pakolainen 3 2015 - web-spreads

Julk

aisi

ja S

uom

en P

akol

aisa

pu ry

.

PAKOLAINEN#3 / 2015

2 3Pakolainen #3 / 2015 Pakolainen #3 / 2015

len toiminut Suomen Pakolaisavun puheenjohtajana vuoden 1977 alusta lähtien. Tämä yhdeksän vuoden kausi on antanut monenlaisia kokemuksia. Olen saa-

nut nähdä pakolaispolitiikan muuttuvan Suomessa myön-teisemmäksi ja aktiivisemmaksi. Valtio on lisännyt määrä-rahojaan YK:n pakolaisapujärjestöjen vuosibudjetteihin ja ajankohtaisten kriisien projekteihin. Suomeen on vastaan-otettu satoja venepakolaisia. Pakolaiskeskus on valmistu-massa. Sadan pakolaisen vuosikiintiöstä on päästy sopi-mukseen. Kehityksen suunta on kiistämättä rohkaiseva.

Pakolaiskysymyksistä myös keskustellaan innokkaasti joukkoviestimissä. Kansalaisten mielipiteet heilahtelevat yhä äärimmäisyyksistä toiseen. Hyvinvoinnin itsekkyy-den kovettamat suomalaiset pohtivat, pitäisikö pakolais-naisia tuoda maahan aviovaimoiksi miehille, jotka eivät ole onnistuneet vaimoa hankkimaan. Pakolainen nähdään yhäkin alempiarvoisena, häntä voidaan kohdella ihmisar-voa loukkaavalla tavalla. Ikivanha käsitys siitä, että hyvän-tekeväisyyden kohde alistukoon mihin tahansa, elää yhä keskuudessamme.

Suomeen otetuista pakolaisista ei tähän mennessä ole tiettävästi koitunut ongelmia. Huliganismia meillä on jo omasta takaa, pakolaiset eivät ole sitä mitenkään lisän-neet. Pakolaiset ovat tyytyneet tarjolla oleviin työpaikkoi-hin. He eivät ole valikoineet eivätkä nurisseet, vaikka Suo-men talvi on epäilemättä ollut aikamoinen koettelemus.

Suomi ei voi ratkaista maailman pakolaisongelmaa, mut-ta se voi osallistua yhteisen taakan kantamiseen voimaava-rojensa mukaan. Jokainen pakolaisuuteen joutunut on vihan uhri. Vaikka emme tässä historian tilanteessa kokisikaan it-seämme syyllisiksi väkivallan kasvuun maailmassa, on mei-dän silti pyrittävä lievittämään sen uhrien kärsimyksiä.

Virallinen pakolaispolitiikkamme tunnustetaan maltil-liseksi. Pakolaisia otetaan vastaan vain siinä määrin kuin heistä kyetään huolehtimaan. Laskelmista kuultaa kuiten-kin kyynisyyttä ja rakkaudettomuutta. Tällä hetkellä Suo-messa on n. 550 pakolaista. Sadan vuosikiintiö lisää hei-dän lukumääräänsä tuhannella kymmenessä vuodessa. Emmekö todella kykene enempään?»

Aune JääskinenSuomen Pakolaisavun puheenjohtaja, v. 1985

PÄÄKIRJOITUS

VASTUUKANNON TARVE SUUREMPI KUIN KOSKAANPUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO 1985 JA 2015

06PAKOLAISUUDEN HISTORIA

Pakolaisuus on muuttunut 50 vuodessa eurooppalaisesta ilmiöstä maailmanlaajuiseksi hädäksi.

12TOISTEN TUKIJAFarzaneh Hatami Landi löysi suunnan elämälleen vertais-ryhmän ohjaajana.

19VASTAANOTTO VAIHTELEEViisi pakolaisena eri vuosikymmenillä Suomeen muuttanutta kertoo omista kokemuksistaan.

SISÄLLYS

PAKO

LAIN

EN Pakolainen ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 22 euroa. Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa. julkaisija Suomen Pakolaisapu ry vastaava päätoimittaja Maija Perho päätoimittaja Kaisa Väkiparta toimitus Jenni Hamara, Lotta Palonen, Anna-Maria Pasanen yhteystiedot Kaikukatu 3, 00530 Helsinki, puh 09 - 6962 640, [email protected] tilaukset [email protected], www.pakolaisapu.fi paino Forssan Kirjapaino Oy, ISSN 0359-6435 ulkoasu Anna Kalso kannen kuva Kuvaaja: UNHCR / P.Coat kuvassa Pakolaiset palaavat uuteen kotimaahansa Bangladeshiin vuonna 1974. seuraava numero ilmestyy marraskuussa 2015. lahjoitustilinumerot Danske Bank FI71 8000 1300 2236 67 | OKO FI31 5780 0750 0098 75 | Nordea FI61 2153 1800 0222 29. Pakolainen on Kultti ry:n jäsenlehti. Lehteä on tuettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.

UNHCR / L. Taylor

Tiny Ngo (oik.) parhaan ystävänsä Thanhin kanssa Phanat Nikhomin pakolaisleirillä Thaimaassa. s.19

Bosnialaiset pakolaiset ovat matkalla Kroatiaan vuonna 1995. s. 6

Kongolainen Martin Mugarura haluaa toimia esimerkkinä muille pakolaisille.14 LUKUTAITO ANTOI AVAIMET ELÄMÄÄN

Lue, mitä yleisimmin käytetyt pakolaisuuteen liittyvät termit tarkoittavat.04 TERMIT SELVIKSI

Pakolaisuuden kaarta käsittelevä juhlaseminaari järjestetään joulukuussa.

Presidentti Kekkosen puhe pakolaisuudesta vuodelta 1966 on yhä ajankohtainen.

23

16PAKOLAISAPU 50 VUOTTA!

KEKKONEN PERÄSI YHTEISVASTUUTA

Tiny

Ngo

n ko

tialb

umi

MAIJA PERHOSuomen Pakolaisavun puheenjohtaja 2012–2015

uheenjohtaja Aune Jääskisen sanat 30 vuoden ta-kaa tuntuvat lähes hämmästyttävän ajankohtaisilta huolimatta siitä, kuinka vähän pakolaisia maaham-

me tuolloin otettiin.Kuluvana vuonna 2015 kansainvälisen pakolaiskrii-

sin kärjistyminen on päivänpolttava puheenaihe niin päättäjien kuin kansalaistenkin keskuudessa puolesta ja vastaan. Näkyvissä on ilahduttavan paljon solidaa-risuutta ja auttamishalua, mutta toisaalla myös järkyt-tävää tietämättömyyttä, suvaitsemattomuutta ja itsek-kyyttä.

Vuoteen 1985 verrattuna Suomen pakolaispolitiikan kehitys on edelleen varovaisen rohkaisevaa, vaikka ny-kyäänkin voitaisiin kysyä, emmekö pysty enempään kuin 750 kiintiöpakolaisen vastaanottamiseen vuodes-sa.

Edellisen puheenjohtajan lausunto Suomen vastuun-kannon mahdollisuuksista on edelleen totta. Vaikka Suomi ei voi ratkaista maailman pakolaisongelmaa, se voi osallistua yhteiseen vastuunkantoon voimavarojen-sa mukaan. Paitsi pakolaispolitiikan keinoin, Suomen on edelleen pyrittävä toimimaan rauhanrakentajana ja konfliktien uhrien kärsimysten lievittäjänä. Suomen Pakolaisapu ry:n arvokas työ on osa maamme vastuun-kantoa globaalissa maailmassa.

SUOMI EI VOI RATKAISTA MAAILMAN PAKOLAISONGELMAA, MUTTA SE VOI OSALLISTUA YHTEISEEN VASTUUNKANTOON VOIMAVAROJENSA MUKAAN.


TERMIT SELVIKSI

on henkilö, jolla on todettu olevan perusteltua aihetta pelätä henkilö-

kohtaista vainoa. Pakolaisuus on tapauskohtaiseen tut-kimukseen perustuva status, jonka voivat myöntää YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja valtiot. Pakolainen nauttii kan-sainvälistä suojelua oman valtionsa ulkopuolella.

on UNHCR:n pakolaisek-si toteama henkilö, joka uu-

delleen sijoitetaan kolmanteen maahan. Suomeen tulevat kiintiöpakolaiset valitaan hätätapauksia lukuun ottamatta suomalaisten viranomaisten tekemien haastattelujen pe-rusteella, usein pakolaisleireiltä. Suomen pakolaiskiintiö on ollut viime vuosina 750–1 050 henkilöä.

on henkilö, joka ha-kee turvapaikkaa

oman maansa ulkopuolelta. Oikeus hakea turvapaikkaa pe-rustuu vakiintuneeseen kansainväliseen oikeuteen. Turva-paikanhaku muodostaa laillisen perusteen maahantulolle,

teksti lotta palonen

eli turvapaikanhakijat eivät oleskele maassa laittomasti, jos he hakevat turvapaikkaa heti tilaisuuden tullen maa-han tultuaan. Mikäli turvapaikkahakemus katsotaan ai-heelliseksi, myös turvapaikanhakija saa pakolaisstatuksen.

on joutu-nut jättä-

mään kotinsa esimerkiksi alueellisen aseellisen konfliktin takia, mutta ei ole hakenut turvaa oman valtionsa ulko-puolelta. Suurin osa maailman pakolaisista on maansisäi-siä pakolaisia.

on henkilö, joka muuttaa pysyvästi toiseen valtioon esimerkiksi talou-

dellisen toimeentulon takia.

on henkilö, joka on muuttanut Suomeen

tai muuhun maahan ulkomailta. Maahanmuuttaja on kat-tokäsite kaikille maahan muuttaneille ihmisille, joiden oletetaan jäävän Suomeen pysyvästi tai pitkäksi aikaa. Maahanmuuttaja voi olla Suomen tai ulkomaan kansalai-nen tai kansalaisuudeton.

on edellytys pakolaisstatuksen saamiselle. Geneven pakolaissopimuksessa pakolaiseksi

määritellään henkilö, joka tuntee aiheellista pelkoa tulla vainotuksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, yhteis-kunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisten mieli-piteidensä takia, on tämän pelon takia paennut kotimaas-taan ja on pelon takia haluton tai kyvytön turvautumaan kotimaansa suojeluun.

on vuonna 1951 sol-

mittu sopimus, joka määrittelee pakolaisten oikeudet ja kri-teerit pakolaisstatuksen saamiselle. Vuonna 1967 sopimus-ta täydennettiin lisäpöytäkirjalla, joka laajensi pakolaisen käsitteen kattamaan kaikki maantieteelliset alueet kaikki-na aikoina. Sopimuksen ja/tai lisäpöytäkirjan on ratifioinut yhteensä 148 valtiota (huhtikuu 2015).

