Embed Size (px)
Citation preview
2 / 04
Teema Ry
Legenda
Sisällysluettelo:
Pääkirjoitus....................3
Toimiva teema:Teeman hallitus 2004.............5Syksyn 2004 tutorit..............6
Fanijutut:Moilanen fanittaa avaruusseikkailua................8Kuha. -yhtyeen fani.............10
Kolumnit:Kulmalla........................4Raaka-aine..................18Lurker L........................22Napina-apina...................23
Diagonaali:Kannat kattoon..................11Oikeus elää ilman pelkoa.........11Taitavia illuusioita............12Ydintalven estetiikka...........13
Legendaariset:Vituttaako lyyrikkoa?...........14Kari Raineranta — Runoja........16
Kirjailtua:Kotro & Lyytinen — Hengaajan käsikirja.............19
Kankaalla:Big Fish........................20The Passion of the Christ.........21
Tampereen yliopiston k i r j a l l i s u u d e n -o p i s k e l i j o i d e na i n e j ä r j e s t ö l e h t i
Legenda
PäätoimittajatANNI NUPPONEN
LEENA VIITANEN
KirjoittajatTIINA AHOKAS
VILLE KIVIMÄKI
ANNI NUPPONEN
ILKKA PERNU
KARI RAINERANTA
HANNU SINISALO
LEENA VIITANEN
UlkoasuVILLE KIVIMÄKI
Kannen kuvaMARIA S. LAAKSO
ErityiskiitoksetPÄIVI TOIKKA
LEGENDA ON SITOUTUMATON AINEJÄRJESTÖLEHTI, JOKA
ILMESTYY 4 KERTAA VUODESSA.
http://www.uta.fi/j a r j e s t o t / t e e m a
Tämän Legendan teemana on fanius. Osittain päätoimittajien fanityttömäisen luonteenlaadun, osittain aiheen ajankohtai-suuden ja merkittävyyden vuoksi. Nimittäin jokainen meistä on joskus ollut tai on vieläkin jonkin asian ihailija. ”Fanius” määritteenä on ajoittain ehkä liian vahva kuvaamaan mielty-mystä tai ihailua, mutta luultavasti jokaisella on nuoruudes-saan ollut esimerkiksi suosikkibändi tai –artisti.
Faniutta tutkitaan ja siitä puhutaan nykyisin melko paljon, etenkin mediatutkimuksen piirissä. Ihailu ja haaveilu kos-kettavat meitä kaikkia, joten aihe on kiinnostava. Faniudesta myös löytyy monenlaisia stereotyyppeja ja malleja, ääripääs-tä toiseen: toisille riittää mieluisan tv-ohjelman katselu kerran viikossa, eräät haalivat sarjasta kaiken tiedon ja oheismateri-aalin, liimaavat julisteita seiniin, osallistuvat verkkokeskus-teluihin ja pitävät faniuttaan yllä kaikin voimin. Aiheen tar-kastelu on samalla myös eräänlaista tirkistelyä – miten naapu-rini toteuttaa faniuttaan, mitä hän ihailee, miten pitkälle hän on valmis menemään? Fanius-ilmiön lähtökohtainen saman-kaltaisuus ja samalla suuri eroavaisuus meissä jokaisessa tuo pohdintaan kutkuttavaa jännitystä.
Ihaile, uneksi, kannusta ja kuolaa siis sydämesi kyllyydestä! Hengenheimolaisia on maailma pullollaan. Ja sen myös Le-genda sivuillaan teille todistaa, olkaa niin hyvät.
FA N E J A Ä I D I N O O M M E K A I K K I – S I N Ä J A M I N Ä
PÄÄKIRJOITUS
Legenda 2/04 3
Mä fanitan Stuart Little -hiirtä...
Mun masussa!
Anni Nupponen
KULMALL
A
MAKSAPAISEKULTTUURILLINEN
Legenda 2/044
Haluan tällä kertaa käyttää palstatila-ni pelkän ihmettelyn sijasta myös tun-nustamiseen ja ylistämiseen. Minä ni-mittäin pidän kirjoista: siis nimenomaan niistä pitkulaisen muotoisista, mieluiten kovakantisista esineistä, joista joskus niin mystisellä tavalla hohkaa tuo kir-jallisuustieteen rakastama teos.
Kirjoja löytyy tietenkin kirjastosta. Tampereella kirjastosta löytyy joka ko-koluokkaa. Intiimiyttä kaipaavan kan-nattaa kokeilla vaikkapa Pellervoa tai Lentävänniemeä, edellisen virkailijan mukaan Tampereen kahta pienintä.
Kirjastojen aatelia on tietenkin pääkir-jasto, tuo oiva Metso, josta eräs kau-pungissa vieraillut ystäväni totesi vain: ”Mikä tuo maksapaiseen näköinen ra-kennus on?” Metson arkkitehtien, Rai-li ja Reima Pietilän on kerrottu hake-neen inspiraatiota ihmisen sisäelinten sijasta kelttikoruista, jääkauden aikai-sista pyörteistä ja eläinmaailmasta. Tul-kitkoon lopputuloksen kukin tavallaan: Metson kaartuvan katon alla on joka ta-pauksessa hyvä olla: kirjojen keskellä, teoksen aistien.
Anne PäivärintaYleinen kirjallisuustiedeKulttuuri-, kv- ja tiedo-tusvastaava
Kurssi, jonka haluai-si pitää: “Shakespeare-raiskausten poetiikkaa – tulkintaumpikujat ennen ja nyt” (2 ov suoritetaan tuottamalla rakenteel-lisesti problemaattinen, kieleltään käsittämätön ja sisällöltään arve-luttava [esim. Freudia kokeilevasti hyödyntävä] essee)Kenen fiktiohahmon kanssa olisi “sil-leen”: Dorian G.Kliseiden klisee: syksyangsti touko-kuussa
Anni NupponenSuomen kirjallisuusSihteeri, laitoskahvivas-taava, Legendavastaava
Kurssi, jonka haluaisi pitää: Näin et ole tyhmä ihminenKenen fiktiohahmon kanssa
olisi “silleen”: Goethen MefistonKliseiden klisee: Kaikki on suhteel-
lista
Laura TulehmoSuomen kirjallisuusSopo-, tasa-arvo-, kult-tuuri-, bile- ja tutor-vastaava
Kurssi, jonka haluaisi pitää: roskakirjallisuu-den kurssi (niin huonoa kirjallisuut-ta, että tuntisi kerrankin itsensä mo-ninkerroin kirjailijaa fiksummaksi)Kenen fiktiohahmon kanssa olisi “sil-leen”: vaikkapa Horation (Hamletin pa-ras ja ainoa ystävä)Kliseiden klisee: humanisti ei ymmärrä mitään käytännön asioista
TE E M A N H A L L I T U S 2004TOIMIVA TEEMA
Legenda 2/04 5
Jenny HeinonenSuomen kirjallisuusPuheenjohtaja
Kurssi, jonka haluaisi pitää: Puntaroin edel-leen (3.vuosi), halu-anko opettajaksi, eikä kurssin pitäminen edelleenkään sy-kähdytä...Kenen fiktiohahmon kanssa olisi “sil-leen”: Pidän fantasiani omanatietonani.Kliseiden klisee: Kuka nämä kysymyk-set kehitti?
Leena ViitanenYleinen kirjallisuus-tiedeLegendavastaava, toinen niistä
Kurssi, jonka haluaisi pitää: Huume nimeltä fanfiction - postmoder-ni kuola fanityttöjen suupielessäKenen fiktiohahmon kanssa olisi “sil-leen”: Sesshoumaru, Kakashi, Lucas Buck, Sato Koji, Darth Vader, The Blot. Jatkanko vielä? XD
Kliseiden klisee: Wanha!
