1

Tämä dokumentti sisältää joukon ”funtsintaa ja pohdintaa”-henkisiä kirjoituksiani, joiden

tietynlainen onnistuneisuus, kelpoisuus tai muu itseä miellyttävä aspekti on ollut sellainen, että

niitä ei ole tullut karsittua pois laitettaessa niitä useampaan kertaan esille omille verkkosivuilleni

(hoito.org). Tämä on ollut niin valtaisa saavutus niille, että niiden pääseminen mukaan tähän

dokumenttiin on jo sinänsä palkinnon arvoinen kokemus niille – olettaen, että ne pystyvät

arvostamaan tällaisen tunnustuksen.

Marko Seppänen, 16.2.2013

2

Zeniä vastapainoksi eksaktiudelle

Maailmassa on sen verran monia yhteensopimattomia paradigmoja, etten ole aivan varma voiko

olla mahdollistakaan saavuttaa sellaista tyyntä mieltä, jossa itsessään ja jonka avulla maailmassa

olisi sulava luovia; aina ajoittain tulee hetkiä, jolloin on orientoiduttava hiukan toisin.

Tyynellä mielellä tarkoitan zen-mieltä, jolle mikään havainto tai tilanne ei tule yllättäen ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”; zen-mieltä joka liukuu sulavasti ajatusten kitkattomassa meressä; zen-mieltä joka ymmärtää mielen hyvän järjestyksenpidon vuoksi kaiken kohtaamansa syvällisesti ilman sanallista selittämistä. Tälläistä mieltä ei voisi saada suututettua. Koska on niin, että ihminen ei voi vain syntyä ja alkaa sen jälkeen kokemaan ja ymmärtämään maailmaa sellaisena kuin se on, hänen on välttämätöntä elää ja kehittyä tuossa maailmassa, voidakseen kokea sen täyteläisemmin, hienojakoisemmin. Tai ehkei välttämätöntä, mutta suositeltavaa ainakin.

Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, etteikö mieleen tulisi kertyneeksi kaikenlaista toistaiseksi

setvimätöntä ainesta. Erityisesti tietoiselle ajattelulle kaikki setvimätön on hidastetta. Tälläistä ainesta on kuitenkin sitä helpompi setviä, mitä hienojakoisempaa muu aines on; monet käsitteemme ovat usein kovin epämääräisiä ja sen vuoksi huonoja ajatuksen apuvälineitä.

Zenistä kertovissa kirjoissa tavataan usein sanoa, ettei ihmisen pitäisi turhaan tavoitella kaikkea maailmassa esiintyvää materiaa ja tietämystä, koska tämän tavoitteen toteutumisen mahdollisuus olisi niin pieni, että se aiheuttaisi vain turhautumista. Kuitenkin, tyynen ja selkeän mielen saavuttaa sitä helpommin mitä enemmän tietoa on mieleensä kerännyt. Esimerkkinä ymmärrys matematiikan hienouksista, joka edesauttaa näkemään yhtäläisyyksiä alun perin täysin eri asioilta vaikuttavissa kohteissa.

Mitä enemmän tietää, sitä lähemmäksi ajautuu sitä ymmärrystä, että kaikki on yhtä. Tämän ymmärtäminen ei kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta, etteikö esineitä osaisi edelleen kohdella kuten esineitä tavataan kohdella, mutta esinettä koskiessaan ei ehkä enää pysty tai haluakaan sulkea pois niitä kaikkia ajatuksia ja tuntemuksia , jotka syventävät tuota kokemusta; kyse ei olisi vain esineen pinnanmuotojen- ja tekstuurin suorasta kokemisesta.

Tämän voi ymmärtää helpommin ajattelemalla kuinka oma elämänkokemus vaikuttaa siihen kuinka hyvin ymmärtää omien lastensa tai yleensä muiden ihmisten toimintaa ihan vain seuraamalla sitä hetken ajan. Zen-mielisen ei tarvitse rajautua vain niiden ihmisten ymmärtämiseen, jotka kulkevat suunnilleen samoja reittejä pitkin kuin he itse ovat kulkeneet.

Kaikki tietoisesti tai ei-tietoisesti kohdattu ja jopa olettamus mahdollisesta kohtaamisesta jonkin vaikutteita aiheuttavan kanssa, vaikuttaa mielemme järjestyksenpitoon

ja mielestämme saavutettavuuteen. Jos mieli on tyyni, tavanomaisuudesta poikkeavuudetkaan eivät ns. hetkauta mieltämme. Vaikka olemmekin ihmisenä anatomisesti siten rakentuneita, että esim. puhe vaikuttaa läpäisevän kaikki kuviteltavissa olevat tietoisuudet suojat ja suodattimet,

3

sallii zen-mieli kulkea kauttansa sekä miellyttäviksi, että häiritseviksi luokiteltavissa olevien äänien. Äänet menevät ja tulevat, joidenkin niiden kestäessä hiukan pidempään kuin toisten ja niillä kaikilla ollen hiukan eri syyt niiden esiintyvyyteen.

Vaatii runsaasti viitseliäisyyttä ja vaivannäköä poisoppia ajatuksellisista taipumuksista, joita sanoja runsaasti käyttävä ympäristömme omalta osaltaan tukee ja vahvistaa. Eli siis siitä, että sanat ja muut käsitteiksi muodostuneet vievät ylenmäärin ja pitkäksi aikaa huomiotamme. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi kokonaan luopua sanojen käyttämisestä, eikä sitä että pitäisi erityisesti vältellä jonkin tietynlaisia kohtaamisia, vaikka jälkimmäinen kiusallisen helpolta vaihtoehdolta tuntuukin.

Mielen järjestystä ylläpitää tehokkaasti se, että kun tekee jotain, keskittyy rauhallisesti siihen mitä tekee. Zazenissa istuessakin mielessä voi session alussa tuntua siltä, että mieli ei ole ollenkaan tyyni ja se on altis ärsykkeiden hetkauttaville vaikutuksille, mutta jos tietää kokemuksensa perusteella, että se on vain välivaihe, ei tälle aaltojen risteilyn esiintymiselle tule edes annettua lisää huomiota, vaan nuo ei-sessioon kuuluvat ajatukset hapertuvat nopeasti ja haihtuvat pois.

Tuo johonkin tekemiseen keskittyminen ei ole koskaan täysin samanlaista kuin jollain aikaisemmalla kerralla, mutta mitä pidempään sen tekemistä jatkaa, sitä enemmän se alkaa muistuttaa noita muita samantapaisia tapauksia – jos niin päättää, sillä toiminnan koostumukseksi voi periaatteessa valita ihan mitä vain. Jos joku kysyisi mitä on tekemässä jollain tietyllä hetkellä, voi tuntua luontevalta sanoa, että ”nyt minä [enimmäkseen] vatkaan” tai ”[enimmäkseen] aion tehdä täytekakun”.

Oleellista session alun välivaiheessa on muusta toiminnasta differentioiva vaikutus; se orientoitoi siten, että mitä enemmän tietyntapaista toimintaa esiintyy, sitä vahvemmin tuo toiminta vahvistaa itse itseään, kunnes siinä on täysin sisällä.

Zen-mielinen pystyy luovimaan orientoituneisuudesta toiseen sitä ketterämmin, kuin tuuli, mitä enemmän hänellä on kokemusta tyynelle mielellä ajattelusta ja toimimisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hänen ei tarvitse sulkeutua talon seinien sisään harrastamaan johonkin tekemiseen keskittymistä (esim. kirjan lukeminen), vaan hän voi tehdä sen väenpaljoudessakin (tai yksittäisen kirahvin selässä istuvan muun ihmisen näyttäytyessä vastakkaisella seinustalla). Silti hän saisi tuosta kirjasta ns. irti sen mitä hän olisi muutenkin saanut, kunhan vain pääsee toimintaan sisään.

Mitä selkeämmäksi ja tyynemmäksi mielensä saa kehitettyä, ja tätä siis edesauttaa runsas hyvien orientaatioiden vallitessa hankittu tieto ja kokemus, sitä pienemmin ajatuksellisin

liikkein toiminnan tilasta toiseen vaihtaminen tapahtuu ja sitä syvällisemmin kokemuksensa ymmärtää – tai ymmärryksensä kokee.

4

Oikeasti uuden luomisen vaikeus

Ei se taiteilijallekaan niin helppoa se uuden luominen ole. Vaikka sulkeutuisi ikkunattomaan ateljeehen kuukausiksi, niin omat aiemmat kokemukset olisivat silti jossain määrin läsnä. Jos kyseessä olisi taidemaalari, niin pelkästään siveltimen heilautus ilmassa aktivoisi joitakin hermoverkkoja hänen aivoissaan, jotka sitten saattavat vaikuttaa siihen mitä hän hetken kuluttua maalaa.

Entisajan taiteilijoilla oli tapana harjoitella sijoittelemalla paperille läiskiä taiteellisessa epäjärjestyksessä. Se on oikeastaan aika vaikeaa: vaikka yrittäisit miten kovasti, tavallisesti luomuksesi järjestyy johonkin muotoon. Luulet voivasi hallita sen mutta et voi. On lähes mahdotonta sijoitella läiskiä epäjärjestykseen. Sama pätee jokapäiväisen elämän hoitamiseen. (Suzuki, Shunryu: Zen-mieli, aloittelijan mieli, s. 32)

Muistituki

Muistiin itselle:

- Jos haluan muistaa asioita paremmin, yhdistän visuaalinen havainnon motoriseen liikkeeseen. Lisäksi, sillä on samankaltainen vaikutus kuin käyttäisi jotain esinettä katseen keskittämisen apuna kirjaa lukiessa.

- Viskele tv:ssä ja elokuvissa nähtyjä latteita kuvia kohti mielikuviaesineitä tai koskettele, taputtele, silittele (jne.) niitä mielikuvasormin tai kädessä pidetyllä mielikuvaesineellä. Tällä tavalla kerrot itsellesi mitkä asiat erityisesti haluaisit muistaa, sekä se myös saa huomiomaan asioista tarkempia deteileja.

- Piirrä näkemiesi hahmojen ääriviivat ilmaan ja tunnustele niitä mielikuvasormin. Se auttaa maailman tuntemisessa aidommaksi, silloin kun et niin tee.

- Pyri huomioimaan näkymässäsi olevista asioista sellaisia, jotka eivät ensinnä kiinnitä huomiota. Tätä toistamalla saat aikaan nostettua helpommin huomattavaksi niitä asioita joita tuolla tavoin huomioit.

- Pura näkymässäsi ilmeneviä asioita osatekijöihin.

5

Mielikuvien luonnollisesta vahvistamisesta

Buddhalaiseen valaistumisen kokemukseen pyrkiessä tai vaihtoehtoisesti sanottuna sen antaessa saavuttaa itsensä, itse tehden vain ei-mitään, on tuleva hyväksymään sellaisenkin harjoituksen, jonka aikana ei saavuttanut asetettua päämäärää. Harjoituksista saatua ymmärrystä voi hyödyntää buddhalaisten koulukuntien tarjoamien katsantokantojen mukaisesti tai halutessaan havainnoinnistaan voi luoda omia sovelluksia.

Itse olen viehättänyt siitä kuinka mietiskely tietyissä verenkiertoa raajoissa vähentävissä asennoissa, yhdessä hengityksen kontrolloinnin kanssa mahdollistaa erittäin eloisien mielikuvien luomisen ja katselun.

Käytännössä tämä vaatii valmisteluaikaa ainakin sen verran, että verenkierto ehtii tasaantumaan, mikä mietiskelyasennon ja muiden valmistavien tekijöiden kanssa haihduttaa tietoisuuden omasta kehosta.

Asentoja on monia, mutta ristimällä jalat allensa, hakemalla ryhdikkään asennon, jossa jaksaa istua pitkään ja pitämällä kädet, kämmenpuoli ylöspäin edessään, pääsee hyvään alkuun. Lattialla istuminen on pitemmän päälle hankalaa ryhdin ylläpitämisen kannalta, joten jonkinlainen tyyny on suotavaa olla. Itse pidän parempana pitää käsiä hieman ilmassa, jotteivat ne koskisi jalkojani. Hyvä ryhti on tärkeä myös hengityksen kulkemisen kannalta. Ensimmäisillä kerroilla selkä saattaa olla harjoituksen jälkeen kipeänä, mutta siihen tottuu muutaman seuraavan harjoituskerran aikana, sillä sopivaa asentoa ja suhdetta tyynyyn hakiessa optimaalinen asento mitä todennäköisimmin löytyy.

Parhaimmin ympäristö tämän mielikuvien eloisampaa näkemiseen pyrkimisessä lienee täysin äänieristetty sellainen, mutta käytännössä ympäristön äänet aiheuttavat vain vähäistä viivettä sopivan mielentilan kehittymisessä. Ympäristön ääniä ei tarvitse tietoisesti pyrkiä olemaan kuulematta. Antaa niiden tulla ja mennä, jos ovat tullakseen. Riittävän syvälle päästyä ne saavat aina vain vähemmin huomiota osakseen, sillä niiden konkreettisuuden tunne on siinä vaiheessa erittäin haperoista ja nopeasti haihtuvaa.

Jo kerrottu huomioon ottaen, sekä keskittymällä tasaisen rytmin mukaiseen ilman kulkemiseen sisällään sisään ja ulos, sekä katselemalla rauhallisena eteensä, jossa on suht koht tasavärinen pinta ihan siinä lähellä, mielentila ajautuu lähes väistämättä kohti tilaa, jossa visuaaliset mielikuvat ovat erittäin eloisia, sekä täysin itsensä ohjailtavissa. Mieleni tekisi ehdottaa sinua kokeilemaan jotain tietynlaista, mutta tulet kyllä itsekin tekemään ne vaikuttavat havainnot, joita en tässä kerro.

Hengitystekniikasta vielä sen verran, että on hyvinkin mahdollista, että ensimmäisillä kerroilla aiheutat itsellesi sen, että verenkierrossasi kiertävän hapen määrä eli happisaturaatio kasvaa niin korkeaksi, että alat tuntea epämiellyttäviä tuntemuksia itsessäsi kuten puristusta päässäsi, raajojen kylmyyttä ja muita hyperventilaation oireita. Se ei ole varsinaisesti vaarallista, mutta pitkälle edetessään se on varsin epämiellyttävä tunne. Hyperventilaatiokohtauksesta

6

poispääsemiseen suositellaan paperipussiin puhaltelua, mikä lisää hiilidioksidin määrää verenkierrossa, mutta oppimalla tuntemaan hengitystekniikkaansa, tilan saa kontrolliin pelkällä hengitysrytmiä rauhoittamalla. Syvästä kohtaustilasta takaisinpaluu kestää kylläkin useita tunteja.

Katson varoittelun tarpeelliseksi, mutta älä anna sen viedä huomiota liiaksi. Ennakointiin on kyllä runsaasti aikaa, sillä hyperventilaatiokohtaus ei koskaan nouse yhtäkkiä huippuunsa, vaan se kehittyy hiljalleen.

Kun varsinainen mielentilaharjoitus on edennyt riittävän syvälle, huomaat, että samaan tapaan kuin äänetkään eivät jätä suuria jälkiä ohi mennessään, ei esim. asentosi korjaileminen palauta sinua rysäyksellä konkreettiseen "tosimaailmaan" ja tietoiseksi kehostasi, sekä pakottaisi aloittamaan mielentilaharjoituksen alusta uudelleen. Tässä vaiheessa verenkierto ja muu kehon metaboliikka on niin suuressa määrin keskittynyt aivoihisi ja erityisesti tietyille alueille ja hermoverkkoihin, joita en pysty tarkemmin määrittelemään, että mielikuvien täsmällisempi näkeminen on jäänyt ns. päälle.

Visuaalisien mielikuvien eloisuuden ihastelu on lumoaa ja sopivassa asennossa niitä jaksaisi tarkastella vaikka ikuisesti. Harjoituksen päätyttyä kestää useita tunteja ennen kuin tila on täysin normalisoitunut, mutta ymmärrettävästi verenkierron jakautumisesta eri kehon osien kesken, et voi saavuttaa aivan samaa liikkeellä ollessasi.

Harjoituksen päätyttyä raajasi, asennosta riippuen, saattavat verenkierron vajeesta johtuen olla varsin puutuneita ja elottoman oloisia, joten nopea ylösnouseminen ei ole suositeltavaa. Istu mieluummin hetki normaalimmin, sekä kuulostele itseäsi ja maailmaa ympärilläsi.

Mieleen palautetun kirkkaus

Blaise Pascal mainitsi kirjassaan Geometrisestä mielestä ja muita pohdiskeluja jotakuinkin niin, että kun tehdään ajatustyötä, pitäisi muistaa palauttaa mieleensä kyseiseen asiaan liittyvät käsitteet mahdollisimman selkeässä muodossa, koska muutoin ne ajan mittaan sotkeentuvat. Jälkimmäinen sivulause on oma lisäys, koska en aivan tarkkaan muista miten se siinä kirjassa sanottiinkaan.

7

Mielikuvakoira

- Pystynkö kuvittelemaan mielessäni koiran tassun ja sen korvien yksityiskohdat siten, että näen tai koen ne yhtä aikaa?

- Voin zoomata kauemmas "nähden" ne molemmat, mutta tuolloin menetän yksityiskohdat. Mutta jos lähestyn asiaa niin, että yritän ensin nähdä mielessäni tassun piirteet, kuvioinnin, pinnanmuodot, karvoituksen ja sitten yritän pitää kiinni tuosta mielikuvasta ja kuvitella mukaan korvien yksityiskohdat, en onnistu siinä. On pakko laskea irti "tassumielikuvasta", jotta pystyisi keskittymään näkemään mielikuvan korvasta.

- Voisinko kuvitella samaan aikaan koskettelevani tassua vasemmalla kädelläni ja samaan aikaan katsomaan mielikuvasilmilläni korvan yksityiskohtia? Kokeilenpa. ... hassua, se melkein onnistui, mutta koira mokoma muuttui erilaiseksi kuin mikä se hetki sitten oli. Tai jos tarkempi olen, niin vasta nyt näin koko koiran (tai itseasiassa sen kasvot.. se oli poliisikoira Roin näköinen.. saattoi tulla tietoisuuteeni äskettäin Helsingin Sanomien verkkosivuilla olleista koiran kuvista johtuen, jotka kävin ns. ajatuksella läpi. Nimi Roi taas tuli jälkeenpäin tietoisuuteni, kun mietin koiran rotua. Rotu: poliisikoira.

- Koin pystyväni samaan aikaan olemaan tietoinen sekä koiran tassusta, sen kynsien terävyydestä, sen tassua ympäröivän turkin pehmeydestä, sen korvien muodosta, sen korvien elastisuudesta.. Kun pyrin ajattelemaan yhtä aikaa sekä koiran tassua, että koiran korvaa, minun ei tarvitse "nähdä" tassua koko ajan, voin keskittyä katsomaan korvaa ja silti olla tietoinen molemmista yhtä aikaa. Vai kuvittelenko vain tämän yhdenaikaisuuden tunteen?

- Pystyisikö miten pitkälle "tunettamaan" sitä kuinka paljon pystyy käsittämään kerralla? Jos vielä jatkan kierroksen verran ajatusta eri aistien kanssa kikkailemalla, niin voisinko kuvitella vasemman käteni koskettelemassa yhtä tassuista, ja koiran korvaan katsomisen sijaan puhaltaisin siihen ja katsoisin koiran yli niittymaisemaa? Eli pystyisin yhtä aikaa kuvittelemaan tassun kosketuksen, koiran korvan muodon ja elastisuuden ja nähdä vielä maisemankin ympärillä? Vai alkaisiko jo ote irtoamaan jostain yksityiskohdista?

8

Likiarvoymmärrys

Mielikuvien kuvailu toiselle ihmiselle puheen avulla on erittäin haastava laji. On hyvin vaikea

saada kuulija ymmärtämään mitä tarkoitat tarkalleen. Kuulijalta puuttuu aina jokin pieni

merkitsevä kokemus, jonka avulla hän voisi ymmärtää sinua täydellisesti, joten hän joutuu

tyytymään likiarvoiseen ymmärrykseen.

