. -

Sainlan kartano

-SnirilcJn .5rubun fjistorinn

_crinnrtt6 ja )f1ykyaihoa

---------------------------------------------------------

3

Mikkelin maalaiskunnan kansalaisopiston "Tunne kotikyläsi -Tallenna perintöä" opintopiirin työryhmä 1984- 1991

RyhmätytJskentelyyn, perinnekartan ja siihen Liittyvän oheisvihkon laadin­taan osallistuivat seuraavat henkilöt:

Aulis Hahl Veikko Heikkinen Eero Himanen Matti Kinnunen Vilho Pulkkinen Olavi Pylkkänen Riitta Pylkkänen Eino PölhtJ Eino Taskinen Jouko Taskinen Kaija Taskinen Annikki Valjakka

Salosaari, Kotiranta Norola, Kalliola Sairila, Uitonoja Sairila Norola, Visulahden Pulkkinen Norola, Tertti Norola Norola, Koirakangas Visulahti, Heikkala Visulahti, Lampila Visulahti, Lampila Norola

Opettajana toimi Liisa Vepsäläinen-Juutilainen. Puhtaaksikirjoitus Mikkelin maalaiskunta. Rasterit ja kansi Painotalo Printman. Painopaikka Valioko­pio Ky.

Tekstin jälkikäsittely ja viimeistely Matti Kinnunen.

4

Tervehdys perinnekirjan lukijalle

Kansalaisopiston opintopiiri kokoontui kertuimliän Sairiian koulupiirin perinnetietoutta Sairiian koululle syksyllli 1984.

Koottu tieto ulottuu aina kivikaudesta nykyaikaan, koska seutukwzta on historialtaan vuosisatojen ajalta hyvin tapahtumarikasta ja laajemmaltikin Savon asutushistoriaan liittyvä.

Lisäksi on mainittava, että aivan viime vuosina on Lampilan mailta löytynyt kivikauden ja rautakauden asutusjlUinteittJ.

Alkuun on sijoitettu varsinainen historiallinen osa, jota kootessa on turvauduttu pältasiassa ltihdekirjallisuuteen. Kirkollisista asioista on siirrytty luontevasti Sutelan pappilan JOO-vuotiseen historiaan.

Seutukunnan ihmisten elämään ovat vaikuttaneet voimakkaasti suuret kartanot torppareineen, mäkitupalaisineen, loisineen ja ratsumiehineen. Tästä syystä perinnekirjan rungon muodostavat kartano- ja talohistoriat vuosisatojen ajoilta.

Johtotähtenä on tässt1 suhteessa pidetty Sairiian Kuninkaankartanoa. Visulahti, Visulahden kartano/Katajalahden kartano ovat myös olleet hyvin tärkeitäseutukunnankehityksen kannalta. Mainitaanhan Visulahti seutukun­nan historiassa mm. Suur-Savon hallintopitäjänä.

Tämän jälkeen on Sairiian koulupiirin esittely, joka johtaa kouluasioiden käsittelyyn aina kiertokouluajoista alkaen.

"Henkilökuvia '' osassa esitellään seutukunnalla tutuksi tulleita kyläläisiä. V annasti moni henkilö, joka olisi ansainnut tulla mainituksi tässä yhteydes­sä,jäi pois. Tosin muutamia heistä on esitelty taloja käsittelevissä kirjoituk­sissa.

Aika laajasti on esitelty seurat, yhdistykset ja laitokset. TytJn perinnettä on saatu omina kirjoituksina, haastatteluinaja ryhmätöinli.

Vielä on "ammatinharjoittajia ja harrastajia" kirjoitukset.

Opintopiiri kokosi myös hyvin paljon aikaa ja vaivaa vieneen perinnekar­tan. Kartta on alkuperäisesstJ asussaan, johon se muotoutui vtJhitellen tytJn edistyessä.

5

Kartan merkinttJjen selitysosa ja kartakkeet on koottu perinnekirjan oheisvihkoksi.

Perinnekartta on luovutettu Sairiian koululle perinteestä kiinnostuneiden käytettäväksi.

Koska seudun talojen nimistä on hyvin laaja ja mielenkiintoinen ja kun meillä on ollut käytettävissä Olavi Pylkkäsen serkun Martti Westerholmin 1926 toimittama "Mikkelin pitäjän aswnusten nimet" tutkimus, olemme ottaneet tästä kirjasta käytttJömme ne nimistön selitykset, jotka liittyvät jotenkin seudun talojen nimisttJön.

Kirjallisen aineksen lisäksi onnistuimme saamaan suuren määrän valokuvia sekä vanhoja asiakirjoja ja karttoja selventämään ja keventämään kirjan antia. Muutamia piirroksiakin on joillakin sivuilla.

Vaikka olemme käyttäneet aika paljon lähdekirjallisuutta, saimme kuitenkin loppujen lopuksi myös muistitietoUJta runsaasti perinnekirjaamme. Muistitie­rahan on perinnekirjan arvokkainta antia. Tästä on hyvänä osoituksena perinnekartta oheistietoineen.

Perinnettä vain olisi pitänyt ruveta keräämään jo vuosia sitten, sillä monet vanhat kyläläiset, joilta olisi saatu vanhempaa muistitietoutta, ovat poistuneet keskuudestamme aivan viime vuosina.

Olemme kiitollisia kaikille niille henkilöille, jotka ovat tavalla tai toisella osallistuneet tämän Sairiian seudun perinnekirjan tekemiseen.

Toivomme, että varsinkin nuoret kiinnostuisivat tutkimaan omia juuriaan sekä kunnioittamaan esi-isien työtä ja isänmaata.

Mieluisia lukuhetkiä!

Matti Kinnunen

--6

lllSTORIAA

KIVIKAUDEN LÖYDÖT

Vanhimmat ihmisen jälkeensä jättämät merkit Mikkelin pitäjän alueella ovat peräisin nuoremmalta kivikaudelta. Suurin osa löydöistä on peräisin kampakeraamiselta kaudelta (4200-2600 e.Kr.), joka on saanut nimensä saviastioiden kampamaisella leimalla tehdyistä koristekuvioista.

Säilyneiden ruukunpalasten sekä kiviesineiden ja muiden löytöjen perusteella on voitu hahmottaa kuva Mikkelin pitäjässä vuosituhansia sitten samoilleiden ihmistenjokapäiväi­sestä elämästä ja heidän suosimistaan asuinpaikoista.

Mikkelin pitäjän alueelta tavatut kivikautiset löydöt kertovatkin etupäässä juuri asuinpaikkakulttuurista. Suurin osa esineistä on talttoja, kirveitä tai saviastioiden palasia.

Mikkelin pitäjässäkin löytöjen havaitseminen on yleensä ollut pelkkä sattuma. Lisäksi osa muinaisista pyyntiesineistä valmistettiin luusta tai sarvesta, jotka eivät alueen hiekkaisessa maaperässä ole säilyneet nykypäiviin saakka. Kampakeraamiselta kaudelta ei myöskään tunneta hautoja, jotka voisivat selventää tuosta ajasta saatua kuvaa. Löytöjen niukkuuteen on saattanut vaikuttaa myös se, että mahdolliset vanhimmat asuinpaikat ovat tuhoutuneet jäätyään ennen vuoksen puhkeamista rannoille levinneen tulvaveden alle.

REIKÄKIVI

Sairiian koulun kokoelmissa on ollut vuosikymmeniä kivikauden aikainen reikäkivi.

Kiven on löytänyt opettaja Erkki Kauppinen 1950-luvun loppupuolella rai vatessaan kylän nuorison kansa palloilukenttää koulun tontin länsinurkalle. Samalla kertaa löytyi myös vanhaa mallia oleva rautakirves.

Löytämisestä kertoi Line Karppinen. Lisäksi hän kertoi vanhojen maininneen, että tällä samalla paikalla, jossa nyt sijaitsee hänen kotinsa on ollut isonvihan aikainen hautaus­maa.

Tämä tieto liittynee toisaalta kerrottuun hautausmaahan, jonka on tiedetty sijainneen Sairiian tien länsipuolella. Asiasta kertoi ensiksi Pentti Himanen, joka muisti nähneensä koulupoikana hautaristejä 1940-luvulla tällä paikalla.

Kiven aitouden totesi keväällä 1991 arkeologi Hannu Poutiainen. Kivi on lähetetty 1 uetteloitavaksi museovirastoon.

Kyseessä lienee suurehko vierinkivi, johon kiviseppä on ontolla luulla porannut reiän putkikairausmenetelmällä. Tekniikastajohtuen reikä on muodostunut kolmikulrnaiseksi. On kerrottu, että kun kiviseppä kyllästyi hankalaan ja aikaa vievään poraustyöhön , hän lohkaisi loppuosan , jolloin toiselle puolelle syntyi kuoppa. Näin tässäkin tapauksessa on ilmeisesti käynyt.

--·- ---------------

7

Poutiaisen mukaan kiven pintaa on muokattu tikkaamalla eli on käytetty pistehakkaus­menetelmää. Lisäksi hän kertoi, että kivestä, koska se on suurehko kooltaan, ei voi suoraan päätellä, mihin sitä on käytetty.

Reikäkiviä on hänen mukaansa käytetty seuraaviin tarkoituksiin. verkon painoina kaivuukeppien vääntimenä, painokivenä nuijana, syyskalaa ja hylkeitä pyydettäessä, löytyy vesijätöiltä (pallonuija) vauhtipyöränä tulta tehdessä

Matti Kinnunen

ASUKKAAT - KAl\fPAKERAAMIKKOJEN JÄLKELÄISIÄ VAI LAPPALAISIA?

Asuinpaikkalöydösten perusteella on oletettu asukkaiden polveutuneen alueella aikaisemmin eläneestä kivikauden kansasta. Toisena mahdollisuutena ovat lappalaiset tai heidän edeltäjänsä.

Kielitutkimuksen mukaan lappalaisten on otaksuttu saapuneen Suomeen Koillis­Venäjältä viimeisellä vuosituhannella ennen Kristuksen syntymää.

Lappalaisiin viittaa mm . se, että heidän tiedetään valmistaneen työ- ja tarvekaluosa elimellisistä aineksista, viettäneen kiertelevää elämää ja asuneen Mikkelin tienoilla vielä uuden ajan sarastaessa. Usein juuri heitä tarkoittavat vanhojen kertomusten hiidet, metelinkansa ja jättiläiset.

Biisi-alkuisia sanoja tavataan ympäri Mikkelin kihlakuntaaja Mikkelinkin pitäjässä niitä on monia. Harjumassa on Hiidenvuori-niminen talo , Norolassa Hiidenpelto, Visulahdes­sa, Rantakylässä, Rahulassa ja Harjumaassa Hiidenmäki-nimiset paikat.

RAUTAKAUDENLÖYDÖT

Kulttuurin uusi nousu alkoi Suomessa Kristuksen syntymän tienoilla. Muinaislöytöjä tavataan taas runsaasti ja ne osoittavat uuden, entistä korkeammalla kulttuuritasolla olevan väestön saapuneen Lounais- ja Länsi-Suomen rannikoille.

Nämä uudet tulokkaat olivat nykyisten suomalaisten esivanhempia, jotka tänne tullessaan toivat mukanaan raudan käytön sekäjonkinlaisen peltoviljelyn taidon. Asutus eteni 700-luvun lopulle tultaessa Laatokan länsi- ja pohjoispuolelle asti. Myös Savoon , Mikkelin seuduille, syntyi viimeistään vuoden 800 tienoilla pieniä asutussaarekkeita, jotka vuosi­satojen kuluessa rautakauden loppuun mennessä (800-1300 j.Kr.) ajan oloihin nähden kehittyivät huomattaviksi asutuskeskuksiksi.

Pääosa rautakauden jäänteistä on löydetty Mikkelin etelä- ja lounaispuolelta, mutta myös Mikkelin pohjoispuolella on säilynyt merkkejä ristiretkiajan asukkaista.

8

ALUEEN ULKONÄKÖ

Perusta Mikkelin pitäjän myöhemmille vaiheille syntyi JO vuosituhansia sitten. Mannetjään vetäytymisen, maan kohoamisen ja sisävesien muodostumisen tuloksena hahmottui elinympäristö, jonka maantieteellinen kehitys ja rakenne merkittävästi ohjasi historian kulkua. Varsinkin hatjuilla ja vesistöillä tuli olemaan ratkaiseva vaikutus Mikkelin pitäjän ja sitä tehden myös Visulahti-Sairilan oloihin.

Ihmisen saapuessa näille kotoisille kunnaille vuoden 3700 tienoilla e. Kr., ilmasto oli nykyistä huomattavasti lämpimämpi. Alueen peittivät männyt ja myöhemmin idästä levinneen kuusen lisäksi laajat lehtipuita kasvavat korvet. Täällä kasvoi runsaasti jaloja lehtipuita: lehmuksia, jalavia, tammia. Järvissä kasvoi vain Etelä-Euroopassa viihtyvää, syötäväksi kelpaavaa vesipähkinää.

Koko Saimaan vesistö oli esihistoriallisella ajalla huomattavasti nykyistä laajempi. Korkeimmalle tämän Suur-Saimaan rantaviiva ulottui Mikkelin tienoilla vähän ennen Vuoksenniskan puhkeamista. Veden korkeus on ollut Ristiinan ja Mikkelin seudulla 11-13 m nykyisen Saimaan rantaviivan yläpuolella.

Vuoden 500 paikkeilla e.Kr. ilmasto oli jo muuttunut kylmäksi ja sateiseksi. Sateiden vaikutuksesta Vuoksen puhkeamisen jälkeen madaltunut vedenpinta nousi jälleen. Oli tullut nykyisen kaltainen kolea ilmasto.

Näin ollen Sairiian ja Visulahden maisemat ovat näyttäneet toisenlaisilta nykyiseen verrattuna. (Lampilan mailta tehdyt kivikauden ja rautakauden löydöt on selostettu LampiJa-ratsutilan historian yhteydessä.)

ASUTUKSEN MUODOSTUMIEN PAIKKAKUNNALLE 1100-LUVUL­TA LÄHTIEN

Pellosniemi, joka sijaitsi Kyyhkylän ja Moision vaiheilla, on antanut nimen suurelle hallintopitäjälle ja on näin ollen ollut Savon vanhimpia asutuskeskuksia. Sieltä on sitten asukkaita siirtynyt Savolahteen, nykyisen Mikkelin kaupungin kohdalle. Hieman Pellosniemeä pohjoisempana Visulahdesta, pienestä Saimaan sopukasta, sai nimensä suuri hallintopitäjä, joka pohjoisessa käsitti osan Pieksämäkeäkin.

Visulahdessa epäillään sijainneen Kaijalanmäen kalmiston eli Karjalanhautamaan, joten tämäkin seutu on vanha asutuspesäke. (Karjalanmäen kalmistoa etsitään myös Korpijär­ven länsirannalta.) Visulahdesta on kuljettu jäitä myöten Juvan Remojärvelle (huom. Koskentaipale). Tällä taipaleella on ainoastaan kolmisen kapeaa maakannasta, jota eräilijät kulkivat vetäen veneensä kannaksien yli.

Savon muinaiset asukkaat valtaosaltaan ovat olleet paikannimistönkin mukaan kappale kaljalaista heimoa. Vain eteläisen Savon läntisillä reunamilla ka.Jjalaiset ovat kohdanneet kiinteästi asettuneen, varhaisemman hämäläisasutuksen, joka verraten nopeasti katjalaistui ja siis savolaistui. Sama koskee sitä lappalaista väestöä, joka aikojen kuluessa joutui sekoittumaan tulok.kaisiin. Tänne asettunut väestö sitten keskiajan päättyessä hiljalleen loi oman ominaisen sävynsä ja elintapansa kuten kielenpartensakin. Syntyi Savon heimo.

9

Savolaiset olivat vain yksi haara alkukarjalaisia. Heidän nimensäkin Savoi esiintyy yhä henkilönimenä vepsäläisellä alueella.

Savolaisen väestön lähtökohta oli Kannaksella Äyräpään alueella, josta saavuttiin Savolahteen , alkuaan Savoinlahteen. Myöhempi nimimuoto Savi kasjohtunee sekaann uk­sesta savi-sanaan. Savolainen heimo ei ole kielitutkimuksen valossa ruvennut kehitty~ mään hämäläisten ja kaijalaisten sekoituksesta, vaikka sekaantumista lieneekin jossain määrin tapahtunut taistellessa raja-alueista.

Novgorod muodosti luultavasti jolloinkin v. 1227 maahan tekemänsä ristiretken jälkeen silloin asutun Savon itsenäiseksi pogosta-nimiseksi hallintopiiriksi.

Pääkirkko pappilaineen rakennettiin Savilahden rannalle nykyisen Mikkelin kaupungin itärannalle. Jäljellä on vielä Kivisakasti. Vähitellen vakiintui Savilahti Savolahden rannalle vastaamaan viimemainitun alueellista käsitettä.

Savilahden seurakunnassa on kaikesta päättäen ollut myös useampia kappeleita. Sellainen on todennäköisesti sijainnut Tuukkalassa, jonka hautausmaan haudoista myöhäisimmät osoittavat selvästi kirkollisen hautaamismenetelmän noudattamista.

VISULAIIDEN KAPPELI JA JUONENNURMEN KRUSIFIKSIRISTI

Toinen laadultaan todennäköisimmin varhaiskeskiaikaan kuuluva on kansan muistoissa sitkeästi säilynyt Visulahden kappeli-kirkko. Vanhimpien muistiinmerkintöjen mukaan se on sijainnut entisellä saarella, nykyisin vesijätän ympäröimäitä kummulla Visulahden pohjukassa. Kumpu on jo ammoin useammasti kaskettu ja kiviäkin siitä on viljelys­ten tieltä raivattu, joten kappelin ja sen paremmin kuin sen hautausmaankaan jäännöksiä siinä ei enää ole näkyvissä, tuskinpa edes kaivauksilla esiin saatavissa.

Raivauksissa ilmitulleisiin löytöihin ei ole kiinnitetty huomiota, koska niillä ei ollut käytännöllistä arvoa. (Korander)

KITOAHO

Tämän tyyppinen "koivikko-saari" löytyy valtatie 5:n eteläpuolelta Lassi Siiskosen talon kohdalla. Lyyli Siiskonen muisti, että koivikkoa on vanhastaan kutsuttu Kitoahonlehdok­si.

Huusharjun idänpuolisella sivulla virtailee Visulahteen laskeva puro. Tämä on ilmeisesti kadoksissa ollut Kapa.kkaoja, johon perimätiedon mukaan on piilotettu kirkonkellot vainalaisten uhatessa. Uudessa kartassa oja onkin merkitty Kapakanoja-nimiseksi. HeikkaJan isäntä Eino Taskinen kertoi äitinsä Elina Taskisen kertoneen, että kappeli olisi sijainnut Heikkalan ja Visulahden välillä.

Jotkut vanhat ihmiset ovat kertoneet, että kappeli olisi sijainnut koulun ja Sairiian tienristeyksen maastossa.

10

Vielä 1940-luvun alkupuolella hautaristejä on ollut näkyvillä tienristeyksen länsipuolella olevassa kuusikossa.

Tästä paikasta ovat alkaneet Sairiian kartanon maat. Tällä paikalla on vielä ollut tien yli 1940-luvun alussa Sairiian kartanon k.aariportti .

Visulahtikin oli Suur-Savon hallintopitäj iä ja siinä yksi neljänneksiä Norola, jonka piiriä kappelipaikka on.

Eräs tärkeimmistä löydöistä on bysanttilainen krusifiksiristi, jonka v. 1936 löysi Lauri Siiskonen kyntäessään Juonennurmen Puustellin peltoa nykyisen talon eteläpuolella vanhan Lampilaan menevän jo pelloksi kynnetyn tien vierestä.

Kokonaisuutena Savon varhaisimmat kirkolliseen elämään liittyvät löydöt vahvistavat Pähkinäsaaren rauhan kirjankin käsitystä, että Savo Novgorodin ylivallan siellä päättyessä on muodostunut todellisen bogostan kirkkoineen, kappeleineenja kirkolliseen hallin toon liittyvine verotuksineen.

Matti Kinnunen

RISTIRETKIEN AIKAA

Myös Mikkelin itä- ja pohjois- ja koillispuolella on säilynyt merkkejä ristiretkiajan asukkaista.

Huomattavin löytö tällä suunnalla on 1954-1955 kaivauksissa paljastunut Visulahden kalmisto.

Kalmisto paljastui 5-tietä oikaistaessa, mäenrinteestä, ilmeisesti melko läheltä silloista rantaviivaa. Alueelta paljastui peräti 36 ristiretkiajalta peräisin olevaa ruumishautaa. Oli saatu esiin eräs maamme huomattavimmista esihistoriallisista muinaislöydöistä.

Kalmiston ympärillä on kiviaita. Paikalle on pystytetty muistokivi. Tutkimukset: Leppäaho 1954-1955 Torvinen 1978, Nieminen 1981 Löydöt: koruja, aseita ym.

Visulahden seudulla saattaa olla kätkössä vielä muitakin kalmistoja. Viitteitä tästä antavat Kröpin tilalta tavattu , ilmeisesti rautakaudelta peräisin oleva esineetön ruu­mishauta sekä Katajalahden tilalta löydetyt, polttohautaan viittaavat merkit. Löytöpaikat sijaitsevat 400 ja 359 metrin päässä Visulahden kalmistosta. Samalta seudulta on tehty myös muutamia irtolöytöjä.

•

11

Visu/ahden kaivaukselta. Valok. J. Lepptlaho 1955. Museovirasto

SAIRILAN LINNA VUORI

Sairiian linnavuorella, joka nousee Salosaaren jakaman Visulahden itäisestä Sairiian lahdesta n. 30 metrin korkeuteen, ei ole ollut päälinnan ulkopuolella käytettävissä pengermiä uloimmiksi puolustusasemiksi. Itse vuoren päällys on varustettu suojatuksi puolustuspaikaksi.

Vuoren läntistä ja pohjoista sivua ovat sen jyrkät seinät suojelleet. Sen koillis- ja lounaiskulmista sen sijaan on noussut vuoren laelle pääsyn mahdolliseksi tekeviä solia, jotka ovat vaatineet niiden kohdalta luonnonsuojan täydentärnistä. Lounaisen solan yläpään kohdalta onkin vielä kallion laen reunalla jäljellä pohjaosia siinä olleesta muurista, mutta pääosa muurin kiviaineesta täyttää solan pohjan koko sen mitalla . . Koillinen sola taas on ollut parhaiten suojattavissa muurilla solan ulkosuulla. Siitä ei kuitenkaan ole enää mitään jäännöksiä, muurin kivet on aikojen kuluessa kokonaan poistettu.

Varsinaisesti siis vain vuoren eteläinen sivu, joka on jyrkän hiekkaharjun peittämä, on ollut päävarustuksella suojattava. Tämä ei ole kivimuuri, vaan pohjaltaan n. viiden metrin levyinen hiekkavalli, johon maata on kasattu sekä vallin ulko- että sisäpuolelta. Tämä varustus sijaitsee harjun jyrkänteellä ja kiertää kaaressa mäen ylätason luontaista reunaa seuraten.

Vallissa ja eteläsyzjällä on n. kaksi metriä leveän porttiaukon leikkaus, joka on ollut kivillä pielustettu raukeamisen estämiseksi. On todennäköistä, että vallin harjaa on korottanut puinen paalurivi, jonka maan sisäänkin painuneet osat ovat kuivassa hiekkamaassakin ammoin sitten lahonneet näkymättömiin.

Puolustusjärjestelmä tässä linnassa on siis ollut mahdollisimman yksinkertainen, se kun on nojautunut yhden ainoan taisteluaseman varaan ilman mahdollisuutta vetäytyä sisempään puolustusasemaan kuten monissa muissa Iinnoissa on ollut.

12

Sairilan linnan teknillinen suoritus viittaa lähinnä Karjalaan, joskin puolustusjärjestelmän toteutus on riippuvainen paikallisista olosuhteista. Savon muidenkin linnojen kivimuuri· tekniikka on tyypillisesti karjalainen, puhumattakaan Sairiian linnan maavallista, joka Karjalan Iinnoissa on niiden kaikkein myöhäisempiä ilmiöitä .

..

' • ·=;:

·.;

C\ 1\'tLoppa..

$ k4,.j.{c..scv.

Alkuperttisen kartan omistaa Eino Paakkinen

MAALLINEN VALTA JA IHMISTEN ELÄMÄ KESKIAJALLA

NIMISMIEHET

13

Verojen perimistä ja muun hallinnon hoitamista varten tarvittiin jo keskiajalla erityisiä paikallisia toimihenkilöitä.

Tärkein näistä oli nimismies, jonka toimintapiirinä oli koko hallinto- eli nimismiespitäjä. Nimismiehet valittiin talonpoikien omasta joukosta. Nimismiehen päätehtävänä oli tuolloin kestityksen toimittaminen ja kyydityksen järjestäminen kuninkaan asioissa liikkuville sekä lisäksi käräjien pitäminen talossaan. Savossa nämä velvollisuudet olivat varsin raskaat. Nimismiehen oli pidettävä vuosittain neljät .käräjäkestitykset ja neljät sakko- ja verokestitykset. Kukin näistä kesti kerrallaan kolme vuorokautta, ja kun linnanvoudin seurueessa saattoi olla 35 ratsukkoa ja maavoudin seurueessa liki parikymmentä ratsukkoa, kyse ei ollut aivan pienistä järjestelyistä. Palkakseen nimismiehet saivat osuuden nimismiesverosta ja verohelpotuksia, mutta silti nimis­miesoloa pidettiin koiran virkana, eikä tehtävään määrätty olisi aina ilman sakkouhkaa edes ottanut sitä vastaan.

Suurin osa Pellosniemen ja V isolahden nimismiehistä asui myöhemmän Mikkelin pitäjän alueella, mutta tältäkin alueelta oli vaikea löytää niin vauraita taloja, että ne olisivat kestäneet nimismiestalon rasitukset.

Visulahdella nimismiehet olivat usein Haajasia, Mikkelin pitäjässä olevien ratsutilojen omistajia. Tähän sukuun kuului jo Visulahden ensimmäinen tunnettu nimismies 1541 mainittu Niilo Haajanen. Hänen jälkeensä tehtäviä hoiti ainakin 1550-luvun puolivälissä Matti Saironen, Sairiian kuninkaankartanolle maita luovuttamaan joutunut talonpoika. Vuosina 1576-1588 Visulahden nimismiehenä oli Rahulan Heikkalassa asuva ratsumies Matti Laurinpoika Lille ja 1596-1606 ilmeisesti Rahulan Hintsalasta eli Tertistä kotoisin oleva ratsumies Heikki Matinpoika Hintsa.

Ainakin 1600-luvun alussa Visulahden nimismiehenä oli vähän aikaa Knut Olavinpoika, ja hänen jälkeensä Matti Kainulainen. Sitten tehtävään valittiin Visulahden kartanossa asuva Markku Jooninpoika Möller. Hän oli samalla Mikkelin pitäjän ensimmäinen nimismies. Vuoden 1556 jälkeen Visulahden käräjiä ei enää pidetty nimismiehen kotona vaan Sairiian kuninkaankartanossa. Kestikievareina nimismiestalot ilmeisesti kuitenkin toimivat. Vasta 1600-luvun puolella avuksi tuli varsinaisia kestikievarin pitäjiä.

KÄRÄJIEN PITO

Hallintoon ja oikeudenhoitoon liittyvistä asioista päätettiin käräjillä. Alkuaan nämä olivat kruunusta riippumattomia talonpoikien omia kokouksia, joissa asiat ratkottiin vanhojen totunnaistapojen mukaan. 1400-luvun alussa kruunu ulotti vaikutuksensa käräjille. Pitäjän tuomarista tuli vähitellen kruunun virkamies.

Alunperin käräjäistunnot pidettiin ulkosallajonain mäellä tai saaressa. Mikkelin pitäjässä tällainen paikka saattoi olla Moision kalmiston lähellä oleva Kokkomäki, jossa yhä on käräjäkiviksi kutsuttuja kivenjärkäleitä.

14

Asumusten muututtua pelkistä yömajoista kiinteiksi, jatkuvaa suojaa antaviksi rakennuk­siksi , myös käräjien pito siirrettiin taivasalta sisätiloihin. Käräjäpaikaksi valittiin joku pitäjän parhaista taloista, jollainen tavallisesti oli nimismiehen savupirtti . Mikkelin pitäjän perustamisen jälkeen käräjäpaik:kana oli mm. 1600-luvun loppupuoliskolla Visulahden kartano. Käräjiä pidettiin tavallisesti kolme, joskus neljäkin kertaa vuodessa.

Kuten hallintovalta, ylin tuomiovaitakin kuului keskiajalla Viipurin ja siten uudenajan alkupuolelta lähtien Savon- eli Olavinlinnan .käskynhaltijalle. Joskus linnanvouti oli itsekin paikalla käräjillä, mutta useimmiten linnanvoudin edustajana oli paikallinen maavouti.

Yksikään 1500- ja 1600-luvun kihlakunnantuomareista tai näiden sijaisista ei tiettävästi ollut kotoisin Mikkelin pitäjän alueelta tai asunut pysyvästi paikkakunnalla. Paikallistun­temusta käräjillä edustivatkin lautamiehet, joiden vaikutus varsinkin heikon tuomarin, istuessa käräjiä, oli aivan kirjaimellisesti ratkaiseva.

LAUTAMIEHET

Alunperin kaikki kunnialliset miehet olivat saaneet ottaa osaa kokouksiin , mutta jo 1400-Iuvun alussa paikallisista asukkaista koottu 12-jäseninen lautakunta oli tullut käräjärahvaan edustajaksi. Lautakunta vastasi tavallaan nykyajan kunnanhallitusta ja sen jäsenyys oli 1600-luvun lopulle saakka tärkeä paikallishallinnon luottamustehtävä.

Lähes jokaisella Visulahden käräjillä oli asioista päättämässä 1500-luvun puolivälin tienoilla Huotareita. Myös Antti Härkönen Norola nro 2:sta kotoisin ollut talonpoika, samoin Rämälän Juho Rämänen olivat lautamiehinä monien käräjien ajan. Lautamiehet toimivat paitsi itse käräjäpaikalla myös pitäjillä. Päätöksenteon pohjaksi he kävivät tutki­massa asioita tai osa heistä valittiin toimikuntaan, joka suoritti maanjakoja, katselmuksia ja ulosottoja.

PÖYTÄKIRJOISTA POIMIITUA

Riidoista langetettiin tavallisimmin sakkorangaistus. Jokainen tappelusta aiheutunut mustelma huomioitiin erikseen kolmen markan sakolla. Avohaavasta joutui maksamaan kaksinkertaisen summan ja vahingon tuottamisesta toisen maaperällä tuli sakkoa jopa 40 markkaa. Sen maksaminen oli ilmeisesti vaikeaa, koska pitäjäläisen koko irtain omaisuus arvioitiin noihin aikoihin 46 markaksi. Lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta saattoi myös selvitä 40 markan sakoilla.

KULKUNEUVOT

Varhaisimmat ja eniten käytetyt kulkuneuvot entisaikoina olivat vene ja sukset. Molemmat ovat olleet tunnettuja jo kivikaudelta lähtien. Veneet olivat yhdestä puusta koverrettuja ruuhia, joiden tapaisia savolaiset vielä paljon myöhemminkin käyttivät pienillä lammilla liikkuessaan.

15

Pitkät kauppa- ja sotaretket sitä vastoin tehtiin isommilla yhteisveneillä uiskoilla. Kesällä tavarat kulkivat mukavasti veneessä, talvella hiihtäjä veti perässään ahkiota. Kesällä maitse tehtävät matkat taittuivat helpoimmin ratsain. Tällöin tavarat sijoitettiin purilaille, kaksille maata laahaaville aisapuille. Tällä tavalla hitaasti retuuttamalla kuormia kuljetet­tiin vuosisatojen ajan. Vasta teiden parannuttua purilaista voitiin luopua ja siirtyä käyttämän vaunuja ja kärryjä.

Entisaikaan matka. taittui helpoimmin vesitse. Sairiian kyltJn Sttynl1tjtJrvesttJ 1937 ZOydetty muinaisruuhi.

Valok. T. Itkonen. Museovirasto

Veikko Heikkinen kertoi, että 1960-luvulla eräät ranta-asukkaat löisivät Säynätin etelärannalta toisen muinaisruuhen. Ruuhesta oli jäljellä vain toinen pää.

ASUMINEN

Aitoon savolaiseen tapaan Mikkelin pitäjän kylät sijaitsivat suhteellisen kaukana toisistaan, talot olivat harvassa ja sama väljyys sekä hajanaisuus toistui yksityisessä rakennusten ryhmityksessäkin. Kukin pystytti rakennuksensa parhaaksi katsomailaan tavalla. Tästä seurasi, että talorykelmään kuului useita pihoja: tuparakennuksen edellä oleva piha, karjapiha, riihipiha, saunapiha jne.

Asuinrakennukset sijoitettiin tavallisesti tien viereen. Riihi oli palovaaran takia muista rakennuksista hieman Ioitommalla samoin sauna, jossa kerrottiin kylvettävän tavallisesti pari kolme kertaa viikossa.

16

pari kolme kertaa viikossa.

Tupa oli melko tilava, sillä tavallisesti siinä asui koko perhe, usein useitakin perheitä. Usein myös kanat, porsaat, koira, kissa ja jopa hevonenkin otettiin tupaa lämmittele­mään.

Muista rakennuksista kerrottiin 1854 mm. seuraavaa: "Aittoja on paljo ja niin peräti sekavasti järjestetyt yksipäällensä mikä minne, kuka kunne. Wasta nykyisempinä aikoina on niitä ruvettu pihan yhdelle siwulle yhteen nujakkaan, yhden katon ala, wieläpä kaksi wuoninkiseksikin (kaksikerroksinen) sowittelemaan ja rakentamaan" .

Talojen rakentamista vaikeutti Mikkelin pitäjässä metsien puute. Ahkeran kaskeamisen seurauksena "monessa talossa ei ole omalla maalla sen wertaa puita millä tupaa voisi lämmittää" , ja siksi rakennustarpeet jouduttiin usein tuomaan naapuripitäjistä.

Rakennukset haluttiin säilyttää pitkään, joten tavaksi tuli päällystää hirret kalkkivellillä.

Ainakin 1800-luvun alkuun saakka asuinrakennuksissa oli enimmäkseen tuohi- tai malkakatot ja u1korakennuksissa usein lauta- ja palkkikatot. Myöhemmin alettiin katot päällystää päreillä. Päreitä käytettiin myös huoneiden valaisemiseen.

Suomettaren mukaan "harvassa talossa tt:UJJ/a wiela poltetaan kynttelilJ, ja parewalkeasra nouseva sawu yhra hyvin mustuttaa tuvat ja pitaa muutenkin tOhrtJisemman siivon ja jos mita tarkempaa tylJttJ tahdotaan plJre-walkealla tehdlJ, niin tarvitaan erinainen walkean pittljti j oka muistaaksemme ei ole niinkllan rattoisata tyOtll. Liesi-walkeita eli raasuja ei ole wiellJ opittu kityttamaan ". Kunnollisia korsteeneja ei ollut, vaan savu pääsi pois katossa olevasta räppänästä. Seinissä oli pari kolme työntöluukullista vetoaukkoaja ovea vastapäätä pieni ikkuna.

Talonpoikaistalen kalustus oli varsin yksinkertainen. Usein ei pirtissä ollut muita huonekaluja kuin pöytä, penkit, muutama tuoli ja raudoitettu lårstu tavaroiden säilyttämistä varten.

Vuode tehtiin suoraan lattialle, jollei käytössä sitten ollut eräänlaista sänky laitosta, joka oli muuten tavallinen sänky, mutta sänky oli ympäröity suojavaatteella kärpäsien ja itikoiden varalta. Tämä makuulaitos nimeltään "uudin" riippui katosta.

VAATETUS

Vielä 1800-luvun puolivälissä miehet pukeutuivat kesät talvet hannaaseen sarkapukuun­sa. Naiset pitivät talvisin sarka- ja puolivillavaatteita, kesävaatteensa he valmistivat pumpulikankaasta.

Lapsia ei paljon vaatetettu. Mikkelin piirilääkärin mukaan nämä juoksentelivat pakkasella ja helteellä paitasillaan, joka useimmiten oli musta kuin noki. Kun poika muutaman vuoden vanhana lähetettiin jollekin asialle naapuriin, sai hän lainata isän nuttua ja saappaita ja luuli näin olevansa aikamies.

Silkkivaatteiden käytön rajoittaminen oli esillä myös Mikkelin pitäjänkokouksessa vuonna 1793. Silkkiä todettiin kuitenkin käytettävän pä.ähineissä ja kaulaliinoissa, mutta

17

kokous päätti kuitenkin noudattaa kuninkaan tahtoa ja päätti kieltää kaikkien silkkivaat­teiden käytön pitäjässä sekä määräsi jo ostetut vaatekappaleet vietäväksi nimismie­helle.

PALKOLLISET

Vuonna 1865 annetun "Keisarillisen Majesteetin Armollisen Palkkaussäännön" mukaan palkollinen oli "se mies taikka vaimo, joka matJrlittyli palkkaa ja ruokaa, taikka niille wastaavia etuja wastaan isll.nnlille on ruwennut wuosipalvelukseen taikka kaupungissa palwelukseen puoleksi wuodeksi ".

Palkollisen työvuosi alkoi Mikon päivänä ja myöhemmin marraskuun alusta. Palveluk­seen ottaminen tapahtui ns. pestuumarkkinoilla, jolloin palkolliseksi lupautunut otti vastaan pestuurahan. Näin palkolliseksi lupautunut sitoutui palvelemaan vuoden ajan talossa. Pestatulla ei ollut mahdollisuutta perua tekemäänsä sopimusta ja jos hän karkasi palveluksestaan hänet saatettiin tuoda takaisin virkavallan avulla.

Kelvottoman palvelijan isäntä sai käskeä pois kahden uskotuo miehen läsnäollessa .

.. KRISTINUSKON LEVIAMINEN

KRISTINUSKON SARASTUS

Kristinusko saapui Suomeen perimätiedon mukaan ns. ristiretki"en mukana. Mikkelin seuduille uuden opin arveltiin ehtineen vasta Kaijalan sydänosiin tehdyn retken jälkeen vasta vuoden 1300 vaiheilla. Mikkelin tienoon vanhimmat hautalöydöt eli koko Moision kalmisto sekä osa Kyyhkylän, Tuukkalan ja Visulahden haudoista kuvastavat vielä selvää pakanuuden aikaa.

Pakana11isen käsityksen mukaan kuolemaa seurasi uusi, entisen kaltainen elämä, jonka varalle vainajal1e oli pantava hautaan tarvittava esineistö. Kristinuskon vaikutuksesta polttohautauksesta siirryttiin ruumishautaukseen. Tällainen puolipakanallinen vaihe kesti sitten vuoden 1300 tienoille saakka, jolloin täällä vasta siirryttiin kristilliseen hautausta­paan.

Myös ruumisarkkujen käyttö on sanottu johtuvan kristillisistä vaikutteista. Mikkelin tienoilla oltiin tässäkin asiassa parisataa vuotta jäljessä Länsi-Suomea. Ruumisarkkujen jäännöksiä on löytynyt sekä Tuukkalan että Visulahden kalmistoista.

Pieniä merkkejä ennen kolmatta ristiretkeä saapuneista kristillisistä vaikutteista ovat myös Tuulekalan ristikuvioiset korut ja Juonennurmen hopeinen Krusifiksi.

Savilahtelaisten tärkein 1 uonnonhaltij a lienee oli ut karjalaisten Riisi, metsänhaltija, jonka suosiosta metsämiehen riistaonni riippui. Ukko eli Ukkonen oli ilmojen ja sään haltija, jonka vallassa oli sateen antaminen viljavainioille.

Myös kalmistolöytöihin sisältyy merkkejä entisistä pakanuuden aikaisista uskonnollisista menoista ja käsityksistä. tällainen on Visulahden naisvainaja, jonka suuhun, mahdollises-

18

ti sielunrauhaksi, on pantu hopeapaktaatti sekä samaan kalmistoon haudattu mestattu mies. Pää oli asetettu miehen kupeelle ja ruumiin päälle oli ilmeisesti kummittelun pelosta kasattu röykkiö kiviä.

KRISTINUSKON TULOSUUNTA

Vanhat pakanalliset tavat ja käsitykset säilyivät siis kauan, mutta niiden rinnalle alkoi jo esihistoriallisen ajan lopulla työntyä uusia kristillisiä jumalanpalvelusmuotoja.

Opin omaksumiseen lännen suunnalta viittaa se, ettei Mikkelin pitäjän kalmistoista ole löytynyt ainoatakaan Karjalasta tavattujen kreikkalaiskatolisten amulettien kaltaista esinettä. Juonennurmen ilmeisesti 1000-luvun valmistetta olevan ristin vastine on tavattu vain lännestä, Maarian Taskulasta.

Monet seikat viittaavat kuitenkin siihen, että Kristinuskoa on Savossa julistettu aluksi itäisen kirkon oppien mukaisesti. Vielä 1200-luvun alussa suurin osa karjalaisista, Savilahden siirtoasukkaista puhumattakaan oli pakanoita.

..

Novgorodin kirkollinen ote Kaijalaan oli pitkään heikko ja vasta 1270-luvulla sekä poliittinen että kirkollinen vaikutus tehostui.

Seudun hengellistä elämää se ei kuitenkaan merkittävästi ennättänyt muokata ennen läntisen kirkon työntymistä näille alueille. Lopullisen vahvistuksen lännen vaikutusvallan laajeneminen sai Pähkinäsaaren rauhassa (1323), jolloin Länsi-Karjalaja Savo liitettiin Ruotsin ja roomalaiskatolisen kirkon piiriin.

KATOLISUUDESTA LUTERILAISUUTEEN

Ensimmäiset kristinapin tietonsa Mikkelin tienoon asukkaat saivat ilmeisesti idän kreikkalaiskatoliselta kirkkokunnalta. Sen tekemä käännytystyö pakanuudesta kristinus­koon kesti korkeintaan muutaman vuosikymmenen. Satojen vuosien uskonnollista perinnettä ei yhden miespolven aikana pystytty horjuttamaan, joten uuden opin varsinainen juurrutustyö jäikin roomalaiskatolisen kirkon tehtäväksi.

Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Savilahti erotettiin kreikkalaiskatolista uskoa tunnustavasta Novgorodista ja liitettiin roomalaiskatoliseen Ruotsin valtakuntaan.

Maunu II Tavastin toimesta myös maaseudulle rakennettiin kivikirkkoja. Koska Savilahden Kivisakastin ikää ei tarkasti tiedetä, jää ainakin toistaiseksi arvailujen varaan, onko se peräisin 1300-luvulta kuten yleisesti oletetaan vai vasta 1400-luvun alkupuolelta. Ainoatakaan Savilahden katolisen ajan pappia ei tunneta nimeltä. Mikään tavoiteltu paikka Savilahti ei ollut köyhänä ja laajana seurakuntana. Tänne ei myöskään lähetetty papiston parhaimmistoa vaan maapapiston sivistyksen on todettu yleensä rajoittuneen uskonopin alkeisiin.

Virallisesti roomalaiskatolinen aika kesti Savilahden seurakunnassa melko tarkalleen 200 vuotta. Käytännössä katolisuus ei kuitenkaan ollut seudun ainoa uskonto. Varsinkin syrjäseuduilla pakanalliset uskomuksetja menot säilyivätjoko sellaisinaan tai uskonnon

19

vaikutuksesta uudentaisiksi muuntuneina.

HARTAUDE~OITUKSET

Keskiajan ihmisten hartaudenhatjoituksissa pyhimysten palvonta muodosti oleellisen osan. Kansanomaisessa ajanlaskussa tapahtumat yleensä määriteltiin pyhimysten merkkipäivien avulla. Savilahtelaisille tärkein pyhimys tietenkin oli arkkienkeli Mikael, seurakunnan oma suojeluspyhimys, jonka muistojuhlaa vietettiin 29 päivänä syyskuuta. Hän oli ariekienkelien huomattavin hahmo, jonka nimikin mi-ka-el tarkoittaa "kuka on niin kuin Jumala". Mikael on sielujen suojelusenkeli ja paholaisen voittaja.

Kirkonmenot suoritettiin tavallisesti latinaksi. Keskiajan lopulta lähtien kuitenkin Isä meidän -rukous, uskon- ja synnintunnustus sekä Ave Maria eli ylistyssanat Pyhän Neitsyen kunniaksi luettiin kansan omalla kielellä. Samoin suurina juhlapyhinä saatettiin kuulla myös suomenkielinen saarna.

Rippitoimituksia tapahtui paitsi kirkossa (Kivisakastissa) myös pitäjällä. Papilla oli velvollisuus lähteä kutsusta palvelemaan seurakuntalaisia seitsemän sakramentin mukaisesti. Sakramenteista varsinkin ehtoollinen ja rippi vaikuttivat kansan uskonnolli­seen ja siveelliseen elämään.

ULKOISET PUITTEET

Palkkatulot, pappila ja kirkkorakennus muodostivat Savilahden pappien toiminnalle ulkoiset, kaikenkaikkiaan melko vaatimattomat puitteet.

Kanonisen lain mukaan papilla ei saanut olla virallisesti perhettä, joten papit kuollessaan luovuttivat omaisuutensa kirkolle ja hurskaisiin tarkoituksiin.

Varakkaat henkilöt muistivat kirkkoa testamenteissaan ja kirkko puolestaan sitoutui pitämään sielunmessuja edesmenneitten lahjoittajien autuudeksi. Katolisen kirkon loisto ei kuitenkaan tänne asti yltänyt.

Nykyinen kivisakasti on silloisen puukirkon sakastiosa. Kirkko oli vaatimaton matalakat­toineo rakennus. Kirkko pystytettiin 1664 ja purettiin 1776. Puukirkon hirsistä rakennettiin Olkkolanniemen Leniuksen vanha kirkkotalli.

20

VANHAA USKONNOLLISTA KIRJALLISUUTI A ON LÖYDEITY LAMPILASTA

Kansilehti: Paratiisin Yrti = Tarha, vuonna 1797

21

. ·-

ltWolt~. '~ia>·••-<-r.'•1j·"''!"'-'Ottti~ --....-....... ------.. _~~ ..... ..

-~owitettu :-nu~en <:~uotlftin·

~u~:r a ~ _'ja · eu n nu nl~ n l ~ l':a i iv.ai fft n·: ·<Zoangeliumetn .~utftmlufa .. · · \;,,·

. :. : .., ... . . . . - .

G~--------==---------~ ' .t!bdlinm ··G:'fll. -.

.:~S'ongu .uloearibanut on A lV DER .S B :J6.R)(.Q .V.l S T.,

. Vi~:e P:1nor.

Posti/Ja, Uskon harjoitus Autuuteen vuodelta 1801 (Lampilasta)

.. . ' . .· -· .. ..

·~ 1 .. . ' .. .

. . ··- .

. . . /

22

KARJALAN TSASOUNA VISULAHDESSA

Visulahden matkailukeskuksen yhteyteen rannan puolelle on rakennettu "Karjalan tsasouna".

Tsasouna on kautta aikojen ollut hengellisen elämän keskus niissä kaijalaisissa ja muissakin suomalaisissa kylissä, missä ne ovat sijainneet.

Tsasouna tulee venäjän kielen "hetkeä" tarkoittavasta sanasta. Kylän keskustassa ollut tsasouna oli kylän hetkipalvelusten pitopaikka. Tsasounan rakentaminen Mikkeliin liittyy oleellisesti muinaisen Savilahden pogostan perinteeseen. Paikkakunnan ensimmäiset kristityt ovat olleet ortodokseja ja tsasounan rakentaminen on luonnollinen tapahtuma tätä taustaa vasten katsottuna. (U11lsi-Savo)

SEURAKUNNAT

Ruotsiin liittämisen jälkeen Savilahti oli yli 100 vuoden ajan Savon ainoa pitäjä. Pitäjä oli hyvin harvaan asuttua. Vielä uuden ajan alussa Juvan ja Savilahden kirkkopitäjien talollisten yhteinen määrä oli vain vajaat 2700.

Koko Savilahden kirkkopitäjän alueella toimi ainoastaan yksi pappi, joten hänen oli mahdotonta ennättää pitäjän kaikkiin osiin kristinoppia julistamaan.

Sen takia monet seurakunnan jäsenistä "eliwätki pimeydessä ja tietämättöminä Ristin pyhästä opista niinkuin lappalaiset ja muut pakanat myös sieluillensa wahingoksi oleksentelivat Jumalan pel'otta ja nautitsematta Kirkon pyhiä sakramentin lahjoja. Ei suinkaan harwoin esimerkiksi kuolna lapset pyhään kasteeseen ennättämättä ja Ristinoppiin joutumatta".

PAPPILAT

Mikkelin pitäjässä oli kolme pappilaa, nimittäin kirkkoherran sekä ensimmäisen ja toisen kappalaisen virkatalot. Perimätiedon mukaan vanhin pappila olisi sijainnut Juoneennur­men seuduilla Säkälammen eteläpuolella olevassa Hintsan kuusikossa, ja tarinalle löytyy myös vahvistus asiakirjoista. Kerrotaan, että pappila oli alunperin sijainnut kirkon pohjoispuolella, josta se 1400-luvun alkupuolella siirrettiin kirkon eteläpuolelle Kaihunhaijun lähettyville, tuolloin vielä saarena olevaan Kenkäveron niemeen.

Kenkäveron niemen alkuperästä on monia kertomuksia, mutta todennäköisin selitys lienee kuitenkin se, että nimi on tullut verotavaroita koskevasta sanasta "gengäd'•. Siitä tuli myöhemmin vakituinen vero, joka maksettiin tietylle paikalliselle virkamiehelle suomennettuna siitä tuli "kinkerivero,. tai "kenkävero".

Kenkäveron alue olisi siis tämän mukaan ollut muinainen veronkantopaikka. Joka tapauksessa nimitys esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 16641aaditussa maantarkastus­kirjassa, johon se oli kirjoitettu muotoon "Kengi vero".

Tletolahteet: Wirilander, Mikkelin pitl1jl1n historia 1 Savon Historia 1 osa

•

'l:lt\kkelin pi.tiijlin to\sen kappetLo.i.sen u\rkato.to

300 -ouotta :po.ppHae(iimö.ö. Sut~tassu

23

24

MIKKELIN MAASEURAKUNNAN ESITTELY

Kuva Terhi Taskinen

MIKKELIN PITÅJÄN KIRKKO

Mikkelin maaseurakunta on perustettu ennen vuotta 1329. Mainittuna vuonna se esiintyy ensi kerran asiakirjoissa Savilahti-nimisenä. Oletettavasti seurakunta on perustettu kohta vuonna 1323 tehdyn Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Nimen Mikkeli seurakunta sai 1600· luvulla arkkienkeli Mikaelin mukaan. Siitä on erotettu monia seurakuntia, ensimmäisenä Juva vuonna 1442.

Seurakunnan ensimmäinen ja sitä seuraavat kirkot sijaitsivat nykyaikaan asti säilyneen kivisakastin vieressä. Vuosina 1754-1806 kirkko sijaitsi Kirkkopuistossa kaupungin keskellä. Kun kirkko salaman sytyttämänä paloi, alettiin keskustella uuden kirkon paikasta. Sen vahvisti keisari Aleksanteri I 3.2.1815 Heinolaan ja Kangasniemelle johtavien teiden risteyksen läheisyyteen. Piirustukset kirkkoa varten valmistuivat vuonna 1811 Suomen Intendenttikonttorissa arkkitehti Charles Bassin johdolla. Kirkon rakennusmestarina toimi ja luonnokset sitä varten oli laatinut savitaipalelainen kirkonra­kentaja Matti Salonen, perustukset kaivettiin vuonna 1815, kirkko valmistettiin sisustusta lukuunottamatta vuonna 1816 ja seuraavana vuonna sisustuksen valmistuttua sitä voitiin

25

käyttää, vaikka virallinen vihkiminen toimitettiinklo vasta vuonna 1826. Kirkon urut ovat alunperin vuodelta 1873 (B. A. Thule). (Mikkelin maaseurakunnan esite)

SUfELAN PAPPILAN HALTUAT

Mikkelin pitäjän toinen kappalainen:

1. Matthias Augustini (Matti Aukustinpoika), 1589.

2. Andreas Laurentii (Antti Laurinpoika), 1621-1623.

3. Georgius Andreae (Yijö Antinpoika), 1633-1649.

4. Simon Christiemi Tarvonius (Simo Ristonpoika Tarvonius), vuoteen 1663, siirtyi Pieksämäen kirkkoherraksi.

5. Peter Snäck (Pekka Näkk.i), 1666-1673, oli kuollut vuoteen 1675 mennessä.

6. Erik Grip, 1693-1699.

7. Paulus Mollerus, 1700-1723, asuin Taanilanniemessä 1708-1711.

8. Sauel Hertz, asui Rahulassa, mainitaan rippilcirjoissa 1726-1735 ja 1736-1745, k. 17. 10.1744, oli s. noin 1685.

9. Kristian Herman Carlqvist, s. 1714, siirtyi 1778 Sulkavan kirkkoherraksi, asui Mikkelissä ollessaan Peitsarin kappalaisen virkatalossa.

10. Erik Johan Roschier, s. 1746, 2. kappalainen 1778-1787, siirtyi 1787 1. kappalaiseksi ja 1793 Saarijärven kirkkoherraksi.

11. Erik Adolf Brusin, s. 1753, virkaan 1788, asui Sutelan kappalaisen virkatalossa, siirtyi 18.7.1803 kappalaiseksi Kangasniemelle.

12. Gustaf Henric Bemer, s. 8.8.1766, Mäntyhatjun kirkkoherran poika, virkaan 1.9.1802, k. 10.3.1817 Sutelan kappalaisen pappilassa.

13. Karl Gustaf Melartin, s. 13.6.1783, virkaan 29. 7.1818, siirtyi 1823 Sulkavan kappalaiseksi.

14. JohanGabrielForsskåhl , s. 14.8.1784, virkaan 17.3.1824, 1. kappalaiseksi 1836, k. 13.6.1855.

15. Olof Resander, s. 1788, k. 16.7.1844, virassa 17.7.1839 lähtien, asui Peitsarissa.

16. Johan Georg Hofström, s. 10.2.1802 Mikkelissä, virassa 1.4.1847lähtien, siirtyi 1. kappalaiseksi 185 5 ja 1867.

26

17. Gregorius Monell, s. 14.7.1811 Ilomantsissa, virkaan 3.9.1856, siirtyi 1859 Ilomantsin kirkkoherraksi.

18. Karl Gustaf Stenroth, s. 6.1 1.1820 Rantasalmella, virkaan 24.10.1860, siirtyi 1866 Valkealan kappalaiseksi.

19. Alexander Theodor Sundberg, s. 29.11.1820 Kuopiossa, virkaan 1866, k. samana vuonna.

20. Petter Malinen, s. 22.1.1832 Kerimäellä, virkaan 15.4.1868, siirtyi 1874 Kirvun kappalaiseksi.

21. Karl Vilhelm Brummer, s. 25.10.1845 Jyväskylässä, virkaan 28.1.1875, siirtyi 1882 kappalaiseksi Pyhäjärvelle.

22. Karl Gustaf Markkula, s. 9.12.1849 Luhangassa, virkaan 7. 9.1881, 1. kappalaiseksi 1.5.1882, k. 1896.

23. Bengt Adolf Broms, s. 12.5.1854, virkaan 6.4.1883, siirtyi 1886 kirkkoherraksi Myrskylään.

24. Viktor Bemer, s. 20.9.1856, virkaan 1.12.1887, siirtyi 30.4.1894 kappalaiseksi Mäntyharjulle.

25. Viktor AxelMarkkula, s. 22.3.1862Luhangassa, virkaan 30.4.1895, siirtyi 1. kappalaiseksi 1.5.1899, siirtyi 1. 5. 1917 Lapinlahden seurakunnan kirkkoherraksi.

26. Arthur Lorenz Gulin, s. 24.7.1855 Virolahdella, virkaan 1.5.1899, siirtyi Ristiinan ki r k.koherraksi 1. 5 .1910.

27. Emil Ferdinand Aarnio, s. 8.8.1877 Helsingissä, virkaan 1.5.1910, 1. kappalaiseksi 1.5.1917, siirtyi 1.5.1921 Heinolan maaseurakunnan kirkkoherraksi .

28. Aksel Armas Elias Roschier , s. 4.2.1881 Maaningalla, virkaan 1.5.1917, 1 . kappalainen 1. 5. 1920 lähtien vuoteen 1936.

29 . Uuno Birger Nortia (Nordström), s. 10.7. 1878 Kerimäellä, virkaan 1.8.1922, 1. kappalaiseksi 1.5.1936, kuoli 30.12.1946.

30. Reino Elias Antero Niininen, s. 7.4.1906 Kurkijoella, virassa 1936-1948, 1. kappalainen 1949-1951 ja kirkkoherra 1952 lähtien, kuoli 14.5.1978.

31. ErkkiAlbertTalasniemi, s. 20.10.1908, virassa 1948-1951, 1. kappalainen 1952 lähtien, eläkkeelle 1.5.1974.

Tieto/ahde: Mikkelin maaseurakunnan kirkkoherranvirasto

27

KAPPALAISEN PAPPILA

Vuonna 1561 Sutela kuului Sutisille ja sen talonpaikka oli Melkolanmäki Korpijärven rannalla. Sutela kuului Sotisille aina siihen saakka kunnes siitä tehtiin kappalaisen virkatalo.

Pitäjän toinen kappalainen sai 15.3. 1652 virkatalokseen kauniin Korpijärven rannalla olevan Sutelan maatilan .

Sutela ennätti toimia pappiJana 300 vuotta. Viimeinen kappalainen oli Erkki Albert Talasniemi, hän siirtyi 1. kappalaiseksi 1952 Peitsariin.

Sutelan pappilan vaikutus kylämme elämään on ollut hyvin merkittävä. Ennättihän pappilassa asua yli 30 kappalaista. Pappilat ovat olleet aina seutukunnan hengellisiä keskuksia. Kylämme oli muutenkin merkittävä, muodostuihan se suurista rustholleista (ratsutiloista) ja sotilasvirkataloista. Näiden omistajina oli säätyläisiä ja sotilasvirkamie­hiä. Näin ollen kylällämme on asunut huomattavan paljon arvovaltaisia henkilöitä.

Kappalaisen pappilan oleminen kylällä on vaikuttanut ennen kaikkea hengellisesti. PappiJan väen näkeminen kylätiellä on muistuttanut kyläläisiä siitä suuresta hengellisestä aarteesta, jonka he ovat saaneet. Aikaisempina aikoina papit kulkivat virkamatkansa jalan , pyörällä tai hevosella, usein he tervehtivät ja jäivät keskustelemaan kyläläisten kanssa. Näin paikkakunnan asukkaat muistivat elää kunniallisesti ja säädyllisesti joka päivä.

PAPPILAN RAKENNUKSET

Noin yleisesti ottaen ei Sutelan pappila eronnut paljoakaan seudun suurista taloista. Puusta rakennetut rakennukset tehtiin vanhoina aikoina suoraan maankamaralle tai pienien nurkkakivien varaan. Näin tehty rakennus mädäntyi pian ja aina vähän ajan kuluttua jouduttiin rakentamaan uusi.

"Aluksi pappilat eivät siis millään tavalla poikenneet pitäjän muista taloista. Ne olivat savupirttejä 1600-luvun puolivälin tienoille asti, jolloin kuningatar Kristiina antoi Viipurin hiippakunnan, johon Mikkelin pitäjäk:in tuolloin kuului, pappiloita koskevat ohjeensa. Niiden mukaan pappien asunnot oli tästä ( 1664) lähtien taitavasti rakennettava, heidän savupirttinsä tehtävä autioiksi ja savupiiput asetettava heidän asuinhuoneisiinsa, jotta he antaisivat muille hyvän esimerkin savupiipullisten tupain käyttämisestä, koska moni siten saattaa pitää näkönsä vahingoittumattomana, moni tulipalo vältetään ja poistetaan tilaisuus kaikenlaisiin törkeisiin paheisiin, joita heidän savupirteissään paljon tapahtuu.

Savutorvella varustettu takka pappilan tuvissa oli melkoinen edistys asumisessa ja elämisessä. Toinen edistysaskel oli 1700-luvulla tapahtunut ikkunoiden suurentaminen. Lähinnä lämmön säilymisen vuoksi ne olivat tähän saakka olleet pienet ja lähellä katonrajaa. Puolipimeisiin, savuisiin asumuksiin alettiin nyt saada valoa ja ilmaa, tuvat vaihtuivat saleiksi, rakennukset kasvoivat pituutta ja korkeutta sekä alkoivat saada kartanonomaisia piirteitä. Mikkelin pitäjässä kuten muuallakin Savossa kartanot eivät tosin ulkoisesti paljoakaan poikenneet tavallisista talonpoikaista1oista, vaan sekä niiden

28

että pappiJoiden kartanomaisuus näkyi lähinnä vain sisustuksessa." (PitlljiJn historia , s. 328-329)

Pappiloiden pihapiiriin kuuluvista rakennuksista oli olemassa koko valtakuntaa koskevia erityisiä määräyksiä. Niiden mukaan seurakunnan tuli ]aittaa papille seitsemän ns. laillista huonetta, joilla keskiajalla tarkoitettiin tupaa, paistinhuonetta, latoa, vilja­aittaa, luhtia ja navettaa.

Ajan mittaan asumisen vaatimustaso kasvoi ja seitsemästä "huoneesta" alkoi paisua seitsemän rakennusryhmää. Tämänsuuntaisen kehityksen kahlitsemiseksi vanhaa määräystä täsmennettiin vuoden 1720 valtiopäivillä ajan todellisia vaatimuksia vastaavaksi.

Nyt seurakunnan velvollisuutena oli pystyttää:

1.-2. rakennus, johon kuului asuintupa, kaksi kamaria, kyökki ja eteinen. 3. panimohuone, jossa oli leivinuuni ja keittiön takka. 4 . kaksikerroksinen aitta eli luhti. 5. ruoka·aitta. 6. kaksikerroksinen lato, jossa oli luua välissä. 7. navetta parsineen ja talli tarpeellisine pilttuineen.

Kaikkia näitä "huoneita" löytyi Mikkelinkin pappiloista. (PitiJjlln historia, s. 323)

SUTELAN PAPPILAN ASUINRAKENNUS

Varhaisimmat täsmälliset tiedot Sutelan pappilan asuinrakennuksesta ovat vuodelta 1796. Talo oli 19 kyynärää pitkä, 13,5 kyynärää leveä ja 6,5 kyynärää korkea. Ulkoapäin se oli vuorattu laudoilla ja maalattu punaiseksi. Siihen kuului sali, kolme kamaria, eteinen, vinttikamari ja keittiö, jonka kappalainen Erik Adolf Brusin oli rakennuttanut omalla kustannuksellaan.

Pihalla oli täälläkin erityinen asuinpirtti, joka 1814 todettiin käyttökelvottomaksi ja jonka tilalle seuraavana vuonna pystytettiinkin uusi.

Itse asuinrakennuksenkin todettiin 1806 olevan ulkoapäin melko rapistuneen, ja kun se 1829 alkoi sisältä.kin olla asumiseen kelpaamattomassa kunnossa, seurakuntalaiset päättivät rakentaa tuoiloiselle virkatalon haltijalle Johan Gabriel Forsskåhlille uuden pappilan.

Karl Fredrik Corander, Norolasta kotoisin oleva Mikko Valjak.ka ja suonsaarelainen Niilo Pulkkinen laativat kustannusarvion ja rakennussuunnitelman, joka suureksi osaksi noudatteli pastorin omaa toivomusta. Huoneiden lukumäärää ei lisätty, mutta niistä tehtiin entistä avarampia siten, että rakennuksen ulkomitoiksi tuli 27 x 14 kyynärää.

Uusi Sutelan pappila valmistui 1830. Kappalainen Johan Georg Hofström rakennutti 1800·1 uvun puoli välissä tuvan ja keittiön eteen rappuset, eteiseen kaakeli uunin, jokaiseen huoneeseen sisäikkunat ja pihalle kivikellarin. (PitlljiJn historia, s. 327-328)

29

PAPINMAKSUT

Papisto sai palkkansa osaksi kruunulta, osaksi seurakuntalaisilta ja kolmantena oli virkatalo viljelyksineen. Valtiolta tuleva maksu oli ns. tertiaali, jolla tarkoitettiin kolmasosaa niistä aikaisemmin kirkolle maksetuista kymmenyksistä, jotka kruunu uskonpuhdistuksen jälkeen oli peruuttanut itselleen. Tertiaalin eli kolmannesjyvien määrä vaihteli mm . sen mukaan, paljonko tiloja oli autiona. Mikkelin kirkkoherra sai esim. 1680-luvulla 95 tynnyriä, 1850-luvulla vain 65 tynnyriä ja 1870-luvulla enää 55 tynnyriä tertiaalia.

Seurakuntalaisten suoraan papilleen antamat maksut olivat varsin kirjavia ja yleensä ne perustuivat pappien ja seurakuntalaisten välisen, "rakkaudessa" tehtyyn, yksityisluontoi­seen sopimukseen. Suoritukset olivat melko epämääräisiä, mutta totuttua käytäntöä kannattivat sekä papit, jotka yleensä pystyivät kääntämään saatavien tulkinnanvaraisuu­den itselleen eduksi, sekä rahvas, joka ei mielellään muuttanut mitään totuttuja tapoja.

Kappalaiset saivat sopimuksen mukaan seuraavasti:

1. 2. 3. 4.

5.

6.

Anttolan, Rantakylän ja Liukkolan sätereiltä kultakin 1 tynnyri viljaa. Kahdeksan vuotta nuoremman lapsen hautaamisesta 3 kuparirahaa. Vanhemman väen "koulunkäymisestä" 3 markkaa. Apra.kkaa parhaiten toimeentulevilta taloilta 1/2 tynnyriä ja köyhemmiltä 9-10 koppaa viljaa niin kuin kukin halusi ja varallisuus salli. Uutisleipä syksyisin, joulukinkku ja leipä talvisaikaan, joiltakin hiukan pellavaa, kauraa, hamppua, humalia, herneitä ja papuja, osa ei kuitenkaan antanut mitään. Kihlauksesta pari kintaita.

Näitä virkatuloja yritettiin koko maassa täsmentää vuoden 1681 ja 1694 palkkaussään­nöillä, mutta niissä mä.ärättyjen varmojen saatavien lisäksi annettiin papeille yhä edelleen "vanhan tavan" ja "hyväntahtoisuuden" edellyttämiä lahjoja. Mikkelin pitäjäläiset tosin lopulta yrittivät valittaa näistä yleensä uskonnollisesti ansiok.kaina pidetyistä "uhrilahjoista" ja pyysivät 1773 maaherra Ramsayta poistamaan ylimääräiset maksut ja varsinkin ikivanhan ruokalisäveron. Uusi varsinaisesti ensimmäinen virallinen palkkaussopimus Mikkelin pitäjässä oli kuitenkin tehty juuri edellisen vuoden helmi­kuussa. Se oli vahvistettu 16. 12.1772 ja siinä lueteltuja papinmaksujen kantoperusteita noudatettiin muutamin muutoksin.

Sen mukaan kappalaiset saivat: 60 tynnyriä viljaa 2 leipää jokaiselta kokotilalta voita, lihaa, villoja, pellavaa, hamppua, papuja, herneitä ja kauraa harkinnanvaraisen määrän, kuitenkin 100 hopearuplan arvosta torppareiltaja loisilta päivätöitä, joita kappalaisille ei ennen Isovihaa ollut lainkaan suoritettu.

(Pitt1jt1n historia, s. 344-347)

30

PAPPILAN VIUEL YKSET

Sutelan pappilan viljelykset ovat olleet aikaisempina vuosina paljon laajemmat kuin nykyisen A-kodin. Pitäjäläiset joutuivat tekemään päivätöitä kappalaiselle. Lampilan ullakoita on löytynyt loinen Kalle Hyvösen kuitti päivätyön suorittamisesta vuonna 1896. Sama menettely on ollut muissakin seurakunnissa.

Pappilat olivat yleensä esimerkin antajia asumisessa ja maanviljelyn kehittelyssä. Tällä vuosisadalla Sutelan kappalaiset eivät enää kovin suuressa määrin ha.Ijoittaneet maanviljelystä, mutta aikaisempina vuosisatoina kylläkin. Sutelan nyt jo metsittyneillä maa-alueilla on mahtavia kiviröykkiöitä, liekö kaskiraunioita tai sitten hautaröykkiöitä. Museovirasto on tutkinut niistä kaksi.

Pappilat olivat siis esimerkin antajia, heiltä jopa vaadittiin, että papit virkamatkoillaan neuvoisivat kansaa maanviljelyksen kehittämisessä, koska he päivittäin joutuivat tekemisiin tavallisen kansan kanssa.

Sutelan pappila oli toisen kappalaisen virkatalo, usein hän oli melko nuori, joten hänellä oli itselläänkin paljon oppimista seudun varakkaiden rusthollarien maanviljelystaidosta. Kehityksen jarruna oli kuitenkin se, ettei kappalainen omistanut pappilaansa ja ettei virkakausi samassa pappilassa kestänyt yleensä kovin kauan. Seudun talonpoikien mielestä kaikkien kirkollisten asioiden hoito piti hoitaa kunniallisesti. Siksipä he osallistuivat yleensä kaikkien kirkollisten asioiden kustannuksiin melko suopeasti.

Aikaisempina vuosisatoina pappilaa viljeli kappalainen itse, mutta jo 1920-luvulla ainakin Sutelan pappila oli vuokrattu ulkopuoliselle viljelijälle, arentilaiselle.

1920-1 uvulla aren tilaisena toimi Jalmari Heikkinen, 1. 5.1931 lähtien vuoteen 1936 Einari Heikkinen, 1. 5. 1936 lähtien Taavetti Puhakka ja hänenjälkeensä Tauno Puhakka.

Puhakat saivat sodan jälkeen Sutelan pappilasta 19 ha maata, johon he rakensivat rintamamiestilan, nykyinen Tyynelä. Tällä hetkellä Tyyneiän omistaa Elna Puhakka.

Korpijärven rannalla sijaitsevat Alkiomaiden tilat on erotettu myös Sutelan maista samoin perustein.

Kappalainen teki vuokraajan kanssa yleensä välisopimuksen, jossa kerrottiin kaikki vuokraehdot tarkasti. Yksi tällainen .on säilynyt Kalliolassa, Risto Heikkisellä. Siinä Sutelan pappilan silloinen kappalainen Uuno Nordström luettelee ne ehdot, joilla hän vuokraa Sutelan virkatalon koko Sutelassa olokautensa loppuun asti.

Kaikki viljelykset, paitsi pappilan komea puutarha oli vuokraajan hallussa. Pappilan päärakennuksen ja Korpijärven välinen rinne oli kokonaan pappilan puutarhaa. Siellä kasvoi paljon omenapuita, jotka antoivat runsaasti satoa. Sutelan pappilassa lapsuutensa viettänyt Veikko Heikkinen kertoi ruustinna Nortian lähettäneen heillekin omenia oikein vadeittain.

Vuokraaja asui pappilan tuparakennuksessa ja ellei kappalaisella itsellään sattunut olemaan hevosta tai autoa, saattoi vuokraaja toimia pappilanväen kyyditsijänä hevosella j uhlatilaisuuksiin.

31

Vanhaan aikaan ruustinna kulki papin matkassa juhlataloihin ja viipyi siellä niin kauan kuin kestitystä riitti. Täälläpäin on kerrottu, että pappilan väelle annettiin vielä tuliaisia kotiin vietäväksi.

Vuokrasopimus (välikilja)

Vuokraaja Einar Heikkiselle vuokraan minä Swe/an virkatalon toukokuun 1. päivästä Sutelassa oloni ajan loppuun seuraavilla ehdoilla:

1) Vuokraaja saa haltuunsa kaikki talon viljelykset paitsi puwarhaa ja asuttavakseen tuvan kamarineen. Vuokraaja saa mylJs kltytettlJväkseen kaikki talousrakennukset paitsi yhtä kalusto- ja halkoliiteriä. Sauna on yhteinen. Päärakennuksessa olevan kellarin ja aitan pidiitän itselleni.

2) Vuokraaja vastaa vuokra-ajalta kaikista virkatalonhaltijan velvollisuuk­sista niihin viljelyksiin, maihin, aitoihin ja rakennuksiin 1Uihden, jotka htinen huostaansa tämän välikirjan mukaanjtitetäiin. Kaikkia nyt voimassa olevia ja vasta sätider.ttiviti virkataloja koskevia lakeja tulee vuokraajan tarkoin noudattaa sekä ttiyttäii virallisissa syyneissti annettavar määrliykset ja vastata siitä tappiosta, mikli näissti mahdollisesti talon haltijan suoritet­tavaksi mätirtitäiin.

3) Vuokraaja suorittaa vuokrana: 8 litraa hyväii kuorimatonta maitoa päivässä. Milloin asumme kaupungissa sama määrä vietynä Tentiin, josta se minun kustannuksellani toimitetaan kaupunkiin. Kaksi kiloa voita kuukaudessa. 6 hl ruista vuodessa. Edelleen on vuokraajan annettava muokattuaja lannoitettua peltoa viiden hehdon perunakylvlJlle vuodessa, kaalimaata ja lannoitettava puutarha sekli kynnettävti se. Polttopuut, jotka minä hakkuutan, ovat vedettävtit taloon, kaupunkiin niistä korkeinlain JO syitä vuodessa, kun asun kaupungissa. Sutelassa tarvittavat puut pilkottava, ei kaupungissa. Jos vuokraaja yl/ii mainituista velvollisuuksista jotain laiminlylJ, olkoon oikeus se hänen kustannuksellaan teettlill. LaiminlylJnti voi myös rikkoa tämtin välildtjan ja on vuokraajan siin.ä tapauksessa luovuttava toimestaan ja vuokraoikeuksistaan seuraavan toukokuun 1. päivlinti.

Vuokraaja on velvollinen elämlilin sivetitä ja raitista elämli.ä eildJ saa luvattani siinää vlilikitjaa toiselle henki/Olle. Vuokraaja ei saa luvattani ottaa tupaan asumaan vieraita henkil6itti.

Mikkelissti, toukokuun 1. p:nä /934

Uuno Nordström rovasti

Ylläolevaan välikirjaan tyydyn ja sen täyttämiseen sitoudun.

•

32

PAPPILA OLI MAIITIPAIKKA

Pappi ja lukkari olivat viime vuosisadan lopulla niin seudun hengen- kuin muunkin viljelyn keskushahmoja. Saamapöntöstä käsin pappi nuhteli ankarasti seurakuntataisiaan siveellisen elämän heikkoukista, samalla saattoi hän myös välittää viimeiset tiedot suonviljelyn alalta.

Kirkkohuolehti julistustehtävänsä lisäksi suomalaisten alkeiskoulutuksesta ja köyhäinhoi­dostakin. Kunta ja seurakunta eriytyivät toisistaan vähitellen, käytännössä vasta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Juoppouden ja haureuden synnit saivat saarnapöntöstä tulikivenkatkuisen tuomion.

Ehtoolliselle halukkaan tuli ilmoittautua lauantai-iltana papille, joka kuulustelulla selvitti, onko kyseessä kelvollinen ehtoollisvieras.

Kinkereillä pyrittiin edistämään lukutaitoa, jotta kansa saisi selvää katekismuksesta ja raamatusta. Kuri oli kova, sillä sanonta kuului: "kobne on kovaa vuodessa, siantappo, riihenpuinti ja lukunjaJ". Rippikoulussa.ki.n kymmentä käskyä paukutettiin päähän tarvittaessa kepin avulla.

Maaseudun kinkeri t yhdistivät kyläkunnan asukkaita toisiinsa. Kotihartaudet, postillojen eli saarnakirjojen luku ja ruokarukoukset olivat kiinteä osa kotien elämää.

Kirkossa käynti oli paitsi uskonnollinen myös sosiaalinen tapa, sillä kirkonmäellä tapasi tuttuja ja lauantaina alkaneella kirkkomatkalla ehti käydä kauppaakin.

Arthur Lorenz Gulin, joka oli syntynyt 24.7.855 Virolahdella, asui Sutelan pappilassa yli kymmenen vuotta. Täältä hän siirtyi Ristiinan seurakunnan kirkkoherraksi.

Rovasti Gulinilla oli Ristiinan kirkkoherrana ollessa seitsemän torpparia ja vns1 mäkitupalaista. Lisäksi pappilan taloutta oli siellä hoitamassa viisi naispalvelijaa, renki ja vouti sekä. koko joukko apuihmisiä.

Tietolahde: Lansi-Savon JOO-vuotisjuhlajulkaisu 1989

Kirkollisia ilmoituksia

10. Sunnunt. Kolminaisuudesra saa17UUl: Rippipuheen pastori A. L. Gulin. Puolipäiwtisaarnan pastori A. Puupponen. Raamatun selitys kirkossa kello 5. i. p. pastori A. L. Gulin. Raamatun selitys ja rippikirjoitus lauwantaina kello 5 i. p. pastori A. L. Gulin

Kuolleita: Torpparin leski Anna Riitta Htimlllllinen Wuolinko 11, 77 w. w. -- Rengin waimo Amandil Parkkonen Liukkola 4, 31

33

w. w. -- Loiswaimo Anna Sofia Waltonen SeppliUJ 7, 44 w. w. -- Entinen kauppias Pekka Kuwa kaup. 67 w. w. -­Jarrumies Karl Gustaf Husar kaup. 29 w. w.

Avioliittoon kuulutettu: Lautamies PetterJohan Paalanen Riittilästlija herrastuoma­rin tytär Maria Lowisa Muinonen Wanhamäki 11.

Awioliittoon wihityt: Kirjapainontaituri Anders Ferdinand Halonen ja leski Maria Emilia Holopainen kumpikin kaup. -- Tark 'ampuja Otto Eronen ja piika Benriika Myyryläinen kumpikin kaup. -­Asemamies Mikael Aleksander Pekonen ja meijerska Maria Järweläinen kumpikin kaup.

Tieto/ahde: Mikkelin Sanomat elokuun 19. p:nll 1897. Sanomalehti on lOytynyt Lampilan ullakoita.

ROVASTI UUNO NORTIA (NORDSTRÖM)

Rovasti Uuno Nonian perhekuva vuodelta 1926. Vasem. Paavo, mummi, Kai, ruustinna Ester Nonia sylisstt Olli. Takarivisstt Martti ja rovasti Uuno Nonia. Kuva Lampilan perhealbumista, omistaa Kaija ja Jouko Taskinen.

Rovasti Uuno Birger Nortia (Nordström), synt. 10.7.1878 Kerimäellä, vihitty avioliit­toon 1909 Ester Annie Ruuthin kanssa. Vihkimisen toimitti Helsingin Diakonissalaitok­sen kirkossa laitoksen silloinen johtaja Arthur Palmroth.

Mikkelin pitäjän toisen kappalaisen virkaan ja Sutelan pappilaan hän tuli 1.8.1922.

34

Siirtyi 1. kappalaiseksi 1.5.1936 ja muutti asumaan Peitsarin pappilaan. Kuoli 30.12.1946.

Rovasti Uuno Nortia teki melko pitkän päivätyön Mikkelin maaseurakunnan palveluk­sessa. Monet muistavat hänet vielä ja monelle meistä hän on suorittanut kastetoimituk­sen.

ROV ASTIN RAPORTI1

Rovasti Uuno Nordströmin (Nortia) poika rovasti Martti Nortia on kirjoittanut kirjan "Rovastin raportti", siinä hän kertoo lapsuusvuosistaan Sutelan pappilassa. (s. 25·39)

"Isäni seurakuntakaipuu johti tulokseen. Hänet valittiin vuonna 1922 Mikkelin maaseurakunnan toiseksi kappalaiseksi.

Pappilamme oli Sutela kauniin Korpijärven rannalla, kahdeksan kilometriä Mikkelin kaupungista Juvan suuntaan. Vaikka matka ei ollut sen pidempi, oli koulunkäynti huonojen liikenneyhteyksien vuoksi mahdotontakotoa käsin. Keltainen linja-auto United kulki milloin kulki Juvan ja Mikkelin väliä. Vähintäin kerran viikossa siitä irtosi pyörä. Tottunut kuljettaja, Lustig, sai kuitenkin aina ajokkinsa kolmipyöräisenäkin pysähtymään ennen ojaan suistumista, niin ettei kenellekään koskaan vahinkoa sattunut. Toinen linjuri, pienikokoinen "kantti kertaa kantti" Fordi liikennöi Anttolan ja Mikkelin väliä. Siinä taisivat pyörät kestää paikoillaan, mutta useimmille matkustajille tuli sen kyydissä pahoinvointi, koska pakokaasut tunkeutuivat autoon. Usein tuokin hoppa oli remontissa kyytiin pyrkijöiden odottaessa turhaan tienpuolessa.

Parina vuonna olin kaupungissa täysihoidossa anttolalaisen kauppiaan, Issakaisen, omistamassa talossa Naisvuoren juurella. Iäkäs apulainen, Riikka, oli koulukodin hoitaja. Toverinaru oli talon omistajan oma poika Väinö. Ateriat olivat yksinkertaisia vaihdellen paistetoista perunoista puuroihin. Vanhempani yrittivät pitää ohjaksia käsissään soittelemalla miltei joka ilta kuulumisia kysellen ja hyviä neuvoja jaellen.

Muistan erään keskustelun. Huonetoverini pyysi minua kanssaan elokuviin Majakkaa ja Perävaunua katsomaan. Soitin kotiin ja pyysin lupaa. En muistaakseni siihen mennessä ollut kertaakaan käynyt elokuvissa. Äitini oli puhelimessa. Asiani esitettyäni hän sanoi tiukasti: "Ei tule kysymykseenkään. Anna vain Väinön mennä, sinä pysyt huoneessasi. Tai voithan mennä iltakävelylle hengittämään raitista ilmaa. Läksyt ovat tärkeimmät kuin elokuvat." Yritin taivutella. Nyyhkytyksen lomassa tuskin muuta sain sanotuksi kuin: "Se on sellainen naurettava, Ei siinä mitään pahaa ole." Turhia olivat selitykseni. Yhä kuului tiukka äidin ääni: "Etkö sinä todellakaan ymmärrä parastasi. Ei tällä kertaa." Murtuneena menin heti puhelinkeskustelun jälkeen vuoteeseen. Läksyjä en tuona iltana vilkaissutkaan. Koin kärsineeni suuren vääryyden.

Toisen vuoden olin täysihoidossa hienossa paikassa, Mikkelin maaseurakunnan kirkkoherran pappilassa Kaihunhatjun päässä. Sinne oli matkaa vain runsas kilometri kaupungin keskustasta. Isäntänä talossa oli teologian tohtori August Fridolf Peltonen, joka oli ennen kirkkoherraksi tuloaan toiminut heprean ja kreikan opettajana Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. August-setä oli ystävällinen ja leppoisa. Häntä tapasin tuskin muulloin kuin aterioilla, sillä ilmeisenä tiedemiehenä hän enimmäkseen oleili huoneessaan kitjojen parissa. Säännöllisen kävelyretkensä hän teki päivittäin

35

Kaihunharjulle omassa hyvässä seurassaan.

August-setä. oli isäni suuresti kunnioittama työtoveri ja esimies. Kun kappalaiset Roschier ja Nordström esittivät hänelle työsuunnitelmiaan, hyväksyi hän ne aina kehotellen: "Hyvä on veljet, pankaa vain toimeksi".

Ison Pappilan emäntä Tyyne-täti (o.s. Pohjola), oli aivan poikkeuksellisen hieno ihminen. Minusta hän piti niin hyvää huolta, että toisinaan ihan hävetti . Oli aina kysymässä vointiani ja tarpeitani, vuoteen sopivuutta, ruoan maistuvuutta, pyykkiin pantavaa, parsittavia sukkia jne.

Peltosella oli neljä poikaa, Tauno, Antero, Osmo ja Tapio. Nuorimman, Tapion kanssa kaveerasimme parhaiten. Oli yhteiset leikit, salakielet ja suunnitelmat. Nukuimme samassa huoneessa. Yksi keksintöjämme oli yöksi virittärnämme viestitysnaru jalasta jalkaan. Se osoittautui kyllä käytännössä hankalaksi kääntelehtiessämme vuoteissamme. Parina aamuna kuitenkin se, joka ensin heräsi herätti toisen narusysteemillä. Tärkeä tuo keksintö varmaan oli , koska se tuli ensimmäisenä mieleen tavatessani kunnallisneu­vos Tapio Palhon (ent. Peltonen) vuosien jälkeen Nurmijärvellä Raalan kartanossa, missä hän isännöi. Kun veljenikin tulivat oppikouluikään vuokrasimme asunnon kaupungilta. Pappilamme jäi tuossa vaiheessa vain kesäasunnoksi.

1920-luvun papiston palkkaussysteemit antoivat kimmokkeen osittaisen omavaraistalou­den yritykseen. Hevonen, lehmä, sika, lampaita ja kanoja kuului Sutelan papin karjaan. Mutta oppirahat oli maksettava. Valkuna lypsi aikansa. Päiväannoksen hupenemista ihmeteltiin, kunnes viisaat neuvoivat: "Kuulkaahan ruustinna, ellei rouva Valkunaa määräajoin käytetä sonnin tykönä, tulee lehmästä maho eikä se enää kelpaa muuhun kuin teuraaksi."

Ensimmäinen hevonen oli Veikko, Veikan kartanosta. Kauppa kuitenkin purettiin, sillä tamma osoittautui vikuriksi, vaikeasti valjastettavaksi ja aisoissa potkivaksi. Seuraava hevosemme oli musta ruuna Into. Se herätti kaikkialla huomiota ja ennen kaikkea mustalaisten suuren ostohalun. "Myyke hyvä herra meille tuo musta ruuna tai, jos ette hevosta niin ainakin tuo komia harja". Intolla olikin harvinaisen pitkä, osittain miltei maahan asti ulottuvat harja. Korkeutta sillä oli keskinkertaista vähemmän. Se oikeastaan todettiin vasta, kun Kurikasta tilaamamme komeat neljänistuttavat rattaat tulivat. Valkjärveläiseltä kä.rrien valmistajalta, Ryypöltä, ostamiemme kiessien aisojen välissä ei korkeuseroa juuri huomattu, mutta kurikkalaiset olivat miltei puoli metriä korkeam­mat. Niitä vetäessään Into oli kuin poni. Ihmisillä näytti aina olevan hauskaa nähdessään meidät ajossa.

Uusien rattaiden hankinta johtui siitä, että vanhempani halusivat pojat mukaan pitäjän.kierrokselle. Kurikkalaisissa oli paikat neljälle, valkjärveläisissä vain kahdelle. Olimme veljeni Paavon kanssa aina valmiit lähtöön. jos tiesimme, että matkalla oli aukaistava portteja. Paras oli Ihastjärven kylän Pullialanniemen suunta. Siellä oli kaljan vuoksi 16 suljettuina pidettyä veräjää. Kun palkkioksi oli luvattu 50 penniä/portti, merkitsi edestakainen matka kylän perille 16 markan ruhtinaallista tuloa. Sen ansiosta jaksoi puheetkin kuunnella.

Kurikkalaisiin liittyy muuan unohtumaton muisto. Isäni sanoi eräänä päivänä: "Huomen­na lähdemme äidin kanssa Hiirolaan. Sinä Martti pääset mukaan, jos haluat". Kun lähtöaamuna heräsin, olivatkin vanhempani jo lähteneet. Apulainen kertoi: "Eivät

36

hennonneet sinua herättää, kun olit niin syvässä unessa" . Vimmastuin, vetäisin polvihousut jalkaani ja läksin paljain jaloin taipaleelle. Juoksin. Jokaisella mäennyppy· Iällä luulin saavani näköyhteyden .karkulaisiin. Mutta ei. Lähemäellä, Mikkelin esikaupungissa, tuli vastaan tuttu isäntä-Palm lautakuormineen. Hän oli tulossa Tuppuralan sahalta. Kertoilin harmissani isännälle tapahtuneesta hänen pysähdyttyä ja tiedusteltua, mihin miehellä kiire. Hän ehdotti kotiinpaluuta ja tarjosi kyytiä. Torjuin taJjouksen ja jatkoin juoksua. Vähän ennen kaupunkiin tuloani ajoi ohi Peitsarin pappilan väkeä. Ihmettelivät ja huutelivat kysymyksiä. En vastaillut, sillä oli tosi äkeissäni.

Kaupunkiin tultuani suunnistin kauppias Muinosen pihaan, missä tiesin isän tavallisesti kaupunkimatkoillaan pitäneen hevostansa. Hyppäsin kurik.kalaisiin ja aloin odottaa tulevia tapahtumia. Ennen pitkää paikalle tulikin isä läähättäen, hetken kuluttua äitikin. En antanut heille suunvuoroa, vaan aloin syytösryöpyn: "Miksi te jätitte minut? Tehän lupasitte. Ei teihin voi luottaa. Tehän niin varmasti lupasitte. Miksi te jätitte minut?"

Ei siinä paljon selittelemistä ollut. Koska ylläni oli vain paita ja polvihousut, ajettiin tuttaviin ja saatiin kenkäkauppias Vahermolta huopa lainaksi. Siihen minut käärittiin ja lähdettiin ajamaan kotia kohti. Isän Hiirolan matka jäi. Asemalla juuri ennen junan lähtöä olivat peitsarilaiset Roschierit, kertoneet nähneensä minut Lähemäelläjuoksemas­sa kaupunkia kohti. En ole toista kertaa koko elämäni aikana juossut yhtä pitkää matkaa kuin tuona elokuisena päivänä vuonna 1924.

Äidilläni oli Sutelassa suuri puutarha. Hän viljeli tavallisimpien vihannestajajuureksien lisäksi sellaisiakin harvinaisuuksia kuin mustajuurta, skortsuneeraa, niin kuin hän sitä nimitti ja mangoldiaa, kyssä-, ruusu- ja lehtikaalia. Puutarhanäyttelyissä hän sai tuotteistaan monet palkinnot ja kunniamaininnat

Erityisesti äiti oli keskittynyt monivuotisten kukkien viljelyyn. Lajilckeiden määrä taisi lähennellä sataa. Niinpä kasviopin opettajani Helmi Vaarama Mikkelin Lyseossa antoi minulle erityisoikeuden koota kasviooni kukat äidin puutarhasta. Kasvien latinalaisia nimiä yritti äitini sinnikkäästi opettaa meille puutarha-aputaisille eli pakkotyöläisille, jota nimitystä me veljeni kanssa puutarhurin selän takana käytimme. Kitkemiset ja harvennukset eivät meitä jaksaneet kiinnostaa varsinkaan niinä kesinä, jolloin rakensim­me navetan taakse "Samppalinnan" kaupunkia. Yritimme tuon tuostakin äidin katseelta suojautuen hiipiä kitkupenkeiltä omalle rakennustyömaallemme. Yleensä kävi kuitenkin niin, että tuskin olimme perille päässeet, kun alkoi kuulua Voimakasääninen kutsu: "Pooojat, missä te olette, ei päivän urakka ole vielä suoritettu."

Isäni mielestä äidin puutarhaharrastus kuohui pahasti yli äyräittensä. Varsinkin kukkien viljely oli hänen mielestään turhaa rasitusta, mutta vieraille hän kuitenkin mielellään esitteli juuri kukkaistutuksia, varsinkin kahta kasvia, joiden nimet häntä huvittivat: "Katsokaapas tätä kaunista tulipunaista kukkaa, sen nimi on palava rakkaus, ja tuota toista takiaista muistuttavaa nahkeapintaista kasvia, jolla on varsin vaatimattomat kukat, sen nimi on miehen uskollisuus."

Sutelan ornavaraistalouteen kuuluivat myös kotiompelijat "Riittiskä" ja Hanna Pajunen. Edellinen oli keskittynyt lähinnä poikien puvuston valmistamiseen Pajusen Hannan ornmellessa äidin leningit. Kotona kudotusta ja tehtaassa vanutetusta sa.rasta Riittiskä laati meille jäykäntuntuiset puvut. Olimme tyytymättömiä niiden umpikaulusmalliin, sillä monilla tovereillamme olimme nähneet avokauluksisia takkeja, jotka mielestämme

37

olivat paljon hienompia. Kun isän vanhasta palttoosta tehtiin minulle päällystakki eikä silloinkaan suostuttu kuosin muutokseen yritin kerran oma-aloitteisesti yön hiljaisuudessa silitysraudassa taivutella kaulusta avoimeksi. Eihän se oikein onnistunut. Kovat nuhteet sain yrityksistäni.

