4
Työnnä siemenet multaan nyt ja varaa tomaatin taimille aurinkoinen ja lämmin kasvupaikka. Kasvata ohjeillamme makea ja aromikas sato. Pontevia taimia 1. KYLVÄ SIEMENET noin kaksi kuukautta ennen kuin istutat ne lopulliselle kasvupaikalle. Upo- ta siemenet hiekansekaiseen taimimultaan noin puolen sentin syvyyteen. Anna juuriston täyttää kylvöpotti ennen kuin ruukutat taimen isompaan, halkaisijaltaan 12 sentin ruukkuun. Voit myös haja- kylvää siemenet laatikkoon, mutta silloin ne tulee koulia ruuk- kuihin yksitellen. 2. SIIRRÄ TAIMET heti itämisen jälkeen mahdollisim- man valoisaan paikkaan. Aikaiset kylvökset hyöty- vät lisävalosta. Riittävä valonsaanti heti taimettu- misen jälkeen on tomaatille erityisen tärkeää, sillä kukka-ai- heiden kehittyminen alkaa jo parin viikon iässä. Niukassa va- lossa tertuista kehittyy lyhyitä ja kukat voivat epämuodostua. Korkea lämpötila puolestaan innostaa taimen kasvattamaan paljon lehtiä ennen kukkaterttuja. 3. TAIMET KASVAVAT PARHAITEN 18–22 asteen lämpötilassa. Älä anna lämpötilan laskea +14 as- teen alapuolelle. 4. KOULI TAIMET isompiin ruukkuihin ja taimi- ja kylvömultaa ravinteikkaampaan multaan. Upota taimet niin syvälle, että sirkka- lehdet jäävät mullan pinnalle. Voit lisätä kasvu- alustaan perliittiä, joka tuo multaan ilmavuutta, ja vermikuliittia, joka parantaa mullan kykyä pidättää kosteutta. Mullan lisäaineita myyvät puutarhaliikkeet. 5. ISTUTA TAIMI lopulliselle kasvupaikalle vasta, kun ensimmäiset kukat ovat avau- tuneet. Varman päälle pelaavat odottavat jopa ensimmäisten raakileiden kehittymistä ennen kuin istuttavat taimet. Silloin voi olla varma siitä, että taimi on taatusti keskittynyt sadon tuotta- miseen. Liian aikaisin istutettu taimi rehevöityy herkästi, jolloin sato myöhästyy ja jää pieneksi. Istutuksen jälkeen yölämpötilan olisi hyvä pysyä +10 asteen yläpuolella. Liian alhainen lämpötila aiheuttaa epämuodostumia kukkiin ja hedel- miin. Hoida oikein – saat makeaa ja aromikasta 6. MUISTA KALKITA, jos käytät hapanta istutusmultaa. Kun sekoitat kalkin mul- taan tai turpeeseen pari viikkoa ennen istutusta, se ehtii liueta kasvualustaan. Myös runsaasti kaliumia ja kalsiumia sisältävä puutuhka sopii tomaatille. Kastelu edistää liukenemista. 7. HUOLEHDI KALIUMIN SAANNISTA. Se parantaa hedelmien makua ja rakennetta. Huomaa, että sekä kivennäislannoitteiden että lantavalmisteiden kaliumpitoisuuksilla on suuria eroja. Sopiva typen ja kaliumin suhde on 1:1,5. Jatka taimien lannoittamista elokuun loppuun asti. Tomaatit siemenestä satoon 33 vinkkiä Pihvitomaatit ovat miedonma- kuisia lajikkeita. Eniten aromeja on kirsikka- tomaateissa. Kuvat: Hanna Marttinen grafiikka: Minna Siltala/teksti, Hanna Lahti teksti Outi Tynys kuvat Hanna Marttinen ja Teija Tuisku 11. 8. KASTELE tomaatteja helteellä laimealla lannoiteliuoksella tai puhtaalla vedellä. Lisää ravinneliuoksen vahvuutta pilvisellä ja vii- leällä säällä. 9. KASVATA tomaatit aurinkoisessa paikas- sa. Makeus luodaan nimittäin jo hedel- män kasvun aikana. Aurinkoinen kesä ja harvah- ko kasvusto lisäävät hedelmiin kertyvien soke- reiden määrää. 10 KORJAA KYPSÄNÄ. Maku pääsee ke- hittymään huippuunsa, kun keräät hedelmät täysin värittyneinä. Aromien muo- dostuminen lakkaa poiminnan jälkeen. Vältä myös hedelmien säilyttämistä alle 10–12 as- teen lämpötilassa. Hedelmä värittyy parhaiten 20–27 asteen lämpö- tilassa. Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Tomaatinkasvattajan aikajana Siirrä lämmittämättö- mään kasvihuonee- seen tai lavaan. Varau- du lämmittämään kyl- minä öinä. Siirrä ulos ruukussa tai istuta avomaalle, kun yölämpötila on yli +10 astetta. Varaudu suo- jaamaan taimia halla- harsolla. Lannoitus alkaa kahden viikon kuluttua koulinnasta Ensimmäiset kukat Ensimmäiset raakileet Varkaiden poisto Alimpien lehtien poistaminen Ensimmäiset kypsyvät tomaatit Latvominen Jälkikypsytys sisällä Kypsyminen jatkuu: avomaalla heinäkuu–syyskuu kasvihuoneessa heinäkuu–lokakuu Kylvö Koulinta ’ Tigerella’ on kipakka kasvihuonelajike 48 Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015 49

Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015...10 KORJAA KYPSÄNÄ. Maku pääsee ke-hittymään huippuunsa, kun keräät hedelmät täysin värittyneinä. Aromien muo-dostuminen lakkaa

  • Upload
    others

  • View
    1

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015...10 KORJAA KYPSÄNÄ. Maku pääsee ke-hittymään huippuunsa, kun keräät hedelmät täysin värittyneinä. Aromien muo-dostuminen lakkaa

Työnnä siemenet multaan nyt ja varaa tomaatin taimille aurinkoinen ja lämmin kasvupaikka. Kasvata ohjeillamme makea ja aromikas sato.

Pontevia taimia

1. KYLVÄ SIEMENET noin kaksi kuukautta ennen kuin istutat ne lopulliselle kasvupaikalle. Upo-ta siemenet hiekansekaiseen taimimultaan noin puolen sentin syvyyteen. Anna juuriston täyttää kylvöpotti ennen kuin ruukutat taimen

isompaan, halkaisijaltaan 12 sentin ruukkuun. Voit myös haja-kylvää siemenet laatikkoon, mutta silloin ne tulee koulia ruuk-kuihin yksitellen.

2. SIIRRÄ TAIMET heti itämisen jälkeen mahdollisim-man valoisaan paikkaan. Aikaiset kylvökset hyöty-vät lisävalosta. Riittävä valonsaanti heti taimettu-

misen jälkeen on tomaatille erityisen tärkeää, sillä kukka-ai-heiden kehittyminen alkaa jo parin viikon iässä. Niukassa va-lossa tertuista kehittyy lyhyitä ja kukat voivat epämuodostua. Korkea lämpötila puolestaan innostaa taimen kasvattamaan paljon lehtiä ennen kukkaterttuja.

3. TAIMET KASVAVAT PARHAITEN 18–22 asteen lämpötilassa. Älä anna lämpötilan laskea +14 as-teen alapuolelle.

4. KOULI TAIMET isompiin ruukkuihin ja taimi- ja kylvömultaa ravinteikkaampaan

multaan. Upota taimet niin syvälle, että sirkka-lehdet jäävät mullan pinnalle. Voit lisätä kasvu-alustaan perliittiä, joka tuo multaan ilmavuutta, ja vermikuliittia, joka parantaa mullan kykyä pidättää kosteutta. Mullan lisäaineita myyvät puutarhaliikkeet.

