Raportti Erasmus-vaihdosta

Ecole Nationale Supérieure de Paysage, RanskaIna RosbergAalto yliopisto, arkkitehtuurin laitos, maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma2016

Raportin saa julkaista Aallon sivuilla. Minuun voi ottaa yhteyttä vaihtokysymyksissä osoitteeseen lumihevonen@elisanet.fi

Mitä, missä? Suoritin puolen vuoden Erasmus-vaihdon ranskalaisessa Ecole Nationale Supérieure de Paysage- maisema-arkkitehtikoulussa, Versaillesissa kevätlukukaudella 2016. Opiskelin ENSP:n toisen vuosikurssin kursseja, jotka vastasivat ranskalaisen maisema-arkkitehtuurin tutkinnon ensimmäisen maisterivuoden opintoja. Opetus oli ranskaksi.

ValmisteluVaihto Ranskassa ja nimenomaan ENSP:ssä oli ollut mielessäni jo vuoden päivät ennen kuin ryhdyin toimeen. Olin kuullut koulusta opiskelukaveriltani Inkalta, joka oli ollut siellä vaihdossa, ja hänen kertomansa perusteella koulu kuulosti juuri sellaiselta paikalta, jossa viihtyisin. Olin erityisen kiinnostunut ENSP:n kuvaitaiteellisesta painotuksesta.

Hain vaihtoon Aallon nettilomakkeella jo keväällä 2015, siis hyvissä ajoin ennen suunniteltua vaihtoa. Paikka varmistui kesän aikana ja syksyllä 2015 aloin valmistella käytännön asioita ENSP:n kanssa. Arkkitehtuurin laitoksen vaihtokoordinointi oli pienessä myllerryksessä, mutta ENSP:n vaihtokoordinaattori oli hyvin kartalla siitä, mitä papereita tuli toimittaa ja milloin. Vaihtoa varten minun piti toimittaa portfolio ja CV, motivaatiokirje, kielitodistus ja kopio passista. Suoritin syksyllä vaihtoonlähtijöille suunnatun ranskan kurssin ja treenasin kääntämällä kaikki vaaditut dokumentit ranskaksi.

ENSP:ssä kurssit on järjestetty lukukausittain opintokokonaisuuksiksi, ja opiskelijoiden oletetaan suorittavan kaikki lukujärjestykseen merkityt kurssit, hieman kuin Aallon fuksivuosien mallilukujärjestyksessä. Vaihtoon hakiessani olin toivonut pääseväni ENSP:n kolmannen vuosikurssin kursseille, mutta portfolioni perusteella ENSP:n kansainvälisten opintojen vastaava ohjasi minut toisen vuoden kursseille. Pääsin siis syventämään opintojani maisema- ja aluesuunnittelusta sekä maatalousmaisemasta.

Marras-joulukuussa aloin toden teolla etsiä asuntoa Ranskasta. Sain ENSP:n vaihtokoordinaattorilta vinkkejä etsimiseen. Hain asuntoa Cité Internationale Universitaire de Parisista, joka on ulkomaisia opiskelijoita majoittava kampus Pariisissa. Asunto kuitenkin sijaitsi tunnin ja kolmen junavaihdon päässä Versaillesista, joten en ottanut asuntoa vastaan. Sitä vastoin löysin kämpän Versaillesista Aallossa vaihdossa olevan ranskalaisen vaihtarin Sophien ansioista. Hän vinkkasi ranskalaisesta luokkalaisestaan Mathildesta, joka oli lähdössä vaihtoon ja etsi alivuokralaista asuntoonsa. Mathildella ei ollut mitään sitä vastaan, että asuisin hänen kämpässään, joten homma oli sillä selvä. Joulun alla tein matkustus- ja osoitteenmuutosilmoitukset ja aloin pikkuhiljaa pohtia, mitä Ranskaan mahdollisesti tarvitsisi mukaan.

