Upload
dodoorg
View
240
Download
0
Embed Size (px)
DESCRIPTION
Dodon ka
Citation preview
Konsepteja kaupunkiviljelyyn
dodolaisten oma työpaja 23.10.2011
■ konsepti, kirjallisen työn luonnos, puhtaaksikirjoittamaton työ
■ konsepti, suullista esitystä varten tehty käsikirjoitus■ konseptikuva ja konseptikuvitus, erilaisten produktioiden
kuvallinen luonnos tai suunnitelma■ konseptialbumi, äänilevy, johon tallennetut kappaleet
muodostavat jonkinlaisen kokonaisuuden■ konseptiarkki, nelisivuinen ruutupaperi
Konsepti
Päivän kulku12 Miksi olemme täällä tänäänViime session ja tähän asti keskustellun antiTavoite maailmassa12.30 Ruokaa ajatuksille eli muutamia konsepteja muualtaIdeamylly13 Konseptointi ryhmissä14 Ruokaa vatsoille eli Pasilan maa-artisokkaaPieni fyysinen harjoite14.30 Kehittely jatkuu15.00 Konseptishow15.30 Next steps16 Siivous ja kotiin!
Mitä odotat tältä iltapäivältä?Konkretiaa, next steps, (vuosi)suunnitelma, että huomenna voisi aloittaaAvoimuus sille mitä ollaan tekemässäSelkeyttää mitä oltiinkaan tekemässä Selkeyttää kuka haluaa tehdä ja mitäTarttumapintaa toimintaan
Oivallukset viime sessiosta
Hyödyllisiä oivalluksia:Hyvä fiilis, keskinäinen kommunikaatio, dynamiikka, minkätyyppisia ja erilaisia rooleja tarvitaan, kuka on kiinnostunut mistä, tekemisen meininki, yhteinen halu löytää konkretiaa = suunnittelu + toteuttaminen, kaikilla ei olekaan selkeää isoa kuvaa
Miinusta että puhuttiin enemmän järjestötoiminnasta yleensä
Henkilökohtainen tavoitteesi maailmassa? Tavoitella asioita, olla tyytyväinen lopputulokseenKulkea avoimin mielinVaihtuu päivittäin/kuukausittainMiten mainstreamata kaupunkiviljely keskiluokan keskinotkeaksi Elää tasapainossa muiden ihmisten ja ympäristön kanssaOlla mukana tekemässä juttuja, jotka muuttavat maailman menon suuntaaUskallus toteuttaa itseään ja merkityksellisyyden kokemusVaikuttaa asioihin niin, että ihmisten elämä olisi parempaaEtsiä mielekästä tekemistä
Tavoitteesi kaupunkiviljelytoiminnassa? Kaupungit olisi paikkoja, joissa ihmiset saa ja uskaltaa tehdä asioita, joista tykkäävätLuoda ihmisille mahdollisuuksia ottaa kaupunki haltuun ja luoda siihen omistajuuden tunnettaMukana luoda sellaista toimintamallia, että on vaihtoehtoisia tapoja olla kaupungissa ja tuottaa ravintoa
Luoda mielekästä työtäTestata onko mahdollista palata työintensiivisempään viljelyynOmavaraisuusasteen kasvattaminenTehdä kaupunkiviljelytoiminnasta ammattimaista mutta kivaaTehdä toimintaa näkyvämmäksi ja isommaksiPäästä pystyttämään kaupunkiviljelykahvilaa ja olla töissä siellä
Kiinnostuksen muuttaminen toiminnaksiMainstreamata kaupunkiviljely keskiluokan keskinotkeaksi toiminnaksiTarjota pieniä osaratkaisujaTietotaito valtavirtaanTunnetasolla vaikuttaa siihen, miltä maailma näyttää ja miten se toimiiViljely toimii porttina muuhun kestävän elämäntavan leviämiseenMultaiset kädet, konkretiaa abstraktin työn vastapainoksiLuoda hyvää toimintaa järjestölleOlla jotain muuta kuin lobbaamista
Mikä ei ole tavoitteesi kaupunkiviljelytoiminnassa?
