Upload
vatt
View
141
Download
0
Embed Size (px)
DESCRIPTION
VATT:n esittelykalvot 2014. Perustiedot tutkimuskeskuksen toiminnasta.
Citation preview
Luotettavaa taloustieteellistä tutkimusta päätöksenteon valmisteluun
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
VATT on soveltavan taloustieteellisen tutkimuksen yksikkö, joka
• keskittyy julkistalouden ja kansantalouden rakennekysymyksiin ja pitkän aikavälin kehitykseen
• arvioi ja ennakoi politiikkatoimien vaikuttavuutta ja vaihtoehtoja
• toimii asiantuntijana päätöksenteon valmistelussa ja talouspolitiikan arvioinnissa
• tekee tieteellisesti korkeatasoista ja talouspolitiikan kannalta olennaista tutkimusta
Vattilaiset
• Tutkimuskeskuksen vahvuuteen kuuluu 58 työntekijää, joista 39 toimii tutkimustehtävissä
• Tutkijat muodostavat kolme tutkimusaluetta ja VATT-malleja ylläpitävän yksikön. Tutkijoiden työtä tukevat kaikille yhteiset tukipalvelut.
• Tutkimukselliset painopisteet on määritelty teemoittain.
• Ylijohtajana toimii Juhana Vartiainen
Tutkimuskeskuksen organisaatio
Tutkimusyksikkö:Päätöksenteon tuki ja mallintaminen
• Yksikön tavoitteena on päätöksentekoa lähellä olevien talouspolitiikkakysymysten tutkiminen yleisen tasapainon mallien avulla.
• Suomen taloutta koskevaa mallistoa sovelletaan erityisesti talouskehityksen ennakoinnin, ilmastopolitiikan, verotuksen erilaisten kysymysten sekä työvoima- ja koulutustarjonnan kysymyksiin.
• Työn painopiste on mm. pitkän aikavälin talouskehityksen ennakointia ja julkisen talouden kestävyyttä sekä politiikkatoimenpiteiden ohjausvaikutuksia koskevissa analyyseissä.
• Yksikköä johtaa Juha Honkatukia
Tutkimusyksikkö:Julkisten palveluiden vaikuttavuus
• Tutkimusalueella tutkitaan julkisia palveluja koskevien uudistusten ja politiikkatoimien vaikutuksia, erityisesti palvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden näkökulmista.
Lisäksi tutkitaan markkinamekanismien ja kilpailun hyötyjä ja haittoja julkisessa palvelutuotannossa.
• Kuntataloustutkimuksessa korostuu kuntien rahoitus, erityisesti valtionosuusjärjestelmä, sekä kunta- ja palvelurakennetta koskevat politiikkatoimet.
• Tutkimusaluetta johtaa Antti Moisio
Tutkimusyksikkö:Julkisen talouden rahoitus ja tulonsiirrot
• Tutkimusalueella tehdään verotuksen ja sosiaaliturvan vaikutuksia koskevaa tutkimusta.
• Yksi tärkeä tutkimuskohde ovat verotuksen ja sosiaaliturvan reformien vaikutukset kotitalouksien käyttäytymiseen ja tulonjakoon.
• Lisäksi tarkastellaan yritysverotuksen ja välillisen verotuksen vaikutuksia yrityksiin ja toimialojen kehitykseen. Verotukien kehitystä seurataan ja niiden vaikuttavuutta arvioidaan.
• Alueella tutkitaan myös asuntomarkkinoihin vaikuttavien politiikkatoimenpiteiden vaikutuksia.
• Tutkimusaluetta johtaa Seppo Kari
Tutkimusyksikkö:Työmarkkinat ja kasvua tukeva politiikka
• Tutkimusalueella tehdään työn tarjontaa ja työuria sekä ympäristöpolitiikkaa koskevaa tutkimusta.
• Työmarkkinatutkimuksen pääpaino on julkisen vallan politiikkatoimenpiteiden vaikutusten arvioinnissa.
Ajankohtaiset tutkimusteemat käsittelevät maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia, työttömyyttä ja sen alentamiskeinoja sekä kansainvälistymisen vaikutuksia työmarkkinoilla
• Ympäristötaloustieteen tutkimuskysymykset liittyvät ilmasto- ja energiapolitiikkaan: ohjauskeinoihin ja niiden vaikutuksiin energiamarkkinoihin sekä energiatehokkuuteen.
