89Tapani Kananoja

Teknologiakasvatusta

Otsikon oppiainetermi on yleistynyt viimevuosikymmeninä eri maissa. Jouduin Kouluhallituksenteknisen työn opetuksen vastuuhenkilönä tutustumaan tähänuuteen nimikkeeseen vuodesta 1971 lähtien. Mitä meillä ontapahtunut sen yhteydessä ja sen jälkeen? Osa seuraavasta onmyös omaa henkilöhistoriaani.

Opettajaopinnot

Olin kaksi vuotta, 1958 – 60, opettajana ilman kelpoisuutta,epäpätevänä, kuten termi kuului. Se oli siihen aikaan tavallistaopiskelun rahoittamiseksi. Naapurikoulun uuden opettajan, EeroArolan, kehotuksesta lähdin opiskelemaan Turun va. Opettaja-korkeakouluun, vaikka olin jossakin vaiheessa ajatellut, ettenryhtyisikään opettajaksi. Se oli kuitenkin realistinen, nopea jahalpa opiskelutie.

Kun olin ensimmäistä vuotta epäpätevänä Kauhajoen Perä-Hyypän kansakoulussa, johtajaopettaja Rimpelä kysyi, olikominulla toiveita uusiksi havaintovälineiksi. Hän oli menossakoululautakuntaan esittelemään menoarviota seuraavalle vuo-delle. Kävin läpi SOK:n koulutarvikeluettelon ja löysin jotakinmielenkiintoista. Se oli saksalainen kuvataulu atomivoimalas-ta. Rimpelä sai lautakunnan vastauksen esittämääni ostokseenja kertoi sen minulle seuraavana päivänä: ’Ei Perä-Hyypässäruveta vielä atomeja särkemään.’ – Ehkä tämä riittää näytteeksivarhaisesta innostuksestani uuteen teknologiaan…

Tein Kesäyliopistossa kasvatustieteen approbaturin samanakesänä kuin hain Opettajakorkeakouluun. Kesäyliopisto oliinnoittava kokemus parin metsäläisvuoden jälkeen.

90 Opettajakorkeakoulussa oli sitten kasvatustieteen lehto-

rina Erkki Lahdes, joka oli juuri väitellyt Jyväskylässä. Hän olihuumorintajuinen ja nuorekas opettaja. Hänen kauttaan opiskelunijatkui kasvatustieteen cl-opinnoilla. Sain arvosanan valmiiksikesällä OKK:n jälkeen.

Sijoituin – 62 luokanopettajan virkaan Raisioon, mikävarmisti, että voisin jatkaa opiskelua Turussa. Saatuani viranmenin tapaamaan koulun johtajaa. Johtajan opettajavaimo ky-syi, mitä nyt tekisin loppukesän. Kerroin yrittäväni selviytyäkeskeneräisistä hommistani panimon trukkikuskina, Liedonseurakunnan kesälomakanttorina ja kasvatustieteen opiskeli-jana. Kommentti oli: ’Mitä te nyt enää opiskelette, tehän saittejo viran…?!’

Olin OKK:ssa kunnostautunut käsityössä. Siihen oli myössukurasitteita. Raision – Ruskon – Maskun kokeiluperuskoulualoitti toimintansa v. – 67, ja yläasteelle tarvittiin puutyön-opettaja. Metallityön opettaja Matti Hänninen, joka oli ollutedellisellä kurssilla OKK:ssa, patisti minua hakemaan Raumankurssille, mikä tuohon aikaan oli normaali pätevöityminenpuutyön aineenopettajan virkaan. Kävin kurssin ja olin sittenyläasteen opettajana neljä vuotta. Olin myös liittynyt Peruskou-lun Tekniset Opettajat ry:hyn ja toimin sen tiedotuslehdentoimittajana.

Valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi v. 1969. Olinmyös kesätarkastajana parina kesänä, ja kouluhallinto näyttiolevan yksi mahdollisuus. Opiskeluni jatkui lisensiaatti-seminaarissa. Tutkielman aiheen valinta käsityönopetuksestaoli luonnollinen ratkaisu. Yhden kesän olin myös Lahdeksenassistenttina, mikä ei kuitenkaan kovasti houkutellut, koskasilloin oli jo tiedossa mahdollinen teknisen työn ylitarkastajanvirka Kouluhallituksessa. Sen vakinainen hoitaja oli opettaja jaseppä Kai Nuorivaara, josta oli tullut Ammattikasvatushalli-tuksen toimistopäällikkö, ja ylitarkastajan virkaa oli pari vuottahoitanut opettaja Risto Petäinen Vantaalta.

91Ylitarkastajaksi

Va. ylitarkastaja Petäinen oli ottanut selvää kokeilu-peruskoulujen opettajien mahdollisista vahvuuksista ja pyysimeitä raisiolaisia opettajia perustamaan työryhmän pohtimaanteknisen työn peruskoulun opetussuunnitelmaa. Kysymyksessäoli Petäisen Ruotsin opetussuunnitelmasta kääntämän versiontarkistaminen. Olin jo silloin HuK, mikä oli puutyön opettajalleharvinaista. Olin myös Opetusministeriön avustuksen turvinkäynyt opintomatkalla Ruotsissa ja Norjassa tutustumassakäsityönopetukseen v. – 69, ja tulin työryhmän puheenjohtajak-si. Jäseninä olivat metallityön opettajat Matti Hänninen jaKauko Hörkkö. Auskultoin samaan aikaan Turun Norssissaoppikoulun teknisen käsityön opettajaksi ja suostuin puheen-johtajaksi sillä ehdolla, että voisin käyttää Norssinseminaariartikkelejani aineistona työryhmässä.

Ylitarkastajaksi minut sitten valittiin etupäässä tutkijanamutta myös siksi, että edustin Turun seudun opettajia, joihinkuului myös silloinen Peruskoulun Teknisten Opettajien pu-heenjohtaja Kauko Sumentola. En myöskään ollut ’joka viikkohäiritsemässä pääjohtaja Oittista viranhaulla’, mitä HuhtalaOittisen kertoman mukaan harrasti. Huhtala oli helsinkiläistenopettajien ehdokas. Olimme silloin myös molemmat poliittises-ti mahdollisia eli demareita ja ainoita käsityömaistereita.

Olin tehnyt oppimateriaalitöitä uuteen peruskouluun. Vai-moni Sirkun kanssa olimme julkaisseet juuri ’Kuvaamataitoa I’– nimisen opettajan oppaan. Samoin olimme tehneet ’LuoLeikiten I ja II’, ensimmäiset peruskoulun opetussuunnitelmaanoudattavat tekstiilikäsityön kirjat, tekijöinä Sirkku, minä jakollegani Kristiina Elo. Teknisestä työstä oli ensimmäinenkolmesta kirjasta painossa, tekijöinä opettaja Ville Hämäläi-nen ja minä, myöhemmin myös Kauko Sumentola ja TerhoKinnunen. Kirjat liittyivät 1969 alkaneeseen käsityönopetuksenkokeiluprojektiini ja lisensiaattityöhöni, ja niiden piti varmis-

92taa, että opetus olisi samanlaista kaikissa kokeilukouluissa.Kirjoista ensimmäinen, 3. lk., oli alun perin kokonaan omaatekoani mutta tarvitsin siihen puhtaaksi piirtäjän, ja Kaukosuositteli Villeä. Kokeneesta Villestä oli muutenkin suurta apuakirjojen teossa.

Lisensiaattiseminaari ja tutkimustyö jatkuivat osa-aikaisinasiirryttyäni – 71 kouluhallituksen teknisen käsityön opetuksenylitarkastajaksi.

Viranhoitoni alkoi 1.9.1971, ja ensimmäinen peruskou-luun siirtymiskoulutus uusille lääninkouluttajille oli jo parinviikon kuluttua. Edeltäjäni Petäinen soitti ja sanoi tulevansamukaan hoitamaan Tampereen koulutuksen, koska oli sitä jovalmistellut, ja ’koska sinulla varmasti on muitakin kiireitäuusiin tehtäviin valmistautuessasi…’ Olin kiitollinenyllättävästä tarjouksesta. Näin saisin rauhassa pari viikkoatutustua taloon, työtovereihin ja uuteen työhöni. Petäinen eisitten kuitenkaan tullut Tampereelle…

Lisensiaattivaihe

Kouluhallitukseen nimityksen jälkeen opiskeluni jatkui Tu-russa. Lisensiaattityöni aihe oli ’Kokeiluperuskoulun 3. luok-kien erilaiset käsityönopetusjärjestelyt’. Aloittaessani tutki-musta olin ainoa käsityötä tutkiva. Hyvinä lähtökohtina oli pariuutta gradua, Juhani Puron (1970) ja Martti Ostelan (1969).

