POLEEMI

Poleemi1/2011

36. vuosikerta

Vastaava päätoimittajaSimo Ortamo

PäätoimittajatVeikko Jarmala

Eetu JokelaHanna Marjoranta

UlkoasuMikko Virta

TaittoPäätoimitus

Kuvittajat & kuvaajatRiina HyökkiTeemu PerhiöEetu Jokela

Ilmar MetsaloSimo Ortamo

Kannen kuvaSimo Ortamo

PainoUnigrafia

Painos250

ISSN1235-4412

Sähköpostipoleemi-2011@helsinki.fi

JulkaisijaPoliittisen historian

opiskelijat Polho ry

Pääkirjoitus Simo OrtamoOpinnoista Eetu JokelaAlumnipalsta Eeva LehtiöGradupalsta Antti KorhonenKoko kansan hymypoika Karla MalmHaastattelussa eversti Jukka Valkeajärvi Ilmar MetsaloAfganistan tähtäimen takaa Ilari LeskeläMinne menet, Kiina? Hanna MarjorantaPopulismin vastaisku Tuomas LassinharjuDemokratian pätkätyöläinen Juho KorhonenEnkeleitä Helsingissä Simo OrtamoOlen täällä vieläkin Eetu JokelaHistoriaa videopelien silmin Antti VainionpääProfessorin lukuvinkki Pauli KettunenPalopuhe: Joku sana laiskuudesta Lotta ShemeikkaPolho-leaks "Timo-Pekka"Puheenjohtajalta Ilari LeskeläKonista sekaisin Teemu Perhiö

4

5

6

7

8

11

15

18

20

22

25

28

30

34

36

37

38

40

Sisällys

"Elämä on kuin suklaarasia. Sitä alkaa vähitel-len oppimaan, pitääkö eniten toffeee-, minttu- vai liköörikonvehdeista."

-Simo Ortamo

Valtiotieteitä opiskelevan arki ja varsinkin juhla rakentuvat yllättävän pal-jon traditioiden varaan.

Ainejärjestöjen tapahtumakalente-rit pysyvät vuodesta toiseen lähes muuttumattomina, kun perinteiset kaudenavajaiset, fuksiaiset, pikku-joulut, laskiaisriehat ja muut haala-rihassuttelut seuraavat toinen tois-taan. Opiskelijat pukeutuvat saman uusvanhan sitsiperinteen mukaisesti jäykkiin juhlapukuihin päästäkseen laulamaan samoja kuluneita juoma-lauluja.

Kevät huipentuu tunnetusti opis-kelijaperinteistä perinteisimpään, kun monituhatlahkeinen haalarikan-sa poksauttaa menneiden sukupolvi-en tapaan kuohuviinipulloja satavuo-tiaan patsaan ympärillä kutreillaan lakit, joiden malli on peräisin lähes 150 vuoden takaa.

Ulkopuolinen tarkkailija saattai-si helposti erehtyä luulemaan, että pysyvyyttä ja traditioita arvostavien valtsikalaisten poliittinen koti olisi jossain aivan muualla kuin stereoty-pioiden mukaisilla vasemmistolai-sen liberalismin vihertävillä kentillä. Käytöksemme perusteella meidät kaikki tulisi lokeroida patavanhoilli-siksi konservatiiveiksi.

Ideologiana konservatismi on ko-vin huonossa huudossa oppikirjois-samme. Monet historioitsijat antavat ainakin rivien välistä ymmärtää, ettei edistykseen epäilevästi suhtautuvia ja esimoderneja hierarkioita haikailevia partasuita tule ottaa turhan vakavas-ti.

Kirjoissa perinteisiä arvoja, jär-jestystä ja isänmaitaan puolustavat konservatiivit lähinnä tukahduttavat kansannousuja, vastustavat naisten ja työläisten poliittisia oikeuksia, ja-kavat Afrikan sekä aloittavat yhden maailmansodan ja auttavat toisen sy-

tyttäjän valtaan. Viime vuosien uutisotsikoissa

konservatiiveiksi itseään kutsuvat taas ovat kunnostautuneet hyvin-vointivaltioiden romuttajina, ennalta ehkäisevinä sotijoina sekä raamattua tai koraania omavaltaisesti tulkitse-vina naisten ja vähemmistöjen syrji-jinä.

Ylläkuvattu karikatyyri on luon-nollisesti epäreilu ja yksipuolinen kuva vuosisataisesta ajatustraditios-ta. Modernisaation luovaan tuhoon on monesti syytäkin suhtautua va-rauksella, eikä uutuus ole itseisarvo. Edistyksen nimissä on murhattu, sodittu ja sorrettu ennennäkemättö-mällä innolla ympäri maailmaa aina Kuubasta Kiinaan ja Itä-Karjalasta Kambodžaan.

Konservatismin ihailtavimpiin puoliin kuuluu paradoksaalisesti sen kyky uudistua ja vastata kunkin ajan synnyttämiin tarpeisiin. Tuntemani nuoret konservatiivit pitävät aivan eri asioita säilyttämisen ja vaalimisen arvoisina kuin heidän parinsadan vuoden takaiset aateveljensä.

Tätä lehteä päätoimittaessani hämmennyin kaikesta huolimatta löytäessäni jostain syvältä sisim-mästäni pienen konservatiivin, joka tahtoi säilyttää Mikko Virran viime vuonna luoman upean ulkoasun aina viimeistä detaljia myöten ja joka oli vakuuttunut, että uudistukset on teh-tävä asteittain ja varoen.

Koska uskomme päätoimitus-kunnassa konservatismin oppi-isän Edmund Burken tapaan, että mo-dernsaatio ja edistys ovat joka tapa-uksessa vääjämättömiä prosesseja, uskaltauduimme kaiken uhalla aloit-tamaan pari uutta palstaa ja juttusar-jan. Toivottavasti tämä asteittainen muutos miellyttää myös teitä, rakkai-ta lukijoitamme.

Pääkirjoitus

Simo Ortamo

Kuva Eetu Jokela.

4 POLEEMI

oPinnoista

Eetu Jokela

Opintorintamalla suurim-man huomion on viime aikoina vienyt ensi syk-synä voimaanastuva tut-

kintovaatimusuudistus. Poliittisen historian kandidaatin- ja maisterin-tutkintojen rakenteita ei tällä kertaa radikaalisti muuteta, vaan kyseessä on pikemminkin pintapuolinen, pa-himpiin ongelmakohtiin puuttuva määräaikaiskorjaus.

Opiskelijoiden mielipidettä on uudistustyössä kuunneltu. Uudistus-ta toimittavaan työryhmään kuului uusien ja vanhojen opintovastaavien lisäksi kaksi ainejärjestön hallituksen ulkopuolista jäsentä. Vuoden 2010 opintovastaavien keräämä palaute opinnoista toimi hyvin pitkälti työ-ryhmän lähtökohtana.

Työ on vielä kesken, mutta joitain uudistuksia on jo tiedossa. Kandi-daatintutkinnossa suurin muutos lienee kolmen opintopisteen opin-tojaksojen yhdistely viiden pisteen suuruisiksi kokonaisuuksiksi. Me-netelmäopintoja tukemaan luodaan poliittisen historian eri koulukuntia käsittelevä opintojakso. Eniten kri-tiikkiä herättäneiden kohtien ku-ten perusopintojen kohdan 2 ja ai-neopintojen kohdan 8.1 kirjallisuutta vaihdetaan. Enemmän informaatiota uudistuksesta on luvassa keväällä op-piaine- ja osastokahveilla.

Sitten on vuorossa huonoja uuti-sia. Polhon hakemukset ensi vuoden opintopiirien apurahoja varten hylät-tiin vuoden alussa. Apurahoja jaka-va yliopiston opiskelija- ja neuvon-tapalvelut tahtoi tällä kertaa suosia perusteluidensa mukaan uusia opin-topiirejä, mikä yllekirjoittaneen lo-giikantajun perusteella vaikuttaa kui-tenkin melko hataralta periaatteelta. Mikä tekee uudenkarheasta opinto-piiristä vanhempaa tärkeämmän?

Hätä ei kuitenkaan ole tämän nä-köinen. Polho pyrkii järjestämään ensi syksynä rahoituksen ainakin kahteen opintopiiriin, joista toinen käsittelisi maisteriopintojen klassik-ko-kohtaa ja toinen yhtä aineopin-tojen kolmesta yhteisestä kohdasta. Tilannetta voi myös pitää testinä pol-holaisten aloitekyvystä: opintopiirin järjestäminen ilman apurahalla mak-settua vastuuopettajaa ei vaadi muuta kuin joukon oppimisenhaluisia opis-kelijoita.

Kuva Simo Ortamo.

5POLEEMI

alumniPalsta

Mitä teet työksesi tällä hetkellä? Mitä muita työpaikkoja ja työte-htäviä sinulla on ollut?

Toimin henkilöstöpäällikkönä Nokiassa. Tuen Nokian logistiikkayksikköä, jolla on ympäri maailmaa viitisen sataa työn-tekijää. Pääasiassa teen töitä yksikön vetäjän ja johtoryhmän kanssa. Työhö-ni kuuluu muun muassa organisaa-tion kehittämistä, seuraajasuunnitte-lua, avainpositioiden rekrytointeja sekä yleensä tukea erilaisissa henkilöstöön liittyvissä asioissa. Olen ollut Nokiassa töissä yli kaksitoista vuotta, aluksi henk-ilöstönkehittämistehtävissä ja viime vuodet yleishenkilöstöhallinnossa.

Valtaosan ajasta olen työskennellyt Es-poossa, mutta olin myös kahden vuo-den ulkomaankomennuksella, jolloin asuin Mexico Cityssä ja tein töitä Lati-nalaisessa Amerikassa. Hauska ja mie-lenkiintoinen kokemus! Ennen Nokiaa olin töissä koulutusorganisaatioissa, ensin Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa ja sitten Amiedussa.

Kuinka tekemäsi työt ovat vastan-neet niitä, joita kuvittelit ryhtyväsi tekemään valmistumisen jälkeen?

Minulle ei opiskeluaikana selvinnyt, mitä haluaisin tehdä isona, vaan opiske-lin kiinnostavia aineita ja vietin hauskaa opiskelijaelämää. Tavoitteellisuus oli

siitä kaukana, vaikka opintosuorituksia kertyikin. Nyt taaksepäin katsottuna olen mielestäni päässyt tekemään mie-lenkiintoisia juttuja ja oppinut koko ajan uutta.

Tällä hetkellä valtiotieteilijän työl-listyminen ns. omalle alalle heti valmistumisen jälkeen vaikuttaa epävarmalta. Oliko sinulla vaikeuk-sia löytää ensimmäistä työpaikkaa?

Valmistuin aika vähällä työkokemuk-sella 1990-luvun alun laman jälkimai-ningeissa enkä heti onnistunut työl-listymään. Hoidin kesän veljenpoikia ja syksyllä aloitin täydennyskoulu-tuskurssin, mikä silloin turhautti, koska olin mielestäni vain käynyt kouluja. En kaivannut lisäkoulutusta, vaan työtä! Kurssi kuitenkin kannatti, koska sitä kautta pääsin harjoittelijaksi avoimeen yliopistoon ja aika pian määräaikaiseen työsuhteeseen.

Monesti opiskelijoille sanotaan, että työhaastattelussa rekrytoijaa kiinnostaa vain VTM:n tutkinto ylipäänsä. Koetko tärkeänä sen, että olet opiskellut pääaineena juuri poliittista historiaa tai sivuaineina opiskelemiasi aineita?

En usko, että poliittisella historialla on ollut merkitystä työnhaussani. Laajin sivuaineeni, aikuiskasvatustiede, suun-

tasi ainakin omaa kiinnostustani koulu-tusorganisaatioihin ja sitä kautta pääsin omalle uralleni.

Kaiken kaikkiaan näen tutkinnon sisäl-löllä varsinkin ensimmäisen työpaikan saannin jälkeen aika vähän merkitystä työnhaussa. Ainakin yksityissektorilla usein riittää, että korkeakoulututkinto on.

Tärkeimmät valmiudet, jotka yli-opisto antaa työuralle?

Kyky käsitellä suuria tietomääriä ja nos-taa esiin olennaiset asiat. Selkeä kirjal-linen ja suullinen kommunikointi. Itse-luottamus gradusta selviydyttyä, että pystyn mihin vaan. Opiskeluaikana syn-tynyt ystäväpiiri, joka auttaa lataamaan akkuja ja on henkisenä tukena edelleen.

Poleemi tarkisti, mitä 1990-luvun alussa Poleemin päätoimittajana ja Polhon puheenjohtajana toiminut Eeva Lehtiö on puuhaillut valmis-tumisensa jälkeen.

