poleemiJoulu

4 / 2009

�� ��

Pääkirjoituspoleemi

Ilkka Kärrylä

Joulun monet merkitykset

Aku Ankka -lehti julkaisi jo ensimmäisenä ilmestymis-

vuonnaan 1952 Jouluparaati-nimisen erikoisnumeron

lukijoiden joulunodotusta piristämään. Jouluisista ankka-

tarinoista tuli jatkuva perinne, jota nykypäivän nostalgi-

kot muistelevat lämmöllä.

Poleemin toimituksella ei ole rahkeita ylimääräisen

joulunumeron tekoon, mutta nyt lehden 34. ilmestymis-

vuotena oli vihdoin aika ottaa juhla vuoden viimeisen

numeron teemaksi. Tahdomme osaltamme luoda joulu-

mieltä, mutta vaikka Ankkalinnan idyllinen joulu lähellä

sydäntäni onkin, eivät loppuvuoden juhlapyhät ole pelk-

kää piparintuoksua. Joulupoleemin tavoitteena onkin

tarjota aiheeseensa tavallisia jouluisia painotuotteita

laajempi näkökulma.

Perinteisistä joulun narratiiveista – lehtijutuista, tari-

noista ja sarjakuvista – löytyy joitakin yleisesti toistuvia

tirkistysaukkoja. Niissä korostuvat perhearvot, kaupal-

lisuus sekä kenties uudessa nousussa oleva uskonnolli-

suus. Eniten joulun kuvaa määrittää kuitenkin kertojan

oma suhtautuminen: puolesta vai vastaan, hyväksyvästi

vai kyynisesti? Joulu jos mikä jakaa mielipiteitä ja pakot-

taa usein mustavalkoiseen ajatteluun.

Perhearvoihin vetoaminen on luultavasti neutraalein

tapa tuottaa positiivista joulukuvaa. Disney-maailmassa

koko Ankan suku pääsee mahdottomienkin kommellusten

jälkeen kalkkunapöydän ääreen. Iltapäivälehdissä julki-

suuden henkilöt kertovat ihanimmista joulumuistoistaan

rakkaidensa seurassa. Joulukuvastoissakin näkee aika

suuren lauman hymyileviä perheitä.

Kuvat säröttömistä ydinperheistä eivät vakuuta kaik-

kia. Kyyninen kirjoittaja vastaa makeilevaan tekopyhyy-

teen viittauksilla itsemurhatilastoihin ja Alkon myyntilu-

kuihin. Jouluna yksinäiset ovat entistä enemmän yksin,

ja samaan aikaan viini ja terästetty glögi hajottavat

lukemattomia perheitä.

Lisää vettä kriitikko saa myllyynsä joulun kaupal-

lisuudesta. Jos juhlassa jotain positiivista olisikin, se

hautautuu tavaravuoren alle. Jopa Jouluparaati-lehtien

sarjakuvia analysoivan kirjoittajan on pakko kiinnittää

huomiota tavaranpalvontaan: ankanpojathan saavat

aina toivomansa joululahjat vaikka sukellusveneeseen

keskelle valtamerta.

Kun vielä muistaa, että kaikilla ei ole varaa osallistua

materialistisen joulun vaatimaan kilpavarusteluun, alkaa

moraalinen ahdistus hiipiä mieleen. Miten kaupallisuus

voikaan olla niin yksiselitteisen ikävä juttu?

Moni uskaltaa yhä puolustaa joulua Kristuksen synty-

mäjuhlana. Uskonnollinen joulu tuntuu kuitenkin vaike-

alta ja velvoittavalta ajatukselta. Maallistuneessa yhteis-

kunnassa on helpompi puhua yhdessäolosta perheen ja

sukulaisten kanssa, sillä se on paljon konkreettisempaa.

Silti joulukirkot ja laulutilaisuudet ovat vuodesta toi-

seen valtavia vetonauloja ja hautausmaatkin täyttyvät

kynttilöistä.

Epäilen vahvasti perimmäisten merkitysten olemassa-

oloa. Joulukaan ei näyttäisi palautuvan mihinkään yhteen

suureen tarkoitukseen, vaan se on kaikkea edellä mainit-

tua, hyvässä ja pahassa. Ennen kaikkea joulu on toistuva

rituaali, jossa suurin merkitys on omalla asennoitumisella.

Itse kallistun mielelläni joulumyönteisyyden puolelle,

sillä se on mukavampaa kuin epäkohtien märehtiminen.

Muualta Helsinkiin muuttaneelle pitkä loma, jonka aikana

ehtii tavata sukulaisia, ahmia kinkkua ja lukea romaaneja,

on enemmän kuin tervetullut.

Toivotankin lukijoille hyvää joulua, ja ennen kaikkea

kykyä nauttia joulun pienistä iloista. Piparinpaiston

lomassa kannattaa kuitenkin lukea Poleemin katsauksia

jouluun ja ottaa verrokiksi vaikkapa tämänvuotinen Aku

Ankan Jouluparaati. Kapeakatseisuus on nimittäin kyy-

nisyyttäkin pahempi taakka näin joulunaikaan.

�� ��

2 Pääkirjoitus

4 Gradupalsta

5 Vaihtopalsta

6 Onkos täällä kilttejä opiskelijoita?

8 Päättynyt kaikk’ on työ?

12 Anarkiaa, aktivismia ja rentoa menoa

16 Miehemme Joensuussa

19 Sarjakuva

20 Maa jatkuvassa muutoksessa

24 Tyrannin joulu

26 Joulu ilman sotaa

29 Minä ja talvi

30 Jatkokertomus

33 Puheenjohtajalta

34 Joulusatu: Vyötiäinen ja hauki

38 Joulumieltä levylautasella

Sisällys

poleemiJoulu

Poleemi 4/2009, 34. vuosikerta

JulkaisijaPoliittisen historian opiskelijat, Polho RyYhteiskuntahistorian laitos,PL 54 00014 Helsingin yliopisto

PainopaikkaPicaset OY

Painos 300 kplISSN 1235-4412

PäätoimituskuntaIlkka Kärrylä (vastaava), Antti J. Lehtinen, Maria Pirkkalainen, Akseli Peltola (Madridin kirjeenvaihtaja)

KirjoittajatAkseli Peltola, Toivo Martikainen, Teemu Antikainen, Mikko Virta, Elina Manninen, Joonas Ranta, Ilari Leskelä, Petteri Puustinen, J. von Schiller, Maria Pirkka-lainen, Ilkka Kärrylä, Antti J. Lehtinen

Palaute:ilkka.karryla@helsinki.fi

�� ��

Gradupalsta

Polhon rahakirstua kaksi vuotta vartioinut Minna on edennyt myös opinnoissaan

kiitettävää vauhtia. Opinnot alkoivat vuonna 2006 ja nyt on jo gradu työn alla.

Katsotaanpa miten iso-G jaksaa näin joulun alla?

Minna Kuisma

Minnaa haastatteli Ilkka Kärrylä

Mikä on gradusi aihe ja miten päädyit siihen?Tämänhetkinen työotsikkoni on ”Työriitojen sovitte-

lujärjestelmän uudistus osana työmarkkinapolitiikan

murrosta”. Tutkin, miksi työriitojen sovittelujärjestelmä

haluttiin 1950-60-luvun vaihteessa uudistaa ja miten

uudistus tapahtui. Kytken uudistuksen osaksi työmark-

kinoilla tapahtunutta murrosta, jossa Suomi siirtyi vähi-

tellen kohti pohjoismaista työmarkkinamallia.

Olen tehnyt pari vuotta keikkatöitä valtakunnanso-

vittelijan toimistossa, minkä takia päädyin tekemään

kandityöni valtakunnansovittelijaorganisaation perus-

tamiseen johtaneesta kehityksestä. Gradussani halusin

jatkaa saman aiheen parissa ja laajentaa kandiani.

M i l l a i s i a l ä h d e a i n e i s t o j a k ä y t ä t tutkimuksessasi?Olen lukenut eduskuntatyöhön liittyviä asiakirjoja, kuten

täysistuntojen ja valiokuntien pöytäkirjoja ja puolueiden

eduskuntaryhmien pöytäkirjoja. Lisäksi olen käyttänyt

1960-luvulla toimineen Suomen Ammattijärjestön arkiston

aineistoja. SAK:n papereita en saanut, koska ay-arkisto on

ollut kiinni koko syksyn. Valtakunnansovittelijan toimis-

ton arkistosta luin lähinnä pohjoismaiseen yhteistyöhön

liittyviä asiakirjoja ja kirjeenvaihtoa. Kävin myös läpi

lehtien uutisointia aiheesta. Tutkimuskirjallisuudesta

tärkeimpiä minulle ovat olleet kirja työriitojen sovittelun

historiasta sekä SAK:n ja STK:n (Suomen Työnantajain

Keskusliiton) historiikit.

Missä vaiheessa urakkasi on?Loppusuoralla. Olen kirjoittanut graduani koko syksyn,

ja tarkoitus olisi saada se valmiiksi vuodenvaihteeseen

mennessä eli ennen kuin lähden vaihtoon.

Miten työprosessi etenee ja mitä gradusemi-naareissa oikeastaan tapahtuu?Minulla työprosessi alkoi kandityön kirjoittamisesta

viime syksynä. Olin valinnut aiheeni jo ennen prosem-

man alkamista, ja itse työ syntyi semman aikana melko

kivuttomasti. Kevään tutkimuskurssilla laajensin aihet-

tani graduun sopivaksi. Nyt syksyllä gradusemma 1:ssä

valmisteltiin ja opponoitiin tutkimussuunnitelma. Minä

tosin olin työssäni jo vähän pidemmällä. Toisen gradu-

seminaarin jätän väliin, jos vain pysyn aikataulussani ja

palautan graduni vuodenvaihteessa.

Onko sinulla jo suunnitelmia ajalle jälkeen valmistumisen?Eipä oikeastaan. Viestintähommia voisi olla kiva jatkaa,

tai sitten tehdä ihan jotain muuta. En tiedä vielä. Minulla

on opiskelupaikka Kauppiksessa, ja saatan aloittaa siellä

ensi syksynä, jos mitään mielenkiintoista työtä ei osu

kohdalle.

�� ��

Miltä syksy Madridissa on tuntunut? Kaikenkaikkiaan vauhdikasta menoa, Madridissa ei teke-

minen lopu kesken. Olen viihtynyt hyvin.

Millainen paikka Madrid on vaihtarin näkökulmasta?Oman kokemukseni mukaan varsin eläväinen vaihto-

kohde, jossa omaan vaihtarikokemukseen voi muokata

monin tavoin haluamakseen. Kulttuuria ja pieniä kahvi-

loita, matkailua, jazz-klubeja, flamencoa. Opiskelua?

Tyypillisempi vaihtokokemus taitaa koostua runsaasta

Erasmus-juhlinnasta vakiopaikoissa ja kotibileistä.

Opiskeluun keskittyminen voi olla vaikeaa, riehakkaat

kommuunit ja eläväiset barriot ja hyvät matkustusmah-

dollisuudet ovat kova haaste tunnollisimmallekin.

Onko paikallisiin helppo tutustua?Paikallisille on helppo jutella esimerkiksi baareissa.

Yliopistolla paikalliset oleskelevat useimmiten suurissa,

suljetuissa ja hyvin kovaäänisissä porukoissa, joihin on

vaikea päästä mukaan. Kun hiukan käyttää uskallusta ja

pelisilmää, voi löytää kavereita muualta muuttaneista,

porukoiden ulkopuolilla liikkuvista paikallisista. Uskon

silti, että espanjalaisiin on helpompi tutustua vaikkapa

Saksassa. Onneksi erasmusyhteisö on enemmän tai

vähemmän espanjankielinen ja kieli muutenkin helposti

tarttuva.

Millaisia luennot ovat? Miltä yliopistokulttuuri vaikuttaa Suomeen verratttuna?Luentokulttuuri on täällä vaihteleva. Toisilla luennoilla

proffa saattaa hyppiä tasajalkaa, huutaa, eläytyä,

toisaalta jotkut istuvat pöydän takana mikrofoniin omasta

elämästään höpisten. Myös avoin toisten akateemisten

mollaaminen on täällä tavallisempaa: ”Hän ei ole lukenut

lähteitä, eikä voisikaan, sillä on kielitaidoton”, ”Beevor on

valehtelija”. Itseäni on suuresti huvittanut paikallisten

kanssaopiskelijoiden muistiinpanotekniikka: näyttää, että

opiskelijat yrittävät litteroida luennon lennosta. Vitsitkin

kirjoitetaan ylös.

Miksi suosittelisit Madridia vaihtokohteeksi?Madridissa oppii takuuvarmaasti espanjaa, joka on tärkeä

maailmankieli. Se on keskellä Iberian niemimaata, josta

on erinomaiset matkustusmahdollisuudet kaikkialle

Espanjaan sekä Portugaliin ja Ranskaan. Madrid on

suurkaupunki, samaan aikaan espanjalainen ja kansain-

välinen. Miinuspuolia ovat ehkäpä elinkustannukset

ja epäterveellinen hengitysilma, merta olen kaipaillut.

Complutense on yliopistona elämys ja Madridissa poli-

tiikan ja historian opiskelu on kiinnostuneelle virikkeitä

täynnä.

Tuletko jouluksi kotiin?Tottahan toki, olen sen verran jouluihmisiä, etten mielel-

lään vietä sitä yksin! Syksyn jälkeen tulee muutenkin

mielellään kotiin lepäämään, pieniä asioita kuten puhtaita

lattioita ja savuttomia sisätiloja hieman jo kaipaa. Tammi-

kuussa uusin voimin takaisin ja nauttimaan vaihtoaika

loppuun täysin siemauksin!

Vaihtopalsta

Akseli Peltola

Akselia haastatteli Akseli Peltola

Akseli aloitti opintonsa syksyllä 2006 ja on sen jälkeen tullut monille yhisläisille tutuksi

niin hallituksessa, tuutorina kuin jalkapallokentälläkin. Poleemin päätoimittaja suun-

tasi syyskuussa vuodeksi Madridiin. Poleemi kysyi, miten elämä Espanjassa sujuu.

