Ilmainen lukunäyte

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Suomentanut Jaana Iso-Markku

JENNIFER WORTH

Hakekaa kätilö! 3Jäähyväiset nunnille

3

Megjamave

Megjamave olivat identtiset kaksoset ja mestaril-lisia valittajia. He olivat varmaan jo kohdussa mar-mattaneet toisilleen ahtaista elinoloista ja kosteasta ympäristöstä, joka oli liian pimeä, haiseva ja mär-kä. Ja kun he sitten ilmestyivät potkien ja kirkuen maailmaan, he alkoivat valittaa liiasta valosta, mete-listä, hälinästä ja tohinasta. Heidän lasten sänkynsä on varmaan ollut liian kova tai liian pehmeä; vaat-teet liian kireitä tai liian löysiä; maito liian kuumaa tai liian kylmää ja rintaan (jos he ovat imeneet rin-taa) he ovat tarttuneet säälimättömin vauvan kätösin kummankin imiessä nänniä ahnaasti ja tuijottaes-sa tummin rävähtämättömin katsein omaa peili-kuvaansa äidin pehmeän ja myöntyväisen kehon ylitse. Syötyään he ovat ehkä valittaneet toisilleen ylenmääräisistä ilmavaivoista ja vatsanpuruista; he ovat taatusti valittaneet maidon niukkuudesta tai oikeaoppisen ravinnon puutteesta, jota he joutui-vat päivittäin kokemaan ja joka aiheuttaisi sanoin

Suomentanut Jaana Iso-Markku

Hakekaa kätilö! 3Jäähyväiset nunnille

4

kuvaamatonta kärsimystä heille aikuisina. Vuosien mittaan he hioivat valitsemansa taiteenlajin ennen-näkemättömälle tasolle, niin että lopulta näkivät vi-koja kaikessa ja kaikissa.

Megjamave piti hedelmä- ja vihanneskojua Chrisp Streetin torilla. Joka viikko keskiviikosta lauantaihin heidän voitiin kuulla huutelevan siel-lä kaikkia muita kaupustelijoita äänekkäämmin ja aggressiivisemmin. Naisilla oli tapana mulkoilla mahdollista asiakasta pelottavasti ja tivata: ”No?” Jos pahaa-aavistamaton ostaja sattui kenties hermos-tuneisuuttaan epäröimään, he nojautuivat uhkaa-vasti eteenpäin tummat mustalaisensilmät kiiluen ja toistivat entistä äänek käämmin: ”No? Mitä ha-luat?” Jos viaton ostaja sattui olemaan siinä harha-luulossa, että asiakas oli aina oikeassa, erehdys tuli pian korjattua. Megjamave oli aina oikeassa ja asia-kas aina väärässä.

Oli yllättävää, että naiset saivat myydyksi yhtään mitään, mutta vielä yllättävämpää oli, että he olivat hyvin menestyksekkäitä ja että heidän kojunsa oli ylivoimaisesti torin suosituin. Papiljottipäisiä naisia huivi päässä ja tohvelit jalassa, tupakka suupielessä ja pikkuvauvoja vartalostaan roikkuen tungeksi ostos- laukkuineen kojulla tullakseen komennelluiksi ja solvatuiksi, kun he tekivät hyviä kauppoja. Ehkä siinä olikin Megjamaven menestyksen salaisuus – kaikki