EEva LEhtiö

Eevaa haastatteli Hanna Marjoranta.

6 POLEEMI

GraduPalsta

Poleemi haastatteli vuoden 2008 Polhon puheenjohtajaa ja aine-järjestöaktiivia Antti Korhosta, joka on pian valmistumassa ja jät-tämässä opiskelijaelämän taakseen.

Terve Kortsu, aloitetaanpa gradun aiheestasi. Pistäpä infoa!

Graduni aiheena on ”Eduskunnan hajo-tus ja Liinamaan virkamieshallitus 1975". Poliittisen historian kannalta kiinnosta-vaksi aiheen tekee se, että kyseessä oli viimeinen kerta, kun eduskunta hajotet-tiin ja muodostettiin ei-parlamentaarin-en virkamieshallitus.

Pääkysymyksinä siis tulevatkin olemaan, miksi näin tehtiin ja miksi tätä edeltävä Sorsan I hallitus kaatui? Aihetta ei ole tutkittu aiemmin laisinkaan. Vaikka Kek-konen käyttikin virkamieshallituksia, ei Liinamaan hallitus ollut ainoastaan presidentin kavereista muodostettu. Karkeasti jaettuna ministeristö jakaan-tui Kekkosen ja Liinamaan kavereihin. Yli puolella oli SDP:n jäsenkirja ja jouko-ssa oli mukana jopa yksi kokoomuslain-en, puolustusministeri Erkki Huurtamo, mistä SKDL olikin sisäisesti protestoinut. Tuona aikanahan kokoomus oli täysin suljettu vallankäytön ulkopuolelle.

Vaikuttaa kieltämättä hyvin kiin-nostavalta ja uudelta tutkimukselta. Miksi päädyit juuri tähän aiheeseen?

Tein keväällä 2008 kandidaatintyöni Sorsan hallituksen hajottamisesta ja siinä samalla tuli sitten sivuttua sitä seurannutta Liinamaan hallitustakin. Tämä on siis jatkotyötä kandille. Jo lukioaikoina olin kiinnostunut virkamie-shallituksista, varsinkin kun niitä ei juuri ole Suomessa tutkittu.

Sinun tapauksessasi kandintyön jatkaminen graduksi on siis ollut kannattavaa?

Erittäin hyvin! Kun kandintyössä on jo pohjatutkimuksen tehnyt valmiiksi, ei kaikkea perustutkimusta enää gradu-vaiheessa tarvitse käydä uudelleen. Paljon pohja-aineistoa on jo valmiiksi ti-etokoneella, eikä aikaa tuhlaudu kaiken alusta aloittamiseen. Tätä gradua on nyt tehty viime syksystä ja sen on tarkoitus valmistua maaliskuussa.

Gradu on siis valmistunut aika kivuttomasti puolessa vuodessa. Mitä tämän jälkeen? Kiinnostaisiko jatkotutkimus aiheesta?

Kyllähän virkamieshallituksista laajem-min voisi tehdä väitöskirjan mahdol-lisesti vuosien päästä tulevaisuudessa. Tutkijan ura ei kuitenkaan lainkaan houkuttele. Kesällä odottaa paikka sa-nomalehti Kalevan toimittajana, joten eiköhän tulevaisuuden urasuunnitelmat ole pikemminkin journalismin puolella. Muuten ei tunnu juurikaan haikealta valmistuminen. Kyllä tässä kuuden vuo-den aikana tuntuu jo siltä, että eiköhän opiskelijaelämä ole jo aika hyvin nähty.

Poleemi kiittää Antti Korhosta haastattelusta ja toivottaa hyvää jatkoa viimeisiin opintoihin ja valm-istumisen jälkeiseen työelämään!

antti KorhonEn

Anttia haastatteli Veikko Jarmala.

Kuva Simo Ortamo.

7POLEEMI

KoKo Kansan hymypoiKaTeksti Karla Malm

Kuvitus Riina Hyökki

8 POLEEMI

Aivan aluksi täytyy ehkä selvittää taustoja. Ky-seessä ei ole rocktähti, vaan Suomen istuva ul-koministeri, joka on saavuttanut epävirallisen aseman Suomen parhaana mediapoliitikkona.

Alexander Stubb on vähän kuin se luokan suosituin poi-ka, joka aina kutsutaan bileisiin. Julkisuudessakaan hymy ei ole hyytynyt. Ainoastaan kerran Stubb on joutunut noloon tilanteeseen. Hän tuli arvostelleeksi Kirkon ul-komaanapua tietämättömänä mikrofoneista, mutta tajusi pyytää pikaisesti anteeksi ”huonoa herjaansa” ja sanoi so-pineensa asian jo ”Antin” (Kirkon ulkomaanavun toimin-nanjohtaja Antti Pentikäinen) kanssa alkoholittomalle oluelle menemistä myöten.

Stubbin syytökset Kirkon ulkomaanapua kohtaan kos-kivat sitä, että hänen nähdäkseen järjestö brändäsi omaa profiiliaan vaatiessaan gazalaisen klinikan pommitukses-ta perusteellista selvitystä. Ironista on, että brändäämi-sestä puhuu ministeri, jonka sädehtivillä hampailla olisi mahdollista mainostaa kaikkea Natosta hammastahnaan. Stubb hei, jotain rajaa! Kyllä me tiedämme, että olet Suo-men parhaiten brändätty poliitikko tällä hetkellä. Vaikka Stubbin puoluekantoja ei jakaisikaan, ministerin sujuva-otteinen mediapeli on moniin suomalaisiin kollegoihin verraten sydäntä hivelevää katsottavaa.

OPISKElIJOITA OSTAMASSA

Ulkoministeri Stubb on saapunut Porthaniaan puhumaan EU:sta ja maailmanpolitiikan tulevista valtasuhteista. Olen paikalla yrittäen pelastaa poliittisesti tympäänty-neen asenteeni ja löytääkseni jotakin kritisoitavaa Stub-bin hehkuvasta olemuksesta.

- Kylläpä teitä onkin paljon. Saatteko te tästä jotakin opintoviikkoja? Stubb lohkaisee ja sali naurahtaa tottele-vaisesti, - Jos sovitaan, että jokaiselle kymmenen opinto-

viikkoa, niin kelpaako?Lisää tottelevaista naurua. Tunnen, kuinka suupie-

leni vääntyvät ikävään hymyyn. Stubb on vasta avannut suunsa ja menettänyt jo muutaman pisteen silmissäni. Ai miksikö? Yhdellä viattomalla vitsillä? No, niinpä. Ulko-ministerin vitsailu ei livenä tunnukaan niin luontevalta kuin Helsingin Sanomista luettuna, vaan enemmän vä-kinäiseltä ja yritykseltä voittaa yleisö puolelleen heti al-kumetreillä. Yritykseltä ostaa yleisö liian halvalla. Ai tuo-mitsevaako? No aivan varmasti. Mielialani alkaa kohota. Ehkä tästä ei sentään tulekaan aivan niin masentavaa.

ISOJEn POIKIEn lEIKIT

Esittelyjen jälkeen Stubb siirtyy varsinaiseen aiheeseensa. Koska sekin sattuu Stubbin persoonan ohella olemaan aamupäivän kiinnostavimpia teemoja, unohdan hetkeksi etsiä pikkumaisia ivaamisen aiheita ja keskityn puoliva-hingossa luennon sisältöön.

Stubb jakaa sanottavansa kolmeen eri teesiin. Ensim-mäisenä hän käsittelee maailmanpolitiikan nykyistä kehi-tystä moninapaisuuteen edellisten vuosikymmenten kak-si- ja yksinapaisten järjestelmien jälkeen ja pohtii Suomen asemaa isojen valtioiden keskinäisten valtapyrkimysten puristuksissa. Painopiste on siirtymässä Aasiaan ihan eri mittakaavassa kuin aikaisemmin ollaan voitu puhua, blaa blaa, tuttua kamaa, alan piirrellä kuvioita muistiin-panojen reunaan. Maailmanpolitiikka monimutkaistuu, ”ennen se oli isojen poikien leikkiä”. Pyörittelen silmiäni, mutta sitten höristän korviani.

Haasteiksi Stubb mainitsee EU:n, Naton ja YK:n uu-distumispaineet. Jos järjestöt eivät kykene kohtaamaan haastetta, hänen mukaansa huolestuttava kehitys kohti ”G-maailmaa”, jossa politiikan painopiste on keskittynyt G8- ja G20-maihin, voi jatkua.

Porthaniassa käy kova kuhina. Innokkaat opiskelijat kompastelevat melkein toistensa jalkoihin pyöröo-vista kiirehtiessään, eikä helppoa näytä olevan varttuneemmallakaan väellä.

Tyhjän tuolin löytäminen on haastavaa jo kymmenen minuuttia ennen tapahtuman alkamista ja kuluu tovi, ennen kuin onnistun änkemään itseni salin perukoille. Dynaaminen ja nuorekas yleisö kuiskailee.

Vähän kuin odottelisi rocktähteä saapuvaksi.

Lopulta Alexander Stubb astelee saliin ja me taputamme kohteliaasti. Hetki on koittanut.

9POLEEMI

Toinen teesi on Euroopan Unioni, jota Stubb lähestyy pohtimalla yhteistä ulkopolitiikkaa. Ei liene yllätys, että esiin nousee ulkoministerin tyytyväisyys Lissabonin so-pimuksen aikaansaantiin. Sen sijaan se tulee yllätyksenä, että hän heti sopimuksen mainitsemisen jälkeen toteaa, ettei ”aio puhua enempää jargonia”. Kulmakarvani koho-avat oitis. En tiedä olenko yksin, mutta minun on vaikea niellä olettamusta, että täpötäysi salillinen Porthaniaan vapaaehtoisesti kerääntyneitä ihmisiä, jotka ovat tulleet kuuntelemaan luentoa maailmanpolitiikan tulevista val-tasuhteista, kokisivat tuskalliseksi jargoniksi Lissabonin sopimuksen mainitsemisen.

Mutta asiaan. - Lissabonin sopimus ei kuitenkaan kata kaikkea,

Stubb huomauttaa. Se luo mahdollisuudet koordinoida paremmin jäsenvaltioiden ääniä, mutta vielä toistaiseksi jättää monet kysymykset avoimiksi.

Stubb näkee EU:n tärkeimpinä kumppaneina Yhdys-vallat, Venäjän ja Kiinan. Yhdysvalloista seuraa jälleen kasku, mutta tällä kertaa se on aika hyvä – Yhdysvallat ja Eurooppa ovat olleet 60 vuotta naimisissa, joten suhde on hyvällä ja vakaalla pohjalla, vaikka ei epäilemättä niin liekeissä kuin aikoinaan. Yhdysvallat flirttailee jopa muil-le eikä koe EU:ta ihan niin seksikkääksi kuin aikoinaan, mutta suhde ei ole kaatumassa mihinkään. Piste Stubbille, sillä hymähdän vahingossa ääneen.

Venäjän ja EU:n suhdetta käsitellään astetta vakavam-malla sävyllä. Mainituksi tulee se kuuluisa reset-nappulan painaminen, joka Stubbin mielestä on todella avannut uuden ajan Venäjän suhteissa niin Yhdysvaltoihin kuin EU:hunkin. Kiinan valitseminen kolmanneksi kumppa-niksi ei ole yllätys. Kiinasta Stubb kuitenkin tuntuu puhu-van vähiten ja silloinkin pääpaino on taloudessa.

STUbb MAInOSTI nOKIAA

Kolmas Stubbin teeseistä on kunnioittava ulkopolitiikka, dignified foreign policy, kuten hän muotoilee.

- EU nähdään usein epäreiluna, hän muistuttaa. – Kaksinaismoralistisena entisten kolonialistivaltioiden klubina.

Tässä vaiheessa ulkoministerin puheen katkaisee iloi-sesti soimaan pärähtävä Nokia. Hetken hiljaisuuden jäl-keen hän kaivaa puhelimen taskustaan.

- Onneksi se oli sentään Nokia, hän lohkaisee. Seuraa-vaksi hän esittää hymyillen ennustuksen, että huomenna otsikoista pääsee lukemaan: Stubb mainosti Nokiaa.

Ei huono idea. Stubb mainosti Nokiaa, kirjoitan muis-tiinpanoihini. Vieressä oleva tyttö katsoo oudosti.

