20104

2

PÄÄTOIMITTAJATPekka PennanenJonas Sjöblom

KIRJOITTAJAT Risto Fonselius Riikka KaukinenHannu-Pekka KomonenMikko KuivalainenSuvi KorhonenTiina KoskimäkiAnne-maria LehmonenTiina LehtoPetra MalinMarko MattilaMinna Nurminen Pekka PennanenJonas SjöblomAki Tetri

VALOKUVATAnna-Kaisa JuvonenElina KutramoinenMorguefileMinna NurminenRyhmäteatteri/Teppo JärvinenKukka SuonioStydi ryVasemmistoliiton aineistopankki

ULKOASU Tuomas KortteinenPekka PennanenJonas Sjöblom

TAITTO Pekka PennanenJonas Sjöblom

PAINOPicaset Oy, Helsinki Painos 120 kpl

JULKAISIJAStigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston sosiaali-politiikan ja sosiaalityön opiskelijat

TOIMITUKSEN OSOITEStigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto, pekka.pennanen@helsinki.fi jonas.sjoblom@helsinki.fi blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti

3

46810

1314

12

171820222425

PääkirjoitusPekka Pennanen ja Jonas Sjöblom

Rakkauden silleen jättäminenAino Kääriäinen

Viimeinen kulutusMinna Nurminen

Hyviä kokemuksia korkeakouluharjoittelustaTiina Koskimäki

Empatian maisteriksiJonas Sjöblom

Lyriikoita etsimässäPekka Pennanen

Rakkautta ilmassaMarko Mattila

Poste RestanteTiina Lehto

Pro-Tukipiste:Palveluita seksityöläisilleNanne Isokuortti ja Heidi Muurinen

Tuhansien viharikosten maaRiikka Kaukinen

Jalkapallo- politiikkaa ja sosiologiaaHannu-Pekka Komonen

Maksettu rakkaus?Anne-maria Lehmonen

S.O.S- Save Our SoulsJonas Sjöblom ja Pekka Pennanen

26 KarjahdusStigma ry & Stydi ry

28 FuksibrändiraporttiRisto Fonselius ja Mikko Kuivalainen

30 RunoPetra Malin

16 Minäkin rakastan sinuaPetra Malin

4

KUVA Elina Kutramoinen

5

pääkirjoitusPekka Pennanen ja Jonas Sjöblom

”Rakkaus ja kuolema piirtävät ihmisen toimin-nan ääriviivat”, sanoi yksi lehtikokoukses-sa. Inspiroiva lause, ajattelivat kaikki. ”Ei sit-ten tehdä siitä mitään pinnallista naistenleh-teä”, sanoi toinen. Tässäpä kiinnostava haas-te. Agraariset ja vasta teollistumisen alkuvai-heessa olleet yhteiskunnat muotoutuivat per-heiden ja sukujen ympärille. Modernisoitu-neet yhteiskunnat pysyvät koossa rationaali-sen, globaalia diplomatiaa hyödyntävän val-tiovallan avulla. Oliko rakkautta yhteiskun-nan toiminnnassa aiemmin enemmän vai hoidettiinko vanhukset kotona vain siksi, et-tä oli pakko? Näkyykö rakkaus jollain taval-la nykyinstituutioiden toiminnassa vai tuho-aako tehokkuusajattelu viimeisenkin empa-tiahiukkasen?

On ehkä turhaa luulla, että agraariyhteiskun-nassa elämä oli solidaarisempaa kuintänäkään päivänä. Siinä missä nyt kilpaillaan viimeisestä alennusläppäristä, muinoinhuonon sadon sattuessa varastettiin naapu-rinkin perunat. Tavoitteena oli silloin hen-gissä pysyminen. Nyt saman asian ajaa jokin yhteiskunnallinen status, jonka saaminen pe-rustuu edelleen kilpailuun ja vahvimman oi-keuteen. Ehkä ihminen on pohjimmiltaan egoisti.

Yhteiskunnalllista rakkautta on vaikea mää-ritellä. Ehkä rakkautta ei yhteiskunnan ta-solla, kenties kirkkoa lukuunottamatta, ole koskaan ollutkaan ja tunne liittyy vain yksi-tyiseen elämään. Toisaalta pitäisikö kahden ihmisen välinenkin rakkaus kyseenalaistaa jonkinlaisena konstruktiona? Päättyyhän sol-mituista avioliitoista lähes puolet eroon. Si-tä paitsi romanttinen rakkaus ja ydinperheen käsite ovat historiallisesti verrattain tuoreita keksintöjä. Niin paljon kysymyksiä, niin vä-hän vastauksia.

Tavoitteena oli tarkastella rakkautta yhteis-kunnallisena ilmiönä, mutta kävi ilmi, ettäse on hankalaa. Ehkä se, että tunnetta on vai-kea analysoida, kertoo siitä jotain. Aihesaattaa olla myös liian henkilökohtainen pui-tavaksi pikkunokkelan ainejärjestölehdensivuilla. Kenties sille, mille ei löydy sanoja, on aiheellista pyrkiä löytämään toisenlaisia il-maisutapoja. Joka tapauksessa Kajahdus kuo-riutuu panssaroidusta maskuliinisuudestaan ja yrittää puhua lukijoilleen tästä suuresta mysteeristä. Vuoden viimeisen lehden myötä haluamme toivottaa lukijoille rauhallista jou-lua sekä Kajahduksen uudelle toimitukselle idearikasta vuotta 2011!

6

Rakkauden silleen jättäminenTEKSTI Aino Kääriäinen

- Rakastaakohan se mua enää?- Miten niin?- No, kun se ei puhu juuri mitään. Ja on vaan omissa oloissaan. Tuntuu, ettei se huomaa, olenko mä samassa huoneessa tai mitä ruokaa olen laittanut. Se ei enää kysy, mitä mulle kuuluu ja …

- Oletko kysynyt, mikä sillä on?- No en! – ole uskaltanut, kun jos se ei enää … mä en kestäis sitä.

- No, kestätkö tuota?- Jos tää muuttuis …- Mistä tiedät, vaikka se rakastaiskin sua, mutta sillä on jotain muuta mietittävää, vaikka se, miten sä olet omissa oloissas ja…

- Lopeta! Mä ymmärsin jo.

Rakkauden kipeää tuottava puoli sai monia uusia merkityksiä työskennellessäni nel-jä vuotta tutkijana eronneiden vanhem-pien tukemiseen keskittyvässä projektis-sa (Kääriäinen 2008). Rakkauden syttymi-

nen, eläminen, kannattelu, hoivaaminen, hiipuminen ja lopulta kuolema toistui riipaisevina ja itkettävinä tari-noina vanhempien kertomuksissa. Toisilla rakkaus oli kestänyt hengissä vuosia, toisilla taas se oli alkanut näi-vettyä hyvin nopeasti yhteisen perheen perustamisen jälkeen. Mikä rakkaudelle oikein tuli? Miksi se muutti pois? Hiipi hiljaa, pienin vihjein, oven raosta, peiton al-ta, kadoksiin. Miksi se ei sanonut mitään mennessään, miksi ei varoittanut, huutanut, että: ”Hei varokaa, olen lähtöä tekemässä!”

Rakkaudella ei ole sanoja. Se puhuu ihmisten suulla, te-oissa, kosketuksessa, eleissä ja olemisen tavassa. Rak-kaus on hiljaa, jos me olemme. Vanhemmat, joita tut-kijana kohtasin, puhuivat minulle paljon ja monin sa-nakääntein puhumattomuudesta, joka oli asettunut pa-risuhteeseen. Nämä puheliaat haastateltavani puhui-vat vuolaasti puhumisen vaikeuksistaan ja toisinaan jouduin keskeyttämään kysyen: ”Niin, kumpi teistä ei osannut puhua?” Ja vastaus oli aina, että ”molemmat”. Sanojen puute tuntui olevan myrkyn siemen rakkau-den ilmapiiriin. Runoilija Jukka Koskelainen (2005, 36) on tiivistänyt tämän hienosti säkeiksi, joista poimin tä-hän yhden:

”Mitä et sanopainuu kiinni ihoon, kuivaa kurkkua,saa vapisemaan, nostaa kuumeen,kiertää elimestä toiseen.”

(Koskelainen 2005 kokoelmasta: Mitä et sano)

Puhetta pidetään ylivertaisena kommunikoinnin väli-neenä. Valtaosa ihmissuhdeammattilaisista työskente-lee lähes yksinomaan puheen avulla. Terapiassa, sosiaa-lityöntekijän luona, lääkärissä ja perheneuvolassa pitää osata puhua. Joskus joku voi päästää asiakkaansa piirtä-mään tai esittelemään valokuvia, itkemäänkin ja raivoa-maan, mutta heti kohta niitäkin pitää olla selittämäs-sä sanoilla – ”miltä nyt tuntuu?” tai ”mitä tästä ajatte-let?”. Sanoilla, jotka ulos tullessaan saavat kuulijoissa ja puhujassa itsessäänkin uusia, ennen tarkoittamattomia merkityksiä. Osmo Kivinen ja Tero Piiroinen (2008) toteavat, että kieli on paitsi tietämisen ja ymmärtämi-sen väline, myös keino tehdä uusia kuvauksia asioista ja yhdistää niitä jo aiemmin kuvattuihin. Mutta kykenee-kö kieli kaikkeen?

Martin Heidegger (2005) pohtii Silleen jättämisessään juuri sanojen kahleita tulkinnoissamme. Se, mikä on mielessämme, ei välttämättä asetu sellaisiksi sanoik-si, jotka ulos tullessaan kuvaisivat sitä, mikä sisälläm-me on. Joskus on kertakaikkisen mahdotonta kuvata sanoin mielen sisällä läikkyvää tunnemurikkaa, joka heittelee sisusta sinne tänne rauhattomana. Mitä yllät-tävämpi ja vieraampi kokemus on, sitä vaikeampaa on sanoittaa sitä itselle – saatikka toiselle. On asioita, jot-ka voi jättää silleen. Avaamatta ja tulkitsematta. Mutta silleen jättäminen ei kytkeydy epätodellisuuteen tai ole-mattomuuteen, eikä se ole vailla toimintaa. Se on suh-tautumista, joka ei vastusta tilaansa. (Heidegger 2005, 50–51.)

