/

( )

/

Teosvälitys 2008 -tapahtuman (7. – 16.3.2008) yhteistyössä mukana

/

Juha Okko

” ” on tavallisin ammattiin liittyvä kysy-mys, joka meille kuvataiteilijoille esitetään. Kuvataide, taulumaalaus ja taidemaalaus eivät ole samoja asioita, mutta useimmille kuvataide tarkoittaa maalaustaidetta. Maalaustaiteen käytännöissä näkyvät sekä taiteen käsityön perinne: esittämisen ja ilmaisun tekniset mahdolli-suudet, taidefilosofinen ajattelu ja estetiikka, yleinen ja yksityinen ta-pa nähdä ja tuntea maailmassa oleminen. Maalaustaide on tekijöilleen arvokas ja monin verroin kiinnostava asia. Miten maalaustaiteen mer-kitystä voi edistää tai kuvata monipuolisesti ja selkeästi?

Taidemaalaus on Taidemaalariliiton julkaisu. Julkaisulla Taidemaa-lariliitto haluaa edistää nykytaidemaalausta ja lisätä keskustelua tai-teen käytänteistä ja siitä, miten maalaustaidetta voitaisiin määritellä nykypäivänä. Nykymaalauksessa ei voi erottaa selkeitä tyylisuuntauk-sia tai keskenään taistelevia aatemaailmoja. Taiteilijan käytössä on kui-tenkin vuosituhantinen traditio, josta maalari voi ammentaa. Syntyy uusi maalauksen kieli, jota taiteilija käyttää murteellaan. Ytimessä on ihmisen kokemus, kokemus saa ilmiasunsa maaliaineessa ja maala-uspohjassa. Maalaus on kuva maailmasta ja teos: esine maailmassa. Katsottavaksi ja koettavaksi tarkoitettu.

Taidehistorioitsija Tutta Palin mainitsee artikkelissaan muotokuva-maalauksesta nuorten taiteilijoiden vapautumisen niistä hyväksyttävi-nä pidetyistä malleista, joilla rakennetaan uskottava taidemaalarin ura. Hyvää ja kaunista ei enää määritellä vain ulkopäin, eivätkä sitä pelkäs-tään määritä edellisten sukupolvien sisällöt ja käytänteet. Taiteilijalla itsellään on oikeus ja mahdollisuus määritellä oma paikkansa taide-kentässä. Myös ero ”leipätaiteen” ja oikean taiteen välillä on häilyvä. Ja veteen piirretty viiva on – väitänkö – positiivinen mahdollisuus.

Taidemaalauksen kuvastoa sekoittavat niin valokuva, elokuva ja te-levisio-ohjelmat, kuin katujen äänet ja metsien hiljaisuus. Yksilöiden keskinäiset suhteet ovat kaikki osa maalaustaiteen aineistoa.

Toivon julkaisumme herättävän keskustelua, ärtymystä, kiihtymys-tä ja onnea. Onnea sille!

Helsingissä ..7 Juha OkkoTaidemaalariliitto ry:n puheenjohtaja

, ,

Numero/Ensimmäinenvuosikerta.

JULKAISIJA

Taidemaalariliitto

Erottajankatu Helsinkipuhelin() faksi() www.artists.fi/painters

PÄÄTOIMITTAJA

TiinaLamminen

puhelin taidemaalaus@artists.fi

TOIMITUSKUNTA

TerhiAaltonen,PaulaHolopainen,

TiinaLamminen,JuhaOkko,

JukkaPohjola

PROJEKTISIHTEERI

Eeva-LiisaRautalahti

ILMOITUSMYYNTI

Taidemaalaus/ ilmestyysyksyllä.Tiedotlehdenilmoitusaikataulusta

jahinnoistalöytyvätosoitteesta

www.artists.fi/painters/tmjulkaisu.html

tainevoitilataprojektisihteeri

Eeva-LiisaRautalahdelta,

puhelin()

KANSI

Taidemaalariliitonteosvälitys2007,

kuvaajaHeiniLehväslaiho

ULKOASU

JaanaTeräväinen

PAINO

PainohämeYlöjärvi

PAPERI

GalerieArtGloss g(kansi)GalerieArtGloss g (sisäsivut)

-

/ /

JanneRäisänen:GenuineCucumberMan,,sekatekniikka,xcm.

kuvaajaJussiTiainen

/ /

vakain aikein, mut-ta vastaus on levällään maailmalla. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kysymykset ja vastaukset nyt ovat aina hieman absurde-ja ja triviaaleja ja – niillä on taipumus jää-dä levälleen. Mitä kauemmas edetään arki-huomioista, sitä varmempaa on, ettei yhteis-ymmärrykseen päästä. Murenevan totuuden epävarmuuteen voi suhtautua kahtalaisesti: myötämielisesti näkemällä sen tarjoamat uu-det mahdollisuudet tai kielteisesti näkemällä epävarmuuden heikkoudeksi.

Taiteesta puhuminen aiheuttaa intohimo-ja. Maalattu taideteos liikkuu arkiymmärryk-sen rajalla, eikä teoksella ole tarvetta tavoitel-la suoraviivaista lopputulosta, viimeistä sanaa. Onko se syy miksi maalaus, tuo fyysisesti pie-neen tiivistetty teos, ja nykytaidemaalari, tuo yhdenasian liike, joskus joutuvat myrskynsil-mään? Vastaus on levällään siksi, että pelkäl-lä olemassaolollaan taiteilija haastaa arkijär-jestyksen.

Taidemaalarin filosofiaa voi tarkas-tella vapaasti taivaanrannan kuvitelmin. Kysymyksen nykytaidemaalarista voi esittää hyvälle ystävälle selälleen niitylle heittäyty-neenä samalla, kun seuraa autereisten pou-tapilvien purjehtimista auringonlaskuun. Sy-vällinen filosofia maailmallisessa nykyelämäs-sä löytyy myös kätkeytyneenä mainoslausei-den kliseiseen kieleen. Vaikka kaikkea ei il-maise keveästi, on uskottava, että lopulta to-

tuus paljastuu: taidemaalari kärsii taloudellis-ta epävarmuutta ja nauttii oikeudesta maala-ta tulevaisuutta.

Tilastojen kertomaa

Taiteilijan asemaa tutkiva Taiteen keskustoi-mikunnan tutkimusyksikkö on osoittanut, et-tä valtion tukea on myönnetty tilastollisesti ta-sapuolisesti ja että tuesta on ollut hyötyä niil-le, jotka sitä ovat saaneet. Taiteen keskustoimi-kunta on aloittanut myös säätiöiden tukea tai-teelle koskevan selvitystyön .

Taidemaalari uskoo esitettyihin tilastoihin ja on kiinnostunut nii-den kertomasta. Hän kuitenkin toivoo, ettei yksittäinen ihminen unohtuisi numeroiden ja prosenttien taakse.

”Kuvataiteilijoiden sosiaaliturva, eläke, sai-rauspäiväraha ja työttömyyskorvaus ovat si-tä samaa perusturvaa, joka taataan kaikille Suomen kansalaisille, mutta ammattimme omituisuuksista ja ominaisuuksista johtuen niistä on kamppailtava uupumukseen asti. Virkailijan mielivalta tai ymmärrys ovat liian usein se kohta, johon hakemukset kaatuvat”, Hanhijoki sanoo ja jatkaa, ettei taiteilija sovi luokittelussa yrittäjäksi.

”Normaali yrityshän lopettaa toimintan-sa, jos se ei kannata, mutta taiteilija – yrittä-jä ei lähdekään voiton tavoittelusta vaan te-kemisen pakosta, eikä hän lopeta, jos työt

Tiina Lamminen

/ /

eivät myy. Työtönkään hän ei koskaan ole: vaikkei tuloja ole, yölamppu palaa ateljeessa”, Hanhijoki miettii.