Ajattele radiokuunnelmaa. Silmäsi ovat hyödyttömät sillä hetkellä kun uppoudut ajatuksiisi ja yrität nähdä kolmannella silmällä tuon radiokuunnelman luoman maailman. Jos tunnistat kuunnelmassa kuinka lusikka kolahti kuorelliseen kananmunaan, voit myöhemmin kertoa eteenpäin, että kuulit lusikan kolahtaneen kuorelliseen kananmunaan. Sinun kuulijasi voi tällöin omassa mielessään kuvitella tämän tapahtuman, jos hän omaa jo ennestään sellasia kokemuksia, josta johtaa tämä tapahtuma. Henkilö, joka ei ole lusikkaa eikä kananmunaa koskaan nähnytkään, saati koskenut sellaisiin, ei ymmärtäisi mitä tarkoitat. Hänelle pitäisi ensin selittää mm. mitä ovat kananmuna ja lusikka.

Tai vaihtoehtoisesti.. jos hän tietäisikin millaisia objekteja ovat kananmuna ja lusikka, hän ei edelleenkään tietäisi minkämuotoisia ne olivat. Olettaen, ettei sinulla ole mallikappaleita siinä lähettyvillä, eikä myöskään piirtovälineitä, ainoa vaihtoehtosi olisi kuvailla muotoja isoilla kömpelöillä käsilläsi. Toki, jos yleisesti olisi tiedossa erilaisia sanoja erilaisille muodoille juuri kananmuniin ja lusikoihin liittyen, voisitte käyttää niitä sanoja helpottamaan kuvailua. Mutta todennäköisesti näin ei ole. Eikä niidenkään avulla mielikuva aivan täydellisesti voi välittyä.

Muotojen kuvailuun sanat ovat varsin karkeasti lokeroivia nimikkeitä ja eri ihmiset ymmärtävät ne eri yhteyksissä eri tavalla. Muun muassa sellaiset sanat kuin pitkulainen ja pallomainen ovat pikemminkin vihjeitä siitä millainen jokin on, sen sijaan, että ne kertoisivat millainen jokin on tarkalleen. Noihin sanoihin ei sisälly muodon pieniä nyansseja. Ja millä sanoilla sitä pinnoitetta ja tuntemusta sormissakin kuvaisi? Entä onko valkoinen aina valkoinen?

Mielikuvien kuvailu toiselle ihmiselle puheen avulla on erittäin haastava laji. On hyvin vaikea

saada kuulija ymmärtämään mitä tarkoitat tarkalleen. Kuulijalta puuttuu aina jokin pieni

merkitsevä kokemus, jonka avulla hän voisi ymmärtää sinua täydellisesti, joten hän joutuu

tyytymään likiarvoiseen ymmärrykseen. Ajattele radiokuunnelmaa. Silmäsi ovat hyödyttömät sillä hetkellä kun uppoudut ajatuksiisi ja yrität nähdä kolmannella silmällä tuon radiokuunnelman luoman maailman. Jos tunnistat kuunnelmassa kuinka lusikka kolahti kuorelliseen kananmunaan, voit myöhemmin kertoa eteenpäin, että kuulit lusikan kolahtaneen kuorelliseen kananmunaan. Sinun kuulijasi voi tällöin omassa mielessään kuvitella tämän tapahtuman, jos hän omaa jo ennestään sellasia kokemuksia, josta johtaa tämä tapahtuma. Henkilö, joka ei ole lusikkaa eikä kananmunaa koskaan nähnytkään, saati koskenut sellaisiin, ei ymmärtäisi mitä tarkoitat. Hänelle pitäisi ensin selittää mm. mitä ovat kananmuna ja lusikka.

9

Tai vaihtoehtoisesti.. jos hän tietäisikin millaisia objekteja ovat kananmuna ja lusikka, hän ei edelleenkään tietäisi minkämuotoisia ne olivat. Olettaen, ettei sinulla ole mallikappaleita siinä lähettyvillä, eikä myöskään piirtovälineitä, ainoa vaihtoehtosi olisi kuvailla muotoja isoilla kömpelöillä käsilläsi. Toki, jos yleisesti olisi tiedossa erilaisia sanoja erilaisille muodoille juuri kananmuniin ja lusikoihin liittyen, voisitte käyttää niitä sanoja helpottamaan kuvailua. Mutta todennäköisesti näin ei ole. Eikä niidenkään avulla mielikuva aivan täydellisesti voi välittyä. Muotojen kuvailuun sanat ovat varsin karkeasti lokeroivia nimikkeitä ja eri ihmiset ymmärtävät ne eri yhteyksissä eri tavalla. Muun muassa sellaiset sanat kuin pitkulainen ja pallomainen ovat pikemminkin vihjeitä siitä millainen jokin on, sen sijaan, että ne kertoisivat millainen jokin on tarkalleen. Noihin sanoihin ei sisälly muodon pieniä nyansseja. Ja millä sanoilla sitä pinnoitetta ja tuntemusta sormissakin kuvaisi? Entä onko valkoinen aina valkoinen?

10

Oivalluskuvioita

Oivalluskuvio = kuvio, joka saa merkityksensä sanallisesta selityksestä, mutta jonka

ymmärtämiseen vaaditaan oivallus (alla oivalluskuvioita uusimmasta vanhimpaan)

Triggerma

Kesken lauseen lausumisen voi herätä assosiaatio johonkin asiaan, joka tekisi mieli ottaa mukaan selitykseen. Jos sen saakin sovitettua mukaan selitykseen, voi kohta jo herätä uusi assosiaatio, ja taas tekee mieli laajentaa selitystä. Lopulta saatetaan päätyä niin laajaan ajatuskokonaisuuteen, ettei aivojen prosessointikyky enää riitä. Mistä seuraa mm. selityksen takeltelua ja hetkeä aiemmin sanottujen asioiden unohtelua.

Matkaamus

Lausuessaan jotain spontaanisti, lausuja voi joskus jo lausuessaan suorastaan ihmetellä miksi hän niin on sanomassa, kun "oikeasti" ajattelee asian aivan toisella tavoin.

Aloittaessaan lausuntoaan, hän ei vielä sillä hetkellä muistanut miten hän asian "oikeasti" ajattelee, mutta lauseen lausumisen aikana hänelle heräsi assosiaatio siihen "oikeaan selitykseen". Mutta siitäkin huolimatta sitä voi helpostikin tulla lausuneeksi meneillään olevan lauseensa loppuun.

11

Tasottu

Ihmiset eivät näe toistensa toimintaa, ajatuksia ja muuta sellaista, samalla tasolla kuin tekijä tarkoittaa. He kokevat asiat usein tasolla yksi, joka vastaa lähinnä assosiaatiota. Kun itse toteuttaa jotain, tulee päässeeksi ykköstason kautta kakkoselle, kolmeselle, nelosella ja niin poispäin, riippuen siitä kuinka pitkään jotain asiaa prosessoi. Itselle asiat voivat kyllä olla hyvinkin selkeitä, mutta muut eivät kykene asiaa ymmärtämään tai näkemään samoin tai lähes samoin, ennen kuin pohtivat asiaa yhtä pitkään ja hartaasti.

Pelkooma

Kaikkia meemejä ei haluta ottaa vastaan, vaan yritetään suojautua ei-halutuilta sellaisilta.

12

Korjauke

Kaikki ihmiset käsittävät sinut aina joskus väärin. Pidemmän ajan kuluessa näitä väärinkäsityksiä kertyisi väistämättä siinä määrin paljon, että jos ei aina välillä korjaile näitä vääriä käsityksiä, aletaan sinut käsittää todella pahasti pieleen. Sinusta voi jopa alkaa tuntumaan, että he käsittävät sinut joksikin aivan muuksi henkilöksi kuin mitä oletkaan.

Jatkoksi

Sanoilla on vahva orientoiva vaikutus. Jos kirjoitat jotain tekstiä ja on vaikea keksiä jatkoa jollekin lauseelle, jonka alun olet jo kirjoittanut, pyyhi tuo lause kokonaan tai osittain pois. Tällöin mielesi ohjautuu keksimään jatkoa eri lauseelle. Mitä pidemmälle lause on kirjoitettu valmiiksi, sitä vähemmäksi karsiutuvat vaihtoehdot, jotka sopivat lauseen päättäväksi jatkoksi.

13

Vaikuttajamiset

Kun tarpeeksi "suuret voimat" ovat jonkin idean, näkemyksen tai ideologian takana, on väistämätöntä, että ihmiset lopulta ottavat sen yleiseen käyttöön. Riittää, kun ihmiset kohtaavat tuon asian riittävän monessa lähteessä. Lähde voi olla kirja, tuttava, sanomalehti, aivan toiseen asiaan liittyvä tekstinpätkä, jossa asiaa sivuttiin, elokuva, asiaanliittyvän yhdistyksen esite, jne. Varsinkin sitten kun tuo asia on päätynyt kirjallisuusteoksiin, sitä tullaan siteeraamaan, sekä tietämättömyyyksissä, että tarkoituksellisesti ja jälleen tietous siitä leviää. Ja kun siitä lopulta tulee de facto, siitä ei enää päästä eroon. Ei ainakaan kovin helposti.

Magnetus

Kun ajattelee, sanat vetävät vahvasti puoleensa. Kuin magneetit. Jos haluaa ajatella intuitiivisesti, on pyrittävä kulkemaan sanametsän poikki siten, ettei joutuisi kosketukseen sanojen kanssa, vaan pystyisi pitäytymään sillä alueella, joka on sanoja hienompaa ainesta.

14

Tarkkaamo

Milloin viimeksi teit ns. huvin vuoksi tai vaihtoehtoisesti ilman sitä huviakin, jotain poikkeavaa? Ei siis välttämättä mitään radikaalisti poikkeavaa, vaan vain jotain erilaista, selkeästi yleisistä omista tai muiden tavoista poikkeavaa.

Milloin viimeksi sanoit jotakin täysin absurdia ihan vain kokeillaksesi mitä siitä seuraa, ilman että edes yritit miettiä ennakkoon jonkin tavan ottaa vastaan muiden suhtautuminen?

Tai milloin viimeksi teit jotain sellaista, jossa tietty teko, tietty paikka ja tietty tilanne kohtasivat tavalla, jolla ne eivät aiemmin ole kohdanneet? Esim. et ollut koskaan aiemmin istunut tuolissa ja saanut päähäsi nousta tuolille seisomaan ja koskettamaan huvin vuoksi kattoa ja istua takaisin alas.

Tai milloin viimeksi istahdit eteisen lattialle, nojauduit seinää vasten ja pysähdyit miettimään asioita tai muuten vain hetkeksi ottamaan rennosti, ilman että elämäsi olisi sellaisessa tilanteessa, että olisi jokin pakko pysähtyä miettimään? Kenties jopa heittäydyit siihen eteisen lattialle aivan makaamaan, laitoit käden niskan taakse, katselit kattoon. Jos jokin mielessä häilyvä ajatus oli tullakseen tykö, niin tulkoon sitten.

Tai milloin viimeksi poikkesit kotiintullessasi tutulta reitiltä ja kuljit toista kautta, vaikka tuon toisen reitin varrella ei ollut mitään erityistä, jonka vuoksi sen reitin olisit valinnut?

Tai milloin viimeksi tunnustelit sorminesi asuinrakennuksesi ulkoseinän pintamateriaalia, ilman sen kummempaa syytä, kuin että halusit vain koskettaa sitä ja tuntea miltä se pinta tuntuu, vaikket edes tarvitse tuota tietoa mihinkään, etkä ollut aikonut tehdä siitä mitään päätelmiä?

15

Näköjään

Omaa huoneistoaan / asuintaloaan ei aina kykene hahmottamaan samalla tavalla kuin muut, eikä aina itsekään samalla tavalla. Kaikkeen siellä olevaan voi olla niin tottunut, että asiat eivät enää herätä mitään erityisiä aatoksia. Jotta pääsisi irti liian urautuneesta tavasta nähdä huoneistonsa / talonsa huoneet, täytyisi nähdä se toisin tavoin. Kamera tai videokamera auttaa tässä.

Kameran ottamaan kuvaan voi saada mukaan enemmän kerralla kuin omin silmin ja sillä on helpompi tarkentaa yksityiskohtiin. Lopputuloksena syntyvä kuva on myös stabiili(mpi), eikä katse liikehdi siinä samalla tavoin kuin oikeasti.

On sinänsä mielenkiintoista ja joskus jopa aika karmivaakin havaita miten erilaisen vaikutelman voikaan saada tällä tavoin tarkasteltuna. Näitä asioita ei vain osaa nähdä samoin kuin katsoo omin aistein, vaikka yrittäisikin. Tai toisinpäin, eli ei välttämättä ole tullut huomioineeksikaan joitakin kiehtovia yksityiskohtia. Tämä keino voi myös antaa vihjeitä siitä miten muut ihmiset näkevät huoneistosi / talosi huoneet.

16

Viittaumus

Se mihin viitataan, jää usein stereotyypin asemaan.

Taitavuudessaan

Kun tekee jonkin asian, johon pystyy käyttämään niin paljon aikaa kuin haluaa, tarpeeksi hitaasti, harkiten, kokeillen ja pitkään viilaten, syntyy lopputuloksena vaikutelma taitavuudesta ja osaavuudesta, vaikka yrittäessäsi tehdä saman normaalivauhdilla, lopputuloksena syntyy vain vaikutelma tunarista, joka ei osaa / tiedä asiasta "mitään". Kysymys kuuluukin, kumpi näistä syntyvistä vaikutelmista olisi lähempänä tekijän "todellista minää"?

17

Ketjuneisuus

Ihmisten on usein erittäin vaikea nähdä sitä tarkoituksien ketjua, jonka osana jokin tehty tai sanottu asia on, vaikka yrittäisivätkin. He näkevät vain sen mitä juuri tehtiin tai sanottiin.

Huomaamus

Jostain syystä mikään ei koskaan ole tarpeeksi hyvin, eikö asioiden voi kokea olevan hyvin, ennen kuin tiettyihin epäkohtiin on saatu muutos. Kun asioille sitten vihdoin tehdään jotain, on muutoksen jälkeen mahdollista havaita jotain sellaista, mitä aiemmin ei oltu kykeneväisiä havaitsemaan. Ja kierre jatkuu.

18

Varmempaa

Jos ei ole aivan varma miten jokin asia on, eikä oikein innosta käydä asiaa pohtimaan sen suuremmin, on helppoa sortua kuvittelemaan (lue: toivomaan) pystyvänsä toimimaan oikeaoppisesti valitsemalla sen tien seuraamisen, mitä pitkin voisi olettaa kaikkien muiden kulkevan.

Käännösvaikeus

Kun esim. amerikanenglannista poimitaan suomalaiseen käyttöön jokin sana, on joskus kuultu syytettävän jotain tahoa siitä, että "taas on alettu käyttämään jotain amerikanenglantilaista sanaa suoraan, vaikka suomenkielestä olisi varmasti löytynyt ihan hyvä ja sopiva sana". Käännettäessä sanoja suomenkielelle on suuri vaara, että jotkin sen konnotaatiot (sivumerkitykset, vivahteet, lähdesanan herättämät assosiaatiot..) voivat tyystin puuttua suomenkielisestä "vastineesta". Tai vaihtoehdoisesti suomenkieliseen ehdokkaaseen olisi jo yleisesti suomalaisten mielissä liitetty konnotaatioita, joita ei lähdesanassa esiinny. Täten useinkin kaikista käytännöllisintä on ottaa amerikanenglantilainen sana käyttöön sellaisenaan.

19

Rakentamaisuus

Eri asioissa, konktreettisissa tai abstrakteissa, voi nähdä paljonkin samankaltaisuutta. Samankaltaisuus voi tarkoittaa esim. jonkin sisäisen rakenteen samankaltaisuutta. Yhden asian kautta opitut rakenteet voi siis nähdä myös toisessa ja sitä kautta voi tehdä tuon toisenkin asian ymmärtämisen helpommaksi itselleen.

Eksaktiudet

Aivojen asioiden prosessoimiseen tarvittavia resursseja voi säästää opiskelemalla yksittäisiä eksakteja asioita mahdollisimman ahkerasti. Mitä paremmin yksittäiset eksaktit asiat erottuvat toisistaan, sitä vähemmän aivoilta kuluu aikaa sumeiden merkityserojen setvimiseen.

Juuristo

Viestiessään tietoa eteenpäin, ennalta suunnittelematta, puheen tai muun viestintätavan avulla, on ihmisillä taipumusta jättää itse asiasta suuri osa pois. Tällöin kuulijalle jää vajaa mielikuva itse asiasta. Kuin kertoja olisi välittänyt hänelle vain sen mielenkiintoisimman ja olennaisimman osan.

20

Käsitehukka

Tietoisen ulkopuolisen ohjauksen seurauksena tai yleisestä huolimattomasta kielenkäytöstä johtuen, joidenkin käsitteiden merkitykset (omassa mielessä) alkavat muistuttaa toisiaan. Sen seurauksena sitä alkaa käyttäneeksi sekä omassa ajattelutyössään, että ilmaisuissaan näitä käsitteitä hiukan väärin. Muutaman kierroksen tätä jatkuttuaan, näiden käsitteiden merkitysalat sulautuvat entisestään toisiinsa, ja niiden toisistaan erottelemisessa joutuisi näkemään jo erityistä vaivaa.

Eli aluksi oli siis kaksi eri käsitettä, joiden sanalliset muodot olivat myös erilaiset. Sitten käsitteiden merkitykset sulautuivat yhteen. Se mitä seuraavaksi tapahtuu, voisi olla se, että toinen näistä sanallisista muodoista tippuu kokonaan pois yleisestä käytöstä, johtuen siitä, että molemmilla niillä kumminkin viitattaisiin tähän samaan isoon suurempaan käsitteeseen.

Se mitä sen jälkeen tapahtuisi, voisi olla se, että tämän uuden suuren käsitteen merkitysala alkaisi pienemään. Tämä voisi päästä tapahtumaan helpostikin, jos käsitteen kattama ala on erityisen suuri, sillä ihmiset eivät edes kykenisi muistamaan kerralla kaikkea mitä se kattaa. Vain ne käsitteen merkitykset jäisivät "eloon", joista puhuttaisiin ja joita ajateltaisiin. Vaihtoehtoisesti joku taho (tai jotkut) voisi tarkoituksellisesti haluta viilata siitä huomattavasti pienemmän merkitysalan omaavan yleisesti tunnetun käsitteen, karsien siitä pois kaiken ei-tarkoituksen mukaisen. Ja näin (simsalabim), kahdesta käsitteestä onkin tullut yksi.

21

Kehittymä

Kun kirjoittaa nopsaan (mutta "ajatuksella") yhteen putkeen muutaman kappaleen verran tekstiä, huomaa viimeisessä kappaleessa kehittyneensä ensimmäisestä kappaleesta huomattavasti. Kun vertaa ensimmäisen ja viimeisen kappaleen sanamuotoja ja asioita, joita on ollut kykeneväinen muistamaan näissä kappaleissa, huomaa kynevänsä palauttamaan tietoisuuteensa sitä enemmän asioita ja aiempia taipumuksiaan käyttää sanoja, mitä pidempään samasta aiheesta kirjoittaa. Ts. päästyään viimeiseen kappaleeseen, on "lämmennyt tarpeeksi".

Sama tapahtuu myös ilmaistessa itseään puheen avulla. Täytyisi käydä pari lämmittelykierrosta ennen varsinaista ilmaisua, jotta saisi ilmaistua itseään sellaisessa muodossa, johon voisi itsekin olla tyytyväinen.

Kysymys kuuluukin, kumpi näistä vaikutelmista vastaa lähimmäksi "todellista minää"; se vaikutelma joka toiselle herää siitä mitä ensimmäiseksi sanoo, vai se viimeisin vaikutelma, joka toisella on jäljellä kun on puhuttu pidempään?

