Arkistolaitoksen asiakaslehti 1/2012

sivu 6Saamelaisarkisto avasi

ovensa Inarissa

sivu 14Kotikasvatusyhdistys toi

äitienpäivän Suomeen

sivu 10Uusi Kouvola kokosi

arkistonsa yhteen

2 3akti 1/2012akti 1/2012

JulkaisijaArkistolaitos

OsoiteKansallisarkisto

PL 258

00171 Helsinki

Lehden taittoMainostoimisto HINKU

PainopaikkaKopijyvä Oy

Kotisivuwww.arkisto.fi

Tilaukset ja palauteakti@narc.fi

ISSN 1798-2065

PäätoimittajaHeidi Mustajoki, Kansallisarkisto

Toimituskuntayksikönjohtaja Juhani Tikkanen, Kansallisarkisto

yksikönjohtaja Marja Pohjola, Kansallisarkisto

tutkija Pertti Vuorinen, Kansallisarkisto

johtaja Päivi Hirvonen, Jyväskylän maakunta-arkisto

ToimitussihteeriMinna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti

minna.nurro@pp.inet.fi

akti 1/2012 Sisältö

Kannen kuvaUlla Isotalo

Saamelaisten uusi kulttuurikeskus Sajos avautui vuo-den alussa Inarissa.

Pääkirjoituksen kuvaKati Molin, Rodeo

3 Muutoksiin liittyy sekä surutyötä että mahdollisuuksia,

todetaan pääkirjoituksessa.

4 Lyhyet

6 Uusi Saamelaisarkisto keskittyy saamelaistutkimuksen

edistämiseen ja tukemiseen.

8 Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeessa mukana

olevat arkistot perustivat yhteistyöverkoston.

9 AHAA-hankkeessa luodaan arkistojen uudenlainen ja yh-

teinen hakemistopalvelu.

10 Uuteen Kouvolan kaupunginarkistoon keskitettiin kuuden

vanhan kunnan arkistot.

12 Marianne Tallberg on hankkinut Kansallisarkistoon vuosi-

kymmenten ajan hoitotyön yksityisarkistoja.

14 Suomen Vanhempainliiton arkistosta selviää, että äitien-

päivä tuotiin Suomeen alun perin Yhdysvalloista.

16 Kansallisarkisto osallistui Italian valtion 150-vuotisjuhlalli-

suuksiin kokoamalla asiakirjanäyttelyn Villa Lanteen.

17 Julkiselle hallinnolle laaditaan yhteinen metatietopalvelu,

jonka esiselvitys on parhaillaan käynnissä.

18 Asumisen ja elinkeinojen historia on tallentunut voudinti-

leihin, veroluetteloihin ja karttoihin.

20 Arkistouralla: arkistopäällikkö Tuula Koivisto, Pirkanmaan

sairaanhoitopiiri

21 Arkistolöytöjä | Käsitätkö?

22 Tasan 200 vuotta sitten Tukholmasta siirrettiin Turkuun

merkittävä määrä asiakirjoja, ja arkistolaitos sai alkunsa.

Pääkirjoitus

Muutoksia ja mahdollisuuksia

Arkistolaitoksessa viimeiset kuukaudet ovat olleet venymisen

ja sopeutumisen aikaa. Organisaatio uudistui, ja joiltakin vir-

kamiehiltä muuttui niin vastuualue, esimies, toimipaikka kuin

nimikekin. Hiljaista ei ole ollut muuallakaan julkishallinnossa:

kuntauudistusta viedään eteenpäin kovaa vauhtia, ja kaikkien

ministeriöidenkin yhdistämistä mietitään.

Muutoksessa tunteet vellovat äärilaidasta toiseen: menetyk-

sestä epäilykseen, vastahangasta huolestuneisuuteen, oival-

luksesta ymmärrykseen ja lopulta sitoutumiseen. Viilipyttynä

muutoksessa pysyy vain harva, mikä on hyväkin asia. Kun

muutos herättää tunteita, on sillä myös merkitystä.

Sopeutumista muutokseen voi auttaa se, että totuttautuu aja-

tukseen työnkuvan mahdollisesta muuttumisesta. Nykyään

vain harva tekee samaa työtä koko uraansa. Sitä enemmän

tarvitaan kuitenkin koulutusta ja laajaa osaamista, jotta uusiin

puikkoihin pääsee näppärämmin käsiksi.

Muutos merkitsee yleensä jostakin luopumista. Surutyön

jälkeen muutoksessa voi nähdä myös mahdollisuuksia. Niitä

voivat olla vaikkapa mielekkäämpi työ, uudet työkaverit tai su-

juvampi arki.

Tässä lehdessä kerromme yhdestä muutoksesta, joka toi mu-

kanaan myös mahdollisuuksia. Kouvolan kuntaliitoksen tulok-

sena eri kuntien arkistoille rakennettiin uusi tila, jossa arkistot

ja myös työntekijät viihtyvät. Hanke palkittiin viime vuoden ar-

kistotekona.

Aiheena on myös muutoksen tekeminen yhdessä. Arkisto-

laitoksen vetämänä on käynnistynyt hanke, jossa arkistoil-

le luodaan uusi yhteinen hakemistopalvelu AHAA. Se tulee

muuttamaan melkoisesti arkistojen arkea, sillä palvelua varten

kehitetään uusi malli arkistojen kuvailuun. Mukana on monia

osapuolia ja eri alojen ammattilaisia. Seuraamme hankkeen

etenemistä varmasti tulevissakin lehdissä.

Uusien ideoiden ja mahdollisuuksien kevättä toivottaen

Heidi Mustajoki, päätoimittaja

4 5akti 1/2012akti 1/2012

retään ja millaisia määritelmiä sille on aikaisemmin annettu. Tämän

lisäksi sanasto sisältää suosituksia termien käytöstä.

Sanasto keskittyy termeihin, joiden merkityksen ja suhteen muihin

terminologiaan on todettu vaativan analysointia ja kuvausta. Sanaston

ulkopuolelle on jätetty tiedonhallinnan yhteiset termit, joiden merkitys

on määritelty muissa sanastoissa yhteisesti ymmärretyllä tavalla.

Sanastowiki on koottu useiden toimialojen arkistoammattilaisten

yhteistyönä.

Löydät sanastowikin osoitteesta wiki.narc.fi/sanasto.

Puolustushallinnon aineistojen kuntoa kartoitettu

Kansallisarkisto on ensi kertaa tutkinut puolustushallinnon

arkistojen kuntoa. Ensisijaisena tarkoituksena on parantaa

aineiston säilymistä puuttumalla riskitekijöihin sekä priorisoida huo-

nokuntoista aineistoa tekniseen konservointiin, mikrokuvaukseen ja

digitointiin. Tutkimus oli osa arkistolaitoksen paperiaineistojen kunto-

kartoitusta, joka on kooltaan yksi maailman laajimmista.

Vuonna 2011 toteutettu puolustushallinnon aineistojen kuntokartoi-

tus kattoi 1 509 yksikköä. Osa materiaalista oli järjestettyä, osa vuosi-

kymmenten takaisia narulla sidottuja paperikääröjä ja laatikoita. Kon-

servaattori Anna Rajainmaa osallistui aineiston kuntokartoitukseen.

”Osa materiaalista oli huonossa kunnossa, haurasta, repeytynyttä ja

likaista. Paperin kunnon ja kuitunäytteiden perusteella on voitu tehdä

päätelmiä aineiston kestävyydestä ja säilyvyydestä tulevaisuudessa”,

kertoo Rajainmaa.

Aineistoon mahtui monenlaisia asiakirjoja, mutta myös kirjeitä ja

valokuva-albumeja. ”Oli hyvin koskettavaa tuntea se voimakas tuki ja

kannustus, jota kotijoukoilta rintamalle oli välitetty”, jatkaa Rajainmaa.

Tutkimuksen pohjalta on laadittu erillinen konservoinnin toimenpi-

deohjelma aineistojen säilyvyyden parantamiseen sekä sähköisesti

arkistoitavan materiaalin valintaan. Lisäksi parannetaan aineistojen

suojaamista ja säilytysolosuhteita sekä minimoidaan säilytykseen ja

käyttöön liittyviä riskejä.

Nobelin perheestä näyttely Kansallisarkistossa

Kansallisarkistossa avattiin 29.3.2012 julistenäyttely ”No-

belin perhe Venäjän keisarikunnassa”. Näyttelyn on koonnut

Nobelin perheen toimintaa Venäjällä selvittänyt professori Arkadi

Melua. Hän on toiminut muun muassa avaruusalan tutkimukses-

sa ja johtaa nykyään Humanistica-nimistä kustantamoa Pietarissa.

Professori Melua ryhtyi 1980-luvun lopussa tutkimaan Nobelin

perheen vaiheita Venäjällä 1830-luvulta vuoden 1917 vallankumo-

uksiin saakka. Aihe oli Neuvostoliiton aikana vaiettu, mutta herät-

tää nykyään suurta kiinnostusta.

Professori Meluan, Venäjän Helsingissä toimivan Tiede- ja Kult-

tuurikeskuksen ja Kansallisarkiston yhteisnäyttely esittää laajasti

Nobelin toimintaa öljy-, kone- ja aseteollisuudessa unohtamatta

humanitaarista ja tieteellistä toimintaa.

Näyttelyn avasi Venäjän Suomen suurlähettiläs Alexander Y. Ru-

myantsev. Näyttely on avoinna Kansallisarkistossa kesäkuun lop-

puun saakka.

Uudet verkkopalvelut pian kaikkien ulottuvilla

Tutkijasalipalvelut kotikoneelle tuovan Astia-järjestelmän

pilotointi käynnistyi maaliskuussa. Projektin tulokset ovat

olleet lupaavia ja järjestelmän virallinen käyttöönotto lähestyy.

Kyseessä on sähköinen palvelu, jossa asiakas tunnistautuu ver-

kon yli. Se mahdollistaa asiakirjatilaukset ja kaukolainat, käyttö-

lupahakemukset sekä asiakirjajäljenne- ja selvitystilausten teke-

misen ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelun käyttö edellyttää

tutkijalta rekisteröitymistä henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla tai

Haka-tunnuksilla. Ohjeet löytyvät verkkopalvelusta.

”Hankkeen ensimmäisen vaiheen asiakastestaus aloitettiin maa-

liskuussa. Vaikka kyse on ollut pilotoinnista, ovat asiakkaat voineet

hakea todellisia käyttölupia ja tilata aineistoja tutkijasaliin suoraan

kotikoneeltaan”, kertoo Kansallisarkiston tietopalveluista vastaava

kehittämispäällikkö Mikko Karjalainen.

Pilotoinnin toisessa vaiheessa toukokuussa 2012 testataan asia-

kirjajäljenteiden ja selvitysten sähköistä tilaamista. Linkki verk-

kopalveluun julkaistaan arkistolaitoksen kotisivuilla osoitteessa

www.arkisto.fi.

