52
Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Toimintakatsaus sosiaalisten tavoitteiden näkökulmasta.

Citation preview

Page 1: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

Jyvälän Setlementti ry:nsosiaalinen tilinpäätös

2010

Page 2: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010
Page 3: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010
Page 4: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

4

Tämä sosiaalinen tilinpäätös on tuotettu osana NÄKY-hanketta (Setlementtien sosiaalisen tilinpidon verkostohanke, 2008–2011). NÄKY-hanke on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama kehittämishanke, jota Jyvälän Setlementti ry Jyväskylästä hallinnoi. Hankkeen tavoitteena on tuoda setlementeissä tehtävän työn näkymättömät tulokset näkyviksi. Vuonna 2008 hankkeeseen liittyi Jyvälän lisäksi neljä Setlementtiä: Puijola, Ukonhattu, Lievestuorela ja Koskela. Vuonna 2009 hankkeen kohderyhmä kasvoi neljällä setlementillä. Mukaan tulivat Suomen Setlementtiliitto, Kalliolan Nuoret ry, Naistari Setlementtiyhdistys Naapurista sekä Setlementti Louhela.

Graafi nen suunnittelu ja taitto: Kalle Parkkonen. Linotyöt: Annamari Autio.Jyväskylän ammattiopiston paino 2011.

Setlementtien sosiaalisentilinpidon verkostohanke

Lievestuoreen Setlementti

Page 5: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

5

Toiminnanjohtajan tervehdys

Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama NÄKY- Setlementtien sosiaalisen tilinpidon verkostohan-ke on tarjonnut setlementeille jo muutaman vuo-den ajan sosiaalisen tilinpidon menetelmän, jonka avulla ne ovat voineet arvioida omien toimintojensa vaikutusta. Tämä Jyvälän Setlementti ry:n sosiaali-nen tilinpäätös 2010 on Jyvälän kolmas sosiaalinen tilinpäätös. Se on työstetty samalla tililuokka- ja tavoiteasettelurakenteella kuin edellisten vuosien tilinpäätökset, mikä mahdollistaa tulosten kehitty-misen seuraamisen. Näin voidaan myös kehittää ja hyödyntää niin sosiaalista tilinpitoa työvälineenä kuin siihen liittyvää toimintamalliakin. Jyvälän pe-rustoimintojen tuloksia tarkastellaan omissa tili-luokissaan ja lisäksi Jyvälän setlementtitoiminnan yhteisiä tuloksia kuuden tililuokan kautta. Sosiaa-lisen tilinpidon menetelmän mukaisesti tilinpää-tösjulkaisussa ei selitetä tulosten taustalla olevia tekijöitä eikä myöskään tulkita tuloksia. Tämä työ tehdään Jyvälän sisäisenä työnä.

Vakiintuneilla toiminnoilla on vaara jähmettyä rutiineiksi, joissa tavoitteet nähdään itsestään sel-vinä ja vuodesta toiseen samanlaisina. Ennen toi-mintakauden käynnistymistä Jyvälän toiminnoille määritellään tavoitteet sekä niille indikaattorit ja mittausvälineet. Selkeät ja konkreettiset tavoit-teet ovat ohjanneet toimintaa haluttuun suuntaan. Emme ole tyytyneet vain ilmoittamaan, mitä olem-me tehneet vaan pyrkineet pitämään tulokset eril-lään tekemisestä. Tekemisellä on saavutettu tulok-sia. Sosiaalinen tilinpito kertoo, mitä vaikutuksia tekemisellä on. Ilmoitamme esimerkiksi Jyvälän kansalaisopiston järjestävän tietyn määrän kurs-seja. Pidämme kuitenkin tärkeänä ilmoittaa myös, kenen hyvinvointia kursseilla parannetaan ja mi-ten. Tavoitteita kirkastamalla voi myös tehostaa valmiuksia toimia sidosryhmien ja julkisten rahoit-tajien kanssa.

Monet asiat ovat osaltaan olleet vaikuttamassa tä-män sosiaalisen tilinpäätöksen toteutumiseen. Yksi tärkeimmistä onnistumisen edellytyksistä on ollut henkilöstön ja sidosryhmien osallistuminen pro-sessiin. Henkilöstölle sosiaalinen tilinpito on konk-reettinen toiminnan ohjauksen väline. Jyvälässä pyritään tukemaan henkilöstön ja sidosryhmien arvokkaan osaamisen esiin saattamista jatkossa entistä läpinäkyvämmän sosiaalisen tilinpäätöksen kautta.

Helena Huovilatoiminnanjohtaja-rehtori

Jyvälän Setlementti ry

Sosiaalinen tilinpito – tavoitteista tuloksiin

Page 6: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

6

Jyvälän Setlementti ry on osa suomalaista setle-menttiliikettä. Liike muodostuu 36 paikallisesta setlementistä, joiden kattojärjestönä on Suomen Setlementtiliitto ry. Setlementtiliike toimii yhteisöl-lisyyden ja lähimmäisenrakkauden hengessä; ihan-teena on yhteiskunta, jossa ihminen voi täysivaltai-sesti olla osallisena itseään koskevissa ratkaisuissa kaikissa elämänvaiheissaan.

Jyvälässä toteutettiin edellisvuosien tapaan kansalaisaktiivisuutta tukevaa harrastus- ja yhteis-kunnallista toimintaa, joka täydensi julkista palve-luntuotantoa monella tapaa. Vuonna 2010 Jyvälän Setlementti ry ylläpiti kansalaisopistoa, päiväkotia, koululaisten iltapäivätoimintaa ja hanketoimintaa. Jyvälän Nuoret ry toteutti mm. kerho- ja leiritoimin-taa sekä Avartti-toimintaa.

SijaintiJyvälä on toiminut perustamisvuodestaan 1940 läh-tien Mäki-Matin kaupunginosassa. Nykyään Jyvä-län miljöö on maakuntakaavassa suojeltu kulttuuri-ympäristö. Jyvälän toimitilat sijaitsevat kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokkaassa Nisulan talossa. Helmikuussa Jyvälä osti Viitaniemessä sijaitsevan, Viitajyväksi nimetyn kiinteistön, jossa aloitettiin toiminta remontin valmistuttua syyskuussa. Toimin-toja on myös toteutettu asiakaslähtöisesti eri puolilla Jyväskylää.

Hallitus, johto, jäsenistö ja henkilöstöJyvälän toimintaa johti yhdeksänjäseninen hallitus puheenjohtajanaan Osmo Kääriäinen. Toiminnan-johtaja-rehtorina toimi Helena Huovila. Yhdistyk-sen jäsenmäärä oli 44, josta ainaisjäseniä oli 24. Yhdistys piti kaksi sääntömääräistä kokousta, joissa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Hallitus kokoontui 10 kertaa. Hallitus toimi myös kansalaisopiston joh-tokuntana.

Kansalaisopistossa työskenteli 40 tuntiopettajaa. Lisäksi kansalaisopiston opetuspalveluja ostettiin kahdelta toimijalta. Päiväkodissa toimi kahdeksan, koululaisten iltapäivätoiminnassa 10 ja projekteissa kahdeksan työntekijää. Palkkatuetussa työsuhteessa Jyvälän eri toimipisteissä oli kaikkiaan 37 henkilöä. Palkkaa maksettiin yhteensä 116 henkilölle. Henki-lötyövuosia kertyi 43,2. Lisäksi Jyvälä tarjosi työs-

säoppimispaikkoja eri oppilaitosten opiskelijoille. Työelämävalmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa toteutettiin edellisten vuosien tapaan.

SidosryhmätMonipuolisena toimijana Jyvälällä oli laaja sidos-ryhmäverkosto, johon kuului mm. asiakkaita, pal-velujen käyttäjiä, viranhaltijoita, Jyväskylän kau-punki, rahoittajia, muita järjestöjä, oppilaitoksia ja Jyväskylän seurakunta.

ToiminnotJyvälän kansalaisopistoJyvälän kansalaisopisto tarjosi yleissivistävää koulu-tusta kaikenikäisille. Toteutuneita valtionosuustunteja oli yli 4000, valtionosuuskursseja 250 ja opiskelijoita noin 2400. Monipuolinen kurssitoiminta tarjosi mu-siikkia, kädentaitoja, elämäntaitoja, fyysisen kunnon ylläpitoa ja hyvää oloa. Toiminnan tavoitteena oli elinikäisen oppimisen mahdollistaminen ja hyvin-voinnin vahvistaminen. Tähän pyrittiin tarjoamalla laadukkaita ja ajanmukaisia, asiakkaiden tarpeisiin vastaavia koulutuspalveluja, jotka tukivat osallis-tujien arjessa ja työssä jaksamista. Vuonna 2010 opistolla oli edelleen mahdollisuus myöntää Opetus-ministeriön opintosetelityyppisen avustuksen turvin alennuksia kurssimaksuista työttömille, senioreille ja maahanmuuttajille. Lisäksi avustus mahdollisti vuo-den aikana neljä liikuntaryhmää työttömille romani-naisille sekä kaksi tarinapiiriä, kirjoittajaryhmän ja englannin ryhmän seniori-ikäisille.

Jyvälän päiväkotiJyvälän perinteikäs Lastentarha tarjosi noin 35 lap-selle päiväkoti- ja esikoulupaikan. Lastentarha toimi vanhempien kasvatuskumppanina ja teki laadukasta varhaiskasvatustyötä Nisulan talon idyllisissä tilois-sa. Turvallisuus, välittäminen ja yhteisöllisyys oli-vat toiminnan kivijalkoja. Lapsityötä ohjasi rinnalla kulkemisen ajatus, mikä korosti lapsen yksilöllisyy-den kunnioittamista ja huomioimista. Toiminnassa oli keskeistä luottamuksellinen yhteistyö perheiden kanssa sekä erilaiset yhteistoimintamuodot muiden toimijoiden kanssa.

Jyvälän Setlementti ry esittäytyy

Page 7: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

7

Koululaisten iltapäivätoimintaKoululaisten iltapäivätoiminta eli jälkkäritoiminta tarjosi noin 250:lle 1.–2. -luokkalaiselle ohjattua, turvallista ja mukavaa iltapäivän ”jälkiruokaa” kou-lupäivän jälkeen. Toiminnalla tuettiin lasten koko-naisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä. Iltapäivien aikana lapset leikkivät kavereitten kanssa, tekivät läksyjä itsenäisesti tai ohjatusti sekä söivät välipa-laa, liikkuivat ja lepäilivät. Jälkkäri toimi pienten koululaisten siltana koulusta kotiin tiiviissä yhteis-työssä koulun ja vanhempien kanssa. Seutukunnal-lista yhteistyötä toteutettiin muiden jälkkäreiden sekä eri oppilaitosten kanssa.