5

oli pennyn tai puoli pennyä halvempaa kuin muissa kojuissa. Olen kuitenkin seurannut heidän työsken-telyään ja epäilen, että edullisuus oli pikemmin ku-viteltua kuin todellista. Naiset liikkuivat salaman no-peudella ja raivokkaan tarmokkaasti. He kykenivät punnitsemaan puoli kiloa porkkanoita tai nauriita, viskaamaan ne pussiin, taittelemaan pussin kiinni, laskemaan yhteissumman, mulkoilemaan asiakasta ja ilmoittamaan vaativasti ”se tekee sitten niin paljon kuin kolme shillinkii ja seittemän ja puoli pennyy”, ennen kuin keskivertoihminen ehti vetäistä henkeä. He olivat erityisen kyvykkäitä päässälaskijoita – ja li-säksi heillä oli ällistyttävän hyvä muisti. He lasket-telivat kuin pyssyn suusta osapuilleen viidentoista tuotteen listan hintoineen, laskivat loppusumman yhteen monimutkaisen shillinki- ja pennyjärjestel-män mukaisesti (shillinki koostui tuohon aikaan 12 pennystä, ei kymmenestä niin kuin nykyisin), eikä kukaan uskaltanut kyseenalaistaa heidän teke-misiään. Kerran näin erään uskaliaan naisen vilkai-sevan saamiaan vaihtorahoja ja sanovan: ”Minä an-noin sinulle kymmenen shillingin setelin. Minun olisi pitänyt saada takaisin kolme shillinkiä ja nel-jä pennyä eikä kaksi shillinkiä ja 11 pennyä!” Naiset tiskin takana yhdistivät voimansa. He tarttuivat os-toskoriin, kumosivat ostokset pöydälle, punnitsivat ne uudelleen, huusivat hinnat ääneen, heittelivät lu-

6

kuja edestakaisin toisilleen ja saivat tulokseksi maa-gisen seitsemän shillingin ja yhden pennyn loppu-summan. He työnsivät ostoskassin takaisin naiselle: ”Täss on sun korisi ja tässä vaihtorahat, kaks shil-linkii ja ykstoista pennyy. Äläkä tuu takasin. Me ei kaivata sun kaltasia. Ja vuoro oli?” Naisparka vaelsi hämmentyneenä matkoihinsa pennyjänsä laskien.

Useimmat asiakkaat lumoutuivat kenties myynti tapahtuman vauhdikkuudesta ja naisten yh-teishyökkäyksen häikäilemättömyydestä. Kukaan ei pärjännyt naisille nopeudessa. Yksinäänkin kumpi-kin naisista oli terävä kuin partaveitsi mutta yhdes-sä he muistuttivat kaksiteräistä miekkaa. Megaja-maven mielestä kaikkia asiakkaita piti manipuloida, heiltä piti puristaa muutama penny lisää sieltä tääl-tä, heidät piti saada komenneltua ostamaan enem-män kuin halusivat ja heidät piti hypnotisoida ajat-telemaan, että he olivat tehneet hyvät kaupat.

Megjamaven ulkonäkö oli lievästi sanoen oma-laatuinen. Naiset näyttivät olevan kuin toiselta vuosisadalta ja toisesta maasta. Heillä oli hieno-piirteiset kasvot, korkeat poskipäät ja heleä mutta tummahko iho. Olen jo maininnut heidän mustat, leimahtelevat silmänsä, joilla epäilemättä oli häkel-lyttävä vaikutus asiakkaisiin. He olivat molemmat hyvin laihoja, melkein luurankomaisia, mutta vah-voja ja lihaksikkaita; heidän kätensä olivat suuret ja

7

romuluiset ja sormensa pitkät. Heidän vaatteensa – miten maailmassa kukaan pystyisi kuvailemaan heidän vaatteitaan? Ne olivat ensinnäkin täysin sa-manlaiset, aivan kuten kantajansakin, ja äärimmäi-sen yksinkertaiset, mutta silti ne olisivat erottuneet väkijoukosta. Megjamave käytti aina tummanrus-keita tai tunkkaisenmustia vaatekappaleita, pitkä-helmaisia ja muodottomia. Vaatteet oli kurottu vyö-täröltä kokoon paksuilla nahkavöillä, joista riippui kaksi tai kolme avainrengasta. Jalassaan heillä oli paksut puuvillasukat, ja kengät olivat vanhat, muo-dottomat ja kiillottamattomat. Heidän päähineensä, joita ilman heitä ei koskaan nähty, olivat persoonal-liset. Kumpikin käytti huivia, sellaista aivan tavallis-ta, jonka kuka tahansa nainen saattoi ostaa, mutta tapa, jolla he sitä käyttivät, oli huomiota herättävä. Huivi oli vedetty alas otsalle, niin että kulmakar-vat olivat juuri ja juuri näkyvissä, ja sidottu niskaan hyvin tiukasti, niin ettei näkyvissä ollut hiuk- sen haiventakaan. Solmut oli vedetty niin tiukalle, että huivi kiristyi repeämispisteeseen. Mietin toi-sinaan, mahtoivatko naiset olla jonkin harvinaisen sairauden jäljiltä kaljuja, mutta sittemmin kävi ilmi, että näin ei ollut. Vaatetuksineen ja huiveineen nai-set muistuttivat aika lailla buddhalaisnunnia mutta ilman näiden hymyä. Mieleeni tuli Hogarthin hyvin köyhiä naisia 1700-luvun lontoolaisilla syrjäkaduilla

