40
1 p o l e e m i 3/2012 P o l e e m i 3/12

Poleemi 3/12

  • Upload
    poleemi

  • View
    215

  • Download
    0

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Vuoden toiseksi viimeinen Poleemi sukeltaa Lähi-Itään, republikaanien Amerikkaan ja Tamminiemeen.

Citation preview

Page 1: Poleemi 3/12

1p o l e e m i 3/2012

P o l e e m i3/12

Page 2: Poleemi 3/12

2 p o l e e m i 3/2012

Puhu tohon, vaik täällä?! Missä vaan.

Page 3: Poleemi 3/12

3p o l e e m i 3/2012

Tämä edesmenneen isoisäni ho-kema fraasi on tullut mieleeni, kun me valtsikalaiset aina silloin tällöin pelonsekaisin tuntein

pohdimme tulevaisuudensuunnitelmiam-me. Keskustelu on ajoittain kauhuske-naarioiden värittämää: maisterit eivät saa enää töitä, ja ihmiset tuntevat itsensä epäonnistuneiksi, mikäli he eivät tule saa-vuttamaan juuri sellaista koulutusta vas-taavaa työtä, mistä he ovat opiskeluaikana haaveilleet.

Lauseen sisältämän neuvon noudatta-minen ei tietenkään helpota työnhakua tai vakinaista pätkätyöputkeen ajautunutta maisteria. Se voi ehkä kuitenkin hieman laajentaa asennoitumista siihen, että maa-ilma on loppujen lopuksi täynnä mahdol-lisuuksia, ja odottamattomistakin olosuh-teista voi päästä tekemään suuria tekoja.

Kun J. V. Snellman karkotettiin Kuo-pioon, tämä uinuva sisämaan kaupunki oli silloisilla matkustusvälineillä kauem-pana Helsingistä – kaiken tärkeän tapah-tumapaikasta – kuin Kuu nykyisillä kul-kuvälineillä Maasta. Vaikka Snellmanin uskottiin olevan eristyksissä ”vaaraton”, hän perusti Saiman ja herätti sen avulla suomalaisuuden ja suomalaisten kansal-listunnon. Ei edes tarvitse vetää kovin-kaan paljon historian mutkia suoriksi, jos väittää tämän päivän Suomen – yhden maailman demokraattisimmista valta-kunnista – olevan Snellmanin herätystyön tulosta.

Paikka ei ole tärkeä, työtehtävä ei ole tärkeä. Työntekijä voi työskentelytaval-laan ja -innollaan tehdä jokaisesta työteh-tävästä ja jokaisesta työpaikasta suuren ja merkittävän.

Poliittinen historia sisältää lukui-sia esimerkkejä, jotka valaisevat edel-lä mainittua. Oma suosikkiesimerkkini ansainnee tulla päivänvaloon. 1990-lu-vulla RKP:n puheenjohtajana toiminut Ole Norrback halusi aikoinaan luopua vähän arvostetusta puolustusministerin salkusta saadakseen enemmän arvostusta poliitikkona. Norrback sai raskaamman ministerin salkun, ja puolustusministe-rin tehtävät joutivat Elisabeth Rehnille.

Kuten varmasti muistamme, Rehn kohosi nopeasti arvostetumpaan asemaan kuin yksikään RKP:n poliitikko aikaisemmin. Oli vain viittä vaille, ettei hänestä tullut presidenttiä. Rehn onnistui mullistamaan suomalaisten perinteisiä käsityksiä mo-nella tavalla. Pienenkin puolueen edustaja voi yltää presidentinvaalin toiselle kier-rokselle, mutta mikä tärkeämpää: Reh-nin ansiosta merkittävä osa suomalaisista hyväksyi ajatuksen, että tasavallan presi-dentti voi olla nainen.

Kuten suomirockin legenda Remu Aaltonen sen eräässä klassikkobiisissään ytimekkäästi ilmaisee: ”It ain’t what you do, it’s how you do!”

Tuomas Lassinharju-vastaava päätoimittaja

p ä ä k i r j o i t u s

»maisterit eivät saa enää töitä«

Page 4: Poleemi 3/12

4 p o l e e m i 3/2012

s i s ä l t ö37. vuosikerta3/2012

p o l e e m itoimitus

Vastaava päätoimittajaTuomas Lassinharju

PäätoimittajatJanne Soisalon-Soininen

Riina HyökkiReetta Heiskanen

Ulkoasu ja taitto Janne Soisalon-Soininen

Riina Hyökki

Kuvitus ja kuvat Riina Hyökki

Janne Soisalon-Soininen Reetta Heiskanen

Emma-Karoliina Kurki Simo Ortamo

Kannen kuvaRiina Hyökki

PainoUnigrafia Oy

Painos200 kpl

ISSN1235-4412

Sähkö[email protected]

JulkaisijaPoliittisen historian

opiskelijat Polho ry

Poleemi saa HYY:n järjestölehtitukea

8

12

17

18

20

24

26

32

34

Opinnoista 5 Alumnipalsta 6 Vaihtopalsta 7 tamminiemen pesä 36 Gradukatsaus 37 Puheenjohtajalta 38

Takatalvesta Palestiinalaiskevääseen

-Eetu Jokela

Kristityt USA:n Politiikassa - Reaganin vallankumous

- Lotta Shemeikka

Kolumni : Kähmintää kellarisaunassa

-Topi Houni

Tunnelmia R&A-Festareilta, - sion sonon leffa

-Riina Hyökki

Mitä kuuluu, Kansankoti? - Kiiltokuvan kääntöpuolesta

-Reetta Heiskanen

Näkökulma: Polho ja Yhteiskuntavastuu

-Timo Lampinen

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

-Simo Ortamon tunnelmia Tamminiemestä

Proffalta, - Hentilä tunnustaa hellyyttään

-Purjehtiminen on välttämätöntä, Seppo Hentilä toteaa

Kirja -Sofi Oksasen "kun kyyhkyset katosivat"

-Veikko Jarmala tykkää Sofi Oksasesta

Page 5: Poleemi 3/12

5p o l e e m i 3/2012

o p i n t o p a l s t a

Opinto- ja edunvalvontarintamalla eletään viime kevään hullunmyllyyn verrattuna hieman rauhallisempaa aikakautta. Keväällä aloitettu työ

valtiotieteellisen tiedekunnan kandidaatintut-kintojen uudistamiseksi on mennyt pikkuhiljaa eteenpäin.

Opetusministeriöhän ilmaisi keväällä tah-tonaan, että tiedekunnan viidentoista eri haku-kohteen määrää pitäisi laskea ja kandeihin saada ”laaja-alaisuutta” – minkä tosiasiallinen merkitys on ainakin allekirjoittaneelle jäänyt vielä epäsel-väksi.

Työryhmä on syksyn aikana toimittanut eh-dotuksiaan oppiaineille, jotka ovat saaneet antaa niistä kommentteja. Alustavien ehdotuksien pe-rusteella näyttää siltä, että vuoden 2014 aikana tiedekunnassa otetaan käyttöön jonkinlainen 25 opintopisteen kaikille yhteinen kokonaisuus, jo-hon sisältyy yhteiskuntatieteiden perusteita, ku-ten suomalaista yhteiskuntaa tai yhteiskuntatie-teiden suuria teorioita käsitteleviä opintojaksoja. Oppiaineet saisivat myös mahdollisesti päättää osittain itse osasta ”yhteiskuntatieteellisten pe-rusopintojen” sisällöstä.

Uudistus on kuitenkin vielä lapsenkengis-sään, eikä mitään ole vielä lyöty lukkoon, eikä esimerkiksi hakukohteiden määrän alentamista ole vielä käsitelty.

Koko ylioppilaskunnan tasolla syksyn kovin juttu on totta kai ylioppilaskunnan edustajisto-vaalit. Marraskuun 6.-7. päivä valitaan ylioppi-laskunnan 60-henkinen edustajisto, joka käyttää ylioppilaskunnan ylintä valtaa ja päättää näin mihin lukuvuoden alussa maksamaasi jäsen-maksuasi oikein käytetään.

Edustajisto hallinnoi viime kädessä myös ylioppilaskunnan omistamia kiinteistöjä HYY-Yhtymän kautta, jonka vuoden 2011 liikevaihto oli muuten vajaat 33 miljoonaa euroa – ei siis mi-tään nappikauppaa. Kannattaa siis äänestää.

Pienemmän mittakaavan vaikuttamista voi harrastaa syksyn aikana poliittisen historian op-piainekahveilla, jotka järjestetään marraskuun puolivälin tienoilla. Kahvin ja totta kai myös pul-lan merkeissä keskustellaan oppiaineen ajankoh-taisista asioista ja kaikenlainen palaute ja muut kehitysehdotukset ovat enemmän kuin tervetul-leita. Tarkkaile sähköpostiasi.

Eetu Jokela, 1. opintovastaava

Page 6: Poleemi 3/12

6 p o l e e m i 3/2012

Mitä teet työksesi tällä hetkellä? Millaisia muita töitä olet valmistumisen jälkeen tehnyt?

Tällä hetkellä olen puoliaikaisesti Helcomil-la eli Itämeren suojelukomissiolla Financial Officerina Venäjä-yhteistyöhön keskittyvässä projektissa, jossa pyritään vähentämään maa-talous- ja ongelmajätepäästöjä erilaisten pilot-tiprojektien avulla. Osallistun raha-asioiden lisäksi suunnitteluun ja raportointiin EU:lle. Helcom on yhtä aikaa sekä diplomatiaa hyödyntävä kansainvälinen järjestö että luonnontieteellinen asiantuntija-yhteisö.Aiemmin olin tohtorikoulutettavana Alek-santeri-instituutilla Länsi-Balkanin ympä-ristöturvallisuutta käsitelleessä tutkimuspro-jektissa, ja aloitin samalla aiheeseen liittyvän väitöskirjan. Osallistuin myös projektin tut-kimussuunnitelman tekemiseen, eli pääsin vaikuttamaan sisältöön aika paljonkin. Tar-koitus on palata vielä kokoaikaisesti väikkärin tekoon, mikäli rahoitusta ilmaantuu. Miten odotuksesi tai kuvitelmasi työelämäs-tä toteutuivat valmistuttuasi?

Ei tullut järkytyksenä että työllistyminen voi olla vaikeaa. Halusin tutkijaksi, mutta siihen

ei suoranaisesti kannustettu ja työmahdol-lisuudet eivät vaikuttaneet lupaavilta, joten hakeuduin muihin töihin. Päädyin kuitenkin yllättäen mukaan Aleksanteri-instituutin pro-jektiin, jonka myötä selvisi että tutkimustyö voi olla vaihtelevaa, vuorovaikutteista ja kii-vastahtista, eikä epäsosiaalista tutkijankam-miossa istumista, joksi se usein mielletään.

Miltä tuntui hypätä opiskelujen jälkeen työ-elämään?

Paineita toki oli ja tietyssä määrin on edel-leen. Kokemukseni mukaan kärsivällisyys on kuitenkin valttia. Tarkan urasuunnitelman toteuttaminen on miltei mahdotonta, mikä voi tuntua piinalliselta, mutta voi lopulta olla hyvä asia: mutkan kautta saattaa päätyä töi-hin, joita ei olisi osannut ennalta arvata, mutta jotka ovatkin juuri se oma juttu.