Seulontakollegio aloittaa työnsäArkistolaitos on perustanut kollegion asiakirjojen seulon-

taa varten. Sen tehtävänä on kehittää erityisesti sähköisen

asiakirjatiedon seulonnan periaatteita ja kriteereitä. Tavoitteena on

tarjota monipuolista lähdeaineistoa tieteen ja tutkimuksen edus-

tajille myös seulonnan jälkeen.

Tutkijayhteisön näkemykset otetaan huomioon kriteerejä määri-

teltäessä. Yhteistyö tutkijayhteisön kanssa aloitetaan 11.5.2012

pidettävässä seminaarissa Kansallisarkistossa.

Seulontakollegiota johtaa tutkimusjohtaja Päivi Happonen. Sih-

teerinä toimii kehittämispäällikkö Markku Leppänen. Muita jäse-

niä ovat maakunta-arkiston johtaja Tytti Voutilainen, yksikönjohtaja

Juhani Tikkanen, kehittämispäällikkö Mikko Karjalainen ja erikois-

tutkija John Strömberg. Kollegion toimikausi on kolmivuotinen.

Sanastowikillä sanat haltuunArkistolaitoksen laatima sanastowiki on otettu käyttöön. Se

sisältää asiakirjahallinnan ammattikielen keskeiset termit,

niiden määrittelyt ja termien välisten suhteiden kuvaukset. Myös

erilaiset käännösversiot on huomioitu.

Sanastowiki ei ole asiakirjahallinnan normatiivinen sanasto, joka

määrittelisi termille yhden kaikkiin konteksteihin sopivan mer-

kityksen. Se on kuvaileva sanasto, joka pyrkii selittämään, miten

kyseinen termi asiakirjahallinnan kontekstissa tällä hetkellä ymmär-

Opetusministeri vierailulla Kansallisarkisto sai helmikuussa arvovaltaisia vieraita, kun

opetusministeri Jukka Gustafsson seurueineen kävi tutustu-

massa arkiston toimintaan.

Pääjohtaja Jussi Nuorteva esitteli vieraille arkistolaitosta ja Mikke-

lin keskusarkistohanketta. Hän toi vahvasti esiin arkistolaitoksen

aseman humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kes-

keisenä toimijana. Aineistojen siirtosykliä ja seulontatavoitteita ar-

vioidaan uudelleen ja uusia hankkeita kohdennetaan sähköisen säi-

lyttämisen järjestelmien kansainväliseen auditointiin ja sertifiointiin.

Arkistoneuvos Jaana Kilkki kuvasi puheenvuorossaan valtionapuar-

kistojen asemaa ja tehtäviä sekä niitä koskevan hallitusohjelman

tavoitteiden toteutumista. Arkistosektorin palvelutoimintaa kehite-

tään arkistojen yhteisessä AHAA-hankkeessa.

Arkistolaitoksen asemaa kuntien tietoarkkitehtuurissa ja pysyvän

säilyttämisen kehittämisessä käsitteli puheenvuorossaan tutkimus-

johtaja Päivi Happonen. Tärkeänä pidettiin, että VAPA- ja SÄHKE-

normit tulevat osaksi julkishallinnon kokonaisarkkitehtuuria. Ar-

kistolain uudistamista koskevan puheenvuoron piti hallintojohtaja

Anitta Hämäläinen.

Lyhyet

Opetusministeri Jukka Gustafsson tutustui arkistolaitoksen toimintaan helmikuisella vierailulla.

Kansallisarkiston konservaattori Anna Rajainmaa tutki kuitu-näytettä selvittääkseen paperimassan laatua.

Ludvig Nobel (1831–1888) oli yksi Nobelin perheen veljeksis-tä ja kuului aikanaan maailman rikkaimpiin ihmisiin.

MATTi TiiSANOJA

ANNA-LEENA SOLHAGEN

6 7akti 1/2012akti 1/2012

SeKä SAjoKSen että SAAmeLAiSArKiSton eteen on

tehty töitä vuosikausia. Unelmasta on tullut totta ja molem-

mat ovat valmiina toteuttamaan tehtäviään ja palvelemaan

asiakkaita.

Sajos on rakennus, jota on kuvailtu saamelaisen kulttuuri-itse-

hallinnon symboliksi. Sen kaarevan katon alla toimii yhdeksän

eri organisaatiota. Kullakin niistä on omat tavoitteensa, joista

yksi on kaikille yhteinen: jokainen pyrkii omalla toiminnallaan

vahvistamaan saamelaiskulttuuria ja sitä kautta myös saame-

laisten identiteettiä.

Kansallisarkiston alaisuudessa toimiva Saamelaisarkisto to-

teuttaa tehtävää tukemalla ja edistämällä saamelaistutkimus-

ta. Näin se lisää saamelaisia koskevaa historiatietoa, joka

puolestaan antaa saamelaisille yhä enemmän ymmärrystä

oman kansansa vaiheista, omista juuristaan, kulttuuristaan ja

kielestään.

Aineistot pirstaleina maailmalla Saamelaisarkistossa on kaksi tyhjää hyllykilometriä tilaa ottaa

vastaan yksityisarkistoja ja saamelaisviranomaisten arkisto-

ja. Saamelaisviranomaisia on vain kaksi, Saamelaiskäräjät ja

Saamelaisalueen koulutuskeskus, joten painopiste on selvästi

yksityisarkistoissa.

Yksityisarkistot koostuvat yhdistysten, seurojen ja säätiöiden

arkistoista sekä saamelaisille, saamelaiskulttuurille tai -yhtei-

sölle merkittävien henkilöjen arkistoista. Yksityishenkilöiden

arkistot voivat olla päiväkirjoja, kirjeitä, valokuvia, runoja, kä-

sikirjoituksia – mitä vain paperille syntyneitä alkuperäisiä ai-

neistoja.

Koska Saamelaisarkisto sijaitsee Suomen saamelaisalueen sy-

dämessä, luovutus on nyt ainakin helpompaa kuin aikaisemmin.

Ennen lähin arkisto on ollut Oulun maakunta-arkisto, jonne on

saamelaisalueen etelärajaltakin lähes kuuden tunnin ajomatka.

Saamelaisarkisto edistää saamentutkimusta

Saamelaisarkisto avasi ovensa Saamelaiskult-tuurikeskus Sajoksessa Inarissa helmikuussa. Molemmat ovat Inarin kirkonkylässä ja koko saa-melaisalueella uusia toimijoita, joiden haasteena on löytää asiakkaansa ja paikkansa niin paikalli-sella kuin kansainväliselläkin kentällä.

Aktiivinen tiedotus tuo näkyvyyttäSaamelaisarkisto on toimintansa alusta pyrkinyt tiedottamaan

toiminnastaan aktiivisesti ja se onkin saanut hyvin näkyvyyttä

paikallismediassa. Yhteydenottoja on tullut runsaasti sekä yksi-

tyishenkilöiltä että yhdistyksiltä. Myös luovutussopimuksia on

luonnosteltu ja muutama jo tehtykin. Tiedossa on myös arkisto-

ja, jotka siirretään Saamelaisarkistoon. Muun muassa Saame-

laismuseo Siida siirtää osan museoon aiemmin luovutetuista

arkistoista Saamelaisarkistoon.

Saamelaisarkisto ottaa vastaan saamelaisia koskevia, saame-

laisten itsensä muodostamia sekä saamelaisalueella syntyvää

Saamelaiset ovat ehkä yksi maailman kuvatuimmista kan-soista kirjallisuudessa. Jo roomalainen senaattori ja histo-rioitsija Tacitus puhui ajanlaskumme alkupuolen Germania- teoksessaan fenneistä, jotka on sittemmin yhdistetty saame-laisten esivanhempiin. Myyttiset tarinat ja tieto eksoottisista ja noituvista lappalaisista sekoittuvat jo varhain tutkimus-matkailijoiden matkakertomuksissa sekä Lapissa asuneiden virkamiesten ja pappien kuvauksissa.

Suomalaisten kuva Lapista alkoi muodostua kirjallisuudessa 1800-luvulla, kun Matias Aleksanteri Castrén ja Elias Lönnrot kirjoittivat Lapin ja Kuolan matkoiltaan kertomuksia ”likaisis-ta ja oppimattomista, mutta nöyristä” saamelaisista. Zacha-rias Topeliuksen kuvauksia ”pönkkäposkisista” lappalaisista luettiin koulukirjoina vielä 1950-luvulla. Merkittävä saame-laiskuvaus on Utsjoen kirkkoherra Jacob Fellmanin vuonna 1905 kirjoittama neliosainen ”Anteckningar under min vis-telse in Lappmarken I-IV”. Fellmanin asenne saamelaisiin oli kuitenkin jo edeltäjiään huomattavasti tasa-arvoisempi ja myötäelävämpi.

Varsinainen saamelaistutkimuksen kenttä alkoi saamelais-kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtolan mukaan hahmottua 1960- ja 1970-luvuilla vastareaktiona niin sanotulle lappologi-selle tutkimustraditiolle, joka kuvasi saamelaisia ja saamelaista kulttuuria heidän ulkopuoleltaan. Ulkopuolinen kysymyksen-asettelu haluttiin korvata saamelaisten omista lähtökohdista nousevalla ja saamelaisten tekemällä tutkimuksella.

Lehtolan mukaan saamentutkimuksen ote oli aluksi taiste-luhenkinen, mutta tutkimusala on saavuttanut poliittista ja tieteellistä kypsyyttä. Lapin yliopiston yhteisölehti Kiteessä (2/11) Lehtola toteaa: ”Pyrkimyksenä ei ole enää ainoastaan korostaa saamelaisuutta ja rakentaa saamelaista yhteiskun-taa, lähtökohtana ovat normaalit tutkimuksen kriteerit”.

tai syntynyttä aineistoa, joka ei ole vielä sijoitettuna mihin-

kään arkistoon. Lisäksi Saamelaisarkistoon voidaan siirtää

saamelaisia koskevia arkistoja muista arkistoista, jos arkisto-

jen alkuperäperiaate ja sopimukset antavat periksi.

Aineistoa ja tietoutta omaan arkistoonSaamelaiset toivovat, että samoin kuin alueelta vietyä aineis-

toa (esimerkiksi pääkalloja, luita, noitarumpuja, seitoja, koru-

ja) on palautettu, niin myös heidän tietouttaan, jota on kerätty

arkistoihin ympäri maailmaa, palautettaisiin saamelaisille.

Vaikka arkistoja ei voitaisikaan siirtää fyysisesti inariin, voi-

daan ne aina digitoida. Saamelaisarkiston yhtenä tärkeänä ta-

voitteena on edistää saamelaisaineistojen digitointihankkeita

ja löytää niihin yhteistyökumppaneita ja rahoittajia. Myös tie-

topalvelu on pitkälti sähköistä. Saamelaisarkistossa on myös

tutkijoille varattu tutkijatila.