Olla sisäpiirin puuha, ei tarjota harrastusta kaveriporukalleniOlla kulttuurineliitin trendiJättää ryhmiä ulkopuolelleMuuttaa kaupunkiviljelyä pelkäksi tuotteeksi, välineurheiluksiPistää ostamaan aatetta aatetta, eli puuhastelu on okOlla suunnitteluprojekti vaan tekemisprojekti
Olla viherpesua, joka oikeutta muun ”ympäristömälläyksen”Muuttaa kaupunkitila huonommaksi aiheuttamalla viljelyvastarintaa virkamiehissäDissata maaseutuaOlla tuottamassa kaikkea kaupunkilaisten ruokaaKeksiä uutta talouden lypsylehmää?Ratkaista Libyan tilannetta
Tavoitteesi järjestötoiminnassa? Tehdä maailmasta parempi paikkaEi ole tavoitetta, en koe olevani mukana järjestötoiminnassaTutustua erilaisten ihmisten ideoihin, joihin ei muuten tutustuisiHengata samanmielisten kanssaVahvistusta siihen mitä haluaa olla itseSaada vastakaikua omille ajatuksilleTavata ihmisiäVertaisoppiminenToimia liike-elämän lainalaisuuksien ulkopuolellaOlla vahvempi kuin yksilöTehdä yhteiskunnalle mielekästä työtä, joka on tekohetkellä hyvää ja toisaalta kasvaa sitä suuremmaksi
Tavoitteesi konseptoidulle toiminnalle?
Tarjota ihmisille työkalu ja väline, johon kanavoida orastava innostus
Tarjota helppo ensiaskel, johon sisältyy polku kasvaa
Mahdollistaa ei yhden ihmisen, vaan joukon toimintaa, joka kasvaa ja skaalautuu
Kaupunkikulttuurin väline
Keskustelun ja yhteistoiminnan synnyttämisen väline
Mahdollisuus jättää oma kädenjälki maailmaan tämän kautta
Oravannahkakauppa, tuottaa ruokaa niin ettei siinä liiku kauheasti rahaa välissä
Ei olla kiveenhakattu toimintamalli
ONNISTUNUTTA, HYVÄÄ
tiedotusarvo käyttäjätyytyväisyys
antoisaa tekijöille
vetänyt puoleen uusia tekijöitä
helppous (laari, logistiikka, tieto, hoito) ja hauskuus asiakasyhteisölleviljelytiedon jako
lisääntynyt kommunikaatio & yhteisöllisyys
käyttäjät
tekijät
suuri yleisö
Dodoratkaisukeskeisyyden konkretisoituminen
toiminnan tuottaminen
palvelu
neuvojat
materiaalien tarjoaminen
laaripihaviljelyn edistyminen
Thus far in Laaritalkoot:
HAASTEELLISTA
liian suuri kysyntä reursseihin nähden
tilaus- ja logistiikkajärjestelyt
raskaita
käyttäjät
tekijät
suuri yleisö
koordinointi
rahaliikenne
tilaus- ja logistiikkajärjestelyt
katkeamattoman ketjun luominen
tiedon ja kokemuksen kokoaminen ja siirtäminen
”liian suuri” kiinnostus
Thus far in Laaritalkoot:
Toiveet ovat osin ristiiriitaisia
• iso ja vaikuttava kampanja
• leviävä
• tehokas
• niin ettei kukaan uuvu
• ei väkisin, niin että on hauskaa
• yhdessä ei yksin
• matala kynnys
• aina valmiita ottamaan uusia ihmisiä
• vähän ylläpidettävää
• kevyt, selkeä rakenne
