44
8 Sunwind on viimeisten 20 vuoden aikana kehittänyt erilaisia ympäristöystävällisiä energia- ratkaisuita kesämökeille sekä muille käyttäjille. Auringosta ja tuulesta saadusta puhtaasta energiasta nauttii tällä hetkellä yli 200 000 käyttäjää eripuolilla Pohjolaa. Energiasivuilla puhutaan sähkövirrasta. Kuinka saada käyt- töön sähköä ja kuinka varastoida sitä sekä kuinka hyödyn- tää sitä. Energiasivut on ennen kaikkea suunnattu Sinulle, joka haluat toteuttaa mökkisi sähköistyksen itse. Tarjo- amme sekä aurinko- että tuulienergiaan perustuvia rat- kaisuja. Mökkeilijä, joka tuottaa itse käyttämänsä sähkön, on erittäin hyvin selvillä omasta sähkönkulutuksestaan ja asettaa käyttämilleen tuotteille korkeat laatuvaatimukset. Laatu, tehokkuus, kestävyys ja virrankulutus ovat keskeisiä käsitteitä. Sunwind on aina pyrkinyt tarjoamaan parhaat mahdolliset tuotteet ja ratkaisut. Olemme varmoja siitä, että laaja valikoimamme tarjoaa mökkeilijöille heidän toivomansa ratkaisut entistä paremmin. Sunwind toimittaa BP:n valmistamia aurinkopaneeleita. BP on maailman suurimpia aurinkopaneelien valmistajia ja yhtiön kehittämä teknologia ja osaaminen edustavat alan ehdotonta huippua. Sunwind on toimittanut myös omaa tuotantoa olevia aurinkopaneelisäätimiä jo yli 20 vuoden ajan. Sunwindin säätimet on sovitettu erityisesti Pohjolan olosuhteisiin ja ovat todistaneet oikeaksi sen, että oikea lataustekniikka pidentää akkujen käyttöikää. Myös oikean akkutyypin valinta on tärkeää. Sunwind toi- mittaa laadukkaita akkuja, joiden ansiosta asiakkaamme voivat nauttia pitkästä ja luotettavasta käyttöiästä ja jotka ajan myötä myös säästävät rahaa ja turhaa työtä. Aurinkopaneelit, säätimet ja akut löytyvät sivuilta 18-35. Olemme myös tehneet valmiiksi aurinkovoimalaratkaisuja, joiden avulla voit nopeasti ja helposti löytää juuri Sinulle sopivan vaihtoehdon. Valmiit ratkaisut takaavat sen, että koko järjestelmä toimii optimaalisesti ja että sen eri osat sopivat mahdollisimman hyvin toisiinsa. Tuuligeneraattorit löytyvät sivuilta 24-25. Tuuligeneraattori on oiva ratkaisu mökille, joka sijaitsee tuulisella alueella (rannikkoalueet, saaristo ja tunturialueet). Jos käytössäsi on 12V:n järjestelmä, voi olla ettet voi hyödyntää kaikkia haluamiasi laitteita mökilläsi. Vaihto- virtamuunnin eli invertteri mahdollistaa tämän. Invertteri muuntaa tasavirran 230V:n vaihtovirraksi ja näin kotona käytettäviä laitteita voi käyttää myös mökillä. Voit luoda mökillesi täysin kotioloja vastaavat olosuhteet, vaikka ENERGIAA MöKILLE ENERGIAA MöKILLE KÄYMÄLÄT MöKILLE KEITTIö JA KAASU LÄMPö

Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

8

Sunwind on viimeisten 20 vuoden aikana kehittänyt erilaisia ympäristöystävällisiä energia-ratkaisuita kesämökeille sekä muille käyttäjille. Auringosta ja tuulesta saadusta puhtaasta energiasta nauttii tällä hetkellä yli 200 000 käyttäjää eripuolilla Pohjolaa.

Energiasivuilla puhutaan sähkövirrasta. Kuinka saada käyt-töön sähköä ja kuinka varastoida sitä sekä kuinka hyödyn-tää sitä. Energiasivut on ennen kaikkea suunnattu Sinulle, joka haluat toteuttaa mökkisi sähköistyksen itse. Tarjo-amme sekä aurinko- että tuulienergiaan perustuvia rat-kaisuja. Mökkeilijä, joka tuottaa itse käyttämänsä sähkön, on erittäin hyvin selvillä omasta sähkönkulutuksestaan ja asettaa käyttämilleen tuotteille korkeat laatuvaatimukset. Laatu, tehokkuus, kestävyys ja virrankulutus ovat keskeisiä käsitteitä. Sunwind on aina pyrkinyt tarjoamaan parhaat mahdolliset tuotteet ja ratkaisut. Olemme varmoja siitä, että laaja valikoimamme tarjoaa mökkeilijöille heidän toivomansa ratkaisut entistä paremmin.

Sunwind toimittaa BP:n valmistamia aurinkopaneeleita. BP on maailman suurimpia aurinkopaneelien valmistajia ja yhtiön kehittämä teknologia ja osaaminen edustavat alan ehdotonta huippua. Sunwind on toimittanut myös omaa tuotantoa olevia aurinkopaneelisäätimiä jo yli 20 vuoden ajan. Sunwindin säätimet on sovitettu erityisesti Pohjolan olosuhteisiin ja ovat todistaneet oikeaksi sen,

että oikea lataustekniikka pidentää akkujen käyttöikää. Myös oikean akkutyypin valinta on tärkeää. Sunwind toi-mittaa laadukkaita akkuja, joiden ansiosta asiakkaamme voivat nauttia pitkästä ja luotettavasta käyttöiästä ja jotka ajan myötä myös säästävät rahaa ja turhaa työtä. Aurinkopaneelit, säätimet ja akut löytyvät sivuilta 18-35. Olemme myös tehneet valmiiksi aurinkovoimalaratkaisuja, joiden avulla voit nopeasti ja helposti löytää juuri Sinulle sopivan vaihtoehdon. Valmiit ratkaisut takaavat sen, että koko järjestelmä toimii optimaalisesti ja että sen eri osat sopivat mahdollisimman hyvin toisiinsa. Tuuligeneraattorit löytyvät sivuilta 24-25. Tuuligeneraattori on oiva ratkaisu mökille, joka sijaitsee tuulisella alueella (rannikkoalueet, saaristo ja tunturialueet).

Jos käytössäsi on 12V:n järjestelmä, voi olla ettet voi hyödyntää kaikkia haluamiasi laitteita mökilläsi. Vaihto-virtamuunnin eli invertteri mahdollistaa tämän. Invertteri muuntaa tasavirran 230V:n vaihtovirraksi ja näin kotona käytettäviä laitteita voi käyttää myös mökillä. Voit luoda mökillesi täysin kotioloja vastaavat olosuhteet, vaikka

ENERGIAA MökIllEEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

Page 2: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

9

”Energiaa ei synny eikä häviä,

se vain siirtyy energiamuodosta

toiseen”

sähkölaitoksen lähin sähkötolppa olisi kilometrien päässä. Sivuilta 36-41 löydät tietoja Victronin inverttereistä, jotka voidaan yhdistää aurinkopaneelin ja akuston muodostamaan järjestelmään, jolloin saat mökillesi käyttöön myös 230V:n vaihtojännitteen.

Jos käytät mökkiäsi ympäri vuoden ja haluat, että kaikki kotonakin toimivat laitteet toimivat varmasti ja vuodenajasta riippumatta, voi olla viisasta liittää järjestelmään aggregaa-tti. Sunwind on kehittänyt täysin automaattisen valvonta- ja käynnistysjärjestelmän, joka käynnistää aggregaatin täysin automaattisesti juuri silloin kun sitä tarvitaan. Näin voidaan pitää huolta siitä, että sähkö ei mökiltä koskaan lopu! Suosit-telemme että aggregaatti ylimitoitetaan kuormaan nähden. Jotkut sähkölaitteet voivat vaatia käynnistyessään hetkellise-sti jopa 3-5 kertaa nimellistehoa suuremman tehon.

Energian säästäminen on tärkeä asia kulutuslaitteiden käyttöön liittyen. Sivuilta 44-49 löydät runsaasti valaisuun liittyviä tuotteita. LED-polttimot kaikissa valaisimissa tuovat huomattavan säästön virrankulutukseen. LED-polttimot ku-luttavat huomattavasti vähemmän virtaa kuin hehkulamput.

Vaikka mökillesi ei olisikaan vedetty sähköverkkoa, voit silti hyödyntää sähköä mökilläsi monella eri tavalla. Aurinkopane-elivaihtoehtoja on monia. Haluaisitko mökillesi lukulamput?

Tai käyttää tietokonetta? Tai katsella televisiota? Ota yhteys Sunwindiin, me autamme Sinua löytämään oikeat ratkaisut.

ENERGIAA MökIllE

EnergiaaMöki l le

Page 3: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

10

1. laske päivittäinen kulutus wattitunteina Kaikilla laitteilla on tehoarvo, joka ilmoitetaan Watteina (W). Kun tehoarvo kerrotaan käyttötunneilla, saadaan tehonkulu-tus Wattitunteina (Wh). 5 W hehkulampun, joka on päällä 2 tuntia, tehonkulutus on siten 5 W x 2 h = 10 Wh. Voit laskea tehontarpeesi laskemalla vuorokaudessa kulutettavat Watti-tunnit. Voit käyttää apuna alla olevaa ohjeellista taulukkoa.

Esimerkki: Virran kulutus/vrk

2. Muunna päivittäinen energiankulutus ampeeritunneiksi Virran määrä akuissa ilmoitetaan ampeeritunteina (Ah). Käytämme tätä tietoa laskentaperusteena. 396 Wh : 12 V = 33 Ah, mikä siis vastaa edellä olevan taulukon päivittäistä tehonkulutusta vastaavaa virrankulutusta.

3. Muunna päivittäinen energiantarve käyntikertaa kohti Seuraavaksi voidaan laskea mökillä oleiluaikaa vastaava tehonkulutus: Viikonloppu: 33 Ah x 3 = 99 Ah Viikko: 33 Ah x 7 = 231 Ah.

4. Akuston kapasiteetin valinta Akun elinikä on suoraan verrannollinen siihen, kuinka tyhjäksi akku puretaan käytössä. Akku voi jopa vioittua, mikäli se syväpuretaan tyhjäksi, jolloin se myös jäätyy herkemmin. Kesäkaudella akuista pitäisi käyttää korkeintaan 70% kokonaiskapasiteetista, talvella vastaavasti korkeintaan 50%. Siten esimerkiksi 245 Ah:n akusta saa ottaa kerrallaan noin 170 A (kesällä) tai 125 Ah (talvella). Vastaavat arvot Concorde 305 - akulle ovat 250 Ah (kesä) tai 210 Ah (talvi). Ampeerituntilaskelma perustuu 100 tunnin purkausaikaan (kts. akut, sivut 28 - 31). Taulukon esimerkistä saadaan siten edelleen:

Sunwind 245 -akkujen lukumäärä viikonloppuna (talvi): 99 Ah: 125 Ah = 0,79 kpl = 1 akku á 245 Ah Sunwind 245 -akkujen lukumäärä viikossa (kesä): 231 Ah: 170 Ah = 1,35 kpl = 2 akkua á 245 Ah Concorde 305 -akkujen lukumäärä viikossa (kesä): 231 Ah: 250 Ah = 0,9 kpl = 1 kpl Concorde 305 Ah

luku-määrä

Tuote Teho (W)

käyttö-aika (h)

Energianku-lutus (Wh)

2 Lukulamppu 10 W 7 h 140 Wt

1 Loisteputki 2x8 W

16 W 1 h 16 Wt

2 Seinävalaisin 10 W 5 h 100Wt

1 Vesipumppu 40 W 30 min 20 Wt

4 Spottivalaisin 10 W 1 h 40 Wt

1 Väri-TV 40 W 2 h 80 Wt

Päivittäinen tehonkulutus 396 Wt

Mikäli kulutat paljon virtaa ollessasi mökillä, tarvitset ison akkuvaraston. Mikäli käyntikertojen väli on pitkä, on paneeleilla hyvää aikaa ladata akut taas täyteen. Jos taas mökillä käydään usein, mutta kulutus on maltillisempaa, tarvitaan tehokkaampi paneeli ja vastaavasti pienempi akkupankki. Akkujen elinikä on rajallinen, mutta oikein hoidettuna ja huollettuna voidaan saavuttaa jopa 10 – 20 vuoden käyttöikä mitoituksesta ja akkutyypeistä riippuen. Vanhoja ja uusia akkuja ei tule käyttää samassa järjestelmässä. Energiankulutus kan-nattaa laskea riittävällä turvamarginaalilla, sillä vuosien vuoden kuluessa ehtii tapahtua paljon (mökille tuodaan uusia laitteita).

Akkupankin laskenta Teho on virta kerrottuna jännitteellä, W = A x V.

Vastaavasti Wh = Ah x V ja Ah = Wh : V.

Aurinkovoimalan mitoittaminen Aurinkovoimala koostuu aurinkopaneelista, säätimestä ja akkupankista. Aurinkopaneeli tuottaa sähköä ja lataa akkupankkia. Säädin on aurinkopaneelin ja akkupankin välissä ja huolehtii akkupankin oikeanlaisesta latauksesta. Akkupankki varastoi aurinkopaneelin tuottaman energian. jotta voisit saada järjestelmästäsi täyden hyödyn, on tärkeää, että järjestelmäsi mitoitetaan oikein. Akkupankin varastointikapasiteetin tulee riittää mökillä oleilun aikana tarvittavan energian tuottamiseen. Aurinkopaneeleiden tulee tuottonsa puolesta olla riittävän isot akkujen lataamiseksi seuraavaa käyttökertaa varten.

ENERGIAA MökIllEEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

Page 4: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

11

Aurinkopaneelien tarpeen laskeminenAurinkopaneelien tehtävänä on ladata akkupankki täyteen latauk-seen ennen seuraavaa käyttökertaa. Olemme edellä laskeneet mökin virrankulutuksen. Seuraavaksi on arvioitava, kuinka pitkä aikaväli mökillä käyntien välillä tyypillisesti on. Alla oleva taulukko sisältää auringosta Pohjoismaissa saatavan keskimääräisen ampeeritunti-määrän latausta ajatellen. Mikäli mökkiä käytetään pääasiallisesti viikonloppuina, näemme taulukosta, että 80 W aurinkopaneeli tuottaa riittävästi virtaa akuille viikon aikana (99 Ah) helmikuusta lokakuuhun välisenä aikana. Tällöin suosittelemme yhdistelmää, jossa on 1 kpl 80 W aurinkopaneeli ja 2 kpl 245 Ah:n akkua. Mikäli mökkiä käytetään yhtä usein myös talvikautena, tulee järjestelmä varustaa useammalla aurinkopaneelilla tai sitten virrankulutusta on vähennettävä. Järjestelmää voidaan myös täydentää esimerkiksi tuuligeneraattorilla tai virta-aggregaatilla. Mikäli mökkiä käytetään pääsiäisenä, kesäaikaan ja esimerkiksi syysmetsästys- tai marjastus-aikaan, on paneeleilla riittävästi aikaa ladata akkupankki täyteen käyntikertojen välillä. Esimerkkitapauksessa pienempikin paneeli

riittänee, mutta jotta järjestelmässä olisi hieman tehoreserviä, valitse 65 W aurinkopaneeli ja 1 x Concorde 305 -akku. Jos mökkiä käytetään läpi kesän, pitää aurinkopaneelin olla riittävän kookas jotta se tuottaisi tarpeeksi virtaa päivittäistä tarvetta ajatellen, 33 Ah (231 Ah viikossa). Taulukosta näemme, että 130 W:n au-rinkopaneeli kattaa tarpeen. Lisäksi tarvitaan akusto, joka pystyy syöttämään tarvittavaa tehoa aikoina jolloin paneelien tuotto on normaalia pienempi. Kokemuksemme perusteella voidaan todeta, että akuston kapasiteetin tulisi kattaa yhden viikon kulutus, eli täs-sä esimerkissä 231 Ah. Oikein mitoitettu järjestelmä koostuu siten yhdestä 135W aurinkopaneelista ja yhdestä Concorde 305 Ah:n akusta, tai vaihtoehtoisesti 2 kpl Sunwind 245 Ah:n akkua. Tau-lukko näyttää viikossa tuotetun ampeerimäärän. Tiedot perustuvat yli 30 vuoden aikana kerättyihin kokemuksiin ja tulokset pätevät Etelä-Norjan tunturialueella. Laaksoissa ja rannikkoalueilla arvot ovat hieman pienempiä.