Peruskoulun opetussuunnitelmassa (1970) esitettiin vi-sio, että pitkällä tähtäimellä tekninen ja tekstiilityö sekä kuvaama-taito yhdistettäisiin Norjan opetussuunnitelman mallin mukai-sesti. Tämä ei ollut opettajien mielestä hyvä ratkaisu, ja sekäminä että aineopettajayhdistys halusimme selvittää asiaa. Lahdestuki meitä periaatteessa, koska hänkin lienee saanut ajatuksenaineiden integroinnista jostakin valmiina. Junailin siisopetussuunnitelmakokeilua Raision, Ruskon ja Maskun sekäLiedon kokeiluperuskouluissa. Lieto oli Raisiota edellä koulu-

93kokeilussa aktiivisen koulutoimenjohtajan Pentti Lahden jatutkivan opettajan Jorma Puhakan ansiosta.

Kokeilussa oli mukana n. 400 kolmasluokkalaista oppi-lasta. Opetuksessa noudatettiin kolmea erilaista opetus-järjestelyä, joiden yhteyksiä oppilaitten älykkyyteen,kätevyyteen, asenteisiin, luovuuteen ja tekniseen kykyyn mitat-tiin. Se oli siihen mennessä laajin käsityönopetusta koskevatutkimus ja Kouluhallituksen projekti. Vasta 1990 – luvulla sainkäsiini suunnilleen vastaavan tutkimuksen uusilta tuttavilta,kollegoiltani Itävallasta (Dinter – Pichler – Zankl 1989).

Oppilaitten suoritusten mittaukset olivat työläitä ja jou-duin niitä varten palkkaamaan myös opiskelutovereita. Perheentalous oli kovilla, koska en ollut anonut enkä saanut apurahoja.Täytyi vain luottaa siihen, että tutkimusta tarvittaisiin ja ettäolin alan ensimmäinen moderni tutkija. Käsityönopetuksesta olivain yksi aikaisempi laaja tutkimus, kansakouluntarkastajaTuomolan lisensiaattityö, jossa mitattiin ammattikoulun tapaanmillimetrein, miten tarkkaan valmistettu esine noudatti piirus-tuksia eikä uuden opetussuunnitelman luovuutta tai oppilaansuunnittelua kartoitettu.

Eipä aikaakaan, kun tekstiilityön virkasisareni Pirkko Ant-tila aloitti gradun tekemisen. Hän oli tullut KouluhallitukseenHuK:na, ja aloitti nyt ’kilpailevan tutkimuksen’. Apuna olihänen hyvä ystävänsä Kokeilu- ja tutkimustoimiston ylitarkas-taja Ilppo Klemetti, joka toimistopäällikkö Ahon sijaisenaesim. pestasi tutkimusapulaisia. Anttilan gradu valmistui 1972.

Lisensiaattitutkimukseni hyväksyttiin v. 1975 (Kananoja1980). Tutkimustulokseni eivät olleet puhtaasti mitään kolmeaopetusjärjestelyä puoltavia. Tämä oli odotettavissakin, kuntestattiin rehellisesti inhimillisiä taitoja ja suorituksia…

Pidin sitten pienen tauon tieteen teossa. Viranhoito vaatientistä enemmän huomiota ja tutkimuksen hoitaminen olisivaatinut enemmän aikaa. Olin testannut jo 4. luokan oppilaat,mutta keskeytin ne ja siis koko projektin. Muutamat kokeilussa

94olevat opettajat halusivat myös itsenäistyä enemmän kuin kokeilu-ohjelmassa oli mahdollista. Neljännen luokan osalta tuloksetjäivät omaan hyllyyni. Myöhemmin julkaisin niistä osia USA:nveljesyhdistyksen konferenssissa (Kananoja 1992). Kokeilu-projektissa olin kuitenkin saanut arvokkaita kokemuksia empi-irisestä tutkimustyöstä.

Ylitarkastajana pidin tärkeimpänä tehtävänäni olla uu-distaja. Oppiaine oli kokenut mullistuksen, kun kansa-laiskoulusta siirryttiin peruskouluun. Muutokset edellyttivätkäytäntöjen perusteellista pohtimista. Ylitarkastajan tehtäväoli perinteisesti hallinnollinen, pitää huolta opetussuunnitelmi-en ja koulua koskevien määräysten noudattamisesta. Peruskou-lussa ylitarkastajan työ muuttui entistä enemmän pedagogiseksi,kehittäväksi, mikä kiinnosti minua enemmän kuin rutiinihallinto.

Raumalle laadittiin 1970 – luvun alkupuolella teknisen työnopettajankoulutuksen uutta suunnitelmaa. Työryhmässä olimmeSumentola, Wäinö Kolehmainen ja minä (1974). Kirjoitin pu-heenjohtajan osuutena muistioon, että nimikkeet tekninen työ jakäsityö pitäisi muuttaa teknologiaksi, koska jo edellisessämuistiossa oli käytetty termejä puuteknologia, metalliteknologiasekä kone- ja sähköteknologia, ja koska se oli kansainvälisestioppiaineen yleistyvä nimike. Nimikkeen uudistusta ei Lahdes –siis tiedekunta – hyväksynyt. Mitään selitystä ei työryhmäasiasta saanut eikä kysynyt.

Teknologiakasvatuksessa oli oleellista kansainvälistentrendien mukaisesti lieventää käsityön osuutta ja saada mukaantekniikkaa, kone- ja sähköoppia. Vähitellen mukaan tulivatmyös elektroniikka ja tietotekniikan sovellutukset, ohjaus- jasäätötekniikka, jne. Vuoden 1985 opetussuunnitelmassa ala-asteelta jäi pois ympäristöoppi. Se oli ongelma tekniikan maa-ilmaan johdattamisen kannalta, koska ns. yksinkertaiset koneetoli juuri peruskoulun opetussuunnitelmassa tuotu mukaan ala-asteelle, ne olivat aktiivisten opettajien suosiossa ja osaltaantärkeä silmien avaaja ongelmanratkaisuopetukseen ja uuden

95teknologian perusteisiin. Kouluissa oli kyseistä kalustoa, ja nytse oli vaarassa jäädä käyttämättä.

Olimme turkulaisen opettaja Terho Kinnusen kanssajunailleet esitystä kone- ja sähköopillisen aineksen korostami-sesta teknisen työn osa-alueena jo 1971 lähtien (Kinnunen n. v.1974) ja samalla huolehdimme ympäristöopin yksinkertaistenkoneiden käyttämisestä. Kouluhallitus perusti samaa asiaa aja-maan myös toisen työryhmän (Kananoja 1975). Tekniseen työ-hön otettiin myös LEGO – sarjat, joita päiväkodeissa käytettiininnokkaasti, ja jotka olivat käytössä ympäri maailmaa ala-asteen opetuksessa. Meillä oli aukko alkuopetuksen yksipuoli-sessa paperi- ja tekstiiliaskartelussa. Pääsin myös kääntämäänLEGO Tekniikka – sarjojen kirjat suomeksi. Samoin sain kutsunv. 1982 Billundiin LEGO:n tehtaille ideoimaan uusia LEGO –tekniikka – sarjoja. Mukana oli myös saksalainen professoriHein Retter, joka oli väitellyt leikkikaluista (Retter 1979).

Järjestimme alkeistekniikan opetuksen kokeilua Ruoko-lahden ala-asteella. Samalla toimme teknisen työn kalustoa 1.– 2. – luokkien käsityöaskartelun opetukseen, mm. mukaillunhöyläpenkin ja pienehköjä työkaluja. Jälkimmäisessä projek-tissa oli mukana Helsingin kaupungin teknisen työn ohjaavaopettaja Tarmo Rikala, kokeilijana mm. vaimoni Sirkku. Ko-keilut eivät valitettavasti ole johtaneet toteutukseen kaikillaala-asteilla, vaikka päiväkodeissa on koko ajan LEGO – sarjatja höyläpenkit olleet käytössä.

Kansainvälisyyttä

Koulunuudistus merkitsi myös kansainvälistymistä. Oli otet-tava selvää, millaista opetus oli muissa maissa. Niinpä aloinmatkustaa, tutustua kollegoihin, osallistua kansainvälisiinkäsityönopetusta koskeviin konferensseihin, hankkia kirjalli-suutta ja alan ammattilehtiä. Olin myös jäsenenä alan ruotsalai-sessa, norjalaisessa, tanskalaisessa, englantilaisessa ja yhdys-

96valtalaisessa opettajajärjestössä saadakseni jäsenlehdet jaseuratakseni kehitystä. Myöhemmin olin USA:n ITEA – järjes-tön, International Technology Education Association, Suomenlinkki, ’ambassadeur’.