Valtion kuvataidetoimikunnan alka-van taiteilija-apurahan sai taiteilijaa, hake-muksia saapui .

Jokapäiväinen leipämme

On tavallista, että taidemaalari saa elanton-sa muusta työstä kuin taideteosmyynnistä. Varsinainen leipätyö voi poiketa taiteilijan työstä täysin tai sitä varten taidemaalari voi tarvita ammattiosaamistaan. Tällaista työtä voi olla esimerkiksi opettaminen tai museo-työ. Taidemaalareilla on erilaisia näkemyksiä siitä, osaako ja voiko hän tehdä muuta työtä.

Taidemaalari näkee haasteen positiivisesti. Hänen mielestään tai-demaalari voi olla sivutoiminen ammatissaan. Tässä hän muistuttaa erilaisista elämäntilan-teista, esimerkkeinä toinen työ tai lapsen hoi-taminen.

”Itse olen välillä opettanut ja nyt olen pie-nen lapsen äiti. En ole aina edes halunnut olla liian kiinni maalaamisessa. Maalaukseen liit-tyvien asioiden pohtimista elämäntilanne ei kylläkään estä, mutta itse maalaaminen voi olla mahdotonta. Koen kuitenkin myös teke-mättömyyden ja työskentelytauot välillä hy-vinkin hedelmällisiksi. Niiden avulla voi näh-dä asiat selkeämmin”, Salmenkivi sanoo.

Korkealentoinen taide

Ei tarvitse tuntea postmodernin ajattelua sy-vällisesti tietääkseen, että korkeakulttuurisena pidetty vaikea taide on saanut helposta viih-teestä haasteen. Nykytaidemaalarit ovat kom-mentoineet syntynyttä haastetta esimerkiksi lainaamalla aiheita teoksiinsa populaarikult-tuurista. Taidemaalari toteaa-kin, että sellaiset sanat kuin korkeakulttuuri ja eliitti on saatu haiskahtamaan pahalta.

Hagman puhuu vakavasti taiteen erityis-aseman ja syvähenkisyyden palauttamisen puolesta. Hän mainitsee, että kaikki taiteen lajit ovat tavoitteessa yhtä tärkeässä asemas-sa ja lisää, että ”ehkä vielä tärkeämmässä ase-massa on taidepuhe ja kaikki retoriikka hen-kisen elämän puolesta”. Hänelle taide on tie

täydellisen hyvään maailmaan, jonka utoop-pisen absoluutin päämäärän saavuttaessaan taide on tehnyt itsensä tarpeettomaksi.

Hagman näkee aidon taiteen määrittä-vän myös taiteilijan roolia. ”Tekijän tulisi olla anonyymi ja huomion tulisi kohdistua täysin teokseen. Ehkä täten tultaisiin pois kaupalli-suudesta. Taiteilijan pitäisi saada tehdä työ-tänsä rauhassa: henkinen prosessi häiriintyy ja työn laatu kärsii, kun pitää yrittäjän omi-naisuudessa kamppailla toimeentulosta ja nähdä muutenkin roolinsa yhteiskunnan pei-lissä eunukkimaiseksi rationalisoituna ja viih-teellistettynä”, Hagman huomauttaa.

Kansallisuudesta ja kansainvälisyydestä

Taide on viime aikoina haluttu nähdä kan-sainväliseksi kauppa- ja vaihtotavaraksi. Tai-teenlajeista ovat nousseet esille musiikki ja elo-kuva, joiden varaan suomalaisen kulttuurite-ollisuuden viennin kasvu on jatkossa suunni-teltu. Yksittäisten taidemaalareiden kansainvä-linen tunnettavuus on syntynyt usein taiteili-joiden omalla henkilökohtaisella työllä.

Kysymykseen kansallisen merkityksestä taidemaalaukselle taidemaalari - vastaa, etteivät sanat kansallinen ja kan-sallisuus ole hänestä enää kovinkaan merkit-täviä asioita yksittäiselle taiteilijoille. ”Ateneu-min kansallisaarteet liittyvät Suomen itsenäi-syyteen ja sen pitämiseen”, Räisänen toteaa ja lisää nykytaidemaalauksen muuttuneen muun muassa netin ja matkustelun takia uni-versaaliksi. Räisänen ei myöskään usko mo-dernismin ajan taiteilijasankaruuteen, johon kansallisen myytti myös liitetään.

Räisänen huomauttaa kuitenkin, että tai-demarkkinoille kansallisuudella ja paikalli-suudella on ehkä enemmän merkitystä. Hän mainitsee, että kiinalainen nykytaide on ollut taidemarkkinoiden mielenkiinnon kohteena jo monta vuotta, samoin kuin japanilainen taide muutama vuosi sitten ja Leipzigin kou-lukunnan kasvatit Saksan yhdistymisen jäl-keen. Kyse on Janne Räisäsen mukaan tun-nistettavuudesta ja tyylistä.

”Jostain syystä mieleeni tulevat taidemarkki-nat ja raha, kun puhutaan paikallisuudes-ta. Taidemarkkinat iskevät siis paikallisesti, kun jossain nähdään potentiaalista myyntiar-

MarjattaHanhijoki:

Japanilainenaamutakki,

,akvarelli,xcm.

MarjattaHanhijoki:

Japanilainen

kukkamaalaus,,akvarelli,xcm.

kuvaajaMarjattaHankijoki

/ /

MaijuSalmenkivi:Rannalla,,akryylijaöljykankaalle,xcm.

voa. Tällainen noste menee kyllä ohi ja osta-jat keksivät aina uuden paikan”, Räisänen sa-noo.

… jos taidemaalaria ei olisi?

” …kyllä kai se lopulta on niin, että jos tai-demaalaria ei olisi, niin sellainen pitäisi kek-siä”, kulttuuritoimittaja vastaa kysymykseen. Roos ei pidä myöskään kes-kustelua maalauksen katoamisesta tai kuole-masta mielekkäänä, siitäkin on puhuttu niin moneen kertaan. Hänestä aina, kun taitees-

sa alkaa näyttää siltä, että kaikki on jo näh-ty moneen kertaan, tulee joku, joka tekee jo-tain ihan muuta.

Taide kytkeytyy moniin sellaisiin asioihin, jotka parantavat elämänlaatua. Roos näkee taiteen kytkeytyvän ihmisenä olemisen pe-rustaviin kysymyksiin, joihin liittyviä tarpei-ta saa ja pitääkin luoda ja ylläpitää: ”Tietysti on myös hyvä, että taiteen alalla suhtaudu-taan kulutusyhteiskuntaan ja sen tuotteisiin varauksella: kulutuskeskeinen elämäntapa ei tutkitusti tee ihmistä onnelliseksi vaan päin-vastoin vähentää koettua elämän laatua.” ■

Kirjoituksenlähteinä

ovatolleettm.galleriassa

Taiteidenyönätai-demaalauksenmerkitys-

täpohtivankeskustelun

osallistujat.Mitäjostai-

demaalaustaeiolisi?-kes-

kustelunpanelisteinaoli-

vattaidemaalaritMarjatta

Hanhijoki,HenriHagman,

JanneRäisänenjaMaiju

Salmenkivisekäkulttuuri-

toimittajaJonniRoos.

kuvaajaIdaPimenoff

/ /

PekkaHepoluhta:12.9.,,öljyvanerillexcm.

kuvaajaPekkaHepoluh

ta

/ /

” vanhaa perua: siihen suhtauduttiin Ranskan taide-akatemiassa kriittisesti jo -luvulla, Sara Hildénin Taidemuseon amanuenssi kertoo.