�� ��

Onkos täällä kilttejä

opiskelijoita?Teksti ja kuvat: Maria Pirkkalainen

Poleemi selvitti, mitä yhisläiset haluavat tänä vuonna joululahjaksi.

Satu, 21

I-pod -telakan ja pinkin hiustenkuivaajan.

Erno, 22

Watchmen-elokuvan Director’s Cut DVD:n ja

Alivaltiosihteerin uusimman kirjan.

Jouni, 23

Karkkia ja saksankielistä kirjallisuutta.

Y h d i s t ä o i k e a l a h j a o i k e a a n

päätoimittajaan!

-Marimekon Jääkarhu-lakanat ja internet.

-Kaikki tänä vuonna Finlandia-ehdokkaina

olleet kirjat, mutta rasia vihreitä kuuliakin

riittää.

-Ruokaa kaikille maailman lapsille, itselleni

levyjä ja lisää vapaa-aikaa.

- Lentolippu Suomeen.

Toimituskunnan toiveet:

�� ��

Poleemi selvitti, mitä yhisläiset haluavat tänä vuonna joululahjaksi.

Salla, 22

Sukkia, alushousuja ja valtavan

lakanan.

Sara, 20

Sadetakin.

Teemu, 23

Maailmanrauhan ja paljon orjia.

Joulu on vain kerran vuodessa!

�� ��

Päättynyt kaikk’ on työ?Ilkka Kärrylä

Jouluaattona maailma seisahtuu. Pari kuukautta paisunut hulina huipentuu iltaan, jolloin koko valtakunta napsauttaa saunat päälle ja kerääntyy perinneherkkuja notkuvien pöytien ääreen. Idyllinen kuva joulun yhtenäiskulttuurista on kuitenkin vain osittain todellinen. Poleemi päätti tutustua ihmisiin, jotka viettävät jouluaattonsa jossain muualla kuin kotona kuusen katveessa.

Kuva: Markus Koljonen

�� ��

Päättynyt kaikk’ on työ?

Jouluna eetterissä

Yhteiskunnan pyörien on pyörittävä myös yleisinä

juhlapäivinä. Kaikki tietävät, että poliisit, palomiehet ja

sairaanhoitajat jaksavat urheasti töissään muiden vaihta-

essa vapaalle. He ovat kuitenkin vain osa siitä ihmismää-

rästä, jonka tulee olla jatkuvassa valmiustilassa.

Aimo Nikulainen on viettänyt jo parikymmentä joulua

työn merkeissä. Ylen radiopuolen uutispäällikkönä hän on

osaltaan vastuussa siitä, että uutislähetys saadaan ulos

kerran tunnissa myös jouluaattona. Nikulaisen mukaan

Yleisradiossa on joulunpyhinä töissä normaali sunnun-

taimiehitys, joka on yllätystenkin sattuessa valmiina

toimittamaan uutisia nopeasti yleiseen tietoon.

Yleensä joulu on uutisrintamalla melko rauhallista

ja pyhien ohjelmat pyritään tekemään valmiiksi hyvissä

ajoin. Erilainen joulunvietto kiinnostaa myös Ylessä, ja

juttuja on tehty esimerkiksi rauhanturvaajien ja napa-

retkeilijöiden joulusta. Toisinaan joulurauha on myös

pettänyt. Erityisen kiireisenä ja ikävällä tavalla mieleen

jääneenä jouluna Nikulainen mainitsee vuoden 2004,

jolloin tsunami iski Kaakkois-Aasiaan.

Aimo Nikulainen nauttii uutispäällikön työstään eikä

häntä tunnu haittaavan se, että joulu kuluu pääosin

Yleisradion tiloissa. Jouluateriansakin hän syö yleensä

työpaikalla. “Jätän perinteisen joulunvieton perheellisille

ihmisille. Otan mielelläni tavallisia arkivapaita joulunpy-

hien sijaan”, Nikulainen toteaa.

1110 1110

Pyhät raiteillaJulkinen liikenne ei seisahdu kokonaan joulunpyhien

ajaksi, ja kun raitiovaunut liikkuvat, on jonkun myös

valvottava niiden kulkua. HKL:n raitioliikenteen ohjaajat

varmistavat mm. sen, että joka vuoroon löytyy kuljettaja

ja että sähkölinjoissa kulkee virta. He myös järjestävät

vaunut poikkeusreiteille yllätysten sattuessa.

Liikenteenohjaaja Jari Lukkarinen pitää tämän jou-

lun lomaa, mutta joulutyö on hänelle tuttua aiemmilta

vuosilta. Lukkarisen mukaan joululiikenne on yleensä

rauhallista, ja ihmiset vetäytyvät koteihinsa viimeistään

kauppojen mentyä kiinni. Sen jälkeen ajatetaan usein

tyhjiä vaunuja. Jouluaattona liikenne seisahtuu jo nel-

jän aikaan iltapäivällä, mutta joulupäivänä normaalit

sunnuntaivuorot alkavat kello yhdeltätoista. Lukkarinen

muistuttaa, että vaikka joulunaika hiljaista onkin, myös

silloin on oltava valppaana onnettomuuksien varalta.

Jari Lukkarinen ei omien sanojensa mukaan ole jou-

luihmisiä. ”Se on vähän liian kaupallinen juhla”, mies

toteaa. Kysyttäessä Lukkarinen kuitenkin myöntää

pitävänsä joistakin perinteistä kiinni. Jouluaterialle on

yleensä ehtinyt töiden jälkeen ja myös hautausmaalla

käynti ja saunan lämmitys kuuluvat aaton ohjelmaan.

”Koristeluista ei tarvitse huolehtia, koska vaimo hoitaa

sen puolen”, Lukkarinen naurahtaa. Kaiken kaikkiaan

joulunvietto sopii mukavasti liikenteenohjaajan vuorotyön

lomaan, eikä pyhiä välttämättä tarvitse rauhoittaa aivan

kokonaan.

Kuva: Ilkka Kärrylä

1110 1110

Temppelin jouluTyönteko rajoittaa monien joulunviettoa, mutta syyt koko juhlan väliin

jättämiselle ovat useimmiten uskonnollisia. Vaikka joulun välttely vaikeaa

onkin, voi ei-kristillistä joulunviettotapaa etsiä esimerkiksi Helsingin

Hietalahdessa sijaitsevasta Hare Krishna -temppelistä.

Krishnatietoisuus Suomessa, eli Hare Krishna -liike perustuu intia-

laiseen perinteeseen ja Veda-kirjoihin. Pyhät tekstit ovat samoja kuin

hindulaisilla, mutta krishna-liike ei ole yksiselitteisesti hindulainen liike.

Temppelikomentaja Tapo Divyam dasan (passinimeltään Tapio Paljakka)

mukaan muslimien luomaa hindulaisuus-termiä parempi nimitys intia-

laiselle uskonnolle ja kulttuurille olisi Veda-kulttuuri. Tässä kentässä

krishna-liike edustaa hyvin vanhoja oppeja, vaikka se onkin syntynyt

nykymuodossaan 1960-luvulla.

Helsingin krishna-temppelissä on tällä hetkellä 11 vakituista luosta-

riasukasta, jotka ovat omistautuneet Jumalan palvelemiselle ja elävät

pyhien kirjoitusten mukaisesti. Luostarissa herätään jo neljältä aamulla

ja päivän ohjelmassa on rukoushetkiä, luentoja ja tavallisia arkiaskareita.

Munkin tai munkkioppilaan elämään kuuluvat myös krishna-liikkeen kir-

jallisuuden tunnetuksi tekeminen, pyhiinvaellukset ja erilaiset juhlat.

Krishna-temppelissä ei vietetä joulua, mutta luostariasukkailla on jou-

lunpyhinä mahdollisuus lähteä käymään sukulaistensa luona. Temppelin

päiväohjelma on tuolloin normaalia vapaampaa ja aikaa jää runsaasti

esimerkiksi opiskelulle ja yhdessäololle. Tapo Divyam käy joulupäivänä

tervehtimässä isäänsä ja veljiään, mutta muuten hän viettää pyhät

pääasiassa temppelillä. Ne, joiden perheet asuvat kauempana, saattavat

pitää useammankin päivän loman jouluna. Temppelikomentajan mielestä

loma on hieman huono sana kuvaamaan hänen vapaa-aikaansa, sillä

munkkius ei ole työtä vaan elämäntapa. Se on itsessään niin mielekästä,

ettei siitä tarvitse ottaa lomaa. ”Oikeastaan sukulaisvierailut tuntuvat

enemmän edustustehtäviltä kuin lomalta”, hän toteaa.

Vaikka Tapo Divyam ei joulua varsinaisesti vietäkään, on hän myön-

teinen juhlaa, tai ainakin sen alkuperäistä merkitystä kohtaan. Hän

pitää Jeesusta tärkeänä Jumalan viestinviejänä ja joulun viettäminen

Jeesuksen syntymäjuhlana erittäin kannatettavaa. “Joulunajan rauhoit-

taminen, hartauksellisuus, Jumalan ja Jumalan pojan ylistäminen ovat

kaikki hyviä asioita”, temppelikomentaja luettelee.

Kysyessäni Tapo Divyamin mielipidettä suomalaisesta joulunvie-

tosta ja sen kaupallisuudesta hän sanoo: “Koko länsimainen kulttuuri

on kaupallista, se vain kulminoituu jouluun.” Joulun perusperiaatteet

ovat oikeanlaisia, mutta ne tuntuvat olevan hyvää vauhtia unohtumassa.

Ihmiset ovat kääntäneet kasvonsa pois Jumalasta eivätkä osaa enää

antaa omastaan tai vuorovaikuttaa. Joulun merkitystä perhejuhlana

Tapo Divyam toki arvostaa, mutta hänelle vielä tärkeämpää olisi hen-

gellisyys. Onhan krishna-liikekin omistautunut ennen kaikkea Jumalan

palvelemiselle.

Kuva: Ilkka Kärrylä

1�1� 1�1�

”Spain is different”. Yksi Francon ajan ulkomaille suun-

natuista sloganeista sisälsi sanoman, että Espanja on

eri puusta veistetty kuin muu Eurooppa. Sillä yritettiin

myös sisäpolitiikassa todistella diktatorisen järjestelmän

oikeutusta ja selittää Espanjan olemassaoloa demokraat-

tisessa ja rikastuvassa Euroopassa.

Kun kulkee Espanjan suurimman yliopiston kampuk-

sella vuonna 2009, Espanja on edelleen eri maata. Ainakin

jos vertaa Suomeen. Yliopiston kampuksella juodaan

vapaasti olutta ja mellastetaan pihalla kuin yläasteella

konsanaan. Ensimmäiset mielikuvat Universidad Comp-

lutensen opiskelijoista toivat mieleen ennemmin punk-

keikalle valmistautuvan nuorisomassan kuin luentojen

alkua odottavan innokkaan opiskelijalauman. Ei sillä, että

nämä olisivat jollain tavalla perustavassa ristiriidassa

keskenään.

Complutense on julkinen yliopisto ja siksi tietysti

paljon anarkistisempi ja poliittisempi paikka kuin kalliit

ja siloitellut yksityiset yliopistot. Politiikka ja erilainen

aktivismi ovat arkipäivää kampuksella. Rakennusten

ulkoseinät, penkit, lyhtypylväät, patsaat ja liikennemerkit

ovat kaikki enemmän tai vähemmän graffitien peitossa.

”Lucha antifascista”, ”Aborto gratuito y libre”, ”antica-

pitalistas” ”Stop Bolonia”, – kaikki toistuvat yliopiston

pääkampuksella niin usein, että kamerastani loppui

muisti ja akku niitä dokumentoidessa.

Graffitien, mielenosoitusten ja auktoriteetteja kun-

nioittamattoman käytöksen voi päällisin puolin tul-

Anarkiaa, aktivismia ja rentoa menoa

Teksti ja kuvat: Akseli Peltola

Espanjan suurimman yliopiston historiallisella kampuksella eletään poliittisesti, mutta otetaan myös rennosti

1�1� 1�1�

kita opiskelijoiden tavaksi käsitellä vielä kovin nuoren

demokratian kipupisteitä. Espanja oli vuodesta 1939

vuoteen 1975 kenraali Francon johtama diktatuuri, jonka

arvoperusta oli perinteisessä patriarkaalisessa perhe- ja

yhteiskuntamallissa, katolisessa uskossa, ja falangistien

”kaikki isänmaalle”-nationalismissa.

Diktatuurista demokratiaanFrancon kuolemasta 1975 alkoi kuusivuotinen transitio

kohti demokratiaa Francon seuraajan, kuningas Juan

Carlosin johdolla. Vuoden 1978 uusi perustuslaki teki

maasta perustuslaillisen demokratian ja takasi Fran-

con aikana sorretuille alueellisille identiteeteille laajan

taloudellisen itsehallinnon. 1981 vanhoillisten vallanku-

mousyritys uhkasi vielä nupullaan olevan demokratian

pysyvyyttä. Kuningas asettui kuitenkin vastustamaan

kaappausta vieden siltä uskottavuuden ja vahvistaen

omaansa. Tätä ennen diktatuurin sosiaalinen ja kulttuu-

rinen perusta ja poliittinen legitimiteetti olivat jo alkaneet

murtua rajojen vähitellen avauduttua ja uuden keskiluo-

kan alettua kiistää diktatuurin oikeutusta.

Kuusivuotista prosessia kutsutaan transitioksi, se

on yksi maan lähimenneisyyden avainkäsitteistä. Maa

muuttui demokratiaksi uudistusten kautta, ilman val-

lankumousta, ilman vanhojen vallanpitäjien tuomitse-

mista. Yliopistolla näkee kaikesta, että prosessi oli joillain

tapaa vaillinainen, ja jotain on jäänyt hampaankoloon.

Vuosien 1936-1939 verisen sisällissodan julmuuksia ei

ole käsitelty julkisesti, saati oikeudellisesti. Kouluissa

mieluummin yleistetään maan lähimenneisyyttä tyyliin

”Sisällissota oli paha asia, jossa molemmat osapuolet

sortuivat julmuuksiin”. Asioihin ei pureuduta ajan kanssa

ja perusteellisesti.

