Minustako mehiläistarhaaja

Minustako mehiläistarhaaja?Ari Seppälä ja Lauri Ruottinen

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y.

Minustako mehiläistarhaaja?

Kirjoittajat: Ari Seppälä ja Lauri Ruottinen

Piirrokset, kaaviot ja taitto: Lauri Ruottinen jaTarja Ollikka

Valokuvat:

Tämä opas on eripainos kirjasta Mehiläishoitoa käytännössä osa 1

toimittaneet: Lauri Ruottinen, Tarja Ollikka, Heikki Vartiainen ja Ari Seppälä

Kustantaja:Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML r.y. 2003

www.mehiläishoitajat.fi

ISBN 978-951-95698-5-7Paino: AO-Paino, Mikkeli

Tapani Herttua (T.H.), Anneli Kankare (A.K.), Kari Koivulehto (K.K.), Soini Koski (So.K.), Tarja Ollikka (T.O.), Mika Peltonen (M.P.), Kaspar Ruoff (K.R.), Erkki Ruohonen (E.R.), Lauri Ruottinen (L.R.), Ari Seppälä (A.S.), MTT arkisto/Tapio Tuo-mela (T.T.), Heikki Vartiainen (H.V.), Studio Matti Viljanen (M.V.), Pirjo Tervonen (P.T.).

Minustakomehiläistarhaaja?

Sisällys

Tervetuloa tarhaajien joukkoon 4Mehiläistarhauksen perusvaatimukset 5Perustiedot mehiläisestä 6Mehiläispesän kalusto 7Mehiläishoitajan työasu ja työvälineet 8Mehiläispesän käsittely 9Pesän tarkastelu 11Tarhanpaikan valinta 12Hoito eri vuodenaikoina 14Keväthoito 14Satokausi 16Parveilu 18Sadonkorjuu ja hunajan käsittely 22Mehiläispesien yhdistäminen 28Syyshoito 30Mehiläishoitajan talvi 32Mehiläisten loiset ja taudit 33

Minustakomehiläistarhaaja?

Mehiläinen, ilman lintu! Lennä tuonne kolmas kerta ylähäksi taivosehen, päälle taivosen yheksän! Siell´on viljalta simoa, siellä mettä mielin määrin,joilla ennen Luoja loitsi, puheli puhas Jumala,voiti Luoja lapsiansa pahan vallan vammaksissa. Kasta siipesi simassa, sulkasi sulassa meessä, tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kaapussasi, kipehille voitehiksi, vammoille valantehiksi!

Kalevalan 15. runo

Hunaja on aina kiehtonut ihmisiä. Sen makeus houkuttaa ja aromit hivelevät makuaistia. Hunaja oli pitkään ainoa ihmisen käyttämä makeuttaja. Vaikka teollinen sokerin tuotanto on laskenut sokerin hinnan hunajaa halvem-maksi, on hunaja edelleen haluttua. Hunaja on puhdas luonnontuote, jossa on vitamiineja, hivenaineita ja entsyy-mejä, joita tavallisessa sokerissa ei ole.

Mehiläishoito on kestävää kehitystä parhaimmillaan, sillä mehiläiset rikastuttavat luontoamme kerätessään mettä kukista. Hunajaa kerätessään ne pölyttävät kukkia var-mistaen siemen-, marja- ja hedelmäsatojen onnistumisen. Useiden kasvien suvullinen lisääntyminen on täysin hyön-teispölytyksen varassa, ja monet eläimet hyötyvät lisään-tyneistä marjoista ja hedelmistä ravintona. Ihmisetkin saavat tehokkaan pölytyksen tuloksena suurempia satoja puutarhoista, pelloilta ja metsistä. Viljelymaisemiemme

Tervetuloa tarhaajien joukkoonUseimmat meistä ostavat huna-jansa kaupasta tai suoraan mehiläis hoitajalta. Parhaimmalta kuitenkin maistuu omien mehi-läisten tuottama hunaja. Mehiläishoito sopii monille. Tar-hauksen puitteet voi rakentaa omien kykyjen ja mahdollisuuk-sien mukaan. Tärkeintä on kui-tenkin halu kehittyä mehiläis-tarhaajana. Mehiläistarhaus luo harrastajalleen kiinteän luonto-suhteen. Tarhaus voi olla harras-tus, sivu- tai jopa pääammatti.Mehiläistarhaus on perusteiltaan helppoa. Mestariksi oppii tässä-kin lajissa vain tekemällä.

M.V.

4 Minustako mehiläistarhaaja?

Mehiläisten puiden silmujen pinnalta keräämä antibiootti-nen aine

Voimaa nostaa 20 kg:n hunajalaatikko

Ei allergiaa mehiläisten pistoille

400–600 euroa aloittamiseen

Aikaa vuo des sa noin 10–20 tuntia mehiläis-

pesää kohden

Mahdollisuus käydä pesillä noin 15 kertaa

vuodessa, kesällä parin viikon välein

Halu oppia hunajan tuottajaksi

yksipuolistuminen on vähentänyt muiden pölyttäjähyön-teisten määrää, joten mehiläisiä tarvitaan entistä enem-män, jotta lähiluontomme monimuotoisuus säilyisi. Mehi-läisten pölytystyön arvo on laskettu Suomessa 11,5 kertaa suuremmaksi kuin hunajasadon arvo.

Mehiläishoito poikkeaa muista harrastuksista olennaisesti siinä, että se on myös tuotantotoimintaa. Yksi pesä tuot-taa keskimäärin 30–50 kg hunajaa kesässä. Tarhaus on harvinainen harrastus, koska se tuo useimmille tarhaajille enemmän tuloja kuin menoja. Osalle harrastus muuttuu vuosien varrella sivu- tai jopa pääammatiksi.

Pesät tuottavat paitsi hunajaa myös muita mehiläistuot-teita. Siitepöly, mehiläisvaha ja propolis ovat eniten hyö-dynnettyjä oheistuotteita. Jotkut tarhaajat erikoistuvat tuot-tamaan mehiläiskuningattaria eli emoja muille hoitajille.

Muutama neliö varas to tilaa kalustolle

Termiä käytetään kuvaamaan tarhaustyötä kokonaisuudes-saan vrt. mehiläis hoitaja, me-hiläistarhaus, mehiläistalous

Mehiläiset käyttävät kukista keräämäänsä siitepölyä val-kuaisravintonaan.

Mehiläiset rakentavat kennos-ton erittämästään vahasta.

mehiläishoito

siitepöly

mehiläisvaha

propolis eli kittivaha

Mehiläistarhauksen perusvaatimukset

T.O.

Minustako mehiläistarhaaja? 5

Emo on yhteiskunnan kaikkien yksilöiden äiti. Emoja on normaalisti pesässä vain yksi, ja sen tehtävänä on tuot-taa munia, joista kehittyy uusia yksilöitä. Se on pitkäikäi-sin yhteiskunnan jäsen ja saattaa elää jopa 3–5 vuotta. Parhaassa tuotantoiässä emo on 1–2-vuotiaana. Emolla on pistin, mutta se käyttää sitä vain taistellessaan toisen emon kanssa.

Työläiset ovat yhteiskunnan perusjäseniä, jotka teke-vät kaikki työt: siivoavat, ruokkivat jälkeläisiä, rakentavat kennoston, puolustavat pesää pistimillään sekä keräävät ja käsittelevät hunajaa ja siitepölyä. Työläisten ikä riip-puu siitä, kuinka paljon ne ruokkivat toukkia ja lentävät. Kesällä satoaikaan ne elävät vain muutamia viikkoja, kun taas syksyllä syntyneet elävät seuraavaan kevääseen saakka.

Kuhnurit ovat yhteiskunnassa vain lisääntymistä varten. Niiden tehtävänä on pariutua uusien kuningattarien kanssa häälennolla, jonka jälkeen ne kuolevat. Kuhnu-reita on pesässä 200–500 yksilöä. Kuhnurit eivät kerää satoa, ja niiden elinikä on noin puolitoista kuukautta. Tal-vella kuhnureita ei ole pesässä lainkaan. Kuhnureilla ei ole pistintä.

Perustiedot mehiläisestä

emo

kuhnuri

työmehiläinen

Mehiläisyhteiskunnassa on kolmenlaisia jäseniä

Mehiläinen on hyönteinen, joka elää yhteiskuntana laji-tovereidensa kanssa. Yhteiskuntaan kuuluu normaalisti 10 000–60 000 yksilöä. Pienimmillään määrä on keväällä ja suurimmillaan keskikesällä pääsatokaudella. Talvehti-maan jää syksyllä noin 20 000 mehiläistä.

työmehiläinen elämänsä alussa

T.O.

L.R.

T.O.

T.O.


Mehiläispesän kalustoIhmisten hoidossa mehiläiset asuvat niille rakennetuissa pesissä. Pesä koostuu päällekkäin ladottavista laatikoista, joiden sisällä on mehiläisten vahasta rakentamia kennos-toja. Mehiläispesät valmistetaan joko puusta tai kevyt-muovista.

Esittelemme tässä oppaassa mehiläishoitoa kevytpesissä, koska hoito niissä on hieman yksinkertaisempaa puupe-siin verrattuna. Kevytpesät sopivat hyvin myös niille, jotka eivät halua tehdä pesiä itse.