Kun olin neljännellä luokalla lyseossa sain ensimmäiset pitkät housut. Niiden historia on seuraava: Isäni veli, pankkivirkailija Lennart Nordström Helsingistä oli lahjoittanut vanhan pukunsa Se vietiin räätäli Asikaiselle käännettäväksi ja neljätoistavuotiaalle passattavak­si. Otettiin mitat ja sovittiin koetuspäivä. Tuskin olin ehtinyt kotiin elämäni ensimmäi­seltä juhlallisentuntuiselta räätälin matkalta, kun Vilho Asikainen soitti ja ilmoitti: "Mitäs nyt tehdään, kun se puku on jo kerran käännetty?" Sovittiin kuitenkin, että mestari tutkii kumpi puoli on parempi ja puku laitetaan. Olin onnellinen pukuni valmistuttua. Menin kouluun tavallista aikaisemmin, jotta jo pihalla ennen kuin vahtimestari Ansu avaisi oven, toverit näkisivät ihmeen. Ja huomasivathan he ja huutelivat: "Tulkaa kaikki katsomaan ihmettä, Martilla on pitkät housut. "

Isäni oli yhden asian mies, keskittynyt julistukseen, raamatun ja selitysteosten tutlåmiseen,jopa tieteelliseen käsitteiden selvittelyyn. Viime mainitusta syntyi näytteeksi mm. synodaali-väitöskirja, "Uusimpia tutkimuksia sielunhoidon alalla", jossa tekijä psykoanalyyttisen teorian tutkijoiden, Freudin, Jungin ja Adlerin ajatusten valossa pyrki löytämään aineistoa seurakunnallisen sielunhoitotyön kehittämiseen. Kun tutkielmaa Viipurin hiippakunnan synodaalikokouksessa käsiteltiin, esitettiin kritiilckiäkin. Silloin ponnahti pystyyn Otavan Kansanopiston johtaja Antti Leinonen ja sanoi: "Kyllä asia on sillä tavalla, ettei niin hyvä mies kuin Uuno Nortia mitään huonoa kirjoita. Mielestäni teos on erinomainen, vaikka en minä sitä kokonaan lukenutkaan." Olivat vähän hymyilleet Antille, mutta siihen kritiikki tyrehtyi. "Sellainenhan se Antti on", sanoi isäni tapausta kotona kertoessaan ja nauroi makeasti. Antti Leinonen taijoutui usein mukaan isän seurakuntamatkoille ja piti pontevia isänmaallisia puheita. Isä oli monasti kiusaantunut ystävänsä räikeästä sanankäytöstä ja yritti neuvoa: "Jätä edes pois tuo bolsevikki-sana."

Isä oli kautta Suomen tunnettu erinomaisista raamattutunneistaan. Laajoissa piireissä häntä nimitettiinkin, kuten rovasti E. V. Pakkalaakin, "Suomen kappalaiseksi•'. Tuomiokapituli yritti moneen kertaan saada häntä suorittamaan pastoraalitutkinnon korkeimmalla kiitoleselia asessorin pätevyyden saavuttamiseksi luvaten hyväksyä tutkintoon vaadittavaksi tutkielmaksi synodaali-kirjan. Isä ei kuitenkaan ottanut ehdotusta vakavalta kannalta.

Kotona isä enimmäkseen istui työpöytänsä ääressä saarnanjuuria etsien ja puheita valmistaen. Kappalaisen virkansa ohella hänellä oli monia sivutoimia. Hän toimi lääni sairaalan, varuskunnan ja Moision piirimielisairaalan pastorina ja opetti uskontoa Mikkelin Tyttökoulussa, joten juurien etsiminen oli tarpeen.

Paitsi puutarhaa, olivat kodin muutkin käytännölliset asiat äidin käsissä. Hän kudotti mattoja ja ryijyjä, korjautti huonekaluja lääninvankilan puusepänverstaassa ja osteli tarvikkeita. Isän mielestä paljon vähemmällä olisi selvitty.

Vuosi 1927 oli huomattava käännekohta Sutelan pappilan elämässä: Into ja kurikkalaiset jäivät historiaan. Tapahtui se ihme, että 49-vuotias kappalainen innostui hankkimaan auton. Se oli todella uusi piirre isän olennossa. Autokoulu ja koeajo onnistuivat, T-

-38

mallinen Ford-avoauto ostettiin. Kaksi vuotta myöhemmin se vaihdettiin Ollikaisen autoliikkeessä umpinaiseen Ford Tudor Sedaniin. Kirjoituspöydän ääressä ahertavan tutkijan rinnalle kasvoi aivan uusi isä, autoilijan lippalakissa ratin ääressä istuva Sutelan pappi, joka uskalsi painaa kaasupoljinta niin, että perhe ja seurakuntakin olivat ihmeissään.

Kun pariskunta oli lähdössä pitäjälle virantoimitukseen, isä istui aina ajoissa kuskipukilla äitiä odottaen ja hoputellen. Tuossa tilanteessa äiti sai mielestään kuulla kaikkein herttaisimmat puhuttelut: "Essi kulta, tule jo, rakas Essi, ala jo joutua, me myöhästyrn­me!"

Kulkuvälineistä puheen ollen emme saa unohtaa Simsonia. Se oli naisten polkupyörä, joka hankittiin, jotta äiti opettelisi ajamaan. Hän ei kuitenkaan koskaan oppinut kääntämään kuin oikealle. Muutamien lepikkoon suistumisien jälkeen hän päätti luopua yrityksistä. Niinpä isä ajeli kymmenen vuotta lyhyet matkat Simsonilla. Oli hauska näky, kun hän pappisasuun pukeutuneena polki niin, että kaftaanin liepeet kohosivat tuulessa kuin mustat siivet, vaikka olivatkin pyykk.ipojilla nipistetyt, etteivät jääneet pyörän puolien väliin.

Liikenteellisesti perheemme tilanne helpottui vuonna 1936 isän saatua nimityksen Mikkelin maaseurakunnan ensimmäisen kappalaisen virkaan. Se tapahtui ilman vaalia, sillä säädösten mukaan toinen kappalainen sai, jos halusi, siirtyä ensimmäiseksi kappalaiseksi viran vapauduttua.

Uusi kotimme, Peitsarin pappila sijaitsi vam kahden kilometrin päässä Mikkelin keskustasta. Rakennus oli vanha, tuolloin ainakin 130-vuotias. Suomen sodan von Döbelnin kerrotaan majaiHeen pappilassa. Peitsariin oli vanhan palkkauksen aikana kuulunut laajoja metsäalueita ja monia torppia aina Pieksämäkeä myöten. Muuttomme aikoihin puustelliin kuului vielä kymmenkunta hehtaaria viljeltyä maata. Isä teki pappilan edellisen isännän, pastori Armas Roschierin vuokraajan kanssa sopimuksen maiden hoidosta. Sopimuksen mukaan oli vuokra maksettava luonnontuotteissa ja virkakyydeillä.

Sota-aika vei Uuno Nordströmin pojista kaksi. Paavo kaatui Uhtuan Pistojoella. "Hän oli joutunut kevyen osaston komentajana suorittamaan "väkivaltaisen tiedustelunw vihollisen asemien toteamiseksi. Oli tiennyt tehtävän vastaanottaess.aan, että paluuta tuskin on. Ruumis oli jäänyt "ei-kenenkään -maalle". Olivat yrittäneet saada sen pois, mutta niissä yrityksissä oli mennyt Paavon parin alaisen henki."

Pian tämänjälkeen kaatui Kai Säärnäjärvellä. Kai on haudattu Mikkelin maaseurakunnan sankarihautaan, myös Paavolla on siellä laatta.

Nuorin poika Ollijoutui lähtemään 18-vuotiaana sotaan. Ollessaan Karjalan Kannaksella tykistön tulenjohtueessa venäläisten suurhyökkäyksen alkaessa kesällä 1944 hän jäi sotavangiksi. Hän ei palannut, kun viralliset luovutukset alkoivat. Joku luovutetuista tiesi kertoa, että Olli oli jäänyt vankisairaalaan huonossa kunnossa.

Oli jo ilmoitettu, ettei enää uusia luovutuksia tapahdu. Kesän lopulla vuonna 1946 Olli palasi kuitenkin kotiin pitkältä sotareissultaan.

Rovasti Uuno Nortia oli jo silloin hyvin heikko syöpäpotilas ja puolen vuoden kuluttua 30.12.1946 hän kuoli. Kaksi poikaa rintamalla menetettyään hän oli sanonut: "Jos Olli vielä otetaan, silloin en enää kestä. En voi enää armosta saarnata."

Sutelan kappalainen Armas Roschier rippilapsineen 1918 Kuva Lampilan perhealbumista, omist. Kaija ja Jouko Taskinen. Kolmas rivi oikealla reunassa Erkki Taskinen

40

PASTORI ROSCIDER

Pastori Aksel Armas Elias Roschier, 4.2.1881 Maaningalla, tuli Mikkelin pitäjän toiseksi kappalaiseksi 1. 5. 1917 ja samalla muutti virka-asuntoonsa Sutelan pappilaan. Ensimmäiseksi kappalaiseksi hänet nimitettiin 1.5.1920. Ensimmäisen kappalaisen pappila oli Peitsari.

Pastori Roschier oli erittäin pidetty seurakuntansa keskellä. Hänen elämäntyönsä jäi melko lyhyeksi, mutta vieläkin saattaa kuulla vanhemman väen kertomuksia pidetystä seurakunnan paimenesta.

Pastori Armas Roschier kuoli 22.8. 1933.

Roschierin hautajaiset oli suuri surujuhla, johon koko seurakunta kaikista kansalaispii­reistä osallistui.

PASTORI ARMAS ROSCHIERIN HAUTAUS

Viime lauantai muodostui Mikkelissä paikkakuntaa käsittäväksi surupäiväksi. Silloin kätkettiin haudan lepoon maaseurakunnan ensimmäinen kappalainen, pastori A r-m a s R o s c h i e r. Seurakuntalaiset kaikista piireistä olivat suurin joukoin saapuneet osoittamaan kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan rakkaalle paimenelleen ja kaupunkilaiset osallistuivat hautajaisiin lukuisina. Molempien kirkkojen kellot kumahteli· vat seurakuntapaimenen viimeistä matkaa tehdessä.

Klo 1h 13 saattueen lähtiessä Peitsarin pappilasta oli kokoontunut suuri saattojoukko. Sisällä lauloivat omaiset laulun "Taivaaseen käy matkamme", 1 ja viime säkeistön. Talon pihalta lähdettäessä lauloivat Mikkelin Mieslaulajat opettaja H. Hakulisen johtamana "Mä kuljen kohti kuolemaa" ja "Kun maan melu haipuu".

Kun pitkä saattue oli saapunut maaseurakunnan kirkolle, oli sinne saapunut jo tuhatlukuinen yleisö. -- Kirkko oli puettu vaikuttavaan suruasuun mustin kankain, valkoisin kukkasin ja elävin kynttilöin. Arkkua kirkkoon kannettaessa soitti kanttori Veikko Rytkönen uruilla Chopinin surumarssin. Arkkuakantoivat poismenneen pohjat, veljet ja langot, tohtori A. F. Peltonen, rovastit M. N. Lauha ja U. Nordström, kirkkoherra E. Härö, pastori A. Leinonen ja J. S. Järvi. Maaseurakunnan kirkkokuoro lauloi tämän jälkeen koraalin "Mä kuljen kohti kuolemaa". Sutelan kappalainen rovasti U. Nordström piti saarnatuolista seuraavan saarnan:

"Muistelkaa, johtajianne, jotka puhuvat teille Jumalan sanaa. Katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt ja seuratkaa heidän uskoaan." Hebr. 13:7.

Seurakunta on Jumalan istutus maan päällä. Seurakunnassa Jumala ilmoittaa itsensä jakaen taivaallisia lahjoja. Seurakunnassa me tulemme kosketukseen Jumalan kanssa ja hänen siunaavien voimiensa kanssa. Seurakunta on siis Jumalan suuri lahja meille, joitten matkan suunta kulkee aina iäisyyttä kohti.

Seurakunnasta kirjoittaa mm. Herran apostoli: "Kristus antoi muutamat apostoleiksi , toiset profeetoiksi, evankelistoiksi, paimeniksi ja opettajiksi tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön.

41

Kristillisen seurakunnan jäseninä olemme kutsutut palvelemaan . Ilman erotosta olemme palvelijan tehtävään kutsutut. Halki iäisyydenlån jatkuu palvelut, lepoon päässeeHäkin Herran kansalla.

Mutta tehdäkseen meidät valmiiksi palvelemaan on Kristus antanut muutamat opettajiksi. Palvelijoita ovat hekin, ei enempää, vaikkakin erikoiseen tehtävään kutsutut ja valitut. Heille on uskottu seurakunnan armonvälikappaleiden hoito, sananjulistus, sak:ramenttien jako ja sielujen hoito. Mikä suuri ja vastuunalainen tehtävä. "Niin pitäkää jokainen meitä Kristuksen käskyläisenä ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajana", sanoo Paavali. Palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut."

Suuri ja vastuunalainen kutsumus: julistaa evankeliumia, joka on Jumalan voima itse kunkin uskovan autuudeksi, julistaa totuuden sanaa mieliä katsomatta, pelkäämättä, sitä vain pyytäen, että olisi Herralle mieliksi, hänelle voittaisi sieluja, hänen valtakun­tansa kasvaisi ja Jumalan valtakunnan ylimaailmalliset voimat pääsisivät ihmiselämää muuttamaan ja uudistamaan;-- hoitaa sieluja, käyttää avainvaltaa, päästää ja sitoa. Kuka meistä on siihen kelvollinen? Eikö jokaisen täydy Iesajan kanssa huudahtaa: "Voi minua, minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet". --Mutta eikö juuri tältä paikalta ole lähtenyt jokainen pappi, jota Jumala on voinut työssään käyttää, sillä ne saastaiset huulet hän on pyhältä aittariita otetulla hiilellä puhdistanut ja ne köyhät ja tyhjät hän on rik.kaiksi tehnyt ja täyttänyt ... Näin on seurakunta saanut hyviä palvelijoita, jotka ovat olleet todellisia Kristuksen kä.skyläisiä ja Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajia. Herra niitä on antanut. Ei niitä ole seurakunta itse itselleen ottanut. Nukkuvatko valitsisivat itselleen herättäjiä? Ei! Herra niitä antaa.. Herran lahjana niitä on vastaan­otettava ja niiden palvelusta on pidettävä Herran suomana palveluksena. Jos niin on, ei ole yhdentekevä, miten niihin suhtaudutaan. Ylipaimenen ilmestyessä paimen ja lauma kumpikin vastaavat töistään. Se olkoon meille tiettävä.

Herran apostoli sanoo: "Muistell<aa johtajianne. Hän, joka mun kirjoitti, oli itse "johtaja", mutta kirjoitti kuitenkin niin Jumalan tahdosta, ei omasta."

Tätä apostolin kehoitusta tahdommekin mekin nyt seurata, kun johtaja, seurakunnan opettaja, on otettu keskuudestamme pois. -- "Muistelkaa johtajaanne ... " -- Niin mielellämme, kehottamattakin sen teemme, sillä olihan hän, jonka ääni nyt on tässä seurakunnassa vaiennut, olihan hän meille kaikille niin erikoisen rakas. Jumalan lahja hän oli sinulle, kallis , lunastettu seurakunta.

Tähän saarnatuoliin on kirjoitettu Vapahtajan sanat: "Tulta olen tullut heittämään".

Hänen julistuksensa oli tulta, Jumalan tulta. Se oli sytyttävää, sillä se lähti sydämestä ja meni sydämiin. --Eihän se liene sydämissämme sammunut?

Palaahan se tuhkankin alla, teidän sydämissänne nuoret , jotka jo lienette maailmankin tulien ääressä syttyneet. Palaahan? Voi, ettei se koskaan sammuisi, vaan kerran ilmi liekkiin leimahtaisi nk. etsikkopäivänänne! -- -- Antakoon Jumala kirkollemme paljon sellaisia lämminsydämisiä, elävähenkisiä sananjulistajia, k'Uin rakas vainajammekin. Oi, miten kipeästi niitä kirkkomme kaipaa. -- Aseta Siionin muureille valppaita vartijoita, vartioimaan kaupunkiasi, seurakuntaasi.

Erikoisesti ansioitunut oli hän sielunhoitajana. Miten iloitsikaan hän jokaisesta, joka

42

hänen luokseen tuli sielunsa asioissa ja monella lienee parhaimpia muistoja hänestä niiltä hetkiltä, jolloin he ahdistettuina, painon alla olevina menivät hänen luokseen, menivät suuresti peläten, mutta palasivat sisäisesti kirvoitettuina, ehkä kokonaan vapautettuina. Onhan sielunpaimenen suurin ilo saada käyttää päästöavainta. Hänelle se ilo suotiin. Ja itse ldusattuna osasi hän toisia kiusatuita auttaa. "Muistakaa johtajianne ... "

"Katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt." Apostoli kehottaa erikoisesti katsomaan opettajien vaellusten päättymistä. Niin, sitä me monet olemme kysyneet: Miksi hänen, niin jalon Herran palvelijan ja rakastetun ystävän, viime vuodet olivat niin raskaita, miksi hänen viime taipaleensa kulki niin syvien vesien läpi? Miksi? -- Me kysyimme, h ä n ei kysynyt. Kun päivä alkoi pimetä, täytti tuska hänen sydämensä. --"On minullakin ollut salatut ahdistukset ja taistelut", muistan hänen lausuneen kerran. Mutta hän ei valittanut, ei nurissut. Hän meni tuskaosa kanssa Jumalan luo, uskoen Häneen , tyytyen Jumalan armoon. Hän otti kaikki Jumalan kädestä, sen Jumalan, jonka hyvyyttä ja armoa hän kasvavalla voimalla julisti. Jopa hän kärsimysten hetkellä kypsyi niin, että saattoi ylistää Jumalaa ahdistuksistaankin. Miten riisutuksi pitikään Herran palvelijan tulla, miten pieneksi, ulkonaisesti ja sisäisesti, kun maallinen maja pala palalta purettiin maahan. Särkyvä saviastia vain. Mutta minkä aarteen se itseensä sulki. Kärsimyksissä, tuskissa kirk.astetun uskon, uskon, jonka näköpiirissä Jumalan maailma oli selvempi ja todellisempi kuin monien toisten uskovain ihmisten.

Oi, mitä näkikään hän silloin, kun vaivojensa keskellä pyysi ympärillä olevien veisaamaan kiitosta, kun hän lausui nuo ihmeelliset sanat: "Nyt on kaikkien sokeitten .kiitospäivä; te ajattelette: sokeat ovat onnettomia, ei niin , päinvastoin".

•

Oi mitä hän silloin näki? Olisiko liikaa sanoa: "Taivas oli silloin avoinna hänelle". Valo ylhäältä, kirkkauden maasta, tunkeutui kirkkaana alas tänne pimeyteen, kärsimysmajaan ja te omaiset, te aavistitte silloin matkan päämaalin lähenevän.

Seurakunta! Kun mainen sumu peittää teiltä taivaan, muistakaa silloin häntä, josta nyt puhun, hänen vaelluksen loppua ja seuratkaa hänen uskoaan! Ehkä saatte siitä toivoa, kun ei toivoa ole.

Minä en enää tahdo kysyä: "Miksi". Minulle on kirkastunut. Hän oli Jumalan valitsema todistaja, todistaja, jonka tuli todistaa seurakunnalle myös kärsimyksillään. Hän oli tällaiseen todistajatehtävään kelvollinen. Ja uskon, että niinä vuosina elämässään, jolloin hän haparoiden nousi tälle pyhälle paikalle julistamaan Kristusta, epävarmoin askelin etsi tietä pyhälle alttarille siunatakseen laumaansa ja uskollisen elämäntoverinsa tukemana kulki työmaaliaan täytt.ääkseen uskollisesti velvollisuutensa, kynti syvimmät vaot ja kylvi jaloimman siemenen sydämien peltoon. Kyllä vannaan, te rippilapset, saitte näkemättömältä opettajalta paremmat matkaeväät, kuin meiltä näkeviltä. Ihmeelliset ovat Jumalan tiet.

Nyt hän on poissa. Hänen rikas elämänsä on päättynyt. Peitsarin herttainen isäntä on poissa. Seurakunnalla on suru. Ei hän enää teitä palvele; viimeisen saamansa hän piti 1. s. lopp. -- mutta viimeinen palveluksensa se ei ollut. Sairaanakio hän paljon teitä ajatteli ja rukoili puolestanne. Hän on nyt poissa. Hän, väsynyt ja paljon koeteltu Herran palvelija on päässyt lepoon, paimen on mennyt ylipaimenen luo.

Hän näkee nyt, hän ei ole enää sokea, me olemme sokeita, sillä hän näkee, mitä me emme näe, Kristuksen kirkkauden. Emme yritäkään lohduttaa teitä, surevat omaiset. -

43

- Teillä on parempi lohduttaja. Hän, joka teitä tähänkin asti on auttanut ja kantanut, on luonanne. Hän vahvistaa teitä, jotka niin uskollisesti palvelitte häntä, kun hän oli kokonaan teidän palveluksestanne riippuvainen, hän vahvistaa ja siunaa.

Me tahdolle ansiottomina kiittää Jumalaa hänestä, jonka Jumala nyt on poisottanut luotamme, kiittää kaikesta, mitä Jumala on hänen, tämän palvelijaosa kautta antanut meille, seurakunnalle, työtovereille, ystäville, kaikille ja kiitoksen ohella pyydämme sen siunauksen säilyttämistä, jolla Jumala on meitä siunannut ja edelleen siunaa. Amen. -- Saarna päättyi rukoukseen.

Laulettua yhteisesti virrestä 534:6, alkoi siunaustoimitus. Arkun ääreen astui yhdeksän pappia. Vainajan lanko, kirkkoherra Lauri Rautjärvi piti puheen Ps. 23:2, 2 ja 4 säkeistöjen: "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu", johdolla. Puhees­saan hän mainitsi, kuinka Mikkelin maaseurakunta ja omaiset ovat kokoontuneet kauniiseen kirkkoonsa toimittamaan viimeistä palvelusta seurakunnan paimenelle ja virkaveljelle. Me tunnemme syvää kaipaista. Hän, joka lepää arkussaan, oli niin rakas. Me menetimme hänessä paljon. Hänen seurassaan viihdyimme niin hyvin. Hän kohotti katsettamme ylös suruista ja maan mataluudesta. Ja miten rakasta olikaan hänelle työnsä seurakunnassa. Nyt tämä päivätyö on päättynyt. Ihmeellisiä oli hänen viimeiset kuukautensa, jolloin häntä riisuttiin. Vaikeata oli tämä aika kotona, mutta sisäisesti rikasta, kun te omaiset saitte tehdä palvelustehtäviä. Oppia oli tämä sairasvuode kaikille perheessä oleville, mutta kodin rakkaiden omaisten hellä huolenpito oli suurin ilonaihe poismenneelle. Pieneksi ja nöyräksi hän itsestään tuli, niin pieneksi ja nöyräksi, ettei hänelle jäänyt muuta kuin Jeesuksen risti ja siinä olikin hänelle kyllin. Jumalan vitsan ja sauvan turvin hän viime matkansa teki ja loppuun asti kesti. Niinpä voi hän sanoa: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu . Ristin ja kuorman alla näin ollen on hyvä olla. Kun tämä kuorma otetaan kuolemassa pois, on se ihana asia.

Armas Roschierille pappistehtävänsä viime aikoina tuotti suurta iloa se, että hän sairaudestaan huolimatta saattoi saarnata seurakunnalle. Vielä sairasvuoteella hän rukouksin kantoi omaisia ja seurakuntalaisia. Tästä olemme hänelle kiitollisia. Nyt tämä sielunpaimen on tullut viimeisen kerran tähän hänelle rakkaaseen temppeliin ja pitää äänettömän saarnan. Hänen siunauksensa ja rukouksensa ovat seuraavat rakkaita omaisia, puolisoaja lapsia, äitiä, veljiä ja sisaria sekä muita läheisiä, samoin seurakun­talaisia. Pääsemmekö me tuntemaan kohdallamme: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. -- Tämä rikkaus on meille tarjona. Emme tiedä, mitä tietä Herra meitä kuljettaa, mutta sen tiedämme, että Jumalan tiellä on hyvä kulkea. -- Puheen jälkeen siunasi pastori L. Rautajärvi lankoosa ikuisuuden aamua odottamaan.

Tämän jälkeen luki rovasti H. Rautajärvi raamatusta Jes. 51:11, rovasti M. Lauha 1 Kor. 13:13, kirkkoherra L. Haapaniemi 1 Piet. 1:3-4, rovasti U. Nordström Ilm. 7:14-17, pastori A. Leinonen Room. 8:37, pastori A. Honkanen Fil. 3:20-21; pastori A. Lauha Joh. 8:12, pastori J. S. Järvi Jes. 41 :9-10 ja kirkkoherra E. Härö Jes. 60:20.

Rouva Hilja Rautajärvi lauloi kanttori V. Rytkösen ja taiteilijain Pontus Mäntysen ja Olavi HaJavan säestämänä Händelin "Largon".

Alttaripalveluksen toimittivat rovasti M. N. Lauha ja pastori Aarre Lauha, jonka jälkeen kuoro lauloi keraalista "Taivaassa ratki taivaassa" kaksi säkeistöä.

Seppelten laskun aloittivat puoliso ja lapset, jotka kokoontuivat arkun ääreen ottamaan

44

kaihoisia jäähyväisiä. Seppelenauhassa oli teksti: "Ah kun ma kerran saan, herätä kuvanansa" jne. (Hengell. 1. nro 302), jota laulua pari päivää ennen vainajan kuolemaa oli laulettu hänen toivomuksestaan.

Seurasi vainajan äidin, siskojen, veljien, serkkujen ja lankojen (Rautajärvien) perheitten liikuttavat jäähyväiset kauniine puheineen, runoineen ja seppeleineen.

Omaisten lukuisten kukkasjäähyväisten jälkeen laskettiin seuraavat seppeleet.

Mikkelin maaseurakunnan seppelettä laskiessa koko kirkkovaltuusto astui arkun ääreen ja maanviljelijä Ivar Valkoneo puhui pastori Roschierin suuriarvoisesta työstä seurakun­nassa.

Mikkelin rovastikunnan papiston seppeleen laskivat rovastit M. N. Lauha, U. Nord· ström, kirkkoherrat L. Haapaniemi ja E. Härö, pastorit A. Lauha, A. Honkanen ja J. S. Järvi , rovasti Lauhan tuodessa esille papiston kaipauksen ja kiitollisuuden.

Maaseurakunnan nuorisopiirin seppeleen laskivat maanviljelijät K. Ikonen ja K. Muinonen, edellisen kauniisti tuodessa ilmi nuorisopiirin kiitollisuuden rakkaalle paimenelle.

Impilahden seurakunnan seppeleen laski rovasti U. Nordström, samalla lukien kirjetervehdyksen entisestä seurakunnasta, jossa pastori Roschierin muisto vielä on elävä.

Otavan kansanopiston seppeleen johtokunnan jäsenelle laskivat johtaja A. Leinonen, maanviljelijä B. Salonius ja asemapäällikkö J. Soinila, ensin mainitun kiittäessä siitä työstä, jota kansanopisto oli vainajilta saanut, hänen arvokkaan vaikutuksensa kautta johtokunnassa ja rakkaudestaan opistoon ja sen työhön.

Otavan rukoushuoneyhdistyksen seppeleen laskivat rovasti U. Nordström ja opettaja 0. Kanervo.

Lähemäen kansakoulun opettajiston seppeleen koulunjohtokunnan puheenjohtajalle laski neiti Fanny Tiusanen, kaunein sanoin kiittäessä työstä tässä karussa koulupiirissä.

Mikkelin seudun opettajayhdistyksen seppeleen laskivat neiti Elli Valoharju ja opettaja 0. Kanervo, edellä mainituin lausuessa tunnustuksen työstään opettajien piirissä.

Hirvensalmen papiston seppeleen laskivat kirkkoherra ja rouva Haapaniemi, pastori ja rouva Honkanen.

Kalvitsalaisten surevien seppeleen laskivat ylioppilas Toivo Himanen ja maanviljelijä Schadewitz.

Lähemäen ompeluseuran seppeleen laskivat emäntä Riittineo ja rouva Lappi.

Rämälän ompeluseuran seppeleen laskivat Ida Hölttä ja Hilda Paasonen.

Seuraavat yksityisten seppeleet laskettiin arkulle: Packalenin, Sirkka ja Yrjö Vikmanin, Tammivuoren, Virilanderin, Tyyne ja August F. Peltosen (tohtori Peltonen puhui

45

entiselle virkaveljelle Room. 8.1. otettujen sanojen johdolla), Lauhan, Nordströmin, Malla ja Antti Leinosen, Aarnion ja Kunilan, Elsa, Einari ja Lauri Sarasteen, Lyydia Kärppälän, Loimarannan, Eskolan, rouva Nyyssölän (puhui edesmenneen esirukouksen kautta tapahtuneesta parantumisestaan 20 vuotta sitten Impilahdella), Rytkösen, Hanna Vännisenja Impi ja Ilari Salomaan, Paarman sekä Mikko ja Martti Jauhiaisen perheen, Pursiaisen, Järven, Rytkösen, Riikosen ja Laina Kcujalaisen, Tildaja Julius Tuukkasen, Fanny ja Niilo Häkkäsen, Pylkkäsen ja Kianstenin, Naema Landgrenin, Vahermon ja Koskimiehen, Pasasen ja Ingeliuksen, Riipisen, Valoharjun, Palomäen, Kyllikki ja Lassi Hartosen, Hamosen, Topeliuksen ja Muroman, Grönroosin, Auran ja Puolakan, T . ja K. Ripatin, Erkki Vikrnanin, Lempi, Annikki ja täti Filmanin, Fanny Ruuthin, Kerttu Mahlbergin, Vuorimaan ym. seppeleet ja kukkaset.

Kun kukkapaljous oli peittänyt arkun ja lähitienoot, soittivat taiteilijat Mäntyneo, Halava ja Rytkönen Haapasalo-Melartinin "Kanteleeni" . Lopuksi laulettiin yhteisesti virsi 531 .

Kun oli valokuvattu arkku kukkineen, soitettiin arkk.ua kannettaessa uruilla Beethovenin suruhymniä ja kellojen soidessa lähti saattue kohti maaseurakunnan hautausmaata. Siellä kuoro lauloi hengellisiä lauluja, rovasti Lauha piti rukouksen ja hautakumrnun peityttyä seppeleillä laulettiin yhteisesti "Sun haltuus rakas Isäni".

Väsynyt seurakunnan paimen oli saatettu ansaittuun lepoon seurakuntansa ja ystävien siunaarnana ja k:unnioittamana.

Haudalta palattua kokoonnuttiin kaupungin seurakuntatalolle, jossa vietettiin vainajan muistoa. Tilaisuudessa virvokkeitten ohella saatiin kuulla kaksinlaulua, jota esittivät kirkkoherra ja rouva Rautajärvi. Tohtori A. F. Peltonen luki ylioppilas Antero Peltosen vainajan muistoksi kirjoittaman runon ja yhteisesti laulettiin hengellisiä lauluja.

1ietoU1Ju:le: Paikallinen sanomalehti Mikkelin Sanomat

ASESSORI REINO NIININEN

Reino Elias Antero Niininen tuli Sutelaan Uuno Nortian jälkeen vuonna 1936. Hän oli syntynyt Kurkijoella 7.4.1906. Mikkelin maaseurakunnan 1. ka.ppalaiseksi hän siirtyi 1949 ja kirkkoherraksi 1952.

Reino Niininen toimi Mikkelin maaseurakunnassa kaikkiaan 38 vuotta ja kolme viimeistä eläkevuottaan olivat täystyöllistettyjä nekin. Kaikkiaan ehti Niininen olla papin virassa 43 vuotta. Hän kuoli 14.5.1978 poikansa kotona Somemiemellä.

Reino Niininen tunnettiin erittäin hyvänä ja ystävällisenä pappina.

.....

46

Asessori Reino Niininen suorittamassa kastetoimitusta

SUTELAN AIKA

Sutelassa Niininen ennätti asua kaksitoista vuotta. Tämä aika oli maallemme erittäin raskasta aikaa. Kuuluihan siihen sota ja sen järkyttävät seuraukset. Sotilaspastorin virassa hän joutui olemaan rintamalla, "ei ase vaan Raamattu kädessä". Kaukaisimmat paikat, joissa hän oli, olivat Ääninen ja Äänislinna (Petroskoi) .

Viipurin hiippakunnan pappeinkokouksessa vuonna 1942 hän sai tehtäväkseen synodaali­kirjoituksen kirjoittamisen seuraavaa pappeinkokousta varten. Toivottiin, että tutkimus olisi koskenut kirkkoa sodan jaloissa tai jotakin sen tapaista aihetta. Tutkimustyönsä hän teki kuitenkin puolustusvoimissa syksyllä 1944 tehdyn kiertokyselyn perusteella kirkkoa miesten näkökulmasta katsottuna, samalla tehden johtopäätöksiä siitä, mitä kirkollamme on ollut oppimista kuluneina kohtalonvuosina ja mihin suuntaan kirkon toimintaa oli tulevaisuudessa kehitettävä.

Työnsä hän sai valmiiksi Sutelan pappilassa 4. p:nä elokuuta vuonna 1947.

Alkusanojen lopuksi hän kirjoittaa näin: "Rukoilen sitä, että kansankirkkomme saisi yhtenäisenä kirkkona ajasta aikaan viittoa Jumalan tietä rakkaalle kansallemme toivon, että tämä tutkimukseni omalta vähäiseltä osaltaan voisi olla siunaukseksi Jumalan valtakunnan työssä."

Synodaalikirjoituksessaan hän kertoo avioliittoon vihkimisestä mm. näin: "Vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä määrättiin kirkollinen vihkiminen välttämättömäksi avioliiton päättämismuodoksi. Ja nyt on ilolla todettava, että ihmiset käyttävät hyvin mielellään kirkollista vihkimistä. Tästä asiain tilasta on varmasti koitunut paljon siunausta Suomen kodeille.

47

Toisaalta se on synnyttänyt myös paljon ristiriitoja. Häitä ei pidetä läheskään aina Pyhässä Hengessä. Kirkon ja hääväen välillä on usein salaista, äänetöntä jännitystä. Vihkimisen tapahduttua, pyhien rukousten ja Raamatun luvun jälkeen voi pian alkaa samassa paikassa täysin jumalaton meno. Tämä osoittaa sitä, että kirkollinen vihkiminen on monesti vain traditio eikä Jumalan siunausta janoavan sydämen tarve.

Sodan muisto on Sutelan kappalaisen Reino Niinisen mielessä hyvin voimakkaana vielä vuonna 1947. Kirkko miesten näkökulmasta -tutkielman lopuksi hän kirjoittaa näin:

Suomen kirkosta kuuluu näinä aikoina hiljainen tuulen hyminä. Jumalan henki siellä koskettelee ihmisten tuntoja. Viljaa on kypsymässä. Vaalenevat vainiot kiiruhtavat leikkuumiesten askeleita.

Oli toukokuun 19 päivä v. 1940. Keväinen aurinko kietoi lempeänä ja lohduttavana syleilyynsä surupukuisen kansan ja loi valoaan yli kuoleman varjojen maan. Raskaat talvisodan päivät olivat siirtyneet kansamme historiaan. Omaiset seisoivat rakkautta ja kaipausta kertovin kyynelin kukin läheisensä hauta.kummun ääressä Lappeenrannan veljeshaudalla, joka kätki poveensa n. 500 etupäässä kannakselaista sankarivainajaa. Parikymmentä sotilaspappia kenttäpiispaosa johdolla oli valmistautunut suorittamaan viimeistä palvelusta matkansa päättäneille. Hiljalleen vieri virsi ja paisui:

"Käyn aina kohti kuolemaa. Jos minne täällä kuljen ... "

Väkevänä läpi sydämen kävi ajatus: tämä on sodan loppunäytös. Miesten kirkko oli nytkin miehiä lähellä. Se kirkko, joka kuoleman kauhujen keskellä oli heitä tukenut ja jonka syvintä olemusta he olivat kuka enemmän kuka vähemmän tajunneet, oli nyt siunaamassa heidän maalliset majansa haudan lepoon.

Sukupolvet vaihtuvat. Kristuksen kirkko pysyy ajasta aikaan. Toivorikkaana kaikui virsi:

"Mä kuljen kohti taivasta, Kun Jeesukseen mä uskon. Mä kuolenkin kauhuissa Saan nähdä aamu ruskon."

Uusi toivo virisi surevien omaisten mielissä. Oli jotakin, joka ei katoa, kirkkauden valtakunta, jonka säteet jo loistivat Herran käsiin murtuneisiin sydämiin. Moni turvaton leski ja orpo sekä rakkaintaan itkevä isä ja äiti koki todeksi jotakin siitä, että kirkko on syvimmältä olemukseltaan ikuinen vanhurskauttava rakkaus Jeesuksessa Kristuk -s e s s a.

48

SyntymllptJivaseurat Kalliolassa Heikkisella, virrenveisuu kltynnissa. Toinen vasemmalta rovasti Erkki Talasniemi, seuraavana Mikkelin maaseurakunnan kanttori Torsten Vasarainen. Kirkkoherra Reino Niininen on viides vasemmalta. Kuva: Marjaja Veikko Heikkinen

OTAVAN KYLÄKIRKKO VEI PAPPILAN OTAVAAN

Otavan Rukoushuoneyhdistys luovutti lahjakirjalla omistamansa tilan kirkkorakennuksi­neen vuonna 1950 Mikkelin maaseurakunnalle. Mikkelin pitäjän toinen kappalainen muutti asumaan Otavaan. Vuonna 1952 Sutelan viimeinen kappalainen muutti asumaan Peitsarin pappilaan. Tämän jälkeen Sutelassa on toiminut Mikkelin A-koti, jonka omistajana on Suomen valtio.

Sotavuosina 1939-1944 pappila oli päämajan käytössä. Viipurin hiippakunnan tuomioka­pituli piti istuntojaan heinäkuussa 1941 pappilan suojissa.

Sutelan pappilaa ei enää ole, vain yksi yksinäinen hirsirakennus Sutelan A-kodin alueella on muistuttamassa meille tämän maailman ihmisille, Sutelan 300-vuotisesta pappilaelämästä. 1960-luvulla Sutelan vanhat rakennukset saivat purkutuomion. Rakennus toisensa perään katosi uusien tieltä. Silloin ei vielä ollut Visulahti-liikkeen tapaista Sutela-liikettä, joka olisi pelastanut vanhan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan pappilan.

Yhä vielä kuitenkin elää kyläläisten puheissa ja mielessä Sutelan pappila ja sen viimeisimmät kappalaiset: Gulin, Aarnio, Roschier, Nordström, Niininen ja Talasniemi.

49

SAIRILAN KUNINKAANKARTANO

ka~IiiQ ~

~~ . ~.J--~ ,.1': ....

Pel •• ,,. ..

·e-sairila 4 . 2 .si.U01

Kartta, Sairiian knnanon sijainti

PERUSTAMINEN, NIMEN SYNTYMINEN JA HALLINTO

Liikumme täällä Suur-Savon sydämessä Savon vanhimmassa asutuskeskuksessa joka askeleella historiallisten muistojen kyllästämällä maaperällä.

Ensimmäisen Sairiian nimeen liittyvänä muinaisaikaisena muistomerkkinä on mainittava Sairiian Iinnavuori.

Kustaa Vaasan noustessa valtaistuimelle valtakunnan paikallishallinnon perustana oli keskiaikainen läänitysjärjestelmä. Perinpohjaisen muutoksen Suomen hallintoon aiheutti Kustaa Vaasan (1523-1560) läänityspolitiikka, kun läänitysten sijalle tulivat kuninkaalle tilivelvolliset voudit ja voutikunnat. Kuninkaalle tilivelvolliset voutikunnat muodostivat kruunun pai.kallishallinnon rungon ja voutikunnan hallintokeskuksessa kuninkaankar­tanossa asuva vouti oli alueellaan kansan silmissä valtiovallan ruumiillistuma.

Kuninkaankartanon tarkoituksena oli myös toimia voudin hoidossa olevana viljelys- ja karjatilana, jonka toivottiin tuottavan kruunulle tuloja ja esimerkillään vaikuttavan talonpoikaisen maatalouden kohoamiseen. Tällainen oli Visulahden ja Pellosnie­men/Suur-Savon voutikuntaan perustettu ja sen keskuksena toiminut Sairiian kuninkaan­kartanokin.

50

Linnaltutnit 1540-luvulla

. Youtikunnan raja

• luninkaankartano •

~ Sairilan hallintoalue

Savon voutikunnat 1562

.. ... ka

LÄIIDE:P1r1nen,1982,a.S7

Savon hallintopittljtljako

---- . Youtikunnan raja

• luninkaankartano •

~ Sairilan hallintoalue

Savon voutikunnat 1572

.. "' k•

-

51

Kustaa Vaasa kirjoitti Savonlinnan linnanpäälliköille Kustaa Finckelle ja Ture Bielkelle 1555 kuninkaankartanoiden perustamisesta Savoon. Työn tuloksena syntyikin 1557 mennessä kaikkiin kuuteen Savon hallintopitäjään kuninkaankartano. Sairiian kartano Visulahdelle, Kiialan kartano "Moisio" Pellosniemelle, PartaJan kartano Juvalle, Putkilahden kartano Sääminkiin sekä TavinsaJmen ja Rantasalmen uudet kartanot samannimisiin pitäjiin.

Visulahden tulevan kartanovoutikunnan hallintopaikaksi suunniteltiin Sairilaa Visulahden Norolan neljänneskunnan alueelle. Maittensa menettämisen puolesta pelkäävät Matti Sairon en, Paavali Lehikoinen ja Lauri Paalanen suosittelivat kuninkaankartanon paikaksi silloista Mikkeli pappilaa, Kenkäveronniemen saarta.

Kuningas määräsi tutkittavaksi, kummanko paikan maat olivat soveliaammat perustetta­van kuninkaankartanon tarpeisiin.

Linnapäälliköt totesivat kirjeessään 22. heinäkuuta 1556 Kustaa Vaasalle, ettei Sairilaa parempaa paikkaa ollut koko Visulahden pitäjässä. Sainlasta tuli näin Visulahden pitäjään muodostettavan voutikunnan voudin virkatalo, kuninkaankartano "Sairola konungx gård" heinäkuun lopulla 1556. Talon nimi kirjoitettiin usein Sairola, Sayrola, Sairiala tai kuten 1750 Sairala.

Kuninkaankartano sai nimensä paikalla jo 1540-luvulla asuneista Sairosista, sillä sukunimi "Sayro" esiintyy verotusta varten laadituissa henkilöluetteloissa jo 1541 ja viisitoista vuotta myöhemmin siellä mainitaan jo useita samanniroisiä asukkaita. Heidän joukossaan oli myös kuninkaalle kirjeessä kartanon perustamissuunnitelmaan tyytymättö­myytensä ilmaissut pitäjän tuolloinen nimismies Mattz Sayro.

Kartanon perustamisen aikoihin riehui Venäjän sota. Kuningas oleskeli myös näihin aikoihin Suomessa. Kuninka.ank.arta.noiden perustamiset kuuluivat kuninkaan harjoitta­maan puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Sairiian kuninkaankartanoa perustettaessa otettiin talonpojilta heidän parhaat kaski- ja peltomaansa ja moni menetti myös niittynsä.

Sairiian kuninkaankartanoon liitettiin myös Mikkelin pappilan omistama Juoniennurmen alue. Menettämästään alueesta pappila sai korvauksen vasta 2.11. 1619, jolloin tutkimusoikeus määräsi pappilalle neljän veromarkan suuruisen vastikemaan. Vastikemaa määrättiin luovutettavaksi sellaisilta talonpojilta, joilla oli maata enemmän kuin verokirjat osoittivat.

Kustaa Vaasasta lähtien kruunulla katsottiin olevan yliomistusoikeus koko valtakunnan maahan. Näin talonpojat siirrettiin armottomasti tiloiltaan ja talonpoikien maat julistettiin kuninkaalle ja kruunulle kuuluviksi. Talonpoikien valitukset seurasivat toinen toistaan vuosikymmenien ajan tapahtumien johdosta.

Sairila sijaitsi sopivasti aivan vesistön - Saimaan läheisyydessä - joka palveli hyvin kartanon kalataloutta, vesivoiman käyttömahdollisuuksia sekä toimi vesitienä.

52

SAVON TIET JA LEVÄHDYSPAIKAT

Varhaisimpina aikoina, jolloin Savon alueelle ei vielä oltu raivattu minkäänlaisia teitä, matkaa tehtäessä turvauduttiin pääasiassa vesireitteihin ja haijuihin. Käytettiin siis hyväksi luonnon suomia etuja, joitajuuri Mikkelin tienoilla oli runsaasti tarjolla. Suuria vaikeuksia matkan teossa oli kokenut 1440-luvulla piispa Maunu II Tavast Sysmän ja Savilahden väliä matkustaessaan. Hän oli joutunut kulkemaan täysin asumattomien seutujen halki ja viettämään yönsä taivasalla. ilmeisesti tuolloin kuitenkin oli jo olemassa jonkinlainen kulku-ura Hämeestä Hirvensalmen kautta Savilahden kirkolle, josta se jatkui Saimaan eteläpuolitse Viipuriin tai koilliseen Juvalie päin. Sotavuonna 1556 kuningas määräsi puolustuksellisista syistä, ettei hallintokeskuksesta toiseen saanut johtaa kuin yksi tie, joten kaikki muut Hämeen ja Savon välisistä teistä oli hävitettävä. Varsinaiseksi kärrytieksi Mikkelin ja Hirvensalmen välinen tie kotjattiin vasta 1800-luvun puolimaissa.

Mikkelin pitäjän teihin viittaavia paikannimiä mainitaan vuoden 1561 maantarkastuskir­jassa. Kirkonkylän lähellä suuren Savontien varrella oli Maantienmaa. Vuolingolla lähellä asumuksia oli Kalliotienmaa ja Visulahdella Tienhaara. Tiluksien tarkasta sijainnista ei enää ole tietoa.

Välimatkoja lyhennettiin perustamalla majapaikkoja. Majataloiksi valittiin, jos vain mahdollista, nimismiestalot ja näin meneteltiin Savilahdenkin alueella. Savontien matkaajat voivat Mikkelin pitäjän alueella pysähtyä mm. Sairialan kuninkaankartanossa ja Rahulan Heikkalassa.

Vaikka tieoloja keskiajan lopulta lähtien parannettiin, savilahtelaisten matkanteko ei näistä toimenpiteistä vielä kovin paljon helpottunut. Päätietkin olivat kapeita, låvikkoisia ja kuoppaisia uria.

----- -------- -----------

; .:"' -

LÄHDE:P1r1nen,l982,s.464.

Savon tiet 15()()../uvul/a

. ~ .. ---·-· ............ _ ................. . , __ _ ... ~ . ...,.._ .. ... _

(i) sair1la

53

54

KARTANON ASUKKAAT JA TALOUDELLISET OLOT

Sairiian kuninkaankartanon isäntänä ja hoitajana oli Visulahden ja Pellosniemen/Suur· Savon vouti, jolle kartano oli tarkoitettu asumakartanaksi ja hallintokeskukseksi.

Sairiian vouti oli joko Savonlinnan tai Viipurin linnanvoudin apulainen, jota nimitettiin ratsu- tai maavoudiksi. Vouti oli palvelussuhteessa kuninkaaseen ja hän joutui tilittä· mään tarkat tilit toimistaan Tukholman laskukamariin.

Sairiian kartanossa sen kuninkaankartanokaudella, vajaan 80 vuoden aikana ehti olla voudin virassa 26 eri voutia.

Kustaa Vaasa määräsi kitjeessään 26. tammikuuta 1556 etsimään ja sijoittamaan Savoon voudeiksi smålantilaisia sotilaita, joilla piti olla ymmärrystä maanviljelykseen ja kalastukseen. Tämä kokeilu onnistui kuitenkin huonosti. Yleensä Olavinlinnan sotilaista valitut voudit eivät olleet riittävän taitavia ja uutteria veronkannassa eivätkä kartanon talouden hoidossa.

Voudille kuului ympäristön talonpoikien maatalouden edistäminen, veronmaksukyvyn valvominen sekä uusien asukkaiden hankkiminen Visulahdenkin useille autiotiloille. Voudin piti käydä käräjillä, jossa verojen sekä sakkorahojen periminen tapahtui. Kartanosta muodostuikin Visulahden pitäjän käräjäkunnan käräjäpaikka. Kartanossa pidettiin myös laamannioikeuden ja kuninkaan tutkintakäräjien istuntoja.

Sairiian kartanon voudit olivat yleensä tehtäviensä tasalla, mutta tehtävä kruunun ja talonpoikien välissä ei ollut helppoa. Voudit saivat syytöksiä osakseen aina j ommalta kummalta taholta.

Voudin apulaisina toimivat pääkitjuri, alikitjuri ja alivouti. Pääidijuri sai suurinta palkkaa voudin jälkeen ja myös erityistä vaaterahaa.

Sairiian kartanon huovit eli kruunun asemiehet avustivat voutia veronkannossa. Heihin rinnastettiin tileissä myös kellaripoika ja sisäkkö. Varsinaiseen palvelusväkeen kuuluivat hevosenkengittäjä, kutojatar, nahkuri, seppä, suutari, tiilentekijä ja tynnyrintekijä sekä leipojatar, oluenpanijatar, paimenpoika ja tallipoika sekä lisäksi rengit, karja- ja sikapiiat.

Huovit saivat myös parempaa ruokaa kuin muu palvelusväki, eritoten lihaa, läskiä, makkaraa ja sylttyä sekä viljaa.

Huovit käyttivät suuren osan viljastaan alueeseen, sillä humaloita he saivat kaikkiaan 1 leiviskää 4 naulaa, kun taas palvelusväen oli tyytyminen 2,5 naulaan vuodessa. Palvelusväki sai sen sijaan "in natura" joskus esimerkiksi kenkäparin. 1570 asukkaita kartanossa oli 109 henkeä.

Sairiian kartano palveli myös linnaleirin sijoituspaikkana. 1559 Sairiian kartanoon oli sijoitettu 25 ratsumiestä ja talvella 1571 siellä asui viiden kuukauden ajan suomalainen ja saksalainen ratsulipullinen.

1

55

RAKENNUKSET

Sairiian kartanon päärakennuksessa oli useita tupia, ainakin linnantupa ja vankitupa. Lisäksi kartanotaloutta varten rakennettiin navetta, kellari, aittoja, riihi, oluenpanohuo­ne, mylly, talli, paja sekä sauna.

MAANVILJELYS

Sairiian kartanon pellot jaettiin kahteen vainioon, joita nimitettiin ilmansuuntien mukaan "södra och östre gerdet". Kumpikin vainio oli kokonaisuudessaan viljelyksessä joka toinen vuosi ja kesantona eli valmistuksen alaisena joka toinen.

Sairiian kartanoon oli otettu mahdollisimman paljon valmista peltoa. Kuitenkin tilikirjojen mukaan ruista mainitaan kylvetyn kaskirnaahan, olihan seutu tyypillistä kaskiviljelyn valta -aluetta.

Heinät kerättiin luonnonniityiltä. Kartanoon kuului niittyrnaata: Salo, Hakala, Terti, Pitkälahti, Palo ja Suumiitty.

Puutarhaa ei Sairiiassa ollut, mutta sitä vastoin kaksi humalatarhaa, joista pienempi oli Sairiiassa ja suurempi Siikasa.lmessa.

Sairiian humala kasvaa vieläkin villinä huvimajan liepeillä.

Palvelusväen lisäksi saivat talonpohjat tehdä veropäivätöitä kuninkaan kartanoon.

KARJANHOITO

Kartanossa harjoitettiin myös monipuolista karjanhoitoa. Siellä oli yleensä yli 40 lehmää. Lehmien tuotto käytettiin pääasiassa voin valmistukseen. Lisäksi oli mulleja, hiehoja, sonneja ja noin 1-2 härkää. Hevonen oli ryteikköisissä kaskissa härkää ketterämpi.

Sikoja oli kartanossa runsaasti, 30-50 sikaa. Kanoja pidettiin myös viitisenkymmentä. Suurimman eläinryhmän muodostivat lampaat. Lampaanhoito oli Kustaa Vaasan erityisessä suosiossa. Hänen toimestaan tuotettiin maahan englantilaisia lampaita. Lampaita olikin kartanossa 200 ja vuohiakio yli 150.

Lammas- ja vuohikannat vaihtelivat suuresti. Joskus ne hävisivät kokonaan tileistä. Näin kävi myös kahdelle 1557 Olavinlinnan päälliköltä Finckeltä saaduille englantilaisille pässeille, joiden tarkoituksena oli parantaa kartanon lammasrotua.

Kartanossa oli lisäksi työhevosia sekä voudin ja hänen apulaistensa ratsuhevosia. Ruotsista tuotettiin siitostammoja sekä ori· ja tammavarsoja.

Karjasairauksia hoitamassa oli itseoppinut talonpoikainen ammattimies, joka iski suon ta hevosista, saivoi vasikoita ja porsaita sekä keitti voiteita eläimille mm. syyhyä vastaan.

Eläinten ruokinta talvisaikaan oli niin heikkoa, että ne hädin tuskin pysyivät hengissä.

56

Huonon ruokinnan vuoksi teurastuspainot pysyivät vaatimattomina. 11568 teurastetun lehmän paino oli 59,5 kg. Taudit ja pedot lisäsivät kuolleisuutta. Eläinten huono ruokinta ei johtunut voudin kitsaudesta vaan rehujen puutteesta ja yleisestä tavasta.

Voudin käskystä ja paljon myöhäisempinä aikoinakin kuolleet eläimet ajettiin Sairiian lammen jäälle. Tämäkin oli tuolloin yleinen tapa.

KALASTUS

Sairiiassa harjoitettiin myös laajaa kalastusta kartanon kolmella pyyntipaikalla. Kesällä kalastettiin aivan kartanon lähellä Visulahdellaja Siikasalmessa sekä talvella Kyykoskel­la, Kangasniemellä. Visulahden kesänuotalla ja usealla katiskalla pyydystetty saalis käytettiin kartanossa tuoreeltaan, kun taas Siikasaimesta saatu kala kuivattiin.

Kyykoskella talvinuotalla lohi- ja siikaverkoilla, merroilla ja Janalla saatu saalis myös kuivattiin tai suolattiin. Vuotuinen saalis Kyykoskelta oli jopa 272 kg lohta ja 170 kg siikaa. Pääosa saaliista oli kuitenkin ahventa ja särkeä.

VEROTUS

Veroina kerättiin rautaa, kalkkia, tervaaja kattotuohia sekä lämmityshalkoja. Sitäpaitsi talonpojat tekivät kartanoon päivätöitä. Haluttomasti he lähtivät varsinkin Siikasalmelle ja Kyykoskelle kalastamaan.

Visulahden ja Pellosniemen pitäjistä kesäisin ja syksyisin oli tultava kaksi miestä kustakin neljänneskunnasta kalastamaan palkatta kartanon tarpeiksi.

RUOKATAWUS

Runsaasti työtä kartanon väelle antoivat myös erilaiset teurastus-, jauhatus-, leipomis­ja oluenpanotehtävät. Kartanossa leivottiin kolmenlaista leipää: ruislestyleipää,

ruisjauhoista tehtyä huovileipää ja puoliksi rukiista ja ohrasta tehtyä arkileipää. Olutta tehtiin useita eri lajeja: herraolutta, voutiolutta, huoviolutta ja kaljaa. Viinanpoltosta on merkkinä vuonna 1568 mainittu yksipiippuinen viinapannu.

Alkuvuodet olivat kartanotalouden parhainta aikaa Sairilassa. Vaikka Sairiian maatalous oli laajamittaista ja monipuolista, ei se saavuttanut kruunun asettamia taloudellisia tavoitteita. Yhtenä syynä kannattamattomuuteen oli varmaankin kunnollisen työnjohdon puuttuminen. Kartanon varsinainen omistaja, kuningas, oli kaukana merenlahden takana, eivätkä alati vaihtuvat voudit tunteneet paikkaa omakseen.

TILUKSET

Sairiian kartanolla oli seuraavat tilukset 1664: Noronselkä, Vaahteranmäki, Soverinsel­kä, Lammin metsämaa, Korppisenniemi, Saionmaa, Karjalanmäki ja Tikkalanmaa.

Kartanon metsät olivat myös isännän tarkkailun alla, sillä esimerkiksi Pekka Launiainen

57

sai kuuden markan sakon Sairiian kartanon metsän hakkaamisesta ja luvatta hirsien ottamisesta.

Läänitysalueella asuminen saattoi pelastaa joutumasta sotaväkeen.

KUNINKAANKARTANON LAKKAUTTAMINEN

Sairila toimi kuninkaankartanona 80 vuotta eli siihen asti, kun voutihallinto ja kuninkaankartanolaitos lakkautettiin 1630-luvulla. Lakkauttamisen jälkeen Sairiian kartano pysyi edelleen kruunun hallussa toimien latokartanona, jonka vähäistä kaijaa hoidettiin lampuotien (vuokraajien) avulla.

NUIJASODAN AIKA JA RATSUMIESJÄRJESTELMÄ

Kartanoon sijoitetut linnaleirit aiheuttivat talonpojille ylimääräisiä rasituksia. Tyytymät­tömyys linnaleirejä vastaan innoitti Suur-Savon talonpoikia tarttumaan aseisiin 1596-1597.

Viipurista saapunut 40 ratsumiestä pääsivät kosketuksiin suur-savolaisten nuijamiesten kanssa ja tuottivat näille 40 miehen tappion.

Osa Savon nuijamiehistä, yli 200, päätti jäädä kukistamaan Sairilaan majoittuneet ratsu miehet. Nuijamiehet eivät tienneet, että ratsumiesten pääjoukko oli myös saapunut Sairilaan.

Sunnuntaina 23. tammikuuta, juuri kun saama Sairiian kartanossa oli päättynyt, rehua keräämässä ollut partio ilmoitti nuijamiesten olevan tulossa.

Ratsumiehet löivät pappilaan vetäytyneet ja sitten antautuneet lähes 300 nuijamiestä heti hengiltä, vaikka heidän henkensä oli luvattu säästää.

Vain nuijamiesten johtaja Paavo Tuomainen säästettiin myöhemmin teloitettavaksi kapinallisena (osoittavaksi esimerkiksi) julkisesti Mikkelin kirkonmäellä. Näin kaatuneiden Savon nuijamiesten muistoksi pystytti Savolainen Osakunta vanhan pappilan maille Kaihunharjulle muistokiven 1939.

KRUUNUN MAASTA RÄLSSISÄTERIKSI 1650

Ruotsi-Suomen suurvaltakauden sotien seurauksena, raskaan verotuksen ja sotaväenoton lisäksi oli aateliston vallan vahvistuminen. Hallitsijoiden oli palkittava aatelista syntyperää olevien uskollisten sotilaiden palvelukset läänittämällä talojen kruununverot Tämä jätjestelmä ulotettiin myös Savoon.

Sairiian kartano läänitettiin kuningatar Kristiinan päätöksellä ratsumestari Gerhardvon Löwelle 20.lokakuuta 1650. Gerhard Löwe sai Sairilan kartanoon täyden omistusoikeu­den ja talosta tuli rälssitila.

58

Tällaista verovapaata kartanoa kutsuttiin rälssisäteriksi. Siihen kuului myös vapautus ratsupalveluksesta.

Sairiian kartanon lisäksi Mikkelin pitäjässä olivat sätereinä Moisio, Olkkola, Anttola, Rantakylä ja Li ukkoJa.

SÄTERIRATSUTILAKSI 1681

Sairiian kartanon lahjoitusmaiden peruuttamisen jälkeen 1681 rälssisäteri muutettiin säteriratsutila.ksi ja maasta tuli nyt kruunun maata.

Sairiian haltijan oli nyt ylläpidettävä rakuunaa, kuten talonpoikaisten rusthollareittenkin. Myöhemmin velvollisuus koski kahden rakuunan ylläpitoa.

Sairiian kartano sai muiden ratsutilojen tavoin ratsumiehen, hevosen ja varusteiden ylläpitoa vastaan tuntuvia verohelpotuksia. Myöhemmin määrättiin vielä lisäkorvauksiksi ns. augmenttitiloja eli apu tiloja. Kaikki viisi augmenttitilaa sijaitsivat Väänälän kylässä. Augmenttitiloille ei kuitenkaan saanut laittaa mielivaltaisia veroja.

Kartanon ratsumiehille oli annettu jokin tyypillinen sotilasnimi, kuten Lustig tai Lång. Ratsutilat raivasivat ratsumiehille torpan, mutta sen arvon sai rauhan aikana vähentää palkasta.

Kartanon ratsumiehille Peter Larssonille ja Peter Haikaralie oli annettu 1725 varusteiksi Karpiini ja pistooli sekä näihin ruutia, kuusi piikiveä, 18 kuulaa kivääriin ja 30 kuulaa pistooJiin.

Eräät ratsumiehet hevosineen olivat ansioituneet sodissa erityisen hyvin, kuten Henric Sairlberg. Hän oli ruskealla ruunallaan osoittanut kruunun mielestä erinomaista rohkeutta ja sankaruutta sodassa Venäjää vastaan. Hän ehti olla ratsumiehenä kuole­maansa saakka 43 vuotta.

VUODET RATSUMIES I KÄ PALVELUS- NAINUT VUODET NAIMATON

! .RATSUMIES: 1 7 1 2 -1716 Henrie Eskilson - - -1 719 -1 721 - - - -1722- 1 723 Peter Larsson - - -1 723 - 1748 Pål Frimodig 26 0 Nainu~

1 7 48-1 764 Jåh an Pålberg 21 0 -1754 - 1807 Hen.ri e Sairlberg 17 0 Naimaton 1807 -1 8 10 Mårten Wangvis~ 29 0 Naimaton

2.RATSUMIES : 1719-1721 - - - -

1 7 22 Thomas Du fa - - -1 7 22- 1 7 25 Knut Pöyh ö nen - - -1 725 - 1731 Petter Haikara 3 4 12 Nainut 1 731 - 1763 Michell Lustig 2 1 - -1765-1774 Salomon Lustig 25 0 Nainut 1774- 1794 Petter Sairlund 24 1,5 NaL"T\a~on

1794-1810 Nils . Lång 32 0 Nainu~

Lähde : VA WA 1237- 1239, Karjalan rakuunarykmentin Ylä-Savon komppanian pääkatselmus luet~elot 1712-1801; VA Militaria KRR 535-538, Karjalan rakuunaeskadroonan Ylä-Savon komppanian pääka tselmusluettelot ja värväysluettelot 1758-1807; Mikkelin pitä jän henkikirjat 1700-181 0 .

Sairiian kartanon ratsumiehet ja heidltn henki[(Jtietonsa pestausvuonn.a.

59

1

KARTANON O:MISTAJAT JA SEN ELÄMÄÄ 1700-1800-LUVUILLA

1691 ratsumestari Bärendt Grönhiellms

1693 ratsumestari Herman Jean von Borghawsen

1695 ratsumestari Erik Spoof ja hänen leskensä Maria Elisabeth Freidenfelt

1744 Spoofien vävy luutnantti Glas Erik Jägerskiöld ja hänen leskensä Eva Christina Jägerskiöld

1756 Sairiian kartano siirtyi oston kautta 6500 kuparitaalarilla Mikkelin seurakunnan rovastin leskelle Magdalena Wargentinille

Sairiian kartanosta tuli perintötila 28. helmikuuta 1763. Kartanon osti kruunulta perintömaaksi Suur-Savon kihlakunnan tuomari Karl Wilhelm Mallen.

Kruunu oli alkanut vähitellen myydä rahantarpeeseensa sukuoikeuksia yksityisille. Sairi la oli edelleen kaksoisratsutila. Omistaja ei saanut myydä taloaan ilman ratsuväki-

60

rykmentin everstin suostumusta. Aivan ketä tahansa ei päästetty hallitsemaan armeijalle välttämättömiä tiloja.

Kartano olisi ollut mahdollista jakaa perillisten kesken, mutta menettelyä ei noudatettu Sairiian kartanossa ja sen maaomaisuudessa. Monet kartanoiden omistajat velkaantuivat eri syistä, mutta Sairiian kartano ja sen omistajat selvisivät kuitenkin velkaantumiselta aina 1800-luvun alkuvuosikymmenille.

Sairiian kartanolla oli palkollisten lisäksi käsityöläisinä joskus suutari, seppä tai räätäli. Heistä voi mainita 1780-Iuvulta seppä Juhana Hokkanen, suutari Kaarlo Honkelinen, räätäli Taavetti Muukkonen. Sairiian kartanon omistajat suorittivat 1800-luvulla henkirahaa torppareista ja palvelusväestä.

TORPPARIAIKA

Sairiian kartanossakin perustettiin lampuotien tilalle kolme kartanotorppaa 1723-1725.

Torpparit:

Juhana Auvukainen Lauri Tarkiainen Lauri Hämäläinen

Rengit:

Paavo Auvukainen Jooseppi Pyy

1740-luvun puolivälissä ryhdyttiin määrätietoisesti perustamaan torppia sekä käyttämään säännöllisesti kartanon työvoimana.

Savossa tehtiin 1700·1uvulla usein vain suullisesti isännän ja torpparin sopimus kättä päälle Iyöden. Savossa kauempana asuvat torpparit luovuttivat maanomistajalle kolmanneksen peltojensa tuottamista jyvistä sekä voista. Lisäksi torpparit suorittivat kesällä talon ruoassa 3-5 työviikkoa töitä ja tekivät erilaisia apupäivätöitä.

Sairiian kartanotorpat oli tarkoitettu nimenomaan kartanon työvoimaksi.

'

~, '- 1

, . 1 ,

( ~ ) .. ' c:: • • • • • !'t.~·J w-' '1 r

- - . - -.

1 : ( :

r---. Lähde: KTL FR 1611 Savon pitäjänkartat

Kartta Sairiian kartanosta ja sen torpista v. 1750

62

KASKEAMINEN

Sairiian kartanon pääelinkeinona oli 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella kaskeaminen. Kaskimaat sijaitsivat hiekkakankailla, mukula- ja vyörykivisellä sekä vuorisella maalla.

Kaskeamisen valta-asemasta ei ollut juuri etua tilalle, sillä se oli aiheuttanut järeän metsän loppumisen miltei kokonaan. Kartanon metsät tarjosivallin enää vain aita-, päre­ja polttopuita kotitarpeeksi. Kaskeamisen sivumuotona harjoitettiinjossain määrin myös kytö- ja suoviljelyä.

"Sairiian hovissa, joka oli muutamia Wenäjän virstoja Mikkelin kaupungista", oli eritoten tapahtunut sadan vuoden aikana tällä seudulla maanviljelyksen kohdalla niin paljon edistymistä, että sen sanottiin ansainneen mainitsemista Mikkelin Wiikko­Sanomia -lehdessä. Sairiian mäkiset pellot ovat hiekka- ja savipohjaisia sekä melko kivisiä. Viljelysmuotona oli kolmivuoroviljelys, jossa vuorottelivat kesäysmaa eli kesanto, kevätvilja ja ruis. Lannoitusaineena käytettiin nautojen ja lampaiden lantaa. Joukkoon lisättiin suomultaa, sammalta ja lehmien alusiksi hakattuja kuusenoksia. Niittyviljelyä hatjoitettiin nurmi- ja saraheinäitä ja suoniityllä.

MYLLY

Savonlinnan päälliköt tarkastivat kuninkaan käskystä useita myllyn paikkoja Sairiian kartanolle.

He pyysivät myllyn rakentajaa kuninkaat ta, joka lupasikin sellaisen Ruotsista niin pian kuin mahdollista.

Saitilaan rakennettiin jauhomyllyksi yksikiviparinen jalkamylly 1558. Tämä mylly sijaitsi todennäköisesti esihistoriallisen Sairiian Linnavuoren lähellä joko aivan Myllyojan suussa tai sitten ylempänä kuten 1750-luvun kartta osoittaa.

Sairilan kartanon mylly oli Mikkelin pitäjän vanhimpia myllyjä yhdessä Kiialan kartanon ja kirkkoherran pappilan myllyjen ohella. Kustaa Vaasan suurpiirteinen käsitys talonpoikien omistusoikeudesta tuli esiin myös Sairiian kartanon kalastuspaikkojen ja myllyn paikan valinnassa, kun kruunun tarkoituksiin soveltuvat seudun parhaimmat kala-ja myllyn paikat otettiin seudun talonpojilta muitta mutkitta kruunulle. Kartanolla oli

myös neljät käsikivet

Vilja puitiin kartanon riihessä ja jauhettiin omassa Myllyojan joen kotitarvemyllyssä, joka kuului Sairiian kartanon tilanhoidon luonteenomaiseen ja näkyvään piirteeseen.

Vuonna 1836 possessionaatti (maatilan omistaja) Carl Johan Mallen anoi Mikkelin pitäjän talvikäräjillä kartanon myllyn varustamista kahdella kiviparilla ja tampilla sekä muuttamista veromyllyksi. Kartanon mylly tarkastettiin ja siitä tuli veromylly toivotuin koneiston muutoksin. Lisäksi myllyssä piti olla kolmen jalan korkuinen pato sulkuluu­kuin. Pato oli tehty harmaakivestä. Myllyä haittasi kuitenkin lisääntynyt vesivarojen puute. Monien vaiheiden kautta myllyvero poistettiin 1882. Vesi kerääntyi 1800-luvulla Laihalammen rämelammesta sekä erityisesti pienemmistä lammista, rämeistä ja joista Saimaaseen laskevaan kahdeksasosa peninkulmaa pitkään Myllyojan jokeen.

--

63

VIINANPOLTTO

Viljaa käytettiin kartanolla muuhunkin kuin vain leipää varten. Kartanolla harjoitettiin ajan tavan mukaan viinan kotitarvepolttoa, josta maksettiin vuosittain jo 1700-luvun lopulta paloviinan valmistusveroa, jonka suuruus määräytyi talon koon mukaan.

Kartanon manttaali määräsi vuokran eli arrennin sekä viinapannun suuruuden.

HEVOSET JA KARJA 1800-LUVULLA

Kartanossa pidettiin 5-6 hevosta. Ne olivat korvaamattomia vetoavun antajia. Hevosten käyttö selittyi ennen kaikkea kaskiviljelyn vetovoiman tarpeesta ja syrjäisen sisämaan pitkistä kuljetusmatkoista.

Kartanolla oli erilaisia ajopelejä, esimerkiksi kahdet katetut vaunut ja kahdet muut ajopelit, yhdet nelipyöräiset ja kahdet kaksipyöräiset rattaat, kaksi suurta rekeä, kaksi pientä vihreäksi maalattua rekeä ja yksi siniseksi maalattu reki.

Nautakarjaa kasvatettiin lähinnä peltojen lannoitukseen ja vasta sitten maidon ja lihan takia. Karjaa oli 70-80 lehmää sekä vasikoita ja lampaita.

Kun ka.Ijan tuotteita ei pidetty eläinten pääasiallisena antina, tämä näkyi niiden ruokinnassa: "Kuiva, kaikenlaisen Wiljan olki, lehtiwihkot, hevosen sonta, heinän suudetren ja olki-rusain kanssa sekoitettuna on heidän jokapäiväinen ruokansa."

RUOTUARMEUAN HAJOITTAMINEN 1809

Sairiian kartano menetti Suomen muiden ratsutilojen tavoin entisen merkityksensä ratsupalvelusvelvollisuuden lakkau tuessa.

Kartanon verotuksellisiin etuoikeuksiin ei kuitenkaan kajottu. Sairiian kartanon tuli kuitenkin maksaa erityistä vilja- ja rahaveroa eli vakanssiveroa valtion kassaan. Vero ei kuitenkaan noussut siihen summaan, minkä omistaja peri augmenteiltaan.

Ratsumiehet saivat pitää torppansa ja ratsumiehistä Nils Långista ja Mårten Wangvistista tuli molemmista kartanon tavallisia torppareita. Tämä ei ollut tavallista muualla Suomessa. Vakanssivero poistettiin vasta 1886 ratsutilojen lakkauttamisen yhteydessä.

Sairiian kartano, kantatalo nro 1 Sairiian kylässä, joka oli antanut nimensä kylälleen, oli kooltaan edelleen 1700· ja 1800-luvuilla Mikkelin pitäjän suurimpia tiloja. Sairiian kartanon pinta-ala oli kaikkiaan 1.874, 72 hehtaaria. Sairilaa suurempi oli vain Anttolan rustholli 2.196,92 hehtaaria.

KARTANOTORPAT, MÄKITUPALAISET JA LOISET

Sairiian kartanotorppien lukumäärä kasvoi tasaisesti sadan vuoden aikana. 1861 Sairilan kartanon possessionaatti Karl Johan Malienin leskirouva Clara Mallen oli 26 torpan

64

emäntä. Torpissa asui v. 1862 175 henkeä. Kartanoyhteisössä asui yhteensä 189 henkeä.

Muutamiin torppiin ilmestyi 1800-luvun toisella vuosikymmenellä loisia. Työvoima oli turvattu kartanolle.

Mäkitupalaisella oli asuntona kartanon läheisyydestä mökille annettu pinta-alaltaan pieni vuok:ratontti. Kartanon loisille ei annettu sitäkään, vaan he saivat yleensä asua kartanon rakennusten tai torppien nurkissa.

Talonpojille oli annettu oikeus perustaa v. 1762 mäkitupia naimisissa olevia perheitä varten ja suojella heitä värväykseltä.

Mäkitupalaiset ja loiset olivat päiväpalkkalaisia, eivätkä he olleet palkollisasetusten alaisia kuten rengit ja piiat. Se oli helpotus. Kesä- ja syyskiireet olivat loisille sesonkia, silloin hän keräsi perheelleen elonvaraa talvisydäntä varten.

Uusien kartanotorppien perustamiset vakiintuivat 1860-luvulta lähtien ja torppien määrät asteittain vähenivät parinkymmenen paikkeille vuosisadan loppuun mennessä.

TORPPIEN ITSENÄISTYMINEN

Kun siirryttiin luontaistaloudesta rahatalouteen, saatettiin vuokranmaksuna torpasta käyttää rahaakin, kuten Kurkelan torpassa, jonka vuokraksi oli 1912 määrätty 600 mk vuodessa. Yksi suurimmista epäkohdista oli torpparien yleinen epävarmuus, kun torppari oli alinomaan isäntäväen häätöuhan alainen. Torppareiden ei kannattanut tehdä juuri paranuk.sia tai viljellä torpan maita kunnolla, koska ei ollut varmaa, saiko torpan jättää perinnöksi. Sairiian paikkakunnan oloissa torpparikysymys ei kuitenkaan kärjistynyt avoimeksi ristiriidaksi kuten eräissä maamme kartanoissa.

Vaikeaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi muodostuneeseen torpparikysymykseen saatiin ratkaisu v. 1918, kun torpparit saivat oikeuden lunastaa torppansa itsenäisiksi tiloiksi. Sairiian kartanotorppien lunastus ei kuitenkaan sujunut yksimielisesti.

Kartanon omistaja Lauri Hartonen vastusti muutamien torppien lunastusoikeutta ja vuokra-alueiden sijaintia. Kartanon 11 vuokra-alueen lohkomiset rekisteröitiin monien vaiheiden kautta vasta 21. helmikuuta 1927. Kartanon maa-ala oli tämän jälkeen 1.637,01 ha.

KARTANON VIIMEISIMMÄT OMISTAJAT JA PULAKAUSI 1930-LUVUN VAIHTEESSA

Mallenit joutuivat ottamaan velan kiinnitystä vastaan v. 1861. Velkaa ja korkoja ei kuitenkaan pystytty maksamaan, joten 100 vuotta Mallenien suvulla ollut Sairiian kartano siirtyi konkurssin kautta v. 1868 Johan Adolf Freylle.

--

65

V. 1873 kartano siirtyi possessionaatti Emil Tandefeltille, mutta jo kahden vuoden päästä omistajaksi tuli kestikievarin pitäjä Johan Rako1ainen Ahvenniemen tilalta Mäntyhaijusta. Kartanon omistajia rasitti koko ajan velat.

Vuosina 1892-1897 kartanon omisti herastuomari Jaakko Hartonen, sitten Alfred ja Bertta Hartonen sekä vuodesta 1919 heidän poikansa Lauri Hartonen. Kartano oli kiinnitetty 1800-luvun lopulla 1.100.000 markan saatavasta.

Pulakauden lähestyessä kartano vaihtoi omistajia. Se kiinnitettiin ja siitä lohkottiin tonttipalstoja.

Hartosten jälkeen omistajaksi tuli liikemies Gideon Valdemar Grönlund v. 1927. Vuonna 1929 Grönlund myi maanviljelijä Väinö Hellbergille sekä pankinjohtaja Hannes ja Saima Keljoselle 500 ha:n suuruisen alueen rakennuksineen eroteltavaksi Sairiian kartanon päätilaksi, jota pohjoisessa erottivat Visulahden ja Juoniomaan tilat. Kaupan hinta oli 2 milj. markkaa. Keljonen lohkotutti erilleen Sairiian pääkartanon ja sen ympäriltä 15 tilaa.

Suuri talouslama tuli maahamme 1928-1931. Lama kosketti erityisesti maaseudun väestöä.

Sairiian kartanon kantatilaa vaadittiin pakkohuutokaupattavaksi. Huutokauppa pidettiin v. 1932, jolloin kartano siirtyi Suomen Maatalousosakepankin Mikkelin Tila osakeyhtiön haltuun. Mikkelin Tila sai haltuunsa lisäksi edellä mainitut lohkotilat.

Sairiian kartanon viljelmiä oli hoitamassa työnjohtaja Väinö Vuoriharju sekä mylläri Albin Oinonen.

TALOUS 1920~LUVULLA

Maanviljelyksen apuna oli ainakin jousiäes, kääntöaura ja kuorma-auto. Kartanon tilanhoidossa ruvettiin käyttämään myös sähkövoimaa. Sähkövirta saatiin omaa rakennettua sähkölinjaa myöten myllyyn sijoitetusta sähkölaitoksesta, jonka yhteydessä toimi edelleen kotitarvemylly ja pärehöylä.

Kartanolle perustettiin myös pieni tiili tehdas, jossa valmistettiin kartanon saviperäisestä maasta tiiliä.

Vuonna 1930 uusittiin 60 lehmän navetta. Maitoa myytiin Mikkelin osuusmeijeriin. Auton lisäksi kuljetuksia varten oli moottorivene. Sairiian kartanon tilanhoidon erikoisalaksi muodostui 1920-luvulla metsänhoito. Kartanon sekametsistä myytiin mm. polttopuita Mikkeliin. Metsä oli jo kasvanut kaskeamisen jäljiltä.

6 6

SAIRILAN KARTANON KANTATILASTA LOHOTUT VUOKRA-ALUEET 1927

TILA Peltoa Niittyä Vilj .kelp. Metsää Joutomaa ta YHT.

1. Siirtola 1, 21 10144 3,97 16,28 0,55 32,45 2 . Jlirvelä 2,91 1,90 - 11,6 9 014 6 16,961 3. Ranta la 5,40 5,29 0,10 22,22 0,89 33,89 j 4. Lahtela 4,96 3,51 0,70 20 ,83 1,82 31,82 · 5. Toivakka 10,36 4,27 0,84 18,00 1,54 35,01 ; 6. Wie r ula 6,38 4,09 0,31 18 , 86 0,86 30 , 5 7 . Ahola 5,21 3,44 1,49 20,91 1,95 33,0 8. Kanervamäki 0,60 1 ,29 - 2,94 0,07 4,8 i 9. Lepola 0,62 - - 0,07 - 0,691 lO.Niemeke 0,86 - - 0,57 0,16 1,53! 11.Salmela 6,79 1, 2 7 0,53 7,66 0,75 17,00 '1

YHTEENSÄ \ ha 45 , 3 35,49 7,94 139,93 9,05 237,71J

Lähde: MLMKA 53:3 Sairilan perintö tilan RN:O 1 vuokra-alueiden jär­jestelytoimitusten asiakirjat.

Sairiian kartanon kantatilasta lohkotue vuokra-alueet 1927

TILA PELTOA NIITTYÄ Vilj.Kelp. Metsää Joutomaata T.~T.J ,1

1. Kuusela 7,216 1,093 6,296 5, 158 0 ,075 19,838! 2. Revonharju 4, 4 70 0,021 - 5,639 01 259 10,379 1 3. Välimaa 2,019 - 3,932 2,848 0,097 8,896 ' 4. Kapsanhaka 2,632 0,197 7,039 6 , 929 0, 210 19,007, 5 . Lampipelto 5,207 0,028 1,246 8,234 0,209 14,924 1

6 ; Iltakallio 0,755 - - 4,164 0,078 4,997 7. Myllypelto 0,767 0 , 673 - 2 , 383 0,032 3,855~ 8 . Koivula 5,262 2,999 6 , 200 13 , 896 0,382 28,729 9. Huuhkala 0,480 1,290 0,401 4,106 0,271 6,548 10.Linnavuori 4,491 0,245 4,624 23,519 0,935 33,814 i 11. Uitonoja 0,274 0,224 7,258 18,032 1,363 27, 15 1;

, 1 2 . Käpykangas 0 ,492 0, 0 81 5,888 15,205 0, 723 22,389 13.Suoranta - 5,944 6,826 33,827 0,739 47,336 14.Korpela - - 0,840 12,140 0,455 13,435 lS.Pöllösuo 1,057 0 , 638 1,617 16 , 516 O,Si5 20,448~ 16.Salo- Sairila 23,0 0 0 10,00 - 1041,823 47,757 1122,580~ YHTEENSÄ \ ha 58,350 25,923. 62,536 1214,982 54,188 1351,364 :

1

Sairi la kartano 52,069 6,427 15,407 133 f 253 5,632 2 12,i88 J

Lähde: ML~ 53 : 5 Asiakirjat lohkomisista Sairilan peri~tö tilal la RN:O 1:16, 1929.

Sairiian kananoja siira 1929lohkottujen tilojen lilukset

67

Sairiian kartanon torppareita perheineen vuosisadan alussa. Kuva on otettu Visulahden puolelta. Kuisti/la seisomassa Lassija rouva Hartonen. Eturivissa vasemmalla Hartosen aiti. Takarivissa vasemmalla tytJnjohtaja Kaarlo Vuoriharju. Kuvan omistaa Hilja Siiskonen

PÄÄMAJAN KÄYTÖSSÄ

Vanhan kuninkaankartanon soturiperinteiden huipentumana voidaan pitää 1940-luvun jatkosodan vuosia, jolloin Sairiian kartano oli itsenäinen Suomen armeijan ylipäällikön päämajan käytössä ja sodan loppuvaiheessa itsensä ylipäällikön Suomen marsalkka, vapaaherra Gustaf Mannerheimin asuinpaikkana.

Kartanoon muuttivat asumaan myös yleisesikunnan pää11ikkö, kenraali Erik Heinrichs, tiedustelupäällikkö, eversti Aladar Paasonen sekä adjutantit everstiluutnantti Ragnar Grönvall, majuri Rafael Bäckman ja kapteeni Erkki Sutela. Heidän lisäkseen Sairilassa, kartanoon kuuluvassa erillisessä rakennuksessa, asuivat marsalkan autonkuljettaja, lähetit (mm. Jaakko Pekkanen Sairilasta), vartiomiehet ja keittiöhenkilökuntaa.

68

Pidsamdelle

~15

kar tano

0 ! 2 3 4 s 6 7 ! 3 (0 ..__...___.__..__.__.____.____._____._.___, km

/( i s f i/noan

P a i k k o j e n se 1 i t y s:

1. Kasarmialue 13. Tuomaalan talo - Kom.esik. ;:>ääl.!. 2. Karilan kno - Kirk.as-os. 3. Otavan maamieskoulu - El.lääk.os. 4. Otavan kansanopisto - Koul.os ..

Huolto-os .. Raut.os., Sääos.

14. Valkolan talo - T iedotus.os. 15. R ämålän kansak. - Kom.os. 16. Kinnarin talo - Komend.os. 17. Niemelän talo - T ied. l

5. Vuolingon kansak. ·- 'Aseos. 6. Kekkolan lmo - Tyk. tark. 7. Nikaran kno - Järj.os. 8. Vuolingon kno - Jär:j.os. 9. 'r'..1ukkalan kas. - Viestios. 1

10. Alftanin huvila - Kuvaos.

18. S airiian kno - Ylioääll .. YE: n oääil .. Päämruo tt :1 s rr.es~ .

19. Samian kansai<:. - Op.os. 20. Tertin kno - Shisttsto 21. Sutelan pappila - Tieå. 1 22. R ahulan kansak. - Huoito-os.

11. Annilan kno- Ulk.os. 23. Kuosmala - Lääk.os. I. 12. Pau.kkulan opisto - Tied.os.

Lähde: Muuttuvaa Mikkeliä,1988,s.205.

Pl111majan sijoitus kevaalla 1944 Mikkelin alueella

Sairila toimi myös muutaman kerran maan poliittisen ja sotilaallisen vallan kohtaus­ja neuvottelupaikkana.

Sairiian kartanossa Mannerheim ja Heinrichs kohtasivat 10. huhtikuuta 1944 pääministe­ri Edvin Linkomiehen, 4. kesäkuuta 1944 presidentti Risto Rytin, puolustusministeri Rudolf Waldenin ja 17. elokuuta 1944 saksalaisen sotamarsalkka Wilhelm Keitelin.

Jatkosodan päättymisen jälkeen vuoden 1944 loppuun saakka Sairiian kartano pysyi presidentiksi nimitetyn Mannerheimin useasti käyttämänä asuntona, Tamminiemessä ja Mikkelin kaupungissa olevien asuntojen lisäksi.

Täällä maaseudulla asumisen hyviä puolia olivat Suomen marsalkan terveydenhoitotapoja ajatellen mm. mahdollisuus säännölliseen saunomiseen ja ennen kaikkea uimiseen, jota iäkäs ylipäällikkö harrasti pitkälle myöhäissyksyyn asti.

Visulahden rantaan rakennettiin kenraalimajuri Erkki Raappanan 14. divisioonan sotilaitten toimesta marsalkalle uusi sauna, joka sitten jatkosodan päätyttyä siirrettiin

,

69

marsalkan käskystä hänen henkilääkärinsä professori Lauri Katajan kesäasunnolle Kirkkonummelle. Tätä pyöreistä kelohonkahirsistä rakennettua saunaa marsalkan tiedetään ahkerasti käyttäneen ja vieneen vieraitaankin hyvin mielellään sen löylyihin.

Puolustusvoimain komentajaksi nimittämisen jälkeen vuoden 1945 alussa Heinrichs jäi lähetteineen asumaan puolustusvoimien pääesikunnan käyttöön 3.000 markan bmkausi­vuokralla vuokrattuun Sairiian kartanoon ainaeroamiseensa heinäkuun alkuun 1945 asti.

~ .... -~* ~-----· ___ ..... ~.--- ..

Jalkavllenkenraali Heinrichs ja marsalkka Mannerheim pllllmajassa kesl1lll11941 . Kuva Pl1llmajamuseon.

70

MARSALKAN SYNTYMÄPÄIVÄ SODAN VARJOSSA

Vuonna 1944 kevät oli kolea ja kesä pahasti myöhässä.

Kesäkuun neljäs, marsalkan 77-vuotispäivä, valkeni pilvipoutaisena, mutta jo iltapäivällä paistoi aurinko kevätvehreisiin metsiin, joissa puiden lehdet eivät olleet paljon hiirenkorvia suurempia.

Huolien painama marsalkka oli ilmeisesti tälläkin kerralla tullut viettämään syntymäpäi­väänsä. Jo aamujunalla saapuivat Helsingistä Mikkeliin häntä onnittelemaan presidentti Ryti, pääministeri Linkomies ja puolustusministeri Walden. Jo ennen heidän tuloaan oli upseerikuoro käynyt laulamassa marsalkalle.

Kriittisestä sotatilanteesta johtui, että valtiomiesten onnittelukäynti Päämajassa muodostui vakavasti neuvottelutilaisuudeksi, joka jatkui vielä juhlapaikalla Sairiian kartanossa, marsalkan silloisessa kesäasunnossa, seitsemän kilometrin päässä Mikkelistä.

Vanha herraskartano metsän keskellä otti liputettuna vastaan korkeat vieraat. Kun olimme saaneet pöydän katetuiksi, käytin hyväkseni tilaisuutta ja pistäydyin rannassa katsomassa ylipäällikön ylpeyttä, hirsisaunaa, "jonka minun sotilaaDi ovat minulle rakentaneet" .

Keittiössä marsalkan emännöitsijät, pääkokkina marskin junan keittäjätär-emäntä Signe Kaakinen, valmistelivatjuhlaruokia. Sielläkin oltiin valmiinaja jo hiukkasenjännitettiin pienten pyöreiden juustokohokkaiden takia, jotka oli vietävä tarjolle melkein sekunnil­leen.

Neuvottelu päättyi täsmälleen määräaikaan ja yhtäkkiä astui ovesta marsalkka, joka ei ollut parhaimmalla tuulellaan. Sanaakaan sanomatta hän osoitti minulle seinustalla olevaa arkkua, tarttui itse sen toiseen kahvaan, ja kun en heti hoksannut mihin suuntaan sitä oli lähdettävä siirtämään, hän murahti ja teki kiivaan kärsimättämän eleen. Sellaista se oli - häntä oli ymmärrettävä selityksittä ja alle sekunnin.

Vieraita oli kolmisenkymmentä ja lounas tarjottiin kahdessa eri pöydässä. Aterian kokoonpano oli seuraava:

J uustokohokkai ta Kuorrutettua siikaa Luuttornia kananpoikia Salaattia ja Mustaherukkahyytelöä Tuhatlehtitorttua

Kahvin tarjosimme kotikutsujen tapaan tarjottimelta kuppeihin kaadettuna. Herrat joivat sen seisoviltaan.

Kello neljäntoista aikaan oli jo kaikki ohi ja herrat lähtivät junalla Ensoon.

Taru Stenvall

-----~~----------

71

Sotavlien yliplllllliki.Jn Suomen marsalkka G. Mannerheimin 77-vuotisjuhla Sairiian kartanossa 4.6.1944. Vasemmalla edess/1 kenraali Heinrichs, Suomen tasavallan presidentti Risto Ryti, saksalainen kenraali W. Erfurth, puolustusministeri Wallden. Oikealla takanapllllmajoitusmesta­ri, kenraali Airo, Mannerheim, pilliministeri Linkomies, tykisttJn kenraali Nenonen.

Mannerheimin syntymlipllivilt/1. Oikealla eversti Nurmio, eversti Vaala, tarjoilijat, keske/111 eversti Bruncrona, marskin nuorempi adjutantti Blickman, vasemmalla selin marskin henkil1111k1:J.­ri Kalaja.

72

Lotta Aura Pietiliinen, mytJh. Siiskonen kattamassa ruokaptJyttlll Sairiian kartanossa v. 1941. Taustalla eversti Gustafsson, mytJhemmin kenraali.

Sairiian keittitJsstl sukkaa kutoo Iotta Elina Willgren. 23-vuotiaa/la Aura Pietiliisella on me neillaan sukanparsimus. Kuvat Sairiian koulukodin.

l

JATKOSODAN VIHOLLISUUKSIEN LOPETT AMISKÄSKY ANNETTIIN SAIRILASSA

73

Mannerheimin nuoremman adjutantin eversti 0. Bäckmanin kertoman mukaan TULENLOPEITAMISKÄSKY annettiin Sairiian kartanosta käsin, koska Mannerheim esikuntineen oli jo tullut Mikkelin keskuskoululta yölevolle Sairiian kartanoon.

Suomen marsalkka, tasavallan presidentti G. Mannerheim kertoo muistelmissaan seuraavaa: "Johtajaksi siihen valtuuskuntaan, jonka oli neuvoteltava rauhasta, määrättiin pääministeri Hackzell . Muut jäsenet olivat kenraalit Wallden, Heinrichs ja 0. Enckell. Sanon rauhasta, mutta itse asiassa emme tienneet, tulisivatko neuvottelut koskemaan rauhaa vai aselepoa vai ehkä kumpaakin. Jotta neuvotteluille luotaisiin otollinen ilmapiiri ja enempi verenvuodatus vältettäisiin, ehdotin generalissimus Stalinille Tukholman kautta, että vihollisuudet lopetettaisiin päivänä ja hetkenä, jonka vastapuoli määräisi.

Syyskuun 4. päivän vastaisena yönä, jonka vietin ylipääilikön asunnossa Mikkelin ulkopuolella, ilmoitti Enckell yleisesikunnan päällikölle puhelimitse, että Stalin oli suostunut ehdotukseeni. Jos vahvistava vastaus toimitettaisiin Neuvostoliiton Tukholman lähetystöön ennen kello kahta samana yönä, niin venäläiset lopettaisivat vihollisuudet klo 7. 00 seuraavana aamuna. Ennen kuin kenraali Heinrichs herätti minut, hän oli varmistautunut siitä, e ttä tulenlopettamiskäsky ehtisi kaikkiin joukko-osastoihin ennen tuota määrähetkeä.

Ennen kello yhtä yöllä saatiin yhteys ulkoministeriin , jonka tehtäväksi tuli ilmoittaa, että minä suostuin ehdotukseen. Muutamaa minuuttia myöhemmin hän toimitti edelleen vastaukseni, joka siis lienee ehtinyt Neuvostoliiton lähetystöön hyvissä ajoin. Lähetettiin käsky, että kaikki vihollisuudet maalla, merellä ja ilmassa oli lopetettava klo 7.00 aamulla 4 . syyskuuta."

lAhdeaineistona on ollut G. Mannerheimin muistelmien toinen osa v. 1952.

