20
Parasta eteläpohjalaisuudessa? Palkinnot Helsinkiin ja Yläneelle Kotiseutuposti 2/ 2013 Suomen Kotiseutuliiton jäsenlehti 15.5.2013 Seinäjoen rytmiin s. 6–7 s. 4–5

Kotiseutuposti 2/2013

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Suomen Kotiseutuliiton jäsenlehti

Citation preview

Page 1: Kotiseutuposti 2/2013

Parasta eteläpohjalaisuudessa?

Palkinnot Helsinkiin ja Yläneelle

Kotiseutuposti2/ 2013Suomen Kotiseutuliiton jäsenlehti 15.5.2013

Seinäjoen rytmiin

s. 6–7

s. 4–5

Page 2: Kotiseutuposti 2/2013

PÄÄSIHTEERIN KYNÄSTÄ

Loppusuora häämöttää

Nimittäin tässä nykyisessä työtehtävässä. Viiden vuoden sopimus umpeutuu, ja eläkeikä on lähellä. On ollut suuri ilo saada työskennellä Kotiseutuliitossa ja erityisen mieluista juuri siksi, että työ on antanut mahdollisuuden tavata lukuisia ko-tiseututyön veteraaneja, aktivisteja ja työhön kasvavia. Näen kotiseututyön tulevaisuuden hyvänä, vaikka talouden tummat pilvet tuntuvatkin vyöryvän ylitsemme. Uskon, että niin valtio-vallan kuin kuntienkin päättäjillä on järkeä nähdä kotiseutu-työssä mahdollisuuden tukea paikallisuutta, ihmisen henkisen turvallisuuden tunteen kannalta keskeistä ympäristöelementtiä.

Erityisen merkityksellistä kotiseututyö on niissä yhteyk-sissä, joissa ympäristö muuttuu. Kyse voi olla kuntaliitoksis-ta ja kotikunnan katoamisen luomasta turvattomuuden tun-teesta. Ongelmana saattaa olla ruuhka-Suomen rakentamisen kulttuuriympäristölle aiheuttama uhka tai globaalisuuden mukanaan tuoma juurettomuuden tunne. Maassamuutto tai maahanmuutto tuo tarpeen muuttaa uusi asuinympäristö hen-kisesti kotiseuduksi. Näissä ja muissa epävarmuuden tekijöis-sä tarvitaan aina Joku, joka työskentelee vastaanottajana, rau-hoittajana, meikäläisyyden rakentajana. Ja tuo kuuluisa Joku on kotiseututyön aktivisti, ihminen, joka osaa pitää huolta ympä-ristöstään ja kehittää mahdollisuuksia yhteisyyden kokemiseen. Tuo Joku ja nuo Jotkut olette te, hyvät kotiseututyön tekijät. Kiitos siitä teille kaikille.

Kotiseututyö tarvitsee myös uusia tekijöitä. Tarvittiinpa te-kijöitä museotyölle, kulttuuriperinnön vaalijalle ja kerääjäl-le, kotiseutuarkistosta kiinnostuneelle tai kulttuuriympäristö-aktivistille ja tulevaisuuden rakentajille, heitä kyllä löytyy, kun oikealla tavalla mukaan kehotetaan. Maailma muuttuu ja sen myötä järjestötyön muodot. Ei kaikkia kiinnosta hallintoteh-tävät. Nykyinen yhteisötyö tapahtuu myös muilla tavoin. On nettiä, facebookia, twitteriä ja muita uusia yhteisömuotoja, joita kotiseutuliikkeenkin tulee oppia käyttämään. Uutta sukupolvea ei saa mukaan, jos vanhempi ei sille anna tilaa.

Toivotan kaikille hyvää kesää ja antoisaa tulevaisuutta.

LASSI SARESSALO

pääsihteeri

Suomen Kotiseutuliiton jäsenlehti

TOIMITUS

Päätoimittaja pääsihteeri Lassi Saressalo puh. 050 590 [email protected]

Toimitussihteeritiedottaja Anna-Maija Halmepuh. (09) 612 [email protected]

ILMOITTAMINEN

www.kotiseutuliitto.fi /ajankohtaista/ilmoittaminen

TILAUKSET

Jäsenyhteisöjen jäsenet voivat tilata lehden sähköisen version omaan sähköpostiinsa maksutta.

Tilaukset ja osoitteenmuutokset:Suomen Kotiseutuliiton toimistopuh. (09) 612 [email protected]

SISÄLLYS

Lassi Saressalo: Loppusuora häämöttää s. 2Riitta Vanhatalo ottaa ohjat syksyllä s. 3Paras meininki palkittiin s. 4–5Raija Lambacka: Kurakauppalasta urbaaniksi musiikkikeskukseksi s. 6Gallup: Hienointa Seinäjoella? s. 8–9Kalenteri s.11Palkinnot ja avustukset s. 12-13ERP: Ilmiantoja jo lähes sata s. 16EuNoF: Wanha Jokela Suomen uhan-alaisin kulttuuriperintökohde s.17Rauno Lahtinen: Muutosten kourissa s. 19Sami Myllyniemen Perinnesarjakuva s. 20

Paino: Multiprint OyISSN: 1799-276ISSN-L: 1799-2761

2 / 2013

Kotiseutuposti

Page 3: Kotiseutuposti 2/2013

3Kotiseutuposti 2 / 2013

Kansikuva:

Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja ja kotiseutututkimuksen kehittäjä Sulevi Riukulehto esitel-möi kokemuksellisesta kotiseututeoriasta Seinäjoen kotiseutupäivillä. Kuva: Nina Harjunpää.

Riitta Vanhatalo on valittu Suomen Koti-seutuliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi. Vanhatalo aloittaa tehtävässään syyskuus-

sa, jolloin pääsihteeri Lassi Saressalo jää eläkkeelle. Vanhatalo on työskennellyt pitkään Yleisra-diossa. Tällä hetkellä hän on Ylen kulttuurioh-jelmien genretuottaja ja vastaa kulttuuriohjelmi-en tuotannosta ja kehittämisestä eri medioissa. Aiemmin hän on toiminut Ylessä mm Kainuun radiossa tuottajana ja Radio Keski-Pohjanmaan päällikkönä.

Ennen siirtymistä media-alalle Vanhatalo työskenteli opettajana, kulttuurisihteerinä ja kir-jastotoimenjohtajana Pohjois-Pohjanmaan Kär-sämäellä. Nyt hän asuu Kirkkonummella.

Järjestökokemusta hänellä on mm. Kajaanin Kalevalaiset Naiset -yhdistyksestä, jonka puheen-johtajana hän toimi vuosituhannen vaihteessa.

Monen kotiseudun suomalainen

"Koen olevani nykyajan tyypillinen monen koti-seudun suomalainen. Opiskelut ja työelämä ovat kuljettaneet Keski-Suomen ja Kainuun kautta Helsingin seudulle. Vahvimmat juureni ulottuvat edelleen synnyinseudulleni Kärsämäelle ja Pyhä-jokilaaksoon”, Vanhatalo kertoo.

Koulutukseltaan Vanhatalo on % loso% an mais-teri Jyväskylän yliopistosta. Hän tekee puhevies-tinnän alan väitöskirjaa Tampereen yliopistoon verkostoviestinnästä.

"Kotiseututyöllä on pitkät perinteet, mutta se on hyvin ajankohtainen juuri nyt. Kiinnostus omaa kotiseutua ja asuinympäristöä kohtaan on vahvaa. Kun kuntarakenneuudistusta suunnitel-laan ja siitä keskustellaan, se on lisännyt samalla pohdintaa, millainen on kotikuntani ja kotiseutu-ni tulevaisuudessa", Vanhatalo toteaa.