Taulukko kertoo ampeeritunnit (Ah), jotka paneelimme tuottavat keskimäärin viikossa Pohjolassa. Annetut arvot perustuvat 30 vuoden seurantaan Etelä-Norjan vuoristossa.

Sähköntuotto auringosta Etelä-Norjan vuoristossaType Tam Hel Maa Huh Tou kes Hei Elo Syy lok Mar jou

130 W kiinteä 82 190 258 286 260 198 170 184 166 140 48 56

130 W suunnattava 80 190 282 368 400 332 278 266 202 148 50 54

80 W kiinteä 51 177 159 176 160 122 104 113 103 86 29 34

80 W suunnattava 49 117 173 227 246 205 171 163 125 91 31 33

65 W kiinteä 41 95 129 143 130 99 85 92 83 70 26 28

65 W suunnattava 40 95 141 184 200 166 139 133 101 74 25 27

30 W kiinteä 19 44 48 66 60 46 39 42 39 32 11 13

10 W kiinteä 6 15 16 22 20 15 13 14 13 11 4 4

Akkupankin laskentataulukkoTäytä taulukkoon oma energiatarpeesi järjestelmän mitoitusta varten. Ota mallia viereisestä esimerkistä.

kpl Tuote Teho (W) käyttöaika (h) Energiankulutus (Wh)

1

Summa = Wh

2 Muunto ampeeritunneiksi: päivittäinen virrantarve (Wh): /12V = Ah

3 Laskelma mökillä käynnin virrantarpeeksi: Päivittäinen tarve (Ah): x (päivien lkm.) = Ah

4 Laskelma akkutarpeesta Sunwind AGM 215Ah akuille: Virran tarve (Ah): /110Ah ≈ kpl 215 Ah

5 Laskelma akkutarpeesta Concorde 305 Ah akuille: Virran tarve (Ah): /210Ah ≈ kpl 305 Ah

11

ENERGIAA MökIllE

Page 5: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

12

SuNWINd TV-PAkETTIEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

LED TV-pakettiSunwind TV-paketti on hyvä valinta pienemmän mökin sähköistykseen. Tällä paketilla pääset hyvin alkuun, se riittää valaistuksen, TV:n ja pienten 12V:n sähkölaitteiden käyttöön. Paketti on mitoitettu pääasiassa viikonloppukäyttöä ajatellen. TV-paketissa on lEd-valaistus ja lEd-TV, joiden ansiosta virrankulutus on huomattavasti pienempää.

TV-paketissa on 12 ampeerin säädinyksikkö. Tämä mahdollistaa myöhemmässä vaiheessa lisäpaneelin hankinnan!

TV-paketti(122808) 1 750,-

V i h j e !Voit mitoittaa aurinkopaneelin ja

säätimen välisen matkan jo lisäpa-neelia varten. Näin helpotat

myöhempää asennusta!

• 1kpl80SunwindEntryaurinkopaneeli

• 1parisäädettäviätelineitä

• 1kplaurinkopaneelisäädinSunwind12VA

• 1kplFinlux22”LED-TVDVD-soittimella

• 1kpl245AhAGMhuoltovapaaakku

• 2kplMinispotlightLED2,5W

• 2kplLED-valolista2,2W

• 2kplkatto/seinävaloVenusLED

• 50m2x2,5mm2kaapelivalkoinen

• 2rasiaajohtonauloja(2x100kpl)

• 2kplkytkentärasioita

• 1kplseinäkatkaisija

• 1kplkytkentäjohtosäätimenjaakunvälille

Huom! Paketti ei sisällä aurinkopaneelin ja säätimen välistä kaapelia. Tämä kaapeli mitoitetaan tapauskohtaisesti.

PAkETTI SISÄlTÄÄ:

VAlMIS PAkETTI

Page 6: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

13

SuNWINd jÄÄkAAPPIPAkETTI

JääkaappipakettiSunwind jääkaappipaketti on mitoitettu nyt uudella tavalla! Tähän pakettiin voit itse hankkia haluamasi 230V jääkaa-pin. Suosittelemme jääkaapiksi hyvän energialuokan omaavaa mallia (energiankulutus max. n. 150 kWh/vuosi).

jääkaappipaketti on mitoitettu toimivaksi keväästä syksyyn. Mikäli haluat pitää jääkaappia toiminnassa yhtäjak-soisesti useita viikkoja, suosittelemme hankkimaan varavoimaksi aggregaatin ja laturin. Näin varmistat jääkaapin toiminnan myös pidempien sadejaksojen aikana.

jääkaappia käytetään paketin sisältämän invertterin avulla. Invertteriä voit käyttää myös esim. puhelimen ja kannettavan tietokoneen lataamiseen.

• 2kpl140WSunwindEntryaurinkopaneeli

• 2pariasäädettäviätelineitä

• 1kpl30AMorningstarPS-30Msäädinyksikkö

• 3kpl245AhSunwindAGMhuoltovapaaakku

• 1kplVictronPhoenix12/800VA

siniaaltoinvertteri

• 1kplkytkentäjohtosäätimenjaakunväliin

• Välikaapelitakkujenrinnankytkemiseen

(sisältää liittimet)

Huom! Paketti ei sisällä aurinkopaneelin ja säätimen välistä kaapelia. Tämä kaapeli mitoitetaan tapauskohtaisesti.

jÄÄkAAPPIPAkETTI SISÄlTÄÄ:

jääkaappipaketti(112828) 2995,-

VAlMIS PAkETTI

Page 7: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

14

jÄRkÄlE-VoIMAlAPAkETTI SISÄlTÄÄ:

•4kpl85WBPSolaraurinkopaneeleita

•4pariasäädettäviätelineitä

•4kpl245AhSunwindAGM-akkuja

•1kpl30AMorningstarPS-30Msäädinyksikkö

•1kplVictronPhoenix24/3000/60invertterilaturi

•1kplVictronakkumonitoriBMV600(sis.kaapelin)

•1kplVictronInterfaceohjelmointikaapeli

•Akkujenvälikaapelit

•1,5masennuskaapeliainvertterinjaakkujenvälille

Huom! Paketti ei sisällä aurinkopaneelin ja säätimen välistäkaapelia. Tämä kaapeli mitoitetaan tapauskohtaisesti.

SuNWINd jÄRkÄlE-VoIMAlAPAkETTIEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

JÄRKÄLE-voimalapaketti Sunwind jÄRkÄlE-voimalapaketilla saat mökillesi 230V:n sähköt käyttöön. Tämä paketti sisältää kaiken mitä tarvitset tuottaaksesi 230V sähkö mökillesi. Tällä paketilla käytät kaikkia sähkölaitteita aina 2,5kW:in saakka. Mikäli käytössäsi on aggregaatti, onnistuu myös tehokkaampien laitteiden käyttö. Suosittelemme aggregaatin hankintaa tämän paketin yhteyteen, tällöin hyödynnät myös paketin sisältämän tehokkaan laturin.

jÄRkÄlE-voimalapaketti(112834) 6 900,-

VAlMIS PAkETTI

Page 8: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

15

SuNWINd NANo AuRINkoENERGIAPAkETTI

Nano aurinkoenergiapakettiSunwind Nano aurinkoenergiapaketti on tarkoitettu pienten tilojen valaisemiseen (ulkovajat, huussit pienet sauna-mökit), kännykän/läppärin lataukseen tai muiden pienten 12V laitteiden käyttöön aurinkoenergian avulla.

NANo AuRINkoENERGIAPAkETTI SISÄlTÄÄ:

•1kplSunwind30Waurinkopaneeli

•1kplSunwind12Asäädinyksikkö

•1kpl33AhAGM-akku

•10metriäkaapeliapaneeliltasäätimelle

•2metriäkaapeliaakultasäätimelleNano aurinkoenergiapaketti(112832) 275,-

15

VAlMIS PAkETTI

Page 9: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

16

SuNWINd BASIC AuRINkoENERGIAPAkETTIEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

Basic aurinkoenergiapakettiSunwind Basic aurinkoenergiapaketti edullinen järjestelmä jolla voit valaista mökin lEd-valoja hyödyntämällä. jär-jestelmän avulla voit ladata matkapuhelimet ja kannettavat tietokoneet. Tehokkaan paneelin avulla akku latautuu kesäaikana nopeasti täyteen, joten silloin voit liittää tähän järjestelmään esim. pienen television.

BASIC AuRINkoENERGIAPAkETTI SISÄlTÄÄ:

•1kplSunwindEntry80Waurinkopaneeli

•1kplSunwind12Asäädinyksikkö

•1kplSunwind122AhAGM-akku

•Kytkentäjohtosäätimenjaakunväliin

Huom! Paketti ei sisällä aurinkopaneelin ja säätimen välistä kaapelia. Tämä kaapeli mitoitetaan tapauskohtaisesti.

Basic aurinkoenergiapaketti(112832) 650,-

VAlMIS PAkETTI

Page 10: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

17

SolAR PoWER kIT

Solar Power Kit Solar Power kit on helppokäyttöinen ja turvallinen laite. Sillä valaisee esimerkiksi pienet leikkimökit ja se on hyvä lisä esim. retkeilyyn. Pienen aurinkopaneelin avulla laitteessa olevat ladattavat paristot latautuvat n. 3-4 tunnissa, riippuen valon määrästä. kompaktin kokonsa ansiosta laitetta on helppo siirrellä paikasta toiseen.

• Leikkimökit

• Lisärakennukset

• Mökit

• Ulkovajat

• Camping

• Kouluihin

kÄYTTökoHTEITA:

• Aurinkopaneeli5W

• 5kplladattaviaparistoja

• Säädin

• KaksiLED-valoaneljänmetrinjohdolla.

• Matkapuhelimenlatausmahdollisuus

(liittimellä joka sopii useimpiin puhelinmalleihin)

• Ylimääräisetladattavatparistot,esim.

radiota tai taskulamppua varten

PAkETTI SISÄlTÄÄ:

• Aurinkopaneeli5W(sisältääliitäntäjohdon5m).

• Ylikuormitus/-lataussuojaus+oikosulkusuojaus

• 5kplAA1800mAhNI-MHladattaviaparistoja.

• 2kplLED-valoa4metrinkaapelilla

• Suoramatkapuhelimenlatausmahdollisuususeillaliittimillä

• Lampuissaonkaksitoimintoa.Täydellätehollaparistotkestävät3,5h,

virransäästötoiminnolla 9h.

TEkNISET TIEdoT:

(122005) 120,-

VAlMIS PAkETTI

uuTuuS2012

Page 11: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

18

Paneeli Teho Mitat latausvirta Paino Takuu

BP SX305 M 5 W 269 x 250 x 22 mm 0,3 A 0,9 kg 25 vuotta

BP SX3203 j 20 W 424 x 502 x 50 mm 1,30 A 3,0 kg 25 vuotta

BP SX3303 j 30 W 589 x 502 x 50 mm 1,95 A 3,9 kg 25 vuotta

BP SX50 j 50 W 839 x 537 x 50 mm 2,90 A 6,0 kg 25 vuotta

BP 485 j 85 W 1204 x 537 x 50 mm 5,35 A 7,7 kg 25 vuotta

BP 3125 u 125 W 1510 x 674 x 50 mm 7,45 A 12 kg 25 vuotta

BP 85 W (102485) 450,-

BP 125 W (102125) 700,-

BP pienemmät aurinkopaneelit Pienempien paneelien valmistuksessa noudatetaan samoja laatu-vaatimuksia, kuin kookkaampien aurinkopaneelien yhteydessä. Nämä paneelit soveltuvat käytettäväksi hyvin silloin, kun mökkiä käytetään satunnaisesti tai mikäli virrankulutus on pieni.

BP SX305 M 5 W(102005) 65,-

BP SX3203 u 20 W(102020) 220,-

BP SX3303 u 30 W(102030) 250,-

BP SX50 j 50 W(102050) 380,-

BP Aurinkopaneelit– Markkinoiden paras laatuBP-aurinkopaneelit ovat erittäin korkealuokkaisia aurinkopaneeleita, joiden laatu ja toiminnallisuus ovat omaa luokkaansa. kaikille BP-aurinkopaneeleille myönnetään 25 vuoden takuu. Sunwind on toimittanut jo 100 000 aurinkopaneelia pohjoismaihin viimeisten kymmenen vuoden aikana ja on ehdoton markkinajohtaja aurinkoener-giavoimaloiden toimittajana. Sen lisäksi, että Sunwind on Pohjolan suurin kesämökeille tarkoitettujen aurinkopa-neeliratkaisujen toimittaja, olemme toimittaneet aurinkopaneeleita myös lukuisiin muihin sovelluksiin:

ENERGIAA MökIllEEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

Sunwind-aurinkopaneelit testataan ja hyväksytetään riippumattomissa tutkimus-laitoksissa, joita ovat mm. Underwriter’s Laboratories (UL), Joint Research Center (CEC), CE-hyväksyntä suoritetaan ESTI 61215 -standardin mukaan. Tuotanto on katselmoituFM-standardien(FactoryMutual)mukaanjaonISO9000-sertifioitu.Kun valitset BP-aurinkopaneelit voit olla varma että saat tehon josta maksat. 25 vuoden takuun lisäksi kaikki aurinkopaneelit testataan yksilöllisesti ja niiden energiantuotto tarkistetaan ja todistetaan (5%:in toleranssi).

•Lentokenttienvaroitusvalaistus•Radiolinkkiasemat•Vesivoimaloidensulkujenohjaus•Rautateidensignalointilaitteet ja liikenteenohjaus

•Säänmittausasemat•MuutamiatuhansiaSunwind- aurinkopaneeleita on käytössä Norjan rannikoilla loistojen ja majakoiden voimanlähteenä

Page 12: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

19

Max Power aurinkopaneelit– Markkinoiden paras hyötysuhdeMax Power aurinkopaneeleissa käytetään parhaita A-luokan kennoja, jotka ovat valmistettu yhdessä maailman suurimmassa tehtaassa, jolla on pitkä kokemus alalta. Kaikki aurinkopaneelit testataan yksilöllisesti, ja yksilöllinen testiraportti tulee paneelin mukana. Paneelin kehys ja kennot ovat valmistettu laadukkaista materiaaleista ja paneeleilla on pitkä ikä. Tämän vuoksi annamme paneeleille 30 vuoden takuun ja 3%:n tehotoleranssin.

Paneeli Teho Mitat latausvirta Paino Takuu

Max Power 50 50 W 630 x 540 x 35 mm 2,78 A 4,8 kg 30 vuotta

Max Power 100 100 W 1195 x 540 x 35 mm 5,55 A 7,5 kg 30 vuotta

Aurinkopaneeli 100 W Sunwind Max Power (102400) 450,-

Aurinkopaneeli 50 W Sunwind Max power (102540) 250,-

ENERGIAA MökIllE

uuTuuS2012

MAX POWER• pitkä ikä •

KORKEA HYÖTYSUHDE

Page 13: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

20

Malli Teho Mitat latausvirta Paino

Entry 80 80 W 1200 x 550 x 35 mm 4,6A 6,6kg

Entry 140 140 W 1477 x 677 x 50 mm 8A 12kg

Aurinkopaneeli Entry 80 W(102280) 299,-

Aurinkopaneeli Entry Mikäli haluat aurinkoenergiaa mahdollisimman edullisesti on tämä vaihtoehto erinomainen.Paneelientehopoikkeaanimellistehostakorkeintaan+-5%,teholleannetaan 20 vuoden takuu. Paneelit ovat CE-hyväksyttyjä ja valmistettu ISO 9001 - sertifioidussatehtaassa.

