Pakolainen - lehti 4_2008

NumeRO 4 / 2008 / 3.50

euR / JuLKAISIJA SuOmeN

PAKOLAISAPu RY

08

24

PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 14 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen

Pakolaisapu ry | VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Marcus Floman I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Ludviginkatu 3-5 B 42, 00130 Helsinki I puh 09 - 6962 640

[email protected] I TILAUKSET [email protected] I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen – Ideaforum

KANNEN KUVA Jenni Hamara I PAKOLAINEN 01/2009 ilmestyy maaliskuussa 2008 I Lahjoitustilinumerot I Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875

SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 4 / 2008

03 Pääkirjoitus

04 Kuntapaikka neljän kuukauden jälkeen

05 Hakaristiliput hämmentävät

06 Chile harjoittelee pakolaisten vastaanottoa

07 Kolumni: Olli Löytty

08 Kuokka kuoro ja koulutus

10 Francinen kauneussalongissa

13 Paremmat lahjat pakolaisleirin arjessa

14 Aikuislukutaitokoulutusta Liberiassa

18 Liberia: Ekovessoista apua

19 Suomalainen kurdi Shirin Namiq Irakissa

21 Vertaistoiminnan uudet tuulet

22 Rinnakkaiseloa rajaseudulla

24 Innovaatioita ja innostusta

26 Asumisen haasteet ovat muuttuneet

27 Paikallisuutisia

S 02 / PAKOLAINEN 4 / 2008 S 03 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Thomas Wallgren. Suomen Pakolaisavun hallituksen puheenjohtaja

Pakolaisten tukemisen hyödyllisyydestä

Finanssikriisin ja mahdollisen laman kynnyksellä joudumme jälleen solidaarisuuden perimmäisten kysymysten äärelle. Miksi auttaisimme pakolaisia?

Me tiedämme perustavimman vastauksen. Me autamme pakolaisia koska he ovat hädässä ja hädässä olevia ihmisiä tulee auttaa. Tämä yksinkertainen moraalinen totuus on pakolaisavun kulmakivi.

1900-luvun suurimpiin saavutuksiin kansain-välisen oikeuden puolella kuuluu vuonna 1951 solmittu Yhdistyneiden kansakuntien pakolaissopi-mus. Sopimus velvoittaa kaikkia sopimusosapuolina toimivia maita tarjoamaan maahansa saapuville pako-laisille turvapaikan.

Meillä on siten moraalisten velvoitteiden lisäksi oikeudellisia velvoitteita pakolaisia kohtaan. Tämä on toinen syy pakolaisten auttamiselle. Mutta ei siinä kaikki.

Viennistä riippuvaisena maana Suomi ei voi menestyä globaalin etelän kasvavilla markkinoilla, ellei meitä tunneta avoimena, reiluna, myönteisen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan maana. Vastaa-vasti pienen maan poliittinen etu, viime kädessä myös maan itsenäisyys, perustuu aina suurelta osin maan nauttimaan arvostukseen. Suomen kansainvälisen arvovallan peruskivi on osaamisen ja tekojen ansiosta hankittu maineemme yhteistyökykyisenä, maailman-laajuista yhteisvastuuta kantavana maana. Suomen kulttuurinkin menestys on myönteisen maahan-muutto- ja pakolaispolitiikan varassa, sillä erilaisten kulttuurien kohtaaminen on oppimisen, luovuuden ja elämän ilon voimakkaimpia lähteitä. Pakolaisten auttaminen on siis oikein mutta samalla myös hyödyl-listä, talouden, politiikan ja kulttuurin kannalta.

Lukija arvaa tietenkin jo taka-ajatukseni. Jos

eettiset, oikeudelliset, taloudelliset, poliittiset ja kult-tuurin liittyvät syyt kaikki puhuvat reilun, anteliaan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan puolesta miksi Suomi ottaa vuodessa vain 750 kiintiöpakolaista ja miksi Suomen tuki YK:n pakolaisjärjestöille (UNHCR ja UNRWA) on noin 20 miljoonaa euroa vuodessa eikä esimerkiksi 100 miljoonaa euroa?

Vastaus on ilmeinen. Kun alamme puhua hyödystä asiat ja arviot muuttuvat monimutkaisiksi ja kiis-tellyiksi. Taloudellista, poliittista ja kulttuurista menestystä voi yrittää hakea muulla tavoin kuin avoimuuden ja yhteisvastuun pohjalta. On toki myös selvää, että pakolaisuutta tulee aina yrittää ennalta-ehkäistä ja että pakolaisia pitää yrittää auttaa lähellä kotimaitaan. Juuri tähän perustuu suuri osa Suomen Pakolaisavun toiminnasta.

Kaikkia ei kuitenkaan voida omissa maissaan tai lähialueillaan auttaa. Talouden kehityksestä ja esimer-kiksi ilmastonmuutoksen johdosta on syytä epäillä, että alkaneesta vuosisadasta tulee ennennäkemättö-mien muuttoliikkeiden vuosisata. Rajojen sulkeminen tulee olemaan entistä vaikeampaa ja tuskallisempaa. Parhaiten tulevatkin pärjäämään ne maat ja alueet, jotka onnistuvat avautumisessaan.

Tälle kannalle löytyy paljon erinomaisia perus-teita. Silti avoimuuden hyödyllisyys meille on aina epävarma asia. Varmuudella tiedämme sen sijaan, että ihmisen osa on arvottaa onnistumisensa elämässä eettisten perusarvojen valossa. Siksi ihminen ja yhteiskunta, jotka antavat hyödyn tavoittelun liiaksi ohjata toimintaansa, eivät toteuta parhaita mahdol-lisuuksiaan. Tämä yksinkertainen totuus on hyvä muistaa myös keskustelussa pakolaispolitiikkamme vaihtoehdoista.

07

KolumniOlli LöyttyGallup? ”Kuinka suhtaudutmuukalaisvihamielisyyteen...”

19


lHakaristiliput talojen parvekkeilla ovat herättäneet keskustelua syksyn aikana Helsingissä. Lippuja on ollut esillä niin Pikku Huopalah-

dessa kuin Vuosaaressakin. Ohikulkija kävi poistamassa Pikku Huopalahdessa parvek-keella olleen lipun, tiettävästi Vuosaaressa oleva lippu on edelleen paikallaan. Inter-netin keskustelupalstoilla on otettu kantaa niin natsisymboleiden esittämistä vastaan, kuin vedottu sananvapauteen.

Helsingin Sanomat uutisoi 3.10.2008 että vuokra-asuntoyhtiö Sato on Pikku Huopalahden kiinteistössään esiintyneen hakaristilipun johdosta kieltänyt kaiteen yli näkyvien tunnusten ripustamisen vuokrata-lojensa parvekkeille. Saton markkinointi- ja

viestintäjohtaja Monica Aron mukaan Sato ei ole kiristänyt ohjeistustaan kuluneen syksyn hakaristilippu -tapauksen johdosta. Hän korostaa, että Sato kunnioittaa ilmaisuvapautta, eikä voi erikseen kieltää symbolien käyttöä, ellei siitä aiheudu jär-jestyssäännön mukaista häiriötä. Saton asunto-omaisuusyksikön johtaja Juha-Pekka Järvenpää sanoo, että Sato ei hyväksy parvekkeillaan häiritseviä tekijöitä. Järven-pään mielestä tämänkaltaisissa tilanteissa rajanveto on vaikeaa, mutta selkeästi pro-vokatiivisia, häiriötä aiheuttavia symboleja ei hyväksytä.

Koordinaattori Terhi Joensuu Pakolais-avusta pitää tilannetta hankalana. Hän on organisoinut KOTILO – hanketta, jonka yhtenä osana on naapuruussovittelu. Hank-keen yhtenä tavoitteena on tukea maahan-muuttajien ja kantasuomalaisten yhteistä

arkea siten, että ristiriitatilanteita voidaan ehkäistä ennalta tai puuttua niihin varhai-sessa vaiheessa. Joensuu tähdentää, että naapuruussovittelu vaatii puheyhteyden, jota kyseisessä tapauksessa ei ole.

- Tällainen lippu on viestinä ja symbo-lina erittäin raju. Historiassa tämä on ollut julma ajanjakso. Pitäisi miettiä, minkälaisin keinoin tähän voisi puuttua. Olisiko tämä kenties asukastoimikunnan asia.

Vuosaaren lipusta on tehty tutkinta-pyyntö poliisille, mutta se jää toimenpi-teettä, kertoo lähipoliisiryhmään kuuluva ylikonstaapeli Pentti Tarvonen Helsingin poliisista.

- Ikävä tapaus, tällainen toiminta tuottaa pahaa mieltä, mutta koska viisaammat ovat pohtineet, että teko ei täytä kansankiiho-tuksen tunnusmerkkejä, poliisi ei voi asialle sen enempää, Tarvonen toteaa.

teksti op härmäHakaristiliput Hämmentävät

edellisessä Pakolaisessa (3/2008) kerrottiin Akramin perheestä, jonka jäsenet olivat tulleet kiintiöpakolaisina Suomeen. Mohammed Akram perheineen saapui Suomeen jo heinäkuun lopulla, mutta kuntapaikkojen ja varsinkin kuntien asun-tojen niukkuuden takia perhe majoitettiin Karhulan vastaanottokeskukseen Kotkaan. Normaalitilanteissa kiintiöpakolaisille on valmiiksi katsottuna jo uusi kotipaikka-kunta ja asunto, kun he saapuvat uuteen kotimaahansa.

Vietettyään yhteensä yli 15 viikkoa Karhu-lassa Akramin perhe sai lopulta myöntävän vastauksen Anjalakoskelta.

“Anjalankoskella meillä on nyt oma asunto. Siinä on kaksi makuuhuonetta ja olohuone ja se sijaitsee suhteellisen lähellä supermar-kettia ja kirjastoa” Mohammed Akram sanoo puhelimitse.

Akram kertoo vastaanottokeskuksessa vietetyn ajan väsyttäneen koko perheen.

”Totta kai odottaminen on erittäin hermos-tuttavaa. Varsinkin ottaen huomioon sen, että meille oli luvattu, että kuntapaikka ja asunto olisi hoidettu jo ennen kun nousimme Suomen koneeseeen heinäkuussa”, Akram kuvailee.

