Alkuperäinen lähde: http://parazite.pp.fi/soma.txt

Luettavuuden helpottamiseksi toinen versio alkuperäisestä suomenkielisestä Soma:sta

SOMA

“Soma, juovuttava juoma jota Intiassa

Vedojen aikana käytettiin uhriaineena;

myös jumaluuden

nimitys.”

(Tietosanakirja-Osakeyhtiön Sivistyssanakirja 1924)

Soma

4 esipuhe

6 soma

7 siperian underground

8 punakärpässieni

9 myrkyt

11 jumalten liha

14 ergotismin mysteeriot

15 LSD

16 elämänlanka

17 peyote

19 ayahuasca

20 noitien koisot

24 oopiumi

26 hamppu

30 lemmenyrtit

32 stimulantit

34 uudella mantereella

36 muualla maailmalla

37 mietoja kasveja

40 alkaloideista

42 huumausainelaki

43 kirjallisuutta

46 latinalainen indeksi

Kirjassa mainittuja kasveja ei suositella käytettäviksi

huumaaviin tarkoituksiin. Varsinkaan lapset, raskaana

olevat naiset sekä psyykkisesti epätasapainoiset henkilöt

eivät saa nauttia kyseisiä kasveja. Niitä ei pidä koskaan

terjota toiselle henkilölle tämän tietämättä tai tahtomatta.

Alkoholia ja neurofarmakologisia tuotteita tulee kasvien

yhteydessä välttää.

Johdatus Psykoaktiivisten

Kasvien

Historiaan ja Ominaisuuksiin

Ja Maa cannoi rohot ia yrtit iotca siemen sigitteuet

sisiunsa peräste, ia hedhelmeliset puudh, ioinenga

siemen oli itze heisse, cullaki sisuns perästi. Ia

Jumala näki ette se oli hyue.

(I Mooseksen kirja, Mikaelin

Agricolun suomennos 1549)

Esipuhe

Tämä kirja käsittelee psykoaktiivisia aineita sisältäviä

kasveja sekä niiden historiaa. Samalla sivutaan niitä perinteitä

joissa shamanismiin, noituuteen ja parantamiseen kuuluu

kasvien käyttö ekstaasin tai transsin aikaansaamiseksi.

Kaksi piirrettä on noissa perinteissä silmään pistävää:

ensinnäkin, noiden perinteiden piirissä on pidetty kasveja

ja luontoa pyhinä ja eletty sen mukaisesti; ja toiseksi,

nuo perinteet ovat tällä hetkellä joko kadonneet tai katoamassa,

tai kokemassa perinpohjaista muodonmuutosta.

Kiinalainen hallitsija Shen Nung kutsui vuonna 2737 eKr

hamppua tärkeäksi lääkkeeksi; hinduille se oli muutamia

vuosisatoja myöhemmin "taivaallinen opas"; meillä hamppua

nimitetään "sosiaaliseksi vitsaukseksi"! Tässä samassa mielessä

lasketaan suurin osa "luonnon huumeista" meillä kategoriaan

"myrkyt", ja latinanperäinen vastine noidalle,

fenefica, tarkoittaakin "myrkyttäjätärtä". En usko tämän

johtuvan siitä että nykyään tietäisimme noista kasveista

enemmän, pikemminkin päinvastoin: tietomme on useimmiten

hyvin pinnallista ja kirjallista ja yllättävän usein myös

väärää.

Mitä syvemmin ja kokonaisemmin koemme yhteyttä luontoon,

kasveihin, vuodenaikoihin ja aurinkoon, niin sitä syvemmin

kykenemme ymmärtämään todellisuutta jossa shamaanit, noidat

ja kansanparantajat (curanderot) ovat eläneet. Me länsimaiset

ihmiset etsimme hyvää ilman pahaa, nautintoa ilman tuskaa,

Jumalaa ilman Paholaista, ja rakkautta ilman vihaa. Mutta

shamaani muistuttaa meitä tällaisen tilan mahdottomuudesta,

koska hänen tehtävänään on liikkua noiden vastakkaisten voimien

välillä ja välittää nuo kokemukset heimoveljilleen.

Shamaanit ovat kansansa filosofeja, runoilijoita, taiteilijoita,

muusikkoja, intellektuelleja, tiedemiehiä, lääkäreitä

ja psykoterapeutteja.

Näin suppeassa kirjassa ei ole valitettavasti mahdollista

paneutua niihin ongelmiin jotka syntyvät kun kasvi siirretään

sakramentaalista, ritualistisesta ympäristöstään suurkaupungin

katukauppaan.

Tärkeintä olisi oppia kunnioittamaan kasveja elävinä

olentoina. Satoa ei saa korjata sateessa eikä sumussa, mieluiten

aurinkoisena aamupäivänä kasteen kuivuttua. Yrtit kerätään

laskevan kuun, juuret nousevan kuun aikaan. Yrttejä ei saa

pestä, juuret kyllä. Kokonaiset yrtit kerätään kukkimisen

alettua, hedelmät kypsinä. Juuret kaivetaan maasta kasvien

ollessa täysikasvuisia; on varottava kaivamasta maasta harvi-

naisia kasveja. Kaarna kuoritaan nuorilta puilta ja mielui-

ten kesällä.

Yrtit kuivataan riiputtaen niitä ilmastoidussa huoneessa,

ei auringossa (uunikin kelpaa alle 35 C:n lämmössä). Kuivatut

yrtit hienonnetaan ja säilötään paperipusseihin tai lasipurkkeihin;

säilyvät kolmatta vuotta. Juuret kuivataan halkaisemalla pitkittäin.

Sienet kuivataan mieluiten nopeasti; uunissa n. 35 C lämmössä.

Voiteet valmistetaan joko keittämällä yrtit sianrasvassa ja

lisäämällä viileään seokseen mehiläisvahaa, tai sekoittamalla

yrtit kylmään, mietoon kermaan. Yrttiuute valmistetaan kolmessa

viikossa säilömällä yrtit lääkepirtuun ja ilmatiiviiseen

purkkiin ja lämpimään sekä ravistamalla purkkia joka toinen

päivä. Eteeriset öljyt ja yrttihauteet ovat aavistuksen verran

monimutkaisempia.

Kunnon kasvi- ja sienikuvasto on tämän kirjan ohella

välttämätön. Mahdolliset puutteet suomenkielisessä nimistössä

voi lukija itse korjata.

Olen karkeasti ottaen noudattanut lähinnä saksalaisen

toksikologin Louis Lewinin vakiintunutta käsitteistöä.

Euphorica eli euforisoiva aine tuottaa hyvän olon tunteen,

esteettinen silmä kasvaa, aistit ja mieli etsivät uusia

alueita, elämä naurattaa. Phantastica eli hallusinogeeni

tuottaa aistivääristymiä ja tajunnan laajentumia, egon

sulautumista ympäristöön, värillisiä visioita ja optisia

hallusinaatioita. Excitentia eli stimulantti on toimintoja

kiihdyttävä aine joka usein vie näläntunteen ja unentarpeen,

saattaa kehittää psykooseja. Hypnotica eli sedatiivi on

puolestaan rauhoittava, toimintoja hidastava, narkoottinen

aine joka soveltuu mm. unilääkkeeksi. Joidenkin aineiden

kohdalla saattaa esiintyä voimakas placebo mikä tarkoittaa

että odotukset aineen suhteen saattavat itsessään tuottaa

euforisen tilan.

Miksi ihmisille sitten pitäisi antaa uusia huumeita kun

ihmiset eivät ole vielä oppineet käyttämään entisiäkään?

Vitsi on siinä etteivät huumeet ole uusia. Globaalisessa

kylässämme on kadonnut enemmän tietoa kasveista ja niiden

psykoaktiivisista ominaisuuksista kuin meidän nykyaikainen

lääketieteemme on koskaan kyennyt jäljittämään. Tämä kirja

on tehty siinä vakaassa uskossa etteivät huumeet itsessään

aja ihmistä tuhoon: ihminen tuhoaa itse itsensä. Ja tunnettuahan

on että tämän päivän Suomessa pahimmat, tuhoisimmat

huumeet ovat alkoholi ja synteettiset lääkeaineet.

Laittomien huumausaineiden kaupan arvioidaan käsittävän

noin 8-9% maailmankaupasta. Huumausaineiden käyttö maailmassa

lisääntyy kaiken aikaa sekä määrällisesti että geograafisesti.

Käytännössä tämä merkitsee sitä että "keskiluokkaiset huumeet"

kuten psyyken lääkkeet ja alkoholi, sekä amfetamiinit ja

heroiini ovat tunkeutumassa voimalla kolmanteen maailmaan.

Puhtaasti synteettisten huumausaineiden maailmankauppa on arviolta

kaksi kertaa suurempi kuin heroiinin maailmankauppa.

"Tarpeiden viljeleminen ja kasvattaminen on petollista

viisautta," kirjoittaa Jeremy Rifkin teoksessaan Entropy (NY

1980). "Se on myös petollista vapautta ja rauhaa. Jokainen

tarpeen lisäys kasvattaa riippuvuutta niihin voimiin jotka

eivät ole hallittavissa; jokainen tarve lisää eksistentiaalista

pelkoa. Vain tarpeita supistamalla voidaan vähentää niitä

jännitteitä jotka ovat riiston ja sotimisen perimmäisiä syitä."

Riippuvaiseksi voi tulla mistä tahansa: kahvista, kirjoista,

televisiosta, seksistä, deodoranteista tai rahasta. Ilmeistä

on että muutoksen on tapahduttava purkamalla luonnottomat

yhteydet, etenkin yhteydet rahaan, ja jälleensynnyttämällä

luonnolliset yhteydet kosmokseen, aurinkoon ja maahan, yhteydet

ihmissukuun, kansaan ja perheeseen.

Olen omavaltaisesti muuttanut kaksi suomen kieleen vakiintunutta

sanaa muotoihin joissa ne mielestäni kuulostavat

paremmilta: sanasta samaani on tullut shamaani, ja sanasta

hagsis on tullut hashis.

Lopuksi toivon ettei tätä kirjaa levitettäisi asiaankuulumattomien,

harkintakyvyttömien henkilöiden - kuten lasten ja

viranomaisten - käsiin. Eli kuten William Burroughs sen sanoo:

"Valitettavasti meidän kulttuurissamme tarkoittaa Seikkailu

lähes samaa kuin Rikos."

Ruber Roseus

Soma

3000 vuotta vanha itämainen teos Rigveda sisältää 1028 hymniä, joista

120 on omistettu Soma-jumalalle, joka oli pääjumala Indran veli. Soma

tarkoitti aurinkoa, tulta ja auringonsäteitä. Soma oli myös kasvi ja

kasvisuute, jota indoeurooppalaiset käyttivät uskonnollisissa menoissaan.

Rigveda kertoo soman kasvavan vuorilla, ja mainitsee ettei kasvilla

ole siemeniä, lehtiä, kukintoa eikä juurta. Sitä ei koskaan mainita

viljellyn. Y leisin metafora somalle oli härkä. Väriltään soma oli

punainen ja hari (hiranya, keltainen).

"Päivisin se näyttäytyy liekkien väreissä,

öisin hopean valkoisena." Rgveda IX 97

Vuosisatojen ajan on soma ollut arvoitus tutkijoille: on ehdotettu

oopiumia, hashista, useita Datura-lajeja sekä mm. kasveja Sarcostemma

brevistigma ja Ephedra intermedia. Rigvedan kuvaukset eivät kuitenkaan

tunnu sopivan yhteenkään edellä mainituista. Rigveda nimittää somaa

ambrosiaksi (amrta), kuolemattomuuden juomaksi, ja sitä sanotaan nautitun

tuoreena, uutteena, veden tai maidon kera, sekä somaa nauttineen henkilön

virtsan kautta. Klassisessa Mahabharata-eepoksessa juo Uttanka Krsnan

virtsaa. Zoroaster-raamattu Avesta (600 eKr) mainitsee huumeen nimeltä

Haoma, Hom Yast, "ikuisen elämän kasvi", mikä saattaa olla viittaus

somaan.

Punakärpässieni, Amanita muscaria, on väriltään punainen, valkoinen

"kirjokansi" koristaa sitä, yöllä se on valkoinen. Sen uute on kellertävää,

lähes kultaista. Sientä on erittäin vaikea viljellä, mutta sen voi kuivata,

ja sen kanssa voi siis käydä kauppaa. Punakärpässientä esiintyy Hindu

Kush-vuorilla sekä Himalajalla. Punakärpässientä tiedetään nautitun toisen

henkilön virtsan kautta.

Kiinassa mainitaan soma ensimmäisen kerran Shih-huangin (221-207 eKr)

aikana. Shih-huang oli innokas pyhän soman metsästäjä, mutta lähteistä

käsin vaikuttaa siltä ettei hän tiennyt mitä etsiä. Vuonna 109 eKr

tiedetään hallitsija Wu'n kasvattaneen ling chih-sieniä hallituspalatsinsa

pihalla. Ling chih tarkoittaa hyvää onnea, pitkää elämää ja pyhää sientä,

ja se koostuu kirjoitettuna kolmesta sanasta: "sade, kolme suuta, shamaani".

Ling chih esiintyy taolaisessa taiteessa aina Yuan-dynastiasta (1280-)

lähtien. Japanissa se tunnetaan nimillä "reishi" tai "mannentake",

"kymmentuhatvuotinen sieni". Laji on tiettävästi Ganoderma lucidum.

Edellä mainittu sieni esiintyy Noin Ulasta Mongoliasta vuonna 1924

löydetyissä ikivanhoissa tekstiileissä. Sienikiviä on lisäksi löydetty

Tiibetistä ja Nepalista.

Manikkealaisten tiedetään käyttäneen punakärpässientä. Manikkealaiset

toivat sienen Kiinaan 694-719. Vuonna 1166 kirjoitti Lu Yu heistä:

"He nauttivat aina punaista sientä, hung hsun'a, ja pitävät virtsaa

rituaalivetenään."

John Allegro on kielitieteellisessä tutkielmassaan The Sacred Mushroom

and the Cross (NY 1970) esittänyt teorian että kristinuskon opit ovat

jäänteitä muinaisesta sumerilaisesta sienikultista, ja että alkukristityt

käyttivät sieniä. Tuossa sienikultissa näytteli Amanita muscaria hänen

mukaansa keskeistä osaa. Hän mainitsee mm. Plaincouraltin autiokirkon

freskon jossa Aatami ja Eeva seisovat suuren kärpässienimäisen puun alla

käärmeen kiemurrellessa pitkin puun runkoa. John Allegron teos ei ole

tieteellisestä vakuuttavuudestaan huolimatta saanut kirkonisiä puolelleen.

Siperian underground

Siperian underground oli pakoitettu siirtymään sienten salakauppaan

venäläisten vallatessa Siperian 16. vuosisadan lopulla.

Siperiassa kärpässieniä käyttivät ainakin syrjäänit, tseremissit,

mordvalaiset, ostjakit, vogulit, jura-samojedit, ostjak-samojedit

ja jenisei-ostjakit tundralla ja taigalla; sekä jukagirit,

kamtsadaalit, korjakit ja tsuksit tsukotkalla. Inarin saamelaisilla

on ainakin mainintoja sienien käytöstä, samoin unkarilaisilla.

Ensimmäinen länsimainen silminnäkijä sienien nauttimiselle oli

oppimaton puolalainen Adam Kamienski vuonna 1658. Merkittävin

dokumentti kärpässienistä ovat ns. sienilaulut, Fliegenpilzlieder

jotka Antal Reguly ja Bernat Munkacsi keräsivät voguleilta 1800-luvulla.

"Korjakit pitävät sienistä enemmän kuin venäläisestä vodkasta ja

väittävät ettei niiden nauttimisesta tule päänsärkyä tai muita

sivuoireita," mainitsee von Langsdorf. Sienien vaikutus oli rauhoittava,

"skromno", ja näkyjä tuottava. Sienien henget olivat

sienien kaltaisia, ja usein sienien nauttijalla oli taipumus tulla

sienimäiseksi; mansin (vogulien) kielessä onkin verbi "pinka",

sienettyä.

Kärpässienen kielellinen juuri on monien lähteiden mukaan "pon".

Selkupeilla "pönev" tarkoitti rumpua; tseremisseillä "pongo"

sientä; komin kielessä "pagal" tajuttomuutta, transsia; tsakovin

kielessä "pagar" myrkytystä, itsensä tappamista. Holger Pedersenin

(1910) mukaan pon-sanasta johtavat myös kirkkoslaavin "goba",

vanhan saksan "swamp", kreikan "sphongo" ja latinan "fungus".

Suomen kielessä sana sampa tarkoitti sientä ja meren vaahtoa, ja

"taikominen" liittyi (sieni-)istunnoissa koettuun hurmioon.

Karjalainen kertoo irtsostjekkien nielleen kolme tai seitsemän

kuivattua tai tuoretta sientä kokonaisina. Kaikki muut lähteet

puhuvat vain kuivatuista sienistä. Suurin osa mainitsee sieniä

nautitun myös niitä nauttineen henkilön virtsan kautta. Von Maydell

kertoo korjakkien polttaneen kuivattuja sieniä. Ainakin ketit ja

selkupit uskoivat että vain shamaanit kykenevät syömään sieniä

vaaratta; toisaalta ei tunneta yhtäkään kuolemantapausta. Siperiassa

sienet olivat kallisarvoisaa lääkettä: tiedetään sienestä

maksetun jopa kaksi poroa.

Unkarilaiset nimittivät kärpässientä "hullusieneksi", bolond

gomba. Sienet herättävät usein näkyjä ja hallusinaatioita, joita

seuraa intoutuminen lauluun, tanssiin, huutoon ja rummutukseen.

Euroopassa ei tiettävästi arvostettu kärpässientä huumeena.

Samuel Odman mainitsee viikinkien käyttäneen sientä, mutta hänen

väitteensä perustuu luultavimmin huhupuheisiin (hän mainitsee

myös mahdollisina hampun, oopiumin, lemmonmarjan ja hulluruohon).

Punakärpässieni Amanita muscaria

Amanita-lajeja on kaikkiaan 22, joista kahdeksan on varmuudella

myrkyllistä, ja seitsemän muuta mahdollisesti. Tappavan myrkyllisiä

ovat valkea kärpässieni (lakki valkea) ja vihreä kärpässieni (lakki

vihreä tai hopeanharmaa). Sen sijaan punainen tai oranssinkeltainen

pantterikärpässieni, Amanita pantherina, sekoitetaan herkästi

punakärpässieneen; se on noin kolme kertaa punaista voimakkaampi.

Amanita muscaria on eräs yleisimpiä sieniämme, viihtyy kuusimetsissä

ja koivikoissa. Jalka ja heltta ovat vaaleat, jalassa tunnusomainen

rinki. Lakki punainen tai keltainen, usein valkeatäpläinen.

"Ainakin 1200-luvulta saakka on tiedetty että tästä sienestä

saadaan kärpäsmyrkkyä liottamalla sitä maidossa: siitä nimi

kärpässieni. Punaisen kärpässienen vaikuttavin myrkky on

muskariini joka vaikuttaa aluksi samaan tapaan kuin alkoholi.

Sitten voi seurata kouristuksia, oksennusta, ripulia, ja

vihdoin tajuttomuus. Punaisen kärpässienen aiheuttamat

kuolemantapaukset ovat harvinaisia."

(Rautavaara / Persson)

Aivan viimeaikaisimmat tutkimukset ovat selvittäneet että muskariini

(jota sienessä on 0,0002-0,0003%) ei olekaan sienen psykoaktiivisin

aine, vaan aktiiveja aineita on useita: atropiini, bufoteniini,

muskimoli, jne.

Iboteenihappoa on tuoreessa sienessä 0,03-0,1%; kuivattaessa se

muuttuu muskimoliksi. 10-15 mg muskimolia tuottaa voimakkaita

hallusinaatioita, ajan- ja paikantaju saattaa kadota. Aktiivit aineet

säilyvät kehossa vain lyhyen ajan ja poistuvat sitten virtsan kautta

vaikka niiden vaikutus kestää useita tunteja - ilmiö on luonteenomainen

lähes kaikille hallusinogeeneille.