Selkenevyys

Kun samaa, ennestään lähes tuntematonta asiaa (esim. tekstiä kuvilla), lueskelee ja tutkailee heti ensimmäisen kerran perään uudelleen ja tämän jälkeen vielä kerran uudelleen, alkaa saamaan aina vain enemmän selkeämmän kokonaiskuvan asiasta. Ensimmäistä kertaa lukiessa osa asioista unohtuu tyystin mutta useamman peräkkäisen lukukerran jälkeen asiakokonaisuus käy aina vain selvemmäksi.

22

Kiihtymä

Jos puhut kiihtyneenä, kenties jopa huudat, et kykene / ehdi harkitsemaan sanojasi / muodostamaan uusia ajatuksia, vaan tulet ilmaisseeksi itseäsi jo aiemmin oppimillasi fraaseilla ja sanoilla. Jos ilmaiset itseäsi rauhallisesti, jää aivoillesi enemmän aikaa muodostaa täysin uusia ajatuksia / etsiä vaihtoehtoisia ilmaisuja.

Ohjaajat

Assosiaatiot ohjaavat pitkälti ajatteluasi. Usein voi olla, että johonkin asiaan haettu vastaus on ollut todella lähellä jo monta kertaa, mutta silti et vain löydä sitä.

23

Stereotypiadippi

Ihmisellä on vahvasti taipumusta stereotypisoida, kertoessaan toiselle ihmiselle jotain kolmannesta henkilöstä, joka "kuuluu" johonkin monimerkitykselliseen kategoriaan, kuten "lääkärit" tai "poliitikot". Tämä henkilö muuntuu kohtuullisen helposti tässä puheessa sellaiseksi kuin tämä monimerkityksellinen kategoriakin, merkitykseltään. Hänet ikäänkuin dipataan tähän kategorian merkitykseen ja hänestä tulee merkitykseltään samanlainen tai ainakin hyvin samankaltainen, vähintäänkin hetkellisesti. Ikäänkuin mitä ikinä onkaan sanottu "lääkäreistä" tai "poliitikoista" on osuvaa myös tämän henkilön kohdalla.

24

Tosimaailman ja unen ero

Valvoin eräänä yönä aika pitkään, johonkin kolmeen neljään saakka. Sitten rojahdin sänkyyn, kun alkoi väsy olla niin suurta. Unen tapainen vyöryi päälle nopeasti, mutten vielä kadottanut tajuani siitä, että olen omassa sängyssäni. Silmäni olivat kiinni. Peitto päällä ja tyyny alla tuntuivat mukavalta. Vajosin syvemmälle uneen tai itseasiassa eräänlaiseen selkouneen, jossa pystyin itse kontrolloimaan untani.

Ilmeisesti aivot tuottavat tiettyjen edellytyksien täyttyessä jotain kemikaalia tai tapahtuu jotain muuta, joka vahvistaa unikuvia/-kokemuksia, sillä esim. värit ja aistini olivat erityisen vahvoja. Kaikki vaikutti niin.. aidolta. Jos halusin, saatoin kuvitella itseni vaikkapa uimassa ja juuri nousemassa pintaan. Tunsin veden paineen ympärilläni pintaa kohti noustessani, ja pintaan päästyäni tunsin sormenpäilläni veden pinnan ja veden valumisen sormien lomitse, sekä märät hiukseni niitä koskettaessani. Rannalla näkyvät ihmiset ja muu rannalle kuuluva näytti aivan samalta kuin jos olisin pitänyt silmäni auki oikeasti.

"How would you know the difference between the dream world and the real world?" / Matrix

Olisin varmaan tuntenut auringon lämmönkin ihollani, jos olisin tullut ajatelleeksi sitä. Tarkoittaen sitä, että pystyin kuvittelemaan uneen mukaan sen mitä siihen halusin mukaan. Itseasiassa koen vääräksi käyttää sanaa uni. Sana tarina olisi osuvampi. Eli en muistanut ottaa tarinaan mukaan auringon lämmittävää vaikutusta.

Tämän "tarinanluomisen" aikana pystyin vaihtamaan kahden seuraamani "kanavan" välillä vaivottomasti eli joko uppouduin täysin mieleni loihtimiin kuviin tai sitten näin mielessäni huoneen jossa olin ja koin myös olevani siellä. Mielenkiintoista oli, että mieleni loihtima muistikuva huoneesta tuntui yhtä aidolta, kuin jos olisin katsonut sitä silmät auki.

Uusi kokemus minulle oli se, että kun yhdessä vaiheessa palasin takaisin ajattelemaan olevani omalla sängylläni, ja ajattelin vaihtaa asentoa, huomasin hämmästyksekseni, etten pystynyt liikuttamaan itseäni. Yritin pakottaa liikkeeseen jalkojani, käsiäni, päätäni.. mutten pystynyt siihen. Paljoa tästä pidemmälle en sitten enää muistakkaan. Muistan vain, että ajattelin pääseväni liikkeelle, jos kehoani heijaamalla saisin jotenkin heräteltyä jäseniäni. En muista onnistuinko. En rohkene mennä vannomaan, oliko se kuvittelua, todellista vai mitä lie, mutta sinänsä tuntuisi ihan loogiselta, että aivoni olivat vain kytkeneet motoriikan pois päältä unijakson ajaksi.

25

Vaatteet kontrolloivat persoonaasi

Ihmisten tuntuu olevan vaikea nähdä mielikuvien "läpi" (myös minun itseni valitettavan usein). Ihmiselle lajina tuntuu olevan uskomattoman vaikeaa kuvitella toisesta ihmisestä jotain muuta kuin minkä vaikutelman hänen yllään olevat vaatteet antavat. Tätä voi myös soveltaa kaikkeen muuhunkin ihmisen persoonaan kuuluvaan, kuten esim. kulkuvälineisiin, tapaan hoitaa jokin asia tai hänen kiinnostuksenkohteisiinsa, mutta esimerkin selkeyttämisen vuoksi tässä keskitytään vain vaatteisiin.

Mielenkiintoista on se, että vaatteet itseasiassa kontrolloivat sitä kuinka niiden sisällä oleva ihminen toimii. Kaikki vaatteet, sekä tietysti myös kehon anatomia vaikuttavat. Yksi pieni muutos esim. hihansuun istuvuudessa, sukkien puristavuudessa, paidan helman pituudessa, vaatemateriaalissa, vaatteen osien liitoskohtien sijainneissa, värisävyt jne.. vaikuttavat mm. raajojen liikeratoihin, jännittyneisyyteen / rentouteen, sekä jopa ajatuksien sisältöihin. Tästä taasen seuraa se, että havainnoija saa erilaisen vaikutelman kuin saisi muutoin.

Mielenkiintoista on myös se, että kun annat vaatteilla tietyt vaikutelman ja sinuun täten suhtaudutaan tietyllä tavalla, tulet kenties huomaamattasi tuoneeksi esille sen persoonanpuolen itsestäsi, joka vastaa tuota suhtautumista.

Se mikä on ehkäpä jopa hiukan omituista, on se, että havainnoijat eivät aina itsekään huomaa suhtautuvansa eri tavalla muiden erilaiseen pukeutumiseen. Heidän havainnoinnin kohteensa orientoi tällöin heidän ajatuksiaan, mutta he eivät huomaa eroa aiempaan. Kyse on joko opin puutteesta tai siitä että asia ei vain muistunut mieleen / tullut tietoisuuteen.

26

Renessanssin ja symbolismin ajan kirjallisuuden kirjailijoiden vertailua

Aikomukseni oli vertailla keskenään kahta eri aikakautta keskenään, joiksi olin valinnut

renessanssin ja symbolismin, kohdistettuna äidinkielen iltalukiokurssin numero neljän

vaatimuksiin, mutta nyt 11 kirjoitettua sivua (+ lähteet ja muut lisät) myöhemmin, olen

saanut vasta pohjakosketuksen renessanssiin. Näin ollen kirjoitus symbolismista

ilmestyykin vasta myöhemmin. Tässä tekstissä keskityn mainituista aikakausista ensin

mainittuun.

Lienee kohteliasta hieman esitellä tätä aikakautta eli renessanssia, jotta sinä lukijani ja minä kirjoittaja tietäisimme ajattelevamme suunnilleen samaa asiaa. Kuitenkin, jo pelkästään renessanssin määritteleminen, ajoittaminen ja jopa sen olemassaolon hyväksyminen, sekä todistaminen osoittautuivat heti alkuunsa muuksi kuin helpoksi tehtäväksi.

Aiheeseen tutustuessa ilmeni myös erinomaisia esimerkkejä siitä kuinka passiivin avulla on helppo muodostaa lauseita, jotka tuleva tahattomasti antaneeksi vaikutelman, että suurikin joukko ihmisiä ajattelee jollain tietyllä tapaa ("nykyään ajattelemme, että ..."), ilman että ketään tiettyä väitteen esittäjää tarvitsee osoittaa, saati nimetä. Toisaalta, tavallaanhan se on välttämätöntäkin käyttää passiivia sen sijaan, että lueteltaisiin kaikki ne ihmiset, jotka jotain tiettyä mieltä, jollain tietyn ajanhetkellä kokevat tai väittävät olevansa.

Tekstissä on käytetty runsaasti lähteitä, jotka ovat kaikki suomalaisia, netin kautta saavutettavia (paitsi kaksi siteerausta suomennetuista kirjoista), eivätkä liian nirsosti valittuja. Mitä tuo jälkimmäinen sitten tarkoittaakaan. Lähtetiedot ovat pääasiassa sellaisista tietolähteistä, jotka pääsivät läpi ensimmäisistä hakusanoilla toteutetuista tietohauista (pelkästään googletusta) ja sen jälkeisestä karsintakierroksesta, lievästi myöhemmin täydennetyillä. Suurin osa lähteistä, jotka ovat siis kaikki suomalaisia, ovat, mielenkiintoista kyllä, lähinnä oppilaitosten sivuille johtavia. Voisiko se johtua siitä, ettei renenssanssi aikoinaan kovin kummoisesti Suomea koskettanut?

Renessanssi käsitteenä

Yleisen suomalaisen ontologian (YSO) mukaan renessanssi tarkoittaa Italiasta 1300-luvulta alkaen muualle Eurooppaan levinnyttä antiikin kulttuuria uudelleen henkiin herättänyt tieteen ja taiteen suuntausta.

Käsitteen renessanssi kehitti alunperin firenzeläinen taiteilija, kirjailija ja arkkitehti Giorgio Vasari (1511 ? 1574) ja se esiintyi ensimmäisen kerran hänen hänen kirjassaan Taiteilijaelämänkertoja, jonka "merkittävänä antina voidaan pitää myös aikalaiskuvauksia siitä, minkälaisia taiteilijat olivat

27

henkilöinä" (Wikipedia[1]). Vasari käytti sanaa renenssanssi viittaamaan antiikin tieteen ja taiteen arvostuksen nousuun (Rasinkangas 2007). Sananmukaisesti sana tarkoittaa 'uudelleen syntymistä' (Rasinkangas 2007). "Keskeisiä ajatuksia olivat myös taiteen ja taiteilijan kehittyminen yhä korkeammalle tasolle sekä monialaisuuden vaatimus." (Inkinen 2008)

Äärirajoina renessanssille voidaan pitää vuosia 1300 ja 1600, mutta tälle välillä voidaan sijoittaa monia eri ajanjaksoja, joilla kaikilla viitataan johonkin jota on kutsuttu renessanssiksi. Taiteissa kuten arkkitehtuurissa on eri ajanjaksot kuin kirjallisuudessa ja vaikka renenssanssi ja humanismi katsotaan lähes synonyymeiksi (Murtomäki 2008), ei humanismin katsota tulleen mukaan musiikkiin ennen kuin 1400-luvun lopussa (Murtomäki 2008).

Renessanssi ei ole saumaton kertomus yhdestä aikakaudesta, vaan siihen sisältyy monta pienempää kertomusta, jotka samalla kertovat määrittelijöistään ja historiankirjoituksen moninaisista vaiheista. (Pekkarinen 2005a)

Ehkä syy renessanssi-periodin olemassaolon suoranaiseen kieltämiseen on se, että on turvallisempaa ja mahdollisesti tarkemmin kohdilleen osuvaa tai ainakin selvämmin toisistaan eroavaa viitata renessanssia pidempiin aikakausiin eli käytännössä antiikkiin, keskiaikaan ja uuteen aikaan. Jälkimmäinen ulottuu määritelmän mukaan nykypäiviimme asti. Riippuen määritelmästä ja määrittelijästä keskiaikahan sijoittui juuri ennen renessanssia eli uuden ajan alkuun tai sitten noin sata vuotta etiäpäin.

Nykyään renenssanssin katsotaan alkaneen suunnilleen vuonna 1450 (Wikipedia[2])

Renessanssin katsotaan alkaneen Italiasta, tarkemmin sanottuna tuolloisesta taloudellisesti kukoistaneesta Firenzestä, jota hallitsi Medicien suku. Nykyinen Italia alkoi syntymään pala palalta vasta 1800-luvulla. Italiasta renessanssi laajeni, käsitteen itsensä laajetessa myös, muualla Länsi-Eurooppaan, kuten Ranskaan, Espanjaan, Englantiin, Saksaan, sekä myöhemmässä vaiheessa vähäisissä ja tulkinnanvaraisissa määrin myös Skandinaviaan.

Ne vähäiset piirteet, jotka meille renessanssikulttuurista välittyivät eivät merkinneet mitään ratkaisevaa vaihetta Suomen historiassa. Meillä ei ollut niitä lähtökohtia, joita antiikin perintö oli etelämmäksi muodostanut. (Similä ja Hankonen 200?)

Edellytyksinä renenssanssin synnylle pidetään muun muassa Medici-suvun antamaa rahallista tukea, joka tarkoitti tieteen, taiteen, julkisen rakentamisen tukemista, sekä "muulla tavoin firenzeläisten elämän parantamista" (bubbeli 2008a). Näin siis erityisesti Lorenzo de' Medicin aikana (Wikipedia[3]), mutta taiteilijoiden palkkaamisen intresseihin kuuluivat myös maallisen mahdin osoittaminen vallasta kilpailevalle katoliselle kirkolle (Björklund 2001). Monet tutkijat ja taiteilijat näkivät Platonin filosofian taiteiden ja tieteiden edistyksen perustana ja halusivat jättää keskiaikaisen skolastiikan menneeseen (Wikipedia[4]). Ja on myös niinkin, että Firenzeläiset näkivät itsensä antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden ja Rooman jatkajina (Wikipedia[5]).

Renessanssiajan Italia koostui tasavalloista ja ruhtinaskunnista. Se oli rikas, mutta puolustuskyvytön. Machiavelli halusi yhtenäisen ja vahvan Italian, jotta ulkopuoliset valloittajat eivät kykenisi ryöstelemään ja

28

tuhoamaan sitä. Hänen mukaansa vahvan ruhtinaan yhdistämä Italia kykenisi puolustamaan itseään. (Vexom 2005)

Italian noin sata vuotta kestänyt periodi jaotellaan yleensä varhaisrenessanssiin (1420-1500) ja täysrenessanssiin (1500-1530) (Miettinen 2008). "Kirjallisuuden kannalta Italian renessanssi jaetaan kahteen vaiheeseen: Petrarcan ja Boccaccion aikaan 1300 -luvun firenzeläiseen varhaisrenessanssiin" (bubbeli 2008b). Huomioi tässä kahden eri lähteen eri vuosiluvut ja sana 'varhaisrenessanssi'. Petrarcaa pidetään keskiajan puolella vaikuttaneen Dante Aligierin (1265 ? 1321) ohella "renessanssin isänä", sekä ensimmäisenä varsinaisena humanistina (Wikipedia[6]).

Kirjallisuudessa heidän [Petrarcan ja Boccaccion] edustamansa humanismi oli uusi henki joka levisi humanismikoulujen kautta yläluokan sivistykseksi. (bubbeli 2008b)

1800-luvun saksalaiset historioitsijat joutuivat ottamaan kantaa myös reformaation ideaan, jos puhe oli renessanssista maailmankatsomuksena,. Suppeammassa muodossaan, humanismiin yhdistettynä ja kirjallisena liikkeenä ajateltuna, renessanssia voitiin pitää reformaation edeltäjänä, mutta laajemmassa muodossaa nnäiden kahden käsitteen keskinäisissä saattoi esiintyä sekaannuksia (Pekkarinen 2005a).

Olisikin sinänsä perin erikoista, jos uusi sana ei saisi sisällökseen muunkinlaisia merkityksiä kuin sillä alunperin annettuja, sekä käyttöyhteyksien monipuolistuessa. Renenssanssi käsitteenä ei välttämättä ole kovin kaukana esimerkiksi retron käsitteestä, paitsi ehkä siltä osin, että retroilu viittaa yksilön lapsuuden tai nuoruuden aikoina vallinneeseen muotiin tai ilmiöihin. Renessanssin aikaisista ihmisistä ei kukaan liene elänyt antiikin aikoihin.

Usein aikakausi on tutkijan luoma konstruktio, johon on kasattu mekaanisesti ilmiöitä tavoitteenaan mahdollisimman yhtenäinen kuva aikakaudesta. Täten on saatu aikaiseksi kenties iskevä fraasi, käsite, joka uhkaa jäädä pelkäksi kliseeksi tai luutuneeksi konventioksi. Hyviä esimerkkejä tällaisesta nimeämisestä ovat "keskiaika", "humanismi" tai "11.vuosisadan renessanssi". Koska käsitteiden merkitys ja sisältö muuttuvat ajan mittaan, periodisoinnissa käytetyistä kriteereistä tulee olla tietoinen, ja niiden rajojen ja merkitysten on oltava jatkuvan uudelleenarvion kohteena. (Pekkarinen 2005a)

Tarkemmin ottaen keiden uskomisesta renessanssille ominaisiin kykyihinsä

Pyrittäessä tavoittamaan renessanssi-periodille ominaisia piirteitä sanalistan avulla, nousisi herkimmin esiin sanat yksilöllisyys, ihmisyyden kunnioittaminen, tieteen ja tiedon arvostus, humanismi, sekä fantasiointi.

Uskoa ihmiseen omiin kykyihin valoivat varmastikin aikansa yleisnerot Leonardo da Vinci (1452 ? 1519), sekä Michelangelo (1475 ? 1564), joista ensin mainitun saavutukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet tuon ajan tieteen kehitykseen (Rasinkangas 2007), vaan ne saavutukset saivat arvostuksensa vasta myöhemmin. Kuitenkin, heissä renessanssin ilme ruumiillistui ja he näyttivät, että renessanssi-ihmisen usko omiin voimiinsa ei ollut pelkää harhaa (Björklund 2001).

29

Yksilöllisyys tuli vahvasti esiin monessa Pohjois-Italian ruhtinaassa, mahtiporvarissa ja taiteilijassa. Ylimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin yleisnero ? l?uomo universale - ihminen, joka oli monen alan osaaja. Enää ei odotettu palkintoa tuonpuoleisessa, vaan ainutkertainen elämä otettiin omiin käsiin. (Sirkiä ja Lampen 2007)

Tiedonkulku ja tiedon saavutettavuus ei ollut tuohon aikaan tasa-arvoista, vaan tietty luokkajako oli vahvasti läsnä. "Aikakäsitykset eriytyvät sosiaalisesti: tavallisen talonpojan (agraarinen) aika erilaista kuin oppineen, filosofin tai kirkonmiehen + kauppiaan aika" (Pekkarinen 2005b).

Kirjailijan sosiaalinen status riippui hänen säädystään, ei kirjailijan kyvyistä. Toki oli olemassa kirjailijoita, jotka pyrkivät menestymään nimenomaan kirjoittajan kykyjensä avulla. Talonpoikien ja porvareiden säädyistä saattoi nousta kirjailijoita, mutta kirjoittamalla he eivät luoneet itselleen arvostusta. Aristokraattisessa yhteiskunnassa yksilöllinen ura oli aina alempana kuin syntytausta. (Niemi-Pynttäri 2000as)

Juuri tämän luokkajaon vuoksi koen hieman epäuskottavaksi tai ainakin epätäsmälliseksi väittää, että "renessanssi-ihminen halusi irti keskiajan rajoittavista ja ahtaista ajattelumalleista ja ihanteista", ja että "eri auktoriteettien, ennen kaikkea kirkon, opetukset kyseenalaistettiin", sekä että "renessanssiajan ihanneihminen nautti elämästä, kyseenalaisti kaikki auktoriteetit ja halusi tuntea kaikki taiteen ja tieteen alat" (lainaukset Sirkiä ja Lampen 2007). Tosin nyt olen tässä tekemässä sen määrittelyvirheen, että asetan kaikki johonkin säätyyn kuuluneet "kollektiivisen toiminnan nimettömien suorittajien laumaan" (Björklund 2001).

