16
s. 4 Kotiseutuposti 4/ 2013 Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti 15.11.2013

Kotiseutuposti 4 2013

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti

Citation preview

Page 1: Kotiseutuposti 4 2013

s. 4

Kotiseutuposti4/ 2013Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti 15.11.2013

Ryhmätyöllä voittoon

Page 2: Kotiseutuposti 4 2013

PääKirjoitus

Kotiseutuliitto 2025

Illat ovat taas pimentyneet ja päivä lyhenee. Luonnon syksyi-set kelta- ja punasävyt ovat häviämässä iltahämärään ja talven valkeuteen, aikaan jolloin järjestöt toimivat aktiivisina ja me jäsenet suoritamme omaa rooliamme yhteiseksi hyväksi.

Kotiseutuliitossa kuluva vuosi on ollut muutosten aikaa, onhan liitto saanut uuden toiminnanjohtajan, järjestöpäälli-kön ja valtuuston puheenjohtajan. Toimintamuotojen pohdintaa ja uusien tuulien tuiverrusta odotetaan. Uudistumisessa ja ajan tuomiin haasteisiin vastaamisessa myös hallitus ohjaa toimiston työtä. On hienoa, että olemme saaneet vahvan ja osaavan joukon sekä liiton työntekijöiksi että luottamushenkilöiksi.

Liiton tehtävä on eri aikoina kehittynyt tarpeen ja yhteiskun-nallisen tilanteen mukaan. Perustehtävää emme ole muuttaneet. Kaikkina aikoina olemme toimineet paikallisuuden puolestapu-hujana ja kotiseudun väen yhdessä tekemisen vahvistajana arvos-taen perinteitä, omaleimaisuutta ja kotiseutuhenkeä – voidak-semme olla ylpeitä kotiseuduistamme ja historiastamme.

Kuten kaikki järjestöt, myös Kotiseutuliitto pohtii tehtävään-sä ja tulevaisuutensa suuntaa. Srategiatyö käynnistyi alkuvuonna ja jatkuu talven aikana. Strategia johtaa toimintaa kohti vuotta 2025. Millainen Suomi on silloin, millaista kotiseututyö on uudella vuo-sikymmenellä ja miten me liittona rakennamme tulevaa?

Tahtotilan määrittely ja keinot, joilla tavoitteisiin päästään, on strategian ydin, jonka pohdintaan haastamme koko kotiseu-tutyön kentän. Vastuu strategian valmistelusta on hallituksella, ja keskeisessä roolissa jäsenistön äänenä on valtuusto. Sähköi-sin keinoin pyrimme osallistamaan koko jäsenkentän keskuste-luun kotiseututyön tulevaisuudesta. Keskustelu jatkuu vuoden 2014 kotiseutupäivillä Hämeenlinnassa.

Strategia valmistuu keväällä, mutta keskustelu kotiseutu-työstä ei siihen pääty, vaan sitä jatketaan entistäkin vahvem-min. Strategian hyväksymisen jälkeen sitä arvioidaan vuosit-tain ja uudistetaan neljän vuoden välein.

KIrSI MOISander

hallituksen puheenjohtaja

Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti

j U LKa I S I ja

suomen Kotiseutuliitto

Päätoimittaja riitta Vanhatalopuh. 040 733 [email protected]

toimitussihteeri Anna-Maija Halmepuh. (09) 612 [email protected]

I L M O I T Ta M I n en

www.kotiseutuliitto.fi/ajankohtaista/ilmoittaminen

T I LaU KS e T ja O S O I T T een M U U TO KS e T

Painoversion irtonumero 10 euroa,vuositilaus 40 euroa (sisältää postikulut).

Kotiseutuliiton jäsenyhteisöjen jäsenet voivat tilata sähköisen version maksutta sähköpostiinsa.

suomen Kotiseutuliiton toimistopuh. (09) 612 [email protected]

S I S ä LLy S

Kirsi Moisander: Kotiseutuliitto 2025 s. 2 Pienen kylän iso teos valittiin Vuoden kotiseutukirjaksi s. 4Yrjä Larmola: Muuttuvat maan kasvot s. 6in memoriam: Matti Vasala 1931–2013 s.12Kertokaa ilonne ja murheenne – Liisa kuunte-lee s.13sanna Käyhkö: Lentokenttäkaupunki s. 15sami Myllyniemen Perinnesarjakuva s. 16

Multiprint oy issN: 1799-276 issN-L: 1799-2761

4/ 2013

Kotiseutuposti

Page 3: Kotiseutuposti 4 2013

3Kotiseutuposti 4 / 2013

Kansikuva:

Vasemmalta alkaen kuvassa ovat Rauno Sippel, Päivi Liikamaa, Juhani Putkisto ja Tiina Niemi. Tämä hilpeä poppoo on Vuoden kotiseutukirjan perinteisten kotiseutukirjojen sarjan voittajan Salon mailla ja vesillä -kirjan takana. Kaunis kirja kertoo pienestä Salon kylästä, joka sijaitsee Päijät-Hämeen asikkalassa pari–kolmekymmentä kilometriä Lahdesta pohjoiseen. Kuva: anna-Maija Halme. Vuoden kotiseutukirjoista kerrotaan lisää sivuilla 4-7.