Mirjami LehtinenYleinen kirjalli-suustiedeNarikkavastaava ja ympäristövastaava
Kurssi, jonka halu-aisi pitää: Teks-tianalyysikurssiKenen fiktiohahmon kanssa olisi “silleen”: Vaikea valinta Aragor-nin ja Legolasin väliltä. Saako ottaa molemmat?Kliseiden klisee: rakkauskuvasto on usein täynnä kliseitä, eipä nyt
tule yksittäistä mieleen
Laura MalinenYleinen kirjallisuus-tiedeRahastonhoito ja kou-lutuspoliittiset asi-at
Kurssi, jonka haluai-si pitää: Sellainen,
jossa luettaisiin kaikki JuhoJuntusen Poikamme musisoivat -sar-jikset ja kuunneltaisiin kaikkia bändejäjotka niissä mainitaan. Loppusuo-rituksena olisi suullinen kuulus-telu javetäjän imartelu.Kenen fiktiohahmon kanssa olisi “silleen”: Tietysti Tarzanin!Kliseiden klisee: Hmm.. Niitä-hän riittää. Sanotaan vaikka “Hän saattoi tunteaneidon pehmeän ihon värähtelevän hänen karheiden käsiensä alla” -tyyppinen lässytys.
Ville KivimäkiLegendan taittaja, valokuvaaja
Kurssi, jonka haluai-si pitää: ”Näin hoidat kaikki työni ja minä pääsen lomalle” -niminen kurssiKenen fiktiohahmon kanssa olisi “sil-leen”: Honey Rider (Ursula Andress) Dr. No -leffasta + muut Bond-tytöt.Kliseiden klisee: God bless America - George WWW. Bushin sanomana.
+
TUTORIT
Legenda 2/046
Jenni Pekkala, oikeasti “Ninni”,suomen kirjallisuus. Puh. 040-7429726Sivuaineet: Tiedotusoppi, suomen kieli, media-kulttuuriSynttärit: 14.10 (saa muistaa!)Lempikirjat: Kaikki Saarikoskeen liittyvät, Nalle Puh, sivullinen, sattumia..Lempileffat: Monty Pythonit (Brianin elämä eri-tyisesti), Scary Movie, Svengaava fossiili.Lähellä sydäntä: Koirani Yukon, isi & äitsyliini, ystävät, valokuvaus, tornihuvilat, maalaaminen, pussisiiderin nauttiminen puistossa, hopeinenhileliima, musiikki.
Anne Päivärinta, yleinen kirjallisuustiede Puh. 040 7238588Opintoja on takana kaksi vuotta.Kirjallisuuden lisäksi muun muassa englanti-laista filologiaa, musiikkitiedettä, taidehistoriaa ja mediakulttuuria. Kirjallisuuttakin lähemmäksi tulee musiikki (instrumenttini on piano, mutta muutakin on tullut soiteltua). Runoja luen ja myös kirjoittelen, kieli kiehtoo laajemmaltikin. Lisäksi pidän erilaisista kliseistä kuten syyskuu-kausista (erityisesti marraskuusta), antisankareis-ta, polyfoniasta, monumentaalisuudesta barokki-tyyliin jne.
Johanna Helminen, suomen kirjallisuusPuh. 050-3559536Sivuaineet: Suomen kieli, mediakulttuuri, taide-historia, naistutkimus, tulevaisuudessa toivotta-vasti myös kasvatustiede (opettajan pedagogiset opinnot)Tykkään: Laiskottelusta, suklaasta, uusiin ihmi-siin tutustumisesta, rokkimusiikista ja tanssimi-sestaEn tykkää: Aikaisista aamuherätyksistä, jääkie-kosta, ampiaisista.
Raisa Saraniemi, suomen kirjallisuusSivuaineet: Filosofia, suomen kieli, italia. Jatkos-sa muitakin, kuten historia ja kenties opettajan pe-degogiset opinnot. Hienoa on: Kevään ensimmäiset lämpimät päivät, vihertyvät puut, kesäsade, onnistumisen tunne, iloiset ihmiset, äidin halaus juna-asemalla, rakka-us.Huonoa on: Tahallinen toisen ihmisen loukkaami-nen, selittämätön epäonnistuminen (vaikkapa suo-men kielen tentissä…), pahalta maistuva ruoka, katoavat tavarat, lämmin kalja.Jos kirjallinen henkilö oisin, oisin… varmaankin Pikkumyy, joka on riippumaton muista ja saa hiuk-sensa mielettömän hienosti nutturalle!
Sami Simola, [email protected] kirjallisuustiedePuh. 041-5291289Sivunaineet: Tiedotusoppi, Mediakulttuuri.Tulee isona: HS:n kulttuuritoimittaja.Kirjalliset lempituotannot: Harms, Kafka, Mann, Nabokov, Proust, Singer.Rakas kirjallinen hahmo: Gregor SamsaHarrastus: Arkitodellisuuden vältteleminen (sis. kirjat, musiikin, liikunnan, pelikonsolin, päihteet).Antipatia: Kulttuurielitistinen boheemitraagisuu-della snobbailu (=taiteilijamyytti), ampiaiset.Sympatia: Riistokoneistojen hampaissa jauhautu-va pieni ihminen.
Legenda 2/04 7
Laura Malinen, yleinen kirjallisuustiede Puh. 044-3636556 Aloitin opinnot syksyllä 2002, ja pääaineen lisäksi olen opiskellut tiedotusoppia, teatterin ja draaman tutkimusta, mediakulttuuria ja suomea. Harrastan sekalaista musisointia ja liikuntaa, ja toki lukemista. Lisäksi olen mukana lähes kaikes-sa ainejärjestötouhussa.Tervetuloa kaikki uudet! Toivottavasti opitte tykkäämään meistä, tästä paikasta ja opinnoista. Oikeasti täällä on ihan mukavan lenseää, kunhan alkukaaos on ohi.
Outi Sippo, yleisen kirjallisuustieteen tutorvastaava. Puh 040-7053360Milloin: Helmikuusta -84 astiMitä: Yleistä kirjallisuustiedettä ja mediakulttuu-riaMillainen: Leffahullu, lukutoukka, silti aina ää-nessä.
Laura Tulehmo, suomen kirjallisuu-den tutorvastaava. Puh. 044-3000876Kirjallisuustieteen lisäksi olen yliopistossa ehti-nyt tutustua vasta teatterin ja draaman tutkimuk-seen sekä hieman puheoppiin. Vapaa-ajalla kirjojen lisäksi intohimoihini kuu-luvat teatteri, musiikki, elokuva ja kuvataiteet (yleensä kokijana, silloin tällöin tekijänä). Tärkeää minulle on toiminta, tapahtumat ja liik-keellä olo, niin fyysisesti kuin henkisesti. Paitsi tuutoroimasta minut löytää myös Teeman hallituk-sen riveistä.
Anni Nupponen, suomen kirjallisuusSivuaineet: Taidehistoria, filosofia, tulevaisuuden tutkimusHarrastan: Lanteiden notkuttelua (=baarissa tanssimista), tarinoiden muistiin merkitsemistä, ympäri maapalloa huitelemista, Final Fantasy -pe-lisarjaa.Kirjallisuus: Ursula Le Guin, Eeva-Liisa Manner, Peter Hoeg, muutamia mainitakseni.Tärkeintä maailmassa: Luovuus.
Tanja Hämäläinen, suomen kirjallisuusSivuaineet: Tiedotusoppi ja taidehistoriaTyhmintä elämässä: Pakko, tyhjä tili, riippuvuus, koiran vatsavaivat, huono lehtijuttu oman nimen alla ja tyhmät ihmisetKivointa elämässä: Yötupakka, uusi haitari, mat-kustelu, mukavassa kainalossa nukkuminen, koira ja kivat ihmisetKuka kirjallinen henkilö olisin? Mieluusti iloi-nen ja reipas Pollyanna.
Pia Salminen, [email protected] kirjallisuustiedePuh: 044 3240283Sivuaineitani: suomen kieli ja tiedotusoppiHarrastukset: Lukeminen, ulkoilu, lemmikit, ja öljyvärimaalaus (lue: tuhertelu tai töhriminen). Lisäksi olen aloitellut uudestaan lapsuuteni har-rastusta, ratsastusta. Omistan kaksi kääpiöluppakorvaa (kania) ja nii-den parissa tulee aikaa vietettyä paljon.