• Tutkimusaluetta johtaa Anni Huhtala
Tutkimuksen painopisteet
Tutkimuksen painopisteet
• Tutkimukselliset painopisteet on määritelty teemalähtöisesti sitoutumatta olemassa olevien organisaatiorakenteiden mukaiseen jaotteluun
• Valittu näkökulma antaa paremmat valmiudet resurssien uudelleen kohdentamiseen muuttuvien tarpeiden mukaisesti
• Yhteiset tutkimusteemat helpottavat toiminnan keskittämistä painopistealueille ja edesauttavat talon sisäisten synergiaetujen syntymistä
1. Julkiset palvelut
2. Kuntien rahoitus ja kuntarakenne
3. Verotus - vaikutukset yritysten toimintaedellytyksiin
4. Verotus ja tulonsiirrot - vaikutukset kotitalouksiin
5. Työmarkkinoiden toimivuus
6. Talouden rakenteen kehitys ja julkisen talouden kestävyys
7. Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
Tutkimuksen painopisteet:
Julkiset palvelut
• VATT arvioi julkisen palvelutuotannon tuottavuutta ja vaikuttavuutta, erityisesti uudistusten ja politiikkatoimien onnistuneisuuden näkökulmista.
• Tuottavuustutkimukseen liittyen selvitetään myös markkinamekanismien ja kilpailun vaikutusta julkisessa palvelutuotannossa.
• Näiden teemojen ohella arvioidaan palvelujen kysynnän kehitystä tulevaisuudessa.
• Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää uusien toimintatapojen ja palvelujärjestelmien suunnittelussa.
Tutkimuksen painopisteet:
Kuntien rahoitus ja kuntarakenne
• VATT tutkii kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän vaikutuksia ja toimivuutta.
• Lisäksi tutkimuskohteena on kunta- ja palvelurakenneuudistusten vaikutukset, etenkin kuntien tulopohjan, menokehityksen ja paikallisdemokratian toimivuuden näkökulmista.
• Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kuntataloutta ja kuntarakennetta koskevien keskeisten uudistusten valmistelussa.
Tutkimuksen painopisteet:
Verotus – vaikutukset yritysten toimintaedellytyksiin
• VATT tutkii yritysverotuksen ja välillisten verojen muutosten vaikutuksia yritysten käyttäytymiseen ja toimialarakenteeseen.
• Lisäksi VATT:ssa arvioidaan kansainvälisen verokoordinaation ja verokilpailun kehitystä ja tarkastellaan niiden vaikutuksia yritysten toimintaedellytyksiin ja talouden rakenteeseen.
• VATT tutkii myös veronkierron yleisyyttä ja sitä selittäviä tekijöitä sekä arvioi harmaan talouden torjuntaan suunnattujen toimien tehokkuutta.
Tutkimuksen painopisteet:
Verotus ja tulonsiirrot – vaikutukset kotitalouksiin
• VATT arvioi verotuksen ja sosiaaliturvan painopisteiden muutosten vaikutuksia kotitalouksien käyttäytymiseen ja tulonjakoon.
• Yksi tärkeä tutkimuskohde on vaikutukset työmarkkinoilla. Lisäksi tutkitaan välillisen verotuksen verokantamuutosten hinta- ja kysyntävaikutuksia, valmisteverotuksen tehokkuutta ohjauskeinona sekä verotukia ja niiden vaikuttavuutta.
• Tutkimuspanosta suunnataan myös asuntomarkkinoihin vaikuttavien politiikkatoimenpiteiden arviointiin.
Tutkimuksen painopisteet:Työmarkkinoiden toimivuus
• VATT arvioi verotuksen ja sosiaaliturvan lisäksi myös muita työllisyyteen ja työuriin vaikuttavia julkisen vallan toimia. Arvioita tehdään ihmisen eri elinvaiheisiin liittyvistä politiikkatoimista.
• Työmarkkinoiden toimintaan vaikuttaa olennaisesti globalisaatio. Keskeinen kysymys on, kuinka kansallinen työmarkkinoiden sääntely vaikuttaa yritysten ja eri toimialojen sijoittumispäätöksiin kansainvälisessä taloudessa ja millaisiin työtehtäviin Suomi erikoistuu globaalissa työnjaossa.
• Globaalin talouden työmarkkinoihin liittyvät myös maahanmuuttokysymykset. Maahanmuuttajiin kohdistuu entistä suurempia odotuksia mm. palveluammattien työvoimana.