Yrjö Larmola muistuttaa Tuttu kynä -palstalla valokuvaamisen ja jälkeen jäävien tekstien merkityksestä. Mitä meistä ensimmäisen di-gisukupolven ihmisistä ja maisemistamme todella jää jälkipolville tut-kittavaksi?

Larmola on entinen Helsingin kulttuurijohtaja. nuorena miehenä hän toimi 1960-luvulla muutaman vuoden Kotiseutuliiton toiminnan-johtajana. Sittemmin hän istui liiton hallituksessa 1960-luvulla ja uu-destaan 2000-luvulla. Sivu 8.

tallettakaa!

Kotiseutu-vuosikirja saa jatkoa

Keväällä julkaistu Kotiseutu-vuosikirja sai suuren suosion. Painos on jo lähes loppuunmyyty, mutta edelleen sitä voi tilata Kotiseutuliiton toimistosta niin kauan kuin painosta riittää.

Kotiseutu-vuosikirja saa jatkoa ja ilmestyy jälleen ensi vuonna 2014. jatkossa vuosikirja jul-kaistaan syksyllä.

Vuosikirjan pääteema ja artikkelipyyntö jul-

kaistaan joulukuussa Suomen Kotiseutuliiton nettisivuilla, Hilja-uutiskirjeessä ja muilla tavoin. Kotiseutu-vuosikirjan päätoimittaja on Riitta Vanhatalo ja hänen lisäkseen seuraavan vuosi-kirjan toimituskuntaan kuuluvat Pia Puntanen, Harri Turunen, Anna-Maija Halme ja Liisa Lohtander. rV

Mikä ihmeen Vasittu Luuta?

Kotiseutuliiton uudella jäsenyhdistyksellä on mielenkiintoinen nimi: Kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta ry. Lue miksi yhdistyk-selle on annettu samalla kertaa näin kiehtova ja maanläheinen nimi. Kuva: Katariina Granat. Sivu 14.

Page 4: Kotiseutuposti 4 2013

4 Kotiseutuposti 4 / 2013

Pienen kylän iso teos valittiin Vuoden kotiseutukirjaksi

raadin lausunto

Salon mailla ja vesillä -teos muodostaa mieleenpainuvan rauhallisen, kauniin ja sisältörikkaan kertomuksen päijäthämäläisen kylän elämästä aikojen alusta nykypäivään. Lukija ohjataan kylän, tilojen, talojen ja kyläläisten elämään asiantuntevalla historiallisella johdannolla. Pääosa teksteistä on kyläkirjoille ominaista paikalliskerrontaa, mikrohistoriaa, jonka nyanssit avautuvat usealla eri tavalla, riippuen lukijan suhteesta Salonsaaren arkeen ja juhlaan.

Hienoa teoksessa on sen kerronnallinen tyyli. Leipätekstiin on sijoitettu elävän kerronnan pätkiä, jotka sointuvat perustekstiin sujuvasti eivätkä katkaise pääasiaa. Marginaaleihin on sijoi-tettu tarkentavia tietoja, täydennyksiä ja sivuille on sijoitettu kainalotekstejä – jopa kokonaisia tarkennussivuja – antamaan taustatietoja kerrotusta.

Päivi Liikamaan ja Kati Kelon ulkoasu ja taitto ovat kiittämisen arvoista työtä. Koko teok-sesta huokuu päijäthämäläinen rauhallisuus ja taitollinen esteettisyys. jokainen pääluku saa oman kuvasivunsa, kartat ja detaljikuva tarjoavat paitsi informaatiota myös rauhoittavia tuokioi-ta sujuvan tekstin lomaan.

Teoksen alussa tarjotaan lukijalle sisällön tuottajien, kertojien esittely samoin kuin sen lopussa perinne- ja historiatyöryhmän kuvat. näin kerronta saa selkeät kasvot, mikä lähentää kertomuksia, kertojia ja lukijoita entisestään. Tämä ja muut nokkelat toimitukselliset yksityis-kohdat nostavat teoksen perinteisten kotiseutukirjojen kärkeen.

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Anneli Mäkelä-Alitalon ja Merja Åker-lindin kirjoittaman Salon mailla ja vesillä

– Asikkalan Salon kylän historiaa ja muisteluksia -teoksen Vuoden kotiseutukirjaksi perinteisten kotiseutukirjojen sarjassa.

Tekijöitä teoksella on ollut koko joukko. Työ alkoi jo 1980, kun kyläseppä Kyösti Nikki alkoi tallentaa kylän vanhusten kertomuksia c-kase-teille. Vuonna 2010 Salon kyläyhdistys perusti perinne- ja historiatyöryhmän – tuttavallisesti Perhiksen – työstämään tästä ja muusta mate-riaalista kirjan. Lisäksi ammattilaisia palkattiin eU:n Leader-tuella.

Vuoden kotiseutukirjat julkistettiin Turun kirjamessuilla lauantaina 5. lokakuuta. Valin-taraadin jäsenet olivat: Harri Turunen (pj.), Synnöve Bergholm-Kullström, Henri Nord-berg ja Lassi Saressalo.

