Embed Size (px)
DESCRIPTION
Paksua ja painavaa sanaa! Poleemi 2/12 on täällä.
Citation preview
1p o l e e m i 2/2012
P o l e e m i2/12
2 p o l e e m i 2/2012
3p o l e e m i 2/2012
Meistä puhutaan. Ja millä ni-mityksillä.
Y-sukupolvi, diginatii-vit, milleniaalit, minä-me-
sukupolvi. ”Yykkärit” eli vuosien 1980-1994 välillä syntyneet nuoret aikuiset. Meistä puhutaan, koska olemme erilaisia. Olemme erilaisia kuin ne. Ajattelemme eri tavalla kuin ne. Teemme työtä eri ta-voin kuin ne. Ne Paavo Väyryset, Paula Risikot ja Jyrki Kataiset.
Aalto-yliopiston toteuttaman Dialogi tutkimushankkeen mukaan arvostamme omaa aikaa. Kaikki lähtee siitä, että yksi-lönä on vapaus valita, mitä tällä elämäksi kutsulla omalla ajalla tekee. On mahdol-lista vaihtaa suuntaa ja tehdä yllättäviä päätöksiä. Kokeilla, kokeilla ja kokeilla. Kokeilla sen aikaa kuin kokeileminen tuottaa hedelmää.
Huhtikuussa 2012 kaksi suomalais-ta mediaa, Helsingin Sanomat ja Gloria kirjoittivat ”yykkäreistä”. Glorian juttu oli yhtä riemujuhlaa, jonka mukaan ”Me teemme tulevaisuuden!”.
Kaiken ”yykkäri” puheen keskellä mie-leen pulpahtaa lähinnä yksi ajatus: mitä ihmettä. Mistä kyseinen vastakkainaset-telu kumpuaa? Me ja Ne? Vuonna 2012?
Valtsikassa opiskelee 1130 ihmistä, jot-ka eivät ns. yykkäri-ikäskaalaan sijoitu. Kysyin vanhemmalta poliittisen historian opiskelijalta, mitä hän arvostaisi työelä-mässä, jos päättää sinne opintojen jälkeen suuntautua. Vastaukset olivat saman suun-taiset kuin Aalto-yliopiston tutkimuksen haastattelemilla ”yykkäreillä”. Arvostus-ta saisivat ”hyvä työilmapiiri, tunne, että omalla työllä on merkitystä sekä joustavat
työajat”. Kuulostaa juuri siltä kaikkien al-leviivaamalta yykkäri-puheelta.
On selvää, että työelämä on 50 vuo-dessa muuttunut. Ja Valtsikasta valmistuu uudella tavalla ajattelevia työntekijöitä. Eroavaisuuksien ja nimitysten alleviivaa-minen tuntuu kuitenkin turhalta: unoh-detaan ”yykkäri-puhe”, mutta hoidetaan hommamme kunnialla.
Vuoden 2012 toinen Poleemi osoittaa, että olimme sitten ”yykkäreitä” tai emme, on meistä moneen. Poleemi vieraili Kali-forniassa kohutulla Coachella-festarilla (s.26), Saksan Jenassa pohtimassa 80 muun eurooppalaisen opiskelijan kanssa historian tilaa (s.38) ja tarjoaa reportaasin Ranskan presidentinvaaleista suoraan pa-raatipaikalta (s.16).
Unohdetaan määritelmät, itsensä lo-keroiminen ja annetaan kesän tulla. Huo-letonta ja virkistävää lomaa!
(Psst Fuksi! Tämä Poleemi saapuu elo-kuussa myös Sinulle. Onnea opiskelupaikasta ja nähdään syksyllä!)
Reetta Heiskanen-vastaava päätoimittaja
p ä ä k i r j o i t u s
»Ajattelemme eri tavalla kuin ne. Ne Paavo Väyryset, Paula Risikot ja Jyrki Kataiset«
4 p o l e e m i 2/2012
p o l e e m itoimitus
Vastaava päätoimittajaReetta Heiskanen
PäätoimittajatJanne Soisalon-Soininen
Riina HyökkiTuomas Lassinharju
Ulkoasu ja taitto Janne Soisalon-Soininen
Riina Hyökki
Kuvitus ja kuvatMikko Virta Riina Hyökki
Janne Soisalon-Soininen Reetta Heiskanen
Jussi Välipirtti Johanna Räty Simo Ortamo
Kannen kuvaJanne Soisalon-Soininen
PainoUnigrafia Oy
Painos200 kpl
ISSN1235-4412
Sähkö[email protected]
JulkaisijaPoliittisen historian
opiskelijat Polho ry
Poleemi saa HYY:n järjestölehtitukea
8
13
14
16
22
26
30
33
36
38
43
s i s ä l t ö37. vuosikerta2/2012
Alumnipalsta 6 Gradupalsta 7 tamminiemen pesä 44 Gradukatsaus 45 Puheenjohtajalta 46
Kun kaupunki on keltainen -Eetu Jokela
-reportaasi hulluilta päiviltä
Kolumni - Topi Houni
-Kansantaloudesta ja kukkaruukuista
Analyysi -Juhani Ylitalo
-Tiukkaa arviota polholaisuudesta
Ranska valitsi muutoksen -Simo Ortamo
-Pariisin kirjeenvaihtajan ajatuksia presidentinvaalista
Guggenheimiakin kiinnostavampaa -Reetta Heiskanen
-Kuka on Markus Rauramo?
Coachella? -Janne Soisalon-Soininen
-Tupac keskellä erämaata
Lentävä Saksalainen -Tuomas Lassinharju
-Legendaarinen Rust
Näkymättömät vaikuttajat -Johanna Räty
-kuka tietää mikä on halloped ja mitä se tekee?
Ihanaa tuutorit ihanaa
-Esittelyssä ihanat tuutorit
Isha -historiaa euroopan kokoisella tarjotimella -Riina Hyökki
-Tunnelmia historianopiskelijoiden kohtaamisesta saksassa
Kirja -Hanna Marjoranta
-Sodan tarinaa monessa kerroksessa
5p o l e e m i 2/2012
Reh
ellin
en k
oko
ikän
sä ty
ötä
tehn
yt k
reik
kala
ism
ies A
rist
aios
toiv
oo v
elka
kuri
muk
sen
ja m
enol
eikk
aust
en jo
lopp
uvan
. Tur
haan
?
6 p o l e e m i 2/2012
Millainen on nykyinen työsi ja mitä muita alan töitä olet tehnyt?
Olen työskennellyt viime syksystä lähtien viestintään, Venäjään ja vaikuttamiseen eri-koistuneessa konsulttitoimistossa, Eurofacts Oy:ssä. Opintojeni viimeisinä vuosina kartoi-tin mielenkiintoisia yrityksiä joihin oma pro-fiilini ja työkokemukseni sopisi. Eurofacts oli yksi "merkkaamistani" yrityksistä ja heti val-mistumisen jälkeen lähetin avoimen työhake-muksen ja sain töitä. Perinteisten viestintäpal-veluiden lisäksi avustamme asiakasyrityksiä, virastoja ja järjestöjä vaikuttajasuhteissa ja sidosryhmäviestinnässä Suomessa, EU:n in-stituutioissa ja Venäjällä.
Ennen valmistumistani olin korkeakoulu-harjoittelijana Suomen Moskovan suurlähe-tystössä kauppapoliittisella osastolla. Ajat oli-vat mielenkiintoiset, sillä Venäjälle iski kova talouskriisi. Useilla oli vielä mielessä vuoden
1998 ruplan romahdus ja moni lähetystössä pelkäsi taas pahinta.
Harjoittelun jälkeen jatkoin työskentelyä Moskovassa Hellevig, Klein & Usov -nimises-sä lakifirmassa vuoden. Talvella 2010 pääsin ensimmäiseksi CIMO-harjoittelijaksi Astanan suurlähetystöön Kazakstaniin, jossa tehtäviini kuului maan poliittisen tilanteen seuraamisen lisäksi myös raportointi Kirgisian vallanvaih-dosta.
Millaisena näet poliittisen historian opintojen antamat valmiudet konsul-tin työhön?
Analyyttisestä ajattelusta, suurien kokonai-suuksien hahmottamisesta ja syy-seuraus -suhteiden tuntemisesta on ollut työssäni hyötyä. Historia on usein työssäni läsnä, sillä kylmän sodan Suomen ja Kekkosen ajan val-tarakenteet sekä päätöksentekokulttuuri ovat muuttuneet hitaasti.
Ovatko tähänastiset kokemuksesi työelämästä vastanneet opiskeluai-kojesi odotuksia?
Kyllä ja ei. Työelämän hektisyys ja tarve mo-ninaiselle osaamiselle on yllättänyt. Toisinaan myös yllätys on ollut, että työt voivat olla näin mielenkiintoisia.
Olet myös Yhistys ry:n opiskelijavas-taava tänä vuonna. Mikä sai jäämään järjestötoiminnan pariin vielä val-mistumisen jälkeenkin?
Alumnitoiminta on luontainen foorumi ta-vata vanhoja opiskelukavereita, vaihtaa koke-muksia, harrastaa kannunvalantaa ja ennen kaikkea keskustella poliittisesta historiasta. Minulle Yhistys ry toimii hyvänä järjestöelä-män jäähdyttelykerhona.
a l u m n i p a l s t a
Poleemi kysyi keväällä 2011 valmistuneelta, vuoden 2005 Polhon puheenjohtajalta Simo Hiilamolta, mitä entisen polholaisen työelämään kuuluu.
6 p o l e e m i 2/2012
7p o l e e m i 2/2012
Kerrotko tarkemmin mitä gradussasi tutkitaan?
Tutkin gradussani Burman/Myanmarin Sah-ramivallankumouksesta kirjoitettuja Amnes-ty Internationalin, Human Rights Watchin ja YK:n raportteja ja näissä ilmentyvää retoriik-kaa. Vuoden 2007 Sahramivallankumous oli buddhalaismunkkien aloittama rauhallinen mielenosoitus hintojen nousua ja maassa hal-linnutta sotilasjunttaa vastaan. Mielenosoi-tukset muuttuivat nopeasti laajemmaksi pro-testiaalloksi demokratian, ihmisoikeuksien ja Aung San Suu Kyin kotiarestin lopettamisen puolesta. Sotilasjuntta tukahdutti mielenosoi-tukset väkivaltaisesti ja aloitti pidätystoimen-piteet. Munkkeja ja tavallisia ihmisiä vastaan tapahtuneet laajamittaiset pidätykset ja kidu-tukset johtivat kansainvälisen yhteisön reak-tioon.
Miten päädyit kyseiseen aiheeseen?
Graduaihe selkiintyi vasta ensimmäisen gra-duseminaarin aikana syvennyttyäni Burmaan ja varsinkin vuoden 2007 tapahtumiin. Olen Aasian tutkimuksen kautta tutustunut alu-eeseen ja pitänyt Burmaa kiehtovana maana. Nyt olen ihan hurahtanut Burmaan ja ajatuk-sena on lähitulevaisuudessa jopa käydä siellä.
Millaisia lähteitä olet käyttänyt ja onko sopivaa aineistoa löytynyt hel-posti?
Edellä mainittujen raporttien lisäksi olen käy-nyt hakemassa kirjallisuutta Nordic Institute of Asian Studiesin kirjastosta, jota varten hain instituutin stipendiä. Kahden viikon oleskelu Kööpenhaminassa osoittautuikin graduvai-heen toistaiseksi parhaaksi kokemukseksi, sillä sain paljon hyviä kommentteja keskustel-lessani instituutin työntekijöiden ja tutkijoi-den kanssa.
Mikä on ollut kiinnostavinta gradua tehdessäsi? Entä haastavinta?
Kiinnostavinta on ehdottomasti ollut aihe it-sessään ja graduprosessiin aikana kertyneet oivallukset ja ideat. Fiilistelen välillä aihetta-ni jopa liikaa, mutta sehän on vain hyvä asia, eikö? Haastavinta on ollut kirjoitusprosessi ja asioiden jäsentely. Välillä tulee kauhea blokki ja toisinaan taas homma luistaa aivan mai-niosti.