Mutta onko nuorten antifasistisessa taistelussa

keskellä demokraattista yhteiskuntaa kyse pelkästä

taistelusta olkipukkeja vastaan? Onko oikeaa fasismia

enää olemassa Espanjassa? ” Suuri osa valtionhallinnon

virkamiehistä ja paikallisistakin johtajista edustaa vielä

vanhoja Francon ajalta periytyneitä käsityksiä ja toimin-

tatapoja. He ovat tämän ajattelutavan kasvatteja”, sanoo

Santi, kurssikaverini Espanjan sisällissotaa käsittelevältä

kurssilta. Puhe fasismista on siis tätä taustaa vasten

ymmärrettävää.

1�1� 1�1�

Kun professori Angel Viñas hiljattain järjesti ulkomi-

nisteriön työntekijöille seminaarin ja havainnollistavan

näytelmän omasta sisällissotatulkinnastaan, vain neljä

virkamiestä saapui paikalle. ”Suhtautumistapa uuteen

tieteelliseen tutkimukseen sisällissodasta on suorastaan

vihamielinen. Eikä sovi unohtaa, että Angel Viñas on

itse arvostettu espanjalainen EU ja YK -diplomaatti!”,

kommentoi Santi. Espanjan valtaeliitissä on kaikesta

poliittisesta kehityksestä huolimatta vielä klikkejä, jotka

vaalivat vanhoja käsityksiä ja arvoja.

60-70-luvun levottomina vuosina moni demokratia-

aktivisti kuoli, katosi tai vangittiin. Poliisi teki väki-

valtaisia pidätyksiä myös Complutensen kampuksella.

Pahimmillaan opiskelijoita tai opettajia haettiin vankilaan

kesken luentojen. Symbolista arvoa on myös sillä, että Uni-

versidad Complutensen 1920-luvulla rakennettu kampus

oli tasavallan viimeisiä linnakkeita koko sisällissodassa.

Tasavaltalaisten kansainväliset prikaatit pitivät puoliaan

luentosaleissa ja käyttivät tuhansia sivuja Cervantesia ja

Ortega y Gassettia tulentekoon ja sirpalesuojina sodan

viimeisiin päiviin saakka.

Ei hämmästytä, että 1920-luvun arvoyliopisto on siis

nykyäänkin luonnollinen foorumi näkyvälle protestoin-

nille ja muulle poliittiselle aktiivisuudelle. Absurdia on

se, ettei yliopistolla näy jälkeäkään näistä taisteluista,

ei muistomerkkejä eikä muutakaan. Samalla kampuksella

opettaa nyt vanhoja francolaisia ja mellakoihin aikoinaan

osallistuneita entisiä demokratia-aktiiveja. Kahdella eri

luentokurssilla professorit saattavat opettaa aivan päivas-

taisia tulkintoja ja haukkua muita tutkijoita imbesilleiksi

tai valehtelijoiksi.

Itse olin huomaavani tiettyä epätasaisuutta espanja-

laisnuorten protestoinnissa: halutaan olla eurooppalaisia,

vapaamielisiä ja päästä eroon vanhasta sulkeutunei-

suudesta, mutta silti vastustetaan Bolognan prosessia

antaumuksella. Kampuksella pelätään ennenkaikkea sitä,

että nykyinen systeemi muuttaa koulutuksen hintoja.

Nykyjärjestelmässä opiskellaan viisi vuotta ja opinnot

ovat samanhintaisia. Siirryttäessä uuteen systeemiin

on vaarana, että maisteriopintojen hintoja nostetaan,

jolloin vähävaraisemmilla ei olisi mahdollisuutta opiskella

maisteriksi saakka. Madridissa on jatkuvasti meneillään

kiistoja yliopistojen rahanjaosta ja Bolognan järjestelmän

käytännön toimeenpanosta. Madridin kaupungin päätös

ylipistoille jaettavista tuista luettiin ääneen ennen tunnin

alkua ja siitä seurasi vilkas ja huolestunut keskustelu.

1�1� 1�1�

Vastakkainasettelujen valtakuntaSosiaalinen epätasa-arvo on edelleen vakava ongelma

Espanjassa, se on täysin paljailla silmillä nähtävissä.

Oman kotikatuni varrella näen joka päivä useita kerjäläi-

siä, joilta saattaa puuttua yksi tai useampi raaja. Aihetta

huoleen siis on ja vaatimuksiin paremmasta. Sukupuolten

välinen epätasa-arvo ja sukupuoleen liittyvä tekopyhyys

on edelleen yleistä Espanjassa. Abortin saaminen on

edelleen vaikeahkoa, uutta siihen liittyvää lakia valmis-

tellaan parhaillaan. Samaan aikaan prostituutiota siede-

tään; Madridista etelään johtavien maanteiden varrella

vastaan tulee tasaisesti bordelleja, joiden toiminta on

esteetöntä.

Monia mielenkiintoisia yksityiskohtia jää tästäkin

artikkelista pois, mutta olennaista on ymmärtää täysin

Suomesta poikkeava intellektuaalinen ympäristö. Kaikki

eivät tietenkään ole eivätkä halua olla kiinnostuneita

politiikasta, puhumattakaan aktiivisesta toiminnasta.

Kukaan ei kuitenkaan voi välttyä näkemästä maan rajua

historiaa.

Espanja on kaiken kaikkiaan ristiriitaisuuksien maa.

Toisaalta maassa on länsimainen demokratia, toisaalta

sen taustalla vaikuttaa yhä diktatuurin perintö. Monia

asioita on käsittelemättä, mikä tekee kaikesta poliittista

ja luo jatkuvan vastakkainasettelun ilmapiirin. Suuri osa

väestöstä on autuaan epäkiinnostuneita kaikesta. Harva

tietää kovinkaan tarkasti oman kotimaansa, tai edes

perheensä lähihistoriaa.

Tietämättömyys on johtanut myös sukupolvien väli-

seen kuiluun. Alun perin katalonialainen Santi kertoo

hänen isoisänsä taistelleen ”fasistiarmeijassa” ja haa-

voittuneen aivan lähellä historian tiedekuntaa, osoittaen

samalla ikkunasta ulos läheiselle mäelle. Asiasta ei kos-

kaan puhuttu. Aivan kuten Suomessa, sodan traumat

ja muistot jäävät käsittelemättä, eivätkä sukupolvet voi

ymmärtää toistensa maailmankuvia.

Tässä maassa moni mennyt asia on selvittämättä.

Myöskään maan yleinen suunta ei suinkaan ole sel-

villä. Demokratiasta huolimatta rauhallinen yhteiskunta

ilman alueellisia, ideologisia ja kulttuurisia vihanpi-

toja on Espanjassa vielä kaukana. Tämä ei tavallisessa

arjessa välttämättä näy, mutta yliopistolla sen aistii

kaikesta. Complutensen iskulauseiden täyttämiltä kam-

puksilta todennäköisesti löytyvät tämän Espanjan tulevat

johtajat.

Kirjoittaja viettää vaihtovuotta Madridissa.

1�1� 1�1�

Viiden tunnin junamatka perjantai-iltana Helsingistä

Joensuuhun oli varsin mieleenpainuva kokemus. Ei siksi,

että olisin törmännyt yhteenkään juoppoon, vaan koska

paikkani sijaitsi lasten leikkiosastolla. Voi sitä kilpaile-

vien palosireenien korvia pirstovaa huutoa. Ja vaikka

osasto jokaisen aseman kohdalla aina hieman tyhjenikin,

matkusti se kaikkein kovaäänisin palosireeni koko matkan

Joensuuhun asti. Onnistuin siis viidessä tunnissa luke-

maan ruhtinaalliset 50 sivua tenttikirjaa.

Saavuttuamme Joensuun asemalla oli näky kaunis. Laitu-

rilla meitä odottivat Aarni ja Varnitsan eli Joensuun

historianopiskelijoiden ainejärjestön hallituksen järjes-

tövastaava Jyrki Puikko. Taivalsimme juna-asemalta

paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, jossa sai opiskelija-

alennusta oluesta! Tai jos tarkkoja ollaan, niin opiskelijat

saivat enemmän olutta samalla hinnalla, mikä on vielä

paljon parempi!

Joensuun yöelämäPaikalla ravitsemusliikkeessä oli vahva edustus varnit-

salaisia, jotka olivat olleet siellä jo valmiiksi iltaa viettä-

mässä. Odotellessamme muiden kaupunkien delegaatioi-

den saapumista singahteli villi keskustelu aggressiivisen

mököttämisen metodeista historiateoksiin ja Akatee-

misten naisten Karjala-seuraan, joka on muuten todella

kuuma tutkimusaihe Joensuussa nykyään.

Varnitsalaisten lähdettyä kotiin nukkumaan ja turkulais-

ten sekä jyväskyläläisten saavuttua jatkoimme illanviet-

Miehemme Joensuussa

Kolme urhoollista yhis-miestä - Mikko Virta, Teemu Antikainen ja Aarni Suvitie - matkasi tiettömien taivalten taakse synkkään Joensuun maahan. Legenda kertoi siellä pidettävästä suuresta HOL-seminaarista.

Teksti ja kuvat: Mikko Virta

1�1� 1�1�

toa kohtalokkaan nimisessä hotelli Jokelassa. Kyseinen

paikka oli kuin Korean demokraattinen kansantasavalta.

Toinen puoli muistutti minua pahimmista Itä-Helsingin

räkälöistä, toisella puolella taas oli pöydissä valkoiset

pöytäliinat ja kynttilät, kun musiikista vastasi azerbaid-

zanilainen pianisti. Kahden vastakohtaisen puoliskon

välissä seisoi isokokoinen ovimies vahtimassa, ettei

kukaan vahingossa eksyisi väärälle puolelle.

Illan päätteeksi kävimme vielä pizzalla ja römysimme

nukkumaan paikallisten partiolaisten matalaan majaan.

Uni maistui vaikka miehinen huoneemme olikin kuvatta-

vissa parhaiten termillä sauna

Seminaaripäivä koittaaLauantaiaamuna pärähti tiukka herätys jo heti yhdeksän

paikkeilla ja tapahtui siirtyminen pikamarssia yliopistolle

luentoja seuraamaan. Seminaarin teemana oli “GET RICH

WITH HISTORY OR DIE TRYIN’? - HISTORIAN HINTA”.

Ensimmäinen puhuja oli paikallinen professori Kimmo

Katajala, joka kehotti opiskelijoita tekemään lokaalista

globaalia ja raahaamaan professoreita mukaan kansain-

välisiin konferensseihin.

Toisena puhujana Tiina Kinnunen pureutui kompromis-

seihin populaarissa historiankirjoituksessa ja tutkijan

vastuuseen muovata kansakunnan näkökulmia. Erittäin

kiinnostavan luennon jälkeen käytiin nopealla excursi-

olla Joensuun yliopiston ruokalassa. Ja kyllä se ruoho

on sittenkin vihreämpää aidan toisella puolen! Opiske-

lijaruoka maksoi vain 2,18e per laaki. Onneksi Amican

kasvispizzan maku ei kuitenkaan aivan pärjännyt Unica-

fen monimuotoisille kastikkeille.

Kolmannen ja viimeisen luennon piti erikoistutkija Ismo

Björn. Heti mahtavan puheenvuoron alkuun Björn analy-

soi kolme erittäin onnistunutta tutkijatuotetta; Anna

Kortelaisen, Heikki Ylikankaan ja Kaari Utrion. Tuntiin

mahtui tuskin kokonaista viisiminuuttista ilman, että koko

sali olisi revennyt nauruun vähintään kerran. Raikuvien

aplodien saattelemana palkittiin lopuksi Ismo Björn,

kuten aiemmatkin luennoitsijat, reilulla pullolla reilun

kaupan viiniä.

Luentojen jälkeen pidettiin päätösvallattomuudesta

huolimatta HOL:n hallituksen kokous. Kokouksen jälkeen

1�1� 1�1�

lähdettiin haahuilemaan Joensuun keskustastaan ja

lopulta retkikuntamme päätyi paikallisista kapakoista

pahimpaan, Takataskuun. Kyseinen kulmakuppila veti

vertoja jopa Kontulan ostarin legendaariselle Pub94:lle.

Matka jatkui yksien jälkeen kohti Skarppia eli yliop-

pilaskunnan omaa juhlapaikkaa eli täkäläistä Kannu-

laa/Kuppalaa. Skarppi paljastui yllättävän mukavaksi

paikaksi. Se oli täynnä sohvia ja nojatuoleja, lisäksi löytyi

niin keittiö kuin baaritiskikin. Kaiken kruunasi vielä

valtavan kokoinen saunatila, jolla DoGauksen sauna jää

helposti kakkoseksi.

Skarppi iltaIllanvietto sujui mukavan ohjelman merkeissä. Tradi-

tioista poiketen ei kolmiosaisessa ohjelmakilpailussa

kisattu tänä vuonna kaupunkien välillä, vaan verkostoitu-

misen nimissä jakaannuttiin viiteen joukkueeseen äitien

tyttönimien mukaan. Kilpailun ensimmäisessä osiossa

askarreltiin historiantutkijan apuvälineitä, toisessa arvail-

tiin vastauksia seksiaiheisen tietovisan merkeissä ja

kolmannessa pelattiin varsin omaperäistä twisteriä.

Twisterin seurauksena allekirjoittaneen reisi löytyi erään

nimeltä mainitsemattoman tasolaisen takapuolesta ja

pian olimme molemmat myös ilman vaatteita...

Kilpailun jälkeen kuuntelimme ja katselimme paikallisen

viihdemusiikkiorkesterin soittoa. Esitys oli varsin miellyt-

tävän oloinen. Tästä eteenpäin kului ilta pitkälti sauno-

misen merkeissä. Varnitsalaisista kukaan ei saunaan

uskaltanut! Se siitä joensuulaisesta saunakulttuurista.

Ilta päättyi nukkumisoperaation viimeisten lohduttomien

sielujen kadottua jatkoille hotelli Jokelaan.

Sunnuntaina aamulla lähdin parin turkulaisen kanssa

taivaltamaan kylmässä myrskytuulessa ja piiskaavassa

sateessa Skarpilta kohti Joensuun juna-asemaa. Edessä

oli viisi tuntia istumista ja 50 piin desimaalia ulkoa opetel-

taviksi. Sen pituinen se.

