Taimiuutiset 1/2009

Tai

mi u

uti

set

1/2009

M e t s ä n t u t k i m u s l a i t o s

Toimittaja Marja Poteri MetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikkö[email protected]

JulkaisijaMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikkö

ISSN 1455-7738Dark Oy, Vantaa 2009

TilauksetTilaushinta vuodeksi 2009 on35 euroa. Taimiuutiset ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Tilaukset toimittajalta tai verkkolomak-keella http://www.metla.fi/metinfo/taimitieto/index.htm.

Yhteistyössä mukana

Fin Forelia OyHermannin aukio 3EPL 105870100 Kuopio

Ab Mellanå Plant OyMellanåvägen 3364320 Dagsmark

Pohjan Taimi OyKaarreniementie 1688610 Vuokatti

Taimi-Tapio OyNäsinlinnankatu 48 DPL 9733101 Tampere

UPM Metsä Joroisten taimitarhaKotkatlahdentie 12179600 Joroinen

Taimitarhojen tietopalvelu toimittaa Taimiuutiset-lehteä, järjestää alan kursseja sekä julkaisee oppaita.

TaittoEija Lappalainen

Kansikuva Koivun siirto etelästä pohjoi-seen voi lisätä puiden runkovi-koja. Koivun alkuperäsiirroista lisää artikkelissa s. 5–8. (kuva Metla/Erkki Oksanen)

Leena HambergMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Jarkko HantulaMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Eevamaria HaralaMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikköJuntintie 154, 77600 [email protected]

Kyösti KonttinenMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikköJuntintie 154, 77600 [email protected]

Arja LiljaMetsäntutkimuslaitos Vantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Irja LöfströmMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Michael MüllerMetsäntutkimuslaitos Vantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Jaakko NapolaMetsäntutkimuslaitos

Haapastensyrjän jalostusasemaHaapastensyrjäntie 3412600 Läyliä[email protected]

Päivi ParikkaMTT/Kasvintuotannon tutkimus31600 [email protected]

Marja PoteriMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikköJuntintie 154, 77600 [email protected]

Risto RikalaMetsäntutkimuslaitosSuonenjoen yksikköJuntintie 154, 77600 [email protected]

Anna RytkönenMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Henna VartiamäkiMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Pirkko VellingMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Anneli Viherä-AarnioMetsäntutkimuslaitosVantaan yksikköPL 18, 01301 [email protected]

Kirjoittajat

Veikko Koski

Perintötekijöiden merkitystä ei tai-mituotannossa aina muisteta täy-sipainoisesti ottaa huomioon, kun tuotannolliset ja taloudelliset tekijät saavat suurimman painoarvon.

Perimän ja ympäristön yhteisvai-kutus on taimituotannossa otettava huomioon, sillä viljelyaineiston pe-rinnölliset ominaisuudet ovat rat-kaisevan tärkeitä varsinaisissa vil-jelykohteissa, missä ne säätelevät puiden elämää ja kasvua aina kier-toajan loppuun asti. Taimiuutisten 4/2008 ”pääkirjoituksessa” Heikki Smolander, Risto Rikala ja Pasi Put-tonen vetoavat taimentuottajiin, jot-ta taimilajittelussa hylättyjä taimia ei ”tuunattuina” pantaisi myyntiin uutena taimieränä. Kirjoittajat rin-nastavat tällaisen toiminnan harsin-nan kaltaiseen negatiiviseen valin-taan, josta ei hyvää seuraa.

Puiden kasvunopeus, runkomuo-to, puun tiheys, vuosirytmi ym. metsänhoidon ja talouden kannalta merkittävät ominaisuudet edustavat jatkuvaa muuntelua, jossa populaa-tion yksilöt muodostavat liukuvan jatkumon pienimmästä suurimpaan. Taustalla on useita tekijöitä, mistä seuraa, etteivät puiden genetiikka ja jalostus ole aivan yksinkertaisia asioita.

Pohjimmaisena selityksenä on, että ns. määrällisten ominaisuuk-sien takana on useiden, jopa kym-menien eri geenien toiminta. Gee-nit voivat muodostaa niin valtavan määrän erilaisia yhdistelmiä, että suotuisien ja haitallisten geenien vaikutuksia voidaan käsitellä vain

tilastollisten jakautumien avulla. Mitä enemmän geenien toiminnas-ta opitaan tietämään, sitä monimut-kaisemmalta systeemi näyttää.

Jalostuksessa valitaan keski-arvoa parempia yksilöitä

Kun jokaiseen määrälliseen ominai-suuteen vaikuttaa myös ympäristö, lukuisien ”luokkien” rajat häviävät, ja fenotyyppinen jakautuma muut-tuu normaalijakautumaksi. Silloin yksittäisten geenivaikutusten sijas-ta operoidaankin tilastollisilla ja-kautumilla ja todennäköisyyksillä. Tarkasteltavana oleva populaatio (esim. metsikön puiden pituusja-kautuma) kuvataan keskiarvon ja hajonnan avulla. Välille M + SD jää 2/3 yksilöistä, ja vastaavasti vähin-tään kahden keskihajonnan verran keskiarvoa parempien tai vastaa-vasti huonompien yksilöiden osuus on vain noin 2,5 %. Jalostajat ovat valinneet ensin luonnonmetsistä ja-lostusmateriaaliksi ja jatkossa jälke-läiskokeiden perusteella jo kertaal-leen valittujen joukosta juuri noita harvinaisen hyviä yksilöitä mm. siemenviljelyksissä käytettäväksi.

Tunnepohjainen tehometsätalou-den vastustaminen ja ns. luonnon-mukaisen metsänhoidon ihannointi ovat kuitenkin nostaneet harsinta-teeman taas esille. Asian yhteydessä käytetään niin monenlaisia käsittei-tä ja uusia eufemismejä, ettei edes metsäammattilaisilla ole yhteistä kieltä – tiedotusvälineistä puhumat-takaan. (Oletteko muuten koskaan kuulleet metsä vs. metsikkö ja laji vs. lajike menevän oikein?) Kiistan

osapuolet perustelevat näkökanto-jaan nyt olemassa olevan puuston tuotosluvuilla ja taloudellisilla las-kelmilla. Jossain tapauksessa ylä-harvennus tai harsinta ilmeisesti tuottaakin paremmin, ainakin lyhy-ellä aikavälillä. Poikkeus vahvistaa säännön. Genetiikassa tunnetaan ’frequency dependent selection’. Valinta voi suosia jotain erilaisuut-ta niin kauan kuin se pysyy harvi-naisena. Tämähän pätee erityisesti tiedotusvälineisiin.

Negatiivinen valinta laskee metsien rodullista tasoa

Harsinta sanan varsinaisessa mer-kityksessä on määrämittahakkuu-ta, jossa metsikön arvokkaimmat puut kaadetaan ja jäännöspuusto jä-tetään varttumaan myyntimittoihin sekä tuottamaan siemenet uudistu-mista varten. Harsintajulkilausu-massa Risto Sarvas kiinnitti huomi-oita siihen, että mikäli harsinnasta tulee sukupolvesta toiseen jatkuva vallitseva käytäntö, metsien rodul-linen taso laskee. Geneettiset eli ro-dulliset vaikutukset ilmenevät vasta usean puusukupolven jälkeen, toi-sin sanoen kaukana tavallisen ih-misen aikahorisontin takana. De-generaatio on kuitenkin kiistaton. Historiasta löytyy kyllä vakuuttavia esimerkkejä negatiivisen valinnan turmiollisesta vaikutuksesta. Ei tar-vitse mennä Etelä-Suomen huono-laatuisia tammia kauemmas; men-neinä vuosisatoina parhaat tammet kaadettiin laivanrakennus- ja tarve-puuksi (Hinneri 1996: Jalopuumet-sät s.16). Pääpuulajien kohdalla sa-

Harsintaa metsässä ja taimitarhalla

3Taimiuutiset 1/2009

manlainen degeneraatio edellyttäi-si, että harsinnasta tulisi vallitseva käytäntö sadoiksi vuosiksi ja että uudistuminen olisi aina luontaista. Sen sijaan viljelymetsätaloudessa uudistamiseen käytetään jalostettua aineistoa, joka aina uuden sukupol-ven kohdalla on entistä parempaa.

Paradoksaalista on, että niin kau-an kuin harsinta tai muun niminen poimintahakkuu ja sen jälkeen luon-tainen uudistuminen rajoittuu pie-niin erillisiin metsälöihin, geneet-tiset muutokset tapahtuvat niissä hyvin hitaasti. Jäljelle jääneet puut pölyttyvät laajalta alueelta ympäris-töstä kulkeutuvalla siitepölyllä, jol-loin niiden jälkeläiset ovat parempia kuin siemenpuiksi jääneet jäännös-puut. Taimettuminen tosin voi olla vajavaista, mutta tuleehan se metsä ajan kanssa pidemmän kaavan mu-kaan. Tällainen geenivirtaus, jo-pa jalostetuista puustoista, selittää sen, että harsintajäännöksenkin sie-mennyksestä on voinut kasvaa hy-vä puusto. Harvinaiset toisinajat-telijat saavat tahtomattaan lahjaksi parempaa perintöainesta naapuris-ta. Yksittäistapauksia ei silti voida yleistää koko metsätalouden ohje-nuoraksi.

Voidaan kuitenkin tehdä se ke-rettiläinen johtopäätös, ettei ylä-harvennus tai varsinainen harsinta johdakaan metsien yleiseen rodul-lisen tason huonontumiseen, kun-han ne pysyvät vain pienialaisina poikkeustapauksina metsien käsit-telyssä. Tuotoksen ja taloudellisuu-den kannalta harsinta on hyvä vaih-

toehto vain tietynlaisissa kohteissa. Toisaalta on aina vakaumuksellisia oman tien kulkijoita, joille muut ar-vot ovat tärkeämpiä kuin puun tuo-tos ja metsästä saatavat tulot. Heitä-kään ei ole tarvis syyllistää metsien perintöaineksen turmelemisesta.

Tarhaoloissa pärjäävät peri-mältään heikommat taimet pyrittävä lajittelemaan pois

Taimitarhoilla normaalikäytäntö on kasvattaa taimet siemenviljelyssie-menistä. Siemenviljelyksillä vali-tut, siis keskimääräistä paremmat vanhemmat, tuottavat keskinäisen risteytymisen ja osittaisen tausta-pölytyksen tuloksena jalostettua, mutta kuitenkin geneettisesti moni-muotoista siementä. Ristisiitokseen perustuvassa lisääntymisessä kortit jaetaan aina uudelleen jälkeläisten kesken. Silloin hyvienkin puiden jälkeläisissä on aina pieni osuus pe-rimältään heikkoja yksilöitä, jotka eivät luonnossa selviydy. Puhutaan geneettisestä taakasta, eli sellaisista väistyvistä geeneistä, jotka homo-tsygootteina aiheuttavat joko alki-on kuoleman tai taimen elinkyvyn heikentymisen. Kun puiden lisään-tymispotentiaali on valtava, popu-laatiolla on vara luonnossa menet-tää pieni osa jälkeläisistä, kun silti jää runsaasti voimakkaita yksilöitä uutta sukupolvea varten.

Taimitarhassa olosuhteet siemen-ten itämiselle ja taimien alkukehi-tykselle ovat monessa suhteessa

erilaiset kuin luonnossa. On homo-geeninen ja ravinteikas kasvualusta, riittävä kosteus, korkea lämpötila ja yleensä jokseenkin väljä kasvutila sekä tuhojen torjunta. Seurauksena optimaalisista olosuhteista onkin luonnonoloihin verrattuna monin-kertainen kasvunopeus. Toisaalta näissä oloissa pärjäävät myös pe-rimältään heikommat taimet. Tai-milajittelun biologinen perusta on siinä oletuksessa, että perimältään heikot taimet erottuisivat jo varhain joukosta ja ne voitaisiin lajitella pois. Tällä parannettaisiin viljelyn onnistumista.

Jos poistetuille taimille annetaan toinen mahdollisuus jatkamalla nii-den kasvattamista suotuisissa olois-sa ja toimitetaan sen jälkeen uutena taimieränä istutuksiin, ollaan ilmei-sesti arveluttavalla tiellä. Menette-ly on selvästi negatiivista valintaa, joka on rinnastettavissa harsintaan. Jos siitä tulisi yleinen käytäntö, syntyisi vuosittain jopa satoja heh-taareja viljelymetsää, jonka ennuste on huono. Vaikka pitkäaikaista ko-keellista näyttöä vaikutuksesta vil-jelyn onnistumiseen ja puuston kas-vuun ei juuri ole, on parempi jättää tuunattujen taimien tuottaminen ja markkinointi pois ohjelmasta.

Professori Veikko Koski toimi en-nen eläkkeelle jääntiään metsänja-lostuksen professorina Metsäntutki-muslaitoksessa. [email protected]

4 Taimiuutiset 1/2009


Anneli Viherä-Aarnio ja Pirkko Velling

Metsäpuiden siemenen siirrolla ete-lästä pohjoiseen tietyissä rajoissa voidaan saavuttaa kasvunlisää, kos-ka eteläisten alkuperien kasvujakso

on pidempi kuin paikallisten. Niin-pä onkin, osana Suomen ilmaston-muutoksen kansallista sopeutumis-strategiaa, ehdotettu viljeltäväksi jonkin verran eteläisempiä alkupe-riä, jotka voisivat hyödyntää pitene-vää kasvukautta paikallisia alkupe-riä paremmin. Metsänviljelyaineis-

ton vapaasta kaupasta EU:n sisällä saattaa seurata pyrkimyksiä tuoda maahamme myös koivun siementä etelästä, esim. Baltian maista.

Balttilaisten, kuten myös mui-den ulkomaisten koivualkuperien, menestymistä maassamme on kui-tenkin tutkittu hyvin vähän, ja tut-kimukset on tehty nuorilla taimilla. Koivun siemensiirtosäännöt perus-tuvatkin lähinnä Etelä- ja Keski-Suomesta valittujen, yksittäisten kantapuiden jälkeläiskokeista saa-tuihin tuloksiin, koska ei ole ollut käytettävissä tuloksia ulkomaisten koivualkuperien menestymisestä maassamme, eikä myöskään met-sikköalkuperillä tehdyistä kokeista.

