Johtajatulien esittely

Preview:

Citation preview

JOHTAJATULET LEDARELDAR

MIKÄ JOHTAJATULET?

Elokuussa 2015 kaikki Suomen vaeltajat ja partioaikuiset kokoontuvat samoille tulille Evolle.

Johtajatulilla tullaan paremmiksi johtajiksi ja aloitetaan yhdessä se työ, joka tekee partiosta

hyvän arvopohjaisen johtajuuden suunnannäyttäjän.Tulilla vietetään myös Roihun etkoja ja aloitetaan valmistautuminen seuraavan kesän suurleiriin. Johtajatulet on metsäretkeilyä

huikeimmillaan.

JOHTAJATULET ON SUOMEN SUURIN  JOHTAJUUSFESTARI METSÄSSÄ.

MIKSI LÄHTISIN MUKAAN?

Johtajatulilta löydät uusia oivalluksia ja näkökulmia johtamiseen ja partioon. Saat konkreettisia välineitä oman johtamisesi

kehittämiseen. Tapaat kavereita, joita et vielä tunne. Kaikki nämä vievät myös partiota

eteenpäin. Elämysohjelmat ja retkimeininki on kerrankin suunnattu juuri sinulle, aikuiselle.

JOHTAJATULIEN JÄLKEEN  OLET PAREMPI JOHTAJA 

JA INNOSTUNEEMPI PARTIOSTA. 

KENELLE JOHTAJATULET  ON TARKOITETTU?

Johtajatulet on tarkoitettu juuri sinulle, jos olet vaeltaja tai aikuinen ja partion jäsenmaksun

maksanut. Muulla ei ole merkitystä. Et tarvitse tiettyä pestiä, kokemusta tai ikää. Voit tulla yksin tai vaikka koko lippukunnan johtajiston voimin -

mieluiten tietysti jälkimmäistä! Johtajatulien ykköskohderyhmä on lippukunnissa

ikäkausien parissa toimivat vaeltajat ja aikuiset.

JOHTAJATULILLE KUTSUTAAN  KAIKKI SUOMEN PARTIOAIKUISET

JA VAELTAJAT.

MITÄ JOHTAJATULILLA  IHAN KONKREETTISESTI TEHDÄÄN?

Viikonloppuna toimitaan koko tuhatpäisellä joukolla, pienemmissä ryhmissä, omien kavereiden

kanssa ja vähän yksinkin. Välillä inspiroidutaan yhdessä hyvistä johtajista, välillä kokataan omalla

nuotiolla. Kuunnellaan vähän, puhutaan enemmän, tehdään paljon.

JOHTAJATULISSA YHDISTYVÄT SUURLEIRIN, RETKEN JA SEMINAARIN 

PARHAAT PUOLET.

Roihun savunjohtajien ja savunjohtamisesta kiinnostuneiden tapaaminen on osa Johtajatulia.

Evolla juhlitaan myös 40-vuotiasta Ko-Gi-koulutusta. Sunnuntaina on varattu aikaa eri

porukoiden kokoontumisille. Jos haluat oman tilaisuutesi mukaan, ole yhteydessä

Johtajatulien tekijöihin.

JOHTAJATULILLA ON TILAA MYÖS  ERI RYHMIEN KOKOONTUMISILLE.

SUMMITTAINEN AIKATAULU

PERJANTAI 28.8. LAUANTAI 29.8. SUNNUNTAI 30.8.

Saapuminen Evolle omaan tahtiin

Leiriytyminen

Retkigourmet

Elämysohjelmaa, yöjuoksuja, tuleen tuijottamista

Avajaiset: Inspiraatio!

Johtajuusworkshopit: Oma napa paremmaksi

Roihutori

Yksi iso nuotio ja monta pientä. Elämysohjelmaa halukkaille vaikka läpi yön

Aamunavaus

Savunjohtajien ja muiden porukoiden tapaamisia tai elämysohjelmaa

Kotiinlähtö omaan tahtiin

MITÄ SE MAKSAA?

Jos ilmoittaudut jo 30.5. mennessä, lunastat osallistumisesi early bird -hintaan 50 euroa.

Lopullisen ilmoittautumisen DL on 1.8. Osallistumismaksu kattaa kaikki järjestelyt,

ohjelman ja ruoat. Matkakulut jokainen maksaa itse. Piireillä ja lippukunnilla saattaa olla tarjolla

yhteiskuljetuksia, kannattaa kysellä! Johtajatulien puolesta on tarjolla sukkulabussi

Hämeenlinnan ja Lahden rautatieasemilta Evolle.

JOHTAJATULIEN HINTA  ON 70 EUROA.

MITÄ PAKKAAN MUKAAN?

Evolla nukutaan määrätyllä alueella, mutta omissa majoitteissa. Tarvitset siis laavun,

puolijoukkueteltan tai jotain siltä väliltä. Pakkaa itsellesi tai kaveriporukallesi mukaan myös

retkikeitin.

JOHTAJATULILLE PAKKAAT SAMAT  KAMAT KUIN MUILLEKIN RETKILLE.

TULOSSA OLLAAN! MITEN PÄÄSEN MUKAAN?

Tervetuloa mukaan! Mitä aiemmin ilmoittaudut, sitä paremmin ja tehokkaammin tapahtumaa päästään valmistelemaan. Ja sitä halvemmalla pääset! Ilmoittautuneille lähetetään retkikirje

myöhemmin.

ILMOITTAUDU JOHTAJATULILLE  VIIMEISTÄÄN 1.8. KUKSASSA.

MITÄ VOIN TEHDÄ  ENNEN TAPAHTUMAA?

Pysyt kärryillä Johtajatulien valmisteluista ja pääset vaikuttamaan niihin, kun seuraat projektia

Facebookissa: facebook.com/johtajatulet. Ilmoittautuneille lähetetään myös uutiskirjeitä

noin kerran kuussa. Voit myös olla suoraan yhteydessä Johtajatulien järjestäjiin, esimerkiksi

tapahtumanjohtaja Poppikseen: poppis@partio.fi.

Ja mainosta Johtajatulia partiokavereillesi - aktiivisille ja vähemmän aktiivisille!

SEURAA JOHTAJATULIA SOMESSA  & HOUKUTTELE KAVERIT MUKAAN.

”Paras tapa tehdä se on tehdä se.”

AMELIA EARHART

JOHTAJATULET LEDARELDAR

Elokuussa tavataan!