5. ISTUTA TAIMI lopulliselle kasvupaikalle vasta, kun ensimmäiset kukat ovat avau-

tuneet. Varman päälle pelaavat odottavat jopa ensimmäisten raakileiden kehittymistä ennen kuin istuttavat taimet. Silloin voi olla varma siitä, että taimi on taatusti keskittynyt sadon tuotta-miseen. Liian aikaisin istutettu taimi rehevöityy herkästi, jolloin sato myöhästyy ja jää pieneksi. Istutuksen jälkeen yölämpötilan olisi hyvä pysyä +10 asteen yläpuolella. Liian alhainen lämpötila aiheuttaa epämuodostumia kukkiin ja hedel-miin.

Hoida oikein – saat makeaa ja aromikasta

6. MUISTA KALKITA, jos käytät hapanta istutusmultaa. Kun sekoitat kalkin mul-

taan tai turpeeseen pari viikkoa ennen istutusta, se ehtii liueta kasvualustaan. Myös runsaasti kaliumia ja kalsiumia sisältävä puutuhka sopii tomaatille. Kastelu edistää liukenemista.

7. HUOLEHDI KALIUMIN SAANNISTA. Se parantaa hedelmien makua ja rakennetta.

Huomaa, että sekä kivennäislannoitteiden että lantavalmisteiden kaliumpitoisuuksilla on suuria eroja. Sopiva typen ja kaliumin suhde on 1:1,5. Jatka taimien lannoittamista elokuun loppuun asti.

Tomaatit siemenestä satoon

33 vinkkiä

Pihvitomaatit ovat miedonma-kuisia lajikkeita. Eniten aromeja on kirsikka- tomaateissa.

Kuva

t: H

ann

a M

artt

inen

gra

fiik

ka: M

inn

a Si

ltal

a/te

ksti

, Han

na

Lah

ti

teksti Outi Tynyskuvat Hanna Marttinen ja

Teija Tuisku

11.

8. KASTELE tomaatteja helteellä laimealla lannoiteliuoksella tai puhtaalla vedellä.

Lisää ravinneliuoksen vahvuutta pilvisellä ja vii-leällä säällä.

9. KASVATA tomaatit aurinkoisessa paikas-sa. Makeus luodaan nimittäin jo hedel-

män kasvun aikana. Aurinkoinen kesä ja harvah-ko kasvusto lisäävät hedelmiin kertyvien soke-reiden määrää.

10 KORJAA KYPSÄNÄ. Maku pääsee ke-hittymään huippuunsa, kun keräät

hedelmät täysin värittyneinä. Aromien muo-dostuminen lakkaa poiminnan jälkeen. Vältä myös hedelmien säilyttämistä alle 10–12 as-teen lämpötilassa.

Hedelmä värittyy parhaiten 20–27 asteen lämpö- tilassa.

Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu

Tomaatinkasvattajan aikajana

Siirrä lämmittämättö-mään kasvihuonee-seen tai lavaan. Varau-du lämmittämään kyl-minä öinä.

Siirrä ulos ruukussa tai istuta avomaalle, kun yölämpötila on yli +10 astetta. Varaudu suo-jaamaan taimia halla-harsolla.