Jyvälä tuotti jälkkäritoimintaa Halssilan, Huhta-suon, Keltinmäen, Kypärämäen ja Lohikosken kou-luilla sekä Steinerkoululla. Keltinmäessä toimintaa oli kahdessa eri ryhmässä, Keltinmäen asukastalolla ja Keltinmäen kirkolla, yhteistyössä Jyväskylän seu-rakunnan kanssa. Huhtasuon koululla toimi myös kaksi erillistä ryhmää.

Visio, missio ja arvotJyvälä nojautuu kaikessa toiminnassaan setlement-tiliikkeen perusarvoihin: arjen keskellä toteutuvaan lähimmäisenrakkauteen, yhteisöllisyyteen ja eri-laisten ihmisten väliseen yhteistyöhön. Toiminnas-sa pyritään tukemaan inhimillistä kasvua ja aitoa lähimmäisyyttä. Tätä ajattelutapaa kuvastaa myös setlementtiliikkeen tunnuslause ”ihmisten keskellä, ihmisten kesken”.

Jyvälän hanke- ja projektitoimintaProjekti- ja hanketoiminnassa jatkettiin edellisinä vuosina käynnistynyttä verkostoyhteistyötä sekä kehitettiin moniammatillista yhteistyötä yli kuntara-jojen. Yhteistyötä tehtiin mm. Suomen Setlement-tiliiton, eri setlementtien, oppilaitosten, KYT:n, Sovatek-säätiön ja eri projektien kanssa.

Jyvälä jatkoi osatoteuttajana Humanistisen am-mattikorkeakoulun hallinnoimassa Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli – OhjausLaturi -hankkees-sa.

Fiilis-hankeRaha-automaattiyhdistyksen rahoittama kolme-vuotinen Fiilis-hanke päättyi kevätkauden jälkeen. Fiilistä toteutettiin suljettuna pienryhmätoimintana kahdesti viikossa. Työmuotoina käytettiin paljon toiminnallisia ja yksilöllisiä harjoituksia. Lisäksi vierailut ja asiantuntijakohtaamiset muodostivat merkittävän osaan toiminnan sisällöistä. Fiilikses-

sä tehtiin yhteistyötä eri kuntoutustahojen kanssa. Palautteessaan osallistujat arvioivat Fiiliksen par-haaksi anniksi mielekkään tekemisen, tiedon saan-nin työllistymisestä ja koulutuksesta sekä oman voi-mautumisensa.

NÄKY – Setlementtien sosiaalisen tilinpidon verkostohankeJyvälän hallinnoiman, Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman kolmevuotisen NÄKY – Setlementtien sosiaalisen tilinpidon verkostohankkeen päätavoit-teena on tehdä näkyväksi setlementeissä tehtävän työn vaikutuksia. Vuonna 2010 hankkeessa oli mu-kana kahdeksan setlementtiyhdistystä ja Suomen Setlementtiliitto. Pisimpään hankkeessa mukana olleet neljä setlementtiä julkaisivat ensimmäisen ja Jyvälä toisen sosiaalisen tilinpäätöksensä valtakun-nallisilla setlementtityön päivillä. NÄKY-hankkeen ensimmäinen sosiaalinen tilinpäätös valmistui. Hankkeen kouluttamia sosiaalisia kirjanpitäjiä val-mistui 27; heistä seitsemän oli Jyvälän toimipistei-den vastaavia työntekijöitä.

NÄKY 2 -hankkeelle saatiin myönteinen rahoi-tuspäätös. Hanke on suunniteltu alkavaksi välittö-mästi NÄKY-hankkeen päättymisen jälkeen kevääl-lä 2011. NÄKY 2 -hankkeen tavoitteena on luoda setlementeille ja muulle järjestökentälle vakiintunut sosiaalisen tilinpidon toimintamalli.

TOT-hankeTaitajasta Ohjaajaksi – Työvalmentajien ohjaus-koulutushankkeella (TOT) oli toinen toimintavuosi. Hanke oli osa Välityömarkkinoiden kehittäminen Keski-Suomessa 2007–2011 kehittämisohjelmaa (KEVÄT), ja sitä rahoittavat Euroopan sosiaalira-hasto sekä Keski-Suomen kunnat. TOT-hanke oli tarkoitettu kolmannen sektorin organisaatioille, jotka haluavat kehittää valmennus-, kuntoutus- ja ohjaushenkilöidensä ohjausosaamista. Hankkeen tavoitteena oli kehittää seudullinen ohjauskoulutus-malli, yhteinen käytänne toteuttaa sitä ja vakiinnut-taa ohjauskoulutus.

OT-hankeOSAAN, siksi TYÖLLISTYN -hanke (OT) alkoi 1.8.2010. Hankkeen kautta Jyvälän eri toimipis-teisiin palkattiin pitkäaikaistyöttömiä heidän osaa-mistaan vastaaviin tehtäviin. Hanke edesauttoi pit-käaikaistyöttömiä pääsemään takaisin työelämään tarjoamalla aitoja kokemuksia työelämästä ja tukea jatkopolkuihin muun muassa koulutuksilla ja henki-lökohtaisella ohjauksella. OT-hankkeen päärahoit-tajana toimii ELY-keskus ja työllistämistoiminnan rahoittajina Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimisto sekä Jyväskylän kaupunki.

Page 8: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

8

400 00 SETLEMENTTI ON OSAAVA JA LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI

IndikaattoriOsoittaa sosiaalisen tavoitteen toteutumista

TavoiteOrganisaation sosiaalinen tavoite toimintavuodelle

TililuokkaTavoitteiden muodostama kokonaisuus

Sosiaalisen tilinpäätöksen lukuohje

401 01 Kysymykseen vastanneista yhteistyökumppaneista 70 % on samaa mieltä

401 00 Setlementti reagoi joustavasti alueellisiin tarpeisiin

Esimerkiksi:

Sosiaalinen tilinpito

Teksti: Anne Siekkinen

Kaavio:Kalle Parkkonen

Sosiaal inen t i l inpi to tarjoaa organisaat ion toiminnasta ki innostunei l le mahdoll isuuden tutustua käytän-nönläheisest i tehtyyn työhön ja s i l lä aikaan-saatuihin tuloksi in .

Tililuokat muodostuvat tavoite-kokonaisuuksista. Varsin yleistä on että esimerkiksi joillekin toi-mintamuodoille varataan omia tililuokkia. Lisäksi usein on mukana koko talolle yhteisiä ti-liluokkia, esimerkiksi yhteistyö-kumppanuutta, henkilöstöä tai arvoja koskevia.

Lukijaa tililuokat voivat ohjata kattavan toimintakuvan saamises-sa tai tiettyyn, itseä kiinnostavaan työmuotoon paneuduttaessa.

Tavoitteet jokainen organisaatio asettaa itselleen toimintavuosit-tain. Työmuodot ja käynnissä ole-vat hankkeet vaikuttavat kauden tavoitteisiin.

Selkeällä tavoitteiden asettelulla on myönteisiä vaikutuksia henki-löstölle ja koko työyhteisölle.

Lukija voi tavoitteiden kautta kurkistaa organisaation “sisään” ja nähdä mihin toiminnalla pyri-tään.

Indikaattorit osoittavat yksittäi-sen tavoitteen saavuttamista. Yhtä tavoitetta todentamaan tarvitaan useampia indikaattoreita.

Indikaattoreille asetetaan etukä-teen tulosodotus eli niille ilmais-taan selkeä tavoitetaso, johon toi-mintakauden aikana pyritään.

Sosiaalisessa tilinpäätöksessä lu-kija näkee myös yksittäisen indi-kaattorin tavoitetason saavuttami-sen Tulos-osiossa.

Sosiaalinen tilinpito pähkinänkuoressa:

1. Sosiaalisen budjetin laadinta2. Kirjanpitovaihe3. Sosiaalisen tilinpäätöksen kokoaminen4. Ulkopuolinen tilintarkastus5. Julkistaminen

© Kalle Parkkonen

Page 9: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

9

Page 10: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

10

100 00 SETLEMENTTILIIKKEEN YHTEISET PERUSARVOT OVAT TOTEUTUNEET JYVÄLÄSSÄ

101 00 Lähimmäisenrakkaus on toteutunut arjen keskellä ................................................................... 12102 00 Yhteisöllisyys on toteuttanut ......................................................................................................... 14103 00 Erilaisten ihmisten välinen yhteistyö on toteutunut ................................................................. 16

200 00 JYVÄLÄ ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS

201 00 Jyvälä on rekisteröity yhdistys. ...................................................................................................... 18202 00 Jyvälä toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi ........................................................ 18203 00 Jyvälän toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin ............................................ 19204 00 Jyvälä ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua voitto-osuutena

taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. .......................................... 19

300 00 JYVÄLÄ ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA

301 00 Jyvälä on toimiva työorganisaatio ................................................................................................. 20302 00 Sairauspoissaolojen määrä ei poikkea valtakunnan keskiarvosta ........................................... 21303 00 Jyvälä on panostanut henkilöstön kehittämiseen

eli ammattitaitoa kehitetään säännöllisillä koulutuksilla ........................................................... 21

400 00 JYVÄLÄ ON ARVOSTETTU YHTEISTYÖKUMPPANI

401 00 Jyvälää pidetään luotettavana ......................................................................................................... 22402 00 Palvelutoiminta on laadukasta ....................................................................................................... 22403 00 Jyvälä on tärkeä yhteistyökumppani ............................................................................................. 23404 00 Jyvälä toteuttaa toiminnallaan yhteistyökumppaneiden asettamat odotukset .................... 23

500 00 JYVÄLÄ ON TARJONNUT HYVÄÄ VARHAISKASVATUSTA – PÄIVÄKOTI, JYVÄLÄN LASTENTARHA

501 00 Lastentarhan toiminta on valvottua ja turvallista päivähoitoa .............................................. 24502 00 Vanhemmat ovat tyytyväisiä päivähoitopalvelun toteuttamiseen Jyvälän Lastentarhassa. 25503 00 Vanhemmat ovat tyytyväisiä varhaiskasvatus-suunnitelman toteuttamiseen ...................... 27504 00 Yhteistyö kodin ja päivähoidon välillä on toiminut hyvin ........................................................ 28505 00 Päivähoidon asiakaspalvelu on laadukasta. .................................................................................. 29

Jyvälän Setlementti ry:n tililuokat ja tavoitteet

Page 11: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

11

600 00 JYVÄLÄ ON TARJONNUT HYVÄÄ KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAA – JYVÄLÄN JÄLKKÄRI

Ei mukana sosiaalisessa tilinpidossa v. 2010 (valtakunnallisesti toteutetun kyselyn vastausprosentti jäi alhaiseksi, 11 %).