8

esittävä etsaus siirrettynä Poplarin Chrisp Streetin torielämän vilskeeseen.

Megjamave oli naimisissa. Kerrottiin, että kuu-lutukset oli luettu kolmena peräkkäisenä sunnun-taina Margaretille, naimattomalle naiselle tästä seu-rakunnasta, mutta että Mavis oli allekirjoittanut vihkirekisterin, tai ehkä se oli toisin päin – huhu-puheeseen ei tunnetusti ole luottaminen. Molem-mat joka tapauksessa käyttivät itsestään nimeä rou-va M. Carter. Kukaan ei tiennyt varmasti, kumpi naisista oli seissyt alttarilla ja luvannut rakastaa, kunnioittaa ja totella, kaikkein vähiten Sid, heidän sydämensä valittu. Jos Sidillä oli joskus ollut har-haluuloja näiden ikivanhojen avioliittolupausten to-dellisesta merkityksestä, Megjamave vapautti hänet pian sellaisista kuvitelmista. Megjamave oli pomo, ja Sidin tehtävänä oli kunnioittaa ja totella! Romant-tisella nuoremmalla iällään Sid oli saattanut aja-tella tehneensä hyvät kaupat – kaksi naista yhden hinnalla – mutta elämä opetti hänelle, että Megja-mave oli se, joka teki kaikki löydöt, ja muut maksoi-vat täyden hinnan. Sid oli hintelä cockneylaismies, vajaat 170 senttiä pitkä ja nelisenkymmentäviisi ki-loa painava. Hänen näki kanniskelevan torilla ome-na- ja päärynä-, kaali- ja naurislaatikoita kojulle, jos-sa hänen vaimonsa hoitivat kimakkaa toimintaansa. Toisin kuin muut paikalliset Sid ei koskaan naura-

9

nut tai laskenut leikkiä, ei koskaan käynyt ryypis-kelemässä toisten kaupustelijoiden kanssa, ei kos-kaan liittynyt porukkaan, jossa kerrottiin rasvaisia tarinoita, eikä koskaan osannut nähdä elämän hu-vittavaa puolta. Hän ei milloinkaan edes hymyillyt. Hän vain jatkoi sinnikkäästi puurtamista, kanniske-li selkä vääränä koreja ja laatikoita hintelä ruumis toisinaan painon alla täristen, lippalakki silmille ve-dettynä ja huulet puristettuina ohueksi suoraksi vii-vaksi. Hän ei sanonut mitään kenellekään eikä ha-lunnut muiden puhuvan itselleen. Kun toriaika oli ohitse, hän katosi. Jos hänellä oli suosikkikapakka tai suosikki kävelyreitti tai oleskelupaikka joen ran-nalla, kukaan ei tiennyt, mikä se oli tai missä se oli.

Se, että Mave alkoi odottaa lasta, oli järkytys kai-kille kolmelle. He olivat olleet vuosia naimisissa, eikä heillä vanhaa Raamatun termiä käyttääksemme ollut jälkeläisiä ja elämä ilman lapsia oli varsin mu-kavaa. He olivat 38-vuotiaita, ja Mavis otti kasvoil-leen pyhimysmäisen marttyyrin ilmeen. Sid-parka koki kovan kohtalon. Vaimot valittivat ja nalkuttivat hänelle armottomasti, kunnes häneltä katosi vie-lä kuutisen kiloa painosta ja hän alkoi näyttää siltä kuin voisi kuihtua kokonaan pois.