Koetko pää- tai sivuainevalinnoillasi olleen suurta merkitystä?

Sivuaineilla voi fokusoida muuten yleissivis-tävää tutkintoa. Omalla kohdallani tärkeim-piä olivat IKEBB (Itä- ja Keski-Euroopan sekä Baltian ja Balkanin opintokokonaisuus) ja aloittamani ympäristöekonomian opinnot, jotka valikoituivat vähän sattumalta mutta ovat ohjanneet työuraani yllättävänkin paljon. Olen myös yhä tavattoman iloinen siitä, että vaihdoin opintojen alkuvaiheessa pääaineen kansantaloustieteestä poliittiseen historiaan. Toki kansistaustalla ura olisi saattanut aueta helpommin tai ainakin kovemmalla palkalla, mutta tuskin olisin niissä töissä viihtynyt.

Neuvosi nykyisille opiskelijoille?

Kannattaa panostaa siihen, mikä eniten kiin-nostaa eikä vain pelata ”varman päälle”. Val-tiotieteilijän tutkintoa ei ole syytä aliarvioida liian yleisluontoisena. Esimerkiksi analyytti-syys ja kirjoitustaito ovat kykyjä, jotka toisi-naan työnantajatkin huomaavat ja joista on työelämässä hyötyä ennen kaikkea itselle.

a l u m n i p a l s t a

Poleemi kysyi muutama vuosi sitten valmistuneelta alumniltamme Emma Hakalalta, miltä työelämään siirtyminen on tuntunut.

Page 7: Poleemi 3/12

7p o l e e m i 3/2012

Miksi päätit lähteä juuri Kanadaan?

No lähinnä sivuaineeni takia. Opiskelen täällä Pohjois-Amerikan tutkimuksen pitkää sivuai-netta, ja mikä olisi parempi paikka opiskella sitä kuin Pohjois-Amerikka? Toiveissani oli tosin päästä Yhdysvaltoihin, mutta paikkoja näytti viime syksynä olevan sen verran vä-hän tarjolla, että maksimoin mahdollisuute-ni päästä Amerikkaan hakemalla Kanadaan. Tarkoituksena oli myös päästä joksikin aikaa mahdollisimman kauas Veikko Jarmalasta, ja kun pyöräytin karttapalloa muutaman kerran, niin Kanada näytti sopivan turvalliselta pai-kalta.

Millaista on opiskelu Kanadassa Suomeen verrattuna?

Opiskelu vaatii täällä enemmän työtä ja opis-kelijat suhtautuvat opiskeluun mielestäni va-kavammin kuin Suomessa. Ei sinänsä mikään ihme, sillä yliopisto-opiskelu on täällä mak-sullista ja monella opiskelijalla on niskoillaan hurjat opintolainat. Suosittelen hakemaan vaihtoon tänne mah-dollisimman aikaisessa vaiheessa, ehkä jo fuksivuonna tai toisena opiskeluvuotena. Työtaakka neljännen vuoden opiskelijoilla on täällä hyvin raskas, josta sosiaalinen elämäkin jonkun verran kärsii. Mutta jos on lukutoukka ja viihtyy illat kirjastossa, niin miksei tänne voi tulla myöhemmässäkin vaiheessa. Täällä oppii tehokkaasti, ja englannin kielestä tulee erittäin luonteva työväline, josta on tulevai-suudessa hyötyä.

Millainen on vaihto-oppilaan sosiaalinen elämä Kanadassa?

Toki pohjoisamerikkalaiseen yliopistokult-tuuriin kuuluu myös juhliminen. Erona Suo-

meen on se, että jos alkoholisoidut täällä opis-keluaikoina, olet melko varmasti drop-out ja päädyt minimipalkkaduuneihin. Suomessa taas alkoholisoituminen opiskeluvuosina ta-kaa mahdollisuudet päätyä yritysjohtajaksi. Bileet on täällä mielestäni estottomampia kuin valtsikassa. Täällä ujot nörtitkin (=minä) juhlivat ja tanssivat aamuun asti. Täällä käsi-tys bileistä ei ole tyhjä tanssilattia kello 1 aa-muyöllä ja muutama nuorisopoliitikko väitte-lemässä sivuhuoneen sohvilla tuloeroista.

Millaista on arkielämä Kingstonissa?

Eläminen täällä on aika kallista opiskelijalle. Lounaasta saa maksaa melkein 10 dollaria ja terveellistä lounasta joutuu täällä etsimään. Burgereita, ranskalaisia, hot dogeja, pizzaa.. Unicafen 2,50 euron lounas viidellä eri vaihto-ehdolla on paratiisi, jota on tullut täällä ikävä.

v a i h t o p a l s t a

Polhossa vuonna 2008 opiskelut aloittanut Teemu Antikainen valitsi pari piirua eksootti-semman vaihtokohteen ja opiskelee syksyn Kingstonissa Queen’s Universityssä. Poleemi kyseli Teemun kuulumisia Kanadasta.

Emmaa haastatteli Riina Hyökki ja Teemua Tuomas Lassinharju

Page 8: Poleemi 3/12

8 p o l e e m i 3/2012

Joulukuun 17. päivänä vuonna 2010 tunisialainen hedel-mäkauppias Mohamed Bouazizi sytytti itsensä tuleen vas-talauseeksi paikallisten poliisiviranomaisten mielivallalle.

Seuraavien viikkojen ja kuukausien kuluessa mielen-osoitukset, joita järjestettiin alun perin protestina miehen traagiselle kohtalolle, kasvoivat ja levisivät muun muassa sosiaalisen median mahdollistamana Tunisiasta ensin Al-geriaan, seuraavaksi Jemeniin, sitten Syyriaan, Egyptiin ja Libyaan.

Se, mikä alkoi yksittäisen miehen turhautumisesta, muuttui koko arabimaailmaa ravistelevaksi vallanku-

moukseksi, jota ruokki ihmisten pitkään kypsynyt tyyty-mättömyys yksinvaltaisuuteen, korruptoituneeseen hal-lintoon, työttömyyteen ja inflaatioon.

Protestien ensiaalto löi vuoden 2011 puolella myös Länsirannalle ja Gazan kaistaleelle. Niin ikään Libanonin, Syyrian ja Jordanian pakolaisleireillä organisoitiin mie-lenosoituksia arabikevään innoittamana.

Palestiinalaisten vuoden 1948 sodan ja sen aiheutta-man maastapaon muistopäivänä toukokuun 15:tenä tu-hansia palestiinalaisia marssi Israelin vastaisille rajoille osoittamaan mieltään. Päivä ei sujunut verettömästi: arvi-

Takatalvesta Palestiinalais-kevääseen?Toisin kuin muualla arabimaailmassa, palestiinalaisalueilla vanhat valtarakenteet ovat pysyneet koskemattomina. Viimeaikaiset mielenosoitukset ovat kuitenkin saaneet niin Israelin kuin palestiinalaishallinnon varpailleen.

Teksti Eetu Jokela

Page 9: Poleemi 3/12

9p o l e e m i 3/2012

olta kymmenen ihmistä kuoli ja sata haavoittui.Länsirannalla ja Gazassa protestoitiin vuoden 2011 ai-

kana myös työttömyyttä ja kituvaa talouskasvua vastaan, siis samoista syistä kun muuallakin arabimaailmassa.

Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuuri-en professorin ja Lähi-idän politiikan asiantuntijan Han-nu Juusolan mukaan vuoden 2011 mielenosoituksissa oli myös paikallispoliittinen motiivi. ”Arabikevät sai pales-tiinalaisalueilla aikaan liikehdintää, jonka tavoitteena oli saada eri palestiinalaisryhmät, erityisesti Fatah ja Hamas, muodostamaan yhteishallitus ja järjestämään vaalit”, pro-fessori Juusola sanoo.

Mielenosoitusten aiheuttama paine saikin Hamasin ja Fatahin allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen. Sen tavoitteeksi asetettiin, ei enempää eikä vähempää kuin

suvereenin palestiinalaisvaltion perustaminen. Israel ei katsonut ryhmien kädenlyöntiä hyvällä: pääministeri Benjamin Netanjahu kuvaili yhteistyösopimuksen synnyn olevan ”isku rauhalle ja voitto terrorismille”.

”Palestiinalaishallinnon tarkoituksena pysyä pystyssä”

Vuoden 2011 aikana mielenosoitusten aalto oli syvästi muuttanut arabivaltioiden pysyviksi luultuja valtaraken-teita.

Tunisian presidentti Zine el-Abidine Ben Ali syrjäy-tettiin vallasta jo tammikuussa. Kairossa mielenosoittajat valtasivat Tahririn aukion ja päättivät Hosni Mubarakin

Israelin suurin pelko on, että palestiinalaishallinto romahtaa, jolloin se jou-tuisi ottamaan alueesta vastuun.”

Hannu Juusola

”Kuva: Riina Hyökki

Kuvat: mozzoom/Flickr

Page 10: Poleemi 3/12

10 p o l e e m i 3/2012

kolmekymmenvuotisen hallinnon. Algeriassa lopetet-tiin maassa 19 vuotta voimassa ollut ihmisoikeuksia ra-joittanut hätätila.

Hiljalleen alkuinnostus ja optimismi kääntyivät kui-tenkin verenvuodatukseksi ja poliittinen muutos kon-servatismiksi. Libyassa vallankumous muuttui sisäl-lissodaksi, joka päättyi diktaattori Muammar Gaddafin teloitukseen ilman oikeudenkäyntiä. Egyptissä Mubara-kin saappaat täytti sotilashallitus. Syyria on vajonnut ve-riseen sisällissotaan, joka on vaatinut jo arviolta 30 000 kuolonuhria.

Saavutukset valuivat hukkaan myös Palestiinassa. Siitä huolimatta, että entiset vihamiehet, islamistinen Hamas ja sosiaalidemokraattinen Fatah, saivat aikaan yhteistyösopimuksen, vuonna 2011 palestiinalaisalueilla nähdyt mielenosoitukset eivät luoneet kestävää poliittista muutosta.

Syitä lässähtämiseen on monia. ”Erityisesti Fatah on riippuvainen ulkomaisesta tuesta, ja kun Yhdysvaltain sekä EU:n kanta yhteishallitukselle oli jyrkän kielteinen, ei sillä ollut mitään toimintamahdollisuuksia” toteaa pro-fessori Juusola. ”Lisäksi osapuolet eivät päässeet sopi-mukseen vallanjaosta, ja vuoden 2007 taisteluiden jäljiltä niiden välillä on runsaasti katkeruutta”, hän jatkaa.

Demokratian ja suvereeniuden tiellä ovat myös pales-tiinalaiset itse. Länsirannan Fatah sekä Gazaa hallitseva Hamas eivät ole suhtautuneet itsenäiseen ja riippumatto-maan kansalaistoimintaan sallivasti. Ihmisoikeusjärjestö-jen mukaan kumpikin osapuoli on rajoittanut ilmaisun-vapautta ja kohdellut kaltoin pidätettyjä.