Aktiivit aineet ovat pääosin sienen värillisessä lakissa, joten

heltan voi leikata pois. Kuivatun sienen alkaloidipitoisuus on noin

0,1% (puna) ja 0,3% (pantteri). Oraalisesti nautittuna tuottavat

tuoreet sienet koko joukon sivuoireita, joten sienet on paras kuivata;

suositeltavinta on keittäminen (jolloin myös keitinvesi juodaan)

tai polttaminen. Annostus poltettuna 1-2 g sientä. Keitettynä

punakärpässientä 150 g (tuoretta), 5-15 g (kuivattua);

pantterikärpässientä 30 g (tuoretta), 2g (kuivattua).

Aiheuttaa aluksi unisuutta muutamiksi tunneiksi, ehkä lievää

halvaantumista. Sen jälkeen tulee kevyempi, tanssittava olo.

Hallusinaatioita saattaa esiintyä. Vaikutus kestää seitsemisen tuntia.

Annoksia ei kannata ylittää, ja on myös varottava sekoittamasta

puna- ja pantterikärpässientä keskenään.

Punakärpässieni on englanniksi Fly agaric, saksaksi Fliegenpilz,

venäjäksi mukhomor, ranskaksi tue-mouche, ja baskiksi amoroto.

Myrkyt Venenum

"Vain annoksen suuruus ratkaisee sen

onko jokin aine myrkkyä vai ei." -Paracelsus

Kotimaisten kärpäsientemme pahin myrkky on amanitiini. Tappava

annos kavalaa kärpässientä (Amanlta phalloldes) on 60 g tuoreena ja

4 g kuivattuna. Tappava annos valkokärpässientä (Amanita verna) on

80 g tuoreena ja 4,4 g kuivattuna.

Suippomyrkkyseitikki, Cortlnarlus speciocissimus, on suipposilokkaa

suurempi, kellanruskeahelttainen sieni josta myrkytysoireet

tulevat 2-14 päivän kuluessa. Samoin vaaleahelttaisia ovat malikat,

Clitocybe, joista useat sisältävät muskariinia (Clitocybe galllnacea

sisältää pilokarpinia; euforisoiva). Tehokas vastalääke atropiini.

Tappavan myrkyllinen on kultalnen oksa, Colchicum autumnale, joka

on saanut nimensä Ovidiukselta egyptiläisten vanhimman asuinpaikan

mukaan, Kasvi on ainoa tunnettu lääke lihasturvotukseen; 4 g siemeniä

tappaa. Kolsikiinin on todettu kykenevän kehittämään kasvimutaatioita,

kaksoiskromosomeja.

Rohtosormustinkukka, Digitalis purpurea, on myrkyllinen: 20 g

tuoreita lehtiä tai 2-3 g kuivattuja tappaa. Myös Galerina marginata

on myrkyllinen: 17 g kuivattuja lehtiä tappaa.

Syankaliumia löytyy sinihapon kalisuolasta, katkeromantelista sekä

persikoiden, aprikoosien, luumujen ja omenien siemenkodista.

Laakeriseppele sisältää 0,1 % sinihappoa. Tappava annos syankaliumia on 60 g.

Arsenikkia saadaan mineraaleista, ja on oikein annosteltuna hyvä

lääke. Myrkyttäjätär Anna Zwanziger käytti kärpäsenmyrkkyä (metallista

arsenikkia) ja rotanmyrkkyä (arsenikkihappoa) hoitaessaan päiviltä

useita lähimmäisiään: hänet mestattiin vuonna 1811.

Englantilainen piraatti Sir Walter Raleigh toi 1500-1uvun lopulla

Pohjois-Amerikasta intiaanien nuolimyrkkyä, curarea, jota valmistetaan

Strychnos-liaaneista. Myös Siperian turkismetsästäjät sekä Afrikan

krokotiilinmetsästäjät ovat tunteneet tämän myrkyn vuosisatojen ajan.

Kurare on oraalisesti harmitonta mutta veressä tappavaa; krokotiilille

riittää yksi gramma puhdasta strykniiniä.

Amerikan intiaanit ovat käyttäneet orapihlajansukuisen Podophyllum

peltatum-kasvin juurta mm. itsemurhiin. Kalamyrkkyjä ovat olleet

amollin (Sapindus saponarious) ja barbasco (Galega piscatorium).

Afrikan lukuisat heimot tuntuvat olevan myrkkyjen asiantuntijoita:

mainittakoon vain bushmannien nuolimyrkky joka on jauhettu maan alla

elävän kovakuoriaisen Diamphidia simplex takaruumiista.

Tappava annos morfiinia on sylivauvalle 0,0001 g, aikuiselle 0,1 g,

ja lehmälle 2 g. Heroiini on 5-10 kertaa morfiinia voimakkaampaa.

Metyylialkoholi on myrkkyä. Venäläisissä häissä tiedetään kuolleen

30. Berliinissä siihen kuoli 20 koditonta alkoholistia jouluna 1911.

Tappava taajuus on 7 Hz.

Paras vastalääke myrkyille on intialaisten myyttien mukaan yksisarvisen

sarvesta juotu juoma; "hän on immuuni kaikille taudeille ja

kivuille, hän pystyy kävelemään läpi tulen, eivätkä voimakkaimmatkaan

myrkyt häntä vahingoita." (Jung, Vol 12, 447)

Myrkkykatko Conium maculatum

Antiikin Kreikassa kuun jumalatar Hekate suojeli noitia näiden puuhatessa

rohtojensa parissa; myrkkykatko oli omistettu Hekatelle. Luultavaa

on että Sokrates kuoli (399 eKr) tästä ja oopiumista tehtyyn juomaan.

Plinius kertoo että tällä juomalla tapettiin kuolemaan tuomittuja (vain

raskaan sarjan rikolliset tapettiin akonitiinilla).

Luostareissa myrkkykatkoa käytettiin himojen hillitsemiseen hieromalla

sitä hienonnettuna sukupuolielimiin. Aina 1700-luvun loppuun sitä

käytettiin estämään neitsyeiden rintoja kasvamasta liian suuriksi; sen

jälkeen tulivat suuret rinnat muotiin.

Conium maculatum sisältää koniinia, ja sen sukulainen Cicuta virosa

kaksi kertaa myrkyllisempää sisutoksiinia. Keitettynä juuri ei paljonkaan

eroa selleristä. Y leensä puolet myrkytyksistä johtaa kuolemaan. Kasvi

on harvinainen.

Ukonhattu Aconitum napellus

Kreikkalainen myytti kertoo ukonhatun saaneen alkunsa kolmipäisen

Kerberoksen suunpielistä valuneesta vaahdosta Herkuleksen nostaessa

häntä maan alta. Ukonhattu on kaikista maagisista yrteistä epäilemättä

vaarallisin. Monet metsästyskulttuurit ympäri maailmaa ovat käyttäneet

akonitiinia nuolimyrkkynä, ja on ilmeistä että akonitiini tunnettiin

myrkkynä jo kivikaudella.

Plinius kertoo että roomalainen Siniparta, Calpurnius Bestia, murhasi

vaimon toisensa jälkeen voitelemalla näiden sukupuolielimiin akonitiinia.

Akonitiini on edesauttanut päiviltä mm. Klaudiuksen ja Paavi Adrian VI:n.

Akonitiini ja lemmonmarja kuuluivat noitien lentosalvoihin. Suomessa

ukonhatulla on useita kuvaavia nimiä kuten myrskylakki, papinlakki,

pukinsurma, pirunpippuri ja Venuksen vaunut.

Akonitiinia käytetään sydämen stimulanttina homeopatiassa. Aconitum

D-4 on erinomainen lääke tulehduksiin. Tappava annos tuoretta juurta 4 g,

kuivattua juurta 1-3 g. Vastalääkettä ei ole.

Sienet - Jumalten lihaa Psilocybe, Stropharia,

Panaeolus

"Hay que ser muy limpio, es la sangre de Nuestro

Senor Padre Eterno."

"Sieniä syödäksesi sinun on oltava puhdas sillä

ne ovat meidän Herramme Ikuisen Isän verta."

- Ricardo Garcia Gonzalez -

Psilocybe- ja Stropharia-lajeja esiintyy kaikkialla maailmassa paitsi

napa-alueilla. Sieniä ovat käyttäneet Etelä- ja Keski-Amerikan intiaanit

ja curanderot tuhansia vuosia. Guatemalasta, El Salvadorista ja eteläisestä

Meksikosta on lydetty noin 200 sienikiveä, pientä hahmoa joka

esittää sientä tai tämän henkeä. Vanhin niistä on vuodelta 1500 eKr.

Guatemalan intiaanit kutsuivat sientä nimellä "Teonanacatl", Jumalan

liha. Espanjalaiset valloittajat kielsivät sienien käytön ja ristivät

sienet Paholaisen lihaksi.

Oaxacassa, Meksikossa, käyttää ainakin

viisi heimoa sieniä tänäkin päivänä. Menoja

johtavat curanderot ja ne ovat sekoitus

vanhoja rituaaleja ja katolista kirkkolitaniaa.

Tilaisuutta nimitetään veladaksi.

Veladan aikana on vallittava sopiva hämäryys

sekä sopiva hiljaisuus. Tilaisuuteen

osallistujien on pidättäydyttävä alkoholista

neljän päivän ajan, sekä paastottava kyseinen

päivä. Curanderot ovat kansanparantajia,

ennustajia ja shamaaneja, välittäjiä Jumalan

ja ihmisten välillä; sieniä popsittuaan he

pystyvät vastaamaan ihmisten heille esittämiin

kysymyksiin jotka koskevat sairauksia,

unien merkityksiä ja muita arkipäiväisiä

ongelmia.

Vuonna 1938 pääsi tri Blas Pablo Reko

yhteyteen sieniä käyttävien intiaanien

kanssa Oaxacassa. Mutta vasta vuonna 1955

vihkiytyivät entinen pankkiiri Robert G.

Wasson ja hänen vaimonsa Valentina Pavlovna

sienikulttiin oaxacalaisen curanderon,

Maria Sabinan, välityksellä. Heidän artikkelinsa

tapauksesta ilmestyi Life-lehdessä

vuonna 1957, jolloin asiasta kiinnostui

kemisti Albert Hofmann. Jo seuraavana

vuonna pystyi Hofmann toimittamaan Maria

Sabinalle sienipillereitä.

Eisenhowerin hammaslääkärin poika, tri Timothy Leary kiinnostui sienistä

ollessaan lomailemassa Meksikossa vuonna 1960. Pian hän järjesti

sienikokeilujaan yliopistossa (Harvard Psilocybin Research Project), ja

niihin osallistui satoja vankeja, muusikoita, taiteilijoita ja opiskelijoita.

Psilocybe-sienet sisältävät vaikuttavia alkaloideja psilosiini ja

psilosybiini. Psilosybiini (4-fosforioksi-N, N-dimetyylitryptamiini)

muistuttaa rakenteeltaan läheisesti aivojen serotoniinia (joka säätelee

keskushermostoa) sekä bofoteniinia. Psilosiinin, psilosybiinin ja LSD:n

patentit kuuluvat Sandoz Pharmaceuticals-yhtiölle.

Psilocybe-sienet ovat hygrofaaneja, vettä rakastavia. Ne elävät

hajoittamalla orgaanista ainetta. Y leensä sienen heltat ovat tummat, ja

kuivattaessa sienestä kullankellertävä. Kuoleman tapauksia tunnetaan

vain lajin Psilocybe baeocystis kohdalla

Sienet voi syödä suoraan maasta, tai ne voi kuivata hitaassa lämmössä.

Sienten ollessa kuivia ja kovia ne voi kääriä ilmatiiviiseen muoviin ja

pakastaa, tai vaikkapa sekoittaa notkeaan hunajaan jonka voi joulun

tienoilla nauttia lettujen kera. Tuoreet sienet mustuvat pakasteessa.

Sienistä voi myös keittää teetä, niitä voi polttaa, ja ne säilyvät

kuivasäilössäkin noin vuoden. Keskimääräinen annos noin 10-50 mg

psilosybiiniä, eli 10-50 sientä.

Sienet tuottavat hallusinaatioita, värejä ja värinää, arkkityyppisiä

näkyjä. Sienet ovat parhaita mahdollisia hallusinogeeneja. Y leensä

sienimatka soveltuu mainiosti luontoon. Siitä ei tule kankkusta. Suuret

annokset saattavat rasittaa munuaisia. Monet suosittelevat whiskyä

kyytipojaksi. Sienet ovat pyhiä: monien mielestä niitä ei pitäisi myydä.

Suipposilokka Psilocybe semilanceata

Yleisin silokka Suomessa lantamadonlakin ohella. Lakki noin sentin, siinä

tunnusomainen, nännimäinen nuppi. Jalka ohut, noin 5-12 cm. Tuoreena sieni on

harmaanvioletti, ehkä ruskeansävyinen, lakissa raitalippa; kuivuttuaan lakki

kellertyy kullan prismaan. Heltta tummanpunainen tai ruosteenruskea.

Paleltunut sieni tummankeltainen.

Sientä esiintyy loppukesästä kosteilla ilmoilla ruohottuneilla niityillä,

laidunmailla polkujen varsilla ja mieluiten happamassa maassa. Sieni viihtyy

hyvin röyhyvihvilän (Juncu effusus) keskellä. Kerääminen vie aikaa ja vaatii

tietynlaista intuitiota, tai kuten John Cage sanoo: "Hurja kohtaaminen

avaruusajassa, sinä ja sienet. Se on ennalta arvaamaton tapaaminen, eikä sitä

voi kiirehtiä."

Suipposilokka (amer. Liberty Cap) on varsin voimakas hallusinogeeni: tuoreita

sieniä 2-10 g (5-25 kpl), vastakuivatuja 0,3-2 g (5-50 kpl) ja vuoden ajan

säilöttyjä 0,5-3 g (10-50 kpl). Tunnettua yläraiaa ei ole, mutta suuret

annokset rasittavat munuaisia. Sienessä on arviolta 0,25% psilosybiiniä.

Sinertyvä suipposilokka, Psilocybe cookei, sinertyy kosketettaessa; on yhtä

voimkas kuin yllämainittu.

Magic Mushroom Psilocybe cubensis

Punaisten norsujen salaisuus. Herkkusienentapainen lämpimien ilmastojen sieni.

Lakki ruskea, suurehko, heltta harmahtavan violetti, jalka 4-9 cm. Maailman

yleisin silokka koska sitä on suhteellisen helppo viljellä; tunnetaan mm

Kuubassa, Meksikossa, Guatemalassa, Nepalissa, Balissa, Australiassa,

Yhdysvalloissa ja Irlannissa. Sadonkorjuu helmikuusta jouluun. Villeillä

lajeilla psilosybiiniä noin 0,3%. Vaikutus suipposilokkaa puhtaampi. Soveltuu

erinomaisesti sienimunakkaisiin ja pizzoihin.

Lantamadonlakki Psilocybe coprophila

Coprophila tarkoittaa lantaa rakastava. Lantamadonlakki on yleinen lehmien,

lampaiden ja härkien laidunmailla. Lakki 1-3 cm ja puolikuulanmuotoinen,

ruskeansävyinen, jalka 2-5 cm. Annostus 15-100 g (50-200 kpl) tuoreita

sieniä (ei kestä säilömistä).

Punaruskeasilokka Psilocybe montana

Lakki 0,5-1,5 cm, punaruskea ja varsin litteä; kuivuessaan vaaleanruskea.

Heltta leveä ja roikkuva, jalka 2-4 cm. Viihtyy hiekkapitoisessa maassa. Sen

lähisukulaiset P. muscorum ja P. bullacea tunnetaan myös Suomessa. Annostus

5-30 g (pienen koon takia 40-200 kpl).

Kirjoheltta Panaeolus subbelteatus

Esiintyy ryhmissä lantamaassa, ulkonäkö vaihtelee. "Klassinen"kirjoheltta:

lakki 2-5 cm, ensin puolipallo ja sitten litteä, tupakanruskea, reunalla tumma

vyö. Jalka 5-10 cm, heltta leveä. Toinen muoto on punakuorentapainen; kasvaa

tertuissa, heltta "marmorinen". Kolmas muoto kasva rykelmissä, lakki kuopikas.

Kirjoheltta sisältää psilosybiiniä, annos 30-100 g tuoreina (kestää säilöä).

Harmaakirjoheltta Panaeolus sphinctrinus

Lakki 1,5-4 cm leveä ja lähimain yhtä korkea, tummanharmaa; heltta

harmaanmustaraitainen jalka 2-5 mm paksu. Viihtyy lannassa ja lannoitetussa

maassa. Annos noin 200 sientä. Sienen sfinksinkaltaisempi serkku P.

campanulatus on voimakkaampi: annos 40-50 sientä.

Valkea mustesieni Coprinus niveus

Lakki 0,2-4 cm, korkeahko; jalka lyhyt, hutero ja karvaisa. Viihtyy tuoreessa

lannassa. Annostus noin 50 g tuoreina. Muut mustesienet, kuten C. patouillardii

ja C. narcoticus ovat samantapaisia.

Karvaslakki Gymnopilus

Gymnos tarkoittaa palasta ja pilus karvaa. Karvaslakit ovat punaisia,

keltaisia, leveälakkisia ja kitkeriä. 19 lajista on kuudesta löydetty

psilosybiiniä. Ainakin kullankeltainen Gymnopilus spectabilis on

hallusinogeeni; kitkerän maun takia siitä on syytä valmistaa pillereitä.

Boletus erythropus

Lakki 5-20 cm, tummanruskea; jalka paksu. Viihtyy lehtimetsissä.

Tuoreeltaan suurina annoksina (yli 100 g) nautittuna hallusinogeeni.

Etelä-Eurooppalainen Boletus satanas on myrkyllinen.

(Tri Harold Nelson asui kaimbi-heimon keskuudessa Uudella Guinealla

vuosina 1967-68 ja oli todistamassa vuosittaisia sienifestivaaleja joissa

ihmiset nonda-sieniä syötyään näkivät näkyjä ja hallusinaatioita, "olivat

sienihulluuden vallassa". Mykologi tunnisti nonda-sienet lajeiksi Boletus

migroviolaceus, B. niggerimus, B. kumaeus ja Boletus reayi. Myöhemmin

Wasson tunnisti myös Boletus manicus-sienen hallusinogeeniksi.)

Suomesta saattaa löytää myös muita psilosybiinipitoisia sieniä kuten

Panaeolina foenisecii, Psathyrella gracilis ja Psilocybe atrobrunnea.

Richard Norland'n mukaan (What's in a Mushroom, USA 1976) sisältää

pörhösuomuhelokka, Pholiota squarrosa, vastaavia aineita kuin

punakärpässieni.

Psilosybiinipitoisia sieniä

Laji (Psilocybe) Kasvupaikka

argentipes Japani

atrobrunnea Pohjola

aztecoram Meksiko

baeocystis Lounais-USA

bonetii Meksiko

caerulescens Alabama, Meksiko

caerulipes Itä-USA

candidipes Meksiko

coprinifacies Algeria, Tsekosl.

coprophila kosmopoliitti

cordispora Meksiko

cropula Eurooppa

cubensis tropiikki

cyanescens Eurooppa, USA

cyanofibrillosa Luoteis-USA

fagicola Meksiko, Jamaika

fimetaria Skotlanti, Hollanti

galindii Meksiko

hoogshageni Meksiko

kumaenorum Uusi Guinea

liniformans Hollanti, USA

mexicana Meksiko, Guatemala

montana tropiikki

pelliculosa USA

quebecensis Kanada

semilanceata tropiikki, Pohjola

serbica Eurooppa

strictipes USA, Meksiko

sturtzii USA

subaeruginosa Australia

subfimetaria Kanada

tampanensis Florida

wassonii Meksiko

yungensis Meksiko

zapotecorum Meksiko

Conocybe cyanopus USA

Conocybe smithii USA

Coprinus niveus kosmopoliitti

Panaeolus ater Eurooppa

P. cambodginiensis tropiikki

P. chlorocystis Florida

P. cyanescenc Florida, Meksiko

P. tropicalis Hawaiji, Meksiko

Psathyrella sepulchralis Meksiko

Psathyrella gracilis Eurooppa

(Lisäksi G.Guzman ja P. Vergeer luettelivat 36 psilocybe-sientä

hallusinogeeneina; Mycotaxon 1978, bd 6, s 464-476).

Ergotismin mysteeriot

Eleusian kaksituhatvuotisen perinteen hävittivät kristityt 4. vuosisadalla.