Lannoitus alkaa kahden viikon kuluttua koulinnasta

Ensimmäiset kukat Ensimmäiset raakileet

Varkaiden poisto

Alimpien lehtien poistaminen

Ensimmäiset kypsyvät tomaatit

Latvominen

Jälkikypsytys sisällä

Kypsyminen jatkuu:avomaalla heinäkuu–syyskuukasvihuoneessa heinäkuu–lokakuu

Kylvö

Koulinta

’ Tigerella’ on kipakka

kasvihuonelajike

48 Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015 49

Page 2: Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015...10 KORJAA KYPSÄNÄ. Maku pääsee ke-hittymään huippuunsa, kun keräät hedelmät täysin värittyneinä. Aromien muo-dostuminen lakkaa

Pölytys takaa sadon

Kuva

t: H

ann

a M

artt

iun

en, t

eija

Tu

isku

Kuva

t: T

eija

Tu

isku

, Han

na

Mar

ttin

en

12.Satojen taimien tomaattiviidakko’’Riippuu lajikkeesta, kasvuajan pituudesta ja kasvuolosuhteista, miten paljon to-maatteja kannattaa leikellä. Hortonomisu-kulaiseni Leena on vuosia antanut tomaat-tien rehottaa villinä ja saa suuren sadon.

Jätän yleensä runkotomaatteihin kolme sivuversoa. Sen jälkeen jokainen haara saa kasvattaa niin monta terttua kuin haluaa. Viime vuonna kasvatin seinustan tomaatit peräti viisirunkoisina. Sain jokaisesta run-gosta 5–7 terttua. Kirsikkatomaatti rehotti peräti seitsenhaaraisena ja tuotti yhteensä 38 tomaattiterttua.

Kasvukaudet ovat pidentyneet, ja huo-masin, että tomaattien latvoja on turha ty-pistää liian aikaisin. Yhtenä vuonna katkai-sin latvat elokuun puolivälissä ja sen jäl-keen kasvukautta olisi riittänyt vielä pari kuukautta. Nykyisin annankin taimien jat-kaa kasvuaan, jos syksy vaikuttaa lämpi-mältä. Latvominen keskittää kasvuvoiman hedelmiin, mutta myös uusien sivuverso-jen kasvattamiseen.

Viime syksynä kausihuoneen tomaatit kypsyivät kaikki yhtaikaa syyskuun lopus-sa. Kenties sato olisi valmistunut aiemmin, jos olisin leikannut kasveja oikeaoppisesti. Vuosi oli muutenkin niin erikoinen. Kesä-kuu oli jäätävän kylmä ja heinäkuussa kas-vihuoneen lämpötila nousi +45 asteeseen.

Viime kesänä minulla oli yhteensä lä-hes 300 tainta. Äitini ja tyttäreni huomaut-televat määrästä tämän tästä. Tänä vuon-na tavoitteeni on 100 tainta, mutta minkäs kylvöhuumalle mahtaa.’’

19. JUURRUTA uusia taimia varkaista, joita poistat kasvavista taimista.

Työnnä kolmannes tai jopa puolet varkaan var-resta kosteaan, ravinteikkaaseen multaan. Juur-tumista edistää rei´itetty muovihuppu tai PET-pullo, jonka pohja on leikattu pois. Tomaatin varkaissa esiintyy usein polyploidiaa eli kasvin kromosomiluvussa voi tapahtua muutoksia. Hyvällä onnella saat varkaasta superyksilön.

20. LEIKKAA pensastomaattia. Osa pensastomaatin lajikkeista kasvaa

hillitysti, osa taas voimakkaasti. Reheväkasvui-silla lajikkeilla versojen harventaminen edistää hedelmien kypsymistä ja parantaa kasvuston ilmavuutta.

21. KARSI alalehtiä. Kun taimi on noin metrin korkuinen, alimmat lehdet

jäävät varjoon. Niiden poistaminen parantaa kasvuston valonsaantia ja ilmavuutta. Poista alalehtiä hedelmäterttuun asti samaa tahtia kuin korjaat satoa. Syyskuussa lehtiä on vain taimien latvoissa.

Vuokko Coco kasvattaa to-maatteja muovi-sessa kasvisuo-jassa, seinustalla ja parvekkeella.