Prinzessin Garten, Berliiniprinzessinnengarten.netesitteli Pinja ja kaikki täydensiMitä tarjoaa? Paikan työntää sormet multaan, normaalisti tiettyjä henkilöitä, 2 kertaa viikossa viljelypäivä kelle vaan, työtä Saksan euron työtä työttömilleSiirrettäviä viljelyalustoja, mehiläispesiäOleilupaikka, johon voi mennä hengaamaan puunjuurelleMiten pyörii? 2 perustajaa, jotka eivät ole taustaltaan viljelijöitäOvat suoraan tehneet isoksi, maksavat isoa vuokraa tontistaPalkkaa näille kahdelle, lisäksi parikymmentä vapaaehtoista, lisäksi löyhempi vapaaehtoisten joukkoOn perunavastaava, kaalivastaava jne., joka käskyttää vapaaehtoisiaMiten rahoitetaan?Taimien ja vihannesten myynti, vapaaehtoiset eivät saa niitä ilmaiseksi vaan alennuksellaMyyvät satoa asukkaille ja joillekin ravintoloilleVuokraavat paikkaa biletilaksiKahvila, joka varmaan suurin osa rahasta tulee, osittain omilla tuotteilla, osa muuta luomua, eri tyypit pyörittää ja maksaa osan tuotosta Gärtenille, ilmeisesti
INSPIROIVIA ESIMERKKEJÄ
My Farm, San FransiscoOuti esitteli, ei enää toiminnassa
= Community supported agriculture + landscaping + gardening= Decentralized urban farm
My Farm -yrityksen palvelut1) yksityisen takapihan muuttaminen kasvimaaksi‣ kastelujärjestelmä, maa, istutus‣ viikottainen huolto & vihanneskori‣ asennusmaksu 600-2000 dollaria, ylläpito +/- 35 dollaria
2) viikottainen laatikollinentakapihapuutarhoista kerättyjä vihanneksia
+ uutiskirje, reseptejä
Käyttäjät tyytyväisiä uusiin pihoihinsa, tyytymättömiä kommunikaatioon, laatikoiden laatuun ja hintaan
Yritys, jossa yrittäjät ja palkattuja työntekijöitä eli puutarhojen hoitajia. Rahoitettiin täysin asiakkaiden maksuilla.
Herbal Medicin Man,prinzessinnengarten.netesitteli Pinja ja kaikki täydensiMitä tarjoaa? Paikan työntää sormet multaan, normaalisti tiettyjä henkilöitä, 2 kertaa viikossa viljelypäivä kelle vaan, työtä Saksan euron työtä työttömilleSiirrettäviä viljelyalustoja, mehiläispesiäOleilupaikka, johon voi mennä hengaamaan puunjuurelleMiten pyörii? 2 perustajaa, jotka eivät ole taustaltaan viljelijöitäOvat suoraan tehneet isoksi, maksavat isoa vuokraa tontistaPalkkaa näille kahdelle, lisäksi parikymmentä vapaaehtoista, lisäksi löyhempi vapaaehtoisten joukkoOn perunavastaava, kaalivastaava jne., joka käskyttää vapaaehtoisiaMiten rahoitetaan?Taimien ja vihannesten myynti, vapaaehtoiset eivät saa niitä ilmaiseksi vaan alennuksellaMyyvät satoa asukkaille ja joillekin ravintoloilleVuokraavat paikkaa biletilaksiKahvila, joka varmaan suurin osa rahasta tulee, osittain omilla tuotteilla, osa muuta luomua, eri tyypit pyörittää ja maksaa osan tuotosta Gärtenille, ilmeisesti
Meillähän voisi olla...1 idea/lappu
Mitä kenelle miksi?
Laaritalkoot Kylvökemut
KaupunkiviljelyneuvojatKaupunkiviljelykeskus
Ideoita
■ konsepti, kirjallisen työn luonnos, puhtaaksikirjoittamaton työ■ konsepti, suullista esitystä varten tehty käsikirjoitus■ konseptikuva ja konseptikuvitus, erilaisten produktioiden kuvallinen
luonnos tai suunnitelma■ konseptialbumi, äänilevy, johon tallennetut kappaleet muodostavat
jonkinlaisen kokonaisuuden■ konseptiarkki, nelisivuinen ruutupaperi
Konsepti
Konsepti / ”liiketoiminta”malli kuvaus siitä, miten aloite
luo, toimittaa ja (yllä)pitää arvoa
SHOW TIME!
