Valkyrian kuollut Gordon-eno painoi sormenpäänsä vastakkain ja katsoi Valkyriaa niiden yli. ”Olet saanut selville todellisen nimesi”, hän sanoi. ”Ja todellinen ni-mesi on Darquesse. Maagi, joka tietää oikean nimensä pääsee käsiksi voimiin, joista muut maagit voivat vain uneksia.”

Keplon apulainen Valkyria ei halua olla Darquesse, paha maagi, joka tuhoaa maailman. Hän ei ole ker-tonut asiasta Keplolle, koska yrittää itse muuttaa kohtalonsa. Mutta jos Valkyria epäonnistuu, hän on mennyttä.

Partaveitsenterävä velho ja luurankoetsivä Keplo Leutokalma jälleen vauhdissa sarjan viiden-nessä osassa.

ISBN 978-951-31-5847-7 • N842 • Kansi: Tom Percival • www.tammi.�

Irlantilainen Derek Landy (s. 1974) on rakastanut kirjoittamista ja tarinoiden kertomista pienestä pi-täen. Hän on opiskellut animaatio� lmien tekemistä ja kirjoittanut kauhuelokuvien käsikirjoituksia. Lan-dylla on musta vyö Kenpo-karatessa ja hän asuu Dublinin lähellä.

Keplo Leutokalmasta kertovan kirjasarjan kään-nösoikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan. Omaperäisestä tarinasta on tekeillä myös elokuva.

Aiemmin ilmestyneet

9 789513158477*

D e r e k L a n d y

Suomentanut Helene Bützow

KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI

Kannen kuva: Tom Percival

Ulkoasu: Eevaliina Rusanen

Englanninkielinen alkuteos: Skulduggery Pleasant. Mortal Coil

Copyright © Derek Landy, 2010

Anfangit © Tom Percival, 2010

First published by HarperCollins Children´s Books 2010

Painettu EU:ssa

ISBN 978-951-31-5847-7

Aiemmin ilmestyneet:

Keplo Leutokalma

Keplo Leutokalma. Leikkiä tulella

Keplo Leutokalma. Kasvottomat

Keplo Leutokalma. Pimeitä aikoja

Omistan tämän kirjan erittäin vastahakoisesti kustannus-toimittajalleni Nick Lakelle, koska hän pakottaa.

Minä itse olisin halunnut ottaa mukaan myös Gillie Rus-sellin ja Michael Stearnsin, jotka Nickin ohessa ottivat mi-nut lämpimästi vastaan kustannusmaailmaan, kun julkai-sin ensimmäisen kirjani.

Valitettavasti Nick on nykyään ainoa toimittajani, ja hän on uhannut tehdä omistuksesta käsittämättömän ryteikön mustattuja rivejä, joten näissä olosuhteissa kirja on omis-tettu hänelle ja yksin hänelle.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tilanne osoittaa hämmästyttävää xxxxxxx ja xxxxxxxxxxxx, mikä todistaa ettei Nick ole muuta kuin xxxxxxxxxxxxxxxxxxx, mutta se on tietysti vain minun mielipiteeni.

Kas niin, Nick. Saat siis viimeinkin sinulle omistetun kir-jan. Toivottavasti olet xxxxxxxx iloinen.

xxxxxxxxx

(Toimittajan huomautus: Nick Lake on mahtava tyyppi.)

7

1

W r e a t h i n t e h t ä v ä

vi lennähti auki, ja ylipappi Auron Tene-

brae marssi huoneeseen kaapu pitkän, lui-

sevan vartalon ympärillä hulmuten. Hänen

oikealla puolellaan oli Quiver, joka kitsasteli

sanojaan mutta jakeli säästelemättä ilkeitä katseita. Tenebraen

vasemmalla puolella oli Craven, armoton mielistelijä, jolla oli

uskomaton kyky kiemurrella ylempiensä suosioon. Solomon

Wreath oli nähnyt kolmikon viime aikoina useammin kuin olisi

ollut tarpeen.

”Pastori Wreath”, Tenebrae sanoi ja nyökkäsi kopeasti.