Kun joutuu kysymään toiselta: ”Rakastatko sä enää mua?”, on joutunut kauas yhteisestä, yhdessä jaetusta elämismaailmasta. Mitä oikein rakastan, kun rakastan? Tunnetta itsessäni siitä, että minulla on joku, joka saa minut onnelliseksi? Onko kyse pelkästään omasta tun-teestani, sillä toisen tunnettahan ei viimekädessä voi tuntea? Rakkaus on minussa – ei toisessa, vaikka se tu-leekin ilmi toisen kanssa olemisessa. Ja epäilys rakkau-

KUVA Elina Kutramoinen

7

Rakkauden silleen jättäminen

den olemassaolosta, onkin oman rakastumisentuntee-ni haparointia.

Sillä silloin, kun uskaltaa elää toisen kanssa, tietää, on-ko rakkauden tekoja vielä olemassa. Joskus niiden löy-täminen tai huomaaminen voi kuitenkin vaatia ponnis-teluja. Eronneet vanhemmat kertoivat haastatteluissa, että he olivat järjestelmällisesti jakaneet kodin työt ja suorittivat yhteisen perheen hyväksi sovitut tehtävän-sä. Roskapussit oli viety ja tiskipöytä kiillotettu, mutta samalla yhteinen, yhdessä eletty, kutistui olemattomiin. Kunnes lopulta oli kysyttävä: ”Mihin rakkaus katosi?” Pelkästään yhteiseen hiileen puhaltaminen ei sitten-kään pitänyt liittoja kasassa. Vaikka rakkaus ei aina tai-vukkaan sanoiksi, vaan ilmenee pieninä tekoina arjessa, voi olla kuitenkin kohtalokasta, jos sen jättää kokonaan silleen – sanoittamatta.

Kirjallisuus:

Heidegger, Martin (2005) Silleen jättäminen. niin&näin -lehden filosofinen julkaisusarja. Tampere: Eurooppalai-sen filosofian seura ry.

Kivinen, Osmo ja Piiroinen, Tero (2008) Kehollisesta osaamisesta kielelliseen tietoon. Teoksessa Kilpinen, Erk-ki, Kivinen, Osmo ja Pihlström, Sami (toim.) Pragmatis-mi filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä. Helsinki: Gaudea-mus, 185–208.

Koskelainen, Jukka (2005) Mitä et sano. Helsinki: Tammi.

Kääriäinen, Aino (2008) Ero haastaa vanhemmuuden. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto.

Silleen jättäminen (Gelassenheit) on Martin Heideggerin pitämä puhe säveltäjä Conradin Kreuzerin muistojuh-lassa vuonna 1955 ja julkaistu saksassa 1959. Teos on jul-kaistu suomeksi 2005 niin&näin -lehden filosofisessa jul-kaisusarjassa.

8

VIIMEINEN KULUTUS Kirjoittajalla on viharakkaussuhde kulutukseen. Huumavaihe alkaa olla ohi.

TEKSTI ja KUVA Minna Nurminen

Degrowth- eli talouslasku-liike on ky-seenalaistanut talouskasvun välttämät-tömyyden, sen hyvinvointivaikutukset ja materialismiin perustuvan onnelli-suuden. Liike korostaa luonnonvarojen

riittämättömyyden tiedostamista ja ekologisesti kestä-vän yhteiskunnan tavoittelua. Myös HY:n ympäristöpo-litiikan professori Janne Hukkinen argumentoi, ettei ta-louden supistaminen tarkoita niukkuutta ja kurjuutta, vaan riittävyyttä ja hyvinvointia (HS 26.5.2010). Kuin-ka monta kertaa tämäkin on kuultu? Hukkinen myös tähdentää eri kulttuurien määrittelevän eri ajanjaksoi-na aineelliset tarpeensa hyvin vaihtelevasti. Tiedetään, tiedetään. Mutta jos nyt kuitenkin määrittelisimme, et-tä tarvitsisin sen Thaimaan matkan, iPadin ja samppan-javispilän?

Koko kulutuskeskustelu on itsessään karmivan kulu-nut. Ei toki loppuun saakka, mutta juuri siihen inflaati-on pisteeseen asti, ettei se kuulosta enää kiinnostavalta. Tietoa vastuullisesta kuluttamisesta on saatavilla joka tuutista, mutta sen motivoiva kosketuspinta todelliseen toimintaan on kateissa. Luonnonvarat loppuvat, ilmas-to muuttuu, maailma tuhoutuu, lässynlää. Kulutuksen vähentämispuheisiin suhtautumisessa kaikuvat edel-leen luopumisen tuska ja tyytymisen tympeys. Olem-me kulutuksen ja ostohalujemme vankeina kuin jouk-ko ihmisiä Platonin luolavertauksessa: jos joku vapaak-si päässyt uskaltaakin yrittää selittää meille kulutuksen vähentämisen ihanuudesta, nuijalla päähän.

Olemme yksinkertaisesti umpirakastuneita kulutuk-seen. Ja kaikkihan tietävät, että rakkaus tekee sokeak-si. Kapitaalin ja vastarakkauden yhteys näyttäytyy loh-dullisena. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset kulut-tavat nyt kymmenen kertaa enemmän kuin sata vuotta sitten. Ostaminenhan on ihanaa - ainakin, jos on millä mässätä. Olemme oppineet pelaamaan kulutuksella, se toimii yhtä lailla sekä palkintona että rangaistuksena. Kuten minä kuusivuotiaan kasvukriisissäni päätin

olla menemättä kerhoon, ellen saisi kaupan hienoin-ta barbia (sain), yläkoululainen saa 160GB pelikonsolin hyvästä päättötodistuksesta ja uranainen palkitsee on-nistuneen projektin jälleen uudella pikkujoulumekolla.

”Onpa paljon sellaista, mitä minä en tarvitse”, huokasi Sokrates syvään jo aikoinaan Ateenan torilla. Nykyih-minen tuntuu kuitenkin tarvitsevan sitä jos tätäkin.

Käytämme kulutusta välineenä myös tuottaaksemme ja rakentaaksemme identiteettiämme ja ihanneminääm-me ostamalla tiettyjä tuotteita ja jättämällä toisia osta-matta. Voisiko tässä piillä yksi kosketuspinta, jossa ku-lutus tiedostetaan ja mahdollisesti myös järkeistetään? Kuka haluaa nykyisin olla se typerys, joka viis veisaa lapsityövoimasta tai tehotuotannosta? Itsekkäätkin läh-tökohdat ovat lähtökohtia ja joka tapauksessa motiiveja kestävän kulutuksen toteuttamiseksi tarvitaan lisää. Ih-minen on itsekäs, sehän on kovin yksinkertaista.

Toisaalta lähes kaikki naamioidaan nykyään vihreään viittaan: nk. greenwashing-ilmiö tekee itseään tykö jo-pa öljy-yhtiöiden ja autovuokraamoiden mainonnassa. Talouskasvun näkökulmasta mitä vihreämmäksi kulut-taminen on väritetty, sen parempi. Tiedostavallakin ku-luttajalla on vaara muuttua värisokeaksi. Kun kaikki on yhtäkkiä vihreää ja eko-alkuista, voi jalat nostaa luvan kanssa pöydälle. Aito huoli kulutuksen kääntöpuolesta tarvitseekin yhä konkreettisempia vaikutuskeinoja: po-sitiivista on, että kansalaiset ovat huomanneet esimer-kiksi valikoivan ostamisen, ostoboikottien, ja sosiaali-sesti vastuullisten investointien tehokkuuden vaikutta-misen tapoina. Myös downshifting- ja slow life-tyyppi-set elämän kohtuullistamiseen tähtäävät liikkeet herät-tävät yhä enemmän kiinnostusta, ainakin pintapuolin. Juuri tämän kaltaista konkreettista liikehdintää tulisi-kin tukea ja mobilisoida lisää. Kuluttamistahan ohjaa

”Kun kaikki on yhtäkkiä vih-reää ja eko-alkuista, voi jalat nostaa luvan kanssa pöydälle.”

9

vat pitkälti tavat, joihin olemme tottuneet. Liikaan kyy-nisyyteen ei siis pitäisi vajota. Poliittisen kuluttamisen voimistuminen ja elämän kohtuullistamisliikkeiden suosion nousu voi olla tulevaisuutta.

Mutta mitä todella tapahtuu, kun kulutuskooman kup-la puhkeaa? Post-konsumerismi kuulostaa liian vaike-alta ollakseen totta. Kuten Hukkinen kuitenkin toteaa Helsingin Sanomissa: ”tosiasioiden valossa ei ole hy-väksyttäviä syitä jättää käyttämättä kulttuurista kyky-ämme supistaa aineellisia tarpeitamme ja niiden tyy-

dyttämiseksi kulutettavia luonnonvaroja”. Kun ekolo-ginen jalanjälki on kokoa 54, ei paljoa naurata. Vaikka kuluttaminen ei lopu kokonaan, nykyisen kaltainen tas-suttelumme ei tule jatkumaan ikuisesti. On siis löydet-tävä uusia näkökulmia kulutuskeskustelun diskurssei-hin teeman luomiseksi uudelleen kiinnostavaksi ja en-nen kaikkea motivoivaksi ja muutokseen kannustavaksi. On aika pyyhkiä vihertävä unihiekka pois tieltä ja ava-ta silmät konkreettisille vaikuttamisen tavoille. Kulu-tuskeskustelu on otettava takaisin - viharakkaussuhteet kun ovat vähän tällaisia.

10

TEKSTI Tiina Koskimäki KUVA Anu Ritsilä

Kummilaitosyhteistyön myötä har-

joittelumahdollisuuksia avautuu

jatkossakin sosiaalipolitiikan ja

-työn opiskelijoille.

Hyviä kokemuksia korkeakouluharjoittelusta

Sosiaalipolitiikan ja -työn opiskelijoiden an-toisiksi kokemat harjoittelujaksot Lahden Palmeniassa ovat saaneet tänä vuonna jat-koa. Kolmen kuukauden harjoittelujaksoihin osallistuivat sekä sosiaalipolitiikan opiskeli-

ja Katariina Peltonen että sosiaalityön opiskelija Laura Tarkiainen. Molemmat harjoitteluista liittyivät kehittä-mishankkeiden arviointityöhön. Arvioinnin kohteina olivat ikäihmisten toimintakykyä tukeva malli ja työt-tömien terveystarkastusten ja elintapaohjauksen kehit-täminen.