Helmikuu

Versaillesiin saapuessa paistoi aurinko ja olin aivan töykeän väsynyt. Olin viettänyt 23 tuntia bussissa, sillä olin käynyt moikkaamassa kaveriani Edinburgissa ja bussi oli edullisin matkustustapa Skotlannin ja Ranskan välillä. Hostini Mathilde oli juna-asemalla vastassa ja vei minut samantien tulevaan kotiini Boulevard de la Reinellä. Mathilde oli itse lähdössä vaihtoon Hannoveriin ja jätti minulle kalustetun yksiönsä kevään ajaksi. Aivan ensimmäiseksi testasin luonnollisesti uuden kotini nukkumaominaisuudet.

Mathilde auttoi minut alkuun ENSP:hen saapumisessa ja asettumisessa. Koulun Erasmus-koordinaattori ei ollut paikalla saapuessani, eikä koululla muuten ollut kovin järjestelmällistä Erasmusten vastaanottoprotokollaa. Mathilden avulla sain hankittua IT-salin käyttäjätunnukset ja laitettua opiskelija-ja kulkukortin tilaukseen. Tutustuimme myös yhdessä koulun tiloihin ja Potager du Roihin, joka on toimiva vihannes-ja hedelmäpuutarha. Aikoinaan Potager oli tuottanut tuoreet vihannekset Aurinkokuninkaan pöytään - pääsin siis opiskelemaan kuninkaallisessa kaalitarhassa!

Ensimmäisen Versaillesin viikkoni vietin pitkälti tutustuen ympäristööni ja totutellen elämään Ranskassa. Pienet asiat, kuten kirjastokortin hankkiminen ja postimerkkien ostaminen tuntuivat suurilta urotöiltä. Tein pitkiä kävelylenkkejä ja turisteilin ruokakaupoissa. Täydensin kotini varustelutasoa, tutustuin Versaillesin kaupunginosiin ja kävin tekemässä ensimmäisiä varovaisia tutkimusretkiä Versaillesin puutarhaan. Puutarhaan liittyi mielessäni lähes yliluonnollinen hohto, joka ei vierailujen myötä ainakaan himmentynyt.

Ensimmäinen opetusjaksomme oli International Workshop. Nimensä mukaisesti se oli viikon kestävä intensiivikurssi, jolle osallistui opiskelijoita ja opettajia Sloveniasta, Portugalista, Alankomaista ja Kaliforniasta. Kurssin kohdealueena oli Marne-la-Vallée Pariisin itäpuolella, ja tavoitteena oli tutkia ja pohtia turismin, maatalouden ja urbanisaation vinkeitä suhteita.

Tapasin tulevat luokkakaverini siis ensimmäistä kertaa Bussy-Saint-Georgen juna-asemalla, mistä lähdimme maastokäynnille. Tapasin samalla myös suuren joukon muita opiskelijoita, jotka olivat tulleet muualta vain kurssia varten. Aluksi olikin luonnollisesti vaikeaa tajuta kuka oli kuka, mutta toisaalta oli helppoa soluttautua kansainväliseen porukkaan. Kurssi toteutettiin ryhmätyönä ja ryhmämme teemana oli maiseman historia ja kulttuuriperintö. Työskentelin yhdessä kolmen ENSP:läisen, toisen vaihto-opiskelijan ja slovenialaisen vierailevan opiskelijan kanssa. Ryhmänohjaajamme oli hollantilainen Frits van Loon, joka jäi mieleen reippaan rempseän opetustyylinsä ansiosta. Viikon kestävällä kurssilla reippaus ja tehokkuus olivatkin avainsanoja. Kurssi oli ainakin omasta näkökulmastani aivan kuin suomalainen studiokurssi - rutistettuna vain yhteen viikkoon! Mutta vastaavat vaiheet käytiin läpi: maastokäynti, analysointi, harhailu, tehokas tuottaminen tunteja laskematta, deadlinepaniikki ja lopuksi kritiikki. Yllättävän paljon saimme aikaan viikossa usean ihmisen voimin. Pohdin myös, että maisema-arkkitehtuuri on melko samanlaista ympäri maailman, muiden opiskelijoiden kanssa puhuimme samaa kieltä maiseman suhteen, vaikka äidinkielemme olisi ollut mikä.

