Arkistolaitoksen asiakaslehti 2/2015

sivu 12

Senaatintori kätkee vanhan kalmiston

sivu 8

Uusi keskusarkisto suunnittelupöydällä

sivu 14

Virolaisen elämäntyö hahmottuu arkistossa

2 akti 2/2015

JulkaisijaArkistolaitos

OsoiteKansallisarkistoPL 25800171 Helsinki

Lehden taittoMainostoimisto HINKU

PainopaikkaErweko

kotisivuwww.arkisto.fi

tilaukset ja palauteakti@narc.fi

ISSN 1798-2065 (painettu)ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu)

Päätoimittajaviestintäpäällikkö Marie Pelkonen, Kansallisarkisto

toimituskuntaylitarkastaja Nina Eerikäinen, Kansallisarkistojohtaja Vuokko Joki, Oulun maakunta-arkistoylitarkastaja Jani Karell, Kansallisarkistoylitarkastaja Ville Kontinen, Kansallisarkistoylitarkastaja Taina Tammenmaa, Kansallisarkistokehittämispäällikkö Anne Wilenius, Kansallisarkisto

toimitussihteeriMinna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähtiminna.nurro@pp.inet.fi

akti 2/2015 Sisältö

kannen kuvaMarko Oja

Pääkirjoituksen kuvaGary Wornell

3 Arkistolaitoksen uuteen keskusarkistoon on tarkoitus siirtää ensisijaisesti digitoituja alkuperäisaineistoja ja vähän käytettyjä aineistoja, todetaan pääkirjoituksessa.

4 Lyhyet

6 Pohjoismaisilla arkistopäivillä Kööpenhaminassa pohdittiin maailman murrosta.

8 200 vuoden elinkaaritavoite on arkistorakentamisessa poikkeuksellinen.

10 Asunto-osakeyhtiöiden ilmoitusasiakirjat järjestykseen.

11 Palveluluokitus mukaan tiedonohjaussuunnitelmaan.

12 Arkeologian opiskelijat tutkivat työprojektissaan, miksi Senaatintorin alle on jätetty vanha hautausmaa.

14 Kati Katajisto valmistelee tieteellistä elämänkertaa Johannes Virolaisesta.

16 Axel Gallen-Kallelalla oli keskeinen rooli ritarikuntien symbolikuvaston luomisessa.

18 Arkistouralla: Arto Alajoutsijärvi, Keskustan ja maaseudun arkisto.

19 Arkistolöytöjä

20 Esittelyssä jatkosodan aineistot FSB:n keskusarkistossa.

22 Virkamiesvaihdon satoa Australiasta.

aineistojen käytettävyyden kehittämiseen.

Tähänastiset kokemukset osoittavat, että vi-ranomaisissa on kyllä valmiutta asiakirjojen digitointiin silloin, kun se tukee myös niiden omaa toimintaa; Trafin ja Patentti- ja rekiste-

rihallituksen satsaukset yhteistyöhön arkis-tolaitoksen kanssa ovat tästä hyviä esimerk-kejä. On kuitenkin aivan toisen mittaluokan

kysymys löytää ratkaisu kaikkien viran-omaisten kaikkien pysyvästi säily-

tettävien paperiasiakirjojen digitoi-miseen.

Kysymykseen on mielestäni hankala löytää tyydyttävää

ratkaisua ilman merkit-tävää julkisen rahoi-

tuksen lisäystä tai rahoituspohjan uu-delleenarviointia, yksityiseen palvelu-tuotantoon tukeutu-mista ja niiden sekä

viranomaisten ja arkis-tolaitoksen välistä yhteistyötä.

Myös esimerkiksi kolmannen sek-torin roolia yhteistyökumppanina tulisi vahvistaa. Yhtälö on muu-toinkin vaikea, sillä samaan ai-kaan voimavaroja tarvitaan niin viranomaisten nykyisten toimin-tojen ja palvelujen digitalisoin-tiin, viranomaisten hallussa yhä olevien paperiasiakirjojen digi-

tointiin kuin arkistolaitoksessa jo olevien aineistojen digitointiin. Prio-

riteetit ja tarpeet vaihtelevat näkökul-masta riippuen.

ArKistoLAitoKsEn säiLytystiLAtAr-VE rAtKEAA ainakin lyhyellä aikajänteellä, kun Mikkeliin sijoittuva keskusarkisto otetaan vajaan kolmen vuoden kuluttua käyttöön. Ar-kistolaitos vastaanottaa vuosittain keskimää-rin 4 000 hyllymetriä viranomaisaineistoja. Ilman keskusarkistoa vaikein tilanne olisi vuo-den 2018 jälkeen Kansallisarkistossa sekä Hä-meenlinnan ja Turun maakunta-arkistois-sa. Siksi keskusarkisto on erittäin tärkeä hanke arkistolaitokselle.

Keskusarkistoon on tarkoitus siirtää ensisijaisesti digitoituja alkuperäisaineistoja ja sellai-sia aineistoja, joita on toistai-seksi käytetty vähän tai joi-den käyttötarpeen arvioidaan yhä jatkuvan vähäisenä. Näi-den ns. passiivi- tai vähän käy-tettyjen aineistojen määrä on kuitenkin niin suppea, että myös muita aineistoja joudutaan siirtä-mään keskusarkistoon. Siirtojen vaikutuksia arkistolaitoksen tieto-palveluun ja muihin toimintoihin arvioidaan parhaillaan.

Arkistolaitoksen tulevien vuosi-en säilytystilatarvetta pohditta-essa on nostettu aiempaa voi-makkaammin esille ajatus, että kaikki tai ainakin suu-rin osa jatkossa vastaan-otettavista viranomais-aineistoista digitoitaisiin, jonka jälkeen paperiasiakirjat hävitettäisiin. Monen muun huomi-oon otettavan näkökulman lisäksi tämä edellyttäisi kuitenkin merkittäviä lisäpa-nostuksia niin itse digitointiin kuin arkis-tolaitoksen nykyiseen säilytys- ja pal-veluinfrastruktuuriin sekä digitaalisten

Pääkirjoitus

Uusi keskusarkisto virittää keskustelua digitoinnista

akti 2/2015

TeksTi: Juhani Tikkanen, sektorijohtaja, Kansallisarkisto

4 akti 2/2015

Tuore laki määrittää sosiaalihuollon tiedonhallintaa

Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista (254/2015) tuli voimaan 1.4.2015. Lain tarkoitus on yhtenäistää so-

siaalihuollon asiakasasiakirjojen tietosisältöjä, laadintaa ja säilytystä sekä edistää sosiaalihuollon asiakastietojen säh-köistä käsittelyä. Laki antaa perusteet Kansalliselle sosiaali-huollon asiakastietovarannolle (KanSa), jonka ylläpidosta vas-taa Kansaneläkelaitos.

Lain mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaa määrä-ykset sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen rakenteista, sisäl-löistä, palvelutehtäväluokituksesta ja sähköisten asiakirjojen käyttöoikeuksien perusteista. Ensimmäinen palvelutehtäviä koskeva määräys annetaan vuonna 2016.

Arkistolaitos päätti 1.12.2014 sosiaalihuollon asiakasasiakir-jojen ja -tietojen pysyvästä säilytyksestä STM:n laatiman lakiluonnoksen pohjalta. Päätöksen mukaan kaikki KanSa-järjestelmään tallennetut asiakasasiakirjat ja -tiedot säilyte-tään pysyvästi sähköisessä muodossa. Uusi seulontapäätös koskee kaikkien asiakkaiden asiakirjatietoja. KanSa-järjestel-mään siirrettävien ja sosiaalihuollon palvelunantajien arkis-toon jäävien asiakasasiakirjojen ja -tietojen säilytysaikoja koskevat määräykset sisältyvät lain (254/2015) 27 pykälään ja liitteeseen.

Sosiaalihuollon palveluihin, palveluprosesseihin ja asiakastie-toihin liittyvät käsitteet on nyt koottu yhteen julkaisuun. THL:n ja Sanastokeskus TSK:n yhdessä tuottama Sosiaalihuollon tiedonhallinnan sanasto korvaa aiemmat erilliset sanastot.

Lyhyet

Sibelius-näyttely Kansallismuseoon

Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi järjestettävä ”Jokainen nuotti pitää elää” -näyttely on esillä Kansal-

lismuseossa 16.10.2015–13.3.2016. Näyttely esittelee alku-peräisiä sävellyskäsikirjoituksia, nuotteja, konserttiohjelmia, julisteita ja äänitteitä sekä kirjeitä, päiväkirjoja ja vekseleitä. Lisäksi näyttelyssä on Jean ja Aino Sibeliukselle kuulunei-ta pukuja ja esineitä.

Näyttelyn järjestävät yhteistyössä Kansallismuseo, Kansallis-kirjasto, Kansallisarkisto ja Ainola. Näyttelyjulkaisu ”Jokainen nuotti pitää elää” tulee myyntiin Kansallismuseon museo-kauppaan. Sen kirjoittajiin kuuluu asiantuntijoita kaikista näyt-telyn järjestäjätahoista sekä Sibelius-Akatemiasta.

LASSE RANTANEN 2012/SIbELIUS SOcIETY Of fINLANd)

Gummeruksen arkisto käytettävissä

Gummerus Oy:n arkisto on järjestetty Jyväskylän maakunta-arkistossa. Gummerus lahjoitti arkistonsa

Jyväskylän maakunta-arkistolle ja palkkasi arkistonjärjestä-jän luetteloimaan aineiston. Arkistossa on 53 hyllymetriä asiakirjoja vuosilta 1878–2010. Valtaosa aineistosta on va-paasti käytettävissä. Gummerus myöntää käyttöluvan eräi-siin 30 vuotta nuorempiin, yhtiön hallintoon ja talouteen liit-tyviin asiakirjoihin.

MARKO OJA

5akti 2/2015

Pro Finlandia -näyttelysarja osaksi Suomi 100 -ohjelmaa

Kansallisarkiston Pro finlandia -näyttelysarja on valit-tu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017

ohjelmaan.

Näyttelysarja kertoo Suomen itsenäistymiskehityksestä kansainvälisestä näkökulmasta. Ensimmäisen, 18.6.2015 päättyneen näyttelyn teema oli itsenäistymistä edeltävän ja itsenäistymistä seuranneen ajan Suomi Ranskan ja Ita-lian näkökulmista.

Joulukuussa 2015 aukeavan näyttelyn teema on Suomen it-senäistymiskehitys Saksan, Itävalta-Unkarin ja Ison-britanni-an näkökulmista. Vuoden 2016 teemana ovat Pohjoismaat. Teema kytkeytyy arkistolaitoksen 200-vuotisjuhlaan.

Vuoden 2017 kohdemaa on Venäjä. Samana vuonna järjes-tetään kansainvälinen tieteellinen konferenssi yhdessä Ve-näjän arkistolaitoksen kanssa.

Kunkin näyttelyn yhteydessä tuotetaan painettu näyttelyjulkaisu.

in memoriam: anne GustafssonÅbo Akademin kirjaston käsikirjoituskokoelmien ja Åbo Aka-demin arkistonhoitaja, fil. lis. Anne Gustafsson kuoli Turun Karinakodissa 9.7.2015 vaikean sairauden uuvuttamana.