Ruotsi ja Norja olivat luonnollinen alkuvaihe käsityöhöntutustumiselle jo v. 1969, ennen virkaa Kouluhallituksessa. Seoli myös edeltäjäni Petäisen suosittelema, koska hän oli saanutRuotsista oppia itselleen. Ruotsin anti Linköpingin opettajan-koulutuslaitoksessa olikin hieno esimerkki kehittyvästä käsityön-opetuksesta. Laitoksen johtaja Thorsten Lundgren oli hienostiluovinut kansainvälisten suuntausten välillä ja saanut aikaanhyviä tuloksia. Tutustuin myös Ruotsin Kouluylihallituksenkollegoihini, myöhemmin Harry Arvidssoniin, jonka kanssatapasimme säännöllisesti myöhemmin. – Norjassa viehättikäsityönopetuksen luova taiteellisuus, Tanskassa aito, vanhapuukäsityö.

Myöhemmin silloinen Oppikoulun Mieskäsityönopettajatry. halusi lähteä tutustumaan Länsi-Saksan opetukseen Hampu-rissa ja Hannoverissa (1973). Minut kutsuttiin mukaan, ja matkaoli hyvin mielenkiintoinen.

Myös DDR:ään tuli tutustuttua (1974), kun Oulun teknisentyön lehtori Viki Matihaldi anoi ja sai matkan kahdelle. Itä-Saksaa pidettiin tuohon aikaan koulutuksen mallimaana kaik-kialla maailmassa, joten siihen tutustuminen oli jopa jotenkinpakollista. Meille kahdelle DDR:n opetukseen tutustuminenavasi silmiä, ja totesimme, että DDR:n käytäntöjä, esim. kou-lussa tehtyä sarjatyötä, jonka tuotteet toimitettiin myyntiin, olisimahdotonta ajatella toteutettavaksi Suomessa. Viki Matihaldioli myös jäsenenä italialaisten ja länsisaksalaisten vetämässäIIET:ssä, Institute International pour l’Education Technologique,joka toimi 1960 – 70 – luvuilla. Liityin jäseneksi ja sain senkautta aikaan yhteyksiä lähinnä saksalaisiin kollegoihin. – KunSaksassa oli perustettu uusi oppiaine Arbeitslehre v. 1964,saatiin yliopistoihin myös alan professorit. Oppiaineen yli-

97opistollista koulutusta tai siitä väitelleitä ei kuitenkaan ollut, janiinpä professoreiksi nimitettiin mm. puutarhanhoidon jaliikennekasvatuksen opettajia…

Matkat Neuvostoliittoon olivat muotia, ja Suomen jaNeuvostoliiton kouluyhteistyötä tehtiin vuorovuosin tapah-tuneissa konferensseissa. Se oli mielenkiintoista mutta ei kovinantavaa, koska opetusideologia oli niin kovin erilaista.Polyteknisen opetuksen perusta oli vahva, ja se on vieläkinhistoriallista perustekstiä, johon alan kehittäjien kannattaa tu-tustua. Se on vaikuttanut myös läntisten teollisuusmaiden kou-lujen opetukseen. Toteutuksissa ja poliittisessa ideologiassaoli kuitenkin omalaatuisuuksia, joita olisi ollut vaikea toteuttaalänsimaissa.

Aloin innostua tekemään väitöskirjaa käsityön kehittymises-tä teknologiakasvatukseksi, minkä totesin mielekkääksi vaihto-ehdoksi käsityön sijasta. Osallistuin Budapestissä Unkarinteknologiakasvatuksen konferenssiin v. – 86. Hollantilainenprofessori Jan Raat esitti aloittavansa tutkimusta teknologia-kasvatuksesta ja pitävänsä konferenssin seuraavana vuonna.Raat kertoi, että hänen tutkimusprojektinsa on asennetutkimus.Minä puolestani kerroin, että olin tehnyt lisensiaattitutkielmanmm. asenteista käsityönopetusta kohtaan. Teinkin sittenEindhovenissa v. – 87 pidettyyn konferenssiin laajan selostuk-sen omasta tutkimuksestani (Kananoja 1986). Raat oli pestannutkonferenssiin tilastotieteilijöitä, jotka tarkistaisivat, että ai-neistojen tilastolliset käsittelyt olivat kunnossa(!). Tuloksenihyväksyttiin! Samalla ehdotin, että projektin tulokset käsiteltäi-siin uudella tilastomenetelmällä, LISREL, joita itse olin jokäyttänyt, vaikka kasvatustieteessä Suomessa ei sitä ollut ku-kaan muu vielä tietääkseni käyttänyt. Se toteutuikin.

Oma tutkimukseni oli laajempi kuin Raatin projekti, jokaoli vain asennetutkimus. En kuitenkaan tullut kääntäneeksiasennelomakettani englanniksi – lähinnä ajanpuutteen takia – jahollantilainen lomake alkoi yleistyä tutkijayhteisössä, joka

98Eindhovenissa kokoontui. Teknologiakasvatus oli joka tapauk-sessa varsin monessa maassa tullut tai tulossa ajankohtaiseksi,ja niin osallistuin seuraavina vuosina Hollannin konferenssei-hin parikymmentä kertaa.

Sain tutustua moniin alan pioneereihin ja merkki-henkilöihin, esim. Geoff Harrisoniin Englannista, SheilaHaggisiin Unescosta, John Egglestoniin, johon olin tutustunutitse jo aikaisemmin Englannissa, USA:n Bill Duggeriin, jne.Pääsin myös teknologiakonferenssiin Unescossa Pariisissa sekäUnescon ja OECD:n konferenssiin Floridassa. Muutkinkonferenssit alkoivat kiinnostaa, esim. Jack Holbrookin IOSTE,International Organisation of Science and TechnologyEducation, joka piti konferenssin Kielissä n. v. 1985, jaUSA:lainen ITEA, jonka konferensseihin osallistuin Norfolkissa1986 ja Salt Lake Cityssa 2000. Samoin sain kutsun v. 2003pitämään luentoa Costa Rican ammatillisen koulutuksen konfe-renssissa. Suomen kehitysyhteistyöprojektia Practical SubjectsSambiassa pyrin viimeisessä evaluaatiossa muuttamaanteknologiaprojektiksi, koska Hollannin konferensseissa vierai-li myös afrikkalaisia Keniasta ja Nigeriasta. En onnistunut, japrojekti loppuikin sitten 2003 vaiheilla. Samoin sain kutsunSWAPO:lta, tulevan Namibian pakolaishallitukselta, tulla ko-koukseen Lusakaan pohtimaan opetussuunnitelmaa. Sain oppi-aineen nimeksi polytekninen opetus ja sen testit piti tullaCambridgen yliopiston ohjelmaan… – Oma konferenssini v.1991 Heinolassa toi runsaasti alan tuttavia – olin itse siirtynytkeväällä – 91 eläkkeelle, ja uusi va. ylitarkastaja Timo Tiusanensai junailla sen.

Unescoon turvautuva IOSTE:n tapainen teknologiayhteisöWOCATE, World Organisation for Associations of TechnologyEducation, perustettiin 1993 konferenssissa Weimarissa. Setoimi muutaman vuoden tehokkaasti, mutta toiminta loppui, kunpuheenjohtaja professori Blandow kuoli. WOCATE oli kuiten-kin hiekalle rakennettu, kun toimintaa johti Erfurtissa Blandow

99ja kaksi nuorta sihteeriä, puheenjohtaja oli Australiassa javarainhoitaja Kreikassa. Tuntuu näin jälkeenpäin ihan EU –yhteisöltä…

WOCATE:n loppumiseen voi olla syynä myös Science –mandaatin ekspansio; Unescossa teknologialla oli ollut omaedustajansa, mutta nyt se tuli Science – edustajan työksi. –Minullakin oli ollut jalka oven raossa Unescoon, kun olinkuullut, että Emmanuel Apea – niminen teknologian edustaja olilähdössä pois. Olin puhunut asiasta Unescossa Faruk Vohran jaSheila Haggisin kanssa Pariisin – 93 konferenssissa. Heidänesimiehensä, australialainen fysiikan professori, oli myöntei-nen mutta totesi, että ’ei nyt vaan hieman myöhemmin…’ Rahoi-tus piti saada Suomesta. Unesco – toimikuntamme suhtautuiasiaan periaatteessa myönteisesti, mutta muuta apua en siltäsaanut. Rahoituksen saaminen ei onnistunut sen lisäksi, ettäUnescon kreikkalainen osastosihteerikkö olisi halunnut saadaalan asiantuntijan apulaisekseen sen sijaan, että minä olisinhalunnut itsenäisemmän aseman.