Rappioromantiikkaa Marne-la-Valléessa

Workshopin jälkeen pääsin myös kokemaan ensimmäiset versaillesilaiset opiskelijabileet. Olin hämmästyttävän kulttuurieron äärellä, sillä sisäänpääsyn hinnalla olisi voinut juoda juomia vapaasti niin paljon kuin halusi. Ihmettelin, mahtaisiko konsepti toimia Suomessa… Bileet ja erityisesti tanssiminen tekivät hyvää viikon intensiivisen (lähes pakonomaisen) piirtämisen jälkeen.

Workshopia seuraavalla viikolla lukujärjestyksessä luki kuvataiteita ja paikkatieto-ohjelmien opetusta. Kuvataiteiden opetus on Versaillesissa tärkeässä osassa, mikä oli minulle yksi tärkeimmistä syistä, miksi valitsin sen vaihtokohteekseni. Taidejakso kesti kolme päivää ja tavoitteena oli työstää teos The Little Fugitif -elokuvan pohjalta. Taidejakson palautetilaisuudessa olin ihastunut ranskalaisten opiskelijoiden luovuudesta ja toisaalta kurssin sallimasta vapaudesta loppupalautuksen suhteen: videoita, tanssia, installaatioita - ja yksi konsertti. Itse työskentelin ryhmässä edellisen viikon workshopista tuttujen ranskalaisten opiskelijoiden kanssa, toteutimme siluettikirjan elokuvan tapahtumista japanilaisen Yusuke Oonon töiden inspiroimana.

Paikkatieto-ohjelmien opetus liittyi jo viime syksynä alkaneeseen Canton-kurssiin, joten en voinut hyödyntää sitä suoraan mitenkään. Opin kuitenkin taas yhden paikkatieto-ohjelman perusteet aiemmin Aallossa opeteltujen lisäksi. Canton aiheutti huolta Erasmus-porukassa, sillä emme tienneet kuinka tulisimme suorittamaan kurssin, josta pitkälti yli puolet oli jo ohi. Loppujen lopuksi pääsimme keskustelemaan erään kurssin opettajan kanssa, joka neuvoi meitä soluttautumaan johonkin kurssin ryhmätyöryhmään ja suorittamaan vain kurssin loppuosan, asia olisi sillä selvä. Ongelma ratkesi siis verrattain helposti, hankalinta oli löytää oikea ihminen, jolta kysyä asiasta.

Helmikuun viimeinen viikko oli - lomaa. Itse olin siinä vaiheessa ollut enemmän tai vähemmän lomalla jo viime vuoden joulukuusta lähtien, joten aloin vähän turhautua jatkuvaan itseni viihdyttämiseen. Minkäs teet. Vietin kaksi mikrolomaa Pariisissa, joka on neljän euron junamatkan päässä Versaillesista. En ollut aiemmin käynyt “Valojen kaupungissa”, joten olihan siinä sitten kokemusta kerrakseen. Pääsin käymään paikoissa, joissa olen halunnut käydä jo pitkään, kuten Musée Quai Branlyn puutarhassa. “Listan” ulkopuolisista paikoista erityisesti La Défense teki vaikutuksen yli-inhimillisellä mittakaavallaan.

Yleisesti ottaen maisema-arkkitehtuuriin liittyvät vierailukohteet ovat mielestäni vertaa vailla, sillä ne eivät välttämättä ole kaikkein ilmeisimpiä turistirysiä (jotka ahdistavat minua) ja usein kiinnostavia kohteita saa etsiä paikoista ja kaupunginosista, joihin ehkä muuten ei tulisi mentyä. Samalla tulee nähtyä kaupungista uusia puolia. Ammatti antaa myös mahtavat valmiudet havainnoida ja analysoida näkemäänsä. Sen vuoksi pidän “turistipäiviäni” oleellisena ja tärkeänä osana vaihtokokemustani. Ne opettivat minulle todella paljon Pariisista ja sen kulttuurihistoriasta sekä yleisemmin maisema-arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun tyyleistä ja trendeistä.