Maven raskaus teki Megistä taistelijan. Mavesta tuli melko sävyisä ja hiljainen, kun taas Megin tar-mo ja riidanhalu kaksinkertaistuivat. Hän oli löytä-

10

nyt uuden tarkoituksen elämälleen. Ei olisi liioitel-tua sanoa, että hänen koko siihenastinen elämänsä oli tähdännyt tähän pisteeseen. Hän keksi äkkiä, että Mavis oli jo vuosien ajan kärsinyt lukuisista sairauk-sista ja heikkouksista, joiden syynä olivat laiminlyön-nit, vastoinkäymiset, (muiden ihmisten) tietämättö-myys ja ennen kaikkea hoitovirheet. Kaikki lukuisat vaivat voitiin helposti jäljittää vauvaikään, jolloin ty-perä ja tietämätön kätilö, joka Megin käsityk sen mu-kaan olisi pitänyt siitä hyvästä ripustaa killumaan, veti jälkimmäisenä syntyneen Maven käden sijoil-taan. Kuka tahansa saattoi nähdä, ettei Maven kädes-sä ollut mitään vikaa; hän oli paiskellut hedelmiä ja vihanneksia pitkin toreja kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta todistusaineisto ei tehnyt vaikutusta Me-giin. ”Kattokaa nyt hänen rakennetta! Kyse on näh-kääs hänen rakenteesta! Ei kunnon ravintoo vauva-na – oi, se oli kauhiaa, mä sanon vaan. Isä oli juoppo ja äitee – siitä ei ollu mihinkää, ei se kyenny pane-maa vastaan. Ei kunnon ravintoo – siitä se lähti – ja kattokaa sitä ny – ei se mitenkää selvii tästä lapsen-saannista. Kun ei sillä ole rakennetta.”

Vanhat valituksen- ja kaunanaiheet terveyden-hoitoalan ammattilaisia kohtaan muistuivat taas mieleen, ne vedettiin esiin ja niistä otettiin irti kaik-ki mahdollinen. Megin suosikkisanonnaksi tuli ”hoitomunaukset”.

11

”Juonikohjuja. Sillä oli nähkääs juonikohjuja. Ja varsinaisen sotkun ne siitä saikin aikaan. Ne otti ne pois. Mutta sitähän niiden ei olis pitäny tehdä. Mä olen lukenu siitä, ja ne teki sen ihan väärin. Hoi-tomunaus! Teki siitä puoliramman. Ne juonet on ihan turvonneet. Näytä noille sun jalat, Mave.”

Mave vetäisi sukkansa nilkkoihin. ”Ei toi ole oi-keen. Jos ne juonet olis laitettu heti oikeen, ne ei nyt turpois. Lääkärit! Minä voisin niille opettaa muuta-manki asian. Ne ei tiedä mistään mitään.”

Toisena päivänä taas ongelmana olivat ”kuppi-kivet”.

”Kattokaa ny sitä. Sehän on ihan keltane. Mä sa-noin sille lääkärille että kuulkaa ny, siitähän on tul-lu ihan keltane – sillä on nähkääs kuppikiviä. Teirän olis paras tehä asialle jotain tai mä ilmotan Lääke-tieteen neuvostolle. Mutta se ei suostunu tekemään mitään. Ei vissiin ehtiny kuppien kumoomiselta.”

Meg alkoi ahmia kirjoja. Hän teki ryöstöretkiä kaikkiin käytettyjen kirjojen kojuihin ja kirjamark-kinoille Portobello Roadilta Poplariin etsien vanho-ja lääketieteen oppikirjoja. Useimmat kojunpitäjät olivat iloisia päästessään eroon vanhasta roskasta, jonka lääketieteelliset tiedot olivat vuosisadan tai kahden takaa, mutta Meg oli ostoksista onnessaan ja kantoi ne riemusaatossa kotiin. Hän kutsui sitä ”ikivanhaksi viisaudeksi”. Megjamave ahmi haalis-

12

tunutta tekstiä ja oli yhtä mieltä siitä, että kaikki, mitä lääkärit sanoivat Maven raskaudesta, perustui virheellisiin käsityksiin, tietämättömyyteen, type-ryyteen tai suoranaiseen pahantahtoisuuteen, eikä siihen pitänyt uskoa.