Erityisenä haasteena ovat äänitteet. Tavallisesti arkistolaitok-

sen yksiköt eivät ota vastaan äänitearkistoja, mutta saamen-

tutkimuksessa hyvin keskeinen tieteenala on kielentutkimus,

jonka käyttöön tarvittaisiin äänitemateriaalia. Puhuttuja saa-

men kieliä on tällä hetkellä yhdeksän, joista Suomessa puhu-

taan kolmea: pohjois-, inarin- ja koltansaamea.

Myös saamenkieliset asiakirja-aineistot ovat verrattain nuoria,

sillä alkuperäiskansan kulttuuri on pitkään säilynyt suullisena

kertomaperinteenä. Varsinkaan vanhemmat saamelaiset, jot-

ka ovat joutuneet käymään koulunsa suomeksi, eivät osaa

kirjoittaa äidinkieltään. Myös uhanalaisten saamen kielten ja

kertomaperinteen dokumentointi olisi ensiarvoisen tärkeää

tutkimuksen ja kulttuuriperinnön säilymisen kannalta.

teksti ja kuva: suvi kivelä, tutkija, Kansallisarkisto

AKTI 1/2012 7

Kuvassa saamelainen Yrjänä Morottaja (1859-1941), jonka mukaan on nimetty useita paikannimiä saamelaisalueella.

E.N. MANNiNEN

Sajos-nimi on inarinsaamea ja tarkoittaa tukikohtaa.

Tacituksesta kypsäksi tieteeksi

8 9akti 1/2012akti 1/2012

ArKiStoSeKtorin KDK-yhteiStyöVerKoSton perustami-

sesta sovittiin syyskuussa 2011. Yhteistyön käynnistämisen moot-

torina toimi arkistolaitos, jolla on KDK:ssa yhdessä Kansallisen

audiovisuaalisen arkiston kanssa arkistosektorin toiminnan koordi-

noijan rooli.

Verkoston toiminta-ajatuksena on edistää ja käytännössä toteut-

taa KDK:n arkistosektorin yhteistoimintaa ja yhteentoimivuutta.

Verkosto pyrkii tuomaan KDK:n palveluiden kehittämiseen arkis-

tosektorin yhteisen näkemyksen ja sovittamaan yhteen arkistojen

tiedonhallintaa. Tavoitteena on arkistosektorin konkreettisen yhteis-

työn lisääminen kaikilla Kansallisen digitaalisen kirjaston kokonais-

arkkitehtuurin piiriin kuuluvilla alueilla.

Verkoston jäseniä ovat arkistolaitoksen ja Kansallisen audiovisuaali-

sen arkiston lisäksi yhdeksän eri organisaatiota. Verkoston ohjaus-

ryhmää johtaa Kansallisarkisto.

Verkoston jäsenyys ja sen päätöksentekoon osallistuminen edel-

lyttää KDK:ssa toimimista ja kutsua mukaan. Verkoston toimintaan

osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä: kaikki yhteistoiminnasta kiin-

nostuneet arkistosektorin toimijat voivat osallistua ja ovat tervetul-

leita mukaan toimintaan.

Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeessa mukana olevien arkistojen yhteistyöverkosto on aloittanut toimintansa.

Arkistosektori verkostoituu

Taustalla osapuolten yhteinen tarveHanke sai alkunsa, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seu-ra, Porvarillisen Työn Arkisto , Keskustan ja maaseudun arkisto sekä Svenska centralarkivet ilmaisivat arkistolai-tokselle halukkuutensa kehittää kuvailu- ja luettelointi-järjestelmää yhteisenä hankkeena. Rahoitusta haettiin opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja hanke käynnistettiin joulukuussa 2011.

Yhteishankkeen kuudentena osapuolena on CSC - Tie-teen tietotekniikan Keskus Oy. Valmiin järjestelmän on tarkoitus korvata hankkeessa mukana olevien osapuol-ten nykyiset kuvailu- ja luettelointijärjestelmät. Palvelun valmistuttua sitä voidaan tarjota myös muille arkistoille.

hAnKKeeSSA tUotetAAn järjeSteLmä, jossa voidaan hal-

linnoida erityyppisten arkistoaineistojen metatietoja. Järjestelmän

keskeisin uudistus on uusi tietomalli, joka ottaa huomioon sekä pe-

rinteisen että digitaalisen aineiston kuvailun elinkaaren eri vaiheissa.

Uuden tietomallin pohjana toimivat asiakirjahallinnon kansalliset me-

tatietomäärittelyt ja muun muassa international Council on Archive-

sin kansainväliset kuvailustandardit iSAD (G), iSAAR (CPF), iSDF ja

iSDiAH.

Arkistoaineiston loppukäyttäjälle tuleva palvelu näyttäytyy avoimena

rajapintana, jonka kautta on saatavilla kaikki julkiset kuvailu- ja luette-

lointitiedot. Lisäksi järjestelmään on tarkoitus suunnitella palvelu, jon-

ka kautta loppukäyttäjät pääsevät osallistumaan aineiston kuvailuun.

Valmiina AHAA toimii myös Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakas-

liittymän taustajärjestelmänä tarjoten arkistoaineistojen tiedot hyö-

dynnettäviksi asiakasliittymän haussa.

Arkistolaitos on mukana useiden arkistojen yh-teisessä hankkeessa, jossa luodaan uudenlai-nen yhteinen hakemistopalvelu AHAA. Se kattaa sekä perinteisen että digitaalisen aineiston ku-vailutiedot. Hanke käynnistyi vuoden 2011 lopus-sa ja jatkuu vuoden 2013 loppuun.

Hankkeessa seitsemän aliprojektia

Hanke on ositettu seitsemään aliprojektiin, joista neljässä ensim-

mäisessä keskitytään palvelun suunnittelemiseen. Tämä vaihe kes-

tää vuoden 2012, minkä jälkeen palvelu rakennetaan. Toteutuksen

kanssa samanaikaisesti suunnitellaan tarvittavat migraatiot eli keinot

siirtää tiedot nykyisistä kuvailu- ja luettelointijärjestelmistä uuteen

järjestelmään.

Oma projektinsa on palvelun käyttöönotto, joka ajoittuu vuoden 2013

loppupuolelle. Palvelu on saatavilla käyttöönottovaiheen jälkeen.

Kommentointiryhmä seuraa työtä Hankkeen ajaksi perustetaan kommentointiryhmä, jonka jäsenet

pääsevät seuraamaan hankkeen etenemistä ja kommentoimaan väli-

tuloksia sekä lopullisia tuloksia. Kommentointiryhmän avulla pyritään

varmistamaan, että arkistojen erilaiset tarpeet pystytään huomioi-

maan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Henkilökohtaisesti uskon, että hankkeella on edellytykset menestyä

ja tuottaa järjestelmä, joka palvelee hyvinkin erilaisia tarpeita. Edel-

lytyksenä kuitenkin on, että osataan katsoa eteenpäin ja pystytään

päästämään irti menneestä tarvittavissa määrin. Hankeosapuolien

on tehtävä kipeiltäkin tuntuvia kompromisseja yhteisen hyvän puo-

lesta.

teksti: vili Haukkovaara, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

AHAA-hakemistopalvelun suunnittelu alkanut

AKTI 1/2012 9

Tänä vuonna kaksi kehittämishankettaVerkoston vuoden 2012 toimintasuunnitelmassa on kaksi merkittä-

vää kehittämishanketta. Arkistosektorin tiedonhallinnan yhteentoi-

mivuuden edistäminen ja KDK-yhteistoimivuus edellyttävät arkisto-

sektorin arkkitehtuurin nykytilan kuvausta ja jatkossa sen pohjalta

nousevia kehittämishankkeita.

Toinen painopiste on kansallisen arkistojen kuvailu- ja luettelointi-

standardin uudistaminen ja yhteisten kuvailu- ja luettelointisään-

töjen laatiminen. Arkistolaitos johtaa työtä ja asettaa keväällä

kehittämishankkeen toteuttamaan sitä. Kaikki kiinnostuneet arkis-

totoimijat ovat tervetulleita mukaan. Verkoston kehittämishankkeil-

la on rajapinnat AHAA-hankkeeseen.

Seminaarit avoimia kiinnostuneilleVerkoston järjestämät tilaisuudet ovat avoimia kaikille aiheesta kiin-

nostuneille. Verkoston ensimmäisessä 6.2.2012 pidetyssä semi-

naarissa esiteltiin KDK:n palveluja arkistojen näkökulmasta ja käsi-

teltiin KDK:n merkitystä arkistojen yhteentoimivuudelle. Seminaari

houkutteli Kansallisarkiston vanhaan tutkijasaliin runsaan joukon eri

organisaatioissa työskenteleviä arkistoammattilaisia. Seminaarin

esitelmät ovat luettavissa verkoston kotisivuilla. Suomalaisen Kirjal-

lisuuden Seuran tiloissa järjestetään 26.4.2012 verkoston seuraava

seminaari, jonka aiheena on arkistokuvailun kansallinen kehittämi-

nen ja arkistojen hakemistopalvelu AHAA.

teksti: taina taMMenMaa, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

kuva: Matti tiisanoja, Kansallisarkisto

KDK-yhteistyöverkoston jäsenet:

Arkistolaitos (Jaana Kilkki, puheenjohtaja)

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Mikko Kuutti)

Kansan Arkisto (Pia Pursiainen)

Kotimaisten kielten tutkimuslaitos (Toni Suutari)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (Lauri Harvilahti,

Ulla-Maija Peltonen)

Suomen Elinkeinoelämän Arkisto (Olli Alm)

Suomen Jazz ja Pop arkisto (Janne Mäkelä)

Svenska litteratursällskapet i Finland (Mikael Korhonen)

Työväen Arkisto (Petri Tanskanen)

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (Tuomas J. Alaterä)

YLE:n arkisto (Katri Vänttinen)

Arkistosektorin KDK-yhteistyöverkoston toimintaa voi seurata

arkistolaitoksen kotisivuilla: www.arkisto.fi/fi/palvelut/

arkistoyhteistyoe/arkistosektorin-yhteistyoeverkosto

Verkoston ensimmäinen seminaari houkutteli Kansallisarkistoon runsaasti arkistoammattilaisia.

10 11akti 1/2012akti 1/2012

UUSi 90  000 ASUKKAAn KoUVoLA perustettiin 1.1.2009,

kun Anjalankosken, Elimäen, Jaalan, Kouvolan, Kuusankosken ja

Valkealan valtuustot päättivät yhdistää kuntien toiminnan. Vanho-

jen kuntien lisäksi lakkautettiin myös kolme kuntayhtymää.

