40

SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Sport Health Feeling (SHF) on terveysliikunnan toimintamallien kansainvälistämisen edistämiseen keskittyvä hanke, jonka tavoitteena on julkisella sektorilla toteutettujen terveysliikuntamallien siirtäminen yksityisen sektorin liiketoiminnaksi sekä niiden kansainvälisen markkinapotentiaalien kartoittaminen. Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy vastaa verkoston koordinoimisesta. Verkosto on avoin kaikille toiminnasta kiinnostuneille. 28.-29.4.2014 järjestettiin Tampereella SHF-hankkeen organisoima kaupallistamisleiri. Ohessa tilaisuuden dokumentointia.

Citation preview

Page 1: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi
Page 2: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

SHF II - KAUPALLISTAMISLEIRI 28.-29.4.2014

28.- 29.4.2014 pidettiin Tampereella hotelli Tammerin tiloissa kaksipäiväinen kaupallistamisleiri, jonka isäntänä toimi SportHealthFeeling - hanke (SHF). Hankkeen tavoitteena on rakentaa malleja, jolla julkisella sektorilla kehitetyt terveysliikuntapalveluaihiot voidaan konseptoida kansainvälisiksi vientituotteiksi.

Kaupallistamisleirille osallistui 4 kehitettävää konseptia, joiden haasteita ja pullonkauloja ratkottiin yhteisen työskentelyn avulla. Tämä esitys sisältää nostoja työskentelystä sekä konseptien omia kommentteja.

Leirin ohjelmasta ja fasilitoinnista vastasi Business Arena Oy.

Page 3: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

KONSEPTIEN ESIINNOSTAMAT HAASTEET

Page 4: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

LIIKUNTANEUVONNAN TYÖKALUPAKKI

- Ei jatkoa nykyisessä organisaatiossa - mistä uusi kotipesä?

- Miten organisoidaan jatkotyöskentely?

- Kuinka hyötykäyttää olemassa olevaa verkostoa?

Konseptin omistaja(t): [email protected] / [email protected]

Page 5: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

- Mikä on tuotteen ydin?

- Kuka on asiakas erityisesti kv-markkinoilla?

- Kuka myy ja millä resursseilla?

- Miten päästä eteenpäin?

Konseptin omistaja(t): [email protected] , [email protected]

Page 6: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

- Rahoitus on olemassa jatkokehittämiseen (Aktiivix-palvelun edistäminen)

- On opittu miten mallit linkitetään muihin kaupungin tarjoamiin yhteistyömalleihin. Mallinnus ja jalkauttaminen on käynnissä nyt.

- Kuinka tuodaan esiin tulosten parempi dollarisaatio (rahalliset hyödyt) ?

- Haasteena myyntikuntoon laittaminen Mikä on seuraava steppi / taso?Konseptin omistajat: [email protected] [email protected]

Page 7: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

- Haasteina olemassa olevien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen.

- Kohderyhmäajattelun täsmentäinen - mitä painottaa?

- Onko räätälöinti / modulointi mahdollista ja kuinka?

- Pitkävaikutteisten hyötyjen kehittäminen (palveluiden kautta).

Konseptin omistaja: [email protected]

Page 8: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

IDEAKAHVILA ®

Konseptien haasteiden ratkaisemiseksi Business Arena järjesti ensimmäisenä leiripäivänä Ideakahvila-nimisen työskentely osion. Ideakahvilaan oli ennakkotyönä etsitty asiantuntijoita, joista katsottiin olevan hyötyä konseptien kehittämisessä. Tällaisia tahoja olivat mm. Tampereen yliopiston (Terveystiede) tutkijat ja TKI-asiantuntijat. Mukana oli myös asiantuntijoita Jyväskylän yliopiston erikoisyksikkö Vivecalta sekä Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES:ltä.

Idekahvilassa pohdittiin kaupallistamiseen liittyviä peruskysymyksiä sekä tehtiin niihin liittyviä valintoja kuten: tuote, asiakas, markkinat, ansaintalogiikka ja kehityshaaste.

Consolidation

Connection

Collection of research inputs

”The  design  brief”

Market launch

Market diffusion

Research input in concept development

Concept definitions

Customer engagement

Testing and prototyping

Model co-created with BusinessArena Ltd.