Loimaala tarkastelee lisensiaattityössään taidegraafikko asetelmaa, sen kehittymistä pientä ja mitätöntä merkit-sevästä ropografiasta kohti megalografiaa, jäl-kimmäinen taiteessa kuvaa suuria asioita, ku-ten mytologiaa tai historiaa. Käsite tarkoittaa myös sellaista asetelmaa, jonka toteutuksessa on uutta luovaa, poikkeuksellista ja ainutlaa-tuista individualismia.

Asetelmaa on pidetty vähäpätöisempänä kuin historiamaalausta, muotokuvia, maise-mia ja laatukuvia. Se on vähiten teoretisoi-tu taiteen laji myös tämän päivän taidehis-toriassa.

”-luvulla asetelma on ollut väline eri-tyisten taiteellisten ongelmien selvittämisek-si, esimerkiksi Cézanne halusi asetelmillaan ratkaista erilaisia sommitteluun liittyviä ky-symyksiä. Tämä asetelman eräänlainen väli-nearvo lienee yksi syy siihen, että asetelman tulkintaa ja teorian kehittämistä ei olla kat-sottu tarpeelliseksi”, Päivi Loimaala huo-mauttaa.

Nykymaalarit eivät juuri ole kiinnostunei-ta symboleista. Huomio on esittämisen kei-noissa. Tässä Loimaalan mielestä kyse on juu-ri asetelman välinearvosta. Kun aihe on mer-

kityksetön, taiteesta tulee merkityksellistä. Loimaala mainitsee, että yhdysvaltalainen tai-dehistorioitsija on tutkinut niin sanottua modernia asetelmaa, sekä maa-lausta että installaatioita. Margit Rowell nä-kee haasteellisesti modernin asetelman osaksi avantgarden historiaa. Hänen mukaansa ase-telma on fiktiivinen tilaan sijoitettujen objek-tien kokonaisuus, joka välittää tekijänsä toi-veita ja haluja. Asetelma on suhteessa tekijän-sä henkilökohtaiseen ja yhteisölliseen maail-mankuvaan sekä teknisiin innovaatioihin.

”Taidehistorioitsija Rowell tarkastelee ta-paa, jolla asetelma välittää todellisuutta. Miten illusionistinen asetelma on? Mitä ob-jekteja asetelmaan on valittu? Onko asetelma toteutettu uusilla kemiallisesti valmistetuilla väreillä vai välittääkö se luonnollisella tavalla aiheensa mukaista värimaailmaa? Miten ku-vassa välittyy valon määrä? Minkälaiseen ti-laan asetelma sijoittuu? Tämä kaikki on so-vellettavissa myös esineinstallaatioon, valit-tuihin objekteihin, materiaaleihin, tasoon tai tilaan. Mukana voivat olla myös ääni, hajut tai tuoksut, jopa liike”, Loimaala sanoo.

Miten maalatavai mitä maalata?

Asetelman välineellisyys näkyy myös - ja työskente-lyssä. Kummallekin asetelma on jotain silmin

Asetelmaonrumasana.

Niinpäradikaalivaltavir-

ranvälttelijämaalaapie-

niäasetelmiaeläinliima-

pohjalle.

Markku Arantila

/ /

havaittavaa työskentelyn lähtökohdaksi, eikä heitä kiinnosta tarinan kertominen.

Anna Retulaisen työskentelyssä pääasia on siinä miten maalata; kuvallisen esittämisen keinossa. Retulainen pohtii sijaintiaan suh-teessa nykytaiteeseen ja taidehistoriaan.

Pekka Hepoluhdalla mitä ehkä jo pitää si-sällään ratkaisun miten. Hänelle maalaus on kuva katseesta. Hepoluhta työskentelee asen-teella ”katsoin kuuta ja ajattelin jotain muu-ta”; aiheella ei ole suurta merkitystä ja asetel-man lajityyppinen pohdinta on hänelle yh-dentekevä.

Anna Retulaiselle asetelmaksi tunnistetta-vien töiden ripustaminen näyttelyyn tuntui aluksi siltä kuin olisi tehnyt jotain luvatonta. Kuitenkin Retulaisen alkuaikojen lehmämaa-lauksetkin olivat asetelmia:

”Maalasin muovilehmiä, jotka kokosin pöy-dälle ikään kuin parafraaseiksi länneneloku-vista, joten ne työt olivat enemmän asetelmia kuin nämä nykyiset. Silloin oli jotain todella koottu pöydälle maalattavaksi. Nykyiset työt lähtevät piirroksista, enkä katso asetelmaa enää maalatessani.”

Retulainen on selvillä asetelmamaalauksen traditiosta ja sanoo olleensa joskus hyvin kiin-nostunut esimerkiksi Cezannesta.

”Asetelmani ovat ehdotuksia asetelmamaa-lauksen traditiolle. Kuitenkin asetelmaa olen-naisempi viitekehys on itse maalaus.”

Vaikka Retulainen ei valitse aiheitaan nii-den merkitysten vuoksi, hän haluaa, että ne ovat yleisiä perusasioita.

”Ensimmäinen asetelmani oli banaani. Mui-takin hedelmiä oli mallina, mutta söin ne ja

jäljelle jäi banaani. Mutta en ole ollenkaan kiinnostunut esimerkiksi Fairy-purkista ai-heena.”

Miten maalaan ei täysin vapauta ongelmas-ta mitä maalaan. Katsoja näkee maalauksessa jääräpäisesti viitekehyksen. Niinpä Anna Re-tulaiselle on iso kynnys maalata vaikkapa vä-rillinen kukka. Toisaalta, saat-taa väittää pääkallomaalauksestaan, että siinä on ”köntti tilassa”.

Pekka Hepoluhtaon havaintomaalari

Pekka Hepoluhta on havaintomaalari. Hän ei halua keksiä niitä asioita, joita maalaa. Hepoluhta maalaa mielellään epäkiinnosta-via aiheita, jotta katsoja kiinnostuisi jostain muusta kuin aiheesta.

”Mielenkiintoni on jossain valoa ilmaise-vassa asiassa. Joskus asetelmani näyttävät ih-meen naturalistisilta ja toisinaan taas niistä ei saa tolkkua, mitä olen ylimalkaan katso-nut. Siihen ei tehdessä tule kiinnitettyä edes huomiota.”

Pekka Hepoluhdan asetelmien aihevalikoi-massa on monenmoista leivistä ja pulloista sähköjohtoihin ja tärpättipurkkeihin. Som-mittelussa on tavallista, että pieni esine näyt-tää kelluvan tyhjyydessä. Aluksi ympäristö on tarkemmin määritelty, mutta työskente-lyn edetessä turha karsiutuu. Jos karsii liikaa, tulos näyttää kuolleelta. Hepoluhdalle kes-keinen pyrkimys onkin säilyttää niukkuudes-sa elävyyden tuntu.

Onnistuminen on usein kiinni lähtökoh-dasta. Jos alussa saa aikaan jotain tarkkaa, on hyvät mahdollisuudet pysyä oikeilla jäljillä. Työhuoneella tilanteen voi järjestää niin, et-tä saman aiheen voi maalata niin monta ker-taa, että siitä tulee jotakin. Hepoluhta ei mie-lellään tee korjauksia, vaan maalaa uudestaan alusta asti.

Hepoluhta muistuttaa, että esimerkiksi pullon lasin mineraaleista riippuu, minkälai-sena valo tulee näkyviin, ja että ne mineraalit ovat samoja, joista tehdään väriaineet maala-rille. Tai että maa-aineksesta peräisin olevasta vehnäleivästä helähtää okra.