(United Nations High Commissioner for Refu-gees) on vuonna 1954 perustettu YK:n pakolais-

järjestö, jonka tarkoitus on turvata pakolaisten oikeudet ja hyvinvointi. Järjestö johtaa ja koordinoi pakolaisten suoje-lua ja pakolaisuuteen liittyvien ongelmien ratkaisua maa-ilmanlaajuisesti. Järjestön mandaatti kattaa myös kansalai-suudettomien ihmisten ja paluumuuttajien auttamisen.

tarkoittaa tilannetta, jossa ulkomaan kansa-

lainen määrätään poistumaan Suomesta maahantuloluvan puuttumisen, passintarkastuksessa annettujen puuttuvi-en tai virheellisten tietojen, varattomuuden tai kielteisen turvapaikkapäätöksen nojalla. Käännyttäminen on mah-dollista myös silloin, kun ulkomaalaisen epäillään toden-näköisesti syyllistyvän vakaviin rikoksiin tai olevan vaa-raksi valtion turvallisuudelle.

tarkoittaa tilannetta, jossa Suomessa oleskellut ulko-

maalainen määrätään poistumaan Suomesta oleskelulu-van tai viisumin umpeutumisen nojalla tai siksi, että häntä pidetään kykenemättömänä huolehtimaan itsestään. Tois-tuva rikoksiin syyllistyminen, vakaviin rikoksiin syyllis-tyminen ja vaarallisuus valtiolle tai muille ihmisille ovat perusteita karkotukselle silloinkin, kun henkilön oleske-lulupa on voimassa.

KUVISSA

Maailmassa arvioidaan olevan 59,2 miljoonaa pa-kolaista, joista lähes kaksi kolmasosaa, 38,2 miljoonaa, ovat maansisäi-siä pakolaisia. Kotimaansa ulkopuolelle on paennut 19,5 miljoonaa ihmistä, jonka lisäksi 1,8 mil-joonaa ihmistä ovat turvapai-kanhakijoita kolmansissa maissa.

UNHCR

UNHC

R / I

. Pric

kett

1965 1966

1968 1973


esällä 2015 maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan. UNHCR:n tuoreen raportin mukaan lähes 60 miljoonaa ihmistä on joutunut pake-nemaan kodistaan ja tarvitsee järjes-tön huolenpitoa. Heistä 19,5 miljoonaa

on pakolaisia, 38,2 miljoonaa maansisäisiä pakolaisia ja lähes kaksi miljoonaa ihmistä odottaa päätöstä turvapaikasta.

Historian synkät luvut

Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppa oli rikki. Ihmisiä vapautettiin keskitysleireiltä,

vankiloista ja pakkotyöstä. Yli 11 miljoonaa sodasta selvinnyttä oli etsimässä tietä ko-tiin tai uutta paikkaa elämän aloittamiselle. Itä-Euroopasta pakeni yli miljoona ihmis-tä Neuvostoliiton ja kommunismin pelos-sa. Sodan hävinneitä saksalaisia häädettiin Itä- ja Keski-Euroopan maista 13 miljoonaa. Heitä ei tosin kutsuttu pakolaisiksi vaan »karkotetuiksi». Maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa ihmistä oli pakolaisia tai eli pako-laisuuteen verrattavissa oloissa.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR päätetti-in perustaa vuonna 1950. Vuotta myöhem-min sen tehtäväksi sovittiin sodan jalkoihin

jääneiden eurooppalaisten auttaminen. Pe-rustajien yltiöoptimistinen oletus oli, että tavoitteeseen päästäisiin kolmessa vuodessa.

Jo ennen kuin Euroopan katastrofi alkoi hellittää, oli uusia konflikteja syntynyt en-sin Aasiaan ja sitten Afrikkaan. Kesti kui-tenkin vuoteen 1965 saakka ennen kuin YK:n pakolaiskomissaari Felix Schnyder saattoi todeta hallitustenväliselle siirto-laisuuskomitealle (ICEM) puhuessaan, et-tä UNHCR:n toiminta oli vääjäämättä laa-jennut Euroopan ulkopuolelle ja muun mu-assa ruandalaisia pakolaisia oli avustettu Kongoon ja Burundiin.

Euroopasta turvaa etsivien ihmisten hädältä silmänsä sulkevat tuntuvat unohtaneen maanosan oman historian. Vain pari sukupolvea sitten eurooppalaisia pakolaisia oli niin paljon ja heistä oli niin suuri huoli, että heidän turvakseen laadittiin Geneven pakolaissopimus ja perustettiin pakolaisjärjestö UNHCR.

EUROOPPALAISESTA ILMIÖSTÄ MAAILMANLAAJUISEKSI HÄDÄKSI

teksti maippi tapanainen

Geneven sopimus eurooppalaisten turvaksi

UNHCR perustettiin Euroopan pakolai-sia auttamaan, ja sitä seurannut Geneven pakolaissopimus solmittiin niin ikään eu-rooppalaisten pakolaisten oikeuksien tur-vaamiseksi. Samaan aikaan pakolaisia oli yhä enemmän myös Euroopan ulkopuolella.

Geneven sopimuksessa määritellään pa-kolaisuuden edellytykset ja pakolaisille kuuluvat oikeudet. Vuonna 1951 solmittu so-pimus rajattiin suojelemaan ainoastaan Eu-roopassa oleskelevia pakolaisia, jotka olivat paenneet vainoa ennen 1. tammikuuta 1951. Sekä ajallinen että maantieteellinen rajaus osoittautuivat varsin pian riittämättömiksi. Kuitenkin vasta 1965 käynnistyi valmistelu, jonka tuloksena molemmat rajaukset pois-tettiin kaksi vuotta myöhemmin.

SUOMEN PAKOLAISAPU PERUSTETAANVuonna 1965 Suomi on toipunut pulavuosista ja kehittynyt

hyvinvointivaltioksi. Maa on suhteellisen vauras ja asenteet hädänalaisia kohtaan ovat suopeat. Varatuomari ja YK-virkamies

Helvi Sipilä näkee Lähi-idän matkoillaan selvän tarpeen pakolaisten auttamiselle ja Suomeen palattuaan ryhtyy toimeen. Suomen Pakolaisapu perustetaan joulukuussa 1965 keräämään

varoja UNHCR:lle ja tuomaan yleiseen keskusteluun tietoa pakolaiskysymyksistä.

PAKOLAINEN -66 -KAMPANJAPakolainen -66 oli ensimmäinen

kampanja, johon Pakolaisapu osallistui. Kampanjaa toteutettiin

samaan aikaan 16 eurooppalaisessa valtiossa. Kerätyt yli 500 000

markkaa luovutettiin YK:n pakolaisjärjestöjen tekemän työn

tukemiseksi.

SUOMI SITOUTUU PAKOLAISSOPIMUKSIIN

Lokakuussa 1968 Suomi liittyy Geneven pakolaissopimukseen ja

vuoden 1967 lisäpöytäkirjaan.

SUOMI OTTAA VASTAAN ENSIMMÄISET PAKOLAISENSA24.11.1973 Suomen hallitus tekee päätöksen tarjota kansainvälistä suojelua korkeintaan sadalle

turvapaikanhakijalle Chilestä Augusto Pinochetin sotilasjuntan noustua valtaan. Vuosina 1973–1977 Suomeen saapuu yhteensä 182 chileläistä pakolaista.

Suomi allekirjoitti Geneven sopimuk-sen vasta lokakuussa 1968 ja se astui voi-maan 8. tammikuuta 1969. Varsinaiseen pakolaispolitiikkaan sopimuksen allekir-joittaminen ei kuitenkaan vaikuttanut, sil-lä Suomen hallitus jätti lakiin seitsemän ulkomaalaisasetukseen liittyvää varaumaa eli käytännössä maassa noudatettiin edel-leen vuoden 1958 ulkomaalaisasetusta. Sen perusteella kuka tahansa voitiin karkottaa maasta, jos valtion turvallisuus sitä vaati.

Nykyään Suomi on Euroopan unionin jäsenenä sitoutunut myös EU:n ihmisoike-ussopimuksiin. Euroopan unionin maiden johtajat päättivät Tampereen huippukoko-uksessa vuonna 1999, että EU:lla tulee olla yhteinen turvapaikka- ja maahanmuutto-

KUVISSA

UNHCR:n toiminta siirtyi 1960-luvulla Euroopan ulkopuolelle. Alemmassa kuvassa joukko unkarilaisia naisia on mat-kalla Itävaltaan hakemaan kansainvälistä suojelua vuonna 1956. Ylempänä on ryhmä algeria-laisia pakolai-sia Tunisiassa pakolaisleirillä vuonna 1961.M

AAILM

AN PA

KOLA

ISTILA

NNE

& SU

OMEN

PAKO

LAISA

PUte

ksti

lot

ta pa

lone

n

UNHCR / S. W

right

UNHC

R / 3

/ UN

519

83

1979

1994 1997

1991


politiikka sekä yhteinen turvapaikkajär-jestelmä. Jäsenmaat lupautuivat noudat-tamaan Geneven pakolaissopimusta täysi-määräisesti. Sittemmin maiden käytäntöjä on pyritty edelleen sovittamaan yhteen. Kaikkien pakolaisia ja turvapaikanhakijoi-ta koskevien yleissopimusten pohjalta on löydettävissä Ihmisoikeuksien julistukses-sa määritellyt ihmisoikeudet.

Maailmalla myrskyjä, Suomessa seisovaa ilmaa

Pakolaisia suojelleet sopimukset koskivat alkuvaiheessa vain eurooppalaisia pakolai-sia, mutta pakolaisten määrä kasvoi nope-asti ensin Aasiassa ja sen jälkeen Afrikas-sa. Kun siirtomaat alkoivat yksi toisensa jälkeen itsenäistyä isäntämaan hallinnas-ta, ei konflikteilta vältytty.

Intia ja Pakistan perustettiin brittien siirtomaavallan jälkeen ja miljoonat hin-dut siirtyivät Intiaan ja muslimit Pakista-niin. Kiinan kommunistivaltaa pakeni 100 000 ihmistä Hongkongiin ja pari miljoonaa Taiwaniin.

Afrikassa itsenäistyi 35 valtiota vuosien 1951–66 välisenä aikana ja pakolaiset kulki-vat maanosan sisällä maasta toiseen. Monet maat, esimerkiksi Ranska ja Hollanti, ottivat siirtomaistaan – Algeriasta ja Indonesiasta – palanneet ihmiset vastaan maansisäisinä pakolaisina ja täysivaltaisina kansalaisina. Vuonna 1969 järjestön UNHCR:n resursseis-

käyttöä Suomessa välteltiin, joten muuka-laispassin saajista moni olisikin nykykäsi-tyksen mukaan tulkittavissa pakolaiseksi.

Vuonna 1956 Unkarin kansannousu johti neuvostojoukkojen invaasioon ja 200 000 unkarilaisen pakenemiseen maasta. Ruot-si otti yli 30 muun valtion tavoin vastaan unkarilaispakolaisia ja myöhemmin myös tšekkoslovakialaisia vuoden 1968 jälkimai-ningeissa. Suomi ei ainakaan virallises-ti ottanut vastaan yhtään turvapaikan tar-peessa olevaa kummallakaan kerralla.

Enimmäkseen pakolaiset kuitenkin jäi-vät 1970-luvun alkupuolelle saakka lähi-maihin tai muuttivat siirtomaavallan al-ta itsenäistyvistä valtioista entisiin isäntä-valtioihin.