Mikä  on  tutkimus,edon  ja  -­‐osaamisen  rooli  julkisen  sektorin  kehi5ämien  terveysliikuntakonsep,en  kaupallistamisessa  ja  kansainvälistämisessä?    !Mitä  yhteistyö  tarjoaa  tutkijoille?  

Page 9: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

NABC MALLI -TYÖSKENTELYSSÄ

Työskentelyssä hyödynsimme NABC-mallia. Sitä voi soveltaa niin perustutkimus- kuin kaupallistamisprojekteihin, mutta myös uuden liiketoiminnan suunnitteluun. Kirjainlyhenne tulee sanoista Need, Approach, Benefits ja Competition. Malli on kehitetty Stanford Research Institute:ssa (SRI).

Page 10: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

NABC

Page 11: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

MIKÄ KAHVILASSA PUHUTUTTI?LIIKUNTA-APTEEKKI- Riskinoton analogia (yrittäjyys / irtautuminen) - Mistä kotipesä?- Miten palvelumylly toimii? - Muutamia ideoita ratkaisuiksi- Vaikuttaisi siltä että seuraava stepii vaatii parin ison kiven raivaamista tieltä - toivottavasti jostain saadaan nk. ”raivaus-raha” PAAVO NURMI - KESKUS- Helikopterinäkökulma: asiakkaat (voivat olla esim. isompi asiakasyhteisö, esiin voi nousta yrityksen tai vaikka pelastuslaitoksen yksittäinen tarve). Hyvä huomio että loppukäyttäjä ja palvelun ostaja voi usein olla eri taho.- Joillekin ryhmille testi ei ole se oikea vaihtoehto (suljetaan joitain kohderyhmiä pois) - Tee-se-itse taso, PT taso, yhteisöllisyys taso (modulointi) - Brändäys (Testimonials - kuka muu käyttää palveluitamme?)- Asiakkaan toive saattaa olla jokin yksittäinen toiminta kuten palvelun helppous (helppo hankkia, helppo käyttää..) - Moduliajattelun iso kuva (ei ajatella pelkästään paloja vaan koetetaan miettiä koko prosessia) - Kommunikaation avoimuus - miksi meillä on tätä palveluliiketoimintaa? HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTO- tuotteistaminen ja markkinointi yksittäisille seuroille - ylipäätään miten olisi mahdollista myydä ja tarjota palvelua (palveluprosessi) ? - positiivinen lähtökulma viestintää (esim. esitteestä ”syyttävä / pelotteleva sävy” pois)- mitä ollaan myymässä ja kenelle — sisäinen asiakkuus näyttäisi olevan se suurin asiakkuus :) - tutkimuspuoli (itä-Helsinki kohderyhmänä erilainen palvelun tarjoamisessa esim. maahanmuuttajien huomioonottaminen) —> tutkimuskumppani (Nelli Hankonen, Helsingin yliopisto mainittu)

Page 12: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

MIKÄ KAHVILASSA PUHUTUTTI?

IKIHYVÄ- hyödyt, pitää tuoda vielä paremmin esille. Rahallisia hyötyjä ja eri kohderyhmänäkökulmat. Myös loppukäyttäjän näkökulmaa pitää tuoda paremmin esille (hyödyt, palvelulupaus etc.)- kilpailunäkökulma: onko nyt esitetty jopa liian laaja “isompi” malli - teknologian linkitys mietintään (applikaatio? tekninen laite/sovellus/verkkosivu?)- suuri kilpailija on mm. kunnan muu toiminta (sehän on aina jo sitä ”parasta mitä tehdään”) - saumattomuuden varmistaminen (asiakkaalle) — mitä se tarkoittaa käytännössä?- Suomen markkinoille uutta näkökulmaa (uusia asiakaskohderyhmiä, esim. KELA, eläkevakuutusyhtiöt) - maailman markkinoilta huomio: Saksassa esim. ammattiliitot ovat maksajina (päättävät millaisia palveluita otetaan käyttöön). Ikihyvällä on hyvät linkit akateemiselle puolelle Saksassa- UKK instituutissa “Härpäkefestivaali” - syyskuun puolivälissä 24-25.9.2014, sinne voi myös tulla esittelemään omaa osaamistaan = kaupallisia sovelluksia + tutkimustietoa - tavoite: Ikihyvä applikaatio on se joka synnyttää ”pystyvyyden tunteen” kohderyhmässä