SAIRILAN KARTANON RAUHANAJAN V AIHEET

Sairiian kartanon jäljelle jääneeseen kantatilaan päärakennuksineen sijoitettiin sosiaalimi­nisteriön toimesta valtion naisalkoholistihuoltola. Päärakennuksien ympärille jätettiin tätä tarkoitusta varten sosiaaliministeriön omistama 11.579 ha:n suuruinen palsta. Naisten alkoholistihuoltola oli sijoitettuna kartanoon vuoteen 1961, josta alkaen siellä on toiminut tyttöjen k:oulukoti.

Nikkarityylineo päärakennus on kauniisti entisöity herraskartanon tyyliin. Puinen huvimaja sijaitsee Visulahden rantamaiseman korkeimmalla paikalla ikäänkuin kiintopisteenä. Kartanon navetasta on rakennettu koulukodille Myllyojan yläasteen 1 uokkati lat.

TietolaJule: Ari Huovisen tutkielma 1990 "Sairiian kartano, Jaminkaankartanosta koulukotiin".

Matti Kinnunen

74

NRO 1 KATAJALAHTI (VISULAHDEN KARTANO) RATSUTILA

KARTANON OMISTAJAT

Katajalahti syntyi Haajasten 1500-luvulla omistamasta anekista (arviokirja). Katajalahden omistajana oli vuonna 1664 nimismies Markus Johanin poika Möller. Ratsutilaan liitettiin myöhemmin Norolasta Sarvila ja Rahulasta Marttila. Möllereiltä Katajalahti siirtyi v. 1695 majuri Gustaf Gyllenspångille, vuodesta 1724 kihlakunnantuomari Jacob Nidelbergille. Tila myytiin muutaman vuoden kuluttua kamreeri Beckborgille. 1750-luvun alkuvuosina Katajalahden isäntänä oli kapteeni Aminoff. Vuodesta 1753 aina 1820-luvulle saakka omistajina oli Jägerhomeja. Heidän jälkeensä kartano siirtyi komissioonimaanmittari Henrik Johan Ehnbergille vuoteen 1874 saakka. Tällöin sen osti Karl Savonius, jolta se siirtyi hänen vävyilleen Karl Hahlille ja Wilhelm Pyylle. Vuonna 1932 Visulahti siirtyi Mikkelin tilat Oy:n haltuun.

8/17 osaa Katajalahdesta oli vanhastaan perintöluontoista. Wilhelm Pyy ja Maria Savonius sekä Karl Hahl ja Anna-Leena Savonius lunastivat loput 9/17 perinnöksi vuonna 1893.

Tzetoltihde: Wirilander, Mikkelin pitajan historia.

Matti Kinnunen

Kaija Taskisen ottama valokuva Visulahden kartanorakennuksesta kaksi viikkoa ennen sen tuhoutumista tulipalossa 21.11.1980. Taloa oltiinjuuri entistJimassa matkailukltyttOOn. Tiloihin piti tulla ravintola. Suunnitelmankaaduttua tulipaloon, muutettiin vanha kivinavetta ravinto/aksi.

75

VISULAHDEN KARTANON ELÄMÄÄ VUOSISADAN ALUSTA

Omia muistelmia ja mitä olen vanhemmilta ihmisiltä kuullut visulahden kartanosta, jolla on jossakin vaiheessa ollut toinenkin nimi "Katajalahden kartano".

Mikkelin pitäjän historiassa on Visulahden neljänneskunnan asioita käsitelty hyvin laajasti. Muinaisten ihmisten noustessa maihin tälle niemelle ja ruvetessa tätä seutua asuttamaan on Saimaan veden pinta ollut huomattavasti korkeammalla nykyistä tasoa.

Vesijätöstäja palaneen kartanorakennuksen paikasta voi päätellä, että ranta on ollut tällä niemellä, josta on ruvettu käyttämään nimeä "Huusharju", kartanon välittömässä tuntumassa. Näin ollen Saimaan lahdet ovat ulottuneet hyvinkin pitkälle Juvan tien suuntaan.

Tämä Huusharjun niemi, jossa tänäkin päivänä on vankkaa asutusta, on moreeni­hiekkakangasta ulottuen aina kolmen kilometrin päähän pohjoiseen kylän rajalle saakka. Tällä harjaoteelia ovat alkuasukkaat elämänsä ja toimeentulonsa alkaneet metsästyksellä ja kalastuksella.

Kaskiviljelyksen aikana harjanne on ollut erittäin kivinen. Veden laskiessa vesijätölle jäi kosteita niitty- ja laidunmaita. Myös vesijätät ovat olleet hyvin kivisiä sekä jäykkiä savimaita. Ennen kääntöauran paikkakunnalle ilmestymistä näille maille ei ole voinut mitään varsinaisen viljelyksen kannalta. Viimeisen sadan vuoden aikana ovat maisemat muuttuneet, kun tiedetään, miten paljon kiviä on raivattu ja maita kynnetty pelloiksi. Näissä puitteissa ovat ihmiset jokapäiväisen elämisensä hankkineet.

Vuodelta 1809 lienee peräisin kaunis koivukuja, joka toi matkailijan vanhalta Juvan tieltä tarkalleen päärakennuksen keskikohtaa kohti. Nyt kuja on päässyt pahoin ränsistymään ja on tullut tarpeettomaksi uudistusten myllerryksessä.

Visulahden kartanon omistivat sotilassuvut pitkät ajat. Oston kautta se siirtyi 1874 Kalle Saveniuksen omistukseen ja paria vuotta myöhemmin vävyille Kalle Hahlille ja Ville Pyylle. Tällöin lienee alkanut peltojen ja talousrakennusten kunnostaminen. Kerrottiin, että erääHäkin 4 ha:n peltolohkolla oli 69 kivirauniota. Mainitulle pellolle oli kesanto­kesänä tehty niin leveitä salaojia, että ojan pohjaa voitiin ajaa hevoskärryillä. Salaojat täytettiin sitten kivillä, päälle pantiin sammaliaja katajia ja lopuksi multaa 50-60 cm.

Kartanossa oli kuulemma siihen aikaan kolmeosainen puunavetta, joka ensiksi oli kaivettu n. 1,5 m syvät kaivannot, jotka täytettiin kivillä. Seiniksi rahdattiin kartanon vahvimmilla hevosilta pellolta lohkotut 3-4 m pitkät kivet.

Kun siihen aikaan navetat olivat ns. lantanavetoita, niin oli tämäkin navetta tehty 3 m korkeaksi sisältä. Navetassa oli eteläpäässä ja itäsivulla yli 2 m leveät ovet, joista voitiin ajaa mm. lehdeksiä, havuja ja olkia sisään hevosella.

Oljet ja havut hakattiin havupiilulla hienoksi ja levitettiin elikoitten alle. Näin saatiin runsaasti lantaa ja kompostia kesantopellolle ajettavaksi. Näin oli kahden perheen ja suuren väen ponnistuksella saatu sen ajan jykevin talousrakennus paikkakunnalle. Tulkoon vielä mainittua, että pohjoispäässä oli loiva hevosella ajettava ajosilta navetan parvelle, joka oli pääasiallisin heinän ja oljen säilytyspaikka. 1899 rakennettiin kivinavetta ,joka nykyisin on matkailukeskuksen ravintolana.

76

Tässä yhteydessä ajattelin kertoa kartanon riihestä, sillä se oli yksi parhaita sen lajin rakennuksia. Minulla ei tosiaan ole tietoa, milloin se oli rakennettu, mutta jotain voi aavistella siitä, kun sen lattialankut oli käsisahalla sahattu.

Riihi sijaitsi koivukujan varrella muinaishautojen eteläpuolella. Rakennuksen koko oli 10 x 10m. Sen kyljessä oli samankokoinen "luta" 1,5 m korkea ovi välissä. Lattialan­kut olivat 60 cm leveitä tyvestä. Rakojen tiivistämiseksi lankkuihin oli höylätty urat ja näihin oli tilkkeeksi laitettu tuohiköyttä ja kun lankut oli puristettu tiukkaan vastakkain, saatiin tiivis lattia, joten jyvät eivät päässeet varisemaan lattian alle. Viimeisiä ahoksia puitiin tässä isossa riihessä vielä 1920, jolloin puitiin siemenviljaa, sivutuotteena saatiin pitkiä olkia patjoihin.

Vuonna 1896 jäi kartano Ville Pyyn omistukseen. Hän oli kaikin puolin järjestyksen mies. Kerrottakoon, että lumisateen jälkeen hän heti aamiaiselta kiirehti puhdistamaan kaikki raput lumesta. Samaten oli työkalut aina tuotava puhdistettuina samaan paikkaan mistä oli ottanutkin. Syksyisin oli riihen lämmitys antanut hänelle paljon päivä- ja yötöitä.

Visulahden pihasta. Kuvassa Silja Hahl ja Taavetti Kustaa Hahl. Oikealla nlJkyy valokuvaajan sivuvaunullinen moottoripytJra (akantappokone). Kuvassa nakyy mytJs nurkkasalin ikkuna. Tassa huoneessa alakoulu jatkoi tulipalon jalkeen.

77

Visulahden kartanon rapulla 1920-luvun alkupuolella. Vasemnuzlta Toini Pyy, A. F. Laakkonen, Elsa Hahl, Pellervo Hahl, Sandra Laakkonen o.s. Hahl. Valokuvaaja Valjakka, Valjakka, Lyyli Pyy nyk. Lepptlnen, Airi Hahl, Aulis Hahl, F. K. Hahl, Viljo Pyy, Hilja Hahl.

Kylvöheinän viljelykokeilu lienee vuosisadan vaihteessa tullut näille isoimmille tiloille. Peltoja oli tähän saakka viljelty kolmevuorossa: kesanto, ruis, kaura. Kovasti ne olivat tykänneet kasvaa heinää. Vanhat puhuivat, että heinä piti väärävarsiviitakkeella kuopia pois ja sen jälkeen haasioille kuivumaan.

Visulahden kylä ja samalla kartanon maat sijaitsivat kahdessa·palstassa, molemmissa noin 250 ha. Toinen palsta oli ns. Sydänmaa, joka sijaitsi Anttolan tien varressa noin 6 km:n päässä kartanosta. Siellä oli kartanon torpista ja mäkitupalaisista puolet eli 4 kpl yhteensä 8 torpparia. Isäntäväen ja alustalaisten välit olivat olleet hyvät. llot ja surut olivat yhteiset.

Vuonna 1914 Visulahti tuli Hilja ja Taavetti Hahlin omistukseen, jolloin tilan pito jatkui entisiä latujaan ja uusia suunnitelmia otettiin käytäntöön. Peltojen laajentaminen jatkui, miltei joka kesä oli uudisraivioita. Silloin tällöin vielä poltettiin kaski, olihan isäni kokenut kaskenpolttaja. Näistä ajoista alkaen alan itse muistaa asioita yhä paremmin aina 1920-luvulta. Ensimmäinen tällainen suurempi muistikuva on tuulimoottorin nostaminen kaivon päälle. Meitä lapsia kiellettiin tulemasta lähellekään sitä. Tämä tapahtui v. 1917. Kaivo oli 10m syvä, kivistä rakennettu, hyvin vesirikas kaivo.

Kun maa pääsi itsenäiseksi, niin viljelijät tunsivat velvollisuudekseen saada leipää ja särvintä omasta maasta, joten kaikenlainen asian edistäminen oli jokaiselle kallis asia. Muistan, kun kansalaissodan jälkeen 1918-1919 oli ruoasta puutetta ja kulkijoita riitti hätäapua pyytämässä, niin isäni sai sakon, kun viljavarastot hupenivat, vaikka hän ei myynyt mitään, antoi vain tarvitseville.

78

Niin sanottu hevoski.erto voimanlähteenä jäi Visulahdessa väliin. Visulahteen ostettiin Anttolan Hovin huutokaupasta "lokomobiili" vuonna 1919. Ja niinpä syksyyn mennessä riihipihaan ilmestyi uusi puimakone. Lokomobiililla puinti oli meille pojille mieluista aikaa, hiilloksella oli mukava paistaa perunoita. Tulkoon vielä mainittua, että lokomobii­li oli pyörillä seisova rakennus.

Kartanon päärakennus on rakennettu v. 1809, joten seuraava suuri investointi oli rakennuksen perusteellinen korjaaminen. Tämä homma tehtiin v. 1921. Erikoisesti jäi mieleen muurarimestari Väisänen, kotoisin Juvalta. Hän hallitsi kaakelityön hienosti. Nykyään pidetään sähköä aivan luonnollisena asiana, mutta noihin aikoihin sähkön saanti maaseudulle oli vaikea asia. Kun seudun asukkaat alkoivat asiasta keskustella, niin ainoaksi keinoksi jäi Rämälän sähköosuuskunnan perustaminen v. 1921. Sähköä saatiin aluksi Niemen sahalla (Grahn) ja sittemmin kaupungin sähkölaitokselta.

Launialan sivuitse tuleva korkeajännitesähköjohto tuli Visulahden muuntajaan noin 30 m riihestä koilliseen. Niin alkoi innokas sähköpylväiden pystytys. Omaehtoisena työnjohtajana toimi innokas nuori-isäntä Toivo Hämäläinen. Johdot jatkuivat aina Rämälään saakka.

Näin alkoi sähkön tuomat muutokset näkyä joka suhteessa tällä pienellä muutaman muuntopiirin alueella. Varsinkin puinti siirtyi sähkömoottorilla käytettäväksi. Riihen luta oli se paikka, mihin puimakone sijoitettiin. Sähkömoottori asennettiin ylös orsien päälle, näin jäi hyvästi puitavan viljan sisääntuonti- ja varastotilaa.

Kaksi häkkirekeä oli vuoron perästä odottamassa pehkuja siirrettäväksi navetan vinniin ja lähellä oleviin latoihin. Riihessä jyvät kuivattiin lattialla ja orsilla siltä osin kuin ne kuivatosta tarvitsivat. Näin käsiteltiin olkikuivattavaa leipäviljaa ja siemenkauraa.

Näihin aikoihin alkoi vehnän viljely maakunnassa. Vehnä useinkin kylvettiin perunan jälkeen, siis mahdollisimman hyväkuntoiseen maahan. Siitä oli seurauksena, että Mikkeliin perustettiin kaksi vehnämyllyä, olipa muutaman vuoden kolmekin myllyä toiminnassa. Tällä seudulla oli tuottajalla tarkoitus päästä omavaraiseen puUaan ja valkoiseen leipään rukiisen leivän lisäksi.

Vehnän viljely kärsi sodan jälkeen muutamasta sadekesästä ja kun vain harvat saivat onnistumaan leivontakelpoista vehnää, niin paikalliset vehnämyllyt alkoivat hävitä käytännöstä. Nyt ei vehnämyllyjä ole Mikkelissä enää yhtään niin, että jos aikoo jauhattaa omaa satoa, täytyy käydä lähikunnissa myllyssä.

Visulahdessa piisasi rakentamista, sillä edellä mainittu kivinavetta alkoi olla laipiosta heikko ja kun ajan henki oli päästä lantaDavetoista luontinavetoihin, niin navetan remontti oli tehtävä vuoden 1922 paikkeilla, muistelen niin.

Koska navetta oli lantanavettana korkea, ajettiin hevosilla täytemaata n. 50-70 cm ja sen päälle laskettiin betonilattia. Sora ajettiin Pursialan kankaasta ja sementti tuotiin Mikkelistä parihevosten vetämillä vankkureilla.

Tästä tuleekin mieleeni eräs asia. Valtion tiehallinto päätti tehdä sepelitietä koemielessä Kivisakastin mäen alta Anttolan tienhaaraan saakka Norolassa, siis parantaa vanhaa Juvan tietä ilman oikomista. Tiehallinnon herrat olivat esittäneet isälleni, että he saisivat kivimurskaamon paikan vähäiselle kalliolle niin sanottuun Tarhosen hakaan. Paikka oli

79

entisen Juvantien pohjoispuolella nykyisen matkail uliittymän kohdalla pohjoisluoteeseen. Tämän tien parantaminen suoritettiin v. 1923-1924. Niin alkoi kivien ajo Visulahden pelloilta aina vain, kun siihen aikaa liikeni. Yleensä ne piti olla miehennostamasta pienempään päin.

Silloin lähti Visulahden pelloilta rauniot ja missä vain kiviä oli ja olihan niitä, sillä matalaa kiviaitaa, jossa oli särentäaitaa päällä, oli kilometrikaupalla. Kujan varrella oli muutama sata metriä noin 1 ,30 metriä korkea ja pohjasta saman verran leveää hyvin ladottua kiviaitaa, joka ajettiin talvikelillä sepelitarpeiksi. Yleensä hevoskuorma oli puoli kuutiometriä, hevosesta ja ajopelistä riippuen vähemmänkin. Ajosta maksettiin 30-35 mk kuutiolta. Muutamat naapuritkin ajoivat kiviä. Valtiolla oli pari kuorma-autoa ajamassa sepeliä tien pintaan. Autoissa oli käsikipit. Jalkamiehet kiersivät kuormalavan pystyyn kammella.

Kerron vielä, että ensin levitettiin hienoa kivituhkaa, pohjakerroksen päälle karkeinta sepeliä, jolla aloitettiin tien pinnan pyöristäminen, seuraavaksi hienompaa sepeliä ja päällimmäiseksi sorastus. Norolasta Juvalie TVH vahvisti tien pelkästään sorastamalla. Näin saatiin vertailukohdat molemmilla tavoilla tehdyistä tienparannuksista.

Myöhemmin kuului puheita, että sepelitieltä ei vesi poistuisi niin hyvin kuin soratieltä. Näin lienee tämä 7 km:n tienpätkä jäänyt ainoaksi tämän laatuiseksi kokeiluksi koko Suomessa. Olen tästä tien parannuksesta näinkin paljon kertonut, koska työ oli siihen aikaan iso asia ja kun meikäläinenkin silloin pystyi ajamaan ja pieniä kiviä kärryyn heittelemään.

Minun lapsuuteni aikana oli riihitarhaan varattuna talven aikaan isot määrät niin sanottuja tarvepuita, enimmäkseen kuusipuita ja monen kokoista. Keväällä niistä veistettiin heinäseipäitäja halottiin aidaksi. Ensimmäisen piikkilangat ilmestyivät 1920-luvun puolen välin paikkeilla. Näin alkoivat vähitellen särentäaidat väistyä käytännöstä.

Sitä mukaa kun viime vuosisadan puolelta alkaen väheni kaupungissa lehmien pito, alkoi kaupungin liepeiltä tinkimaidon vienti kaupunkiin. Se jatkui aina 1920-luvulle saakka Visulahdessa.

Tästä onkin aika siirtyä käsittelemään kartanon karjataloutta. Vuonna 1919 Taavetti Kustaa Hahl osti Anttolan Hovista nupokyyttöjä. Tätä itäsuomalaista kaljaa oli entuudestaankin Visulahden navetassa. Mutta kun isännän vaihdoksen vuoksi Sairilan kartanossa oli huutokauppa, huuti isäni sieltä Ay-karjaa v. 1926 ja vuotta myöhemmin vielä lisää samaa rotua, näin muuttui talon lypsykarja toisen rotuiseksi. Näinä aikoina alettiin pitää lypsykarjaa peltolaitumilla. Ainoastaan nuorta karjaa laidunnettiin vielä jossakin edempänä olevilla metsälaitumilla. Ruokinta perustui runsaaseen heinän syöttöön ja kotoiseen viljavälårehuun. Vähän ehkä näytiksi ostettiin soijarouhetta. Muistan kun ensimmäisen kerran pari lehmää ylitti 30 kg:n päivätuotoksen v. 1929-1930. Tämä oli siihen aikaan suurena pidetty tuotos.

Vesitalouteen palatakseni on kerrottava, että navetan remontin yhteydessä vaiettiin 21.000 litraa vetävä vesisäiliö, jossa vedennoston voimanlähteenä oli edellä mainittu tuulimoottori. Tässä yhteydessä saatiin vesijohdot myös asuinrakennukseen, tuparaken­nukseen ja talliin. Joskus pitkinä kevättalven pakkaskausina vettä piti ajaa Saimaasta kuten ennenkin.

80

Vielä pitää kertoa talli- ja tuparakennuksen rakentamisesta v. 1917-1918. Tallissa oli tilat 12 hevoselle ja muutamalle varsalle, lisäksi oli heinätalli ja lantala. Rakennukseen kuului vielä iso eteinen, joka toimi valjas- ja kengityshuoneena. Eteläpäässä oli eri kuistilla varustettu tupa ja kaksi karnaria käsittävä osa, jossa jo talvella 1923 piti Ida Pöntinen kiertokoulua, koska oli niin hyvät tilat. Itsekin olin tuolloin kiertokoulussa.

Tavallisesti kiertokoulua kesti yhdessä paikassa kuusi viikkoa. Sairiian koulun alakoulu toimi juuri näissä tiloissa vuodesta 1927 aina tulipaloon asti. Tässä 30 m pitkässä rakennuksessa oli pärekatto ja niin se tuhoutui tulipalossa 13. helmikuuta 1931. Tämä oli kova koettelemus sen ajan isännälle ja emännälle. Vakuutukset eivät varmaan vastanneet vahinkoja. Silloin oli kaakosta kova tuuli ja tulipalon riehuminen jäi niin hyvin mieleeni, että päivämääränkin muistan hyvin.

Tämän ja päärakennuksen välillä oli vanha tupa, jossa oli puuliiteri päässä. Tämä rakennus oli peräisin ilmeisesti 1700-Iuvulta, koska siinä oli savutupaan kuuluvat pienet luukut seinissä. Nyt se oli ollut jo kauan kivistä rakennetulla uunilla lämmitettävä. Muistan kuinka ovessa oli korkea kynnys, ehkä kaksi hirsivarvia. Tämä rakennus purettiin 1920-luvun alussa. Tämän rakennuksen pohjoispuolella aivan kujatiehen ulottuen oli kolmiosainen vilja-aitta. Raput olivat etelään päin. Siinä oli pihan lämpimin paikka. En ymmärrä kenen toimesta tämäkin rakennus piti kääntää toisin päin.

Vielä on kerrottava kärriliiterin rakentamisesta. Se rakennettiin uuden saunan yläpuolel­le, avoseinä länteen. Tässä oli hyvä säilyttää sen ajan suurta k:ä.rrymäärää. Nyt matkailukeskuksen aikana siinä pidetään ns. riihitanssiaisia. Vanhaa kunnon riihtä kun ei enää ole, koska se piti purkaa pois, vaikka siihen ei olisi tarvinnut muuta kuin laittaa uusi katto.

Sitten on vielä muistettava peltojen lannoitusta. Jossain vaiheessa tilanne kaupungissa oli käynyt sellaiseksi, että kaikki lanta oli vietävä kaupungin ulkopuolelle laajemmille pelloille. Kaupungista sai karjanlannan lisäksi hevosen lantaa ja roskilla hoidettua makkilantaa. Sen aikaisissa "alustoissa" oli suuret kaksipuoliset ovet, joten lannan ajo kävi hyvin hevoskärryillä.

Lisäksi oli varuskunnan hevosenlannat huutokaupassa, siihen kuului vielä tarkistuskaivo­jen puhdistaminen. Samaten Tuukkalan kasarmin lannat kuuluivat tähän samaan lantasouviin.

Tästä lannanajosta ja kun omastakin takaa oli paljon karjanlantaa, pellot saivat runsaan lannoituksen. Silloin ei ostettu apulantaa. Ainoastaan rukiille annettiin luujauhoa vahvemman korren saamiseksi. Tästä kaikesta johtuen vilja kasvoi hyvin, niin että se oikein viitakkeessa korisi, kuten niittomiehet sanoivat. Viljan niitto alkoi Visulahdessa siinä vaiheessa, kun konepuinti alkoi. Ruis sidottiin ja kuhiloitiin sekä sänki haravoitiin. Korret ja tähkät työnnettiin pallissa kuhilaitten alle. Kevätvilja niitettiin myös viitakkeel­la, jäljet haravoitiin tarkasti ja nostettiin seipäille. Joskus saattoi väkeä olla jonkin verran toistakymmentä henkeä viljan korjuussa.

Vuosisadan vaihteessa lienee tullut ensimmäiset niittokoneet näille seuduille. Kun minä aloin muistaa, oli Visulahdessa kaksi kahden hevosen vetämää niittokonetta. Useimmiten vain toisella niitettiin, kun toinen oli korjattavana. Yhden koneen piti olla aina kunnossa parhaana heinänkorjuuaikana. Heinää niitettiin öiseen aikaan, hevosia vain vaihdettiin. Hevosetjaksoivat viileässä paremmin ja teräkin leikkasi kateessa paremmin. Sitten heinä

81

ajettiin hevosvetoisella haravakoneella karholle. Pari miestä löi seipäitä pystyyn ja hankoajat tulivat perässä. Kun haravakoneella oli vähänkin aikaa, alkoi se ajaa ripakkeita. jotka sitten sopivassa välissä nostettiin seipäin kärkiin. Näin tuli puhdasta jälkeä pellolle, kun käsiharavilla vielä haravoitiin loppuja. Muuten siihen aikaan kävi vielä kovana keskustelu haasia- ja seiväskuivatuksen välillä, mutta käytännöllisempänä pikku hiljaa seiväskuivatus levisi, viimeistään siinä vaiheessa, kun sukupolvi vaihtui.

Niin, se Visulahden pihakoivu oli suuri, en ole sellaista missään nähnyt pitkän elämäni aikana. Se kasvoi päärakennuksesta n. 10 m:n päässä koilliseen. Siinä sai olla kahden aikuisen miehen sylet vastakkain, ennen kuin ympäri ylettyi. Mutta siltäkin loppui aika, kun vuoden 1949 kesämyrsky katkaisi siitä oks.an ja sitten se oli vuoden 1960 paikkeilla kaadettu .

Kun siihen aikaan olivat suomalaiset urheilijat maailman kuuluja, tarttui kilpailuhenki meihinkin ja niin Visulahden isossa pihassa kävi kilpailu poikien kesken kovana. Milloin juostiin, hypättiin tai heitettiin. Mitat ja kellot oli käytettävissä. Visulahteen kuului komea Korppisenniemi. Sinne oli raivattu selvä aukko metsään. Rinteeseen pojat rakensivat joka talvi hyppyrin. Siitä oli n. 20 m jäälle ja hyvin melkein jäälle pojat hyppäsivätkin. Minusta ei ollut kuin läpilaskijaksi, joten olin yleensä mittamiehenä. Pisimmät hypyt, mitä minä muistan, hyppäsi veljeni Pellervo Hahl ja hänen hyvä kaverinsa Tauno Paavilainen. Myös Lähemäen pojat kävivät hyppäämässä "Korppises­ta11. Useita poikain ja tyttöjen hiihtokilpailuja pidettiin äitini toimesta. Olin hiihdoissa kellomiehenä. Palkinnoksi äitini antoi pullaaja mehua. Vielä 1960-luvulla Sairiian pojat hyppäsivät omatekoisesta Korppisen hyppyristä.

Visulahteen kuului alussa mainittu Korpijärven eteläpäässä Rahulan ja Norolan kylässä sijaitseva vesiratasmylly, joka näkyy jo 1750-luvun Sairiian kartanon torppien sijaintia esittävässä kartassa. Tässä myllyssä kävivät laajalta alueelta. Pitkään siinä toimi m y llärinä Basilius Järvinen vuodet 18 85-1925. Hän oli harras ja Jumalaa pelkääväinen. Vuosikymmenet hän piti pyhäkoulua. Niin tuli tämänkin myllyn remontin aika. Isä suunnitteli jo pitemmän aikaa sitä ja teetti piirustukset vesiturbiinimyllyksi muuttamisek­si. Muutos toteutettiin v. 1927. Oli hankalaa saada turbiinille tarpeeksi syvää kuoppaa. Muistan, kun sen ajan vehkeillä savivelliä ja kiviä sieltä kaivoivat. Sen jälkeen vahvasta betonista valoivat turbiinille kammion, josta oli veden paineelia mentävä. Siitä ei sivuitse saanut paljoakaan vettä mennä.

Myllyn osti myöhemmin Viljo Pulkkinen. Jauhatus lienee lopetettu toisen maailmanso­dan jälkeen. Myllyn yhteydessä oli vielä pärehöylä, jonka käyttövoimana oli vesi.

Sen ajan uskollisista työmiehistä voin ensimmäisenä mainita Taneli Hokkasen. Minulla on sellainen muistikuva, että hän suoritettuaan asepalveluksensa Savon Prikaatissa oli jäänyt isäni töihin ja oli sitten talossa kuolemaansa saakka. Viimeiset vuotensa hän oli navetta- ja kartanomiehenä.

Torpparin poi.ka Armas Rissanen oli kai tullut kuukausipalkkaiseksi etumieheksi vuonna 1914. Siinä oli mies, jolta työ syntyi rivakkaan ja juohevasti. Hevosien kengitys oli melkein yksinomaan hänen hallussaan. Sitten oli vielä Taavetti Paavilainen, perhe asui punaisessa pihamökissä. Lapset olivat leikkitovereitamme, olimmehan samanikäisiä ja pihamaakin oli yhteinen.

On vaikea kuvata näin jälkeen päin sitä työmäärää., joka tuon ajan välineillä noilla n.

82

80 ha:n pelloilla tehtiin. Tavoitteena oli, että kaksi tai kolme hevosparia oli töissä pelloilla. Loput miehet ja hevoset olivat siirto- ym. töissä ympäri kartanoa. Jos ei muuta niin kiven keruuta piisasi joka äestyskerran jälkeen.

Kun isäni kuoli v. 1931 oli maassa paha pula-aika. Oli velkoja ja varsinkin takauksia. Niinpä ei perikunnalla ollut muuta tehtävissä kuin laskea pesä konkurssiin ja näin pelastaa edes isän vähäinen henkivakuutus, joka oli lapsille määrätty. Sillä sitäkin oli vaadittu pesän pystyssä pitämiseksi. Silloin olivat pankinjohtajat herroja tässä maassa. En voi kaikkea sanoin kuvata, miten näistä ainakin jotkut toimivat.

Maatalouspankki huusi tilan haltuunsa ja jatkoi tilan pitoa aina vuoteen 1937, jolloin Kotimaan osti Einari Laurila. Sydänmaan osti eräs Kotilainen. Myös Laurila viljeli tilaa voimaperäisesti. Hän kun oli kotoisin jostakin kivettömältä alueelta, oli tuuminut, ettei oltu ajettu kiviä pois pelloilta.

Niin meni sota-ajat ja tämän maan jälleenrakentaminen alkoi. Mikkelin kaupunki osti vanhan maantien eteläpuolen kaikkine rakennuksineen v. 1951. Maantien pohjoispuoli jäi edelleen Laurilan perikunnalle. Kaupunki viljeli itse omistamiaan maita vuoteen 1964, jolloin se vuokrasi pellot ja osan rakennuksia.

Tarjouskilpailussa tuli vuokraajaksi poikani Pertti Hahl. Hän viljeli pieneneviä peltoja sitä mukaa, kun matkailukeskus tarvitsi maata matkailun käyttöön. Enää ei ole kuin kymmenesosa pellon liepeitä viljelyksessä.

Näin on yksi maanviljelyspaikka kunnan huomattavista viljelysti1oista muuttunut toiseen käyttöön. Viime vuosina muodostettu matkailukeskus kaikkine "hilpetööreineen" on nykyaikaa sanan täydessä merkityksessä. Enää ei ole ruoasta puutetta kuin 40-70 vuotta sitten. Toivotaan, että matkailukeskus tuo työtä ja virkistystä paikkakunnalle.

Vahinko vain, että v. 1809 rakennettu arvokas päärakennus paloi maan tasalle. PeruskOijausporukka oli lärnmittänyt kylmiä uuneja edellisenä päivänä. Siitä se sitten syttyi seuraavana aamuna palamaan.

Olisi ollut tietenkin paljon kertomista tästä lapsuuteni kodista, mutta en saa niitä paperille kirjoitetuksi ja kun ne ovat niin perhekohtaisiakin, ettei niiden tarvitse paperille jäädäkään.

Sen sanon vain näin lopuksi, että moni ihminen sai henkistä ja aineellista tukea tästä isosta talosta. Tämän kirjoitelman kirjoitti v. 1915 syntynyt monia kokenut vanhus tyytyväisenä, että on saanut olla monipuolisesti rakentamassa tätä Isänmaata.

Salosaaressa toukokuun 19. päivänä 1988

Aulis Hahl talousneuvos

83

HEIKKALA, RATSUTILA

Heikkalan pl:Ulrakennus puutarhan puolelta v. 1987.

IlEIKKALAN IDSTORIAA JA OMISTAJIA

Entinen ratsutila, joka on ollut 1500-luvun lopulla Visulahden nimismiehen talo ja suuren Savontien majatalo. Kuului 1600-luvulla Krister Asikaisen läänitykseen. 1700-luvulla se toimi Peter ja Georg Aschaniuksen aikana kappalaisen virkatalonaja 1800-luvulla kruununvoudin virkatalona Anders Thoreldin aikana. (EteUJ.-Savon rakennuspe­rinttJ.)

Rahula nro 2. (Ennen 1840-lukua Rahula nro 8.) Ratsutila; 5/8 vanhaa ja 3/8 uutta manttaalia; 234,70 ha. Isojako päättynyt vuonna 1843.

Heikkala sai nimensä Heikki Heikkasesta, joka vuonna 1561 on maakirjaan merkitty talon omistajaksi. Mainittakoon, että puolustusvoimien kartoissa vielä nykyäänkin talo kulkee Niemelä-nimisenä.

Vuodesta 1576 lähtien isäntänä oli Visulahden nimismies Matti Laurinpoika Lille ja sitten vuodesta 1600 hänen poikansa katselmuskirjuri Lauri Matinpoika Lille. 1630-luvun lopulle isäntänä oli ratsumestari Krister Eskelinpoika Asikainen. Vuonna 1639 hän sai äskettäin viljelykseen ottamansa Rahulan Heikkalan talon verovapaaksi. Ratsumestarilie samoin kuin hänen pojalleen, isänsä jälkeen isännäksi tulleelle kometti David Asikaiselle, Heikkala oli annettu elinikäiseksi läänitykseksi. David Asikaisen kuoltua 1676 läänitykset peruutettiin kruunulle ja Heikkala oli yli 100 vuoden ajan monen eri suvun hallussa, jotka kuitenkin avioliitoilla k:ytkeytyivät toisiinsa.

-------------------------------------------------------------------------------

84

Ensin Heikkalajäi David Asikaisen leskelle, Annalle. Hän meni vuonna 1682 naimisiin luutnantti Gustaf Stubben kanssa, josta näin tuli Heikkalan uusi isäntä. Anna Udnien kuoltua Stubbe meni uusiin Anna Helsingiuksen kanssa, jonka haltuun Heikkala jäi Stubben kuoltua vuonna 1713. Isonvihan jälkeen Heikkalan isännäksi tuli Mikkelin pitäjän toinen kappalainen Petrus Aschanius, joka mahdollisesti oli vuonna 1724 kuolleen Anna Helsingiuksen sisaren vävy.

Petrus Aschaniuksen jälkeen sekä kappalaisen virka että Heikkalan isännyys siirtyi Georg Aschaniukselle. Hänen ja sitten hänen perillistensä hallussa ratsutila oli 1790-luvulle saakka. 1800-luvun alkupuoliskolla isäntinä olivat luutnantti Anders Norrgren, kersantti Germund Weber, kapteeni Gustaf Langen leski, kihlakunnan tuomari Abraham Jonathan Gyldenin leski ja kruununvouti Anders Thoreld. Viime mainittu osti Heik.kalan perintötilakseen vuonna 1840. (Mikkelin pittljan historia Wirilander). Hän ja hänen perillisensä omistivat Heikkalan vuoden 1879lopulle saakka. Liitteenä oleva 9. päivänä heinäkuuta 1879 päivätty, kaikin puolin varsin mielenkiintoinen myyntikuulutusasiakirja, josta mm. yksityiskohtaisesti selviää Heikkalan rusthollin silloinen tila, niin maitten kuin rakennustenkin osalta, tuotti nopeasti toivotun tuloksen.

Talollinen Antti Juhana Nikulainen Juvan Kiiskiiästä osti Heikkalan yhdessä ensimmäi­sen vaimonsa Katrina Elisabet (Kaisa Liisa) Kervisen kanssa kahdenk')'mmenentuhannen markan kauppahinnalla. Kauppakirja on päivätty 15. joulukuuta 1879 (toisen lähteen mukaan 15. maaliskuuta 1880). Myyjinä esiintyivät kruununvouti Anders Ferdinand Thoreld, neiti Andrietti Fredrika Rosalie Thoreld, rouva Hildur Fatima Walle o.s. Thoreld ja hänen miehensä kirkkoherra Alexander Gustaf Walle.

Antti Nikulainen, vaikkakin vain entinen arentilainen Juvalta, lisäsi tiluksiaan ostamalla vuonna 1884 neiti Matilda Liukkoselta kolme kahdeksattaosaa (3/8) perintörusthollista nro 4 Mikkelin pitäjän kirkonkylässä. Veroltaan tämä rusthollin osa oli 15/64 manttaa­lia. Nikulainen oli tällöin naimisissa Hilda Loviisa Jaatisen kanssa, hänen ensimmäisen vaimonsa kuoltua vuonna 1881.

Antti Nikutaisen kuoltua vuonna 1903 Heikkalan tilan isännäksi tuli hänen poikansa Jalmari (Hjalmar) Nikulainen. Lopullisesti koko Heikkalan rustholli siirtyi Jalmari Nikulaisen omistukseen vasta vuonna 1909 osaksi isänsä Antti Juhana Nikulaisen perintönä, osaksi ostamalla sisarolesilta heidän osuutensa. (Sailyneet asiakirjat)

Liekö talon pitäminen suuren velkataakan takia vai miksi käynyt ylivoimaiseksi, kun Jalmari Nikulainen myi Heikkalanjo vuonna 1911 kauppiaana Juvalla silloin toimineelle taiollisen poika Einar Johan Taskiselle. Kauppahinta oli 67.500 mk sekä irtaimistosta 15.000 mk.

Einar Taskinen avioitui vuonna 1913 Saima Elin Kaartisen kanssa, joka myöskin oli lähtöisin Juvalta. Avioliitosta syntyi kaksi poikaa, Lauri Ilmari (1914) ja Eino Olavi (1916).

Einar Taskinen kuoli vuonna 1918 hieman yli 30-vuotiaana todennäköisesti aivohalvauk­seen ollessaan palaamassa hevosten ostomatkalta Lahdesta Mikkeliin. Tämän jälkeen Heik.kala huudatettiin poikien Lauri Ilmarin ja Eino Olavin nimiin.

Lauri Taskisen kuoltua jo vuonna 1941 Heikkala siirtyi perintönä hänen äidilleen Elina

1

l

85

Taskiselle ja veljelleen Einolle. Elina Taskinen kuoli vuonna 1981 hieman yli 90-vuotiaana ja talon peri näin yksin hänen poikansa Eino Olavi Taskinen.

Eino Taskinen, joka valmistui eläinlääkäriksi Tukholmasta vuonna 1947 avioitui sairaanhoitaja Salme Inkeri Arvitoromin kanssa vuonna 1950. Heille syntyi kolme poikaa Heikki Ilmari (1951), Risto Olavi (1954) ja Paavo Juhani (1960).

Eino Taskinen toimi kunnaneläinlääkärinä Rantasalmella vuosina 1947-1956, puoli vuotta Joensuun kaupungineläinlääkärinä 1956-1957 ja vuodesta 1957 aina vuoteen 1979 ensin Varkauden kauppalan ja sittemmin kaupungineläinlääkärinä, jolloin siirtyi eläkkeelle ja muutti kotitilalleen Mikkelin Heikkalaan.

Tasavallan presidentti myönsi joulukuussa 1979 Eino Taskiselle eläinlääkintöneuvoksen nimen ja arvon.

Opiskeluaikanaan Mikkelin lyseossa Eino kuului Rämälän kylään perustettuun Mikkelin pitäjän suojeluskunnan ratsuosastoon. Harjoitukset pidettiin usein Veikan kartanossa, jonka silloin omisti maanviljelijä Niilo Häkkänen. Harjoituksissa piti olla oma hevonen, mutta varusteet niin miehille kuin hevosille saatiin suojeluskunnalta.

Vuonna 1984 Eino Taskinen luopui isännyydestä. Vanhin poika Heikki, joka isoäitinsä apuna oli hoitanut tilaajo usean vuoden ajan, sai omistukseensa päätilan rakennuksineen ja maineen sekä Rahulan kylässä sijaitsevan, alkuaankin Heikkalan kantatilaan kuuluneen ns. Tervasen metsäpalstan. Mikkelin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva Kovalan metsäpalsta jäi Eino Taskisen ja hänen poikiensa Risto Olavin ja Paavo Juhanin yhteisomistuk.seen. Eino Taskinen lahjoitti vuonna 1986 ede1lä mainitusta metsäpalstas­ta osansa puoliksi pojilleen Ristolle ja Paavolle.

Mikkelin kaupungin ja maalaiskunnan alueliitoksen yhteydessä vuonna 1985 Rahulan kylässä sijaitsevat maa-alueet - lukuunottamatta edellä mainittua Tervasen palstaa -liitettiin Mikkelin kaupunkiin.

TILAN KOKO JA SUAINTI

Antti Nikutaisen isännyyden aikana Heikkalan kokonaispinta-ala, kuten edellä on kerrottu, kasvoi siihen, mitä se lienee ollut suurimmillaan eli hieman vajaat 570 ha. Maista suunnilleen puolet sijaitsee Mikkelin pitäjän kirkonkylässä ja toinen puoli saman pitäjän Rahulan kylässä. Kirkonkylässä on kaksi maapalaa, joista suurempi n. 300 ha (nyt. Kirkonkylä RNo 4:23) sijaitsee 10 km Mikkeli-Jyväskylän valtatien pohjoispuolella ja toinen varsin pieni pala- vain n. 12 ha (Kirkonkylä RNo 4:22) - melkein Kavalan kylän keskellä. Myös Rahulassa sijaitsevat maat ovat kahdessa lohkossa. Tilan keskus rakennuksineen ja niitä ympäröivine peltoineen sekä noin 100 ha metsämaata, sijaitsevat 6 km Mikkelin kaupungista pohjoiseen ja 1 km Mikkeli-Juva maantiestä (Rahula RNo 2: 15). Vuoden 1985 alusta on tämä tilan osa kuulunut Mikkelin kaupunkiin. Toinen lohko runsaat 100 ha (Rahula RNo 2: 14) sijaitsee Tervanen-nimisenjärven pohjoispääs­sä ja kuuluu edelleen Mikkelin maalaiskuntaan.

Tilan yllämainittu 570 ha maata, josta n. 35 ha peltoa pysyi muuttumattomana aina siihen saakka, jolloin torpparilaki astui voimaan. Heikkalan omistivat tällöin yhteisesti Lauri ja Eino Taskinen isänsä Einar Taskisen kuoltua vuonna 1918.

86

Torpparilain ja maanhankintalain perusteella on Heikkalasta jouduttu luovuttamaan runsaat puolet kokonaispinta-alasta niin, että tänä päivänä tilaan kuuluu vähän yli 20 ha viljeltyä maata ja n. 260 ha metsää.

TORPPARIT JA TORPPIEN ITSENÄISTYMINEN

Torppa käsitti päätalosta erottamattoman, mutta silti tavallisesti erillisen viljelmän eikä vain asuntotonttia tai -tilaa. Ns. kartanotorpat oli perustettu pääasiassa päätilan työvoimatarvetta ajatellen, koska vuokra maksettiin ensi sijaisesti työnä.

Torpparilaki eli laki vuokra·alueiden lunastamisesta - myös Lex Kalliona tunnettu - sai lopullisen muotonsa v. 1922, jolloin sitä alettiin käytännössä myös täydellä teholla toteuttaa. Tähän lakiin nojautuen saivat Heikkalan kaikki viisi (5) torppaa itsenäisyyden.

Vapaaehtoisella kaupalla myytiin torppari August ja Maria Kääriäiselle vuonna 1922 Rahulassa Tervasen järven pohjoispäähän ulottuvasta palstasta Kylmäkorvenojan· niminen torppa pinta-alaltaan 40 ha. Lohkomisen jälkeen vuonna 1931 tila sai nimen Metsä.lä RNo 2:1. Nikutaisen omistaessa Heikkalan, oli mainitun torpan vuokraajana Henrik Johan Siiskonen. Metsälän tila on edelleen Kääriäisen suvun hallussa ja viljelyksessä.

Kirkonkylässä anoivatlunastusoikeutta vuokra-alueisiinsa neljän torpan vuokraajat melko samanaikaisesti vuosina 1924-1925. Päätös oli jokaisen kohdalla myönteinen, mutta kesti aina 1930-luvun alkuun ennen kuin lopulliset päätökset itsenäistymisestä oli tehty, 1unastushinta arvioitu ja määrätty sekä lohkominen suoritettu. Kuitenkin possakan tekemisen isäntätaloon päättyi yleensä vuoden 1925 lopulla. Itsenäisiksi tiloiksi erotettiin kirkonkylässä seuraavat torpat.

Eloselän torppa (RNo 4:12), pinta·alaltaan 39,98 ha, itsenäistyi Otto Tarssasen ollessa vuokraajana vuodesta 1919 lähtien. Ennen Tarssasia oli torppareina ollut mm. Kaalep Hokkanen vuosina 1906-1913 ja hänen jälkeensä Otto ja Taneli Partti vuosina 1913-1919. Otto Tarssasen poika Hugo myi tilan vuonna 1972 teollisuusneuvos Matti Pylkkäselle Mikkelistä. Vuodesta 1982 omistaa tilan Pylkkäsen tytär Marjatta Rasinsuo. Tila ei ole viljelyksessä.

Petäjäselän torpan (RNo 4: 13), pinta·alaltaan 40,18 ha, vuokraajaksi tuli vuonna 1907 Otto Liukkosen jälkeen Petter Ikonen. Ikosen vuokrasopimus, jonka isäntien puolesta oli allekiljoittanut Hilda Loviisa Nikulainen, oli tehty 10 vuodeksi. Ikosta seurasi torpan vuokraajana Taskisten isännyydessä Einari Kylliäinen, jonka aikana torppa myös sai itsenäisyyden. Hänen jälkeensä on Petäjäselän omistajina ollut ainakin Erkki Liuttu ja Lauri Kohvakka. Tila on edelleen viljelyksessä ja sen omistaa vuodesta 1964 Esko Kiiskineo vaimonsa Eevan kanssa.

Torpparin välikiljan mukaan oli Oskar Nikolainen ottanut Tieselän torpan (RNo 4: 18) asukkaaksi Freetrik Lindenin. Välikirjassa, joka on allekiljoitettu 9. päivänä maaliskuuta 1908, oli vuokra-ajaksi sovittu 20 vuotta. Jostakin syystä tämä vuokrasuhde kuitenkin katkesi jo vuonna 1912, jolloin Heikkalan isäntänä oli Einar Taskinen. Torpan vuokraajaksi tuli Taavetti Myyryläinen. Myyryläisen suku on asunut ja viljellyt samaa tilaa pitempään kuin kukaan muu Heikkalan neljästä kirkonkylän torpparista. Taavetti

--

87

Myyryläinen tutustui "possakantekomatkoilla" Heikkalassa tuolloin palvelijana olleeseen Martta Hämäläiseen ja avioitui hänen kanssaan vuonna 1924. Torpasta, jonka pinta­ala oli 41 ha, muodostettiin lohkomispäätöksellä 10 päivältä lokakuuta 1930 itsenäinen, asutustiloista annetun lain mukainen asutustila.

Vuokrasuhde päätilaan oli katkennut vuokralautakunnan päätöksellä jo 9. päivänä lokakuuta 1925, jolloin Tieselän torppa oli määrätty lunastettavaksi ja lunastushinta arvioitu 13.465 markaksi 25 penniksi. Valtion varoista maksettiin tällöin kantatilan omistajille, Einar Taskisen perikunnalle, 65 mk 25 prahanaja 13.400 mk 5 % korkoa kasvavilla "obligaatioilla". Valtion etukäteen suorittaman lunastushinnanjoutui tilan uusi omistaja Taavetti Myyryläinen maksamaan takaisin valtiolle 6 % :n vuotuismaksulla eli maksamaan 36. vuotena vuosittain 807 mk 91 p sekä 37. vuotena loput 589 mk 15 p. Maksu kannettiin vuosittain kruununverojen yhteydessä, ensimmäisen kerran vuonna 1931 ja viimeinen erä vuonna 1967. Lunastusmenettely on ollut yhtäläinen kaikkien torppien kohdalla.

Tervahaudan torpan, joka oli pinta-alaltaan vain noin puolet (20 ha) muiden kirkonkylän torppien pinta-alasta, sai itsenäiseksi Vihtori Orava. Ennen häntä olivat vuokraajina olleet mm. Antti Liukkonen sekä Petter ja Antti Ikonen. Nykyisin tilan metsät (RNo 4:31) omistaa Sulo Myyryläinen, pellot (RNo4:41) Veikko Matiskainen sekä rakennuk­set tontteineen (RNo 4:40) Tauno Luukkonen.

Kuten vanhoista vuokravälikirjoista käy ilmi, olivat vuokraehdot kaikille torppareil­le - lukuunottamatta Tervahaudan torppaa, joka oli huomattavasti muita pienempi -varsin samanlaiset. Tämä on ymmärrettävää, sillä olihan torpatkin jokseenkin samanar­voisia niin peltojen kuin rakennustenkin osalta: ts. toimeentulon ja elämisen edellytykset olivat käytännössä yhtäläiset.

Vuokra oli yleensä kaksi hevospäivää viikossa ympäri vuoden, - lisäksi yksi (1) viikko heinänteossa, yksi viikko rukiin leikkuussa ja yksi viikko

kevätviljojen leikkuussa. - tavallisesti 8,5 kg voita Jaakonpäivän aikaan. - usein oli velvoitteena liinojen (4 kg) tai pellavan (3 kg) kehruu. - yksi puureki vuodessa tai vastineeksi 6 mk rahaa mainittava vuokraväli.kirjassa siksi,

että se tuli tavallaan ylimääräisenä työnä varsinaisen possa.kkapäivän lisäksi.

Kun työ normaalisti alkoivat aamulla klo 5, mentiin riiheen viimeistään 3-4 aikaan niin, että kun aamiainen syötiin klo 8, piti ahoksen olla puitu ja uusi sisässä. Mainittakoon, että Heikkalassa lämmitettiin usein sauna puintipäivinä niin aikaisin, että riihiväki pääsi saunaan peseytymään heti puinnin jälkeen, sillä varstapuinti oli tosi hikistä ja pölyistä hommaa.

MAANHANKINTALAIN V AIKUfUKSET

Siirtoväen asuttamiseksi sotien jälkeen annettu maanhankintalaki vuodelta 1945 kosketti harvinaisen raskaasti Heikkalan tilaa. Tilajoutui luovuttamaan kaiken kaikkiaan yli 100 ha maata, josta runsaat 10 ha valmista peltoa. Seuraavat tilat pakkolunastettiin tai myytiin vapaaehtoisella kaupalla edellä mainitun lain perusteella:

- Ns. Tervasen palstasta Rahulan kylässä erotettiin vuonna 1947 Tervanen -niminen

88

asutustila pinta-alaltaan n. 45 ha. Tila, joka rajoittuu aikaisemmin mainitun Metsälän torpan maihin, lunastettiin aluksi valtiolle ja luovutettiin sitten Jussi ja Martta Kaartisel­le. Se on edelleen Kaartisen suvun hallussa ja viljelyksessä, joskin jaettuna kahteen lähes yhtä suureen lohkoon (RN:o 2:11 ja 2:13), joista Tervasen pohjoispäähän ulottuvasta palstasta on myöhemmin vielä erotettu kaksi rantatonttia.

-Samana vuonna edellisen kanssa muodostettiin Pekkala -niminen asutustila (RN:o 2:3) n. 39 ha, joka erotettiin Heikkalan päärakennuksen ja viljelysten yhteydessä olevasta maapalstasta. Tilan saivat omistukseensa Raudusta lähtöisin olleet siirtolaiset Armas Aleksander ja Aili Maria Pekkanen. Tila, joka on kaikin puolin hyvin hoidettu, on edelleen heidän hallussaan ja viljelyksessä.

Korvaus edellä mainituista tiloista suoritettiin luovuttajalle valtion obligaatioina, kuten käytäntö oli ollut torppareidenkin kohdalla. - Vapaaehtoisella kaupalla, joskin maanhan­kintalakiin perustuen, myivät Elinaja Eino Taskinen vuonna 1947 n. 11 ha:n suuruisen Metsäpelto -nimisen palstan (RN:o 2:8) Aleksander ja Alina Sidoroffille. Siitä myivät Sidoroffit myöhemmin 0,5 ha käsittävän mutasuoalueen Keskusmetsälautakunta Tapiolle.

Sidoroffien palsta erotettiin samasta päätilan maasta kuin Pekkasen tilakin. Sidoroffit eivät alun alkaenkaan olleet kiinnostuneita maanviljelyksestä niin, että mm. heidän saamansa n. 4,5 ha suuruinen hyvä, valmis pelto jäi kokonaan viljelemättä kasvaen pajua ja muuta roskapuuta. Rakennukset ovat kOijauksen puutteessa lahonneet paikoil­leen käyttökelvottomiksi. Tila on edelleen Sidoroffien suvun hallussa, mutta vuosiin siellä ei ole asunut kukaan.

-Edelleen vapaaehtoisella kaupalla myytiin kirkonkylässä sijaitseva erillinen niittypalsta n. 12 ha Jalmari ja Toini Pulkkiselle. Lohkomispäätös vuodelta 1947 Tapiola RN:o 4:22. Palstan omistaa tällä haavaa Reino Paajanen.

Näin on Heikkalan pinta-ala supistunut vajaasta 600 ha:sta tämän päivän n. 270 ha:iin.

Selvitys Heikktzlan pihapiirili esittlivlilJn kaavioon.

1. PlilJrakennus, 1800-luvun puolivlilistli. 2. Tuparakennus, tyOvlien asuinrakennus vuodelta 1953. 3. HirresttJ rakennettu sauna vuodelta 1941. 4. Ta/ousrakennus, osittain uusittu v. 1952. 4a. Ulkokltyml1lll, purettu v. 1952. 4b. Ns. takatalli, purettu v. 1952. 4c. Puuvaja ja ulkokltymtilll. vuodelta 1952. 5. Ehka plilJrakennuksen ikliinen hirsinen "sll.rvinaitta ". 6. Navetta, myOhemmin sikilla vuodelta 1951. 7. Viime vuosisadalta periiisin oleva hirsinen riihirakennus. 8. Puimala vuodelta 1939. 9. Makirinteeseen upotettu kellari. JO. Katos hOyrykonetta vanen, purettu pois. 11. Aikoinaan parehiJylan paikka. 12. Vuonna 1951 puretun kivinavetan plilJtyiJ.

0

. . <

f c

f 1 1 1.

• e

_-0 t ~- - · . ..

. \,.~·

RAKENNUKSET JA PIHAPllRI

·1-

. f

: e : : __ ~_;

- ·- - - ::- ~· .

0 .1. • 1 e..l {; ....

89

Nykyinen päärakennus, joka sijaitsee viljelysten keskellä, on empiretyylinen keskiosal­taan kaksikerroksinen ja rakennettu ehkä 1800-luvun puolivälissä. Talon uljas, puhdaspiirteinen ulkoasu muistuttaa vahvasti silloisen maineikkaan arkkitehtimme Engelin käsialaa. Rakennuksen alkuperäisiä piirustuksia ei valitettavasti ole löytynyt. Talon pohjoispäätyyn on jälkeenpäin rakennettu laudasta erillirlen uloke sisäänkäyntei­neen. Se rikkoo häiritsevästi muuten niin vaikuttavaa ulkoasua. Lukuunottamatta mainittua uloketta ulkopuolisia rakenteita ei ole muutettu. Sisärakenteissa sitä vastoin on aikojen kuluessa tehty muutoksia, jotka osin ovat tuhonneet rakennushistoriallisesti arvokkaita yksityiskohtia. Tällaisina on lähinnä mainittava salin kaksi suurilla korkoku­villa varustettua kaakeliuunia, jotka lämmityskelvottomina purettiin sekä saman huoneen punahonkalankusta tehdyn lattian korvaaminen parketilla. Myös kauniit puusta tehdyt laipiot korvattiin erilaisilla levyillä.

Samalla salia kevennettiin vajaalla metrillä, jolloin pääsisäänkäynnin eteistila ja salin vieressä oleva huone suurenivat. Talon eteläpäässä olevasta kahdesta huoneesta pihanpuoleisesta purettiin hella lämmitysuuneineen ja pohjoispään keittiön viereinen huone jaettiin kahtia. Talon alakertaan saatiin näin seitsemän huoneen sijasta kahdeksan huonetta ja keittiö. Yläkerrassa olevia kolmea huonetta ei ainakaan Taskisten aikana ole käytetty muuta kuin tilapäisesti kesäasuntona. Siellä viettivät 1930-luvulla monta kesää tiemestari Wiljam Jokitalon perhe Mikkelistä sekä heidän jälkeensä Mikkelin maaseurakunnan kappalainen Nortian (Roschier) leski.

Saman peruskorjauksen yhteydessä asennettiin öljyllä tai puilla!hakkeella toimiva keskuslämmitys, vesi- ja viemärijohto sekä kaksi WC:tä. Talon pohjoispään perustaan,

90

pääasiassa maan alle rakennettiin sauna pesu- ja pukuhuoneineen, kattilahuone, puuvaja ja talouskellari. Edellä kerrottu peruskorjaus, jolloin myös seinäpäällysteet, katot ja permannot uusittiin sekä talo kokonaisuudessaan maalattiin, tehtiin vuosina 1965-1966. Tätä ennen oli ulkomaalaus uusittu vuonna 1939, jolloin myös sisätiloissa tehtiin vähäisiä korjauksia sekä vanha pärekate korvattiin peltikatolla. Vuonna 1987 talo maalattiin jälleen, jolloin rikkoutuneet koristelistat ja pääsisäänkäynnin portaikko pylväineen uusittiin kokonaan.

Pihapiiri on vuosien saatossa muuttunut varsin vähän, vain rakennusten käyttötarkoitus on osin vaihtunut ja navetta on siirretty toiseen paikkaan.

Selvityksenä oheen liitettyyn pihapiiriä ja rakennuksia koskevaan kaavioon mainittakoon sen lisäksi, mitä edellä päärakennuksen osalta on kerrottu, seuraavaa: - vuonna 1951 rakennettiin sementtitiilestä uusi navetta ( 6) , joka talvella 1978-1979 muutettiin sisustuksen osalta si.kalaksi ja varustettiin hakkeella toimivalla keskuslärnmi­tyksellä mistä johdot kulkevat myös asuinrakennukseen. - entinen navetta (12) sijaitsi keskellä peltoja saunan (3) koillispuolella. Se oli noin kymmenen metriä leveä ja lähes 30 metriä pitkä; runsaan metrin paksuiset seinät olivat luonnonkiveä; yläkerta, jonne molemmista päistä johti ajosilta ja jossa eläinten rehuja ja alusia säilytettiin, oli hirrestä ja kattomateriaalina oli tietenkin päre. Puuosat olivat palaneet kesällä 1928, muta ne rakennettiin samana vuonna entiseen uskoon. Uuden navetan valmistuttua entiset järeät kiviseinät haudattiin kaivinkoneellapeltoon sijaintipai­kalleen. - päärakennusta vastapäätä pihan toisella puolella sijaitsi vanha hirsinen (8 m x 12 m) työväen asuinrakennus (2). Siinä oli vain yksi suuri tupa, jonka nurkassa oli valtava leivinuuni; yhteisestä eteisestä johti ovi , paitsi tupaan, myös pieneen kamariin, jossa Taskisten aikaan asui Aatami Asikainen vaimonsa Annan .kanssa. Tupaa käytettiin paitsi työmiesten oleskelu- ja makuupaikkana - naispalvelijat asuivat päärakennuksessa -hevosvaljaiden sä.ilytys-, kuivaus- ja korjaustilana sekä työverstaana. Siellä valmistuivat etupäässä puhdetöinä puusta tehtävät työ- ja tarvekalut kuten reet, länget, pärevakat, reslat, kärrynlavat, kirvesvarret jne.

Rakennus, joka oli jo osin vajonnut maan sisään, korvattiin vuonna 1953 kaksikerroksi­sella (8 m x 10 m) lautatalolla (2). Siihen tuli alakertaan huone ja keittiö sekä tupakeittiö leivinuuneineenja yläkertaan huone ja keittiö. Rakennuksessa on huopakatto ja siinä on vesijohto ja viemäri, ei lämmintä vettä. Talossa on asunut Heikkalan työntekijöistä vain Erkki Parkkinen 1970-luvun alkuun, jolloin hän Vieno-vaimonsa kanssa muutti Mikkelin kaupunkiin, sekä hänen jälkeensä karjanhoitaja Martta Kovero. Muutoin rakennus on ollut osin vuokralla tai tyhjillään. Runsaaseen viiteen vuoteen siinä ei ole asunut ketään.

Talousrakennus ( 4), joka oli rakennettu pääosin hirrestä vuorauksella ehkä tämän vuosisadan alussa, on uusittu vuonna 1952. Se on rakenteeltaan entisen kaltainen, mutta vanhasta poistettu itäpäädyssä ollut uloke, joka palveli käymälänä. Siitä vasemmalle sijaitsi vanha talli, jossa oli kaksiosainen ovi kuusiruutuinen ikkunan sekä oven yläpuolella suljettava luukku, josta heinät ja pahnat työnnettiin tallin parvelle, mistä ne edelleen katossa olevien luukkujen kautta pudotettiin hevosten eteen.

Samalla kohdalla oli vanhaan rakennukseen kuuluvana osin kivestä ja hirrestä tehty ns. takatalli , jota käytettiin lantaJana ja tilapäisenä tallina, jossa lähinnä juvalaiset markkinamiehet ja hevoskauppiaat pitivät hevosia yötä. Nyt entisen varsinaisen tallin

91

paikalla on ulkokäymälä ja kaksi pientä puuvajaa. Rakennuksen kalustovaja ja siitä vasemmalle vilja-aitan osa ovat ennallaan. Keskellä siitä vasemmalle vilja-aitan osa ovat ennallaan. Keskellä rakennusta sijainnut pieni kalustokoppi, samoin kuin länsipäätyyn rakennettu lautainen uloke, jota työmiehet käyttivät kesäaikaan asuntona, ovat puretut em. remontin yhteydessä.

Tilalle rakennettiin kahteen kerrokseen neljä ulkoaittaa, joita on käytetty varastotiloina ja kesäisin makuupaikkoina. Vastaavalla kohdalla rakennuksen länsipäätyä sijaitsi ruokakello telineineen; kelloa on viimeksi käytetty 1920-luvulla. -Sauna (3), hirrestä, on rakennettu vuonna 1941 entisen savusaunan viereen, joka purettiin pois sotien jälkeen, - hirsineo ruoka-aitta (5), on varmaan ainakin yhtä vanha kuin päärakennus; se oli aikanaan siili- ja sianlihatynnyreiden ja suolasäkkien säilytyspaikka, nykyään enimmäkseen tyhjillään, - varsinaisen pihapiirin ulkopuolella sijaitsee viime vuosisadalta peräisin oleva hirsineo riihirakennus (7), - riihen yhteydessä on puimalaosa, johon kulmikkain rakennettiin laudoista vuonna 1939 noin 35 m pitkä lisäke (8), - vanhan riihipuimalarakennuksen yhteydessä oli vaja höyrykonetta varten (10),- pärehöylä (11) sijaitsi ulompana höyrykoneen kohdalla. Pärehöylää käytettiin vielä tilapäisesti aina 1970-luvun alkuun saakka, jolloin käyttövoiman oli joko sähkö tai traktori, -nykyisin koko riihipuimalakompleksi on osin käyttämättömänä osin lauta- ja maatalouskonevaras­tona, - erillään n. 150 m navetasta länteen sijaitsee vuonna 1982 rakennettu öljyllä toimiva siiloviljankuivaaja.

TUOTANNOLLINEN TYÖ

Kun työvälineinä olivat aatra, kirves, lapio, viikate ja sirppi sekä ainoana voimanlähtee­nä ihmisen itsensä lisäksi hevonen, ei kello useinkaan määrännyt päivän pituutta, vaan sää ja tekemättömät työt. Mutta normaalistikin työpäivä oli varsin pitkä jatkuen aamuviidestä iltaan 6-7 saakka. Kirkonkylän torppareille se tiesi mökistä lähtöä aamuisin 3:n tienoissa ehtiäkseen hevosella Heikkalaan klo 5:ksi. Tavallisesti he sitten tekivät useita possakkapäiviä yhteen menoon yöpyen talossa. Heikkalassa näin pitkää päivää tehtiin aina talvisotaan saakka. Sotien jälkeen vähitellen töihin lähtö siirtyi 7:ään ja paluu illaksi 6:ksi. Tosin navettaan mentiin edelleen 1-2 tuntia aikaisemmin.

Karjan ollessa sisällä käytettiin aamu- ja iltahämärät alusten- joina käytettiin etupäässä lehdeksiä ja kuusenoksia, - hakkuuseen. Silput hakattiin aluksi kassaralla sittemmin miesvoimalla pyöritettävällä silppukoneella. Sahattiin ja pilkottiin kotitarvepuut, korjattiin rikkoutuneet valjaat ja työkalut sekä tehtiin uusia.

Pitkää päivää tehtäessä syötiin kolme ateriaa; aamulla klo 8, iltapäivällä klo 2 ja illalla klo 7. Ruokatauon pituus oli tavallisesti yksi tunti, joskus puolitoista tuntia. Kahvi ja jonkinlainen aamupala, jossa tarjottiin oli leipää, voita, silliä ja silavaa sekä usein puuroa, nautittiin aamulla ennen töihin lähtöä kello 5. Sitten oli aamupäiväkahvi klo 10 ja iltapäivällä klo 2. Töihin lähdön tapahduttua klo 7 jäi 8:n ateria pois, mutta se pyrittiin korvaamaan runsaammalla aamupalalla.

Rukiin samoin kuin kevätviljojen leikkuun tekivät useimmat torpparit urakkatyönä. Heikkalassa oli päiväuralekana rukiinlei.kkuussa 10 kpl 18-lyhteen kuhilasta.

Parhaat leikkaajat mm. Taavetti Myyryläinen tekivät kaksikin possakkapäivää yhtenä päivänä. Myös talon vakinaisista työntekijöistä etenkin nuoret miehet silloin tällöin

92

ottivat urakan päästäkseen aikaisemmin kylälle siihen aikaan usein pidettyihin talkoisiin. Isäntäväen lisäksi on Heikkalassa ainakin Taskisten aikaan ollut vakinaisia työntekijöitä enimmillään kolme naispalvelijaaja 4·5 miestä· torppareita lukuunottamatta- sekä ns. maitopoika.

Vuoteen 1978 oli Heikkalassa keskitytty maidon tuotantoon. Maito toimitettiin kaupunkiin pääasiassa tinkimaitona aina vuoteen 1939 saakka. Tosin viime vuosina kesäisin myöskin meijeriin, jonne vuodesta 1940 lähtien maito yksinomaan kuljetettiin, kunnes se sotien jälkeen meijerin toimesta noudettiin aluksi 5-tien varresta ja myöhem­min suoraan tilalta, ensin pystöstä imien, sitten tilatankista suoraan maidonkeräilyau­toon. Mainittakoon, että yksittäisiä tinkipaikkoja oli enimmillään lähes 40 kpl. Maitopystöt ladottiin kuormaan kotoa lähdettäessä aina samaan järjestykseen, sen mukaan kuin reitillä tyhjennys tai kaimunvaihto tapahtui. Hevonen oppi pian reitin ja pysähdyspaikat kaupungissa niin, ettei ohjastustajuuri tarvittu. Maitohinkki tyhjennettiin tavallisesti porraskäytävässä olevaan astiaan tai vaihdettiin tyhjään k:annuun. Maito maksettiin yleensä kuukausittain ja maksaja taijosi maitopojalle suurella mielihyvällä vastaanotetut pullakahvit. Kotiin tultua oli saadut rahat tilitettävä pennilleen emännälle.

Pellot, jotka sijaitsevat suurimmaksi osaksi päärakennuksen ympärillä, ovat viettäviä hiekka-, suo- ja multamaita. Peltoja on melkein kauttaaltaan ympäröinyt lähes metrin korkuinen ja vähintään yhtä leveä kiviaita, jota tavataan vieläkin monin paikoin peltojen kupeilla.

Rehuviljan, heinän ja perunan ohella viljeltiin pääasiassa ruista ja jossain maann kevätvehnää. Ruis muodostikin maidon ohella vuosikymmenten ajan tärkeimmän peliosta saatavan vuosittaisen tulolähteen. Esimerkin vuoksi mainittakoon, että vuonna 1930, jolloin peltopinta-ala oli vielä n. 35 ha, oli ruista 3,5 ha, k:auraa 10, ohraa 0,25, perunaa, pellavaa 0,01, rehukasveja 0,25, heinää 16,49 ja kesantoa 3,5 ha. Kotieläimiä oli tuolloin 3 hevosta, 13 lehmää, 5 sikaa, 11 lammasta ja 15 kanaa. Lehmät olivat ISK-, siat ja lampaat maatiaisrotua. (Suomen Maatilat)

Enimmillään on lehmiä Heikkalassa ollut parikymmentä ja hevosia 4-5 kpl sekä lisäksi 1-2 varsaa. 1950-luvun alussa, jolloin samalla siirryttiin uuteen navettaan karja muutettiin Ay- ja Friisiläisrotuisiksi. Lehmiä oli tällöin 10-12 kpl. Nautakarjasta luovuttiin vuonna 1978, jonka jälkeen sikataksi sisustetussa navetassa pidettiin n. pariakymmentä emakkoa vuoteen 1984, jolloin siirryttiin kokonaan ka.Ijattomaan maatalouteen. Lehmistä enempää kuin sioistakaan luopuminen ei ollut helppoa, mutta hoitovaikeuksien ja isännäksi tulleen Heikki Taskisen vaikean sairastumisen vuoksi siihen oltiin pakotettuja. Peltopinta-ala, joka kaikkien luovutusten jälkeen (1947) oli supistunut runsaaseen 20 hehtaariin, ei luonnollisestikaan anna yksin riittävää toimeentu­loa, jonka johdosta metsänhoitoon on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Viimeinen hevonen, jota Paavo Taskinen käytti yksin omaan ratsastukseen, myytiin 1980-luvun alussa.

Nykyään viljellään rukiin ja vehnän lisäksi kauraa ja ohraa ja onpa muutamana vuotena kokeiltu rypsiäkin, joskaan ei erikoisemmalla menestyksellä. Lisäksi viljellään perunaa kotitarpeiksi.

Hevonen oli ainoa energianlähde niin pellolla, metsässä kuin tavara- ja henkilökuljetuk­sissa aina tämän vuosisadan alkuun saakka, jolloin höyrykone (Lokomobiili) tuli sen

93

rinnalle. Höyrykone käytti ensimmäistä puimakonettaja pärehöylää, joka oli tilapäisesti käytössä aina 1970-Juvun alkuun saakka. Viimeisinä vuosina sitä pyöritti traktori. Sähkö saatiin Heikkalaan 1920-luvun puolivälissä Rämälän Sähköosuuskunnalta, jolloin myös hankittiin sähkömoottori em. koneitten käyttövoimaksi. Yhden hevosen vetämä niittokone tuli taloon jo vuosisadan alussa, mutta vastaava kahden hevosen vetää vasta 1920-luvun lopulla Aatami Asikaisen tultua työnjohtajaksi. Hänen toimestaan hankittiin myös ensimmäinen kahden hevosen vetämä tehdasvalmisteinen aura, jota Aatami nimitti "isoksi lusikaksi". Sähkökäyttöinen silppukone korvasi aikaisemmin miesvoimalla pyöritettävän. Samanaikaisesti niittokoneen kanssa ostettiin ensimmäinen hevosvetoinen haravakone, jota myöhemmin luonnollisesti käytti traktori. Vuonna 1940 hankittiin ensimmäinen kylvökone. 1930-1940-luvun vaihteessa emäntä osti itselleen kulkuvä­lineeksi käytetyn polkupyörän. Puhelin saatiin vuonna 1940 lähinnä Suomen Huollon lastensairaalan ansiosta. Ensimmäinen traktori ostettiin vuonna 1955. Traktorin myötä hankittiin Jannanlevittäjä, niittosilppuri, traktorivetoinen niitto- ja kylvökone. Uuteen navettaan asennettiin sen valmistuttua (1951) ensimmäinen lypsykone. Samanaikaisesti navetan vesijohtojen rakentamisen yhteydessä vedettiin sieltä kylmävesijohto pääraken­nukseen ja myös pihan toisella puolella sijaitsevaan työväen asuintaloon.

Perinteinen viljan kuivaaminen lyhteinä riihen parsilla tai jyvinä riihen lattialla korvattiin 1950-luvun lopulla hankitulla sähkökäyttöisellä ja puilla lämmitettävällä viljankuivaajalla. Tosin vielä pitkään tämänkin jälkeen siemenvilja ja etenkin kotona leipomiseen tarvittava ruis kuivattiin riihessä.

1970-luvun alussa vaihdettiin em. siilokuivuri loppuun palaneena kylmäilmaperiaatteella toimivaksi lavakuivuriksi. Nykyinen kuivaamorakennus, johon asennettiin öljyllä tai hakkeella lämmitettävä Jaakko-merkkinen kuumailmasiilokuivuri, valmistui vuonna 1981.

Vilja jauhatettiin Visulahden ja sittemmin Emolan myllyssä kunnes vasta 1940-luvulla taloon hankittiin sähkökäyttöinen kotitarvemylly lähinnä rehuviljan jauhatusta varten. Ruokavilja jauhatettiin edelleen EmoJan myllyssä Mikkelin kaupungissa. Talossa oli ennen kotitarvemyllyn ostamista kahden pyöreän, uurrepintaisen kiven muodostama käsimylly, joka sijaitsi talousrakennuksen kalustovajan nurkassa ja jota käytettiin etupäässä pienten, erikoistarpeisiin tarkoitettujen- kuten puurojauhojen -valmistamiseen vielä pitkälti 1950-luvulle saakka.

Ensimmäinen leikkuupuimuri ostettiin Heikkalaan vuonna 1960. Auto hankittiin taloon vuonna 1947 lähinnä kuitenkin eläinlääkäriksi valmistuneen Eino Taskisen käyttöön.

VUOKRALAISIA PIENYRITTÄJINÄ

Heikkalassa on asunut alivuokralaisina useita pienyrittäjiä ja käsityöläisiä, jotka taJjosivat palvelujaan lähiympäristön asukkaille ja kauemmaksikin. Huomattavin heistä lienee ollut kaivertaja Edvard Kosonen, jolla oli vuokrattuna kaksi huonetta pääraken­nuksesta vuosisadan vaihteessa Antti Nikutaisen ollessa Heikkalan isäntänä. Kososen artikkeleina olivat lakk:asinetit, ovien nimilaatat, erilaiset leimasimet jne. Liiketoiminta lienee ollut silloisiin oloihin nähden verrattain suurta, koska Kososella oli ainakin yksi joskus kaksikin apulaista. Artikkeleita markkinoitiin laajalti ympäri maata ja Tampere mainitaan aikaidijoissa hyvänä asiakaspaikka.kuntana.

94

Hyvänäjalkineiden tekijänä paikkakunnalla tunnettu suutari Otto Parantainen asui Olga­vaimonsa kanssa Heikkalassa 1910-1920-luvuilla. Erittäin hyvinä pidettiin Oton tekemiä lapikkaita ja rasvanahkasaappaita. Niin jalkineet kuin rukkaset valmistettiin yleensä asiakkaiden tarpeista hänen kotonaan.

Ompelija Hanna Pajunen asui Heikkalassa 1920-1950-luvuilla. Täältä käsin hän kiersi ympäristön taloissa - usein vieläpä Mikkelin ulkopuolellakin - ompelemassa paitsi naisille tehden myöskin miehille paitoja, alushousuja jne. Hanna saattoi viipyä samassa talossa useita viikkoja, sillä kun ammatti-ihminen saatiin paikalle, pantiin vaatevarasto kerralla kuntoon pitkäksi aikaa eteenpäin. Sellaiset, joilla ei ollut omaa ompelukonetta tai eivät voineet majoittaa ompelijaa, kävivät teettämässä vaatteensa hänen luonaan Heikkalassa. Hanna Pajunen oli paitsi ompelijana myös ihmisenä hyvin pidetty kyläläisten keskuudessa.

Kupparina mainetta saavuttanut Ida Tuovinen hoiti ammattiaan Heikkalasta käsin 1920-1930-lukujen vaihteessa.

Lähes 10 vuotta (1958-1967) asui agrologi Veikko Roikonen perheineen vuokralla Heikkalan piharakennuksessa (työväenasunto). Jos ei liene Elina Taskisen Roikosille määräämä vuokra ollut päätä huimaava, niin se tuli monin verroin korvattua sillä ystävällisyydellä ja avuliaisuudella, jota Roikoset aina osoittivat isäntäväkeä kohtaan.

Roikosten jälkeen samassa rakennuksessa on asunut muutamia yksityisiä mieshenkilöitä mikä jonkun viikon mikä vähän pidempään. Liki 10 vuotta asumus on ollut täysin tyhjillään.

Sotien jälkeen Heikkalassa siirtolaisina tilapäisesti asuneista mainittakoon Arvi Suikin ja Jalmari Lallukan perheet.

SOTA-AIKA

Talvisodan alettua perustettiin Heikkalaan sotasairaala. Henkilökuntaa oli sairaanhoitaja ja kaksi lääkintämiestä. Potilaita ei sairaalassa ehtinyt olla muita kuin talon nuorin poika Eino Taskinen, joka makaili täällä muutamia viikkoja toipilaana haavoituttuaan Aittojoella 10.3.1940.

Sotasairaala purettiin pian talvisodan päätyttyä ja tilalle tuli Suomen Huollon lasten­sairaala. Tämä toimi täydellä teholla. Potilaita oli parhaimmillaan yli 20 lasta ja henkilökuntaa runsaat kymmenen, sen lyhyen ajan, minkä sairaala Heikkalassa oli. Jatkosodan alettua sairaala joutui siirtymään pois ja tilalle tuli Päämajan tiedusteluosas­to. Päärakennus kokonaisuudessaan otettiin puolustusvoimien käyttöön niin, että talon emäntäkin joutui asumaan pihan toisella puolella olevassa tuparakennuksessa yhdessä ja samassa huoneessa talon palvelusväen kanssa. Osaston koko henkilökunta ei mahtunut sisämajoitukseen, joten suurin osa miehistöä ja alipäällystöä asusti parakeissa, taloon johtavan tien molemmin puolin olevassa metsikössä. Muistona näiltä ajoilta sieltä löytyy vielä tänäkin päivänä lukuisia parakkien tulisijojen pohjia.

95

TALON PERINTEITÄ

Talon perinteistä mainittakoon ennen muita "lehmänlaskijaiset", jolloin naispalvelijat saivatjonkun lahjan, kuten jalkineet, päähuivin, esiliinan, leninkikankaan tms. Syksyllä pestuumarkkinoiden aikaan annettiin taloon edelleen jäävälle työntekijälle joko pestiraha tai pieni lahjaesine. Eräs Tikkumaton tapa on Heikkalassa säilynyt aina näihin päiviin saakka; miehet käyvät saunassa aina ennen naisia.

PERSOONALLISUUKSIA JA PITKÄAIKAISIA TYÖNTEKIJÖITÄ

Muutamia pitkäaikaisia työntekijöitä ja erikoisia persoonallisuuksia on syytä mainita Heikkalan rikkaasta henkilögalleriasta.

Ratsumestari Krister Asikainen (n. 1640-1670) oli melko poikkeuksellinen läänityksen haltija. Hän oli aateliton, kohosi tuoiloisissa oloissa "säätyläistasolle", mutta säilytti silti sukunimensä suomenkielisenä. Kiihkeän luonteensa ja epäsäännöllisten elämäntapo­jensa takia hän oli jatkuvissa taloudellisissa vaikeuksissa siitäkin huolimatta, että sai Heikkalan lisäksi läänityksikseen talon lhastjärveltä ja toisen Koskentaipaleelta sekä kaksi taloa Pieksämäeltä. (Wirilander, Mikkelin pittljan historia.)

Antti Nikulainen (Heikkalan omistaja vuosina 1879-1903) ansaitsee tulla mainituksi siksi, että hänen isännyydessään Heikkalan pinta-ala kaksinkertaistui. Lisäksi siksi, että tällaisia perheitä ei Sainlankaan koulupiirissä olisi tarvittu kovinkaan monta, kun oppilaita kouluun olisi riittänyt, sillä Antti Nikulaisella oli kahdesta avioliitosta kaikkiaan 21 lasta. Viimeinen lapsista syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Antti Nikulainen oli kuollessaan 70-vuotias.

Elina Taskinen jäi leskeksi vuonna 1918 ja sairastui pian miehensä kuoleman jälkeen vaikeaan Espanjantautiin, joksi nimitettiin kaikkialla maailmassa vuosina 1918-1920 raivonnutta influenssaepidemiaa. Koko huusholli jäi joksikin aikaa kokonaan vieraisiin käsiin. Osin emännän tehtävistä ja etenkin nuorimman pojan Einon hoidosta huolehti uskollinen palvelija Selma Suuronen. Isännän tehtävien hoitaminen jäi Juvalta v. 1916 Heikkalaan työmieheksi tulleen Viljami Huttusen harteille, joka ns. etumiehenä tarmokkaasti johti talon töitä aina vuoteen 1923 saakka. Yhdessä Vili Huttusen kanssa Elina Taskinen suoritti varmaan elämänsä raskaimman matkan noutaessaan Lusista miehensä ruumiin hevoskyydillä Heikk.alaa.n.

Selma Suuronen ja Vili Huttunen menivät naimisiin v. 1920 ja muuttivat Selman kotipaikalle Kovalaan Takkisen torppaan. Vain pari kuukautta he ehtivät siellä olemaan, kun palasivat emännän pyynnöstä takaisin Heikkalaan. Vili jatkoi entiseen tapaan etumiehenä, mutta Selma luopui vakinaisen palvelijan toimesta. Naimisissa ollessaan he asuivat päärakennuksen eteläpäässä olevassa hellahuoneessa ja olivat omissa ruuissaan.

Vili Huttunen ja hänen jälkeensä Aatami Asikainen Heikkalan työnjohtajina olivat naapureittenja kyläläisten keskuudessa hyvin arvostettuja henkilöitä: he istuivat isäntinä isäntien joukossa.

Selma Huttusta seurasi palvelijana Martta Hämäläinen. Hän ehti palvella taloa vajaat

96

viisi vuotta mentyään naimisiin torppari Taavetti Myyryläisen kanssa. Vaikka Martta oli ruumiinrakenteeltaan hento ja pienikokoinen, oli hän erittäin uuttera ja sitkeä työntekijä, joka mm. rukiin leikk:uussa veti hyvin vertoja miehille.

Aune Väisänen 1950-1960-lukujen pitkäaikaisena ja uskollisena palvelijana oli suurimman osan tästä ajasta emännän lisäksi ainoa naispuolinen työntekijä Heikkalassa.

Miehistä Antti Hyyryläinen 1920-1930-luvuilla oli oma persoonansa. Antti oli kooltaan varsin pieni, mutta ahkera ja sisukas työmies. Antti oli erikoisen kiintynyt eläimiin ja talon koira oli hänen erikoisen huolenpitoosa kohteena, hänen ystävänsä ja uskollinen seuralaisensa. Erikoista Antissa oli lisäksi se, että hänellä oli melkein aina kahvin kanssa rinkeliä, joita hän ei unohtanut ostaa kaupunkireissulla.

Työkaverit ivailivat, ehkä kateudesta, sillä eihän 1920-luvulla Heikkalan kahvipöydässä normaalisti syöneet kaupasta ostettua kahvileipää enempää isännät kuin palvelusväki­kään, että Antti nauttii rinkeleitä vaimon asemasta.

Toinen harvinaisen pitkän ja ansiokkaan päivätyön tehneistä oli Vili Huttusen jälkeen Heikkalaan työnjohtajaksi tullut Aatami Asikainen. Hän palveli taloa tunnollisesti runsaat 25 vuotta. Aatami Asikainen johti töitä aivan isännän elkein ja aina talon parasta silmälläpitäen. Mikään työ ei ollut hänelle vierasta, mutta eläinten teurastuksen hän jätti mielellään jonkun toisen suoritettavaksi, mikäli se suinkin oli mahdollista. Kun toiset aamu- ja iltapuhteilla hakkasivat alusia, pilkkoivat puita tai tekivät joitain muita askareita oli Aatamin vastuulla ja tehtävänä rikkoutuneiden valjaiden ja työkalujen kmjaaminen ja uusien valmistaminen. Hän poltti itsekasvattamaansa tupakkaa piipussa, karisti kuumat perskat kämmenelle ja pisti rnälliksi poskeen. Eräs harvinainen piirre Aatami Asikaisessa oli se, ettei hän juuri koskaan ottanut vastaan ruoka- tai kahvitar­jouksia enempää talonpuolella kuin muualla kylässäkään. Aatami oli Anna-vaimonsa kanssa omissa ruoissaan; hän oli ns. muonamies. Asikainen ei jäänyt Heik.kalaan eläkepäiviään viettämään, jota mahdollisuutta hänelle tarjottiin ja johon hänellä olisi ollut oikeus, vaan muutti 1950-luvun alussa tyttärensä Tyynen luokse Helsinkiin. Usein hän kuitenkin sieltä pistäytyi Heikkalassa viipyen joskus pitkiäkin aikoja.

Elina Taskisen veljistä Ferdinand 1920-1930-luvuilla ja Eino Kaartisen 1930-luvulla olivat Heikkalassa töissä.

Pitkäaikaisin kaikista oli kuitenkin Erkki Parkkinen, joka 16-vuotiaana vuonna 1938 tuli taloon maitopojaksi ja jota työrupeamaa kesti sitten runsaat 35 vuotta. Erkki Parkkinen oli pitkään ainoa miespuolinen työntekijä talossa. Hänen harvinaisen pitkä ja usein raskaskin päivätyönsä saman talon palvelijana ansaitsee varauksettoman kiitoksen ja tunnustuksen.

Elina Taskinen Heikkalan emäntänä on luku sinänsä. Ei liene kovinkaan väärin ja harhaanjohtavaa verrata häntä Niskavuoren vanhaan emäntään, niin monia yhteisiä piirteitä talonpidossa aina luonteenlaatua myöten heistä tuntuisi löytyvän.

Elina Taskinen jäi vasta 27-vuotiaana kahden pikkupojan yksinhuoltajaksi ja suurehkon, velkaisen talon emännäksi ehdittyään olla naimisissa vain viisi vuotta. Lisäksi se, että hän oli palvelijasta "noussut" talon emännäksi, ei varmaankaan ollut omiaan helpotta­maan tilannetta. Itseään säästämättä ja säälimättä hän paneutui kaikella tarmolla ja sisunaan talonpitoon. Hän oli äärettömän ahkera vaatien paljon itseltään, mutta myös

--

97

muilta. Hän pyrki olemaan esimerkkinä palvelusväelle kaihtamatta itse mitään eteen tulevia töitä niin pellolla, navetassa kuin sisäaskareissakaan.

Taloudenpito oli tarkkaa ja jokaisen markan käyttö tarkoin harkittua. Erikoisesti on mainittava hänen siisti melkeinpä päivittäinen kirjanpitoosa talon menoista ja tuloista. Toimenpide, mikä myöhemmin mm. holhoustilejä selvitettäessä osoittautui ratkaisevan tärkeäksi.

Vaikka hän oli erittäin vaativa ja usein ankarak.in emäntä, hän oli ehdottoman oikeuden­mukainen ja pyrki mahdollisuuksien mukaan ylimääräisesti korvaamaan ja palkitsemaan hyvin suoritetun työn. Ehkäpä osittain tästä johtuen työntekijät vaihtuivat Heikkalassa varsin harvoin. Elina Taskinen kunnioitti rehellistä työtä ja arvosti suuresti maatalon emännyyttä. Kuvaavaa oli sanonta, jonka häntä rouvaksi puhutteleva sai kuulla: "Parempi rukiinen emäntä kuin kauranen rouva". Elina Taskisen harrastuksista mainittakoon toiminta maatalousnaisissa ja ompeluseuratyö. Taitavana käsityön tekijänä hän otti menestyksellä osaa Maatalousnaisten jäljestämiin villan ja pellavan karstaamis-ja kehruukilpailuihin. 1930-luvulla Elina Taskinen toimi usean vuoden ajan Sairiian

koulun taloudenhoitajana.

Ylläesitetyt hajanaiset elämänkertatiedot muutamista Heikkalassa asuneesta henkilöstä haluavat viestittää. jälkipolvien vaatimattoman kiitoksen ja tunnustuksen ei ainoastaan nimeltä mainituille vaan kaikille niille, jotka hyväksi, sen pelloilla ja metsissä, uurastaneet ja hikeään vuodattaneet. Muistutettakoon se meitä tämän päivän suomalaisia siitä, että työ kodin ja kotiseudun hyväksi on työtä yhteisen isänmaamme hyväksi parhaimmillaan.

Etelä-Savon seutukaavaliitto on esittänyt Heikkalan päärakennusta maakunnalliseksi suojelukohteeksi. Rakennusta pidetään rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristön kannalta merkittävänä maakunnallisena kohteena.

98

" ·-- . - .. ' . .. . - - ~- · - -·· --- . ... -----·-···- ... ···- -·- ......... -·--·· --... ~ --··· . . .. .......... . .... : .· . .... --:.~ ·; : · -~-·-

/ -. -

( / ... !, . .. , 1 ,· ./ /' ./ .. ( .. " \, 1. .. \ /." 1 •• t ., '. \

Kuulutus Heikkalan rusthollin myynnisttl v. 1819

99

Heikkalan torpparin vtJlikirja

·.

' \

100

f.· oJl;y/__4~~ o-?7 Z,.~~?"u/p;v~Q~~tN/·y~-n/ $Hn- r~~ /aJ~/"?a-/a-".a.-?~ c.:-:k.~~.

J: ::/M//~a~~ ~ U.k~/~ Z:~~ ~...J~·/~~~/~t?r ~cz-;?~·~·4~~­/t-t~ ~ a ?' /h--r ~~"" /? Ja c-- ·

101

102

~} t-;

r$ '

Torpan tuloko.tselmusptJytakirja

,,

_,6) f;.a,c';.~ ~~~ .. J/ (Ju~._ ed;

1 ;-u-J~-~ ~ tJJ!O. ;;_ ml; JC~ J~~ .---:~ .-.. / ~~<--«-.

Z) JJ."'""·•/\f..LL-;1 • · ~dM " (:J-;.s c;;_ Jj ~d~~.l.l~Z.,tt} tf.n-1 1-7, ~~_,-; "- /t-v,4,..._ !t~ä.v~ ...... / 1-Ptr- o"~ (,_r/t~..)'a tt...--/r )Jd:, _ / . _ _ . . _J 1 . / --"."'!'" ____ _

103

IC-t::tt.dl..:.. ~ Jtl-~~ ;; 1.571. o . ·l·hz; ;-r~~ :~~tJ. u. oJJtl, ,,,,,(,-,1 ... .-/t";a_/

~4tn,. ... LJ.... tUMe.....:.- ~.-../.a~·;..·.r-, ;uw-... -~: -Ca~:<.:.. ;;"e-lf.)J'r;,.,.(Z'_

~ ~ ~~.;..J?J. 9.d;

tr,4~ ~- P4.. lf-t,h. o . 'Yh-4jltrJ4_ ""~~_r-./4-cU'/1-'~a.o--.4--:_ ~ ~~~.n.4 ~~~.::~- ~.w.,..J/~/114<: ~:V

/ /1{.-a.-a-. ~r.-~~t.M-.._, ~:;.__ . . e~ · .fc..:C..·,__ ~~<-4/ ... ,.:-f... . ~ev , 1

~~ ,;W-/e...:x~. ~..z.. .. / J ~..«Z:zZ: ~ ~ ;(...,.t/J'-'-?·7.;,., P~<z;;·~zt! rJt..~u2:;,_,_,-r;·i"~ { {~~

~i.-r~Zu_J;, o-t.AA.Z~~ ae'~ 'h-~ -<;rA.:v ~;.,_._,_,. _ _ /,L . .,.H~,.:,

,?1~~-~~ ?/ .,,JJ..-u~ ~d_-d· ~.:_ ·~~ ~~ ,(.l"d.<-??;r-,; r!' ;{:-../0!-A . ..,.~

~~i~~ .1/ -~ ~._( ,A.~ ~-"'*'~ ~~~tP~_...,_ ~.c~~Q.., ;('Y·Ä:.· 4'.u.,·~·-

~~ ~~ '],.;._ ~~--..._. ~ ·.,.-u ~a.-6-'.:V. ~n.uc4_ -~~ ~~~~~~~? . 1

~~ ~ .J. b-7-np. ..... a./~d'~, 9".Ju.<u~.x4h.-~ ...... v--r4~ ...... ~ . . A,Zi.i ~~r rm~e4~ ~~ ~4U-I ~-..-4_.·!'~.