Vuosittain saapui 3000 pyhiinvaeltajaa kokemaan vihkiytymisen

Eleusian mysteerioihin. Vihkiytyneistä tuli "mystes", hän-joka-sulkee-silmänsä,

jonka jälkeen he olivat "epoptes", hän-joka-on-nähnyt; vihkiytyneiden

välillä vallitsi "cifradia", veljeys. Ateenan lakien mukaan

mysteerioista oli vaiettava; onneksi meille on jäänyt mysteerioista

mainintoja Sofokleen, Euripideen ja muiden klassikkojen kirjoituksiin;

sekä "Homeerinen hymni Demeterille".

Salattu tie johti telesterioniin, halliin jossa pyhiinvaeltajista tuli

näkijöitä. Halli ei ollut tavallinen teatteri vaan tila haamujen,

"phasmata", ilmestyä; Euripides puhuu "kaikkeuden tanssista" sielun

paetessa ruumiista (ekstasis). Fyysisiä sivuoireita olivat vapina,

pahoinvointi ja pelko. Aristoteles sanoo ettei Eleusian mysteerioista

oikeastaan opi mitään.

Kerrotaan Demeterin Eleusiin tullessaan kieltäytyneen viinistä ja

nauttineen sen sijaan torajyväuutetta johon oli sekoitettu minttua. Useat

lähteet mainitsevat vihkiytyneiden nauttineen ohraa, minttua ja vettä

astuessaan telesterioniin. Ohra, alphi, oli mitä ilmeisimmin ohran torajyvää,

Claviceps purpurea; minttu taas Mentha pulegium. Plinius mainitsee

airaleivän, torajyväisen ohraleivän. Torajyvää esiintyi myös villissä

myrkkyraiheinässä, Lolium temulentum (Samuel Odman väittää viikinkien

tunteneen ruohon hallusinogeenina).

Vergilius kertoo että Glausus rakensi Argon, "ensimmäisen laivan" joka

vei Sankarit maagisen Medea-noidan puutarhaan vangitsemaan Kultaisen Oksan

Jasonille joka oli lääkäri.

Keskiajalla rukiin torajyvistä tiedetään aiheutuneen taudin "Pyhä

Tuli", johon haettiin apua Pyhältä Antoniukselta Egyptistä. 900-luvulla

kuoli ergotismiin kymmeniä tuhansia Ranskassa ja Espanjassa. Kiinassa

on torajyvää kuitenkin käytetty synnytyslääkkeenä jo noin 5000 vuotta.

Torajyvä on erään kotelosienen aiheuttama kasvitauti jota esiintyy

erityisesti viljassa. Claviceps purpurea sisältää ergotamiinia ja

ergotoksiinia sekä ergonoviinia. Alkaloidit eristi A. Stoll Vuonna 1819.

Torajyvän ergotamiinista eristi Albert Hofmann vuonna 1938 LSD-25:n,

d-lysergidihapon dietyyliamidin. Ergotamiinia käytetään lääkkeeksi

migreeniin ja hermotauteihin. Oraalinen annos lysergidihappoamiideja 1-2 mg;

annos vaikuttaa kymmenisen tuntia.

Ranskaksi torajyvä on seigle ivre, juopunut jyvä; saksaksi Mutternkorn,

Todtenkorn, Tollkorn, eli emojyvä, kuolonjyvä, hullujyvä; suomeksi

häränjyvä. Torajyvää voi viljellä, prosessi muistuttaa paljon silokan

viljelyä (ks: Gottlieb, The Book of Acid).

LSD-25

LSD-25:n eristi tri Albert Hofmann vuonna 1938. Vuonna I943 (huhtikuun

16. klo 17.00) hän koki maailman ensimmäisen LSD-matkan. Tuohon aikaan

voimakkain tunnettu hallusinogeeni oli meskaliini, mutta LSD-25 on

2000-3000 kertaa meskaliinia voimakkaampi: 0,3 milligramman (300 mikrogramman)

annos tuottaa voimakkaan matkan.

Sandoz Pharmaceuticals markkinoi LSD:tä vuoteen 1956 saakka psykoterapeuttisia

kokeita varten, koska huume oli minimaalisina annoksina käytettynä taipuvainen

tuottamaan "skitsofrenian mallitiloja". 50- ja 60-luvuilla

LSD-terapiaa harjoitettiin menestyksekkäästi sekä Yhdysvalloissa että

Tsekkoslovakiassa. Jo 50-luvun alussa oli CIA hankkinut 10 kg LSD:tä

MKULTRA-(aivopesu-)ohjelmaansa varten (10 kg vastaa n 100 miljoonaa matkaa).

60-luvun alussa LSD:n käyttö levisi laajalti opiskelijoiden, taiteilijoiden

ja muusikoiden piiriin, joten LSD julistettiin vuonna 1967 laittomaksi.

Tämän seurauksena markkinoille levisi valtava määrä "epäpuhtaita trippejä".

Myynnin helpottamiseksi "happo" myydään pieninä nappeina tai paperiin

painettuina. LSD-matka vanhenee herkästi, joten se on säilöttävä viileässä,

kuivassa ja ilmatiiviissä. Matka kestää noin 12 tuntia, ja matka saavuttaa

huippunsa kahden-neljän tunnin kuluessa. Eläimille ei LSD:tä saa antaa.

LSD:n ei ole todettu aiheuttavan kromosomivaurioita eikä vaikuttavan

vahingoittavasti aivoihin (vaikka niin aina väitetään). "Huono matka"

johtuu yleensä siitä että henkilöllä on jo valmiiksi sosiaalisia ja

psyykkisiä paineita jotka laukeavat matkan aikana psykooseiksi (tämä pätee

myös muihin hallusinogeeneihin, minkä takia niitä ei voi suositella

psyykkisesti epätasapainoisille tai masentuneille henkilöille).

LSD-terapiassa onkin tärkeintä että olosuhteet ovat miellyttävät ja että

matka tapahtuu terapeutin valvonnan alaisena. Holtittomasti ja vastuuttomasti

käytettynä LSD on mitä vaarallisin huume.

Parker Tyler (Underground Film, NY 1369) vertaa elokuvaa lentävään mattoon,

noitien lentoon ja huumeisiin, koska elokuva pystyy toteuttamaan erään

primitiivisimmistä toiveistamme: muuntamaan todellisuuden fantastiseksi.

Tyler jatkaa: "psykedeelisenä aikanamme on valitettavaa ilmiö että ihmiset

yhä enenevässä määrin ovat riippuvaisia huumeiden aiheuttamista optisista

räjähdyksistä eivätkä niinkän luovan intuition ja mielikuvituksen

psykedeliasta."

Elämänlangat Convolvulaseae

Espanjalaiset valloittaiat kertoivat atsteekkien

käyttäneen kolmea "lääkeainetta" uskonnollisissa

seremonioissaan: peyotea tlitliltzin-kasvia sekä

ololiuhqui-siemeniä. Ololiuhqui oli peräisin kasvista

coaxihuitl eli käärmeenyrtti, Rivea corymbosa. Espanjalaiset

kertoivat että siementen käyttäjät saivat

yhteyden Paholaiseen, ja että he uskoivat pöllöön ja

imivät toistensa verta. Atsteekkipappien uskottiin

käyttänen jauhettua ololiuhquita myrkkyhyönteisten

tuhkan ja tupakan seassa salvana ennen uhrimenoja.

Convolvulaceae-perheeseen kuuluu yli 500 lajia,

joista moni on nyttemmin todettu psykoaktiiviseksi -

mutta tiettävästi vain Väli-Amerikassa niitä on käytetty

huumeena. Atsteekit käyttivät ololiuhquita myös

lääkkeenä kihtiä, kuumetta ja pahoinvointia vastaan.

Käärmeenyrtti kuului osana pyhään lääkkeeseen toepatli

joka sisalsi Intian kumia, ocotl-hartsia, tupakkaa ja

pyhää vettä.

Richard Schultes löysi zapotec-intiaanien viljelemää käärmeenyrttiä Oaxacasta

vuonna 1959 ja lähetti näytteen Hofmannille. Seuraavana vuonna Hofmann ilmoitti

Rivea corymbosan sisältävän samoja alkaloideja kuin Claviceps. Pääalkaloidiksi

osoittautui d-lysergidihappoamidi eli ergiini (tunnetaan myös nimellä LA-111).

Vuonna 1960 ilmoitti T. acougall että Ipomoea violacean siemeniä käytetään

zapotec-intiaanien keskuudessa sakramentaalisena huumeena. Näiden elämänlangan

siementen (joita intiaanit nimittävät "badoh negro"ksi) on todettu niin ikään

sisältävän torajyvän alkaloideja. Atsteekkien tlitliltzin tarkoittaa mustaa;

nuo siemenet ovatkin mustia.

Ipomoea violacea sisältää 0,06% alkaloideja ja Rivea corvmbosa 0,012%

Siemenet tehoavat vain jos ne murskataan ja survotaan, ja vastenmielisen maun

takia niitä ei kannata pureskella. Annostelu 5-20 g (50-200 kpl). Koska on

olemassa tietty makukynnys jonka takia siemeniä ei tule syötyä montaa kertaa

yhden elämän aikana, on parasta aloittaa kunnon annoksella.

Elämänlanka vaatii hyvin rauhallisen kasvupaikan, mieluiten kasvihuoneen,

mikäli halutaan siemensatoa. Ipomoea violaceae-lajia on Yhdysvalloissa useita

lajeja: Clark s Blue, Blue Star, Summer Skies, Pearly Gates, Flying Saucers ja

Wedding Bells.

Elämänlanka perheeseen kuuluvaan Argyreia-lajiin kuuluu 13 psykoaktiiveja

aineita sisältävää alalajia: Argyreia nervosa, acuta, barnesii, wallichii,

capitata, plendens, osyrensis, aggregata, hainanensis obtusifolia ja pseudo-

rubicunda. Tunnetuin laji on Argyreia nervosa, Hawaijilainen puuruusu, joka on

alunperin peräisin Aasiasta mutta viihtyy nykyäan Hawaijilla sekä viljeltynä

että villinä.

Siemenet sisältävät noin 0,3 % ergiinejä. Ennen syömistä on siemenistä

poistettava paksu sekä ohut kuori, sitten rouhittava ne. Sopiva annos 2 g.

Vaikutus LSD'mäinen, pahoinvointia saattaa ilmetä. Siemeniä saa postimyynnin

kautta USA:sta.

Kasvista nokkosvieras, Cuscuta europaea, on sen siemenistä löydetty

lysergidiamiideja. Sen israelilaisen sukulaisen, Cuscuta monogyna, siemenissä

on lysergidiamiidiagroklaviinia.

Peyote

Peyotl on nahuatlin kieltä ja tarkoittaa kaktuksia Lophora williamsii,

Astrophytum asterias, Roseocactus fissuratus ia Pelecyphera aselliformis.

Meksikon intiaanit tunsivat peyoten jo 300 eKr, ja läytöretkeilijöiden

saapuessa käyttivät tolteekit ja atsteekit sitä laajalti.

Cortez määräsi kaikki atsteekkien kirjat tuhottaviksi, ja niinpä vain

Bernardino de Sahagun kuvailee kaktusta kertoen että "ne jotka sitä syövat

näkevät pelottavia ja naurettavia näkyjä...Se antaa heille rohkeutta

taistella eivätkä he tunne pelkoa tai nälkää tai janoa; ja he sanovat

sen suojelevan heitä vaaroilta." (Florentine Codex)

Inkvisitio kielsi peyoten vuonna 1620 ja samaisti sen käytön vuonna 1760

kannibalismiin. 1800-luvun lopulla peyote levittäytyi Yhdysvaltoihin, jossa

useat intiaaniheimot alkoivat käyttämään kaktusta sakramentaalisena huumeena

seremonioissaan joissa laulettiin, hyräiltiin, mietiskeltiin ja rukoiltiin.

Pian yli 50 pohjoisamerikkalaista heimoa käytti sitä, ja peyotistien

lukumäärä nykyään lienee neljännesmiljoona (eli yli puolet jäljellä olevista

intiaaneista). Native American Church perustettiin vuonna 1918 peyoten

laillisuuden turvaamiseksi; peyote ja meskaliini julistettiin laittomiksi

USA:ssa vuonna 1968.

Meksikossa peyoteseremonioita harjoittavat huichol-, cora-, yaqui- ja

tarahumariheimot. Noissa seremonioissa peyote liittyy ennustamiseen,

parantamiseen ja tiettyihin peleihin. Hucholit keräävät peyoten sadekauden

lopulla syksyllä, ja koska heimo asuu kaukana peyoten kasvupaikoista muodostuu

metsästyksestä eräänlainen pyhiinvaellustapahtuma. Metsästys sisältää erilaisia

rituaaleja, kuten ripittäytymisen seksuaalielämän suhteen sekä peyotetansseja.

Nykyaikaisen psykofarmakologian lisäksi mainittu Louis Lewin sai peyoten

käsiinsä 1800-luvun lopulla. Vuonna 1896 eristi Arthur Hefrler psykoaktiivisen

aineen jonka hän nimesi meskaliiniksi meskaleo-intiaanien mukaan.

Vuonna 1927 julkaisi tri Kurt Bringer massiivisen tutkielman peyotesta,

Der Meskalinrausch.

Peyoten alkaloideista on noin puolet meskaliinia; muita ovat mm. pellotiin

anhaloniidi ja lofoforniini (jälkimmäinen on myrkkyä). Aito meskaliinisulfa

sulaa 35-36 C:ssa ja on valkoista, annos 200-600 mg. Raaka meskaliini on

ruskeaa, annos 0,7-1,7 g. Itse kaktusta nautitaan tuoreena (50-200 g),

keitettynä, tai sitä poltetaan.

Kaktus maistuu pahalle, mutta intiaanien mukaan maistat siinä itseäsi,

ja mitä puhtaammaksi tulet sitä makeammalta peyote maistuu. Y leensä

paastoaminen ja muunlainen puhdistautuminen poistaa sivuoireet. Intiaanit

pitävät Isä Peyotea voimallisena läkkeenä: peyoten onkin todettu toimivan

antibioottina useita bakteereita vastaan. Peyote nostaa verenpainetta ja lämpöä,

ja aivojen hapenottokyky hidastuu - josta Huxleyn mukaan seuraa nautinnollinen

antautumisen tunne. Peyote tuottaa hallusinaatioita, muodonmuutoksia,

ajan laajentumia, läpinäkyväisyyttä. Holtittomasti käytettynä henkilö saattaa

hyvinkin "seota". Alkoholia kannattaa peyoten yhteydessä välttää (vaikka

meskaliinin voi huuhtoa alas kerma-rommi-jää-sekoituksella, kuten Richard

Farima romaanissaan been down so long it feels like up to me).

Kaktus vaatii yli kymmenen vuotta kukkiakseen; vanhat kaktukset ovat

erityisesti suosiossa. Kaktusta kastellaan säästeliaästi ruukun alta ettei

se mätäne. Talvella se viihyy viileässä muttei pakkasessa. Punaisista ja

puna-valkeista kukista voi karistaa siemeniä. Suurin osa meskaliinista on

kaktuksen vihreässä latvassa; sato kerätään kuivan kauden lopulla.

San Pedro

San Pedro on arvossa pidetty kaktus Andeilta; tällä nimellä tunnetaan

lajit Trichocereus pachanoi, T. macrogonus, T. terscheckii, T. werdermannius

ja Equadorissa aguacolla. Kolmisen tuntia keitettyyn juomaan; cimoraan,

voidaan sekoittaa muitakin kaktuksia kuten Neoraimonia macrostibas ja

Pedilanthus tithymaloides.

San Pedro sisältää meskaliinia noin 2% kuivapainosta. Se viihtyy

ruukkumullassa eikä pidä liiasta auringosta. Annostus noin 200 g tuoretta

kaktusta. Y leensä alle 25 cm kaktuksia ei tulisi syödä: tämän koon se

saavuttaa noin kolmessa vuodessa.

Edelweisskaktus, Ariocarpus kotschybeyanus, sekä A. fissuratus ja A. terusus

ovat hallusinogeeneja; jälkimmäistä hyödynnetään lääketieteessä. Pelecyphora

aselliformis on harvinainen, voimakas kaktus. Dona Ana, oryphantha macromeris,

on suosittu Yhdysvalloissa; annos viisinkertainen peyoteen verrattuna. Mulato,

Epithelantha micromeris, ja Biznaga de chilillos, Mammillaria neyderi,

edistävät selvännäköä ja ovat shamaanien suosiossa. Cawe, Cereus

pecten-aborig-num, on suurikokoinen, näkyjä tuottava kaktus Meksikosta.

Pitallita, Echinocereus triglochidiatus, sekä Vanhentava Mammillopsis,

Mammillopsis senilis, ovat myöc hallusinogeeneja ja niitä on kuulemma helppo

kasvattaa.

Syyrialainen ängelmä Peganum harmala

Kasvi on kotoisin Keski-Idästä, Intiasta, Mongoliasta ja Mantsuriasta,

mutta nykyään sitä viljellään USA:ssa Meksikossa, Tiibetissä ja Välimerellä.

Siemeniä käytetään lääketieteessä sekä mattojen värjäämiseen (turkinpunaista).

Siemenet voidaan murskata jauhoksi tai pastamaiseksi aineeksi, josta voidaan

muotoilla pillereitä; juurta voi myös käyttää. Vaikutus hyvin puhdas, lämmin

ja selvänäköinen. Annostus aluksi 1-5 g, myöhemmin 10-30 g. Kasvi saattaa

sopivasti kasteltuna selvitä kukkaruukussa yli talven; kesällä sen voi

kiikuttaa ulos.

Siemenet sisältävät noin 3% alkaloideja, harmiinia ja harmaliinia. Oksat

ja lehdet sisältävät vasikiinia. Puhtaiden alkaloidien tappava annos on

laskettu rottakokeista käsin (The Merck Index, New Jersey 1968 -

mg/kg x 50 kg):

harmiinia 10 000 mg (tappava) 500 mg (sopiva)

harmaliinia 6 000 mg (tappava) 500 mg (sopiva)

Ayahuasca

Banisteriopsis

Ayahuasca, "sielun liaani" tai "kuoleman viini", on juoma joka valmistetaan

hienontamalla Banisteria caapi-liaanin kaarnaa ja sekoittamalla

pulveriin lehtiä ja juurta lajeista Datura suaveolens, Brunfelsia,

Psychotria viridis tai Haemadictyon amazonicum. Myös liaaneja Banisteria

inebrians, B. rusbyana ja B. quitensis käytetän. Amazonilla ayahuasca

tunnetaan myos nimillä caapi, yage, pinde ja natema.

Richard Spruce asui Amazonin intiaanien keskuudessa 19. vuosisadan

puolivälissä, ja tunnisti yagen Rio Negron yläjuoksulla vuonna 1851.

Seuraavana vuonna han osallistui Myrkkyjen juhlaan (dabocuri) jossa

nuorille miehille tarjottiin ayahuasca-juomaa kalebassikulhoista

miehuusrituaalien yhteydessä. Brucen muistiinpanot julkaistiin vasta

vuonna 1908.

Vuonna 1858 kertoi equadorilainen geografi Villavicencio paikallisten

käyttävän ayahuascaa erityisesti vaikeiden ongelmien ratkaisuun,

selvännäköön, vieraiden toivottamiseen tervetulleiksi tai varmistaakseen

hameväen suotuisuuden lemmen suhteen.

Ayahuasquerot asuttavat Amazonin, Bolivian, Kolumbian Equadorin ja

Perun sademetsiä. Boliviassa sitä käytetään lähinnä stimulanttina. Kolumbian

curanderot lisäävät keitokseen Daturaa tai "chagrapangaa", oco-yaje-kasvin

lehtiä. Jivro-pääkallonmetsästäjien keskuudessa "yage-unia" pidetään

aitona todellisuutena arkipäivän sijasta. Amazonilla curanderoiksi

tulevien oli juotava ayahuascaa ja tupakkamehua vuoden verran ennen kuin

olivat soveliaita parantajiksi.

Nykyään ayahuascaa käytetään paljonkin parantamiseen. Tällöin sekä

curandero että potilas juovat juoman. "Luonto parantaa taudin parantajan

viihdyttäessä potilasta."

Pienet annokset tuottavat hallusinaatiota, suuret psykooseja ja painajaisia.

Karsten Helsingistä: "Annos noin litra... ilmenee näkyjä, meriä,

kaupunkeja, eläimiä ja puita." Curanderot sanovat että "ellei laula niin

näkee vain käärmeitä." Visiot ovat arkkityyppisiä käärmeriittoisia ja

sinertäviä. Jopa kaupunkilaisten ja eskimoiden on raportoitu näkevän

käärmeitä, panttereita, jaguaareja, "suuria kissoja", alastomia naisia ja

muinaisia kaupunkeja. Usein kerrotaan kollektiivisista visioista.