Maalaus on ainetta ja maalauksen aineet ovat usein samaa perua kuin aihe. ■

”Asetelmaniovat

ehdotuksiaasetelma-

maalauksentraditiolle.

Kuitenkinasetelmaa

olennaisempiviitekehys

onitsemaalaus.”

AnnaRetulainen:Sarjastanimettömiämaalauksia(kuvitellenkukkia),,öljykankaalle,xcm.

kuvaajaJussiTiainen

/ /

( )

ErikaAdamsson:

PekkaAikio

Saamelaiskäräjienpj,

,öljymdf-levylle,xcm.

( ) Tutta Palin

Kuvataiteen lajityypeistä muotokuva tuntuu elävän tällä hetkellä kohtalaisessa korkeasuh-danteessa. Monenlaisia merkkejä on ilmassa.Kun Helsingin Taiteilijaseura juhlisti keväällä nelikymmenvuotista toimintaansa, juh-lavuoden päätapahtumiin kuului näyttely ni-meltä Omakuva. Samana kesänä ratkaistiin ensimmäisen kerran uusi pohjoismainen, pa-nimomestari J.C. Jacobsenin nimissä kulke-va muotokuvakilpailu. Voittajaksi valikoitui tosin tanskalainen videotaideteos, ei muoto-kuvamaalaus. Kilpailutöistä koottu näyttely Pohjoismainen muotokuva nyt! avautuu Amos Andersonin taidemuseolla Helsingissä maa-liskuun lopulla . (Näyttely on avoinna ..–..)

Kesällä Suomen Kulttuurirahasto järjesti Lapin yliopistolla Rovaniemellä kol-miviikkoisen muotokuvamaalauskurssin, ta-vallaan Oulussa vuonna järjestämän-sä kurssin kunniaksi ja tilanteen päivittämi-seksi.

Monet suomalaiset museot kartuttavat jäl-leen aktiivisesti taiteilijoiden omakuvakokoel-miaan. Tuoreissa kokoelmapoliittisissa oh-jelmissaan ainakin Turun taidemuseo ja Ou-lun taidemuseo mainitsevat omakuvat yhte-nä painopistealueenaan. Minulta helsinkiläi-nen Taidekoti Kirpilä tilasi kirjan omista, lä-hinnä -luvun alkupuoliskon suomalai-seen maalaustaiteeseen keskittyvistä muoto-kuvakokoelmistaan ja modernista muotoku-

vamaalauksesta vähän yleisemminkin. Tai-dehistoriallisen muotokuvatutkimuksen mää-rä on parinkymmenen viime vuoden aikana ylipäänsä moninkertaistunut.

Henkilökohtaisen paluu

Viimeaikaista kehitystä voitaisiin tietenkin tulkita vain konservatiivisten instituutioi-den aktivoitumiseksi poliittisesti konservatii-visina aikoina. Tämä selitys tuntuu kuitenkin liian helpolta, ainakin jos otetaan huomioon taiteilijakunnan innokas osallistumisprosent-ti edellä mainituissa tapauksissa. Tuntuisi kyyniseltä selittää ilmiötä pelkällä taiteilijoi-den rahan ja huomionosoitusten ahneudella. Mitä siis on meneillään?

Eikö muotokuvamaalaus kuollutkaan, sii-tä huolimatta, että jo historian saatossa ensin valokuvaus ja sitten taiteen abstraktit suun-taukset tekivät sen näennäisen tarpeettomak-si? Kuolleeksi julistamista näyttää seuranneen yleensä välittömästi, ellei jo samanaikaisesti, uusi tuleminen.

Tämänhetkistä tilannetta on mahdollis-ta ajatella myös viimeistään vuosituhannen vaihtumisen aikaan päättyneen postmoder-nismikeskustelun jälkitilana. Tutkijana en toki osaa pitää pahana sitä, että teoreettinen puhe lisääntyi kuvataidekentälläkin - ja -lukujen aikana. Näyttää kuitenkin sil-tä, että äärimmäisen voimakas itsereflektio,

kuvaajaErikaAdamsson

/ /

historiatietoisuus ja taidekentän valtameka-nismien pohdinta tuottivat paitsi uudenlai-sia ilmaisumuotoja myös jonkinlaisen ku-vakiellon. Klassisia maalaustaiteen lajeja oli mahdollista tuottaa lähinnä ironisessa tyy-lilajissa. Puhuttiin paljon niistä mekanis-meista, joilla minäkokemusta tai subjektiut-ta tuotetaan ja ylläpidetään, mutta konkreet-tinen, yksilökohtainen omaelämäkerrallisuus oli käytännössä – vaikkakaan ei periaatteessa

– pannassa. Anonyymiys näkyi erityisesti ku-vatyypissä, joka käsitteli muotokuvausta ole-matta varsinaisesti muotokuva. Tunnepitoista lähestymistä ja liiallista henkilökohtaisuutta kartettiin.

Tämän jälkeen onkin ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata, kuinka vapautu-neesti monet nuoremman tai keskipolven taiteilijoista lähestyvät muotokuvaa ja mui-ta maalaustaiteen klassisia lajeja. Lajirajojen ylittäminen ja venyttäminen ei ole itsetarkoi-tuksellista, vaikka sitäkin kyllä tehdään. Muutkin kuin ite-taiteilijat tai valokuvataitei-lijat saavat taas tehdä muotokuvia, vaikka ammattimaisen muotokuvamaalauksen ja ammattitaiteilijuuden välinen rajaviiva pysyt-teleekin itsepintaisesti paikoillaan. Olisi naii-via olettaa, että taidekentän hierarkiat olisi-vat hävinneet vain siksi, että niistä puhutaan vähemmän.

Kaikkein nuorimmat maalarit ilmeisesti kuitenkin käyttävät yhä vähemmän aikaa sen miettimiseen, minkälaisen muotokuvatilauk-sen vastaanottaminen on taiteellisesti kunnia-tonta. Omakuva on muotokuvan lajeista jo-ka tapauksessa turvallisin, vaikka sillä onkin vankkumattomin suuremman yleisön suosio

ja siten populistisuuden uhka yllään – mikäli tätä nyt sitten pidetään uhkana.

Muotokuva tässä ja nyt

Muotokuvien tekijöiden, katsojien ja käyttäji-en on hyvä olla perillä muotokuvataiteen esi-tyskonventioista ja käsitteellisistä erotteluista. Muotokuvasta kertoo lajina paljon sen mää-rittely suhteessa henkilökuvaan: muotokuva esittää autonomista, omalakista yksilöä, hen-kilökuvassa malli näyttäytyy tyyppiesimerk-kinä jostakin ryhmästä tai ominaisuudesta – kuten vaikkapa ikäluokasta, sukupuolesta tai ammattiryhmästä. Muotokuvankin decoru-miin eli sopivuussääntöihin toki kuuluu mal-lin aseman ja identiteetin huomioiminen suh-teessa hänen ryhmäsidoksiinsa. Nuori nainen esimerkiksi on perinteessä esitetty eri ilmaisu-rekisterissä kuin vanha mies.

Muotokuva toimii erinomaisena esimerk-kinä postmodernismikeskustelun esiin nosta-masta anonyymistä esitystapojen vallas-ta. Lajin herättämät odotukset voivat tun-tua tukahduttavilta niin tekijästä kuin mallis-ta. Kun muotokuvia pannaan esille kokonai-sena ”galleriana” tai ”arkistona”, joka taval-laan on sen yksi olemisen perusmuoto, katso-ja kiinnittää enemmän huomiota yksilöllisyy-den esittämisen kaavamaisuuteen kuin yksit-täiseen henkilöön yksilönä.