Kansalaisjärjestönä Kotiseutuliiton vahva ydin on Vanhatalon mukaan paikallisessa toiminnassa satojen kotiseutuyhdistysten piirissä. Keskusjär-jestön ja yhdistysten välinen vuorovaikutus vah-vistaa kaikkia ja auttaa kehittämään toimintaa. Kotiseutuliitto yhdistää läpi Suomen kaikki pai-kalliskulttuurista ja kotiseututyöstä kiinnostuneet.

”Suomen Kotiseutuliitto on ollut aina aktiivi-sesti mukana myös yhteiskunnallisessa keskuste-lussa. Pidän erittäin tärkeänä, että Kotiseutuliit-to vaikuttaa jatkossakin vahvana toimijana siihen, millaisia ovat tulevaisuuden kotiseudut ja raken-netut ympäristöt”, Vanhatalo sanoo.

Liiton hallitus päätti nimityksestä tiistaina 19. maaliskuuta. AH

Riitta Vanhatalo. Kuva: A. Halme.

Riitta Vanhatalo ottaa ohjat syksyllä

Page 4: Kotiseutuposti 2/2013

4 Kotiseutuposti 2 / 2013

Artova on poikkeuksellisen aktiivinen ja innova-tiivinen kaupunginosiensa kehittäjä. Yhdistyksen menestys perustuu asukkaiden omaehtoiseen ja itseohjautuvaan toimintaan. Vapaaehtoistoimijoi-den määrä ja kirjo ovat kasvaneet, ja perinteisen kaupunginosayhdistystoiminnan lisäksi yhdistyk-sestä on tullut vakiintunut kulttuuritoimija. Yh-distys järjestää lukuisia korkealaatuisia taide- ja kulttuuritapahtumia, joista isoimmat ovat Artova Kino, Artova Film Festival ja Arabian katufesti-vaali.

Vuoden 2012 aikana yhdistys toteutti ison Artovan Henki -hankkeen osana World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta. Hankkeen tapah-

Vuoden kotiseutuyhdistys -kilpailuun tuli kaikkiaan 42 ehdotusta. Palkinto antaa tunnustusta aktiivi-selle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Vuoden kotiseutuyhdistyksen toiminta on yhteisöllistä ja nousee tavanomaisen toiminnan yläpuolelle.

Tämä oli ensimmäinen vuosi, jolloin liitto valitsee Vuoden kotiseutuyhdistyksen. Valinta tehtiin yh-distysten vuosikertomusten perusteella.

tumat innostivat sadat asukkaat osallistumaan toimintaan. Tapahtumat tuotettiin 89 eri yhteisön yhteistyönä, ja niillä oli merkittävä osuus alueen identiteetin rakentamisessa. Hankkeen tapahtu-missa kävi vuoden aikana kaikkiaan noin 11 000 henkeä.

Lue lisää Artovan menestystarinasta Kotiseutupostin

4/2012 jutusta ”Mistä rahaa kotiseututyöhön?”.

Kuvassa Hermanni Turkki ilahduttaa yleisöä ka-

tusoitolla Arabian Katufestivaaleilla 2012. Kuva:

Janne Kareinen.

Paras meininki palkittiin Suomen Kotiseutuliitto on va-linnut helsinkiläisen Artovan eli Arabianranta–Toukola–Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistyksen Vuoden kotiseutuyhdistyksek-si niiden yhdistysten sarjassa, joissa on palkattua henkilö-kuntaa.

Täysin vapaaehtoisvoimin toimivista yhdistyksistä pal-kittiin varsinaissuomalainen Yläneen Kotiseutuyhdistys.

Lisäksi Lemin Kotiseu-tuyhdistys sai kunniamai-ninnan perinneruoka särän myynnistään ja kotiseutura-dion perustamisesta.

Artovan hengessä 89 yhteisöä mukana

Page 5: Kotiseutuposti 2/2013

5Kotiseutuposti 2 / 2013

Yläneen Kotiseutuyhdistys on perinteinen koti-seutu- ja museotoimintaan keskittynyt vireä yh-distys. Yhdistys on yhdessä Maa- ja elintarvi-ketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) kanssa käynnistänyt perinnekasvimaahankkeen, jossa selvitetään ja vaalitaan paikallisia perinnekasve-ja ja kannustetaan myös asukkaita vaalimaan ko-tiseutunsa perinteisiä kasvikantoja. Hankkeessa kerätään paikallista historiallista ja kulttuurista tietoa vanhoista puutarhojen kasveista.

Yläneen kasvierityisyys on Huvitus-omena, joka on isänä tai äitinä 80 prosentissa suomalai-sista omenalajikkeista. Tämän omenan yläneläistä kantapuuta jäljitetään projektissa geenitutkimuk-sin. Hanke sisälsi viime vuonna kymmeniä tapah-tumia, ja se jatkuu vielä vuoden 2013.

Raati piti perinnekasvimaaprojektia omaperäi-senä ja innovatiivisena hankkeena, josta muutkin yhdistykset voivat ottaa mallia.

Lemin Kotiseutuyhdistyksen kunniamaininta pe-rustuu yhdistyksen taitoon ja osaamiseen käyttää kulttuuriperintöään, paikallista perinneruokaa Lemin särää, kulttuurimatkailun välineenä. Särän tarjoamisesta yhdistys saa merkittävän tuloläh-teen, työllistää suoraan ja alihankkijoita epäsuo-rasti.

Toinen Lemin kotiseutuyhdistyksen ansio oli viime kesänä aloitettu Suomen ensimmäinen ko-tiseuturadio.

Kesäradio toimii myös tänä kesänä lauantaisin 8. kesäkuuta ja 17. elokuuta välisenä aikana kello 10–13. Ohjelmat uusitaan kello 15–17. Taajuus on 107,1 (MHz).

Lemin yläasteen oppilaat ovat talven aikana opiskelleet radiotyön alkeita. Heillä on jo valmii-na radio-ohjelmia kesän lähetyksiin. Nuoria kou-luttamalla saadaan uusia tekijöitä kotiseuturadi-oon ja jatkuvuutta kotiseututyölle.

Yläneellä omaperäinen kasvihanke

Lemin särä ja kotiseuturadio saivat kunniaa

Heikki Lehtonen ja MTT:n Hilma Kinnanen Yläneen

kotiseutuyhdistyksen Huvitus-puun istutustapahtu-

massa kesällä 2012. Kuva: Tapio Rastas.

Lemin kotiseuturadion toimittajat Juha Junnonen (va-

semmalla) ja Seppo Pyysalo (oikealla) jututtavat Lemin

vapaa-aikasihteeri Sirkka Liljanderia kunnan tapahtumista

seuraavalle viikolle. Kuva: Kari Kosonen

LL, LS, AH

Page 6: Kotiseutuposti 2/2013

6 Kotiseutuposti 2 / 2013

VIERASKYNÄ

Rytmi yhdistää on luonteva teema Seinä-joella pidettävillä Valtakunnallisilla koti-seutupäivillä.

Rytmi näkyy jokapäiväisessä elämässämme, asumisessa, harrastuksissa, musiikissa ja ympä-ristössä, luonnossa sekä maataloudessa. Seinäjo-en rytmi on vuosikymmenten saatossa kiihtynyt urbaaniksi kaupungin sykkeeksi. Merestä noussut lakeus on osa Suomen suurinta yhtenäistä tasan-koaluetta. Se on myös yksi 27 kansallismaisemas-tamme.