Marlene Dobkin de Rios kertoo: "Useita tunteja sen jälkeen

kun Harner oli nauttinut juoman hän löysi itsensä maailmasta

joka ylitti sananmukaisesti hänen villeimmätkin unensa. Hän

tapasi lintupäisiä ihmisiä ja lohikäärmemäisiä olentoja jotka

kertoivat olevansa tämän maailman todellisia jumalia. Hän

kertoi muista hengistä syöksyessään kohti galaksin pimeintä

kolkkaa. Hän löysi itsensä vaipuneena transsiin jossa yliluonnollinen

tuntui luonnolliselta, ja ymmärsi että antropologit - hän itse

mukaan lukien - olivat perusteellisesti aliarvioineet tämän

huumeen merkityksen paikallisen väestön maailmankatsomuksessa."

Richard Sprucen mukanaan tuomat Banisteria caapi-juuret (1851) tutkittiin

vuonna 1969: harmiini- ja harmaliinipitoisuus oli yhä sama kuin

tuoreella kasvilla. Vuodesta 1928 tiedetään psykoaktiivisen aineen liaanissa

olevan harmiini (aik. telepatiini, banisteriini). Myöhemmin on

löydetty mm harmaliinia. Neljänneskilosta kuivaa kasvia saadaan yksi

gramma harmiinia.

Ayahuasca vaikuttaa nopeasti, noin viidessä minuutissa, ja aluksi

ilmenee pahoinvointia. Harmaliinin epäillään vaikuttavan keskiaivojen

tietoisuutta ja tajunnan tiloja säätelevään keskukseen. Harmiini ja

harmaliini ovat serotoniini-antagonisteja ja CNS-stimulantteja.

Noitien koisot Solanaceae (Forte phytotherapeutica)

Voimakkaita koisokasveja ei suositella käytettäväksi huumaaviin tarkoituksiin.

Vaarallisuudestaan huolimatta niitä on käytetty tuhansia vuosia ja kaikissa

kulttuureissa.

Jo dionyysiläsillä festivaaleilla Anthesteriassa nautittiin koisoilla

maustettua viiniä. Käärmeiden kuviteltiin saavan myrkkynsä suoraan kasveista.

Koisojen keräämisessä tuli käyttää oveluutta tai noudattaa tiettyjä menoja:

esimerkiksi tuli syödä valkosipulia, juoda siilaamatonta viiniä, rukoilla

Apolloa ja katsella kotkan pakoa.

Koisot olivat erityisesti noitien suosiossa. "Noitien lentosalvat ovat

psykofarmakologisesti erityisen mielenkiintoisia koska ne kuuluvat

todistettavasti ainoaan sellaiseen perinteeseen jossa hurmio saadaan aikaan

psykofarmakologisin keinoin valmistetuilla seoksilla ja aineilla."

(H.Leuner: Die toxische Ekstase, Basel 1968)

Lähes kaikki noitien keräämät yrtit tuli kerätä pimeän aikaan, ja eräät - kuten

kuujuuri, Botrychium lunaria - täyden kuun aikan.

Afrikassa noitien uskotaan kokoontuvän baobab- ja irokopuissa joissa myös

lepakot viihtyvät. Dominikaani Bartholomaeus de Spine (1465-1546) puolestaan

kertoo (kirjassaan Tractatus de strigibus sive maleficis) useita tarinoita

joissa nainen löydetään tajuttomana lattialta ja herättyään tämä kertoo

olleensa "matkalla". Tästä inkvisiittorit kehittivät lepakon symbolisoimaan

noituutta.

Noituuden kohdalla vallitsi oikeudenkäytännössä samanlainen tilanne kuin

Suomen huumeoikeudenkäynneissä: syytetyn oli todistettava syyttömyytensä eikä

päinvastoin, kuten on tapana.

Kuuluisa noituuden historioitsija ja maagikko Karl Kiesewetter kuoli erään

koisokokeilunsa jälkeen. Vaikuttavia aineita voimakkaissa koisoissa ovat

hyoskyamiini ja skopolamiini. Seuraavassa oraalisesti nautitut annokset:

atropiini 3-30 mg tappava 100-500 mg

hyoskyamiini 3-15 mg tappava 50-300 mg

atroskiini 1-5 mg tappava 100-200 mg

skopolamiini 1-2 mg tappava 50-100 mg

Jos kasvista eristää hyoskyamiinia tulee siitä atropiinia samoin

skopolamiinista tulee atroskiinia. Atropiini ja sen sukulaisaineet ovat

kuuluja lääkeaineita. Skopolamiini tuottaa voimakkaita hallusinaatioita ja

näkyjä. Jälkeenpäin useimmat vihaavat näitä aineita, joten minkäänlaista

riippuvuutta ei pääse syntymään. Vaikutus on aina hienovaraisempi mikäli

kuivattuja kasvinosia poltetaan.

Hulluruoho, Datura stramonium

Datura tulee sanskritin sanasta "dhat", joka tarkoitti Datura meterl-kasvista

tehtyä myrkkyä jota hedelmällisyyden ja kuoleman jumalan Kalin

palvojat thugit käyttivät päästäkseen kyllin maaniseen tilaan kyetäkseen

vangitsemaan ja tappamaan Kalille osoitetut uhrit. Kasvi on luultavimmin

kotoisin Kaspian meren seuduilta josta mustalaiset sen toivat Eurooppaan.

Teofrastus kertoo että "joka käyttää 3/20 unssia (4,2 g) juurta tulee

tutustumaan Paholaiseen; kaksinkertainen, annos tuottaa hallusinaatiota,

kolminkertainen tekee lopullisesti hulluksi, ja nelinkertainen tappaa."

Plinius kertoo hulluruohoa käytetyn keihäiden myrkkynä ja antoi sille nimen

"manicon".

Hulluruohoa esiintyy kaikkialla Earoopassa mutta on varsin harvinainen.

Kukat ovat valkoiset, siemenkodat muistuttavat kastanjan terhoja. Kuivatut

lehdet auttavat astmaan; sisältävät 0,3-0,5% alkaloideja, pääosin

hyoskyamiinia. Siemenet sisällävät myös skopolamiinia. Lehdet on kuivattava

nopeasti koska säilyvyys on heikko.

Annostus siemeniä 0,5-2 g (50-200 kpl); lehtiä 5-15 g tuoreina ja 2-3 g

kuivattuina; ja juurta 4-8 g tuoreena, 0,5 g kuivattuna.

Hulluruohoa on helppo viljellä: lisääntyy itsestään.

Muita Datura-lajeja käytetään hallusinogeeneina ympäri maailmaa. Datura

meteloides-lajia käytetään shamanistisena huumeena Keski- ja Pohjois-Amerikan

intiaanien keskuudessa. Hopi-intiaaneilla se on pyhä kasvi Qui-qui-sa-waal.

Carlos Castaneda kertoo että yrtin avulla ihminen pystyy lentämään linnun

tavoin paikasta toiseen. Atsteekeilla Datura oli "talapatl".

Etelä-Amerikan intiaanit käyttävät Datura-puita Brugmansia aurea candida,

dolichocarpa, suaeolens, vulcanicola ja sanguirlea hallusinogeeneina; siemenet

jauhetaan ateriaan tai lisätään kaljaan. Kolumbialaisten heimojen payet eli

noitatohtorit tuntevat Datura-puun Methyisticodendron amnesianum, joka on

erityisen voimakas, näkyjä tuottava laji. Datura aurea-lajia käytetään

puolestaan miehuusseremonioissa Equadorissa ja Kolumbiassa.

Aasiassa tunnetaan laji Datura fastuosa, eteläisessä Euroopassa Datura

tolula, ja Etelä-Amerikassa puulajit enkelipasuuna, D. arborea, ja

enkelitrumpetti, C. suaveolens.

Hullukaali Hyoscyamus niger

Muinaiset egyptiläiset tunsivat hullukaalin; muinaisessa Kreikassa se sai

nimen hyoskyamos, sianpapu. Nimen uskoaan tulevan siitä kun ennustaja Kirke

muunsi Odysseuksen miehistön hullukaalijuomalla sioiksi.

Hullukaalin saksalainen nimi Bilsenkraut antoi nimen böömiläiselle Pilsenin

kaupungille koska tuohon aikaan noilla seuduilla lisättiin murskattuja

hullukaalin siemeniä kaljaan - mahtoi olla voimallista juomaa tuon ajan

pilsneri!

Hullukaali mainitaan Eddasca Grimhildin suostutellessa Gudrunia hunnien

kuninkaan Attilan puolisoksi Simon Paulli (1648) kertoo mustalaisten

myrkyttäneen ja varastaneen kanoja hullukaalin siemeniä savustamalla.

Siemenet saattavat säilyä hapettomassa maassa satoja vuosia: 800 vuotta

vanhoja siemeniä löydettiin vuonna 1915 Sjorringestä, Tanskasta.

Hullukaali muistuttaa perunaa harmaanvihreine, rungonmyötäisine lehtineen

ja keltaisine suomuisine kukkineen (joita kutsutaan pirun silmiksi). Kaikki sen

osat sisältävät hyoskyamiinia, siemenet myös skopolamiinia. Annostelu noin 20 g

tuoreita ja 5 g kuivattuja lehtiä; 2-9 g tuoreita ja noin 2 g kuivattuja

kukkia; 2-4 g siemeniä.

Hullukaalia on helppo viljellä, viihtyy ravintorikkaassa maassa. Kasvaa

villinä suuressa osassa Eurooppaa. Välimeren maissa viihtyvät keltainen

hullukaali, Hyoscyamus luter, sekä lääkekasvit valkea hullukaali, H. albus, ja

kultainen hullukaali, H. aureus. Pohjois-Afrikassa kasvaa Hyoscyamus muticus,

jonka siemenet sisältävät paljon alkaloideja.

Lemmonmarja Atropa belladonna

Roomalaiset omistivat lemmonmarjan Bellona-jumalattarelle; papit nauttivat

lemmonmarjamehua ennen seremonioita. Muinaiset nimet kuten ennustajan

marja, noidanmarja, murhaajan marja sekä transsimarja (norj. dvalebr) kertovat

jotain yrtin luonteesta. Englanniksi nimi on Deadly Nightshade, saksaksi

Todkirschen ja tanskaksi Galnebr. Kuoleman valtakunnan jumalatar oli Atropos.

Italian naiset käyttivät marjojen mehua silmätippoina miehiä miellyttääkseen

ja ollakseen "bella donna". Marjat sisältävät atropiinia jota käytetään

silmän takaseinän tutkimuksiin (pupillin laajentamiseen). Shakespeare puhuu

Meduusan silmistä. Sodan aikana atropiinia käytettiin hermokaasua vastaan.

Lemmonmarja sisältää pääosin hyoskyamiinia. Tappava annos n. 10-20 marjaa.

Annostelu 2-5 kpl marjoja, 5-15 g tuoreita ja 2-3 g kuivattuja lehtiä, n.

2 g kuivattua juurta.

Kukat ovat ruskeanpunaiset ja kellomaiset, marjat mustia. Lemmonmarja

esiintyy villinä Keski-Euroopassa ja Välimerellä. Voidaan viljellä

kalkkipitoisessa maassa mieluiten kasvihuoneessa (oveen lukko).

Lähes kaikki jotka lemmonmarjasta puhuvat tekevät sen varoen. Tutkimusten

mukaan mieto myrkytys tuottaa euforian ja eroottisia unia; keskivoimakas

myrkytys tuottaa pahoinvointia ja syvän unen ja vakava myrkytys tekee

sokeaksi, halvaannuttaa, ja tappaa.

Koisokasveihin kuuluu myös laji Brunfelsia. Kashinauat Amazonilla käyttävät

kasvia Brunfelsia tasteini, keya-honea, puhdistaakseen itsensä taudeista ja

nähdäkseen näkyjä tiikereistä ja lohikäärmeistä; matka kestää viitisen tuntia

(raportoi lähetyssaarnaaja R.P.Tastevin). Katso myös "ayahuasca".

Lemmenmarja Mandragora officinarum

Lemmenmaran juurta on löydetty pyramidien hautakammioista ja se mainitaan

Ebersin papyruksessa (170O eKr). H.J. Sshonfield (The Passover Plot) väittää

Jeesukselle annetun ristillä lemmenmarjauutetta viinietikkaan sekoitettuna.

Lemmenmarjan juuri muistuttaa ihmisruumista; juuresta kaiverrettuja mies-

ja naishahmoja käytettiin keskiajalla onnenkaluina taistelukentillä: sodassa,

kaupankäynnissä ja rakkaudessa. Juurta ei kuitenkaan saanut pitää hallussaan

liian kauaa "sillä onnen määrä maailmassa on vakio."

Antiikin Kreikassa juurta käytettiin sekä unilääkkeenä että lemmenyrttinä.

Noidat käyttivät hedelmää ja juurta lemmenlääkkeissään ja lentosalvoissaan.

Paracelsuksen lentosalvaan kuului lemmenmarjaa, oopiumia ja vastasyntyneen

lapsen lihaa.

Mandragora-lajit ovat peräisin Välimereltä, ja nykyään voi M.

autumnalis-lajia löytää Rhodokselta jossa se kukkii talvella valkoisenaan.

Kullanpunaiset "rakkaudenomenat" kypsyvät toukokuussa ja on syötävä heti

etteivät pilaannu.

Kasvi sisältää alkaloideja hyoskyamiini ja skopolamiini. Siitä kannattaa

käyttää vain lehtiä ja hedelmiä, koska juuren ylöskaivaminen tappaa kasvin.

Sopiva annos lienee 2 g tuoretta tai kuivattua hedelmää ja 1-2 g juurta.

Amerikkalainen lehtimies Lee Falk loi sarjakuvahahmon Mandrake vuonna 1934.

Mandrake on mahtava maagikko joka flirttailee kauniin Nardan kanssa. Suhde on

ollut toistaiseksi hedelmätön.

Mustakoiso Solanum nigrum

Enqlanniksi Nightshade Enchanted. Raa'at marjat ovat myrkyllisiä, kypsät

terveellisiä; sisältävät hieman atropiinia. Kuivattuja kasvinosia ei kannata

syödä sillä ne sisältävät koko joukon myrkkyjä: ne kannattaa polttaa, jolloin

annos noin yksi gramma.

Ylläoleva "käyttöohje" pätee myös mietoihin koisoihin kuten peruna, Sola

tuberosum; munakoiso, Solanum melongena; tomaatti, Lycopersicum esculentura;

punakoiso, Solanum dulcamare sekä huopakeltano, Hieracium pilocella.

Ukontulikukan, Verbascum thapsus, siemeniä voi polttaa piipussa, tuottaa

lievän euforian. Pääsiäisliljan, Narcissus poeticus jne, kukkia polttamalla

useita tunteja kestävä euforia; sipuliin ei kannata seota.

Oopiumi

Somnus est imago mortis -

uni on kuoleman kuva.

Oopiumi oli sumerilaisten käytössä sekä

lääkkeenä että huumeena 4000-5000 vuotta sitten.

Se esiintyy egyptiläisten hautakammioiden

kirjoituksissa. Kreikan mytologiassa oopiumi

oli omistettu yön jumala Nyx'lle, kuoleman

jumala Thanatokselle, unen jumala Hypnokselle

sekä Hypnoksen pojalle Morfeukselle, unien

jumalalle. Homeros mainitsee Helenin taronneen

Telemakhokselle "nepentheä", unikkoviiniä.

"Opion" on kreikkaa ja tarkoittaa oopiumiuutetta.

Unta pidettiin antiikin Kreikassa ylimpänä

lääkkeenä; krekkalainen mytologia vilisee

viittauksia unikkoon, ja unikon kapseli esintyy

rahoissa, koruissa ja taideteoksissa. Lääkäri

Hippokrates (460-377 eKr) suositteli unikkoviiniä

yleislääkkeeksi. Assyyrialaiset ja babylonialaiset

käyttivät unikon juurta unilääkkeenä.

Rooman tuhon jälkeen oopiumin käyttö levisi Islamin maihin sekä Persiaan

ja Intiaan. Jaavalla Formosalla ja Intiassa kasvatettiin oopiumia, Papaver

somniferum, lääketarkoitukseen, ja Kiinassa aina 18. vuosisadalle saakka

koristekasvina. Kiinalaisten yritys tukahduttaa oopiumin tuonti johti sotaan

englantilaisia vastaan vuosina 1839-42. Kiinalaiset hävisivät ja joutuivat

maksamaan 6 miljoonaa dollaria tuhotusta oopiumista. Kiinalaiset kutsuivat

oopiumia "vierasmaalaiseksi mustaksi mudaksi".

Euroopassa kehitti alkemistilääkäri Paracelsus oopiumitinktuuran Anodynum

specificum. F.W.A.Serturner eristi morfiinin vuonna 1803 (1817). Vuonna 1853

täytti ranskalainen Pravaz ensimmäisen ruiskun. Tuon ajan Euroopassa oopiumia

määrättiin lähes kaikkiin vaivoihin: sillä parannettiin luulotaudit ja

noidannuolet, nukutettiin sylivauvat, hoidettiin mielisairaita ja

leikkauspotilaita. Morfinismia esiintyi jo 1900-luvun lopulla.

Tällä hetkellä oopiumia viljellään lääkekäyttöön Turkissa, Meksikossa,

Jugoslaviassa ja Neuvostoliitossa, sekä unikonsiementen tuotantoon Raskassa

ja Tanskassa. Laiton oopiumi oli vielä muutama vuosi sitten peräisin lähinnä

"Kultaisen Kolmion" alueelta: Thaimaan, Burman ja Laosin vuoristoista.

Nykyään suurin osa laittomasta oopiurllista tulee "Kultaisen Puolikuun" alu-

eelta: Iranin, Pakistanin ja Afganistanin vuoristoista.

Kilosta oopiumia saadaan noin kymmenen grammaa puhdasta heroiinia.

Katumyyntiin tuleva heroiini on aina "blandattua" - yliannostukset aiheutuvat

yleensä liian voimakkaasta sekoituksesta. Morfiinia ja heroiinia ei suositella

edes kokeiltavaksi.

Oopiumunikko Papaver somniferum

Unikko istutetaan keväällä kevytmultaisaan maahan aurinkoiselle paikalle:

viihtyy tuulensuojassa. Sato korjataan elo-syyskuussa noin viikko sen jälkeen

kun kukka on pudottanut lehtensä. Vihreään kapseliin tehdään muutamia

varovaisia viiltoja jolloin valkeaa maitia tihkuu kapselin pintaan; maiti

korjataan sen kuivuttua. Kodat voi syödä myös sellaisinaan, ja kuivatuista

kodista voi keittää teetä.

Oopiumiunikko sisältää 20-35% alkaloidela, joista 60% on morfiinia,

25% narkotiinia, 5% kodeiinia, 4% papaveriinia ja 3% thebaiinia. Kapselit

sisältävät arviolta 0,5% morfiinia, jolloin yhdestä kapselista saadaan

20-150 mg oopiumia. Kodeiinia käytetään yskänlääkkeisiin, papaveriinia ruoan-

sulatushäiriöihin, ja morfiinia kipuja lieventäviin lääkkeisiin.

Jättiunikko Papaver orientale

Jättiunikko on yleinen puutarhakasvi jonka jättikukat (10 cm leveät) ovat

punaisia, vaaleanpunaisia tai valkeita. Kota on hieman edellistä pienempi,

kun taas sen lähisukulaisella, Papaver braeteatum, on suuret kodat.

Oopiumia voidaan valmistaa murskaamalla kodat tai polttamalla kuivatuja

lehtiä. Oraalisesti nautittuna saattaa esiintyä lievää halvaantumista.

Pääalkaloideja ovat isothebaiini, thebaiini ja oripaviini.

Silkkiunikkoa, Papaver rhoeas, on käytetty unilääkkeenä Pohjolassa aina

keskiajalta lähtien; idässä oopiumin korvikkeena. Ei sisällä aktiiveja

alkaloideja.

Muita Papaveraceae-perheen jäseniä

Keltamo Chelidonium majus

Suhteellisen yleinen teiden varsilla ja raunioilla. Kuivattuja lehtiä

poltetaan; Teofrastus suosittelee keitettynä kuukautiskipuihin. Aktiivit

aineet selidoniini ja protopiini keltaisessa maidissa (jota alkemistit

kutsuivat "taivaan lahjaksi"). Munkit käyttivät maitia lääkkeenä.