Kolonialismitaustaa vasten on Stubbin mielestä tär-keää, että EU:n saarnaavana pidettyä asennetta muutet-taisiin. Se ei hänen mukaansa tarkoita ihmisoikeusperi-aatteiden hylkäämistä vaan tehottomista käytännöistä luopumista. EU:n tärkeimpinä tavoitteina tulee jatkossa-kin pysyä ilmastonmuutoksen, vapaakaupan ja -markki-noiden sekä ihmisoikeuksien esillä pitäminen. Keinoina pitää EU:lla olla käytettävissään niin keppiä kuin porkka-naakin, kuten mahdollisuus kieltäytyä kauppayhteistyös-tä.

- Kunnioittava ulkopolitiikka ei tarkoita sitä, ettei vai-keita asioita voisi ottaa esille. On silti tärkeää, että hoide-taan kotipesä kuntoon takaamalla Euroopassa romanien ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet, hän linjaa.

Toinen piste Stubbille. Tietenkin kyse voi olla oletus-arvoisesti nuorelle, melko liberaalille yleisölle heitetystä syötistä, mutta tällä kertaa nielaisen sen auvoisesti sen enempää kyseenalaistamatta. Stubb katsoo yleisöään ää-rettömän vilpittömän ja vakavanoloisena enkä henno epäillä hänen tarkoitusperiään. Oikeastaan mitään konk-reettista ei tunnu jääneen käteen, mutta liikutus on silti lähestulkoon käsin kosketeltavaa. Peli on päättynyt, eikä voittajaa tarvitse pohtia kauaa.

Yleisö taputtaa käsiään ja Alexander Stubb luo vie-lä kerran kuuluisan hymynsä. Se valaisee meidät kaikki, ihan salin perukoille asti.

”Oikeastaan mitään konkreettista ei tunnu jääneen käteen, mutta liikutus on silti lähes-

tulkoon käsin kosketel-tavaa.”

10 POLEEMI

Puolustusvoimia pyritään uudistamaan jatkuvasti. Tällä hetkellä kehitetään päivittäistä koulutusta ja

suunnitellaan tavoitteita vuodelle 2016. Vastaako asevelvollisuus ny-kyajan turvallisuuspoliittisia uhkia vai valmistaudutaanko Suomessa sotaan mielikuvitusvihollisia vas-taan? Poleemi tapasi Kaartin Jää-kärirykmentin komentajan, eversti Jukka Valkeajärven.

Sodankäynti on muuttunut huo-mattavasti viimeisten vuosikym-menten aikana, kuten on myös po-liittinen tilanne. Venäjä on edelleen suurvalta, mutta se ei välttämättä yllä maamme turvallisuuspoliittisten uhkien kärkikolmikkoon, ainakaan kolmea kertaa. Turvallisuuspoliit-

tisissa kysymyksissä taloudellisten intressien, kuten myös taloudellisen eriarvoisuuden, merkitys on korostu-nut. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mu-kaan useat turvallisuuteen vaikutta-vat haasteet ulottuvat laajalle alueelle ja vaativat sotilaallisen puolustuksen lisäksi muita toimenpiteitä.

Puolustusvoimien kolme laki-sääteistä tehtävää ovat Suomen so-tilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osal-listuminen kansainväliseen kriisin-hallintaan. Jukka Valkeajärven mu-kaan tehtävien järjestys on hyvä ja edelleen ajankohtainen.- Tärkeintä on koko maan puolusta-minen sekä alueellinen puolustusjär-jestelmä, hän toteaa. Nykyinen järjes-telmä tarjoaa Valkeajärven mukaan

puitteet myös muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainvälisiin ope-raatioihin osallistumiseen. Puolus-tusvoimia on kuitenkin jatkuvasti kehitettävä vastaamaan muuttuvaa turvallisuuspoliittista tilannetta.

Asevelvollisuutta koske-va keskustelu pyörii turhankin

usein asevelvollisuuden kustannuste-hottomuuden ympärillä. Syyskuussa 2010 julkaistun Siilasmaan työryh-män raportin mukaan jokseenkin riittämättömän 60 000 sotilaan am-mattiarmeija aiheuttaisi vuodessa viiden miljardin euron kulut. Nykyi-sen järjestelmän kustannukset ovat puolet tästä.

Laskelmista huolimatta on esitet-ty asevelvollisuuden lakkauttamista.

eversti Jukka Valkeajärvi

Teksti Ilmar Metsalo

Kuvat Ilmar Metsalo & Simo Ortamo

Haastattelussa

Kuva Ilmar Metsalo.

11POLEEMI

Tämä ei tällä erää tule johtamaan tu-loksiin, vaikka mielipiteitä puolustus-määrärahoista on esitetty suuntaan jos toiseen. Keskustelua asevelvolli-suuden tehostamisesta ei Siilasmaan ryhmän selvityksestä huolimatta ole juurikaan esiintynyt. Resurssien säästämiseksi ehdotettu palvelusajan lyhentäminen tyrmättiin heti kätte-lyssä. Olisiko syytä lähestyä puolus-tusvoimien kustannustehokkuuden kehittämistä viranomaisten tukemi-sen kannalta tai tehdä siviilipalveluk-sesta parempi vaihtoehto varusmies-palvelukselle?

Valkeajärvi on innokas kehittä-mään varusmiespalvelusta, varsinkin varusmiesten liikuntamahdollisuuk-sia. Jo ennen haastattelun alkua hän esittelee liikuntakerhon mainoksia.

- Tällaisia ollaan suunniteltu. Mitäs olet mieltä? Valkeajärvi ei ole huolissaan palveluksessa olevi-en fyysisestä kunnosta koulutuksen kannalta. Puolustusvoimien liikun-takoulutuksessa pyritään nousujoh-teisuuteen, ja esimerkiksi Cooperin testin tulokset nousevat kuudessa kuukaudessa keskimäärin 200 met-rillä.

- Nuorison fyysiseen kuntoon voidaan vaikuttaa, jos on tahtoa, Val-keajärvi toteaa. Nuorisoa on asiassa turha syyllistää, mutta nuorten huo-no fyysinen kunto on Valkeajärven mukaan kuitenkin laaja yhteiskun-nallinen ongelma. Liikunnan lisää-minen nousujohteisesti kouluihin jo ala-asteelta lähtien on hänen mieles-tään tärkeää. Eikä suinkaan sotilaalli-

sen suorituskyvyn vuoksi- Tässähän on kyse myös kansanter-veydestä, Valkeajärvi sanoo.

Santahaminassa on pyritty kiin-nittämään huomiota varusmies-

ten motivaatioon tarjoamalla entistä laajemmin vaikutusmahdollisuuksia omaan palvelustehtävään. Samalla on kehitetty koulutuskulttuuria.

Valkeajärven mukaan suomalais-ten korkea sivistystaso mahdollistaa tarvittavien taitojen oppimisen jo kuuden kuukauden palveluksen aika-na. Haasteena on kuitenkin tehtävien yksipuolisuus, jota pyritään paikkaa-maan kouluttamalla näissä tehtävissä miehistöä useampaan kuin yhteen tehtävään. Koulutuskulttuurin jat-kuva kehittäminen on Valkeajärven mukaan keskeistä sekä koulutuksen tason että mielekkyyden kannalta.

Hänen mukaansa on tärkeää, että asevelvollisuuden suorittamisesta tulee olla käytännön hyötyä entistä enemmän myös varusmiesajan jäl-keen. Esimerkkinä tästä sotilaskul-jettajina palvelevat, jotka ovat viime vuosina saaneet varusmiesaikana kuljettajan ammattipätevyyden. San-tahaminassa kehitetään lisäksi so-tilaspoliisikoulutukseen lisättävää nuoremman vartijan tutkintoa. Tämä toteutettaisiin näillä näkymin yhteis-työssä poliisin ja turvallisuusalojen oppilaitosten kanssa.

Resurssien vähentyessä etenkin viranomaisyhteistyö tulee Val-

keajärven mukaan olemaan tulevai-suudessa entistä tärkeämpää. Kaartin Jääkärirykmentti on sijaintinsa puo-lesta suunnannäyttäjä viranomaisten tukemisen saralla: vuosittain virka-apuvuorokausia kertyy noin 2000. Vaikka sodan ajan reservin määrää laskettaisiin 250 000:een, on Valke-ajärven mielestä silti syytä kouluttaa koko ikäluokan asevelvolliset sekä vapaaehtoiset naiset.

- Asevelvollisuudessa on kuiten-kin kysymys velvollisuudesta, Valke-

12 POLEEMI

ajärvi painottaa. Vapaaehtoisuuteen perustuva asepalvelus ei hänen mu-kaansa takaa riittävän kokoista reser-viä.

Siviilipalveluksen ei Valkeajärven mukaan tule olla tasaveroinen vaih-toehto armeijalle, vaan ennemmin vaihtoehto eettisin perustein asepal-veluksesta kieltäytyville. Valkeajärvi ei myöskään näe syytä lisätä siviilipal-veluksen suorittavien määrää. Siviili-palveluksen kehittämiseksi Valkea-järvi ehdottaa esimerkiksi armeijan mallin mukaista joukkotuotantoa, eli kriisinajan tehtävään sijoittamista si-viilipalveluksen lopulla.

- Siviilipalvelusta pohtiva työryh-mä antanee asiaan liittyvät linjaukset kuluvana vuonna, Valkeajärvi toteaa lopuksi.

Puolustusministeriön virka-mies Janne Kuusela arvioi Nato-

keskustelun ajankohtaiseksi (hs.fi 14.1.2011). Kuusela on toinen Na-ton uudistumista arvioivan raportin laatijoista. Hän kuitenkin painottaa, ettei jäsenyys edellytä puolustus-määrärahojen nostamista. Kansain-välisiin operaatioihin osallistuminen olisi jatkossakin erillisen kansallisen päätöksen varassa. Suomessa Nato-kannanotot ovat olleet melko vaisuja, eikä Kuuselan povaama puolustus-voimien perusteellinen uudistus ole herättänyt juurikaan keskustelua.

Mahdollisen Nato-jäsenyyden tiimoilta Valkeajärvi toivoo vilkasta keskustelua. Politiikan kentällä esi-tetyt kannat ovat suurten puolueiden osalta olleet melko yhteneviä, eikä laajempaa julkista keskustelua ole virinnyt. Suuresti yleisestä linjasta poikkeavia mielipiteitä ei juuri esite-tä, ja kanta Natoon on hyvin pitkälti haalean positiivinen.

- Nato-jäsenyys on ennen muuta poliittinen kysymys, Valkeajärvi tote-aa ja lisää toivovansa erityisesti avoi-muutta julkiseen debattiin. Hänen mukaansa sotilaallisella liittoutumi-sella on aina sekä hyviä että huono-ja puolia, mutta joukko-osaston toi-

mintaan se ei vaikuta.- Suomalainen sotilas tukee val-

tiojohdon ja eduskunnan päätöksiä, hän sanoo. Valkeajärvellä on koke-musta sekä YK:n että Naton joukko-jen toiminnasta kansainvälisten ope-raatioiden myötä. Merkittävänä hän pitää puolustusvoimien koulutuksen luomia edellytyksiä toimia kansain-välisissä operaatioissa maailmalla. Sotilasliiton vaikutukset näkyvät ennen kaikkea valtioiden välisessä kanssakäynnissä. Mahdollinen jäse-nyys ei Valkeajärven mukaan muut-taisi merkittävästi puolustusvoimien toimintaa.

- Keskeistä on kaikissa ratkaisuis-sa asevelvollisuusjärjestelmän säilyt-täminen.

Kuvat Ilmar Metsalo

13POLEEMI

Kaartin JääKäriryKmEnttiMaavoimien suurin joukko-osasto, Kaartin

Jääkärirykmentti, kouluttaa Santahaminassa sodan ajan joukkoja pääkaupunkiseudun suo-jaksi. Rykmentti hoitaa myös valtiollisia edus-tustehtäviä, muun muassa presidentinlinnaa var-tioiden. Vuosittain palvelukseen astuu noin 2000 varusmiestä, joista 95% on kotoisin pääkau-punkiseudulta. Polhon sotilasvirkailija kaartin-jääkäri Virta palvelee isänmaata Santahaminan 1. jääkärikomppaniassa.

SiiLaSmaan työryhmäPuolustusministeri asetti elokuussa 2009

työryhmän selvittämään asevelvollisuuden yht-eiskunnallisia vaikutuksia. Työryhmän syysku-ussa 2010 julkaistussa raportissa todetaan asevelvollisuusarmeijan kustannusten olevan 4,8 miljardia euroa ja 60 000 vahvuisen ammatti-armeijan 8,6 miljardia euroa vuodessa. Aseistak-ieltäytyjäliitto syyttää työryhmää yhteiskunnan militarisoinnista.

Kuva Simo Ortamo.