Anjalankoskella Mahnaz ja Mohammed Akram ovat ilmoittautuneet suomen kielen kurssille, joka alkaa tammikuussa 2009. Heidän tyttärensä on jo aloittanut uuden kotipaikkakunnan päiväkodissa.

“Haluan todella opiskella, tehdä töitä ja tienata rahaa täällä – sosiaaliavustuksella ei pitkälle pötki. Olen aktiivinen ihminen enkä jatkossa halua enää odottaa”, Mohammed Akram sanoo.

Poliittisen tahdon puute

Akramin perheenjäsenten ja muiden vastaavassa tilanteessa olevien pako-laisten tapaukset osoittavat miten valtion harjoittama pakolaispolitiikka ja kuntien pakolaisten vastaanottopolitiikka eivät ole sopusoinnussa. Pakolaiset kärsivät kun valtion vastaanottamille pakolaisille ei löydy

_ Haluan todella opiskella, teHdä töitä ja tienata raHaa täällä – sosiaaliavustuksella ei pitkälle pötki_

teksti kuva marcus Floman

kuntapaikkoja ja asuntoja.Syksyn 2008 aikana Suomeen on avattu

useita vastaanottokeskuksia pakolaisille ja turvapaikanhakijoille. Kuten tässä lehdessä todetaan, esimerkiksi Joutsenon vastaan-ottokeskuksessa on lisätty vuodepaikkoja usealla sadalla.

Kun Suomi on jo sitoutunut noudatta-maan kansainvälisiä sopimuksia pakolaisten vastaanottamisesta, on epäjohdonmu-kaista ja kurjaa, että kunnilla ei ole riittäviä resursseja sekä tarpeeksi poliittista tahtoa vastaanottaa pakolaisia. Kunnille pako-laisten vastaanotosta koituvista kustannuk-sista maksetaan eri tyyppisiä korvauksia. Esimerkiksi toimeentulotuen maksamisesta,

sosiaali- ja terveyskulujen sekä tulkki – ja erityissairaanhoidon kuluista valtio maksaa kunnile toteutuneiden kustannuksien perusteella. Tämän lisäksi kuntien kuuluu hoitaa varsinainen pakolaisten kotoutta-minen ja tästä valtio maksaa kunnille niin sanottuja laskennallisia korvauksia. Näiden korvauksien tasoa ei ole korotettu sitten vuoden 1990 alun. Vanhasen hallituksen hyväksymässä budjetissa vuodelle 2009 ei edelleen ole osoitettu lisää rahaa kunnille maksettaviin laskennallisiin kuntakorvauk-siin. Seuraavan kerran korvauksien tasosta saatetaan keskustella eduskunnassa vuoden 2009 maaliskuussa, kun on lisäbudjetin sorvaamisen aika.

Kuntapaikka neljän kuukauden odottelun jälkeen


kuvitelmissani monikulttuuri-suutta ihastelevien roman-tisoituihin näkemyksiin vai muukalaisvihamielisiin kauhu-kuviin? Puhutaanko nyt huolella hallinnoidusta siirtolaisuudesta, kansainvälisten sopimusten sää-telemästä pakolaisuudesta vai hyökyaallon lailla rajat ylittävästä hunnien laumasta?

Tutkimuksia suomalaisten asen-teista maahanmuuttajia kohtaan on tehty useita. Niistä piirtyy aina näkyviin kuva reviiriään puolusta-vasta kansasta. Jos niin sanotun kantaväestön edustajalta kysy-tään, haluaisiko hän naapurikseen

mättä tyrannimainen.Joskus tekee mieli kysyä, millai-

selta asenneilmasto näyttäisi, jos gallupien ja asennetutkimusten kysymykset olisi asetettu toisin ja jos vastausvaihtoehtoja olisi tarjolla useampia. Keskustelua varmaan edistäisi, jos ei tarvitsisi valita kahden toisensa poissul-kevan vaihtoehdon välillä.

Mutta kun kysymyksen pariin johdatellaan tilastollisilla arvioilla muutoksen hämmästyttävästä nopeudesta – hetkonen, ettäkö joka neljäs on maahanmuuttaja! – niin kyllä siinä kuka tahansa pelästyy.

Kuntavaalien alla olisi voinut

o ...ja suhtaudun siihen myönteisesti. Suurinta osaa maahanmuuttoa kos-

kevista tuntemuksistani en osaisi kuitenkaan luokitella yksiselittei-sesti sen enempää negatiivisiksi kuin positiivisiksikaan.

Nelosen uutiset teettivät juuri kunnallisvaalien alla mielipide-kyselyn, jonka mukaan puolet suomalaisista suhtautuu kieltei-sesti maahanmuuton lisäänty-miseen. Netistä löytyi lisätietoa kyselystä: Vastaajille oli kerrottu johdannoksi, että tällä hetkellä joka kymmenes helsinkiläinen on maahanmuuttaja ja että 15 vuoden kuluttua Helsingin asukkaista maahanmuuttajia on arvioiden mukaan joka neljäs.

Tämän jälkeen kysyttiin, suhtau-tuuko vastaaja ”yhä lisääntyvään” maahanmuuttoon myönteisesti, melko myönteisesti, ei osaa sanoa, melko kielteisesti vai kielteisesti. Nähtävästi vastausvaihtoehtona ei ollut: ”Joku muu suhtautumistapa, mikä?”

Jos minulta olisi kysytty, olisin ympyröinyt kaikki vaihtoehdot ja yrittänyt vielä lisätä, että suh-taudun lisääntyvään maahanmuut-toon pahinta peläten ja parasta toivoen, mutta suurimman osan ajasta en ”suhtaudu” siihen yhtään millään tavalla.

Lisäksi olisin tivannut mieli-pidetiedustelun tekijöiltä, että millaisen maahanmuuton lisään-tymiseen vastaajan pitäisi eläytyä punnitessaan suhtautumisensa plus- tai miinusmerkkisyyttä. Saanko ajatella tulijoiksi keitä tahansa ihmisiä? Turvaudunko

mieluummin etnisen suomalaisen insinöörin kuin etnisen iraki-laisen putkiasentajan, on helppoa ennustaa, että valinta kohdistuu tuttuun ja turvalliseen vaihtoeh-toon.

Kysymys on kuitenkin sikäli harhaanjohtava, että ani harvalla on mahdollisuus valita naapu-rinsa. Ja niin pitää tietysti ollakin, sillä jos ihmiset saisivat vapaasti valita naapurinsa, aika moni joutuisi muuttamaan erämaahan kauas ihmisten ilmoilta.

Mielipidekyselyt asettavat vas-taajan eräänlaiseen itsevaltiaan asemaan. Taustalle rakentuu ajattelumalli, joka muuttaa kysy-myksen muotoon: ”Jos sinä saisit päättää, niin...” Kun kysymys saa tällaisen sävyn, vastaus on väistä-

tehdä sellaisenkin gallupin, jossa olisi kysytty tähän tapaan: ”Suh-taudutko lisääntyvään muukalais-vihamielisyyteen myönteisesti, melko myönteisesti, ei osaa sanoa, melko kielteisesti vai kielteisesti?” Taustaksi olisi voinut tarjota arvion siitä, kuinka moni helsin-kiläisistä on 15 vuoden kuluttua muukalaisvihamielinen.

Asenteet muukalaisvihamieli-syyttä kohtaan saattaisivat olla parempi indikaattori kuvaamaan suomalaisten syvimpiä tunte-muksia kuin asenteet maahan-muuttoa kohtaan. Sen sijaan, että ne kertoisivat, kenen kanssa ihmiset haluaisivat elää, ne pal-jastaisivat, millaisessa maassa he haluavat elää.

KIRJOITTAJA ON TäNä vuONNA JuLKAISSuT TeOKSeN mALTILLINeN HuTu JA muITA KIRJOITuKSIA KuLTTuuRIeN KOHTAAmISeSTA

”Suurimman osan ajasta en ”suhtaudu” maahanmuuttoon yhtään millään tavalla.”

Olli Löytty

kielteisesti maahanmuuttoon…

teksti mirjami Rustanius

Chilen sotilasvallankaappauk-sen 1973 jälkeen maasta pakeni arvioiden mukaan noin 200 000 chileläistä, heistä monet naapu-rimaihin. Usean matka jatkui Australiaan, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Myös Suomi vas-taanotti 182 chileläistä pakolaista, Ruotsi vastaavasti noin 30 000.

Suurella osalla Chilen soti-lasjunttaa paenneella on ollut 1980-luvulta lähtien mahdollisuus palata kotimaahansa. Viimeisen kymmenen vuoden ajan Chile on ottanut vastaan pakolaisia myös muista maista. Chilessä on tällä hetkellä noin 1500 pakolaista yli 20 maasta. Kolumbialaiset pakolai-set muodostavat suurimman ryh-män, mutta heitä on tullut myös muun muassa Afganistanista ja Irakista.

Huhti- toukokuussa 2008 maa-han saapui 117 palestiinalaisen ryhmä Syyrian pakolaisleireiltä. ”Täällä ennestään oleva palestii-nalaisyhteisö on ottanut uudet tulokkaat hyvin vastaan. Myös tie-dotusvälineissä kerrottiin uusista tulokkaista. Pakolaisia tuetaan alussa muun muassa asumisessa ja he saavat espanjan tunteja. Kokeilemme myös mikroluottojen myöntämistä pakolaisille”, kertoo Daniel Tawrycky Chilen UNHCR:n toimistosta (ACNUR).

Viimeisen kolmen vuoden aikana turvapaikanhakijoiden määrä Chilessä on kaksinkertaistunut. Tawrycky toteaa, että turvapai-kanhakijat ovat Chilessä erittäin haavoittuva ryhmä. Heillä ei ole mitään yhteiskunnan suomaa tur-vaa. ”Suurin osa turvapaikanha-kijoista on kolumbialaisia, joitain on ollut Haitista. Tällä hetkellä tarkkailemme myös Bolivian tilan-netta, tuleeko sieltä mahdollisia turvapaikanhakijoita.