Väittely

Levitin tietoa teknologiakasvatuksesta. Pidin sitä ainoanavarteenotettavana vaihtoehtona käsityölle, koska se oli yleisty-nyt eturivin teollisuusmaissa. Käsityön tai ́ Teollisten taitojen´(Industrial Arts) sijasta se oli parempi, moniulotteisempi jamoderni nimike. Sosialististen maiden polytekninen opetus olijäänyt historiaan, joskin se oli toiminut aikoinaan länsimaitavastaaviin uudistuksiin kannustavana, esim. itä– ja länsi –Saksan välillä. Meillä oli myös hiljattain uudistettu oppiainei-den nimikkeitä, esim. luonnonhistoria biologiaksi, sielutiedepsykologiaksi ja luonnontieto fysiikaksi, minkä perusteella olimielestäni mahdollista ajatella nimikkeen modernisointia myöskäsityön osalta.

Otin uuden oppiainetermin ja oppiaineen uudistuksen

100kannalta yhteyksiä Kouluhallituksen matemaattis-luonnontie-teellisen opetuksen kollegoihin. Ensimmäinen fyysikkokolleganiEero Aalto ei ollut kiinnostunut; hänellä oli oppikirjasarja,johon ei tarvittu uudistuksia. Sitten Aalto toimitti v. – 72puheilleni Seppo Rajamäen, kotkalaisen lukion fysiikan lehto-rin, joka oli ehdottanut, että haluaisi ottaa teknologian uudeksioppiaineeksi. Aalto ei ollut kiinnostunut vaan halusi, että tek-nisen työn edustaja keskustelisi aloitteen tekijän kanssa. Niinperustettiin Kouluhallituksen virallinen kokeiluprojekti Kot-kan Ruotsinsalmen lukioon teknisen työn ja fysiikan yhteistyönä(Kananoja – Rajamäki 1974). Projekti kesti kaksi vuotta. Tek-nologian kerhotyönä valinneista oppilaista n. 90 % jatkoiopintojaan myöhemmin Teknillisessä korkeakoulussa. Myö-hemmin sitten samassa lukiossa alkoi Martti Korhosen toimestakokeilu ammattikoulun ja ylioppilastutkinnon suorittamisestasamanaikaisesti. – Rajamäen lankomies, Holger Möller, oli’pelle peloton’, upea teknikko ja keksijä, joka osallistui mielel-lään tekniikan kouluopetusta koskeviin keskusteluihin ja kokei-luihin.

Muutkaan Kouluhallituksen fyysikot tai matemaatikoteivät olleet kiinnostuneita osallistumaan kanssani teknologia-kasvatuksen edistämiseen. Toinen fyysikkokollega, HannuKuitunen, kritisoi laadituttamaani teknisen työnelektroniikkarakenteluopasta (POPS – opas 13c). Hän suurentelikirjasen ongelmia, mm. käyttämäämme suomenkielistäterminologiaa. Hän pyysi ylijohtaja Yrjönsuurta makuloimaanteoksen, vaikka se oli juuri tullut painosta. Pääsimme kompro-missiin, julkaisua ei makuloitu, ja minä laadin korjausliuskankirjan väliin. – Kolmas kollega, Erätuuli, oli kiireinen väitös-kirjansa kanssa mutta antoi minulle vapaat kädet teknologiansuhteen. Matematiikan kollega, Reino Seppälä, oli myös myön-teinen mutta ei osallistunut.

Aloin myös järjestää Heinolan kurssikeskuksessa kursse-ja teknologiakasvatuksesta. Mukaan kutsuttiin yleensä myös

101fysiikan edustajia. Yksi tärkeimmistä fysiikan vierailijoistakursseilla oli Jari Lavonen, Helsingin Norssin lehtori, sittem-min Helsingin yliopiston fysiikanopetuksen professori. Joita-kin artikkeleita on kyseisistä Heinolan kursseista säilynyt (Kanan-oja 1990a; 1990b).Lavonen oli ainoana luonnontieteilijänä innolla mukana jateknologia – termin kannattaja. Hänen kanssaan löysimmeErfurtin konferenssissa Kenneth Good – nimisen englantilaisenoppimateriaalin tekijän, jonka kirjoja olin kiinnostunutkääntämään. Lukuisat yritykset eivät kuitenkaan onnistuneet,kustantajien kanssa ja lopuksi sain kääntää vain 10 sivua, joitaLavonen on myöhemmin käyttänyt kursseillaan. Kenneth onmyöhemmin vieraillut aika monta kertaa Suomessa jaYlivieskan TEKNOKAS – kursseilla opettajana. Heinolan kursseja jatkoi sitten pyynnöstäni sijaiseni TimoTiusanen, kuten myös 1991 kansainvälisen konferenssinHeinolan kurssikeskuksessa. – Myöhemmin Timo sitten antautuipäätoimiseksi liikemieheksi eikä ryhtynyt esim. väittelemään jaryhtymään opettajankouluttajaksi, mihin olin häntä kannustanut.

Väittelyni aikaan olin Kouluhallituksen Opetustoimistonva. toimistopäällikkönä. Ylitarkastajan virka oli nimissänimutta olin pyytänyt sijaisekseni Timo Tiusasen. Kouluhallitusoli muutosten kourissa, ja minulla oli sopimusvirka, jossa olitiettyjä varhaiseläkkeen mahdollisuuksia, mikäli työnantajamuuttaisi viran olosuhteita. Seurasin tilannetta ja päädyin jää-mään eläkkeelle v. – 91. Kouluhallituksen tilanne ei kannustanutjäämään taloon. Tarjouduin kyllä, mutta nimittäjille sopimatto-maan virkaan. Olin silloin palvellut valtiota 25 päivää yli 30vuoden, mitä täysi eläke edellytti. En jäänyt pois työelämästälaiskuuttani vaan halusin vapautta ja mahdollisuuksia tehdä,mitä pidin tärkeänä. Erotessani oli työn alla pari käännöstyötä,jotka myöhemmin ilmestyivät Editasta (Hunter ym. 1992; Fullan1994). Kun ne olivat valmiit, tuli 1995 kutsu virkaan Raumalleja 1996 Ouluun, jonne olin saanut dosentuurin v. 1993.

102 Kun olin poistumassa ylitarkastajan virasta, olin jättänyt

sijaiselleni mapin, jossa oli kaikesta 20 vuoden aikanakirjoittamastani kopiot, tarkastuskertomuksista, jne. Sanoinsijaiselleni ja työni va. jatkajalle, Timo Tiusaselle, että hänvoisi tarvita sitä tutustuakseen työhön, mutta papereita ei saisihävittää, koska ne olivat minulle henkilökohtaisesti korvaamat-tomia. Kun jäin eläkkeelle enkä jatkanut toimistopäällikkönä,tulin hakemaan mappiani, mutta en löytänyt sitä. Näin menetinharmillisesti lähihistoriani. Olivatko paperini joutuneet jonkunmuun oppiaineen edustajan hävittämäksi, en saanut selville. –Oheisessa tekstissä voi olla hieman virheitä vuosiluvuissa. Nejohtuvat etupäässä papereitteni katoamisesta.

Väitöksen jälkeen

Ouluun perustettiin uusi kasvatustieteen apulaisprofessuurialana ’erityisesti teknologiakasvatus’. Olin kiinnostunut, suos-tuin ja palvelin Oulussa kolmisen vuotta. Myöhemmin saintietää, että olin kuitenkin ollut vasta kolmas virkaan kutsuttu.Minua ennen olivat kieltäytyneet Joensuun Jorma Enkenberg,joka oli väitellyt Joensuussa teknologiakasvatusta lähellä ole-vista aiheista, ja Rauman Kolehmainen, joka väittelikehitysyhteistyöprojektista. Minä, teknologia – termin maahantuoja, yleistäjä ja siitä väitellyt, olin vasta kolmas Ouluunkutsuttu. Miksi kolmas, sitä en tiedä… – Oulun piti aloittaamyös teknisen työn aineenopettajankoulutus. Se ei kuitenkaanpäässyt alkamaan. Kun Rauman teknisen työn professori JuhaniPeltonen sai kuulla tiedekunnan aloitteesta ystävältään Kajaa-nin OKL:n rehtorilta (faksilla), hän protestoi voimakkaasti, ja(raumalainen) ministeri Olli-Pekka Heinonen sai myönteisenpäätösehdotuksen hallituksessa pöydälle ja peruutettua kokoajatuksen.

Englantilainen fysiikan professori Layton, joka kannattiteknologiakasvatusta luonnontieteestä erillisenä tiedonalana,

103toimitti v. 1994 Unescon ’Innovations in science and technologyeducation’ ja pyysi minulta artikkelin. Tein sen pohjoismaisenkäsityönopetuksen ja teknologiakasvatuksen yhtäläisyyksistä(Kananoja 1994). Artikkeli oli mielestäni selviö, koskateknologiakasvatus oli sen valtamaissa, Englannissa, Yhdys-valloissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissatullut kouluun juuri käsityönopetuksen tilalle ja sen moder-nisoinniksi.