15. TÄRISTÄ kasvustoa kostealla säällä, kun yökosteus on haihtunut katteen

pinnasta. Kostea ilma saa siitepölyn paakkuuntu-maan. Heiluttele kasvustoa sadesäällä päivittäin. Sähköhammasharja tehostaa täristystä. Paina laite tomaatin runkoon sekunniksi.

16. AURINKOISELLA säällä siitepölyn itävyys ja tarttuvuus heikkenee, jol-

loin liiasta täristämisestä on haittaa. Heiluttele kasvustoa kevyesti parin kolmen päivän välein. Pidä huolta myös tasaisesta kastelusta, sillä kuivuudesta kärsivän kasvin kukka voi steriloi-tua. Kun lämpötila nousee +32 asteen yläpuolel-le, siitepölyn itävyys kärsii. Tuuleta ja varjosta huonetta, kastele käytäviä ja sumuta kasvustoa.

17. TARKISTA lopputulos. Katso kukkaa suurennuslasilla täristyksen jälkeen.

Kun siitepöly erottuu emin luotilla vaaleana ja tasaisena kerroksena, pölytys on onnistunut.

Jos kasvuolosuhteet ovat puutteelliset, tertut saattavat jäädä pieniksi.

MUISTA TÄRISTYS, jos varkaiden poisto ja sadonkorjuu eivät heiluttele kasvustoa. Epätäydellisestä pölyttymisestä seuraa onttoja, pieniä tai kulmikkaita hedelmiä.

13. VUOKKO JEMMAA ruukku-tomaatin mullan joukkoon vihreää kasvijätettä, joka lämmittää, lannoittaa ja tuo

ilmavuutta kasvualustaan. Laita pohjalle ensin soraa salaojaksi. Levitä sen

jälkeen viiden sentin kerros vihreää kasvijätettä, lisää multaa ja vielä toinen kerros jätettä.

Sekoita multaan myös lannoiterakeita, jotka vai-kuttavat pitkään.

Istuta tomaatti syvälle ruukkuun, sillä maan alle jäävästä varresta kasvaa juuria. Sumuttele tainta vedellä viikon ajan.

14.

Poista runkotomaa-tin varkaat eli lehti-hangasta lähtevät

sivuversot, kun ne ovat vielä alle 10 sentin mittaisia.

Rehotus aisoihin

Taitavan harrastajan vinkki

Pensastomaatitkin hyötyvät kasvuston harven-tamisesta. Poista myös hedelmätertuista kasva-vat varkaat.

Peittele multaan typpipitoista kasvijätettä.

Istuta taimi syväl-le multaan, jotta se juurtuu hyvin.

18.

50 Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015 51

Page 3: Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015...10 KORJAA KYPSÄNÄ. Maku pääsee ke-hittymään huippuunsa, kun keräät hedelmät täysin värittyneinä. Aromien muo-dostuminen lakkaa

ETSI VARMA LUOTTOLAJIKE, josta saat ta-kuuvarmasti satoa omassa kasvatuspaikassasi. Etenkin taivasalla kasvatettavien lajikkeiden tu-lee olla aikaisia ja sietää matalia lämpötiloja.

Pohjoisessa myös kausihuoneeseen kannattaa valita aikainen, ulkokas-vatukseen suositeltava lajike.

Kuva

t: T

eija

Tu

isku

, Ou

ti T

ynys

: epä

tasa

iset

kas

vuo

lot,

per

un

aru

tto

, lat

vam

ätä

27.Ammattilaisten lajikkeita ruukuun

Puutarhaopettaja Outi Tynys kasvattaa tomaatteja kasvilavassa ja ruukuissa portailla ja parvekkella.