Page 5: Kotiseutuposti 4 2013

5Kotiseutuposti 4 / 2013

raadin lausunto

Lauritsala-seuran tuottama, Seija Sa-volaisen toimittama teos Tuo pieni ra-hastajatyttö, tuo tyttö Osulan linjurien – Muistoja Saimaan Osuusauton ajoista Lauritsalassa on ihmislähtöinen kertomus yhdestä jo kadonneesta ammattiryhmäs-tä, linja-autorahastajista, sittemmin auto-emännistä.

Teos rakentuu lyhyille henkilökuvil-le ja tukeutuu pääasiallisesti toimittajan omiin haastatteluihin, joskin mukana on jonkin verran hänelle lähetettyjä muiste-lukertomuksia. näiden henkilökohtais-ten muistelusten kautta avautuu koko sodanjälkeinen linja-autoliikenne Suo-messa. Samalla tarjotaan näkymää lin-ja-automatkustajien arkeen ja juhlaan: ostosmatkailuun, lauantai-illan tanssila-vatunnelmiin ja arkisen harmaisiin kou-lulaiskyyteihin.

rahastajatyttöjen työpäivät olivat pitkiä, mutta eteläkarjalaisella huumoril-la selvittiin vaikeistakin paikoista. Oman kuvauksensa saavat myös kuljettajat, ra-hastajatyttöjen lähimmät työkaverit.

Teoksen vaikuttavuutta lisäävät aika-laisvalokuvat, useimmin nauravina posee-rauskuvina, jotka tuovat silmiemme eteen rahastajatyttöjen elämänpiirin – työssä ja sen ulkopuolella. Päähenkilöiden kuva-ukset on sijoitettu tekstiksi kronologises-sa järjestyksessä, ja näin lukijalle tarjoutuu mahdollisuus seurata liikennekulttuurin muutosta.

Muiden kotiseutukirjojen sarjan voitti Lauritsa-la-seuran tuottama ja Seija Savolaisen toimittava teos Tuo pieni rahastajatyttö, tuo tyttö Osulan linju-rien. Kirja on ihmislähtöinen kertomus linja-au-torahastajista, sittemmin autoemännistä.

Pieni kirja rahastajista paras

muiden sarjassa

Seija Savolainen ja Lauritsala-seuran puheenjohtajaanne-Maija Laukas. Kuva: anna-Maija Halme.

Page 6: Kotiseutuposti 4 2013

6 Kotiseutuposti 4/ 2013

SKS:n kustantama ja Panu Pulman toimittama Suomen ro-manien historia sai Vuoden ko-tiseutukirjan valintaraadilta eri-tyismaininnan.

Kunniamaininta perinteis-ten kotiseutukirjojen sarjas-sa annettiin Lions Club Kau-hajoen julkaisemalle Kauhajoen kulttuurimaisemien kirjalle. Jussi Kleemola ja Heikki Taimin toi-mittama teos on merkittävä pu-heenvuoro luonnonmaiseman ja kulttuurimaiseman monimuo-toisesta suhteesta.

Muiden kotiseutukirjojen sarjassa kunniamaininnan sai Siirtolaisuusinstituutin kustan-tama Mun Stadi. Helena Oika-rinen-Jabain toimittama kirja kertoo somalitaustaisten suo-malaisnuorten ajatuksista.

raadin lausunto

Osana suomalaista kulttuurikeskustelua Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Panu Pulman toimittaman teoksen Suomen romanien historia. Teos pitää sisällään asiantuntija-artikkeleita niin ammattitutkijoilta kuin romaniaktivisteilta. ensimmäisen kerran on nyt saatu yhdistettyä nämä voimat, jotka tarjoavat kootusti tietoa Suomen romanikansan historiallisesta taustasta, romani-kulttuurin muutoksesta yhteiskunnan yleisen muutoksen myötä, mutta samalla siitä kulttuurises-ta itsetietoisuudesta, joka romaneilla omasta kulttuuristaan ja sen ominaispiirteistä on. Huolimatta suuryhteiskunnan assimiloivasta paineesta romanit ovat Suomessa pystyneet vastaamaan kulttuu-rin muutosten tuomaan haasteeseen, kehittämään omaa elämäntapaansa ja samalla varjelemaan omia identiteettisymboleitaan.

SKS:n teos on voimakas kannanotto vähemmistön oikeudesta omaan historiaan ja omaan identiteettiin osana kulttuurisesti monimuotoista Suomea.

romanien historialle erityismaininta, kunniaa Kauhajoen kulttuuri-

maisemille ja somalitaustaisten suomalaisnuorten kertomuksille

Page 7: Kotiseutuposti 4 2013

7Kotiseutuposti 4/ 2013

raadin lausunto

Siirtolaisuusinstituutin julkaisema ja Helena Oikarinen-jabain toimittama pikkuinen teos Mun Stadi on kokoaan suurempi puheenvuoro minuudesta, meikäläisyydestä, enemmistöstä ja vähem-mistöstä. ennen kaikkea se on puheenvuoro, joka antaa äänen yhdelle vähän tunnetulle, mutta paljon puhutulle etniselle vähemmistölle ja sen nuorille. Se on näkemys Suomesta, sellaisena kuin sen kokevat Suomen somalitaustaiset nuoret. Heillä on samat ilot ja murheet kuin muillakin suo-malaisilla nuorilla, mutta kuitenkin he tuntevat olevansa muukalaisia maassa, jonka kansalaisia ovat, jonka kieltä puhuvat ja jossa ovat syntyneet.