1�1� 1�1�

Sarjakuva

Piirtänyt: Elina Manninen

�1�0 �1�0

Maa jatkuvassa muutoksessa

Toivo Martikainen

Yhteiskuntahistorian opiskelijoiden perinteinen syysmatka suuntautui tänä syksynä Venäjälle ja sen valtavaan, mahtavaan ja käsittämättömään pääkaupunkiin Moskovaan. Kirjoittaja vieraili Moskovassa edellisen kerran neljä ja puoli vuotta sitten. Sen jälkeen maa ja kaupunki ovat kokeneet totaalisen muodonmuutoksen.

Kuva: Toivo Martikainen

�1�0 �1�0

Moskova on nykyään aivan eri kaupunki kuin vielä 2000-

luvun alkuvuosina, 1990-luvusta tai neuvostoajasta

puhumattakaan. Länsimaisten muotimerkkien kaupat

ja kansainväliset hotelliketjut ovat vallanneet keskus-

tan arvokorttelit, tiet ovat leveitä ja autot suuria. Oma

lukunsa on läntiseen kantakaupunkiin 2000-luvulla

noussut Moskva-City, lasipilvenpiirtäjistä koostuva uusi

bisneskeskusta. Vaikka venäjän kielen osaaminen on

vieläkin Moskovassa liikkuessa tärkeää, on englannintaito

moskovalaisten keskuudessa jatkuvassa nousussa.

Moskova vastaan Pietari?Moskova on yli kymmenellä miljoonalla asukkaallaan

Venäjän ylivoimaisesti suurin kaupunki. Suomesta Venä-

jää tarkasteltaessa Pietarin merkitys ehkä ylikorostuu

johtuen suomalaisyritysten suuresta määrästä Pietarissa

sekä Pietarin merkittävästä suomalaisvähemmistöstä.

Vaikka Pietarissa onkin viitisen miljoonaa asukasta ja

se on moderni metropoli, on se silti Venäjän mittapuulla

selvä kakkonen Moskovan jälkeen. Kuten Marja Koskela

Suomen Moskovan-lähetystön kauppapoliittiselta osas-

tolta asiaa kuvaili: Venäjällä rahasta 80 prosenttia ja

poliittisesta vallasta 100 prosenttia sijaitsee Moskovassa.

Venäläinen on jotain vasta päästyään Moskovaan. Miksi

Napoleon hyökkäsi aikanaan Moskovaan eikä silloiseen

pääkaupunkiin, tsaarin Pietariin? Valloittamalla Mosko-

van hän olisi saanut myös Pietarin, muttei toisinpäin.

Pietari on toki vahvassa nousussa, eikä vähiten sen

tähden, että sekä Venäjän istuva presidentti että päämi-

nisteri ovat molemmat kotoisin Pietarista. Myös valtiolli-

nen kaasuyhtiö Gazprom investoi voimakkaasti Pietariin.

Ero Moskovaan on silti suuri eikä Pietari ole sitä lähivuo-

sikymmeninä kuromassa kiinni.

Venäjäkuva Suomessa ja suomikuva VenäjälläSuurin osa suomalaisista tuntee ainakin jonkinasteista

epäluuloa Venäjää kohtaan. Puolustusministerimme näkee

Venäjän suurena haasteena. Yleinen asevelvollisuus

alkaa olla historiaa suurimmassa osassa demokraattisia

länsimaita, mutta Suomessa asevelvollisuus on ja pysyy.

Eittämättä merkittävin syy yleiselle asevelvollisuudelle

on Venäjä, vaikkei sitä ehkä ääneen sanotakaan. Tätä

kirjoitettaessa talvisodan alusta on kulunut tismalleen

70 vuotta, mutta päivän lehtiä lukemalla tulee sellainen

tunne, että välitön uhka itärajan takana on yhä olemassa.

Nationalismi on Suomessa paitsi suomalaisuuden koros-

tamista, myös Venäjän pelkäämistä. Suomen kansallista

kertomusta värittävät epäluulo ja hävityt sodat. Harvassa

maassa itsenäisyyteen liitettävät mielikuvat ovat näin

synkkiä.

Tilanne on aivan toisenlainen itärajan toisella puolella.

Nyky-Venäjällä Suomi nähdään esimerkillisen tasa-arvoi-

sena maana jossa korruptio loistaa poissaolollaan, mutta

sanan- ja lehdistönvapaus ovat vahvoissa kantimissa.

Suomessa tiet ovat tasaisia ja kansalla asiat hyvin. Venä-

läiset lomailevat Suomessa huomattavan paljon - Suomi

käsitteli vuonna 2008 noin 743 000 venäläisen viisumiha-

kemuksen - ja nauttivat lomillaan Suomen puhtaasta luon-

nosta, hyvistä ostosmahdollisuuksista ja laadukkaista

palveluista. Venäläiset ovat jatkuvasti avoimempia Suo-

men suuntaan, kun taas Suomessa epäluulo voimistuvaa

Venäjää kohtaan on yhä huomattavaa.

Suomessa Venäjään pitäisi suhtautua aiempaa suu-

remmalla avoimuudella ja ottaa maa vastaan mahdol-

lisuutena, ei uhkana. Viennin näkökulmasta Suomen

naapurimaita tarkasteltaessa Venäjä on lähestulkoon

ainoa, jossa on potentiaalia kasvulle.

Medvedev - Putinin käsikassara?Venäjän johdossa tapahtui henkilövaihdos maaliskuussa

2008, kun aiemman presidentin Vladimir Putinin tukema

Dmitri Medvedev valittiin maan presidentiksi. Sittemmin

Putin otti pääministerin pestin hoitaakseen ja lännessä

onkin uumoiltu hänen palaavan presidentiksi Medve-

devin jälkeen. Venäjän johdossa onkin tällä hetkellä

eräänlainen tandemjärjestelmä, kun Medvedev hoitaa

presidenttinä pääasiassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Putinin keskittyessä sisäpoliittisiin asioihin sekä talous-

ja energiapolitiikkaan.

Myös johtamistyyleissä on havaittavissa selkeitä

eroja. Kun Putin tunnetaan tiukkana johtajana, joka ei

siedä niskoittelua ja käyttää usein kovia sanankäänteitä,

���� ������ ��

on Medvedev huomattavasti lempeämpi, ystävällisempi

ja puhuu pehmeämmistä arvoista. Asetelma tuntuu tällä

hetkellä toimivan. Medvedevin tyyli sopii hyvin diplo-

matiaa vaativaan ulkopolitiikan hoitoon, ja esimerkiksi

Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteet ovat lämmenneet

silminnähden Medvedevin-Obaman aikana aiempaan

Putinin-Bushin aikaan verrattuna. Putinin kovia otteita

kuitenkin kaivataan Venäjän vaikeassa sisäpoliittisessa

tilanteessa, ja tämä rooli sopii hänelle hyvin.

Mitä tapahtuu, jos Putin haluaa yhden kauden Med-

vedeviä presidenttinä ”katseltuaan” palata ykköspallille?

Onko luvassa valtataisto? Ulkomaailma saattaa pitää

Medvedeviä parempana vaihtoehtona Venäjän johtoon,

mutta Venäjällä Putinin suosio on erittäin korkea. Puti-

nista julkistetut tiikerinmetsästys- ja perhokalastuskuvat

ovat omiaan nostamaan hänen machoimagoaan valtiossa,

joka on arvomaailmaltaan erittäin maskuliininen, konser-

vatiivinen ja jopa sovinistinen. Venäläiset miehet pitävät

Putinia ”äijänä”, kun taas naisten silmissä Putin on kun-

non mies, harras kristitty ja raitis unelmavävypoika.

Mahdollisen valtataistelun tuoksinassa Putinilla on

käsissään yksi ylivertainen valttikortti: valtapuolue Yhte-

näinen Venäjä on tiukasti hänen hyppysissään ja vaaleissa

menestyäkseen puolueen tuki on ehdokkaalle elintärkeää.

Medvedev kritisoikin marraskuussa 2009 voimakkaasti

Putinin puoluetta ja siten epäsuorasti myös Putinia muun

muassa demokratiavajeesta ja vaalivilpistä sekä sanoi,

että ”puolue on vain väline, ei tarkoitus tai päämäärä”.

Teko oli rohkea ja onkin mielenkiintoista nähdä, jatkaako

Medvedev kiilan lyömistä Putinin rattaisiin.

Miksi demokratia ei toimi Venäjällä?Demokratia-sanalla on huono kaiku Venäjällä. Neuvos-

toliiton romahtamisen jälkeisessä 1990-luvun isojaossa

pahimpia rosvouksia (mm. valtionyhtiöiden osakkeiden

ostamista nälkäiseltä ja tietämättömältä kansalta leipää

vastaan) tehneet nimittivät itseään demokraateiksi.

Lisäksi Boris Jeltsinin presidenttikaudella 1990-luvulla,

kun Venäjä oli sanan- ja lehdistönvapauden sekä poliit-

tisen järjestelmän osilta kenties lähempänä modernia

demokratiaa kuin koskaan muulloin historiassa, Venäjällä

vallitsi totaalinen sekasorto. Ruokaa ei riittänyt kaikille,

talouskriisi heitteli ruplan arvoa ylös alas ja infrastruk-

tuuri oli hajoamispisteessä. Kun peruselinehdot ovat

uhattuna, ei ihminen välitä kovin paljoa siitä, elääkö

hän vapaassa yhteiskunnassa tai kansanvaltaisessa

maassa. Demokratia-sana tarkoittaa Venäjällä kansan

suussa kaaosta.

Demokratian ongelmallisuuden taustalla on nähtä-

vissä myös laajempia syitä. Näistä ehkä merkittävimpänä

voidaan pitää sitä, että valistusajattelu ei ole oikeastaan

ikinä lyönyt läpi Venäjällä. 1700-luvulla, kun ideat avoi-

mesta kansalaisyhteiskunnasta, sanan- ja uskonnonva-

paudesta sekä ihmisoikeuksista levisivät Euroopassa,

oli Venäjä sulkeutunut itäinen imperiumi. Koska valitus

ei ikinä saavuttanut Venäjää, kansa ei osaa vaatia sen

sisältämiä vapauksia itselleen. Ja jos ei vaadi mitään, ei

voi saada mitään.

Minne menet, Venäjä?Tulevaisuutta on aina vaikea ennustaa, mutta Venäjän

tapauksessa se on miltei mahdotonta. Maan kehitys on

tähänkin saakka ollut niin arvaamatonta ja tempoile-

vaa, että tulevaisuutta ei todellakaan voi tietää. Selvää

kuitenkin on, että globaali talouskriisi vaikuttaa Venäjään,

vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä kriisin alkuvaiheissa

esitettiin. Ennen kaikkea se muuttaa maata hallitsevien

henkilöiden ja suuryritysten välisiä voimasuhteita. Tule-

vaisuuteen piirtävät suuria kysymysmerkkejä myös Puti-

nin ja Medvedevin mahdollinen valtataistelu, Kaukasuk-

sen epävakaa tilanne sekä Kiinan mukaantulo Euroopan

energiamarkkinoille, joita Venäjä on pitkään hallinnut.

Venäjä-diskurssi rajoittuu lännessä usein vain johta-

jien välisiin tyyliseikkoihin, jolloin vältytään näkemästä

systeemiä henkilöiden ja epämääräisen valtapuolueen

takana. Venäjällä on voimakas tiedustelupalvelu, vallan-

himoisia kuvernöörejä ja pormestareita sekä äärettömän

syvälle juurtunut korruptio, joiden takia maan poliittinen

järjestelmä on sekava, vaikeasti hahmotettavissa ja mah-

doton kontrolloida. Venäjää ei voi ymmärtää, mutta juuri

tässä piileekin maan verraton kiehtovuus.

���� ������ ��

Kuva: Antti J. Lehtinen Kuva: Antti J. Lehtinen

Kuva: Toivo Martikainen

���� ����

Vuonna 1965 Romanian kommunistisen puolueen pääsih-

teeriksi valittu Nicolae Ceauşescu loi itsestään suureel-

lisen henkilökultin. Tämä alkoholisoituneen talonpo-

jan jälkeläinen ja Kim Il-sungin hyvä ystävä maalautti

itsestään muotokuvia, joissa hän esiintyi luonnollisena

seuraajana Romanian historian suurille kuninkaille ja

sankareille. Elena Ceauşescusta tuli ”Romanian tieteiden

kuningatar”, vaikka olikin lopettanut koulun kesken jo

14-vuotiaana.

Nicolae Ceauşescun politiikkaa hallitsi nationalismi.

Hän vastusti Neuvostoliiton ylivaltaa itäblokissa ja otti

tavoitteekseen nostaa romanialaisten syntyvyyttä. Ehkäi-

syä ja aborttia rajoitettiin, mikä johti lisääntyneeseen

köyhyyteen ja kodittomuuteen. Maa velkaantui

pahoin, ja velkojen maksamiseksi Ceauşescu

päätti varata kaikki maassa tuotetut laadukkaam-

mat elintarvikkeet vientiin. Sähkökatkoista tuli

arkipäivää ja romanialaiset saivat talvisin värjötellä

viileissä asunnoissa.

Timişoaran mielenosoituksetVuoden 1989 vallankumous lähti liikkeelle Romanian

unkarilaisalueelta Timişoaran kaupungista, kun monet

ohikulkijat päättivät liittyä spontaanisti mukaan mielen-

osoitukseen unkarilaisen toisinajattelija-pastorin karko-

tusta vastaan. Protesti muuttui yhä aggressiivisemmaksi

väkijoukon tunkeutuessa puolueen päämajaan. Murtau-

tujat polttivat Ceauşescun muotokuvia ja heittivät niitä

ulos ikkunoista. Seuraavana päivänä armeija sai käskyn

ampua mielenosoittajia oikeilla luodeilla. Siviiliuhrien

määrä kasvoi, ja ruumiita haudattiin nopeasti joukkohau-

toihin tai poltettiin. Ceauşescu syytti kapinasta unkarilai-

sia fasisteja, koska kuvitteli oman kansansa rakastavan

häntä syvästi.