700 00 JYVÄLÄ ON EDISTÄNYT ELINIKÄISTÄ OPPIMISTA – JYVÄLÄN KANSALAISOPISTO

701 00 Jyvälän kansalaisopistolla on monipuolista toimintaa ............................................................... 30702 00 Kansalaisopiston toimintaan osallistuu elämänkulun eri vaiheissa olevia, vauvaikäisistä

senioreihin ......................................................................................................................................... 32703 00 Tietoja ja taitoja on vahvistettu kurssitoiminnan avulla ........................................................... 33704 00 Hyvinvointia on edistetty kurssien, luentojen ja muun toiminnan avulla ............................. 34705 00 Opiskelijat ovat tyytyväisiä kansalaisopiston kursseihin .......................................................... 35706 00 Kansalaisopisto vastaa ajankohtaisiin haasteisiin ....................................................................... 36

800 00 JYVÄLÄ ON VASTANNUT ALUEELLISIIN JA AJANKOHTAISIIN HAASTEISIIN

801 00 Sosiaalisen tilinpidon menetelmää on kehitetty ja sovellettu setlementtien tarpeisiin ..... 38802 00 On kehitetty setlementtien osaamista sosiaalisessa tilinpidossa ........................................... 39803 00 On kehitetty setlementtien kumppanuutta ................................................................................ 40804 00 On kehitetty ja toteutettu laadukasta työvalmennusta ........................................................... 41805 00 On toteutettu elämänhallintaa tukevia

ja oman tulevaisuuden valintoihin kannustavia projekteja ....................................................... 42806 00 Asiakastyytyväisyys: hankkeisiin osallistuvat kokevat saavansa sen mitä ovat odottaneet ... 43

900 00 JYVÄLÄ ON TUOTTANUT HYÖTYÄ JULKISELLE SEKTORILLE

901 00 Jyvälä on merkittävä työllistäjä ...................................................................................................... 44902 00 Työttömyyttä ennalta ehkäisevää toimintaa on toteutettu Jyvälässä .................................... 45903 00 Jyvälä tuottaa lapsille suunnattuja palveluja ................................................................................ 45904 00 Jyvälän kansalaisopisto monipuolistaa kaupungin opintotarjontaa ........................................ 46905 00 Jyvälä on kansallisen tai EU- rahoituksen tukemana

kehittänyt toimialueensa palveluita ja osaamista ....................................................................... 47

Page 12: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

12

Tililuokka 100 00Tililuokka muodostuu 3 tavoitteesta

SETLEMENTTILIIKKEEN YHTEISET PERUSARVOT OVAT TOTEUTUNEET JYVÄLÄSSÄKaikki tililuokan kyselyt on toteutettu asteikolla:7=vahvasti samaa mieltä6=samaa mieltä5=osittain samaa mieltä4=ei samaa eikä eri mieltä3=osittain eri mieltä2=eri mieltä1=vahvasti eri mieltä0= en osaa vastata

101 00Tavoite �

Lähimmäisenrakkaus on toteutunut arjen keskelläTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

101 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä väittämän ”Jyvälässä hyväksymme toinen toisemme sellaisenaan” kanssa.

Tu l o s :

74 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä hyväk-sytään toinen toisemme sellaisenaan (7-6).(n=35/70)

8090 70 50 30 10

74%

101 02Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittä-män ”Jyvälässä hyväksymme toinen toisemme sellaisenaan” kanssa.

Tu l o s :

Kukaan sidosryhmäkyselyyn vastan-neista ei ole eri mieltä siitä, että Jy-välässä hyväksytään toinen toisemme sellaisenaan (2-1).(n=35/70)

10

90 70 50 30 0%

Page 13: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

13

101 03Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä väittämän ”Jyvälässä pystytään tukemaan vaikeassa elämäntilanteessa olevia” kanssa.

Tu l o s :

63 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä pystytään tukemaan vaikeassa elämäntilanteessa olevia (7-6).(n=35/70)

8090 70 50 30 10

63%

101 04Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henkilöstö) edustavista henki-löistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittämän ”Jyvälässä pystytään tukemaan vaikeassa elämänti-lanteessa olevia” kanssa.

Tu l o s :

6 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on eri mieltä siitä, että Jyvälässä pysty-tään tukemaan vaikeassa elämäntilan-teessa olevia (2-1).(n=35/70)

10

90 70 50 30 6%

Page 14: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

14

102 00Tavoite �

Yhteisöllisyys on toteutunutTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

102 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä väittämän ”Jyvälässä jaetaan vastuuta” kanssa.

Tu l o s :

62 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä jaetaan vastuuta (7-6).(n=34/70)

8090 70 50 30 10

62%

102 02Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henkilöstö) edustavista henki-löistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittämän ”Jyvälässä jaetaan vastuuta” kanssa.

Tu l o s :

3 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on eri mieltä siitä, että Jyvälässä jae-taan vastuuta (2-1).(n=34/70)

10

90 70 50 30 3%

102 03Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä väittämän ”Jyvälässä halutaan toimia työntekijän parhaaksi” kanssa.

Tu l o s :

64 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä halutaan toimia työntekijän parhaaksi (7-6).(n=33/70)

8090 70 50 30 10

64%

102 04Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittä-män ”Jyvälässä halutaan toimia työntekijän parhaaksi” kanssa.

6 % sidosryhmäkyselyyn vastanneis-ta on eri mieltä siitä, että Jyvälässä halutaan toimia työntekijän parhaaksi (2-1).(n=33/70)

10

90 70 50 30 6%

Page 15: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

15

102 05Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % onvahvasti samaa mieltä tai

samaa mieltä väittämän”Jyvälässä annamme toisillem-

me tunnustusta ja rohkaisua arjen toimissa” kanssa.

Tu l o s :

65 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä annamme toisillemme tunnustusta ja rohkaisua arjen toimissa (7-6).(n=34/70)

8090 70 50 30 10

65%

102 06Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henkilöstö) edustavista henki-löistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittämän ”Jyvälässä annamme toisillemme tunnustusta ja roh-kaisua arjen toimissa” kanssa.

Tu l o s :

3 % sidosryhmäkyselyyn vastanneis-ta on eri mieltä siitä, että Jyvälässä annamme toisillemme tunnustusta ja rohkaisua arjen toimissa (2-1).(n=34/70)

10

90 70 50 30 3%

Page 16: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

16

103 00Tavoite �

Erilaisten ihmisten välinen yhteistyö on toteutunutTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

103 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % on

vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä väittämän ”Jyvälässä osaamista arvostetaan työteh-tävistä riippumatta” kanssa.

Tu l o s :

68 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä osaamista arvostetaan työtehtävistä riippumatta (7-6).(n=34/70)

8090 70 50 30 10

68%

103 02Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henkilöstö) edustavista henki-löistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittämän ”Jyvälässä osaamista arvostetaan työtehtävistä riippumatta” kanssa.

Tu l o s :

3 % sidosryhmäkyselyyn vastanneis-ta on eri mieltä siitä, että Jyvälässä osaamista arvostetaan työtehtävistä riippumatta (2-1).(n=34/70)

10

90 70 50 30 3%

103 03Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä väittämän ”Jyvälän työntekijät kokevat toimivansa aidosti yhteistyös-sä” kanssa.

Tu l o s :

50 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälän työntekijät kokevat toimivansa aidosti yhteistyös-sä (7-6).(n=34/70)

8090 70 50 30 10

50%

103 04Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henkilöstö) edustavista henki-löistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittämän ”Jyvälän työntekijät kokevat toimivansa aidosti yhteistyössä” kanssa.

Tu l o s :

9 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on eri mieltä siitä, että Jyvälän työnte-kijät kokevat toimivansa aidosti yh-teistyössä (2-1).(n=34/70)

10

90 70 50 30 9%

Page 17: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

17

103 05Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % onvahvasti samaa mieltä tai

samaa mieltä väittämän”Jyvälässä on avoin ja turvalli-

nen ilmapiiri” kanssa.

Tu l o s :

64 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä on avoin ja turvallinen ilmapiiri (7-6).(n=33/70)

8090 70 50 30 10

64%

103 06Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väit-tämän ”Jyvälässä on avoin ja turvallinen ilmapiiri” kanssa.

Tu l o s :

9 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on eri mieltä siitä, että Jyvälässä on avoin ja turvallinen ilmapiiri (2-1).(n=33/70)

10

90 70 50 30 9%

103 07Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä 80 % onvahvasti samaa mieltä tai

samaa mieltä väittämän

”Jyvälässä kunnioitetaan yksi-löllisyyttä” kanssa.

Tu l o s :

61 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälässä kunnioite-taan yksilöllisyyttä (7-6).(n=33/70)

8090 70 50 30 10

61%

103 08Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sisäisiä sidosryhmiä (=hallitus, henki-löstö) edustavista henkilöistä korkeintaan 10 % on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä väittä-män ”Jyvälässä kunnioitetaan yksilöllisyyttä” kanssa.

Tu l o s :

Kukaan sidosryhmäkyselyyn vas-tanneista ei ole eri mieltä siitä, että Jyvälässä kunnioitetaan yksilöllisyyttä (2-1).(n=33/70)

10

90 70 50 30 0%

Page 18: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

1818

Tililuokka 200 00Tililuokka muodostuu 4 tavoitteesta

JYVÄLÄ ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS

201 00Tavoite �

Jyvälä on rekisteröity yhdistysTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

201 01Indikaattori �Yhdistysrekisteriote

Tu l o s :

Jyvälän Setlementti ry on merkitty yhdistysrekisteriin 24.4.1941.

202 00Tavoite �

Jyvälä toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksiTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

202 01Indikaattori �Jyvälän säännöissä toiminnan tarkoitus on määritelty yleishyödyl-liseksi.