Plant a plantkehittelyryhmä Reeta, Jari ja Minna
Mitä tarjoaa ja kenelle?Syötävä keidas toimistoonTyöhyvinvointiin satsaaville yrityksille, toimistoonSysteemin suunnittelu, pystytys, koulutus, henkinen tukiAsiakasyrityksen henkilökunta järjestää kerran kuussa yhteislounaita tm.Miten pyörii?Asiakkaalta pitää löytyä muutosagentti Palveluntarjoajalta hortonomi ja saarnaajainnostajaValitaan 30 yritystä, joille tarjotaan infoaamiainen asiasta > otetaan tilauksetPalveluntarjoaja on yritys, asiakasyritysten sisällä tämä on vapaaehtoistoimintaa Miten rahoitetaan? Asiakasyritys maksaa palvelusta, samaan tapaan kuin se maksaa nyt viherkasveista, jopa 1000 e/kkMiten toteuttaa kaupunkiviljelijöiden tavoitteita?Tehdä kaupunkiviljelytoiminnasta ammattimaista mutta kivaaTehdä toimintaa näkyvämmäksi ja isommaksiKiinnostuksen muuttaminen toiminnaksiMainstreamata kaupunkiviljely keskiluokan keskinotkeaksi toiminnaksiTarjota pieniä osaratkaisujaTietotaito valtavirtaanTunnetasolla vaikuttaa siihen, miltä maailma näyttää ja miten se toimiiViljely toimii porttina muuhun kestävän elämäntavan leviämiseenPientä konkretiaa abstraktin työn oheenVoisi olla osa marttojen toimintaaVoisi moni tekijä tehdäToimistot on iso juttu
Syrjäytetään jukkapalmut!
Kaupunkiviljelyn jäätelöauto eli viljelymateriaalien toimitus ja viljelyneuvontakehittelyryhmä Joel, Maria ja Jaska
Mitä tarjoaa ja kenelle?Taloyhtiöille kokonaisvaltaista pihaviljelyneuvontaa, ulkoa tuotua pomopalvelua taloyhtiöille joissa pomoa ei tyypillisesti siedetä, koska kaikki osakkaat ovat tasa-arvoisia, paketti yhteisöllisyyden syntyynAnnetaan tietyt raamit, päivämäärätEi täysin räätälöityä, vaan raamien sisällä tietyn pihan tarpeisiinMiten pyörii? Neuvoja, jolla on haalarit ja hankkijalippis, tulee tiettyinä päivinä alueelle ja pihaan ja ottaa vastuun, että ihmiset sitoutuu vuoden aikana päivämääriin. Seuraavana vuonna pyörii ilman neuvojaa. Neuvoja on tuntipalkalla.Viljelyastiat ym. noudetaan tapahtumista, koska materiaalilogistiikka pitää saada pois.Materiaalitarjonta mietitään erikseen.MarkkinointityyppejäMiten rahoitetaan? Taloyhtiöt maksaa palvelustaKaupungilla myös intressiä, haluavat profiloida kaupunkeja ja -osia
Vanhukset ja lapset kohtaamaan kaupunkiviljelylläkehittelyryhmä Iris, Petra ja Pinja
Mitä tarjoaa kenelle? Palvelutaloille ja vanhustenkodeille ja niiden läheisyydessä oleville päiväkodeille ja tarhat, ehkä kouluille. Palvelu toimintaa starttipaketin eli matskut ja ohjeet, ja alkusparrauksen. Päivittäinen kanssakäyminen tapahtuu vanhusten ja lasten välillä, vanhempien sitouttaminen vuoden varrelle. Tuottaa sosiaalista hyvää.Miten pyörii? Täysin vapaaehtoistoimintaa (pienellä korvauksella) tai pientä liiketoimintaa. Palvelutalosta ja lapsiryhmästä työntekijäyhteyshenkilötPilottihanke ensin, ihan muutama mukaan.Miten rahoitetaan? Vapaaehtoistoimintaa, yhdistetään iltapäivätoimintaan. Vanhustentalot ym. maksaa sen verran, että tarvikkeiden kärrääminen ym. voidaan ulkoistaa tms.Löydettävä mihin budjettiluokkaan tämä sijoittuu: pihanhoito, virkistystoiminta, toimintaterapiaKaupunkiviljelijöiden tavoitteet joita toteuttaa?YhteisöllisyysKaupungit olisi paikkoja jossa ihmiset saa ja uskaltaa tehdä asioita, joista tykkäävätLuoda ihmisille mahdollisuuksia ottaa kaupunki haltuun ja luoda siihen omistajuuden tunnettaMukana luoda sellaista toimintamallia, että on vaihtoehtoisia tapoja olla kaupungissa ja tuottaa ravintoaTehdä toimintaa näkyvämmäksi (ja isommaksi)Tietotaito valtavirtaanTunnetasolla vaikuttaa siihen, miltä maailma näyttää ja miten se toimiiViljely toimii porttina muuhun kestävän elämäntavan leviämiseen