”Intoni tomaatin kasvatukseen sai kolauk-sen jokunen vuosi sitten, kun rutto mus-tutti loppukesällä täyteläiset tomaattiter-tut. Seuraavana keväänä siemenet jäivät kylvämättä, mutta toukokuussa kesä il-man tomaatteja alkoi tuntua huonolta ajatukselta. Ostin neljä tainta puutarhan kiertävästä taimiautosta. Kyltti mainosti ’Favorita’-kirsikkatomaatin olevan suosit-tu ammattiviljelyssä. En pitänyt sitä plus-sana – oikeastaan päinvastoin. Siemen-ten maahantuojalta olin kuullut, että huippusatoisat lajikkeet ovat kovakuorisia ja maultaan mitäänsanomattomia, eikä niistä olisi iloa harrastajalle. Upeat, kukki-vat taimet innostivat kuitenkin tarttu-maan tilaisuuteen.

Istutin taimet ruukkuihin aurinkoisille portaille. Napsin varkaita ohimennen ja tomaatit kasvoivat hienosti. Kun palasin kolmen viikon lomalta heinäkuun puoli-välissä, luulin tomaattien reuhahtaneen normaaliin tapaan pöheiköksi. Minua odotti kuitenkin maltillinen kasvusto ja punaisena helottavia, makeita tomaatteja.

Huomasin, että ammattilaisten suosi-missa lajikkeissa on etunsa. Jalostajat ovat kehittäneet hyvänmakuisia, aikaisia ja vähän leikkausta vaativia lajikkeita am-mattiviljelyyn. Kirsikkatomaateista tällai-sia ovat esimerkiksi ’Majorita’, ’Oranjestar’ ja kasvattamani ’Favorita’. Ne ehtivät tuot-taa satoa myös avomaalla. Ikävä kyllä näiden lajikkeiden siemeniä on myynnis-sä vain 100 tai 250 kappaleen pakkauk-sissa, mutta hyvällä onnella taimen voi löytää myös taimistolta tai puutarhaliik-keestä.”

SÄTEITTÄINEN HALKEILU Huolehdi mahdollisimman tasai-sesta lämpötilasta ja kasvualus-tan kosteudesta. Anna viileinä kausina kasville hieman nor-maalia vahvempaa lannoiteliu-osta, joka vähentää kasvin ve-denottoa.

KANTAA KIERTÄVÄT HAL-KEAMAT Auringon kovettama kuori raksahtaa helposti rikki, kun kasvi ottaa runsaasti vettä, mutta haihduttaa vähän. Tyypil-listä avomaan tomaateilla. Suo-jaa kasvusto kovilta sateilta.

PERUNARUTTO Tärvelee usein koko sadon. Sienitauti ai-heuttaa hedelmään korkkimai-sia, ruskeita ja syvälle meneviä laikkuja. Istuta pottu mahdolli-simman kauas tomaatista äläkä istuta taimia perunalta vapautu-neeseen paikkaan. Avomaalla rutto on yleisempi kuin kasvi-huoneessa. Lajikkeilla on eroa rutonkestävyydessä.

LATVAMÄTÄ Hedelmä jää littanaksi ja sen kärjessä on rus-keanmusta laikku. Syynä on kal-siumin puutos. Kasvualustassa

saattaa olla tarpeeksi kalsiumia, mutta sen siirtyminen kasviin voi vaikeutua monista syistä. Paras keino ehkäistä latvamätää on huolehtia hyvistä kasvuolosuh-teista, kuten tasaisesta kosteu-desta ja tasapainoisesta lannoi-tuksesta.

Varmoja lajikkeita ja uusia tuttavuuksia

28. 26. Vältä ongelmat

Epätasaiset kasvuolot. Tertussa keskellä on pieniä hedelmiä. Perunarutto tomaatilla.

Viherkantainen hedelmä.

Latvamätä

Säteittäinen halkeilu.

Blumat-kastelu-sarja annostelee vettä ruukkujen mullan kosteu-den mukaan.

Keltaiset lajikkeet ovat miedon makuisia.