Tutkimuksen painopisteet:
Talouden rakenteen kehitys ja julkisen talouden kestävyys
• VATT tutkii talouspolitiikkaan pitkällä aikavälillä vaikuttavia kysymyksiä ennakoimalla talouden rakenteen muutoksia ja arvioimalla politiikan vaikutuksia ja mahdollisuuksia muuttuvassa globaalissa taloustilanteessa.
• Työvoiman määrän, sen osaamistason ja alueellisen kohdentumisen sekä väestönkasvun ja muuttoliikkeen arviointi ovat tärkeitä tekijöitä ennakoinnissa.
• Vaikutuksia tarkastellaan alueiden, toimialojen, talouskasvun edellytysten, julkisen talouden kestävyyden sekä kunta- ja valtiontalouden näkökulmista.
Tutkimuksen painopisteet:
Ympäristö, Energia ja ilmastopolitiikka
• VATT:ssa arvioidaan mahdollisuuksia parantaa kansantalouden energiatehokkuutta, vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja kasvattaa uusiutuvien energialähteiden osuutta energian tuotannossa sekä niitä kustannuksia, joita tavoitteiden toteuttamisesta syntyy.
• Tärkeänä osana tätä työtä on käytettävien ohjauskeinojen kustannustehokkuuden ja vaikutusten arviointi kansalaisten hyvinvoinnin, ympäristön, yritysten kilpailukyvyn ja talouskasvun näkökulmista.
• Lisäksi tutkitaan merkittävimpien nykyisten ympäristötukien vaikuttavuutta ja mahdollisuuksia ohjata tuotantoa ympäristöä vähemmän kuormittavaan suuntaan.
VATT:n strategia
• VATT:n uusi strategia on laadittu vuosille 2013–2015.
Siihen kuuluu kolme kehittämistavoitetta:
Tutkimusten vaikuttavuuden parantaminen
Tutkimusmenetelmien ja tietokantojen käytön sekä
laadunvalvonnan kehittäminen
Tutkimustiedon leviämisen ja hyödyntämisen
edistäminen
VATT:n strategia
• Haluamme olla vaikuttava ja arvostettu kansantalouden ja julkistalouden osaaja
• Tehtävämme on tuottaa luotettavaa taloustieteellistä tutkimusta päätöksenteon valmisteluun
• Arvojamme ovat luotettavuus, vastuullisuus ja innovatiivisuus
VATT:n ohjaus ja rahoitus
• VATT toimii valtiovarainministeriön tulosohjauksessa
• Vuonna 2012 VATT:n käytössä oli rahoitusta n. 6 M€
• Rahoituksesta 3/4 saatiin valtion talousarviossa
• Loput rahoituksesta saatiin ulkopuolisilta rahoittajilta tutkimushankkeisiin, jotka olivat pääosin yhteishankkeita eri organisaatioiden kanssa
Yhteistyö
• VATT sijaitsee Economicum-kampuksella yhdessä kolmen yliopiston kansantaloustieteen laitoksen kanssa.
• Yhteistyö on tiivistä myös muiden taloudellisten tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa.
• Kansainvälistä yhteistyötä tehdään mm. yhteishankkeiden ja tutkijavierailujen muodossa
Tutkimustiedon levittäminen
• Tutkimustuloksia raportoidaan VATT:n omissa julkaisuissa, muissa kotimaisissa ja kansainvälisissä julkaisuissa sekä tieteellisissä kokouksissa ja seminaareissa
• VATT-päivä kokoaa yhteen akateemiset asiantuntijat ja päätöksentekijät, ja viikottaisissa VATT-seminaareissa käsitellään ajankohtaisia tutkimuskysymyksiä
Tutkimustiedon levittäminen
• VATT Policy Brief -artikkelit esittelevät taloustieteellisiä näkökulmia ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja talouspolitiikan päätöksiin
• VATT Analyysi -sarjan tarkoituksena on tarjota parhaan ja ajankohtaisen tutkimustiedon valossa päättäjille ja kansalaisille yleistajuista tietoa talouspolitiikan ja kansantalouden kysymyksistä
Lisätietoja VATT:sta
• Verkkosivuilta www.vatt.fi löydät kaikki VATT:n julkaisut ja ajankohtaista tietoa tutkimushankkeista.
Julkaisut ovat vapaasti ladattavissa PDF-formaatissa.
• Ajankohtaiset kolumnit pureutuvat kuukausittain yhteiskunnan eri ilmiöihin
Yhteistiedot
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATTArkadiankatu 7, 00100 Helsinki
Puhelin (vaihde)0295 519 400
Sähkö[email protected] / [email protected]
Twitter@vatt_tutkimus
Verkkosivutwww.vatt.fi