”UNHCR on arvioinut, että kolumbialaisten turvapaikanhaki-joiden määrä saattaa lähivuosina kasvaa jopa puolella. Kolumbi-assa elää arvioiden mukaan maan sisäisinä pakolaisina tällä hetkellä

lähes kolme miljoonaa ihmistä.”Tällä hetkellä yksi tärkeim-

mistä tehtävistämme on lisätä hallituksen tietoisuutta pakolais-kysymyksistä. Chile on ainoa maa Etelä-Amerikassa jossa ei ole pako-laislakia, tai erillistä pakolaisia koskevaa osiota maahanmuuttaja-laissa. Toisaalta monet poliitikot ovat oman taustansa vuoksi kiin-nostuneita pakolaiskysymyksistä”, kertoo Tawrycky.

Muun muassa maan presidentti Michelle Bachelet on ollut maan-paossa.

”Voi olla, että Chilen oma pako-laishistoria vaikuttaa myönteisesti siihen, kuinka uusia tulokkaita otetaan vastaan.”

vOI OLLA, eTTä CHILeN OmA PAKOLAISHISTORIA vAIKuTTAA mYöNTeISeSTI SIIHeN KuINKA uuSIA TuLOKKAITA OTeTAAN vASTAAN.

läHettäjästä vastaanottajaksi


SYKSYN KuuLumISIA ugANdASTA KYANgWALIN JA KYAKA II:N PAKOLAISASuTuSALueILTA

1 Uusia koulukatoksia on rakennettu ja vanhoja korjattu 2 Naispakolaisia on osallistunut tietokonekoulutukseen 3 Englanninkielen ja aikuislukutaitoryhmiin osallistuneet suorittivat loppukokeet 4 Ryhmien vetäjille jaettiin opetusmateriaalia ja he saivat polkupyörät käyttöönsä 5 Mediakoulutukseen osallistujia tuettu Kyangwali Star-lehden ja radio-ohjelmien teossa 6 Pakolaisavun Ugandan työntekijät ovat osallistuneet seksuaalisen hyväksikäytön estämistä käsittelevään koulutukseen 7 Nuorisojohtajakoulutuksen jatko-osa toteutettu 8 Lukutaito- ja englanninkielen ryhmissä on juhlittu valmistujaisia ja uusia opiskelijoita on rekisteröity

Kuokkakuoro ja koulutus pitävät tytöt pinnalla

Suomen Pakolaisavun nuorisojohtaja-koulutus tukee nuorten itsenäistymistä Ugandassa

Yhdeksän nuorta tyttöä kulkee kuokat olalla savista polkua pit-kin kohti mäen notkelmaa. He hyppäävät kapean puron yli ja nousevat yli pään ulottuvan hei-nikon uumenissa luikertelevaa polkua, kunnes saapuvat aukealle kukkivan puun juureen. Tässä on vastaraivattu väkivallan vastaisen kerhon maatilkku, josta kasvaa maissin, kassavan ja pavun hen-toja taimia.

Teini-ikäiset tytöt ovat tulleet Ugandaan Kyangwalin pakolais-asutusalueelle Kongosta. Lisäksi heitä yhdistää se, että monet heistä on raiskattu ja he ovat joutuneet keskeyttämään koulunkäynnin.

”Ennen tätä kerhoa me istuimme kotona, kun muut ikäisemme olivat koulussa. Elimme pako-laisasutusalueella eristyksissä ja olimme yksinäisiä. Meillä oli tunne, ettemme ole taustamme

vuoksi minkään arvoisia, eikä meillä ollut sananvaltaa yhtei-sössä. Ajattelimme, ettei meillä ole tulevaisuutta. Ennen kerhon perustamista emme tunteneet edes toisiamme”, ryhmän puheenjohtaja Concolatrice Mahoro kertoo.

Pakolaisesta naisjohtajaksi

Kerho sai alkunsa kahden nuoren miehen keskustelusta. Joseph ja Celestine olivat huomanneet, ettei Kyangwalin nuorilla tytöillä ollut kaikki kunnossa. He ehdottivat Mahorolle voimien yhdistämistä. Miehet tiedottivat ideasta kirkoissa ja saivat kokoon neljä tyttöä.

”Nyt kerhossamme on yli 20 jäsentä”, Mahoro esittelee jäsenlis-taa.

”Yhdessä saamme paremmin äänemme kuuluviin. Nyt myös tiedämme, että voimme olla yhtei-

sölle tärkeitä. Tiedämme, mitä haluamme, emmekä anna miesten päättää puolestamme.”

Aivan tyhjästä ei tyttöjen tarvin-nut kuitenkaan aloittaa. Joseph antoi heidän käyttöönsä maapals-tan ja monet ovat käyneet Suomen Pakolaisavun järjestämän nuoriso-johtaja-koulutuksen.

”Koulutuksessa käsittelimme hyvän johtajan ominaisuuksia, viestintää, töiden delegoimista ja sitä, miten elää rauhassa itsensä ja muiden kanssa. Harjoittelimme myös päätöksentekoa, kokousten pitoa ja varainhankintaa”, Mahoro listaa.

Itseluottamus versoo maasta ja koulutuksesta

Tyttöjen uudenlainen itsenäisyys nousee kolmesta pilarista. Maata viljelemällä he saavat omaa rahaa,

jonka avulla he laajentavat ryh-mänsä toimintaa. Yhteen kokoon-tumalla tytöt pääsevät puhumaan menneisyyden tapahtumista , eivätkä ne enää määritä koko tulevaisuutta. Yhdessä on myös helpompi järjestää koulutuksia ja jo yksikin koulutuksen käynyt voi jakaa tietonsa koko ryhmälle.

”Meitä on tässä monta, mutta kun yksi nainen raiskataan Kon-gossa, hän tuntee olevansa kuollut. Toivon, että pääsen levittämään tällaisia kerhoja kotimaahani ja auttamaan siellä eristyksissä elä-viä naisia. Me aloitamme Kyang-walia muuttamalla, mutta tällä mallilla voisi muuttaa vaikka koko maailman!” johtaja innostuu.

Ensimmäistä satoa ja sen muka-naan tuomia voittoja odotellessa nuoret pärjäävät lainaamalla vanhemmiltaan kuokkia. Tytöt toivovat pystyvänsä lähitulevai-

suudessa hankkimaan ryhmälleen yhtenäiset univormut, omat kuokat ja kumisaappaat. Lukutaidottomia tyttöjä kannustetaan myös osallis-tumaan Pakolaisavun lukutaito-kursseille.

”Aiomme laajentaa toimintaamme kilien ja kanojen kasvattamiseen. Haaveilemme myös ompeluko-neesta, vaikka ensin pitäisi oppia käyttämään sitä”, Mahoro kertoo ja koko tyttölauma purskahtaa nauruun.

Yhtäkkiä Amsterdam-T-paitaan pukeutunut Beatrice Furaha aloit-taa laulun ja pian iloinen kuoro vastaa. Vuorotellen tytöt käyvät keskellä laulavaa rinkiä esittä-mässä tanssisoolon. Jostakin ilmaantuu paikalle nuori mies ja alkaa rummuttaa kepillä tyhjää vesikanisteria. Entisten yksinäis-ten ja hiljaisten tyttöjen ääni rai-kaa nyt naapurikylään asti.

2väkivallan vastaisen kerhon tytöt ansaitsevat

rahaa kasvattamalla papuja maatilkullaan.

3Chantale

Jizele

4Chantale Jizele ja mahoro dorcus

säilyttävät papujaan pussissa

01 02 03 04

Teksti ja kuvat Jenni Hamara


Teksti kuvat Jenni Hamara

FRANCINeN KAuNeuSSALONgISSATuRHAmAISuuS KuKKII mYöS PAKOLAISLeIRILLä

ugandassa Kyangwalin pakolasi-asutusalueen keskustassa on päivä vilkkaimmillaan. Kilit kirmaavat emonsa perässä keskellä pääka-tua, miehet korjaavat rikkoon-tunutta pyörän kumia ja nuori mies kuumentaa grillillä maissia myytäväksi. Pääkatua reunustavat molemmin puolin pienet puodit, joista voi ostaa vaikkapa saippuaa, vettä tai suolaa. Erään savesta rakennetun talon takana hyrrää generaattori, josta saadaan säh-köä. Pääsymaksua vastaan asiak-kaat pääsevät sisään katsomaan televisiota.

Keskuskadun varrella sijaitsee myös Francine Muhimpundun kauneusalonki. Se on siisti pieni soppi, jonka takaseinän peittää suuri hylly. Ylimmällä rivillä nököttää sievässä rivissä kymme-niä erivärisiä kynsilakkapurkkeja. Hyllystä löytyy myös hiuslenk-

kejä, lettien päihin kiinnitettäviä värikkäitä muovirinkuloita ja mitä erilaisimpia hiusten muotoiluun käytettäviä eliksiirejä. Suurin hitti pakolaisasutusalueella ovat kuitenkin hiuslisäkkeet.

”Opin laittamaan ihmisten hiuk-sia tarkkailemalla ystävääni hänen hiussalongissaan Hoimassa”, ker-too Francine.

”Lähdin aina viikonloppuisin Kyangwalista lähikaupunkiin ja autoin häntä ilmaiseksi kunnes olin oppinut tarpeeksi. Aloitin yritykseni myymällä hiusten suo-rennusgeeliä. Kun varoja kertyy, lähden aina Hoimaan tai Kampa-laan eräälle tietylle torille osta-maan uusia tuotteita.”

Francinen omaan luonnostaan lyhyeen tukkaan on letitetty vaale-ahkot korkkiruuvikiharat. Hänellä kuluu joka päivä paljon aikaa nii-den ylläpitoon: ne täytyy pestä,

kammata ja erotella toisistaan. Niihin levitetään geeliä, joka tekee niistä kostean näköiset.

”Olen itse paras mainos salon-gilleni, joten minun on pidettävä itseni huoliteltuna”, hän selittää.

kynnet kirkkokuntoon

Kyangwalin kauneusalongeissa ei kuitenkaan turhanpäiten hie-nostella. Viereisestä kilpailevasta salongista saapuu papiljottipäinen nainen vierailulle leikittämään vauvaansa. Toinen nainen kurkis-taa ovesta sisään pää puoleenväliin asti letitettynä toinen puoli iloisesti kohti taivasta sojottaen.