Palmenian hyvinvointitieto ja elämänkulku -kehit-tämisohjelman työntekijät ovat olleet laitoksemme har-joittelijoihin enemmän kuin tyytyväisiä. Palmenialai-set ovat iloinneet nähdessään harjoittelijoiden omalla aktiivisuudellaan ja uuden oppimisen innokkuudellaan hitsautuneen osaksi tiimiä. Harjoitteluihin jo osallistu-neita kuin myös laitoksemme tulevia korkeakouluhar-joittelijoita toivotaan nähtävän tiimin hankkeissa jat-kossakin. Harjoittelijat ovat puolestaan pitäneet erityi-sen tärkeänä sitä, että heitä on kohdeltu tiimin tasaver-taisina jäseninä, tehtävänkuva on ollut selkeästi määri-telty ja tasokasta ohjausta ollut hyvin saatavilla.

Tulevia harjoittelupaikkoja voi seurata laitoksen sähköpostipostilistoilta ja harjoittelupaikkatietokan-noista tai ottaa suoraan yhteyttä työnantajaan. Näin on myös Lahden Palmenian kohdalla, jonka kanssa har-joitteluyhteistyön voi sanoa jo juurtuneen hyväksi ja toimivaksi käytännöksi.

Kiinnostaisiko Sinua harjoittelu kunnallisen hy-vinvointipolitiikan ytimessä?

Kummilaitosyhteistyön merkeissä on harjoitteluyhteis-työtä rakennettu myös Päijät-Hämeen kuntien kans-sa. Kuntasektori avaa harjoitteluyhteistyön myötä opis-kelijoille mahdollisuuden päästä tutustumaan kunnal-lisen sosiaalipolitiikan käytäntöihin ja kehittämiseen. Ensimmäisen konkreettisen harjoittelumahdollisuuden tarjoaa Hollolan kunta. Harjoittelun tehtävänkuvaan kuuluu hyvinvointipoliittisen ohjelman ja siihen liitty-vän hyvinvointikertomuksen valmistelu kunnan sosiaa-li- ja terveysjohtajan ohjauksessa. Luvassa on ainutker-tainen mahdollisuus päästä kunnallisen sosiaalipolitii-kan näköalapaikalle tutustumaan mm. kuntarajat ylittä-vään yhteistyöhön ja sen haasteisiin sosiaali- ja ter

Vuoden 2010 harjoittelukuu-

lumiset Palmeniasta:

10

11

Hyviä kokemuksia korkeakouluharjoittelusta

veyspalvelujen järjestämisessä. Tästä harjoittelusta kiin-nostuneet voivat seurata harjoittelupaikkailmoituksia tai laittaa viestiä allekirjoittaneelle ja kysellä lisää (tii-na.koskimaki@helsinki.fi). Harjoittelu ajoittuu vuodelle 2011, eikä yliopiston harjoittelutuki ole välttämätön.

Graduaineistoja ja -aiheita moneen lähtöön

Oletko pohtimassa graduntekoa tai aihetta gradullesi? Lahden Palmenian valmiita aineistoja on saatavilla esi-merkiksi hyvinvointitutkimuksen, kaupunkitutkimuk-sen ja vanhenemisen tutkimuksen aloilta, eli hyvin laa-jasti kattaen oman ainelaitoksemme tutkimusalueita. Kolmen vuoden välein toistettavasta Ikihyvä-seuranta-tutkimuksesta saa laaja-alaista tietoa suurten ikäluokki-en ja tätä vanhempien elämänkulusta, hyvinvoinnista,

arjesta ja vapaa-ajasta. Niin ikään kolmen vuoden vä-lein toteutettava hyvinvointibarometri kerää tietoa hy-vinvoinnin kokemuksista ja kuntamielipiteistä. Meneil-lään olevista tutkimuksista myös Lasten Ikihyvä- ja Lii-polan lähiö -hanke voivat tarjota tutkimusaiheita lai-toksemme opiskelijoille. Valmiiden aineistojen lisäksi mahdollisuutena on itse osallistua oman graduaineis-ton keruuseen, mutta linkittää se jo olemassa olevaan hankkeeseen ja täydentää näin esim. kyselylomakkein kerättyä tietoa. Tänä vuonna käynnistynyt Liipolan lä-hiö -hanke tarjoaisi oivan tutkimusympäristön laadulli-sia menetelmiä hyödyntävälle graduntekijälle, jota kiin-nostaisi tarkastella lähiön asukkaiden elämää itse mää-rittämästään näkökulmasta.

Mikä kummilaitos?

Kummilaitoshankkeessa on kyse sosiaalitieteiden lai-toksen ja Helsingin yliopiston tutkimus- ja kehittämis-keskus Palmenian Lahden yksikön välisestä yhteistyös-tä. Sosiaalipolitiikan lisäksi hankkeessa on mukana viestinnän oppiaine. Yhteistyön yleisinä tavoitteina on vahvistaa yliopistollisen osaamisen siirtoa Päijät-Hä-meeseen ja lisätä yliopiston näkyvyyttä alueella. Päijät-Hämeessä, tarkemmin sanottuna Lahdessa, toimii yli-opistokeskus, joka kokoaa yhteen sosiaali-, kasvatus-, ympäristö-, talous- ja teknisen alan tutkijoita ja kehittä-jiä. Toimiessamme kummilaitoksena olemme mukana alueellisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa tuoden niihin osaamistamme, mikä vahvistaa sekä laitoksel-lamme tehtävän että alueellisen tutkimuksen asemaa ja merkitystä. Palmenian hyvinvointitieto ja elämänkulku

-kehittämisohjelmassa tutkitaan, kehitetään ja koulute-taan. Tavoitteena on luoda hyvinvointia lisääviä sosiaa-lisia innovaatioita.

”Hyvis-tiimi” toivottaa harjoitteli-jat tervetulleiksi iloiseen joukkoon-sa pohtimaan ja antamaan oman panoksensa hyvinvointiin liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.

11

12

Rakkautta ilmassaPitkin syksyä on Suomessa vellonut keskus-

telu kirkon ja seksuaalivähemmistöjen yh-teiselosta. Televisioon on toistuvan sopivas-ti rahdattu kahden ääripään edustajia. Hei-dän keskustelua seuratessa monen iltaiset

voileivät ovat kotisohvalla tahtoneet juuttua kurkkuun. Ilmassa on ollut oikeassa olemisen peitsenvääntöä, lei-makirveiden heittelyä ja monentasoista Raamatun ja-keille operointia, myös kirkkopoliittista kädenvääntöä. Lopputulemana kirkko avartui. Tulevaisuudessa kirkos-sa rukoillaan samaa sukupuolta olevien puolesta.

Kaksi asiaa on jäänyt minua mietityttämään. Ensin-näkin kirkolla ja uskonnolla ei pitäisi monen mukaan olla tässä ajassa juurikaan merkitystä. Eikö kristinus-ko ole menneen talven lumia ja korkeintaan yksi tuo-temerkki aikamme katsomusmarkettien hyllyillä? Ei ehkä sittenkään. Aikamme riippumaton ja kaikesta ai-nakin nyt näennäisesti vapautunut ihminen taitaa esit-tää edelleen samoja kysymyksiä kuin edeltäjänsä. Kuka olen? Miksi olen? Missä ja miten olen?

Elämä haastaa vastaamaan näihin kysymyksiin. Osan selvittää tiede. Kaikkea ei. Itävaltalainen psykiatri Viktor E. Franklin korosti hyvinvoinnin perustana ole-van merkityksen löytäminen omalle elämälleen. Hän muistutti niistä vaaroista, joita tieteen yhä kasvava eri-koistuminen synnyttää. Tiedämme yhä enemmän yhä kapeammalta sektorilta. Kokonaisuuden ja oman mer-

TEKSTI Marko Mattila

kityksen hahmottaminen vaikeutuvat. Kummasti kas-vanut hyvinvointi synnyttää pahoinvointia. Spesialistin yleistäessä elämän kirjon kokonaisuus unohtuu. Tässä kirjossa uskonto on yksi osa-alue. Tärkeä ja tarpeelli-nen. Ja siis sellainen, joka ei valistamalla katoa. Taitaa olla niin, että uskonto on kuin naula. Mitä lujemmin si-tä lyöt, sen syvemmälle se uppoaa.

Minulle tämän syksyinen keskustelu oli toiseksi muistutus ihmisen kaipuusta saada olla hyväksytty ja rakastettu. Meteli syntyi siitä, että toisille tätä rakkaut-ta ei tuntunut riittävän. Teologiassa on puhuttu usein kahdesta rakkaudesta: Ihmisen ja Jumalan rakkaudesta. Näitä kahta erottaa se, että kun ihminen kiintyy mie-luusti itselle komeaan, mukavaan ja hyödyttävään, on jumalallinen rakkaus erilaista. Se rakastaa ehdoitta ja suuntautuu sinne, minne meidän silmämme eivät mie-lellään katso eivätkä kätemme koske. Jumalallinen rak-kaus ei laskelmoi eikä pelaile. Se antaa oikeuden olla olemassa omana itsenään. Tämä armonkaipuu elää.

Uskallan epämuodikkaasti olla luterilaisesta kirkos-tani ylpeä. Siellä keskustellaan ja otetaan yhteen. Mo-ni kirkko tai uskonnollinen yhteisö pitää mieluummin päätään pensaassa tai vannoo omaavansa yksinoikeu-della totuuden ihmisenä olemisen ja elämisen mystee-ristä. Luterilaisen kirkon eri tavalla ajattelevat ihmiset etsivät mahdollisuutta elää yhdessä. Ja vaikka edistys-tä ja tulosta tapahtuu välillä toivottoman hitaasti, pitäisi nämä toivon merkit kaikkien osapuolten nähdä. Myös heitä tulisi ymmärtää, jotka kokevat tappion mielialo-ja. Omille teilleen on helppo lähteä. Omaan varaan tai samanmielisten seuraan jäämisen houkutus on aikam-me trendi. Samalla tavalla ajattelevien porukoissa viih-tyy aikansa. Onko siellä lopulta kuitenkaan sitä, mitä ajatteluksi kutsutaan? Siksi taisteleva ja tappeleva kirk-ko kiinnostaa.

Sairaalateologin työhuoneesta toivotan teille, en nykytyyliin hyvää juhla-aikaa, vaan täysin tunnustuk-sellisesti ja subjektiivisesti:HYVÄÄ JOULUA – jumalaisen rakkauden juhlaa!