Seinäjoesta on muodostunut vahva maakun-takeskus ja kaupungin sijainnilla, kuntaliitosten tuomalla kasvulla sekä hyvillä liikenneyhteyksillä on ollut vetovoimaisuuden kannalta suuri merki-tys. Muutaman korttelin kauppalasta on kasvanut 50 vuodessa Suomen kuudenneksi suurin mark-kina-alueen keskus ja kansainvälistyvä maakunta-keskus.

Nykyseinäjokelaisille 60-luvulla käytetty mys-tinen kurakauppala-nimitys on jäänyt historiaan. Nimitys ei tosin alunperinkään viitannut kehitty-mättömyyteen vaan juontaa juurensa kaupungin savimaiseen maapohjaan.

Nurmolaislähtöisenä ja Helsingissä pitkään asuneena paluumuuttajana koen Seinäjoen ak-tiiviseksi, monipuoliseksi ja vireäksi kaupungiksi. Kaupunki tarjoaa monipuoliset harrastus- ja opis-kelumahdollisuudet. Urbaanista sykkeestä huoli-matta eteläpohjalaiset ovat onnistuneet säilyttä-mään perinteisen rauhallisen elämänrytminsä ja kulttuurinsa, joita toivon edelleen vaalittavan.

Etelä-Pohjanmaa on ruokamaakunta ja Sei-näjoen seudun elinkeinokeskuksen Ruokapro-vinssi-hanke kokoaa ja edistää Etelä-Pohjanmaan maakunnan elintarvikeosaamista. Ruoka-, liikun-ta-, terveys- ja kulttuuriyritykset sekä koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot rakentavat yhdessä kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettua Ruokaprovinssia.

Etelä-Pohjanmaa on myös musiikkimaa-kunta ja rytmimusiikin tapahtumilla on mer-kittävä vaikutus Etelä-Pohjanmaan talouteen ja työllisyyteen. Maakuntakeskuksen tunnettujen musiikkitapahtumien ohella luovat alat työllistä-vät ammattilaisia myös mm. kuvataiteen ja muo-toilun saralla.

Kotiseutupäivien ohjelmakokonaisuus on val-mistunut eri toimikunnissa talven aikana. Yhteis-työ on ollut mutkatonta, ja eri alojen asiantunti-joiden kanssa työskentely on ollut antoisaa. Oma pitkä ja monipuolinen kokemukseni tapahtuma- ja ravitsemisalalta sekä musiikkiharrastukseni ja verkostoni ovat antaneet erinomaiset eväät koor-dinoida tapahtumaa. Me eteläpohjalaiset ja sei-näjokelaiset toivotamme Teidät kotiseutuihmiset sydämellisesti tervetulleiksi kotiseutupäiville. Sei-näjoella nähdään, miten eteläpohjalainen kotiseu-tuyhteistyö on kantanut hedelmää – kotiseutupäi-vät yhdistää!

RAIJA LAMBACKA

Seinäjoen Valtakunnallisten

kotiseutupäivien pääsihteeri

Kurakauppalasta urbaaniksi musiikkikeskukseksi

Page 7: Kotiseutuposti 2/2013

7Kotiseutuposti 2 / 2013

Sibelius-Akatemia järjestää tämänvuotisten kotiseutupäivien eteläpohjalaista musiikkia käsittelevän seminaarin.

”Käymme päivän aikana kattavasti läpi etelä-pohjalaisen musiikin historiaa ja mietimme myös tulevaisuutta”, kertoo tutkija Saijaleena Ranta-nen, toinen seminaarin kokoajista.

Etelä-Pohjanmaalla on ollut perinteisesti vahva – tosin rivoudessaan paheksuttu – peliman-nikulttuuri. Myös järjestöelämä on ollut vilkasta.

”Nuorisoseura järjesti Törnävän saaressa ensim-mäiset laulu- ja soittojuhlat jo vuonna 1900. Ne eivät perusperiaatteiltaan lopulta eronneet paljoa-kaan nykyisestä Provinssirockista, jonka takana on myös edelleen yhdistys”, Rantanen toteaa.

Esityksiä kuullaan mm. pelimannikulttuuris-ta, musiikin lähihistoriasta ja pop-rockmusiikin murroksesta.

Seminaarin päätteeksi käydään paneelikeskus-telu, jossa eteläpohjalaislähtöiset menestyneet ar-

Kotiseutupäivien seminaari pidetään torstaina 8. elokuuta

Alvar Aallon suunnittelemalla Seinäjoen kaupungintalolla,

Aalto-keskuksessa. Kuva: Kari Anttila.

Provinssirockin juuret ovat syvällä kulttuurissa

Kotiseutuliitto kutsuu vuosikokoukseen!

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 9. elokuuta Seinäjoella. Kokouspaikka on Seinäjoki-salin auditorio, osoitteessa Kalevankatu 35.

Valtakirjojen tarkastus on klo 10–11.30 kaupungintalon aulassa, Kirkkokatu 6. Tarkastus jatkuu klo 12–13 kokouspaikalla. Kokouskahvit juodaan kello 12.45, ja var-sinainen kokous alkaa kello 13.15.

tistit, musiikintekijät Pauli Hanhiniemi, Simo Ralli, Heikki Salo ja Suikki Jääskä keskustelevat professori Heikki Uimosen johdolla eteläpohja-laisuuden merkityksestä oman musiikin tekemi-seen ja menestykseen. RL/AH

Retki numero kaksi Isänmaata palvellen, retki kolme Lampaanpolskasta unisillal-

le ja retki viisi Kyrönjoki virtaa ovat olleet tähän mennessä kotiseutupäiville ilmoittautunei-den kotiseutuihmisten suosikkikohteita.

Sota- ja taiteilijaretket tällä kertaa suosituimmat

”Vaikea sanoa, mitkä retket ovat minun suosik-kejani. Tuo Häjyylystä yrittäjyyteen on kiinnosta-va ja Lampaanpolskasta unisillalle” saattaisi saada minutkin parhaiten liikkeelle, päivien pääsihteeri Raija Lambacka paljastaa. RL/AH

Page 8: Kotiseutuposti 2/2013

8 Kotiseutuposti 2 / 2013

Hienointa Seinäjoella? Parasta eteläpohjalaisuudessa? Mistä musiikki? Kiinnostavinta kesän kotiseutupäivillä?

GALLUP

Heikki Salo on Lapualla syntynyt muusik-

ko ja kotiseutupäivien seminaarin panelisti

”Hienointa Seinäjoella on tietysti Lakeuden ristin lisäksi se, että se on Lapuan naapuri.

Parasta eteläpohjalaisuudessa on reiluus ja konstailemattomuus. Vanhan totuuden mukaan pohjalaiset miehet ovat niin ahdistuneita, että kun heitä lyö puukolla keuhkoon, niin heidän on helpompi hengittää. Varmasti tilanne on muuttu-nut paremmaksi. Lapua on körttipaikkakunta, ja sillä on hurja historia. Se oli vahva komposti, josta sain voimakkaat juuret. Siihen kykenee suhteut-tamaan asioita, mistä tulee itsevarma olo.

Meidän perheessä ei paljon harrastettu mu-siikkia, siihen saattoivat vaikuttaa körttiperinteet. Lapua on siinä mielessä aivan erilainen kuin Sei-näjoki. Minä sain kosketuksen musiikkiin radiosta.

Varmaan tämä seminaari on mielenkiintoisin-ta kotiseutupäivillä. Ainakin siellä on mukana loistavia puhujia ja keskustelijoita”.