Oslon sopimuksessa muodollista valtaa saaneesta pa-lestiinalaishallinnosta on tullut omia etujaan ajava itseis-

arvo. ”Ei ole kyse enää konfliktin ratkaisemisesta, vaan sen hallinnasta. Palestiinalaishallinnosta on tullut elin, jonka tarkoituksena on pysyä pystyssä – siinä mielessä siitä on tullut samanlainen kuin mistä tahansa arabiregii-mistä”, sanoo Juusola.

Huonon hallinnon lisäksi palestiinalaisten ruohon-juuritason toimintaa haittaavat Israelin asettamat tiesulut, tarkistuspisteet sekä kansainvälisen yhteisön laittomaksi toteamat siirtokunnat ja turvamuuri.

New York Times arvioi viime maaliskuussa, että Israel-Palestiinan konfliktin ratkaisun tiellä on tällä het-kellä myös se, että maailman huomio Lähi-idän asioissa kohdistuu tällä hetkellä Iraniin. Benjamin Netanjahun vieraillessa Valkoisessa talossa viime keväänä keskustelua hallitsi Iranin mahdollinen ydinaseohjelma, ei Palestiinan kysymys. Samaa mieltä on myös Juusola. ”Palestiinalaiset ovat jääneet sivuun ja maahan virtaa entistä vähemmän taloudellista tukea.”

Kohti palestiinalaiskevättä?

Syksyn aikana Länsirannalla on epäsuotuisista olosuh-teista huolimatta puhjennut uusia mielenosoituksia, jotka ovat jääneet noteeraamatta ainakin suomalaisessa medi-assa.

Syyskuussa alkaneiden mielenosoitusten kohteena ovat palestiinalaisten omat johtajat, erityisesti päämi-nisteri Salam Fayyad. Tyytymättömyyttä on aiheuttanut talouden epävarmuus ja hintojen nousu. ”Hinnat kuin Pariisissa, palkat kuin Somaliassa”, veisteltiin kekseliäästi eräässä mielenosoittajien kyltissä.

Kuva: Hossam el-Hamalawy/Flickr

Page 11: Poleemi 3/12

11p o l e e m i 3/2012

””Uskon niihin tulkintoihin, jonka mukaan tämä ei

ole vielä uuden intifadan alku. Kysymys on ainakin vielä palestiinalaisten sisäisestä valtataistelusta nimenomaan Länsirannalla”, sanoo professori Juusola. Foreign Poli-cykin käytti artikkelissaan tilanteesta termiä ”intrafada”. Juusolan mukaan protestit herättävät Israelissa huolta ja se on jo reagoinut niihin lupaamalla lisää taloudellista tu-kea.

”Israelin suurin pelko on, että palestiinalaishallinto romahtaa, jolloin se joutuisi ottamaan alueesta vastuun”, Juusola esittää.

Länsirannalla kiehuu jälleen, mutta Israelin ja Pa-lestiinan konfliktille ei näy kuitenkaan loppua. Median huomio on tiukasti kiinnittynyt Israelin ja Iranin väliseen nokitteluun ja Syyrian veriseen sisällissotaan.

Lisäksi Netanjahun tiukka politiikka on tällä hetkellä hegemonisessa asemassa Israelissa. ”Israelilaiset kokevat tehneensä jo tarpeeksi myönnytyksiä, joihin palestiina-laishallinto ei tarttunut. Palestiinalaiset puolestaan pitä-vät Oslon sopimusta huijauksena”, Juusola toteaa. ”Toivoa

rauhanneuvotteluiden onnistumisesta ei käytännössä ole kummallakaan osapuolella”, hän jatkaa.

Palestiinan tapauksessa kaikki on kuitenkin epävar-maa. ”Talouden romahtamisen ja rauhanprosessin pysäh-dystilan vuoksi on vain ajan kysymys, että alueella tapah-tuu”, professori Juusola ennustaa.

Toistaiseksi mielenosoitukset ovat pysyneet Länsiran-nalla ja ne ovat suunnattu palestiinalaishallintoa vastaan, mutta ne voivat hyvinkin levitä Gazaan, tai niiden raivo saattaa kääntyä kohti Israelia. Syyskuun kolmantena nuo-ri mies sytytti itsensä tuleen Gazassa, niin kuin Mohamed Bouazizi lähes kaksi vuotta aikaisemmin.

Vaikka toinen intifada oli palestiinalaisille traumaat-tinen kokemus, on herkässä tilanteessa Israelin sotkeu-tuminen konfliktiin vain palestiinalaisten kivenheitteli-jöiden ja israelilaissotilaiden välillä käydyn selkkauksen päässä.

Aika näyttää, onko uusissa mielenosoituksissa pales-tiinalaiskevään alku.

Talouden romahtamisen ja rauhanprosessin pysähdystilan vuoksi on vain ajan kysymys, että alueella tapahtuu.”

Hannu Juusola

Kuva: mozzoom/Flickr Kuva: mozzoom/Flickr

Page 12: Poleemi 3/12

12 p o l e e m i 3/2012

Mistä lähtien uskovaiset ovat suosineet

republi kaaneja?

Page 13: Poleemi 3/12

13p o l e e m i 3/2012

Jimmy Car-teriin

ronald reagan

Mistä lähtien uskovaiset ovat suosineet

republi kaaneja?TEKSTI Lotta Shemeikka

Kuva: Sebastian Niedlich /Flickr

Page 14: Poleemi 3/12

14 p o l e e m i 3/2012

Dallas, Teksas, 23.8.1984. Yhdysval-tain presidentti puhuu ekumeeni-sessa konferenssissa. Takana on vajaat neljä vuotta ilmiötä, jota

aikalaiset ovat kutsuneet reaganilaiseksi val-lankumoukseksi. Tämä muutamien vuosien takainen mullistus on tuonut alfan ja omegan, itse kaikkivaltiaan takaisin politiikkaan. Sen on saanut aikaan vahva republikaaninen johtohah-mo, charmikas Hollywood-näyttelijä ja entinen Kalifornian kuvernööri, sydänjuuriaan myöten antikommunistinen cowboy, herra Reagan.

”John Kennedyn Amerikassa uskonnon ja kirkkojen asema oli vielä turvattu. Abortti, rukous ja kirkollisten koulujen toiminta eivät olleet poliittisia kysymyksiä. Uskonnollisilla johtajilla oli oikeus nostaa esille päivän poltta-via kysymyksiä. Heidän asemansa kunnioitus oli taattu. Jos politiikoilta puuttui tämä kun-

nioitus, ei hänen uransa poliittisella areenalla enää kestänyt. Uskonnolla oli oma paikkansa kansalaisten itseymmärryksessä. Ilmapiiri on muuttunut suuresti niistä ajoista ja koska näin on, tarvitsee uskonto puolustajia niiltä, jotka välittävät vain valtion eduista.”

Yleisö hurraa, ja suupielistä mutistaan hal-lelujaa. Se, mikä näytti vielä reilut kymmenen vuotta sitten mahdottomalta, on tapahtunut. Moraalinen täyskäännös on muuttanut mielipi-deilmastoa ja tuonut kristilliset järjestöt arvoi-neen ja poliittisine agendoineen osaksi republi-

kaanisen puolueen poliittista toimintaa. Miten tähän on tultu?

Perhe amerikkalaisen yhteiskun-nan indikaattorina

1960–1970-lukujen Amerikka eli suurten sosi-aalisten muutosten aikaa. Vuosien 1970 ja 1990 välillä ydinperheiden prosenttiosuus väheni noin 40 prosentista noin 26 prosenttiin. Perhe on terminologisesti erittäin tärkeä käsite, kun puhutaan kristillisestä poliittisesta interven-tiosta. Perhe on yksi niistä amerikkalaiseen itseymmärrykseen liitetyistä tekijöistä, jotka nähdään amerikkalaista kulttuuria, traditio-ta ja moraalia vaalivina tekijöinä. Uskonnol-lispoliittiseen kulttuuriin Yhdysvalloissa on kuulunut kautta sen olemassaolon vahva tun-nesidonnainen huoli perheiden säilyvyydestä

ja niiden asemasta moraalisena suunnannäyt-täjänä. Perhe ei siis ole ainoastaan yksittäinen yhteiskunnan yksikkö, vaan myös laajemman perspektiivin poliittisen ilmapiirin mittari sille, mikä on kansakunnan henkinen tila milläkin aikakaudella.

Perheinstituutiota uhkasi heräilevän ja pik-kuhiljaa myös organisoituvan uuskristillisen oi-keiston silmissä uudistuva aborttilainsäädäntö vuodelta 1973, koulujen rukouskielto julkisissa oppilaitoksissa 1962, yhä kasvavat homosek-suaalisten vähemmistöjen oikeudet, koulujen seksivalistus, feministinen liike ja jopa pelko kommunismin leviämisestä amerikkalaiseen yhteiskuntaan yleisen vapautumisen ja valtion kasvavien interventioiden välityksellä.

Meneillään ollut henkinen ja moraalinen vapautuminen katsottiin uhkatekijäksi, jota uuskristillisissä piireissä kutsuttiin yleisesti se-kularisoituneeksi humanismiksi. Ihmisestä ja individualistisesta yksilöstä ja oli tehty luoja ja kaikkivaltias. Tämä maailmankatsomus haas-toi äänekkäästi banderolleja heiluttaen kaikki pyhinä ja koskemattomina pidetyt moraaliset koodistot ja arvot.

»reaganilainen val-lankumous toi alfan ja omegan, itse kaik-kivaltiaan takaisin politiikkaan«

Kuva: Fibonacci Blue /Flickr

Page 15: Poleemi 3/12

15p o l e e m i 3/2012

Jo vuoden 1976 presidentinvaaleissa oli ollut havaittavissa käänne kohti politiikan moraalisia painotuksia, mutta vielä tuolloin uskonnolliset äänestäjät laittoivat toivonsa de-mokraattisen puolueen ehdokkaaseen. Heidän pettymyksensä Jimmy Carterin politiikkaan oli yksi Reaganin valinnan mahdollistaneista tekijöistä neljä vuotta myöhemmin.

Jännite, joka syntyi pettymyksestä Carterin liberaalina pidettyihin poliittisiin päätöksiin, oli yksi merkittävimmistä uskonnollista oikeis-toa mobilisoivista tekijöistä vuoden 1980 vaa-leissa, joka mursi entisen New Deal-ajan kes-kustavasemmistolaisen konsensuksen.

Uuskristillisen oikeiston ja perin-teisten republikaanien yhteistyö

Uuskristillistä oikeistoa on vaikea määritellä ideologisesti, mutta sen arvot asettuvat kon-servatismin, traditionalismin ja uusoikeiston ideologisille akseleille. Uusi oikeisto ideologia-na (The New Right) uskoo perinteisen konser-vatismin tapaan yhteiskuntien olevan perim-mäiseltä luonteeltaan orgaanisia ja tällaisenaan yhteiskunta on jo perusolettamukseltaan hie-rarkkinen ja arvoperusteinen.

Kristillisille poliittisille vaikuttajille poli-tiikka on uskontoa, sillä se kuvastaa vallitsevaa yhteiskunnan tilaa. Carterin hallinto edusti kristillisen oikeistoliikkeen silmissä muuttuvaa maailmaa, jossa uskonto on irrotettu politiikas-ta. Uusoikeistoliike tarjosi 1980-luvun Ameri-kassa kristillisille vaikuttajille ideologisen viite-kehyksen, sillä tämä ideologia oli luonteeltaan radikaalimpi ja reaktiivisempi kuin konserva-tismi.