Erityisiin juhlatilaisuuksiin ja sunnuntain kirkkoa varten naiset haluavat kuitenkin kynnet vii-meisen päälle hienoiksi. Francine piirtää niihin silloin pikkutarkasti asiakkaan maun mukaisia kukka-

dän omassa kodissaan. Francine itse sattui olemaan talon takana ja pääsi hyppäämään aidan yli pakoon. Nyt hän asuu pahoin-pitelyssä vammautuneen äitinsä kanssa pienessä huoneessa savesta tehdyssä talossa pakolaisasutus-alueella Ugandassa.

Francine ei kuitenkaan ole vas-toinkäymisistä lannistunut.

”Nautin yrittämisestä, koska olen oman itseni herra. Olisin saa-nut jäädä ystäväni salonkiin töi-hin, mutta halusin perustaa oman. Suunnittelen tarkkaan kaiken ja lasken tulot ja menot.”

Nuoren naisen unelmana on laa-jentaa asiakaskuntaa myös mie-hiin.

”Oikea puoli salongistani toimisi parturina ja vasen olisi varattu naisille hiusten ja kynsien lait-toon”, Francine kuvailee.

Kun rahaa on kertynyt tar-

sia tai sivelee kynnen pintaan eri-tyistä kimallelakkaa. Francinelta eivät työt lopu, sillä pakolaisasu-tusalueen naisten kynnet ovat kovassa kulutuksessa päivittäi-sessä maan kuokkimisessa.

vaiHtoeHto kuokkimiselle

Suurin osa pakolaisasutusalueen ihmisistä elää maata viljelemällä, mutta Francinen täytyi keksiä muita elannon lähteitä, koska hän ei ollut eläessään koskenut kuokkaan ennen pakolaiseksi joutumista. Hän kasvoi Ruan-dassa eläessään yläluokkaisessa perheessä lääkäri-isänsä suuressa talossa, jossa oli kodinhoitajia.

Tytön ollessa kymmenvuotias alkoi Ruandan kansanmurha. Vaikka Francine on taustaltaan hutu, hänen koko perheensä äitiä lukuun ottamatta tapettiin hei-

oik / FRANCINe muHImPuNdu

KAuNeuSSALONgISSAAN KYANgWALIN

PAKOLAISASuTuSALueeLLA.

Paremmat lahjat näkyvät pakolaisleirin arjessa

S 13 / PAKOLAINEN 4 / 2008S 12 / PAKOLAINEN 4 / 2008

peeksi, hän aikoo maalata seinät kirkkaan värisiksi. Pääoman ker-tymistä rajoittaa kuitenkin se, että pakolaiset eivät ole järin maksu-kykyistä joukkoa. Esimerkiksi varpaankynsien maalauksesta Francine veloittaa 1000 Ugandan shillinkiä, eli noin 50 senttiä. Hän ansaitsee kauneussalongillaan kuitenkin huomattavasti parem-min kuin siivoustyöllä, jota hän myös tekee.

Lähes kolmekymppinen sinkku yksityisyrittäjä ei taida olla aivan

Kyangwalin keskivertonainen. Miehestä ja lapsista Francine ei kuitenkaan nyt haaveile.

”En halua muuttaa miehen luo ja jättää äitiäni tänne kärsimään. Sitä paitsi en halua synnyttää lap-sia näihin olosuhteisiin. Olen kui-tenkin varma, että jumala auttaa minut pois täältä ja pääsen vielä joskus jatkamaan yliopisto-opinto-jani ulkomaille.”

Teksti kuvat Jenni Hamara

Sammy menyosta piti tulla opet-taja. Kongon Ruchurussa asuvalla nuorukaisella oli takanaan hyvin menneet kouluvuodet ja suunni-telmissa yliopisto-opinnot. Sitten alkoi sota.

”Emme olleet köyhiä. Meillä oli hyvin menestyvä kalakauppa, kun-nes kapinalliset eräänä yönä tulivat kotiimme ja tappoivat enoni. Pake-nimme vaimoni ja kolmen lapseni kanssa metsään ja piilottelimme siellä”, nyt 38-vuotias mies kertoo Kyaka II:n pakolaisasutusalueella Ugandassa.

Sammyn unelma toteutui hieman erilaisena kuin piti. Hänestä tuli yksi Suomen Pakolaisavun kou-luttamista lukutaidon opettajista, jotka kiertävät kolmena päivänä viikossa opettamassa muita alueen pakolaisia lukemaan.

Se on seurausta siitä, että joku on käynyt Pakolaisavun Parempi lahja -nettisivuilla ja klikannut os-toskoriinsa opettajan.

/// Pyörällä pääsee pitkälle

Sammy asuu kuitenkin kauka-na opetuskatoksesta, joten töihin päästäkseen hän tarvitsee polku-

pyörän. Pakolaisleirillä pyörän hankkiminen ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta. Sammy ei Kon-gosta paetessaan ehtinyt ottaa juuri mitään mukaansa. Kun hän saapui Kyakaan, hänelle osoitettu maapalsta kasvoi metsää. Sammy raivasi metsän, rakensi talon ja kuokki perheelleen pellon. Kyakan maaperä ei kuitenkaan ole ravin-teikasta, joten sato riittää hädin tuskin ravitsemaan perheen. Lähes ainoa rahanlähde on pieni korvaus opetustyöstä.

Sammy pääsee kuitenkin opet-tamaan ryhmäänsä, koska joku toinen Pakolaisavun työn tukija on klikannut Parempi lahja-netti-kaupasta ostoskoriinsa polkupyö-rän ja mies kulkee nyt sillä pitkin kiemurtelevia hiekkapolkuja oppi-laidensa luo.

/// Talkoohengellä uuteen alkuun

Vaikka Kyakan maaperä on köy-hää, se kumpuilee vihreänä silmän kantamattomiin. Ugandassa nimit-täin sataa usein ja yllättäen. Se on hyväksi luonnolle, mutta lukutai-don opiskelu puun alla ei Sammyn 38 aikuisopiskelijan ryhmältä on-

nistu. Niinpä he päättivät rakentaa sateelta ja auringonpaahteelta suo-jaavan katoksen.

Ongelmana oli vain se, että myös Sammyn oppilaat olivat paenneet Kongosta tyhjin käsin, eikä naulo-ja ja pressuja ollut helposti saata-villa keskelle metsää nousseella pa-kolaisasutusalueella.

Onneksi joku oli käynyt ostok-silla Pakolaisavun nettikaupassa ja klikannut ostoskoriinsa suoja-katoksen! Sammyn oppilaat saivat rakennusmateriaalit ja aloittivat opintiensä rakennustalkoilla.

Lukutaidon opettamisessa ja opiskelussa ei kuitenkaan ole kyse vain puitteista.

”Haluan auttaa yhteisöäni selviä-mään ja luoda toivoa. Pakolaislei-rillä ei ole juuri muuta tekemistä kuin maan kuokkiminen, joten opiskelu merkitsee todella paljon ihmisille”, Sammy kertoo.

Sammy, Sammyn oppilaat ja Suo-men Pakolaisapu kiittävät suoma-laisia lahjoittajia ja toivottavat kai-kille hyvää joulumieltä.

Lisää tarpeellisia joululahjoja löydät osoitteesta www.parempi-lahja.fi.

uusi alku voi joskus olla hiiren klikkauksesta kiinni

lue lisää pakolaisavun työstä ugandassa:

www.pakolaisapu.fi/uganda

"ennen olin ujo enkä uskalta-nut puhua paljoa muiden kylä-läisten kanssa. Nyt kun osaan lukea ja kirjoittaa uskallan myös tuoda itseäni esille kylällä”, sanoo Usuman Elfroeman Benduin kylässä Liberian Cape Mountin maakunnassa.

Olen juuri saapunut Benduin kylään. Maantie Monroviasta pohjoiseen on Liberian sisällisso-dan jälkeen kunnostettu suhteelli-sen hyvään kuntoon. Siellä täällä tiessä on reikiä – mutta se ei ole mitään verrattuna metsiin ja kyliin menevien sivuteiden tilanteeseen. Täällä sadekauden vesimääärät ovat murjonneet jo entuudestaan huonokuntoisen hiekkatien lähes ajokelvottomaan kuntoon. Teitä reunustaa tiivis seinämä puita ja pusikkoja. Sen takia yllätys on sitäkin suurempi kuin vierailijalle käy ilmi että Benduin kylä sijaitsee Liberian suurimpinn järviin lukeu-tuviin Piso-järven rannalla.

Perillä Benduin kylässä tapaan myös viiden lapsen äidin Teteh Tawe-hin. Hän on viime vuonna aloittanut opinnot Pakolaisavun tukemassa aikuslukutaitohjelmassa.

”Olen oppinut lukemaan ja kirjoittamaan nyt sen verran, että me voimme kotona lasten kanssa yhdessä harjoitella kirjoitus- ja laskutehtäviä”, Teteh Taweh kertoo.

”Mielestäni lukutaitopiirit, joissa opetellaan lukemista, kirjoittamista ja laskemista, ovat sillä tavalla hyviä, että piireissä voimme istua alas keskustellaksemme yhteisön asioista”, Taweh kertoo.

Tawehilla on viisi lasta, joiden koulunkäyntimaksuista hänen on itse vastattava, sillä hänellä ei ole miestä. Taweh kertoo, että hän saa maksettua lasten koulunkäynti-maksut osittain myymällä kyläyh-teisössä ja markkinoilla palmupäh-kinän öljyä.

”Ensin pähkinä murskataan,

S 14 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Yhteisön aikuiset varmistavat aina yhdessä aamuisin, että kaikki lapset, joiden kuuluu mennä kouluun, todella ovat lähteneet.

| Lib

eria

_

Lukeminen

ja kirjoittaminen -- selviytymisen

peruspilareita Liberiassa

liberia -Tekstit marcus Floman liberia -kuvat Joe Yee. FRC Liberia

sitten siemenet kerätään astiaan, joka kuumennetaan pitkään. Siitä alkaa hiljalleen syntyä öljyä jota käytetään muun muassa keitoissa liemenä” Teteh Taweh kertoo.