Olin sitten ’keynote speaker’ Jerusalemissa – 96 pidetys-sä teknologiakasvatuksen kansainvälisessä konferenssissa. Sainyllättäen kanadalaisen professori Olsonin ylistyksen artik-kelistani hänen puheenvuorossaan juuri ennen omaapuheenvuoroani. Häkellyin hieman – ja taisin pudottaaluentopaperinikin… Myös Olsonin mielestä ’paperini oli sel-viö’, kuten eräiden muidenkin kuulijoiden mielestä, jotka tuli-vat jälkeenpäin kiittämään ja juttelemaan.

Artikkelini jälkeen Matti Lattu Helsingin yliopistossa julistilisensiaattityössään (2001), että ’teknologia ei voi olla teknistätyötä’.

Oulussa Esa-Matti Järvinen teki väitöskirjan teknologia-kasvatuksesta v. 2001, ja hän mm. siteerasi Laytonia em.julkaisusta. Olin lainannut julkaisun hänelle ja hän jätti minunartikkelini siteeraamatta. Kirjaan oli artikkelini kohdalle jää-nyt käsin kirjoitettu muistilappu ’Science – sovellus puuttuu, eisovellu käytäntöön’. Olisiko minulla siis Esa-Matin mielestäpitänyt olla teknologiakasvatuksen teoriana luonnontiede…?Todettakoon tässä myös, että sekä Järvisen että Latun tutkimus-ten tuki ja rahoitus tulivat matematiikan ja luonnontieteenkautta, vaikka molemmat ovat alkujaan teknistä työtä luokan-opettajina harjoittaneita, eivät esim. fysiikan opettajia.

Latun kahdessa myöhemmässä artikkelissa (2000 ja 2002)– jotka itse asiassa lienevät sama paperi julkaistuna eri paik-kakunnilla – esiintyy sama Järvisen temppu; Laytonia lainataan,ei minua. En oikeastaan ole harmissani vain omalta kohdaltani

104vaan myös siksi, että kysymys oli maamme teknologisen kasva-tuksen harvinaisesta näytöstä, jota omat kansalaiset halusivatdementoida, vaikka se oli juuri hyväksytty kansainväliselläareenalla. Tätä ovat myös monet ulkomaiset kollegat ihmetel-leet. – Strategia lienee liittynyt herrojen viranhakupoli-tikointiin…

Mitä tulee fysiikan arvosanan tarpeeseen, kansalaiskoulussapoikien käsityön opettajat opettivat kone- ja sähköoppia ja senmukana luonnontieteen soveltamista ilman fysiikan opintoja,koska fysiikan lehtoreita ei kansalaiskouluissa ollut. Kone- jasähköopin luonnontieteellisissä seikoissa ei myöskään ole ky-symys perusluonnontieteestä. ’Ei sovellu käytäntöön’ oli ja onvieläkin täysin käsittämätön, epärelevantti ja pelkkä oppiaine-poliittinen ilmaisu.

’Teknologiakasvatuksen teorian’ osalta on valitettavaa, ett-eivät mainitut luonnontieteen korruptoimat tutkijat koskaanmuista, että teknologiakasvatuksen tausta on työhön kasvattami-nen, se tuli käsityön ja teollisten taitojen tilalle kouluun! Kaik-kialla maailmassa se on yhä teknologiakasvatuksenperustiedonala ja myös sen teoria, ja vain aputeorioina ovatmatematiikka ja fysiikka. Tähdensin sitä ollessani Järvisenteknologiakasvatuksen opettaja Oulun OKL:ssä. Toisaalta Jär-visen kritisoima artikkelini ei käsitellyt teoriaa vaan opetuksenkehitysvaiheita ja historiaa.

Nämä kaksi tutkijaa siis taisivat myydä helpolla tavallateknologiakasvatuksen fysiikalle. Myöhemmin Lattu sijoittuiTaloudelliseen Tiedotustoimistoon, jossa tekniikka/teknologia– intressi siirtyi luonnontieteitten haltuun oltuaan ennen sitäteknisen työn opetuksen edustajien hoitamaa.

Järvinen sai perustettua Oulun yliopiston Ylivieskanyksikköön TEKNOKAS – nimisen teknologiakasvatuskeskuksen.– Järvinen kertoi myöhemmin, että hänen pappi-isänsä oli itseasiassa keksinyt ajatuksen Teknologiakeskuksen perustamises-ta... Käsittääkseni minä olin sen tehnyt jo aikaisemmin, kuten

105’testamentissani’ (Kananoja 2000d) olen kertonut. (’Testamen-tin’ tein Oulussa pidetyn teknologiakasvatuksen konferenssinulkomaisille vieraille. Minua ei kutsuttu, vaikka kaikki ulko-maiset vierailijat olivat alun perin minun ystäviäni ja todennä-köisesti minun tietokoneestani saaduilla sähköpostiosoitteillakutsuttuja, jotka jätin sinne tahallani… Sain kuulla, että tällai-nen tapaaminen on järjestetty ja työnnyin mukaan.)

Olin väitellyt Suomessa ensimmäisenä tutkijana teknisestätyöstä (1989) ja todennut sen olevan varhaista teknologia-kasvatusta. Tällöin en vielä ollut löytänyt Uno Cygnaeuksenkirjettä (1861), jossa hän ehdottaa käsityön lehtorin nimikkeeksiJyväskylän seminaariin ’teknologia ja taide’, jota olen myö-hemmin (Kananoja 2010) julistanut maailman ensimmäiseksikoulun teknologian opetusta käsitteleväksi ilmaisuksi.

Väittelyni taisi sekoittaa muiden väitöstä teknisestä työs-tä aloittaneiden suunnitelmia. Seuraava väitöskirja ilmestyivasta 9 vuotta minun väitökseni jälkeen. Nyt, 2011, niitä on jotoistakymmentä.

Kuljin siis Oulussa kolmisen vuotta niin että maanantai-iltana nousin yöjunaan Helsingissä ja torstai-iltana uudestaanOulussa. Tiistaista torstaihin tein pitkiä päiviä. Tärkeimpänätehtävänäni pidin julistamista uudesta tiedonalasta. Tein kol-messa vuodessa n. 30 artikkelia kansainväliseen levikkiin. –Jouduin sitten poistumaan Oulusta vähin äänin, kun Matti –lehtorini totesi minulle ja opiskelijoilleni kurssini hiemankosteassa päätösistunnossa, ettei minua enää tarvita… Tätä oliedeltänyt myös hermostunut demonstraatio opiskelijoille, luen-to kahvihuoneessa insinööritaidoista, joiden tarkoitus oli näyt-tää minun teknologinen osaamattomuuteni. Totesin noiden näyt-töjen aikana, että olen puutyönopettaja, ja että tehtäväni eiOulussa ole teknologian käytännön opetus vaan edistää kasva-tustieteen luennoilla yleisesti teknologiakasvatusta.

Teknologian aloittaminen ei ollut ihan itsestään selvääteknisen työn tilalla Oulun OKL:ssä. Ensimmäisenä syksynä

106aloin raivata huonetilaa teknologialle, ja sain itselleni isonhuoneen – isompi kuin dekaanin, mikä taisi olla virhe... Tarvit-sin kuitenkin todella omaa tilaa myös esim. n. 200:lle teknolo-gian kirjalleni. Poistatin myös työpajoista ylimääräisiähöyläpenkkejä ja rakennutin niiden tilalle isot ryhmätyö- jarakentelupöydät. Työn teki pari työtöntä henkilöä, jotka olivattiedekunnan työllistettävinä. Työmateriaalivarastot sijoitettiinsamalla uuteen paikkaan ja järjestettiin tilat Matinkäsityöesinekokoelmalle. Olimme sopineet näistä asioista Matinkanssa.

