Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Preview:

Citation preview

30.11.2010

Riitta Pylvänen

Projektipäällikkö, Astu – hanke (Asiakas-tuottajamalli)

riitta.pylvanen@jykes.fi

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy

Palvelusetelin kehittäminen

Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittämisen

ensimmäinen vaihe

• Palveluseteli otettiin käyttöön Jyväskylässä v. 2004: käyttö

pääasiassa omaishoidon tuen asiakkaille, budjetti n. 60 000

euroa/vuosi.

• 2004-2007 yritykset kilpailutettiin tuottajarinkiin, mukaan

valittiin ensimmäisessä vaiheessa kolme, toisessa viisi

palveluntuottajaa

• 2004-2007 palvelusetelin suunnittelu, kehittäminen ja

yrittäjärekisterin ylläpito tapahtui kaupungin omana

toimintana, kotihoidon avopalvelun ohjaajien ”sivutyönä” -

käyttö jäi melko vähäiseksi, yrittäjien kannalta

hankaluutena myös kunnallisen taloushallinnon hitaus

Palvelusetelin kehittämisen toinen vaihe

• Hyvinvointialan yrityksiltä tuli toive tiiviimmästä kuntayhteistyöstä

ja yritysten hyväksymismenettelyn käyttöönotosta kilpailutuksen

sijaan

• 2007 keväällä aloitettu yhteistyö kaupungin vanhuspalvelujen ja

Jykes Oy:n välillä vaikutti palvelusetelin kehittämiseen

ratkaisevasti.

• Toteutettiin Jyväskylän seudun palvelusetelipilotti v 2008

• Aktiivinen yritysverkosto, Klemmari www.klemmari.org (otettu

käyttöön 2005) ja Smartumin palveluseteli nähtiin työkaluna

yhteistyöhön,

• Toiminnassa oli mukana Jyväskylä ja ympäristökunnat (8 kuntaa, v

2008), Jykes Oy ja maksuvälinetuottaja Smartum Oy.

• Toteutettiin palvelusetelituottajien keskitetty haku, mukaan

hyväksyttiin 17 uutta yrittäjää.

Palveluseteli 2009

• Vuoden 2009 alusta toteutettiin jatkuva haku

palveluseteliyrittäjille

• Kotiutusten toteutusta tehostettiin palvelusetelin avulla

• Ennaltaehkäisevänä kotihoidon toimintana siivoustyön

tehostaminen – ratkaisuna palveluseteli ( esim.

vähävaraisten siivous)

• Uutena palveluseteli lapsiperheiden tilapäiseen

kotipalveluun

• Päivähoidon palveluraha käyttöön vuoden 2009 alusta.

Toimii palvelusetelin periaattein

Vanhus- ja vammaispalvelut

• Palveluseteli 2009

• Hyväksyttyjä palvelusetelituottajia yhteensä 33

• Palvelusetelillä tuotettavat palvelut

- Kotipalvelua 19 yritystä

- Kotisairaanhoitoa 10 yritystä

- Lyhytaikaishoitoa palvelukodissa 4 yritystä

- Omaishoitajien sijaispalvelua 19 yritystä

- Päivätoimintaa 2 yritystä

- Siivouspalvelua 19 yritystä

• Myönnettyjä palveluseteleitä

- Omaishoito 7799 kpl = 155 980 € asiakkaita 62

- Kotihoito 5116 kpl = 100 320 € asiakkaita 138 (42 tilapäinen kotihoito,

87 siivouspalvelu ja 9 muut tukipalvelut)

• Käyttö yhteensä 12 815 kpl = 256 300 €

• Muut kunnat: Hankasalmi, Muurame, Petäjävesi, Toivakka

• TA 2010: yht. 461 000 € Jyväskylän osalta

Sosiaali- ja perhepalvelut

• Lapsiperheiden kotipalvelun palveluseteli 2009

• Asiakkaita lapsiperheiden kotipalvelussa yhteensä: 230

perhettä

• Palveluntuottajia: 14

• Päätöksiä: 491 kpl

• Käyttö: 5500 seteliä = 110 000 €

• TA 2010 Jyväskylä 150 000 €

Lasten päivähoitopalvelut

• Yksityisen päivähoidon palveluraha 2009

• Lapsia yhteensä 31.12 909 lasta

- Päiväkodeissa : 707 lasta

- Perhepäivähoitajan omassa kodissa ja ryhmiksissä: 118 lasta

- Lapsen kotona tapahtuvassa hoidossa: 84 lasta

• Palveluntuottajia

- Päiväkoteja: 21 kpl

- Ryhmäperhepäivähoitokoteja: 4 kpl

- Omassa kodissaan hoitavia perhepäivähoitajia 33 hoitajaa

- Lapsen kotona hoitavia perhepäivähoitajia 35 hoitajaa

• Käyttö v 2009 yhteensä 4 644 337 €

• Muut kunnat: Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Luhanka (lapsia joulukuussa

yhteensä 30)