Koska säätyjako oli voimassa ja läsnä vielä vuonna 1500-luvun lopullakin eli renessanssi-periodin loppuvaiheilla, rohkenee siitä tehdä päätelmiä yksittäisen "kansalaisen" ? nationalismi keksittiin vasta myöhemmin ? mahdollisuuksista harjoituttaa auktoriteeteista irtautumista ja elämästä nauttimista, taiteen ja tieteiden alojen tuntemuksella varustettuna.

Kuitenkin, "renessanssin merkittävimpänä aatesuuntauksena pidetään humanismia, jossa painopiste siirtyi enemmän ihmisten henkilökohtaisiin ja maallisiin asioihin, sen sijaan että ihmiselämä oltaisiin nähty pelkästään välietappina tuonpuoleiseen" (Wikipedia[7]).

Renessanssin humanismi loi myös kuvan ideaali-ihmisestä, joka on korkealle kehittynyt niin tieteellisesti, moraalisesti, kulttuurillisesti kuin henkisestikin. Virstanpylväs tässä kehityksessä oli Giovanni Pico della Mirandolan Ihmisen arvokkuudesta (Oratio de hominis dignitate, 1486), joka toteaa ettei ihmisellä ole valmista muotoa, vaan on ihmisen tehtävä luoda itselleen muoto. (Transhumanistiliitto 2005)

Teoksessa Ihmisen arvokkuudesta "valetaan Platoniin ja Aristoteleeseen tukeutuen luottamusta siihen, että ihmiset kykenevät käsittämään kaiken mahdollisen tiedon" (Wikipedia[7]).

Naisen asema renessanssin aikana riippui jossain määrin siitä missäpäin ja missä asemassa hän eli ja oli. Italiassa "renessanssi ei ollut naiselle vain siveyden korostusta vaan naisille tarjoutui uusia mahdollisuuksia taiteen, oppineisuuden ja työn saroilla. Naisella oli persoonallisuus ja oikeudellinen asema. Naiset pystyivät käyttämään joustavasti oikeuksiaan ja heillä oli manööverien mahdollisuus." (Setälä 2005), mutta Ranskassa Navarran kuningattareksi tullut Margareta

30

Navarralainen (1492 ? 1549) joutui kokemaan kuinka naisella tehdään politiikkaa. "Ylhäinen nuori nainen oli sijoitus, joka sopimuksella naitettiin sopivaan sukuun." (Niemi-Pynttäri ja Teppo 1999c).

Kuitenkin,

Margareta pystyi kuitenkin kääntämään kuningattaren roolinsa ranskalaisen kulttuurin kannalta hyödylliseksi. Hänen johdollaan Navarran hovista tuli aikansa kulttuurikeskus. Hänen hovinsa suosi taidetta, tiedettä sekä varhaisia uskonpuhdistuksen radikaaleja. (Niemi-Pynttäri ja Teppo 1999c)

Margareta Navarralainen kirjoitti Boccaccion innoittamana novelleista koostuvan teoksen Heptameron (L'heptameron) (Niemi-Pynttäri Teppo 1999c).

Guttenberg keksii kirjapainon, sekä kansankielestä

Luultavasti ensimmäinen metallisin irtokirjasimin painettu kirja oli Gutenbergin koneellaan painama 42-rivinen ns. Gutenbergin Raamattu (Inkinen 2008). Tämä tapahtui vuonna 1465. Vaikka lukutaidoton rahvas ei keksinnöstä ensi alkuun paljoa hyötynyt, mm. luonnonfilosofit pystyivät painettujen kirjojen avulla luomaan jo toimivan yhteisön (Rasinkangas 2007). 1500-luvun alkuun mennessä Euroopassa oli noin 250 kirjapainoa (Inkinen 2008). 1500-luvun alun merkittävin kirjapainoalan keskus oli Venetsia, sekä tuolloin Saksalle kuulunut Strasbourgin kaupunki (Internetix[1]).

Renessanssiajan ihanteiden suuntautuminen kohti antiikkia sai täyttymyksensä, kun antiikin suuria ajattelijoita pystyttiin painettuina levittämään tehokkaasti ja tutkimaan eri puolilla Eurooppaa. (Inkinen 2008)

Varhaisrenessanssin aikaan eli ennen kirjapainoa, sellaiset kirjailijat kuin Petrarca ja Boccaccio katsoivat molemmat, että heidän arvokkaimmat teoksensa on kirjoitettu latinaksi (bubbeli 2008i). Varhaisten humanistien mukaan italia sopi vain kansalle tarkoitettujen puheiden kieleksi (bubbeli 2008i), mutta täysrenessanssin aikaan kirjapainon ansiosta, sekä humanistien kiinnostuksen tuloksena, "käytiin todella soveltamaan kaikkia latinankielisen retoriikan ja grammatiikan keinoja kansankieleen" (bubbeli 2008a).

Monet humanistit olivat kuitenkin sitä mieltä, että jos heidän kotimaakuntansa kieli alistettaisiin kielioppisääntöihin siitä tulisi latinan veroinen ilmaisuväline. Mutta koska minkäänlaista kielioppia ei vielä ollut olemassa, italian eri murteiden käyttö kuulosti tökeröltä hienostuneen humanistin korvaan. Siksi tavoitteeksi tulikin kansan puhekielen jalostaminen sellaiseksi että sitä saattaa myös kirjoittaa.

Latina säilytti kuitenkin pitkään merkityksensä tietelllisen kirjallisuuden saralla, jopa 1800-luvulle asti, "sillä tämä kirjallisuus oli joka tapauksessa suunnattu vain älymystölle, jonka edelleen oletettiin osaavan latinaa" (Wikipedia[8]).

Tietenkin aina on myös aluekohtaisia poikkeuksia. Esimerkiksi englantilaisen kirjailija Geoffrey Chaucerin (1343 ? 1400) "sanotaan usein ensimmäisenä kirjoittaneen kaunokirjallisuutta ja runoutta englannin kielellä aikana, jolloin sivistyneistö käytti kielenään lähes yksinomaan latinaa"

31

(Wikipedia[9]). Dante kirjoitti jo keskiajalla suurimman osan teoksistaan, kuten Jumalainen

näytelmä -eepoksen, italiaksi.

Tavallisen lukevan yleisön keskuudessa erityisen suosittua oli kansankielinen kirjallisuus: raamatulliset kertomukset, keskiaikaiset tarinat ja romanssit, luostarikertomukset, kummitustarinat, pyhimysten elämäkerrat, aapiset, moraalioppaat, vitsikirjat, satiirit, näytelmät ja historiateokset. Lukijoita kiinnostivat erittäin paljon ennustukset, kerettiläisten kohtalot, teloitukset, murhat, luonnonkatastrofit, oudot sattumukset, sodat ja juutalaiset, joiden niskoille oli perinteisesti sälytetty syy kaikenlaisesta pahasta mustasta surmasta alkaen. (Internetix[1])

Esikuvista ja tieteellisistä saavutuksista

Renessanssin ajalle oli ominaista sekä kunnioittaa antiikin ajan kirjoituksia, että päästä "tutkimuksessa takaisin lähteille - ad fontes" (Internetix[2]). Tämän vuoksi Erasmus Rotterdamilainen (1466 ? 1536) "ryhtyi opiskelemaan kreikkaa monien muiden humanistien tavoin pystyäkseen saamaan selvää Uuden Testamentin kreikkalaisesta alkutekstistä" (Internetix[2]). Myös humanisti Andreas Vesalius (1514 ? 1564) "kunnioitti suuresti antiikin aikaisia kirjoituksia ja Galenosin vasta löydetyt teokset olivat hänenkin työnsä pohjana" (Rasinkangas 2007). Hän oli belgialainen lääkäri ja anatomien tutkija.

Todistaessaan monet vanhat väitteet vääriksi Vesalius ajautui ajalleen tyypilliseen tilanteeseen, jossa esikuvan mielipiteitä joutui selittelemään parhain päin; on puhuttu 'humanismin paradoksista'. (Rasinkangas 2007)

Renessanssissa vähittäin tapahtunut maailmankuvan avartuminen ja uudet keksinnöt johtivat uudenlaisiin arvioihin myös tieteen alalla ja pyrkimykseen uuden tiedon etsintään. Kirjapainotaidon synty oli näistä keksinnöistä tieteen kannalta eittämättä keskeisin. (Mikkeli 2001)

Arvostus tietoa ja antiikkia näkyi siinäkin, mitä ensinnä kirjapainoissa painettiin. Antiikin klassikoita kuten Ciceron, Homeroksen, Platonin ja Aristoteleksen teoksia käännettiin ja painettiin, kuten myös runsaasti luonnontieteellisiä teoksia, sekä suuressa määrin koulu- ja oppikirjoja (Internetix[1]). Firenzen Platon-akatemiassa käännettiin Marsilio Ficinon toimesta koko Platonin tuotanto (Murtomäki 2008).

Kaupan tarpeet ja uusi tekniikka, kirjapainotaito, synnyttivät entistä paljon laajalevikkisemmän matemaattisen kirjallisuuden, laskuopit. Renessanssin aikana tehtiin ensimmäiset todella antiikin matematiikkaa pitemmälle menevät uudet keksinnöt, nimenomaan algebran alalla. (Lehtinen 2000)

Girolamo Cardanolta (1501 ? 1576) ilmestyi vuonna 1545 teos Ars Magna, joka "sisälsi raportin ensimmäisistä todella merkittävistä matemaattisista edistysaskeleista sitten antiikin" (Lehtinen 2000). Nikolaus Kopernikus (1473 ? 1543) esitti vuonna 1543 julkaistussa teoksessaan De

revolutionibus orbium coelestium planeettojen kiertävän paikallaan pysyvää Aurinkoa (Rasinkangas 2007). Ensimmäisen kemian oppikirjan (Alchemia, 1597) kirjoitti Andreas Libavius (1555 ? 1616) ja hieman häntä ennen Francois Viete (1540 ? 1603), jota on sanottu modernin algebran aloittajaksi, julkaisutti vuonna 1579 Aritmetiikan (Canon mathematicus).

32

Descartes (1596 ? 1650) ei taida enää mahtua renessanssin ajan kirjailijoiden joukkoon, jos renenssanssin päätepisteenä pidetään Giordano Brunon (1548 ? 1600) polttamista harhaoppisena (Wikipedia[7]). Bruno oli "italialainen filosofi, okkultisti ja tähtitieteilijä, jota katolinen kirkko vainosi hänen kerettiläisten oppiensa takia ja lopulta poltti roviolla Roomassa, sillä Bruno ei halunnut luopua ajatuksistaan." (Wikipedia[10])

Sensuurikin tuli myöhemmin heräämään ja Englannin 1500-luvun alun valtiomahti huolestui kirjojen painamisen helppoudesta ja kirjojen levittämistä, mikä aiheutti käsitteen "copy right" syntymisen, millä tarkoitettiin Kruunun mahdollisuutta takavarikoida sopimattomat teokset (Inkinen 2008). Tämän vuoksi esimerkiksi Francois Rabelais (1494 ? 1553) Ranskassa julkaisi Pantagruelin salanimellä, sillä "tekijän paljastuminen olisi tiennyt vankeutta" (Niemi-Pynttäri ja Teppo 1999a).

Rabelais'n tuotannossa renessanssin henki ilmenee häpeämättömänä suorapuheisuutena ja satiirina, mutta tarinoista näkyy myös kirjoittajan kulttuurintuntemus ja äly. Entinen munkki, lääkäri ja pappi Rabelais arvostelee kirkkoa, oikeuslaitosta ja yliopistoa. Sorbonnen teologit kielsivätkin hänen teoksensa, mutta vaikutusvaltaisten ystäviensä avulla hän onnistui levittämään niitä. (Tolkki-Tammi ja Vuolteenaho 1998b)

Viihteellisyydestä ja kansanomaistamisesta

On mahdollista, että tähän tekstiin valikoituneiden lähdetietojen, sekä niihin itseensä aikoinaan valikoituneiden lähdetietojen pohjalta muodostuu, osittain itsestään, yhtänäinen, renessanssin ajalle ominaiselta vaikuttava ilmiö kirjallisuuden osalta, vaikka äärimmillään 300-vuoden mittaiseen ajanjaksoon mahtuu varmastikin monenlaista kirjallisuutta.

Viittaan tällä esimerkiksi sellaiseen, että vaikka Shakespeare (1564 ? 1616) syntyi ja kirjoitti näytelmiään vasta lähempänä 1600-lukua, niin sekä hänen teoksissaan, että 1300-luvun alussa syntyneen Boccaccion (1313 ? 1375) teoksissa on molemmissa sekä tyylillisesti, että henkilöhahmojen osalta yhdistelty ylhäistä ja rahvaanomaista ? kuten esimerkiksi Boccaccion teoksessa Decamerone. Shakespeare rikkoi näytelmissään henkilöhahmojensa ylevyyden jollakin sairaudella, vaikka muuten noudattikin sen ajan draaman sääntöjä eli säätyjen ihmiset puhuivat asemansa edellyttämällä tavalla (Niemi-Pynttäri 2000c).

Pidän silti uskottavana sitä, että keskiajan jälkeen (tai loppuvaiheilla), kirkon vallan alkaessa vähitellen herpaantua, ihmisten suhtautuminen elämään muuttui ainakin jollain tapaa rennommaksi, vaikka kyllähän he silti jonkin valtiomahdin alaisia edelleen olivat. Kirjapainon keksimisen jälkeen ja kansankielisen kirjallisuuden lisäännyttyä, kirjat toivat viestiä uudenlaisen vapaamman periodin alkamisesta kauempaakin.

Kirjailijat eivät kuvanneet edes jumalia virheettömiksi, vaan suurimmillakin sankareilla on heikkoutensa. Luonto ja luonnollisuus olivat antiikin ihmiselle esikuvia. (Tolkki-Tammi ja Vuolteenaho 1998a)

33

Ennen kirjapainoa viestin välittäjinä toimivat kiertelevät trubaduurit ja muut pitkän matkan kulkijat. Eräs kiertolaisista, ehkä kuuluisin heistä, oli Francois Villon (1431 ? 1463), jonka tosin on epäilty olleen fiktiivinen hahmo (Niemi-Pynttäri ja Teppo 199b). Villonin lauloi maksua vastaan parodissävytteisiä, "dokumentaarisia" laulujaan majataloissa, joissa "hahmotetaan kuitenkin 1450-luvun Pariisia tunnettujen henkilöiden ja tapahtumien kautta" (Niemi-Pynttäri ja Teppo 199b). Hänen laulunsa saattoivat olla tavallista raadollisempia ja kieleltään konkreettisia, ei-metaforisia, mutta ilmeisesti sellaisellekin oli tilausta ? kuten myös myöhemminkin, Martti Lutherin (1483 ? 1546) aikaan:

Maalaiset olivat raakaa, tylyä väkeä, joka piti markkinoita ja rajua ryyppäämistä paljon parempana kuin kirkonkäyntiä. Luther huomautti kerran itsekin, etteivät hänen tuntemansa maatyöläiset pitäneet ajasta lukua kellon eivätkä auringon, vaan ympärillään lojuvien tyhjien kolpakoitten avulla. Luther halveksi tyhjäntoimittajia, juoppoja, vaimonpieksäjiä, irrallisia sukupuolisuhteita harrastavaa nuorisoa ja kaikkia roistoja. Hänen ivansa ei tuntenut mitään rajoja, varsinkaan jos kyseinen mieliharmin aiheuttaja oli ylhäistä syntyperää. (Kittelson 1986)

Toisaalta, myöhemmin samassa kirjassa (Uskon puolesta ? Martin Lutherin elämäntyö) sanotaan Lutherin kertoneen itsestään:

Joskus on tarpeen juoda vähän enemmän, huvitella, laskea leikkiä tai jopa tehdä syntiä paholaisen uhmaamiseksi ja halveksimiseksi, ettei se saisi tilaisuutta viekoitella meitä tun-nontarkkuuteen pikkuasioissa. Me menehdymme, jos liikaa huolehdimme johonkin syntiin lankeamisesta... Minkä takia joisin laimentamatonta viiniä, puhuisin vapaasti ja söisin enemmän ellen juuri piinatakseni ja kiusatakseni paholaista, joka on päättänyt piinata ja kiusata minua?

Syitä Villonin kiertolaisuuteen on vaikea arvioida nykypäivästä käsin, mutta ehkä tuolloinen tappelunujakkaan ajautuminen, sekä liian suuri yliopistotutkinnon läpäisseiden määrä (Wikipedia[11]) vaikutti asiaan. Villon oli suorittanut maisterin tutkinnon Sorbonnen yliopistossa.

Myös Rabelais oli pitkälle koulutettu, ollen muun muassa humanisti, teologi, lääkäri, munkki, sekä tuuottelias kirjoittaja, jonka kansanomaiset proosat tekivät hänestä erään koomisen kirjallisuuden suurimmista (bubbeli 2008c). Laajan pilajuttujen kirjoittamisen taidon hän oli hankkinut opiskellessaan (bubbeli 2008c).

Suunnaton liioittelu, kaiken saattaminen naurettavaksi sekä häpeämätön suorasukaisuus elämän nautintojen ja muiden ilmiöiden kuvaamisessa osoittivat Rabelaisen teokset niin mielettömiksi, että sen varjossa hän saattoi esittää vakavaa arvostelua opetusta, oikeuslaitosta, kirkollista järjestelmää, oppineita ja virkamiehiä, vallankäyttöä ja ahneutta, suvaitsemattomuutta sekä monia muita aikakauden epäkohtia kohtaan. (Forsius)

Kuitenkin,

Kirjojen lukuisat viittaukset antiikin taruihin, aikaisempaan kirjallisuuteen sekä tunnettuihin oppineisiin toivat esiin tekijän laajan tietämyksen. Rabelais uskoi, että sivistys ja vaisto varjelivat ihmistä huonolta elämältä. (Forsius)

34

Renenssanssin ajalle lienee ominaista viihteellisyyden lisääntyminen kirjallisuudessa. Viihteellisyys on tässä varsin laaja-alainen käsite, sen kattaessa myös romantiikan, joka oli Boccaccion jälkeen myöhäisrenessanssin suosituinta viihdettä (Niemi-Pynttäri 2005d).

Boccaccion kerronta perustuu sensuellin kielen retoriikkaan, spontaaniin, hienostuneeseen ja leikkisään asenteeseen elämän suhteen. Sosiaalinen vuorovaikutus kuvataan miellyttävänä ja antoisana. Kielellisen joustavuuden taustalla on uudenlainen asenne säätyeroihin, Boccaccio edustaa kaupunkikulttuuria joka varsin keveästi liikkuu varakkaan porvariston maailmasta hoveihin. Maailma on Boccaccion kuvaaman täynnä antoisaa nykyisyyttä ja todellisuudentajua. Boccaccion vapautunut kieli leikkii ylhäisen ja alhaisen kielellä, liikkuu luokkarajoituksista piittaamatta. (bubbeli 2008d)

Korkean ja matalan tyylin sekoittamisesta sai kritiikkiä Ludovico Ariosto (1474 ? 1533), teoksensa Raivoisa Orlando vuoksi, mutta "Arioston tietoinen tarkoitus oli kehittää romanssi hovikelpoiseksi, aikansa korkeakulttuurin maun mukaiseksi" (Niemi-Pynttäri 2005d).