Page 13: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

OSALLISTUJAN NÄKÖKULMA: AKI KARJALAINEN (JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON ERIKOISYKSIKKÖ VIVECA)

!”Olin mukana SHF-hankkeen työskentelyssä reilu vuosi sitten. Selkeästi huomaa että kaupallistettavat konseptit ovat menneet reilusti eteenpäin viimeisen vuoden aikana. On laitettava paukkuja sen kysymyksen pohtimiseen, kuka on oikeasti valmis maksamaan palvelusta?Lisäksi huomionarvoista on, että monet konseptit tuntuvat tuottavan säästöjä, eivät tuloja. Tulopuoli onkin vaikeampi näyttää toteen. Perussääntö konseptien kaupallisessa käyttöönotossa on että sen pitäisi olla 10 X parempi kuin olemassa olevan mallin. Pitää myydä jotain muuta kuin ”valmista” tuotetta tai mallia. Myydään omaa asiantuntemusta ja konsultointia.”

Page 14: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

KENELLE SIIS MYYDÄÄN?

McDonalds Suomi ei myy hampurilaisia vaan yrityskonseptia yrittäjille.

kuva: http://www.kingstonchamber.com/sites/default/files/photos/Ronald%20McDonald.jpg

Page 15: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

IDEAKAHVILASSA SELVISI MM.

- kaikki hauska ei ole bisnestä- kill your darlings - suunta pitää selventää- kun tuotteistetaan pitää tehdä päätöksiä ja valintoja, se ei ole maailman loppu jos perustettava yritys ei kannatakkaan- asioita pitää pohtia 360° näkökulmasta- mikä omassa työssä on se lisäarvo mistä joku on valmis maksamaan vrt. tekisitkö nykyistä toimintaa ilman hankerahaa?- rentous auttaa tuotteistamisessakin - väkisin puskeminen ei- tärkeimmät kysymykset: kuka myy, mitä myy ja kenelle myydään? Bonuskysymys: miksi myydään?

Page 16: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

ILTATYÖPAJA: BUSINESS MODEL CANVAS

Illan työskentelyä jatkoimme täydentämällä jokaisesta kaupallistettavasta konseptista Business Model Canvas työkalun mukaisen kanvaasin. Business Model Canvas on työkalu olemassa olevan liiketoimintamallin analysointiin tai uuden mallin innovointiin. Painotimme työskentelyssä erityisesti kohtia 1-3 ja 6-8.

Key Partnerships / Kumppanit

8.

Key Activities / Avain tehtävät

6.

Key Resources / Voimavarat

7.

Value Propositioin / Arvolupaus

2.

Customer Relationship / Asiakassuhteet

4.

Channels / Kanavat

3.

Customer Segments /

Asiakasryhmät

1.

Cost Structure / Kustannusrakenne

9.

Revenue Streams / Tulovirrat

5.

Liikeidean toimivuutta tarkastellaan mm. sen sisäisten vahvuuksien ja heikkouksien kautta, ulkoisten mahdollisuuksien ja uhkien kautta sekä kannattavuuden ja ansaintalogiikan kautta.

3. MahdollisuudetTulevaisuuden

mahdollisuudet aj voitot

4. UhatTulevaisuuden uhat

ja menetykset

1. VahvuudetToiminnalliset

vahvuudet

5. HyödynnäMenestystekijät,

vahvuuksia vahvistamalla

mahdollisuudet todeksi

7. Varaudu, ennakoiUhkatekijöihin vastaaminen

vahvuuksien avulla

2. HeikkoudetToiminnalliset

heikkoudet

6. Korjaa, kehitäHeikkouksiin vastaaminen

mahdollisuuksien avulla

8. Ehkäise, ennakoiKriisitilanteet,

heikkoudet kärjistyvät ja uhat

käyvät todeksi

Sisäiset

Ulk

oise

t

Liiketoimintamallin kannattavuuden kehittämisen ja arvioinnin keskeisiä osa-alueita ovat suunniteltu liikevaihdon ja myynnin taso, myynti- ja käyttökate, hinnoittelu ja rahoitus. AIKATAULU Viikko 17 23.4.2014 klo 09:00-