Tässä tutkimuksessa verrattiin kaupallisen ainespuun koon saavut-taneita balttilaisia ja kotimaisia rau-duskoivualkuperiä, sekä tutkittiin etelä-pohjoissuuntaisten siemensiir-tojen vaikutusta kasvuun ja rungon laatuun kahdessa metsämaastoon perustetussa provenienssikokeessa Etelä- ja Keski-Suomessa.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineiston muodosti kaksi rauduskoivun provenienssi-koetta, jotka sijaitsevat Tuusulassa (leveysaste 60º21’N) ja Viitasaarel-la (63º11’N). Kokeet sisältävät rau-duskoivun metsikkösiemeneriä Lat-viasta (7 kpl), Virosta (2), Venäjältä (2) ja Etelä- ja Keski-Suomesta (6)

Rauduskoivun siemensiirrotBaltian maista Suomeen –vaikutus kasvuun ja rungon laatuun


sekä yksittäisten, valittujen kanta-puiden vapaapölytys- tai risteytys-siemeneriä Etelä- ja Keski-Suomes-ta (4) ja Liettuasta (1). Siemenerät olivat peräisin leveysasteiden 54ºN ja 63ºN väliseltä alueelta (taulukko 1).

Kokeet perustettiin kaksivuoti-ailla taimilla avohakatuille ja aura-tuille mustikkatyypin (Tuusula) ja käenkaali-mustikka -tyypin (Viita-saari) viljelyaloille keväällä 1981 satunnaistettujen lohkojen kokeina. Kukin alkuperä istutettiin koeruu-tuihin neljälle lohkolle satunnaista-en ruutujen paikat lohkojen sisällä. Koeruudun koko oli Tuusulassa 25 tainta (10 x 10 m) ja Viitasaarella 49 tainta (14 x 14 m). Taimien is-tutusväli oli molemmilla kokeilla 2 x 2 m. Kokeista mitattiin puiden pituudet ja läpimitat sekä laskettiin suhteellinen kapeneminen, elävyys, tuotos hehtaarikohtaisena kuutio-määränä ja runkoviallisten puiden osuus. Runkoviallisiksi luokiteltiin puut, joilla oli päärangan vahin-goittumisesta johtuva poikaoksa tai haaroittunut runko. Mittaukset teh-tiin puiden ollessa 22 vuoden ikäi-siä. Aineisto analysoitiin lineaari-sella sekamallilla, jolla tutkittiin siemenalkuperän leveysasteen se-kä leveysasteissa mitatun siemenen siirtoetäisyyden vaikutusta koivujen elävyyteen, tuotokseen ja runkovi-allisten puiden osuuteen. Siirtoe-

täisyys laskettiin siemenalkuperän kotipaikan leveysasteen ja koepai-kan leveysasteen erotuksena. Siir-ron vaikutuksen analyysi perustui kokeiden sisältämiin kotimaisiin ja balttilaisiin metsikköalkuperiin.

Alkuperien menestymisessä suuria eroja

Alkuperien välillä oli suuria eroja kaikissa tutkituissa ominaisuuksis-sa molemmilla koepaikoilla (tau-lukko 2). Viitasaaren kokeessa, missä kaikki tutkittavat alkuperät oli siirretty etelästä pohjoiseen, nii-

Kuva 1. Rauduskoivualkuperien keskimääräinen elävyys suhteessa etelä-pohjoissuuntaisen siemensiirron pituuteen Tuusulan (ylempi käyrä) ja Viitasaaren (alempi käyrä) ko-keessa. Siirtoetäisyys on alkuperän kotipaikan leveysasteen ja koepaikan leveysasteen erotus. Toisen asteen tasoitus-käyrä on laskettu suomalaisten ja balttilaisten metsikköal-kuperien ruutukeskiarvojen perusteella. ○ = metsikköerän keskiarvo Tuusulan kokeessa, • = metsikköerän keskiarvo Viitasaaren kokeessa, + = kantapuujälkeläistön keskiarvo Tuusulan kokeessa, × = kantapuujälkeläistön keskiarvo Vii-tasaaren kokeessa.


den keskimääräinen elävyys vaihteli 30–65 %. Elävyys oli sitä alhaisem-pi, mitä eteläisemmästä alkuperästä oli kyse, ja balttilaisten alkuperien elävyys jäi selvästi kotimaisten eri-en elävyyttä heikommaksi (kuva 1). Tuusulan kokeessa elävyys oli kes-kimäärin korkeampi kuin Viitasaa-rella, ja vaihteli alkuperien välillä 58–87 %. Liettualaisen kantapuun jälkeläistö oli elävyydeltään heikoin erä molemmissa kokeissa.

Alkuperien keskimääräinen heh-taarikohtainen kuutiomäärä vaihteli Viitasaaren kokeessa välillä 47–140 m3/ha (taulukko 2), ja tuotokseltaan parhaita olivat eteläsuomalaiset al-kuperät, kun taas balttilaiset alku-perät olivat huomattavasti kotimai-sia heikompia (kuva 2). Tuusulan kokeessa alkuperien keskimääräi-nen hehtaarikohtainen kuutiomää-rä vaihteli välillä 74–194 m3/ha, ja korkeimpaan tuotokseen yltivät Viron ja Pohjois-Latvian alkuperät sekä eteläsuomalaisten kantapuiden jälkeläistöt. Pienin hehtaarikohtai-

nen kuutiomäärä Tuusulassa oli kes-kisuomalaisella Pielaveden alkupe-rällä. Myös Novosibirskin alkupe-rän tuotos oli molemmissa kokeissa heikko. Alkuperien keskimääräinen runkoviallisten puiden osuus vaih-teli Viitasaarella välillä 27–79 % ja Tuusulassa välillä 34–78 % (tau-lukko 2). Runkoviallisia puita oli molemmissa kokeissa keskimäärin sitä enemmän, mitä eteläisempi al-kuperä oli kyseessä (kuva 3), ja täs-sä suhteessa heikoin oli liettualaisen kantapuun jälkeläistö.

Siemensiirron vaikutuselävyyteen, kasvuun jarungon laatuun

Etelästä pohjoiseen tai pohjoisesta etelään tehdyn siemensiirron pituus vaikutti merkitsevästi alkuperien elävyyteen, tuotokseen ja runkovi-allisten puiden osuuteen. Elävyyden ja tuotoksen suhde siirtoetäisyyteen oli käyräviivainen (kuvat 1 ja 2).

Mallin mukaan paras elävyys saa-vutettiin paikallisella alkuperällä tai siirtämällä siementä etelämpää, kui-tenkin enintään n. kahden leveysas-teen verran. Tuotos lisääntyi jonkin verran siirtämällä siementä etelästä pohjoiseen enintään noin kaksi le-veysastetta (n. 220 km). Pidempi siirto etelästä pohjoiseen, samoin kuin siirto pohjoisesta etelään hei-kensi elävyyttä ja tuotosta. Runko-viallisten puiden osuus kasvoi suo-raviivaisesti samalla kun siemenen siirtoetäisyys etelästä kasvoi, noin 3 % yhtä leveysastetta kohden (ku-va 3). Siirtoetäisyys selitti vain osan tarkastelluissa ominaisuuksissa esiintyvästä vaihtelusta, sillä myös muut tekijät, esim. kasvupaikka-vaihtelu vaikuttavat rauduskoivun menestymiseen.

Tarkastelu ja päätelmiä

Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella voidaan eteläisimmässä

Kuva 2. Rauduskoivualkuperien keskimääräinen hehtaa-rikohtainen kuutiomäärä suhteessa etelä-pohjoissuun-taisen siemensiirron pituuteen Tuusulan (ylempi käyrä) ja Viitasaaren (alempi käyrä) kokeessa. Siirtoetäisyys on alkuperän kotipaikan leveysasteen ja koepaikan leveysas-teen erotus. Toisen asteen tasoituskäyrä on laskettu suo-malaisten ja balttilaisten metsikköalkuperien ruutukeski-arvojen perusteella. ○ = metsikköerän keskiarvo Tuusulan kokeessa, • = metsikköerän keskiarvo Viitasaaren kokees-sa, + = kantapuujälkeläistön keskiarvo Tuusulan kokeessa, × = kantapuujälkeläistön keskiarvo Viitasaaren kokeessa.

Kuva 3. Rauduskoivualkuperien keskimääräinen runko-viallisten puiden osuus suhteessa etelä-pohjoissuuntaisen siemensiirron pituuteen Tuusulan (ylempi suora) ja Viita-saaren (alempi suora) kokeessa. Siirtoetäisyys on alku-perän kotipaikan leveysasteen ja koepaikan leveysasteen erotus. Ensimmäisen asteen tasoitussuora on laskettu suomalaisten ja balttilaisten metsikköalkuperien ruutu-keskiarvojen perusteella. ○ = metsikköerän keskiarvo Tuusulan kokeessa, • = metsikköerän keskiarvo Viitasaa-ren kokeessa, + = kantapuujälkeläistön keskiarvo Tuusu-lan kokeessa, × = kantapuujälkeläistön keskiarvo Viita-saaren kokeessa.


osassa Suomea lisätä rauduskoivun tuotosta kotimaisiin metsikköeriin verrattuna käyttämällä viljelys-sä Virosta tai Latvian pohjoisosis-ta peräisin olevia siemenalkupe-riä, mutta samalla runkoviallisten puiden osuus kasvaa. Tutkimuk-seen sisältyneiden pohjoislatvia-laisen (Aluksne) ja etelävirolaisen (Viljandi) alkuperän korkea tuotos on osoitus eteläisempien alkuperi-en kasvukyvystä, mikä perustunee niiden pidempään kasvujaksoon. Keskimääräinen mallin ennustama siemensiirrolla saavutettava tuotok-sen lisäys jäi kuitenkin melko vä-häiseksi (kuva 2), ja siihenkin liit-tyy heikompi rungon laatu. Keski-Suomessa balttilaiset alkuperät ei-vät menesty. Eteläisten alkuperien tiedetään aiempien tutkimusten pe-rusteella jatkavan kasvuaan syksyl-lä myöhempään kuin paikallisten, ja niiden heikompi rungon laatu

johtuukin todennäköisesti altistu-misesta pakkasvaurioille myöhem-män talveentumisen vuoksi. Huono rungon laatu saattaa selittyä osaksi myös nuoruusvaiheen hirvituhoilla, joiden on eräässä aiemmassa tutki-muksessa todettu olevan yleisem-piä juuri etelästä siirretyillä alku-perillä.

Siemensiirroilla pohjoisesta ete-lään voidaan puolestaan parantaa jonkin verran rungon laatua, mutta samalla tuotos heikkenee. Pohjoisil-la alkuperillä pituuskasvun päätty-misen aiheuttava kriittinen yönpi-tuus on lyhyempi kuin eteläisillä, ja etelää kohti siirrettyinä ne saavat pituuskasvun päättymisen aiheut-tavan yönpituussignaalin eteläisiä alkuperiä varhemmin kesällä. Tä-män vuoksi niiden kasvujakso jää lyhyeksi ja tuotos heikoksi, kuten tässä tutkimuksessa Pielaveden al-kuperällä, joka Tuusulan kokeessa

kasvaessaan oli siirretty kolmen le-veysasteen verran kotipaikaltaan etelää kohti.

Eteläsuomalaisten valittujen kan-tapuiden jälkeläistöjen tuotos oli Tuusulassa samaa tasoa kuin Balti-asta siirrettyjen alkuperien, ja Vii-tasaarella nämä jälkeläistöt olivat huomattavasti parempia kuin balt-tilaiset alkuperät. Ulkomaisen vil-jelyaineiston tuontiin ei siten ole näiden tulosten valossa syytä, eikä toisaalta tarvettakaan, koska hyvä-kasvuisia ja -laatuisia kotimaisia siemenviljelys- ja metsikköalkupe-riä on runsaasti saatavilla.

Artikkeli on kooste julkaisusta: Viherä-Aarnio, Anneli & Velling, Pirkko. 2008. Seed transfers of sil-ver birch (Betula pendula) from the Baltic to Finland - effect on growth and stem quality. Silva Fennica 42(5): 735-751.

Jaakko Napola

Suomeen on viime vuosina perustet-tu kolme tervalepän siemenviljelys-tä, jotka täyttävät käytännöllisesti katsoen koko maan siementarpeen alkaessaan tuottaa siementä ensi vuosikymmenellä.

Tervaleppä on arvokas ja nopeakas-vuinen puulaji, joka sopivilla kas-

vupaikoilla kasvaa jokseenkin yhtä nopeasti kuin rauduskoivu. Terva-leppää voidaan kasvattaa runsasra-vinteisilla ja kosteilla metsämailla ja pelloilla sekä tulvamailla. Tervalep-pä menestyy hyvin myös viljavalla turvemaalla (Valkonen ym.1995).

Vuosina 2004–08 Eviran kerää-mien tietojen mukaan taimitarhoilta toimitettiin metsänviljelyyn vuosit-tain 50 000–80 000 tervalepän tain-ta. Tähän asti tervalepän siemen-

huolto on perustunut siemenkerä-ysmetsiköihin sekä muihin hyviksi tunnettuihin metsikköalkuperiin. Tilanne on kuitenkin muuttumassa, kun kolme viime vuosina perustet-tua siemenviljelystä Muuramessa, Hollolassa ja Ahvenanmaan Joma-lassa alkavat tuottaa satoa todennä-köisesti 2010-luvun alkupuolella.

Forelia Oy (nykyisin Siemen Fo-relia Oy) teki vuosikymmenen alus-sa Metlalle aloitteen kahden terva-

Tervalepän siementäsiemenviljelyksiltä 2010-luvulla


leppäsiemenviljelyksen perustami-sesta Etelä- ja Keski-Suomeen.

Koska Suomessa ei entuudestaan ollut kokemusta tervalepän varte-siemenviljelyksistä, tietoa päätet-tiin hankkia naapurimaista. Muis-sa Pohjoismaissa ja Baltian mais-sa on tervalepän siemenviljelyksiä ollut jo pitkään. Erityisesti Liettua on kunnostautunut tällä alalla, sillä sinne on perustettu peräti seitsemän siemenviljelystä. Forelian Oy:n ja Metlan edustajat tekivät opintomat-kan Baltiaan syksyllä 2002 (Napola 2003).