Millaisia vinkkejä antaisit tuleville graduntekijöille?
Gradunteko on täynnä sekä hyviä että huonoja yllätyksiä, joihin ei oikeastaan voi mitenkään varautua. Kannattaa kriisien tullessa hengittää syvään ja ajatella, että gradu on kuitenkin vain yksi työ. Suklaan ja kahvin voimalla voi tapah-tua ihmeitä.
g r a d u p a l s t a
Vuonna 2006 poliittisen historian opiskelut aloittanut ElSa mäki-REinikka valmistelee parhaillaan graduaan, jonka työotsikkona on Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen ja YK:n raportointi Burman/Myanmarin Sahramivallankumouksesta.
Simoa ja Elsaa haastattelivat Riina Hyökki ja Tuomas Lassinharju
8 p o l e e m i 2/2012
Kun kaupunki on
8 p o l e e m i 1/2012
9p o l e e m i 2/2012
Kun kaupunki onKELTAINEN
Stockmannin ylpeys, Suomen alennusmyynneistä suurin ja kaunein: Hullut päivät. Kampanja laittaa Helsingin keskustan sekaisin kaksi kertaa vuodessa. Poleemin toi-mittaja päätti tutkia ilmiötä viettämällä tavaratalossa kokonaisen päivän.
9p o l e e m i 1/2012
TEKSTI EETU JOKELA KUVAT REETTA HEISKANEN
10 p o l e e m i 2/2012
Kello on 8.02. Olen myö-hässä. Voin vain kuvitella, millainen näytös Alek-santerinkatu 52:ssa on
meneillään. Talon ovet ovat juuri auenneet. Tänään ihmiset taistelevat kynsin ja hampain farkuista ja imu-reista, uhraavat itsehillintänsä ja ar-vokkuutensa edullisille lentolipuille ja taulutelevisioille.
Suomalaisen kulutusyhteiskun-nan pyhiinvaellusviikko on koittanut. Verta, hikeä ja kassakoneen kilinää. Lähestyn Stockmannin tavarataloa, kello on nyt 8.05 ja vastaani kävelee ensimmäinen keltaista muovipussia kantava ihminen.
Käyn sisään ja petyn. Kyllä, täällä on väkeä kuin helluntaiepistolassa, mutta tunnelma on varsin seesteinen. Vaatteita ei viedä käsistä, naiset eivät revi toisiaan hiuksista, miehet eivät taistele viimeisistä kodinelektroniik-katuotteista. Ihmisjoukko jakaa toi-
silleen tarjouskäsilaukkuja sulassa sovussa, eivätkä ilman jääneet pura pettymystään väkivallalla.
Vaihdan äkkiä Keskuskadun yli Akateemisen kirjakaupan puolelle. Siellä on käynnissä Finnairin lento-lippumyynti, jossa ainakin takavuo-sina ihmiset ovat tapelleet parhaim-mista paikoista. Petyn taas. Viidakon lait on korvattu lässyllä ja sivistyneel-lä jonotusnumerojärjestelmällä.
EKSYNYT KELTAINEN HAAMU
Vaikka 52. Hullujen päivien ensihet-ket eivät ole täyttäneet (myönnettä-köön, hieman epärealistisia) odo-tuksiani, on hulina tavaratalossa silti vaikeasti käsitettävää. Ihmisjoukon vilinä muistuttaa kepillä sohaistua muurahaispesää. Monet ovat saavut-taneet paljon lyhyessä ajassa. 8.15 vastaani kävelee Burberry-täti viiden muhkean ostoskassin kanssa. Puku-
miehet ja kiinalaisturistit kokeilevat kilpaa kuudensadan euron Armanin pukuja.
Keltainen haamumaskotti harhai-lee eksyneen näköisenä ihmisvilinän keskellä. Ylhäällä urheiluosastol-
la kaksi naista on varannut rekilli-sen urheilutakkeja kokeiltavakseen. Varsinaisia pelkotiloja aiheuttavat kuitenkin loistavan tähystysaseman naisten kosmetiikkaosaston ylle pe-rustaneet kuuluttajat: aikovatko ne todellakin jatkaa tuota lätinää koko päivän?
»Viidakon lait on korvat-
tu lässyllä ja sivistyneellä
jonotusnumerojärjestel-
mällä«
11p o l e e m i 2/2012
PESUPALJU, MOOTTORIVENE VAI LAITURI?
Yhdeksältä pidän hengähdystauon kahdeksannen kerroksen kahvilassa. Vieressäni istuva siisti herrasmies avaa aamunsa croissantilla ja laa-dukkaalla Cono Sur-punaviinillä. Stockmannillakin on ilmeisesti jon-kinlainen käsitys ihmisyydestä, sillä kahvilassa keskusradion kuulutukset eivät raikaa.
Tauon jälkeen harhailen ympäri tavarataloa. En voi olla huomaamat-ta, että Hulluillä päivillä myynnissä on kaikkea, ja tarkoitan siis kaikkea: Keskuskadun teltassa on kaupan pe-supaljuja, laitureita ja moottorivenei-tä, Argoshallissa pikanuudeleita viisi pakettia eurolla. Pikanuudelit, maail-man halvin elintarvike, tarjouksessa. Mitä helvettiä?
En tahtoisi tehdä tästä ilmiselvää kapitalismia ja kulutusyhteiskuntaa kritisoivaa juttua, jossa olisin 7000
merkin verran päivitellyt sitä, kuinka ihmiset ostavat tavaraa. Mutta siltä ajatukselta on ajoittain mahdoton-ta välttyä. Monikohan on täällä vain koska on Hullut Päivät ja halpaa, ei siksi että oikeasti tarvitsisi jotain?
TESTOSTERONIA JA PULLAN-TUOKSUA
Lounasaika lähestyy ja Suomen yli-hinnotelluin ruokakauppa Herkku heräilee aamuisesta horroksestaan.
Tarjouksessa jokiravunpyrstöä ja ka-nacaesaria. Valmisruokatiskin fala-felit näyttävät Saarioisten pakasteil-ta, kaalikääryleet taas herkullisilta. Elämäntapajuppi syö paellaa, joka ei näytä UniCafe-annosta kummalli-semmalta. Hinta on nelinkertainen. Salakuuntelen, kun joku tiivistää osu-vasti yleisen mielipiteen koskien Hul-lujen päivien hulluutta: ”nää hullarit vaan on tällaisia”.
Kuulen päivän aikana ohimennen samansuuntaisia oivalluksia mui-denkin suista. Keksin, että absurdi väenpaljous ja sen sätkivä liikkumi-nen kerroksesta toiseen olisi paljon hauskempaa seurattavaa, jos keskus-radiossa soisi Benny Hillin tunnus-musiikki.
Herkussa on naisten ja miesten töitä. Työtehtävien jako on suku-puolittunutta – lihatiskillä kuolleita eläimiä myy testosteronia huokuva äijäkaarti, kun kassoja ja leivostiskiä
»lihatiskillä kuolleita
eläimiä myy testostero-
nia huokuva äijäkaarti,
kassoja ja leivostiskiä
taas pyörittävät naiset«
12 p o l e e m i 2/2012
pyörittävät naiset. Muu tavaratalo on naisten maailmaa, sillä sekä asiakkaat että henkilökunta on naisvaltaista.
KELTAINEN LAMAANNUS
Lounastauon jälkeen hektisyys ja kaikkia aisteja koetteleva ärsy-kemellakka turruttavat mieltäni. Disorientoitumistani edistää kuu-luttajakaksikko, joka (luojan kiitos) pitää sentään muutaman kymmen-nen minuutin tauon tuntia kohden. Kuuluttajat jaksavat muistuttaa, että tavaratalossa voi viettää koko päivän: shoppailun lomassa voi hengähtää kauneushoitolassa tai kuudennen kerroksen Hesburgerissa.
Kokemuksellisuuden vahvistami-seksi on Herkussakin nykyään kah-vila, shamppanjabaari ja lounastiski. Luulen, että aidosti kivoja elämyksiä on lähinnä niillä penskoilla, jotka jä-tetään leikkinurkkaan siksi aikaa kun
iskä ja äiskä kuluttavat. Epäilen sekunnin sadasosan
verran mieleni vakautta, kun näen urheiluosastolla kaksi gorillaa. Ne mainostavat palautusjuomaa. Us-kallan vihdoin istua sisustusosaston nojatuoliin lepäämään. Mieleni tekisi rojahtaa seuraavaksi kalusteosaston sohvalle. Keskusradio pauhaa. Selaan keltaista kataloogia rekisteröimättä varsinaisesti mitään.
HALPA KOLMEN PENNIN ANA-LOGIA
18.06. Ihana ostospäivä Stockman-nilla jatkuu. Syön tarjoushintais-ta Hesburger-ateriaa kuudennessa kerroksessa ja se maistuu hyvältä. Voisin tehdä halvan kolmen pennin analogian roskaruoan ja shoppailun välillä: kumpikin sammuttaa tarpeen
hetkeksi, mutta aidosti se ei tyydytä saatika ole terveellistä itselle tai ym-päristölle.
Mielialani on muuttunut irralli-suudesta tylsistyneeksi. Olen hiplail-lut samaa iPadin esittelykappaletta kolmeen neljään kertaan, selaillut tarjouslevylaarin tarkasti kahdesti ja uskaltautunut jopa kulkemaan läpi pelkäämäni naisten vaateosaston. Oi-keastaan mikään ei enää jaksa yllättää tai kiinnittää mielenkiintoani. Lasken tunteja talon sulkemiseen. Benny Hill ei lakkaa soimasta päässäni.
Puolitoista tuntia myöhemmin voin jo huomata talon hiljentyvän. Alan tunnistamaan henkilökuntaa kasvoilta, ainakin yksi ensimmäisen kerroksen kassaneiti on viettänyt täällä yhtä pitkän päivän kuin minä, siis ainakin 15 tuntia. Eräs nainen kysyy toiselta: ”ei kai vielä lähdetä kotiin”? En voi olla tekemättä päiväni perusteella johtopäätöstä: ne viisi päi-
vää, joiden aikana tavaratalo puetaan keltaiseen ovat mielipuoliset. Ihmiset ovat puoliksi itsesuggestoituneina ja puoliksi ilmapiiristä huumaantunei-na hyväksyneet sen.
Kello on 20.20 ja kansa valuu kohti Herkkua. Kuinkakohan monta kiloa valmislounaita, jokiravunpyrs-töä, lohta, caesar-salaattia heitetään päivän loputtua pois?
Kymmentä vaille yhdeksän kes-kusradio ilmoittaa tavaratalon sul-keutuvan kymmenen minuutin ku-luttua. Kukaan ei tunnu reagoivan asiaan mitenkään. Siirryn pääsisään-käynnin viereen seuraamaan kuinka ihmiset hiljalleen poistuvat. Kello 21.00 pääsen ulos. Hengitän raikasta ilmaa ja katson kuinka ihmisvirtaa soljuu kohti kaunista kevätiltaa. Pääs-säni soi Benny Hillin tunnusmusiik-ki.
»Kuinkakohan monta kiloa valmislounaita, lohta ja
ceasar-salaattia heitetään päivän loputtua pois?«
13p o l e e m i 2/2012
k o l u m n i TOPI HOUNI
Maailmalla menee huonos-ti ja kaikki pystyvät heti mainitsemaan syyllisen. No ne markkinat. Samai-
nen järjestelmä, joka kehittyi ihmisten iloksi ja kulttuureita koristamaan, on muuttunut telluksen tornadoksi, jonka tekemä ura näkyy jo arjessa. Koska pie-net ihmiset ovat vaarassa, ovat poliitikot olleet aloitteellisia. Puukot ja puntarit on kaivettu paholaista vastaan.
Muutama vuosi takaperin, silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen ilmoitti, että markkinavoimista on otet-tu niskalenkki. Ote taisi kirvota. Moni valtio on ollut selkä tatamia vasten, kun muut ovat muutelleet sääntöjä lisäerien toivossa. Näyttää siltä, että sillassa on
markkinoiden sijaan ollut Katainen.Suomen kevät ja uusi presidentti
loivat tulevaisuudenuskoa. Uudenlais-ta voimaa täynnä ollut pääministeri Katainen päätti jo vaaliyönä koetella voimiaan. Kaksintaistelu kukkaruukun kanssa oli laastarista päätellen verinen, mutta päättyi ilmeisesti Kataisen voi-toksi. Kukkaruukun pykimiä ei koskaan kameroille paljastettu.