”Teidän ylhäisyytenne”, Wreath vastasi kumartaen syvään.

”Mikä suo minulle tämän kunnian?”

”Miksi luulet meidän tulleen?” Craven kysyi melkein pis-

8

teliäästi. ”Raporttisi on myöhässä. Kuvittelitko, että ylipappi

unohtaisi sen? Pidätkö häntä hölmönä?”

”En todellakaan pidä”, Wreath vastasi rauhallisesti. ”Mutta

valitettavasti en voi sanoa mitään hänen seuralaistensa älyk-

kyystasosta.”

”Loukkaavaa!” kiljaisi Craven. ”Miten sinä uskallat! Miten

uskallat puhua noin halventavaan sävyyn ylipapin läsnä

ollessa!”

”Nyt riittää”, Tenebrae huokaisi, ”ja se koskee teitä kum-

paakin. Jatkuva naljailunne käy hermoilleni.”

”Pyydän nöyrimmästi anteeksi”, Craven sanoi heti, kumarsi

ja sulki silmänsä, ja hänen alahuulensa värisi kuin itkua enteil-

len. Loistava esitys, kuten aina.

”Aivan”, Wreath sanoi. ”Olen pahoillani.”

”Pastori Craven menee liiallisuuksiin, mutta hän on

oikeassa siinä, että raporttisi on myöhässä”, Tenebrae sanoi.

”Miten Valkyria Salama edistyy opinnoissaan?”

”Hän on nopea oppimaan”, Wreath vastasi. ”Ainakin käy-

tännön asiat sujuvat hyvin. Hän on luonnonlahjakkuus varjon

heittämisessä, ja hän on kehittynyt joka kerta, kun olen tavan-

nut häntä.”

”Entä filosofinen puoli?” Quiver kysyi.

”Se ei mene läheskään yhtä hyvin”, Wreath myönsi. ”Vel-

jeskuntamme historia ja opetukset eivät tunnu kiinnostavan

häntä lainkaan. Vaaditaan vielä paljon, jotta hän muuttuisi

vastaanottavaiseksi.”

9

”Luuranko on jo myrkyttänyt hänen mielensä meitä vas-

taan”, Tenebrae sanoi katkerasti.

”Saatatte valitettavasti olla oikeassa. Mutta mielestäni mei-

dän kannattaa vieläkin yrittää.”

”En ole vakuuttunut siitä.”

”Tyttö voi olla nopea oppimaan, mutta se ei tarkoita, että

hän olisi Kuolontuoja”, Quiver huomautti.

”Pastori Quiver osuu naulan kantaan”, Tenebrae nyökkäsi.

Wreath teki parhaansa näyttääkseen nöyrältä ja piti mieli-

piteensä omana tietonaan. Hän oli etsinyt melkein koko elä-

mänsä pelastajaa, sitä joka pelastaisi maailman itseltään. Hän

tiesi oikein hyvin väärien toiveiden ja umpikujien vaarat, sillä

hänellä oli niistä aivan riittävästi omakohtaista kokemusta.

Mutta Valkyria Salama oli eri asia. Wreath tunsi sen. Valkyria

Salama oli se, jota he olivat etsineet.

”Tyttö huolestuttaa minua”, Tenebrae sanoi. ”Onko hänellä

lahjoja? Ehdottomasti. Hänestä voi tulla meitä kaikkia

parempi, mikäli hän kouluttautuu ja opiskelee. Mutta parhaat-

kin meistä ovat hyvin kaukana siitä, millainen Kuolontuojan

pitäisi olla.”

”Jatkan työtä Valkyria Salaman kanssa”, Wreath sanoi.

”Kahden tai kolmen vuoden kuluttua tiedämme paremmin,

mihin hän pystyy.”

”Vai kolmen vuoden kuluttua”, Tenebrae nauroi. ”Olemme

itse nähneet, kuinka paljon voi tapahtua lyhyessä ajassa. Ser-

pine. Kauna. Diablerie. Voimmeko ottaa sen riskin, että olem-

1 0

mekin väärässä? Sillä aikaa kun me koulutamme neiti Salamaa,

joku Mevolentin kannattajista voi todella onnistua järjettömissä

pyrkimyksissään ja tuoda Kasvottomat lopullisesti takaisin.