Uusia pluspuita

Metlassa käynnistettiin vuonna 2002 hanke uusien tervalepän kan-tapuiden valitsemiseksi. Tarkastus-matkoilla oli näet käynyt ilmi, että aikaisemmin 1950- ja 1970-luvuilla valitut pluspuut eivät tulisi alkuun-kaan riittämään, sillä monet niistä olivat joko kuolleet vanhuuttaan tai kaadettu. Silloinkin kun pluspuut olivat yhä pystyssä, maalimerkinnät niiden rungossa olivat usein jo niin kuluneita, että puita ei pystytty enää varmuudella tunnistamaan.

Pluspuiden valintakriteereistä tär-keimpiä ovat rungon suoruus, järe-ys, oksien ohuus, oksakulma sekä tervalepän kohdalla erityisesti ve-sioksien vähyys. Lepät kasvatta-

vat vesioksia eli runkovesoja eten-kin harvennuksen jälkeen, mikä on harmillista puun laadun kannalta. Jalostuksessa pyritäänkin valitse-maan pluspuiksi sellaisia puuyksi-löitä, jotka tekisivät mahdollisim-man vähän vesioksia.

Uusien tervalepiköiden etsimi-sessä Metla sai korvaamatonta apua etenkin metsä- ja ympäristökeskuk-sista, mutta myös Metsähallituksel-ta, metsänhoitoyhdistyksiltä, metsä-yhtiöiltä sekä kunnilta ja seurakun-nilta. Kun uusia leppämetsiköitä käytiin tarkastamassa, monet niistä jouduttiin hylkäämään sen takia, että niistä ei löytynyt yhtään pluspuuksi kyllin laadukasta puuta. Metsiköi-den välillä näytti olevan laadun suh-teen melkoisia eroja. Joistakin met-siköistä taas voitiin helposti valita neljä tai viisikin pluspuuta. Taval-lisesti puita valittiin 1–3 kappalet-ta metsikköä kohti. Etelä-Suomes-sa oli vielä verraten helppoa löytää pluspuiksi kelpaavia puita, mutta mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä enemmän täytyi nähdä vaivaa hyvi-en puiden löytämiseksi.

Valintoja myöskoeviljelyksistä

Luonnonmetsiköiden lisäksi Etelä-Suomen siemenviljelykseen voitiin valita puita myös koeviljelyksistä.

Yksi tärkeimmistä koeviljelyksistä on koe nro 626, jonka Martti Lepis-tö perusti v. 1970 Renkoon toimies-saan Metsänjalostussäätiön lepän-jalostajana. Tästä jälkeläiskokeesta valittiin syksyllä 2002 siemenvil-jelykseen toistakymmentä ns. V-puuta, joiden emopuut tunnetaan. V-puiden pituudet olivat valittaessa yleensä yli 20 metriä ja läpimitat yli 20 cm.

Rengon koeviljelyksessä kas-vaa vapaapölytysjälkeläistöjä mm. Alastaron ja Hartolan laadustaan kuuluista metsiköistä sekä Hämeen-kyrön Kontusaaren lepikosta, jota N.A. Hildén (Osara vuodesta 1935 lähtien) tutki 1920-luvulla (Hildén 1929). Hän kirjoitti puiden laadusta näin: ”Teknillisesti katsoen on suu-rimpana haittana se, että puut eivät ole täysin suoria, vaan vaivaa niitä jonkinlainen ”pikkumutkaisuus”.” Samaa ”pikkumutkaisuutta” havait-tiin Hämeenkyrön metsikön puiden jälkeläistöissä Rengon kokeessa, mistä syystä yhtään hämeenkyrö-läistä puuta ei valittu tästä kokeesta uuteen 2000-luvun siemenviljelyk-seen.

Keski-Suomen siemenviljelyk-seen voitiin valita muutamia plus-puita ylimetsänhoitaja Pentti Rito-niemen yksityisestä vartekokoel-masta, joka sijaitsee Saarijärvellä. Vartekokoelmaan liittyi kuitenkin yksi ongelma: vanhoissa tervalepän vartteista varttamiskohta on usein epäselvä, jolloin on suuri riski, et-tä vartteista kerätyt oksat eivät ole-kaan pluspuusta vaan perusrungos-ta peräisin. Kloonin oikeellisuuden varmistamiseksi vartteiden haa-roista kerättiin oksanäytteitä, joista tehtiin isoentsyymianalyysi Metlan Vantaan laboratoriossa. Analyysin tulosten perusteella varttamisoksat kerättiin vain niistä haaroista, jotka varmuudella olivat pluspuusta kas-vaneita.

Varttaminen keväällä 2004

Varteoksat Forelia Oy:n siemen-viljelyksiä varten kerättiin kevät-

Kuva 1. Rasilan siemenviljelys Hollolassa kesällä 2007. (kuva Siemen Forelia Oy/Tapani Relander)


talvella 2004 ja varttaminen tehtiin samana keväänä Haapastensyrjän jalostusasemalle koulittuihin yk-sivuotiaisiin perusrunkoihin, jotka oli kasvatettu Forelia Oy:n Nurmi-järven taimitarhalla. Perusrunkojen alkuperä oli Ulvilan siemenkeräys-metsikkö.

Varttaminen ja vartetaimien kak-sivuotinen kasvatus onnistuivat hy-vin. Idänlehtikuoriaisista oli alku-vaiheessa hieman harmia, mutta torjuntaruiskutukset tehosivat nii-hin hyvin. Vartteiden pituuskasvu oli suorastaan liian nopeaa, ja sen seurauksena vartteet jouduttiin en-simmäisenä syksynä koulimaan harvempaan asentoon.

Keväällä 2006 ennen lehtien puh-keamista vartteet nostettiin ja toi-mitettiin siemenviljelyksiin istutet-taviksi.

Eteläisempi viljelyksistä sv 438 Rasila sijaitsee Hollolassa (kuva 1) ja pohjoisempi sv 349 Mikonran-ta Muuramessa. Molempien pinta-ala on noin kaksi hehtaaria. Vartteet istutettiin harvaan asentoon, 8 x 8 metrin välein. Klooneja eli kanta-puita on Rasilassa 41 kpl ja Mikon-rannassa yksi vähemmän.

Ahvenanmaan ensimmäinen siemenviljelys

Ahvenanmaan siemenviljelyshanke oli kuin toisinto Forelia Oy:n hank-keesta, mutta pienemmässä mitta-kaavassa. Hankkeen esivalmistelu aloitettiin vuonna 2004 hankkimal-la tietoa hyvälaatuisten tervalepi-koiden sijainnista yhteistyössä Ah-venanmaan maakuntahallituksen sekä Lounais-Suomen ja Rannikon metsäkeskusten kanssa.

Ahvenanmaan siemenviljelyk-sen, sv 448:n pinta-ala on noin 0,6 hehtaaria, kloonien määrä 24 kpl ja vartemäärä noin sata. Siemen-viljelys istutettiin Jomalan kuntaan keväällä 2008. Siemenviljelyksen omistaa Ahvenanmaan maakunta-hallitus. Kyseessä on saarimaakun-nan ensimmäinen metsäpuiden sie-menviljelys.

Kantapuut Jomalan siemenvil-jelykseen on valittu puoliksi Ah-venanmaalta, puoliksi lounaiselta rannikko- ja saaristoalueelta. Sie-menviljelyksen siemen soveltuu käytettäväksi em. alueiden lisäk-si Suomenlahden rannikolla sekä Ruotsissa lähinnä Uplannin ranni-kolla.

Siitepölystä pulma

Ahvenanmaalla jouduttiin harvinai-seen tilanteeseen etsittäessä siemen-viljelykselle sopivaa paikkaa. Yksi ehdolla olevista alueista jouduttiin hylkäämään siksi, että eräs lähis-tön asukas pelkäsi vaikean siitepö-lyallergiansa pahenevan siemenvil-jelyksen takia. Asukkaan huoli oli ymmärrettävä ja aiheellinenkin, koska siemenviljelyksellä pyritään vartteiden väljällä kasvatusasennol-la ja hyvällä hoidolla nimenomaan runsaaseen kukintaan. Jos tuuli pu-haltaa siemenviljelykseltä päin, voi kukinta-aikaan keväällä kulkeutua hetkellisesti suuriakin määriä siite-pölyä naapurustoon. Samanlaisiin ongelmiin ei jouduttu Hollolassa ja Muuramessa, koska siemenviljelys-ten lähistöllä ei ole asutusta.

Tervalepän avomaasiemenvilje-lyksillä on yksi etu verrattuna ha-vupuiden siemenviljelyksiin: taus-tapölytys on vähäistä, mikä tarkoit-taa, että ympäröivistä metsistä tai kauempaa ei kulkeudu suuria mää-riä siitepölyä siemenviljelykseen. Taustapölytys on erityisen vähäistä sisämaassa, jossa tervalepän osuus puustosta on hyvin pieni. Ahvenan-maalla taustapölytyksen merkitys lienee jonkin verran suurempi kuin manner-Suomessa.

Viitteet

Hildén, N.A. 1929. Kontusaaren ter-valepikkö. Acta Forestalia Fennica 34(27). 28 s.

Napola, J. 2003. Tervalepän jalostuk-seen panostetaan Baltian maissa. Sorbifolia 34(1): 25–28.

Valkonen, S., Rantala, S. ja Sipilä, A. 1995. Jalojen lehtipuiden ja ter-valepän viljely ja kasvattaminen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedon-antoja 575.

Kirjoittaja toimii jalostusmetsän-hoitajana Haapastensyrjän jalostus-asemalla.

Kuva 2. Tervalepän vartetaimi voi katketa kovassa tuulessa ilman tuki-keppiä. (kuva Metla/Sirkku Pöykkö)

Kuva 3. Metlan Marja-Leena An-nala valitsemansa pluspuun E10911 vieressä. Sund, Ahvenanmaa. (kuva Metla/Sirkku Pöykkö)


Henna Vartiamäki

Lehtipuiden vesominen on ongelma monilla kohteilla, kuten tienvarsilla, voimajohtojen alla ja havupuutai-mikoissa. Eniten haittaa aiheuttavat nopeakasvuiset ja runsaasti vesovat puulajit, kuten koivu, haapa, leppä, pihlaja ja pajut. Nykyään vallitseva vesakontorjuntamenetelmä on me-kaaninen vesakontorjunta raivaus-sahan tai -koneiden avulla. Ongel-mana on, että lehtipuut kasvattavat nopeasti uusia vesoja katkaistujen tilalle ja raivaus joudutaan toista-maan muutaman vuoden välein. Te-hokkaita kemiallisia vesakontorjun-ta-aineita käytettiin runsaasti vielä 1980-luvulla, mutta niiden käytöstä on lähes kokonaan luovuttu haital-listen ympäristövaikutusten vuoksi. Uusien vaihtoehtoisten vesakontor-juntamenetelmien kehittely onkin tulevaisuuden haaste.

Purppuranahakan käyttöä biologisena vesakontorju-jana tutkittu maailmalla

Biologisen torjunnan käyttöä ve-sakontorjunnassa on tutkittu maa-ilmalla viime vuosikymmeninä. Purppuranahakka (Chondrostere-um purpureum) -niminen lahottaja-sieni on osoittautunut varteenotet-tavaksi vaihtoehdoksi biologisessa vesakontorjunnassa. Sienirihmastoa ruiskutetaan tuoreelle kantopinnal-le, josta se kasvaa kannon sisään lahottaen kannon ja estäen uusien

Purppuranahakka-sieni lupaava biologinen vesakontorjuja myös Suomessa

vesojen muodostumisen. Menetel-mää on testattu useilla eri puula-jeilla Kanadassa (Dumas ym. 1997, Harper ym. 1999, Pitt ym. 1999) ja Hollannissa (De Jong 2000) ja tu-lokset ovat olleet lupaavia.

Purppuranahakka on hyvin ylei-sesti esiintyvä lehtipuiden lahotta-jasieni myös Suomessa (Kauppila ja Niemelä 1986). Purppuranahakka tunnetaan myös harmaakiiltotaudin aiheuttajana hedelmäpuilla ja koris-tepensailla (Agrios 1997). Sen iti-öt leviävät tuulen mukana ympäris-töön ja puut saavat infektion kuoren rikkoutumista tai paljaan puuaineen kautta. Sopivalla kasvualustalla itiöt itävät muodostaen sienirihmastoa, josta lopulta kehittyy itiöemiä. Vä-riltään itiöemän alapinta on purppu-ranvärinen ja yläpinta harmahtava (kuva 1). Purppuranahakka aloittaa lahotusprosessin puussa ja elää sii-nä yleensä 1–2 vuotta antaen sitten tilaa toisille lahottajasienille.

Biologinen vesakontorjun-tatutkimus käynnissä myös Suomessa

Purppuranahakan käyttöä biologi-sessa vesakontorjunnassa on tutkit-tu vuodesta 2005 Metsäntutkimus-laitoksella Vantaan toimintayksi-kössä. Tutkimusta ovat rahoittaneet mm. Suomen Luonnonvarain Tutki-mussäätiö, Niemi-säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto.

Projektin päätavoitteena oli sel-vittää purppuranahakan käyttö-mahdollisuuksia Suomen ilmasto-

olosuhteissa ja paikallisilla sieni-kannoilla. Tutkittavaksi puulajiksi valittiin koivu. Tutkimuksessa sel-vitettiin, onko kasvukauden ajan-kohdalla vaikutusta käsittelyn te-hoon sekä eroavatko eri sieniyksilöt toisistaan kyvyssä estää vesakoitu-mista. Tavoitteena oli myös selvit-tää sienen vaikutusmekanismeja vesakoitumisen estäjänä kannossa sekä tutkia menetelmästä mahdolli-sesti aiheutuvia haitallisia ympäris-tövaikutuksia.

Ajankohdalla vaikutustakäsittelyn tehoon

Purppuranahakkakäsittelyn ajan-kohdan vaikutusta tutkittiin perus-tamalla maastoon koesarja, jossa juuri raivattuja koivun kantoja kä-siteltiin rihmastosuspensiolla 12 eri kasvukauden ajankohtana touko-lo-kakuun välisenä aikana. Rihmasto levitettiin kantopinnoille suihkupul-lon avulla (kuva 2). Kantojen veso-mista seurattiin kaksi vuotta kokeen perustamisen jälkeen ja tuloksia verrattiin kontrollikantoihin.