Maailma avasi ovensa chileläisille

Vuonna 1973 pakolaisuus muuttui hetkek-si globaalimmaksi. Sotilaat kaappasivat vallan Chilessä ja vasemmistolainen presi-dentti Salvador Allende menetti henken-sä. Vallan kaapanneet sotilaat, johtajanaan kenraali Augusto Pinochet, ryhtyivät jär-jestelmällisesti murhaamaan ja vangit-semaan Allenden kannattajia. Sadat tu-hannet chileläiset joutuivat pakenemaan poliittista vainoa ja väkivaltaa. Monelle turvapaikan tarjosi Itä-Saksa, mutta myös monet länsimaat ottivat vastaan chileläis-pakolaisia. Kolmasosa heistä sijoittui Län-si-Eurooppaan. Ruotsi vastaanotti 35 000, Saksa ja Ranska molemmat 12 000 ja Italia ja Espanja kumpikin 10 000 chileläistä pa-kolaista.

SATA VENEPAKOLAISTA VIETNAMISTA SUOMEENHeinäkuussa 1979 UNHCR järjestää Genevessä huippukokouksen, johon osallistuu delegaatio

ulkoministeri Paavo Väyrysen johdolla. Kokousta seuranneella valintamatkalla Vietnamiin Suomi painottaa ottavansa pakolaisia puhtaasti humanitaarisin perustein ja pyrkivänsä pitämään perheet yhdessä. Haastattelujen

lopputuloksena sata pakolaista saa turvapaikan Suomesta.

SUOMEN PAKOLAISAPU ALOITTAA TYÖN LUWANIN JA CHIFUNGAN PAKOLAISLEIREILLÄ

Suomen Pakolaisavun ensimmäinen oma ulkomaan hanke sijoittui Malawiin. Luwanin ja Chifungan pakolaisleireillä tuettiin Mosambikin sisällissotaa

paenneita naisia ja lapsia, joilla oli vaikeita sotatraumoja. Malawin projekti loppui vuonna 1994 Mosambikin tilanteen rauhoituttua Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kaatumisen myötä. Työ kuitenkin jatkui Mosambikissa paluumuuttajien parissa. Malawissa kertynyt tieto sodan

traumojen hoidosta levisi ja auttoi yhä uusia pakolaisia ja paluumuuttajia.

SUOMEN PAKOLAISAVUN KOULUPROJEKTI ALKAASuomen Pakolaisapu koulutti noin 20 opiskelijaa ja järjestöaktiivia, jotka pitivät yli 300

paikolaisuutta käsittelevää oppituntia yli 60 koulussa. Näin saavutettiin sadoittain suomalaisia nuoria. Kouluvierailijat yllättyivät iloisesti murrosikäisten asenteesta

ulkomaalaisiin ja pakolaisin. Keskustelu oli selvästi tervetullutta.

KEHITYSYHTEISTYÖ UGANDASSA ALKAAKoulutushanke käynnistyy kuudella eri

pakolaisasutusalueella ja pääkaupungissa Kampalassa. Työ aikuiskoulutuksen parissa jatkuu

edelleen Ugandassa.

sotaan ja palestiinalaisten sitä seurannee-seen sukupolvet ylittävään pakolaisuuteen, joka jatkuu edelleen. Alun perin palestiina-laispakolaisia oli 711 000. Nyt heitä on noin viisi miljoonaa, joista noin 1,5 miljoonaa elää Gazassa, Länsirannalla tai lähivaltioiden pa-kolaisleireillä. Palestiinalaisista pakolaisis-ta huolehtimaan perustettiin jo vuonna 1948 oma pakolaisjärjestönsä, UNRWA.

Suomessa elettiin 1960–70-luvulla umpi-oitunutta aikaa. Ulkomaalaisia Suomessa asui hyvin vähän, alle 8 000 ihmistä. Neu-vostoliitosta tulleet loikkarit enimmäkseen palautettiin takaisin itärajan taakse. Osa onnistui jatkamaan matkaa Ruotsiin, joku-nen sai muukalaispassin. Pakolaiskäsitteen

PAKOLAISTEN MÄÄRÄ KASVOI NOPEASTI ENSIN AASIASSA JA SITTEN AFRIKASSA ENTISTEN SIIRTOMAIDEN ITSENÄISTYTTYÄ.

Myös Suomi otti ensimmäiset viralli-set pakolaisensa Chilestä. Päätös sadan pakolaisen vastaanottamisesta tehtiin 18.10.1973. Lopulta turvapaikka tarjottiin noin parille sadalle sotilasjuntan ahdista-malle poliittiselle pakolaiselle. Ensimmäi-set marraskuussa 1973 maahan tulleet chi-leläiset majoitettiin Auran kylässä sijain-neeseen Käyrän koulukotiin, jonne SPR perusti hätäratkaisuna Suomen ensimmäi-sen pakolaiskeskuksen. Pakolaisten pois-tuttua 1974 Käyrästä tehtiin varavankila. Vuoden 1975 loppuun mennessä pakolaisia oli Suomessa 151. Viimeiset Chilen pakolai-set tulivat Suomeen vuotta myöhemmin. Vuosikymmenen vaihteessa kolmasosa Chilen pakolaisista oli muuttanut muual-

KUVISSA

1980-luku muistetaan Suomessa vietnamilaisten pakolaisten vastaan-ottamisesta (vasemmalla). 1990-luvun lopulla suuri joukko koso-volaisia joutui pakenemaan pommituksia naapurimaihin Albaniaan ja Makedoniaan (oikealla).

le. Valtaosa chileläispakolaisista palasi ta-kaisin kotimaahansa, kun se kävi mahdol-liseksi 1990-luvun alkupuolella.

SUOMESSA OLI 1960-70 LUVUILLA VAIN HYVIN VÄHÄN ULKOMAALAISIA. ENSIMMÄISET VIRALLISET PAKOLAISET VASTAANOTETTIIN CHILESTÄ VUONNA 1973.

UNHCR / L. Astrom

ta jo kaksi kolmasosaa suunnattiin afrikka-laisten pakolaisten auttamiseen.

Lähi-idässä Israelin valtion perustaminen palestiinalaisten maille 1948 johti lyhyeen

UNHCR / R. LeM

oyne

2001 2006


Maailmanlaajuisesti pakolaisia oli vuon-na 1975 noin 3,5 miljoonaa. Enimmäkseen pakolaisuus näkyi edelleen alueellisesti. Esimerkkitapaukseksi käy Angola, josta sadat tuhannet ihmiset pakenivat vuonna 1975. Tärkein kohdemaa oli Kongon demo-kraattinen tasavalta, jonkin verran väkeä hakeutui myös Sambiaan. Tyypillistä Afri-kan pakolaisuutta tuottaneille itsenäisty-miseen ja vallanjakoon liittyville kriiseille ja konflikteille oli myös pakomatkan pitkä kesto. Samoista maista sekä paettiin et-tä haettiin turvaa. Vuoden 1975 jälkeen An-golasta pakeni lähes 30 vuoden aikana yli 600 000 ihmistä, kohdemaina tyypillises-ti edellä mainitut Kongo ja Sambia. Paluu-muutto käynnistyi 2002, mutta vasta vuon-na 2012 lähes kaikki halukkaat olivat pääs-seet takaisin kotimaahansa.

PERHEPROJEKTI TUO OMANKIELISTÄ VERTAISTUKEA PAKOLAISILLE

Vuonna 2001 alkanut perheprojekti täydentää pakolaisten kotou-tumisen tukea tarjoamalla omankielistä vertaistukea. Vanhempien

oma-apuryhmissä keskustellaan Suomeen sopeutumisesta ja perheiden elämäntilanteesta. Omankielinen vertaistuki jatkuu Suomen

Pakolaisavussa edelleen Kasvokkain-toiminnan nimellä.

ASUMISVIIHTYVYYDEN PARANTAMISTA JA NAAPURUUSSOVITTELUA

Vuonna 2006 käynnistyy asumisviihtyvyyden parantamiseen ja asukkaiden yhteistoiminnan lisäämiseen tähtäävä Suomen Pakolaisavun Kotilo-projekti pääkaupunkiseudulla, Turussa ja

Pirkanmaalla. Ensimmäisellä hankekaudella testataan useita eri toimintamuotoja, joista naapuruussovittelu nousee onnistuneimmaksi.

Somaliassa Siad Barren hallinnon kaa-tuminen 1991 johti valtion hajoamiseen ja somalialaisten laajamittaiseen pakolais-uuteen. Rekisteröityjä somalialaisia pako-laisia oli 31.7.2015 pelkästään Afrikassa 967 676, heistä lähes puolet Keniassa, useim-mat Dabaabissa tai muilla pakolaisleireillä. Lähimaiden lisäksi somalialaisia on aset-tunut eri puolille maailmaa, myös Euroop-paan ja Pohjois-Amerikkaan. Suomeen en-simmäiset somalialaiset pakolaiset tulivat Venäjän kautta 1990-luvun alkuvuosina. Vuonna 1991 äidinkielenään somalia puhui noin 1500 ihmistä, vuoteen 2014 somalin-kielisten lukumäärä kasvoi vajaaseen seit-semääntoista tuhanteen.

Sota palasi Eurooppaan

Eurooppa välttyi vuosikymmeniä vakavil-ta kriiseiltä ja konflikteilta, jotka olisivat johtaneet ihmisten suurimittaiseen pake-nemiseen kodeistaan. Neuvostoliiton ro-mahduksen ja kylmän sodan päättymisen traagisimpiin seurauksiin johtivat Jugosla-vian hajoamista seuranneet sodat Balkanil-la. Kansainvälinen yhteisö ei vielä 1990-lu-vun alussa suhtautunut riittävän vakavasti koko Länsi-Balkanille levinneiden sotien jalkoihin jääneiden ihmisten hätään.

Jo vuonna 1991 Serbiasta ja Kosovosta pa-keni yli 45 000 ihmistä, heistä valtaosa Un-kariin. Ruotsi, jossa entisen Jugoslavian kansalaisia oli vanhastaan ollut työperäisi-nä siirtolaisina, vastaanotti yli 2 000 pako-laista. Kansainvälisen yhteisön hidas rea-gointi antoi tilaa osapuolten julmuuksille

Aasian ja Afrikan kipupisteitä

Myös Aasiassa kuohui: Vietnamissa oli käytännössä sodittu vuodesta 1949 vuoteen 1975 keskeytyksettä. Lopulta Pohjois-Viet-nam voitti sodan ja alkoi kehittää yhdisty-nyttä valtiota kommunistiseksi. Pakolaisia maasta alkoi suuremmassa mittakaavas-sa lähteä kuitenkin vasta vuonna 1979 lei-mahtaneen Vietnamin ja Kiinan rajasodan jälkeen, kun etniset kiinalaiset alkoivat vainoja pelätessään paeta hatarilla aluksil-la merelle. Venepakolaisina tunnetut pa-kolaiset joutuivat sekä merirosvojen että hyväksikäyttäjien uhriksi merellä ja sieltä

tui moniin kuntiin, joskin lopulta monet muuttivat Turkuun tai Helsinkiin. Tällä hetkellä Suomessa asuu noin 8 000 taus-taltaan vietnamilaista, joista suurin osa on Suomen kansalaisia.