Republikaaninen puolue taas edusti perin-teisempää konservatismia, joka on maltillista ja jopa varovaista, siinä missä kristillinen koalitio edusti uusoikeistolle tyypillisempää tunteik-kuutta, reaktiivisuutta ja moraalista jäykkyyttä. Näin ollen yhteisen rintaman rakentaminen Ronald Reaganin ehdokkuuden taakse ei ollut täysin ongelmatonta. Sekä republikaaninen

puolue, että kristilliset lobbaajat ja painostus-ryhmien johtajat joutuivat tekemään kompro-misseja yhteisen koalition muodostamiseksi.

Ronald Reagan ei ollut kristilliselle oikeis-tolle mikään varsinainen unelmien täyttymys. Hän oli kuvernöörivuosinaan 1967–1975 Ka-liforniassa seisonut varsin vapaamielisen poli-tiikan takana vastustaessaan homoseksuaalien oikeuksia rajoittavaa lainsäädäntöä ja hyväksy-essään vapaamman aborttilainsäädännön voi-maantulon.

Hän ei ollut minkään seurakunnan aktii-vijäsen, ja näin ollen kirkossakäyntikin rajoit-tui vain juhlapyhiin. Pahimpana ristinään hän kantoi kristillisten kannattajien silmissä avio-eron taakkaa. Reaganin voidaan sanoa olleen kaikin puolin sekularisoituneen elämäntavan ilmentymä, mutta ei kuitenkaan täysin sekula-risoitunut persoona.

Moraalinen enemmistö, vuonna 1978 mo-

raalisia arvoja tukemaan perustettu järjestö, asetti tärkeimmäksi päämääräkseen Carterin päihittämisen tulevissa vaaleissa, minkä takia se päätti seisoa Reaganin takana tämän men-neisyyden lapsuksista huolimatta.

Reaganilla oli taustalla jonkinlaista seura-kunnallista aktiivisuutta, mutta hänen näke-mykselliset mielipiteensä olivat tarpeeksi mal-tillisia, sopivissa määrin epäuhkaavia, joten hän sai uskonnollisen oikeiston lisäksi taakseen myös keskivertoamerikkalaiset arvoäänestäjät ja republikaaniset maallikot.

»Kristillisille poliittisille vaikuttajille politiikka on uskontoa, sillä se kuvastaa vallitsevaa yhteiskunnan tilaa«

Kuva: Fresh Con-servative/Flickr

Page 16: Poleemi 3/12

16 p o l e e m i 3/2012

Republikaanisen puolueen sisältä kuului riitasointuja lähinnä maallisten konservatii-vien puolelta, jotka pelkäsivät yhteistyön TV-saarnaajien ja aborttifanaatikkojen kanssa ra-pauttavan puolueen maineen maltillisempien äänestäjien silmissä. Todellisuudessa hyötysuh-de oli molemminpuolinen. Republikaaninen

puolue ei voinut sulkea silmiään uuskristillis-ten vaikuttajien tuomalta valtavalta kannatuk-selliselta potentiaalilta. Näiden vaalien jälkeen yhteistyö puolueen ja kristillisten vaikuttajien välillä oli sinetöity.

Reaganin retoriikka

Ronald Reaganin retoriikkaa on pidetty mo-niulotteisena, sillä se vetosi sekä kiihkousko-vaisiin että keskivertoäänestäjiin. Esimerkkinä voidaan mainita hänen retoriikkansa pahan valtakunnasta. Uskonnolliset johtajat koki-vat kasvavan kansainvälisen yhteistoiminnan, esimerkiksi YK:n kaltaisten organisaatioiden kanssa, uhkaavan amerikkalaisen kulttuurin

säilymistä. Heidän mukaansa kansainväliset elimet rajoittavat Yhdysvaltojen vapautta ja le-vittävät moraalisesti arveluttavia arvoja yhteis-kuntaan.

Pelottavimpina esimerkkeinä nähtiin muun muassa feminismi ja jumalan kieltävä kommu-nismi. Menivätpä jotkut niinkin pitkälle, että olivat valmiina näkemään YK:n toiminnan lo-pun aikojen antikristuksen imperiumin esias-teena. Reaganin retoriikka piti sisällään kaksi tulkintatapaa: kristillisten raamatullisen tulkin-nan ja keskivertoamerikkalaisen uskomuksen, että pahan valtakunnalla tarkoitetaan kommu-nismia ja Neuvostoliittoa.

Reagan toi amerikkalaiset yhteen. Eikä tämä tapahtunut vain hänen uskonnollisten näkemystensä tai oman aktiivisen uskonnon-harjoittamisensa kautta, vaan vetoamalla ge-neralisoituihin myytteihin, joissa Amerikka oli hänelle Jumalaa pelkäävä kansakunta taistelus-sa ateistista kommunismia vastaan.

Loppujen lopuksi Reagan sai marraskuun 1980 presidentinvaaleissa 50,7 % kaikista anne-tuista äänistä ja samalla voitti vaalitaistelun 44 osavaltiossa. Carterin osuus jäi 41 prosenttiin ja riippumattoman republikaanisen ehdok-kaan John B. Anderssonin äänisaalis kuihtui 6,6 prosenttiin. Poliittista suunnanmuutosta ja mielipideilmaston oikeistolaistumista ilmensi-vät myös republikaanien voitot samanaikaisissa kongressivaaleissa, jossa republikaanit saivat enemmistön ensimmäistä kertaa 28 vuoteen.

Vuoden 1980 presidentin vaaleja voi siis perustellusti pitää modernin ajan evankelisten kansanosien äänestyskäyttäytymisen käänne-kohtana. Siirtymä republikaanisen puolueen taakse oli vielä 1964 vaaleissa vaikuttanut toi-vottomalta, mutta trendi kääntyi selkeään voit-toon vuoden 1980 vaaleissa.

Lähteet:Bruce, Steve: The rise and fall of the New Christian Right (Oxford

University Press, 1988)

Heywood, Andrew: Political ideologies: An indroduction (Palgrave

Macmillian, 2007)

Kosmin Barry – Lachman, Seymour P: One nation under god: Reli-

gion in contemporary American societ (Harmony Books, 1993)

Roof, Wade Clark: 'American presidential rhetoric from Reagan to

Bush: Another look at civil religion' Social Compass. 56(2).2009.

Ruotsila, Markku: Yhdysvaltain kristillinen oikeisto (Gaudeamus,

2008)

Williams, Daniel K: God's own party: The making of the Christian

right (Oxford University Press, 2010)

Kuva: stlyouth/Flickr

Page 17: Poleemi 3/12

17p o l e e m i 3/2012

k o l u m n i TOPI HOUNI

Opiskelijapolitiikassa ja valta-kunnan politiikassa on pal-jon yhteistä. Näinä vaikeina aikoina, kun rahat on tiu-

kassa ja kaikessa pyritään säästämään, huomattavaksi menoeräksi ovat muo-dostuneet tilat. Selkein esimerkki on käynnissä oleva varuskuntien lakkaut-taminen ja toimintojen keskittäminen.

Pääministeri Jyrki Kataisen mu-kaan varat tulee suunnata ennemmin tuottavaan toimintaan kuin seinien lämmittämiseen. Näin saadaan kuulem-ma Suomen puolustusvoimista lihakset kunnolla näkyviin.

Helsingin yliopisto ei ole aivan sa-manlaisiin tilojen vähennyksiin alkanut. Hieman hullunkuriseltahan tuntuisi ajatus bodatusta tutkijasta, joka Varsa-puistossa toimistoaan pitäen, viimeis-telisi artikkeliaan ja valmistelisi tulevaa luentoa.

Helsingin ylioppilaskunnassakaan ajatus ei ole täysin vieras. Juhlatilana tunnetun Casa Academican myymis-tä on mietitty ja kysytty, että kuuluuko ylioppilaskunnan tehtäviin omistaa en-sisijaisesti juhlakäytössä oleva tila. Ai-nejärjestöt ovat olleet Casa Academican säilyttämisen kannalla, mutta viime ke-väänä he taisivat tehdä itselleen karhun-palveluksen.

Senaatintorilla järjestetyt suursitsit oli selvä signaali päätöksentekijöille, että ylioppilaat osaavat pitää hauskaa tarvit-taessa vaikka taivasalla.

Herää kysymys, mikseivät päätöksen-tekijät karsi joskus omista puitteistaan? Helsingissäkin monta kiinteistöä on varattu byrokratialle ja hännystelijöille, vaikka kaikki tietävät, että päätöksistä

päättää pieni sisäpiiri. Asiat valmistel-laan käytävillä ja kahvipöydissä, ja val-misteluista riippumatta päätökset teh-dään kuitenkin pienessä piirissä.

Koska eletään demokratiassa, ei kan-san vaaleissa valitsemaa edustajistoa voi täysin sivuuttaa. Näitä edustajia varten voisi esimerkiksi varata Suomenlinnaan vievän tunnelin valiokuntatyötä varten, ja mukavuuden lisäämiseksi tuoda tun-neliin muutama kahvipöytä avainedus-tajia varten.

Tunnelissa käydyistä keskusteluista voitaisiin koostaa raportti, joka toimi-tettaisiin saunaan, jossa oikea sisäpiiri sitten kähmisi asiat kuntoon.

Ylioppilaskunnassa ei tarvittaisi edes Suomenlinnan tunnelin kaltais-ta paikkaa. Riittäisi, että avainhenkilöt kokoontuisivat Uuden ylioppilastalon alasaunalle ja runnoisivat asiat mielei-sikseen. Muut ylioppilaat voisivat esittää mielipiteensä lähetekeskustelun yhte-ydessä Kolmen sepän patsaalla, mikäli sattuisivat olemaan hereillä viiden ai-kaan aamulla.

Päätöksentekopaikaksi alasauna sopisi hyvin, koska siellä kyseistä toi-mintaa on harrastettu aikaisemminkin. Kuulopuheiden perusteella kähmintä on menneinä vuosina ollut vallanhi-moista, mutta toisinaan vain himoista johtuvaa.

»kähmintä on men-neinä vuosina ol-lut vallanhimoista, mutta toisinaan vain himoista johtuvaa«

Page 18: Poleemi 3/12

18 p o l e e m i 3/2012

Teini-ikäinen Sumida elää äitinsä kanssa kolkos-sa peltihökkelissä vuokraten veneitä viereiselle järvelle, kunnes äiti lähtee miesystävänsä mat-kaan ja poika jää yksin. Isä käy välillä rette-

löimässä vaatien rahaa, ja ainoa ”isän neuvo” pojalle on, että tämä olisi saanut jättää syntymättä.

Sumidan luokkatoveri Chazawa on häpeilemättömän innokas pelastamaan Sumidan rakkauden voimin eikä hätkähdä tippaakaan pojan aggressiivisen tylystä välinpi-tämättömyydestä. Chazawan perheen kuvataan olevan jos mahdollista yhtä absurdin sekaisin: vanhemmat valmiste-levat tyttärelle hirttosilmukkaa vaatekomeroon.