Purppuranahakkakäsittely vähen-si vesakoitumista kaikkina testattui-na ajankohtina paitsi silloin, kun kä-sittely suoritettiin myöhään syksyllä (syyskuun loppu-lokakuu). Paras te-ho saavutettiin, kun käsittely suori-tettiin, touko-heinäkuussa. Kun kä-sittely suoritettiin esim. heinäkuun puolivälissä, 13 % käsitellyistä kan-noista vesoi kaksi vuotta käsittelyn jälkeen, kun taas kontrollikannoista vesoi hieman yli 70 % (Vartiamäki ym. 2009).


Eri sieniyksilöt tehokkuu-deltaan erilaisia

Eri sieniyksilöiden tehokkuutta tes-tattiin valitsemalla maastokokeisiin 8 eri sieniyksilöä. Laboratoriotes-tien perusteella näiden sieniyksi-löiden oli todettu eroavan toisistaan lahottajaentsyymien sekä rihmasto-biomassan tuottokyvyltään. Maas-tokokeissa eri koealojen kannot kä-siteltiin eri sieniyksilöillä ja kanto-jen vesomista seurattiin kaksi kas-vukautta käsittelyn jälkeen. Tulok-sia verrattiin kontrollikantoihin.

Tulokset osoittivat, että eri purp-puranahakkayksilöiden tehot vä-hentää vesakoitumista erosivat toi-sistaan merkitsevästi (Vartiamäki ym. 2008a). Kahdeksan testatun sieniyksilön joukosta erottui kol-me, jotka olivat selvästi parempia kuin muut testatut yksilöt. Vuoden kuluttua käsittelystä näillä sieniyk-silöillä käsitellyissä kannoissa oli keskimäärin 0,3–0,5 vesaa per kan-to, kun taas kontrollikannoissa ves-oja oli 0,5–2,5 per kanto. Tulokset antoivat viitteitä siitä, että sieniyksi-lön vesakontorjuntakyvyllä ja puu-aineen ligniiniä hajottavien entsyy-mien välillä olisi mahdollisesti jon-kinlainen yhteys; sieniyksilöt, jotka tuottivat paljon näitä entsyymejä, olivat hyviä vesakontorjujia.

Käsittelystä aiheutuviapotentiaalisia ympäristö-riskejä kartoitettu

Purppuranahakkakäsittelyn ym-päristövaikutusten arvioimiseksi suomalaisten ja liettualaisten purp-puranahakkakantojen perimää tut-kittiin. Tulosten perusteella voitiin arvioida riskiä siirtää harvinaisia perimätyyppejä alueelta toiselle purppuranahakkakäsittelyn myö-tä. Tutkimuksessa verrattiin viittä eri purppuranahakkapopulaatiota toisiinsa. Populaatioista neljä oli kerätty Suomesta ja yksi Liettuas-ta. Geneettisen muuntelun analy-sointi suoritettiin RAMS-analyysin (random amplified microsatellites

technique) avulla. Tulokset osoitti-vat, että suomalaisten ja liettualais-ten purppuranahakkapopulaatioiden sisäinen muuntelu on runsasta (Var-tiamäki ym. 2008b). Lähes 98,8 % muuntelusta esiintyi populaatioiden sisällä ja vain 1,2 % populaatioiden välillä. Populaatiot eivät olleet siis geneettisesti erilaistuneita. Tulokset viittaavat siihen, että mitä tahansa paikallista purppuranahakkakantaa voidaan käyttää vesakontorjunnas-sa ilman riskiä, että siirrettäisiin harvinaisia perimätyyppejä uusille alueille.

Purppuranahakkakäsittelyn ympä-ristövaikutuksia kartoitettiin myös selvittämällä karsittujen koivujen alttiutta saada purppuranahakkain-fektio eri kasvukauden ajankohtina. Näin arvioitiin karsittujen puiden riskiä saada tartunta alueelta, jolla purppuranahakkaa on käytetty bio-logisena vesakontorjujana. Koivun karsintahaavoja käsiteltiin rihmas-tosuspensiolla välittömästi karsin-nan jälkeen kuutena eri ajankohtana kasvukauden aikana ja sienen kas-vua ja lahon etenemistä puuainees-sa tutkittiin kaksi vuotta käsittelyn jälkeen. Tuloksia verrattiin kontrol-lipuihin. Karsituttujen koivujen alt-tius saada purppuranahakkainfektio vaihteli selvästi kasvukauden eri ajankohtina (julkaisematon aineis-to). Selvästi alttein aika haavainfek-tiolle oli toukokuussa. On siis mah-dollista, että kyseisenä ajankohtana karsituilla koivuilla on lisääntynyt riski saada purppuranahakkatartun-ta alueelta, jossa sientä on käytetty vesakontorjuntatarkoituksiin.

Tulevaisuudessa tavoittee-na löytää mahdollisimman tehokas suomalainen sieni-kanta

Tulosten perusteella purppurana-hakan käyttö biologisessa vesakon-torjunnassa Suomessa näyttäisi ole-van varsin lupaava ja kehittelemisen arvoinen menetelmä. Se näyttäi-si vähentävän tehokkaasti ainakin koivun vesomista. Eri sienikannat

erosivat selvästi toisistaan kyvyssä estää vesakoitumista ja tulevaisuu-dessa onkin varmasti mahdollista löytää entistä tehokkaampia sieni-kantoja vesakontorjuntaan.

Risteytysjalostus voi tuoda rat-kaisun mahdollisimman tehokkaan suomalaisen purppuranahakkayk-silön löytämiseksi tulevaisuudessa. Risteytysjalostuksen käyttömah-dollisuuksia tehokkaan sieniyk-silön valinnassa aletaankin tutkia Metsäntutkimuslaitoksella keväällä 2009. Valintajalostuksen teoreetti-sena edellytyksenä on, että valitta-vassa ominaisuudessa esiintyy pe-riytyvää muuntelua, ja että valinnan kohdetta voidaan risteyttää. Aiem-mat tulokset ovat osoittaneet, että purppuranahakkasienen yksilöiden välillä on eroja niiden kyvyssä estää vesojen muodostusta. Lisäksi purp-purahanakkasieni tuottaa laborato-riossa itiöemiä ja sen rihmastosta voidaan tunnistaa homokaryootti-set (geneettisesti haploidit) ja dika-ryoottiset (geneettisesti diploidit) yksilöt. Siten parhaat yksilöt voi-daan helposti risteyttää keskenään ja saada entistä parempia yksilöitä vesakontorjunnan tarpeisiin.

Ennen kuin purppuranahakkaa voidaan myydä kaupallisena tuot-teena vesakontorjuntatarkoituksiin, on käytettävä sienikanta rekisteröi-tävä. Rekisteröintiprosessi kestää useita vuosia, joten sienen mahdol-linen matka kaupalliseksi tuotteeksi tulee olemaan pitkä. Kanadassa on jo markkinoilla kaksi rekisteröityä kaupallista purppuranahakkaval-mistetta. Niiden käyttö meillä Suo-messa on kuitenkin kyseenalaista, sillä niiden käyttäytymistä meidän oloissamme on mahdotonta ennus-taa. Tulevaisuudessa ensiarvoisen tärkeää onkin löytää suomalainen purppuranahakkakanta, joka estää mahdollisimman tehokkaasti eri lehtipuiden vesakoitumista.


Kirjallisuutta

Agrios, N.A. 1997. Plant Pathology. Fourth Edition. 635 s.

De Jong, M.D. 2000. The BioChon story: deployment of Chondros-tereum purpureum to suppress stumps sprouting in hardwoods. Mycologist 14: 58–62.

Dumas, M.T., Wood, J.E., Mitchell, E.G., and Boyonoski, N.W. 1997. Control of stump sprouting of Pop-ulus tremuloides and P. grandi-dentata by inoculation with Chon-drostereum purpureum. Biological Control 10: 37–41.

Harper, G.J., Comeau, P.G., Hintz, W., Wall, R.E., Prasad, R. and Becker, E.M. 1999. Chondros-tereum purpureum as a biological control agent in forest vegetation management. II. Efficacy on sitka alder and aspen in western Cana-da. Canadian Journal of Forest Re-search 29: 852–858.

Kauppila, P. and Niemelä, T. 1986. Nahkamaisia lahopuiden sieniä. Sienilehti 38: 5–20.

Pitt, D.G., Dumas, M.T., Wall, R.E., Thompson, D.G., Lanteigne, L., Hintz, W., Sampson, G. and Wag-ner, R.G., 1999. Chondrostereum purpureum as a biological control agent in forest vegetation manage-ment. I. Efficacy on speckled alder, red maple, and aspen in eastern Canada. Canadian Journal of Fo-rest Research 29: 841–851.

Vartiamäki, H., Maijala, P., Uotila, A. and Hantula, J. 2008a. Characteri-zation of growth and enzyme pro-duction of Chondrostereum pur-pureum isolates and correlation of these characteristics with their capability to prevent sprouting of birch in field. Biological Control 47: 46–54.

-, Uotila, A., Vasaitis, R. and Han-tula, J. 2008b. Genetic diversity in Nordic and Baltic populations of Chondrostereum purpureum: a po-tential herbicide biocontrol agent. Forest Pathology 38: 381–393.

-, Hantula, J. and Uotila, A. 2009. Ef-fect of application time on the ef-ficacy of Chondrostereum purpure-um treatment against the sprout-ing of birch in Finland (hyväksyt-ty julkaistavaksi sarjassa Canadian Journal of Forest Research).

Kuva 1. Purppuranahakan itiöemiä koivun kannossa. (kuva Hen-na Vartiamäki)

Kuva 2. Purppuranahakan rihmastosuspension levitys kantopin-nalle tapahtui suihkupullon avulla. (kuva Henna Vartiamäki)


Leena Hamberg ja Irja Löfström

Pihlaja- ja haapavesakotongelmallisia kuusenuudistusaloilla

Lehtipuut - etenkin pihlaja ja toisi-naan myös haapa - muodostavat taa-jama-alueilla tiheitä pusikoita, jotka haittaavat sekä havupuiden uudistu-mista että metsien ulkoilukäyttöä. Lehtipuusto on runsastunut, kun nii-tä syövät hirvet puuttuvat taajamis-ta. Metsien pirstoutumisesta johtu-en auringonvaloa ja ilman epäpuh-tauksia pääsee runsaammin metsiin reunojen kautta, mikä lisää valosta ja maaperän ravinteisuudesta hyö-tyvien lehtipuiden määrää. Taaja-mametsien uudistusaloilla ei tehdä maanpinnan käsittelyä eikä käytetä kemiallista vesakontorjuntaa haital-listen ympäristövaikutusten vuoksi, ja siksi istutettujen havupuutaimien alkuunpääsy on vaikeaa erityisesti viljavilla kasvupaikoilla.

Mekaaninen vesakonraivaaminen on osoittautunut tehottomaksi me-netelmäksi taajamametsissä, sillä erityisesti pihlaja pystyy kasvamaan nopeasti takaisin tyvi-, kantoja juurivesojensa avulla. Siksi pihlajaa on jouduttu raivaamaan toistuvasti muutaman vuoden välein, mikä on aiheuttanut huomattavia kustannuk-sia kunnille.

Kolmen vesakontorjuntamene-telmän vertailu kuusen uudistus-aloilla – pihlajan ja haavantorjunnassa biologinenmenetelmä tehokkain

Uusia luonnonmukaisempia ve-sakontorjuntamenetelmiä tarvitaan myös talousmetsien uudistusaloilla. FFCS-metsäsertifiointijärjestelmän vaatimusten mukaan kemiallisten vesakontorjunta-aineiden käyttöä tulisi välttää metsien hoidossa. Nii-tä voidaan käyttää vain välttämättö-mimmissä tapauksissa, kuten pinta-kasvillisuuden torjunnassa metsän-uudistusaloilla ja lehtipuiden kanto-jen käsittelyssä erittäin voimakkaas-ti vesoittuvissa kohteissa. Käyttö onkin nykyään erittäin harvinaista. Arvokkaissa elinympäristöissä ke-miallisten vesakontorjunta-aineiden käyttö on kokonaan kielletty.

Tiheiden pihlaja- ja haapavesa-koiden hillitsemiseksi tutkittiin vaihtoehtoisten vesakonraivausme-netelmien tehokkuutta kuusen uu-distusaloilla, joilla pihlaja ja haapa esiintyivät runsaana. Tavoitteena oli löytää menetelmä, joka parhaiten estää uusien vesojen muodostumis-ta ja vesojen kasvua.

Tutkimusmenetelmät

Kolmen erilaisen vesakonraivaus-menetelmän tehokkuutta pihlaja- ja haapavesakoiden torjuntaan testat-tiin Sipoossa, Lapinjärvellä ja Hel-singissä kymmenellä kuusen uudis-tusalalla, joilla vesakonraivaus oli

ajankohtaista. Tutkitut käsittelyme-netelmät olivat:- taimien raivaaminen mekaanises-

ti katkaisemalla taimet 10–15 cm korkeudelta maan pinnan yläpuo-lelta (nk. perinteinen käsittely)

- taimien katkaiseminen 1 m kor-keudelta hirven aiheuttamia tuho-ja jäljitellen (nk. hirvikäsittely)

- taimien katkaiseminen 10–15 cm korkeudelta ja kehitteillä ole-van biologisen torjunta-aineen (purppuranahakka-sieniliuos, Chondrostereum purpureum) li-sääminen tuoreisiin leikkauspin-toihin (nk. sienikäsittely).Sienikäsittelyä on aiemmin tutkit-

tu Suomessa koivulla, mutta pihla-jalla ja haavalla käsittelyn tehoa ei ole testattu.

Kutakin käsittelymenetelmää var-ten perustettiin viisi alaa eri metsiin vuonna 2007. Kussakin käsittelys-sä tutkittiin yhteensä 80–90 tainta kummastakin lajista eli yhteensä 272 pihlajan ja 258 haavan tainta. Ennen tutkimusalojen käsittelyä mitattiin kunkin tutkittavan taimen koko (tyviläpimitta, cm). Jokaisen tutkittavan taimen ympäriltä lasket-tiin taimikon tiheys ja säästöpuiden tilavuus.

Alat käsiteltiin edellä mainituil-la kolmella menetelmällä ja taimi-en vesomiskykyä seurattiin kahden kasvukauden ajan. Ensimmäiset ty-


vi-, kantoja juurivesojen mittauk-set tehtiin vuoden 2007 syyskuussa ja loppumittaus vuoden 2008 syys-kuussa. Kussakin tutkittavassa tai-messa olevien uusien tyvi- ja kan-tovesojen sekä taimen ympärillä olevien uusien juurivesojen määrä ja pituus kirjattiin muistiin.