Viiden miljoonan pakolaisen raja ylittyi maailmanlaajuisesti vuonna 1978 ja kym-menen miljoonan neljä vuotta myöhem-min. Vuonna 1979 pakolaistilastoissa alkoi näkyä Afganistanin sota, joka myöhempi-ne käänteineen on jatkunut tähän päivään saakka. Pakolaistilastojen kärkeen Afga-nistan nousi 1981 ja piti kyseenalaisen kär-kipaikkansa kolme vuosikymmentä en-nen kuin luovutti sen Syyrialle. Eri puolilla maailmaa asuu yli 2,5 miljoonaa pakolais-statuksen tai turvapaikan saanutta afga-nistanilaista pakolaista. Suomeen heitä tuli vuonna 1992 ensimmäinen 52 kiintiöpako-

laisen ryhmä, vuonna 2014 Suomen afga-nistanilaisista pakolaisia oli noin 1 500.

Ensimmäinen Persianlahden sota 1991 syttyi, kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin. Yh-dysvallat asettui Saddam Husseinin hyök-käyksen kohteeksi joutuneen Kuwaitin puolelle, mikä sai toivon viriämään Irakin vähemmistöjen, kurdien ja shiiojen kes-kuudessa. Tilanteen edetessä ja Yhdysval-tain joukkojen vetäytyessä itsenäistymi-sen ja demokratisoitumisen sijaan koittivat kurdien ja shiiojen pakolaisuuteen johta-neet vainot. Toinen Persianlahden sota ja Saddamin vallasta syökseminen ovat vain kärjistäneet Irakin konflikteja.

ja sotarikoksille. Balkanin sodissa kuoli lo-pulta yli 140 000 ihmistä ja yli neljä miljoo-naa joutui jättämään kotinsa. Suurin osa Balkanin alueelta paenneista ihmisistä sai turvapaikan Saksasta. Muita merkittäviä vastaanottajamaita olivat Itävalta ja Ruotsi.

Suomi päätti kiintiöpakolaisten vastaan-ottamisesta vuonna 1985. Kiintiö on vaihdel-lut alun 500 hieman toiselle tuhannelle. Vii-me vuosina kiintiöpakolaisina on vastaan-otettu Ruandasta Kongon demokraattisen tasavallan kansalaisia, irakilaisia, burma-laisia, afganistanilaisia ja Syyrian sisällis-sodan ja hajaannuksen puhjettua eritoten syyrialaisia. Suurimmat pakolaistaustaiset ryhmät Suomessa ovat somalialaiset, kur-dit, bosnialaiset ja Kosovon albaanit.

Viime vuonna Suomeen tuli 1 030 kiin-tiöpakolaista ja turvapaikan sai 1 346. Maa-ilman pakolaisvirrasta se ei tarkoita edes pisaraa, sillä samana vuonna avuntarpees-sa eri puolilla maailmaa oli 51,2 miljoonaa ihmistä.

Pakolaisuutta synnyttää yhä lisää mui-den muassa Afganistanin ja Irakin jatkuvat konfliktit, arabikevään jälkeen sekasortoon suistuneet Libya ja Jemen sekä Syyrian eri rintamilla käytävät sodat. Yhä katastrofaali-semmaksi käyvä tilanne kotimaassa ajaa ih-misiä epätoivoisiin ratkaisuihin, kuten as-tumaan hatariin aluksiin Libyassa tai muu-

KUVASSA

2010-luvulla yhä useampi joutui ylittä-mään Välime-ren hakiessaan kansainvälistä suojelua Euroo-pasta. Tuhannet menehtyvät vaarallisella matkalla. Ku-vassa Maltan rannikkovartios-ton työntekijät kantavat Lampedusan edustalla hukkuneiden ruumiita man-tereelle huhti-kuussa 2015.

alla Pohjois-Afrikassa ja pyrkimään kohti ynseää Eurooppaa. Samaan aikaan toisella pallonpuoliskolla yhtä epätoivoiset ihmiset ahtautuvat laivoihin, joilla pyritään Austra-liaan, mutta päädytään pakolaisleirille Pa-puan Uuteen Guineaan.

Toisen maailmansodan eurooppalaisten uhrien auttamiseksi perustettu UNHCR on tarpeellisempi kuin koskaan. Viime vuon-na se avusti 126 800 ihmistä palaamaan ko-tiinsa ja 105 200 pakolaista asettumaan tur-valliseen maahan.

AFGANISTAN NOUSI PIAN VUONNA 1979 ALKANEEN SODAN JÄLKEEN SUURIMMAKSI PAKOLAISTEN LÄHTÖMAAKSI JA ON ONNISTUNUT PITÄMÄÄN KYSEENALAISTA KÄRKIPAIKKAANSA KOLME VUOSIKYMMENTÄ. VUONNA 2014 SYYRIASTA TULI SUURIN PAKOLAISTEN LÄHTÖMAA.

UNHCR ON NYT TÄRKEÄMPI KUIN KOSKAAN, KUN PAKOLAISTEN MÄÄRÄ KASVAA KIIHTYVÄLLÄ TAHDILLA.

selvittyään usein pitkäksi aikaa onnetto-miin oloihin pakolaisleireille.

Indokiinan pakolaiskriisin aikana turva-paikan eri puolilta maailmaa sai yli 1,5 mil-joonaa vietnamilaista, 300 000 laoa ja yli puoli miljoonaa kambodzhalaista. Gene-vessä vuonna 1989 laaditussa pöytäkirjassa (CPA) venepakolaisten status rajattiin kos-kemaan viimeistään 17. maaliskuuta 1989 pakolaisleirille saapuneita. Myöhemmin saapuneet joutuivat hakemaan turvapaik-kaa. Sopimus oli voimassa seitsemän vuot-ta ja sen päätyttyä pakolaisleirit olivat tyh-jiä. Suomi otti vastaan ensimmäiset sata vietnamilaisia pakolaista 1979. Heitä sijoit-

2015PAKOLAISAPU 50 VUOTTAViisikymmentävuotias kansalaisjärjestö

auttaa pakolaisia ja maahanmuuttajia uu-teen alkuun järjestämällä aikuiskoulutus-

ja lukutaitokursseja sekä vertaistukea, tukemalla syrjäytymisvaarassa olevia

nuoria, kouluttamalla maahanmuuttajayh-distyksiä, sovittelemalla naapurustoissa

syntyviä konflikteja sekä edistämällä pakolaisten ja maahanmuuttajen oikeuk-sia. Toimintaa on Liberiassa, Myanma-rissa, Ugandassa, Sierra-Leonessa ja

Suomessa.

UNHC

R / F

.Ellu

l


un ihminen saapuu uuteen maahan, alussa kaikki on uutta. Kulttuuri, ilmasto, kieli ja asuinympäristö voi-vat kaikki poiketa suuresti totutusta. Tämän huomasi myös Farzaneh Hatami Landi, joka saapui Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 1990. »Alussa kaipuu ko-

timaahani Iraniin oli hyvin voimakasta. Jouduin jättämään taakse vanhempani ja juureni,» Hatami Landi kertoo.

Pakolaisavun toimintaa on jo vuosikymmeniä ohjannut ajatus siitä, että saman kokeneet ovat parhaita asiantun-tijoita tukemaan toinen toisiaan ja auttamaan uuden alun rakentamisessa. Kun Pakolaisapu alkoi 1990-luvun alku-puolella järjestää lukutaito- ja aikuiskoulutuskursseja pa-kolaisasutusalueilla eri maissa, perustettiin kurssien rin-nalle nopeasti myös vertaistukiryhmiä, joissa ihmiset sai-vat jakaa kokemuksiaan.

Maahanmuuttajien määrän lisääntyessä Suomessa 1990-luvulta lähtien nopeasti yhä useampi pakolaisena Suomeen tullut koki olevansa uudessa tilanteessa yksin. Tarve vertaisryhmien järjestämiselle kasvoi myös koti-maassa. Pakolaisapu koulutti ensimmäiset vertaisohjaajat vuonna 2000, eikä loppua näy. Vertaistuen tarjoaminen on yhä edelleen yksi järjestön keskeisistä toimintamuodoista.

Vertaistuessa kyse vastavuoroisuudesta

Hatami Landin tullessa Suomeen ei vertaisryhmiä vielä järjestetty. Hän kertoo kuitenkin saaneensa paljon tukea siskoltaan, jonka kanssa saapui maahan. He keskustelivat paljon kokemuksistaan ja ikävästä. Kaikilla ei kuitenkaan ole perheenjäseniä tukenaan. Suomessa on tälläkin hetkel-lä useita ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta perheenyh-distämiseen.

»Monet ihmiset todella kaipaavat sitä, että muutoksista voisi keskustella jonkun kanssa. Nykyään Suomessa on pal-

PIENIÄ PANOSTUKSIA, ELÄMÄN KOKOISIA

VAIKUTUKSIAFarzaneh Hatami Landi on yksi ensimmäisistä

Pakolaisavun kouluttamista vertaisryhmän ohjaajista. Aurinkoinen hymy valaisee koko huoneen,

kun pyydän häntä muistelemaan lähes 15 vuoden takaisia aikoja ja ensimmäistä vetämäänsä,

lukutaidottomille naisille suunnattua vertaisryhmää. Pian Farzaneh kuitenkin vakavoituu. »Elämäni

olisi voinut olla ihan erilaista, jos en olisi aikanaan lähtenyt mukaan. Ryhmän ohjaaminen avasi

minulle oven uuteen maailmaan. Ymmärsin, että voin työskennellä ihmisten parissa, toisten maahan

muuttaneiden ihmisten apuna.»

teksti & kuvat anna-maria pasanen

jon kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat olleet täällä pitkään, näh-neet ja kokeneet paljon, ja jotka voisivat auttaa. Vertaisryh-missä kyse onkin nimenomaan vastavuoroisuudesta», Ha-tami Landi kuvailee. Ryhmäläisten tukemisen lisäksi yhtä tärkeää on se, että vertaisohjaaja saa tuntea olonsa tarpeel-liseksi ja hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Kuullessaan Pakolaisavun järjestämästä vertaisohjaaji-en koulutuksesta Hatami Landi lähti mukaan hetkeäkään epäröimättä, vaikka hän ei etukäteen edes tiennyt, mitä sana »vertaistuki» tarkoitti. Saatuaan tarvittavat tiedot ja taidot ryhmän perustamiseen ja ohjaamiseen hän alkoi koota omaa ryhmäänsä.

»Osallistujien löytäminen oli todella helppoa. Pelkästään tieto siitä, että meillä oli olemassa ryhmä, johon sai tulla mukaan, riitti syyksi osallistua. Ihmiset kaipasivat tekemis-tä, yhdessä olemista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta», Ha-tami Landi muistelee ensimmäisen ryhmänsä alkutaivalta.

Ryhmäläisten halu oppia ja osallistua oli suuri. Hatami Landia hämmästytti erityisesti eräs 70-vuotias afganista-nilainen nainen, joka kerta toisensa jälkeen saapui tapaa-misiin, vaikka matka oli pitkä eikä suoraa linja-autoyh-teyttä ollut.