Entä jos lordi Vile tulee kostamaan meille kaikille, niin kuin

itsekin pelkäät, Wreath? Jos niin käy, suunnitelmillamme ei ole

mitään arvoa. Jäljellä ei ole enää maailmaa jota pelastaa.”

”Mitä teidän ylhäisyytenne siis ehdottaa?” Wreath kysyi.

”Haluan tietää, haaskaammeko vain aikaamme sen ihmi-

sen kanssa.”

”Meedio”, Craven nyökkäsi.

”Sitä on kokeiltu ennenkin”, Wreath huomautti. ”Kukaan

meedioistamme ei pysty sanomaan sitä eikä tätä.”

”Tulevaisuuden ennustaminen ei ole koskaan ollut nekro-

mantikkojen vahvuuksia”, Tenebrae totesi. ”Meediomme ovat

avuttomia, kun on kyse tulevaisuuden näkemisestä. Mutta olen

kuullut monesti eräästä toisesta. Finbar joku…”

”Finbar Wrong”, Wreath sanoi. ”Mutta hän tuntee Valky-

rian henkilökohtaisesti. Se aiheuttaisi vain tarpeettomia kysy-

myksiä. Ja vaikka Wrong ei olisikaan Valkyrian tuttu, tuskinpa

hän pystyisi auttamaan asiaamme. Kuten olen monta kertaa

sanonut, ulkopuoliset eivät juuri pidä meistä.”

”Mehän ponnistelemme pelastaaksemme heidät kaikki!”

Craven kiljaisi, mutta tällä kertaa ylipappikaan ei kiinnittänyt

häneen mitään huomiota.

”Meedio auttaa meitä eikä muista siitä myöhemmin

mitään”, Tenebrae sanoi. Wreath, haluan, että haet sielunsiep-

1 1

paajan ja vapautat Jäänteisen, joka on vangittu sen sisään.”

Wreathin naama venähti. ”Teidän ylhäisyytenne, Jäänteiset

ovat äärettömän vaarallisia…”

”Luotan siihen, että pystyt hallitsemaan tilanteen”, Tene-

brae sanoi huiskauttaen huolettomasti kättään. ”Järjestä Jään-

teinen riivaamaan sitä Finbaria, ja jos hän näkee Valkyria Sala-

man tulevaisuudessa Kuolontuojana, ja jos hän näkee tytön

pelastavan maailman, voimme keskittää kaiken energiamme

siihen, että saamme tytön käyttämään voimavarojaan. Jos sel-

laista tulevaisuutta ei ole näköpiirissä, unohdamme koko jutun

ja jatkamme etsimistä.”

”Mutta Jäänteisen käyttäminen…”

”Kun homma on hoidettu, panet vain sen takaisin sielun-

sieppaajaan. Ei kai se nyt kovin vaikeaa voi olla.”

1 2

2

H y m y i l e v ä e t s i v ä

ouluun oli muutama päivä aikaa, mutta tällä

Dublinin esikaupungin kadulla kaikkien

talojen ikkunoissa oli jouluvalot yhtä lukuun

ottamatta. Kolme yritteliäintä asukasta oli

tunkenut pikku pihansa täyteen välkkyviä joulupukkeja ja

telmiviä poroja, ja joku tylsimys oli kietonut koristevalonau-

han jopa portin ulkopuolella olevaan lyhtypylvääseen. Lunta

ei ollut, mutta ilta oli kylmä, ja kuura peitti kaupunkia kuin

kimalle.

Valottoman talon eteen rullaava iso auto oli vuoden 1954

Bentley R-Type Continental, joita oli valmistettu vain 208 kap-

paletta. Se oli ylellinen ajopeli, entisöity tyylin mukaisesti ja

varustettu nykyajan mukavuuksilla omistajan tarpeita vastaa-

1 3

vaksi. Auto oli nopea, se oli voimakas, ja pieninkin kolhu saisi

sen hajoamaan alkutekijöihinsä.