Valmistelutyö alkoi vuonna 2008 perustamalla eri hallintojen alai-

sia työryhmiä, joista yksi oli arkistotyöryhmä. Vuoden aikana val-

mistelutyöryhmän täytyi selvittää uuden kaupungin arkistotoimen

järjestäminen. Selvitettäviä asioita olivat muun muassa vanhoihin

kuntiin jäävien arkistojen hyllymetrimäärät ja sisältö, parhaimpien

työmallien löytäminen, yhteisten arkistotilojen kartoittaminen ja

henkilökunnan sijoittuminen.

Lisäksi työryhmä laati ehdotuksen arkistotoimen ja asiakirjahal-

linnon järjestämistä koskevista ohjeista ja menettelytavoista. Ar-

kistonmuodostussuunnitelmaa alettiin laatia vuoden 2009 aikana.

Työntekijät saivat kertoa mielipiteensä siitä, minne he ensisijai-

sesti halusivat sijoittua tulevan kaupungin organisaatiossa. Pie-

nimmissä kunnissa ei työskennellyt kokopäiväisiä arkistonhoitajia

ja uudeksi henkilökunnan määräksi oli mitoitettu viisi työntekijää.

Alusta asti arkistotoimessa on työskennellyt osa-aikainen arkisto-

päällikkö, kolme arkistosihteeriä ja tietopalvelusihteeri.

Tehtävää ja haasteita riittiKaikki vanhat arkistot sijaitsivat noin 15–30 kilometrin säteellä uu-

den Kouvolan keskustasta. Aluksi arkistosihteerit työskentelivät

vuorottain vanhoissa kunnissa ja Kouvolan kaupungintalolla uuden

kaupungin arkistotehtävien parissa.

Haastetta tietopalveluun tuotti se, että kaikista kunnista ei siir-

tynyt arkistoon työntekijöitä eikä kaikkia arkistoja ollut luetteloi-

tu, joten arkistojen sisällön hahmottamiseen meni jonkin aikaa.

Asiakirjojen hakeminen näin laajalta alueelta vähemmällä työvoi-

Kouvolan kaupunki palkittiin Vuoden arkistote-ko 2011 -tunnustuksella Kiinteistö Oy Archiumin arkistotilahankkeesta. Uuteen Kouvolan kaupun-ginarkistoon voitiin keskitetysti sijoittaa kuu-dessa eri paikassa säilytetyt vanhojen kuntien arkistot.

Kouvolan kaupunginarkistot saman katon alle

11

malla vaati myös koordinointia ja taitavaa organisointia. Osittain

aloitettiin myös vanhojen kuntien arkistojen seulominen ja jär-

jestäminen.

Arkistotoimelle etsittiin aluksi yhteisiä toimitiloja kuntien omista

arkistotiloista, mutta nämä osoittautuivat ahtaiksi ja osin epäkel-

poisiksi. Vanhalle Kouvolalle oli tosin etsitty vesiongelmien vuoksi

uusia tiloja jo vuonna 2005. Yhteisen katon alle muuttamista var-

ten tehtiin paljon kartoituksia, mutta vanhojen rakennusten muu-

tostyöt olisivat muodostuneet kohtuuttoman kalliiksi.

Hyllykilometreittäin säilytystilaaPäätös uudesta arkistorakennuksesta tehtiin vuoden 2010 alussa.

Uusiin tiloihin Kouvolan keskustan tuntumaan muutettiin kesällä

2011.

Uutuuttaan hohtavassa rakennuksessa on yhdeksän hyllykilomet-

riä säilytystilaa. Sinne muutettiin noin viisi hyllykilometriä lakkau-

tettujen kuntien arkistoja ja 400 metriä kotiseutuarkistoja. Tilaa on

vielä reilusti uuden kaupungin asiakirjoille.

Tilat ovat arkistolaitoksen määräysten mukaiset. Ne eivät esimer-

kiksi sijoitu maan alle, eikä vesiputkia ole sijoitettu arkistotiloihin

tai muihin sellaisiin tiloihin, jotka ovat kosketuksissa arkistohuo-

neisiin. Työntekijöillä on kaksikerroksisessa rakennuksessa käy-

tössään omat työhuoneet, lisäksi on kokoustila, tutkijahuone use-

alle tutkijalle sekä viihtyisät taukotilat.

Uusi arkisto mieluinen työympäristö

Arkistomuutto kilpailutettiin, ja siinä painotettiin asiakirjojen jär-

jestyksen ja tietoturvan säilymistä sekä muuttoliikkeiden arkisto-

muuttokokemusta. Arkiston työntekijät suunnittelivat muuttojär-

jestyksen ja olivat opastamassa muuttomiehiä sekä lähtevässä

että vastaanottavassa päässä.

Arkistotilat valmistuivat viime tipassa, joten vanhimpien aineisto-

jen tarvitsemaa korkeampaa hyllytilaa ei ehditty vaihtamaan tar-

vetta vastaavaksi, mutta tämä työ on nyt loppusuoralla. Kaupun-

ginarkistoon siirrettyjen vanhojen kuntien arkistojen seulomis- ja

järjestelytyö on edelleen käynnissä.

Työntekijät kokevat saman katon alla työskentelemisen hyvin

myönteisenä. Arkistopäälliköltä ja kollegoilta saatavat neuvot ja

asiantuntemus koetaan erityisen myönteisenä asiana, jota van-

hoissa organisaatioissa ei välttämättä kaikilla ollut käytettävissä.

Yhteisissä tiloissa töiden organisointi ja tietopalvelu sujuvat hel-

pommin.

Arkistojen päivän toimikunta palkitsi Kouvolan kaupungin arkisto-

tilahankkeen Vuoden 2011 arkistoteko -tunnustuksella.

teksti: Helena jokinen, arkistosihteeri

ja riitta HerMunen, arkistosihteeri, Kouvolan kaupunki

kuvat: saara vainikka

Erillisessä tutkijahuoneessa on rauhallista paneutua arkistoaineiston tarkasteluun.

Kouvolan uusi kaupunginarkisto on rakennettu nimenomaisesti arkistoinnin vaatimuksia ajatellen.

Uudessa kaupunginarkistossa on yhteensä yhdeksän hyllykilometriä säilytystilaa.

12 13akti 1/2012akti 1/2012

miten sait kipinän ryhtyä myös järjestämään arkistoja?

”Ensimmäinen kosketukseni täysin `luonnontilassa´ olevaan ar-

kistoon oli se, kun menin käymään Mannerheimin Lastensuoje-

luliittoon ja sain eteeni kaksi pahvilaatikollista Sophie Manner-

heimin likaisia kirjeitä. Sain laatikot kotiini! Puhdistin, inventoin

ja tutkin `saalistani´ usean vuoden. Tämä aineisto on nykyään

Kansallisarkistossa, jossa olen järjestänyt ja luetteloinut sen asi-

anmukaisesti.

Pääsin tutustumaan vielä syvemmin arkistoasioihin1990-luvun

alussa, jolloin yksikönjohtaja jussi Kuusanmäen kanssa istuim-

me Lindköpingin Stiftsarkivetissä inventoimassa ja luetteloimas-

sa Mannerheim-suvun arkistoaineistoja, jotka sitten vähän ajan

päästä luovutettiin Suomeen ja Kansallisarkistoon.”

Varsinainen vapaaehtoistyösi hoitotyön yksityisarkistojen

parissa alkoi 1997, jolloin Kansallisarkisto, useat muut ar-

kistot ja monet hoitoalan järjestöt alkoivat kolmivuotises-

sa projektissaan aktiivisesti kartoittaa muistitietoja ja alan

yksityisarkistoja. Projektin tuloksena pelkästään Kansallis-

arkistoon luovutettiin 58 hoitoalan järjestö- tai henkilöar-

kistoa ja aika monessa luovutuksessa Sinulla oli sormesi

pelissä, olithan yksi projektin kolmesta yhteyshenkilöstä.

mitä mieltä olet projektin ”sadosta”, saimmeko riittävästi

merkittävää lähdeaineistoa hoitotyön tutkimiseen?

”Kyllä, mutta saamatta jäi kuitenkin merkittäviäkin arkistoja. Nii-

den omistajat eivät valitettavasti halunneet antaa papereitaan

julkisuuteen.”

yhteistyö Kansallisarkiston kanssa jatkui projektin jälkeen-

kin. Sinä sait suhteittesi avulla selville yhä uusia hoitotyön

yksityisarkistoja ja puhuit niiden luovuttamisen puolesta.

Parasta oli, että usein jopa järjestit arkistot ennen niiden

vastaanottamista Kansallisarkistoon. mikä palo Sinua oi-

kein ajoi tähän, usein jo fyysisestikin raskaaseen ja likai-

seen työhön?

”Aluksi syynä oli uteliaisuus. Moni hoitotyön arkisto selittää ta-

pahtumia, joissa jopa olen ollut itse mukana. Arkistot antavat

selityksiä niihinkin tapahtumiin, joita en aikanaan ollut ymmärtä-

nyt. Näistä arkistoista nousee myös kiinnostavia aiheita tuleville

hoitotyön tutkijoille. Siksi on tärkeää saada nämä käyttökuntoon

– se tarkoittaa arkistojen järjestämistä ja kuvailua.”

mikä oli ensikosketuksesi Kansallisarkistoon vai oliko se

valtionarkistoon?

”1970-luvun lopulla minun piti kirjoittaa opinnäyte Sophie man-

nerheimista ja hänen työstään Kirurgisen sairaalan ylihoitajatta-

rena. Sain vihjeen eräältä vanhalta professorilta mennä valtionar-

kistoon. `Sieltä löytyy aineistoja ja siellä kyllä opastetaan´, kertoi

professori.”

Marianne Tallberg – hoitotyön yksityisarkistojen Grand Old Lady

Arkistoyhdistys myönsi marraskuussa 2011 hoi-totieteen dosentti Marianne Tallbergille kun-niamaininnan hänen pitkäaikaisesta työstään hoitotyön yksityisarkistojen hankkimisesta Kan-sallisarkistoon sekä usean tämän alan arkiston järjestämisestä ja kuvailusta. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten tutkijasta ja arkistoalan ama-tööristä kehkeytyi arvostettu yksityisarkistojen ”alihankkija” ja niiden järjestäjä.

Työ ei aina ole ollut siistiä sisätyötä. Säkissä on erään vanhainkodin kellarista löytynyttä arkistoa 1800-luvulta lähtien.

Dosentti Marianne Tallberg sai viime vuonna arkistoyhdistyksen kunniamaininnan hoitotyön

yksityisarkistojen parissa tekemästään pitkäaikaisesta ja omaehtoisesta työstään.

työ jatkuu edelleen. Parhaillaan on menossa Sairaanhoidon

tutkimuslaitoksen ja sen kannatusyhdistyksen arkiston seu-

lominen ja järjestäminen. mikä kaiken kaikkiaan on Sinun

mielestäsi ollut arkistojen parissa tekemässäsi työssä antoi-

sinta ja mikä on jäänyt harmittamaan?