Valistunut lukija huomaa, että edel-lä mainitut kamppailut muodostavat kivi- sakset-paperi-tilanteen. Markkinat voittaa Kataisen, Katainen kukkaruu-kun, joten kukkaruukun on voitettava markkinat.
Lopullisen ratkaisun markkinaongel-maan tuo siis kukkaruukkuteollisuus. Paperikoneet on varmaan kovin helposti muutettavissa kukkaruukkutuotantoon sopiviksi. Työttömät suomalaiset voisi puolestaan laittaa maalaamaan vihaisia lintuja ruukkujen kylkiin. Aasiankin markkinat olisi vaivattomasti turvattu. Nokian Salon-tehtailta poispotkitut ja muut luovantyöntekijät taas laitettaisiin kehittämään kukkaruukkuihin sisällöl-listä lisäarvoa.
Näin korkealentoinen unelmahöt-tö nostaa monen konservatiivin karvat pystyyn. Joku tarkkamuistinen saattaa muistuttaa, että luovin sisältö Suomes-sa on aina syntynyt punamullasta. Än-kyrät saattavat olla oikeassa, mutta aito ja oikea vanhakansa tietää, että paras kasvualusta syntyy, kun multaan lisä-tään hieman sontaa. Alkuperäisyydes-tä ja vanhoista valmistusmenetelmistä hullaantuneen Tehtaankadun eteläpuo-leisen Suomen vaatimus kuuluukin: pe-russuomalaiset on otettava ruukkutuo-tantoon mukaan.
Oy Suomi Ab puhaltaa yhteen hii-leen ja kansantalous kukoistaa. Pian kuitenkin huomataan, että Suomeen alkaa ilmaantua made in Hongkong -kukkaruukkuja. Muutkin ovat ymmär-täneet kukkaruukkujen ylivertaisuuden. Ruukkutehtaat siirtyvät halvempien maalareiden maihin, ja sisällöstä vastaa keltaisen joen lössi.
Kuten faaraoiden Egyptissä odotet-tiin tulvaa, innovaatio-Suomessa seu-rataan, minkä esineen Katainen haastaa seuraavaksi kaksinkamppailuun. Huhut tosin kertovat, että Katainen olisi kuk-karuukkukamppailussa syyllistynyt do-pingrikkeeseen ja nauttinut Niinistön juhlissa muutakin kuin kansalaisluotta-musta. Olisiko taas tilausta yhdelle roh-kaisevalle?
» Ote taisi kirvota«
14 p o l e e m i 2/2012
Tasolaisen
Kuva: Riina Hyökki
15p o l e e m i 2/2012
Polho on hajanainen joukko, joka koostuu niin raivopäisistä nat-
seista, Fjällräven-reput olalla hiih-tävistä puunhalaajista, työtä vältte-lemättömistä kokoomusnuorista ja vanhempiensa rahoilla elostelevista radikaaleista sosialisteista.
Mutta mikä tätä ulkoisesti näin-kin hajanaista joukkiota yhdistää. Vastausta ei tarvitse hakea kauaa: al-koholi ja sairaalloinen, seksuaalisia-kin piirteitä saava, kiinnostus presi-dentti Urho Kaleva Kekkoseen.
Kiinnostus alkoholiin ei sinänsä ole meille suomalaisille täysin vento-vieras asia, mutta liki 30 vuotta sitten kuolleen kaljun rillipään perään hai-kailu, on omiaan erottamaan joukon meistä tavanomaisista ihmisistä.
He liikkuvat usein laumoissa ja hel-poimmin havaittavissa olevia tun-nuspiirteitä ovat rutikuivien juttujen ohella littipeukut, jotka viuhahtelevat ja säestävät keskustelua kapellimesta-reille tutulla näyttävyydellä.
Laumanjohtajan taas tunnistaa hänen keräämistään ihailevista kat-seista. Nokkelilla one-linereillaan
viihdyttää hän joukkojaan ja saakin usein laumansa repeämään räväk-kään nauruun, ulkopuolisten kuun-telijoiden etsiessä lähintä pistorasiaa, johon työntää haarukkansa.
Muut pyrkivät luomaan illuusion vuorovaikutteisesta kanssakäymi-sestä heittelemällä väliin ”Ei terve!”, ”Jatkoon!” ja monia muita lausah-duksia, joiden tuottaminen tarvitsee kaikkia kahta jaloviinan kyllästämää aivosolua.
Ulkopuolisten silmissä nämä ju-tut kuulostavat usein kuivahkoilta ja small talk –keskustelut polholaisten
kanssa tuntuvatkin usein seuraavan masturbaatiolle tuttua draamankaar-ta – alun innostuksesta käännytään nopeasti hämmennykseen ja häpeän tunteeseen.
Ei siis mikään ihme, että Polhoon on vuosi toisensa jälkeen tunkua. Pääsykoe on todellinen koetinki-vi monelle ja se pyrkii erottamaan jyvät akanoista sekä valikoimaan joukkoon istuvat valioyksilöt. Valin-takokeen läpäisseet voivat syystä olla itsestään ylpeitä.
Eivätkä he turhaan peittelekään omaa ylivertaisuuttaan meihin mui-hin nähden. Tätä ei kuitenkaan pidä yhdistää ylimielisyyteen saati kusi-päisyyteen, sillä näitä yleisesti sai-rauksina pidettyjä ominaisuuksia ei politiikanpiirissä esiinny.
Ei siis mikään ihme, että opis-kelut jo taakseen jättäneet alumnit pitävätkin Polhoa brändinä, joka ve-tää vertoja Talvivaaran, Finnairin ja James Hirvisaaren kaltaisille tuote-merkeille, jolle riittää työmarkkinoil-la aina kysyntää. Näin sen on oltava. Eläköön Polho, Eläköön Kekkonen, Eläköön väkijuomat!
käsitysPOLHOsta
»keskustelut polho-
laisten kanssa tuntuvat
usein seuraavan mas-
turbaatiolle tuttua draa-
mankaarta«
a n a l y y s i JUHANI YLITALO
16 p o l e e m i 2/2012
Ranska valitsi muutoksen
17p o l e e m i 2/2012
Ranska valitsi muutoksenKoko kevään kiihtynyt presidentinvaalitaistelu huipentui Rans-kassa 6. toukokuuta, kun Elysée-palatsin uudeksi isännäksi va-littiin sosialistipuolueen François Hollande, joka voitti väistyvän presidentin Nicolas Sarkozyn niukalla 51,62 prosentin äänisaa-liilla.. Ensimmäisellä kierroksella yhteensä kymmenen ehdokasta pyrki saattamaan aatteitaan ranskalaisten tietoisuuteen, monet kesän parlamenttivaaleja silmälläpitäen.
TEKSTI ja KUVAT Simo Ortamo
18 p o l e e m i 2/2012
Viime kesänä oppositiopuolueiden esivaaleilla alkaneen vaalikamppailun hallitsevana piirtee-nä oli istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn poikkeuksellisen matala kannatus äänestäjien
keskuudessa: hän jäi jo ensimmäisellä kierroksella Hollan-den taakse saaden 27,2 prosenttia äänistä.
Keskustaoikeistolaisista ja gaullisteista koostuvan UMP-puolueen ehdokas kosiskeli avoimesti äärioikeisto-laisen Front nationalin äänestäjiä, mikä puolestaan ajoi keskustalaisia äänestämään maltillista Hollandea auttaen tämän voittoon toisella kierroksella. Presidentin vaalijuli-seet kokivat kovia, Pariisin kaduilla vasemmiston vasta-kampanjaa käytiin ilkeillä tarroilla.
Sarkozyn umpikuja -tarra peittää virallisen katukyltin
Sarkozyn suusta televisiolähetykses-sä päässyt sammakko, ”Haista vittu, kusipää”
»Pariisin kaduilla va-semmiston vasta-kampanjaa käytiin ilkeillä tarroilla«
19p o l e e m i 2/2012
Kolmanneksi ensimmäisellä kierroksella sijoittui äärioikeistolaisen Front nationalin Marine Le Pen tehden puolueen historian parhaan presidentinvaa-lituloksen 17,9 prosentin kannatuksella. Marine on pyrkinyt etäännyttämään itseään isänsä Jean-Marien rasistisista ja antisemitistisistä lausunnoista, ja tut-kimusten perusteella saattoi saada enemmistön alle 25-vuotiaiden äänistä. Toisella kierroksella hän il-moitti äänestävänsä tyhjää.
Vasemmistorintaman (Front de gauche) ehdokas Jean-Luc Mélenchon onnistui keräämään vasem-miston protestiäänet käymällä ärhäkän populistisen kampanjan finanssimaailmaa, valtiontalouden leik-kauksia ja äärioikeistoa vastaan. Kaduilla ja medi-assa näkynyt viimeisten kuukausien noste ei täysin realisoitunut ensimmäisen kierroksen tuloksessa (11,11 %), mutta kesän parlamenttivaalien jälkeen kommunistien ja muutaman muun vasemmisto-puolueen rintama voi nousta ratkaisevaan asemaan hallitusneuvotteluissa.
Ranskassa vasemmistoon laskettavan Vihreän puolueen ehdokas Eva Joly jäi räväkämpien eh-dokkaiden jalkoihin saaden vain 2,3 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä. Korruptio-oikeu-denkäynneissä mainetta niittäneen juristin asemaa hankaloitti oman puolueen päätös liittoutua sosialis-tipuolueen kanssa. Myös voimakas aksentti mainit-tiin syynä norjalaistaustaisen Jolyn (syntyjään Gro Eva Farseth) huonoon menestykseen.
20 p o l e e m i 2/2012
Ensimmäisen kierroksen vaalikampanjan huipensi vaalipäivää edeltävänä sunnuntaina pääehdokkaiden kymmeniä-tuhansia kannattajia keränneet ulkoilmakokoukset: Hollande piti omansa Pariisin lähellä Vincennesin linnan edustalla.
» Tuleva presidentti perii velkaisen val-tion ja hitaasti kasva-van kansantalouden«
21p o l e e m i 2/2012
Sosialistipuolueen François Hollande pysyi koko vaalikamppailun ajan ennakkosuosik-kina mielipidemittauksissa, ja ensimmäisen kierroksen hän voitti 28,6 prosentin äänisaa-
liilla. Oikeisto on hallinnut Ranskaa keskeytyksettä
kymmenen vuoden ajan, joten Hollande on pyrkinyt asemoimaan itsensä ainoana realistisena vaihtoehto-na muutokselle samalla korostaen paluuta normaa-
liuteen Sarkozyn viiden vuoden ”superpresidenttiy-den” jälkeen.
Tunnelma ensimmäisen ja toisen kierroksen vä-lillä oli harvinaisen tiukka, ja vaalitentissä ehdokkaat syyttivät toisiaan kilvan valehtelusta.
Tuleva presidentti perii velkaisen valtion ja hi-taasti kasvavan kansantalouden. Poikkeuksellisen niukkoja vaalilupauksia antaneella Hollandella on kaikesta huolimatta suuria vaikeuksia täyttää häneen kohdistuvia odotuksia.
22 p o l e e m i 2/2012
G u g -g e n -h e i -miakin
TEKSTI REETTA HEISKANEN KUVAT JUSSI VÄLIPIRTTI
Seitsemän vuotta sitten Markus Rauramo sai idean. Helsinki tarvitsee ur-baanin taiteen festivaalin. 11. toukokuuta idea vihdoin realisoituu kun
ja Suomen valovoimaisimmat uu-den taiteen edustajat valtaavat Kaapelitehtaan. Mutta kuka on Markus Rauramo?
kiinn ostavampaa
23p o l e e m i 2/2012
kiinn ostavampaaMarkus Rauramo vietti haastattelua
edeltävän yön Malmin Nesteellä. Hän osti 200 eurolla elämänsä ensimmäi-sen auton ja spreijasi sen pinkiksi.