»Lopulta kysyin häneltä, miten hän osasi löytää oikean bussin, vaikka hän ei osannut suomea eikä edes aakkosia. Nainen kertoi keksineensä kirjaimille omia merkityksiä. A-kirjain esimerkiksi muistutti afganistanilaista jakkaraa, ja päästäkseen tapaamisiin nainen odotti lähimmällä py-säkillä niin kauan kunnes näki ’jakkara-bussin’ tulevan», Hatami Landi nauraa.

Esimerkillistä yhteistyötä

Täysin muuttumattomana vertaistukitoiminta ei ole Pa-kolaisavussa säilynyt, vaan toimintaa on kehitetty vuosi-

en saatossa. Siinä missä 2000-luvun alkupuolella ohjaa-jina toimivat pelkästään aiemmin Suomeen muuttaneet henkilöt, nykyään pyritään siihen, että ryhmän vetäjinä on työpari, joista toinen on kantasuomalainen.

Hatami Landi pitää uudistusta erittäin tarpeellisena. Hän kertoo huomanneensa, että mikäli maahan muutta-neet ihmiset jakavat kokemuksiaan ja kipujaan vain toisil-leen, heidän ennakkoluulonsa kantaväestöä kohtaan voi-vat kasvaa.

»Puhuessaan vain keskenään, ryhmäläiset voivat hie-man lietsoakin toistensa negatiivisia asenteita. Voi tulla tunne, ettei Suomen yhteiskunta auta ollenkaan eikä ku-kaan välitä, miten uusille tulijoille täällä käy. Vertaisryh-män ohjaajalla on suuri merkitys siinä, miten tällaisiin väitteisiin vastataan, mutta erityisen tärkeää on, että pai-kalla on myös suomenkielinen työpari.»

Vaikka kielimuuri asettaa haasteita ja tulkkaamiseen menee aikaa, jo pelkällä kantasuomalaisen ohjaajan läsnä-ololla on Hatami Landin mukaan suuri merkitys. »Ryhmä-läisille tulee olo, että heistä välitetään, ja samalla he näke-vät konkreettisen esimerkin maahanmuuttajien ja kanta-suomalaisten välisestä yhteistyöstä. Se todella vaikuttaa ja heijastuu ryhmäläisten asenteisiin.»

Hatami Landin mukaan vertaisryhmät ovat tulevaisuu-dessa yhä tärkeämpiä. Kun maailmassa on enemmän pa-kolaisia kuin koskaan aikaisemmin, on odotettavissa, että myös Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden ja pako-laisten määrä kasvaa. Samaan aikaan taloudelliset resurs-sit tiukkenevat entisestään kaikilla sektoreilla. Vertais-ryhmien hyvä puoli on, että niiden järjestämisestä syntyy vain vähän kustannuksia hyötyjen ollessa mittaamatto-man arvokkaita osallistujille.

»Ihmisten pitää ymmärtää, ettei aina tarvita suuria pa-nostuksia, jotta voisi saada aikaan suuria vaikutuksia. Pie-nistä askeleistakin voi seurata jotain suurta, kunhan as-keleet vievät oikeaan suuntaan», Hatami Landi päättää.

KUVISSA

Farzaneh Hatami Landin elämä sai uuden suunnan vertaisryhmän ohjaajana. »Huomasin, että voin hyödyntää omia kokemuksiani ja auttaa työk-seni ihmisiä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa kuin minä», Hatami Landi kertoo.

Nykyään Farzaneh Hatami Landi työskentelee maahan muut-taneita nuoria kulttuurin kei-noin tukevassa »Kulttuurilla osalliseksi» -projektissa Espoon Tapio-lassa.

»VERTAISRYHMISSÄ ON KYSE NIMENOMAAN VASTAVUOROISUUDESTA: RYHMÄLÄISET SAAVAT APUA JA TUKEA HANKALASSA ELÄMÄNTILANTEESSA, JA VERTAISOHJAAJA KOKEE OLONSA TARPEELLISEKSI JA HYÖDYLLISEKSI

YHTEISKUNNAN JÄSENEKSI.»

»AINA EI TARVITA SUURIA PANOSTUKSIA, JOTTA VOISI SAADA AIKAAN SUURIA

VAIKUTUKSIA. PIENISTÄ ASKELEISTAKIN VOI SEURATA JOTAIN SUURTA, KUNHAN

ASKELEET VIEVÄT OIKEAAN SUUNTAAN.»


LUKUTAITO MULLISTI MARTIN MUGARURAN

ELÄMÄN – NYT HÄN ON PAKOLAISTEN »ISO MIES»

Maailmassa on Euroopan asukasmäärän verran lukutaidottomia aikuisia. Kongolainen pakolainen

Martin Mugarura oli vielä kuusi vuotta sitten yksi heistä. Tänään 28-vuotias Mugarura opettaa, johtaa kylän

moottoripyöräkuskeja ja unelmoi pääsystä ala-asteelle.

teksti & kuva liselott lindström

uusi vuotta sitten kongolainen Mar-tin Mugarura haparoi kynän kanssa ja kirjaimet tanssivat paperilla sekoit-tuen lukukelvottomaksi sekamelskak-

si. Tuskanhiki valui ja nuori mies antoi lä-hes periksi. Mutta ei sittenkään antanut.

Kun astuu sisään Martin Mugaruran ta-loon huomaa heti, että hän erottuu muis-ta Kyaka II -pakolaisasutusalueen pakolai-sista. Mugaruralla on muovituolit ja pöytä, missä muilla on usein vain puupenkkejä, jos sitäkään. Hän riisuu kenkänsä ennen astumistaan siniselle muovimatolle. Moni muu kävelee likaisin paljain jaloin omal-la hiekkalattiallaan. Mugaruran tukevan savimajan ulkopuoli on maalattu siistik-si ja savisia sisäseiniä koristavat tapettien puutteessa sanomalehdet.

Kongosta Mugarura ei muista paljon. Hän muistaa maissipeltojen suhisevan ää-nen, kun tuulenpuuska etsi tiensä lehtien välistä. Hän muistaa lehmien suuret, tum-mat, lämpimät silmät. Hän muistaa savi-majat pienessä kotikylässään maaseudul-la. Hän muistaa, ettei saanut käydä koulua.

memmaksi. Lukutaito poistaa monia pel-koja ja sen kautta esteitä parempaan elä-mään.»

Mugaruran yhteisössä on monta luku-taidotonta, mutta siitä ei mielellään puhu-ta. Kuten Mugarura aikoinaan, moni hä-peää. Leimaantumisen pelko johtuu usein siitä, miten kampanjat ja järjestöt puhuvat lukutaidosta. Lukutaidottomuutta kuvail-laan usein sosiaaliseksi sairaudeksi, jonka voi eliminoida oikeilla menetelmillä. Ku-kaan ei halua leimautua sairaaksi.

Mugarura haluaa toimia hyvänä esi-merkkinä yhteisössään. Jos vain osaa lukea ja kirjoittaa, voi saavuttaa mitä vain.

»Minäkin sain työpaikan varmasti lu-kutaitokurssilta saadun itseluottamuksen avulla.»

Heti, kun Mugarura sai ensimmäisen palkkansa, hän aloitti säästämisen. Kym-menen prosenttia meni säästöön aina, jos hän sai tuloja. Palkkansa lisäksi perheen säästöpossu täyttyi rahasta, jonka he saivat myydystä maissista, kassavasta, pavuista ja maapähkinöistä. Mugarura näyttää varas-tonsa, jossa on vielä viime sadon maapäh-kinöitä ja papuja. Siistiksi lakaistua pihaa ympäröivät vehreät maissiviljelmät ja tuu-lessa liehuvat banaanipuut.

»Parhaat tuotot saamme maapähkinöi-den ja papujen myynnistä. Banaaneis-ta valmistamme myös vaimoni kanssa ba-naanimehua, jonka myymme.»

Mugarura sai lopulta säästettyä tarpeek-si moottoripyörään. Uusi pyörä maksoi 3,4 miljoonaa shillinkiä eli noin tuhat euroa. Moottoripyörä maksaa hitaasti itsensä ta-kaisin. Mugarura ajaa ihmisiä ja tavaroita maksua vastaan ja toimii pakolaisasutus-alueen bodaboda-moottoripyöräkuskien puheenjohtajana.

»Meitä on 123 täällä Kyakassa. Töitä riit-tää kaikille,» mies vakuuttaa. Pihamaal-la on asuintalon sekä keittiö- ja varastora-kennuksen lisäksi kanala. Varjossa lökötte-lee koira ja talon vieressä makailee hyvin syötetty porsas.

Faith-tytär juoksee ujosti piiloon isänsä taakse ja ottaa tämän kädestä kiinni. Mu-

Hän muistaa, miten maissipellot paloivat. Hän muistaa kuoleman ja pelon. Ja hän muistaa, miten he menettivät kaiken.

Mugaruran perhe pakeni hänen olles-saan 7-vuotias, kun sota, joka lopulta suisti pitkäaikaisen hirmuhallitsijan Mobutu Se-se Sekon vallasta, oli juuri syttynyt. Toivo rauhan paluusta kotimaahan auttoi jaksa-maan ensimmäisinä vuosina pakolaisleiril-lä Pohjois-Ugandassa.

»Se ei ollut helppoa. Asuimme pakolais-leirillä, mutta siellä oli myös paikallisia. He eivät pitäneet meistä. Meille tuli riitaa sa-dosta ja eläimistä. He huusivat meille, et-tä menkää takaisin sinne mistä tulittekin,» Mugarura kertoo.

Pohjois-Ugandasta heidät siirrettiin Kya-ka I -pakolaisasutusalueelle, jossa he asui-vat muutaman vuoden. Siellä Mugarura ta-pasi tulevan vaimonsa, tänään 23-vuotiaan Agnesin. Kuusi vuotta sitten Kyaka I suljet-tiin ja pakolaiset siirrettiin viereiselle Kya-ka II -asutusalueelle. Täällä Mugarura sai ensimmäisen kerran kuulla lukutaitokurs-seista.

»Aluksi oli vaikeaa, mutta pikkuhiljaa pääsin jyvälle. Häpesin lukutaidottomuut-tani, mutta huomasin, että meillä kaikilla oli samoja haasteita.»

Mugarura oli 22-vuotias aloittaessaan lukutaito-opiskelun Suomen Pakolaisavun kurssilla. Ensimmäisen kurssin jälkeen hän jatkoi seuraavalle tasolle ja kävi lopul-ta myös kaikki tarjolla olevat englannin-kielenkurssit. Sen jälkeen hän meni kyse-lemään, löytyisikö työpaikkaa.

»Nyt opetan sekä englantia että lukutai-toa. Luulen olevan eduksi, että tulen itse samoista olosuhteista ja olen oppinut vasta aikuisena. Ymmärrän, miten voi olla vaike-aa erottaa kirjaimia ja miksi kynän pitämi-nen voi tuottaa niin paljon ongelmia.»

Suurin osa yli 20 000 pakolaisesta Kyaka II -pakolaisasutusalueella tulee Kongosta. Siellä vain kaksi kolmasosaa väestöstä on lukutaitoista – naisten keskuudessa vielä harvempi.