Kirjoittaja on sairaalateologi ja psykoterapeutti.marko.mattila@hel.fi

13

Evoluutioteorian suhde yhteiskuntatieteisiin on kiistanalainen, mutta ei välttämättä ole sattumaa, että kansislainen on kiinnostunut rahavirtojen liikkeistä, voolainen puoluepo-litiikasta ja sosiaalitieteilijä ihmisten sosiaa-

lisesta hyvinvoinnista. Saattaa olla, että pääaineenvalin-tasi tehtiin jo ennen kuin synnyit. Konstruktionisti halu-aa uskoa ympäristön selityskykyyn yksilön ominaisuuk-sien muotoutumisessa, mutta ei kai geenejä voi täysin unohtaakaan. Yleisesti tieteessä ihmisolennon ajatellaan olevan psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, mutta yh-teiskuntatieteissä yhteiskunnan ”luonnollista” järjestys-tä biologian määrittämänä karsastetaan. Olisihan em-powermentia vaikea opettaa jollekin ihmisryhmälle, jos todettaisiin, ettei kohteesta perimänsä perusteella olisi-kaan siihen.

Helsingin Sanomat uutisoi viime vuonna (HS 17.11.09), että on löydetty niin sanottu myötätuntogeeni, joka sää-telee oksitosiinin tuotantoa soluissa. Esimerkiksi autisti-sia lapsia tutkittaessa on havaittu, että ”rakkaushormo-ni” oksitosiini lisää ihmisen myötätunnon kykyä samais-tumisessa toisen ihmisen ilmeisiin. HS:n uutisen mu-kaan ihmisen oksitosiinitasoja nostava myötätuntogee-ni on perinnöllinen, joten kyky eläytyä toisen ihmisen asemaan on osittain perinnöllistä. Onhan matemaatti-suus ja taiteellinen lahjakkuuskin perinnöllistä, miksei siis myös empatiakyky? Ilman kliinisiä kokeita rohke-nen epäillä, että monelta sosiaalitieteilijältä löytyy tämä geeni. Täytyyhän idealistiselle tahdon auttaa -asenteelle

löytyä jokin luonnollinen selitys. Sosiaalitieteilijälle em-patiakyky on hyödyllinen esimerkiksi kvalitatiivista ai-neistoa kerättäessä. Jos haastattelee addiktiosta kärsivää tai hyväksikäytettyä, on koko tutkimuksen onnistumi-sen edellytys, että pystyy luomaan haastateltavaan luot-tamuksellisen suhteen. Ylipäätään tutkimusasetelmaa muodostettaessa täytyy voida samaistua tutkittavan ase-maan ainakin jollain tasolla. Ymmärtääkseen tilannetta pitää pystyä miettimään, miten itse ajattelisi tutkittavan asemassa. Toisaalta tutkijan pitää pystyä tarkastelemaan ilmiötä myös neutraalin objektiivisesti, jotta ei omalla asenteellaan vaikuttaisi saatuihin tuloksiin. Tämä yhtä-lö onkin sosiaalitieteilijälle usein haastava – tutkimuk-sen kohteena kun usein on jollain tavalla henkilökoh-tainen asia.

Geenitutkimuksessa painotetaan, että geenit selittävät vain alle puolet tietyn ihmisen ominaisuuden vaihte-lusta, mutta on kiinnostavaa miettiä ylipäätään, mikä omassa elämässä on vaikutttanut oman opiskelualan va-lintaan ja oliko valinta kohtalon, olosuhteiden vai oman tahdon tulosta. Puolustitko jo lapsena pienempää hiek-kalaatikolla, vai varastitko toisen tinasotilaat? Järkytyit-kö ikiajoiksi lomamatkalla kadulla asuneesta kerjäläis-perheestä vai jatkoitko matkaasi muina miehinä? Olit-ko koulukiusaaja vai koulukiusattu? Ja mistä se johtui? Sosiaalitieteellä ei välttämättä pääse rikastumaan, mutta se tuo immateriaalista onnea oksitosiinihuuruisille teki-jöilleen. Onneksi sosiaalitieteilijä ei siitä taloudellisesta hyvinvoinnista niin perustakaan.

E M P A T I A NM A I S T E R I K S ITEKSTI Jonas Sjöblom

14

TEKSTI Pekka Pennanen

L y r i i k o i t a e t s i m ä s s äRakkaus kiinnostaa, satuttaa, hurmaa ja

murhaa. Rakkaus ja sen ympärille kietou-tuneet teemat ovat kiehtoneet muusikoi-ta aina. Lyriikoiden kautta monet taiteilijat ilmaisevat syvimpiä tuntojaan. Niitä aja-

tuksia, joissa selittelyt loppuvat ja puhe on turhaa. Har-vat suositut kappaleet kertovat kauppareissuista tai ve-ronpalautuksista. Eivät ainakaan sellaiset, joita ihmiset suurimmaksi osaksi kuuntelevat. Yleensä suosituissa biiseissä on lukuisia viittauksia rakkauteen, sen ihanuu-teen tai petollisuuteen. Monet kappaleet myös kerto-vat täyttymättömästä rakkaudesta, jonka toteutumista muusikko kenties odottaa jollain tasolla vieläkin.

Rakkaus voidaan nähdä niin voimaa antavana kuin tuhoavana voimana. Suomalaisessa rock-lyriikassa rak-kautta ovat käsitelleet muun muassa laulajat Juice Les-kinen ja HIMin Ville Valo. Näitä musiikin mestareita yhdistää rakkauden teemojen pohdinta omalla tyypil-lisellä tavallaan mutta kuitenkin heidän musiikillinen

ilmaisutapansa eroavat hyvin vahvasti toisistaan. Silti kaipaus ja rakkauden teema pysyy.

Ville Valon lyriikoissa tulee ilmi vahvasti rakkau-den pimeä puoli, jossa rakkaus voi olla petollinen an-sa ja jättää ihmisen lopulta päättymättömän kaihon ja murheen valtaan. Valolle rakkaus näyttäytyykin usein tavoittamattomana ja vahvaa kaipausta aiheuttavana il-miönä, joka johtaa usein kärsimykseen. Valo yhdistää rakkauden joissain lyriikoissaan kuolemaan ja rakkaus voi myös tuhota. Biisin The Funeral of Hearts kertosä-keessä Valo toteaakin oivallisesti:” Love’s the funeral of hearts and an ode for cruelty… when love is a gun, sepa-rating me from you”. Ikävä säilyy ja yhdistää mutta lo-pulta rakkaus erottaa.

Jossain lyriikoissa Valo näkee rakkauden suorana tienä loputtomaan kärsimykseen. Kappaleessa Circle of fear rakkaus vie suoraan tuskan ja lohdutto-muuden keskelle: ”Love can be as cold as grave. A one way ticket to endless sorrow. An empire of gentle hate, to-

15

Kirjoittaja ei tingi saunomisesta missään olosuhteissa.

L y r i i k o i t a e t s i m ä s s ä

”Toisia rakkaus kohtelee silkkihansikkain ja toiset saavat kokea raskaita tikariniskuja sydämessään jatkuvasti.”

minua pienestä pitäen”. Laulussa on nähtävissä myös viittauksia lapsuuden takautumiin ja ihmisen psyko-sosiaaliseen kehitykseen, johon rakkaus kuuluu vahva-na osana.

Laulujen teemana rakkaus on kenties siksi niin suosittu ja menestynyt, koska se on hyvin universaali tunne. Suurin osa ihmisistä kokee, antaa ja saa elämäs-sään rakkautta, tuntien rakkauden oikut mitä moninai-simmissa merkityksissä. Toisia rakkaus kohtelee silkki-hansikkain ja toiset saavat kokea raskaita tikarinpistoja sydämessään jatkuvasti. Joskus rakkauden lunnaat ovat raskaat mutta usein rakkaus löytää lyriikoissakin tien elämään kuin itsestään. Elämäntilanteet vaihtuvat mut-ta rakkaus pysyy, vaikkakin joskus niin kipeän riemuk-kaana asiana.

Kirjoittaja pöytälaatikkorunoilija.

day without tomorrow”. Toisaalta biisissä In love and lonely Valo maalailee kuvaa rakkaudesta, joka on tien-haarassa mutta tahtoa jatkaa yhteistä taivalta on vielä paljonkin: ”Don’t know what to do my baby. It’s not al-right. This can’t be the end, the time to say goodbye. No, I won’t walk away that easy. After all this time…”. Ristirii-dat erottavat mutta rakkauden kaipuu ei päästä irti

Valo näkee rakkaudessa myös huumaannuttavan ilon puolet, joka tulee ilmi biisissä Beautiful. Laulun minä on täysin rakkauden vietävissä, niin hyvässä kuin pahassa: ” Just one kiss and I’m alive. One kiss and I’m ready to die. ’Cause you’re so beautiful”. Valon teksteis-sä rakkaus ylistää kauneutta, herättää voipuneen eloon ja vie samalla hetkellä kuoleman porteille. Lyriikoissa rakkaus onkin paradokseja täynnä.

Jo edesmennyt Juice Leskinen on taas pohtinut rak-kautta omalla ilmeikkäällä tavallaan ja merkittävää on, että joissain lyriikoissa Juice toivoo muun muassa ra-kastettunsa olevan joku toinen. Tämä tulee ilmi mesta-riteoksessa Syksyn sävel, jossa Juice toteaa suoraviivai-sesti: ”Häntä rakastin paljon, sua rakastan ehkä enem-män. Ole mulle vähän aikaa hän”. Laulusta selvenee kaipaus jotain sellaista kohtaan, jota muusikko ei ole syystä tai toisesta saavuttanut.

Juice lähestyy rakkautta myös positiivisessa valos-sa kappaleessaan Pienestä pitäen, jonka hän on kirjoit-tanut tavattuaan tulevan vaimonsa Annelen. Laulu ker-too eksyneestä laulajasta, joka on löytänyt viimein ym-märtäjän ja rakastettunsa: ”Vaikka kadoksiin ryyppäisin kaiken muun, koskaan unohtaa voi sitä en: sinä rakastat

16

minäkin rakastan sinuaSusanna Alakosken Hyvää vangkilaa, toivoo Jenna (Schildts Kustannus 2010) on kirja

sisaren ja veljen välisestä suhteesta, johon lyövät leimansa niin köyhyys, siirtolaisuus kuin riippuvuudetkin. Kirjojen tapahtumapaikka on Ruotsi ja maahanmuuttajataustaisten

päähenkilöiden suku suomalainen. Kirja kertoo lisäksi ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta ja sen merkityksestä sosiaalipalveluiden työntekijöille ja asiakkaille.