11:00 HAMK Visamäki

Amazing Business Train -ohjelman esittely Osallistujien esittely Ohjaajien esittely Junatiimien esittely Oppimistehtävien esittely

- Business Model You sovelluksen esittely (ConeAdvisor) - Tiimiroolitestin esittely (Scopec ja Smith testi) - liikeidean videoinnin esittely (HAMK Youtube) - eväskassin kokoamisen esittely

Keskustelua Tuotos: tiimien esittely

Viikko 18 30.4.2014 klo 16:00 mennessä

Oppimistehtävien teko ja julkaiseminen

Page 17: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

VIJAY GOVINDARAJAN: REVERSE INNOVATION

Page 18: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

SHOW ME THE MONEY - MISSÄ ON ANSAINTA?

Page 19: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

IPR-HANKKEISSAToinen päivä aloitettiin täydentämällä ja esittelemällä Business Model Canvasissa esiin nousseita huomiota.

Julkisilta kehittämishankkeilta odotetaan jatkossa enemmän vaikuttavuutta sekä pysyviä tuloksia. Samaan aikaan hankkeita toteuttavat organisaatiot joutuvat pohtimaan keinoja rahoituspohjansa monipuolistamiseksi. Yksi ratkaisu olisi hankkeiden kaupallistaminen liiketoiminnaksi, joka on ollutkin koko leirin työskentelyn pohja. Tästä syystä olimme pyytäneet leirille myös IPR-asiantuntija Jouni Hynystä pitämään lyhyen alustuksen. Ohessa hänen kalvosarjansa.

Lisäksi Business Arena tuotti hankkeiden tarpeita silmällä pitäen IPR-oppaan (Hankkeesta Liiketoimintaa) joka on ladattavassa tästä linkistä

Page 20: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

IPR-HANKKEISSAJouni Hynynen www.jounihynynen.com

Page 21: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

MIKÄ?IPR on yläotsikko aihepiirille, joka kattaa aineettomien oikeuksien (Intellectual Property Rights) mahdollisuudet ja vaikutukset erityisesti elinkeinotoiminnassa.

Page 22: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

IPR

patenttitavaramerkki

mallioikeusverkkotunnus

toiminimi

liikesalaisuudet

sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa

hyödyllisyysmalli

sopimusjuridiikka

tekijänoikeudet

Page 23: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

IPRtuotekehitys

rahoitus

markkinointi

ideointi

hankkeet

projektit

yrityksen perustaminen

yhteisön luominen

exit

vakuudet

riskienhallinta

brändi

Page 24: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

MISSÄ JA MILLOIN?Kaikessa tuotteiden, palvelujen ja aatteiden kehittämisessä sekä yritystä perustettaessa ja hanketoiminnassa. Aina kun jotain tehdään yhdessä.

Page 25: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

MIKSI?1. juridisten vahinkojen välttämiseksi. 2. kilpailuedun

suojaamiseksi. 3. aineettoman omaisuuden kasvattamiseksi.

Page 26: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi
Page 27: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

IPRluovuus aineeton omaisuus

Page 28: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

patentti

tavaramerkki

verkkotunnus

toiminimi

jakelutiesopimukset

know-how

luovuus IPR aineeton omaisuus

Page 29: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

KANNATTAAKO?IPR on talouskehityksen moottori.

Page 30: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi
Page 31: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

IPR HANKKEISSA“Mikäli hankkeessa syntyy IPR-oikeuksin suojattavia tuloksia,

suojaamiseen ei saa ryhtyä.” - Rahoittaja.

Page 32: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

TOTEUTUMIA

• hankevetäjät perustaneet yrityksiä

• ajatus herännyt pakon edessä

• pelkoa IPR-asioiden suhteen

• jatkohanke suurin päämäärä

• tavaramerkit, verkkosivut ja sisällöt jäävät hyödyntämättä

• verkostot katoavat, osaaminen kuihtuu

Page 33: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

HANKE

aiheen tunnettuus

nimet ja merkit

hyvät käytännöt

ideat

luovat sisällöt

jatkohankkeen suunnitelmat

työskentelyaineisto loppuraportti

muodolliset IPR-oikeudet

verkostot

hiljainen tieto

hankesuunnitelma

hankeosaaminen

osaaminen

tutkimustulokset

osallistujien kokemukset

Page 34: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

HANKEyleisön mielikuvat

hankkeen tulokset

ideat

ihmisten omat tulokset

työryhmien tulokset

Page 35: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

LOPUKSI

1. Missä edistyimme?2. Missä kohdassa aina junnaamme (ja miksi?)3. Mitä päätimme?4. Mistä meidän on pakko päättää pian?5. Mitä teemme kahden viikon sisällä?