”Musta olis hyvä, jos alettas ymmärtää että Suomessa on suomensomaleita, suomenirakilaisia ja niin edespäin, aivan kuten ruotsissa on ruotsinsuomalaisii: että me ollaa suomalaisia, mutta sa-manaikaisesti meillä on omat taustamme, ettei aina vaan puhuttas maahanmuutajista."

Siinä tiivistyy toiseuden tunto.

raadin lausunto

Kauhajoen kulttuurimaisemien kirja on merkittävä puheenvuoro luonnonmaiseman ja kulttuuri-maiseman monimuotoisesta suhteesta. Professori Lauri Hautamäki käsittelee kulttuurimaise-man käsitettä ja hakee siihen otetta tarkastelemalla kulttuurimaiseman ja luonnonympäristön kompleksista suhdetta. avainsanaksi nousee maisemarakenne: maastonmuodot, maa- ja kallio-perä, vesistö, pienilmasto, kasvillisuus ja eläimistö, jotka ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat ihmisen ja luonnon suhteisiin.

Maisema-arkkitehti Marketta Nummijärvi jakaa Kauhajoen kulttuurimaiseman kolmeen osaan. Keskustaajama syntyy kirkonkylän keskusraitista, muuttuu liikekeskukseksi ja lopulta pik-kukaupungiksi, jonka reunoille asettuvat niin asutus kuin hehtaarihallit. Toinen kokonaisuus syntyy lakeudesta ja jokilaaksoista, jotka esitetään kylittäin pitkin Kyrönjokivartta. Kolmas koko-naisuus on Suomenselän alue, ”larvakylineen” ja luonnonmaisemineen.

Teksti on elävöitetty harkituin kuvin. Graafikko Pentti Kakkorin rauhallinen taitto antaa tilaa kuville ja kerronnalle.

Page 8: Kotiseutuposti 4 2013

8 Kotiseutuposti 4 / 2013

tuttu KYNä

Pari vuosikymmentä sitten veljeni tarjosi iäkkäälle äidillemme automatkan hänen lapsuutensa maisemiin, rautalammin

Temiin, jossa äidin isä oli vuosisadan vaihteessa ollut sahanisännöitsijänä. ajettiin silkkaa metsää.

”nyt sinä olet eksynyt”, äiti sanoi. ei täällä mitään metsää ollut. Mutta löytyipä hongikon keskeltä tuttu rantasauna. Kun etsittiin, tavattiin kotitalon sammaltunut kivijalka. Sahalaitos oli kadonnut tietymättömiin.

Mieleen tuskin tulee valokuvata jokapäiväisen työmatkamme varren näkymiä. Tuossahan nuo talot ovat aina olleet ja lienevät vastakin. Ihanko varmasti?

Myöhäistä harmitella, ettei minulla koulu-poikana ollut kameraa enkä osannut ajatella va-lokuvaavani 1950-luvun Helsinkiä. nyt katson televisiosta ahneesti sodanjälkeisiä lapsellisia

Suomi-filmejä. juonesta ja paasaavasta puheesta viis, mutta ne välähdyksittäiset kaupunkinäkymät! Sisustukset, puvut, käytöstavat!

Kännykkäkameroiden filosofia on, että on helppo kuvata, kun on helppo hävittää, ei mene filmiä hukkaan. Silläkin uhalla: kuvatkaa, tallet-takaa! älkää poistako liikaa! Useiden valokuvien arvo kasvaa ajan myötä – kunhan ne on varustettu selityksin. Kasvaahan koristenappikokoelmankin arvo ajan myötä.

Vähintään yhtä suuri huoli koskee kirjoitet-tua sanaa. niin suuri osa virtaa tekstiviesteinä ja sähköposteina, jotka on helppo deletoida, kun keskustelu on päättynyt. Mistä tulevaisuuden yhteisöhistorioitsijat saavat lähteensä, pelkistä ti-likirjoista ja päätöspöytäkirjoista, joista prosessit eivät kuvastu, vai onko niitäkään? Tallettakaa!

Mikä pätee kuvaan ja kirjaimeen, pätee myös puhuttuun sanaan. Kun aikoinaan tulin kaupun-gin kulttuurihallinnon palvelukseen, sosiaalitoi-messa työskentelevä ystäväni kertoi tuntevansa vanhainkodeissa asuvia henkilöitä, joiden muisti oli nuoruudenmuistojen suhteen kirkas. Helsinki on muuttovoittokunta; moni näistä oli tullut Hel-sinkiin ensimmäisen maailmansodan alla, aikana tai jälkeen. Millaiseen Helsinkiin? Mikä oli uutta ja outoa? Mistä asunto, mistä työtä?