Kiurunkannus Corydalis

Onttokiurunkannusta, Corydalis cava t. tuberosa, käytettiin aikaisemmin

lääketeollisuudessa oopiumin korvikkeena. Polttamalla lehtiä noin gramma

saavutetaan euforia; juuri on voimakkaampi mutta kasvia ei kannata repiä

maasta. Kukkii punaista tai violettia. Alkaloidi on bulbokapniini.

Keltakiurunkannus, Corydalis lutea, on edellistä miedompi.

Peltoemäkki Fumaria officinalis

Pieni ja sitkeä heinäkasvi jonka rauhoittava vaikutus on noteerattu

viime vuosina lääketieteessä; sitä on käytetty kansanlääkkeenä

sukupuolitauteja vastaan. Uutteeksi puristamalla sivuvaikutukset katoavat.

Sisältää vähän protopiinia.

Särkynyt sydän Dicentra spectabilis

Yleinen, tähtikukkainen kasvi jonka kukasta roikkuu tötterö. Suhteellisen

voimakkaasti euforisoiva, ja hyvä lemmenyrtti. Polta muutama sätkä

kuivattuja lehtiä. Sisältää protopiinia.

Neidonunikko Glaucium flavum

Viihtyy rannoilla, voidaan viljellä hiekkapitoisessa maassa, harvinainen.

Kukka kuin suurella unikolla, keltainen tai (Glaucium corniculatum) punainen.

Kuivattuja lehtiä polttamalla voimakas euforia muutaman tunnin ajaksi.

Lehdet sisältävät pääosin glausiinia, juuri protopiinia.

Hamppu

Hamppua käyteään moniin eri tarkoituksiin. Hampun varresta saadaan

köyttä, silkkikangasta, purjekangasta sekä paperia. Hampunsiemeniä

käytetään ravintorikkaina linnunsiemeninä, ja niistä puristetaan öljyä.

Hampunsiemenkakut ovat hyvin vitamiinipitoisia. Kiinassa käytetään lehtiä,

juurta, sekä kukintoa lihasjännitykseen sekä astmaan. 1800-luvun alusta

lähtien valmistettiin hamppupaperista Rahaa ja Raamattuja.

Hamppu lienee peräisin Keski-Aasiasta jossa sen lääketieteelliset ja

euforiset ominaisuudet on tunnettu tuhansia vuosia. Kiinalaiset argeologiset

kaivaukset kertovat hamppua käytetyn 8500 vuotta sitten vaatteiden ja köysien

valmistamiseen, ja 4000 vuotta sitten lääkkeenä. Atharva-vedan mukaan hamppu

oli eräs Intian viidestä pyhästä kasvista.

Altai-vuorilta Siperiassa on löydetty hampunsiemeniä haudoista jotka

ovat olleet jään peitossa vuodesta 400 eKr. Sisilian rannikoilta löydetyistä

karthagolaisista laivanhylyistä on löydetty hashista. Herodotos mainitsee

skyyttien heittäneen hamppua kuumille kiville hautajaismenoissaan noin 500 eKr.

Ilmeistä on että mustalaiset toivat hampunsiemeniä mukanaan Intiasta, ja

ajanlaskumme vaihteessa Pohjolaan. Suomessa hamppu on tunnettu yli tuhat

vuotta, mutta on luultavaa että esi-isämme eivät tienneet kasvin huumaavista

vaikutuksista; mustalaiset sen sijaan tiesivät. Gary Snyder mainitsee

"hemp"-sanan olevan fennougrilaista alkuperää (?).

"Majoun" oli vuosituhannen alussa suosituin tapa nauttia hashista.

Sufit levittivät hashiksen itään jossa 1500-luvulla kehittyi kaksi suurta

hamppukulttia: toinen Afganistanin ja Kashmirin seuduille, ja toinen Bengalin

ja Nepalin seuduille. Arabikauppiaat tuottivat hampun Intiasta eteläiseen

Afrikkaan 13. vuosisadalla. Zambezi-laakson heimot polttivat hamppua suurissa

nuotioissa, ennen kuin portugalilaiset tulivat paheksumaan tapoja. Myöhemmin

he käyttivät menojensa yhteydessä kookoskuppeja, vesipiippuja ja bambukeppejä.

Belgian Kongossa tavattiin 1800-luvulla sotainen hamppukultti bena-Riamba,

"hampunpojat", Tutkimusmatkailija Glaser mainitsee että "se päivä jolloin

hamppua poltetaan on menetetty, usein seuraavakin... primitiivisillä se

johtaa eläimelliseen apatiaan."

19. vuosisadalla paras charas (pers. hashish) tuli Turkestanista. Kiinan

julistaessa vuonna 1934 hashiksen tuotannon laittomaksi tuli Afganistanista

suurin hashiksen tuottaja. Afganistanissa charas poltetaan yleensä

hienoksijauhetun tupakan, "nesvarin", seassa.

Paracelsus tunsi hampun sekä huumeena että lääkkeenä, samoin mm. kirjailija

Rabelais. "Tuhat ja yksi yötä" ovat hashiksentuoksun kullästämät. Virallisesti

hashis esiteltiin länsimaiselle lääketieteelle vuonna 1839 W.B.O'Shaughnessyn

toimesta. Psykiatri Joseph Moreau de Tours esitteli hashiksen Gautierille joka

perusti seuran Le Club des Haschischins. Klubin asiakkaita olivat mm. Hugo,

Balzac, Nerval, vanhempi Dumas ja Baudelaire; hashis oli tiettävästi

Algeriasta.

Englannin parlamentti teetti vuonna 1893 tutkimuksen johon osallistui

vajaat 1200 tohtoria, yogia, fakiiria, hullujenhuoneiden johtajaa, hashiksen

viljelijää, salakuljettajaa, kauppiasta sekä veronkantajaa. Tutkimuksesta

koostui 3281-sivuinen, seitsenosainen opus. "Kaikkiaan todisteet viittaavat

siihen ettei kohtuullinen hampputuotteiden käyttö ole vahingollista..."

1500-1uvulla "tutkimusmatkailijoiden" saapuessa Amerikkaan hamppu kasvoi

siellä villinä. Vuoden 1762 tienoilla Virginian farmareita rangaistiin elleivät

he kasvattaneet hamppua Englannin laivaston köysiin ja purjeisiin. Presidentit

Washington ja Jeffers kasvattivat hamppua; Washington puhui jopa naaras- ja

uros-kasvien erottamisesta toisistaan. Hampusta tehtiin 1800-luvun alusta

lähtien sätkäpapereita, rahaa, ja raamattuja. Bluesin syntyaikoina hamppua

poltettiin yleisesti New Orleansissa; 20-luvun kieltolaki vain edisti käyttöä.

Suurimpia hampunvastustajia Yhdysvalloissa oli Harry J. Anslinger. Hän sai

vuonna 1937 julistetuksi hampputuotteiden käytön ja kaupan laittomiksi:

rangaistukset olivat 5-40 vuotta. Vuonna 1941 vedettiin 28

cannabis-lääkeainetta markkinoilta. Vuonna 1961 Anslinger onnistui saamaan

Yleisen Huumausainesopimuksen läpi YK:ssa; lain seurauksena on hamppu

kielletty kaikissa maailman maissa, vaikka useat maat olisivat valmiita

vapauttamaan hampun täysin (mm. Espanja, Hollanti, Tanska, Intia ja Nepal).

Anslinger kuoli vuonna 1975.

Linneus tunnisti lajin Cannabis sativa vuonna 1753; laji on yleisin Euroopassa

ja Amerikassa. Lamarck tunnisti Cannabis indican vuonna 1783; yleisin Aasiassa

ja Afrikassa; yleensä hashis on peräisin tästä lajista. Janischewsky tunnisti

vuonna 1924 lajin Cannabis ruderalis, joka on harvinainen. Kannabinoolin

eristivät kolme cambridgelaista kemistiä vuonna 1895; kaksi heistä räjähti

kokeiden yhteydessä taivaan tuuliin. THC eli tetrahydrokannabinoli

eristettiin vasta vuonna 1932. Kannabinoleja on kaikkiaan yli 80. Myöhemmin

on kehitetty tapoja muuntaa kasvin kromosomeja ja lisätä siten sen

voimakkuutta.

Viimeisimmät tutkimukset hampusta pitävät yhtä aikaisemmin mainitun

englantilaisen tutkimuksen kanssa. Vuonna 1975 tehtiin tutkimus "Ganga in

Jamaica" (Center for Studies of Narcotic and Drug Abuse, NIMH): "Gangan ja

rikollisuuden välillä ei ole juuri yhteyksiä, ellei oteta lukuun sitä että

gangan hallussapito ja viljely kuuluvat rikolliseen toimintaan. Ei ole

ilmennyt merkkejä orgaanisista aivovaurioista, eikä merkittäviä kliinisiä

eroja polttajien ja tutkijoiden välillä." Tutkimus perustui olosuhteisiin

joissa rastafarit polttivat suuria määriä gangaa päivittäin.

Yhdysvaltain huippuauktoriteetti huumausaineiden alalla, tri Robert DuPont,

ilmoitti vuonna 1975 että "tupakka ja alkoholi ovat käyttäjälleen huomattavasti

vaarallisempia kuin marihuana."

Hamppu (Cannabis) on yleisin huumausaine maailmassa. Sen käyttäjiä on WHO:n

arvoiden mukaan maailmassa liki miljardi. Marijuanan teollinen tuotanto on

keskittynyt trooppisille seuduille: Kolumbia, Meksiko, Yhdysvallat, Jamaika,

Brasilia, Nigeria, Kongo, Kenia ja Sri Lanka. Hashista tuotetaan pääosin

Marokossa, Libanonissa, Turkissa, Pakistanissa, Afganistanissa, Nepalissa ja

Intiassa.

Hashis

Hashis on hampun latvaosista erilaisilla menetelmillä saatua pihkaa eli

"cannabishartsia", joka on yleensä pressattu tummiksi, ruskeiksi tai vihreiksi

levyiksi. Charas on tummaa, öljyistä pihkaa jota muovaillaan käsin ja jota ei

liiemmin Lännessä näe. Marokkolainen "zero-zero" on tummanvihreää, taipuisaa

ja hyvälaatuista hashista. Nepalin hashis, "creme de la creme", on erityisen

voimallista hashista jota polttaessaan nepalilaiset tervehtivät jumalia sanoin

"Dam Maro, Dam Shiva". Nepalissa hashista poltetaan kookoshookah'ssa

(narghile), ja sadonkorjuujuhlat, Happy Himalayan Hashish Harvest, on

merkkitapahtuma.

"Hashish"-sana lienee peräisin Marco Pololta joka vuonna 1271 tutustui

ashishins-kulttiin Persiassa. Assassiinien, salamurhaajien sanotaan käyttäneen

Alamout'n mustaa hashista vihkiytymishuumeenaan (R.A.Wilson ehdottaa heidän

käyttäneen hashista, lemmonmarjaa ja hulluruohoa suhteessa 20:1:1; John

Allegro puolestaan ehdottaa punakärpässientä).

Venäjällä oli hashiskaupan keskus Astrakamin kaupunki, mutta hashista,

"anaschaa", liikkui myös Kaspian merellä, Volgan alajuoksulla sekä

luonnollisesti Aasian rajoilla. Afganistanin miehitys on kiihdyttänyt

huomattavasti hashiskauppaa Neuvostoliitossa huolimatta ankarista tuomioista

(kahdesta vuodesta ylöspäin).

Marokossa "kifiä" ja hashista poltetaan sebsipiipuissa. "Majoun" on suosittu

herkku paikallisissa pidoissa joihin kuuluu oleellisena osana musiikki.

Marokkolainen hashis-resepti (a la de Tours) on seuraavanlainen: "kukkivat

latvat keitetään vedessä jossa on voita. Kun keitos on siirappia se

siivilöidään puuvillakankaan läpi. Näin aikaansaatu vihertävä seos sisältää

kaikki aktiivit aineet. Seos makeutetaan sokerilla ja maustetaan hedelmistä

tai kukista puristetulla uutteella." Perusannos "dawamesc" nautitaan vahvan

kahvin kera. Voimakas annos tuottaa ikuisen tyyneyden tilan, "al-kief".

Jamaikalla ganja on "pyhä yrtti", "viisauden ruoho", jota poltetaan rastafarien

uskonnollisissa menoissa sekä juodaan teenä, rommiin tai viiniin sekoitettuna,

tai syödään kakuissa ja pastoissa. "Köyhän ystävä", "kali", "lampaanleipä" eli

marijuana on omistettu Jah-jumalalle ja sitä käyttää 2/3 jamaikalaisista siitä

huolimatta että se on "laitonta". Hawaijilla yrttiä nimitetään "sensi" 'ksi ja

Kolumbiassa "Santa Marta Gold" 'ksi.

Idässä hashista poltetaan chillumissa tai chupangissa. Etelä-Euroopassa ja

Amerikassa suositaan sätkää eli "jointtia". Amerikoissa ei yleensä polteta kuin

marijuanaa. Hashista ja marijuanaa voi polttaa myös vesipiipussa; ja varsin

voimallinen tapa polttaa on väsätä "maahuukaja". Kannabisöljyä lienee

helpointa polttaa tupakan päähän kastettuna tai sätkässä. Hashiksesta ja

marijuanasta voi myös tehdä kakkuja, leipää ja pikkuleipiä.

Pot-chai eli marijuanatee kannattaa valmistaa 5-50 litran erissä. Hamppukasvin

alalehtiä ja varsia keitetään inkiväärillä, kanelilla, kardemummalla,

neilikalla, muskotilla ja voilla tai rasvalla maustetussa vedessä 3-10 tuntia;

sen jälkeen lisätään maitoa ja kiehutetaan vielä hetki (erilaisia reseptejä

kannattaa kokeilla).

Kerta-annos hashista poltettuna sekä oraalisesti noin 0,2-1 g. Hashis ei

synnytä fyysistä riippuvuutta; psyykkinen riippuvuus "yhtä paha" kuin kahvin

ja tupakan kohdalla. Hashis saattaa olla passivoivaa; soveltuu erinomaisesti

konsertteihin, elokuviin, taidenäyttelyihin, avaruuslennoille sekä luovaan

työhön. Marijuana ei ole lainkaan niin passivoivaa: kertakaikkiaan ihanteellinen

huume ("Legalize it !"). Kannabis kuivattaa suuta ja silmiä, nostaa hieman

pulssia, stimuloi aivoissa alfa-aaltojen tuotantoa ja vaikuttaa euforisoivasti.

Lyhyt johdatus hampunviljelyyn

Jumala loi luultavimmin hampun seitsemäntenä päivänä, sillä hamppua esiintyy

sekä koiras- ja naaraskasvina että hermafrodiittina. Cannabis-lajeissa ovat

naarasyksilöt voimakkaampia kuin urokset. Mitä enemmän valoa kasvi saa niin

sitä todennäköisemmin kasvista tulee naaras.

Hamppu viihtyy lannoitetussa puutarhamaassa, mieluiten hieman hiekkapitoisessa

(muttei liian hyvässä) mullassa. Sopiva happamuus on 6-8. Hamppu rakastaa

erityisesti typpirikasta maata.

Parhaat siemenet tulevat Afrikasta ja Keski-Amerikasta; linnunsiemenet ovat

kehnoja. Siemenet säilyvät kuivassa useita vuosia. C. indica on yleensä

voimakkaampi kuin C. sativa. Siemeniä voi vuosien mittaan jalostaa ilmastoon

sopivaksi (miten olisi "midnight-sun-grass"?). Mikäli siemeniä on vähän niin

on parempi idättää sisällä. Kasvien välit on parempi harventaa puolimetrisiksi.

Kastele tarpeen mukaan. Kasvien ollessa puolimetrisiä kastele vain jos maa on

hyvin kuivaa. Elokuussa ei kannata enää kastella. Hamppua voi myös kasvattaa

ikkunalaudalia, vaikka sadosta ei tulekaan niin runsas kuin ulkona. Keinovaloa

voi antaa noin 17 tuntia päivässä. Tärkeintä on että valoa on paljon, mutta on

myös muistettava antaa kasveille tarpeeksi yötä. Kasvien ollessa täyskasvuisia

voi päivää lyhentää 12 tuntiin jotta kasvit kukkisivat.

Ensimmäisen kuukauden aikana ei sukupuolta pysty erottamaan; sen jälkeen

urokset kasvavat yleensä pituutta ja naaraat leveyttä. Uroskasvit korjataan

aikaisemmin, mieluiten ennen kuin ne heittävät siemenpölynsä; yleensä uroksia

ei korjata lainkaan. Naaraat korjataan noin kaksi viikkoa sen jälkeen kun ne

ovat alkaneet kukkia. Suositeltavaa on odottaa kunnes ensimmäiset siemenet

ilmestyvät. Hallaa on syytä varoa.

Sinsemilla valmistetaan siirtämällä uroskasvit ennen kuin ne heittävät

siitepölynsa. Vaikeinta sinsemillassa on saada siemeniä seuraavan vuoden

satoon.

Yleensä kasvit nostetaan maasta juurineen, juuri kastetaan kuumaan sokeriveteen

ja kasvi ripustetaan ylösalaisin kuivumaan.

Hampusta saadaan erilaisia tuotteita:

- sinsemilla; naaraskasvien latvuksista valmistettu marijuana

- naaras- ja uroskasveista valmistettu marijuana

- kosteana hienovaraisesti kuumennettu "aateloitu" marijuana

- uute, joka puhdistetaan ensin petrolilla tai bensiinillä ja huuhdotaan

sitten vedellä tai sprillä

- hashis, joka on pressattu uutteesta ja johon on usein sekoitettu

ravistelemalla saatua marijuanaa

Suomessa hampun viljely ei ole laitonta, mutta hampun kuivattaminen ja

jalostaminen kyllä. Mikäli viljelyn todetaan tapahtuvan käyttö- tai

myyntitarkoituksissa on mahdollista että sato korjataan väkivalloin.

"Galder" on vanhaa tanskaa ja tarkoittaa hampun uroskasvia sekä taikuutta;

"galdre" larkoittaa "heittää pois urospuoliset hamppukasvit" sekä

"laulaa noitalauluja, noitua".

Lemmenyrtit Afrodisiaca

"Love love love is a dangerous drug" - Eurythmics

"Naiminen on kansanlyriikkaa", sanoi Baudelaire. Monet puhuvat seksistä

kaikkein voimakkaimpana huumeena, ja onkin ilmeistä että huumausaineilla ja

ja seksillä on paljon yhteistä. Ne molemmat synnyttävät voimakkaita

illuusioita ja muuttavat ihmisen suhdetta "todellisuuteen".

Hyviä lemmenyrttejä ovat marijuana, hashis, meskaliini, silokat,

elämänlangat ja muut tietoisuutta laajentavat ja kundaliini-energiaa

kiihdyttävät luonnon psykoaktiiviset aineet. Oopiumia on tiettävästi

käytetty "tyrmäystippoina", koisoista puhumattakaan.

Taolaisissa kirjoituksissa mainitaan "Kolmen Kukkulan Ihmeelliset Lääkkeet".

Jadejuomaa juodaan seksuaalisesti kiihoittuneen naisen suusta, Punaisesta

Lootuskukkulasta. Valkoista Lunta imetään seksuaalisesti kiihoittuneen naisen

nänneistä, Kaksois-Lootuskukkulasta. Kuun Kukkaisvesiä, Valkoista Metallia,

nautitaan seksuaalisesti kiihoittuneen naisen "yonista", Vaaleanpunaisesta

Sienikukkulasta eli Valkoisen Tiikerin luolasta. ("Miksi huolehtia Ikuisen

Elämän Pilleristä kun on mahdollisuus juopua Jadelähteestä!" runoili

Hsu-Hsiao-Mu-Chi).

Intiassa lemmenyrtteinä käytetään mm. ginseng-juurta, safronia, muskottia

kanelin kaarnaa, mustia papuja, sieniä, fenkolia, ukonhatun juurta

hulluruohoa, unikon kuorta sekä charasta. Kama Sutra luettelee useita

voiteita joita voi sivellä sukupuolielimiin; kuten sandaalipuun öljy

sekoitettuna kaneliin ja inkivääriin. Voiteiden kanssa sopii kuitenkin

olla varovainen.