Järkyttynyt diktaattoriJoulukuun 21. päivän aamuna Ceauşescu puhui suorassa

TV-lähetyksessä yleisölle Bukarestissa tuomitakseen

Timişoaran kansannousun. Hän kuvitteli, että satatuhat-

päinen joukko oli kerääntynyt Kansan palatsin edustalle

osoittamaan lojaaliuttaan parvekkeelta puhuvalle Johta-

jalle. Pian kuitenkin yleisöstä alkoi kuulua buuauksia ja

rytmikästä iskulausetta ”TI-MI-ŞOA-RA”. TV-kamerat

taltoivat kaiken: väkijoukon vihan, armeijan kyynelkaa-

sukranaatit ja Ceauşescun hämmästyksen. Epäuskoi-

nen diktaattori ei suostunut näkemään vallankumousta

edessään ja vetosi kärsimättömään yleisöön mitättömillä

palkankorotuslupauksilla. Buuaukset kuitenkin voimis-

tuivat, ja Ceauşescu joutui keskeyttämään puheensa.

Samalla sensuuri pimensi TV-ruudut. Ceauşescut pani-

koivat ja vetäytyivät parvekkeelta.

Yhä useampia ihmisiä kerääntyi kaduille ja vihellykset

muuttuivat mellakoiksi. Väkijoukko alkoi tarjota armeijan

sotilaille seuraavana päivänä tupakkaa ja kukkia, ja kon-

flikti näytti muuttuvan armeijan ja Ceauşescun salaisen

poliisin, Securitaten, väliseksi.

Pako Kansan palatsista

Joulukuussa 1989 Romanian kansa sai tarpeekseen Nicolae ja Elena Ceauşescun hirmuhallin-nosta ja ryhtyi kapinaan. Noin viikon kestänyt vallankumous johti lopulta pariskunnan teloit-tamiseen joulupäivänä.

Tyrannin joulu

Teemu Antikainen

���� ����

Joulukuun 22. päivänä keskipäivän aikoihin Ceauşescut

pakenivat helikopterilla Kansan palatsista, kun mella-

koitsijoita alkoi tunkeutua sisään. Pakokeino osoittautui

myöhemmin virheeksi. On ihmetelty, miksi Ceauşescut

lähtivät helikopterilla, kun heitä olisi palatsissa kuiten-

kin ollut suojelemassa 80-henkinen sotilasjoukko. Nico-

laen pakkomielle turvallisuuteen oli saanut hänet myös

rakennuttamaan laajan maanalaisen tunneliverkoston,

josta olisi päässyt huomaamatta livahtamaan Bukares-

tin keskustan ulkopuolelle ja sen jälkeen pakenemaan

maasta. Ceauşescuilla oli satoja miljoonia dollareita

säilöttyinä sveitsiläisiin pankkeihin ja ainakin neljä maata

(Iran, Kiina, Pohjois-Korea ja Albania) olivat valmiita

antamaan heille turvapaikan.

Ceauşescut pidätetäänBukarestissa armeija alkoi saada yliotetta Securitatesta.

Ceauşescu mietti helikopterissaan kuumeisesti jotain

aluetta, joka ei olisi vielä kapinoinut häntä vastaan.

Lopulta päädyttiin Târgovişten kaupunkiin Bukarestista

noin 70 kilometriä luoteeseen armeijan pakottaessa

helikopterin laskeutumaan lentokieltoon vedoten. Poliisi

pidätti Ceauşescut ja luovutti heidät armeijan haltuun.

Ollessaan vankeina kolme päivää he eivät myrky-

tyspelon vuoksi suostuneet syömään samoja ruoka-

annoksia, mitä sotilaatkin söivät vaan pidättäytyivät

vain leivässä, omenissa ja makeuttamattomassa

teessä.

Näytösoikeudenkäynti ja teloitusJoulupäivän aamuna Ceauşescuille järjestettiin oikeuden-

käynti. Sitä ennen heille oli määrä tehdä lyhyt lääkärintar-

kastus. Eräs teloituskomppaniaan kuulunut sotilas, joka

saattoi Ceauşescut tarkastukseen, kertoi myöhemmin

Nicolaen tuoksuneen henkilöltä, joka pitää huolen henki-

lökohtaisesta hygieniastaan, toisin kuin Elena, joka taas

haisi kiusallisen pahalta.

Oikeudenkäynnillä ei ollut mitään muuta tarkoitusta

kuin löytää laillinen tekosyy diktaattorien pikaiselle teloit-

tamiselle. Pelkona oli, että niin kauan kuin Ceauşescu olisi

hengissä, hän voisi palauttaa hirmuhallintonsa Romani-

aan. Romanian tuolloisen lain mukaan kuolemantuomiota

ei olisi saanut panna täytäntöön 10 vuorokauden aikana

tuomiosta, mutta Ceauşescuille nimitetyt puolustus-

asianajajat pysyivät hiljaa sotilastukikohdan pienessä

luokkahuoneessa.

Kuolemantuomioiden julistamisen jälkeen sotilaat

alkoivat sitoa Ceauşescujen käsiä selän taakse. Kyyneleet

virtasivat pitkin Nicolaen kasvoja Elenan vain kihistessä

raivosta. Kun heitä talutettiin pihamaalle, jossa teloi-

tuksen oli määrä tapahtua, alkoi Nicolae hyräillä

Kansainvälisen ensimmäisiä tahteja. Ilmei-

sesti hän kuvitteli teloituksen tapahtu-

van vasta Bukarestissa, mutta aukealle

pihalle tullessaan hän varmasti viimeistään

ymmärsi elämänsä viimeisten sekuntien koitta-

neen. Teloituskomppania oli saanut ohjeet, joiden

mukaan Nicolaeta ei saanut ampua rinnan yläpuolelle,

koska hänen kasvonsa täytyi pystyä tunnistamaan teloi-

tuksen jälkeen. Elenasta ei ollut niin väliä.

Vaikka monelle romanialaiselle avautuikin vapaus

diktaattoriparin spektaakkelimaisen kuoleman jälkeen,

niin jotkut muistelevat silti kaiholla diktatuurin aikoja.

Ceausescujen hauta säilyy hyvin hoidettuna ja on monien

vierailun kohde joulupäivänä.

Lähteet:Edward Behr: Kiss the Hand You Cannot Bite: The Rise

and Fall of the Ceauşescus. (Hamish Hamilton, Lontoo

1991)

Peter Molloy, Lucy Hetherington: The Lost World of

Communism: Socialism in One Family. (dokumenttielo-

kuva, BBC 2009)

www.ceausescu.org

www.wikipedia.org

���� ����

Vain viisi kuukautta jatkuneissa taisteluissa oli kaatunut

jo satoja tuhansia sotilaita. Varsinkin Ranska ja Iso-Britan-

nia olivat joutuneet tappioissaan karusti kohtaamaan

uuden sodankäynnin julmuuden. Saksalaisten koukkaus

lännessä Belgian yli kohti Pariisia oli juuttunut asema-

sodaksi – tunnetuimpana varmastikin liejuiset pellot

Belgian rajan tuntumassa. Lähimmillään 100 metrin

päässä olevista juoksuhaudoista noustiin vuorotahtiin

rynnäköimään konekiväärejä päin. Vielä muutama päivä

ennen joulua englantilaiset yrittivät ratkaisua rynnä-

köiden verissä päin mutakentillä, mikä muun muassa

maksoi kaukana kotoa oleville intialaisille lähes 10 000

kaatunutta.

Vihollisuudet unohtuvat…Rintamille lähetettiin joulun alla lahjapaketteja ja ylimää-

räisiä ruoka-annoksia. Saksalaisille saapui lukemattomia

pieniä joulukuusia kynttilöineen. Kynttilät sytytettiin ja

nostettiin useissa paikoissa ampuma-aukkoihin tai juok-

suhaudan reunalle. Ennekuulumattomassa hiljaisuudessa

joukot yrittivät asennoitua joulun viettoon.

Ypresin suunnalla Belgiassa englantilaiset olivat

ihmetelleet saksalaisten joulukuusirivistöjä ja kuunnel-

leet joululaulujen laulamista. Kun Jouluyö, juhlayö alkoi,

yhtyivät monet brititkin tuttuun säveleen. Vastavuoroinen

joululaulujen esittäminen oli ensimmäinen kädenojennus

aiemmin tavoittamattomissa olleelle naapurille. Kohta

uskaliaimmat nousivat käyskentelemään ei-kenenkään-

maalle huomaten myös vastapuolella liikettä. Eri puolilla

Joulu ilman sotaaIlari Leskelä

Jouluaatto 1914 armahti sotilaat liejusta. Kevyt pakkanen jäädytti mudan ja tulvivat juoksuhau-dat. Ohut lumipeite peitti revityn maan ja ruhjotut ruumiit tehden maisemasta idyllisen esiin tulleen auringon säteissä. Rintamat hiljentyivät ensi kertaa sitten elokuun ensimmäisen.

���� ����

rintamaa sotilaat jättivät aseensa hetkeksi ja juhlistivat

joulua yhdessä.

Joulun 1914 aselepo oli rintamajoukkojen spontaani

teko, josta esikunnat saivat järkytyksekseen kuulla vasta

seuraavien päivien aikana. Erityisesti englantilaiset ja

saksalaiset joukot, mutta myös muutamat ranskalaiset-

kin, viettivät joulua yhdessä. Muutamilla paikoilla etulin-

jan upseerit kävivät sopimassa aselevosta, ensimmäiset

jo 23.12., mutta useimmiten aselepo alkoi jouluaattoillan

hartaista hetkistä. Monilla paikoilla haudattiin ei-kenen-

kään-maalle jääneitä kaatuneita, mutta myös hilpeämpää

ohjelmaa seurasi.

Legendaarisin tarina lienee jalkapallo-ottelut englan-

tilaisten ja saksalaisten välillä. Näistä otteluista liikkuu

useita kertomuksia: perinteisimmät ovat saksalaisten

voitto 3-2 tai 2-1. Ainoita muistelmia joulupäivän ottelusta

on kertonut Kuninkaallisten Walesin Fusilieerien tuolloi-

nen korpraali Bertie Felstead. Sotilaat olivat sekoittuneet

keskenään kahteen noin 50 pelaajan joukkueeseen ja

pelasivat vain pelaamisen ilosta. Muut kertomukset ovat

hataria ja usein pelin muistetaan sattuneen aina sillä

naapurilohkolla.

Sotilaiden veljeily oli usein jutustelua ja elintarvikkei-

den sekä juomien vaihtamista. Myös hartauksia ja yhtei-

siä lauluhetkiä pidettiin ja jotkut vaihtoivat osoitteita

keskenään. Yleisesti oltiin samaa mieltä sodan järjettö-

myydestä ja yhteinen vihollinen tuntui olevan ennem-

minkin esikunnassa kuin viereisessä juoksuhaudassa.

Samaan aikaan kotirintamilla oli vallalla erittäin voimakas

vihollisviha ja propaganda. Rintamalla vihollinen oli ollut

kuitenkin vain kasvoton koneenosa ja samanlaisen koh-

talonjakaja kuin omat toveritkin, ja aseiden unohtuessa

ei vihanpidolle löytynyt syytä.

…mutta vain hetkeksi Aselepo alkoi useilla paikoilla jouluaattoiltana ja oli

huipussaan joulupäivänä. Kuitenkin jouluaattonakin

kirjattiin esimerkiksi 98 britin kaatuminen ja seuraavana

päivänä 81 – nämä varautuneemmilla lohkoilla tarkka-

ampujien toimesta. Tapaninpäivänä esikunnista juhli-

masta saapuneet esikuntaupseerit palauttivat jo kurin

joukkoihin ja vain paikoin veljeily jatkui. Brittien sodan-

johto mietti jopa veljeilyyn osallistuneiden rankaisua,

mutta ajatus haudattiin. Loppuvuonna ei sota ottanut

kuitenkaan jatkuakseen, eikä hyökkäyksiä tapahtunut.

Vielä uutena vuotena vaihdettiin viestejä ja laulettiin

yhdessä – tosin juoksuhaudoista käsin.

Seuraavana jouluna muutamat ranskalaiset ja saksa-

laiset pitivät pienempiä aselepoja, mutta mikään ei saa-

vuttanut vuoden 1914 mittasuhteita. Esimerkiksi brittien

���� ����

puolelta aselepo ulottui kuuden divisioonan lohkoille,

mikä tarkoitti kirjanpidollisesti 100 000 miehen palvelleen

näillä alueilla, mutta luodit olivat jo varmasti harventa-

neet rivejä. Etulinjassa joukoista oli kylläkin vain kolman-

nes, mutta mikäli 10 000 sotilasta unohtaa sodan, antaa

se aihetta miettimiseen. Myöhemmin joukkoja siirrettiin

useammin paikasta toiseen, ettei tutustumista viholliseen

voinut tapahtua ja joulupäivisin aloitettiin tykistökeski-

tykset joukkojen pysymiseksi omilla puolillaan.

Tällaista rintamalla olevien sotilaiden laajaa spontaa-

nia aselepoa ei viime vuosisatojen suursodissa ole esiinty-

nyt. Onko kyse sitten joulun taiasta – tai yksinkertaisesti

sotaan kyllästymisestä – en tiedä. Joulusta 1914 tulee

nyt kuluneeksi 95 vuotta. Talvisodassa 70 vuotta sitten

ei mitään aselepoja esiintynyt, ja mikä onkaan nykyään

otollisempi aika terrori-iskulle kuin toisen osapuolen pyhä

hetki. Jos ensimmäisen maailmansodan aikaan siviilejä

oli kuolleista 5 %, on nykysodankäynnissä vastaava

prosentti 75. Esimerkiksi tätä vuotta rauhallisempana

viime vuotena Afganistanissa kuoli noin kuusi siviiliä

päivässä YK:n mukaan. Eli tänä vuonna varmaankin

lähes yksi kolmessa tunnissa. Miettikäämme vaikka sitä

joulupöydän antimien ääressä. Rauhaisaa ja parempaa

joulua lukijoille.