Eri käsittelyjen vaikutus pihlajan ja haavan vesomiskykyyn analysoi-tiin yleistettyjen lineaaristen seka-mallien avulla. Malleissa otettiin

huomioon tutkittavan taimen koon sekä taimikon tiheyden ja säästö-puiden määrän vaikutukset taimien vesomiskykyyn.

Sienikäsittelystä lupaaviatuloksia

Tulosten perusteella kantojen käsit-tely sieniliuoksella vähentää vesa-koitumista parhaiten.

Sienellä käsitellyistä haavantai-mista kuoli kokeen loppuun men-nessä yli puolet, kun taas nk. hir-vikäsittelyssä vain yksi kymme-nestä ja perinteisessä käsittelyssä kolmannes. Pihlajan sitkeyttä ku-vaa hyvin se, että sienikäsitellyis-tä taimista kuolleita oli vain vajaa kolmannes ja perinteisesti käsitel-lyistä alle kymmenesosa. Hirvikä-sitellyistä pihlajantaimista kaikki jäivät eloon. Pihlajantaimilla tyvi- ja kantovesoja muodostui sienikä-sittelyssä vähemmän ja ne olivat lyhyempiä kuin kahdessa muussa käsittelyssä. Sienellä käsitellyillä aloilla oli kuitenkin pihlajan juuri-vesoja enemmän kuin perinteises-sä käsittelyssä, mutta pituudessa ei ollut merkittäviä eroja eri käsit-telyjen välillä. Haavalla erot eivät olleet yhtä selvät, mutta suunta oli sama kuin pihlajallakin: sienikäsit-tely näytti olevan tehokkaampi kuin muut käsittelyt.

Vaikka sienikäsittely vaikuttaa tehokkaimmalta tutkitulta menetel-mältä pihlaja- ja haapavesakoiden torjunnassa, sen käyttämiseen liit-tyy vielä ongelmia. Sieniliuos on kehitteillä, eikä valmiita kaupalli-sia liuoksia ole toistaiseksi saatavil-la. Lisäksi sen käyttö on vielä tässä vaiheessa rajoitettua. Sieniliuosta ei voi käyttää alle 500 metrin etäisyy-dellä asutuksesta, sillä sienen itiöt saattavat infektoida juurileikattu-ja omenapuita ja orapihlaja-aitoja. Muutoin sieni on yleinen Suomen metsissä esiintyvä sienilaji, joka ei aiheuta haittaa vaurioitumattomille lehtipuille eikä havupuille. Tulevai-suudessa sieniliuoksen käyttö voi kuitenkin olla ratkaisu esimerkiksi taajamametsien pihlajaongelmaan ja olla oiva apu haapavesakoiden torjunnassa.

Tutkimusta rahoitti Metsämiesten Säätiö. Tutkimusryhmään kuului Metlan Vantaan yksiköstä: Lee-na Hamberg, Minna Malmivaara-Lämsä, Irja Löfström, Sauli Val-konen, Henna Vartiamäki ja Jarkko Hantula.

Kuva 1. Pihlaja on ongelma taajamien uudistusaloilla ja kasvatusmetsissä, jois-sa se voi esiintyä jopa viisi kertaa runsaampana kuin talousmetsissä. Kasvatus-metsissä tiheä taimikko vaikeuttaa metsien ulkoilukäyttöä ja tekee maisemasta tukkoisen. (kuva Ilkka Raassina)

Kuva 2. Tutkimuksessa testattiin purppuranahakkasienen tehokkuutta ensim-mäisen kerran Suomessa haavalla ja pihlajalla. (kuva Leena Hamberg)


Arja Lilja, Jarkko Hantula, Anna Rytkönen, Michael Müller ja Päivi Parikka

Tulokaslajit ovat kasveja, eläimiä, sieniä ja mikrobeja, jotka ovat aset-tuneet uudelle alueelle, jossa niitä ei aiemmin ole esiintynyt. Vieraslajit ovat tulokaslajeja, jotka ovat ylit-täneet leviämisesteet ihmisen toi-minnan seurauksena. Uudessa elin-ympäristössä vieraslajit uhkaavat luonnon monimuotoisuutta, sillä ne kilpailevat elintilasta alkuperäisla-jien kanssa ja niiltä puuttuvat usein luontaiset viholliset, jotka rajoitta-vat niiden runsastumista. Kansain-välinen kasvikauppa levittää paitsi kasveja myös kasvitautien aiheutta-jia tehokkaasti maasta toiseen.

Vakiintuneiksi vieraslajeiksi meil-lä voidaan kutsua Phytophthora cactorum-mikrobia, joka kulkeutui Suomeen 1990-luvun alussa. Noin sata vuotta aiemmin levisi Euroop-paan Cronartium ribicola, joka ai-heuttaa valkomännyn tervasroson 5-neulasmännyillä. Hybridihaavan kasvatusta meillä on uhannut kak-si tulokaslajia Neofabrea populi ja Entoleuca mammata, joista ensim-mäinen aiheuttaa kuoripoltteeksi ja jälkimmäinen haavanrosoksi nime-tyt taudit. Uusimpia tulokaslajeja ovat punavyökaristeen aiheuttaja Dothistroma septosporum, saarnen-surmaan liitetty Chalara fraxinea ja lepänruosteen aiheuttaja Melamp-soridium hiratsukanum. Kotimai-sen kasvintuotannon vieraslajeihin kuuluu myös Phytophthora inflata, jota on eristetty versolaikuista sekä alppiruusun että syreenin taimitar-hataimilta.

Vieraslajit uhka metsäkasveillemme

Vakiintunut tauti –Levälaikku koivulla sekämansikan nahka- ja tyvimätä

Phytophthora cactorum on moni-isäntäinen mikrobi, joka pystyy ai-heuttamaan tauteja yli 200 kasvila-jissa, jotka edustavat 160 eri kas-visukua. Metsätaimitarhoilla tämä mikrobi aiheuttaa koivun levälaik-kutaudin. Mansikalla se tunnetaan nahka- ja tyvimädän aiheuttajana. Koristekasvituotannossa ja puutar-hoissa P. cactorum tartuttaa myös alppiruusua, jolla oireita ovat rus-keat versolaikut ja latvojen kuivu-minen. Suomessa se eristettiin en-simmäisen kerran mansikalta 1990 ja seuraavana vuonna koivun run-kolaikuista. Mansikalta ja koivulta eristetyt kannat ovat kuitenkin sekä morfologialtaan että geneettises-ti niin erilaisia, että niiden voidaan päätellä kulkeutuneen Suomeen eri teitä, vaikkakin ne ajallisesti havait-tiin miltei samaan aikaan. Koivul-ta eristetyt kannat eivät myöskään

pysty aiheuttamaan tautia mansi-kassa.

Nahkamätä turmelee mansikan marjat. Tyvimätä kuihduttaa taimet ja aiheuttaa vuosittain merkittäviä taimituhoja, jos tautia ei torjuta. Kasvien kuihtumista voi jatkua pit-kin istutuskesää ja tauti voi jatkaa tuhojaan seuraavana vuonna sadon kypsymisen aikaan. Taudinaiheut-taja säilyy maassa useita vuosia. Useimmiten tauti saa alkunsa, kun taimituotannon aikana tartunnan saaneita taimia istutetaan, mutta se voi levitä mansikkaan myös kasvu-paikalta.

Koivun levälaikussa taudinkuva vaihtelee riippuen siitä, missä kas-vuvaiheessa tauti tarttuu. Alussa laikut lehdissä ja puutumattomassa varressa nuuduttavat taimen. Myö-hemmin taimi säilyy hengissä, mut-ta taimi saattaa katketa runkolaikun kohdalta, jos laikku leviää rungon ympäri. Loppukesästä, kuoren vah-vistuttua, laikkuja ilmaantuu useim-miten rungon ja maan rajakohtaan,

Kuva 1. Punavyökaristeelle tyypillisiä vöitä männyn neulasis-sa. (kuva Michael Müller)


jossa vesi säilyy pitempään. Taudin-aiheuttajan on osoitettu talvehtivan sekä maan orgaanisessa aineksessa että luonnonlammessa, josta taimi-tarha ottaa kasteluvetensä.

Vakiintunut tauti –Valkomännyn tervasroso

Cronartium ribicola on isäntäkas-via vaihtava ruostesieni, jonka hel-mi-itiöaste aiheuttaa tervasrosoa viisineulasmännyissä. Kesä- ja tal-vi-itiöt puolestaan syntyvät meillä pääosin herukoiden lehdille, joilla tauti näkyy laikkuina. Talvi-itiöt ai-heuttavat nk. villaruosteen lehtien ala-pinnoilla. Ne itävät keskikesäl-lä, jolloin niistä syntyvät kantaitiöt saastuttavat mäntyjen neulasia tai vihreitä versoja. Helmi-itiöpussit muodostuvat kuitenkin vasta vuosi-en kuluttua mäntyjen runkoihin.

Taudinaiheuttaja siirtyi sembra-männyn luontaiselta levinneisyys-alueelta Aasiasta ja Alpeilta yli koko Euroopan 1800-luvulla. Leviämisen syynä olivat tänne perustetut, vie-rasperäiset strobusmäntyviljelmät, jotka taudin seurauksena tuhoutui-vat lähes täydellisesti. Valkomän-nyn tervasrosoa voi nykyisin näh-dä sembra-, makedonian- ja länsia-merikanvalkomännyillä, jotka ovat strobusmäntyä kestävämpiä, mutta kuitenkin taudille alttiita mänty-lajeja. Kotoinen metsämäntymme kaksineulasmäntynä sen sijaan on

taudille kestävä samoin kuin monet herukkalajikkeet.

Valkomännyn tervasroso on mal-liesimerkki kansaivälisen kasvikau-pan vaaroista. Tauti levisi kaupatta-vien taimien mukana ensin Aasiasta Eurooppaan ja sieltä edelleen Poh-jois- Amerikkaan. Sekä Amerikan länsi- että itäpuolella se on tuhonnut metsiköitä ja viljelmiä, joissa puu-lajeina on ollut sienelle alttiita viisi-neulasmäntyjä kuten strobus-, soke-ri- ja länsiamerikanvalkomäntyjä.

Vakiintunut tauti –Kuoripolte

Kuoripoltteen aiheuttaja Neofab-raea populi levisi todennäköisesti Suomeen samaan aikaan kun meil-le tuotiin Pohjois-Amerikasta sikä-läisen haavan (Populus tremuloides) taimia. Vaikka sienen tiedetään tart-tuvan myös muihin haapoihin, meil-lä sitä on tavattu vain hybridihaaval-la (Populus tremula x P. tremuloi-des). Sieni kasvaa rungon kuori-osassa, jolloin kuoreen muodostuu pitkiäkin halkeamia. Alussa tauti näkyy vähäisinä pullistumina, jois-sa voi nähdä sienen kuromia. Sie-nen suvullinen aste syntyy kuoren alle vasta sen jälkeen, kun kuori on kokonaan kuollut. Kuoripolte vai-vaa varsinkin vesasyntyisiä runkoja silloin, kun kasvustot ovat tiheitä.

Satunnainen tauti –Haavanroso

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Entoleuca mammatum on taloudel-lisesti merkittävä taudinaiheutta-ja monilla Populus-lajeilla. Meillä haavanroson oireisiin kuuluvia ko-roja löytyy sekä metsähaavalta että hybridihaavalta.

Uusi tauti –Punavyökariste

Punavyökaristetta aiheuttava Dothistroma septosporum-sieni ha-vaittiin Suomessa ensi kertaa viime vuonna 2008. Sitä löydettiin kevääl-lä monin paikoin Keski- ja Etelä-Suomea nuorten mäntyjen neulasis-ta, joihin se aiheuttaa ruskettumaa ja punaruskeita vöitä (kuva 1). Tauti etenee pieninä tummina itiöpesäk-keinä ja aiheuttaa lopuksi neulasten irtoamisen. Punavyökariste on pa-ha karistetauti monilla mäntylajeil-la varsinkin eteläisellä pallonpuolis-kolla Afrikassa ja Etelä-Amerikassa viljellyillä radiatamännyillä. Euroo-passa se havaittiin ensi kerran Venä-jällä lähes sata vuotta sitten, mutta sen uskotaan olevan peräisin joko Himalajan vuoristoalueelta tai Väli-Amerikasta. Aiemmin punavyöka-riste aiheutti Keski- ja Etelä-Euroo-passa vähäisiä epidemioita, mutta viime vuosina tauti on pahentunut ja tuhot mustamännyllä, korsikan-männyllä ja kontortamännyllä ovat olleet merkittäviä. Metsämännyn alttiudesta punavyökaristeelle on kirjallisuudessa ristiriitaisia tietoja. Toistaiseksi Suomessa nähdyt va-hingot ovat olleet lieviä.

Uusi tauti –Saarnensurma

Euroopassa saarnien huono kunto on herättynyt huomioita jo pitem-pään. Myös Ahvenmaalta ja ete-läisessä Suomessa on useilta paik-kakunnilta löydetty ränsistyneitä puita, joiden rungoissa ja oksilla on koroja ja tummia kuoliolaikku-

Kuva 2. Saarnensurmalle tyypillisiä laikkuja saarnen oksassa ja siivekkäissä pähkylöissä. (kuva Arja Lilja)


ja sekä lehtien nuutumista (kuva 2). Muiden sienten lisäksi näistä puista on eristetty kaikkialla C. fraxinea-sieni.

Puolassa ja Liettuassa, jossa tau-tia on esiintynyt pisimpään, seuran-naistuhot, kuten mesisieni-infektiot, ovat yleisiä huonokuntoisissa puis-sa. Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin, kuten myös Suomeen, tauti on le-vinnyt myöhemmin, joten näis-sä maissa on mahdollista selvittää saarnensurman epidemiologiaa. Sairaissa puissa on useita sienila-jeja, joista osa ennestään tunnettuja patogeeneja. Tänä vuonna tehdyissä tartutuskokeissa on kuitenkin osoi-tettu, että C. fraxinea pystyy yksin aiheuttaamaan nuorien puiden run-koihin taudille tyypillisiin oireisiin kuuluvia tummia kuoliolaikkuja. C. fraxinea oli epidemian alkaessa tie-teelle tuntematon sienilaji. Taudin alkusyytä ei tarkasti tiedetä. Sie-ni voi olla muualta tänne siirtynyt tulokaslaji tai ehkä se onkin ilmas-tonmuutoksen myötä tuhoja aiheut-tamaan ryhtynyt opportunisti.