Mirjami Lehtinen, yleinen kirjallisuustiedeToimin nyt toista kertaa tutorina, koska hommasta jäi hyvät muistot viime vuodelta. Harrastan rat-sastusta, elokuvien katselua jalukemista. Lempielokuviani ovat mm. Sormus-trilogia kaik-kine kömmähdyksineen sekä klassikot, kuten Ca-sablanca. Olen Tolkien-fani, mutta luen myös paljonmuuta kirjallisuutta. Erityisesti pidän Pessoan ja Lorcan runoista sekä Mirkka Rekolasta.
FANITTAA
Legenda 2/048
Hydraulitekniikan opiskelija Teppo Moilanen, 25, fanittaa Stanley Kub-rickia. 1980-luvun lopulla hän näki 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan, joka jäi hänen mieleensä jokseenkin erikoi-sena leffana kaikkiin muihin verrattuna, vaikka aluksi filmi tuntuikin tylsältä ja herätti ihmetystä.
Mikä sai fanittamaan Kubrickia?
– Koska se on niin hyvä. Elokuvat ovat pelkästään jo visuaalisesti valtavan hie-noja. Sen lisäksi niiden aiheenkäsittely ja rytmi ovat mukaansatempaavia. Jois-takin ohjaajista voi sanoa, että esimer-kiksi elokuva on hitchockmainen tai polanskimainen. Sama pätee Kubrickiin; hänen elokuvansa kertovat lähestulkoon aina miehistä ja heidän vaikeuksistaan, tai kuinka joku systeemi tai tekniikka pettää ja mitä siitä seuraa. Oikeastaan elokuvat eivät niinkään kerro ihmisistä, vaan jostakin ilmiöstä, ja ihmiset, yleen-sä miehet, ovat tarinankuljettajia. Tästä tulee juuri vaikutelma jonkinlaisesta ou-toudesta; hahmot tuntuvat joko värittö-miltä tai jotenkin maanisilta. Jos asiaa ryhtyy seuraamaan, niin huomaa ettei hahmoihin samaistu ollenkaan, heidän puolestaan ei tunne sääliä tai iloa. Kub-rickin elokuvissa ei kosiskella katsojaa, vaan seurataan tapahtumia hieman ulko-puolisena. Ja tämä tekee niistä erikois-laatuisia.
Moilanen kuitenkin vierastaa faniutta
terminä, sillä hän itse tarkoittaa fanilla lähinnä festareita kiertävää teiniä. Hän kuitenkin kertoo aiemmin pitäneensä seinillään monia julisteita ja kuvia, mut-ta enää se ei jaksa kiinnostaa. Itse Kub-rickin tuotanto antaa hänelle voimakkai-ta visuaalisia elämyksiä ja ajattelemisen aihetta. Moilasen mielestä ohjaajan elo-kuvat kestävät katsomista, sillä ne ovat yhden ihmisen puhtaita näkemyksiä ryhmän kompromissien sijaan. Lisäk-si Kubrickin filmit ovat tietyllä tavalla suorasukaisia, ilman mitään ylimääräis-tä. Elokuvia on vähän, mutta ne sisältä-vät paljon.
Onko faniudesta mitään haittoja?
– Rahaa on mennyt jonkin verran. Vuon-na 2001 kävin reilaamisen ohessa kier-tämässä paria paikkaa missä oli 2001- elokuvaan liittyvää settiä. Muun muassa Saksassa oli seminaari, jossa keskustel-tiin tekoälyn kehityksen tilasta juuri nyt, referenssinä 2001: Avaruusseikkailun HAL 9000- tietokone. Samalla kävin sil-loisella MGM:n Sheppertonin studiolla Englannissa, jossa kuvattiin 2001:n vaa-tivimmat erikoistehosteet ja lavastukset vuosina 1966-68. Ystäväni setä oli ollut Kubrickin alaisuudessa lavastajana, joka siis oli myös erikoistehostesuunnittelun esimies. Häneltä ostin 16- millisen Aa-ton LTR:n, jolla Kubrickin tytär Vivian kuvasi Hohto- dokumenttiaan vuosina 1977-80. Se maksoi aika lailla. Sinä ke-sänä olin suunnitellut myös auton hank-
MOILANEN FANITTAA AVARUUSSEIKKAILUA
Leena Viitanen
Legenda 2/04 9
kimista, mutta piti valita kumpi on tär-keämpi.
Käytännössä Moi-lanen ei kuluta ai-kaansa ja rahojaan faniutensa toteut-tamiseen erityisen säännöllisesti. Jos jokin Kubrickin elokuvista ilmes-tyy teattereihin jossakin Pohjois-maassa, hän käy filmin katsomas-sa, mutta muuten fanius ei arkipäi-vään sen kum-memmin vaikuta.
Moilanen ei myös-kään pidä yhteyttä muihin Kubrick-faneihin. Hän kertoo joskus keskustelleensa parista leffasta, mutta homma oli pian ajautunut siihen, että keskustelijat vain yrittivät päteä keksimällä ”kaikkea uutta ja typerää”. Moilanen kuitenkin seuraa joitakin si-vustoja; 2001 ja Hohto ovat hänen mie-lestään kenties maailman analysoiduim-pia elokuvia. Näitä kahta filmiä muiden ohella käytetään myös esimerkkeinä monissa eri yhteyksissä – Kubrickin elokuvat ovat mainioita lajityyppiesi-merkkejä ja referenssejä psykologiaa sivuavissa keskusteluissa.
Et kokenut olevasi fani sen stereo-tyyppisessä merkityksessä. Miten sit-
ten tunnet poikkeavasi muista ”nor-maaleista” faneista?
– Juuri siksi että minulla on faniuteen liittyvä mielikuva lapsellisuudesta ja fa-naattisuudesta, ja että yritetään matkia jotakin nuorisoidolia. En ole sellainen. Ihailen jokaista Kubrickin elokuvaa, mutta en pyri jäljittelemään häntä mi-tenkään. Koska Kubrick on kuollut, mi-tään uutta elokuvaa tai lausuntoa ei enää tule, vaan kaikki häneen liittyvä ammen-netaan menneisyydestä. Siinä mielessä tämä on myös erikoista. Tai no, ovathan uskovaisetkin eräänlaisia Jeesus-faneja.
MOILANEN FANITTAA AVARUUSSEIKKAILUA
Legenda 2/0410
FANITTAA
Kaveri aikoinaan hankki bändin levyn mentaliteetilla, ”ettei levy, jonka kannessa on kala, jonka takapäästä lähtee sähköjohto, voi olla huono”. Bändin toisen albumin kannessa puolestaan on kyltti, jossa lukee ”Hei, täältä tulee Kuha. Hej, härifrån kom-mer Kuha.” Tämä kyltti on keittiöni seinällä.
Se päätyi sinne seuraavasti: bändi järjesti uuden levyn julkistamiskeikan yhteydessä kotisivuillaan Kalavisa-tietokilpailun, jonka pääpalkintona oli ilmainen sisäänpääsy keikalle sekä Kuha.-teepaita. Sijoituin kilpailussa toiseksi, joten periaatteessa jäin ilman palkintoa. Laadimme kuitenkin veljeni kanssa protestin kilpailusta. Kävi ni-mittäin niin, että levy julkaistiin eräänä tiistaina, jolloin bändi järjesti ”Hei, täältä tulee Kuha.” –päivän eli kotiinkuljetti ennakkotilaajille levyä ja tietysti vain Kehä III:n sisäpuolella. Kalavisan kysymyksistä lähes puolet käsitteli tavalla tai toisella uutta levyä ja sen materiaalia, jota en tietenkään tuntenut – olin vain hyvä arvaamaan. Kilpailun vastausaika loppui keskiviikkona.