Alakosken syksyllä suomennettu toinen kirja kertoo tapahtumista sosiaalityöntekijä Annin näkökulmasta. Annin veli Sami on käyttänyt huumeita yläasteikäisestä ja yrittää päästä kuiville vuosikymmenien päihdehistorian jälkeen. Anni kertoo suorin sanoin sisarusten lapsuudesta ja nuoruudesta, äidin itsemurhayrityksistä ja opettajien lapsille antamista leimoista. Suomalaisen suvun köyhyys ja sotakokemukset ovat saaneet vanhemmat juomaan iloon ja suruun. Huippuoppilas-Annista tulee hiljainen keskiverto-oppilas ja tarkkailuluokan pojasta Samista narkkari. Anni, järkevä tyttö, pyytää tulla huostaan otetuksi, mutta karkaa poikien luokse ja lopettaa koulun.

Aikuinen Anni on kuitenkin selviytyjä, hän hankkii avustajakoulutuksen ja tekee työtä sosiaalialalla. Anni ponnistelee auttaakseen Samia, joka pettää odotukset ja lupaukset kerta toisensa jälkeen vanhempien lailla. Anni katkaisee välit Samiin, valvoo, itkee ja huomaa, että voi joskus itsekin olla läheisilleen hieman liikaa.

Kun toivo on suljettu kuparikapseliin maan uumeniin, Anni miettii, että sitä ei saa tihkua ulos. Ei, vaikka veljen silmät näkyisivät monen vuoden jälkeen ja veli toivoisi, että voisi rakentaa sisarensa kanssa suhteen uudelleen. Vaikka Annin tytär Jenna piirtäisi tarhassa kuvan vankilassa olevalle enolleen.

Alakosken kerronta on voimakasta, se kiihtyy hengästyttävään vauhtiin vain pysähtyäkseen lukemaan vangin kirjoittamaa kirjaa tai ruumiinavausraporttia. Anni listaa asioita, joita sisarusten maailmassa on: nimiä päihteille, syitä juoda, motivointimenetelmiä, ammattisanastoa, nimiä huono-osaisuudelle, varastettua tavaraa, vankilan takavarikoimia pikkuesineitä. Ja niitä mitä ei ole: kauniita huonekaluja ja rahan tuomia mahdollisuuksia, perhettä, yhteisiä merkkipäiviä. Alakoski vaatii kohtaamaan näkymättömiin jäävän pahuuden, mutta kirjassa on myös eriarvoisten absurdeista kohtaamisista nousevaa huumoria.

Yhteiskuntaa Alakoski ei säästele, vaan pohtii Annin suulla sitä, mitä köyhyys tekee ihmiselle. Pakolaisella on oikeus vain välttämättömiin hampaisiin. Pahuus halutaan aidata ja antaa sille narkomaanin nimi. Sosiaalityöntekijöitä ja kriminaalihuoltoa kutsutaan mukaan uusiin luokittelun ja poissulkemisen talkoisiin. Mutta tavallisen näköisten ihmisten kodit eivät ole koskaan turvassa, vaikka lukkofirmoille maksaisi kuinka paljon tahansa.

Kirja on vihainen, mutta sen sanomaan on tihkunut toivoa: ihmiset voivat muuttua, vaikka joskus se vaatii hyvin monta mahdollisuutta. Mahdollisuuksien tarjoamisesta olemme kaikki vastuussa, vaikka joskus väitämme, ettemme ole. Anni sanoo sitä järjestelmälliseksi vastuun pakoiluksi.

TEKSTI Petra Malin

16

17

Muistathan, kun kuulit hänestä ensimmäisen kerran tai sen ensimmäisen kerran, kun tapasitte? Tunteet vain leimahtivat ja ihastuminen tapahtui hetkessä. Aina ei ole kuitenkaan yhtä helppoa, vaan tutustumiseen ja ihastumiseen tarvitaan

aikaa ja kiinnostus häneen herää vasta useamman tapaamiskerran jälkeen.

Ihastuminen kuitenkin syvenee hiljalleen, etkä vain yksinkertaisesti voi olla ajattelematta häntä. Haluat tietää hänestä kaiken! Kulutat kaiken vapaa-aikasi ja myös rahasi häneen ja hänen kanssaan olemiseen.

Elätte kuherruskuukautta ja kaikki tuntuu täydelliseltä. Kaikki, mitä hän tekee ja miten hän toimii, ihastuttaa. Tuoksut ja pikku virheet hymyilyttävät. Sateellakin laulattaa.

Alat kiintyä häneen yhä enemmän ja ihastus muuttuu arkipäiväisemmäksi. Hän ei olekaan täydellinen, vaan alat nähdä yhä selvemmin, miten ärsyttäviäkin tapoja hänellä on. Ajoittain jopa tuntuu, että et sittenkään jaksa enää.

Arkisuuden ei kuitenkaan tarvitse muuttua ällöttäväksi, vaan voi käydä myös niin, että tajuat todella rakastuneesi! Paitsi, että tämä emotionaalinen mullistus, jota kutsumme rakastumiseksi saattaa tuottaa suurta mielihyvän tunnetta, se voi myös loukata syvimmin ja tuottaa tuskaa ja usein myös muuttaa rakastuneen ihmisen luonnetta. Se riski kannattaa kuitenkin ottaa.

Tämä rakkaustarina on kertomus ulkomaanvaihtokokemuksesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole kuuma romanssi espanjalaiseen Juanekseen tai saksalaiseen Sabineen, vaan tunnemyllerrys vaihtomaata ja uutta kaupunkia kohtaan. Suomeen palaaminen ei ole helppoa. Sen tietää jo lähtiessään.

Onneksi tämän kaukosuhteen ylläpitäminen on vain itsestä kiinni ja ihanat yhteiset hetket ovat taattuja myös tulevaisuudessa!

Tiina Lehto,Brysselissä harjoittelussa oleva Stydi ry:n vpj 2010

18

PRO-TUKIPISTE - palveluita seksityöläiselle

TEKSTI Heidi Muurinen ja Nanne Isokuortti

Mitä Pro-tukipisteen sosiaalityöntekijä tekee?

"Pyrimme tekemään mahdollisimman asiakaslähtöistä työtä. Sosiaalityöntekijän toimenkuva on meillä melko laaja, yleisesti ottaen neuvotaan kaikenlaisissa asioissa. Monet kysyvät esimerkiksi lainsäädännöstä, eläkkeistä, yleisesti arjesta tai yhteiskunnasta, mistä vain. Erityisesti asiakkaan kuunteleminen on tärkeää. Hienointa on, kun pystyy itse vaikuttamaan työhönsä ja saa kehittää sitä melko vapaasti järjestön toimintaperiaatteiden puitteissa. Voin esimerkiksi mennä asiakkaiden mukaan vaikkapa sosiaali- tai työvoimatoimistoon, jos he toivovat sitä."

Miksi on tärkeää, että seksityöntekijöillä on "oma" sosiaalityöntekijä?

"Asiakkaat tarvitsevat paikan missä voi vapaasti puhua esimerkiksi seksityöhön liittyvistä asioistaan, ilman pelkoa siitä, vaikuttavatko puheet johonkin asiaan, esimerkiksi tukien saamiseen tai muuhun "viralliseen". Seksityöhön liittyy yleensä sosiaalisen stigman tuottamaa salailua ja häpeää. Lisäksi sosiaalityöntekijä antaa seksityöntekijöille ikään kuin väylän yhteiskuntaan opastamalla ja neuvomalla heitä."

Miten asiakkaat sitten löytävät Pro-tukipisteen palvelujen piiriin?

"Teemme säännöllisesti etsivää työtä, mikä tarkoittaa, että jalkaudumme eri paikkoihin etsimään uusia asiakkaita ja kertomaan toiminnastamme. Jotkut kuulevat meistä kaverin tai tutun kautta ja tulevat sitten käymään tai soittavat. Voimme jalkautua esimerkiksi yökerhoihin tai ihan vain kadulle, vanhat asiakkaamme ja media ovat näissä asioissa parhaita tietolähteitämme. Lisäksi teemme säännöllisesti etsivää työtä internetissä."

Miten etsivä työ tapahtuu käytännössä- lähestyttekö mahdollisia asiakkaita suoraan?

"Menemme melko suoraan puhumaan ihmisille. Monet myös jo tunnistavat meidät. Alussa etsivä työ oli hankalampaa, koska toimintamme oli monille aika tuntematonta, mutta ajan myötä se on helpottunut, kun olemme tulleet ihmisille tutummiksi."

Miten vertaisit järjestössä, erityisesti Pro-tukipisteessä, tehtävää sosiaalityötä julkisen sektorin sosiaalityöhön?

"Palvelemme asiakkaita nimettömästi, joten emme siis kirjaa asiakkaiden henkilötietoja. Tarina on aina asiakkaan kertomuksen varassa. Meillä ei ole pääsyä yleisiin rekistereihin ja yhteydenotot viranomaisiin teemme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa. Järjestömme ei tarjoa taloudellista apua, vaan päätehtävämme on enemmänkin asiakkaiden tukeminen palvelujen löytämisessä ja käytössä. Olemme melko helposti tavoitettavissa, meillä ei esimerkiksi ole puhelinaikoja. Näin ollen koen, että resurssimme asiointiapuun ovat tietyllä tavalla suuremmat kuin julkisen sektorin sosiaalityössä. Lisäksi Pro-tukipiste ry tekee edunvalvontatyötä muun muassa antamalla lausuntoja lakialoitteisiin ja osallistumalla keskusteluun esimerkiksi ihmiskauppakysymyksissä."

Mikä on viestisi julkisen sektorin sosiaalityöntekijöille?

"Asiakkaat kokevat hankalaksi seksityön tekemisestä kertomisen julkisen sektorin työntekijöille. Kuitenkin olisi erittäin tärkeää, että asiakkaita kuunnellaan aina niin paljon kuin mahdollista. Kokemukseni on, että kun asiakas lähtee hakemaan taloudellista tukea, hänellä on yleensä halu elämänmuutokseen."