Joku kurkistaa ujosti ovenraosta. Se on Mugaruran 6-vuotias tytär Mazi.

»Hän käy jo esikoulua, kuten myös nel-jävuotias tyttäreni Faith. Toivon, että heis-tä voisi tulla opettajia isänsä tapaan tai sai-raanhoitajia, jotka auttaisivat yhteisöäm-me.»

Aikuiskoulutuksen tärkeys näkyy myös tässä: koulutetut aikuiset saavat koulutet-tuja lapsia.

Lukutaito ei tarkoita vain tekstin tuot-tamista ja kirjainten tulkitsemista. Se tar-koittaa myös kontekstien analysointia ja maailman lukemista, tietää Mugarura.

»Se lähtee pienistä asioista, kuten kans-sakäymisen helpottumisesta. Kun pystyy terveysasemalla ymmärtämään kylttejä ja ilmaisemaan mitä haluaa, tulee itsevar-

garura nauraa. Hänen vatsansa pullot-taa vihreän t-paidan alla. Paidassa lukee »chairman» – puheenjohtaja. Mugaruran vatsa ei ole pyöristynyt proteiinin puut-teesta, kuten monien lasten vatsat Kyakas-sa. Se on kasvanut, koska ruokaa on tar-peeksi. Afrikassa iso vatsa viestii vaikutus-valtaa. Se osoittaa kaikille, että on Big Man eli iso mies.

»Elämä ei ole enää niin vaikeaa. Olem-me saaneet maatilkun, viljelemme maata

»LUKUTAITO POISTAA MONIA PELKOJA JA SEN KAUTTA ESTEITÄ

PAREMPAAN ELÄMÄÄN.»Martin Mugarura

vaimoni kanssa ja oma liiketoimintani tuo meille tuloja. Itse uskon, että menestykse-ni johtuu kärsivällisyydestäni. Otin pieniä askelia enkä ikinä uskonut pääseväni näin pitkälle. En unelmoinut, vaan asetin realis-tisia tavoitteita. Ensitavoite oli oppia luke-maan ja kirjoittamaan, ja keskityin siihen sataprosenttisesti.»

Seuraava tavoite on päästä opiskele-maan.

»Haluaisin käydä ala-asteen ja sitten jat-kaa eteenpäin. En halua jäädä tälle tasolle. Mutta minun pitää ensin säästää rahaa sii-hen. En ole vielä aloittanut. Vaikka koulu-maksuja ei ole, koulut pyytävät kuitenkin jotain maksua. Ja tarvikkeet maksavat.»

Mugarura sanoo jatkavansa kuten en-nenkin – kärsivällisesti ja askel kerrallaan, niin kuin hän kirjain kerrallaan oppi luke-maan aikoinaan.

»Jos Kongoon tulisi rauha, palaisin sin-ne. Olen kuitenkin nähnyt monen lähtevän Eurooppaan, kyllä minäkin sinne haluaisin tietenkin. Polepole ndiyo mwendo», hän sanoo ja hymyilee. Hiljaa hyvä tulee.

Mugarura kuljettaa ihmisiä ja tavaroita maksua vastaan ja toimii pakolais asutusalueen bodaboda-moottoripyöräkuskien puheenjohtajana.

MONET PAKOLAISET HÄPEÄVÄT LUKUTAIDOTTOMUUTTA.

MUGARURA HALUAA TOIMIA HYVÄNÄ ESIMERKKINÄ

YHTEISÖSSÄÄN: LUKEMAAN JA KIRJOITTAMAAN VOI OPPIA

MYÖS AIKUISENA.

16 17Pakolainen #3 / 2015Pakolainen #3 / 2015

lemme niin yksilöinä kuin kansakun-tanakin elimellinen osa ihmiskuntaa. Ne useinkin kirjoittamattomat ja ju-listamattomat velvoitteet, jotka si-

sältyvät ihmisyyteen, koskevat myös meitä. Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä Suo-mi on sekä oikeutettu että velvoitettu teke-mään parhaansa niin kansainvälisen ke-hitysavun kuin humanitäärisen avunkin piirissä, tämän kaikista puutteistaankin huolimatta hyvän maan kansalaisina me itse kukin kannamme osan tästä koko-naisvastuusta. Meillä ei enää ole varaa eikä oikeutta pitäytyä omillaan elävän sisusuomalaisen käsitteeseen, koska aika, jota elämme, edellyttää niin kan-soilta kuin yksityisiltäkin ihmisiltä yhä avartuvaa kansainvälistä ajatte-lua», sanoi presidentti Urho Kekko-nen puhuessaan eilen televisiossa Pakolainen 66 -kampanjan johdosta.

Pakolaiskysymys on eräs aikam-me kipeimmistä ongelmista. Kun miljoonat ihmiset joutuvat eri-laisista poliittisista ja rodullisis-

Vuonna 1966, Suomen Pakolaisavun ensimmäisenä kokonaisena toimintavuotena, yhdistyksen tärkein tavoite oli kerätä mahdollisimman paljon varoja Pakolainen 66 -kampanjalla YK:n pakolaisjärjestöjen tekemän työn tukemiseksi. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen lupautui tärkeänä pitämänsä kampanjan suojelijaksi. Presidentti Kekkonen piti YK:n päivänä 24.10.1966 televisiopuheen, jossa hän käsitteli pakolaiskysymystä ja yksityisten lahjoitusten tärkeyttä. Vaikka maailma on muuttunut paljon kuluneen 50 vuoden aikana, presidentin puhe on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan. Kehitysyhteistyöstä leikataan lähes 40 prosenttia ja monien järjestöjen pakolaisten hyväksi tekemä työ jää aikaisempaa enemmän yksityisten lahjoittajien varaan.

SUOMELLA EI OIKEUTTA PITÄYTYÄ SISUSUOMALAISEN KÄSITTEESEEN

mukana näin laajassa avustuskampanjassa yhtenä kuu-destatoista Euroopan maasta, jotka näin tahtovat käytän-nössä osoittaa kiitollisuutta sen johdosta, että maailman pakolaisvuoden tuloksena voitiin Euroopan oma pakolais-ongelma käytännössä katsoen kokonaisuudessaan hoi-taa. Meille suomalaisille asian pitäisi olla tuttua tutum-pi, koska sotiemme jälkeen yhteisvoimin rakensimme uu-det elämän puitteet osalle kansaamme. Niin vaikea kuin oli oman siirtoväkemme evakkotaival, se oli sentään siir-tyminen omaan maahan ja oman kansan keskuuteen. Tä-män päivän pakolaiset eivät voi iloita edes tästä. He jou-tuvat toisten maiden alueille, toisen kansan keskuuteen, ja useimmiten vielä sellaisiin maihin, joilla on yllin kyllin vaikeuksia jo oman pysyvän väestönsä työllistämisessä ja ravitsemisessa. Jokaiseen pakolaisongelmaan liittyy kysy-mys nuorista ihmisistä, joiden on saatava koulutusta voi-dakseen vartuttuaan ottaa paikkansa yhä enemmän am-mattitaitoa ja -koulutusta vaativassa maailmassa. On siis kysymys valtavasta avustustehtävästä. Se voidaan hoitaa vain siten, että vapaaehtoinen tuki jatkuvasti mahdollis-taa käytännöllisen toiminnan rahoituksen. Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisapuelimet, jotka tätä arvokasta pa-kolaisaputyötä tekevät, tarvitsevat kaiken saatavissa ole-van tuen.

Vetoan jokaiseen kansalaiseen Pakolainen 66 -kampan-jan puolesta. Jokaisen osuus on tärkeä, sillä suurimmat-kaan lahjoitukset eivät yksinään riitä asetetun tavoitteen saavuttamiseen. Pienistä puroista kasvavat suuret joet. Jo-kainen voi nyt olla mukana. Tämän kam-panjan onnistuminen on merkityk-sellistä niin pakolaisaputyölle kuin oman maamme kansainväliselle arvostuksellekin.

Presidentti Kekkosen puhe julkaistu aikaisem-min Vaasa-lehdessä 25.10.1966

PAKOLAINEN 66: PAKOLAISAVUN ENSIMMÄINEN KAMPANJAsuomen pakolaisavun aloittaessa toimintansa 50 vuotta sitten järjestön tarkoituksena oli lähinnä kerätä varoja YK:n pakolaisjärjestöille.

pakolaisavun ensimmäisen toimintavuoden päätehtävä vuonna 1966 oli osallistua yhdessä 16 muun Euroopan maan kanssa Pakolainen 66 -kam-panjaan.

kampanjan suojelijoina toimivat presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen, jotka antoivat keräykselle arvovaltaisen tuen ja julkisuutta. Keräystä suunnitelleen työryhmän puheenjohtajana toimi pääministeri Rafael Paasio.

varoja kerättiin pääasiallisesti myymällä yhden markan hintaista pakolais-kynttilää. Samaan aikaan tiedotettiin laajasti yleisestä pakolaistilanteesta ja kampanjan tavoitteista.

yk:n päivänä 24.10.1966 tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti pako-laisuutta käsitelleen televisiopuheen, jonka jälkeen näytettiin pakolaisai-heinen filmi. Kynttilöitä myytiin seuraavan viiden päivän aikana yli 250 000 kappaletta.

pakolainen 66 -kampanja tuotti yhteensä yli 500 000 markkaa. Tuotto lahjoitettiin lähes kokonaisuudessaan YK:n pakolaiselimille, jotka käyttivät sen muun muassa Etelä-Afrikan ja palestiinalaispakolaisten hyväksi tehtyyn työhön.

Lähde: Suomen Pakolaisapu 20 vuotta -artikkeli (1985)

ta syistä jättämään kotiseutunsa ja lähtemään pakolaisen ankaralle tielle, ei kaikki ole kunnossa. Me ymmärräm-

me jokainen sangen hyvin, ettei maail-man ristiriitoja pystytä hetkes-sä selvittämään, mutta ymmär-

rämme myös sen, että ainakin niiden seurauksia voidaan hy-

vää tahtoa ja ymmärtävää auli-utta käytännössä osoittaen lie-

vittää ja parantaa. Pakolaisaputyö on juuri tätä työtä, ja sitä voidaan

tehokkaasti hoitaa vain jatkuvan, voimakkaan, vapaaehtoisen kan-

sainvälisen avun turvin.Pakolaisaputyön tukeminen kuu-

luu meille kaikille. Ei ole kysymys asi-asta, joka kuuluu valtiolle tai valtioil-

le, se kuuluu meille jokaiselle, koska apumme kohteena on inhimillisen hä-

dän keskellä elävä ihminen. Meidän on opittava omaksumaan uusi asenne ja

opittava ymmärtämään se tosiasia, että koko ihmiskunnan tulisi olla perhe, jossa

toinen tukee toista.Maamme on nyt ensimmäisen kerran

KUVASSA

Rafael Paasio, Helvi Sipilä ja Aarne Kavilo ihastelevat pakolaiskynt-tilää.