Kyläyhteisössä näyttää vallit-sevan vahva yhteenkuuluvuden tunne. Jos esimerkiksi Teteh Tawe-hilla ei ole tarpeeksi rahaa maksaa koulunkäyntimaksuja, kerätään rahat muiden kyläläisten keskuu-dessa.

”Yhteisön aikuiset varmista-vat aina yhdessä aamuisin, että kaikki lapset, joiden kuuluu mennä kouluun, todella ovat lähte-

neet. Aikuiset haluavat, että lapset käyvät koulua ja oppivat”, Taweh sanoo.

Benduin kylän lisäksi vierai-len useissa kylissä Cape Mountin ja Bomin maakunnissa. Kaikissa yhteisöissä lukutaitopiirien opis-kelijat kehuvat kilpaa, kuinka tärkeätä heille on ollut oppia luke-misen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeet.

Naisten lukutaito ylös

Palattuani Cape Mountin ja Bomin kylävierailulta keskuste-

len Pakolaisavun kumppanijärjes-tön Naealin (Liberian kansallinen aikuiskoulutusjärjestö) kouluttajan James Z. Grearin kanssa lukutaito-ohjelman tavoitteista.

”Koko maassa on 14 sotavuoden jäljiltä valtavasti ongelmia, yksi niistä on se, että erittäin suuri osa aikuisväestöstä ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Naisten lukutaidotto-muus on lähes 70 % ja tämän takia ohjelmassa kannustetaan erityi-sesti naisia osallistumaan. Järjes-tämissämme lukutaitopiireissä enemmistö osallistujista on naisia”, Grear kertoo.

Kuva / teteh taweh hakkaa pähkinöitä

S 15 / PAKOLAINEN 4 / 2008

"Kuvittele ihmisiä, joiden kanssa elämme ja toimimme joka päivä. Kuvittele niitä, joiden kanssa käymme kauppaa toreilla ja kaupoissa, sekä niitä joiden kanssa toimimme julkisissa virastoissa ja poliiseja, joiden kanssa asiomme kaduilla. Noin 65 % heistä ei osaa lukea ja kirjoittaa”, sanoo Roye B. Bloh Jr.

Bloh on Liberian kansallisen aikuislukutaitojärjestön Naea-lin toiminnanjohtaja ja Naeal on Suomen Pakolaisavun pitkäaikai-nen kumppanijärjestö Liberiassa.

Liberiassa, kuten monessa mussakin maassa, oli pitkään vallalla perinne, jonka mukaan ihmisiä opetettin lukemaan pelkän ”tämä on A, tämä on B, tämä on C”-tyylisen oppimisen kautta. Tämä toimintatapa ei ole kovinkaan tehokas aikuisia lukutaidottomia opetettaessa. Naealin ja Pakolais-avun työntekijät huomasivat, että valtaosa vanhan koulukunnan opetusmateriaaleista olivat myös

lukutaito-opettajille hankalia.”Vanhassa opetusmateriaalissa

ei ollut ollenkaan otettu huomioon sitä ympäristöä, joissa opiskeli-jat elävät. Tässä havainnollistava esimerkki: onko järkevää, että oppikirjassa on kuva vesihanasta, kun tiedetään, että suuressa osassa niistä kylistä Liberian maaseu-dulla, joissa meillä on lukutaito-piirejä, ei ole vesihanoja lainkaan. Tällaisessa tilanteessa on melko haastavaa selittää opiskelijoille, mikä vesihana on,” James Z. Grear, Naealin kouluttaja kuvailee.

Tästä syystä opetusmateriaalia sekä oppaita, jotka on tarkoitettu lukutaitopiirien vetäjille, ryhdyt-tiin päivittämään, jotta sisältö olisi helpommin lähestyttävissä.

”Meille on tärkeää, että luku-taito-opetukseen otetaan mukaan esimerkiksi kylä-yhteisössä esiin-tyviä sosiaalisia ongelmia. Kun opetuksessa puhutaan asioista, jotka koskettavat opiskelijoiden arkea, opiskelu on paitsi kiinnosta-

apu yhteistyössä Naealin kanssa kohdistaa voimansa todelliseen suururakkaan: uuden kansalli-sen aikuislukutaitosuunnitelman luomiseen. Seuraava vaihe on uuden materiaalin kokeilu muuta-missa Pakolaisavun, Naealin ja kumppaneiden tukemien kyläyh-

teisöjen lukutaitopiireissä.”Kun uusi aikuislukutaitosuun-

nitelma on saatu valmiiksi, Pako-laisapu, Naeal ja opetusministeriö aikovat tarjota ohjelmaa kaikille halukkaille järjestöille käytettä-väksi koko maassa,” James Graer kertoo.

S 16 / PAKOLAINEN 1 / 2005S 16 / PAKOLAINEN 4 / 2008 S 17 / PAKOLAINEN 4 / 2008

Pakolaisavun työ lukutaidon levittämiseksi Liberian aikuisväestön keskuudessa edistyy pitkälti hyvän suunnittelun voimalla. Osallistavilla menetelmillä on myös tärkeä rooli opetuksessa.

vampaa, se voi myös johtaa ongel-mien ratkomiseen”, Bloh sanoo.

Uusi lukutaidonopetussuunnitelma

Kun Pakolaisapu ja Naeal alkoi-vat arvioida lukutaitopiirien tulok-sia reilu vuosi sitten huomattiin, että tärkein - lukutaitopiireihein osallistuneiden lukutaito - ei ollut kohentunut toivotulla tavalla.

”Haastattelimme 150:a lukutai-topiirien opiskelijaa saadaksemme selville mitä he olivat oppineet ja mitä mieltä he olivat vanhasta oppi-materiaalista. Kävi ilmi, että opis-kelijat eivät kokeneet opetusmate-riaalin maailmaa omakseen. Sitä ei ollut suunniteltu lukutaidottomien aikuisten tarpeita silmällä pitäen”, sanoo Naealin kouluttaja James Z. Grear.

Koska sekä opettajille tarkoite-tuissa ohjekirjoissa, että opiskeli-joille tarkoitetuissa oppikirjoissa oli paljon puuteita, päätti Pakolais-

Liberian jälleenrakennus on paljon tahtoa, aikaa ja rahaa vievä prosessi. Maassa on myös yksi maailman kalleim-mista YK-operaatioista, 15 000 rauhan-turvaajasta koostuva UNMIL. Neljäntoista sisällissotavuoden jälkeen lähes kaikki yhteiskunnallinen toiminta on rakennet-tava alusta. Näissä jättitalkoissa aikuisten liberialaisten lukutaidon kohentaminen ei valitettavasti ole poliittisten päättäjien toivelistalla ylimpänä.

Haastattelin Liberian opetusministeriön

aikuislukutaitoyksikön ykkösvirkamiestä, Paye Nuhamia, aiheesta.

Noin kolme varttia kestäneen haastat-telun aikana ilmeni, että monet toimijat tekevät työtä aikuisten lukutaidon hyväksi. Erittäin suuri vastuu tässä työssä on kansainvälisillä kansalaisjärjestöillä kuten Pakolaisavulla ja Action Aidilla. Haastat-telun loppupuolella ehdin vielä esittää keskeisen kysymyksen: kuinka paljon rahaa hallitus on panostanut aikuislukutaitotyö-hön? ”Well. Meillä ei ole budjettia.”

Aikuislukutaito - OPeTuSTA OSALLISTAvIeN meNeTeLmIeN AvuLLA

_ _ _

opetusministeriöllä rahat vähissä

| Lib

eria

_

äkkiseltään ei uskoisi, että hyvin hoidetun huussin avulla voi sekä tukea kyläyhteisöjä omavaraiseen maatalous-tuotantoon että ennaltaehkäistä tautien leviämistä yhteisöissä.

No, huussi ja huussi, Pakolaisavun Liberian hankejohtaja Markku Vesikko kutsuu vessoja mieluummin ekovessoiksi, koska sitä ne ovat.

”Nämä ovat todella halpoja ja helppoja rakentaa, ja hyvin hoidettuina ne voivat kestää vuosikymmeniä”, Vesikko sanoo.

lisesti ruohoa ja lehtiä kompostointi-prosessin edistämiseksi. Tämän lisäksi ekovessaan heitetään tuhkaa, joka tappaa loiseläimiä, poistaa pahan hajun ja pitää kärpäset loitolla. Jotta lannoitteesta tulisi täysin turvallista, siihen lisätään pieni määrä kemikaaleja.

Ekovessan alla olevan ”paskakuopan” täytyttyä nostetaan betonikansi pois, ja siirretään maatunut uloste erilliselle aida-tulle alueelle, jossa kompostointiprosessi jatkuu vielä puolisen vuotta.

– mutta se on itse asiassa aivan erin-omaisen hieno saavutus”, sanoo Markku Vesikko ja jatkaa:

”Jos lapset ovat ottaneet vessojen käytön omakseen, se tarkoittaa sitä, että jatkossa kylillä on vähemmän tauteja. Lapsilla kuitenkin on eniten vatsatauteja ja jos he eivät enää käytä puskia vaan ekovessaa, se on suuri voitto”.

Olennainen osa Pakolaisavun Liberian työtä on tukea ihmisiä omavaraisuuteen. Pakolaisavun Liberian ohjelmaan kuuluu


| Irak

SuOmALAINeN KuRdI SHIRIN NAmIq KävI

SYNNYINmAASSAAN IrAKISSA_ _ _

Shirin Namiq, 26, on yksi harvoja hiljattain Irakissa käyneitä suoma-laisia. Maahan ei ole helppoa saada viisumia, jollei ole jonkun kansain-välisen järjestön palveluksessa. Turistiviisumeita ei toistaiseksi ole. Namiq pääsi käymään sodan-jälkeisessä Irakissa, koska hänen Suomen passinsa syntymäpai-kan kohdalla lukee Irak. Irakissa syntyneet ulkomaan kansalaiset eivät tarvitse viisumia maahan. Shirin syntyi Irakissa kurdivähem-mistöön ja tuli Suomeen kiintiöpa-kolaisena.