Marraskussa stydiläiset kävivät tutustumassa Pro-tukipisteen toimintaan. Exculla Pro-tukipisteen sosiaalityöntekijä Merle Hani kertoi työstään seksi-työntekijöiden parissa.

19

PRO-tukipiste pähkinänkuoressa

Pro-tukipiste on aloittanut toimintansa vuonna 1990.

Pro-tukipisteen tavoitteena on edistää seksityössä toimivien ja toimineiden ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia sekä tehdä edunvalvontatyötä.

Pro-tukipiste tarjoaa seksityössä mukana oleville ihmisille matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalveluja. Pro-tukipiste toimii Helsingissä ja Tampereella.

Pro-tukipisteen työmuodot ovat: päivystys, yksilötyö, kuntouttava tukitoiminta, etsivä työ, vertaistyö ja internet-päivystys.

Pro-tukipisteellä työskentelee 19 vakituista työntekijää sekä tuntityöntekijöitä.

Vuonna 2009 asiakaskontakteja oli 7700.

Lisää Pro-tukipisteestä voit lukea osoitteesta www.pro-tukipiste.fi

19

20

Tuhansien viharikosten maa TEKSTI Riikka Kaukinen

Suunnittelin tekeväni gradun suomalaisesta [kriittisestä] maahanmuuttokeskustelusta ja bongasin WSOY:ltä aiheeseen liittyvän, Jy-ri ja Jera Hännisen uuden kirjan Tuhansien aatteiden maa. Koska kahdeksannen vuoden

opiskelijankin taloustilanne on aika tiukka, päätin ky-säistä, haluaisiko kustannusjätti tukea köyhää gradun-kirjoittajaa yhden kirjan verran. Kyllä halusi, ja vaikka graduaihe on jo moneen kertaan vaihtunut, kirjan tee-ma kiinnostaa edelleen. Varsin herkulliseksi Hännisten pamfletti osoittautuikin.

Tuhansien aatteiden maa ottaa osaa Suomessa kiivaana käytävään aatekeskusteluun, josta hyvinä esimerkkeinä voidaan mainita Perussuomalaisten alati kasvava kan-natus tai kohua nostattanut Ylen Homoilta. Yksi kirjan keskeisistä kysymyksistä on, mitä ääriajattelu (Suomes-sa) on ja kuka sen ylipäänsä voi määritellä. Hännisten rajauksen mukaan ääriajattelu on äärimmäistä suhtees-sa keskitiehen, yleiseen mielipiteeseen ja yhteisiin ar-voihin - yleisestä mielipiteestä poikkeaminen ja margi-naaliajattelu eivät kuitenkaan automaattisesti tee kenes-täkään fundamentalistia.

Tasa-arvon puolestapuhujia, vihreän aatteen kannatta-jia, homoseksuaalien oikeuksien puolustajia ja orjuu-den vastustajia on kaikkia aikanaan pidetty vaarallisi-na ääriajattelijoina. Tämä mielessä pitäen kirjassa on esitelty vain sellaisia Suomessa suosiota saavuttaneita ideologioita, jotka suuntautuvat selvästi jotain ihmis-ryhmää vastaan tai jotka valtaan päästyään aiheuttaisi-vat moraalin tai demokratian rapautumista.

Kirjan keskiössä ovat äärioikeistolaiset maahanmuutto-kriitikot, mutta osansa saavat myös kristilliset ääriryh-mät, kommunistit, ekofasistit, anarkistit, asehullut ja markkinafundamentalistit”; sellaiset ryhmät, joiden piirissä ääriajattelijoita varmasti on. Kaiken pahan pe-rustaksi mainitaan juuri markkinauskovaisuus ja sen lietsoma ahneuden kulttuuri, jota ei kirjassa kuiten-kaan tarkemmin käsitellä, koska aiheella kirjoittajien mukaan on pätevämpiäkin tuntijoita.

Keskeiseksi teemaksi nouseva maahanmuuttokriittisyys on tekijöiden mukaan oiva esimerkki marginaalista val-ta-aatteeksi nousseesta ääriajattelun muodosta. Usein heppoisiin stereotypioihin pohjautuva kritiikki sai al-

20

21

kunsa nettikeskusteluissa ja leimahti lopulta poliittisten puolueiden väliseksi jatkuvaksi kiistaksi ja äänten ka-lastelun välineeksi - asenteiden muuttuessa koko ajan kriittisemmiksi. Kirjasta käy myös ilmi, miten saman-kaltaisesti puoluelinjat rakentuvat suhteessa äärikysy-myksiin - vastakkainasettelun osapuolet ovat samat pu-huttiin sitten maahanmuutosta tai aselaeista.

Yksi kirjan oivalluksista onkin, miten silmiinpistävän samanlaista ääriryhmien ajattelu on silloinkin, kun niiden tavoitteet ovat täysin päinvastaisia. Tämä osal-taan vaikeuttaa rakentavan keskustelun ja konsensuk-sen syntymistä: ääriajattelijat eivät juuri perustele nä-kemyksiään tieteellisillä tai muuten todistusvoimaisil-la argumenteilla vaan heillä on varma tieto. Keskuste-lu “juuttuu juoksuhautoihin” ja dialogin sijaan kuullaan kahta itsevarmaa monologia.

Jurot suomalaiset ovat hyvää maaperää kiihkoilulle ja äärimmäisille ideologioille. Kirjoittajat muistuttavat, miten täällä on oltu tarpeen tullen valmiita tappamaan vaikka oma veli, jos aatteen palo on tarpeeksi vah-va. Tähän vuodenaikaan on jotenkin helppo ymmär-tää, että suomalaisille kelpaa mikä tahansa mihin uskoa. Usein ääriasetelman vastakkaisilla reunoilla eivät kui-tenkaan seiso me ja muut vaan muut ja muut.

Homoseksuaalit vastustavat maahan tulevia islamisteja koska nämä eivät hyväksy homoja. Skinit tappavat nee-kereitä ja rättipäät hinttareita. Vihamielisyys leviää kui-tenkin myös suuressa yleisössä vaikka matka nettikir-joittelusta väkivaltaan on Suomessa onneksi vielä pitkä.

Hännisten ajatukset on helppo allekirjoittaa - ainakin kun on itse samaa mieltä. Heidän suhtautumisensa ei ole täysin neutraali vaan esimerkiksi luterilainen kirk-ko saa kritiikkiä osakseen vaikkei sitä leimatakaan ää-riliikkeeksi. Toisaalta, ei tällaista kirjaa voisi kirjoittaa ottamatta omaa paikkaa ja kantaa. Kirjoittajat ovat teh-

neet taustatyönsä, haastatelleet niitä jotka haastattelui-hin ovat suostuneet ja kaivaneet esiin vakuuttavan mää-rän maan alla toimivia, häiriintynyttä agendaa noudat-tavia kansanliikkeitä.

Toisaalta, jos en itse kuuluisi suvaitsevaistoon, en vält-tämättä uskoisi näistä todisteluista sanaakaan. Mikä pa-remmin alleviivaisi kirjan ideaa, että useimmissa aat-teissa on sama palo ja keskustelun sijaan jokainen tah-too kuulla oman äänensä korkeimpana. Vaikka mo-net äärimmäiset ideologiat ovat varsin suorasukaisia ja usein tuulesta temmattuja, yllättävän moni niiden joh-tohahmoista on väitellyt tohtoriksi. Sellaisen sanaa voi olla vielä vaikeampi kyseenalaistaa kuin kansankielel-lä saarnaavan Soinin - joka useimpiin esiteltyihin hah-moihin verrattuna vaikuttaa aika velikullalta. Mietityt-tää, eikö akateemisella yhteisöllä ole mitään vastuuta siitä, mitä sen mandaatilla julistetaan.

Ehkä sellainen vastuu pitäisi jonkun ottaa kantaakseen. Ensimmäiseksi voi vaikka lukea Hännisten kirjan. Valtsikassa, jossa asioista on aina oltava jotain miel-tä - mieluiten oikeaa - olisi hyvä miettiä tarkkaan, mille mielipiteensä perustaa. Tai sitten voi ottaa vaarin, mi-ten isoa mediakonsernia voi riistää opiskelijan edun ni-missä.

21

22

J A L K A P A L L O - P O L I T I I K K A A J A S O S I O L O G I A A TEKSTI Hannu-Pekka Komonen

J alkapallo on maailman suosituin urheilulaji. Se yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa, ja valtiotieteilijän silmin sii-hen liittyy paljon mielenkiintoisia ilmiöitä ja ulottuvuuksia aina seurojen poliittisuudesta alueellisiin kiistoihin se-kä eri lieveilmiöihin. Jalkapallofanaatikkona tunnettu vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on näh -

nyt jalkapalloa Euroopassa lähes 200 stadionilla kymmenissä eri maissa.

Monissa maissa jalkapalloseuroihin liittyy poliit-tisuutta. Esimerkiksi Espanjassa Real Madridin ja Barcelonan välillä on ollut poliittinen jännite Es-panjan sisällissodasta asti, jolloin Barcelonan silloi-nen vasemmistopresidentti tapettiin falangistien toi-mesta. Real Madrid on osittain liitetty oikeistoon ja Francoon, Barcelona antifrancolaiseksi ja Kataloni-an edustajaksi. Mitä sanottavaa sinulla on Euroopan maiden joukkueiden poliittisuudesta ja eri jännit-teistä?

Se vaihtelee paljon maittain. Suomessa jalkapallo oli pit-kään varsin poliittista, Palloliiton ja TUL:n sarjat yhdis-tyivät vasta 1950-luvulla. Suomessa urheilu on sittemmin pyritty epäpolitisoimaan.

Englannissa seurat eivät ole poliittisia, mutta jalka-pallo on perinteisesti ollut työväenluokan laji, kun taas rugby keskiluokan ja kriketti sekä hevospoolo yläluokan.

Poliittisin maa on Italia, jossa esimerkiksi Livorno on ää-rivasemmalla ja Lazio äärioikealla. Useilla seuroilla on erikseen vasemmistolainen ja oikeistolainen curva (kan-nattajakatsomo), ja kannattajaryhmillä on usein myös poliittisia tunnuksia. Silvio Berlusconin omistamalla Mi-lanilla on puolestaan työväenluokkainen tausta. Saksas-sa FC St. Pauli on profiloitunut kannattajiensa kautta vahvasti antirasistiseksi. Oleellista onkin huomata, että seura ei ole sen pelaajat, valmentajat tai omistajat, vaan kannattajat. Skotlannissa suurin vastakkainasettelu on katolilaisten Celticin ja protestanttien Rangersin välillä.