Tarvittiin vain konkreettisia kysymyksiä, har-rastuneita opiskelijoita ja nauhuri. yliopisto lähti mukaan hankkeeseen. Haastattelijan kultainen sääntö: Puhu itse vähän, yllytä ilmein ja äännäh-dyksin.

en ole selvittänyt itselleni, paljonko materiaa-lia kertyi, mutta sitä kertyi. Taloudellisesti tällai-nen työ ei ole ylivoimainen pienellekään kunnalle ja yhdistykselle.

Muuttuvat maan kasvot, iloitsi runoilija Hora-tius kevään tullen. Saattoi, viisas mies, ajatella pi-tempiäkin syklejä kuin pelkkää vuodenkiertoa.

yrjö LarMOLa

janne Vilkunasta Kotiseutuliiton puheenjohtajaMuuttuvat maan kasvot

yrjö Larmola. Kuva: anna-Maija Halme.

Page 9: Kotiseutuposti 4 2013

9Kotiseutuposti 4 / 2013

KALeNteri

YMPÄRISTÖHALLINNON AVUSTUSTEN HAKUAIKA PÄÄTTYY 30/11avustuksia mm. rakennusperinnön hoitoon, kulttuuriympäristöjen vaalimiseen jaympäristökasvatusta ja -valistusta edistäviin valtakunnallisesti merkittäviin hankkeisiin www.ym.fi/fi-FI/Ministerio/rahoitus_ja_avustukset/Harkinnanvaraiset_valtionavustukset

KOTISEUTULIITON VALTUUSTON SYYSKOKOUS HELSINGISSÄ 14/12Kokouksessa mm. valitaan liiton hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat ja hyväksytään ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä käydään kes-kustelua liiton strategiasta vuoteen 2025.

oKM:N AVustuKseN KuLttuuriN MAtKAiLuLLiseeN TUOTTEISTAMISEEN HAKU PÄÄTTYY 30/1www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/avustus_kult-tuurin_matkailulliseen_tuotteistamiseen

SUOMEN KULTTUURIRAHASTON MAAKUNTARAHASTOJEN HAKU 10/1–10/2http://skr.fi

MAAKUNTALIITTOJEN KULTTUURIVASTAAVIEN KOKOUS 22/1

HÄMEENLINNAN VALTAKUNNALLISET KOTISEUTUPÄIVÄT 2014 7–10/8Päivien käsiohjelma valmistuu keväällä. Päivien kotisivut ovat osoitteessa: www.hame.fi/kotiseutupaivat2014.

Hopeariipus hopeaketjussa• Lahjaksi merkkipäivänä• tarmokkaalle työntekijälle• Vannoutuneelle vapaaehtoiselle• iloksi itselle

riipuksessa olevan tunnuksen on suunnitellut heraldikko Olof eriksson vuonna 1972 Suomen Kotiseutuliiton tun-nukseksi. Hinta: 35 euroa + postikulut. Tilaukset: www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut-ja-tuotteet/myyntituotteet tai puh. (09) 612 6320.

Page 10: Kotiseutuposti 4 2013

10 Kotiseutuposti 4 / 2013

| Paino- ja tulostuspalvelut

| Asiakasviestinnän palvelut

| Suurkuvapalvelut

| Teknisen alan palvelut

| Tallenne- ja arkistopalvelut

| Käännöspalvelut

Kukapa ei haluaisi, että oma näkemys todella kolahtaa

Vantaa | Helsinki | Hyvinkää | Kokkola | Lahti | Mikkeli | Oulu | Pori | RaumaSalo | Seinäjoki | Tampere | Turku | Vaasa | www.multiprint.fi

Page 11: Kotiseutuposti 4 2013

11Kotiseutuposti 4 / 2013

euroopan kulttuuriympäristöpäivät -nimi tulee käyttöön euroopan rakennusperin-töpäivät -nimityksen tilalle tammikuusta

2014 alkaen. nimenmuutoksen myötä päivät laa-jenevat käsittelemään kulttuuriympäristöä koko-naisuutena.

Vuoden 2014 teema on näkymätön kulttuu-riympäristö. Päiviä vietetään tuttuun tapaan syys-kuun toisena viikonloppuna eli 12.–14.9.2014.

näkymätön kulttuuriympäristö -teema muis-tuttaa, että kulttuuriympäristöön kuuluvat paitsi suojellut ja arvokkaaksi listatut kohteet myös arjen ympäristöt, joihin ei kenties jokapäiväis-ten reittien varrella juuri kiinnitä huomiota. Kult-tuuriympäristö voi olla myös jotain mikä koetaan rumaksi ja jota ei tahdokaan huomata. näkymät-tömänä elementtinä voi olla myös arkeologinen perintö, maisemat eri vuodenaikoina, ympäris-töön liittyvät äänet ja tuoksut tai jo historiaan ka-

donnut, mennyt ympäristö.Monissa tapahtumissa pääpaino säilynee ra-

kennetussa ympäristössä, mutta tervetulleiksi toi-votetaan yhä enenevässä määrin koko kulttuuri-ympäristöön, kuten erilaisiin perinnemaisemiin ja arkeologiaan liittyvät tapahtumat. LL

arkeologia kiinnostaa myös perheen pienempiä tutkijoita. Kuva: Teemu Mökkönen.