Aurinkopaneeli Entry 140 W(102240) 525,-

AuRINkoPANEElITEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

V i n k k i :Ostamalla säädettävän

telineen, voit saada jopa 18% lisää tuottoa paneel-

istasi. Eli esim. 60 W aurinkopaneeliin voit saada18”extrawattia”.Katsopaneelien

tuotot taulukosta s. 11.

Page 14: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

21

Sunwind aurinkopaneelitSunwindin aurinkopaneelit 20 watista 65 wattiin ovat paneeleina hyvin sopivia venekäyttöön, miksei myös mökillekin. Paneelit ovat vankkaa tekoa, joten ne kestävät myös epävakaat olosuhteet. Mittojensa puolesta paneelit ovat helposti sijoitettavissa veneeseen.Paneelientehopoikkeaanimellistehostakorkeintaan+/-5%jateholleannetaan10vuodentakuu.

Tuote Teho latausvirta Mitat Paino Tuotenro Hinta

Aurinkopaneeli Sunwind 20W 20 W 1,2 A 525 x3 49 x 25 mm 1,2 kg 102420 90,-

Aurinkopaneeli Sunwind 30W 30 W 1,75 A 732 x 359 x 25 mm 3 kg 102430 125,-

Aurinkopaneeli Sunwind 40W 40 W 2,3 A 519 x 677 x 25 mm 4 kg 102440 165,-

Aurinkopaneeli Sunwind 50W 50 W 2,95 A 519 x 807 x 35 mm 5 kg 102450 205,-

Aurinkopaneeli Sunwind 65W 65 W 3,75 A 795 x 677 x 35 mm 6,6 kg 102465 275,-

21

AuRINkoPANEElIT

Page 15: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

22

AuRINkoPANEElITEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

Sunwind Alu-flex taipuisa aurinkopaneeli Taipuisat ja vesitiiviit alumiinista valmistetut aurinkopaneelit soveltuvat erityisesti veneeseen sekä asuntovaunuun. Joustavuutensa ansiostapaneelitsoveltuvathyvinesim.veneenkannelle.Paneeleillaon5vuodentehontuottotakuusekä+/-3%tehotoleranssi.

Sunwind Lite-paneelitTaipuisat ja vesitiiviit lasikuidusta valmistetut aurinkopaneelit soveltuvat erityisesti veneeseen sekä asuntovau-nuun. Materiaalina lasikuitu ei ole niin joustavaa kuin alumiini. Joustavuutensa ansiosta paneelit soveltuvat hyvinesim.veneenkannelle.Paneeleillaon5vuodentehontuottotakuusekä+/-3%tehotoleranssi.

Sunwind lite 40 40 W aurinkopaneeli(104240) 375,-

Taipuisa aurinkopaneeli 30 W Sunwind Alu-flex(104230) 275,-

Sunwind lite 20 W aurinkopaneeli(104220) 195,-

Paneeli Teho Mitat latausvirta Taipuisuus Paino Takuu

lite 20 20 W 540 x 358 x 3,5 mm 1,11 A 5 % 1,3 kg 5 vuotta

lite 40 40 W 675 x 540 x 3,5 mm 2,22 A 5 % 2,5 kg 5 vuotta

lite 60 60 W 675 x 755 x 3,5mm 3,33 A 5 % 3,2 kg 5 vuotta

Taipuisa aurinkopaneeli 10 W Sunwind Alu-flex(104210) 98,-

Paneeli Teho Mitat latausvirta Taipuisuus Paino Takuu

Alu-flex 10 10 W 560 x 200 x 2,5 mm 0,55 A 10 % 0,5 kg 5 vuotta

Alu-flex 30 30 W 540 x 540 x 2,5 mm 1,67 A 10 % 1,3 kg 5 vuotta

uuTuuS2012

uuTuuS2012

Sunwind lite 60 60 W aurinkopaneeli(104260) 495,-

Page 16: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

23

Säädettävät telineet aurinkopaneeleillePulverilakattu musta teline, valmistettu galvanoidusta teräksestä, joka kestää kovassakin tuulessa. Teline säädetään kahdesti vuodessa. Talviasennossa lumi ei pääse peittämään paneelia, kesäasennossa auringonsäteily kohdistuu suoremmin paneeliin mikä optimoi paneelista saatavan tehon.

Teline 50/65/80/125 – säädettävä multi

(118100) 65,-

Teline 65/80 – säädettävä multi(118120) 65,-

kulmapalat aurinkopaneelin asennukseen Kulmapalojen avulla aurinkopaneeli kiinnitetään kulmista asennettavalle pinnalle liimamassan (Sikaflex) avulla. Tällöin asennuspintaan tehtäviltä reiltä vältytään. Sopii aurinkopaneeleille, joiden kehyksen paksuus on 35mm.

(118150) 55,-

Caravan-teline Alumiininen vaaka-asennusteline esim. asuntovaunun katolle. Teline kiinnitetään liimamassalla (Sikaflex), jotta asennuspintaan tehtäviltä reiltä vältytään. Sopii vähintään 50cm leveille aurin-kopaneeleille (esim. Sunwind Max Power 50W ja 100 W).

(118140) 50,-

ASENNuSTElINEET

uuTuuS2012

Page 17: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

24

TuulienergiaTuulienergiaa on käytettävissä ympäri vuoden. Erityisesti avoimessa maastossa, meren rannalla ja tuntureilla tuu-lienergia on varteenotettava vaihtoehto tai täydennys olemassa oleviin vaihtoehtoihin. kaukana pohjoisessa olevat mökit, sekä mökit joita käytetään myös pimeimpään vuodenaikaan tarvitsevat lähes poikkeuksetta aurinkoener-giaa täydentävän tuulivoimalan. Ihanteellisin ratkaisu saattaa olla aurinko- ja tuulivoimalan yhdistelmä. Tärkeintä on suunnitella järjestelmät todellisten tarpeiden ja energiankulutuksen mukaan.

Perusedellytys tuulienergian hyödyntämiseen on se, että asennus-paikallatuuleeriittävänusein.Yleensätuulienergianmäärääeli potentiaalia arvioidaan virheellisesti ylöspäin. Noin 10 m/s nopeudella vaikuttava tuuli tuntuu yleensä ihmisistä melko voimakkaalta. Sisämaassa tuulivoimalan on sijaittava lähes avoi-messa maastossa, jotta voimala tuottaisi käyttökelpoisen määrän energiaa. Ihanteellisemmat olosuhteet vallitsevat tunturissa puurajan yläpuolella sekä meren rannalla. Edullisin suunta on pääsääntöisesti lounas. Tuuligeneraattori on sijoitettava mah-dollisimman korkealle maaston muotojen osalta, mutta lisäksi on yleensä käytettävä mastoa. Tuulen nopeus kasvaa korkeuden kasvaessa, ja jo 1 m/s nopeuden kasvu lisää energiantuotantoa 50%. Jos tuulennopeus kasvaa kaksinkertaiseksi, energiantuo-tantokyky eli latausvirta kasvaa nelinkertaiseksi. Kaikki toimit-tamamme tuuligeneraattorit kestävät suuria tuulikuormia, mutta mikään markkinoilla olevista tuuligeneraattoreista ei kestä turbulenttisten ilmavirtausten aiheuttamaa rasitusta pitemmän päälle. Jos asennuspaikan valinnalla on voitu estää turbulenssien vaikutus, kasvaa tuuligeneraattorin elinikä huomat-tavasti. (kts. ylläolevaa kuvaa). Varjostettu alue kuvassa esittää aluetta, jolla esiintyy turbulenttisiä ilmavirtauksia. H on rakennuksen korkeus, ja kuvasta nähdään, että turbulenttinen alue ulottuu yli 20 kertaa korkeutta vastaavan matkan päähän rakennuksen tuulensuojan puolelle. Lisäksi on huomioitava, että turbulenttinen alue ulottuu korkeudelle, joka on noin kaksi kertaa rakennuksen korkeus.

Varjostetulle alueelle asennettu tuuligeneraattori rikkoontua lyhy-essäkin ajassa. Tuuligeneraattori tuottaa ilmoitetun tehon tietyllä optimaalisella tuulennopeudella. 6-lapainen tuuligeneraattori on tehokkaampi kevyillä tuulilla verrattuna 3-lapaiseen vastineese-ensa. Maksimaalinen teho kovilla tuulilla saadaan aikaan 3-lapai-sella tuuligeneraattorilla. Kohtuullisilla tuulilla tuuligeneraattorin energiantuotto saattaa olla suurempi kuin kohtuullisen kokoisilla aurinkopaneeleilla, mutta kevyillä tuulilla tuotto saattaa tuot-taa pettymyksen. Tuuliselle alueelle oikeaoppisesti asennettu ja valittu tuuligeneraattori saattaa tuottaa huomattavia määriä ilmaista energiaa.

TuulIENERGIA

TuuLEN SuuNTA PyöRTEiNEN ALuE

ENER

GIA

A M

ök

IllE

YMÄ

lÄT

kIl

lEk

EITT

Iö j

A k

AA

SulÄ

MPö

V i n k k i :Suunnitellun sijoituspaikan paikallisia

tuulitietoja ja vuotuisia tuulimääriä voi yrittää

selvittää mm. Ilmatieteenlaitokselta.

Page 18: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

25

TuulIENERGIA

Tekniset tiedot Ampair Pacific 300 Ampair Pacific 100

Tyypillinen teho 10m/s. 160 W 100 W

latauksen min. tuulen-nopeus

n. 4m/s. n. 3m/s.

Siipien lukumäärä 3 6

Roottorin halkaisija 1200 mm 915 mm

Paino 12 kg 18 kg

Mastoputken sisähalkaisija 41 mm 41mm

jännite 12V tai 24V 12V tai 24V

Ampair Pacific tuulivoimalaSuomessa Merivartiosto, Ilmatieteen laitos ja Metsähallitus ovat esimerkkejä viranomaisista, jotka ovat ottaneet käyttöön Ampairin tuotteita. Aluevesirajoillamme olevissa tutkavalvonta-asemissa pyörii tälläkin hetkellä noin 1000 Ampair-tuuligene-raattoria osallistuen turvallisuutemme varmistamiseen.

AmpairPacifictuuligeneraattorinkierroslukuonmelkoalhainen(suurinteho saadaan nopeudella 1500 kierrosta minuutissa). Suunnittelussa on siten voi-tu keskittyä myös siipien muotoilun optimointiin. Kuusi leveää vinokulmaan asennettua siipeä takaavat tehokkaan toiminnan myös alhaisil-latuulennopeuksilla.AmpairPacificingeneraattoritovathiljaisiakiitosalhaisen kierrosnopeuden, mikä on omiaan myös pidentämään käyttöikää.

• Kaksigeneraattoriasamallaakselilla.• Herkkäkevyillätuulilla,muttakestääkovatkintuulet.• Kulutustakestävä

Ampair PacificTuuligeneraattorisäätimellä

(549885) 1 490,-

Englantilainen Ampair on valmistanut tuuligeneraattoreita jovuodesta 1973 lähtien. Suomeen nämä voimalat rantautuivatjo 1980-luvulla.

Generaattorit ovat olleet laajalti käytössä hyvin erilaisissa olosuhteissaja selvinneet moitteetta niin avomeren myrskyistä kuin sisäsuomenhaasteellisissa tuuliolosuhteissa. Ampairin vahva rakenne ja samallaerittäin tuuliherkkä toiminta luovat yhdistelmän joka toimii varmastimaamme vaihtelevissa kohteissa.

Ampair Pacific 300PikkuveljensäPacific100:npohjaltarakennettu300Wvoimapesä,jossaon tehokkaampi generaattori, muotoillut aerodynaamiset siivet kiinnitetty-näuudellamullistavallaPowerFurlTMtekniikalla

Ampair 300 teknisiä ominaisuuksia• Virtaviivainenmuotooptimoituoton,vähentäämeluhaittojajavärinää.• Rajoitettuhuipputuottoestäävirrantuotonkatkeamisenylikuumentumi sen takia vaativissa olosuhteissa.• PowerFurlTMtekniikkaalentaakierroslukuarajuissatuuliolosuhteissa.• Kolmivaiheinenvaihtovirtageneraattoripienentääkaapelivastuksiaja mahdollistaa normaalia ohuemman kaapelin käytön. Tasavirtamuunnin sisältyy normaaliin toimitukseen.

Ampair Pacific 300 12/24V säätimellä (549892) 2 890,-

Page 19: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

26

ENERGIAA MökIllEEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

Huomioi seuraavat ohjeet valitessasi akkuja:

• Käyttöakullatuleeollakorkeakapa-siteetti ampeeritunteina ilmaistuna. Suositus on laskea kaksinkertainen kapasiteetti tarpeeseen verrattuna, jolloin akun käyttöikä pitenee, käy-tettävissä on ylimääräistä reserviener-giaa ja kulutuslaitteita voidaan lisätä tulevaisuudessa.

• Kylmäakkuantaavähemmänvirtaa(noin 80 % kun lämpötila on 0°C). Jos mökkiä käytetään talvella, akuston kapasiteetin tulee olla arvioitua kapasi-teettia 20 - 40 % suurempi.

• Purkausajanpituusvaikuttaakäytettä-vissä olevan virran määrään. Tarkista purkausaika ilmoitetulla kapasiteetilla. Pidempi purkausaika – enemmän virtaa.

• Otahuomioon,ettäakkupankkiaeivoikasvattaa jälkikäteen

• Akkujenkäyttöikäriippuusiitä,kuinkaniitä on ladattu sekä siitä, kuinka paljon virtaa akusta on otettu – vältä syväpurkausta.

AVoIMET lYIjYAkuT

Edut:•Edullisempi•Helppo saatavuus•Suuri valikoima

Haitat:

•Lyhyt käyttöikä•Tuottaa vetykaasua

(räjähdysvaara)•Syövyttävä akkuhappo•Huoltotarve•Ei kestä tärinää•Pitää asentaa vaakasuoraan

VENTTIIlISÄÄdETYT AkuT (GEElI jA AGM) Edut:• Pitkä käyttöikä• Helppo kuljettaa• Kaasumuodostus pientä tai kaasua

ei muodostu lainkaan• Ei happovuotoja• Matala sisäinen resistanssi (geeli)• Hyvä varauksen vastaanottokyky (geeli)• Voidaan asentaa mihin tahansa

asentoon (geeli)• Hyvät syväpurkausominaisuudet

(geeli tai Concorde)• Hyvät pakkasenkesto-ominaisuudet

(geeli)

Haitat:• Hinta• Herkkä tärinälle (geeli)• Rajoitettu latausjännite (geeli)

StarttiakutAntaa suuren hetkittäi-sen virran, muttei jaksa syvää purkua. Ei suositella aurin-kopaneelikäyttöön.

käyttöakutSietää syvempää purkua, mutta huono virran nopeass pur-kamisessa. Edullinen ratkaisu aurinkopa-neelijärjestelmään.

PaikallisakutElinikä erittäin pitkä, edellyttäen että pidetään kutakuinkin täydessä lataukses-sa. Markkinat näille akuille ovat erittäin suuret. Akkuvalmi-stajista suurin osa keskittyy näihin markkinoihin. AGM-akut ovat suurimmaksi osaksi paikallisakkuja, pois lukien Concorde. Hyvä turvallisuustaso ja pitkä elinikä edel-lyttäen ettei akkujen kapasiteettia rajoiteta liikaa.