Koin yllätyksen, kun tulin eräänä maanantaina työhönMatin käytännöllisen opetuksen periodin alettua. Matti olijunaillut raskaat höyläpenkit uudelleen teknisen työn saliin.Myös Matin eräät työaiheet saivat opiskelijat hyppimään sei-nille, kun ne olivat teknisen työn n. viidenkymmenen vuodentakaisia ideoita. Opiskelijat valittivat minulle, ’etteivät ne oleteknologiaa.’ Kehotin Mattia kertomaan opiskelijoille ’käsi-työn kulttuuriasteteoriani’ mukaan, että käsityökin on teknolo-giaa, että kunnon teknologiakasvattajan pitää hallita myös van-haa käsityötä. Matti pääsi pälkähästä ja oli silloin siitä kiitol-linen… – Myöhemmin Matti sai Esa-Matista ja tiedekunnantietokone-ekspertistä Jyrki Pulkkisesta apua, ja työaiheet liene-vät muuttuneet. Kyseiset kaverukset mm. rakensivat LEGO –sarjoilla toimivia kauko-ohjattuja robotteja, jotka ohjasivatYhdysvalloissa olevien koulujen laitteita tietokoneyhteyksinikään kuin kuussa olevia robotteja…

Helsingin kouluvirastossa oli peruskoulujohtajana IrmeliHalinen, joka vanhan Kouluhallituksen työtoveruuden perus-teella pyysi minulta Helsingin koulujen teknisen käsityön ope-tussuunnitelmien arviointia. Kävin läpi koulujen opetussuunni-telmat ja kirjoitin raportin (Kananoja 1999). Irmeli kysyi,voisiko hän antaa paperini parin opettajan tarkistettavaksi.Mielestäni tekstini oli kunnossa, joten annoin ilman muutaluvan. Tarkistajina olivat opettajat Juhani Leppälä ja Veikko

107Pöyhönen. He kirjoittivat kaikesta muusta kuin opetussuunnitel-mista, tekivät asiaankuulumattomia henkilökohtaisia huomau-tuksia eivätkä tienneet, mitä Kouluhallituksen aineen edustajaoli edes tehnyt. Niinpä raporttiani ei julkistettu. Tein kyllävastalausunnon…

Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL, kiinnostuisitten teknologiakasvatuksesta ja kysyi Jari Lavoselta ja ReinoSeppälältä, kuka olisi aineen asiantuntija. He molemmat olivatsanoneet minun olevan sitä. Niinpä MAOL kutsui minut asian-tuntijaksi työryhmään, joka laati suositustateknologiakasvatukseksi. Työskentely oli selkeästi MAOL:inintressejä, ja matematiikan ja luonnontieteen tuntimäärätlisääntyivätkin tuntuvasti tämän työn jälkeen uudessa tunti-jaossa. Henkilökohtaisesti sain mahdollisuuden tehdä pari jul-kaisua teknologiakasvatuksesta (Kananoja 2000a; 200b) työs-kentelyn rahoittajan, FACTE:n (Finnish Academies ofTechnology) laskuun ja kääntää amerikkalaisen ITEA:nteknologiakasvatuksen standardit (2000) suomeksi(www.teknologiakasvatus.fi) sekä matkarahat FACTE:n tuke-mana Kordelinin säätiöltä USA:an ITEA:n konferenssiin.

Tasa-arvoa

Penkoessani lähihistorian jälkeenjääneitä papereita tein joi-takin löytöjä. Muistiot Kouluhallitukselle vuosilta 1971, 1974,– 75 ja – 76 käsittelivät käsityön opetuksen kehittämistä, tasa-arvoa ja teknologiakasvatusta.

Ensimmäisessä muistiossa olen aloittanut työryhmän, jon-ka tehtävänä oli ’kone- ja sähköopillisen aineksen lisääminentekniseen työhön’ kansainvälisten trendien mukaisesti.

Toisessa muistiossa olen 1973 ympäristöopin suunnittelu-seminaarin pohjalta ehdottanut, että ympäristöopista poistuvaalkeistekniikka voidaan opettaa käsityön yhteydessä siten, ettätasa-arvo toteutuu. Ympäristöopin ’yksinkertaiset koneet’

108siirrettiinkin teknisen työn yhteyteen. Sen toteutumista seurat-tiin lääninhallitusten kouluosastojen kanssa.

Vuoden – 75 muistiossa kerroin Englannin teknologia-kasvatuksen alkuvaiheista v. 1963 lähtien ja käsittelin Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan mietinnössään 1975:2 esittämää’siirtymistä askartelunopetukseen’, jolloin opetus teknisessä jatekstiilikäsityössä ’pyrittäisiin sovittamaan yhteen’ jotta perin-teinen roolijakoisuus lievenisi. Toteamukseni oli, että tasa-arvo toteutui jo pakottamatta käsityön opetuksessa. Uusi ehdo-tukseni oli, että ns. vaihtotyöskentely toteutettaisiin 3. luokanlisäksi myös yläasteella, mikä vähitellen yleistyikin.

Vuoden 1976 muistio pohti ’teknisen käsityön osuuttatyöelämään ja ammatteihin perehdyttävässä koulutuksessa’.’Askartelunopetus’ olisi tehokkaasti romuttanut käsityön tärke-än esiammatillisen merkityksen.

Muistioitten teko on jatkunut. Viimeksi olen laatinut niitäTasa-arvoasiain Neuvottelukunnan Kasvatus ja Koulutus –jaostolle aiheena käsityön osa-alueiden tasa-arvo.

Käsityössä on pyritty toteuttamaan sukupuolten välistätasa-arvoa erilaisin järjestelyin. Ne ovat toteutuneet kotien jaoppilaitten valintojen mukaisesti.

Käsityön opetuksen tasa-arvon toteutumisessa väitetäänSuomessa olevan ongelmia. On kokonaan ottamatta huomioon,että tekninen käsityö ja tekstiilikäsityö ovat tavoitteiltaan jasisällöiltään täysin erilaisia oppiaineita. Niiden yhdistämistäyritettiin Norjassa n. v. 1960, mutta 1995 siitä luovuttiin.Tilalle tulivat perinteiset erilliset käsityöoppiaineet ja tekno-logia. Ruotsissa oppiaineiden lähentäminen suoritettiin maltil-lisesti v. 1962; oppiaineiksi jäivät trä- och metallslöjd, teknikja textilslöjd. Teknik – oppiaine on vähitellen kehittynyt tekno-logia – oppiaineeksi kansainvälisten esikuvien mukaisesti.Samalla elinkeinoelämän painotukset on otettu paremmin huo-mioon kuin Suomen kahden oppiaineen täysin tasa-arvoisessamallissa.

109 Käsityön sisäinen tasa-arvo ei ole toteutunut Suomessa.

Siihen ei valitettavasti ole kiinnitetty huomiota. Kansalaiskou-lun poikien käsityön viisi eri oppiainetta, puutyö, metallityö,koneoppi, sähköoppi ja ammattipiirustus integroitiin yhdeksioppiaineeksi ’tekninen työ’. Tyttöjen tekstiilityö jatkoi perus-kouluun tekstiilityönä.

Käsityön osa-alueiden merkitystä arvioitaessa on todet-tava:

1. Molemmat käsityön lajit ovat tärkeitä yksilönkokonaispersoonallisuuden kehittymisen ja yksityistaloudellisentyön oppimisen sekä harrastustoiminnan kannalta.

2. Tekstiilityön osuus tuotantoelämässä ja esim. ulkomaanviennissä on huomattavasti pienempi kuin teknisen työn eri osa-alueiden edustamat alat.

3. Teknisen työn suosituimmuus oppilaitten valinnoissa onollut selvää koko peruskoulun ajan.

4. Tekstiilityön opettajien koulutus on valitettavasti valtaa-massa koko käsityön opettajien valmistuksen nykyisen koulutus-tarjonnan perusteella. Se merkitsisi työelämään johdattamisenkannalta katastrofia tekniselle työlle ja tekniikka-ammattiensuosiolle peruskoulun jälkeen.

Teknologian ottaminen roolittomaksi käsityön rinnalle nou-dattaisi myös ulkomaiden viitoittamaa suuntaa antaessaan op-pilaille mahdollisuudet valita roolittomasti käsityön ja tekno-logian sisältöjä. Tämä järjestely voisi tuoda koulun ohjelmaanlisää käytäntöjä, joita pojat tarvitsevat. Samalla myös tyttöjenmahdollisuudet tasa-arvoiseen koulutukseen lisääntyisivät.Lisäkustannuksia ei operaatiosta aiheutuisi. – Oppiaineidensilmitön integrointi, mitä nyt suunnitellaan, jättäisi satojalehtoreita ja opettajia ilman työtä, monien miljoonien eurojentyötilat ja koneet ilman käyttöä sekä lisäisi opettajien ja oppi-laitten tyytymättömyyttä kouluun.

110Lopuksi

Opetuksen uudistaminen ei ole koskaan kovin nopeaa, vaikkaolosuhteet olisivatkin myönteiset. Erityisesti ongelmat voivatlisääntyä kaupallisten intressien, kateuden tai liiankin innostu-neen omaksumisen takia, jolloin idean alkuperäisetinnovaattoriopettajat voivat unohtua.

Tähän mennessä teknologiakasvatus on oppiaineterminäyleistynyt entisestään maailmalla. Toin sen meillä teknisen työnPOPS – oppaaseen (1977) ja maamme opetussuunnitelmalliseenkeskusteluun viattomasti ja hyvää tarkoittaen. Kukaan muu eiollut siitä puhunut tai kirjoittanut ennen minua. (Cygnaeuksenkirje vuodelta 1861 löytyi vasta v. 2010…) Teknologia alkoimainitun oppaan jälkeen yleistyä opetussuunnitelman kauko-tavoitteena eri oppiaineissa. Nykyiseen opetussuunnitelmaanse tuli aihekokonaisuutena.