Sumidan naapurustossa maailma vaikuttaa muutoin pysähtyneen maanjäristyskatastrofin jälkeen. Naapurit asuvat rähjäisten pressujen alla aavemaisen järven reu-namilla. Tässä synkkyydessä Chazawan tekopirteät tem-paukset Sumidan venevuokrausbisneksen edistämiseksi tuntuvat melkeinpä irvokkailta.

Himizu tuo valkokankaalle huutamista, silmitöntä vä-kivaltaa ja turhautuneita vihanpurkauksia. Mikään ei ole normaalia tai hyvin ja ne, jotka kehtaavat ilmaista iloa, saadaan näyttämään lähinnä säälittäviltä typeryksiltä.

Erään käänteentekevän mutakuoppatappokohtauksen jälkeen yksi pariskunta poistuu kesken kaiken elokuvate-atterista. Upottavassa penkissä istuessani haluaisin tehdä samoin ja kysyn itseltäni, olisiko sittenkin pitänyt valita jotain hieman kevyempää.

Ei ole sikäli yllätys, että ahdistava filmi ahdistaa. Vastaa-vanlainen elokuva saa silti usein kritiikkiä turhasta väki-vallan riepottelusta. Kaksituntisessa Himizussa väkivaltaa ei ole säästelty, ja on sallittua kysyä, missä vaiheessa se

menee yli. Himizu painii kuitenkin eri sarjassa kuin niin sanotut

perinteiset erinäisiä suolenpätkiä esittelevät elokuvat. Sio Sonon ohjauksessa synkimmät ja ahdistavimmat tunteet näkyvät niin inhorealistisen konkreettisesti, että ennem-minkin pelottaisi, jos sitä olisi jotenkin helppo käsitellä.

Silti median myllyttämä kouluväkivaltatapausten kon-teksti nostaa tässä yhteydessä syystäkin niskakarvat pys-tyyn. Pelottaa myös hiukan oma ja muiden turtuminen väkivaltadiskursseihin.

Tarvitsemmeko ympärillemme yhtään enempää väki-valtaa?

Toki väkivaltarikoksia tapahtui ennen elokuvatuo-tannon alkamistakin. Sen viihteellistyminen vain tuntuu olevan yksi ääni lisää maailmalle, jossa väkivalta kuuluu elämään myös luokkahuoneissa ja bussipysäkeillä.

Toisaalta olisi naurettavaa väittää, että väkivaltainen elokuva itsessään aiheuttaisi kenellekään napsahduksia päässä. Syyt ovat aina syvemmällä ja monimutkaisempia, ymmärsi niitä tai ei.

Sonolla on joka tapauksessa provokatiivinen ote, eikä hän päästä katsojaa eikä yhteiskuntaa helpolla. Äkkisel-tään tuntuisi helpommalta vain torjua vaikeat asiat ja teeskennellä, ettei niitä olisi olemassakaan. Tässä piilee ehkä juuri se tunne, johon Sono haluaa tarttua.

Tekee pahaa kuvitella, mitä tapahtuisi, jos näin kipei-tä tuntemuksia ei olisi sallittua käsitellä. Tavallaan onkin hämmentävää, että kulttuuri, jossa tunnetusti negatiivi-set tunteet pyritään sosiaalisissa tilanteissa kätkemään, sallii huomattavan paljon Himizun kaltaisen materiaalin tuottamista. Japanin kaltaisessa maassa vaikeiden tuntei-den kuvaaminen taiteen kautta onkin siksi äärimmäisen

Todellisuuden ja synkän mielen rajamailla

Ohjaaja Sion Sono oli jo viimeistellyt käsikirjoituksensa Minoru Furuyan Himizu-nimiseen sarjakuvaan perustuvasta filmistä, kun maaliskuussa 2011 Japania ja koko maailmaa järisyttänyt Fukushiman ydinvoimalaon-nettomuus muutti kaiken. Sono käsikirjoitti elokuvan uudelleen tsunamin jälkeiseen aikaan. Vuoden 2012 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali esitti elokuvan osana Aasia-ohjelmistoaan.

Teksti Riina Hyökki

Page 19: Poleemi 3/12

19p o l e e m i 3/2012

oleellista. Himizu ei ole missään nimessä väkivaltaelokuva, eikä

kannusta siihen. Sono kykenee hämmästyttävän hyvin nostamaan katsojan silmille sen, mitä mielen syvyyksissä tapahtuu. Konkreettisille tapahtumille sinänsä ei olekaan tarkoitus tässä antaa painoarvoa: kyse ei ole siitä, mitä nähdään vaan siitä, miltä tuntuu.

Elokuva on absurdi monella tapaa, mutta käsittämä-töntä aluksi on se, että Sumida, joka murhattuaan isänsä vajoaa täydelliseen tyhjyyteen, huutaakin kaatosateessa haluavansa elää vain tavallisen kunniallisen ihmisen elä-mää.

Kun kaikki toivo elämästä tuntuu olevan mennyt, Su-mida ottaa mukaansa pelkän leipäveitsen ja yrittää omis-taa elämänsä niiden rankaisemiselle, jotka tekevät pahaa. Koskettavinta on ikääntyneen naapurin päätyminen vaa-ralliseen rahanpesukeikkaan maksaakseen Sumidan isän

velat, sillä hän haluaa antaa edes nuorelle Sumidalle jon-kin toivonkipinän tulevaisuudesta.

Pintapuolisesti Himizu on ainoastaan kova, järkyttävä ja tyly, mutta itse asiassa Sono pääsee lopulta hyvin herk-kien teemojen äärelle: käteen jäävätkin peräänantamatto-muus ja toivo.

Elokuvanäytöksen päätyttyä takanani olevassa seu-rueessa naureskellen todetaan, että kivanpa elokuvan va-litsit. Himizu ei totisesti ole kiva elokuva, enkä varmasti menisi katsomaan vastaavaa uudestaan.

En silti kadu lippurahojen tuhlaamista. Tässä aivotto-malla viihteellä kyllästetyssä todellisuudessa Himizu toti-sesti haastoi pohjamutia myöten totunnaiset ajatuskaavat ja pakotti prosessoimaan uudestaan omia reaktioita.

Ai niin, sehän taisi olla taiteen tarkoituskin.

Ei ole sikäli yllätys, että ahdistava fil-mi ahdistaa.””

Kyse ei ole siitä, mitä nähdään vaan siitä, mil-tä tuntuu.”

”Kuvat: Rakkautta ja Anarkiaa

Page 20: Poleemi 3/12

20 p o l e e m i 3/2012

Mitä kuuluu,

TEKSTI ja KUVAT Reetta Heiskanen

Page 21: Poleemi 3/12

21p o l e e m i 3/2012

Kansankoti?

Page 22: Poleemi 3/12

22 p o l e e m i 3/2012

Ruotsille menee lujaa. Ta-lous vetää, terveyspalvelut toimivat ja verot laskevat. Ruotsalaiset työllistyvät pa-

remmin kuin suomalaiset ja joka toi-nen päivä joku keksii uuden brändin, jota koko maailma haluaa. Ruotsalai-set tunnetaan erinomaisen itsetun-non omaavana kansana ja jalkapal-loakin ne pelaavat paremmin kuin suomalaiset. Mutta eihän voi olla ole-massa maata, jossa asiat ovat näin hy-vin. Mitä piilee Ruotsin pinnan alla?

Pinnalta kaunis, mätä sydän?

Ruotsi on tällä hetkellä maailman suurin aseiden kauppaaja asukasta kohden. Vain viime vuonna maan asevienti kasvoi 31 prosenttia. Ke-väällä 2012 suurelle yleisölle pal-jastui, että Ruotsi on salaa tukenut Saudi-Arabian aseteollisuuden ke-hittämistä. Salainen Siilom-projekti ammus- ja asetehtaan rakentamisek-si Saudi-Arabian aavikolle alkoi jo vuonna 2007.

Helsingin Sanomat uutisoi viime maaliskuussa, kuinka näennäises-ti projektia hoiti yksityinen yritys, mutta yhteys puolustusvoimien tut-kimuslaitokseen FOI:hin oli selkeä. Ruotsin radion Ekot-uutistoimitus tutustui salaisiin asiakirjoihin ja pal-jasti, että kun vuonna 2008 hankkeen arkaluontoisuus alkoi huolestuttaa Ruotsin hallitusta, perusti FOI uu-den yhtiön nimeltä Swedish Security Technology and Innovation (SSTI).

Hallituksen ei enää tarvinnut sot-keutua yhteistyöhön Saudi-Arabian

kanssa, mutta projektia voitiin jatkaa kaikessa rauhassa ja samat henkilöt saattoivat jatkaa samoissa tehtävis-sään.

Länsimainen kaksinaismoraali

Saudi-Arabian opposition edus-taja Madawi al-Rasheed arvosteli keväällä Ruotsin ”kaksinaismoraalia”. Rashadin mukaan opposition hal-veksunta länsimaita kohtaan kasvaa kun ”toisaalta tuetaan demokratiaa ja kansan vapaustaistelua, mutta ku-lisseissa myydään teknologiaa, joka johtaa asetuotantoon ja jopa tietoi-

hin, joilla kartoitetaan, estetään ja taistellaan oppositiota vastaan” (Hel-singin Sanomat, 6.3.2012).

Maaliskuun lopulla Ruotsin puo-lustusministeri Sten Tolgfors erosi omasta pyynnöstään ja valtiopäivät käynnistivät tutkimuksen siitä, kuka rikkoi salaisuuslakeja toimittamalla hanketta koskevia papereita Ruotsin radion uutistoimitukselle.

Jos jotain jupakasta on opittu niin se, kuinka vaikea aihe asekauppa

on pohjoismaisessa demokratiassa. Niin Ruotsissa kuin Suomessa epä-mieluisat asesopimukset ja –kaupat halutaan kätkeä. 22. syyskuuta 2012 Ruotsin syyttäjä lopetti Ruotsin ja Saudi-Arabian asetehdasjupakan tut-kinnan.

Jengisotien keskellä

Ruotsissa rikollisen arki on toi-sennäköinen. Ruotsiin verrattuna Suomen katutappelut ovat pieniä kahakoita. Suurkaupunkien kuten Tukholman, Göteborgin ja Malmön viikonloppuja värittävät jengisodat. Vuoden aikana Malmössä on am-muttu kymmenen ihmistä ja Mal-mön poliisi aikoo perustaa erityisen osaston, joka työskentelee raskasta rikollisuutta vastaan.

Dagens Nyheter uutisoi, kuinka jengeihin liittyy yhä nuorempia jäse-niä. Ruotsin keskusrikospoliisin jär-jestäytyneestä rikollisuudesta teke-män selvityksen mukaan useimmat lähiöjengien nuoret ovat alle 18-vuo-tiaita. Ongelmallisin tilanne on Skå-nessa, missä jengiläiset saattavat olla 13-vuotiaita. Jengiytyminen liittyy maahanmuuttajien syrjäytymiseen ja lähiönuorten sosiaalisiin ongelmiin.

Vielä 1960- ja 70-luvuilla maa-hanmuutto kasvatti Ruotsin brut-tokansantuotetta, kun suurin osa maahanmuuttaneista (suomalais-siirtolaiset mukaan lukien) sai työ-paikkoja Ruotsin kasvavan teollisuu-den piiristä. Nykyään maahanmuutto on keskittynyt suurin lähiöihin, jois-sa työttömyys on korkeaa.