Uusi tauti –Lepänruoste

Suomessa ensimmäinen havainto le-pänruosteesta tehtiin vuonna 1997. Epidemiaksi levinnyttä tautia ryh-dyttiin nopeasti tutkimaan. Taudin aiheuttajaksi varmistui Itä-Aasiasta ja Amerikasta jo vuosikymmeniä sitten raportoitu laji: Melampsori-dium hiratsukanum. Uuden lepän-ruosteen Suomeen saapuminen liit-tyy todennäköisesti lehtikuusen vil-jelyn lisääntymiseen.

Suomessa M. hiratsukanumin itiö-pesäkkeet ilmestyvät lepän lehdille jo kesäkuussa. Suotuisissa olosuh-teissa ne lisääntyvät runsaasti, jol-loin lepät pudottavat käpristyneet ja ruskeiksi muuttuneet lehtensä jo loppukesästä. Sieni talvehtii lu-men alla varisseissa lehdissä, jois-ta se keväällä siirtyy juuri kasvunsa aloittaneisiin lehtikuusen neulasiin. Niihin muodostuvat helmi-itiöpe-

säkkeet, joihin kehittyvät helmi-iti-öt tartuttavat jälleen lepänlehdet.

Lepänruoste on lepällä melko ag-gressiivinen ja saattaa aiheuttaa niin kasvutappioita kuin mahdollisesti myös pakkasvaurioita. Aivan leh-tikuusikon läheisyydessa se saattaa saastuttaa lehdet vuodesta toiseen estäen näin hyvin tehokkaasti foto-synteesin. Ainakin yhdellä paikalla Tuusulassa tämän kehityskulun on lopulta havaittu aiheuttavan koko leppäpuun kuolemisen. Toisaalta etäänpänä lehtikuusikoista lepän-ruoste voi joinain kesinä hävitä ko-konaan, todennäköisesti johtuen siitä, että tuuli ei ole helmi-itiöiden leviämisaikana puhaltanut lehtikuu-sikoista kyseiseen lepikkoon päin. Tällöin taudin vaikutus puun terve-ystilaan on olematon. Myös lehti-kuusella lepänruoste on harmiton.

Uusi tauti –Mustaturma

Phytophthora inflata mikrobi on huonosti tunnettu, vaikka se lajina on kuvattu jo vuonna 1949, jolloin se todettiin korojen aiheuttajak-si lehmuksella Amerikassa. Seu-raavaksi se saatiin eristettyä seljan ja syreenin ruskettuneista juurista 1994 Englannissa. Me löysimme tä-män lajin vuonna 2005 etsiessämme toista Phytophthora- lajia , P. ramo-

Kuva 3. Phytophthora inflata -mikrobilla tartutettu puolukka. (kuva Päivi Parikka)

rumia alppiruusuista. Myöhemmin sen todettiin olevan ongelma myös syreenillä, jolla se aiheuttaa saman-laisia versolaikkuja kuin alppiruu-sulla. Oireiden mukaisesti tauti on nimetty mustaturmaksi.

P. inflatalla on ilmeisesti monia isäntäkasveja. Tartutuskokeissa se on ollut kohtalokas mm. kuusel-le. Selviä laikkuja ja nuutumista se aiheuttaa myös mansikalle, musti-kalle, pensasmustikalle, puolukal-le (kuva 3), juolukalle, rauduskoi-vulle sekä terva- ja harmaalepälle. Testeissä mukana olleista kasveista metsämänty, metsätammi sekä vil-la- ja kiiltoheisi näyttävät sen sijaan olevan kestäviä.

Vieraslajien merkitys

Meillä vieraslajit eivät ole aiheut-taneet sellaisia laajamittaisia tuho-ja, kun ne muualla maailmassa ovat tehneet. Osa mainituista lajeista esiintyy vain taimitarhoilla tai kas-veilla, jotka ovat meille vieraita. Ilmaston mahdollinen lämpenemi-nen voi kuitenkin edistää lajien levi-ämistä sekä suoda mahdollisuuden uusille tuhonaiheuttajille, joten kas-vikaupan valvonta on tärkeää.


Artikkeli on koostettu Milja Mäki-sen (Työterveyslaitos) esitelmäs-tä, jonka hän piti syyskuussa 2008 Metsätaimitarhat ja kasvinsuojelu -kurssilla.

Kasvinsuojeluaineiden turvalliseen ja asianmukaiseen käyttöön liittyviä tietoja saa käyttöturvallisuustiedot-teesta, pakkauksen myyntipäällyk-sestä ja varoitusmerkinnöistä.

Käyttöturvallisuustiedote nähtäville

Jokaiselle kasvinsuojeluaineelle laaditaan erikseen oma käyttötur-vallisuustiedote. Tiedote on seik-kaperäinen seloste, jonka 16 pää-otsikon alle on kerätty mm. keskei-set tiedot niin valmisteen käyttäjää varten (esim. suojaimet) kuin työ-terveyshuollon tarpeisiin (esim. ter-veysvaikutukset). Tavalliselle käyt-täjälle tärkeimpiä ovat R-lausekkeet (Risk), jotka kertovat vaaran laa-dusta, ja S-lausekkeet (Safety), jot-ka kertova vaadituista turvallisuus-toimenpiteistä. R- ja S-lausekkeet, käytön rajoitukset ja varoajat löy-tyvät myös Elintarviketurvallisuus-virasto EVIRAn sivuilta (http://extra1.evira.fi/wwwkare/) halutun valmisteen tai tehoaineen nimellä. Lisäksi tiedotteita saa maatalous-kaupoista sekä valmisteen markki-noijilta ja maahantuojilta, mutta ne ovat myös tulostettavissa eri mark-kinoijien omilta kotisivuilta. Työ-paikoilla käytettävien kasvinsuoje-luaineiden tiedotteet on oltava pa-perilla nähtävissä.

Kasvinsuojeluaineet ja työsuojelu

Lue pakkauksenmyyntipäällys

Kasvinsuojeluainepakkauksen myyntipäällyksessä ovat valmis-teen käyttöohjeet, kuten tiedot hy-väksytyistä käyttökohteista ja mah-dollisista ruiskutusajankohdista se-kä ruiskutusliuosten pitoisuuksista. Etiketissä on myös kasvinsuojelu-ainelain edellyttämiä työntekijän suojautumiseen liittyviä ohjeita se-kä tietoa valmisteen ympäristövai-kutuksista, säilytyksestä ja hävittä-misestä.

Opettele vaaramerkinnät

Kemikaalit, kasvinsuojeluaineet mukaan lukien, on perinteisesti luo-kiteltu ja merkitty oranssipohjaisil-la vaaraa kuvaavilla merkinnöillä (kuva 1). Metsätaimitarhojen kas-vinsuojeluaineet kuuluvat luokkaan ’ärsyttävä, haitallinen’; ainoa myr-kylliseksi luokiteltu valmiste, Me-tasystox R, poistui kasvinsuojeluai-nerekisteristä vuoden 2008 lopussa. Myyntipäällysmerkinnöissä esiin-tyy usein myös merkki ’ympäris-tölle vaarallinen aine’, jonka yhtey-dessä voidaan antaa esim. rajoituk-sia valmisteen käytöstä vesistöjen läheisyydessä tai pohjavesialueilla.

Eri maissa vaaraluokitukset voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon, mistä aiheutuu ongelmia kemikaa-lien ja tuotteiden kansainvälisillä markkinoilla. Kemikaalien yhden-mukaistettu luokitus- ja merkintä-järjestelmä (Globally Harmonised System of classification and label-ling of chemicals) eli ns. GHS-ase-

tus tuleekin yhdenmukaistamaan luokituksia porrastetusti vuosina 2010–2015. Siirtymäaikana uudet ja vanhat säädökset ovat voimassa rinnakkain. Suomessa vaaramerkin-nät (kuva 1) ja R- ja S-lausekkeet muuttuvat vain vähän kuljetuksen varoitusmerkkien säilyessä ennal-laan.

Taimia käsitteleviensuojautuminen

Useille kasvinsuojeluaineille on määritelty varoaika, joka liittyy ra-vinnoksi käytettäviin tuotteisiin. Varoaika on se käsittelyn jälkeinen aika, jolloin sadonkorjuu ei ole sal-littua ravintokasveihin mahdollises-ti jäävien kasvinsuojeluainejäämien vuoksi.

’Työhygieenisiä varoaikoja’ on annettu lähinnä tietyille kasvihuo-neissa käytettäville, myrkyllisiksi luokitelluille kasvinsuojeluaineille. Työhygieeninen varoaika on se ai-ka, joka kasvinsuojeluainekäsitte-lystä on kuluttava, ennen kuin kas-vihuoneessa voidaan työskennellä ilman myyntipäällysmerkinnässä mainittuja henkilösuojaimia altis-tumatta kasvinsuojeluaineelle. Mi-käli levityksen jälkeinen varoaika ei ole kulunut umpeen, on kasveja käsiteltäessä käytettävä samoja suo-jaimia kuin levityksen aikana. Myös varoajan jälkeen tulee huolehtia tar-peellisesta suojautumisesta. Yleensä valmisteiden levittäjät ovat parem-min suojautuneita kuin käsiteltyjen kasvien käsittelijät, jotka altistuvat alhaisiin pitoisuuksiin jatkuvasti.


Metsätaimitarhojen käyttämille valmisteille ei tavallisesti ole annet-tu työhygieenistä varoaikaa, vaan pelkkä varoaika. Kasvihuoneessa työskenteleviä varten on Kauppa-puutarhaliitto antanut yleisohjeen, että kasvinsuojeluaineille, joille ei ole määritelty työhygieenistä varo-aikaa, voidaan ohjearvona pitää 12 tuntia. Lisäksi hyvänä perussääntö-nä ruiskutuksen jälkeisessä kasvi- ja muovihuonetyöskentelyssä voidaan pitää kasvuston kuivumista ja muo-vihuoneen kunnollista, vähintään kahden tunnin tuuletusta ennen kuin työntekijät voivat työskennellä il-man suojavarusteita.

Suojaimet

Työnantaja on velvollinen hankki-maan tarkoituksenmukaiset henki-lösuojaimet ja hoitamaan käyttä-jälle riittävä opetus niiden käytös-tä. Työntekijä taas on velvollinen käyttämään suojaimia. Suojaimet jaetaan kolmeen ryhmään niiden suojaavuuden perusteella: vähän suojaaviin (puutarhakäsineet, sa-devaatteet), muilta kuin vähäisiltä tai vakavilta vaaroilta suojaaviin (kypärät, kuulon- ja silmiensuojai-

met, suojakäsineet) sekä vakavilta vaaroilta suojaaviin (hengityksen-suojaimet, kemikaalin suojapuvut ja käsineet). Vaatimukset täyttävät suojaimet ovat CE-merkittyjä.

Hengityssuojaimet

Hengityksensuojainta tarvitaan ruiskutuksen lisäksi käytännössä ai-na myös valmistettaessa ruiskutus-nestettä jauhemaisesta valmisteesta, mutta mieluiten myös liuosmaisia valmisteita käsiteltäessä. Suojaimia on sekä pölyn- (P1-P3) että kaasun-suodatukseen (kirjain-värikoodit). Hengityksensuojaimet voivat olla puoli- tai kokonaamareita, joita saa myös moottoroituna. Suojanaama-rin on istuttava tiiviisti kasvoilla, ja suodatinpatruunat on vaihdettava riittävän usein.

Useimpiin kasvinsuojeluaine-töihin soveltuu yhdistetty suodatin A2-P2. Koodi A2 kertoo, että suo-datin suojaa kaasuilta ja höyryiltä, kuten esim. kasvinsuojeluaineiden sisältämiltä liuottimilta ja P2-koo-din mukaan suodatin suojaa pölyltä ja hiukkasilta, ei kuitenkaan mikro-organismeilta (esim. sienten itiöt), mitä varten on oltava P3-merkintä.

Suojakäsineet

Nitriilikumiset tai kumiset käsi-neet sopivat kasvinsuojeluaineiden käsittelyyn toisin kuin nahka- tai näppylähanskat. Valinnassa tulee olla tarkka, sillä vääränlaisten käsi-neiden kanssa työskentely voi olla haitallisempaa kuin kokonaan käsi-neittä, sillä käsineiden sisäpuolella kemikaalien vaikutus tehostuu ihon kostuessa ja lämpötilan noustessa.

Osa suojakäsineiden materiaaleis-ta voi olla herkistäviä, joten tekstii-limateriaaleista tehdyt aluskäsineet ovat suositeltavia. Yhdistelmä onkin yleensä kestävämpi kuin vuorilliset käsineet. Myös suojakäsineissä on omat merkintänsä, jotka kertovat niiden kestävyydestä erilaisten me-kaanisten vaarojen ja kemikaalien käsittelyssä. Käsineitä tulee pitää koko työskentelyn ajan, ja ne on rii-suttava siten, ettei sisäpinnalle pää-se torjunta-ainetta. Lisäksi käsineet tulee vaihtaa säännöllisin väliajoin.

Suojavaatteet

Pitkähihaiset ja -lahkeiset suoja-vaatteet ja päähine ovat perusvarus-tus kaikissa torjunta-ainetöissä. Mi-

Kuva 1. Yläkuva, vanhat oranssipohjaiset vaaramerkinnät: 1. Myrkyllinen (T), erittäin myrkyllinen (T+) 2. Haitallinen (Xn), ärsyttävä (Xi) 3. Hapettava (O) 4. Helposti syttyvä (F), erittäin helposti syttyvä (F+) 5. Syövyttävä (C) 6. Räjähtävä (E) 7. Ympäristölle vaarallinen (N). Alakuva, uudet GHS:n mukaiset vaaramerkinät: 1. Pääkallo - akuutisti myrkylliset aineet 2. Huutomerkki - akuutisti myrkylliset, iho-, silmä- ja hengitystieärsytystä aiheuttavat aineet, ihoherkistäjät 3. Mu-reneva mies - elinvaurioita aiheuttavat, karsinogeeniset, mutageeniset ja lisääntymismyrkylliset aineet, hengitystieher-kistäjät 4. Palava happiatomi - hapettavat aineet 5. Kaasupullo - paineenalaiset tai nesteytetyt kaasut 6. Liekki - helposti syttyvät aineet 7. Koeputket - syövyttävät ja vakavan silmävaurion vaaraa aiheuttavat aineet 8. Räjähdys - räjähdysvaaraa aiheuttavat aineet 9. Kala selällään - ympäristölle vaaralliset aineet.


käli ei käytetä kemikaalinkestävää pukua, on puku kastuessa vaihdet-tava välittömästi puhtaaseen. Myös rikkinäiset puvut ja halkeilevat ku-misaappaat on vaihdettava uusiin. Suojavaatteet on pestävä aina käy-tön jälkeen erillään muusta pyykis-tä.