“deep cycle” (syväpurettavat akut)

Pitkä elinikä myös purettaessa suhteelli-sen syvälle. Markkinat yleisesti pienemmät, lähinnä geeliakkuja tarjolla. AGM-akuista Concorde on ainoa val-mistaja, joka tarjoaa ratkaisua joka kestää valtavan määrän lataus-/purkukertoja ja kestää myös erinomai-sesti syväpurkausta. Soveltuu erinomaisesti aurinkopaneelikäyt-töön.

Aurinkovoimalan hankinnassa ehkä tärkein asia on varmistaa oikean akkutyypin ja – kapasiteetin valinta. Oikein valittu akkutyyppi, akun laatu ja akun kapasiteet-ti sekä akkujen lukumäärä määrittävät aurinkovoimalan käytettävyyden - liian pieni kapasiteetti aiheuttaa jatkuvaa päänvaivaa ja väärä akkutyyppi tai huono-laatuiset akut tiheän akkujen vaihtotar-peen, mikä lisää kustannuksia oleellisesti. Sopivan kapasiteetin määritykseen tarjolla on mitoitustaulukko sivuilla 52 - 53. Ohjeet oikean akkutyypin valintaan löydät tästä osiosta.

Esimerkkitaulukko:

Akkujen valinta

MAllI MITAT P X S X klATAuS-/PuRkAuSjAkSo-

jEN lukuMÄÄRÄ 40%

ITSEPuRkAuTu-MINEN/kk

PAINo (kG)

kAPASITEETTI C=100

(PuRkAuSAIkA 100 TuNTIA)

kAPASITEETTI C=20

(PuRkAuSAIkA 20 TuNTIA)

Akku-TYYPPI

Concorde 305 PVX2580 527 x 277 x 245 2050 1% 75 305 255 AGM

Sunwind 122 HZB 12-100 305 x 168 x 208 650 2% 30 122 100 AGM

Sunwind 245 HZB 12-200 520 x 240 x 220 650 2% 66 245 200 AGM

Tyypillinen AGM - 650 3% 65 - 200 AGM

Tyypillinen käyttöakku - 750 2% 70 - 180 Geeli

Tyypillinen käyttöakku - 200 - 250 8-10% 29 125 110 Avoin

26

Page 20: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

27

ENERGIAA MökIllE

Huoltovapaiden akkujen myynti on kasvanut voimakkaas-ti viime vuosina. Tämä koskee erityisesti AGM-akkuja (Absorbent Glass Mat). Markkinoilla on monia akkuval-mistajia ja näiden kesken näyttää ampeeritunnin käsite vaihtelevan jonkin verran. Yhä useampi asiakkaamme kääntyy Sunwindin puoleen saadakseen selvyyttä tähän ongelmaan. Gylling Teknik on alansa suurimpiin lukeutu-va toimittaja. Alla tekninen selvitys ampeeritunninkäsitteestä.

Akkujen merkintää määrittäviä tärkeimpiä kansainvälisia standar-deja on käytössä kolme. Syy kolmeen eri merkintätapaan selittyy sillä, että akkujen testausmenetelmiä on useampia. Menetelmien tunteminen ja niiden antamat tiedot kertovat akkujen käyttömah-dollisuuksista ja soveltuvuudesta eri käyttökohteisiin.

100 ampeerituntia = 1 kpl 12 W (1 A 12 V) lamppu palaa 100 tuntia

C 10, C 20 ja C 100: Nämä kolme standardia määrittävät kuinka kauan kestää, ennen kuin akku on tyhjentynyt asianomaiseen pur-kaustasoon ja kuinka monta ampeerituntia akku pystyy syöttämään. Teollisuudessa käytetään usein merkintää C10 joka näkyy akun ul-kopinnassa. Kyseessä on akku, joka pystyy syöttämään paljon virtaa lyhyen aikaa. Täyttä akkua puretaan tietyllä virralla 10 tunnin ajan. C20 on standardi, jota käytetään useimmiten ajoneuvoakkujen kanssa, veneissä ja ajoneuvoissa. Autonakun tulee kyetä syöttä-mään paljon virtaa hetkellisesti moottorin käynnistämisen yhtey-dessä. Akusta saadaan paljon virtaa lyhyessä ajassa. Lisäksi akun tulee kyetä syöttämään pienempää virtaa jonkin aikaa, esimerkiksi ajoneuvon valojen käyttämiseksi. Akut testaaan 20 tunnin ajan. C100 on standardi, jota Norjassa käytetään useimmiten nk. vapaa-ajan akkujen yhteydessä, eli aurinkopaneelijärjestelmän akkuna sekä kulutusakkuna veneissä. Tyypillinen aurinkopaneelijärjestelmä mökkikäytössä syöttää vähän virtaa pitemmän ajan yli. Tällöin on tärkeää tietää, kuinka paljon virtaa akku pystyy syöttämään ajan yli. Mainitun tyyppiset akut testataan purkamalla niitä testikuor-malla 100 tunnin ajan.

PurkaustestiAkku on täyteen ladattu kun sen napajännite on 12,8 V (lepojänni-te, eli jännite kuormittamattomassa tilassa). Kun akku toimitetaan

valmistajalta, se ladataan ennen lähetystä siten, että napajännite on 10,5 V. Poikkeus: Sunwind Haze 245 Ah:n akkua kuormitetaan 100 tunnin ajan siten, että sen napajännite putoaa 12,8 V:sta 10,5 V:iin, keinokuormalla joka ottaa akusta 2,45 A virtaa. 100 tuntia x 2,45 Ah = 245 Ah. Akun kapasiteetti on toisin sanoen 245 Ah. Normaalin käyttäjän ei ole helppoa tarkistaa akun kapasiteettia, mutta kaikki varteenotettavat ja luotettavat akkuvalmistajat voivat toimittaa todistuksen, joka ilmoittaa kunkin myytävän akkutyypin todellisen kapasiteetin. Jos haluat varmistaa, että tilaamasi akut todella täyttävät vaatimuksesi ja saat rahoillesi vastinetta, voi olla järkevää pyytää akkutoimittajalta todistus.

Ampeeritunti painaa 270 grammaa!Toinen tapa tarkistaa AGM-akun kapasiteetti on punnita se. AGM-akut sisältävät pääasiassa lyijyä. Samalla teknologialla (tässä tapauksessa AGM) toteutettujen akkujen energiatiheydet ovat tyypillisesti samat. AGM-akulla energiatiheys on tyypillisesti 3,7 - 3,9 Ah/kg. Jos akun energiatiheyttä halutaan lisätä tästä, on nostettava akkuhapon ominaispainoa. Akkuhapon ominaispaino voidaan selittää vertauskuvainnollisesti alkoholin tilavuusprosen-tin avulla. Jos juot maitolasillisen verran 60%:sta alkoholia se vahingoittaa elimistöäsi enemmän kuin jos joisit saman lasillisen 20%:sta alkoholia. Sama koskee akkuja. Voimakkaampi akkuhappo lisää kapasiteettia sekä lisäksi parantaa kylmäominaisuuksia. Syy siihen, miksi vakavasti otettavat akkuvalmistajat eivät tur-vaudu kikkailuun akkuhapon pitoisuuden suhteen on se, että liian voimakas akkuhappo lyhentää oleellisesti akun käyttöikää ja lisää latausjännitteen valvontaan liittyviä vaatimuksia. Latausta ei voida tällöin suorittaa tavanomaisten laturien avulla. Jos siis haluat tut-kia oletko saanut rahoillesi vastinetta, voit yksinkertaisesti punnita akut. Jos paino ja edellä ilmoitettu energiatiheys ja akun merkinnät vastaavat toisiaan, olet saanut rahoillesi vastinetta. Jos akku on liian kevyt suhteessa energiatiheyden avulla laskettuun oletus-painoon verrattuna, akun käyttöikä on normaalia lyhyempi (vahva akkuhappo) tai akulle ilmoitettu kapasiteetti on todellisuudessa ilmoitettua pienempi.

AGM-akut ja ampeeritunnit

27

Page 21: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

28

Välikaapeli 0,5m 2 x 10mm2 kaapeli kaapelikengillä kahden akun rinnankytkentään.

(540228) 15,-

Akkukaapeli 2 metriä 2 x 6 mm² kaapeli kaape-likengillä, säätimen ja akun väliin.

(540227) 15,-

Välikaapeli 0,5 m 2 x 95 mm2

(157195) 49,-

Akkukaapeli 1,50 m 2 x 95 mm2

(541288) 95,-

1

2

4

3

Sunwind AGM-akutSunwind akut perustuvat AGM-teknologiaan. AGM-akut ovat tiiviitä ja täysin huoltovapaita akkuja, joiden ominaisuudet ovat erinomaiset. Hyvä latauksenvastaanottokyky, matala itsepurkautuminen, ei kaasujen muodostumista eikä happo-haittoja. Tämän tyyppisten akkujen käyttöikä on erittäin pit-kä mökkikäytössä kun mökillä käydään harvoin tai suhteelli-sen harvoin. Akkujen arvioitu käyttöikä on 12 vuotta, mikä edustaa luokkansa parasta arvoa kiinteille akuille. Käyttöikä lyhenee mikäli syväpurkauskertojen määrä kasvaa tai kun mökillä käydään usein.

Akkutarvikkeet

1 2

SuNWINd AGM-AkuTEN

ERG

IAA

kIl

lEk

ÄYM

ÄlÄ

T M

ök

IllE

kEI

TTIö

jA

kA

ASu

lÄM

28

Sunwind AGM-akku 122 Ah(153122) 275,00

Sunwind AGM-akku 245 Ah(153245) 495,00

Tekniset tiedot Akku-tyyppi

kapasiteetti C=20 (purkausaika 20

tuntia)

kapasiteetti C=100 (purkausaika 100

tuntia)

Paino (kg)

Itsepurkau-tuminen/

kk

lataus-/purkausjaksojen lukumäärä 40 %

Mitat Pxlxk

Sunwind AGM 122 AGM 110 122 32,5 2% 650 329 x 173 x 209

Sunwind AGM 245 AGM 219 245 64 2% 650 520 x 240 x 220

Page 22: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

29

Concorde-akutjos arvostat varmatoimisuutta, erittäin pitkää käyttöikää ja teknisiä huippuominaisuuksia, ovat nämä akut kuin te-htyjä sinulle. Concorde on suunniteltu erityisesti aurinkovoimaloihin ja sillä on ylivertaiset ominaisuudet kun puhu-taan käyttöiästä ja syvälatauksesta. Concorden varmuustaso on erittäin korkea, kun otetaan huomioon räjähdyksen, happovuodon ja jäätymisen vaara.

Akku purkautuu ajan kuluessa. Tavallisen lyijyakun purkautuminen on 8 – 10 % kuukaudessa, Concorden vain 1 %. Tämä tarkoittaa, että aurinkovoimalan täytyy tuottaa vain 1 Ah kuukaudessa 100 Ah:n akun varauksen ylläpitämiseksi. Latausprosessin aikana osa aurin-kopaneelista tulevasta sähköstä häviää akun lämpenemisen vuoksi, eikä mene siis akun lataukseen. Lyijyakussa tämä hukka on 10 %. Concorden lataustehokkuus on vähintään 95 %. Tämä tarkoittaa, suurempi osa aurinkopaneelin tuottamasta sähköstä saadaan talteen. Akun käyttöikä voidaan ilmoittaa latausten/tyhjenemissyklien lukumäärällä ja minkä tyyppisiä ne ovat. Nämä tiedot on ilmoitettu taulukossa sivulla 26, jossa on lataus/purkautumissyklien määrä 40% purkaustasolla. Vierailujen aikana käytetään joskus vähemmän sähköä kuin tavallisesti, mutta usein enemmän; silloin on tärkeää, että akku kestää sen. Tavallinen lyijyakku heikkenee pysyvästi noin 10 % joka kerta kun käytät sen täysin tyhjäksi. Concorde toimii hyvin alle 50 % purkaustasolla ja vielä 80 % purkaustasolla sen käyttöikä on yli 550 lataus/purkautumissykliä.

Concorde-akut ovat erityisen rakenteensa ansiosta ihanteellisia jatkuvaan käyttöön, kun siihen kuuluu useita lataus/purkau-tumissyklejä ja akun latauksen pitää kestää pitkään. Concorde on ainoa AGM-akku, joka on erityisesti suunniteltu ja valmistettu kestämään useita lataus/purkautumissyklejä.

Nämä ovat siviilikäyttöön tarkoitettuja malleja amerikkalaisista Concorde-lentokoneakuista. Erittäin lujan rakenteen ansiosta ne kestävät iskuja ja tärinää.

•Pitkäkäyttöikä,jopa1000sykliä

50 % purkaustasoilla

•Korkeavarmuustaso,

minimaalinen

kaasuuntuminen

•Huoltovapaa

•Tiivis,eihappovahinkoja

•Eivuoda,vaikkaseolisi

ylösalaisin!

•Pieniitsepurkautuminen

•Eijäädy

•Nopealatautuminen Concorde 126 Ah

Concorde 253 Ah Concorde 305 Ah

Nimi Tuote nro Mitat P x l x k mm Paino Purkautumisaika

minuuttia / 25 Akapasiteetti 100 tun-nin purkautumisajalla Hinta

PVX1080T 555010 328 x 172 x 228 31,4 kg 195 126 -

PVX2120L 555013 528 x 222 x 266 61,2 kg 390 253 -

PVX2580L 555015 526 x 278 x 260 73,6 kg 475 305 950,-

•Upotetutliitokset,jotteivätnemeneoikosulkuunakun

ylitse.

•Voidaantoimittaaliitinsuojankanssa,jokalaitetaan

paikoilleen akun kytkemisen jälkeen.

•Kiinteätnostokahvathelpottavatkäsittelyä.

•Vahvistetutpäätyseinämätpullistumisenvälttämiseksi.

liitoksen kierteet ovat kupariseosta, joten kontakti on parempi:

Korkealaatuinen akku, jota myös Norjan Meripelastusseura käyttää

ENERGIAA MökIllE

V i n k k i :Mökkikäyttäjä tarvitsee

energiaa akuista pääasial-lisesti viikonloppuisin tai lyhyempinä aikoina. Hyvä neuvo on hankkia hie-

man oletettua suurempi akusto. Muista, osta akut kerrallaan, vanhoja ja uusia

akkuja ei voi sekoittaa samaan järjestelmään.

Page 23: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

30

AKUTEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

Rolls Solar-akutRolls Solar on valikoima laadukkaita akkuja erittäin hyvillä ominaisuuksilla suuria laitteistoja varten. Jos tarvitset suurta sähkömäärää, ovat Rolls-akut oikea valinta sinulle. Tavallisia 12 voltin akkuja voidaan liittää yhteen enintään kolme, mutta 2 voltin Rolls akkuja jopa 18. Liittämällä 18 akkua yhteen saat 7 474 Ah. Akuilla on 10 vuoden takuu ja niiden odotettu käyt-töikä on vähintään 15 vuotta.

Rolls Solar 4000 –sarjan akut ovat 6 voltin akkuja. Tarvitset siis vähintään kaksi akkua saadaksesi 12 voltin järjestelmän. S-600 akut ovat kohtuullisen painoisia, joten niitä on mahdollista kuljettaa esim. saarikohteisiin. Akut ovat suorituskykyisiä ja niillä on pitkä käyttöikä.

Rolls Solar 5000 –sarjan akut ovat erittäin laadukkaita ak-kuja suurempiin järjestelmiin. Akut pystyvät antamaan suuria virtamääriä lyhyessä ajassa ja niiden lataus-/purkautumissyklien määrät ovat markkinoiden parhaimmasta päästä. Rolls Solar 5000 –sarjaan kuuluu 2V akkuja, joilla onnistuu todella järeän akkupankin tekeminen. 12V järjestelmään tarvitset 6 kpl 2 V akkuja.