La Défensen pilvenpiirtäjämaisemaa

Maaliskuu

Loman aikana löysin itselleni ryhmän Canton-kurssia varten. Kurssin tarkoituksena oli perehtyä ja analysoida jonkin ranskalaisen hallinnollisen yksikön, cantonin, maisemaa ja siihen vaikuttavia prosesseja nyt ja tulevaisuudessa. Tein töitä Lisan, Louisen ja Lauran kanssa ja cantonimme oli Paimboeuf, alue Loiren suistossa. Ryhmäläiseni olivat työstäneet kirjallisen raportin jo lähes valmiiksi viime syksynä, ja en katsonut olevani kovin hyödyksi sen kirjoittamisessa rajallisen ranskan taitoni vuoksi. Ryhmän tekemä maisema-aluekartta oli kuitenkin kadonnut ateljeesta kansainvälisen workshopin pyörteissä, joten se oli tehtävä uudestaan. Kulutin siis viikon värittäen A0-kokoista karttaa ja testaten vielä kehnohkoa keskusteluranskaani Lisaan, joka osoitti esimerkillistä kärsivällisyyttä.

Kurssipalautukseen kuului myös “suullinen esitys”, joka oli tulkittavissa hyvin vapaasti, kuten monet muutkin palautukset ENSP:ssä. Cantonin opettajat kehottivat tarkoituksella opiskelijoita pohtimaan kuinka parhaiten esittää analyysinsä tulokset. Ryhmäni kanssa lähdimme tekemään täysipainoista showta, johon kuului videoklippejä, luentaa, tanssia, animaatiota ja ääniefektejä. Esityksen ytimessä oli nuoren maisema-arkkitehdin “matkapäiväkirja” Paimboeufista. Käytimme sen kuvittamiseen ryhmäläisteni viime syksynä ottamia valokuvia, piirroksia ja videoita, sekä lyhyitä tanssi- ja draamakohtauksia, jotka Louise käsikirjoitti. Pääsin antamaan ääneni kiinalaisen taiteilija Huang Yong Pingin merikäärmeveistokselle, esittämään tanssivia kaisloja ja Atlantin aaltoja. Saimme esityksestä hyvää palautetta. Kurssia vetänyt Alain Freytet totesi, että “ sataprosenttinen heittäytyminen on aina miellyttävää katsottavaa”.

Oman esityksemme jälkeen sain keskittyä rauhassa seuraamaan muiden ryhmien esityksiä. Olin jälleen vaikuttunut erilaisten ideoiden ja vaivannäön määrästä. Kuinka paljon tehoa esitykseen voikaan saada vanhanaikaisella piirtoheittimellä! Tai varjoteatterin keinoin, tai johdattamalla yleisön koko huoneen täyttävään maisemainstallaatioon. Tavanomaiset kalvosulkeiset loistivat (onneksi) poissaolollaan.

Paimboeufin kartan väritystä ja valokuvausta ateljeessa.

Cantonilta ehtiessäni tutustuin myös ranskalaiseen työnhakukulttuuriin. Toisen vuoden opinto-ohjelmaan kuului kahden opintopisteen arvoinen harjoittelu maisema-arkkitehtitoimistossa ja päätin kokeilla, onnistuisinko saamaan harjoittalupaikan kesäksi. Lisasta oli jälleen korvaamatonta apua, hän oikoluki kirjoittamani hakemukset ja antoi erinomaisia vinkkejä. Hakemus ja CV tuli esimerkiksi taittaa kauniisti, se osoitti hakijan hallitsevan tarvittavat tietokoneohjelmat, ja hakemus tuli lähettää kirjeitse, koska sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei useinkaan noteerata. Sain lopulta taitettua ja lähetettyä vain kaksi hakemusta. Sain paluupostissa kaksi kohteliasta kieltäytymistä. Joku muu oli jo ehtinyt ensin.

Suullisessa esityksessä heittäydyttiin - kalaverkkoon.

Huhtikuu

Kakkosvuoden opinto-ohjelmaan kuului ekskursio ulkomaille, joten huhtikuun ensimmäisellä viikolla suuntasimme viikoksi Hampuriin. Oli virkistävää päästä pohjoisempaan, Hampuri tuntui jostain syystä hyvin kotoisalta. Muille maille matkustaminen todellakin opettaa ihmiselle kuka hän on; totesin olevani harvinaisen selvästi pohjoiseurooppalainen. Havainnoin pilke silmäkulmassa ranskalaisten taitoa synnyttää tungos kulkuväylälle ja nautin useiden saksalaisten oppaiden selkeästä tyylistä johtaa ryhmää.