Tu l o s :

Jyvälän sääntöjen 2 §:n mukaisesti yhdistys toimii tarkoituksensa toteuttami-seksi voittoa tavoittelematta.

202 02Indikaattori �Jyvälän toiminta vastaa sääntöjen mukaista tarkoitusta. Toiminta-kertomus vuodelta 2010.

Tu l o s :

Toimintakertomus 2010.

JYVÄLÄN

SET

LEMENTTI RY 70 VU

OTTA

1940–2010

Page 19: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

1919

203 00Tavoite �

Jyvälän toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihinTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

203 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n sääntöjen mukaan jäsenyys on avointa kaikille.

Tu l o s :

Jyvälän sääntöjen 3 §:n mukaisesti jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja haluaa toimia sen toteuttamiseksi.

204 00Tavoite �

Jyvälä ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenäTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

204 01Indikaattori �Voitto-osuuksia ei jaeta vaan ne sijoitetaan takaisin toimintaan.

Tu l o s :

Kertynyt alijäämä katetaan nostetulla lainalla.

204 02Indikaattori �Jyvälä maksaa työehtosopimusten mukaisia palkkoja.

Tu l o s :

Jyvälän Setlementti ry on jäsenenä Sivistystyönanta-jissa ja Sosiaalialan Työn-antajissa. Jyvälä noudattaa yksityisen sosiaalipalvelu-alan työehtosopimusta sekä yksityistä opetusalaa koske-vaa työehtosopimusta.

204 03Indikaattori �Yhdistyksen purkautuessa sen omaisuus menee edelleen yleis-hyödylliseen tarkoitukseen.

Tu l o s :

Yhdistyksen sääntöjen 8 §:n mukaisesti yhdistyksen purkautuessa sen omaisuus luovutetaan Suomen Setle-menttiliitolle tai mainitun liiton tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi.

Page 20: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

20

Tililuokka 300 00Tililuokka muodostuu 3 tavoitteesta

JYVÄLÄ ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA

301 00Tavoite �

Jyvälä on toimiva työorganisaatioTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

301 01Indikaattori �Työyhteisön toimivuus (työilmapiiri, esimiestoiminta ja organisaa-tioviestintä) on yhtä toimivaa kuin organisaatioissa keskimäärin (normaali tilanne= 29-35).

Työyhteisöindeksi. Asteikko:Alle 24=Tarvitaan kehittämistoimia24-28=Tyydyttävä tilanne29-35=Normaali tilanne36-39=Hyvä tilanneYli 40=Erittäin hyvä tilanne

Tu l o s :

Työyhteisön toimivuus (työ-ilmapiiri, esimiestoiminta ja organisaatioviestintä) on parempi kuin organi-saatioissa keskimäärin - alaindeksi 36.

301 02Indikaattori �Yksilövoimavarat (yksilöiden hyvinvointi, sitoutuminen ja työ-tyytyväisyys) ovat samaa tasoa kuin organisaatioissa keskimäärin (normaali tilanne= 30-35).

Työyhteisöindeksi. Asteikko:Alle 25=Tarvitaan kehittämistoimia25-29=Tyydyttävä tilanne30-35=Normaali tilanne36-39=hyvä tilanneYli 40=Erittäin hyvä tilanne

Tu l o s :

Yksilövoimavarat (yksilöi-den hyvinvointi, sitoutumi-nen ja työtyytyväisyys) ovat paremmat kuin organi-saatioissa keskimäärin – alaindeksi 36.

301 03Indikaattori �Työyhteisöindeksin kokonais-keskiarvo on vastaava kuin organisaatioissa keskimäärin (normaali tilanne= 60-70).

Työyhteisöindeksi.Asteikko:Alle 50=Tarvitaan kehittämis-

toimia51-59=Tyydyttävä tilanne60-70=Normaali tilanne71-79=hyvä tilanneYli 80=Erittäin hyvä tilanne

Tu l o s :

Työyhteisöindeksin kokonaiskeskiarvo on parempi kuin organisaatioissa keski-määrin – kokonaiskeskiarvo 72.

Page 21: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

21

302 00Tavoite �

Sairauspoissaolojen määrä ei poikkea valtakunnan keskiarvostaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

302 01Indikaattori �Sairauspoissaoloja korkeintaan kahdeksan päivää / henkilö vuoden aikana.

Tu l o s :

Sairauspoissaoloja 4 päivää / henkilö vuo-den aikana.

303 00Tavoite �

Jyvälä on panostanut henkilöstön kehittämiseen eli ammattitaitoa kehitetään säännöllisillä koulutuksillaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

303 01Indikaattori �Yksi esimerkkikuvaus jokaiselta viideltä toimialalta (hallinto, päiväkoti, Jälkkärit, kansalaisopisto, hanketoiminta) siitä, miten henkilöstöä on kehitetty.

HallintoJyvälän Setlementti ry:n vastuutiimiläiset osallis-tuvat Opetusalan koulutuskeskuksen järjestämään Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin –kehittämis-hankkeen koulutukseen 3.12.2009 – 31.12.2011. Lisäksi vastuutiimiläiset ovat osallistuneet sosi-aalisen tilinpidon kirjanpitäjäkoulutuksiin: kuusi henkilöä valmistui sosiaalisiksi kirjanpitäjiksi.

Jyvälän LastentarhaYksi lapsityöntekijä suoritti v. 2009 käynnistynyt-tä oppisopimuskoulutusta.

Jyvälän JälkkäriKaikki uudet jälkkäriohjaajat osallistuivat Jyvälän järjestämään perehdytyskoulutukseen. Kaikki oh-jaajat osallistuivat Jyväskylän kaupungin järjestä-mään koulutuspäivään.

Jyvälän kansalaisopistoKoulutussuunnittelija on suorittanut aikuiskasva-tustieteen perusopintoja avoimessa yliopistossa. Kolme opiston tuntiopettajaa osallistui 5 op:n laa-juisiin Tulevaisuuden aikuiskouluttaja -opintoi-hin. Yksi tuntiopettaja osallistui laulunopettajien täydennyskoulutukseen Sibelius-Akatemiassa.

Koko setlementin henkilökunnalla on mah-dollisuus osallistua kansalaisopiston ryhmäope-tuksena toteutetuille kursseille henkilökuntahin-taan, joka on puolet kurssin normaalista hinnasta. Vuonna 2010 tätä mahdollisuutta hyödynsi 8 hen-kilöä.

Jyvälän hanketoimintaTOT-hankkeen projektikoordinaattori suoritti vuoden 2010 aikana loppuun opinto-ohjaajan-koulutuksen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. TOT-hanke on toiminut kouluttajana Jyvälän eri toimialojen henkilöstölle (Työvalmentajien ohja-uskoulutus).

Page 22: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

22

Tililuokka 400 00Tililuokka muodostuu 4 tavoitteesta

JYVÄLÄ ON ARVOSTETTU YHTEISTYÖKUMPPANIKaikki tililuokan kyselyt on toteutettu asteikolla:7=vahvasti samaa mieltä6=samaa mieltä5=osittain samaa mieltä4=ei samaa eikä eri mieltä3=osittain eri mieltä2=eri mieltä1=vahvasti eri mieltä

401 00Tavoite �

Jyvälää pidetään luotettavanaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

401 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n ulkoisia sidosryhmiä (Suomen Setlementtiliitto ry, Jyväskylän kaupunki, KYT, TYP, JAMK)edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä siitä, että väittämä ”On luotettava” sopii Jyvälään hyvin sekä korkeintaan 10 % vastaajista on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä.

Tu l o s :

90 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälä on luotettava (7-6), eikä kukaan vastaajista ole tästä eri mieltä (2-1).(n=41/113)

402 00Tavoite �

Palvelutoiminta on laadukastaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

402 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n ulkoisia sidosryhmiä (Suomen Setlementtiliitto ry, Jyväskylän kaupunki, KYT, TYP, JAMK)edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai sa-maa mieltä siitä, että väittämä ”Tuottaa hyvälaatuista palve-lua” sopii Jyvälään hyvin sekä korkeintaan 10 % vastaajista on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä.

Tu l o s :

78 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälä tuottaa hyvälaatuista palvelua (7-6), eikä kukaan vastaajista ole täs-tä eri mieltä (2-1). (n=41/113)

Page 23: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

2323

403 00Tavoite �

Jyvälä on tärkeä yhteistyökumppaniTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

403 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n ulkoisia sidosryhmiä (Suomen Setlementtiliitto ry, Jyväskylän kaupunki, KYT, TYP, JAMK)edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai sa-maa mieltä siitä, että väittämä ”On tärkeä yhteistyökump-panimme” sopii Jyvälään hyvin sekä korkeintaan 10 % vastaa-jista on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä.

Tu l o s :

68 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälä on heille tärkeä yhteis-työkumppani (7-6), eikä kukaan vastaajista ole tästä eri mieltä (2-1).(n=41/113)

404 00Tavoite �

Jyvälä toteuttaa toiminnallaan yhteistyökumppaneiden asettamat odotuksetTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

404 01Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:n ulkoisia sidosryhmiä (Suomen Setlementtiliitto ry, Jyväskylän kaupunki, KYT, TYP, JAMK)edustavista henkilöistä 80 % on vahvasti samaa mieltä tai sa-maa mieltä siitä, että väittämä ”Toteuttaa sille asettamamme odotukset” sopii Jyvälään hyvin sekä korkeintaan 10 % vastaa-jista on eri mieltä tai vahvasti eri mieltä.

23

Tu l o s :

71 % sidosryhmäkyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että Jyvälä toteuttaa sille asetetut odotukset (7-6) ja 2 % vastaajista on asiasta eri mieltä (2-1).(n=41/113)

Page 24: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

24

Tililuokka 500 00Tililuokka muodostuu 5 tavoitteesta

JYVÄLÄ ON TARJONNUT HYVÄÄ VARHAISKASVATUSTA – PÄIVÄKOTI, JYVÄLÄN LASTENTARHA

501 00Tavoite �

Päiväkodin toiminta on valvottua ja turvallista päivähoitoaKaikki tavoitteen kyselyt on toteutettu asteikolla:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

501 01Indikaattori �3-6 -vuotiailla lapsilla on lastentarhassa yksi koulutettu aikuinen seitsemää lasta kohti.

Tu l o s :

3-6-vuotiailla lapsilla on las-tentarhassa yksi koulutettu aikuinen 5,4 lasta kohti.