Mavisin korkean iän – 38 vuotta – takia hänen lääkärinsä sanoi, että hänen pitäisi synnyttää en-simmäinen lapsensa sairaalassa. Meg puuttui heti asiaan aseet tanassa. ”Sairaalaan! Älä naurata. Tar-kotat kai ruumishuoneelle. Kyllä nää sairaalat tiede-tään. Mutta mua et kyllä huijaa. Naisia kualee kun kärpäsiä niissä sairastuvissa!”

Lääkäri yritti vastustella, etteivät uudenaikaiset sairaalat olleet entisaikojen sairastupien kaltaisia, mutta Megjamave oli järkkymätön. Silmät kylminä ja viekkaina Meg otti laukustaan ajan kellastaman ja kosteusläiskien käyristämän kirjan ja loi lääkäriin tietävän katseen.

”Mitäs tähän sitte sanot? ’Raskaus on luonnolli-nen tapahtuma, jossa ei tarvita juuri lainkaan me-kaanista avustamista. Yhdenkään miehen ei pitäisi toimia lapsenpäästäjänä vaan naiset tulisi ohjata itse tekemään kaikki vaadittava.’ Mitäs tähän sanot, toh-tori Tietäväinen? Se lukee tässä kirjassa.” Meg työn-si voitonriemuisena kirjaa lääkäriä kohti. ”Lue ite.”

”Mutta tämähän on tohtori A. I. Coffinin teos Treatise on Midwifery, julkaistu vuonna 1866. Lääke-

13

tiede ja kätilötyö on kehittynyt paljon sen jälkeen.””Älä yritä. Te lääkärit ootte kaikki samanlaisia.

Kyllä mä teikäläiset tunnen. Sairaaloissa saa vaan huanoo hoitoo. Mavis tarvii erikoishoitoo. Kato nyt sitä. Sillä on heikko rakenne.” Mave otti marttyy-rin ilmeen kasvoilleen. ”Ja se kaikki johtuu hoito-munauksista vuosia sitte.”

Mave mutristi huuliaan. ”Se vasta oli hirviää.”Meg teki samoin ja toisti kaikuna: ”Hirviää.”Molemmat naiset pyörittelivät silmiään ja imai-

sivat ilmaa sisäänsä: ”Kauhiaa!”Lääkärillä oli vaikeuksia pysyä vakavana.”No, mitäs te sitten haluatte, ellette halua men-

nä sairaalaan?””Erikoishoitoo, sitä me halutaan, parasta hoitoo.” ”Minä puhun asiasta sisar Juliennelle, Pyhän

Raymund Nonnatuksen kätilöjen johtavalle sisarel-le. He ovat hyvin vanha ja arvostettu kätilöjen sisar-kunta ja harjoittaneet ammattiaan alueella niistä ajoista lähtien, jolloin tohtori Coffin kirjoitti kirjan-sa. Sisar Julienne saattaisi suostua ottamaan Mavi-sin potilaakseen.”

Sisar Julienne suostui ottamaan Mavisin äitiys-neuvolan ja kotisynnytyksen piiriin mutta vaati, että synnytyksessä olisi läsnä lääkäri, koska kyseessä oli iäkäs ensisynnyttäjä.

14

Megistä tuli nopeasti raskauden, äitiysneuvon-nan ja synnytyksen asiantuntija. Hän perehtyi yrt-tilääkkeistään tunnettuun 1600-luvulla eläneeseen apteekkariin Nicholas Culpeperiin ja tämän vuonna 1651 julkaistuun teokseen A Guide to Having Lus-ty Children. Hän sovelsi kaikkia Culpeperin hoito-keinoja Mavisiin. Sitten hän löysi eräästä kojusta kappaleen Culpeperin vuonna 1656 julkaistua kir-jaa Directory for Midwifes, joka teki häneen suuren vaikutuksen, koska tekstissä keskityttiin tuomitse-maan muut kätilötyön käsikirjat ja tämä suruton lä-hestymistapa sopi täydellisesti yhteen Megin oman asenteen kanssa. Häneltä jäi kuitenkin huomaa-matta Culpeperin tunnustus, että kirja ei sisältänyt lainkaan käytännön neuvoja siitä syystä, että tekijä ei itse asiassa tiennyt mitään kätilötyöstä.