Yllätys on ollut, että monikaan uusista teknologia-kasvatuksesta kirjoittajista luonnontieteen alueelta ei ole mai-ninnut, että teknologia tuli kouluun Yhdysvalloissa ja Englan-nissa käsityön ja sen eri versioiden tilalle. Yllätys myös oli, ettäoppiaine-asiantuntijan löytämiä ajatuksia vastustettiin muttakuitenkin omaksuttiin ja toteutettiin selän takana. Käsittämätön-tä on, että uudistuksia vain halutaan vastuuttomasti vastustaa jaomaksua ne toisiin oppiaineisiin tai suoralta kädeltä hylätäkaikki ja käyttää vain vanhoja opetussuunnitelmamalleja. Kä-sityö on teknologiaa, mutta sen hyvin varhainen ja kehittymätönvaihe, johon ei nykymaailmassa ole varaa paljoa panostaa.

V. 1996 kokoontuivat alan innostuneet harrastajat Jyväsky-lään perustamaan Teknologiakasvatuksen tutkimusyhdistyksen,TEKA (Finnish Association for research on TechnologyEducation, FATE). Yhdistys on järjestänyt useita kansainväli-siä konferensseja, joiden esitelmiä on Internetissä (http://www.teknologiakasvatus.fi) mutta joitakin on myös julkaistuerikseen (Kananoja ym:t 1999; Kantola ym:t 1999a ja 1999b;

111Kantola – Kananoja 2002). Samoin olemme koonneet teknolo-gian opetuksen historiasta eli käsityönopetuksesta aineistoja jatoimittaneet Uno Cygnaeus – sivuja Jyväskylän yliopiston mu-seon kotisivujen yhteyteen (http://jyu.fi/tdk/museo/kasityo/kasityo.html).

Jyväskylän yliopistossa on Jouko Kantola keskittynytCygnaeukseen ja hänen lisäkseen Matti Parikka ja Aki Rasinenteknologiakasvatukseen. Opettajien täydennyskoulutuksesta onhuolehtinut Ylivieskassa Oulun yliopiston TEKNOKAS ja TimoTiusanen StepSystems – liikeyrityksellään. Timo Tiusanen onjärjestänyt kansainvälisiä konferensseja yhdessä eestiläistenkollegojen kanssa.

Tärkeä kontakti on viime vuosina ollut myös japanilainenkollega Etsuo Yokoyama. Tapasin hänet ensimmäistä kertaaOulun aikoinani konferenssissa Linköpingissä. Siellä puhuttiinmyös Otto Salomonin elämäntyöstä. Kerroin Etsuolle, että itseasiassa Uno Cygnaeus oli Otto Salomonin oppi-isä, jne. Tästäalkoi pidempi ystävyys. Löysimme sitten Helsingin kasvatus-tieteen laitokselta Bulevardilta Uno Cygnaeus – huoneen jakopioimme mm. Cygnaeuksen ja Salomonin välisen kirjeen-vaihdon. Samalla löysin edellä viittaamani kirjeen vuodelta1861, jossa Cygnaeus kirjoittaa teknologiasta ensimmäisenäkasvatuksen edustajana. Olin jo kadottanut sen mutta löysin senuudestaan Cygnaeuksen 200-vuotisjuhlia varten siirrettynäValtionarkistoon.

Etsuo kävi myös Oulun OKL:ssä ja osallistui Jyväskylänkonferenssiin v. – 99 sekä on käynyt – myös opiskelijoineen –useita kertoja Helsingissä ja 2010 lähtien myös Tampereella,jossa on industrial archeology – tutkimusta. Minä puolestanisain Etsuon ja hänen lääninsä patenttitoimiston kautta 10 päivänmatkan Japaniin kolmen yliopiston vierailijana (ks. kuva).Etsuo on myös juuri rakentanut talon, jossa on sauna…

Japani oli mielenkiintoinen tuttavuus myös siksi, ettäkäsityö ja teknologia toimivat yhdessä rinta rinnan Japanin

112

Perustin sanomani Japanissa myös Cygnaeukseen.

kouluissa. Kummankin oppiaineen opetusryhmät ovat 40 – 45oppilasta, siis tilanne on opettajalle aika vaikea. Lisäksi käsi-työtä ei ole paljoa kehitetty viime vuosina, kalusto on 50 –luvulta. Siksikin Etsuo on kiinnostunut pohjoismaisesta käsityön-opetuksesta. Lisäksi hänen käsityön professuuriinsa liittyvätpohjoismaiset suhteet.

Kerrataan vielä muutamia seikkoja:

Teknologiaan sisältyy aina luovuutta, ts. oppilaan tasois-ta keksimiseen kannustamista. Luonnontiedon luovuus ondiscovery, kokeilun kautta lainalaisuuksien löytämistä ja ha-vaitsemista; teknologiassa luovuus on itse uuden tekemistä,innovaatiota, keksimistä. Teknisen työn opetuksessa on luovuu-

113teen keskitytty viime 40 vuoden ajan tehokkaasti. Fysiikassa eitällaista luovuutta ole harjoitettu. Siihen ei fysiikan opetukses-sa ole aikaakaan, kun oppiaineen perustehtävä on opettaaymmärtämään luonnonlakeja.

Teknologian tullessa koulun oppiaineeksi on painotettusen ja luonnontieteen sekä matematiikan yhteyksiä. Ne ovattarpeen vaativassa teknologisessa ammattityössä. Yhteistyöteknologisen kasvatuksen sekä fysiikan ja matematiikan välilläon luonnollista koulussa tiettyyn määrään saakka, mutta senmäärän ja laadun tulee vaihdella koulumuodon ja oppilaankypsyyden mukaan.

Teknologiakasvatus tuli kouluun käsityön tilalle. Sillä onyhteytensä insinööritaitojen kehittämiseen, jossa matematiikkaja fysiikka ovat teknologiakasvatuksen luonnollisia väline-taitoja.

Otala, Hollannin Philipsissä mm. CD – levyjen kehittä-jänä toiminut oululainen professori totesi aikanaan, että Ouluninsinöörikoulutuksessa olisi entistä enemmän tuettava käytän-töä siten, että opiskelijat rakentaisivat teoriana opiskeltavaaelektroniikkaa. Opiskelijat tekivät aluksi lakon mutta suostui-vat viimein uuteen opiskelutapaan. Tälle rakentuu suomalainenesim. Nokian tarvitsema insinööritaito.

Teknisen käsityön ja tekstiilikäsityön välillä ei olesisällöllisiä eikä tavoitteellisia yhteyksiä; ainoa luonnollinenyhteys on, että kummassakin opitaan valmistamaan esineitä;tekotavat, työkalut ja materiaalit ovat erilaiset.

Oppiaineen nimikkeen modernisointi on yksi tarpeelli-nen muutos. Se ei kuitenkaan riitä. Käytännöllistä tekniikkaan /teknologiaan kasvattamista on tuettava enemmän kuin se tällähetkellä on mahdollista.

Sukupuoliroolittoman valinnaisuuden lisääminen yläas-teella erikseen sekä käsityönä että teknologiana ratkaisisi op-piaineen nykyisiä ongelmia. Samalla voitaisiin tyydyttääesiammatillisen koulutuksen ja käytännöllisen työhön kasvatta-

114

misen tarpeita. Teknologia koituisi myös poikien kannaltaoikein ja antaisi heille heidän kaipaamaansa teoreettisen ope-tuksen vastapainoa. Mahdollisesti tällaista opetusta pitäisiulottaa myös lukioon

On ollut hienoa ja mielenkiintoista saada olla mukana maa-ilmanlaajuisessa innovaatioprojektissa pienen Suomen edusta-jana. Kansainvälisesti ottaen maamme on saanut ansaitsemaan-sa huomiota yhtenä alan ensimmäisistä kehittäjistä. Onnistumi-nen omassa maassa riippuu aina monista tekijöistä, joihin eivälttämättä itse uudistaja pääse vaikuttamaan. Intressit voivatolla voimakkaita, ja silloin esim. vahvimmat ja varakkaimmataineopettajayhteisöt voivat olla avainasemassa.

Kun hallinto uudistuu, ei asialinja välttämättä toimi, vaanuudistukset voivat olla näennäisiä, lyhytaikaisia ja palvellamuita intohimoja kuin alan vilpitöntä kehittämistä.