Niin asentaja oli sanonut. Hän oli tehnyt kaiken voita-

vansa, käyttänyt kaikki tietonsa ja taitonsa pelastaakseen auton

monta kertaa tuhon partaalta, mutta hän vannoi, että seuraava

kolhu olisi viimeinen. Kaikki temput, joita hän oli käyttänyt

saadakseen auton toimintakuntoon ja entiselleen, menettäisi-

vät tehonsa. Lasi särkyisi pirstaleiksi, metalli repeäisi, runko

vääntyisi, renkaat räjähtäisivät, moottori halkeaisi… Asentajan

mukaan lopullinen ja täydellinen katastrofi vältettäisiin vain

siten, että kukaan ei olisi sisällä autossa, kun se tapahtuisi.

Keplo Leutokalma nousi ulos ensin. Hän oli pitkä ja laiha,

ja hänellä oli päällään tummansininen puku ja mustat käsi-

neet. Hänen tukkansa oli ruskea ja taipuisa, poskipäät oli-

vat korkeat ja leuka kulmikas. Hänen ihonsa oli aavistuksen

verran vahamainen, ja silmät vaikuttivat hiukan harottavilta,

mutta muuten kasvoissa ei ollut moittimista. Naama oli yksi

hänen parhaistaan.

Valkyria Salama tuli ulos matkustajan ovesta. Hän veti mus-

tan takkinsa vetoketjun kiinni ja meni Keplon perässä talon ulko-

ovelle. Hän katsahti Keploon ja huomasi tämän hymyilevän.

”Lopeta tuo”, Valkyria huokaisi.

”Mikä?” Keplo kysyi upean samettisella äänellään.

”Tuo hymyileminen. Etsimme ihmistä, joka asuu valaistun

kadun ainoassa pimeässä talossa. Se ei ole hyvä merkki.”

”En huomannut hymyileväni”, Keplo sanoi.

1 4

He tulivat ovelle, ja Keplo keskittyi hallitsemaan kasvo-

jaan. Hänen suupielensä kaartuivat alaspäin. ”Vieläkö minä

hymyilen?”

”Et.”

”Mahtavaa”, Keplo sanoi, ja hänen kasvoilleen levisi välit-

tömästi hymy.

Valkyria ojensi Keplolle hattua. ”Entä jos ottaisit koko naa-

man pois? Ei sitä täällä tarvita.”

”Sinähän olet sanonut, että minun täytyy harjoitella”,

Keplo vastasi, mutta työnsi kuitenkin hansikoidut sormensa

paidankauluksen alle ja naputti solisluihinsa tatuoituja sym-

boleita. Kasvot ja tukka katosivat, ja jäljelle jäi vain kiilte-

levä kallo.

Keplo painoi hatun hilpeästi kallelleen päähänsä. ”Onko

nyt parempi?” hän kysyi.

”Paljon parempi.”

”Hyvä.” Keplo koputti ja veti aseensa esiin. ”Jos joku

kysyy, kiertelemme ovelta ovelle laulamassa joululauluja.”

Keplo hyräili jouluisia säveliä ja koputti uudestaan, mutta

kukaan ei tullut avaamaan, eikä sisällä sytytetty valoja.

”Mistä lyödään vetoa, että kaikki ovat kuolleet?” Valkyria

sanoi.

”Oletko sinä vain uskomattoman pessimistinen, vai ker-

tooko se sormuksesi jotakin?” Keplo kysyi.

Nekromantikon sormus tuntui kylmältä Valkyrian sor-

messa, mutta siinä ei ollut mitään epätavallista. ”Se ei kerro

1 5

mitään. Vaistoan kuoleman sormuksen kautta vain silloin, kun

likimain seison kuolleen ruumiin ääressä.”

”Ällistyttävän hyödyllinen taito, täytyy sanoa. Pidä tätä.”