Ekskursion teemoja olivat muun muassa Hampurin satama, kaupungin kulttuurielämä ja uusi kaupunkisuunnittelu, erityisesti IBA Hamburg -kaupunkisuunnitteluprojekti. Toteutimme pienryhmissä päivätehtäviä, kuuntelimme luentoja ja tutustuimme kaupunkiin ja sen lähialueisiin kaupunkikävelyillä ja pyörän selästä käsin. Reissun aikana meillä oli useita piirustustehtäviä. ENSP:ssä painotettiin runsasta käsinpiirtämistä ja piirrosten esteettistä laatua, mikä on jälleen yksi syy, miksi pidän koulusta hurjan paljon. Matkalla oli hauskaa, mutta jäin hieman kaipaamaan jonkinlaista kokoavaa lopputehtävää, oppimispäiväkirjaa tai vastaavaa. Reissun jälkeen tuntui, että käteen jäi vain epämääräinen pino valokuvia, matkaskissejä ja muistiinpanoja. Toisaalta, ehkäpä sekin on jonkinlainen lopputulos.

Päivätehtävän työstöä hostellin aulassa ja Hampurin näkymiä.

Hampurin matkan jälkeen alkoi kevään päästudiokurssi, Atelier 7 eli tutummin AT7. Kurssin aiheena olivat periurbaanin vyöhykkeen eli kaupungin ja maaseudun raja-alueen maisema ja ilmiöt. Vuosikurssi jaettiin kahteen ryhmään, jotka työskentelivät kahden eri kohteen parissa eri professorien ohjauksessa. Tein hommia professori Bruno Tanantin ryhmässä, kohteena oli Brie-Comte-Robertin kylä Brien ylängöllä Pariisin kaakkoispuolella. Tanantin lähestymistapaan kuului runsas pienoismallityöskentely, joten pienoismallien rakentelua tuli ainakin harjoiteltua. Havaitsin, miten vähän niitä loppujen lopuksi on joutunut Aallossa askartelemaan. Tosin jälleen kerran “pienoismalli” oli hyvin vapaasti tulkittavissa. Kurssin aloitus jäi omalta osaltani vähän heikoksi, sillä sain Hampurista sitkeän flussan, jota jouduin parantelemaan, enkä päässyt työskentelyvauhtiin ihan heti.

Studion lisäksi taideopetus jatkui, tutkimme perspektiivejä sanan laajassa merkityksessä Versaillesin puutarhassa. Lisäksi ohjelmassa oli opetusjaksot infrastruktuureista ja ekologiasta. Infrastruktuureissa tutustuimme erilaisiin teihin ja kulkuväyliin ja kävimme tutustumassa kahteen rakennustyömaahan. Ekologian opetus osoittautui jonkinlaiseksi yhdistelmäksi kasvioppia, puutarhataiteen historiaa ja kasvillisuuden käyttöä. Tutustuimme muotopuutarhan rakenteisiin Sceauxn puutarhassa, analysoimme, miten leikkaaminen vaikuttaa puihin ja kuvittelimme, mitä tapahtuisi, jos puutarhan annettaisiin villiintyä. Nautin paljon ekologian opetusjaksosta, siinä yhdistyi monia kiinnostavia asioita maisema-arkkitehdille relevantissa paketissa. Opin myös paljon hyödyllistä alan sanastoa ranskaksi.

Meillä oli taas lomaa. Seikkailin Pariisissa, tutustuin siihen pieni pala kerrallaan. Pääsin myös viimein käymään Versaillesin linnassa. Tunsin olevani vähän hassussa välitilassa, en tuntenut itseäni turistiksi, koska asuin Versaillesissa. Toisaalta en tuntenut itseäni täysin versaillesilaiseksikaan, koska asuin kaupungissa vain väliaikaisesti ja tiedostin jatkuvasti olevani vierailija toisesta kulttuurista. Oli omituista olla turistina omassa kotikaupungissaan.