Jounin esityksen jälkeen pyysimme konsepteja reflektoimaan lyhyesti seuraavia kysymyksiä:

Page 36: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

LIIKUNTA-APTEEKKI

1. Lump sum päätös odotus, jolloin siirto LAMKille 2. Ladec johto päättämään siirrosta Ukk tai KKI... 3. Palaveri Tommi Vasankarin ja KKIn kanssa sekä Haaga-Helian (tässä järjestyksessä)

Next steps

Page 37: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

IKIHYVÄMissä edistymme?- hahmottui asiakaskuntaa suomessa (työterveyshuolto) - hahmottui, että voimme myydä ikihyvää, ilman ikihyvän nimeä - myyntiargumentit (säästöt, hyöty) - hahmottui, että myymme jotain sellaista, jota ostaja myy eteenpäin vielä paremmalla voitolla - hahmottui palvelulupaus/arvolupaus (ostaja, asiakas, loppuasiakas)

Missä junnaamme aina samassa kohdassa? (MIKSI?)- mikä on tuote/tuotteet, joita myydään?- kuka sen saa myydä?- ajankäyttö, ketkä sitoutuvat - irtautuminen Ikihyvästä- mikä on yritysmuoto, jossa työskennellään?- kaikilla on paljon muita töitä ja ei ole valmiutta ottaa riskiä- kuka Ikihyvän omistaa?

Mitä päätimme?- vallata Suomen ja TTH:n - työterveyshuollon ajatuksien kuuleminen- omat ajatukset suhteessa muiden ajatuksiin, kurssintarkistuksia?

Mistä meidän on pakko päättää pian?- miten suomen markkinoilla toimiminen järjestetään- rekisteröidäänkö joku tuote- yritysmuoto- irtautuminen Ikihyvästä

Mitä teemme kahden viikon sisällä?- Palaveri ikihyvä-elintapaydintoimijoiden kanssa- suomen markkinakeskustelu- sopimus jatkosta kaikkien osallisten kanssa - tuotemerkki

Page 38: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTO

- Missä edistyimme? - konseptia laitettiin lisää ”pakettiin”, esiin nousi useita pienempiä näkökulmia hyvinvointiin -”Jump-In” - IPR huomiot: emme ole ainoita jotka ovat mallintaneet jotain organisaatiomme tai pohtineet ääneen esim. rekisteröintiä organisaatiomme sisällä. Monia muitakin asia askarruttaa, mutta he eivät ole tehneet asialle mitään. Voimme auttaa heitä. - Mitä päätimme? Nyt ensiksi pitää IPR:ään liittyvät rekisteröinnit saada kuntoon

Page 39: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

PAAVO NURMI KESKUS

- Missä edistyimme? - Havaitsimme paremmin eri asiakasryhmien väliset eroavaisuudet. Kaupallisella toiminnalla voimme rahoittaa sitä perustoimintaa eli tutkimusta- Missä kohdassa aina junnaamme (Miksi?) Tietämyksen puute: ei oikein tietoa mitä saa ja voi tehdä. Resurssien puutetta: arjessa ei tahdo olla aikaa eikä resursseja kaupallistamisen edistämiseen- Mitä päätimme? - Pienet resurssit koetetaan kohdentaa paremmin - Mitä teemme kahden viikon sisällä? Lyhyen ajan sisällä: Otamme yhden tuotteen / palvelun, jonka ketterästi kaupallistamme ja testaamme sen kannattavuuden.

Page 40: SHF, Kaupallistamisleiri 28.-29.4.2014, dokumentointi

www.businessarena.fi

KIITOS!

Kiitos kaikille osallistuneille. Leiri oli mielestämme onnistunut työskentelyintensiteetin pysyessä korkeana ja leiriläiset aktiivisina. Toivomme kaikille konsepteille menestyksekästä kevättä ja kesää.

[email protected] [email protected]