Orchis (kreik. kivekset) on ollut käytössä lemmenyrttinä tuhansia vuosia

sukupuolielimiä muistuttavien mukuloittensa takia. Pohjolassa sitä juotettiin

sonneille jotta nämä innostuisivat paneskelemaan. Mitään aktiiveja alkaloideja

orvokki ei kuitenkaan sisällä. Samaan tapaan on käytetty kasvia Vaccinium

uliginosum.

Espanjankärpänen, Cantheras vesicatoria, on kullankeltainen, parisenttinen

kovakuoriainen jonka siivistä jauhetaan "lemmenjauhoa"; ottaa pahasti

munuaisiin, ei suositella. Sudaninkärpänen, Cantheras vesicatoria sudanii,

on edellisen serkku ja yhtä vaarallinen.

Muira Puama, Ptychopetalum olacoides, käsittää edellä mainitun puun pihkaa,

jota nautitaan herneenkokoinen pala päivittäin pidemmän aikaa. Alkaloidi

muirapuamiini vaikuttaa stimuloivasti keskushermostoon. Niin ikään Etelä-Amer.

lemmenyrtti on damiana, Turnera diffusa. Lehtiä poltetaan päivittäin sekä nau-

titaan teenä. Vaikuttavia aineita ei tunneta.

Potenssilääkkeenä tunnetaan aasialaisen ketunkakkupuun, Strychnos

nuxvomican,

strykniiniä sisältävät hedelmäkodat. Ne sisältävät 2-3% alkaloideja,

joista puolet strykniiniä. Sopiva annos oraalisesti 2-4 mg, tappava yli 20 mg.

Afrikkalaiset lemmenyrtit

Afrikassa hedelmällisyys on myyteistä keskeisin, koska hedelmäton

henkilö ei voi syntyä uudestaan maan päälle.Seuraavassa mainittujen

lemmenyrttien tiedetään vaatineen myös kuolonuhreja.

IBOGA Tabernanthe iboga

Gabonissa ja Kongossa suosittu tapa imeskellä ebokaa eli T. ibogan

uurta. Kasvi esiintyy metsissä villinä mutta sitä myös viljellään.

Toimii stimulanttina, hallusinogeenina sekä lemmenyrttinä 2-20 g:n

annoksina. Bwiti-kulttiin kuuluu ottaa yliannostuksia (300-800 g kaarnaa)

josta seuraa laulua ja näkyjä; mikäli annos johtaa kuolemaan niin

sanotaan "hän ei ollut vielä valmis". Ranskalaiset valmistivat kasvista

ihmelääkkeen Lambarene. Juurenkuori sisältää 5% ibogaiinia.

NIANDO Alchernea floribunda

Niando tunnetaan Liberiassa, Nigeriassa ja Ugandassa, ja sen hienonnettua

juurta nautitaan ruokaan tai palmuviiniin sekoitettuna ennen

sotaanlähtöä sekä hedelmällisyysrituaaleissa. Niardo on hyvin voimakas

huume; euforiaa seuraa usein syvä depressio. Sisältää yohimbiinia.

YOHIMBE Corynanthe yohimbe

Länsiafrikkalaisen yohimbe-puun sisäkaarnasta saadaan tätä huumetta

joka on erityisen voimallinen lemmenyrtti: "kyrvästä tulee kuin elefantin

kärsä". Sitä ei tule sekoittaa muiden huumeiden sekaan, eikä sitä

suositella sokeri-maksa-munuais- tai sydäntautisille 5-15 g kaarnaa

puoleen litraan vettä; tai 50 mg puhdasta yohimbiinia.

Acacia nilotlca Kaarna t. juuri keit. Mopira (h), Ol-Erbet

Afzelia anthelmintica Tuore juuri imetään Mkongo (w)

Anthericum suffrutiosum Tuore juuri imetään Kilambito

Alchornea floribunda Vain juuri, muu myrk. Niando (kongo), Alan

Dregea abyssinica Juuri imeskellään Lamee (h), Ubombo (h)

Kigelia africana Siemenet kaljassa Murantina (meru)

Maytenus putr. Juuri Shomafisi (h)

Moringa oleifera Kukka Nebreday (seneg)

Parquetina nigrescens Juuri keitetään Ubombo (h)

Piper umbelatum Juuri teenä Masamaka (w), Gygyfa

Polygala paniculata Uutteena Sesemlanda (bondei)

Psychotria cyathicalyx Juuri keitetään Muhindia (h)

Stephania abyssinica Juuri keitetään Futeute (h)

Veronia lasiopus Juuri imeskellään Muhasha (w)

h / shambaa m / masai w / swahili

Lähteet

J.O.Kokwaro: Medicinal Plants of East Africa, Nairobi I976

J.M.Watt: Medicinal Plants of Southern and Eastern Africa, London 1962

Stimulantit

Koka Erythroxylon coca

Kokapensasta viljellään pääosin Perussa, Boliviassa, Kolumbiassa,

Brasiliassa ja Jaavalla. Sato saatetaan kerätä kolmekin kertaa vuodessa.

Yksi noin kaksimetrinen pensas tuottaa satoa kymmenisen vuotta.

Andien intiaanit ovat käyttäneet kokaa stimulanttina tuhansia vuosia.

"Mama Coca" on pyhä kasvi, jumalten lahja, joka ruokkii nälkäiset ja

elvyttää uupuneet. Pensaan lehtiä pureskellaan 50-400 g päivässä kunkin

varallisuuden mukaan. Boliviassa aikamitta "cocada" tarkoittaa sitä

aikaa jonka kerta-annosmälli vaikuttaa.

Perun valtaaja Pizarro aloitti kokan länsimaisen historian v. 1532.

Kokaiinia valmisti ensimmäisen kerran tri Albert Niemann vuonna 1860; jo

tuolloin tunnettiin kokaiinin puuduttava vaikutus. Vuonna 1882 sovelsi

tri Karl Koller sitä paikallispuudutukseen. Keväällä 1884 yrittivät

Joseph Breuer ja Sigmund Freud vieroittaa morfinisteja kokaiinin avulla:

yritys epäonnistui. Coca-Colan kehitti John S. Pemberton vuonna 1885, ja

lisäsi siihen myöhemmin afr. kolapähkinää.

Pariisin Montmartre oli vuosisadan alun kokaiinikaupan keskus. 20-luvun

Berliinissä esiintyi jo "blandattua koksia". Nykyään kokaiinia on kaupan

kaikissa suurkaupungeissa ja se on niin kallista ettei

rehellistä työtä tekevillä ole siihen varaa. Huolimatta

Kolumbiassa suoritetuista takavarikoista tanssittavat

kokaiini-cowboyt taaloja ulos kokaa tuottavista maista:

narcotraficantes istuvat itse valtioidensa hallituksissa.

Kokaiinia nuuskitaan pulverina noin 0,2 g:n annoksina

Vaikutus kestää muutaman tunnin. Kokaiinin pitkäaikainen

käyttö polttaa nenän limakalvoja sekä aiheuttaa psykooseja.

USA:ssa on tullut muotiin polttaa kokapastaa vesipiipussa.

Kokaiini vaikuttaa voimakkaasti stimuloivasti. Se ei

synnytä fyysistä riippuvuutta. W. Burroughs kirjoittaa:

"Kokaiinissa yläaivot välähtelevät flipperin tavoin

sinisiä ja vaaleanpunaisia yhteyksiä sähköisessä

orgasmissa."

Khat Catha edulis

Arabialaisissa teksteissä chat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1333.

Tänään tuota Abessiiniasta kotoisin olevaa kasvia käytetään Afrikassa samaan

kuin kokalehtiä Etelä-Amerikassa. Adenin päivittäisen khat-kulutuksen

ylläpitämiseksi perustettiin Ethiopian Airlines. Khat sisältää alkaloideja

dexeriini, efedriini ja pervitiini.

Mambog

Kaakkois-Aasiassa kasvaa valtavan suuri puu Mitragyna speciosa jonka lehtiä

käytetään stimulantteina nimellä "kutum" tai "kraton". Lehdet voi joko

pureskella tai niistä voi valmistaa rasvaista seosta nimelta "mambog". Huume

ei ole juuri kahvia voimakkaampaa eikä synnytä riippuvuutta, mutta päivittäinen

käyttö tuottaa koko joukon sivuvaikutuksia. Kasvi sisältää pääosin alkaloidia

mitragyniini (jonka rakenne muistuttaa psilosybiiniä). Mitragyna parvifolio

on edellisen sukulainen Ceylonilta ja on stimulantti sekin.

Kalmojuuri Acorus calamus

Kalmojuuri on varsin yleinen hitaissa vesissä. Aikaisemmin sen juurta

tuotettiin Intiasta lääkkeeksi. Munkit käyttävät sitä valmistaessaan liköörejä

Benedictene ja Chartreuse. Juuri sisältää n. 0,5% eteerisiä öljyjä, joista

80% asaroonia jolla on samantapainen kaava kuin meskaliinilla. Juurta noin

7 g toimii stimulanttina. - Iitissä, Leningradissa ja Virossa esiintyvä

taponlehti, Asarum europaeum, sisältää juuressaan samanlaiset öljyt.

Muut stimulantit

Tee, Camellia thea, mainitaan kiinalaisissa lähteissä jo vuonna 350

Kiinassa tee tunnetaan nimellä "cha". Tee on useimmiten peräisin

Thaimaasta, Burmasta, Assamista, Junnanista, Intiasta ja Indo-Kiinasta.

Kahvi, Coffea arabica, on luultavimmin lähtöisin Abessiiniasta.

1600-luvulla se saapui Eurooppaan, ja pian porvariston suosimia kahviloita

oli kaikissa suurkaupungeissa. Vuonna 1774 kahvi esiteltiin Brasiliaan, ja

1800-1uvulla Sao Paulon seuduilla viljeltiin jo suurin osa maailman

kahvista. Kahvi sisältää 1% kofeiinia.

Tuhansia vuosia on Amazonin seuduilla viljelty Paullinia cupana-liaania.

Sen siemenet sekoitettuna Manihot esculenta-kasvin juuresta saatuun

kassavajauhoon ja veteen muodostaa guarana-pastan, josta valmistetaan

paikallinen kahvi. Paullinia cupana sisältaa noin 5% kofeiinia.

Vuosisatoja ennen valloittajien tuloa käyttivät Brasilian, Paraguayn ja

Argentiinan vuoristoissa asuvat kansat mate yerbaa, Ilex paraguayensis,

stimulanttina. Valloittajien tultua se sai nimekseen "Jesuiittatee".

Mate yerba sisältää noin 1% kofeiinia.

Kaakao, Theobroma cacao, oli atsteekkien ja mayojen suosiossa nimellä

"chocolatl". Dona Marina kertoi Cortezille sen nimeksi "Jumalten ruoka",

josta latinankielinen nimi Theobroma. 8-10 kaakaopavulla saattoi Chichen

Itan markkinoilla saada yöksi viereensä naisen. Suurimpia kaakaontuottajia

ovat nykyään Ghana, Nigeria ja Brasilia.

Kolapähkinöitä, Cola nitida, imeskellään tuoreina tai nautitaan keitoksena

läntisessä Afrikassa sekä Jamaikalla; on stimulantti.

Australiassa imeskellään ja poltetaan pituria, kasveja Duboisia

hopwoodii ja D. myoporoides; pituria vie nälän, kivun ja väsymyksen tunteen.

Kasvit sisältävät mm. skopolamiinia.

Eräs vanhimmista ja suosituimmista stimulanteista Etelä-Aasiassa ja

Tyynellä Merellä on betel, joka on sekoitettu Piper betel-pensaasta ja

Areca catechu-palmusta. Noissa kulttuureissa se on aivan yhtä tärkeä

nautintoaine kuin tupakka meillä. Psykoaktiivinen alkaloidi lienee

arekoliini. Kiinassa tunnetaan stimuloivat kasvit Epnedra vulgaris ja

Panax genseng, joista älkimmäinen on varsin suosittu länsimaissa

ginseng-juurina ja eliksiireinä. Myös kasvi Hydrocotyle asiatica minor

tunnetaan stimulanttina; tunnetaan teenä Fo-Ti Tieng.

Ginsengin tapainen on Levisticum officinala, jonka juurta noin 3 g

stimulantiksi. Saksaksi Liebestock, englanniksi lovage, venäjäksi ljubistoku.

Kiinalaisten vanhassa yrttikirjassa Pen Ts'ao (n. 2800 eKr)

mainitaan pensas Ma huang, Ephedra vulgaris. Nykyään kasvi viihtyy

Välimerellä ja Himalajalla. Vuonna 1887 eristi kemisti Nagajosi

Nagai kasvista alkaloidin efedriini, jota käytetään astmalääkkeenä.

Efedriinin vaikutus vastaa adrenaliinin vaikutusta, maksimaalinen

annos 100 mg.

Mohawk-intiaanit käyttivät kokamaista kasvia (Tetradynamia?) jonka

juurta he nauttivat stimulanttina (tri Colden 1744)

Hottentotit käyttävät channaa, Mesembryanthemum expansum ja

M. tortuosum, stimulanttina sekä oluen käymisprosessin tehostamiseen:

kaljasta tulee kuulemma "jytyä". He polttavat kasveja Nananthus

albinotus ja Cineraria aspera.

Uudella mantereella

Atsteekkien käyttämistä hallusinogeeneista on jo mainittu

sienet (teonanacatl), kaktukset (peyotl), liaanit (ololiuhqui)

sekä Datura-lajit (toluah). Edellisten lisäksi Sahagun mainitsi

kasvin poyomatli (jonka nimi nahuatlin kielessä ehkä

pipiltzintzintli, mazateekeilla hojas de la Pastora). Wassonin

toimesta kasvi sai vuonna 1963 nimekseen näkijöiden salvia,

Salvia divinorum.

Mazateekit keittävät lehdet ja juovat keitoksen. Curandero

saattaa antaa sata lehteä sairaalle, ja varttitunnissa tämä

kertoo hänelle vaivansa. Matkan sanotaan sisältävän

kolmiulotteisia tansseja. Kasvia viljellään kaukana asutuksista,

eikä viljelyksistä puhuta ääneen. Sandozin laboratoriot eivät ole

onnistuneet eristämään aktiivia alkaloidia.

Mexcalli tarkoitti nahuatlin kielessä yleensä kasvia Agave

americana, josta valmistetaan tänäkin päivänä pulqueta ja

thequilaa. Toisinaan juomaan sekoitettiin Sophora secundifloran

jauhettuja siemeniä; ne kantavat nimeä "meskalpavut". Meskal-

papuja on löydetty tuhat vuotta vanhoista arkeologisista löy-

döistä. Tiettävästi niitä käyttävät Pohjois-Amerikan arapahot,

iowat ja tonkawat sekä lääkkeinä että hallusinogeeneinä. Y leensä

meskalpapu paahdetaan ja sekoitetaan juomaksi; myrkytystila

muistuttaa läheisesti korallipuun, Erythrina flabelliformis,

tuottamaa tilaa.

Badianus Codexin mukaan atsteekit käyttivät Rynchosia pyramidalis

ja R. longeracemosa- kasvin siemeniä huumeena nimellä piule (joka

tarkoittaa samalla kaikkia elämänlankoja). Rynchosia-lajeja on

kolmatta sataa sekä Afrikan tropiikissa että Amerikoissa.

Jumalan lehdiksi, thle-pela-kano, kutsuvat Oaxacan

chintal-intiaanit Calea zacatechichi-kasvin lehtiä. He

polttavat niitä ja sanovat sen "selvittävän aisteja"; muualla

Meksikossa kasvi tunnetaan lääkkeenä. Pohjoisessa Meksikossa

polttavat yaqui-tohtorit Genista canariensis-kasvin hieman

paahdettuja lehtiä ja saavat siitä euforian.

Meksikonkiinalaisten sanotaan käyttäneen "chicalote-oopiumia",

joka oli korjattu talteen oopiumiunikon ja Argemone mexicanan

risteytyksestä (?). Jälkimmäisen siemeniä on käytetty huumeena

pohjoisessa Meksikossa; sisältävät protopiinia ja berberiiniä.

Hopi-intiaanien lääkemiehet imeskelevät potilaitaan parantaessaan

yrttien Mirabilis multiflora ja Quamoclidon multiflorum

juuria (so'ksi, so'kya); sanovat sen parantavan selvännäköä.

Meksikon vuoristossa kasvista Heimia salicifolia valmistetaan

"sinicuichia" liottamalla kasvia vedessä ja kuivattamalla sitten

auringossa. Sinicuichin avulla intiaanit saavat yhteyden

esi-isiinsä ja menneisyyteen: näyt ovat kullankeltaisia.

Pitkäaikainen käyttö saattaa heikentää muistia. Sisältää

sinikuisiinia.

Brasiliassa käytetään Virola-puusta (Virola calophylla,

V. theiodora, V. calophylloidea) jauhettua nuuskaa sekoitettuna

Theobroma subincanum- tai Elizabeth princeps-puiden tuhkaan.

Sekoitusta nimitetään nimillä epena, parika, yakee ja nyakwana.

Waika-heimossa sitä käyttävät lähes kaikki. Kolumbiassa borat,

witotot ja muinanet sekoittavat Virolaa Gustavia poeppigiana-puun

kaarnaan; heillä se on sallittu vain curanderoille. Alkaloidit

ovat pääosin 5-metoksi-N-N-dimetyylitryptamiinia. Hallusinogeeneja

ovat myös Virola-lajit sebifera ja rufula.

Itä-Brasilialainen Pilocarpus-pensas (Pilocarpus jaborandi,

P. pennatifoilus, P. microphyllus) on tiettävästi ainoa vasta-

myrkky koisojen atropiinia vastaan. Lehdistä valmistetaan huumetta

jaborandi, jota käytetään sekä hallusinogeenina että lääkkeenä;

vaikuttava annos pilokarbiini. Annostelu noin kolme lehteä, tappava

annos noin 7 g puhdasta alkaloidia.

Amazonin sademetsissä käytetään punakukkaisen kasvin Justicia

stenophyllan lehtiä "Kuoleman Enkelin Nuuskan", bolek-hena'n

valmistukseen. Se on erityisesti waika-cunranderojen suosiossa;

sisältää koko joukon myrkkyä tryptamiini. "Intialainen Nuuska",

Rape dos Indios, jauhetaan Olmedioperebea sclerophylla-puun

viikunoista, on näkyjä tuottava huume.

Von Humboldt ja Spruce ovat raportoineet niopo- ja yoponuuskan

käytöstä Orinoco-laaksossa; Spruce vertaa vaikutusta kärpässieneen.

Niopo on jauhettu kasvista Anadenanthera peregrina. Tapajoz-joen

intiaanien tiedetään käyttäneen edellisen siemeniä (paric pasta-

na) Perussa ja Boliviassa vilca ja huilca, Argentiinassa cebil.

Ilmeisesti aine on sama jonka Kolumbus mainitsee Länsi-Intiassa

"cohoban" nimellä. Vaikuttavat alkaloidit ovat

N-N-dimetyylitryptamiini ja bufoteniini; on voimakas hallusinogeeni.

Jo mainitun lisäksi käytetään Anadenanthera-lajeja macrocarpa,

exelsa ja colubrina.

Pohjois-Amerikan intiaanien narkoottiset kasvit ovat luku

sinänsä, sillä niiden määrään nähden niitä tunnetaan yllättävän

vähän. Youngken (American Journal of Pharmacy) arvioi intiaanien

yrttien lukumääräksi 450. Narkoottisia kasveja intiaanien lääkemiehet

käyttävät vähän samaan tapaan kuin antiikin Kreikan temppeliparantajat

jotka hoitivat potilaitaan eräänlaisen "hypnoterapian" avulla.

Cheyenne-heimon erään tarun mukaan oli Makea Juuri ihmisenkaltainen

henki joka hedelmöitti cheyenne-neitsyen, ja suhteesta syntynyt

lapsi sai nimekseen Makea Lääke.

Luoteis-Yhdysvalloissa esiintyy sudenkäpälä, Lycopodium

selago, jota useat intiaaniheimot ovat käyttäneet narkoottisena

lääkkeenä josta yliannostus saattaa johtaa tajuttomuuteen. Myös

lajeja L. obscurum ja L. complanatum on käytetty.