Anne Gustafsson syntyi suomalaiseen diplomaattiperhee-seen 30.5.1952 belgradissa. Perhetaustansa vuoksi hän ehti elämänsä aikana asua useissa eri maissa, muun muassa Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, ja kasvoi monien kulttuurien tarkaksi havainnoitsijaksi ja tuntijaksi. Laajan kielitaitonsa ansiosta hän pystyi keskustelemaan aktiivisesti seurassa kuin seurassa. Kansainvälisen tapakulttuurin vivahde-eroista hän jakoi auliisti tietoja ystäväpiirilleen aina viimeisiin päi-viinsä asti.

Opiskelujen jälkeen Gustafssonin työurakin suuntautui kult-tuurin pariin. Hän työskenteli aluksi kulttuurintutkijana ja yli-opisto-opettajana Turun yliopistossa, sitten arkistojen paris-sa SLS:ssä (Svenska Litteratursällskapets folkkultursarkiv) ja lyhyen aikaa myös Turun maakunta-arkistossa. Maakunta-arkistossa hän vastasi ”Suomi 80 vuotta” -näyttelyn suun-nittelusta ja esittelystä vuonna 1997. Näyttelyssä vieraili yli 2 000 koululaista.

Elämäntyössään Åbo Akademin laajojen, pohjoismaisesti arvostettujen käsikirjoituskokoelmien hoitajana hän sai to-teuttaa luovuuttaan ja pyrkimystään historiallisten asia-kirjojen eläväksi tekemisessä. Lukuisat opiskelijaryhmät tutustuivat hänen opastuksellaan niin Tove Janssonin käsikir-joituksiin kuin 1800-luvun päiväkirjoihin. Ulkomaalaisten tut-kijoiden palvelemisessa Anne teki kaikkensa sen eteen, että kaikki olennainen aineisto oli varmuudella löydetty ennen kuin tutkija saapui paikalle tai kopiotilaus otettiin vastaan.

Anne Gustafsson vastasi myös Åbo Akademin keskusarkis-tosta ja asiakirjahallinnosta. Aikaa ja vaivaa säästämättä hän hoiti samassa virassa käytännössä kahta eri tehtävää. Yh-teydet muiden yliopistojen kollegoihin sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa olivat Annelle tärkeitä ja hän toi ko-kemuksensa ja näkemyksensä näiltä foorumeilta Åbo Aka-demin päivittäiseen työhön.

Myös vapaa-ajallaan hän matkusti paljon hakemassa am-matillista innostusta ja virikkeitä. Annen lempikaupunki oli mitä ilmeisimmin Wien, jonka museot ja kulttuurikohteet hän tunsi tarkkaan.

diplomaattiperheen lapsena hän tiesi, että asioihin oli aina olemassa monta erilaista näkökulmaa. Hänestä velvoitta-vat päätökset tuli tehdä niin, että kaikki osapuolet voivat niihin sitoutua. Tämä ei aina ollut muille neuvotteluosapuo-lille yhtä selvää.

TeksTi: anne Wilenius, Kansallisarkisto, Veli-MaTTi Pussinen, Turun maakunta-arkisto ja Jussi nuorTeVa, Kansallisarkisto

Asiakirjahallinnan uusi perusteos

Asiakirjahallinnan opiskelijoita ja miksei alalla jo työs-kenteleviäkin ilahduttaa alan uusi perusteos. YTT, do-

sentti Pekka Henttosen kirjoittama ”Johdatus asiakirjahal-linnan tutkimukseen” antaa yleiskuvan asiakirjahallinnan teoriasta ja käytännöistä. Lukija saa käsityksen myös alan kansainvälisestä kirjallisuudesta.

Henttonen, Pekka (2015): Johdatus asiakirjahallinnan tutki-mukseen. Avain-kustannus.

MARIA ALANKO

6 akti 2/2015

KonfErEnssin KEy-notE- jA PääPuhujAt olivat kaikki kuningaskuntien edustajia, ensiksi mainitut tosin Pohjoismaiden ulkopuolelta. Viranomaisarkiston edusta-jana näkökulmaa digitaalisen aikakauden arkistoon valotti ajoneuvokeskuksen johtaja oliver Morley Isosta-britanni-asta. Avoimen yliopiston edustaja, Phd Mia ridge Isos-ta-britanniasta esitelmöi joukkoistamisesta. Kööpenhami-nan yliopiston professorit Peter Blume ja ulrik Langen sen sijaan keskittyivät hieman periaatteellisempiin kysymyksiin: oikeuteen tulla myös unohdetuksi ja modernien historiantul-kintojen suhteeseen alkuperäislähteisiin.

kahdeksan kiinnostavaa teemaa

Konferenssin varsinainen osallistujatyöskentely oli jaettu kahdeksaan rinnakkaissessioon, joiden teemat olivat: 1) koulutus, opetus ja historiankirjoitus 2) turvallisuus, 3) arkistot ja hallinto, 4) arkistoala ja osaamisen kehittämi-nen, 5) joukkoistaminen, 6) digitointi ja verkkojulkaiseminen, 7) digitaalisessa muodossa olevien arkistoaineistojen käytet-tävyys/saavutettavuus ja 8) tutkimustoiminta arkistoissa. Tä-hän artikkeliin ei ollut mahdollista referoida kaikkia esityksiä tai teemoja, joten valitsin niistä muutaman.

Suomalaisten puheenvuoroja kuultiin arkistoalan työpaikko-jen ja osaamisen kohtaamisesta, digitaalisten aineistojen käytettävyyden kehittämisestä sekä Venäjän ja Suomen kan-sallisarkistojen yhteistyöstä. Lisäksi esiteltiin Arkistot vallan verkostoina -tutkimushanketta.

Verkko vie alkuperäislähteille

Ensimmäisen teemaryhmän esityksissä korostui pääsy alku-peräislähteille ja historian tekeminen eläväksi. Norjassa op-pikirjojen rinnalle on tuotu uusi rinnakkaisväylä suoraan al-kuperäislähteille kouluille suunnatun digitaalisen tarjonnan avulla. Maj-Britt tollund esitteli Tanskan valtionarkiston ke-hittämää tuotetta, on line -opetusta arkistoympäristössä:

saimme muutamia havainnollistavia esimerkkejä sen taus-talla vaikuttavan on line -didaktiikan toimivuudesta.

Historian alkuperäislähteiden käyttö ei saisi rajoittua opetuk-seen ja koulutukseen. Aiheesta oli esimerkkinä ruotsalaisen Mats hayen esitys Tukholman kaupungin 40 000 työnteki-jää koskevasta hankkeesta kaupungin historian hyödyntä-miseksi markkinoinnissa. Islantilaisten esityksissä korostui uusien käyttäjäryhmien tavoittaminen ja erityisesti taidehis-torian esiin nostaminen yhteistyössä museoiden ja kirjasto-jen kanssa.

Tanskan toisessa esityksessä Asbjorn thomsen esitteli opiskelijoille suunnattua, vuoden 1864 tapahtumiin ohjaa-vaa lähdepakettia, joka vie 25 000 alkuperäisdokumentin ää-relle. Palvelupaketin laatimisen taustalla oli ajatus siitä, että opiskeluaikojen jatkuva lyhentäminen jättää opiskelijalle yhä vähemmän aikaa etsiä tärkeiden ja laajojen historian tapah-tumien alkuperäislähteitä.

Lähes kaikki esitykset ovat saatavissa Nordiska arkivda-gar -verkkosivuston kautta. Erityisesti suosittelen ruotsa-laista Stockholmskällan-verkkopalvelua ja tutustumista iloi-seen Historisk kokbok -hankkeeseen. Mitä kaikkea hauskaa ja hyödyllistä historiallisia alkuperäislähteitä hyödyntämäl-lä voikaan tehdä! Näissä hankkeissa merkillepantavaa on myös se, miten taitavasti erilaiset arkiston sidosryhmät on saatu mukaan kaupallisia tahoja, kuten sisustus- ja ruoka-lehtiä myöden.

turvallisuus otettava tosissaan

Turvallisuusasioita käsittelevässä työryhmässä puhututtivat seuraavat kysymykset: Mikä on riittävä turvajärjestelyjen taso? Miten pitkälle asiakasvalvonta voi mennä turvallisuu-den tavoittelussa vaarantamatta akateemisen tutkimuksen vapautta ja julkisuusperiaatteen toteutumista? Miten arkis-toasiakirjat käytännössä turvataan varkauksilta?

Pohjoismaiset arkistopäivät pohti maailman murrosta

Tanskalainen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys sekä hyvin organisoidut puitteet saivat Köö-penhaminassa 6.-8. toukokuuta 2015 pidetyt Pohjoismaiset arkistopäivät sujumaan hyvin. Keväinen kaupunki kokosi yhteen yli 320 arkistoalan ammattilaista. Autenttisiin historian tunnelmiin siirryttiin jo konferenssin avajaisissa, sillä vieraiden vastaanottotilaisuus pidettiin Kööpenhaminan vanhimmassa edustusrakennuksessa, kuningas Kristian IV:n aikaisessa olut-panimossa kymmenien historia-aiheisten patsaiden keskellä.

7akti 2/2015

Esillä olivat Norjan, Islannin sekä Tanskan käytännöt, erityi-sesti ennakoinnin ja riskienhallintamenetelmien kehittämi-nen. Norjan esityksessä näkyi selvästi, miten turvajärjeste-lyjen rooli korostui vuoden 2011 Oslon terrori-iskun jälkeen. Avainkohteeksi nousi varautuminen kulunvalvonnan ja hen-kilökunnan vastuiden roolituksen kautta: pelkkään turvalli-suusteknologiaan investoiminen ei riitä.

Tanskan esityksessä esiteltiin uusi turvallisuuskonsepti, joka merkitsee huomattavia rajoituksia asiakkaiden vapaaseen liikkumiseen ja asiakirjojen liikutteluun eri asiakastilojen välil-lä sekä henkilökunnan sparrausta valvontamotivaation jatku-vaan ylläpitoon. Asiakirjavarkauksille ei enää tarjota suotuisia olosuhteita: monivuotinen varkauksien sarja sai tanskalais-ten silmät avautumaan.

Mikä on historian markkinahinta?

Ruotsin esityksissä korostuivat kriisistä selviytymisen käy-tännön keinot ja asiakirjojen kaupankäyntiin liittyvät viime-aikaiset ilmiöt. Valaisevia olivat muun muassa Göteborgin maakunta-arkiston ulf Anderssonin ja Lundin maakunta-arkiston Göran Kristianssonin kulttuurihistoriallisten asia-kirjojen myyntiin ja ostoihin liittyvät taustaselvitykset Tukhol-man huutokauppakamarissa vuosina 2010–2014.

Historiallisten asiakirjojen ja kuriositeettien rahallinen arvo herättää usein kiinnostusta tahoilla, jotka eivät aina ymmär-rä dokumenttien ainutlaatuisuutta. Toisaalta asiakirjan hinta tuntuu nousevan sitä mukaa, mitä tunnetumpi ja kiinnosta-vampi sen laatija on. Esityksessä vilahtelivat, kuten arvata

saattaa, useat taiteilijoiden, kuninkaallisten ja tiedekuului-suuksien nimet: muun muassa August strindberg, Ma-rie Antoinette, Erik XiV, Kaarina Maununtytär, Carl von Linné, Alfred nobel.