,M.- V~tz;_;___,_ ~<:hd~~- .:7''[/a h (.,• ·y-.u-'.C~ /,a,u. tJ'r 1 ·, ;.,,~...:;. ... ,, ....

__ ,.-....

~-~ u..~a./g~...:...~;u~,/A4/~ ~~~

c~t{;e/ .'./ ' o/~fl.-1-ti~J.(·­

J

, ' .·i:.."'"' ~ ~

"' 1'.

/ /

/

104

' '

Heikkalan tiluskartta

-\ '•o-:;fi.. : .. - 1 ' • • - -

~ ~

' ' \ ( ) \

' \ ·-· 1

--1:1 - li

Heikkalan tiluskartta

~ n ~ro ,~w" 4A Norola '\

Ram & R~la \ 3 - :5 }

\ 1 .; Q'

105

j-:::~- -{ --.·- . \

106

Kuva Heikkalan salista v. 1987

107

Suomen Huollon lastensairaalan potilaat ja osa henkiltJkuntaa Heikkalan pihalla. Taustalla nakyy vanha talousrakennus, joka uusittiin v. 1952. Plilissli oikealla ulkokltymlila, sitten hevostalli, kltrryliiterija vasemmalla vilja-aitta. Ruokakellon teline nlikyy mytJs. Kuvan omistaa Eino Taskinen

Eino Taskinen, elliinlaalånttJneuvos

108

JUONENNURMI - PUUSTELLI

limavalokuva 1950-luvulta. Kuva: Keijo KlUlriltinen

NIMEN MUODOSTUMINEN

Juoniennurmea oli sanottu myös "Juoneennurmeksi". Tämän nimen kerrotaan syntyneen siitä, kun kaupungista palailevat markkinamiehet tapasivat lepäillä pois väsymystään vanhan tien vierellä sijainneen aitan kupeella. Aitan seinustoilla kerrotaan kasvaneen vahvaa nurmea.

Epäilyt vanhasta kirkonpaikasta ja sanonnasta "Tuohennurmi", josta väännös J uonennur­mi, on eräs selitys. Tiedä sitten mikä on oikein.

Tämä asia on saanut liikkeelle monenlaista tarinaa, joista luotettavimman kuvan antaa Martti Westerholmin nimitutkimukset v. 1926 "Mikkelin pitäjän asumusten nimet".

Juoniennunni. 2. (6509) 1578 Jonios Tiendt (Nor.); (6517) 1579 Jonios tiendt (Visul.); (6541) 1582 Jonios tyendt (Norola); 1817-27 · Sergeants BoställeJuonin nurmi (Norola). 3. /uoninnurm, /uoninnurm. Juoni plistel. 4. Norola. 5. Valtion puustel!L 10. luoninnurme pustellissa, -ista, -f; luonfpustelissaj.n.e.: Iuonflla, -/ta, -Ie: luonfn­nurme!la, -lta, -Ie. 11. Erään luulon mukaan (esim. A. G. Koranter, Kertoelma suur-Savosta eli Mikkelistä, v. 1848) Savon ensim. kirkon paikka. Mielipide ei ole saavuttanut suurta kannatusta. (Kitoaho) M.K.

109

Aura Pietiliinen, mytJh. Siiskonen ja Maija Kttmlirliinen lottana piitimajan palveluksessa jatkosodan alkuvaiheessa v. 1941. Kuva on otettu Sairiian kartanon kuistilla. Kuvan omistaa Aura Siiskosen.

HALLINTA JA OMISTUS

Juonennurmi ja Parantala muodostivat jakokunnan. Vuonna 1561 omistajina olivat Heikki Anttonen ja Pietari Parantainen. Juonennurmi sijaitsi tuolloin ensimmäisten omistajiensa mukaan nimetyllä Anttosen pellolla Sähälammen länsipuolella. Parantala Loukasmaalla. Talojen nimet olivat peräisin jo 1500-luvulta. Juoneennurmi tuli Juonion kymmenyskunnasta.

Tila on ruotsinvallan aikainen sotilasvirkatalo "Puustelli".

1685 - 1697 1698 - 1720 1721 -1810

katselm uskirj urilla trumpetinsoittajalla kersantilla Virkataloajan jälkeen annettiin vuokralle.

Virkatalojen tarkastajan arkistossa olevien vuokrasopimusten mukaan vuokraajina olivat:

1825 Gabriel Poppius ja C. G. Masaiin 1834 Josef Johansson ja Siiskoin 1867 Heikki Henrig RistonpoikaPajunen s. 28.6.1837-19.6.1892, vaimo Maija

StiinaPaavontytär o.s. Taivalantti s. 29.9.1843-4.5.1918. Sopimus siirtyi kotivävy Matti Siiskoselle s. 7.5.1869-22.12.1941, vaimo Iida Maria o.s. Pajunen 27.8.1877-27.12.1944

110

Sopimus päättyi 1917 ja sitä jatkettiin 25 vuodella.

1941 Matti Siiskosen kuoltua saivat hänen poikansa Eino ja Urho Siiskonen tilan vuokralle viideksi vuodeksi. Urho Siiskosen siirryttyä toiselle alalle jatkoi Eino Siiskonen sopimusta vielä viidellä vuodella.

1949 Tehdylläkauppakirjalla tilasiirtyiEinoSiiskoselles. 17.5.1916-10.4.1977 ja vaimolleen Aura Siiskosen o. s. Pietiäinen. 14.3.1920 omistukseen. Eino Siiskosen kuoltua tila oli perikunnan nimissä 3 vuotta.

1980 10.6. tehdyllä kauppakirjalla tila siirtyi Jukka Siiskosen omistukseen.

Krusifiksiristi 1100-luvulta. Mikkelin Juonennurmi (Museovirasto)

LOHKOMISET

Nykyisen kantatilan lisäksi tilaan kuului Juhola, Lassila, Mäntylä ja metsämaata.

Jubola, tunnettu Palmin paikkana, sijaitsee vanhan Anttolantien ja Lahnalammen välissä, lohkottu ennen sotia

Lassila, sijaitsee kantatilan eteläpuolella 5-tien laidassa, lohkottu pika-asutustilaksi

111

sodan jälkeen. Ensimmäinen asukas oli Mikko Nypelö. Lauri ja Lyyli Siiskonen osti tilan 1943. Tila on edelleen Siiskosen perikunnan omistuksessa.

Mäntylä, sijaitsee vanhan Anttolantien itäpuolella. Ensimmäinen omistaja oli Arvi Tepponen, nykyinen Kasper Närhi.

Metsämaata on edelleen valtion omistuksessa samalla suunnalla.

TILAN VANHA TALOUSKESKUS

Tilan vanha talouskeskus sijaitsi nykyinen valtatie 5:n vieressä. Samaan pihapiiriin kuului talo, navetta, aitta ja kellari. Pihapiiristä itään n. 40 m:n päässä oli sauna. Eteläpuolella oli vilja-aitta, joka jäi valtatien toiselle puolelle. Noin 200 m pohjoiseen oli riihi, pahnalato ja puimala. Heinälatoja oli 6, joista on vielä yksi jäljellä.

Talo oli hirsistä rakennettu, myöhemmin 1930-luvulla valkoiseksi rapattu. Siinä oli kaksi sisäänkäyntiä: vierassisäänkäynti eli "visti" ja arkisisäänkäynti eli "porstupa". Porstuvasta pääsi suoraan tupaan, tuvan nurkassa oli suuri leivinuuni, penkit kiersi kahdella seinustalla. Muuta kalustusta oli puukannellinen sänky, keinu ja iso tuvanpöytä. Kattoa kantoi vahvat honkahirret Vististä pääsi eteisen kautta saliin ja kamariin. Keskelle salia jäi toinen kamari ja keittiö.

Sota-aikana tuvassa asusti vartiomiehiä. Puhuttiin "vartiotuvasta". Kaksi aseistettua vartiomiestä tarkasti Juvantien liikennettä aina vuorollaan. Talvisodan aikaan kerrotaan ammutun erästä Iäpiajanutta henkilöautoa takaa päin. Luoti oli mennyt aivan kuljettajan vierestä. Ampuja oli ollut Suomen armeijassa palvellut inkeriläinen.

Aitassa oli kolme ala-aittaa ja yksi yläaitta. Toiseen päähän jäi puuliiteri. Takana oli pärehöylän katos. Aitta paloi 1955.

Juvantien uuden linjauksen johdosta rakennukset jäivät tiealueelle ja niille määrättiin korjauskielto. Kaikki rakennukset on purettu 1970-luvulla. Tilalle valmistui muutama sata metriä pohjoisemmaksi uusi asuinrakennus v. 1965 ja talousrakennus v. 1970.

" r . ' - \

0 r-rcvlt' "/ ./l_o"

/u/ ·' <1.

/ / ~ - - .

Juonennurmen vanhan asuinrakennuksen pohjapiirros

112

Navetta oli rakennettu luonnonkivistä. Yläosa oli hirsistä. Siinä oli toisella sivulla parsi 16 naudalle. Toiselle sivulle jäi tilaa karsinoille, sikalalle ja maitohuoneelle. Päässä oli lantala. Vintillä säilytettiin kuivat heinät. Rakennus jatkui kulmittain, lantalasta eteenpäin oli talli 4 hevoselle ja kärryliiteri. Näiden väliin jäi ns. "välinen", jossa säilytettiin talven aikana Säkälammesta nostettuja jäitä puroissa. Jäillä jäähdytettiin kesällä maito.

/ål. fa/1/ fa.H/a /q

~':'\ ~ ~· 1---

1 k u·AJ.., ·d'

rna...-·Jc),. o:= \ ':-. '

'· ~ ~/".rdlc- } f//_.,1/4/n '1

~· 1 ~ 1

1 ')_ 1

Vanhan navetan pohjapiirros

KARJANHOITO JA MAANVILJELY

Uuden talousrakennuksen valmistuttua 1970 siirryttiin karjanhoidossa yksinomaan lyp­sy- ja lihakarjaan. Muiden eläinten pidosta luovuttiin. Navetan yhteyteen tuli rehulato, jossa on 100.000 kg:n vetoiset tuorerehutomit Lattian alla on 200 kuution lietesäiliö. Hankittiin niittosilppuri ja lietteenkäsittelykalusto. Mikkelin Osuusmeijerin aloitettua maidon keräilyn säiliöautolla, tilalle tuli tilatankki v. 1971.

Karjaa tilalla on aina ollut 10-16 lypsävää, nuorta karjaa saman verran, lampaita 20-30, työhevosia 4, emakoita 3-4 ja muutama lihasika, lisäksi kanoja ja kalkkunoita.

Karjalle syötettiin kuivaa heinää, ohra-kaurajauhoa ja lisäksi jotain tuoretta: perunaa, tumipsia tai lanttua.

Lampaille on tehty kerppuja. Kuivikkeena on käytetty olkia ja havuja. Havut hakattiin navetan edessä vesurilla pieniksi pätkiksi (viistopääverstas).

Maito lypsettiin käsin, siivilöitiin ja laitettiin jäähtymään jäähdytysaltaaseen. Lisää kylmyyttä veteen saatiin talvella sahatuilla jäillä, joita lisättiin tarpeen mukaan. Lypsykone hankittiin navettaan v. 1955.

Tilan maapohjat ovat vanhoja kaskimaita. Kaskeaminen on jättänytjälkeensä lukematto­mat kivirauniot Tilan metsien kehitys on jatkunut niin kuin muuallakin ympäristössä. Maa on käännetty aatralla, karhittu risukarhilla ja kylvetty käsin. Sato leikattiin sirpillä

113

tai viikatteella, tehtiin lyhteet, ruis laitettiin kuhilaille, ohra kymmeniköille ja kaura viisikoille. Puiminen tapahtui lämmitetyssä riihessä, tehtiin ahos. Jyvä erotettiin oljista lyömällä lyhdettä seinään, loppupuiminen tapahtui varstalla olkia lattiaa vasten lyömällä. Ruumenet putsattiin jyvistä heittämällä, myöhemmin otettiin käyttöön käsikiertoinen viskuukone. Vilja säilytettiin aitassa laareissa.

Heinää korjattiin luonnonniityiltä, niitettiin kynkkävarsiviikatteellaja laitettiin haasioille kuivumaan. Sitten heinät kuljetettiin latoon säilöön.

Heinän ja viljan lisäksi tilalla on kasvatettu perunaa sekä tumipsia ja lanttua karjalle. Naurista ja muita puutarhakasveja, kuten porkkanaa, punajuurta ja kaalia on kasvatettu kotitarpeiksi.

Aikaisemmin tilalta on myyty ruista ja perunaa, pääasiassa suoraan kauppoihin.

Nurmesta on aloitettu valmistaa tuorerehua (AIV-rehua eli "virtasta") jo 1930-luvun loppupuolella. Ensin sitä tehtiin maakuoppaan. Tuoretta nurmea niitettiin ja ajettiin kärryllä kuoppaan, lisättiin säilöntäaine joka kuorman välillä ja kuopan täytyttyä se painotettiin kuopasta saadulla maalla. AIV -kuoppia oli enimmillään neljäkin kappaletta.

PELLA VAN JA HAMPUN KASVATUS

Pellavaa, liinaaja hamppua kasvatettiin myös. Pellava nyhettiin ja laitettiin "pioloille", liotettiin Säkälammessa pari viikkoa, levitettiin pellolle kuivumaan ja valkaistumaan, kuivattiin seinustalla ja laitettiin "kupoloille".

Seuraavat työvaiheet olivat loukuttaminen, lihtaus ja harjaus. Aivinat kehrättiin kotona (aivinat saatiin paremmasta sydänkuidusta). Tappurat lähettiin kehrättäväksi Tampereen puuvillatehtaalle. Kankaat kudottiin kotona. Kutakin kangasta varten oli kankaaseen sopivat toimet. Oli sitten kuteilla paita-, housu-, lakana- tai liinakankaita. Talossa oli itsellä kaikki pellavan käsittelyyn sopivat työvälineet, kuten loukut, lihta, harjat, rukit, luomapuut ja kahdet kangaspuut.

KONEISTUMINEN

180(Huvun loppupuolellaja 1900-luvun alussa tuli käyttöön hevosvetoisia työkoneita: aura, jousi piikki, lapiorullaäes, kylvökone, niitto- ja haravakone, joita vedettiin yhdellä tai parihevosella.

Pellot ojitettiin piiri- ja sarkaojiin. Niille ajettiin maanparannusaineeksi mutaa Säkälam­mesta ja Sihvosen lammen eteläpäässä olevista mutahaudoista. Lannoitteena käytettiin karjanlantaa ja apulantana Chilen salpietaria ja kalkkisalpietaria.

Kivet kerättiin raunioihin ja kivijaloiksi riukuaidoille. Rauniot muodostuivat mikä minnekin, yleensä jonkun ison kiven päälle ja ympärille kerättiin pienempiä kiviä. Raunioita tilan pelloilla on ollut parikolmesataa.

1920 hankitun puimakoneen käyttövoimana oli hevoskierto. Heti kun Rämälän Sähköosuuskunta perustettiin, tilalle otettiin sähköt, jolloin hevoskierron tilalle tuli

114

sähkömoottori. Vilja jauhettiin Visulahden myllyssä. Mylly on vieläkin pystyssä Korpijärven etelärannalla.

Viljan ja heinän seivästys yleistyi vähitellen. Ei tarvittu enää kiinteitä haasioita, eikä tarvinnut viljaa laittaa lyhteille. Seipäät oli helppo kerätä pois pellolta.

1978 alkoi erikoistuminen nurmiviljelyyn ja pelkästään maidon tuotantoon, hankittiin putkilypsykone.

1979 koneellistettiin kuivan heinän teko hankkimalla paalauskone ja pyöröpöyhin. Sääriskin pienentämiseksi seuraavana kesänä laitettiin latokuivuri. Vilja kmjattiin karjan täysrehulla, joka toimitetaan tilalle rekka·autolla irtotavarana rehutehtaalta. Nurmialasta 114 on rehunurrnina ja laitumena, loput uudistuksessa.

Suuren muutoksen tilan töihin on tuonut 1952 hankittu "Ferguson 20" traktori. Se oli kylällä ensimmäinen ja korvasi hevoset lähes kokonaan. Sen työkoneiksi hankittiin aura, äes, niittokone ja lantalaatikko. Peräkärri, perunanistutuskone ja väkilannoitteen levitin valmistettiin itse seppä Paavo Ollikaisen piirustuksilla. Taloon jäi yksi hevonen, jolla vedettiin hevosvetoisia kylvö· ja haravakoneita vielä vuoteen 1970 saakka.

TUOTTEIDEN MARKKINOINTI

Aikaisemmin maito pääasiassa myytiin. Maitotinkipaikkoja oli n. 20. Maito mitattiin valmiiksi kannuihin tilalla ja toimitettiin kaupunkiin hevosella päivittäin. 1930· ja 1940. luvulla suurin osa tinkalaisista oli kaupunkilaisia. Myöhemmin aina vuoteen 1974, jolloin kotimyynti lopetettiin, tinkalaiset olivat pääasiassa Visulahdenja Sairiian kyliltä. Osuusmeijeritoiminnan alettua pääosa maidosta alettiin viedä meijeriin.

Nykyisin maidon hakee Mikkelin Osuusmeijerin säiliöauto joka toinen päivä.

Syksy oli teurastusai.kaa. Ennen teurastamotoiminnan alkamista teurastettavat eläimet: vasikat, mullikat, siat ja lampaat teurastettiin kotona. Teurastuksen suoritti kiertelevä ammattiteurastaja. Viimeisimpiä tilalla tätä työtä tehnyt henkilö oli eräs Heikki Ripatti. Joku tilan väkeen kuuluva avusti teurastajaa mm. vispaamalla hyytymisen estämiseksi verta astiassa. Sitä mukaa kun verta tuli avatusta suonesta, sitä kauhalla lipottiin astiaan. Sian puhdistamiseksi keitettiin kuumaa vettä. Teurastaja heitti kuumaa vettä sian pintaan ja kalttasi veitsellä sian harjakset pois. Kotitarpeeksi käytettävä liha suolattiin tai savustettiin. Myyntiin menevä liha vietiin kaupunkiin eläinlääkärin tarkastettavaksi ja sitten kauppoihin. Myöhemmin ei tilalla teurastettu kuin jokuneo sika kotitarpeeksi. Maidon ja lihan lisäksi tila tuottaa välitysvasikoita lihakarjan kasvattajille.

Jukka Siiskonen

115

116

LAMPILA

Lampilan 17{)()-luvulta peraisin oleva ptulrakennus

117

LAMPILAN PIHAPIIRI

1. Asuinrakennus. Mikkelin pitäjän historiaa käsittelevässä kirjassa Hannele Wirilander kertoo näin: "1664 Lampilaan kuului kolme taloa. Yhden isäntänä oli Markku Olavinpoika Kemiläinen, joka asui Matti Rahusen autiotilaan kuuluneella Vanhapelto­nimisellä maakappaleella samalla paikalla, missä talo edelleen sijaitsee". Talo on siis ollut tällä samalla paikalla jo silloin. Lampilan kohdalta ei löydy mitään rakennusten katselmuspöytäkiijoja, koska se on aina ollut yksityisomistuksessa. Lampilan nykyinen asuinrakennus on rakennettu 1700-luvun lopulla. Pituutta sillä on kaikkiaan yli 35 metriä ja se on rakennettu hirrestä. Tiilikatto on 1930-luvulta.

2. KaTjarakennus rakennettu 1973 punatiilestä.

3. Aittarakennus rakennettu vuonna 1910 hirrestä, tiilikatto on tehty 1930-luvulla.

4. Liueri rakennettu 1963, siinä on autotalli, puuliiteri ja käymälä. Laajennus 1986-19 87, traktori talli.

5. Kivinavettarakennus valmistunut 1915, kivet upotettu maan alle 1975. Esitelty tarkemmin toisaalla.

6. Kivinavettarakennus rakennettu 1800-luvulla, paloi 1914 syksyllä, kivet upotettu maan alle 1975 kesällä.

7. Liuerirakennus purettu 1961, jossa oli kärriliiteri , halkoliiteri ja kaksi käyrnälää.

8. Liha-aitta purettu 1950-luvun alussa.

9. Sauna ei ole enää käytössä, rakennettu hirrestä 1900-luvun alkupuolella. Rakennus sisältää saunan, pukuhuoneen, eteisen ja pesu tuvan. Pesutuvassa on muuripata ja siellä pestiin kaikki talon pyykit. Puuvaja on pesutuvan vieressä. Myöskin aikaisempi saunarakennus on ollut samalla paikalla.

10. Puimala on rakennettu 1953. Riihi on purettu samalta paikalta 1953. Hirret on .käytetty puimalarakennukseen, se on kaksikerroksinen. Puimakone on yläkerrassa ja myllyhuone alakerrassa, samoin työkoneiden säilytysvarasto on alakerrassa.

11. Olkililto on purettu v. 1982.

12. Viljankuivaamo on rakennettu v. 1954.

13. Heinäinto on rakennettu 1900-luvun alkupuolella.

14. Kellarirakennus on rakennettu v. 1939.

15. Tuulimylly on ollut 1800-luvulla, myllynkivet ovat enää tallella.

16. Leikkimökki on rakennettu v. 1979.

17. Kaivoja.

18. Suuria kuusia.

118

1

i1. 0

G E~J

D 10.

® ::::=== -: .

0

0 ® ITJ - 1

3.

® 6.

® \ II

1 9 . 10 1.

1

® ~

18

0 16 .

p f)i:\ \2) 0 17

0

D 1s.

Kartta pihapiiristä

119

LAMPILAN ffiSTORIALLISTA TAUSTAA JA KUPURASOLKIEN LÖYTYMINEN

Lampilan tila sijaitsee Mikkelin maalaiskunnan Norolan kylässä, aivan Mikkelin kaupungin rajalla, Vanhapelto-nimisellä maa-alueella. Tilan historia ulottuu kauas menneisyyteen, sillä vakiintunutta asutusta on täällä ollut jo hyvin kauan. Lampilan viljavat lehtomaiset maisemat ovat viehättäneet jo entisaikojen asukkaitaki.n. Pitkät , kilometrien pituiset kivijalka-aidat peltojen ympärillä kertovat ihmisten ahkeruudesta ja uskosta tulevaisuuteen. Samoin vanhat esinelöydöt kuvastavat asutuksen olemassaolos­ta jo 1 000-luvun alussa. Karjalaiset asukkaat ovat ilmeisesti asuttaneet tämän seutulcun­nan, sillä karjalaisten muuttoliike oli alkanut 1000-luvun vaiheilla ja suuntautunut pääasiassa Savoon. Lampilan mailta löytyy sellaiset vanhat paikannimet kuten Kaijalan­mäki ja Katjalaisenmäki, sekä isossa jaossa menetetty Karjalanhautamaa. Mikkelin ympäristöön onkin muodostunut Savon ensimmäinen kiinteä asutusalue.

Karjalaisten eräveneet ovat edenneet Savon saloille Vuoksen ja Saimaan vesistöjä pitkin. Täällä on ollut vielä runsaasti metsänriistaa ja turkiseläimiä. Aluksi he pitivät seutua vaan takamaanaan, jonne suuntasivat satunnaiset saalistusmatkansa. Myöhemmin sitten yksi toisensa jälkeen asettui tänne pysyvästi asumaan. Valtaamillaan alueilla he metsästyksen lisäksi harjoittivat kaskenpolttoa, samalla raivaten jo silloin peltoja asumusteosa ympärille. Asukkaiden elanto ei ole enää ollut pelkästään kiertävän kasken tai perinteisten pyyntielinkeinojen varassa.

Turkisten myyminen on tuonut kuitenkin rikkautta, sillä haudoista tavatut esinelöydöt kuvastavat suoranaista loistoa, jota ei ole voitu hankkia vain kaskeamalJa tai kalastamal­la. Esihistoriallisen ajan ihminen haudattiin parhaimpiinsa pukeutuneena, sillä kristinus­ko ei ollut vielä yltänyt tänne saakka. "Tarve-esineiden lisäksi hautoihin on pantu lukuisia pronssista tai hopeasta valmistettuja solkia ja riipuksia. Ne ovat muistoja turkiskauppiaiden yhteiskunnasta".

Tämä varallisuus näkyi selvemmin naisten vaatetuksessa. Tämän seudun nainen onkin ollut upea ilmestys lukuisin koruin varustetussa juhlapuvussaan.

Esihistorialliselta ajalta, miltä ei ole säilynyt mitään kiijoitettua tietoa, ovat peräisin Lampilasta vuonna 1977löydetyt soikeateläinkoristeiset pronssiset kupurasoljet. Vuonna 1977 syyskuun 22 päivänä löytyi kaksi komeaa pronssista eläinkoristeista kupurasolkea Lampilan perunapellosta. Löytäjinä olivat Kaija ja Jouko Taskinen. Löytöpaikka on aivan talon lähellä oleva pelto. Soljet ovat ehjinä säilyneet, vain toisesta puuttuu neula. Ne ovat peräisin 1000-1100-luvun naisen juhlapuvusta ja ne pitivät olkahametta paikoillaan. Tuukkalan puku on suunniteltu vastaavien löytöjen perusteella. Tuukkalan löydöt ovat vaan hiukan nuoremmalta ajalta.

Mikkelin seudun hautalöydöt ovat ilmeisesti 11 00-1200-lukujen vaiheille ajoittuneet ja k-uvastavat vielä selvää pakanuuden aikaa. Pakanallisen käsityksen mukaan kuolemaa seurasi uusi entisen kaltainen elämä, jonka varalle vainajalle oli pantava hautaan tarvittava esineistö. "Tämä hautakaluston käyttö säilyi tapana vielä senkin jälkeen, lcun polttohautauksesta oli ilmeisesti kristinuskon vaikutuksesta siirrytty ruumishautaukseen. Tällainen puolipakanallinen vaihe kesti sitten vuoden 1300-tienoille saakka, jolloin täällä vasta siirryttiin ilman esineistöä suoritettavaan hautaustapaan" (Wirilander, Mikkelin pittljlln historia.)

120

Museoviraston edustajat kävivät tutustumassa Lampilan muinaislöytöpaikkaan 13 päivänä toukokuuta 1986 Museoviraston esihistoriallisen osaston tutkijat arkeologi Matti Huurteen johdolla. Arkeologit Matti Huurre ja Jussi-Pekka Taavitsainen sekä maisteri Leena Tomanterä totesivat solkia tarkastellessaan niiden olevan peräisin haudasta ja ilmeisesti myös saman naisen puvusta. Toisessa soljessa oli vielä palanen pukukangasta ja ehkä pronssiketiua. Paikalla voi olla useampiakin hautoja, jotka ovat ehkä jonkun suvun, talon tai suuremmankin yhteisön hautoja.

Nämä selviävät sitten kaivauksissa, sillä Museoviraston edustajat palaavat vielä paikalle suorittamaan arkeologisia kaivauksia. Tällainen alue on tietenkin rauhoitettu alue, mutta tavallisia peltotöitä se ei haittaa ainakaan toistaiseksi.

Lampilan n. 11 00-luvulta olevat komeat soikeat eläinkoristeiset kupurasoljet on sijoitettu Suomen Kansallismuseoon Helsinkiin (KM 23180: 1-2).

Lampilan perunapeliosta vuonna 1977ltJytyneet eUJinkoristeiset pronssiset kupurasoljet. Soljet ovat perllisin haudasta ja kalmistonldn olemassaolo on mahdollista. Tll/laisia sollåa pidettiin J(J()()../uvun alussa naisenjuhlapuvussa (Tuukkalan pulal) pitllmilssll olkahametta paikoillaan. Soi/den koko on 92 mm x 55 mm, soljen ulkopinnalla on taidokkaasti tehty elllinkuviointi. Sisllpuolella on neula, jolla sen sai ldinnitettyll pulalun låinni. Soiida st:lilytetllt:ln Suomen Kansallismuseossa.

Tzeto/IJhde: Mikkelin pitlljlln historia Kaija Taslånen

IDSTORIALLISTA TAUSTAA LAMPILAN PELLOSTA LÖYTYNEILLE KUPURASOLJILLE (KM 23180:1-2).

121

Lampilan soljet kuuluvat eläinkoristeisiin soikeisiin kupurasolkiin. Tätä solkiryhmää on Elvi Linturi käsitellyt tutkimuksessaan "Ristiretkiajan soikeat eläinkoristeiset kupurasoljet" (Helsingin yliopiston arkeologian laitos. Moniste nro 24. Helsinki 1980), johon seuraavat tiedot perustuvat.

Eläinkoristeiset soljet muodostavat toiseksi suurimman ryhmän Suomesta ja Laatokan Katjalasta löytyneistä ristiretkiajan (1150-1300 jKr.) soikeista kupurasoljista. Tällä hetkellä niitä on museoissa 60-70 ja vain ns. rapusolkia on enemmän. Koristelussa ja muodossa esiintyvien eroavuuksien perusteella niissä voi erottaa useita ryhmiä. Ennen puhdistamista suoritetun pikatarkastuksen mukaan Lampilan soljet kuuluvat ryhmään C211.

Aikaisempia tähän ryhmään kuuluvia solkia on tiedossa 17, joista suurin osa on Mikkelin alueelta. Tuukkalan kalmistosta niitä on 5, Visulahden kalmistosta 4 ja K.ivisakastin luota 2 (viimeksi mainittuja säilytetään Mikkelissä). Muut ovat Laatokan Katjalasta: Hiitolasta on 3, Räisälästä 2 ja Kurkijoelta 1. Räisälästä löytyneitä luk"'Uunottamatta kaikki muut ovat niin samanlaisia, että ne näyttävät olevan saman pajan tuotteita, ehkä suorastaan samalla muotiUa valettujakin. Koska suurin osa niistä on löydetty Mikkelistä, on mahdollista, että itse tekopaikkakin on ollut siellä. Varmana sitä ei kuitenkaan voi pitää, sillä Mikkelin ja Laatokan Katjalan välillä on käyty kauppaa - solkimuottikin on voinut olla kauppatavaraa - ja myös siirtolaisia on muuttanut paikasta toiseen. Näin on yhden korupajan tuotteita voinut kulkeutua eri tahoille. Puhdistamisen jälkeen on mahdollista nähdä, kuuluvatko Lampilan soljet samaan sarjatuotantoon kuin muut Mikkelin soljet.

Ajallisesti eläinkoristeiset soljet kuuluvat 1100- ja 1200-luvuille.

MikkelisstJ 15.5.1986 Matti Huurre Museoviraston vs. intendentti

122

MUSEOVIRASTO

LAUSUU TÅTBN KUNNIOITTAVAN KIITOKSENSA TEILLE

· Kaija ja Jouko Taskinen

SUOMEN KANSALLISMUSEON KOKOELMIIN ANTAMASTANNB LAHJASTA

JA TOIVOO TEIDÅN NÅIN VASTAKIN BDISTÅVAN MAAMME

TIETEELLISTA TUTKIMUSTYÖTÄ.

HELSINGISSÅ toukokuun 14 päivänä 1986

·······--··-···-----l .. ~- ... k~L.~C~:~~-~---~---~----J~ : Yli taja, valtionarkeologi · .. _; .

'

Osastonjohtaja

LAHJAN LAATU: kaksi soikeaa elänkoristeista kupura­

solkea, KM 23180:1-2

MUSEOVIRASTO

LAUSUU TATE N KUNNIOITTAVAN KIITOKSENSA. TEILLE

...... . ........ ............. .... . ......... .. Kaij.a. .... ~a~~.i.:n~.n ............. ..... ... .

SUOMEN KANSALLISMUSEON KOKOELMIIN ANTAMASTANNE LAHJASTA.

JA TOIVOO TElDAN N.AIN VASTAKIN EDISTAVAN MAAMME

TIETEELLISTA TUTKIMUSTYOTA.

HELSINGISS.A lokakuun 26. päivänä 1990

.. .............. ~ii~~ ...... ................ ~ ........ vairionarkeologi u

......... ... 0...~ .... v. ... ~ .. ~ ........... .

LAHJAN LAATU: 1 metallisormus 4 rautaesine 6 piitä 7 palanutta savea 8 rautakuonaa 9 kvartsi-iskoksia KM 25628:1,4,6,7,8,9.

Os:tsronjohmja

123

124

MUSEO V IRASTO

L A USUU TÄTEN KUNNIOITTAVAN KIITOKSENSA TEILLE

Terhi Taskinen

SUOMEN KAN SALLISMUSEON KOKOELMIIN ANTAM.AST.ANNE LAHJASTA

J .A TOIVOO TElDAN N AIN VASTAKIN EDIST.!VAN M.AAM ME

TIETEELLISTA TUTKIMUSTYÖTÄ.

HELSINGISSA toukokuun 29 päivänä 1990

······ - ~Yit. ' ; .;iuon;,k;;,i~~ (Q) S\A.-{.,.-e ~ ~-<,.~ ·v-h .............................................................................................................

Osastoajohtaja

LAHJAN LAATU: lasihelmiä, piitä ym. KM 25611

L

125

RAUDAN VALMISTUSTA LAMPILASSA

Lampilan mailta löytyy rautakuonaa kahdesta paikasta Itäpellon kallioita ja Kellaripellol­ta. Nämä kuonat ovat aivan tyypillisiä rautakuonia, joita on löytynyt jo 1000-luvun alun haudoista.

Lampilan malmi on ollut suomalmia, sillä lähistöllä on suo, josta on löytynyt hyvin rautapitoisia malminäytteitä.

Raudanvalmistuksen varhaisvaiheita, Mikkelin lääni 150 vuotta, juhlajulkaisu "Suomalaiset tunsivat raudan jo ennen nykyisille asuinsijoilleen tuloaan ja he osasivat myös etsiä sitä. Jo vanhoissa kansanrunoissamme on raudan syntyä yksityiskohtaisesti kuvattu ja niistä käy selville, että rautamalmia kaivettiin ja nostettiin yksinomaan soitten ja järvien pohjalta. Muita malmeja ei Suomessa esihistoriallisena aikana todennäköisesti louhittu tai nostettu eikä rautamalmiakaan louhittu kalliosta, vaan käytettiin helpommin saatavia suo- ja järvimalmeja.

Sepän ammattiin on varhaisista ajoista lähtien kuulunut paitsi esineitten valmistamista metallia muokkaamalla, myös raudan ja teräksen valmistus ja jo silloisissa kauppayh­teyksien kannalta puutteellisissa oloissa muodosti seppien ammattikunta metallisten tarve-esineitten ja aseiden valmistajana niin maanviljelyksen, metsästyksen ja erämaaval­loituksen kuin koko kansan olemassaolon kannalta ensiarvoisen tekijän".

Mikkelin pitäjän historiassa kerrotaan raudanvalmistuksesta näin: "Aina 1700-luvulle saakka talonpojat valmistivat itse suurimman osan tarvitsemastaan raudasta ja ta.koivat itse tarvitsemansa tavarat. Rautaa, kuten tervaakin, oli hankittava sekä talojen jokapäiväiseen käyttöön että kruunulle meneviin verosuorituksiin. Järvistä ja soista nostettiin rautamalmia, josta erityisissä uuneissa, harkkohyteissä, sulatettiin rautaa. Suppilomainen, ylöspäin laajeneva sulatto rakennettiin luonnonkivistä".

"Ammatillinen erikoistuminen alkoi Mikkelin pitäjässä toteutua kuitenkin vasta 1700-luvun lopulla. Silloin sekä raaka-aineiden valmistus ettäjatkokäsittely jätettiin ammatti­laisten huoleksi. Esim. rautaa alettiin tuolloin käyttää entistä enemmän, mutta sen hankinta oli siirtynyt erityisten suurkäyttäjien käsiin, ja sitä saatiin kaupungeista maatalouden tuotteisiin vaihtamalla n.

TERVANPOLTTO

Lampilassa on haxjoitettu tervanpolttoa vielä 1900-luvulla. Viimeisin vanhanajan tervanpolttaja on Lampilassa ollut Adam Piskonen, hän asui Ojatorpalla ja kävi sieltä käsin tervaa polttamassa.

Tervahaudan paikka oli 1900-luvun alussa mäen kumpareella kaikista vanhimman navetan takana. Tämä tervapolttopaikka ei enää nykyisin ole havaittavissa.

Karjalanmäen rioteestä Suuresta haasta vielä löytyy aivan koskematon tervahaudan paikka. Maassa on havaittavissa kaksi kuopannetta, suuremmasta löytyy hiiliä ja alempana oleva pienempi kuoppa, johon valmis terva on juoksutettu.

126

Nykyisin tällaiset tervanpolttopaikat tulisi säilyttää mahdollisuuksien mukaan koskemat­tomina.

Kaija Taskinen

LAMPILAN RATSliTILAN MUODOSTUMINEN

Vuonna 1561 maakirjaluettelon mukaan Norola 5, 6 ja 19 muodostui Matti Mikonpoika Rahusen anelåsta nro 420 ja veroluku 9. Pietari Outisen ja Lauri Outisen anelåsta nro 419 ja veroluku 9. Sekä Lauri Kotilaisen anek:ista nro 436, veroluku 7. Anekkiki:rja oli kirjallinen todistus maan omistusoikeudesta.

Vuoden 1561 verollepanomaakitjaoli perustana Savon maanomistusolojen myöhemmille järjestelyille ja siten ensimmäinen varsinainen kiinnekohta Mikkelinkin pitäjän kantatilojen vaiheissa.

Vuonna 1664 Lampilan rustholliin kuului kolme taloa. Vanhapelto-nimisellä maakappa­leella asui Markku Olavinpoika Kemiläinen. Nykyisinkin talo sijaitsee tällä samalla paikalla. Vanhapelto kuului Matti Rahusen autioti1aan.

Outinpellolla asui Abraham Hannunpoika Nykänen, jonka viljelyksiin oli yhdistetty yli 20 vuotta autiona ollut Pekka Nykäsen talo.

Kolmas Lauri Kotilaisen talo sijaitsi Noronselällä, mutta sen kerrottiin olleen autiona ikimuistoisista ajoista saakka. Neronselkä nimestä on Norolan kylä saanut nimensä.

"Ratsuväkeä hankittiin siten, että vauraimmat talot toimittivat verohelpotuksia vastaan kruunun käyttöön hevosen sekä ratsastajan varusteineen. 1600-luvuri lopulla tuli ratsumiehen varustamisesta tiettyjen talojen pysyvä velvollisuus, ratsumiestalot muuttuivat erityisiksi ratsutiloiksi, rustholleiksi, joille myönnettiin vapaus kruununvero­jen suorittamisesta." Ratsumiehille rusthollarin oli hankittava torppa asuttavaksi. Norolan kylän Lampila oli 1710-luvulle asti ratsutila numerolla 46. 1720-luvulta nro 77, 1730-luvulta nro 4 7 ja 1760-Iuvulta numerolla 32 aina ratsutilojen lakkauttamiseen asti. Ratsutilat lakkautettiin vuonna 1886.

1720-Juvulle saakka Lampilassa asui Nykäsiä. Tämän jälkeen taloa isännöivät Lampiset ja joiden mukaan taloa alettiin kutsua Lampilaksi. Lampisilla talo oli 1780-Iuvulle asti. 1770-luvulla osakkaaksi tuli Lampisten lisäksi Johan Smålander.

1780-luvulla omistajana oli majuri Sven Kristoffer Duncker. Henkikirjojen mukaan majuri Duncker omisti Lampilan ainakin vielä 1 795.

"Kustavinsodan aikana Mikkelin varusvaraston päälliköksi määrättiin aikaisemmin Karjalan rakuunarykrnentissä palvellut majuri Sven Kristoffer Duncker. Majuri Dunckerin aikana 1789 varusvarasto jouduttiin polttamaan, jottei kirkonkylään tunkeutunut vihollinen pääsisi hyötymään varastossa vielä jäljellä olevista tarvikkeista. Uusi varasto rakennettiin vasta 1796-1797. "

Majuri Sven Kristoffer Duncker kuului kirkkoneuvostoon. Vuosina 1790-1792 hän oli kirkkoväärti eli kirkonisäntä, jonka päätehtävänä oli toimia kirkon isännöitsijänä ja

-

127

kirkkokassan hoitajana. "Kirkkoväärtin tehtäviin kuuluivat 1700-luvulta lähtien myös entisen viininhoitajan, "viinihollarin", tehtävät. Kirkkoväärtin vastuullinen työ oli ~pana uskoajollekin pitäjän säätyläisistä." Majuri Dunckerinja Johanna Juliana Tavasts~ernan poika Joachim Wilhelm Duncker, syntynyt 14.7.1768, kuollut 19.10.1769, on haudattu Mikkelin kivisakastiin. Mahdollisesti majuri Duncker ja rouva Tavastjemakin on sinne haudattu.

Majuri Dunckerin kerrotaan asuneen myös Tuppuralassa, 1798 hän oli Pekolassa ja kuoli Tuppuralassa 1811.

1790-luvun lopulla Lampila kuului kihlakunnantuomari Anders Wilhelm Orraeukselle. Vuonna 1798 oli Lampilan ratsutila nro 32, ratsumiehenä Nils Häck, ikää hänellä oli 28 vuotta, palvelusvuosia 3 3/4 ja pituutta 5 jalkaa ja 7 tuumaa sekä naimisissa. Kihlakunnantuomari Anders Wilhelm Orraeus asui Lampilassa vain muutaman vuoden. Vuonna 1800 hän myi Lampilan majuri Johan Malleenin perillisille. Itse hän osti Juvan pitäjän Kankaan kylästä Askola-nimisen tilan.

1800-luvun alusta majuri Malleenin perilliset omistivat tilan, aina vuoteen 1832, jolloin oli omistajan vaihdos. Vuodesta 1832 lähtien omistaja oli possessionaatti Carl Malleen.

"Torppien perustaminen sallittiin aluksi vain kartanoiden, pappiloiden, sotilas- ja siviilivirkatalojen sekä vuodesta 1697lähtien ratsutilojen mailla eli tiloilla, joiden viljely tapahtui etupäässä ulkopuolisen, perheeseen kuulumattoman työvoiman avulla." 1700-luvun loppupuolella torppariasutus alkoi voimakkaasti lisääntyä. Lampilassa oli 1700-luvun lopulla muutama torppa. Vuonna 1801 neljä ja 1821 jo kuusi torpparia. Henkikirjojen mukaan torpparien ja muun väen lukumäärä on vaihdellut vuosittain. Torppareista Michel Huoponen, synt. 1790, on ollut kaikkein kauimmin. Johan Hurri , Nilo Torniainen ja Johan Pekonen olivat myös 1800-luvun alkupuolen torppareita.

Kaija Taskinen

LAMPILAN PÄÄRAKENNUS

Lampilan päärakennuksen rakentaminen ajoittunee 1700-luvun lopulle majuri Sven Kristoffer Dunckerin tai kihlakunnantuomari Anders Wilhelm Orraeuksen aikakaudelle. Tarkkaa rakentamisvuotta ei ole saatu selville. Se on kuitenkin vanhin asuinkäytössä oleva rakennus paikkakunnalla.

Talo on veistetty komeista honka.hirsistä. Siihen aikaan ei vielä tehty suuria rakennuksen perustuksia, joten rakennusta on jouduttu myöhemmin ken.käämään.

Sen ajan tyylin mukaan rakennuksessa on paljon pituutta ja leveyttä. Siinä on suuri sali, ruokasali, tupa, keittiö (kyökki), viisi makuukamaria ja kaksi lämmintä tampuuria (eteistä). Lisäksi lasiveraota ja puutarhan puolella avoveranta. Yläkertaan voisi vielä rakentaa huoneita.

Alunperin rakennuksessa ovat olleet kuusiruutuiset ikkunat ja niiden yläpuolella pienet kaksiruutuiset ikkunat. Rakennuksen ulkonäkö on muuttanut muotoaan monta kertaa. Jokainen sukupolvi on laitellut sitä omien vaatimusteosa mukaan.

128

Ensimmäiset tapetit Lampilan saliin on hankittu 1800-luvulla· ja ne on valmistettu Ruotsissa Kalmarin tapettitehtaalla. Tapetointi on suoritettu siten, että ensin oli hirsiseinään liimattu sanomalehtiä ja niiden päälle tapetit.

Vuorilaudoituksen alla oleva hirsiseinä on maalaamaton ja harmaa. Vuorilaudoituksen ensimmäinen väri on ollut vaaleanpunainen (vaalea rosa), myöhemmin väreinä ovat olleet beige ja kartanonkeltainen.

Kaija Taskinen

RATSUMIESTEN VIRKA-ASUNNOT

1750

... . • 1 : • ..• •

~.-~~. ~ • • • • , .. 0 . • ' ·~, • • • ~ • '

... • •. • • ·· . 1. ,-· • • •• .:.,/ ;" •· '

L •• . • : • .-·~· 0 .• · .. '/ ·- ,_- 1 ;'• .... -.f# • . . ..... ~. ~.

:_c -I;r 4• ~ '

•

.;.., o:.. :t~ .tl • tf'.)»1 .. ~ o..:; • ~ -! .,; .. .. ...

-'-:~"'-......--...._.......-:

r' .,,

,--- .... -- -" --- \ - ._.._,,.,., ~ . ·vcY..., ' :. ,.. .. ··. . ."'-....... ri>p , re ! .. . .,.,.!

IAhde: K1L FR 1611, Savon pittljtlnkanat, Ari Huovinen 1990

, " . , .

129

LAMBILAN RUSTHOLUN ratsumiehen virka-asunnon BOSTÄLLEN sijainti "Sairiian kartano ja sen torpat 1750" kartakkeella.

Lampilan maalla on myös Visulahden rusthollin rakuunan torppa. Paikalta on löytynyt Iiitupiippuja, vanhaa riikalaista posliinia, rihvelitaulun palasia, vihreää ikkunalasia ja kantalasin palasia.

Heikkalan rusthollin rakuunan torppa näkyy kartalla Heikkalan eteläpuolella lähellä nykyistä Juonennunnea.

Kaija Taskinen

• 1

··j ' . ·. : . 1

130

Henkikirjan sivu vuodelta 1795 Norolan kyllin Lampilan kohdalta. Vasemman puoleisessa sarakkeessa on tilan numerot 5 ja 6 sekll maininta ratsutila, omistaja majuri Sven Duncker.

Mikkelin maakunta-arkisto

131

• 1

Henkikirjan sivu vuodelta 1803 Lampilan kohdalta. Norola 5, 6 ja 19 rusthollin omistaja majuri Malleenin perilliset.

Mikkelin maakunta-arkisto

132

Lampilan isojaonjakckirjan kansilehti vuosilta 1839-1841.

133

ISOJAKO JA LAMPILANTALON ELÄMÄÄ NYKYPÄIVÄÄN ASTI

Lampilan isojaonkarttaan kuuluu 66-sivuinen isojaonjakokirja, joka on taidokkaasti käsin kirjoitettu ruotsiksi. Ennen isoajakoa asiapapereihin on merkitty kylän nimi ja talon numero (numerot). Vasta isonjaonjälkeen mainitaan talon nimi, joka Lampilan kohdalla on Lambila. Kaikki asiakirjat ovat vanhaa ruotsia, joten niitä on vaikea luk~. Isojaonjakokirjassa selvitetään tarkasti jokainen maakappale, kenen se on ollut ja minkälaista maata siihen kuuluu. Metsä, pelto, niitty, suo, vuori ja rantamaat, sekä minkä talon tai rusthollin maita se on ollut. Karjalanhautamaa näkyy Lampilan isojaonjakokirjassa numerolla 306 A. Se sijaitsee Korpijärven luoteisrannalla .

•

J

\ .

. ... . ···- . .

Karjalanhautamaan karttajlJljennlJs on Utnsi-Savo lehdestll 7.11.1985.

! • •'

. '

134

. ··--· ·--

.. .. .. . . ' ·'(~ · .

.•. f$' .

/ .: i; · {~r ..

.. . - ·- ·-, . . -...~----r-· " ---

. . IC ~---+---+--+--+----

lsojaonjalrokirja Karjalanhautamaan kohdalta. Maa-alueeseen kuuluu niittyl1, vuonaja suota, alareunassa sen mainitaan sijaitsevan Korpijl1rven rannalla.

135

= b.

·- - ·-...-:-- ~ . --· . . _...., 1 , , • '• 1 • -·

_ ./17 20~ 1/lf /~;to~ l_r( .. ·1".· ~7~ Z1o

Lampilan isojaonkirja. Karjalanm1J.en kohdalta

136

1

1

1 1 -

• 1

--1 lt<?J"'"' .

------41--11----+--+--+--~· 8 .. >41 ""' 1

~~'--i-~-----~~----~--...,..._or-L_ ;,;q. ~~ aa~-~~--~~--~~ 93. M

S4. .

~l't'~+------1 97· 1.

.J/ Jl 1

,}3. / ,1

1

~---~+---11----+--*--+-----1 ; :1.. ,~, 1 1

. /:j ''"

/. l.f7JI.

1

J. ~q~,s~ l 1

4 /~ 1 t6,i c2 q 8.,),1 g, J~.rR>. /Q ~ g)j,

1

~ l'f, /1~.1 1 . ~oiJ'J

. 1~70~

:t. q 6il6.~ 4. 1 .i'~'l.

lj- ~~ ~ ~ 71..,>'t 1

~---H---+--+---B--+---+ .J 1j. *1 1

-- J; /~i- 1/ 16/. ;

€7J. ot.1i /. I";J )' r~~

Lampilan isojaonjakokirjan paikannjmitl ja pin~a-aloja.

137

Lampilan isojakokartassa näkyviä paikannimiä sellaisina kuin ne olivat 1800-luvun alkupuolella. Tässä muutamia esim:

254 256 258 266 296 300 301 A 301 B 336 342

Waarenmaa Kaijalaisenmäki Pyyselkä Kuvanselkä Häpönmaa Tundalanmäki Karpomäki Kalkistenmaanselkä Tattarharju Koivuselkä

255 257 260 291 297

339 344

Karjalanmäki Pilkanselkä Simonmaa Myllymäki Harikonmaa

. Mustikkasuonmaa Höylamminmaa

Paljon ovat nimet muuttuneet 150 vuoden aikana, esimerkiksi mainittakoon vaikkapa Koivuselkä. Nykyisissä kartoissa se on ollut Rötkönnotko. Suurin osa entisistä paikannimistä on kadonnut kokonaan pois.

Myllymtlki tunnetaan nykyisin nimellll Myllyvuori

Isossajaossa kaikki sekavat maanomistusolot laitettiin järjestykseen. Lampilankin maat, jotka olivat monessa eri lohkossa laitettiin yhdeksi suureksi maa-alueeksi. Lampilalle on aikaisemmin kuulunut Korpijärven rantaa ja siellä Karjalan hautamaa niminen maa­alue, sekä myös Korppisenniemi. "Hautamaa", joka nimensäkin puolesta viittaa kristillisen ajan hautausmaahan, kuului professori Pirisen tutkimuksen mukaan sille Norolan kylän tilalle, joka isossajaossa sai nimen Lampila. Mutta maakappale luovutettiin vaihdossa Rahulan kylän tilalle Niemelä ja pienempi osa Norolan kylän Tiusalalle. Savon vanhimmassa verollepanomaakirjassa vuodelta 1561, mainitaan Carlala Hautamaan olevan Norolan neljänneksen Rahulan kymmeneksessä. Noin sata vuotta myöhemmin vuonna 1664 laaditussa uudessa verollepanokirjassa Kariala hautamaa on

138

laskettu olevan Norolan kylässä. Se oli Rahusille aikaisemmin kUuluneen tilan maita. Isossajaossa se sai numeron 306 A" (LIJnsi-Savo).

Isonjaon aikaisesta kartanselityskirjasta löytyy paljon hyviä entisajan paikannimiä, jotka nykyisin ovat tyystin hävinneet. Monet niistä olisivat aivan käyttökelpoisia vielä tänäkin päivänä. Karjalaisten asuma-alueesta ovat muistona sellaiset paikannimet, kuten Karjalanmäki ja Karjalaisenmäki. Nykyinen Kuusharju on ollut Karpomäki ja viljelys­suon laidassa oleva kangas Kalkistenmaanselkä. Pyyleseikä onkin ollut Pyyselkä. Kauempana sitten ovat olleet Noronselkä, Koivuselkä, Häpönmaa, Reitoisenmaa ja Ekslamminmaa.

Myllymäki lohkaistiin Rahulan kylän talosta nro 3 l.ampilaan. Nykyisin Myllymäki tunnetaan nimellä Myllyvuori. Kartan selityskitjan mukaan se onkin vain vuorta ja suota. Rahulan Myllymäki-nimi tunnetaan jo 1560-luvulla,joten mylly on ollut jo ennen sitä. Myllystä ei tiedetä, onko se ollut vuoren laella vaiko myllyojassa.

Myllyojaan vesi tulee Reitojaa pitkin korpi- ja salomailta, laskien ensin Ekslampeen. Ekstammesta taasen Myllyojaa pitkin pienelle Ekslammelle. Myllymäen mylly on ehkä kuitenkin ollut tuulimylly, varmuutta ei kuitenkaan ole.

Myös Lampilassa on ollut tuulimylly. Myllykuusikko-niminen paikka löytyy aivan talouskeskuksen läheltä. Suuret myllynkivet ovat vielä tallessa, itse myllyrakennuksesta ei ole enää mitään jäljellä.

Isossajaossa Lampila joutui myös luovuttamaan maakappaleitaan toisille tiloille. Esimerkiksi Skinnarin ratsutila sai alueita Korppisenniemestä, Vahermäestä ja Lep­päniemestä. Isojako kesti useita vuosia ja saatiin päätökseen 1843. Kartat ja asiakitjat on laatinut B.G.O. von Fieandt ja J.W. Poppius. Tilan pinta-alaksi tuli 17116 vanhaa ja 5/8 uutta manttaalia 398,40 ha.

Pian isonjaon jälkeen vuonna 1845 possessionaatti Carl Malleen myi Lampilan rusthollari Adam Tuoviselle.

1845 Adam Tuovinen osti Lampilan perintötilaksi. Rusthollari Aatami Tuovinen oli ilmeisesti melko varakas mies, koskapa hän pystyi hankkimaan itselleen Raamatun, joka on painettu Turussa 1845. Raamatut olivat siihen aikaan vielä hyvin harvinaisia. Se on suurikokoinen, painaa yli 4 kg, siinä on paksut puukannet, jotka on päällystetty nahkalla. Mikkelin pitäjän historia -kirjassa mainitaan siihen aikaan olleen kirjoja vähän. Esimerkiksi vuonna 1847 nykyisessä maaseurakunnan kirkossa oli kaksi suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä virsikitjaa. Lampilasta löytyy 1800-luvun alkupuolella painetut rukouskiija ja virsikitja. Vuonna 1845 Tuovisen ostama Raamattu on ollut talon mukana aina siitä lähtien. 1970-luvun lopulla se oli raamattunäyttelyssä Mikkelissä, ollen siellä Mikkelin maaseurakunnan vanhin. Seurakunnalla on yksi tätäkin vanhempi, mutta se on arkistossa. Aatami Tuovinen antoi Raamatun vanhimmalle pojalleen Henrikille, synt. 1850, Henrik oli luku- ja kitjoitustaitoinen, niinpä hän onkin käyttänyt raamattua ahkerasti. Hänen kitjoituksiaan löytyy useilta Raamatun sivuilta.

Vuonna 1852 rusthollari Adam Tuovisen perhekuntaan kuuluivat vaimon lisäksi lapset: Anna synt. 1836, Lena 1838, Carin 1841, Maria 1843, Lovisa 1847 ja Henric 1850.

Torppareina olivat ainakin Michel Huoponen, Johan Reinikainen, Matts Lambinen ja Anders Lautiain. Rusthollari Adam Tuovinen toimi monissa luottamustehtävissä.

140

Adam Tuovisen jälkeen tila oli hänen perillisillään 1870 ja 1880-luvulla. Vuoden 1885 paikkeilla isännäksi tuli Gabriel Tuovinen aina vuoteen 1901.

Vuonna 1901 Tuomas Savenius osti Lampilan Tuovisilta. Jo vuonna 1902 Lampila oli Tuomas Saveniuksen perillisillä, johon kuuluivat Helena Savenius o.s. Nikkinen, joka omisti puolet, sekä Herman, Kalle ja Eva Maria Savenius. Herman ja Kalle ostivat Helena ja Eva Maria Saveniuksen osuudet vuonna 1902 syksyllä. Herman osti Kalle Saveniuksen osuuden elokuun ,3 päivänä 1903. Lyhyeksi jäi Hennanninkin isännyys Lampilassa, sillä jo seuraavana keväänä eli toukokuun 2 päivänä 1904 August Taskinen osti tilan itselleen. Kauppahinta oli 37.500 markkaa.

August Taskinen oli kotoisin Juvalta, synt. 21.6.1872. Hän oli suuren Nääringin Taskilan poikia. Vaikka kotitilalla oli siihen aikaan maata yhteensä 1.130 ha, ei Augustille annettu mitään. Niinpä hän ostikin Lampilan kokonaan velkarahoilla. Ahkerana ja etevänä miehenä hän kuitenkin pian selvisi veloistaan. Isä Juhana vaan ihmetteli, kuinka se poika siellä Mikkelin puolessa pärjää, niin pienessä ja köyhässä talossa. August Taskisen aikaan Lampilassa oli seitsemän torppaa ja ne olivat:

Heilasenmäki Näreselkä (Jääskelä) Häppö Metsola Nikkilä (Tyrväälä) Oja-Muukkonen (Ojatorppa) Kuusharju (Mäkitupa)

Heilasenmäki tunnetaan jo vuonna 1561.

Heilosenmäki, Heilan Aho, torppa on ollut Heiloisenmäellä.

Kalle Hyvönen, joka on syntynyt vuonna 1866, on ollut Lampilassa töissä 1880-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle. Häneltä on jäänyt muutamia asiapapereita Lampilaan. Gabriel Tuovinen oli silloin Lampilan isäntänä. Vuonna 1889 hän on kiljoittanut seuraavanlaisen työtodistuksen.

,

'

/ t:1 ?Y_; ::. y ,

,j

' :· ... 1 .•

. - 'X'b~e- ,,,,;E:c-1~:;:; . ,:id, ·~~ .•. . ·.

142

Kalle Hyvönen ei ole kuitenkaan saanut parempaa työpaikkaa ·muualta, sillä kuitti vuodelta 1896 kertoo näin:

j(1~in tämä lltlS~ pitiiti nöt)!rttdmän, fnupuuoi1fot potiiii fnntoui~jn rli fi111o1nlilti- jn • 1

niol<llln fruuuuu j1(lltuclio1Uc jn fmtnollli~l)allit,p![I·Ur: jn pihiä tiimii pa~ji, iillcu luiu

Matkakirja, lOydetty Lampilan ullakoita

Weroåt)riii: J m3ain>aisraf)aa f)enf. .

" jo roeroih)t:ittäin . .

!tanfo· jo ~ierrofoulura{Jaa roeroät)\.' . .

3'tunnollisf)oflit. .volffara{Joo meroätJr . .

~ätiliin lJOUfamf)oa

,PoUiral)aa

l)aiu!tain

måntt.

~Roolttientefo• jo lnmirwt tudom{Joa mnntt.

Wloo n tietefomf)oo

~aloaput)f)tiöraf)aa .

~oiraroeroral)aa . .

!tappalaifen paltfm:a{Jan

~irfollisroeroia

~uitin f)into .

~uitataan:

mt)llt)t jn tef)toat

weroät)t.

mantt.

e;umma

1 (5mf. l p:~~-

1 ;f#

) Yt7 i j_ ~~··

~· -/;f ~

Loinen Kalle HyvtJsen verolippu v. 1903

143

144

August Taskinen 1892. Åsepalveluksen hltn suoritti Tuukkalan kasarmilla Venlljlln vallan aikaan.

Heilasenmäen kuuluisin asukas lienee ollut Anttolan hovin entisen omistajan ruhtinas Aleksander Demidoffin leski. Ruhtinattarella oli lehmä sekä myös muita kotieläimiä. Myöhemmin 1940-luvulla hän asui myös Visulahdessaja Joenpolven torpassa. Rakennus sijaitsee Anttolan tienhaaran kulmauksessa. Hallsen kauppa sijaitsi tässä rakennuksessa.

Näreselkä on saanut nimensä selänteellä kasvavista näreistä eli kuusista.

145

Häppö ja MetsoJa sijaitsevat Häpönmaalla. Nikkilä on Kalkistenmaaselälläja Kuusharju on Karpomäellä.

Oja-Muukkonen tunnetaan jo vuonna 1561.

Mukon Maa 1664, Ojamukkone. Tulee sukunimestä Muukkonen.

Lampilan torpat olivat suurikokoisia ja ne oli rakennettu siten, että niihin mahtui torpparin lisäksi myös muita asukkaita. Keskellä rakennusta oli eteinen ja molemmin puolin oli tupa leivinuuneineen. Torpparilla saattoi olla kaksikin hevosta ja viisi, kuusi lehmää. Vuokra määräytyi torpan koon mukaan ja se yleensä suoritettiin luonnossa. Torppareista olikin suuri apu peltotöissä, jotka siihen aikaan tehtiin hevos- ja käsipelis­sä. Vuok.rana torppari suoritti yleensä yhdestä- puoleentoista hevostyöpäivää viikossa, omine rooleineen ja työkaluineen, 6 heinätyöpäivää, 6 rukiinleikkuupäivää, 6 kevätviljo­jen leikkuupäivää. Lisäksi oli vielä kehruuksia muutama kilo. Hevo·späivät voi vaihtaa ahoksen puintipäiviin. Kerrotaan, että parhaimmillaan kesätöiden aikaan tuli "idästä päin", jossa torpat olivat, useita kymmeniä ihmisiä töihin. Myöskin muuta palvelusväkeä oli runsaasti kuten renkejä, kyökkipiikoja ja navettapiikoja sekä loisia.

Talossa oli säilynyt myös talon vanha ruokakello, joka on vuodelta 1904. Kellon k-upeessa lukee TOHOLAMMILLA 19 14/5 04 KALLE VIITASALO. Tällä kellolla on soitettu työväelle ruoka-ajat. Vanhat ihmiset ovat kertoneet, kuinka lähiseudun taloista Tertistä, Visulahdesta ja Saitilasta kuului ruokakellojen soitto. Kellojen äänissä oli kuitenkin niin suuri ero, että ne hyvin erotti toisistaan.

1910 rakennetussa ai ttarakennuksessa, joka on kaksikerroksinen, on alakerrassa viisi aittaaja samoin myös ylhäällä. Pihassa oli ennen uuden aittarakennuksen valmistumista ollut paljon pikkuaittoja, jotka joutuivat purettavaksi pois. Pieni liha-aitta jäi vain paikoilleen. Piiat ja rengit nukkuivat ennen kesäaikaan aitoissa, myös ruoat ja vaatteet säilytettiin aitoissa.

Alakerran vasemman puoleisessa aitassa säilytettiin viljaa, erikoisesti itse syötäväksi tarkoitettua leipäviljaa ruista. Yläaitta oli samoin viljalla. Seuraavana on kärriliiteri , siinä säilytettiin parhaat ajokärrit kiesit ja ajoreki , joilla tehtiin kirkko- ja kylämatkat, siis paremmat ajot. Seinillä oli pitkiä puunauloja, joihin oli ripustettu valjaita. Kärriliiterin yläpuolella oli palvelusväen eli piikatyttöjen aitta. Kolmas eli keskimmäinen aitta oli talon emännän käytössä, siellä säilytettiin harvemmin käytettävät vaatteet, takit, puvut, leningit ja sen sellaiset tavarat. Yläkerran aitassa oli pellavasta kudottuja kankaita orsilla riippumassa, kuten pöytäliinoja, lakanoita ja pyyhkeitä, melkein kaikki kankaat kudottiin kotona, pellavaa oli kasvamassa joka vuosi pellossa. Valmiit rihmat olivat myöskin tässä keskimmäisessä yläaitassa. Neljännessä aitassa asustivat kesäaikaan talon pajat ja poikien aitan yläpuolella oli talon tyttärien aitta. Viides eli viimeinen aitta oli ruoka-aitta. Siellä säilytettiin maidot, se oli tavallaan maitohuone, jonne oli valettu betonista vesialtaat maidon jäähdyttämistä varten, siellä oli myöskin suuri kaljatynnyri, joka tehtiin jatkuvasti kaljaa täyteen. Kaljaa meni paljon kesällä ja erikoisesti heinäaikaan, sillä kaikki niityt ja pien tareet niitettiin käsi pelissä viikatteella. Ruoka-aitan yläpuolella oli vielä yksi aitta ja siellä oli kaikenlaista tavaraa ja mikäpä ei ollut renkipoikienk.aan asustaessa siellä.

Kaikilla aitoilla oli siis oma tehtävänsä.

146

., '

"' . ; . ... t;.~--· .

Lampilan kaksikerroksinen luhtiaitta on rakennettu v. 1910

Kirkkomatkalla Annaja Erkki Taskinen. Kuva on otettu Mikkelin Kirkkopuistossa 1930-luvulla. Kuvassa oleva hevonen on Lampilan kuuluisa juoksijasiitosori Vilikko 2790.

147

Aittarakennuksen päätyyn on hakattu iso pyöreä rengas seinään kiinni, ilmeisesti siinä pidettiin hevosta kiinni sillä aikaa, kun otettiin viljoja aitasta. Aittarakennuksen takaseinällä on tuokin painarnista varten tehty rei'itys ja tapitus. Rakennus ei ole vieläkään muuttanut muotoaan, vain käyttötarkoitus ja tavat ovat muuttuneet.

Vuosisadan alussa oli asuinrakennuksen remontti, kuusiruutuiset ikkunat vaihtui tee· mallisiin.

Vuonna 1914 paloi navetta syysyönä, vain eläimet oli saatu pelastettua. Tuli sai ilmeisesti alkunsa kaljakeittiön piipusta. Hevostalli oli rakennettu kivestä kahdeksalle hevoselle ja siihen jatkettiin lehmille navetta. PeruskOijaus tehtiin 1928, tällöin tuli automaattiset juomalaitteet ja betonilattiat.

Lampila oli 1920·luvulta 1940·luvulle saakka kuuluisa hevosistaan. Hevosten määrä tilan eläimistä oli suuri, sillä talon miehet olivat innokkaita hevosmiehiä. 45 peltoheh· taarin viljelemiseen tarvittiin monta hevosta. Yksi hevonen oli ns. maitohevonen, jolla vietiin maidot kaupunkiin tinkalaisille. Tätä tinkimaidon kuljetusta oli harjoitettu aivan vuosisadan alusta alkaen aina 1950·luvulle saakka.

Lampilassa oli myöskin juoksijahevosia, kuuluisin niistä on Lampilassa vuonna 1923 syntynyt III palkinnon kantakirjaori Vilikim 2790. Se oli kova menijä kilparadoissa, vuosina 1927·1935 sillä ajettiin kilpaa useissa eri ajoissa. Valtion jäljestämät kilpa· ajot olivat siihen aikaan suurajoja ja niissäkin Vilikko sai useita eri palkintoja. Se oli myös hyvä työhevonen, sen voi laittaa pariin tai antaa vaikkapa lasten käsiin.

Yleisessä orinäyttelyssä Mikkelissä vuonna 1928 ori Vilikko sai m palkinnon. Samoin rn palkinto tuli Mikkelin orinäyttelyssä vuonna 1933. Juvan Maamiesseurojen järjestä· mässä maatalousnäyttelyssä vuonna 1931 ori Vilikko sai taaskin III palkinnon. Tässä samassa maatalousnäyttelyssä tuli myöskin m palkinto Hevosjalostusryhmästä.

148

PALKINTO-TODISTUS

Kanltliirjaori Vilikon palkintotodistus 1928

Ori Viiikola 1 palkinto valtion kilpa-ajoista 1933

149

Vilikko oli suosittu siitosori, sillä vielä vuosina 1940-1942 sillä astutettiin 56 tammaa (tiedot aikaisemmilta vuosilta puuttuvat).

Myöskin muita kantakirjahevosia on tilalla ollut esimerkiksi oriit Porho III palkinto, Sampo yh 855, Pala 4538, Kiito yh 440 ja Teru 4146. Kantakiijatammoista mainitta· koon Päivi , Liinu, Sirmukka, Apu ja Herkku. Varsoja oli kasvamassajoka vuosi useita.

Eräs vanha tarina kertoo, kuinka August Taskinen oli päättänyt kaivattaa torppareilla Saunahaan lammen syvemmäksi. Hän oli ilmoittanut päivämäärän, koska piti tulla hevosten kanssa. Yhtään torpparia ei kuitenkaan saapunut sovittuna aikana töihin. Niin jäi Iampi syventämättä ja sorsat uiskentelevat nykyisin siinä vain keväisin.

Lampilan torpista vain yksi jouduttiin luovuttamaan torpparilain mukaan. Mäkitupalai· selle Gabriel Pulliaiselle kauppakirjalla huhtikuun 14 päivänä 1923. Tilan nimi Kuusharju RN:o 5:1 , pinta·ala 1,57 ha.

Oja-Muukkonen nimisessä torpassa (nykyisin Ojatorppa) asui Adam Hiltunen. Kesäkuun 2 päivänä 1921 August Taskinen osti torpparilta rakennukset itselleen. Kauppahinta oli tuolloin 5.000 markkaa. Näin säilyi Ojatorppa tilan yhteydessä ja on vieläkin.

Sähkön tulon jälkeen 1922, voitiin luopua hevoskierrosta. Tilalle hankittiin sähkömoot­tori, kotitarvemylly, katkaisusirkkeli ja pärehöylä. Pärehöylä on vieläkin kunnossa. Puhelimen tuloaikaa ei tiedetä, numero oli 619. Radio on ostettu pääsiäiseksi vuonna 1928. Ford-merkkinen kuonna-auto vuonna 1930.

Vuonna 1930 oli Lampilan tilan pinta-ala 396,73 ha, josta puutarhaa 0,5 ha, peltoa 45 ha, luonnonniittyä 13,16 ha, laidunta 100 ha, metsämaata 198,07 haja joutomaata 40 ha.

Vuonna 1930 oli kasvamassa ruista 5 ha, vehnää 0,5 ha, kauraa 13,5 ha, ohraa 0,5 ha, perunaa 1 ha, pellavaa 0,15 ha, rehujuurikasveja 1 ha, heinää 18,35 haja kesantoa 5 ha.

Kotieläimiä oli 7 hevosta, 25 lehmää (ISK), 1 sonni, 5 sikaa, 8 lammasta ja 20 kanaa. Myytiin maitoa, lihaa ja rehuja Mikkeliin. (nedot Suomen Maatilat N 1932, vain tllysika:rvuiset elllimet mukana luvussa.)

VieJä 1920-luvulla lehmiä laidunnettiin päiväsaikaan Akkalammilla asu, Jonne on matkaa useita kilometrejä, öisin ne olivat hevosten kanssa haassa. Karja oli suurimmaksi osaksi Itä-Suomen karjaa ISK, joka oli sarvetonta eli nupoa. Kyljet olivat sillä rodulla kauttaaltaan vaaleanpunaruskeat, selkä niskasta häntään valkoinen, samaten vatsapuoli. Päässä ja jaloissa oli myöskin valkoista. Näiden väriominaisuuksien ja sarvettomuuden perusteella niitä sanottiin nupokyytöiksi.

150

Kuvassa ISK lehmll vuodelta 1925

August Taskisella oli Mikkelin kaupungissa Lähemäellä talo. Lasten käydessä kaupun­gissa oppikoulua, he pitivät sitä asuntonaan. Bertta Hartonen, joka kuului talon pitkäaikaisiin apulaisiin, oli heistä siellä huolehtimassa. Pitkään oli talossa myös ollut Evert Maaranen, joka ensin asui Ojatorpassa ja sitten myöhemmin lapsineen myös Lampilassa. Maijaja ViljoKantanenasuivat MetsoJan mökissä vuosina 1946-1968. Uusi asuinrakennus valmistui Metsolaan 1959.

Vuonna 1928 oli Lampilan metsässä suuri savotta, 13.000 runkoa tukkeja ajettiin kaupungin rantaan. Tukkeja ajamassa oli 60 hevosta miehineen. Häpön torpassa asui Taavetti Valjakan leski Maria ja hän keitteli kahvia savottamiehille.

Juvan pitäjän Kilpolan kylästä August Taskinen osti KaartiJa-nimisen tilan huhtikuun 24 päivänä 1928. KaartiJan pinta-ala oli tuolloin 242 ha ja kauppahinta 195.000 markkaa. Vuonna 1936 August antoi KaartiJan pojalleen Urholle.

Juvan pitäjän Kailiumäen kylästä August Taskinen osti pojalleen Laurilie Kaihukallio RN:o 5:14 ja Kaukola RN:o 2:6 -nimiset tilat. Myyjinä olivat talollinen Viktor Pärnänen, opettajatar Amanda Pärnänen ja sairaanhoitajatar Ada Pärnänen. Kauppahinta oli tuolloin 550.000 markkaa ja kauppahinta on laadittu 18.8.1937.

Vuonna 1939 rakennettiin uusi suuri kellarirakennus aivan tilalle johtavan tien varteen. Entinen kellari on Riihenmäellä ja on hyvässä kunnossa vieläkin. Miehet olivat kellaria rakentamassa, kun tuli kutsu sotaan lähtemisestä.

Sodan aikana Lampilassa asui inkeriläisiä perheitä. Vanhan saunan takana oli heillä kasvamassa unikkoja. Unikon siemeniäjauhettuna he laittoivat pullataikinaan mausteek­si, samoin kuin täällä kardemummaa. Sodan jälkeen heidän oli palattava takaisin kotiseudulleen. Mikkelin Ensimmäisen Apteekin, om. Lauri Kaira, lääkevarasto oli sodan aikana vuosina 1939-1944 Lampilan aittarakennuksessa ja siellä ns. poikien aitassa.

151

Aitta joutikin hyvin siihen tarkoitukseen, sillä talon pojat olivat sodassa maata puolustamassa. Lampilan pojista Veikko haavoittui sodassa vakavasti päähän menettäen näkönsä miltei kokonaan. Myös talon tyttäret osallistuivat sodan aikaiseen toimintaan. Sairaanhoitaja Toini oli hoitajana Hämeenlinnan lääninsairaalassa. 1943 hän sai komennuksen Kontioniemen parantolaan laboratoriohoitajaksi.

Lampilan kolmesta sotaan lähteneestä hevosesta kuusivuotias Kristiina-tamma jäi sinne.

Kotitalousopettaja Anni oli osallistunut Mikkelin Lotta-Svärd -osaston toimintaan 1934-1935. Talvisodassa hän toimi kenttäsairaala 26:n vastaavana muonituslottana Rautjärvel­lä. Jatkosodassa hänet komennettiin päämuonituslotaksi Päämajan Intendenttiosastolle vuosiksi 1941-1942. Toiminta oli ensin Tertissä ja siirtyi sitten Sairilaan.

Sodan aika tuo mieleen myös taiteilija Osmo Laineen, hänen kerrotaan olleen armeijan upseerina täällä päin. Taskisten suvulla on paljon hänen tekemiään öljyvärimaalauksia.

Sodan jälkeen, vuonna 1947 maanlunastuslautakunta pakkoluoasti maanhankintalain nojalla 69,52 ha maata. Tälle alueelle tulivat seuraavat tilat:

Metsäpelto Tyrväälä Perälä Jääskelä Heilasenmäki Kuushaiju II

5:7 5:8 5:9 5:10 5:11 5:12

lisäalue Sidoroff Aleksander ja Alina Albin ja Hilja Tyrväinen Kyyrö llmari Albert ja Elsa Ester Jääskeläinen Kyllästinen Antti ja Aili lisäalue Gabriel Pulliainen

Näistä Tyrväälä on edelleenkin Tyrväisillä ja vakituisessa asuinkäytössä. Peräiästä on vain rauniotjäljellä ja on Tyrväisten omistuksessa. Jääskelä on edelleenkin Jää.skeläisillä ja myös vakituisessa asuinkäytössä. KuushaJjua viljellään ja se on asuinkäytössä. Hartikaiset omistavat KuushaJjun nykyisin. Heilasenmäen rakennukset ovat kohtalaisessa kunnossa, mutta se lienee käytössä vain kesäisin. Metsäpelto on lisäalue Sidoroffille.

152

Lampilan Metsolan torpan aittarakennus. Aitan vierustalla on vinokattoinen halkovaja.

Riihirakennus Norolan nusalassa. Riihel/11 oli suuri merkitys entisaikojen ihmisten elllmlllle. Syksyisin riihen tuoksut levisivllt aitoon maalaismaisemaan.

153

Mikkelin pitäjän Norolan kylästä August Taskinen on ostanut pojatteen Toivolie Tiusala RN:o 3:4 -nimisen tilan 12.8.1949. Myyjinä olivat Uuno Feliks ja Aino Lydia Otranen sekä Lauri ja Toini Maria Räisänen. Kauppahinta oli tuolloin 1.400.000 mk.

Suurin tilan pirstoja on ollut perintöjen jako, sillä kaikille poikapuolisille perijöille on pitänyt antaa maata, tytöille ei, ettei tilaa haitallisesti pirstottaisi. Vuonna 1950 Erkki Taskisen saatua tilan hallintaansa, siitä jouduttiin luovuttamaan Toivolie Tiusalaan lisämaata RN:o 5:16, 71,633 ha. Tälle alueelle jäi Häpön torppa, Häpön pellot, Surmanpelto sekä Myllymäki Ekonomi Veikko Taskinen sai 73,827 ha, Multamäki RN:o 5:14 -nimisenä. Lampilaan jäi tuolloin 181,265 ha. Myöhemmin Erkki Taskinen osti takaisin puolet Multamäestä, Akkalamminpalsta RN:o 5:13 -nimisenä 36,517 ha. Kokonaispinta-ala oli sen jälkeen 217,782 ha.

Akkalampi sijaitsee kaukana SeppoJan ratsutilan rajalla. Akkalammen jylhät korpi­maisemat saavat luonnonystävät samoilemaan sinne. Lammen rannalla olevalta kallioita näkyy Iampi kokonaisuudessaan. Akkalampi on aikaisemmin ollut" Yölampi-niminen. Hyvin vanhoissa kartoissa ympärillä oleva maa on Höylamminmaata. Lampikin on varmaan ollut Höylampi. Akkalammen-nimen se on saanut perimätiedon mukaan siitä, kun eräs akka oli mennyt lammen rannalla olevalta kallioita veteen ja hukkunut. Myöskin akan mökki on ollut siinä jossain lähettyvillä.

Vuonna 1950 huhtikuun 2 päivänä on Lampilassa ollut eläimiä seuraavasti: (tiedot perunkirjasta Anna Taskinen)

5 kpl työhevosia 8 kpl vuonia 1 " sälköhevonen 3 v. 1 " sikoja 3 .. varsoja 1 v. 2 .. porsaita 13 .. lypsylehmiä 5 .. kanoja 3 .• hiehoja 2 .. mullikoita 2 " pikkuvasikoita 4 " emälampaita

Hevosten osuus eläimistä on suuri selittyen sillä, ettei siihen aikaan vielä ollut traktoreita. Lypsykarjamäärä on melko pieni kuvastaessa kuitenkin suhteessa sen ajan määriä. Lampilassa pidettiin oikein koulun käyneitä karjakoita aina vuoteen 1966 marraskuuhun saakka. Viimeisimmät olivat 1960-luvulta karjantarkkailija Vieno Kauppinen (Parkkinen) ja hänen jälkeensä samoin karjantarkkailijan koulutuksen saanut Aili Pölhö.

Lypsynkone ja maidonjäähdyttäjä on hankittu tilalle vuona 1951. Riihi purettiin vuonna 1953 ja sen paikalle on rakennettu kaksikerroksinen puimalarak:ennus. Puimalan vieressä oleva viljankuivaamo on vuodelta 1954. Harmaa Massey-Ferguson -merkkinen traktori on ostettu 1955.

Asuinrakennuksen peruskorjaus oli vuorossa 1961. Ikkunat uusittiin, samoin lattiat. Rakkolanjoella tehty hienot kaakeliuunit, joissa oli kultakoristeet, joutuivat pois. Asuinrakennus sai Iisäsiiven, johon on sijoitettu lämpökeskus, sauna ja kellari. Vanha liiterirakennus oli asuinrakennuksen laajennuksen tiellä ja joutui purettavaksi. Vuoden 1963 kesällä valmistui uusi Iiiteri pihapiiriin.

1965-1967 suoritettiin ensimmäiset kuusenistutukset suureen hakaan, entiselle Karjalan mäelle. Tämän jälkeen istutuksia on tehty miltei vuosittain vajaatuottoisille alueille.

154

1968 keskusmetsälautakunta Tapion kautta kaivatettiin metsäojia 35,3 ha:n alalle. Ensimmäinen metsätaloussuunnitelma on tehtyvuonna 1977. 1966 hankittiin henkilöauto Peugeot 204, rekisterinumero MIV-10. Vuoteen 1986 sillä on ajettu 105.000 km ja on edelleenkin hyvässä kunnossa.

Veden kulutus on ollut suurta tällaisella kaijatalousvaltaisella tilalla aina. Kaivoja on kaivettu runsaasti, niitä on joka puolella pihapiiriä. Jo 1930-luvulla vettä ajettiin Korpijärvestä saakka. Lampilasta käytiin Ekslammen rannalla kesäaikaan pyykillä, siellä oli pata vaatteiden keittämistä varten. Vuodenf1972 syksyllä porattiin kolme porakaivoa samalla kertaa, syvyydelt.ään 102 metriä, 97 metriä ja 91 metriä.

Kahdessa kaivossa on varastosäiliö, joihin automaattisen kellokytkimen avulla vesi pumpataan puolen tunnin välein. Vain tällä tavalla vesi saadaan riittämään.

Vuonna 1973 rakennettiin uusi punatiilinen navettarakennus, joka on 62,5 metriä pitkä. Siinä on tarvittavatkotieläin-ja rehutilat kaljalle. Samana vuonna jouduttiin luopumaan myös viimeisestä hevosesta, koska uuteen navettaan ei tullut tilaa sille. Vanhojen navetoiden kiviseinät upotettiin maan alle.

Erkki Taskisen jälkeen tila siirtyi perikunnalle. Kaija ja Jouko Taskinen ostivat Lampilan tilan perikunnalta lokakuun 26 päivänä 1983. Myös tässäkin kaupassa jouduttiin vielä luovuttamaan maata. Tälle alueelle jäi MetsoJa RN:o 5:17 ja Akkalam­minpalsta RN:o 5:13. Maata tälle alueella jäi yhteensä n,829 ha.

Lampilan pinta-alaksi jäi silloin 139,953 ha, josta peltoa 27,092 ha, metsää 110,356 ha ja joutomaata 2,505 ha. Tilan alueella ja rajalla kulkee suuria voimalinjoja, jotka on luokiteltu joutomaaksi.

Helmikuun 25 päivänä 1987 Vantaan kaupungista kotoisin oleva koulutuspäällikkö Anna Marita Moring Myi Lampilaan lisämaaksi Norolan kylästä Tiusala RN:o 5:16 tilan (Mustikkasuonmaa). Tämä on aikaisemmin ollut Lampilan tilan maita ja joutunut vuonna 1950 perinnönjaossa pojalle Toivolle. Mustikkasuonmaalla on maata n. 15 ha, joten Lampilan pinta-ala on n. 155 ha.

Lampila ei rajoitu enää järvialueisiin. Tämän vuoksi on tilan yhteyteen hankittu Mikkelin pitäjän Marjoniemen kylästä Hiekkaranta RN:o 6:8 -niminen tila, joka on Saimaan Paljaveden rannalla.

Jouko ja Kalevi Aukusti ja Kaija Leena Anneli Taskisen lisäksi Lampilassa asuvat nykyisin tyttäret Tuula Sari Anneli s. 1968 ja Terhi Hanna Maria s. 1971.

Tilan pellot ovat paksumultaisia ja hyväkasvuisia. Tuotantosuunta on karjatalous, 'VUonna 1985 tuli voimaan laki maidontuotannon kiintiöinnistä (kaksihintajärjestelmä). ·1 ':'ilalla on oikeus pitää 34 lypsylehmää sekä saman verran muuta nautakarjaa. Katja on a. yrshire-rotuista, myös muutama friisiläinen on joukossa. Karja on Mikkelin läänin rr. ~aatalouskeskuksen alueen yli 30 lehmän kaJjoista paras. Myös Mikkelin Osuusmeije­rii n tila on lähettänyt useana vuotena eniten maitoa ja on saanut useita palkintoja M ~ikkelin Osuusmeijerin järjestämässä maidon laatu- ja tuotantokilpailuissa.

Karjan keskituotokset

1984 1985

32,9 32,9

7488 - 300 - 4,0 7511- 298-4,0

Karjassa on monta hyvää lehmää, esimerkiksi:

Kielo Leimu Lilluk.ka Laara

733729 AAA 769551 AAA 769545 AAA 014217 FFF

11652 • 451 - 3,9 10330 - 432 - 4,2 9315 - 474 - 5,1 9863 - 393 - 4r0

155

Lillukan 769545 AAA tulos kolmelta ensimmäiseltä vuodelta keskimäärin 10183 kg 4,0 % :sta maitoa. Oikeuttaa ensimmäiseen sijaan nuorten ay-lehmien luokassa Mikkelin läänissä vuonna 1985. Lillukan lehmäindeksi on vuodelta 1985 149. Parhaan päivä­tuotoksen on antanut Leimu 769551 AAA, lypsäen helmikuussa 1986 49,2 kg.

Karja polveutuu Harvialan ja Visulahden kartanoiden kaijoista ostetuista k:antaemistä. Lehmät siemenneiliän maan parhailla sonneilla. Paras karjassa käytetyistä sonneista on ollut Lenjuksen Agentti AAA 33338. Tämän sonnin tyttäret ovat lypsäneet parhaiten.

Sonniemiksi hyväksyttyjä lehmiä on kaJjassa ollut useita, näistä mainittakoon Viri 595409 AAA, Yrtti 595412 AAA, Ansa 595427 AAA, Loisto 769546 AAA, Lillukka 769545 AAA ja Novita 848278 AAA. Lehmät ovat suurikokoisia, keskimääräinen elopaino 562 kg. Sonnivasikat myydään Kaijaportin kautta välitysvasikoiksi lihantuotan­totiloille.

Lehmät lypsetään Alfa-Lavaiin putkilypsykoneella, 1200 litran maitosäiliöön. Mikkelin Osuusmeijerin maitoautot noutavat maidon säiliöstä joka tai joka toinen päivä. Vierasta työvoimaa ei tilalla nykyisin käytetä, kaikki työt yritetään tehdä omin voimin.

156

Öljyvtirimaalaus Lampilasta vuodelta 1981, maalannut Kaija Taskinen. Oikealla puolella on Saunahaka ja aittarakennus. Keskellll on plltl.rakennus, vasemmassa laidassa karjarakennus ja liiteri. Etualalla ntl.kyy osa tilan lehmisttl.,joita on 33 kpl. Hevoset ovat saaneet vtJ.istytJ.lehmien tielttl..

Vaikka vuodet ovatkin vierineetja monet sukupolvet vaihtuneet, niin elämä täälläjatkuu yhä. Lampila ei ole vuosien ja vuosisatojen saatossa vielä menettänyt sitä aitoa luonnonläheisyyttä, mikä suomalaisilla maatiloilla yleensä on.

Kotipellot ja metsät ovat jääneet pirstomatta, tontit ja tilat on otettu kaukaisemmilta rajamailta. Moni vieras onkin ihmetellyt, kuinka näin läheltä asutuskeskusta voi löytyä vielä näin rauhallinen paikka.

Kaupungin valot öisin heijastuvat taivaalle luoden ikuisen kuutamon, jossain kaukana viitostiellä kuuluu nykypäivän meno.

Täällä tuntee vielä aidon mullan tuoksun, lannan tuoksun, keväisten niittyjen, kesän heinäsängen ja syksyisten viljapeltojen vienon tuoksun.

Vielä tapaat lehmät laitumelta, hiehot haassa juoksemassa ja pienet purrikat (vasikat) niityltä leinikkien ja päivänkakkaroiden seasta.

157

Saunahaan suurissa vanhoissa puissa pesivät pöllöt. Naakoi.Ue kelpaa vanha saunan piippu sekä ontot puut. Täällä voit myös vielä kuulla ruisrääkän narinaa alkukesästä, samoin satakielen laulua illansuussa. Linnusta on valtava, sen ovat huomanneet myös metsästäjät, jotka työntyvät aivan pihamaalle saakka lintuja ja kissoja tappamaan.

Puutarhassa kasvaa monenlaisia kasveja. Keskellä puutarhaa on paratiisiomenapuu. Se on siinä ollut aina eikä sen hedelmät ole kai syötäväksi tarkoitettukaan. Ne ovat hyvin pieniä, niitä on paljon tertussa ja ne ovat kitkerän makuisia. Luumupuita kasvaa paljon ja ne antavan hyvin satoa. Kerrotaan niiden olevan Kinnarista joskus aikoja sitten haetun. Myös kirsikoita ja omenapuita on runsaasti. Lampilan puutarhassa on säilynyt myöskin monia vanhoja ruusulajikkeita, jotka ovat jo yleisesti hävinneet nykyisistä pihapiireistä.

Tilan erikoisuus on keltainen ruusupensas, jonka alkuperää ei tiedä kukaan sekä vaaleanpunainen juhannusruusu aitan seinustalla, joka on myös melko harvinainen. Talvisin jänikset nakertavat omena- ja luumupuita, kesäisin ne ovat kaa.lien kimpussa. Metsän eläimistä ketut, oravat, mäyrät ja supikoirat juoksentelevat pihapiirissä. Aitan takana on saunahaka, siinä kasvaa vanhoja, suuria kuusia, joiden ympärysmitta on rinnan korkeudella noin 2,5 metriä.

Mikkelin maalaiskunnan ympäristönsuojelulautakunta järjesti kesän 1986 aikana pihakilpailut kunnan itäpuoleisilla alueilla. Ympäristönsuojelulautakunta kiinnitti pihoja arvostellessaan huomiota mm. pihan toimivuuteen, järjestykseen ja siisteyteen, istutuksiin ja nurmikoihin, hyötypuutarhaan, rakennuksiin sekä pihaa ympäröiviin alueisiin.

Ympäristönsuojelulautakunta palkitsi parhaat pihatkunniakiljoin. Maatilapihojen saijassa Lampila sai kunniakirjan hyvin hoidetusta pihasta Sairiian alueella.

Joitakin vanhoja esineitä on myös säilynyt. Niistä merkittävin lienee ryijy, joka on vuodelta 1721. Tämä ryijy on 1900-luvun alussa ostettu erään pappilan huutokaupasta. Näin osattiin jo satoja vuosia sitten antaa arvoa kauneudelle, asumiselle ja yleiselle viihtyvyydelle. Tämä ryijy ja esihistoriallisen ajan kupurasoljet kuvastavat ihmisen tapaa tajuta kauneutta.

Tämä on kertomus Lampilan historiasta lähes tuhannen vuoden ajalta. Monet tiedot ovat olleet ehkä puutteellisia ja moni asia on voinut jäädä kokonaan kertomatta. Asiat on kuitenkin yritetty esittää siten, miltä ne tämän päivän tietojen perusteella näyttävät.

Ttetolt.Jhde: Mikkelin pitajan historia Kaija Taskinen

158

VANHAT KIVINAVETAT

Kuvassa Lampilan kivinavettarakennus, kuva on otettu vuonna 1949.

Kaskeamisen seurauksena metsien puuvarat olivat melkein lopussa, jonka johdosta aloitettiin rakentaa kivinavetoita. Ensimmäisen kivinavetan Mikkelin pitäjään rakensi Juho Paavonpoika Paalanen vuonna 1830. Kivinavetan rakentaminen oli suuritäinen ja paljon aikaa vievä työ, koska silloin ei vielä ollut käytettävissä apuna koneita. Raaka­ainetta kiveä oli hyvin saatavilla ja se oli huomattavasti vahvempi materiaali kuin puu. Siksipä kivinavetat yleistyivätkin pian melkein joka taloon.

Lampilan entinen kivinavettarakennus paloi syksyllä 1914. Palo sai alkunsa karjakeittiön piipun halkeamasta. Uusi rakennettiin jo aikaisemmin rakennetun hevostallin jatkeeksi. Näin rakennukselle tuli pituutta noin 40 metriä ja leveyttä 10 metriä.

Uuteen navettaan ei tullut karjakeittiötä ja tulisijaa lainkaan, koska entinen paloi savupiipun takia.