Rolls 12Cs11ps, 503 Ah 12 V (540241) 1 690,-

Rolls 600s, 600 Ah, 6 V(540244) 620,-

Rolls 2Ks33ps, 2490 Ah 2 V(540242) 1 090,-

Rolls 2Ys31p, 3226 Ah, 2 V(540240) 1 800,-

Malli Kapasiteetti 100 tuntia Kapasiteetti 20 tuntia Mitat paino

Rolls 12Cs11ps 503 Ah 357 Ah 558 x 285 x 463 mm 123,4 kg

Rolls 600s 600 Ah 450 Ah 317 x 181 x 425 mm 55,3 kg

Rolls 2Ks33ps 2490 Ah 1766 Ah 349 x 211 x 630 mm 94,3 kg

Rolls 2 Ys31p 3426 Ah 2430 Ah 394 x 228 x 803 mm 129,3 kg

1

2

3

4

1 2 3 4

Takuu: 4000-sarjalla on 7 vuoden takuuohjelma*5000-sarjalla on 10 vuoden takuuohjelma*

*Takuuehdot näet käyttöohjeesta

V i h j e :Asentamalla akkuihin niihin erityisesti

suunnitellut Hydrocaps korkit, vähennät nesteenkulutusta kovassa käytössä.

UUTUUs2012

UUTUUs2012

Page 24: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

31

AKUT

Haze Marine -mallisto on täysin huoltovapaa. Vuotovaaraa ei ole itse veneessä tai kuljetuksen aikana ja tavallisissa olosuhteissa ei vapaudu räjähdyskaasuja. Haze Marine geeliakut on suunniteltu kestämään useita lataus/purkausjaksoja ja kestämään veneen akulta vaadittavan kuormituksen. Vaikka Haze Marine on geeliakku, toimii se myös erittäin hyvin käynnistysakkuna. Aitona meriakkuna siinä on tietenkin kak-sinkertaiset liitokset, tavalliset navat suurille sähkömäärille ja 8 mm pultit elektroniikan yms. kytkemistä varten. Tämä akku on erittäin hyvä valinta, kun otetaan huomioon käyttöikä, varmuus, mukavuus ja hinta.

Haze Marine 245 Ah(154245) Ei suomen valikoimissa

Haze Marine 80 Ah(154080) Ei suomen valikoimissa

Haze Marine 110 Ah(154110) Ei suomen valikoimissa

Haze Marine 160 Ah(154160) Ei suomen valikoimissa

Nimi Mitat mm paino kg Käynnistys-teho A, V/OC

purkautumisaika min/25 A

Kapasiteetti 20 tuntia

HZY-MR12-80 260 x 168 x 211 25,1 600 144 80

HZY-MR12-110 329 x 173 x 209 32,2 766 188 104

HZY-MR12-160 530 x 209 x 214 53,7 938 318 160

HZY-MR12-245 521 x 270 x 205 69,5 1007 528 245

Hyytelöakkumallisto Haze Marine

31

Page 25: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

32

Kaikissa säätimissämme on vakiovarusteena ainutlaatuinen pulssila-taustoiminto. Säädin tarkkailee akkujen jännitettä ja lämpötilaa jat-kuvasti ja ohjaa pulssimaisesti tapahtuvaa latausta siten, että akut saavat optimaalisen syöttövirran. Etuna on mahdollisimman pieni ak-kuveden vähenemä, mutta suurin etu on se, että akut ovat jatkuvasti täydessä latauksessa odottamassa käyttöä. Kokemus on osoittanut, että pulssimainen latausvirta pidentää akkujen käyttöikää.

Kaikki säätimemme on varustettu volttimittarilla, jonka avulla voit määrittää akkujen varaustilan.

Akkuvahti kytkee akun irti kuormasta automaattisesti silloin, kun akun jännite on liian alhainen. Toiminto estää akun syvä-purkautumisen ja pidentää siten akun käyttöikää.

Useimmat säätimemme on varustettu ampeerimittarilla. Mittarin avulla näet, kuinka paljon energiaa (virtaa) paneelit tuottavat sekä sen, kuinka paljon kullakin hetkellä energiaa kulutat.

16 AVAB on varustettu pikalataustoiminnolla, jonka ansiosta lata-usteho on 100%. Kytkeytyy päälle automaattisesti tarvittaessa.

säädin sunwind 30 DBA DigitalSunwind 30 DBA on suunniteltu moderneille AGM akuille. Sääti-messä on digitaalinen näyttö, josta näkee lataus- ja kulutusvir-ran sekä akun tilan. Säädin on todella helppokäyttöinen.

• LCD-näyttögraafisillasymboleilla• SuunniteltumoderneilleAGM-akuille• Latauksessaautomaattinenlämpötilakompensointi• Akkuvahti• Automaattinenlatausjännitteentunnistaminen• Helppokäyttää• Säädettävätlatausarvot• Säätötoiminnonulkopuolinenvalvonta• 30Ampeeria• 12/24V• Mitat:9x18,8x4,8cm• Paino:360g

(540160) 155,-

Aurinkopaneelien lataussäätimetsäädin on mökin turvalaite! säätimen tärkein tehtävä aurinkopaneelijärjestelmässä on varmistaa akun nopea täyteen latautuminen ja estää akun ylilatautuminen. Mökkeilijälle on myös tärkeää voida valvoa järjestelmän toimintaa kaikissa tilanteissa.

säädin sunwind 12A diodiSunwind 12 A Digital on käyttäjäystävällinen aurinkopanee-lisäädin digitaalisella lukemanäytöllä. Säädin säätää akun jännitteestä riippuen latausvirtaa ja ohjaa sähkönsiirtoa kuor-mituksen mukaan.

• pitääakuntäydessäjännitetilassa• estääylilatauksen• estääakunliiansuurenpurkautumisen• estääakkuasiirtämästäsähköäaurinkopaneeliiniltaisin.• 12V• 12Ampeeria• Mitat:10,2x4,5x10,7cm• Paino:136g

(540165) 39,-

Digitaaliset säätimet Analogiset säätimetsäädin sunwind 12VA •Volttimittarikolmellaasteikolla (akkutila)•Ampeerimittari•Maks.tulovirta12Atai180W aurinkopaneeli

(540113) 180,-

säädin sunwind 16 AVAB •Huippumallijokakasvaatarpeenmukaan•Monipuolisettoiminnot,käyttäjäystävällinen•Latauksentäysihallinta,akkutilajakulutuslaitteidensyöttö samanaikaisesti•Helppoliitäntäkahdelleaurinkopaneelille•Akkuvahti•2kplAmpeerimittareita (lataus ja kulutus).•Liittimet8mm2johdoille.•Maksimivirtasisään16A tai250W(aurinkopaneeleilta)

(540118) 290,-

säädin Marine GTR NTC 12 Lataussäädin erikoistarpeisiin – ei kulutus-laiteliitäntää tai mittareita. Toimii samalla teknologialla kuin muut Sunwind-säätimet. Säädin on koteloitu tiiviisti, sietää roiske-vettä ja sisältää LED-merkkivaloja jotka ilmaisetvat lataustoiminnon sekä täyteen ladatun akun. Liitän-nät aurinkopaneeliin (+/-) ja akulle (+/-).

Analogiset säätimet

AURINKOpANEELIEN LATAUssÄÄTIMETEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

•Veneeseen,asuntovaunuunjaammattikäyttöön•Lämpötilakompensointi•Pelkkälataussäädin•Voidaansovittaateollisuussovelluksiin

(540117) 130,-

Page 26: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

33

• PWM-tyyppinenakkujensarjalataus

(ei shuntin tarvetta)

• Akkutyypit:Geeli,suljettu(AGM)ja

lyijyhappoakku

• Erittäintarkkalatausvirransäätöjailmaisu

• Jumpperi,jokaeliminoisähkömagneettiset

häiriöt

• Rinnakkaistoimintamaks.300A

• Lämpötilakompensoitulataus

• LVD(LowVoltageDisconnect)irrottaa

kuorman automaattisesti jos akkujännite

putoaa liian alas

• LED-tilailmaisu,LED-vikailmaisu

• Sietääylikuormitusta25%

• Akkuanturiliitin

• Säätääakkujännitteenautomaattisesti

• 30Atulo

• 30Alähtö

Morningstar ps 30 digitaalinen aurinkopaneelisäädin 12/24V Digitaalinen säädin, jonka avulla näet helposti latausvirran, kulutusvirran sekä akkujännitteen. Tilailmaisu LEDien avulla. Maksimi latausvirta on 30 A, joka vastaakuutta80W:naurinkopaneelia.Varustettuerittäinkehittyneelläelekt-ronisella järjestelmällä. Säädin toimii modernin ohjelmiston avulla ja ohjaa akun lataussyklejä. Ohjelman ansiosta säädin on käytännöllisesti katsoen häiriötön. Käyttäjä voi tarkistaa säätimen tilan nopeasti ja helposti. Saatavilla on myös45A:nja60A:nmallit.Kysy lisää jälleenmyyjältäsi!

Morningstar Ts45 aurinkopaneelisäädin Lataussäädin 12/24V/48V –järjestelmiin, joka kestää 45A latausvirran. Tämä lataussäädin sopii kaikentyyppisille akuille. Säätimeen on saatavilla lisävarusteena erillinen näyttö, joka informoi latausvirran sekä akun jännitteen

• Erittäinluotettava

• Kestääsuurtalatausvirtaa

• Säätimentoimintatapavalittavissa

• Kattavatelektronisetsuojaukset

• Näyttöjalämpötila-anturisaatavissalisävarusteena

• Mahdollistakytkeäsuurenpoikkipinta-alankaapeleita

(540139) 215,-

Lämpötila-anturi Ts45 aurinkopaneelisäätimeen Sopii Morningstar TS45-aurinkopaneelisäätimeen, optimoi oikeanlaisen latauksen kun säädinyksikkö ja akut sijaitsevat eri tilassa.

(540148) 40,-

Tristar digitaalinen näyttö Ilmaisee aurinkopaneelien latausvirran sekä akuston jännitteen .

(540147) 125,-

AURINKOpANEELIEN LATAUssÄÄTIMET

(540138) 295,-

UUTUUs2012

Page 27: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

34

Tristar MPPT 45 Aurinkopaneelin lataussäädinMorningstarin Tristar MppT lataussäädin patentoidulla teknologialla (Trakstar Technology ™). säädin käyttää MppT (Maximum power point Tracker) lataustekniikkaa. Morningstarin Tristar MppT säätimessä on todella hyvä hyötysuhde (99%) ja sen oma virrankulutus on pientä verrattuna muihin vastaavanlaisiin säätimiin. säädin käyttää ”tracking” algoritmia, joka mukautuu nopeasti aurinkopaneelin jännitteeseen. säätimeen on mahdollista liittää etäseuranta (ethernet), web pohjaisen käyttöliittymän kautta on mahdollista nähdä esimerkiksi datatiedot 200 päivän ajalta.

OMINAIsUUET jA EDUT:

• Maksimaalinenlatausvirtajahyötysuhde99%.

• EdistyneempiMPPT-teknologiakuinmuissa vastaavissa malleissa

• ErittäinnopeaskannausjaanalysointoIV-käyrästä

• Tunnistaaerityyppisetaurinkopaneelitjavoi käyttää useita eri latauskäyrä vaihtoehtoja

• Erinomainensuorituskykyerityyppistenauringonvalojak- sojen aikana (aamu, päivä, ilta, utuinen)

• Erittäintoimintavarma

• Lämpötaloudellinen,ilmantuulettimia

• Rinnakainenpiirikytkentärakennemahdollistaa pienemmän kuormituksen ja näin pidemmän eliniän elektronisille komponenteille

• Eisisällämekaanisiareleitä

• Kattavastisuojattuylikuormituksiaja oikosulkuja vastaan

• Epoksi-pinnoitetutkomponentit,sekäerittäin laadukas piirilevy

• Seuranta-algoritmiminimoitehohäviön

• Pieniomavirrankulutus

• Toimiitäydellätehollajopa45asteenlämpötilassa

sUUREMMIssA jÄRjEsTELMIssÄ jA TEOLLIsUUssOVELLUKsIssA:

• RS-232-liitäntätietokoneeseen

• Web-pohjainenkäyttöliittymälaajoillaominaisuuksilla

• Datatiedot200päivänajalta

TEKNIsET TIEDOT:

• Maksimilatausvirta:45A

• Latausjännite/-teho:12V600W/ 24V1200W/48V2400W

• Hyötysuhde99%

• Nimellisjännite:12,24,36 tai48VDC

• Maksimiaurinkopaneelien avojännite:150VDC

• Akkujännite:8-72VDC

• Maksimiomatehonkulutus:2,7W

•Mitat:291x130x142mm/ 114 x 51 x 56 mm

• Paino:4,2kg

• Maksimijohtimenpoikkipinta-ala 35mm²/2AWG

• Kotelointi/suojaus:IP20

(540146) 550,-

ELEKTRONINEN sUOjAUs/TOIMINTA:

• Aurinkopaneeli:ylikuormitus,oikosulkujaylijännite

• Akku:ylijännite

• Korkealämpötila

• Valokaarijahetkellinenylijännite

• Paluuvirtaaurinkopaneelille

• Latausalgoritmi:4-portainen

• Latausvaiheet:bulk,absorptio,float,equalization

• Lämpötilakompensaatio/korjaus

Huom! Ulkoinen lämpötila-anturi mukana toimituksessa

AURINKOpANEELIN LATAUssÄÄDINEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

UUTUUs2012

Page 28: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

35

150 W kompakti invertteri Lataa tietokoneesi, digikamerasi, videokamerasi, mp3 sottimesi ym.. niin autossasi kuin mökillä!

Nytvoimuuttaa12Vakkuvirranverkkovirraksiautossasitaimökillä12Vpistokkeenkautta. Voit taivuttaa invertteriä mahduttaaksesi sen paremmin auton pistokkeeseen. Kun liität laitteen tupakansytytinpistokkeeseen autossa käytössäsi on tavallinen 230 V pistoke sekä 5 V USB-lähtö. Laitteessa on tuuletin ja 20 A sulake. Invertteri kytkeytyy irti jos akun jännite laskee liian matalalle ja siinä on ylikuumenemis- ja ylikuormitussuojaus

• Kokonaisteho:maks.150W

• Syöttöjännite:11-15V

• Jatkuvateho:150W

• Paino180grammaa

(541239) 49,-

ENERGIAA MÖKILLE

Page 29: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

36

Victron-yhdistelmälaturitphoenix Multi laturi/invertteriVictron Multi on paljon enemmän kuin pelkkä laturin ja invert-terinyhdistelmä.VictronPhoenixMultionyhdistänytlaturinjavaihtomuuntimenyhdeksikorkealaatuiseksi”powerblock”-yhdis-telmäksi. Vaihto invertterin ja latauksen välillä käy saumattomas-ti,varmatoimisestijailmankeskeytyksiä.PhoenixMultinavullavoit rakentaa tarpeidesi mukaisen sähköjärjestelmän mökillesi, ja se voidaan kytkeä aggregaattiin siten, että se käynnistää ag-gregaatin tarpeen tullen kun kulutus käy kohtuuttoman suureksi. PhoenixMulti3000jaQuattroyksiköidentehoavoidaanlisätäliittämällä jopa kuusi yksikköä rinnakkain. Kolmivaihejärjestelmä voidaan toteuttaa kytkemällä kolme yksikköä yhteen. Victron-

tuotteet soveltuvat yhdistelemällä kaikkien tehotarvealueiden toteuttamiseen. Enimmillään voit toteuttaa järjestelmän, jonka jatkuvatehoon75kWjalatauskapasiteetti2000A.Useim-miten kysytään kuitenkin järjestelmiä joiden tehoalue on 5 - 10 kW,mieluitenkolmivaiheisena400Vtuottavanakokoonpanona.Tilauksen yhteydessä suosittelemme käyttösovelluksen tietojen toimittamista Sunwindiin, sillä näin voimme ohjelmoida Victron-laitteet valmiiksi aiottua käyttötapaa varten ennen laitteiden toimittamista. Laitteiden ohjelmointi tapahtuu pääasiassa PC-tietokoneenavulla,poislukienPhoenixMulti3000jaQuatro-mallit,joidenohjelmointivoidaansuorittaamyösDIP-kytkimienavulla.