Hoidon helpottamiseksi mehiläisten ei anneta rakentaa ken-nostoa vapaasti, vaan hoitaja antaa mehiläisille puiseen kehään laitetun vahapohjukkeen kennoston rakentamista varten. Näin syntyneet rakennetut kehät, joita kutsutaan myös kakuiksi, ovat suoria, ja niitä voi helposti vaihtaa pesä-laatikosta toiseen. Yhdessä pesälaatikossa on 10 kehää.

Tarhauksen perusyksikkö, jossa mehiläiset asuvat ja jonka korkeus riippuu pesä-laatikoiden lukumäärästä

Kehät kootaan, langoitetaan ja vahoitetaan vahapohjukkeilla. Mehiläiset rakentavat pohjuk-keista kennoston.

katto

matalakehäinenhunajaosasto

pohjukekehä 2. pesä-laatikko eli osasto

sulkuristikko

verkkopohja

muovi ylimmän laatikon päällä

pesän jalusta

1. pesälaatikko eli osasto

rakenne t tu

kakku

Pesäkaluston halkileikkaus

mehiläispesä

lentoaukko

T.O.

T.O.

L.R.


Mehiläispesiä hoidettaessa hoitajalla on suoja-asuna verkkohupullinen kokohaalari ja hansikkaat. Pesälaatikoi-den ja kehien irroittaminen toisistaan käy helposti pesä-taltan avulla. Savuttimessa poltetaan kuivaa lahopuuta, kuivattua kääpää tai muuta sopivaa materiaalia. Kevyesti savutetut mehiläiset ovat rauhallisia, ja hoitaja säästyy useimmilta pistoilta.

Mehiläishoitajan työasu ja työvälineet

mehiläisharja

pesätaltta

hoitohansikkaat

hoitohaalari

savutin

Haalarin lahje asetetaan joko saappaan sisälle tai päälle. Nahkaiset jalkineet ovat kumisia mukavammat.

emoklipsi emon kiinniottoa varten

Harson kunto tarkistetaan ja vetoketju suljetaan huo-lellisesti.

T.O.

T.O.

T.O.

T.O.

T.O.

T.O.

T.O.

T.O.

T.O.

pesätaltta


Ensiksi on syytä perehtyä mehiläispesän kaluston ja pesässä olevien mehiläisten käsittelyn perusteisiin. Tar-kemmin mehiläishoitoon ja -tauteihin sekä hunajan käsit-telyyn perehdytään kirjassa Minustako Mehiläishoitajat osat 1 ja 2.

Mehiläishoitajan täytyy osata tutkia mehiläispesää oikein. Mehiläisten käyttäytymiseen vaikuttavat sekä perinnölliset ominaisuudet että sääolot. Sekarotuiset mehiläiset ovat yleensä vihaisempia kuin puhdasrotuiset. Nuoret mehi-läiset eivät ole vihaisia. Pesälle kannattaa mennä silloin, kun mehiläiset ovat rauhallisia ja suurin osa niistä on poissa kotoa. Tällainen hetki on lämpimänä iltapäivänä, kun mehiläiset lentävät vilkkaasti. Pahinta on kylmä, mutta kuitenkin lentämiseen riittävän lämmin sää ja ukkosilman läheisyys.

Ennen pesälle menoa on tarpeen miettiä, mitä aiotaan tehdä, varata kaikki tarvittavat välineet, pukea hoitohaa-lari ja hansikkaat sekä sytyttää savutin. Pesän normaali toiminta häiriintyy jonkin verran käsittelyn aikana. Yleensä mehiläiset rauhoittuvat muutaman tunnin tai viimeistään vuorokauden kuluttua pesän käsittelystä.

Pesän käsittely aloitetaan siten, että katto otetaan pois ja laitetaan tasaiselle alustalle pesän viereen, niin että sen päälle voi kasata tutkittuja pesälaatikoita. Avatun pesän mehiläisiä rauhoitellaan antamalla niille muutama puhal-lus savua. Laatikot ja kehät on helppo irrottaa pesätaltalla toisistaan. Helpointa on aloittaa käsittely laatikon toiseksi reunimmaisesta kehästä. Yleensä pesän emo ei oleile reunimmaisten kakkujen välissä, joten aloittamalla reu-nasta estetään myös emoa vahingoittumasta. Normaalisti tarkastellaan yhtä kehää kerrallaan, mutta koska kehät ovat melko ahtaasti, voidaan reunakakku poistaa alussa pesää vasten nojalleen. Tällöin kehien käsittelylle jää pesälaatikkoon paremmin tilaa.

Kehä nostetaan laatikosta ylös rauhallisesti, niin että mehiläisiä putoaa mahdollisimman vähän eikä niitä litis-tellä. Normaalisti mehiläiset pysyvät hyvin kakun mukana. Kehiä käsitellään pesän päällä siten, että mahdollisesti kakuilta putoavat mehiläiset päätyvät takaisin laatikkoon. Pesää voi myös tarvittaessa savuttaa käsittelyn aikana. Kun päällimmäinen laatikko on tutkittu, se irrotetaan taltan avulla ja nostetaan katon päälle pesän viereen. Tällä tavoin voidaan tutkia kaikki osastot ja kasata sitten pesä takaisin paikoilleen.

Tärkeintä on ensiksi opetella mehiläisten käsittelyä. Helpoiten se käy vierailemalla kokeneen hoitajan tarhoilla.Ennen kuin avaat pesän, tup-sauta savuttimella pari kertaa savua lentoaukosta sisään. Liika on liikaa, joten riittää, että mehi-läiset haistavat savua, jolloin ne alkavat täyttää kupuaan huna-jalla. Täydellä mahalla mehiläi-setkin ovat leppoisia. Savutuk-sen jälkeen odotetaan muutama minuutti ennen kuin pesä ava-taan.

Mehiläispesän käsittely

T.O.


kennoihin pakattua siitepölyä

munia halkileikatuissa kennoissa

avosikiöitä kennojen pohjalla

peitettyä ja avonaista hunajaa

emo seuramehiläisineen peittosikiöiden päällä

Opettele tunnistamaan nämäT.O.

L.R.

T.O.

T.O.T.O.

Pystyäkseen havainnoimaan pesää oikein hoitajan tulee erottaa peitetyt hunajakennot peitetyistä sikiökennoista sekä pystyä näkemään vastamunittuja munia ja pieniä toukkia kennojen pohjalla.


Normaalisti pesällä käytäessä tutkitaan pesän ruokavarat, emollisuus ja mehiläisten määrä pesässä.

Pesän ruokavarat ja sadon keruutilanneKeväällä varmistetaan, että mehiläisillä on tarpeeksi ruokaa. Sitä tulisi aina olla vähintään 5 kg eli yhteensä kaksi täyttä kehällistä.

Kesällä tarkkaillaan, että pesissä on tilaa, johon hunajaa voidaan kerätä. Tyhjää tilaa pitäisi aina olla ainakin yhden laatikollisen verran, koska keskikesällä satoa voi kertyä muutamassa päivässä 20 kg.

EmotilanneAina pesällä käytäessä tarkistetaan, että pesässä on emo. Emoa ei tarvitse nähdä, vaan seuranta on helpompi tehdä tutkimalla, onko pesässä munia. Alku- ja keskikesällä seu-rataan myös, aikovatko mehiläiset parveilla. Normaalisti keväällä ja kesällä pesistä löytyy aina munia. Jos keväällä on hyvin huonoa säätä, saattaa emo kuitenkin keskeyt-tää munintansa samoin kuin syksyllä sadon loppuessa. Munien puute voi olla merkki emottomuuden sijaan myös pesän parveiluaikomuksista.

Mehiläisten määrä Hoitajan lähes tärkein tehtävä on antaa mehiläispesään lisätilaa tarpeen mukaan. Liika ahtaus synnyttää laiskuutta ja parveilua, kun taas liika tila kylmentää pesää ja rajoit-taa täten keruumahdollisuuksia. Keväällä pesään lisätään uusia laatikoita sitä mukaa, kun edelliset pesäosastot täyt-tyvät mehiläisistä. Tällöin osaston paras lisäysaika on sil-loin, kun reunimmaisissakin väleissä on mehiläisiä.

Pesän tarkastelu

Ruokavarat voivat olla hunajaa tai talviruokaa. Munat näkyvät parhaiten myötävalossa hieman vinosti tarkasteltuna.

Mehiläisille annetaan tilaa laati-koita lisäämällä.

T.O. K.R.

K.R.


Tarhanpaikan valintaEnnen kuin hankitaan mehiläisiä, niille täytyy löytää sopiva tarhanpaikka. Suomalaisessa luonnossa on niin paljon kukkia, että hunajaa tulee lähes kaikkialta. Mehiläiset kerää-vät tehokkaimmin noin kahden kilometrin säteellä pesästä, joten satoaluetta riittää paljon kauemmaksi kuin tarhanpai-kalta näkee. Mehiläisten medenkeruuta helpottaa, jos sato-alueella on monipuolista kasvillisuutta: pientareita ja niittyjä, vatukoita, horsmikoita, rypsipeltoja ja pajukoita.

Mehiläispesälle sopivin paikka on suojainen etelärinne, mutta toki muunlaisetkin paikat käyvät. Kylmää ilmaa keräävät notkelmat ovat heikoimpia paikkoja. Rauhallis-ten mehiläisten tarha voi olla pihapiirissäkin, kunhan lento-aukko suunnataan alueelle, jossa ihmiset liikkuvat vähän. Taajamassa asiasta täytyy sopia naapureiden kanssa. Myös kaupunkien tai kuntien järjestyssäännöissä voi olla määräyksiä mehiläisten sijoittamisesta.