Luoteisrannikon intiaanit ovat käyttäneet päätä sekoittavaa

kinnikinnick'a, Arctostaphylos uva-ursi,josta kerrotaan että

tupakkaan sekoitettuna se panee pään niin pyörälle että henkilö

saattaa asettua nuotioon seisomaan kunnes seuralaiset repivät

hänet sivuun.

Mahunaheimon lääkemiehen (brujo) tiedetään tunteneen Kalifornian

unikon, Eschscholzia californica, jonka juuri sisältaä runsaasti

oopiumia.

Villin mustamarjan, Prunus serotina, kaarnaa ja juurta

käyttivät lukuisat heimot narkoottisena uutteena. Myös

"töylätintuhka", Ptelea trifoliata, tunnettiin hyödyllisenä

lääkekasvien vaikutusten voimistajana; kuten myös toinen puu,

Humulus lupulus eli humala, joka on peräisin vanhalta mantereelta.

Unikkojen sukulainen "verijuuri", Sanguinaria canadensis, on

juurakko jota nimellä puccoon käytettiin rauhoittavana lääkkeenä.

Intiaanien lääkkeisiin löysivät myös tiensä Euroopasta tuotetut

koiruohot, kuten Artemisia absinthium.

Kolonialisteilla ilmennyttä hysteriaa ja hermoromahduksia

hoidettiin kasveilla valkea kohossi, Actea alba, ja musta

kohossi, Cimicifuga racemosa. Edellisestä valmistettiin uute koko

kasvista, jälkimmäisestä taas käytettiin hienonnettua juurta.

Itäisten heimojen keskuudessa tuo suosittu juoma sai nimekseen

skuoo-tee (vaimon tee).

Kermesjuuri, Phytolacca acinosa, toimi yleislääkkeenä ympäri

mannerta; kansanomainen nimitys sille oli "syöpäjuuri".

Kermesmarjaa, Phytolacca americana, käyttivät länsirannikon

heimot kasvin narkoottisten ominaisuuksien takia. Kasvia on

käytetty myös laajalti Aasiassa ja Länsi-Euroopassa.

Kermesmarjaa sekoitettiin lukuisiin rohdoksiin ja pidettiin

yleisesti oopiumin ja kokan veroisena kasvina.

Koillisvaltioiden intiaanit käyttävät kasvia Panax quinquefolium

(nimellä garantoquen) voimallisena juurena. Neuvostoliittolaiset

tiedemiehet ovat todenneet kasvin rauhoittavan vaikutuksen;

intiaanit käyttävät sitä yleislääkkeenä sekä lemmenyrttinä.

Harvinainen ja aavemainen "ruumisyrtti", Monotropa uniflora,

mustuu kosketettaessa. Kuivattuna sitä on käytetty oopiumin

korvikkeena; ei tuota sivuoireita, ja onkin outoa ettei nykyajan

lääketiede hyödynnä tätä kasvia.

Erityisesti kuukautiskipuihin, synnytyksiin ja hysteriaan

pureksivat intiaaninaiset orkideojen, Cypripedium, juuria.

Suosituimpia ovat lajit Cypripedium luteum, pubescens,

parviflorum ja acaule.

Atsteekeilta on peräisin "uniruoho" (popoton sacaton), Stipa

vaseyi, joka on yleinen unilääke Guatemalassa. Edellisen

sukulainen, Stipa viridula, on myös narkoottinen kasvi, mutta

sen käytöstä ei löydy mainintoja. "Skorpionin purema" (yauhtli),

Tagetes lucida, on myös atsteekkien perintöä, käytetään leikkauksiin.

Salvia divinorum

Tetrapteris methystica

Muualla maailmalla

Tuskin tarvitsee muistuttaa, että seuraavassa mainittujen

psykoaktiivisten kasvien lisäksi voidaan ympäri maailmaa

jäljittää arvaamattoman paljon kasveja joita alkuasukkaat

ovat käyttäneet hallusinogeeneinä, sedatiiveina ja narkoottisina

aineina satoja, ellei tuhansia vuosia.

Muskotti, Myristica fragrans, on peräisin Banda- eli

Muskotti-saarilta, jonne portugalilaiset saapuivat vuonna 1512.

Vuonna 1829 kuuluisa biologi Purkinje kertoi nauttineensa kolme

muskottipähkinää ja vertasi vaikutusta hampun vaikutukseen.

Ayur-vedassa muskotti mainitaan nimellä "made shaunda",

narkoottinen hedelmä. Eteläisessä Intiassa sitä sekoitetaan

beteliin, Indonesiassa sitä nuuskataan.

Muskotti on suurikokoinen, keltakukkainen puu jonka pähkinät

sekä kukat sisältävät myristisiiniä, joka puolestaan sisältää 4%

pähkinäöljyä josta 25% elemesiinia ja safronia. Sopiva annos

lienee 2-20 g (2-5 pähkinää); 20 pähkinää on jo tappava määrä.

Matka on värikäs ja kestää kuutisen tuntia, jonka jälkeen tulee

uni. Aamulla on kankkunen eikä kalu seiso. Epileptikkojen on syytä

pysyä muskotista kaukana; eipä silti, niin muidenkin.

Kasvia Piper methysticum viljellään useilla Tyynen meren saarilla

sekä Uudessa Guineassa vuorilla. Kasvi saattaa yltää jopa

seitsenmetriseksi. Kasvin liemeksi survottu tai paloiteltu juuri

tunnetaan nimellä kava kava (sakao, jangona), ja sitä käytetään

sedatiivina ja hallusinogeenina sekä rituaaleissa että kansanjuhlissa.

Louis Lewin tutki kasvin vuonna 1886: sisältää alkaloideja

kawaiini, dihydrokawaiini, metystisiini, jangoniini ja

dihydrojangoniini. Adam Gottlieb suosittelee että juurta sekoitetaan

veteen, kookosöljyyn ja lesitiiniin, maitomainen liemi juodaan.

Uudessa Guineassa käytetään Kaempferia galanga-kasvia nimellä

maraba hallusinogeenina; Intiassa ja Malesiassa kasvia käytetään

haavojen lääkitsemiseen sekä parfyymeihin.

Papuassa tunnetaan hallusinogeeni joka on valmistettu Homalomena

ereriban ja Gelbulimina belgraveanan lehdistä; alkaloidit

isokuinoliineja.

Uudessa Guineassa käytetään sientä Russula nondorbingia

hallusinogeeninä. Bontok-kansa Filippiineillä käyttää punaista

Banangnal-sientä hallusinogeeninä.

Kiinassa käytetään kasvia laikkuköynnös, Actinidia polygame,

leijonien nukuttamiseen ja riisiviinan voimakkuutta lisäämään.

Alkaloidi on aktiniidi, josta valmistettu tee tuottaa euforian.

Himalajalla käytetään narkoottisina aineina Dendrophthoe

falcata-kasvin kaarnaa sekä Terminalia belerica-puun siemenkotia.

Hottentotit polttavat leijonanhännän, Leonotis leonuruksen,

lehtien pihkaa, joka tuottaa miedon euforian. Itä-Afrikassa

käyttävät oraakkelit kasvia Monadenium lugardae enteiden näkemi-

seen. Pohjois-Afrikassa on fenneli, Foeniculum vulgare, mauste ja

lääkeaine; sen öljystä saadaan hallusinaatioita. Myös tillin,

aniksen ja persiljan öljyä tiedetään käytetyn.

Knud Rasmunssenin mukaan grönlantilaiset käyttivät merikuninkaita,

Plotus alle, hallusinogeeneina: linnut syötiin talvella erityisissä

pidoissa.

Miedot yrtit

Rohtovirmajuuri Valeriana officinalis

Kasvaa noin metrin korkuiseksi. Syyskuussa voi juuren kaivaa maasta ja

kuivattaa. Vaikuttavin alkaloidi valepotriaatti, joka vaikuttaa vain

yhdessä muiden alkaloidien kanssa. Vaikuttaa rauhoittavasti ja vain

suurina annoksina euforisoivasti. Valerianatippoja saa apteekista. Viiniin

sekoitettuna maanmainio lemmenjuoma. Valeriana jatamansi on kuuluisa

Himalajan yrtti josta tehdään lääkesalvaa.

Katajaa, Juniperus communis, nuotiossa polttamalla ja savua intensiivisesti

hengittämällä mieto euforia. Harmaalehden, Senecio cineraria, lehtiä

polttamalla kevyt humala; sisältää retorisiinia joka vahingoittaa maksaa.

Cinnamomum camphora-puusta valmistettu kamferi tuottaa euforian 2 g:n

annoksena; edistää epilepsiaa. Kurkun, Cucumus sativus, kuivattuja lehtiä

polttamalla lyhyt euforia. Sama pätee maahumalaan, Glochoma hederacea,

sekä kissanminttuun, Nepeta cataria. Nuottaruohon, Lobelie inflata, lehtiä

tai siemeniä polttamalla mieto euforia (Andeilla käytetään Lobelia tupaa

sedatiivina). Kaikilla mainituilla ilmenee voimakas placebo.

Salaattia, Lactuca sativa capita ja L. virosa, on aikaisemmin käytetty

oopiumin korvikkeena sekä yskänlääkkeessä Lacturacin. Salaatin nuuduttua ja

ja tultua kitkeräksi sisältää sen juuri jonkin verran hyoskyamiinia: syö se.

Kirjopeippi (Coleus blumei) on suosittu ruukkukasvi, vaikuttaa

yli 100 g:n annoksina miedon sienimäisesti.

Euforisoivat kalat

Näihin ei tiedetä kenenkään kuolleen. Suurin osa aktiiveista aineista

keskittyy kalan päähän. Kalat esiintyvät trooppisissa vesissä.

Abudefduf septemfasciatus (Sergeant major) Tyynellä merellä, Afrikassa

Epinephelus corallicola (Grouper) Tyynellä merellä

Kyphosus cinerascens (Bluefish) Indonesiassa

Kyphosus vaigiensis (Brass bream) Indonesiassa

Mugil cephalus (Flathead mullet) Tropiikissa

Mulloidichtys samoensis (Golden goatfish) Indonesiassa

Neomyxus chaptali (Mullet) Indonesiassa

Saganus oramin (Rabbitfish) Indonesiassa, Itä-Afrikassa

Upeneus arge (Goatfish) Indonesiassa

(Halstead, Courville: Poisonous and Venomous Marine Animals of the World,

Vol 2, U.S.Government Printing Office 1967)

Ei suositella

Kolmisäteinen tyräkki, Euphorbia peplus, tuottaa poltettaessa

hasiksenkaltaisen euforian: sisaltää syöpääkehittävää ainetta

5-deoxyingenooli. Sama pätee viisisäteiseen tyräkkiin, Euphorbia

helioscopa. Itä-Afrikassa puolestaan kasvaa edellisen sukuinen kaktus

onadenium lugardae, joka on varsin tappava (Transvaalissa sitä

käytetään hallusinogeeninä).

Venäläinen ukontatarin serkku Calligonum minimum sisältää harmiinia ja

on siis hallusinogeeni; saattaa tuottaa halvauksen.

Madagasgarilla kasvava Catharanthus roseus tuottaa terapeuttisina an-

noksina euforiaa ja hallusinaatiota sekä koko joukon sivuoireita.

Elämänpuu

Lienee eräs ihmiskunnan vanhimmista myyteistä. "Omenapuumyytti"

on peräisin Eufratin lähteiltä josta se levisi "ikuisen elämän"

myyttinä sekä itään että länteen. Elämänpuu perustuu yleisimmin

niihin puihin joiden hedelmät tai kuori sisältävät narkoottisia tai

alkoholipitoisia nesteitä. Egyptiläiset kayttivät pyhän viikunapuun,

sykamoren, mehua; Intiassa pyhä puu oli peepul. Afrikassa pyhästä

palmusta tehtiin viiniä. Siperiassa ja Suomessa elämänpuita olivat

lääkepuut tammi ja koivu; punakärpässienihän viihtyy koivikoissa.

Arabialaiset alkemistit hankkivat prima materian eli Eliksiirin

"eräästä puusta joka kasvaa Lännen mailla" (Holmyard). Alkemiassa

puun istuttaminen symbolisoi alkemistista työtä ja puun hedelmät

(fructus arboris immortalis) olivat siis työn hedelmiä. Quebecissä

valmistettiin 1500-luvulla elämänpuusta (L'arbre de vie) eli valkeasta

seetristä ihmelääkettä joka tehosi kaikkiin tunnettuihin tauteihin.

Kristinuskon saapuessa Pohjolaan julistettiin pyhät puut pannaan.

Knud Suuri päätti vuonna 1018: "Me kiellämme vakavasti kaikenmoisen

pakanallisuuden. Pakanallisuus on sitä että palvotaan pakanallisten

jumalien kuvia, aurinkoa, kuuta, tulta tai vettä, lähteitä, kiviä

tai puita."

Tiedän, että riipuin

tuulisessa puussa

yhdeksän yön ajan,

olin keihäällä isketty,

Odinnille annettu,

uhrina itselleni itse,

[Siinä puussa,

josta kukaan ei tiedä,

mista juuresta se juontuu.]

..an kenties oli veden henki. Puun alle oli

myös kätketty se torvi, jolla puhalletaan kerran kutsu

viimeiseen taisteluun.

Pyhän puun vierellä asuivat suuret nornat, kolme

kohtalotarta. He olivat itse jumaltenkin yläpuolella. He

'kaiversivat puuta', sanoo runo: he leikkasivat riimuja

ja jakoivat elämanosat. Heidän nimensa olivat Urdr,

Menneisyys, Verdandi, Nykyisyys ja Skuld, Tulevaisuus.

Tutkijat arvelevat, etta näistä kolmesta kenties

vain Urdr oli alkuperäinen, Verdandi ja Skuld olisivat

myohempiä oppitekoisia hahmoja. Uskomuksen taustalla

olisi tieto antiikin Kreikan kolmesta kohtalottaresta.

Uno Harva on selvitellyt maailmanpuu-elämänpuu-motiivia

teoksissaan Elämänpuu seka Altain suvun uskonto.

Ammoisina aikoina maailmankannattajapatsas

on kuulunut intialaisten, muinaisegyptiläisten,

muinaisbabylonialaisten uskomuksiin. Monet Siperian

kansat ovat säilyttäneet kansanperinteessään tietoa

tällaisesta patsaasta, ja maailmankannattajan tuntevat

myös Suomen lappalaiset. Yggdrasill on Harvan mukaan

kehitelmä samasta ideasta: sekä kannattaja että

ruokkija. Grimnirin runo mainitsee Heidrun-vuohen ja

Eikthyrnir hirven, jotka syövät sen lehtiä. Heidrun

valuttaa utareistaan simaa, jota Valhöllin sankarit juovat.

Eikthyrnirin sarvesta taas valuu manalan lähteeseen vesi,

josta maailman kaikki virrat täyttyvät. Martti Haavio

selittäa teoksessaan Suomalainen mytologia nämä molemmat

eläimet kehitelmiksi maailman keskuksessa sijaitsevan

alkulähteen ideasta.

Yggdrasillin latvassa istuu kotka, ja sen juurella on

joukko käärmeitä. Pahin niista on Nidhoggr, hirvittävä

ruumiita syövä lohikäärme, joka nakertaa elämänpuunjuurta.

Sekä kotka että käärme (...???)

Alkaloideista

Kasvilajeja on kaikkiaan 500 000 - 800 000. Ilmeistä on ettei

kaikkia kasvilajeja vielä edes tunneta. Vain noin 150 lajia kuuluu

viljelyskasvien piiriin.

Tutkija Daniel Efron on kirjannut kaikkiaan 1555 psykoaktiivisesti

kiinnostavaa molekyyliä (Psychotropic Substances and Related

Compounds).

Alkaloidit ovat typpipitoisia, orgaanisia yhdisteitä; proteiineja

ei lasketa alkaloideihin. Monet psykoaktiiviset kasvit sisältävät

joko indoli-alkaloideja tai B-fenethylamiineja, ja monilla kehossa

luonnostaan esiintyvillä aineilla on samantapainen kemiallinen

rakenne kuin edellä mainituilla alkaloideilla; mainittakoon

serotiini, adrenaliini, noradrenaliini ja dopamiini.

- Protopiini vaikuttaa euforisoivasti, mutta näitä kasveja

on parempi polttaa kuin syödä.

- Korykaviini on kuin edellinen, esiintyy lemmenyrteissä.

- Bulbokapriini-ryhmään kuuluvat "hyvät" hallusinogeenit,

vaikka osa aineista, kuten aporfiini ja thebaiini, saattavat

tuottaa kramppeja ja muita sivuoireita.

- Paviini ja isopaviini vaikuttavat miedosti euforisoivina.

- Morfiini-ryhmässä on se paha puoli että ruumis pyrkii

kehittämään aineisiin riippuvuuden (so. ruumis kehittää

aineeseen toleranssin eli tottumuksen, jolloin annostusta on

lisättävä toivotun vaikutuksen aikaansaamiseksi). Nämä

sivuvaikutukset liittyvät lähinnä kemiallisesti puhdistettuihin

valmisteisiin.

- Korudaliini on samantapainen. Koe-eläimillä on jopa

havaittu ristikkäistä toleranssia näiden aineiden välillä.

adrenaliini meskaliini harmiini harmaliini

ibogaiini skopolamiini DMT/MMT LSD/lysergidiamidi

strykniini protopiini morfiini THC

kofeiini psilosybiini nikotiini alkoholi

Typpipitoiset yhdisteet

Kemiallinen ryhmä Laji Alalaji Lajeja noin Paikka

B-karboliini Zygophyllaceae Peganum harmala 6 Aasia

B-karboliini Malpighiaceae Banisteriopsis 100 E-Amer.

Ergoliini Convolvulaceae Ipomoea, Rivea, 500 K-Amer.

Argyreia, Stictocardia

Iboga-indoli Apocynaceae Tabernanthe iboga 7 Afrikka

Isoquinolini Cactaceae Lophophora 28 Meksiko

Isoksazooli Agaricaceae Amanita 50-60 Kosmop.

Fenylethylamini Cactaceae Lophophora, Ariocarpus,

Astrophytum, jne 28 Meksiko

Fenylethylamini Trichocereus T. pachanoi, jne 40 Andit

Quinolizidiini Leguminosae Cytisus canariensis 25 Meksiko

Quinolizidiini Sophora S. secundiflora 50 Meksiko

Quinolizidiini Lythraceae Heimia salicifolia 3 Amerikat

Tropani Solanaceae Atropa belladonna 4 Eurooppa

Tropani Datura Stramonium, Datura, 15-20 Kosmop.

Ceratocaulis, Brugmansia

Tropani Hyoscyamus Hyoscyamus niger 20 Eurooppa

Tropani Latua Latua pubiflora 1 Chile

Tropani Mandragora Mandragora officinarum 6 Välimeri

Tryptamiini Acantheceae Justicia pectorali 300 Tropiikki

Tryptamiini Agaricaceae Conocybe, Panaeolus,

Psilocybe, Stropharia Kosmop.

Tryptamiini Leguminosae Anadenanthera peregrina 2 E-Amer.

Tryptamiini Mimosa Mimosa hostilis 500 Brasilia

Tryptamiini Malpighiaceae Hanisteriopsis 100 E-Amer.

Tryptamiini Myristicaceae Virola 60-70 E-Amer.

Tryptamiini Rubiaceae Psychotria 700 E-Amer.

Lycoperdaceae Lycoperdon 100 Meksiko

Araceae Acorus calamus 2 Kanada

Homalomena Homalomena 140 Papua

Amaryllidaceae Pancratium trianthum 15 Botswana

Zingiberaceae Kaempferia galanga 70 Uusi Guinea

Moraceae Maguira sclerophylla 2 Amazon

Alzoaceae Mesembryanthooum 1000 E-Afrikka

Himantandracea Galbulimina belgravena 3 Papua

Gomortegaceae Gomortega keule 1 Chile

Leguminosae Erythrina 100 Meksiko

Rhynchosia Rhynchosia 300 Meksiko

Malpighiaceae Tetrapteris methystica 80 Amazon

Coriariaceae Coriaria thymifolia 15 Equador

Cactacese Ariocarpus 5 Meksiko

Epithelantha Epithelantha micromeris 3 Meksiko

Pachycereus P. pecten-aboriginum 3 Meksiko

Ericaceae Pernettya furiens 25 Chile

Desfontainiaceae D. spinosa 1 Chile

Apocynaceae Prestonia amezonica 1 Amazon

Labitae Salvia divinorum 700 Meksiko

Labitae Coleus 150 Aasia

Solanaceae Brunfelsia 25 Amazon

Solanaceae Iochroma 25 Andit

Campanulaceae Lobelia tupa 400 Andit

Compocitae Calea zacatechichi 100 Meksiko

Ei-typpipitoiset yhdisteet jaetaan kahteen ryhmään:

dibenzopyranit, joihin kuuluu laji Cannabaceae (mm. Cannabis), ja

fanylpropenit, joihin kuuluu Myristicaceae (mm. Myritica fragrans).