Tämän jälkeen auto hinattiin Malmilta Lasipalatsin aukiolle, missä työhön kulkevat aamuvirkut pääsivät ihmettelemään näkyä. Pian Facebookkiin levisi viesti ”Koko kaupungin vieraskirja! Toivomuksena on, että mahdollisimman moni käy jättämässä puumerkkin-sä autoon, tyyli vapaa!”.
”Lähden tämän jälkeen tsekkaamaan, kuinka mo-net sakot Guerilla on päivän aikana kerännyt”, Rau-ramo naurahtaa istuessaan ravintolan pöytään. Lasi-palatsilta auto matkaa Kaapelitehtaalle toimittamaan tilataideteoksen virkaa. Tätä homma on puhtaimmil-
laan. Markus Rauramo ja Helsinki Underground Art -kollektiivi haluavat luoda yhteisöllisyyttä, ja tuoda urbaania taidetta yllättäviin paikkoihin. He haluavat, että kaupunkilaisten kädenjälki näkyy.
Onko Suomi valmis?
Markus Rauramo on tuottanut urbaanin kulttuurin tapahtumia nyt 12 vuotta. Taide on kulkenut koko ajan vahvasti rinnalla. ”Mä oon aina tehnyt sellaisia asioita, joihin olen itse halunnut mennä mukaan. Elämänkoulu on opettanut. Olen koko ajan pyrkinyt edistämään mun vahvuuksia ja petrannut heikkouk-sien kanssa.”
24 p o l e e m i 2/2012
Helsinki Underground Art Weekend on jotain aivan uutta. Miksi tällainen tapahtuma tarvitaan? ”Koen, että semmoisia tapahtumia, joissa ihmiset voivat kokea esimerkiksi räpin, baletin, reggaen ja kuvataiteen samaan aikaan on todella vähän. Mus-afestareita on paljon, mutta niissä ei ole mukana vi-suaalista puolta.”
Kun Markus Rauramo pääsee puhumaan festi-vaalista, hänen silmänsä syttyvät ja haarukka halkoo ilmaa. Festareilta löytyy perinteisiä öljyväritöitä, mutta kun ne yhdistetään esimerkiksi indie-musiik-kiin, spoken word -meininkiin, Jori Hulkkoseen ja balettitanssijoihin, aletaan olla ennennäkemättö-mässä sulatusuunissa. ”Erilaisten taidemuotojen yhdisteleminen auttaa ihmisiä ajattelemaan avara-katseisemmin. Uskon, että ihmiset Suomessa ovat valmiita siihen”.
Uuden taiteen tila
Markus Rauramon mielestä uutta taidetta on Suo-messa esillä liian vähän. ”Taidepiirit Suomessa ovat äärettömän sisäänpäinkääntyneet. Se, ketä taiteili-joita Suomen valtio tukee, on yks iso vitsi”.
Rauramo haluaisi muutosta siihen, mitä Suo-men taidekulttuurista viedään ulkomaille. Mieli-piteitä miehellä on joka asiaan: ”Suomessa on jär-
jettömän paljon eksporteerattavia artisteja, mutta mediat kirjoittavat fiilistellen vain siitä, kuinka The Rasmuksella on Lontoon keikalla 20 ihmistä kun samaan aikaan Dj Muffler soittaa 1000 hengelle jo-kaikisellä keikalla”.
Mielenkiintoisin on miehen heitto Suomen brändityöryhmälle: ”Suomessa ja Islannissa on paljon samaa. Mutta Islannissa on osattu lähteä liikkeelle erilaisuuden ja outouden kautta. Sieltä löytyvät Björk, Sigur Rós ja tää meininki. Suomen sukkahousuhevi-juttu ei tule pidemmän päälle toi-mimaan. Suomea kokonaiskuvana pitäisi markki-noida eri tavalla”. Kunpa vain Stubb olisi kuulemas-sa!
Helvetin Guggenheim
Rauramoa ärsyttää ja sen huomaa. Ärsytyksen koh-teena ovat perinteikkäät hierarkkiset instituutiot, joita tuetaan uusien innovaatioiden ja näkökulmien sijaan. ”Suomessa tehdyssä taiteessa on uskomaton potentiaali ja se tulisi viedä maailmalle. On sääli, et-tei siihen panosteta”.
Muuta mahdollisuutta ei jää kuin kysyä herran mielipidettä Guggenheimista. Se pamahtaa keskus-teluun kuin tykin suusta: ”Olin ihan helvetin tyyty-väinen, ettei sitä Guggenheimia tullut.”
»Taidepiirit Suomessa ovat äärettömän sisäänpäinkään-tyneet. Se, ketä taiteilijoita valtio tukee, on yks iso vitsi«
25p o l e e m i 2/2012
Rauramon ajatus juontaa juurensa pelosta. Pe-losta, että jos Guggenheimiin laitetaan suuri summa rahaa, paikallinen suomalainen taide jää tilanteessa
häviölle. ”Rahat, jotka olisi tuikattu yhteen Guggen-heim-taloon, tulisi investoida lokaaliin taiteeseen. Enkä tajua, miksi jengi jaksaa nitistä vaikka päätös on nyt tehty. Kerta Guggenheim on dumattu, niin se on dumattu.”
Sydän mukana
Balleriinoja, spray-pulloja ja suomen parasta video-visuaali osaamista. Mutta mitä Helsingin kaupun-kikulttuurille jää tapahtumasta käteen? ”Ainakin hämmentäviä tapauksia, paljon erilaisia ja kiinnos-tavia esityksiä, jotka on poimittu hyvällä maulla ja niin, että lippuhinnat pysyvät mahdollisimman hal-poina kuluttajaa ajatellen. Me ei haeta maksimaalis-ta voittoa”, Rauramo kertoo.
Markus Rauramo nostaa pyydettäessä esiin muutaman uuden tulokkaan: ”Omat henkilökoh-taiset suosikkini kuvataiteen puolelta ovat Jussi
twoseven ja Egs, koska molemmilla on tosi per-soonallinen juttu meneillään. Muhun vetoaa se, että ihminen uskaltaa tehdä omaa juttuaan riippumatta siitä, miten muut sen näkee”.
Musiikkipuolelta Rauramo liputtaa etenkin Ro-berto Rodriquezin puolesta. ”Robertoa hehkute-taan muutenkin paljon, mutta syystä. Tutustumisen arvoinen artisti, josta näkee, että kundi tekee asioita sydämellään.”
Festarin alkuun on enää viikko, ja tunnelma tii-vistyy kovaa vauhtia. Mutta jo nyt Rauramo osaa kiteyttää olennaisen: ”Moni asia voi mennä pieleen, mutta kunhan ihmisillä on katto pään päällä, ruo-kaa ja juotavaa, ei ole mitään hätää. Jos iskee vuosi-sadan sähkökatkos, yleisöstä löytyy aina yks akusti-nen kitara ja tyyppi, joka sitä osaa soittaa”.
»Muhun vetoaa se, että ihminen uskaltaa tehdä omaa h juttuaan riippumatta siitä, miten muut sen näkee«
26 p o l e e m i 2/2012
Coachella?Kalifornian Indiossa, lähellä Palm Spring-sia, muuttuu erämaa kerran vuodessa ais-teja monipuolisesti stimuloivaksi festivaa-lialueeksi. Coachella Valley Music and Arts Festival tunnetaan laajasta musiikkitarjon-nasta ja vaikuttavasta tilataiteesta, line-upissa on ollut vuosittain legendaarisia ar-tisteja ja harvinaisia esiintymisiä.
Tänä vuonna ihmiset saapuivat Indioon kahdesti. Coachella järjestettiin tupla-na, kahtena peräkkäisenä viikonloppuna, enemmän tai vähemmän identtisinä festi-vaaleina. Viikonloppujen eniten puhetta aiheuttanut esiintyminen oli epäilemättä Tupac Shakurin ilmestyminen lavalle.
TEKSTI ja KUVAT JANNE SOISALON-SOININEN
27p o l e e m i 2/2012
»
Vuodesta 2001 vuosittain järjetetty Coachella Music and Arts Festival keräsi tänä vuonna ehkä tavallis-ta enemmän huomiota. Jopa täällä
Suomessa media huomioi edesmenneen rap-artisti Tupac Shakurin "hologrammin", joka il-mestyi Dr. Dren ja Snoop Doggin isännöimällä päätöskeikalla festivaalin päälavalle.
Keikka oli nimenomaan isännöity, uusia artisteja ilmestyi lavalle kovaa tahtia. Wiz Kha-lifa, vaimarinsa riekaleiksi repinyt 50cent ja Eminem olivat näistä nimekkäimpiä. Keikka oli puhdasta tykitystä, totaaliseen amerikkalaiseen mauttomuuteen asti. Vaikka puhuttavaa finaa-lispektaakkelista riitti, sen anti oli koreudessaan
hajanainen ja sekava. Tilausta rap-jamboreelle kuitenkin oli. Paksun savupeiton kyllästämä yleisö eli täysillä mukana.
Tupacin ilmestyessä lavalle tunnelma nousi huumaavasta riehakkaaksi. Huutoon oli pakko yhtyä. ”Hologrammi” näytti yllättävän aidolta ja nostatti aitoa innostusta. Innostusta löytyi sen verran paljon, että suunnitelmia on ilmeisesti tehty Tupac-kiertueen järjestämisestä.
Ja miksipä ei, satoja tuhansia dollareita mak-sanut ilmestys maksaa nopeasti itsensä takaisin. Hologrammi ei sitä paitsi väsy eikä nosta palk-katoiveitaan. Saa nähdä mitä Snoopin esiinty-minen kesän Ruisrockissa pitää sisällään.
Keikka oli puhdasta tykitystä, totaaliseen amerikkalaiseen mauttomuuteen asti«
28 p o l e e m i 2/2012
Kyseessä ei kuitenkaan ollut aito hologrammi, siksi edellisellä sivulla puhuin ”hologrammis-
ta”. Wall Street Journal kertoi Tupacin esiintymi-sen perustuneen vanhaan John Henry Pepperin kehittämään Pepper’s Ghost-tekniikkaan, jossa hyödynnetään peilejä ja heijastavaa lasipintaa.
Tupac oli heijastettu lavalla olleeseen lasile-vyyn, jonka vieressä edessä ja takana Snoop oli hyppinyt. Kyseessä ei siis ollut kolmiulotteinen hologrammi, vaan kaksiulotteinen kuva. Tekniik-kaa käytettiin ensi kertaa 1862, Charles Dicken-sin romaanin ”The Haunted Man and the Ghost’s Bargain” dramatisoinnissa.
Näin ollen tapaus ei suinkaan ollut vallanku-mouksellinen, päinvastoin äärimmäisen perin-teinen. Harvoin nykyään näkee keikkoja, joissa käytettävät tehokeinot perustuvat yhtä vanhaan tekniikkaan. Uusi erittäin tarkka kuvateknologia teki Coachellan ”Pepper’s Ghostista” kuitenkin ennennäkemättömän komean.
Coachella oli paljon enemmän kuin kaksi Tupacin keikkaa. Päällimmäisenä mieleen jäivät ennen kokematon ja ahdistava kuumuus, 40 Cel-siuksen lämpö erämaan paahtavassa auringossa tuntui aluksi ylitsepääsemättömältä. Auringon noustessa klo kahdeksan aikaan aamulla, tyhjeni lähemmäs 50 asteinen teltta nopeasti. Auto oli ai-noa tehokas varjo. Onneksi kuusimetrisen auton alla oli riittävästi tilaa.
Keikoista jäi miellyttävimpinä mieleen pir-
teä Girls, jonka sujuvan keikan kruunasi laskeva aurinko ja viilentävä tuulenvire. Ihastuin varauk-settomasti St. Vincentin kokonaisvaltaiseen kau-neuteen, nautin hienosta Bon Iverista ja harmit-telin moneen kertaan Wolf Gangin missaamista. Mikäli tämä nuori rap-kollektiivi on vielä tunte-maton, suosittelen lämpimästi websivua oddfutu-re.com.