Kuvaaja: Lauri Salo / LATE Graphic 2012

Suikki Jääskä, seinäjokelainen muusikko ja

kotiseutupäivien seminaarin panelisti

”Hienointa Seinäjoella on lapsuudenkotini rau-tatieläisten kaupunginosa Kapernaumi ratojen välissä. Kun palaan Kapernaumiin ajatuksissa-

ni, tulee hyvä % ilis ja jaksan mennä eteenpäin.Parasta eteläpohjalaisuudessa on rehtiys. Kun

toimii muiden maakuntien ihmisten kanssa, ete-läpohjalaiset ovat niitä, jotka ryhtyvät ensimmäi-senä tekemään asioita.

Pohjanmaalla on paljon seurantaloja ja sitä myötä tanssipaikkoja, ja Seinäjoen kaupunki on ymmärtänyt musiikin arvon. En tiedä liittyykö pohjalainen näyttämisen meininki ja periksianta-mattomuus tähänkin. Musiikki vaatii työtä.

Kotiseutupäivät tarjoavat poismuuttaneille ti-laisuuden nähdä alueen nykypäivää ja saada tuu-lahduksia menneestä ajasta. On tärkeä huomioida mennyt ja tuleva samaan aikaan. Juuret ovat tär-keitä meille kaikille. ”

Kuva: Suikki Jääskän arkisto.

Page 9: Kotiseutuposti 2/2013

9Kotiseutuposti 2 / 2013

Sulevi Riukulehto, tutkimusjohtaja ja koti-

seutupäivien pääkammarin alustaja

”Hienointa Seinäjoella on hyvä tekemisen mei-ninki. Täällä on erittäin innovatiivisesti ja en-nakkoluulottomasti toimiva yliopistokeskus.

Minulla on ollut 13 vuotta työpöytä Seinäjoella. Sinä aikana kaupunki on kasvanut ihan eri mittaan.

Parasta eteläpohjalaisuudessa on uskallus ja yritteliäisyys.

Oikeasti musiikin asema ja merkityskin vaih-telee pitäjittäin aika tavalla. Asun Kuortaneel-la. Siellä vaikuttaa selvästi vielä Heikki Klemetin pitkä varjo - myönteisessä mielessä, siis.

Olen todella iloinen, että pääsen esittelemään kokemuksellisen kotiseudun teoriaa näin asian-tuntevalle kuulijakunnalle kesän kotiseutupäivil-lä. Kaksi vuotta on tehty tiiviisti tutkimusta ja rakennettu hieman täydennyskoulutustakin. On tärkeää ymmärtää, että kotiseutu on pitkästä aikaa tutkimuksellisestikin nousussa.”

Kuvaaja: Helena Tiilikainen. Kuvaaja: Mikko Lehtimäki / Kirjapaja

Heli Karhumäki, toimittaja, murrepakinoit-

sija ja Kampusrannan körttiseurojen puhuja

”Hienointa Seinäjoella on Lakeuden Risti, lap-suuteni rakas kotikirkko. Sen vaaleaa, tyyn-nyttävää harmoniaa katsellessa tuntee kiitol-

lisuutta edeltävien sukupolvien kauaskantoisesta päätöksestä. Pieni maaseutukaupunki sijoitti Alvar Aallon kansainvälisen tason arkkitehtuuriin!

Parasta kotiseudussani on tasa-arvon perintö ja vapaus kysyä, olla jotain mieltä ja sanoa se.

Maakunnan kansanmusiikki on säveliin kää-rittyä tunnetta ja tarinoita. Se ei ole suurten salien, vaan tupien ja porraspäiden yhteistä sä-velperintöä. Rakkaus- ja erolaulut toimivat edel-leen lohtu- ja terapiamusiikkina. Monet muusi-kot ovat tehneet körttivirsistä omia sovituksiaan. Se on oikein! Veisuu ei ole luvanvaraista.

Houkuttavin tilaisuus on puukkojunkkariai-kaan liittyvien murhaballadien ilta, entisajan Ali-bi-lehti tunneterapialla höystettynä.” AH

Page 10: Kotiseutuposti 2/2013

10 Kotiseutuposti 2 / 2013

Kotiseutuklubi kokoontuu tuttuun tapaan Val-takunnallisilla kotiseutupäivillä. Tänä vuonna ta-paamme siis Seinäjoella perjantaina 9. elokuuta klo 19. Kokoonnumme Seinäjoen komeassa val-tuustosalissa (Kirkkokatu 6), jossa meille on tar-jolla ohjelmaa ja kuohuviiniä sekä paljon iloista puheensorinaa.

Klubitapaamisen jälkeen klo 20 jatkamme val-tuustosalissa ilonpitoa kotiseutupäivien osallistu-jien ja kaupunkilaisten yhteisessä omakustantei-sessa illanvietossa.

Klubilaisille lähetetään tarkempia tietoja illan ohjelmasta kesän klubikirjeessä. Klubin vuosita-paaminen on klubin jäsenille ilmainen. Tervetu-loa!

Ellei ystäväsi ole klubin jäsen, hän voi mai-niosti tulla mukaan ja liittyä samalla Kotiseutu-klubiin. Loppuvuoden jäsenyys maksaa vain 20 euroa.

Järjestelyjä varten toivomme, että ilmoitat osallistumisestasi Klubin vuositapaamiseen 5. elo-kuuta mennessä Kotiseutuliiton toimistoon puh. (09) 612 6320 tai toimisto@kotiseutuliitto.% .

Kotiseutuklubi kutsuu mukaan kaikki kotiseu-

dun hyvinvoinnista kiinnostuneet. Klubilaisena tiedät, mitä kotiseututoiminnassa tapahtuu. Saat jäsenlehdet ja uutiskirjeet, jäsenetuja ja -tarjouk-sia, voit osallistua klubiretkille ja -tapaamisiin ja ennen kaikkea tapaat mukavia ja samanhenkisiä ihmisiä. LL

Klubin vuositapaaminen Seinäjoella 9.8.

Tule kotiseudun

ystäväksi – liity

Kotiseutuklubiin!

Klubin jäsenedut

• Liiton lehti Kotiseutuposti ja muu jäsenma-teriaali suoraan kotiin kannettuna

• Kotiseutu-vuosikirja• Klubin vuositapaaminen Valtakunnallisilla

kotiseutupäivillä• Klubiretkiä• Kotiseutuliiton kirjoista 20 prosenttia alen-

nusta• Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS)

kirjoista 20 prosenttia alennusta• Suomen Retkeilymajajärjestön (SRM) hos-

telleissa majoituksesta alennusta• Tarton Tampere Majan majoituksesta 20

prosenttia alennusta

• Läsnäolo- ja puheoikeus liiton vuosikokouk-sessa ja maakunnallisissa kokouksissa

• Kutsu liiton koulutustilaisuuksiin ja seminaa-reihin

Klubin jäsenmaksu 40 euroa/vuosi. Opiskelijajäsenmaksu 30 euroa/vuosi.Perhejäsenen jäsenmaksu 20 euroa/vuosi.

Klubijäsenyys on mainio lahjaidea!

Lisätiedot: www.kotiseutuliitto.% /kotiseutuklubi tai puh. (09) 612 63224 / vt. järjestöpäällikkö Liisa Lohtander.

Page 11: Kotiseutuposti 2/2013

11Kotiseutuposti 2 / 2013

KALENTERI

ETELÄ-SAVON MAAKUNNALLINEN KOTISEUTUTAPAAMINEN 20/5

Klo 13, Etelä-Savon maakuntaliitto, kh. Piällysmies, Hallituskatu 3 A, Mikkeli

POHJOIS-SAVON MAAKUNNALLINEN KOTISEUTUTAPAAMINEN 21/5

Klo 17, Kuopion Klubi, Kuninkaankatu 10, Kuopio.