Irakista Suomeen monen mutkan kautta

Namiq lähti Irakista perheensä mukana kolmevuotiaana. Irakista perhe matkusti Iranin kautta Turk-kiin, jossa he asuivat reilut kolme vuotta. Turkissa kurdien huono tilanne 1980-luvun loppupuolella ei tuonut etsittyä turvaa.

”Turkissa jouduimme kertomaan olevamme Kirkukin turkmeneja eikä kurdeja,” kertoo Namiq.

Kurdiperhe ei jäänyt Turkkiin pitkäksi aikaa ja matka jatkui pohjoiseen. Vuonna 1990 Namiqin perhe saapui Suomeen UNHCR:n pakolaiskiintiön kautta. Perhe pääsi asumaan Hauhon vastaan-ottokeskukseen muutamaksi kuukaudeksi ja sen jälkeen heidät sijoitettiin Lahteen.

Suomessa Shirin valmistui tuotantotalouden insinööriksi ja tällä hetkellä hän opiskelee luokan-opettajaksi Helsingin yliopistossa sekä toimii opettajansijaisena ja freelance-toimittajana. Opiskelun ja palkkatyön ohessa Shirin on pitkään tehnyt vapaaehtoistyötä Suomen Punaiselle Ristille maahan-muuttajien ja turvapaikanhakijoi-den parissa. Shirinin vanhemmat, kaikki sisarukset sekä yksi täti ja viisi enoa perheineen asuvat Suomessa.

Ekovessojenavulla kohti omavaraista maataloustuotantoa

Ekovessan paikalle kaivetaan ensin kuoppa, sitten valetaan betonista tehty kansi, jossa on ulosteen mentävä reikä ja jalkakorokkeet. Ympärille rakennetaan kankaista tai puiden oksista näkösuoja.

”Tämän vuoden loppuun mennessä kahden maakunnan, Cape Mountin ja Bomin, alueelle on saatu aikaiseksi yli tuhat ekovessaa”, iloitsee Markku Vesikko.

Vessojen ekologisuus johtuu siitä, että ulosteesta saadaan käyttökelpoista, haju-tonta ja halpaa lannoitetta kylän maatalo-usviljelmille.

”Hintojen nousu on näkynyt myös keinolannoitteiden hinnoissa. Tavallisilla ihmisillä ei ole varaa ostaa markkinoilla myytävää lannoitetta”, Vesikko sanoo.

Ulosteen sekaan heitetään säännöl-

Vessoilla kohennetaan myös hygie-niatasosa kylissä. Kun ekovessat ovat vielä suhteellisen uusi asia kylissä, saattaa kestää jonkin aikaa, ennen kuin kylissä otetaan niiden käyttö omakseen. Pakolaisavun kumppanijärjestö LIHRED (Liberia Human Resources Development Organization) on on ollut mukana raken-tamassa ekovessoja ja edistänyt niiden käyttämistä kylissä.

”Tuota, lapset käyttävät vessoja päivisin, ja jopa aikuiset käyttävät niitä – usein öisin”, sanoo Lahai B. Karmo, LIHREDI:stä.

Yllä lausuttu kommentti koski Besaun kylää, vastaavanlaisia kommentteja kuulin monessa eri kylässä.

”Joo, olen kuullut, että vessoista käyte-tään joskus nimitystä ”lastenvessat”

kolme pääasiallista aluetta. Aikuisten lukutaidon kohentaminen, ekovesso-jen rakentaminen sekä pienimuotoisen maataloustuotannon käynnistäminen. Niissä kylissä, joissa Pakolaisapu yhteis-työkumppaneineen tekee työtä kaikki kolme aluetta nivotaan yhteen. Lukutaito-opetukseen otetaan mukaan eko-vesso-jen käyttö, ja miten jätteestä saadaan käyttökelpoista lannoitetta. Lannoitetta käytetään kylien maataloustuotannossa.

”Vaikka ekovessat ovat uusi asia libe-rialaisille, uskon, että olemme jo pysty-neet osoittamaan kuinka hyödyllisiä ne ovat kyläyhteisölle. Jos lannoitetuotanto saadaan kunnolla käyntiin, yhä useampi liberialainen kylä haluaa ottaa ekovessat käyttöön”, sanoo Alphonse Sando, Pako-laisavun kumppanjärjestö LIHREDistä.

Teksti Ksenia glebova kuvat O-P Härmä

lue lisää pakolaisavun työstä liberiassa: www.pakolaisapu.fi/liberia


Pohjois-Irakissa suhteellisen turvallista

Kesällä 2008 Shirin palasi Irakiin ensimmäistä kertaa sodan jälkeen, vaikkei tauko johtunut sodasta.

”En käynyt siellä, koska se ei sopi-nut elämäntilanteeseeni silloin.”

Toisin kuin perheensä, Shirin ei osaa pelätä maan turvallisuustilan-netta:

”Minulla ei ole koskaan käynyt mielessä kun olen suunnitellut lähteväni Irakiin, että siellä on turvatonta. Jotenkin en näe asiaa niin, vaikka koko perhe ajattelee sitä aina ensin, ja siksi aikoinaan sieltä lähdettiinkin.”

Namiqin mukaan, etenkin naisten turvallisuustilanne vaihteli riippuen paljon alueesta ja perheestä.

”Esimerkiksi, Kirkukissa nainen ei voinut liikkua ulkona yksin. Erbilissa ja Suleimaniassa tilanne oli parempi.”

Matkalla Shirin teki tutkimus-työtä suomalaiselle yritykselle Irakin markkinoista ja mahdol-lisista yhteistyökumppaneista. Samalla hän tutustui sodan jälkei-seen maahan.

Irakilaisnuoret etsivät työtä tai lähtötilaisuutta

Matkan aikana Shirin asui isovanhempiensa luona kurdi-alueella Suleimaniassa Pohjois-Irakissa. Sulemaniassa hän tapasi samanikäisiä serkkujaan sekä heidän opiskelu- ja työkavereitaan.

”Monen nuoren huoli tänä päivänä Pohjois-Irakissa on työl-listyminen. Työtä on hyvin vaikea saada, vaikka olisikin maisterin paperit kädessä.” Hän kertoo serk-kunsa esimerkin:

”Toinen serkuistani opiskelee paikallisessa yliopistossa talous-tiedettä ja heillä oli juuri silloin menossa työharjoittelu- jakso. Hän oli saanut harjoittelupaikan maan-mittauslaitokselta. Hänen päivänsä alkoivat joskus yhdeksän aikaan aamulla ja päättyivät klo 13. Suurin osa ajasta meni istuessa, sillä heillä ei ollut mitään tekemistä. Työtä oli

tosi vähän itse työntekijöillekin, saati sitten harjoittelijoille.”

Shirin kohtasi matkalla myös toivottomuuden ikätovereidensa keskuudessa.

”Tapasin matkallani nuoria, jotka eivät enää kestäneet maan tilannetta. Töitä on vaikea saada ja arkielämä on puutteellista sähkö- ja vesiongelmineen.”

Monet nuoret irakilaiset halu-avatkin lähteä pois maasta ja etsiä töitä ja mahdollisuuksia ulko-mailta.

Toivon merkkejä ja paljon työtä edessä

Sodanjälkeiset muutokset näky-vät irakilaisten naisten ja miesten arkielämässä ja ympäristössä.

”Oli paljon pieniä asioita, jotka olivat muuttuneet. Ulkoisia muutoksia oli paljon: paljon uusia rakennuksia, paljon tavaraa ulko-mailta.” Mutta samalla ”ihmiset näyttivät onnettomimmilta kuin aikaisemmin.”

Positiivisiakin muutoksia oli havaittavissa, muun muassa Irakin kurdinaisten kohdalla.

”Kurdinaisten koulutustaso on ainakin minun mielestäni kehitty-nyt mukavasti, myös tasa-arvo on mielestäni vuosien varrella jonkun verran kehittynyt. Vaikka työtä on vielä tosi paljon,” sanoo Namiq.

mONIKuLTTuuRINeN veRTAISTOImINTAmALLI LevIää JäRJeSTöKeNTäSSä

Teksti marcus Floman kuvat Petri öhman

vertaistoiminta maahanmuut-tajille on yksi Suomen Pakolais-avun kotimaassa tapahtuvan työn pitkäaikaisimmista muodoista. Jo vuodesta 2001 Pakolaisavulla on ollut eri nimikkeillä toimivaa vertaistyötä.

Kulunut vuosi on ollut hyvin merkityksellinen Suomen Pakolais-avun vertaistoiminnan kannalta. Keväällä 2008 saatettiin alulle uusi verkosto Suomessa vertaistoimintaa tekeville tahoille, VeTo-verkosto. Vuoden 2008 alussa valmistui myös Pakolaisavun julkaisema ”Vertais-ryhmätoiminnan opas maahan-muuttajatyöhön”.

”Juuri nyt eletään hyvää ja mielenkiintoista aikaa. Pääkaupun-kiseudulla on saatu VeTo-verkosto (Vertaistoiminta-verkosto) alulle ja tuntuu, että sillä puolella mennään eteenpäin. Tärkeätä olisi jatkossa levittää vertaistoiminnan toiminta-malleja ja verkostoa pääkaupunki-seudun ulkopuolelle. VeTo-verkosto on itsessään hyvä työkalu, mutta tueksi olisi tärkeätä luoda verkko-pohjainen materiaalipankki, joka helpottaisi toiminnan järjestämistä muuallakin suomessa”, sanoo Petri Öhman, Pakolaisavun vertaistoi-minnan koordinaattori.

”VeTo-verkoston roolina on ollut koota vertaistoimintaa teke-vien toimijoiden kenttää yhteen. Todella monet toimijat ovat tehneet vertaistoimintatyötä, mutta osit-tain tuntuu, että usein on keksitty

vanhustyön puolella on erittäin paljon aktiivisuutta. Vanhustyön keskusliitossa aloitettu IkäMamu-toiminta on tästä hyvä esimerkki”, kertoo Petri Öhman.

Osa Pakolaisavun vertaistoi-minnan työtä on myös kontaktien luominen eri tahojen välille.