Sen jälkeen Meg löysi Jane Sharpin teoksen The Whole Art of Midwifery vuodelta 1671 ja alkoi suositel-la liljaa, hyasinttia, akileijaa, jasmiinia ja syklaamia synnytyksen nopeuttamiseen ja synnytyskipujen lie-vittämiseen; kanelia ja aniksensiemeniä sikiön ravit-semiseen kohdussa; fenkoli- ja persiljahauteita pan-tavaksi vatsan päälle ja kuminan ja roomankuminan siemeniä rintamaidon tuotannon lisäämiseen. ”Iki-vanhaa viisautta”, Meg sanoi tietävästi.

1950-luvulla Kätilöjen keskuslautakunnan sään-nöt edellyttivät, että naiset kävivät äitiysneuvolassa

15

raskauden ensimmäisten kuuden kuukauden aika-na kerran kuukaudessa, kuudennen ja kahdeksan-nen raskauskuukauden välisenä aikana kahdesti kuussa ja viimeisen raskauskuukauden aikana joka viikko. Tämä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi Megja-mavelle. He tulivat neuvolaan joka viikko ja toisi-naan kahdesti viikossa, koska me pidimme neuvo-laa kahdessa paikassa, Poplarissa ja Millwallissa. Jokaisella käyntikerralla naiset kertoivat uudesta va-kavasta sairaudesta, joka piti tutkia välittömästi, ja jokaiseen uuteen vaivaan liittyi uusi kirja tai uusi luku vanhasta kirjasta, josta oli yllättäen paljastu-nut, että Mavisissa oli jokin vika, jota tietämättömät ja leväperäiset lääkärit ja kätilöt eivät olleet huo-manneet. Seuraukset olisivat olleet kohtalokkaat il-man Megin väsymätöntä valppautta.

Takana oli uuvuttava tiistai-iltapäivä Nonnatus Hou-sen lähellä olevassa äitiysneuvolaksi muunnetussa seurakuntatalossa – kuuma, tahmainen, haiseva ja hikinen. Olin aika lailla katkeamispisteessä tutkit-tuani kymmeniä naisia, joista muutamat eivät ol-leet kovin puhtaita, ja kuumennettuani kymmeniä virtsa näytteitä nähdäkseni, oliko niissä valkuaista, ja annettuani joka kerta melkein ylen näytteiden löyhkän takia, kun Megjamave astui sisään neuvo-lan ovesta. Paikalla oli neljä kätilöä ja yksi nunna.

16

Me kaikki vaihdoimme katseita ja huokaisimme hil-jaa itseksemme. Minun pöytäni oli lähinnä ovea, ja valitettavasti olin sen luona yksin. Megjamave istah-ti ja pitemmittä esipuheitta Meg ärjähti: ”Ja mitäs sanomista sulla on tähän?” Hän työnsi kirjaa minua kohti.

Nostin väsyneenä katseeni kohtaamaan neljä mustaa silmää, jotka tuijottivat minua syyttävästi. Huivit oli vedetty alas otsalle, identtisillä kasvoilla oli sama epäluuloinen ilme, neljä kättä lepäsi pöy-dällä ja neljä vankkaa jalkaa oli tukevasti painettu lattiaan. He olivat tulleet taistelemaan.

”Mutta Megan, en tiedä…””Ei mun nimi ole Megan!””A-anteeksi.” Sormeilin muistiinpanojani voit-

taakseni aikaa.”Mun nimi on Meg, se on nääs lyhennetty Mar-

garetista, ja olis hyvä jos muistaisit sen ens kerral-la, tyttö.”