Vasemman p·uoleisessa päädyssä oli hevostalli. Lampilassa pidettiin kymmenkuntaa hevosta aia 1950-luvulle asti. Hevosia käytettiin etupäässä maatalous- ja metsätöihin. Aina oli kuitenkin myös juoksijahevosia, ori, varsoja ja sälköjä.

Keskellä rakennusta oli 20 sian sikalaja oikean puoleisessa päädyssä 30 lehmän navetta. 1920-luvulla tulivat sähköt ja sähköjen jälkeen vuonna 1928 navettarakennus sai betonilattiat ja lehmille tuli automaattiset juomakupit

Navetan vintille oli ajosilta tehty kivestä ja puusta. Ilman raikkaudesta huolehti kolme ilmanvaihtotorvea. Katto oli tehty päreistä ja päreet oli höylätty omalla pärehöylällä. Lantala oli keskellä navettaa sikalan takana.

159

Vuonna 1951 oli navetan remontti, keskelle rakennusta tuli .karjakeittiö, maitohuone, maidonjäähdyttäjä ja Damalko-merkkinen lypsykone. Pian tämän jälkeen rakennuksen taakse tuli AIV -torni sementtitiilestä.

Tämä kivinavetta palveli aina vuoteen 1973, silloin valmistui Lampilan uusi suuri navettarakennus Santamäen punaisesta Karpalo-tiilestä. Vanhat kiviseinät upotettiin vuonna 1975 Rajasuon "catepillarilla" maan alle.

Tältä seudulta noin vuodelta 1930 olevat Suomen maatilat -kirjan tiedot kertovat Visulahdessa ja Sairiiassa olleen jopa 60 lehmän navetat. Visulahden navetta oli rakennettu vuonna 1895 60 Iehmälie ja 20 sialle. Navetan hienouksiin kuuluivat vesijohto, automaattiset juomakupit ja lypsykone. Nykyisin Visulahden entinen navetta toimii Ravintola Kulkurina.

Sairiiassa oli samoin 60 lehmän navetta ja 9 hevosen talli, molemmat oli uusittu vuonna 1930 ja niissä oli vesijohto. Sairiian kivinavettarakennus toimii nykyisin Sairiian Koulukodin tiloina.

Tertin navetta oli myöskin suuri ja komea. Kotieläiminä 29 lehmää, 1 sonni, 5 hevosta, 10 sikaa, 7 lammasta ja 17 kanaa. Tertin navetasta on nykyisin vain rauniot jäljellä.

Heikkalan 38 metriä pitkä ja 10 metriä leveä navetta oli rakennettu vuonna 1928. Siinä oli tilat 22 lehmälle, sioille sekä myöskin muille kotieläimille. Tämä navetta kuitenkin paloi ja kivet on upotettu maan alle.

Tarkasteltaessa tänä päivänä näiden talojen kivinavettatilannetta huomaamme, ettei yksikään näistä ole siinä alkuperäisessä tehtävässä, jossa ne olivat vielä 1930-luvulla. Lehmät ovat kadonneet toisenlaisen toiminnan tieltä. Ainoastaan Lampilassa on enää suuri lypsykarja.

1ietolahteet: Wirilander: Suomen maatilat !V 1932, Mikkelin pitajan historia 1 Kaija Taskinen

160

Kauraseipaittl Lampilan Ojatorpan pellolla 1987

Hevosvetoinen niittokone v. 1930

161

Viljanlajittelifa eli viskuukone. Tttmtt klisin pytJritettttvtt viljan puhdistuskone oli ahkerassa kttyttJsstt vanhaan aikaan. Riihesstt puitu vilja saatiin nttin puhdistettua ennen aitan hinkaloihin viemista.

Lannanajoklirrin pytJrtttja akselisto. Kttrri oli malliltaan kippaava, pytJrttt on valmistettu puusta ja raudasta.

162

Fiskars-kymppi on kahden hevosen vedettava aura. TlJlla auralla on kynnetty Lampilan peltoja aina 1950-luvun alkupuolelle asti. Traktorin osto vuonna 1955 syrjtJ.ytti hevosvetoiset tylJkoneet.

163

PYSTYAATRA

Kyntlljl11953. Kuva Olli Kervinen.

Pystyaatralla eli sahralla tälläkin kylällä kynnettiin sänkipellot, tehtiin ja mullattiin perunat. Sahra-aurojen historia ulottuu kauas menneisyyteen. Sahrat yleistyivät 1. ja 2. vuosituhannen vaihteessa ja levisivät jo tuolloin Itämeren piiriinkin, sillä tähän aikaan ajoittuvia vannaslöytöjä on toisaalta Itä-Latviasta ja toisaalta Laatokan eteläpuolisilta alueilta.

Itä-Puolaa läntisemmiltä alueilta samoin kuin Länsi-Suomesta ei sahraa tunneta, joissa esihistorialliset tai keskiaikaiset auralöydöt edustavat läntisiä auratyyppejä.

Tietolllhde: Jukka Luoto, Liedon Vanhanlinnan Mllkilinna Kaija Taskinen

164

Kiesikllrreihin mahtui kaksi henkiUJti, niissti oli hyvtijousitus eli "linjaarit". Ktirreihin kuului vielti nahkainen ropakkosuojus ja istuinpehmikkeet.

Ajorekeen mahtui neljti henkilOti. Ajomies eli kuski istui etupenkillti. Ttillaisessa reessti kllytettiin erikoista rekiryijyti. Peittona kllytettiin yleisesti vtillyjti, jotka oli tehty eltiinten nahoista.

Rukki oli ennen melkein joka kodissa. Villat ja pellavat kehrattiin kotona langoiksija rihmoiksi. Taustalla nakyvil­la kangaspuilla kudottiin kai­kenlaisia kankaita ja lat­tiamattoja.

165

Ennen tarvittiin monenlaisia kelloja. Vasemman puoleinen on ruokakello vuodelta 1904. Seuraavana aisakello, sitten hevosten kaulassa pidettavia kelloja ja kulkuset. Kolme oikeanpuo­leista kelloa on lehmilla pidettyja kauas kuuluvia vaskikelloja.

166

Metallikirnu 1900-luvun alkupuo­lelta. Kimulla kirnuttiin voita kermasta.

Vanha kaljatynnyri

167

MUSEOVIRASTON KAIVAUKSIEN TULOKSIA. LAMPILASTA 1989-1990

Aiemmin mainittujen kupurasolkien löytöpaikan pohjoispuolista kumparetta kaivettaessa löytyi ahjon paikka. Hiiltä on saatu sen verran, että ahjo on voitu ajoittaa. Ahjo löytyi maan alta viljelyk:sellä olleelta pellolta.

Museoviraston tutkimusryhmä löysi kaksi luultavasti pronssista lantin kokoista levyä sekä palaneita maakerroksia ja luita.

Tutkimusryhmä otti alueelta fosfaattianalyysinäytteitä, joiden avulla on voitu todeta alueella olleen ihmisasutusta muinaisina aikoina.

Taskiset ovat löytäneet pelloiltaan palasen sepän valinkauhaa sekä mustaa että vihreätä rautakuonaa. Rautakuonaa on paljon pelloilla. Asuntojen tilkkeenä on käytetty savea. Lisäksi on löytynyt erivärisiä esihistoriallisia helmiä ja runsaasti Suomen maaperälle vierasta piikiveä. Tutkijoiden mukaan tällaista kiveä on lähinnä Valelain ylängöllä Neuvostoliitossa. Kesällä 1991 Kaija Taskinen löysi kolme rautaista nuolenkärkeä.

Pellolta on löytynyt saviruukun sirpale. Tutkijoiden mukaan se on 4000-5000 vuotta vanhaa nuorakeramiikkaa.

Kaija Tasldsen UJytO pellolta 1990. Varmuudella ei tiedetll, mikll esine on, keihilllnkllrkiklJ vaiko joJ..:u muu ase. Esine on Kansallismuseon kokoelmissa. Samalta pellolta on lOytynyt pronssisor­mus ja pronssinappi

Matti Kinnunen

168

Museoviraston kilivauksia Lampilassa kesllllll 1989 kupurasollåen IIJytlJpaikillla.

Lampilan vanha ryijy, siitll löytyy vuosiluku 1721.

169

Arkeologit tutkivat UJydtJksilUJn Lampilan pellolla.

Kaija ja Terhi Taskisen ltJyttJja: Esihistoriallisia helmitJ, valinkauhan palanen ja pii-iskoksia 1989

·.·

. · ..

·.

. 1

'..··· . t .·

.·

'j :·

\ ...• ,.-:.-:.~· "(...-' '. :': ;•.

:. :' ... ..... . :·.·.

l ·1 /

~- ·. ·., .. .. ·. . ; ·. ~

. ' . . ..

"1 . · . . . . ·.' · ·.

··-- -..

_ .. · ~ - -

-~ . fiimta ..

Kartta: Lampilan alue isostajoosta 1920-luvulle asti.

'- · .. ~ ·: ~ : lYNo~· . "/'.· ~: •• 1 ·.: • • /• ; . • • • ' ,

y ·· ·~ ·. ·.·.·· . :·

. .. ·.

· .... .

·. - ·-· ..... ·:

..... -...1 0

.· . . . ·

· :

Jm F

·\ . t

\ . 4 1 ,. \ . : . .

Rl\: ~\.5; )

i \

'·

.. '.

\ La"J>ilal

.. 1

'

r \

~ . . .... -! '

.... \· . \ 1 . ; . . ' .; . .. ~\

:.' :. :f . , \

r\

: ·:-, .. ...... ---... r . · : _. ! ..

l · ; ~

i D.·f1 if:· ~ ·,. l.

l

. ! 1 ...

... ·~~ .tfTJv cr ... . · •. J •. •. , 1 \

1

' 1

\ 1

l \

. . i.

' \

.,~ .. ·. . // . \ . / ! . . ; -r--\ .· ./ft,pA..c·~:;~; \ l,lo- • • . • ~ .t . . . ...:. . \

·.~ ~.:}2.-a. :; \ \, ,.. . . ;

W:' . . ..q.-z. •/ ,.·~ · . . -.·

< •• t

. . ~ .. . .....

. • .

· -·.:.. .: . .

... !

172 .

L 1 . .:.

•1 ~

.--

Rakennusluettelon kanta.

,.. 1 ·.:.::_~ . -- A _, . -··:=: i-

\ 1 :.. 'Ii \ ,._-::.. \

1 1 ' 1 \

\ ~ \ : \ . \ \1

\ \ ·.-· ', ~ ·'::..5'"e

"' -1

173

f\

F L

/

174

RAKENNUSLUEITELO LAMPILAN ALUEELTA.

1. LAI\fPll..A 34. NÄRESELKÄ 2. Navetta 35. Navetta 3. Aitta 36. Lato 4. Liiteri 37. Lato 5. Navetta 38. Sauna 6. Navetta 39. Talli 7. Liiteri 8. Liha-aitta 40. HÄPÖN TORPPA 9. Sauna 41. Navetta 10. Puimala, riihi 42. Sauna 11. Olkilato 43. Aitta 12. Viljankuivaamo 44. Korsu 13. Heinälato 45. Lato 14. Kellari 15. Tuulimylly 46. :METSOLAN TORPPA 16. Leikkimökki 47. Navetta + lato 17. Rakennuksen paikka (kaivo) 48. Aitta 18. Heinätalli 49. Sauna 19. Heinätalli 20. Paja tai torppa 21. Korsu 22. Korsu 24. Heinälato

25. OJATORPPA 26. Navetta 27. Riihi 28. Aitta 29. Sauna 30. Kaivo

31. NIKKILÄN TORPPA 32. Navetta 33. Aitta

50. HEILASENMÄKI TORPPA 51. Navetta 52. Aitta 53. Sauna 54. Korsu

SS. KUUSHARJU MÄKITUPA 56. Navetta 57. Sauna 58. Aitta

59. PERÄLÄ

r-ll ' 175

Lähdeluettelo

Tahlln Lampilan historiaa k11sittelevlUJn kirjoitukseen on koottu tietoja seuraavista lahteisU1:

Liedon Vanhalinnan Makilinna, Jukka Luoto Mikkelin pittJjtJn historia (Wirilander, 1982) Juvan historia (1957) Mikkelin llUlni 150 vuotta (1981) Suomen maatilat N (1932) Adam Taskisen sukukunta (1979) Mikkelin maakuma-arldsto, henkikirjat ja muut asiakirjat Mikkelin maanmittaustoimisto, asiakirjat ja kartat Isojakokartat ja kartanselityskirjat Lllnsi-Savo 17.5.1985 ja 7.11.1985 Lampilan tilan omat muistiinpanot Vanhat kauppakirjat, lainhuutokirjat, perunkirjat ja sopimuskirjat Karjantarkkailukirjat Suomen hevosmiehia (1959) Suomalaisia kantakirjaariita (1946) Mikkelin pitajan asumusten nimet kerannyt ja julkaissut Mami Westerholm 1926 Suomen historian pro gradu -tutkielma Joensuun yliopistossa 1990, Ari Huovinen Valokuvat Kalja ja Jouko Taskinen

176

EVAKKOTAIPALEELLE RAUDUSTA JA · NIEl\1ENPELLONTILAN SYNTYMINEN

Syys-lokakuun vaihteessa 1939 alkoi Suomessa yleinen liikekannallepano. Silloin otettiin suojeluskunta ja reserviläiset aseisiin . Tätä vaihetta kesti siellä rajan pinnassa kaksi kuukautta eikä mitään erikoista ollut havaittavissa, elämä sujui rauhallisesti. Vanhukset ja lapset tosin evakuoitiin rajan lähikylistä, samoin eläimet ja viljat sekä irtaimistoa.

Relanderin talosta luovutettiin kahdeksan huonetta kenttäsairaalan käyttöön, joten meille itselle jäi vain kaksi huonetta ja osuus yhteiseen keittiöön. Koska minulla oli kuuden kuukauden ikäinen lapsi, suositteli sairaalan ylilääkäri, että siirtyisimme pois johonkin rauhallisempaan paikkaan. Lähdimme.kin VuoJcselan pitäjään, jossa olimme kuusi viikkoa. Palasimme kuitenkin marraskuun puolenvälin tienoilla kotiin, koska tuntui olevan rauhallista.

Marraskuun 30. päivänä kello 7 aamulla alkoi kuulua kovaa ammuntaaja tykistö ampui niin, että sirpaleet katkoi jo puista oksia ja ensimmäisiä haavoittuneita tuli jo sairaalaan. Tästä aamusta alkoi todellinen evakkotaivaL Omalla hevosella matkasimme Käkisalmeen ja siitä meidät lastattiin junaan määränpäänä Minlåö.

Karjaa ei evakuoitu, koska sotaa ei oltu vielä julistettu, mutta jo seuraavana päivänä 1. päivänä joulukuuta oli kaljakin evakuoitava, koska rintama perääntyi. Karjanhoitaja Anna Loposelta katkesi käsi karjan kuljetuksessa, joten eläimet jouduttiin luovuttamaan valtiolle.

Minkiössä pääsimme asumaan Pienviljelijäin koululle, josta muutimme helmikuussa Jokioisiin Lintupajun kartanoon ja toukokuussa muutimme Kangasniemelle, koska rautulaisten majoituspaikaksi oli määrätty Mikkelin lääni.

Talvella 1941 meille tarjottiin tilaa Sairiian kartanon maista. Saitilaan muutimme keväällä 1941.

Kesäkuun 21. päivänä tuli miehelleni jälleen kutsu puolustusvoimien palvelukseen, olihan ns. jatkosota ja menetettyjen alueiden takaisinvaltaus alkanut. Rautukin saatiin takaisin ja heti alettiin suunnitella Karjalaan paluuta. 1942 syksyllä lähetettiin osa karjaa Rautuun ja vuotta myöhemmin lähdimme kaikki kotiin. Emme kuitenkaan päässeet edes omaan pihaan, koska armeijan kuormastakorjaamo oli asettunut niihin rakennuksiin, jotka olivat jääneet palamatta. Päärakennus oli palanut jo kolmantena sotapäivänä talvisodan alettua. Asuimme siis naapuritalossa. Viljelimme omia peltojam­me. Saimme työapua sotilailla. Karja oli kasvanut yhdeksään lypsylehmään, lisäksi oli nuorta karjaa.

9.6.1944 alkoi idästä tulimyrsky, 250 pommikonetta pommitti koko päivän, se tiesi poislähtöä rakkaasta Karjalasta. Lapset oli saatava turvaan ja niin lähdettiin yön selkään toiselle evakkotaipaleelle, joka sitten johti lopulliseen eroon rakkaasta kotiseudusta. Määräyksen mukaan kaikkien oli oltava pois kolmen päivän kuluessa. Tällä kertaa meidät osoitettiin Pieksämäelle ja lähempi osoite oli Porsaskosken hovi, mutta meitä ei otettukaan sinne vastaan, joten jouduimme jälleen kerran lastaarnaan lehmät junaan. Pääsimme asumaan Visulahden kartanoon. Karjaa jouduttiin sijoittamaan useampaan paikkaan hoitoon.

177

Marraskuun 13 päivänä 1944 isä~Felix kotiutettiin rintamalta, joten toivo uudesta elämästä alkoi elää. Toukokuussa 1945 muutimme nykyiselle tilalle. Aluksi asuimme parakeissa ja saatoimme ruveta suunnittelemaan rakentamista. Aluksi rakennettiin navetta ja saunamökki rantaan. Asuinrakennus valmistui 1949. Tuotanto suuntautui pääasiassa lypsykarjaan ja siipikarjatalouteen. Näin Relanderin perhe vähitellen asettui uusille asuinsijoille tänne Savoon ja Sairiian kylään. Entisestä kotiseudusta on vain kauniit muistot jäljellä.

Martta Relander

RELANDERIN PONIT

Ensimmäiset ponit hankittiin Niemenpellon tilalle kesällä 1976 ja ne olivat rodultaan pientä Shetlannin ponia, joiden säkäkorkeus on n. 100 cm ja isompaa New Forest ~ rotua, joiden säkäkorkeus on n. 140 cm. Ponit ostettiin Ruotsista, mutta kummatkin rodut ovat englantilaista alkuperää. Pieni Shetlannin poni on lähtöisin karulta Shellannin saarelta, jossa niitä vieläkin elää villeinä ja täysin luonnon armoilla. New Forest on lähtöisin Keski~Englannista Hampshiren maakunnasta.

Aluksi ponit otettiin harrastusmielessä, mutta vähitellen niistä tuli uusi tuotantohaara muun maataloustuotannon ohessa. Tätä kirjoitettaessa poneja on noin 50 yksilöä ja ne ovat pääasiassa siitoskäytössä. Kolme oria on kantakirjassa. Vuosittain syntyy 20-30 poninvarsaa ja näin ponitila on Suomen suurimpia poninkasvattajia. Ponitalli työllistää yhden henkilön läpi vuoden. Varsat myydään 4-6 kuukauden ikäisinä ympäri maata.

Tilan sijainti lähellä Mikkeliä on tuonut vuosien varrellajoukon innokkaita poniratsasta­jia, jotka ovat pääasiassa 5-15-vuotiaita tyttöjä ja viimevuosina yhä lisääntyvässä määrin aikuisratsastajia, joiden käyttöön isommat ponit soveltuvat varsin hyvin. Lisäksi kummatkin ponirodut soveltuvat myös ajoon. Kesällä ponit valjastetaan kärryjen eteen ja talvella rekiretket kaupunkilaislapsille on suuri elämys. Poniajelusta onkin tullut monien yleisötilaisuuksien kohokohta perheen pienimmille.

Raili Relander

178

Ponit laitumella, taustalla siinttUi Visulahti.

179

VISULAHDEN PULKKINEN

SUAINTI JA IDSTORIAA

Pulkkisen sukutila sijaitsee Norolassa n. 8 kilometrin päässä Mikkelistä Anttolan tienhaaran (Visulahden tienhaara) itäpuolella. Maat rajoittuvat Sihvon lampeen ja Ylimmäiseen. Lähinaapureita ovat Mäkelä, Viinamäki ja Mäntylä.

Tilan pinta-ala on 140 ha, josta peltoa on 16 ha. Tila on kuulunut nykyiselle suvulle vuodesta 1732. Talon omistajana oli vuonna 1561 Lauri Hänninen. Vuonna 1664 talon haltijana oli Johan Churlenderin leski. Talon paikkaa kutsuttiin silloin Kokkomäeksi.

Taitekattoinen päärakennus on vuodelta 1835 ja käsittää kuusi huonetta. Tupa on vanha savupirtti. Nykyisen keittiön ja eteisen paikalla on ollut silloiselle ajalle tyypillinen läpikäytävä. Keittiön jälkeen on sali ja salin takana on vielä kaksi kamaria.

Tilalla on säilynyt vanhoja venäläisiä kuparirahoja aina 1700-luvun alkupuolelta asti. Alkuperäinen kukkaro (nahkapussi) on vielä tallella. Lisäksi on 2 kappaletta neljän taalarin rahoja. Yhdestä plootusta on taottu vieläkin käytössä oleva pesuvati.

Talossa on paikkakunnan perinteeseen liittyviä esineitä. Merkittävin on kuninkaan hopeamalja, jonka Ruotsin kuningas Kustaa III lahjoitti taloon vieraillessaan Mikkelin seudulla lokakuussa 1789.

180

Ruotsin kuningas Kustaa 111 sai apua Pulkki­sen talosta matkatessaan soiden yli Juvan suuntaan v. 1789. Kiitokseksi hltn lahjoitti taloon hopeamaljan.

1700-luvulta oleva jltrelt, puinen kllrryn akseli kuuluu vanhimpiin aittojen klltklJisslt oleviin esineisiin. Akselia esittelevltt Aili ja Vilho Pulkkinen.

Korkea-arvoisen vieraan toi Mikkeliin 1788-1790:n sota. Kuningas Kustaa III tarkasti lokakuussa 1789 kahtena päivänä Mikkelin kentällä (nykyinen tori, torin laidassa on tapauksesta muistomerkki) sotaväkeä. Hän kävi Paukkulan kartanossa ja otti kirkon viereisellä kankaalla vastaan pitäjän papit ja muut säätyläiset. Myös rahvasta oli paikalla.

Tuolloin Pulkkisen taloa isännöi Matti Niilonpoika Pulkkinen (1760·1840). Kiitokseksi avusta kuningas lahjoitti hopeamaljan, jossa on latinankielinen kaiverrus I R S C R S, suomeksi hallitsija.

Kuninkaan vierailun aikana Porrassalmella taisteltiin. Kuormastot olivat hajallaan. Sodassa haavoittuneita hoidettiin mm. Visulahden Pulkkisessa.

181

VanJuz riihi

Visulahden Pulkkisilla oli ollut aikoinaan viinankeittovelvollisuus kruunulle. Kruunu toimitti keittovälineet taloon ja paloviina-annoksen valmistuttua virkamiehet veivät taas keittovälineet pois seuraavaa kertaa varten.

Talossa on vielä tallella saranvanutuspuut sekä vanha arkistoarkku. Arkussa säilytetään talon vanhoja asiakirjoja. Arkun kannessa on kuvattuna bysanttilainen risti.

Kamarin tapetteja uusittaessa paljastui kuviolliseksi maalattua seinäpintaa. Hirren raot tasoitettiin tuolloin ruistaikinalla. Kuviot saatiin aikaan "sapluunan" avulla. Seiniin maalatut kuviot juontavat juurensa kirkkomaalauksista. Näissä töissä on jäljitelty linnojen ja kartanoiden seinäkoristuksia. Varhaisimmat havainnot ovat Keski-Euroopasta 1600-luvulta. Suomeen muoti ennätti 1700-luvulla. (Museovirasto, Sirkka Kopisto)

TÄMÄN VUOSISADAN ELÄMÄÄ TALOSSA

Vanhaan riiheen mahtui yhdellä kerta 2000 lyhdettä. Varstapuinnin jälkeen siirryttiin vuonna 1914 hevoskiertopuimurin käyttöön. Kun v. 1922 saatiin tilalle sähkö, voitiin ruveta pyörittämään Svea-patentti -nimistä puimakonetta sähkömoottorilla.

Suurimmillaan tilan työvoima oli 1943 heinäntekoaikaan. 16 miestä niitti heinää viitakkeilla. Lisäksi niitettiin kahden hevosen niittokoneella. Niittokoneen nimi oli Uusi­Herkules. Jälkijoukkona oli miehiä ja naisia, jotka kokosivat heinät seipäille. Näin heinäväkeä oli yhteensä 35 henkeä.

182

Kinnaala, Papinniemi ja Riolampi kuuluivat silloin samaan Visulahden Pulkkisen tilaan. Lehmiä on ollut n. 15 ja hevosia 6-8, lisäksi pidettiin pienkarjaa.

KaJjanpito on lopetettu 1974. Entinen luonnonkivinavetta on varastona. Navetta on 35x14 m2

• Seinät ovat toista metriä paksut. Nykyään tila on erikoistunut kiinankaalin viljelyyn. Isäntänä on Vesa Pulkkinen.

Tilasta on luovutettu 80 ha siirtoväelle. Ristiinasta kokonainen tila ja Hirvensalmelta metsä palsta.

Sota-aikana ja vielä vähän aikaa sen jälkeenkin oli useita vuosia huutava puute polttopuista. Miehet olivat sodassa, joten kotirintamalle jääneet ahersivat halontekotal­koissa . Parhaassa työiässä olevilla miehillä ja naisilla oli valtion määräyksestä halontekovelvoite, tapauksestariippuen 5-25 mottiin saakka. Eräänlaisena urheilumuoto­na valtion toimesta pidettiin motintekoki.lpailuja oikein SM-tasolle saakka.

Kaikkein kuuluisin monista mottimestareista oli anttolalainen Matti Montonen eli Motti­Matti. Hän oli tehnyt Pulkkisen metsästä halkoja kuudessa tunnissa 17 m3:ä. Metsä oli ollut haavikko-sekametsää. Muistitiedon mukaan tämäjäi parhaaksi saavutukseksi koko valtakunnassa. Silloin tehtiin halot pokasahalla ja kirveellä. Suurimpia pöllejä halottiin kiiloilla ja lekalla. Nopeimmin motti halkoja oli valmistunut Montoselta 20 minuutissa.

Suurhiihtäjä Toimi Alatalo kaatoi Pulkkisesta huomattavan suuren koivun. Siitä oli tullut halkoja 11,5 m3:ä. Sen ajan hiihtäjät treenasivat itseään mm. halkometsissä.

Lopuksi vielä Aili Pulkkisen muistama loru:

Nälkii näkyy tulevan Säkälammen jäiitä pitkin Tertistä tietii kysyvi Mäkiiräiin männäkseen, Pulkkiseen puolipäiväUiseUe, Kinnaalaan lårnumaan Papinniemelle paska/te.

Tieto/1:1Juie: Mikkelin pitlljtln historia Aili ja Vilho Pulkkinen

KOULULAISTEN MOTTITALKOOT VIINAMÄELLÄ

Tässä yhteydessä lienee sopivaa kertoa Sinikka Jonnalaisen muisto Mikkelin yhteiskou­lulaisten mottitalkoista 1943. Tytöt ja pojat oli kuskattu kuorma-autolla useampana päivänäjonnekin Viinamäen seudulle vanhantien varteen. Metsä oli ollut valmiiksi rasiin kaadettua koivikkoa. Kun työ oli tehty ja yhteistulos jaettu porukan kesken, oli hänenkin osalleen tullut 16 mottia. Tällä tuloksella sai pienen merkin· kultakirveen, hopeamerkin sai neljästä motistaja rautakirveen yhdestä motista. Työkalut olivat olleet teräviä, mutta kovin oli kirves tuntunut painavalta hennon 15-vuotiaan tytön käsissä.

Matti Kinnunen

183

TER'ITI, RAHULA 1 NOROLA

RATSUTILA

Savon ensimmäinen pappila sijaitsi Säkälammen eteläpuolella Hintsalassa, josta se 1400-luvun alkupuolella siirrettiin tuolloin saarena olleeseen Kenkäveron niemeen. Itse talon kerrotaan palaneen. Vielä tänäkin päivänä Hintsalan mäelle vie vanha tilustie nykyisen parkkipaikan kohdalta. Tie vie metsittyneen pellon laitaan, josta löytyy ikivanhaa kiviaitaa muutamia kymmeniä metrejä.

Hintsalan päätila muodostui Asikaisten ja Heinosten talojen yhdistyessä yhdeksi tilaksi. Näin syntynyt ratsumiestila sai nimensä Hintsan suvusta (Hans Hintze). Hintsalan talo sijaitsi Asikkalan mäellä, jota sittemmin ryhdyttiin kutsumaan Hintsalaksi ja Hintsan kuusikoksi.

1800-luvun alussa talo sijaitsi Säkälammen kaakkoisrannalla Hyvänneuvolan mäellä, josta se siirrettiin hieman pohjoisemmaksi nykyisen Tertin paikalle lammen koillispuolelle. Talo sai nimensä Pertti Tertistä, joka oli talossa isäntänä 1700-luvun alussa.

Nykyinen uusrenessanssityylinen päärakennus on peräisin v. 1809. Rapattua hirsitaloa jatkettiin 1894. Samalla rakennus vuorattiin lääninarkkitehti J. L. Lybeckin piirustusten mukaan. Neliömäistä pihaa reunustavat väentupa, aittarivi ja talli. Väentuvassa on toiminut Mikkelin Seudun Osuusmeijeri ja meijerikoulu. Pihapiiri puistoineen ja koivukujineen muodostavat yhdessä Säkälammen ja peltojen kanssa viljelysmaiseman, joka antaa edustavan kuvan seudun vauraasta talonpoikaisesta rakentamisesta 1800-luvulla.

netolaJuie: Mikkelin pitlljlln historia Matti Kinnunen

184

HINfSALAN JA TERTIN OMISTAJAT

Hans Hintze Dietrich Falck Pertti Pertinpoika Hyväneuvonen Barthold Ithimaeus ja Karl Saxbeck Henrik Ithimaeus Edellisen sisar Katariina ja puolisonsa Samuel Hertz Henrik Hertz Ed. lapset Samuel, Henrik, Johan Emanuel, Katariina Beatrix ja puolisonsa Schatelovitz ja ed. holhooja C. J. Elfengren Ed. tyttäret ja heidän puolisonsa Lekander von Brabdengrenburg, Carsten, L. J. Jägerhorn ja A. von Brandenburg Karl von Brandenburg Olof Adolf Brandenburg Karl Grön Bemd Fredrik Hultin Juhana ja Kalle Avelin Kalle Pietari Tolvanen Aatami Pylkkänen Iivari Pylkkänen, Edla Pylkkänen Ed. perikunta Olavi Pylkkänen, Liisa Pylkkänen Matti Pylkkänen, Pepita Pylkkänen

1579 1660

1664

1700-luvun alussa 1744 asti

1750 1763

1790-1793

1794-1799 1840 1841-1847 1848-1850 1850-1870 1870-1893 1893-1894 1894-1899 1899-1920 1920-1953 1953-1978 1978-

Aatami Pylkkäsen ostaessa Tertin pinta-ala oli 820 ha. Torpparinvapauslain tultua voimaan 1922 väheni pinta-ala n. 300 ha. Perinnönjaossa jakautui tila viiteen osaan. Muutamia omakotitontteja on myyty. Nykyinen pinta-ala on n. 170 ha. Nykyään Tertti on erikoistunut maatilamatkailuun.

185

TERTIN EDELLISTÄ SUKUPOLVEA

Arvo PylkklJnen Toivo PylkklJnen

Kerttu PylkklJnen Riitta PylkklJnen

186

Esko PylkklJnen s. 28.2.1906 kaatui 12.7.1941

Kuvat Tenistl1

Olavi PylkklJnen

Paavo PylkklJnen s. 1.5.1908 kaatui 20.8.1941

187

TYÖVOIMA

Suurimmillaan oli työvoima ennen koneellistamista. Miehiä oli työnjohtaja ja 4-5 miestä. Naisia karjakko ja 4-5 naista. Torpparit ja loiset maksoivat vuokransa työllä. Oli määrätty määrä mies-, nais- ja hevostyöpäiviä. Heinän ja elonkotjuun aikana saattoi pellolla olla lähes sata ihmistä. Työteho oli hyvä, sillä oli kiire omiin töihin. Naisväki teki kovia päiviä, sillä heidän piti olla karjatöiden lisäksi peltotöissä kesällä. Lisäksi kuului torpparin naisille kehrätä määrätty määrä villoja tai pellavia sekä poimia puolukoita. Joka kolmas vuosi oli tehtävä reki. Torpparin ja talon välillä suhteet olivat hyvät. Sellainen kauna kuin Väinö Linnån romaanissa esitetään oli tuntematon. Oltiinhan Savossa.

VtJentupa. Kuvan omistaa Matti Kinnunen

Entinen vtJentupa, nykyisin yksityiskltytOssa. Huomaa vel/ikello ja kellarinhalssi. VtJentupaa vastapaata sijaitsee pitkiJ aittarakennus. Aittarakennus ja talli on kunnostettu matkailukltyttOOn.

PITKÄAIKAISIA PALVELIJOITA

Matti Reinikainen n. 35 v. Taavetti Piispanen 60 v. Anna Piispanen 50 v.

Edellä mainitut saivat Maatalousseurojen kultaisen ansiomitalin.

Hilma Reponen 65 v. sai Suomen Talousseuran kultaisen ansiomerkin. Harvinaisuus!

, . :.•

/rv~ ' ·

/~ . ~J/J1!

-vfot,.~..t /. '-'--

\). ;</ v

Li (.... /'z -

: r .. . • ~ 1 .

.. oJ -- -· -

J(. h~·

~ J. ,;--'1

,,

r 1

cf'2'1 ,;-;_

~~j~ ~z

c, - - ... ...._._

1 ,2;5- )--)

tt )J A 1 ~;?· 11 4.

~ .. . ..

,_

""' ··6'i'{. ~

\ Aukeama Tertin palvelijain palkkakirjasta

189

1\IEIJERITOIMINT A TERTISSÄ

1895 ruvettiin perustamaan osuusmeijeriä. Hanke oli lopahtaa, kun Sairiian isäntä kieltäytyi osakkuudesta, koska alustavassa jäsenluettelossa oli eräs Pekka Pölhö osakkaana yhden lehmän osuudella! Sairiian isännällä kun oli näet yli 30 lehmää. Näin on kerrottu. Niinpä Tertin isäntä Iivari Pylkkänen perusti meijerin yksin. Meijeri ja meijerikoulu toimivat Tertissä kartanomeijerinä aina 1910 saakka. Maitoa ja kennaa tuli eri puolilta pitäjää. Otavan koulutilan maidot tulivat rautateitse Mikkeliin, josta ne hevosella haettiin Terttiin. Kuorittu maito lähetettiin palautusrahtina takaisin. Voita vietiin aina Englantiin asti, tosin tanskalaisen 'välittäjän kautta. Tämä oli yleistä tuolloin.

Ensimmäinen meijerikkö oli Wilhelmiina Huovinen. Meijerin voimanlähteenä oli hevoskierto. Ainoa jäljelle jäänyt kone - voimankeli - on lahjoitettu Suur-Savon museolle.

Tertissä on perustettu Suur-Savon Osuuskauppa, Norolan Nuorisoseura ja Rahulan Maamiesseura.

. .. -..... .. ·.-

lo KLITGIIRD & Co. ..... , .................

·29 St. Anncs Plads. . .

U{;~6'ttnlfao~1 · c~-, .7. .. ~~~ 1',..:: TELEORAW•ADRES&E: . K.

KLITGAARD, KJ.0BENHAVN .. .

•

• A.Oo- y ~ . @/te~~ . . V'~ . . .- .

81-Z, ............ .. ~ .. ~ .. ................ ..... 4.L.~ .. ~-~:7 .. ~.:"::" ..... ~ . .

. . . . . . ~~~~o-/~·-. ............ :·~····· ······· ................. ······· ············· ..... .

. ,,

tlfi_e9~ · .... _ .. -.. .;,.

.. · -.· ......

OU&~

. /) •" .J ._· . ~ d ?/"~~ mocta.<ytW- 7s ~1:-• . s~.

~ - -·- .

•

7 1'1

Tanskillaisen voinvaiitttljlln H. Klitgaard &: Co laskelma saapuneesta voierl1stt1 v. 1898 Herr Ivar Pylkkilselle St. Michel.

190

SOTA-AJAT

Ensimmäisen vapaussodan aikoihin (v. 1918) koulutettiin suojeluskuntalaisia Tertissä. Varusteet olivat heikot. Talvisodan Yh:n aikana Tertissä oli koulutuskeskus. Sodan aikana toimi kartanossa Päämajan tykistökomentajan kenraali Väinö Svanströmin esikunta. Kesäsodan aikana talossa toimi Päämajan huoltopäällikön kenraali Werner Gustafssonin esikunta. Talon viidestä veljeksestä kaatui kaksi ja kaksi haavoittui. ·

Tertin kananolle luovutetut kunniataulut viime sotien ajalta. (Kuva Matti Kinnunen)

Olavi Pylkktlnen

.i

i !

191

SAIRILAN KOULUPIIRIN ESITI'EL Y

SUAINTI JA LUONTO

Koulupiiriin kuuluvat Sairilan, Norolan, Kiteenkylän, Salosaaren ja kaupungin puolelta kouluasioissa yhteistoiminnassa olevat Visulahden ja Huusharjun kylät. Koulupiirin pinta-ala on n. 2.910 ha.

Ensimmäisessä osaliitoksessa v. 1951 kaupunkiin liitettiin Visulahden Shellin ympäristö sekä matkailukeskuksen alue ja toisessa osaliitoksessa v. 1984 Huusharju.

Sairiian koulupiirin asukasluku on n. 600 asukasta. Koulupiirin raja on n. viiden kilometrin päässä Mikkelistä Juvantien suuntaan. Sairila ja Visulahti rajoittuvat eteläpuoleltaan luonnonkauniiseen Saimaan lahteen.

Pohjoisessa metsän takana on Rämälän koulupiirin raja. Länsipuolella sijaitsevat Korpijärvi, Ylimmäinen ja Tertin sydän maa. Rahulan koulupiiri on itäpuolella rajana.

Vanhan Anttolan tien suunnassa on vielä lampia ja järviä. Maastoltaan Saimaan rantamaat ja Metsäsairila ovat kovin louhikkoiset ja harjuiset. Tässä maastossa risteilevät Tomimäen ladut. Heinälahden koulupiirin raja tulee tällä suunnalla vastaan.

Heikkalasta ja Lampilasta on etelään päin viettävää peltoaukeaa. Tämä on muinaista Saimaan vesijättöä. Saimaa on näet ollut jääkauden loppumisen jälkeen n. 13 m ylempänä nykyistä veden pintaa. Pellot muuttuvat tällä pohjoisen suunnalla reheväksi metsämaaksi. Siellä sijaitsee Kiteenkylä, joka on Lampilan ja Heikkalan entistä torpparial uetta.

Vanha Juvantie oli kuuluisa mutkaisuudestaan myös näillä seuduin. Vanha tienpohja poikkeileekin uudelta tieltä oikealle ja vasemmalle. Teiden tarkoitus oli ennen vanhaan asutuskeskustenkin välillä kulkea lähinnä talosta taloon maastoa myötäillen.

Kaupungista suuntautuu jalankulku- ja pyörätie aina Viinamäelle saakka. Se on rakennettu osin vanhan tien pohjalle.

Hiihtoladut ovat kierrelleet historiallisessa Hintsan kuusikon maastossa. Sairila on kuuluisa jylhistä kuusikoistaan jo kuninkaankartanon ajoilta.

NYKYINEN ASUTUS, ELINKEINOT JA NIMISTÖÄ

Salosaaren kylä on jäänyt muuhun koulupiiriin osaHitosten vuoksi aivan erilliseksi sa.arekkeeksi kaupungin kainaloon. Aiemmin kylällä oli maataloja sekä kaupunkilaisen huviloita, mutta nyt sielläkin on omakotiasutusta. Sairiian koululle tulee sieltä matkaa 4-6 km.

Visulahteen vanhalle alkusavolaisten maihinnousupaikalle Huusharjun eteläpäähän rakennettu matkailukeskus taljoaa ohikulkijalle yöpymispaikan ja huvitaksia ajan vaatimusten mukaan. Koko Suomen kansalle ovat tutuksi tulleet leirintäalue, lomamökit, dinosaurukset, vahakabinetti ja viimeksi moottoripuisto. Vuonna 1990 lomamökkeihin

192

on SPR sijoittanut pakolaisia aina Somaliasta saakka.

Rannan tuntumaan on noussut ortodoksinen tsasouna muistoksi ensimmäisestä kristilli­sestä kirkkokunnasta Visulahdessa. Joidenkin tutkijoiden mukaan tsasouna olisi pitänyt pystyttää Karjalan hautamaalle Korpijärven luoteisrannalle.

Sairiian koulupiirille on annettu Sairilan nimi~ vaikka koulun tontti sijaitsee tavallaan Rahulassa. Tontti on nimittäin erotettu Tertin maista ja Terttihän kuuluu Rahula ykkösen rekisterinumeroon.

Norolan keskeisin paikka on Anttolan tienhaara eli kartan mukaan Visulahden tienhaara. Ilmeistä onkin, että kun Saimaan vedet ovat olleet huomattavasti korkeammalla nykyistä tasoa, varsinainen Visulahti on ulottunut huomattavan pitkälle Säkälammen suuntaan. Vedenjakaja sijaitsee Sairiian tien kohdalla.

Tertin kartano sijaitsee keskeisellä paikalla Säkälammen pohjoispuolella. Tilasta on kehittynyt Pepitaja Matti Pylkkäsen toimesta matkailullinen pitopaikka. Tertin kartanon pitopöytä on kuuluisa maittavista maalaisruoistaan. Ruisleivän juuri on toistasataa vuotta vanhaa perua.

Tienhaaran tuntumassa sijaitsee Seija ja Jouko Valjakan kyläkauppa, kaupan yhteydessä oli vuosia myös Norolan posti. 1980-luvun lopulla postipalvelut siirrettiin Visulahden matkailukeskuksen yhteydessä toimivaan Sairiian ja Visulahden postitoimistoon.

Säkälammen itäpään kohdalta lähtee Norolan kylätie. Tien perillä on Kiteenkylä. Sinnekin on rakennettu viime vuosina paljon omakotitaloja.

Aivan alkumatkasta voi poiketa katsomaan Sutelaa. Pappilan vanha rakennus on jo purettu ja paikalla on A-kodin uusia rakennuksia. Norolan yrittäjistä mainittakoon vielä maanrakennusurakoitsija A. Rajasuo sekä Paavo Dufvan peltisepänliike.

Edessä päin vanhan Juvantien varrella on Viinamäki-niminen asutusalue. Sinnekin on rakennettu uutta omakotiasutusta ja pien yrityksiä. Vuosikymmeniä Viinamäki tunnettiin paikkakunnalla nimenomaan Emmi Kirjalaisen puutarhasta.

Aivan Rahulan koulupiirin rajalla Rahulan tienhaaran seuduilla on Variksen paja ja muutamia muita autoalan yrityksiä.

Koulupiiriä on vielä Tuomiojalla vanhan Anttolan tien suunnassa Parkidiaan päin. Keskeisin maatalo siellä on Kalliolan Heikkinen. Kalliolan mutkasta on oikotie Tomi mäelle.

Pääosa alueesta on yksityisten omistuksessa. Historiallisesti erittäin maatalousvaltaisessa kylässä on vielä harjoitettu nykyaikaisesti hoidettua maataloutta.

Valtio omistaa vain Sairiian koulukodin sekä Sutelan tilan. Mikkelin maalaiskunta omistaa koulun tilan sekä 38,3 ha:n suuruisen tilan Hintsalasta RN:o 1:98.

Hintsalaan kuntakaavoitti v. 1990 omakotitontteja teineen.

YRITYKSET JA PALVELUT

Sekatavarakauppa J. Valjakka Ravitsemus- ja majoitustoiminta, Tertin kartano Korjaamo S. ja V. Varis, rekkakorjaamo A. Rajasuo Ky, Norola, maanrakennusurakoitsija Pelti- ja hitsausliike Dufva Nosturiliike, K. Mäkilä Automaalaamo, P. Venäläinen Automaalaamo, R. Koljonen Norolan Saha, Venäläinen & Kumpp. Okko Ky, K. Mäkilä Pilkkitarvike H. Laurikainen Porakaivo, Nuutinen Koillismaa Hirsitalot Puusepänliike, Kauko Tefke Rakennusliike A. Asikainen, varasto Rakennusliike Harri-Rakennus, varasto Ilkka Pietiäinen, kaivinkoneurakoitsija Eero Himanen, kaivinkoneurakoitsija Mikkelin A-koti Relanderin panitalli Visulahden Pulkkinen, erikoistunut vihannesten viljelyyn Shell-huoltoasema, Visulahdessa Visulahden matkailukeskus Visulahden posti Visulahden Vene ja Vaunu Lassen taimitalo Savipaja Rantasalmen Hirsitalot Honkarakenne Visulahden Auto

ENERGIAHUOLTO

193

Imatran Voima on rakentanut alueen halki pohjois-eteläsuunnassa rinnakkain sekä 110 kV:n että 400 kV:n voimajohdot Alue kuuluu energiahuollon osalta Suur-Savon Sähkö Oy:n toiminta-alueeseen.

TIETOLIIKENNE

Mikkelin Puhelinyhdistyksellä on Sairiiassa uusi digitaalinen keskus, joka sijaitsee kaupan vieressä Norolassa. Keskus edustaa korkeatasoista tekniikkaa ja mahdollistaa alueella kaikki samat puhelinverkkopalvelut kuin kaupunkialueella on tarjolla.

194

LIIKENNE

Aluetta halkoo valtatie nro 5. Säkälammen kohdalla on valtatien lepo- ja pysäköintialue. Yksityistieliittymiä on kuusi , kolme pohjoiseen ja kolme etelään. Lisäksi paikallistieliit­tymät etelään Parkkilaan ja pohjoiseen Rahulaan. Salosaaresta on tieyhteys ainoastaan valtatie 5:n kautta.

KOULUT JA LAITOKSET

SAIRILAN ALA-ASTE

Koulu on 3-opettajainen ala-aste. Koulu toimii kahdessa, vuosina 1937 ja 1976 rakennetuissa rakennuksissa. Huoneistoalaa on yhteensä n. 700 m2

• Koulun käytössä on n. 547 m2

• Koulutila on 1.286 ha:n suuruinen. Välituntipiha-ja urheilualueena on n. 3.000 m2

• Läheiset metsäalueet toimivat lenk.keily- ja hiihtomaastoina.

SAIRILAN KOULUKOTI

Valtion omistama koulukoti toimii rakennushistoriallisesti arvokkaan kuninkaankartanon tiloissa. Alueella on uudisrakennuksia oppilaille ja henlålökunnalle. Pinta-ala on 11 ,579 ha. Koulukodissa toimii myös Myllyojan yläaste. Enimmäispaikkamäärä on 27.

SUTELAN A-KOTI

Vapaan alkoholistihuollon Kannatusyhdistyksen omistama Sutelan A-koti sijaitsee Korpijärven länsirannalla n. 8 km:n päässä Mikkelistä. Toiminta alkoi Mikkelin Alkoholistikotina v. 1952 Mikkelin maaseurakunnalta vuokratussa entisen Sutelan toisen kappalaisen virkatalossa. A-kodilla on yhteistyösopimus sosiaalihallituksen kanssa valtakunnallisena päihdehuollon laitospalvelujen tuottajana.

RAHULAN MAAMIESSEURANT AW-NUORISOTAW

Rahulan maamiesseurantalo toimii myös kylän nuorisotalona. Talossa on sali, kahvio ja eteistilat. Talo on rakennettu v. 1951 ja viimeisin k01jaus laajennusesineen on tehty v. 1982. Talon pinta-ala on 280 m2 ja tilan pinta-ala on 2.500 m2

•

KULTIUURIIDSTORIALLISET SUOJELUKOIITEET

Erityispiirteinä voi mainita alueen länsiosissa olevat suuret, yhtenäiset, suojelun arvoiset peltoalueet sekä rakennus- ja luonnonsuojelukohteet Seutukaavan mukaisia rakennus­suojelukohteita on kaksi, Sairila ja Tertti. Rakennushistoriallisesti ja paikallisen kulttuurihistorian kannalta merkittäväksi on lisäksi luokiteltu Etelä-Savon rakennusperin­tökitjassa Visulahden Pulkkinen.

195

LUONNONSUOJELUKOHTEET

Myllyjoen suu. Pinta-ala 3 ha, yksityisessä omistuksessa. Kasvillisuuden ja puro­(vesistö-) luonnonsuojelukohde, paikallisesti merkittävä. Osa alueesta, tila Myllylahti RN:o 1:121 ~ pinta-ala 0,4 ha on rauhoitettu luonnonsuojelulain päätöksellä.

Myllyjoessa on jäljellä vanha myllypadon raunio, jonka yläpuolella olleen myllylammen pohja, rantatönnä ja lähiympäristö on rehevää leppälehtoaja jonka alapuolella on pieni kivikkoinen koski. Aivan padon yläpuolella on jäljellä pieni lammikko, jossa on rehevä suovehkakasvusto. Koskea verhoaa hämyisä lehtimetsä ja -pensaikko.

Sairiian Linnavuori. Muinaislinna, yksityisessä omistuksessa. Linnavuori on ollut Visulahden asutuksen etuvarustuksena. Se sijaitsee Saimaan Mustasaaren selän itäpuolella. Maavallin perusteella Sairiian Linnavuoren rakentaminen on ajoitettu noin vuoden 1300 tienoille.

HARRASTUS- JA KULTTUURITOII\DNTA, YHDISTYKSET

Rahulan Seudun Maamiesseura, Norolan Nuorisoseura, Norolan Metsästysseura ry, Sairiian Sisu ry, Sairiian Martat, 4H-kerho, Mikkelin maaseurakunnan kerhot, koulun kerhot.

Kunnan kulttuuri- ja nuorisotoimi sekä kansalaisopisto toimivat sekä Sairiian koululla että nuorisotalolla (maamiesseurantalo). Kunnan kirjastoauto käy Sairiiassa säännöllises­ti.

VIREJSTYSPALVELUT

Alueella on kaksi uimarantaa, yksi Korpijärven ja toinen Saimaan rannalla Myllyojan suussa. Maakunnallinen retkeilyreitti, Voudinpolku, alkaa Visulahden matkailukeskuk­sesta jatkuen Sairiian tietä Linnavuoren ohi aina Anttolaan ja Puumalaan asti.

RETKEIL YKOIITEITA

Sairiianlahden rannalla sijaitsee muinainen Sairiian Linnavuori. Polku vuoren laelle on viitoitettu Metsäsairilaan vievältä tieltä.

Voudinpolku

Visulahden matkailukeskus

Visulahden Kalmisto

UJhdetiedot: Sairiian osayleiskaava v. 1987

Mani Kinnunen

196

KOULUTOIMlNT A

SAIRILAN KOULUPIIRIN VAIHEITA

Ennen oli seurakunta se laitos, joka koetti järjestää vähäistä lukuopetusta. Siitä on Mikkelin pitäjän historiassakin mainittu.

Ensimmäiset pitäjän kansakoulut olivat Linnamäen- ja Suonsaaren koulut. Niiden toiminta alkoi v. 1870. Niihin pääsi lähimpänä asuvat lapset ja vähän kauempaa vain ne, joilla oli mahdollisuus varallisuuden puolesta kustantaa majoitus ym. Alkeisopetuk­sesta jo siihen aikaan alkoi huolehtia ns. kiertokoulu, joka toimi samassa paikassa tavallisesti kuusi viikkoa, mutta jos oppilaita oli runsaasti ja opetustilat olivat hyvät, saattoi se toimia 12 viikkoakio yhtäpäätä. Tällaista koulua kävivät monet meidän ikäiset, vaikka silloin oli alkanut jo ns. alakoulu.

Kuntakokous oli päättänyt perustaa RahoJaan koulun ja sille saatiin Sutelan pappilalta huone, jossa v. 1895 alkoi koulu, opettajana Ferdi Halonen. Kohta sen jälkeen oli maaseurakunta rakentanut vuokraajan asunnon päähän luokkahuoneen. Tätä koulua muistelivat sen ajan lapset vielä monien vuosikymmenten jälkeenkin. Se toimi siellä 22 vuotta, kunnes valmistui Rahulan koulu nykyiselle paikalleen v. 1917. Silloin Sutelan koulu lakkautettiin aina Tertin kartanoa myöten, ja alkuosa oppilaista vanhan Anttolan tien varresta siirtyi sinne kouluun ja edellä mainitun tien varrelta aina Koirakankaan mäiltä etelään päin Parkkllaan kouluun.

Rämälän koulu aloitti Valkolan talossa v. 1921. Oman koulurakennuksen koulupiiri sai v. 1924. Koulu paloi vuonna 1984 salaman sytyttämänä. Rärnälän kouluun sen alkaessa siirtyi ns. Kiteenkylän Lampilan ja Heikkalan alueen lapset, josta suunnasta sinne tuli kinttupolkua ja tietysti talvella suksenlatuja.

Samaten Sairiian .kartanon keskialueen ja Yisulahden kylän koululaiset suuntasivat Rämälään. Juvantietä Huushatjuun oli kärritie siihen aikaan Kempin talon kohdalta Pieksämäen tielle, jota myöten nämä edellä mainitut lapset kulkivat.

Vaikka näillä edellä mainituilta suunnilta oli pitkät vaivalloiset matkat kouluihin, niin silti kaikkein hankalin oli koulumatka Salosaaren pohjoispään lapsilla, jotka kävivät Rämälän koulussa. Jostakin kautta he ilmestyivät Huushatjun tielle. Kyllä siinä kodit monesti varmaan oli huolissaan lastensa koulumatkasta , jonka itsekin jouduin 20-30 vuotta myöhemmin kokemaan.

Neljäs koulu oli siihen aikaan vielä Lähemäen koulu , jossa meitä lapsia kävi muutama Visulahdestaja Salosaaren Taipalisen niemestä. 1920-luvu1la oli Lähemäellä opettajana Adam Palomäki.

Kuvasin nämä em. paikkakuntien kouluolot sen takia, että tulisi selväksi, että omaa koulupiiriä kaivattiin tälle alueelle.

Silloinen valtuutettu Taavetti Kustaa Hahl teki aloitteen Sairiian koulupiirin perustami­sesta, mutta löysi vastarintaa, kuten kunnalliselämä.ssä miltei aina käy, ennen kuin kaikille asia selviää! Varsinkin eräät koulut pelkäsivät omien koulujensa oppilasmäärien vähenevän liikaa.

........-1 1

197

Talvella v. 1926 isäni kutsui kyläläiset Visulahden kartanoon keslcustelemaan asiasta. He päättivät silloin kerätä lasten nimet vanhempien kuittauksella. Niinpä eri suuntien miehet lähtivät liikkeelle. Otto Pölhö sai Anttolan tien suunnan takarajana Tuomiajalta 1 km etelään ja noin 1,5 km itään. Matti Pääkkönen taas sai Sairiian ja Salosaaren oppilaat. Onni Kizjalainen Viinamäen-Tervasentaipaleen suunnan ja Tertin seudut. Ville Karjalainen Kiteenkylän Lampilan Heikkalan alueet. Viljo Pyy Visulahden kylän. Tämä oppilasselvitys tuotti muistaakseni 62 kouluikäistä. Alueesta oli myös kartta ja suullinen lupa Sutelan 9 vuotta yksinomaan seurakunnan omassa käytössä olleesta luokkahuonees­ta.

Isäni vei tämän kouluasian uudelleen kuntaan ja niinpä seuraava valtuusto perusti Sairiian koulun v. 1927.

Ensimmäisessäjohtokunnan kokouksessa valittiinjohtokunnan puheenjohtajaksi Taavetti Hahl, muut jäsenet olivat La.uri Hartonen, Elina Taskinen, Vilho Asikainen, Matti Siiskonen ja Matti Pääkkönen. Samassa kokouksessa päätettiin juliståa opettajan toimi avoimeksi. Kouluhuoneiston asian mukaiseen kuntoonsaattaminen ja tarpeellisen kaluston ja opetusvälineiden hankkiminen päätettiin antaa puheenjohtajan ja sihteerin Matti Siiskosen huoleksi.

Ensimmäinen opettajamme Salli Kannas (myöhemmin Lahtinen) oli harras ja vaativa opettaja. Hän koetti viedä kaikkia neljää rinnakkaisluokkaa tasapuolisesti tukien varsinkin niitä, jotka eivät tahtoneet pysyä mukana.

Veistan opettajaksi tuli pappilan vuokraaja Jalmari Heikkinen (20 v.). Hän antoi oman tupaosa samasta rakennuksesta veistoluokaksi.

Menen vielä Sutelan koulun ensimmäiseen päivään ja tuntiin. Olimme pappilassa, jossa oli jo etukäteen pihan käyttö meille neuvottava, sillä olihan ruustinnan tunnetusti komea pyöreä kukkapenkki vajaan 20 metrin päässä koulun rappusilta. Myös muita koulutapoja oli kerrattava. Joku vaisto lienee sanonut meille isommille, että olkaamme pienempien vahtina pihalla tukemassa opettajaa, kun oma koulu näinkin mukavasti saatiin alkuun.

Kouluruokailusta on ensimmäisen kerran maininta pöytäkizjoissa 1929: Koululapsille päätettiin antaa keittoruokaa kaksi kertaa viikossa, tiistaisin hernekeittoa ja torstaisin riisivelliä. Omista eväistä, voileivistä ja maitopulloista on päästy jokapäiväiseen vaihtelevaan ruokaan salaatteineen. Ei ole enää vuosikymmeniin oppilaiden tarvinnut tuoda koululle perunoita, porkkanoita, marjoja ym. eineksiä. Tässä yhteydessä on mainittava koulumme keittiön korkea taso nykyaikaisine keittiökalustoineen ja konei­neen.

Sutelan aikoihin koulun keittäjänä toimi Olga Heikkinen. Uuteen kouluun tuli ensimmäi­seksi koulun keittäjä-vahtimestariksi 1937 Hilja Narinen, 1941 Alma Korhonen, Anna Kääriäinen, Hanna Laitinen, Lempi Lipsanen, 1964-1988 Salme Kekkonen eläkkeelle siirtymiseensä saakka ja hänen jälkeensä Kirsti Mehto.

Alakoulu ei opetustilojen puutteellisuuden takia kulkenut samassa tahdissa, koska kunta vasta syksyllä vuokrasi Visulahden tuparakennuksesta ison huoneen ja sen takaa kaksi kamaria opettajan asunnoksi.

Tämä alakoulu pääsi alkamaan tammikuussa loppiaisenjälkeen v. 1928. Ensimmäisenä

198

opettajana oli vasta seminaarista valmistunut Aili Issakainen.

Visulahden koulurakennus paloi muutaman vuoden jälkeen, tarkemmin 13. päivä heinäkuuta 1931. Palo alkoi pärekatolle lentäneestä kipinästä. Koulu sai kuitenkin kartanon toiseksi suurimman huoneen rakennuksen koilliskulmasta luokkahuoneeksi.

Silloin oli vielä suurissa varattornissa perheissä puutetta. Johtokunta perustikin ompelupiirin, jossa valmistui sukkaaja lapasta ym. monen vuoden ajan, olihan pula­aika tulossa maahan.

Pöytäkirjoista käy ilmi, että johtokunta oli kiirehtinyt varsinaisen koulurakennuksen rakentamisen aloittamista perustellen anomusta monillakin seikoilla. Mainitaan suuri oppilasmäärä, koulun kahdessa paikassa pitäminen, luokkahuoneen kylmyys Sutelassa, poikien käsitöiden teettäminen vuokraajan tuvassa sekä se, että opettajilla ei ollut asuntoa koululla. Muistitiedon mukaan koulun paikaksi oli ajateltu Anttolan tienhaaran seutua sekä Koirakankaan seutua Anttolan tien suunnassa, mutta pöytäkirjojen mukaan Kasper Pölhö Koirakankaalla ehdotti Hintsan peltoa Säkälammen eteläpuolelta.

Koulun paikka olisikin tullut historialliselle paikaJie, sillä Savon ensimmäinen pappilan lienee sijainnut juuri Hintsalanmäellä. Revoharjun tilaa ehdotettiin myös koulun paikaksi, mutta tästä suunnitelmasta ei tullut totta, koska tilalle ei vielä silloin ollut kunnon tietä!

OMA KOULURAKENNUS VALMISTUI VUONNA 1937

Kunta osti Tertin kartanon maalta sen länsireunasta tontin. Siihen nousi sementtitiilestä päältä rapattu rakennus, jossa oli kaksi luokkaa ja kaksi opettajan asuntoa sekä kellarikerrokseen rakennettu vähäinen hellahuone keittäjä-vahtimestarin perheelle. Rakennus olikin sen ajan rakentamista ajatellen päältä päin varsin upea. Mutta se virhe siihen tehtiin, ettei laitettu erillistä veistoluokkaaja näin veistotunnit pidettiin pienempi­en luokassa. Siitä riittikin puhetta monta vuosikymmentä.

Mutta valtion lupapäätös ei tietysti antanut tätäkään asiaa hoitaa kuten monet kyläläiset olisivat asian nähneet. Koulun ensimmäiset piirustukset teki 23.11.1936 P. Lipsanen Juvalta. Kouluhallitus hyväksyi kuitenkin Martti Vihosen laatimat piirustukset 16.12.1937. Koulurakennuksen urakoi Oskari Hall.

Hieman taaksepäin vielä ajassa. Oppilaskirjasto on perustettu koululle 1934. Samalta vuodelta on maininta lipputangon ja "radiojohtolangan•• laittamisesta. Vuodelta 1935 on ensimmäinen maininta viiden päivän pituisesta urheilulomasta. Vanhempien hyvin muistama viikon perunankaivuuloma kahdelle ylimmälle Iuokalle annettiin ensimmäisen kerran 1936.

Jokavuotinen halkojen hankkiminen näyttää olleen johtokunnan erityisen huolenpidon kohteena alusta alkaen.

Sota-ajalta voimme pöytäkirjoista lukea, kuinka talojen piti toimittaa halkoja koululle. Lienevätkö nämäkin halot olleet naisten, lasten ja vanhusten tekemiä, kun työkuntoiset miehet olivat rintamalla. Nyt uunit lämpiävät nappia painamalla, mutta halkolämmityk­sen aikaan keittäjä sai hartiavoimin kiskoa halot pannuhuoneeseen, sulan kelin aikaan

199

kärryllä ja talvella keikalla. Keittäjä ei tarvinnut muunlaista kuntoilua siihen aikaan, kun metriset halot piti vielä itse polcasahalla katkoa. ·

Alakoulun opettajan virkaan valittiin 1936 opettaja Linda Pursiainen. Hän olikin 1-2 luokkien opettajana aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1964. Hän ehti tehdä mittavan päivätyön (28 v.) kansanopetuksen ja kulttuurin hyväksi koulupiirissä. Hänet muistetaan intomielisenä opettajana ja hartaana isänmaan ystävänä. Temperamenttia häneltä riitti koulupäivän kostukkeeksi niin oppilaille kuin opettajatovereillekin. Hänen seuraajakseen valittiin Helga Piskonen 1964-1976. Salli Lahtisen jälkeen yläluokkien opettajaksi tuli Lyyli Saavalainen (8 v.) ja hänen jälkeensä 1947 Erkki Karppinen. Hän oli opettajana kuolemaansa saakka 1961. Alkaneen 1 ukuvuoden loppuun oli väliaikaisena opettajana Annikki Eklund ja vuodesta 1962-1990 Matti Kinnunen sekä edelleen Vesa Uotila.

Johtokunnan puheenjohtajia

0. Klljalainen 1942 Matti Siiskonen 1944 Liisa Pylkkänen 1957 Felix Relander 1965 Veikko Roikonen 197 4 Felix Relander 1977 Raili Relander 1979 Veikko Heikkinen 1981 Simo Paksu 1985

Koululla oli sotilasmajoitus syksyllä 1939. Sotilaat olivat Valkjärveltä siirretty komppania, joita koulutettiin Sairiian koulun maastossa. Sotasairaalan käytössä koulu oli 9 .1. -1.4.1940 ja tykistöpatterin sairastupana 23.4. -20.5.1940. Koulun latvasta katkaistut pihakoivut ovat kuulemma sotilaiden istuttamia. Koska koulu oli sotilaskäytös­sä talvisodan aikaan 1939-1940, pidettiin koulu Mäkelän tuvassa. Opettajina olivat Linda Pursiainen ja Lyyli Saavalainen. Tämän muisti Risto Koivistoinen, joka oli toisella luokalla silloin.

Sodan jälkeen ei tunnu tapahtuneen mainittavampia, koska seuraava merkintä pöytäkir­joissa on vuodelta 1958, jolloin johtokunta yhdessä kunnanvaltuutettujen Felix Relanderin ja Aulis Hahlin kanssa ryhtyi vaatimaan kolmannen opettajan viran perustamista ja sitä tehden lisätiloja koululle kohonneen oppilasmäärän takia (94). Virka saatiinkin ja opettajaksi valittiin Oili Issakainen (nyk. Lindbohm).

Kaupungin puolelta (Visulahdesta) kävi 10-15 oppilasta Sairiiassa koulua, joten oppilaita oli kolmella opettajalla ylimmillään 105.

Koulutilojen käytyä ahtaaksi ruvettiin suunnittelemaan laajennusta vuonna 1958 (toteutui 1975). Aluksi johtokunta ehdotti parakin rakentamista, jonka koko olisi ollut 8,25 kertaa 12,5, johon olisi sisältynyt luokka, eteinen ja vahtimestarin asunto. Parakkia suunnitel­tiin koulun pihalle. Näin olisi mennyt ainoa pieni leikkipaikka välitunneilta.

Onneksi suunnitelma ei ottanut tulta ja niin mentiinkin syyslukukaudeksi vuorolukuun. Pian kuitenkin vanhemmat vaativat vuoroluvun poistamista. Pimeässä kuljettavat pitkät kotimatkat arveluttivat.

200

Seuraavana vuonna saatiin Visulahden kartanosta vuokrattua huone luokkatiloiksi, opettajaksi sinne sijoitettiin Oili Lindbohm. Näin alkoi 15 vuotta kestänyt "evakko" hänelle.

1962 syksyllä nämä ns. keskiluokat siirrettiin Rahulan Maamiesseuran talolle Norolaan, koska kaupunki sanoi irti vuokrasopimuksen Visulahdessa. Ruoka, juomavesi ja yhteydenpitokirjeet kuljetettiin päivittäin tälle vuokrakoululle hevosella. Pisimmän ajan tässä toimessa olivat Käpykankaan Himaset.

Uuden koulun rakentamisen ajatus lähti liikkeelle johtokunnan kokouksessa 5.9.1961. Tämän kokouksen pöytäkirjan kirjoittaminenjäikin opettaja Erkki Karppisen viimeisek­SI.

Vasta 1960-luvun lopulla alettiin uudestaan puhua asiasta. Vauhdittajana oli lääninhalli­tuksen kouluosaston tarkastuskertomus, jossa esitettiin rakentamista. Samassa kokouk­sessa puhuttiin myös vanhan koulun korjaamisesta.

Kunnan rakennuspäällikkö Kaarlo Aurelius esitteli rakennuspiirustukset kesällä 1972. Seuraavana vuonna saatiin tarkemmat piirustukset, mutta nyt iski energiapulapula Suomeen ja piirustuksia piti muuttaa. Mm. voimistelusalin pinta-ala pieneni 120 neliöstä 80:een. Tästä edestä saatiin tekniset tilat kellarikerrokseen ja se oli hyvä ratkaisu, ettei ole tarvinnut käsitöitä opettaa voimistelusalissa, niin kuin alunperin oli suunniteltu.

Voimistelusali on laajempaa käyttöä silmälläpitäen pieni, mutta silloin ei ollut enää varaa ruveta vaatimaan suurempia tiloja, koska pelättiin, ettei saada rakennuslupaa ollenkaan. Sitkeän yrityksen ja lopulta jopa opetusministeriin vedoten rakennuslupa saatiin lisäbudjetissa 1974. Ohitimme parikymmentä muuta rakennuslupa-anomusta, joten tämäkin huomioonottaen luvan saanti olisi viivästynyt vuosia. Koska juuri silloin syntyvyysluvut näyttivät laskusuuntaa, uudisrakennuksesta ei tullut aivan niin reilun kokoista kuin olisi toivottu.

Rakennuksessa on vain yksi varsmamen luokkahuone, pienempi ryhmäluokka, kirjastotila, jota on käytetty myös kerho- ja ruokailuhuoneena, opettajainhuone, keittiö ja varastot, voimistelusalin yhteydessä on pukuhuone ja suihku. Varastotilaa tässä yhteydessä ei ole.

Alakerrassa on pannuhuone, kellari, tekninen tila, ilmastointihuone ja varastoja. Rakennuksen urakoi Esko Lantta. Vuonna 1989 käsityöluokkaa suurennettiin varastoon päin ja koulu sai käyttöönsä monitoimikoneen ja sorvin.

Syksyllä 1975 koko koulu aloitti uusissa tiloissa. Vanha koulurakennus peruskorjattiin sisältä ja päältä 1976. Leikkikenttää alettiin rakentaa vasta 1960-luvun alkupuolella käytöstä poisjääneelle koulun pellolle. Tässä vaiheessa kenttää pidennettiin ja myöhem­min salaojitettiin kahteenkin kertaan.

Peruskouluun siirtyminen hallinnollisesti tapahtui 1974. Tämä oli suuri muutos suomalaisessa kansanopetuksessa. Johtokuntien tilalle tuli kouluneuvostot, joiden päätäntävaltaa vähennettiin roimasti. Päätehtäväksi tuli kodin ja koulun välinen yhteistyö. Vaikka yleisesti valitettiin tällaisen tehtävän onnistumista, Sairiiassa päästiin aika mukaviin tuloksiin oppilaiden • opettajien - kouluneuvoston välisissä suhteissa.

201

Uusi kouluhallinto tuli voimaan 1985. Tämä aiheutti ensi kädessä sen, ettäjohtokunnat tulivat uudestaan käytäntöön lisätyllä päätä.ntävallalla. Ensimmäinen uuden johtokunnan puheenjohtaja on ollut Simo Paksu.

Muut johtokunnan jäsenet ovat olleet Martti Taskinen, Raili Hahl, Riitta Kuusi, Raili Seppänen, Sirkka Huvinen, Salme Kekkonen, Kirsti Mehto, Silja Luukkonen ja Veli­Matti Varneslahti.

1973 koulussa oli vielä oppilaita 82, joten saimme perustettua neljännen opettajan viran, opettajaksi valittiin Sirkka Huvinen. Opettaja Helga Piiskosen siirryttyä toisaalle, opettajaksi tuli Eila Kilpeläinen. Hänen jälkeensä väliaikaisia viranhoitajia olivat Eija Hurri, Leila Vuorikari, Pirjo Siltaoja ja viimeksi Marju Kaihila.

Englannin opettajana ovat toimineet Eino Pusa, Jorma Vuorinen sekä vuodesta 1975 Aili Kettunen. Erityisopettajana on ollut useitakin, mutta nykyistä virkaa hoitaa Anja Väisänen.

Neljännen opettajan virka lakkautui 1986 kolmen armovuoden jälkeen, jolloin oppilaita oli ollut kolmena vuotena alle 65. Viime vuosina vahvuus on ollut 55:n paikkeilla. Tällä hetkellä tilastot näyttävät nousua. Aika näyttää, saavuttaako koulu jälleen neljänteen opettajanvirkaan edellyttämän oppilasvahvuuden.

Luokkakuva Sutelan pappilan ylakoululaisista syksylltt 1927. Vas. opettaja Salli Kannas, hllnen takanaan vasemmalla Anni PtJlhO, ikkunan keskipuun kohdalla Toini Siiskonen, ovenpielen kohdalla Aino PtJlhlJ, oikealla veistanopettaja Jalmari Heikkinen, hllnesta vasemmalle Pauli Heikkinen ja Aulis Hahl, lettipllisen tytlJn takana Eino PtJlhlJ. Vaaleatukkainen poika takarivissa on Pellervo Hahl, eturivissa ensimmlJinen oikealla Tauno Paavilainen. (Kuvan omistaa Aulis Hahl)

202

Sairiian ala-asteen koulurakennukset. Taustalla ns. vanha koulu, valmistunut 1937ja etualalla lisarakennus, valmistunut 1975. (Kuvan omistaa Matti Kinnunen)

Opettaja Erkfd Karppinen oppilaineen (4-7 lk.) joskus 1950-luvun alkupuolella. Kuva on otettu puretun ulkorakennuksen edessa. Ta/la paikalla on nykyinen lisarakennus. (Kuva Sairiiankoulun arkistosta)

203

Opettaja Linda Pursiainen oppilaineen 1950-luvun alkupuolella. Kuva on otettu vanhan koulun takana opettajan puutarhassa. (Kuva Sairiian koulun arkistosta)

Opettaja Matti Kinnusen ensimmlliset oppilaat Sairiiassa (5-6 lk) 1962. (Kuvan omistaa Matti Kinnunen)

204

Opettaja Oili Lindbohm oppilaineen (3-4lk.) 7.5.1973. Kuva on otettu nu:uimiesseuran talolla. Sali oli tuolloin nttyttllmt:Jn puolelta lyhennetty luokaksi. Valisein11nja nttytttJmt:Jn valiinjai pieni huone, jossa siivooja Aune Kaasalainenjarjesti ruokailu-ja siivoustyt:Jt. (Kuva Sairiian koulun arkistosta)

'*_;. _.... .. ,,

~' ' . '~ • • . .;;~. 'Cl f

. #.· "

Opettaja Sirkka Huvinen oppilaineen (2 lk.) 1974. Kuva on otettu luokaksi muutetussa maamiesseuran talon silloisessa kahvilassajoka oli muutettu luokkahuoneeksi. (Kuva Sairiian koulun arkistosta)

205

Kuva on uuden koulun vihlåaisjuhlasta 1976. Puhumassa asessori Reino Niininen, vas. Esko Pekonen, Jenny Nisula, Aulis Hahl, KytJsti Kosonen, Matti Kinnunen, Lempi Huhtinen, Felix Relander. (Kuvan omistaa Matti Kinnunen)

Viime sodissa kaatuneiden sankarivainajien muistotaulu. (Kuvan omistaa Matti Kinnunen)

UJhteet: Koulun johtokunnan ja kunnan ptJytakirjat Aulis Hahl Matti Kinnunen

\ .

206

MIKKELIN MAALAISKUNNAN KOULUPllRIT

Viivoitetut alueet ovat yhteistoiminta-alueita kaupungin kanssa.

207

KIERTOKOULUSEUTUKUNNALLA

Koulua pidettiin vuorotellen kiertokoulupiirin taloissa Tavallisesti opetus tapahtui talon tuvassa tai kamarissa. Varsinaisia koulurakennuksia ei ollut. Koulukalustoon kuuluivat penkit, pöydät, kirja-arkku, soittokello, urkuharmoni ja musta taulu. Kiertokoulutoi­minnan loppuvaiheessa kouluilla saattoi olla jopa jonkinlaiset pulpetit. Mikkelin maaseurakunnan kiertokoulujen opetusvälineistä mainitaan Palestiinan ja Suomen seinäkartat, lukukirjat, kirjoitus- , viiva- ja laskuvihkot, raamatulliset kuvat (kuvataulut), helmitaulu sekä rihvelitaulut ja kynät.

Oppikirjoina käytettiin mm. Jaakko Länkelän lukukirjoja, Topeliuksen Luonnonkirjaa ja Maammekirjaa, Leinbergin Biblian historiaa, ka.telcismusta ja koraalivi.rsikirjaa. Kansakoulujen yleistyessä myös kiertokoulujen oppikirjat monipuolistuivat, koska. kiertokoulut saattoivat käyttää samoja oppikirjoja kuin kansakoulutkin.

Kiertokoulujen ylin johto oli hiippakunnan tuomiokapituleilla. Koulujen tmmmtaa valvoivat piispa ja tuomiokapituli, lääninrovasti, kirkkoherra ja muu papisto.

Opettajien koulutukseen ei kiertokoulutoiminnan alkuaikoina kiinnitetty paljoakaan huomiota. Mikkelin maaseurakunnan kiertokoulujen ohjesäännössä v. 1891 suositellaan, että opettajan tulisi olla kristillisen mielenlaadun sekä hyvät tiedot ja taidot omaava henkilö.

Kiertokoulutoiminnan tehostuessa opettajien koulutukseen kiinnitettiin yhä enemmän huomiota. Opettajilta alettiin vaatia kiertokoulunopettajaseminaarin suorittamista. Seminaarien lisäksi Mikkelin maaseurakunnan kiertokoulunopettajat olivat osallistuneet erilaisille kesäkursseille, osa oli suorittanut vain kansakoulun jatkokurssin tai opisto­tasoisia kursseja.

Seurakunta hankki myös opettajille opetusoppaita ja muuta alan kirjallisuutta, jotta opettajat saattoivat kehittää opetustaitojaan.

Opettajien sosiaalinen asema oli yleensä heikko. Velvollisuuksia oli paljon, mutta oikeuksista ei juuri puhuttu. Lisäksi opettajat olivat epäyhtenäinen ja ammatillisesti valveutumaton joukko, joka ei kyennyt ajamaan omia etujaan. Suurin osa Mikkelin maaseurakunnan kiertokoulunopettajista oli talollisten tyttäriä.

Opettajien palkat olivat heikot ja he kokivat opetustyön raskaaksi koulun kiertävän muodon vuoksi. Kiertokoulutoiminnan alkuvaiheessa rahapalkan lisäksi käytettiin yleisesti myös luontaisetuja ja viljapalkkaa. Kiertokoulunopettajien tulevaisuus turvattiin, kun he saivat eläkeoikeuden vuonna 1924.

Mikkelin maaseurakunnan kiertokoulujen oppiaineina olivat uskonto (raarnatunhistoria, kateki.smus ja kristinoppi), lukeminen, kirjoittaminen, laulu ja laskento. Näiden aineiden lisäksi saatettiin kiertokoulussa opettaa piirustusta, käsitöitä, liikuntaa, leikkiä ja havainto-oppia. Edellä mainittujen aineiden opettaminen oli täysin riippuvaista opettajasta. Kiertokoulujen alkuvaiheessa yleisin opetusmenetelmä oli ulkoluku, mutta opetuksen tehostuessa alettiin kiinnittää huomiota yhä enemmän tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin opetusmenetelmiin.

Yleisin oppimistulosten arviointimuoto oli ns. symbolijä.rjestelmä. Symboleina olivat

208

X-merkit, puoliristit, viivat ja niiden pisteyhdistelmät Arvostelu merkittiin lukusetelei­hin ja kiertokoulujen nimiluetteloihin. Mikkelin maaseurakunnan kiertokouluille annetuissa ohjesäännöissä suositeltiin myös numeroarvostelua 1-4.

Kansakouluasetuksen antamisen jälkeenkin kansakoulujen oppilasmäärien kasvu oli vielä hidasta. Samaan aikaan kiertokoulujen oppilasmäärät kasvoivat nopeasti. Eniten Mikkelin maaseurakunnan kiertokouluissa oli oppilaita v. 1898-1921. Oppivei vollisuus­lain voimaantulokäänsi oppilaiden lukumääränjyrkkään laskuun. Kiertokouluoppilaiden koulunkäynti oli kuitenkin hyvin epäsäännöllistä. Osallistuminen kiertokoulun antamaan opetukseen oli 1900-luvun alussa Mikkelin maaseurakunnassa yleisempää kuin kansakoulussa käynti. Kun kansakoulut yleistyivät, siirtyivät oppilaat yhä enemmän niihin ja kiertokoulujen toiminta vähitellen lakkasi. ·

Piispantarkastuspöytäkirjojen mukaan kiertokouluopetus lisäsi lasten lukutaitoa huomattavasti. Kiertokouluissa lapset oppivat tarvittavat perustaidot siirtyäkseen kansakouluun. Mikkelin maaseurakunnassa kiertokoulun tärkeä kansanopetustehtävä jatkui vuoteen 1939 asti, jolloin viimeinen kiertokoulu lakkautettiin.

TietollihteentJ on klJytetty Merja Kostamon ja Iiris MatomtJen tutkielmaa Mikkelin maalaiskunnan kienokoulutoiminnasta 1866-1939

. . .

...

.. Luetus

vuosi.

..

'

1892 .

. 1893

.1894 ,l

~895.

1896 ' 1897-·

'1898

1899

1900

"

209

Lampilan loispoika Johana Wihdor Tuovisen, syntynyt 13.11.1882, Ndrola RN:o 5. lukulista vuosilta 1894, 1895ja 1896 .

. -~

8 @. 1'> II>

--= ~"'

~ c c r. !" ~

y

,y *'· l)(

. ,--..

- --

1

1

Tutkinto tod is teot.

Raam . ' 1> hist. Katekismo selityksinoon. p:; ,_, :=:

'E. "' g

il c: 1 rr. j m. l Iv.l v. ~ vr. l ~f ~ ? ~ l. !" "' ~

~ 1 1

--1--- r--

1

)' .•

.. --j-..

.. Y. Y. J< X y ·"· -. - -

\ ~

y\. .· Å ~ J( X ! 1 1 .

1 . i 1 ,. 1 i 1 •

1 1

..... · · · ··· · ··· (;[~

Siv. ~Y/

- ..Muismtuksia._._ ··--- -·-·· Läksyn määrä

y. m:

__.,

~-~-~ /# rt ~:)~" «P df.,t·~ lt/~Jc~~ .. //Z~: 1 -· 1

l ,y •:. i

-H i 1 1

l +-~-!

1 ! '

1 .

1 ' i

i 1

1

tt!~ • 1 1

- • 1 1

- 1---· -

~--- . 1 ... 1 - . 1

1 1 1 --· -

1 J .

1 .

~ 1 1

! 1

·• . 1

,• ..

1 . 1 1 ·r-·-·· 1 : :

210

Kuva v. 1915. Kienokoulu Heikkalan salissa. Kienokoulun opettaja Hilma Tarssanen vasemmalla. Kuvan keskel/IJ istumassa Tyko Parantaisen sylissa l.Auri llmari Taskinen, eturivissiJ IJIJrimmiJiseniJ vasemmalla Erkki Paasonen. Martti Paasonen,joka muisti kuvan olevan låenokoulusta, on seisomassa 4. oikealta. Kuvaaja on ilmeisesti Aulis Gustafsson. Hl1n oli noihin aikoihin ainoa kuvaaja Mikkelissa (Kuva Heikkalasta)

Muista kiertokoulun opettajista on vielä muistissa Hilda Jortildca (oli pitänyt kiertokou­lua 1894), Anni Luukkonen sekä Ida Pöntinen, joka piti kiertokoulua mm. Koirakan­kaalla, Kalliolassa ja Visulahdessa.

211

:MIKKELIN A-KOTI

SUOITTUMINEN SUTELAN PAPPILAAN

Alkoholistikotina toimiva vuokratila on entinen Mikkelin maaseurakunnan toisen kappalaisen pappila, Sutela.

Kirkonkirjoista saatujen tietojen mukaan on silloisessa Savilahden seurakunnassa toisen kappalaisen sarja alkanut v. 1589 ja n. v. 1650 lähtien tiedetään Sutelan olleen toisen kappalaisen asuntona.

Koska 1600-luvulla ei vielä ollut perustettu Mikkelin kaupunkialeaan (perust. v. 1838), niin varsin huomattavan keskipisteen Savilahden seurakunnassa muodosti Visulahden nimismiespiiri, jossa sijaitsi paljon kartanaita ja puustelleja, kuten Sairiian kuninkaan kartano, Visulahden kartano, PaukkuJan kartano, Tertin hovi jne.

Muinaislöytöjen perusteella voidaan todeta, että paikalla on ollut hautausmaa ja mahdollisesti kirkkokin. Tällä perusteella on hyvin luonnollista, että pappila oli Sutelassa.

Viime sotien aikana oli pappilassa esikunta ja esikuntatoimisto. Kun Mikkelin maaseura­kunnan eräs alue - Otava - kehittyi huomattavaksi asutuskeskukseksi, siirrettiin toisen kappalaisen asuinpaikka Otavan kirkon läheisyyteen. Kirkkovaltuuston kokouksessa päätettiin, että Sutela annetaan toistaiseksi vuokralle. Vuokraajaksi valittiin Vapaan Alkoholistihuollon Kannatusyhdistys.

Alkoholistikoti aloitti toimintansa kuukautta myöhemmin vuokrasopimuksesta eli 1. 6.1952. Korjaustöitä pyydettiin johtamaan everstiluutnantti Waldemar Viisterä. Hänet valittiin myös ensimmäiseksi johtajaksi.

I o 21.1.1948 oli alettu kokeilemaan vapaaehtoisten hoitoon hakeutuvien päihdeongel­maisten hoitoa. Taustayhteisönä on ollut Sotainvalidien Veljesliitto. Aluksi hoidossa onkin ollutvanhoja rintamajermuja. Tämä selittää osaltaan everstiluutnantti W. Viisterän johtajaksi kutsumisen.

Kerrotaan, että kun mies tuli ensi kertaa taloon Viisterän aikaan, ottijohtaja pöytälaati­kosta venäläisen Nagan-pistoolin ja sanoi, että täällä tehdään sitten niin kuin minä määrään. (Jouko Haapala)

SUTELAN RAKENNUKSET V. 1958

1958 la.aditussa tutkielmassa kerrotaan näin: Mikkelin alkoholistikoti sijaitsee Mikkelin pitäjän Rahulan kylässä (Norola) kauniin Korpijärven rannalla n. 8 km:n päässä Mikkelistä.

Päärakennuksena on entinen pappila. Se on rakennettu kahdessa osassa, mutta rakennusvuotta ei ole tiedossa. Rakennus on kohtalaisessa kunnossa. Puulämmityksestä huolehtii "kirjurilähetti" ja keittiön puolella "keittiömies". Huoneet on kalustettu tavalliseen talonpoikaistyyliin. Keittiössä on puuliesi. Komero- ja kaappitiloja on

212

riittävästi. Laitoksen kellari on päärakennuksen alla ja vastaa tarkoitustaan erinomaisesti. Emännän tehtäviä hidastuttaa huomattavasti sähkökäyttöisten keittiökoneiden puuttumi­nen.

Toinen päärakennus on huolletta.vien asuintalona. Huoneita. on kahdeksan. Olohuone on kalustettu maalaistuvan tyylisesti. Asuntolarakennuksessa on kodin n. 600 kirjaa käsittävä kiijasto.

Keskuslämmityksen hoidosta. vastaa kulloinkin tehtävään määrätty "tupamaj uri". Asuntola uusittiin täydellisesti v . 1952. (fässä rakennuksessa Sairiian kansakoulun yläluokat aloittivat v. 1927.)

Suuri ulkorakennus käsittää sikalan, hevostallin, työkaluvajan, kärryliiterin, puuliiterin ja käymälät.

Kodin asukkaat käyvät peseytymässä yhteisessä saunassa. Lisäksi on käytössä riihi ja rehuvaja.

ALKOHOLISTIHUOLTOLAN TARKOITUS

Tarkoituksena on ottaa hoidettavaksi ensisijassa sellaisia juopottelevaa elämää viettäviä miespuolisia henkilöitä, jotka pyrkivät hoitoon vapaaehtoisesti oman sitoumuksensa nojalla.

Hoidon tarkoituksena on palauttaa huollettavat raittiiseen, säännölliseen ja työteliääseen elämään kohottamalla heidän ruumiillista, henkistä ja siveellistä kuntoaan säännöllisen työn ja levon tarkoituksenmukaisen ohjauksen ja kasvatuksen sekä mahdollisesti kysymykseen tulevien lääkinnöllisten hoitomenetelmien avulla. Huonettaville on erityisesti korostettava kohtuullisen vilijuomien käytön vaaroja ja ehdottoman raittiuden tärkeyttä jne.

ALKOHOLISTIKODIN JOHTOKUNTA 1957

Alkoholistikodin johtokunnan valitsee Vapaan Alkoholistihuollon Kannatusyhdistyksen johtokunta kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Vuonna 1957 johtokuntaan kuuluivat seuraavat jäsenet:

Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Varajäsenet

MAATALOUS

everstiluutnantti Waldemar Viisterä johtaja Aune Vuosamo maanviljelijä Olavi Pylkkänen työnjohtaja Heimo Iso-Pellinen rouva A. Vitikainen tarkastaja A. Alestalo

Laitoksen kokonaispinta-ala on 26 ha, josta viljeltyä 5 ha. Kun laitos aloitti toimintansa,

213

olivat tilan pellot rappiolla Raivaustyöt aloitettiin heti ja peltoja on yhä edelleen kunnostettu. Pelloissa viljellään ohraa, kauraa, ruista, vehnää ja perunaa.

Viljasato on pystynyt tyydyttämään laitoksen tarpeen. Viljaa on voitu myydäkin. Osa pelloista on heinänä ja karjan rehuna. Perunasato on myös hyvä, joten sitäkin on voitu myydä. Maataloustyöt on suoritettu melkein yksinomaan omin voimin.

Maatalouskoneita ei ole ostettu suuremmassa määrin. Isommat koneet, kuten traktori, puimakone ja moottori lainataan naapurilta. Kaijataloutta haljoitetaan maanviljelyksen rinnalla. Nykyään on 8 sikaa ja yksi hevonen. Aikaisemmin on pidetty myös kanoja. Metsäpinta-ala on 17 ha. Vuokraaja on oikeutettu ottamaan ilman erityistä korvausta tilan metsästä tarvittavatrakennusaineet Kirkollisvirkatalojen metsänhoitajan osoittarnasta paikasta.

LAITOKSEENSAAPUN.UNEN

Huoltotilaan saapuvat kirjoittavat vapaaehtoissitoumuksen, jossa he sitoutuvat olemaan huoltolassa vähintään kuuden kuukauden ajan.

Suurin osa kodin huollettavista tulee Järvenpään alkoholistien vastaanottolaitoksen kautta.

Mikkelin Alkoholistikotiin sijoitetaan lähinnä sellaisia huollettavia, jotka toivovat siirrossa pääsevänsä sinne ja joihin uskotaan tehoavan kodin johtajan suora ja sotilaalli­nen asenne huollettaviinsa. Muutamat puolustuslaitoksen palveluksessa olleet haluavat Mikkeliin juuri siksi, kun laitoksen johtaja on eversti.

MIKKELINALKOHOLISTIKODIN:MERKITYSALKOHOLISTIEN HUOLLOSSA

Aluksi todetaan olevan meneillään kuudes toimintavuosi, jona aikana on ehditty hoitaa yli 500 alkoholistia. Hoito on perustunut yksilön vapaaehtoisuuteen. Hänelle ei aseteta mitään suuria vaatimuksia elämäänsä nähden, mutta hän tulee kuitenkin tajuamaan, mikä olisi edullisinta onnellisen ja tasapainoisen elämän saavuttamiseksi.

Useissa yhteyksissä on tunnustettu myös pienten laitosten tärkeä tehtävä vaikean alkoholiongelman ratkaisemisessa.

Tieto/ahde: Olen poiminut hajanaisia kaJkelmia Sutelan alkoholistikodin toiminnoista Eine KUkin Sosiaalihuollon tutkielmasta, joka on tehty yhteiskunnallisessa korkeakoulussa kevtuJ/Ill 1958. Tutkielman nimi on "Mikkelin alkoholistikori ja sie/la huolletut alkoholisrit".

Tutkielman teldjtJ on haastatellut mm. Iailoksen silloistajohtaj!Ul W. VlisterM (Matti Kinnunen)

214

:MJKKELIN A-KOTI 1991

Vanhasta pappilasta on enääjäljellä luonnontilaanjäänyt puistikko, vanha riihi ja vanhan päärakennuksen hirsistä rakennettu rantasauna.

Henkilökunnan rivitalo valmistui 1960, nykyinen asuntola 1971, hallintorakennus 1973, monitoimitalo 1982.

Sosiaalihallituksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Mikkelin A-koti tmmn valtakunnallisena päihdehuollon laitospalvelujen tuottajana. Perusjakso kestää kuusi viikkoa. A-kotiin hakeudutaan vapaaehtoisesti. Keski-ikä on 10 v. nuorempi kuin muissa laitoksissa eli 30 vuotta.

Asia.kkaaksi otetaan päihdeongelmaisia, myös huumausaineita käyttäviä, naisia, miehiä, pariskuntia ja perheitä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Yksityisenä valtakunnallisena palvelujen tuottajana A-koti voi ottaa hoidettavaksi myös paluumuuttajia.

TOIMINTA-AJATUS

Suorittaa asiakkaaksi tulevan päihdeongelmaisen sosiaalinen, fyysinen ja psyykkinen peruskuntoutus sekä motivoida hänet jatkamaan omatoimisesti kuntoutumistaan laitosjakson jälkeen. Vaikuttaa asiakkaan toimintaympäristöön niin, että se ottaa huomioon hänen todelliset tarpeensa.

HENKILÖKUNfA

A-kodin henkilökunta on seuraava:

johtaja sosiaalityöntekijä erikoissairaanhoitaja lääkäri, joka käy kodissa kerran viikossa kolme ohjaajaa, joiden vastuualueet ovat ulkotyöt, työpajatoiminta sekä liikunta­ja vapaa-ajantoiminta lisäksi on toimisto- ja taloushenkilökuntaa.