Victron invertterin avulla saat verkkovirran koko mökillesi – ilman valtakunnan sähköverkkoon liittymistä. Vic-tronin invertteri muuttaa akkusähkön vaihtovirraksi jolla voi käyttää tavallisia kodin sähkölaitteita. jos akuston kapasiteetti riittää, voit käyttää invertteriä tuottamaan sähkön valaistukselle sekä viihde-elektroniikan, mikro-aaltouunin, imurin, työkalujen tai vaikkapa tietokoneen käyttöä varten. Käyttämällä generaattoria silloin, kun auringonsäteily ei ole riittävää, saat akut ladattua täyteen silloin kun haluat. Victronin phoenix -sarjan laitteissa yhdistyy teho, korkea teknologia, luotettavuus ja monipuoliset ominaisuudet, joiden ansiosta voit halutessasi vaikka antaa Victronin käynnistää generaattorin tarpeen mukaan.

•Mikroprosessoriohjattu4-portainenelektroninen akkulaturi.

•Lämpötilaohjattulataustoiminto(lämpötila-anturi mukana toimituksessa).

•Toimiihyvinuseimpiengeneraattorienkanssa.

•Suurikäynnistysvirtakapasiteettitavanomaisille kuormille.

•Kolmivaiheratkaisuvoidaantoteuttaa kytkemällä kolme yksikköä toisiinsa sopivalla tavalla.

•Tiedonsiirtoliitäntä.

•Suojattuoikosulkua,väärääpolariteettia,korkeaa lämpötilaa ja korkeaa akkujännitettä vastaan.

VICTRONEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

Page 30: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

37

Invertteri/laturiphoenix

Multiplus 12/1200/50

phoenix Multiplus

12/1600/70

phoenix Multiplus

12/2000/80

phoenix Multiplus

12/3000/120

phoenix Easyplus

12/1600/70

Quattro 3kVA 12/3000/120

Quattro 5kVA 24/5000/120

jatkuva teho 1200 VA 1600 VA 2000 VA 3000 VA 1600 VA 3000 VA 5000 VA

Maksimiteho 2100W 3000W 4000W 6000W 3000W 6000W 7800W

Akkujännite (24 V tilauksesta)

9,5 – 17 V 19 – 33 V 9,5 – 17 V 9,5 – 17 V 19 – 33 V 9,5 – 17 V 19 – 33 V

Tulojännite 187-265VAC 187–265VAC 187-265VAC 187-265VAC 187–265VAC 187-265VAC 187-265VAC

Taajuusalue 45-55 Hz 45-55 Hz 45-55 Hz 45-55 Hz 45-55 Hz 45-55 Hz 45-55 Hz

Oma tehonkulutus 5W 5W 10W 10W 5W 15W 25W

AaltomuotoPuhdas

siniaalto Puhdas

siniaaltoPuhdas

siniaalto Puhdas

siniaalto Puhdas

siniaaltoPuhdas

siniaalto Puhdas

siniaalto

Hyötysuhde 93 % 93 % 93 % 93 % 93 % 92 % 94 %

Latausvirta 12 V 50 A 70 A 80 A 120 A 70A 120 A 120 A/24V

Latausvirta käynnistysakulle

4 A 4 A 4 A 4 A 4 A 4 A 4 A

suositeltava akku-kapasiteetti (min)

300 Ah 500 Ah 500 Ah 800 Ah 500 Ah 800 Ah 800 Ah/24V

Akkukaapelit Ei (2x50mm²) Ei (2x50mm²) Ei (2x95mm²) Ei (2x95mm²) Ei (2x50mm²) Ei (2x95mm²) Ei (2x95mm²)

Maks. virransyöttö generaattorilta

16 A 16 A 30 A 50 A 16 A 50 A 50 A

paino 10 kg 10 kg 12 kg 18 kg 11 kg 19 kg 30 kg

Mitat (KxLxs) mm 375x214x110 375x214x110 520x255x125 362x258x218 510x214x110 362x258x218 444x328x240

Tuotenumero 192012 192016 192020 192029 192034 192053 192050

Hinta 1 190,- 1 590,- 1 760,- 2 585,- 2 180,- 3 020,- 3 950,-

TilatessasiPhoenixMulti-laitteen,suosittelemmeettäilmoitatgeneraattori tiedot. Laite ohjelmoidaan toimimaan optimaalisesti käyttämässäsijärjestelmässä.Quattro-laitteistossaonkaksisisään-tuloa 230 V virtalähteelle ja kaksi ulostuloa verkkovirralle. Tämä voi olla eduksi jos sinulla on kaksi generaattoria tai vaikka vene-essägeneraattorisekämaasähköjärjestelmä.Quattrovalitseesenlähteen josta se saa virtaa. Kaksi virran ulostuloa ovat keskenään tahdistetut, toinen syöttää virtaa akuilta tai generaattorilta sen käydessä, toinen ainoastaan generaattorilta kun sitä on tarjolla. Jälkimmäiseen on tarkoitus kytkeä ainoastaan paljon tehoa vaati-via laitteita kuten pesukone tai isot sähkötyökalut.

VICTRON

37

Page 31: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

38

VICTRONEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

Victron laturitNämämarkkinoidenparhaimpiinlukeutuvatakkulaturitlataavatakustonnopeastijatehokkaasti.Elletlöydäluettelostasopivaalaturiatiedustelemuitatyyppejä,lisämallejaonsaatavissatilauksesta.Centaur-sarjananalogisetlaturitsoveltuvaterinomaisestisovelluksiin,joissaakkujaeiladatajatkuvastiympärivuoden.MainituntyyppisiinsovelluksiinsuosittelemmePhoenix-sarjanmikroprosessoriohjat-tuja digitaalisia latureita.

Centaur-sarja:• Jopakolmeakustoa per yksi laturi

• Erittäinlaajatulojännitealue (90 - 365 V)

• Sietäähuonolaatuisengene- raattorin syöttämän jännitteen (taajuusalue 40 - 65 Hz)

• Lämpötilakompensoitukolmi- portainen latausalgoritmi

LaturiCentaur laturi 12/30

Centaur laturi 12/50

Centaur laturi 12/60

Centaur laturi 12/80

Centaur laturi

12/100

Centaur laturi

12/200

phoenix laturi 12/30

phoenix laturi 12/50

Blue power 12/7 Ip65

Blue power 12/17 Ip65

Tulojännite 90-265V 90-265V 90-265V 90-265V 90-265V 90-265V 90-265V 90-265V 90-265V 90-265V

Lähtövirta 30 A 50 A 60 A 80 A 100 A 200 A 30 A 50 A 7 A 17 A

Taajuusalue 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz 45-65Hz

Lähtöjä 3 3 3 3 3 3 2 + 1 2 + 1 1 1

Akkukapa-siteetti

120-300 Ah

200-500 Ah

240-600 Ah

320-800 Ah

400-1000 Ah

800-2000 Ah

120-300 Ah

200-500 Ah

24-150 Ah

55-200 Ah

Mitat355x215x

110 426x239x

135 426x239x

135 505x255x

130 505x255x

130 505x255x

230 350x200x

108 350x200x

108 43x80x

15547x99x

193

Tuotenro 192083 192082 192063 192080 192081 192084 185530 185550 185507 185517

Hinta 330,- 510,- 555,- 925,- 1 190,- 2 290,- 505,- 750,- 295,- 449,-

phoenix-sarja:• Neliportainenlatausalgoritmi

• Mikroprosessoriohjaus

• Jatkuvalatauksensovitus olosuhteista riippumatta takaa akulle pitkän käyttöiän

• ”Storagemode”-tilaminimoi kaasunmuodostuksen sekä akun positiivisten elektrodien syöpymisen

• Lämpötilakompensoitulataus

• LiitäntäPC-tietokoneeseen (lisävarusteena)

CTEK-akkulaturi generaattorilleCTEK-akkulaturionälykäsjakäytännöllinenakkulaturi,jokasoveltuukaikentyyppisten lyijyakkujen lataamiseen. Helppo käyttää, ei huoltotarpeita. Voidaan liittää kiinteästi akkuun myös aurinkovoimalajärjestelmissä. Suojaus väärää polariteettia ja oikosulkuavastaan,kipinäsuojaus.Pystyylataamaansekätyhjentyneitä että sulfatoituneita akkuja, ja pystyy suorittamaan latauksen vaikka tulojännite olisi 170 V. Akkulaturi on hyväksytty ulkokäyttöön.

• jännite: 12 V• Latausvirta: 25 A• Vuotovirta(Ah/kk):<2• Pihinakkukoko:50 Ah

TEKNIsET TIEDOT • Suurinakkukoko:500 Ah• Mitat(mm): 233 x 128 x 64• Paino: 1,4 kg• Suojausluokka:IP44(ulkokäyttö)

CTEK Multi Xs-25000(185225) 349,-

Page 32: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

39

VICTRON

Valitse puhdasta siniaaltoa tuottava invertteri, jos laite vaatii korkealaatuista siniaaltosähköä (moottorit ja yksinkertaiset akkulaturit eivättarvitse).Phoenixtuottaajännitteenpuhtaanasiniaaltonajapystyytoimimaankaikentyyppistenvaihtojännitekäyttöistenlait-teidenvirtalähteenäilmoitetuntehoalueenpuitteissa.Phoenix-invertteriäonsaatavanamyös24V:nmallina.

• Puhdassiniaaltojännite,ei ongelmia herkille laitteille

• Korkeahyötysuhde

• Akkukaapelittulevatmukana (koskee vain mallia 350)

• Liitäntäkauko-ohjausta(350) varten, kauko-ohjaustaulu (lisävarusteena mallille 800)

• Suojausoikosulkua, ylikuormitusta, korkeaa

lämpötilaa, sekä liian matalaa j a korkeaa akkujännitettä vastaan

• Toimitetaansisäänrakennetulla Schuko-pistorasialla (tavallinen maadoitettu pistoke käy)

• Phoenix800sisältäävirransäästötoi- minnon kuormittamattomassa tilassa.

Victron-siniaal-toinvertterit

DC/DC-muunninVälttämätön, jos ehdottomasti tarvitset tarkan jännitteen (12 V) televisioon, sairaudenhoitolaitteeseen, navigaattoriin, tutkaan, VHF-radioon, jne. Tilaamalla on saatavana myös eri ominaisuuksilla olevia malleja. Laite tuottaa tarkan nimelli-sjännitteen, olipa akun jännite sitten 9 tai 18 volttia.

Vinkki:Saatavanamyös24/12–malleja.Näinvoitkäyttää12V laitteita myös 24V järjestelmässä!

•Mitat:49x88x152

•Paino:0,5kg

•Sisältäägalvaanisenerottimen

(192000) 149,-

Invertteri phoenix 12/350 phoenix 12/800

jatkuva teho 350 VA 750 VA

suurin teho 700W 1400W

Akkujännite (24 V tilauksesta) 10,5 – 15,5 V 10,5 – 15,5 V

Oma kulutus 3,1W 14W (3Wvirransäästötilassa)

jännitteen aaltomuoto Puhdassiniaalto Puhdassiniaalto

Hyötysuhde 89 % 91 %

paino 3,5 kg 2,7 kg

Mitat (KxLxs) mm 72 x 155 x 237 72 x 180 x 295

Kauko-ohjaus 2-napainen liitäntä Kauko-ohjaustaulu

Tuote nro 192003 192007

Hinta 170,- 445,-

phoenix-siniaaltoinvertteri 12 V – 230 V

Victron-siniaaltoinvertteri 180WMuuntaa sähkön 12 voltista 230 volttiin ja tuottaa täysin puhtaan siniaallon. Täydellinen valinta, kun käytät mökillä tai veneessä televisiota/dekooderia tai muita pienelektroni-ikkalaitteita, jotka tarvitsevat puhtaan siniaallon toimiak-seen. Suurin osa markkinoilla olevista 12 voltin televisioista lakkaavat toimimasta, kun akun jännite laskee välille 11,9 V – 12,1 volttia. Tämä invertteri toimii jopa 11,5 voltilla, joten saat kaiken hyödyn irti akuissa olevasta sähköstä. Akkujen jännite ei kuitenkaan saa laskea alle 11,5 voltin.

Vinkki: Muista sammuttaa invertteri, kun se ei ole käytössä ja poistuessasi mökiltä!

•Mitat:72x132x200

•Paino:2,7kg

•Suurinkäynnistysteho:350W

•Varoittaamatalasta akkujännitteestä

•Sammuu,kun

akkujännite on liian matala

(192006) 129,-

Page 33: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

40

VICTRONEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

B L U E P O W E R

BMV-602 battery monitor

SETUP

SELECT

AC distribution www.victronenergy.com

Isolation Transformer 1800watt

Central boat ground !

DC distribution

Cyrix battery isolatorEngine

Multicompact 12/1600/70

phoenix

mains

charger

failure

PHOENIX MULTI CONTROL

mains oninverter on

boost

equalize

�oat

overload

low battery

temperature

on charger only

shore current limitero�

Victron-suojaerotusmuuntajat

Akun erotin mahdollistaa erilaisten akkujen lataamisen yhtä aikaa ilman, että ne pitää kytkeä yhteen, esimerkiksi käynnistys- ja käyt-töakku. Argo-mallit kompensoivat diodilla erotusreleen jännitehäviön. Argofet-mallien jännitehäviö on lähes nolla (0,02 V). Käyttös-ovelluksetovatsamatkuinArgo-malleilla.Cyrix-mallittoimivatmyösilmanjännitehäviötä.Asennettaessaliitännättehdäänprioriteet-tijärjestyksessä.Tyypillinenasennusjärjestyson:1.käynnistysakku,2.keulapotkurinakkuja3.käyttöakku.KunCyrixhavaitsee,ettäkäynnistysakku on saavuttanut toivotun jännitteen, se sallii keulapotkurin akun lataamisen ja akkujen rinnakkaisen käytön.

Akun erottimet

Maasähkökaapelit ja adapteritKaikkienkaapeleidenjapistokkeidenluokitusonIP67.Kaapeliensisäosaonruostumatonta terästä, mukana tulee kytkennän tunnistava diodi ja suojus.

Nimi/erittelyt Tuote nro Hinta

Maasähkökaapeli 25 m, 16 A 158180 280,-

Maasähkökaapeli 15 m, 32 A 158181 245,-

Adapterin kaapeli 16 A/250 V schuko/CEE 158182 32,-

Adapterin kaapeli 16 A (250 V CEE/schuko) 158183 32,-

Erottimen kaapeli 16 A/250 V CEE/2 x CEE 158184 105,-

Adapterin kaapeli 16A, 32 A/250 V CEE/CEE 158185 49,-

Tuote Mitat paino kg Tuote nro Hinta

Erotusmuuntaja 2000W 115/230V 375 x 214 x 110 10 192038 840,-

Erotusmuuntaja 3600W 115/230V 362 x 258 x 218 23 192039 1 160,-

Suojaerotusmuuntaja tarvitaan kaikissa veneissä, joiden sähköjär-jestelmä kytketään maasähköjär-jestelmään. Erotusmuuntaja estää korroosion, jota sähkökenttä aiheuttaa. Kaikissa erotusmuun-tajissamme on pehmeäkäynnistys, joten maasähköjärjestelmän sulake ei pala kun kytkeydyt verkkoon.

Tuote Mitat paino kg Tuote nro Hinta

Cyrix 80/24 46 x 46 x 80 0,11 158176 69,-

Cyrix 400/12 78 x 102 x 110 0,9 158177 485,-

Cyrix-i 12/24V-100A 46 x 46 x 80 0,11 158178 99,-

Cyrix-i 12/24V-200A 78 x 102 x 110 0,9 158179 305,-

Page 34: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

41

VICTRON

B L U E P O W E R

BMV-602 battery monitor

SETUP

SELECT

AC distribution www.victronenergy.com

Isolation Transformer 1800watt

Central boat ground !