”Tunne, jonka kokee löytäessään merkittävän asiakirjan jostain

aivan väärästä paikasta, on `hurja elämys´. Välillä taas saa pahan

mielen, kun näkee arkistoissa olevan pahoja aukkoja. Sekin har-

mittaa välillä, kun arkistoja selailee `tutkijan hattu päässä´, ettei

itse ehdi käyttää kaikkia kiinnostavia lähteitä hyväkseen.”

teksti: Marja PoHjola, yksikönjohtaja, Kansallisarkisto

kuva: Heidi Mustajoki, viestintäpäällikkö, Kansallisarkisto

Artikkelin kirjoittaja on Marianne Tallbergin pitkäaikainen yhteistyö-

kumppani.

MARiANNE TALLbERG

14 15akti 1/2012akti 1/2012

äitienPäiVää Vietetään nyKyiSin lukuisissa maissa ympäri

maailmaa. Sen vietto on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa äitinsä me-

nettäneen Ann jarvisin ehdotuksesta järjestettiin ensimmäinen

muistojuhla kaikille äideille vuonna 1907. Tämän jälkeen äitienpäi-

väaate levisi nopeasti pitkin Yhdysvaltoja, ja se otettiin kansalliseksi

juhlapäiväksi vuonna 1914. Hiljalleen äitienpäivän vietto alkoi levitä

myös eri puolille maailmaa.

Kansallisarkistoon vuonna 2011 luovutetusta Suomen Vanhem-

painliiton arkistosta ilmenee, että liiton edeltäjän Kotikasvatus-

yhdistyksen sihteeri Vilho Reima tutustui äitienpäivä-aatteeseen

Amerikan-matkallaan vuonna 1910. Suomeen palattuaan hän yritti

aluksi saada vaikutusvaltaisia henkilöitä innostumaan äitienpäivän

vietosta, mutta asia ei vielä tuolloin saanut Kotikasvatusyhdistyk-

sen ulkopuolella suurta kannatusta osakseen. Reima kirjoitti yh-

distyksen julkaisemaan Koti-lehteen kahteen otteeseen kuvauksia

amerikkalaisesta äitienpäiväkulttuurista.

Vetoomus ei tuonut tulostaTutustuttuaan myös ruotsalaiseen äitienpäiväperinteeseen Vilho

Reima julkaisi vuonna 1918 Koti-lehdessä vetoomuksen, jonka ot-

sikkona oli Äitien puolesta. Vetoomuksesta otettiin lisäksi 100 000

lentolehtisen painos. Siinä Reima vetosi Suomen kansaan, jotta

kansalaissodassa poikansa menettäneitä äitejä tuettaisiin ja lohdu-

tettaisiin heidän suuressa surussaan.

Lisäksi hän kehotti kaikkia omistamaan heinäkuun ensimmäisen

sunnuntain äitienpäiväksi, jolloin muistettaisiin kaikkien kansalais-

sodassa kaatuneitten äitejä, Vilho Reiman sanoin ”vihollisienkin”.

Tästä kehotuksesta huolimatta vuonna 1918 äitienpäivää ei vielä

vietetty yleisesti Suomessa. Kotikasvatusyhdistyksen arkistosta

kuitenkin ilmenee, että ainakin Alavieskan kirkonkylän kansakoulul-

la järjestettiin jo tuolloin äitienpäiväjuhla.

Uusi yritys vuonna 1919Edellisvuoden laimeasta vastaanotosta johtuen Kotikasvatusyhdis-

tys kehotti vuoden 1919 Koti-lehden pääsiäisnumerossa lukijoita

ehdottamaan sopivaa ajankohtaa äitienpäivän vietolle. Kirjoitukses-

sa oli tällä kertaa päättäväinen sävy: ”Nyt aikoo Kotikasvatusyhdis-

tys tämän kauniin ajatuksen läpi ajaa ja kysymys on vain siitä, mikä

päivä vuodessa paraiten soveltuisi sanotuksi juhlapäiväksi.”

Saapuneissa kirjeissä ehdotettiin enimmäkseen jotakin kevään

tai kesän sunnuntaita. Kotikasvatusyhdistyksen johtokunta päätti

kokouksessaan 15.5.1919, että saaduista ehdotuksista paras on

toukokuun kolmas sunnuntai. Koska juhlan järjestäminen samana

vuonna olisi ollut hankalaa, päätettiin äitienpäivää viettää vuonna

1919 poikkeuksellisesti syyskuun toisena sunnuntaina.

Äitien työn merkitys esiinKotikasvatusyhdistys piti tärkeänä, että uusi juhlapäivä tuotaisiin

monella tavoin esiin. Se esitti toivomuksen, että äitienpäivänä papit

huomioisivat saarnoissaan äitien työn merkityksen ja opettajat pu-

huisivat äitienpäivästä oppilailleen.

Lisäksi Kotikasvatusyhdistys ohjeisti erityisesti nuorisoa järjestä-

mään joka kylään juhlatilaisuuden, johon kaikki äidit oli kutsuttava

Toukokuun toisena sunnuntaina vietetään Suo-messa tänäkin vuonna äitienpäivää. Juhlan juur-rutti Suomeen 1900-luvun alkupuolella Kotikasva- tusyhdistyksen pitkäaikainen voimahahmo, kou-luneuvos Vilho Reima.

Kotikasvatusyhdistys juurrutti äitienpäivän Suomeen

kunniavieraiksi. Tilaisuuden ohjelma tuli olla tarkoin harkittua; siinä

olisi oltava sopivia puheita, runoja, lauluja ja vuorokeskusteluja,

mutta kevyet näytelmät ja ennen kaikkea tanssi olisi ehdottomasti

jätettävä pois.

Lisäksi jokaisen äidin rintaan tulisi kiinnittää pieni valkoinen kukka

juhlan merkiksi. Kotikasvatusyhdistys myös toivoi, että sille lähetet-

täisiin jälkikäteen kirjallisia selostuksia juhlista.

Juhla löi itsensä läpiVuonna 1919 äitienpäivää juhlittiin ensimmäistä kertaa yleisesti niin

Helsingissä kuin sadoilla paikkakunnilla maaseudullakin. Esimer-

kiksi Paimion pitäjässä äitienpäiväjuhlaan osallistui noin 650 äitiä.

Eri puolilla Suomea juhlia järjestivät useat järjestöt ja yhdistykset,

kuten Martta-yhdistykset, nuorisoseurat, raittiusyhdistykset ja kris-

tilliset työväenyhdistykset sekä seurakunnat.

Selostusten mukaan juhlissa veisattiin virsiä, pidettiin puheita, lau-

suttiin runoja ja esitettiin musiikkiesityksiä. Kahvitarjoilu äideille

kuului ilman muuta asiaan.

Kotikasvatusyhdistys oli nyt onnistunut tehtävässään tuoda äitien-

päivä Suomeen. Samalla yhdistyksessä kuitenkin ymmärrettiin,

että tulevina vuosina oli tehtävä työtä perinteen jatkumiseksi, ettei

juhlapäivää kohtaan virinnyt innostus pääsisi lopahtamaan.

Yhdistys ohjeisti juhlien järjestäjiäVuodesta 1920 lähtien Kotikasvatusyhdistys julkaisi joka kevät äi-

tienpäiväohjelman, jossa oli malliksi muun muassa puheita, runoja,

lauluja ja kertomuksia. Ohjelmavihkossa esitetyt puheet käsittelivät

äidin suurta merkitystä perheessä ja yhteiskunnassa.

Niin puheet kuin muukin ohjelmisto oli sävyltään uskonnollista,

toimihan Kotikasvatusyhdistys kristillisen maailmankatsomuksen

pohjalta. Lisäksi Koti-lehden huhtikuun numero julkaistiin erityisenä

äitienpäivänumerona.

Vuonna 1927 äitienpäivän ajankohtaa muutettiin vielä kerran: sitä

aikaistettiin viikolla, jotta koulujen lukuvuoden päättäjäiset eivät

osuisi niin lähelle. Siitä lähtien äitienpäivää on juhlittu nykyisellä pai-

kallaan toukokuun toisena sunnuntaina.

teksti: tuire sirviö, tutkija, Kansallisarkisto

kuvat: suoMen vanHeMPainliiton arkisto

14 AKTI 1/2012

Äitienpäiväjuhla Sodankylän Unarin kansakoululla 13.5.1934.

Ylempi kuva:Koti-lehden äitienpäivänumero vuodelta 1931.

Alempi kuva:Kotikasvatusyhdistyksen painattama äitienpäiväkortti.

16 17akti 1/2012akti 1/2012

Villa Lantessa juhlistettiin Italian 150-vuotista taivalta

Julkisen hallinnon yhteinen metatietopalvelu vireille

Villa Lantessa Roomassa järjestettiin marraskuus-sa 2011 Italian valtion 150-vuotisjuhlan kunniaksi esitelmätilaisuus. Kansallisarkisto osallistui tapah-tumaan kokoamalla asiakirjanäyttelyn, jonka tee-mana oli kansallisvaltioiden muotoutuminen Itali-an ja Suomen esimerkkien valossa.

Valtiovarainministeriö on käynnistänyt julkisen hallinnon yhteistä metatietopalvelua koskevan esi-selvityksen. Selvityksen päämääränä on tietojen yhteentoimivuus ja tietovarantojen tehokas hyö-dyntäminen.

itALiASSA jUhLiStettiin Viime VUonnA monin tavoin

vuonna 1861 tapahtunutta maan yhdistymistä. Myös Rooman laaja

kansainvälinen tiedeyhteisö huomioi merkkivuoden.

Suomen italian suurlähetystö organisoi yhteistyössä Suomen

Rooman-instituutin kanssa tilaisuuden, jossa perehdyttiin Suomen

ja italian suhteisiin kansallisvaltioiden muotoutumisen aikakaudel-

la 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkupuolelle. Kansallisarkisto

kokosi ja toteutti tapahtumaan aihetta käsitelleen asiakirjanäyttelyn.

Yhteistyötahoina toimivat myös Svenska litteratursällskapet i Fin-

land ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, joiden asiakirjoja sisältyi

näyttelyaineistoon.

Presidentti avasi tilaisuudenTilaisuus pidettiin Suomen tieteellisessä instituutissa Villa Lantes-

sa, joka toimii 1500-luvun renessanssihuvilassa. Viisi suomalaista

ja italialaista aihepiirin asiantuntijaa tarkasteli tapahtumassa italia-

lais-suomalaista kansallisvaltiokehitystä eri näkökulmista.

Tilaisuuden avasi italian presidentti Giorgio napolitano. italiassa

viime syksynä vallinneen hallituskriisin vuoksi presidentin läsnä-

olo tapahtumassa herätti hyvin huomiota paikallisessa mediassa.