Kilpailun pistetilanne päivittyi reaaliajassa verkkoon. Tämän perusteella tiesin, että tiistai-iltana vielä johdin kilpailua. Keskiviikkona oli yksi henkilö ajanut ohitseni. Arvelimme, että hän oli ollut levynsaajien joukossa, kuten todellisuudessa olikin. Lä-hetimme bändin edustajille tiukkasanaisen protestikirjelmän, jossa muun muassa ju-listauduin kilpailun voittajaksi ja arvostelin bändin muitakin toimia. Yhtyeen jäsenet ottivat minuun yhteyttä ja neuvottelujen jälkeen ilmoittivat protestini hylkäämisestä. He kuitenkin totesivat, että jos todella olisin niin hullu, että lähtisin muutaman tunnin varoitusajalla keskellä viikkoa Helsinkiin asti kuuntelemaan tuntemattoman omakus-tannebändin keikkaa, niin kyllä he minut ilmaiseksi sisään päästäisivät.
Näin kävikin. Keikan keskellä oli sitten kilpailun palkintojenjako. Kilpailun ”oikean” voittajan palkitsemisen jälkeen bändi kutsui minut lavalle ja sain pitää lyhyen palo/puolustuspuheen kilpailun epärehellisyydestä ja pohjoisten fanien syrjinnästä. Sain suuren suosion ja lopulta yhtyeen edustajat palkitsivat minut levynkannen kyltillä, joka edelleenkin komeilee keittiöni seinällä.
HANNU SINISALO, MATEMATIIKAN OPISKELIJA
TUNNUSTAA:
“OLEN HELSINKILÄISEN KUHA. -NIMISEN YHTYEEN FANI”
Legenda 2/04 11
OIKEUS ELÄÄ ILMAN PELKOA
Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Pelon maantiede (1995) on rankka kirja. Sii-nä joukko sukupuoliseen epätasa-arvoon ja yhteiskunnan välinpitämättömyyteen kyllästyneitä naisia ottaa ohjat omiin kä-siinsä: päättää vastata väkivaltaan väki-vallalla.
Ravistelevinta kirjassa eivät suinkaan ole pahoinpitelyt, vaan se, miten kammotta-van totta Kaurasen kuvaama pelko on. Nainen pelkää, potee syyllisyyttä, varoo ja pyytelee anteeksi aina ja iankaikkises-ti. ”Pelon maantiede” tarkoittaa karttaa, joka jokaisella naisella on mielessään niistä paikoista, joita tulee varoa ja joi-hin ei saa mennä yksin. Ainakaan lyhy-essä hameessa.
Ylioppilasteatterin Pelon maantiede on-nistuu siinä, missä Auli Mantilan eloku-vaversio epäonnistui. Raisa Lehtovirran dramatisointi tekee oikeutta Kaurasen vaikeaksikin tituleeratulle teokselle suo-dattaen sen tärkeimmät ainekset, abjek-
teineen kaikkineen, tunnin ja viidentoista minuutin mittaiseen näytökseen.
Esityksen alku on vertahyytävä kerta-us seksuaaliväkivaltarikosten historiasta, josta siirrytään notkeasti päähenkilöiden elämäntarinoihin ja Keskiyön instituut-tiin – tarinan punaiseen lankaan. Koru-ton ja maanläheinen lavastus toimii oiva-na taustana kerrontaan painottuvalle näy-telmälle. Toimintaa on vähemmän, asiaa enemmän.
Kirjaa lukemattomalle näytelmä saattaa olla paikoin vaikeasti seurattava. Pohja-tiedoista ei ole ainakaan haittaa. Näyt-telijät ovat todella syvällä rooleissaan – heidän puolestaan alkaa itkettää ja vitut-taa. Pelon maantiede herättää voimakkai-ta tunteita riemusta raivoon. Osaltaan se myös täyttää ohjaajansa toiveen: yhdis-tää ja lisää ymmärrystä niin naisten kes-ken kuin naisten ja miesten välillä.
Tampereen ylioppilasteatteriOhjaus: Maria Nuutinen
Tiina Ahokas
KANNAT KATTOONTunnustan: olen niitä henkilöitä, joiden kaapista löytyy kymmenittäin kenkäpa-reja. Useimmilla on kaiken lisäksi hanka-la kävellä – mutta kun ne näyttävät niin hyviltä! Kevein ja mukavasti kopisevin koroin suunnistin Vapriikin museokes-kuksen Kenkämuseoon toiveenani nähdä monenlaisia kopsuttimia.
Periltä löytyi kenkäfriikin taivas. Kenkä-mallien kehitystä tähän päivään saa seu-rata aina 1870-luvulta asti. Mukaan mah-tuu niin kävely- kuin juhlakenkiäkin. Laaja, noin 6000 esinettä kattava kokoel-ma on esillä vitriineissä. Koska kokoel-ma koostuu lähinnä suomalaisten valmis-
tajien antimista, kaikkein hurjimpia kor-koviritelmiä on turha odottaa.
Jalkineiden lisäksi museosta löytyy ta-vanomaista aktiviteettia: tietokoneohjel-man avulla voi suunnitella oman – vali-tettavasti immateriaalisen – ideaaliken-känsä. Lisäksi voi seurata kenkäsuuta-rin työskentelyä. Pääosassa ovat kuiten-kin itse jalkineet, joita pieneen näyttely-tilaan on onnistuttu mahduttamaan hui-ma määrä.
Vapriikki, Veturiaukio 4 (Tampellan alue), Tampere. Puh. 03-31466966Avoinna ti, to-su klo 10-18, ke 11-20.
Tuhannen kengän tarina Anni Nupponen
DIAGONAALI
Legenda 2/0412
DIAGONAALI
Bettina Rheims on taiteellisessa mieles-sä sukua Nobyoshi Arakille, mutta syys-tä tai toisesta hänen Retrospective-näyt-telynsä Helsingin Tennispalatsissa on kirvoittanut paljon vähemmän lehtiot-sikoita kuin japanilaistaiteilijan valoku-vien taannoinen esillepano (ks. Legen-da 3/2003). Jos syynä väheksymiseen ovatkin patriarkaatin alistavat raken-teet, iskee feministiksi määritelty Rhei-ms kuvillaan luun kurkkuun epäilijöille.
Retrospective-näyttelyn mainosjulis-teessa poseeraa punatukkainen, nenäs-tä lävistetty nainen pylly viehättäväs-ti pystyssä. Kauniit neidot ovat tärkeäs-sä osassa Rheimsin taiteessa, mutta ku-ten Imagen (9–10/2003) Mikko Num-minen oivaltaa, mallit ”on riisuttu vaat-teista, muttei vallasta”. Pintaa syvem-mällä liikkuu tuhansia tarinoita, jois-sa päähenkilöinä ovat muun muassa sokeat ihmiset, nuoret androgyynit ja modernit kiinattaret. Joihinkin kuviin on ladattu suuria tunteita, jotkut taas ovat itsetietoisen kevyitä ja pinnallisia.
Rheims taitaa hätkähdyttämisen jalon taidon. Hän sai joukon uskovaisia viha-miehiä etenkin katolisen kirkon piiris-tä kuvasarjallaan I.N.R.I. (1997), vaik-ka hän ei Elisabeth Ohlsonin tavoin lait-tanutkaan Jeesusta hengailemaan trans-seksuaalien kanssa. Naispuolinen Kris-tus oli kuitenkin joillekin tahoille lii-kaa. Ärtymystä on vaikea ymmärtää,
koska I.N.R.I.-sarjan kuvat ovat har-monisen kauniita. (Transseksuaalit kyl-lä esiintyvät toisaalla Rheimsin tuotan-nossa, myös Tennispalatsin näyttelyssä.)
Rheimsin kuvat houkuttelevat, koska ne yltävät voimakkuudessaan jopa kiusal-lisuuteen. Ne ovat myös sommittelulli-sesti ylimaallisen kauniita. Tämä Parii-sissa 1952 syntynyt ranskalaisvaloku-vaajatar on tunnettu siitä, että hän vii-laa ja viimeistelee otostensa lavastuk-sen raivokkaan pedantisti. Mallit posee-raavat kuvaajalleen avoimesti ja uhmak-kaasti. Madonnan, Claudia Schifferin tai muun ammattijulkimon loihtiminen läs-näolevaksi valokuvaan ei välttämättä ole haaste, mutta hämmentävää kyllä, Rhei-ms onnistuu saamaan täytetystä pelikaa-nistakin esille ilmeikkään linssiluteen.