Tarhalle tuodaan uusia osastoja ja sieltä viedään painavia hunajalaatikoita, joten kulkumahdollisuus kottikärryillä tai autolla helpottaa hoitoa.

Tarhalle ja sieltä pois kuljetetaan suurikokoisia ja painaviakin tar-vikkeita. Autotie tarhan välittö-mään läheisyyteen on ainakin laajemmassa tarhauksessa yksi hyvän tarhanpaikan perusvaati-muksista.


1. Yhdelle tarhalle sijoitetaan yleensä 4–10 pesää.

2. Kotitarha on asuinpaikan yhteydessä, ja ulko-tarhat sijoitetaan yleensä 2–3 km:n päähän toi-sistaan sopivan ajoreitin varrelle.

3. Tarhalle pitää päästä ajoneuvolla, varsinkin jos pesiä on enemmän.

4. Tarhanpaikka on suhteellisen aurinkoinen ja tuulelta suojainen. Pesien lentoaukot suunna-taan itään, etelään tai länteen.

5. Satoalueen ja vesilähteen tulee sijaita tarhan tuntumassa.

Tarhanpaikan perusvaatimukset

MehiläistarhaMehiläisten tehokas lento-säde on noin 2 km.

M.P.


Varsinainen mehiläisvuosi alkaa syksyllä, kun talvehti-maan jäävät yhteiskunnat ruokitaan talvea varten. Koska aloittava hoitaja ostaa pesät useimmiten keväällä, aloi-tamme hoitotoimenpiteiden tarkastelun keväthoidosta.

Keväällä mehiläiset lentävät ensimmäisen kerran helmi–huhtikuussa aurinkoisena päivänä, kun lämpötila on var-jossa kymmenen asteen paikkeilla. Siisteinä eläiminä mehiläiset eivät ulosta pesään, joten talven jäljiltä niillä on paljon paineita. Ensimmäistä lentoa sanotaankin puhdis-tuslennoksi, jonka aikana hanki värjäytyy pesän edustalta ulosteista ruskeaksi. Runsaslumisilla alueilla pesät joudu-taan kaivamaan esiin puhdistuslentoa varten.

Kevään edetessä mehiläiset lentävät aina sään salliessa. Pesään kuljetetaan vettä ja siitepölyä. Ensimmäinen sii-tepöly tulee yleensä lepästä ja sen jälkeen huhtikuulla pajuista. Pajuista tulee myös kevään ensimmäinen mesi.

Pesän pohjan puhdistus on puhdistuslennon jälkeen kevään ensimmäinen varsinainen hoitotoimenpide. Pesä nostetaan pois paikaltaan ja uusi pohja laitetaan tilalle. Vanha pohja kaavitaan ja pestään. Pestyt pohjat kierräte-tään seuraaviin pesiin.

Leppä on suuressa osassa Suomea kevään ensimmäinen siitepölykasvi.

Pajut ovat mehiläisille alkuke-vään tärkeimpiä kasveja. Niistä mehiläiset saavat mettä ja siite-pölyä.

Hoito eri vuodenaikoina

Keväthoito

T.O.

T.O.


Samalla tarkistetaan pesän ruokavarat. Kokenut hoitaja tuntee ruokatilanteen pesän painosta jo pesää nostaes-saan. Uusi hoitaja joko punnitsee pesän tai katsoo, onko pesässä vielä peitettyä talviruokaa. Sitä tulee olla keväällä aina vähintään viisi kiloa. Ruokaa on yleensä pesän reu-noilla. Pesän avaaminen vaatii lämpimän, tyynen sään. Mehiläismäärää voi seurata kevytpesästä suoraan läpi-näkyvän välikattomuovin läpi. Mehiläiset eivät tällöin häi-riinny tarkkailusta lainkaan.

Kun mehiläiset ovat tuoneet siitepölyä pesään, emo alkaa munia. Munat ja toukat ilmaisevat, että pesässä on toimiva emo. Emo on helppo nähdä keväällä, kun mehiläisiä on vähän. Jos pesä on emoton, tilataan uusi emo tai yhdiste-tään pesä sanomalehtipaperin kanssa toiseen pesään.

Kun mehiläisiä on reunakakuillakin, lisätään uusi laatikko. Lisättävä laatikko on varminta laittaa entisten alle, jotta se ei viilennä pesää. Kaksi osastoa riittää normaalisti mehi-läisille satokauden alkuun asti.

Varroapunkin kevättorjuntaVarroapunkkien määrä on syytä tutkia toukokuun puoli-välissä. Pesän pohjan alle laitetaan punkkiseula ja seu-raavalla kerralla tutkitaan, montako punkkia pohjalle on pudonnut päivää kohden. Jos punkkeja tipahtaa enem-män kuin kaksi päivässä, on tehtävä kevättorjunta muu-rahaishapolla. Ohjeet torjunnasta löytyvät tämän osion kappaleesta Syyshoito. Tavallisesti kaksi lyhytaikaistor-juntaa riittää keväällä.

Toiseen laatikkoon laitetaan kuhnurikehä, jolla pyydys-tetään koko kesän ajan punkkeja. Kuhnurisikiöt houkut-televat punkkeja työläisiä enemmän, joten kun kennot poistetaan sikiöiden peittämisen jälkeen, saadaan kesän mittaan lähes puolet punkeista pois.

Kun mehiläiset täyttävät pesän, on aika lisätä uusi pesälaatikko.

Varroapunkkien määrää seura-taan pesän pohjalle asetettavan varroa seulan avulla. Pyydys voi-daan asettaa myös kevytpesän verkkopohjan alle.Kevätkesällä punkkeja pyydys-tetään kasvattamalla kuhnureita. Peitetyt kuhnurisikiöt leikataan pois kasvatuskehistä. Samalla poistuvat kuhnuri sikiöissä olevat punkit.

A.S.

T.O.


Satokauden alku vaihtelee vuosittain ja alueittain. Joskus harvoin mehiläiset keräävät jo pajusta hunajaa varastoon, mutta useimmiten satokausi alkaa voikukan kukinnasta. Joka vuosi ei siitäkään tule hunajaa varastoitavaksi asti. Var-sinainen pääsato alkaa koko maassa yleensä vadelman ja rypsin kukinnan alkaessa ja päättyy horsman kukintaan.

Kaksi alimmaista laatikkoa jää kesän ajaksi sikiöosas-toiksi. Emo munii näihin laatikoihin, ja reunoille jää tilaa myös hunajan tai siitepölyn varastointiin.

Kun kaksi laatikkoa on täynnä mehiläisiä, sikiöitä ja huna-jaa, on aika lisätä ensimmäinen hunajalaatikko. Tähän kolmanteen laatikkoon emoa ei enää päästetä, koska hunajan poisto on helpompaa sikiöttömistä laatikoista. Lisäksi kahteen osastoon suljettu emo on helpompi löytää ja parveilun havaitseminen on varmempaa. Emon nousu ylös estetään sulkuristikolla.

Kun kolmas laatikko on lähes täynnä hunajaa, on aika lisätä neljäs. Uudet satolaatikot laitetaan aina vanhojen alle heti sulkuristikon yläpuolelle. Mehiläisten on helppo varastoida uutta mettä, kun tyhjät kennot ovat lähempänä lentoaukkoa.

Syyshoitoa ja mehiläisten talveuttamista pitää valmis-tella jo kesällä. Heinäkuun puolivälissä emo siirretään alimmaiseen laatikkoon ja sulkuristikko siirretään tämän laatikon päälle. Jos hoitaja löytää emon, sen voi siirtää suoraan alimmaiseen laatikkoon. Tähän aikaan vuodesta mehiläisiä on kuitenkin niin paljon, että emon löytäminen on ammattilaisellekin joskus vaikeaa. Emo löytyy etsi-mättä laittamalla ylimääräinen sulkuristikko ensimmäisen

Emoa ei päästetä munimaan hunajalaatikoihin, vaan sulkuris-tikko asetetaan toisen ja kolman-nen osaston väliin.

Satokausi

Rypsi antaa useimmiten runsaasti mettä. Rypsin siemensato lisääntyy, kun mehiläiset pölyttävät kasvuston tehokkaasti.

T.H.

hunajaosasto


ja toisen laatikon väliin. Neljännestä päivästä eteenpäin munia löytyy vain siitä laatikosta, missä emo on, sillä munat kuoriutuvat kolmantena päivänä muninnasta. Jos emo ei ole alimmaisessa laaikossa, sitä voi yrittää etsiä toisesta laatikosta tai vaihtaa ensimmäisen ja toisen laa-tikon paikkaa.

Alin laatikko emoineen jää talvehtimaan. Pesä välttyy monilta taudeilta, jos tämän laatikon kakusto on mahdolli-simman vaaleaa. Näin on, jos keväällä toiseksi laitetussa laatikossa on vaaleita kakkuja. Heinäkuussa kannattaa tummia kakkuja nostaa sulkuristikon yläpuolelle ja lait-taa tilalle pohjukkeita. Kakkuja siirrettäessä mehiläiset on ravistettava tai harjattava takaisin ensimmäiseen laatik-koon, ettei emo nouse vahingossa kakun mukana sulku-ristikon yläpuolelle.