euroopan rakennusperintöpäivät ovat ensi vuodesta alkaen

euroopan kulttuuriympäristöpäivät

Kahdeksan ehdotusta suomesta euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saajaksi

Suomesta lähetettiin ilahduttavat kahdeksan ehdotusta kisaamaan europa nostran ja euroopan unionin vuoden 2014 yhteisistä kulttuuriperintöpalkinnoista. Mukana on monta hienoa kotiseutuhanketta. Hakuaikaa oli tänä vuonna varhennettu loka-

kuun alusta syyskuun alkuun, mutta onneksi tieto kiiri ajoissa hakijoiden korviin. aH

Stundarsin museo, Vaasa – omistautuneen toimin-nan sarjaRakennusperinnön säilyttämishanke, Kruunun-vouti Starcken Talo, Kristiinankaupunki – kon-servointihankkeiden sarja Tyrnävän meijerikatu. Meijerin, juustomeijerin ja sahan kentän uusi käyttö, Tyrnävä – konservointi-hankkeiden sarja Pelastakaa vaivaisukot, Helsinki – koulutuksellisien ja tietoisuutta lisäävien hankkeiden sarja

Yläneen kotiseutumuseo perinnekasvien asialla, yläne – koulutuksellisien ja tietoisuutta lisäävien hankkeiden sarjaBongan linna - taidetta ja historiaa, Loviisa – konservointihankkeiden sarja Kotikaupunkipolut, Helsinki – koulutuksellisien ja tietoisuutta lisäävien hankkeiden sarja Padise-Vantaa the Middle Ages Bridge – tutki-muksellinen hanke

Page 12: Kotiseutuposti 4 2013

12 Kotiseutuposti 4 / 2013

Pohjoisen kova kotiseutumies Matti Vasala siirtyi ajasta iäisyyteen 15. elokuuta 2013.

Kotiseutuneuvos Matti juhani Vasala oli syntynyt 12. tammikuuta 1931 Oulujoella, joka – sittemmin Oulun kaupunkiin liittyneenä – säilyi hänen kotiseutunaan koko elämän ajan.

Työuransa Matti Vasala teki äidinkielen opet-tajana ja sittemmin Merikosken yläasteen rehto-rina. Opettajana hänen kasvatustavoitteisiinsa kuului voimakas kotiseutuhenki.

Kotiseututyön järjestökentällä Matti Vasala toimi lukuisissa luottamustehtävissä paikallisel-la, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla. Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1960

Matti Vasala 1931–2013

Oulujoki-Seura ja hieman myöhemmin Turkan-saaren säätiö ylläpitämään Turkansaaren ulkomu-seota ja edistämään kansatieteellistä tutkimustoi-mintaa Pohjois-Pohjanmaalla. Matti Vasala oli myös elvyttämässä tervanpolttoperinnettä Tur-kansaaressa. Hieman ennen kuolemaansa hän ehti vastaanottaa Oulujoki-Seuran myöntämän ensimmäisen tervaneuvoksen arvonimen.

Kotiseutuneuvos Matti Vasala toimi Oulu-joki-Seuran pitkäaikaisena sihteerinä ja varapu-heenjohtajana sekä sittemmin Oulujokilaakson Kotiseutuliiton perustajana ja puheenjohtajana.

Valtakunnalliseen kotiseututoimintaan Matti Vasala vedettiin jo varhain. Hän toimi Suomen Kotiseutuliiton valtuuston jäsenenä vuodesta 1978 ja liiton 1. varapuheenjohtajana vuodesta 1982 lähes kahden vuosikymmenen ajan. Uutte-rasti hän jaksoi kiertää kotiseutuväen tilaisuuk-sissa kotimaakunnassaan Pohjois-Pohjanmaalla, milloin puhujana, milloin vain kokemuksiaan ja-kamassa.

Kotiseutuneuvos Vasala oli tarmokkaasti ke-hittämässä myös kotiseututyön kansainvälisiä yh-teyksiä. Työ Kotiseututyön Pohjoismaisen Liiton piirissä sekä yhteydet Viron kotiseutuväkeen olivat hänelle läheisiä. Hänen kotiseudullinen julkaisutoimintansa ja erityisesti työnsä kulttuuri-lehti Kaltion kehittäjänä ansaitsevat myös arvos-tuksen.

Me ystävät opimme kunnioittamaan Mattia suoraluontoisena, huumorintajuisena ja luotet-tavana kumppanina. Viime vuosilta muistamme hänet myös itseantamallaan nimellä Matti-Köpö, jolla hän mieluusti esittäytyi yhteyttä ottaessaan.

Hyvää ystävää, kotiseutu- ja tervaneuvosta, Matti-Köpöä lämpimästi muistaen ja kaivaten

MarKKU Tanner

Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja vuosina 1966–2008

iN MeMoriAM

Page 13: Kotiseutuposti 4 2013

13Kotiseutuposti 4 / 2013

F ilosofian maisteri ja arkeologi Liisa Lohtander vakinaistettiin syksyllä Koti-seutuliiton järjestöpäälliköksi. Samoja teh-

täviä hän on hoitanut jo keväästä lähtien.Lohtander näkee kotiseututyön olevan kult-

tuurin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen oiva yh-distelmä.