Renessanssin ajalle oli jokseenkin tyypillistä hakea aiheita "keskiajan suuresta juttuvarastosta" (bubbeli 2008d) ja muunnella niitä "miellyttäviksi kertomuksiksi, kuten Ariosto, sekä Torquato Tasso (1544 ? 1595) muuntaessaan keskiajan ritari- ja pyhiinvaellusaiheita (Niemi-Pynttäri 2005d). Ritareista kertoi myös espanjalainen kirjailija Miquel Cervantes (1547 ? 1616) teoksessaan Don Quijote, mutta ei enää kevyen novellin muodossa, vaan pitkänä romaanina. Teoksen tarkoitus oli osoittaa kuinka "naurettavaa ritarien toiminta olisi tuon ajan Espanjassa" (Niemi-Pynttäri 2000h). Kyseinen teos on "maailmankirjallisuuden toiseksi käännetyin kirja (Raamatun jälkeen)" (Wikipedia[12]).

Fantasiat, pastoraalit, utopia

Kun kirjallisuudessa haluttiin esittää jotain fiktiivistä se esitettiin paimenrunouden muodossa. Paimenrunojen idea on alunperin peräisin antiikin Kreikasta (Wikipedia[13]) ja ne ovat maalaiselämää ihannoivia, mahdottoman, mutta unelmoidun idyllin kuvaavia. Sana pastoraali eli paimenidylli "tarkoittaa paimenrunouden aiheisiin pohjautuvaa musiikkia, runoutta, näytelmiä tai kuvataidetta" (Wikipedia[13]). Pastoraaleja voidaan sanoa kirjallisuuden ensimmäisiksi fantasioiksi (bubbeli 2008j), niiden tapahtumapaikkana ollessa oli "Arkadia; kultaisen aikakauden kaupunki jossa ihmiset elävät yksinkertaista elämää rauhassa luonnon keskellä" (bubbeli 2008k).

Pastoraaliromaanien maailma on todellisen ja myyttisen välitilassa, se ei jäljittele todellista maailmaa, eikä se toisaalta kuvaa pelkästään myyttistä menneisyyttäkään. (bubbeli 2008j)

Voisi olla uhkarohkeaa mennä väittämään, että fantasiointi olisi suorastaan leimallista renessanssi-periodille, mutta esimerkkeinä fantasioinneista käyvät Shakespearen komediat, joissa "juonen käänteet houkuttelevat katsojat mukaan fantasiaan jossa uudistetaan side yksilöllisten toiveiden ja sosiaalisen järjestyksen suhteen" (Niemi-Pynttäri 2000i); Arioston Raivoisa Orlando, jossa rakkauden kohteena oleva nainen, viihteelle ominaisesti, onnistuu aina viime hetkellä välttää mies, ja pysyä hallitsemattomana (Niemi-Pynttäri 2000d); sekä monet Boccaccion novellit, joissa

35

tarinan käänteet eivät noudata realistisen uskottavuuden logiikkaa, vaan unelman logiikkaa (bubbeli 2008e).

Fantasian ja pastoraalin lisäksi renessanssin aika synnytti sanan 'utopia', englantilainen kirjailija Thomas More (1478 ? 1535) toimesta. Hän kuvailee samannimisessä kirjassaan (1516) kuvitteellisen saarivaltion poliittisen järjestelmän. "Teoksellaan More hyökkäsi omana aikana näkemäänsä keskiaikaisen elämäntyylin häviämistä vastaan." (Rasinkangas 2007)

Kirjassa More vertaa kristillisen Euroopan valtioiden elämää ei-kristillisen ja täydellisesti järjestetyn utopian elämään. Utopiassa yksityisomaisuutta ei ole ja maassa vallitsee lähes täydellinen uskonnollinen suvaitsevaisuus. (Wikipedia[14])

Ohimennen mainittakoon, että Shakespeare, englantilainen hänkin, tuli keksineeksi näytelmiään kirjoittaessaan yli 1700 yleisesti englannin kielessä käytössä olevaa sanaa (Wikipedia[15]), joista esimerkkeinä birthplace, champion, coldblooded, fixture, gossip, outbreak jatorture.

Uskonnosta

Myöhäiskeskiajan katsotaan kestäneen pitkälle 1500-luvun puolelle eli renessanssin ei voi ajatella alkaneen kertarysäyksellä heti keskiajan perään. Vaikkeivat renessanssin ajan humanistit aivan tyystin halunneet kirkkoa instituutiona poistaa, se tuli pakotetuksi muuttumaan. Erasmus Rotterdamilainen pyrki pysyttelemään valtiollisten ja kirkollisten kiistojen ulkopuolella (Internetix[2]), mutta käänsipä silti Uuden testamentin latinaksi alkukielisestä kreikan tekstistä. Raamatuntutkimus oli johtanut tutkijat kysymään, "oliko vuosisatojen ajan auktoriteettina pidetty latinankielisen Vulgatan teksti luotettava" (Internetix[2]). Myöhemmin myös Luther käänsi Uuden testamentin, mutta kansankielelle, saksaksi.

Puheessaan "Saksan kansan kristilliselle aatelille" Luther "murskasi ajatuksen erityisestä pappien luokasta, joilla oli myös erityinen valta kristittyjen hengelliseen (ja joskus maalliseenkin) elämään, koska heillä oli hallussaan armonvälineet." (Kittelson 1986).

Ja opettaessaan hullutuksiaan mitä innokkaimmin kouluissa, he luulottelevat, että koko kirkon rakennelma romahtaisi maahan elleivät he kannattelisi sitä kehäpäätelmillään kuten Atlas runoilijan mukaan kannatteli taivaankantta harteillaan. (Rotterdamilainen 1509)

Kirkon vastaiseisten näkemysten levittämiseksi oli vastapainona tietysti myös kirkon omien näkemysten levittäminen. Mikael Agricola (1510 ? 1557) "näki kansan kielellä julkaistun kirjallisuuden parhaaksi tavaksi levittää kirkon oppia, ja hän onkin tärkeä suomen kirjakielen kehittäjä" (Rasinkangas 2007). Agricola julkaisi ensimmäisen suomalaisen aapisen (ABC-kirja) ja käänsi Uuden testamentin (Se Wsi Testamenti).

Kun Petrarcaa sanottiin ?kristilliseksi Ciceroksi?, tuohon nimitykseen kiteytyi käsitys, jonka mukaan kristillisen tien rinnalla oli mahdollisuus humanistiseen kiinnostukseen kaikkea inhimillistä kohtaan. (bubbeli 2008f)

36

1500-luvulla Euroopan läpi levisi Espanjasta lähtöisin oleva mystisen runouden suuntaus, joissa "keskeiseksi nousivat visiot ja ekstaasit, ne olivat jopa tärkeämpiä kuin kirjoitustaito tai retorinen kyvykkyys" (Niemi-Pynttäri 2000e). "Tunnetuimmat mystikko -kirjailijat olivat Ristin Pyhä Johannes (Juan de la Cruz) sekä Pyhä Avilan Teresa (St Teresa de Avila)." (Niemi-Pynttäri 200b) Jälkimmäisen "hurmioituneet näkynsä, tuskan ja hengellisen autuuden kuvauksensa ovat puhtaasti uskonnollisia, mutta ne ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen." (Niemi-Pynttäri 2000f)

Kerrotaan, että Johannes hakeutui jopa hautaholveihin mietiskelemään. Siellä hän istui tuntikausia, hautapaasia katsellen. Hänelle runous oli rukoilemista, tapa keskittyä ja lähestyä tyhjyyttä. Runous oli meditointia, jossa pyrittiin 'tyhjentämään sielu'. Kaikki maailmaan liittyvä suljettiin vähitellen pois ajatuksista, niin että vähitellen kaikista mieleen tulevista seikoista luovutaan. (Niemi-Pynttäri 2000e)

Tyylistä ja aistillisuudesta

Ei liene mahdollista, etteikö myös kirjallisuuteen olisi vaikuttanut renenssanssin aikainen, antiikin ajoilta peräisin ollut kauneuden ihanne, jossa ihmiskehon osien suhteiden "harmonia määriteltiin matemaattisten lakien avulla" (Miettinen 2008). Ehkä tällä harmonisuudella on jotain tekemistä senkin kanssa, että renessanssiin liittyi "kiinnostus androgyyneihin hahmoihin" (Niemi-Pynttäri 2000g), sekä siihen, että renessanssiajan multitalentti Michelangelo oli tai uskotaan olleen homoseksuaali (Wikipedia[16])?

Komedioissaan Shakespeare leikkii usein seksuaali-identiteetin kanssa. Tämän roolileikin hän peri pastoraalinäytelmistä, joissa paimeniksi pukeutuneiden hahmojen sukupuolesta ei aina ollut varmuutta. (Niemi-Pynttäri 2000g)

Aistillisuus, keveys ja sensuellisuus olivat aikakauden runoudessa korostuneesti läsnä. Petrarcan sonettikokoelmasta Sonettaja Lauralle kehittyi esikuva koko aikakauden runouteen (Niemi-Pynttäri 2000j), Boccacciolle "seksuaalisuuden hyve on kaikkien hyveiden perusta ja seikka joka herättää rohkauden, itseluottamuksen ja kyvyn uhrautua" (bubbeli 2008e).

Antiikin kreikasta löydetään alastomuus taiteeseen, ja samalla tavalla suora erotiikka runouteen." (bubbeli 2008g)

Erityisen suorasta erotiikasta tuli tunnetuksi Pietro Aretino (1492 ? 1556) yksityiskohtaisin kuvapiirroksin varustetulla pornosonettikokoelmallaan Sonetti lussuriosi (Riettaita sonetteja).

Yksityiskohtaisia kuvapiirroksista on tunnettu myös Leonardo da Vinci, mutta ilmeisesti erilaisien tarkoituksien vuoksi. Leonardo suunnitteli ja kokeili paljon uutta, ja tätä varten hän "tutki itse ihmisen anatomiaa, leikkeli ruumiita ja piirsi elävää mallia kunnes ihmisruumiissa ei tuntunut olevan hänelle mitään salaisuuksia" (Wikipedia[16]). Leonardolta on jäänyt jälkeen yli 13000 muistikirjan sivua, jotka "osoittavat hänen tehneen matkoja maaseudulle jossa hän tarkkaili luontoa, vesien liikettä, geologisia muodostumia, ilmastoa ja kasvien rakennetta" (Björklund 2001)

37

Renessanssin humanistit olivat painottaneen roomalaisia klassikoita hyvän kirjallisen tyylin esikuvina. Yksilöllistä suhdetta näihin esikuviin ei kuitenkaan korostettu ennen Montaignea. Toisin sanoen persoonallinen tyyli ei ollut ihanteena, vaan pikemminkin klassisten lausekuvioiden mukailu. (bubbeli 2000h)

Ranskalainen humanisti Michel de Montaigne (1533 - 1592) "loi roomalaisen kirjeen kirjoittamisen taiteen pohjalta uuden ja renessanssimaisen lajin: esseen" (bubbeli 2000h). Hän painotti kirjoitustensa epätaiteellista, henkilökohtaista ja välitöntä luonnetta (bubbeli 2000h). Aiemmin renessanssikirjoittajat ihailivat roomalaisten taitavia kirjeitä, mutteivat painottaneet kirjoittajan persoonallista suhdetta tekstiin (Niemi-Pynttäri 2000b). Kuuluisin novellikokoelma lienee Boccaccion Decamerone ja romaaneista tunnetuin Cervantesin Don Quijote.

Käsikirjoituksissa tekijän persoonallinen käsiala ja kielen visuaalisen ilmaisemisen tapa näkyivät käsin kopioiduissa teoksissa. Jokainen käsinkopioija teki omia tulkintojaan ja toteutti omia visuaalisia mieltymyksiään - käsin kopioidut teokset ovatkin nykyajan katsojan ja kokijan mielestä ennemminkin taideteoksia kuin informaation välineitä. (Inkinen 2008)

Värien käytössä yleensä ei ollut sääntöä; "ennemminkin jokainen taiteilija sekoitti värit oman oppineisuutensa pohjalta" (Hintsanen), mutta "värienkin käyttö alkoi kuitenkin yhä enemmän kytkeytyä filosofiaan osana 'kauneuden' ja 'taiteen' tulkintaa" (Hintsanen).

Huomioita renessanssiajan kielletyistä kirjoista

Alle olevat poiminnot ovat Kai Ekholmin Ulkomaiset kielletyt kirjat -listasta.

- Paavi tuomitsi Aretino Pietron teoksen Sonnetti lussuriosin. - Inkvisitio kielsi kaikki renenssanssiajan lopulla vaikuttaneen Francis Baconin teokset Espanjassa. - Boccaccio Decamerone-novellikokoelman käsikirjoitukset ja painetut osat heitettiin Savonarolan 'turhuuksien rovioon'. - Machiavellin teos Ruhtina joutui kiellettyjen kirjojen luetteloon Italiassa. - Montaigne "Tutkielmia; Esseitä" teoksesta kiellettiin tietyt jaksot, koska ne suhtautuivat moraaliin liian kevyesti. - Ranskan kuningas antoi luvan Pantagruelin kolmannen osan (Rabeleisin teos) julkaisemiseen, mutta kuninkaan tietämättä kirjan neljäs osa sensuroitiin vuonna 1552. - Savonarola pakotettiin kiduttamalla tunnustamaan kirjoitustensa kerettiläisyys, minkä jälkeen hänet hirtettiin ja ruumis poltettiin kaikkien kirjoitusten, saarnojensa, esseittensä ja pamflettiensa kanssa. - Kuningatar Elizabeth määräsi kaikki Shakespearen näytelmän Kuningas Richard II:n kopiot hävitettäväksi, teos julkaistiin uudelleen vasta tämän kuoleman jälkeen 1608.

38

LÄHTEET

KIRJAT

Kittelson, James M. 1986. Uskon puolesta ? Martin Lutherin elämäntyö. Suomentanut Mervi Pöntinen. Jyväskylä: Gummerus. Rotterdamilainen, Erasmus. 1509. Tyhmyyden ylistys. Suomentanut Kauko Kare. Hämeenlinna: Karisto.

INTERNET

Björklund, Tommi. 2001. Renessanssin taide. Vaasan yhteislukio. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Ekholm, Kai. Ulkomaiset kielletyt kirjat. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Forsius, Arno. François Rabelais (n. 1490?1553) ? lääkäri ja kirjailija. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Hintsanen, Päivi. Renessanssi. Coloria. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Inkinen, Maritta. 2008. Typografia 2: Kirjapainotaidon merkitys. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Lehtinen, Matti. 2000. Matematiikan historia: Renessanssi. Matematiikkalehti Solmu. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

Miettinen, Jukka O. 2008. Renessanssi: antiikin uudelleen herääminen. Tila, kuva ja aatteet -blogi. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Mikkeli, Heikki. 2001. Oliko renessanssin aikana tiedettä? Tieteessä tapahtuu. 2001(2). Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Murtomäki, Veijo. 2008. Renessanssi humanismin aikakautena. Sibelius-Akatemia. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

Niemi-Pynttäri, Risto ja Teppo, Juha. 1999a. Kirjapaino mullisti kommunikaation. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto ja Teppo, Juha. 1999b. Oliko Villon roolihahmo. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto ja Teppo, Juha. 1999c. Margareta Navarralainen. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

Niemi-Pynttäri, Risto. 2000a. Kirjoittaja Ranskassa. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000b. Ranskan ja Espanjan renessanssista. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000c. Shakespearen tyylistä. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

39

Niemi-Pynttäri, Risto. 2000d. Angelika-viihde. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000e. Ristin Pyhä Johannes. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000f. Pyhän Teresan näyt. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000g. Leikin kohteena sukupuoli. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000h. Romaanin kehittäjä Cervantes. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000i. Komediat ja yhteisö. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Niemi-Pynttäri, Risto. 2000j. Italian renessanssin kirjallisuudesta. Jyväskylän yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

Pekkarinen, Pauliina. 2005a. Renessanssin ideasta 1800-luvun lopun historiallisessa ajattelussa. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Pekkarinen, Pauliina. 2005b. Renessanssin aika- ja historiakäsitykset. Helsingin yliopiston historia-alan jatko-opiskelijoiden blogi. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

Rasinkangas, Reijo. 2007. Renessanssin ja humanismin synty. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Setälä, Päivi. 2005. Oliko naisilla renessanssia renessanssin aikana? Tieteessä tapahtuu. 2000(5). Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Similä Jouni ja Hankonen Johanna. 200?. Renessanssikulttuurin leviäminen suomeen 1500-luvulla. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Sirkiä Antti ja Lampen Esko. 2007. Renessanssi ? uudestisyntyminen. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Tolkki-Tammi, Leena ja Vuolteenaho, Tiina. 1998a. Antiikin kirjallisuus. Etälukio. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Tolkki-Tammi, Leena ja Vuolteenaho, Tiina. 1998b. Renenssanssin kirjallisuus. Etälukio. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008a. Yleistä Italian täysrenessanssista. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008b. Italian renessanssista. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008c. Francois Rabelais. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008d. Boccaccion keveys. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008e. Seksuaalisuus Hyveenä. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008f. Vapaus ja kristillinen tie. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008g. Aistillisuudesta. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008h. Montaigne. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

40

?bubbeli?. 2008i. Latinasta Kansan Kieleen. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008j. Ensimmäinen Fantasia. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki ?bubbeli?. 2008k. Arkadia. Jyväskylän Yliopisto. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

Transhumanistiliitto. 2005. Mitkä ovat transhumanismin filosofisia ja kulttuurillisia edeltäjiä? Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Vexom. 2005. Machiavelli. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki Yleinen suomalainen ontologia (YSO). Helsingin yliopisto. Saatavilla: linkki

VIITTEET

Internetix

[1] Kirjapainotaidon leviäminen. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki [2] Erasmus Rotterdamilainen - humanistien ruhtinas. Luettu 20.10.2008. Saatavilla: linkki

Wikipedia

[1] Giorgio Vasari [2] Uusi aika [3] Renessanssi [4] Platon [5] Dante Alighieri [6] Francesco Petrarca [7] Renessanssifilosofia [8] Latinankielinen kirjallisuus [9] Geoffrey Chaucer [10] Giordano Bruno [11] Francois Villon [12] Miguel de Cervantes [13] Pastoraali [14] Thomas More [15] William Shakespeare [16] Michelangelo

41

Kuulijan vastuu

Monien ihmisten mieliin lienee jäänyt lausahdus, että jokainen kantaa vastuuta omista sanoistaan. Mutta onko monikaan tullut ajatelleeksi sanojen vastaanottajan vastuuta? Entä vastuu tämän samaisen kuullun tai luetun eteenpäin välittämisestä? Pystytkö esim. sinä rehellisesti väittämään, että tarkkailet aktiivisesti omaa sanojenkäyttöäsi, pyrkien välittämään viestit eteenpäin mahdollisimman eheänä ja vääristymättömänä? Kyse on eräänlaisesta taidosta, jonka saavuttaminen ja ylläpitäminen vaatii jonkin verran vaivaa.

Muistan kuinka joskus aikoinaan tarhassa leikimme "rikkinäistä puhelinta". Kymmenen lasta istui pitkällä penkillä ja tarhatäti laittoi viestin matkaan kuiskaamalla jotain ensimmäisen lapsen korvaan. Tämä kuultu täytyi sitten kuiskata seuraavan korvaan ja niin edelleen. Kun viesti lopulta saavutti toisessa päässä penkkiä istuneen lapsen, oli hänen tehtävänään kertoa muille missä muodossa viesti oli hänelle päätynyt. Ja kylläpä oli lapsilla hauskaa, kun viesti ei koskaan päätynyt perille alkuperäisessä muodossaan.

Kuultu tai luettu viesti voi helpostikin vääristyä jo ensimmäisen henkilön kohdalla ja mitä enemmän viestijöitä matkalla on, sitä epätodennäköisemmäksi viestin ehjänä perille päätyminen käy. Käytännössähän viesteihin sekoittuu mukaan myös viestijän omia ajatuksia ja tulkintoja. Saanen ehdottaa, että ensi kerran vahvistamattoman viestin vastaanotettuasi tai viestiä lähettäessäsi, kysyisit itseltäsi: "onko tämä asia nyt varmasti näin ja kuinka vahvasti uskon niin olevan".