Työterveyshuolto

Kasvinsuojeluaineita ympärivuoti-sesti käsittelevien on käytävä vuosit-tain tarkastuksessa, jossa seurataan elimistön perustoimintoja, kuten maksan, munuaisten ja kilpirauha-sen toimintaa, sekä hengityselimiä. Kasvinsuojeluaineita vain satunnai-sesti käsitteleville riittää tarkastus kahden–viiden vuoden välein olo-suhteista riippuen. Tarkastusvuonna on suositeltavaa käydä kaksi kertaa kokeissa. Ensimmäinen kerta ajoi-tetaan mieluiten parin viikon sisälle ennen vuoden ensimmäistä ruisku-tustyötä ja toinen kerta parin viikon sisään siitä, kun viimeinen ruikutus-työ on tehty. Tarkastuksiin mennes-sä työterveyshoitajalle tulee viedä käyttöturvallisuustiedotteen anta-mat tiedot käytetyistä aineista. Li-

säksi on hyvä kirjata mukaan ruis-kutuspäiväkirjasta tms. tiedot, joista ilmenee valmisteiden käyttömäärät (altistumisen määrän seuranta) ja käyttötapa (suojautuminen).

Kasvinsuojeluaineet ovat ominai-suuksiltaan hyvin vaihtelevia ja nii-den yhteis- tai pitkäaikaisvaikutuk-sista saadaan koko ajan lisää tietoa. Useat lievistä altistumisista johtu-vat oireet ovat hyvin yleisluontoi-sia, ja niiden yhdistäminen altis-tumiseen voi olla vaikeaa. Yleiset oireet, kuten päänsärky, huimaus ja pahoinvointi voivat johtua myös esimerkiksi (ei-moottoroidun) hen-gityssuojaimen käytöstä tai (läm-pö)uupumuksesta. Oireita esiintyy kuitenkin huomattavasti vähemmän asianmukaisia suojaimia käyttävien keskuudessa.

Lainsäädäntöä

- Työturvallisuuslaki 738/2002.- Työterveyshuoltolaki 1383/2001.- Valtioneuvoston asetus terveys-tarkastuksista erityistä sairastu-misen vaaraa aiheuttavissa töissä VNa 1485/2001.

- Valtioneuvoston asetus kemiallisis-ta tekijöistä työssä VNa 715/2001. - Valtioneuvoston päätös henkilön-suojainten valinnasta ja käytöstä työssä VNp 1407/1993.- Kasvinsuojeluaineiden luokittelu STMa 624/2001.

Lisätietoja

Turvallisuuden tarkastuslista, puu-tarha-alan työolojen kehittäminen, lasinalaisviljely: www.ttl.fi/NR/rdonlyres/143247EB-CC82-43F7-A5EF-955B3A14E771/0/puutar-haala_lasinalaisviljely.pdf

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) vas-taa kasvinsuojeluaineiden terveys-vaikutusten arvioinnista ja pystyy tarvittaessa antamaan lisätietoja ih-misiin kohdistuvista vaikutuksista (www.sttv.fi).

Eevamaria Harala ja Marja Poteri


Artikkeli on koostettu Reijo Vanha-sen (Elintarviketurvallisuusvirasto Evira) esitelmästä, jonka hän piti syyskuussa 2008 Metsätaimitarhat ja kasvinsuojelu -kurssilla.

Torjunta-ainevarasto

Kasvinsuojeluaineet säilytetään omassa lukittavassa varastossaan erillään elintarvikkeista ja rehuis-ta. Myöskään henkilösuojaimia ja suojavarusteita ei säilytetä samassa tilassa, eikä varasto saa olla sosiaa-litilojen välittömässä läheisyydessä. Tila merkitään selvästi esimerkiksi ”Torjunta-ainevarasto” -kyltillä.

Varastossa on oltava hyvä ilman-vaihto ja kuiva, viileä ilma (10–15 °C). Varaston lattian tulisi olla sileä tai pintakäsitelty (maalattu), jolloin se on helposti puhdistettavissa. Ti-laan on varattava myös imeytys-ainetta, kuten sahanpurua, turvetta tai imeytyshiekkaa, johon maah-an valuneet tai läikkyneet nesteet voidaan kerätä. Mikäli varastossa on lattiakaivo, sen tulee johtaa eril-liseen ongelmajätteille tarkoitettuun keruusäiliöön.

Nesteet alahyllylle

Valmisteet tulee säilyttää alkupe-räispakkauksissaan. Nesteet ja myrkyllisimmät aineet ovat alahyl-

Kasvinsuojeluaineidenjätehuolto, torjunta-ainevarasto ja kasvinsuojeluaineisiin liittyvä lainsäädäntö

lyillä, jauheiden ja neutraalimpien aineiden ollessa ylempänä. Tor-junta-ainepakkausten kunto tulisi tarkastaa kerran vuodessa, sillä mo-net valmisteet sisältävät vahvoja liu- ottimia, jotka voivat sulattaa reiän muovi- tai metallikanisteriin pitkään varastoitaessa. Avatut pakkaukset suljetaan esim. ilmastointiteipillä. Vuotavat tai hajoamisvaarassa ol-evat pakkaukset laitetaan tiiviiseen ja kestävään astiaan. Kannella sul-jettava muoviämpäri sopii lyhytai-kaiseen säilytykseen. Siisteys ja selkeys parantavat turvallisuutta.

Varastossa tulee olla saatavilla turvaohjeet, kuten säilytettävien val-misteiden käyttöturvallisuustiedot-teet ja hätänumerot. Onnettomuuk-sien varalta myös pelastus- ja puh-distusvälineet, kuten imeytysaine, kuuluvat varaston tarvikkeisiin.

Mitkä ovat ongelmajätteitä?

Kasvinsuojeluainerekisteristä poistettujen valmisteiden käyttö on kiellettyä. Rekisteriin kuulumat-tomat valmisteet ovat ongelma-jätettä ja ne kuuluvat jätelain piiriin. Eviran internet-sivulta voi tarkistaa, löytyykö tietty valmiste kasvin-suojeluainerekisteristä: www.evi-ra.fi/portal/fi/kasvintuotanto_ja_rehut/kasvinsuojeluaineet/kasv-insuojeluainerekisteri/ Asiaa voi myös kysyä puhelimitse Eviran

kasvinsuojeluainejaostosta (020 772003/vaihde) tai sähköpostilla osoitteesta [email protected].

Myös vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat kasvinsuoje-luaineet ovat ongelmajätettä, jonka säilytys on jätteiden haltijan vas-tuulla. Jätteet varastoidaan alkupe-räispakkauksissaan samaan tilaan kuin käytössä olevat aineet, mutta niistä selvästi erilleen.

Ongelmajätteet toimitettava luvanvaraisille kerääjille

Tyhjät, kolmeen kertaan huuhdel-lut kasvinsuojeluainepakkaukset voidaan viedä yleiselle kaatopai-kalle. Käyttökelvottomat kasvin-suojeluaine-erät ovat ongelma-jätettä, jota ei saa hävittää koti-talousjätteen mukana tai muuten ympäristöön levittämällä.

Huonokuntoiset pakkaukset si-joitetaan esimerkiksi kannelli-seen muoviämpäriin valumien es-tämiseksi. Mikäli pakkauksen sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa, kir-joitetaan pakkauksen kylkeen ”Myr-kyllistä kasvinsuojeluainetta. Koos-tumus tuntematon”. Raskasme- talleja, kuten elohopeaa tai kuparia, sisältäviin valmisteisiin kirjoitetaan ”Sisältää raskasmetallia”.

Jätteet saa luovuttaa vain ympäristöluvan omaaviin vastaanot-


topaikkoihin, kuten kuntien, muiden yhteisöjen tai yksityisten yrittäjien järjestämiin jätehuoltopisteisiin. Kunnan ympäristöviranomaisel-ta saa tietoa kunnan järjestämästä keräys- tai vastaanottopaikan si-jainnista ja aukioloajoista. Tuotan-totoiminnan jätteet eivät sen sijaan kuulu kuntien vastuulle, joten nii-den keräyksestä perittävistä mak-suista kannattaa ottaa selvää etukä-teen asiaa hoitavalta yritykseltä tai ammatinharjoittajalta.

Kasvinsuojeluaineisiinliittyvää lainsäädäntöä

- Laki kasvinsuojeluaineista 1259 /2006.

- Asetus kasvinsuojeluaineita kos-kevasta kirjanpidosta sekä mark-kinoille saatettujen kasvinsuojelu-aineiden määrien ilmoittamisesta MMMa 16/2007.- Asetus kasvinsuojeluaineiden käyttöä koskevasta tutkinnosta, tar-kastuksia suorittavien laitosten hy-väksymisestä sekä koe- ja tutkimus-toiminnasta MMMa 59/07.

Yhteystietoja

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira www.evira.fi: kasvinsuojeluainei-den hyväksyminen ja rekisterin yl-

läpito; valvonta, neuvonta ja koulu-tus.

Suomen ympäristökeskus (SY-KE) www.ymparisto.fi/syke: kas-vinsuojeluaineiden ympäristövaiku-tukset ja jätehuolto.

Ekokem Oy Ab www.ekokem.fi: ongelma- ja teollisuusjätteet sekä valtakunnallinen öljyjätehuolto.

Jätelaitosyhdistys (JLY) www.jly.fi/jätehuolto: kuntien alueellis-ten jätelaitosten edustaja.


Artikkeli on koostettu Pertti Rajalan (Kasvinsuojeluseura ry) esitelmäs-tä, jonka hän piti syyskuussa 2008 Metsätaimitarhat ja kasvinsuojelu -kurssilla.

Suurin osa ympäristön torjunta-ai-nekuormituksesta tulee pistekuor-mituksena. EU ja ECPA, Euroo-pan torjunta-ainetuottajat, käynnis-tivät vuonna 2006 kolmevuotisen TOPPS-projektin, jonka tavoittee-na on neuvoa oikeanlaisia työteknii-koita ja -suunnittelua erityisesti ve-sistökuormituksen vähentämiseksi. ProAgria ja Kasvinsuojeluseura ry ovat vastanneet projektin toteutuk-sesta Suomessa.

Torjunta-aineiden piste-kuormituksen vähentäminen

Eri EU-maissa järjestetyissä kou-lutuksissa on käsitelty hyvin käytän-nön läheisesti kasvinsuojeluainei-den kuljetusta, varastointia, ruisku-tustoimenpiteitä ja jätteiden käsitte-lyä. Koulutuksella onkin onnistuttu vähentämään kuormitusta merkit-tävästi: esimerkiksi Saksan Hes-senissä (5 mittausasemaa) onnis-tuttiin koulutuksella pienentämään ympäristöön kohdistuvaa kuormi-tusta 60–80 %:a alkuperäisestä ko-konaiskuormituksesta, josta 65–95 % oli pistekuormitusta. Myös Ete-lä-Ruotsissa tehdyssä tutkimukses-sa neuvonta vähensi huomattavasti valuma-alueen pitoisuuksia, vaikka käytettyjen tehoaineiden vuotuiset käyttömäärät eivät laskeneet.

Kuormitusta vähennetään jo ennen ruiskutusta

Suurin työ kuormituksen vähentä-miseksi tehdään jo ennen ruisku-tusta. Ennakkosuunnitelmassa vali-taan käytettävä aine huomioiden sen käyttörajoitteet herkillä alueilla, joi-ta ovat esim. vesistöt, kaivot ja poh-javesialueet. Autolla kuljetettaessa kasvinsuojeluaineet on hyvä pitää auton takaosassa erillisessä muovi-laatikossa imeytysaineen kanssa.

Tarvittava liuosmäärä on pyrittä-vä laskemaan tarkasti, jotta liuosta ei jäisi yli. Kanistereista kaadetta-essa roiskeiden estämiseksi torjun-ta-aine kaadetaan sivuttain olevasta


astiasta (kuva 1). Astian suussa ole-va sinettilukko jätetään kiinni ellei sitä voida huuhtoa kasvinsuojeluai-neruiskuun esim. täyttöastian siivi-lässä. Torjunta-ainetta sisältävä si-nettilukko on osoittautunut yhdeksi merkittäväksi pistekuormituksen ai-heuttajaksi. Tahriintuneessa kanis-terin sinetissä voi olla gramma te-hoainetta, mikä maahan joutuessaan saattaa pilata jopa 10 000 kuutiota vettä juomakelvottomaksi. Tyh-jät torjunta-ainesäiliöön vähintään kolmeen kertaan huuhdellut astiat kerätään jätesäkkiin ja hävitetään sekajätteen mukana.

Kasvinsuojeluaine täytetään tank-kiin rajatulla alueella, josta roiskeet on helppo poistaa eikä täyttöalu-eella saa olla suoraa vesistöön kul-keutumisen vaaraa. Myös vedenot-topaikka on tärkeä. Hyvä vedenot-topaikka on siisti ja omaa erillisen lietekaivon pesuvedelle. Tankkia täytettäessä vesiletkun pää ei saa koskea tankissa olevaa nestettä ja täyttöä on vahdittava, jottei tankki pääse täyttymään yli.

Kolme neljäsosaa kuormi-tuksesta syntyy roiskeista

Mikäli täyttövaiheessa ainetta läik-kyy maahan, kerätään roiskeet pois pellolta lapiolla tai kovalta pohjal-ta imeytysaineilla. Imeytysaineis-

ta syntyvät biologisesti hajoavat jätteet, kuten sahanpuru, voidaan varastoida edelleen hajotettavaksi (kompostoitavaksi), jos siihen on turvallinen ja asianmukainen paik-ka, esim. biopeti. Muut jätteet, ku-ten käytetty imeytyshiekka, on toi-mitettava hävitettäväksi torjunta-ai-nejätteenä.