Elokuva: Joyeux Noël (Päivä ilman sotaa) – 2005

Päivä ilman sotaa on yleisesitys joulun 1914 tapahtumista: puhtoiset sotapojat katsovat kaihoisina kaukaisuuteen ja

rintamalle karannut – sulhoaan ikävöinyt – saksalainen oopperalaulajatar laulaa suuri risti takanaan latinaksi kaikille

kansalaisuuksille. Kaikille on jotain! Elokuvassa on kauniit kuvansa ja herkkää musiikkia, mutta fiktiivisiä piirteitä

omaava tarina lähestyy tyyliltään dramatisoitua dokumettia. Tunnelma tavoitetaan hyvin, mutta jos sitä ei jaksa

fiilistellä puoltatoista tuntia, voi katsojan ajatus lähteä liitelemään kotkan lailla.

Täydellisen poliittisesti korrekti kiiltokuva, jonka ääressä voimme hymistellä eurooppalaisen yhtenäisyyden nimissä.

EU-rahoitusta?

���� ����

Teksti: Petteri PuustinenKuvitus: Antti J. Lehtinen

Minä ja talvi

Talven osa on melko epäkiitollinen. Shakespeare kirjoitti “tyytymättömyyden talvesta”, mahdollisen ydinsodan

seurauksia kutsutaan “ydintalveksi” ja Sinclair Lewisin mukaan talvi on pikemminkin vihamielinen miehittäjä kuin

vuodenaika. Talvi, kuten kesäkin, on totaalinen vuodenaika. Välivuodenaikoina keväällä ja syksyllä elämä on aina

kiinnostavassa muutostilassa, täynnä potentiaalia ja uusia mahdollisuuksia, lyhytkestoisella matkalla kohti jotain

jännittävää. Kevättä ja syksyä ei tarvitse ottaa täysin vakavasti, vaan ne antavat tilaa kokeiluille, sillä ne ovat ohi

niin äkkiä, sekä alku- että loppupäistään pehmeästi häilyvinä. Totaaliset vuodenajat kesä ja talvi ovat puolestaan

kevään ja syksyn jännittävien matkojen pysähtyneitä ja järkkymättömiä päätepisteitä, joiden alku määrittelee niiden

lopun. Kun totaalinen vuodenaika alkaa tietynlaisena, pysyy se sellaisena loppuunsa saakka. Tietysti tässä on myös

mahdollisuus uhkapeliin ja onnistumiseen, jos vuodenaikanopan silmäluku osoittautuukin suurinumeroiseksi, mutta

useimmiten tulos on pettymyksentäyteinen lässähdys: “Tätäkö tämä nyt on?” Syyskuun mahdollisuuksientäytei-

nen innostuneisuus jämähtää marraskuuhun mennessä uuvuttavaksi rutiiniraatamiseksi, joka kestää koko pitkän,

pimeän talven.

Ainoat talvesta pitävät ihmisryhmät ovatkin pienet lapset ja turistit. Lasten mielissä talvi muuttaa parhaimmillaan

koko ympäristön yhdeksi suureksi leikkikentäksi, jonka jokainen tasanko on potentiaalinen luistinrata ja jokainen kum-

pare mahdollinen pulkkamäki. Se, mikä olisi syksyllä tylsää ja märkää vesisadetta, onkin talven nollakeleissä otollista

lumiukonrakennusainetta. Ja jos pakkanen yltyy oikein kovaksi, saatetaan koulut parhaimmassa tapauksessa sulkea

kokonaan! Lasten talviriemu on siis ymmärrettävää: heillä on kyky uppoutua talveen täysin ja saada siitä irti kaikki

mahdollinen ilo. Entäpä turistit? He matkustavat sankoin joukoin tila-autoissaan Lappiin patsastelemaan päivisin

mauttomissa lasketteluasuissaan ja ryystämään iltaisin lonkeroa kuunnellessaan milloin mitäkin eppunormaalia Hullu

Poro Areenassa. Tai sitten he lentävät kansallisella kriisilentoyhtiöllämme turvallisen eksoottiseen “Thaimaaseen”

patsastelemaan päivisin mauttomissa helleasuissaan ja ryystämään iltaisin lohikäärmeolutta kuunnellessaan milloin

mitäkin chillout-ihmettä Sedu Koskisen Seduction-klubilla Phuketissa. Talvituristien päämäärä on siis luoda talvesta

jonkinlainen toiminnan- ja glamourintäyteisten kohtausten sarja siihen näytelmään, joka on heidän oma elämänsä.

Kun lapset pyrkivät talven sisään, turistit puolestaan etäännyttävät ja eristävät talven selkeisiin sarakkeisiin.

Millainen sitten on oma suhtautumiseni talveen? En ole enää lapsi, joten en koe loskalinnojen rakentelemista

kovin viehkeäksi puuhaksi, mutta en toisaalta niin aikuinenkaan, että Pyhätunturi tai Patong Beach houkuttelisivat

minua. Oma ratkaisuni onkin siis kieltää talven olemassaolo ja keskittyä mahdollisimman tiiviisti valittamiseen ja

marinaan. Marmatan kesäisin liiasta valosta, mutta talvinen pimeysvalitukseni saa muilta ihmisiltä paljon enemmän

ymmärrystä. Kasvojeni perusilme on aina ‘lievästi tuskastunut’, mutta talvisin se sointuu ympäristöön huomattavasti

sulavammin. Voivottelun ohessa yritän uskotella itselleni, että Etelä-Suomen talvet ovat nykyisin kuin yhtä pitkää

syksyä, ja syksy puolestaan on suosikkivuodenaikani. Ja viimeisenä lohdutuskeinona vaalin ajatusta siitä, että talvi

on oikeastaan ainoa Kentin ja Manic Street Preachersin kuuntelemiseen sopiva vuodenaika.

�1�0 �1�0

Janne ja minä

J. von Schiller

Jatkokertomus

Ja pimeä näytelmä etenee pelottavan varmoin askelin kohti karmaisevaa loppunäytöstään, kun libertaarin paheen

turmeleman metropolin sydämessä kylmässä salissa kaksi hahmoa kohtaavat toisensa ( ks. Poleemi 2009 1-3 ).

Paha-Janne ryömii vastahakoisesti sivuun neitsyen hailakan ruumiin yltä ja neitsyt värähtää kylmästä, kun puna-

hiuksinen luihu hahmo astuu häntä kohti. Salama lyö taivaalla ja valaisee hetkeksi salaperäisen Tulijan kirveellä

veistetyt piirteet. Hän on rohkeuttaan uhmaten matkannut neitsyttä pelastamaan. Nyt, kolkon palatsin portailla,

niin lähellä päämääräänsä, kulkee kylmä väre pitkin hänen selkäpiitään. Sade piiskaa katua ja pellavainen paita

liimautuu rintalihaksia myötäillen Tulijan ihoa vasten

Silloin musta taivas likaisen kaupungin yllä alkaa sylkeä tummia nuotteja. Laulaen siihen yhtyvät katujen kärsivät

massat. Se irvokas veisu on rakkauden sielunmessu:

On pimeys ohi, taas kuljetaan valoon päin

kevät ja minä, mikä pari, valon lapset käsikkäin

Ja luihun hahmon varsin uhkeat huulet kiertyvät leveään hymyyn hänen silmätessään neitsyttä. “Liian kauan

on syksy levännyt minun ylläni. En ole voinut valaista kansaa laulullani, mutta sinä olet uusi ääneni ja lauluillani

näytät taas ihmisille miksi elämä on ihanaa. Mutta vain rakkauden siemenen kautta voit ymmärtää miten sanojani

tulkitaan. Siis valmistaudupa, koska minun täytyy nyt astua sinut.”

Valon lyödessä katon rajan ikkunasta yksinäisenä säteenä ja valaisten neitsyen punertavat posket, avautuvat

hänen viattomat silmänsä. Hauras olento, joka kauneudessaan ei kalpene kenenkään rinnalla, raottaa silmäluomiaan.

Vieno hymy hiipii neitsyen kasvoille ja pieni lämmin liekki syttyy hänen sisällään. Neitsyt on kasvanut pienessä

idyllisessä kylässään, jonka nurkille sivistyksen tuulet eivät liiemmin ole puhallelleet. Eivätkä harvat kosketukset

ulkomaailmaan taikka vähäinen asukasmäärä ole sukupolvien saatossa ainakaan kasvattaneet kyläläisten älyk-

kyysosamäärää. Niinpä monet illat latotansseissa serkkupoikien kanssa kuluivat Tommi Läntistä kuunnellen. Sen

musiikin säestämänä neitsyt kasvoi ja oppi elämään.

�1�0 �1�0

Suuri idoli, luihu punahiuksinen hahmo, seisoo nyt neitsyen edessä. Tommi astuu neitsyen viereen ja kuljettaa

kättään hänen poskipäänsä yli. Hellästi leuasta pidellen nostaa Tommi neitsyen, jonka silmät tuijottavat kirkkaina ja

sinisinä Läntisen syviin pupilleihin ja hukkuvat niihin kuin pohjattomaan lähteeseen. Ja yhdellä jännekkäällä liikkeellä

heiluttaa Läntinen neitsyen syliinsä ja hänen pitkät reitensä kiertyvät Tommin ympäri ja puristavat häntä. Neitsyen

valkean kaavun läpi kuultavat kuun valossa hänen piirteensä ja hänen uhkea povensa painautuu kansantrubaduurin

punaisten rintakarvojen värjäämää torsoa vasten. Neitsyt laskee päänsä taakse ja molempien pitkät hiukset hul-

muavat kuun säteissä Tommin pyörittäessä heitä jylhän salin kylmällä lattialla. Laulu ulkona kiihtyy ja kaukuu salin

seinissä, kun tuo pari kietoo vartensa toisiaan vasten ja yltyy pirulliseen ja kiihkeään tanssiin. Koristen alkaa äänensä

menettänyt laulaja tavailla sanoja ja neitsyt yhtyy hänen lauluunsa heleällä sydämet särkevällä äänellään:

Ei mikään oo niin ihanaa

kuin kulkea öisiä katuja

mm, kesä aikaan

Ja Tommin nahkahousut tippuvat nilkkoihin. Tuuli lennättää neitsyen läpikuultavan yökaavun hänen yltään. Hetken

aikaa se leijailee ilmassa kuin pakokauhun vallassa. Pois tuon tulevan yhtymisen tieltä. Salin pimeässä nurkassa sihi-

see Paha-Janne itseään hellien. Ulkona hoilaavat kansanjoukot kuin demoninen enkelkuoro ihmisen uuden syntymän

edellä. Pian täyttää taas vanha laulu kansan mielet ja Tommin sanat ohjaavat heidän arkeaan kuin 90-luvulla, mutta

nyt uuden entistä heleämmän äänen johdolla. Eikä kukaan tule enää muistamaan vuoden 2005 Euroviisukarsintoja.

Ja silloin, yhdynnän hetkellä, kohoaa kansanjoukkojen ääni viimeiseen mahtipontiseen kertosäkeeseen:

Kevät ja minä (4x)

Vielä viimeiset säkeet ja siemen on kylvetty neitsyeen, mutta silloin iskevät mustan marmorisalin suurten ovien

saranat kipinää ja pamahtaen avautuvat ovet sepposen selälleen. Salin lattialle piirtyy raamikas varjo, se kantaa

pitkää kalpaa kädessään ja ylettyy oviaukolta aina keskellä kuun säteiden valossa seisaaltaan muhinoivaan pariin

asti. Tulija on saapunut. Mutta sitä näkyä, joka hänen edessään nyt avautuu, ei salaperäinen sankarimme pahimmissa

painajaisissaankaan odottanut näkevänsä. Se iskeytyy hänen verkkokalvoilleen ja repii tiensä läpi hänen tajuntaansa.

Jokaisella aivosolullaan koittaa sankarimme kiistää tuon näyn olemassaolon ja todellisuuden hauras kangas repeytyy

hänen mielessään. Sankarimme sulkee hetkeksi silmänsä ja toivoo kuvittelevansa kaiken, mutta jälleen avatessaan

silmänsä seisoo hänen edessään housut kintuissa yllätetty Tommi neitsyt sylissään. Tommi ja neitsyt tuijottavat

Tulijaa hölmistynyt ilme kasvoillaan. Tulija oksentaa refleksinomaisesti. Marmorilattialle mäiskähtävät, “mäisk”,

Tulijan matkalla nakkarilta pikaisesti nappaamat makkaraperunat, ketsupilla.

���� ����

Sankarimme ei ole eilisen teeren poikia ja kerää pian itsensä kokoon. Se mitä Tulija edessään todistaa on vastoin

kaikkea, mille hän maailmankatsomuksensa perustaa. Tulija siristää silmiään, heilauttaa puolihuolimattomasti sateen

kastelemat tummat kutrinsa naamaltaan ja niistä roiskuvat vesipisarat kimaltavat takana mollottovan kuun valossa.

Lihaksikas käsi puristuu kalvan ympärille ja Tulija heilauttaa sitä kepeästi päänsä yllä. Kuun säteet heijastuvat sen

kimaltavasta pinnasta ja valaisevat hetkellisesti Pahan-Jannen, joka raukeana retkottaa nurkassa tultuaan juuri.

Sankari syöksyy kalpa tenässä kohti muhinoivaa paria ja karjaisee keuhkojensa koko voimalla. Kansanjoukot ulkona

hiljenevät, mutta Tommi ei aikaile ja pyyhkii hölmistyksen kasvoiltaan. Hän sitoo hetkessä hiuksillaan neitsyen

ympärilleen ja kiskaisee oman kalpansa huotrastaan. Teräksen kilke kaikuu synkän salin seinistä Tulijan ottaessa

Tommin kanssa yhteen. Kenties kerran vuosisadassa saatamme todistaa niitä hetkiä, jotka yksin voivat muuttaa

historian kulun.

Tommi syöksee kalpansa Tulijaa kohti, joka notkeasti väistää päätään kohti suunnatun iskun ja Tommin kalpa

vain halkaisee ilmassa sankarin hiuksista lennähtäneen vesipisaran. Jo ennen kuin pisaran puolikkaat edes iskeyty-

vät maahan, suuntaa Tommi jo potkun kohti Tulijaa. Potku osuu Tulijan vatsaan ja hän lennähtää selälleen maahan.

