2015/03/eurozone-fiscal-policy-still-not.html [viitattu

7.10.2015].

Young, Brigitte 2014. German Ordoliberalism as an Agenda Setter for the Euro Crisis:

Myth Trumps Reality. Journal of Contemporary European Studies 22 (3): 276-287.


15

Kirjoittaja

Timo Harjuniemi on jatko-opiskelija Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tie-

dekunnan sosiaalitieteiden laitoksella. Hän kirjoittaa viestinnän oppiaineen

väitöskirjaa talouspoliittisista ideologioista eurokriisin mediajulkisuudessa.

Kalevi Sorsa -säätiö on sosiaalidemokraattinen ajatushautomo, jo-

ka ylläpitää yhteiskunnallista, tasa-arvoa ja demokratiaa edistävää

keskustelua.

www.sorsafoundation.fi

Documents

Timo Harjuniemi - Ordoliberalismi, euro ja eurokriisi