Huippujalkapallossa siirtosummat ja pelaajien pal-kat ovat nousseet taivaisiin ja raha on se, mikä huip-pujalkapalloa pitkälti hallitsee. Mitä globalisaatio on

tarkoittanut jalkapallolle?

Suurten TV-sopimuksien myötä Euroopan sarjat ovat levinneet ympäri maailmaa. Samalla suurten sarjojen suurimmista joukkueista on kuitenkin tietyllä tavalla vähän sielu kadonnut, pelaajien palkat ja siirtosummat ovat karanneet käsistä ja pelaajahankintoja tehdään vä-lillä pelkästään pelaajan markkina-arvon vuoksi.

23

J A L K A P A L L O - P O L I T I I K K A A J A S O S I O L O G I A A

Suomessa seurakulttuuri on vähäistä jokaisessa ur-heilulajissa. Suomalaiset seuraavat niitä lajeja, joissa menestytään. Kun suomalais(t)en menestys esimer-kiksi mäkihypyssä tai formuloissa vähenee, ihmisiä ei enää kiinnostakaan. Seuran kannattaminen ei pe-riydy vaikkapa omalta isältä, kuten monissa maissa. Mistä tämä johtuu?

Suomalaiset eivät ole urheiluhullua vaan menestyshul-lua kansaa ja menevät sen perässä, missä menestytään. En tiedä, onko suomalaisilla jokin alemmuuskompleksi, jonka takia pitää olla aina voittajien puolella, eikä niin-kään tukea ja olla kovapäisesti omien takana. Sama on nähtävissä myös vaaleissa: ihmiset äänestävät mielellään niitä, joilla vaikuttaa menevän hyvin.

Jalkapallohuliganismi on ollut julkisuudessa kym-meniä vuosia. Sosiologisissa tutkimuksissa on huo-mattu, että ainakin Englannissa huligaanit ovat usein nuoria aikuisia, jotka ovat työttömiä tai työskentele-vät joko matalapalkka-aloilla tai pimeillä työmarkki-noilla, ja ovat taustaltaan työväenluokkaisia. Millai-sia selityksiä itse näet jalkapallohuliganismi-ilmiöl-le? Mistä ryhmien välisissä konflikteissa on loppuen lopuksi kysymys?

Mielestäni se, miksi jalkapallon ympärillä on näitä lie-veilmiöitä, liittyy siihen, että kaikkialla missä nuoria miehiä kokoontuu ja on tunteita pelissä, syntyy kai-kenlaista. Huliganismissa nähdäkseni haetaan nuorten miesten yhteisöllisyyttä ja voiton kokemuksia. Kun et pysty kentällä osallistumaan peliin, niin katsomossa tai tappeluissa voidaan saavuttaa ajatus siitä, että voitettiin sentään jotain, ollaan part of the game.

Jalkapalloseurat ovat myös yksi tapa saada aikaan vas-takkainasettelua eri ryhmien välille, samalla tavalla kuin perinteisesti esimerkiksi kaupunginosien tai kylien välil-lä on ollut. Helsingissä oli aika rajuja kaupunginosatap-peluita 1950-1960 -luvuilla, itse muistan tappeluita vielä 1980-luvun lopultakin.

Miksi rasismia nähdään lähes kaikkialla missä jalka-palloa pelataan, ja mitä yhteiskunnallisia asioita se il-mentää?

Esimerkiksi Englannissa rasismi on pystytty kitkemään pois lähes kokonaan, kun taas Itä-Euroopassa tilanne on karmea. Muistan, kun olin taannoin katsomassa pieta-rilaisseura FK Zenitin ottelua, jossa aina kun vastusta-jan tummaihoinen pelaaja koski palloon, lähes koko sta-dion, 25 000 katsojaa, lauloi jungle noisea. Niissä maissa ja sarjoissa, joissa yleisöä käy paljon, jalkapallokatsomot ovat hyvä paikka eri ääriliikkeille agitoida omia näke-myksiään ja periaatteessa käyttää katsomoita hyväkseen.

Mitä Paavo Arhinmäki lupaa tehdä seuraavalla vaali-kaudella eduskunnassa suomifutiksen hyväksi?

Jalkapallon eteen pystyy tekemään enemmän valtuusto-tasolla kuin eduskunnassa. Olen pyrkinyt siihen, että pu-hun julkisuudessa vain poliittisista asioista, mutta jal-kapallo on niin tärkeä, että olen aina valmis antamaan haastatteluja jalkapallosta ja luomaan sitä henkeä, että jalkapallokatsomoihin kannattaa lähteä.

24

Maksettu rakkaus?”Maksettu rakkaus ja ostetut orkut, on perverssiä kulutusjuhlaa. Maksettu rakkaus ja ostetut orkut. Niin ujo poika tunteita tuhlaa.”

Näin lauloi Suomen syvimpien tuntojen tulkki Irwin Goodman aikoinaan. Voi-ko maksettu rakkaus koskaan olla to-dellista rakkautta? Voiko ostetusta rak-kaudesta kehittyä kestävä parisuhde, jo-

ka täyttää myös rakkauden tunnusmerkit?Vaimoa kauppaavien nettisivustojen määrä on kas-

vanut tasaisesti viimeisen parinkymmenen vuoden ai-kana. Kilpailu on kovaa jokaisen sivuston näyttäes-sä toinen toistaan houkuttelevammalta. Naiset ovat kauppatavaraa, jota mainostetaan myyvillä iskulauseil-la. Eräälläkin sivustolla venäläisiä morsiamia kaupitel-laan kauniina ja suorasukaisina. Heidän kanssaan ei tu-le kokemaan väärinkäsityksiä tai ongelmatilanteita. Ve-näläiskaunottaret ovat löytö, jota ei voi ohittaa. Vietna-miin puolestaan mainostetaan halpamatkoja, joiden ai-kana miehillä on mahdollisuus tutustua ”terveystarkas-tettuihin ja neitsyiksi varmistettuihin naisiin”. Vaimo-hakumatkoja järjestetään paljon niin yritysten puolesta kuin yksityisestikin. Kaiken kaikkiaan tarjonta on mo-nipuolista. Vaimoa voi hakea netistä tai yhtälailla ko-keilla onneaan paikan päällä.

Avioliitto voi koitua onneksi molemmille osapuolil-le, mutta aina näin ei ole. Usein netistä löydetyt vaimot tulevat köyhistä oloista. Heille tuleva sulhanen on tiket-ti onnen ja unelmien täyttämään elämään. Odotukset ovat kovat, mutta todellisuus usein toista. Länsimaisia miehiä pidetään lähtökohtaisesti varakkaina. Kuiten-kin useimmat niistä, jotka hakevat vaimonsa nettisivus-ton kautta, kuuluvat keskiluokkaan tai jopa alempaan sosiaaliluokkaan. Kartanot ja Mersut vaihtuvat uudes-sa kotimaassa lähiöihin ja Ladoihin. Arki ei olekaan niin hohdokasta kuin oli kuviteltu, yhteinen kieli kan-gertelee ja kulttuurierot nousevat esiin. Kaikesta täs-tä on mahdollista selvitä, mutta jos yhtälöstä puuttuu se olennaisin, eli rakkaus, voi ongelmien ratkominen osoittautua hyvin hankalaksi.

Voiko kuitenkin haastavista lähtökohdista huoli-matta parin välille kehittyä jotain merkityksellisempää ja syvempää, rakkaudeksikin joskus kutsuttua? Kysy-mys on pitkälti vuorovaikutuksesta, jossa molempien osapuolien panos on tärkeä. Jos molemmat panostavat suhteeseen, ja todella tekevät työtä sen eteen, on ole-

TEKSTI Anne-maria Lehmonen

massa mahdollisuus, että maksetusta onnesta voi lopul-ta kuoriutua muutakin.

Kaikki kulttuurit eivät edes tunne romanttista rak-kautta. Jos jotakin romanttisen rakkauden kaltais-ta noissa kulttuureissa ilmeneekin, sitä ei katsota hy-vällä silmällä eikä pidetä oikeana perustana avioliitol-le. Rakkaus tietenkin eri muodoissaan on universaali asia, samoin seksuaalinen vetovoima, mutta maailmas-sa on paljon ihmisiä, jotka eri syistä eivät ole kokeneet romanttista rakkautta. Köyhistä oloista tulevat katalo-givaimot voivat mieltää turvallisuuden tunteen ja tur-vatun elämän rakkaudeksi. Rakkautta on vaikea mää-ritellä, sillä tulkinnat vaihtelevat kulttuureittain, mutta myös yksilötasolla. On helppo uskoa romanttisen rak-kauden olevan ainoaa oikeanlaista rakkautta, jos kas-vaa yhteiskunnassa, jossa se on useimmiten syy pariu-tua. En puolla vaimonhakumatkoja tai nettikauppo-ja, jotka kauppaavat katalogimorsiamia. Haluan vain yrittää ymmärtää maksetun rakkauden funktiota, joka usein leimataan säälittäväksi, sortavaksi ja epätoivoi-seksi. Maksetun rakkauden hinta voi joissain tapauk-sissa maksaa itsensä takaisin todellisen kiintymyksen muodossa.

25

S.O.S – Save Our Souls

Ryhmäteatterin sosiaalipoliittisesti kiinnos-tavat näytelmät saivat jatkoa, kun Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama näytel-mä S.O.S sai ensi-iltansa tänä syksynä. Se-kä stigmalaiset että stydiläiset kävivät kat-

somassa esityksen. Esitystä markkinoitiin komedia-na olosuhteiden pakosta, mutta opiskelijoiden mielestä tragedian sävyt saivat esityksessä suuremman osan.

Näytelmä kuvaa kolmen erilaisista syistä syrjäyty-misvaarassa olevan ihmisen elämää Helsingin Kalliossa. Näytelmän henkilöt ovat työttömäksi jäävä yksinhuol-tajaäiti (Elina Knihtilä), tämän kouluikäinen sosiaali-sesti kömpelö poika (Santtu Karvonen) sekä edellä mai-nittujen laitonta viinibisnestä pyörittävä naapuri (Pertti Sveholm). Naapurit kohtaavat, kun koulupoika rikkoo vahingossa miehen viinantislauspannun. Näytelmän al-legoriana toimii surullisen kuuluisa Titanicin tarina: laivan törmätessä jäävuoreen kaikille ei riittänyt paik-kaa pelastusveneessä.