29. OTA Aspiriini avuk-si. Asetyylisalisyyli-

hapon on havaittu parantavan tomaatin taudinkestävyyttä, satoa ja C-vitamiinipitoisuutta. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan hoitokuuri voi vähen-tää ruttoa jopa 47 prosentilla. Teho perustuu ennakkotorjun-

Latvan katkaisu.

22. PÄTKÄISE latva poikki. Mitä aikaisemmin katkaiset latvan,

sitä aiemmin sato kypsyy ja sitä pienem-mäksi sato jää. Jätä ylimmän säästettävän tertun yläpuolelle 1–2 kunnollista lehteä.

Kasvihuonetomaatti ehtii tuottaa aina-kin 4–5 terttua kasvukauden aikana. Kir-sikkatomaatti jaksaa monesti kypsyttää satoa pitkälle syksyyn, sillä pienten he-delmien tuottaminen vaatii vähän energi-aa. Osalla lajikkeista pituuskasvu pysäh-tyy luonnostaan, eivätkä ne vaadi latvo-mista.

23. EDISTÄ kypsymistä. Poista pienet raakileet ja kukkivat

latvat, jos niiden tuottama sato ei näytä-kään ehtivän korjuukypsiksi. Se edistää jäljelle jääneiden raakileiden kypsymistä.

24. POIMI syksyllä raakileita sitä mukaa, kun ne värittyvät. Pu-

nertavat hedelmät kypsyvät lämpimässä nopeasti, ja jäljelle jääneiden raakileiden kehittyminen nopeutuu.

25. JÄLKIKYPSYTÄ täysikokoiset ja väriltään vaalentuneet he-

delmät sisällä. Kokeile kypsytyskikkoja: Nosta tomaatit muutamaksi tunniksi alle +40-asteiseen saunaan. Monilla on hyviä kokemuksia myös kokonaisten terttujen tai taimien leikkaamisesta.

taan, jossa siemeniä liotetaan ja kasvustoa sumutetaan aspi-riinia sisältävällä vedellä. Sopi-va määrä on 250–500 milli-grammaa 4,5 litraan vettä. Sumuta liuosta lehdille 2–3 kertaa kuukaudessa kasvukau-den ajan. Lähde: www.dailymail.co.ukKu

vat:

tei

ja T

uis

ku

⊲ Kestotilaaja! Lue lisää tomaattien ruukkukasvatuksesta numerosta 4/2014 s. 48–51. Löydät sen lehtiarkistosta, www.kotipuutarha.fi

52 Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015 53

Page 4: Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015...10 KORJAA KYPSÄNÄ. Maku pääsee ke-hittymään huippuunsa, kun keräät hedelmät täysin värittyneinä. Aromien muo-dostuminen lakkaa

33.Ensimmäinen kesä tomaattikasvattajana Heidi Anttila omistaa upouuden

kasvihuoneen Vantaalla. Lasihuone tuotti kelpo sadon jo ensimmäisenä

kesänä. Taimet ja kasvatusvinkit Heidi saa kokeneelta ystävältään.

’’Yllätyin eniten kasvihuoneen lämpötilan vaihteluista. Ohjeiden mukaan huone on pidettävä tietyssä lämpötilassa. Kun vielä ymmärtäisin, miten se voi onnistua! Läm-pötila nousee päivällä ja laskee illalla. Var-jostin taimia kasvuharsolla, jonka heitin huoneen päälle.

Istutin kirsikkatomaatin ja Siberia-lajik-keen taimia myös ulos. Seinustalla kasva-neet tomaatit maistuivat aromaattisemmil-ta kuin kasvihuoneessa kasvaneet. Lisäksi sato kypsyi aiemmin. Elokuun alussa ajat-

telin, että pärjäisin hyvin ilman kasvihuo-nettakin. Syyskuussa tilanne oli toinen. Ke-räsin kasvihuoneesta kolme isoa korillista satoa, kun taas raakileita täynnä olevat ul-kotomaatit menehtyivät hallaan. Kasvihuo-ne vei sittenkin voiton.