Toisaalta katsomme aina omaa tai läheis-temme kuvaa yksilöllisenä. Läheiseksi lyöt-täytyvä, rakastava tai kunnioittava katse hä-vittää kaavamaisuuden ja pysäyttää vertailu-prosessin. Tämä on aina muotokuvan toinen olomuoto: tässä ja nyt. ■

/ /

ErikaAdamsson:JuhaniTuominen,,öljymdf-levylle,xcm.

kuvaajaErikaAdamsson

/ /

kirja taidemaalari avaa näkökul-man kansalliseen maisemaan ja antaa hyviä eväitä keskusteluun maisemamaalauksesta laajemminkin.

Pekka Halosen maalauksia on luonnehdit-tu helpoiksi. Ville Lukkarisen mukaan taittu-neen männynoksan kaltaisen maisemamaa-lauksen helppous johtaa harhaan. Halosen maalauksen eteen on vaivaton pysähtyä ja antaa mielikuvituksen vaeltaa, mutta vaati-mattominkin teos muuttuu haasteeksi, jos esitetään analyyttisiä kysymyksiä, kuten mitä taidetta tämä on, pitäisikö minun ajatella tästä jotakin tiettyä.

Taidemaalarilla on vapaus ja mahdollisuus tulkita kaikkea maalaustaidetta pelkästään värin ja muodon ongelmien kautta. Mutta jokaisella teoksella on myös suhde aikaansa ja ympäristöönsä. Halosen tapauksessa yllät-tää arkisuus. Häntä voisi luonnehtia asetelma-maalariksi, jolle luonnonelementit lepäävät maastossa tulkintaa odottamassa. Tällainen hyvin vähäinen kerronnallinen aines ei ole koskaan ollut helppoa purkaa tekstiksi, pi-kemminkin se viitoittaa tietä maalaukseen itsessään.

Suomalaisessa aikalaislehtikritiikissä kuvail-tiin Halosen maalauksia runoina, lauluina ja musiikkina. Ville Lukkarisen mielestä tämä kertoo siitä, että kriitikoilta loppuivat sa-nat Pekka Halosen maalausten edessä. Vasta

-luvulla muistutettiin, kun maalari oli ollut tunnettu jo parikymmentä vuotta, et-tä Halonen oli puhtaan maalauksellisen suun-nan ensimmäisiä suunnannäyttäjiä Suomessa. Näin Halonen liittyi vuosisadan vaihteen suuntauksiin, joissa korostettiin plastisten elementtien olevan maalauksessa tärkeämpiä kuin kuvatun aiheen.

Taidehistorioitsija Ville Lukkarisen mu-kaan maalaus–maalaus ei ole ollenkaan has-sumpi luonnehdinta Halosen taiteesta. Maise-mamaalaukseen usein liitettyä subliimin käsi-tettä etsivän on syytä kääntyä katsomaan - ja maalauksia.

Esimerkkejä on myös suomalaisessa ny-kymaalauksessa, vaikkapa turkulaisen teosten pohjavire löytyy ylevän käsit-teen kautta.

Aikalaistulkintaalaajempia näkemyksiä

- ja -lukujen vaihteen ranskalais-suuntausten teoreetikot olivat Les Nabis ja Les Fauves -ryhmiin kuuluneita taiteilijoi-ta, tunnetuimpina ja . He näkivät naturalistit ja impressio-nistit pelkkinä luonnonhavainnon kopioijina. Oikea taide syntyisi dekoratiivisuudella, ryt-millä, mitalla ja arabeskilla: haettiin kauneut-ta ja taiteen välitöntä, tunteenomaista koke-

Mikko Paakkola

/ /

TiinaMielonen:Tasanne,,öljypleksille,x7cm.

kuvaajaMuseokuva

/ /

SannaPeuri:Käännöksiä,,sekateknikka,xcm.

kuvaajaTanjaHolmberg

/ /

mista. Tämä ei tarkoittanut mitään abstrak-tin taiteen esilehteä, eikä Halosenkaan taide ollut mikään alkusoitto ei-esittävälle.

Lukkarisen mukaan Les Nabis’t käänsivät katseensa oikeastaan kaikkeen, mikä edelsi renessanssia ja sen geometrisesti oikeaoppista perspektiivitilaa. Kuvan teknisistä ilmiasun ratkaisuista on kyse vain osin. Ranskalais-ten mielestä taiteeseen olennaisesti kuuluva uskonnollissävyinen henkevyys katosi renes-sanssin maallisen (ja sitä myöten kaupallisen) aatemaailman mukana. He kokivat tehtäväk-seen todellisen taiteen palauttamisen markki-navoimien turmelemaan maailmaan.

Ei ole tavatonta, että toteutus uusille ide-oille haetaan menneisyydestä. Myös taiteen alueella reagoidaan usein menneeseen.

Oman aikansa taiteen virtauksiin perehty-nyt, maisemamaalarinakin kunnostautunut, kirjailija halusi tietoises-ti reagoida tulevaan. Tai ennustaa sitä. Esseis-sään hän visioi tulevaisuuden taiteen tapaa luoda sattuman kautta. Tulevaisuuden taide jäljittelisi luonnon sijasta luonnon tapaa luoda. Ja ikään kuin todisteena tästä olemme voineet kohdata -luvun ohjelmallisen informalismin, vaikkei siitä löydykään suoria linkkejä Strindbergin emotionaalista vimmaa purkaviin maisemiin.

Ville Lukkarinen huomauttaa maiseman ja abstraktion välisen yhteyden nousevan tavan takaa keskusteluun, vaikka pohdinnat ovat kaikkea muuta kuin helppoja.

Merkityksiltä vapaa vailähtökohdiltaan sidottu maisema

Maiseman on nähty olevan merkitykseltään vapaimman kuva-aiheen. Ville Lukkarisen mukaan maalaaminen antaa luonnolle väis-tämättä jonkin merkityksen tai merkitysten kimpun. Todellisuudessa niin tapahtuu jo, kun ihminen yhtäkkiä katsoo levittäytyvää luontoa maisemana. Näkymä saa jonkin ih-misestä lähtöisin olevan merkityksen.

-luvun englantilaisen mustetahranomaiset piirrokset havainnollistivat psykologista kokeellisuutta. Ne eivät esittäneet mitään, mutta ne pitivät sisällään mahdollisuuden luoda mielleyhty-miä ”maisemallisuuteen”. Esimerkiksi -

ajatellessa kannattaa muistaa luonnosmaalauksen perinne, Lukkarinen sanoo. Turnerin hulvattoman tuntuiset Co-lour beginnings -akvarellit olivat itse asiassa taustatyötä, jota hän teki saadakseen realis-tisten topografisten paikkakuntakuvaustensa väri- ja valosuhteet oikeiksi.

Nykytaide käyttää maisemaa usein konsep-tuaalisen ajattelun välineenä. Esimerkkeinä tästä ovat uusekspressionistina tunnettu - , jolle maisema on symboli Sak-san natsimenneisyydestä, ja , jonka käsitetaiteelliset teokset kommentoivat ensisijaisesti, perisuomalaiseen tapaan, luon-toa itsessään. Ranskalainen referoi teoksissaan klassista ideaa maalauk-sesta ikkunana toiseen, korkeampaan todel-lisuuteen. puolestaan kommentoi omassa taiteessaan itämaisen tus-sipiirroksen perinnettä siirrettynä suomalai-seen nykytodellisuuteen.

Ekspansiivinen maisema

On väitetty, että -luvulla maisema vä-hitellen vapautui tehtävästä kehystää figuu-rimaalausta.