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNALLINEN KOTISEUTUTAPAAMINEN 22/5

Klo 17, Pohjois-Karjalan maakunta-liitto, maakuntasali, Siltakatu 2, Joensuu

KAINUUN MAAKUNNALLINEN KOTISEUTUTAPAAMINEN 23/5

Klo 15, Ristijärven kunnantalo, Aholantie 19, Ristijärvi

LAPIN MAAKUNNALLINEN KOTISEUTUTAPAAMINEN 24/5

Klo 14.30, Rovaniemen kotiseutumuseo, Pöykköläntie 4, Rovaniemi

POHJOIS-POHJANMAAN KOTISEUTUTAPAAMINEN 25/5

Klo 12, Pohjois-Pohjanmaan liiton Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu

HYVÄN KORJAUKSEN PALKINNON HAKUAIKA PÄÄTTYY 31/5

Ks. s. 13.

ILMOITTAUTUMINEN SEINÄJOEN KOTISEUTUPÄIVILLE PÄÄTTYY 31/5

Lisämaksusta on mahdollista ilmoittautua päiville vielä 14.6. saakka.

VALTAKUNNALLISET KOTISEUTUPÄIVÄT SEINÄJOELLA 8–11/8

www.seinajoki.% /kotiseutupaivat, käsiohjelmatilaukset puh. (09) 612 6320

VUODEN KOTISEUTUKIRJA -PALKINNON HAKUAIKA PÄÄTTYY 15/8

Ks. s.13.

KOTISEUTUARKISTO-OSAAJAN KURSSI JYVÄSKYLÄSSÄ 6–14/9

Viimeinen ilmoittautumispäivä 26.8. www.kotiseutuliitto.% > Ajankohtaista > Tapahtumakalenteri.

Lisätietoa ja ohjelmat: www.kotiseutuliitto.# /ajankohtaista/tapahtumakalenteri.

Page 12: Kotiseutuposti 2/2013

12 Kotiseutuposti 2 / 2013

PALKINNOT JA AVUSTUKSET

Kotiseutuliiton jäsenistä isoimman korjausavus-tuksen, 10 000 euroa, sai Peuran museosäätiö. Avustus myönnettiin Rautalammin museokortte-lissa sijaitsevan kirkkotallin lautakaton suunnitte-luun ja toteutukseen.

Paattisten Seura sai 5 000 euroa savusaunan ja ratasvajan restaurointisuunnitelmaan ja hirsikor-jauksiin. Lisäksi Panelian Kotiseutuyhdistys sai pienen avustuksen kahden euralaisen pronssikau-tisen hautaröykkiön maisemanhoitoon.

Avustusta myönnettiin 207 kohteelle yhteensä 1 661 000 euroa.

Avustuksilla tuetaan korjaustöitä, jotka edesauttavat talonpoikaisten pihapiirien, puukau-punkien asuinrakennusten ja maaseudun pienten hirsirakennusten kulttuurihistoriallisen arvon säi-lymistä.

Avustuksia suunnataan erityisesti restauroiviin ja konservoiviin töihin sekä toimenpiteisiin, joilla tuetaan perinteisten ja käsityövaltaisten raken-nustapojen säilymistä.

Entistämisavustuksen uusi osa-alue on viime vuonna ensimmäistä kertaa haettavissa ollut tuki muinaisjäännösalueiden hoitoon.

Museoiden harkinnanvaraisia valtiona-vustuksia lukuisille yhdistyksille

Museoiden harkinnanvaraisia valtionavustuksia virasto myönsi yhteensä 639 000 euroa 155 mu-seolle. Avustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa ja jotka eivät kuulu lakisääteisen valtionavustuk-sen piiriin.

Museoiden harkinnanvaraisista avustuksista isoimman avustuksen, 6 500 euroa, sai liiton jä-senyhdistyksistä Hollolan Kotiseutuyhdistys ry

ja Hollolan kotiseutumuseo Ylä-köllin keittiön katossa olevan vesivahingon aiheuttamien vauri-oiden korjaukseen sekä luhtiaitan ja sen yhteydes-sä olevan varaston kivijalan oikaisemiseen ja vesi-katon korjaukseen.

Orimattila Artjärven kotiseutuyhdistys ry / Kotiseutumuseo sai 6 000 euroa rakennuksen katon ja kattorakenteiden korjauksiin ja Kinnula-seura ry / Kinnulan kotiseutumuseo 6 000 euroa makasiini-rakennuksen pärekaton uusimiseen. Jämsä Jämsänkosken Kotiseutuyhdistys ry /Aar-resaaren kotiseutumuseo 6 000 euroa museora-kennusten pärekattojen uusimiseen.

Muut avustukset www.nba.% /% /File/1904/harkinnanvaraiset-valtionavustukset-2013.pdf.

Avustuksia paikallisen kulttuuriperin-teen tallentamiseen

Suomalaisen kulttuuriperinteen, erityisesti maa-seutu- ja työväenkulttuurin paikalliseen tallenta-miseen ja tutkimiseen vuonna 2013 Museovirasto myönsi kaikkiaan 150 000 euroa avustuksia Avustus myönnettiin 31 hakijalle. Liiton jäsenyhdistyksistä tukea myönnet-tiin Kainuun museo- ja kotiseutuyhdistykselle 5 000 euroa kainuulaisiin pyhiin paikkoihin keskittyneen muistitietouden haastattelukar-toitukseen, Alavus-seuralle 3 000 euroa Alma Kuulan käsikirjoituksen taitto- ja painatus-kustannuksiin, Kolin kotiseutuyhdistykselle 3 000 euroa Kolin kylähistoria kirjaksi -hank-keeseen, Keurusselän seuralle 2 000 euroa Karhunsoutaja VII -julkaisusarjan toimituk-seen ja taittoon sekä Hankasalmen kotiseutu-yhdistykselle 1 000 euroa elokuva-aineistojen digitointiin ja näyttelyn valmisteluun. SA/AH

Museovirasto jakanut avustuksensa

Museovirasto on jakanut vuoden 2013 valtionavustukset kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden raken-

nusten korjauksiin ja muinaisjäännösalueiden hoitoon, museoille ja kulttuuriperinteen tallentamiseen.

Page 13: Kotiseutuposti 2/2013

13Kotiseutuposti 2 / 2013

PALKINNOT JA AVUSTUKSET

Vuoden kotiseutukirjan palkitsemisella kannustetaan kotiseutuun liittyvien tietokirjojen teki-jöitä. Palkintaraati valitsee Vuoden kotiseututietokirjan vertailemalla ehdolla olevien teosten ulkoasua, kuvatarjontaa, taittoa, viimeistelyä, tekstien loogisuutta sekä miten sisältöaines on

valittu ja toimitettu.Valintaan vaikuttaa myös tarjotun tiedon yleistettävyys sekä se, onko teoksessa vertailutietoa ja kon-

tekstimateriaalia, jolla sisältö sijoitetaan laajempiin kokonaisuuksiin.Vuoden kotiseutukirja -kilpailuun osallistuvat kirjat tulee toimittaa liiton toimistoon 15. elokuuta

mennessä.

Lisätietoja: pääsihteeri Lassi Saressalo lassi.saressalo@kotiseutuliitto.% , puh. 050 590 2210.

Ehdota Vuoden kotiseutukirjaa

Seurantaloasiain neuvottelukunta myöntää vuosittain Hyvän korjauksen palkinnon tunnustuksek-si seurantalon ominaispiirteitä kunnioittavasta ja toimivuutta parantavasta korjauksesta.