Kulttuuriadressi tsaarille Tapahtuman asiakirjanäyttely valotti aihetta kolmesta näkökul-

masta. Suomalaisia kansallisuuspyrkimyksiä esitteli vuonna 1899

koottu Kulttuuriadressi, jossa kansainväliset tiedevaikuttajat 13

maasta vetosivat tsaariin Suomen perustuslaillisten oikeuksien

säilyttämiseksi. Eniten allekirjoituksia adressiin oli saatu juuri itali-

asta, 289 kappaletta.

italian risorgimento-liikkeen näkyvyyttä Suomessa käsittelivät

asiakirjat, jotka liittyivät hallinnon aktiivisiin pyrkimyksiin sensuroi-

da aiheen uutisointi. Varsinkin ylioppilasnuoriso nosti italian tapah-

tumia esille ja pyrki niiden avulla edistämään kansallisia pyrkimyk-

siä. Liikkeen johtohahmoihin kuulunut Giuseppe Garibaldi nautti

eSiSeLVityKSen KohteenA on julkisen hallinnon yhteisen

metatietopalvelun toimintamalli, organisointi ja tarvittavat ratkai-

sut. Selvitystyötä tekevään työryhmään on nimetty asiantuntijoita

valtionhallinnon eri tahoilta ja kunnista.

Laadukkaat metatiedot ovat edellytys julkisen hallinnon tietova-

rantojen tehokkaalle hyödyntämiselle. Tietojärjestelmien tekninen

yhteentoimivuus ei vielä takaa tietojen yhteentoimivuutta, löydet-

tävyyttä ja yhdisteltävyyttä, sillä esteenä ovat tiedon erilaiset esi-

tystavat, merkitykset, koodit ja termistöt. Jotta päästään julkisen

hallinnon tietojen sujuvaan yhteiskäyttöön, on parannettava se-

manttista yhteentoimivuutta.

Taustalla vahva tahtotila ja lakiJulkishallinnon tietovarantojen hyödyntämiseen on vahva yhteis-

kunnallinen tahtotila sekä Euroopan unionissa että kansallisesti.

Julkisen sektorin tietojen avaamista ja uudelleenkäyttöä koskevat

tavoitteet edellyttävät valtion ja kuntien tietojärjestelmiltä yhteisten

pelisääntöjen mukaan tuotettuja metatietoja ja määrityksiä.

Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (10.6.2011/634)

edellyttää julkisen hallinnon yhteisiä kuvauksia ja määrityksiä yh-

teentoimivuuden toteuttamiseksi. Niitä ovat muun muassa yhtei-

sesti ja koordinoidusti sovitut metatietomääritykset, sanastot, on-

tologiat, luokitukset ja koodistot. Lisäksi tarvitaan yhteiset ohjeet ja

pelisäännöt näiden käytöstä.

Euroopan unionin sähköisen hallinnon toimintasuunnitelmassa se-

manttinen yhteentoimivuus on mainittu välttämättömänä edellytyk-

senä julkishallinnon sähköisten palvelujen avoimelle ja joustavalle

tarjonnalle.

Työryhmän tehtävänä on laatia ehdotus Suomen julkisen hallinnon

yhteisestä metatietopalvelun konseptista, sisällöstä ja palveluista.

Lisäksi työryhmä tekee ehdotuksen näiden organisoinnista, vas-

tuutahoista ja teknisistä ratkaisuista sekä ylläpidosta resurssi- ja

kustannusarvioineen.

16

hetkellisesti eräänlaisen nuorisoidolin asemasta ja rinnastettiin

runebergin Vänrikki Stoolin sankareihin.

Myös yksilönäkökulma esilläKolmanneksi italian ja Suomen aikakauden yhteyksiä tarkasteltiin

yksilönäkökulmasta. Esimerkiksi Runebergin perheellä oli erilaisia

kontakteja italiaan. Kansallisrunoilijan pojista kuvanveistäjä Wal-

ter asui pitkään Roomassa ja Lorenzo pyrki osallistumaan vapaa-

ehtoisena Garibaldin joukkoihin. Molemmat olivat paikalla risorgi-

menton tapahtumien aikaan Roomassa.

Näyttelyssä tuotiin esille myös muun muassa suomalaiseen ga-

ribaldisti herman Liikaseen ja paavin zuavi-komppaniassa palvel-

leeseen Waldemar Beckeriin liittyviä asiakirjoja.

teksti: ville kajanne, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Artikkelin kirjoittaja koordinoi Villa Lantessa esillä olleen näyttelyn

kokoamista.

Näyttelyssä oli esillä muun muassa vuonna 1899 kerätty Kulttuuriadressi, jossa vedottiin Venäjän tsaariin Suomen perustuslaillisten oikeuksien puolesta.

Metatiedot edistävät tiedon hyötykäyttöäTarkoitus on, että metatietopalvelun kautta valtion ja kuntien tie-

tojärjestelmien tuottajat, kehittäjät ja suunnittelijat sekä itse tieto-

järjestelmät saisivat mahdollisimman helposti käyttöön yhteisen

arkkitehtuurin mukaiset metatiedot ja niitä koskevat määritykset.

Selvitystyö ei lähde liikkeelle tyhjästä. Sanastoja, ontologioita, koo-

distoja ja metatietomäärityksiä kehitetään ja pidetään yllä eri tahoilla.

Metatietopalvelun kehittämistarpeita on tarkasteltava sähköisten

palveluprosessien, asiakirjahallinnan, paikkatietojen, eri alojen tie-

topalvelujen ja erilaisten tietoaineistojen kannalta. On selvitettävä,

miten koordinointi ja harmonisointi tulisi järjestää, mitä tulisi hoitaa

keskitetysti ja miten varmistetaan palvelujen löytyvyys ja saata-

vuus. Tätä varten tarvitaan käsitys metatietoarkkitehtuurin kokonai-

suudesta ja sen kehittämisestä eteenpäin.

Esiselvitys tehdään vuoden 2012 aikana. Välituloksista tiedotetaan

ja niiden kommentointiin järjestetään mahdollisuus.

teksti: anne kauHanen-siManainen, neuvotteleva virkamies,

valtiovarainministeriö

kuva: asko siManainen

KANSALLiSARKiSTO

Anne Kauhanen-Simanainen kertoi julkisen hallinnon kokonais-arkkitehtuurin suuntaviivoista helmikuussa Kansallisarkistossa.

18 19akti 1/2012akti 1/2012

rAUtAKAUDeLtA ArKiStoLähteitä ei ole lainkaan ja kes-

kiajaltakin vain niukasti. Niinpä asutushistorian selvitys aloitetaan

yleensä 1500-luvun voudintileistä, lähinnä maakirjoista ja kirkollisista

veroluetteloista. Voudintilien jatkona ovat 1630-luvulta alkavat läänin-

tilit ja erityisesti henkikirjat. Suuresta osasta Etelä-Suomea voudinti-

lien ja henkikirjojen tietoja on koottu Suomen asutuksen yleisluette-

loon, josta on helppo seurata talojen asutuskehitystä vuodesta 1540

alkaen.

Asutuksen yleisluettelon tietoja on käytettävä kriittisesti ja tarvitta-

essa tarkistettava tiedot alkuperäislähteestä. isonvihan jälkeiseltä

ajalta asutuksen yleisluetteloita on koottu enää vähän, mutta hen-

kikirjojen sarjat jatkuvat Kansallisarkistossa lähes katkeamattomina

aina 1970-luvulle asti. Niiden tietoja voidaan täydentää seurakuntien

kirkonkirjojen avulla.

Asutushistorian seuraaminen mikrotasolla on mahdollista, joskin var-

sin työlästä. Monesta talosta isäntien jatkumo ja yhteisön historia

saadaan rekonstruoitua 1540-luvulta nykypäiviin asti.

Kartat paljastavat paljonMyös maakirjat ja monet muut veroluettelot tarjoavat tietoa kylien

ja talojen elinkeinohistoriasta, muun muassa peltoviljelyksestä. Eri-

Etelä-Suomen maakirjataloihin ja kyliin perus-tuva kiinteä asutus on syntynyt rautakaudella, keskiajalla tai uuden ajan alussa. Asutus- ja elin-keinohistoriaa voidaan tutkia monien eri tieteen-alojen menetelmin, mutta useimmiten lähtökoh-tana ovat erilaiset arkisto- ja karttalähteet.

tyisen informatiivisia ovat vuoden 1571 hopeaveroluettelot, joihin on

tallennettu lähes jokaisen talon karja. Lisää tarkkoja tietoja saadaan

1620- ja 1630-lukujen karjaveroluetteloista sekä 1800-luvun lopun ja

1900-luvun alun maataloustilastoista.

Perinteisten arkistolähteiden ohella paljon informaatiota tarjoavat his-

torialliset kartat, esimerkiksi 1600- ja 1700-luvun maakirjakartat sekä

1700- ja 1800-lukujen isojakokartat. Karttojen selitykset kuvaavat nii-

den laadintahetken tilannetta, mutta yksityiskohtaisella tarkastelulla

voidaan löytää viitteitä paljon aiemmin autioituneista ja kadonneista

taloista.

Mitä vanhempia kartat ovat, sitä vähemmän maisema ja maankäyt-

tö oli ehtinyt muuttua sitten 1540-luvun eli vanhimpien maakirjojen

ajan. Uudisasutus oli 1500-lopulla ja 1600-luvun alussa minimaalista,

päinvastoin suuri osa Etelä-Suomen taloista autioitui sotien, verorasi-

tuksen ja viilenneen ilmaston vuoksi.

Esimerkkinä Hangon kyläSuomen eteläisimmässä kolkassa Hangon kylä tarjoaa hyvän esi-

merkin asiakirjoja ja historiallisia karttoja yhdistämällä saadun infor-

maation tarjoamista mahdollisuuksista. Kylän talot ja tonttimaat si-

jaitsivat nykyisen kaupunkialueen pohjoislaidalla.

Hangosta on keskiajalta muutama, lähinnä merenkulkuun liittyvä

maininta. Kylän asutuksesta kertoo epäsuorasti vuoden 1451 vero-

luettelo, jossa mainitaan Hangö bol eli Hangon verokunta. Voudin-

tileistä näemme, että kylässä oli 1500-luvun puolivälissä seitsemän

taloa. Niistä neljä autioitui viimeistään 1600-luvun alussa. Osa asutet-

tiin uudelleen 1600-luvulla kahden kadotessa kokonaan.

Maanmittari hans hansson laati useimmista Tenholan pitäjän kylistä

kartan vuonna 1647, niin myös Hangosta. Tässä vanhimmassa kylää

kuvaavassa kartassa on enää viisi taloa ja niistäkin vain kaksi asuttu-

na. Samuel Broteruksen kartassa vuodelta 1705 nähdään, kuinka

kylän rakenne on ehtinyt vakiintua. Nyt asuttuna oli neljä taloa. Peltoja

analysoimalla ja vuoden 1647 kartan tietoja hyväksi käyttäen voidaan

päätellä, missä osa kadonneista taloista on sijainnut.