501 02Indikaattori �Alle 3-vuotiailla lapsilla on lastentarhassa yksi koulutettu aikui-nen neljää lasta kohti.

Tu l o s :

Alle 3-vuotiailla lapsilla on lastentarhassa 1 aikuista 1 lasta kohti.

501 03Indikaattori �Vanhempien mielestä lapsiryhmässä on riittävästi henkilökuntaa.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että lapsiryh-mässä on riittäväs-ti henkilökuntaa; vastaus-ten keskiarvo on 4,5.(n=17/31)

501 04Indikaattori �Vanhempien mielestä henkilöstö on asiantuntevaa lapsen hoito- ja kasvatusasioissa.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vastan-neet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että henkilöstö on asian-tuntevaa lapsen hoito- ja kasvatusasioissa; vastaus-ten keskiarvo on 4,9.(n=17/31)

12

34 555

ka4,9

12

34 5

ka4,5

Page 25: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

25

501 05Indikaattori �Vanhempien mielestä ulkotilat ovat asianmukaiset ja turvalliset.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että ulkotilat ovat asianmukaiset ja turvalliset; vastausten keskiarvo on 4,6. (n=17/31)

12

34 5

ka4,6

501 06Indikaattori �Vanhempien mielestä sisätilat ovat asianmukaiset ja turvalliset.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä sii-tä, että sisätilat ovat asianmukaiset ja turval-liset; vastausten keskiarvo on 4,6.(n=17/31)

12

34 5

ka4,6

502 00Tavoite �

Vanhemmat ovat tyytyväisiä päivähoitopalvelun toteuttamiseen Jyvälän LastentarhassaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

502 01Indikaattori �Vanhemmat ovat saaneet tiedon päivähoitopaikasta hoitosuh-teen alussa riittävän ajoissa.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Asteikko:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että he ovat saaneet tiedon päivähoi-topaikasta hoitosuhteen alussa riittävän ajoissa; vastausten keskiarvo on 4,6.(n=17/31)

502 02Indikaattori �Vanhempien mielestä päivähoitopaikan sijainti on perheen tarpeisiin nähden hyvä.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Asteikko:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että päivähoito-paikan sijainti on per-heen tarpeisiin nähden hyvä; vastausten keskiarvo on 4,6.(n=17/31)

12

34 5

ka4,6

12

34 5

ka4,6

Page 26: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

26

502 03Indikaattori �Vanhemmista kaikki vastaavat että hoidosta on tehty palvelusopimus.

Kysely asteikolla:- sopimus on tehty- sopimusta ei ole tehty

Tu l o s :

Kaikki asiakaskyselyyn vastanneet vanhemmat ilmoittavat, että hoidosta on tehty palvelusopimus.(n=17/31)

502 04Indikaattori �Vanhempien mielestä loma-aikojen päivystysjärjestelyt ovat toimivat.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Asteikko:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä sii-tä, että loma-aikojen päivystysjärjestelyt ovat toimivat; vastausten keski-arvo on 4,1. (n=16/31)

12

34 544

ka4,1

502 05Indikaattori �Vanhempien mielestä päivähoitopaikan ilmapiiri on hyvä.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Asteikko:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että päivähoito-paikan ilmapiiri on hyvä; vastausten keskiarvo on 5.(n=17/31)

12

34 555

ka5

Page 27: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

27

503 00Tavoite �

Vanhemmat ovat tyytyväisiä varhaiskasvatus-suunnitelman toteuttamiseenTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

503 01Indikaattori �Vanhempien mielestä perushoidon taso on hyvä (ruokailu, ulkoi-lu, lepo, siisteyskasvatus jne).Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Asteikko:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että perushoi-don taso on hyvä; vastausten keskiarvo on 5. (n=17/31)

503 02Indikaattori �Vanhempien mielestä lapsi huomioidaan yksilöllisesti.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Asteikko:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että lapsi huo-mioidaan yksilöllisesti; vastausten keskiarvo on 4,9. (n=16/31)

503 03Indikaattori �Vanhemmista 100 % vastaa, että lapsen yksilölliseen varhaiskasvatus- / esiopetussuunnitelmaan liittyvä keskustelu on käyty.

Asteikko:-keskustelu on käyty-keskustelua ei ole käyty-en osaa sanoa, en tiedä

Tu l o s :

100 % asiakaskyselyyn vastanneista ilmoittaa, että lapsen yksilölliseen varhaiskasvatus-/ esiopetussuunnitelmaan liittyvä keskustelu on käyty.(n=17/31)

12

34 555

ka4,9

12

34 555

ka5

Page 28: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

28

504 00Tavoite �

Yhteistyö kodin ja päivähoidon välillä on toiminut hyvinKaikki tavoitteen kyselyt on toteutettu asteikolla:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

504 01Indikaattori �Vanhempien mielestä yhteistyö henkilöstön kanssa on ollut ammattitaitoista.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että yhteistyö henkilöstön kanssa on ollut ammattitaitoista; vastausten keskiarvo on 5.(n=17/31)

504 02Indikaattori �Vanhempien mielestä yhteistyö henkilöstön kanssa on ollut yksilöllistä.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että yhteistyö henkilöstön kanssa on ollut yksilöllistä; vastaus-ten keskiarvo on 4,9.(n=17/31)

12

34 555

ka4,9

12

34 555

ka5

504 03Indikaattori �Vanhempien mielestä he saavat tietoa mitä lapsen hoitopäivän aikana tapahtuu.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että he saavat tietoa mitä lapsen hoito-päivän aikana tapahtuu; vastausten keskiarvo on 4,7.(n=17/31)

12

34 5

ka4,7

Page 29: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

29

505 00Tavoite �

Päivähoidon asiakaspalvelu on laadukastaKaikki tavoitteen kyselyt on toteutettu asteikolla:1. Täysin eri mieltä 2. Osittain eri mieltä 3. En samaa enkä eri mieltä 4. Osittain samaa mieltä 5. Täysin samaa mieltä

Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

505 01Indikaattori �Vanhempien mielestä asiakaspalvelu on ollut ammattitaitoista.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että asiakas-palvelu on ollut ammattitaitoista, vasta-usten keskiarvo on 5.(n=17/31)

505 02Indikaattori �Vanhempien mielestä asiakaspalvelu on ollut yksilöllistä.Asteikolla 1-5 vastausten keskiarvo on vähintään 4,5.

Tu l o s :

Asiakaskyselyyn vas-tanneet vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, että asiakaspal-velu on ollut yksilöllistä; vastausten keskiarvo on 4,9.(n=17/31)

12

34 555

ka4,9

12

34 555

ka5

Page 30: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

30

Tililuokka 700 00Tililuokka muodostuu 6 tavoitteesta

JYVÄLÄ ON EDISTÄNYT ELINIKÄISTÄ OPPIMISTA – JYVÄLÄN KANSALAISOPISTO

Indikaattorit Tu l o s :701 01 Liikuntaa 550 tuntia Liikuntaa 553 tuntia.

701 02 Musiikkia 1300 tuntia Musiikkia 1597 tuntia.

701 03 Kehon ja mielen alueen kurssit 300 tuntia

Kehon ja mielen alueen kurssit 364 tuntia.

701 04 Kädentaidot 100 tuntia Kädentaidot 113 tuntia.

701 05 Elämäntaito 60 tuntia Elämäntaito 61 tuntia.

701 00Tavoite �

Jyvälän kansalaisopistolla on monipuolista toimintaaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

Page 31: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

31

701 06Indikaattori �Kuvaus toiminnan monipuolisuudesta

Elämäntaitokursseilla tutustutaan eri tapoihin löytää tasapainoa ja iloa elämään. Ikivanha fengs-hui-menetelmä tarjoaa yhden näkemyksen, mie-lenrauhan ja sisäisen voiman löytäminen erilais-ten tekniikoiden avulla toisen. Voit myös tutustua vaikkapa tunnetyöskentelyyn tai oppia tekemään unelmakartan.

Kehon ja mielen kursseilla joogataan ja opetel-laan rentoutumista. Tutuiksi tulevat myös kontak-ti-improvisaatio, pää- tai niska-hartiahieronta tai vyöhyketerapia kotikäyttöön. Tavoitteena kaikilla näillä kursseilla on rento keho ja mieli.

Kieliä opitaan pienissä 8-13 hengen ryhmissä, joissa jokainen pääsee ääneen. Kielten oppimises-sa panostetaan erityisesti käytännön kielitaidon oppimiseen, jota kielen rakenteet ja kielioppi tu-kevat. Kielivalikoimaan kuuluvat englanti, rans-ka, espanja ja italia.

Kädentaitoja opetellaan sekä yhteen aiheeseen keskittyvillä lyhytkursseilla että kahdeksan ko-koontumisen mittaisessa aikuisten kuvispajassa. Lyhytkurssien valikoimaan kuuluu mm. ikoni-maalausta, valokuvan siirtoa, kierrätysmateriaali-en hyödyntämistä, neuletekniikoita, huovutusta ja koristeita luonnonmateriaaleista.

0-14-vuotiaiden lasten kurssitarjonnasta löytyy muskareita, muksujumppaa, englannin kieliker-hoja sekä kuvispajoja. Lisäksi tarjolla on käden-taitoaiheisia puuhapajoja 3-9-vuotiaille lapsille yhdessä aikuisen kanssa.

Liikuntakursseilla keskitytään erityisesti keski-vartalon syvien lihasten hallintaan ja vahvistami-seen syväjumpassa ja –venyttelyssä. Tarjonnasta löytyy myös kuntoliikunta ja keppijumppa sekä kehon kokonaisvaltainen venyttely.

Musiikinopetusta järjestetään sekä yksityis- että ryhmäopetuksena. Valittavina instrumentteina ovat laulu, kitara, piano, huilu ja djembé-rumpu. Tarjonnasta löytyy myös opetusta itseään laulu-taidottomana pitäville eli Laulamattomien laulu-ryhmä.

Monipuoliseen senioritoimintaan kuuluu mu-siikkia, kädentaitoja, keskusteluryhmiä, kirjoitta-mista, englannin opiskelua sekä liikuntaa. Lisäksi tarjonnassa on kausittain vähintään yksi retki lä-hikohteeseen sekä kerran viikossa avoinna oleva tietsikkakahvila, jossa seniori-ikäiset toimivat vertaisohjaajina. Seniori-ikäiset osallistuvat aktii-visesti toiminnan suunnitteluun idearyhmässä ja toimivat myös vertaisohjaajina muutamassa opin-toryhmässä.