»Ruotsi on tällä hetkellä maailman suurin aseiden kauppaaja asukasta kohden«

Page 23: Poleemi 3/12

23p o l e e m i 3/2012

Ruotsidemokraattien kanna-tus kasvaaVuonna 2011 Ruotsin väestöstä 19,6 % oli ulkomaalaistaustaisia. Suomes-sa sama luku on 4,6 %. Viime vuosi-kymmeninä maahanmuutto Ruotsiin on keskittynyt pakolaisiin, joita on tullut muun muassa Syyriasta, Liba-nonista, Irakista, Iranista ja Somali-asta. Suomen tavoin myös Ruotsissa politiikassa on noussut oikestolaisia, populistisia liikkeitä, jotka suhtautu-vat kielteisesti maahanmuuttoon.

Kansalliskonservatiivinen ruot-sidemokraatit –puolue arvostelee Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa jatkuvasti. Puolue vastustaa moni-kulttuurisuutta ja erityisesti islamia. Vuoden 2010 vaalikampanjassa puo-lue halusi paluuta yksikulttuuriseen 1950-luvun Ruotsiin.

Ruotsidemokraatit saivat vuoden 2010 valtiopäivävaaleissa 5,7 pro-

senttia äänistä ja pääsivät näin ollen mukaan valtiopäiville. Mielenkiin-toista onkin, että ruotsidemokraatit haluaisivat palauttaa maahanmuuton Suomen tasolle. Vaikka tällä hetkellä Suomi ei täytä YK:n asettamia suosi-tuksia pakolaisten vastaanottamisen määristä.

Toukokuussa 2012 ruotsidemo-kraatit nousivat tutkimuslaitos Sifon kyselyn mukaan Ruotsin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Ruotside-mokraatit on nykyisellä 6,6 prosentin kannatuksellaan neljäntenä heti de-

mareiden, maltillisen kokoomuksen ja ympäristöpuolueen jälkeen.

Kohti uusia vaaleja

Ruotsi painii monien kysymysten kanssa ja suuntaa katseensa seuraa-vin valtiopäivävaaleihin syyskuussa 2014. Jos vaalit pidettäisiin nyt, pu-toaisi Dagens Nyheter –lehden jul-kaiseman kyselyn mukaan kaksi por-varillisen hallitusrintaman puoluetta pois parlamentista. Sekä kristillisde-mokraatit että keskusta jäisivät alle neljän prosentin äänikynnyksen.

Vaalien alla tullaan myös käy-mään debattia siitä, tulisiko Ruotsin liittyä Natoon, aikooko se joskus ha-massa tulevaisuudessa lähteä mu-kaan euroon ja mitä Ruotsin aseteol-lisuudelle oikeastaan pitäisi tehdä.

Ei mene Ruotsillakaan aina niin kuin Strömsössä.

»Tukholman, Göte-borgin ja Malmön viikonloppuja värit-tävät jengisodat«

Suunnilleen tällaista on Strömsössä...

Page 24: Poleemi 3/12

24 p o l e e m i 3/2012

Kaupunkimaantieteen pro-fessori Mari Vaattovaara ja kaupunkisosiologian profes-sori Matti Kortteinen eh-

dottavat kansallisen asumispoliittisen ohjelman tekemistä lähiöiden kehittä-miseksi (Taloussanomat 9.8.2012).

Syynä on, että viidesosa suomalai-sista asuu 1960- ja 1970-luvuilla raken-netuissa lähiöissä, jotka kärsivät aina-kin osittain kaksoisongelmasta: iäkäs rakennuskanta kaipaa uudistamista ja joissakin lähiöissä sosiaaliset ongelmat ovat kärjistyneet.

Isot, mutta umpimähkäiset julkisen rahan panostukset lähiöiden korjaami-seen voivat pahimmillaan johtaa hy-väkuntoisiin alueisiin, joissa on paljon sosiaalisia ongelmia. Vaattovaaran mu-kaan parasta olisi ottaa aihe ensin huo-lelliseen ”analyyttiseen tarkasteluun”.

Vaattovaara ja Kortteinen uskaltau-tuvat esittämään asiantuntemuksensa ja tutkimustyönsä pohjalta yhteiskun-nan kehittämiseen tähtääviä ehdotuk-

sia. Vaattovaara ja Kortteinen toteut-tavat tässä Akatemian rahoittamassa ”Uusi kaupunkiköyhyys ja lähiöiden

peruskorjaus” -tutkimushankkeessa il-meisen selvästi myös yliopiston yhteis-kunnallisen vuorovaikutuksen toimen-pideohjelmaa.

Missä on yhteiskuntahistorian tutkijoiden vastaava, tulevaisuuteen suuntautuva, aloitteellinen panos, joka edistäisi oikeudenmukaisen hyvinvoin-tiyhteiskunnan elinvoimaa? Miksi he eivät puolestaan esitä esimerkiksi arki-yhteisöpoliittisen ohjelman tekemistä arkiyhteisöjen yhteistyön kehittämi-seksi?

Peruste esimerkilleni on, että käy-tännössä kaikki suomalaiset elävät pää-osan ajastaan viimeisen sadan vuoden aikana hyvin pieniksi muuttuneissa, jopa vain yhden ihmisen, arkiyhtei-söissä, jotka kärsivät yleisesti monista ongelmista.

Pienentyminen on tehnyt arkiyh-teisöistä hyvin joustamattomia, mistä on seurannut erilaisia oireita. Oireiden yhteyttä yhteisön koon ja sen myötä joustavuuden pienentymiseen ei ylei-sesti tunnisteta. Näitä oireita ovat esi-merkiksi yksinäisyys, lapsiperheiden ruuhkavuosiongelmat ja ongelmat su-kupuolten tasa-arvon toteuttamisessa.

Ongelmia yritetään hoitaa jatku-vasti suurenevilla julkisen rahan pa-nostuksilla. Tällaiset rahapanostukset eivät kuitenkaan tuo pysyvää ratkaisua. Jos arkiyhteisöjen yhteistyölle löytyisi riittävän vakaita ratkaisuja, hyödyt voi-sivat olla yllättävän moninaisia.

n ä k ö k u l m a

Timo Lampinen, OTK, VTK

»Missä on yhteiskunta-historian tulevaisuuteen suuntautuva, aloitteellinen panos, joka edistäisi oikeu-denmukaisen hyvinvoin-tiyhteiskunnan elinvoimaa?

Onko poliittisesta historiasta yhteis-kuntavastuuta ottavaksi oppiaineeksi?

Page 25: Poleemi 3/12

25p o l e e m i 3/2012

Parasta olisi ottaa ensin arkiyhteisön pienentyminen huolelliseen analyytti-seen tarkasteluun. Nyt sellaisesta ei ole vielä merkkejä, vaan keskustellaan vain sivuseikoista eli esimerkiksi työn ja va-paa-ajan yhteensovittamisesta tai arki-yhteisön jäsenten välisestä työnjaosta.

Runsaasti keskustellaan myös päi-vä- tai kotihoidon paremmuudesta. Kuitenkin päivähoidon osuus on vain yksi viidesosa vuodesta, kuten ansio-työnkin.

Jos arkiyhteisöjen yhteistyöhön saadaan olennaisia parannuksia, niin myös kaupunkitutkijoiden toteama ongelma muuttuu. Silloin poistuisi huomattava osa asumiseen ja sosiaali-seen kehitykseen liittyvistä ongelmista. Arkiyhteisön muutoksen analyyttinen tarkastelu näyttää siten selvästi kiireel-lisemmältä kuin Vaattovaaran ehdotta-ma tarkastelu.

Puuttuuko yhteiskuntahistorian tutkijoilta uskallusta tehdä tutkimusta, jonka tuloksena saattaa olla vastaus,

mihin suuntaan tutkimustiedon ja ra-tionaalisen päättelyn valossa yhteis-kuntaa pitäisi kehittää? Vai arvioivatko tutkimusrahoista päättävät henkilön tilanteen väärin?

Kohtelias selitys arkielämän ohitta-miselle syvällisessä tutkimuksessa voisi olla se, että tieteet ovat pirstaloituneet liikaa. Ei näytä olevan oppiainetta, jolle kuuluisi laajempi, syvällisempi ja käy-tännöllisempi hypoteesinmuodostus yhteiskunnan sekä kansalaisyhteiskun-nan ongelmista ja kehittämistarpeista. Tarvittaisiinko peräti uusi tieteenala esimerkiksi "teoreettinen arkielämän-tutkimus" teoreettisen fysiikan esimer-kin mukaisesti?

Helsingin yliopiston yhteiskunta-historiatieteistä talous- ja sosiaalihisto-ria näyttää oppiaine-esittelynsä puoles-ta lupaavalta vastaamaan arkiyhteisön pienentymisen mukanaan tuomiin ongelmiin: ”He voivat tarttua tämän päivän ongelmiin opintojen antaman aikaperspektiivin turvin ja löytää jat-kuvuuksia ja epäjatkuvuuksia kehitys-kuluista.”

Poliittisen historian opiskelijana toivon, että myös oma oppiaineeni oli-si yhteiskuntavastuun toteuttamisessa mukana.

Tarvittaisiinko pe-räti uusi tieteenala, esimerkiksi "teo-reettinen arkielä-mäntutkimus"?«»

Helsingin yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toimenpideohjelma: http://www.helsinki.fi/strategia/pdf/Yhteis-kunnallisenvuorovaikutuksen_web.pdf

Page 26: Poleemi 3/12

26 p o l e e m i 3/2012

K eKKonen,K eKKonen,K eKKonen...

Page 27: Poleemi 3/12

27p o l e e m i 3/2012

TEKSTI ja KUVAT Simo Ortamo

K eKKonen...

Page 28: Poleemi 3/12

28 p o l e e m i 3/2012

Henkilökultt ipaikan, 70-luvun arkielämän museon ja taide- ja muotoilukokoelman

välillä häilyvä Tamminiemi on poikkeuksellinen kesätyöpaikka. Museovirasto pyrkii esittelemään kohtalaisen toteavaan sävyyn Ris-to Rytin, C.G.E. Mannerheimin ja Urho Kekkosen käyttämää entistä tasavallan presidentin virka-asun-toa ja sen esineistöä.

Lempäälästä, Pielavedeltä, Sam-matista ja muualta turistibusseilla körötelleet vanhemmat rouvat ja herrasmiehet ovat taas kiinnostu-neempia verestämään muistojaan ”viimeisestä kunnon presidentistä”

tai ”siitä venäläisten mielistelijästä”. Virallinen historiapolitiikka tör-

mää arkipäivän historiakäsityksiin,

ja väliin jää valtsikalaiselle tyypillis-tä pätemisen tarvetta historiallisilla tarinoillaan toteuttava opas.

Kesän aikana ehtii luonnollises-ti oppia tarpeettoman paljon trivi-atietoa maamme kahdeksannesta

presidentistä. Koska erään tämän vuoden toiseen Poleemiin kirjoit-taneen tasolaisen sanoin meitä pol-

holaisia ilmeisesti riivaa ”sairaalloi-nen, seksuaalisiakin piirteitä saava kiinnostus presidentti Urho Kaleva Kekkoseen”, pyrin tyydyttämään lu-kijoiden tarpeet tälläkin saralla.