Suurimpia päästölähteitä trakto-riruiskun täyttöalueella ovat säiliön täytön aikaiset roiskeet ja kaniste-reiden korkit ja tiivisteet sekä trak-torin puhdistus. Ne vastaavat kol-mea neljännestä täyttöalueen pääs-töistä.

Ruiskutuksessa on huomioitava säätilanne, jotta ruiskutustulos oli-si paras mahdollinen ja toisaalta es-tetään kasvinsuojeluaineen tahaton leviäminen ympäristöön. Tavoittee-na on työskennellä mahdollisimman heikkotuulisella säällä, minkä lisäk-si kasvinsuojeluaineen ympäristöön kulkeutumista voi vähentää suuren-tamalla mahdollisuuksien mukaan pisarakokoa, alentamalla puomin korkeutta tai hidastamalla ajonope-utta. Ruisku suljetaan käännyttäessä ja seisottaessa. Havaitut viat ja vuo-dot korjataan välittömästi.

Ruiskutuksen jälkeen ruiskun pohjalle jäänyt liuos laimennetaan vedellä ja ruiskutetaan sille jätet-tyyn kohtaan ruiskutuslinjan al-kuun. Ruisku pestään pellolla tai rajatulla alueella, jossa on huuhte-

luveden keruuallas. Torjunta-aine-ruisku tulee säilyttää katon alla sa-teelta suojassa.

Biopeti ruiskun täyttö- ja pesupaikaksi

Biopeti on hyvä ratkaisu ruiskun pesu- ja täyttöpaikaksi. Biopeti ke-rää, varastoi ja hajottaa biologises-ti pesun ja täytön aikana maahan joutuvat kasvinsuojeluaineet. Bio-pedin rakennusohjeisiin voi tutus-tua esim.: www.farmit.net/farmit/fi/03_kasvinviljely/01_farmituuti-set/867_biopeti.jsp

TOPPS-hankkeen kotisivu, jon-ne on koottu käyttäjille suunnattua koulutus- ja neuvontamateriaalia: www.topps-life.org

TOPPS = Train the Operators to prevent Pollution from Point Sour-ces

Pro Agrian ja Kasvinsuojeluseu-ran tekemä vapaa suomennos = Ti-pat Oikeaan Paikkaan Parantamaan Satoa


Kuva 1. Kanisteria pidetään sivuttain ainetta kaadettaessa. Tämä vähentää roiskeiden syntymistä, koska kanisteriin pääsee ilmaa sisälle eikä neste pulpahtele kaadettaessa. (kuva: Bayer CropScience, DK)


Niukempi kastelu ei vaikuta taimien pak-kaskestävyyteen, mutta vähentää huuh-toutumista

Carles, S., Lamhamedi, M. S., Stowe, D.C., Mar-golis, H.A., Bernier, P. Y., Veilleux, L. & Fecteau, B. 2008. Frost tolerance of two-year-old Picea glauca seedlings grown under different irrigation regimes in a forest nursery. Scandinavian Journal of Forest Research 23: 137–147.

Pohjois-Amerikassa, kuten meillä Suomessakin, on sil-loin tällöin todettu taimien juurien paleltumista syksy-pakkasissa, mikä johtaa taimien hylkäämiseen. Kirjoit-tajien mukaan käytännössä on havaittu, että kastelun vähentäminen nopeuttaa taimien karaistumista. Taimi-tarhoilla vähennetäänkin sekä kastelua sekä lannoitusta syksyä kohden. Kastelun merkitystä verson tai juuriston karaistumiseen ei kuitenkaan ole kokeellisesti osoitettu. Jos kastelua pystyttäisiin vähentämään taimien laatua heikentämättä, vähentäisi se veden kulutusta ja ravin-teiden huuhtoutumista.

Tutkimuksessa verrattiin kolmen kastelutason (tur-peen kosteuden) vaikutusta 2-vuotiaiden valkokuusen-taimien kasvuun ja pakkaskestävyyteen. Taimia kastel-tiin toisena kasvukautena samalla lailla kesäkuun puo-len väliin saakka, minkä jälkeen kastelu eriytettiin kol-melle vesipitoisuustasolle (30 %, 40 % ja 55 % turpeen tilavuudesta) kasvukauden loppuun.

Päätulokset• Kastelukäsittelyillä ei ollut vaikutusta taimien ver-

sojen tai juurten karaistumiseen tai pakkaskestävyy-teen, jota mitattiin keinotekoisen pakkasaltistuksen jälkeen sekä fysiologisin (elektrolyyttivuoto, juurten vesipitoisuus) että morfologisin (vauriot versossa ja juurten kasvuun lähtö) menetelmin.

• Myöskään taimien kokoon, pituuteen, läpimittaan tai kuivapainoihin eivät kastelukäsittelyt vaikuttaneet.

Kirjoittajien mukaan kastelua ja samalla ravinteiden huuhtoutumista voidaan vähentää merkittävästi vaikut-tamatta taimien kasvuun tai karaistumiskehitykseen.

Miksi käytännön kokemukset kasvualustan kosteu-den vaikutuksesta karaistumiseen eivät kokeessa to-teutuneet?

Tiedetään, että lämpötila on ensisijainen vaikuttaja juurten pakkaskestävyyteen. Kirjoittajat arvelevatkin, että suuralustoilla ilmassa pidettyjen taimiarkkien läm-pötilan lasku syksyllä joudutti riittävästi juurten karais-tumista eikä kosteudella sen lisäksi ollut sanottavaa vai-kutusta. Lisäksi taimet kasvatettiin niinkin isoissa kuin 350 cm3:n ilmaraoilla varustetuissa kovamuovipaakuis-sa, joissa kosteuden sisäinen vaihtelu jäänee vähäisem-mäksi kuin pienemmissä (Suomessa tavallisesti alle 120 cm3) paakuissa. Tämä on osaltaan voinut vaikuttaa sii-hen, että kuivin käsittely ei aiheuttanut riittävää stressiä karaistumisen jouduttamiseksi.

Suomeen tuloksia sovellettaessa kiinnittää huomiota se, että taimet olivat toisenkin kasvukauden kasvihuo-neessa sateelta suojassa, mikä Pohjois-Amerikassa on yleisempää kuin meillä. Toisaalta Suomessa turve py-ritään yleensä pitämään kuivempana (40–50 % välillä) kuin Pohjois-Amerikassa, missä paakut usein kastellaan kyllästymispisteeseen. Meillä taas ulkokentällä turpeen kosteus saattaa sateiden vaikutuksesta nousta syyske-sällä 60–70 %:iin, mitä vaihtoehtoa tässä kokeessa ei tutkittu.

Risto Rikala

Lyhytpäiväkäsittely voi parantaa taimien juurtumista kylmässä maassa

Jacobs, D. F., Davis, A. S., Wilson, B. C., Dumroese, R. K., Goodman, R. C. & Salifu, K. F. 2008. Short-day treatment alters Douglas-fir seedling dehardening and transplant root proliferation at varying rhizosphere temperature. Canadian Journal of Forest Research 38(6): 1526–1535.

Amerikkalaisessa tutkimuksessa on selvitetty LP-kä-sittelyn vaikutusta douglaskuusen pakkaskestävyyteen, menestymiseen pakkasvarastossa ja juurten kasvun al-kamiseen seuraavana keväänä. Taimien alkuperä oli hy-vin eteläinen 42 °N. Kylvö tehtiin maaliskuun puolivä-lissä styroblock-kennostoihin. Neljän viikon LP-käsitte-ly alkoi 12.7., yönpituutena oli 15 tuntia. Vertailutaimet kasvoivat luontaisessa päivänpituudessa. Taimet varas-

Julkaisusatoa


kasvatus muovihuoneessa ja 3 viikkoa ulkona (pituus 4,7 cm). Kylvöaika oli maaliskuun loppu ja kasvatus-paakku Jiffy 18 (13 cm3).

Yksivuotiaat tavanomaiset taimet oli kasvatettu edel-lisenä kesänä. Kasvatuspaakku oli PL81 (85 cm3) ja kyl-vöaika maaliskuun alku. Taimien pituus oli 14,4 cm.

Minitaimet ja 1-vuotiaat taimet istutettiin kesäkuun alussa 2001 talvella 1998–1999 päätehakatulle ja edel-lisenä syksynä (2000) äestetylle alueelle.

PäätuloksetTukkimiehentäin vauriot ensimmäisenä ja toisena ke-sänä 2001 ja 2002• Minitaimista vaurioitui 3,5 % ja 1-vuotiaista tavan-

omaisista taimista 55 %. • Muovihuoneessa ja ulkona kasvatettujen minitaimien

vauriot olivat vähäisemmät kuin pelkästään muovi-huoneessa kasvatettujen taimien.

Taimien elossaolo kolmen vuoden kuluttua• Minitaimista oli elossa 82 % ja 1-vuotiaista taimista

75 %.• 1-vuotiaiden tavanomaisten taimien kuolleisuuden

syynä oli yksinomaan tukkimiehentäi, mutta mini-taimien pääasiallinen kuolinsyy syy oli jokin muu, yleisimmin kuivuus.

• Tukkimiehentäin vahingoittamista taimista jäi eloon 1-vuotiaista taimista 60 %, mutta minitaimista vain 16 %.

• Pienet taimet kestävät paljon huonommin tukkimie-hentäin syöntiä kuin suuremmat taimet, mutta vas-taavasti tukkimiehentäit iskeytyvät taas harvemmin minitaimiin.

Kyösti Konttinen

toitiin pakkasvarastoon (-2 °C) 15. 12. Pakkasvarastos-ta taimia siirrettiin pois kuutena eri ajankohtana tam-mi-toukokuun välisenä aikana. Jokaisena ajankohtana taimille tehtiin pakkastestit. Juurten kasvutesti (RGC) tehtiin vesiviljelynä neljässä lämpötilassa (10, 15, 20 ja 25 °C) ja testausaika oli 14 vrk.

PäätuloksetPakkasvarastointi ja kylmänkestävyys• Pakkasvarastointiaika vaikutti kylmänkestävyyteen.

Taimien pakkasvauriot olivat siitä suuremmat, mitä kauemmin taimet olivat olleet pakkasvarastossa, kos-ka keväällä taimien pakkaskestävyys alkoi jo purkau-tua.

• LP-käsittely lisäsi douglaskuusen kylmänkestävyyt-tä ja paransi taimien säilymistä pakkasvarastossa ke-vääseen saakka.

Juurten kasvu keväällä • Matalassa 10 °C -asteen lämpötilassa uusien juurten

lukumäärä ja kuivapaino oli suurempi LP-käsitellyil-lä taimilla kuin vertailutaimilla, mutta korkeammas-sa 20 °C -asteen lämpötilassa taas vertailutaimien juurten kasvu oli parempi.

• Kirjoittajat päättelevät, että jos istutusalueella on al-hainen maan lämpötila, LP-taimien juurtumiskyky ja myös kuivuuden kestävyys on parempi kuin käsitte-lemättömien taimien.

• Jos istutus tapahtuu lämpimään maahan, eikä kui-vuus ole ongelmana, käsittelemättömien taimien al-kukehitys voi olla parempi.

Tutkimuksessa ei seurattu taimien silmujen puhkea-mista eikä keväthallariskiä, mikä taas on monissa tutki-muksissa on ollut LP-taimilla suurempi kuin käsittele-mättömillä taimilla.

Kyösti Konttinen

Kuusen pienet minitaimet ovat istutus-alueella vähemmän alttiita tukkimiehen-täin tuhoille kuin suuremmat taimet

Pettersson, M., Kännaste, A., Linsdröm, A., Hell-qvist, C., Stattin, E., Långström, B. & Borg-Karl-son, A.-K. 2008. Scandinavian Journal of Forest Re-search 23: 299–306. Mini-seedlings of Picea abies are less attacked by Hylobius abietis than conventional ones: Is plant chemistry the explanation?

Ruotsalaisessa tutkimuksessa on verrattu tukkimiehen-täin istutusalueella aiheuttamia tuhoja pienille minitai-mille ja tavanomaisille 1-vuotiaille taimille.

Tutkimuksessa oli kahdenlaisia minitaimia: 10 viikon kasvatus muovihuoneessa (pituus 7,2 cm) sekä 7 viikon

Pienet alkukesällä syntyneet tukkimiehentäin syönnit pys-tyvät kylestymään umpeen. (kuva Marja Poteri)

SisällysTaimiuutiset 1/2009

Taimiuutiset-lehti vuonna 2009Aineistot toimitettava viimeistään / Ilmestyy: kesä 30.4. / 1.6.; syksy 28.8. / 5.10.; talvi 27.11. / 28.12.

KIRJOITTAJAT . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2

HARSINTAA METSäSSä JA TAIMITARHALLA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3Veikko Koski

RAUDUSKOIVUN SIEMENSIIRROT BALTIAN MAISTA SUOMEEN –VAIKUTUS KASVUUN JA RUNGON LAATUUN . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5Anneli Viherä-Aarnio ja Pirkko Velling

TERVALEPäN SIEMENTä SIEMENVILJELYKSILTä 2010-LUVULLA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8Jaakko Napola

PURPPURANAHAKKA-SIENI LUPAAVA BIOLOGINEN VESAKONTORJUJA MYöS SUOMESSA . . . . 11Henna Vartiamäki

KOLMEN VESAKONTORJUNTAMENETELMäN VERTAILU KUUSEN UUDISTUSALOILLA –PIHLAJAN JA HAAVAN TORJUNNASSA BIOLOGINEN MENETELMä TEHOKKAIN . . . . . . . . . . . 14Leena Hamberg ja Irja Löfström

VIERASLAJIT UHKA METSäKASVEILLEMME . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16Arja Lilja, Jarkko Hantula, Anna Rytkönen, Michael Müller ja Päivi Parikka

KASVINSUOJELUAINEET JA TYöSUOJELU . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19Eevamaria Harala ja Marja Poteri

KASVINSUOJELUAINEIDEN JäTEHUOLTO, TORJUNTA-AINEVARASTO JAKASVINSUOJELUAINEISIIN LIITTYVä LAINSääDäNTö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22Eevamaria Harala ja Marja Poteri

TORJUNTA-AINEIDEN PISTEKUORMITUKSEN VäHENTäMINEN. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23Eevamaria Harala ja Marja Poteri

JULKAISUSATOA . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25

PUUPELTOCITY . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27

Documents

Taimiuutiset 1/2009