Marxilaisvaikutteinen tutkija ... - ehdottaa, että maiseman käsite on yh-teydessä imperialismiin, esimerkkeinä Kiinan maisemataiteen kukoistuskausi ja antiikin Rooman maisemakuvauksen traditio. Maise-mamaalaus kukoisti paikoissa ja aikoina, jolloin kyseiset maat laajenivat. Mitchellin mukaan maisemaesitykset ovat imperialistien toiveunia. Ne esittelevät kehityksen ja edis-tyksen neitseellisiä horisontteja tai harmoni-sesti kukoistavaa imperiumia.

Taidehistorioitsija Ville Lukkarinen huo-mauttaa, että tällaisten ideoiden heitto auttaa ainakin ajattelemaan maisemamaalausta muunakin kuin taiteena taiteesta. Suomen -luvun lopun ja -luvun korkealta mäeltä nähty näkymä etäälle taivaanrantaan tuntuisi esittelevän lupaavia tulevaisuuden-näkymiä kuvan neitseellisiä metsiä ja järviä hyödyntävälle kansakunnalle – aina kaukai-seen tulevaisuuden horisonttiin asti. Välskä-rin kertomusten tietäjänaisen tapaan, joka ei nähnyt Saimaan aalloissa enempää eikä vähempää kuin Suomen tulevaisuuden. ■

EeroMarkuksela:

KolmeVuorenHetkeä,

,tussimaalaus,xcmyksityiskohta.

EeroMarkuksela:

Ruusumerkintöjä,,tussi,lyöntikulta,

xcm.

kuvaajaEeroM

arkuksela

/ /

ja taide-konservaattori, taidemaalari keskustelivat Junttilan akryylimaalaustek-niikasta . – .. helsinkiläises-sä tm•galleriassa, jossa Helena Junttilan

”Karhuvoimaa”-näyttely oli esillä.

: Märkätekniikan olen op-pinut vuonna Unkarissa Taidemaalarilii-ton taiteilijasymposiumissa taidemaalari - . Tekniikassa pohjatyö vie aikaa, vettä pitää suihkuttaa niin kauan, että se on imeytynyt paperiin kokonaan. Osa ve-

Katariina Lager

/ /

destähän valuu pois ennen kuin se ehtii imey-tyä. Välillä kääntelen paperia, että paperi suo-ristuu kunnolla. Yleensä kastelen paperin kä-sisuihkulla suihkussa. Kauttaaltaan märkänä pohja pingottuu tasaisesti alustalle.M S: Maalatessasi näkyy hyvin, kuinka akryylimedium lähtee leviämään. : Värin leviäminen on taval-laan sattumaa, mutta tiedän, miten sattuma käyttäytyy. Maalaan vierekkäin märkiä koh-tia, tiedostan maalatessa, miten värit keske-nään leviävät. Vuonna aloitin akryyli-maalauksen, maalasin sitä ennen paljon akva-relleja. Akryylivärit ovat hirveän intensiivisiä. On ollut nautinnollinen tapahtuma maalata akryyliväreillä. Täytyy odottaa, kun teos on kokonaan kuivunut, sen jälkeen sen voi taas uudelleen kastella ja jatkaa maalaamista.

Seuraavana päivänä maalausprosessi jatkui.

: Maalaus on nyt kuivunut, kastelen sen uudelleen molemmilta puolilta suihkuttamalla monta kertaa. Väriä ei läh-de pois.M S: Akryyli ei kuivuttuaan ir-toa paperista, koska väri on imeytynyt veden kanssa sisään paperin kuituihin.

: Täytyy olla kärsivällisyyttä kastella kunnolla ettei yhtään huijaa. Yleensä en tätä toista puolta kastele enää niin paljon. Taas täytyy odottaa että paperi kuivuu sopi-van kuivaksi eli se ei enää kiillä. Samalla ta-valla kuin akvarelleissa, alla olevat väripinnat kuultavat läpi.

: Syksy-akvarellissa () olen ensin kastellut paperin, sitten maalan-nut, valuttanut väriä, kääntänyt paperia, taas

antanut värin valua. Antanut työn kuivua ja sen jälkeen aika raskaalla kädellä maalannut tämän kukan. Akvarelli kestää myös paksul-la maalaamista. Ruskea on ollut ihan märkä, tumma kerros maalattu kuivemmalle, mut-ta vielä vähän kostealle pohjalle. Täytyy osata odottaa sitä oikeaa hetkeä.

M S: Talviuni-akryylimaalaukses-sa (akryyli paperille, ) näkyy läpinäky-vyyden ja peittävyyden vaihtelevuus. : Punainen on tässä vähän valunut, olen maalannut suhteellisen märäl-lä pensselillä, sitten äkkiä kääntänyt maala-uksen. Lopuksi olen antanut maalauksen olla märkänä pystyssä.M S: Katsomisen kannalta mel-kein harmi, että maalauksessa on lasi edes-sä. Kehyslistakin suojaa teosta ylhäältä tule-van lian laskeutumiselta ja sivuilta tulevalta liikkeeltä.

M S: Näistä maalauksista näkee, että ne ovat keskittyneen hetken tuotoksia. : Vähän niin kuin tunnel-mointihetki. Maalaaminen on kuitenkin niin fyysistä ja vaikeaa, vaatii hirveästi ajattelua edeltäkäsin. Itse maalaustapahtuman aikana ei sillä tavalla voi ajatella, koska ajattelu es-täisi suoran työskentelyn, maalaamisen täytyy tulla selkärangasta.M S: Minäkin odotan jonkin teoksen kanssa usein kuukausia, jonain päi-vänä voi monta asiaa loksahtaa paikalleen. : Karhuakaan () en voinut heti seuraavana päivänä jatkaa, kes-ti ehkä viikon tai kaksi, montakin viikkoa ennen kuin pystyin jatkamaan työskentelyä. Tavallaan sellainen ajatuksettomuus, tyhjä hetki, on ollut siinä työssä. ■

Karhu,,akryylipaperille,

xcm.

Syksy,,akvarelli,xcm.

Talviuni,, akryylipaperille,xcm.

kuvaajaHeiniLehväslaiho

kuvaajaJukkaTarkiainen

/ /

Suomen suurin kuvataidetapahtuma järjeste-tään . – .. Kaapelitehtaalla, Helsin-gissä. Taidemaalariliiton vuosittaiseen teos-välitykseen osallistuu noin Taidemaa-lariliittoon kuuluvaa ammattitaiteilijaa.

Teosvälitys on tilaisuus saada kokonaisku-va Suomen taiteesta ja katsastaa, millaisia te-kijöitä taidekentällä nyt on. Vanha tehdasra-kennus tarjoaa mielenkiintoiset puitteet pe-rinteisestä taidenäyttelystä poikkeavalle tilai-suudelle, ja se houkuttelee paikalle runsaas-ti yleisöä myös galleria- ja museonäyttelyiden kävijäkunnan ulkopuolelta. Mahdollisuus nähdä yhtäaikaa monen nykypäivän kuvatai-teilijan uudempia teoksia kiinnostaa myös te-oksiaan näytteille tuoneita taiteilijoita ja mo-net heistä vierailevat tilaisuudessa tutustu-massa toisten taiteilijoiden uusiin teoksiin.

Esillä on teoksia kaikista eri tyylisuunnis-ta: esittävästä abstraktiin, minimalistisista voimakkaisiin väri-ilotteluihin. Viime vuo-sina taiteilijoiden suuntautuminen figuratii-viseen maalaukseen, kuten myös puhdas vi-suaalisuus ja kuvallinen kerronnallisuus, ovat olleet näytteille asetetuissa teoksissa esillä.