Myös erikoiset historialliset valokuva-albumit ovat arvostet-tua tavaraa huutokaupoissa. Esimerkiksi Kiina-aiheisen va-lokuva-albumin 10 000 kruunun pyyntöhinta nousi huuto-kaupassa 330 000 kruunuun. Sen sijaan tavallisimmillaan yhden yksittäisen kirjeen hinta huutokaupoissa liikkui haa-rukassa 390–490 euroa ja kuninkaallisen kirjeen hinta 635–735 eurossa.

Maailma muuttuu vauhdilla

Pohjoismaisten arkistopäivien jo perinteeksi muodostunees-sa, hiillostuksenomaisessa valtionarkistonhoitajien kysely-tunnilla korostettiin yksimielisesti arkistojen erityistä roolia muiden muistiorganisaatioiden ja tietojen tarjoajien joukos-sa. Luotettavuus on avainsana! Keskustelua johdatti toimit-taja Adam holm.

Tällä kertaa voimakkaita vastakkainasetteluja ei syntynyt. Olemme tilanteessa, jossa maailman muutostahti – globali-saatio ja digitalisoituminen – on todella nopeaa. Laaja-alaisis-sa murrosvaiheissa maailman moninaisiin muutoksiin tutustu-neen historia-alan ammattilaisenkin on vaikea nähdä eteenpäin.

TeksTi: anne Wilenius, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

WWW.cAEcAcPH.cOM / JAcOb ScHJøRRING & SIMON LAU

8 akti 2/2015

KEsKusArKiston toiMintA-ALuE aineiston alkuperän suhteen on koko Suomi.

”Rakennukseen ei tule lainkaan yleisöpalvelua ja tarvittava paikallinen tutkijapalvelu hoidetaan Mikkelin maakunta-ar-kistossa. Muilta osin keskusarkiston tietopalvelu perustuu verkkoasiointiin ja digitaalisiin jäljenteisiin”, kertoo Kansallis-arkiston suunnittelujohtaja jorma Vappula.

Vappulan mukaan keskusarkistohanke käynnistyi vuonna 2010 vastauksena arkistolaitoksen tilantarpeeseen. Aluksi vaihtoehtoina olivat perinteinen malli, eli arkistolaitoksen ole-massa olevien toimipaikkojen rakennusten laajennus, sekä li-särakentamisen keskittäminen yhteen paikkaan. Jälkimmäi-nen vaihtoehto valittiin selvitysten jälkeen toimintalinjaksi.

Keskusarkiston hankesuunnitelma kustannusarvioineen val-mistui kesällä 2014 ja saman vuoden valtion talousarvios-sa arkistolaitokselle myönnettiin valtuus vuokrasopimuksen tekemiseen Senaattikiinteistöjen kanssa. Samalla kuitenkin edellytettiin, että arkistolaitoksen menot saavat keskusar-kiston käyttöönotossa kasvaa enintään 250 000 euroa ja että arkistolaitos luopuu keväällä 2018 Kansallisarkiston Sör-näisten toimipisteestä, kun sen vuokrasopimus umpeutuu.

Uudentyyppinen hyllyjärjestelmä

”Rakennuksen pinta-alasta arkistotilan osuus on yli 70 pro-senttia, lisäksi muita tiloja tulee aineistojen järjestämisen, di-gitoinnin ja konservoinnin käyttöön sekä vähäisessä määrin toimistotiloja. Koska keskusarkiston toiminnallinen tarkoitus on pääosin olla passiiviaineiston (digitoitu ja mikrokuvattu ai-neisto) sekä vähän käytetyn aineiston säilytyspaikka, hen-kilökuntaa tarvitaan melko vähän”, Jorma Vappula kuvailee.

Keskusarkistoon tulee suomalaisessa arkistokäytössä aivan uudentyyppinen kaksikerroksinen hyllyjärjestelmä.

”Kuusi metriä korkea sähkökäyttöinen siirtohyllyjärjestelmä pa-rantaa merkittävästi säilytystehokkuutta. Lattianeliömetriä koh-ti saadaan mahtumaan vähintään kaksinkertainen määrä ai-neistoa normaaliin säilytykseen verrattuna”, Vappula valaisee.

Aineistojen sijoitussuunnittelun lähtökohtana ovat aineis-tojen erilaiset tietopalvelutarpeet. Passiivisäilytettävien ai-neistojen säilytysyksiköt sijoitetaan keskusarkistossa vaa-katasoon, muiden aineistojen säilytysyksiköt sijoitetaan perinteisellä säilytystavalla tietopalvelutarpeet huomioiden.

Ennen keskusarkiston rakentamisen käynnistymistä valmis-tellaan aineiston sijoitussuunnitelmaa. Siirrettäviä aineisto-ja on mitattu kokonaisuuksina säilytysyksiköiden korkeuden ja syvyyden mukaan. Keväällä 2015 tehdyissä mittauksis-sa aineistoista laskettiin eri säilytysyksiköiden kokoluokkia. Aineistojen säilytysyksiköiden eri koot on otettava huomi-oon suunniteltaessa keskusarkiston hyllytasojen syvyyksiä ja korkeuksia.

”Koska kysymys on vielä rakentamattomasta kiinteistöstä, yhtenä haasteena on tietysti aineistojen sijoitus- ja kapasi-

Keskusarkiston suunnitelmat valmistuvat syksyllä

Arkistolaitoksen keskusarkiston suunnitel-mat valmistuvat pääosin syksyn aikana ja talvella alkaa arkistorakennuksen rakenta-minen. Rakennuksen tulee olla vuoden 2017 kesällä lähes valmis, jotta arkistohyllyjen asennustyöt voidaan aloittaa. Uusi keskus-arkisto on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2018 alussa.

Rakennuksen säilytyskapasiteetti on lähes 70 hyllykilometriä.

INNOVARcH OY

9akti 2/2015

teettisuunnitelmien hahmottaminen vielä tässä vaiheessa puhtaasti piirustuspöydän ääressä”, kuvaa ylitarkastaja niko Mäkinen Kansallisarkistosta.

tavoite pitkäaikainen säilyvyys

Keskusarkiston suunnittelussa aineiston säilyvyyteen on kiinnitetty erityishuomiota. Jorma Vappulan mukaan pitkä-aikainen säilyvyys on keskusarkiston suunnittelussa ensisi-jainen näkökulma.

Keskusarkiston arkistotilojen olosuhdevaatimukset ovat normaalin arkistotilan vaatimuksia tiukemmat ja passii-visäilytettävät aineistot sijoitetaan säilyvyyden varmista-miseksi normaaleja säilytysolosuhteita viileämpiin maka-siineihin. Myös rakennuksen 200 vuoden elinkaaritavoite on poikkeuksellinen.

tulossa laajoja aineistosiirtoja

Käyttöönottovaiheessa keskusarkistoon on tarkoitus siirtää arkistolaitoksen muista toimintayksiköistä aineistoja yli 60 hyllykilometriä. Lisäksi keskusarkistoon siirretään digitoitua kartta-aineistoa.

Kyse on arkistolaitoksen historiassa ainutlaatuisen suuris-ta siirroista, joten aineistoja on jo alettu valmistella muuttoa varten. Valtion kuluvan vuoden lisätalousarviossa myönne-tyn rahoituksen avulla siirtovalmisteluihin palkataan noin kym-menen henkilötyövuoden verran määräaikaista henkilöstöä.

TeksTi: Maria alanko, viestintäharjoittelija, Kansallisarkisto

Mahdollista lisärakentamisen tarvetta pohditaan keskusar-kistohankkeen edetessä.

”Keskusarkiston tontilla on laajennusvaraa, joten tarvittaes-sa tontille voidaan rakentaa lisärakennus”, Vappula kertoo tu-levaisuuden suunnitelmista.

Keskusarkisto nousee Mikkelin Kalevankankaalle. Paikka on merkitty karttaan punaisella ympyrällä.

• Keskusarkiston säilytyskapasiteetti tulee olemaan lähes 70 hyllykilometriä. Lisäksi rakennuksessa on kartta-aineiston säilytystilaa.

• Rakennushankkeen kustannusarvio on 13,2 miljoonaa euroa.

• Keskusarkiston rakennuttajana toimii Senaatti-kiinteistöjen Itä-Suomen alue ja rakennuttajakonsulttina Suomen controlteam Oy. Arkiston arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastaa Innovarch Oy, rakennesuunnittelusta WSP finland Oy, LVI-suunnittelusta Reijers Oy, sähkösuunnittelusta Instakon Oy ja geosuunnittelusta Ramboll Oy.

© MIKKELIN KAUPUNKI / MITTAUS JA KIINTEISTöT

10 akti 2/2015

KAnsALLisArKisto jA PAtEntti- jA rEKistErihALLi-tus (PRH) sopivat kesäkuussa 2015 maistraattien hallussa olevien asunto-osakeyhtiöiden ilmoitusasiakirjojen siirtämi-sestä, seulonnasta ja digitoinnista arkistolaitoksessa vuo-sina 2015–2018. Taustalla on asunto-osakeyhtiöitä koskevi-en tehtävien siirtyminen maistraateilta PRH:lle syyskuusta 2015 alkaen.

PRH vastaa projektin kustannuksista. Kansallisarkisto vastaa projektin suunnittelusta ja koordinaatiosta arkistolaitoksessa.

asiakirjat käytettävissä koko ajan

Maistraattien 37 eri toimipisteessä ympäri maata sijaitsevat ilmoitusasiakirjat siirretään elokuun aikana Oulun maakunta-arkistoon, joka vastaa asiakirjojen järjestämisestä ja digitoin-nista. Asiakirjojen kokonaismäärä on noin 1,9 hyllykilometriä.

Kokonaisuus sisältää myös kaksoiskappaleita jo aiemmin Kan-sallisarkistoon siirretyistä vastaavista asiakirjoista, jotka seu-lotaan osana projektia. Vuosien 2001–2014 asiakirjat järjeste-tään ja digitoidaan. Hankkeen työllistävä vaikutus Oulussa on arviolta 6–7 henkilötyövuotta.

Projekti on toteutusmalliltaan samanlainen kuin Kansallisar-kiston ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin käynnissä oleva hanke. Projektissa ilmoitusasiakirjojen digitaaliset kappaleet

Arkistolaitos järjestää maistraattien hallussa olleet asunto-osakeyhtiöiden ilmoitusasiakirjat, jotka siirtyvät Patentti- ja rekisterihallitukselle. Projekti alkoi elokuussa ja kestää vuoteen 2018 asti.

siirretään tilaajan eli PRH:n järjestelmiin, ja ne ovat käytettä-vissä asiakaspalvelussa. Kuvatiedostot tulevat myös arkisto-laitoksen digitaaliarkistoon.

Asiakirjat ovat kansalaisten käytettävissä koko projektin ajan. Kansallisarkisto päättää myöhemmin, säilytetäänkö alkupe-räiset paperiasiakirjat digitoinnin jälkeen.

asiakaslähtöistä kehittämistä

Projekti vahvistaa ilmoitusasiakirjojen sähköistä käytettävyyt-tä ja siten myös kansalaisten tasavertaisuutta edistäviä, pai-kasta riippumattomia viranomaispalveluita. Arkistolaitoksen näkökulmasta projekti lisää alueellista osaamista ja voimava-rojen hyödyntämistä.

