1
Kaari-työhyvinvointikyselypalvelun avulla voit arvioida ja kehittää työhyvinvointijohtamista, henkilöstön työhyvinvointia sekä työn tuloksellisuutta tarkastella työhyvinvoinnin tilaa monipuolisesti yksilö-, työyhteisö- ja organisaatiotasolla määritellä työhyvinvoinnin kehittämistyön sisältöä ja konkreettisia kehittämiskohteita koko organisaatiossa kehittää työn sujuvuutta ja puuttua työyhteisöjen ongelmakohtiin jo varhaisessa vaiheessa ja näin ollen ennaltaehkäistä mm. sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyysongelmia tulevaisuudessa. Palvelumme on tutkitusti tuottanut tulosta ”Palvelu auttoi arvioimaan, kohdentamaan ja uudelleen suuntaamaan kehittämistyötä.” ”Palvelu antoi mahdollisuuden nostaa esille työhyvinvoinnin merkitystä organisaatiolle ja eri tahoja kiinnittämään huomiota sen tärkeyteen.” Asiakkaidemme kokemassa työhyvinvoinnissa oli tapahtunut parannusta kaikissa 16 tarkastellussa organisaatiossa. Lisäksi noin 80 % työhyvinvointi- mittareista oli muuttunut positiiviseen suuntaan. Palvelumme vahvuuksia asiantuntijoidemme pitkä kokemus työhyvinvointikyselyiden toteuttamisesta ja työhyvinvoinnin kehittämisestä kunta-alalla panostamme palvelussamme siihen, että työhyvinvointikyselystä saatava tieto myös muuttuu toiminnaksi tarjoamalla tukea tuloksellisen kyselyprosessin rakentamiseen ja tiedon hyödyntämiseen organisaation kehittämistyössä vertailuaineistomme koostuu 30 000 kuntatyöntekijän vastauksesta viimeisen kolmen vuoden ajalta. Faktoja palvelusta 80 työhyvinvointikyselyä 61 organisaatiota 63 871 vastaajaa. Hae mukaan palveluun! Tarjoamme palvelua kuntatyönantajille. Hae palveluun 30.4. tai 30.9. mennessä täyttämällä verkkosivuillamme oleva hakulomake. Lisätiedot: www.keva.fi/kaari tai kevapalvelu@keva.fi Kaari-työhyvinvointikysely tuottaa tulosta! www.keva.fi

Kaari-työhyvinvointikysely

  • Upload
    keva

  • View
    191

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Kaari-työhyvinvointikysely

Kaari-työhyvinvointikyselypalvelun avulla voit • arvioida ja kehittää työhyvinvointijohtamista,

henkilöstön työhyvinvointia sekä työntuloksellisuutta

• tarkastella työhyvinvoinnin tilaa monipuolisestiyksilö-, työyhteisö- ja organisaatiotasolla

• määritellä työhyvinvoinnin kehittämistyönsisältöä ja konkreettisia kehittämiskohteita kokoorganisaatiossa

• kehittää työn sujuvuutta ja puuttua työyhteisöjenongelmakohtiin jo varhaisessa vaiheessa ja näinollen ennaltaehkäistä mm. sairauspoissaoloja jatyökyvyttömyysongelmia tulevaisuudessa.

Palvelumme on tutkitusti tuottanut tulosta

”Palvelu auttoi arvioimaan, kohdentamaan ja uudelleen suuntaamaan kehittämistyötä.”

”Palvelu antoi mahdollisuuden nostaa esille työhyvinvoinnin merkitystä organisaatiolle ja eri tahoja kiinnittämään huomiota sen tärkeyteen.”

Asiakkaidemme kokemassa työhyvinvoinnissa oli tapahtunut parannusta kaikissa 16 tarkastellussa organisaatiossa. Lisäksi noin 80 % työhyvinvointi-mittareista oli muuttunut positiiviseen suuntaan.

Palvelumme vahvuuksia

• asiantuntijoidemme pitkä kokemustyöhyvinvointikyselyiden toteuttamisesta jatyöhyvinvoinnin kehittämisestä kunta-alalla

• panostamme palvelussamme siihen, ettätyöhyvinvointikyselystä saatava tieto myösmuuttuu toiminnaksi tarjoamalla tukeatuloksellisen kyselyprosessin rakentamiseenja tiedon hyödyntämiseen organisaationkehittämistyössä

• vertailuaineistomme koostuu 30 000kuntatyöntekijän vastauksesta viimeisen kolmenvuoden ajalta.

Faktoja palvelusta

• 80 työhyvinvointikyselyä• 61 organisaatiota• 63 871 vastaajaa.

Hae mukaan palveluun!

Tarjoamme palvelua kuntatyönantajille. Hae palveluun 30.4. tai 30.9. mennessä täyttämällä verkkosivuillamme oleva hakulomake. Lisätiedot: www.keva.fi /kaari tai [email protected]

Kaari-työhyvinvointikysely tuottaa tulosta!

www.keva.fi