Kehitys keskiajalta nykypäiväänHangon kylän karttamateriaali on poikkeuksellisen runsas. Sieltä

löytyy vielä geometrinen kartta vuodelta 1748 ja isojaon yhteydessä

vuonna 1848 laadittu kartta. Kylän keskiaikainen rakenne hahmottuu

yhä 1800-luvun puolivälin kartassa, johon puolestaan voidaan yhdis-

tää 1900-luvun alkupuolen aineistot muistitietoineen ja valokuvineen. Hangon kylästä vuonna 1705 piirretty karttakuva.

Asiakirjat ja kartat kertovat asutus- ja elinkeinohistoriasta

Pitkää ketjua tulkiten voidaan rekonstruoida kylän kehitys keskiajan

lopulta 2000-luvulle asti.

Hanko on aina ollut eräänlainen purjehdusreittien solmukohta. Tä-

män ansiosta kylän asukkaat eivät ole olleet riippuvaisia pelkästään

kalastuksen ja maatalouden tarjoamasta elannosta. Merenkulkijat

ovat pysähtyneet kylän edustalla olevissa satamissa ja ankkuripai-

koilla luotsia kysyen ja suotuisia tuulia odottaen.

Arkeologia täydentää kuvaa Tänä päivänä useimmat Hangon kylän taloista ovat ehtineet kadota,

mutta arkeologian menetelmin niistä ja kylän historiasta on saatu li-

sää tietoa. Vuosina 2003–2009 Hangossa tehtiin arkeologisia kaiva-

uksia, joiden suunnittelussa kirjalliset lähteet ja historialliset kartat

ovat olleet korvaamaton apu. Kaivausten tuloksena voidaan todeta,

että kylä on saanut asutuksensa jo viikinkiajalla eli lähes 500 vuotta

ennen kuin siitä löytyy kirjallisia mainintoja.

Blankettin isovanhemmat David ja Malke Mirmovitsch.

Hangon kappelin hautausmaan tutkimukset käynnissä vuonna 2007.

Kenttätutkimukset ovat keskittyneet kylän keskellä olleelle Gunnar-

sängenille. Nimensä niitty on saanut Gunnarsin talosta, jonka viimei-

sin Gunnar-niminen isäntä mainitaan 1500-luvun puolivälissä. Paikal-

ta on löytynyt 1200- ja 1300-lukujen rakennuksia ja muinaispeltoa.

Toinen tärkeä kaivauskohde on kylän pohjoisosan 1600-luvun alussa

autioitunut tontti, joka on nykyisin Lasten puisto -nimisen puistoalu-

een keskellä. Siellä on niin keskiaikaisten rakennusten jäänteitä kuin

jopa rautakauteen ulottuvia muinaisjäännöksiä.

Kiinteän asutuksen ohella Hangon kylässä oli 1600-luvun puoliväliin

asti käytetty kappeli. Sen hautausmaata tutkittiin vuonna 2006, ja

löytyneiden luiden DNA-tutkimus on alkanut aivan äskettäin. Odo-

tamme jännityksellä, mitä se paljastaa kylän asukkaiden ja muiden

Suomen mantereen eteläisimmässä kärjessä 1300–1500-luvuilla

menehtyneiden perimästä ja juurista.

teksti ja kuva: GeorG HaGGrén, dosentti, Helsingin yliopisto

KANSALLiSARKiSTO

20 21akti 1/2012akti 1/2012

Arkisto > < kokoelmaOsassa yksityisarkistoja käyttävää tutkimuskirjallisuutta sekoit-tuvat harmittavalla tavalla käsitteellinen (arkisto)kokonaisuus ja konkreettinen kokoelma. Arkistojen kuvailu- ja luetteloin-tisäännöt -julkaisu vuodelta 1997 täsmentää termit tarkasti:

”Arkisto on yhteisön tehtävien hoitamisesta tai henkilön toimin-nasta kertyneiden asiakirjojen kokonaisuus. Kokoelma on laitok-sen, yhteisön tai henkilön suunnitelmallisen keräilytyön tulok-sena syntynyt kokonaisuus… kerääjä ei ole arkistonmuodostaja.”

Yksityisarkisto on täsmällinen ja yksiselitteinen termi, jota am-mattilaiset käyttävät yhteisnimityksenä henkilö-, suku-, tila-, yhteisö- ja yritysarkistoista. Historiallisista syistä – osasyyllinen on ollut arkistolaitoskin – tutkimuskirjallisuudessa elää kuitenkin vääristävä termi yksityiskokoelma. Se on jo rakenteellisesti so-pimaton, merkityksellisesti epäselvä ja käsitteellisesti harhaan-johtava. Sanojen semanttinen ero on kaikille ilmiselvä. Termin kokoelma käyttäminen arkiston synonyyminä vie sitä paitsi loogisesti ja lähdekriittisestikin harhateille.

Sairaala-arkistojen tehotyömyyrämiten PääDyit ArKiStoALALLe?

Työpaikan vaihdokset ja työtehtävät ovat ohjanneet työuran muotoutu-

mista. Ensimmäinen vakituinen työpaikkani toimistonhoitajana yksityi-

sessä yrityksessä sisälsi kaikenlaista paperityötä ja myös arkistonhoitoa.

Julkisen hallinnon arkistotoimintaan pääsin syventymään Toijalan (nykyisin

Akaa) kaupunginkansliassa, jossa tehtäviini kuului muun muassa kau-

pungin keskusarkiston hoitaminen. Tämä työkokemus siivitti siirtymistäni

Tampereen keskussairaalan kirjaamon ja hallintoarkiston tehtäviin.

mitä tehtäViä nyKyinen toimenKUVASi KäSittää?

Voisin sanoa olevani monitoimihenkilö. Tehtävääni kuuluu Pirkanmaan sai-

raanhoitopiirin tasolla asiakirja- ja arkistohallinnon strateginen johtaminen.

Vastaan kirjaamon ja keskusarkiston toiminnasta sekä lomakkeiden

suunnittelusta kahden henkilön esimiehenä. Päiviini sisältyy asiakirja-

ja arkistotoiminnan ohjausta, kokouksia sekä erilaisten esitysten ja

suunnitelmien laadintaa. Arkistonmuodostussuunnitelmien päivittä-

minen tai laadinta on aina työn alla.

Projektipäällikkönä vedän uuden asiakirja- ja asianhallintajärjestelmän

käyttöönottoa. Olen tietohallinnon johtoryhmän jäsen sekä mukana

erilaisissa työryhmissä. Esimerkiksi potilastiedot-työryhmässä ke-

hitetään potilasasiakirjojen käsittelyä ja sähköiseen toimintatapaan

siirtymistä. Sairaanhoitopiirin tietosuojavastaavana ohjaan henkilötie-

tojen tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä.

Jokainen työpäivä on erilainen. Päiväni ovat mielenkiintoisia ja haas-

teellisia, ja työntäyteisinä tahtovat venyä pitkiksi.

PShP on hAKenUt ArKiStoLAitoKSeLtA SähKöiSen Säi-

LyttämiSen LUPAA. miten ProSeSSi on SUjUnUt?

PSHP haki lupaa henkilöstöhallinnon prosesseissa kertyvien asia-

kirjojen pysyvään sähköiseen säilyttämiseen, ja tänä vuonna helmi-

kuussa saimme arkistolaitoksen myönteisen lupapäätöksen. Hank-

keen aikana määriteltiin muun muassa tehtäväluokitusta ja arkistoon

tallennettavia asiakirjoja sekä kehitettiin järjestelmää, pohdittiin säily-

tysaikoja ja muokattiin arkistonmuodostussuunnitelmaa sekä testat-

tiin aikaansaannoksia. Lokakuussa 2010 lähti iso nippu hakemusasia-

kirjoja arkistolaitokselle. Sen jälkeen käytiin tarkentavia neuvotteluja.

Hakemusasiakirjojen täyttäminen oli haasteellista ja vaikeaakin. Ai-

kaa kului runsaasti muun muassa oman organisaation tietosuojaan

ja tietoturvallisuuteen liittyvien ohjeiden ja käytäntöjen kokoamises-

sa. Asiantuntija-apua antoivat niin arkistolaitoksen kuin järjestelmän

toimittajan ja PSHP:n tietohallinnon tietotekniset asiantuntijat. Koke-

mus oli antoisa ja opettavainen. Katse on suuntautunut jo seuraa-

vaan lupahakemukseen.

mitä etUA näet SähKöiSeStä SäiLyttämiSeStä oLeVAn?

Sähköinen tieto on helpommin käytettävissä ja tarvittaessa usealla

henkilöllä samanaikaisesti. Asiakirjojen käsittely, arkistointi, hävittä-

minen ja tietopalvelu tehostuvat. Arkistotilojen tarpeen väheneminen

on merkittävä tekijä, sillä esimerkiksi Taysin arkistoissa on aineistoja

yhteensä noin 9 000 hyllymetriä.

mitä mUitA ArKiStoALAn yhteiStyöKUmPPAneitA

PShP:LLä on?

Tietojärjestelmätoimittajat ovat yhteistyökumppaneitamme. Sosi-

aali- ja terveysministeriön, THL:n kehittämisyksikön, Kuntaliiton ja

Tietosuojavaltuutetun toimiston asiantuntemus on terveys- ja sosi-

aalihuollon arkistotoimelle tärkeää. Yliopistosairaaloiden arkistopääl-

liköiden kanssa olemme pitäneet yhteyttä jo vuosia.

ArkistourallaEri organisaatioissa työskentelevät arkistoalan ammattilaiset kertovat

palstalla urastaan ja työstään. Tässä nu-merossa Aktin kysymyksiin vastaa arkis-topäällikkö Tuula Koivisto Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä.

TiiNA TANNi / PSHP

20 AKTI 1/2012

Viesti viime vuosituhanneltarAKennUShAnKKeitA ALoitettAeSSA on ollut tapana viettää peruskiven laskiaisia. Tällöin jätetään jälkimaailmalle viesti, joka kertoo, mitä on tehty ja miksi. Medium on kirjemäi-nen sanoma sattumanvaraiselle, tuntemattomalle tulevaisuu-den edustajalle. Peruskirja on hitain ajateltavissa oleva viestivä-line. Sen tarkoitus lienee löytyä raottamaan unohduksen varjoa ja kertomaan omasta ajastaan vasta sitten, kun aika on hävittä-nyt rakennuksen, jonka fundamenttiin viesti on jätetty.

Museonjohtaja Pirkko Probst kertoo Helsingin Diakonissa-laitoksen rakennustyömaalla kesällä 2011 tehdystä löydöstä: ”Työhuoneeseeni tuotiin iso pinkka pölyisiä ja käpristyneitä pa-pereita. Helsingin Diakonissalaitoksella toimiva rakennusmes-tari arveli, että ne saattaisivat olla kiinnostavia… Alkukesällä peruskorjauksen yhteydessä työmiehet olivat poranneet kirkon perustuksissa vahingossa läpi jostakin ’vanhasta peltilaatikosta’. Paperit olivat vettyneet, ja miehet olivat kuivatelleet niitä sitten jossakin.”