”Ai, selvä on. Tietysti. Mikä mahtaa olla vikana?””Munaputket on solmussa.””Anteeksi mitkä?””Munaputket. Ootsä kuuro?””Kyllä minä kuulin. Mutta mitä ovat munaputket?” ”Säkö kutsut itseäs kätilöksi vaikket tiedä?””Valitettavasti en ole koskaan kuullut muna-

putkista.”

17

Molemmat naiset vetivät sihisten henkeä ja pyö-rittelivät silmiään liioitellun epäuskoisina. ”Järkyt-tävää!” ”Silkkaa tietämättömyyttä!” ”Et oo koskaan kuullu niistä?” ”Lääketieteellistä epäpätevyyttä!” Naiset ravistelivat päätään, huokailivat, pyörittelivät silmiään ja maiskuttelivat paheksuvasti toisilleen. Jo se, että toinen heistä olisi käyttäytynyt näin, oli-si hymyilyttänyt, mutta kun molemmat tekivät niin aivan identtisin elein, esitys oli sanoin kuvaamatto-man huvittava. Tästä tulee vielä hauskaa, ajattelin ja piristyin huomattavasti.

”Teidän täytyy varmaan valistaa minua”, sanoin herttaisesti.

”Ai siis että meiän pitäis opettaa kätilöö?””Minä olen vasta kätilöoppilas”, mutisin nöyrästi. ”Järkyttävää. Ja tätä sit sanotaan julkiseks tervey-

denhuoltojärjestelmäks.”Naiset muljauttelivat taas silmiään ja vetivät pa-

heksuvasti ilmaa sisäänsä ja minun oli painettava kynnet kämmeniin, jotten olisi purskahtanut nau-ruun.

”No, tyttö, ellet kerran tiedä, niin mun täytyy se-littää sulle. Munaputket on tässä kirjassa.” Meg avasi nuhraantuneen vanhan kirjan kohdasta, jossa näyt-ti olevan alkeellinen piirros naisen sukupuolielimis-tä. Hän osoitti yhtä kohtaa piirroksesta likaisella sor-menkynnellä.

18

”Noi on ne putket ja Mavella ne on solmussa, ymmärräks?”

Mave loihti kasvoilleen marttyyri-ilmeen ja huo-kaisi taas. Meg otti kiinni hänen kädestään.

”Niistä se johtuu. Ne tekee hänelle huonon olon.”

”Minä tiedän kyllä munanjohtimet. Mutta eivät ne voi olla solmussa. Se ei ole mahdollista.”

”Tiätysti se on mahdollista. Älä yritä sumuttaa. Mua et kyllä pysty huiputtamaan. On sitä ennenki yritetty, mutta mä olen liian viksu siihe. Hoitomu-nauksia ja niitten peittelyä. Mavelta leikattiin umpi-suoli, kun se oli neljäntoista – näytä sille sun arpi, Mave.”

Mave nosti kuuliaisesti hamettaan. ”Ja ne tikkas sen väärin kiinni ja putket meni solmuun ja Mave on kärsiny siitä saakka. Mä voisin kirjottaa vaikka kir-jan sen kärsimyksistä. Kokonaisen kirjan niistä sais.”

Naiset alkoivat taas pyöritellä silmiään, ja mi-nun oli noustava seisomaan, jotta sain pidettyä itse-ni kurissa. Trixie oli saanut siltä iltapäivältä työnsä tehtyä ja käyskenteli lähemmäs haistaen, että jotain hauskaa oli tiedossa. ”Mitäs täällä tapahtuu?” hän tiedusteli.

Meg toisti hänelle tarinan umpisuolesta ja muna johdoista ja kaikista Mavisin kärsimistä hoito-munauksista alkaen näivettyneestä käsivarresta,

19

johon oli syypäänä kätilö, jonka olisi pitänyt osata asiansa, ja juonikohjuista, jotka leikkasi kirurgi joka ei yhtään tiennyt mitä teki, ja kuppikivistä, joille lää-käri ei tehnyt mitään, ja siitä, että nyt kun Mave oli raskaana, hän kärsi, koska putket oli ihan solmussa.

Trixie oli suorapuheinen tyttö, eikä kovin tahdi-kas.