Omaan mieleeni näyttelystä jäi kum-mittelemaan vahvimpana Shanghai-sarjan (2002) valokuva ” Jin Xing, dans les toilettes de chez Maxim’s, au grand théatre de Shanghai”, jossa kii-nalaisen teatterin näyttelijätär posee-raa kelmeän valkoiseksi kaakeloidus-sa wc-tilassa. Jin Xing tulenpunaises-sa rooliasussaan tuntuu astuvan ku-vasta läpi. Liikkeen tuntu on vahva.
Bettina Rheims: Retrospective. Taidemuseo Tennispalatsi.www.taidemuseo.hel.fi
Tiina Ahokas
TAITAVIA ILLUUSIOITA
Legenda 2/04 13
Alakerrassa valkoiset keramiikkakoi-rat on kahlittu seinään tai leikattu auki. Yläkerrassa niin ikään valkoisesta ke-ramiikasta tehty Jeesus katselee seinää. Vapahtajan jaloista löytyvistä lenkka-reista voi erottaa erään ylikansallisen jalkinevalmistajan logon. Suojelusen-kelillä on pornahtavan pullottavat rin-nat ja tyhjä katse. Kaksi lasta, tyttö ja poika, ovat polvillaan kolmannen, sei-sovan tytön, edessä. Tytön kädestä se-län takaa löytyy pistooli.
Kim Simonssonin Vuoden nuori taitei-lija –näyttely koostuu 35 veistoksesta. Toistuvia aiheita ovat koirat ja lapset, kummatkin usein valkoisesta keramii-kasta veistettyinä. Alakerran näyttelyti-laan on koottu Überhund-nimisten veis-tosten sarja. Überhund III esittää kat-toon ripustettua, halki leikattua eläin-tä. Überhund VII puolestaan on kahlittu seinään – ja siinä pysyy, vaikka kuinka tempoilisi. Ihmisen suhdetta luontoon leimaa hallinta, tutkiminen, auki leik-kaaminen ja vaarattomaksi tekeminen. Mitä uhkaavaa sitten paljastuu kahtia halkaistun, pää alaspäin roikkuvan koi-ran sisältä? Ei niin mitään.
Eivät ihmisetkään sen vähemmällä Si-monssonin käsittelyssä pääse. Niin ikään valkoisesta keramiikasta veiste-tyt lapsihahmot tuijottavat tyhjin sil-min. Väriä hahmoihin tuo vain punai-nen veri. Veistoksissa on animehahmo-jen kaksijakoisuutta: toisaalta lapsi on
viaton, toisaalta julma ja toiminnassaan mustavalkoinen. Simonssin itse kertoo-kin olevansa kiinnostunut ristiriidasta animehahmojen viattomuuden ja rajuu-den välillä.
Tampereen Taidemuseon valkoinen ti-la korostaa valkoisten teosten steriiliyt-tä..Ensi näkemältä niin viaton lumiki-dekin paljastuu lähemmin tarkasteltuna lelupyssyistä muodostuvaksi. Avaruus-kypärä –teoksen lasten kasvot on pei-tetty kaikki ilmeet kätkevällä, mutta sä-teilyltä suojaavalla maskilla. Simonsso-nin tulevaisuus on hohtavan valkoinen, tappava ydintalvi, jonka ihminen itse omalla käyttäytymisellään aiheuttaa.
Simonssonin teemoja ovat luonto ja luonnottomuus, tila, jossa ihminen on riistänyt luonnollisuuden niin eläimiltä kuin itseltäänkin. Luonnottomuutta Si-monsson tutkii – ja pakottaa katsojan-kin ajattelemaan. Teos Ihmisen vieraan-tuminen todellisuudesta ja usko oman käyttäytymismallin täydellisyyteen ki-teyttää nimellään koko näyttelyn tee-man.
Tampereen TaidemuseoAvoinna ti-su 10-18.00Puutarhakatu 34 (PL 487)33101 TAMPEREPuh. (03) 3146 6577
YDINTALVEN ESTETIIKKAA
Anni Nupponen
Legenda 2/0414
Sitä tullaan suunnittelemaan pitkään, kytemään varjoissa odot-
taen oikeaa hetkeä. Joitain kalpeita aavistuksia saattaa harjaantuneempi
tarkastelija havaita enteitä tulkitsemalla: jokin musta lintuparvi oikealla
hetkellä vielä heiluvien hiusten yläpuolella, lyhyt tietoinen pilke silmä-
kulmassa ahtaan yöravintolan paistinpannulla.
Huhuja kuunnellaan ja niitä keksitään, perällisiä ja perättömiä tarinoita,
kertomuksia jotka rakenteen kudokseen kiedotun pakon sijaan ovat eris-
täytyneet omiksi maailmoikseen; herättämistä.
Vielä te unohdatte, minutkin
Antakaa ottaa.
Se tapahtuu joidenkin mielestä yllättäen, kuin kevään ensimmäi-
nen perhonen tai hiekkakasasta nouseva leskenlehti. Sitä ei odotettu vaan
vaivuttiin jo epätoivoon, että ensin syksy mutta sitten vielä talvikin, lo-
puttomat pimeät viikot joissa päreet loppuivat vakoista ja oli tukehtua ys-
käänsä. Kasvot nousevat tavoittamaan maan ja taivaan väliltä jotain ai-
nutlaatuista jolla liittää molemmista olemattomuuksista omiensa ja mui-
den ristiriitojen kanssa painivien ihmisten mieleen.
Vielä te muistatte, minutkin
Antakaa antaa.
Yhteen suuntaan se olisi yksinkertaista, silkkaa valintaa tai tah-
donvoimaa tuntea vain jompaakumpaa, olla iloinen, aina ja aina ja aina,
peipponen surevien läheisten ruumissaatossa, olla surullinen, aina ja ai-
VITUTTAAKO LYYRIKKOA?
SU P P E A S T I TA V A S T A JO L L A LY Y R I K K O FA N I T E T A A N
Legenda 2/04 15
Kari Raineranta
SU P P E A S T I TA V A S T A JO L L A LY Y R I K K O FA N I T E T A A N
na ja aina, korppi kevätauringossa hymyilevien ihmisten keskellä. Olkoot
sitten kuvastot molemmista puolista tietoisen ihmisen tai inhimillisyyden
käsitteen ympärillä yhtä epätosia kuin mitkään päissä kehittyneet, on niil-
lä silti jotain aidompaa tekemistä itse asian kanssa, uskon niin. Jos olisin
looginen journalisti, viittaisin tässä kohdassa vaikkapa joihinkin typerim-
mistä, amerikkalaisten suuressa suosiossa olevista megakuvallistamisista
surkuhupaisasti humanistiseksi luonnehdittavan näkemykseni vastaisina.
Tai antaisin jonkin vastaavan selkokielisen esimerkin.
Vielä te unohdatte, minutkin
Antakaa ottaa.
Oudoimman ja kauneimman freesiaristeymän ainutlaatuinen ku-
kinto katkaistaan, sekin on odotettavissa, sakset odottavat kaikkialla ovat
terävinä. Mutta hetken koko huoneen täyttää huumaava tuoksu, aistimus
ennalta-arvaamattomista mahdollisuuksista joista osa on nimetty toivon
mukaan. Sitä tekee mieli koskettaa, katsoa silmiin. Siitä oppii jotain hy-
vin oleellista tarvitsemisen, halun ja tahdon suhteista. Väkijoukko vaike-
nee, kyynel putoaa loputtomasti särkyvän maljan keskelle: eikä ole, enää,
minun sisälläni, vaan teidän.
Vielä te muistatte, minutkin
Antakaa antaa.