Tilataide oli suurta ja erinomaisen tyydyt-tävää, varsinkin valojen syttyessä auringon las-kettua. Suuresta maailmanpyörästä oli hienoa katsella laajaa vuorten ympäröivää laaksoa ja fes-tivaalialuetta. Merkillepantavaa oli myös se, ett-eivät ihmiset juurikaan olleet kännissä. Hitaalla käyviä nuorukaisia sen sijaan riitti.
Ainoa tietoomme tullut juoppohulluus iski ärsyttävän ystävälliseen, amerikkalaista unelmaa metsästävään Tonyyn, joka oli porukoineen ka-donnut leirintäalueelta sunnuntaiaamuna. Tonyn putkaan joutumisen syynä oli ”public drunken-ness”, poliisin tehokkuus painottui alkoholiasioi-hin.
»Ainoa tietoomme tul-lut juoppohulluus iski ärsyttävän ystäväl-liseen, amerikkalaista unelmaa metsästävään naapuriimme«
29p o l e e m i 2/2012
30 p o l e e m i 2/2012
Lentävä saksalainen
Teksti Tuomas LassinharjuKuvitus Riina Hyökki
31p o l e e m i 2/2012
Länsisaksalainen Mathias Rust (s. 1. kesäkuuta 1968) oli jo nuorena poikana poliittinen haavei-lija ja maailmanparantaja, joka innostui Mihail Gorbatšovin uudistuspolitiikasta. Rust näki
siinä toivon ja tulevaisuuden. – Olen aina ollut sitä mieltä, että rauhaa ei raken-
neta varustelulla ja asetekniikkaa parantamalla, vaan vuoropuhelulla, Rust kommentoi Mirja Pyykön haas-tattelussa syksyllä 1991.
Rust harmistui tammikuussa 1987 lännen kieltäy-dyttyä Gorbatšovin esittämistä aseistariisuntaneuvot-teluista. Rust koki, että hänelle tuli tarve päästä ker-tomaan itse henkilökohtaisesti Gorbatšoville, kuinka lännessä on hallitusten asenteista huolimatta ihmisiä, jotka kannattavat aseistariisuntaa ja syvällistä rauhan-omaista vuoropuhelua.
Tuolloin hän alkoi suunnitella lentämistä pienko-neella Moskovaan. Rust halusi tehdä jotain näyttävää, jolla hän voisi edistää maailmanrauhaa.
– Ideologisen ajatteluni mukaan olin varma, että lento lisäisi molemmilla puolilla valmiutta käydä neu-votteluja ja siten turvata tulevaisuutemme, Rust kertoi ajatuksistaan samaisessa haastattelussa.
LENTO
Rust aloitti matkansa 13. toukokuuta. 18-vuotiaalla nuorukaisella oli ollut ennen historiallista tempaus-
taan virallista lentämiskokemusta vain 50 tuntia.
Hän vuokrasi Hampurin ilmailukerhosta Cessna 172 -pienkoneen, jolla hän matkusti Islannin ja Norjan kautta Helsinkiin Malmin lentokentälle. 28. toukokuuta Rust ilmoitti lennonjohdolle jatkavansa lentomatkaansa Tukholmaan. Rust lensi aluksi ilmoitettuun suuntaan, mutta Nummelan kohdalla hän käänsi suunnan itään ja pudotti koneen korkeutta tutkien väistämiseksi.
Rust lensi Neuvostoliiton ilmatilassa yli viisi tuntia, mutta hänen luvattomaan lentoonsa ei reagoitu, vaikka tapana oli ampua tuntemattomat lentokoneet alas.
Mathias Rust oli alun perin ajatellut laskeutuvansa Kremliin, mutta hän päätyi lennon aikana laskeutu-maan Punaiselle torille. Kierrettyään muutaman kerran torin yllä, hän löysi sopivan laskeutumispaikan torin lä-hellä sijaitsevasta leveästä sillasta, missä hän ei päässyt aiheuttamaan vaaratilannetta.
Sammutettuaan lentokoneen moottorin Rust jutteli mukavia häntä ympäröivien ihmisten kanssa, kunnes neuvostoliittolaiset sotilaat pidättivät hänet.
Mathias Rustia syytettiin tekonsa jälkeen kansainvä-listen lentosääntöjen rikkomisesta, luvattomasta rajany-lityksestä ja huliganismista.
Oikeudenkäynnissä Rust antoi itsestään kuvan po-liittisena haaveilijana ja maailmanparantajana, joka ei ajatellut tekonsa seurauksia. Rust tuomittiin neljäksi vuodeksi työleirille. Rust kertoi myöhemmin haastatte-lussa, ettei hän ideologiansa vuoksi pitänyt itseään ri-kollisena.
Tänä keväänä tulee kuluneeksi 25 vuotta eräästä kylmän sodan loppuvaiheiden merkittävim-mästä selkkauksesta. Länsisaksalainen harrastajalentäjä Mathias Rust onnistui 28. toukokuuta 1987 läpäisemään Neuvostoliiton ilmatilavalvonnan ja lentämään pienkoneella luvatta suoraan Neuvostolii-ton sydämeen, Moskovan punaiselle torille. Tempaus oli suuri mediatapaus myös Suomessa, sillä Rust lähti historialliselle lennolleen Helsingin Malmin lentokentältä. Myöhemmin Neuvostoliiton hajottua Rustin lennon onnistumista on alettu pitää Neuvostoliiton romahduksen vertauskuvana.
”Rust antoi itsestään kuvan poliittisena haaveilijana ja maailmanparantajana.”
32 p o l e e m i 2/2012
– Mielestäni huliganismista voi syyttää vain jos rik-koo ja tuhoaa, mutta ei sellaisesta, mitä minä tein, Rust kommentoi vuonna 1991.
Vuoden kuluttua tuomiostaan Rust vapautettiin ja karkotettiin Neuvostoliitosta. Armahdusta edelsi Länsi-Saksan ulkoministerin vierailu Moskovassa. Vankeusai-ka Neuvostoliitossa sai nuorukaisen ajattelemaan, ettei maailmassa ole tilaa idealismille.
– Olin lentänyt ideologisista syistä, enkä siksi pitä-nyt sitä rikollisena.
NEUVOSTOLIITON ROMAHDUKSEN VERTAUS-KUVA
Mathias Rustin lennon katsottiin osoittavan neu-vostoliittolaisen järjestelmän haavoittuvuuden.
Länsi-Euroopassa Rustia pidettiin aluksi sankarina, joka oli yhdellä lennolla onnistunut hämäämään Neu-vostoliiton ilmatorjuntaa ja saattamaan venäläiset nau-runalaisiksi.
Vaikka Rust lensikin tuntikausia Neuvostoliiton ilmatilassa, hänen onnistui silti laskeutua koko Neu-vostoliiton symboliseen sydämeen. Lento osoitti, ettei aukottomana pidetty auktoriteettiin perustunut valta
ollutkaan niin erehtymätön. Monien historioitsijoiden mielestä Rustin lento vei Neuvostoliiton auktoriteetilta uskottavuuden.
Neuvostoliittolaisten kannalta kiusallinen fakta oli myös se, että edellisenä päivänä rajaviranomaisilla oli ollut yleinen vapaapäivä, mikä herätti epäilyksiä, ettei töissä oltu kaikkein skarpeimmassa kunnossa.
Rustin lennon myötä sadat neuvostoliittolaiset vi-ranomaiset menettivät työnsä, ja samalla esimerkiksi ilmavoimien komentaja ja puolustusministeri erosivat viroistaan.
Vuonna 1991 Venäjän federaation ulkopoliittise-na neuvonantajana toiminut Andrej Fjodorov ilmaisi Rustin tuhonneen Neuvostoliiton illuusion suljetusta ja suojellusta yhteiskunnasta:
– Hän psykologisesti tuhosi viattomuutemme ja teki yhteiskuntamme täysin avoimeksi, Fjodorov kommen-toi. Myöhemmin kehitettiin myös sanonta ”Mathias Rust vei Neuvostoliitolta neitsyyden”.
Neuvostoliiton hajottua Mathias Rustin lentoa on alettu pitää Neuvostoliiton romahduksen vertauskuva-na.
Kirjoittaja on syntynyt 28. toukokuuta 1987.
” Mathias Rust vei Neuvostoliitolta neitsyyden.”
33p o l e e m i 2/2012
Opiskelijaedustajista on kuluneen lukuvuoden aikana ollut paljon puhetta. Laajoista kandiohjel-mista käytyjen keskustelujen ja
yliopiston reformiryhmän ehdotusten va-lossa keskustelu on aiheellista. Tänä vuonna alkaneella kaksivuotiskaudella polholaisia toimii yliopiston hallinnon kaikilla kolmella tasolla, niin laitos- ja tiedekuntaneuvostoissa kuin yliopistokollegiossakin.
Yksi Polhon hallituksen tavoitteista vuonna 2012 on parantaa opiskelijaedustaji-en ja opintovastaavien välistä yhteydenpitoa entisestään ja siten valvoa polholaisten etuja yhä paremmin. Ongelmana tuntuu kuitenkin olevan opiskelijoiden tietämättömyys, tai vä-linpitämättömyys edustuksestaan. Erityisesti fuksien ja osittain myös muiden nuorempien opiskelijoiden keskuudessa puhe hallope-deistä tai yliopiston hallintoelimistä herät-
tää lähinnä hämmentyneitä ilmeitä. Osalla on jonkinlainen käsitys opiskelijaedustajien tehtävistä, toiset taas tietävät, ketkä heitä yli-opiston hallinnossa edustavat. Kokonaiskuva on kuitenkin lähes poikkeuksetta hukassa.
Antti Lehtinen ja Mikko Virta toimi-vat yliopiston keskushallintoon kuuluvas-sa yliopistokollegiossa, minkä lisäksi Virta edustaa yhdessä Anni Mäkeläisen kanssa myös valtiotieteellisen tiedekunnan tiede-kuntaneuvostossa. Paikalla ovat myös opin-toasiaintoimikunnassa vaikuttava Lyydia Aarninsalo, sekä opintojen kehittämistoi-mikuntaan kuuluva Elina Manninen.
Heidän lisäkseen politiikan ja talouden tutkimuksen laitosneuvostossa istuvat Aarni Suvitie Tasosta ja Ilari Leskelä Polhosta, tie-dekuntaneuvostossa lisäksi polholainen Jus-si Nuortimo ja yliopistokollegiossa Tason Liisa Ketolainen.
Poleemi istutti viisi polholaista opiskelijaedustajaa saman pöydän ääreen pohti-maan opiskelijaedustajien toimintaa ja sen näkyvyyttä.
TEKSTI JA KUVAT JOHANNA RÄTY
34 p o l e e m i 2/2012
Tuttu ongelma
Edustajille opiskelijoiden heikko tietämys koulutuspoliittisista asioista ja niihin vai-kuttamisesta on ennestään tuttu ongelma, joka tulee esiin tasaisin väliajoin.
– Tasa-arvokyselyissä on yleensä aina noussut esiin se, kuinka edustajat jäävät hel-posti etäisiksi riviopiskelijoille, Antti Lehti-nen toteaa.
Lyydia Aarninsalo huomauttaa eri toi-mikuntien näkyvän vielä heikommin, vaik-ka toisaalta juuri ne ovat tärkeitä varsinaisen päätöksenteon kannalta.
Opiskelijaedustajien tehtävänä on edus-taa oppiaineensa opiskelijoita yliopiston eri hallintoelimissä ja juuri heidän kauttaan opiskelijoiden on mahdollista vaikuttaa yliopistossa tehtäviin päätöksiin. Vaikutus-mahdollisuuksia on siis ainakin periaat-
teessa olemassa, jos niitä osaa ja ymmärtää hyödyntää. Tietoa opiskelijaedustajista on tarvittaessa saatavilla niin Polhon kuin yli-opistonkin kotisivuilla. Edustajat perään-kuuluttavat myös opiskelijoiden omaa aktii-visuutta.
–On jossain määrin turhauttavaa ettei kukaan kysele opintoasioista vaikka tasa-arvoraporteissa nousee jatkuvasti esiin, ettei opiskelijaedustajista ole tarpeeksi tietoa. On vaikea määrittää missä määrin hallopedien pitäisi itse tuoda itseään näkyville ja missä määrin muiden pitäisi etsiä heidät käsiinsä, Lyydia toteaa.