Kieliopillinen sekaannus

"Ihmiset ovat syvästi sidoksissa filosofisiin, ts. kieliopillisiin sekaannuksiin. Heidän vapauttamisensa niistä edellyttää heidän irroittamistaan niistä suunnattoman moninaisista yhteyksistä, joihin he ovat vangittuja. Heidän koko kielensä on niin sanoaksemme ryhmiteltävä uudelleen. ? Tämä kieli on kuitenkin syntynyt sellaiseksi siksi, että ihmisellä on ollut ? ja on edelleen ? taipumus ajatella tällä tavoin. Siksi irti repäiseminen onnistuu vain niiden kohdalla, jotka elävät vaistomaisessa kapinassa kieltä vastaan. Se ei onnistu niiden kohdalla, jotka elävät kaikilla vaistoillain siinä laumassa, joka on luonut tämän kielen varsinaiseksi ilmaisukeinokseen." (Wittgenstein)

42

Kaikki ihmiset ovat monipersoonia

1 Olisiko pelkästään se, että yksi ja sama ihminen voi olla samasta asiasta kahta eri mieltä, todiste sillä, että ihminen olentona kasvaa luonnostaan monipersoonaksi?

2 Voisiko olla niin, että vaikka ihmisyksilöillä on yksi nimi per ihmiskeho, niin yksi ihmisyksilö on aina kokoelma erilaisia persoonia?

3 Missä kulkee persoonan rajat? Onko rooli sama asia kuin persoona?

4 Onko näyttelijöillä useita eri persoonallisuuksia?

5 Onko persoona sama asia kuin moodi, tila, johon siirrytään kertarysäyksellä *humpsis*?

6 Ovatko humalassa ja selvinpäin olevat versiot samasta ihmisestä kaksi eri persoonaa?

7 Ovatko eri persoonien rajat selvät kuten maiden rajat kartalla vai toisiinsa limittyviä?

8 Onko järkevää edes ajatella eri persoonia kaksiulotteisina kuvioina, jotka menisivät osittain toistensa päälle?

9 Miten limittyisivät päällekkäin ne kymmenet eri persoonallisuudet, joita näyttelijälle on kertynyt?

10 Onko persoona sama asia kuin moodi, tila, johon siirrytään kertarysäyksellä *humpsis*?

11 Jotkin asiat ihmisyksilössä pysyvät muuttumattomina tilanteesta toiseen, kuten kävelytyyli.

12 Kävelytyylikin voi muuttua, jos sitä muuttaa.

13 Silmää voi vinkata, jos haluaa. Nenää voi nyrpistää, jos tekee mieli. Korvaa voi hipaista, jos haluaa vihjata sillä jotain. Karkkia voi syödä, jos tekee mieli.

14 Millainen on ihminen, joka ei ole "oma itsensä"?

15 Jos ihminen on siirtymävaiheessa täydellisen huvittelunhaluisesta täysin konservatiiviseen suuntaan, oliko hänellä aluksi yksi persoona ja toinen on tuloillaan? Entä sitten kun toinen persoona on "valmis"? Voiko hän hylätä entisen persoonan tyystin vai jääkö siitä ikuisia jälkiä aivoihin?

16 Jos ihminen on viikonloppuisin "villi ja vapaa" ja arkipäivisin "tunnollinen työntekijä", onko hänellä kaksi selkeästi toisistaan erottuvaa persoonaa?

17 Kenen mielestä? Ulkopuolisen tarkkailijan mielestäkö?

18 Vaatisi suuren määrän vaivaa olla täsmälleen "villi ja vapaa", eikä yhtään "tunnollinen ja jämpti".

43

19 Jos ajanhetkellä A on meneillään "villi ja vapaa" hetki, voiko silloin tietoisuuteen pälkähtää ajatus jostain tunnollisuudesta muistuttavasta, joka vaikuttaa yksilön tuolloiseen toimintaan?

20 Olisiko pelkästään se, että yksi ja sama ihminen voi olla samasta asiasta kahta eri mieltä, todiste sillä, että ihminen olentona kasvaa luonnostaan monipersoonaksi?

21 Miksi eri ajanhetkillä ei tule samasta sanasta tietoisuuteen samat assosiaatiot?

22 Voiko tietystä sanasta tulla tietoisuuteen ensimmäisenä mikä tahansa ajatus, joka on koskaan yksilön mieleen "tallentunut"? (assosiaation kautta siis)

23 Miksei?

24 Entä jos odoteltaisiin tarpeeksi kauan (esim. tunti), voisiko siten mahdollisuus, että mikä tahansa aiempi aatos voi tulla esiin, olla 100%?

25 Ehkä.

26 Entä jos rajattaisiin odotusaika korkeintaan muutamaan sekuntiin, esim. 5:een sekuntiin? Voisiko silloin tulla mikä tahansa aatos esiin?

27 Kohtuullisen varmaa, että todennäköisesti ei.

28 Entä voisivatko kaksi toistensa kanssa keskustelevaa ihmistä lähteä liikkeelle jostain aiheesta ja päätyä 10 sekunnin sisällä mihin tahansa muuhun aiheeseen?

29 Ei kuulostane aivan mahdottomalta?

30 Entä jos keskustelemassa olisi useita ihmisiä? Voitaisiinko silloin päätyä ilman tietoista edellisen aiheen lopettamista ja uuden aloittamista keskustelemaan aivan jostain muusta?

31 Periaatteessa kyllä.

32 Vaikkakin keskustelut voivat soljua aiheista toisiin, miksi tietyistä aiheista päädytään tiettyihin aiheisiin joko harvoin tai erittäin harvoin? Onko se tietoista valintaa vai eivätkö tietyt ajatukset vain tule tietoisuuteen kun ajatukset ovat keskittyneet tiettyihin toisiin aiheisiin?

33 Voiko yksi ja sama henkilö keskustella tietystä aiheesta täysin eri tavoin kahdessa erilaisen kulttuurin omaavassa yhteisössä, ilman että itse edes tiedostaa tätä?

34 Kuinka paljon voi kerralla tiedostaa?

35 Pystyykö ihminen tiedostamaan tarkalleen kaiken sen, mitä on sanonut esim. tunnin sisällä?

44

36 Ei. Vaikka istuisi alas ja yrittäisi muistella mitä kaikkea on tullut sanoneeksi kuluneen tunnin sisällä, jäisi suuret määrät asioita muistamatta, eivätkä muistetut asiat olisi nekään välttämättä aivan eksakteja.

37 Jos kuvitellaan ihminen, joka ei voi muistaa omia sanomisiaan kuin 5:n sekunnin päähän, voiko käydä niin, että hän sanoisi samoja asioita useita kertaa?

38 Kyllä.

39 Muistaako yleensä kukaan sanatarkallaan mitä on sanonut esim. 15 sekuntia sitten?

40 Ei varmastikaan kovin moni.

41 Koska ihmiset kumminkin tapaavat sanoa ja ajatella pitkälti samoja asioita kuin viimeeksikin, mutteivat siis kumminkaan voi ihan randomilla päätyä mistä tahansa ajatuksesta mihin tahansa ajatukseen, onko siis ajatusten välillä jonkinlaisia linkkejä?

42 Taitaapi olla.

43 Voivatko nämä linkit vahvistua käytön seurauksena, kuten urat, joita pitkin kuljetaan?

44 Taitavatpa vahvistua?

45 Entä sama toisinpäin? Voivatko jotkin linkit heikentyä käytön vähyydestä?

46 Ettei vain olisi näin.

47 Muodostavatko nämä linkit siis jonkinlaisen verkoston aivoihin, jonka vuoksi yhdestä asiasta voi tietoisuuteen tulla vain tietyt asiat? Ja vain pidemmän mietinnän jälkeen voi saavuttaa (periaatteessa) minkä tahansa muun ajatuksen?

48 Jos pyydettäisiin viisi toisiaan entuudestaan tuntematonta, nopeasti tietokoneella kirjoittavaa tai sanelukoneeseen lausuvaa henkilöä kirjaamaan ylös kaikki sanat, jotka heidän tietoisuuteensa tulee, kun he lähtevät liikkeelle annetusta sanasta ja jatkavat siitä eteenpäin vapaasti assosioiden, olisiko heidän ylöskirjaamissan sanoissa mitään yhteläisyyttä?

49 Todennäköisesti ei.

50 Entä jos kyseessä olisi 5 tiiviisti aikaa yhdessä viettävää veljestä tai samassa työpaikassa ja samassa ammatissa työskentelevää henkilöä? Ja heille annettaisiin alkusanaksi jokin heihin olennaisesti liittyvä sana (työntekijöille jokin työhön liittyvä sana ja veljeksille jokin heidän kodissaan olevan esineen nimi). Kasvaisiko todennäköisyys, että sanoissa alkaisi näkyä yhtäläisyyttä?

51 Kyllä, mutta mikä siihen vaikuttaa?

45

52 Entä jos alkusanaksi annettaisiin jokin sellainen sana, joka ei yhdistä heitä? Rohkenee varmaan olettaa, että ylöskirjattujen sanojen yhtäläisyyden todennäköisyys pienenee?

53 Eli eläminen tietyssä yhteisössä muokkaa ihmisistä samankaltaisia? Rohkenisiko hypätä suoraan sellaiseen päätelmään? Tai jos ei nyt aivan samankaltaisia, niin ainakin tietyiltä osin on jotain yhtäläisyyttä havaittavissa?

54 Miksi muuttaessa uuteen kaupunkiin, entiseen asuinkaupunkiin liittyvät ajatukset tulevat tietoisuuteen huomattavan paljon harvemmin kuin aiemmin?

55 Voisiko ajatella mielessä olevan eräänlaisia "ajatussaarekkeita", joista ei ole kuin muutamia yhteyksiä muihin ajatussaarekkeisiin?

56 Ihminen ei pysty kerralla käsittämään kaikkea mitä omassa mielessä on (jos verbin olla väärinkäyttö tässä sallitaan). Tätä ei kukaan voi kieltää. Vain teoreettinen singulariteettinen olio voisi koko ajan olla tietoinen kaikesta mitä sen mielessä on (tai ainakin tältä se meistä ihmisistä vaikuttaisi johtuen oman ajattelumme hitaudesta suhteessa singulariteettisen olion ajattelun nopeuteen).

57 Tietoisuuden ja mielen suhteesta on esitetty monia erilaisia vertauksia. Eräs niistä on tietoisuuden oleminen hyvin kapea valokeila, jolla voi osoittaa jotain kohtaa valtavan laajasta mielestä. Toinen vertaus on tietoisuuden oleminen eräänlainen näyttämö, johon mahtuu kerrallaan vain pieni joukko "asioita".

58 Mistä mieli "tietää", mihin ajatussaarekkeeseen mikäkin asia kuuluu? Voisiko käydä niin, että asioita tulee ripoteltua vähän minne sattuu? Esim. väsyneenä tai välittäjäainepuutteessa?

59 Voisiko samaan aiheeseen liittyviä ajatussaarekkeita kasvaa useampiakin? Ja voisivatko ne olla toisistaan "tietämättömiäkin"?

60 Voiko yksi ja sama henkilö keskustella tietystä aiheesta täysin tai lähes täysin eri tavoin kahdessa erilaisen kulttuurin omaavassa yhteisössä, ilman että itse edes tiedostaa tätä?

61 Millainen on ihminen, joka ei ole "oma itsensä"?

62 Määrittävätkö yhteisön luomaan kulttuuriin kuuluvat sanat sen milloin ihminen ylittää jonkin rajan?

63 Jos ihminen käyttäytyy yhdessä yhteisössä kahdella eri tavalla, esim. olemalla välillä epärehellinen ja välillä rehellinen, onko "hänessä" silloin kaksi eri persoonaa? Tai iloinen ja surullinen? Tai reipas ja laiska?

64 Millainen on ihminen, joka ei ole "oma itsensä"?

46

65 Jos ihmisen toimeenryhtymiskynnys on syvästä masennustilasta johtuen poikkeuksellisen korkea, verrattuna hänen aiempaan minäänsä, onko häneen silloin tullut uusi persoona?

66 Kenen mielestä? Ulkopuolisen tarkkailijan mielestäkö?

67 Vai onko se vain "luonnollista", että välillä poikkeaa siitä mitä yleensä on?

68 Kuinka "pitkälle" saa poiketa siitä mitä aiemmin on ollut?

69 Jos kuvitellaan ihminen, joka ei voi muistaa omia sanomisiaan kuin 5:n sekunnin päähän, voiko käydä niin, että hän sanoisi samoja asioita useita kertaa?

70 Jos kuvitellaan ihminen, joka ei voi muistaa omia sanomisiaan kuin 5:n sekunnin päähän, voiko käydä niin, että hänen persoonassaan ei ulkopuolisen mielestä ole mitään tolkkua, koska se ei muistuta sellaisia persoonia, joihin on totuttu, vaan se on jonkinlainen omituinen sekoitus?

71 Tosin, todellisuudessa mitään sekuntimääräisiä rajoja ei voida kuin vain erheellisesti kuvitella, sillä se miten aiemmat ajatukset palaavat tietoisuuteen eivät noudata orjallisesti pelkkiä aikayksiköitä. Jotkut sairaudet tosin vievät lähelle tälläistä.

72 Onko kenessäkään "normaalin persoonan" omaavassa ihmisessä tässä mielessä tolkkua? Ovatko kaikki he täysin yksi oma eheä persoonansa, joilla on selkeä urakehitys, asemaan sopivat harrastukset, vaatetus, auto, perhe ja ystävät?

73 Joillain on.

74 Millainen on ihminen, joka ei ole "oma itsensä"?

75 Millainen on ihminen, joka ei ole "oma itsensä"?

47

Jos mielesi on kirkas, omistat jo todellisen tiedon

Eräs meditoinnissa viehättävä seikka on levollisen olon ja rauhallisen mielen tavoittelu. Ennen varasin sille melko runsaasti valmisteluaikaa ja suoritin sitä vain kotioloissa, mutta sittemmin olen alkanut muokkailemaan siitä omia sovelluksia ja tavoittelemaan samanlaista mielenrauhaa muissakin ympäristöissä.

Tapaan käyttää sanoja mielenrauhaa, mielen tyyneyttä ja meditointia synonyymeinä, vaikka meditointi on enemmän kuin pelkästään eräät tyyneyden käsitteeseen liittyvät konnotaatiot voivat antaa ymmärtää. Omat ilmaisuni eivät ole aivan vakioituneet ja esimerkiksi ilmaisun "instant meditaatio" tilalle saattaisi paremmin sopia "lyhytmeditaatio", sillä sana instant viittaisi hiukan pikaisuuteen ja toisekseen sessio voi olla pituudeltaan varsin lyhyt, mutta toisaalta se on tarkoitettu voitavan suorittaa vaikka seisaaltaan.

Olennaista on keskittyä huomioimaan katsellaan jokin asia, johon fokusoituu sen aikaa kun antaa menevien ja tulevien ajatusten aaltojen tasaantua. Tämä toimii hienosti esimerkiksi tilanteessa, jossa ympäristössä oleskelevat ihmiset puhuvat asioista, joille ei viitsisi itseään vaivata liikaa. Jonkun tutkimuksen mukaan ääneen lausutut asiat uppoavat kuulijan tajuntaan sen verran helposti, että ne voivat "varastaa" huomion itselleen, mutta tämäkin vaikutus hapartuu tyyntymisprosessin edetessä.

Olisihan se mukavaa, jos omaisi singulariteettisen mielen, joka voisi aina ja joka hetkellä käsittää kaiken ja kaikki kaiken erilaiset variaatiot yhtä aikaa, mutta jo sellainenkin mielenhallinta, jossa mikään yllättävä ei varsinaisesti aiheuta yllättyneisyyteen kuuluvia reaktioita kuten keskittymisen merkittävää herpaantumista, kelpaa hyvin.

"Lyhytmeditaatiolla" on myös eri konteksteja ja ajatelmasaarekkeita erottava vaikutus, sekä tyynnyttävä vaikutus on pitkävaikutteinen. Käytännössä sen voi tehdä niinkin helposti, että katsoo parin minuutin ajan kämmentään; ei pinnistelyä, ei ajatuksien pois sysimistä, ajatukset tyyntyvät itsestään.

Ennen kuin ymmärrämme tyhjyyden, kaikki näyttää konkreettisesti olemassaolevalta, mutta oivallettuamme, että asiat eivät olekaan konkreettisia, vaan tyhjiä, kaikki tulee todelliseksi. Kun oivallamme tämän kaiken näkemämme olevan osa tyhjyyttä, emme voi tarrautua mihinkään olemassaoloon. Tajuamme kaiken olevan vain väliaikaisesti ilmenevää muotoa ja väriä. (Shunryu, Zen - aloittelijan mieli s. 121)

En itse ole perehtynyt erityisemmin erilaisiin asentoihin, joten minulle erilaiset asennot ovat lähinnä verenkierron sääteliljöitä. Taannoin tein iltalukion englannin kokeen ja tuli jälleen todettua, että istuessani hiukan normaalia korostuneemman ryhdikkäästi, sekä jalkojani liikuttamatta ollen, saavutin melko pian rauhallisen mielentilan, jossa tietoisen mieleni ei tarvinnut kiinnittää tarpeetonta huomiota kehooni ja "resursseja" vapautui enemmän kokeen suorittamiseen.

Ympäristön ääniä ei tarvitse tietoisesti pyrkiä olemaan kuulematta. Antaa niiden tulla ja mennä, jos ovat tullakseen. Riittävän syvälle keskittyneisyydessä päästyään, äänet saavat aina vain vähemmin

48

huomiota osakseen, sillä niiden konkreettisuuden tunne on siinä vaiheessa "haperoista ja helposti haihtuvaa".

Silloin kun meditoin kotona ja annan asialle enemmän aikaa, alan nähdä mielikuvani paljon entistä eloisimpina, sekä meditoinnin vaikutukset "jäävät päälle" vahvemmin. Lainaus omasta kirjoituksestani toisaalla:

Kun varsinainen mielentilaharjoitus on edennyt riittävän syvälle, huomaat, että samaan tapaan kuin äänetkään eivät jätä suuria jälkiä ohi mennessään, ei esim. asentosi korjaileminen palauta sinua rysäyksellä konkreettiseen "tosimaailmaan" ja tietoiseksi kehostasi, sekä pakottaisi aloittamaan mielentilaharjoituksen alusta uudelleen. Tässä vaiheessa verenkierto ja muu kehon metaboliikka on niin suuressa määrin keskittynyt aivoihisi ja erityisesti tietyille alueille ja hermoverkkoihin, joita en pysty tarkemmin määrittelemään, että mielikuvien täsmällisempi näkeminen on jäänyt ns. päälle.

Visuaalisien mielikuvien eloisuuden ihastelu on lumoavaa ja sopivassa asennossa niitä jaksaisi tarkastella vaikka ikuisesti. Harjoituksen päätyttyä kestää useita tunteja ennen kuin tila on täysin normalisoitunut, mutta ymmärrettävästi verenkierron jakautumisesta eri kehon osien kesken, et voi saavuttaa aivan samaa liikkeellä ollessasi.

Buddhalaisen meditoinnin idean alkuun pääsee vaikkapa lukemalla lyhyehkön kirjan Zen -

aloittelijan mieli (Suzuki, Shunryu, ISBN 952-5572-14-5). Alla muutamia katkelmia.