Projekti on esimerkki hallitusohjelmassa peräänkuulutetuis-ta kehittämisen konsepteista: sisältöihin keskittyvä projek-ti tuottaa asiakaslähtöisiä palveluita tehokkaasti ja nopeasti valtiokonserniajatteluun tähtäävän virastojen välisen yhteis-työn, digitalisaation, alueellisen osaamisen hyödyntämisen ja kehittämisen sekä ajasta ja paikasta riippumattomien pal-veluiden rakentamisen kautta. Samalla siinä taataan asunto-osakeyhtiöiden ilmoitusasiakirjojen säilyvyys ja käytettävyys.

TeksTi: Ville kaJanne, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Arkistolaitos järjestää ja digitoi asunto-osakeyhtiöiden ilmoitusasiakirjat, jotka siirretään maistraateilta Patentti- ja rekisterihal-lituksen haltuun.

arkistolaitos järjestää asunto-osake-yhtiöiden ilmoitus-asiakirjat

MA

RKO

OJA

11akti 2/2015

MonELLE AsiAKirjAhALLinnon AMMAttiLAisELLE tiedonohjaussuunnitelman laadinta on ollut arkipäivää jo useita vuosia. Siirtymä paperimaailman arkistonmuodos-tussuunnitelmista kohti sähköisessä asiakirjahallinnassa vaadittavia tarkempia määrityksiä ei ole kuitenkaan ollut helppo. TOS:ien tietosisällöstä, kuvausten tarkkuustasos-ta ja monesti myös niiden tarkoituksesta on ollut alalla run-saasti epätietoisuutta.

Milloin pitää tehdä?

Uusi JHS 191 -suositus pyrkii kirkastamaan, milloin TOS kan-nattaa laatia ja mihin sitä käytetään. Suosituksessa painote-taan, että suunnitelma toimii metatietomäärityksenä tieto-järjestelmän taustalla.

Käytännössä se tarkoittaa, että TOS tulee olla koneluetta-vassa muodossa ja integroitu yhteen tai useampaan tieto-järjestelmään. Esimerkiksi excel-taulukot eivät ole suosituk-sen tarkoittamia tiedonohjaussuunnitelmia, jos niitä ei ole integroitu tietojärjestelmään.

Suosituksessa painotetaan myös, että tiedonohjaussuunni-telmaa ei ole tarpeen laatia organisaation kaikista tehtävis-tä. Päinvastoin TOS voi olla hyvin suppea kohdistuen vain yhdessä tietojärjestelmässä käsiteltäviin asiakirjatietoihin.

Tiedonohjaussuunnitelmaa ei pitäisikään nähdä kattavana kuvauksena kaikesta organisaation käsittelemästä tiedosta. Sen ulkopuolelle voi jäädä prosesseja, joita hoidetaan edel-leen osittain paperilla tai käsitellään esimerkiksi erillisrekis-tereissä. Nämä tiedot voidaan kuvata eri tarkkuustasolla kuin suosituksessa on määritelty.

Eroon organisaatiokohtaisuudesta

Tiedonohjaussuunnitelmaa ei pidä nähdä enää puhtaasti or-ganisaatiokohtaisena. Julkishallinnossa on yhä enemmän prosesseja, joita käsittelee usea viranomainen. Näiden pro-sessien kohdalla toimijoiden tulee sopia yhdessä tiedonhal-linnan vastuista siten, että vältetään samojen tietojen pääl-lekkäinen säilyttäminen ja moninkertainen kuvaaminen.

Keväällä hyväksytty JHS 191 -suositus määrittelee ensi kertaa perusteellisesti tiedonohjaus-suunnitelman (TOS) tietosisällön ja opastaa samalla suunnitelman laadintaan.

Uudessa hallitusohjelmassa edellytetään, että julkishallinto sitoutuu kysymään samaa tietoa kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerran. Tähän tavoitteeseen ei päästä, jos organisaatiot eivät kykene muodostamaan yhteisiä tiedonhallinnan kuvauksia ja sopimaan yhdessä tiedonhallinnan vastuista.

Mitä uutta suositus tuo?

Käytännössä suositus on jatkumoa arkistolaitoksen SÄH-KE2-normille, jossa määriteltiin, mitkä metatiedot tulee tuot-taa TOS:sta asiakirjatiedoille. Merkittävin muutos koskee luokittamista, jossa voi hyödyntää tehtäväluokituksen ohel-la palveluluokitusta.

Tällä muutoksella on pyritty varautumaan valmisteilla ole-vaan kuntien tehtävä- ja palveluluokitukseen, joka julkais-taan aikanaan JHS-suosituksena. Palveluluokitus on huomi-oitu erityisesti kuntien toiminnan luonteen vuoksi.

kokonaisarkkitehtuuri huomioon

JHS-suositus kertoo, miten laatia tiedonohjaussuunnitelma tietojärjestelmän taustalle. Sen sijaan muiden kuvausten si-sältöön suositus ei ota kantaa.

On kuitenkin selvää, että perinteiset arkistonmuodostus-suunnitelmat eivät enää palvele digitalisoituvaa hallintoa. Käsiteltäviä tietoja, tietoryhmiä ja tietovirtoja voi olla vaike-aa pusertaa vanhaan asiakirjakeskeiseen arkistonmuodos-tussuunnitelmaan. Siksi hallinnossa on laadittu jo pitkään eri-laisia sähköiseen toimintaympäristöön sovitettuja versioita arkistonmuodostussuunnitelmista.

Jatkossa asiakirjahallinnon lähtökohdista tehtävät kuvauk-set on pystyttävä sitomaan tiiviimmin osaksi organisaation kokonaisarkkitehtuurikuvauksia. Koska julkisen hallinnon or-ganisaatioilla on lakiin perustuva velvoite sekä kuvata koko-naisarkkitehtuuri että ylläpitää arkistonmuodostussuunnitel-maa, on selvää, että nämä kuvaukset kannattaa yhdistää.

Palveluluokitus mukaan tiedonohjaussuunnitelmaan

TeksTi: Mikko eräkaski, projektipäällikkö, sosiaali- ja terveysministeriö

MA

RKO

OJA

12 akti 2/2015

hELsinGin yLioPisto jA KAnsALLisArKisto toteut-tivat keväällä 2015 yhteisprojektin, jossa tutkimme arkeo-logista kohdetta, josta löytyy myös arkistomateriaalia. Va-litsimme kohteeksemme kaikkien tunteman Senaatintorin.

Harva Helsingin maisemia Tuomiokirkon portailla ihaileva tietää, että Senaatintorin kiveyksen kätköissä on vanha hautausmaa. Arkeologian opiskelijat tutkivat työprojek-tissaan, miksi se jätettiin kaupungin uuden monumentaalikeskuksen alle.

Tehtävämme oli selvittää, löytyisikö arkistolähteistä merkin-töjä, jotka selventäisivät vuonna 1727 rakennetun Ulrika Ele-onoran kirkon hautausmaan kohtaloa. Meitä kiinnosti erityi-sesti se, miksi hautausmaata ei siirretty.

Ulrika Eleonoran kirkon hautausmaa oli käytössä 1600-lu-vulta vuoteen 1790 asti, jolloin silloinen kirkkoherra Collin kieltäytyi enää hautaamasta sinne. Paikka oli tullut täyteen ja oli lisäksi epäsiisti.

kartat kertovat kehityksestä

Tutkimme Senaatintorin kehityksen vaiheita Kansallisarkis-ton digitoitujen kartta-aineistojen avulla. Kansallisarkiston nettisivuilla on selkeät ohjeet digitaalisen kartta-aineiston löytämiseksi, ja myös tiedostojen käyttäminen on asiakasys-tävällistä.

Kaikkea kartta-aineistoa ei kuitenkaan ole löydettävissä di-gitoituina, ja dokumenttien sanahaussa on oltava välillä luo-va. Lisäksi ongelmana voi olla historiallisten karttojen teks-tien vaikeaselkoisuus ja vieraskielisyys.

Ensimmäinen Senaatintorin aluetta koskeva kartta on vuo-delta 1696, eikä siihen ole vielä merkitty kirkkoa tai hauta-usmaata. Kartasta voi tulkita, että Suurtorin länsipuolella, nykyisen Senaatintorin luoteisosassa, näkyy osittain Pyhän Hengen kirkko ja sen hautausmaa.

Pyhän Hengen kirkko tuhoutui Isonvihan aikana vuonna 1713, ja paikalle tehtiin tilaa uutta kirkkoa varten. Vuoden 1743 kartassa näkyy vuonna 1727 rakennettu Ulrika Eleo-noran kirkko hautausmaineen. Suurtorin pohjoisosassa nä-kyy ilmeisesti raatihuone, joka rakennettiin vuonna 1729.

Vuoden 1763 kartassa on huomattavasti tarkemmin merkit-tynä Ulrika Eleonoran kirkko ja hautausmaa-alue. Kartasta näkee ristinmallisen kirkon, ja raatihuone on merkitty selkeäm-min. Hautausmaan rajat ovat edellisiä karttoja selkeämpiä.

Hautojen päälle torikiveys

Vuoden 1820 kartta pitää sisällään suuria muutoksia. Ulrika Eleonoran kirkkoa alettiin purkaa, ja vuoteen 1827 mennes-sä kirkko oli poissa ja hautojen päälle tehtiin torikiveys. Suur-torin pohjoisosan yläpuolella näkyy aidattu alue, jonka kes-kelle jo merkitty tuleva Helsingin Tuomiokirkko.

Tuomiokirkko rakennettiin vuosina 1830–1840, minkä jälkeen Ulrika Eleonoran kirkko ja hautausmaa jäivät Helsingin uu-den Senaatintorin alle.

Vuoden 1829 kartasta näkee, kuinka Ulrika Eleonoran kirkko ja hautausmaa ovat jääneet pois kaupungin kaavoituksesta,

Senaatintorin alle jäi vanha hautausmaa

Helsingin yliopiston arkeologiopiskelijat Aleksi Stenberg (vas.), Tuuli Kasso, Nelli-Johanna Saari ja Janne Soisalo jäljittivät arkistolähteistä Senaatintorin alle jätetyn hautausmaan historiaa.

MARKO OJA

13akti 2/2015

Kirjoittajat kiittävät Helsingin yliopistoa ja Kansallis-arkistoa työprojektin mahdollisuudesta sekä erityi-sesti kurssin opettajaa Pauliina Latvalaa/HY ja yh-teistyöhenkilönä toiminutta tomi Ahorantaa/KA.

ja jäljellä on uusi kirkko suurine toreineen. Vuoden 1837 kar-tassa näkyy tarkempi kuva uudesta Tuomiokirkosta, ja torin nimenä on jo Senaatintori.

Miksi hautausmaata ei siirretty?

Löytyisikö arkistolähteistä merkintöjä, jotka selventäisivät, miksi hautausmaata ei siirretty? Päätimme käydä läpi Hel-singin jälleenrakennuskomitean kirjeenvaihdon Senaatintorin ympäristön rakentamista edeltäneistä vuosista 1830-luvulle.