Läntinen syöksähtää nahkapöksyt yhä kintuissa kohti maassa makaavaa sankariamme. Neitsyt roikkuu yhä Tommin

sylissä tämän kohottaessa miekkansa iskuun. Tommi heilauttaa surmatakseen avuttomana makaavan Tulijan. Silloin,

viimeisellä hetkellä, hypähtää pahanhajuinen karvainen lihasmöhkäle miekan tielle. Paha-Janne ottaa iskun itseensä

ja pelastaa Tulijan hengen. Janne kaatuu miekka selästä törröttäen sankarimme päälle. Tulijan ja Pahan-Jannen

katseet kohtaavat, kun Paha-Janne, elämän hiipuessa sielustaan, painautuu Tulijaa vasten ja viimeisillä voimillaan

suutelee häntä. Kuin jumalallisen valaistuksen saaneena näkee Tulija hetken Jannen sieluun ja vastaa suudelmaan.

Mutta jo silmänräpäyksessä on sankarimme taas pystyssä ja kauniisti kuin balleriina pyörähtää ja heilauttaa voi-

mallisesti miekkansa kohti aseista riisuttua Tommia ja sylistä roikkuvaa neitsyttä.

Tummanpunainen veri kietoo mustan marmorilattian syleilyynsä irvokkaan parin yhä seistessä pystyssä himok-

kaassa syleilyssään. Vain päät vierivät pitkin salin pitkää lattiaa ja niiden kopina kaikuu sen seinistä. Salaperäinen

sankarimme, “Tulija”, on voitokas, mutta minkä uhrauksen se vaati. Hän kävelee kuunsäteiden saattelemana ulos

salista ja alas palatsin portaita. Kuu luo jälleen varjon sankaristamme, joka sylissään kantaa Pahan-Jannen kankeaa

ruumista. Tulija ei vuodata kyyneliä, mutta syvälle sydämeen sattuu. Sanomatta sanaakaan hän kävelee läpi kan-

sanjoukkojen ja ulos kaupungista. Nimetön Tulija, urhea sankari, häviää hiljalleen näköpiiristä, kun auringonnousu

peittää hänen loittonevan hahmonsa. Eikä Tulijasta opita koskaan muuta, kuin hänen paidan selkämyksessään

seisseet kirjaimet, “Torspo”.

Kaikesta tästä on nyt aikaa vuosi ja pitkästä aikaa puhaltaa raikas tuuli kaupungin kaduilla, joka herää vähitel-

len vuosia kestäneestä turmelluksestaan uuteen elämään. Tämä tarina tuon erään synkän yön tapahtumista leviää

nyt ympäri maankolkan. Ja sitä tarinaa kerrotaan ja kuullaan mielellään, sillä se on kaunis tarina. Se on tarina

Toivosta.

Poleemin jatkokertomus päättyy tähän.

Kirjoittaja juo kahvinsa mustana ja syö pullansa lämpimänä.

���� ����

Puheenjohtajalta

Toivo Martikainen

Kiitos Polho!

Valtaistuimet on tehty väliaikaisiksi ja vuoden loppuessa

on myös yllekirjoittaneen aika se todeta. Vuosi Polhon

puheenjohtajana on ollut kokemuksena vertaansa vailla

ja opettanut paljon elämästä, työstä ja ystävyydestä.

Kun tarkastelen Polhon kulunutta vuotta nyt, ennen

viimeistä ja suurinta ponnistusta Itsarisillistä, voin hyvillä

mielin todeta olevani tyytyväinen vuoteen 2009. Tapah-

tumien osalta painottuminen biletoiminnan ohella myös

alkoholittomien tapahtumien järjestämiseen onnistui

hienosti ja erilaisia tapahtumia järjestettiin runsaasti.

Edunvalvonnan saralla on ollut paljon tekemistä yliopisto-

uudistuksen ja kaksien vaalien vuonna. Vaikka työtaakka

on välillä haudannut alleen, olemme hallitukseni kanssa

varmasti tehneet kaikkemme polholaisten puolesta.

Juhlarintamalla vuoden erityisinä kohokohtina esiin

nousevat kaikkien aikojen suurimmat Hissasitsit helmi-

kuussa, toukokuussa vuoden tauon jälkeen Tason kanssa

järjestetyt Kevätsitsit sekä Dilemman ja Median kanssa

ensimmäistä kertaa järjestetyt Merisitsit. Ehdottomasti

mainitsemisen arvoinen asia on myös Polhon työelä-

mäesite, joka on tämän vuoden hallituksen aloittama ja

loppuun viemä projekti. Työnhaussa opiskelijaa avus-

tava esite saatiin kuin saatiinkin runtattua valmiiksi

ennen vuoden loppua ja sitä jaetaan opiskelijoille Polhon

tapahtumissa.

Vuodelle 2009 asetettuja tavoitteita ei kuitenkaan

kokonaisuudessaan ole saavutettu. Ulkomaisia vaihto-

opiskelijoita ja tutkinto-opiskelijoita ei ole onnistuttu

integroimaan mukaan ainejärjestön toimintaan yrityksistä

huolimatta. Yritykset olisivat voineet olla kovempiakin,

mutta kritiikkiä ansaitsee mielestäni myös Helsingin

yliopiston vaihto-opiskelijakulttuuri, jossa Erasmus-opis-

kelijat tutustutetaan vain toisiinsa. Tämä johtaa siihen,

että Helsinkiin vaihtoon tuleva viettää aikaa pääasiassa

vain muiden vaihtareiden kanssa ja todellinen kosketus

suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen ihmisiin jää usein

pintaraapaisuksi.

Myöskään nuorempien ja vanhempien polholaisten

välisen kuilun kaventaminen tai umpeen kurominen ei

ole onnistunut. Ehkäpä fuksivuosikertojen hajoaminen

ajan myötä onkin väistämätöntä. Alkusyksystä julkaistu

Yhiksen tasa-arvoraportti kertoi myös, että ainejärjes-

töaktiivien ja muiden opiskelijoiden välinen kuilu on

huomattavan suuri, ja tämän asian korjaamiseen ensi

vuoden hallituksen tuleekin keskittyä.

Olo on vuoden lopussa haikea mutta helpottunut.

Pullojen palauttamista tai Kuppalan siivoamista en vält-

tämättä tule kaipaamaan, mutta hallituslaisiani sitäkin

enemmän. He ovat tehneet tästä vuodesta niin upean

kuin se on ollut ja samalla meistä on tullut hyviä ystäviä.

Hallituksessa on ollut poikkeuksellisen hyvä yhteishenki

ja se kantaa toivottavasti myös pitkälle ensi vuoden hal-

lituksen toimikaudelle.

Aivan tyhjän päälle en pystynyt vielä jättäytymään,

joten ensi vuonna minut nähdään tekemässä Poleemia

sekä valvomassa opiskelijan etua Valtsikan tiedekun-

taneuvostossa. Nähdään siis Klixillä ja toimituskunnan

kokouksissa!

���� ����

Joulusatu

Vyötiäinen ja haukiTeksti: Joonas Ranta, Kuvat: Antti J. Lehtinen

Vain talvisin toivoo olevansa pian perillä. Kesä- tai vaikkapa syysyössä taivaltaminen tuntuu kivalta eivätkä pienet

harhareitit haittaa niin paljon. Onpa vain enemmän nähtävää ja koettavaa. Näin ajatteli Vyötiäinen. Pieni Vyöti-

äinen oli lähtenyt kohti kotiaan hieman myöhässä ja tiesi sen nyt itsekin. Järvipoukaman posteljoonina toimivan

Vyötiäisen viimeinen työkomennus oli tullut yllättäen ja se oli käsky toimittaa joulupunssiainekset pikaisesti eräälle

päästäisperheelle vielä valoisan aikaan, jotta nämä näkisivät valmistaa joulujuomansa ajoissa. Päästäiset asuivat

Järvipoukaman eteläisessä kärjessä, tuhansien vyötiäisaskelten päässä tämän omasta kodista, joka taas sijaitsi

pienessä kannossa siinä metsän osassa, jossa ruoho on kesäisin vihreämpää kuin muualla ja josta löytää aina koko

metsän lämpimimmän sopukan vain istua ja unelmoida.

Vielä päivällä lumihankien ja rannassa hauskasti haarautuvien pienten purojen paljastamien kivien yli hyppiessään

ja rientäessään tunsi Vyötiäinen olevansa aikataulussa. Hän tunsi Järvipoukaman reitit kuin omat taskunsa, vaikkei

taskuja omistanutkaan. Nyt oli kuitenkin jo jouluaaton ilta ja lumesta heijastuneet heikot, mutta sitäkin tärkeämmät

auringonsäteet olivat nekin piiloutuneet emäntänsä kanssa ikään kuin varkain. Ihan kuin auringollakin olisi omat

joulukiireensä ja se olisi päättänyt poistua tästä päivästä hieman normaalia aiemmin. Vyötiäinen oli rientänyt toi-

mituksesta kiitollisen päästäisperheen luota kotiinsa jo tunnin verran ja se halusi sinne enemmän kuin koskaan. Ei

pimeän tai alati kiristyvän pakkasen takia, vaan siksi, että jouluna kuului olla kotona. Sanoi mitä sanoi, jos oli ulkona

yksin aattoiltana, ei sitä oikeasti halunnut. Näin ajatteli Vyötiäinen ja meinasi yllättäen liukastua ohuen lumikerroksen

peittämälle järven jäälle astuessaan. Jää oli mustaa ja se tarkoittaisi matkan viimeisen, mutta raskaimman vaiheen

alkavan. Jää ei ollut Vyötiäisen mielestä koskaan aiemmin ollut joen päällä näin mustaa. Vyötiäinen ei pitänyt joesta

erityisesti juuri nyt. Ikävän tästä matkan jääosuudesta teki joen päällä puhaltava ja innostuneesti viheltävä kylmä

tuuli, jolta ei voinut piiloutua niin kuin metsässä.

Reippaasti Vyötiäinen kuitenkin jatkoi matkaansa. Joki teki suuren U-kirjaimen muotoisen kaarteen, mutta koska

joenranta oli juuri tässä kohdassa täynnä tiivistä havumetsää, oli Vyötiäinen oppinut posteljoonin työssään jään yli

kävelemisen olevan pikaisin sekä talvella myös turvallisin oikotie.

Jää oli kovaa, kovempaa kuin kivi ja sen koostumus yllätti pienen Vyötiäisen. Siihen astuessaan tuntui ensin

ihan kivalta, sitten todella kylmältä. Se hengitti tummuudessaan jo kuukausien ajan varastoimaansa kylmyyttä eikä

epäröinyt ladata ja vapauttaa sitä suoraan jään yli kävelevän luihin ja ytimiin. Vyötiäinen oli kyllä oppinut, että joskus

hieman ikävältä tuntuvat asiat voivat muuttua jopa mukaviksi kun vain vähän odottaa. Ja olihan hän kylmemmäs-

säkin säässä kulkenut, nyt vaan oli joulu ja jouluna pitäisi olla kotona. Vyötiäinen ajatteli muita metsän asukkaita ja

sitä, miten he viettäisivät jouluaan. Peurat kokoontuisivat metsän länsiosan aukiolle kuuntelemaan peuravanhuksen

pitämää perinteistä (ja hieman tylsää) juhlapuhetta. Myyrät taas tanssisivat lammen jäällä punssia juoden, kunnes

juuri näihin aikoihin poistuisivat sisätiloihin syömään herkkuja rakkaidensa kanssa. Ja entäs piisamit.. niin, ne

piisamit, Vyötiäinen ajatteli.

���� ����

Joulusatu

Vyötiäisen sydänystävä Piisami oli se paras piisami kaikista eikä se viettäisi tätä joulua Järvipoukamassa, vaan

piisamien joukkomuuton myötä olisivat nämä kivat viiksekkäät velikullat muilla rannoilla joulukalastuksen merkeissä.

Vyötiäisestä tuntui pahalta, koska hänellä oli ikävä, mutta oudolla tavalla hyvältä, koska tiesi Piisamin varmasti

tuntevan samoin siellä jossain. Ikävä iski sydämeen, kuten mustan jään karu kylmyys ja valui sitten raajoja kohti

jäädäkseen sinne toviksi. Siellä ikävä saisi jalkojen omistaman tuntemaan siltä kuin olisi nukkunut niistä jokaisen

päällä koko edellisen yön. Sitten ikävä helpottaisi hetkeksi, mutta tulisi takaisin vielä monta kertaa. Vyötiäinen

pysähtyi ja huokasi. Sitten hän taisteli pienen hymyn kasvoilleen ja jatkoi matkaa. Tästä joulusta tulisi mukava,

vaikkakin hieman yksinäinen.

Jää oli pidemmälle kävellessä vieläkin mustempaa ja jos ei olisi sitä paremmin tiennyt, ei sitä voisi uskoa samaksi

jääksi, jonka päällä päivisin luistellaan, nauretaan ja juodaan punssia. Ei todellakaan. Nyt jää oli Vyötiäisen mielestä

tummuudessaan jopa vähäsen uhkaava eikä se pimeää kylmyyttä murjottaessaan suostunut edes heijastamaan

taivaan lukuisia tähtiä tai kuuta pinnastaan pieniä joen reunalle kertyneitä alueita lukuunottamatta. Vyötiäinen ei

pitänyt tästä jäästä ja toivoi matkan olevan pian jo lopussa. Joen alkaessa kaartua vasemmalle, olisi pahin jo ohi.

Ehkä Vyötiäinen ei olisikaan niin myöhässä ja ennättäisi aloittaa perinteiset joulutoimet vain hieman normaalia

myöhemmin, tämä ajatteli.

Vyötiäinen oli sitä paitsi oppinut, ettei elämässä mikään ollut ikuista – niin ikävät kuin kivatkaan asiat. Eivät

juhlat, eivät talvet - eivätkä varsinkaan pienet kesäiset jälkiruokahetket. Ne hetket, joista piti kaikista eniten ja jotka

halusi jakaa toisten kanssa, jotta nämä voisivat sanoa ”onpa kivaa, että olen tässä kanssasi.”