Keplo antoi aseensa Valkyrialle ja kumartui tiirikoimaan

lukkoa. Valkyria vilkaisi ympärilleen, mutta kukaan ei näyttä-

nyt katsovan heitä.

”Se voi olla ansa”, Valkyria sanoi hiljaa.

”Tuskinpa vain”, Keplo kuiskasi. ”Ansat ovat yleensä hou-

kuttelevia.”

”Se voi olla hyvin kehno ansa.”

”Se on aina mahdollista.”

Lukko naksahti auki. Keplo oikaisi selkänsä, pani tiirikat

pois ja otti aseensa takaisin.

”Minä tarvitsen aseen”, Valkyria mutisi.

”Olet elementaali jolla on nekromantikon sormus, ja eräs

maailman parhaista taistelijoista on opettanut sinulle eri tais-

telulajeja”, Keplo muistutti. ”Olen hyvin vakuuttunut siitä,

että se riittää tekemään sinusta aseen.”

”Tarkoitan tuollaista asetta kuin sinulla. Sinulla on ase,

Tanithilla on miekka… Minä haluan kepin.”

”Ostan sinulle kepin joululahjaksi.”

Valkyria katsoi synkkänä vierestä, kun Keplo työnsi ovea.

Se avautui hiljaa, ilman kammottavia narahduksia. Keplo

meni edeltä ja Valkyria seurasi perässä suljettuaan oven

heidän jäljessään. Kesti hetken ennen kuin silmät tottui-

vat hämärään, ja vaikka Keplolla ei ollut silmiä jotka olisi-

1 6

vat voineet tottua, hän lähti liikkeelle vasta saatuaan Valky-

rialta napautusmerkin. He menivät olohuoneeseen, ja Valky-

ria napautti Keploa uudestaan. Keplo kääntyi katsomaan, ja

Valkyria osoitti nekromantikon sormustaan. Se kihisi aave-

maista kylmää energiaa saadessaan ravintoa huoneessa ole-

vasta kuolemasta.

He löysivät ensimmäiseksi ruumiin, joka retkotti sohvan

päällä. Toinen oli lyyhistynyt nurkkaan, keskelle entisen sivu-

pöydän jäännöksiä. Keplo katsoi ruumiita tarkasti ja pudisti

sitten päätään Valkyrialle. Kumpikaan kuolleista ei ollut hei-

dän etsimänsä mies.

He menivät keittiöön, ja kolmas ruumis makasi siellä

mahallaan lattialla. Se olisi voinut katsella kattoon, jollei pää

olisi kääntynyt vastakkaiseen suuntaan. Ruumiin käden vie-

ressä oli laattoja vasten pirstoutunut pullo, ja oluen haju oli

vieläkin vahva.

Pohjakerroksessa ei ollut enempää vainajia, joten Keplo

ja Valkyria menivät kohti yläkerran portaita. Ensimmäinen

askelma narahti, ja Keplo perääntyi. Hän kietaisi kätensä Val-

kyrian vyötäisille, he nousivat irti lattiasta ja leijuivat tasan-

teella olevan ruumiin luo. Se oli nainen, joka oli kuollut käper-

tyneenä sikiöasentoon.

Yläkerrassa oli kolme makuuhuonetta ja yksi kylpyhuone.

Kylpyhuone oli tyhjä, samoin ensimmäinen makuuhuone,

johon he katsoivat. Toisen makuuhuoneen seinissä oli pala-

misjälkiä, ja kuollut nainen roikkui puoleksi ikkunan ulko-

1 7

puolella. Valkyria oletti, että palojäljet olivat naisen aikaan-

saannosta: hän oli yrittänyt puolustautua ja sitten paeta. Kum-

pikin yritys oli valunut hiekkaan.

Viimeisessä makuuhuoneessa joku oli vielä elossa. Keplo

ja Valkyria kuulivat, että hän oli vaatekomerossa ja yritti pysy-

tellä aivan hiljaa. He kuulivat lähemmäksi mennessään syvän

hengenvedon, ja sen jälkeen oli noin kolmetoista sekuntia hii-

renhiljaista. Hiljaisuus päättyi naurettavan kovaääniseen huo-

hotukseen. Keplo poisti aseen varmistimen.