”Haluan antaa oman panokseni Kotiseutulii-ton yhteiskunnalliselle merkitykselle – vahva ja vaikutusvaltainen keskusjärjestö on myös yksittäi-sen jäsenyhteisön paras tuki”.

Keskeisenä tehtävänään Lohtander pitää jä-senviestinnän kehittämistä.

”Haluan kuunnella jäsenistöä ja sen tarpeita – olkaa siis rohkeasti yhteydessä! Olen jo koonnut monenlaista uutta tietoa jäsenistön avuksi liiton verkkosivuille ja toivonkin, että kaikki löytävät tietopankistamme apua mm. järjestö-, museo- ja arkistoaiheisiin pulmiinsa”, hän kertoo.

jäsenviestinnän keskeinen väline on uutiskir-je Hilja, johon järjestöpäällikkö kokoaa kuukau-sittain jäsenistön kannalta oleellista ajankohtaista tietoa mm. avustuksista ja uusista toimintamal-leista. aH

Kertokaa ilonne ja murheenne – Liisa kuuntelee

opinnot ja työhistoria

FM, Helsingin yliopisto, pääaineena arkeo-logia ja sivuaineina ympäristönsuojelutiede, kulttuuriantropologia sekä kotimainen kir-jallisuus.

aiempia työpaikkoja mm. Lukukeskus, espoon Kaupunginmuseo ja Kustannusosa-keyhtiö Tammi. Kotiseutuliitossa vuodesta 2009.

tehtävät

yhteydenpito jäsenistöön ja sidosryhmiin, jä-senpalvelut ja niiden kehittäminen, koulutus-ten suunnittelut, Kotiseutuklubi, valtuuston ja hallituksen kokousten sekä jaostojen ja neuvot-telukuntien tehtävät, euroopan kulttuuriym-päristöpäivien koordinointi sekä rakennuspe-rinto.fi-palvelun toimitustyöt. järjestöpäällikkö toimii myös liiton toiminnanjohtajan varahen-kilönä.

järjestöpäällikkö Liisa Lohtander

Liisa Lohtander. Kuva: anna-Maija Halme.

Page 14: Kotiseutuposti 4 2013

14 Kotiseutuposti 4/ 2013

uusiA KotiseutuLi itoN jäseNiä

europa nostra Finland ryKotiseutuyhdistys Vasittu Luuta ry.Korttian Kyläyhdistys ry

europa nostra on eurooppalainen kulttuuriperintöä vaaliva kansa-laisjärjestö sekä paikallisten ja kansallisten kulttuuriperintöyhdistys-ten liitto, johon voi liittyä myös yksityisjäsenenä.

järjestöllä on yli 400 jäsen- tai kannatusjäsenyhteisöä eri puolil-la eurooppaa. Se toimii läheisessä yhteistyössä euroopan unionin, euroopan neuvoston ja Unescon kanssa.

Suomeen perustettiin vuonna 2011 järjestön suomalainen pai-kallisyhdistys europa nostra Finland ry (eunoF). Sen tehtävänä on mm. tehdä europa nostran toimintaa ja euroopan kulttuuripe-rintöpalkintoja tunnetuksi sekä toimia suomalaisten jäsenten yhte-ydenpitovälineenä.

eunoFin toimisto on Kotiseutuliiton toimiston yhteydessä Helsingissä. aH

Tuupovaara-Seura sai vuonna 2012 europa nostran palkinnon hankkeestaan ”Työtä ja restaurointiosaamista joensuun maaseudulle 2009–2012”. Kuva: Hannu Piipponen.

europa Nostra Finland – yhteistyötä suomessa ja euroopassa

Vasittu luuta on tarkoitukseensa sopiva työkalu

Kun Kolariin perustettavalle kotiseutuyhdistykselle vuonna 2011 mietittiin nimeä, päädyttiin omaperäiseen nimeen Vasittu luuta, joka kertoisi prikulleen, mistä toiminnassa on kysymys. Vasitulla tarkoitetaan sitä, että työtehtäväänsä kehittynyt työkalu on jo osa työtehtäväänsä ja tarkoitukseensa paras mahdollinen.

”nyt jos ei koskaan aikaisemmin, meillä on tällainen työkalu, joka sopii täsmälleen tarkoitukseensa – kotiseututyöhön”, yhdistyk-sen sihteeri ja nimen äiti Katariina Granat toteaa.

Luuta on Lapissa tärkeä työkalu. Tarkoitukseen sopivaa luutaa on käytetty niin perunoiden pesemiseen kuin navetan puhdistami-seen. erityisen merkityksellinen on porrasluuta. Vasitulla luudalla puhdistetaan portaat lumesta, ja ennen aikaan se jätettiin talonvä-en kotoa poistuttua nojalleen ovea vasten merkiksi isäntäväen pois-saolosta. Tämä ei tarkoittanut, etteikö hyvissä aikeissa taloon saanut mennä sisään ja käyttää sitä majapaikkana. Vanhan tavan mukaan kulkumies sai käyttää tarpeen tulleen taloa kuin taloa yösijanaan.