Minulla on muistikuva täydellisistä to-maateista parinkymmenen vuoden takaa. Ostin jugoslavialaiselta mummolta kaksi tomaattia, jotka tuoksuivat ja maistuivat taivaalliselta. Sellaisia tomaatteja haluaisin itsekin vielä joskus kasvattaa.’’

Lähteitä ja lisää tietoa: Oma herne ja valitut pavut, Aura Koivisto, Tammi 2013 Kotipihan kasvihuone, Sonja Lumme, Tammi 2014 Syötävän suloinen siloposki, Kotipuutarha 2/2010 s. 12 nunhems.com www.sakata-eu.com helle.fi

32. KASVATA kaupungissa. To-maatista saa yhtä ison sadon

kerrostalon parvekkeella kuin ison pihan eteläseinustalla tai kasvihuoneessa. Hoi-da kaupunkitomaatteja samalla tavalla kuin maalaisserkkuja; tarjoa taimille pal-jon valoa, lämpöä ja ravinteita. Altakaste-luruukuissa taimet tarvitsevat kastelua vain 1–2 kertaa viikossa.

⊲ Kestotilaaja! Kerroimme tomaatin kas-vattamisesta ruukuissa numerossa 4/2014 s. 48–51. Löydät sen lehtiarkistos-tamme www.kotipuutarha.fi

Parveke antaa taimille suojaa alkusyksyn hal-loilta. Parin met-rin korkeudessa lämpötila saattaa olla useita asteita plussan puolella, vaikka maan ra-jassa olisi miinus-asteita.

30. KOKEILE ERIKOISUUKSIA. Kun varmat lajik-keet tuottavat satoa, maltat odottaa erikoi-suuksien kypsymistä. Kasvihuone laajentaa la-

jikevalikoiman vihertävistä kirsikkatomaateista luumunpunai-siin mötkäleisiin. Kasvata makeita kirsikka- ja cocktailtomaat-teja naposteltavaksi ja hapokkaita lajikkeita salaattiin. Pastakastikkeeseen sopivat kiinteät hedelmät.

31. RÄÄTÄLÖI oma lajike. Omat tomaatinsiemenet ovat elin-

voimaisia. Ne turvaavat suosikkilajikkeen kasvatuksen vuodesta toiseen. Lajike saattaa myös poistua myynnistä tai taan-tua. Jos kylvät F1-hybridilajiketta, varaudu ominaisuuksiltaan kirjavaan jälkeläistöön etenkin siementen keräämistä seuraavina vuosina. Tomaatti on vahvasti itsesiittoi-nen laji. Hyönteiset pääsevät kuitenkin pölyttämään lajikkeita, joiden emi ulottuu kukan ulkopuolelle. Näillä lajikkeilla risti-pölytys vaikuttaa jälkeläisten ominai-

suuksiin eli lajike saattaa muuttua paljon-kin. Voit myös kehittää lajikkeen, joka viihtyy kasvatusolosuhteissasi. Kerää sie-menet useista satoisista, aikaisista ja ter-veistä taimista, jotta perimä säilyy rikkaa-na.

Lue lisää Aura Koiviston kirjasta Oma herne ja valitut pavut, Tammi 2013

⊲ Kestotilaaja! Kerroimme tomaatin siementen keräämisestä numerossa 8/2014 s. 54–55. Löydät sen lehtiarkistos-tamme www.kotipuutarha.fi

Tomaatista on olemassa satoja lajikkeita. Oman lajikkeen ristey-tys ei ole kovin vaikeaa.

Penkeissä kasva-vat tomaatit ovat Heidi Anttilan mielestä helppo-hoitoisempia kuin ruukkuun istutetut taimet.

Kuva

t: T

eija

Tu

isku

Kuva

t: t

eija

Tu

isku

54 Kotipuutarha 3/2015 Kotipuutarha 3/2015 55