Tarkemmassa tarkastelussa havaittiin, että museoon oli tuotu laitoksen peruskiven asiakirjasisältö: peruskirja sekä suomeksi että ruotsiksi ynnä laitosta koskevia historiatietoja. Peruskirja oli laadittu pergamentille, muut asiakirjat paperille. Särkynyt kupa-risäiliö, johon aineisto oli sijoitettu, oli tärveltynyt niin pahoin, että se oli heitetty pois.

Peruskirja on jotain etäistä sukua pullopostille. Sen lähettäjällä ei tosin ole hätä – päinvastoin – mutta löydettäväksi peruskirja-kin on tarkoitettu, vaikkei sanoman perille pääsystä ole varmuut-ta. Oliko tarkoitus, että Diakonissalaitoksen rakennusmassan 28. toukokuuta 1896 juhlallisin menoin sijoitettu viesti löytyy jo sadanviidentoista (115) vuoden, vajaan neljän sukupolven päästä ”kätkemisestään”? Paikalla on edelleen korttelin verran entistä ja aivan uuttakin laitoksen rakennuskantaa. Jos ei tietoa peruskirjan sijainnista lasketa, mitään oleellista ei kai ole pääs-syt katoamaan tai unohdettu.

Ehkä kyse on johdatuksesta. Ehkä tälle kovalle ajalle, joka mit-taa arvoja rahassa, on hyvä muistuttaa psalmin sanoin perusasi-oista: Sinun tykös, Herra, ylönnän minä minun sieluni. Minun Jumalani, Sinuun minä turvaan!

Arkistolöytöjä KäsitätköPalstalla esitellään arkistojen kätköistä löyty-neitä kuriositeetteja. Aikakapseli löytyi Helsin-gin Diakonissalaitoksen kirkon perustuksista.

Palstalla arkistolaitoksen asiantuntijat avaavat alan termistöä.

Diakonissalaitoksen peruskirja on nyt hyvään kuntoon konservoituna Kansallisarkistoon talletetussa laitoksen yksityisarkistossa.

22 23akti 1/2012akti 1/2012

Kaiken kaikkeaan Turkuun tuotiin lokakuussa 1810 noin 200 met-

riä asiakirjoja. Laivan mukana Suomeen palasivat Sacklén ja kol-

me muuta kollegaa. Tukholmaan jäi asessori Langenstein tehtä-

vänään hoitaa luovutus kunniakkaaseen loppuun saakka. Hänen

urakkansa kesti vielä lähes puoli vuotta.

Langensteinin yksinäinen urakkaRuotsin ja Venäjän neuvottelut arkistoista takkusivat edelleen.

Erityisesti yksityisiä henkilöitä koskevien asiakirjojen saaminen

Suomeen hiersi, samoin Vesterbottenista Suomeen liitettyjen

alueiden materiaali. Kysymys ei ollut aivan pieni, sillä alue käsitti

Tornion kaupungin ja miltei koko Suomen Lapin.

Ruotsalaiset vetosivat siihen, että asiakirjojen irrottaminen ko-

konaisuudestaan voisi loukata Ruotsin omien alamaisten etuja.

Venäjä ei tätä hyväksynyt. Kiistaa käsiteltiin vielä helmikuussa

1812 hallituskonseljissa. Siihen mennessä Langenstein oli saanut

toimitetuksi Suomeen viisi laatikollista asiakirjoja. Asia huolestutti

hallintoa, joka pyysi Langensteinia kiirehtimään luovutuksia.

Vihdoin hän pääsi palaamaan Suomeen ja jätti 9.6.1812 hallitus-

konseljille kertomuksensa, jonka mukaan hän toi Turkuun Tornion

19 vuoden tuomiokirjat sekä useiden vuosien tuomiokirjat Vester-

bottenin ja Lapin alueelta.

Paljon jäi arkistoaineistoa saamatta. Siitä neuvoteltiin 1800-luvun

loppupuolella useasti ruotsalaisten kanssa, mutta turhaan. On-

neksi mikrofilmaus on mahdollistanut asiakirjojen saamisen Suo-

meen tutkijoiden käytettäväksi.

On helppo yhtyä Kerkkosen toteamukseen, että arkistojen siir-

rolla oli ratkaiseva merkitys Suomen arkistolaitoksen kannalta.

Arkistohallintomme sai silloin alkunsa ja valtionarkiston perusai-

neisto tuotiin Turkuun ja myöhemmin Helsinkiin, jossa sitä yhä

säilytetään.

teksti: Pertti vuorinen, tutkija, Kansallisarkisto

kuva: kansallisarkisto

VALtionArKiStonhoitAjA mArtti KerKKonen kirjoitti

Historiallisen Aikakauskirjan ensimmäisessä numerossa vuonna

1973 Haminan rauhan merkityksestä arkistolaitoksen kehittymi-

selle. Hän totesi: ”Kautta vuosisatojen on niihin rauhansopimuk-

siin, jotka ovat aiheuttaneet alueellisia muutoksia, kuulunut arkis-

toja koskeva artikla. ... merkitykseltään kauaskantoisin on ollut

Haminan rauhansopimus. Siinä Ruotsi velvoitettiin Venäjän keisa-

rille luovuttamaan kaikki omistusasiakirjat ja arkistot

ja muut niin hyvin yleiset kuin yksityiset asiakirjat,

linnoitusten, kaupunkien ja maaseutupaikkakuntien

asemakaavat ja kartat, jotka koskivat silloin Venäjän

keisarikuntaan liitettyjä alueita. Erityisesti mainittiin

Ruotsin maanmittauskonttorissa säilytetyt kartat ja

asiakirjat”.

Kaikki nämä piti luovuttaa viimeistään vuoden kulu-

essa sopimuksesta. Alue käsitti kaikki Suomen kuu-

si lääniä sekä Vesterbottenin läänistä Tornionjoen ja

Muonionjoen itäpuolelle jäävän alueen, johon kuului

kaistale Länsipohjaa ja Suomen Lappi itärajaan asti.

Kerkkonen toteaa, että arkistojen siirto oli välttä-

mätön suuriruhtinaskunnan hallinnon järjestämistä

varten, mutta vähintään yhtä merkityksellistä keisari-

kunnan sotilaallisten etujen vuoksi.

Delegaatio kootaanTämä heijastui Ruotsiin lähetetyn delegaation kokoonpanossa.

Hallituskonselji pohti asiaa ja lähetti alistuksensa keisarille koros-

taen asiakirjojen Suomeen saamisen tärkeyttä. Niinpä Aleksante-

ri i määräsi Turun entisen pormestarin Carl Sacklénin delegaation

johtajaksi ja sotilaalliseksi erityisasiantuntijaksi everstiluutnantti

otto Carl von Fieandtin, joka oli arvostettu karttojen asiantuntija.

Muut jäsenet olivat Vaasan hovioikeuden asessori olof Lan-

gestein, kamaritoimituskunnan kamreeri Gustaf nordenswan,

kruununvouti eric Backmanson ja maanmittaustirehtööri johan

tillberg. Komission tehtäväksi annettiin noutaa Suomeen kaikki

taloutta ja oikeudenkäyntejä koskevat asiakirjat sekä kartat, jotka

kuuluivat hallituskonseljin talous- ja oikeusosastojen toimivaltaan.

Kohti TukholmaaSiispä matkaan kohti Tukholmaa, jossa ensimmäinen tehtävä oli

ilmoittautua Venäjän lähettiläs van Suchtelenille. Käytännön suh-

teet ruotsalaisiin viranomaisiin hoiti lähettiläs, komission jäsenten

tehtävänä oli toimia asiantuntijoina ja huolehtia asiakirjojen toimit-

tamisesta Turkuun. Kiinnostava yksityiskohta on Kerkkosen mai-

ninta, että asiakirjoja oli hoidettava siten, että ne eivät vahingoitu

tai joudu hukkaan, ja että luovuttavien viranomaisten oli laadittava

reversaalit, joiden avulla asiakirjat voitiin arkistoon siirrettäessä

inventoida.

Rauhansopimuksen mukaan luovutuksen piti olla val-

mis 17.9.1810 mennessä, vuoden kuluttua rauhanso-

pimuksesta. Ruotsissa aikataulu aiheutti vaikeuksia.

Kuningas oli antanut määräyksen kamarikollegion

kolmannelle provinssikonttorille, että se kartoittaisi

ja kokoaisi luovutettavat asiakirjat. Konttorin arkisto

oli kokenut kovia 1802, jolloin se paloi. Tuhkana tuu-

leen menivät muun muassa kaikki Suomea koske-

vat maatilojen perinnöksiostoasiakirjat. Tänään niistä

kertovat ainoastaan luettelot, joita säilytettiin toises-

sa arkistossa.

Ruotsin hallitus pohti asiakirjojen luovuttamiseen

liittyviä ehtoja, joita se tarkensi Riksarkivetin päälli-

kön Carl Adlersparren muistion perusteella. Siinä

todettiin, että edellisten rauhansopimusten mukaan

arkistoluovutukset keskitetään ainoastaan yleisiin

asiakirjoihin. Niinpä hallitus teki päätöksen, että yk-

sityisiä koskevia ja jo ratkaistuja akteja ei luovuteta. Venäjä reagoi

ruotsalaisten viivyttelyyn lähettämällä useita nootteja, joilla pyrit-

tiin nopeuttamaan prosessia.

Postia TurkuunLopulta lokakuun alussa 1810 kaikki oli valmista. Luovutuskun-

nossa ja luetteloituna oli 83 laatikollista asiakirjoja. Niistä 60 oli

peräisin kamarikollegiosta, 10 edellä mainitusta provinssikontto-

rista, yhdeksän maanmittauskonttorista, kolme Vaasasta Ruotsiin

kuljetettua materiaalia ja laatikko Turun akatemian kanslerin arkis-

toa. Tässä kuljetuksessa tulivat Suomeen siis vanhimmat tiliasia-

kirjamme, ns. voudin- ja läänintilit.

Asiakirjasiirto Itämeren yli laittoi arkistolaitoksen alulle

Arkistolaitoksen voi katsoa saaneen alkunsa, kun Venäjän keisarin vaatimuksesta merkittävä määrä Suomen alueita koskevia asiakirjoja siir-rettiin Tukholmasta Turkuun. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta.

Hovioikeudenneuvos Olof Langenstein (1751–1833). Kuva vuonna 1915 painetusta kirjasta "Vasa Hofrätts Presidenter, Ledamöter och Tjänstemän”.

Hallituskonseljissa pohdittiin helmikuussa 1812 yhteisen venäläis-ruotsalaisen yhteisarkiston mahdollisuutta.

Millaisen jäljen Titanicin törmääminen jätti suomalaisiin arkistoihin?Ota selvää verkossa 10. huhtikuuta alkaenwww.arkisto.fi/titanic100vuotta