”Esimerkiksi Kontulan vanhus-ten keskuksessa aloitetaan moni-kulttuurista ryhmätoimintaa ikä-ihmisille. Somaliliitto on mukana yhteistyössä kehittämässä toimin-tamallia ja auttamassa somalialais-ten ikä-ihmisten tavoittamisessa,”, Elina Kärki kertoo.

Petri Öhman nostaa esille myös toiminnan maahanmuuttajamies-ten hyväksi tärkeänä osana vertais-toimintatyötä.

”On tärkeää saada miesten näkö-kulma mukaan monikulttuuri-suuskeskusteluun, samoin kuin monikulttuurisuuden näkökulmat suomalaiseen ”mieskeskusteluun”. Miesten kohtaamia ongelmia pitäisi nyt aktiivisesti lähteä ratkomaan yhdessä heidän kanssaan pitäen mielessä se, että maahanmuutta-jamiesten keskuudessa on hyvin monenlaisia miehiä.”, Öhman sanoo.

Ennen joulua selviää missä muodossa Pakolaisavun vertais-toiminta jatkuu vuoden vaihteen jälkeen. Lue tuoreet tiedot Pako-laisavun toiminnasta verkkosivuil-lamme www.pakolaisapu.fi

pyörä uudestaan. VeTo-verkosto antaa mahdollisuuden oppia siitä, mitä muut toimijat ovat aikaisem-min tehneet – eikä tarvitse aina aloittaa tyhjästä”, sanoo Elina Kärki, Pakolaisavun vertaistoi-minnan pääkaupunkiseuden alue-vastaava.

Oppaan avulla tukea ryhmien vetäjille

Alkuvuodesta julkaistu ”Vertais-ryhmätoiminnan opas maahan-muuttajatyöhön” on ollut merkit-tävä edistysaskel vertaisryhmien vetäjille.

”Ryhmät ovat pitkään tehneet työtä ilman konkreettista mallia ja opetusmateriaalia, oppaan avulla vertaistoiminnan ryhmien suun-nittellu on ollut helpompaa”, sanoo Elina Kärki.

Opasta on levitetty yhteistyö-kumppaneille pääkaupunkiseu-dulla, Turussa ja Pirkanmaalla ja se on otettu kentällä hyvin vastaan.

Vanhustyö ja miestyö

Lokakuun lopulla 2008 Pako-laisapu järjesti VeTo-verkoston seminaarin Helsingin Malmitalolla, pääkaupunkiseudun vertaistyötä maahanmuuttajille tekevien taho-jen kanssa. VeTo-verkostossa on mukana yhteensä 15 - 20 toimijaa.

”Seminaarissa esiteltiin rohkai-sevia avauksia. Muun muassa

oikealla / pakolaisavun vertaistuen turun aluevastaava dlovan muhammed ja tutkija heikki kerkkänen veto-verkoston seminaarissa lokakuussa 2008


”Meitä pidettiin kummajaisina keskellä metsää, jossa jaetaan toimeentulotukea”

Yhteistoimintaa on erityisesti kyläyhdistyksen ja seurakunnan kanssa. Naapurissa Imatralla SPR. järjestää Kansainvälistä klubia, jossa käy vastaanottokeskuksen väkeäkin, kymmenen kilometrin kävely vain karsii menohaluja monilta.

Kaupunki toimii vastaanotto-keskuksen vuokranantajana, jota Kouki pitää hyvänä asiana.

– Asiat sujuvat ja rakennuksista pidetään huolta.

Sisäministeriön maahanmuutto-osaston määräyksestä vastaanotto-keskuksen kapasiteetti nostettiin kuluvan syksyn aikana 400 paik-kaan. Kuten Pakolaisen edellisessä numerossa kerrottiin, pakolaisten kuntapaikoista on kesän ja syksyn aikana ollut huutava pula. Vasarat ovat paukkuneet, kun kiinteis-tön yläkerroksia on remontoitu vastaanottamaan uusia pakolaisia.

Joutsenon vastaanottokeskus on Suomen kymmenestä vastaanotto-keskuksesta suurin ja niin sanottu transit - paikka. Suuri osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista sijoitetaan Joutsenon keskukseen, jossa he odottavat Lappeenrannan maahanmuuttovirastossa tehtävää turvapaikkapuhuttelua. Keski-määräinen odotusaika on kahdesta viikosta kahteen kuukauteen, tulijoiden määrän kasvettua viran-omaisten resurssit ovat pysyneet samana, joten odotusajat ovat kasvaneet. Aiemmin keskuksesta lähdettiin pääasiassa pääkaupun-kiseudulle, nyttemmin asiakkaat

jäävät myös Etelä-karjalaan, jossa Lappeenranta isoimpana kaupun-kina on vetovoimaisin.

////// ASIAT meNee eTeeNPäIN

Maahanmuuttoon seutukunta heräsi 1990-luvun alussa, jonka aikaisesta käsityksestä ”nyt ne somalit tuli” - on onneksi päästy jo pitkälle – kertoo Lappeenrannan monikulttuurista palvelukeskus Momenttia luotsaava Merja Heino-Kukkurainen. Hän pitää lokakuun alussa avattua Momenttia pioneeri-hankkeena koko Suomen mittakaa-vassa. Palvelukeskus Momentissa on maahanmuuttajille tarjolla erilaisia työllistymiseen, koulut-tautumiseen ja kotoutumiseen liit-tyviä palveluja.

– Tukea yhden katon alta, missä on matala kynnys, kuvaa Heino-Kukkurainen toimintaa, tämä on alkuvaiheen paikka, mistä voi saada tukea kotouttamisen alkuvai-heessa. Ohjaamme ihmiset oikeille luukuille ja lähdemme tarpeen vaatiessa mukaan asioimaan.

– Tämä on seudulla ensimmäinen hanke, joka liittyy muuhunkin kuin koulutukseen. Haluamme auttaa kokonaisuuksissa, sekä tarjota tukea eri toimijoille. Päivällä Momentista saa tukea ja neuvoja asiantuntijoilta, illalla järjestöt voivat käyttää tiloja hyväkseen.

Momentti on saanut lentävän lähdön – ovi on käynyt tiheään ja ihmiset ovat ehdotelleet erilaista ohjelmaa ja tapahtumaa.

– Oli mahtava fiilis, kun kuulin huoneeseeni puheensorinaa yhtenä päivänä, erotin ainakin thain-, arabian-, englannin- ja venäjän-kielistä puhetta samaan aikaan, Heino-Kukkurainen iloitsee.

Rinnakkaiseloarajaseudulla

keskellä metsää, jossa jaetaan toimeentulotukea, Kouki kuvaa alkuvaiheita.

Joutsenon kaupunki ei toimi erityisen aktiivisesti vastaanotto-keskuksen suhteen ja sen näky-vyys Joutsenossa on melko pientä. Osaltaan tähän vaikuttaa keskuk-sen sijainti syrjässä valtaväyliltä.

Asukasmäärän tuplaus on saanut aikaan paitsi lisätilan remontoin-tia, myös uuden henkilökunnan palkkaamista. Johtava pakolaisoh-jaaja Olli Vesivalo pitää kuluneita kuukausia rankkoina.

– Nyt näkyy valo tunnelin päässä, toiminnat on olleet seis, koska resursseja ei ole ollut.

Teksti kuvat Olli-Pekka Härmä

Joutsenon kaupunkia Etelä-Karjalassa ei ensimmäisenä miellä paikaksi, jossa maahanmuutto on iso tekijä. Pikkukaupunkimai-suus henkii kylänraitilla, autot ajavat verkkaisesti pääkatua pit-kin ja toriparlamentti kokoontuu päivittäin. Itärajan läheisyys tuo uneliaaseen arkeen oman silauk-sensa ja kaupungissa toimii val-tion ylläpitämä vastaanottokeskus. Vuodenvaihteessa toteutuva kun-taliitos Lappeenrannan kanssa tuo yhteen kaupungit, joissa molem-missa on suurehkot ulkomaalais- vähemmistöt.

Joutsenon vastaanottokeskus toimii Tiurun vanhassa sairaala-kiinteistössä. Keskuksen johtajan Maiju Koukin mukaan toiminta aloitettiin 1993 aivan tyhjästä. Ohjeistusta ei ollut juuri saatavilla ja vastaanotto oli ihmettelevää.

– Meitä pidettiin kummajaisina

Lapset osaavat kyllä tehdä koulutehtäviä, mutta somaliksi ei osattu asiaa kääntää

asiakirjat tehdään,” kertoo Dlovan Muhammed.

Hänellä riittää hyviä neuvoja muille järjestöille, esimerkiksi siitä kuinka suomalaisessa ”paperikult-tuurissa” pitää toimia.

”Kävimme vain puhumassa kou-lulla opintopiiristä, emmekä oikein saaneet kontaktia. Kun ymmär-simme varata ajan opettajien kanssa keskusteluun ja annoimme kirjal-lisen selostuksen yhdistyksemme opintopiiristä, syntyi luottamus”, Dlovan sanoo.

/// Resursseja ja strategiaa

Maahanmuuttajien aktiivisuus jär-jestökentällä Suomessa on synnyt-tänyt lähes 700 yhdistystä vuoden 1995 jälkeen. Kun järjestön hallin-nointi on hallussa, alkavat maahan-muuttajien järjestöjen ongelmat olla paljolti samat kuin yleensä: rahoi-tus, vapaaehtoistoimintaan sitoutta-minen ja verkostoituminen.

Järjestöhautomo on pitänyt myös strategiapäiviä, koska juuri tavoit-teellinen toiminta ja sen suunnit-telu on resurssien hankkimisen edellytys.

Hautomossa on syntynyt ideoita muodostaa laajempia kattojärjes-töjä kentän toimijoille, mm. Keski-Suomessa on syntynyt monikult-tuurisuustyötä tekevien yhdistysten liitto.