”Tule ulos”, hän sanoi.

Kaapin ovi lensi auki ja kiljuva sekopää heittäytyi Valky-

riaa kohti. Valkyria iski miehen käsivarren alas, tarttui hänen

paitaansa, pukkasi lantiollaan, ja kiljuminen tyrehtyi vinkumi-

seksi kun mies iskeytyi lattiaan.

”Älkää tappako minua”, mies nyyhkytti rähmällään. ”Lau-

pias taivas, älkää tappako minua.”

”Jos olisit antanut minun puhua loppuun”, Keplo sanoi hiu-

kan ärtyneesti, ”olisit kuullut minun sanovan: Tule ulos, emme

tee sinulle pahaa. Idiootti.”

”Eikä hän varmaankaan olisi sanonut sinua idiootiksi”,

Valkyria sanoi itkevälle miehelle. ”Me yritämme kovasti olla

kilttejä.”

Mies räpytteli kyyneltyneitä silmiään ja katsoi ylös. ”Te…

tekö ette siis tapa minua?”

”No emme”, Valkyria vastasi ystävällisesti, ”kunhan vain

pyyhit heti nenäsi.”

1 8

Mies niisti hihaansa, ja Valkyria vetäytyi kauemmaksi yrit-

täen hillitä vastenmielisyyden puistatuksen. Mies nousi.

”Sinä olet Keplo Leutokalma”, mies sanoi. ”Olen kuullut

sinusta. Luurankoetsivä.”

”Hauskaa joulunaikaa”, Keplo nyökkäsi. ”Tässä on kump-

panini Valkyria Salama. Entä kuka… ?”

”Nimeni on Ranajay. Asun täällä… ystävieni kanssa. On

mukavaa asua normaalien ihmisten naapurina. Me todella

viihdymme täällä. Minä ja… Minä ja ystäväni…”

Ranajay näytti olevan taas itkun partaalla, joten Valkyria

puuttui nopeasti puheeseen. ”Kuka tämän teki? Kuka tappoi

nuo ihmiset?”

”En tiedä. Isokokoinen tyyppi. Jättiläinen. Hänellä oli naa-

mio ja hän puhui murtaen. Hänellä oli punaiset silmät.”

”Mitä hän tahtoi?” Keplo kysyi.

”Hän etsi täältä erästä ystävääni.”

Valkyria kurtisti kulmiaan. ”Efraim Tungsteniako?”

”Niin”, mies vastasi. ”Mistä tiesit?”

”Hän on sama mies, jonka kanssa mekin haluamme puhua.

Uskomme hänen olleen yhteydessä tappajaan, jota olemme

jahdanneet viisi kuukautta.”

”Tarkoitat Davina Marria, eikö niin? Sitä etsivää, joka suis-

tui huonoille teille ja räjäytti Pyhätön. Sen takia se iso kaveri-

kin etsi Efraimia.”

”Tiedätkö sinä, onko Marr ollut yhteydessä Efraimiin?”

Keplo kysyi.

1 9

”Kyllä hän on. Maksoi Efraimille väärästä henkilöllisyys-

todistuksesta ja siitä, että hänet järjestettäisiin pois maasta.

Se on Efraimin työtä. Kun ihmisten täytyy kadota, Efraim hoi-

taa asian. Mutta ei tällä kertaa. Minusta tuntuu, että kun Efrai-

mille valkeni, mitä Marr oli tehnyt, hän ei halunnut koskea-

kaan koko juttuun. Pyhätön tuhoutumisen jälkeen Marr tuli

tänne hakemaan sitä, mistä oli maksanut, mutta Efraim oli häi-

pynyt. Nainen pirstoi tämän paikan kolme kertaa yhden kuu-

kauden aikana etsiessään Efraimia. Mutta sen jälkeen en ole

naista nähnyt. Niin kuin en kyllä Efraimiakaan. Me kaikki

ajattelimme, että olisi turvallisinta ottaa häneen vähän etäi-

syyttä. Paljonpa siitä olikin hyötyä ystävilleni.”