”aamulla saattoi tuvan lattia olla savottojen aikaan täynnä jätkiä, jotka olivat yöllä hiipineet sisään, varoen turhaan vaivaamasta asialla talonväkeä”, puheenjohtaja Hilkka Oksala kertoo. aH

nummelan työväenyhdistys elo ryPöljän Kyläyhdistys ry Seurasaarisäätiö – Fölisöstiftelsen

Henna Liikamaa Vaattojärven kylältä talli-luudan varressa. Kuva: Katariina Granat.

Page 15: Kotiseutuposti 4 2013

15Kotiseutuposti 4 / 2013

oMAKuLMA

”Vantaalla parasta on se, että sieltä pääsee no-peasti pois.” Syntyperäisenä vantaalaise-na voin vahvistaa, että väitteessä on perää.

Tunnetaanhan Vantaa hyvistä kulkuyhteyksis-tään, aivan erityisesti lentoasemastaan. en silti itse pyrkinyt Vantaalta mahdollisimman nopeasti pois, sillä hyvät liikenneyhteydet riittivät pitkälle, vaikka lopulta kuljettivatkin naapurikaupunkiin.

Vantaata pidetään usein epäkaupunkina. Sen rakenne on hajanainen eikä selkeää keskustaa ole. Itävantaalaisena olen tosin aina pitänyt selvänä, että Tikkurila on kaupungin sydän, ja se onkin käynnissä olevan keskustan myllertämisen myötä vahvistamassa asemaansa. Vantaa koostuu silti edelleen kahdesta saarekkeesta: itä- ja länsipuo-lesta.

Itse tunnen länsipuolta hyvin huonosti, enkä usko, että länsivantaalaisten idäntuntemus on paljoakaan parempi. Tämä jakautuminen voi olla osasyy siihen, että mitään yhteistä vantaalaisuutta on hankalaa löytää. Mutta pitäisikö sitä olla? Voi-sihan siitä olla apua Vantaan brändin kirkastami-sessa. en silti olisi vielä palkkaamassa konsulttia, vaan antaisin ajan hoitaa asiaa. ehkä nelikymppi-sen Vantaan identiteetti on vasta muodostumassa.

Vaikka en tunne vahvaa ”vantaalaisuutta”, pi-täisin silti harmillisena, jos hirvenpään muotoi-nen kotikaupunkini joskus häviää kartalta. Paljon kiintyneempi olen kuitenkin niihin paikkoihin, joissa ensimmäiset parikymmentä vuotta elämäs-täni vietin.

Minulle Itä-Vantaa on metsää ja 60-luvun lähiötä, jonka elementtitalot eivät ole rumia tai ankeita, kiitos paitsi osittaisen näköharhan, myös

rakennuksia yhdistävien viheralueiden. Osa it-selleni tärkeistä paikoista, kuten kotimme lähellä olleet viljelypalstat, ovat jääneet jo kauan sitten rakentamisen alle, mutta vihreyttä on onneksi vielä paljon jäljellä. Lähimetsän ahkerassa käy-tössä olevat lenkkipolut ja hyvin hoidetut puistot luovat toivoa, että näin on myös jatkossa.

Vantaan hajanaisuus saattaa tosiaan muistut-taa epäkaupunkia, vaikka tiivistäkin rakentamis-ta löytyy. Sitä on luvassa lisää, sillä asukasluvun odotetaan jatkavan kasvuaan kolmella tuhannel-la asukkaalla vuodessa. järkevintä on tiivistää jo rakennettuja alueita, ja tämä on myös kaupungin suunnitelmana. rakentamisen alle ei pidä kuiten-kaan uhrata puistoja ja metsiä, sillä siitä kärsivät viihtyvyys ja lopulta myös alueiden turvallisuus.

Luonto auttaa tutkitusti rauhoittumaan ja pur-kamaan stressiä. Valtaosa meistä haluaa nähdä vihreää ikkunastaan ja päästä ulkoilemaan lähimet-sään – on jopa sanottu, että ihminen ei ole lajina vielä sopeutunut kaupunkiympäristöön. Maamme monista epäkaupungeista voisi päätellä, että moni suomalainen ei ainakaan ole. Syytä kuitenkin olisi, sillä tiivis rakentaminen on yleensä myös ympäris-töystävällisin vaihtoehto. Vaikka kaupungin luon-teeseen kuuluu jatkuva muutos, hyvän suunnitte-lun avulla viihtyisyyttä luovia viherympäristöjä ja rakennusperintöä ei tarvitse jyrätä uuden alta. jos Vantaalla onnistutaan tässä, ehkä se tunnetaan tu-levaisuudessa liikenneyhteyksiensä ohella myös paikkana, johon on hyvä jäädä.

Sanna KäyHKö

hankesihteeri–tiedottaja, Suomen Kotiseutuliitto

Lentokenttäkaupunki

Page 16: Kotiseutuposti 4 2013

SuOMeN KOT iSe u T uLi i T TO

KALeVANKAT u 13 A

00100 H eLSi NKi

PuH eLi N (09) 612 6320

fAK Si (09) 6126 3250

toimisto@kotiseutuli itto.f i

Sam

i Myl

lyni

emi,

ylä

-Kai

nuun

Tar

inak

arta

sto

-han

ke, w

ww.

tarin

akar

tast

o.fi

Perinnesarjakuva