Moni kirje koski maiden lunastamista valtiolle ja siitä seu-ranneita erimielisyyksiä. Maanlunastus ei kaupunkilaisia niinkään häirinnyt, vaan riidat koskivat maasta maksettua korvausta. Myös Ulrika Eleonoran kirkon irtaimistoa ja sen kohtaloa koskevaa kirjeenvaihtoa oli jonkin verran.

Vanhaa hautausmaata tai sen hautoja koskevia suunnitel-mia ei mainittu kirjeissä. Kuitenkin venäläisen sotilashauta-usmaan siirto selostettiin ja kuvailtiin maaherralle tarkasti. Olisiko niin, että oltuaan melkein neljännesvuosisadan pois käytöstä kaupungin vanha hautausmaa oli jo niin unohdet-tu, ettei sen kohtalo enää vaatinut suurempia selittelyjä?

Hautojen siirto olisi ollut lähes mahdoton työ, ja oli helpompi vain tasoittaa ja kivetä paikka kaupungin uudeksi toriksi. Pe-rimätiedon mukaan paikalla olleet hautakivet käytettiin Kluu-vinlahden täytteeksi.

arkistotyöskentely vaatii aikaa

Kansallisarkiston aineistojen hakeminen ja tilaaminen voi aluksi vaikuttaa hankalalta. Etukäteen ei voi tietää tarkal-leen, missä ja minkälaisissa aineistoissa tutkittavaa aihet-ta koskevia mainintoja voisi olla, ja kiinnostavien lähteiden määrä voi olla suurikin.

Maininnanarvoista on se, että Kansallisarkisto pystyy toi-mittamaan aineistoja asiakkaiden tarkasteltavaksi nopeas-ti – parhaimmillaan jo samana päivänä.

Aineistojen läpikäyminen osoittautui yksinkertaiseksi mutta aikaa vieväksi prosessiksi. Kaikki vähänkin kiinnostava on se-lailtava läpi etsien mainintoja ja keskeisiä sanoja. Prosessin sujuvuuteen vaikutti myös se, että läpikäytävästä tekstistä oli aika ajoin verrattain hankala saada selvää. Perusteellinen arkistotyö vaatii siis hyvin paljon aikaa.

Toki on syytä muistaa lähdekriittisyys: kirjallisiin lähteisiin ei ole aina viisasta luottaa sokeasti. Arkeologisten tutkimusten mielekkyys historiallisen ajan kohteilla piileekin juuri siinä, että pystytään vertaamaan kaivauksilla saavutettuja tulok-sia historiallisiin lähteisiin ja mahdollisesti tuottamaan uut-ta tietoa kohteesta.

TeksTi: aleksi sTenberg, Janne soisalo, nelli-Johanna saari ja Tuuli kasso, Helsingin yliopisto

Vuoden 1763 kartassa on ristinmallinen Ulrika Eleonoran kirkko ja hautausmaa-alue.

Vuoden 1820 kartassa näkyy Suurtorin pohjoisosan ylä-puolella aidattu alue, jonka keskelle on jo merkitty tuleva Helsingin Tuomiokirkko.

Vuoden 1837 kartassa näkyy uusi Tuomiokirkko, ja torin nimi on Senaatintori.

14 akti 2/2015

johAnnEs ViroLAinEn (1914–2000) oli yksi sotien jäl-keisen ajan keskeisimpiä poliittisia hahmoja. Hän oli Maa-laisliiton/Keskustapuolueen kansanedustaja, ministerinä 15 eri hallituksessa vuosina 1950–1979, puolueensa puheen-johtaja (1965–1980) sekä kahdesti eduskunnan puhemies.

Virolainen tuli eduskuntaan vuonna 1945 ja nousi ministerik-si ensimmäisen kerran vuonna 1950 Kekkosen hallitukseen. Maalaisliiton puheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 1964, jonka jälkeen puolueen nimi modernisoitiin. Virolainen valit-tiin keskustan presidenttiehdokkaaksi vuonna 1982 sekä uu-destaan kansanedustajaksi vuosiksi 1987–91.

Voi myös mainita, että Virolainen kantaa yhä valtioneuvos-ton ennätystä ministeripäivien määrässä mitattuna: 6 169 päivää.

Aktiivisen poliittisen uran jälkeenkään Virolainen ei jäänyt julkisuudesta sivuun, vaan vaikutti mediassa näkyvänä jul-

kisena hahmona. Nuoremmat ikäluokat muistanevat Jo-hanneksen ehkä enemmän kansikuvajulkisuudesta yhdes-sä näyttävän Kyllikki Virolaisen (ent. Stenros) kanssa.

karjalaisten äänillä eduskuntaan

Johannes Virolainen oli kotoisin Karjalasta, läheltä Viipuria. Hän pääsi perheensä ainoana lapsena oppikouluun Viipu-riin, ja hänestä tuli kotikylänsä Yläsommeen ensimmäinen ylioppilas. Opinnot jatkuivat Helsingin yliopistossa, ja Virolai-nen valmistui agronomiksi. Hänen oli tarkoitus jatkaa opin-toja ja väitöskirjan aihekin oli jo sovittu, kunnes sodan uhka muutti tilanteen.

Virolainen määrättiin Viipurin kansanhuoltopiiritoimiston joh-tajaksi lokakuussa 1939 vasta 25-vuotiaana. Pian tämän jäl-keen syttyi talvisota, ja hän vastasi vaativalla paikalla karja-laisten evakuoinnista.

Talvisodan jälkeen Virolainen pyrki ajamaan karjalaisten etu-ja ja oikeuksia Karjalan Liiton toimihenkilönä, ja vähän en-nen jatkosodan alkua hänet määrättiin uudelleen evakuoin-titehtäviin. Jatkosodan aikana Virolainen vastasi evakkojen palauttamisesta takaisin Karjalaan sekä osallistui jälleenra-kennuspyrintöihin, kunnes sota pakotti kääntämään siirto-laisvirran jälleen kohti länttä.

Samana päivänä, kuin välirauhansopimus allekirjoitettiin, Vi-rolainen määrättiin Siirtoväenasiainosaston päälliköksi hoita-

Kati Katajisto kirjoittaa Kansallisarkiston tutkijakopissa valtioneuvos Johannes Virolaisen elämäkertaa.

Ennätysministerin elämän jäljillä

Aloitin elokuussa 2014 valtioneuvos Johan-nes Virolaisen elämäkertatutkimuksen, ja olen siitä lähtien saanut viettää päiväni Kan-sallisarkistossa. Tarkoituksena on kirjoittaa kokonaisvaltainen tieteellinen elämäkerta Virolaisesta sekä ihmisenä että aatepoliitik-kona – ei vain valtapoliitikkona.

MA

RKO

OJA

15akti 2/2015

maan siirtolaisväen asioita supistuneen valtakunnan rajojen sisällä. Eduskuntaan Virolainen valittiin ”uutena kasvona” vuonna 1945 lähinnä karjalaisen siirtoväen kannatuksella. Tästä alkoi hänen laajakantoinen, näyttävä ja pitkä poliitti-nen uransa.

Huomattavan laaja henkilöarkisto

Kansallisarkistossa sijaitseva Virolaisen henkilöarkisto on huomattavan laaja, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon hänen uransa keston. Koteloita on yli 250, ja yhdessä kote-lossa voi olla esimerkiksi yli 30 kalenteria tai satoja ellei tu-hansia sivuja puhemateriaalia. Virolainen onkin arvioinut pi-täneensä uransa aikana noin 10 000 puhetta.

Materiaalia löytyy aina 1930-luvulta lähtien, mutta suurin osa on sotien jälkeiseltä ajalta. Virolainen omaksui nuoresta pi-täen tavan laatia laajoja muistiinpanoja, mutta valitettavas-ti hänen nuoruudenmuistiinpanonsa jäivät sodan melskeis-sä Viipuriin.

Myöhemmin muut poliitikot saattoivat suivaantua Virolaisel-le, kun tämä jatkuvasti kirjoitteli muistiinpanojaan keskuste-luista. Niiden tekemisestä muodostui epäilemättä paitsi tapa myös eräänlainen poliittinen henkivakuutus – niistä saattoi tarkistaa, mitä olikaan puhuttu ja varmasti vastapuolikin har-kitsi vähän tarkemmin ulosantiaan.

Lisäksi Virolaisen arkistosta löytyy muun muassa lehtileik-keitä, virallisia asiakirjoja, valokuvia, hänen lukuisten kirjo-jensa käsikirjoitukset ja taustamateriaalia sekä kattava otos Suomen kansan kirjeitä poliitikko Virolaiselle.

aineisto avaa monenlaisia näkymiä

Aineiston laajuus antaa tutkijalle mahdollisuuden tutustua tutkittavaan henkilöön perusteellisesti eri vuosikymmeninä. Miten ja miksi Virolaisesta tuli poliitikko? Mistä hän ammen-si motivaationsa ja voimavaransa politiikan tekemiseen vuo-sikymmenestä toiseen, vaikka rapaakin satoi niskaan, välil-lä varsin rankasti?

Virolaisen arkisto ei avaa ovia ainoastaan Virolaisen henki-löön vaan suomalaiseen yhteiskuntaan laajemminkin. Näky-vän poliittisen päätöksenteon tason ja sen alla vaikuttavan poliittisen kulttuurin lisäksi aineisto avaa näkymiä siihen, mi-ten suomalainen yhteiskunta on toiminut; myös erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen, yritysmaailman ja median roolit pei-lautuvat aineistossa. Voipa Virolaisen arkiston sanoa avaavan ikkunan myös Suomen kansan sielunelämään, etelästä La-pin perukoille asti – ja viisaista sekopäihin.

Suomalaisen yhteiskunnan lisäksi näkymät avautuvat rajo-jen ulkopuolelle: pohjoismaisen yhteistyön eri tasoihin, Eu-rooppaan ja IPU:n eli Parlamenttienvälisen liiton kautta aina koko globaaliin poliittiseen kenttään. Onkin ollut hämmästyt-tävää havaita, miten laajalla poliittisella rintamalla Virolainen toimi. Unohtaa ei sovi Neuvostoliittoa ja muita entisiä sosia- TeksTi: kaTi kaTaJisTo, FT

listimaita – eikä kylmän sodan aikaisia poliittisia konstellaa-tioita, joita viimeaikainen kansainvälis-poliittinen kehitys on saanut monet muistelemaan.

tutkijakoppi helpottaa tutkimustyötä

Virolaisen arkisto avaakin oven lukemattomiin maailmoihin. Tutkijana saan tehdä matkani mukavasti tutkijakopin rauhas-sa. Kansallisarkisto antoi vapun jälkeen käyttööni emeritus-professori heikki ylikankaan entisen tutkijakopin vanhan tutkijasalin puolelta. On tietysti hohdokasta päästä teke-mään tutkimusta Suomen yhden nimekkäimmän historioit-sijan entisellä paikalla.

Kansallisarkistossa on hyvä tehdä töitä, ja oma tutkijakop-pi on helpottanut tutkimuksen tekoa entisestään. Sinne on mahdollista tarvittaessa kutsua haastateltava, ja sinne voi jättää tutkimuspaperit, kirjat ja muun tarvittavan työpöydäl-le, ja jatkaa siitä seuraavana päivänä.