DC distribution

Cyrix battery isolatorEngine

Multicompact 12/1600/70

phoenix

mains

charger

failure

PHOENIX MULTI CONTROL

mains oninverter on

boost

equalize

�oat

overload

low battery

temperature

on charger only

shore current limitero�

Victron akkumonitorit ja ohjaustaulutAkkumonitori BMV 600/602Edistyksellinen ja tarkka ”yleismittari” akkupankille. Helppo käyttää ja lukea, myös pimeässä. Avoin kosketin on käytettävissä jännitehäly-tystä varten (yli- ja alijännitteen). Akkumonitori antaa yleiskuvan akkujen tilasta ja elinkaaresta. Mukana tulee 10 metrin kaapeli (RJ12/UTP).BMV602:ssaonComportRS232datantietokoneeseensiirtoavarten.

jakokeskusLiitäntäESP-ohjaustaululle,akkumoni-torille ja jännitemittarille. Varustettu 4 isolla sulakkeella 2 x 300 A, 1 x 200 A ja 1 x 100 A ja lisäksi 1 x keskikokoinen sulake60A.Mitat:130x395x315mm.

(192045) 670,-

Ohjaustaulut

Luettavat tiedot:

•Akunjännite(V)

•Akunlataus/käyttösähkö(A)

•Käytettyampeerituntimäärä(Ah)

•Akuntila(%)

•Kuinkakauanonaikaaakun tyhjenemiseen (nykyisellä käytöllä)

•Yli/alijännityksenhälytys

•Hälytyspurkautuneestaakusta

Akkumonitori BMV 600(158160) 175,-

Akkumonitori BMV 602(158162) 230,-

BMV 602 Data Link Rs232(158130) 135,-

Kaapeli 95 mm2, mittauksen rinnakkaiskytkentäänakkumonitorille (0,5 m)

(158195) 130,-

1 2

1

2

1 2 3 4

5

Tuote Kuva nro Mitat Tuote nro Hinta

VE.Net panel 1 65 x 120 x 40 192220 340,-

VE.Net Blue power panel 2 130 x 120 x40 192221 445,-

VE.Net Tank Monitor (virta) 3 65 x 120 x 40 192232 355,-

VE.Net Tank Monitor (resistiivinen) 4 213 x 150 x 75 192233 355,-

VE.Net Tank Monitor (jännite) 5 105 x 75 x 22 192224 355,-

Digital Multi Control 200/2000A 5 105 x 75 x 22 192225 230,-

Victron View Retro 5 105 x 75 x 22 192226 1770,-

jänniteväli Oma kulutus Virtaväli Akun kapasiteetti Tarkkuus Etupaneelin

mitat Asennusreikä syvyys Tiedonsiirto (602)

9–35VDC 6 mA -500A + 500A 20 – 2000 AhVähintään

0,5 %65 x 65 mm Ø = 52 mm 72 mm

Kyllä, BMV-datalinkillä

Page 35: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

42

ENER

GIA

A M

ÖK

ILLE

YMÄ

LÄT

KIL

LEK

EITT

IÖ j

A K

AA

sULÄ

MpÖ

Aurinko, tuuli ja sähköaggregaattijärjestelmät – ATGLaitteisto jatkuvan sähkön tuottamiseen kohteissa jossa ei kiinteää sähköverkkoa ole saatavilla.

järjestelmä hyödyntää aurinko- ja/tai tuulienergiaa hiljaisina ja ympäristöystävällisinä energianlähteinä varmistaen kuitenkin sähköenergian saatavuuden vara-voimageneraattorilla tilanteissa joissa energia tai teho ei muuten riittäisi.

Toiminta perustuu sähköenergian varastointiin akustoon, joista energia otetaan käyttöön tarvittavana

aikana invertterin avulla tai suoraan. Akuston va-raustilan vähentyessä, käytetään varavoimana poltto-moottorigeneraattoria.

järjestelmä voidaan toteuttaa usealla eri tavalla, ja se voidaan mukauttaa asennuskohteen tarpeisiin sopivaksi. Toteutustavan määrittävät asennuskohteen vaatimukset sekä sähköverkon rakenne.

 

A

B

Automaattisen toiminnan tasot (vaihtoehtoja)

1) Akuston varaustilan tarkkailu -> (1) syväpurkauksen esto -> (2) käynnistyskäsky aggregaatille

2) Aurinkopaneelien lataussäädin -> (1) perustoiminnoilla -> (2) kehittyneemmät versiot

3) Invertterin ohjaus -> (1) Invertterin kauko-ohjaus -> (2) automaattinen ohjaus -> (3) ohitusautomatiikka

4) Akkuvaraajan toiminta -> (1) Itse valvottu -> (2) Aikakatkaisu -> (3) Varaustason tunnistava

5) Aggregaatin ohjaus -> (1) käsikäynnistys -> (2) sähkökäynnistys -> (3) Kaukokäynnistys -> (4) Automaattikäynnistys

seuraavassa muutamia esimerkkejä:

Mökkikäyttöön voidaan rakentaa yksinkertainen järjestelmä, jolloin laitteistoa ohjataan täysin ilman automaattisia toimin- toja. Järjestelmä mitoitetaan siten että aurinkoenergia riittää normaaliinkäyttöön.TV,radio,digiboksi,vesipumppuvoidaan helposti liittää järjestelmään.

Tällöintarvittavatkomponentitovat:

• Akusto

• Aurinkopaneeli

• Säädin

saneerauskohteissa olemassa oleva verkko voidaan jakaa mahdollisuuksien mukaan.

• Suuretkuormatpyritäänerottamaanomaan ryhmään jota käytetään aggregaatin voimalla.

• Verkkoasyötetäänmonitoimisellainvertteri-laturilla, joka kytkee aggregaatin syötön tilalle, mikäli invertterin teho ei riitä.

Uudisrakennuksiin järkevin tapa on rakentaa kaksi taikolmeerillistäverkkoa:

• Valaistusverkossavoidaankäyttääsuoraan12tai24V valaisimia, ja muita pienjännitelaitteita ja siten pienentää invertterin aiheuttamaa tehohäviötä.

• Pientehoverkossakäytetäänpieniä230Vlaitteita invertterin avulla.

• Suurtehoverkossakäytetäänsuurikulutteisialaitteita suoraan aggregaatin syöttämänä.

Tarvittaessa:

• Aggregaatti

• Invertteri

C

AGGREGAATIT

Page 36: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

43

Generaattorit

Generaattorien teho riittää suurtenkin kuormien käyttämiseen

ongelmitta, lisäetuna on se, että voit itse päättää koska käytät

sitä ja mihin ylimääräinen tuotettu teho käytetään. Generaa-

ttorin avulla et ole myöskään riippuvainen tuulesta tai aurin-

gonsäteilystä. Suosittelemme riittävän tehokkaan generaattorin

hankintaa. Huomaa myös, että sähkötyökalujen, kuten porien ja

sahojen käynnistysvirrat ovat jopa 3-5 kertaa suuremmat kuin

nimellisvirta. Generaattoreita voi hetkellisesti ylikuormittaa n.

400%,siisnelinkertaisesti!Poweri-generaattoritantavatkaiken

tarvitsemasi tehon, jota tarvitset voidaksesi nauttia samoista

mukavuuksista kuin kotona kaupungissakin. Voit käynnistää ge-

neraattorin kauko-ohjaimella helposti ja lämmittää ruokaa mikro-

aaltouunilla, käyttää pölynimuria, pesukonetta tai vesipumppua.

Näyttökertookuinkakauanvoitkäyttäägeneraattoriaennen

seuraavaa polttoainetäydennystä, sekä kertoo huoltovälit ja

näyttää sähköiset tiedot. Moderni elektroniikka tuottaa täydel-

lisen siniaallon muotoista vaihtojännitettä. Aggregaatin ollessa

käynnissä saat myös aurinkovoimalan akustoa ladattua.

jos mökkiä käytetään paljon talvella ja kaipaat lisätehoa tai jos haluat käyttää mökillä tavanomaisia kodinkoneita, kuten pesukonetta, tiskikonetta, pölyni-muria tai sähkötyökaluja, on generaattori kätevä tapa ratkaista tarvittavan lisäenergian tarve.

TYYppI pOWERI pOWERI pOWERI

NO 5001 DY 6501 DY 7/10 DY

Diesel Diesel Diesel

Generaattori teho (VA) 5000 6500 10000

Jatkuvateho(W) 3400 5800 5500

Suojakehä on on on

MOOTTORI Yanmar Yanmar Yanmar

Malli L 70 L100N L100N

Nimellisteho(hv) 7 11,8 11,8

Sylinteritil (cm3) 296 435 435

Öljy(litr.)/vartija valo valo valo

Polttoaines.(litraa) 3,5 5,4 5,4

Kulutus (l/h) 0,5-1,2 0,5-2,1 0,5-2,1

Melutaso dB(A) 7m 81 82 82

Jäähdytys ilma ilma ilma

GENERAATTORI S16W S16F T20FS

Teho(VA) 5000 6500 10000

Jännite(V) 230 230 230/400

Autom. sulake (A) 16 2X16 tai 25A 4x16

Vikavirtakytkin - - on

Pistorasiat230V 2 2 2

Pistorasiat400V - - 1

Takuu/max.1000t 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi

MitatP-L-L(cm) 70-50-50 80-50-59 85-50-59

Paino(kg) 70 105 130

HINTA 2 500,- 3 300,- 3 700,-

LIsÄVARUsTEET:

• Kaukokäynnistys 344,-

• Automaattikäynnistys 1302,-

• Polttoainesäiliö40litraa 365,-

• Polttoainepumppu 253,-

• Tynnyriliitäntä 63,-

• Pakoputkenliitos+joustin 125,-

• Pakoputkenläpivientisarja 253,-

Aggregaatin talvikäyttöa varten on saatavissa imuilman esilämmitin.

AGGREGAATIT

Page 37: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

44

Valaistus luo tunnelmaaTehokas, toimiva ja yksilöllinen – oikealla valaistuksella voi olla rentouttava ja stimuloiva vaikutus. Värit ja huoneka-lut ovat toki aina tärkeä tekijä valitessasi yksilöllistä sisustusta, mutta vasta oikealla valaistuksella voit saada sisus-tuksestasi kaiken irti. Teknisesti onnistunut valaistus luo miellyttävän ilmapiirin lisäksi myös turvallisuutta. seuraa-villa sivuilla löydät suuren valikoiman erityisesti aurinkovoimalakäyttöön soveltuvia valaisimia, joista varmasti löydät makuusi ja mökkiolosuhteisiisi sopivat vaihtoehdot. Valikoimamme kattaa monia erityyppisiä valaisimia, jotka kaikki toimitetaan 12 V lampuilla. Voit halutessasi liittää valaisimiin valikoimaamme sisältyvän himmentimen. Yhdessä valai-simet ja LED-lamput muodostavat vähän energiaa kuluttavan mutta tehokkaan ja tyylikkään ratkaisun. LED-tekniikkaa on kehitetty voimakkaasti viime vuosina ja tarjolle tulee jatkuvasti myös uusia ratkaisuja. LED-lamput ovat erittäin luotettavia, säästävät paljon energiaa ja niitä voidaan käyttää kaikissa valaisuun liittyvissä sovelluksissa.

• Jopa50kertaapidempikäyttöikä

• 90%pienempivirrankulutus

• 500%enemmänvalotehoaperW verrattuna hehkulamppuihin

• Valoonsunnattua,erityisensoveltuvaa keittiöihin, ulkovaloihin sekä lukuvaloksi

VALAIsTUs LUO TUNNELMAAEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

LED LED on lyhenne sanoista Light Emitting Diode eli valoa emittoiva diodi. Usein puhutaan LED-valoista tai “ledivaloista” mikäli kyseessä on valai-sinsovellus. LEDeillä on monia etuja verrattuna perinteisiin hehkulamp-puihin ja halogeenilamppuihin, erityisesti mökki- ja venekäytössä, joissa käytettävissä on usein vain vähän energiaa.

• LED-valoemittoijopa500%enemmänvaloaperwattisähkötehoa. Lisäksi LEDeihin rakennetaan usein erityisiä linssejä, jotka vielä keskittävät valoa tiettyyn suuntaan. Linssit myös estävät tai vähentä- vät hajavaloa ja häikäisyä ja mahdollistavat valaisumäärän suuntaa- miseen tarvittavaan suuntaan. Edellä mainitut syyt tekevät LEDeistä parhaan mahdollisen valonlähteen.

• LED-lamputtoimivathuomattavastiperinteisiävaihtoehtojapidempään,jopa50000-100000tuntia.Vertailunvuoksitavallinen hehkulamppu toimii keskimäärin 1000 tuntia. LED-lamput eivät välky päälle kytkettäessä ja ne tuottavat vähemmän lämpöenergiaa. Mökeillä joita käytetään harvemmin LED-lamput ovat todella elinikäinen ratkaisu!

• LEDiteivätsisälläelohopeaajotenneovatmyösympäristöystävällisyydessäänverratonvaihtoehto.

• UlkovalonaLED-valaistustoimiiloistavasti.Josvalaisinsijoitetaanulko-ovenviereen,LED-valoeimenerikkikovastakaantärinästä päinvastoin kuin monet muuntyyppiset lamput.

• Mökitjoissaonaurinkovoimala,eikoskaanoleliikaaenergiaa.Koskavalaistusvoivastatanoin50%:stamökkisikokonaisenergianku- lutuksesta, voit säästää paljon energiantarpeestasi vaihtamalla kaikkiin valaisimiisi LED-lamput. LEDien tehokkuus ja valon suun- tavaikutus yhdessä pienemmän virrankulutuksen kanssa voivat pienentää valaisuun kuluvan virran pienentymisen jopa 90%. Jos olet hankkimassa aurinkovoimalaa, voit LED-valaistusta hyödyntämällä hankkia pienemmän aurinkosähkövoimalan ja säästää rahaa!

Page 38: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

45

Smijern-valaisimetToimitetaan10W12Vlampulla(kantaE27),elleitoisin mainittu. Valaisimet voidaan varustaa tarvittaessa 230 V käyttöönasentamallatilalle230V:npoltin.

12 V valaisimet

9

10

12

13

11

14

812 V messinkipatinoidut laadukkaat valaisimet, runko alumiinia. Valaisimet toimitetaan lasikuvulla ja12Vpolttimolla(15Whehkulamppu)

Granskogen – Klassinen öljylamppu-tyyliin muotoiltu sarja

Lukulamput sekä katto-/seinävalaisimetElleitoisinolemainittu,valaisimettoimitetaan10Whalogeenilampulla ja G4-kannalla. Loistevalaisimet toimitetaan loisteputken kanssa.

Odin smijern kattovalaisin (540824) 110,-

Odin lattiavalaisin Mitat K 160 cm X S 40 cm. (223045) 265,-

Odin smijern seinävalaisin – varrella Katkaisijaja10WhehkulamppuE14. (540820) 65,-

Odin smijern seinävalaisin – kääntyvällä varrella (540822) 110,-

11

12

13

14

Granskogen pöytävalaisin E27-kanta.Kuvunhalkaisija:26,5cm(227070) 75,-

Granskogen kattovalaisin E27-kanta.Kuvunhalkaisija:34,5cm(227060) 89,-

Granskogen seinävalaisin E27-kanta.Kuvunhalkaisija:34,5cm(227050) 79,-

8

9

10

Opal kohdevalo valkoinen (540980) 19,-

Kohdevalo ruskea (540970) 16,-

spotlight RsT Frosty mattalasi (540982) 16,-

saturn (540963) 16,-

square (540961) 15,-

Rondo (540960) 16,-

Alpha lukulamppu 2x8 Mitat:445x60x40mm2x8W(225001) 30,-

1

32

7

4 5

6

1

2

3

4

5

6

7

12 V VALAIsIMET

Page 39: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

46

LED lamput 12 V

Nova LED, Downlight harmaa9LEDiä,0,5W.Toimitetaanvälirenkaalla.