14 POLEEMI

afganistanTäHTäIMEN TAKAA

Kirjoittanut Ilari leskelä kuvat Tim Hetherington & lars Skree

Yhdysvalloissa elokuvat Irakista ja Afganistanista ovat tarjon-neet kansalaisille keinon ymmärtää pelkojaan ja traumojaan – sekä valitettavasti myös tuntea ylpeyttä asevoimiensa saavu-tuksista. Muuallakaan maailmassa ei ole jätetty käyttämättä

tuoreiden konfliktien voimaa valkokankaalla.

Yhteistä tälle suuntaukselle tuntuu olevan halu ym-märtää, mitä siellä oikeasti tapahtuu. Miksi kymme-

nen vuotta sotaa ei ole tuonut ratkaisua? Nyt Suomessa-kin nähdyt rajut dokumentit Restrepo (Yhdysvallat 2010) ja Armadillo (Tanska 2010) yrittävät osaltaan antaa vas-tauksia näihin kysymyksiin. Sotareportaaseista on tullut hyvinkin intiimejä ja vaikuttavia kuvauksia. Niissä katso-ja ympäröidään tapahtumilla mahdollisimman realistisen käsityksen antamiseksi. Dokumenteissa on jalkauduttu sotilaiden arkeen ja eletty heidän kanssaan koko palve-lusaika: lähdöstä paluuseen. Kuten Veijo Hietala kirjoit-ti tuoreeltaan (Tiede 2/2011), mikä olisikaan parempaa

rauhankasvatusta kuin tarjota monimuotoisia ja kriittisiä kuvia sodasta ihmisten koteihin.

Sebastian Jungerin ja Tim Hetheringtonin ohjaaman Restrepon idea oli valaista kotiväkeä Afganistanis-

ta: kertoa mitä siellä todella tapahtuu ja miksi siellä ol-laan. Tapahtumapaikka on Afganistanin väkivaltaisimpia laaksoja, jossa tulitaistelut Taleban-joukkojen kanssa on jokapäiväistä. Vuoden aikajänne ei tee dokumentista ko-vinkaan syvällistä, ja henkilötkin jäävät etäisiksi. Sodan kovuutta kuvataan usean minuutin kohtauksilla, jossa ko-nekivääri laulaa ja vastakkaisessa rinteessä ropisee – en

Kuva Tim Hetherington.

15POLEEMI

”Mikä olisikaan parempaa rauhankasvatusta kuin tarjota mo-nimuotoisia ja kriittisiä kuvia sodasta ihmisten koteihin?”

tiedä selventääkö tämä mitään katsojalle, tai edes ampu-jalle. Kaiken lisäksi sotilaat kehuskelevat sillä, miten hei-dän yksikkönsä kuluttaa eniten ammuksia koko Afganis-tanin operaatiossa. Saattaa olla, että Korengalin laaksossa rauhanturvaamisen idea on kadotettu jo täysin ja operaa-tio on muuttunut joksikin täysin muuksi. Näin ollen do-kumentin anti jää hyvin ohueksi, jos Afganistanista ja sen tilasta jotain haluaa ymmärtää.

Ymmärrän hyvin, miksi dokumenttia verrataan The Internet Movie Database -sivustolla elokuviin Hurt Locker ja Saving Private Ryan, jotka yrittävät antaa fiktion kautta kuvan sodasta. Resterpo kun tuntuu dokumentoivan vain sotaa, ei Afganistania. Vaikka dokumentti on karuudes-saan kysymyksiä herättävä, en tiedä mitä kotona istuvan äidin tai isän siitä pitäisi ymmärtää. Jos tämä olisi ainoa mitä asiasta tietäisin, niin hakisin poikani pois, sillä koko operaation tulokset näyttävän olevan nollassa.'

Elokuvassa Armadillo ohjaaja Janus Metz elää yhdessä kameramiehensä kanssa tanskalaisen joukkoyksikön

parissa yli heidän kuuden kuukauden palveluksensa Ar-madilloksi kutustussa tukikohdassa. Dokumentti tuo vah-vasti esille ajatukset ja tunteet ennen lähtöä, tapahtumien ja tapahtumattomuuden aiheuttamat reaktiot Afganista-nissa sekä analyysin siitä, mitä jäi käteen. Kertomuksesta muodostuu hyvin intensiivinen ja myös inhimillinen, sillä kamera sulautuu joukkoon hienosti ja antaa ääneen pää-henkilöiksi nostetuille sotilaille.

Kauniista kokonaisuudesta tuntuu kuitenkin monelle katsojalle jäävän käteen palvelusajan ainoa taistelukon-takti, jossa hetkellisesti purkautuva adrenaliini ja tur-hautumisen tunne konkretisoituu muutaman Taleban-taistelijan ”neutralisointiin”. Tapahtuma ja sen ilakoiva jälkipuinti vuotaa Tanskan sotilasviranomaisille, mikä aiheuttaa tutkinnan, joka vielä kaiken lisäksi vuotaa me-dialle. Perimmäinen kysymys on se, mitä voimme hyväk-syä sodassa.

Tanskalaisia partioimassa. Kuva Lars Skree.

16 POLEEMI

Dokumentin sanoman kannalta on surullista, että täl-lainen kohuaihe voi nousta itse kertomusta tärkeäm-

mäksi. Mielestäni on hyvinkin selvää, mitä tapahtuu, kun hyvin koulutettu sotilas laitetaan rauhanturvaamisteh-täviin. Sotilaat kun nyt vain koulutetaan vastaamaan är-sykkeeseen ilman sekunninkaan epäröintiä, työkaluinaan aseet. Kun tähän lisätään kuukausien saamattomuuden tunne, ystävien kuolema ja yleinen tylsyys, on vastaavan-lainen tulos mitä odotettavin konfliktitilanteessa.

Armadillo onkin huomattavasti Restrepoa intensii-visempi kuvaus siitä, mitä Afganistanissa tapahtuu vai-kuttamisen alimmalla tasolla: miten suhteet paikallisten kanssa toimivat, miltä näyttää rauhanturvaajien arki ja mitkä ovat rauhanrakentamismahdollisuudet tätä reittiä. Se, että Euroopassa tämä monia näytti hätkähdyttävän, on huomattavasti kiintoisampaa. Ilmeisesti käsitys Afga-nistanin tapahtumista on jäänyt todella etäisiksi – ehkäpä jo tylsistyttäväksi samojen uutisten litaniaksi. Jos doku-mentin antama negatiivinen kuva todellisuudesta hätkäh-dyttää, on (perusasioissa) perustiedoissa rakenteellisia virheitä.

Tärkeämpää olisikin ymmärtää Afganistanin konflik-tien värittämä tuhatvuotinen historia ja ulkopuolisten interventiot varsinkin 1800-luvun lopulta lähtien. Tämän lisäksi ymmärrystä laajentaisi nähdä paikallisten elämää kulttuurillisista ja taloudellisista lähtökohdista – valtapo-litiikka kun ei heistä juuri mitään kerro.

Harmittelinkin, kun en onnistunut tammikuun Doc-Pointissa sovittamaan aikatauluuni saksalaisohjaa-

ja Helge Reidemeisterin dokumenttia War and Love in Kabul. Reidemeister antaa äänen rakastuneelle entiselle talebantaistelijalle, jonka rakkauden tielle asettuu us-konto, heimoyhteiskunta ja sota. Mikä olisikaan parempi keino laittaa Afganistanin sota oikeisiin mittasuhteisiin, kuin tarkastella sitä paikallisen inhimillisestä näkökul-masta ulkopuolisen voimapolitiikan ilmentymän sijaan? Näkemättä jäi, onnistuuko War and Love in Kabul tässä tehtävässä, mutta ainakin elokuvan alkuperäinen nimi kertoo Afganistanista enemmän kuin tuhat kuvaa: Mein Herz sieht die Welt schwarz (Sydämeni näkee maailman mustana).

”Tärkeämpää olisikin ym-märtää Afganistanin konflik-tien värittämä tuhatvuotinen

historia”

Kuva Lars Skree.

Yhdysvaltalaissotilaita tauolla. kuva Tim Hetherington.

17POLEEMI

Kiina?Minne menet,

–Kommunismin perintöä Kiinan poliittisessa järjestelmässä on tällä hetkellä enää yhden puo-lueen valta, esitti Kiinaa ja Aasiaa tutkiva Jyrki Kallio Ulkopoliittisen instituutin helmikuun alus-sa järjestämässä Communism is Dead, Long Live Confucianism? -seminaarissa. Globaalin talouden pelisääntöihin sopeutuminen vaurastumisen eh-tona vei kommunismilta pohjan talouden alalla jo vuosia sitten, mutta nyt puolue näyttää hylänneen alkuperäisen ideologiansa lopullisesti myös muilla rintamilla.

Kiinan perinteinen uskonnollinen traditio, kon-futselaisuus, tuomittiin jo hävitettäväksi kommu-nismin laajimman kukoistuksen ja kulttuurival-lankumouksen kaudella 1960-luvulla. Nyt sille on kuitenkin myönnetty uusi mahdollisuus - kom-munistinen puolue on nostanut Konfutsen vanhat opetukset kunniaan. Tästä kertovat Tiananmenin aukiolle tammikuussa pystytetty Konfutsen patsas ja konfutselaiseen traditioon nojautuen opettavat koulut.

Suunnanmuutoksen taustalla on konfutselai-suuden pitkä ja kiistämätön yhteys kiinalaiseen kulttuuriin, minkä myös kommunistinen puolue tunnustaa. Historiapolitiikalla ennenkin ratsasta-nut puolue on keksinyt, että konfutselaisuudesta voisi saada muokattua kansaa yhdistävän voiman. Sellaiselle puolueella on tarvetta aikana, jona Kii-na on läntisille vaikutuksille enemmän alttiimpi kuin koskaan. Maailman tapahtumista perillä ole-va kommunistinen puolue tiedostaa separatismia lietsovan nationalismin vaarat multietnisissä val-tioissa.

Seminaarissa esitelmöineen Tukholman yli-opiston Kiinan kielen ja kulttuurin professori Tor-björn lodénin mukaan kiinalaiset ovat joutuneet tekemään kipeän uhrauksen suostuessaan mo-dernisaatioon talouden ehdoilla. Siksi yhteyden luominen vanhaan perinteeseen vetoaa kansaan, jonka täytyy luoda ja vakiinnuttaa paikkansa glo-balisoituvassa maailmassa. Konfutse -kortin pe-laamista ei silti suoranaisesti voi laskea kommu-nistisen puolueen voitoksi. Konfutselaisuudessa

Teksti Hanna Marjoranta

Kiina on nopeasti kasvava talousmahti, jonka tulevaisuuden suunta kiinnostaa ja arvelut-taa muita valtioita. Minkälaisin ehdoin maassa vuodesta 1949 valtaa pitänyt Kiinan kom-munistinen puolue nykyisin hallitsee?

Kuva Remko Tanis

18POLEEMI

kun on kyse kokoelmasta 2500 vuotta vanhoja ajatuksia ja oppeja, joita voi tulkita eri tavoin. Opeista on löydetty myös esimerkiksi demokrati-aa puoltavia viittauksia.

Tähän asti pääasiassa talous on sanellut viime vuosikymmenien yhteiskunnallisen muutoksen ehdot Kiinassa. Kun aatteet ja ajattelutavat kuiten-kin pluralisoituvat suuressa Kiinassa koko ajan, niiden etenemisen estäminen alkaa olla vaikeaa sensuurista huolimatta. Erityisen kiinnostavaksi Kiinan tulevaisuuden pohdinnan juuri nyt tekee Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä riehuva vapau-den ja uudistusmielisyyden huuma. Voisiko se saada jalansijaa myös Aasiassa?

Taloudellisesti menestyvä ja korkean kou-lutuksen mahdollisuudet tarjoava Kiina on toki täysin eri sarjaa kuin massatyöttömyyden ja itse-valtiuden kanssa kamppailevat arabivaltiot, mutta yhteisiä piirteitäkin löytyy. Sekä arabimaailmassa että Kiinassa on massoittain nuoria, jotka ovat tyy-tymättömiä asemaansa. Molemmilla alueilla myös ero maaseudun ja kaupunkien asukkailleen tarjo-amien mahdollisuuksien välillä on huima. Kiinan kommunistinen puolue tiedostaa tilanteen, mutta onko sillä jotain uutta varastossa vielä konfutselai-suuden jälkeen? On selvää, että pelkkään kansan yhtenäisyyteen nojaava politiikka on 2000-luvulla epävarmalla pohjalla.

19POLEEMI

muutos 1970 & 2011

Teksti Tuomas lassinharjuKuvat Teemu Perhiö

Yllättävän kannatuksen saanut puolue

1970: Suomen Maaseudun puo-lue. Puolue tunnetaan lähinnä yhdestä karismaattisesta henki-löstä, jota luonnehditaan loista-vaksi puhujaksi, joka vangitsee kuuntelijansa, ja käyttää yleensä voimakasta ja värikästä kieltä.