Hyvä ja miellyttävä ympäristö tutkimuksen tekemiselle koos-tuu monista eri seikoista; ystävällisestä ja auttavasta henki-lökunnasta, muista mukavista henkilöistä ja tutkijakollegois-ta sekä sellaisista käytännön seikoista, että lounasravintola on kätevästi samassa rakennuksessa ja arkistossa on kahvi-automaatti – joissain arkistoissa kahvinsa joutuu hakemaan kaupasta tai kahvilasta.

Eikä kolmen pojan äiti ole pulassa Kansallisarkistosta lähties-sä, vaikka treenieväät olisi unohtanut aamulla pakata mukaan: tilanne on mahdollista pelastaa välipala-automaatin välipala-kekseillä. Kansallisarkistossa homma toimii, alusta loppuun.

Johannes Virolainen Vironperän tilallaan vuonna 1965. 51-vuotiaan pääministerin poliittiset huolet näyttävät jää-neen Helsinkiin.

KANSALLISARKISTO

MA

RKO

OJA

16 akti 2/2015

EnsiMMäisEn hAhMotELMAn ”Suomen Ruusun Kun-niakunnasta” Gallen-Kallela piirsi savukerasian kanteen Haa-pamäen asemalla 2. helmikuuta 1918. Samalla Gallen-Kal-lela kirjoitti lähettämättä jääneen kirjeen, jossa hän ehdotti kunniamerkin perustamista ”Suomen Armeijan sotakuntoi-suuden ja äärimmäisen urhoollisuuden ja harvinaisten rat-kaisevien sankaritekojen tunnustukseksi”.

Vapaudenristin vaikutteet

Ylipäällikkö G. Mannerheimin käskystä ja hänen yksityis-kohtaisessa ohjauksessaan Gallen-Kallela suunnitteli 1918 Vapaudenristit ja Vapaudenmitalit.

2. luokan ja sitä korkeampien Vapaudenristien perusmuoto pohjautui muun muassa Venäjän Pyhän Yrjön ritarikunnan käyttämään valkoiseen ristityyppiin, jonka päälle Gallen-Kal-lela asetti hakaristin. Mustan raudan ja hopean yhdistelmä Preussin Rautaristissä antoi puolestaan vaikutteita sotilasan-sioista annettavaan 4. luokan Vapaudenristiin.

Gallen-Kallelan varhaisissa luonnoksissa hallitsevana aihee-na ollut heraldinen ruusu sijoittui Vapaudenristien keskikuvi-oksi. Karjalan vaakunan käsivarsien yhdistäminen Vapauden-ristin laakeriseppeleeseen oli Mannerheimin idea.

Suomen Valkoinen Ruusu pääosaan

Kun Mannerheim valtionhoitajana tammikuussa 1919 lopetti Vapaudenristien antamisen, Gallen-Kallela sai tehtäväkseen suunnitella nopeasti uuden ritarikunnan kunniamerkit. Ensim-mäisten kunniamerkkien tuli olla valmiina jo Mannerheimin 12. helmikuuta 1919 alkanutta Tukholman-vierailua varten.

Gallen-Kallela palasi ruusuaiheeseen ja uusi ritarikunta sai nimekseen Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta. Näin Gal-len-Kallela nosti omaperäisesti Suomen vaakunan sivutun-nuksen pääosaan. Ritarikuntaristin perusmuodoksi tuli Va-paudenristin korkeimpien luokkien tapaan valkoemaloitu yrjönristi ruusun säilyessä keskikuviona. Ristin sakaroiden väliin Gallen-Kallela sijoitti nousevat Suomen leijonat.

Ritarikuntalaitos täydentyi

Pysyvä Vapaudenristin ritarikunta muodostettiin joulukuussa 1940. Samalla ritarikuntaan perustettiin erikoiskunniamerkik-si Mannerheim-risti. Vapaudenristin pohjalta uuden kunnia-merkin muotoilivat taidemaalari majuri Aarno Karimo ja A. Tillanderin korusuunnittelija oskar Pihl.

Suomen kolmas ritarikunta, Suomen Leijonan ritarikunta,

Ritarikuntien kunniamerkit ovat valtiollisuu-den tunnuksia ja keskeisiä välineitä, joilla valtionpäämiehet palkitsevat sekä kansalai-sia että ulkomaalaisia. Axel Gallen-Kallelan rooli itsenäisen Suomen symbolikuvaston luomisessa oli keskeinen. Huhtikuussa 2015 Gallen-Kallelan syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta.

Gallen-Kallela piirsi 1919 Suomen Valkoisen Ruusun suurristin ketjun keskeiseksi tunnukseksi hakaristin. Ritarikuntien suurmestari Kekkonen päätti 1963 korvata ketjun hakaristit Gustaf von Numersin sommittelemalla havuristillä.

Ruusuja ja leijonia

17akti 2/2015

perustettiin syyskuussa 1942. Uuden ritarikunnan perusta-minen mahdollisti kunniamerkkien helpomman ja tarkem-man sovittamisen palkittavan aseman ja ansioiden mukaan. Erityisesti ulkomaalaisten palkitsemisessa oli ilmennyt epä-kohtia, kun aiemmin käytössä oli ollut vain yksi suurristi.

Oskar Pihl suunnitteli Suomen Leijonan ritarikunnan kun-niamerkit kahden vanhemman ritarikunnan valkoisen yrjön-ristin pohjalta. Pihlin ensimmäisissä luonnoksissa kookas Suomen leijona on sijoitettu suoraan ristin päälle ja nauha on sinivalkoinen.

Lopulta pienempi Suomen leijona sijoitettiin ristin keskus-tassa olevaan punaiseen kohopyöriöön ja ritarikunnan nau-hasta tuli tummanpunainen. Suomen Leijonan ritarikuntaan perustettiin vuonna 1943 Pro finlandia -mitali, joka voidaan antaa vain taiteilijoille ja kirjailijoille. Pihl muotoili mitalin etu-puolen vastaamaan ritarikuntaristin keskiosaa. Pro finlan-

Kalevan Miekan ritarikunta jäi perustamattaVuosina 1928–1930 suunniteltiin uuden sotilasansiori-tarikunnan, Kalevan Miekan ritarikunnan, perustamis-ta. Mannerheim ei tällä kertaa ollut ohjaamassa suun-nittelutyötä vaan Gallen-Kallela sai vapaasti toteuttaa omalaatuista, kansallisromanttista tyyliään laatiessaan piirrokset ritarikunnan kunniamerkeistä. Ne poikkeavat-kin täysin Vapaudenristeistä ja Suomen Valkoisen Ruu-sun ritarikunnan kunniamerkeistä.

Kalevan Miekan ritarikuntaa ei lopulta perustettu, mutta muistoksi siitä Gustaf von numers sijoit-ti 1977 perustetun Sotilasansiomitalin kääntöpuo-lelle Gallen-Kallelan piirroksiin pohjautuvan liekeh-tivän miekan.

LähtEEt: Tom bergroth: de finska ordnarnas heraldiska ut-formning. Teoksessa: Heraldica fennica. Suomen Heraldi-nen Seura, 1978.

Tom bergroth: Kalevan Miekan ritarikunta: suomalainen ri-tarikunta jota ei koskaan perustettu. Teoksessa: Turun kau-pungin historiallinen museo: vuosijulkaisu 1974–1975. 1977.

Tom c. bergroth et al.: Vapaudenristin ritarikunta: isänmaan puolesta. 2. täydennetty laitos, 2014.

TeksTi: anTTi MaTikkala, PhD

Gallen-Kallelan ennen julkaisematon luonnos Vapauden-rististä.

Gallen-Kallelan piirros Suomen Valkoisen Ruusun suurris-tistä 1919.

Gallen-Kallelan luonnos Kalevan Miekan ritarikunnan kunniamerkiksi vuodelta 1928.

www.ritarikunnat.fi

dia -mitali on ainoa suomalainen kunniamerkki, jonka kään-töpuolelle kaiverretaan saajan nimi.

MitEn Löysit itsEsi ArKistoALALtA?

Löysin arkistoalalle sattumalta. Alun perin kouluttauduin Jyväskylän yliopistossa historian ja yhteiskuntaopin opet-tajaksi pääaineenani Suomen historia. Aikaisemmin olen työskennellyt muun muassa tuntiopettajana Alkio-opistos-sa, etuuskäsittelijänä Kelassa ja sosiaalisihteerinä Jyväs-kylän yliopiston ylioppilaskunnassa. Opiskeluaikana toimin

arkistourallaArkistojen ammattilaiset kertovat tällä palstalla työstään ja tehtävis-

tään. Tässä numerossa raotetaan Keskus-tan ja maaseudun arkiston (KMA) ovea, jonka takana työskentelee tutkija Arto Alajoutsijärvi.

aktiivisesti muun muassa keskustajärjestöissä ja ylioppilas-kunnassa. Syksyllä 2005 minut valittiin rekrytointiprosessin jälkeen nykyiseen tehtävään. Työn ohessa olen syventänyt asiakirjahallinnon ja arkistoalan osaamistani järjestämällä ja luetteloimalla henkilöarkiston Kansallisarkistossa vuonna 2007 ja suorittamalla ylemmän arkistotutkinnon loppuun keväällä 2014.

MiKä täyttää työPäiVän?

Pienessä arkistossa työnkuva on laaja, jolloin täytyy osa-ta vähän kaikkea. Erilaisia kyselyitä tulee päivittäin ja nii-hin reagoiminen vie aikaa. Tutkijoita käy myös säännöllises-ti. Pääasialliset tehtävät koostuvat muun muassa tutkija- ja tietopalvelusta, aineistojen tutkimuskuntoon saattamisesta, kotisivujen ja tietokantojen päivittämisestä, arkistoluovutus-ten suunnittelusta, asiakirjahallinnollisesta neuvonnasta ja arkistokoulutusten järjestämisestä. Tärkein yhteistyöhanke on arkistolaitoksen vetämä AHAA-projekti, jossa myös KMA on mukana. Itse olen seurannut hankkeen etenemistä alus-ta saakka ja ollut muun muassa arkistokuvailun kehittämis-työryhmän kommenttijäsenenä.

MiKä on ArKistosi hELMi?

Käytetyimmät aineistomme koostuvat ehdottomasti puolue-elinten ja eduskuntaryhmän pöytäkirjoista. Pöytäkirjasarjat alkavat puolueen perustamisesta vuodesta 1906 ja karttu-vat koko ajan. Pöytäkirjoissa referoidaan usein kokouksis-sa käytyä poliittista dialogia. Ne valaisevat mielestäni hy-vin poliittisen päätöksenteon taustalla käytyä keskustelua, ja ovat asiakirjallisen kulttuuriperinnön arvokas lisä. Esimer-kiksi puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän joidenkin ko-kousten päätöksillä ja linjauksilla on ollut suurta merkitystä Suomen historian kohtalonkysymyksissä.

onKo ArKiston uLKoPuoLELLA ELäMää?

Harrastan liikuntaa, lukemista, järjestötoimintaa ja politiikan seuraamista. Lapista kotoisin olevana ihmisenä pidän erityi-sesti eräretkeilystä, kalastuksesta ja marjastuksesta. Suurin mielenkiintoni liittyy Venäjään. Seuraan aktiivisesti Venäjän kehitystä eri medioiden ja kirjallisuuden kautta. Perheesee-ni kuuluu vaimo ja 8-vuotias poika. Pojan jalkapalloharrastus vie myös osan vapaa-ajasta.

toiMiiKo yhtEistyö ArKistoLAitoKsEn suun-tAAn?