PRESIDENTTI KEKKONEN:


Millainen oli ensimmäinen kohtaamasi ihminen Suomessa? Saavuin Suomeen keskiyöllä. Vaimoni oli minua vastassa lentokentällä muutaman muun ihmisen kanssa. Puhutta-vaa oli paljon, mutta ensin vain halasimme pitkään, olin-han ollut vankeudessa kahden vuoden ajan.

Miten sopeuduit Suomeen?

Omalla kohdallani kotoutuminen uuteen maahan sujui hyvin. Vaimostani oli tässä suuri apu. Ylipäätään chile-läisten pakolaisten sopeutuminen Suomeen onnistui pää-asiassa hyvin. Toki kun ulkomaalaisia oli vähän, meitä saa-tettiin tuijottaa ja jonkin verran olen kuullut huuteluakin. Toisaalta kotimaamme kulttuuri on samankaltainen länsi-maisen kulttuurin kanssa, mikä helpotti tänne asettumis-

PAKOLAISENA SUOMESSA ERI

VUOSI KYMMENILLÄ

Suomeen on saapunut pakolaisia 70-luvulta lähtien. Miten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto on muuttunut vuosikymmenten kuluessa? Entä mitä uudet tulijat kannattaisi pakolaisten itsensä mielestä ottaa vastaan? Viisi eri vuosikymmenellä Suomeen saapunutta ja eri maista lähtöisin olevaa ihmistä kertovat näkemyksensä asiasta.

Miksi jouduit pakenemaan?

oimin 14-vuotiaasta lähtien aktiivisesti poliittisis-sa nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä. 16-vuotiaana minut valittiin kommunistisen nuorisoliiton kes-

kuskomitean jäseneksi. Kävin Suomessakin keväällä 1973, kun Kuopiossa järjestettiin laaja nuorisoliittojen kokous. Kaikki muuttui syksyllä 1973, kun Chilessä ta-pahtui vallankaappaus Augusto Pinochetin johdolla. Jo kuukausi vallankaappauksen jälkeen minut pidätettiin, samoin kuin lukuisat muut kommunistisen puolueen jäsenet. Minua syytettiin muun muassa kahden soti-laan murhasta ja sähkölaitosten räjäytyksistä. Syytteet olivat täysin tekaistuja. Olin vangittuna kaksi vuotta.

Vallankaappaus herätti laajan solidaarisuusliik-keen Suomessa ja myös oma vangitsemiseni sai huo-miota. Sen lisäksi, että olin käynyt vuoden 1973 ke-väällä Kuopiossa, olin muutamaa vuotta aikaisemmin mennyt suomalaisen naisen kanssa naimisiin. Suo-men Ylioppilaskuntien Liitto päätti tukea minua mak-samalla asianajokuluni. Vuonna 1975 anoin tuomio-ni muuttamista maasta karkottamiseksi. Se onnistui, ja pääsin lopulta vaimoni ja poikani luokse Suomeen.

Millaiseen Suomeen saavuit?

Meistä chileläisistä puhuttiin paljon, vaikka meitä oli täällä hyvin vähän. Mitään valmiita pakolaisten vas-

»PALJON PUHETTA, VÄHÄN PAKOLAISIA»

teksti & kuva anna-maria pasanen


ietnamissa oli 80-luvulla sisämaassa poliittisia ongel-mia. Hallitus rajoitti ihmisoikeuksia eikä kiinalaisia katsottu hyvällä. Olen syntynyt Vietnamissa, mutta su-

kujuureni ovat Kiinassa. Meille tehtiin kotietsintöjä ja ihmi-siä ympärilläni vietiin vankilaan ja uudelleen koulutukseen.

Pakenin 12-vuotiaana tätini ja 9-vuotiaan pikkuveljeni kanssa. Muu perhe jäi Vietnamiin. Olisi ollut liian huomi-ota herättävää paeta koko perheen voimin. Yksin asuvan tätini oli helpompi lähteä maasta.

Päädyimme Thaimaahan pakolaisleirille, missä kului viisi vuotta. Elämä leirissä oli haastavaa; ruokaa säännös-teltiin ja vettä sai 20 litraa päivässä. Sen piti riittää pesey-tymisen ja ruoanlaittoon. Nukuimme ahtaasti. Ne, joilla oli sukulaisia ulkomailla, saattoivat saada rahaa elämiseen.


Suomeen tulin kiintiöpakolaisena ollessani 17-vuotias. Maassa oli silloin alle 1 500 vietnamilaista. Suurin osa viet-

VENEPAKOLAISET HERÄTTÄVÄT KIINNOSTUSTA

teksti jenni hamara kuva tiny ngon kotialbumi ALFONSO PADILLA

66, Filosofian tohtori, dosentti ja musiikin tutkija, Helsinki

Suomessa vuodesta 1975 lähtien.

70-LUKU

80-LUKU

TINY NGO

40, merko-nomi ja lai-toshuoltaja, Tampere


taanoton rakenteita ei ollut, mutta saapuessani 13.8.1975, vaimoni oli järjestänyt kaiken valmiiksi. Kohtelumme oli ystävällistä. Toisaalta Suomessa oli silloin vain 25 000 työ-töntä ja lähes kaikki tänne tulleet chileläiset löysivät nope-asti töitä. Turkuun perustettiin vastaanottokeskus, jonka olot olivat hyvin alkeelliset. Saimme valtiolta 500 markkaa vaatteiden ja muiden henkilökohtaisten tavaroiden osta-miseen. Oma tilanteeni oli hieman parempi kuin monen muun, sillä muutin heti omaan kotiin vaimoni ja poikani luo, ja kotoutumiseni lähti nopeasti käyntiin.

ta. Varsinkin lapset oppivat uuden kielen ja tavat no-peasti. Tullessani Suomeen vuonna 1975, tapasin täällä Chilessä syntyneitä lapsia, jotka käyttivät keskinäisis-sä leikeissään suomen kieltä.

Terveiset päättäjille. Miten uudet tulijat kannattaa ottaa vastaan?

Erityisesti lapsiin on panostettava. Lapset tarvitsevat turvallisen kasvuympäristön ja perheen ympärilleen. Heidän tulisi päästä päiväkotiin tai kouluun mahdol-lisimman nopeasti, jotta he oppivat kielen ja tutustu-vat suomalaisiin lapsiin. Lapsista tulee nopeasti linkki perheen ja ympäröivän yhteiskunnan välille.

Myös asenneilmapiirillä on suuri vaikutus. Uusi asuinmaa täytyy tuntea omaksi. Huutelut ja ennakko-luulot eivät auta.

namilaisista lähti Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Australi-aan ja Saksaan. Saavuin Suomeen syksyllä. Maa oli hil-jainen, outo ja kylmä. Suomessa ei siihen aikaan ollut paljon ulkomaalaisia ja meihin suhtauduttiin kiinnostu-neen ystävällisesti. Suomalaiset olivat silloin avoimem-pia kuin nyt. Oli helpompi tutustua ihmisiin.

Pääsimme suoraan kotiin Tampereelle. Asunnossa odotti patja, peitto, kattila ja tuoli sekä vähän ruokaa jääkaapissa. Aluksi en juuri laittanut itse ruokaa, sillä en löytänyt mistään sopivaa riisiä. Kävin terveyskes-

Sadattu-hannet ihmiset jou-tuivat pa-kenemaan Chilestä vuoden 1973 soti-lasvallan-kaappauk-sen jälkeen.

”Opettelin ja opetin kitaransoittoa vankeusaika-nani. Vanki-lassa myös rakennettiin kitaroita”, musiikintutki-jana Helsingin yliopistossa työskentelevä Padilla kertoo.


kuksen ruokalassa lounaalla. Kaikkialla syötiin vain peru-naa. Tampereella ei silloin ollut aasialaista ruokaa myyvää kauppaa.

Millainen oli ensimmäinen kohtaamasi ihminen Suomessa?

Meillä alkoi heti käydä suomalaispariskunta – Olli ja Lee-na Räty – viikoittain kylässä vierailulla ja antamassa neu-voja. He olivat ystävällisiä, hymyileviä ja auttavaisia. He neuvoivat arkisissa pulmissa, veivät kauppaan ja mökil-leen tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin. Mökki oli rauhallinen hiljainen maatila, jossa oli lehmiä. Siitä tuli kotoisa tunne. Vähän kuin olisi ollut taas Vietnamissa.


Sopeuduin nopeasti, koska olin nuori. Vanhemmat eivät sopeudu niin helposti. He ovat väsyneitä eivätkä opi uut-

teksti jenni hamara kuva azizullah bakerkhailin kotialbumi

teksti & kuva anna-maria pasanen


piskelin Afganistanissa lääketiedettä. Yliopistolla al-koi esiintyä ongelmia talebanien aikana. Oli korrup-tiota ja lahjontaa. Me opiskelijat pidimme 800 hengen

voimin yliopiston johtajan toimintaa kritisoivan mielen-osoituksen. Johtajan veli oli korkeassa asemassa armeijas-sa ja hänet pyydettiin tukahduttamaan mielenosoitusta. Kaksi kuoli ja neljä loukkaantui.

Minä olin tuolloin opiskelijaedustajana yliopistolla ja se tiesi ongelmia. Pakenin Pakistaniin vuonna 1997. Olin asunut siellä jo lapsena, sillä isäni oli kemikaali-insinöö-ri ja johtajana suuressa tehtaassa Mazar-i-Sharifissa. Ve-

näläisten hyökättyä Afganistaniin täytyi valita kommu-nistisen puolueen tai vankilan välillä. Olisi pitänyt myös luopua uskonnosta. Niinpä monet uskonnolliset ja vapaa-mieliset ihmiset pakenivat maasta. Myös isäni katosi ja äi-tini jäi yksin meidän lasten kanssa. Palasimme äidin syn-nyinseuduille etelään. Pian jouduimme lähtemään sieltä-kin, kun Neuvostoliitto pommitti aluetta. Jätimme kaiken – kaksi isoa puutarhaa ja 50 hehtaarin vehnä- ja riisiviljel-mät. Niinpä asuin suurimman osan nuoruudestani Pakis-tanissa äitini, veljieni ja enojeni kanssa.

Palattuani sinne opiskelijana asuimme pakolaisleiril-lä. Odotimme kärsimättöminä pois pääsyä, sillä halusim-me jatkaa opintoja. Meidän piti ensin päästä Kanadaan tai Australiaan, mutta naimattomia miehiä ei sillä kertaa otet-tu vastaan. Pääsimme lopulta Suomeen kiintiöpakolaisina.


Saavuimme toukokuun alussa Tampereelle. Aluksi oli hauskaa ja kaikki näytti rauhalliselta. Saavuimme sun-nuntaina ja heti maanantaina menimme kaupungille. Ky-syin eräältä suomalaiselta, että missä on Tampereen kes-kusta. Hän alkoi nauraa ja sanoi, että tämä on Tampereen keskusta!

Asuin ensin kaksiossa kaverini kanssa. Ensimmäisenä päivänä naistulkki koputti oveen ja antoi vähän rahaa se-kä neuvoi, että lähi-Siwasta voi ostaa ruokaa.