»tasolaisen sanoin meitä polho-laisia ilmeisesti riivaa ”sairaal-loinen, seksuaalisiakin piirteitä saava kiinnostus presidentti Urho Kaleva Kekkoseen”«

Vanhana urheilijana Kekko-nen seurasi tarkasti paino-

aan, ja punnitsi itsensä joka päi-vä. Presidentin painon kehitystä voi siis seurata halutessaan Ju-

hani Suomen toimittamien päi-väkirjojen sivuilta, kuten myös talvien aikana kertyneitä hiihto-kilometrejä sekä kalansaaliiden määrää.

Presidenttipari aterioi Tammi-niemessä myös arkisin hie-

noilta kultakoristeisilta Arabian Loisto-sarjan astioilta. Vaikka Kekkoset muuttivat joka kesä pariksi kuukaudeksi Kultaran-taan, sinne ei kuitenkaan katsot-

tu tarpeelliseksi hankkia omia astioita.

Toista sataa lautasta, kuppia ja kulhoa pakattiin siis säästäväi-syyden nimissä joka ikinen kesä laatikoihin ja kuljetettiin edes takaisin halki eteläisen Suomen.

Page 29: Poleemi 3/12

29p o l e e m i 3/2012

Page 30: Poleemi 3/12

30 p o l e e m i 3/2012

Page 31: Poleemi 3/12

31p o l e e m i 3/2012

Kekkosen käsiala oli pientä ja kohtalaisen epäselvää.

Presidentti ei koskaan käyttänyt kirjoituskonetta, joten kanslian sihteerin oli erikoistuttava näi-den kirjainmerkkien tulkintaan naputellessaan kuuluisia mylly-kirjeitä puhtaiksi.

Tamminiemessä ei ollut sih-teerille työtiloja, joten kirjeluon-nokset kuljetettiin päivittäin keskustan presidentinlinnaan. IBM:n valmistama sanelukone helpotti tätä työtä 1970-luvulta alkaen.

Kalastus oli Kekkoselle ”va-kaumus, ei harrastus”.

Kalastajana hän oli paitsi into-himoinen, myös äärimmäisen kilpailullinen. Presidentti kom-pensoi harvoin sattuvaa häviötä kalansaaliin määrässä määrätie-toisella ilkeilyllä voittajaa koh-taan.

Esimerkiksi Islannissa Kek-kosen kalastustoverit pitivät eri vuoristopurojen välillä radiopu-helinyhteyttä varmistaakseen, ettei kenenkään kalansaalis ylit-tänyt presidentin päälukua.

Sotien jälkeisen ajan Suomes-sa huippupoliitikkojen ja

vuorineuvosten yhteinen ykkös-harrastus oli metsästys. Urho Kekkonen joutui opettelemaan tämän taidon vanhemmalla iällä, joten esimerkiksi Tammi-niemen autotalliin rakennettiin ilmakiväärirata pienoishirvi-maalitauluineen.

Presidentti ei kuitenkaan oppinut koskaan hyväksi am-pujaksi, ja jätti yleensä syksyn hirvijahdeissa vetämättä liipai-simesta. Neuvostoliitossa saalis-eläimiä ammuttiin lähietäisyy-deltä ja joskus valonheittimien alla, jolloin Kekkonenkin sai saalista.

»Presidentti ei koskaan käyttänyt kirjoituskonetta«

»Äärimmäisen kilpailullinen Kekkonen ilkeili voittajalle hävitessään«

»Neuvostoliitossa saaliseläimiä ammuttiin lähietäi-syydeltä, valon-heittimien alla«

Page 32: Poleemi 3/12

32 p o l e e m i 3/2012

p r o f f a l t a

Eräänä aamuna sähköpostissani oli opiskelijalta kohtelias viesti: ”Herra professori. En kyennyt eilen illalla lähettämään tentti-ilmoittautumis-

tani weboodiin määräaikaan mennessä; olin nimittäin Suomenlahdella purjehtimassa, kun jossain Harmajan majakan tuolla puo-len jouduin tyveneen enkä ehtinyt ajoissa langattoman verkon ulottuville.” Pankaapa selitys paremmaksi.

Viesti jatkui vielä pyynnöllä päästä eri-koisjärjestelyin osallistumaan seuraavan viikon kesätenttiin. Hellyin, ja opiskelija sai kysymykset ”ruskealla kirjekuorella”. Se palautui minulle parin päivän päästä neit-seellisen koskemattomana. Oliko tentistä poisjäännin syynä kenties ollut uusi purjeh-

dusretki vai jokin muu harraste, siihen en saanut enää uutta selvitystä.

Dedlainit toisinaan venyy ja välillä vähän paukkuukin, ja se on inhimillistä. Mitä mo-ninaisimmat poikkeusjärjestelyjä ja erilaisia dispansseja koskevat pyynnöt ovat opettajan arjessa päivittäisiä. Ne aiheuttavat runsaasti lisätyötä, vaikka eihän hädissään oleva opis-kelija sitä tietenkään tule ajatelleeksi. Lisäksi on se opiskelijoiden tasapuolista kohtelua koskeva periaate, josta olisi pidettävä kiin-

ni. Kaikkien pitäisi lähteä samalta viivalta ja noudattaa samaa aikataulua.

Tentti- ja kurssi-ilmoittautumisissa käy-tössä oleva weboodi on armoton vempain; se sulkeutuu määräpäivänä kello 23.59. Jos ette kerro kenellekään, tunnustan, että olen lisännyt kurssille muutaman kerran opiske-lijan, jolla on ollut hyvä selitys. Tuota alussa mainittua purjehtijaa ei kuitenkaan vielä ku-kaan ole kyennyt laudalta lyömään.

Viime keväänä opiskelin sen verran mainiota kurssialustaa nimeltä Moodle että rohkenin ruveta sitä käyttämään. Sii-nä voidaan tehtävien palautukselle asettaa tarkka deadline. Moodle on siitä pirullinen, että vuorokauden viimeinen mahdollinen kellonaika on 23.55. Kuluvana syksynä pi-din maisterinopinnoissa Muistin politiikka -kurssia, jonka suoritti lopulta 21 opiskeli-jaa.

Kurssiin kuului kaksi pienoisesseetä, jotka oli palautettava Moodlen kautta. Lähe-tin opiskelijoille weboodipalautteen kautta hyvissä ajoin uhkauskirjeen, jossa kerroin, ettei myöhästyneitä esseitä oteta vastaan. Määräajan umpeutuessa istuin silmä tarkka-na koneen ääressä ja seurasin, kun opiskeli-jat lähettivät ensimmäistä esseetään.

Viimeiset pulpahtivat palautuskansioon kello 23.54, mutta sehän riitti. Vain kaksi myöhästyi ja pyysi armoa. Ensin olin ajatel-lut, että voin Moodleen vedoten pysyä kova-na, mutta jälleen kerran hellyin. Minkäs sitä kiltti mies enää tällä iällä luonnolleen voi.

Seppo Hentilä

Purjehtiminen on välttämätöntä

»Ensin ajattelin, että voin Moodleen ve-doten pysyä kovana, mutta jälleen kerran hellyin«

poliittisen historian professori

Page 33: Poleemi 3/12

33p o l e e m i 3/2012

Page 34: Poleemi 3/12

34 p o l e e m i 3/2012

k i r j a ”kun kyyhkyset katosivat”Veikko Jarmala

Vuoden 2012 odotetuim-maksi romaaniksi mai-nostettu Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat

julkaistiin elokuun lopulla. Odotuk-set Oksasen uusimmalle teokselle olivat kovat kansainvälistäkin hehku-tusta saaneen Puhdistuksen jälkeen.

Uuden kirjan lukemisen jälkeen voin helpottuneena todeta, että Ok-sanen myös lunasti kaikki odotukset. Kuten Puhdistuksenkin tapauksessa, kirjan viimeisen sivun jälkeen olo oli tyhjä ja jäljellä oli vain ns. ”outo fii-lis”. Se on ainakin allekirjoittaneella merkki siitä, että teos on jollain ta-valla koskettanut inhimillistä sielua.

Jos Puhdistuksessa Viron kyy-ditykset, neuvostomiehitys ja ih-miskauppa olivat lähinnä juonta taustoittavassa roolissa, niin nyt yhteiskunnalliset tapahtumat ja po-liittinen historia nousevat aina eri mikrohistorian tasoja myöten tari-nan keskiöön. Tässäkään romaanissa ei ole voittajia tai onnellista loppua. Kaikki ovat häviäjiä ja voittaja on se, joka ei vain tajua olevansa myös hä-viäjä. Pahuuden, totalitarismin, mie-hityksen, kuoleman ja kyyditysten jälkeen suurin häviäjä on ihmisyys.

Juoni sijoittuu Viron kansan ja sen valtion poliittisen historian tus-kallisimpiin vuosiin. Pääosassa on

tavallinen virolainen Simsonien ta-lonpoikaisperhe ja sen piirissä kasva-neet serkukset Roland ja Edgar, joista jälkimmäinen on ääriopportunisti, empatiakyvytön, narsisti ja raukka.

Miehet saavat saksalaismiehi-tyksen kynnyksellä Espoon Staffa-nin saarella tiedustelijakoulutuksen. Miesten palattua Viroon Roland jat-kaa vastarintatoimintaa metsävelje-nä, kun taas ennen sotia NKVD:lle työskennellyt Edgar siirtyy sujuvasti saksalaismiehitysajan poliittisena po-liisina toimineen osasto B IV:n pal-velukseen, keskitysleirin johtoon ja natsien suosioon.

Vastaavasti neuvostojoukkojen palatessa Roland jatkaa metsäsissinä ja Edgar palaa KGB:n hommiin pie-nen Siperian-käynnin jälkeen. Kai-ken tämän taustalla on epäonninen avioliitto ja kaksi traagista rakkausta-rinaa, jotka kietoutuvat toisiinsa.

Edgarin sujuvaa kommunisti-natsi-kommunisti-takinkääntöä ku-vatessaan Oksanen samalla osoittaa, kuinka natsismi ja kommunismi oli-vat viime kädessä samanlaisia. Mo-lemmat olivat ihmisten ja kansojen kohtaloista piittaamattomia totali-tarismeja, jotka halusivat rakentaa maallisen utopian pääkallot ja luu-rangot perustuksinaan.

Saksalaismiehitys ei yhtä paha kuin venäläismiehitys

Oksanen käsittelee kuitenkin myös yhtä keskeistä historiakokemuk-sen eroa, joka hiertää virolaisten ja venäläisten välillä. Virolaiset eivät kokeneet saksalaismiehitystä niin raskaasti kuin neuvostomiehitys-

tä. Saksalaismiehityksen uhreiksi joutuivat vironjuutalaiset, mutta neuvostomiehityksen aikaisia koko kansakuntaa koskevia kyydityksiä ei jouduttu kokemaan.