Jos haluat ymmärtää buddhalaisuutta, sinun on unohdettava kaikki ennakkokäsityksesi. Heti alkuun on luovuttava konkreettisuuden ja olemassaolon käsitteestä, Tavanomainen maailmankatsomus on lujasti juurtunut olemassaolon ajatukseen. (s. 117)

Kuunnellessasi toista ihmistä hylkää kaikki ennalta omaksutut ajatuksesi ja subjektiiviset mielipiteesi. Pelkästään kuuntele häntä ja havainnoi hänen ilmaisutapaansa. Emme juurikaan painota oikeaa ja väärää tai hyvää ja pahaa. Näemme vain asiat sellaisina kuin ne ovat hänen kohdallaan ja hyväksymme ne. Näin olemme yhteydessä toisiimme. (s. 92)

Meillä on taipumus koota tiedon palasia eri lähteistä ja ajatella, että siten tietämyksemme kasvaa. Itse asiassa näin päädymme siihen, ettemme tiedä mitään. Buddhalaisuuden ymmärtämisen ei tule olla pelkästään tiedonpalasten keruuta ja tiedon tavoittelua. Tiedon keräämisen sijasta kirkasta mielesi. Jos mielesi on kirkas, omistat jo todellisen tiedon. Kuunnellessasi opetusta puhtaalla, kirkkaalla mielellä, voit ottaa sen vastaan ikään kuin kuulisit jotain, minkä jo tiedät. Tätä kutsutaan tyhjyydeksi tai kaikkivoivaksi itseksi tai kaiken tietämiseksi. Kun tiedät kaiken, olet kuin pimeä taivas. Joskus salama välähtää pimeän taivaan halki. Sen mentyä unohdat sen tykkänään eikä jäljelle jää muuta kuin pimeä taivas. Taivas ei koskaan ylläty äkillisestä salamanleimahduksesta. Salaman välähtäessä näkymä on ihmeellinen. Kun meillä on tyhjyys, olemme aina valmiita katsomaan välähdystä. (s. 88 ? 89)

Todellinen luonto on tietoisen kokemuksemme tuolla puolen. Harjoitus ja valaistuminen, hyvä ja paha kuuluvat pelkästään tietoiseen kokemukseemme. Mutta olipa meillä kokemus omasta tosi luonnostamme tai ei, tajuntamme tuolla puolen oleva on todella olemassa ja siihen meidän tulee perustaa harjoituksemme. (s. 138)

Se 'minä', jolla katselet mieltäsi on äärettömän tärkeä. Se ei ole 'suuri minä', vaan se on lakkaamattoman toimelias, jatkuvasti uiva, aina avaralla taivaalla lentävä 'minä'. Siivet, joilla se lentää, ovat ajattelu ja toiminta. Avara taivas on koti, minun kotini. Siinä ei ole lintua eikä ilmaa. Kun kala ui, vesi ja kala ovat kala. Ei ole muuta kuin kala. Ymmärrätkö? Et voi löytää buddhaluontoa paloittelemalla elämää. Tunteva tai ajatteleva mieli ei voi tavoittaa todellisuutta. (s. 146)

49

Kyse ei siis ole todellisuuden pakenemisesta eli hienommin sanottuna eskapismista. Kyse ei ole ympärillä vellovan maailman mielestään pois sulkemisesta eli ikäänkuin ajatuksellisten muurien rakentamisesta. Sellainen kuluttaa tarpeettomasti energiaa ja nakertaa keskittyneisyyttä.

Seuraava siteeraus jo mainitsemastani kirjasta Zen - aloittelijan mieli, voi tuntua hieman mystiseltä irrallisena tekstinkappeleena, mutta jääköön se myöhemmin paremmin ymmärrettäväksi.

Buddhalaisuuden ymmärtämisen ei tule olla pelkästään tiedonpalasten keruuta ja tiedon tavoittelua. Tiedon keräämisen sijasta kirkasta mielesi. Jos mielesi on kirkas, omistat jo todellisen tiedon. Kuunnellessasi opetusta puhtaalla, kirkkaalla mielellä, voit ottaa sen vastaan ikään kuin kuulisit jotain, minkä jo tiedät. Tätä kutsutaan tyhjyydeksi tai kaikkivoivaksi itseksi tai kaiken tietämiseksi. Kun tiedät kaiken, olet kuin pimeä taivas. Joskus salama välähtää pimeän taivaan halki. Sen mentyä unohdat sen tykkänään eikä jäljelle jää muuta kuin pimeä taivas. Taivas ei koskaan ylläty äkillisestä salamanleimahduksesta. Salaman välähtäessä näkymä on ihmeellinen. Kun meillä on tyhjyys, olemme aina valmiita katsomaan välähdystä. (s. 88 ? 89)

Disclaimer: Muutaman kirjan kokemuksella en ole vielä kovin pätevä selittämään näitä asioita. Riippuen tilanteesta, käytän meditointia joko itsetarkoituksena tai työvälineenä.

50

Induktiivinen, erheen mahdollisuuden hyväksyvä arkijärkeily

Induktiivista päätelmää voi kuvailla vaikkapa sanoen: "tähänastiset kokemukset ja havainnot vahvistavat tietyn lainalaisuuden tai säännönmukaisuuden". Mitä pitempi sarja päätelmää vahvistavia tapahtumia ilmenee, sitä taipuvaisemmalta havainnoija alkaa olemaan uskoamaan, että sama ilmiö toistuu vastakin. Sään ennustaminen sammakoista ja kahvinpavuista perustuu induktiiviseen päättelyyn.

Erilaisiin eliksiireihin ja lääkkeisiin luotettiin ennenmuinoin ja nykyäänkin. Tai ainakin jotkut luottivat, muiden kokemuksista ja kertomuksista lisää uskoa saaden.

Nykyajan sääennusteetkin perustuvat osittain induktiiviseen päättelyyn. Mitä koetellumpaan ja tutkitumpaan tilastotietoon sääolosuhteiden muodostumisen tutkinta perustuu, sekä mitä tarkempaa reaaliaikaista dataa havaintolaitteistot pystyvät keräämään, sitä täsmällisempiä ennusteita tulevista sääolosuhteista pystytään kertomaan.

Säätiedotteiden (tv, radio, netti, lehti..) havainnoija ei välttämättä todennäköisemmin tarkastele säätiedotettu/-ennustetta kovinkaan tarkasti, varsinkaan jos käytetyt piirrosmerkit eivät ole hänelle tuttuja. Tuttuuden asteitakin voi ajatella olevan monenlaisia. Jollekin tietty piirrosmerkki voi tuoda mieleen sanan "matalapaine" tai "rintama", sekä nuolien kuvaamasta tuulen liikesuunnista päätellä mihin suuntaan sade suunnilleen on liikkeellä jonakin ajanjaksona.

Arkijärkemme avulla voimme olettaa, että autot ajavat tietyllä puolen tietä, ovissa olevat kahvat avaavat oven, pesukone pesee pyykit, kiikkulaudan toinen pää nousee ylös istuttaessa toiseen päähän ja että lamppu syttyy kun painaa sen katkaisimestaan päälle.

Maailma "ympärillämme" kuitenkin muuttuu jatkuvasti, joten voisi olettaa, että arkijärjen on seurattava perässä, kuten markkinakorot tai euribor seuraisivat joitain ilmiöitä.

Seuraako arkijärki perässä? Ovet avautuvat kyllä edelleen kahvoista, mutta ne avautuvat myös nappuloista, lämpoantureiden tunnistamina, mukana kulkevien RFID-tagien luennan jälkeen tai mchammermaisen käsien veivaamisen jälkeen. Jos ovessa on sekä kahva, että nappula sen vieressä, mihin perustuu päätelmä siitä, että tietää kummasta niistä avautuu ovi ja kummasta salaluukku oven edessä olijan alta?

Voiko ajatella olevan yhteistä arkijärkeä; sellaista, joka on yhteinen koko -- kansalle? maailmalle? kaupungin asukkaille? normaalikorvaisille?

Voinee suht turvallisesti olettaa, että puukäsityötuntien olemisesta peruskoulun opetussuunnitelmassa johtuu siitä, että lapset eivät syntyessään osaa ruuvata ja naulata. He voivat kuitenkin oppia ruuvaamisen ja naulaamisen käsitteen ainakin jollain tapaa, kun heille siitä kerrotaan ja he sellaista havainnoivat.

51

Voidaan kuitenkin kuvitella sellainen maankolkka, jossa ei koskaan olla moisia opittua, eikä sellaista tai sen tapaista havaittu. Voipa olla, että heillä ei olisi edes samanlaisia ilmansuunnan käsitteitä kuin meillä, vaan pohjoinen olisi se suunta, josta jumala nro 14 toisinaan ilmaisee puhkuntansa avulla suuttumuksensa. Se olisi heidän arkikäsitystään. Toisaalta heillä voisi olla käytössään yrttejä, joiden avulla saadaan jumaltenpalvontaseremonioita varten aikaan massiivinen kemiallinen reaktio, jota "länsimaat" eivät osaa toteuttaa synteettisesti, jos mitenkään.

Internet, tiedonvälitys, tiedonhallinta, tiedon vuotaminen ja tiedon eteneminen voivat olla käsitteitä, jotka voi oppia ja ymmärtää monella eri tapaa.

Induktiivinen, erheen mahdollisuuden hyväksyvä arkijärkeily voi väittää, että kun lähettää kirjeen tai datapaketin matkaan paikasta A paikkaan B, niin se menee perille. Olemme tottuneet siihen, että näin tapahtuu. Toisaalta olemme tottuneet myös siihen, että internet ei aina toimi. Olemme tottuneet siihen siinä määrin, että se aiheuttaa lähinnä olankohautuksen.

Jos ilman mitään järjellistä (lue: tiedotusvälineissä lukematonta) selitystä perinteinen postikaan ei kulkisi, vaan paketit alkaisivat katoilemaan, ohjautumaan vääriin paikkoihin ja sekä lähetykset sisältäisivät vääriä sisältöjä tai paperikirjeiden kirjaimet olisivat hujan hajan, emme enää kohauttaisi vain olkapäitämme, vaan informoisimme asiasta asiasta vastaavalle taholle -- olettaen, että puhelu ohjautuu niin kuin sen voisi olettaa ohjautuvan. Valtion monissa virastoissa on se hyvä puoli, että tietää mikä taho vastaa vaikkapa elintarvikkeiden laadun tarkkailusta. Mitä siitäkin tulisi, jos joutuisi arvailemaan, missä lehdessä kerrotaan koodi nettisivulle, jolla kerrottaisiin missä ruoassa ei ole lasinsiruja?

Arkijärkeä voisi ehkä ajatella niin, että se koostuu aksioomista eli ilmeisinä pidetyistä lähtökohdista (premisseistä). Aksiomi olisi esimerkiksi: "aurinko on pilvien takana, vaikkei sitä näkyisikään".

On kuitenkin niin, että tietämyksemme lisääntyessä yksilöinä alamme tarkastella tarkemmin omaa sanankäyttöämme ja sanojen mielekkyyttä, mikä lopulta romuttaa koko arkijärkemme, emmekä enää pysty kuin vaivalla ajattelemaan auringon olevan "sellainen kirkas ja lämmittävä möllykkä tuolla ylhäällä". Sen sijaan mietimme auringon koostumusta, aurinkotuulia, planeettojen ratoja, gravitaatiokenttiä, pilvien koostumusta, pilvien syntyjä, strastofääriä, seikkoja jotka vaikuttavat valon taittumiseen ja heijastumiseen, sanan paistaa mielekkyyttä kyseisessä käyttöyhteydessä, monikkomuotoisen sanan "pilvien" viittaamien pilvien limittyneisyyden käsitteen käyttökelpoisuutta ei-kiinteän materiaalin yhteydessä, sekä ajaudumme miettimään onko edes olemassa mitään kiinteää materiaalia ja jos ei ole, niin kuinka silloin voidaan sanoa jonkin olevan jonkin takana? Täh..? Ai, ei tarkastella vai?

Jos sitä mitä sanasta arkijärki tulee mieleen, tarkastelee siten, että kysyy: "pärjääkö arkijärjellä osakekaupoissa", niin tuleeko vastaukseksi helpostikin kieltävä vastaus? Käykö arkijärjellä järkeillessä useinkin niin, että se riittää sen verran pitkälle, että osaa syödä, nukkua, käydä kaupassa, käydä töissä, avata television, maksaa laskunsa, hakea tenavat tarhasta, tilata

52

lastenkutsuille tarjoilun ja viihdetaiteilijan, ulkoiluttaa koiran ja ottaa varmuudeksi sateenvarjon mukaan jos vaikka sattuisi satamaan, laittaa ravitsemukselliset eväät valmiiksi seuraavaa työpäivää varten, kerätä netistä pari vitsiä kerrottavaksi työtovereille, varata lentoliput, ottaa huomioon kohdemaan paikalliset olosuhteet ja kulttuurin..

Kaikkia ajatuksiaan ei tule ajateltua jatkuvasti, eikä jotain tietämystään kuin erikoistapauksissa. Joillekin ajatuksilleen saa päivittäisiä tai tietyllä taajuudella ilmeneviä vahvistuksia. Joillekin ajatuksille ei saa mitään vahvistusta.

53

Intuitioilla ajattelusta

Kaiken huomioija

Jos Jumala on olemassa (tai Demiurgi tai muu vastaava), häntä voisi jollain olettamalla pitää kykeneväisenä tajuamaan kaiken, siis aivan kaiken, jokaisen tuokion, mitään huomioimatta jättämättä. Kuinka se tämän käytännössä toteuttaisi jäisi tässä vaiheessa mysteeriksi, mutta voisi kuvitella, että se ei tarvitsisi päätä, jota kääntää huomionsa suuntaan, koska se tietäisi kaiken muutenkin. Kuinka se voittaisi valonnopeuden ja täten olisi tietoinen kaikesta universumin tai universumien eri laidoilla, olettaen että kuvitelman tueksi laitoja tarvitaan, jäisi myöskin toistaiseksi selittämättä. Teorioiden mukaan mikään, ei edes ajatus, ei voi olla valoa nopeampi.

Vakuumissa, tyhjiössä, valon nopeus c on universaali vakio, mutta silti esiintyy runsaasti teorioita, jotka menevät way over my head ja joissa esiintyvät sanat "faster than the speed of light" ja joista osa saa osakseen kritiikkiä, joissa esiintyy sana 'silly'. Valonnopeus-aihe on tässä itseasiassa melko lailla kuriositeetin asiassa, ja taidan jättää kvanttilomittumisesta mainitsemisenkin väliin, mutten malta olla käyttämättä hyvää siteerausta Joao Magueijon (2003) tekstistä, jossa käytiin läpi viimeisimpiä vaihtelevan valon nopeuden teorioita:

At the end of the day, even if all dimensionless parameters were running wild, one would still want to set up quantum mechanics using Planck?s ?constant?, or electrodynamics using the speed of light. Dimensional quantities would still play a role, something made more obvious by noting that if ?constants? do vary then they?re just quantities like any other (like fields, or the length of my desk).

Jatkumo käsitteellisestä arkiajattelusta intuitioon

Arkikielessä ja erityisesti visuaalisuuden kyllästämässä etä- ja lähiympäristössämme käsite ja sana ovat siten toisiinsa linkittyneet, että yhdellä sanalla tapaa aina olla yksi tilannekohtaisesti dominoiva kuva, jonka tuon sanan ajatteleminen palauttaa mieleen. Hieman täsmällisemmin sanottuna, mieleen palautuva kuva on eräänlainen ehdotus, joka tarjoaa mahdollisuuden palauttaa mieleen kuvan sisäistämisen aikaiset tapahtumat, jos niin haluaa. Tämän räpsäyksen voi myös jättää sillensä ja antaa sen haihtua sen tilalle tulevien ajatusten tieltä. Vaikka ei tämä aivan totta ole, sillä kun sitä on kerran ajateltu se on jonkin aikaa vaikuttamassa seuraaviin ajatuksiin.

Yksilön arkiajattelussa ja itsensä ilmaisussa voi taitavasta viestinnän suunnittelusta (media, mainonta, ym.) johtuen esiintyä suuressakin määrin sellaisia sanoja ja kuvia, jotka ovat olleet korostuneesti esillä joissain aiemmin havaitussa yhteydessä. Korostuma voi tässä tarkoittaa monenkertaista toistoa tai asian esiintymistä poikkeavassa yhteydessä. Jos ajattelua ja korostumia siinä ajattelisi vokselimaastona, korostumat nousisivat siinä esiinä korkeina pylväinä, muun maaston ollessa latteampaa ja vierekkäisten vokseleiden korkeuserojen ollessa hillitympää.

54

Kokeilut buddhalaisella mietiskelyllä ovat antaneet viitteita siitä, että tätä kuviteltua vokselimaisemaa pystyy rauhoittamaan korkeuserojen suhteen ja siihen korkealle kohoamaan pyrkivien vokselitolppien nousulle pystyy luomaan eräänlaisen automaattisen hillitsemisjärjestelmän ihan vaan pelkästään olemalla silloin tällöin zazenissa, mietiskellen lotus-asennossa, sekä pyrkien hillitsemään tunteitaan stoalaisen hengen mukaisesti.

Tunteiden hillitseminen ei tässä tarkoita tunteiden patoamista, vaan odota-signaalia. Kun sen muistaa tarpeeksi usein, on helpompi asennoitua ottamaan tunteet, aistimukset ja havainnot vastaan sellaisenaan tai ainakin sinnepäin. Sellaisenaan vastaan ottamisen ideaali olisi kaiken tajuaminen kerralla, kuten kuviteltu kaikkitajuava Jumala pystyisi, mutta koska ihminen on kumminkin vain ihminen, sen on tyydyttävä vähempään. Mikä voi toki olla paljonkin. Kuvitus Alfred Korzybskin kirjasta Science of Sanity (kolmas painos, 1948), selventänee tätä suuntausta:

Antonio Damasio kertoo kirjassaan Spinozaa etsimässä (2003, suom. 2003), että

Esineiden emotionaalinen erottelu perustuu aste-eroihin: jotkut esineet synnyttävät heikkoja, tuskin havaittavia emotionaalisia reaktioita, jotkut aiheuttavat vahvoja emotionaalisia reaktioita ja niiden välissä on jokainen mahdollinen muu voimakkuuden aste." Hänen käyttämäänsä sana 'aste-ero' on tietenkin hieman epätarkka, jos käydään miettimään millä tavoin esim. esineet eroavat toisistaan vaikkapa elektromagneettisesti (sana, jota ajattelin noin 16 minuuttia sitten), mutta oikeansuuntainen selitykseni päämäärän kannalta.

Käytän kuvassa esiintyvää hienosyisyyden lisääntymistä kuvaavaa puuta rinnastuksena intuitioon ja edelleen maailman kokemiseen sellaisena kuin se on. Mitä hienosyisemmin asiat aistii, sitä täsmällisemmin kykenee ajattelemaan. Muutoin ei erottaisi kukkaa kivestä. Eikä hyvää pahasta.

Alfred Korzybski kertoo kirjassaan Science of Sanity (kolmas painos, 1948), että

Creative scientists know very well from observation of themselves, that all creative work starts as a 'feeling', 'inclination', 'suspicion', 'intuition', 'hunch', or some other un-speakable affective state, which only at a later date, after a sort of nursing, takes the shape of a verbal ex-pression, worked out later in a rationalized, coherent, linguistic scheme called a theory. In mathematics we have some astonishing examples of intuitively proclaimed theorems, which, at a later date, have been proven to be true, although the original proof was false.

Minäkin aistin jo monta kuukautta sitten, kun keräsin siteerauksia ja kuvamateriaalia juurikin tämäntapaista kirjoitusta varten, millainen siitä pitäisi tulla, mutta en vielä tuolloin kyennyt tätä tekstiä kirjoittamaan. Intuitioni olivat vielä tuolloin etäisiä ja ne karkailivat mielestäni aina kun yritin kirjoittaa niitä tekstimuotoon.

Tiedostamattamon vaikutus tiedostettuun

Koska varmuudella tai ainakin kokemukseen nojaten voin uskoa ja totena pitää sitä, että en ole tietoinen kaikesta, mitä mielestäni on löydettävissä tai rakennettavissa, on oltava niin, että

55

tietoinen mieleni valaisee kaikesta vain osan kerrallaan. Kaikki ei tässä tarkoita vain mieleeni/hermoverkkoihini/kehooni kertyneitä kokemuksia, kuvia ja tuntemuksia, vaan kaikkea sen äärimmilleen venytetyssä merkityksessään. Kaikelle voi tässä kuvitella laidat, jos se helpottaa ajattelua.