Palkinnon myöntämisen edellytyksenä on, että seurantalon omistaa seurantalojen korjaus-avustuksiin oikeutettu yhteisö. Palkinnon saajaa voi ehdottaa kuka tahansa, yksityishenkilö tai yhteisö. Ehdotus kuluvan vuoden Hyvän korjauksen palkinnon saajaksi on lähetettävä 31. toukokuuta mennes-sä.

Tunnustuspalkinnon kohteen tulee olla korjattu siten, että mahdollisimman paljon sen ominaispiir-teitä ja ikäkerrostumia on säilytetty, korjaukset on tehty taloon soveltuvilla korjausmenetelmillä ja mah-dolliset laajennukset sekä tilojen esteettömyys on suunniteltu kokonaisuus huomioiden.

Myös hyvin tehty osakorjaus tai hoidettu ympäristö voi olla palkitsemisen kohteena.

Lisätietoja: www.kotiseutuliitto.% /seurantaloavustukset/hyvan-korjauksen-palkintorakennustutkija Leni Pakkala, puh. (09) 612 63221, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.%

Hyvän korjauksen palkinto seurantaloille

Euroopan unionin ja Europa Nostran vuoden 2013 kulttuuriperintöpalkintojen hakuaika päättyy 1. lokakuuta. Palkinnot ovat haettavana neljässä eri kategoriassa: suojelu, tutkimus, yksilön tai yhteisön kulttuuriperintötyölle omistautunut toiminta sekä koulutus ja tietoisuu-

den lisääminen.Enintään 25 hyvää eurooppalaista kulttuuriperintöä säilyttävää hanketta palkitaan vuosittain.

Niistä kuusi parasta saa 10 000 euron Grand Prix -palkinnon.

www.europanostra.% > Palkinnot > Palkinnon hakeminen

Europa Nostran ja EU:n kulttuuriperintöpalkinnot

Page 14: Kotiseutuposti 2/2013

14 Kotiseutuposti 2 / 2013

Suomen Kotiseutuliitto on huolissaan kolmannen

sektorin toimintamahdollisuuksien kaventumises-

ta. Kansalaisten aktiivisuus on lisääntynyt, kun

erilaiset lyhyt- ja pitempiaikaiset hankkeet kokoa-

vat yhteen toimijoita yhteiskuntaelämän joka sek-

torilla. Yhteiskunnan sosiaalisista ja kulttuurisista

toiminnoista yhä suurempi osa on vapaaehtoisten

kansalaisten vastuulla. Tämä tuo yhteiskunnalle

selviä säästöjä.

Tätä nousevaa aktiivisuutta ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toimintakenttää kannattaa tukea. Yh-teisöllisille toimijoille ohjattavat verraten vähäi-setkin määrärahat tuottavat yhteiskunnalle mer-kittävän toiminnallisen tuloksen.

Keskeisintä on pitää huolta siitä, että tulevina vuosina veikkausvoittovaroista järjestöille ohjat-tavat tukimäärärahat säilyvät. Yhteiskunnan kult-tuuriseen infrastruktuuriin kuuluvia rakenteita, esi-merkiksi taide- ja kulttuurilaitosten määrärahoja, ei pidä Suomen Kotiseutuliiton mielestä poistaa va-kaasta budjettisidonnaisesta päätöksenteosta ilman perusteellista harkintaa. Sama koskee kunnallisia tukia.

Erityisesti yhteiskunnan tulisi kyetä tarjoamaan

järjestö- ja vapaaehtoistoimijoille toimintatiloja. Maaseudulla lukuisat seurantalot voivat toimia ja toimivat avoimina kulttuuri- ja toimintakeskuksi-na, ja niitä tulee jatkuvasti lisää, kun mm. vapau-tuvia koulutiloja otetaan kyläyhteisöjen käyttöön. Kaupungeissa tilanne on toinen, ja mm. Helsingis-sä on suuri puute asukastiloista. Tiloja ei juuri ole tarjolla vapaaehtoistoiminnan aktiivitoimitiloiksi tai jos on, ne ovat toimijoilleen suhteettoman kal-liita.

Kotiseutuliiton mielestä kuntasektorin tulisi ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin, jotta tarvittavia kaupunginosataloja tai asukastiloja voitaisiin osoit-taa järjestöille yhteiskäyttöön. Niistä perittäviä maksuja tulisi myös subventoida yhteisistä varois-ta. Järjestökenttä pystyy hoitamaan tilojen käytön organisoinnin ja vastaamaan tilojen käytön perus-kustannuksista, mutta yhdistykset eivät kykene maksamaan kokonaan kaupunkitasoisia vuokra-kustannuksia.

Mikäli valtio ja kunnat laiminlyövät vapaaeh-toistyön tukemisen, se kostautuu yhteiskunnal-lisena pahoinvointina ja moni yhteisöllinen pal-velutoiminta joudutaan toteuttamaan raskaana viranomaistyönä.

Suomen Kotiseutuliitto otti kantaa:

Yhdistysten toimintamahdollisuuksien karsiminen johtaa pahoinvoinnin lisääntymiseen

Ota kantaa valtakunnalliseen kulttuuriympäristöstrategiaan

Ympäristöministeriössä on valmisteilla hallitusohjelmassakin mainittu valtakunnallinen kult-tuuriympäristöstrategia, joka valmistuu kesäkuussa. Suomen Kotiseutuliitto on muiden kan-salaisjärjestöjen kanssa pitkään toivonut strategiaa kulttuuriympäristön hoidon nykytilanteen kohentamiseksi. Samaan tähtäsi vuoden 2010 JOY-kampanja. Kampanjan keskeiset toimijat ovat koonneet ministeriölle kansalaisjärjestöjen käsityksiä kulttuuriympäristöjen hoidon nyky-tilanteen ongelmista ja esittäneet kehittämistoimenpiteitä.

Tämän hetkisen tiedon mukaan strategiaehdotus tulisi kesällä lausunnolle ja siihen voisi ottaa kantaa verkossa. Seuratkaa asiaa, jotta saamme kansalaisnäkökulman painokkaasti mukaan.

Page 15: Kotiseutuposti 2/2013

15Kotiseutuposti 2 / 2013

Olen Liisa Lohtander, viidennen vuoden kotiseutuliittolainen. Tulin liiton palvelukseen vuonna 2009 pyörittämään JOY-kampanjaa, siirryin sittemmin seurantalotehtäviin ja nyt pääsen keskusjärjestön toiminnan ytimeen, vt. järjestöpäälliköksi. Koulutukseltani olen arkeologi, lisäksi olen opiskellut antropologiaa sekä ympäristötieteitä ja -politiikkaa.

Siirryn uusiin tehtäviini innokkaana ja avoimin mielin. Järjestötyö on lähellä sydäntäni – olen mm. kaupunginosayhdistykseni johtokunnan jäsen. Odotan ilolla tapaavani teitä järjestötyön konkareita kuin myös kal-taisiani uusia kasvoja, tulkaa tervehtimään!

Olen Sanna Käyhkö ja aloitan seurantalohankkeen hankesihteerinä. Aiemmin työskentelin ympäristöministeriössä, jossa vastasin Euroopan rakennusperintöpäivien koordinoinnista. Rakennusperintöpäivien kautta myös Kotiseutuliitto tuli tutuksi, vaikka paljon onkin vielä oppimista.

Pienenä yksi haaveammateistani oli arkkitehti, mutta päädyin opis-kelemaan ympäristönsuojelutiedettä ja viestintää Helsingin yliopistoon. Erityisesti olen kiinnostunut kulttuuriympäristöstä. Kotiseutuliiton toi-minnassa yhdistyy sopivasti osasia näistä kaikista, joten odotan mielen-kiinnolla töiden alkamista.