Tietoa ja taitoa –osion kursseilla vahvistetaan eriaiheista arjessa tarvittavaa tietämystä ja osaa-mista itseilmaisusta retkeilyyn tai fl unssalääkin-nästä nojatuolimatkoihin. Kausittain tarjolla on myös useamman lyhytkurssin teemakokonaisuuk-sia, kuten mm. Tarinoita Viipurista tai Puutarhan kevättyöt.

Kurssitarjontaa eri-ikäisille pienissä opetusryhmissä (max 13 oppilasta, joissakin isojen salien liikunta-ryhmissä max 25) yhdeksällä eri aihealueella:

Page 32: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

32

Indikaattorit Tu l o s :702 01 Opiskelijoina on lapsia

(0-12-v.) 350 henkilöä

Opiskelijoina on lapsia (0-12-v.) 425 henkilöä.

702 02 Opiskelijoina on 13- 59 -vuotiaita 1700 henkilöä

Opiskelijoina on 13-59 -vuotiaita 1652 henkilöä.

702 03 Opiskelijoina on se-nioreja (yli 60-v.) 150 henkilöä

Opiskelijoina on senioreja (yli 60-v.) 300 henkilöä.

702 04 Opiskelijoina on työttömiä 70 henkilöä Opiskelijoina on työttömiä 108 henkilöä.

702 00Tavoite �

Kansalaisopiston toimintaan osallistuu elämänkulun eri vaiheissa olevia, vauvaikäisistä senioreihinTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

32

työttömiä 70 henkilöä Opiskelijoina on työttömiä 108 henkilöä.

Page 33: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

33

703 00Tavoite �

Tietoja ja taitoja on vahvistettu kurssitoiminnan avullaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

703 01Indikaattori �Kaksi valittua esimerkkiä toiminnoista, joilla on edistetty tietoja ja taitoja.

Esimerkki 1.Uusi alkuko?Uusi alkuko? –kurssille etsitään keinoja päästää irti mielessä pyörivistä menneistä, ikävistä asi-oista, jotta voisi suunnata eteenpäin. Puhutaan ajatuksen voimasta ja käytetään apuna mielikuva-harjoituksia.Vuoden 2010 kahdelle kurssille osallistui yhteen-sä 20 opiskelijaa.

Kurssipalautteiden mukaan kurssi vahvisti osal-listujien tietoja ja taitoja:”Sain uusia ajatusmalleja, keinoja käsitellä asi-oita””Sain paljon ajatuksia ja työstettävää kotiin”

Esimerkki 2.VauvamuskaritVauvamuskareissa herätellään lasten kiinnostusta musiikkiin laulaen, loruillen ja leikkien. Vanhem-mille muskari tarjoaa musiikillisia ja liikunnallisia virikkeitä, joista on iloa kotioloissakin. Omat ryh-mät 3-6 kk vauvoille ja 6-12 kk vauvoille.Vuoden 2010 neljään muskariin osallistui yhteen-sä 37 vauvaa vanhempineen.

Kurssipalautteiden mukaan kurssi lisäsi osallistu-jien tietoja ja taitoja:”opin monta uutta laulua, oli hyvä ja hyödyllinen kurssi””aika tuttuja osa lauluista, mutta nyt tietää, kuin-ka hyödyntää vauvan kanssa”

703 02Indikaattori �Opiskelijat ovat samaa mieltä väittämän ”Kurssi lisäsi tietoja-ni ja taitojani” kanssa.

Vastaajista 80 % on samaa mieltä tai osittain samaa mieltä. Korkeintaan 10 % on osittain eri mieltä tai eri mieltä.

KurssipalautteetAsteikolla:5= samaa mieltä4= osittain samaa mieltä3= ei samaa eikä eri mieltä2= osittain eri mieltä1=eri mieltä

Tu l o s :

88 % opiskelijoista on samaa mieltä tai osittain samaa mieltä siitä, että kurssi on lisännyt heidän tietojaan ja taitojaan. 1 % vastaajista on asiasta osittain eri mieltä tai eri mieltä.(n=407/580)

Page 34: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

34

704 00Tavoite �

Hyvinvointia on edistetty kurssien, luentojen ja muun toiminnan avullaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

704 01Indikaattori �Kaksi valittua esimerkkiä toiminnoista, jotka ovat edistäneet hyvinvointia.

Esimerkki 1.Lupa jännittääLupa jännittää –kurssilla etsitään sosiaalisiin tilan-teisiin lisää rentoutta ja mukavuutta. Tutustutaan paremmin omaan kehoon erilaisten harjoitusten ja draaman avulla.

Vuonna 2010 järjestettiin kaksi lupa jännittää –kurssia, joille osallistui kummallekin kuusi opis-kelijaa.

Kurssipalautteiden mukaan osallistujien hyvinvointi parani:

”Jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli, askarruttavia asioita sai puhua auki. Arvokas kokemus.”

”Hyvä kurssi, uskalsin jännittää. Löysin elämään uutta sisältöä.”

”Kurssilla sai lisää itsevarmuutta ja onnistumisia”.

Esimerkki 2.Kontakti-improvisaation peruskurssiKontakti-improvisaation peruskurssilla tutkitaan kehon luonnollisia liikeratoja leikinomaisesti pai-non, painovoiman ja tasapainon kautta. Tietoisen hengityksen ja läsnäolevan kosketuksen avulla pyritään aistien valppauteen ja liikkumiseen tässä hetkessä.

Syksyn 2010 kurssille osallistui viisi opiskelijaa.

Kurssipalautteiden mukaan kontakti-improvisaation alkeet edistivät osallistujien hyvinvointia:

”Kurssi lisäsi kehotietoisuutta ja rentoutti mieltä”

”Mukava tunnelma, yllättäviä ja arvokkaita löy-töjä omasta kehosta ja liikkumisesta yhteydessä muihin”.

704 02Indikaattori �Opiskelijat ovat samaa mieltä väittämän ”Kurssi lisäsi hyvin-vointiani” kanssa.

Vastaajista 80 % on samaa mieltä tai osittain samaa mieltä. Korkeintaan 10 % on osittain eri mieltä tai eri mieltä.

KurssipalautteetAsteikolla:5= samaa mieltä4= osittain samaa mieltä3= ei samaa eikä eri mieltä2= osittain eri mieltä1=eri mieltä

Tu l o s :

93 % opiskelijoista on samaa mieltä tai osit-tain samaa mieltä siitä, että kurssi on lisän-nyt heidän hyvinvointiaan. 1 % vastaajista on asiasta osittain eri mieltä tai eri mieltä.(n=407/580)

Page 35: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

35

705 00Tavoite �

Opiskelijat ovat tyytyväisiä kansalaisopiston kursseihinTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

705 01Indikaattori �Opiskelijoiden kurssille antamien kokonaisarvosanojen keskiarvo on 4.

Kurssipalautteet5= paras1= heikoin

Tu l o s :

Opiskelijat ovat tyytyväisiä opiston kurs-seihin, kokonaisarvosanojen keskiarvo on 4,5.(n=407/580)

35

Opiskelijoiden kurssille antamien kokonaisarvosanojen keskiarvo on 4.

Kurssipalautteet5= paras1= heikoin

Tu l o s :

Opiskelijat ovat tyytyväisiä opiston kurs-seihin, kokonaisarvosanojen keskiarvo on 4,5.(n=407/580)

Page 36: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

36

706 02Indikaattori �Perustoiminnan ohella toteutetaan kokeilevaa tai kehittävää toimintaa.Kaksi esimerkkiä kokeilevasta tai kehittävästä toiminnasta

Esimerkki 1.Senioreiden tietsikkakahvila ja Tieka-toimintaJyvälässä vuodesta 2007 toimineessa tietsikka-kahvilassa ohjaajina toimivat seniori-ikäiset ver-taisohjaajat ja Jyvälän atk-ohjaajat. Vertaisohjaa-jille kansalaisopisto tarjoaa sekä tietokone- että tarvittaessa myös ohjaustaitojen koulutusta.

Vertaisohjaajuudelle perustuvaa atk-ohjausta on Jyväskylässä käynnistellyt myös Tieka-toimin-ta. Vuoden 2010 aikana Jyvälän kansalaisopisto ja Tieka ovatkin tehneet yhteistyötä sekä toiminnan suunnittelussa että erityisesti ohjaajien koulut-tamisessa. Vertaisohjaajille on järjestetty yhteis-työssä koulutusta mm. ohjaustaidoissa, windows 7 –käyttöjärjestelmästä sekä uuden tietokoneen hankkimisesta. Vertaisohjaajista muutama toimii myös aktiivisesti kummassakin ohjauspaikassa.

Esimerkki 2.70 vuotta täyttänyt Jyvälä ja Jyväskylän Viipuriseura70 vuotta täyttäneellä Jyvälän Setlementillä on juuret Viipurissa, Länsi-Toukolan setlementissä. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin yhteistyössä Jyväskylän Viipuriseuran kanssa Tarinoita Vii-purista –luentosarja,jossa perehdyttiin eri näkö-kulmista Viipuriin suomalaisena ja karjalaisena kaupunkina.

Viipuriseuran jäsenet toimivat sekä luennoitsi-joina ja johdattelijoina osassa luentosarjan illoista ja lisäksi antoivat vinkkejä aihepiiriä monipuoli-sesti tuntevista puhujista.

Vuonna 2010 kehittämistoiminnan painopisteenä oli yhteistyö muiden yhdistysten kanssa. Yhteistyötä tehtiin mm. Keski-Suomen sosiaaliturvayhdistyksen Tieka-toiminnan, Jyväskylän Ruskat ry:n, Keski-Suomen yhteisöjen tuki ry:n ja Jyväskylän Viipuriseuran kanssa.

706 00Tavoite �

Kansalaisopisto vastaa ajankohtaisiin haasteisiinTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

706 01Indikaattori �Tarjotuista kursseista vähin-tään 10 % on uusia.

Tu l o s :

Opiston tarjoamista kursseista 25 % on uusia.