LAITOKSEN JOHTAJAT

Waldemar Viisterä Aarne Kostamo Jouko Haapala

1952-1959 1959-1987 1987 -edelleen

215

ALKOHOLI JA MUliT PÄIIITEET

A-kotiin tulevalta asiakkaalla edellytetään, ettei hän tuo tullessaan eikä pidä A-kodissa hallussaan päihteitä tai niiden käyttöön liittyviä välineitä. Hoidon alkaminen on myös miellyttävämpää, jos asiakas on A-kotiin tullessa selvinpäin.

Moninaiset ovat A-kodinkin toiminnot. Ne ovat nykyaikaistuneet niin ilmaisujen kuin menetelmienkin suhteen sitten alkuvuosien, mutta joka tapauksessa, aina on ollut sama päämäärä: Asiakkaan kuntouttaminen, raitistaminen ja raittiina pysyminen.

TietoltJhde: johtaja Jouko Haapalan haastattelu, A-kodin esitteet (Matti Kinnunen)

HENKILÖKUVIA

Piirrokset Martti Arkko

OLAVI PYLKKÄSEN ERÄPOLUN VARRELTA "Tertin Olli" on kiertänyt muutakin kuin tahkoa

Tulin tuntemaan Olavi Pylkkäsen kohta sotien jälkeen. Tarkkaa ajankohtaa en muista, mutta lienee siitä hyvinkin viidettäkymmenettä vuotta. Tuolloin oli tuskin mitään pystykorvaväen kenneltilaisuutta, jossa Olavi ei olisi ollut mukana, ja tavallisesti aina

1

216

tuomarin tehtävissä. Ensimmäiset muistikuvani Olavista ovat näyttelykehistä. Olavi oli tosiaanjatkuvasti käytetty ulkomuototuomari ja hyvä toimessaan. Esimerkiksi professori Antti Tanttu, unohtumaton nimi ja tekijä pystykorvaväen keskuudessa, muisti aina mainita, miten tarkka silmä Olavilla oli varsinlån suomenpystykorvien kehissä. Tuolloinhan usein pystykorvanarttujen kehissä oli kirjavuutta ja vaati osaamista jyvien erottamisessa akanoista. Noihin aikoihin näyttelyt olivat tapaus, jossa näyttelyn jälkeisellä päivällisellä ja palkintojen jaolla oli mieleenpainuva arvo. Erään Kouvolassa pidetyn talvinäyttelynjälkeinen tilaisuus oli hotelli Kouvolassa. Aika kului miellyttäväs· sä seurustelussa, palkinnot jaettiin, puheet pidettiin ja nautittiin pöydän antimista, vaikkeivat ne niin hääppöisiä tuohon aikaan olleetkaan. Olaville tuli eteen Mikkelin junaan lähtö, eihän siinä muu auttanut kuin suoriutua matkaan, hyvästelijoukon ja lähti, mutta palasi salamana saliin ja sieppasi maljakesta tulppaanikimpun kotiin viemisiksi saaden ymmärtäväiseltä joukolta voimakkaat aplodit.

Olavilla oli erinomainen muisti- ja kertojan lahjat. Monissa tilaisuuksissa olemme saaneet kuulla Olavin puheenvuoroja, joissa asioiden erittely ja esittäminen ovat puetut sellaiseen sanalliseen muotoon, että jokainen sen ymmärtää ja tavallisesti vielä kätkee muistiinsak:in. Kun olenjoskus keskustellut hänen kanssaan ajoista ennen sotiaja ennen Suomen Pystykorvajärjestön perustamista, niin olen voinut todeta, miten hän jo varhain, pikkupoikana, rekisteröi muistiinsa monia mieleenpainuvia yksityiskohtia, kuten esimerkiksi peltopyyparvet Tertin riihen takana ja monet noiden aikojen kuulujen kennelmiesten jahtimatkat ja -kokemukset.

Tutustuin Olaviin myös "kirjallisesti". Kun 41 vuotta sitten sain hoitaakseni Suomen Pystykorvajärjestön sihteeri-rahastonhoitajan tehtävät, niin totesin, että tuon vuonna 1938 perustetun järjestön vastaavat tehtävät oli annettu lakit. yo. Olavi Pylkkäselle. Hän on joskus muistellut alkuai.kojen tapauksia ja henkilöitä hersyvällä huumorilla. Olemme voineet todeta, että vähäistä alusta on kehittynyt järjestö, jossa viiden rodun kannattajia on nyt runsaasti yli 3.000.

Suomenpystykorville kehitettiin vuosikausia valakunnallista ottelua ja vihdoin vuonna 1950 sellainen ensimmäisen kerran järjestettiin pitopaikkana Hämeenlinna. Olavi on paitsi ulkomuototuomari myös Iinnunmetsästys- ja hirvenmetsästyskokeiden ylituomari. Ja kukapa muu kuin Olavi olisi ollut ensimmäisen Haukku-ottelun ylituomarina. Muistelen, että se oli Antti Tantun ehdotus. Minä olin yksi järjestäjistä ja oppaista. Mieleeni on jäänyt erityisesti kauhavataisen 0. Lassilan nartun "Hunnurin" koe-esitys. Se sai mm. aivan lopussa kauniin koppelohaukun, ilta·aurinko kultasi petäjän rungon ja latvan ja Hunnuri takoi. Kokeen päätyttyä tulimme koemaaston Palssarinkank:aan tielle ja Olavi sanoi Hunnurin kuljettajalle, että otapa koira kiinni - kuljettaja ei ollut Lassila itse. Kiinniotto onnistui ja kaildci oli hyvin, Hunnurista tuli haukkukuningas, eikä se ollut tietenkään kytkemisestä kiinni. Tulipahan muuten vain illan mittaan selville, että kuljettajalle oli tuo tehtävä ollut koettelemus, olivat näet kotikylän pojat pitkin syksyä haukuttaneet Hurrnurilla oravia, josta Lassila oli koiraa rangaissut, eikä se antautunut Lassilalle kytkettäväksi, joten oli pojalla koettelemusta. Hunnuri sai nimensä myös Olavin lahjoittamaan JORRIN MUISTOMAU AAN, jonka Olavi lahjoitti haukkukuninkaitten kilpailtavaksi. Palkinto oli nimetty kaatuneen Paavo-veljen ja Jorrin muistolle.

Olavin ansiot kennel- ja erämaailmassa ovat monipuoliset ja lukuisat. Jäljempänä olevassa luettelossa ovat tärkeimmät sekä ne, jotka kirjoista ja kansista ovat löytyneet. Jo niidenkin perusteella käy ilmi, että Olavi on kunnian- ja huomionosoituksensa

217

ansainnut. Henkilökohtaisesti muistelen Olavia kiitollisuudella.

OLA VI PYLKKÄSEN TOIMINTA .METSÄSTYSALAN ERI JÄRJESTÖTEHT Ä· VISSÄ

Olli toimi pitkään Norolan Metsästysseuran johtokunnan jäsenenä. Ennen kaikkea hän on ollut monen asian "takapiru" ja kokousten hengenluoja ja loistava keskustelija. Suomen Pystykorvajärjestön perustajajäsen 1938 ja sen johtokunnan jäsen ja varajäsen v. 1938-1951. Norolan Metsästysseuran kunniajäsen Mikkelin Seudun Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja 1960-luvulla. Etelä-Savon Riistanhoitopiirin johtokunnan jäsen v. 1962- 1970. Metsästäjäliiton Suur-Savon piirin johtokunnan jäsen. Suur-Savon Kennelpiirin johtokunnan jäsen.

PALKITSEMISIA

Suomen pystykorvajärjestön kultainen ansiomerkki sekä 1978 järjestön 40-vuotisjuhlassa myönnetty jäijestön viiri. Suur-Savon Kennelpiirin 30-vuotisjuhlassa 1986 myönnetty .. . . .. pttnn vun.

Mikkeliläiset ja eteläsavolaiset tuntevat hyvin Olavi Pylkkäsen rakkaimpien harrastusten, eränkäynnin-ja kenneltyön maineen ja saavutukset eräsavuilla vuosikymmenien saatossa ja niinpä hänet julistettiin Suur·Savon VUODEN ERÄMIEHEKSI 1985.

Kesllkuulla 1986 · J aaklro Simolinna

218

Tertin Olli 75-vuotiaana

Suur-Savon Kenne/piirin viirin luovutuskuva otettu -Tertin takkatuvassa. Vas. Norolan Maamiesseuran sihteeri Martti Taskinen, Olavi Pylkkllnen ja seuran johtokunnan jllsen Jaakko Simo/inna. (Kuvat omistaa Jaakko Simolinna)

OLA VI LOTII, NOROLAN METSÄSTYSSEURAN PUHEENJOIITAJA 1946-1976

Muutettuaan asumaan Mikkelin maalaiskunnan Norolan kylään Olavi Lotti alkoi puuhata kylälle omaa metsästysseuraa, koska hän jo aikaisemmin oli tottunut järjestäytyneeseen metsästykseen. Olihan parempi kulkea naapureiden mailla luvalli­sesti ja yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti kuin puoliksi salaa ja luvattomasti, koska tällai­nen villi metsästys oli omiaan lisäämään kyläläis- N ten riitoja. Ollin puuhaamana sai Norolan Metsäs-tysseura alkunsa 22.12.1946. Alkuaikoina Ollin metsästysretket suuntautuivat pääasiassa aina uusille maille ja eväsrepun täytteenä oli vuok-rasopimuskaavakkeita. Hän oli hankkinut maan-mittauskonttorista omistajien nimet ja maiden

219

sijainnin selville. Otti seuraksensa jonkun hyvän toverinsa esim. Seppälän Martin, Wariksen Taunon tai jonkun muun ja näin metsästysretken tärkein saalis oli seuran alueen laajeneminen. Väsymättömän uurastuksen, houkuttelujen, asiallisten perustelu­jen ja tarvittaessa "miestä väkevämmän" saattelemana hän sai syntymään vuokrasopi­muksen kaikkien haluamiensa maanomistajien kanssa.

Ollin ainoana vapaa-ajan ja joskus työajankin harrastuksena oli metsästys ja metsästys­seuraan liittyvät toiminnat. Hän oli alkuaikoina itsekin innokas metsästysammunnan harrastaja, mutta toisen kannustajana hän oli vertaansa vailla.Aina hän jaksoi olla viemässä porukkaa ha.Ijoituksiin ja kilpailuihin. Hänen innostamaoaan seuran edustajien menestys piiri- ym. kisoissa oli niin hyvä, että toisten seurojen miehet puhuivat, ettei kannata osallistuakaan, kun Norolan miehet kuitenkin voittavat.

Myös kenneltoiminta liittyi läheisesti hänen harrastuspiiriinsä. Olli oli innokas koirien kasvattaja ja onnistuikin saamaan pari erittäin hyvää ajokoiraa·, varsinkin Peija, joka menestyi valtakunnan tasollakin, sekä yhden karhukoiran hirven haukkujaksi. Jos olivat koirat hyviä, oli Olli monin verroin parempi, kun alettiin kertomaan koirien saavutuk­sia. Pistämättömästi hän kyllä veti pinnat kotiin siinä asiassa. Osoituksena oli ajokoira­miesten kiertopalkinnon voittaminen "oman koiran kehuissa". Niin luontevasti kehu kävi , ettei hän itse sitä huomannutkaan ja lienee ollut miehelle ainoa arka asia, jos siitä kuka alkoi vitsailla.

Metsästysretkellä hän oli rattoisa toveri. Retket muodostuivat useimmin eräluonnossa viihtymiseksi ja monasti seuran suhdetoiminnan hoitamiseksi, jolloin riista saaUneen oli vähemmän tärkeä. Itse hän ei koskaan mennyt parhaalle paikalle, vaan katsoi tärkeämmäksi muiden ja koko seurueen retken onnistumisen. Esimerkiksi hirvijahdissa Olli halusi olla aina tapahtumien tasalla. Hän jättäytyi johonkin sivummalle tai toisarvoisemmalle paikalle ja piti aina radion auki. Kun sitten joku yritti yhteyttä oli ensimmäinen varma radiosta kuuluva vastaus: "Olli täällä, kuka siellä."

Olemukseltaan hän oli rauhallisen leppoisa, kiihtyi harvoin, ei sortunut riehakkaaseen juhlintaan, mutta oli kyllä mielellään mukana seuraamassa, kuinka äijän käy. Seuruste­lussa keskustelu kävi luontevasti Ollin virittämänä ja johdattelemana, ei ollut koskaan

220

tilannetta, jossa olisi oltu tuppisuina. Hänen ihmistuntemuksensa oli verraton. Tätä avuaan hän käytti monin tavoin seuran parhaaksi jaellessaan tehtäviä ja hoitaessaan seuran suhdetoimintaa. Hän oli innokas tutustumaan uusiin ihmisiin ja aina tilaisuuden tullen hän meni juttelemaan kiinnostavien ja tärkeiden henkilöiden kanssa. Jo seuran jäsenluetteloita selaillessa huomaa, että jos paikkakunnalle on muuttanut metsästystä harrastava henkilö, josta voisi olla seuran toiminnalle hyötyä, niin Olli kyllä järjesti jäsenyyden. Myös tuttavuudet ministeriöön ja keskusjärjestöön, Tauno V. Mäkeen, Heikki Suomukseen, Eero Hiltuseen ja muihin vaikuttajiin olivat monasti käytössä, kun tarvittiin apua seuran asioiden hoidossa.

Johtaessaan seuran toimintaa vuosikymmenten ajan, monelle tuli kuva, että Olli olisi ollut määräilevä auktoriteetti. Kuva on kuitenkin jossain määrin väärä. Tosin hän kyllä uskalsi ja pystyi tekemään omia itsenäisiä päätöksiä seuran asioissa, jos tarve vaati kysymättä muilta lupaa. Tällaiseen kuvaan vaikutti hänen suunnaton intonsa ja tarmonsa seuran asioiden hoidossa. Hän paneutui asioiden suunnitteluun ja valmisteluun hyvin perusteellisesti, sekä pohti asioita mielessään hyvin tasapuolisesti, joten päätettäväksi tuli lähes valmista asiaa, johon muilla oli vain harvoin lisättävää. Tehtäviä hän jakoi jäsenistölle auliisti, mutta halusi aina pysyä tilanteen tasalla asioiden edistyessä. Kun puhelin soi, oli usein ensi lause: "Terve, Olli täällä."

Voi sanoa, että metsästys oli hänelle henki ja elämä. Hänen elämäntaipaleensakin päättyi hiljaisuudessa eräretkellä.

Kalevi Kirjalainen

MIKKELINMAALAISKUNNAN V AIKliTT AJIA, TALOUSNEUVOS AULISDAHL

Aulis Eemil Kaarlo Kustaa Hahl syntyi 24.9.1915 Mikkelin Visulahden kartanon poi­kana. Visulahti, tuo mahtitalo, käsitti tuolloin n. 700 ha maata. Tulevaisuus ison talon isäntä­nä oli edessä. 1920-luvun lopulla alkaneet pulavuodet ja isän takaukset kariuttivat suunni­telmat. Isän henkivakuutuksen turvin perikunta pystyi hankkimaan pari Sairiian kartanosta irrotettua torppaa, joista muodostettiin nykyi­nen Kotirannan tila Salosaareen.

Vuonna 1938 Aulis ja Elli Hahl lupasivat kiskoa samaa rekeä myötä- ja vastamäessä.

Tila lunastettiin perikunnalta, mutta sitten syttyikin sota ja niin kertyi asepalvelusta kaik­kiaan kahdeksan vuotta. Sotilaspassissa on merkinnät 18:sta taistelupaikasta.

Talousneuvos Aulis Hahl on tehnyt pitkän

221

päivätyön kunnallispolitiikassa. Aulis Hahl tuli tunnetuksi peräänantamattomana asioiden eteenpäin viejänä maalaiskuntalaisten etua ajatellen.

Perhekuva vuodelta 1956. Edessll vasemmalla Eija, Aila, Hilja-mwn­mo, Aulis, Elli, Markku. Takana vasemmalla Pertti, Juhani, Sinikka Hahl.

Kahdenkymmenen kuuden vuoden jakso kunnanhallituksessa ja sen pitkäaikaisena puheenjohtajana kuvastaa Aulis Hahlin merkittävää asemaa maalaiskunnan kehityksessä. Valtuuston jäsenyys ja monet lautakuntapaikat ovat työllistäneet vielä eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin. Aulis Hahl on myös Rahulan maamiesseuran perustajajäsen, jonka johtokunnan puheenjohtajavuosia kertyi peräti 29.

Matti Kinnunen

ENTINEN TORPPARI JA HEVOSMIES EEMIL VILJAKAINEN

Kuva on otettu Vt:lilUJ Taskisen pihalla. Kuvassa ovat oikealta Eemil Vi/jokai­nen, Helvi Taskinen ja Martti Taski­nen. (Kuvan omistaa Martti Taskinen)

222

Kun naapurusten kesken puhe kääntyy Viljakaisen Eemeliin, alkaa hyvä tuuli elää porukassa. Nauhuri olisi pitänyt olla joka kerta auki, kun Empun juttusille joutui. Nyt se on myöhäistä, mutta joitain muisteluksia on kuitenkin jäänyt hänestä. Ensimmäiset muistot ovatjääneet mieleeni syksyltä 1962. Olimmejuuri muuttaneet Sairilaan. Koulun riittämättömien tilojen vuoksi yhden opettajan luokat siirtyivät Maamiesseuran talolle vuokratiloihin.

Suomessa elettiin vielä silloin lähes autotonta aikaa. Hevosia näki päivittäin teillä menemässä ja tulemassa. Mainittakoon, että sivuteitä ja esimerkiksi koulun pihaa ei aurattu ollenkaan talven mittaan. Niinpä Viljakaisen Eemil ottikin työkseen kuljettaa hevosella ruoka ja vesitonkka päivittäin maamiesseuran talolle.

Näin tulin tuntemaan koulun lähinaapurin. Eemil oli niitä viimeisiä vanhan kansan hevosmiehiä.

Ulkonäöltään hän oli isokokoinen ja puheissaan karsk:ilta vaikuttava. Erikoisesti pisti silmään hänen suuret kouraosa ja paksut sormensa. Eeroelin sormi oli mennyt irti poikki, kun se oli jäänyt reen laidan ja puun väliin.

Kerrotaan, että Kekkosenvanha-Mattioli hyvällä hyvyyttään hoitanut haavaa kaatamalla spriitä päälle. Hyvä ajatus sinänsä, mutta hoidettava oli kuulemma ollut vähän toista mieltä.

Erään kerran Emppu oli niittämässä leauraa aivan koulun rajalla. Niittelin vähän itsekin ja se tuntui olleen Empun mieleen. Niinpä unohduimmek:in ojan pientareelle ja pian Emppu alkoi tapansa mukaan vanhojen aikojen muistelemisen. Hänellä oli aivan oma tapansa käyttää vanhaa paikallista murretta. Sellaista puhetapaa ei enää kuule. Se on lopullisesti kadonnutta kulttuuria. Pienenkin jutun kertomiseen kului aikaa1 koska hän eteni asiassa jämerästi ja rauhallisesti, mutta silti niin mielenkiintoisesti, että eipä siihen kuulijan tarvinnut juuri mitään sanoa.

Eemil on kertonut syntyneensä Kalvitsassa,jossa hänen isänsä oli lampuotina Kaipolassa. Tertin kartanon omistamaan Hatj un torppaan perhe siirtyi 1907. Eemeli on kertonut tehneensä possakkapäiviä Tertin kartanoon 14-vuotiaasta lähtien. Isä oli lähtenyt Muurmanskiin töihin, josta syystä hän joutui nuorena vastaamaan perheestä. Erään kerran päivätöihin mentyään emäntä oli lähettänyt hänet talon ajassa rippikouluun. Rippikoulu oli alkanut ja kun Emppu ilmestyi vähän iäkkäämpänä ja isokokoisena kirkon oven pieleen esittämään asiaansa, oli kirkkoherra luullut häntäjonkun tippikoulu­laisen isäksi. Kun asia selvisi, oli kirkkoherra tehnyt hänelle kolme kysymystä, niin kuin ajan tapa vaati. Rippikouluun pyrkivät piti näet tietääjotain Raamatun tapahtumista ja katekismuksesta.

Tämä Empun kokemus olikin vain alkuna jutulle, joka tapahtui Haukivuoren pappilassa. Haukivuoren papin rengillä oli kovat halut naida pappilan piika, mutta kun renki ei osannut edes välttävästi lukea, häntä ei voinut päästää ripille, kun rippikoulukin oli käymättä.

Papille tästä naimakaupasta olisi ollut myös hyötyä, koska tarkoituksena oli saada nuoret perustamaan uusi torpan paikka pappilan takamaille. Nyt oli hyvät neuvot tarpeen. Pappi sanoi rengille: ,.Ota hevonen ja mene kyntämään se palokkotyösiö. ,.

223

Viikon kuluttua renki tuli takaisin palokkotyösiöltä työn tehtyään, ja niinpä rovasti yksintein teki rengille kolme vaadittavaa kysymystä:

- Kynsitkö sen palokkotyösiön? -Kynsin. - Veitkö hevosen hakaan? - Vein. - Suljitko veräjän? - Suljin. - No, tule sitten sunnuntaina rippikirkkoon.

Eemeli halusi kertoa, että vaikka isä oli levotonta lajia ja ryyppäsi surut siliäksi, oli hän kuitenkin oikea mies. Ei hän lapsiaan velttouteen kasvattanut. Hän myikin vuokraoikeutensa syytinkiä vastaan minulle. Ihmettelin vanhempieni päätöstä, olinhan levoton ja usein väsyneenä makasin "mettiäisenä" tiepuolessa, josta äidin huolehtivaan käsivarteen nojaten kömmin kotiin selviämään. Dman hänen kannustavaa rakkauttaan ei minulla olisi Harjun itsenäistynyttä tilaakaan ollut.

Tuodessani itselleni emännän, tämän Mathildan, sanoin ykskantaan äidilleni: "Siinä on sinulle miniä ja se saa kelvata. "

Vuosikymmeniä yhdessä hääräsimme ainaisen työn touhussa. Itsenäiseksi hakemani tilan myin ja ostin tämän pienen omakotitalon vanhainkodiksi. Hyvä on ollut täällä Mathildan kanssa olla eikä olemattomista lapsista ole huolta.

Empun kerrottua aina jonkun jutun sanoi hän aina päätteeksi: "Se on just."

-Empun naapureita istumassa hankmon ptuJI/11 Taskisen pihalla, vasemmalta VllinlJ Taskinen ja VllinlJ Rastas. (Kuvan omistaa Martti Taskinen) Osittain tietoltJhteenlJ on ollut !Ansi-Saimaan artikkeli

Matti Kinnunen

224

MARTTI PAASONEN

Martti Paasonen (Kuvan omistaa Matti Kinnunen)

Martti VilhelmPaasonen on syntynyt 19.6.1905 Kangasjärven torpassa nyk. Männikkö. Perhe muutti 1912 Visulahden kartanon Sikalan torppaan. Torppa ränsistyi, joten kartanon isännän kanssa sovittiin, että Sikalan torppa puretaan ja uusi talo rakennetaan etäämmälle kartanosta tien pohjoispuolelle Harjulaan. Entisen torpan kivijalkaraunioita on vieläkin jäljellä Dinosauriapuistossa.

Erikoisesti on jäänyt mieleen talli- ja tuparakennuksen tuhoutuminen tulipalossa 1931. Palokuntaa ei liiemmin näkynyt tulipalopaika11a, mutta sotilaita oli sijoitettu riihen katolle vahtimaan, ettei tuli leviäisi vieläkin laajemmalle. Sotilaat olivat kyykkineet riihen pärekatolla kuin pääskyset räystäällä. Tuolloin oli paljon pärekattoja, jotka olivat erittäin tulen arkoja.

Räätäli Asikaisen talo paloi maan tasalle. Harjulan rakennustarpeetkin olivat alkaneet kärytä vanhan tien varressa.

Vielä muistui mieleen Siikasalmen tammeaminen 1920-luvulla. Padot oli tehty molempiin päihin, jotta Siikasalmi voitiin ruopata ja leventää talven aikana. Rantapellot olivat tulvineet Visulahdessakin, vesi oli noussut toista metriä tavallista korkeammalle. Sitten eräänä keväisenä aamuna rysät olivat jääneet kuivalle maalle, ruoppaus oli päättynyt, tammet oli purettu ja vesi oli laskenut. Tuohon maailman aikaan suuretkin asiat tulivat ja menivät eikä niistä paljon lehtien palstoilla juttua pidetty.

Vielä suurempi tulva oli ollut vuosisadan vaihteessa, vesi oli lainehtinut vanhan tien penkassa.

Nykyisen 5-tien oikaisu- ja parannustöiden alkaessa 1954 Harjula oli menettänyt

225

heinälatoosa varsin erikoisella tavalla. Ilman ennakkovaroitusta oli vain tultu sanomaan, että korjatkaa heinät pois ladosta, se säretään kohta tien alta. Näin oli käynytlån. Lato oli säretty katepillarilla kappaleiksi, niin ettei jäänyt yhtään ehjää lautaa uuden ladon rakennustarpeiksi.

Nyt on syksy 1990 ja vielä kurjempi kohtalo odottaa Harjulan tilaa ja sen asukkaita. 5-tietä ollaan jälleen kohentamassa jan vaatimusten mukaiseksi. Nyt tie on suunniteltu kulkevaksi aivan päärakennuksen kohdalle, jolloin koko Harjula häviäisi pois kartalta.

Visulahti-liike taistelee tiesuunnan muuttamiseksi pohjoisemmaksi, jotta tie ei tulisi kulkemaan läpi peltojen ja asutuksen Huusharjulla, Visulahdessa ja Kiteenkylässä.

Martti Paasonen on luovuttanut perheettömänä Harjulan tilan sisarensa pojalle Risto Koivistoiselle. Tila on edelleen maanviljelyksessä. Navetassa arnmuu 6 lehmää.

Matti Kinnunen

SEPPÄ EMIL KAASALAINEN

Emil Kaasalaisen rakentama pajarakennus sijaitsee Visulahden myllyn tuntumassa likellä Anttolan tienhaaraa. Perhe siirtyi tälle paikalle siirtolaisena Räisälän pitäjästä 1946. Asuinrakennus ja pieni puinen pajarakennus valmistui Kolmosen Kenkun tilalle, joka oli lohkaistu Tertin maista. Aiemmin tällä paikalla ei ole ollut asuntoa. Asuinrakennuk­sen perustuksia kaivaessaan Emil kertoi Tertin vanhan emännän Edla Pylkkäsen tulleen kysymään, tokko sieltä löytyy raha-aarretta. Emil kertoi vastanneeosa kieltävästi ja silloin vanhaemäntä oli kertonut vanhan tarinan rahakirstun ryöväyksestä jossain kylällä ja että kirstu olisi perimätiedon mukaan kaivettu maahan Kolmosen Kenkun multiin.

11 vuotta myöhemmin Emil rakensi suuremman pajan tiilistä. Nykyinen pajarakennus rakennettiin entisen ympärille. Kun uusi paja alkoi valmistua, entinen purettiin vasta sitten pois. Töiden piti jatkua.

226

Aluksi pääasiallisena työnä oli hevosten kengittäminen ja sittemmin ajokalujen- ja maatalouskoneiden korjaaminen, lisäksi tehtiin myösjonkin verran autopeltitöitä. Työtä riitti eläkkeelle siirtymiseen saakka, jolloin Paavo Dufva siirtyi Mikkelistä peltisepän­llikkeineen jatkamaan uutena yrittäjänä, ensiksi vuokralle ja v. 1986 omistajana hänen ostettua koko "Kolmosen Kenkun" tilan itselleen.

Emil kertoi monia tapauksia kengityssepän ajoilta. Eräänkin kerran eläinlääkäri oli määrännyt hevosen lopetettavaksi, koska kaviota ei saatu paranemaan. Kengitysseppänä Emil oli alkanut vuolla kavion (säde eli sammakkolihaa) tavallista syvempään, jolloin sieltä oli löytynyt n. 8 cm pitkä leppäkannon pätkä, joka oli aiheuttanut ontumisen. Hevonen oli ilmeisesti laitumella saanut tikun kavioonsa, jälki oli arpeutunut, mutta hevonen sai kärsiä tuskia "leikkaukseen" saakka. Seppää oli ruvettu pitämään pätevänä ihmistohtorinakin, koskapa joissain tapauksissa oli tultu valittamaan vaivoja sepän pajaan.

Matti Kinnunen

SUUI'ARI MIKKO KURKI

Asui v. 1926 Ruunakorven torpassa josta muutti noin v. 1937 Kalliolaan, Einari Heikkiseen. Siellä korjaili ihmisten pyöriä ja teki suutarin hommia. Oli myös monessa muussa työssä mukana. Kalliolassa hän asui vuoteen 1941. .Sotienjälkeen Mikko Kurki asui Mäkelässä, Toivo Maarasella. Seuraava asuinpaikka oli Rahulan kansakoulun vieressä oleva mökki, jossa hän asui kuolemaansa saakka. Kun suutari Mikko Kurki täytti 70 vuotta, piti kyläläiset, maamiesseura ja maatalousnaiset hänelle juhlat Rahulan Maamiesseuran talolla.

Suutari Mikko Kurki ja hänen vaimonsa Hilja olivat ystävällisiä ihmisiä, joista mm. lapset pitivät erityisen paljon. Hän kävi myös teurastamassa lampaita ja sikoja. Ennen suutariksi ryhtymistään hän oli 2-rivisen haitarin soittaja.

Suutarin ammatti hänellä oli pääammattina, vaikka maksu oli vähäinen. Mutta häneltä kävi myös muutkin työt, hän oli esim. kova metsätyömies.

Mikko Kurki kuoli Suonsaaren vanhainkodissa.

Riitta Pylkkllnen

Ida Heikkinen ja Aino Heikkinen kirkkomatkalla 1927 Mikkelin Kirkkopuistossa. (Kuvat Veikko Heikkiseltll)

KAUKO ANTERO IKONEN

Kuvan omistaa Keijo Markkanen

227

228

Maanviljelijä·hanuristi Kauko Antero Ikonen s. Anttolassa maanviljelijän poikana 30.11.1932. Vaimo Salme Ikonen o.s. Kaljalainen, viljelevät HaJjun tilaa Sairilassa.

Ikosen Kake on luontainen hauskuuttaja, joka sopii lcaikkeen kuin kamfärkki.

Kauko Antero itse kertoo: "Ensimmäisen julkisen soittokeikkani tein kuusitoistavuotiaa­na. Setäni oli ottanut soittokeilcan häihin. Jostain syystä hän joutui viime tipassa perumaan tulonsa. Hääväki tiesi minun vähin opetelleen soittamaan kurttua. osasin soittaa vain kolme kappaletta ja muutamia muita joten kuten. Häät kuitenkin tanssittiin ja ilmeisesti soittokin meni hyvin, koska hääparista tuli onnellinen aviopari.

Vähitellen soittoharrastus laajeni ja tanssikeikkoja riitti. Soittoharrastus jäi, kun ostimme Harjun tilan Sairiian kylästä. Tämä oli ns. asutustila, joka oli ostohetkellä täysin rappiotilassa. Kaikki tilan rakennukset on jouduttu rakentamaan uudelleen, pellot on raivattu kivistä puhtaiksi ajan hengen mukaan.

Kiireiden hieman hellitettyä ostin vuonna 1966 Kouvolan Casotto -harmonikan ja niin kymmenen vuoden tauon jälkeen soitin Irja-foxin läheisen seurantalon tansseissa.

Kauko A. Ikosen show-yhtye perustettiin vuonna 1968. Yhtyeellä oli vientiä kuin keväisellä härällä. Soitettiin muoti-iskelmiä, vanhaa tanssimusiikkia ja saatettiinpa vetäistä joku rokkikin sekaan.

Eräänä aamuna 1975 huomasin seisovani M/S Kristiina Brahen laagongin vieressä soittamassa haitaria laivaan saapuville turisteille. Tästä alkoi monivuotinen huvimestarin virka Saimaan aalloilla. "Tänään olkikuukkeli huomenna seilori."

Kauko Antero Ikonen on kysyttyä tavaraa ympäri Suomea. Tilauksia satelee harjannosta­jaisista häihin, iltamista hirvipeijaisiin. Paikallisradion suosittu kontaktiohjelma on pyörinyt lauantaisin Kaken vetämänä vuosia.

Maatalous on sisintä lähellä. Sieltä kumpuavat mojovimmat vitsitkin. Tuskin pelkkänä esiintyvänä taiteilijana · oleminen häntä yksin tyydyttäisi. "Kaiken jälkeen palaan mieluusti juurilleni lehmänkantturoiden seuraan", tilittää Ikosen Kake. Kaiken kansan hauskuuttaja, taiteilija ja mitä ikinä kansa vain haluaa.

UJ.hteerUJ on kl.tytetty Mikkelin kaupunkilehden artikkelia.

Matti Kinnunen

SOITTAnAJALAULAnA

Mikko Kurki Eino Siiskonen Unto Purosalmi Pauli Purosalmi Taisto Purosalmi Erkki Himanen Kai Himanen Karo Himanen

kaksirivisen soittaja viulunsoittaja hanuristi, viulunsoittaja kitaristi , laulaja, "Humppaveljet" trumpetisti, tanssiorkesterin johtaja harmonikansoiton opettaja harmonikkataitelija, tanssiorkesterin johtaja rumpali

Luetus vuosi.

l8j'f ~{ 1 1s ·r

18

18

18

18

tS

18

SAIRILAN KOULUN OPETTAJAT

Salli Kannas, myöh. Lahtinen Aili Issakainen Linda Pursiainen Lyyli Saavalainen Erkki Karppinen Oili Issakainen, myöh. Lindbohm Annikki Eklund Matti Kinnunen Helga Piskonen Sirkka Huovinen Eila Kilpeläinen Eija Hurri Leila Vuorikari Pirjo Siltaoja Marju Kaihila Vesa Uotila Aili Kettunen, eng.kieli

1927-1939 1928-1936 1936-1964 1939-1947 1947-1961 1958-edelleen 1961-1962 1962-1990 1964-1976 1973-edelleen 1976-1981 1981-1983 1983-1984 1984-1985 1985-1986 1990-edelleen 1975-edelleen

KIERTOKOULUN OPETTAJIA

Hilda J ortikka Hilma Tarssanen Anni Luukkonen Ida Pöntinen

PYHÄKOULUN OPETTAJIA

A. Muukkonen ·Basilius Järvinen, Visulahden mylläri Elna Puhakka, A-kodin keittäjä Antti Pesonen, posteljooni Aune Kaasalainen, koulun siivooja Pirkko Oinonen

!Yiplian 1 -··: -1 hi~toria. Katc~ts~::_ Käsi- Montako ko•·Laa Muistutuk11ia käytöksestä

v. T.lu. 'r~~~,uth. lsveb. käynyt koulussa. , tys. y. m.

1

/. / 12~ 1

1 1, 1

' .i / /·~ 1 1

J -

. --1-- - ---· -. 1

1

. 1 i 1 1

~----+=--.

! 1

L ~ 1

1

1 i 1 1 _L ___ 1

: 1 i

i ----j -1 l

1 ..

229

1

1 ..

Opettajan nimi. .t

1 •

j·d /),1/ /k~A .•.

.. i •

. . ..

1

1 ., -. .

1 : ==J

230

PAKANALÄHETYKSEN OMPELUSEURAA JOHTIVAT 1\fM.

Opettaja Linda Pursiainen Aune Kaasalainen

Matti Kinnunen

SAIRILAN SEKAKUORO JA SAIRILAN PELIMANNIT

4-lUJnistll kuoroajohti Matti Kinnunen. Kuvassa vas. Elsa Keronen, Heikki Leinonen, El11Ul Rastas, Eino Siiskonen, Aune Kaasalainen, Sirkka Purosalmi, Toini Seppllnen, Saimi Pakarinen, Anja PtJntinen, Laila Siiskonen, Helvi Kiljunen, Elina Lius, Kauko Ikonen. Kuvasta puuttuvat Unto Purosalmi, Urho Kurki, Helvi Kurki, Sirkka Huvinen, Emmi Kirjalainen ja Kerttu Manner.

Koululla harjoitteli myös Sairiian Pelimannit -niminen kansansoitinyhtye 1970-luvun taitteen molemmin puolin. Hanuria soitti Kauko Ikonen, viulunsoittajia olivat Eino Siiskonen, Urho Kurki ja Unto Purosalmi, basisti Jorma Vuorinen ja "temmaaja" Matti Kinnunen. Soitettiin mm. kansalaisopiston työvuoden päättäjäisissä Rantakylän yläasteella.

Matti Kinnunen

KOULUMUISTONI PARKKILASTA 1926-1927

Oppilaita tuolloin oli Parkkilassa 30-35. Heistä muistuu mieleeni Anni -sisar, Laurikaisen lapset, Heikkisen Pauli sekä Vilho Himanen ja tietysti minä itse.

Oppilaat toimivat vuoronperään järjestäjinä. Järjestäjän tehtäviin kuului pölynpyyhkimi­nen, luokkien lämmitys sekä lattianpesu ennen koulun alkua. Lattia lakaistiin koulun jälkeen aamuksi valmiiksi. Koulu alkoi aamulla klo 9.00 ja päättyi klo 15.00 paitsi

231

lauantaina jo klo 13.00.

Koulumatkat kuljettiin jalkasin, ei edes pyörää ollut kellään. Matkan jouduttamiseksi keksittiin vanteen pyöritys. Vanne saatiin vanhasta k.ärrynpyörästä tahi kuka. mistäkin mieleisensä löysi. Sitä sitten vauhtiin lykkimällä matka. taittui rattoisasti. Talvella kuljettiin suksilla ja nekin piti kyllä tehdä itse koivupuusta, jos meinasi hiihtää.

Kouluruokailusta mainittakoon puuro, jota saatiin kerran viikossa ja sekin ilman maitoa vain margariininappi silmään. Puuron keitti opettajan palvelija (Salme Ikosen äiti). Jäijestäjät jakoivat puuron ja tiska.sivat lautaset. Muulloin oli omat eväät.

Siihen aikaan opettajaa, vaikka opettajana olikin naisopettaja Bertta Karhu, todella lrunnioitettiin. Esim. opettajan nimipäiväksi oppilaat keräsivät yöllä havuja ja toivat opettajan rapun eteen. Samoin jotkut oppilaat lauloivat opettajalle. Laulajille opettaja taijosi kahvit.

Eino PtJlhtJ

MUISTELUJA SAIRILAN KOULULTA TALVISODAN KYNNYKSELLÄ

Perheeseemme kuului Uuno ja Hilja Narinen sekä lapset Helga 16 v, Petri 11 v, Maila 8 v. ja Aili 4 v. syksyllä 1939.

Vanhempani tulivat syksyllä 1937 vasta valmistuneeseen Sairiian kouluun keittäjä­vahtimestariksi. Saimmeasunnoksemme vahtimestarille tarkoitetun koulun kellarikerrok­sessa olevan hellahuoneen. Asunto oli todella pieni. Muistan, että vanhin sisareni nukkui pann uh uoneessa.

Sairiian koulua pidettiin silloin maalaiskunnan uudenaikaisimpana koulurakennuksena. Olihan siinä vesikeskuslämmitys, tosin käymälät olivat ulkorakennuksessa.

Pidimmekoulun navetassa yhtä lehmää ja porsasta. Kesällä lehmä oli laitumella Sairiian metsissä. Siitä korvaukseksi jouduimme tekemään yhdestä lehmästä kaksi viikkoa hyyripäiviä Sairiian kartanolle.

Sairiian pehtorina oli silloin Kaarlo Vuoriharju, ent. Wittenberg. Hän oli ankara työnjohtaja, jos vähänkin selkäänsä lepuutti, niin heti tuli sanomista.

Opettajina oli alakoulussa Linda Pursiainen ja yläkoulussa Salli Lahtinen. Olin veljeni kanssa Salli-opettajan luokalla. Hän ei oikein saanut oppilaitaan tottelemaan. Kun opettaja joskus låusaantui poikaoppilaisiinsa, haki hän miehensä yläkerrasta apuun. Opettajan mies oli hyväntahtoinen eikä hänestä ollut poikien torujaksi. Veljeni kertoi poikien ovenraosta nähneen, kuinka torumisen sijasta hän taijoili pojille piparkakkuja. Mutta illalla, kun jotkutjatkokurssin pojat kiusasivat opettajaa, hän haki isäni avukseen. Isä vei pojan mukanaan puuliiteriin. Sieltä tullessa poika. oli hiljainen ja asia jäi siihen.

Sodan alla miehet oli viety reserviin 5. tai 6. lokakuuta. Jotkut huhusivat, että koululle tulisi sotilaita. Olimme kaikki hyvin kiihtyneitä, kun kaikki puhuivat mikä mitäkin. Iltapäivällä, kun koulu oli loppu ja jatkokurssilaiset olivat luokassa kuultiin, että koulun

232

pihalle oli tullut sotilaita. Siellähän heitä istuskelikin pitkin metsän- ja pihan reunaa. Nuoret sotilaat olivat Valkjärveltä polkupyöräpataljoona 2.

Jääkäripataljoona 2:sen sijoituspaikka oli ollut jo kymmenkunta vuotta Valkjärvellä.

Edellä mainitut alokkaat olivat siis syksyn saapumiserää ja olivat jo saaneet alkukoulu­tusta Valkjärvellä. Tämä aiokaskomppania oli siirretty edelleen koulutettavaksi Sairiian koululle, koska sodan uhan lähestyessä pataljoonan komppaniat koottiin sotaryhmityk­seen juuri kotiutetuista reserviläisistä. UJhdetiedot: Mannerheimin nuorempi adjwantti eversti 0 . Bl1ckman.

Muistan kuinka näitä aiokaspoikia höykytettiin hirveästi koulun kuraisella pellolla, maahan - ylös, maahan - ylös!

Pojat istuivat meillä iltaisin ja ostivat äidiltä kahvia, 50 p kuppi äidin Ieipoman pullan kera. Itse he keittivät koulun muuripadassa ruokansa mm. riisivelliä. Kokemattomia kun olivat, niin vellistä tuli liian sakeaa ja sitten kun äidiltä astetulla maidolla lantrattiin, niin sitä tuli liikaa. Loput vellit jouduttiin syöttämään lehmälle.

Aamu- ja iltahartaudet pidettiin koulun eteisessä. Joka aamu pojat juoksutettiin aamupesulle Säkälammelle, koska kaivosta loppui vesi.

Tämä komppania n. 70-90 miestä lähti koululta sinne jonnekin marraskuun 4 pv:nä 1939. Lähtöä edeltäneenä iltana pojat pitivät lähtötanssit isossa luokassa. Kylän tyttöjäkin oli jokunen paikalla.

Myöhemmin kylälle levisi huhu, että komppania olisi joutunut kovaan taisteluun ja vain 4 olisi jäänyt henkiin. Nimistä on jäänyt mieleen sen ajan kuuluisimpia pikajuoksijoita turkulainen Tyko Vanne. Hän kaatui jatkosodassa 1942.

Edellä kerrottujen tapahtumien jälkeen koululla oli pari viikkoa iäkkäitä reserviläisiä. He eivät muistaneet kaikkia komentosanoja vaan kyselivät niitä toisiltaan. Nämä miehet olivat omissa vaatteissaan, koska armeijalta olivat varusteet loppuneet.

9 .1-1.4.1940 väliseksi ajaksi koululle sijoitettiin toipumissairaala. Haavoittuneet oli hoidettu lääninsairaalassa toimivassa sotasairaalassa ja nyt heidät tuotiin koululle toipumaan kotilomalle päästämistä varten.

Talvisodan jälkeen koululle sijoitettiin 23.4. -20.5.1940 tykistöpatterin sairastupa.

Jatkosodan alkaessa saapui koululle esikunta. jonka johdossa oli eversti Vahreen. Siihen kuului viisi upseeria ja viisi konekirjoittajaa. kaksi lähettiä ja autonkuljettaja. Auto oli Volvo-merkk:inen. Lähetit asuivat saunakamarissa. Tämä esikunta piti tilastoa kaatuneis­ta sotilaista. Sihteerit kirjoittivat koneilla aamusta iltaan ahkerasti. Rapina kuului hyvin pienen luokan alapuolella olevaan asuntoomme.

Näistä asioita muistelin veljeni Petrin kanssa. Hän muisti vähän paremmin, koska hän oli vanhempi.

Maila Koskinen

..

233

URHEILUSEURA SAIRILAN SISU RY.

Sodan jälkeisinä vuosina heräsi Suomessa elpyvän elämän innoittamana nuorison halu moniin harrastuksiin eikä vähiten urheiluun. Niinpä Sairiian nuorisoa kokoontui koululle perustamaan urheiluseuraa. Perustava kokous pidettiin 16.5 .1947 ja niin päätökseksi tulikin perustaa Mikkelin maalaiskunnan alueella toimivan Savilahden Urheilijoiden alainen urheiluseura Sairiian Sisu.

Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi kutsuttiin kapteeni Olavi Pylkkänen, varapuheen­johtajaksi Lauri Raninen, sihteeriksi Toivo Kekkonen, rahastonhaitajaksi Veikko Pietiäinen sekä muiksi johtokunnan jäseniksi Armas Loponen, Veikko Heikkinen ja opettaja Linda Pursiainen.

Seuran toiminta päätettiin aloittaa nimen edellyttämällä tavalla, niin kuin ensimmäisessä pöytäkirjassa on kirjoitettuna. Saman vuodenjäsenluettelossa on 41 nimeä ja jäsenmaksu oli 30 mk jäseneltä.

Jo vuoden kuluttua puheenjohtajaksi tuli Sulo llvonen. Tässä vaiheessa johtokunta otti urheilukenttäkysymyksen esille. Toive toteutui vasta 1960-luvun alkupuolella, kun koululle saatiin erillinen leikk:ikenttä, joka sittemmin on laajentunut palloilukentäksi ja jonkinlaiseksi urheilukentäksikin.

Alkuaikojen toiminnasta mainittakoon hiihto, maastojuoksu, yleisurheilu, Savilahden Urheilijain jäsentenväliset kilpailut, (kaikki 16 maalaiskunnan kyläseuraa kuuluivat Savilahden Urheilijoihin) tanssiaiset Sulkuinmäellä Rahulassa, kesäjuhla Sairilan koululla, päättäjäisjuhla Himasen ladossa ja pikkujoulut Visulahden kartanossa. Toiminta keskittyi pääasiassa kansa.koululle. Pian tuli mukaan myös jalkapallo ja lentopallo ja erikoisena lajina nyrkkeily. Toivo Kekkonen ja Veikko Pietiäinen muistetaan tässä lajissa.

Hiihtokilpailujen tulosluettelosta löydämme tuttuja nimiä: Kalle Hokkanen, Heikki Hokkanen, Esko Jääskeläinen, Kaarina Kröpi, Esko Kröpi, Eila Pekkanen, Tapani Kirvesniemi, Annas Tanttu, Pentti Rautio sekä sen ajan kuuluisuuksia kuten Eero Kolehmainen, Veikko ja Veini Kontinen. Kalle Hokkasen kertoman mukaan silloin käytiin lähiseudun piirikunnalliset läpi niin tarlclGian kuin mahdollista, lisäksi oli tapana käydä vies~hiihdoissa ottamassa mittaa muita maalaiskunnan seuroja vastaan.

Seuran luokkahiihtäjistä kuuluisimmiksi tulivat Kirsti Himanen ja Vuokko Valjakka, jotka yhdessä Seija Pöntisen kanssa ja Savilahden Urheilijoiden joukkueessa hiihtivät tyttöjen SM-kultaa ja toisena vuonna pronssia.

10 km:n latu oli tuolloin vedetty aina Elfan lammelle saakka. Näin ollen seura saattoi järjestää suurempiakin hiihtokilpailuja, johon ei ole enää myöhemmin pystytty. Eräissäkin kisoissa oli ollut 85 hiihtäjää. Nykypäivinä laduton suunniteltu koulun lähimaastoihin, eikä niitä enää tarvitse hiihtäen juuri auki pitää. Jo vuosia on kunnan puolesta ladut tehty ja auki pidetty konevoimin.

Seura on pitänyt kolmet hiihtokilpailut vuosittain. Niissä on lähinnä kilpaillut alle 16-vuotiaat tytöt ja pojat - alle 6-vuotisiin asti. Myös Mikkelin Hiihtäjien nuorisokisoja on pidetty.

234

Kansanhiihtolatua on pidetty auki Tornimäelle, latujen kiertäjiä on viime vuosina riittänyt, kun hiihdosta on tullut oikein kansanhuvi. Ladut ovat parantuneet, suksien tervaamisesta on päästy ja vihdoin olemme saaneet hiihtoon luistelun, joka sitä osaavalta on kaunista katsella. Luistelutyylin vuoksi on ruvettu tekemään leveämpiä latu-uria syrjäkylillekin. Muistoissa ovat ne ajat, kun hiihtäen ladut tehtiin ja auki pidettiin.

Menneiden vuosikymmenien näkyvimpänä urheilusaavutuksena on mainittava seuramme k.asvatin Riikka Salosen MM-viestihiihdon ( -83) kulta sekä samoin Katariina Haikosen hyvät hiihdot. Riikka Salonen, Katariina Haikonen ja Sari Argilander hiihtivät Mikkelin Hiihtäjien viestijoukkueessa SM-hopeaa naisten viestissä Ounasvaaralla v. 1984. On huomattava, että Sairiian Sisun hiihtoa ovat tähän saakka tytöt poikia paremmin tehneet tunnetuksi maailmalla niin lähellä kuin vähän kauempanakin.

Näytteeksi yleisurheilutuloksia 1950-luvulta:

pojat 60 m, Esko Jääskeläinen 9.5 kuula, naiset, Kaarina Kekkonen 6. 90 kuula, miehet, Veikko Pietiäinen 12.11 3-ottelussa Allan Puusten 100 m 12.00

pituus 598 kuula 11.28

1960-LUVUN PAINIHARRASTUS

Seppo Kröpin ehdotuksesta seura osti Hiirolan Hakalta käytetyt meriheinätäytteiset painimatot ja niin alkoi pyöriä poikapaini koulun eteisessä. Kolmisenkymmentä poikaa ilmoittautui mittelöihin. Treeniapua saatiin Mikkelin Voimailijoiden painijoilta, innokkain heistä oli yli 60-vuotias entinen mestaripainija Eetu Huupponen. Hän opetti pojille ensimmäiset painiotteet ja jo muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen saatettiin pitää ensimmäiset kilpailut. Kilpailut pidettiin vanhan koulun isossa luokassa.

Monia ankaria painiotteluita käytiin Mikkelin Voimaitijoita ja Koivikon poikakodin poikia vastaan. Jo ensimmäisillä poikapainipäivillä Koivikossa oli mukana 61 painijaa ja otteluita käytiin 91.

Vähitellen erottuivat parhaiksi sisupainijoik.si Reijo Himanen, Antero Himanen, Pekka Pakarinen, Antero Leppänen, Hartikaisen veljekset, Harri Hokkanen, Markku Himanen, Pekka Pietiäinen, Ahti Himaneo ja Risto Oinonen. Painin puuhamiehistä mainittakoon Seppo Kröpi, Pentti Himaneo (Käpykangas) , Eino Hokkanen, Tauno Pakarinen ja Matti Kinnunen. Vielä kerittiin hankkia uudet painimatotkin, jotka ovat tallella koululla, ennen kuin painiharrastus lopahti nuorempien vetäjien ja uuden painijapolven puuttumiseen. Jotkut vetäjistä suoritti mattotuomarikortinkin.

JALKAPALLO JA PESÄPALLO

Kun koulun kenttä saatiin jatkettua ja salaojitettua alkoi jalkapallonkin pelaaminen luonnistua paremmin. Aluksi miehet osallistuivat pitäjäsarjaan, mutta myöhemmin he

-

235

pelasivat 5. ja 4. -sarjassa vaihtelevalla menestyksellä. Alle 16-vuotiset pojat ovat pelanneet pitäjåsaijassa ja ovat saavuttaneet yhden mestaruuden. Kesällä 1987 nuorten poikien ryhmä ilmoittautui Sisu-Team -nimisellä joukkueella kaukalopalloon ja heti tulikin menestystä sarjanousun merkeissä. Vetäjistä mainittakoon Ari Väliaho, Vesa Väliaho ja Harri Koljonen.

Puheenjohtajina ovat eripituisia aikoja toimineet: Sulo llvonen, Erkki Karppinen, Olavi Vuoriharju, Juhani Pulkkinen, Pentti Puustell, Heikki Hokkanen ja 1960-luvun alusta Niilo Nieminen, Seppo Kröpi, Pentti Himanen, 1973 Pentti Salonen, Ilpo Huvinen, Matti Kinnunen ja 1982 lähtien kauppias Jouko Valjakka ja 1991 Sirkka Huvinen.

Vuodesta 1962 lähtien sihteerinä Matti Kinnunen, 1973 Sirkka Huvinen ja Ritva Tikkanen sekä Seija Valjakka edelleen.

Maastojuoksukilpailuja on pidetty keväisin koulun maastossa. Jotkut kilpailut käytiin juoksemassa 1960-luvulla Linnavuoren maastossa.

10-vuotishistoriikissa kerrotaan, että pesäpalloa 1 yötiin suurella innolla Loukkaan haassa. Lentopallosarjoihinkin oli otettu osaaja ystävyysotteluja oli pelattu Parkleilaaja Rahulaa vastaan.

1950 seuran puheenjohtajaksi tuli Toivo Kekkonen. Tällöin heräsi ajatus oman tanssilavan saamiseksi. Hanke edistyi jo hirsien keräämiseen asti, mutta kun samanaikai­sesti Rahulan Maamiesseura aloitti oman talon rakentamisen, katsoi seuran yleinen kokous parhaaksi lahjoittaa jo sahatut laudat maamiesseuran talon rakentamiseen.

Näytelmä- ja ohjelmatoiminta varsinkin ensimmäisinä vuosina oli voimakasta. Vuonna 1949 seura järjesti kolmettoista tanssi- ja ohjelmalliset iltamat. Tuolloin tanssit tai iltamat alkoivat vasta klo 20.00. Aluksi oli tervehdyssanat, jotain pientä ohjelmaa ja ennen tanssin alkua saattoi olla ns. kokoillan näytelmä. Lopuksi oli puolitoista tuntia tanssia. Tanssi alkoi klo 10.00, mutta lupaehtojen mukaan salin piti olla tyhjä kahteentoista mennessä, joten tanssin aikajäi aika lyhyeksi. Ohjelmallisten iltamien liput olivat järjestäjillä verovapaat, joten ne kannattivat paremmin kuin pelkkien tanssien järjestäminen. Iltamiin saattoi kuitenkin tulla runsaammin ihmisiä, koska näytelmät ilmeisesti kiinnostivat, olihan jännittävää tulla katsomaan, miten tutut kyläläiset vievät osansa.

Monet seuranäytelmät, kuten Akkavalta, Kotihengetär, Maalaiset asemalla, Ah, hän suuteli, Se suomalainen sisu, esitettiin useamminkin vierailuiltamissa. Vierailuja tehtiin mm. Harjumaahan ja Kalvitsaan. Kokoavana sieluna muistetaan Aino Iivonen.

10-vuotisjuhla pidettiin Rahulan Maamiesseuran talolla ja 40-vuotisjuhla Sairiian koululla.

Seuran tilintarkastajina ovat olleet Aura ja Eino Siiskonen vuosikymmeniä. Seuran rahastonhoitajana toimi yli 20 vuotta Eino Hokkanen ja hänen lopetettuaan viran otti vastaan Pauli Karppinen.

236

VIIME VUOSIEN TOIMINTAA

Yleensä on osallistuttu SVUL:n jäijestämiin suurkisoihin, viimeisimmät on käyty opettaja Sirkka Huvisen johdolla.

Syksystä 1986 seuran yleisurheilukilpailut on pidetty koulun kentällä. Osanottajia on ollut runsaasti 5-vuotiaista ikämiehiin ja naisiin. Kenttälajit ovat olleet pääasiassa moniotteluita.

Tytöt ovat jo vuosia pelanneet pesäpalloa menestyksellisesti Sirkka Huvisen johdolla.

Opettaja Arto Räsänen veti vuosia poikien liikuntailtoja. Toiminta oli monipuolista permanto- ja telinevoimistelusta jalkapalloon ja jääkiekkoon.

Pöytätennistä on myös pelattu koululla ja Nuorisotalolla. Päivi Kinnunen kohosi erikoisseuran riveissä aina maaottelu- ja SM-mitalistitasolle.

Talvikauden päättäjäisiä on pidetty koululla ulkoillen pikku kilpailuineen limsan ja makkaran kera.

Seuran toiminta jatkuu tätä kiijoitettaessa kohtalaisen monipuolisena ja touhukkaana. Seuranjäsenmäärä on yli 200 henkilöä. Jäsenmäärä on aika korkeajohtuen perhekohtai­sesta jäsenmaksusta. Seuran jäijestämissä tilaisuuksissa on aina ollut runsaasti sisulaisia, joten toimitsijoita on aina riittänyt eri tehtäviin. Kokouksissa ei vian ole jäseniä liiemmin näkynyt.

SASinjalkapallojoukkue 5. sarjassa 1985. Vas. ylhlUJlta: Vesa Valiaho, Hannu Hokkanen, Jari Kuitunen, Arto Otranen, Pasi KrOpi, Harri Koljonen, Juha Kokkonen. Keskeltll: Anssi Kaipainen, AriAlkiomaa, Jukka Iivanainen, Jarmo Paakkinen. Alhaalta: Harri Himanen, Jarkko Laitinen, Ari Himanen, Jari Alkiomaa, Jari Valjakka (Kuvan omistaa Kari Koljonen).

237

Muistoja 197D-luvun alkuvuosilta. Hiihtokilpailut koululla. UJhtlJviivalla (vas.) Jari Valjakka ja Jari Alkiomaa. Kellomiehinl.l Aarne Tuononen ja Jorma Varis (Kuvan omistaa Jouko Valjakka).

Sisun painiharjoittelu koululla 24.3.1965. Treenarina mestaripainija Eetu Huupponen. Vtulntajanl.l Hannu Sutinen, alla Timo Pietiainen. Edessa vas. Antero Leppa~n. Reijo Himanen, Pekka Pietiainen, Harri Hokkanen. Keskirivi vas. Raimo Siiskonen, Jorma Kurki, Mauri Nieminen, Kari Haikarainen, Erik Relander, Aimo Hokkanen, Ahti Himanen, Keijo Kurki. Takana vas. Veli-Matti Saari, Heimo Kaasalainen, Timo Seppanen, Janno Kinnunen, Jari Hokkanen, tuntematon, Aarne Hakkinen, Tuomas Rastas. Oikealla tuntematon ohjaaja. (Kuvan omistaa Matti Kinnunen)

238

Sairiian Sisun puheenjohtaja, kauppias Jouko Valjakkaja seuran sihteeri Seija Valjakka 1991. Kuvan omistaa Matti Kinnunen

NOROLAN l\1ETSÄSTYSSEURA RY:N IDRVENMETSÄSTYS

Seuran perustari:tisen aikoihin 1947 oli nähty ensimmäiset hirvenjäljet vuosikymmeniin. Olihan hirvet jahdattu lähinnä salametsästäjien toimesta eri puolilta Suomea lähes sukupuuttoon.

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin metsästettiin hirviä salaa hengenpitimiksi. Eräskin henkilö kertoi viikkolehden palstoilla silloin ampuneensa 25 hirveä yksinään. Tämä tapahtui jossain Etelä-Suomessa. Johonkin Etelä-Suomeen jäi kuitenkin pieni hankosar­visten hirvien ryhmä jäljelle. Joten eipä ihme·, että seuramme alueelle ilmestyneet hirvenjäljet herättivät ihmetystä.

Niinpä vähitellen hirvikannan voimistuttua alettiin saada hirvenkaatolupia joskus 1950-luvun alkupuolella. Edesmennyt seuramme puheenjohtaja Olavi Lotti kertoi ampuneensa ensimmäisen hirvensä tarkan tiedon perusteella. Hirvi oli ollut tietyssä paikassa aivan 5-tien tuntumassa ja hän oli vain odottanut pientä liikahdusta ennen kuin puristi kahvaa.

Hirvikiintiöt olivat 1960-luvulla sangen pieniä nykyisiinkin verrattuna, jotain tuommois­ta 4-7 kappaletta. Mitkään seurat eivät uskaltaneet ottaa vasan lupia, kun niitä ruvettiin ta.Ijoamaan. Vasan ampumista pidettiin lapsenmurhana, johon ei kunniansa tunteva hirvimies alentuisi. Paine vasojen metsästykseen kumminkin kasvoi, joten seuramme

239

päätti sitten ottaa kolmen vasan luvan ensimmäisenä seurana. Vasojen metsästystä pidettiin aika vaikeana, koska hirvikanta oli pieni ja emoillakin oli yleensä vain yksi vasa mukanaan. Vasat jouduttiin kaiken lisäksi metsästämään viimeiseksi.

Alkuvuosina seurallamme oli tapana maaliskuussa laskea hllhtopartioiden avulla hirvikanta. Laskijoille jaettiin määrätyt alueet, jotka piti hiihtäen käydä tutkimassa. Laskeminen perustui jälkien määrään.

Keskuspaikkana oli Martti Kirjalaisen suuri tupa Paasolassa. Sinne kokoonnuttiin iltapäivällä seuraamaan tuloksia. Olipa kerran keskusjärjestön herrojakin seuraamassa tuloksia. Tietenkään mitään aivan tarkkaa tulostahan ei voinut saada, mutta kumminkin jonkinlaista osviittaa kannan kehityksestä varmaankin saatiin. Lisäksi hirvimiehillä on aina ollut tukena havainnot edelliseltä syksyltä. Laskenta on suoritettu 1970-1980-luvuilla lentokoneesta ruutulaskentana piirin toimesta.

Allekirjoittanut oli suorittamassa laskentaa Latvalammen maastossa useampana talvena. Ensi töikseni menin tervehtimään Pulikan torpan isäntää ja emäntää. Aluksi iskettiin aina tarinaa, yhtä sun toista ja tulipa siinä puhuttuajotain hirvilaskennastakin. Eräänkin kerran isäntä, joka oli vielä vanhana miehenäkin metsätöissä ja näin ollen tuli tarkkail­leeksi luontoa, kertoi alueella olevan 12 hirveä, jotka olivat paria päivää aikaisemmin ylittäneet Vehmaskylän tien Kalvitsan puolelta. Kävin katsomassa ylimenopaikkaa ja siellähän olikin oikein juontapolku edestakaisin. Hiihtelin kumminkin aikamoisen lenkin ja näin jälkiäkin mastossa, johon hirvet olivat hajaantuneet. Paasolassa verratessamme havaintoja naapuripalstan laskijoiden kanssa pääsimme yhteisesti yhdentoista hirven lukuun. Eipä olisi kannattanut koko päivää umpihangessa tarpoa.

Lotin Olli oli metsästyksen johtajana eli jahtivoutina pitkään, mutta vähitellen hän alkoi luovuttaa johtajuutta nuorempiin käsiin. Ensiksi jahtivoutina oli jo Ollin aikana Erklå. Kolehmainen, sitten Kauko Laihonen ja myöhemmin jo vuosia seuran puheenjohtaja Seppo Ruokolainen. Hänestä kehittyikin Ollin veroinen auktoriteetti jahtipäällikkönä. Seppo Ruokolaisen jälkeen jahtivoutina on toiminut Jukka Juutilainen. ·

Hirvenmetsästys on tarkkaa ja vaativaa puuhaa, joten johdonkin on oltava asiantuntevaa. Tavallisten rivimiestenkin on ikäänkuin varmempaa ja turvallisempaa olla mukana, kun johto on sopivan tiukkaa ja asiallista. Jahtivoudin takana on seurueellamme ollut pitää ns. johtoryhmää, jonka kanssa jahtivouti voi neuvotella kiperissä kysymyksissä ja antaa päätöksiä. Viime aikoina on käytössä ollut ryhmäjako ja niissä ryhmäjohtajat, jotka ovat suorassa vastuusuhteessa ryhmästään jahtivoudille, vaikka tietenkin miehen henkilökoh­tainen töppäys koituu aina häneen itseensä.

Alkuvuosina seurueen koko oli n. 30-40 miestä, mutta 1970-luvun lopussa aina viime vuosiin asti hirvikanta on ollut suuri ja lupien mä.ärätkin ovat olleet useampana vuotena 50 hirveä, joista puolet on ollut vasoja, on metsästäjien lukukin paisunut 70-80 paikkeille. Hirvikannan ta.saannuttua lupien määrä on laskenut rajusti. Vuonna 1990 oli seitsemän aikuisen ja kuuden vasan lupa.

Metsästysmaita on ollut jo vuosikymmeniä lilå 16.000 ha aina kaupungin Metsä­Sairilan rajalta Kalvitsaan saakka. Aluksi yhteistoimintaa oli Rämälän Metsästäjien kanssa, mutta kun hirvenmetsästys alkoi paisua laajoihin mittasuhteisiin, ruvettiin muodostamaan ns. Suurta hirviseuruetta. Nykyään yhteislupa-anomuksessa on 12 naapuriseuraa. Näin ollen seuran rajat eivät ole niin ehdottoman ankarat kuin aikaisem-

240

min. Jos hirvi kaatui vieraalle puolelle, se meni valtiolle, mutta tässä yhteispelissä tietyissä tapauksissa on mahdollisuus lain mukaan joustaa. Tämä merkitsee sitä, että yhteisanomuksessa olevat seurat muodostavatjoustavasti yhden suuren hirvenmet.sästys­alueen. Jokainen seura kuitenkin metsästää tiukasti omalla alueellaan.

Lotin Olli, Kiijalaisen Martti ja Kalevi ym. panivat alkuun valkohäntäpeuraistutukset Peuroja hankittiin Hämeestä useita yksilöitä useamman vuoden aikana. Ne tarhattiin monien vaikeidenkin vaiheiden kautta Paasolan talon likelle. Tarha oli tien toisella puolella kuusikossa. Tarkoituksena oli totuttaa eläimet paikkaan. Vuosien kuluttua ne sitten laskettiin vapaaksi, mutta aluksi ne eivät jääneetkään istutusseutuihin vaan ne menivät sokerijuurikkaan perään Veikan maille Vehmaskylään. Jo useamman vuoden ajan seuralla on ollut useamman peuran kaatolupa.

Peuroja on ollut pakkoja syöttää talvella, sillä ne eivät olisi ilmeisesti vahvistuneet nykyisenkään suuruiseksi kannaksi, jos niitä ei olisi syötetty. Ruoaksi ne ovat saaneet jopa 1.500 kg kauraa, heinää, lehtikerppuja sekä vihannesjätteitä.

Seuramme on laatinut seikkaperäisen hirvenmetsästysohjesäännön. Se on koottu vuosikymmenien työn tuloksena käytännön pohjalta. Kevätkokouksessa valitaan metsästyksen johtaja ja harkitaan kaatokiintiöitä. Tehdään kaatolupa-anomus sekä päätetään yhteistoiminnasta naapuriseurojen kanssa.

Tämän jälkeen hirviporukka kokoontuu samoissa merkeissä syyskokouksessa. Seuruee­seen aikovat esittävät paperinsa ja maksavat osallistumismaksun. Samalla valitaan johtoryhmä ja saaliin jakajat. Tärkeää on myös sopia metsästyksen alkamisajankohta. Jos jahtikausi alkaa keskellä viikkoa, metsästys aletaan yhteisestä sopimuksesta seuraavana lauantaina klo 8 aamulla yhteisellä kokoontumisella Myyrylän tuvassa. Siellä vielä kerran jahtivouti lukee viimeiset madonluvut ja antaa aloittamiskäskyn.

Kaatajaksi katsotaan ensimmäisen tappavan laukauksen ampuja. Ja kun saalista on saatu, se suolistetaan metsässä ampumapaikalla poiskuljetusta varten. Saalishan viedään nylkyvajaan, jossa se nyljetään. Vajan orressa se saa riippua seuraavaan maanantai­iltaan. Samana iltana ruhot paloitellaan ja jaetaan osallistumiskertojen perusteella jahti miehille.

Seuratoiminta on keskittynyt Vehmaskylässä sijaitsevalle Myyrylän majalle. Seura osti valtiolta v. 1989 historiallisen Myyrylän kartanon ja sen ympärille 4,5 ha maata. Talo kunnostetaan perusteellisesti tarkoitukseensa. Talossa on runsaasti huonetilaa, onhan huonepinta-alaakio n. 450 m2

•

Hirvenmetsästyksen päästyä alkuun pidetään hirvipeijaiset vanhan tavan mukaan. Peijaisista on kehittynyt suuri tapahtuma. Vieraita on ollut 300-400 henkeä kerrallaan.

Hirvenmetsästys alkaa lokakuun 15 päivä ja päättyy joulukuun 15 päivä. Loppuvaiheessa metsästetään sitten peuroja.

Matti Kinnunen

..

241

KQIJ/o on onnistunut, suolistaminen on kltynnissa. Kuvassa vas. Kauko Strengel/, Pauli Jussila, .Martti Taskinen ja Miklro Tanttu. (Kuvan omistaa Matti Kinnunen)

SAIRILA l:N KALASTUSKUNTA

Perustava kokous on pidetty jo aiemmin, mutta ensimmäinen vuosikokous pidettiin Kaarlo Närhen talossa 28 päivänä maaliskuuta 1956. Läsnä oli kalastusneuvoja Urho Laakso sekä runsaasti osakkaita. Johtokuntaan valittiin Kaarlo Närhi, Ville Pietiäinen, Aulis Hahl, E. Lyytikäinen ja Onni Väisänen. Puheenjohtajaksi valittiin Kaarlo Närhi ja varapuheenjohtajaksi Ville Pietiäinen.

Säännöt uusittiin v. 1987. Tässä yhteydessä on lueteltu nykyiset kalavedet tai sen osat: Laihalampi, Mustalampi, Kansanlampi, Linnanen ja Konijärvi.

Vuosien mittaan kalastuskunta on istuttanut kirjolohta, kuhaa, haukea, siikaa ja lahnaa. Nuotta-apajapaikat on merkitty perinnekarttaan. Viimeisin nuotanvetäjä on ollut Hermanni Marttinen.

Puheenjohtajat ovat vaihtuneet vuosien saatossa, mutta tätä kirjoitettaessa kalastuskunnan esimiehenä on Tikka Pietiäinen. Vesialueet on vuokrattu vuosittain Norolan metsästys­seuralle vesilintujen metsästystä varten.

242

KALASTUSKUNTIEN VESIALUEET

Vesistö Pinta­ala

Tiedot rannasta

V altatien pohjoispuolella: - osa Ekslampea

(koko Iampi) - osa Korpijärveä

(koko Iampi) - Säkälampi

Valtatien eteläpuolella: - Rättönen -osa Konijärveä - Osa Ylä-Säynätjärveä - osa Iso-Kangasjärveä - osa Ylimmäistä - Lahnalampi - Laihalampi - Siilinjärvi - Kaatrolampi - Ehävänlampi -Sihvonen - Kansanlampi - osa Mustalampea

Yht. Saimaata

Vesialueet yht.

ha

1,8 (4,1) 70,0 (75,0) 7,2

1,5 1,4

13,7 1,9

66,0 7,6 7,5 8,4 3,8 4,7

11 ,2 2,1 0,3

156,0

365,1

rantaa mante­reella km

0,40 (0,8) 5,40

(6,09) 1,54

0,50 0,40 1,70 0,35 7,10 1,49 1,70 1,77 1,10 0,90 1,49 0,60 0,10

11 ,30

36,89

rakennus­paikkoja

AO RA

()

1

2

1 1

28

1

6 3

1

1

2

1

49

Vesialueiden osuus koko alueen pinta-alasta on n. 12,5 %.

V ANill:MPIA KALASTUSMENETELMIÄ

vapaata

km %

0,34

2,20

1,54

0,50 0,40 0,97 0,10 7,10 1,29 1,70 1,77 1,00 0,90 1,29 0,50 0,05

4,80

26,45

85

40

100

100 100 57 28

100 86

100 100 90

100 86 83 50

42

72

Vanhimpia kalastusmenetelmiä olivat kalojen nuijiminen ja iskukalastus. Pimeinä öinä harjoitettiin tuulastusta. Veneen kokkaan kiinnitettiin tuulaskopra, jossa paloi tervaksia. Kalat pyydettiin iskemällä monipiikkisellä, väkäsellisellä atraimella. Koukkupyydyksissä koukut olivat alunperin puusta. Vanhin koukkupyydys on launi (Huom! Launiala) eli suora puutikku, jonka keskeltä lähtee siima. Sittemmin siirryttiin käyttämään teräväsaka­raisia rautakoukkuja. Välimuotona on koukku, jossa varsi oli puuta ja terä rautaa.

Verkkopy)rnti oli Etelä-Savossa yleistä. Verkon silmä määräytyi pyydettävän kalan koon mukaan. Aikaisemmin verkot oli tehty kotona hamppulangasta ja myöhemmin

243

puuvillalangasta. Verkon yläpaulassa olivat kohot ja alapaulassa painot, jotka olivat tuoheen käärittyjä kiviä. Useita verkkoja yhdistäen syntyi nuotta, jonka keskikohdalla oli pussimainen pesä kalojen keräämiseksi. Savossa käytettiin matalan veden pyydyksinä mertoja ja rysiä. Vanhimmat merrat olivat vitsamertoja. Puukaarien väliin pingotettua nielullista verkkoa sanotaan rysäksi.

1ietoll1hteet: Kalastuskunnan pOytlJiårjat, Sairiian osayleiskaava 1987, Suur-Savon museo (Matti Kinnunen)

LOTTA-SVÄRD TOIMINTAA

KotitalousopettJija Anni Taskinen (Moring), synt. 27.6.1909 osallistui Mikkelin Lotta-Svärd osaston toimintaan 1934-1935. Talvisodassa hän toimi Kenttäsairaala 26:n vastaavana muonituslottana Rauljärvellä. Jatkosodassa hänet komennettiin päämuonitus­lotaksi Päämajan Intendenttiosastolle vuosiksi 1941-1942.

Toiminta oli ensin Tertissä ja siirtyi sitten Sairilaan, Anni Taskinen pääemäntänä ja Aura Siiskonen apulaisena.

Ansioistaan hän on saanut Sotamarsalkka Mannerheimin 2. luokan vapaudenmitalin sekä Karjalan Kannakselta sodan 1939-1940 muistomitalin soljella.

Sairaanhoitaja Toini Taskinen, synt. 8.2.1913. Hämeenlinnan Lääninsairaalassa 1938-1943. Vuonna 1943 hän sai komennuksen Kontioniemen parantolaan laboratoriohoitajak­si, jossa hän sai tartunnan ja sairastui vakavaan munuaistuberkuloosiin ja kuoli 5.6.1946.

Ansioistaan sodassa hän on saanut Suomen Marsalkka Mannerheimin ll luokan Vapaudenmit$Jt punaisen ristin kera.

PlUJmuonituslotta Anni Taskinen Lampilasta ja muonitusplUJilikklJ Anna Ryyn/Jnen jatkosodan aikana Tertin piJuunaalla. MyOhemmin toiminta siirtyi Sairiian Kananoon (Kuvan omistaa Kaija Taskinen).

244

Kunnia IslJnmaa

Jh\:: 10 N N ][ A\ ][ § Ä .N 1\\1[ A\. A\.

Suomen armeijan sotilaat!

Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastltte rauhaa., työt:i Ja kehltyst.ä., mutta Teidlt pakotettiin taisteluun, Jossa teitte suurtöitä, tekoJa,

Jotl<a vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdilla.

Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt Vertaisianne sotureita. Ole n ylpd Teistä kuin olisitte omia lapsiani;

yhtä ylpe!i tunturien miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen j01 Satakun ..

nan viljavien vainioiden, Uudenmaan Ja Varsinais-Suomen lauhojen lehtojen pojista. Olen yhtä ylpeä uhrlsta, jonka tarjosi

tehdastyöläinen ja köyhän majan poika samalla kuin varakkaampikln.

Kiitän Suomen kunniakkaan armeijan kaikkia aselajeja, jotl<a jalossa kilpailussa suorlttlvåt sankaritekoja sodan ensi päivästä

saakka. KIItän rohkeude sta, millä armeija kävi päin moninkerroin ylivoimaista, osittain tuntemattominkln asein varustettua

vihollista, ja sitl<eydestä, millä se pureutul kotimaa n kamar an jokaiseen askel mittaan.

lloll:1 j:t ylpeydellä aJattelen Suomen lottia ja heidän osuuttaan sodassa- heidän uhri mi elt~än ja uupumatonta työtään eri aloilla,

mikä vapautti tuhansia miehiä tulilinjollle. Muistan samoin muut lukemattomat, isänmaan asian omakseen ottaneet naiset.

Kunnlapall<alla seisoivat myös sodan a nkarana aikana ne tuhannet työläiset, jotka llmahyl>kkäystenkln aikana usein vapaa­

ehtoisesti tekivät työtä koneittensa ääressä valmistaen armeijalle sen t:lrpeita, seki ne, jotka herpaantumatta vihollisen tulessa

työskentelivät asomlen varustamisessa. Ilolla totesin, että yksimielinen kansamme tahtoi kaikessa tukea armeijan taistelua.

Urhoollisten sotllalttomme puolust.aessa rajojamme oli ylivoimaisin ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui, oli rakennet­

tava puolustusllnjoja, joita el ollut, oli koetettava saada apua, jota ei tullut. 011 hankittava aseita ja varusteita aikana, jolloin

kafkkl ma;~.t kuumeisesti varustautulvat maaliman yli vyöryvää myrsky!i. vastaan. Teidän sanka.ritekonne , sotil;\at, herättivät

Ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneen sodan jälkeen olimme edelleen melkein yksin. Te saitte taistelussa

öin ja päivin, ilman vaihdon mahdollisuutta, ruumiilliset ja henkiset volmanne rajattomUn asti ponnistaen ott:1a vastaan yhä

uusien vihollisvoimlen hyökkäykset, mutta kuitenkin armeiJamme seisoi sodan päättyessä voittamattomana hirveitä tappioita

kärsineen, vaikka silti vahvistuneen vihollisen edessä. Kotirintamammekaan, missä lukemattomat Ilmahyökkäykset levittivät kuo­

lemaa ja kauhua naisten Ja lapsien keskuuteen, el hetkeäkään horjunut. Kansamme kesti koettelemuksensa rautaisella tahdolla.

Kiit~n sankareina kaatuneiden äitejä ja isiä, kiitän jokaista tulilinjojen taistelijaa ja kotirintamalla toiminutta.

Isänmaan nimessä ja Puolustusvoimain Y l ipää l likkönä

annan Te i lle,

sodan 1939-1940 muistomltalln.

P06Mt~ J oua v. 1940.

Sotamarsalkka

Illuoklln Vapaudenmitali punaisen ristin kera

IsANMAAN NIMESSA

SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAIN .. ..

YLIPAALLIKKONA

olen minå·

ansioistanne sodassa 1941

antanut TEl LLE

:Jairaanboil8jalar

t7 luokan VAPAUDENMITALIN PUNAISEN RISTIN KERA

Suomen Marsalkka

}/~~ P_äämajassa

V. 1942

245

246

Todistus: Lotta-SvlJrd fltakurssit

~~kJrtto~nnan ~~ål

~-cf?tKdd @/~:t

~·/~ 2otla .......................................................................................................................................................... .

. ~. ::: ... ~ .. ?e'e'tin~.:fti?<fiae-,fa~oöaölon ren . ()n d~otillan~t %/upo~loi'U?znan ~va~nzdl /tz reeio4-

~nnan ..................... ~~ .. : .... ·# · "·· ················?ae.,{a~()6adloO?Z /~eöla?mzl S:tta-c!Zätc/ eda~tööe'l ...... ~~···~········ ······ ·

· ······· ··~······ · ·····"~ .g.~.jtdevddlå ...... ~ .... i'uan ... /. .... rawaan

~eeaalen aeffoe"drzeluala ··· ···· ················~·~······················· /a03lo66a.

247-

SAIRILAN MARTTAKERHO

20-vuotisjuhlakuva 2.11.1980. Kuvassa vas. Aune Kaasalainen, Kerttu Manner, Toini Pietiainen, Sirkka Purosalmi, Martta Relander, Kerttu Kiljunen, Ida KlJrkkLlinen, Irma Leppllnen, Anja Ponti.nen, Sirkka Kinnunen, RailiRelander (Kuva SairiianMarttojen albumista).

PERUSTAMINEN JA PUHEENJOHTAJAT

Sairiian Marttakerho on rekisteröimätön kerho, joka kuuluu Mikkelin maalaiskunnan marttayhdistykseen. Perustettu 30.10. 1960 Sairiian alkoholistihuoltolassa.

Perustavassa kokouksessa oli mukana 15 paikallista uutta marttaa ja Savo-Karjalan piiriliiton toiminnanjohtaja Lea Aalto.

Kerhomme perustamisesta kirjoitti ensimmäinen sihteerimme ensimmäisessä vuosikat­sauksessa näin:

"Toiveemme ja tavoitteemme on pyrkiä omalta pieneltä osaltamme kehittyä kohottamaan kotiemme henkistä, siveellistä ja taloudellista tasoa, edistää tietoa ja taitoa kotitaloudes­sa, kuten kanssasisaret ennen meitä ovat polkua raivatessaan päämäärälesemme asettaneet. "

Perustajajäsenet

Puheenjohtaja Annukka Kostamo Varapuheenjohtaja Martta Relander ·sihteeri Irma Leppänen Rahastonhoitaja Eila Pylkkänen

248

Muut hallitusmartat: Vieno Uponen, Linda Pursiainen, Anna Lius, Agnes Rummukai­nen, Martta Pääkkönen Tilintarkastajiksi valittu: Aune Vuosamo ja Helmi Kekki varalle: Helmi Kuivalainen ja Irma Leppänen

Ensimmäinen jäsenmaksu oli 50 mk.

Kerbomme puheenjohtajina ovat toimineet

Annukka Kostamo ~~ Pääkkönen Annukka Kostamo Sirkka Kinnunen Sirkka Purosalmi Aune Kaasalainen Raili Relander Toini Pietiäinen Riitta Pylkkänen

1960 - 1963 1964 - 1965 1966- 1967 1968 - 1970 1971 - 1974 1975 - 1976 1977 - 1980 1981 - 1984 1985-

TOIMINNAN YKSITYISKOHTIA

Jo vuosien ajan on kerhoilloissa pidetty opintokerhoa, jonka aiheet useasti sivuavat kotia, kotitaloutta, henkistä kasvua yms. Pidämme paljon erilaisia kursseja ja on osallistuttu ahkerasti Marttapiiriliiton ja kansalaisopiston ruokakursseille. On jäijestetty kodin koneista, kasvohoidosta yms.luentoja, vierailuja, tutustumiskäyntejä, opintomatko­ja, teatteriretkiä, hiihtoretkiä, uintiretkiä ja kaikkea mihin vain on ollut kiinnostusta ja tarpeeksi mukaan lähtijöitä.

· Kerholla ei ole omia tiloja, vaan olemme aina tarpeen vaatiessa saaneet käyttää Sairiian koulun tiloja, kerhoiltoja on myöskin pidetty paljon kerholaistemme omissa kodeissa. ~uuta kalustoa meillä ei ole kuin kahvinkeitin, jonka vuosien harkinnan jälkeen ostimme ja jota lainaamme myös ulkopuolisille.

Kerhomme kerää jäsenmaksun vuosittain. Kerhoilloissa peritään "kahvirahaa" ja pidetään arpajaisia, myyjäisiä on jäijestetty aina tilanteen mukaan.

Merkittäviä suuria lahjoituksia kerhomme ei ole saanut, vaan se on kattanut toimintansa edellä mainituin keinoin.

Kerhomme varat käytetään ensisijaisesti kerhomme jäsenten hyväksi mm. pitämällä erilaisia teemailtoja ja kursseja, jolloin esitelmöitsijät on voitu valita vapaasti.

Muistamme kerhomme jäseniä merkkipäivinä, järjestämme mahdollisuuksia opinto­kä.ynteihin, retkiin ym. virkistystoimintaa.

Kerhomme on täyttänyt 30 vuotta. Innostus ja vireä toiminta jatkuu. Kerhoillat ovat joka toinen tiistai

Riitta Pylkkllnen

RAHULAN SEUDUN MAAMIESSEURA, ALUEENA MIKKELIN MAALAISKUNNAN ITÄISET ALUEET

249

Perustamisen aikoina yli 40 vuotta sitten todettiin viljelijöillä olevan oman arvon puutetta. Tämä lcirjattiin pöytäkirjaan Tertissä pidetyn kokouksen yhteydessä pidetyssä keskustelussa. Maanviljelysseuran toiminnanjohtajan Lauri Tolosen mukaan oman arvon tunteen pitäisi parantua tiedon, taidon ja osaamisen sekä viljelijöiden välisen kanssakäy­misen ja järjestäytyneen yhteistoiminnan myötä. Tähänlcin oli lääke olemassa. Peruste­taan yhdistys, jolla on jo perinteitä, käytännön hiomaa kokemusta ja kokemusten myötä saatuja myönteisiä tuloksia.

Niinpä ajatus hyväksyttiin ja päätös Rahulan seudun maamiesseuran perustamisesta ja toiminnan aloittamisesta tehtiin Tertin kartanossa Norolassa helmikuun toisena päivänä 1947.

Perustajajäsenistä ei ole enää matkassarnme kovin monta, mutta mainitkaamme niiden henkilöiden nimet, jotka olivat yksimielisesti saattamassa alkuun yhdistystä, jonka toimintaa tässä tarkastelemme: Einari Laurila, Erklci Taslcinen, Toivo Taslcinen, Felix Relander, Martti Kirjalainen, Olavi Lotti, Eino Siiskonen, Kauko Kirjalainen, Erklci Rahikainen, Onni Siiskonen, Viljo Mikkanen, A. Pursiniemi, M. Pursiniemi, Eemil Kaasalainen, Pekka Pursiniemi, Aulis Hahl, Ville Pietiäinen, August Pekkanen, Otto Pölhö, llmari Pulkkinen, Lauri Siiskonen, Toivo Kekkonen, Veikko Heikkinen, Erkki Parklcinen, Eino Pölhö, Allan Puustell , Jere Jolcinen, Kauko Kirjalainen, Tauno Puhakka, Albin Räisänen, Niilo Valjakka, Vilho Pulklcinen, Olavi Pylkkänen, Arvo Pylkkänen ja Kalle Kärkkäinen.

Perustarnistilaisuudessa valittiin seuraava johtokunta: Veikko Kovanen, Niilo Valjakka, Erklci Taslcinen, Einari Laurila, Olavi Pylkkänen, Felix Relander, Esteri Kajakoski , Aili Pulklcinen ja Aura Sliskonen.

Toiminta lähti käyntiin , ensin vähän kangerrellen, mutta sitten määrätietoisesti kehittyen ajoittain läänin parhaimpiin kuuluvaksi sekä joissalcin toimintamuodoissa koko valtakunnalle esimerklciä osoittavaksi kyläyhdistykseksi.

Toiminnan lähtökohtaa; koulutusta, kehittämistä ja yhteistoimintaa ei missään vaiheessa ole unohdettu. Vuotuisissa kokouksissa, isäntä- ja emäntäpäiviUä, esitelmätilaisuuksissa ja muissa kokoontumisissa käsiteltiin aina ajankohtaisia ja jäsenten tarpeita palvelevia ammattia edistäviä ja viihtyvyyttä parantavia asioita.

40 vuotta kestäneen toiminnan ajalta voidaan muistiinpanoista poimia mm. seuraavia käsiteltyjä asioita:

kalastus- , kalan käsittely ja kalakantojen lisääntymiseen vaikuttavat asiat heinän, vehnän, perunan, vihannesten, sokerijuurikkaan, apilasiemenen viljely lajiketuntemus ja parhaan mahdollisen siemenen käyttö kasvinsuojelu ja tuholaistorjunta peltokuvioiden parantaminen, kiveäminen, ojitus ja mudan ajo kallcitusta edistettiin erikoisten kampanjoiden avulla viljavuustutkimusten teon merlcitys ja tulosten tullcinta kylvö- ja lannoitussuunnittelu, koko talouden suunnittelu laitumen hoito ja käyttö

250

- karjan jalostus, hoito ja ruokinta.

Jo vuonna 1969 puhuttiin Rahulassa maatilamatkailusta, työsuojelusta ja luonnonsuoje­lusta. Jäsenille opetettiin myös metsänhoitoa, kaluston kunnostamista, kaarihitsausta, kyntöä, auran asennusta, hevosen hoitoa, kengitystä, keittiön sisustamista.

Huomattavat kampanjat aiheutti säiliörehun käytön lisääminen 1960-luvulla ja verotus 1970/1960-luvun vaihteessa. Varsinkin verouudistuksen vaikutteita opetettiin. Monena vuotena peräkkäin pidettiinjopa kolmekin tilaisuutta vuodessa "tuvan täysille katsomoil­le".

Myös maatilan kokonaissuunnittelua ja taloudellisen ajattelun lisääminen maatilalla on ollut monesti esillä.

Useimmissa tilaisuuksissa esiintyi silloisen maanviljelysseuran ja nykyisen maatalouskes­kuksen edustajat.

Erikoismaininnan ja kiitoksen opetuksesta ansaitsee agronomi Kalervo Kuokkanen. Hän oli mukana lähes aina. Vaikka aiheet vaihtui, mies ei vaihtunut. Ehtymättömästä tietolähteestä jäsenet saivat aina uutta opittavaa. Opetus on ollut myös mieluista. Tästä on todistuksena pöytäk:iljaan merkityt kommentit: Agronomi Kalervo Kuokkasen esityksen pohjalta virisi vilkas keskustelu.

Teoreettista opetusta täydennettiin retkeilemällä mm. maatalousnäyttelyihin, Karilan koeasemalle, Kyyhkylään, naapurikyliin eri tiloille jne. Erikoisuutena mainittakoonkoko maassa ainutlaatuinen ammattiopetuksesta huolehtiminen. Seura aktivoi jäseniään tilaamaan ja lukemaan Käytännön Maamieslehteä. Tämä onnistui, sillä parhaimpina vuosina lehteä tilattiin jäsenperheisiin 65 vuosikertaa.

Toiminnan aktivointia lisäsi toinen erikoisuus: Jäsenperheille eri tilaisuuksista ja muista jäseniä koskevista asioista on tiedotettu kiertokiijeillä jo vuodesta 1965 lähtien.

RAVITOIMINTA

Ravitoiminta pyöri Rahulassa yli 20 vuotta. Ne pidettiin Korpijärven jäällä ja Visulah­dessa Saimaalla. Rahulan ravit olivat hyvin suosittuja. Tästä osoituksena mm. poiminta muistiinpanoista vuodelta 1953. Hevosia raveissa oli 57 ja katsojia yli 700 henkilöä.

Rahulan ravien pl111sylippu (Lampilasta)

1 ~

Korp'järveUe immeistii kooheesti paklwo. On tyttövä, poekoo, on ukkova akkoo. Niim mukavasti pywkkää niihen piät, ei pewto. mokomw pahatkaa siät. Vuan sinne ne kilepoo paekl«lsa hakkoo, ja viiintyyvät toenen toesesa raklwo.

Siel on suapasta, pieksuva, siliklåsukkoo, mikii heijäi kiireessä to.rkemmin lukkoo. Sempä taot/Q en ryhtynnä itekkiiii moesee, katot puolee yhtee, Ulhikka toesee, nilit vuan hevosmiehen, joka hevosta rukkoo, sinne paonalle vaohissa haJtusa hukkoo.

Minä seoraelen poskessa väk'joukon eiJoo, vähä salloo kahtelen, miltee se pelloo, ku on kysessä kilepailuraw.. On miestä ja mie/Jäe aennae sata. Yks, lempeesti vähä niinku hotjahtelloo, toenen kahtoo totisena sekunttikelwo.

251

Ravien kiistattomana johtajana toimi maanviljelijä Erkki Taskinen. Raveihin kuului kiinteästi hevosmiesten iltamat, joita kuvannee myös parhaiten Juha Ohton tekemä riimitys:

Seuraa miinniiä ilmsella, on nuoret niinku soitimella. Rakkaos viäntiiä mahan pohjoo, se piiloon riijustamma ohjoo.

VanaluJitii riemumiellä, pylykähteUöö toisten tiellä, kun ne to.nssoo hevospowkkoo, eikii oo silloin ow tyhjee, ei kolokkoo.

Hiki valluu, nauttii sielu, on porroo täynnii silemiit ja nielu. Mut ei se aoto., miinnä pilti:iä, kun hevosmiesten henki ittiiä.