Ahdistuin työnhausta, joka ei tuottanut tulosta. Todensin itse, ettei sähköpostitse lähetettyjä hakemuskirjeitä lueta, yhteenkään ei tullut vastausta. Sitten luokkakaverini Christophe kertoi minulle wwoofingista, eli WWOOF-järjestön organisoimasta mahdollisuudesta tehdä vapaaehtoistyötä eurooppalaisilla luomutiloilla. Innostuin saman tien. Viikon kuluttua vinkistä olin liittynyt järjestön jäseneksi ja viikon kuluttua siitä minulla oli jo ensimmäinen farmipaikka sovittuna. Ehkä en sitten loppujen lopuksi ollutkaan kovin innostunut toimistoharjoittelusta…

Ensivaikutelmia Brie-Comte-Robertista kuvin ja pienoismallein.

Kuuden pienoismallin sarja AT7:ää varten. Sceauxn puutarhan keväisiä värejä. Perspektiiviaiheinen piirustus Versaillesin puutarhasta.

Kotoisa kaaos ateljeessa kesäkuun alussa, kurssien loppupalautusta seuraavalla viikolla.

Toukokuu

Toukokuussa koulunkäynti alkoi viimein tuntua työltä. AT7 eteni viikoittain. Lisäksi lukujärjestyksessä oli kevään viimeinen taidejakso, jolla kokeilin videotyöskentelyä, ja ekologian moduulin toinen osa, jossa toistimme Sceaux’ssa tehdyn harjoituksen luonnontilaisilla metsänreunoilla. Kohteena oli sattumalta Brie-Comte-Robert, joten tehtävä antoi lisäpaukkuja myös AT7:n suhteen.

AT7 oli suomalaisiin studiokursseihin verrattuna hyvin vapaamuotoinen, jopa niin vapaa, että se aiheutti tuskastumista. Opettajat eivät antaneet meille “sisällöllisiä” tehtäviä, vaan jouduimme ihan itse omissa pikku päissämme pohtimaan, mitä, miten ja miksi teemme niinkuin teemme, ja mitä loppujen lopuksi ehdotamme. Meillä oli toki tehtäviä ja välipalautuksia, mutta ne sopeutuivat jokaisen henkilökohtaiseen projektiin. Olin tietysti aivan hukassa, ennen kuin tajusin, että voin tehdä ihan mitä vain. Kurssi antoi minulle mahdollisuuden soveltaa kaikkea, mitä olin jo oppinut maisema-arkkitehtuurista. Vaikeinta oli kuitenkin laittaa itsensä työskentelemään ilman että tiesi mitä tavoitetta kohti työtä oli tekemässä. Projekti kuitenkin muodosti itsensä vähän kerrallaan: parin kuukauden harhailun jälkeen huomasin, että olin tuottanut ihan mukavasti materiaalia, josta muodostui johdonmukainen prosessi ja idea Brie-Comte-Robertin maiseman tulevaisuudesta. Sitten loppupalautukseen olikin enää viikko aikaa ja piti ruveta kiireesti tuottamaan loppupalautuksen esittelymateriaalia.

Vasta kun valvoin öitä ateljeessa pienoismalleja työstäen, aloin tuntea kuuluvani samaan porukkaan ranskalaisten opiskelijoiden kanssa. Saatoin keskustella ensimmäistä kertaa joidenkin luokkalaisteni kanssa, mikä oli oikeastaan aika järkyttävää. Toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä. Puoli vuotta on oikeasti todella lyhyt aika olla vaihdossa juuri ryhmäytymisen kannalta. Minulle jäi tietysti kasapäin hyviä muistoja ja tuttuja, joiden kanssa vaihtaa kuulumiset, mutta vahvoja ystävyyssuhteita en oikein ehtinyt muodostaa. Lukukauden päättyessä olin silti haikeissa tunnelmissa. Kaksi päivää kestäneen kritiikin jälkeen keräännyimme vielä yhdessä vuosikurssin kanssa juhlimaan ja grillailemaan Potagerissa. Kakkosvuosikurssilaisista monet olivat lähdössä kauas töihin kesäksi tai vaihtoon ensi syksynä, joten hyvästelyjä harrastettiin puolin ja toisin. Sitten jäljellä olikin enää vain ateljeen siivous ennen kuin kesäloma alkoi.