10

90 70 50 30 25%

Page 37: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

37

Page 38: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

38

Tililuokka 800 00Tililuokka muodostuu 6 tavoitteesta

JYVÄLÄ ON VASTANNUT ALUEELLISIIN JA AJANKOHTAISIIN HAASTEISIIN

801 00Tavoite �

Sosiaalisen tilinpidon menetelmää on kehitetty ja sovellettu setlementtien tarpeisiin Tämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

801 01Indikaattori �On valmistettu setlementeille soveltuvia tilikarttoja osoittamaan niiden toiminnallaan aikaansaamia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Jokainen NÄKY -hankkeessa mukana oleva kohdesetlementti on osaltaan työstänyt omal-le setlementtitoiminnalle soveltuvat toiminnan tilikartat. Nämä tilikartat ovat kaikkien setle-menttien käytettävissä. Useimmille setlement-tien eri työmuodoille on valmistunut tilikartta-pohja. Suomen Setlementtiliitto valmisti sosiaalisen tilinpidon menetelmän mu-kaan tilikartan toiminnan strategiseen suunnitteluun.

801 02Indikaattori �On löydetty / kehitetty setlementeille soveltuvia mittaus-välineitä / tietolähteitä osoittamaan niiden toiminnallaan aikaansaamia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Jokainen NÄKY -hankkeessa mukana oleva koh-desetlementti on osaltaan työstänyt omalle setle-menttitoiminnalle soveltuvia mittausvälineitä/ tietolähteitä. Nämä ovat kaikkien setlementtien käytettävissä. Useimmille setlementtien eri työ-muodoille on valmistunut erilaisia mittausväli-

neitä/ tietolähteitä. Suomen Setlementtiliitto kehitti mittausvälineitä/ tietoläh-teitä strategian toteutumi-sen vaikutusten mittaami-seen.

38

tilikartat. Nämä tilikartat ovat kaikkien setle-menttien käytettävissä. Useimmille setlement-tien eri työmuodoille on valmistunut tilikartta-pohja. Suomen Setlementtiliitto valmisti sosiaalisen tilinpidon menetelmän mu-kaan tilikartan toiminnan strategiseen suunnitteluun.

tietolähteitä. Nämä ovat kaikkien setlementtien käytettävissä. Useimmille setlementtien eri työ-muodoille on valmistunut erilaisia mittausväli-

neitä/ tietolähteitä. Suomen Setlementtiliitto kehitti mittausvälineitä/ tietoläh-teitä strategian toteutumi-sen vaikutusten mittaami-seen.

38

Page 39: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

3939

802 00Tavoite �

On kehitetty setlementtien osaamista sosiaalisessa tilinpidossaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

802 01Indikaattori �NÄKY -hankkeen SoT -kirjan-pitäjäkoulutukseen osallistuu yhteensä 22 - 60 henkilöä setlementtiyhdistyksistä.

Tu l o s :

SoT -kirjanpitäjä-koulutukseen osallistuu yhteensä 44 henkilöä setlementtiyhdistyksistä.

802 02Indikaattori �SoT -kirjanpitäjäkoulutukseen osallistuneista vastaajista 10 % ”Osaa SoT:in teorian..” erittäin hyvin. 70 % vastanneista osallis-tujista ilmoittaa osaavansa erittäin hyvin, hyvin tai melko hyvin.

Koulutuskysely asteikolla:- Erittäin hyvin- Hyvin- Melko hyvin- Ei hyvin eikä huonosti- Melko huonosti- Huonosti- Erittäin huonosti

Tu l o s :

SoT-kirjanpitäjä-koulutukseen osallistuneista vastaajista 9 % ilmoittaa osaavansa SoT:in teorian erittäin hyvin.

100 % vastaajista ilmoittaa osaavansa erittäin hyvin, hyvin tai melko hyvin.(n=22/22)

802 03Indikaattori �SoT -kirjanpitäjäkoulutukseen osallistuneista vastaajista 10 % ilmoittaa ”Taitoni toteuttaa SoT:a käytännössä olevan..” erittäin hyvät. 70 % vastan-neista osallistujista ilmoittaa taitojensa olevan erittäin hyvät, hyvät tai melko hyvät.

Koulutuskysely asteikolla:- Erittäin hyvät- Hyvät- Melko hyvät- Ei hyvät eikä huonot- Melko huonot- Huonot- Erittäin huonot

39

Tu l o s :

SoT-kirjanpitäjä-koulutukseen osallistuneista vastaajista 9 % ilmoittaa taitojensa toteuttaa SoT:a käytännössä olevan erittäin hyvät.

100 % vastaajista ilmoittaa taitojensa olevan erittäin hyvät, hyvät tai melko hyvät.(n=22/22)

hyvin, hyvin tai melko hyvin.(n=22/22)

Tu l o s :

SoT-kirjanpitäjä-koulutukseen osallistuneista vastaajista 9 % ilmoittaa taitojensa toteuttaa SoT:a käytännössä olevan erittäin hyvät.

100 % vastaajista ilmoittaa taitojensa olevan

Page 40: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

40

803 00Tavoite �

On kehitetty setlementtien kumppanuuttaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

803 01Indikaattori �NÄKY -hankkeeseen on osallistunut yhteensä 11 setlementtiä.

Tu l o s :

Hankkeeseen on osallistunut yhteensä 8 setlementtiä ja setlementtiliitto.

803 02Indikaattori �SoT -koulutukseen osallistu-neista toiminnanjohtajista 10 % kokee että ”NÄKY -hanke on auttanut setlementtejä te-hostamaan yhteistyötä muiden setlementtien kanssa..” erittäin paljon. 70 % vastanneista vastaa erittäin paljon, paljon tai melko paljon.

Koulutuskysely asteikolla:- Erittäin paljon- Paljon- Melko paljon- Ei paljon eikä vähän- Melko vähän- Vähän- Erittäin vähän

Tu l o s :

SoT-koulutukseen osallistuneista toiminnanjohtajista 20 % on täysin samaa mieltä siitä, että NÄKY-hanke on auttanut setlementtejä tehostamaan yhteistyötä.

80 % on asiasta täysin samaa tai melko samaa mieltä.(n=5/5)

803 03Indikaattori �SoT -koulutukseen osallistu-neista SoT -tiimiläisistä 10 % kokee, että ”NÄKY -hanke on auttanut setlementtejä tehos-tamaan yhteistyötä muiden setlementtien kanssa..” erittäin paljon. 70 % vastanneista vastaa erittäin paljon, paljon tai melko paljon.

Koulutuskysely asteikolla:- Erittäin paljon- Paljon- Melko paljon- Ei paljon eikä vähän- Melko vähän- Vähän- Erittäin vähän

Tu l o s :

SoT-koulutukseen osallistuneista SoT-tiimiläisistä 12 % on täysin samaa mieltä siitä, että NÄKY-hanke on auttanut setlementtejä tehostamaan yhteistyötä.

47 % on asiasta täysin samaa tai melko samaa mieltä.(n=17/17)

Page 41: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

41

804 00Tavoite �

On kehitetty ja toteutettu laadukasta työvalmennustaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavalla indikaattorilla:

804 01Indikaattori �Työvalmentajien ohjauskou-lutukseen osallistuneista 60 % kokee ohjaustaitojensa vahvistuneen paljon (asteikolla 1=erittäin vähän, 5=erittäin paljon).

TOT- koulutuksen palaute-kysely.

Asteikko 1- 51 = Ei lainkaan2 = Jonkin verran3 = En osaa sanoa4 = Paljon 5 = Erittäin paljon

Tu l o s :

Työvalmentajien ohjauskoulutukseen osallistuneista 58 % kokee ohjaustaitojensa vahvistuneen paljon tai erittäin paljon.

60

90 70 50 30 10

58%

Page 42: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

42

805 04Indikaattori �Fiilis -ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikilla näkyy positiivisia muutoksia vähintään kolmella hyvinvoinnin osa-alueella.

Tu l o s :

Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä (7 henkilöä) kaikilla yhtä lukuun ottamatta tapahtui paranemista vähintään kolmella osa-alueella.

Indikaattori Fiilis -ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikilla näkyy positiivisia muutoksia vähintään kolmella hyvinvoinnin osa-alueella.

805 03Indikaattori �Fiilis -ryhmätoiminnan läpikäyneet tekevät henkilökohtaisen elämänpolun suunnitelman.

Ryhmätoiminnan lopussa osallistujat tekivät henkilökohtaisen elämänpolun suunnitelman vähitellen etenevänä prosessina. Prosessin apu-na käytettiin Ben Furmanin ja Tapani Aholan kehittämää reteaming-menetelmää. Tulevaisuu-den suunnitelmaa työstettiin tehtävien avulla. Esimerkiksi tavoitteet, onnistumisen edellytyk-set, haasteet, edistysaskeleet ja henkilökohtaiset lupaukset puettiin sanoiksi ja kuviksi. Jokainen teki omista tulevaisuuden suunnitelmistaan ju-listeen, joka esiteltiin muille ryhmäläisille. Ju-listeista käydyn keskustelun pohjalta tehtiin ryhmän yhteinen Fiiliksen helmiä -kooste, johon koottiin kannustavia lausahduksia ja sanoja hen-kilökohtaisista tulevaisuuden suunnitelmista.

805 00Tavoite �

On toteutettu elämänhallintaa tukevia ja oman tulevaisuuden valintoihin kannustavia projektejaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

805 01Indikaattori �Malliesimerkki tätä tavoitetta toteuttavasta hankkeesta.

Pitkäaikaistyöttömille ja mielenterveyskuntoutu-jille suunnattu elämänhallintaa tukeva Fiilis-han-ke toteutettiin vuosina 2007-2010. Tavoitteena oli osallistujien elämänlaadun ja työmarkkina-aseman paraneminen henkilökohtaisen kasvun ja uusien tulevaisuuden suunnitelmien avulla. Hanke toteutettiin osallistujien voimautumiseen paneutuvan pitkäkestoisen (9 kk) ryhmätoimin-nan avulla. Toiminnassa painottui elämänhallin-taa tukevat yksilö- ja ryhmäharjoitukset, liikun-ta- ja kulttuuriharrastukset sekä sitoutuminen oman tulevaisuuden suunnitteluun. Hankkeessa kehitetyssä ohjausmallissa kannustettiin osal-listujia pois passiivisen asiakkaan roolista kohti henkilökohtaisten valintojen tekemistä ja oma-vastuista ongelmanratkaisua. Suurimmalla osalla ryhmäläisistä tulevaisuuden suunnitelmat pitivät sisällään uuteen koulutukseen tai ammattiin ha-keutumisen. Ryhmiin osallistui yhteensä 22 hen-kilöä, joista 13 suoritti ryhmätoiminnan loppuun.