”Kerroitko Efraimin olinpaikan sille miehelle, joka tappoi

ystäväsi?” Keplo kysyi.

Ranajay pudisti päätään. ”Ei tarvinnut. Hän halusi tie-

tää muuta. Ja minä osasin kertoa sen hänelle. Luulen, että se

onkin ainoa syy siihen, ettei hän tappanut minua. Efraim kertoi

minulle jo aikoja sitten, että hän ei ollut tehnyt Marrin hyväksi

muuta kuin järjestänyt hänelle kolme majapaikkaa eri puo-

lille kaupunkia. Se iso kaveri halusi tietää vain, missä Marr

oleskeli.”

”Voitko ilmoittaa ne kolme paikkaa meillekin?”

”Aiotteko lähteä sen miehen perään?” Ranajay kysyi.

”Meidän tärkein kohteemme on Davina Marr, mutta mies

joka tappoi ystäväsi, on juuri kohonnut listalla hyväksi kak-

koseksi.”

2 0

”Pysäytättekö te sen tyypin?”

”Jos vain voimme.”

”Tapatteko hänet?”

”Jos on pakko.”

”Jep. Jep, minä kerron.”

2 1

3

T e s s e r a c t

än oli oikea jättiläinen mieheksi, ja paksut

lihakset pullistelivat tomuisen mustan takin

alla, mutta hän oli vaitelias, se oli myönnet-

tävä. Hän oli myös fiksu, sillä hän oli onnis-

tunut pääsemään aivan lähelle laukaisematta hälyttimiä. Ehkä

hän oli tehnyt ne toimintakyvyttömiksi, nainen ajatteli heittäy-

tyessään ikkunasta ulos kylmään ilmaan. Mies ei pitänyt kii-

rettä, vaan teki asiat kunnolla, niin kuin hyvän salamurhaa-

jan pitääkin. Nainen tietysti tiesi, kuka hän oli. Tuon kokoi-

silla tappajilla oli taipumus herättää huomiota, ja vain yhdellä

heistä oli rujon ja arpisen naamansa peittona metallinen naa-

mio. Mies oli venäläinen Tesseract.

Nainen putosi maahan ja kieri lasinsirujen sataessa hänen

2 2

ympärilleen. Hän työnsi kätensä takin taskuun, tunnusteli lau-

kaisulaitetta, napsautti varmistimen peukalollaan pois päältä

ja painoi punaista nappulaa ottamatta laitetta koko aikana tas-

kusta. Mies oli nyt ylhäällä, ja tämä oli ainoa tilaisuus.

Kun valtavaa räjähdystä ei kuulunut, nainen katsoi ylös

ja näki Tesseractin kapuavan ulos ikkunasta. Hän oli tehnyt

räjähteet vaarattomiksi. Niinpä tietysti. Davina Marr ei vaivau-

tunut edes kiroamaan. Hän vain juoksi.

Maa oli äskeisen sateen jäljiltä märkä, ja hän liukastui lie-

jussa ja vääntäytyi ylös. Hän oli uhrannut paljon aikaa ja vai-

vaa varmistaakseen surkean majapaikkansa turvallisuuden,

mutta kaikki ponnistelut olivat olleet turhia. Hän oli huoleh-

tinut turvatoimista aution rakennustyömaan kaikilla mahdol-

lisilla kulku väylillä, mutta ne olivat osoittautuneet aivan hyö-

dyttömiksi. Hän oli asustanut työnjohtajan toimistossa, ja ansat

joita hän oli virittänyt sinne johtaviin metalliportaisiin, eivät

olleet edes hyödyttömiä vaan vielä surkeampia. Valtava raaka-

lainen oli päässyt sisään täysin äänettömästi, ja oli vain hyvää

onnea, että Davina oli sattunut kohottamaan katseensa ajoissa.