Legenda 2/0416
Kari Raineranta
*Rykäisty viisaudenhammasulos työnnetty rakas paskahuimaavana pyörivä kesäteatteri lumoavan yksinäisyyden keskelläraajoja kuristava kupariokainen rukousnauhavirtsarakkoon iskevä sähköpaimen
vonkale verkossa, iho oikeintorkahtelevien yhteiskunnallistumisyritysten sisällä, kunriiseille reunoilla viiltämättä tarttuumuutama säde kuustenlatvojen välistä maitohorsmien raunioittamien punatiilien ja betoninkappaleiden lomaan
runoilijoiden kaksisuuntainen mielialahäiriö, ammattitautitapa jolla päivä päivältä
riuhdot sydämessäni puhki
RISTIRIITAISIA TEEMOJA
*Nousen pystyyn kuin aamunkoi neliapiloilla olisi Todella typerää lopettaa tähänsittenkin löytyy maailmasta vielälyhyen ainutkertaisia hetkiäöljylampun ja kuivuvan kurjenmiekan juurakon tuoksuja
vielä joku nätti tyttö nostaa hameen lanteilleen elokuun yössälähellä syntymäpäivää, katsoo silmiin, hymyileeohjaa sisäänsä, työntää kielen suuhun tarkoittaa joka kirjainta
yhä on kuitenkinsalmiakkikossu ja orgasmielämä ilman krapulaasuuri äiti aurinko välittääei mitään syytä häipyäkesken matkan
RUNOJA
Legenda 2/04 17
*Tehkää minusta piru itse, mikä vain hänen sijastaan josta välitinantakaa kaikkien toimittajien tulla tykönitehkää seksuaalisuuden pappi, munkki saman tien, tähdenlentokapakan kuningaskalastaja, kaunis kalpea vainajaei viisi kertaa viikossa, viinaa pahimmillaanniin paljoa ole ollutuskokaa pois, ehtisin minä selvin päinkin persettäni heiluttaasaati kännissä
tahtoisitteko kuullaviriileimpien auringonlaskujen oksentamisesta, surun juonnistakäsillä tavoittelemattoman paksuksi panemisestasisällön raskauttamisestakyllä minä kertoisin
voisitteko kuunnellakukista perhosista niityillä juoksevista lapsuusmuistoistakuolleista pääskyslapsista, pieneläimistä ja julmuudesta metaforisestitarkasteltuina aikuisuuden näkökulmastakyllä minä kertoisin
tehkää minusta enkeli omaksi, antakaa kaikkien mallityttösten tulla tyköni tehkää saarnaaja, oikeudentuntoinen moralisti kertomaan siitä miten onnellisesti teillä menee, muttaosoittamaan että hyvän tekeminen on tuskan sietämistä, kaikki halujohtaa onnettomuuteen, minusta saa persoonallisen valokuvankinkun oikein pynttäydyn
ottakaa minut, voisitteko kuunnella metafyysisyyden ja konkretiansynteesien päätähuimaavista mahdollisuuksista, tätä paremman tulevaisuudenrakentamisen työkaluistaottakaa minut, minua kelpaa seuratakirjastosta baariin, pettymyksestä uuteen tuttavuuteenkrapulasta humalaan
ottakaa minut, tahtoisitteko kuunnella minua paremman puutteessaolen yksin eikä muutakaan tekemistä, minä tulisin lukemaan teille runojani, vaikka munasillani, pöydän päällähuutaen ja jos joku tahtoo että laitan päähäni sukkahousut, vaikka koko kondominen vastustaisi sitäkään, vaikkei kaikkea kerralla, nauru on hyvää vatsallesopivina annoksina, ottakaa minut
minulla on vielä aikaa, teille ennen kuin voimaeläimet lakastuvaten sammu pöydissä, kisko kallista viinanne, maksa teille paljonkaan tanssin hyvin kun olen kitannut puoli-ilmaista kotiviiniäni en ole pitkäikäinen lemmikki, menetän muistini vuoksenne, puhun lämpimikseni paskaa kirjallisuudesta, filosofiasta vähän uskonnoista, joskus asiaakin
Ottakaa minut
ei minusta muuhunkaan ole
RAAKA-AINE
Legenda 2/0418
Mäntylä & Koivusaari: Alainia – Ritari ja punahuivinen papitar
Alainia-niminen sarjakuva on Tero Män-tyläksi ja Jukka Koivusaareksi titulee-rattujen herrojen omakustanneprojekti. Kyseessä on pseudokeskiaikaiseen fan-tasiamaailmaan asettuva seikkailu, jon-ka päähenkilöinä ovat tomera Rhonwe-nin lumotun metsän papitar Sara ja in-nokas ritari Artorius. Lehdessä olevien taustatietojen mukaan tarina perustuu vuosikymmen sitten luotuun roolipeli-maailmaan, Alainian kuningaskuntaan.
Lehden etukansi lupailee hyvää. Var-sin taidokkaasti toteutettu kansi esitte-lee kertomuksen sankarit, taustanaan tarinaan ilmeisen vahvasti liittyvä ir-vistelevä susi. Kansi on kuitenkin hie-man harhaanjohtava, sillä kannen ku-vittaja ja sarjakuvan varsinainen piirtä-jä ovat eri henkilöitä. Valitettavasti Koi-vusaaren tyyli on kovin kaukana kansi-teoksen toteuttajan, Maija Rajalan taita-vasta kuvituksesta. Tussaus on jokseen-kin haparoivan ja luonnosmaisen olois-ta, eivätkä ihmishahmojen mittasuhteet ole aina ihan kohdallaan. Parhaimmil-laan Koivusaari onkin eläimien ja hirvi-öiden elävöittäjänä, hieman triceratops-saurusta muistuttava kasvissyöjäolento on hyvinkin aidon ja jopa hellyyttävän näköinen.
Alainian kertomus vaikuttaa hyvin pe-rinteiseltä Dragonlance-tyyppiseltä fan-tasiatarinalta. Papittaret maagisine voi-mineen, arkkidruidit ennustuksineen ja ritarit seikkailunhaluineen ovat jo kli-seeksi muodostunutta kuvastoa. Tradi-tionaalisuus ei kuitenkaan ole sinänsä yllättävää, varsinkin jos sarjakuva pe-rustuu roolipeleihin. Kertomuksella on silti tavanomaisuudestaan huolimatta mahdollisuus kehittyä, ainakin jonkin verran. Tarina on suunniteltu 20-osai-seksi, ja jokainen lehti pilottia lukuun-ottamatta tulee olemaan 12 sivun mittai-nen. Runsaan kahden ja puolensadan si-vun aikana on mahdollista kertoa koh-tullisen toimiva ja rikas seikkailu. Raa-ka-aineen arvosteltavana on kuitenkin sarjan ensimmäinen numero, joten pa-kolliset kuviot, kuten päähenkilöiden esittely, on saatava pois alta – tämä tie-tenkin vaikuttaa siihen, että itse tarina ei vielä pääse täyteen vauhtiinsa. Jatkossa Mäntylän ja Koivusaaren on mahdollis-ta ottaa kaikki irti maailmastaan ja tuo-da jotain uutta ja yllättävää mukaan. Ai-ka näyttää, riittääkö kaksikon rohkeus siihen.
Lisätietoa: www.alainia.org
Leena Viitanen
Legenda 2/04 19
Runoilijana paremmin tunnettu Arno Kotro ja toimittaja Jaakko Lyytinen ovat keksineet hienomman ja glamoröö-simmän nimen perskärpäsille ja julkun-nuoleskelijoille. Hengaaja-termissä yh-distyvät niin toiminta kuin sen tarkoi-tuskin: ”Hengaaja on ihminen, joka ha-keutuu jonkun julkisesti ansioituneen ihmisen seuraan ja pyörii hänen liepeil-lään. Hengauksen ydinajatus on tärkei-siin pöytiin pääseminen ilman että on ensin pukertanut mittavan romaanituo-tannon tai edes hikisen esikoisrunoko-koelman.”
Hengaajan käsikirja on huvittavan näen-näistosissaan, pilke silmäkulmassa kir-joitettu viihdeteos. Käsikirja tarjoaa tiu-kan paketin hengauksen teoriaa, histo-riaa ja selviytymisvinkkejä ynnä muuta hyödyllistä tietoa aloittelevalle hengaa-jalle. Historiaosuudessa todetaan jopa Platonin olleen aikoinaan silkka hanga-round, teoriasivut tarjoavat sosiologisen ja psykologisen lähestymistavan henga-ukseen ilmiönä. Käyttäytymis- ja nuole-misvihjeet ovat mainioita, sillä ne ovat suoraan elävästä elämästä – moni meis-tä on joko itse kokeillut hengaajan uraa tai vähintäänkin ollut todistamassa kai-kenkarvaisia hengausyritelmiä.