Maakuntaneuvos, % l. tohtori h.c. ja Kaustisen kansanmusiik-kijuhlien presidentti Viljo S. Määttälä täyttää 5. syyskuuta 90 vuotta.

Viljo S. Määttälän käden jälki piirtyy vahvana suomalaisen maa-seudun, maaseudun kulttuurin sekä maakuntien kehityksen historiaan. Puhuttiinpa Keski-Pohjanmaalla nuorisoseura- tai osuustoiminnan, yliopistokeskuksen tai maakuntaradion tai vaikkapa Kaustisen kansan-musiikkijuhlien syntyhistorian tekijöistä, nousee nimi Viljo S. Määttälä ensimmäisenä ja merkittävimpänä esiin.

Viljo S. Määttälä järjestää syntymäpäivänsä merkeissä hengellisen kansanmusiikin konsertin Toholammin kirkossa sunnuntaina 8. syyskuu-ta klo 14. Mahdolliset muistamiset pyydetään ohjaamaan onnittelutilille FI89 5471 0920 0435 35, jonka koko tuotto käytetään lasten ja nuorten kansanmusiikkiharrastuksen edistämiseen Keski-Pohjanmaalla.

Viljo S. Määttälä 90 vuotta

Viljo S. Määttälä Kaustisilla vuon-

na 2000. Kuva: Aki Paavola

Liiton henkilöuutisia

Kainuun Eino Leino -seura ry, KajaaniLivokas ry, Pudasjärvi

UUSIA JÄSENYHDISTYKSIÄ

HENKILÖITÄ

Page 16: Kotiseutuposti 2/2013

16 Kotiseutuposti 2 / 2013

Ilmiantoja jo lähes sata

Rakennusperintöpäivien vuoden teemaan Eläköön rakennus! liittyen keräsimme viime talvena kansalaisilta ilmiantoja kiinnostavista rakennuksista, joissa käyttötarkoitus on muuttunut. Saimme kyselyn kautta tietoomme lähes sata kiinnostavaa kohdetta, joiden perusteella kootaan

julkaisu. Kohteita esitellään myös rakennusperintöpäivien blogissa osoitteessa http://rakennusperinto.blogspot.%

Mikä kohde paikkakunnallanne on saanut uuden käyttötarkoituksen? Mikä tyhjillään oleva raken-nus odottaa käyttäjiä? Ilmiantoja otetaan edelleen vastaan. Ohjeet ovat blogissa.

Kaikki ovat myös tervetulleita mukaan järjestämään paikallisia rakennusperintöpäivien tapahtumia. Tapahtumajärjestäjät voivat tilata Eläköön rakennus! -julkaisua maksutta käyttöönsä.

Teeman myötä halutaan nostaa esille rakennusten uusiokäytön merkitys. Joskus uusi käyttötarkoitus on ainoa tapa saada rakennus säilymään.

Tempaus lapsille ja nuorille

Ideoi uusi käyttötarkoitus ja voita 500 euron stipendi!

Rakennusperintöpäiviin liittyvään Kulttuuriympäristön tekijät ‐tempaukseen voivat osallistua vuonna 1995 tai sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret. Osallistuminen ta-pahtuu ideoimalla ryhmätyönä uusi käyttötarkoitus jollekin kotiseudun rakennukselle. Ryhmä voi muodostua esimerkiksi koululuokasta, harrastus- tai kaveriporukasta tai ker-horyhmästä.

Lisätietoja tempauksesta, tapahtumista ja julkaisusta:

www.rakennusperinto.$ /erp

Liisa Lohtander, puh. (09) 612 63224, erp@kotiseutuliitto.$ .

Hanna Lämsä

Arkkitehti Tapani Mustonen jatkaa kulttuuriperintöyhdistys Europa Nostra Finlandin (EuNoF) puheenjohtajana. Uutena jä-senenä hallitukseen valittiin Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen

seuran toiminnanjohtaja Hanna Lämsä.Suomen Arkkitehtiliiton edustajana jatkaa arkkitehtuurin historian pro-

fessori Olli-Paavo Koponen ja Suomen Kotiseutuliiton edustajana liiton hallituksen puheenjohtaja Kirsi Moisander.

Muut hallituksen jäsenet ovat arkkitehti Markus Bernoulli, Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön puheenjohtaja Benito Casagrande, ritarihuone-kamreeri Johan Grotenfelt sekä professori, taiteilija Riitta Nelimarkka.

Hanna Lämsä EuNoFin hallitukseen

Page 17: Kotiseutuposti 2/2013

17Kotiseutuposti 2 / 2013

Europa Nostra Finland on valinnut Jo-ensuun keskustassa sijaitsevan Wanhan Jokelan Suomen uhanalaisimmaksi kult-

tuuriperintökohteeksi."Kyseessä on kulttuurihistoriallisesti arvokas

kiinteistökokonaisuus. Ravintolana vuonna 1934 aloittanut Wanha Jokela, jonka hirsikehikko on 1800-luvulta, ja vuonna 1939 valmistunut entinen Kino Karjala ansaitsevat tulla pelastetuiksi. Ker-roksellinen rakennustapa ja rakennusten kierrätys eri käyttötarkoituksiin olivat tuolloin vielä mah-dollisuus, nykyään näitä keinoja ei juuri arvoste-ta”, EuNoFin puheenjohtaja Tapani Mustonen toteaa.

Rakennus edustaa sotia edeltäneen ajan maa-seutukaupungin ajatusmaailmaa ja kulttuuria. Ra-vintola ja hotelli ehtivät toimia samoissa tiloissa reilun 70 vuoden ajan. Hotelli-ravintola oli vuo-sikymmenten mittaan kohtaus- ja majoituspaikka monelle kansallisesti sekä kansainvälisesti mer-kittävälle taiteilijalle ja kulttuuripersoonalle. Tällä hetkellä rakennus on tyhjillään.

Rakennusperinneyhdistys Räppänä on tehnyt rakennuksesta suojeluesityksen Pohjois-Karjalan Ely-keskukselle. Rakennuksen omistaja Karjalai-sen Kulttuurin Edistämissäätiö vastustaa suojelua vedoten rakennuksen huonoon kuntoon. Museo-

virasto puoltaa suojelua, ellei rakennuksen kun-nostaminen muodostu kohtuuttomaksi.

Muut ehdotukset Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi olivat:

Alvar Aallon suunnittelema suojeluskuntatalo Suoja Jyväskylän keskustassa, Keravalla Yli-Ke-ravan kylän Postlar-Mattila-talon peltomaisema, joka innoitti Jean Sibeliusta Finlandian säveltä-misen aikoina, Empirekartano Monrepos Viipu-rin vieressä, Toll-suvun vuonna 1785 rakennettu hautakappeli Vihdissä, Valola-säätiön kokoelma, Kivinokan vapaa-ajanviettoalue Helsingissä, Gus-tavsvärnin merilinnoitus Hangon edustalla ja Linnanmäki Someron Saarentaan Kylässä mui-naismuistoalueineen.

Yksittäisten kohteiden lisäksi uhanalaisim-maksi kohteeksi ehdotettiin kaikkia kuntaliitos-ten myötä näivettyviä paikallismuseoita.