Niihin kuuluu myös laji Labiatae (mm. Lagochilus inebrians jota

Aasiassa juodaan päihdyttävänä teenä).

- Lähteet: Richard Evans Schultes ja Srian M. du Toit (Drugs, Rituals

and Altered States of Consciousness, Rotterdam 1977).

Alkoholi ja tupakka

"Sillä simapullosta tulee olutpullo

ja olutpullosta holipompelipullo.

Eikä sitten ole pitkä matka

vaivaistaloon eikä Vankilaan."

- Eino Leino -

Gilgamesissa puhutaan viinistä, ja onkin luultavaa että viini

tunnettiin muinaisessa Persiassa 6000-8000 vuotta sitten. Kaikkialla

sai viinikultti oman suojelijansa: sumerilaisilla Ama-Gestin,

egyptiläisillä Osiris, kreikkalaisilla Dionysos ja roomalaisilla

Bacchus. Kiinassa tunnettiin viini 4000 vuotta sitten, mutta sitä

ei ollut tarkoitettu kuolevaisille.

Ennen muinoin suosituinta oli palmuviini, mutta myös banaaneista,

kaktuksista, akaasioista ja viinirypäleistä tehtiin viiniä. Tataarit

ja kirgiisit joivat maitoa, "kumys", joka sisälsi 3% alkoholia.

Olut on luultavasti vanhempi kuin viini. 5000 vuotta vanhat egyptiläiset

lääketieteelliset teokset mainitsevat yli 100 olutpohjaista

lääkettä, ja Kuoleman Kirja puhuu oluesta nimellä "hek".

Afrikassa sekä läntisessä Aasiassa olut valmistetaan yleensä

hirssistä, Itä-Aasiassa riisistä, Euroopassa ohrasta ja Amerikassa

maissista.

Tulivesi, aqua vitae, tunnettiin keskiajan Euroopassa apteekkitavarana,

ja jo 8. vuosisadan alkemisti Marcus Graecus taisi taidon tehdä

viinistä viinaa. 1500-luvun Baijerissa viina oli jo verolla.

Vinho de jurema oli muinaisen juremakultin yleisin hallusinogeeni:

se oli viiniä joka oli valmistettu tuntomimosasta, Mimosa hostilis.

Tuntomimosan juuri sisältää 0,6% DMT:tä. Vastaavanlainen juoma

jurema branca on käytössä pankarur-intiaanien keskuudessa; on

valmistettu Mimosa verrucosa-puun kaarnasta. Meksikossa vastaava kasvi

on enkeliyrtti, Calliandra anomala.

Arvioiden mukaan on 5-9% länsimaisista ihmisistä riippuvaisia

alkoholista ja siis alkoholisteja. Suomessa voi "alkoholin

väärinkäytöstä julkisella paikalla" saada sakot. Miten

alkoholia sitten käytetään oikein?

Tupakka Nicotiniana

Amerikan intiaanit (ainakin mayat) tunsivat tupakan jo ennen ajanlaskumme

alkua. Pohjois-Amerikan intiaanit polttlvat lajeja N. bigelovii, N. attenvata

ja N. rustica uskonnollisissa menoissaan. Löytöretkeilijöiden mukana

saapui laji N. tabacum vanhalle mantereelle jossa "korsteenien tavoin

savuavista nenistä" joutui aluksi vankilaan.

Nimensä Nicotiana tupakka sai vuonna 1570 Lissabonin hovissa liikuskelleen

ranskalaisen ean Nicotn mukaan. Tupakka levisi ympäri Eurooppaa

huomattavasti nopeammin kuin peruna. Tupakasta tuli valtion monopoli

Englannissa vuonna 1619 - verorahoilla käytiin sotaa Manner-Euroopassa.

Laki

Huumausainelaki Suomessa (Ri 6 a)

noudattaa kansainvälisiä huumausainesopimuksia ja käsittää

koko joukon niistä aineista "joilla on huumaava tai siihen

rinnastettava vaikutus" (1). Aineiden ja valmisteiden

maahantuonti, maastavienti, valmistus ja kauppa, hallussapito ja

käyttö on kielletty sakon tai enintään kahden vuoden

vankeuden uhalla (2). Ammattimaisesta toiminnasta "taikka

erityisen vaarallisesta tai vahingollisesta huumausaineesta"

saattaa seurata 1-10 vuotta vankeutta taikka kuritushuonetta (3).

Edellisen valmistelusta seuraa korkeintaan kaksi vuotta vankeutta

(4). Salakuljetuksessa tai kuljetuksessa käytetty ajoneuvo

voidaan tuomita menetetyksi valtiolle (7).

Pidätyksen yhteydessä on poliisin esiteltävä itsensä, sekä

oikeuden kirjoittama pidätysmääräys, ja sama pätee

kotietsintään. Poliisille ei tarvitse ilmoittaa kuin nimensä

ja sosiaaliturvatunnuksensa. Mitä enemmän puhuu niin sitä

vaikeampi on kieltää mitään. Mikäli tunnustaa niin kannattaa

huolehtia siitä ettei sotke muita juttuun mukaan. Juoruaminen

ei lievennä tuomiota; siitä menee vain maine ja terveys.

Kirjallisuutta

Yleisteokset

Apollonius, Rhodius: Argonautica, London 1912

Arenas, Reinaldo: Le monde hallueinant, Paris 1968

Arber, Agnes: Herbals, Their Origin and Evolution, Cambridge 1938

Atkinson, D.D.: Magic, Myth and Medicine, London 1948

Bibra, E.Freiherr von: Die narkotischen Genussmittel, Nurenberg 1855

Clark, Guidice: Principles of Psychopharmacology, London 1970

Conway, David: The Magic of Herbs, London 1973

Dioscorides: The Greek Herbal, London 1968

Emboden, William: Narcotic Plants, London 1972

Furst, Peter: Hallucinogens and Culture, USA 1973

Hand, W.D.(ed): American folk medicine, California 1973

Harner, Michael: Hallucinogens and Shamaism, USA 1973

Hoffer, A.: The Hallucinogens, NY 1967

Hyatt, Harry: Hoodoo, Conjuration, Witchcraft, Rootwork, (4 vols) Hannibal

Larris, Sten: Forbyde Hallueinogener ? Kobenhavn 1982

Leary, Metzner, Albert: The Psychedelic Experience, NY 1968

Leuner, H.: Die toxische Ekstase, Basel 1968

Levi-Strauss; Claude: The Structural Study of Myth, California 1970-82

Murti, G.S.: The Science and Art of Indian Medicine, Madras 1948

Nielsen, Harald: Laegeplanter og trolddomsurter, Kobenhavn 1965

Plinius: Natural History, London 1938-62

Ropp, R.S. de: Drugs and the Mind, NY 1957

Sehultes, Hofmann: The Botany and Chemistry of Hallucinogens,USA 1973

Silas, Haslam: A General History of Labyrinths, Uqbar 1875

Smith, M.V.: Psychedelie Chemistry, USA 1974

Stafford, Peter: Psyehedelies Eneyclopedia, California 1977

Thacker, Eric: Musrum, London 1968

Theophrastus: Enquiry into Plants, London 1916

Wagner, Hildebert: Rauschgift-Drogen, Berlin 1970

West, Louis: Hallucinalions, London 1962

Vogel, Virgil: American Indian Medicine, NY 1973

Soma

Bhaw, S.S.: The Soma-hymns of the Rgveda, Baroda 1957

Huxley, Aldous: Uljas uusi maailma, Helsinki

Itkoen, T.I.: Heidrische Religion und späterer Aberglaube den

Finnischen Lappen, Helsinki 1946

Krasheninnikov, S.: Opisoniye Zyamli Kamchatki, St.Petersburg 1755

Lehtisalo, T.: Entwurf einer Mythologie der Jurak-Samojeden, Hki 1924

Lehtisalo, T.: Sampa, sammas, Virittäjä XXXIII

Reguly & Munkacsi: Vogul Nepköltesi Gyujtemeny, Budabest 1892-1902

Odman, 5.: Försök at utur Naturens Historia förklara de nordiska gamla

Kämpars Berserka-gang, Kungl. Vet. Akad. Vol 5, Sthlm 1784

Wasson, R.G.: Soma, divine mushrooms of immortality, NY 1969

Wasson, R.G.: Mushrooms, Russia and History, (2 vols) NY 1957

Sienet

Bisehoff, W.H.: The Ecstasy Drugs, NY 1963

(The) Complete Psiloeybin Mushroom Cultivation Bible, Miami

Haard, R.: Poisonous & Hallucinogenic Mushrooms, BC 1975

Harris, Bob: Growing Wild Mushrooms, California 1976

Heim, R.: Les champignons toxiques et hallucinogenes, Paris 1963

H0iland, Klaus: Norske Psilocyber, Norw.Journ.of Botany, bd 25, 1978

Oss & Oerie: Psilocybin Magie Mushroom Growers Guide, California 1976

Ott & Bigwood: Teonanaeatl, Seattle 1978

Stamets, Paul: Psiloeybe Mushrooms & Their Allies, California 1978

Wasson & Heim: Champignons Hallueinogenes du Mexique, Paris 1965

Wasson, R.G.: Maria Sabina and her Mazatee Mushroom Velada, NY 1974

28 Concerning the "golden flower" of medieval alchemy (cf. fig. 30),

see Adolphus Senior, Azoth. The golden flower comes from the greek

(greek) (Berthelot, Alch. grecs, III, xlix, 19) and (greek) = 'golden flower',

a magical plant like the Homeric (greek), which is often mentioned by the

alchemists. The golden flower is the nobelest and purest essence of gold.

The same name is sometimes given to pyrites. (Cf. Lippmann, Entstehung und

Ausbreitung der Alchemie, I, p. 70.) The strength of aqua permanens is also

called flos, 'flower' (Turba, ed. Ruska, p. 214, 20). Flos is used by later

alchemists to express the mythical transforming substance. (Cf.

"flos cirinus" in Aurora consurgens; "flos aeris aureus" in "Consil. coniug.,

Ars chemica," p. 167; "flos est aqua nummosa [Mercurius]" in "Allegoriae

sapientum," p. 81; "flos operis est lapis" in Mylius, Philosophia reformata,

p. 30.)

Torajyvä ja LSD

Abramson, H.: The use of LSD in Psychotherapy and Alcoholism, NY 1966

Barger, R.: Ergot and Ergotism, London 1931

Caldwell, W: LSD Psychotherapy, California 1970

Gottlieb, Adam: The Book of Acid, Kingstone 1975

Grof, Stanislav: The Realms of the Human Unconscious, NY 1975-82 (4 vols)

LSD, The Consciousness-Expanding Drug, (anthology) NY 1972

Sankar, Siva: LSD - A Total Study, NY

Smith, M.: Psychedelic Chemistry, NY 1973

Wasson, Hofmann, Ruck: The Road to Eleusis, NY 1978

Peyote

Aberle: The Peyote Religion Among the Navaho, Chicago t966

Barre, W. la: The Peyote Cult, USA 1938

Bruhn, Jan: Pharmacognostic Studie of Peyote...Uppsala 1975

(The) First Book of Sacraments (The Church of the Tree of Life), USA

Huxley, Aldous: Doors of Perception, USA

Marriott: Peyote, USA 1963

Myerhoff, Barbara: The Peyote Hunt, USA

Kluver, H.: Mescal and mechanisms of hallucinations, Chicago 1966

< Review Peyote, Lloydia 1 973, bd 36

Slotkin, J.S.: The Peyote Religion, USA 1937

Noitien koisot

Cavendish, R.: The Black Arts, London 1967

Hansen, Harold: Heksens Urtegerd, Kobenhavn 1976 (engl & ruots)

Heiser, Charles: Nightshades, the Paradoxical Plants, USA 1969

Huysmans, J.K.: Down There (La Bas), NY 1958

Levi, E.: The History of Magic, NY

Scott, J.: The Mandrake Root, London 1946

Thompson, C.J.S.: The Mystic Mandrake, London 1934

Thorndike: A History of Magic and Experimental Science, 1923-58 (8 vols)

Hamppu

Andrews & Vinkenoog: The Book of Grass, NY 1967

Chernick, Laurence: The Great Books of Hashish, California 1979

Drake, Jr: Connoisseur's Handbook of Marijuana, USA

Drake, Jr: International Cultivator's Handbook, USA

Frank & Rosenthal: Marijuana Grower's Guide, USA 1978 (tansk. 1980)

Gottlieb, Adam: Art & Science of Cannabis Cookery, USA 1978 (tansk. 1984)

Hoye, David: Extracts of Cannabis alchemy, California 1973

Stevens, M.: How to Grow the finest Marijuana Indoors, USA 1979

Lemmenyrtit

Douglas & Slinger: Sexual Secrets, the alchemy of ecstasy, NY 1979

Gottlieb, Adam: Sex, Drugs and Aphrodisiacs, California 1977

Ranga, Ananga: The Hindu Art of Love by Kalayena Malla, NY 1964

Vatsjajanan Kama Sutra, Tampere 1966

Muuta kirjallisuutta

Baudelaire, Charles: Artificial Paradise, NY 1971

Burroughs & Ginsberg: the YAGE letters, NY 1968

Castaneda, Charlos: The Taeching of Don Juan, LA 1968

Dahlgren, Rolf: Angiospermernes taxonomi 1-4, Kobenhavn 1974

Efron, D.H.: Ethnopharmacologic Search for Psychoactive Drugs, USA 1967

Farrere, C.: Black Opium, California 1974

France, Hector: Musk, hashish and blood, USA 1965

Glaser, Hugo: Gift, Stockholm 1939

Hyams: Dionysos - A Social History of the Wine Vine, NY 1965

Lamb, Bruce: Wizard of the Upper Amazon, USA 1965

Lee, David: Cocaine - Consumers Handbook, USA

Lewis, Louis: Phantastica, Narcotic and Stimulating Drugs...London 1931

Lindesmith, A.R.: Addiction and Opiates, Chicago 1968

Ludlow, F.H.: The Hasheesh Eater, USA 1975

Mortimer, Golden W.: History of Coca, NY 1901

Mrabet, Mohammed: MHashish, NY 1970

Naranjo, Claudio: The Healing Journey, NY

Pitigrilli: Cocaine, California 1974

Rinboche, echung: Tibetan Medicine, London 1973

Rios, M.D.: Visionary Vine, NY 1970

Sahagun, B.: Histria General de las cosas de Nueva Espana, Mexico 1938

Steinmetz: Kava-kva, California 1973

Stubbs, H.: The Indian Nectar, London 1662

Taylor, Norman: Plant Drugs that Changed the World, NY1965

Taylor, Norman: Narcotics, Nature's Danaerous Gifts, NY 1966

Wickizer, V.D.: Coffee, Tea and Cocoa, California 1951

Indeksi

Aconitum napellus............. 9 Echinocereus..................17

Acorus calamus................31 Ecuadorissa aguacolla.........17

Actea alba....................34 Elizabetha princeps...........33

Actinidia polygame............36 Elaphrium bipinnatum..........36

Alchornea floribunda..........30 Ephedra vulgaris..............32

Amanita muscaria.............. 5-7 Epithelantha micromes.........17

Anadenanthera.................34 Erythrina flabelliformis......33

Aqua vitae....................41 Erythroxylon coca.............31

Arctostaphylos uva-ursi.......34 Eschscholzia californica......34

Areca catechu.................32 Foeniculum vulgare............36

Argemone mexicana.............33 Fumaria officinalis...........24

Argyreia nervosa..............15 Galbulimina belgraveana.......36

Ariocarpus....................17 Galerina marginata............ 8

Artemisia absinthium..........34 Ganoderna lucidum............. 5

Asarum europaeum..............31 Genista canariensis...........33

Astrophylum asterias..........16 Glaucium flavum...............24

Atropa belladonna.............22 Glochoma hederacea............37

Banisteriopsis................18 Gustavia poeppigiana..........36

Boletus.......................12 Gymnopilus....................12

Botrychium lunaria............19 Heimia salicifolia............33

Brunfelsia tastevini..........18,22 Hieracium pilocella...........22

Calea zacatechichi............33 Homalomena ereriba............36

Calliandra anomala............36 Humulus lupulus...............34

Camella thea..................32 Hydrocotyle...................32

Cannabis sativa...............25-28 Hyoscyamus niger..............20

Cantharis.....................29 Ilex paraguayensis............32

Catha edulis..................31 Ipomoea violacea..............15

Catharanthus..................37 Juniperus communis............37

Cereus Fecten.................17 Jurema branca.................41

Chelidonium majus.............24 Justicia peetoralis...........34

Cicuta virosa................. 9 Kaempferia galanga............36

Cimicifuga racemosa...........34 Lactuca.......................37

Cineraria aspera..............32 Laburnum......................-

Cinnamomum camphora...........37 Leonitis leonurus.............36

Claviceps purpurea............13 Levistieum officinale.........32

Clitoeybe..................... 8 Lobelia tupa..................37

Coffea arabica................32 Lolium temulentum.............13

Cola nitida...................32 Lophophora williamsii.........16

Colchium autumnale............ 8 Lycium halimifolium...........34

Coleus blumei.................37 Lycopersicium esculentura.....22

Conium maculatum.............. 9 Lycopodium selago.............34

Conocybe......................12 MammiIlaria neyderi...........17

Coprinus niveus...............12 MammillOpsis senilis..........17

Cortinarius................... 8 Mandragora officinarum........22

Corydalis.....................24 Manihot esculenta.............32

Corynanthe yohimbe............30 Mentha pulegium...............13

Coryphantha macromeris........17 Merremia tuberosa.............17

Cucumis.......................37 Mesembryanthemun..............32

Cuscuta.......................15 Mimosa hostilis...............41

Cypripedium...................35 Mirabilis multif lora.........33

Datura........................18,20 Mitragyna speciosa............31

Dendrophthoe..................36 Monadenium lugardae...........36,37

Dicentra spectabilis..........24 Monotropa unif lora ..........35

Digitalis purpurea............ 8 Myristica fragrans............36

Duboisia hopwoodii............32

Nananthus albinotus...........32

Narcissus.....................22

Neoraimundia macrostibus......17

Nepeta cataria................37

Nicotiana tabacum.............41

Olmedioperebea scierophylla...34

Panaeolina....................12

Panaeolus.....................11-12

Panax ginseng.................32

Pancratium trianthum..........16

Papaver somniferum............23-24

Paullinia cupana..............32

Pedilanthus titimaloides......17

Peganum harmala...............17

Pelecyphora aselliformis......16,17

Pholiota squarrosa............36

Phytolacca....................35

Pilocarpus....................33

Piper betel...................32

Piper methysticum.............36

Piptadenia....................-

Plotus alle...................36

Prestonia amazonica...........34

Prunus serotina...............34

Psathyrella gracilis..........12

Psilocybe.....................11-12

Psychotria viridis............18

Ptelea trifoliata.............34

Ptychopetalum.................29

Rivea corymbosa...............15

Roseocactus fissuratus........16

Russula nonborbingia..........36

Rynchosia.....................33

Quamoclidon multiflorum.......33

Salvia divinorum..............33

Sanguinaria canadensis........34

Sceletium expansum............36

Sclerocarya caffra............36

Senecio cineraria.............37

Solanum.......................22

Sophora secundiflora..........33

Stipa raseyi..................35

Strombocactus disciformis.....16

Stropharia....................11-12

Strychnos..................... 8,29

Tabernanthe iboga.............30

Terminalia belerica...........36

Tetradynamie..................32

Tetrapteris methystica........32

Theobroma cacao...............32

Theobroma subincanum..........33

Trichosereus pachanoi.........17

Turnera diffusa...............29

Thuja occidentalis............37

Valeriana officinalis.........37

Verbascum.....................22

Virola........................33

Vitis vinifera................41

Printed in Denmark

Copyright Ruber Roseus

Assassins Press

Copenhagen 1985

ISBN 87-981830-0-1

Tilaukset:

Anarkistisk Bogcafe

Nansensgade 43

DK - 1366 Kobenhavn