Kirjan mielenkiintoisinta antia ovat kui-tenkin itse julkkisten haastattelut, jois-sa he kertovat suhtautumisestaan ja suh-
teistaan hengaajiin. Tunnetuin haasta-telluista on Ville Valo, joka paljastuukin varsin ihanteelliseksi ja mukavanoloi-seksi hengattavaksi. Valitettavasti täh-tiosuus on kovin suppea. Eivätkö suo-malaiset tähdet ole halunneet saada li-sää tyrkkyjä takinpieliinsä roikkumaan vai miksi heidän kommenttiosuutensa on jäänyt parin julkimon jututtamiseen, se jää arvoitukseksi.
Kaiken kaikkiaan Kotron ja Lyytisen opaskirja on ihan viihdyttävä ja mie-lenkiintoinen pulaus bilehileiden maail-maan, mutta viehätys toimii vain kerran. Yhden vitsin teoksen pariin tuskin pa-laa toiste. Aivan kuin epäonnisen hen-gaajan kohtalona on jäädä vip-huoneen ovien taakse ja julkkiksen hohteen ulko-puolelle, on Hengaajan käsikirjan tari-na postmodernien hupiteosten joukossa varsin lyhyt. Kotron ja Lyytisen kynäi-ly hengaa klassikkoteoksia, muttei sel-laiseksi itse koskaan yllä.
HENGAUKSEN AAKKOSET
Arno Kotro & Jaakko Lyytinen: Hengaajan käsikirja LIKE
Leena Viitanen
KIRJAILTUA
Big Fish on erilainen mutta samalla hy-vin perinteinen Tim Burton –elokuva. Kun hän on aiemmin tarjonnut vain vä-hän näkyvää valoa synkkiin maailmoi-hinsa, on hänen tuorein elokuvansa lä-peensä valoisa. Toiseksi, Big Fish ui henkilökohtaisissa vesissä, jollaisissa ei Burtonin elokuvissa olla ennen uitu. Ai-emmin ohjaaja on vienyt henkilöhahmot kauas menneisyyteen tai tulevaisuuteen, satumaailmoihin ja kuvitteellisiin mai-semiin. Vaikka Burton käsittelee myyt-tisiä tapahtumia yksilöt esiinnostavasta perspektiivistä, on hän aina etääntynyt käsittelemään yleisinhimillisiä asioita.
Big Fishin kehyskertomuksessa Will Bloom (Billy Crudup) yrittää saada sel-ville kuka hänen isänsä, Edward Bloom (Albert Finney) oikeasti on. Willin mie-lestä isän elämä on ollut pelkkää valetta; kaikki huimat tarinat, jotka hän mennei-syydestään kertoo, ovat vain suuria ka-lavaleita. Rationaalisen, mielikuvituk-settoman kaupunkilaismiehen on vai-kea hyväksyä tarinoita jättiläisistä, noi-dista tai elävistä metsistä tosiksi ja vielä oman isänsä kokemiksi. Ewan McGre-gorin esittämän nuoren Edward Bloo-min elämä on yhtä tarunhohtoista legen-daa. Willille olisi kuitenkin tärkeämpää, jos hän pääsisi myyttien taakse tapaa-maan todellisen isänsä, ennen kuin se on liian myöhäistä.
Tuttuun tapaan Tim Burton esittelee luonnonoikkujen ja omaperäisten hah-mojen lisäksi satujen arkkityyppejä, joil-
la hän lei-k i t t e -lee. Hä-nen elo-kuvissaan on lähes poikkeuk-setta ollut p i i l eväs -ti muka-na meidän t o d e l l i -suuten ja fantasiamaailman välinen jän-nite, mutta Big Fish –elokuvassa tämän jännitteen voidaan ajatella olevan yksi sen keskeisistä motiiveista. Lähestymis-tapa on Burtonilla samankaltainen kuin Neil Gaimanilla, jonka romaanit satu- ja fantasiatarinoiden takana rakentuvat tälle itsensätiedostavalle suhteelle. Mo-dernin tarinankertojan on näemmä pen-gottava satujen ja mytologioiden romu-koppaa herkeämättä ja käytettävä hy-väkseen kaikkea mikä vain parhaiten so-pii omien kertomusten aineksiksi.
Elokuvan vahvuudet ovat samalla sen heikkouksia. Arkitodellinen kehysker-tomus vaikuttaa paikoitellen ainoas-taan hyvältä (teko)syyltä pysähtyä ker-tomaan seisahduttavia tarinoita. Kuiten-kin, juoni etenee jouhevasti, nuoren Ed-ward Bloomin seikkailut ovat viihdyt-täviä ja isä-poika-problematiikka sekä elokuvan ratkaisut ovat hellyttäviä ku-ten hyvässä sadussa kuuluukin olla.
TARINANKERTOJAN HENKILÖKOHTAISET KALAJUTUT
Big Fish (USA, 2003)
Ohjaus Tim Burton
Ilkka Pernu
KANKAALLA
Legenda 2/0420
Mel Gib-son on uu-dessa elo-kuvassaan Passion of the Christ t a r t t u n u t Raamatus-ta tuttuun kertomuk-seen Jee-suksen vii-m e i s i s t ä 12 tunnis-ta. Aihe on
vähintäänkin haastava. Tarinassa on pi-täydytty Raamatun linjoilla. Jos evan-keliumit ovat edes auttavasti hallussa, ei Passion of the Christ tarjoa mitään juo-nellista yllätystä. Raamattua kannattaa kuitenkin vilkaista ennen leffaan lähtöä, muuten saattavat jotkut henkilöt ja koh-taukset jäädä irrallisen tuntuisiksi. Elo-kuvan henkilöitä tai taustatarinaa ei ni-mittäin pohjusteta lainkaan: toisaalta tä-mä jätttää tilaa tunnelman kuvaukselle.
Koska tarina on tuttu ja loppuratkaisu-kin taatusti kaikkein tiedossa, elokuvan anniksi nousee toteutus. Lavastus ja pu-vustus ovat pilkuntarkkaa työtä. Ker-ronnassa kuitenkin sorrutaan joko lii-alliseen maalailevuuteen tai mahtipon-tiseen vyörytykseen: pyhyyden tunteen voisi välittää muutenkin kuin dramaat-tisilla hidastuksilla tai kohtalokkaal-la kuoromusiikilla. Kielivalinnassa on ilahduttavasti päädytty englannin sijasta latinaan ja arameaan. Toisaalta kieliva-linta etäännyttää katsojan, toisaalta pal-
velee historiallisen realismin rakentaja-na.
Realismiin on pyritty myös muotisa-naa käyttääkseni kohutuissa Jeesuksen ruoskinta- ja ristinraahauskohtauksis-sa. Gibsonin itsensä mukaan armoton ja hätkähdyttävä realismi palvelevat Jee-suksen kohtalon välittämistä, mutta hiu-kan vähempi olisi todellakin riittänyt. Edes sitä kuuluisaa vierasta sikaa ei löy-dä niin kuin Gibsonin Jeesusta.
James Caviezel tekee Jeesuksen roolin rauhallisesti ja turhaa ekstaasia vältel-len – paitsi tietenkin silloin, kun on ai-ka kärsiä. Jos elokuvan väkivallasta ha-luaa etsiä jotain positiivista sanottavaa, on todettava, etteivät ne niin usein pe-räänkuulutetut väkivallan seuraamukset vahingossakaan jää yhdellekään katso-jalle epäselväksi. Ihonriekaleita nuoleva kuvaus takaa, ettei yksikään verinen sil-mämuna tai hurmetta tihkuva haava jää katsojalta huomaamatta. Kumma vaan – vai pitäisikö sanoa ihme – että tyypistä tuntuu löytyvän verta pikemminkin vii-den gallonan kuin litran edestä.