2011: Perussuomalaiset. Puolue tunnetaan lähinnä yhdestä karis-maattisesta henkilöstä, jota luon-nehditaan loistavaksi puhujaksi, joka vangitsee kuuntelijansa, ja käyttää yleensä voimakasta ja värikästä kieltä. Palstatilaa ovat saaneet myös Allah-pilkasta tuo-mittu bloggaaja sekä homofobi-nen hauveleista puhuva kansan-edustaja.

Karismaattinen johtaja

1970: Veikko Vennamo (1913-1997), lakitieteen lisensiaatti. Val-mis väitöskirja jäi sodan jaloissa Karjalaan. Vastustajat kuvailevat demagogiksi ja populistiksi.

2011: Timo Soini (s. 1962), val-tiotieteiden maisteri, opiskellut sivuaineena poliittista historiaa. Omien sanojensa mukaan mais-terisjätkä. Vastustajat kuvailevat populistiksi.

Oma määrittelmä poliittisella kartalla

1970: ”Puolue ei ole enempää vasemmistolainen kuin oikeisto-lainenkaan. Puolueen ideologian perustana on ihminen ja perhe eli jokainen ihminen ja jokainen elä-mä on arvokas” (Reijo Enävaara: Unohdetun kansan puolesta – SMP 20 vuotta, 1979)

2011: ”Me emme ole oikealla, olemme oikeassa” (Timo Soini Iltalehdessä 27.10.2008)

Miten puolueeseen suhtaudutaan?

1970: Vasemmisto suhtautuu erittäin kielteisesti: SKP:n Aarne Saarinen ilmoittaa, ettei SMP:tä hyväksytä samaan hallitukseen. Urho Kekkonen mustamaalasi puoluetta julistamalla sen fasisti-seksi järjestöksi ja Neuvostoliitto-vihamieliseksi.

2011: Vasemmisto suhtautuu erittäin kielteisesti: Vihreät ovat ilmoittaneet, etteivät mene sa-maan hallitukseen Perussuo-malaisten kanssa. Perinteisten puolueiden kannattajat musta-maalaavat puoluetta väittämällä sitä rasistiseksi, menneisyyteen katsovaksi sekä fundamentalis-tisen ahdasmieliseksi puolueen puheenjohtajan katsomuskannan perusteella.

Populismin vastaisku

20 POLEEMI

muutos 1970 & 2011Populismin vastaisku

maaLiSKuuSSa 1970 mEnivät SEKaiSin niin yLEiSradion vaaLiohJELman tiEtoKonEohJEL-mointi Kuin urho KEKKoSEn miELEntErvEyS. SuomEn maaSEudun PuoLuEEn Suurvoitto SEKoitti SuomaLaiSEn PoLiittiSEn ELämän PaKKaa. aLKuvuodESta 2011 PEruSSuoma-LaiSEt hEngittävät Jo KoLmEn Suurimman PuoLuEEn niSKaan. miStä on ProtEStiPuoL-uEidEn KannatuS tEhty, Ja onKo 40 vuodES-Sa miKään muuttunut?

Miksi puolueen kannatus kasvaa?

1970: Näkyvin puolue, joka ar-vostelee Urho Kekkosen tuke-man K-linjan keskitettyä vallan-käyttöä.

2011: Näkyvin puolue, joka ar-vostelee Euroopan unionia. ”Missä EU – siellä ongelma” -ajat-telu lisääntyy Kreikalle ja Irlan-nille myönnettyjen tukipakettien myötä.

1970: Syksyllä 1967 Suomea kuo-huttaa eduskunnassa paljastunut kavallus. Valtiontalouden tarkis-tusvirasto laskee sen aiheutta-neen valtiolle 27 miljoonan mar-kan menetykset. Saman vuoden budjettiin hyväksytään puoluetu-ki, joka ärsyttää kansalaisia.

2011: Vuosina 2008–2011 Suo-mea kuohuttaa kansanedustajien vaalirahoituskohu. Timo Kal-lin tokaisusta seurannut selvitys johtaa useisiin rikosepäilyihin. Kansanedustajien saavuttamat palkankorotukset ja torkkupei-tot ärsyttävät kansalaisia, jotka uhkailevat sosiaalisessa mediassa yleislakolla.

1970: ”Maaseudun autioittami-nen jatkui, vaikka Koiviston hal-lituksen maatalousministerinä oli kepun Martti Miettunen. [--] Hänestä tuli peltopakettien isä. [--] Kekkosen hallitukseen pakot-tama kepu ja Martti Miettunen olivat pettäneet kannattajansa.” (Veikko Vennamo: Kekkos-dikta-tuurin vankina, 1989)

2011: ”Katso demarien ja vasem-mistoliiton listaa ja ehdokkaita. Keitä heistä duunarimies olisi voinut äänestää? Ei yhtään ke-tään. Niinpä äänet vuosivat meil-le.” (Timo Soini Suomen Kuvaleh-dessä 12.6.2009)

Kuinka kannatuksen kasvu näkyy eduskuntavaaleihin valmistautuessa?

1970: Ehdokaspaikkoja on huo-mattavasti vähemmän kuin ha-lukkaita. Ehdokkaat kilpailevat siitä, kuka saa liittää vaalimai-nokseensa Vennamon kuvan ja hänen lausuminaan sanat ”luotan häneen”.

2011: Esimerkiksi Helsingissä ja Uudellamaalla on halukkaita kolminkertainen määrä ehdokas-paikkoihin verrattuna.”Meillä on hirveä tunku”, selittää Timo Soi-ni Frederikille, jota ei hyväksytä ehdokkaaksi, minkä seurauksena hän uhkasi polttaa olemattoman jäsenkirjansa.

Ensimmäinen syy: selkeä protestikanava

Toinen syy: kansa on turhautunut perinteisten puolueiden

Kolmas syy: perinteiset puolueet ovat unohtaneet perinteiset kannattajansa

21POLEEMI

D E M O K r A T I A N P ä T K ä T Y ö L ä I N E N

Teksti Juho KorhonenKuvat Simo Ortamo

Informaation määrä on kasvanut aina nykymuotoisen eduskun-nan perustamisesta. Tietovuori lakialoitteista, direktiiveistä ja

päätöksistä on niin massiivinen, ettei yksittäinen kansanedustaja kykene sitä hallitsemaan. Vielä viime vuosi-sadan alkupuoliskolla kansanedusta-ja kykeni hahmottamaan lakialoite-kentän kokonaisuudessaan, nykyään se on mahdotonta. Kansanedustajat ovat kykenemättömiä hallitsemaan edes omien valiokuntiensa lakialoit-teita saati koko eduskunnan.

Jäädessään informaatiotulvan alle, takertuu yksittäinen edustaja puolueensa linjaan ja äänestää paitsi ajattelematta, mikä ikävämpää, vail-la pohdintaa ja keskustelua puolue-kurin mukana ja typerienkin aloit-

teiden puolesta. Nykymuotoisessa parlamentarismissa eduskunta ei ole todellinen lainsäädäntövallan käyt-täjä saati poliittinen instituutio, vaan hallituksen tahtoa seuraava kumilei-masin.

Varsinaista valtaa käyttävät lei-masimia pyörittelevät virkamiehet ja poliittiset sihteerit. Vain heillä on re-sursseja ja aikaa paneutua ja vaikut-taa lakialoitteisiin. Ja tätäkin aikaa on syönyt valtiohallinnon tuottavuusoh-jelma. Useat lakialoitteet ovat huo-nosti valmisteltuja eikä lakien todel-lisia vaikutuksia ole analysoitu.

Demokratian suurin hyve, kes-kustelu päätöksistä ja laeista, on ka-toamassa politiikan ulkopuolelle. Jos lakialoitteista keskustellaankin, on se poleemista räksyttämistä eduskun-

nan lähetekeskustelussa eikä todel-lista vaikuttamista. Demokraattinen prosessi on pantu tuottamattomana nurkkaan häpeämään.

osa-aikaedustajuus

Ongelman ratkaisuksi on poliitti-nen edustus uudelleen määriteltävä. Askel tähän suuntaan on osa-aika-edustajuus, jossa valjastetaan uuden sukupolven tietotaito ja organisoitu-miskyvyt osaksi parlamentarismia. Osa-aikaedustaja on viiden hengen ryhmä kansanedustajia, jotka va-litaan edustamaan yhtä paikkaa eduskunnassa. Yhdessä he ovat jo demokraattinen elin, jossa päätökset tehdään yksinkertaisen enemmistön turvin. Ennen kuin osa-aikaedustaja

22 POLEEMI

ottaa kantaa lakialoitteisiin, muihin äänestysten alla oleviin asioihin tai tekee kannanottoja, ovat ryhmän jäsenet keskustelleet päätöksestä ja äänestäneet ”edustajan” mielipiteestä.

Osa-aikaedustaja noudattaa de-mokraattisesti ryhmän tahtoa. Ää-nestykset ryhmän sisällä ovat avoi-mia ja päätöksenteko läpinäkyvää. Osa-aikaedustajuus lisää edustuksel-liseen demokratiaan uuden portaan. Edustuksellisuus tapahtuu sekä ryh-män sisällä että osa-aikaedustajan poliittisessa toiminnassa. Samalla osa-aikaedustajuus lisää poliittisuu-den astetta imagokilpailun kustan-nuksella. Ryhmä ei asetu ehdolle yksittäisen naaman tai henkilökoh-taisten rahavarantojen perusteella.

Viisi ihmistä kykenee käsittele-

mään rutkasti enemmän informaa-tiota ja paneutumaan lakialoitteisiin paremmin kuin yksittäinen kansan-edustaja. Osa-aikaedustajan ryhmän sisällä voi toki vallita informaatioepä-tasapaino, mutta päätökset tehdään yksinkertaisen enemmistön turvin ja yhden jäsenen huonosti perusteltu mielipide voidaan torpata. Ryhmän päätös on osa-aikaedustajaa sitova, jolloin puoluekurin vaikutus heikke-nee ja yllyke aitoon ja argumentatii-viseen päätöksentekoon kasvaa.

Paluu kansanedustukseen

Osa-aikaedustajat edustavat itsekin kasvavaa joukkoa vakituisesta työ-paikasta epävarmoja kansalaisia,

pätkätyöläisiä ja freelancereita. Yk-sittäisen osa-aikaedustajan poliittis-ta motivaatiota ei syrjäytä raha, sillä palkkakin jaetaan. Ryhmän paine auttaa osa-aikaedustajia pitämään jalat maan. Yksittäiset revittelyt ovat mahdottomia eikä kusi nouse helpos-ti päähän.

Osa-aikaedustajahan on vain osa-aikaisesti edustajan työssä ja jatkuvasti osa kansalaisyhteiskuntaa muissa toimissaan. Todellinen työ-määrä noussee suuremmaksi kuin viidesosaan tavanomaisen edustajan ajasta. Kuitenkin, ryhmässä tapahtu-va organisoitu työ; kokonaisuuksien nopea haltuunotto, aihepiiristä toi-seen siirtyminen, projektiluontoinen työnkuva, verkostoituminen sekä kieli- ja kommunikaatiotaidot, ovat

23POLEEMI

juuri modernin pätkätyöläisen eri-koisosaamista. Työn hoidossa osa-aikaedustajia auttaa myös ryhmän tuki, jonka ansiosta on kirjaimelli-sesti mahdollista olla monessa pai-kassa yhtä aikaa. Osa-aikaedustajien käytössä ovat viiden ihmisen yhteiset kyvyt ja kielitaito, jolloin paljon käy-tännön järjestelyihin tuhlautuvaa ai-kaa voidaan allokoida hyötykäyttöön osaajan löytyessä aina läheltä ja työn-jaon maksimoidessa tehokkuuden.

Osa-aikaedustajat ovat todellises-ti kosketuksissa tekemiensä päätös-ten kanssa. Kyseessä on paluu juuril-le, aikaan jolloin eduskunta todella valittiin kansalaisista eikä ammatti-poliitikkoja vielä tunnettu. Osa-aika-edustajuuden mahdollistaa moderni teknologia, jonka välityksellä ryh-män jatkuva yhteydenpito on mah-dollista, eikä ääni eduskunnassa jää käyttämättä, vaikka yksi joukosta olisikin vaalivalvojana somaliassa ja toinen tutustumassa lähialueyhteis-työhön Venäjällä.