Talomme pihalla leikki paljon lapsia. Afganistanissa lapsia otetaan syliin, kehutaan sanomalla kauniiksi ja annetaan ehkä karkki rohkaisuksi. Me tietysti innostuimme, kun näimme lapset. Lasten suomalaiset vanhemmat eivät ty-känneet siitä, että koskimme lapsiin. He katsoivat pahasti.

Lapset kuitenkin tykästyivät meihin ja valmistamaamme

2000-LUKU

TALEBANIEN VALLAN ALTA VAPAUTEEN

SOMALIASTA SUOMEEN90-

LUKU


Olen sopeutunut Suomeen ihan hyvin. Alussa oli hanka-laa, sillä minun piti itse selvittää kaikki tarvittavat asi-at. Eri järjestöjen vapaaehtoiset auttoivat jonkin verran. Myös sosiaaliohjaajat auttoivat minua kotoutumisessa, he ohjasivat minua kielikursseille ja työharjoitteluun. Ny-kyään autan itse uusia tulijoita vertaisryhmän ohjaaja-na. Pääsen auttamaan ihmisiä niiden samojen haasteiden kanssa, joita itsekin yli 20 vuotta sitten kohtasin.

ta niin nopeasti. Nuoret oppivat, tutustuvat ympäristöön ja saavat kavereita. Meillä oli alussa koulussa kuuden hengen ryhmä, joka opiskeli kirjaimia ja suomen kiel-tä. Vuoden jälkeen siirryimme tavalliseen kouluun. Sain vanhempani tänne perheenyhdistämisen kautta. Nyt olen Hervannan kokoomuksen hallituksen sekä Tampe-reen maahanmuuttajaneuvoston jäsen. Olen myös järjes-töaktiivi. Perustin ystävieni kanssa vietnamilaisten Yh-teinen ääni ry:n.

Terveisesi päättäjille. Miten uudet tulijat kannattaa ottaa vastaan?

Monikulttuurisuus on rikkaus, mutta poliitikot käyttävät monikulttuurisuuskeskustelua hyväksi saadakseen val-taa. Suomessa on sama laki kaikille. Pakolaisiin pitää suh-tautua ihmisinä. Mitä jos suomalaiset joutuisivat pakene-maan vaikka Afrikkaan? Silloin he toivoisivat, että heitä kohtaan oltaisiin auttavaisia ja ystävällisiä.


un Somaliassa puhkesi sisällissota 1980-luvun lopulla, pakenin Kenian kautta Tansaniaan kuten monet muut-kin somalit. Minulla ei ollut viisumia Tansaniassa, ja

minut vangittiin.

Tansania suostui lopulta vapauttamaan minut sillä ehdol-la, että palasin takaisin Somaliaan. Palattuani Somaliaan sen turvallisuustilanne heikkeni kuitenkin edelleen, ja jouduin jälleen pakenemaan levottomuuksia. Tällä kertaa suuntasin Moskovaan, sillä se oli ainoa paikka, jonne oli mahdollista matkustaa Romanian suurlähetystöstä saamallani viisumilla.

Moskovasta tarkoituksenani oli jatkaa matkaa junalla Ruotsiin, mutta Rajavartiolaitos pysäytti minut Suomen rajalla. En olisi halunnut jäädä Suomeen, sillä en tiennyt Suomesta mitään.

Minkälaiseen Suomeen saavuit?

90-luvun suomalaiset olivat hyvin avuliaita. Joensuussa Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttoivat sopeutumisessa ja monissa käytännön asioissa. Myös ihan tavalliset ihmi-set tarjosivat apuaan, jos sitä tarvitsin. Kun kuljin talvella ulkona ilman hattua, eräs suomalainen mies näki kuinka palelin ja kävi ostamassa minulle pipon. Nykyään on eri-laista, kuulen kaduilla aika paljon huutelua ja nimittelyä.


Ensimmäinen kohtaamani suomalainen oli noin neljä-kymmenvuotias Rajavartiolaitoksen työntekijä. Mies oli hyvin ystävällinen. Kun kerroin hänelle haluavani Ruot-siin, hän vain nauroi ja sanoi, että Ruotsi ja Suomi ovat sa-mankaltaiset maat. »Tervetuloa tänne», hän totesi.

MOHAMUD SAID

51, vertais-ohjaaja, Helsinki


»Kaipaan Somaliaan, mutta maahan ei ole vielä turvallista palata. Maa on ollut sisällisso-dassa yli 20 vuotta», Mohamud Said kertoo.

Terveiset päättäjille. Miten uudet tulijat kannattaa ottaa vastaan?

Kielen oppiminen on tärkeintä. Kielikursseja pitäisi olla tarjolla enemmän, nyt niihin joutuu jonottamaan liian kauan.

Aina sanotaan, että suomen kieli on vaikeaa. Ei suomen kieli vaikeaa ole, vaan se, että ihmiset ovat hiljaisia. Kielen voi oppia vain harjoittelemalla. Ei auta, että käy kielikurs-sin, jos kotiin tullessaan on vain omankielisten parissa.

AZIZULLAHBAKERKHAIL

36, tulkki, Turku


Kiinan ja Vietnamin välisen rajasodan (1979) päätteeksi yli 300 000 kiinalaiset sukujuuret omaavaa vietna-milaista joutui pa-kenemaan maasta kommu-nistien vainoja. Matkustus-tavasta joh-tuen heitä kutsutaan ”venepako-laisiksi”.

Yli 2 miljoo-naa somalia on paennut vuonna 1988 alka nutta sisällis-sotaa.

22 Pakolainen #3 / 2015


akenin Syyriasta, kun rauhanomainen vallankumous Syyrian hallintoa vastaan muuttui asteittain sisällis-sodaksi. Elämästä kotimaassani tuli liian vaarallista ja

vaikeaa, ja siksi niin minulla kuin monilla muilla syyria-laisella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin paeta sitä helvettiä.


Kun saavuin ensi kertaa Helsinkiin kaksi vuotta sitten, kesä oli alkamassa. Aluksi asuin vähän aikaa vastaanot-tokeskuksessa Uudenmaankadulla, jonka jälkeen muutin sukulaiseni luokse asumaan. Vastaanottokeskuksessa mi-nua auttoivat niin sosiaalityöntekijä kuin sairaanhoitaja. Oikeastaan melkein kaikki keskuksen henkilökunnasta olivat todella mukavia ja avuliaita.


Ensimmäinen Suomessa tapaamani ihminen oli rajavartija. Hän oli ystävällinen, ymmärtäväinen ja työskenteli ammat-timaisesti. Muutkin kohtaamiset suomalaisten ihmisten kanssa ovat olleet hyviä. Olen huomannut, että ihmiset tääl-lä ovat yleisesti ottaen hyvin kohteliaita, ujoja ja luotettavia.


Oman ja suuresti arvostamani sosiaalityöntekijän näke-myksen mukaan olen kotoutunut Suomeen todella hyvin. Tämä johtuu siitä, että ymmärrän paikallista ajattelutapaa, minulla on ystäviä ja tuttavia Helsingissä ja pystyn huoleh-timaan melkein kaikista asioistani itsenäisesti.


Sosiaalipalvelut Helsingissä ovat mielestäni todella hyviä ja henkilökunta tekee aina parhaansa auttaakseen ja neu-voakseen meitä. Pakolaisille ja maahanmuuttajille voisi kuitenkin järjestää luentoja tai työpajoja, joissa selitetään esimerkiksi Kelan monimutkaista järjestelmää ja sitä, mi-ten se toimii.

Suomen kielen opetukseen pitäisi panostaa enemmän. Kielikursseja ei ole tarpeeksi ja monet tuttuni ovat odot-taneet vuoden tai puolitoista ennen kurssille pääsemistä.

Lisäksi Suomessa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ulkomaalaisten tutustuttamiseen suomalaiseen kulttuu-riin ja ajattelutapaan väärinkäsitysten ja nolottavien tilan-teiden välttämiseksi arjessa. Olen huomannut, että vaikka moni on asunut Suomessa jo kauan, ei heillä ole selkeää kuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta ja perinteistä.

Työllistymisen helpottamiseksi yksi tärkeä askel olisi ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen. Olen itse juuri aloittamassa tätä prosessia ja sain selville, että se kestää noin kahdesta kolmeen kuukautta ja maksaa aina-kin 400 euroa, eikä varmuutta tutkintoni tunnustamisesta edes ole. Ruotsissa tilanne on syyrialaisten tuttujeni mu-kaan toisin, se on nopeaa ja ilmaista, ja siksi ihmiset ovat löytäneet helpommin töitä.

SYYRIAN SOTA NÄKYY

teksti anna-maria pasanen

2010-LUKU

afganistanilaiseen leipään. Asuimme ensimmäisessä ker-roksessa eikä meillä ollut verhoja. He alkoivat joka päivä ko-puttaa ovelle. Jollemme avanneet, he kurkkivat ikkunoista.


Meillä oli heti alusta alkaen vahva aikomus opiskella kiel-tä ja sopeutua. Eräs opettaja arvioi, että suomen oppimi-seen menee viisi vuotta, mikä vähän masensi. Olin kuiten-kin kursseillani aina parhaimmistoa ja opettaja tiesi, että olimme ystävieni kanssa motivoituneita. Meillä on sanon-ta, jonka mukaan olet turvassa siinä heimossa, jonka kie-len osaat.

Olin lapsesta saakka halunnut lääkäriksi, mutta Suo-

messa ystäväni taivutteli minut opiskelemaan tietoliiken-netekniikkaa Nokia-huuman aikaan. Se ei ollut oikea ala minulle. Nyt työskentelen paštun ja darin kielen tulkkina.


Suomen valtio on rakennettu ihmisoikeuksien varaan. Se on tämän maan perusta. Niinpä Suomen on puolustettava ihmisoikeuksia. Vaikka on lama, täytyy katsoa sydämeen ja ottaa ihmiset lämpimästi vastaan. Suomalaisetkin ovat aikanaan lähteneet Ruotsiin. Tulijoille sanon, että opetel-kaa kieli ja tehkää työtä. Suomalaisille on hyvin tärkeää, että tehdään töitä.

SYYRIA-LAINEN MIES

38, oike-ustieteen maisteri, Helsinki.


Haas-taltavan pyynnöstä emme jul-kaise hänen nimeään.

Miljoonat ihmiset ovat jou-tuneet pa-kenemaan taleban-hallintoa Afganista-nista, joka on yksi maailma köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.

Yli 4 miljoo-naa ihmistä on paennut Syyriasta verisen si-sällissodan vuoksi.

Lisätiedot ja ilmoittautumis-ohjeet nettisivuiltamme marraskuussa 2015.

www.pakolaisapu.fi

PAKOLAISUUDEN KAARI– kokemukset maailmalla, matkalla ja Suomessa

ps. Haluatko onnitella

50-vuotiasta Pakolaisapua? Käännä sivua!

Tervetuloa joulukuussa 2015 Helsingissä järjestettävään Suomen Pakolaisavun

50-vuotisjuhlaseminaariinTERVETULOA

WWW.PAKOLAISAPU.FI/50V

Onnittele pyöreitä täyttävää Suomen Pakolaisapua lahjoituksella!

50 vuotta pakolaisten tukena kriisialueilta kotoutumiseen.

Documents

pakolainen 3 2015 - web-spreads