Elokuvassa on leimallisesti keskitytty Jeesukseen nimenomaan ihmisenä. Eh-kä anteeksiannon ajatusten tulisi syn-tyä katsojan pääkopassa. Ruoskan viu-huntaa kuunnellessa ajatukset kuiten-kin helposti eksyvät lihallisimpiin aja-tuksiin. Edes lopun kohottava ratkaisu ei onnistu pelastamaan tunnelmaa, niin irrallinen ylösnousemuskohtaus on kai-ken verellä mässäilyn jälkeen.
HURMEISTA PASSIOTA
The Passion of the Christ(USA, 2004 )Ohjaus Mel Gibson
Anni Nupponen
Legenda 2/04 21
LURKER L.
Legenda 2/0422
FANITYTÖN SYVIN OLEMUS
Verkossa vaellellessasi olet kenties tör-männyt johonkuhun itseään fanity-
töksi eli fangirliksi tituleeraavaan henki-löön. Ehkä olet ajatellut, ettei termissä ole mitään ihmeellistä: käsite vain määrittelee jonkun henkilön jonkin asian faniksi, pal-jastaen samalla hänen sukupuolensa. To-tuus on kuitenkin toinen – fanitytöt eivät ole tavallisia teini-idolien perässä juoksi-joita, vaan jotain ihan muuta.
Perinteisesti fanityttö on ollut hieman hal-veeraava nimitys naispuoliselle henkilölle, jonka elämän täyttävät idolit, julisteet, nim-marinmetsästys, oheistuotteet ja haavei-lu. Fanitytöt kiljuvat ja vinkuvat, ovat hy-peraktiivisia saadessaan tietää jotain uutta esikuvaansa liittyvää ja toisaalta kertakaik-kisen murtuneita, jollei heidän suosikkin-sa vastaa heidän lähettämiinsä ihailijakir-jeisiin. Naiivi ja ilmapäinen sopisivat myös fanitytön perinteiseen kuvaan.
Fanityttöjen arkkityyppi on kuitenkin alka-nut viime aikoina muuntua. Sokerihumalai-set teinit ovat vaihtuneet kofeiinihumalai-siin nuoriin naisiin, jotka nimittävät itseään fanitytöiksi sarkastisessa mielessä. Kirku-minen ja söpöjen miehien perään kuolaa-minen kuuluvat edelleen aktiviteetteihin, mutta samalla koko fanityttö-käsitteestä tehdään pilkkaa, itselleen ja intohimoilleen nauraen. Nykyisin itsensä nimittäminen fa-nitytöksi tarkoittaa yhtä kuin: ”Olen mo-derni nainen, en kaihda kertoa mieltymyk-sistäni ja olen asettanut miehet siihen kult-tuurisen asemaan, johon naiset on lokeroitu vuosisatojen ajan – objekteiksi.”
Fanityttöjä ei ole syytä aliarvioida. Verkot-tuneet nuoret naiset pyörittävät fandomeita pikkusormiensa ympärille sellaisella vauh-dilla, että miehet ovat jääneet jalkoihin.
Toki fanityttö-jen vastapaino-na on joukko fa-nipoikia, mutta heidän aseman-sa fanikulttuu-rissa on melkoisen vaiettu ja näkymätön. Nuorten naisten mieltymykset määräävät, kenestä tulee seuraava päiväunien kohde, ketkä miehiset fiktiohahmot paritetaan toi-silleen yhä uudelleen ja ennenkaikkea: mi-kä myy ja mikä on suosittua. Toisinsanoen, fanitytöillä on valtaa.
Nuorten ostovoimasta ja vaikutusvallasta kuluttajayhteiskunnassa on keskusteltu ai-emminkin. Miten fanitytöt sitten eroavat teinifaneista, muuten kuin iältään ja itse-ironiselta suhtautumiseltaan? Ensinnäkin, vanha fakta puree yhä; ikääntyminen tuo kypsyyttä. Nuoret naiset ovat jo ottaneet paikkansa elämässä, eikä heidän suhtau-tumisensa ihannoinnin kohteisiin kaikes-ta unelmoinnista ja teatraalisuudesta huo-limatta ole aivan yhtä elämän kokonaisval-taisesti täyttävää kuin joitakin vuosia nuo-rempien fanien. Kuluttaminen on harkitum-paa ja kokonaisuuksiin tähtävää. Myös ra-haa voi olla käytössä huomattavasti enem-män kuin murrosikäisenä. Tällöin ostovoi-maa ei voi väheksyä. Lisäksi moderneilta fanitytöiltä löytyy pitkäjänteisyyttä. Siinä missä teinivuosina ihailun kohdetta voitiin vaihtaa vaikka viikoittain, parikymppiset naiset jaksavat tehdä aktiivista työtä fani-kulttuurien hyväksi vuosi vuosien jälkeen. Usein esimerkiksi parhaimmat verkkosi-vustot erilaisten tv-sarjojen kohdalla ovat näiden mainittujen fanityttöjen tuottamia.
Joten seuraavan kerran kun kuulet jonkun puhuvan itsestään fanityttönä, älä aliarvioi häntä. Fanitytöissä on puhtia!
Mau! Keksi mulle nimi
Hei, minä täällä taas. Minulle on jälleen annettu palstatilaa tuon kamalan paviaanin pyl-lyn alta. Loistavaa.
Viime lehdessä minut pako-tettiin kysymään kaikelta kan-salta, että kuinkahan monta kissantassua lehdessä oli. No, vaikka kaikki eivät olleet kokonaisia tassun-jälkiä, niin 10 on se virallinen vastaus. Suuren arvonnan voitti yllättäen kaup-patieteitä Tampereen yliopistossa opis-keleva Janne Ruohonen. Ja palkin-noksihan Janne saa kissanruokapussin. Onneksi olkoon siis tyhjästä pussista, sisällönhän mä olen jo syönyt.
Nyt kilpaillaan aivan toisesta jutusta, eli minun nimestä. Minulla ei ole vielä ni-meä, niin outoa kuin se onkin. Ehdota mitä tahansa mielivaltaista, parhaat eh-dotukset palkitaan, kirjallisuudenopis-kelijan kissalle sopivaa nimeä ja voit voittaa itsellesi mm. Aki Nummelinin kirjoittaman Tuhon hetki -fantasiaro-maanin. Loistava kirja, vaikka en sitä olekaan lukenut. Odotan muuten innolla pian ensi-iltansa saavaa Karvinen -elo-kuvaa.
Pistä postia tulemaan kaverini sähköpostiin. Kun minulla on oma nimi, hankin myös oman sähkö[email protected]
NAPINA-APINA
Legenda 2/04 23
Miksi ihmeessä kai-ken pitää aina
olla niin vaikeaa ja mo-nimutkaista! Otetaanpa nyt esimerkiksi kirja-tentit – jos ensin kyke-net jostain sekalaisista ilmoitustaululappusista löytämään tiedon siitä kuka on tentaattori, on tenttikirjalistan löytämi-nen jo paljon monimut-kaisempaa. Juokse siinä nyt sitten laitosten, tie-tokoneluokkien ja talo-jen väliä astmakohtaus tuloillaan!
Telkkaristakin alkavat kohta pelkät kesäuusinnat. Juuri kun opiskelija-
rukka ehtisi hieman tv:n ääressä istua, niin eiköhän sieltä tule tuutin täydeltä vanhoja kotimaisia elokuvia ja 80-luvun
amerikkalaisia poliisisarjoja! Ja vaikka kuinka on Allakan ja Avun mielipide-palstoilla mieltä ilmaistu, niin eivät ilke-ät tv-yhtiöt ota opikseen!
Nyt kun tenttisälän mielipuolisuudella
aloitettiin, niin jatketaan! Miksi ihmeessä tänä tie-toyhteiskunnan luvattuna aikana tentti-ilmoittautu-misia ei pysty tekemään verkon kautta kuin muu-taman laitoksen kohdal-la! On se nyt jo silkkaa opiskelijan kiusaamista, että pitää nostaa peppu pois kesäterassin mu-kavalta muovituolilta ja vaivautua täyttämään rumia ruskeita kuoria yliopistolle yhden tentin vuoksi!