(243977) 35,-

Nova LED, Downlight valkoinen9LEDiä,0,5W.Toimitetaanvälirenkaalla.

(243978) 33,-

Comet LED, Downlight kirkas kromi9LEDiä,1,66W.

(243782) 39,-

Lots LED, Downlight kirkas kromi6 SMD. Toimitetaan välirenkaalla.

(243783) 33,-

power Tube LEDKohdevalokirkas.6LEDiä.1,3W.

(243779) 44,-

Opal LED valkoinenKohdevalovalkoinen.15LEDiä.1,2W.

(243778) 47,-

Mini spotlight LEDKohdevalokromi.10LEDiä.2,5W.

(243780) 43,-

Valolista LED 2,2W kääntyvä 30 LEDiäLED-valolista joka tuottaa voimakkaan ja miellyttävän työs-kentelyvalon (lämmin valkoinen) pienellä virrankulutuksella. Pituus47cm.

(243530) 33,-

soft LEDMitat:248x64x35mm.

(540957) 17,-

Katto-/seinävalaisin VenusVäri:Mattakromi.LED9-SMD,2W.Mitat:90x90x20mm.

(243784) 29,-

Katto-/seinävalaisin Flame LEDVäri:Harjattuteräs.LED9-SMB,2W.Mitat:Ø85mm.

(243785) 32,-

Kattovalaisin Mini-Tube LEDVäri:Alumiini.LED6-SMD,1,3W.Mitat:Ø195mm.

(243786) 160,-

Kattovalaisin saturnVäri:Kromi.LEDG4SMD,1,2Watt.Mitat:Ø70mm.

(243787) 37,-

11

12

13

11

12

13

14

14

1

2

3

4

6

7

8

9

10

Tube LEDKohdevalo,hopea,12LEDiä,1W.

(243006) 45,-

5 5

1

2

3

4

6

7

8

9

10

LED LAMpUT 12 VEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

Page 40: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

47

LED solar kahdella lampulla Mitat:Halkaisija465mm,K2000mm.

(224040) 175,-

19

20

19

Aurinkopaneelikäyttöiset LED-valaisimetsarja korkealaatuisia ulkovaloja, viimeistelty työnlaatu. sisäänrakenn-etuilla aurinkopaneeleilla ja energiapiheillä LED-polttimoilla varustetut, vesitiiviit rosterirunkoiset ulkovalot, jotka koristavat puutarhaasi ja va-laisevat pitkään! Lampuissa on sisäänrakennettuvalosensori, joka kytkee valon päälle hämärän laskeutuessa ja sammuttaa sen jälleen auringon noustessa. Huomaa, että auringonvalon määrä vaihtelee huomattavasti vuoden eri aikoina ja talvikauden aikana valaisimen teho saattaa olla pienempi kuin kesällä.

Tehokas LED-otsalamppu 12 LEDiäVahva ja voimakas otsalamppu. Toimii paristoilla (3 kpl AAA-paristot), pitkä toiminta-aika. Voidaan asettaa kolmeen eri toimintatilaan:

1. Vilkkuva punainen valo - 2 LEDiä

2. Jatkuva valkoinen valo, virransäästötila - 3 LEDiä

3. Jatkuva valkoinen valo, täysi valaisuteho - 10 LEDiä

(243910) 12,-

18

18

Kurs LEDLED-valo kääntyvällä varrella. 6LEDiä.1,3W.

(243781) 48,-

15

LED-ulkovalo liiketunnistimella ja hämäräkytkimelläPIR-anturitunnistaaihmiskehonliikkeetlähellävalaisintajakytkee lampun päälle. Ei edellytä sähköliitäntää. Toimii paris-toilla (4 kpl AA-paristot, ei mukana toimituksessa). LED-tekno-logia, pitkä käyttöikä. Sisäänrakennettu valoanturi sammuttaa lampun kun ympäristön valaisutaso on korkea.

Mitatmm:S72xL58xK125

(243800) 18,-

16

16

Downlight 1-2-3 LED 4,5VParistokäyttöinenlamppu,pitkäkäyttöikä.Runkoonkiinnite-tyn itsekiinnittyvän telineen avulla voit asentaa lampun minne haluat, ilman kaapelointia ja ruuveja. Toimii paristoilla (3AAA-paristot, ei mukana toimituksessa).

(243680) 9,-

1717

LED solar pylväs, ruostumaton Asennetaan suoraan alustaan.Mitat:Halkaisija215mm,K600mm.

(224005) 69,-

ENERGIAA MÖKILLE

20

V i h j e :Led Solarit ovat tyylikkäitä ja

käytännöllisiä valaisimia, jotka soveltuvat hyvin esim

polkujen valaisemiseen.

47

Page 41: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

48

12 V pOLTTIMOTEN

ERG

IAA

KIL

LEK

ÄYM

ÄLÄ

T M

ÖK

ILLE

KEI

TTIÖ

jA

KA

AsU

LÄM

12 V polttimot

Hehkulamput bajonettikannalla BA 15s, 3 pk. 5W: (540530) 3,50 10W: (540531) 3,50 15W: (540532) 3,50

Hehkulamput E14-kannalla, 2 pk. 15Wpienikupu:(540546) 3,95

Hehkulamput E27-kannalla, 2 pk. 10Wnormaalikupu: (540550) 6,60 15Wnormaalikupu: (540551) 6,60 15Wkruunukupu: (540555) 8,90

Halogeenilamppu BA 15s -kannalla, 2 pk. 5W: (540560) 5,70 10 W: (540561) 5,70

Halogeenilamppu BA 9s -kannalla, 2 pl. 5W: (540565) 5,50 10W: (540566) 5,50

Halogeenilamppu G4-kannalla, 2 pk. 5W: (540570) 2,90 10W: (540571) 2,90

8W loisteputki (540580) 5,10

Energiansäästölamppu E27-kanta7W: (540942) 11,-11W: (540944) 11,-13W: (540945) 11,-

Energiansäästölamppu E14-kanta 7W: (540946) 11,-11W: (540947) 11,-13W: (540948) 11,-

E27-välikanta G4-halogeenilampuille (540515) 5,-

E14-välikanta G4-halogeenilampuille (540516) 5,-

1

33

6

7

1011

4 5

2

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

9

8

Page 42: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

49

LED-pOLTTIMOT 12 V

1

Norjassa on kesämökeissä yli 500 000 12 V lukulamppua, joissa käytetään perinteisiä hehkulamp-puja tai halogeenilamppuja. Mökkien energiankulutuksesta puhuttaessa mainitut lamput voivat vastata noin 30 - 50 %:sta mökkien kokonaisenergiankulutuksesta. Vaihtamalla perinteisten lamppujen tilalle uudenaikaiset vähän energiaa kuluttavat LED-lamput voit säästää huomattavan määrän sähköä ja lisäksi voit nauttia LED-lamppujen erittäin pitkästä käyttöiästä. LED on lyhenne sanoista Light Emitting Diode, eli valoa emittoiva diodi. Kyseessä on puolijohdekomponentti, joka tuottaa valoa sähkövirran kulkiessa sen läpi.

LEDIEN TEKNIsET EDUT:

•90%pienempivirrankulutus.•Jopa50kertaapidempielinikä.•Sietäähyviniskujajatärinää•EiUV-taiIR-säteilyä•Matalatehonkulutusjalämmönkehitys•KaikkiSunwindinLED-polttimot tuottavat miellyttävää valoa

LED-polttimot 12 V

Tyyppi Kuva nro

Kanta LEDien määrä Teho (W)

Tuotenro Hinta

Baselite 1 G4 6 SMD 1,2 243260 14,-

LED spot 2 G4 3PowerLED 3 243262 15,-

LED spot 2 G4 PowerLED 5 243264 22,50

LED spot 3 GU10 3PowerLED 3 243266 15,-

LED spot 3 GU10 PowerLED 5 243268 22,-

LED spot 4 E14 3PowerLED 3 243270 15,-

LED spot 4 E14 PowerLED 5 243272 22,-

LED spot 5 G5 3PowerLED 3 243274 15,-

LED spot 5 G5 PowerLED 5 243276 22,-

LED spot 6 BA15s 3PowerLED 3 243278 15,-

LED spot 6 BA15s PowerLED 5 243280 22,-

LED polttimo 45 mm 7 E14 PowerLED 3 243282 27,-

LED polttimo 45 mm 7 E14 PowerLED 5 243284 31,-

LED polttimo 45 mm 8 E27 PowerLED 3 243286 27,-

LED polttimo 45 mm 8 E27 PowerLED 5 243288 31,-

LED polttimo Mignon 9 E14 PowerLED 5 243290 31,-

LED polttimo 60 mm 10 E27 PowerLED 3 243292 27,-

LED polttimo 60 mm 10 E27 PowerLED 5 243294 31,-

LED spot, 5 pkt. 11 G4 12 1 243660 49,-

LED spot 12 G4 6 0,5 243646 7,50

LED spot 13 G4 12 1 243612 10,-

LED spot, iso heijastin 14 G4 12 1 243712 11,-

LED polttimo 15 E14 33 2,5 243234 22,-

LED polttimo 16 E27 33 2,5 243257 22,-

Baselite litteä 17 G4 6 SMB 1,2 243261 13,-

LED polttimo 18 G4 15 SMB 1 243263 14,-

LED polttimo 19 E14 15 SMB 1 243285 15,-

LED polttimo 20 E27 15 SMB 1 243295 15,-

2 3

4 5 6

10

9

8

7

11 12

13 14

15 16

17

19 20

18

Page 43: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

50

ENER

GIA

A M

ÖK

ILLE

YMÄ

LÄT

KIL

LEK

EITT

IÖ j

A K

AA

sULÄ

MpÖ

AsENNUsTARVIKKEET

12 V aurinkoenergiavoimalan asennuksessa on käytettävä tasavirtapistorasioita ja niihin sopivia pistotulppia. Monet 12V jännitettä vaativista laitteista edellyttävät jännitteen napaisuuden eli positiivisen ja negatiivisen johtimen kytkemistä oikein päin. siksi 12V pistorasiat ja pistokkeet sisältävät napaisuuden oikeinkytkentään pakottavan muotoilun. Kaapelin tulee olla kaksinapaista, ja yleensä käytetään värikoodia, joka ilmaisee napaisuu-den. ”Lämmin” väri on positiivinen (usein punainen), ”kylmä” negatiivinen (usein sininen). paksumpi liitäntäpinni on positiivinen.

Erikoispistoke (540420) 2 kpl pakkaus 7,50

Erikoispistorasia (540421) 2 kpl pakkaus 15,-

Upotettava erikoispistorasia (540423) 9,-

Kytkentärasia (540422) 2 kpl pakkaus 12,-

johtokytkin (540424) 2 kpl pakkaus 8,40

seinäkatkaisija, yksinkertainen (540431) 9,50

seinäkatkaisija, kaksinkertainen (540432) 18,-

sokeripala 2,5-4 mm2 kaapeleille. (540410) 5 kpl pakkaus 3,-

sokeripala 6-10 mm2 kaapeleille. (540412) 5 kpl pakkaus 6,50

silikoniputkilo (540430) 8,-

sulakepidin Suoraan akkuihin liitettävien laitteiden suojaamiseen. (540445) 2,50

Ruuvipussi Puuruuvejaasennustarvikkeiden ja valaisimien kiinnitykseen. (540455) 3,90

10 A lasiputkisulake 5 x 20 mm. (540447) 5 kpl paketti 3,50

10 A lattasulake (540448) 5 kpl paketti 3,50

20 A lattasulake (540451) 5 kpl paketti 3,50

25 A posliinisulake (540452) 5 kpl paketti 3,50

Maxi sulakepidin Seinään asennettava. Sopii 2x10mm2 kaapelille. (540460) 25,-

20 A Maxi lattasulake (540461) 2 kpl paketti 9,-

30 A Maxi lattasulake (540462) 2 kpl paketti 9,-

40 A Maxi lattasulake (540463) 2 kpl paketti 9,-

50 A Maxi lattasulake (540464) 2 kpl paketti 9,-

60 A Maxi lattasulake (540465) 2 kpl paketti 9,-

1

2 3

4

5

6 7

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

8

9

10

11

12

16

14 15

13

18 19 20 21 22

17

V i h j e :Tapauksissa,joissakulutuslaite(TV,Wallas-lämmitin jne.) liitetään suoraan akkuun eikä säätimeen, tulee liitäntäkaapeliin asentaa nk.

johtosulake, joka estää akun oikosul- keutumisen mahdollisissa vikatilanteissa.

Sijoita sulake mahdollisimman lähelle akun napaa.

Page 44: Katalogi2012-EnERGIA-FI Catalog 2012 Lowres

51

AsENNUsKAApELIT

Asennuskaapeli 2 x 2,5 mm²Ruskea:50mrulla(540320)99,-

Valkoinen:50mrulla(540325)99,-

Asennuskaapeli 2 x 4 mm² Ruskea:50mrulla(540335)170,-

Valkoinen:50mrulla(540337)170,-

Asennuskaapeli 2 x 6 mm² Valkoinen:50mrulla(540341)245,-

Asennuskaapeli 2 x 10 mm² Valkoinen:50mrulla(540345)460,-

Asennuskaapeli 2 x 16 mm² Punainen/sininen:(540346)16,-/metri

Asennuskaapeli 1 x 50 mm² Punainen:(540348)Musta:(540349)15,-/metri

Asennuskaapeli 1 x 95 mm² Punainen:(540350)Musta:(540351)28,-/metri

johtokiinnikkeet Toimitetaan100kpl:eenrasioissa.2x2,5mm²–2x4mm²kaapeleille:

Ruskea:(540402)12,50

Valkoinen:(540404)12,50

2x6mm²kaapeli:Valkoinen:(540407)45,-

2x10mm²kaapeli:Valkoinen:(540408)50,-

Kaapelien poikkipinta-alan mitoitustaulukkoMyös sopivien asennuskaapelien valinnalla on merkitystä aurinkovoimalan optimaalisen toiminnan kannalta. Aurinko-paneelista säätimeen menevän kaapelin merkitys on erittäin suuri - jos kaapeli on alimoitettu menetät osan paneel-ien auringosta vastaanottamasta ja muuntamasta virrasta. Kaapelin läpi kulkevan virran maksimiarvo sekä kaapelin pituus yhdessä määräävät tarvittavan minimipoikkipinta-alan. Alla olevasta taulukosta voit helposti määrittää tarvittavan poikkipinta-alan. Taulukko pätee 12 V jännitteelle, laskettu jännitehäviö on 2,5%.

Esimerkki:80Waurinkopaneelilataamaksimissaan5Avirralla.Joskaapelinpituus säätimelle on 10 m, tulisi johdon paksuuden olla vähintään 6 mm².

(A) 1m 2m 3m 5m 10m 12m 15m 20m

1 0,1 0,2 0,4 0,6 1,2 1,4 1,8 2,4

2 0,1 0,5 0,7 1,2 2,4 2,9 3,6 4,8

3 0,2 0,7 1,1 1,8 3,6 4,3 5,4 7,2

4 0,2 1,0 1,4 2,4 4,8 5,8 7,2 9,6

5 0,3 1,2 1,8 3,0 6,0 7,2 9,0 12,0

6 0,4 1,4 2,2 3,6 7,2 8,6 10,8 14,4

7 0,4 1,7 2,5 4,2 8,4 10,1 12,6 16,8

8 0,5 1,9 2,9 4,8 9,6 11,5 14,4 19,2

9 0,5 2,2 3,2 5,4 10,8 13,0 16,2 21,6

10 0,6 2,4 3,6 6,0 12,0 14,4 18,0 24,0