Mielestäni yhteistyö arkistolaitoksen kanssa on sujunut hy-vin. Yhteistyön kautta olen oppinut vuosien varrella tunte-maan henkilökohtaisesti monta arkistolaitoksessa työsken-televää kollegaa. Toivottavasti AHAA-hanke jatkossa vielä syventää yhteistyötä arkistolaitoksen kanssa.

Päivänpolitiikantaustat talteen

ARTO ALAJOUTSIJÄRVEN KOTIALbUMI

19akti 2/2015

AAMuLLA hEinäKuun 29. PäiVä vuonna 1942 laskeu-tui Malmin lentokentälle saksalainen Junkers ”JU-52” -kul-jetuskone, joka ulosti sisuksistaan Reichsführer SS hein-rich himmlerin seurueineen. Seuruetta oli vastassa kolme Valtiollisen poliisin virkailijaa, joiden tehtävä oli vastaanoton lisäksi huolehtia Reichsführerin turvallisuudesta Suomen vierailun aikana. Kansallisarkistossa säilytettävästä Etsivän Keskuspoliisin – Valtiollisen poliisin (EK-Valpo) arkistosta löy-tyy Valpon etsivien laatima raportti (Er. sal. V.P.K.d. 13/43 1942, Valpo II AMP 178), joka kertoo yksityiskohtaisesti Himmlerin vierailusta Suomessa.

Kuuluisasta kirjoituspöytämurhaajasta tulee ensimmäisenä mieleen juutalaisten ja muiden kolmannessa valtakunnas-sa epätoivottujen ihmisten joukkotuho, mutta Valpon etsivi-en raportissa näyttäytyy enimmäkseen höveli ja melkeinpä naiivi Himmler. Oikeastaan Himmler olikin lomamatkalla, jo-ten raportista ilmi käyvä rento tunnelma on ymmärrettävää. Lomamatkansa aikana Himmler muun muassa kalasti, ke-räsi sieniä ja rentoutui saunassa. Etsivien raportissa referoi-daan muun muassa seuraava:

”…Reichsführer oli erittäin ihastunut suomalaiseen sau-naan, jonka, samoin kuin perunakellarinkin piirustukset vei mukanaan Saksaan. Hän tutustui myös kalan valmistuk-seen hiilloksella paperin sisällä, jota valmistustapaa piti kansantaloudellisesti tärkeänä, vieden tämän taidon mu-kanaan…”

Palstalla esitellään arkistojen kätköistälöytyneitä kuriositeetteja.

arkistolöytöjä

”…Lapsikysymys tuntuikin erikoisesti olevan hänen sydän-tään lähellä, ostaen m.m. Stockmannilta yli tuhannella mar-kalla leikkikaluja, jotka sanoi jouluna antavansa kaatuneitten SS-miesten lapsille…”

”…Kertoi tällä matkalla järjestävänsä loman muutamille SS-miehille sillä ehdolla, että Saksaan saavuttuaan lisäävät su-kua, huolimatta siitä ovatko naimisissa tai ei. Pääasia on, että kansa lisääntyy, huolehtikoon lapsesta sitten koti tai valtio…”

”…Ravintolaelämään, yleisön käyttäytymiseen j.n.e. tutustui Reichsführer myös Kalastajatorpalla ollessaan pitäen yleisön esiintymistä suorastaan mallikelpoisena. M.m. ei havainnut ainoatakaan päihtynyttä, jonka johdosta lausuikin, että itse führerin pitäisi tämä nähdä…”

”…joka potee anemiaa, lupasi Reichsführer kuukauden il-maisen oleskelun baierissa ja saa LH ottaa jonkun saksan-kielen taitoisen ystävättärensä mukaansa… …Huvilalla apu-laisina toimineille naishenkilöille lupasi Reichsführer lähettää lahjaksi kahvikalustot. LH:n veli pääsee 17 vuotta täytetty-ään Reichsführerin palvelukseen Saksaan…”

Himmlerin vierailu tai oikeastaan lomamatka kesti 6. elokuu-ta saakka, jolloin hän palasi takaisin Saksaan ja pahantekoon.

TeksTi: Ville konTinen, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Suomen-vierailullaan Heinrich Himmler nautti muun muassa leppoisasta soutelusta Vanaja-vedellä. Airoissa Suomen pääministeri Johan Rangell, keskellä Himmlerin hieroja Felix Kersten ja perätuhdolla itse Himmler.

Hirviö hövelillä päällä

OTAVAMEdIA

20 akti 2/2015

EriKoisMAPPiEn AinEistossA on neuvostotieduste-lun ja vastavakoilun tiedotteita Neuvostoliiton johdolle Suo-men poliittisista mielialoista sekä maiden välisistä suhteis-ta ennen sotaa ja sodan aikana.

Vuoden 1941 alussa neuvostovakoilu ei sulkenut pois saksa-laisten hyökkäysmahdollisuutta Neuvostoliittoon ja raportoi, että ” Suomea käytetään sillanpääasemana tässä hyökkä-yksessä”. Asiakirjoissa mainitaan, että ”Suomi on vaarassa. Se haluaa jäädä neutraaliksi, mutta Saksa painostaa Suo-men hallitusta…”

Neuvostotiedustelu informoi vuonna 1942 Neuvostoliiton johtoa Suomen haluttomuudesta keskustella rauhansopi-muksesta. Samalla kerrottiin, että eräät poliitikot suhtautui-vat lojaalisti Neuvostoliittoon ja halusivat ”antaa sysäyksen Suomen johdolle konfliktin rauhanomaiseen selvittämiseen”.

tiedustelu tutki mielipideilmastoa

Vuoden 1943 aineistoihin sisältyy tiedot Suomen hallituksen tilanteesta, Neuvostoliiton ja Suomen suhteita koskenees-ta yhteiskunnallisesta keskustelusta sekä oppositiomielialan kasvusta sosialidemokraattien keskuudessa. Ruotsin Suo-men-lähetystön poliittisesta raportista selviää Ruotsin nä-kökanta tilanteeseen.

Arkistoasiakirjoista käy ilmi myös eräiden suomalaisten po-liitikkojen aikomus aloittaa rauhanneuvottelut Neuvostoliiton edustajien kanssa. Asiakirjat maalis-huhtikuulta 1944 todis-tavat Suomen poliittisten ja yhteiskunnallisten vaikuttajien mielipiteiden muutoksista rauhanneuvottelujen suhteen.

Aineistossa on tietoja rauhanneuvotteluiden kulusta, ruot-salaisten roolista välittäjänä sekä Suomen sisäpoliittisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Asiakirjoissa kerrotaan muun muassa englantilaisten ja neuvostoliittolaisten Pohjoismai-

ta koskevista ristiriidoista sekä suomalaisten ja saksalaisten suhteista rauhanneuvottelujen edetessä.

Karjalan neuvostotasavallan sisäasiainkansankomissariaatin aineistossa heinäkuulta 1941 on tietoja muun muassa rajalla käydyistä taisteluista, vihollisen ilmahyökkäyksestä Karjalan kaupunkeihin sekä teollisuuskohteiden evakuoinneista. Eril-liseen asiakirjaryhmään kuuluvat tiedot neuvostoliittolaisten erikoisyksiköiden ja partisaaniryhmien toiminnasta saksalai-sen ja suomalaisen sotaväen selustassa.

Vakoilua puolin ja toisin

Salaisen asiakirjahallinnon fondissa ovat sotilasvastavakoi-lun aineistoja muun muassa Karjalan rintamalta. Asiakirjois-sa on tietoja rintaman sotatoimista sekä neuvostoliittolaisen sotilasvastavakoilun (SMERŠ-vastavakoilujärjestö) ja toisaal-ta Saksan ja Suomen tiedustelujen kamppailusta rintamal-la ja lähialueella.

Kamppailun osapuolet käyttivät salaisia, mutta erittäin ko-via keinoja. Asiakirjat todistavat, että Suomen alueella toimi 11 tiedusteluyksikköä, joiden tehtäviin kuului ”tiedustelu- ja tuhoamistoiminnan järjestäminen Neuvostoliittoa vastaan”.

Neuvostoliiton erikoisosastot tarkkailivat Suomen armeijan pääesikunnan tiedusteluosastoja Lapissa, Suomussalmella ja Äänislinnassa. fSb:n keskusarkiston aineistoissa on tie-dot suomalaisten tiedusteluosastojen ja -koulutuksen sijain-nista, toimintamenetelmistä, Neuvostoliittoon lähetettyjen tiedustelijoiden tehtävien luonteesta sekä salaisen palvelun toiminnasta neuvostovankien keskuudessa.

Neuvostovastavakoilu etsi ja pidätti suomalaisia ja saksa-laisia agentteja sekä hankki tietoja järjestöistä, kuten Lotta Svärd ja Akateeminen Karjala-Seura.

Puna-armeijan puutteet tiedettiin

Neuvostoliiton sotilasvastavakoilu tiedotti yksityiskohtai-sesti taistelujen kulusta ja Puna-armeijan miesten poliit-tis-moraalisesta tilasta. Sodan alkua käsittelevissä asiakir-joissa on tietoja rankoista puolustustaisteluista sekä siitä, kuinka Suomi heinä-elokuussa 1941 otti haltuunsa kaik-ki Neuvostoliiton Talvisodassa saamat alueet. Syyskuussa 1941 suomalaiset aloittivat itäisen Karjalan miehityksen, ja lokakuussa ottivat haltuunsa Äänislinnan. Vuoden 1941 loppuun mennessä osapuolet siirtyivät puolustusasemiin ja rintamalinja vakiintui.

tässä artikkelissa kerrotaan venäläisen tieduste-lun ja vastavakoilun asiakirjoista, jotka koskevat neuvostoliiton ja suomen välistä sotaa vuosina 1941–1944. Asiakirjat sisältyvät Venäjän turvalli-suuspalvelun fsB:n keskusarkiston salaisen asia-kirjahallinnon, rikosasiain sekä ns. ”erikoismap-pien” arkistoihin. Aineistojen tutkimus valaisee objektiivisemmin Venäjän ja suomen historian eri vaiheita sekä sota-ajan traagisia tapahtumia.

Jatkosodan 1941–44 aineistot FSB:n keskusarkistossa

21akti 2/2015

Neuvostoliiton vastavakoilu tiedotti sotilaspoliittiselle joh-dolle Puna-armeijan osastojen tilanteesta. Suurin osa eri-koisosastojen tiedoista on peräisin keväältä 1942, jolloin Muurmannin sataman ja Kirovin rautatien puolustuksen vah-vistamiseksi järjestettiin samanaikaisesti kaksi hyökkäystä Muurmannin ja Kiestingin suuntiin.