Satoaikana mehiläiset rakentavat mielellään uutta kakus-toa. Laatikoita lisättäessä uusia pohjukekehiä kannattaa laittaa muutamia joka laatikkoon. Normaalisti pohjukkeita ei kuitenkaan anneta kerralla enempää kuin puolet laatikon kehistä. Joka vuosi tulisi rakennuttaa ainakin kymmenen kakkua pesää kohden, jotta kakusto uusiutuisi riittävästi. Vanhat, tummat kakut hävitetään sulattamalla, jotta niissä mahdollisesti olevat taudinaiheuttajat poistuvat pesästä.

Jos emo erotetaan munista ja nuorista avosikiöistä, voivat mehiläiset tehdä hätäemokennoja. Nämä kennot tulisi tuhota viikon kuluessa, mikäli ei haluta, että sulkuristikon yläpuolelle syntyy uusi emo.

Aina pesää tarkastettaessa seurataan kuhnurikehän vai-heita. Kun kuhnurisikiöt on valtaosin peitetty, ne leikataan pois ja hävitetään, jolloin saadaan paljon varroapunkkeja pois pesästä. Kuhnurikehä kertoo myös yhteiskunnan rakentamisinnosta. Jos pesä ei rakenna, se saattaa suun-nitella parveilua tai sitten satoa ei tule.

hunajaosasto

sikiöistä tyhjentyvä hunajaosasto

hunajaosasto

Heinäkuun puolivälissä emo siir-retään alalaatikkoon ja sulkuris-tikko vaihdetaan ensimmäisen ja toisen laatikon väliin.

Varroapunkit kesällä Kuhnurisikiöt houkuttelevat var-roapunkkeja. Peitettyjä kuhnu-risikiöitä poistamalla saadaan pesästä poistettua myös punk-keja. Peitettyjen kuhnurikenno-jen leikkaamista voidaan jatkaa heinäkuulle saakka.

K.K.

L.R.


Kesäkuun alusta heinäkuun lopulle pitää tarkkailla pesän parveiluintoa. Parveilua suunnittelevat mehiläiset lopetta-vat vahakakkujen rakentamisen ja vähentävät keruulen-tojaan. Samalla emo lopettaa muninnan. Parveilun estä-minen on onnistuessaan mehiläistarhaajan kannattavin yksittäinen hoitotoimenpide. Parven mukana lähtee puolet pesän mehiläisistä, joten jos sitä ei saada kiinni, menete-tään ainakin puolet sen vuoden sadosta parven keruuvoi-man mukana.

Ajoissa havaitseminenParveilun huomaa seuraamalla ylemmän sikiölaatikon kehien alalistojen tuntumassa olevaa kennostoa. Laatikoi-den väli on houkuttelevin paikka parvikennojen kasvatuk-seen. Alalistoissa on aina kesällä valmiiksi rakennettuja emokennokuppeja uusien emojen kasvatusta varten. Niitä on turha poistaa parveilunestotoimenpiteenä, koska ne rakennetaan kuitenkin uudelleen. Pelkkä emokennokuppi ei siis kerro parveiluhalusta, vaan vasta muna tai toukka emokennokupin pohjalla on merkki tulevasta parveilusta. Tarkistus on helppo tehdä kallistamalla ylempää sikiölaa-tikkoa ja katsomalla kennokuppien pohjalle. Näköesteenä olevat mehiläiset voi hätyyttää pienellä savutuksella pois edestä.

Jos hoitaja tarkistaa pesät yhdeksän päivän välein, on lähes varmaa, että parvi ei pääse yllättämään. Käytän-nössä pesillä pitää käydä kesällä vähintään kahden viikon välein. Jos emo on jo laskettu alimpaan laatikkoon sul-kuristikon alle, emokennot löytyvät tämän laatikon kehien alaosasta.

Mehiläisille parveilu on luonnol-linen tapa uusien yhteiskuntien muodostamiseen. Vanhan emon mukaan lähtee noin kolmasosa pesän mehiläisistä ja ne perus-tavat uuden pesän. Vanhaan pesään syntyy uusi emo. Kuvassa olevan kakun alareu-naan ovat mehiläiset alkaneet rakentaa parvikennoja.

ParveiluA.K.


Parveilun estämiseen tarvitaan yksi tyhjä osasto, jossa on pääosin rakennettuja kakkuja, ja yksi ylimääräinen pesä-pohja. Parveilua suunnitteleva pesä avataan ja sen kaikki osastot ladotaan pesän viereen. Paikaltaan siirretyn pesän sikiöosastosta otetaan sivuun yksi kehä, jossa on munittu, toukallinen tai peitetty emokenno. Se on yleensä pesän toi-sessa laatikossa. Mehiläiset harjataan varovasti tältä kakulta takaisin pesäosastoon. Emokennollista kakkua käsitellään varovasti täristämättä. Kakkua pidetään normaalissa asen-nossa varsinkin, jos emokenno on jo peitetty.

Sivuun siirretyn parvikennokehän tilalle laitetaan tyhjä kehä paikalle tuodusta uudesta laatikosta. Uusi laatikko tyhjine kehineen laitetaan vanhan pesän pohjan päälle. Emokennollinen kakku sijoitetaan uuden laatikon keskelle ja uusi pohja tämän laatikon päälle niin, että lentoaukko on taaksepäin. Tämän jälkeen alkuperäinen pesä kasa-taan takaisin uuden pohjan päälle.

lento lento

lento

Lentomehiläisten harhautus

Parveiluhaluisen pesän parvi-kennot voidaan havaita ylempää sikiölaatikkoa kallistaen. Tyhjät emokennokupit eivät kerro par-veiluhalusta, koska niitä esiintyy pesässä lähes aina. Useassa emokennokupissa olevat munat tai toukat ovat yleensä varma merkki parveiluhalusta.Parveilun estoon, kuten muuhun-kin mehiläis hoitoon, on kymme-niä erilaisia tapoja. Aloittelijalle suosittelemme lento mehiläisten harhauttamista pesästä, koska menetelmä on yksinkertainen eikä emoa tai kaikkia emoken-noja tarvitse etsiä.

uusi pohja

pohja pohja

Parven lähdön estäminen

Lentomehiläiset palaavat alim-paan laatikkoon eroon vanhasta emostaan. Koska juuri nämä mehiläiset lähtisivät parven mukaan, katoaa parveiluhalu ylemmästä pesästä, jossa vanha emo on. Mehiläiset tuhoavat itse aloitetut emokennot, ja vanha emo jää pesään. Alapesässä lentomehiläiset hoitavat sinne laitettua emokennoa, ja siitä tulee aikanaan pesään uusi emo, jos pariutuminen onnistuu.

Parveiluhaluinen pesä

Pesä käsittelyn jälkeen

K.R.

K.K.

T.O.

parvikennokehä


1. Hoitaja haluaa uuden yhteiskunnan

Alapesän annetaan olla paikallaan. Tarkistetaan, että mehiläisillä on tilaa kerätä hunajaa, ja tarvittaessa lisä-tään laatikko. Yläpesä siirretään heti tai pari päivän kulut-tua johonkin sivummalle omalle pohjalleen, koska pesä-torni kasvaa kesän kuluessa hankalan korkeaksi hoidon kannalta. Viimeistään neljän viikon jälkeen alapesän uusi emo on pariutunut ja alkaa munia. Jos näin on käynyt, pesän annetaan kasvaa syksyä kohti ja se talveutetaan normaalisti. Jos pariutuminen ei ole onnistunut, yhdiste-tään pesän jäljellä olevat mehiläiset mieluiten emäpesään sanomalehtipaperin kanssa.

2. Hoitaja ei halua lisää pesiä

Seuraavalla hoitokerralla viikon kuluttua alapesä noste-taan yläpesän päälle. Koska uutta emoa ei haluta, alas siirretyn emokennollisen kehän kaikki emokennot tuhotaan pesätaltalla litistämällä. Kuluneen viikon aikana parveilu-halu on mennyt ohi, ja pesä jatkaa normaalia elämäänsä.

Aina ei mehiläishoito suju niin kuin pitäisi. Kokeneellekin mehiläishoitajalle sattuu unohduksia ja huomiointivirheitä.

Parven lähtö pesästä on mahtava luonnonnäytelmä. Taivas pimenee mehiläisistä, ja kymmenien tuhansien siipien ääni muistuttaa lentävää helikopteria. Parvea ei tarvitse lainkaan pelätä. Nekin mehiläiset, jotka ovat normaalisti herkkiä pistämään, ovat parvessa lauhkeita. Mehiläiset täyttävät kupunsa hunajalla ennen parveilua, eikä täydellä kuvulla ole syytä olla vihainen kenellekään. Parvimehiläisillä ei myöskään ole pesää, jota ne puolus-taisivat.

Normaalisti parvi jää muutamaksi tunniksi tai jopa vuoro-kaudeksi johonkin lähipuuhun palloksi ennen lopulliseen pesään siirtymistä. Jos tällaisen parven löytää, se pudo-tetaan puuta täräyttämällä parvi- tai muuhun laatikkoon. Tyhjä verkkopohjallinen pesäosasto käy hyvin. Parvet eivät aina ole helpoissa paikoissa. Hankalassa paikassa olevan parven voi kastella kylmällä vedellä ja lapioida kauhalla laatikkoon. Laatikkoon ei koskaan saa kaikkia mehiläisiä, vaikka tavoitteena onkin mahdollisimman monta.