Osittain tietämyksen puute vaikuttaisi liittyvän vähäiseen kiinnostukseen opinto-asioita kohtaan. Mikko Virralla on saman-laisia kokemuksia:
–Tuntuu siltä etteivät opintoasiat yli-päätään kiinnosta opiskelijoita kovin pal-jon. Esimerkiksi politiikan ja talouden tut-kimuksen laitoksen strategiakeskusteluun,
jonka kutsu lähetettiin myös kaapelinvala-jat-sähköpostilistalle, saapui paikalle vain yksi ei-yhisläinen, vaikka laitoksella on kui-tenkin seitsemän eri oppiainetta.
Kiinnostus luo vaikutusmahdolli-suuksia
Mikä kiinnostuksen puutteeseen sitten on syynä? Opiskelijana on tietysti helppo aja-tella omien vaikutusmahdollisuuksien ole-van pieniä tai jopa olemattomia yliopiston kokoisessa hallinnollisessa kokonaisuu-dessa. Opiskelijaedustajat epäilevät monen opiskelijan olettavan, ettei yksittäisen opis-kelijan mielipiteillä ole painoarvoa esimer-kiksi henkilökunnan näkemysten rinnalla, vaikka todellisuudessa juuri opiskelijan nä-kökulmaa ja kokemuksia keskustelut usein
kaipaavat.–Henkilökunta on loppujen lopuksi
melko tutkimusorientoitunutta ja vähän te-kemisissä opiskelijoiden kanssa. Siksi opis-kelijoilla on usein tarjota realistisempia nä-kökulmia moniin asioihin, kuten vaikkapa työelämäorientaation tarpeellisuuteen tai kurssitarjontaan, edustajat muistuttavat.
Yliopistouudistuksen myötä yliopiston var-sinaisten hallintoelinten valta on vähenty-nyt ja päätöksiä valmistellaan yhä enemmän erilaisissa epävirallisissa työryhmissä. Lyy-dia Aarninsalo ja Elina Manninen kokevat, että juuri toimikunnissa voi konkreettises-ti vaikuttaa päätöksiin ja muuttaa asioita. Esimerkiksi tiedekunnan tavoiteohjelma synnytti paljon luovaa keskustelua. Virta huomauttaa, että joskus konkreettinen vai-kuttaminen voi olla yllättävän helppoa, jos vain tuo aktiivisesti ideoitaan esiin.
»fuksien ja osittain myös muiden nuorempi-en opiskelijoiden keskuudessa puhe hal-lopedeistä tai yliopiston hallintoelimistä herättää lähinnä hämmentyneitä ilmeitä«
Ha
llopEd = H
allin
no
n opiSkElija
Edu
Staja
Ha
llopEd = H
allin
no
n opiSkElija
Edu
Staja
Ha
llopEd = H
allin
no
n opiSkElija
Edu
Staja
Ha
llopEd = H
allin
no
n opiSkElija
Edu
Staja
Ha
llopEd = H
allin
no
n opiSkElija
Edu
Staja
35p o l e e m i 2/2012
* Yliopiston hallinto on jaettu kolmeen eri tasoon, joista korkein, eli keskushallinto käsittää yliopiston kanslerin, rehtorin ja hallituksen lisäksi yliopistokollegion. Tiedekuntatasolle kuuluvat dekaani, kanslia, osastot ja tiedekuntaneuvosto. Laitostasolla ovat laitoksen johtaja, kanslia, oppiaineet sekä laitosneuvosto. Yliopistolain määräysten mukaisesti jokai-sessa monijäsenisessä elimessä on oltava niin professorien, muun henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin edustus.
* Yliopistokollegio kokoontuu 2-3 ker-taa lukukaudessa. Sen tehtävänä on valita kansleri, päättää yliopiston toimintaker-tomuksen ja budjetin hyväksymisestä, valita yliopiston hallitukseen yliopistoy-hteisön ulkopuoliset jäsenet, sekä kes-kustella muista koko yliopistoa koskevista suurista teemoista. Edustajat: Antti Lehti-nen – antti.e.lehtinen [at] helsinki.fi, Mikko Virta – mikko.a.virta [at] helsinki.fi, Liisa Ketolainen (talous- ja sosiaalihistoria) – lii-sa.ketolainen [at] helsinki.fi
* Valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on tiedekunnan ylin hallintoelin, joka kokoontuu ker-ran kuussa, lukuun ottamatta heinä- ja elokuuta. Sen tehtäviin kuuluu tiedekun-nan sisäisistä asioista, kuten tutkin-tovaatimuksista ja -uudistuksista sekä opiskelijavalinnan perusteista ja sisäänot-tomääristä päättäminen. Lisäksi tiedekun-taneuvosto päättää ylempien tutkintojen tutkielmien hyväksymisestä.
Edustajat: Mikko Virta – mikko.a.virta [at] helsinki.fi, Anni Mäkeläinen – anni.make-lainen [at] helsinki.fi, Jussi Nuortimo – jussi.nuortimo [at] helsinki.fi
* Politiikan ja talouden tutkimuksen laitosneuvosto vastaa laitoksen toimin-nan kehittämisestä tiedekunnan tavoite-ohjelman ja laitoksen oman toimin-tasuunnitelman sekä yliopiston yleisten tavoitteiden mukaisesti.
Edustajat: Ilari Leskelä – ilari.leskela [at] helsinki.fi, Aarni Suvitie (talous- ja sosiaali-historia) – aarni.suvitie [at] helsinki.fi
* Tiedekunnassa toimii lisäksi erilaisia toimikuntia, lautakuntia ja työryhmiä, joiden tehtävänä on seurata ja edistää tiedekunnan tavoitteiden toteutumista omilla osa-alueillaan.Edustajat: Opintoasiaintoimikunta: Lyydia Aarninsalo – lyydia.aarninsalo [at] helsinki.fi Opintojen kehittämistoimikunta: Elina Manninen – elina.j.manninen [at] helsinki.fi
–Esimerkiksi poliittisen historian ai-neopintojen nykyiseen rakenteeseen pää-dyttiin kun ehdotin eräässä kokouksessa silloisten kolmen opintopisteen kurssien laajentamista viiden pisteen laajuisiksi li-säämällä jokaiseen esimerkiksi syventävän esseen. Professorit pitivät ajatuksesta ja niin lopulta tehtiin.
Anni Mäkeläinen korostaa osallistumi-sen merkitystä:
–Vaikka esityslista olisi täynnä väitöskir-ja-arvosteluja, joiden käsittelyyn ei opiskeli-jana pysty osallistumaan, on kolmikannan ja opintoasioiden tärkeydestä ylipäätään hyvä muistuttaa konkreettisesti olemalla paikal-la. On itseisarvo, että opiskelijat näkyvät ja osallistuvat keskusteluun, ja osoittavat siten että heitä kiinnostaa.
Edistystä Yhiksessä
Edustajat iloitsevat siitä, että yhteiskuntahis-torian laitoksella oppiaineen ja ainejärjestö-jen välinen yhteistyö on tiivistä ja henkilö-kuntaa on helppo lähestyä. Myös aineiden opintovastaavat ovat aktiivisia ja tehtäviensä tasalla.
Silti opintoasioiden ja opiskelijaedusta-jien näkyvyydessä on vielä parannettavaa. Virta ja Manninen ehdottavat, että edusta-jat voisivat käydä useammin ainejärjestöjen hallitusten kokouksissa kertomassa toimin-nasta.
–Ainakin pöytäkirjaan jäisi merkintä siitä että jostain on keskusteltu, vaikkei se taas välttämättä välity tavalliselle opiskelijal-le. Ehkä joku kiinnostuisi kysymään asiasta tarkemmin vaikka hallitukselta, Mäkeläinen huomauttaa.
Kaikkien kiinnostusta on mahdotonta herättää. Toivottavaa on, että esimerkiksi kandiohjelmien uudistamisesta käyty kes-kustelu lisäisi opiskelijoiden tietoisuutta niin opiskelijaedustajien työstä kuin eri vaikutus-mahdollisuuksistakin.
anni mäkeläinen
mikko virta
elina manninen
lyydia aarninsalo
antti lehtinen
»konkreettinen vaikutta-
minen voi olla yllättävän
helppoa, jos vain tuo ak-
tiivisesti ideoitaan esiin«
36 p o l e e m i 2/2012
Huhtikuussa 2012 tulevan syksyn uusille poliittisen his-torian fukseille valittiin neljä tutoria. Tutoreina toimivat Anniina Koskinen, Sara Nurmilaukas, Timo Eloranta ja Anna Niemi. Poleemi haastoi nelikon muistelemaan omaa fuksivuottaan.
1. Mikä oli paras fuksitapahtuma ja miksi? 2. Kerro jokin mieleesi jäänyt tilanne yliopistolta, luen-nolta, valtsikan tai yhiksen tapahtumasta. 3. Paras lukemasi tenttikirja? 4. Terveisiä uusille fukseille!
Kuvat: Reetta Heiskanen
Sara:
1. Aika moni fuksitapahtuma oli kivempi kuin olin odot-tanut, mutta ensimmäiset fuksisitsit olivat massiivisuu-dessaan, pukupönötyksessään ja meiningiltään niin haus-kat, että olen muistellut niitä eniten jälkeenpäin.
2. Eräänä keväänä professori Hentilä piti torstaisin Valt-sikan kirjastolla kurssia, joka alkoi klo 16. Eräällä kerral-la palohälytin alkoi soida, mutta opetusta jatkettiin eikä kukaan tullut hakemaan meitä salista pois. Myöhemmin kävi ilmi, että koko muu kirjasto oli tyhjennetty ja mei-dät oli unohdettu saliin. Onneksi kyseessä oli vain väärä hälytys...
3. Viimeaikaisista tenttikirjoista paras on ehkä ollut Han-nah Arendtin Origins of Totalitarianism. Mutta se oli kyl-lä myös aika pitkä.
4. Tervetuloa! Toivottavasti kaikki tulevat fuksitapahtu-miin näkemään, kuinka kivoja tyyppejä meiltä löytyy-kään.
Anna:
1. Parhaiten fuksisyksyltä on jäänyt mieleen pikkujoulut suunnitteluineen kaikkineen. Ei oikein tiedetty mitä piti tehdä, mutta ehkä yhdet parhaimmista yliopistourani bileistä saatiin aikaan!
2. Ehdottomasti mieleenpainuvin hetki oli Kannun vuosijuhlilla 2011, jolloin tanssin Paavo Arhinmäen kanssa. Paven käsi oli tiukasti ympärilläni ja keskustel-tiin hallitusneuvotteluista sekä mun tanssiurasta. Poskia tais kuumottaa molemmilla sen tanssin jälkeen.
3. Viimeisin kiva tenttikirja oli Risto Alapuron State and Revolution in Finland, joka olikin vastoin ennakko-ole-tuksia huikea kertomus Suomen valtion synnystä. Sen voisin vielä joskus lukea ihan ajatuksella läpi.
4. Onneksi olkoon kaikille uusille fukseille! Vetäkää sy-vään henkeä ennen ekaa fuksitapaamista ja sukeltakaa sitten syvälle opiskelijaelämään!
ihanaa tuutorit, ihanaa!
37p o l e e m i 2/2012
Timo:
1. Yksi parhaista oli Suomenlinnassa järjestetty Kannu-Games. Kaikki valtsikan fuksit kerääntyivät saarelle to-teuttamaan yhdessä mitä hulvattomimpia ryhmätehtäviä. Tapahtuma oli ensimmäinen, jossa pystyi tutustumaan muiden oppiaineiden fukseihin.
2. Vihdissä järjestetty fuksimökki oli sekin hauska koke-mus. Olin muutaman muun fuksin kanssa saunomassa, kun päätimme lähteä uimaan. Ulkona oli pilkkopimeää eikä kukaan tiennyt tarkkaa reittiä rantaan. Lopulta löy-simme järven, jossa kävimme pulahtamassa. Tuo "järvi" oli kuitenkin käytännössä pelkkää mutaliejua. Myöhem-min saimme kuulla, että uimakelpoinen järvi olisi ollut päinvastaisessa suunnassa.