Tämä ei kuitenkaan saanut pientä Vyötiäistä surulliseksi, sillä myöskään suru, paha olo tai juuri se inhottava,

huonossa asennossa nukkumisesta johtuva puutumus käpälissä ei kestäisi ikuisesti. Vyötiäinen päätti valvoa tänä

jouluna hieman pidempään korvatakseen pitkän kävelymatkan takia menetetyt jouluhetket. Hän suunnitteli joulu-

ruokaansa (rusinoita, pähkinöitä sekä marmeladikorppuja jälkiruoaksi) ja oli juuri puisevaan vastatuuleen nojatessaan

aloittamassa joulujuoman pohtimista, kun näki jotain outoa jään alla.

Jää oli mustaa, mutta sen läpi näki juuri ja juuri, että jokin pieni liikkuva varjo teki kahdeksikkoa Vyötiäisen

jalkojen alla, jään alla. Se hädintuskin erottui, mutta taivaalla loistavien piskuisten tähtien ansiosta sen huomasi

���� ����

kohti omia jalkoja katsoessa. Vyötiäinen tiesi sen olevan kala ja pysähtyi. Hahmo jään alla jatkoi pientä sulavaa

tanssiaan innokkaana.

”Hei Vyötiäinen, ethän ole eksynyt?” se kysyi käheän reippaalla äänellä.

”En suinkaan. Minä olen kohta kotona. Kuka sinä olet?” Vyötiäinen tiedusteli ja yritti katsoa jään läpi tarkemmin.

Otus jään alla oli kyllä tarkkaavainen, kun tiesi tämän olevan juuri Vyötiäinen. Tämä oli huomaamattaan pysähtynyt

puhuessaan ja huomasi sen vasta, kun tuuli alkoi tunkeutua kaulahuivin läpi kuin tuhat jäistä neulaa.

”Minä olen Hauki. Voin saattaa sinut kotiin!” hahmo vastasi ja lähti kellumaan hitaasti Vyötiäisen menosuuntaan.

Vyötiäinen seurasi Haukea ja huomasi sen etenemistahdin olevan tälle juuri sopiva.

”Hei Hauki. Kiitos seurasta, erittäin ystävällistä sinulta. Mutta eikö sinulla ole joulumenoja? Sitä paitsi olen ihan

pian perillä ja tunnen kyllä Järvipoukaman reitit kuin..”

”Omat taskusi”, Hauki keskeytti ovelasti.

”Niin..”

”En minä joulusta välitä”, Hauki selitti. ”Ja tykkään uiskennella jäällä kävelevien seuralaisten kanssa. Joulu

nyt on vain yksi päivä talven keskellä”, Hauki totesi iloisen tarmokkaana. Sen reippaus pimeässä talviyössä tuntui

Vyötiäsestä hieman erikoiselta. Hyvällä tavalla. Vyötiäisestä tuntui silti hieman oudolta, ettei joku pitäisi joulua

erikoisena. Sehän oli vuoden hienoin juhla. Hän päätti kuitenkin udella Hauen mielipiteitä ystävälliseen sävyyn.

”Mistä sinä sitten pidät?” tiedusteli Vyötiäinen eikä sitten pystynytkään piilottamaan yllättyneisyyttään

puheessaan.

”Ai mistä päivästä pidän eniten, vai?”

”Niin..”, Vyötiäinen vastasi epäröiden, koska ei ollut tarkoittanut ihan tuota, ja huomasi Hauen hahmon hidasta-

neen vauhtia. Vyötiäinen teki samoin ja keskittyi toverinsa kuuntelemiseen. Ääni kantautui jään läpi käsittämättömän

selvästi. Ihan kuin jäätynyttä pintaa ei olisi lainkaan ja matkatoverit puhuisivat kasvotusten mättäällä.

”Hmm.. no minä pidän tästä päivästä ja eilisestä! Sitä ennen minulla oli muutama huono päivä, koska olin välillä

yksinäinen. Muistaakseni viikko sitten oli puolestaan yksi aivan loistava tiistai – saattoi se keskiviikkokin olla.. Se oli

se päivä, kun satoi lunta niin paljon, etten nähnyt jään läpi yhtään mitään! Löysin silloin kaksi sydämen muotoista

simpukkaa joen pohjasta ja piilotin ne hiekkaan. Minun pitäis varmaan etsiä ne simpukat pian..” Hauki totesi ja

Vyötiäinen kuuli hauen simpukkalöydöistään tunteman ylpeyden sekä niiden sijainnin pohtimisen jään läpi.

Hauen ylpeys simpukoista oli sellaista hyvänlaatuista ylpeyttä, joka saa sulkemaan silmät ja hymyilemään. Ei sitä

huonoa ylpeyttä, jolloin silmät ovat auki ja kaikki muut ylpeilijää kuuntelevat tuntevat olonsa huonoiksi. Vyötiäinen

oli iloinen, että Hauki oli löytänyt kaksi simpukkaa. Ja vielä sydämen muotoista, voihan sentään. Sitten tuli hiljaista.

Vyötiäinen yllätti itsensäkin esittämällä uuden kysymyksen nopeasti.

���� ����

”Eikö siellä jään alla ole ikävää näin talven aikaan? Sinähän olet kuin vanki”, Vyötiäinen sanoi ja huomasi koti-

matkan olevan pian jo ohi.

”Itse olet vanki!” Hauki naurahti. ”Minulle on aivan sama onko päälläni se, mitä kutsut vedenpinnaksi vai se,

mitä sanot jääksi. Enhän minä pääse sen yläpuolelle koskaan. Joskus olen kateellinen lentokaloille, sillä he pääse-

vät kesäpäivisin hyppimään ilmassa. En minä sitä tosin lentämiseksi kutsuisi.. Toisaalta he voivat tehdä sitä vain

kesäisin. Heidän talvensa on varmasti huonoa, koska kesä on niin mukavaa. Säälin myös sinua, koska tiedän, etteivät

vyötiäiset osaa uida..”

Se oli totta, mutta Vyötiäistä ei uimataidottomuus haitannut. Hän piti maasta paljon enemmän ja ainahan kesällä

pystyi menemään majavien rakentamalla lautalla purjehtimaan. Niin Vyötiäinen oli tehnyt Piisaminkin kanssa. Ikävä

kosketti Vyötiäistä taas, mutta katosi pian. Olisi myös outoa kaivata jotain, kuten uimista, jos ei ole sitä koskaan

koittanut. Paljon hyvää Vyötiäinen oli siitä kyllä kuullut! Hän huomasi Hauen lörpöttelevän jo ihan omiaan iloisen

huolettomaan tapaansa. Vyötiäinen piti tästä hauesta nyt erityisen paljon.

Hauen ajatuksen kulku sekä puhe poukkoili ja otti erikoisia sivureittejä palatakseen takaisin ja ottaen alkupe-

räisestä puheenaiheesta jälleen erikoisen kimmokkeen, joka aloitti taas aivan uuden jutustelun aiheen. Hän saattoi

pohtia sanaa vielä sitä lausuessaan ja tulla huvittaviin johtopäätöksiin. Muutaman askeleen aikana Hauen puhe

joesta ja uimisesta oli edennyt majaviin, patoihin, sateisiin kesäiltoihin sekä hilloon. Vyötiäinen mietti, miten kalat

voivat syödä hilloa, mutta päätti olla tiedustelematta asiasta lisää.

”Minä pidän kesästä ja talvesta”, totesi Vyötiäinen pikaisesti pienen hiljaisen hetken päätteeksi. Ikään kuin

lauseen viipyminen olisi loukannut vuodenaikoja.

”Vietätkö joulusi yksin?” uteli Hauki ja teki nopean kahdeksikon jään alla. Sen tekeminen näytti tyylikkäältä ja

vaivattomalta. Hauki oli selvästi mestariuimari ja taisi tietää sen itsekin.

”Kyllä, mutta ei se minua haittaa.”

”Niin. Joskus voi olla yksin, muttei yksinäinen. Joskus taas seurassa uidessa – tai sinun tapauksessasi tepastel-

lessa – tuntuu taas, ettei kukaan kuuntele.”

Nyt Vyötiäinen piti hassua Haukea jo viisaanakin. Juuri noin hän oli itsekin ajatellut. Nyt hän oli kuitenkin jo

perillä siinä kohdassa, missä jäältä tulisi poistua ja pysähtyi. Hauki pysähtyi välittömästi ja jäi pyörimään Vyötiäisen

jalkojen alle.

Vyötiäinen astui jäältä rantaan, hyvästeli Hauen ja lupasi tulla keväällä tervehtimään tätä vaikkapa pienen laut-

taretken muodossa. Hauki piti tästä ajatuksesta, hyvästeli Vyötiäisen ja lähti uimaan tulosuuntaa kohti kuin pieni

raketti. Matkan aikana oli selvästi tehty erittäin nopea ystävyyden sopimus!

Rannassa lumi tuntui ehkä jopa jäätä kylmemmältä, mutta se antoi enemmän periksi jalkojen alla. Siitä kohdasta

Vyötiäisen johdatti kotiin pieni polku, joka veisi tämän aina kotiovelle asti. Sen polun varrella kasvoi puolukanvarpuja,

jotka näyttivät nukkuvan tyytyväisinä pienen lumikerroksen peitellessä niitä uniinsa.

Vyötiäinen oli perillä. Hän avasi pienen ovensa ja astui kantokotiinsa sisään. Tupa oli mukavan lämmin ja Vyö-

tiäinen onnellinen. Hän ajatteli joulua, mustaa jäätä ja tähtitaivasta. Eniten kaikesta vyötiäinen kuitenkin ajatteli

Piisamia, Haukea ja sitä, miten ne molemmat olivat vekkuleita ja miten Hauen seura oli lieventänyt Vyötiäisen ikävää.

Hän ajatteli sydämen muotoisia simpukoita ja haluaisi kovasti nähdä ne vaikka kevään tullen, jos se vaan Hauelle

sopisi. Keväällä he ehkä katselisivat niitä, pyörittelisivät käsissään ja löytäisivät yhden ehkä Piisamillekin. Ehkä he

tekisivät kaiken yhdessä – kolmestaan! Hetken verran Vyötiäinen ajatteli vielä joulua ja sitä, miten oli tänään yksin

– muttei yksinäinen. Oli onni ikävöidä peräti kahta kaverusta jouluaattona.

Poleemi toivotaa kaikille lukijoilleen oikein rauhallista ja mukavaa joulua!

���� ����

Phil Spector – A Christmas Gift For YouTuottajaguru Phil Spectorin kokoamaa joululevyä on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana, eikä syyttä. Albumilla

esiintyvät monet Spectorin luottoartistit, kuten The Ronettes, The Crystals ja Darlene Love. Kappaleiden joukossa

on niin jouluklassikkoja (esimerkiksi Winter Wonderland ja Santa Claus is Coming to Town) kuin myös vähemmän

tunnettuja kappaleita. Albumi toimii loistavasti sekä kokonaisuutena, että yksittäisten kappaleiden tasolla. Oma

suosikkini on The Ronettesin I Saw Mommy Kissing Santa Claus.

Levy julkaistiin 22.11.1963, samana päivänä jolloin presidentti John F. Kennedy salamurhattiin Dallasissa. A

Christmas Gift For You on Beach Boysin Brian Wilsonin suosikkialbumi - mitä mieltä sinä olet?

Vince Guaraldi Trio – A Charlie Brown ChristmasJazz-muusikko Vince Guaraldi yhtyeineen äänitti vuonna 1965 soundtrackin CBS-kanavan Tenavat-aiheiseen

jouluspesiaaliin. Lopputuloksena syntyi A Charlie Brown Christmas –nimeä kantava joululevy. Levystä on julkaistu

remasteroidut versiot vuosina 1988 ja 2006.

A Charlie Brown Christmas tarjoaa tervetullutta vaihtelua joka tuutista tunkevaan perinteiseen joululaulutulvaan.

Televisiota varten tehtyä musiikkia tuskin voi pitää kovin antikaupallisena, mutta tämä albumi tuo kuulijan kotiin

siitä huolimatta ripauksen rauhallista ja leppoisaa joulutunnelmaa. Ja sehän on joulussa kaikkein tärkeintä.

Glasvegas – A Snowflake Fell (And It Felt Like A Kiss)Skotlantilainen Glasvegas oli vuoden 2008 ehdottomia nimiä uuden musiikin rintamalla. Voimakasta ja yksinkertaisen

nerokasta rockia soittava yhtye nousi kertaheitolla musiikkia kuuntelevan maailman tietoisuuteen. Saman vuoden

joulukuussa yhtye julkaisi kuusi kappaletta sisältävän joulu-ep:n, joka äänitettiin transilvanialaisessa katedraalissa.

Ep julkaistiin yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin erikoispainoksen yhteydessä 1.12.2008.

Kuudesta kappaleesta viisi on yhtyeen nokkamiehen James Allanin omaa käsialaa, viimeisenä kuullaan yhtyeen

versio Jouluyö, juhlayö –klassikosta. Ep jatkaa debyyttialbumin linjoilla: kappaleita hallitsevat komeat kitaraääni-

vallit ja Allanin laulu. Tätä kelpaa kuunnella vielä pitkään joulun jälkeenkin. Kenties kaikkein koukuttavin kappale

on kuulaan kaunis kolmosraita Cruel Moon.

Joulumieltä levylautasellaAntti J. Lehtinen

Joululaulut ovat oleellinen osa joulutunnelmaa. Parhainta joulumusiikki on tietenkin itse soitet-tuna, mutta hätätapauksessa levykin kelpaa. Poleemi esittelee kolme joululevyä, joita kehtaa kuunnella vielä aaton jälkeenkin.

���� ����

Myös Polhon hallitus vuodelle 2009 on valittu. Ensi vuonna Kuppalaa siivoavat:

Elina Miettinen (puheenjohtaja)

Satu Välisalmi

Mikko Virta

Hanna Marjoranta

Simo Ortamo

Ilari Leskelä

Veikko Jarmala

Johanna Sorsa

Teemu Antikainen

Essi Koskinen

Lyydia Aarninsalo

Tuomas Lassinharju

Poleemin toimitus kiittää lukijoita ja tekijöitä kuluneesta vuodesta ja luovuttaa urakan helpot-tuneena seuraavalle joukkiolle. Vuonna 2009 Poleemin päätoimittajina toimivat:

Joonas Ranta

Eveliina Anteroinen

Toivo Martikainen

Elina Manninen

Ilari Leskelä

Mistä näitä lumihiutaleita oikein tulee?