Puna-armeijan sotilaiden osoittamasta lujuudesta ja ää-rettömästä urheudesta huolimatta tavoitteet jäivät saa-vuttamatta. Käytännössä osapuolet sijoittuivat samoihin asemiin. Erikoisosastot kiinnittivät erityistä huomiota jouk-kojen ja joukko-osastojen vähäiseen valmistautumiseen hyökkäystä varten, tykistön heikkoon suorituskykyyn sekä aseiden, ampumatarvikkeiden ja vaatetuksen puutteisiin. Näistä tehtiin johtopäätöksiä hyökkäyksen epäonnistumi-sen syistä.

Myös omia joukkoja tarkkailtiin

Vuosien 1942–1944 sotilasvastavakoilun asiakirjoissa on tie-dot pääpuolustuslinjan tilanteesta, Puna-armeijan sotatoi-mista ja mielialoista sekä sotilasvakoilun tuloksista.

Erikoistarkkailuun joutuivat neuvostosotilaat, jotka kehuivat vihollisen armeijaa tai suomalaista kulttuuria. Esimerkik-si maaliskuussa 1944 vastavakoilu informoi Neuvostoliiton johtoa sotilaiden palautteesta ulkoasiainkansankomissariaa-tin julkaisemaan ”Neuvostoliittolais-suomalaisten suhteiden kysymykseen”.

Sotilasvastavakoilun kesän ja syksyn 1944 asiakirjoissa on tietoja muun muassa Puna-armeijan hyökkäyksen kulusta

Karjalassa ja Pohjois-Suomessa sekä osastojen siirtämises-tä Suomen rajalle.

Vankileireiltä kiintoisaa aineistoa

Neuvostosotilaiden vankileireissä toimi suomalainen ja sak-salainen hallinto. Vankileirejä käsittelevät aineistot ovat erilli-sessä asiakirjaryhmässä. Niissä on pidätettyjen ulkomaisten agenttien lausunnot sekä syksyllä 1944 Neuvostoliittoon pa-lautettujen sotavankien tarkastusmateriaalit. Asiakirjoissa on tietoja vankileirien sijainnista ja tehtävistä sekä leirihallinnon, vihollisen tiedustelun ja vastavakoilun toiminnasta.

Rikosasiain fondissa on suomalaisia, saksalaisia ja neuvos-toliittolaisia sotavankeja koskevia aineistoja. Niistä kannat-taa mainita Saksan entisen Suomen-sotilasattasean horst Kitschmannin akti. Hänen lausuntonsa kertovat, että Sak-san hallitus ja asevoimien ylipäällikkö sekä Suomen hallitus ja armeijan yleisesikunta järjestivät yhdessä salaiset neuvot-telut, joissa valmistauduttiin hyökkäämään Neuvostoliittoon paljon ennen 22. kesäkuuta 1941.

Kenraalimajuri V.V.Kirpitšnikov oli Suomessa sotavankina 1941–1944. Hänen rikosasiassaan on tiedot traagisista ta-pahtumista rintamalla sodan alussa, Puna-armeijan vastoin-käymisten syistä sekä olosuhteista vankeudessa.

TeksTi: Vasili s. hrisToforoV, kenraaliluutnantti, johtaja, Venäjän FSB:n arkisto- ja rekisteriosasto käännös: anna VarTiala, tutkija, Kansallisarkisto

Kenraali Heinrichs ottaa vastaan ohimarssin Äänislinnassa lokakuussa 1941. SA-KUVA/ESKO MANNINEN

ohjELMAni VirKAMiEsVAihdossA Muodostui erilaisista jaksoista eri toimipisteissä. Ensin vietin kaksi päi-vää Kansallisarkistossa canberrassa. Sieltä matkasin seit-semäksi viikoksi Melbournen toimistoon, joka periaatteessa vastasi suomalaista maakunta-arkistoa. Melbournessa pää-sin sisään digitointiprosesseihin ja näin muitakin toiminta-prosesseja laajalti.

Melbournen toimistossa tehtiin tiettyyn pisteeseen saakka samoja asioita kuin canberrassa, mutta kehittäminen oli ra-jallisempaa. Tämän jakson jälkeen menin takaisin canber-

raan, missä tein viidessä viikossa pari projektia ja tutustuin tarkemmin erilaisiin verkkopalveluihin.

tutunoloinen organisaatio

Australian arkistolaitoksen organisaatio on hyvin samankal-tainen kuin Suomen. Merkittävä poikkeus on se, että verk-kopalveluille ja niiden kehittämiselle on oma vastuualueensa. IcT vastaa lähinnä tietoteknisestä infrastruktuurista.

Toisen merkittävän poikkeuksen muodostaa maan hal-linnollinen rakenne: arkistolaitoksessa säilytetään vain kansainyhteisön viranomaisten asiakirjoja, ei esimerkik-si kirkonkirjoja, jotka sijaitsevat osavaltioiden arkistoissa. Melbournessa em. organisaatiot tarjosivat tutkijasalipal-veluita osavaltion arkiston tiloista, jotka sijaitsivat kaupun-gin keskustan läheisyydessä. Arkistolaitos myös vuokrasi osavaltion arkistolta makasiinitilaa, jossa se säilytti käyte-tyintä aineistoaan.

Sähköisiä palveluja helppo käyttää

Australiassa satsataan paljon verkkopalveluihin ja niille hae-taan paljon näkyvyyttä muun muassa mainostamalla. Arkis-tolaitoksen aineistot ovat selailtavissa RecordSearch-palve-lusta. Se toimii verkkopalvelujen päätietokantana ja koostuu lukuisista moduuleista – oikeastaan muodostaa pohjan koko sähköiselle toiminnalle.

Palvelun selainpohjaisella käyttöliittymällä muun muassa ku-vaillaan ja hallitaan aineistoja, hallitaan tiloja ja syötetään di-gitaalisia tiedostoja. Käyttäjät räätälöivät itselleen näkymiä, joissa näkyy vain heille olennaiset palvelut. Aineiston logis-

australiassa(ko) kaikki paremmin?Artikkelin kirjoittaja Reko Etelävuori vietti kolme kuukautta virkamiesvaihdossa Australiassa, jossa moni asia on toteutettu eri tavoin kuin Suomessa. Kokemuksena toiseen organisaatioon sisään pääseminen on äärimmäisen arvokasta, hän summaa.

Artikkelin kirjoittaja Reko Etelävuori (oik.) tapasi matkallaan muun muassa Australian kansallisarkiston pääjohtajan ja ICA:n puheenjohtajan David Frickerin.

Mahtavia maisemia Victorian osavaltiossa.

JULIE fAULKNER

23akti 2/2015

tiikan hallinnassa käytetään iPodeja, joilla viivakoodit luetaan kätevästi suoraan makasiineissa suojatussa langattomassa verkossa.

inspiroivia verkkopalveluja

Tällä hetkellä ykkösverkkopalvelu on selkeästi discovering Anzacs, joka on tutustumisen arvoinen. Palvelu on osallis-tanut kansalaisia vapaaehtoistyöhön sekä sähköisesti että asiakirjojen kuvailussa, valmistelussa ja digitoinnissa – Aust-ralian vapaaehtoistyökulttuuri oli monella tapaa aivan usko-mattoman hienoa seurattavaa.

Toinen erityismaininnan ansaitseva verkkopalvelu on sikäläi-sen Kansalliskirjaston tarjoama Trove. Se on varmasti paras muistiorganisaatioiden tuottama verkkopalvelu, joka minulle on tullut koskaan vastaan. Trove ei periaatteessa tee muuta kuin ”kerää” dataa eri palveluista ja on sen päälle kuorrutta-nut monia eri toimintoja – sitä käytetään jopa tarkoituksiin, joita kehittäjät eivät olleet edes ajatelleet!

Trove vie tiedon ajattelun vahvasti siihen suuntaan, että tiet-tyyn ilmiöön liittyvää aineistoa kerätään yhteen todella laa-jalta toimijajoukolta. Jos sinulla sattuu olemaan sähköisiä kuvia jostain ilmiöstä, niin voit liittää ne Troveen esimerkiksi flickrin kautta! Samaa ajattelutapaa sovelletaan myös dis-covering Anzacs -palvelussa. Työpanosta pääsee luovutta-maan oikeastaan pelkän rekisteröitymisen voimin ja väärin-käytöksiä on ollut todella vähän – jos ollenkaan.

Oma panokseni verkkopalveluiden kehittämisessä oli valoku-vien metatietostandardien kartoitus. Tavoitteena on jatkossa jakaa yhden kentän tietoja standardien mukaisesti eri kent-

tiin ja näin mahdollistaa hakutulosten rajaamista esimerkik-si originaalien fyysisen olomuodon perusteella.

Digitoinnissa on haasteensa

Suomen ja Australian suurin ero digitoinnissa on digitoitavan aineiston olomuoto. Suomessa keskitytään laajalti paperiin, Australiassa lisäksi erilaisiin valokuva-aineistoihin: käytännön syynä se, että kuvista on värit katoamassa. Viivakoodeja hyö-dynnetään aineiston identifioinnissa, joten metatietojen ja digitaalisten kuvien liitto on sinetöity jo kuvailuvaiheessa.

Itse toteutin projektin digitoinnin laadunvarmistuksesta. Australiassa laadunvarmistusta tehdään jälkipainotteisesti Suomea enemmän.

On kuitenkin ymmärrettävä, että digitoinnin laadunvarmis-tus alkaa uusien laitehankintojen kilpailutusprosessista ja päättyy, kun digitaaliset kuvat on tallennettu asianmukaiseen järjestelmään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja näkemys täytyy muodostaa koko ketju mielessä pitäen. digitoinnin perus-asiat ovat universaalit, mutta prosessit tuntuvat vaihtelevan organisaatioittain.

Australian digitointitoimintaan tuo eniten kompleksisuutta kaksi tekijää: maa on valtava, joten verkkoyhteydet ovat ra-jalliset ja digitointia suoritetaan kaikissa toimipisteissä, jos asiakas sitä pyytää. Virhetilastot todistavat hajauttamisen olevan ongelmallista etenkin silloin, kun digitoivat henkilöt eivät tee sitä kokopäiväisesti.

Verkon rajallisuus aiheuttaa sen, että aineisto toimitetaan muistitikuilla canberraan siirrettäväksi järjestelmään. Aineis-ton päätyminen palveluun saattaa kestää kauan ja mahdol-lisesti syöttövaiheessa havaitut virheet aiheuttavat lumipal-loilmiön eri osavaltioihin.

Kokemuksena virkavaihto oli mahtava, ja sitä voi suositel-la lämpimästi. Itselleni jäi ajasta paljon ystäviä sekä työku-vioista että vapaa-ajalta – heitä menen tulevaisuudessa vie-lä varmasti tapaamaan.

TeksTi: reko eTeläVuori, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

REKO ETELÄVUORI

NIIN

A E

TELÄ

VU

OR

I

HEL SIN KI!Pääkaupungin rakennushistoriasta kertova luen-

tosarja Nouse Helsinki! käynnistyy keskiviikkona

7.10.2015 klo 17 Kansallisarkistossa. Luentoja pide-

tään keskiviikkoisin aina samaan aikaan.

Luennoilla asiantuntijat kertovat Helsingin kasvusta

rakennushistoriallisten arkistojen valossa. Kuulem-

me esimerkiksi venäläisestä Helsingistä, Eliel Saari-

sen laajoista keskustasuunnitelmista sekä urheiluun

liittyvistä kohteista.

TERVETULOA!NO

US

E