Esitys oli tragikoominen tarina yksilöiden ongel-mista kaatuvien kulissien ympärillä ja turvaverkko-jen heikentymisestä kasvavien säästötavoitteiden edes-sä. Opiskelijat pitivät esitystä uskottavana ja erityiskii-tosta saivat Knihtilä raivokkaana itsetyöllistettynä ras-vojen puhelinmyyjänä sekä Karvonen hukassa olevan avioerolapsen tunteiden tulkkina. Näytelmässä virta-hepo mellasti olohuoneessa ja jälki oli pahaa. Näytel-mä havainnollisti hyvin viimeaikaista keskustelua yk-sinhuoltajaäidin vaikeasta asemasta suomalaisessa so-

siaaliturvajärjestelmässä ja osoitti, että naapurit voivat auttaa toisiaan myös anonyymissä helsinkiläisessä ker-rostalossa.

Sosiaalityön opiskelija Annan mielestä näytelmä kuvasi hyvin pienen ihmisen haavoittuvuutta: ”Mie-lenterveyspuolta tuotiin herkästi esiin. Mua kosketti ne läpät sen pojan suusta, osa oli ihan suoraan kuultuja käytännön duunissa. Esimerkiks tänä kesänä yks pik-ku mimmi kuvaili isäpuoltaan, että "sillä on se bipolaa-ri", samaahan tässä näytelmässä se poika totes siitä mie-hestä. Tää näytelmä puhui taas siitä, että sosiaalityölle on tarvetta. Titanic-vertaus ei ehkä ollut freeseimmästä päästä, mutta näytelmä oli tehty sydämellä. Maailman muuttaminen alkaa lähimmäisten auttamisesta.”

Sosiaalipolitiikan opiskelija Akin mielestä näytel-mässä kuvattiin ansiokkaasti syrjäytymisen ongelmalli-suutta ja ristiriitaisuutta: ” Syrjäytyminen kohtaa kenet tahansa meistä, ja ilmenee miten kenellekin. Kipeintä syrjäytymisessä tai pahoinvoinnissa on se, kuinka se vä-littyy yli sukupolvien. Lapset kokevat sen eri lailla, mut-ta silti kokevat. Toisaalta valtion kyky puuttua ongelmiin on todella rajallinen, eikä kukaan voi kertoa kenellekään syrjäytymisestä. Kokemukset ovat pitkälti subjektiivisia, vaikkakin kipeitä ja selviä. Näytelmästä teki elämänma-kuisen henkilöiden pienet voitot tarinan lopussa.”

Vaikka näytelmän aihe oli rankka ja ahdistavakin, näytelmän hahmot saivat lopussa uuden toiveikkaam-man suunnan elämälleen, Titanic muutaman pelastus-veneen lisää ja katsojat katharsiksensa.

Sosiaalitieteilijät suosittelevat!

TEKSTI Jonas Sjöblom ja Pekka Pennanen

26

TAPAHTUMIA6.11.2010 Stydin vuosijuhlat

Stydin ensimmäisiä syntymäpäiviä juhlittiin pe-rinnepurjealus s/v Valborgilla, joka oli turvallisesti ankkuroituna Helsingin Halkolaituriin. 1948 raken-nettu puualus tarjosi tunnelmalliset puitteet valtsi-kan nuorimman ainejärjestön syntymäpäiväjuhlil-le, jonne saapuikin noin 50 stydiläistä/Stydin ystä-vää. Vuosijuhlien jatkot järjestettiin Adams Klubil-la Helsingin ydinkeskustassa. Stydin hallitus kiittää juhlakansaa, laulavaa miestä ja Polhon tarjoilijoita ikimuistoisesta illasta!

23.11. 2010 Stigman 52-vuotisjuhlat

Stigman 52-vuotista taivalta juhlittiin perinteik-käästi Alina-salissa. Tällä kertaa juhlien teemana olivat naamiot. Sarjakuvasankareiden lisäksi näh-tiin muun muassa kolme Janne Lardotia. Erityis-maininnan saavat oikeiden kokkien tekemä juhla-ruoka sekä musiikkiyhtye Merkityt veljet. Legen-daarinen alasauna lämpesi, mutta tanssilattialla me-no oli sitäkin kuumempaa.

2.12. 2010 Sosiaalipolitiikan oppiainekahvit

Sosiaalipolitiikan oppiainekahveilla käytiin läpi pa-lautekyselyn tuloksia ja keskusteltiin sosiaalipoli-tiikan tulevaisuudesta ja opintojen kehittämises-tä. Keskustelu oli runsasta, ja tieto kulki kiitettäväs-ti henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä. Tapetilla oli muun muassa elämänpolitiikan rooli opinnois-sa. Lisätietoa opetuksen kehittämisestä ja kyselyn tuloksista tullee Stigman nettisivuille lähitulevai-suudessa.

20.10.2010 Sosiaalityön oppiainekahvit

Sosiaalityön oppiainekahvit järjestettiin seminaari-salissa. Kahvien teemana oli tiedekunnan opetus-suunnitelmien uudistustyö vuosina 2010-2011. So-siaalityön opiskelijat antoivat opetushenkilökun-nalle kiitettävästi palautetta sosiaalityön opetus-suunnitelmasta sekä kehittämisehdotuksia tulevan varalle. Toiveina nousi esiin mm. keskustelevam-pien opetusmuotojen lisääminen, tiedekuntatentti-päivien lisäys sekä maisteriopintojen selkeyttämi-nen opinto-oppaaseen.

Kajahdus onnittelee Kannunvalajien uutta puheenjohtajaa!

2727

28

Rakkaudesta Maabrändivaltuuskuntaan

Tehtävä fukseille:BRÄNDÄTKÄÄ itsenne!

Tehtävä Fukseille on uunituoreen fuksibrändivaltuuskunnan loppuraportti. Syksyllä 2010 asetetun valtuuskun-nan tavoitteena on edistää fuksikuvaa ja luoda strategia paremman huomisen puolesta.

Fuksibrändivaltuuskunta törsäsi melko olemattoman summan euroja toinen toistaan idealistisempiin fuksielämän kehitysehdotuksiin. Vähälle huomiolle valtamediassa jäänyt maabrändiraportin (tehtavasuomelle.fi) alaosio jul-kaistaan nyt yksinoikeudella vuoden viimeisessä Kajahduksessa. Etelän mediassa kuoliaaksi vaiettu raportti aihe-utti polemiikkia jo ennen ideointivaihettaan. Ideat ”Fuksibrändin” sekoittamiseksi syntyivät varsin halvalla, maab-rändivaltuuskunnan yleisestä linjasta poiketen.

Ollilan ja Stubbin viitoittaessa tietä, tehtävään tartuttiin asiaankuuluvalla vakavuudella. ”Raportti tarvitsee myös ripauksen realismia”, totesi nimettömänä pysyttelevä työryhmän jäsen räätälöidessään maabrändivaltuuskunnan ohjeista fuksikelpoisia. Jo alussa oli varsin selvää, että monet alkuperäisen raportin ehdotuksista olisivat käyttökel-poisia sellaisenaan. ”Älä tapa tuolia, korjauta se.”

Valaiskoon seuraavat ohjeet polkuanne kohti brändätympää huomista. Nyt sitä spirittiä kehiin! Katso itse millaisia ideoita hälyttävän pienellä määrällä henkistä pääomaa saatiin aikaan. Rakastakaa brändiä, ra-kastakaa toisianne.

TEKSTI Risto Fonselius ja Mikko Kuivalainen

29

Fuksibrändi:

Visio vuodelle 2011

Noin viidenkymmenen säännön lista:1. Käy juttelemassa vanhan opiskelijan kanssa.2. Opettele palopuhe, jossa kerrot opiskelukavereistasi naapurillesi. Älä kuitenkaan kerro mitä tai missä opiskelet. Naapurillesi on mahdotonta selittää, mitä sosiaalipolitiikka on.3. Muistuttakaa toisianne - sosiaalipolitiikka on tulevaisuuden ala: ”Sairaanhoitajille löytyy aina töitä”.4. Kehittäkää tonnikalasta ja muista särkikaloista gourmet-herkkuja.5. Ratkaiskaa sosiaalipoliittiset ongelmat ja tehkää niistä globaalia liiketoimintaa.6. Muuttakaa toimenkuvaanne: ryhtykää yhteiskuntatieteilijöistä tuolinrakentajiksi.7. Keksikää kirjastolle uusia käyttötapoja: etsikää hiljainen paikka ja lempikää.8. Mene kuuntelemaan sinua kiinnostavaa luentoa opistoon tai yliopistoon.9. Edullisen sijaan, syö vähintään kerran viikossa maukkaasti.10. Älä tapa tuolia, korjauta se.11. Järjestäkää juhlat. Useat juhlat. Järjestäkää pelkkiä juhlia.12. Jakakaa tenttikysymykset avoimesti.13. Järjestäkää tutkimusretkiä myös kantakaupungin ulkopuoliseen ravintolamaailmaan.14. Miettikää, voitteko käyttää soutuvenettä polkupyörän sijaan.15. Keskustelkaa.16. Älä maista järvivettä itse, mutta maistata sitä ulkomaalaisella vaihto-oppilastoverillasi.17. Järjestäkää opiskelupaikalla suomalainen hiljaisuuden hetki. Älkää avatko suutanne, vaikka aihet ta olisikin. Ketään ei kiinnosta epäkypsä monologi…18. Kerro, että hiljaisuutta saa Suomesta lisää. Mutta se tulee kalliiksi.19. Puhu tänään myös luokan hiljaisempien kanssa. Koulussa viihtyminen on kaikkien asia.20. Menkää kerran vuodessa kouluun opiskelemaan ja kertomaan kokemuksistanne.21. Osallistu koulun päiväkahvitoiminnan kehittämiseen.22. Popularisoikaa tiede uudelle tasolle: vähät välittäkää faktoista ja tehkää yleistyksiä.23. Rakastakaa toisianne.

KAJAHDUS 4/2010blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti

Sanotaan, että rakkaus tekee hulluksi.Minut se pitää järjissäni.