Toivottavasti seuraavassa opetussuunnitelmassa saadaanjotakin myönteistä aikaan historiallisen käsityö – termin osaltasekä teknisen työn opetuksen kehittämisen, teknologia-kasvatuksen ja opetussuunnitelmien ongelmien selvittämisenkannalta.

Lähteet

Anttila, P. 1972. Käsityötaidon ja siihen liittyvien lahjakkuus-tekijöiden rakenneanalyysi. Pro gradu –tutkielma. Kasvatus-tieteen laitos. Helsingin yliopisto. (Julkaisematon).

Cygnaeus, U. 1861 Kirje Wettingenin Seminaarin johtajalleSveitsiin.

Dinter, H., Pichler, Zankl, G. 1989. Geshlechtsunterschiedebei der Körper-/Raum- Wahrnehmungs- und- Vorstellungs-fähingkeit im Pflichteschulalter. Wien: Bundesministerium fürUnterricht, Kunst und Sport.

115Fullan, M. 1994. (Käännös T. Kananoja.) Muutosvoimat.

Valtion Painatuskeskus. (Change Forces. Probing the Depthsof Educational Reform. 1993. London, Bristol, Hongkong: TheFalmer Press.)

Hunter, R., Scheirer, E.A. 1992. (Käännös T. Kananoja.)Elävä Opetussuunnitelma. Valtion Painatuskeskus. (OrganicCurriculum. Organizing for learning 7 - 12. 1988. Basingstoke:The Falmer Press.

Järvinen, E-M. 2001. Education about and through technology.In search of more appropriate pedagogical approaches totechnology education. Faculty of Education University of Oulu.Faculty of Education. E Scientiae Rerum Socialium 50.

Kallio, S., Kananoja, T. 1977. Käsityöaskartelun ja ympä-ristöopin integrointikokeilu. Raportti Turun Martin koulun ko-keilusta 1974 – 1976. Tiedonantoja koulukokeilusta N:o 1.Kokeilu- ja tutkimustoimisto. Kouluhallitus.

Kananoja, T. 1971; 1974; 1975; 1976. Muistioita teknisentyön opetuksen kehittämiseksi.

Kananoja, T., ym:t. 1974. Rauman teknisen työn opettajan-koulutuksen opetussuunnitelma.

Kananoja, T. 1975. Peruskoulun teknisen käsityön kone- jasähköopillisen aineksen sekä valinnaisen kone- ja sähköopinasemaa ja sisältöä käsitelleen työryhmän raportti. Kouluhalli-tus.

Kananoja, T. 1980. Erilaisten käsityönopetusjärjestelyjenvaikutuksesta oppilaitten kätevyyteen, luovuuteen ja asentei-siin eräiden kokeiluperuskoulujen 3. luokalla. JulkaisusarjaA:72. Kasvatustieteiden laitos. Turun yliopisto.

Kananoja, T. 1986. The influence of different kinds ofOrganization and Contents of teaching Technical and TextileWork on Pupils’ Dexterity, Creativity and Attitudes. In: Coenen– van den Bergh (Ed.) 1987. REPORT PATT – conference.Pupils’ Attitudes Towards Technology. vol. 2 contributions.Technische Universiteit Eindhoven, 286 – 318.

116Kananoja, T. 1989. TYÖ, TAITO JA TEKNOLOGIA: Yleis-

sivistävän koulun toiminnallisuuteen ja työhön kasvattamises-ta. Kasvatustieteen väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja.Sarja C osa 72.

Kananoja, T. 1990. Luonnonoppi – ympäristöoppi – science– luonnontieto. Matemaattis-luonnontieteellisen opetuksenkehittämisseminaari 7. – 9.3.1990. Heinolan kurssikeskus.Julkaisussa Kananoja, T. 1991. Teknologian opetuksen suunta-viivoja. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. Julkai-susarja B:35, 45 – 56. 1990a.

Kananoja, T. 1990. Teknologian opetus – tekniikka – fysiik-ka. Matemaattisten aineiden opettajien liitto ry:n ja Teknistenaineiden opettajat ry:n teknologianopetuksen suunnittelu-seminaari 4. – 6.6.1990. Julkaisussa Kananoja, T. 1991. Tek-nologian opetuksen suuntaviivoja. Turun yliopiston kasvatus-tieteiden tiedekunta. Julkaisusarja B:35, 57 – 72. 1990b.

Kananoja, T. 1992. PATT: Finland – Zambia. In: Bame,E.A., Dugger, W.E.Jr. (Ed’s). ITEA-PATT InternationalConference. Technology Education. A Global Perspective.October 15 – 18. Reston, Virginia, USA, 295 – 311.

Kananoja, T. 1994. Technology education in the Nordiccountries. In: Layton, D. 1994. (Ed.) Innovations in science andtechnology education. vol V. Unesco, 45 – 57.

Kananoja, T. 1997. History of technology education. Finnishtext for the Handbook of Technology Education. EuropeanCommunity Project under the leadership of ErfurtUniversity.(Unpublished.)

Kananoja, T. 1999. Helsingin kaupungin käsityön, erityisestiteknisen työn, opetussuunnitelmien arviointia. (Jul-kaisematon.)1999a.

Kananoja, T., Kantola, J., Issakainen, M. 1999. Developmentof technology education – conference -98. Opetuksen perusteitaja käytänteitä 33. Unersity of Jyväskylä. Departrment of teachereducation and Finnish Association for research ín Technology

117Education.

Kananoja, T., ym:t. 2000. Yleissivistävän koulun teknologi-sesta kasvatuksesta Suomessa. Teknillistieteelliset AkatemiatFACTE. Oy Edita Ab, Helsinki, 2000a.

Kananoja, T., ym:t. 2000. Tekniikan opetuksesta ja teknologia-kasvatuksesta muiden maiden yleissivistävissä kouluissa.Teknillistieteelliset Akatemiat FACTE. Oy Edita Ab, Helsinki,2000b.

Kananoja, T. 2000. ’Testamentti Ouluun’. Starting technologyeducation programme in Oulu in 1995 – 98: The short historyof Oulu technology education programme and its possibledevelopment needs. 2000c.

Kananoja, T. 2009. Technology education in GeneralEducation in Finland. In: Jones, A., de Vries, (Eds.) InternationalHandbook of Research and Development in TechnologyEducation. Rotterdam, Boston, Taipei: Sense Publishers, 41– 50.

Kananoja, T. 2010. Finnish Technological Education. In:Rasinen, A., Rissanen, T. (Eds.) In the spirit of Uno Cygnaeus– Pedagogical Questions of Today and Tomorrow. 20th

Anniversary of the Birthday of Uno Cygnaeus. Symposium 12th– 13th October, 2010, 45 – 60. http://urn.fi/URN:ISBN:978-

951-39-4046-1

Kananoja, T. 2011. Viisi muistiota Tasa-arvoasiain Neuvot-telukunnan Kasvatus ja koulutus jaostolle.

Kananoja, T. – Rajamäki, S. 1974. Lukion teknologiankokeilu Kotkan (Ruotsinsalmen) lyseossa lukuvuosina 1972 –73 ja 1973 – 74. Tiedonantoja koulukokeilusta N:o 2. Kokeilu-ja tutkimustoimisto. Kouluhallitus.

Kantola, J., Nikkanen, P., Kari, J., Kananoja, T. (Ed.) 1999.Kasvatus työn kautta työhön. Teknologiakasvatuksen isä UnoCygnaeus. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto.1999a.

118Kantola, J., Nikkanen, P., Kari, J., Kananoja, T. 1999.

Through education into the world of work. Uno Cygnaeus, theFather of Technology Education. Instotute for EducationalResearch. University of Jyväskylä.1999b.

Kantola, J., Kananoja, T. (Ed.) 2002. Looking at the future:technical work in the context of technology education. Research76. University of Jyväskylä. Department of Teacher Education.

Kinnunen, T. n. v. 1975. Teknisen työn kone- ja sähköopillinenosuus ala-asteella.

Lattu, M. 1999. Teaching automation technology using icon-based programming language Licenciate’s thesis.

Layton, D. 1994. (Ed.) Innovations in science and technologyeducation. vol V. Unesco.

Ostela, M. 1969. Kansakoulupoikien asennoitumisesta käsi-töihin. Julkaisusarja A:11. Kasvatustieteen laitos. Turun yli-opisto.

Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö. 1970Valtion Painatuskeskus.

POPS-opas 13b. 1976. Tekninen työ.POPS-opas 13d. 1979. Elektroniikka.Puro, J. 1970. Käsityötaidon yhteys eräisiin sensomotorisen

ja älyllisen lahjakkuuden osatekijöihin. Kasvatustieteiden tutkimuskeskuksen raportti n:o 59.

Jyväskylä.Retter, H. 1979. Spielzeug. Handbuch zur Geschichte und

Pädagogik der Spielmittel. Weinheim und Basel: Beltz.