Vallitsevan hegemonian valta-asemaa keikutetaan läpinäkyvästi, legitiimisti ja alhaalta päin, silloin ei kyse ole vain anti-hegemonisesta vastustuksesta ja meuhkaamisesta. Deliberatiivinen keskusteleva pää-töksenteko mahdollistaa jälleen to-dellisten vaihtoehtojen tarjoamisen.

löydä oma valtsikalainen osa-aika-ehdokkaasi kevään vaaleista!

”Osa-aikaedustajat ovat todelli-sesti kosketuksissa tekemiensä päätösten kanssa.”

24 POLEEMI

Enkeleitä Helsingissä

Aidsia sairastava homomies

saa yskivältä enkeliltä juma-

laisen tehtävän. Ulkomaail-

maa neuroottisesti pelkäävä

mormonikotirouva käy ete-

länapamantereella Valiumin

voimin. Ronald Reaganin tun-

teva lakimies ilmoittaa lääkä-

rilleen, ettei ole homo, vaikka

sattuukin naimaan miehiä,

eikä siten sairasta Aidsia vaan

maksasyöpää. Ainutlaatui-

nen teatteriproduktio Angels

in America sukelsi syvälle

1980-luvun Yhdysvaltojen

apokalyptiseen

mielenmaisemaan.

Teksti Simo OrtamoKuvat Stefan bremer

& Simo Ortamo

Kuva: Simo Ortamo25POLEEMI

Vain Angels in America -näytel-mää varten koottu teatterityö-

ryhmä työsti projektia kaksi ja puoli vuotta ennen sen ensi-iltaa viime marraskuussa. Johanna Freund-lichin ohjaamaa näytelmää esitettiin talven aikana viisitoista kertaa esitys-tä varta vasten vuokratussa entisessä videovuokraamossa Alppilassa.

Angels in America oli teatteri-kokemuksena äärimmäinen.

Näytelmä koostui kahdesta yli kol-metuntisesta ja kolme näytöstä si-sältävästä osasta, joiden väliin jäi kahden tunnin lounastauko. Noin viisikymmentä katsomopaikkaa oli rakennettu pienen näyttämön ympä-rille niin lähelle, että katsoja todella joutui viettämään sunnuntaipäivänsä newyorkilaisissa asunnoissa, kahvi-loissa, toimistohuoneissa ja puistois-

sa. Seitsemän tunnin aikana yleisö syöksyi tunnetilasta toiseen: naurusta kyynelten partaalle ja raivosta sääliin.

Näytelmäkirjailija Tony Kushne-rin kuvaama 1980-luvun New

York on hysteerinen ja täynnä kuo-lemanpelkoa. Joe (Oskari Perkki) ja Harper (Elina berg) Pittin mor-monipariskunta tietää lopun aikojen olevan käsillä, ja heidän avioliittonsa ajautuu vaikeuksiin Joen identiteet-tikriisin ja Harperin mielenterveys-ongelmien törmätessä. Yhdysvaltain homoväestö puolestaan on Aids-epidemian kourissa, eikä Louisilla (Jerry Wahlforss) ole rohkeutta koh-data nuoren poikaystävänsä Priorin (Antti lang) sairautta. Republikaa-nilakimies ja Joen esimies Roy Co-hen (Matti Onnsimaa) taas joutuu kasvokkain oman kuolevaisuutensa

kanssa. San Franciscoa muistuttava taivaskin kärsii jatkuvista järistyksis-tä.

Angels in America oli näyttelijöi-den teatteria. Kahdeksan etu-

päässä nuoren näyttelijän tiimi loi Kushnerin roolihahmoista ihmisiä, jotka kävivät katsojille hyvin tutuiksi ja eläviksi seitsemän tunnin mittaan. Päähenkilöiden lisäksi näyttelijöillä oli esitettävinään sivuhahmoja, jotka edustivat monesti vastakkaista suku-puolta. Esimerkiksi Joen äitiä näy-tellyt Jaana Saarinen esiintyi myös vanhana rabbina sekä 1950-luvun kommunistivainoissa kuolemaan tuomitun Ethel Rosenbergin haamu-na. Jani Toivola puolestaan esitti Pri-orin parhaan ystävän Belizen lisäksi Harperin lääkehallusinaatiotrippien matkaopasta.

Yllä: Louis (Jerry Wahlforss) saa tietää miesystävänsä Priorin (Antti Lang) sairaudesta.Vasemmalla: roy Cohenin (Matti Onnismaa) kuolin-vuoteen äärellä Joe Harper (Oskari Perkki).Viereinen sivu: Amerikan enkeli (Krista Kosonen) suostuttelee Prioria ottamaan tehtävänsä vastaan.Kuvat Stefan Bremer.

26 POLEEMI

Näytelmä pyrki vieraannutta-maan katsojaa roolinvaihdosten

lisäksi limittämällä kohtauksia toi-siinsa sekä ajoittaisilla erikoistehos-tespektaakkeleilla. Tästä huolimatta naturalistinen näyttelijätyö vei voi-ton. Esitys muuttui illan jatkuessa yhä enemmän eläväksi elämäksi, jota tosin rytmittivät yhä voimistuvat yli-luonnolliset ilmestykset.

Kushner ei pelkää käsitellä näy-telmässään ihmiselämän suuria

teemoja: kuolemaa, rakkautta, hy-väksyntää ja anteeksiantoa. Poikke-uksellisen pituutensa ansiosta teos kuitenkin myös ehtii sanoa näistä jo-takin merkittävää. Dialogi on nope-aa, nokkelaa ja tekee salamannopei-ta iskuja. Kaiken yllä lepää ironian, intertekstuaalisuuden ja huumorin

verho: mormonirouvat polttavat sa-laa tupakkaa, Pittien asunto tuo mie-leen Rosemary’s Baby -elokuvan ja enkelillä on puhevika. Tämä verho kuitenkin repeää tosipaikan tullen, ja kuoleva murhamies saa uhriltaan viimeisen siunausrukouksen.

Työryhmän mukaan syynä yli kaksi vuotta kestäneeseen val-

mistelutyöhön oli näyttelijöiden aikataulujen lisäksi tavoite muodos-taa pitkäaikaisempi teatteriyhteisö. Jollain tavalla tämä yhteisö onnistui illan aikana imemään piiriinsä myös yleisön. Illalla teatterista astui ulos joukko katsojia, jotka suorastaan odottivat yksinäisen valkoisen enke-linsulan leijailevan alas pimeältä hel-sinkiläiseltä taivaalta.

”Seitsemän tunnin aikana yleisö syök-syi tunnetilasta

toiseen: naurusta kyynelten partaalle ja raivosta sääliin.”

27POLEEMI

Tammikuun lopulla järjestetyn kymme-nennen DocPoint-dokumenttielokuvafesti-vaalin mielenkiintoisinta antia tarjosi elokuva, joka ei varsinaisesti edes ole dokumentti. Casey

”Benin pikkuveli” Affleckin ohjaaman I’m still here -elo-kuvan (2010) keskiössä kun on tapahtumasarja tai pikem-minkin ilmiö, joka itsessään ei ole totta. Vuoden 2008 lopulla näyttelijä Joaquin Phoenix koko viihdeteollisuuden yllä-tykseksi ilmoitti hylkäävänsä menes-tyksekkään näyttelijänuransa ja siirty-vänsä täysipäiväiseksi rap-muusikoksi. Elokuvan julkaisun yhteydessä kuiten-kin sekä Affleck että Phoenix ilmoitti-vat jutun olleen huijaus, ja Phoenixin vain näytelleen hulluksi muuttunutta itseään.

Dokumenttielokuvien katsotaan eroavan ”ta-vallisista” elokuvista siksi, että ne pyrkivät tallentamaan jotakin todellista, siinä missä muut elokuvat ovat juonel-taan fiktiivisiä. Vaikka I’m still here ei päällisin puolin kuulu dokumenttien kastiin, siinä mielessä että sen ilmei-sin kerronnallinen taso ei ole totta per se, on se silti mitä ilmeisimmin dokumentti. Elokuva tallentaa jotain moni-

mutkaisesta ja nykyajalle ominaisesta julkkisten, media-teollisuuden ja massayleisön kolmiodraamasta. Vaikka Phoenixin uusi rap-elämä ei totta ollutkaan, olivat sen aiheuttamat reaktiot julkisuusteollisuudessa ja sen koh-deyleisössä, televisiota ja internetia seuraavassa ihmisten massassa, aitoja ja todellisia.

Kuva sensaatiomedian pyörittämästä julkkiskul-tista, jota Affleck ja Phoenix pyrkivät rakentamallaan hyper-todellisuudellaan meille näyttä-män, on mätä ja turmeltunut. Elokuvan aikana saamme näh-dä kuinka viihdeteollisuuden ja Phoenixin kannattajakunnan suhde Hollywoodin kultapoi-

kaan ja tämän uutta uravalintaa kohtaan muuttuu epä-uskoisesta suorastaan avoimen vihamieliseksi. Alkuhäm-mästyksen jälkeen uutismedia ja videobloggari toisensa jälkeen julistaa Phoenixin uran olevan ohitse. Oscarein palkitusta sankarista tulee pian kansakunnan yleinen syl-kykuppi ja naurunaihe.

”Elokuvan keskiössäon ilmiö, joka ei

itsessään ole totta”

Olen täällä vieläkinjoaquin phoenixin rap-elämä

Teksti Eetu Jokela Kuvat Magnolia Pictures

28POLEEMI

Vaikka media suorastaan kääntää selkänsä enti-selle suosikilleen, ei se jätä tilaisuuttakaan käyttämättä ot-taakseen kaiken irti Phoenixin tehtailemasta fiktiivisestä spektaakkelista. Mieleen tulee väistämättä puhkikulutetut vertauskuvat korppikotkista haaskan äärellä. I’m still here näyttää myös sen, kuinka pinnallinen ja kiero on suuren yleisön suhde idoleihinsa. Kun massan suosikki tekee jotakin yleisön odotuksista poikkeavaa, menettää tämä välittömästi seu-raajiensa tuen ja luottamuksen. Kuin jokin nykyaikainen, kuu-luisuuskulttia ylläpitävä sekä yleisön ja julkkisten keskinäistä suhdetta uusintava sanaton sopi-mus olisi toisen osapuolen tahol-ta irtisanottu.

Kaiken edellä mainitun lisäksi on elokuvaan tal-lennettu myös ruumiineritteitä, alkoholin- ja huumeiden-käyttöä sekä miehistä alastomuutta, jota elokuvassa on Los Angels Timesin erään kirjoittajan mukaan ”enemmän kuin keskiverrossa homopornoelokuvassa”. Eräässä koh-tauksessa Phoenixin assistentti ulostaa nukkuvan näyt-telijän kasvoille. Kuten muissakin 2000-luvun mocku-mentaryissa, kuten tv-sarja Konttorissa (The Office), I’m

still herestä löytyy läjäpäin myötähäpeää laukaisevia ja kaikkia sisäänrakennettuja sosiaalista elämää koskevia sääntöjä loukkaavia kohtauksia. Toisin kuin Konttoris-sa, katsoja ei pääse tunteitaan pakoon ”tämä ei ole totta” -mantran taakse. I’m still heressä ihmisten reaktiot ovat tosia, vaikka niiden stimulantti onkin valheellinen.

Mikä sitten on I’m still heren arvo dokument-tielokuvana? Tehtävässään pyrkiä kuvaamaan jotakin oleellista median, julkimoi-den sekä yleisön suhteista se jää valitettavan kesken-eräiseksi. Elokuvan 106 mi-nuutin kestosta valitettavan suuri osa on edellä mainittua

julkisuuden lieveilmiöiden kuvausta, joka on kyllä viih-dyttävää, mutta elokuvan päämäärän kannalta epäoleel-lista. I’m still herestä on myös jätetty pois osa, joka olisi sen tavoitteen kannalta kaikkein oleellisin: kun Affleckin ja Phoenixin orkestroima vedätys paljastetaan ja media pakotetaan rakentamaan suhteensa näyttelijään uudel-leen. Olisiko se tunnustanut virheensä vai jatkaisiko se eloaan, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

”Eräässä kohtauksessa Phoenixin assistentti ulostaa

nukkuvan näyttelijän kasvoille”

29POLEEMI

historiaa videopelien silmin

Teksti: Antti Vainionpää

Kuvat: Activision, Para-dox Interactive, Firaxis Games & Jim Gasperini

Television passiivinen media on korvautunut in-teraktiivisella. Me emme enää istu ja katso, miten näyttelijä pumppaa vas-tustajiaan täyteen lyijyä, vaan pelaaja itse voi ot-taa ohjat käsiinsä. Hän voi löytää jonkun humaan-imman tavan ratkaista tilanne esimerkiksi kes-kustelemalla vastusta-jansa kanssa – tai sitten pelaaja vain pumppaa vi-holliset täyteen. Videope-li interaktiivisena teat-terina pakottaa katsojan niin ohjaajan, käsikirjoit-tajan kuin näyttelijänkin rooleihin muodostamaan entistä monimutkaisem-pia lopputuloksia.