3. Hobsbawmin Äärimmäisyyksien aika on mielestäni tenttikirjoista paras. Kirja on hyvin kirjoitettu, jonka an-siosta lukeminen edistyy vaivattomasti myös kaltaiseltani hitaalta lukijalta. Kirjassa käsitellään 1900-luvun suur-valtapoliittisten suhteiden lisäksi vuosisataa esimerkiksi taidehistorian kannalta. Myös Rauli Mickelssonin kirja Suomen puolueet on informatiivinen ja hyvä.
4. Onnittelut sisäänpääsystä ja tervetuloa iloiseen jouk-koomme! Nähdään fuksitapahtumissa!
Anniina:
1. Kaikki tapahtumat olivat omalla tavallaan mahtavia, mutta erityisesti mieleeni jäi ensimmäiset akateemiset pöytäjuhlat eli sitsit. Sitsit olivat jotain, mitä en ollut ennen kokenut.
2. Ehdottomasti parhaita hetkiä yliopistolla ovat ol-leet usein venyvät unicafe-lounaat kavereiden kanssa. Valtsikan punaisten haalareiden pukeminen päälle en-simmäistä kertaa toi myös mahtavan fiiliksen.
3. Vaikka poliittinen historia onkin se paras pääaine, paras tenttikirja löytyy sivuaineen, viestinnän puolelta. Anu Kantolan Hetken hallitsijat oli mielenkiintoinen esitys median ja politiikan suhteen muuttumisesta.
4. Fuksisyksy on elämän parasta aikaa ja siitä kannat-taa nauttia. Mukana kannattaa olla alusta asti, jotta syksystä tulee ikimuistoinen. Nähdään elokuussa!
ihanaa tuutorit, ihanaa!
38 p o l e e m i 2/2012
ISHA - Historiaa euroopan kokoisella
tarjottimella
TeksTi ja kuvaT Riina Hyökki
38 p o l e e m i 2/2012
39p o l e e m i 2/2012
On pysäyttävää tajuta, kuinka
vaihtelevaa elämä on ollut su-
kupolvemme edustajien kesken
pelkästään Euroopan sisällä.
Historian kansallisiin kipukohtiin
saa aivan uuden perspektiivin, kun
kuulee ihmisiltä itseltään millais-
ta oli paeta Slovenian kymmenen
päivän sotaa, olla lapsena Naton
pommitusten alla Belgradissa tai
syntyä romahtamaisillaan ole-
vaan DDR:ään. ISHA tarjoaa tä-
hän mahdollisuuden.
39p o l e e m i 2/2012
40 p o l e e m i 2/2012
International Students of History Associa-tionin, tuttavallisemmin ISHA:n, vuotuinen kon-ferenssi järjestettiin saksalaisessa yliopistokaupun-ki Jenassa huhtikuussa 2012 teemalla ”Identities in
Transition”. Hollantilainen Stephanie Bakker, ISHA Internatio-
nalin puheenjohtaja kaudella 2011–2012, kertoo kuul-leensa ensi kertaa ISHA:sta kun hänen veljensä osallistui uudenvuoden seminaariin Kroatian Osijekissa. ”Pidin sitä ensin hieman outona, matkustaa nyt junalla keskellä talvea johonkin kaupunkiin josta en ollut koskaan kuul-lutkaan!” Stephanie kertoo.
Itse hän päätyi toimintaan mukaan vasta myöhem-min, kun ISHA Utrecht järjesti seminaarin kesällä 2009. ”Nyt olen osallistunut noin kymmeneen ISHA:n tapah-tumaan, ja käynyt paikoissa joissa en koskaan olisi ku-vitellut käyväni.” Stephanie jäi omien sanojensa mukaan koukkuun heti ensimmäisen seminaarinsa jälkeen, koska halusi nähdä tapaamansa ihmiset uudestaan ja uudestaan.
Saksalainen Anne Greule epäröi aluksi ISHA:aan liittymistä, koska piti englannintaitojaan liian huonoina. ”En uskonut koskaan pystyväni pitämään seminaarien esitelmiä, saati keskustelemaan akateemisista teemoista.”
Ensimmäisessä seminaarissaan Turussa syksyllä 2011 hän huomasi kuitenkin huolen olevan tarpeetonta. ”Pi-din erityisesti innostuneesta ilmapiiristä”, Anne kertoo. ”Kaikki olivat motivoituneita rakentamaan tavoitteellista keskustelua ja jokainen otettiin tasaveroisesti mukaan.”
Koska workshoppien esitelmät liittyvät usein kunkin osallistujan kansalliseen historiaan, Stephanie huomaut-taa myös oppineensa paljon paikoista joihin ei omissa
opinnoissaan ole koskaan törmännytkään. Parhaassa tapauksessa workshopin keskustelut ja väit-
telyt lentävät ties kuinka korkeisiin ulottuvuuksiin. Koska osallistujien omat suuntautumiset ja kiinnostuksenkoh-teet vaihtelevat maan ja taivaan välillä, voi uusia näkökul-mia saada esimerkiksi siitä, miten biologiaa ja historian-tutkimusta voi yhdistää toisiinsa.
Yhteiskuntahistoriallinen lähestymistapa on ISHA:ssa harvinaisempaa ja pääaineena herättää toisi-naan hämmennystä, mutta silti raja-aitoja vaikkapa kes-kiajan- ja kekkostutkijoiden välillä ei ole havaittavissa.
Anne piti seminaarin jälkeen kokemusta erityisen tärkeänä siksi, ettei vastaavia asioita voi oppia luennoilla. Palkitsevaa oli myös ylipäätään viettää aikaa samanhen-kisten opiskelijoiden kanssa, koska ISHA:ssa ihmisillä on usein ja paljonkin sanottavaa.
Hän tosin myöntää, että ihmisillä on erilaisia käsityk-siä akateemisen osuuden tärkeydestä ISHA:n tapahtumis-sa. ”Kuitenkin ISHA on tärkeä lisä omiin opintoihini ja sillä on mielestäni suuri akateeminen potentiaali”, Anne pohtii.
Stephanie puolestaan toteaa, että on avartavaa kuul-la, kuinka muiden maiden opiskelijat kokevat opintonsa. ISHA tarjoaakin hyvän tilaisuuden saada näkemyksiä eri maiden koulutusjärjestelmistä ja vertailla niitä. Jo tentti-järjestelmät eroavat toisistaan huimasti, esimerkiksi Ita-lian yliopistoissa tentitään vain suullisesti, eikä monessa maassa kandintutkielmaa tehdä lainkaan.
Tämän kautta pystyy katsomaan kriittisin silmin omankin maan järjestelmää. Erityisesti saksalaisia, kuten
41p o l e e m i 2/2012
joskus meitä valtsikalaisiakin, hämmentää suomalaisissa yliopistoissa esiintyvä tapa tenttiä lähes koko tutkinto kir-jatentteinä. Anne on joutunut törmäämään tähän suoma-laiseen akateemiseen tapaan ollessaan kuluvan lukuvuo-den vaihdossa Jyväskylässä.
Ihmetys on ymmärrettävää, jos sitä vertaa Saksan jär-jestelmään, jossa pääpaino on pienryhmäkeskusteluissa sekä pitkien esseiden kirjoittamisessa. Anne huomauttaa tästä olevan arvokasta hyötyä akateemiselle uralle tähdät-täessä, varsinkin kansainvälisesti. Loppupeleissä kyse lie-nee tosin rahoituksesta, siis sen puutteesta.
Mielenkiintoinen ilmiö on myös se, että monessa maassa historia tuntuu olevan yliopistoaine, johon pyri-tään kun ei muutakaan keksitä, ja sisäänpääsy on huo-mattavan helppoa. Siksi onkin hienoa huomata, että juuri motivoituneet ihmiset ovat löytäneet ISHA:n.
Stephanie on luottavainen ISHA:n tulevaisuu-teen, kun hänen puheenjohtajakautensa elokuussa päät-
tyy. ”Paljon uutta ja innokasta verta on liittynyt mukaan, mikä on tietysti elintärkeää toiminnan koossa pitämisek-si” Stephanie sanoo. Hän lisää kaikenikäisten ja kaikkien vuosikurssien opiskelijoiden olevan ilman muuta terve-tulleita mukaan.
”Tärkeintä on, että opiskelijat säilyttävät kiinnostuk-sensa laajentaa ajatteluaan ISHA:n kautta.”
ISHA muistuttaa ennen kaikkea siitä, mikä valtsika-piireihin uppoutuessa toisinaan unohtuu: polholainen on yhtä lailla historianopiskelija. Vaikka 1300-luvusta tai ummehtuneista pergamenttikääröistä innostuminen ei-vät olisi poliittisen historian opiskelijalle sitä tavallisinta arkea, on ilo huomata, että muiden maiden historianopis-kelijoiden kanssa todella jakaa jonkinlaisen kollektiivisen mielenmaiseman.
Tämä yhteys muistuttaa myös, mikä historiassa kos-kaan alkoi viehättää: kiinnostus menneisyyttä, nykyisyyt-tä ja tulevaisuutta kohtaan ja halu vaikuttaa tällä tietoi-suudella ympäröivään maailmaan.
”ISHA muistuttaa siitä, mikä valtsikapiireihin uppou-tuessa toisinaan unohtuu: polholainen on yhtä lailla
historianopiskelija”
42 p o l e e m i 2/2012
ISHA peruStettIIn 9. toukokuutA 1990 BudApeStISSA euroopAn olleSSA polIIttISeSSA käännekoHdASSA. un-kArIlAISet opISkelIjAt HAluSIvAt vAHvIStAA kAnSAInvälI-SIä pyrkImykSIään peruStAmAllA kAnSAInvälISen HIStorI-AnopISkelIjoIden yHdIStykSen. SIttemmIn unkArIlAISten SectIon on jäänyt unoHdukSIIn, muttA toImIntA on levInnyt ympärI euroopAn.
tällä Hetkellä ISHA:SSA on 31 SectIonIA, toISIn SA-noen mukAnA olevAA ylIopIStokAupunkIA. lISäkSI mukA-nA on lukuISIA tArkkAIlIjAjäSenIä.
vuoSIttAIn keväällä järjeStetään AnnuAl conference, joSSA vAlItAAn kAnSAInvälISet uudet toImIjAt. lISäkSI
jokA vuoSI erI mAIden pAIkAllISet oSAStot järjeStävät SemInAArejA vuorollAAn keSällä, SykSyllä jA uutenA vuotenA, erI teemoIHIn lIIttyen. myöS etenkIn BAlkAnIn järjeStöt orgAnISoIvAt omIA pAIkAllISIA SemInAArejAAn.
ISHA toImIttAA myöS omAA englAnnInkIelIStä AkAtee-mIStA julkAISuAAn, cArnIvAlIA, jokA tArjoAA kAIkIlle HIStorIAnopISkelIjoIlle mAHdollISuuden SAAdA omIA ArtIkkeleItAAn julkAIStukSI euroopAn lAAjuISelle yleI-Sölle.
tulevIA tApAHtumIA ISHA:SSA: ZAgreBIn SemInAArI SyyS-kuuSSA 2012, teemAnA "educAtIon And IntellectuAl emAncIpAtIon". kAIkkI HIStorIAA opISkelevAt voIvAt HA-keA!
lISätIetojA: Http://www.ISHA-InternAtIonAl.org/
ISHA pähkinänkuoressa
ISHA:n antia ovat myös ekskursiot. Jenasta suunnattiin Weimariin ja Buchenwaldin keskitysleirille, jossa sijaitseva muistolaatta pidetään ympäri vuoden ihmiskehon lämpöisenä.
43p o l e e m i 2/2012
Jossain vaiheessa jo luulin, että Suomen sodat on käsitelty kaunokirjallisuudessa
loppuun asti alkaen Väinö Linnan Tuntemat-tomasta sotilaasta ja päättyen Enni Mustosen historiallisiin naistenromaanisarjoihin.