Parven poistaminen savupiipusta on aina ongelmallista.

Pesästä lähdettyään parvi aset-tuu yleensä läheiseen puuhun. Siitä käsin mehiläiset tiedustele-vat uuden pesäpaikan, joka voi olla jopa viiden kilometrin päässä pesästä. Uuteen pesäpaikkaan asettuneen parven poisto ei ole aina kovin yksinkertaista.

Jatkohoidossa on kaksi vaihtoehtoa

Jos parvi karkaa puuhun tai piippuun

So.K.

E.R.

T.O.


Helpoiten se sujuu, jos parven luokse päästään samana päivänä, kun se on tullut sinne. Jos mehiläiset eivät ole ehtineet rakentaa omaa kennostoa piippuun, ne lähtevät pois savuttamalla. Hyvällä onnella ne nousevat tällöin piipun päähän laitettuun houkutuspesään. Jos parvi on ollut piipussa jo pitempään, se ei lähde enää vapaaehtoi-sesti.

Parvilaatikko mehiläisineen laitetaan mahdollisuuksien mukaan viileään paikkaan iltaan saakka, jolloin mehiläi-set kaadetaan tyhjän pesän lentoaukolle laitetulle levylle. Osan mehiläisistä voi kaataa suoraan pesäänkin. Loput marssivat nopeasti sisään. Savua voi käyttää ohjaami-seen, mutta mieluummin toimitaan ilman savua.

Mehiläiset eivät aina hyväksy uutta tarjottua osastoa. Täl-löin ne lähtevät seuraavana päivänä etsimään mukavam-paa kotia. Varminta on laittaa osastoon jostakin pesästä otettu avosikiökakku. Avosikiöitä mehiläiset eivät jätä yksin pesään. Parvi on tehokas kakuston rakentaja. Sille annettuun laatikkoon kannattaa laittaa vain muutama rakennettu kehä ja loput pohjukekehiä.

Palloutuneessa parvessa mehiläiset ovat tiukasti kiinni toisis-saan kuin kolmiulotteisen palapelin palat. Näin ne suojautuvat sateelta ja kylmältä. Joskus parvi pysyy oksassa parikin päivää, mutta sopiva pesäpaikka voi löytyä jo muutaman tunnin kuluttua. Kun parvi otetaan laatikkoon, on tärkeintä, että parven emo tulee mukaan. Loput mehiläiset hakeutuvat emon tuoksun perusteella laatikkoon tai sen kupeeseen.

Kevyesti kasteltua parvea voi lapioida kuin puuroa.

Parvilaatikossa on verkolla pei-tettyjä tuuletusaukkoja, jotta parvi ei kuumenisi liikaa. Yhdessä aukossa käytetään myös sulku-ristikkoa, josta laatikon ulkopuo-lelle jäävät mehiläiset pääsevät emon luo.

L.R. L.R. L.R.

T.O.


Hunajaa voi poistaa pesästä sitä mukaa, kun sitä tulee hunajalaatikoihin. Tavallisempaa on kuitenkin, että harras-tetarhaajat poistavat hunajan kerralla satokauden jälkeen. Ennen kuin hunajaa poistetaan pesästä, täytyy varmistaa, että se on tarpeeksi kuivaa, sillä muuten lingottu hunaja alkaa käydä. Vasta kun 3/4 hunajakehästä on peitetty vahakannella, hunaja voidaan lingota ja luottaa siihen, että se säilyy. Syksyn viimeiset hunajakakut jäävät usein peittä-mättä, jos sato loppuu nopeasti. Nämä kakut voi kuitenkin lingota muun hunajan joukkoon, sillä peitetyistä kakuista peräisin oleva kesän sato on kokonaisuudessaan riittävän kypsää. Pikatestinä voi käyttää hunajakakun ravistelua lap-peellaan. Jos hunaja on liian kosteaa, tippuu sitä kakkua voimakkaasti lappeellaan alaspäin ravisteltaessa.

Mehiläiset ovat keränneet hunajan suurella vaivalla, ja yhtä kiloa varten on käyty miljoonassa kukassa. Hunajas-taan mehiläiset eivät luovu aivan vapaaehtoisesti. Huna-jan poistoa varten kannattaa valita lämmin päivä, jotta mehiläiset ovat rauhallisia. Mehiläiset voi poistaa hunaja-kakuilta helposti käyttämällä mehiläispakoa. Mehiläispako on levy, jonka reikään laitetun laitteen kautta mehiläiset pääsevät vain yhteen suuntaan.

Sadonkorjuu alkaa sillä, että mehiläiset poistetaan hunajake-hiltä ja kypsää hunajaa sisältävät kakut kuljetetaan linkoomoon lin-gottavaksi. Useimmat hoitajat lin-koavat hunajan kerran vuodessa, loppukesällä. Tällöin eri kasvien hunaja sekoittuu ja hunaja on alueen monikukkahunajaa.

Sadonkorjuu ja hunajan käsittely

Mehiläisharja on hyvä apuväline monessa tehtävässä. Myös pen-saista taitetut oksat käyvät mehi-läisharjana.

T.O.

T.O

.

sadonkorjuu pesiltä

Hunajan käsittelyn työvaiheet

siivilöinti ja selkeytys

hunajan kiteyttäminen

kuorinta ja linkous

pakkaaminen


Mehiläispako on levy, jonka rei-ästä mehiläiset pääsevät kulke-maan vain yhteen suuntaan.

Mehiläispakolevy laitetaan pesään hunajalaatikon alle, ja mehiläiset poistuvat vuorokaudessa laatikosta alaspäin. Näin voidaan tyhjentää korkeintaan kaksi laatikkoa kerral-laan. Sikiöosastosta mehiläiset eivät poistu, ja siksi pakoa voidaan käyttää vain sulkuristikon yläpuolella olevien hunajalaatikoiden tyhjentämiseen.

Jos emo on jo alalaatikossa, löytyy sikiöalan reunoilta yleensä 1–2 kakkua hunajaa molemmilta puolilta. Sikiö-osaston reunalla olevat hunajakakut poistetaan ja niissä olevat mehiläiset harjataan tai ravistellaan takaisin pesään. Emo on harvoin näillä kakuilla, mutta varmuuden vuoksi näillä kehillä olevat mehiläiset pitää laittaa suoraan takai-sin pesälaatikkoon. Harjan ohella apuna voi käyttää myös kasvin oksista tehtyä pientä luutaa. Kaikki sikiökakut jäte-tään pesään. Sikiöosastosta otettujen hunajakakkujen tilalle laitetaan vaaleita rakennettuja kakkuja.

Hunajakakut voi ottaa ylälaatikoistakin ravistelemalla ja harjaamalla. Tämä on kuitenkin työläämpää ja suututtaa mehiläisiä helpommin kuin mehiläispaon käyttö. Varsi-naisissa hunajalaatikoissa sulkuristikon yläpuolella ei ole emoa, joten mehiläiset voi ravistella tai harjata pesän eteen. Hunajan voi poistaa myös monella muulla tavalla.

Pesistä poistettu hunaja kannattaa lingota heti, jos se on mahdollista. Rypsihunaja lingotaan heti, sillä muuten se kiteytyy kennoihin. Pesistä poistettua hunajaa voi säilyttää viileässä kuivassa huoneessa muutaman viikon ajan. Täl-löin hunajakakkuja joudutaan pitämään ennen linkousta noin vuorokauden ajan 25–27 asteen lämmössä, jotta hunaja irtoaisi kennoista ja kulkisi siivilän läpi. Heti linko-uksen jälkeen hunajan annetaan jäähtyä huoneenlämpöi-seksi.

Aina kun on mahdollista, pesiltä kerätty hunaja kannattaa lingota heti. Silloin se on sopivan läm-mintä, irtoaa helposti ja kulkee hyvin siivilän läpi. Mehiläistarhaaja voi lingota eri kasveista tulleet hunajat erik-seen. Tällaisissa yksikukka-hunajissa hunajan väri ja maku riippuvat mesikasvista. Erot yksi kukkahunajien välillä ovat suuria.

A.S.

A.S.

A.S.


Peitetyistä hunajakennoista hunaja saadaan pois linkoa-malla. Mehiläisten rakentamat vahakannet on helpointa poistaa kuorimahaarukalla. Tämän jälkeen kakut laitetaan linkoon, jossa keskipakoisvoima heittää hunajan pois kennoista kehän pyöriessä. Aloittelevan hoitajan linko voi hyvin olla 2–4 -kehäinen ja käsikäyttöinen. Linkousmah-dollisuutta voi kysyä myös jonkun kokeneemman tarhaa-jan luota. Hunajakakut tyhjenevät lingossa helposti, jos ne on laitettu edellisenä päivänä lämpimään huoneeseen tai hunaja lingotaan heti pesästä otettuna.

pyörimissuunta

hunaja

Peitettyjen hunajakennojen va ha-kan sien poistamista sanotaan kuorinnaksi. Se tehdään kuo-rimahaarukalla kuorima-altaan päällä. Kuorimavaha pudotetaan kuorima-altaaseen.

Lingossa hunaja irtoaa ken-noista, kun kehät pyörivät. Kehät käännetään välillä, jotta kennos-ton molemmat puolet saadaan tyhjiksi.