• TA 2010: 5,17 milj. € Jyväskylän osalta

Astu – hanke, Asiakas-tuottajamalli

• Käynnistettiin lokakuussa 2009, Jykes, Tekes ja Jyväskylän

kaupunki

• Yhteistyökumppani Smartum Oy

• Sähköinen palveluseteli otettiin käyttöön ensimmäisenä Suomessa

helmikuussa 2010

• Asiakas-tuottajamallissa ensisijaisena asiakkaan oma valinta

• Tavoitteena yhden palveluseteliprosessin kuvaaminen, joka on

sovellettavissa kaikkiin Sote palveluihin kunnallisesti ja

seudullisesti

• Sähköisen asiointialustan rakentaminen prosessille

• Palveluohjauksen kehittäminen

• Seudullisen yhteistyön kehittäminen tärkeää erityisesti

asiakkaiden ja yrittäjien näkökulmasta

• ALV-ratkaisun saatiin verottajalta (Smartumin sähköiselle

palvelusetelille) kesällä 2010 (5% palautus)

Palveluseteliprosessi

Kaupunki määrittelee palvelusetelillätuotettavat palvelut, palvelusetelin arvon ja

myöntämisen kriteerit

Kaupunki hyväksyy palveluntuottajat

Smartum laskuttaa

kaupunkia sovituissa

erissä/ kaupunki

tekee tilauksen

seteleistä

Hyväksytyistä

• palveluntuottajista pidetään rekisteriä

(Klemmari)

Kaupungin palveluohjaaja/viranhaltija

arvioi palveluntarpeen, antaa palvelusetelit ja

tekee palvelusetelipäätöksen

Asiakas valitsee

palveluntuottajan

Asiakas tekee sopimuksen

palveluntuottajan kanssa

Palveluntuottaja

suorittaa palvelun ja

laskuttaa asiakasta

sekä tulouttaa setelin

arvon Smartumin tililtä

Tulevaisuuden näkymiä• Säännöllisen kotihoidon palveluseteliä pilotoidaan

parhaillaan

• Valmistelussa olevat palvelusetelit (vuoden 2011

budjettikäsittelyyn)

– Lapsiperheiden neuvonta- ja terapiapalveluiden

palveluseteli (käyttöönotosta on jo päätös)

– Säännöllinen kotihoito

– Palveluasuminen (vanhus- ja vammaispalvelut)

– Lasten kerhot

– Henkilökohtainen apu

– Suun terveydenhuollon palveluseteli

• Keskustelussa myös muita terveyspalveluiden

palveluseteleitä (muutamat tutkimukset ja

laboratoriopalvelut)

• Päivähoidon palvelurahasta siirrytään palveluseteliin

1.8.2011

Huomioitavia asioita palvelusetelin

käyttöönotossa

• Luottamushenkilöiden ja virkamiesten näkemys

palvelusetelitoiminnasta selkiytettävä

• Hankintasuunnitelmissa oltava selkeä linjaus

ostopalveluiden ja palvelusetelin käytöstä

• Palveluverkkosuunnitelmat ja palvelusetelitoiminnan

linjaukset tiedoksi palveluntuottajille

• Läpinäkyvä tuotteistus ja hinnoittelu

• Palveluohjauksen ja valvonnan merkitys korostuu

• Palveluseteliprosessin tunnistaminen ja juurruttaminen

kunnassa (prosessin omistajuus)

• Asiakkaan valinnan mahdollistaminen on strateginen

kysymys

• Seutuyhteistyö tärkeää palveluntuottajien ja asiakkaiden

kannalta

• Tiivis yhteistyö palveluntuottajien kanssa

Tervetuloa Palveluseteliseminaariin

Jyväskylän Paviljonkiin

Torstaina 27.1.2011 klo 9.30-15.00

Lisätietoja ja ilmoittautumiset

www.jykes.fi/palveluseteliseminaari