Ketä kiinnostaa mikäkin ja missä roolissa?Joel: konseptoija+tekijä: Pihaviljelyopas Puukummit Sadonkorjuupyöräily Laaritalkoot eli pihaviljely: konseptoijaIris: Laaritalkoot eli pihaviljely: konseptoija+tekijä Muissa: kädet multaan -työvoimaaMaria: Laaritalkoissa eli pihaviljelyssä yms. : tekijänä keväällä ja kesällä Pinja: Koulu- & päiväkotikonsepti: koordinoija, suunnittelja + tekijäMinna: tekijänä viljelyneuvonnassa, oppaassa, konsultoimassa Reeta: tekijä, koska en ole koskaan rakentanut mitään. Tulevaisuudessa koordinoija?Petra: voin harkita olevani kaupunkiviljelyn luotsi eli solmu, joka ohjaa ihmisiä niitä kiinnostavaan toimintaanJaska: Pasilan koko hässäkän koordinoinnissa, suunnittelemassa ja tekemässä. Pihaviljelyn suunnittelu ja Dodon roolin miettiminen siinä, mutta ei koordinointiJari: tutustava toimija, internet-teknologia-asioissa komennettavaOuti: Pasilassa suunnittelija ja tekijä, Kaupunkiviljelyn sateenvarjon suunnittelu ja tekijäkin?HAVAINTO: ihmisillä paljon halua suunnitella ja olla työvoimana, mutta vähän haluja koordinoida
Miten toimintaa voisi organisoida?Esim. yleiskoordinointi ja itsenäiset osaprojektit15 eri projektia, jotka eivät yritä valloittaa maailmaa ensi vuodestaYleiskoordinoinnissa keskeistä ohjata ihmisiä ja keskustella hankkeiden kanssa, mihin ne ovat valmiita suuntaamaan toimintaansa
Next steps1) Organisoitumisen suunnittelusta ja sopimisesta sessio marraskuun puolivälin jälkeen, Pinja etsii päivän ja kutsuu koolle 2) ”Kaupunkiviljelymessut”, jossa osaprojektit esittäytyvät ja rekrytoivat, tammikuu Joel ja Petra pitää pyörän pyörimässä eli ajankohta, proggisten ym. ohjeistus, tilan etsiminen
Organisoitumisen suunnittelun pohjaksi luonnostellaan malleja laidasta laitaan.Otsikot päätettiin nyt, sisältöehdotuksen valmistelee nakitettuMalleja kaupunkiviljelyn organisoitumiseen -docsiin. Millainen on kanava tulla kaupunkiviljelyn maailmaan?1) Business as usual: erillisiä projekteja, joiden päätöksenteosta satunnainen osa tehdään kuukausittaisissa kaupunkiviljelykokouksissa EI TARVITSE VALMISTELUA2) Luotsi + keskusteleva foorumi + erilliset projektit, jotka tekevät omat päätöksensä PETRA3) Kaupalliset projektit, jotka rahoittavat yhdistystoimintaa MINNA4) Viestinnällinen&vapaaehtoisten solmu + erilliset projektit PINJA5) Kaupunkiviljely Finland = Dodo+muut järjestöt MARIA6) Kaupunkiviljelijät ry OUTI7) Pelkkiä osaprojekteja IRIS8) Yhden selkeän toiminnan/paikan ympärillä JASKA
Liiketoimintamallilakana osissa
AvainkumppanitSyitä kumppanuuudelle:orptimointi ja talousriskin ja epävarmuuden hallintatiettyjen resurssien ja toimintojen saaminen kumppaneilta
Mitä avainresursseja saamme kumppaneilta?
Mitä avaintoimintoja kumppanit tekevät?
Minkä tyyppisiä kumppaneita meillä on (toimittajat, toteutuskumppanit, mahdollistajakumppanit jne.)?Keitä (nimeltä) ovat avainkumppanimme ryhmittäin?
Avaintoiminnot
Mitä avaintoimintoja arvolupauksemme edellyttää?
Millaisia avaintoimintoja asiakassuhteemme edellyttävät?
Millaisia avaintoimintoja tulovirtamme edellyttävät?
Mitä tapahtuisi, jos emme suorittaisi tiettyä toimintoa?