EuNoF on ehdottanut kohdetta yhdeksi Eu-roopan merkittävimmäksi uhanalaiseksi kult-tuuriperintökohteeksi. Eurooppalaisen kulttuu-riperintöjärjestö Europa Nostran ja Euroopan investointipankin yhteistyönä toteuttama * e 7 Most Endangered -ohjelma kokoaa julkiset ja yksityiset yhteistyökumppanit etsimään kestä-viä ratkaisuja seitsemän hankkeeseen valittavan kohteen pelastamiseksi. Valitut kohteet julkiste-taan Europa Nostran 50-vuotisjuhlakongressissa Ateenassa 16. kesäkuuta. AH

Wanha Jokela valittiin Suomen uhan-alaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi

Wanhan Jokelan ravintolamiljöö säilyi muuttumattomana

aina tammikuuhun 2013 saakka, jolloin ravintola suljettiin.

Kuva: Jari Hyttinen.

Jokelan seinät olivat rapatut 40–50-luvulla.

Kuvaaja tuntematon.

Page 18: Kotiseutuposti 2/2013

18 Kotiseutuposti 2 / 2013

JULKAISUJA

Kotiseutu-aikakauskirjan sadas vuosikerta on il-

mestynyt. Se toimitetaan jäsenetuna kaikille Koti-

seutuliiton jäsenyhteisöille ja kannattajajäsenille.

Kirja sisältää parikymmentä artikkelia kotiseu-tutyön alueelta. Kirjoittajat ovat kulttuuriperin-nön asiantuntijoita, kotiseututoimijoita ja perin-teentutkijoita. Esille nousevat mm. kuntaliitosten vaikutukset paikallisidentiteetteihin, kotiseutukä-sitteen nykytrendit ja kulttuuriperinnön merkitys kuntasuunnittelussa. Myös perinteentutkimuk-sen suurnimet vilahtavat mukana – Paulaharjus-ta Pälsiin.

Vuonna 1909 perustettu ja vuonna 1994 Hii-

Tilaa moderni ja juureva Kotiseutu

Suomen Kotiseutuliiton julkaisuja A:25 Päätoimittaja: Lassi SaressaloISSN 2323-9271 Hinta: 25 euroa, jäsenille 20 euroaTilaukset: puh. (09) 612 6320,toimisto@kotiseutuliitto.%

denkivi-lehteen sulautettu Kotiseutu-aikakaus-lehti tunnettiin erityisesti kulttuuriperintöä käsit-televän tutkimuksen popularisoijana. Tähän pyrkii myös uusi Kotiseutu.

JULKAISUJA

Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen

Marianne Lehtimäki. E-kirja, Suomen Kotiseutuliitto / Opetus- ja kult-tuuriministeriö / Visit Finland, 2013 Culture Finland – kulttuurimat-kailun katto-ohjelma.

Kulttuurimatkailun edistämisessä luodaan alueiden vetovoiman uusia muotoja. Selvitys kartoittaa tämän kehittämistyön perustaksi ajankoh-taisia linjauksia ja hyödynnettäviä kulttuurisia voimavaroja. Se on osoi-tettu kaikille kulttuurimatkailun toimijoille.

www.kotiseutuliitto.% /kulttuurista-sarmaa-matkailun-kehittamiseen

Page 19: Kotiseutuposti 2/2013

19Kotiseutuposti 2 / 2013

OMAKULMA

Huomasin juuri yllättävän seikan kotiseu-duistani. Muutin nykyiseen asuntooni Turun keskustassa vuonna 1995, joten

olen asunut tässä yli 18 vuotta. Saman verran asuin aikoinaan myös lapsuudenkodissani, maata-lossa Kokemäellä.

Mutta kun muistelen elämää taaksepäin, tuntuu siltä kuin olisin viipynyt nykyisessä asun-nossani vasta lyhyen ajan. Lapsuudenkodissa vie-tetyt vuodet sen sijaan tuntuvat kestäneen todella kauan. Lapsuuden kesät olivat loputtomia ja täynnä elämää, nykyiset taas kiitävät ohi ennen kuin niistä saa otetta.

Kouluvuodet ovat muistissani kauniissa jär-jestyksessä. Koko luokka eteni asioissa samaan tahtiin, katselimme samat tv-ohjelmat, tunsimme samat ihmiset, kävimme samassa kaupassa. Lap-suudenaikaisten kavereiden muistot ovat saman-suuntaisia kuin omanikin. Tuntuu kuin muistaisin lapsuudesta ja nuoruudesta jokaisen hetken.

Aikuisena elettyjen vuosien suhteen sen sijaan vallitsee mielessäni melkoinen kaaos: tapahtuiko jokin asia 1998 vai 2004? Viime kesänä vai viisi vuotta sitten? Kaikille yhteisiä kiinnekohtia on harvassa. On tullut tehtyä sitä sun tätä, ystävät ovat tehneet jotain aivan muuta.

Samasta syystä myös lapsuuden kotiseu-tu tuntuu jotenkin oikeammalta kuin nykyinen, jonka on kokenut vain aikuisen silmin. Lapsena pienetkin lähiseudun yksityiskohdat olivat tärkei-tä, ja matka muutaman kilometrin päähän kaup-paan jännittävämpi elämys kuin nykyään lento Roomaan. Uudesta kotiseudusta puuttuvat ne kaikkein tärkeimmät muistot, lapsena koetut.

On helppo huomata, että monille juuri lap-suuden kotiseutu on sittenkin rakkain. Siellä asiat

olivat mallillaan ja muistot on helppo kiinnittää perheen kanssa yhdessä koettuihin tapahtumiin ja paikkoihin. Monet tuttuni ovat muuttaneet suu-resta kaupungista takaisin lapsuudenmaisemiinsa elämäntilanteen taas salliessa.

Teen työkseni turkulaisia kotiseutukirjoja. Esitän usein eri ryhmille vanhoja valokuvia Turun keskustasta, ajalta ennen kuin suuri osa vanhois-ta rakennuksista purettiin 1950- ja 1960-luvuilla. Ihmisten reaktiot kuviin vanhoista lapsuudenmai-semista ovat yleensä vahvoja. Kuvat puhuttavat, ihmetyttävät ja jopa itkettävät. Miksei kaikki ole niin kuin ennen? Miksi kaikki on muuttunut? Kenen on syy?

Samaa ihmettelen aina kun matkaan takaisin Kokemäelle omiin lapsuudenmaisemiini. Mihin katosi vanha tiivis keskusta ja sen pienet kaupat? Miksi jäljellä on vain rumia marketteja ja niiden suuria pysäköintialueita? Haluaisin kaiken olevan ennallaan, aivan kuin muistoissani.

Asuin synnyinseudullani vakituisesti viimek-si 1980-luvulla. Sen jälkeen maailma on todella muuttunut. Maailmanpolitiikan suuriin linjoihin pystyy vaikuttamaan vain harva, mutta joitakin kotiseudun kehityskulkuja pystymme me kaikki muokkaamaan. Se edellyttää tarttumista olemassa oleviin vaikutuskanaviin.

Toivottavasti me nykypäivän kotiseutuihmiset löydämme aikaa vaikuttamiselle ja pystymme jät-tämään jälkipolville jotain mitä 40 vuoden kulut-tua arvostetaan. Siitä huolimatta, että aika tuntuu kulkevan yhä nopeammin ja karkaavan käsistä.

RAUNO LAHTINEN

Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen

Muutosten kourissa

Page 20: Kotiseutuposti 2/2013

SUOMEN KOT ISE U T ULI I T TO

KALEVANKAT U 13 A

00100 H ELSI NKI

PUH ELI N (09) 612 6320

FAK SI (09) 6126 3250

toimisto@kotiseutuli itto.f i

Sam

i M

yllyni

emi, Ylä-K

ainu

un T

arin

akartasto -h

anke

, www.tarin

akartasto.fi

Perinnesarjakuva