Historiaa tehdään ase kädessä Call of Duty -pelisarjassa. Kuva Activision.

31POLEEMI

Videopeli osana massakult-tuuria on tuore ilmiö. Se on lyhyessä ajassa noussut harvojen harrastuksesta

osaksi normatiivista ja hyväksyttä-vää arkielämää kaikissa yhteiskun-taluokissa. Videopeliin voidaan si-sällyttää paljon informaatiota, joka melkein huomaamatta iskostuu ei-mediakriittisen tulkitsijan tajuntaan.

Monien videopelien sisällöt poh-jautuvat historiaan, mikä tekee niis-tä historiapolitiikan välineitä. Koska historialliset viittaukset eivät välttä-mättä ole tutkijoiden laatimia, peleil-lä on taipumusta kontrafaktuaalisuu-teen eli vaihtoehtoisten tapahtumien fiktiiviseen pohdiskeluun. Näin pe-leillä on sisältönsä kautta väistämät-tä tarjottavana hyvinkin eri tavoin tulkittavissa olevia visioita historian kulusta. Pelien mukaan historian kä-sitteistöä ei tulisi tulkita niin vahvasti pelkkien jäykkien tositapahtumien

kautta ja olla aina varuillaan piilos-sa väijyvien anakronismien varalta, vaan antaa myös erilaisten mieliku-vien ja näkemysten esittää oma tul-kintansa.

Mielenkiintoisimmat historiakä-sitykset nousevat peleistä, jotka salli-vat pelaajilleen vapaat kädet historian toteuttamiseen. Esimwerkkejä täl-laisista peleistä ovat Europa Univer-salis, Hearts of Iron, Crusader Kings, Victoria, Crisis in Kremlin, Balance of Power, Conflict – Middle East Political Simulator ja Shadow President.

Näissä peleissä lähtökohdaksi on otettu yleisesti hyväksytty histo-riantulkinta, minkä jälkeen pelaa-jalle annetaan suhteellisen vapaat kädet toimia annettujen rajoitteiden puitteissa. Edellämainitut pelit ovat historiallisia simulaattoreita, jotka tarjoavat sattumaan ja strategiseen suunnitteluun pohjautuvia vaihtoeh-toisia historiantulkintoja.

Myös populaarimmat pelit, ku-ten Civilization ja Total War tarjoavat mahdollisuuden historiatulkintojen tekemiseen. Niissä pelaajan vapaa toiminta on niin suuressa osassa, että pelien kautta muodostuva his-torian kokonaiskuva on väistämättä vääristynyt. Tämän lisäksi Civiliza-tion -pelisarja tekee suunnattomia ennakko-oletuksia modernisaation etenemisestä ja eurosentrisyydestä. Simulaatiopelien historiaa rajaava näkökulma saattaakin satunnaisuu-den turvin tarjota pelaajalle hyvin paljon pohdittavaa. Aitoihin lähtö-kohtiin perustuva peli tarjoaa lisäk-si hyvin toiminnallisen tavan oppia historian käsitteitä, kuten esimerkik-si ristiretket, miekka, sota, vasallius, maaorjuus, imperialismi, kolonialis-mi, darwinismi ja teollistuminen.

niin erikoista kuin se onkin, pelin fiktiivisyys ei välttämättä ole rajoite historian oppimiselle vaan vaihtoeh-

”Hidden Agenda -peli tar-joaa pelaajalleen mah-dollisuuden astua täysin kuvitteellisen eteläame-rikkalaisen banaanival-tion presidentiksi suu-ren mielenosoituksen jälkeen.”

Hearts of Iron -strategiapelisar-jassa soditaan maalla, merellä ja ilmassa joka puolella maail-maa. Kuvat Paradox Interactive.

32 POLEEMI

toinen keino nähdä yhä voimakkaan ristiriitaisesti tulkittuja tapahtumia. Yksi erinomainen esimerkki tästä on Hidden Agenda -peli, joka tarjoaa pelaajalleen mahdollisuuden astua täysin kuvitteellisen eteläamerikka-laisen banaanivaltion presidentiksi suuren mielenosoituksen jälkeen. Tätä vuonna 1988 tehtyä peliä on käytetty ainakin Yhdysvalloissa yli-opistotason tehtävissä eräänlaisena esimerkillisenä keinona hahmottaa Etelä-Amerikan vaikeaa historiaa kylmän sodan aikana.

Videopelit ja interaktiivinen me-dia eivät enää rajoitu vain peilaamaan poliittista historiaa vaan ovat otta-neet viime vuosina rohkeita historia-poliittisia kannanottoja. Tähän kate-goriaan kuuluvat Kokoomusnuorten vuoden 2004 eduskuntavaalien alla laatimat, avoimen propagandistiset

Punikkila -nettisivut. Punikkila tar-joaa käyttäjälleen mahdollisuuden havainnoida hypoteettisen oikeis-tolaisen ja vasemmistolaisen yhteis-kunnan utopioita viihteellisen toi-minnallisuuden keinoin.

Muita lähihistorian Suomea kos-kevia historiapoliittisia kannanot-toja videopeleissä on löydettävissä venäläisten ja suomalaisten yhdessä toteuttamasta Talvisota: Icy Hell – pe-listä, joka nostaa jälleen kerran esille suomalaisten ja venäläisten eroavat historiakäsitykset.

Hauskuus, mukaansatempaavuus ja muunneltavuus ovat tulleet osak-si viihteen sisällöntuotantoon. In-formaatiotulva ja ristiriitaisuus ovat tuoneet esille tarpeen erottua joukos-ta korostamalla tietosisältöä viihteel-lisyyden ja elämyksellisyyden avulla. Videopelaaminen on lähtökohtaisesti

luotu mahdollisimman houkuttele-vaksi, miellyttäväksi ja motivoivaksi toiminnaksi. Kellyn motivaatioteori-an mukaan ihminen on aina aktiivi-nen, joten kysymys onkin siitä, mihin hän aktiivisuutensa ohjaa. Tekemisen mielekkyys ja Huizingan teoriat lei-kin maagisesta kehästä auttavat tuke-maan käsitystä mielekkään tekemisen tavoittelemisesta. Leikki rajaa itsel-leen ajan ja paikan luoden ”maagisen kehän”, jonka sisällä toteuttaa itseän-sä. Maaginen kehä on rajattu omaan täydellisyyteensä, vaikka ympäröivä tavanomainen maailma olisi kaoot-tinen. Säännöt ovat leikille tärkeitä, sillä ne luovat tavanomaisesta maail-masta irrallisen todellisuuden. Leikin sääntöjen rikkoutuessa myös leikki on lopussa. Leikkien maagisen kehän saavuttaminen on tie korkeamman motivaation saavuttamiseen.

Tämä artikkeli perustuu kirjoittajan Metropolia –ammattikorkeakoululle laatimaan lopputyöhön Motivaatio ja opettaminen videopelien avulla.

Kirjoitelmassa mainittuja vanhempia pelejä, kuten Hidden Agenda, Crisis in Kremlin, Balance of Power, Conflict – Middle East Political Simulator ja Shad-ow President on ladattavissa pelatta-vaksi: http://www.abandonia.com/

Punikkilan nettisivut löytyvät osoitteesta http://web.archive.org/web/20070316130232/http://www.punikkila.fi/

Kansakunnat kehittyvät Civilization -pelissä kivikaudelta atomiaikaan. Kuva Firaxis Games.Vallankumous Etelä-Amerikassa pelissä Hidden Agenda. Kuva Jim Gasperini.

33POLEEMI

Professorin lukuvinkki

Pauli Kettunen

Ollin maailmaan kuuluvat isä, joka ostaa, korjaa ja myy käytettyjä tavaroita, äiti, joka hoitaa kotia ja

käy lajittelemassa kananmunia kun isän putiikki tuottaa huonosti, kol-me isosiskoa ja autistinen pikkusisko, kansakoulun opettaja, joka yhä käy sotaansa, poikaluokan kaverit, jois-ta Elefantti on muiden kiusaama ja opettajan halveksima, isän Vanguard-auto, johon tuttavaperhekin ahtautuu juhannusmatkalle, räjähdysaineet, joilla saadaan aikaan kovaa ääntä ja pahaa tuhoa, amerikkalaiset ja venä-läiset avaruusalukset, jotka kiitävät peräkkäin mustassa avaruudessa, isosiskon levysoitin ja äänilevy, jonka pyöriessä Laila Kinnunen laulaa yli kuusikymmentä metriä. Olli laskee, tilastoi ja merkitsee muistiin. Hän on kymmenen korvilla.

Olli Jalosen Poikakirjan (Ota-va 2010) tapahtumapaikkana on 1960-luvun alkupuolen eteläsuoma-lainen pikkukaupunki, Hämeenlin-nan näköinen. Sinne isä on tuonut

perheensä Helsingistä, kun kädet ovat tulleet työtapaturmassa liian tärise-viksi metallimiehen työhön. Isä tilaa Päivän Sanomia eli kannattaa sosiaa-lidemokratian skogilaista siipeä. Po-liittinen kanta ei ole yksityisasia, jos-kaan opettajan kokoomuslaisuus ei ole politiikkaa vaan isänmaallisuutta.

Opettaja opettaa puolustamaan isänmaata, pelkäämään Jumalaa, luokittelemaan luomakunnan eliöt ja oliot sekä tunnistamaan sanojen viisitoista sijamuotoa nimennöstä keinontoon. Kun vammautuneen ruumiin kranaatinsirpaleet ja poikien pikku nahistelut järkyttävät opettajan mielen tavallistakin rajummin, tulee uusi opettaja. Takakohtainen asemo muuttuu relatiivipronominiksi. Ollin on nyt pakko opetella väärällä tavalla, vaikka on oppinut, että vierasperäi-set sanat tuhoavat suomen kielen ja Suomen mielen. Uusi opettaja puhuu siirtomaiden vapautumisesta ja soit-taa radiosta Beatlesia. Tämä on johta-jaopettajalle liikaa, ja vanha opettaja palaa poistuakseen pian lopullisesti.

”Monen sodat koke-neen mielestä sodas-ta ja sankaruudesta muistutettiin liikaa.”

Kuva: Simo Ortamo

34 POLEEMI

Poikakirja kertoo siitä, miten yk-silön elämänkulun vaihe ja yhteis-kunnan muutosvaihe sulautuvat maailmanhahmotuksessa yhteen. Koulupojan kokemisen ja oppimisen kertomus luo kuvaa siitä, miten van-ha ja uusi, tuttu ja outo, oma ja vie-ras, kokemus ja odotus suhteutuivat toisiinsa 1960-luvun suomalaisessa elämänmenossa. Sodasta alkoi olla kaksikymmentä vuotta, mutta aikuis-ten kokemuksina sota oli läsnä. Jot-kut puhuivat siitä kaiken aikaa, jotkut vaikenivat, eivät siksi, ettei sodasta olisi saanut puhua, vaan selviytyäk-seen. Monen sodat kokeneen mieles-tä sodasta ja sankaruudesta muistu-tettiin liikaa.

Kirjallisuus muovaa muistia. Väinö linnan Pohjantähti-trilogian jälkeen Pentinkulman näköiset kylät yleistyivät muistitiedon keruukokoel-missa. Poikakirjan lukeminen ruok-kii ja värittää 1960-luvun alun kansa-koululaisen nostalgiaa. Kirja kertoo tutusta. Pohjoissavolaisen syrjäkylän koulussa uskonnollis-isänmaalliseen

sanomaan ei tosin liittynyt saman-laista pelottavaa arvaamattomuutta ja moniin uutuuksiin törmättiin myö-hemmin. Poliittisen historian tutkijaksi urau-tunut aikalaistodistaja valpastuu luki-essaan, miten opettaja lähettää oppi-laansa kauppaamaan kaupunkilaisille tulitikkurasioita, joiden etiketissä lu-kee: ”Älä saastuta kotikuntaasi kom-munisteille, Tulevaisuuden turvaksi, Älä väistä vastuuta, Valitse vapaus!” Piru kietoo lukijamme pauloihinsa lähdekriittisen historioitsijan hah-mossa. Tuli taannoin avustettua pik-kuveljeä tulitikkuetikettien keruussa. Eihän se noin mennyt. Kokoomuk-sen kunnallisvaalitikkujen aski julisti vuonna 1964: ”Älä torku kotikuntaasi kommunisteille! Sytytä vaalivalkea!”