Tarjonnan monipuolisuus on mahdolli-suus. Katsojat ovat ottaneet teostarjonnan runsauden hyvin vastaan: suuresta määrästä löytää aina itseään koskettavia teoksia. Sekä tunnustetut eturivin taidemaalarit että vie-lä tuntemattomat kuvataiteilijat esittäytyvät kukin enintään kolmella teoksella. Mukana

on maalauksia vasta taidekouluista valmis-tuneilta nuorilta ja uraansa aloittelevilta tai-teilijoilta. Pääkaupungin näyttelytoiminnas-ta tuttujen taidemaalareiden lisäksi tapahtu-maan osallistuu kuvataiteilijoita eri puolil-ta Suomea.

Maalaus on ainutkertainen. Maalauksen kyky kuvata samalla niin ulkoista kuinsisäistä todellisuutta on viehättänyt ihmistä kautta aikojen. Kauneus, huumori, arkiset asiat ja kadun kieli ovat tällä hetkellä näky-västi esillä kuvataiteessa. Myös elämän kiirei-syys ja ihmisten yksinäisyys kiinnostavat ny-kytaiteilijoita.

Alun perin 1970-luvulla Taidemaalariliiton teosvälitys oli valtion taidehankintojen osto-tilaisuus. Nykyisin teosvälityksen ostajista val-taosa on yksityishenkilöitä. Tilaisuudessa käy vuosittain yli 10 000 kävijää. Asiakas saa oste-tut teokset heti mukaansa ja hänellä on mah-dollisuus korottomaan osamaksuun. ■

. – ..Kaapelitehdas MerikaapelihalliTallberginkatu c, kerros, HelsinkiAvoinna arkisin – ja viikonloppuisin – .Vapaa pääsy.Lisätietoja: Taidemaalariliitto,Katariina Lager, puh. () ,katariina.lager@artists.fi, www.artists.fi/painters

Yleisöesittelyt

”Rakastumaalaukseen”

lauantaina..ja..kello..Tilauksesta

esittelyitäryhmille

myösmuinaaikoina.

/ /

kuvaajaHeiniLehväslaiho

/ /

jaz-zin ystävä. Konkretismin mestarilla tällä asi-alla ei saanut olla kovin paljon tekemistä hä-nen taiteensa kanssa, vaikka taiteilijaesitte-lyissä asia tuotiin esille myönteisenä piirtee-nä. Nykyään yksilöllistä tyyliä tukee taiteilija-persoona, ei taiteellinen manifesti. Nykytaide tuottaa dokumentteja, kannanottoja, tarinoi-ta. Konkretismi on ja oli erittäin katsottavaa, ei luettavaksi tarkoitettua. Ja minusta on nyt ratkaisevan tärkeätä tietää, että Nordström rakastaa jazzia.

Lars-Gunnar Nordströmin maalaus vuo-delta , Aktivität um ein Zentrum, ei te-osnimessään halua paljastaa, mistä erityisestä aktiviteetista on kyse.

Mitä maalaus kuvaa? Lienee kyse kuvalli-sesta toiminnallisuudesta. Mutta tapahtuuko se minussa, katsomisessani, vai maalauksessa? Maalauksen kuvallisten elementtien perus-teella tulkitsen kerronnallisesti niukkaa, non-figuratiivista maalausta silti selkeäksi viiden sävyn muodostaman tasojen leikkauskohdak-si, ikään kuin geometriseksi maisemaksi.

Maalauksen keskellä valkoiset pinnat loista-vat kirkkaammin kuin reunoilla. Murrettu tumma siniharmaa pinta asettuu lähemmäs katsojaa. Siloiset sileät maalauspinnat ovat Nordströmin tuolloin suosimaa alkydipoh-jaista öljyväriä. Mustat sävyt näyttävät ympä-ristönsä vaikutuksesta keskenään erilaisilta.

arvioi Turun Sanomissa näyttelyä (Galleria Nefret, ) toteamalla, että ”konkretismia voidaan hyvällä syyllä pitää modernismin sel-viytyjänä, sen eräänlaisena klassikkona. Konk-retismi on sekä kaiku taiteen historiasta et-tä poikkeuksellisen ajatonkin tapa tehdä ku-vaa”. Tykkyläinen pitää konkretismia taiteen lempilapsena.

Konkreettinen, abstrakti taide ylipäätään, voi kohtalaisen hyvin, vaikkei olekaan usein valokiilassa – kuten Juhana Blomstedtin näyt-telyssä Helsingin Tennispalatsissa . Jot-kut meistä muistavat hyvin Blomstedtin näyt-telyn erään teoksen nimen: Kuunteleva sil-mä. Abstrakti maalaus vertautuu paitsi kat-somiseen myös ääneen – musiikkiin. Konkre-

Lars-GunnarNordström:

AktivitätumeinZentrum,,öljyvärikovalevyllexcm.

Jan Kenneth Weckman

kuvaajaErkkiValli-Jaakkola,Porintaidem

useo

/ /

tismin kulta-aikana -luvulla viittauksia tekijän persoonaan ei pitänyt lukea teokses-ta laisinkaan. Esillä olivat universaaleiksi ja yleismaailmallisiksi ajatellut asiat, kuten nä-köaistin avulla tehtävät havainnot väristä ja pinnasta. Ajateltiin, että konkreettinen maa-laus esittää puhdasta visuaalisuutta ja on irti arjesta, tekijästä ja ympäristöstä. Aisteilla, joi-den avulla rakennamme ympäristösuhteem-me, olisi näin kyky katkaista suhteensa nii-hin malleihin, joiden avulla se on kehittynyt. Näin konkreettinen teos toimisi puhtaassa, visuaalisessa ajassa (vertaa Tykkyläisen mainit-sema ajaton). Maalauksen arvo on muodon intensiivisyydessä, kompleksisuudessa ja ko-konaisuudessa itsestään.

Kiintoisaa taiteen autonomiakäsityksessä on myös se, ettei taidetta voi selittää, sel-vittää, eikä sitä tarvitse myöskään ymmär-tää. Kyse on ja oli esteettisestä kokemukses-ta, vapaudesta tarkastella ympärillään olevia asioita niinä itsenään, irrallisena inhimillises-tä tulkinnallisesta katseesta.

-luvun konkretistit, Nordströmin ta-paan, puhuivat kuitenkin kuvistaan (bilder). Kuva-sanaa käyttää myös Tykkyläinen yl-lä. Kuva on tulkinnan tulos. Konkreettisessa maalauksessa kuva toimii alkutekijöissään. Meille katseltavaksi jää kuvallisia piirteitä, op-tisuutta, matalaa tai syvää kuvatilan illuusiota siitä huolimatta, ettei osata sanoa mihin tuo edessä–takana-ilmiö oikein viittaa.

julkaisi konkre-tismin manifestin : .Taide on yleis-maailmallista. . Taideteos on kokonaan suun-niteltava ja hahmotettava mielessä ennen sen toteuttamista. . Siihen ei saa liittää luonnos-ta saatuja muotoja, ei aistillisuutta eikä senti-mentaalisuutta. . Kuva on rakennettava ko-konaan puhtaista plastisista elementeistä, siis tasoista ja väreistä. Kuvallisella elementillä ei ole muuta merkitystä kuin se itse. . Kuvan rakenteen kuten myös sen elementtien on ol-tava yksinkertaisia ja visuaalisesti hallittavia. . Tekniikan tulee olla mekaanista, siis tark-kaa ja anti-impressionistista. . On pyrittävä ehdottomaan selkeyteen.