Mikä Järjestöhautomo Suomen Pakolaisavun kotimaan toimintaa vuodesta 2005 RAY:n rahoittama hanke Tukee maahanmuuttajien järjestötoimintaa kehittämällä maahan muuttaneiden roolia ja osaamista, tarjoamalla

valmiuksia ja verkostoja Arvot: osallistaminen, voimavaraistaminen Toimintamuodot: osaprojektit, koulutukset, neuvonta, tiedottaminen, yksilöllinen tuki ja ohjaus, materiaali Hankkeen piirissä lähes 90 yhdistystä ympäri Suomea


murteita ja alamurteita, joten opin-topiiriin otettiin mukaan lasten vanhempia kertomaan miten heidän murteellaan sanotaan”, hän kertoo.

Opintopiirien vetäminen ei ole vain käännöstaidetta vaan vaatii tilanne-tajua: koulupäivän ja harrastusten väsyttämille lapsille on tietoa annet-tava sopivina annoksina ja leikin varjolla.

Vantaalla toimiva Somalian kas-vatus ja terveys ryn opintopiirissä on opetettu koulun matematiikan sanastoa somaliksi.

”Lapset osaavat kyllä tehdä koulu-tehtäviä, mutta somaliksi ei osattu asiaa kääntää”, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Jama Abdulkadir opintopiirin ja sen tuottaman soma-

myös paransi lasten matematiikan numeroita koulussa.

Opintopiireissä on usein huo-mattu, että kotikielistä materiaalia ei ole vaan se pitää itse tehdä.

Kurdistanin rauhanpuolustajat -yhdistyksen puheenjohtaja Lokman Zahrai kokosi suomi-kurdi luonnon-tiedon käsitteistön omien lastensa takia. Julkaisu toteutettiin osana Järjestöhautomon toimintaa. Semi-naarissa syntyi heti vilkas keskus-telu siitä, pitäisikö käyttää latinalai-sia eikä arabialaisia aakkosia kurdin kirjoittamiseen, jotta suomalaiset kurdilapset osaisivat helpommin lukea kotikieltään.

Turun kurdiyhdistys ry on taas tuottanut Järjestöhautomolle omasta

seen toimintaan.Tutkija Sanna Saksela-Bergholm

kertoi, että maahanmuuttajien oles-keltua Suomessa pidempään alkaa entisen kotimaan poliittisten kysy-mysten lisäksi kiinnostaa Suomen kunnallispolitiikka ja varsinkin lasten kotoutuminen.

Kotoutumista monella tasolla

Maahanmuuttajajärjestöjen inno-vatiiviset toimintamuodot ovat paikanneet virallisten kotouttamis-toimien katvealueita maahanmuut-tajaperheiden arjessa.

Seminaarissa esiteltiin varsinkin lasten koulunkäyntiä tukevia opin-topiirejä sekä niitä varten tuotettua materiaalia. Opintopiirit ovat raken-taneet siltoja kodin ja koulun välille.

Koulussa opittu tieto ei tuosta noin vain käänny suomesta maahanmuut-tajakielille. Asiat mennään koulussa nopeasti läpi, joten maahanmuut-tajalapsi ei usein uskalla pyytää lisäselityksiä. Tieto ei aina täysin avaudu, eikä kotikielestä aina löydy sanastoa, jolla vanhemmat osaisivat auttaa kotona. Opintopiirit eivät ole tukiopetusta vaan koulussa opitun tiedon hahmottamista äidinkielellä ja kotikulttuurin mukaisesti.

”Usein lapset olivat jääneet jumiin koulutyössä”, kertoo Sabah Abbas Ali Suomalais-kurdilaisen ystävyys-seuran opintopiirien taustaa.

Pakolaisavun Järjestöhautomo juhli nelivuotista taivaltaan seminaarilla Helsin-gin Stoassa lokakuussa. Hanke tukee maahanmuuttajajärjestöjä Suomessa.

Järjestöhautomohanketta koor-dinoi tämän vuoden huhtikuuhun Minna Tuunainen, kouluttajana toimi Mohsen Zakeri. Kesäkuusta lähtien hanketta ovat luotsanneet projektityöntekijä Janette Grönfors yhdessä kotimaan toiminnan pääl-likkö Pia Lindforsin kanssa.

Minna Tuunainen kiteytti koke-muksia sanoilla ”innovatiivisuus ja innostus”.

Hautomossa järjestöt ovat kas-vaneet untuvikoista jos ei nyt ihan kukoiksi suomalaiseen järjestömaa-ilmaan ainakin selvästi aktiivisiksi toimijoiksi, jotka ovat verkostoitu-neet paikallisesti.

Järjestöhautomossa ovat suoma-laisen järjestötoiminnan kiemurat tulleet tutuksi, ja järjestöt pääse-vät toimimaan itsenäisesti osana yhteiskuntaa.

”Aluksi tuimme yhden työnteki-jän palkkaamista yhdistykseen toi-mimaan osaprojekteissamme, mutta huomasimme, että koko yhdis-tykselle tulosten perusteella mak-settu palkkiopohjainen tuki toimi paremmin”, Minna kertoi tavoista, joilla sitouttaa yhdistykset tiivii-

”Emme saaneet Irakissa opiskella kurdiksi, joten nyt meidän aikuis-ten on vaikea selittää kouluasioita lapsillemme omalla kielellämme, Sabah kertoo.

”Kurdinkielessäkin on lukuisia

linkielisen matematiikkasanaston taustaa.

Yhdistys tuottaa yhteistyössä Järjestöhautomon kanssa somalin-kielisen matematiikkasanaston, joka valmistuu lähiaikoina. Opintopiiri

opintopiirikokemuksestaan oppaan piirien pyörittämisestä.

”Siinä kerrotaan kuinka tuot-taa laadukasta ja tavoitteellista toimintaa, ja kuinka opintopiiri käytännössä järjestetään ja kuinka

01

dLOvAN muHAmmed TOImII

JäRJeSTöHAuTOmON ALuevASTAAvANA

TuRuSSA. AIKAISemmIN HäN TOImI

mYöS TuRuN KuRdIYHdISTYKSeSSä.

02

SuOmALAIS-KuRdILAISeN

YSTävYYSSeuRAN PuHeeNJOHTAJA

SAbAH AbbAS ALI ON veTäNYT

OPINTOPIIReJä HeLSINgISSä.

Teksti kuvat marika Sandell

Innovaatioita ja innostustamaahanmuuttajajärjestöt Suomessa

01 02

Asumisen haasteet ovat muuttuneet


seminaariin Helsingin Kamppiin kokoontui 27.11. joukko tärkeitä asumisen asiantuntijoita. Monipuo-lisen asukasrakenteen ja etnisen yhdenvertaisuuden toteutumi-sesta asumisessa keskustelivat vähemmistövaltuutetun toimiston ylitarkastaja Pirjo Kruskopfin joh-dolla Mikko Luukkonen Helsingin kaupungin kiinteistövirastosta, VAV Oy:n kiinteistöjohtaja Timo Karén, Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön Suvi Lepo-luoto, Espoon kaupungin asunto-asiainpäällikkö Leena Levola sekä Nexhat Beqiri.

Esiin nousi muun muassa se, ettei maahanmuuttajista voi puhua homogeenisenä joukkona, sillä eri ryhmillä on erilaisia tarpeita ja yksilöillä erilaisia elämäntilan-teita.

Miksi asumisen keskittymiä sitten syntyy, vaikka niitä vastus-tavat niin maahanmuuttajat kuin kantasuomalaisetkin?

”Kun maahanmuuttajia alkaa olla talossa viidesosa, suomalaiset muuttavat pois. Tulisi pohtia, mitä se kertoo yhteiskunnassa laa-jemmin vallitsevista arvoista. Pää-ongelma näyttää olevan vierauden pelko ja ihailu”, huomautti Beqiri.

Kaupunkisuunnittelu ei ole vain tekninen projekti

Asumisen tarpeet ovat myös muuttuneet. Pulaa on erityisesti suurista perheasunnoista, jollaisia maahanmuuttajat usein tarvit-sevat.

”Olisi tärkeää vastata suurten perheiden tarpeisiin, eikä tuijottaa vain keskimääräistä hakijaa. Ongelmaksi on muodostunut se, että asuntopolitiikka ja ulkomaa-

teksti kuvat Jenni Hamara

maahanmuuttajien keskittyminen lähiöihin puhutti KOTILO-projektin päätösseminaarissa

NexHAT beqIRI

laispolitiikka eivät täsmää. Tänne otetaan ihmisiä, muttei tarjota asuntoja”, paneelin vetänyt Krus-kopf tiivisti.

Tutkija Mervi Ilmonen puoles-taan valotti esityksessään, ettei kaupunkisuunnittelu ole vain designia ja tekninen projekti. ”Tarvitaan myös sosiaalista, kult-tuurista ja psykologista osaamista. Onnistuneen alueen edellytys on

se, että siellä on muutakin toi-mintaa kuin asumista.”

Kuten niin usein paneeleissa, myös KOTILO-seminaarissa aika tuntui loppuvan kesken.

”Olisin toivonut, että keskus-telussa olisi ehditty kiinnittää enemmän huomiota siihen, että usein esimerkiksi pakolaisina maahan tulleiden kohdalla on kysymys heidän sosio-ekonomi-

sesta asemastaan. Maahanmuut-tajien valinnanmahdollisuudet asunnon hankkimisessa eivät ole aina yhtä laajoja kuin kantavä-estön. Maahanmuuttajataustan ja kulttuurin ei pitäisi olla selittäviä tekijöitä puhuttaessa asumisen keskittymisen ongelmista. Olisi kysyttävä, missä asemassa nämä ihmiset ovat ja miksi”, Kruskopf totesi tilaisuuden päätyttyä.

tuisivat toistensa läheisyyteen, pidä paikkaansa”, sanoi Toiveena monipuolinen asukasrakenne -sel-vityksen sisäasiainministeriölle tehnyt Nexhat Beqiri.

Suomen Pakolaisavun kolmevuo-tisen KOTILO-projektin päätös-

wIlahduin ja yllätyin siitä, kuinka voimak-kaasti haastattelemani

maahanmuuttajat vastustivat asu-misen keskittymistä. Vaikuttaa siltä ettei viranomaisten väite siitä, että maahanmuuttajat hakeu-

www.parempilahja.fi

anna lahja, joka ei koskaan

päädy tänne.

Documents

Pakolainen - lehti 4_2008