Se mikä on kirjattu hermoverkkoihini pysynee jossain määrissä stabiillina, muuttumattona, ainakin siihen asti kunnes jokin hermoverkon osan ja jonkin rauhasen/säätelyjärjestelmän aktivoi. Tuolloin se mikä on kirjattu, on alttiina muutoksille. Mutta mitä hetkiä ovat tuolloin-hetket ja onko tuolloin-hetkillä laidat, ajalliset tai muunlaiset?

Antonio Damasio kertoo kirjassaan Descartesin virhe (1994, suom. 2001), että

Kunakin hetkenä itsen tila rakennetaan perustuksista lähtien. Se on utuinen referenssitila, joka rakentuu niin jatkuvasti ja ristiriidattomasti uudelleen, että omistaja ei milloinkaan huomaa sen syntyvän uudelleen ellei jokin uudelleen rakentamisen piirre häiriydy. Taustatunne nyt tai emootion tunne nyt yhdessä ei-kehon aistien kanssa nyt tapahtuvat itsen käsitteelle samalla tavalla kuin monien aivojen alueiden yhteistoiminta. Kuitenkin itsemme, tai paremminkin metaitsemme, saa "tietää" tästä hetkestä "nyt" vasta hetken kuluttua.

Daniel Dennettkin toistaa kirjassaan Freedom evolves (2003) jo aiemmassa kirjassaan Consciousness Explained (1991) kertomansa, eli että

When you think you're deciding, you're actually just passively watching a sort of delayed internal videotape (the ominous 300-millisecond delay) of the real deciding that happened unconsciously in your brain quite a while before "it occurred to you"

Intuitiivisen tietämisen rajat

Olen kokenut, sekä ilman stimulantteja, että niiden kanssa kuinka ymmärrykseni kohteesta, jota jollain hetkellä havainnoin, on ollut poikkeuksellisella tavalla syvempää, hienosyisempää kuin se jollain toisella hetkellä lähiaikoihin sijoittuneella ajanjaksolla on ollut. Voisi sanoa, että tuolloin on melkein kaikki mitä ikinä tuosta kohteesta on ollut mahdollista oman ymmärrykseni ja intuitioideni rajoissa ymmärtää, virrannut niin vuolaasti tietoisuuteni, että tuntuu kuin tietoisuuteni olisi laajentunut ja käsittäisin paljon normaalia enemmän yhtäaikaa.

Tässä yhteydessä koen ymmärtäväni, mitä he tarkoittavat, jotka sanovat tietyn huumausaineen aikana musiikkia kuunnellessaan tietävänsä täsmälleen mitä kyseisen musiikin tekijä ajatteli musiikkiteosta luodessaan ? he asettuvat teoksen tekijän asemaan, mahdollisesti hyvinkin täsmällisesti teoksen tekijän ajatuskuvioita vastaten.

On hetkiä, jolloin koen, että ennakointikykyni on sillä tapaa poikkeuksellisen hyvässä tilassa, ja jolloin mieli ehtii tuoda intuitiivisesti ajattelevan minäni käsiteltäväksi paljon normaalia runsaampia määriä ehdotelmia. Ehdotelmarypäs muuntuu sitä mukaa kun siirryn Damasion mainitsemien aste-erojen täyttämässä tilassa, ehdotelmien sisältäessä runsaasti sellaisia

56

ehdotelmia, joita en normaalitilassa tietyssä yhteydessä yleensä saa mieleeni. Kyvykkyyden toisessa ääripäässä on kankeasti etenevä ajattelu, joka etenee vaivalloisesti mitä tyypillisemmästä assosiaatiosta toiseen mitä tyypillisempään assosiaatioon. Se on yhtä kuin tyhmyys.

En tiedä, mutta haluaisin tietää miten tämän paremman kyvykkyyden saisi käyttöönsä pysyvästi. H+ lehden talvinumeron (2008) mukaan:

Drugs can increase human intelligence temporarily by increasing the speed and conductivity along the intelligence circuit. However, most of the evidence to date suggests that the brain will eventually begin to power-down or tip into psychotic states if this method is used or abused for too long.

Buddhalaisen mietiskelyn harjoituttaminen on osoittanut varmaksi sen, että lotus-asennon eräs tarkoitus on heikentää verenkiertoa raajoissa, keskittää sitä aivoihin ja täten hienosyistää ajattelua. Sen toimivuuden huomaa helposti mielikuvien visuaalisuuden muuttuessa eloisammaksi ja visuaalisessa maisemassa kieputtelun helpottuessa. Siltikin, mietiskelyn päätyttyä keho pyrkii normalisoimaan itsensä kuluvan päivän aikana.

57

Eliöiden luokittelusta

Oppikirjan mukaan eliöt jaetaan 6 kuntaan, jotka kukin osaltaan jakaantuvat taksonomisessa luokitusjärjestelmässä alati pieneneviin osiin, joista viimeisenä on laji. Siinä välillä ovat suku, heimo, lahko, luokka ja pääjakso. Poiketakseni pikaisesti biologiasta, lainaan kulttuuri- ja sosiaaliantropologian termistöstä taksonomien yleisen määritelmän:

Taksonomia, luokittelujärjestelmä, jossa luokiteltavien asioiden järjestys on hierarkinen ja vertikaalinen siten, että alemmat luokat tai kategoriat sisältyvät aina niiden yläpuolella oleviin luokkiin tai kategorioihin. [1]

YSA (Yleinen Suomalainen Avainsanasto) [2] korvaa jostain syystä termin taksonomia systematiikalla, mutta Luonnontieteellinen keskusmuseo erottelee ne kahdeksi eri asiaksi:

Systematiikka on yleisnimi tieteelle, joka tutkii eliöiden sukulaisuussuhteiden, määrittelyn ja luokittelun teoreettisia ongelmia. Taksonomia on yleisnimi tieteelle, joka tutkii samojen asioiden käytännön puolta. Joissain tapauksissa on vaikea sanoa, kummasta on kyse. (Muona, 2004)

Carl von Linnen 1700-luvulla kehittämä luokitusjärjestelmä [3] perustui eliöiden lähinnä rakenteiden ja käyttäytymisen havainnointiin, eikä pääluokkia ollut aluksi kuin kaksi ? kasvit ja eläimet. Linnen nimeämismenettelyyn kuului antaa jokaiselle erilaiselle eliölle kaksiosainen tieteellinen nimi, jossa ensinnä oli suvun nimi ja sen jälkeen lajinimi. Lukion Biologian oppikirja (WSOY, Eliömaailma, 2004) jätti jostain syystä Carl Woesen nimen mainitsematta ja siirtyi sulavasti Linnean nimen mainitsemisesta kunta?laji -taksonomian esittelyyn ja siitä 6-kuntaisuuteen.

6-kuntaista mallia edelsi 5-kuntainen malli, jonka ainoa eroa oli siinä, että alkeiseliöiden luokka jaettiin kahtia ? bakteereihin ja arkkeihin (Anestis, 2002). Carl Woesen (ym.) kehittelemässä 3-domeenisessa mallissa (Woese ym., 1990) painotetaan sitä, että eliöiden molekulaariset rakenteet ja jaksot ja paljastavat enemmän evolutionaarisista sukulaisuussuhteista kuin klassiset fenotyypit [4].

Kun tähän kuntien ja domeenien kehittymisaiheeseen [5] hetken tutustuu, huomaa, että se on juuri sellainen asia, jossa hyvältä tuntuviin tulkintoihin päätyy helpostikin. Tämän huomaa vaikkapa siitä, että aiheesta on ainakin kaksi eri tulkintaa, jotka ovat kummatkin ymmärtääkseni vääriä:

* 3-domeenisen mallin (1990) on tarkoitus uudelleenjärjestää 6-kuntainen malli (1977) * 6-kuntainen malli on yhdistelmä 5-kuntaista mallia (1969) ja 3-domeenista mallia

Woesen (ym.) tutkimuksessa sanotaan, että heidän mallinsa tarkoitus ei ole vain parannella aiempia malleja, vaan saattaa taksonomia linjaan molekulaariseen tutkimukseen perustuvan datan kanssa. Kumminkin, asiaan perehtyminen tuntuu vievän sen verran paljon aikaa, että varaan oikeuden miettiä 6-kuntaisen ja 3-domeenisen mallin rinnakkaiseloa tarkemmin joskus myöhemmin. Woesen omilla verkkosivuilla [6] lienee sopivia aloituspisteitä.

58

Kuva 1. Carl Woesen 3-domeeninen malli.

Woese tyrmää myös sen mahdollisuuden, että kaikilla olioilla olisi jokin itse tietty yhteinen mikro-organismi kantamuotona:

"At the universal ancestor stage, horizontal gene transfer may have been so dominant that the ancestor may in effect have been a community of cell lineages that evolved as a whole. We will be able to trace all life back to an ancestor, but that state will not be some particular cell lineage." (Leslie, 2001)

Uusien tutkimustekniikoiden ja -metodien avulla eliöiden vertailu ja luokittelu, jos ei välttämättä pelkästään helpotu, niin ainakin monipuolistuu. Oppikirjassa mainittuja metodeita ovat DNA-rakenteiden vertailu ja kromosomien laskenta. Bioinformatiikan sanastoa [7] selailemalla voi päätellä, että tietokoneohjelmistojen käyttöön perustuvilla lähestymistavoilla voi kerätystä raakadatasta laskeskella monia erilaisia fylogenioita. Fylogenetiikka [8] on eräs biologian tutkimushaaroista, joka selvittää eliöiden polveutumishistorioita.

En varsinaisesti ole yllättänyt, että kun on kyse luokitteluista, päädyn ensin itse epäilemään luokittelun perusteita (Seppänen, 2004) ja jossain vaiheessa asiaa setviessäni saatan päätyä lukemaan Jukka Korpelan kirjoittamaa tekstiä samasta aiheesta. Niin tälläkin kertaa. Hän kirjoittaa siitä, kuinka lajin tieteellinen nimi on periaatteessa tarkoitettu yleispäteväksi, universaaliksi ja muuttumattomaksi nimeksi, mutta käytännössä tieteellinen nimistö ei ole ollenkaan niin vakiintunut kuin voisi luulla, johtuen mm. sukujen yhdistelemisistä ja lajien siirtelemisistä suvuista toiseen.

Vaikka perussääntö onkin, että kerran annettua nimeä ei muuteta, vaikka nimi olisi harhaanjohtavakin, niin muutoksia on aiheuttanut se, ettei aina ole selvää, mikä on alkuperäinen nimi. On saatettu huomata, että jokin laji onkin sama kuin toinen, aiemmin kuvattu ja nimetty laji, jolloin ehkä vakiintunutkin nimi vaihdetaan etusijaperiaatteen mukaan. (Korpela, 2000)

Käytännön ongelmia lajien määrittelemiseen liittyen tulee eteen esim. luonnonsuojelussa:

Jos luonnonsuojelubiologien tavoitteet ja toiminta riippuu siitä miten lajit määritellään, lajin ongelma vaikuttaa myös näihin. Esimerkiksi eri lajikäsitteitä käytettäessä voidaan saada aivan erilaisia tuloksia tietyn

59

alueen lajimäärästä. Näin lajikäsitteen valinta voi merkittävästi vaikuttaa suojelualueen rajaukseen. Ongelma syntyy siitä että erilaiset käytössä olevat lajikäsitteet eivät rajaa lajeja yhdenmukaisesti. (Heikkinen, 1997)

Rinnastus tietokoneviruksiin on hieman keinotekoinen, mutta myös niiden luokittelussa on omanlaiset hankaluutensa. Maapallolta löytyvien eliöiden löytymistiheys on hidastumaan päin, eikä täysin uusia lajeja ilmesty tai synny kovinkaan usein, mutta tietokoneviruksia synnytetään jatkuvasti uusia ja joistakin niistä on olemassa kymmeniä eri versioita, joissa on toisiinsa nähden vain jokin hyvin pieni muutos. Aina silloin tällöin elävästä elämästäkin löytyy uusia eliöitä, joka voi olla 6-kuntaisen luokituksen mukaan esim. kasvi tai eläin. ScienceDailyssä [9] on oma osionsa uusille lajeille. Niiltä verkkosivuilta löytyy artikkeli mm. Uudesta Giant Elephant-shrew -lajista ja itsensä tuhoava palmu.

Tietokoneviruksia tutkivien ja etsivien tutkijoiden virusluokittelu on siitä ongelmallista, että kahden eri tahon nimeämistavat eroavat toisistaan, jolloin samalla viruksella voi olla kaksi tai useampi erilaista nimeä (Roberts, 2003). Osittain tämä johtuu virusten valtavasta määrästä ja kilpailullisista syistä, jotka pakottaa tutkijat nimeämään löytyneet viruksen nopeasti ja saamaan ihmisille tiettäväksi.

Astrobiologisen [10] tutkimuksen lähtökohtana on tavallisesti olettamus, että elämä muualla universumissa olisi enemmän tai vähemmän Maan elämän kaltaista, mutta synteettinen biologia on ala, joka voi ja tulee synnyttämään aivan uusia lajeja. Termillä on useampiakin merkityksiä, mutta käytän sitä tässä ?biologisten systeemien suunnittelun ja rakentamisen? mielessä.

Synteettinen biologia [11] voi tuoda muassaan samankaltaisen nimeämisongelman kuin tietokonevirusten tapauksessa, varsinkin jos systeemien suunnittelijoina ovat kotonaan työpöytälaboratoriossaan systeemeitä avoimen koodin hengessä väsäilevät kotihakkerit (Cohn, 2005). Tämä väite pätee siinä vaiheessa, kun biologien systeemin suunnittelusta ja rakentamisesta olisi tullut niin helppoa, että siihen kuka vain pystyisi. Monilla heistä voi olla todennäköisesti kiireempi saada tuotoksensa muiden nähtäviksi, kuin varmistaa valitsemansa nimen olemassaolevuus jostain tietokannasta.

Hieman kauempana tulevaisuudessa häämöttää myös ?koneen ja lihan yhdistyminen?, varsinkin jos asiaa tarkastelee 80-luvun perspektiivistä käsin ? muistatko vielä Robocopin? Todennäköisesti eri tieteenalat kehittyvät jo seuraavana parina kymmenenä vuotena sen verran, ettei ihmisen kanssa yhdistyvä ole mitenkään välttämättä eloton tekninen laite, vaan jotain hienostuneempaa, joka sulautuu ihmiseen saumattomammin.

Scientific Americanin joulukuun 2007 numerossa artikkelissa ?Are aliens among us?? (Davies) leikiteltiin ajatuksella, että jos elämä syntyisi jollakin planeetalla, se ei samoista universaaleista rakennusaineksista huolimatta tuottaisi aivan välttämättä samanlaisia olioita kuin me ihmiset olemme, vaan nuo alienit voisivat erota esim. seuraavanlaisesti:

60

* DNA:n kaksoiskierteen ja aminohappojen kätisyys olisi käänteinen * hyödyntäisivät useampaa kuin 20 aminohappoa [12] proteiinien valmistukseen * perustuisivat hiilen sijaan silikoniin

Ei ole, eikä tule olemaan luokittelua helppoa. Kysykää vaikka antikvariaattien pitäjiltä.

LÄHTEET

TERMIT

[1] Erityistermiluettelo. Johdatus kulttuuri- ja sosiaaliantropologiaan. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [2] YSA. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [7] Bioinformatiikan sanasto. Tieteen tietekniikan keskus CSC. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008.

KIRJAT

Anestis, Mark. 2002. AP Biology. McGraw-Hill Professional. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008.

HENKILÖT JA WEBSIVUSTOT

[6] Carl R. Woese. University of Illinois at Urbana-Champaign. Depart of Microbiology. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [9] New Species News. Science Daily. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [11] Synthetic Biology. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008.

ARTIKKELIT JA TUTKIMUKSET

Cohn, David. 2005. Open-Source Biology Evolves. Wired. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. Davies. Paul. 2007. Are aliens among us?. Scientific American 2007, Vol 297 no 6. Heikkinen, Mikko. 1997. Lajikäsitteet. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. Korpela, Jukka. 2002. Biologian taksonomian perusteita: Eliöiden ja eliöryhmien tieteelliset nimet ja taksonomian tasot. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. Leslie, Mullen. 2001. The Three Domains of Life. Nasa Biology Institute. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. Muona, Jyrki. 2004. Systematiikka, taksonomia, fylogenia ja luokittelu - sisältöä sanoihin. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. Paukku, Timo. 2006. Kun dna-pelit tulevat, evoluutio hypähtää. HS.fi. Kvarkeista galakseihin. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008.

61

Roberts, Paul. 2003. VB2003: Virus experts debate bug names. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. Seppänen, Marko. 2004. Diagnoosikriteereistä: Kriteeripeli. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. Woese CR, Kandler O, Wheelis WL. 1997. Towards a Natural System of Organisms: Proposal for the Domains Archaea, Bacteria, and Eucarya. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008.

WIKIPEDIA [3] Linnaean taxonomy. Wikipedia. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [4] Fenotyyppi. Wikipedia. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [5] Kingdom (biology). Wikipedia. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [8] Fylogenia. Wikipedia. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [10] Astrobiologia. Wikipedia. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008. [12] Aminohappo. Wikipedia. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008.

KUVAT

1. Three-domain system. Wikipedia. Saatavilla www-muodossa: <linkki>. Luettu 21.2.2008.

62

Harjoittelun ensivaiheiden läpikäyminen enemmän rääsyisenä

Olisiko jonkin tiedon, liikesarjan tai vaikka niiden yhdistelmän oppimisen, hyvän hallinnan ja sisäistetyn aineksen selkiyttämisen kannalta erityisen hyödyllistä käydä oppimimisen ensivaiheet läpi rääsyisenä, sen sijaan että olisi samaisen vaiheen pukeutuneena erityisen huolitellusti ja muutenkin habituksensa siten asetellen kuin olisi jo "ihan valmis" osaaja?

Kun orkesteri harjoittelee, kukaan soittajista ei pidä yllään esim. frakkia tai edes kakkosvaatteita, vaan koko orkesteri kapellimestaria myöten harjoittelee sen asuisena kuin olisi tarkoituksellisesti pyrkinyt valitsemaan "hieman huonompia" vaatteita. Moni saattaa olla laittanut vanhat verkkarit jalkaansa, sekä yksivärisiä liian suuria, ehkä vähän rikkinäisiäkin t-paitoja esiintyy runsaasti.

Kouluissa, opistoilla, kursseilla ja sen sellaisissa on myös havaittavissa kuinka moni opiskelija ei pukeudu sen tautta "liian hyvännäköisyyttä" vältellen, ettei kehtaa tehdä niin, vaan siksi, että hän pyrkii säätämään pukeutumisensa siten, että se korreloisi hänen osaamistaan juuri tuossa kyseisessä aiheessa.

Voisiko tässä olla nähtävissä tai voisiko tämä jopa perustua johonkin monesti koeteltuun uskomukseen tai tieteellisesti testattuun ilmiöön, että ottamalla paremman asusteen käyttöön vasta sitten kun on riittävän harjaantunut jonkin asiakokonaisuuden opiskelussa ja sisäistämisessä, varsinainen suoritus, näytös tai muu opiskellen koettelemus sujuisi erityisen sulavasti?

Eli voisiko olla suorastaan haitallista opiskella sellaisissa asusteissa, jotka kukin ja kulloinenkin yhteiskunta mainostajineen ja muine esiintuojineen on määritellyt hienoiksi tai arvokkaiksi?

Mihin tuo haitallisuus perustuisi? Siihenkö, että mielen käsitykseen hienommasta asusteesta ikäänkuin tarttuu mukaan myös se harjoitteluvaiheen huonompi aines mokineen ja epäonnistumisineen?

Vai onko kyse sittenkin vain ihmisten yleisestä tottumuksesta? Eli "koulussa opiskelijat pukeutuvat suunnilleen näissä rajoissa", jotta muissa konteksteissä olisi mahdollisempaa tuntea olevansa jossain muualla kuin koulussa, harjoittelemassa ja opiskelemassa?

63

64