Konkretismi kykeni pitämään pintansa niin kauan, kun siihen investoitiin teoreet-tista intohimoa, kompleksisuutta ja kon-struktivismilta perittyä sosiaalista optimis-

mia. Konkreettista teosta vain katsellaan – tietyn taiteen arvokontekstin tai ohjelman kautta. Ohjelma korosti muodon selkeyttä il-man kuvien tunnistettavuutta ja kuvallisuut-ta. Konkretismi jatkoi sekä elämäänsä visuaa-liseen analyysiin keskittyen että esittämisen ja materiaalisuuden kokeiluina minimalismis-sa, maataiteessa, arte poverassa, ready-made

-taiteessa. Nykytaide rakentuu modernismin kerronnalliselle ja kuvalliselle nollapisteelle (vertaa esimerkiksi , - , , , , - , - , konkreettinen runous – ja käsi-tetaide).

Konkretismin manifesti aloittaa laajalla vii-tekehyksellä, missä taide on yleismaailmallis-ta (universaalista). Käsitetaiteessa muotoil-laan uusia ja paradoksaalisia teesejä, kuten esi-merkiksi ja teok-sen idean ja konseptin luonteesta. Lähdetään jopa siitä, että käsitetaide on eräänlaista filo-sofiaa ”filosofian jälkeen”, kuten - luonnehtii taidetta – silloin kun taide on taidetta, ei koristelemista. - näkee käsitetaiteen yritykseksi luoda tai-teilijalle asema kritiikin kenttään, teoreeti-koksi, jota siirtymää konkretismi mielestä-ni ennustaa. Konkretismilta on periytynyt suunnitelmallisuuden korostaminen, josta eh-kä klassisin esimerkki löytyy taiteesta. Opalka on vuosikymmenien ajan maalannut lisää ”samaa teosta”, maalaten yhä vaaleammalla värillä alati kasvava numerosar-ja (Opalka / – ∞).

Nykytaiteilija on visuaalinen suunnitteli-ja, tehden sopimuksen itsensä kanssa. Suunni-telman toteuduttua muoto, se miltä teos lo-pulta näyttää, on yllätys myös tekijälle. Ei ole visuaalista luonnosta, vain sääntöjä, jot-ka tuottavat visuaalisen kokonaisuuden. Täl-lainen suunnitelmallisuus purkaa taiteen ra-jat. Kaikki perinteiset taiteen tekotavat ja ai-nekset on mahdollista hylätä suunnitelmalli-sesti, tosin voidaan myös päättää, että vain tietty osa teoksen perinteisestä (tai ”uudesta”) piirteestä tai ominaisuudesta säilytetään.

Sopimuksellisuus ei rajaa taidetta elämästä, vaan päinvastoin: se lähentää taiteen käytän-nöt elämän, työn ja arjen käytäntöihin. Konk-retismi sisälsi oman tuhonsa siemenet. ■

Taidemaalari

Lars-GunnarNordström

kutsuttiinTaidemaalariliiton

kunniajäseneksi.

/

kirjoittamaan elä-mäntavastani taiteilijana, mietin, mikä se elä-mäntapa siinä on. Tarkoittaako se taiteilijuut-ta, taiteen tekemistä vai taiteen sisältöön liit-tyvää elämäntapaa?

Esittämäni kategorisointi syntyy helposti. Ensimmäinen vaihtoehto, taiteilijuus, mer-kitsee itselleni ammattikuntaa jota edustan sekä kuvataiteilijana, freelancer-valokuvaaja-na että graafisena suunnittelijana täysipainoi-sesti – alat, jotka itselläni linkittyvät ja ruok-kivat toinen toisiaan myös sisällöllisesti. Taiteen tekeminen puolestaan merkitsee näi-den alojen harjoittamista, johon kaikki ai-ka, energia ja budjetti kuluu. Taiteeni sisäl-tö puolestaan kertoo eniten siitä, mitä itse edustan elämässäni ja mitä tahdon muille sii-tä välittää.

Taiteilijuus ymmärretään usein kokonais-valtaisena, riippumattomana ja korkealentoi-sena olotilana. Sen verran itsessäni tätä myyt-tiä kuitenkin on, että välttelisin – ylipäätään kuvataiteilijoiden lailla – säännöllistä päivä-työtä mieluusti.

Elämäntavakseni valitsisin eniten oman taiteeni sisällön. Sisällön, jonka olen onnistu-nut linkittämään kiinnostuksen kohteisiini, oikean elämäni sisältöön. Tällöin saan hel-posti moninkertaistettua sekä harrastamiseen että teosten tekemiseen kuluttamani energi-an. Se ylläpitää sekä asian mielekkyyttä että jaksamistani, koska itse kuvataide ei sinänsä riitä ruokkimaan motiivejani.

Jos vielä mietin juuri maalausta elämän-tapana, väittäisin sen olevan hitain, yksinäi-sin ja riippumattomin tapa tehdä mitään töi-tä. Taide saa olla juuri sellaista kuin taiteili-

ja haluaa, olematta millekään muulle tulos-vastuullista kuin taiteilijan omalle kunnian-himolle ja pyrkimyksille. Otan pienen osan vastuuta galleristilleni tai näyttelypaikan jär-jestäjälle näyttelytilan täyttämisestä. Yleisölle olen vastuussa hyvästä näyttelystä. Se ei silti-kään rajoita itse tekemistä, ja voisin päättää lopettavani sen koska tahansa. Koenkin va-lokuvauksen ja graafisen suunnittelun maa-laamisen virkistäväksi vastapainoksi, koska ne tuovat sosiaaliseen luonteeseeni ripauksen mission jakamista asiakkaan kautta, työryh-män keskuudessa. Tunnen suurta iloa saades-sani jakaa täyden päätösvallan usealle tahol-le. Se keventää ja rikastuttaa luomisen taak-kaa kummasti.

Se, mitä taiteilijuus tai ylipäätään luovat itsenäiset ammatinharjoittajat, kuten muusi-kot ja elokuvaajat tarvitsevat, on järkyttävä määrä selkärankaa, itsekuria sekä luopumi-sen tuskan voittamista taiteilijan hylätessä milloin minkäkin mukavuuden – mission to-teuttamiseksi. Mutta, mikäli tuntee onnistu-neesti paiskineensa töitä juuri tuolla innostu-neisuuden ajalla, se saatetaan palkitaan myö-hemmin. Ei työtä siltikään jaksa ajatella ker-rallaan kuin vuoden, pari eteenpäin, kun sa-malla katselee vieressä päivätyöläisten nautti-van elämästään tilavissa kodeissaan ja loma-matkoillaan, käyttäen kaiken työpäivän jäl-keisen vapaa-ajan rentoutumiseen.

Olen silti syystä tai toisesta ylpeä valitse-mastani tiestä, etenkin silloin jos ja kun vuo-sien tulokset näkyvät. Kun katsoo aikaa laa-jalti taaksepäin, huomaa jatkuvasti elävänsä sellaisissa tilanteissa luontevan arkipäiväisesti, joista vain haaveili aikanaan. Babysteps!

: Terhi Ylimäinen

/ /

������������������������

/

�������������

����

���������������������

����������

���������������������������

������������

� � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � � �

���������������������������������

��������������

��������������

���������������������

�������������������������������������������������������������������������������������

�����������������������������������������������

�������������������������

����������

��

��

���������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������

��������������������������������������������������������������������������������������������� ����������������������� ����������������������������������������������� ����� ��������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������

������������������

�����������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������

�������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������

������������

������

������

������������������� ������������������������������������������������������������������������������� ������������������������������������� ��������������������������������� ���������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������������

�����

�����������

TAidemaalaus.psd 1 14.12.2007 10:46:07

����������������������������������������������������������������������������� ���������������������������������������������������������������������

Talens Adv.210x280.indd 1 14-12-2007 13:56:43