Hunajan kuorinta ja linkousT.O.

L.R.

L.R.


Linkouksen jälkeen hunaja puhdistetaan vahamurusista ja mahdollisista roskista. Se lasketaan joko suoraan lingosta siivilän läpi astiaan tai sen annetaan selkeytyä ilman siivi-löintiä. Pienemmät määrät menevät helposti siivilän läpi. Loppusyksystä voi olla ongelmana siivilälaitteiden tukkeu-tuminen. Se ei niinkään johdu vahasta vaan hunajasta itsestään, koska hunaja on jo alkanut kiteytyä ja kiteet tuk-kivat siivilän. Siivilä on pestävä linkouksen välillä melko usein.

Hunajan saa puhtaaksi myös selkeyttämällä, eli hunaja lasketaan lingosta suoraan suuriin astioihin, joissa se saa seistä seuraavaan päivään. Selkeytyminen on nopeinta korkeassa astiassa, kun hunaja on linkouslämmintä.

Seuraavana päivänä hunajan pinnalla on kerros vahaa. Se kuoritaan pois esimerkiksi muovilastalla. Tämän kuo-rimistähteen voi vielä valuttaa verkon päällä tai käsitellä samoin kuin kuorimavahan yleensäkin. Jos tuntuu, että yksi kuorimiskerta ei riitä, annetaan hunajan vielä selkey-tyä seuraavaan päivään. Viimeisen silauksen saa pois-tamalla pienimmät murut voipaperilla tai muovikelmulla. Paperi taputellaan tasaisesti hunajan pintaan, niin ettei ilmakuplia jää väliin. Sitten paperi vedetään pois varovasti, ja astiaan jää puhdas hunaja. Vastalingottu hunaja kitey-tyy nopeasti ja monesti hyvin karkeakiteiseksi ja kovaksi. Niinpä sitä ei kannata pakata suurta määrää ilman vaiva-usta.

Harrastustason linkoomo voidaan järjestää melko pieneen tilaan. Linkoomo voi aluksi toimia kotikeittiön tasoisissa tilapäisissä tiloissa. Elinkeinollisessa tarhauksessa linkoomona on elintarvikehuoneistoksi hyväksytty pysyvä tila. Linkoomossa voidaan tehdä kaikki hunajan käsittelyn työvaiheet.

kuorima-allas linko

huna

jasä

iliöt

huna

jala

atik

ot

Linkoomo

siivilä

pakkaaminen

Siivilöinti ja selkeytys

hunaja- astiat pidetään

peitettyinä

T.O.

T.O.

Kevyet vahamurut nousevat selkeytettäessä pintaan. Pienet hiukkaset on kätevintä poistaa voipaperin avulla.


Pehmeää, hienokiteistä ja kuluttajaystävällistä hunajaa saa-daan vaivaamalla. Kun hunaja on puhdistettu, sitä sekoite-taan puisella melalla tai järeään porakoneeseen ostetulla sekoittajalla päivittäin. Kun kidemuodostusta alkaa tulla reunoille ja pohjalle, vaivausta lisätään. Sen tarkoituksena on hiertää kiteitä rikki, jotta ne eivät tartu toisiinsa karkeiksi rakeiksi. Hunajaa vaivataan useana päivänä peräkkäin. Kun hunajan väri alkaa vaaleta, siihen tulee helmiäishohdetta ja melan jälki näkyy tummempana nauhana hunajan pinnalla, hunaja on pakkaamiskuntoista. Nopeasti kiteytyvät, kuten rypsialueella tuotetut hunajat tulevat pakkauskuntoon parissa viikossa. Luonnokukka-alueilla tuotetut hunajat, kuten hors-mahunaja, pysyvät juoksevana jopa kuukausia.

Toinen tapa hienokiteisen hunajan saamiseksi on sekoittaa kiteytymättömään hunajaan ihanteellisesti kiteytynyttä huna-jaa, joka toimii kiteytymismallina. Siemenkidehunaja valmis-tetaan sekoittamalla pieneen määrään juoksevaa hunajaa 10 % kiteytynyttä hunajaa. Seos pidetään jääkaapissa +10 asteessa ja sekoitetaan kahdesti päivässä kunnes se on kiteytynyttä (3–5 vrk).

Kiteytymätön hunaja, johon sekoitetaan 3 % hieno-kiteistä siemenhunajaa.

Siemenkidehunaja, joka on kiteytynyt ihanteellisesti.

Koko hunajaerä kiteytyy siemenhunajasta tulevan

mallin mukaan.

Hunajan kiteyttäminen hienokiteiseksi

Kiteytyneen hunajan karkeus on makuasia, mutta useimmat pitä -vät hieno kiteisestä, huoneen-lämmössä pehmeänä pysyvästä hunajasta.Karkeakiteistä hunajaa käyte-tään saunahunajissa.

Pienet hunajaerät voi vaivata porakoneeseen kiinnitettävällä terässpiraalilla.

Hunajan kiteyttäminen

T.O.

L.R.

L.R.

T.O.


Pakkaaminen on syytä tehdä nopeasti heti sen jälkeen, kun kiteytyminen alkaa. Kiteytyminen nopeutuu koko ajan, ja jo muutamassa päivässä hunaja voi olla liian kovaa pakattavaksi. Hunajan kiteytymisnopeus riippuu huna-jan laadusta. Jos joukossa on rypsihunajaa, saa pitää varansa, että melan saa irti hunaja-astiasta.

Pienten määrien pakkaaminen on helpointa tehdä hunaja-hanalla varustetusta astiasta. Tärkeintä on saada hunaja siististi purkkiin. Myyntiin menevässä hunajassa on oltava oikeat pakkausmerkinnät, joista on kerrottu hunajan käsit-tely -kappaleessa. Pakattu hunaja säilytetään viileässä, tasalämpöisessä paikassa.

Hunajan käsittelyssä siihen ei lisätä mitään. Vain vahamu-rut siivilöidään pois ja syntyvien kiteiden kokoa ohjataan vaivaamalla. Hunaja on siis luonnontuote, jonka mehiläiset valmistavat kukista kerätystä medestä. Mehiläiset tuovat tarhaajalle ensiluokkaisen tuotteen. Sitä ei ole syytä pilata väärällä käsittelyllä ja varastoinnilla. Tarhaajat myyvät noin kolman-

neksen Suomessa tuotetusta hunajasta suoraan loppukäyttä-jille. Toinen kolmannes menee vähittäiskauppoihin ja viimeinen kolmannes pakkaamoihin.

PakkaaminenP.

T.

Hunajahana on halpa ja helppo asentaa elintarvikemuovista val-mistettuun astiaan.

L.R.


Mehiläispesässä on oma ominaistuoksunsa, jonka avulla sen jäsenet tuntevat toisensa. Pesä puolustautuu paitsi muita hyönteisiä, myös muita mehiläisiä vastaan. Tämän vuoksi mehiläispesien yhdistäminen täytyy tehdä sopivalla tavalla, jotta mehiläiset eivät tapa toisiaan. Myös emoti-lanne on huomioitava yhdistettäessä. Jos molemmissa yhdistettävissä pesissä on emo, toinen niistä kuolee, kun emot taistelevat uudessa pesässä. Hoitajat voivat pitää kahta emoa samassa pesässä vain erottamalla ne sulku-ristikolla toisistaan. Tällaista pesää kutsutaan kaksiemo-kunnaksi.

Mehiläiset tuntevat emon sen erittämien hajuaineiden eli feromonien perusteella. Jos emo katoaa, yhteiskunta tulee levottomaksi ja yrittää kasvattaa uuden emon hätä-kennosta. Jos tämä ei onnistu, yhteiskunta jää emot-tomaksi ja tuhoutuu. Emottomat mehiläiset on helppo yhdistää emolliseen yhteiskuntaan laittamalla emottoman pesän laatikot emollisen pesän päälle. Pesien väliin laite-taan kaksi sanomalehtipaperia, joihin tehdään pesätaltan kulmalla muutama pieni reikä. Mehiläiset repivät paperin pois ja yhdistyvät. Paperi hidastaa tutustumista niin, että taistelua ei tule.

Mehiläiset tuntevat tuoksusta oman pesänsä jäsenet. Varti-jamehiläiset puolustavat pesää muiden pesien mehiläisiä ja muita tunkeilijoita vastaan. Kuh-nurit voivat päästä vapaasti vie-raaseen pesään. Myös täydessä mesi- tai siitepölykuormassa oleva vieras mehiläinen pääste-tään pesään. Vieraan pesän mehiläisten tun-keutuessa pesään syntyy ryöstö, jolloin hunaja tai talviruoka varas-tetaan pesästä. Lentoaukon on oltava oikeankokoinen pesän mehiläisten määrälle. Pienet pesät eivät pysty puolustamaan suurta lentoaukkoa.

Hätäkennot ovat varmin merkki mehiläispesän emottomuudesta. Epävarmassa tilanteessa pesälle annetaan munia sisältävä kakku toisesta pesästä. Jos pesä on emoton, niin parin päivän kulu-essa se alkaa rakentaa hätä-kennoja. Jos hätäkennoja ei ole, pesässä on varmasti jonkinlai-nen emo.

Mehiläispesien yhdistäminen

Emottoman yhteiskunnan yhdistäminen emolliseen

L.R.

K.K.