”Älkää nyt olko tyhmiä”, hän tokaisi.Meg hyppäsi pystyyn ja puristi kätensä nyrkkiin.

Hän olisi todennäköisesti motannut Trixieä suo-raan kasvoihin, ellei lempeä noviisi Ruth olisi juuri sillä hetkellä tullut paikalle.

”Naiset, naiset, älkääs nyt, mikä on hätänä?””Hätänäkö? Tuo tuossa haukku mua tyhmäksi,

se on hätänä.”Noviisi Ruth loi paheksuvan katseen Trixieen,

joka kohautti olkiaan. ”Et ole vielä kuullut, mistä on kyse.”

Ruth kääntyi Megjamaven puoleen.”Pyydän anteeksi, jos hoitajamme on käyttäyty-

nyt loukkaavasti teitä kohtaan. Vakuutan teille, että se ei enää toistu. Mutta kertokaapa minulle nyt on-gelmanne. Olen varma, että voimme auttaa teitä.”

Tilaisuus oli liian hyvä jätettäväksi käyttämät-tä, ja naiset muistelivat jälleen yhdessä täsmälleen samanlaisin elein, voihkaisuin ja huokaisuin, pyö-rähtelevin silmin ja suhisevin henkäisyin jokaista

20

Mavisin epäpätevien ja vihamielisten hoitoalan am-mattilaisten käsissä kärsimää vastoinkäymistä.

Noviisi Ruth oli hyvin myötätuntoinen mutta näytti hiukan poissaolevalta.

”Mitä me voisimme tehdä teitä auttaaksemme?” hän kysyi.

”Ne munaputket on solmussa. Ne pitää avata”, vastasi Meg painokkaasti.

Noviisi Ruth näytti siltä kuin olisi epäillyt omaa järkeään.

”Munanjohtimet”, minä kuiskasin.”Ai, joo, ymmärrän. Mutta miten ne voivat olla

solmussa?” Ruth kysyi viattomasti.”Älä muuta sano. Se kirurgi tikkas ihan väärin

Maven umpisuolen ja pani ne putket solmuun. Siks se nyt kärsii. On kärsiny jo vuosia.”

Noviisi Ruth laski katseensa krusifiksiinsa, ja näin hymyn värähtävän hänen suupielissään.

”Minä tutkin Mavisin”, Ruth sanoi rauhallisesti. ”Ole hyvä ja seuraa minua tutkimushuoneeseen.”

Meg vilkaisi minua voitonriemuisena ja heit-ti myrkkyä tihkuvan katseen Trixieen. Mave riisuu-tui pyydetysti ja asettui pitkäkseen penkille. Noviisi Ruth, asiantuntija ja kokenut kätilö, tutki Mavisin, esitti useita kysymyksiä, joihin Meg vastasi, ja kun hän oli saanut tutkimuksen tehtyä, sanoi: ”Sekä sinä että lapsesi vaikutatte olevan erittäin hyvässä kun-

21

nossa 32-viikkoiseen raskaudentilaan nähden. Lap-si on kehittynyt normaalisti, ja sen sydämenlyönnit ovat hyvät. Sinä, Mavis, olet täysin terve. Olen tutki-nut kaiken mahdollisen – sydämen, verenpaineen ja virtsan. En löydä sinusta mitään vikaa. Jos tunnet olosi toisinaan epämukavaksi, kyse on todennäköi-sesti närästyksestä tai ilmavaivoista, joista useat ras-kaana olevat naiset kärsivät.”

”Närästyksestä? Ilmavaivoista? Entäs ne put-ket?” kiljaisi Meg.

”Olin juuri tulossa munanjohtimiin”, valehteli pyhimysmäinen noviisi Ruth vakuuttavasti. ”Olen tutkinut ne perusteellisesti ja voin vakuuttaa teille, että vaikka ne ehkä ovat olleet solmussa epäonnisen umpisuolileikkauksen aikaan, ne ovat nyt itsestään avautuneet. Luonto on suurenmoinen parantaja. Teidän ei tarvitse enää olla huolissanne munan-johtimien suhteen.”