Kaunokirjallisuutta ei pidä lu-kea historiantutkimuksena. Poika-kirja koskettaa muitakin kuin tuon ajan samanikäisinä eläneitä. Jalosen kieli ja kerronta ottavat otteeseensa. Hänen proosastaan voi vaikuttua,

vaikka ei olisikaan järin kiinnostunut kuusikymmenluvun monikasvoisesta historiasta. Kirja kertoo siitä, miten ihminen rakentaa itseään yksilöksi. Kuvaan tulee ajan ja paikan rajat ylit-tävää yleispätevyyttä. Samalla siihen hahmottuu suomalaista ja pohjois-maista individualismia ajalta ennen kuin päiväkodissa on alettu opettaa myyvän portfolion tekemistä. Yksi-löllisyyden tila avautui siitä, ettei teh-nyt numeroa itsestään eikä aiheutta-nut vaivaa toisille:

”Niin minä opin maailmasta pi-tämään omat asiat itseni sisällä ettei muiden niistä tarvitse välittää eikä se-littää kenellekään eikä huolehtia min-kään turhan vuoksi ja sillä lailla opin hakemaan maailmasta paikan.

Se ei ole nurkassa eikä keskellä. Siinä on enemmän omaa kuin muit-ten määräämää mutta enemmän sii-nä on muitten vuoksi.”

Kuva Simo Ortamo.

35POLEEMI

ww

Lamppu syttyi päässäni kansam-me ikuisesta suurmiehestä J.V.

Snellmanista luennolla puhuttaes-sa. Saima- lehden kuvaus heikosta rahvaasta otsikolla ”Joku sana lais-kuudesta” sai tämänkin opiskelijan huvittuneisuuden kautta hieman syyllistymään. Tuloksettomuuteni olisi rakkaan Snellmanin silmissä sellainen pahe, että hän löisi mi-nua Läran om staten -teoksellaan tyhjyyttä kumisevaan päähäni ja julistaisi, että kaltaiseni nuoret kan-sankynttilät ajavat maamme kohti suurta tuonelaa.

Miksi on niin vaikeata laittaa sitä juuri elämäsi kannalta

tärkeää sähköpostia ajoissa? Miksi on niin vaikeaa palauttaa ne opis-kelijakirjaston kirjat silloin kun se kiltti eräpäivämuistutus tulee web-mailiin? Miksi en voisi kirjoittaa luentopäiväkirjaa heti ja kirkasot-saisena selittää: ”HallitseN aikaani!” Miksei statuspäivityksissäni lue: ”Opiskeltu taas Aleksandriassa, jos vielä pullat leipoisi ja pesisi pyykit”? Miksi minä vain haluan nukkua? Äiti sanoo minun näyttävän masen-tuneelta, vaikka aamulla vain sattui tulemaan niin kiire, etten meika-ta ehtinyt. ”Dear Dr. Phil: Mitä se ajanhallinta on?”

Olisiko helpompaa jos yhtyi-sin tehokkuuden ylistyslau-

luun? Mutta lounaalla on kirjan lukemisen sijasta paljon mukavam-

paa tarkkailla ihmisiä. Tuolla on taas se mies, joka hamstraa leipää nahkasalkkuunsa. Tuolla on nais-tutkimuskorin feministijoukko paasaamassa keuhkonsa rikki Neu-vostoliiton vääristyneestä naisku-vasta ja sen seurauksena Venäjällä vallitsevasta naiskäsityksestä, jossa ladyt näyttävät kapitalismin raatele-milta irvikuvilta naisesta.

Voin tiivistää tämän hämärän päättelykaavan seuraavasti:

Saan myös paljon aikaan, kunhan stressi siihen pakottaa ja kieltä-mättä opintosuorituksia on kahden vuoden jälkeen, jos ei paljon, niin ihan kivasti. Paras katalyytti lais-kuuteeni on siis stressi. Lisäksi saan voimaa ajattelemalla, että joskus saa ja pitääkin olla kivaa ja että joten-kin asiat aina järjestyvät. Minun on pakko turvautua tähän kliseeseen silloin, kun en jaksa olla mukana kaikessa ja olla the last man stan-ding (Rispektii silti sulle Pj leske-lä! Antti Routon sanoin: Olen sulle ikuisesti bissen velkaa.)

Uskoa opintoihin ja elämään teille kaikille! Valtsikan dekaa-

nille, joka pelästytit minut syksyn 2009 orientoivalla viikolla sanomal-la, että velvollisuutemme on valmis-tua nopeasti, voisin sanoa, että tule Kuppalaan joku kerta! Siellä on ki-vaa!

PaloPuhe: joku sana laiskuudestaTeksti: Lotta ShemeikkaKuva: Simo Ortamo

36 POLEEMI

w

Poleemin päätoimitus on saa-nut haltuunsa valtavan mää-rän Polho ry:n hallituksen keskinäistä sähköpostikir-

jeenvaihtoa. Aineisto koostui lähes 1200 sähköpostiviestistä vuoden 2009 joulukuun ja tämän vuoden tammikuun väliseltä ajalta.

Nimeä "Timo-Pekka" käyttävä vuotaja kertoo uskovansa viestien julkistamisen palvelevan ainejärjes-tön etua:

- Polhon hallitus toisensa jälkeen on väittänyt pyrkivänsä kaventamaan kuilua rivijäsenten ja itsensä välillä. Kun viestit ovat julkisia, ei voi enää puhua hallituksen muodostamasta sisäpiiristä.

Suurin osa sähköpostiviesteistä si-sältää rutiininomaista informaation vaihtoa, ideointia sekä nakkilistoja, jotka ovat kaikki välttämättömiä jär-jestön yli sataa vuosittaista tapahtu-maa järjestettäessä.

Joukosta löytyy kuitenkin myös viestejä, jotka kertovat karua kiel-tään hallitustoimijoiden heikoista ajanhallintakyvyistä sekä valotta-vat heidän irrationaalisia pelkojaan ja eriskummallista huumorintajua. Aineisto paljastaa myös vähemmän mairittelevia käsityksiä toisista halli-tuskumppaneista, hätkähdyttäviä ag-gressioita ja jopa hallituksen piirissä vallinneen ivallisen suhtautumisen seuraajaehdokkaisiin.

Poleemi toimii läpinäkyvämmän ainejärjestömaailman puolesta. Jos hallussasi on salassa pidettävää ai-neistoa ainejärjestötoiminnasta, voit lähettää sitä anonyymisti osoittee-seen poleemi-2011@helsinki.fi.

Päiväys: Tue, 14 Sep 2010 15:56:20 +0300

Otsikko: Re: Halko ensi viikon ti 21.9. klo 18

Moi,Miksiköhän olin väittänyt, etten pääse paikalle? Koska ei mulla mitään muuta menoa silloin ole. Tai sitten olen unohtanut jotain tärkeetä. Tai jotain. Jännää.

Päiväys: Thu, 16 Sep 2010 11:24:44 +0300

Otsikko: Re: Amigo-sitsien leipomukset

No mä nyt sit UHRAUDUN leipomaan perjantaina yliopistoliikunnan sijaan. Syytän Polhon hallitusta mikäli joskus lihon muodottomaksi syystä tai toisesta ;)

Päiväys: Tue, 21 Sep 2010 23:22:48 +0300 Otsikko: Re: Tajunnanvirtaa fuksiaisista

Ja muistakaa mainostaa laitoksen listalla fuksiaisten jatkoja! Vaikka mitään niin legendaarista kuin _______ ja ________ pämppäämässä ilmaista kiljua tuskin tuleekaan tapahtumaan :D

Päiväys: Wed, 13 Oct 2010 21:37:33 +0300 Otsikko: Re: Fwd: Elokuva-avustajahaku

Joo, ei meidän hallituksesta MIEHIÄ oikein löydy (siis nimenomaan isoilla aakkosilla kirjailtuna)._____, _____ ja ______ nyt ehkä menisivät juuri ja juuri läpi. _____ kans, ehkä varauksin myös _______.Toisaalta, eikö punaisia sotilaita voisi uskottavammin esittää meidän kaltaisemme ruipelot, kun ne muutenkin oli sellaisia luusereita?

Päiväys: Mon, 18 Oct 2010 21:01:02 +0300 Otsikko: Re: Fwd: Re: Vuokra ja vahingot

___________________ ei tykkää tästä ollenkaan. Siis, jos selviää kuka on tarkoituksella irroitellut polttimoita lampuista, niin syötän sille sini-punaraitaiset Giulio-bokserit. Epäreilua, että jotkut vandaalit maksattaa Polholla tällaiset pelleilyt.

Päiväys: Wed, 10 Nov 2010 10:30:13 +0200 Otsikko: Re: ONGELMA: vaalikokouksen paikka, reagoikaa nopeasti!

Myös sitä mieltä ettei lähdetä liian kauas seikkailemaan. Ja jostain Rikhardinkadulta ja Tieteiden talolta on pitkä matka Harry's Bariin jatkoille!Mjoo - leikki leikkinä - mutta ei mennä liian jänniin paikkoihin, fukseilla on housussa jo muutenkin.

Polho-Leaks

37POLEEMI

Puheenjohtajalta

Ilari leskelä

Puheenjohtajan nuija on jälleen löytänyt seuraavan kodin ja uudet toimijat ovat astuneet tehtäviinsä. Ja ni-

menomaisesti uudet, sillä tänä vuon-na ainoastaan puheenjohtaja on ”ko-kenut” toisen vuoden hallituslainen. Tämä ei kuitenkaan kieli polholais-ten aktiivisuuden puutteesta: viime vuonna järjestettiin 122 tapahtumaa, joista yhdeksässä ylitettiin sadan osallistujan määrä.

Hallituksen 12 jäsenestä kolmas-osa on toisen vuoden opiskelijoita, loput ensimmäisen. Tästä nuoresta – mutta perivaltsikalaisesta – vuosi-kertajakaumasta huolimatta on vuosi lähtenyt hyvin aktiivisissa merkeissä liikkeelle. Voinkin luvata, ettei ”nap-pulaliiga” kaadu Paasion II:n lailla siihen, että sen ”hartiat ovat liian ka-peat” – tahtoa ja taitoa on. En ryhdy tässä luettelemaan tulevia tapahtu-mia, sillä nämähän löydätte luonnol-lisesti Polho ry:n kotisivujen kalen-teria seuraamalla. Samaisilta sivuilta löydätte myös vuoden 2011 hallituk-sen esittelyineen. Suosittelen myös vilkaisemaan hallituksen pöytäkirjo-ja, joissa tapahtumista keskustellaan.

Mutta mitä tapahtuu Polhon tapah-tumien ulkopuolella? Oppiaineen kanssa valmisteltu syksyn tutkinto-rakenneuudistus on loppusuoralla, opintopiirit ovat jälleen suunnitteilla ja HYY:n edustajistovaalit pidetään

syksyllä. Merkittävimmäksi kevään haasteeksi näen Kannunvalajien ti-lojen käytön Uudella ylioppilasta-lolla. Monet saattavat muistaa van-han Kannulan Hietaniemenkadulla, eikä se ymmärrettävästi houkutellut sijainnillaan saati kunnollaan. Kui-tenkin nykyiset paraatipaikalla sijait-sevat tilat olisi ensiarvoisen tärkeää omaksua valtsikalaisten käyttöön.

Mitään ei pidä ottaa annettu-na. Kannunvalajat huolehtii tilojen kuntoon saattamisesta, mutta hen-ki lähtee ihmisistä. Missä sinä satut törmäämään tuttuihisi ja vaikkapa vaihtamaan pari sanaa väliin jäänees-tä luennosta, kun valtiotieteellinen kirjasto mitä ilmeisimmin hiljenee uuden opiskelijakirjaston valmistu-essa? Voisivatko Kannun tilat lan-gattomine netteineen ja kahvinkeit-tomahdollisuuksineen tarjota jotain enemmän kuin Unicafe tai lukusali? Mitään ei synny yhdessä yössä, mutta tulevaisuus ei vielä näytä tarjoavan ainakaan enempää tiloja valtsikan opiskelijoille kampusalueelta.

Jäikö jotain hampaankoloon? Eikö Polho ikinä järjestä mitään järkevää tekemistä? Tee kaikille palvelus ja kerro ideasi meille: hallitustoimijoil-le, hallituksen mailiin (polho-halli-tus@helsinki.fi) tai hallituksen blo-giin, jossa hallitus pyrkii muutenkin jakamaan ajatuksiaan ja kokemuksi-aan. Sinä olet se, mistä Polho elää.

Kuva Simo Ortamo.

38POLEEMI

konista sekaisin Teemu Perhiö