Syksyllä talvehtimaan jätettävissä yhteiskunnissa on oltava tarpeeksi mehiläisiä, jotta ne selviävät talven yli varmasti. Pienet pesät yhdistetään toisiinsa tai suurem-piin elokuun alussa, niin että pesiin tulee yhteensä täysiksi kakuiksi laskettuna noin kuusi sikiökakkua. Jos yhdistettä-vien pesien emot ovat samanikäisiä, voidaan pesät yhdis-tää suoraan sanomalehtipaperin avulla. Emot taistelevat keskenään, kunnes vain toinen jää henkiin. Jos hoitaja haluaa jättää tietyn emon uuteen yhteiskuntaan, on toinen emo varminta etsiä ja poistaa ennen yhdistämistä.

Emollisten yhteiskuntien yhdistäminenSydämeen ei mahdu kahta ”ämmää” eikä samaan osastoon kahta kuningatarta.Sanomalehtipaperi yhdistettä-vien pesien välissä hidastaa mehiläisten yhdistymistä niin, että ne ehtivät tutustua toisiinsa.

A.S. A.S.

A.S.

A.S.

Vasemmalla yhdistetään kaksi emollista pesää käyttäen sanomehtipaperia ja sulkuris-tikkoa. Näin muodostuu 2-emokunta. Oikealla emoton pesä on yhdistetty emolliseen pelkän sanomalehtipaperin avulla.


SyyshoitoHunaja tulee poistaa pesästä viimeistään elokuun toisella viikolla. Kun horsman kukinta päättyy, sadon tulo loppuu ja mehiläiset alkavat kuluttaa enemmän kuin keräävät. Usein sato loppuu jo elokuun alussa. Kun hunaja otetaan pois, sitä jää aina jonkin verran sikiökakuille, mutta silti talviruoan antaminen täytyy aloittaa heti. Jos pesässä on vain vähän ruokaa, emo lopettaa muninnan ja tärkeitä tal-vimehiläisiä syntyy liian vähän.

Mehiläisille annetaan talviruuaksi tavallista sokeria. Kidesokerista tehdään kuuman veden kanssa 60-pro-senttinen liuos (6 kg sokeria/4 l vettä). Valmista liuosta on myös myytävänä tarvikekauppiailla. Sokeriliemi kaadetaan pesän päälle ruokintalaitteeseen, josta mehiläiset siirtävät sen kennoihin. Yksiosastoisena talveutettavaan pesään pitää syöttää sokeria niin paljon, kuin mehiläiset ottavat noin kolmen viikon aikana vastaan. Normaalisti tällainen pesä varastoi 17–19 kg sokeria kuivasokeriksi laskettuna. Ruokintalaatikkoon ei yleensä mahdu koko annos kerralla, ja muutenkin on parempi syöttää sokeriliuos kahdessa tai kolmessa erässä.

Syksyn viilentyessä ruokkiminen hankaloituu. Turvallisinta on, että koko talviruoka-annos on annettu elokuun puo-lella ja joka tapauksessa viimeistään syyskuun puoliväliin mennessä. Syötön jälkeen ruokintalaatikko otetaan pois ja katolle laitetaan paino varmistamaan, että se pysyy pai-kallaan.

pesälaatikko

ruokaliuos

Mehiläiset hakevat ruuan ruokin-talaatikosta kävelemällä.

ruokintalaatikkoruokintalaatikon kupu

T.O.

M.P.


Varroapunkki on mehiläishoitajien suurimpia ongelmia, ja se on selvästi vaikuttanut tarhaukseen levittyään 1990-luvulla lähes koko maahan. Punkkitorjunta kehittyy koko ajan, joten hoitajien pitää hakea uutta tietoa torjunnasta jatku-vasti. Tämä onnistuu seuraamalla Mehiläinen-lehteä ja SML:n internet-sivuja. Torjunnasta voi myös kysyä soitta-malla Suomen Mehiläishoitajain Liiton työntekijöille.

Pesän varroapunkkimäärää tutkitaan varroaseulan avulla jo elokuun alussa. Seulaan otetaan vähintään viikon näyte, mieluummin kahden. Jos punkkeja putoaa alle yksi päivää kohden ja varroaseula on ollut hyvin paikallaan, ei torjun-tatarvetta elokuussa ole, mutta mehiläisille tulee tehdä oksaalihappotiputus sikiöinnin päätyttyä lokakuussa. Jos punkkeja putoaa enemmän, torjutaan jo elokuussa. Elokuun torjunnoiksi suositellaan vuoden 2011 tietojen perusteella muurahaishapon tai tymolin haihduttamista eri tavoilla. Torjunta tehdään hunajan korjuun jälkeen elo-kuussa. Aineet haihtuvat pesän ilmaan noin kahden viikon ajan. Torjunnan ajaksi kevytpesän verkkopohja suljetaan sujauttamalla verkon päälle muovinpala tai sulkemalla uudentyyppisen pohjan levy. Elokuun torjunnat tappavat keskimäärin noin 80 prosenttia pesän varroapunkeista. Näin varmistuu, että tähän aikaan kehittyvissä talvimehiläi-sissä ei ole liian suuri punkkiloisinta.

Elokuun torjunta ei yksinään riitä, vaan sen lisäksi tehdään syystorjuntaa oksaalihappotiputuksella. Tämä torjunta tehdään, kun mehiläisten sikiöinti on loppunut syys–loka-kuussa. Pesä avataan päältä ja kehäväleihin mehiläisten päälle tiputetaan 3,2-prosenttia oksaalihappoa sisältävää sokeriliuosta. Aine tehoaa kosketuksesta ja mehiläiset siir-tävät sitä toinen toisilleen liikkuessaan pesässä. Koske-tusvaikutuksen vuoksi aine pitää ehdottomasti annostella mehiläisten määrän mukaan. Oikea annostus on neljä millilitraa jokaista täysin mehiläisten täyttämää kehäväliä kohden.

Koska kaikki torjuntamenetelmät ovat omalla tavallaan epävarmoja, on tärkeää, että torjunnan tehoa tarkkaillaan. Paras tarkkailuaika on toukokuun lopulla, jolloin seura-taan kahden viikon ajan, paljonko punkkeja putoaa pesän pohjalle. Jos punkkeja tulee alle kaksi päivää kohden, ei kesän aikana ole torjuntatarvetta. 2–6 punkkia päivää kohden pakottaa poistamaan punkkeja rakennuttamalla kesän aikana kuhnurikennostoja ja leikkaamalla ne siki-öiden peittämisen jälkeen pois. Yli kuusi punkkia päivää kohden pudottavien pesien punkkeja pitää torjua muura-haishapolla jo keväällä.

Muurahaishapotus voidaan tehdä kätevästi geelipussilla, jolla annetaan vain yksi noin 12 vuorokautta kestävä käsittely. Pussiin tehdään neljä viiltoa ja se asetetaan pesän päälle haih-duntatilaan. Muurahaishappo tehoaa myös peittosikiöissä ole-viin punkkeihin.

Oksaalihappotiputus on myöhäis-syksyyn ajoittuva tehokas pun-kintorjuntakeino. Kuhunkin mie-hitettyyn kakkuväliin tiputetaan 4 ml 3,2-prosenttista oksaalihappo-sokeriliuosta. Oksaalihappo ei kuitenkaan tehoa sikiöissä oleviin punkkeihin, joten torjunta on teh-tävä sikiöttömänä aikana. Ylian-nostus voi ajaa mehiläiset ulos pesästä, ja pesä tuhoutuu.

Varroapunkin päätorjunta syksyllä talviruokinnan aikana

15 millilitraa

35 millilitraa

25 millilitraa

Oks

aalih

apon

mää

rä

suht

eess

a m

ehilä

ism

äärä

än

T.T.

A.S.


Mehiläispesät jäävät talveksi pääsääntöisesti ulos. Jos pesässä on mehiläisiä niin paljon, että ne loppusyksyllä miehittävät yli kuusi kakkuväliä, pesä talvehtii melko tur-vallisesti ulkona. Vain neljä kakkuväliä mehiläisiä on jo hyvin riskialtis ulkona talveutettavaksi pesäksi. Pienet pesät talvehtivat varmimmin kellarissa tai muussa sopi-vassa sisätalveutustilassa. Jos sisätalveutustilaa ei ole käytössä, kannattaa pitää huolta siitä, että pesät ovat riit-tävän vahvoja talvea varten. Heikot pesät yhdistetään jo elokuulla ennen ruokintaa vahvempiin.

Kun syksy on edennyt niin pitkälle, että mehiläisten lento-aika on ohi, pesän etuseinää vasten laitetaan vaneri- tai peltilevy. Levy estää sekä lumen pakkautumisen aivan lentoaukkoon että tiaisia häiritsemästä mehiläisiä.

Mehiläishoitajalla ei ole juuri tarhatyötä syyskuun lopun ja puhdistuslennon välillä, joka tapahtuu säästä riippuen helmi–huhtikuussa. Pesiä on tietysti hyvä käydä ajoittain katsomassa kaiken varalta, mutta mitään hoitotoimenpi-teitä ei tarvita. Talvimyrsky saattaa lennättää pesän katon pois paikoiltaan. Lumisilla paikoilla pesät hautautuvat kokonaan lumeen, mutta se ei ole vaarallista, sillä lumi vain eristää pesät pakkaselta.