Tätä kirjoittaessa arvosanani eivät ole vielä tulleet, mutta useimmista kritiikeistä ja palautteista jäi mieleen yleisesti positiivinen sävy. Omalta osaltani suuri Ranskanreissuni jatkuu vielä vapaaehtoistöiden merkeissä kahdella ranskalaisella hevotilalla. Ei tämä vielä ole ohi.

Loppupalautuksen pienoismalleja

Ajatuksia ja infoja

Monet matkailuun liittyvät kliseet ovat totta. Matkailu avartaa, kodin lähellä oleviin nähtävyyksiin ei tule mentyä, matkalla oppii eniten itsestään ja niin edelleen ja niin edelleen. Silti se on hurjan hauskaa. Koin hykerryttäviä hetkiä kun keskustelin kiinalaisen opiskelijan kanssa ranskaksi viivojen puhtaudesta, kohdatessani Versaillesissa opiskelijabileissä kilttiin pukeutuneen edinburgilaisen, joka puhui minulle ruotsia ja ollessani suomalaisena Saksassa osana ranskalaista ryhmää enkä aina muistanut, mitä kieltä kannatti puhua tullakseen ymmärretyksi.

Porukan ainoana suomalaisena tuntui välillä siltä, että edustan itseni lisäksi koko kansakuntaa ja se oli melko epämiellyttävä tunne. Toisaalta tuntui kuin yksilöllisyyteni olisi kadonnut, kuin kulttuuritaustani sanelisi minulle kuka olen, toisaalta pelkäsin muiden muodostavan käsityksen Suomesta vain minun käytökseni tai puheideni perusteella. Pohdin, kuinka helposti ihmisiä tuleekaan kohdeltua ja jaoteltua heidän kansallisuutensa perusteella ja kuinka perin juurin epäreilua sellainen on. Voisin sanoa, että vaihto ja oleskelu vieraassa kulttuurissa on antanut arvokasta kokemusta siitä, mitä suvaitsevaisuus oikeasti tarkoittaa.

Ranskalainen hullu byrokratia ei ole täysin myytti, asioiden hoitaminen oli joskus hankalaa, mutta sen kanssa oppi elämään. Eräs ranskalainen opiskelija selitti, että Ranskassa asiat helposti “vain tapahtuvat”. Minulla oli aluksi totuttelemista tähän mentaliteettiin, mutta loppujen lopuksi opin “menemään virran mukana”. Koululla kätevin tapa saada tietoa oli kysyä henkilökohtaisesti, liittyipä asia sitten kurssien suoritukseen tai kamerajalustan lainaamiseen. Opetus- ja hallintohenkilökuntaa oli kuitenkin paljon, joten oikeaa ihmistä joutui välillä haeskelemaan. Kaikki, joilta kyselin, olivat ystävällisiä ja avuliaita (hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) ja osasivat yleensä ohjata oikealle henkilölle, tai ainakin eteenpäin. Sitkeyttä ja joustavuutta tarvittiin silti. Esimerkiksi kerran jouduin matkustamaan Pariisiin hakemaan allekirjoituksia papereihin, kun vastaava henkilö ei ollut sillä viikolla läsnä Versaillesissa. ENSP:n vaihto-opiskelijoiden vastaanotto ja integrointi ei ollut kovin systemaattista, mikä vaati paljon oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Koululle saapuessa sain paljon tukea siitä, että minulla oli paikallinen opiskelija oppaana ja myös myöhemmin luokkakaverit osoittautuivat kullan arvoisiksi opastajiksi. Piti vain uskaltaa kysyä ne tyhmät kysymykset.

Ruusut kukkivat Potager du Roin puutarhakortteleissa. Salaatti kukkii allekirjoittaneen keittiö/kylppärissä.

Ranskan kielen taito on ehdoton edellytys ENSP:ssä opiskeluun, sillä kaikki opetus on ranskaksi ja opettajien englannin kielen taito vaihtelee paljon. Ilman peruskielitaitoa opetuksesta on vaikea saada mitään irti. Itselläni oli taustalla pitkän ranskan opinnot peruskoulusta ja lukiosta.