Oksanen kuvaa rohkeasti, kuin-ka saksalaiset joukot otettiin vastaan Viron vapauttajina. Vaikka pian sel-visi, ettei saksalaisilla ollut aikomus-takaan palauttaa Viron itsenäisyyttä, saivat virolaiset elää varsin rauhassa, kunhan eivät vastustaneet miehittä-jiä. Lisäksi satoja vuosia kestäneen baltiansaksalaisen kulttuurivaikutuk-sen myötä saksalaiset eivät tuntuneet virolaisille niin vierailta kuin venäläi-set.

Virolaiset peräti kelpasivat sak-salaisille 60–70 prosenttisesti puh-dasrotuisina, kun taas neuvosto-miehittäjille kaikki virolaiset olivat potentiaalisia kansanvihollisia. Neu-vostojoukkojen palattua alkoivat jäl-leen kyyditykset ja virolaisten kansal-listen oikeuksien polkeminen.

Kumpaakin miehitystä leimasivat joka tapauksessa väkivalta, sorto, kyt-täys ja yksilönvapauksien rajoittami-nen. Yksilön koskemattomuuden li-säksi teoksen merkittäväksi teemaksi nousee kansallisen vapauden puute.

Usein kirjan henkilöiden ajatuk-sissa ja puheissa toistuvatkin viro-laisen marssilaulun miehitysaikaiset sanat ”Saa vabaks, Eesti meri, saa va-baks, Eesti pind”. Urbaanin nykysuo-malaisen voi olla vaikea ymmärtää, mikä on kansallisen vapauden merki-tys. Sen merkityksen ymmärtää, kun sitä ei ole.

Virolaiset ovat joutuneet ymmär-tämään, mutta he taas ovat maksa-neet siitä aivan liian kovan hinnan.

kuvitus Emma-Karoliina Kurki

»yhteiskunnalliset tapah-tumat ja poliittinen his-toria nousevat eri mikro-historian tasoja myöten tarinan keskiöön«

Page 35: Poleemi 3/12

35p o l e e m i 3/2012

Pahinta on se, että osa virolaisista osal-listui tämän kansallisen tragedian yllä-pitämiseen ja jalostamiseen.

Kirjan loppupuolella Oksanen ku-vaa, kuinka myöhemmin 1960-luvulla Edgarista on tullut tunnustettu neu-vostokirjailija ja ”fasistien” vastaisissa oikeudenkäynneissä KGB:n palkkalis-toilla toimiva ammattitodistaja ja -sil-minnäkijä.

Kirjoissaan Edgar pyrkii osoitta-maan ”virolaisnationalistien luontaisen fasistisuuden” ja mustamaalaa met-säveliserkkunsa natsihirviöksi. Tämä maanpetoksellinen tarmo herätti aina-kin tässä lukijassa syvää vastenmieli-syyttä kyseistä kirjan henkilöä kohtaan. Tämän lisäksi hän tekee KGB:n käty-rinä kaikkensa tuhotakseen nuorten vapaudenkaipuisten tallinalaisylioppi-laiden elämät.

Saksalaiset söivät Tallinnan pulut

Kun kyse on Oksasen kaltaisesta kirjai-lijasta, ei voi olla kiinnittämättä huo-miota kieleen. Puhdistus oli kirjoitettu agraarisanastopainotteisella kirjakie-lellä, mutta nyt Oksanen on leikitellyt vanhasuomen ja viron sanaston yhte-neväisyyksillä.

Esimerkiksi haarukka on kahveli, kerma kreemi ja raitiovaunu trammi. Samalla kieli on muuttunut enemmän aikakauteen sopivaksi ja luo tietynlaista siltaa kahden sukulaiskansan välille.

Entä mistä kirjan nimi on peräisin? Saksalaismiehittäjät söivät kaikki Tal-linnan pulut. Toki asian voi ajatella filo-sofisemminkin eräänlaisena symbolina viattomuuden, rauhan ja vapauden ka-toamiselle.

»Oksanen osoittaa, kuinka natsismi ja kommunismi olivat viime kädessä sa-manlaisia«

Page 36: Poleemi 3/12

36 p o l e e m i 3/2012

© Teem

u Perhiö

Page 37: Poleemi 3/12

37p o l e e m i 3/2012

g r a d u k a t s a u s

Ylioppilaslehdestä apinoidusta juttu-sarjassa tarkastetaan tunnettujen pol-holaisten graduja. Vuorossa on Suomen historian nuorimman pääministerin Esko Ahon pro gradu –työ.

Aihe: MAAKYSYMYS MAALAISLIITON POLITII-KASSA 1918–1922

Valmistunut: 1980

Tutkimuskohde: ”Tutkimuksen kohteena on maalaisliiton toiminta vuosina 1918-1922 maamme vuokraviljelmien itsenäistyttämi-seksi ja tilattoman väestön asuttamiseksi.”

Johdanto: ”Maakysymyksen ratkaisemi-nen oli yksi itsenäisyytemme alkuvuosien tärkeimmistä yhteiskunnallisista reformeis-ta. Sen toteuttaminen ajoittui varsin tarkasti samaan ajanjaksoon kuin maalaisliiton po-liittinen läpimurtokin. Maalaisliitolla oli puo-lueena sekä hallituksessa että eduskunnassa huomattava vaikutus maakysymyksen ratkai-sun syntymiseen ja sen sisältöön.”

Johtopäätökset: ”Kansallisen eheyden lujittaminen oli kansalaissodan jälkeisissä epävakaissa yhteiskunnallisissa oloissa maa-laisliitolle keskeinen tavoite ja se uskoi, että maakysymyksen ratkaisulla voitiin vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä.” ”Toiminta maare-formin toteuttamiseksi oli osa maalaisliiton pyrkimystä koko maaseudun väestöä edusta-vaksi puolueeksi. Vuokraviljelijöiden ja tilat-toman väestön muuttuminen pienviljelijöik-si loi maalaisliitolle aikaisempaa paremmat mahdollisuudet hankkia näiden väestöpiirien kannatusta.”

Arvosana: Lubenter approbatur

Lausunnosta poimittua: ”Työn aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä, jo senkin takia, että puolueiden historiaa yleensä, saati niiden politiikan erilliskysymyksiä, on Suomessa tutkittu hyvin vähän. Ahon työstä puuttuu

kuitenkin tieteellinen kysymyksenasettelu. - - Kun lähteille ei ole tehty kysymyksiä, ei tuloksena ole myöskään tämänhetkistä tietoa lisääviä vastauksia.””Tällaisena työ jää paljolti vain valtiopäivä-asiakirjojen sisällön referoimiseksi.” (Osmo Jussila)

Biografia: Esko Aho (s. 20.5.1954). Kes-kustan nuorisojärjestön johtaja äänestettiin eduskuntaan ensimmäistä kertaa vuonna 1983. 1990 Esko Aho valittiin Keskustan pu-heenjohtajaksi Paavo Väyrysen vetäydyttyä virasta. Väyrynen pitää tätä siirtoaan poliit-tisen uransa ainoana merkittävänä virheenä.

Veretseisauttavan vaalivoiton myötä vasta 36-vuotias Esko Aho nousi neljäksi vuodek-si pääministeriksi. Kuten Jukka Nevakivi on kuvannut: pokerikasvoinen Aho oli mesta-rillinen mediapolitiikan taitaja, joka asettui näkyvästi politiikan eturiviin. Vuonna 2000 Aho saavutti presidentinvaalin toisella kier-roksella 48,4 % äänistä. Aho toimi Keskustan puheenjohtajana vuoteen 2002 asti. Sen jäl-keen Aho on ollut Sitran yliasiamies ja Noki-an johtokunnan jäsen. Nykyään Aho on töis-sä Harvardin yliopiston Kennedy Schoolissa.

-> esko aho

Page 38: Poleemi 3/12

38 p o l e e m i 3/2012

p u h e e n j o h t a j a l t a

Syksyllä 2012 on hienoa olla opiskeli-ja. Varsinkin valtiotieteiden opiskelu on hyvä suojakuori maailman ikäviä tapahtumia vastaan. Saa suhtautua

analyyttisen etäisesti irtisanomisiin, kunta-vaaleihin ja vaikkapa Hesarin Putinin uro-työt –äänestykseen.

Tarvittaessa voi vetää ”olen valtiotietei-lijä” –kortin hihasta ja vakuuttaa kanssa-keskustelijat ylivertaisella politiikan ja ta-louden ymmärryksellä. Eikä tarvitse edes pelätä opintotuen menettämistä ensimmäi-senä poissaolopäivänä, kun luento sairauden tai yleisten syiden vuoksi jää väliin.

Syksyllä 2012 on hienoa opiskella poliit-tista historiaa. Polhon hallituksessa on sen ainaisen bileiden järjestämisen lisäksi innos-tusta kaikenlaiseen muuhun toimintaan. Tie-dekuntarajojen rikkominen, kunnonkohotus ja eväidensyönti tasapainottelevat hienosti yhteishistoriallisessa pyöräilykerhossa.

Opintopiiritoiminnan rahoitus on jok-seenkin turvattu seuraavan kolmen vuoden ajaksi, kiitos Maikki Friberg –tasa-arvo-palkinnon. Lisäksi yhteistyö yhiksen alum-nijärjestö Yhistys ry:n kanssa on kantanut hedelmää rentojen keskustelutapahtumien muodossa.

Alumnien näkemykset esimerkiksi kesä-töistä, CV:n laatimisesta ja harjoittelupaik-kojen hakemisesta ovat käytännönläheisiä, ja keskustelu antoisaa. Ja ei hätää, on niitä juh-liakin muutamat tiedossa.

Oman kappaleensa ansaitsee Polhon histo-riaprojekti. Lyhyesti: työn alla on n. 250-si-vuinen kirja, joka käsittää ainejärjestömme

50-vuotisen historian aina 1960-luvun opis-kelijaradikalismin vuosista nykypäivään.

Historiikki toteutetaan opiskelijoiden, alumnien ja henkilökunnan yhteistyöllä. Ja-ossa on runsaasti mainetta, kunniaa, opinto-pisteitä, rahaa ja naisia. Tai ainakin kauniita sanoja ja selkääntaputtelua. Eli mikäli kan-dinaihe ei vielä ole hahmottunut, tai haluat muuten vaan olla mukana luomassa jotakin suurta, niin pidä mielesi ja kalenterisi avoin-na meidän kaikkien historian taltioimiselle.

Paljon kaikkea hienoa on siis tekeillä, joten kyllä kelpaa olla mukana Polhon toiminnas-sa. Sitä paitsi polholaiset ovat aika kivoja.

Nyt kun Klixin aula ei enää ole se viral-linen paikka vaihtaa kuulumisia ja pakoilla esseenkirjoitusta, kannattaa entistä hana-kammin kaapata opiskelukavereita lounaalle tai kahville Kaisan kierreportaista. Ei jätetä kavereita yksin tenttikirjojen kanssa.

tarvittaessa voi vetää ”olen valtiotieteiliJä” –kortin hi-hasta Ja vakuuttaa kanssa-keskusteliJat ylivertaisella politiikan Ja talouden ymmär-ryksellä«

»

Ilmar Metsalo, Polhon puheenjohtaja

Page 39: Poleemi 3/12

39p o l e e m i 3/2012

y h i k s e n f u k s i t 2 0 1 2

Page 40: Poleemi 3/12

40 p o l e e m i 3/2012