Mehiläiset eivät mene horrok-seen talvella. Ne kokoontuvat talvipalloksi ja lämmittävät toinen toisiaan. Pallon sisällä on koko ajan yli 20 astetta lämmintä.Lämpö syntyy mehiläisten syö-dessä kesän aikana varastoi-maansa hunajaa ja hoitajan antamaa talviruokaa.

Mehiläisten talvehtimisrauhan takeena on pesien suojaus ulkoi-silta häiriöiltä, kuten pikkunisäk-käiltä. Talvisin menetetään kes-kimäärin joka kymmenes pesä.

Mehiläishoitajan talvi

L.R.

L.R.


Mehiläisten loiset ja tauditMehiläisillä, kuten kaikilla muillakin eläimillä, on omat loi-sensa ja tautinsa. Esittelemme tässä lyhyesti yleisimpiä mehiläisten loisia ja tauteja.

VarroapunkkiVarroapunkki on osa normaalia mehiläistarhausta, sillä punkista ei voi mitenkään päästä eroon sen jälkeen, kun se on tullut mehiläisyhteiskuntaan. Vuonna 2011 Ahve-nanmaa ja Lappi Rovaniemeltä pohjoiseen ovat alueita, jonne varroapunkki ei ole vielä levinnyt. Punkittomilla alu-eilla on vältettävä ostettujen pesien ja emojen mukana pesiin mahdollisesti tulevia punkkeja.

Varroapunkki on noin 1,5 mm:n pituinen, ruskea, soikea punkki, joka on useimmiten kiinnittyneenä mehiläiseen. Punkki lisääntyy munimalla mehiläisten peittosikiöihin. Kuoriutuvat uudet punkit imevät ravintoa kehittyvästä mehiläisestä. Kesän aikana punkkimäärä pesässä kym-menkertaistuu. Jollei punkkia torjuta, pesä kuolee viimeis-tään neljän vuoden kuluttua siitä, kun ensimmäinen punkki tuli pesään tai kun torjunta lopetettiin.

Varroapunkin torjuntaan ei valitettavasti ole mitään täysin varmaa menetelmää. Kaiken torjunnan perusta on punk-kimäärän tarkkailu pesän pohjalle putoavien punkkien avulla. Tutkimusten perusteella tiedämme, että jokaista 135:tä pesässä elävää punkkia kohden putoaa yksi punkki päivässä pesän pohjalle. Pesän pohjalta punkit on helppo laskea verkollisen punkkiseulan avulla, johon ne jäävät. Koska kaikilla torjuntamenetelmillä on omat heikkoutensa, on punkkia syytä torjua useammalla kuin yhdellä toisiaan tukevalla menetelmällä.

Varroapunkin torjuntakonsepti

kuhnurikakkujen leikkaus

seuranta

muurahais-happo- tai

tymolikäsittely

oksaalihap-potiputus

kesä heinä elo syys

Varroapunkin torjunta muodostuu peräkkäisistä hoitotoimenpiteistä, jotka tehdään tarpeen mukaan. Ohjelmaa sanotaan myös torjun-takonseptiksi.

Punkkeja varroaseulassa. Vain seuraamalla punkkimäärää pohjaseulan avulla hoitaja voi varmistua punkkimääristään ja saada näin viitteitä torjunnan tehosta.

seuranta

Varroa destructor eli varroapunkki

H.V.

A.S.


Kuhnurikakku on kehä, johon jätetään vapaata rakenta-mistilaa. Mehiläiset rakentavat tähän kuhnurikennoja. Kuhnurisikiöt houkuttelevat eniten punkkeja. Kun peitetyt kennot leikataan pois hävitettäväksi, suuri osa punkeista poistuu pesästä.

Pesäilman muurahaishappo- ja tymolihöyry tuhoaa punk-keja mehiläisistä. Muurahaishappo tehoaa myös peitto-sikiöillä oleviin punkkeihin. Suosituinta on 65-prosentti-sen muurahaishapon käyttö. Väkevämpi happo tehoaa paremmin, mutta se on riski mehiläisille ja varsinkin emolle. Hapotusta voi tehdä keväällä ennen satokautta, mutta päätorjunta on elokuun alussa, kun hunaja on pois-tettu pesästä ja ruokinta aloitettu. Muurahaishapotuksen tehoon vaikuttavat erityisesti pesän mehiläismäärä ja ilman lämpötila.

Suomessa on aiemmin ollut käytössä synteettisiä varroan torjunta-aineita (Apistan/ fluvalinaatti Perizin/ kumafossi). Näiden aineiden käyttö on kuitenkin loppunut koska niistä jää pitkässä käytössä jäämiä vahaan ja hunajaan. Myös punkit tulivat osin vastustuskykyisiksi näille synteettisille torjunta-aineille ja torjunnan teho jäi välillä olematto-maksi.

Kuhnurikasvatuksessa rakennutetaan kennosto, josta peite-tyt kuhnurisikiöt leikataan punkkeineen pois.

kuhnurikennoille leikataan tilaa.

rakennetut kuhnurikennot

peitetyt kuhnurisikiöt peitettyjen kuhnurisikiöiden poisto

Varroapunkin torjunta kuhnurikehän avulla

T.O.

T.O.

T.O. T.O.


Esikotelomätä, toukkamätä ja kalkkisikiöYleissilmäyksellä havaittava ensimmäinen oire sikiö-taudeista on aukkoinen sikiöala. Emo munii normaalisti kesällä jokaiseen kennoon sikiöalassa, mutta sikiötaudit tappavat osan toukista. Mehiläiset kantavat tuhoutuneita toukkia ulos, ennen kuin hoitaja huomaa mitään ja nämä kennot jäävät tyhjiksi. Kun tauti etenee, jää kuolleita touk-kia kennoihin. Tosin keväällä sikiöala saattaa olla aukkoi-nen sinne kerätyn siitepölyn takia. Vaikka mehiläiset sai-rastavat, on niiden tuottama hunaja käyttökelpoista.

Esikotelomätä on tarttuvista taudeista vaarallisin, sillä siitä on vaikeinta päästä eroon. Esikotelomädän tappa-mat toukat muuttuvat usein taudille tyypilliseksi venyväksi liisteriksi.

Toukkamätäisen pesän avotoukat muuttuvat ruskeiksi, mutta toukan jäännökset eivät veny.

Kalkkisikiö on sienitauti, ja sen tappamat toukat kuivu-vat vaalean tai tumman ’’homeen’’ peittämiksi muumioiksi, joita mehiläiset kantavat myös pesän eteen.

Yleinen puhtaus, uusien kakkujen rakennuttaminen ja mehiläisten talveuttaminen vaalealla kakustolla ovat tehokkaimmat ennakkotoimet sikiötauteja vastaan.

Esikotelomädän torjunta

Taudin havaitsemi-nen joko pesästä tai laboratorioon lähe-tettävästä hunaja-

näytteestä

Lievä tartuntaMehiläiset ravistellaan poh-jukkeille puhtaalle kalustolle. Pesäkalusto steriloidaan lie-

kittämällä.

Voimakas tartuntaPesän sikiökakut poltetaan

ja hunajat lingotaan. Kakusto sulatetaan. Pesäkalusto ste-

riloidaan liekittämällä

Esikotelomätä on valvottava eläintauti. Sen tunnistaa hajusta ja aukkoisista kennonkansista. Tikulla kokeilemalla toukka-massa on venyvää ruskeaa massaa. Esikotelomätä tappaa pesän, ja se leviää myös tartun-nan saaneen pesän hunajan ja kaluston välityksellä.

Tautiriskien vuoksi aloitta-van tai laajentavan tarhaajan kannattaa ostaa vain sellaisia pesiä tai rakennettua kakus-toa, jotka on todettu hunaja-näytteen perusteella vapaiksi esikotelomädästä. Tautiriskin vuoksi hunajaa ei koskaan saa antaa ruuaksi muille kuin sen tuottaneelle pesälle.

esikotelomätään kuolleita peittosikiöitä aukkoinen sikiöala

T.O. T.O.

L.R.


Mehiläistarhaus on harraste, joka vie ihmisen luonnon pariin ja osaksi luonnon jokavuotista kiertoa. Mehiläishoitajat saavat tarha uksen kautta suoran yhteyden luontoon, sillä he seuraavat tiiviisti vuodenaikojen etenemistä, säätä ja kasvien kukintaa. Tämä eripainos käy läpi mehiläistarhauksen hoitovaiheet vuoden aikana. Mehiläishoito on käytännön työtä jonka hyvä oppiminen vaatii ehdottomasti käytännön harjoittelua. Siksi kurssille osallistuminen ja ryhmässä mehiläispesillä käyminen on erittäin opettavaista, vaikka hoitokokemusta olisikin jo ennestään. Tämän eripainoksen tavoitteena on opettaa alkuvaiheessa oleville tarhaajille selkeitä, vähätöisiä ja käytännöllisiä hoitotapoja, jotta hunajan tuottaminen olisi mahdollisimman helppoa ja tehokasta. Kaikkea ei voi mahduttaa pieneen sivumäärään, mutta osallistumalla kursseille ja lukemalla lisää, sekä tietysti kokeilemalla erilaisia tapoja omilla pesillään, jokainen tarhaaja löytää juuri itselleen sopivat hoitotavat.

Aineisto on tuotettu Suomen valtion ja EU:n tuella.

www.mehiläishoitajat.fi

Self Improvement

Minustako mehiläistarhaaja