805 02Indikaattori �Fiilis -ryhmätoiminnan aloittaneista (10) 5 henkilöä käy läpi koko prosessin.

Tu l o s :

Fiilis-ryhmätoiminnan aloittaneista (10 henkilöä) koko prosessin kävi läpi 7 henkilöä.

Page 43: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

43

805 05Indikaattori �Fiilis -ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikki kokevat voimautu-neensa Fiiliksen aikana.

Kooste loppuarviointi-lomakkeesta.Asteikko: en, ehkä, kyllä

Tu l o s :

Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä (7 henkilöä) 6 koki varmasti voimautuneensa ja 1 koki ehkä voimautuneensa.

805 06Indikaattori �Fiilis -ryhmätoiminnan läpikäyneistä kaikki kokevat saaneensa välineitä tulevaisuuden suunnitteluun.

Kooste loppuarviointi-lomakkeesta.Asteikko: en, ehkä, kyllä

Tu l o s :

Fiilis-ryhmätoiminnan läpikäyneistä (7 henkilöä) 4 koki varmasti ja 3 ehkä saaneensa välineitä tulevaisuuden suunnitteluun.

806 00Tavoite �

Asiakastyytyväisyys: hankkeisiin osallistuvat kokevat saavansa sen mitä ovat odottaneetTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

806 01Indikaattori �TOT -hankkeen työvalmentaji-en ohjauskoulutuksiin osallistu-neista 15 /30 kokee kehitty-neensä ohjaajina vähintään 4:lla eri osa-alueella (osa-alueita yhteensä 7) paljon.

TOT- koulutuksen palaute-kysely.

Asteikko 1- 51 = Ei lainkaan2 = Jonkin verran3 = En osaa sanoa4 = Paljon 5 = Erittäin paljon

Tu l o s :

TOT -hankkeen työvalmentajien ohjauskoulutuksiin osallistuneista 12/20 kokee kehittyneensä ohjaajina vähintään 4:llä eri osa-alueella paljon tai erittäin paljon.

Page 44: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

44

901 00Tavoite

Tililuokka 900 00Tililuokka muodostuu 5 tavoitteesta

JYVÄLÄ ON TUOTTANUT HYÖTYÄ JULKISELLE SEKTORILLE

901 01Indikaattori �Henkilötyövuodet yhteensä 40.

Tu l o s :

Palkansaajat keskimäärin 43,2.

901 02Indikaattori �Palkkatuetussa työsuhteessa on 20 henkilöä.

Tu l o s :

Palkkatuetussa työsuhteessa oli 37 henkilöä.

901 03Indikaattori �Työsuhteessa on 115 henkilöä.

Tu l o s :

Työsuhteessa oli 116 henkilöä.

901 04Indikaattori �Jyvälän Setlementti ry:ssä on maksettu palkkoja 850 000 €, josta summasta ennakonpidä-tysten osuus on 150 000 €.

Tu l o s :

Maksetut bruttopalkat 972 607,85 €, josta summasta ennakonpidätysten osuus 155 882,75 €.

Jyvälä on merkittävä työllistäjäTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

Page 45: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

45

902 00Tavoite �

Työttömyyttä ennalta ehkäisevää toimintaa on toteutettu JyvälässäTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

902 01Indikaattori �On laadittu uusi työllistämis-projektisuunnitelma jatkumok-si TTT – projektille vastaamaan kolmannelle sektorille ase-tettuihin työvoimapoliittisiin haasteisiin.

Tu l o s :

OSAAN, siksi TYÖLLISTYN -hankkeen hankesuunnitelma

903 00Tavoite �

Jyvälä tuottaa lapsille suunnattuja palvelujaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

903 01Indikaattori �Jyvälän Lastentarha tarjoaa päi-vähoito- ja esiopetuspalveluja kokoaikaiseksi muutettuna 30 paikkaa (3-6 -vuotiaille).

Tu l o s :

Jyvälän Lastentarha tarjoaa päivähoito- ja esiopetuspalveluja kokoaikaiseksi muutettuna n. 27,8 paikkaa (3-6 -vuotiaille).

903 02Indikaattori �Jyvälän Jälkkäri tarjoaa iltapäi-vätoimintaa toimipisteissään kaikille halukkaille 1.-2. luokka-laisille sekä erityisopetukseen siirretyille 3.-5- vuosiluokan oppilaille.

Tu l o s :

Kaikki halukkaat 1.-2. luokkalaiset sekä erityisopetukseen siirretyt 3.-5.-vuosiluokan oppilaat ovat päässeet iltapäivätoimintaan.

Page 46: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

46

904 00Tavoite �

Jyvälän kansalaisopisto monipuolistaa kaupungin opintotarjontaaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

904 01Indikaattori �Yhteensä 3200 toteutettua opintotuntia.

Tu l o s :

Kansalaisopistossa on toteutettu 4017 opintotuntia.

904 02Indikaattori �Kansalaisopisto tarjoaa kursseja vähintään yhdeksällä aihealueella. Opiskelijaryhmien koko max. 12 henkilöä (liikuntakursseilla max. 20 henkilöä).

Kuvaus kurssitoiminnasta ja kurssien ryhmäkoostaVuonna 2010 kansalaisopiston kurssien aihealueet olivat:- elämäntaito - keho ja mieli- kielet- kädentaidot- lasten kurssit- liikunta- musiikki- senioriryhmät- tietoa ja taitoa

Ryhmäopetuksena toteutettavien kurssien suunniteltu ryhmäkoko oli pääsääntöisesti 8-10, 8-12 tai 9-13 opiskelijaa, isoissa liikuntasalitiloissa 15-20 opiskelijaa. Keskimäärin opetusryhmissä oli 9,5 opiskelijaa, joista muissa kuin liikuntaryhmissä 9,1 ja liikuntaryhmissä 12,2 opiskelijaa.

Page 47: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

47

905 00Tavoite �

Jyvälä on kansallisen tai EU- rahoituksen tukemana kehittänyt toimialueensa palveluita ja osaamistaTämän tavoitteen toteutumista osoitamme seuraavilla indikaattoreilla:

905 01Indikaattori �Jyvälän kehittämistoimintaa on rahoitettu alueen ulkopuolisel-la rahoituksella toimintavuon-na 225 000 eurolla.

NÄKY-hanke (Ray) 170 000 €

TOT (ESR) 30 000 €

Fiilis (Ray) 25 000 €

Tu l o s :

Jyvälän kehittämistoimintaa on rahoitettu alueen ulkopuolisella rahoituksella toiminta-vuonna 300 297 eurolla.

NÄKY-hanke (Ray) 170 000 € TOT (ESR) 60 000 €Fiilis (Ray) 25 000 €OT (ESR) 45 297 €

905 02Indikaattori �Kaksi kuvausta siitä, miten ulkopuolinen rahoitus on hyödyttänyt Jyväskylän kaupunkia tai seutua.

TOT -kuvaus TOT-hankkeen avulla kehitettiin alueellista ja paikallista koulutustarjontaa luomalla seudullinen työvalmentajien ohjauskoulutusmalli. TOT-hank-keen myötävaikutuksella vahvistettiin ja kehitet-tiin työvalmentajien ammattitaitoa (valmennus-, kuntoutus- ja ohjaustaitoja) sekä heidän oman ammatillisen urapolkunsa suunnittelua. TOT-hanke ennaltaehkäisi välillisesti syrjäytymistä: työvalmentajat ohjasivat työvalmentautujia kou-lutukseen ja avoimille työmarkkinoille. Lisäksi hankkeen avulla vahvistettiin kolmannen sektorin eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä luotiin yh-teistyötä tukevia ammatillisia ja työllisyyttä edis-täviä verkostoja.

Ote Fiilis-loppuraportistaFiilis-hankkeen rahoitus on hyödyttänyt Jyväsky-län kaupunkia ja seutua mahdollistamalla jyväsky-läläisille ja ympäristökunnista tuleville työttömille ja mielenterveyskuntoutujille matalan kynnyksen paikan, jossa heidän kuntoutumisensa voi jatkua. Fiiliksen kaltaisella ryhmätoiminnalla on myös välittömiä ja välillisiä taloudellisia vaikutuksia. Kuntoutunut ryhmäläinen käyttää vähemmän terveyspalveluja ja hänen lääkekulunsa pienene-vät. Työ- ja toimintakyvyn paraneminen säästää sosiaalimenoja ja myös läheisten (esim. lasten) sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö vähenee. Jos kyseessä on nuori, joka kykenee eläkkeelle siirty-misen sijasta hakeutumaan koulutukseen, tuo hän huomattavia säästöjä yhteiskunnalle.

Välilliset vaikutukset heijastuvat kuntoutujan lähipiiriin. Esimerkiksi kuntoutunut vanhempi parantaa paitsi omaa asemaansa myös lastensa asemaa ja tulevaisuuden näkymiä. Lisäksi uusien tulevaisuuden mahdollisuuksien löytyminen hel-pottaa parisuhteessa elävän ja hänen kumppaninsa vastuunottoa perheen arjesta.

Page 48: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010
Page 49: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

Tilintarkastuslausunto sosiaalisesta tilinpäätöksestä

Jyvälän Setlementti ry

Olen tarkastanut Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalisen tilinpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1. – 31.12.2010.

Tarkistaessani Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalisen tilinpidon olen todennut että se noudattaa hyvin sosiaalisen tilinpidon SoT-menetelmää.

Olen tarkastanut prosessia, budjettia, kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen sisältöä riittävässä laajuudessa sen varmistamiseksi ettei sosiaalinen tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä. Sosiaalista tilinpitoa on toteutettu järjestelmällisesti budjetista tilinpäätökseen.

Esitetyt tulokset ovat luotettavia ja kirjanpidon tositteet hyvässä järjestyksessä. Pistokokeita käyttäen totean että indikaattoreiden tuloksille löytyy tositteet.

Olen kommunikoinut Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalisen tilinpidon koordinaattorin kanssa parannusehdotuksista ensi vuoden sosiaalista tilinpitoa ajatellen.

Sosiaalinen tilintarkastukseni antaa riittävän perustan sanoa että tilinpäätös sisältää oikeat tiedot Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalisesta tuloksesta.

Uumajassa 20.4.2011

Håkan Björk

Page 50: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010
Page 51: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010
Page 52: Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

Jyvälän Setlementti ryKortesuonkatu 52–5440700 Jyväskylä

puh. 014 217 202fax 014 211 646

[email protected]