ENSP:n opinto-ohjelma on melko kapea, jos vertaa Aaltoon, missä kuitenkin voi maisema-arkkitehtuurin kurssien lisäksi opiskella arkkitehtuuria, kaupunkisuunnittelua tai vaikka muotoilua. Sen mitä ENSP opettaa, se opettaa kuitenkin hyvin. ENSP:n maisema-arkkitehtuurin opetuksessa painotetaan taiteellisuutta, eläytymistä ja käsin tekemistä, ainakin vielä toisena vuonna. Samalla oppii kuin itsestään päätöksentekoa ja itsenäisyyttä. Taideopetus on tärkeässä roolissa opinnoissa, ja vaikka aihe ei suoraan liittyisikään maisema-arkkitehtuuriin, kuvistunneilla on mahdollista kehittää myös ammatissa olennaisia taitoja, kuten havainnointia, luovuutta ja esitystekniikkaa. Sitä vastoin maisema-arkkitehtuuriin liittyvää teknistä puolta ei ainakaan vaihtokevääni aikana juurikaan opetettu.

Koulu on pieni. Vuosikursseja on neljä, joilla kullakin noin 50 opiskelijaa. Koulussa on myös joitakin täydennyskoulutus-ja tutkimusohjelmia, mutta käytännössä opiskelijamäärä pyörii noin kahdessasadassa. Kampus sijaitsee Potager du Roin yhteydessä, joka on yhtä aikaa toimiva puutarha, historiallinen keittiöpuutarha ja turistikohde. Potager tarjoaa upeat puitteet opiskelulle. Kevään aikana oli hienoa seurata vuodenaikojen vaihtumista, hedelmäpuiden kukkimista ja lehtien puhkeamista. Sitä vastoin koulun sisätilat eivät olleet kaikilta osin kovin hohdokkaat, lämmitys ei aina toiminut ja vesi saattoi tulla sisään katon kautta. Remontti on kuulemma tulossa lähivuosina. Opiskelijoiden käytössä oli hyvin varusteltu pieni IT-sali, kirjasto ja kopiokortilla toimivat printterit. Myös lyhyen kävelymatkan päässä olevan Versaillesin arkkitehtuurikoulun printtereitä ja skannereita käytiin välillä lainaamassa. Ruokalaa ei Potagerilla ollut, mutta koulu tarjosi opiskelijoiden käyttöön sarjan mikroaaltouuneja. Loppujen lopuksi paikan tunnelma oli lähempänä yhteisöllistä kyläkoulua kuin maailmanluokan yliopistoa, mutta minua se ei ainakaan haitannut tippaakaan.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen vaihtooni ENSP:ssä. Olisin voinut viihtyä vielä pidempäänkin. Pääsin näkemään läheltä ja tutustumaan ranskalaisen kulttuuriin, opin uusia lähestymistapoja maisema-arkkitehtuuriin ja osoitin itselleni, että pärjään yksin vieraassa maassa. En voi valittaa.

ENSP:hen vaihtoon? tsekkauslista lähtijälle

• Puhu ranskaa• Lähde koko vuodeksi (kuitenkin haluat)• Hanki ranskalaisia kavereita jo ennen vaihtoa esim.

hengailemalla Aallossa olevien vaihtarien kanssa• Hanki ranskalaisia kavereita vaihtosi aikana• Tee hyvä portfolio: sen perusteella määrätään kurssit,

jotka suoritat• Ota oma kannettava mukaan, arkipaiväsi koululla

helpottuu• Ota mukaan myös lempi-käsinpiirustusvälineesi.

Myös ne, joita et kuvittele tarvitsevasi (piirustusharjaa kaipasin eniten).

• Valitse mieluiten kämppä, josta on helppo tulla koululle. Kun junalakko ja tulva osuvat samalle viikolle palautuksen kanssa, kiität itseäsi siitä.

• Jos olet kasvissyöjä, valmistaudu henkisesti siihen, että suurin osa ranskalaisista ei ole.

• Nauti elämästä, viinistä ja auringosta