Tämän luulon todistivat kuitenkin vääräk-si viimeistään loppuvuodesta 2011 ilmestyneet uudet sotaromaanit. Näistä päädyin lukemaan Jenni Linturin esikoiskirjan Isänmaan täh-den, joka todisti, ettei keskeisintä ehkä olekaan romaanin aihe vaan se, kuinka sitä käsitellään.
Onko oikeastaan edes mahdollista, että jonain päivänä Suomessa ketään ei enää kiin-nosta tarttua sota-aiheeseen? Näkökulmaahan voi aina muokata ja on selvää, että jokainen käsittelee asiat tavallaan.
Lisäksi Linturin teoksessa keskiössä on ennemmin muistamisen teema ylipäänsä kuin sota, joka luo vain puitteet romaanin päähen-kilöiden päänsisäiselle elämälle. Vanhuksen kokeman yksinäisyyden ja kaipuun kuvaami-nen ulottuu yli kaikkien aiherajausten.
Muisti ja muistaminen kulkevat tarinassa mukana monella tasolla. Ensinnäkin romaa-ni etenee samanaikaisesti kahdessa ajassa: 1940-luvulla nuori opiskelija Antti värväytyy sukulaisiltaan ja ystäviltään salaa Waffen-SS-joukkoihin ja nykypäivää elävä vanha Antti ei pääse eroon käymästään sodasta.
Sota-ajan muistot ohjaavat vanhan Antin elämää vahvasti. Ajantajun heitellessä oma vaimo muuttuu tuon tuosta entiseksi sotatove-riksi ja tyttärentytär toverin entiseksi heilaksi. Samalla Antin pään sisällä velloo käsittelemä-tön syyllisyyden taakka jostakin kauan sitten tapahtuneesta.
Kaiken sodassa tapahtuneen muista-misesta ja unohtamisesta viritellään varovasti keskustelua entisten sotatovereiden kesken jo heti sodan päätyttyä, mutta entiset ystävykset huomaavat olevansa eri kannoilla.
Antti tahtoo vaieta ja hukuttaa kaikki muistot pois syvälle itseensä, mutta Erkin mielessä ei juuri olekaan muuta puhuttavaa kuin sota, jonka muistojen perään on lopulta lähdettävä.
k i r j a Hanna Marjoranta
Sodan tarinaa monessa kerroksessa
44 p o l e e m i 2/2012
Kumpikaan tapa käsitellä asioita ei näytä toimivan toivotulla tavalla vaan menneisyys jää jollain tavalla häiritsemään.
Päähenkilöiden sodanjälkei-nen elämä jatkuu ulkokuorta kat-sottaessa tavallisen mallin mukaan eteenpäin. Miehet menevät löytävät puolisot, menevät töihin ja perusta-vat perheet.
Antin tyttärentyttären Johannan kiinnostus sota-aikaa kohtaan tuo ta-pahtumiin vielä yhden aikakerroksen lisää. Tämä haluaa haastatella suku-laismiehiään sota-ajan kokemuksia käsittelevää opinnäytetyötään varten, mutta kysymykset ja vastaukset eivät eri sukupolvien välillä kohtaa täysin.
”Tiesin kai, mutta unohdin”, vas-taa Antin serkku Kaarlo Johannan tiedusteluun vaarinsa SS-taustasta ja käy hukuttamassa Antin muistikirjan järveen.
Linturin herkkä ja pohtiva kielenkäyttö on sodan kuvaamisessa poikkeuksellista.
Toisinaan se tuo sodan luonnon esiin kaikessa epävarmuudessaan ja raadollisuudessaan, mutta toisinaan todelliset tapahtumat tuntuvat huk-kuvan kielen ja päähenkilön mielen yhdistäviin kiemuroihin.
Kokonaisuudessaan sota-aika näyttäytyy nuorille ulkomailla soti-ville suomalaisille päämäärättömänä ajanjaksona, jonka tarkoitus katoaa
matkan varrella. Sotaan lähdön syyt tuntuvat epä-
selviltä ja sankarihaaveen hohdok-kuus haalistuu todellisuuden myötä. ”Mikään ei tuntunut miltään, paitsi se, ettei mikään tuntunut miltään”, ajattelee Antti selvittyään hengissä taistelusta.
Linturin matka mielen, muistin ja sodan kiemuroihin kestää 233 sivun verran.
Useat mietityttäneet tarinan pala-set yhdistyvät kirjan loppua kohden, mutta joitakin päähenkilöiden men-neisyyden tapahtumia toivoisi avatta-van vielä enemmän. Joko motiivit hä-viävät kielen sisään tai sitten kaikkea ei halutakaan paljastaa.
© Teem
u Perhiö
45p o l e e m i 2/2012
g r a d u k a t s a u s
Ylioppilaslehdestä apinoidussa juttu-sarjassa tarkastetaan tunnettujen pol-holaisten graduja. Vuorossa on Suomen ulkoministerin, poliittisen historian do-sentin Erkki Tuomiojan pro gradu –työ.
Aihe: Suomalaisen öljynjalostuste-ollisuuden perustaminen
Valmistunut: 1971
Johdanto: opinnäytetyössä ei ole löydet-tävissä selkeää tutkimusongelmaa tai hypo-teeseja. Tuomioja alkaa esitellä faktoja heti ensimmäisessä kappaleessa: ”Tämän tutki-muksen aiheena olevan kotimaisen öljynja-lostusteollisuuden perustamisen merkitystä ja ongelmanasettelua on vaikea ymmärtää ilman lyhyttä selvitystä kansainvälisen öljy-teollisuuden rakenteesta ja öljymarkkinoiden luonteesta.”
Rakenne: Tuomioja esittelee kronologisesti suomalaista öljypolitiikkaa ajalta ennen tois-ta maailmansotaa vuoteen 1955 asti, jolloin Suomeen päätettiin rakentaa ensimmäinen öljynjalostamo, jota varten oli perustettu val-tion omistama Neste Oy.
Toinen maailmansota oli vaikuttanut suo-malaiseen asenneilmastoon, minkä seurauk-sena Suomen öljyhuolto haluttiin turvata. Tuomioja erittelee jalostamon suunnittelu-prosessia ja lisäksi hän analysoi jalostamoky-symyksen käsittelyä eduskunnassa ja lehdis-tössä.
Johtopäätökset: ”Ajatus siitä, että neste-mäisten polttoaineiden suhteen täysin tuon-nin ja varastoinnin varassa olevaan maaham-me perustettaisiin öljynjalostamo, on saatettu esittää yksityisluontoisissa keskusteluissa useamman henkilön toimesta jo ennen sotia, mutta vasta sotien aikana on laadittu ensim-mäiset vakavasti otettavat suunnitelmat asias-ta.”
”Lokakuussa 1954 hyväksyi vastanimitet-ty Urho Kekkosen V hallitus suunnitelman 700.000 tonnin jalostamon rakentamisesta.” ”Suomalaisista hanketta vastustivat pääasi-assa ne, jotka yleensä suhtautuivat kielteisesti valtion yritystoimintaan.”
Tutkimuksen tarkoitus omin sanoin: ”Tämä tutkimus tarjonnee joitakin mahdol-lisuuksia öljynjalostusteollisuuden puolesta ja vastaan esitettyjen näkökohtien kriittiseen tarkasteluun.”
Arvosana: Non sine laude approbatur
Tarkastajat: Dosentit Hyvämäki ja Paavi-lainen.
Kuriositeetti: Aiheena öljy oli 70-luvul-la Tuomiojan sydäntä lähellä, sillä hän oli jo ennen valmistumistaan julkaissut kirjan Öl-jypeli.
Biografia: Erkki Tuomioja (s. 1.7.1946), Suomen ulkoministeri ja sosiaalidemokraat-tinen poliitikko. Teiniliitossa ja ylioppilas-kunnassa toiminut vasemmistolainen opis-kelijaradikaali äänestettiin kansanedustajaksi ensimmäistä kertaa vuonna 1970. Tuomioja istui eduskunnassa vuoteen 1979, jonka jäl-keen hän toimi 12 vuotta Helsingin apulais-kaupunginjohtajana.
Vuonna 1991 Tuomioja palasi eduskun-taan. Hän on kantanut ulkoministerin salk-kua vuosina 2000–2007 ja nyt uudelleen Kataisen sixpack-hallituksessa. Tuomioja on pyrkinyt lukuisia kertoja SDP:n puheenjoh-tajaksi, mutta jäänyt äänestyksissä toistuvasti toiseksi. Poliitikon uransa ohella Tuomioja on julkaissut toistakymmentä kirjaa.
-> erkki tuomioja
© M
ikko Virta
46 p o l e e m i 2/2012
p u h e e n j o h t a j a l t a
Poliittinen vastakkainasettelu on hie-no asia. Kaikilla on selkeä käsitys hyvästä ja pahasta, joten jokaisen on helppo osallistua poliittiseen kes-
kusteluun. Mikä vahinko, että mustavalkoi-sen maailmankuvan haalentuessa harmaalle alueelle mahtuu niin paljon.
Talouden ja median merkityksen kasvu ulkopolitiikan suunnannäyttäjänä on joh-tanut siihen, että on vaikea sanoa, mikä on oikein tai väärin. Onko huonon ratkaisun vastakohta vähemmän huono ratkaisu?
On selvää, että maailman monimutkaisuus vaikeuttaa poliittista aktiivisuutta. Yritä nyt siinä olla jotain mieltä, kun Euroopan pää-miehet soutavat ja huopaavat, eikä yhteistä suuntaa tunnu millään löytyvän. Aina ilmes-tyy joku arvostettu professori, joka toteaa asioiden olevan yhä enemmän solmussa, ja toinen, joka väittää päinvastaista.
Taloustieteilijöiden ja poliittisten päät-täjien puhe on ties mistä Gallen-Kallela-Sirénin galaksista, joten ei ihme, että kansan syviä rivejä alkaa vähitellen ottaa päähän. Tyytymättömyyden ilmaiseminen on onnek-si helppoa: tarvitaan vain muutama ”Rahaa ihmisille, ei pankeille” –kyltti ja vihaista mu-tinaa internetin keskustelupalstoilla.
Tyytymätön liikehdintä tarvitsee kuiten-kin selkeän kohteen toimiakseen. Sen vuoksi on paljon helpompi olla vihainen naapurin Mohammedille kuin kasvottomalle inves-tointipankille. Se on tietenkin Mohammedil-le ikävä juttu.
Tyytymättömyydellä on lisäksi toinenkin ongelma: se on vähän noloa. Protestilta puto-aa pohja, jos ei ole tarjota mitään parempaa tilalle. Sitä paitsi on vähän epäreilua purkaa omaa pahaa oloa toisiin.
Entä jos osoittaisimme yhteiskunnallisen valveutuneisuutemme, mutta protestoinnin sijaan keskittyisimme kannattamaan niitä asioita, jotka ovat hyviä ja oikein? Valtsikan ulkopuolella meidän jopa saatetaan olettaa ymmärtävän maailmaa – ainakin haluan us-
kotella itselleni niin – ei siis ole yhdenteke-vää, minkä kuvan annamme ulospäin. Kiin-nostaako meitä esimerkiksi ihmisoikeuksien edistäminen, heikompien puolustaminen tai ihan vaan toisten kunnioittava kohtelemi-nen?
Edellä mainittujen lisäksi kivoja asioita ovat myös aamukahvi ystävien kanssa, va-loisat kevätillat, vappu, The Northern Go-vernorsin uusi levy, riittävän pitkät yöunet, Polhon historiaprojekti, mopsit, oliivit ja se, että silloin kun tämä Poleemi ilmestyy niin minä olen Lontoossa.
Hei fuksi! Kädessäsi on Poleemi, polholaisuu-den verbaalinen kiteytymä. On hyödyllistä tu-tustua myös kotisivuihimme osoitteessa polho.fi. Toivottavasti saat opiskeluelämästä paljon irti ja koet, että Polho on sinulle oikea paikka. Hienoa, että juuri sinä liityt joukkoomme!
Ilmar Metsalo, Polhon puheenjohtaja
Entä joS pRotEStoin-nin Sijaan kESkittyi-SimmE kannattamaan aSioita, jotka ovat Hyviä ja oikEin«»
47p o l e e m i 2/2012
48 p o l e e m i 2/2012