OMA TALO

Usein tapahtuvat kokoontumiset eri paikoissa toivat tullessaan ongelmia. Niinpä johtokunta teki aloitteen yleiselle kokoukselle oman talon hankkimisesta 4.11.1948. Tonttia haettiin ensin Visulahdesta Einari Laurilan maista, mutta päädyttiin sitten ostamaan Norolasta Erkki Rahikaiselta. Tontin hinta oli 50.000 mk ja pinta-alan. 2.400 m2

• Kauppa tehtiin 11.4.1950. Talo rakennettiin rakennusmestari Olavi Lotin piirustus­ten pohjalta v. 1951. Kustannusarvio oli 800.000 mk. Kaikki olivat innostuneita uuden

252

talon rakentamisessa. Rakennuspuut kerättiin talkoilla ja niitä saatiin 74 lahjoittaja! ta, yhteensä 487 kpl. Rakentamisvaiheessa tehtiin myös paljon talkootyötä. Varsinaisen rakentamisen toteutti kuitenkin urakalla Eino Tyrväinen.

Taloa on myöhemmin korjattu perusteellisemmin kahdesti: v. 1977 purettiin entinen osittain laho lattia, ajettiin kottikärryillä pohjalle sora, se lämpöeristettiin, vaiettiin päälle betonilaatta, joka päällystettiin parketilla. Kesän aikana pidettiin 23 talkoot, joissa kaikissa oli yli 15 henkilöä. Suurempi restaurointi tapahtui vuosina 1982-1984. Tällöin uusittiin ovet ja akkunat, laajennettiin ravintolaosa, uusittiin sähkölaitteet, rakennettiin vesi- ja viemäriverkosto, ulkoveranta, lisättiin seiniin ja laipiolle lämpöeristys. Talo vuorattiin ulkoapäin sekä maalattiin. Samassa yhteydessä uusittiin myös huopakatto. Uudistus tuli maksamaan rahassa yli 300.000 mk, siitä huolimatta, että jäsenet jälleen kerran tekivät talkootyönä n. 2.000 tuntia sekä toivat rakennuspuita 50.000 markan arvosta.

Vuosina 1962-1975 talo oli vuokrattuna Sairiian koululle luokkatiloiksi.

Nykyisin talo on vuokrattu viitenä päivänä viikossa nuorisotaloksi kunnalle, joka jakaa käyttövuorot alueella asuvan väestön erilaisiin harrastustarkoituksiin.

Maamiesseuran talo melkein valmiina. Valokuvat omistaa Olli Kervinen.

,..

253

JohtomiehilJ. Vas. Kalle Karkkainen, Toivo KarkiJs, Lotin Olli, Tertin Olli, Lauri Raninen

Talkoolaisia talon portailla. Vas. Tertin Olli, Lotin Olli, takana Veikko Heikkinen, Toini Heikkinen,.lda Karkkilinen. Edessa Martta Siiskonen, Kaarina Hokkanen, Toivo KarkiJs, Kalle Karkkainen

254

Hevosvoimat jyllllsivllt talkoissa

KONEET JA KALUSTO

Jäsenten käyttöön on hankittu koneita seuraavasti: apilanhakkaaja v. 1948

.- kuivuri v. 1963 lajittelija v. 1964 rikkaruohoruisku v. 1965 karjahatja v. 1973 painepesuri v. 1975 pilkekone v. 1986

VAROJEN HANKINTA

Kaiken toiminnan tarkoituksena oli jäsenistön taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin parantaminen. Tavoitteellisen toiminnan edellytyksenä oli kuitenkin raha. Ihme kyllä, . sitä on aina saatu ja kannattaa ihan kurkistaa jälleen muistiinpanoihin ja selvittää muutamia niistä lukuisista konsteista, millä rahaa on hankittu:

Toiminnan aikana löytyy merkintä ainakin viidesti pidetyistä tukkitalkoista, jotka yhteensä ovat tuottaneet n. 2.000 pölliä.

Jo 1950- ja 1960-luvulla pyöri jatkuvasti iltamat ja tanssit ja niissä tietysti ravintola. Myös ravit järjestettiin tulojen toivossa ja parhaimpina vuosina niissä onnistuttiinkin hyvin.

Vuonna 1962 alkoi viljelytoiminta. Karjaportilta vuokrattiin Sirkkapurolta peltoa 4,5

255

ha, jossa viljeltiin useina vuosina peräkkäin perunaa, vehnää, apilansiementä jne. Myös tähän liittyvät työt tehtiin talkoilla. Jälleen muistiinpanoista löytyy merkintä; vehnän korjuutaikoot onnistuivat hyvin, taikooväkeä oli 36 henkilöä ja kahden tunnin aikana nousi vehnäpellolle yli 700 seivästä.

Vuonna 1965 saatiin Niilo ValjakaJta käyttöön 20 aaria peltoa, jossa viljeltiin kauraa. Tämä leikattiin talkoilla, laitettiin sieviksi lyhtei.ksi Juonennurmen isossa tuvassa ja myytiin torilla ja kaupoissa ennen joulua. Tähän liittyvät työt tehtiin myös talkootyönä.

Rahaa on hankittu kahdesti keräämällä romua. Ensimmäisen kerran tapahtui vuonna 1953 ja toisen kerran vuonna 1985, jolloin myynnissä. oli myös maa- ja kotitalousnaisten tekemiä leivonnaisia.

Raha kuitenkin joskus loppui ja silloin johtokunnan jäsenet kaivoivat takataskua. Tämä tapahtui vuonna 1956. Jo sitä aikaisemmin eli vuonna 1953 kerättiin jäseniltä rahaa ja suosituksena oli 100 mk/ha. Maa- ja kotitalousnaiset ovat aina olleet talousasioissakin taitavampia. He ovat antaneet rahaa myös maamiesseuralle silloin, kun sitä on heiltä pyydetty.

Vuotuinen toiminta on aina muotoutunut jäsenten tekemien toivomusten mukaisesti. Jäsenet ovat myös tehneet aloitteita neuvontajärjestön ylemmille tasoille.

vuonna 1955 tehtiin aloite mets.älautakunnalle, että se hankkii karistamon tontilleen Visulahteen vuonna 1957 pyydettiin koolle yleinen maamiesseuraliiton kokous kotitalousneu­vonnan uudelleen järjestämiseksi. vuonna 1964 tehtiin esitys maanviljelysseuralle koko aluetta kattavan kalan mädin hankintakilpailun järjestämisestä ja vuonna 1967 tehtiin esitys maanviljelysseuralle sellaisen koneen kehittämisestä, joka seuloisi pienet kivet kyntökerroksesta ja kippaisi ne suoran peräkärryyn.

TALKOOTYÖTÄ TUHANSIA TUNTEJA

Lukemattomat ovat ne talkootunnit, mitä jäsenet ovat tehneet tuloksien saavuttamiseksi ja toiveiden toteuttamiseksi.

Vuosien varrelta voidaan taltioida muistiinpanoista seuraavia erikoistapahtumia vuonna 1951 rakennuspuiden keräys, lautojen taapelointi ja pihamaiden tasaukset. vuonna 1952 aitariukujen keräys ja aidan teko. vuonna 1963 k'1livurin sijoittaminen Tertin kartanon riiheen. vuonna 1959 talon pihan tasaus ja ravintolan seinien laitto ja sisustus vuonna 1960 puutaikoot vuonna 1966 kuivurin laajennus. vuonna 1977 talon 1attioiden uusinta. vuonna 1982-1984 talon laajennus, jossa tehtiin n. 2.000 talkootyötuntia. Taikoopuita saatiin n. 500 runkoa. Rahaa menin. 300.000 mk.

Edellä mainittujen lisäksi taikootyötä on tehty valtavasti erilaisten tilaisuuksien jäljestelyissä, piirihenkilöinä, järjestysmiehinä, lipunmyyjinä, ravintolan pidossa jne.

256

Aivan erikoisen suuren avun ovat aina koko toiminnan ajan antaneet jo vuonna 1946 perustettu Rahulan naisjaosto. Talon viimeisen laajennuksen yhteydessä suuren työpanoksen teki myös Norolan metsästysseuran jäsenet:

LUOTTAMUSHE~LÖT

Toiminnan aikana ovat toimineet seuraavat luottamushenkilöt:

Puheenjohtajina: Olavi Pylkkänen 1947-1948 Einari Laurila 1949-1950 Olavi Lotti 1951 Martti Kirjalainen 1952-1954 Aulis Hahl 1955-1983 Tauno Piispa 1984-1987 Pertti Hahl 1987 - edelleen

Sihteereinä: Veikko Kovanen 1947 Kalle Kääriäinen 1948-1951 Aarne Rummukainen 1952 Kauko Kirjalainen 1953-1955 Erkki Rahikainen 1956-1957 Matti Maaranen 1958 Uuno Tuominen 1959-1960 Veikko Roikonen 1961-1967 Pauli Maaranen 1968-1979 Tauno Piispa 1980-1983 Teuvo Pesonen 1984-1985 Arto Pulkkinen 1986-1987 Teuvo Pesonen 1987 -edelleen

Nykyisin puheenjohtajana on Pertti Hahl. Johtokunnanjäseninä ovat: Emmi Kirjalainen, Timo Siiteri, Martti Hänninen, Annikki Kovanen, Toivo Jokinen ja Helvi Kurki. Tilintarkastajina toimivat Riitta-Liisa Torniainen ja Jouko Valjakka. Rahastonhoitajana on toiminut vuodesta 1961 lähtien Veikko Roikonen.

Läpileikkaukset ovat vain pieni osa kaikesta siitä työstä, mitä vuosien varrella on tehty ja saatu aikaan. Suurimman huolen ja vastuun ·siitä aina ovat kantaneet luottamustehtä­vissä toimineet, mutta Rahulassa on myös jäsenet olleet kantamassa kortensa kekoon ja tällä tavalla toteuttamassa tavoitteiksi asetettuja päämääriä.

Veikko Roikonen

RAHULAN MAA- JA KOTITALOUSNAISET

Maatalousnaisten osasto on perustettu Tertin kartanossa nimellä Sairiian Maatalousnai­set

Sääntöihin kuului kohottaa kotien siveellistä tasoa, henkistä valistuneisuutta, yhteiskun­nallista valveutuneisuutta sekä syventää kodin- ja isänmaan rakkautta.

...

257

Näiden ohella ohjelmaan otettiin myös maa- ja kotitaloudenhoito, puutarhanhoito sekä käsi työt. Annettiin opastusta lasten- ja vanhustenhoidossa ja terveydenhuollossa. Kodin viihtyisyyteen ja käytännöllisyyteen tähtäävillä toimilla tuli pyrkiä työn-, ajan- ja voimien säästöön, työtehon kasvuun ja tehokkuuden ajatteluun.

Sairiian Maatalousnaiset toimivat näillä toimintaperiaatteilla kaksi vuotta, kunnes perustettiin Rahulan Seudun Maamiesseura. Sairiian Maatalousnaiset liittyivät naisosas­toksi ja nimikin muutettiin samalla Rahulan Seudun Maamiesseuran Naisosastoksi.

Alkuvuosina sodan menetyksien seurauksena toimintaa sävytti syvä isänmaallisuus ja hartaus. Toiminta oli yhteistä sotainvalidinaisten kanssa.

Alusta lähtien ompeluillat olivat hyvin suosittuja, miehetkin tulivat mukaan. Ompeluil­lan opintokerhon ohjaajana oli joku mukanaolijoista. Maatalousnaisten ensimmäinen yhteinen hankinta oli viiden tusinan kahviastiasto, jota vähitellen lisättiin. Myöhemmin osasto osti kaksoislihdan ja pellavaloukun, joka on edelleen kunnossa.

Syksyllä 1951 maamiesseuran talon valmistuttua maatalousnaiset hankkivat sinne kalustoa ja sisustustekstiilejä. Hankittiin myös puutarharuisku, höyrymehukoje, umpioimiskattilaja muuta tarpeellista. Myöhemmin, kun tilille kertyi säästöjä, hankittiin 100 hengelle pitojen ruoka- ja kahviastiasto sekä kahvinkeitin, jota lainataan korvausta vastaan vieläkin.

Varat näihin hankintoihin ovat kertyneet myyjäisistä, ompeluseuran kahvirahoista, arpajaisista ja kilpailuista.

Ravintolaa "Rahulan naiset" ovat pitäneet oman seuran iltamissa, maamiesseuran raveissa ja jäärata-ajoissa, metsästysseuran kilpailuissa ja peijaisissa.

Kotitalouden kurssi- ja neuvontatoimi on ollut monipuolista ja käsitellyt asiat ajankohtai­sia. Kursseilla on tehty huopahattujaja patjoja, on värjätty kasveilla lankoja, on opeteltu kukkien asettelua ja seppeleen sitomista sekä ruukkukasvien hoitamista.

Kursseilla on ollut ruoanlaittoa, leivontaa ja säilöntää, sienituntemusta on saatu useampaankin otteeseen, on tutustuttu kehittyvän keittiön tarvekaluihin ja koneisiin.

Rahulan naiset ovat saaneet neuvoja myös puutarhan hoidossa ja pihan koristelussa, onpa ollut yhteinen "ryytimaakin", jota on hoidettu saatujen opetusten mukaan.

Maamiesseuralla on Rahulan naisilla on ollut yhdessä katjatalouden kursseja ja esitelmätilaisuuksia.

Toimintaa on ollut vilkasrottamassa erilaiset kilpailut, kuten pellavan kasvattamisessa, vuoteen sijaamisessa, mattojen kutomisessa, leipomisessa jne. Hyväntekeväisyys on myös kuulunut ohjelmaan, on lähetetty mm. joulupaketteja varattomille perheille.

Kai.kkeen aineelliseen hyvinvointiin ja tehokkaaseen toimintaan pyrkimisen lisäksi osasto on pyrkinyt säilyttämään ja keräämään perinnettä, kohentamaan henkistä minää, itsetuntoa ja läheisiä ihmissuhteita sekä kannustamaan käden- ja hengen taitojen esille tuomista. Rahulan maatalousnaisiin on kuulunut ja kuuluu kaikenikäisiä ihmisiä. Jäseniä on tällä hetkellä noin 80, Rahulasta on ollut edustusta niin kunta kuin piirikeskustasolla.

258

Toini Pulkkinen, pitkäaikainen Rahulan naisten sihteeri, on ollut kotitalousvaliokunnas­sa, Tellervo Kitjalainen pai.kallisjohtokunnan puheenjohtajana ja Mikkelin piirikokouk­sen johtokunnanjäsen sekä varapuheenjohtajana yli 20 vuotta. Kaikenkaikkiaan toiminta on ollut vilkasta, jos kohta välillä on ollut hiljaisialån kausia. Toiminta jatkuu.

Laila Jokinen

TYÖN PERINNETTÄ

MAATALOUDEN KONEELLISTUMINEN

Edellä olevilla sivuilla kirjassarnme on eri kartanoiden historiikeissa mainittu kunkin kartanon koneistumisesta. Seuraavilla sivuilla olen pyrkinyt kertomaan tietoa alueemme koneistumisesta noin yleisesti, ja yhteenvetona myös tietoa siitä, milloin erilaisia koneita on maatalouteen viljelijöille alueellamme hankittu.

Käsikierrolla pyöritettiin jopa puimakonetta ja pellavaloukkua (Juoneennurmella) . Hevoskierrolla kierrettiin Tertissä esimerkiksi meijerin kimua sekä puimakonetta.

Kartanoissa olivat ensimmäiset puimakoneet. Kalliotaan ja Tuomiajalle ostettiin puimakone käytettynä 1927-1928. Se oli isokokoinen ja sitä käytettiin raskastekoisella maamoottorilla. Siinä oli patterisytytys, sytytyksen toimitti pärTäksi kutsuttu kärki. Se vastasi nykyistä virranjakajaa. Maamottona kutsuttiin "tik.k.akoskelaiseksi".

Puimakoneilla oli pöydälleantaja, syöttäjä, jolla oli koroke jalkojensa alla. Konemiehenä oli "monttööri", joka samalla hoiteli ja valvoi puimakoneen käyntiä ja vaihtoi seulat sekä sälåt. Veikko Hukkanen kertoi monttöörinä olleen Oskari Laurikaisen. Vielä oli pehkunkantajat ja ruumenien poisottajat, joita oli useampia henkilöitä.

Sairiian kylässä Taavetti Paavilaisella oli tuulimoottorilla käyvä puirnakone. Puimako­neen omistivat Tuomiojana Einari Heikkinen ja Adam Laurikainen v. 1928. Polttomoot­tori oli tildcakoskelainen, 10 hv. V. 1942 Pölhön veljekset ostivat porukkaan Sari­merkkisen polttomoottorin.

Vuonna 1922 hankittiin Terttiin sähkökäyttöinen puimakone, Kullervo. Se oli liukulaakereilla. 1930 Terttiin hevosvetoinen kylvökone. Terttiin ensimmäinen penmankylvökone. 1938 Pulkkiseen hevosvetoinen perunannostokone. Maamies· seuran kuivuri Tertissä 1948. Käyttö loppui 1984. Risunhakkuukone hankittiin pulkkiseen 1952. Kone oli Seppä Pulkkisen tekemä.

Niittokoneet ilmestyivät suurimpiin taloihin ja kartanoihin. Niittokoneita oli yhden ja kahden hevosen vedettäviä. 1928· 1929 Einari Heikkinen osti Kallialaan Hercules­merkkisen niittokoneen. Sillä kierrettiin niittärnässä myös naapurissa niin, että omat heinät oli jäädä niittämättä. Yleensä niitettiin iltayöstä, koska hevoset oli päivän helteessä kärpästen ta1åa tuskaisia. Vihdoin tuli käyttöön traktoriin kiinnitetty terä. Monesti niittokoneet olivat hyvin työläitä hoitaa. Jos kone meni rikki , oli varaosan saanti kaupungista aikaa viepää.

...

259

Hevosvetoiset haravakoneet tulivat yleisesti käyttöön sotien jälkeen. 1930-luvulla niitä oli jo isommissa paikoissa. Haravakonetta ei katsottu yhtä tarpeelliseksi kuin niitto­konetta, koska haravoijia riitti käsipelissäkin.

Apilanhankurin omisti Rahulan Maamiesseura. Kauko Kirjalainen käytti sitä kylällä. Tällä laitteella hangattiin apilan nupusta siemenet eroon. Se oli kuin pienoispuimakone, jota käytettiin sähkömoottorilla. Puhalluksella saatiin ruumenet eroon siemenistä. Nykyään puidaan apila suoraan pellolta.

Ensimmäiset kylvökoneet ilmestyivät taloihin 1930-luvulla. Ne olivat yhden hevosen vedettäviä. Kylvökoneet yleistyivät sodan jälkeen.

Silppukoneella tehtiin kuivikesilppu appeeksi hevosille ja karjalle. Jauhoja vain ruumenien sekaan ja vettä. Aluksi silppukone oli veivillä käsin veivattava, myöhemmin oli myös konekäyttöisiä. Monelta lipsahti sonnet olkia työnnettäessä silppurin terään. Sodan jälkeen ostettiin yhteinen moottorikäyttöinen silppuri talojen kesken, porukkaan kuului Tertti, Visulahti, Sairila ja Lampila.

Viskurilla puhdistettiin riihessä varstoilla puitu vilja. Viskuri oli käsikäyttöinen, veivattava.

Lajittelukone on Maamiesseuralla. Silla Iajiteitiin siemenet. Se oli Tertin riihessä ja nyt se on Pauli Maarasella (Mäkelän tilalla) ollut käytössä parikymmentä vuotta.

PERUNANNOSTO

Yksinkertaisin tapa nostaa perunaa on tietysti käyttää apuna pientä perunakuokkaa, mutta sittemmin saatettiin ajaa vako auki auralla, jolloin kuokkiminen tuli helpommaksi. Seuraavasti saatiin hevosvetoisia perunannostokoneita, jotka heittävät perunat pellolle, josta ne voitiin kerätä. Traktori vetoinen heittopyöräperunannostokone heitti myös perunat sivulle. Elevaattorikoneita alkoi ilmestyä 1960-luvulla kylälle, Juho­merkkinen kone muistetaan.

Perunankylvökoneet tulivat käyttöön 1950-luvulla. Kaksi istuttajaa istuu kyydissä ja pistetee perunansiementä yksitellen jotain ohjainta myöten menemään vakoon. Joissakin malleissa on kupit, joihin perunat laitetaan.

Ennen sirkkeleitä lankkuja sahattiin lankkusaballa. Työ suoritettiin käsin pitkällä sahalla, toinen seisoi ylhäällä ja toinen alhaalla. Tertin Olli kertoi, että jos terä oli kunnossa. niin se meni kertavetäisyllä toista tuumaa. Sahoja on tallessa vielä Tertissä ja Pölhöllä.

LUMENAURAUS

4-8 hevosta veti bevosvetoista auraa maantiellä. Vielä 1950-luvulla oli rakennettu hevosvetoinen aura kylälle. Tällä auralla aurattiin Korpijärven ja Visulahden jäälle raveja varten ura. Sitten ruvettiin jo auraamaan kuorma-autojen kärkiauroilla tietä.

260

1960-luvun alussa otettiin käyttöön traktorikäyttöiset lingot. Niitä käytetään edelleenkin, joskin paljon käytetään myös etukuonnruijaa.

Norolassa, Viinamäen tilalla poliisikonstaapeli Kauko ja Emmi Kirjalainen haJjoittivat puutarhaviljelyä. Tilalle hankittiin käytettynä höyrykäyttöinen lokomobilli Joroisista. Lokomobiilistä saatiin pyöritysvoimaa esim. pärehöyliin ym. Kirjalainen käytti sitä kuitenkin kasvihuoneiden lämmitykseen aina öljylämmityksen saantiin saakka. Tilalla oli paljon omenapuita. Kauko Kirjalainen kävi myymässä omenoita ympäri Suomen sodan jälkeen.

Emmi Kirjalainen myi torilla omia kasvattamiaan kukkia ja taimia vielä 1970-luvulla. Ympäristön omakotitalojen tontit on erotettu Viinamäen tilasta.

KIERTÄVÄT KONEET

Maamiesseuran pellavanloukutuskone. Pentti Himanen kiersi taloissa Takra-merkkisellä traktorilla noin v. 1949-1950. Myöhemmin hänellä oli Belarus-merkldnen traktori. Himasta sanottiin traktori-Pentiksi.

Matti Kinnunen

NÄREPELLON KÄPYKARISTAMO JA TAIMITARHA

Etelä-Savon piirimetsälautakunnan omistama käpykaristamo sijaitsi Huusharjuntien liittymän paikkeilla.

Kolmikerroksinen lautarakenteinen karistamo valmistui vuonna 1954. Männyn- ja kuusenkäpyjä saatiin piirimetsälautakunnan alueelta aina Pieksämäeltä, Haminasta ja Kotkasta saakka.

Kuivatussiiloja oli neljässä kerroksessa. Kuivatus alkoi ylimmästä kerroksesta, jonne siemenet puhallettiin torvea myöten. Joka kahden tunnin kuluttua siemenet laskettiin alempaan siiloon, jolloin ylin siilo taas täytettiin.

Lämmitysuunissa käytettiin käpyjä polttoaineena. Aluksi oli käytössä kuivailmapuhallin, mutta myöhemmin siirryttiin normaaliin vesipatteriJämmitykseen, puhaltimella saatiin lämmin ilma nopeammin liikkeelle alhaalta ylös. Näin siemenet irtosivat eri vaiheissa kävyistä. Alimpana oli sähkömoottorilla käyvä rautarumpu, joka seuloi siemenet roskista. Siemenet laitettiin vielä ns. hankuriin, jolloin lentosiivet hankautuivat kumitelojen välissä pois. Siemen on näet parempi kylvää ilman siipiä. Tyyne Piira oli hankurissa.

Taimitarhan ja käpykaristamon työnjohtajana toimi Alho Eljama, etumiehenä Kauko Piira sekä työmiehinä Martti Paasonen, Risto Koivistoinen ja Väinö Taskinen. Työtä tehtiin kolmessa vuorossa.

Taimitarhan peltoja oli Huusharjuntien kaupungin puoleisella sivulla että Närepellon tilalla 5-tien puolella Holmin ojan rinteessä.

HuushaJjun pelto oli vuokrattu Katajalahden tilan omistajilta Einar Iisakki ja Kerttu

-

261

Laurilalta. Närepellon tilan omisti piirimetsälautakunta.

Taimitarhan penkkeihin kylvettiin tietysti omat siemenet, kuitenkin suurin osa myytiin keskusmetsäseura Tapiolle. Taimitarhan työväkenä oli pääasiassa HuushaJjun ja lähiseudun naisväkeä, parhaaseen aikaan 20-30 henkeä.

Avokylvöksen annettiin kasvaa kaksi vuotta, jonka jälkeen taimet koulittiin vielä kahdeksi vuodeksi toiseen paikkaan kasvamaan. Koulutusta tehtiin syksyin keväin, penkkejä kitkettiin kaiken kesää. Neljän vuoden vanhoina taimet myytiin istutettaviksi. Kaupungin ostettua Närepellon tilan, toiminta siirrettiin Tyllilän taimitarhalle Mäntyhar­juun vuonna 1977.

Kauko Piiraa haastatellut Matti Kinnunen

TUKINAJOA VUONNA 1936

Vuonna 1936 Tertin kartanon metsästä oli kova tukinajo, siellä oli noin 40 hevosta ajamassa ja joka hevosmiehellä oli teko miehet. Noin 9. 000 runkoa ajettiin hevosilla Elhävän (Elfan) ja Laihalammen kautta Pöllänrantaan. Matkaa oli noin 3-4, 5 kilomet­riä, kolme reissua päivässä. Työt alkoivat vähän ennenjoulua 1935 ja maaliskuun mark­kinoihin 15 pv. maaliskuuta 1936 puut oli rannassa. Silloin työjärjestys oli seuraava, hevosmies meni metsään työnjohtajan {pomon) kanssa ja sopivat hinnan , paljonko hän saa siltä palstalta yhdeltä pölkyltä rantaan ajettuna. Hevosmiehen asiana oli hommata tekomiehet ja maksaa heille teko ja samalla sovittiin, että tekomiehen piti viedä pölkyt rekeen. Tällöin hevosmies sai rannassa mitatuista puista 4,5-5 markkaa pölliltä kuorittuna, josta maksoi tekomiehille 2-2,25 markkaa. Tukit olivat pitkiä, yleensä 2 kpl rungosta, joskus kolme, olihan pölkkykauppa. Silloin ei peritty veronpidätystä tilistä, mitä luvattiin se maksettiin. Tietä oli yksi mies kunnostamassa, hän sai 24 markkaa päivässä. Muistan tarkoin nämä taksat, koska olin itse jokaikinen arkipäivä metsässä töissä.

Aamuisin ja pimeän aikaan syötiin, että päivän valetessa ehdittiin metsään. Siellä huiskittiin aivan hämärään asti. Ei silloin pidetty evästä mukana, eikä ollut termospullo­ja kahvia varten. Kyllä sitten jo illalla läskipaisti maistui.

Eino PO/hiJ

AMMATINHARJOITTAJIA JA -HARRASTAJIA

Kuten edellä olevista teksteistä ilmenee, on alueemme ollut voimakasta maanvilje­lysaluetta, huolimatta Mikkelin kaupungin läheisyydestä.

Aikana, jolloin syrjäkylät elivät omavaraistaloutta hakien kaupungista vain suolaa ja kahvia, oli myös Sairiian nykyisen koulupiirin alueella henkilöitä, jotka monitaitoisuu­tensa vuoksi valmistivat kaiken kotona, vaatteista ja jalkineista työvälineisiin ja tarve­esineisiin.

Heidän lisäkseen oli myös henkilöitä, jotka valmistivat erilaisia palvelutuotteita

262

hanklåakseen taskurahoja itselleen. Heistä seuraavilla sivuilla mainitsemme muutamia. Joidenkin kohdalla olemme saaneet myös aikamääriä heidän toiminnastaan tai milloin lopettivat toimintansa.

K.AIVERT AJIA Edvard Kosonen, asui Heikkalassa

TINUREIT A Paavo Ollikainen mm. kellojen korjaaja 1930-1970-luvuilla, Visulahdessa. "Teki mitä halusi".

MUURAREITA Vilho (Ville) Halinen Kiteenkylässä 1930-1973 oli kova juttumies ja Uuno Huhtinen Huusharjulta noin 1960-1985.

PITOJEN LAITfAJIA Mari Paasonen Visulahdessa, joka toimi vielä 1930-luvulla ennen sotia ja Martta Siiskonen eli Juoniin Martta sekä Hilma Reponen, joka palveli Tertissä 65 vuoden ajan ja Ida Heikkinen Sairilasta ainakin vielä 1950-luvulla.

SUUTAREITA Mikko Kurki Norolasta toimi vielä 1960-luvulla, Otto Parantainen Visulahdesta toimi vielä ainakin 1920-luvulla (kuoli nk. Alatorpassa Salosaaressa 1931). Suutarina toimi myös Taavi Piispa, joka asui Tertin punaisessa torpassa ainakin 1950-luvulla.

R.ahulan kylässä asui Aarne Matiskainen, joka teki suutarintöitä myös alueellamme ainakin vuosina 1920-1935.

Otto Parantainen 1920-1920-luvulla, asui Heikkalassa.

Kustaa Kuuva 1900-luvun alussa, asui Lampilassa.

RÄÄTÄLEITÄ Vilho Asikainen 1920-1935 kertoi tehneensä harmaasta sarasta koulupojille puvut kunnan avustuksena. Koulua oli lähdetty käymään Rämälään. Hän oli vaatinut "tampit" takin selkärnykseen, jotta olisi näyttänyt istuvarnmalta. Kunnan isät olivat aluksi vastustaneet moista tuhlausta. Hämäläinen-niminen mies asui Tertin torpassa ja lähti vuonna 1916 Amerikkaan San Franciskoon, ollen siellä leikkaajana ja sovittajana multimiljonäärin räätälinverstaassa.

Tertin Olli eli Olavi Pylkkänen muistaa kuinka Hämäläinen lähtiessään teki hänelle housut. Hämäläinen kuoli Amerikassa 1930-luvulla. Albin Luukkonen asui muutaman vuoden 1930-luvun alkupuoliskolla Kalliolan tilalla, josta muutti omaan mökkiinsä Parkkilan kylään, hän kierteli räätälinä eri pitäjissä ainakin 1940-luvulla.

OMPELUOITA Hanna Pajunen, asui Tertissä ja Heikkalan tilalla, toimi vielä 1960-luvulla. Elisa Siiskonen, asui Ruunakorven torpassa, ainakin vielä 1930-luvulla ompelijana. Tilda Siiskonen, edellisen sisar, kulki ompelijana Ruunakorven torpasta, ainakin vielä 1930-luvulla. Eevastiina Laitinen.

SUKSENTEKUÖIT Ä Eemeli Puustel.

PUUSEPPIÄ eli NIKKAREITA lienee ollut useitakin, mutta muistitiedon mukaan Kalle Hahl, joka asui tällä kylällä, omisti myös jalalla poljettavan puusorvin.

263

KIRVESMIEHIÄ eli TIMPERMANNFJA olivat muun muassa August Puustelll930-luvulla (kuoli sotien välillä). Hän oli välillä myös noin 10 vuotta Amerikassa. Teki myös suksia. Eevert Piispanen. Hämäläinen, joka teki myös huonekaluja ennen sotia 1930-luvulla.

TERVANPOLTIAJIA Adam Piskonen Lampilan Ojatorpalla.

VAKUUTUKSEN TEKIJÖITÄ konstaapeli Kauko Kitjalainen, Nak:ari, opettaja K. V. Vuori.

K.IESSIN TEKDÖITÄ Hämäläinen 1920-1930-luvuilla, asusti Toplasen mäellä Rossin paikalla. Teki myös kärrynpyöriä.

TUOHITYÖNTEKDÖIT Ä Toivo Maaranen, joka teki tuohesta muun muassa virsuja ym. koriste-esineitä.

LÄNGENTEKUÖIT Ä on ollut ainakin Sairiian kylällä asunut Eemeli Viljakainen. Teki myös rekiä.

KONEKUTOJIA oli ainakin Ester Parkkinen, joka asui nykyisen Shellin luona.

KAIVERT AJA Edvard Kosonen. Hän asui Heik:kalassa, jossa hänellä oli myös työskentelytilat Kaiverrustyötä tuli aina Tampereelta saakka.

KANKUREIT A eli KUTOJIA Sylvi Landen, Kiteenkylässä, kutoi nimenomaan pöytäliinoja ja muita pellavatuotteita myyntiin ainakin vielä 1950-luvulla. Tilda Grönlund, joka oli erikoisen hyvä nimenomaan mattojen ja ryijyjen kutojana, kuoli 1960-luvulla.

RUUMISARKUN TEKIJÖITÄ 1910-luvulle saakka olivat työkseen Gabriel eli Kaape Luukonen ja Kalle Fredrik Häkkinen, molemmat asuivat nykyisen Koskentaipaleen tien varressa.

KALASTAJIA Aksel Österberg SaiTilasta 1925-1965.

KETUNPYYT ÄJIÄ Pekka Putkineo 1940-1950-luvuilla.

KAIVONPAIKAN KATSOTIA Einar Heikkinen, nykyisin Jouko Valjakka.

KNENHAKKAAJIA Otto ja Kasper Pölhö. Kivimiehen taidonnäytteitä ovat esimerkiksi entisajan kivinavetat.

LlliANSA VUST AJAKSI voitaneen mainita muun muassa Vilho Pulkkinen, jolla savustumassa saattoi olla kerralla 1970-1980 kinkkua parhaimmillaan, toiminta päättyi Pulkkisella vuonna 1954.

VENEENTEKDÖITÄ Toivo Maaranen.

KYLÄPASTORI Albin Hämäläinen Koivulan tilalla Sairilassa. Nykyisin tilan omistaa Erkki Kontinen. Hämäläinen oli harras uskovainen ja saarnamies. Siunatessaan kunnioitetun naapurinsa haudan poveen, pappia ei haudalla ollut, koska vainaja oli kirkosta eronnut, hänen kerrotaan lausuneen seuraavat sanat: "Siinä meni vakainen mies

264

helvettiin niin, että möyrähti ." Albin Hämäläinen kuoli 1955.

TIETÄJÄ, ENNUSTAJA Taneli Lyytikäinen ennusti teerenkukerruksesta, milloin tulee kesä.

AMMATITI'EURASTAJA Heikki Ripatti. Hänestä kertoi Eino Taskinen.

TEURASTAJA JA KIRVESMIES ja kirvesmies Albin Paasonen, kaikkeen työhön käypä, oli nuorempana Visulahden etumiehenä.

KAIVOJEN PUUPUMPPUJEN SORVAAJIA oli Visulahdessa lsidor Luostarinen ja Parkleilassa Taavetti Seppäläinen.

Pitkän varren päässä oli terä, joka kiertämällä leikkasi puuhun reiän, jolloin imupumppu syntyi. Läppä laitettiin nahasta. Tämä on imu- ja nostopumppu.

Ennen sotia omisti Armas Luukkonen ja Einar Maaranen, Parkkilasta, kenttäsirkkelin. Tämän kenttäsirkkelin kanssa kie.rteli Armas Luukkonen sahaamassa lautoja kylällä. Sirkkeli oli työssä mm. Kalliolassa. Sittemmin sirkkeleitä on ollut vielä nykyäänkin Laihamäellä ja Kaliolassa. Pölhölle (Laihamäki) käytiin hakemassa sirkkeli 1956 Taavetista. Terttiin ostettiin kenttäsirkkeli 1936 (11.000 mk). Sodan jälkeen tällä sirkkelillä sahattiin kovasti, koska maita oli jaettu siirtolaisille ja rakentamista riitti.

LINJA-AUTON KUUETTAlA maanviljelijä Veikko Heikkinen Kallialasta. Hän ajoi vuodesta 1954 ensin Anttolan liikenteen autoja ja vuodesta 1964 Mikkelin liikenteen autoja yhteensä 28 vuotta. Toimitti myös teurastajan tehtäviä vuosikymmenet kyläkun~ nalla. Hän on tullut tunnetuksi juohevana juttumiehenä kyläkunnalla.

Riitta Pylkkllnen

LÄÄKINT ÄHENKILÖIT Ä

KUOHAREIT A Paavo Ollikainen. Taneli Ruuttu, joka asui Vanhamäessä ja tuli sieltä tarvittaessa kävellen.

SALVAREITA Taneli Lyytikäinen ja Mikko Kurki.

SUONENISKIJÖITÄ "Uato" Kääriäinen, joka asusti Asilan kylällä ja kierteli pitkin pitäjää 1900-vuosisadan alkupuolella.

KUPP AREIT A ovat olleet ainakin 1900-1940-luvuilla Kuppar-Manta eli Torpan Manta eli Manta Pulkkinen Koskentaipaleelta. Hän kävi pitkiä kuppausreissuja aina Anttolaan saakka. Usein hänet haettiin hevospelillä johonkin taloon ja lähiseudun asukkaat joko kävivät hänen luonaan talon saunassa tai sitten hän kävi talosta käsin lyhyemmät matkat jalan. Laajalla alueella kupparina kierteli myös Ida Tuovinen 1920-1930-luvuilla. Hän asui mm. Heikkalassa.

RUUMIINPESUÖITÄ alueellamme ei liene vakituisempia ollut. Vanhemmat ihmiset, kuoleman tapahtuessa pesivät vainajan ja hänelle laitettiin lapaset käteen ja sukatjalkaan sekä puettiin useinkin kotona valmistettuun kuolinpaitaan.

265

Ruumis pidettiin arkkua odottamassa ruumislaudalla ja sen jälk:een ruumis vietiin useimmiten riiheen odottamaan hautaamista.

Eino Hl1kkista haasuuellut Riitta Pylkkllnen

LIIKENTEEN KEIDTTYMINEN

Amerikkalainen naistenpyörä, jossa ei ollut jarrua eikä vapaavaihdetta oli jo vuonna 1914 Tertin lapsilla. Pyörä oli puuvanteillaja kun siitä aikoinaan käytössä hävisi kumit kokonaan, ajaa rumisteltiin mäkeä silleen.

Noin vuonna 1920 oli miestenpyörä ainakin jo Kasper Pölhöllä Koirakankaalla. Pyörä oli rautavanteinen ja hän oli saanut sen Helsingistä siskonsa mieheltä. Vilho Pulkkisella miestenpyörä oli jo noin v. 1923 ja Tertin kolmella veljeksellä oli yhteinen miesten­pyörä 1920-luvun puolivälin tienoolla. Myös seppä Hokkasella muistetaan olleen 1920-luvulla miestenpyörä omistuksessaan.

Vielä 1900-vuosisadan alkukymmenillä piti polkupyörässä olla numerolaput ja poliisilta ajolupa.

Tertin Olli muistaa 1930-Iuvulla Husgvarna-miestenpyörän hinnaksi noin 1. 750 mk.

1927 Sutelan pappilassa oli Ford-avoautoUuno Nortialla. Vuonna 1929 hän vaihtoi sen Ford Tudor Sedan -umpiautoon.

Sairiian kartanon omistajalla Lasse Hartosella oli kylämme ensimmäisiä yksityisautoja käytössään v. vuoden 1927 paikkeilla.

Koska pirssiautoja ei kylällämme ole vakituisemmin pitempiä aikoja ollut, ovat ihmiset käyttäneet lähinnä kaupungin taksiautopalveluja. Kaupungissa pirssiautoja oli esim. vuonna 1914 Relanderilla, konekauppias Sidorofilla sekä ainakin Nybergillä.

Kylän pojat tunsivat siihen aikaan renkaiden jäljistä, kenen auto kulloinkin oli ajanut.

Viinamäen talossa Kauko Kitjalaisella oli pirssiauto sodanjälkeen 1950-luvullaja Viljo K utjella 1960-luvulla.

Ensimmäinen auto, mikä lienee alueellarnme nähty, oli noin 1914, kun kapina-aikaan venäläisten Man-merklcisiä kuorma-autoja "kettinkivetoisia ja umpikumisia" kävi ottamassa Myllyojasta vettä. Kylän pojat luulivatkin, että vedellähän ne autot käypi. Kävivät tekemässä "patteritöitä" Juvalla.

Kuorma-auto oli Lampilan Taskisessa Lauri Taskisella noin vuonna 1930, hän ajoi autoaan itse, oli ostanut sen Lassi Hartoselta. Hartosella oli Sairiian kartanossa tällainen ollut jo noin v. 1928. Hartonen oli myöhemmin myös autoliiton edustajana. Hän kuoli sodan jälkeen 1940-luvulla.

Taavetti Kustaa Hahlilla oli kuonna-auto 1920..1930-lukujen taitteessa, sitä ajoi Arvi Rissanen.

266

Veikko Pölhö hankki noin v. 1950 Citroen-merkkisen kuorma-auton Helsingistä, ajamisen hän lopetti 1956.

Mopot alkoivat yleistyä 1950-luvun loppupuolella, mutta moottoripyörät ilmestyivät 1920-luvun alkupuoliskolla.

Kylällä muistetaan, kun kesävieras Alfred Holstius kehui 500-kuutioisella Harley Davidsonmaan ajaneensa Helsingistä Sairilaan neljässä tunnissa.

Linja-autoliikennettä alkoivat harjoittaa n. 1927 Honkanen ja Savonen.

Mainittakoon, että kuski piti haulikkoa mukanaan autossa ja ampui tilaisuuden tullen lintuja.

RyhmlUyO

SAIRILAN KOULUPIIRIN

PERINNEKARTAN

OHEISVffiKO

Koottu Sairiian koululla 1984-1988 Mikkelin maalaiskunnan kansa­laisopiston kurssiUa: "Thnne kotikyläsi - Tallenna perintöä". Perinne­kartta on luovutettu Sairiian koululle oppilaiden, opettajien ja kyläläisten käyttöön.

267

ENTINEN VAKINAINEN ASliTUS

Perinnealueemme sijaitsee kaupungin läheisyydessä, joten autioituminen ei ole oleellinen seikka alueemme kehitystä ajatellen. Muutosta on enemmän ehkä tapahtunut elinkeinora­kenteen kohdalla, kun samalla suuret maatilat ovat muuttuneet pelkä.stään asumuskäyt­töön suurelta osin.

Seuraavilla sivuilla olevassa luettelossa olemme kuitenkin pyrkineet tekemään selkoa niistä asutuksen paikoista, missä ennen on ollut jonkun vakinainen asuinpaikka, mutta nykyisin paikka on kadonnut, tai on kesäkäytössä tai muuten tilapäiskäytössä. Paikalla saattaa myös olla jäljellä vain rauniot tai rakennukset autiona jäljellä. Luettelossa ilmenee paikan nimi, joissakin sijainti on selitetty tarkemmin, henkilön nimi luettelossa tarkoittaa viimeistä vakinaista asukasta. Vuosiluku ilmoittaa suunnilleen, milloin paikalla viimeksi vielä vakinaisesti asuttiin. Samoja asutuksen paikkoja ilmenee myös torppari­luettelossa niiden torppien osalta, jotka eivät ole nykyisin vakinaisessa asutuksessa.

c 34 D 101

D 102

D 103

c 105

c 106

c 107

B 109

A 110

A111

A 112

A 113 D 114

D 115

D 116

Vanha JUONENNURMI tai JUONEENNURMI SATLAVUOREN torppa Ylimmäisen Parklahdessa, Tertin torppa, 1946-1947 Pellot istutettu kuusen taimene v. 1939. Omist. Taavetti Reinikainen, Tertin torppari. Paikka ostettiin taloon takaisin v. 1922, ei mitään jäljellä. JUHO LA, Juoneennunnen torppa, tunnettu viimeksi Palmin paikkana. Sijaitsee vanhan Anttolantien ja Lahnalammen välissä, lohkottu ennen sotia. UIMIN torppa Visulahden myllyn takana nykyisen Rajasuon paikalla oli Tertin torppa. Paikalla on asunut muun muassa Pölhön pappa, joka teki hevosella yksitoista matkaa Pietariin. Viimeksi paikalla asuivat vielä 1960-luvulla Väinö ja Einar Ek. Nykyisin paikka on hävinnyt. Mäntylän tilan maalla on ollut torppa, nykyisen kuivurin paikalla, Sairiian tilan torppia. Torppa on hävinnyt ja paikalla on uusi asutus. KUOKKASEN TORPPA on ollut Matti Pylkkäsen talon paikalla, Saitilan tilan torppia, torppa on hävinnyt, paikalla on uusi asutus. Myllyn lähellä, Seppo Ruokolaisen talon paikalla, Saitilan tilan torppia. Paikalla on asunut mylläri Oinonen, torppa on hävinnyt. HEILASENMÄEN TORPPA, joka on ollut Lampilan tilan torppia, on viimeksi ollut vakituisesti asuttuna 1960-1uvulla. Paikan omistaa nykyisin Veikko Rahikainen, rakennukset ovat kunnossa, joskus kesäasukkaita. METSÄPELTO, Sidoroffin paikka, Heikkalasta pohjoiseen, Heikkalan tilan maista erotettu asutustila. Rakennukset nykyisin autiona. OJATORPPA Jokisen eli Elomäen lähellä notkelman toisella puolella ahon laidassa. Lampilan tilan torppia. Asuneet viimeksi Piskonen ja Maaranen . Paikalla on lato. Lampilan tilasta lohkaistulla maalla HÄPÖN torppa, jossa viimeksi asuttu vielä 1980-luvulla. Nykyisin autiona. METSOLA, viimeksi asuttu vielä 1970-luvulla. Pailcka on autiona. RUUNAKORVEN torppa, Visulahden torppia, paikkajäi autioksi noin v. 1938, rakennuksen toisessa päässä asui Ville Siiskonen. Paikka on rauniona. Torppa sijaitsi Visulahden Sydänmaalla, Sulkulahen tietä n. 500 m ja siitä oikealle. Viimeksi asunut suutari Mikko Kurki. Talvenkorventien laidassa oli SIMON torppa, Visulahden torppia. Oli alueemme viimeinen haiku tupa. Paikka on entinen Talvenkorven paikka. Navetan paikalla ollut Yrjölä. Pieni-Palvasen rannalla Sairiian Sydänmaalla tiettömän taipaleen takana on ollut

268

D 117

D 118

B 119

D 133

c 169

D 55 c 120

c 121

c 123

piilopirtti, joka on ollut Sairiian tilan torppia. Rauniot jäljellä PORT-OJAN torppa, viimeisestä asukkaasta ei tietoa, asuttu viime vuosisadan lopulla. Raunioita jäljellä. HIETASENMÄKI, ollut Tertin torppa, nykyisin kesäasuntona. Viimeksi asui Kalle Kärkkäinen 1960-Iuvulla. TAIPALE, Tertin torppa. On nykyisin AA-kerhon kesäkotina. Viimeksi asui 1940-luvulla Helmi Lippa. MASA HEIKKISEN torppa. Viimeksi asuivat Aino ja Eino Natunen vielä 1970-luvulla. Paikka on nykyisin kesäkäytössä. Savon ensimmäinen pappila, palanut. Talo rakennettiin uudestaan Säkä.lammen pohjoispuolelle. Tämä talon paikka on nykyinen Tertti. KUUSELA, Mikkeli-Anttolan talvitien varressa "Yiäsäynätin" rannalla. TAIPALISENNIEMI sijaitsi Sairiian länsirannassa. Sieltä oli Sairiian kartanoon possak.kamatka erittäin hankala, koska hevoset oli uitettava Uiton saJmesta yli ja muutenlån tie ei ollut kuin polku. Kartanon ja torpan isännän välisten erimie­lisyyksien takia torppa ei itsenäistynyt ennen kuin v. 1933, jolloin Eetu Lyytikäinen sai haltuunsa 36 ha:n tilan. ALATORPPA sijaitsee Salosaaren pohjoispäässä, jonka kartano oli jo varsin aikaisin lunastanut itselleen ja noin 1922 rakentanut siihen 4 asuntoa työläisiään varten. Viimeiseksi siinä asui Eemil Jokinen 1950-luvulla. Rakennus on vielä purkamatta, nykyisin autiona. Tästä torpasta vain 80 rn etelään sijaitsi toinen ns. YLÄTORPPA, jossa viimeinen torppari oli Juho Nyberg. Hän muutti Anttolan vanhantien Heinälah­den tienhaaraan, sai sieltä itsenäisen tilan. Näin oli näistä kahdesta torpasta ja Kansa.lanlammen eteläpuoleisesta Lamminsuosta muodostunut erillinen tila, jota kartano viljeli, minkä viljeli. Tärkeintä lienee ollut tiiJiruulån alueen säilyttämi­nen kartanon omistuksessa.. T. K. Hahlin perikunta osti tämän rappiotilan 12. joulukuuta 1932. Siitä alkoi kova kivien ja uusien peltojen raivaaminen. Pitkän paperisodan jälkeen 1957 rakennettiin tie Harjunsalmen yli. Salosaaren kehittymisen kannalta oli tieyhteys ratkaiseva. Vaikka se osakkaille paljon maksoikin, niin vuosien mittaan tien merkitys asukkaille on ollut suuri. Kotirannan tilan osin ostin. Eräille sisaroksista erotettiin siitä maata, joten jäljelle jäi noin 80 ha.

Myin v. 1979 tilan pojalleni Pertille. Uuden tilan nimeksi tuli Siirtola. Itselleni jätin 62 aaria tonttimaata. Siirtolaan rakennettiin uudet rakennukset Kansanlam­men itäpuolelle.

Tulkoon vielä mainittua, että Saimaan rantaniityn rantaan rakennettiin pato ja näin saatiin Saimaan veden nousemisen vaihtelut estettyä tilan suurimmalle peltoalueelle. (A. Hahl)

C 122 SALMELAN torppa oli Salosaaresta itään pistävässä niemessä, jossa ei enää ole alkuperäistä torppaa. 1920-1930-luvulla sen omisti Matti Pääkkönen. Nyt sillä alueella on 12 omakotitaloa ja asuntoviljelystilaa.

C 124 Uitonsalmen pohjoispuolella on niin sanottu HOUNANTORPPA. Sen omisti Albin Väisänen v. 1934, ja sen jälkeen Närhi. .

C 125 Laanipaikan rannassa sijaitsi PÖLLÄNRANNAN torppa. Tässä vanha talotie nousee Saimaasta. Torpan omistivat Häkkiset v. 1955, jonka jälkeen paikan osti Ville Pietiäinen. Rakennukset ovat hävinneet.

C 126 SIKALAN torppa oli Visulahden kylässä, siinä asui viimeksi Paasosen perhe vuoteen 1928, jonka jälkeen torppa autioitui, låvirauniot ovat vielä jäljellä.

....

269

Torppa sijaitsi Visulahden matkailukeskuksen länsipuolella noin puolen kilometrin päässä. Paasoset luovuttivat vaihtokaupalla Sikalan torpan Halj ulan tilaan.

C 127 HOLMIN torppa sijaitsi Visulahden kylässä, Sikalan torpasta pohjoiseen Mikkeli-Juva tien välittömässä läheisyydessä. Antti Holmin aikaan torpassa oli ollut kioski . Torpassa asui Visulahden hovin työmiehet. Torpan tilalle perustettiin taimitarha 1934, joka toimi vuoteen 1972. Taimitarha toimi huomattavana työnantajana. Nykyisin sen alueen omistaa Mikkelin kaupunki.

C 128 RISSASEN torppa sijaitsi Visulahden kylässä, 5,5 km Mikkelistä, Juvantieltä 300 metriä pohjoiseen. Rissaset asuivat vuoteen 1930, jonka jälkeen se autioitui.

C 129 Niin kutsuttu PUNAINEN TORPPA sijaitsi Visulahden Shellistä 150 metriä etelään olevassa koivikossa. Siinä asui viimeksi 1940-luvulla Visulahden kartanon työmies. Rakennus on purettu ja paikalla kasvaa nykyisin kaunis koivikko.

C 130 IINALAN torppa sijaitsi Visulahden Shellistä 200 metriä luoteeseen. Siinä asui muun muassa seppä Ollikainen vuoteen 1970.

C 131 V AA 1TURIMEST ARI ASIKAISEN TALO sijaitsi Visulahden Matkailukeskuk · sen vastaanottoportin läheisyydessä. Asikaisella oli va.atturin työssään 2-3 kisälliä apunaan. Kun talo paloi 13.7.1931, osti hän Lähemäeltä asunnon jatkaen siellä työtään. Hän eli hyvin vanhaksi (90 v.) ja oli vielä hyvässä sielun ja ruumiin voimissa Sairiian koulun 50-vuotisjuhlissa v. 1977.

Ryhmätyö

PÄÄTILALLEEN TYÖVUOKRAA TEHNEET TORPAT

. PÄÄTILA PERINNE- TORPPA TILANNENYT KARTALLA

c 50 161 C ja D rajalla Asuttuna maanviljelys-Sairila Uitonoja tilana Koululeotina D 162 Käpykangas - kilpahevosia nykyisin D 163 Laihamäki eli Toivala - asuttuna maan-

vil jel ystilana D 164 Kanervamäki .. --D 165 Kallio - " -c 171 Linnavuori - asuttuna, ei

Eino SeppäJäinen viljeltynä c 172 Pöllänmäki, Eino - " -

Tarkiainen c 173 Rantalan torppa, - asuttuna, ei

(Kuuva) viJjeltynä c 106 Kuokkasen torppa - torppa hävinnyt c 105 Mäntylän tilalla - autiona

Sairiian torppa c 107 Mylläri Oinosen - asuetuna

torppa c 174 Huuhkala eli Gynthe- - asuetuna

rin torppa, asuu nykyisin Häkkinen

270

PÄÄTILA PERINNE- TORPPA TILANNENYT KARTALLA

D 116 Pieni-Palvasen rannal- - rauniot jäljellä Ia on ollut torppa (piilopirtti)

c 42 D 114 Ruunakorven torppa - paikalla raun. Visulahti D 115 Simon torppa - torppa on kad . Matkailu- D 22 Männikkö - paikka asuttu keskus Kangasjärven torppa

A 21 B 186 Harjula - asutaan Elomäki Maanviljelys-tilana

c 34 D 102 Juhola, Palmin paikka - asuttu vielä 1985, Asuttuna rakenn. autiona Juonennurmi

D 48 c 140 Harju, Kauko Ikonen - maanviljelystila Tertti D 35 Koirakangas - maanviljelystila Maatilamat- D 187 Haukkalevä - maanviljelystila kailua B 188 Sulkuin.rnäki - pellot vuokrattu,

paikalla asutaan D 101 Satlavuori - asumaton metsätila D 118 Hietasenmäki - kesäasuntona B 119 Taipale - ei asuta, vilj. c 104 Loukkaan torppa - asutaan D 103 Uimin torppa - torppa hävinnyt,

paikalla asutaan D 52 Joen torppa - asuttuna

(Joenpolvi) D 189 Viinamäki - puutarhatilana

Ristola D 58 Törmätä Valjakan kauppa Rahulassa Asuttuna

A 138 Tieselän torppa - torppa asumaton, peltoja Heikkala Kirkonkylä 4: 18 viljelee Sulo Myyryläinen, Asuttuna tilan omistaa Taavetti

Myyryläisen perik. Petäjäselän torppa - nyk. paikalla asuu ja Kirkonkylä 4:13 vilj. Esko Kiiskineo Eloselän torppa - nyk. ei viljelyksessä Kirkonkylä 4:12 paikan omistaa Marketta

Rajasuo Tervahaudan torppa - nyk. tilan metsät omist.

Sulo Myyryläinen, pellot Veiklco Matiskainen ja rakenn. Tauno Luukkonen

B 193 Kylmäkorven torppa, - tila Kääriäisen suvun lohkomisen jälkeen hallussa, asuttuna ja

271

PÄÄ1UA PERINNE- TORPPA JA Vll- 1UANNENYT KARTALLA l\1EINEN TORPPARI

torppa saanut nimen viljeltynä Metsälä, Rahula n:o 2: l Vapaaehtoisella kaupal-Ia August Kääriäinen luoasti torpan itse-näiseksi v. 1922

Eero Himanen

A 137 Alll Ojatorppa, Adam -ei asuta Lampila Hiltunen - vilj. päätilan yht. Asuttuoaja A 113 MetsoJa, Peku- - ei vilj. ei asuta viljeltynä rinen

A 112 Häppö, Taavetti - ositt. vilj. ei asuta Valjakka

B 109 Heilasenmäki, - ei asuta, pellot Pekka Valjakka metsitetty

V 147 Nikkilä, Aapeli - asuttuna, ei vilj . Luukkonen

B 159 Näreselkä, Alek- - asuttuna, ei vilj. santeri Ronkainen

B 160 Kuusharju, - asuttuna, ei vilj. Gabriel Pulliainen

Joukc Taskinen

KULKUYHTEYDET

Juvalta on alueemme halki kuljettu Mikkeliin muun muassa siten, että talvitie kulki: B 12 Huminan kautta Metsälään, josta Heilasenmäen ja Heikkalan kautta Visulahteen,

josta Juvantietä Mikkeliin. B 15 Toinen reitti erkani Huminasta Tervasen, Korpijärven, Visulahden myllyn,

Säkälammenja Juoneennunnen kautta Visulahteen, josta Launialan selän poikki Paukkulaan ja edelleen Lähemäen kautta Mikkeliin.

C 14 Talvitie, joka alkoi Savilahdesta ja ylitti Paukkulanniemen, laskeutui Lienanran­nasta Launialanselälle nousten Alatorpan kohdalta Sal.osaareen, ylitti Salosaaren laskeutuen Sairiian lahdelle ja siitä Pöllänrannasta ylös. Tästä reitti jatkui MetsäsaiTilan Ratosuon halki edelleen Laihal.ammelle, josta yksi reitti haarautui etelään Anttolan tielle ylittäen Anttolantien Koirakankaan mäen alta Ehävänlam­melle. Tästä reittijatkui Hutunsuon kautta Ylimmäiselle, Aittaroiselle, Huhtlam­melle, Keihäsjärvelle ja Kokkosenlahteen, josta edelleen An ttolaan ja Puumalaan ja sieltä aina Pietariin asti.

C 13 Toinen reitti haarautui Tukiaisen autiolta kaakkoon, laskeutuen Konijärvelle, josta Ruuhkaanvuoren eteläpuolelta kaakkoon Säynätjärvelle, yhtyen Anttolan tiehen.

Ryhmt!tylJ

272

POSSAKKAREITTEJÄ

Alueellamme on ollut runsaasti torppareita, jotka kulkivat päätilalleen torpaltaan suorittamaan työvuokraa eli työllään maksamaan asumisestaan kyseisen tilan mailla.

Torpat ja päätilat ovat nähtävissä kirjassamme asutuksen yhteyteen laatimastamme luettelosta: "Torpat ja torpparit".

C 16 Salosaaren pohjoispuolelta Taipalisenniemen torpaita kuljettiin kiertäen Lahdenpohja ylittäen Salo saari , jolloin tultiin Uitonsalmen rantaan, josta hevoset uitettiin yli kärripolkua pitkin Sairiian kartanoon.

C 64 Toinen ylityspaikka Salosaaresta oli Hounantorpan kohdalla, joka on merkitty myös koulureitiksi.

D 17 Anttolan vanhan tien varrelta aina nykyisen Himasen pajan seuduilta saakka kuljettiin Annolan tietä pitkin Kalliolaan, josta edelleen Laihanmäelle ja Käpykankaalle, Uitonohjan torpalle Uitonpuron ylitse suoraan Koivulan tilan kautta Sairiian kartanon possakkaan.

E 18 Rantalan torpaita kuljettiin Tukiaisen autiolle ja siitä edelleen Sairiian myllyn ohitse Sairiian kartanoon.

D 57 Oikopolku Visulahden Sydänmaalta kulki Kasin puustellin kautta Männikön tila.l\e, josta Lammasvuoren eteläpuolitse Siilin ja Ylimmäisen kannakselle, josta Koirakankaan pohjoispuolitse Anttolan vanhalle tielle, josta Uitonojan yli Koivulan kautta Saitilaanja Visulahden kautta edelleen Juvantielle ja Lähemäen kautta Mikkeliin.

Eero Himanen

UITTOREITTI

B 67 Uittoreitti lähti Tervasesta, laski Korpijärveen, josta Myllyjokea pitkin Lahnalampeen ja siitä samaa ojaa (tällä kohtaa Uitonoja) pitkin Sairilaan eli Linnavuoren lahteen. Tertin Olli muisti vielä oman äitinsä kertoneen, että Uitonojaa olisi kutsuttu joskus kauan sitten myös Suomenojaksi.

Olavi Pylkk!Jnen

PUUf AVARAN KUUETUS

C 125 Laanipaikat olivat ennen autokuljetusta tärkeät uittoreittien varrella. Niihin ajettiin talvella puutavara ja keväällä kuorittiin koiomaraudan kanssa.

Ensimmäiseksi mainitsen niin sanotun Pöllänrannan Sairiian myllyitä noin 400 m etelään. Siihen ajettiin puita itään tulevaa talvitietä pitkin Metsäsairilasta. Tertin eteläsydänmaalta, Visulahden Sydänmaalta ym. Muilta alueilta pisimmät ajomatkat olivat n. 12 km.

C 168 Toisena paikkana oli Salosaaren pohjoispäässä, tähän ajettiin varsinkin pinotavaraa, koska aivan viereen pääsi kaikilla Saimaalla liik:kuvilla aluksilla. Tähän oli puolitoista kilometriä pisin ajomatka.

C 166 Seuraava Iaanipaikka oli tiiliruukin pohjoispuolella, johon myös pääsi kaikilla

273

aluksilla. Näiden kahden paikan välillä oli vakituinen niputuspaikka. Kotirannan tilan rannassa, johon hinattiin puuta rinkilautoissa. Tämä toiminta lienee alkanut jo viime vuosisadalla. Niputtajana oli kaksi teräsalusta rinnatusti . Toisen aluksen ympäri .kiersi kahdet vahvat kettingit, jossa vahvat poikittaiskahmarit nostivat puut aluksien väliin, noin 7 mm:n vahvuisen rautalangan päälle, joka sitä myöten painui alaspäin. Kun nipussa oli noin 12-15 m', niin sen jälkeen langat kiinni ja näin nippu oli valmis uitettava.ksi. Rantametsistä puut ajettiin rantaan, tällaisia laanipaikkoja oli pitkin Saimaata. Paljon puuta näiltä seuduilta ajettiin suoraan asemalle ja sieltä junalla tehtaille. Samaten halkoja paikalliskulutukseen. Pinotavaran kuljetus alkoi vähäisessä määrässä yleistyä autokuljetuksenanoin vuodesta 1925 alkaen.

C 167 Lisäksi oli Visulahti sellainenjokavuotinen laanipaikka,jonne tuli puuta pohjois· ja koillispuolelta. Tällaisen suuren savotan muistan v. 1928, kun Lampilan metsästä ajoivat yli 12.000 runkoa, eli noin 30.000 pölliä tukkeja. Kun ei rannat riittäneet, niin jää oli täynnä aina Korppiseen saakka.

Aulis Hahl

KOULUREITTEJÄ

Koska varsinainen koulu oli Rahulan kylässä asti, vuosina 1919-1920 kävi Olavi Pylkkänen Sutelassa koulua Lampilan Lassin sekä pastori Rosierin kolmen lapsen kanssa. He kävivät tätä koulua vuoden ajan ja pääsivät sitten oppikouluun. Koulua piti Lempi Thörberg.

C 60 Sutelaan Lahdenpohjan tilalta likeltä Anttolan uutta tietä. Koulutie on kulkenut pitkin Mustansaaren selän rantamaita itäpuolelta. Sitten Linnavuoren länsipuolit­se Sutelaan saakka ja Sairiian kautta Juonennurmelle ja maantietä Sutelaan. Lähtee Heikkilästä likeltä Anttolan uutta tietä suoraan pohj. Rämälän kouluun, jota pidettiin Valkolassa.

A 61 Kiteenkylä - Häppö - Herttuainen - Valkola A 62 Heikkalan ja Lampilan lapset ovat käyneet Pekkalan Suurniityn kautta

Valkolassa, kertoi Veikko Taskinen, yksi sen ajan oppilaista. A 63 Sairiian kartanon keskialueen ja Visulahden kylän koululaiset suuntasivat

Rämälään reittiä Juvantie- Huusharju - Kempintalo- Pieksämäentie- Valkola. C 64 Salosaaren pohjoispään lapset kävivät myös Rämälän koulussa. He ylittivät

ilmeisesti salmen, jolloin rannasta löytyi possakkareitti nro 16, joka johti Huusharjulle ja sitä tehden Valkolaan.

D 65 Koirakangas • Laihamäki - Kalliola • Tuomioja • Parkkila, koulumatkaa Koirakankaalta ja Laihamäeltä kertyi 9 km.

Riitta PylkklJnen

KOKOONTUMISPAIKKOJA

SEURANTAW

D 54 Maamiesseuran talo Mäkelän maalla, rakennettu v. 1951.

274

TANSSIPAIKKOJA

B 87 SuUruinmäen tilan ladossa pidettiin v. 1935 reserviinlähtötanssit. Latotansseja pidettiin 1930-luvulta 1950-luvulle.

C 88 Visulahden tilan parakissa Heikkalan tienhaarassa, noin 50 metriä vanhasta tiestä pohjoiseen on tanssittu ainakin 1930-luvullaja vielä 1950-luvulle saakka. lsidor Luostarinen piti tansseja parakissa "Eemeli Viljakaisen aikaan viimeksi.

C 140 Harjun tilan pienessä tuvassa tanssittiin vielä Emil Viljakaisen aikaan.

KIIKKUPAIKKOJA

B 120 SuUruinmäen tilan maalla, talosta noin 100 metriä pohjoiseen 1920-luvulla. D 153 Viinamäellä Pulkkisen tienhaarasta 100 m etelään. D 154 Vanhan AnUolan tien itäpuolella, Heinälahden tienhaaran likellä (nyk. Markko),

Aholan tilan maalla. C 140 Harjun tilalla oli 8 hengen ympärikeinuttava kiikku, toiminnassa ainakin vielä

1920-luvulla. Paikalla viihtyivät myös kortinpelaajat Pieni kumpare tien vasemmalla puolella ennen peltoaukeita.

KOKKOPAIKKOJA

D 89 Tertin Kokkokallio on sijainnut noin 200 metriä Tertistä luoteeseen. On ollut kokkopaikka 1920-luvulta lähtien.

KORTTIPELIPAIKKOJA

D 90 Lahnakankaan mäen päällä metsässä 1920-luvulta 1950-luvulle. D 92 Natusen torpaHa Koirakankaan maalla 1930-luvulla. Ylimmäisenja Siilinjärven

maastossa keitettiin myös pontikkaa. Myyntipaikkaa sanottiin "Anttolan ensimmäiseksi apteekiksi". Mm. taksimiesten piti tietää tämä osoite.

D 91 Kasper Pölhön heinätallissa Koirakankaan maalla ja toinen korttipelipaikka vielä aivan tämän paikan vieressä. Pelattu korttia 1930-luvulla.

PAIKKOJA JA NIMIÄ

NÄHTÄVYYKSIÄ

D 143 c 42 c 81 D 82

Isokivi Kymin maalla, lähteen vieressä. Visulahden matkailukeskus. Sairiian Linnavuori. Uitonojan varrella suuria kiviä, maalauksia kalliossa, Pahavuoren louhot. Maalauksia on epäilty muinaisten peuranmetsästäjien tekemiksi. Erkki Rahikaisen maalla.

ERIKOISTA KASVILLISUUIT A

C 141 Käännekuusi kaupungin yhteislaidunmaalla Visulahdessa.

NUOTT A-APAJIA

C 1 Visulahdessa vedetty Niemenpellon Sivinniemeen. C 2 (Havermanninlahti) Visulahdessa matkailukeskuksen ranta. C 3 Sairiian lahdessa vedetty Alarantaan ja Myllyrantaan. C 4 Mustasaaren selällä. D 5 Parklahti Ylimmäisessä. D 6 Satimaniemi Ylimmäisessä. D 7 Kaivannon saari Ylimmäisessä. D 8 Veiperin pohj. puolella Ylimmäisessä.

NUOTIAKATOKSIA

D 68 Korpijärven etelärannassa. D 69 Parklahti, Ylimmäisessä. D 70 Tertin nuottakatos Ylimmäisessä. D 71 Pulkkisen nuottakatos Ylimmäisessä. D 72 Ristolan nuottakatos Ylimmäisessä. D 73 Sairiian tilan katos Saimaalla. D 74 Visulahden tilan katos Saimaalla.

LUOLIA

C 80 Kallioluola Pietiäisen maalla Mustasaaren selän rannalla.

275

D 82 Ketun luola, Erkki Rahikaisen maalla, Pahavuoren louhot, lähellä on Pahalam· met.

NÄKÖALAPAIKKOJA

C 81 Sairiian Linnavuori, Eino Paakkisen maa. D 93 Elfan vuori. D 96 Huuhkainvuoret Metsä-Sairilassa, luonnonsuojelualue.

LÄHTEITÄ

C 170 Kuninkaanlähde. Linnavuoren tilan maalla on yksi käytössä oleva lähde. D 142 Riitta Pylkkäsen maalla, Lintukopinkangas. C 210 Ari Kekkosen maalla Sairiian koulun kohdalla hevosenjuottopaikka.

276

HISTORIALLISIA PAIKKOJA

c 139 c 81 B211 c 180

c 212

A 183 c 151 c 179 c 150 c 195

Visulahden rautakautinen kalmisto. Sairiian Linnavuori, muinaislinna. Karjalan hautamaa Korpijärven pohjoispäässä. Rautakautinen polttohautapaikka Huusharjuntien varrella (Katajalahden tila). Löydöt: luuta, palanutta savea, arabialainen raha (Huurre 1972). Kitoahonlehto, vanhimpien kiljallisten tietojen mukaan Savon ensimmäisen kirkon (kappelin) paikka. Paikka on ollut muinoin Visulahden sopukassa sijainnut saari. Karjalanmäki, Lampilan maalla. Lampilan pellolta löydetty 1100-luvulta peräisin olevat kupurasoljet. Juonennurmen pellolta Lassi Siiskosen löytämä bysanttilainen krusifiksiristi. Sairiian kuninkaankartano. Rautakautinen kalmisto Visulahden Shellin luona Kröpin tontilla aivan valtatie 5: n laidassa.

VISULAHDEN UHRIKIVET

C 194 Visulahden Shellin lännenpuoleisessa metsikössä on n. 1,5 m korkea siirtolohka· re, jonka laelle on hakattu kuoppa, halk. n. 10 cm. Metsikön pohjoispäässä olevan kallion korkeimmalla kohdalla on samoin pyöreä hakattu kuoppa, halk. n. 3 cm. Nämä kuopat muistuttavat uhrikiven kuppeja, mutta voivat ollajotain muutalån. On kuultu, että ne voisivat olla venäläisten kartoittajien tekemiä merkkejä. Tietolähde: Erelti-Savon historialliset suojelukohteet

D 199 Mikkelin A-koti, entisen Sutelan pappilan paikalla.

RATSUTILOJA

c 150 D 48 A 137 A 138

Sairiian kartano Tertti Lampila Heikkala

SOTILASVIRKA TALOJA

B 34 Juonennurmi (Kersantin virkatalo)

MUDANOTTOPAIKKOJA

B:n ja D:n rajalla 155 Sammakkolahden roudanottopaikkoja Korpijärven itärannalla.

D 148 Tertin mutahaudat Myllyojan varressa. B:n ja D:n rajalla 84

Sairiian maalla, Norolassa. A 135 Heikkalan maalla. Tästä roudanottopaikasta ajettiin mutaa aina 1970-luvun

277

puoliväliin saakka Närepellon taimistolle.

SA~LENOTTOPADCKOJA

D 83 Sammalsuo Tertin maalla Rahulassa.

HUOMATIAVIA KIVIAITOJA

C 157 Kiviaita Savon ensimmäisen pappilan ajoilta Hintsan lcuusikossa. Paikalle johtaa vanha .kärrytie valtatien pysäköintipaikalta. Kivijalka-aitoja tehtiin myös ns. tuliaisina aikoinaan. Kun teki määrätyn määrän kivijalka-aitaa sai veronalennusta Kustaa Vaasalta. Ilmari Salomies, kirja Sairilasta.

KESTIKIEV ARI

A 138 Heikkalassa.

RAHA-AARTEITA

B 156 Maunulahdessa. Kun Suomen pankin varoja vietiin Kuopioon noin vuonna 1898 niin Kuuruojalla varkaat ryöväsivät rahat ja veivät piiloon Maunulahteen. medot: Vilho Pulkkinen).

VEDENJAKAJIA

C 148 Juonennunnen ja koulun välinen maasto. Ison petäjän kohdalla. B 119 Taipaleen kohdalla, jossa vedet virtaavat Korpijärveä etelään ja Kuuruojaa

myöten Ylimmäiseen.

MÄENLASKUPAIKKOJA

D 93 Ehävän eli Elfan lammen jäälle laskettiin mäkeä rajalinjaa pitkin Lintukopinkan­kaat ta. Sairiian Sisun latu kulki tästä vielä 1950-luvulla.

MUITA URHEll..U- JA PELIPAIKKOJA JA -KENTTIÄ

C 158 Hyppyrimäki Korppisenniemessä. D 190 Pallokenttä Tertin maalla, Hintsassa, nyk. maalaiskunnan omistuksessa. C 191 Pallokenttä Karppisen talon paikalla sekä koulun nyk. palloilu- ja urheilu kentät.

278

RA VIK.ILPAILUPAIKKOJA

D 94 Korpijärven jäällä 1950-luvulla. C 95 Visulahden jäällä 1960-luvulla.

UIMAPAIKKOJA

C 196 Sairiianlahden pohjukassa Linnavuoren pohjoispuolella. D 197 Korpijärvellä Tertin rannassa uimapaikka. C 80 Hyppykalliolla uimapaikka.

PERINNEKARTTAAN LISÄTTYÄ NIMISTÖÄ

c 203 c 203

c 205 c 206 c 207 c 208 c 204 C209

c 169 B 156 D 90 D 213 D 215 D 214 A 183 c 212 c 216 c 169

Uitonsalmi Sairiianlahti = Myllylahti = Rasalahti (rasat tarkoittaa työrukkasia). Havermannin lahti Visulahdessa. Sairilanlampi, Rättönen on sodan jälkeen syntynyt nimi. Sivinniemi, Niemenpellonniemi Sairilassa. Tukiaisen autio Holminoja, virtaa Huusharjun länsipuolitse Visulahteen . Visulahden oja, muinaiselta nimeltään Kapakkaoja, virtaa Huushatjun itäpuolitse Visulahteen. Hintsan kuusikk:o - Hintsala oli talon nimi. Talo sijaitsi Asikkalanmäellä. Maunulahti Korpijärvessä Lahnakangas Lintukopinkangas Sammakkolahti Korpijärvessä. Pöllänranta Karjalanmäki, Lampilan maalla Kitoahonlehto, Lassi Siiskosen maalla. Hyvänneuvolanmäki Asikkalanmäki

KADONNEET KIRKONKELLOT JA KIVINEN RISTI

Svante Kröpin raivatessa 1930-Juvun alkupuolella nykyisen pyörätien ja Visulahden Shellin kulmauksessa sijaitsevaa puutarhaa, putkahti esiin kivinen risti. Risti oli ollut vaaleaa kiveä ja n. 15 cm korkea. Tarkoitus oli ollut toimittaa esine museoon, mutta lasten leikeissä risti oli särkynyt ja palaset olivat sitten hukkaantuneet.

Vuonna 1939 "Punaisen torpan mummo, Aliisa" (punainen torppa C 129) oli maininnut Svante Kröpin kaivaessa perunakellarin kuoppaa, että sehän tulee "Kellonsoittajan mökin paikalle" .

Aliisa-mummo oli myös yllyttänyt Kröpin poikia etsimään Visulahden ojaan (Kapakkao­ja) piilotettuja kirkonkelloja. Pojat olivat käyneet töklåmässä terävillä kepeillä ojan pohjaa. Mitään ei tietenkään löytynyt.

279

Perimätiedon mukaan kirkonkellot oli piilotettu Kapakkaojaan.

Seppo KriJpia luu:lstatei/UJ Matti Kinnunen

PRONSSISORMUKSEN LÖYTYMINEN

Tyyne Piira löysi Närepellon taimitarhan taimirivien välejä haratessaan pronssisormuk­sen joskus 1970-luvulla. Sormus on melko hyväkuntoinen ja erittäin kovaa pronssia, koska puukkokaan ei ollut siihen pystynyt, kun löytäjä oli sormusta ruvennut kotona puhdistamaan.

Kyseessä oli kantasormus, kaiverruksista ei saa selvää, mutta päällä on kolme vinouraa. Kansallismuseon tutkijoiden mukaan Suomesta ei ole toista samanlaista sormusta löytynyt. Tutkijat pitävätkin sonnusta hyvin harvinaisena ja arvokkaana, onpa sitä lainattu Ruotsiinkin tutkittavaksi.

Sormuksen on arvioitu olevan peräisin 1000-1200-luvulta ja sitä säilytetään kansallis­museossa.

Löytöpaikka on Katajalahden maalla olevan rautakautisen polttohaudan länsipuolella.

Tyyne ja Kauko Piiraa haastatel/UJ MaJti Kinnunen

SAHAT

D 31 Visulahden myllyn sahalla on sahattu viimeksi noin vuonna 1948 Vilho Pulkkisen toimesta. Saha on edelleen kunnossa.

D 37 Koirakankaan tilalla on sahattu viimeksi vuonna 1983 Eino ja Toivo Pölhön toimesta. Kenttäsirkkeli, joka toimi ensin vuodesta 1956 traktorin voimalla ja sittemmin sähköllä, on käytössä edelleen. Paikalla on suoritettu sahausta omiksi tarpeiksi käsisahalla 1930-luvun puoliväliin saakka.

JAUHOMYLLYT

D 31 Visulahden mylly, Visulahden Pulkkisen omistuksessa. Mylläri Basilius Järvinen.

C 32 Sairiian mylly, jossa myllärinä oli vielä 1930-luvulla Albin Oinonen. Jauhatus tapahtui päiväsaikaan, sillä myllyn voimalla annettiin iltaisin sähkö Sairiian kartanoon. Myllystä ei ole mitään jäljellä, myllytuvan paikalla Myllyjoen varressa on nykyisin Seppo ja Ulla Ruokolaisen talo. Mylly sijaitsi talon ja joen välissä.

D 33 Pulkkisen tilalla on tuulimylly ollut toiminnassa vielä 1900-luvun alussa, David Pulkkisen aikaan. Myllynkivistä yksi on nykyisin kaivon kantena ja pöytänä samalla tilalla. Myllystä ei ole mitään jäljellä.

280

A 137 c 49

Tuulimylly Lampilan tilalla. Sepelimylly Katajalahden maalla 1930-luvulla. Visulahden kartanon pelto- ja kiviaitakiviä murskattiin vanhan Juvantien perusparannuksen yhteydessä.

PÄREHÖYLÄT

D 31 Myllyojassa Visulahden myllyn alapuolella lopetti toimintansa Tertin kartanon omistama pärehöylä vuonna 1918.

C 34 Juoneennurmen tilalla on Eino Siiskonen valmistanut päreitä pärehöylällä vielä 1930-luvulla. Höylästä ei ole mitään jäljellä.

D 35 Koirakankaan tilalla valmisti höylällä päreitä vielä 1940-luvun lopussa Kasper Pölhö. Pärehöylä toimi polttomoottorilla ja se oli siirrettävä. Höylästä on nykyisin jäljellä enää veivi.

D 36 Papinniemessä oli käytössä Ilmari Pulkkisella käsikäyttöinen pärehöylä vielä ainakin 1930-luvun alkupuolella.

D 38 Kalliolan tilalla toimi vielä noin 1950-luvun alussa pärehöylä Veikko Heikkisel­lä. Paikalla höylättiin myös nimenomaan siirtolaisten ja rintamamiesten rakennuksiin päreitä. Tämä höylä oli siirrettävä ja se toimi polttomoottorilla.

A 137 Lampilan tilalla on pärehöylä vielä käyttökunnossa. A 138 Heikkalan tilalla on pärehöylä ent. riihirakennuksen vieressä.

RyhmtuyiJ

C 47 TIILIRUUKKI

Saitilan kartanon mailla eli nykyisen Kotirannan tilan maalla on tiiliä viimeksi valmistanut vielä vuosina 1936 ja 1937 Aulis Hahl. Paikalla valmistettiin savitiiliä. Savi ajettiin omilta mailta. Savihautoja on noin puolen hehtaarin alalla.

Tiilenpaistouuniin mahtui tiiliä kerralla noin 50.000-60.000 kappaletta. Viimeisenä tiilimestarina Aulis Hahlilla oli Kalle Oinonen. Tiilet markkinoitiin kaupungin alueelle ja lähi ympäristöön.

Paikalla on aloitettu tiilen valmistus noin v. 1875 Sairiian kartanon toimesta.

Tiiliä siihen aikaan kuljettaneen lotjan ankkuri on Aulis Hahlin kalliolla ja se on löydetty v. 1933 tiiliruukin rantaan uponneesta lotjasta.

Tiilen valmistus tapahtui seuraavasti: Savi ajettiin noin 100-300 metrin päästä talvella isoon läjään, samaten tarvittava hiekka, joka oli usein jäämatkojen takana.

Tiiliraana oli pystyyn asennettu paksu rauta, jonka lävitse oli laitettu rautatappe­ja. Tämä pyöri noin 80 cm:n läpimittaisessa pystypöntössä, joka täytettiin yläpäästä laittaen kuusi lapiollista savea ja yksi lapiollinen hiekkaa.

281

Alaosassa oli reilun lapion kokoinen aukko, josta valmis ruuklå mätettiin kottikärriin. Tätä tiiliraanaa pyöritti hevonen, joka asteli ympäri kehää, jonka halkaisija oli noin 12m. Kun tuo hyvin oppiva eläin oli sitä tehnyt vähän aikaa, ei se tarvinnut ajomiestä vaan se käskemättä ja kieltämättä pelasi päivästä päivään.

Tiilien kuivaosta varten oli rakennettu kolme niin sanottua tiilen lruivauskatosta, joissa oli useampia kerroksia riukuja poikkipäin katosta. Laudat olivat 1 1.4 tuumaa paksuja ja 5 tuumaa leveitä. Niihin mahtui 10 kappaletta tiiliä isohkoin välein.

Tiilet laskettiin varovasti tiilivormusta, jolla tuli aina yksi tiili kerrallaan. Sitä sanottiin tiilen lyömiseksi.

Työsaavutus oli tottuneelta tekijällä noin 700 kpl päivässä.

Tämän jälkeen ne kuivuttuaan 1-2 viikkoa kärrättiin polttouuniin, jonne ne ladottiin jättäen väleihin hyvin pienet määrätynlaiset raot. Uuni laitettiin aivan täyteen muutoin paitsi molemmille sivuille jäi 6 noin puolen metrin levyistä ja 70 cm korkuista aukkoa, joissa kaikissa pidettiin suunnilleen samanlaista tulta, varovaisesti alkaen.

PoHto kesti noin 16-17 vuorokautta ja halkoja meni noin 80 m3, mieluummin

sekahalkoja. Muutaman päivän jäähtymisen jälkeen tiilet olivat valmiita kärrättäväksi pois polttouunista.

Aulis Hahl

282

1iiliraanan h. po yapii"os (Aulis Hahl)

1

(

( -1

283

ENTISAIKOJEN TUOTANTOA

RAUDANSULATUSPADCKOJA

A 181 Lampilan maalla Kellaripellolla. A 182 Lampilan maalla Itäpellolla kalliolla.

IUILENPOLTTOPADCKOJA

D 46 Pulkkisen tilalla poltti seppä Kokkonen hiiliä ainakin vielä 1920·luvun alulla. Miilu tällä paikalla oli noin 3-4 metriä leveä ja pituutta sillä oli noin 8 metriä. Paikalla on valmistettu runsaasti hiiliä ja muun muassa Vihtori Kirjalainen ajoi paikalta hiiltä monta hevoskuormaa Sulkuinmäelle.

TERV ANKEITIOPAIKKOJA

D 43 Pulkkisen tilalla on keitetty Vilho Pulkkisen toimesta tervaa vielä 1950-luvun alkupuolella.

D 44 Koirakankaan tilalla on Juho Pölhö keittänyt tervaa vielä ennen sotia 1930-luvulla. Tervahauta on täytetty kivillä.

C 21 Linnasuon kaakkoispuolella ikivanhoja tervankeittopaikkoja aivan Met­säsaiTilaan menevän tien vieressä (hiekkakuoppa).

A 123 Karjalanmäellä Lampilan maalla.

Hiilenpoltto, tervankeitto ja kaskeaminen vei metsät aukeiksi 1700-luvulla myös Mikkelin seudulla. Aukeiden maisemien kerrotaan näyttäneen oikein rumilta, kun kunnon metsää ei ollut silmänkantamattomiin.

Ihmiset eivät saaneet rakennushirsiä omista metsistään. Nykyisistä metsistä löytyy eri puoliltakivikasojakaskeamisenjäljiltä. (Hintsan kuusikko) Mylläri Oinonen oli kertonut Tertin Ollille, että Ylimmäisen Vuohiniemi oli kaskettu kokonaan aukeaksi. (Matti Pylkkänen)

RyhmtJ.ty(J

PAJAT JA SEPÄT

Seppä Hokkasen paja on ollut useassa paikassa.

C 41 Tämän vuosisadan alussa on toiminut paja Holmin torpan vastapäätä, Juvantien pohjoispuolella, pajassa takajana isä August Hokkanen. Pajasta ei ole mitään jäljellä, paikalla kulkee nykyisin viitostien kevyen liikenteen väylä.

D 39 Visulahden myllyn vieressä Tertin tilan maalla takoi poika August Hokkanen noin 1910-1930-Iuvuilla. Paja on hävinnyt. Hänen jälkeensä samalle paikalle rakensi uuden pajarakennuksen Eemil Kaasalainen 1940-luvulla sodan jälkeen. Kaasalainen rakensi uuden pajan entisen pajan ympärille, jonka jälkeen hän

284

vasta purki pois entisen pajan. Hokkanen oli aikanaan maankuulu teräseppä. Samassa rakennuksessa toimii nykyisin Dufvan peltisepänliike.

C 40 Iinalan torpan vieressä toimi paja noin vuodesta 1923 saakka, Visulahden nyk. huoltoasemasta noin 150 metriä pohjoiseen. Paikalla takoi August Hokkanen vuoteen 1932 eli kuolemaansa saakka. Sen jälkeen paikalla takoi Paavo Ollikainen. Paja on palanut.

C 56 Visulahden kartanon paja, kartanosta noin 80 metriä luoteeseen. Pajassa takoi seppä Paavo Ollikainen kuolemaansa saakka. Paja purettiin ja paikka on nykyisin leirintäalueen nurmikenttänä.

B 45 Seppä Kokkosen paja SuUruinmäen tilalla oli toiminnassa ainakin vielä 1920-luvun alkupuolella ja hän teki myös puukkoja.

C 144 Sairiian kartanon paja. Nykyisin paikalla asuu Raimo ja Airi Keljonen. D 184 Seppä Rossin paja. Ilmeisesti Rantarossin pellolla Säkälammen pohjoispuolella

n. 150 m. Kynnettäessä tulee hiiliä esiin vieläkin. Seppää pidettiin hyvin rikkaana. Hän oli sanonutkin, että hän voisi rakentaa kullasta sillan Säkälammen yli (Matti Pylkkänen).

Aulis Hahl

PALVELUJA

KAUPAT JA POSTIT

D 59 Olavi Pulkkisen kauppa Tertin maalla Hietasenmäen kupeessa möi myös bensiiniä. (Gustafssonin paikka)

D 51 Halisen kauppa, edellisen viereinen talo (Mannerin paikka). Tässä kaupassa aloitti Halinen pitäen kauppaa noin puolitoista vuotta. Sen jälkeen tuli kauppiaaksi Lehtisyijä ja Paidan noin vuonna 1947. Hän piti paikalla kauppaa vain pari vuotta ja hänen jälkeensä piti Pulkkinen noin vuodesta 1950 aina 1950-Iuvun puolivälin paikkeille.

D 52 Aune Halinen piti viimeksi kauppaa Joenpolven torpan paikalla vielä 1972. Tämä oli pieni sekatavarakauppa, jossa myytiin myös bensiiniä ja polttoöljyä. Lisäksi hän hoiti myös postin. Postia ei kannettu taloihin. Kaupassa oli myös veikkauspiste.

D 53 1 ouko ja Seija Valjakan kyläkauppa avattiin 1. 7.1965. Halosen kaupan lopetettua posti toimi ja veikkauspiste siirrettiin Valjakan kaupalle v. 1972.

Aluksi posti jaettiin kyläläisille kaupan tiskiltä, mutta kyläläisten anomuksesta siirryttiin postin kantoon aika pian.

Posti siirrettiin Visulahden postitoimistoon v. 1989.

D 58 Tönnälän torppa Ristolan maalla. Torpan savusauna on vielä kauppias Valjakalla käytössä joen rannalla. Itse torppa on purettu 1980-luvulla. Paikalla on nykyään puhelinlaitoksen digitaali­keskus.

Tämän torpan aitassa on Kalle Dufva pitänyt aittakauppaa 1910-1920-luvuilla. Kalle myi limunaatia,pennin korppuja ja rinkeleitä. Hän oli myös kulkukaup-

c 147

c 127 D 55

285

pias. Hänen jälkeensä Taavetti Parkkinen myi samoja artikkeleita 1920-1930-luvuilla. Edellä mainitun Kalle Dufvan poika piti kauppaa Nikkilässä Lampilan torpassa, nyk. Tyrväälä, Tyrväisen paikka. Holmin torppa, Antti Holmin aikaan torpassa pidettiin kioskia. Liikasen kauppa Säynätjärven länsirannalla talvitien varrella, vuosina 1925-1929. Kalle Liikanen piti kyläkauppaa,jossa oli myytävänä välttämättömiä tarvikkeita, kuten suolaa, kahvia, vehnäjauhoja ym. Kauppias Liikasen harrastuksena oli kalastus . Säynätjärvessä oli isoa muikkua, 11-12 kpl kilossa, joita hän Einari Heikkisen kanssa syksyllä pyyteli.

Simo Pasanen istutti tämän muikkukannan. Kalle Liikanen myi huvitaksi tämän nykyisen Kuuselan tilan v. 1929. Sen jälkeen ei siinä kauppatointa enää harjoitettu, mutta Pekka Turunen, jolla oli kaupungissa Herkku- ja Hedelmä­myymälä, kuljetti mielellään kyläläisiä kesäaikaan kaupungissa.

D 50 Sairiian kylän posti kuljetettiin talvisotaan asti Sairiian kartanon tupaan. Postin toi kartanon maidonajaja palatessaan maidonajoreissultaan Mikkelistä. Sieltä sitten kyläläiset noutivat lehdet ja låijeet.

Sota-ajasta vuoteen 1952 postilaatikko oli kartanon tienhaarassa. Sen jälkeen postilaatikko oli Juonennurmen tienhaarassa vuoteen 1957, jonka jälkeen siirryttiin kotikantoon.

Niinpä postitoimisto aloitti Visulahden Shellin vaatimattomissa tiloissa. Muutamia vuosia myöhemmin posti sai asialliset tilat Shellin uudisrakennukses­sa, mutta toiminta ei päässyt kunnolla alkuun, kun rakennus paloi.

Posti sai uudet tilat Pauli Puurtisen talosta. Postitoimiston hoitajana oli Eeva Puurtinen. 1980-luvun loppupuolella postitoimisto siirrettiin Visulahden postitoimiston yhteyteen. Tätä k:itjoitettaessa Visulahden postitoimisto on lakkautettu 23.3 .1991 säästäväisyyssyistä.

Ensimmäinen postinkantaja oli Antti Pesonen (Posti-Antti). Hän oli kotoisin rajan takaa Lempaalasta, Inkerinmaalta. Hän osasi venäjää. Postia hän kantoi Visulahteen ja Sairilaan n. 10 v.

Posti-Antin siirryttyä eläkkeelle postinkantajaksi tuli Helmi Ukkonen (ajoi polkupyörällä). Viimeisin postinkantaja on ollut Sirpa Marttinen {ajaa autolla). Hänen kantopiiriinsä kuuluu Visulahti, Sairila ja Norola

Ryhm.aryo

PUHELINKESKUS

D 51 Norolan puhelinkeskus on aloittanut toimintansaJuonennurmen vanhassa talossa 1923. Se oli käsivälitteinen ja sitä hoiti Iida Siiskonen. 1930-luvun vaihteessa keskus muutettiin Paldaanin (Paltasen kauppa) kaupalle ja keskuksen hoitajana oli Hilja Hautanen.

286

Norolan puhelinyhdistys perustettiin vuonna 1930 ja ensimmäiset jäsenet olivat Matti Siiskonen, rovasti Nortia, pankinjohtaja Jauhiainen ja opettaja K. V. Vuori .

Puhelinyhdistys lakkautettiin vuonna 1959, keskus muutettiin käsivälitteisestä automaattikeskukseksi.