ARVOLUPAUSMitä maailman ongelmia ratkaisemme? Mikä on muutos, jonka haluamme saada aikaiseksi?
Mitä asiakaan tarpeita ratkaisemme?
Mitä asiakkaan ongelmia ratkaisemme?
Millaista arvoa tuotamme asiakkaalle?
Mitä tuotteita ja palveluita tarjoamme kullekin asiakasryhmällemme?
AsiakassuhteetTyyppejä:henkilökohtainen palveluomistautunut henkilökohtainen palveluItsepalveluautomatisoidut palvelutyhteisötyhteistuotantoriskin ja epävarmuuden hallinta
Millaisen suhteen kukin asiakasryhmämme odottaa meidän luovan ja ylläpitävän kansssaan?
Miten kalliita ne ovat (rahassa ja ajassa)?
Millaisia suhteita meillä jo on?
Miten ne liittyvät tähän ”liiketoiminta”malliimme?
Asiakkaat
Keille tuotamme arvoa?
Millaisia ryhmiä nämä muodostavat?
Keille palvelumme ja tuotteemme luovat suoraan arvoa?
Keille aikaansaamamme muutos luo arvoa?
Ketkä ovat tärkeimmät asiakkaamme?
Ketkä asiakkaista ovat valmiita maksamaan luomastamme arvosta meille?
KanavatKanavien vaiheet:1. TietoisuusMiten luomme tietoisuutta palveluista ja tuotteistamme?2. ArviointiMiten autamme asiakkaita arvioimaan arvolupaustamme?3. OstaminenMiten annamme asikkaiden ostaa tuotteita ja palveluitamme?4. ToimitusMiten toimitamme arvolupauksen asikkaalle?5. Myynnin jälkeenMitä tukea tarjoamme myynnin jälkeen?Esim. suorat: myyntihenkilöstö, nettimyynti epäsuorat: kumppanit, blogi, tapahtumat
Minkä kanavien kautta asiakkaamme haluavat, että tavoittelemme heitä?Minkä kanavien kautta he haluavat tavoittaa meidät?Minkä kanavien kautta me haluaisimme olla tavoiteltavissa? Onko tässä ristiriitaa?
Mitä kanavia olemme käyttäneet? Miten kanavat on integroitu?Mitkä toimivat parhaiten?Mitkä ovat kustannustehokkaimpia?
Avainresurssit
Resurssityyppejä:fyysiset, materiaalisetimmateriaalisetresurssit (brändi, patentit, tekijänoikeudet, data)ihmisresurssit (ihmisiä tiettyine taitoineen ja asenteineen, voit hyödyntää myös viime kerran rooleja tämän avaamisessa)taloudelliset resurssit
Mitä avainresursseja arvolupauksemme edellyttää?
Millaisia avainresursseja asiakassuhteemme edellyttävät?
Millaisia avainresursseja tulovirtamme edellyttävät?
Miten hankimme/pidämme resurssit? Mitä ne kustantavat?
Kulurakenne
Kulutyyppejä:Kiinteät kulut (palkat, vuokrat, tarvikkeet)Muuttuvat kulutMitkä ovat tärkeimmät kulut, jotka ”liiketoiminta”malliin liittyvät?Mitkä avainresurssit ovat kalleimpia a) rahassa b) ajassa?Mitkä avaintoiminnot ovat kalleimpia a) rahassa b) ajassa?Onko toimintamme kuluorientoitunutta (kilpailukykyinen kulurakenne, halpuuden arvolupaus, maksimaalinen automatisointi, paljon ulkoistettua) vai arvo-orientoitunutta (keskittynyt arvon luomiseen, premium arvolupaus)?
Tulovirrat
Tulotyyppejä:Tuotteiden myyminen, käyttömaksut, tilausmaksut, liisaus, vuokraus, lainaus, lisensointi, välityspalkkio, mainostulotHinnoittelu:Kiinteä: listahinnat, tuotteen ominaisuuksien mukainen, asiakasryhmän mukainen, volyymin mukainenDynaaminen: neuvoteltava, tuoton mukainenMistä tuottamastamme arvosta asiakkaat ovat valmiita maksamaan? Millaisista asioista he tällä hetkellä maksavat? Miten he tykkäisivät maksaa? Mitä eri tulovirtoja meillä on? Miten paljon eri tulovirrat kontribuoivat kokonaistuloon?