Davina juoksi autoaan kohti, mutta jos mies oli niin huo-

lellinen kuin hän uskoi, moottori oli jo käsitelty ajokelvotto-

maksi. Davina kaarsi vasemmalle ja paineli kohti itälaidan

korkeaa aitaa. Hän kuuli takaansa nopeita askelia ja päätti

yrittää eksyttää miehen konttien sekaan. Yö oli kuuton, pimeys

haittasi näkemistä, ja Davina saattoi vain toivoa, että mies pär-

jäsi niukassa valossa yhtä huonosti kuin hänkin. Kuului kova

2 3

paukahdus ja askelia metallialustalla. Tesseract liikkui kont-

tien päällä Davinan yläpuolella ja aikoi katkaista hänen pako-

reittinsä ennen kuin hän ehtisi aidalle.

Davina Marr teki äkkikäännöksen ja toivoi, että olisi ehti-

nyt siepata aseensa pöydältä ennen kuin loikkasi ulos ikku-

nasta. Hän ajatteli usein, että magiassa ei ollut mitään vikaa,

mutta ladattu ase kourassa rauhoitti tehokkaammin kuin

mikään muu.

Hän painui matalaksi ja hiipi eteenpäin hengittäen äänet-

tömästi. Miehen liikkeitä ei enää kuulunut. Tesseract oli joko

liikkumatta ylhäällä tai Davinan kanssa alhaalla pimeässä ja

kurassa. Ehkä hän lähestyi juuri tälläkin hetkellä. Marr vil-

kaisi olkapäänsä yli, mutta ei nähnyt muuta kuin varjoja.

Hän yritti palauttaa mieleensä, mitä magian lajia Tesseract

harjoitti. Mies oli adepti, sen verran Davina tiesi, mutta muu-

ten hänen magiansa oli arvoitus. Davina toivoi, ettei hänellä

ainakaan olisi kykyä nähdä pimeässä. Se sopisi kuvaan ottaen

huomioon, kuinka paljon huonoa tuuria Davinalla oli viime

kuukausien aikana ollut. Itse asiassa hän halusi vain päästä

kotiin. Davina Marr oli syntynyt ja kasvanut Bostonissa, ja

siellä hän halusi kuollakin. Eikä täällä, märässä ja loskaisessa

Irlannissa.

Davina laskeutui mahalleen ja ryömi kuormalavojen välissä

olevan avoimen kohdan yli. Hän katsahti taakseen varmistaak-

seen, ettei kukaan aikonut tarttua hänen nilkkaansa, ja sitten

hän harkitsi vaihtoehtoja. Ne eivät olleet kovin hyviä, niitä ei

Valkyrian kuollut Gordon-eno painoi sormenpäänsä vastakkain ja katsoi Valkyriaa niiden yli. ”Olet saanut selville todellisen nimesi”, hän sanoi. ”Ja todellinen ni-mesi on Darquesse. Maagi, joka tietää oikean nimensä pääsee käsiksi voimiin, joista muut maagit voivat vain uneksia.”

Keplon apulainen Valkyria ei halua olla Darquesse, paha maagi, joka tuhoaa maailman. Hän ei ole ker-tonut asiasta Keplolle, koska yrittää itse muuttaa kohtalonsa. Mutta jos Valkyria epäonnistuu, hän on mennyttä.

Partaveitsenterävä velho ja luurankoetsivä Keplo Leutokalma jälleen vauhdissa sarjan viiden-nessä osassa.

ISBN 978-951-31-5847-7 • N842 • Kansi: Tom Percival • www.tammi.�

Irlantilainen Derek Landy (s. 1974) on rakastanut kirjoittamista ja tarinoiden kertomista pienestä pi-täen. Hän on opiskellut animaatio� lmien tekemistä ja kirjoittanut kauhuelokuvien käsikirjoituksia. Lan-dylla on musta vyö Kenpo-karatessa ja hän asuu Dublinin lähellä.

Keplo Leutokalmasta kertovan kirjasarjan kään-nösoikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan. Omaperäisestä tarinasta on tekeillä myös elokuva.

Aiemmin ilmestyneet

9 789513158477*