Mikkelin telefoniyhdistys on perustettu 1888. Tertti sai alueemme ensimmäisen puhelimen noin v. 1920. Lanka vedettiin itse Paukkulan, Launialan ja Jänisniemen kautta Terttiin. Linjassa oli vain yksi lanka, maajohto vedettiin Tertissä Säkälampeen. Tertin numero oli 17, Sairila sai myöhemmin puhelimen ja numeron 98, Visulahden numero oli 282.

KOULUT JA LAITOKSET

C202 D 50

D 199 D 199

c 201

D 217 D 198 D 48

Sairiian ala-aste. Tontti on erotettu Tertin Ylä-Pöppölän tilasta. Koulukoti, Sairiian kartanossa vuodesta 1962. Koulukodin yhteydessä toimii Myllyojan yläaste. Kartanossa toimi ennen koulukotia Naisten Alkoholistihuoltola. Sutelan vanhan pappilan paikalla toimii Mikkelin A-koti . Sutelan vanhan pappilan kadonneessa piharakennuksessa aloitti Sairiian kansakoulun yläluokat toimintansa (1927- 1937). Visulahden kartanossa aloitti Sairiian kansakoulun alaluokat toimintansa (1928-1937). Uudestaan koulua pidettiin samoissa tiloissa vielä vuosina 1959 - 1962. Talvisodan aikana Sairiian kansakoulu oli evakossa Mäkelässä. Sairiian koulun luokkia opetettiin Rahulan Maamiesseuran talolla 1962-1975 . Meijeri ja meijerikoulu Tertissä.

Matti Kinnunen

287

288

289

290

291

Q '5 : 13 /1, .. . ,.

. 292

\ '1' \\ ' .

293

294

SAIRILAN p E R I N N E K A R T T A

valmistunut 1986

T1edot. koottu ryhmätyönä Ryhmätyöhön osallistuneet: Eino Pölhö Veikko Heikkinen Vilho Pulkkinen Aulis Hahl Eero Himanen Matti Kinnunen Olavi Pylkkänen Annikki Valjakka Riitta Pylkkänen Jouko Taskinen Kaija Taskinen Eino Taskinen

KADONNUT ASUTUS ~ TUULIMYLL'll'' A MUUT MYLLYT • M PÄREHÖYLÄ • T TERVANKEITTOPATKKA •

TIILIRUUKKI • T KIVILOUHIMO ~ L ~!EIJERI • T HIILENPOLTTOPAIKXA ()

SAHA. S PAJA. 'f> T.-IMITARHA ~ T KANSAKOULUN SIJAINTI- Kcu /v.. SAJRILAN KOULUKOTI - Kot.J { ....

~1EIJERIKOULU -- k 0 (.( { <..<.

PUHELINKESKUS ~

POSTITOIMIST(}-· • fb S ~·

KAUPPA • /'(

H.EIY.KA LAII KESTIKIEVARI d liÄIITÄVYTS :J:€ ERTKOINEN KASVILLI SUUS 0 NUO~A - APAJA

lniOTTAKATOS A LUOLIA A ® liÄXÖALAPAIKK.A ..6 D HISTORIALLINEN PAIK.KJ. ,()...

SAMMALENOTTOPAIKKA e RAHA - AARRE .... KIVIAITA cx:oooo SUURI KIVINAVETTA CbXXX>:>

KIIKKUPAIKKA LJ RAUD.i.lilfJLATUSPA TKKA ~

TUKKILA.ANlPAIKXA WIJ TALVIOIKOTIE JA- VIITTATIE

POSSAK~ REI'l'TT "''·- .. MUU OIKOREITTI ~· • .,...

UITTOREITTI ~

KOULUREITTI

SEURANTALO 4 TANSSIPAIKKA ~ KOKKOPAIKKA ~ KORTTIPELIPAIKKA ;j.._ H.ÄENLASKUPAIKKA M'­RAVIX.ILPAILUPAIIXKA .,.._

MUU URHEILU- TAI PELIPAIKKA ~ RATSUTILA ,..0... SOTILASVIRKATALO ~

295

TORPPA ;loka teki tyl:lvuok:raa 'Pää tilalleen [j(J II PÄÄTILA ;!olla oli 'POSsakkator'Ppia ~ ~

LÄHDE

MUDANOTTOPAIKKA

VEDEN~AXAJA ~

.. _.

' . . . ·. 1 ~ •• "· ' , ....... :_ • . • .•. :. ,

. N:o 3142'07 8 ·.r .. '·;.>:·~hi·-·: ... ~:.<~ ... ·..,. ............ .,. .... ._ ...... w• ... • ..._..:,·__....,..___:24.1..1 ..:.~ll.,;.?.G.JO:Z. S~-':" . .. ::.....: . . ~- : · .' ; <·~

296

MIKKELIN PITÄJÄN ASUMUSTEN NIMET

KERÄNNYT JA JULKAISSUT

MARTTI~ERHOLM

HELSINKI1926, SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA

Kirjan luovutti käyttöön Olavi Pylkkänen, tekijä on hänen serkkunsa.

297

Esipuhe.

Mikkelin pitäjän paikannimien tutkiminen saa erikoisen merkityksen­sä siitä, että mainittu pitäjä on Savon asutuksen ensimmäinen keskus ja sen tärkeimpiä lähtökohtia. Siellähän on paikka, josta koko maakunta on nimensä saanut, Savo(n)- 1. Savilahti. Tämä mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran v. 1323, karjalaisen kihlakuntana, jonka alueella v. 1329 jo seurakuntakin on perustettuna. Kun täältä pohjoiseen siirtyneet uutisasukkaat olivat laajentaneet Savo-käsitteen maantieteel­listä alaa, ruvettiin 1500-luvulla maakunnan eteläistä ja pohjoista osaa eri nimityksillä mainitsemaan, edellistä Suur-Savoksi, jälkimmäistä Vähäksi-Savoksi. V. 1572 alkaneen, kauan voimassa olleen jaon mukaan kuuluivat Suur-Savon voutikuntaan Visulahden, Pellosniemen ja Juvan veropitäjät, joista kahden ensimmäisen suurin osa oli yhtenä. Savolahden, kirlckopitäjänä (loput kuuluivat Juvan kirkkopitäjään). 1600-luvulla Visul ahtiristittiinPyhän Mikkelin pitäjäksi. (Ensimmäinen tämän mukainen merkintä, •S: Michells Kyrckio Soclcrl«, valtionarkis­ton asiakirjoissa on vuodelta 1623, N:ossa 6802 a) . Mutta sen ohella vanhaakin nimitystä vielä viljeltiin, kunnes Mikkeli-nimi 1600-luvun loppupuolelta, ainakin 1680:sta lähtien joutui käytäntöön sen alueen ainoana nimityksenä, jonka Visulahti ja siihen saman sataluvun puolimaissa Pellosniemestä liitetyt kylät muodostivat. (Visulahti elää vieläkin kylän ja kartanon nimenä Mikkelin pitäjässä; Pellosniemen nimestä katso •Oikaisuja ja lisäyksiä«.)

Puhumattakaan niistä pienennyksistä, jotka uusien seurakuntain perustaminen oli Visulahden pitäjän alaan tehnyt, on Mikkelinkin pitäjästä vuosisatojen varrella pala toisensa jälkeen erotettu

(Eripainos aikakauskirja »Suomen« V jakson 4. osasta)

Helsinki 1926 Suomal. Kirja11. Seuran Kirjapaino Oy.

298

IV

uusien kirkkojen ympärille. (Mikkelin pitäjän ja koko Savonkin vanhaan keskukseen, Savolahden rantamille, Visulahden ja Pellosnie­men pitäjien entiselle rajaseudulle, on Mikkelin kaupunki v. 1838 perustettu.) Mutta nykyiselläänldn Mikkelin pitäjä sentään on verrattain laaja ja väkirikas. Pinta-ala on 1.008,7 km\ josta viljeltyä maata (luonnonniityt lulcuunotettuina) n . 16.000 ha. Vesien runsaus on silmiinpistävä ja asutushistorian kannalta mitä merkittävin: lukuisain yksityisten järvien ja lampien lisäksi pirstovat pitäjää Päijänteen vesistön itäiset sopukat ja Vuoksen vesistön läntiset lahdelmat, joten pitäjä sijaitsee tärkeällä vedenjakajalla. - Asukasluku lähentelee tällä hetkellä kuuttatoistatuhatta.

Tutkimukseni käsittää Mikkelin pitäjässä uua nykya käytännössä olevat kylien (niin virallisten kuin epävirallisten) sekä talojen ja torppien nimet. Huomautettava kumminkin on, että läheskään kaikkia torppia (mäkituvista puhumattakaan) ei ole kirkon-ja manttaalikirjoissa nimeltä mainittuina eikä siis tässäkään. Toisaalta taas useat, ehkä useimmat, niistä torpista, jotka tässä luetellaan, ovat varsinaisen, v. 1917 tapahtuneen, ainesten keruun jä1 keen itsenäistyneet, tulleet taloiksi, ja saaneet varman virallisen nimen. Arvelenpa, että talojenkin nimiä olisi jo kun en lisää löytynyt, jos minulla vain olisi ollut tilaisuutta talosta taloon kulkea, -varsinkin toisintonimiä. Kun mainitaan jonkin talon omistajana (koko talon tai sen osan, mitä seikkaa en aina ole voinut varmasti todeta) olevan sen ja sen, tarkoitetaan yleensä samoin aikaa ennen v. 1918.

Aineistoni olen kerännyt ja järjestänyt Tietee II isten seurain asettaman paikannimitoimikunnan v. 1915 julkaisemain ohjeiden mukaisesti. Aakkosellisen luettelon kunkin nimen ja niihin liittyvien selitysten tårkoituksena on siis ilmoittaa seuraavaa:

1. nimen kirjakielinen muoto (esityksestä numero tarpeettomana jätetään pois), 2. asiakirjoista saadut muodoe, 3. kansan~

1 Kun asiakirjasta saadussa nimessä on viiva (alkuperäisessä usein joku koukero) sanan yläpuolella, merkitsee se. että lcirjuri on tällä tahtonut osoittaa jättäneenså jonlcun kirjaimen merkitsemåtti. Esim.

299

V

suusta saatu nimitys, 4. missä paikka sijaitsee (kylä), 5. mitä nimi tarkoittaa, 6. maaperää ja pintasuhteita nimen tarkoittamas­sa paikassa tai sen ympäristössä y.m., 7. paikan suhdetta toiseen paikkaan, 8. mitä muita nimiä paikalla on, 9. mitä paikannimestä johtuvaa nimitystä paikan asukkaista käytetään, 10. mitä muotoa nimestä käytetään vastaamaan kysymyksiin: missä'! mistä? mihin?2 11. mistä nimi aiheutuu tai sen luullaan aiheutuvan ja 12. onko nimi uusi ja milloin se on annettu.

Tähän, alkuaan yliopistollista arvosanaa varten suoritettuun, vaildca nyt uusittuna esiintyvään tutldmukseen kuuluu m.m. etymologinen (nimien johtoa selittelevä) luettelo sekä kielellisiä seikkoja kosketteleva luku, jotkanyt kuitenkinjäävät pois, mutta ovat tarvitsijain käytettävissä Helsingin YliopistonSuomalaisessa seminaarissa. Viimeksimainitusta luvusta on osa julkaistu ,. Virittäjässäc v. 1922 otsakkeella: •Asumuksen nimien paikalli­suussijojen käyttö Mikkelin pitäjässä«.

Mahdollisimman tarkasti olen koettanut seurata nimien muotoja tärkeimmistä vanhoista asiakirjoista ynnä nykyjään käytännössä olevista kirkon- ja manttaalikirjoista, joista kaikista samoinkuin painetoista lähteistä kirjoitukseni lopussa erityinen luettelo seuraa. Kansankielen muotoihin nähden olen suurimman avun saanut kunnanesimies Albin Asikaiselta, ylikonstaapeli 0. V. Pallinilla ja kanttori E. RytklJselt11, jotka vuosikymmeniä Mildcelin pitäjää kierreHeinä saattoivat ilmoittaa joukon asia-

Aniaine lienee tarkoitettu lausuttavaksi Aniainen, annf = Anninen, anin = Annin ( oik. Anninen) j .n.e. Asialcizjoissa usein esiintyvän (pitkän) f-kirjaimen asemesta on jobdonmukaisesti painettu (lyhyt) s, koska latominen on suoritettu pääasiallisesti koneella kirjoitetusta tekstistä, jossa edellistä kirjainta ei ole voitu lciyttåä. -Kysymysmerkki suluissa (!) merkitsee että nimi tai osa siitä on alkuperäiseen asiakirjaan merkitty epäselvästi. Merkintä :- ? asiakirjasta saadun nimen jäljessä taas on buomautuksena siitä, että on hyvin epävarmaa, onko mainittu paikka sama, joka nykyään 4:nneo kohdan osoittamalla seudulla sen nimisenä tavataan, vai jokin muu samanniminen. -Jos on merkitty esim. !Uhuinen(n), tarkoitan, että asiakirjassa nimi esiintyy kirjoitettuna sekä muodossa Rahuineon että Rahuioen.

2 la-, lä- loppuisten nimien tätä kohtaa koskevat selitykset on tarpeettomina jätetty pois; tällaiset nimethän kaikilla murrealueilta taipuvat sisäsijoissa (esim. Aholassa, Aholasta, Aholaan).

300

VI

kirjoissa mainitsemattomiakin mmaa. Muista tiedoillaan auttaneista mainitsen Tenin hovin Pylkk11set, joitten luona olen aina näillä asioilla liikkuessani löytänyt myös vieraanvaraisen tukikohdan. Kaikille edellä­mainituille ja monille nimeltä mainitsemattomille avustajilleni pyydän lausua parhaat kiitokseni.

Työni ohjaajina sen alkuvaiheissa olivat prof. Heikki Ojansuu ja toht. K. F. Karjalainen, joista ensinmainittu vielä k:erk:esi tutkimukseeni sen ensimmäisessä valmiissa asussa tutustua; kummallekaan heistä en valitettavasti enää kuitenkaan voi kiitostani lausua. Painatuksessa aulista apua antaneelte toht. E. A. Tunkelolle ja alkuperäisen käsikirjoitukseni tarkastaneelle, monta hyvää huomautusta tehneelle prof. A. W. Koskimie­helle pyydän saada esittää sydämelliset kiitokseni. 1 a vihdoin olen suuressa kiitollisuuden velassa Tieteellisen seurain paikannimikomitealle, joka käyttövaroistaan on myöntänyt apurahaa kokoelman painatusta varten, sekä Suomen Kirjallisuuden Seuralle, joka runsaista kustaimuksista huolimatta on tutkimukseni julkaisuihinsa painattanut ja minua sen valmistamisessa suoranaisestikin rahalla avustanut.

Luettelon käyttäjille vielä muutamia huomautuksia. 2. kohdassa on asiakirjasta 1 ainatun nimimuodonjäljellä sulkumerldden

välissä toinen nimi tai useita nimiä määrittelemässä ensiksimainitun nimen esiintyrnistienoota. Milloin ei selvästi toisin ole mainittuna, tarkoittaa ennen v. 1664 y k s i ainoa suluissa oleva nimi joko pitäjää (vain Pellos­niemi tai Visulahti tulevat kysymykseen) tai neljänneskuntaa (esim. Melk. merkitsee Melkolan neljännesk:untaa, Kiala samannimistä neljänneskuntaa j.ne.e.), k: a h d e s t a nimestä ensimmäinen osoittaa pitäjää, toinen siihen kuuluvaa nelj.-lruntaa (PJlmi: Pllmi = Pellosniemen pitäjän Pellosniemen neljännesk:unnassa) tahi ensimmäinen neljännesk:untaa, toinen siihen kuuluvaa lcymmenennesk:untaa (Mellc., Vehmask:ylä); lc o 1 m e s t a nimestä ensimmäinen merkitsee pitäjää, toinen nelj .­lruntaa, kolmas kymm.-k:untaa (Pllmi: Kiala, Pllmi). Tarkoitukseni on ollut, että kahden tai kolmen nimen näin esiintyessä kak:soispiste eroittaisi pitäjän ja neljännesk:unnan, pilkku

301

VII

taas nelj.-lrunnanja kymm.-kunnan toisistaan. V. 1664, johon mennessä neljänneskuntajako jo oli poistettu, on suluissa kylän nimi (joskus selvyyden vuoksi myös pitäjän, Pellosniemen tai Visulahden, tai yksin­omaan pitäjän). Kun ei v:sta 1680 lähtien enää muita pitäjän nimiä kuin Mikkelin tule kysymykseen, jätetään se tarpeettomana pois (paikan sijaitsevaisuus määritellään yksin kylän nimellä). - Viittaan lukuun •Kyläin nimien maantielis-lcronologista selvittelyä«.

•Bostellec vanhemmissa asiakirjoissa tarkoittaa asuinpaikkaa tai tilaa yleensä.

Lyhennyksii (lähdemaininnat selitetään lähdeluettelossa): ed . = edellinen, edellämainittu; H -maa = Harjumaa; k. = kylä; kk. = kymmenenneskunta; ks. n. = katso näitä; ks. t. = katso tätä; nk., nelj.k. = neljänneskunta om., omist. = omistaja, omisti, omistivat; os., ositt. = osittain; pnk. = peninkulmaa; s:n = samoin kuin edellä; s., suk. = sukunimi; s.t. = sukunimi täällä; tpp. = torppa.

Selittävien paikannimien lyhennykset ymmärtää helposti sivuilla 112-117 olevasta neljänneskuntainja kym.menenneslruntain (kylien) luettelosta.

ll:nnessä kohdassa L. merkitsee Lönnrotin suomalais-ruotsalaista sanakirjaa.

Teoksen m osassa olevat oikaisutja lisäykset pyydän hyväntahtoisesti huomioonottamaan.

Keravalla helmikuulla 1926. Tekiji.

302

Tähän on poimittu Sairiian koulupiiriin tavalla tai toisella kuuluvat nimet.

I.

Aakkosellinen luettelo.

Ahola 1. 3. Ahola. 4. Norola. S. Talo. Magnus Anniains och Pukoins Öde (s:n); 1707-16 Annila (talo), Annineo (tämän talon omistaja), Anninen (s. Haahkalassa); 172()-30 Annin (loismies Tuukkalassa); 1817-27 Anila (talo Kyyhkylässä). 3. Annila. 4. Kyyhkylä. 5. Ratsutila.

Anttila 1. 4. Vanhala. 5. Talo. 8. Vanhanen (ks. t.) tavallisempi. Anttila ll. 3. Anttila. 4. Vehmaskylä. 5. Talo. Anttola. 2. (6133) 1541 ant0 n (suk., Pltmi: Pllmi), Antto (suk., Pllmi:

Pitkälahti), antto (suk., Visul.: Norola), antt0 n (suk., Visul.: Norola), antto (suk., Vis.: Vuol.); (6331 a) 1561 (j. 1664) Anttojnen (suk., Pauklc.), Anttojnenn (s., Nor.), Anttoisen peldo (s.N, om. ed.); (6729) 1608 Annoin (s., Vuol.); (8646) 1664 Anttoinen (s., Harjunmaa), Antoinen (s: n); (8688) 1680 Antoin (s., Harjunmaa); (8778) 1726 Antoin (s., Harjunmaa); 1817-27 Antola (talo H-maassa). 3. Anttila. 4. Harjunmaa. 5. Talo.

Aputalo. 4 . Visulahti. 5. Talo . 11. Nimi, jota ei kansa tunne, ai­heutunee siitä, että talo on Katajalahden (ks. t .) sivutaloja (asuma­ton).

Arpiaisen torppa. 2. (6133) 1541 arpia (suk., Vis.: Vuol.); (633 1 a) 1561 (j. 1664) Arpiajoen (suk., Vuol.). 3. Arpi'aise torppa. 4. Vuolinko. 5. Karjalanharjun tppa. 8. Kuvaan torppa (ks. t.). 10. A. torplassa, -asta, -pa. 11 . Torpan asukas Arpiainen, vaimo Kuvaa, toinen asukas Kuvaa.

Asikkala. 2. (6133) 1541 assisckå (suk. , Visul.: Norola), assiekan (suk., Vis.: Paukk.); (6331 a) 1561 (j. 1664) ABikainenn (suk. , Nor.), Afiikala Mäkj (nor., om. ed. nimiset), Afiikainen (suk., Pauk.k.), Afiikan Niemj (Melk.); (6729) 1608 Asikain (s., Nor.), Asickain (s., Paukk.); (8646) 1664Asikainen (s., Tuukkala), Asikannemj (Vehmas­ky.), Asikala Mäkj, Bostelle (om. Rahulassa), Asikainen (ratsumest., Rahula, Heikkalan kart.); (8688) 1680 Ailikain (s., Hiirolaja Suon.saa­ri), 1720-30 Asikain (s., Hiirola); (8788) 1730 Assikanius (Pappi, Rämälä), Afiikain (s., Seppälä); 1817-27 Asikain (s., Hiirola; MoiJalan talon tois. omistajana, jonka talon numero sama kuin nykyinen Asikkalan). 3. Asikkala. 4. Hiirola. 5. Talo. 11. ei kauan sitten omisti Asikainen.

Harju ll. 3. Harjun torppa. 4. Rahula. 5. Tertin tpp. 8. Omistajan nimellä tavallisesti. 10. H. torplassa, -asta, -pa.

Harjula. 2. 1817-27 Tynsiäharju (Förare Boställe). 4. Norola. 5. Ruunun puustelli. 8. Tynsiäharjula (nyk. manttaaJikirjoissa). Tavalli­sest_i Kasi (I) (ks. t.).

Haukkalevän torppa. 2. (8646) 1664 Hauka Lefue Maa (om. Norol.). 3. Haukklllevan torppa, Haukkaleva. 4. Rahula. 5 . Tertin tpp. 10. Haukka/eva torplassa, -asra. -pa. Haukkalevlassa, -asra, va.

Heikkala. 2. (6133) 1541 heycka (suk., Pllmi: Pllmi), heycka (suk., Visul.: Melkola ja Norola); (6331 a) 1561 (j. 1664) Heikajneo (s., Nor., Rahula), Heikan Peldo (a:n, om. eå.); (6445) 1571 Heiskain (suk., Nor.); (8646) 1664 (Heikalagårdh 1 Rahulaby, Heikanpeldo

303

bost": (kuuluu ed:seen); 1817-27 Heik.kala (ratsutila, Rahula). 3. Heikkala, Heikkala hov{i). 4. Rahula. 5. Ratsutila.

Heikkilä 1. 2. (6133) 1541 heyckin (suk., Visul. : Nor.), Heyckin (suk., Vis.: Melk.); (6331 a) 1561 G. 1664) Heikinenn (suk., Norola); (6729) 1608 Heickin~ (s., Melk., Vehmaskylä). 3. HeikkiUl . 4. Asila. 5. Talo.

Heikkilä ll. 2. (6133) 1541 Heijckin (suk., Vis .: Melkola), heyckin (suk., Visul.: Norola). 3. Heikkila. 4 . Marjaniemi . 5. Talo.

Heila. 2. (6133) 1541 heyla (PIImi: Hall. ja Pitkä! ,; Vis.: Vuol. ); (6331 a) 1561 G. 1664) Heilainen (suk., Vuol.); (651) 1579 Heylaine, Heylain (suk., Vuol.): (8646) 1664 Heylainen (s., H-maa), Heilan­manranda (H.maa), Heilainen (s., Vis.; Vuol. ja Wanham.); (8688) 1680 Heilain (s., Vuol.); 1707-16 Heilain (s ., Vuol.); (8788) 1730 Heilain (s., Soikkala); 1817-27 Heila (talo, Vanhamäki). 3. Heila t. Iso-Heila. 4. Vanhamäki. 5. TaJo. 8. Ks. Heilan kylä. 10. Heillassa,­asra, -a.

Heilosenmäki. 2. Ks. Heila; (6331 a) 1561 G. 1664) Heilan Aho (Nor.); (8646) 1664 Heilanaho (Rahula). 3. Heilosemmak. 4 . Norola. 5. Lampilan (IV) tpp. 10. Heilosemmail/ta, -/ta, -Ie.

Hietaserunäki. 3. HietasemmtJ.ki. 4. Rahula. 5. Tertin tpp. 8. Hokkasen torppa, Hokkasenmäen torppa (ks . tätä). 10. Hierasemmail/a, -/ta, -Ie.

Hiidenvuori. 2. (6331 a) 1561 G. 1664) Hiden Mäki (Nor.); (8646) 1664 Hyden aho (lhastj.), Hyden Mäki (Vis. kylä). 3. Hfiiewuor. 4. Harjunmaa. 5. Talo. 10. Hfiiewuorella, -/ta, -Ie.

Hiironen. 2. (6133) 1541 hyron, hyro (suk., Pllmi: Pllmi), Hyro (suk., Visul. : Norola); (6331 a) 1561 G. 1664) Hyroinen (suk ., Kiala, Kangaskylä) , Hiron peldå (Kiala, Kangask., om. ed.). 3. Hfrone. 4 . Puttola, 5. Talo. 10. Hiroslessa. -esra, -e.

Himottu. 2. (6133) 1541 himottuun (suk., Vis.: Nor.), hymmottun (suk., Vis.: Pauk.k .), hymottun (suk., Vis.: Vuol.); (6331 a) 1561 G. 1664) Himottu maa (Nor., Rahula); (6509) 1578 Himotula Tiendt (Vuol.); (6729) 1608 Himottula Tjendh (Vuol. , tämä kuten edellinen­kin nyk. Kangasnientä), Himotuine (s., Paukk.), Himotoin (s., Nor.); (8646) 1664 Måns Himotuins ödhe (Norola), Himotun Maa (kuului ed:seen). 3. Himonu. Parantala . 5. Talo. 8. Julia (ks. t.). 10. Hi­moru/ssa, -usta, -tu.

Hintsalan rustholli. 2. (6511) 1579 Hanz Hinttze (Norola, Juonion kk.); (6542) 1582 Hans Hintze (s: n); (8646) 1664 Hindrich Hinder6on Hindza (Norolan kylässä); (8688) 1680 Hindtzain (s., Norola); 1817-27 Hintzala (talo, Rahula, n:ot 1 ja 2). 4. Rahula. 5 . Talo, jota ei enää sillä nimellä ole olemassa. 11. Hintsalan rustholli, jota enää muistuttaa vain »Hintsan kuusikkQ<c,jossa rusthollin päärakennus lienee sijainnut (noin 1 km. etelään Rahulan tertin päärakennulcsesta), oli aikoinaan laaja. Toplanen, joka nykyisissä kirkonkirjoissa on samalla numerolla kuin Hintsala, oli ennen tämän sivutalona. Hintsalan seuraaja on Rahulan Tertti (ks. Tertti II ja Toplanen).

Hokkasen (Hokkasenmäen) torppa. 2. (6133) 1541 hocka (suk., Vis.: Vuol.); (6331) 1561 G. 1664) Håckainen (s:n, nämä luult. Kangasnientä). 3. Hokkase (Hokkasemmai) rorppa. 4 . Rahula . 5. Tertin torppa. 8. Hietasenmäki (ks. tätä). 10. Hokkase torpassaj.n.e., Hokkasemml1illl j.n.e.

Hohnin torppa. 3. Holmi torppa. 4. Visulahti. 5. Katajalahden (Visulahden) tpp. 10. Holmi torpassaj.n.e.

304

Honkamäki 1. 2 . (6331 a) 1561 (j . 1664) Honga mäkj (Norola) ; (8646) 1664 Hånga Mäen Maa (Suonsaari), Hånga Mäkj (Vis.: Parantala). 3. Honkamak. 4. Rämälä. 5. Mankolan tpp . 10. Honkamllillll. -ltll, -Ie.

Hornin torppa. 3. Huorni torppa. 4. ja 5. Sairilan torppa. 10. Huorni rorpassa j .n.e. 11. Asukkaana Horn.

Huhtilampi. 2 . (6331 a) 1561 (j. 1664) Huchti Lammin pää (om. Pllmi: Kiala, Pllmi); (86464) 1664 Huchtilarnrnin pä (om. Olkkolan säteri). (Kenties eivät sovellu tähän.) 3 . Huhtlamp(i). 4. Norola. 5. Kasin puust. tpp. 10. Huhrlammilla, -/ta, -Ie.

Huikarin torppa. 3. Huikari torppa. 4 . ja 5. Sairiian tpp. 10. H. torpassa.

Huopola. 2. (6331 a) 1561 (j. 1664) Hå.Apåsen kangas (Nor.). 4. Vehmaskylä. 5. Talo. 8. Höytyvä tai Hyötyvä on tavallisernpi (ks . n.) .

Hyytiälä. 2. (6133) 1541 hytie (sulc, Visul. : Melkola, Norola, Paukkulaja Vuolinko), hytien (suk., Vis .: Vuol.); (6331 a) 1561 (j . 1664) Hytieinen (s:n), Hytien Mäki (Nor.), Hytiejnenn (suk., Melk .), Hyytin Niemj (Vuol. ); (6729) 1608 Hydiein (s., Vuol,) , Hytiäin (s ., Nor.); (8646) 1664 Hytiäinen (s ., Vis. : Korpijärvi); 1817-27 Hyytälä (talo, Korpijärvi). 3 . Hutlala. 4 . Korpijärvi. 5. Talo. 8. Komppa (tavallisempi) , ks . tätä.

Hämäläinen ID. 2. (6729) 1608 Hämelein~. Härneläin (s., Melk .); {8646) 1664 Hämäläin (s. , Rahula), Hämäläinen (s. Nor .); (8688) 1680 Härnälein (s., Norola, Rahula); 1817-27 Hämäläin (talo, Rahula). 3. Hamalaine. 4. Rahula. 5. Talo. 8. Elomäki (uudempi nimitys) (ks. t.). 10. Kuten muut H :t.

Iinala. 2 . (6133) 1541 fnalin, innalin (suk, Visul. : Norola); (6331 a) 1561 (j . 1664) Inalan Peldo (Nor. ), Jnalainen (suk., Nor.), lnalaisen aho (Nor.); (6729) 1608 Joalain (s. , Nor .); (8646) 1664' Jnalaisen Aho (Vanhala), Thomas och Påålllngnalains ödhe (Rahula), lnalanpel­do gamrnal bostelle (s:n, kuului edelläm:jen tilaan), Michell Jgnalains ödhe (Norola). 3. 3. Inala; lnala torppa. 4. Visulahti. 5. Katajalahden torppa.

Th:onen. 2. (6133) 1541 ycko (suk., Pllmi: Kiala), yckon (suk., Pllmi: Kiala ja Pllmi), ick6 (suk ., Pllmi: Pitkälahti; Visul. : Melkola ja Norola), ykaia (suk., Visul. : Norola), yckb (suk., Vis., Vuol.); (6331 a) 1561 (j . 1664) !koin Wso (Pllmi: Pllmi), lkoinen (suk ., Kiala), Ickojnenn (Melk.); (6448) 1571 Ickoin(n) (suk., Kiala); (6541) 1582 Ickon (s. , Norola); (6729) 1608 Jkoinenn (s. , Melk .); (8646) 1664 Ikoinen (s ., Vehmask.) ; 1827-27 Ikonen (talo, Väänälä) , lkoin (omistaja) . 3. IJume. 4. Väänälä. 5. Talo. 10. Ikos/essa, -esra, -e.

Järvelä. 3. Jarvela. 4. ja 5. Sairiian torppa. Kekin torppa. 3. Keki torppa. 4 . Sairila . 5. Sairiian torppa. 8.

Väänäsen torppa (ks. t .). 10. K. torpassa. 11. Kumpikin nimi selvästi asukkaan mukaan.

Kermakekkerin torppa. 3. Kermakekk.eri torppa. 4. Sairila. 5. Sairiian kart. tpp. 10. K. torpassa j.n.e.

Kero I. 2. (6133) 1541 keron (suk., Visul.: Norola ja Paukk.); (6331 a) 1561 (j . 1664) Keroinen (suk., Norola), Kärönen (Kärenen?) (suk., Paukk.); 1817-27 Kerola (talo , Rämälä) (epävarmaa, onko sama talo). 3. Kero. 4. Hiirola. 5. Talo. 10. Kerlossa, -osta, -ro. 11. Voi, paitsi sukunimestäKeronen, olla myös itsenäinen sana, merkiten metsätöntä, lakeaa vuorenkukkulaa; lappalaisperäinen (ks. Virittäjä 1912, s. 171, Jalo Kaliman kirjoitus.

305

Kiteen kylä. 3. Kitte ktJla. 4. Norolaa ja Rahulaa. 5. Kansa kutsuu neljää Elomäen ja Tiusaseo (II) taloa (ks . n.) tällä nimellä Gota ei ole kirjoissa): 10. K. Kalassa. 11. L.: lddes, kiteen = afdeJning uti bikupa, bistock, ceJl ; ketun l. revon k. = räfbo. Nimi luultavasti kuitenkin tuJlut Karjalasta tai Hämeestä: ks . tämän kirjoituksen asutushistoriallista osaa.

Kitula. 2. (6133) 1541 kittun (suk., Pllmi: Pitkäl.), kittune (kittine?) (suk., Vis.: Paukk.); (633 1 a) 1561 G. 1664) Kihtusaarj (Pauklculan nk. , Paukkutao kylä), Kituinen (s., Pitlcäl.). 3. Kituia. 4. Riittilä. 5. Talo.

Kinnari. 2. (6133) 154 t Skinar (suk. , Visul.: Norola); (6209) 1556 skinnari (s: n); (6445) 1571 skinnare(suk., Nor.); (6729) 1608 Skinnar (s:n); (8646) 1664 Skinnare (s., Nor.); 1817-27 Skinari (talo, Norola). 3. Kinnar. 4. Savonlahti. 5 . Talo. 10. Kinnar/issa, -ista, -f.

Koirakaogas. 2 . (6331 a) 1561 (j. 1664) Kåyras kangas (Nor., Rahula); (8646) 1664 Kåiralcangas (Nor.). 3. Koirakankas. 4. Rahula. 5. Tenin tpp. 10. -l«znkalla, -/ta , -Ie.

Koivula IT. 3. Koivula. 4. Sairila. 5. Sairiian talon tpp. 6. Iso Kokkomäki I. 2. (8646) 1664 Kåkon Mäki bostelle (om. Norolassa).

3. Kokkcmak. 4. Kirkonkylä. 5. roklcalan tpp. 10. K-mlJi/la , -/ta, -le.

Kurkela. 3. Kurkela. 4. Sairila. 5. Sairiian kart. tpp. 8. Kurki (111) (ks. t.). ll. <Kurki (suk .).

Kurki 1. 2. (6331 a) 1561 G. 1664) Kuren Ristin selkä (Nor. ja Paukk.), Kure Risti Maa (Paukk.); (8688) 1680 Kurkij (Kurky?) (s., Pekkala); 1817-27 Kurki (talo, Pekkola), Kurki (omist.). 3. Kurki. 4. Pekkala. 5. Talo. 10. Kurlessa, -esta, -ki.

Kurki m. 3. Kurki. 4. Sairila. 5 . Sairiian kartanon tpp. 8. Kurkela (ks. t.). 10. = Kurki I.

Käpykangas. 3. KllpUkankas, -kannas. 4. ja 5. Saitilan tpp. 10. KIJpal«znkala.

Laihamäen torppa. 2. (8646) 1664 Laiha (s., Seppälä, Kangasniemen pit.?). 3. Laihammllk. 4. Sairila. 5. Toivalan tpp. 10. L-mlJila. 11. Voi johtua mäen alla olevasta Laihalammesta. jollei kumpikin nimi johdu edellämain. sukunimestä.

Juoniennunni. 2. (6509) 1578 Jonios T iendt (Nor.); (6517) 1579 Jonios tiendt (Visul.) ; (6541) 1582 Jonios tyendt (Norola); 1817-27 Sergeants Boställe Juanin nurmi (Norola). 3. Iuoninnurm, luoninnurm. Juoni pV.Ste/. 4. Norola. 5 . Valtion puustelli . 10. Iuoninnurme prisrellissa, -isra, -(; Iuonfpusrelissaj.n.e.: Iuonflla, -lta, -Ie: Iuonfn­nurme!la, -lta, -Ie. 11. Erään luulon mukaan (esim. A. G. Koranter, Kertoelma suur-Savostaeli Mikkelistä, v. 1848) Savon ensim. kirkon paikka. Mielipide ei ole saavuttanut suuna kannatusta. (Kitoaho) M.K.

Kaipainen. (6133) 1541 kaypaM (suk .• Vis.: Nor.); (6331 a) 1561 (j. 1664) Caipainen (s .• Kiala); (6509) 1578 Caypahain-sukua (Noro­la); (6729) 1608) Caipain~ (s., Hall.). Ks. myös Kaipolaa! 4 . Olkko­lanniemi. 5. Pellosniemen torppa. 11 . Todennäköisesti asukkaan mukaan.

Kaipiala 1. 2. (6331 a) 1561 G. 1664) Caipialan salo (Kiala); 1817-27 Kaipiain (talo ja sen omistaja. Haapataipale). Muuten ks. K. II . 3. Kaipiala. 4. Haapataipale. 5 . Talo.

Kaipiala ll. 2. (6133) 1541 kaypi~. K~ypian (suk., Pllmi: Kiala). kaypi~ (suk .• Pllmi: Pllmi; visul.: Melkola ja Norola); (633 1 a) 1561 G. 1664) Caipialan salo (Kiala); (6448) 1571 Kaipi:, Kaipiain (suk.,

306

Kiala); (8646) 1664 Kaipialaby (Pilmi), Kaipiainen (s. täällä), Kaipa­lansala (Pllmi: Kaipiala; omist. ositt. Kaipiaiset), Kaipianpeldo (fiusala, nylc. Ristiinaa); (8688) 1680 Kaipiala (kylä), Kaipiain (s. täällä); 1720-30 Kaipiala elr Puskansari (kylä), Kaipiain-sukua täällä; (8788) 1730 Kaipiala (kylä); 1817-27 Kaipiala (kylä). 3. Kaipiala. 5. Kylä.

Kaipola. 2. (6133) 1541 kayppo (suk., Visul.: Nor.); (6331 a) 1561 (j. 1664) Kaipalan peldå (Kiala), Caipoinenn (suk., Melk.), Caiponen (s:n), Kaipala Aho (Melk.); (6509) 1578 Caipala Tiendt (Norola); Caypahain-sukua, m.m. Jons Caypahain wcko; (6542) 1582 Caipahala Tiendt (Nor.); (6729) 1608 Kaipahain (s., Nor.), Kaipain(e) (s:n), Kaipaine (s:n), Kaipian (s., Melk., Vehmaskylä); (8646) 1664 Kaipainen (s., Hiirola), Kaipala Aho (Vehmask.), Kaipahanpeldobost": (Seppola), Caipahains (s., ruots. gen., Suonsaari), Kaipahainen (s., Suonsaari ja Norola), Caipalan Aho (om. Vehmask.); (8688) 1680 Kaipains (s., pohj. Seppälä), Kaipahain (s., Suonsaari); 1707- 16 Caipala (t. Caipola?) (talo?, Suonsaari?); 1817-27 Kaipola Rusthåll (Seppälä). 3. Kaipdla. 4. Seppälä. 5. Ratsutila.

Kallioinen. 2. (6331 a) 1561 0. 1664) Kallioisen maa (Paukk.); 1817-27 Mats Pulkins (se. talo, Norola). 4. Norota, 5. Talo. Lienee torppana, yhdysviljelyksessä Pulkkisen (ks. t.) kanssa. 11. On ensim­mäisenä n:ona Norolassa vv. 1817-27 samoin kuin nytkin, jolloin sen omistajana myös Pulkkinen.

Kalliola 1. 4. Karstula. 5. Talo. Kalliola ll. 3. (Kalliola). 4. Sairila. 5. Sairiian tpp. Salosaaressa. Karppala. (6133) 1541 Karp~ (suk., Visul.: Melkola), karp~ (suk.,

Visul.: Norola); (6331 a) 1561 G. 1664) Karppaisen peldo (Paulck.); (6517) 1579 Karppain (s., Norola, Juonion kk.); (6729) 1608 Karpain (s., Nor.), Karppain (s:n, Her Anders i Karpala (Nor.); (8646) 1664 Carpainen (s., pohjoinen Seppälä), Karpa Mäki (Rahula), Karpanpeldo bostelle (Hiirola); 1817-27 Karpala (ratsut., Hiirola) 3. Karppala. 4. Hiirola. 5. Talo.

Katajalahti. 3. Kansa ei tätä nimeä käytä. 4. Visulahti. 5. Talo. 8. Kirkonkirjoissa Katajalahti , yleisessä puheessa Visulahti, Visulahden hovi. (Ks. Visulahti).

Laitiala. 2. (6133) 154lläyttin (suk., Pllmi: Pllmi), layttin (suk., Vis.: Vuol.); (6331 a) 1561 G. 1664) Laitialaxi (Kiala), Laijtia aho (Noro­la), Laitiajnen (suk., Vuol.); (6729) 1608 Laitiain (s., IGala); (864<i) 1664 Laitialaxby (Pllmi), Laitilanpeldo, Laijtinpeldo (omist. Laitiset), Laitinen (s. toisintomuotoineen) (kaikki nämä Pllmen pit. Laitialalah· den kylää), Laitiain (s., Pllmi: Hyyrylä), Laitialaby (Pilmi), Lait· tialaby (s:n), Laitialaci (Oikkola); (8688) 1680 Laitiain (s., Hyyrylä), Laitiala by, Laitin (s. täällä); 1720-30 Laitiala (kylä), Laitiain-suk. täällä; 1817-27 Laitiala (kylä), Laitiain (s. täällä). -Kangasniemellä on Laitialan ja Ristiinassa Laiti(a)lan kylä, joihin nimet ennen v. 1720 voivat myös osittain kohdistua, nim. visulahtelaiset nimet edelliseen, pellosniemeläisetjälkimäiseen. 3. Laitiala. 5. Kylä. 11. Vielä nykyään täällä Laitiaisia.

Lampila IV. 2. 1561: ks. L. 1; (6447) 1571 Lambin (s., Nor., 4:s kk.); 1720.30 Lambin (s., Norolan kylä); (8788) 1730 Lambin (s., Visul. kylä); 1817-27 Nårola Rusthåll Lambila (Lamb6la?). 3. Lampila. 4. Norola. 5. Ratsutila.

Launiala. 2. (6133) 1541 Launi (suk., Visul.: Norola) (6228) 1557 launiain~ (s:n); (6445) 1571 launiein (suk., Nor .); (6447) 1571 Launiain (s:n); (6541) 1582 Lawnin (s., Norola); (6729) 1608

307

Launinen, Launin~ (s., Nor.); (8646) 1664 Launiainen (s. , Nor., Matiskala ja Suonsaari); (8688) 1680 Launiain (s., Suonsaari), Launinen (s., Norola); 1720-30 Nårola elr Launiala (kylä), Launiain (s. täällä); 1817-27 Launiala (talo, Norola). 3. Launia/a. 4. Savonlah­ti . 5. Talo.

Linnanen. 2. (6331 a) 1561 (j. 1664) Linnaisen Maa (Linnaisen? LinnaiJlen?) (Nor.) , Linnanen Taiffwal (Pauk.k.); (8646) 1664 Linna­sen taifwall (Suonsaarella omjst .), Linnaxen Maa (Rärnälä), Linnaisen Maa (Asila); 1817-27 Linnanen (talo, Visul. kyl. ). 3. Linnane. 4. Visulahti. 5. Talo. 10. Linnas/essa, -esta. -e. 11 . Luult. samannimisen lammen mukaan.

Lokola 1. 2 . Ks. Lokola II ja Lokosen kylä. 3. Lokola (joskus). 4. Norola. 5. Kylä (epävirallinen): Lokolan (II) ja Parkkisen (1) talot (ks. näitä), yhteensä neljä taloa. 8. Lokonen 1. Lokosen kylä tavallisempi (ks. jälkimmäistä).

Lokola D . 1817-27 Lokola (talo tai torppa Asilassa) . - Ks . Lokosen kylä. 3. Loko/a Goskus). 4. Norola (Lokosen kylää). 5. Talot Häkki­nen ja Lehkonen {ks. n.) tällä numerolla.

Lokosen kylä. 2 . (6133) 1541 16ckon (16cken?) (s., Vis .: Norola); 1720-30 Lokoin (s. Paasolan eli Asilan kylässä). Ks. Lokola rr. 3. Lokose(n) ldlla, Lokone. 5. •Kylä« (osa Norolan kylää). 8. Lokola (I). 10. Lokose kalassl1j .n.e., Lokoslessa, -esta. -e. 11. Asilan ja Norolan kylissä kirkonkirjojen mukaan eli vielä 1910-17 Lokosia.

Loukkaan torppa. 2 . (6331 a) 1561 (j . 1664) Loutti Louka6 (Nor.); (8646) 1664 Loukasma (Rahula), Loukas Maa bost : (Nor.). 3. Loukka torppa. 4. Rahula . 5. Tertin tpp . 10. Loukkd torplassa, -asta, -pd.

Mäkärä. 2 . (6133) 1541 mäkären (suk., Visul.: Melkola), mäkeren suk., Visul. : Norola), mäkem (s:n ja Melkola); (6331 a) 1561 (j . 1664) Mekeräinen (s., Nor.), Mäkärän kangas (Melk.); 6517) 1578 Meckerein (s., Norola, Juonion kk.); 6729) 1608 Mäkäräin (s., Melk.); (8646) 1664 Mäkärän kangas (Yehmask.); 1720-30 Mäkärä (talo, Norola); 1817-27 Mäkärä Waljakka (talo, Norola) (nykyään kahtena talona, joista toista kutsutaan Mäkäräksi eli •hienommiten« Mäkeläksi (1), toista Ristolaksi , jonka omistaa Valjak1ca; ks. Ristolaa). 3. MaklJrl1. 4 . Norola . 5. Talo. 8. Mäkelä (I) (ks. t.). 10. Makl1rl a.ssll, -a.sta, -11. 11. Ks. 2: 1817-27.

Norokorpi. 2. (6331 a) 1561 G. 1664) Noron Kårpi (Melk.). 3. Norokorp . 4. Vehmaskylä. 5. Talo. 8. Saari (II, ks . t .) . 10. Noro­korvlessa, -esta, -pe.

Norola. 2. (6133) 1541 No'ia ffierdungh (Visul. p.); (6134) 1543 Nårala (nk. , Vis. p.); 6159) 1551 (NoroLa ffy (Visul. pit.); (6331 a) 1561 G. 1664) Norola (nk., Visul. pit.), Noroselänbyy (Nor.), Noron selkä (Nor .); 6445) 1571 Norola (nk., Vis. pit.); (6542) 1582 Norola Tiendt (Nor. nk:ssa); (6677) 1600 Norola fierdung (Visul. p.), Norala T . (Nor. nk:ssa); (8646) 1664 Norolaby (Visul.), Noronselke bostelle (Nor. kyl.), Noroilaby (Vis.); (868) 1680 Norola (kylä); 1720-30 Nårola (kylä); 1817-27 Nårola (kylä) 3 . Norola. 5. Kylä. 8. Osaa sanotaan Lokolaksi (I). 1. Lokosen kyläksi (ks. näitä).

Näreselkä. 3. Nl1resserk11. 4. Norola. 5. Lampilan tpp. 10. Nl1res­se/a/la, -ltti, -Ie. 11. < näre = kuusi.

Närhen- 1. Nä rbintalo. 2. (6133) 1541 Närhin (s., Kiala); (6331 a) 1561 G. 1664) Nerhinen (s:n); (6729) 1608 Nerhin {s:n); (8646) 1664 Närhineo (s. Närhiiän kylässä Pllmen pit ., todennäk. Ristiinaa), 1707-16 Närchilä (Närrhilä?) (talo?, Tuukkala?);1817-27 Närhitalo (talo,

308

Haukkakorhola), Närhin (omistaja). 3. NtJrhitalo. 4 . Haulc.Jcakorhola. 5. Talo. 10. Narhita/lossa, -osta, -16.

Ojamaa. 4. Sairila. 5. Sairiian talon tpp. Ojamuukkonen. 2. (633 1 a) 1561 Q. 1664) Mukon Maa (Visul. :

Melkola, Vehmask.); (8646) 1664 Mukon Maa (Norolan kyl.). 3. OiamUkkone. 4. Norola. 5. Lampilan (IV) tpp. 10. -ssa j.n.e. 11. Sukunimestä Muukkonen.

Parantala 1. 2. (6133) 1541 parand~ (suk., Visul.: Norola); (6331 a) 1561 0. 1664) Parandainen (s:n); (6729) 1608 Parandain (s., Paukk.); (6729) 1608 Parandain (s., Nor .); (8646) 1664 Parandain (s:n); (8688) 1680 Parandain (s., Nor.); 1817-27 Parandala (talo, Norola). 3. Parantala. 4. Norola. 5. Talo.

Parantala IJ. (6133) 1541: ks. ed.; myös: paranda (suk., Vis .: Vuol.); (6331 a) 1561 (j. 1664) Parandainen (suk., Vuol., myös Paukk.), Parandalamäkj (Vuol, omisti edelläm.); (8646) 1664 Parandala by (Pilmi), Parandalaby (Vis.), Parandainen (suk . tässä kyl.), Parandala Mäkj bostelle (Visut., Parant. kylä, om. ed.); (8688) 1680 Parandala (kylä), Parandain (s. tää1lä); 1707-16 Parandala (kylä, Parandain (s.täällä); 1720-30 Parandan (s., tuukkala), Parandala (kylä); 1817-27 Parandala (kylä). 3. Parantala. 5. Kylä.

Parantala ll. 2. Ks. P . 1 ja m. 3. Parantala. 4.Visulahti. 5. Kata­jalahden tpp. 11 . Arvattavasti < Parantainen (asukas).

PaukkuJa. 2. (6133) 1541 pawckula ffierdung (Visul. pit.); (6222) 1557 paukola fierding (Vis. pit.); (6331 a) 1561 Q. 1664) Paukola Fiär­gingh, Paulcula (kylä), Pauckula (nk. ja kylä), Paukula peldo (Paukk. nk.); (6550) .1583 Paulrula (nk.); (6671) 1600 PaUckUla (nk.); (6729) 1608 Pauckola (nk.); (8646) 1664 Paukulanmetzensarka (Seppola), Paukuisenselkä (Rahula), Paukula peldo (Vis., Kirkonk.); 1707-16 Pauckula (talo, Kirkonk.); (8781) 1727 Paukoin (s., Vehmaskylä); 1817-27 Paukola Rusthåll (Kirkonk.); karttarek. 1899 Paukkola (talo, Savonlahti). 3. Paukkula. 4. Savonlahti. 5. Ratsutila.

Pomelin torppa. 2. 1817-27 Pomeli (talo, Norola), 3. Pomeli torppa. 4.Norola. 5. Juoniennurmen torppa. 11. Nähtäv. on torppa kuulunut ent. Pome'in ( < Pomoell?) tilaan.

Pork.kala. (6517) 1578 pårcka (suk., Nor.: Nuonion kk:.); (8646) 1664 Pååll Pårkains ödhe (Norola). 3. Porkkala. 4. Harjurunaa. 5. Talo (kuuluu kirkkoherran virkataloon, omistaa valtio.

PöUyvuoren torppa. 3. Po/lavuore torppa. 4. Sairila. 5. Sairiian kart . tpp. 8. Pöllämäen torppa (ks. t.) 10. P. torpassa.

Pöllämäen torppa. 2 . (6133) 1541 pölle (suk., Pllmi: Pllmi; Vis.: Melk.), pöllen (Vis.: Vuol.); (6331 a) 1561 G. 1664) Pöllänen (suk., Pllmi: Pllmi) , Paufwon Pölläisen peldå (Norola); (6729) 1608 Pölläine (s., Melk.). 3. PO/lllmtli torppa. 4 . Sairila. 5. Sairiian kart. tpp. 8. Pöllyvuoren torppa (ks. t .) kansanomaisempi. 10. P. torpassa.

PöUänranta. 2. Ks. Pöllämäen torppa. 3. POIIIJrranta. 4 . Sairila. 5. Sairiian talon tpp. 10. POlltJrranlnassa, -nasta, -ta.

Pöytä kangas. 3. PtJatakankas -(-kannas). (Ei käytetä paljon.) 4. Sairila. 5. Sairiian kart. tpp. 6. Tasaista maata, mahdollisesti siitä nimi. 8. Ukkosen torppa (lcs. t.): 10. PtJatllkankå/la, -lta, -Ie.

Raatila. 2.(6133) 1541 ratila (suk., Norola). 3. Ruatila. 4. Norola. 5. Kirmalan tpp.

Rahula. 2 . (6133) 1541 raho, rahun, rahonn (suk., Vis.: Nor.); (6228) 1557 rahoine, rahuine (s:n); (633 1 a) 1561 G. 1664) Rahuinen (suk., Kiala), Rahula By· (Nor.), Rahuinen(n) (suk. täällä); (6550) 1583

309

rahoin (s., Nor.); (6729) 1608 Rahola (kk., Nor.), Rahoin (s. Ussä k.k:ssa), Rahon.en, Rahoine (s.N); (8646) 1664 Rahuin (s., Nor.), Rahulaby (Visul.), Rahuilaby (Vis.; (8688) 1680 Rahuin (s., NoroJa), Rahula (kylä); 1707-16 Rahula (kylä); 1720-30 Rahula (kylä); 1817-27 Rahula (kylä). 3. RaJuda. 5. Kylä.

Rahulan puustelli. 2. 1817-27 Rahula (vääpelin puustelli). 3. Rahula(m)pastel. 4. Norola. 5. Valtion puustelli. 10. Ks. Puustelli 1.

Rantala II. 3. Rantala. 4. Sairila. 5. Sairiian talon tpp. Rasilahti. 2. (8646) 1664 Rasilahenpällys maa (Asila), Ratilahen Maa

(s:n), Rasi Laxi (om. Rahulassa), RalHiax (Norolassa om.). 4 . Asila. 5. Talo. 8. Rasiaho 0) t. Tattaraho, ks. näitä.

Riolammin torppa. 2. (6331 a) 1561 G. 1664) Riolammin ltäpolj (Pitkäl.); (8646) 1664 Reo(?) Lamin päJiys maa ettelä puolj . (Asila). 3. Riolammi torppa. 4. Norola. 5. Kallioisen tpp. 10. R. torpassa.

Ripatti 1. 2. (6331 a) 1561 (j. 1664) Ripatin mäki (Nor.), Riputin selkä (Paukk.); (6729) 1608 Riputine (s., Nor.); (8646) 1664 Riputin selke (Laur.); (8688) 1680 Rijpatins (Rypatins?) Ödhe (Norola). 3. Ripatti. 4. Laurikkala. 5. Talo. 10. Ripat/issa, -ista, -tf.

Ristimäki. 2. (6331 a) 1561 G· 1664) ristin mäkiä (omist. Kialan nlc. Tohmolan tai Tuomaalan kylässä - epävarmaa, mitä paikkaa tarkoit­taa), Ristinmäen maa (Kialan Kangask.), Rystin Mäki (Nor.), Ristin mäk, (Pauk.); (8646) 1664 Rijstin (Rystin?) Mäen Maa (om. Nor.). 4 . Savonlahti. PaukkuJan aluetta. 5. Kirkonkirjoissa: Ristimäen tiilitehdas. - Risti(n)mäeksi sanotaan vanhastaan myös nykyistä Mikkelin kaupungin kirkon paikkaa, johon Kangaskylän Ristinmäen nimi v. 1561 voitaneenlc:in sovittaa.

Ristola. 2 . (8788) 17830 Wallljaka (s., Vuol.); 1817·27 Mäkärä Waljalc:lc:a (talo, Nor.), Valjacka (omist.). Ks. Mäkärä. 3. Ristola. 4. Norola. 5. Talo. (Kirkonkirjoissa nimettömänä.) 11. Talon entisen isännän Risto Valjakan mukaan nimetty.

Rynkälä. 2. (6133) 1541 ryngen (suk., vis.: Paukk.); (6331 a) 1561 (j. 1664) Ryngeinen (s:n); (6729) 1608 Ryngäin (Paukk., Harjunmaa; myös Norola); (8788) 1726 Ryngein (s., H-maa ja Hiirola); 1817-27 Ryngälä (talo, Harjunmaa). 3. RUnkl1ll1. 4. Harjunmaa. 5. Talo.

Ryytteli. 2. 1817-27 Ryyteli (talo, Seppälä). 3. Rattel. 4. RämäJä. 5. Talo (kuuluu Mynttiseen). 8. Ks. Mynttinen. 10. Rattellissa. -ista, -i. 11 . Könönen (Pälkjärven paikannimet) selittää ryyttelin merkitsevän valtakunnan rajalle Uudenkaupungin rauhan jälkeen asetettuja rajarat­sastajia, jotka valvoivat, ettei rajan yli kuljettaisi muualta kuin tul­liasemista. - Turun rauha siirsi rajan toistaiseksi lännemmäksi, lähelle Mikkeliä, jossa oli rajatulliasema. Mahdollisesti on jonlcun sellaisen rajavalvojan (ryttare) mukaan Mildcelinkin Ryytteli saanut nimensä. Kuitenlc:in mahdollista, että nimi on paljon aikaisemmalta ajalta: (6729) 1608 esim. mainitaan Norolan Rahulasta Anders PeerBon Rytter.

Rämälä I. 2. (6133) 1541 räm~ (sulc:., Pllmi: Kiala; Vis.: Vuol.); (633 1 a) 1561 (j. 1664) Remeisten Nijtu saarj (Vuol., Vanham.), Rämen Mäkj (Vuol., Rantalc:.), Rämäinen (omistivat tämän, Rantalc:.; suk. myös Kialassa); (6729) 1608 Rämein (s., Vis.: Vuol., Rantakylän k.k.); (8646) 1664 Rämän Mäkj (Visul.: Rantakylä), Rämäinen (tämän osaomistajat); (8688) 1680 Rämäin (s., Rantakylän kartano ja Salmen­kylä); 1817-27 Rämälä (talo, Rantalcylä). 3. Rama/a. 4. Rantalc:ylä. 5. Talo.

Rämälä II. 2. (6331 a) 1561 (j. 1664) Rämäinen (suk., vuol.); (6729)

310

1608 Rämäin (s .• Nor.); (8646) 1664 Rärnäläby (Vis .), Rämäinen, Rärnäin (s .• Rämälä); (8688) 1680 Rärnälä (kylä), Rämäin (s . täällä), Rämein (s :n); 1720-30 Rärnälä (kylä);

Salmela I. 3. Sal'mela Goskus). 4. Sairila. 5. Sairiian talon tpp. 12. Lienee uusia nimiä.

Salosaari 1. 2. (6222) 1557 Salo Engenn (Sairilan aluetta); (6223) Satulavuoren torppa. 3. Satulavuore rorppa. 4. Rahula. 5. Tertin tpp.

10. S. rorpassa, S-vuorela. Sairila. 2. (6133) 1541 Sayro {sulc., Vis. : Nor.); {6210) 1556 Sayro

(useita tämänsukuisia Nor.), Mattz Sayro Lentzmann {Vis.: Nor.); (6222) 1557 Sairola Gård (Visul. pit.); (6223) 1557 SaijriaJa gårdh; (6331 a) 1561 G- 1664) Sayroselkä (Nor.), Sayronen (sulc., Nor.) Sajronenn (s., Paukk.), Sayrojnenn (s:n); (6550) 1583 Sayroin {s. , Nor., Juonion k.k .); (8646) 1664 Sairoinen (s., Suonsaari), Nils Sayrains ödhe (Seppola), SairaJa Gårdh (Visut. kyl.); 1707-16 SairaJa (kylä tai kart.); 1720-30 SairaJa (kylä ja kart.); (8788) 1730 SairaJa Ladugård; 1817-27 Sairinen (s. Tuppuralan tilalla Kirkonkylässä), SairaJa (kylä), SairaJa Rusthåll (tässä kylässä) . 3. Sairila. 5. 1. Kylä. II . Kartano. Perustettu lcuninkaanlcartanoksi v. 1556, oli näihin aikoihin m.m. voudin asuinpaikkana. Ks. Ilmari Salosen kirjoitusta •Sairilan kartano vuosina 1557-1570« (Hist. Arkisto XXV).

Savonlahti. 2. (FM. 1, N :o 313) 1323 Sawolax (kihlakunta), Sauolax (s:n), Cebulakmo (venäj. akk.; s:n); (Mustalc. N:o 52) 1329 Sauilax, Sauwlax, Sawlax, Sagwlax (seurakunta); Mustalc. N:o 90) 1337 Sauilac. Sagwlax (s:n); (Mustalc. N :o 211) 1370 Sauilax, Sawlax (s:n); (6148) 1549 Sawlax (kirklcopit.), (6156) 1550 Saglas Prostery, Sautax (rovastik.), Sagulas (pit.); (6188) 1554 Sagwlax Socbnn; (6190) 1554 Safflax (voutik. ja kirkkop.), Sawlax fögedery; (6217 a) 1556 Saf­fuelax proestery, Saffwelax Sochnn; (6222) 1557 sawula.x (voutik.); (6234) 1557? Saulax fogderi; (AH. JV, n:o 175) 1558 Saugulaslän, Saugulax (= Savonlinnan lääni); (6331 a) 1561 G. 1664) Store och Lille Sawolax; (6445) 1571 Sawffla.x (kirkkopit.); (6447) 1571 Sau uo lax Sockn; {6542) 1582 Saffuolax Kyrckie Och preste boolehdt; (6550) 1583 Sauela.x kyrckie och preste Boolett; (6721) 1607 Stoor Saffwola.x (= Juvan, Visulahden ja Pellosniemen pitäjät); (6729) 1608 Stoor Saftla.x (s:n, kihlak.); (8646) 1664 Safwolax (maakunta); (8781) 1727 Safwolax Öfredebl Härad (m. m. Mikkelin pit. ); (8788) 1730 Safwolax Öfredels Häräd {s:n). 3. Savolaht, Savolahe låUll. 4. Kylä. 8. Savilahti (ei kansan kesken). 10. Savolahe kalllssll. 11 . ja 12. Savo(n)lahti eli Savilahti on Mikkelin kaupungin edustalla lainehtiva Saimaan lahti, jonka nimellä jo amrnoisina aikoina ruvettiin kutsumaan myös seudulle syntynyttä (allrujaan Karjalaan Juettua) lcihlakuntaa ja Savon ensim. kristillistä seurakuntaa. Näistä juuri on koko Savon maakuntakin nimensä saanut (ruotsalaisten puheessa vieläkin Savolaks). -Kylän nimenä S. on verrattain myöhäsyntyinen.

Siilinsalmi. 2. (6331 a) 1561 (j . 1664) Silin maa (Nor.). 3. Sili Siiskonen II. 2. Ks. Siiskonen 1. 3. Siskone. 4. Norola. 5. Talo (osa

Parantalaa 0. 10. Ks. S. 1. Sikala. 2. (6133) 1541 Sicka (sulc., Visul.: Norola); (6331 a) 1561

G. 1664) Sikainen (suk. , Kiala); (6729) 1608 Sikain (s., Pllmi: Kiala); ((8646) 1664 Sijkainen (Sykainen?) (s. , Visul. kylä); 1817-27 SilcaJa (talo, Visul.): 3. Sikala. 4. Visulahti. 5. Katajalahden tpp.

Sulkuinmäkl. 3. SufkuimnUJk(i). 4. Rahula. 5. Tertin tpp. 10. Suf kuimmai/11.

1

1· 1

1

311

Sutela. 2. (6133) 1541 Swtin, Swttin (suk., Visul. pit., Mellcolan nk.); (6331 a) 1561 G. 1664) Sutinen (useita senniroisiä miehiä Mellcolan nelj.-lrunnan Mellcoh ~ylässä); (8634) 1660 Erich Suthinen, Jöns ibm (Visul:n Vanhalan k} .. sä), Her Hendr Cappelan (omisti maan Vis:n Rahulan kyl.); (8646) 1664 Erich Sutins ödhe, Jöns Sutins ödhe, Hr Hindrich tili Caplans boohl (kaikki nämä Rahulassa samalla numerolla, ollen tämän maat sitä paitsi samat kuin Sutisilla jo. v. 1561), Papin Maa (Rahula), (Pellosniemen Kirkonkylässä oli: Hr Hindrich Capla­nen); (8688) 1680 He:• Hindrich Hensenius (Rahulassa), He:• Hindrich Henstenius CapeJan i Sant Michell (Kirkonkylässä); 1817-27 Sutela (Kapellans Bohl, Rahulassa). 3. Sutela. 4. Rahula. 5. ll:n kappalaisen puustelli 11 . Akiander (Herdaminne II, s. 293) kertoo Mikkelin kappalaisen Henricys Henrici Hansteniuksen (!) 15/3 1652 saaneen 3 1.h veromarkan suuruisen, autioksi jätetyn maan virlcatalokseen. Edelläole­vien asiakirjapoimintojen ja muutamien IisähuomautusteD valossa voi todeta, että tämä tila oli jolcu osa siitä, joka Sutisilta oli autioksi jäänyt. Tosin Sutiset ovat itse vielä kirjoissa Vanhalan kylässä v. 1660, mutta maattomiksi merlcittyinä, maitten manttaaJi- ja veromää­räin kumminkin ollessa mainittuina. Herra Henriklc.i on tällöin merkittynä Rahulan kylään, mutta hänen nimissään oleva •haltuun otettu tilaoc (otsikon •UnderlagdeHemman• alla, ainoana tämänlaatuise­na koko pit:ssä) on veromäärältään täsmäJleen samansuuruinen kuin Sutisten kohdalle merkityt kumpaisetkin tilat erikseen (3 1.h, sama määrä siis, minkä Akianderkin mainitsee ja manttaaliltaan sama kuin Erkki Sutiselta jäänyt tila (7 /8). Jo neljää vuotta myöhemmin luetaan Sutisten autiotilat jo Rahulaan, niiden kolmanneksen haltijana mainittu pappi. Kappalaispuustellina tämä paikka sitten on pysynytkin. - Että puustelli on osa ent. Sutisten tilaa, sitä todistaa vielä nimi Sutela. Tämän nimen synnyn taas voi kielellisesti selittää kahdellakin tavalla. Jos Sutisen nimen kantasanana oleva suti tarkoittaa sutia (= esim. sivellin), on Sutila, joksi Sutisten tilaa tässä tapauksessa arvatenkin olisi nimitetty, Sutisten nimen ja muistonkin seudulta kadottua muuttunut paremmin tajuttavaksi Sutelaksi. Toinen selitys olisi seuraava: Sutisten nimessä piilee allcusuomen *suri = susi; suden mukaan nimitetyt miehet ovat olleet Sutisia Goka nimi siis voisi olla alkusuomalaista kantaa) ja heidän asuinpaikkansa on ollut Sutela, joka siis olisikin tämän paikan alkuperäinen ja halki vuosisatojen säilynyt nimi [siis: *suti (>susi), Sutinen, Sutela, lcuten esim. *veti (>vesi), vetinen, vetelä, *paati (>paasi), paatinen, Paatela].

Särkimäki. 2 . (6331 a) 1561 G. 1664) Serkemäkj (Norola), Särkimäki (Paukk.), Särkemäkj (s:n). 3. Sarkmllk. 4. Asila. 5. Talo. 10. Sarkml:lila.

Taipaleenniemen torppa. 3. ja 8. Taipalfnnieme t. Taipalisennieme torppa. 4. Sairila. 5. Sairiian kan. tpp. 10. T. torpassa.

Tertti 1. 2. 1817-27 Tertti (talo, Asila). 4. Asila. 5. Talo. 10. Tertlissa, -istll, -tf.

Tertti ll. 3. Tertti. 4. Rahula. 5. Ratsutila. 8. Ks. Hintsalan rustholli. 10. Tertlissa, -istll, -tf.

Tervasentaipale 1. 2. (8646) 1664 Terfuasentaus (Asila), Terfwas randa (Nor.), Terfwas Puro (s:n). - Ks. seur. 3. Tervasetaipale. 4. Norola. 5. Talo. 6. Tervasen lammen ja Korpijärven välisellä kannak­sella. 10. TervasetaipaM!ssa, -sta. -se.

Tervasentaipale II. 2. (6331 a) 1561 G. 1664) Terfwaisen taiffual (om. Melk., Haukivuor.); (8646) 1664 Terfwaisentaifuall (Rahula). - Ks. ed. 3. TaipaU torppa Goslrus). 4. Rabula. 5. Tertin tpp. 6. Ks. T. 1.

312

8. Lipan torppa (ks. t.) tavallisempi 10. T. torpassa. Tiusanen ll. 2. 6729) 1608 Tiusain6 (s., Paukk., Harjunmaa);

1817-27 Tiusanen (talo, Norola), Tiusain (omistajan tai kotivävyn vaimo o .s.). 3. T:n nimi kadonnut aikoja sitten, kun ei täällä enää ole tämännimistä omistajaa. 4. Norola (Kiteen kylää). 5. Taloja tällä num. Mäen Pulkkinen 1. Mäen Paasonen, Muukkoneo ja Niiranen (ks. n.). 8. Mantt.-kirj. Tiusala.

Toivari. 2. (6133) 1541 toyffuarin (suk., Vis.; Pauk.k.; Vis.: Vuol.); (6331 a) 1561 Q. 1664) Toifuarinen (maan nimi, Vuol., Rantak.), Toifuarine peldo (Nor.), Toifwarj (suk., Paukk.), Toifuarinen (s:n), Toiffwar (suk., Vuol.); (8646) 1664 Toifwarinpeldo bost": (om. Norolassa), Toifuarin (maan nimi, Vis.: Rantak.); 1817-27 Toiwari (talo, Ihastjärvi. 5. Talo. 10. Toivarissa.

Toivala 1. 2. (6447) 1571 toluain (s. , Melk.). 4. Sairila. 5. Talo (yhdistetty Sairilaan, nimi hävinnyt). 11. < Tolvanen (suk.). epäile­mättä.

Toplanen. 2. (6331 a) 1561 Q. 1664) Tobla6randamaa, Tobla Joen Sifwu maa (Nor., Rahula), Tåplaisen Niemj (Melk.), Toblasmäkj (s:n), Toblas Randa (s:n); (8646) 1664 Toblaisen joen etteläpoli, Toplaisen Maa (Asila), Toblasmäkj (Alamaa), Toblas Randa (Veh­mask.), Toplaisen Nemj (s:n), Tobls aho (s :n). 3. Toplane. 4. Rahula. 5. tTalo. 6. Mäellä. 8. Käytetään myös nimeä Toplasenmäki: Topla­semmtJk. Ks. Hintsalan rustholli. 10. Toplasel(l)la, -/ta, -{l)le. Toplasemmi1illt1, -ltt1, -Le. 11. Lähellä Toplasen lampea.

Tuomioja. 3. Tuomoika. 4. Visulahti . 5. Katajalahden (Visulahden) tpp. 10. Tuom-oiala.

Tyyskä. 2. (6222) 1557 Tiska Engenn (niitty Sairiian mailla; perin epä­vannaa, voiko tarkoittaa Tyyskää); 1817-27 Hiirolan kylässä talo Tyyskä, jonka omisti Tysk, tytär oli Tyske (samassa kylässä tois. talossa palvelijattarena Tyyskä). 3. TUskll. 4. Pek.kola. 5. Talo 10. TUskllsstJ. 11. Sukunimestä Tyyskä, kuten 2: sesta kohdasta näkyy.

Työmäki. 3. TylJm/Ji torpa. 4. Norola. 5. Kasin puust. torppa. 10. T. torpassa. 11. Savossa puhutaan työsiöstä kaskiviljelyksen yhteydessä. Kenties voisi •työmäen« yhdistää samaan viljelykseen?

Ukkonen. 2. (6133) 1541 (suk., Vis.: Vuol.); (6729) 1608 Uckoin (suk., Nor.) 1817-27 Ukkonen (talo, Hiirola), Uckoin (tässä tal. kaksi vaimoa o.s.) 3. Ukk.one. 4 Hiirola. 5. Talo. 10. Ukkosessa. 11. Omistajana Uk.k:onen.

Ukkosen torppa. 3. Uklwse rorppa. 4. Sairila. 5. Sairiian kart. tpp . 8. Pöytäkangas (ks. t.). 10. U. torpassa.

Valttinen. 3. Valttine. 4. Norola. 5. Paasolan torppa. 10. Valttisessa. Vierula. 3. Vierula (harvinainen kansan kesken). 4. Sairila. 5. Sairiian

talon tpp . Viinamäki. 3. Vinamak(i) , vfnamlli torppa. 4. Rahula. 5. Tertin tpp.

10. V-maila, V. torpassa. Visulahti. 2. (6133) 1541 Wesulax Soockn, Veszulax Socknn, Sokfi

wefiulax (veropit.); (6148) 1549 wäsulax (nimism.-kunta); (6161) 1551 wessulax (veropit.); (6229) 1557 Wesilax Herr Gårdh (luult. tarkoittaa Sairilaa, koska oli voudin asuinpaik.kana); (6444) 1571 Wesiilax (pit.), Wessiilax (pit.); (6445) 1571 VesUlax, Vesulax (pit.); (6447) 1571 VessOlax Socknn; (6517) 1579 Wessulax (pit.); (6542) 1582 Vesulax Tiendt (Nor.); (6550) 1583 wesulax Sochen; (6729) 1608 Wesulax Sochnn; (6331 a) 1664 Wesulax Sochn eller s• som hon nu för tyds kallas (tämä asiakirja on main. vuonna tehty jäljennös v. 1561 :n

..

313

maakirjasta); (8646) J 664 Wesulax Sochn, Wesulaxbij (Vis. pit:ssä); (8688) 1680 Wellulax (kylä); 1720-30 Wisulax (kylä); (878 1) 1727 Visulax (kylä) ; (8788) 1730 Vesulax (kylä); 1817-27 Wisulax (kylä). 3. Visulaht, Vislaht., Vis(u)lahe hov(i). 5. 1. Kylä. II. Talo (ks. Katajalahti). lO. Vis(u) lahessa, Vis(u)!ahe hovissa. 11 . Kun aina 1700-luvulte käytetään Vesulahden nimeä, on se uskottava alkuperäiseksi (vesu = vesikäärme) ja Visulahdeksi muuttuneen, kun kansa ei enää tajunnut vesun merkitystä (nykyään aivan tuntematon) ja lahden ehkä käydessä verrattain tiheästi asutun seudun keskellä kaloista •visummak­si« Ooka toinen ainakin Pohjois-Pohjanmaalla nykyäänkin merkitsee saitaa).

Yhtiö(torppa). 3. Ohrio(rorppa). 4. ja 5. Sairiian tpp. 10. OhtfosslJ, 0-torpassa. 11. Johtuu nähtävästi asukkaiden runsaudesta.

314

SISÄLLYSLUETTELO

Tervehdys perinnekitjan lukijalle . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4

IDSTORIAA . .. . . ... ........................ . . 6 Kivikauden löydöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6

Reikäkivi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6 Asukkaat - kampakeraamikkojen jälkeläisiä vai lappalaisia . . . . . . 7 Rautakauden löydöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7 Alueen ulkonäkö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 Asutuksen muodostuminen paikkakunnalle 1100-luvulta lähtien . . . 8 Visulahden kappeli ja Juonennurmen krusifiksiristi . . . . . . . . . . 9

Kitoaho ........... .... . . ...... . ........ 9 Ristiretlåen aikaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10 Sairiian Linnavuori . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11

MAALLINEN VALTA JA IHl\fiSTEN ELÄMÄ KESKIAJALLA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13

Nimismiehet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13 Käräjien pito .... . . .. . . . . .. ... ............. .. . 13 I..au ta miehet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14 Pöytäkirjoista poirnittua .......................... 14 Kulkuneuvot ... ........ .. . ......... . ......... 14 Asuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ... 15 Vaatetus ......................... .......... 16 Palkolliset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17

KRISTINUSKON LEVIÄMINEN ......... . . .. . .. .... 17 Kristinuskon sarastus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17 Kristinuskon tulosuunta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 Katolisuudesta luterilaisuuteen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 Hartaudenhatjoitukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 Ulkoiset puitteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 Kaijalan tsasouna Visulahdessa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 Seurakunnat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 Pappilat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22

SUTELAN PAPPILA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . 23 Mikkelin maaseurakunnan esittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24 Mikkelin pitäjän kirkko . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24 Sutelan pappilan haltijat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25 Kappalaisen pappila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27 Pappilan rakennukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27 Sutelan pappilan asuinrakennus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28 Papinmaksut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29 Pappilan viljelykset . . . ....... .. . . . . ............. 30 Pappila oli mahtipaikka ...... . . .. . . . .. ...... . .... 32 Rovasti Uuno Nortia (Nordström) ..... . . ............. 33

Rovastin raportti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34 Pastori Roschier . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 40

Pastori Armas Roschierin hautaus . . . . . . . . . . . . . . . . 40 Asessori Reino Niininen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45 Sutelan aika . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46 Otavan kyläkirkko vei pappilan Otavaan ... . ........... . 48

SAIRILAN KUNINKAANKARTANO ... ..... ... . .. .. . 49 Perustaminen, nimen syntyminen ja hallinto ... ... ........ 49 Savon tiet ja levähdyspaikat ........ ...... ... .. .. . .. 52 Kartanon asukkaat ja taloudelliset olot . ....... ... ...... 54

Rakennukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Maanviljelys . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. . . . ..... 55 Kaljanhoito . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Kalastus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Verotus . . ................ . . ... ......... 56 Ruokatalous . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Tilukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ..... 56

Kuninkaankartanon lakkauttaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Nuijasodan aika ja ratsumiesjätjestelmä . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kruunun maasta rälssisäteriksi 1650 ................... 57 Säteriratsutilaksi 1681 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 Kartanon omistajat ja sen elämää 1700-1800-luvulla . . ..... . . .... .. . ............. . 59

Torppariaika . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 Kaskeaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Mylly . .............. . . . ....... . ....... 62 Viinanpoltto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 Hevoset ja karja 1800-luvulla ............... . ... 63 Ruotuarmeijan harjoittaminen 1809 . . . . . . . . . . . . . . . 63 Kartanotorpat, mäkitupalaiset ja loiset . . . . . . . . . . . . . . 63 Torppien itsenäistyminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64

Kartanon viimeisimmät omistajat ja pulakausi 1930-luvun vaihteessa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Talous 1920-luvulla ........ .... .... .. ....... . .. 65 Päämajan käytössä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Marsalkan syntymäpäivä sodan varjossa ....... .. ....... 70 Jatkosodan vihollisuuksien lopettamiskäsky annettiin Sairiiassa ... 73 Sairiian kartanon rauhanajan vaiheet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 73

NRO 1 KATAJALAHTI (VISULAHDEN KARTANO) RATS~A .................................. 74

Kartanon omistajat . .. ............... .... ....... 74 Visulahden kartanon elämää vuosisadan alusta . . . . . . . . . . . .. 75

HE IKKALA, RATSUTILA ...... .... .... .. ... . .... 83 Heikkalan historiaa ja omistajia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83 Tilan koko ja sijainti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 85 Torpparit ja torppien itsenäistyminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . 86 Maanhankintalain vaikutukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 87 Rakennukset ja pihapiiri . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 89 Tuotannollinen työ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 91

315

316

Vuokralaisia pienyrittäjinä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 93 Sota-aika . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 94 Talon perinteitä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 95 Persoonallisuuksia ja pitkäaikaisia työntekijöitä . . . . . . . . . . . . 95

JUONENNURMI - PUUSTELLI . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 108 Nimen muodostuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 108 Hallinta ja omistus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 109

Lohkomiset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 110 Tilan vanha talouskeskus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 111 Karjanhoito ja maanviljelys ... . .... . ....... . ...... 111

Pellavan ja hampun kasvatus . ... . . . .. .. . ...... 113 Koneistuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 113

Tuotteiden markkinointi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 114

LAMPILA, RATSUTILA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 115 Lampilan pihapiiri . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 117 Lampilan historiallista taustaa ja kupurasolkien löytyminen . . . . 119 Historiallista taustaa Lampilan peliosta löytyneile kupurasoljille . 121 Raudan valmistusta Lampilassa ..... . . . .... .. . . ..... 125 Tervanpoltto ........ .. . ..................... 125 Lampilan ratsutilan muodostuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . 126 Lampilan päärakennus . ............. . .......... 127 Ratsumiesten virka-asunnot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 128 Isojako ja Lampilan talon elämää nykypäivään asti . . . . . . . . . 133 Vanhat kivinavetat .... ........................ 158 Pystyaatra . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 163 Museoviraston kaivauksien tuloksia Lampilasta 1989-1990 .... 167 Lähdeluettelo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 175

EVAKKOTAIPALEELLE RAUDUSTA JA NIEMENPELLONTILAN SYNTYMINEN . . . . . . . . . . . . . 176

Relanderin ponit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 177

VISULAIIDEN PULKKINEN . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 179 Sijainti ja historiaa ............ .. . . . .. ......... 179 Tämän vuosisadan elämää talossa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 181 Koululaisten mottitalkoot Viinamäellä . . . . . . . . . . . . . . . . . 182

TERTII RAHULA 1 NOROLA .... . ............... 183 Ratsutila ..... . . ....... . . . . . ............... 183 Hintsalan ja Tertin omistajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 184 Tertin edellistä sukupolvea . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 185 Työvoima . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 187 Pitkäaikaisia palvelijoita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 187 Meijeritoiminta Tertissä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 189 Sota-ajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 190

SAIRILAN KOULUPIIRIN ESITTELY . . . . . . . . . . . . . . . 191 Sijainti ja luonto ....................... . .. ... 191 Nykyinen asutus. elinkeinot ja nimistöä . ........ . ...... 191 Yritykset ja palvelut ... .. .. . ... . ............... 193 Energiahuolto . .. ....... . . . .. ................ 193 Tietoliikenne . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 193 Liikenne . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 194 Koulut ja laitokset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 194

Saitilan ala-aste . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 194 Sairiian koulukoti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 194 Sutelan A-koti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 194 Rahulan maamiesseurantalo-nuorisotalo . . . . . . . . . . . . 194

Kulttuurihistorialliset suojelukohteet ....... .. .. ... . ... 194 Luonnonsuojelukohteet ........................ .. 195 Harrastus- ja kulttuuritoiminta, yhdistykset . . . . . . . . . . . . . . 195 Virkistyspalvelut .. . ..... .............. . ...... 195 Retkeilykohteita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 195 Koulutoiminta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 196

Sairiian koulupiirin vaiheita ................... 196 Oma koulurakennus valmistui v. 1937 ........... . . 198

Kiertokoulu seutukunnalla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 207

MIKKELIN A-KOTI ..................... .. .... 211 Sijoittuminen Sutelan pappilaan . .. .................. 211 Sutelan rakennukset v. 1958 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 211 Alkoholistihuoltolan tarkoitus ... . ....... ... ... . .... 212 Alkoholistikodin johtokunta 1957 .. ........... ... . . . 212 Maatalous . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 212 Laitokseen saapuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 213 Mikkelin alkoholistikodin merkitys alkoholistien huollossa . . . . . 213 Mikkelin A-koti 1991 . .. ... . .. .... ............. 214 Toiminta-ajatus .......... ....... . ......... . . . 214 Henkilökunta ............... . . ... .. . ........ 214

Laitoksen johtajat ......................... 214 Alkoholi ja muut päihteet .. . ... . .... . ............ 215

IIENKaÖKlJVIA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 215 Olavi Pylkkäsen eräpolun varrelta .. . . . .......... .... . 215

Olavi Pylkkäsen toiminta metsästysalan eri järjestötehtävissä .. .... ... . . . ........ ..... 217 Palkitsemisia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 217

Olavi Lotti. Norolan Metsästysseura ry:n puheenjohtaja 1946-1976 219 Mikkelin maalaiskunnan vaikuttajia, talousneuvos Aulis Hahl ... 220 Entinen torppari ja hevosmies Eemil Viljakaineo . ......... 221 Martti Paasonen ... .. . .. ...................... 224 Seppä Emil Kaasalainen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 225 Suutari Mikko Kurki .. . ... ... .. ... . .. .. ........ 226 Kauko Antero Ikonen . . . . . . . . . . . . ... . . . . . . . . . . . . . 228 Soittajia ja laulajia ..................... ...... . 228 Sairiian koulun opettajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 229 Kiertokoulun ja pyhäkoulun opettajia . . . . . . . . . . . . . . . . . 229

317

318

Sairiian sekakuoro ja Sairiian pelimannit ... . . . ......... 230 Koulumuistoni Parklålasta v. 1926-1927 ... .. ... . . . .... 230 Muisteluja Sairiian koululta talvisodan kynnyksellä . . . . . . . . . 231

URHEILUSEURA SAIRILAN SISU RY. . ... . ..... .... 233 1960-luvun painiharrastus ......... .. ..... . . . ..... 234 Jalkapalloa ja pesäpalloa .. . ............... .. ..... 234 Viime vuosien toimintaa ...... . .. ... ........ .. ... 236

NOROLAN :METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVE~TSÄSTYS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 238

S~A I:N KALASTUSKUNTA ... .... .. ..... . ... 241 Kalastuskuntien vesialueet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 242 Vanhimpia kalastusmenetelmiä ...... .. .. . ..... . . . . . 242

LOTTA-SVÄRD TOil\.fiNTAA ... . ...... . .......... 243

SAIRILAN MARTTAKERHO ......... . .. . . . ...... 247 Perustaminen ja puheenjohtajat ..................... 247 Toiminnan yksityiskohtia ..... . .. . ... ..... . ...... 248

RAHULAN SEUDUN MAAMlESSEURA, ALUEENA MIKKELIN MAALAISKUNNAN ITÄISET ALUEET ............ . . 249

Ravitoiminta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 250 Oma talo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 251 Koneet ja kalusto . . .. .......... .... . . .... .. ... 254 Varojen hankinta . ............... . ...... . ..... 254 Taikootyötä tuhansia tunteja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 255 Luottamushenkilöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 256

RAHULAN MAA- JA KOTITALOUSNAISET .. ... .... . 256

TYÖN PERINNETTÄ ...... . .... .... ........... . 258 Maatalouden koneeliistuminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 258

Perunannosto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 259 Lumenauraus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 259 Kiertävät koneet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 260

Närepellon käpykaristamo ja taimitarha . . . . . . . . . . . . . . . . 260 Tukinajoa vuonna 1936 .............. . .......... 261 Ammatinharjoittajia ja harrastajia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 261 Lääkintähenkilöitä ..... . . .... ................. 264 Liikenteen kehittyminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 265

SAIRJLAN KOULUPIIRIN PERINNEKARTAN OHEISVIHKO . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 266

Entinen vakinainen asutus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 267 Päätilalleen työvuokraa tehneet torpat . . . . . . . . . . . . . . . . . 269 Kulkuyhteydet ............................... 271 Possakkareittejä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 272

Uittoreitti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 272 Puutavaran kuljetus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 272 Koulureittejä . ...... . . .. .... . . . ............ . . 273 Kokoontumispaikkoja ......... . . .... .. ..... .... 273

Seurantalo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 273 Tanssipaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 274 Kiiklcupaikkoja ... .. ...... . ....... .. ...... 274 Kokkopaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 274 Korttipelipaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 274

Paikkoja ja nimiä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 274 Nähtävyyksiä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 274 Erikoista kasvillisuutta .......... .. .... .... .. 275 Nuotta-apajia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 275 Nuottakatoksia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 275 Luolia ........... . .................... 275 Näköalapaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 275 I..ähteitä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 275 Historiallisia paikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 276 Visulahden uhrikivet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 276 Ratsutiloja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 276 Sotilasvirkataloja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . ..... 276 Mudanottopaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 276 Sammalenottopaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 277 Huomattavia kiviaitoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 277 Kestikievari . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 277 Raha-aarteita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 277 Vedenjakajia .......... .. .... .... ........ 277 Mäenlaskupaikkoja . . ...... . ............... 277 Muita urheilu- japelipaikkoja ja -kenttiä . . . . . . . . . . . . 277 Ravikilpailupaikkoja ........... . .. . .. .. .... 278 Uimapaikkoja . ...... .. .. .............. .. 278

Perinnekarttaan lisättyä nimistöä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 278 Kadonneet kirkonkellot ja kivinen risti . . . . . . . . . . . . . . . . 278 Pronssisormuksen löytyminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 279

Sahat . .... .. ...... . . .. ... ... .... ... .. 279 Jauhomyllyt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 279 Pärehöylät ........ . . . .. ... ............. 279

Tiiliruukki . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 280 Entisaikojen tuotantoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 283

Raudansulatuspaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 283 Hiilenpolttopaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 283 Tervan.keittopaikkoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 283 Pajat ja sepät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 283

Palveluja ..... . . . .. . ... . ... .... .. .. . . ...... 284 Kaupat ja posti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 284 Puhelinkeskus .. . . .. ... . . ... .. ........... 285 Koulut ja laitokset ........... . ...... . . ... .. 286

319

320

LIITELUETIELO .................. .... ...... 320

Sairiian Linnavuoren pohjapiirros ... ... . . . ... ........ 12 Kansilehti: Paradisin Yrti=Tarha, vuonna 1797 ............ 20 Postilla, Uskon harjoitus Autuuteen vuodelta 1801 .......... 21 Kartta, Sairiian kartanon sijainti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 49 Kartta, Linnaläänit 1540-luvulla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50 Kartta, Savon hallintopitäjäjako . . . . . . . . . . . . . . . . . . ... 50 Kartta, Savon voutikunnat 1562 ..................... 50 Kartta, Savon voutikunnat 1572 .............. ....... 50 Kartta, Savon tiet 1500-luvulla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Sairiian kartanon ratsumiehet ja heidän henkilötietonsa pestausvuonna . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 Kartta Sairiian kartanosta ja sen torpista v. 1750 . . . . . . . . . . . 61 Sairiian kartanon kantatilasta lohotut vuokra-alueet 1927 ....... 66 Sairiian kartano ja siitä 1929 lohkottujen tilojen tilukset ....... 66 Päämajan sijoitus keväällä 1944 Mikkelin alueella . . . . . . . . . . 68 Heikkalan pihapiiri vuodesta 1953 ............ . .. ..... 89 Kuulutus Heikkalan rusthollin myynnistä v. 1819 ........... 98 Heikkalan torpan välikirja ............. ....... .. 99-101 Torpan tulokatselmuspöytäkirja . . . . . . . . . . . . . . . . . . 102-103 Heikkalan tiluskartta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 104-105 Juonennunnen vanhan asuinrakennuksen pohjapiirros ........ 111 Vanhan navetan pohjapiirros ...................... 112 Kartta pihapiiristä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 118 Museoviraston kiitos Kaija ja Jouko Taskiselle .......... . 122 Museoviraston kiitos Kaija Taskiselle . . . . . . . . . . . . . . . . . 123 Museoviraston kiitos Terhi Taskiselle ............ . .... 124 Lampilan ratsumiesten virka-asuntojen sijainti "Sairilan kartano ja sen torpat 1750" kartakkeella . . . . . . . . . . . . . . . 128 Henkikirjan sivu vuodelta 1795 Norolan kylän Lampilan kohdalta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 130 Henkikirjan sivu vuodelta 1803 Lampilan kohdalta . . . . . . . . . 131 Lampilan isoj aonjakokirj an kansilehti vuosilta 1839-1841 . . . . . 13 2 Karjalanhautamaan karttajäljennös ... .......... ...... 133 Isojaonjakokirja Karjalanhautamaan kohdalta ............. 134 Lampilan isojaonkirja Karjalanmäen kohdalta . . . . . . . . . . . . 135 Lampilan isojaonjakokirjan paikannimiä ja pinta-aloja . . . . . . . 136 Ratsutilan lakkauttamisasiakirja 1886 ................. 139 Työtodistus renkimies Kalle Hyvöselle . . . . . . . . . . . . . . . . 141 Mikkelin maaseurakunnan kuitti loinen Kalle Hyvöselle päivätyön suorittamisesta 1896 ..................... 142 Matkakirja Henrik Tuoviselle ...................... 142 Loinen Kalle Hyvösen verolippu v. 1903 ............... 143 Kantakirja Vilikon palkintotodistus 1928 . . . . . . . . . . . . . . . 148 Ori Vilikon 1 palkinto valtion kilpa-ajosta 1933 . . . . . . . . . . . 148 Kartta: Lampilan alue isostajaosta 1920-luvulle asti . . . . . . 170-171 Kartta: Lampilan alue nykyisin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 172 Rakennusluettelon kartta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 173 Rakennusluettelo Lampilan alueelta .. . ............. .. 174 Aukeama Tertin palvelijain palkkakirjasta . . . . . . . . . . . . . . 188

Tanskalaisen voinvälittäjän H. Klitgaard & Co laskelma saapuneesta voierästä v . 1898 Herr Ivar Pylkkäselle St. Michell . 189 Mikkelin maalaiskunnan koulupiirit .. . .............. . 206 Luku·lista ..................... .. .. . ... . ... 209 Pyhäkoulutodistus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 229 Kunnia Isänmaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 244 II luokan Vapaudenmitalli punaisen ristin kera . . . . . . . . . . . . 245 Lotta-Svärd Iltakurssit -todistus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 246 Rahulan ravien pääsylippu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 250 Tiiliraanan pohjapiirros . .. ..... .... . .. . ...... . . . 282 Perinnekartat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 287-295 Mikkelin pitäjän asumusten nimet . . . . . . . . . . . . . . . . 296-313

321